ISSN 1977-0812

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 222

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

65. vuosikerta
26. elokuu 2022

Sisältö

II   Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

Sivu

ASETUKSET

*

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2022/1423, annettu 22 päivänä heinäkuuta 2022, unionin luvan myöntämisestä biosidivalmisteperheelle Hydrogen Peroxide Family 1 ( 1 )

1

(1)   ETA:n kannalta merkityksellinen teksti

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.

II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

ASETUKSET

26.8.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 222/1

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2022/1423,

annettu 22 päivänä heinäkuuta 2022,

unionin luvan myöntämisestä biosidivalmisteperheelle ”Hydrogen Peroxide Family 1”

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä toukokuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 528/2012 (1) ja erityisesti sen 44 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Ecolab Deutschland GmbH toimitti 19 päivänä tammikuuta 2017 hakemuksen asetuksen (EU) N:o 528/2012 43 artiklan 1 kohdan mukaisesti saadakseen luvan kyseisen asetuksen liitteessä V määriteltyihin valmisteryhmiin 1, 2, 3 ja 4 kuuluvalle biosidivalmisteperheelle ”Hydrogen Peroxide Family 1” ja antoi kirjallisen vahvistuksen siitä, että Latvian toimivaltainen viranomainen oli suostunut arvioimaan hakemuksen. Hakemus kirjattiin biosidivalmisterekisteriin numerolla BC-DY029028-18.

(2)

Biosidivalmisteperhe ”Hydrogen Peroxide Family 1” sisältää tehoaineena vetyperoksidia, joka sisältyy asetuksen (EU) N:o 528/2012 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun unionin hyväksyttyjen tehoaineiden luetteloon valmisteryhmissä 1, 2, 3 ja 4.

(3)

Arvioinnista vastaava toimivaltainen viranomainen toimitti 5 päivänä lokakuuta 2018 asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 1 kohdan mukaisesti arviointiraportin ja arviointinsa päätelmät Euroopan kemikaalivirastolle, jäljempänä ’kemikaalivirasto’.

(4)

Kemikaalivirasto toimitti 2 päivänä heinäkuuta 2020 komissiolle asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 3 kohdan mukaisesti lausunnon (2), biosidivalmisteperheen ”Hydrogen Peroxide Family 1” ominaisuuksia koskevan yhteenvedon, jäljempänä ’valmisteyhteenveto’, luonnoksen ja lopullisen arviointiraportin kyseisestä biosidivalmisteperheestä.

(5)

Lausunnossa todetaan, että biosidivalmisteperhe ”Hydrogen Peroxide Family 1” on asetuksen (EU) N:o 528/2012 3 artiklan 1 kohdan s alakohdassa tarkoitettu biosidivalmisteperhe, että sille voidaan myöntää unionin lupa kyseisen asetuksen 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja että – kunhan valmisteyhteenvedon luonnosta noudatetaan – se täyttää kyseisen asetuksen 19 artiklan 1 ja 6 kohdassa vahvistetut edellytykset.

(6)

Kemikaalivirasto toimitti 15 päivänä heinäkuuta 2020 komissiolle valmisteyhteenvedon luonnoksen kaikilla unionin virallisilla kielillä asetuksen (EU) N:o 528/2012 44 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

(7)

Komissio on kemikaaliviraston lausunnon kanssa samaa mieltä ja katsoo sen vuoksi, että biosidivalmisteperheelle ”Hydrogen Peroxide Family 1” on aiheellista myöntää unionin lupa.

(8)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän biosidivalmistekomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Myönnetään Ecolab Deutschland GmbH:lle lupanumerolla EU-0024303-0000 unionin lupa biosidivalmisteperheen ”Hydrogen Peroxide Family 1” asettamiseen saataville markkinoilla ja käyttöön liitteessä esitetyn biosidivalmisteen ominaisuuksia koskevan yhteenvedon mukaisesti.

Unionin lupa on voimassa 15 päivästä syyskuuta 202231 päivään elokuuta 2032.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 22 päivänä heinäkuuta 2022.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN

(1)   EUVL L 167, 27.6.2012, s. 1.

(2)  Kemikaaliviraston lausunto, annettu 18. kesäkuuta 2020, unionin luvan myöntämisestä biosidivalmisteperheelle ”Hydrogen Peroxide Family 1” (ECHA/BPC/264/2020), https://echa.europa.eu/bpc-opinions-on-union-authorisation

LIITE

Valmisteyhteenveto (SPC) biosidivalmisteperhettä varten

Hydrogen Peroxide Family 1

Valmisteryhmä 1: Ihmisen hygienia (desinfiointiaineet)

Valmisteryhmä 2: Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä (desinfiointiaineet)

Valmisteryhmä 3: Eläinten hygienia (desinfiointiaineet)

Valmisteryhmä 4: Tilat, joissa on elintarvikkeita tai rehuja (desinfiointiaineet)

Lupanumero: EU-0024303-0000

Biosidivalmisterekisterin päätöksen numero: EU-0024303-0000

I OSA

ENSIMMÄISEN TASON TIEDOT

1.   HALLINNOLLISIA TIETOJA

1.1   Valmisteperheen nimi

Nimi

Hydrogen Peroxide Family 1

1.2   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT01 - Ihmisen hygienia

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT03 - Eläinten hygienia

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

1.3.   Luvanhaltija

Luvanhaltijan nimi ja osoite

Nimi

Ecolab Deutschland GmbH

Osoite

Ecolab Allee 1, 40789 Monheim am Rhein Saksa

Lupanumero

EU-0024303-0000

Biosidivalmisterekisterin päätöksen numero

EU-0024303-0000

Luvan myöntämispäivä

15. syyskuuta 2022

Luvan voimassaolon päättymispäivä

31. elokuuta 2032

1.4   Biosidivalmisteiden valmistaja(t)

Valmistajan nimi

Ecolab Europe GmbH

Valmistajan osoite

Richtistrasse 7, 8304 Wallisellen Sveitsi

Valmistuspaikkojen sijainti

A.F.P. GmbH Otto-Brenner-Straße 16, 21337 Lüneburg Saksa

ACIDEKA S.A. Edificio Feria. Capuchinos de Basurto 6, 4a planta, 48013 Bilbao. Bizkaia Espanja

ADIEGO HNOS CTRA DE VALENCIA, KM 5,900 50410 CUARTE DE HUERVA (ZARAGOZA), 50410 Zaragoza Espanja

ALLIED PRODUCTS Allied Hygiene Unit 11, Belvedere Industrial Estate Fishers Way, DA17 6BS Belvedere, Kent Yhdistynyt kuningaskunta

Arkema GmbH Morschheimer Srtrasse 19, D-67292 Krichheimbolanden Saksa

AZELIS DENMARK Lundtoftegårdsvej 95 2800 Kgs., 2800 Kgs Lyngby Tanska

Belinka Zasavska Cesta 95, 1001 Ljubljana Slovenia

BENTUS LABORATORIES LTD. RUSSIA, 105005, MOSCOW, RADIO STREET, 24 BLD.1, 105005 Moskova Venäjä

BIO PRODUCTIONS 72 VICTORIA ROAD, VICTORIA INDUSTRIAL ESTATE, BURGESS HILL, WEST SUSSEX, RH159LH Burgess Hill Yhdistynyt kuningaskunta

BIOXAL SA Route des Varennes - Secteur A – BP 30072, 71103 Chalon sur Saône Cedex Ranska

Bores Srl Via Pioppa, 179, 44020 Pontegradella Italia

BRENNTAG ARDENNES Route de Tournes CD n 2 FR-08090, FR-08090 Cliron Ranska

BRENNTAG CEE - GUNTRAMSDORF Brenntag CEE GmbH Mixing / Blending Bahnstr. 13, A-2353 Guntramsdorf Itävalta

BRENNTAG Duisburg/Glauchau/Hamburg/Heilbronn Brenntag GmbH Humboldtring 15, 45472 Mühlheim Saksa

BRENNTAG Kaiserslautern Brenntag Merkurstr. 47, 67663 Kaiserslautern Saksa

BRENNTAG Kleinkarlbach/Lohfelden Brenntag GmbH Humboldtring 15, 45472 Mühlheim Saksa

BRENNTAG Nordic - HASLEV Høsten Teglværksvej 47, 4690 Haslev Tanska

BRENNTAG Nordic, Strandgade 35, 7100 Vejle Tanska

BRENNTAG Normandy Brenntag Normandie 12 Sente des Jumelles - BP 11 76710, 76710 Montville Ranska

BRENNTAG PL -Zgierz ul. Kwasowa 5, 95-100 Zgierz Puola

Brenntag Quimica S.A. - Madrid. Calle Gutemberg no 22, Poligono Industrial El Lomo, 28906 Madrid Espanja

BRENNTAG Schweizerhall Brenntag Schweizerhall AG Elsaesserstr. 231, CH-4056 Basel Sveitsi

Budich International GmbH Dieselstrasse 10, 32120 Hiddenhause Saksa

Caldic Deutschland Chemie B.V Caldic Deutschland GmbH & Co.Kg Am Karlshof 10 D, 40231 Düsseldorf Saksa

Carbon Chemicals Group Ltd, Ringaskiddy, P43 R772 County Cork Irlanti

COLEP BAD SCHMIEDEBERG ColepCCL Bad Schmiedeberg GmbH Kemberger Str. 3, 06905 Bad Schmiedeberg Saksa

COMERCIAL FARMACEUTICA CASTEL: LANA, S.A. ”COFARCAS” Condado de Treviño, 46 P.I. Villalonquejar 09080 – BURGOS, 09080 Burgos Espanja

COMERCIAL GODO França, 13 08700 – IGUALADA (BARCELONA), 08700 BARCELONA Espanja

COURTOIS SARL ZA SOUS LE BEER Route de Pacy, 27730 BUEIL Ranska

DAN MOR (DR WIPE) DAN-MOR Natural Products and Chemicals Ltd. Or Akiva Industrial Zone, 30600 Akiva Industrial Zone Israel

Denteck BV Heliumstraat 8, 2718 SL ZOETERMEER Alankomaat

DETERGENTS BURGUERA DETERGENTS BURGUERA, S.L. Joan Ballester, 50 07630 CAMPOS (BALEAARIT) Espanja

ECL Biebesheim NLC Biebesheim Justus-von-Liebig-Straße 11, 64584 Biebesheim am Rhein Saksa

ECL Celra NALCO - Celra C/ Tramuntana s/n Poligona Industrial Celra, 17460 Girona Espanja

ECL Châlons AVENUE DU GENERAL PATTON, 51000 CHALONS EN CHAMPAGNE Ranska

ECL Cisterna Nalco Italiana Manufacturing Srl.Via Ninfina II, 04012 Cisterna di Latina Italia

ECL Fawley NLC Fawley Cadland Road, Hythe, SO45 3NP Southampton, Hampshire Yhdistynyt kuningaskunta

ECL Leeds ECOLAB Lotherton Way Garforth Leeds LS25 2JY, LS25 2JY Leeds Yhdistynyt kuningaskunta

ECL Mandra 25TH KM OLD NATIONAL ROAD OF ATHENS TO THIVA, GR 19600, GR 19600 ATEENA Kreikka

ECL Maribor Vajngerlova 4, SI-2001 Maribor, SI-2001 Maribor Slovenia

ECL MICROTEK BV MICROTEK MEDICAL B.V. GESINKKAMPSTRAAT 19, 7051 HR, VARSSEVELD, 7051 HR VARSSEVELD Alankomaat

ECL MICROTEK MOSTA SORBONNE CENTRE, F20 MOSTA TECHNOPARK, MOSTA, MST 3000 MOSTA Malta

ECL Mullingar Ecolab Ltd. Forrest Park Zone C Mullingar Industrial Estate Mullingar Co., Westmeath Westmeath Irlanti

ECL Nieuwegein BRUGWAL 11 A, 3432 NZ NIEUWEGEIN, 3432 NZ NIEUWEGEIN Alankomaat

ECL Rovigo Esoform Esoform S.p.A. Laboratorio Chimico Farmaceutico Viale del Lavoro 10, 45100 Rovigo Italia

ECL Rozzano Via A. Grandi, 20089 Rozzano MI, 20089 Rozzano Italia

ECL Tesjoki NLC Tesjoki Kivikummuntie 1, Tesjoki, 07955 Tesjoki Suomi

ECL Tessenderlo INDUSTRIEZONE RAVENSHOUT 4, 3980 Tessenderlo Belgia

ECL Weavergate NLC Weavergate Northwich, Cheshire West and Chester, CW8 4EE Northwich Yhdistynyt kuningaskunta

Ecolab Ltd Baglan/Swindon, Plot 7a Baglan Energy Park, Baglan, Port Talbot, SA11 2HZ Port Talbot Yhdistynyt kuningaskunta

EXTRUPLAST ZI Fief du Passage 56 rue Robert Geffré, 17000 La Rochelle Ranska

Ferdinand Eimermacher GmbH & Co. KG Westring 24, 48356 Nordwalde Saksa

F.E.L.T. BP 64 10 rue du Vertuquet, 59531 NEUVILLE EN FERRAIN Ranska

Gallows Green Services Ltd. Cod Beck Mill Industrial Estate Dalton Lane, YO7 3HR Thirsk North Yorkshire Yhdistynyt kuningaskunta

GERDISA GERMAN RGUEZ DROGAS IND Gerdisa Polígono Industrial Miralcampo parc.37, 19200 Azuqueca de Henares Guadalajara Espanja

GIRASOL NATURAL PRODUCTS BV De Veldoven 12-14 3342 GR Hendrik-Ido-Ambacht, 3342 GR Hendrik-Ido-Ambacht Alankomaat

HENKEL ENGELS Henkel Engels 413116 Engels Prospekt StroiTel ei Russia, 413116 Engels Venäjä

Imeco GmbH & Co. KG Boschstraße 5, D-63768 Hösbach Saksa

INTERFILL LLC-TOSNO INTERFILL LLC 187000, Moskovskoye shosse 1, 187000 Tosno - Leningradskaya Venäjä

JODEL - PRODUCTOS QUIMICOS Jodel Zona Industrial 2050 Aveiras de Cima, 2050 Aveiras de Cima Portugali

Kleinmann GmbH Am Trieb 13, 72820 Sonnenbühl Saksa

Kompak Nederland B.V., Ambachtsweg 4, 4854 MK Bavel Alankomaat

La Antigua Lavandera SL LA ANTIGUA LAVANDERA, S.L. Ctra. Antigua Sevilla-Alcalá Km.1,5 (SE-410) Apartado de Correos, 58, 41500 Sevilla Espanja

LABORATOIRES ANIOS Pavé du moulin, 59260 Lille-Hellemmes Ranska

LABORATOIRES ANIOS 3330 Rue de Lille, 59262 Sainghin-en-Mélantois Ranska

LICHTENHELDT GmbH Lichtenheldt Industriestrasse 7-9, 23812 Wahlstedt Saksa

Lonza GmbH Morianstr.32, 42103 Wuppertal Saksa

McBride SA Polígon Industrial L’Illa C / Ramon Esteve, 20- 22, 08650 Sallent Espanja

Multifill BV Constructieweg 25-A 3641 SB Mijdrecht, 3641 Mijdrecht Alankomaat

NOPA NORDISK PARFUMERIVARE Nordisk Parfumerivarefabrik A/S Hvedevej 2-22, DK-8900 Randers Tanska

PAL INTERNATIONAL LTD Pal International Ltd. Sandhurst Street, Oadby, Leicester Leicester Yhdistynyt kuningaskunta

Planol GmbH Maybachstr. 17, 63456 Hanau Saksa

Plum A/S Frederik Plums Vej 2, DK 5610 Assens Tanska

PRODUCTOS LC LA CORBERANA, S.L. Crta. Corbera – Polinyá, 46612 Valencia Espanja

THE PROTON GROUP LTD Ripley Drive, Normanton Industrial Estate, WF6 1QT Wakefield Yhdistynyt kuningaskunta

QUIMICAS MORALES, S.L. Misiones, 11 - Urb. El Sebadal, 05005 LAS PALMAS DE GRAN CANARIA Espanja

RNM PRODUCTOS QUIMICOS RNM - Produtos Quimicos, Lda Rua da Fabrica, 123, 4765-080 Segade Portugali

ROQUETTE & BARENTZ Roquette Freres Route De La Gorgue, F-62136 Lestrem Ranska

RUTPEN LTD MEMBURY AIRFIELD, RG16 7TJ LAMBOURN Yhdistynyt kuningaskunta

SOLIMIX Solimix Montseny 17-19 Pol. Ind. Sant Pere Molanta, 08799 Barcelona Espanja

Staub & Co. – Silbermann GmbH, Industriestraße 3, D-86456 Gablingen Saksa

Stockmeier Chemie Eilenburg GmbH & Co. KG Gustav-Adolf-Ring 5, 04838 Eilenburg Saksa

SYNERLOGIC BV ( - IN2FOOD) Synerlogic BV afd. L.J. Costerstraat 5, 6827 ARNHEM Alankomaat

Univar Ltd, Argyle House, Epsom Avenue, SK9 3RN Wilmslow Yhdistynyt kuningaskunta

Univar SPA Via Caldera 21, 20-153 Milano Milano Italia van Dam Bodegraven B.V Postbus 48, NL 2410 AA Bodegraven Alankomaat

Laboratoires Prodene Klint Rue Denis Papin, 2 Z.I. Mitry Compans F-77290 Mitry Mory, F-77290 Mitry Mory Ranska

Simagec Z.I. de Rousset / Peynier, 54 Avenue de la Plaine, 13790 Rousset Ranska

INNOVATE GmbH, Innovate GmbH Am Hohen Stein 11, 06618 Naumburg Saksa

1.5   Tehoaineen/tehoaineiden valmistaja(t)

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Evonik Degussa Antwerpen NV

Valmistajan osoite

Tijsmanstunnel West, 2040 Antwerpen Belgia

Valmistuspaikkojen sijainti

Tijsmanstunnel West, 2040 Antwerpen Belgia

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Evonik Degussa GmbH

Valmistajan osoite

Untere Kanalstr. 3, 79618 Rheinfelden Saksa

Valmistuspaikkojen sijainti

Untere Kanalstr. 3, 79618 Rheinfelden Saksa

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Evonik Peroxid GmbH

Valmistajan osoite

Industriestraβe 1, 9721 Weiβenstein Itävalta

Valmistuspaikkojen sijainti

Industriestraβe 1, 9721 Weiβenstein Itävalta

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Evonik Peroxide Netherlands BV

Valmistajan osoite

Oosterhorn 14, 9936 HD Farmsum Alankomaat

Valmistuspaikkojen sijainti

Oosterhorn 14, 9936 HD Farmsum Alankomaat

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Belinka Perkemija D.O.O

Valmistajan osoite

Zasavska cesta 95, 1231 Ljubljana-Črnuče Slovenia

Valmistuspaikkojen sijainti

Zasavska cesta 95, 1231 Ljubljana-Črnuče Slovenia

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Solvay Chemie SA

Valmistajan osoite

Rue Solvay 39, B-5190 Jemeppe-sur-Sambre Belgia

Valmistuspaikkojen sijainti

Rue Solvay 39, B-5190 Jemeppe-sur-Sambre Belgia

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Solvay Chimica Italia S.p.A

Valmistajan osoite

Via Piave 6, I-57013 Rosignano Solvay LI Italia

Valmistuspaikkojen sijainti

Via Piave 6, I-57013 Rosignano Solvay LI Italia

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Solvay Chemicals GmbH

Valmistajan osoite

Köthensche Strasse 1–3, D-06406 Bernburg Saksa

Valmistuspaikkojen sijainti

Köthensche Strasse 1–3, D-06406 Bernburg Saksa

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Solvay Interox Limited

Valmistajan osoite

Baronet Road, WA4 6HB Warrington Cheshire Yhdistynyt kuningaskunta

Valmistuspaikkojen sijainti

Baronet Road, WA4 6HB Warrington Cheshire Yhdistynyt kuningaskunta

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Solvay Chemicals Finland OY

Valmistajan osoite

Yrjonojantie 2, 45910 Voikkaa Suomi

Valmistuspaikkojen sijainti

Yrjonojantie 2, 45910 Voikkaa Suomi

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Solvay Interox Produtos Peroxidados SA

Valmistajan osoite

Rua Eng. Clement Dumoulin, P-2625-106 Povoa de Santa Iria Portugali

Valmistuspaikkojen sijainti

Rua Eng. Clement Dumoulin, P-2625-106 Povoa de Santa Iria Portugali

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Kemira Rotterdam BV

Valmistajan osoite

Moezelweg 151, 3198 LS Europoort Rotterdam Alankomaat

Valmistuspaikkojen sijainti

Moezelweg 151, 3198 LS Europoort Rotterdam Alankomaat

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Kemira Chemical Oy

Valmistajan osoite

Typpitie PL 171, 90101 Oulu Suomi

Valmistuspaikkojen sijainti

Typpitie PL 171, 90101 Oulu Suomi

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Kemira Kemi AB

Valmistajan osoite

Industrigatan 83, 25109 Helsingborg Ruotsi

Valmistuspaikkojen sijainti

Industrigatan 83, 25109 Helsingborg Ruotsi

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

ARKEMA France – USINE DE JARRIE

Valmistajan osoite

Route National 85, BP 1, 38560 JARRIE Ranska

Valmistuspaikkojen sijainti

Route National 85, BP 1, 38560 JARRIE Ranska

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

ARKEMA GMBH – NIEDERLASSUNG LEUNA

Valmistajan osoite

Am Haupttor, Bau 2410, 06237 LEUNA Saksa

Valmistuspaikkojen sijainti

Am Haupttor, Bau 2410, 06237 LEUNA Saksa

Tehoaine

Vetyperoksidi

Valmistajan nimi

Ecolab Europe GmbH

Valmistajan osoite

Ecolab-Allee 1, 40789 Monheim am Rhein Saksa

Valmistuspaikkojen sijainti

Ecolab-Allee 1, 40789 Monheim am Rhein Saksa

2.   VALMISTEPERHEEN KOOSTUMUS JA FORMULAATIO

2.1   Laadulliset ja määrälliset tiedot valmisteperheen koostumuksesta

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,0

36,75

N-propanoli

Propan-1-oli

Muu aine kuin tehoaine

71-23-8

200-746-9

0,0

17,5

Sitruunahappomonohydraatti

2-hydroksipropaani -1,2,3-trikarboksyylihappo

Muu aine kuin tehoaine

5949-29-1

201-069-1

0,0

0,9

Fenoksietanoli

2-fenoksietanoli

Muu aine kuin tehoaine

122-99-6

204-589-7

0,0

0,9

Natriumlauryylisulfaatti

Natriumdodekyylisulfaatti

Muu aine kuin tehoaine

151-21-3

205-788-1

0,0

3,88

L-glutamiinihappo, N-kookos-asyyli-johdannaiset, mononatriumsuolat

Natrium;(4S)-4-amino-5-hydroksi-5-oksopentanoaatti

Muu aine kuin tehoaine

68187-32-6

269-087-2

0,0

2,0

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat (Texapon ALS)

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat

Muu aine kuin tehoaine

90583-11-2

292-209-0

0,0

1,12

Fosforihappo

Ortofosforihappo

Muu aine kuin tehoaine

7664-38-2

231-633-2

0,0

1,5

Typpihappo

Typpihappo

Muu aine kuin tehoaine

7697-37-2

231-714-2

0,0

3,71

Alkoholi-eteenioksidi-fosfaattiesteri

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-hydro-.omega.-hydroksi-, mono-C8-10-alkyylieetterit, fosfaatit

Muu aine kuin tehoaine

68130-47-2

0,0

14,625

C8–C10-alkyylipolyglykosidi

(3R,4S,5S,6R)-2-dekoksi-6-(hydroksimethyl)oksaani-3,4,5-trioli

Muu aine kuin tehoaine

68515-73-1

500-220-1

0,0

6,35

Alkoholit, etoksyloidut propoksyloidut C10–C16 (Dehydol 980)

Alkoholit, etoksyloidut propoksyloidut C10–C16

Muu aine kuin tehoaine

69227-22-1

0,0

3,0

Kapryleth-9-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(oktyylioksi)- (4–11 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

53563-70-5

0,0

2,15

Hexeth-4-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(heksyylioksi)- (3 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

105391-15-9

0,0

0,62

2.2   Valmistetyyppi(-tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

GW - Vesiliukoinen geeli

SL - Vesiliukoinen konsentraatti

II OSA

TOISEN TASON TIEDOT – VALMISTEYHTEENVETO (SPC) – META-SPC(T)

META SPC 1

1.   META SPC 1 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 1 – tunniste

Tunniste

META SPC 1

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-1

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

2.   META SPC 1 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 1t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

6,0

6,6

2.2   Meta SPC 1 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 1 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Ärsyttää voimakkaasti silmiä.

Turvalausekkeet

Pese kädet huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä kasvonsuojainta.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Jos silmä-ärsytys jatkuu: Hakeudu lääkäriin.

4.   META SPC 1 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 1

Käyttö # 1 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sienet

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen, materiaalien ja laitteiden desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa, luokiteltu luokkiin A–D hyvien tuotantotapojen (GMP) EU-luokituksen mukaa ja niitä tukevissa ympäristöissä.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

15 minuuttia bakteereille ja sienille;

5 minuuttia hiivoille;

60 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava suurtiheyksinen polyeteenipullo (HDPE), 1–5

Valolta suojaava polypropeeni- ja polyeteenisuihkepullo (PP+PE), 1–5 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhkäise pyyhkeellä pieniä pintoja, kuten pöytätasoja ja laitteita, tai suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Silmiensuojaimen käyttö on pakollista tuotteen käsittelyn aikana.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 1:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 2

Käyttö # 2 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi levittämällä tuote litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bacteria

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Lattioiden desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa, luokiteltu luokkiin A–D hyvien tuotantotapojen (GMP) EU-luokituksen mukaa ja niitä tukevissa ympäristöissä.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

60 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Levitä pinnoille mopilla ja anna kuivua.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Silmiensuojaimen käyttö on pakollista tuotteen käsittelyn aikana.

Suojakertoimen 10 hengityssuojaimen käyttö on pakollista tuotetta levittäville ammattilaisille ja muille ammattilaisille, jotka ovat käsitellyllä alueella. Pakollinen varustus on vähintään ilmaa puhdistava hengityssuojain ja kypärä/huppu/maski (TH1/TM1) tai puoli- tai kokomaski, jossa on kaasu/P2-yhdistelmäsuodatin (luvanhaltijan on määritettävä suodatintyyppi (koodikirjain, väri) tuotetietoihin). Jos levitys on toistuvaa tai jos huoneeseen tullaan toistuvasti takaisin, ammattilaisten pitää noudattaa samoja riskienhallintatoimenpiteitä kuin ensimmäiseen huoneeseen tehtävän levityksen yhteydessä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 1:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 3

Käyttö # 3 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen, materiaalien ja laitteistojen desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa, luokiteltu luokkiin A–D hyvien tuotantotapojen (GMP) EU-luokituksen mukaa ja niitä tukevissa ympäristöissä.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

60 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-ämpäri, jossa on 100 kyllästettyä, 45 % polyesteriä ja 55 % selluloosaa sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PP-pussi, jossa on 10–100 kyllästettyä, 45 % polyesteriä ja 55 % selluloosaa sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 200 mm).

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Anna pinnan kuivua tuotteen käytön jälkeen. Sulje säiliö, kun se ei ole käytössä. Älä käytä kuivuneita pyyhkeitä. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Vältä koskemista kädellä silmään.

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 1:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 4

Käyttö # 4 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi levittämällä mopilla kyllästettyjä käyttövalmiita moppiliinoja käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Moppaus kyllästetyillä käyttövalmiilla moppiliinoilla

Yksityiskohtainen kuvaus:

Lattioiden desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa, luokiteltu luokkiin A–D hyvien tuotantotapojen (GMP) EU-luokituksen mukaa ja niitä tukevissa ympäristöissä.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

60 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-ämpäri, jossa on100 kyllästettyä, 45 % polyesteriä ja 55 % selluloosaa sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm).

Valolta suojaava PP-pussi, jossa on 10–100 kyllästettyä, 45 % polyesteriä ja 55 % selluloosaa sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm).

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Anna pinnan kuivua tuotteen käytön jälkeen. Sulje säiliö, kun se ei ole käytössä. Älä käytä kuivuneita pyyhkeitä. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Vältä koskemista kädellä silmään.

Suojakertoimen 10 hengityssuojaimen käyttö on pakollista tuotetta levittäville ammattilaisille ja muille ammattilaisille, jotka ovat käsitellyllä alueella. Pakollinen varustus on vähintään ilmaa puhdistava hengityssuojain ja kypärä/huppu/maski (TH1/TM1) tai puoli- tai kokomaski, jossa on kaasu/P2-yhdistelmäsuodatin (luvanhaltijan on määritettävä suodatintyyppi (koodikirjain, väri) tuotetietoihin). Jos levitys on toistuvaa tai jos huoneeseen tullaan toistuvasti takaisin, ammattilaisten pitää noudattaa samoja riskienhallintatoimenpiteitä kuin ensimmäiseen huoneeseen tehtävän levityksen yhteydessä.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 1:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (1) – META SPC 1

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Tuote pitää levittää puhtaalle kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Älä huuhtele käytön jälkeen. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille.

5.2   Riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 1:n käyttökohtaiset riskienhallintatoimenpiteet.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo välittömästi runsaalla määrällä vettä, myös silmäluomien alta, vähintään 15 minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista. Hakeudu lääkärin hoitoon.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–35 °C

Säilyvyysaika: 24 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 1 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1.   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Klercide Sporicidal Low Residue Peroxide

Markkina-alue: EU

Klerwipe Sporicidal Low Residue Peroxide

Markkina-alue: EU

ANIOS H2O2 6 % IP STERILE

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0001 1-1

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

6,0

META SPC 2

1.   META SPC 2 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 2 – tunniste

Tunniste

META SPC 2

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-2

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 2 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 2t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,0

1,0

2.2   Meta SPC 2 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 2 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Turvalausekkeet

4.   META SPC 2 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 5

Käyttö # 1 – Pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi teollisuudessa (esim. ruokailualueilla, kylpyhuoneissa) suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä ja/tai moppaamalla litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen desinfiointi teollisuudessa.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille;

15 minuuttia sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen desinfiointi teollisuudessa.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille;

15 minuuttia sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä ja levitys litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen.

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurten pintojen desinfiointi teollisuudessa.

Ruiskutuksen ja moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille;

15 minuuttia sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ruiskutuksen käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys suihkepullolla suihkutettaessa: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttömäärä: Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys mopilla levitettäessä: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttömäärä: Ruiskutuksen käyttömäärä: 10 ml/m2; Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys yhdistettäessä suihkepullolla suihkutuksen ja mopilla levityksen: kerran vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-suurpakkaus (IBC), 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

Valolta suojaava HDPE-, PE-suihkepullo, 0,5–1 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Ruiskutus: Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta pinnalle, odota 5 minuuttia ja pyyhi sitten pinta puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä tai anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

Mopilla levitys: Poista ylimääräinen vesi kuivalla lattiamopilla. Täytä ämpäri käyttövalmiilla tuotteella ja levitä sitä lattialle litteällä mopilla. Odota 5 minuuttia ja pyyhi pinta sitten puhtaalla ja kuivalla mopilla tai anna kuivua.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Seuraava pätee, kun tuotetta ruiskutetaan suurille pinnoille: Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

Yllä mainittu riskienhallintatoimenpide ei päde ruiskutettaessa pieniä pintoja.

4.1.3.   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 6

Käyttö # 2 – Pintojen (lattioiden) desinfiointi teollisuudessa [(esim. ruokailualueilla, kylpyhuoneissa)] levittämällä litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen (lattioiden) desinfiointi teollisuuslaitoksissa

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille;

15 minuuttia sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Täytä ämpäri käyttövalmiilla tuotteella ja levitä se lattialle litteällä mopilla, pyyhi pinta sen jälkeen puhtaalla, kuivalla mopilla tai anna kuivua.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Ei ole

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 7

Käyttö # 3 – Elintarvikkeisiin koskevien pintojen desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Yeasts

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen desinfiointi elintarvikkeiden prosessointilaitoksissa.

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille;

15 minuuttia sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

Valolta suojaava HDPE-, PE-suihkepullo, 0,5–1 l

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta pinnalle, anna vaikuttaa vaaditun kontaktiajan verran ja poista sitten ylimääräinen neste kuivalla pyyhkeellä tai anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 8

Käyttö # 4 – Elintarvikkeisiin koskevien pintojen desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa ruiskuttamalla kiinteästi asennetulla sumuttimella

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Kiinteästi asennettu sumutin

Yksityiskohtainen kuvaus:

Automaattinen desinfiointikäyttö teollisten prosessien laitteistoissa.

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: enintään 300 l käyttökertaa kohti

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: kerran viikossa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Käytä elintarviketuotannon ulkopuolisena aikana kerran viikossa.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Levitä vain työvuoron jälkeen tai yön ajaksi.

Suihkuttamalla levittämisen aikana ketään ei saa olla paikalla.

Voit määrittää ajan, jolloin tilaan voidaan palata tuotteen levittämisen jälkeen, tekemällä työpaikan päästömittaukset sopivalla mittausvälineellä, kun kiinteästi asennettu sumutin otetaan käyttöön, säännöllisin välein sen jälkeen (suosittelemme vuoden väliä) ja jokaisen oleellisen rajaolosuhteiden muutoksen jälkeen. Työpaikalla tehtävissä mittauksissa on noudatettava kansallisia määräyksiä. Jos ruiskutuksen aikana tehdään ajoittamattomia huoltotehtäviä, suojausluokan 10 hengityssuojaimen käyttö on pakollista.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 2:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (2) – META SPC 2

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Tuote pitää levittää kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Älä huuhtele käytön jälkeen. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille.

5.2   Riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 2:n käyttökohtaiset riskienhallintatoimenpiteet.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila:0–35 °C.

Säilyvyysaika: 24 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 2 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

DrySan Oxy

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0002 1-2

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,0

META SPC 3

1.   META SPC 3 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 3 – tunniste

Tunniste

META SPC 3

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-3

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 3 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 3t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

35,0

36,75

2.2   Meta SPC 3 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 3 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Voi edistää tulipaloa; hapettava.

Haitallista nieltynä.

Ärsyttää ihoa.

Vaurioittaa vakavasti silmiä.

Saattaa aiheuttaa hengitysteiden ärsytystä.

Haitallista vesieliöille, pitkäaikaisia haittavaikutuksia.

Turvalausekkeet

Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty.

Pidä erillään vaatetuksesta ja muista syttyvistä materiaaleista.

Vältä höyryn hengittämistä.

Vältä suihkeen hengittämistä.

Pese kädet huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Syöminen, juominen ja tupakointi kielletty kemikaalia käytettäessä.

Käytä ainoastaan ulkona tai tiloissa, joissa on hyvä ilmanvaihto.

Vältettävä päästämistä ympäristöön.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä kasvonsuojainta.

Käytä suojakäsineitä.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Ota yhteys MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN jos ilmenee pahoinvointia.

Huuhdo suu.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Pese runsaalla vedellä.

Jos ilmenee ihoärsytystä: Hakeudu lääkäriin.

JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja varmista vaivaton hengitys.

Ota yhteys MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN jos ilmenee pahoinvointia.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Ota välittömästi yhteys MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN.

Ota välittömästi yhteys lääkäriin.

Erityishoitoa tarvitaan (katso ensiapuohjeet pakkauksen merkinnöissä).

Riisu saastunut vaatetus. Ja pese ennen uudelleenkäyttöä.

Tulipalon sattuessa: Käytä palon sammuttamiseen vettä.

Varastoi paikassa, jossa on hyvä ilmanvaihto. Säilytä tiiviisti suljettuna.

Varastoi lukitussa tilassa.

Hävitä sisältö kansallisten säädösten mukaisesti.

Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

4.   META SPC 3 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 9

Käyttö # 1 – Elintarvikkeisiin koskevien pintojen desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa automaattisella kastolla tai ruiskutuksella suljetussa järjestelmässä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Automaattinen kastaminen tai suihkutus suljetussa järjestelmässä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pakkausten desinfiointi (aseptinen täyttö) täysin automaattisella kastolla ja ruiskutuksella (suljettu prosessi).

Pakkauksen desinfiointi elintarvikkeiden, juomien ja rehun valmistuksessa (kastamalla ja ruiskuttamalla levitys).

Kastamisen ja ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 60 °C puhtaissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille, hiivoille, sienille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: jatkuva automaattinen annostelu

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: jatkuva automaattinen annostelu

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-bulkkitoimitussäiliö, > 1 l – bulkki

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l.

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Pakkauksen desinfiointi elintarvikkeiden, juomien ja rehun valmistuksessa (ruiskuttamalla tai kastamalla levitys):

Tuotteen lisäys suoraan pakkaukseen desinfiointia varten tai lisähöyryyn lisäys

Tuotteen jatkuva käyttö

Käyttölämpötila: 60 °C

Levitys tehdään suljetussa ja tuuletetussa järjestelmässä.

Älä huuhtele käytön jälkeen. Steriloinnin jälkeen puhalla pakkaus kuivaksi kuumalla, steriilillä ilmalla.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Älä hengitä höyryä/suihketta.

Varmista käytön aikana riittävä ilmanvaihto koneiden paikallista poistotuuletusta pitkin (kohdepoistojärjestelmä) ja teollisuushalleissa (tekninen tuuletus).

Varmista manuaalisten huoltotehtävien aikana riittävä ilmanvaihto koneen sisällä (kohdepoistojärjestelmä) ennen aseptisen alueen ovien avaamista.

1.

Tuotteen saa siirtää vain suljetuissa putkissa sekoittamisen ja täyttämisen jälkeen. Avointa tuote- ja jätevesivirtausta ei sallita.

2.

Työpaikan päästömittaukset sopivalla mittausvälineellä pitää tehdä, kun aseptinen pakkauslaitos otetaan käyttöön, säännöllisin välein sen jälkeen (suosittelemme vuoden väliä) ja jokaisen oleellisen rajaolosuhteiden muutoksen jälkeen. Työpaikalla tehtävissä mittauksissa on noudatettava kansallisia määräyksiä.

3.

Jos aseptiselle pakkauslaitokselle tehdään huoltotöitä (esim. manuaalinen puhdistus, tekniset ongelmatilanteet tai korjaustyöt), töissä tarvitaan asianmukainen henkilönsuojain (hengityssuojain, kemikaalinsuojakäsineet, kemikaaleilta suojaava haalari, silmäsuojain). Luvanhaltijan pitää määrittää hengityssuojaimen ja suodattimen tyyppi (koodikirjain, väri) sekä käsineiden materiaali tuotetietoihin.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 3:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 3:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 3:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 10

Käyttö # 2 – Elintarvikkeisiin koskevien pintojen desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa kiertopesulla (CIP)

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: CIP

Yksityiskohtainen kuvaus:

Desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa (kosketus elintarvikkeisiin).

Kontaktiajat suljetuissa järjestelmissä lämpötilassa 60 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille;

15 minuuttia sienille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: automaattinen annostelu

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: kerran vuorokaudessa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-bulkkitoimitussäiliö, > 1 l – bulkki

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l.

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Järjestelmä pitää pestä ennen desinfiointia. Kiertopesusäiliöiden, kiertopesupumppujen, putkistojen ja elintarvikkeiden, juomien ja rehun prosessilaitteiston sisäjärjestelmän desinfiointi, mukaan lukien lypsykoneen hygienia (MMH) (suljetut järjestelmät). Huuhtele vedellä käsittelyn jälkeen.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne on huuhdeltu puhtaiksi vedellä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 3:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 3:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5.   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 3:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (3) – META SPC 3

5.1   Käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 3:n käyttökohtaiset käyttöohjeet.

5.2   Riskinhallintatoimet

Käytä kemikaaleja kestäviä suojakäsineitä valmisteen käsittelyvaiheessa (luvan haltijan on määritettävä käsineiden materiaali valmistetiedoissa).

Silmiensuojaimen käyttö on pakollista tuotteen käsittelyn aikana.

Laimentaminen on tehtävä automaattisella annostusjärjestelmällä.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo välittömästi runsaalla määrällä vettä, myös silmäluomien alta, vähintään 15 minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhtele välittömästi runsaalla vedellä ja jatka huuhtelua vähintään 15 minuutin ajan. Käytä mietoa saippuaa, jos sitä on saatavilla. Hakeudu lääkäriin, jos ilmenee ärsytystä ja se jatkuu.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan. Hoida oireenmukaisesti. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–35 °C

Säilyvyysaika: 24 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 3 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Oxypak D

Markkina-alue: EU

Oxypak S

Markkina-alue: EU

Oxypak S10

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0003 1-3

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

35,0

META SPC 4

1.   META SPC 4 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 4 – tunniste

Tunniste

META SPC 4

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-4

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT03 - Eläinten hygienia

2.   META SPC 4 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 4t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,4

1,61

Sitruunahappomonohydraatti

2-hydroksipropaani -1,2,3-trikarboksyylihappo

Muu aine kuin tehoaine

5949-29-1

201-069-1

0,9

0,9

Fenoksietanoli

2-fenoksietanoli

Muu aine kuin tehoaine

122-99-6

204-589-7

0,9

0,9

Natriumlauryylisulfaatti

Natriumdodekyylisulfaatti

Muu aine kuin tehoaine

151-21-3

205-788-1

3,88

3,88

L-glutamiinihappo, N-kookos-asyyli-johdannaiset, mononatriumsuolat

Natrium;(4S)-4-amino-5-hydroksi-5-oksopentanoaatti

Muu aine kuin tehoaine

68187-32-6

269-087-2

2,0

2,0

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat (Texapon ALS)

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat

Muu aine kuin tehoaine

90583-11-2

292-209-0

1,12

1,12

2.2   Meta SPC 4 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 4 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Voi syövyttää metalleja.

Ärsyttää voimakkaasti silmiä.

Turvalausekkeet

Säilytä alkuperäispakkauksessa.

Pese kädet huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä kasvonsuojainta.

Imeytä valumat vahinkojen estämiseksi.

Varastoi syöpymättömässä säiliössä, jossa on kestävä sisävuoraus.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Jos silmä-ärsytys jatkuu: Hakeudu lääkäriin.

Jos silmä-ärsytys jatkuu: Hakeudu lääkäriin.

4.   META SPC 4 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 11

Käyttö # 1 – Vetimien kasto lypsyä edeltävässä desinfioinnissa

Valmisteryhmä(t)

PT03 - Eläinten hygienia

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Manuaalinen kasto kastettavaa vaahtoa sisältävän astian avulla (lypsyä edeltävä desinfiointi)

Yksityiskohtainen kuvaus:

Vetimien desinfiointi ennen lypsyä manuaalisella kastolla kastoastian / kastettavaa vaahtoa sisältävän astian avulla.

Kastamisen kontaktiaika lämpötilassa 30 °C puhtaissa olosuhteissa:

60 sekuntia bakteereille ja hiivoille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 4 ml tuotetta käyttökertaa kohti (eli 1 ml vedintä kohti, joten 4 ml tuotetta neljävetimiselle eläimelle)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-kannu, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

Valolta suojaava HDPE; PE-pussi, 0,5–100 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 4:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 4:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 4:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 4:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 4:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (4) – META SPC 4

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Tuote pitää levittää ennen lypsyä kastamalla kastoastiaa / kastettavaa vaahtoa sisältävää astiaa käyttäen. Tuotteen pitää lämmitä huoneenlämpöön ennen käyttöä.

Puhdista vetimet kuivalla pyyhkeellä pyyhkimällä, täytä kastettavaa vaahtoa sisältävä astia tuotteella ja paina astiaa, kunnes vaahtoa syntyy. Kasta vedin astiaan. Levitä vaahtoa 60 sekunnin ajan vetimen pinnalle. Pyyhi tuote pois puhtaalla pyyhkeellä. Älä huuhtele käytön jälkeen.

5.2   Riskinhallintatoimet

Vältä roiskeita ja läikkymistä.

Vältä koskemista kädellä silmään.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo välittömästi runsaalla määrällä vettä, myös silmäluomien alta, vähintään 15 minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista. Hakeudu lääkärin hoitoon.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–25 °C

Säilyvyysaika: 18 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 4 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

OxyFoamPlus

Markkina-alue: EU

MEPA Foampro D

Markkina-alue: EU

Predip PLUS

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0004 1-4

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,4

Sitruunahappomonohydraatti

2-hydroksipropaani -1,2,3-trikarboksyylihappo

Muu aine kuin tehoaine

5949-29-1

201-069-1

0,9

Fenoksietanoli

2-fenoksietanoli

Muu aine kuin tehoaine

122-99-6

204-589-7

0,9

Natriumlauryylisulfaatti

Natriumdodekyylisulfaatti

Muu aine kuin tehoaine

151-21-3

205-788-1

3,88

L-glutamiinihappo, N-kookos-asyyli-johdannaiset, mononatrium suolat

Natrium;(4S)-4-amino-5-hydroksi-5-oksopentanoaatti

Muu aine kuin tehoaine

68187-32-6

269-087-2

2,0

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat (Texapon ALS)

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat

Muu aine kuin tehoaine

90583-11-2

292-209-0

1,12

META SPC 5

1.   META SPC 5 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 5 – tunniste

Tunniste

META SPC 5

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-5

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 5 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 5t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,5

1,5

2.2   Meta SPC 5 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 5 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Turvalausekkeet

4.   META SPC 5 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 12

Käyttö # 1 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pintojen, materiaalien ja laitteistojen desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa A–D ja niitä tukevissa ympäristöissä (esim. lääketeollisuudessa). Pienten pintojen siirtodesinfiointi tai desinfiointi.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

30 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava polyeteenitereftalaattisuihkepullo (PET), 0,25–1 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhkäise pyyhkeellä pieniä pintoja, kuten pöytätasoja ja laitteita, tai suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 13

Käyttö # 2 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi levittämällä tuote litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Lattioiden desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa ja niitä tukevissa ympäristöissä (esim. lääketeollisuudessa).

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Levitä pinnoille mopilla levittämällä.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 14

Käyttö # 3 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurien pintojen säännöllinen ja epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille;

15 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PET-suihkepullo, 0,25–1 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–5 l

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 15

Käyttö # 4 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurien pintojen säännöllinen ja epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

30 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

Valolta suojaava PET-suihkepullo, 0,25–1 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–5 l

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhkäise pyyhkeellä pieniä pintoja, kuten pöytätasoja ja laitteita, tai suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 16

Käyttö # 5 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa pyyhkimällä puhtaalla kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä ja ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurien pintojen säännöllinen ja epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille;

15 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–5 l

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Kaada tuote puhtaaseen ämpäriin ja levitä se pinnalle kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä ja anna kuivua. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

4.6   Käytön kuvaus

Taulukko 17

Käyttö # 6 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa pyyhkimällä puhtaalla kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä ja ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurien pintojen säännöllinen ja epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–5 l

4.6.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Kaada tuote puhtaaseen ämpäriin ja levitä se pinnalle kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä ja anna kuivua. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.6.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.6.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

4.6.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

4.6.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

4.7   Käytön kuvaus

Taulukko 18

Käyttö # 7 – Elintarvikkeisiin koskemattomien suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa moppaamalla mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Viruses

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneessa.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–5 l

4.7.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Täytä ämpäri käyttövalmiilla tuotteella ja levitä se lattialle mopilla ja anna kuivua.

4.7.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.7.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

4.7.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

4.7.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

4.8   Käytön kuvaus

Taulukko 19

Käyttö # 8 – Elintarvikkeisiin koskemattomien suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa moppaamalla mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen epäsäännöllinen desinfiointi lääkärin vastaanotoilla.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–5 l

4.8.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Täytä ämpäri käyttövalmiilla tuotteella ja levitä se lattialle mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla mopilla ja anna kuivua.

4.8.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.8.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.8.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.8.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.9   Käytön kuvaus

Taulukko 20

Käyttö # 9 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa suihkuttamalla tuotetta pinnalle ja pyyhkimällä sitten puhtaalla liinalla tai pyyhkeellä tai suihkuttamalla nestettä pyyhkeeseen ja pyyhkimällä sitten pinta tai siirtämällä desinfiointiaine ämpäriin ja pyyhkimällä kertakäyttöisellä puhtaalla liinalla tai pyyhkeellä sekä suurten pintojen epäsäännöllinen desinfiointi levittämällä tuote mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä ja levitys litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurien pintojen epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen, moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen, moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

30 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Menetelmä: Pyyhkiminen liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä ja levittäminen mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurien pintojen epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Pyyhkimisen ja moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Pyyhkimisen ja moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ruiskutuksen käyttömäärä: 10 ml/m2; Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys yhdistettäessä suihkepullolla suihkutuksen ja mopilla levityksen: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttömäärä: Pyyhkimisen käyttömäärä: 10 ml/m2; Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys yhdistettäessä pyyhkimisen ja mopilla levittämisen: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

Valolta suojaava PET-suihkepullo, 0,25–1 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–5 l

4.9.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä: Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhkäise pyyhkeellä pieniä pintoja, kuten pöytätasoja ja laitteita, tai suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

Levittäminen mopilla ämpäriä apuna käyttäen: Täytä ämpäri käyttövalmiilla tuotteella ja levitä se lattialle mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla mopilla ja anna kuivua.

Pyyhkiminen liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä: Kaada tuote puhtaaseen ämpäriin ja levitä se pinnalle yhdellä liinalla tai pyyhkeellä, pyyhi pinta puhtaalla liinalla tai pyyhkeellä ja anna kuivua. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.9.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Ruiskutus: Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

4.9.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.9.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.9.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.10   Käytön kuvaus

Taulukko 21

Käyttö # 10 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

30 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

Valolta suojaava PET-suihkepullo, 0,25–1 l

4.10.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhkäise pyyhkeellä pieniä pintoja, kuten pöytätasoja ja laitteita, tai suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.10.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.10.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.10.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.10.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.11   Käytön kuvaus

Taulukko 22

Käyttö # 11 – Elintarvikkeisiin koskevien pienten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä elintarvikealueilla (esim. keittiöissä).

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille;

5 minuuttia sienille ja mykobakteereille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille;

30 minuuttia viruksille.

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

30 minuuttia viruksille ja bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 1–5 l

Valolta suojaava PET-suihkepullo, 0,25–1 l

4.11.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhkäise pyyhkeellä pieniä pintoja, kuten pöytätasoja ja laitteita, tai suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.11.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

4.11.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.11.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.11.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (5) – META SPC 5

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Tuote pitää levittää kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Älä huuhtele käytön jälkeen. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille.

5.2   Riskinhallintatoimet

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila:0–35 °C. Suojeltava pakkaselta.

Säilyvyysaika: 18 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 5 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Incidin OxyFoam

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0005 1-5

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,5

7.2.   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Incidin OxyFoam S

Markkina-alue: EU

Klercide Sporicidal Enhanced Peroxide

Markkina-alue: EU

KitchenPro Oxy Foam S

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0006 1-5

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,5

META SPC 6

1.   META SPC 6 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1.   Meta SPC 6 – tunniste

Tunniste

META SPC 6

1.2.   Lupanumeron pääte

Numero

1-6

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 6 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 6t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

2,0

2,3

N-propanoli

Propan-1-oli

Muu aine kuin tehoaine

71-23-8

200-746-9

17,5

17,5

2.2   Meta SPC 6 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 6 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Syttyvä neste ja höyry.

Vaurioittaa vakavasti silmiä.

Turvalausekkeet

Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty.

Säilytä tiiviisti suljettuna.

Maadoita ja yhdistä säiliö ja vastaanottavat laitteet.

Käytä räjähdysturvallisia sähkö laitteita.

Käytä räjähdysturvallisia ilmanvaihto laitteita.

Käytä räjähdysturvallisia valaisin laitteita.

Käytä kipinöimättömiä työkaluja.

Estä staattisen sähkön aiheuttama kipinöinti.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä kasvonsuojainta.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Ota välittömästi yhteys lääkäriin.

Ota välittömästi yhteys MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN.

Tulipalon sattuessa: Käytä palon sammuttamiseen vettä.

Varastoi paikassa, jossa on hyvä ilmanvaihto. Säilytä viileässä.

Hävitä sisältö kansallisten säädösten mukaisesti.

Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

4.   META SPC 6 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 23

Käyttö # 1 – Pienten pintojen desinfiointi teollisuudessa (esim. ruokailualueilla, kylpyhuoneissa) suihkuttamalla suihkepullolla

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen desinfiointi teollisuudessa (esimerkiksi ruokailualueilla, kylpyhuoneissa).

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C ja 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C puhtaissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 3 kertaa vuorokaudessa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

Valolta suojaava HDPE-suihkepullo, enintään 1 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 6:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 24

Käyttö # 2 – Elintarvikkeisiin koskevien pintojen desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa suihkuttamalla suihkepullolla

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen desinfiointi elintarvikkeiden prosessointilaitoksissa.

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C ja 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C puhtaissa olosuhteissa:

1 minuutti bakteereille ja hiivoille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 4 kertaa vuorokaudessa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

Valolta suojaava HDPE-suihkepullo, enintään 1 l

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 5:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (6) – META SPC 6

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Tuote pitää levittää kuivalle pinnalle. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta tuotetta pinnalle, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä tai anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Älä huuhtele käytön jälkeen. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

5.2   Riskinhallintatoimet

Silmiensuojaimen käyttö on pakollista tuotteen käsittelyn aikana.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo välittömästi runsaalla määrällä vettä, myös silmäluomien alta, vähintään 15 minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan. Hoida oireenmukaisesti. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä. Suojattava lämmöltä ja sytytyslähteiltä. Säilytä viileässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa. Pidä erillään hapettavista aineista.

Varastointilämpötila: 0–30 °C

Säilyvyysaika: 24 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 6 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

OxyDes Rapid

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0007 1-6

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

2,0

N-propanoli

Propan-1-oli

Muu aine kuin tehoaine

71-23-8

200-746-9

17,5

META SPC 7

1.   META SPC 7 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 7 – tunniste

Tunniste

META SPC 7

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-7

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 7 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 7t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

4,95

5,45

Kapryleth-9-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(oktyylioksi)- (4–11 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

53563-70-5

2,15

2,15

Hexeth-4-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(heksyylioksi)- (3 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

105391-15-9

0,62

0,62

2.2   Meta SPC 7 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

SL - Vesiliukoinen konsentraatti

3.   META SPC 7 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa.

Turvalausekkeet

Älä hengitä suihketta.

Älä hengitä höyryä.

Pese kädet huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä kasvonsuojainta.

Käytä suojakäsineitä.

Käytä suojavaatetusta.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhdo suu. EI saa oksennuttaa.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

Ota välittömästi yhteys MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN.

Ota välittömästi yhteys lääkäriin.

JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja varmista vaivaton hengitys.

Erityishoitoa tarvitaan (katso ensiapuohjeet pakkauksen merkinnöissä).

Pese saastunut vaatetus ennen uudelleenkäyttöä.

Varastoi lukitussa tilassa.

Hävitä sisältö kansallisten säädösten mukaisesti.

Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

4.   META SPC 7 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 25

Käyttö # 1 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa levittämällä litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Lattioiden, joihin ihmiset koskevat usein, ja lattioiden, joita ihmiset eivät usein koske, säännöllinen ja epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (10 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 7,5–10

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Täytä ämpäri laimennetulla tuotteella ja levitä se lattialle litteällä mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla litteällä mopilla ja anna kuivua. Älä huuhtele käytön jälkeen.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 26

Käyttö # 2 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä ja/tai levittämällä litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (10 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (10 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (15 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä ei-elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (10 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä ja levitys litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen.

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla ei-elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Ruiskutuksen ja moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (10 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (10 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (15 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ruiskutuksen käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 7,5–15

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys suihkepullolla suihkutettaessa: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttömäärä: Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 7,5–10

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys mopilla levitettäessä: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttömäärä: Ruiskutuksen käyttömäärä: 10 ml/m2; Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 7,5–15

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys yhdistettäessä suihkepullolla suihkutuksen ja mopilla levityksen: kerran vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Älä huuhtele käytön jälkeen.

Ruiskutus: Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta laimennettua tuotetta pinnalle, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

Mopilla levitys: Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Täytä ämpäri laimennetulla tuotteella ja levitä se lattialle litteällä mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla litteällä mopilla ja anna kuivua.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Älä hengitä höyryä/suihketta.

Ruiskutus: Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.   Käytön kuvaus

Taulukko 27

Käyttö # 3 – Elintarvikkeisiin koskemattomien suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa levittämällä litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla ei-elintarvikealueilla.

Moppauksen kontaktiaika lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (10 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 7,5–10

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Täytä ämpäri laimennetulla tuotteella ja levitä se lattialle litteällä mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla litteällä mopilla ja anna kuivua. Älä huuhtele käytön jälkeen.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 28

Käyttö # 4 – Elintarvikkeisiin koskemattomien suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla seinään kiinnitetyllä laitteella

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Ruiskutus seinään kiinnitetyllä laitteella

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla ei-elintarvike- sekä elintarvikealueilla.

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (10 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (10 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (15 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 180 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 7,5–15

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: kerran vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Levitä tuote seinään kiinnitetyllä laitteella. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Huuhtele levityksen jälkeen.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Älä hengitä höyryä/suihketta.

Varmista tekninen ilmanvaihto, joka on vähintään 15 ilmanvaihtoa/tunti.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 29

Käyttö # 5 – Elintarvikkeisiin koskevien suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla suihkepullolla

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla elintarvikealueilla (esim. keittiöissä).

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (10 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (10 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (15 %:n laimennos);

15 minuuttia bakteereille (7,5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 7,5–15

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-säiliö, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 10–20 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta laimennettua tuotetta pinnalle, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Älä huuhtele käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Älä hengitä höyryä/suihketta.

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 7:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (7) – META SPC 7

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Tuote pitää levittää kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille.

Laimennusohje (7,5 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 75 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

Laimennusohje (10 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 100 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

Laimennusohje (15 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 150 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

5.2   Riskinhallintatoimet

Käytä kemikaaleja kestäviä suojakäsineitä valmisteen käsittelyvaiheessa (luvan haltijan on määritettävä käsineiden materiaali valmistetiedoissa).

Silmiensuojaimen käyttö on pakollista tuotteen käsittelyn aikana.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo välittömästi runsaalla määrällä vettä, myös silmäluomien alta, vähintään 15 minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhtele välittömästi runsaalla vedellä ja jatka huuhtelua vähintään 15 minuutin ajan. Käytä mietoa saippuaa, jos sitä on saatavilla. Pese saastuneet vaatteet ennen niiden käyttöä. Puhdista kengät huolella ennen uutta käyttökertaa. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu vedellä. EI saa oksennuttaa. Tajunsa menettäneelle henkilölle ei saa antaa mitään suun kautta. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos kemikaalia on hengitetty: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan. Hoida oireenmukaisesti. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–25 °C. Suojeltava pakkaselta.

Säilyvyysaika: 18 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 7 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Incidin OxyConcentrate

Markkina-alue: EU

UltraSan Floor

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0008 1-7

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

4,95

Kapryleth-9-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(oktyylioksi)- (4–11 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

53563-70-5

2,15

Hexeth-4-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(heksyylioksi)- (3 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

105391-15-9

0,62

7.2   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KitchenPro Oxy Des Super Concentrate

Markkina-alue: EU

Incidin OxyConcentrate FF

Markkina-alue: EU

CidalSan Large Area

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0009 1-7

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

4,95

Kapryleth-9-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(oktyylioksi)- (4–11 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

53563-70-5

2,15

Hexeth-4-karboksyylihappo (alkyylieetterin ja karboksyylihapon seos)

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-(karboksimetyyli)-.omega.-(heksyylioksi)- (3 eteenioksidia)

Muu aine kuin tehoaine

105391-15-9

0,62

META SPC 8

1.   META SPC 8 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 8 – tunniste

Tunniste

META SPC 8

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-8

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 8 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 8t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,0

1,0

2.2   Meta SPC 8 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 8 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Turvalausekkeet

4.   META SPC 8 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 30

Käyttö # 1 – Pintojen desinfiointi teollisuudessa (esim. ruokailualueilla, kylpyhuoneissa) pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pintojen desinfiointi teollisuudessa (esimerkiksi ruokailualueilla, kylpyhuoneissa).

Pyyhkimisen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

2 minuuttia bakteereille;

5 minuuttia hiivoille;

15 minuuttia sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PP-ämpäri, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä tai 100-prosenttisesti polypropeenista valmistettua kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PP-pussi, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä tai 100-prosenttisesti polypropeenista valmistettua kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 31

Käyttö # 2 – Elintarvikkeisiin koskevien pienten pintojen desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen desinfiointi elintarvikkeiden prosessointilaitoksessa.

Pyyhkimisen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

2 minuuttia bakteereille;

5 minuuttia hiivoille;

15 minuuttia sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PP-ämpäri, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä tai 100-prosenttisesti polypropeenista valmistettua kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PP-pussi, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä tai 100-prosenttisesti polypropeenista valmistettua kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 32

Käyttö # 3 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Sellaisten pienten pintojen säännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla, joita ihmiset eivät usein koske.

Pyyhkimisen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

15 minuuttia bakteereille, hiivoille ja sienille;

60 minuuttia mykobakteereille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PP-ämpäri, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä tai 100-prosenttisesti polypropeenista valmistettua kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PP-pussi, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä tai 100-prosenttisesti polypropeenista valmistettua kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 8:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (8) – META SPC 8

5.1   Käyttöohjeet

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Tuote pitää levittää kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Anna pinnan kuivua tuotteen käytön jälkeen. Älä huuhtele käytön jälkeen. Sulje säiliö, kun se ei ole käytössä. Älä käytä kuivuneita pyyhkeitä. Hävitä säiliö, kun se on tyhjä. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

5.2   Riskinhallintatoimet

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–35 °C. Suojeltava pakkaselta.

Säilyvyysaika: 6 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 8 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

DrySan Oxy Wipes

Markkina-alue: EU

IncidinOxyWipe

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0010 1-8

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,0

META SPC 9

1.   META SPC 9 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 9 – tunniste

Tunniste

META SPC 9

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-9

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 9 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 9t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

7,0

7,7

Fosforihappo

Ortofosforihappo

Muu aine kuin tehoaine

7664-38-2

231-633-2

1,5

1,5

Typpihappo

Typpihappo

Muu aine kuin tehoaine

7697-37-2

231-714-2

3,71

3,71

Alkoholi-eteenioksidi-fosfaattiesteri

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-hydro-.omega.-hydroksi-, mono-C8-10-alkyylieetterit, fosfaatit

Muu aine kuin tehoaine

68130-47-2

14,625

14,625

C8–C10-alkyylipolyglykosidi

(3R,4S,5S,6R)-2-dekoksi-6-(hydroksimethyl)oksaani-3,4,5-trioli

Muu aine kuin tehoaine

68515-73-1

500-220-1

6,35

6,35

Alkoholit, etoksyloidut propoksyloidut C10–C16 (Dehydol 980)

Alkoholit, etoksyloidut propoksyloidut C10–C16

Muu aine kuin tehoaine

69227-22-1

3,0

3,0

2.2   Meta SPC 9 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

SL - Vesiliukoinen konsentraatti

3.   META SPC 9 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Voi syövyttää metalleja.

Voimakkaasti ihoa syövyttävää ja silmiä vaurioittavaa.

Turvalausekkeet

Säilytä alkuperäispakkauksessa.

Pese kädet huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Älä hengitä höyryä.

Älä hengitä suihketta.

Käytä kasvonsuojainta.

Käytä suojakäsineitä.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä suojavaatetusta.

JOS KEMIKAALIA ON NIELTY: Huuhdo suu. EI saa oksennuttaa.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

Ota välittömästi yhteys lääkäriin.

Ota välittömästi yhteys MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN.

JOS KEMIKAALIA ON HENGITETTY: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan ja varmista vaivaton hengitys.

Erityishoitoa tarvitaan (katso ensiapuohjeet pakkauksen merkinnöissä).

Pese saastunut vaatetus ennen uudelleenkäyttöä.

Imeytä valumat vahinkojen estämiseksi.

Varastoi syöpymättömässä säiliössä, jossa on kestävä sisävuoraus.

Varastoi lukitussa tilassa.

Hävitä sisältö kansallisten säädösten mukaisesti.

Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

4.   META SPC 9 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 33

Käyttö # 1 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa pyyhkimällä puhtaalla kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen, joihin ihmiset koskevat usein, ja pienten pintojen, joita ihmiset eivät usein koske, säännöllinen ja epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Kaada laimennettu tuote puhtaaseen ämpäriin ja levitä se pinnalle kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä, pyyhi pinta puhtaalla liinalla tai pyyhkeellä ja anna kuivua. Älä huuhtele käytön jälkeen. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 34

Käyttö # 2 – Elintarvikkeisiin koskemattomien suurten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa levittämällä litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen, joihin ihmiset koskevat usein, ja pienten pintojen, joita ihmiset eivät usein koske, säännöllinen ja epäsäännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

Epäsäännöllinen desinfiointi: Desinfiointi erityisissä riskitilanteissa (ellei kansallisten terveysviranomaisten säännöksissä toisin edellytetä).

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Täytä ämpäri laimennetulla tuotteella ja levitä se lattialle litteällä mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla litteällä mopilla ja anna kuivua. Älä huuhtele käytön jälkeen.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 35

Käyttö # 3 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten ja/tai suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä tai pyyhkimällä kertakäyttöisellä liinalla ämpäriä apuna käyttäen ja/tai levittämällä lattioille litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Menetelmä: Pyyhkiminen kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä ei-elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä ja levitys litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen.

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla ei-elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen, moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Menetelmä: Pyyhkiminen liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä ja levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten ja suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla ei-elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Pyyhkimisen ja moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Ruiskutuksen käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys suihkepullolla suihkutettaessa: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttömäärä: Pyyhkimisen käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys pyyhkimällä levitettäessä: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttömäärä: Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys mopilla levitettäessä: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttömäärä: Ruiskutuksen käyttömäärä: 10 ml/m2; Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys yhdistettäessä suihkepullolla suihkutuksen ja mopilla levityksen: kerran vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttömäärä: Pyyhkimisen käyttömäärä: 10 ml/m2; Moppauksen käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys yhdistettäessä pyyhkimisen ja mopilla levittämisen: kerran vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Älä huuhtele käytön jälkeen.

Ruiskutus: Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta laimennettua tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhi pyyhkeellä pienet pinnat, kuten pöytätasot ja laitteet, tai suihkuta laimennettua tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä tai anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

Pyyhkiminen: Kaada laimennettu tuote puhtaaseen ämpäriin ja levitä se pinnalle kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä, pyyhi pinta puhtaalla liinalla tai pyyhkeellä ja anna kuivua. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

Mopilla levitys: Täytä ämpäri laimennetulla tuotteella ja levitä se lattialle litteällä mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla litteällä mopilla ja anna kuivua.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Älä hengitä höyryä/suihketta.

Ruiskutus: Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 36

Käyttö # 4 – Elintarvikkeisiin koskemattomien suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa levittämällä litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Levittäminen litteällä mopilla ämpäriä apuna käyttäen

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla ei-elintarvikealueilla.

Moppauksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 20 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Täytä ämpäri laimennetulla tuotteella ja levitä se lattialle litteällä mopilla, pyyhi pinta puhtaalla, kuivalla litteällä mopilla ja anna kuivua. Älä huuhtele käytön jälkeen.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Varmista tekninen ilmanvaihto, joka on vähintään 15 ilmanvaihtoa/tunti.

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 37

Käyttö # 5 – Elintarvikkeisiin koskemattomien suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla seinään kiinnitetyllä laitteella

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Ruiskutus seinään kiinnitetyllä laitteella

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla ei-elintarvike- sekä elintarvikealueilla.

Ruiskutuksen kontaktiaika lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille (3 %:n laimennos).

Ruiskutuksen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (1,5 %:n laimennos);

15 minuuttia hiivoille (2 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 180 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 1,5–3

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: kerran vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Levitä tuote seinään kiinnitetyllä laitteella. Huuhtele levityksen jälkeen.

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Älä hengitä höyryä/suihketta.

Varmista tekninen ilmanvaihto, joka on vähintään 15 ilmanvaihtoa/tunti.

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.6   Käytön kuvaus

Taulukko 38

Käyttö # 6 – Elintarvikkeisiin koskevien suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa suihkuttamalla suihkepullolla ja pyyhkimällä kuivalla pyyhkeellä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suihkutus suihkepullolla ja pyyhkiminen kuivalla pyyhkeellä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla elintarvikealueilla (esim. keittiöissä).

Ruiskutuksen ja pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

4.6.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Jotta teho on mahdollisimman hyvä, pidä pulloa pystysuorassa ja suihkuta 30 cm:n etäisyydeltä. Suihkuta laimennettua tuotetta kuivaan pyyhkeeseen ja pyyhi pyyhkeellä pienet pinnat, kuten pöytätasot ja laitteet, tai suihkuta laimennettua tuotetta pinnalle, pyyhi pintaa puhtaalla, kuivalla pyyhkeellä ja anna sen kuivua. Sulje suutin aina käytön jälkeen. Älä huuhtele käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.6.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Älä hengitä höyryä/suihketta.

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

Desinfioitavien pintojen pinta-ala (m2) ei saa olla suurempi kuin 1/10 huoneen tilavuudesta (m3), esim. jos huoneen tilavuus on 120 m3, suurin desinfioitava pinta-ala on 12 m2.

4.6.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.6.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.6.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.7   Käytön kuvaus

Taulukko 39

Käyttö # 7 – Elintarvikkeisiin koskevien suurten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa pyyhkimällä kertakäyttöisellä pyyhkeellä ja käyttämällä ämpäriä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä käyttäen apuna ämpäriä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Suurten pintojen säännöllinen desinfiointi suurilla elintarvikealueilla (esim. keittiöissä).

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille (5 %:n laimennos);

5 minuuttia hiivoille (3 %:n laimennos);

5 minuuttia sienille (4 %:n laimennos);

50 minuuttia viruksille (5 %:n laimennos).

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 10 ml/m2

Laimennus (%): Laimennus (%): 3–5

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-kannu, 0,5–5 l

Valolta suojaava HDPE-pussi, 0,01–1 l

4.7.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Kaada laimennettu tuote puhtaaseen ämpäriin ja levitä se pinnalle kertakäyttöisellä liinalla tai pyyhkeellä, pyyhi pinta puhtaalla liinalla tai pyyhkeellä ja anna kuivua. Älä huuhtele käytön jälkeen. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

4.7.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

4.7.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.7.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

4.7.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 9:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (9) – META SPC 9

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Tuote pitää levittää kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille.

Laimennusohje (1,5 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 15 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

Laimennusohje (2 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 20 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

Laimennusohje (3 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 30 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

Laimennusohje (4 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 40 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

Laimennusohje (5 %): jotta saadaan 1 l laimennettua desinfiointiainetta, lisää 50 ml tiivistettyä tuotetta noin 500 ml:aan tislattua vettä tai samanlaatuista vettä (esimerkiksi demineralisoitua), sekoita ja täytä 1 litran tilavuuteen tislatulla vedellä tai samanlaatuisella vedellä.

5.2   Riskinhallintatoimet

Käytä kemikaaleja kestäviä suojakäsineitä valmisteen käsittelyvaiheessa (luvan haltijan on määritettävä käsineiden materiaali valmistetiedoissa).

Silmiensuojaimen käyttö on pakollista tuotteen käsittelyn aikana.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo välittömästi runsaalla määrällä vettä, myös silmäluomien alta, vähintään 15 minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhtele välittömästi runsaalla vedellä ja jatka huuhtelua vähintään 15 minuutin ajan. Käytä mietoa saippuaa, jos sitä on saatavilla. Pese saastunut vaatetus ennen uudelleenkäyttöä. Puhdista kengät huolella ennen uutta käyttökertaa. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu vedellä. EI saa oksennuttaa. Tajunsa menettäneelle henkilölle ei saa antaa mitään suun kautta. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos kemikaalia on hengitetty: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan. Hoida oireenmukaisesti. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–25 °C. Suojeltava pakkaselta.

Säilyvyysaika: 18 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 9 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

KitchenPro Oxy Des Concentrate

Markkina-alue: EU

Incidin OxyPro

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0011 1-9

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

7,0

Fosforihappo

Ortofosforihappo

Muu aine kuin tehoaine

7664-38-2

231-633-2

1,5

Typpihappo

Typpihappo

Muu aine kuin tehoaine

7697-37-2

231-714-2

3,71

Alkoholi-eteenioksidi-fosfaattiesteri

Poly(oksi-1,2-etaanidiyyli), .alfa.-hydro-.omega.-hydroksi-, mono-C8-10-alkyylieetterit, fosfaatit

Muu aine kuin tehoaine

68130-47-2

14,625

C8–C10-alkyylipolyglykosidi

(3R,4S,5S,6R)-2-dekoksi-6-(hydroksimethyl)oksaani-3,4,5-trioli

Muu aine kuin tehoaine

68515-73-1

500-220-1

6,35

Alkoholit, etoksyloidut propoksyloidut C10–C16 (Dehydol 980)

Alkoholit, etoksyloidut propoksyloidut C10–C16

Muu aine kuin tehoaine

69227-22-1

3,0

7.2   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Oasis Pro Oxy Des

Markkina-alue: EU

Maxx Oxy Des 2

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0012 1-9

META SPC 10

1.   META SPC 10 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 10 – tunniste

Tunniste

META SPC 10

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-10

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT01 - Ihmisen hygienia

2.   META SPC 10 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 10t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,4

1,61

Sitruunahappomonohydraatti

2-hydroksipropaani -1,2,3-trikarboksyylihappo

Muu aine kuin tehoaine

5949-29-1

201-069-1

0,9

0,9

Fenoksietanoli

2-fenoksietanoli

Muu aine kuin tehoaine

122-99-6

204-589-7

0,9

0,9

Natriumlauryylisulfaatti

Natriumdodekyylisulfaatti

Muu aine kuin tehoaine

151-21-3

205-788-1

3,88

3,88

L-glutamiinihappo, N-kookos-asyyli-johdannaiset, mononatriumsuolat

Natrium;(4S)-4-amino-5-hydroksi-5-oksopentanoaatti

Muu aine kuin tehoaine

68187-32-6

269-087-2

2,0

2,0

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat (Texapon ALS)

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat

Muu aine kuin tehoaine

90583-11-2

292-209-0

1,12

1,12

2.2   Meta SPC 10 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 10 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Voi syövyttää metalleja.

Ärsyttää voimakkaasti silmiä.

Turvalausekkeet

Säilytä alkuperäispakkauksessa.

Pese kädet huolellisesti käsittelyn jälkeen.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä kasvonsuojainta.

Imeytä valumat vahinkojen estämiseksi.

Varastoi syöpymättömässä säiliössä, jossa on kestävä sisävuoraus.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN:Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan.Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Jos silmä-ärsytys jatkuu:Hakeudu lääkäriin.

4.   META SPC 10 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 40

Käyttö # 1 – Hygieeninen käsipesu

Valmisteryhmä(t)

PT01 - Ihmisen hygienia

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Suora levitys iholle

Yksityiskohtainen kuvaus:

Antimikrobinen käsisaippua, tarkoitettu vain hygieeniseen käsipesuun elintarvike- ja juomateollisuuteen.

Kontaktiaika lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

60 sekuntia bakteereille ja hiivoille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 3 ml tuotetta käyttökertaa kohti

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: 1–10 kertaa vuorokaudessa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava HDPE-kannu, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-jerrykanisteri, 1–100 l

Valolta suojaava HDPE-IBC-pakkaus, 600–1 000 l

Valolta suojaava HDPE-tynnyri, 60–220 l

Valolta suojaava HDPE-pullo, 0,1–5 l

Kevyt suljettu HDPE-pussi, 0,5–100 l

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 10:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 10:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 10:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 10:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 10:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (10) – META SPC 10

5.1   Käyttöohjeet

Levitä noin 3 mltuotet ta märkiin käsiin ja hankaa 60 sekunnin ajan. Huuhtele huolellisesti juoksevalla hanavedellä noin 30 sekuntia.

5.2   Riskinhallintatoimet

Vältä roiskeita ja läikkymistä.

Vältä koskemista kädellä silmään.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhtele vedellä.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhtele vedellä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–25 °C

Säilyvyysaika: 18 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 10 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Manosan Oxy

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0013 1-10

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,4

Sitruunahappomonohydraatti

2-hydroksipropaani -1,2,3-trikarboksyylihappo

Muu aine kuin tehoaine

5949-29-1

201-069-1

0,9

Fenoksietanoli

2-fenoksietanoli

Muu aine kuin tehoaine

122-99-6

204-589-7

0,9

Natriumlauryylisulfaatti

Natriumdodekyylisulfaatti

Muu aine kuin tehoaine

151-21-3

205-788-1

3,88

L-glutamiinihappo, N-kookos-asyyli-johdannaiset, mononatriumsuolat

Natrium;(4S)-4-amino-5-hydroksi-5-oksopentanoaatti

Muu aine kuin tehoaine

68187-32-6

269-087-2

2,0

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat (Texapon ALS)

Rikkihappo, mono-C12–14-alkyyliesterit, ammoniumsuolat

Muu aine kuin tehoaine

90583-11-2

292-209-0

1,12

META SPC 11

1.   META SPC 11 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 11 – tunniste

Tunniste

META SPC 11

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-11

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 11 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 11t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,5

1,5

2.2   Meta SPC 11 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 11 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Turvalausekkeet

4.   META SPC 11 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 41

Käyttö # 1 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen, materiaalien ja laitteistojen desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa ja niitä tukevissa ympäristöissä (esim. lääketeollisuudessa) ja siirtodesinfiointi.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille, hiivoille, sienille ja mykobakteereille;

30 minuuttia viruksille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PET-ämpäri, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 45 % polyesteriä ja 55 % selluloosaa sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 42

Käyttö # 2 – Biotieteellisten puhdastilojen desinfiointi levittämällä mopilla kyllästettyjä käyttövalmiita moppiliinoja käyttäen

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Moppaus kyllästetyillä käyttövalmiilla moppiliinoilla

Yksityiskohtainen kuvaus:

Lattioiden desinfiointi biotieteellisissä puhdastiloissa ja niitä tukevissa ympäristöissä (esim. lääketeollisuudessa).

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5o minuuttia bakteereille, hiivoille, sienille ja mykobakteereille;

30 minuuttia viruksille;

60 minuuttia bakteeri-itiöille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

5 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30 minuuttia bakteeri-itiöille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PET-ämpäri, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 45 % polyesteriä ja 55 % selluloosaa sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.3   Käytön kuvaus

Taulukko 43

Käyttö # 3 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten pintojen desinfiointi terveydenhuollon kohteissa pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Sellaisten pienten pintojen säännöllinen desinfiointi sairaalahuoneissa ja lääkärin vastaanotoilla, joita ihmiset eivät usein koske.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

15 minuuttia Clostridium difficilelle;

30o minuuttia bakteeri-itiöille, mykobakteereille ja viruksille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

15 minuuttia bakteereille ja hiivoille;

30 minuuttia sienille, mykobakteereille ja viruksille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 2 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava esipainatettu pussi, jossa on 10–100 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-säiliö, jossa on 10–1 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-ämpäri, jossa on 10–1 000 kyllästettyä 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-pussi, jossa on 10–1 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.3.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Säännöllinen desinfiointi: Lääketieteellisten tai sairaanhoitotoimien aikana mahdollisesti patogeeneistä kontaminoituneiden pintojen säännöllinen desinfiointi, jotta voidaan vähentää näiden organismien pintojen kautta tapahtuvan leviämisen vaaraa.

4.3.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.3.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.3.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.4   Käytön kuvaus

Taulukko 44

Käyttö # 4 – Elintarvikkeisiin koskemattomien pienten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä elintarvikealueilla (esim. kylpyhuoneissa).

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

15 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30o minuuttia bakteeri-itiöille, mykobakteereille ja viruksille.

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

2 minuuttia bakteereille;

15 minuuttia hiivoille;

30 minuuttia sienille, mykobakteereille ja viruksille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava esipainatettu pussi, jossa on 10–100 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-säiliö, jossa on 10–1 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-ämpäri, jossa on 10–1 000 kyllästettyä 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-pussi, jossa on 10–1 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.4.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

4.4.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.4.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.5   Käytön kuvaus

Taulukko 45

Käyttö # 5 – Elintarvikkeisiin koskevien pienten pintojen desinfiointi laitoskohteissa/liikerakennuksissa pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: sieniä

Yleisnimi: Sienet

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Mykobakteerit

Yleisnimi: Mykobakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Bakteeri-itiöt

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Clostridium difficile

Yleisnimi: Bakteeri-itiöt

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Virukset

Yleisnimi: Virukset

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen säännöllinen desinfiointi pienillä elintarvikealueilla (esim. keittiöissä).

Pyyhkimisen kontaktiajat lämpötilassa 20 °C puhtaissa olosuhteissa:

15 minuuttia Clostridium difficile -itiöille;

30o minuuttia bakteeri-itiöille, mykobakteereille ja viruksille.

Pyyhkimisen kontaktiaika lämpötilassa 20 °C likaisissa olosuhteissa:

2 minuuttia bakteereille;

15 minuuttia hiivoille;

30 minuuttia sienille, mykobakteereille ja viruksille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 10 kertaa vuorokaudessa huonetta kohti.

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava esipainatettu pussi, jossa on 10–100 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-säiliö, jossa on 10–1 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-ämpäri, jossa on 10–1 000 kyllästettyä 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

Valolta suojaava PET-pussi, jossa on 10–1 000 kyllästettyä, 60 % polyesteriä ja 40 % Lyocell-kuitua sisältävästä seoksesta valmistettua pyyhettä (pyyhkeen koko: 420 × 250 mm tai 200 × 200 mm).

4.5.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

4.5.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

4.5.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 11:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (11) – META SPC 11

5.1   Käyttöohjeet

Tämä tuote on tarkoitettu puhdistamiseen ja desinfiointiin yhdessä vaiheessa. Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Puhtaissa olosuhteissa käytettynä: puhdista pinta ennen tuotteen levittämistä. Levitä tuote kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Anna pinnan kuivua. Älä huuhtele käytön jälkeen. Sulje säiliö, kun se ei ole käytössä. Älä käytä kuivuneita pyyhkeitä. Hävitä säiliö, kun se on tyhjä. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

5.2   Riskinhallintatoimet

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä.

Varastointilämpötila: 0–35 °C. Suojeltava pakkaselta.

Säilyvyysaika: 18 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 11 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Klerwipe Sporicidal Enhanced Peroxide

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0014 1-11

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,5

7.2   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

Incidin OxyWipe S

Markkina-alue: EU

KitchenPro Oxy Wipes S

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0015 1-11

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

1,5

META SPC 12

1.   META SPC 12 – HALLINNOLLISET TIEDOT

1.1   Meta SPC 12 – tunniste

Tunniste

META SPC 12

1.2   Lupanumeron pääte

Numero

1-12

1.3   Valmisteryhmä(t)

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

2.   META SPC 12 – KOOSTUMUS

2.1   Meta SPC 12t – koostumus – laadulliset ja määrälliset tiedot

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vähintään

Enintään

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

2,0

2,3

N-propanoli

Propan-1-oli

Muu aine kuin tehoaine

71-23-8

200-746-9

17,5

17,5

2.2   Meta SPC 12 – formuloinnin tyyppi (tyypit)

Formulaatio (formulaatiot)

AL - Kaikki muut nesteet

3.   META SPC 12 – VAARA- JA TURVALAUSEKKEET

Vaaralausekkeet

Syttyvä neste ja höyry.

Vaurioittaa vakavasti silmiä.

Turvalausekkeet

Suojaa lämmöltä, kuumilta pinnoilta, kipinöiltä, avotulelta ja muilta sytytyslähteiltä. – Tupakointi kielletty.

Säilytä tiiviisti suljettuna.

Maadoita ja yhdistä säiliö ja vastaanottavat laitteet.

Käytä räjähdysturvallisia sähkö laitteita.

Käytä räjähdysturvallisia ilmanvaihto laitteita.

Käytä räjähdysturvallisia valaisin laitteita.

Käytä kipinöimättömiä työkaluja.

Estä staattisen sähkön aiheuttama kipinöinti.

Käytä silmiensuojainta.

Käytä kasvonsuojainta.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE (tai hiuksiin): Riisu saastunut vaatetus välittömästi. Huuhdo iholla vedellä.

JOS KEMIKAALIA JOUTUU SILMIIN: Huuhdo huolellisesti vedellä usean minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista.

Ota välittömästi yhteys MYRKYTYSTIETOKESKUKSEEN.

Ota välittömästi yhteys lääkäriin.

Tulipalon sattuessa: Käytä palon sammuttamiseen vettä.

Varastoi paikassa, jossa on hyvä ilmanvaihto. Säilytä viileässä.

Hävitä sisältö kansallisten säädösten mukaisesti.

Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

4.   META SPC 12 – SALLITTU KÄYTTÖ (SALLITUT KÄYTÖT)

4.1   Käytön kuvaus

Taulukko 46

Käyttö # 1 – Pintojen desinfiointi teollisuudessa (esim. ruokailualueilla, kylpyhuoneissa) pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT02 - Desinfiointiaineet ja levämyrkyt, joita ei ole tarkoitettu käytettäviksi suoraan ihmisillä tai eläimillä

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pintojen desinfiointi teollisuudessa (esimerkiksi ruokailualueilla, kylpyhuoneissa).

Pyyhkimisen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C ja 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 3 kertaa vuorokaudessa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PP-ämpäri, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 100-prosenttisesti polypropeenista kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm).

Valolta suojaava PE-pussi, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 100-prosenttisesti polypropeenista kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm).

4.1.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.1.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.2   Käytön kuvaus

Taulukko 47

Käyttö # 2 – Elintarvikkeisiin koskevien pintojen desinfiointi elintarvike- ja juomateollisuudessa pyyhkimällä kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Valmisteryhmä(t)

PT04 - Desinfiointiaineet tiloihin, joissa on elintarvikkeita tai rehuja

Tarvittaessa tarkka kuvaus hyväksytystä käytöstä

Kohde-eliöt (myös kehitysvaihe)

Tieteellinen nimi: Bakteerit

Yleisnimi: Bakteerit

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Tieteellinen nimi: Hiivat

Yleisnimi: Hiivat

Kehitysvaihe: Ei tietoja

Käyttöalue

sisäkäyttö

Annostelutapa/-tavat

Menetelmä: Pyyhkiminen kyllästetyillä käyttövalmiilla pyyhkeillä

Yksityiskohtainen kuvaus:

Pienten pintojen desinfiointi elintarvikkeiden prosessointilaitoksissa.

Pyyhkimisen kontaktiaika lämpötilassa 10 °C ja 20 °C likaisissa olosuhteissa:

5 minuuttia bakteereille ja hiivoille.

Annostelutapa (-tavat) ja -taajuus

Käyttömäärä: Käyttömäärä: 1 pyyhe m2:ä kohti (yhtä kuin 10 ml/m2)

Laimennus (%): käyttövalmis tuote

Annostelukertojen määrä ja ajankohta:

Käyttötiheys: enintään 4 kertaa vuorokaudessa

Käyttäjäryhmä(t)

ammattilainen

Pakkauskoot ja pakkausmateriaali

Valolta suojaava PP-ämpäri, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 100-prosenttisesti polypropeenista kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm).

Valolta suojaava PE-pussi, jossa on 10–5 000 kyllästettyä, 100-prosenttisesti polypropeenista kuitukangaspyyhettä (pyyhkeen koko: 200 × 250 mm).

4.2.1   Käyttökohtaiset käyttöohjeet

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.2   Käyttökohtaiset riskinhallintatoimet

Pidä ruoka, rehu tai juomat etäällä käsitellyistä pinnoista, kunnes ne ovat kuivuneet. Älä käytä suoraan elintarvikkeisiin, rehuun tai juomiin tai niiden lähellä.

4.2.3   Tarvittaessa tarkemmat tiedot suorista tai epäsuorista vaikutuksista, ensiapuohjeista ja ympäristönsuojeluohjeista

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.4   Tarvittaessa valmisteen ja sen pakkauksen jätehuolto-ohjeet

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

4.2.5   Tarvittaessa valmisteen säilytysolosuhteet ja säilyvyys normaaleissa olosuhteissa

Katso Meta-SPC 12:n yleiset käyttöohjeet.

5.   YLEISET KÄYTTÖOHJEET (12) – META SPC 12

5.1   Käyttöohjeet

Lue aina etiketti tai pakkausseloste ennen käyttöä ja noudata kaikkia ohjeita. Tuote pitää levittää kuivalle pinnalle. Kostuta pinta kauttaaltaan tuotteella. Anna pinnan kuivua tuotteen käytön jälkeen. Älä huuhtele käytön jälkeen. Sulje säiliö, kun se ei ole käytössä. Älä käytä kuivuneita pyyhkeitä. Hävitä säiliö, kun se on tyhjä. Älä käytä pinnoille, jotka vaurioituvat herkästi hapettimista, kuten marmorille, kuparille tai messingille. Käytetyt pyyhkeet on hävitettävä suljetussa säiliössä.

5.2   Riskinhallintatoimet

Vältä koskemista kädellä silmään.

5.3   Mahdolliset suorat tai epäsuorat haittavaikutukset, ensiapuohjeet sekä kiireelliset toimenpiteet ympäristön suojelemiseksi

ENSIAPUTOIMENPITEET

Jos tuotetta joutuu silmiin: Huuhdo välittömästi runsaalla määrällä vettä, myös silmäluomien alta, vähintään 15 minuutin ajan. Poista piilolinssit, jos sen voi tehdä helposti. Jatka huuhtomista. Hakeudu välittömästi lääkärin hoitoon.

Jos tuotetta joutuu iholle: Huuhdo runsaalla määrällä vettä.

Jos kemikaalia on nielty: Huuhdo suu. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

Jos kemikaalia on hengitetty: Siirrä henkilö raittiiseen ilmaan. Hoida oireenmukaisesti. Hakeudu lääkäriin, jos oireita ilmenee.

YMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT HÄTÄTOIMENPITEET

Älä päästä kosketuksiin maaperän, pinta- tai pohjaveden kanssa.

Harkitse eristyksen järjestämistä säilytysastioiden ympärille.

5.4   Ohjeet valmisteen ja sen pakkausten turvallisesta hävittämisestä

Tuote: Jos mahdollista, suosittelemme kierrätystä hävittämisen ja polttamisen sijaan. Ellei kierrätys ole mahdollista, hävitä kansallisten säännösten mukaisesti. Hävitä jätteet hyväksytyssä jätteenkäsittelylaitoksessa.

Saastunut pakkaus: Hävitä pakkaus kansallisten määräysten mukaisesti.

5.5.   Varastointiolosuhteet ja säilyvyysaika normaaleissa säilytysolosuhteissa

Säilytä lasten ulottumattomissa. Säilytettävä tiiviisti suljettuna. Säilytä sopivasti merkityissä säiliöissä. Suojattava lämmöltä ja sytytyslähteiltä. Säilytä viileässä ja hyvin ilmastoidussa paikassa. Pidä erillään hapettavista aineista.

Varastointilämpötila: 0–30 °C.

Säilyvyysaika: 12 kuukautta

6.   MUUT TIEDOT

Valmiste sisältää vetyperoksidia (CAS-nro: 7722-84-1), jolle hyväksyttiin eurooppalainen viitearvo 1,25 mg/m3 ammattikäyttäjille ja jota käytettiin tämän valmisteen riskinarviointiin.

7.   KOLMANNEN TASON TIEDOT: META SPC 12 – YKSITTÄISET VALMISTEET

7.1   Kunkin yksittäisen valmisteen kauppanimi(-nimet), lupanumero ja tarkka koostumus

Kauppanimi

OxyDes Maxi Wipes

Markkina-alue: EU

Lupanumero

EU-0024303-0016 1-12

Yleisnimi

IUPAC-nimi

Käyttötarkoitus

CAS-numero

EY-numero

Pitoisuus (%)

Vetyperoksidi

Tehoaine

7722-84-1

231-765-0

2,0

N-propanoli

Propan-1-oli

Muu aine kuin tehoaine

71-23-8

200-746-9

17,5

(1)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 1:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(2)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 2:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(3)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 3:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(4)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 4:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(5)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 5:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(6)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 6:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(7)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 7:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(8)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 8:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(9)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 9:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(10)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 10:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(11)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 11:n mukaisissa sallituissa käytöissä.

(12)  Tässä osiossa annetut käyttöohjeet, riskinhallintatoimet ja muut käyttöohjeet pätevät kaikissa meta SPC 12:n mukaisissa sallituissa käytöissä.