KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) …/…,

annettu 28.1.2025,

täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 muuttamisesta soitintodistuksia koskevan viittauksen lisäämiseksi ja lomakkeiden käyttöä koskevien selitysten osalta

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä 9 päivänä joulukuuta 1996 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 338/97 1 ja erityisesti sen 19 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 792/2012 2 olisi yhdenmukaistettava luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen, jäljempänä ’yleissopimus’, osapuolten konferenssin hyväksymien tai muuttamien asiaankuuluvien päätöslauselmien kanssa.

(2)Täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 1 artiklaa ja 2 artiklan 2 kohtaa sekä liitettä IV muutettiin tammikuun 15 päivänä 2015 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2015/57 3 CITES-päätöslauselman Conf. 16.8 mukaisesti siten, että soittimille voidaan myöntää erityisiä todistuksia niiden muiden kuin kaupallisten rajanylitysten yksinkertaistamiseksi.

(3)Vastaava muutos on tarpeen asetuksen (EU) N:o 792/2012 2 artiklan 4 kohdan yhdenmukaistamiseksi.

(4)Täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 792/2012 vahvistetaan mallit, joita asetuksessa (EY) N:o 865/2006 säädettyjen lupien, todistusten ja muiden asiakirjojen on vastattava. Asetusta (EY) N:o 865/2006 muutetaan toimitusten tarkoituksen ja alkuperätunnuksien osalta. Asetuksen (EY) N:o 792/2012 liitteissä I, II, III ja V annettuja lomakkeiden käyttöä koskevia selityksiä olisi muutettava vastaavasti. Molempiin asetuksiin tehtäviä muutoksia olisi sovellettava samasta päivästä alkaen.

(5)Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kauppaa käsittelevän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 792/2012 seuraavasti:

1)Muutetaan 2 artiklan 4 kohta seuraavasti:

”Lomakkeiden, joille laaditaan lisälehtiä henkilökohtaista omistusta koskevia todistuksia, kiertävien näyttelyjen todistuksia ja soitintodistuksia varten, on oltava liitteessä IV olevan mallin mukaisia.”

2)Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 liitteet I, II, III ja V tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 28.1.2025

   Komission puolesta

   Puheenjohtaja
   Ursula VON DER LEYEN

(1)     EYVL L 61, 3.3.1997, s. 1 .
(2)    Komission täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 792/2012, annettu 23 päivänä elokuuta 2012, luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 338/97 säädettyjen lupien, todistusten ja muiden asiakirjojen mallia koskevista yksityiskohtaisista säännöistä ja komission asetuksen (EY) N:o 865/2006 muuttamisesta (EUVL L 242, 7.9.2012, s. 13).
(3)

   Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/57, annettu 15 päivänä tammikuuta 2015, täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 muuttamisesta luonnonvaraisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 338/97 ja asetuksen (EY) N:o 338/97 täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 865/2006 säädettyjen lupien, todistusten ja muiden asiakirjojen mallia koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 10, 16.1.2015, s. 19). 

LIITE

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 liitteet seuraavasti:

(1)Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 liite I seuraavasti:

(a)korvataan lomaketta 1 ”Alkuperäiskappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 13 kohdan rivit D ja A seuraavasti: 

”D    Yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät eläinlajit, kun ne on kasvatettu vankeudessa kaupallisia tarkoituksia varten ja niiden kasvatustoimintaa harjoittavat yritykset sisältyvät yleissopimuksen sihteeristön ylläpitämään rekisteriin yrityksistä, jotka kasvattavat liitteeseen I sisältyviä eläinlajeja kaupallisiin tarkoituksiin, sekä niiden osat ja johdannaiset, sekä yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät kasvilajit, jotka ovat kaupallisia tarkoituksia varten keinotekoisesti lisättyjä ja asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset

A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(b)korvataan lomaketta 1 ”Alkuperäiskappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 14 kohdan rivit E, L, M, N ja Z seuraavasti:

”E    Opetus: Toimituksen tarkoituksena on käyttö koulutusohjelmissa tai näytteille asettaminen laitoksessa, joka toimii pääasiallisesti koulutuksen alalla.

L    Lainvalvonta / oikeudelliset tarkoitukset / tutkinta: Toimituksen tarkoituksena on yksilöiden vaihto valtion viranomaisten välillä tai niiden tukemiseksi lainvalvontaa, oikeudellisia tarkoituksia tai tutkintaa varten.

M    Lääketieteelliset tarkoitukset (mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus): Toimituksen tarkoituksena on lääkinnällinen ja eläinlääkinnällinen testaus, taudinmääritys, hoito tai tutkimus, mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus.

N    Luontoon palauttaminen tai vapauttaminen: Toimituksen tarkoituksena on lajin vahvistaminen ja luontoon palauttaminen lajin luonnollisella ja historiallisella levinneisyysalueella sekä istutukset suojelutarkoituksessa, mukaan lukien avustettu leviäminen sekä ekologinen korvaaminen lajin luonnollisen ja historiallisen levinneisyysalueen ulkopuolella.

Z    Eläintarhat: Tarkoituksena on yksilön siirtäminen eläintarhaan ja/tai akvaarioon tai eläintarhan ja/tai akvaarion toimesta näytteille asettamista, hoitoa, lisääntymistä, valistusta ja tietoisuuden lisäämistä, tieteellistä tutkimusta, pelastamista tai suojelua varten.”

(c)korvataan lomaketta 2 ”Luvanhaltijan kappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 13 kohdan rivit D ja A seuraavasti:

”D    Yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät eläinlajit, kun ne on kasvatettu vankeudessa kaupallisia tarkoituksia varten ja niiden kasvatustoimintaa harjoittavat yritykset sisältyvät yleissopimuksen sihteeristön ylläpitämään rekisteriin yrityksistä, jotka kasvattavat liitteeseen I sisältyviä eläinlajeja kaupallisiin tarkoituksiin, sekä niiden osat ja johdannaiset, sekä yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät kasvilajit, jotka ovat kaupallisia tarkoituksia varten keinotekoisesti lisättyjä ja asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset

A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(d)korvataan lomaketta 2 ”Luvanhaltijan kappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 14 kohdan rivit E, L, M, N ja Z seuraavasti:

”E    Opetus: Toimituksen tarkoituksena on käyttö koulutusohjelmissa tai näytteille asettaminen laitoksessa, joka toimii pääasiallisesti koulutuksen alalla.

L    Lainvalvonta / oikeudelliset tarkoitukset / tutkinta: Toimituksen tarkoituksena on yksilöiden vaihto valtion viranomaisten välillä tai niiden tukemiseksi lainvalvontaa, oikeudellisia tarkoituksia tai tutkintaa varten.

M    Lääketieteelliset tarkoitukset (mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus): Toimituksen tarkoituksena on lääkinnällinen ja eläinlääkinnällinen testaus, taudinmääritys, hoito tai tutkimus, mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus.

N    Luontoon palauttaminen tai vapauttaminen: Toimituksen tarkoituksena on lajin vahvistaminen ja luontoon palauttaminen lajin luonnollisella ja historiallisella levinneisyysalueella sekä istutukset suojelutarkoituksessa, mukaan lukien avustettu leviäminen sekä ekologinen korvaaminen lajin luonnollisen ja historiallisen levinneisyysalueen ulkopuolella.

Z    Eläintarhat: Tarkoituksena on yksilön siirtäminen eläintarhaan ja/tai akvaarioon tai eläintarhan ja/tai akvaarion toimesta näytteille asettamista, hoitoa, lisääntymistä, valistusta ja tietoisuuden lisäämistä, tieteellistä tutkimusta, pelastamista tai suojelua varten.”

(e)korvataan lomaketta 3 ”Kappale, jonka tulli palauttaa myöntäneelle viranomaiselle” koskevien ohjeiden ja selitysten 13 kohdan rivit D ja A seuraavasti:

”D    Yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät eläinlajit, kun ne on kasvatettu vankeudessa kaupallisia tarkoituksia varten ja niiden kasvatustoimintaa harjoittavat yritykset sisältyvät yleissopimuksen sihteeristön ylläpitämään rekisteriin yrityksistä, jotka kasvattavat liitteeseen I sisältyviä eläinlajeja kaupallisiin tarkoituksiin, sekä niiden osat ja johdannaiset, sekä yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät kasvilajit, jotka ovat kaupallisia tarkoituksia varten keinotekoisesti lisättyjä ja asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset

A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(f)korvataan lomaketta 3 ”Kappale, jonka tulli palauttaa myöntäneelle viranomaiselle” koskevien ohjeiden ja selitysten 14 kohdan rivit E, L, M, N ja Z seuraavasti:

”E    Opetus: Toimituksen tarkoituksena on käyttö koulutusohjelmissa tai näytteille asettaminen laitoksessa, joka toimii pääasiallisesti koulutuksen alalla.

L    Lainvalvonta / oikeudelliset tarkoitukset / tutkinta: Toimituksen tarkoituksena on yksilöiden vaihto valtion viranomaisten välillä tai niiden tukemiseksi lainvalvontaa, oikeudellisia tarkoituksia tai tutkintaa varten.

M    Lääketieteelliset tarkoitukset (mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus): Toimituksen tarkoituksena on lääkinnällinen ja eläinlääkinnällinen testaus, taudinmääritys, hoito tai tutkimus, mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus.

N    Luontoon palauttaminen tai vapauttaminen: Toimituksen tarkoituksena on lajin vahvistaminen ja luontoon palauttaminen lajin luonnollisella ja historiallisella levinneisyysalueella sekä istutukset suojelutarkoituksessa, mukaan lukien avustettu leviäminen sekä ekologinen korvaaminen lajin luonnollisen ja historiallisen levinneisyysalueen ulkopuolella.

Z    Eläintarhat: Tarkoituksena on yksilön siirtäminen eläintarhaan ja/tai akvaarioon tai eläintarhan ja/tai akvaarion toimesta näytteille asettamista, hoitoa, lisääntymistä, valistusta ja tietoisuuden lisäämistä, tieteellistä tutkimusta, pelastamista tai suojelua varten.”

(g)korvataan lomakkeita 4 ”Myöntävän viranomaisen kappale” ja 5 ”Hakemus” koskevien ohjeiden ja selitysten 13 kohdan rivit D ja A seuraavasti:

”D    Yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät eläinlajit, kun ne on kasvatettu vankeudessa kaupallisia tarkoituksia varten ja niiden kasvatustoimintaa harjoittavat yritykset sisältyvät yleissopimuksen sihteeristön ylläpitämään rekisteriin yrityksistä, jotka kasvattavat liitteeseen I sisältyviä eläinlajeja kaupallisiin tarkoituksiin, sekä niiden osat ja johdannaiset, sekä yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät kasvilajit, jotka ovat kaupallisia tarkoituksia varten keinotekoisesti lisättyjä ja asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset

A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(h) korvataan lomakkeita 4 ”Myöntävän viranomaisen kappale” ja 5 ”Hakemus” koskevien ohjeiden ja selitysten 14 kohdan rivit E, L, M, N ja Z seuraavasti:

”E    Opetus: Toimituksen tarkoituksena on käyttö koulutusohjelmissa tai näytteille asettaminen laitoksessa, joka toimii pääasiallisesti koulutuksen alalla.

L    Lainvalvonta / oikeudelliset tarkoitukset / tutkinta: Toimituksen tarkoituksena on yksilöiden vaihto valtion viranomaisten välillä tai niiden tukemiseksi lainvalvontaa, oikeudellisia tarkoituksia tai tutkintaa varten.

M    Lääketieteelliset tarkoitukset (mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus): Toimituksen tarkoituksena on lääkinnällinen ja eläinlääkinnällinen testaus, taudinmääritys, hoito tai tutkimus, mukaan lukien biolääketieteellinen tutkimus.

N    Luontoon palauttaminen tai vapauttaminen: Toimituksen tarkoituksena on lajin vahvistaminen ja luontoon palauttaminen lajin luonnollisella ja historiallisella levinneisyysalueella sekä istutukset suojelutarkoituksessa, mukaan lukien avustettu leviäminen sekä ekologinen korvaaminen lajin luonnollisen ja historiallisen levinneisyysalueen ulkopuolella.

Z    Eläintarhat: Tarkoituksena on yksilön siirtäminen eläintarhaan ja/tai akvaarioon tai eläintarhan ja/tai akvaarion toimesta näytteille asettamista, hoitoa, lisääntymistä, valistusta ja tietoisuuden lisäämistä, tieteellistä tutkimusta, pelastamista tai suojelua varten.”

(2)Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 liite II seuraavasti:

(a)korvataan lomaketta 1 ”Alkuperäiskappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 9 kohdan rivit D ja A seuraavasti:

”D    Yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät eläinlajit, kun ne on kasvatettu vankeudessa kaupallisia tarkoituksia varten ja niiden kasvatustoimintaa harjoittavat yritykset sisältyvät yleissopimuksen sihteeristön ylläpitämään rekisteriin yrityksistä, jotka kasvattavat liitteeseen I sisältyviä eläinlajeja kaupallisiin tarkoituksiin, sekä niiden osat ja johdannaiset, sekä yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät kasvilajit, jotka ovat kaupallisia tarkoituksia varten keinotekoisesti lisättyjä ja asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset

A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(b)korvataan lomaketta 2 ”Tuojan kappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 9 kohdan rivit D ja A seuraavasti:

”D    Yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät eläinlajit, kun ne on kasvatettu vankeudessa kaupallisia tarkoituksia varten ja niiden kasvatustoimintaa harjoittavat yritykset sisältyvät yleissopimuksen sihteeristön ylläpitämään rekisteriin yrityksistä, jotka kasvattavat liitteeseen I sisältyviä eläinlajeja kaupallisiin tarkoituksiin, sekä niiden osat ja johdannaiset, sekä yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät kasvilajit, jotka ovat kaupallisia tarkoituksia varten keinotekoisesti lisättyjä ja asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset

A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(3)Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 liite III seuraavasti:

(a)korvataan lomaketta ”Alkuperäiskappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 14 kohdan rivi A seuraavasti:

”A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(b)korvataan lomakkeita ”Myöntävän viranomaisen kappale” ja ”Hakemus” koskevien ohjeiden ja selitysten 14 kohdan rivi A seuraavasti:

”A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(4)Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 792/2012 liite V seuraavasti:

(a)korvataan lomaketta ”Alkuperäiskappale” koskevien ohjeiden ja selitysten 9 kohdan rivit D ja A seuraavasti:

”D    Yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät eläinlajit, kun ne on kasvatettu vankeudessa kaupallisia tarkoituksia varten ja niiden kasvatustoimintaa harjoittavat yritykset sisältyvät yleissopimuksen sihteeristön ylläpitämään rekisteriin yrityksistä, jotka kasvattavat liitteeseen I sisältyviä eläinlajeja kaupallisiin tarkoituksiin, sekä niiden osat ja johdannaiset, sekä yleissopimuksen liitteeseen I sisältyvät kasvilajit, jotka ovat kaupallisia tarkoituksia varten keinotekoisesti lisättyjä ja asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset

A    Keinotekoisesti lisätyt kasvit, jotka ovat asetuksen (EY) N:o 865/2006 XIII luvun mukaisia, sekä niiden osat ja johdannaiset”

(b)korvataan lomakkeita ”Myöntävän viranomaisen kappale” ja ”Hakemus” koskevien ohjeiden ja selitysten 9 kohdan rivit D ja A seuraavasti: