KANNANOTTOPYYNTÖ

ALOITE (ilman vaikutustenarviointia)

Aloitteen nimi

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevat valtiontukisäännöt – vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien sääntöjen tarkistus

Vastuupääosasto ja ‑yksikkö

COMP/D3 [Valtiontuki ja rahoituslaitokset]

Todennäköinen aloitteen tyyppi

Komission tiedonanto

Alustava aikataulu

Vuoden 2027 toinen neljännes

Lisätiedot

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevat valtiontukisäännöt

A. Poliittinen tausta, ongelmanmääritys ja toissijaisuusperiaatteen soveltaminen

Poliittinen tausta

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimuksen) mukaan jäsenvaltioiden on ilmoitettava Euroopan komissiolle kaikista suunnitelmistaan myöntää valtiontukea vaikeuksissa oleville pankeille ja odotettava komission hyväksyntää ennen tuen myöntämistä. Komissio voi antaa ohjeistuksia siitä, miten se aikoo arvioida valtiontuen soveltuvuutta sisämarkkinoille tietyissä olosuhteissa tai tietyillä toimialoilla. Komissio esitti vaikeuksissa olevia pankkeja koskevat valtiontukisäännöt vuonna 2008 maailmanlaajuisen finanssikriisin aikana, ja niitä tarkistettiin viimeksi vuoden 2013 pankkitiedonannossa. Tällä hetkellä sovelletaan kuutta eri tiedonantoa 1 . Nämä säännöt koskevat soveltuvin osin myös vakuutusyhtiöitä.

EU on vuoden 2013 jälkeen hyväksynyt lainsäädäntöä pankkikriisien hallitsemiseksi, rahoitusvakauden säilyttämiseksi sekä tallettajien ja veronmaksajien suojelemiseksi. Näiden kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksenä 2 tunnettujen sääntöjen mukaan ensisijainen väline puututtaessa pankkien kaatumiseen on pankkien kriisinratkaisumenettely. EU:n lainsäätäjät pääsivät 25. kesäkuuta 2025 poliittiseen yhteisymmärrykseen kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen äskettäin valmistuneesta uudistuksesta, jossa keskitytään pienempiin ja keskisuuriin pankkeihin. Uusia sääntöjä on tarkoitus alkaa soveltaa vuoden 2028 toisella neljänneksellä. Vaikka vakavat häiriöt ovat edelleen mahdollisia, kuten hiljattainen covid-19-pandemia osoitti, valtiontukisääntöjen käyttöönoton perusteena olleet vuoden 2008 maailmanlaajuisesta finanssikriisistä ja EU:n valtionvelkakriisistä johtuneet makrotaloudelliset olosuhteet ovat muuttuneet merkittävästi ja kyseiset kriisit ovat nyt ohi.

Vuoden 2013 pankkitiedonannon mukaan sääntöjä arvioidaan ja tarkastellaan uudelleen mahdollisten sääntelyssä tai markkinoilla tapahtuneiden muutosten huomioon ottamiseksi. Myös EU:n lainsäätäjät 3 ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin 4 ovat pyytäneet tällaista arviointia. Komissio on näin ollen arvioinut vaikeuksissa olevia pankkeja koskevat valtiontukisäännöt, joita sovellettiin vuosina 2008–2022. Arvioinnissa nostettiin esiin osa-alueita, joilla olisi parantamisen varaa. Arviointiin vastanneet sidosryhmät tukivat laajasti sitä, että asiasta annettaisiin yksi, yhteinen tiedonanto, joka linkitettäisiin selkeästi kriisinhallinta- ja talletussuojakehykseen.

Kun tarkistetusta kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksestä (joka hyväksymisen jälkeen julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä todennäköisesti vuoden 2026 toisella neljänneksellä) nyt on päästy poliittiseen yhteisymmärrykseen, myös valtiontukisäännöt olisi päivitettävä hyvissä ajoin, jotta voidaan varmistaa kokonaisvaltainen toimintamalli pankkien kriisinhallintaa varten EU:ssa. Tarkistetut valtiontukisäännöt voitaisiin hyväksyä ennen kuin kaikkia tarkistetun kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen osia aletaan soveltaa.

Ratkaistava ongelma

Arviointiraportissa esitetään, että sääntöjä voitaisiin selkeyttää ja yhdenmukaistaa muiden EU:n toimintapolitiikkojen ja lainsäädännön, erityisesti kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen, kanssa.

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevat valtiontukisäännöt jakautuvat kuuteen eri tiedonantoon, jotka annettiin EU:n rahoitus- ja valtionvelkakriisien vuoksi. Tämä pirstaleisuus ei ole enää perusteltua, koska se tekee säännöistä vaikeaselkoisempia ja niiden soveltamisesta tehottomampaa.

Säännöt perustuvat yksinomaan SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohtaan, jonka mukaan valtiontuki on poikkeuksellisesti perussopimuksen mukaista, jos sillä korjataan jäsenvaltion taloudessa esiintyvää vakavaa häiriötä. Riskejä on edelleen, mutta pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen käyttöönoton taustalla ollut rahoituskriisi on laantunut. Kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksessä tunnustetaan vaikeuksissa oleville pankeille myönnettävän valtiontuen tarve ja sallitaan se tietyissä olosuhteissa silloinkin, kun taloudessa ei ole vakavia häiriöitä. Tämän vuoksi vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien nykyisten valtiontukisääntöjen oikeusperusta on liian kapea.

Kriisinhallinta- ja talletussuojakehystä ei oteta huomioon sitä aiemmin hyväksytyissä vaikeuksissa olevia pankkeja koskevissa nykyisissä valtiontukisäännöissä. Kriisinhallinta- ja talletussuojakehys hyväksyttiin vuonna 2014 pian valtiontukisääntöjen viimeisimmän tarkistuksen jälkeen. Kehyksessä rajoitetaan valtiontuen käyttöä pankkikriisien ratkaisemiseen (sulkematta sitä kuitenkaan kokonaan pois). Nämä kaksi sääntökokonaisuutta (valtiontukisäännöt ja kriisinhallinta- ja talletussuojakehys) poikkeavat toisistaan rakenteeltaan ja terminologialtaan, minkä vuoksi ne eivät ole täysin johdonmukaisia. Tämä tekee vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen soveltamisesta tarpeettoman monimutkaista, koska eri instituutioille, jäsenvaltioille ja viranomaisille ei välttämättä ole heti selvää, mitä soveltuvuusvaatimuksia sovelletaan mihinkin kriisinhallinta- ja talletussuojatoimenpiteisiin, joihin mahdollisesti sisältyy valtiontukea. Tämä puolestaan voi johtaa tarpeettomiin viivästyksiin pankkikriisien hoitamisessa.

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevissa nykyisissä valtiontukisäännöissä ei myöskään oteta huomioon EU:n päivitettyä institutionaalista ja sääntelyrakennetta. Kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksellä luotiin pankkiunionin yhteinen kriisinratkaisumekanismi ja otettiin sääntely-ympäristössä käyttöön roolien ja vastuiden jako, joka olisi otettava huomioon arvioitaessa valtiontukien valvontaa pankkialalla.

Kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksessä sallitaan valtiontuki pankkien elinkelpoisuuden, likviditeetin tai vakavaraisuuden säilyttämiseksi tai palauttamiseksi (poikkeuksellinen julkinen rahoitustuki) poikkeuksellisissa olosuhteissa kriisinratkaisun ulkopuolella (pankin kaatumisen estämiseksi), kriisinratkaisurahoituksen tukemiseksi ja markkinoilta poistumisen helpottamiseksi. Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevissa nykyisissä valtiontukisäännöissä ei kuitenkaan oteta riittävästi huomioon kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksessä omaksuttua poliittista painotusta puuttua pankkien kaatumiseen ensisijaisesti yhdenmukaistetulla EU:n lainsäädännöllä ja hallitulla ohjauksella, joka perustuu pikemminkin pankkien osakkeenomistajien ja velkojien tappionsietokykyyn ja toimialalähtöiseen rahoitukseen kuin verovaroihin.

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen epäsuhta kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen kanssa voi johtaa epäjohdonmukaisiin tuloksiin esimerkiksi todettaessa yleisen edun olemassaoloa, jonka myötä pankkiin voidaan soveltaa kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen mukaisia kriisinratkaisutoimia, tai määritettäessä vastuunjaon tasoja. Tästä syntyy riski, että käytetään hyväksi toimijalle suotuisinta sääntelyä kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen ja pankkiunionin tavoitteiden vastaisesti.

Lisäksi näihin kahteen kehykseen sisältyy joitakin samankaltaisia vaatimuksia, joilla on sama tavoite, kuten vaatimus elinkelpoisuuden palautumisesta tiettyjen interventioiden jälkeen sekä vaatimus avoimista ja läpinäkyvistä markkinointimenettelyistä pankkia myytäessä. Nämä ja vastaavat päällekkäisyydet voivat lisätä hallinnollista taakkaa.

Tämän kannanottopyynnön yhteydessä käynnistetyssä kohdennetussa kuulemisessa voi nousta esiin myös muita kysymyksiä, joita on tarpeen käsitellä vaikeuksissa olevia pankkeja koskevissa tarkistetuissa valtiontukisäännöissä.

EU:n toimen perusta (oikeusperusta ja toissijaisuusperiaatteen soveltaminen)

Oikeusperusta

Valtiontukisääntöjen oikeusperustan muodostavat SEUT-sopimuksen 107 ja 108 artikla. SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b ja c alakohdan mukaan tuki ”jäsenvaltion taloudessa olevan vakavan häiriön poistamiseen” (b alakohta) tai ”tietyn taloudellisen toiminnan kehityksen edistämiseen” (c alakohta) soveltuu poikkeuksellisesti sisämarkkinoille. Aloite kuuluu alaan, jolla EU:lla on SEUT-sopimuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukainen yksinomainen toimivalta. Näin ollen siihen ei sovelleta toissijaisuusperiaatetta.

EU:n toimen tarve

Pankit hoitavat olennaisia välitys- ja maturiteettitransformaatiotoimintoja. Niihin liittyy erityisriskejä, jotka eivät ole verrattavissa rahoitusalan ulkopuolisia yrityksiä koskeviin riskeihin. Pankit ovat ratkaisevassa asemassa myös rahoituksessa lähes kaikilla talouden aloilla. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että niillä on edelleen valmiudet rahoittaa kilpailukykyistä EU:n taloutta, mukaan lukien pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), infrastruktuuri, innovointi ja puolustus, sekä tukea vihreää, digitaalista ja sosiaalista siirtymää muiden painopisteiden ohella. Pankkeja koskevat valtiontukisäännöt, erillään rahoitusalan ulkopuolisten yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistuksiin myönnettävän valtiontuen säännöistä, ovat näin ollen edelleen perusteltuja.

Perussopimuksen yleisiin periaatteisiin perustuva valtiontukiasioiden käsittely merkitsisi vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen arvioinnissa vahvistettujen hyötyjen (kuten yhdenmukaistamisen, vaikuttavuuden ja tehokkuuden) sekä komission, jäsenvaltioiden, asianomaisten viranomaisten ja rahoituslaitosten asiaan liittyvän tietotaidon ja kokemuksen menettämistä.

EU:n toimia tarvitaan vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen sovittamiseksi paremmin yhteen muuttuneen taloudellisen ja sääntely-ympäristön kanssa. Sääntöjen käyttöä olisi helpotettava kokoamalla ne yhteen tiedonantoon, selkeyttämällä niiden soveltamisalaa, kytkemällä sisämarkkinoille soveltuvuuden ehdot kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen eri tukiskenaarioihin ja välttämällä päällekkäisiä vaatimuksia.

Koska komissio vastaa perussopimusten mukaisesta valtiontukien valvonnasta, on komission tehtävä selventää suhtautumistaan vaikeuksissa olevia pankkeja koskeviin valtiontukisääntöihin.

Valtiontukien tarve tunnustetaan kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksessä, ja se sallitaan tietyissä poikkeuksellisissa skenaarioissa, jotka on lueteltu tyhjentävästi. Nämä skenaariot voivat vaihdella sen mukaan, miten ne vaikuttavat kilpailuun, ja sisämarkkinoille soveltuvuuden ehdot niissä voivat olla erilaisia. Sisämarkkinoille soveltuvuuden edellytysten kattava ymmärtäminen kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen kunkin tukiskenaarion osalta edellyttää vaikeuksissa olevia pankkeja koskevia täydentäviä valtiontukisääntöjä. Kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen soveltamisalaan kuuluville yrityksille ei sallita kehyksen tukiskenaarioiden lisäksi muita tukiskenaarioita.

B. Aloitteen tavoite ja toteutustapa

Uudelleentarkastelussa otetaan huomioon arvioinnin tulokset, tähän kannanottopyyntöön saadut vastaukset ja sidosryhmien kohdennettu kuuleminen, ja sillä pyritään saavuttamaan seuraavassa esitetyt tavoitteet.

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen arviointi on osoittanut, että kuullut sidosryhmät kaipaisivat selkeämpiä sääntöjä. Nykyisin sovellettavien kuuden tiedonannon yhdistäminen yhdeksi tiedonannoksi yksinkertaistaisi ja tehostaisi sääntöjen tulkintaa.

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevia valtiontukisääntöjä varten olisi oltava erillinen oikeusperusta, joka ei liity vakaviin talouden häiriöihin vaan taloudellisesti normaaleihin, kriisittömiin aikoihin. Sääntöjen olisi perustuttava ensisijaisesti SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohtaan (tuki tietyn taloudellisen toiminnan kehityksen edistämiseen).

Arvioinnin mukaan johdonmukaisuutta kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen kanssa olisi lisättävä. Kun sääntöjen sisältö saatetaan linjaan kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen tavoitteiden ja painotusten kanssa, varmistetaan, että näiden kahden kehyksen sisältämät kannustimet ovat keskenään johdonmukaisia ja että kriisinratkaisutuen soveltamisala vastaa tarkistetun kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen tavoitetta. Pankkien kaatumiset, joissa julkinen tuki on perusteltua, olisi mahdollisuuksien mukaan käsiteltävä kriisinratkaisumenettelyissä. Kansallisten ratkaisujen, joilla puututaan pankkien kaatumiseen myöntämällä julkista tukea, olisi oltava poikkeus, eivätkä vaikeuksissa olevia pankkeja koskevat valtiontukisäännöt saisi kannustaa niiden käyttöön.

Uudelleentarkastelussa otetaan huomioon kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen vuoden 2025 uudelleentarkastelun tulokset ja varmistetaan, että tarkistetut säännöt ovat johdonmukaisia, siinä määrin kuin se on mahdollista perussopimukseen perustuvan, kilpailun vääristymisen minimointia koskevan komission toimivallan puitteissa. Komission olisi hyödynnettävä kriisinratkaisuviranomaisten kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen nojalla tekemän yleisen edun arvioinnin tuloksia arvioidessaan, onko valtiontuki perusteltua yhteisen edun mukaisen tavoitteen perusteella. Pankeille olisi asetettava likvidaatiomenettelyssä vähintään yhtä tiukat vastuunjakovaatimukset kuin kriisinratkaisun aikana.

Valtiontukisäännöissä voidaan asettaa lisävaatimuksia vaikeuksissa oleville pankeille tapauksissa, joissa kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksessä pyritään muihin tavoitteisiin. Nämä lisävaatimukset voivat liittyä esimerkiksi kilpailun vääristymiseen puuttumiseen tai yrityksiin, jotka eivät kuulu kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen piiriin. Muissa tapauksissa sellaisia valtiontukiperiaatteita ja ‑tavoitteita, jotka on jo otettu riittävästi huomioon kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksessä, ei pitäisi toistaa vaikeuksissa olevia pankkeja koskevissa uusissa valtiontukisäännöissä. Tarkistettu kriisinhallinta- ja talletussuojakehys, josta on päästy poliittiseen yhteisymmärrykseen, on lisännyt joissain valtiontukivaihtoehdoissa kilpailun näkökulmasta oikeusvarmuutta, johon valtiontukien valvonnassa voidaan tukeutua.

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen selkeämpi linkittäminen kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen sallimiin eri tukiskenaarioihin antaisi näiden sääntöjen käytännön soveltajille paremmat mahdollisuudet ymmärtää tuen sisämarkkinoille soveltuvuudelle asetettuja vaatimuksia.

Todennäköiset vaikutukset

Tarkistuksen on määrä selkeyttää vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen käyttöä erityisesti niiden muodon ja rakenteen, soveltamisalan sekä kriisinhallinta- ja talletussuojakehykseen linkittymisen osalta. Tämä voi nopeuttaa jäsenvaltioiden valtiontukien ilmoittamismenettelyjä niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa valtiontuet saattavat edelleen olla tarpeen. Tarkistuksen myötä myös kilpailijoiden ja veronmaksajien on helpompi ymmärtää säännöt, mikä lisää läpinäkyvyyttä.

Johdonmukaisuus kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen kanssa rajoittaa veronmaksajien rahoista kustannettavien kansallisten valtiontukiratkaisujen käyttöä. Tämä vähentää veronmaksajien altistumista riskeille.

Periaatteessa kriisinratkaisumenettelyn olisi oltava ensisijainen vaihtoehto tapauksissa, joissa yleinen etu voisi oikeuttaa valtiontuen käytön pankin kaatumisen hoidossa. Valtiontukisäännöissä määrätty vastuunjakoon osallistuminen ei saisi olla vähäisempää kuin vastaavissa kriisinratkaisumenettelyissä. Näin ollen likviditeettituen myöntämisestä olisi tultava harvinaisempaa. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa tällaista tukea myönnetään, vastuunjaon piiriin kuuluvan osakkeenomistajien ja velkojien ryhmän olisi katettava myös muita tahoja kuin heikommassa etuoikeusasemassa olevat velkojat.

Kun valtiontuen tarpeessa olevien kaatuvien pankkien tapauksessa etusijalle asetetaan kriisinratkaisu, tuetaan samalla maailmanlaajuisen rahoituskriisin jälkimainingeissa asetettuja yleisiä uudistustavoitteita puuttua pankkien kaatumiseen hallitusti kriisinratkaisuvälineiden ja ‑valtuuksien avulla sekä purkaa valtion ja pankkien välinen kohtalonyhteys käyttämällä veronmaksajien rahojen sijaan toimialan rahoittamia turvaverkkoja. Tämä vähentää moraalikatoa ja lieventää julkiseen velkaan kohdistuvaa painetta. Pankkiunionissa yhteisvastuullinen yhteinen kriisinratkaisurahasto auttaa sekin osaltaan irrottamaan vaikeuksissa olevan pankin kotijäsenvaltionsa julkisesta taloudesta ja pankkisektorista.

Kun pankkikriisien selvittämiseen käytetään vähemmän veronmaksajien varoja, suojellaan julkista taloutta. Näin säästyvät varat voidaan käyttää kestävän kehityksen tavoitteisiin ja EU:n poliittisiin painopisteisiin. Tapauksissa, joissa valtiontuen myöntäminen vaikeuksissa oleville pankeille on edelleen tarpeen, vaikeuksissa olevia pankkeja koskevilla valtiontukisäännöillä on arvioinnin mukaan pystytty säilyttämään rahoitusvakaus ja ehkäisemään reaalitalouteen kohdistuvia suurempia häiriöitä. Tämä on vaikuttanut myönteisesti talouskasvuun, köyhyyden poistamiseen sekä muihin osittain pankkirahoitukseen perustuviin kestävän kehityksen tavoitteisiin, kuten terveyteen tai innovointiin ja infrastruktuuriin liittyviin tavoitteisiin.

Tuleva seuranta

Vaikeuksissa olevia pankkeja koskevien valtiontukisääntöjen perusteella myönnetty valtiontuki on läpinäkyvää, koska yleisölle tiedotetaan siitä lehdistötiedotteilla ja sitä koskevat päätökset julkaistaan. Näin varmistetaan, että kilpailijoilla ja veronmaksajilla on mahdollisuus saada tarvittavat tiedot valtiontuista ja tuetusta toiminnasta. Lisäksi avoimuusrekistereitä ovat julkisesti saatavilla sekä kansallisella että EU:n tasolla (valtiontukien tulostaulu).

C. Sääntelyn parantaminen

Vaikutustenarviointi

Parempaa sääntelyä koskevien sääntöjen mukaan tämän aloitteen valmistelun tueksi ei tarvita vaikutustenarviointia, koska valittavissa olevia poliittisia vaihtoehtoja on vain vähän. Tämä johtuu suoraan arvioinnin päätelmistä johdetuista muutoksista, joissa kiinnitetään huomiota siihen, että valtiontukisäännöt on koottava yhteen tiedonantoon, joka on selvästi yhteydessä kriisinhallintaan ja talletussuojaan ja joka muodostaa johdonmukaisen kehyksen, jolla vältetään toimijalle suotuisimman sääntelyn hyväksikäyttö. Tarkistetut valtiontukisäännöt mukautetaan näin ollen kriisinhallintaa ja talletussuojaa koskeviin vaatimuksiin, joista on tehty kattava vaikutustenarviointi.

Kuulemisstrategia

Kuulemisten tarkoituksena on kerätä valtiontukiarvioinnin ja tarkistetun kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksen julkaisemisen jälkeen mahdollisia lisänäkemyksiä pankkeja koskevien tulevien valtiontukisääntöjen mahdollisesta soveltamisalasta ja sisällöstä.

Koska mukautusten odotetaan olevan pelkästään teknisiä, tärkeimmät sidosryhmät ovat asiaan perehtyneet osapuolet jäsenvaltioissa ja jäsenvaltioiden viranomaiset (kuten ministeriöt, kriisinratkaisuviranomaiset, toimivaltaiset viranomaiset ja talletussuojajärjestelmistä vastaavat viranomaiset), yhteinen kriisinratkaisuneuvosto ja Euroopan keskuspankki. Myös asiasta kiinnostuneet kansalaiset voivat osallistua kuulemisprosessiin.

Kuulemisia järjestetään seuraavasti:

1.neljän viikon mittainen kuuleminen, jossa voi antaa palautetta tämän kannanottopyynnön pohjalta

2.kohdennettu kuuleminen ja tapaaminen tärkeimpien sidosryhmien kanssa, mukaan lukien jäsenvaltiot, yhteinen kriisinratkaisuneuvosto ja Euroopan keskuspankki

3.kahdeksan viikon mittainen sidosryhmien julkinen kuuleminen tarkistetun valtiontukitiedonannon luonnoksesta.

Kuulemisten alkamista mainostetaan lehdistötiedotteella. Kohteena oleviin sidosryhmiin otetaan yhteyttä myös kahdenvälisesti. Kuulemisten tuloksista laaditaan tiivistelmäraportti.

Euroopan komissio pyrkii paremman sääntelyn periaatteidensa mukaisesti kehittämään aloitteita, jotka perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tietoon. Näin ollen komissio pyytää kuulemisstrategiansa mukaisesti myös tutkijoita, akateemisia organisaatioita, tieteellisiä seuroja ja yhdistyksiä, joilla on asiantuntemusta vaikeuksissa oleville pankeille ja muille rahoitusalan yrityksille myönnettävästä valtiontuesta, toimittamaan asiaa koskevia julkaistuja ja vielä julkaisemattomia tieteellisiä tutkimuksia, analyyseja ja dataa. Erityisen kiinnostavia ovat kannanotot, joissa esitetään yhteenveto viimeisimmästä tietämyksen tasosta käsillä olevilla osa-alueilla.