61988J0143

1. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Asetukset - Kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan, kansallisesta täytäntöönpanotoimenpiteestä tehdyn valituksen yhteydessä liitännäisasiana käsiteltävä asetuksen laillisuuden kiistäminen - Kansallisen toimen täytäntöönpanon lykkääminen - Hyväksyttävyys - Edellytykset - Fumus boni juris - Asian saattaminen ennakkoratkaisupyynnöllä yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi pätevyyden arvioimista varten - Vakava ja korjaamaton vahinko - Yhteisön edun huomioon ottaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 177 ja 185 artikla ja 189 artiklan toinen kohta)

2. Euroopan yhteisöjen omat varat - Maksut, joista on määrätty sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä - Käsite - Erityinen poistomaksu - Sisällyttäminen

(ETY:n perustamissopimuksen 201 artikla; neuvoston asetus (ETY) N:o 1914/87; neuvoston päätöksen 85/257/ETY 2 artikla)

3. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Ajallinen sovellettavuus - Taannehtivuuskiellon periaate - Poikkeukset - Edellytykset - Käsiteltävänä oleva tapaus

(Neuvoston asetus (ETY) N:o 1914/87)

4. Maatalous - Yhteinen markkinajärjestely - Sokeri - Erityinen poistomaksu - Periaatteen, jonka mukaan tuottajat rahoittavat yhteisen järjestelyn kokonaisuudessaan itse, soveltaminen - Kohtuuttomien taloudellisten rasitusten aiheuttaminen - Niiden puuttuminen - Omaisuudensuojan ja ammatin harjoittamisen vapauden loukkaus - Sen puuttuminen

(Neuvoston asetus (ETY) N:o 1914/87)

5. Maatalous - Yhteinen markkinajärjestely - Tuottajien tai kuluttajien syrjintä - Sokerialan erityinen poistomaksu - Rasituksen kohdistuminen raskaampana A-kiintiön ylittävän sokerintuotannon osalle - Puolueettomasti perusteltu erilainen kohtelu - Syrjinnän puuttuminen

(ETY:n perustamissopimuksen 40 artiklan 3 kohdan toinen alakohta; neuvoston asetus (ETY) N:o 1914/87)

1. Perustamissopimuksen 189 artiklalla ei estetä sitä, että kansalliset tuomioistuimet määräävät yhteisön asetuksen perusteella toteutettavan kansallisen hallintotoimen täytäntöönpanon lykättäväksi.

Ensinnäkin kumoamiskanteen yhteydessä perustamissopimuksen 185 artiklassa annetaan kantajalle mahdollisuus hakea kanteen kohteena olevan säädöksen täytäntöönpanon lykkäämistä ja yhteisöjen tuomioistuimelle toimivalta kyseisen lykkäyksen myöntämiseen. Väliaikaista oikeussuojaa koskevan järjestelmän johdonmukaisuus edellyttää näin ollen, että kansallisen tuomioistuimen tehdessä ennakkoratkaisupyynnön kyseisen kansallisen tuomioistuimen on myös voitava määrätä sellaiseen yhteisön asetukseen, jonka laillisuus kiistetään ja jonka ainoastaan yhteisöjen tuomioistuin voi todeta pätemättömäksi, perustuvan kansallisen hallintotoimen täytäntöönpano lykättäväksi.

Toiseksi yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut, että perustamissopimuksen 177 artiklan tehokkaan vaikutuksen (effet utile) varmistamiseksi kansallisilla tuomioistuimilla, jotka ovat saattaneet yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi tulkintaa koskevia ennakkoratkaisukysymyksiä saadakseen ratkaisun kansallisen lain ja yhteisön säännön välistä yhteensopivuutta koskevaan kysymykseen, on oltava mahdollisuus määrätä kyseisen lain soveltamisen lykkäämisestä. Kansallisissa tuomioistuimissa oikeussubjekteille annettava väliaikainen oikeussuoja ei voi vaihdella sen mukaan, kiistävätkö nämä kansallisen lainsäädännön säännösten yhteensopivuuden yhteisön oikeuden kanssa vai johdettuun oikeuteen kuuluvien yhteisön säädösten pätevyyden, koska molemmissa tapauksissa kiistäminen perustuu yhteisön oikeuteen sinänsä.

Jotta kansallinen tuomioistuin voisi myöntää tällaisen lykkäyksen, sillä on oltava vakavia epäilyksiä yhteisön säädöksen pätevyydestä, ja jollei kiistanalaisen säädöksen pätevyyttä koskevaa kysymystä ole vielä saatettu yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, kyseisen kansallisen tuomioistuimen on itse esitettävä se yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntönä; edelleen on oltava kyse kiireellisestä tapauksesta, jossa hakijalle on vaarassa aiheutua vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa, ja yhteisön etu on otettava asianmukaisesti huomioon. Tämä yhteisön edun huomioon ottaminen edellyttää kansalliselta tuomioistuimelta sen varmistamista, ettei kyseinen yhteisön säädös ole sellainen, jonka tehokas vaikutus jää kokonaan toteutumatta, jollei sitä heti sovelleta. Edellytyksenä on lisäksi, että kyseisen kansallisen tuomioistuimen on mahdollista vaatia hakijalta riittäviä vakuuksia, jos täytäntöönpanon lykkäämisestä voidaan otaksua aiheutuvan yhteisölle taloudellisia riskejä.

2. Asetuksella (ETY) N:o 1914/87 sokerialalla käyttöön otettu erityinen poistomaksu on luettava kuuluvaksi yhteisöjen omien varojen järjestelmästä tehdyssä neuvoston päätöksessä 85/257/ETY tarkoitettuihin "maksuihin, joista on määrätty sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä", koska se on luonteeltaan mainitun päätöksen tekoajankohtana jo käytössä olleita maksuja täydentävä. Vaikka se olisi ollut päätöksessä 85/257/ETY tarkoitetun rahoitusmaksun luonteinen, ei sen käyttöön ottamiseksi olisi ollut tarpeen käyttää perustamissopimuksen 201 artiklan mukaista menettelyä. Tosiasiassa kyseisen päätöksen tarkoituksena on talousarviolainsäädäntöön liittyvänä toimenpiteenä määritellä yhteisöjen talousarvioon otettavat omat varat; sen tarkoituksena ei ole määritellä niitä yhteisön toimielimiä, joilla on toimivalta tullien, maksujen ja muun muotoisten tulojen vahvistamiseen.

3. Vaikka on pääsääntöisesti oikeusvarmuuden periaatteen vastaista vahvistaa yhteisön säädöksen ajallisen sovellettavuuden alkamispäivä sen julkaisupäivää aikaisemmaksi, asia voi olla poikkeuksellisesti toisin, jos tavoiteltu päämäärä sitä edellyttää ja jos niiden, joita asia koskee, perusteltua luottamusta asianmukaisesti kunnioitetaan.

Juuri näin asia oli, kun sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä otettiin 2.7.1987 annetulla asetuksella (ETY) N:o 1914/87 käyttöön erityinen poistomaksu markkinointivuodeksi, joka oli päättynyt asetuksen antopäivää edeltäneenä 30. päivänä kesäkuuta.

Periaatteen, jonka mukaan tuottajat rahoittavat yhteisen järjestelyn kokonaisuudessaan itse, noudattamiseksi tuottajien oli tosiasiassa vastattava itse kaikista meneillään olleen markkinointivuoden kustannuksista, mukaan lukien sellaisista poikkeuksellisista tapahtumista aiheutuneet kustannukset, joiden vaikutus voitiin tarkasti todeta vasta markkinointivuoden päätyttyä. Lisäksi tuottajille oli ilmoitettu, että näiden oli annettava lisärahoitusta kyseiseksi markkinointivuodeksi.

4. Sokerialan yhteinen markkinajärjestely perustuu periaatteelle, jonka mukaan tuottajat rahoittavat sen kokonaisuudessaan itse. Juuri tämän periaatteen mukaisesti otettiin markkinointivuodeksi 1986/1987 käyttöön erityinen poistomaksu vastauksena menojen poikkeukselliseen lisääntymiseen, joka johtui heilahteluista maailmanmarkkinoilla, joille yhteisön tuottajien on myytävä osa tuotannostaan, ja joka toisaalta oli yhteydessä vientituista aiheutuneisiin suuriin kustannuksiin. Kyseisestä maksusta, joka on vastapainona mainitusta yhteisestä järjestelystä saataville eduille, ei aiheutunut tuottajille kohtuuttomia taloudellisia rasituksia, koska näillä oli oikeus vaatia sokerijuurikkaan tai -ruo'on toimittajilta korvausta suurimmasta osasta maksua. Maksua ei sinänsä voida pitää omaisuudensuojan loukkauksena. Sekä maksun tarkoitus että sen ominaispiirteet estävät pitämästä maksua suhteettomana ja sietämättömänä puuttumisena, jolla vahingoitettaisiin kyseisten tuottajien taloudellisen toiminnan harjoittamisen vapauden keskeistä sisältöä.

5. Sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä markkinointivuodeksi 1986/1987 käyttöön otetun erityisen poistomaksun tarkoituksena oli niiden poikkeuksellisen suurten tappioiden kattaminen, jotka olivat aiheutuneet suurten vientitukien myöntämisestä sen edistämiseksi, että yhteisön ylijäämät voitaisiin myydä kolmansien maiden markkinoille. Sitä, että kyseisestä maksusta aiheutui suhteellisesti suurempi rasitus A-kiintiön ylittävän sokerintuotannon osalle, ei voida pitää perustamissopimuksen 40 artiklan 3 kohdan toisessa ala-kohdassa kiellettynä syrjintänä. Tosiasiassa kaikesta A-kiintiön ylittävästä sokerintuotannosta aiheutuu ylijäämiä. Koska nämä ylijäämät voidaan tavanomaisesti saada kaupaksi ainoastaan viemällä ne kolmansiin maihin, niiden seurauksena joudutaan myöntämään yhteisön talousarviota rasittavia tukia.

Yhdistetyissä asioissa C-143/88 ja C-92/89,

jotka Finanzgericht Hamburg (Saksan liittotasavalta) ja Finanzgericht Düsseldorf (Saksan liittotasavalta) ovat saattaneet Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäviksi saadakseen näissä tuomioistuimissa vireillä olevissa asioissa

Zuckerfabrik Süderdithmarschen AG

vastaan

Hauptzollamt Itzehoe

sekä

Zuckerfabrik Soest GmbH

vastaan

Hauptzollamt Paderborn

ennakkoratkaisun perustamissopimuksen 189 artiklan tulkinnasta (asia C-143/88) sekä erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 2 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1914/87 (EYVL L 183, s. 5) pätevyydestä (asiat C-143/88 ja C-92/89),

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti O. Due, jaostojen puheenjohtajat G. F. Mancini, J. C. Moitinho de Almeida, G. C. Rodríguez Iglesias ja M. Díez de Velasco sekä tuomarit Sir Gordon Slynn, C. N. Kakouris, R. Joliet, F. A. Schockweiler, F. Grévisse ja M. Zuleeg,

julkisasiamies: C. O. Lenz,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies H. A. Rühl,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, joita ovat esittäneet:

- Zuckerfabrik Süderdithmarschen ja Zuckerfabrik Soest, asiamiehenään asianajotoimisto Ehle, Schiller ja kumppanit, Köln,

- Italian hallitus, asiamiehenään ulkoasiainministeriön diplomaattisten riita-asioiden osaston päällikkö, professori L. Ferrari Bravo, avustajanaan valtionasiamies I. M. Braguglia,

- Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään treasury solicitor J. A. Gensmantel,

- Euroopan yhteisöjen neuvosto, asiamiehenään neuvoston oikeudellisen yksikön virkamies A. Bräutigam,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudelliset neuvonantajat D. Booß ja G. zur Hausen,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Zuckerfabrik Süderdithmarschenin ja Zuckerfabrik Soestin, edustajinaan asianajajat D. Ehle ja J. Sedemund, Köln, Italian hallituksen ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen, asiamiehenään C. Bellamy, sekä neuvoston ja komission 20.3.1990 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 8.11.1990 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Finanzgericht Hamburg on 31.3.1988 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 20.5.1988, esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla kaksi kysymystä, jotka koskevat kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa keskeyttää väliaikaismääräyksellä yhteisön asetukseen perustuvan kansallisen toimen täytäntöönpano ja toisaalta erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 2 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1914/87 (EYVL L 183, s. 5) pätevyyttä.

2 Nämä kysymykset on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat sokeria valmistava Zuckerfabrik Süderdithmarschen -yritys ja Hauptzollamt Itzehoe (Itzehoen päätullitoimipaikka). Hauptzollamt Itzehoe velvoitti 19.10.1987 tekemällään päätöksellä Zuckerfabrik Süderdithmarschenin maksamaan 1 982 942,66 Saksan markan suuruisen summan erityisenä poistomaksuna sokerin markkinointivuodelta 1986/1987.

3 Kyseisen maksun, joka otettiin käyttöön edellä mainitulla, perustamissopimuksen 43 artiklan perusteella annetulla asetuksella (ETY) N:o 1914/87, tarkoituksena oli kattaa kokonaisuudessaan yhteisölle sokerialalla 1.7.1986 alkaneelta ja 30.6.1987 päättyneeltä markkinointivuodelta kertyneet tappiot. Nämä tappiot olivat aiheutuneet erityisen suurista vientituista, jotka yhteisön oli ollut kyseisenä markkinointivuonna maksettava varmistaakseen yhteisön sokerintuotannon ylijäämien myynnin kolmansiin maihin.

4 Zuckerfabrik Süderdithmarschen teki Hauptzollamt Itzehoen päätöksestä valituksen, joka hylättiin. Tällöin Zuckerfabrik saattoi Finanzgericht Hamburgin käsiteltäväksi kyseisen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä koskevan hakemuksen. Lisäksi Zuckerfabrik teki valituksen samassa tuomioistuimessa kyseisen päätöksen kumoamiseksi. Perusteluissaan Zuckerfabrik väitti asetusta (ETY) N:o 1914/87, johon Hauptzollamtin päätös perustui, pätemättömäksi.

5 Finanzgericht Hamburg hyväksyi Hauptzollamt Itzehoen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä koskevan hakemuksen ja esitti yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

"1) a) Onko ETY:n perustamissopimuksen 189 artiklan toista kohtaa tulkittava niin, ettei asetusten yleinen sovellettavuus jäsenvaltioissa estä kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa väliaikaisena oikeussuojana keskeyttää asetuksen perusteella toteutetun hallintotoimen oikeusvaikutukset siihen asti, kunnes pääasia on ratkaistu?

b) Jos vastaus a alakohdan kysymykseen on myöntävä, millaisin edellytyksin kansalliset tuomioistuimet voivat antaa väliaikaista oikeussuojaa? Onko yhteisön oikeudessa säännöksiä tai määräyksiä asiaan sovellettavista arviointiperusteista ja jos on, mitkä nämä perusteet ovat? Vai onko väliaikainen oikeussuoja määritettävä kansallisen oikeuden perusteella?

2) Onko erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 2 päivänä heinäkuuta 1987 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1914/87 pätevä? Onko mainittu asetus pätemätön erityisesti sen vuoksi, että se loukkaa velvollisuuksia asettavia asetuksia koskevaa taannehtivuuskiellon periaatetta?"

6 Finanzgericht Hamburg teki myös päätöksen pääasian käsittelyn lykkäämisestä siihen asti, kunnes yhteisöjen tuomioistuin on ratkaissut kyseiset kaksi ennakkoratkaisukysymystä.

7 Finanzgericht Düsseldorf on esittänyt 19.10.1988 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 20.3.1989, yhteisöjen tuomioistuimelle ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla viisi kysymystä, jotka myös koskevat kyseisen neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1914/87 pätevyyttä.

8 Nämä viisi kysymystä on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat sokeria valmistava Zuckerfabrik Soest GmbH ja Hauptzollamt Paderborn (Paderbornin päätullitoimipaikka). Hauptzollamt Paderborn on 20.10.1987 tekemällään päätöksellä vaatinut Zuckerfabrik Soestia maksamaan sille mainittuna poistomaksuna 1 675 013,71 Saksan markkaa.

9 Zuckerfabrik Soest teki kyseisestä päätöksestä valituksen, joka hylättiin. Tämän jälkeen Zuckerfabrik Soest saattoi Finanzgericht Düsseldorfin käsiteltäväksi hakemuksen Hauptzollamt Paderbornin tekemän päätöksen täytäntöönpanon lykkäämiseksi. Lisäksi Zuckerfabrik Soest teki valituksen samassa tuomioistuimessa kyseisen päätöksen kumoamiseksi. Hakemuksensa ja valituksensa perusteluissa Zuckerfabrik Soest väitti, aivan kuten Zuckerfabrik Süderdithmarschen oli toisen oikeudenkäynnin yhteydessä väittänyt, erityisen poistomaksun käyttöönotosta annettua asetusta, johon Hauptzollamt Paderbornin päätös perustui, pätemättömäksi.

10 Finanzgericht Düsseldorf antoi 10.2.1988 väliaikaismääräyksen, jossa se hyväksyi Hauptzollamt Paderbornin päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä koskevan hakemuksen sillä perusteella, että sillä oli erityisen poistomaksun käyttöönotosta annetun asetuksen pätevyydestä vakavia epäilyksiä.

11 Finanzgericht Düsseldorf lykkäsi 19.10.1988 tekemällään päätöksellä pääasian käsittelyä ja pyysi yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua seuraaviin kysymyksiin:

"1) Onko erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 annettu asetus (ETY) N:o 1914/87 (EYVL L 183, 3.7.1987, s. 5) pätemätön, koska poistomaksussa on kysymys rahoitusmaksusta, joka on mahdollista ottaa käyttöön ainoastaan ETY:n perustamissopimuksen 201 artiklan perusteella?

Toissijaisesti

2) Sopiiko erityisen poistomaksun käyttöönotto neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1914/87 markkinointivuodeksi 1986/1987 yhteen asetuksen (ETY) N:o 1785/81 28 artiklassa tarkoitetun itserahoituksen rajoittamisen kanssa sekä sen periaatteen kanssa, jonka mukaan yhteisön lainsäädäntöjärjestelmään ei puututa?

Toissijaisesti

3) Sopiiko erityisen poistomaksun käyttöönotto sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 yhteen sen kiellon kanssa, joka koskee tietyn yhteisen markkinajärjestelyn ulkopuolisina pidettävien riskien kohdentamista yhden talouden alan osalle, sekä kohtuuttomat taloudelliset rasitukset kieltävän periaatteen kanssa?

Toissijaisesti

4) Rikotaanko erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 annetun asetuksen (ETY) N:o 1914/87 1 artiklassa syrjintäkieltoa (perustamissopimuksen 40 artiklan 3 kohdan toinen alakohta), koska siinä kohdennetaan B-sokerin osalle tuntuvasti suurempi maksu kuin se, joka kohdistuu A-sokeriin?

Toissijaisesti

5) Loukkaako erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 annettu asetus (ETY) N:o 1914/87 edellä mainituin edellytyksin yhteisön oikeudessa perusoikeuksina voimassa olevia omaisuudensuojan periaatetta ja taloudellisen toiminnan harjoittamisen vapautta, jos kyseistä toimintaa ei enää voida rahoittaa saaduilla voitoilla vaan ainoastaan rahastoilla ja jos jopa yritysten olemassaolo sinänsä on näin ollen uhattuna?"

12 Molempia asioita koskevia tosiseikkoja, niihin liittyvää yhteisön säännöstöä, molempien menettelyjen kulkua sekä yhteisöjen tuomioistuimelle esitettyjä kirjallisia huomautuksia koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laadituista kertomuksista. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä vain, mikäli se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

13 Ottaen huomioon, että molemmat asiat ovat asiasisällöltään samanlaisia ja liittyvät toisiinsa, mikä on todettu suullisessa käsittelyssä, asiat on aiheellista yhdistää työjärjestyksen 43 artiklan mukaisesti tuomiota varten.

Yhteisön asetukseen perustuvan kansallisen toimen täytäntöönpanon lykkäämistä koskeva kysymys

Periaate

14 Pääasiallisesti Finanzgericht Hamburg kysyy ensin, onko ETY:n perustamissopimuksen 189 artiklan toista kohtaa tulkittava niin, että sen määräykset estävät kansallisten tuomioistuinten toimivallan lykätä yhteisön asetuksen perusteella toteutettavan kansallisen hallintotoimen täytäntöönpanoa.

15 Finanzgericht Hamburg esittää tällaisen lykkäyksen myöntämistä koskevaa toimivaltaa puoltavana näkökohtana, että kyseisellä toimenpiteellä kansallisen päätöksen mahdollinen soveltaminen ainoastaan siirretään myöhäisemmäksi saattamatta silti kyseenalaiseksi yhteisön asetuksen pätevyyttä. Selvittääkseen kysymyksensä lähtökohtia Finanzgericht Hamburg tuo toisaalta esiin sen edellä mainitun toimivallan vastaisen näkökohdan, että tällaisen lykkäyksen myöntäminen, jonka oikeusvaikutukset voivat olla huomattavan laajat, voi estää perustamissopimuksen 189 artiklan toisen kohdan vastaisesti asetusten täyden tehokkuuden kaikissa jäsenvaltioissa.

16 Ensiksi on korostettava, että perustamissopimuksen 189 artiklan toisen kohdan määräykset eivät voi rajoittaa oikeussubjekteille yhteisön oikeuden perusteella kuuluvaa oikeusturvaa. Yhteisön asetusten hallinnollisen täytäntöönpanon ollessa kansallisten elinten tehtävänä tarkoittaa yhteisön oikeudessa oikeussubjekteille taattu oikeusturva sitä, että näillä on oikeus kansallisessa tuomioistuimessa liitännäisasiana kiistää kyseisten asetusten laillisuus ja saada kyseinen tuomioistuin esittämään ennakkoratkaisukysymyksiä yhteisöjen tuomioistuimelle.

17 Tämä oikeus vaarantuisi, jos henkilöllä ei olisi mahdollisuutta tiettyjen edellytysten täyttymisestä huolimatta saada lykkäämispäätöstä, jolla estetään riidanalaisen asetuksen oikeusvaikutukset siksi aikaa, kunnes yhteisöjen tuomioistuin, jolla on yksinomainen toimivalta päättää yhteisön asetuksen olevan pätemätön (katso asia 314/85, Foto-Frost, tuomio 22.10.1987, Kok. 1987, s. 4199, 20 kohta), on antanut tuomionsa.

18 Kuten yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa 314/85, Foto-Frost, 22.10.1987 antamassaan tuomiossa (16 kohta) korostanut, pätevyyden arvioimiseksi esitetty ennakkoratkaisupyyntö on kumoamiskanteen tavoin keino valvoa yhteisön toimielinten toimien laillisuutta. Kumoamiskanteen yhteydessä annetaan kantajalle ETY:n perustamissopimuksen 185 artiklassa mahdollisuus hakea kanteen kohteena olevan toimen täytäntöönpanon lykkäämistä ja yhteisöjen tuomioistuimelle toimivalta kyseisen lykkäyksen myöntämiseen. Väliaikaista oikeussuojaa koskevan järjestelmän johdonmukaisuus edellyttää näin ollen, että myös kansallinen tuomioistuin voi määrätä sellaiseen yhteisön asetukseen, jonka laillisuus riitautetaan, perustuvan kansallisen hallintotoimen täytäntöönpanon lykättäväksi.

19 Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin on kansallisen lain ja yhteisön oikeuden välistä yhteensopivuutta koskeneessa asiassa C-213/89, Factortame, 19.6.1990 antamassaan tuomiossa (Kok. 1990, s. I-2433) todennut 177 artiklan tehokkaan vaikutuksen turvaamiseen viitaten, että kansallisella tuomioistuimella, joka on saattanut yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi tulkintaa koskevia ennakkoratkaisukysymyksiä kyetäkseen ratkaisemaan kyseisen yhteensopivuutta koskevan kysymyksen, on oltava mahdollisuus antaa väliaikaismääräyksiä ja lykätä kyseisen kansallisen lain soveltamista siihen asti, kun yhteisöjen tuomioistuin on antanut tulkintaratkaisunsa 177 artiklan nojalla.

20 Kansallisissa tuomioistuimissa yksityisille oikeussubjekteille yhteisön oikeuden perusteella annettava väliaikainen oikeussuoja ei voi vaihdella sen mukaan, riitauttavatko nämä kansallisen lainsäädännön säännösten yhteensopivuuden yhteisön oikeuden kanssa vai johdettuun oikeuteen kuuluvien yhteisön toimien pätevyyden, koska molemmissa tapauksissa riitauttaminen perustuu yhteisön oikeuteen sinänsä.

21 Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella ensimmäisen kysymyksen ensimmäiseen osaan on näin ollen vastattava, että perustamissopimuksen 189 artiklaa on tulkittava niin, että sillä ei estetä sitä, että kansalliset tuomioistuimet määräävät yhteisön asetuksen perusteella toteutettavan kansallisen hallintotoimen täytäntöönpanon lykättäväksi.

Lykkäyksen edellytykset

22 Seuraavaksi Finanzgericht Hamburg kysyy, millaisin edellytyksin kansalliset tuomioistuimet voivat määrätä yhteisön asetukseen perustuvan kansallisen hallintotoimen täytäntöönpanon lykättäväksi kyseisen asetuksen pätevyyteen kohdistuvien mahdollisten epäilystensä perusteella.

23 Ensiksi on syytä huomauttaa, että toimenpiteitä riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanon lykkäämiseksi voidaan toteuttaa ainoastaan, jos ne tosiasiat ja oikeudelliset seikat, joihin hakijat vetoavat, vakuuttavat kansallisen tuomioistuimen siitä, että on syytä vakavasti epäillä sen yhteisön asetuksen pätevyyttä, johon riidanalainen hallintotoimi perustuu. Lykkäämisen perusteena voi nimittäin olla ainoastaan se, että on mahdollista, että pätemättömyys todetaan, mikä kuuluu yhteisöjen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan.

24 Seuraavaksi on aiheellista korostaa, että täytäntöönpanon lykkäämisen on aina oltava luonteeltaan väliaikaista. Väliaikaismääräyksestä päättävä kansallinen tuomioistuin voi näin ollen myöntää lykkäyksen ainoastaan siihen asti, kun yhteisöjen tuomioistuin on ratkaissut pätevyyttä koskevan kysymyksen. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tällöin, jollei kysymystä ole vielä saatettu yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, esittää itse tällainen kysymys yhteisöjen tuomioistuimelle ja selvittää ne perusteet, joiden vuoksi asetus on sen mielestä pätemätön.

25 Mitä tulee hallintotoimien täytäntöönpanon lykkäämisen muihin edellytyksiin, on todettava, että menettelysäännöistä säädetään kansallisessa lainsäädännössä ja että niissä on lykkäyksen myöntämisedellytysten osalta eroavuuksia, joiden voidaan otaksua vaarantavan yhteisön oikeuden yhdenmukaisen soveltamisen.

26 Tämä yhdenmukainen soveltaminen on kuitenkin yhteisön oikeusjärjestyksen perusvaatimus; se edellyttää näin ollen, että vaikka yhteisön asetukseen perustuvien hallintotoimien täytäntöönpanon lykkäämiseen sovelletaan kansallisia menettelysääntöjä erityisesti hakemuksen jättämisen ja asian selvittämisen osalta, lykkäyksen myöntämisedellytysten on ainakin oltava yhdenmukaiset kaikissa jäsenvaltioissa.

27 Koska kansallisten tuomioistuinten toimivalta myöntää tällainen lykkäys vastaa 185 artiklassa yhteisöjen tuomioistuimelle 173 artiklan nojalla nostettujen kanteiden osalta annettua toimivaltaa, kansalliset tuomioistuimet voivat määrätä lykkäyksen ainoastaan samoin edellytyksin, joilla yhteisöjen tuomioistuin päättää välitoimista.

28 Tältä osin yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä käy ilmi, että riidanalaisen toimen täytäntöönpanoa voidaan lykätä ainoastaan, jos lykkäys on kiireellinen eli jos on välttämätöntä, että siitä määrätään ja että sen vaikutukset alkavat jo ennen pääasian ratkaisua, jottei hakija kärsi vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa.

29 Kiireellisyyden osalta edellytetään, että hakijalle saattaa aiheutua vahinkoa ennen kuin yhteisöjen tuomioistuin on ehtinyt antaa ratkaisunsa riidanalaisen yhteisön säädöksen pätevyydestä. Vahingon laadun osalta yhteisöjen tuomioistuin on lukuisia kertoja todennut, ettei pelkkää rahan menetystä voida periaatteessa pitää korjaamattomana. Väliaikaismääräyksestä päättävän tuomioistuimen asiana on kuitenkin tutkia kunkin tapauksen erityisolosuhteet. Sen on tältä osin arvioitava seikkoja, joiden perusteella voidaan päätellä, aiheuttaisiko lykkäyshakemuksessa tarkoitetun hallintotoimen täytäntöönpano hakijalle peruuttamatonta vahinkoa, jota ei voitaisi korvata, jos yhteisön säädös todetaan pätemättömäksi.

30 Edelleen on lisättävä, että kansallisen tuomioistuimen, jonka tehtävänä on toimivaltansa rajoissa soveltaa yhteisön oikeuden säännöksiä ja määräyksiä, velvollisuutena on varmistaa yhteisön oikeuden täysi vaikutus ja näin ollen ottaa huomioon, jos yhteisön asetusten pätevyydestä on epäilyksiä, että on yhteisön edun mukaista, ettei kyseisiä asetuksia jätetä soveltamatta ilman asianmukaisia takeita.

31 Tämän velvollisuutensa täyttämiseksi kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi lykkäyshakemus on saatettu, on ensin varmistettava, ettei kyseinen yhteisön toimi ole sellainen, jonka tehokas vaikutus jää kokonaan toteutumatta, jollei sitä heti sovelleta.

32 Jos täytäntöönpanon lykkäämisestä voidaan otaksua aiheutuvan yhteisölle taloudellisia riskejä, kansallisen tuomioistuimen on lisäksi voitava vaatia hakijalta riittävän vakuuden kuten takauksen tai pantin antamista.

33 Edellä esitettyjen näkökohtien perusteella on Finanzgericht Hamburgin ensimmäisen kysymyksen toiseen osaan vastattava, että kansallinen tuomioistuin voi lykätä yhteisön asetuksen täytäntöön panemiseksi toteutettavan kansallisen toimen täytäntöönpanon ainoastaan:

- jos kansallisella tuomioistuimella on vakavia epäilyksiä yhteisön säädöksen pätevyydestä ja jos se esittää tämän pätevyyttä koskevan ennakkoratkaisukysymyksen yhteisöjen tuomioistuimelle, mikäli asia ei jo ole sen käsiteltävänä,

- jos asia on kiireellinen ja jos hakemuksen esittäjälle voi aiheutua vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa,

- jos kansallinen tuomioistuin ottaa asianmukaisesti huomioon yhteisön edun.

Pätevyys

34 Finanzgericht Hamburg on saattanut edellä mainitun asetuksen (ETY) N:o 1914/87 pätevyyden epäilyksenalaiseksi sillä perusteella, että se on taannehtivuuskiellon periaatteen vastainen ja siten myös oikeusvarmuuden periaatetta loukkaava.

35 Finanzgericht Düsseldorf on puolestaan tuonut julki epäilyksensä saman asetuksen pätevyydestä esittämällä viisi kysymystä, joihin sisältyy väitteitä, jotka koskevat erityisen poistomaksun käyttöönoton asianmukaista oikeudellista perustaa, kyseisen asetuksen yhteensopivuutta perusasetuksen eli sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 30 päivänä kesäkuuta 1981 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1785/81 (EYVL L 177, s. 4) kanssa, jonkin talouden alan ulkopuolisten riskien kyseisen talouden alan osalle kohdentamisen sekä kohtuuttomat taloudelliset rasitukset kieltävien periaatteiden loukkaamista, samoin kuin omaisuudensuojan periaatteen ja ammatin harjoittamisen vapauden loukkaamista.

36 Koska näissä kahdessa asiassa esitetyt kysymykset ovat pelkästään eri näkökulmia, joista samaa säädöstä on mahdollista arvostella, niitä on tarkasteltava yhdessä.

ETY:n perustamissopimuksen 201 artiklan mukaisen menettelyn noudattamatta jättämistä koskeva väite

37 Finanzgericht Düsseldorf katsoo pääasiallisesti, että ETY:n perustamissopimuksen 43 artiklan perusteella maatalouden yhteisessä markkinajärjestelyssä käyttöön otettavan maksun tarkoituksena on oltava kyseisten markkinoiden sääntely. Tällainen toimenpide voi olla ainoastaan nykyisyyttä tai tulevaisuutta koskeva. Näin ei kuitenkaan ole erityisen poistomaksun osalta, koska sen tarkoituksena on päättyneen markkinointivuoden tappioiden kattaminen. Lisäksi kyseisen maksun suorittamista vaaditaan ainoastaan sokerinvalmistajilta, vaikka markkinoiden sääntelyyn tähtäävän toimenpiteen olisi kohdistuttava ensisijaisesti sokerijuurikkaan tuottajiin. Finanzgericht Düsseldorfin mukaan riidanalainen maksu on näin ollen luonteeltaan rahoitusmaksu, jonka käyttöön ottamiseen ainoastaan perustamissopimuksen 201 artiklan mukainen menettely olisi ollut pätevä.

38 Tähän väitteeseen vastaamiseksi on syytä korostaa, että yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 7 päivänä toukokuuta 1985 tehdyn neuvoston päätöksen 85/257/ETY (EYVL L 128, s. 15), joka oli voimassa kiistanalaisen asetuksen antamisajankohtana, 2 artiklassa erotetaan toisistaan yhtäältä "maksut, joista on määrätty sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä" ja jotka jo ovat omia varoja, sekä toisaalta "tulot, jotka kertyvät jonkin yhteisen politiikan osana käyttöön otettavista muista maksuista" perustamissopimuksen määräysten mukaisesti ja joista tulee omia varoja ainoastaan sikäli kuin ETY:n perustamissopimuksen 201 artiklan ja muiden perustamissopimusten vastaavien määräysten mukainen menettely on saatettu päätökseen.

39 Ottaen huomioon myös yhteisön sokerintuotannossa ja sokerin markkinoilla väistämättä tapahtuneen kehityksen ei ole mahdollista, että edellä mainitun 7.5.1985 tehdyn päätöksen 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa olisi tarkoitettu, että päätöksen soveltaminen oli rajoitettava ainoastaan maksuihin, joista oli jo säädetty, kun päätös tehtiin, toisin sanoen maksuihin, jotka oli jo tuohon mennessä vahvistettu edellä mainitussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 1785/81, jäljempänä 'perusasetus'. Koska erityinen poistomaksu on luonteeltaan 7.5.1985 tehdyn päätöksen tekoajankohtana jo käytössä olleita maksuja täydentävä, se on luettava kuuluvaksi kyseisessä päätöksessä tarkoitettuihin "maksuihin, joista on määrätty sokerialan yhteisessä markkinajärjestelyssä".

40 Joka tapauksessa on korostettava, kuten yhteisöjen tuomioistuin on 30.9.1982 antamassaan tuomiossa (asia 108/91, Amylum, Kok. 1982, s. 3107) jo todennut jäsenvaltioiden rahoitusosuuksien korvaamisesta yhteisöjen omilla varoilla 21 päivänä huhtikuuta 1970 tehdyn neuvoston päätöksen (EYVL L 94, s. 19) osalta, että 7.5.1985 tehdyn päätöksen tarkoituksena on talousarviolainsäädäntöön liittyvänä toimenpiteenä määritellä yhteisöjen talousarvioon otettavat omat varat; sen tarkoituksena ei ole määritellä niitä yhteisön toimielimiä, joilla on toimivalta tullien, maksujen ja muunmuotoisten tulojen vahvistamiseen.

41 Edellä esitetystä seuraa, ettei asetuksessa (ETY) N:o 1914/87 säädetyn erityisen poistomaksun kaltaisen toimenpiteen toteuttamisessa olisi ollut tarpeen käyttää 201 artiklan mukaista menettelyä, vaikka tämä maksu olisi ollut rahoitusmaksun luonteinen.

42 Kysymyksellä siitä, voidaanko ETY:n perustamissopimuksen 43 artiklaa käyttää oikeudellisena perustana sellaisen maksun käyttöönotolle, jota on tarkoitus kantaa jo päättyneellä ajanjaksolla toteutetuista taloudellisista toimista, on ymmärrettävä tarkoitettavan sitä, voidaanko kyseisen artiklan nojalla ottaa käyttöön maksu, jolla on taannehtiva vaikutus. Tämä väite on näin ollen päällekkäinen taannehtivuuskiellon periaatteen loukkaamista koskevan väitteen kanssa, jota tarkastellaan jäljempänä.

Asetuksen (ETY) N:o 1914/87 ja perusasetuksen välistä yhteensopivuutta koskeva väite

43 Finanzgericht Düsseldorf katsoo yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 113/77, NTN Toyo Bearing Company, 29.3.1979 antamaan tuomioon (Kok. 1979, s. 1185) viitaten, että koska neuvosto oli perusasetuksen 28 artiklassa vahvistanut enimmäismäärän sokerinvalmistajilta vaadittaville maksuille, se ei voinut ottaa toisella suoraan perustamissopimuksen 43 artiklaan perustuvalla asetuksella käyttöön kyseisen enimmäismäärän ylittävää maksua.

44 Tältä osin on palautettava mieliin, että sekä perusasetus että kiistanalainen asetus (ETY) N:o 1914/87 on annettu perustamissopimuksen 43 artiklan perusteella. Asetusta (ETY) N:o 1914/87 ei näin ollen voida pitää perusasetuksen täytäntöön panemiseksi annettuna asetuksena, jollaisesta oli kysymys 16.6.1987 annetussa tuomiossa (asia 46/86, Romkes, Kok. 1987, s. 2671).

45 Neuvosto voi muuttaa tai täydentää perustamissopimuksen 43 artiklan menettelyä noudattaen antamaansa perusasetusta tai kumota sen, jos muuttamista, täydentämistä tai kumoamista koskevat säännökset annetaan saman menettelyn mukaisesti, eikä kyseisiä säännöksiä ole tarpeen sisällyttää perusasetukseen.

46 Käsiteltävänä olevassa tapauksessa tilanne on toinen kuin edellä mainitun asiassa 113/77, NTN Toyo Bearing Company, 29.3.1979 annetun tuomion perustana olleessa tapauksessa. Viimeksi mainitussa tapauksessa neuvosto oli tosiasiassa ensin antanut yleisen asetuksen erään perustamissopimuksen 113 artiklan tavoitteen toteuttamiseksi, mutta myöhemmin poikennut näin vahvistetuista oikeussäännöistä erityistapausta koskeneessa soveltamisasetuksessa.

47 Näin ollen on katsottava, että neuvostolla oli perusasetuksesta huolimatta oikeus antaa asetus (ETY) N:o 1914/87, koska se noudatti myös sen osalta perustamissopimuksen 43 artiklassa määrättyä menettelyä.

Taannehtivuuskiellon periaatteen loukkaamista koskeva väite

48 Sekä Finanzgericht Hamburg että Finanzgericht Düsseldorf pitävät asetusta (ETY) N:o 1914/87 taannehtivuuskiellon periaatteen vastaisena, koska se annettiin 2.7.1987 eli markkinointivuoden 1986/1987, jonka tappiot sillä oli tarkoitus kattaa, jo päätyttyä 30.6.1987. Näin ollen maksun suorittaminen liitetään kyseisessä asetuksessa jo päättyneellä ajanjaksolla tapahtuneisiin tosiseikkoihin eli mainitun markkinointivuoden aikana toteutettuun sokerinvalmistukseen. Myöskään sokerintuottajien perusteltua luottamusta ei ole kunnioitettu, koska näiden olisi ollut voitava luottaa siihen, ettei perusasetuksessa säädettyjä maksuja koroteta ja että jos niitä korotettaisiin, niiden vaikutukset kohdistuisivat otaksuttavasti kokonaisuudessaan sokerijuurikkaan tuottajiin.

49 Yhteisöjen tuomioistuin on erityisesti asioissa 98/78, Racke, 25.1.1979 (Kok. 1979, s. 69) ja 99/78, Decker, 25.1.1979 (Kok. 1979, s. 101) antamissaan tuomioissa samoin kuin edellä mainitussa asiassa 108/81, Amylum, 30.9.1982 antamassaan tuomiossa jo todennut, että vaikka on pääsääntöisesti oikeusvarmuuden periaatteen vastaista vahvistaa yhteisön säädöksen ajallisen sovellettavuuden alkamispäivä sen julkaisupäivää aikaisemmaksi, asia voi olla poikkeuksellisesti toisin, jos tavoiteltu päämäärä sitä edellyttää ja jos niiden, joita asia koskee, perusteltua luottamusta asianmukaisesti kunnioitetaan.

50 Näistä kahdesta edellytyksestä ensimmäisen osalta on aiheellista palauttaa mieliin joitakin asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia perusteita. Yhteisön sokerintuotannon ja -kulutuksen erotuksena muodostuvat ylijäämät on myytävä kolmansien maiden markkinoille. Maailmanmarkkinanoteerausten tai -hintojen sekä yhteisön hintojen välinen erotus katetaan vientituella. Perusasetuksessa säädetään, että tuottajat rahoittavat tästä aiheutuvat taloudelliset rasitukset kokonaisuudessaan itse.

51 Taloudellisen tilanteen seuraamiseksi mahdollisimman tarkasti ja siten markkinoiden vakauttamiseksi, joka on yksi perustamissopimuksen 39 artiklan tavoitteista, perusasetuksen 28 artiklassa säädetään, että kyseiset maksut on periaatteessa suoritettava ennen kunkin markkinointivuoden loppua ja siten niiden tavanomaisesti ennakoitavissa olevien tappioiden perusteella, joita meneillään olevana markkinointivuonna toteutettavien vientisitoumusten osalta on kertynyt.

52 Kuitenkin on mahdollista, ettei tiettyjen poikkeuksellisten tapahtumien, kuten käsiteltävänä olevassa tapauksessa kyseisen markkinointivuoden aikana sattuneiden dollarin arvon jyrkän putoamisen ja sokerin maailmanmarkkinanoteerausten romahtamisen vaikutuksia ole voitu riittävän tarkasti ennakoida maksujen vahvistamisajankohtana. Tällöin on lainmukaista, että tuottajien rahoitettaviksi tulevat kustannukset vahvistetaan vasta, kun kyseisten tapahtumien täysi vaikutus on voitu todeta, ja mahdollisesti vasta sen markkinointivuoden päätyttyä, jonka aikana ne ovat sattuneet.

53 Jos neuvosto ei olisi markkinointivuoden 1986/1987 kokonaistappioiden toteamisen jälkeen ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin tuottajilta jo kannettujen maksujen täydentämiseksi, sen tavoittelema päämäärä eli sokerin markkinoiden vakauttaminen yhteisen edun mukaisesti etenkin vientitukien avulla olisi voitu saavuttaa ainoastaan rasittamalla yhteisön talousarviota, vaikka sokerin yhteisen markkinajärjestelyn periaatteena on, että tuottajat rahoittavat sen kokonaisuudessaan.

54 Neuvosto saattoi näin ollen lainmukaisesti katsoa yleisen edun mukaisesti tavoitellun päämäärän eli sokerin markkinoiden vakauttamisen vaativan riidanalaisen asetuksen soveltamista markkinointivuoden 1986/1987 osalta. Näin ollen yhteisön säädöksen soveltamiselle sen julkaisupäivää aikaisempana ajankohtana asetetun ensimmäisen edellytyksen voidaan katsoa täyttyvän.

55 Sen määrittämiseksi, täyttyykö myös toinen edellä esitetyistä edellytyksistä, on syytä tutkia, loukkasiko neuvoston toiminta niiden, joita asia koskee, perusteltua luottamusta perusasetuksessa vahvistettuun maksujen enimmäismäärään ja petettiinkö tämä luottamus, kun asetus (ETY) N:o 1914/87 2.7.1987 julkaistiin.

56 Pääasian asianosaiset eivät voi tässä kuitenkaan vedota sellaiseen perusteltuun luottamukseen, jota olisi suojattava.

57 Tosiasiassa sokerintuottajille oli ensiksikin ilmoitettu perusasetuksen johdanto-osan yhdennessätoista perustelukappaleessa, että näiden on katettava yhteisön sokerintuotannon ja -kulutuksen erotuksena muodostuvien ylijäämien myymisestä aiheutuvat kustannukset kokonaisuudessaan.

58 Toiseksi komissio oli 9.9.1986 julkaissut taseen, jonka viite oli VI PC 2-408 ja josta markkinointivuodelta 1986/1987 todennäköisesti kertyvä vaje kävi selvästi ilmi.

59 Kolmanneksi sokerintuottajat saivat tietää komission esittäneen neuvostolle ehdotuksen asetukseksi erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987, kun kyseinen ehdotus julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä (EYVL N:o C 89, s. 18) 3.4.1987, toisin sanoen ennen markkinointivuoden päättymistä, sellaisena kuin ehdotus myöhemmin hyväksyttiin riidanalaiseksi asetukseksi (ETY) N:o 1914/87.

60 Edellä esitetystä seuraa, ettei taannehtivuuskiellon periaatteen loukkaamista koskevaa väitettä voida hyväksyä.

Jonkin alan markkinajärjestelyn ulkopuolisten riskien kyseisen talouden alan osalle kohdentamisen sekä kohtuuttomien taloudellisten rasitusten kieltämistä koskeva väite

61 Finanzgericht Düsseldorf arvioi, että yhteisten markkinajärjestelyjen osana toteutettavilla toimenpiteillä on mahdollista korjata sellaisia markkinahäiriöitä, joita voidaan pitää kyseisten markkinoiden sisäisistä tekijöistä johtuvina. Muissa kuin sokerin markkinajärjestelyssä maailmanmarkkinanoteerausten laskuun samoin kuin dollarin arvon putoamiseen liittyvät riskit rahoitetaan yksinomaan Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR). Finanzgericht Düsseldorfin mukaan tämä osoittaa lainsäätäjän pitävän niitä taloudellisten toimijoiden vaikutusalueen ulkopuolisina riskeinä, joista näiden ei näin ollen ole vastattava.

62 Ensiksi on huomautettava, että useimmiten tällaiset riskit tosiaankin rahoittaa EMOTR. Tätä ei kuitenkaan edellytetä perustamissopimuksessa, jonka 40 artiklan 4 kohdassa annetaan mahdollisuus tällaisen rahaston perustamiseen määräämättä kuitenkaan, että sen olisi osallistuttava kaikkiin markkinajärjestelyyn liittyviin toimenpiteisiin. Itserahoitusperiaatteen soveltaminen yksinomaan sokerialalla johtuu siitä, kuten neuvosto on yhteisöjen tuomioistuimelle antamassaan vastauksessa selvittänyt, että muilla maatalouden aloilla tuottajilla on alhaisemmat hintatakuut, mikä selittää sen, etteivät nämä vastaa rahoittamisesta.

63 Seuraavaksi on korostettava, että vientitukijärjestelmän ansiosta yhteisön sokerintuottajilla on pääsy maailmanmarkkinoille, jonne nämä voivat myydä osan tuotannostaan. Tuottajien osalle tulevia riskejä onkin aiheellista arvioida juuri näihin maailmanmarkkinoihin nähden. Sokerin liikatuotannon tai eurooppalaisten valuuttojen ja dollarin välisten vaihtelujen kaltaisten olosuhteiden voidaan otaksua muuttavan tarjontaa tai kysyntää ja siten myös kyseisen tuotteen hintaa. Näihin olosuhteisiin liittyviä riskejä ei näin ollen voida pitää kyseisiin markkinoihin liittymättöminä.

64 Joka tapauksessa erityisestä poistomaksusta ei myöskään aiheudu kohtuuttomia taloudellisia rasituksia sokerintuottajille. Tosiasiassa maksu on yhtäältä vastapainona niille eduille, joita mahdollisuus saada vientitukea tuottamiensa, yhteisön kulutuksen ylittävien määrien myymiseen merkitsee tuottajille. Toisaalta sokerinvalmistajat voivat asetuksen (ETY) N:o 1914/87 1 artiklan 3 kohdan nojalla vaatia yhteisössä tuotetun sokerijuurikkaan tai -ruo'on myyjiltä korvausta suurimmasta osasta kyseistä maksua.

65 Nämä näkökohdat huomioon ottaen kansallisen tuomioistuimen esittämää väitettä ei ole syytä hyväksyä.

Syrjintää koskeva väite

66 Finanzgericht Düsseldorf pitää perustamissopimuksen 40 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa kiellettynä syrjintänä sitä, että erityinen poistomaksu kohdistuu raskaampana B-sokerin tuottajiin kuin A-sokerin tuottajiin, vaikka kysymys on samasta tuotteesta.

67 Tältä osin on aiheellista palauttaa mieliin, että perusasetuksessa vahvistetaan kullekin sokerin markkinointivuodelle ja kullekin tuotantoalueelle A-perusmäärä ja B-perusmäärä. Jäsenvaltiot jakavat A-perusmääränsä yrityksille A-kiintiöinä ja B-perusmääränsä B-kiintiöinä. Kunakin markkinointivuonna myönnettyjen A-kiintiöiden kokonaismäärä vastaa suunnilleen sokerin kulutusta ihmisravinnoksi yhteisössä kyseisen markkinointivuoden aikana. A-kiintiöiden (A-sokeri) ja B-kiintiöiden (B-sokeri) rajoissa tuotettua sokeria voidaan pitää vapaasti kaupan yhteisössä samalla, kun sillä on hintatakuut ja sen menekki on taattu interventiojärjestelmän ansiosta. Sitä voidaan myös viedä kolmansiin maihin, tarvittaessa vientituen avulla. Lisäksi tietyn yrityksen A- ja B-kiintiöt ylittävää sokerintuotantoa (josta käytetään nimeä C-sokeri) voidaan markkinoida ainoastaan kolmansiin maihin ilman mitään vientitukea.

68 Tästä järjestelmästä seuraa, että jokainen yritys, joka tuottaa yli oman A-kiintiönsä, toisin sanoen yli oman osuutensa yhteisössä kulutettavaksi tarkoitetusta sokerintuotannosta, tuottaa väistämättä ylijäämiä, jotka voidaan tavanomaisesti saada kaupaksi ainoastaan viemällä ne kolmansiin maihin.

69 Kuten edellä mainittiin, erityisen poistomaksun tarkoituksena oli niiden poikkeuksellisen suurten tappioiden kattaminen, jotka olivat aiheutuneet suurten vientitukien myöntämisestä sen edistämiseksi, että yhteisön ylijäämät voitaisiin myydä kolmansien maiden markkinoille.

70 Näin ollen oli perusteltua, että rasitus kohdennettiin suhteellisesti suurempana A-kiintiön ylittävän sokerintuotannon osalle.

71 Näin ollen on myös perustamissopimuksen 40 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan väitettyä rikkomista koskeva peruste hylättävä.

Omaisuudensuojan ja taloudellisen toiminnan harjoittamisen vapauden loukkaamista koskeva väite

72 Finanzgericht Düsseldorf katsoo, että omaisuudensuojaa ja yrittämisen vapautta koskeviin perusoikeuksiin vaikutetaan lainvastaisella tavalla, jos yritys ei kykene tietyltä markkinointivuodelta saamillaan tavanomaisilla voitoilla suoriutumaan kyseiseltä markkinointivuodelta sille kertyneistä peräkkäisistä maksuista, vaan sen on turvauduttava rahastoihinsa, toisin sanoen olennaiseen aineelliseen sisältöönsä.

73 Tältä osin on syytä palauttaa mieliin, että yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut (katso erityisesti asia 265/87, Schräder, tuomio 11.7.1989, Kok. 1989 s. 2237, 15 kohta), että omaisuudensuojaa ja ammatin harjoittamisen vapautta voidaan rajoittaa erityisesti yhteisen markkinajärjestelyn yhteydessä, jos kyseiset rajoitukset tosiasiallisesti vastaavat niitä yleisen edun mukaisia tavoitteita, joihin yhteisö pyrkii, eikä niissä ole kyse tavoiteltuun päämäärään nähden suhteettomasta ja sietämättömästä näin taattuihin oikeuksiin puuttumisesta, jolla loukattaisiin niiden keskeistä sisältöä.

74 Kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus on asianmukaisesti korostanut, maksun suorittamisvelvoitetta ei voida rinnastaa omaisuudensuojaa rajoittavaan toimenpiteeseen.

75 Näin ollen on todettava, ettei erityinen poistomaksu mitenkään loukkaa sokerinvalmistajien omaisuudensuojaa.

76 Taloudellisen toiminnan harjoittamisen vapauden osalta on edellä jo korostettu, että erityinen poistomaksu vastaa yleisen edun mukaisia tavoitteita, koska sillä vältetään yhteisön joutuminen vastaamaan yhdellä talouden alalla kertyneistä tappioista. Tätä puuttumista ei voida pitää suhteettomana. Maksun, jonka vaikutusten voidaan otaksua tosiasiassa kohdistuvan osittain sokerijuurikkaan tuottajiin, käyttöönoton olennaisena päämääränä on ollut se, ettei "tuotantokiintiöjärjestelmää saateta kyseenalaiseksi ennen säädettyä määräpäivää", kuten asetuksen (ETY) N:o 1914/87 johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa täsmennetään. Kuten komissio on aivan oikein korostanut, kiintiöiden supistaminen, joka olisi pienentänyt yhteisön sokerinjalostusteollisuuden maailmanmarkkinaosuutta pitkällä aikavälillä, olisi merkinnyt paljon vakavampaa sokerintuottajien ja sokerijuurikkaan viljelijöiden etujen loukkausta.

77 Taloudellisen toiminnan harjoittamisen vapauden loukkaamista koskevaa perustetta ei näin ollen voida hyväksyä.

78 Kaikkien edellä esitettyjen näkökohtien perusteella Finanzgericht Hamburgille ja Finanzgericht Düsseldorfille on vastattava, ettei esitettyjen kysymysten tarkastelussa ole ilmennyt seikkoja, jotka vaikuttaisivat erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 2 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1914/87 pätevyyteen.

Oikeudenkäyntikulut

79 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Italian hallitukselle ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukselle samoin kuin Euroopan yhteisöjen neuvostolle ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Koska pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisissa tuomioistuimissa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, kansallisten tuomioistuinten asiana on päättää oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut Finanzgericht Hamburgin 31.3.1988 tekemällä päätöksellä sekä Finanzgericht Düsseldorfin 19.10.1988 tekemällään päätöksellä esittämät kysymykset seuraavasti:

1) Perustamissopimuksen 189 artiklaa on tulkittava niin, että sillä ei estetä sitä, että kansalliset tuomioistuimet määräävät yhteisön asetuksen perusteella toteutettavan hallintotoimen täytäntöönpanon lykättäväksi.

2) Kansallinen tuomioistuin voi lykätä yhteisön asetuksen täytäntöön panemiseksi toteutettavan kansallisen toimen täytäntöönpanon ainoastaan:

- jos kansallisella tuomioistuimella on vakavia epäilyksiä yhteisön säädöksen pätevyydestä ja jos se esittää tämän pätevyyttä koskevan ennakkoratkaisukysymyksen yhteisöjen tuomioistuimelle, mikäli asia ei jo ole sen käsiteltävänä,

- jos asia on kiireellinen ja jos hakemuksen esittäjälle voi aiheutua vakavaa ja korjaamatonta vahinkoa,

- jos kansallinen tuomioistuin ottaa asianmukaisesti huomioon yhteisön edun.

3) Esitettyjen kysymysten tarkastelussa ei ole ilmennyt seikkoja, jotka vaikuttaisivat erityisen poistomaksun käyttöönotosta sokerialalla markkinointivuodeksi 1986/1987 2 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1914/87 pätevyyteen.