(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (4) 129 artiklassa säädetään, että katettuihin joukkolainoihin voidaan tietyin edellytyksin soveltaa etuuskohtelua. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2019/2162 (5) täsmennetään katettujen joukkolainojen keskeiset osatekijät ja säädetään katettujen joukkolainojen yhteisestä määritelmästä.

(2)

Komissio pyysi 20 päivänä joulukuuta 2013 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1093/2010 (6) perustettua Euroopan valvontaviranomaista (Euroopan pankkiviranomaista) (EPV) antamaan lausunnon asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklassa säädettyjen katettujen joukkolainojen riskipainojen asianmukaisuudesta. EPV:n 1 päivänä heinäkuuta 2014 antaman lausunnon mukaan asetuksella (EU) N:o 575/2013 säädetty etuuskohtelun mukainen riskipainokohtelu on lähtökohtaisesti asianmukainen vakavaraisuuskohtelu. EPV suositteli kuitenkin, että tarkasteltaisiin vielä mahdollisuutta täydentää edullisemman riskipainokohtelun hyväksyttävyysvaatimuksia niin, että ne kattavat ainakin likviditeettiriskin vähentämisen ja ylivakuuden, toimivaltaisten viranomaisten tehtävät ja sijoittajia kohtaan olevaa tiedonantovelvollisuutta koskevien nykyvaatimusten edelleen kehittämisen.

(3)

EPV:n lausunnon perusteella on aiheellista hyväksyä katettuja joukkolainoja koskevia lisävaatimuksia, mikä tarkoittaa sellaisille katetuille joukkolainoille asetettujen laatuvaatimusten tiukentamista, joihin voidaan soveltaa asetuksessa (EU) N:o 575/2013 säädettyä suotuisaa pääomakohtelua.

(4)

Toimivaltaiset viranomaiset voivat olla osittain soveltamatta katepoolissa oleviin luottolaitossaamisiin vaatimusta luottoluokalle 1 asetettujen edellytysten täyttymisestä ja hyväksyä sen sijaan sen, että luottoluokkaan 2 sijoittuvat saamiset ovat enintään 10 prosenttia liikkeeseen laskevan luottolaitoksen liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen nimellismäärän muodostamasta kokonaissaamisesta. Tällaisia osittaisia poikkeuksia sovelletaan kuitenkin vasta EPV:n kuulemisen jälkeen ja ainoastaan, jos kyseisissä jäsenvaltioissa voidaan todeta mittavia potentiaalisia keskittymäongelmia, jotka johtuvat luottoluokkaa 1 koskevan vaatimuksen soveltamisesta. Ulkoisten luottoluokituslaitosten asettamat vaatimukset, jotka luottoluokkaan 1 sijoittuvien saamisten on täytettävä, ovat käyneet yhä vaikeammiksi täyttää useimmissa jäsenvaltioissa niin euroalueella kuin sen ulkopuolellakin, ja siksi tällaisen osittaisen poikkeuksen soveltamista ovat pitäneet tarpeellisena sellaiset jäsenvaltiot, joissa on suurimmat katettujen joukkolainojen markkinat. Jotta helpotettaisiin luottolaitoksilta olevien saamisten käyttöä katettujen joukkolainojen vakuutena ja ratkaistaisiin potentiaaliset keskittymäongelmat, on tarpeen muuttaa asetusta (EU) N:o 575/2013 vahvistamalla sääntö, jonka mukaan hyväksytään se, että luottoluokan 1 sijasta luottoluokkaan 2 sijoittuvat luottolaitoksilta olevat saamiset ovat enintään 10 prosenttia liikkeeseen laskevan luottolaitoksen liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen nimellismäärästä, ilman EPV:n kuulemista koskevaa vaatimusta. On tarpeen sallia luottoluokan 3 soveltaminen lyhytaikaisiin talletuksiin ja johdannaisiin tietyissä jäsenvaltioissa silloin, kun olisi liian vaikeaa noudattaa vaatimusta luottoluokasta 1 tai 2. Direktiivin (EU) 2019/2162 nojalla nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava EPV:n kuulemisen jälkeen sallia luottoluokan 3 soveltaminen johdannaissopimuksiin, jotta voidaan puuttua potentiaalisiin keskittymäongelmiin.

(5)

Luotot, joiden vakuutena on ranskalaisten Fonds Communs de Titrisation -rahastojen tai vastaavien arvopaperistamisyhteisöjen, jotka arvopaperistavat asuin- tai liikekiinteistöihin liittyviä saamisia, liikkeeseen laskemia etuoikeusasemaltaan parhaimpia osuuksia, ovat hyväksyttäviä omaisuuseriä, joita voidaan käyttää katettujen joukkolainojen vakuutena, kunhan noudatetaan enimmäismäärää, joka on 10 prosenttia liikkeeseenlaskun vielä liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen nimellismäärästä, jäljempänä ’10 prosentin kynnysarvo’. Asetuksen (EU) N:o 575/2013 496 artiklan mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin olla soveltamatta 10 prosentin kynnysarvoa. Lisäksi mainitun asetuksen 503 artiklan 4 kohdan mukaan komission edellytetään tarkastelevan, onko poikkeus, jonka mukaan toimivaltaiset viranomaiset voivat olla soveltamatta 10 prosentin kynnysarvoa, asianmukainen. Komissio pyysi 22 päivänä joulukuuta 2013 EPV:tä antamaan lausunnon tästä kysymyksestä. EPV totesi lausunnossaan, että ranskalaisten Fonds Communs de Titrisation -rahastojen tai vastaavien arvopaperistamisyhteisöjen, jotka arvopaperistavat asuin- tai liikekiinteistöihin liittyviä saamisia, liikkeeseen laskemien etuoikeusasemaltaan parhaimpien osuuksien käyttäminen vakuutena aiheuttaisi huolta vakavaraisuudesta, koska katettujen joukkolainojen ohjelma, jossa käytetään vakuutena arvopaperistamisosuuksia, on rakenteeltaan kaksitasoinen, ja koska katepoolin luottoluokan läpinäkyvyys ei tämän vuoksi olisi riittävä. EPV suositteli, että mainitun asetuksen 496 artiklassa tällä hetkellä säädetty etuoikeusasemaltaan parhaita osuuksia koskeva poikkeus 10 prosentin kynnysarvosta poistetaan 31 päivän joulukuuta 2017 jälkeen.

(6)

Asuntolainavakuudellisten tai liikekiinteistölainavakuudellisten arvopapereiden sisällyttäminen katepooliin sallitaan vain harvoissa kansallisissa katettuja joukkolainoja koskevissa kehyksissä. Tällaisten rakenteiden käyttö on vähenemässä, sillä käytön katsotaan turhaan mutkistavan katettujen joukkolainojen ohjelmia. Näin ollen on aiheellista poistaa tyystin tällaisten rakenteiden käyttö hyväksyttävinä omaisuuserinä.

(7)

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisia ryhmänsisäisiä katettujen joukkolainojen poolirakenteiden puitteissa liikkeeseenlaskettuja katettuja joukkolainoja on myös käytetty hyväksyttävinä vakuuksina. Ryhmänsisäiset katettujen joukkolainojen poolirakenteet eivät aiheuta lisäriskejä vakavaraisuuden kannalta, sillä niissä ei synny samanlaisia monimutkaisuusongelmia kuin käytettäessä luottoja, joiden vakuutena on ranskalaisten Fonds Communs de Titrisation -rahastojen tai vastaavien arvopaperistamisyhteisöjen, jotka arvopaperistavat asuin- tai liikekiinteistöihin liittyviä saamisia, liikkeeseen laskemia etuoikeusasemaltaan parhaimpia osuuksia. EPV:n lausunnon mukaan olisi sallittava, että katettujen joukkolainojen vakuudeksi annetaan ryhmänsisäisten katettujen joukkolainojen poolirakenteita asettamatta rajoituksia liikkeeseen laskevan luottolaitoksen liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen määrälle. Vaatimus, jonka mukaan 15 prosentin tai 10 prosentin rajoitusta sovelletaan luottolaitoksilta oleviin saamisiin ryhmänsisäisissä katettujen joukkolainojen poolirakenteissa, olisi poistettava. Kyseisiä ryhmänsisäisiä katettujen joukkolainojen poolirakenteita säännellään direktiivillä (EU) 2019/2162.

(8)

Katettuihin joukkolainoihin sovelletaan katettujen joukkolainojen vakuutena olevan kiinteän omaisuuden arvostussääntöjä, jotta kyseiset joukkolainat täyttäisivät etuuskohtelun edellytyksenä olevat vaatimukset. Katettujen joukkolainojen vakuutena käytettäville omaisuuserille asetettavat hyväksyttävyysvaatimukset koskevat yleisiä laatunäkökohtia, joiden avulla varmistetaan katepoolin kestävyys, ja kyseisistä vaatimuksista olisi näin ollen säädettävä direktiivissä (EU) 2019/2162 Täten arvostusmenetelmiä koskevat säännökset olisi vahvistettava mainitussa direktiivissä eikä kiinnitysluottoarvon arviointia koskevia teknisiä sääntelystandardeja pitäisi soveltaa kyseisiin katettujen joukkolainojen hyväksyttävyyskriteereihin.

(9)

Luototusasteen rajat ovat tarpeellisia, kun varmistetaan katettujen joukkolainojen luottoluokka. Asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan luototusasteen rajat kiinnitysluotoille ja aluskiinnityksille täsmentämättä rajojen soveltamistapaa. Tämä voisi aiheuttaa epävarmuutta. Luototusasteen rajoja olisi sovellettava ohjaavina periaatteina. Tällä tarkoitetaan sitä, että vaikka kohde-etuutena olevan luoton koolle ei aseteta rajoja, sitä voidaan käyttää vakuutena ainoastaan kyseisille omaisuuserille asetetuissa luototusasteen rajoissa. Luototusasteen rajat määrittävät, mikä prosenttiosuus luotosta otetaan huomioon velkoja koskevassa kattavuusvaatimuksessa. Siksi on paikallaan täsmentää, että luototusasteen rajat määrittävät luoton osuuden, joka otetaan huomioon katettua joukkolainaa koskevassa kattavuudessa.

(10)

Selvyyden vuoksi luototusasteen rajoja olisi sovellettava luoton koko maturiteetin ajan. Tosiasialliset luototusasteen rajat eivät saisi muuttua, vaan rajana olisi edelleen oltava 80 prosenttia asunto-omaisuuden arvosta asuntolainojen tapauksessa ja 60 prosenttia liikekiinteistöomaisuuden arvosta liikekiinteistölainojen tapauksessa siten, että kyseistä rajaa voidaan nostaa 70 prosenttiin, ja 60 prosenttia alusten tapauksessa. Liikekiinteistöjä olisi pidettävä tällaisesta omaisuudesta vallalla olevan yleisen käsityksen mukaisesti muina kuin asuinkiinteistöinä, myös kun ne ovat voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen hallussa.

(11)

Jotta etuuskohtelun piiriin kuuluvien katettujen joukkolainojen laatua voitaisiin edelleen parantaa, tällaiseen etuuskohteluun olisi sovellettava ylivakuuden vähimmäistasoa eli direktiivissä (EU) 2019/2162 tarkoitetut kattavuutta koskevat vaatimukset ylittävää vakuustasoa. Tällainen vaatimus vähentäisi liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyydestä tai kriisinratkaisusta aiheutuvia olennaisimpia riskejä. Jäsenvaltion päätöksen soveltaa korkeampaa ylivakuuden vähimmäistasoa alueellaan sijaitsevien luottolaitosten liikkeeseen laskemiin katettuihin joukkolainoihin ei pitäisi estää luottolaitoksia sijoittamasta muihin katettuihin joukkolainoihin, joihin sovelletaan alhaisempaa ylivakuuden vähimmäistasoa ja jotka täyttävät tämän asetuksen vaatimukset, eikä hyötymästä tämän asetuksen säännöksistä.

(12)

Katettuihin joukkolainoihin sijoittaville luottolaitoksille edellytetään annettavan tietyt tiedot kyseisistä katetuista joukkolainoista vähintään puolivuosittain. Läpinäkyvyysvaatimukset ovat ehdottoman välttämätön osa katettuja joukkolainoja, ja niillä varmistetaan se, että tiedot ilmoitetaan yhdenmukaisesti ja että sijoittajille annetaan mahdollisuus suorittaa tarvittava riskinarviointi, sekä parannetaan vertailukelpoisuutta, avoimuutta ja markkinoiden vakautta. Sen vuoksi on aiheellista varmistaa, että läpinäkyvyysvaatimuksia sovelletaan kaikkiin katettuihin joukkolainoihin vahvistamalla kyseiset vaatimukset direktiivissä (EU) 2019/2162. Tällaiset vaatimukset olisi näin ollen poistettava asetuksesta (EU) N:o 575/2013.

(13)

Katetut joukkolainat ovat pitkän aikavälin rahoitusvälineitä, joten niiden sovittu maturiteetti on yleensä useita vuosia. Sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että ennen 31 päivää joulukuuta 2007 tai ennen 8 päivää heinäkuuta 2022 liikkeeseen laskettuihin katettuihin joukkolainoihin ei kohdistu tästä asetuksesta johtuvia haitallisia vaikutuksia. Jotta tämä tavoite saavutettaisiin, ennen 31 päivää joulukuuta 2007 liikkeeseen lasketut katetut joukkolainat olisi jatkossakin vapautettava asetuksessa (EU) N:o 575/2013 säädetyistä vaatimuksista, jotka koskevat hyväksyttäviä omaisuuseriä, ylivakuutta ja täytevakuuksia. Lisäksi muut katetut joukkolainat, jotka ovat asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisia ja jotka on laskettu liikkeeseen ennen 8 päivää heinäkuuta 2022, olisi vapautettava ylivakuutta ja täytevakuuksia koskevista vaatimuksista, ja niihin olisi edelleen voitava soveltaa kyseisessä asetuksessa säädettyä etuuskohtelua niiden erääntymiseen saakka.

(14)

Tätä asetusta olisi sovellettava yhdessä direktiivin (EU) 2019/2162 saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettujen säädösten kanssa. Jotta varmistettaisiin, että uutta kehystä, jossa vahvistetaan katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskun rakenteelliset tekijät sekä etuuskohtelua koskevat muutetut vaatimukset, sovelletaan johdonmukaisesti, tämän asetuksen soveltamista olisi lykättävä päivään, josta lähtien jäsenvaltioiden on määrä soveltaa säännöksiä, joilla kyseinen direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.

(15)

Asetus (EU) N:o 575/2013 olisi sen vuoksi muutettava,

(1)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT’, 169 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa määrätään, että unioni myötävaikuttaa kuluttajansuojan korkean tason saavuttamiseen toimenpiteillä, jotka se toteuttaa SEUT 114 artiklan nojalla. Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jäljempänä ’perusoikeuskirja’, 38 artiklan mukaan unionin politiikoissa varmistetaan korkeatasoinen kuluttajansuoja.

(2)

Kuluttajansuojalainsäädäntöä olisi sovellettava tehokkaasti kaikkialla unionissa. Komission vuosina 2016 ja 2017 osana sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevaa ohjelmaa (REFIT) toteuttama kattava kuluttajansuoja- ja markkinointidirektiivejä koskeva toimivuustarkastus kuitenkin osoitti, että unionin kuluttajansuojalainsäädännön tehokkuus vaarantuu sekä elinkeinonharjoittajien että kuluttajien tiedonpuutteen vuoksi ja että olemassa olevia oikeussuojakeinoja voitaisiin hyödyntää nykyistä useammin.

(3)

Unioni on jo toteuttanut eräitä toimenpiteitä, joilla lisätään kuluttajien, elinkeinonharjoittajien ja oikeusalan ammattilaisten tietoisuutta kuluttajan oikeuksista ja joilla parannetaan kuluttajan oikeuksien täytäntöönpanon valvontaa ja kuluttajien oikeussuojakeinoja. Kansallisessa lainsäädännössä on kuitenkin edelleen sääntelyaukkoja, sillä tosiasiallisesti tehokkaita ja oikeasuhteisia seuraamuksia unionin sisäisten rikkomusten ehkäisemiseksi ja niistä rankaisemiseksi ei ole, yksilölliset oikeussuojakeinot ovat riittämättömiä kuluttajan kärsittyä vahinkoa niiden kansallisten säännösten rikkomisesta, joilla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY (3) on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/22/EY (4) mukaisessa kieltokannemenettelyssä on puutteita. Kieltokannemenettelyä olisi tarkistettava erillisellä säädöksellä, jolla muutetaan direktiiviä 2009/22/EY ja korvataan se.

(4)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiveihin 98/6/EY (5), 2005/29/EY ja 2011/83/EU (6) sisältyy vaatimuksia, joiden mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä tehokkaista, oikeasuhteisista ja varoittavista seuraamuksista, joita sovelletaan niiden kansallisten säädösten rikkomiseen, joilla nämä direktiivit on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä. Lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2394 (7) 21 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot toteuttavat täytäntöönpanotoimia, kuten määräävät seuraamuksia, tuloksellisesti, tehokkaasti ja koordinoidusti laajalle levinneiden rikkomusten tai laajalle levinneiden rikkomusten, joilla on unioninlaajuinen ulottuvuus, lopettamiseksi tai kieltämiseksi.

(5)

Nykyiset seuraamuksia koskevat kansalliset säännöt vaihtelevat merkittävästi unionissa. Kaikki jäsenvaltiot eivät etenkään varmista, että sääntöjen rikkomisesta vastuussa oleville elinkeinonharjoittajille voidaan määrätä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia sakkoja laajalle levinneistä rikkomuksista tai laajalle levinneistä rikkomuksista, joilla on unioninlaajuinen ulottuvuus. Tämän vuoksi olisi parannettava direktiiveissä 98/6/EY, 2005/29/EY ja 2011/83/EU voimassa olevia seuraamuksia koskevia sääntöjä ja otettava samalla neuvoston direktiivillä 93/13/ETY (8) käyttöön seuraamuksia koskevia uusia sääntöjä.

(6)

Olisi edelleenkin oltava jäsenvaltioiden asiana valita määrättävien seuraamusten laji ja säätää kansallisessa lainsäädännössään menettelyistä seuraamusten määräämiseksi tällä direktiivillä muutettavien direktiivien 93/13/ETY, 98/6/EY, 2005/29/EY ja 2011/83/EU rikkomisesta.

(7)

Jotta helpotettaisiin seuraamusten yhdenmukaisempaa soveltamista, erityisesti asetuksessa (EU) 2017/2394 määritellyissä unionin sisäisissä rikkomuksissa, laajalle levinneissä rikkomuksissa ja laajalle levinneissä rikkomuksissa, joilla on unioninlaajuinen ulottuvuus, direktiiveihin 93/13/ETY, 98/6/EY, 2005/29/EY ja 2011/83/EU olisi sisällytettävä yhteiset ei-tyhjentävät ja ohjeelliset perusteet seuraamusten soveltamiseksi. Näihin perusteisiin olisi sisällytettävä esimerkiksi rikkomuksen luonne, vakavuus, laajuus ja kesto sekä elinkeinonharjoittajan kuluttajille tarjoamat oikeussuojakeinot aiheutuneesta vahingosta. Saman tekijän toistuvasti toteuttamat rikkomiset ovat osoitus taipumuksesta syyllistyä kyseisen kaltaiseen rikkomiseen ja sen vuoksi merkittävä osoitus toiminnan vakavuudesta ja siten tarpeesta korottaa seuraamuksen tasoa tehokkaan ennalta ehkäisevän vaikutuksen saavuttamiseksi. Rikkomuksen vuoksi saadut taloudelliset edut tai vältetyt tappiot olisi otettava huomioon, jos asiaa koskevat tiedot ovat saatavilla. Myös muut tapauksen olosuhteisiin sovellettavat raskauttavat tai lieventävät tekijät voidaan ottaa huomioon.

(8)

Nämä seuraamusten soveltamista koskevat yhteiset ei-tyhjentävät ja ohjeelliset perusteet eivät välttämättä ole merkityksellisiä päätettäessä jokaisen rikkomuksen seuraamuksista, erityisesti kun kyse on muista kuin vakavista rikkomuksista. Jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon myös muut seuraamusten määräämiseen sovellettavat yleiset oikeusperiaatteet, kuten kaksoisrangaistavuuden kiellon periaate.

(9)

Koordinoituun toimeen osallistuvien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on asetuksen (EU) 2017/2394 21 artiklan mukaisesti toteutettava oikeudenkäyttöalueellaan kaikki tarpeelliset täytäntöönpanotoimet laajalle levinneestä rikkomuksesta tai laajalle levinneestä rikkomuksesta, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus, vastuussa olevaa elinkeinonharjoittajaa vastaan kyseisen rikkomuksen lopettamiseksi tai kieltämiseksi. Tarvittaessa niiden on määrättävä seuraamuksia, kuten sakkoja tai uhkasakkoja, laajalle levinneestä rikkomuksesta tai laajalle levinneestä rikkomuksesta, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus, vastuussa olevalle elinkeinonharjoittajalle. Täytäntöönpanotoimet on toteutettava tuloksellisesti, tehokkaasti ja koordinoidusti laajalle levinneen rikkomuksen tai laajalle levinneen rikkomuksen, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus, lopettamiseksi tai kieltämiseksi. Koordinoituun toimeen osallistuvien toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä toteuttamaan täytäntöönpanotoimia samanaikaisesti niissä jäsenvaltioissa, joita kyseinen rikkomus koskee.

(10)

Jotta voitaisiin varmistaa, että jäsenvaltioiden viranomaiset voivat määrätä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia asetuksen (EU) 2017/2394 mukaisten koordinoitujen tutkinta- ja täytäntöönpanotoimien kohteena olevista laajalle levinneistä rikkomuksista ja laajalle levinneistä rikkomuksista, joilla on unioninlaajuinen ulottuvuus, olisi otettava käyttöön sakkoja tällaisista rikkomuksista määrättävien seuraamusten yhtenä osana. Sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen varmistamiseksi jäsenvaltioiden olisi kansallisessa lainsäädännössään asetettava tällaisista rikkomuksista määrättävä enimmäissakko tasolle, joka on vähintään neljä prosenttia elinkeinonharjoittajan vuotuisesta liikevaihdosta kyseisessä yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa. Elinkeinonharjoittaja voi tietyissä tapauksissa olla myös yritysryhmä.

(11)

Kuten asetuksen (EU) 2017/2394 9 ja 10 artiklassa säädetään, seuraamuksia määrättäessä olisi otettava tarvittaessa asianmukaisesti huomioon kyseisen rikkomuksen luonne, vakavuus ja kesto. Seuraamusten määräämisen olisi oltava oikeasuhteista ja unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön, myös asiaankuuluvien menettelytakeiden, ja perusoikeuskirjan periaatteiden mukaista. Määrättyjen seuraamusten olisi myös vastattava kuluttajien etuja suojaavaa unionin lainsäädäntöä koskevan rikkomuksen luonnetta ja sellaisesta rikkomuksesta aiheutuvaa todellista tai mahdollista vahinkoa. Seuraamusten määräämistä koskevia valtuuksia käyttäisivät joko toimivaltaiset viranomaiset suoraan oman toimivaltansa nojalla, tai niitä käytettäisiin tarvittaessa muiden toimivaltaisten viranomaisten tai muiden viranomaisten avustuksella tai soveltuvin osin nimettyjen elinten ohjeistamisen kautta taikka tekemällä hakemus tarvittavan päätöksen antamisen osalta toimivaltaiselle tuomioistuimelle, tarvittaessa myös muutoksenhaun kautta, jos tarvittavaa päätöstä koskeva hakemus ei ole menestynyt.

(12)

Kun asetuksen (EU) 2017/2394 mukaisen koordinoidun toimen tuloksena yksittäinen kyseisessä asetuksessa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen määrää sakon laajalle levinneestä rikkomuksesta tai laajalle levinneestä rikkomuksesta, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus, vastuussa olevalle elinkeinonharjoittajalle, sen olisi voitava määrätä sakko, joka on vähintään neljä prosenttia elinkeinonharjoittajan vuotuisesta liikevaihdosta kaikissa jäsenvaltioissa, joita koordinoitu täytäntöönpanotoimi koskee.

(13)

Jäsenvaltioita ei saisi estää pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön kansallisessa lainsäädännössään korkeampia liikevaihtoon perustuvia enimmäissakkoja, kun kyseessä on laajalle levinnyt rikkomus tai laajalle levinnyt rikkomus, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus. Jäsenvaltioiden olisi myös voitava määrätä tällaisia sakkoja elinkeinonharjoittajan maailmanlaajuisen liikevaihdon perusteella tai ulottaa sakkoja koskevat säännöt koskemaan asetuksen (EU) 2017/2394 21 artiklan yhteydessä muita rikkomuksia, jotka eivät kuulu tämän direktiivin säännösten soveltamisalaan. Vaatimusta sakon asettamisesta tasolle, joka on vähintään neljä prosenttia elinkeinonharjoittajan vuosittaisesta liikevaihdosta, ei pitäisi soveltaa jäsenvaltioiden muihin sääntöihin, jotka koskevat uhkasakkojen, kuten päiväsakkojen, määräämistä päätöksen, määräyksen, välitoimen, elinkeinonharjoittajan sitoumuksen tai muun toimenpiteen, jonka tavoitteena on rikkomisen lopettaminen, noudattamisen laiminlyönnin vuoksi.

(14)

Direktiiviin 93/13/ETY olisi sen ennalta ehkäisevän vaikutuksen tehostamiseksi sisällytettävä seuraamuksia koskevia sääntöjä. Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää hallinnollisesta tai tuomioistuinmenettelystä seuraamusten määräämiseksi kyseisen direktiivin rikkomisesta. Hallintoviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet voisivat määrätä seuraamuksia etenkin todetessaan sopimusehtojen kohtuuttomuuden, myös hallintoviranomaisen vireille paneman oikeudenkäynnin perusteella. Hallintoviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet voisivat määrätä seuraamuksia myös silloin kun myyjä tai toimittaja käyttää sopimusehtoja, jotka määritellään kansallisessa lainsäädännössä nimenomaisesti kohtuuttomiksi kaikissa olosuhteissa, tai kun myyjä tai toimittaja käyttää sopimusehtoja, jotka on todettu kohtuuttomiksi lainvoimaisella, sitovalla päätöksellä. Jäsenvaltiot voisivat päättää, että myös hallintoviranomaisilla on oikeus todeta sopimusehtojen kohtuuttomuus. Hallintoviranomaiset tai kansalliset tuomioistuimet voisivat lisäksi määrätä seuraamuksen samalla päätöksellä, jolla sopimusehtojen kohtuuttomuus on todettu. Jäsenvaltiot voisivat niin ikään säätää asianmukaisista mekanismeista yksilöllisiä oikeussuojakeinoja ja seuraamuksia koskevien kansallisen tason toimien koordinointia varten.

(15)

Kun jäsenvaltiot päättävät, mihin sakoista saadut tulot kohdennetaan, niiden olisi harkittava kuluttajien yleisen edun ja muiden suojattujen yleisten etujen suojan parantamista.

(16)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineiden kuluttajien saatavilla on oikeussuojakeinoja, joilla kaikki kyseisten sopimattomien menettelyjen vaikutukset voidaan poistaa. Yksilöllisiä oikeussuojakeinoja koskeva selkeä kehys helpottaisi yksityisiä täytäntöönpanotoimenpiteitä. Kuluttajalla olisi oltava mahdollisuus vahingonkorvaukseen ja tarvittaessa hinnanalennukseen tai sopimuksen purkamiseen oikeasuhteisella ja tehokkaalla tavalla. Jäsenvaltioita ei saisi estää pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön muita oikeussuojakeinoja, joita ovat esimerkiksi korjaus tai vaihtaminen, sopimattomien kaupallisten menettelyjen vuoksi vahinkoa kärsineitä kuluttajia varten, jotta voidaan varmistaa näiden menettelyjen vaikutusten poistaminen kokonaan. Jäsenvaltioita ei saisi estää määrittämästä kuluttajien oikeussuojakeinojen soveltamista ja vaikutuksia koskevia edellytyksiä. Oikeussuojakeinoja sovellettaessa voitaisiin tarvittaessa ottaa huomioon sopimattoman kaupallisen menettelyn vakavuus ja luonne, kuluttajalle aiheutunut vahinko ja muut asiaan liittyvät olosuhteet, kuten elinkeinonharjoittajan väärinkäytöksen tai sopimuksen rikkominen.

(17)

Kuluttajansuoja- ja markkinointilainsäädäntöä koskevassa toimivuustarkastuksessa ja samaan aikaan toteutetussa direktiivin 2011/83/EU arvioinnissa havaittiin myös aloja, joilla voimassa olevia unionin kuluttajansuojasääntöjä olisi nykyaikaistettava. Digitaalisten välineiden jatkuvan kehityksen huomioon ottaen unionin kuluttajansuojalainsäädäntöä on tarpeen mukauttaa.

(18)

Sillä, että verkossa toimivien hakutoimintojen tarjoajat asettavat kaupallisia tarjouksia järjestyksessä tai sijoituksessa korkeammalle verkossa tehtyjen hakujen hakutuloksissa, on merkittävä vaikutus kuluttajiin.

(19)

Järjestyksellä tarkoitetaan elinkeinonharjoittajien tarjousten suhteellista sijoitusta taikka verkossa toimivien hakutoimintojen tarjoajien esittämille, järjestämille tai tiedoksi antamille hakutuloksille annettua merkitystä, myös kun se on saatu käyttämällä algoritmisia yhdistely-, luokitus- tai arvostelumekanismeja, visuaalisia korostuksia tai muita tärkeysjärjestyksen määrittämismenetelmiä taikka niiden yhdistelmiä.

(20)

Direktiivin 2005/29/EY liite I olisi tätä varten muutettava, jotta selvennetään, että olisi kiellettävä menettely, jossa elinkeinonharjoittaja antaa kuluttajalle tietoa kuluttajan verkossa tekemään hakukyselyyn annettavien hakutulosten muodossa ilmoittamatta selvästi mahdollisesta maksetusta mainonnasta tai maksusta, jonka nimenomaisena tarkoituksena on tuotteiden asettaminen järjestyksessä korkeammalle hakutuloksissa. Kun elinkeinonharjoittaja on suoraan tai välillisesti maksanut verkossa toimivan hakutoiminnon tarjoajalle tuotteen asettamisesta järjestyksessä korkeammalle hakutuloksissa, verkossa toimivan hakutoiminnon tarjoajan olisi ilmoitettava tästä seikasta kuluttajille tiiviillä, helposti saatavilla olevalla ja ymmärrettävällä tavalla. Välillinen maksu voitaisiin suorittaa siten, että elinkeinonharjoittaja hyväksyy verkossa toimivan hakutoiminnon tarjoajaa kohtaan kaikki lisävelvoitteet, joiden nimenomaisena seurauksena sen asema järjestyksessä paranee. Välillinen maksu voisi muodostua suuremmasta liiketoimikohtaisesta toimituspalkkiosta tai erilaisista korvausjärjestelmistä, jotka nimenomaisesti johtavat järjestyksessä paremmalle sijalle asettamiseen. Maksuja yleisistä palveluista, kuten valikoimaan ottamisesta perittäviä maksuja tai jäsenmaksuja, jotka kattavat monenlaisia verkossa toimivan hakutoiminnon tarjoajan elinkeinonharjoittajalle tarjoamia toimintoja, ei olisi pidettävä maksuna, jonka nimenomaisena tarkoituksena on tuotteiden asettaminen järjestyksessä korkeammalle hakutuloksissa, edellyttäen, että tällaisia maksuja ei ole tarkoitettu aseman parantamiseksi. Verkossa toimivia hakutoimintoja voivat tarjota erilaiset verkkokauppiaat, myös välittäjät, kuten verkossa toimivat markkinapaikat, hakukoneet ja vertailusivustot.

(21)

Keskeisiä järjestystä määrittäviä muuttujia koskevia avoimuusvaatimuksia säännellään myös Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/1150 (9). Kyseisen asetuksen mukaisia avoimuusvaatimuksia sovelletaan monenlaisiin verkossa toimiviin välittäjiin, myös verkossa toimiviin markkinapaikkoihin, mutta niitä sovelletaan vain elinkeinonharjoittajien ja verkossa toimivien välittäjien välillä. Direktiiviin 2005/29/EY olisikin sisällytettävä vastaavia avoimuusvaatimuksia, jotta varmistetaan riittävä avoimuus kuluttajia kohtaan, paitsi kun on kyse verkossa toimivien hakukoneiden tarjoajista, jotka ovat jo kyseisen asetuksen nojalla velvollisia ilmoittamaan keskeiset muuttujat, jotka yksin tai yhdessä ovat kaikkein merkityksellisimpiä järjestyksen määrittämisessä, sekä näiden keskeisten muuttujien suhteellisen merkityksen esittämällä helposti ja yleisesti saatavilla olevan sekä selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä laaditun kuvauksen verkossa toimivista kyseisten tarjoajien hakukoneista.

(22)

Elinkeinonharjoittajien, jotka tarjoavat kuluttajille mahdollisuuden hakea eri elinkeinonharjoittajien tai kuluttajien tarjoamia tavaroita tai palveluja, kuten matka-, majoitus- tai vapaa-ajanpalveluja, olisi tiedotettava kuluttajille hakukyselyn tuloksena kuluttajalle esitettävien tarjousten järjestyksen määrittävistä keskeisistä oletusmuuttujista sekä niiden suhteellisesta merkityksestä verrattuna muihin muuttujiin. Tämä tieto olisi esitettävä tiiviisti ja asetettava helposti, näkyvästi ja suoraan saataville. Järjestyksen määrittävillä muuttujilla tarkoitetaan kaikkia yleisiä perusteita, prosesseja, algoritmeihin sisältyviä erityisiä signaaleja tai muita mukautus- tai alentamismekanismeja, joita käytetään järjestykseen asettamisen yhteydessä.

(23)

Keskeisten järjestystä määrittävien muuttujien ilmoittamisvaatimus ei vaikuta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/943 (10) soveltamiseen. Elinkeinonharjoittajia ei saisi velvoittaa julkistamaan järjestykseen asettamisen yksityiskohtaisia toimintamekanismeja, kuten algoritmeja. Elinkeinonharjoittajien olisi esitettävä keskeisten järjestystä määrittävien muuttujien yleinen kuvaus, jossa selitetään elinkeinonharjoittajan käyttämät keskeiset oletusmuuttujat ja niiden suhteellinen merkitys verrattuna muihin muuttujiin, mutta kyseistä kuvausta ei tarvitse esittää räätälöidysti kustakin yksittäisestä hakukyselystä.

(24)

Kun kuluttajille tarjotaan tuotteita verkossa toimivilla markkinapaikoilla, sekä verkossa toimivan markkinapaikan tarjoaja että ulkopuolinen toimittaja osallistuvat direktiivissä 2011/83/EU edellytettyjen ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen antamiseen. Tämän vuoksi verkossa toimivaa markkinapaikkaa käyttävät kuluttajat eivät välttämättä selvästi ymmärrä, ketkä ovat heidän sopimuskumppaneitaan ja miten tämä vaikuttaa heidän oikeuksiinsa ja velvoitteisiinsa.

(25)

Verkossa toimiva markkinapaikka olisi määriteltävä direktiiveissä 2005/29/EY ja 2011/83/EU samalla tavoin kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 524/2013 (11) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/1148 (12). ”Verkossa toimivan markkinapaikan” määritelmää olisi kuitenkin päivitettävä, ja siitä olisi tehtävä teknologianeutraalimpi, jotta se kattaisi myös uudet teknologiat. Tämän vuoksi on aiheellista viitata ”verkkosivuston” sijaan elinkeinonharjoittajan käyttämään tai hänen puolestaan käytettyyn ohjelmaan, mukaan lukien verkkosivustot tai niiden osa tai sovellus, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/2394 ja asetuksessa (EU) 2018/302 (13) säädetyn ”verkkorajapinnan” käsitteen mukaisesti.

(26)

Tämän vuoksi direktiiveissä 2005/29/EY ja 2011/83/EU olisi säädettävä verkossa toimiville markkinapaikoille suunnatuista erityisistä tiedonantovaatimuksista, joiden mukaan verkossa toimivia markkinapaikkoja käyttäville kuluttajille on ilmoitettava keskeisistä tarjousten järjestystä määrittävistä muuttujista sekä siitä, tekevätkö he sopimuksen elinkeinonharjoittajan vai muun tahon, esimerkiksi toisen kuluttajan, kanssa.

(27)

Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien olisi annettava kuluttajille tieto siitä, onko tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoava kolmas osapuoli elinkeinonharjoittaja vai muu taho, kyseisen kolmannen osapuolen niille tekemän ilmoituksen perusteella. Kun tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoava kolmas osapuoli ilmoittaa olevansa asemaltaan muu kuin elinkeinonharjoittaja, verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien olisi esitettävä lyhyt maininta siitä, että tehtyyn sopimukseen ei sovelleta unionin kuluttajansuojalainsäädännöstä johtuvia kuluttajan oikeuksia. Kuluttajille olisi lisäksi ilmoitettava siitä, miten sopimusvelvoitteet jakautuvat tavarat, palvelut tai digitaalisen sisällön tarjoavien kolmansien osapuolten ja verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien välillä. Tiedot olisi annettava selkeällä ja ymmärrettävällä tavalla eikä pelkästään vakioehdoissa tai vastaavissa sopimusasiakirjoissa. Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajia koskevien tiedonantovaatimusten olisi oltava oikeasuhteisia, ja niissä olisi saatava aikaan tasapaino kuluttajansuojan korkean tason ja verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien kilpailukyvyn välille. Verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajia ei saisi velvoittaa laatimaan luetteloa tietyistä kuluttajan oikeuksista, kun ne ilmoittavat kuluttajille, sovelletaanko näitä oikeuksia vai ei. Tämä ei vaikuta direktiivissä 2011/83/EU ja erityisesti sen 6 artiklan 1 kohdassa säädettyjen kuluttajalle annettavia tietoja koskevien vaatimusten soveltamiseen. Se, mitkä tiedot kuluttajan oikeuksien varmistamista koskevasta vastuusta on annettava, riippuu verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien ja asianomaisten ulkopuolisten elinkeinonharjoittajien välisistä sopimusjärjestelyistä. Verkossa toimivan markkinapaikan tarjoaja voisi ilmoittaa, että ulkopuolinen elinkeinonharjoittaja on yksin vastuussa kuluttajan oikeuksien varmistamisesta, tai kuvata sen omat erityiset vastuualueet, joilla kyseinen tarjoaja vastaa tietyistä sopimuksen näkökohdista, esimerkiksi toimituksesta tai peruuttamisoikeuden käyttämisestä.

(28)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (14) 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajia ei saisi velvoittaa tarkistamaan ulkopuolisten toimittajien oikeudellista asemaa. Sen sijaan verkossa toimivien markkinapaikkojen tarjoajien olisi vaadittava verkossa toimivan markkinapaikan ulkopuolista toimittajaa ilmoittamaan, onko sillä kuluttajansuojalainsäädäntöä sovellettaessa elinkeinonharjoittajan asema vai muu asema, sekä ilmoittamaan tämä tieto verkossa toimivan markkinapaikan tarjoajalle.

(29)

Kun otetaan huomioon verkossa toimivia markkinapaikkoja koskeva teknologian nopea kehitys ja tarve varmistaa kuluttajansuojan korkea taso, jäsenvaltioiden olisi voitava tätä varten ottaa käyttöön tai pitää voimassa erityisiä lisätoimenpiteitä. Tällaisten säännösten olisi oltava oikeasuhteisia ja syrjimättömiä, eivätkä ne saisi vaikuttaa direktiivin 2000/31/EY soveltamiseen.

(30)

Digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen määritelmät direktiivissä 2011/83/EU olisi muutettava vastaamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2019/770 (15) määritelmiä. Direktiivin 2019/770 soveltamisalaan kuuluva digitaalinen sisältö kattaa kertatoimitukset, sarjan tällaisia yksittäisiä tapahtumia ja jatkuvat toimitukset pidemmän ajan kuluessa. Sen, että kyseessä on jatkuva toimitus, ei välttämättä tarvitsisi edellyttää toimituksia pitkällä aikavälillä. Joitakin tapauksia, kuten videon suoratoisto verkossa, olisi pidettävä pidemmän ajan kuluessa tapahtuvana jatkuvana toimituksena audiovisuaalisen tiedoston varsinaisesta kestosta riippumatta. Digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen tiettyjä tyyppejä saattaakin olla vaikea erottaa toisistaan, sillä molempiin voi liittyä jatkuva toimitus elinkeinonharjoittajalta sopimuksen koko keston ajan. Esimerkkejä digitaalisista palveluista ovat videoiden ja äänitallenteiden jakaminen ja muu verkkoon tallentaminen, pilvipalvelussa tarjolla olevat tekstinkäsittelymahdollisuudet tai pelit, pilvitallennus, selainsähköposti, sosiaalinen media ja pilvisovellukset. Palveluntarjoajan jatkuvan osallistumisen vuoksi on perusteltua soveltaa direktiivissä 2011/83/EU säädettyjä peruuttamisoikeutta koskevia sääntöjä, joiden mukaan kuluttaja voi kokeilla palvelua ja päättää 14 päivän kuluessa sopimuksen tekemisestä, pitääkö hän sen vai ei. Useille sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeville sopimuksille, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, on tyypillistä, että kuluttaja saa kertatoimituksena tietyn osan tai tiettyjä osia digitaalisesta sisällöstä, esimerkiksi tiettyjä musiikki- tai videotiedostoja. Sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeviin sopimuksiin, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, sovelletaan edelleen direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdan poikkeusta peruuttamisoikeuteen, jonka mukaan kuluttaja menettää peruuttamisoikeuden, kun sopimuksen täyttäminen, esimerkiksi sisällön lataaminen tai suoratoisto, on alkanut, edellyttäen, että kuluttaja on antanut nimenomaisen ennakkosuostumuksensa siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa peruuttamisoikeuden voimassaoloaikana, ja ilmaissut hyväksyvänsä, että hän on näin ollen menettänyt peruuttamisoikeutensa. Jos ei ole selvää, onko sopimus palvelusopimus vai sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeva sopimus, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, olisi sovellettava palvelujen peruuttamisoikeutta koskevia sääntöjä.

(31)

Digitaalista sisältöä ja digitaalisia palveluja toimitetaan usein verkossa myös sellaisten sopimusten nojalla, joissa kuluttaja ei maksa hintaa vaan luovuttaa elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja. Direktiiviä 2011/83/EU sovelletaan jo nyt sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskeviin sopimuksiin, jota ei toimiteta aineellisella välineellä (eli kyse on digitaalisen sisällön toimittamisesta verkossa), riippumatta siitä, maksaako kuluttaja hinnan rahana vai luovuttaako hän henkilötietoja. Sen sijaan kyseistä direktiiviä sovelletaan ainoastaan sellaisiin palvelusopimuksiin, myös digitaalisia palveluja koskeviin sopimuksiin, joiden mukaisesti kuluttaja maksaa tai sitoutuu maksamaan hinnan. Tämän vuoksi kyseistä direktiiviä ei sovelleta digitaalisia palveluja koskeviin sopimuksiin, joiden mukaisesti kuluttaja luovuttaa elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja maksamatta hintaa. Kun otetaan huomioon maksullisten digitaalisten palvelujen ja henkilötietoja vastaan suoritettavien digitaalisten palvelujen samankaltaisuudet ja vaihdettavuus, niihin olisi sovellettava samoja sääntöjä kyseisen direktiivin nojalla.

(32)

Olisi varmistettava johdonmukaisuus direktiivien 2011/83/EU ja (EU) 2019/770 soveltamisalan välillä, sillä viimeksi mainittua sovelletaan digitaalisen sisällön tai digitaalisten palvelujen toimittamista koskeviin sopimuksiin, joiden mukaisesti kuluttaja luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja.

(33)

Direktiivin 2011/83/EU soveltamisala olisikin laajennettava kattamaan myös sopimukset, joiden mukaisesti elinkeinonharjoittaja toimittaa tai sitoutuu toimittamaan kuluttajalle digitaalisen palvelun ja kuluttaja luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan henkilötietoja. Samoin kuin sellaisen digitaalisen sisällön toimittamista koskevissa sopimuksissa, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, kyseistä direktiiviä olisi sovellettava aina, kun kuluttaja luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan elinkeinonharjoittajalle henkilötietoja, lukuun ottamatta tilanteita, joissa elinkeinonharjoittaja käsittelee kuluttajan luovuttamia henkilötietoja yksinomaan digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun toimittamista varten eikä elinkeinonharjoittaja käsittele kyseisiä tietoja mitään muuta tarkoitusta varten. Kaikessa henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (16).

(34)

Jotta varmistetaan täysi yhdenmukaisuus direktiivin (EU) 2019/770 kanssa, kun digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua ei toimiteta kauppahintaa vastaan, direktiiviä 2011/83/EU ei olisi myöskään sovellettava silloin kun elinkeinonharjoittaja kerää henkilötietoja pelkästään elinkeinonharjoittajaa koskevien lakisääteisten vaatimusten täyttämiseksi. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi tapaukset, joissa sovellettava lainsäädäntö edellyttää kuluttajan rekisteröitymistä turvallisuussyistä ja tunnistamista varten.

(35)

Direktiiviä 2011/83/EU ei olisi sovellettava myöskään silloin kun elinkeinonharjoittaja kerää vain metatietoja, kuten tietoja kuluttajan laitteesta tai selaushistoriasta, paitsi jos tätä tilannetta pidetään kansallisessa lainsäädännössä sopimuksena. Sitä ei olisi sovellettava myöskään silloin kun kuluttaja, joka ei ole tehnyt sopimusta elinkeinonharjoittajan kanssa, joutuu seuraamaan mainoksia vain saadakseen pääsyn digitaaliseen sisältöön tai digitaaliseen palveluun. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin edelleen voitava vapaasti ulottaa kyseisen direktiivin sääntöjen soveltaminen tällaisiin tilanteisiin tai muutoin säännellä tällaisia tilanteita, jotka eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan.

(36)

Toimivuudella olisi tarkoitettava sitä, millä tavoin digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua voidaan käyttää. Esimerkiksi tekniset rajoitukset, kuten digitaalioikeuksien hallintajärjestelmästä johtuva suojaus tai aluekoodaus, tai niiden puuttuminen voisivat vaikuttaa siihen, voiko digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu suorittaa kaikki toimintonsa tarkoituksensa mukaisesti. Yhteentoimivuuden käsite liittyy siihen, toimiiko digitaalinen sisältö tai digitaalinen palvelu muun kuin sellaisen laitteen tai ohjelmiston kanssa, jonka kanssa samantyyppistä digitaalista sisältöä tai digitaalista palvelua yleensä käytetään, ja missä määrin. Onnistuneeseen toimintaan sisältyy esimerkiksi digitaalisen sisällön tai digitaalisen palvelun kyky vaihtaa tietoja tällaisten muiden ohjelmistojen tai laitteiden kanssa ja käyttää vaihdettuja tietoja. Yhteensopivuuden käsite määritellään direktiivissä (EU) 2019/770.

(37)

Direktiivin 2011/83/EU 7 artiklan 3 kohdassa edellytetään muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa tehtyjen sopimusten osalta ja 8 artiklan 8 kohdassa etäsopimusten osalta, että elinkeinonharjoittaja saa kuluttajalta nimenomaisen ennakkosuostumuksen siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä. Kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan a alakohdassa säädetään sopimusperusteisesta seuraamuksesta, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tätä vaatimusta, eli siitä, että kuluttajan ei tarvitse maksaa suoritetuista palveluista. Vaatimus, joka koskee nimenomaisen ennakkosuostumuksen saamista kuluttajalta, on siten merkityksellinen vain sellaisten palvelujen, myös digitaalisten palvelujen, kohdalla, jotka suoritetaan kauppahintaa vastaan. Tämän vuoksi on tarpeen muuttaa 7 artiklan 3 kohtaa ja 8 artiklan 8 kohtaa siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus, koskee ainoastaan sellaisia palvelusopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.

(38)

Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen, kun kyse on digitaalisesta sisällöstä, jota ei toimiteta aineellisella välineellä, jos kuluttaja on antanut nimenomaisen ennakkosuostumuksen siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, ja ilmaissut hyväksyvänsä, että hän näin ollen menettää peruuttamisoikeuden. Kyseisen direktiivin 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään sopimusperusteisesta seuraamuksesta, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tätä vaatimusta, eli siitä, että kuluttajan ei tarvitse maksaa käytetystä digitaalisesta sisällöstä. Vaatimus, joka koskee nimenomaisen ennakkosuostumuksen ja hyväksynnän ilmaisun saamista kuluttajalta, on siten merkityksellinen vain sellaisen digitaalisen sisällön kohdalla, joka toimitetaan kauppahintaa vastaan. Tämän vuoksi on tarpeen muuttaa 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohtaa siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus ja hyväksynnän ilmaisu, koskee ainoastaan sellaisia sopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus.

(39)

Direktiivin 2005/29/EY 7 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan tiedonantovaatimukset, jotka koskevat kehotuksia ostaa tuote tiettyyn hintaan. Kyseisiä tiedonantovaatimuksia sovelletaan jo nyt mainontavaiheessa, kun taas direktiivissä 2011/83/EU asetetaan sama tiedonantovaatimus ja muita, yksityiskohtaisempia tiedonantovaatimuksia myöhemmässä sopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa (eli juuri ennen kuin kuluttaja tekee sopimuksen). Tämän seurauksena elinkeinonharjoittajilta saatetaan edellyttää, että ne antavat samat tiedot mainontavaiheessa (esimerkiksi verkkomainoksessa mediaverkkosivustolla) ja sopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa (esimerkiksi verkkokauppansa sivuilla).

(40)

Direktiivin 2005/29/EY 7 artiklan 4 kohdan mukaisiin tiedonantovaatimuksiin kuuluu valitusten käsittelyihin sovellettavaa elinkeinonharjoittajan käytäntöä koskevien tietojen antaminen kuluttajalle. Kuluttaja- ja markkinaoikeuslainsäädännön toimivuustarkastuksesta saadut tulokset osoittavat, että kyseiset tiedot ovat merkityksellisimpiä sopimuksen tekoa edeltävässä vaiheessa, jota säännellään direktiivillä 2011/83/EU. Tämän vuoksi olisi poistettava direktiivin 2005/29/EY mukainen vaatimus toimittaa nämä tiedot ostokehotuksissa mainontavaiheessa.

(41)

Direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan h alakohdassa edellytetään, että elinkeinonharjoittaja toimittaa kuluttajalle ennen sopimusta tietoja peruuttamisoikeudesta, mukaan lukien kyseisen direktiivin liitteessä I olevassa B osassa vahvistettu malliperuuttamislomake. Kyseisen direktiivin 8 artiklan 4 kohdassa säädetään yksinkertaisemmista ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevista vaatimuksista, jos sopimus tehdään käyttäen sellaista etäviestintä, jossa on rajoitetusti tilaa tai aikaa tietojen näyttämistä varten, esimerkiksi puhelimella, ääniohjatun ostosavustajan välityksellä tai tekstiviestillä. Kyseisellä etäviestimellä tai sen avulla ennen sopimuksen tekoa annettaviin pakollisiin tietoihin kuuluvat 6 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tarkoitetut peruuttamisoikeutta koskevat tiedot. Niihin sisältyy vastaavasti myös direktiivin liitteessä I olevassa B osassa vahvistetun malliperuuttamislomakkeen toimittaminen. Peruuttamislomakkeen toimittaminen on kuitenkin mahdotonta, kun sopimus tehdään esimerkiksi puhelimitse tai ääniohjatun ostosavustajan välityksellä, eikä toimittaminen ole välttämättä teknisesti mahdollista käyttäjäystävällisesti muulla 8 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla etäviestimellä. Tämän vuoksi on aiheellista poistaa malliperuuttamislomakkeen toimittaminen tiedoista, jotka elinkeinonharjoittajien on kaikissa tapauksissa annettava sopimuksen tekemiseen käytetyllä etäviestimellä tai sen avulla 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

(42)

Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen palvelusopimuksissa, joiden osalta palvelu on kokonaan suoritettu, jos palvelun suorittaminen on alkanut kuluttajan nimenomaisella ennakkosuostumuksella ja jos kuluttaja on ilmaissut hyväksyvänsä, että hän menettää peruuttamisoikeuden, kun elinkeinonharjoittaja on täyttänyt sopimuksen kokonaisuudessaan. Sen sijaan kyseisen direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa ja 8 artiklan 8 kohdassa, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan velvoitteita silloin kun sopimuksen täyttäminen on alkanut ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, edellytetään ainoastaan, että elinkeinonharjoittaja saa kuluttajalta nimenomaisen ennakkosuostumuksen mutta ei hyväksynnän ilmaisua siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty. Jotta voidaan varmistaa edellä mainittujen säännösten välinen johdonmukaisuus, on tarpeen lisätä 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan elinkeinonharjoittajan velvollisuus saada kuluttajalta myös hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos sopimuksessa asetetaan kuluttajalle maksuvelvollisuus. Lisäksi on tarpeen muuttaa 16 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan sanamuotoa 7 artiklan 3 kohtaan ja 8 artiklan 8 kohtaan tehtävien muutosten huomioon ottamiseksi siten, että vaatimus, jonka mukaan elinkeinonharjoittajien on saatava kuluttajilta nimenomainen ennakkosuostumus ja hyväksynnän ilmaisu, koskee ainoastaan sellaisia palvelusopimuksia, joissa kuluttajalle asetetaan maksuvelvollisuus. Jäsenvaltioille olisi kuitenkin annettava mahdollisuus olla soveltamatta palvelusopimuksiin vaatimusta saada kuluttajalta hyväksynnän ilmaisu siitä, että peruuttamisoikeus menetetään, kun sopimus on täytetty, jos kuluttaja on nimenomaisesti pyytänyt elinkeinonharjoittajaa käymään luonaan korjaustöiden tekemiseksi. Kyseisen direktiivin 16 artiklan ensimmäisen kohdan c alakohdassa säädetään poikkeuksesta peruuttamisoikeuteen sellaisten sopimusten osalta, jotka koskevat sellaisten tavaroiden toimittamista, jotka on valmistettu kuluttajan vaatimusten mukaisesti tai selvästi henkilökohtaisia tarpeita vastaaviksi. Tämä poikkeus kattaa esimerkiksi mittatilauskalusteiden valmistuksen ja asentamisen kuluttajan kotiin, kun ne toimitetaan saman myyntisopimuksen nojalla.

(43)

Direktiivin 2011/83/EU 16 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdassa säädetyn peruuttamisoikeutta koskevan poikkeuksen olisi katsottava soveltuvan myös sopimuksiin, jotka koskevat muun kuin verkossa siirrettävän energian yksittäisiä toimituksia, sillä sen hinta on riippuvainen raaka-aine- tai energiamarkkinoilla tapahtuvista vaihteluista, joihin elinkeinonharjoittaja ei voi vaikuttaa ja jotka voivat ilmetä peruuttamisen määräaikana.

(44)

Direktiivin 2011/83/EU 14 artiklan 4 kohdassa vahvistetaan edellytykset, joiden perusteella kuluttaja ei peruuttamisoikeutta käyttäessään ole velvollinen maksamaan palvelujen suorittamisesta, yleishyödyllisten palvelujen toimittamisesta taikka sellaisen digitaalisen sisällön toimittamisesta, jota ei toimiteta aineellisella välineellä. Kun mikä tahansa kyseisistä edellytyksistä täyttyy, kuluttajan ei tarvitse maksaa hintaa ennen peruuttamisoikeuden käyttämistä vastaanottamistaan palveluista, yleishyödyllisistä palveluista tai digitaalisesta sisällöstä. Digitaalisen sisällön osalta yksi kyseisistä ei-kumulatiivisista edellytyksistä, eli 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohdan mukainen edellytys, on se, että elinkeinonharjoittaja ei ole toimittanut sopimuksesta vahvistusta, joka sisältää vahvistuksen kuluttajan nimenomaisesta ennakkosuostumuksesta siihen, että sopimuksen täyttäminen alkaa ennen peruuttamisoikeuden voimassaolon päättymistä, ja hyväksynnän ilmaisusta siitä, että peruuttamisoikeus näin ollen menetetään. Tämä edellytys ei kuitenkaan sisälly kyseisen direktiivin 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdassa säädettyihin peruuttamisoikeuden menettämisen edellytyksiin, mikä aiheuttaa epävarmuutta siitä, voivatko kuluttajat vedota 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohtaan, kun 14 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetyt kaksi muuta edellytystä täyttyvät ja peruuttamisoikeus siksi menetetään 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohdan mukaisesti. Tämän vuoksi 14 artiklan 4 kohdan b alakohdan iii alakohdassa säädetty edellytys olisi lisättävä 16 artiklan ensimmäisen kohdan m alakohtaan, jotta kuluttaja voisi käyttää peruuttamisoikeutta, kun edellytys ei täyty, ja vedota siten 14 artiklan 4 kohdassa säädettyihin oikeuksiin.

(45)

Elinkeinonharjoittajat saattavat yksilöidä tarjoustensa hinnan tietyille kuluttajille tai kuluttajaryhmille hyödyntäen automaattista päätöksentekoa ja kuluttajakäyttäytymisen profilointia, joiden avulla elinkeinonharjoittajat arvioivat kuluttajan ostovoimaa. Kuluttajille olisikin ilmoitettava selvästi, kun heille esitetty hinta on yksilöity automaattisen päätöksenteon perusteella, jotta he ottaisivat mahdolliset riskit huomioon ostopäätöksessään. Direktiiviin 2011/83/EU olisi näin ollen lisättävä erityinen tiedonantovaatimus, jonka mukaan kuluttajalle on ilmoitettava, kun hinta yksilöidään automaattisen päätöksenteon perusteella. Tätä tiedonantovaatimusta ei olisi sovellettava dynaamisen tai reaaliaikaisen hinnoittelun kaltaisiin menetelmiin, joissa hinta muuttuu erittäin joustavasti ja nopeasti markkinakysynnän mukaan, kun kyseisiin menetelmiin ei liity automaattiseen päätöksentekoon perustuvaa yksilöimistä. Tämä tiedonantovaatimus ei vaikuta asetukseen (EU) 2016/679, jossa säädetään muun muassa yksilön oikeudesta olla joutumatta automaattisesti tehtävien yksittäispäätösten, kuten profiloinnin, kohteeksi.

(46)

Teknologian kehityksen vuoksi direktiivin 2011/83/EU 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa olevasta viestimien luettelosta on tarpeen poistaa viittaus faksinumeroon, sillä faksia käytetään harvoin ja se on nyttemmin viestimenä pitkälti vanhentunut.

(47)

Kuluttajat luottavat entistä enemmän kuluttaja-arvosteluihin ja suositteluihin tehdessään ostopäätöksiä. Kun elinkeinonharjoittajat asettavat saataville tuotteita koskevia kuluttaja-arvosteluja, niiden olisikin tiedotettava kuluttajille, onko niillä käytössä prosesseja tai menettelyjä, joilla varmistetaan, että julkaistut arvostelut ovat peräisin kuluttajilta, jotka ovat tosiasiallisesti ostaneet tuotteen tai käyttäneet sitä. Jos tällaisia prosesseja tai menettelyjä on käytössä, elinkeinonharjoittajien olisi annettava tietoa siitä, miten tämä tarkistetaan, ja annettava kuluttajille selkeää tietoa siitä, miten arvosteluja käsitellään ja esimerkiksi julkaistaanko kaikki arvostelut riippumatta siitä, ovatko kyseiset arvostelut myönteisiä vai kielteisiä, tai onko elinkeinonharjoittaja sponsoroinut niitä tai onko niihin vaikuttanut sopimussuhde elinkeinonharjoittajaan. Tämän vuoksi sopimattomana kaupallisena menettelynä olisi lisäksi pidettävä kuluttajan johtamista harhaan ilmoittamalla, että tuotearvostelut ovat kuluttajilta, jotka ovat tosiasiallisesti käyttäneet tuotetta tai ostaneet sen, kun ei ole toteutettu kohtuullisia ja oikeasuhteisia toimia sen varmistamiseksi, että arvostelut ovat peräisin tällaisilta kuluttajilta. Tällaisiin toimiin voisivat kuulua esimerkiksi tekniset keinot, joilla tarkistetaan arvostelun julkaisevan henkilön luotettavuus, kuten esimerkiksi tietojen pyytäminen sen tarkistamiseksi, että kuluttaja on tosiasiallisesti käyttänyt tuotetta tai ostanut sen.

(48)

Tämän direktiivin kuluttaja-arvosteluja ja suositteluja koskevilla säännöksillä ei rajoiteta yleisiä ja lainmukaisia mainontakäytäntöjä, joiden mukaisesti voidaan esittää liioittelevia väitteitä tai väitteitä, joita ei ole tarkoitus ymmärtää kirjaimellisesti.

(49)

Elinkeinonharjoittajia olisi myös kiellettävä esittämästä tekaistuja kuluttaja-arvosteluja ja suositteluja, kuten ”tykkäyksiä” sosiaalisessa mediassa, tai antamasta tätä toimeksi muille niiden omien tuotteiden myynnin edistämiseksi sekä manipuloimasta kuluttaja-arvosteluja ja suositteluja, esimerkiksi julkaisemalla vain myönteiset arvostelut ja poistamalla kielteiset. Tällainen menettely voisi tapahtua myös siten, että yleistetään sosiaalisen median suositteluja, kun käyttäjän myönteinen vuorovaikutus jonkin verkkosisällön kanssa linkitetään tai siirretään erilaiseen mutta asiaan liittyvään sisältöön, jolloin luodaan sellainen vaikutelma, että käyttäjä suhtautuu myönteisesti myös tähän asiaan liittyvään sisältöön.

(50)

Elinkeinonharjoittajia olisi kiellettävä jälleenmyymästä kuluttajille kulttuuri- ja urheilutapahtumien lippuja, jotka ne ovat hankkineet käyttämällä bottiohjelmien kaltaisia ohjelmistoja, joiden avulla ne ovat voineet ostaa lippuja ensisijaisen lipunmyyjän asettaman teknisen rajoituksen ylittäviä määriä tai ohittaa muita teknisiä keinoja, joita ensisijainen lipunmyyjä on ottanut käyttöön varmistaakseen, että kaikki yksityishenkilöt voivat saada lippuja. Tämä kielto ei vaikuta muihin mahdollisiin kansallisiin toimenpiteisiin, joita jäsenvaltiot voivat toteuttaa suojatakseen kuluttajien oikeutetut edut ja turvatakseen kulttuuripolitiikan ja kaikille laajan pääsyn kulttuuri- ja urheilutapahtumiin, esimerkiksi sääntelemällä lippujen jälleenmyyntihintaa.

(51)

Perusoikeuskirjan 16 artiklalla taataan elinkeinovapaus unionin oikeuden sekä kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen mukaisesti. Tavaroiden markkinointi eri jäsenvaltioissa samanlaisina, vaikka todellisuudessa ne ovat koostumukseltaan tai ominaisuuksiltaan merkittävästi erilaisia, voi kuitenkin johtaa kuluttajia harhaan ja aiheuttaa sen, että he tekevät kaupallisen ratkaisun, jota he eivät olisi muuten tehneet.

(52)

Tällaista menettelyä voidaan sen vuoksi pitää direktiivin 2005/29/EY vastaisena asiaa koskevien seikkojen tapauskohtaisen arvioinnin perusteella. Jotta jäsenvaltioiden kuluttaja- ja elintarvikeviranomaisten olisi helpompaa soveltaa voimassa olevaa unionin lainsäädäntöä, ohjeita unionin nykyisten sääntöjen soveltamiseen elintarvikkeiden laatuerotilanteissa annettiin 29 päivänä syyskuuta 2017 annetussa komission tiedonannossa EU:n elintarvike- ja kuluttajansuojalainsäädännön soveltamisesta tuotteiden laatueroihin – Elintarvikkeet. Tältä osin myös komission Yhteinen tutkimuskeskus on esittänyt 25 päivänä huhtikuuta 2018 yhteisen lähestymistavan elintarvikkeiden vertailevaan testaukseen ”Framework for selecting and testing of food products to assess quality related characteristics: EU harmonised testing methodology” (puitteet elintarvikkeiden laadullisia ominaisuuksia vertailevaan arviointiin: EU:n yhdenmukaistettu testausmenetelmä).

(53)

Täytäntöönpanon valvonnasta saatu kokemus on kuitenkin osoittanut, että nimenomaisen säännöksen puuttuessa kuluttajille, elinkeinonharjoittajille ja kansallisille toimivaltaisille viranomaisille saattaa olla epäselvää, mitkä kaupalliset menettelyt ovat direktiivin 2005/29/EY vastaisia. Jotta varmistetaan oikeusvarmuus sekä elinkeinonharjoittajille että täytäntöönpanon valvonnasta vastaaville viranomaisille, kyseistä direktiiviä olisikin muutettava siten, että siinä mainitaan nimenomaisesti tilanne, jossa tavaraa markkinoidaan samanlaisena kuin muissa jäsenvaltioissa markkinoitava tavara, vaikka kyseinen tavara on koostumukseltaan tai ominaisuuksiltaan merkittävästi erilainen. Toimivaltaisten viranomaisten olisi arvioitava ja käsiteltävä tällaiset menettelyt tapauskohtaisesti direktiivin 2005/29/EY, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, mukaisesti. Toimivaltaisen viranomaisen olisi arvioinnissaan otettava huomioon se, onko tällainen erilaistaminen helposti kuluttajien havaittavissa, elinkeinonharjoittajan oikeus mukauttaa saman tuotemerkin tavaroita eri maantieteellisille markkinoille oikeutettujen ja objektiivisten tekijöiden, kuten kansallisen lainsäädännön, raaka-aineiden saatavuuden tai kausiluonteisuuden taikka terveellisen ja ravitsevan ruoan saannin parantamista koskevien vapaaehtoisten strategioiden, vuoksi sekä elinkeinonharjoittajan oikeus tarjota eri maantieteellisillä markkinoilla samalla tuotemerkillä tavaroita painoltaan tai tilavuudeltaan erilaisissa pakkauksissa. Toimivaltaisen viranomaisen olisi arvioitava, onko tällainen erilaistaminen helposti kuluttajien havaittavissa, tarkastelemalla tietojen saatavuutta ja riittävyyttä. On tärkeää tiedottaa kuluttajille oikeutettujen ja objektiivisten tekijöiden vuoksi tapahtuvasta tavaroiden erilaistamisesta. Elinkeinonharjoittajien olisi voitava vapaasti antaa tällaisia tietoja käyttäen eri tapoja, joiden avulla kuluttajat saavat tarvittavat tiedot. Elinkeinonharjoittajien olisi yleisesti suosittava tiedon antamista muilla, tuotemerkinnöille vaihtoehtoisilla tavoilla. Asiaa koskevia unionin alakohtaisia sääntöjä ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevia sääntöjä olisi noudatettava.

(54)

Muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa harjoitettava myynti on oikeutettu ja vakiintunut myyntikanava, aivan kuten elinkeinonharjoittajan toimitiloissa harjoitettava myynti tai etämyyntikin, mutta tietyt erityisen aggressiiviset tai harhaanjohtavat markkinointi- tai myyntimenettelyt kuluttajan kotiin tehtävien käyntien tai direktiivin 2011/83/EU 2 artiklan 8 alakohdassa tarkoitettujen tutustumiskäyntien yhteydessä voivat aiheuttaa kuluttajalle painetta ostaa tavaroita tai palveluja, joita hän ei muutoin ostaisi, tai ostaa niitä kohtuuttomaan hintaan, usein siten, että maksu on suoritettava välittömästi. Tällaiset menettelyt kohdistetaan usein iäkkäisiin tai muuten haavoittuvassa asemassa oleviin kuluttajiin. Eräät jäsenvaltiot pitävät näitä menettelyjä ei-toivottuina ja katsovat, että on tarpeen rajoittaa tiettyjä direktiivissä 2011/83/EU tarkoitetun muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa harjoitettavan myynnin muotoja ja näkökohtia, kuten tuotteen aggressiivista tai harhaanjohtavaa markkinointia tai myyntiä kuluttajan kotiin pyytämättä tehtävän käynnin tai tutustumiskäynnin yhteydessä. Kun tällaisia rajoituksia hyväksytään muista kuin kuluttajansuojaan liittyvistä syistä, kuten yleisen edun tai perusoikeuskirjan 7 artiklalla suojatun kuluttajien yksityiselämän kunnioituksen perusteella, ne eivät kuulu direktiivin 2005/29/EY soveltamisalaan.

(55)

Toissijaisuusperiaatteen mukaisesti ja täytäntöönpanon valvonnan helpottamiseksi olisi selvennettävä, että direktiivi 2005/29/EY ei vaikuta jäsenvaltioiden vapauteen antaa kansallisia säännöksiä, joilla suojataan paremmin kuluttajien oikeutettuja etuja sopimattomilta kaupallisilta menettelyiltä elinkeinonharjoittajan kuluttajan kotiin pyytämättä tuotteiden tarjoamiseksi tai myymiseksi tekemän käynnin tai sellaisen elinkeinonharjoittajan järjestämän tutustumiskäynnin yhteydessä, jonka tarkoituksena tai seurauksena on tuotteiden esitteleminen tai myyminen kuluttajalle, kun tällaiset säännökset ovat perusteltuja kuluttajansuojaan liittyvistä syistä. Tällaisten säännösten olisi oltava oikeasuhteisia ja syrjimättömiä, eikä niillä saisi kieltää kyseisiä myyntikanavia sellaisenaan. Jäsenvaltioiden antamissa kansallisissa säännöksissä voitaisiin esimerkiksi määrittää vuorokausittaiset ajankohdat, jolloin käynnit kuluttajan kotiin tämän sitä nimenomaisesti pyytämättä eivät ole sallittuja, tai kieltää tällaiset käynnit, kun kuluttaja on näkyvästi ilmaissut, etteivät tällaiset käynnit ole hyväksyttäviä, taikka vahvistaa maksumenettely. Tällaisissa säännöksissä voitaisiin lisäksi vahvistaa kuluttajia paremmin suojaavia sääntöjä direktiivillä 2011/83/EU yhdenmukaistetuilla aloilla. Direktiiviä 2011/83/EU olisi sen vuoksi muutettava niin, että jäsenvaltiot voisivat hyväksyä kansallisia toimenpiteitä ja siten säätää peruuttamisoikeuden voimassaolon pidentämisestä ja poiketa peruuttamisoikeuteen tehtävistä erityisistä poikkeuksista. Jäsenvaltiot olisi velvoitettava ilmoittamaan tästä antamansa kansalliset säännökset komissiolle, jotta komissio voi asettaa nämä tiedot kaikkien asianomaisten osapuolten saataville ja valvoa, että kyseiset toimenpiteet ovat oikeasuhteisia ja laillisia.

(56)

Sellaisten aggressiivisista ja harhaanjohtavien menettelyjen osalta, jotka tapahtuvat muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa, direktiivillä 2005/29/EY ei rajoiteta sijoittautumista tai toimilupajärjestelmiä koskevia edellytyksiä, joita jäsenvaltiot voivat asettaa elinkeinonharjoittajille. Kyseisellä direktiivillä ei myöskään rajoiteta kansallista sopimusoikeutta eikä erityisesti sopimuksen pätevyyttä, tekemistä tai vaikutusta koskevia sääntöjä. Aggressiiviset ja harhaanjohtavat menettelyt muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa voidaan kieltää kyseisen direktiivin 5–9 artiklan mukaisen tapauskohtaisen arvioinnin perusteella. Lisäksi kyseisen direktiivin liitteessä I kielletään yleisesti menettelyt, joissa elinkeinonharjoittaja luo sellaisen vaikutelman, että elinkeinonharjoittaja ei toimi tarkoituksessa, joka liittyy hänen ammattitoimintaansa, sekä menettelyt, joissa luodaan sellainen vaikutelma, että kuluttaja ei voi poistua elinkeinonharjoittajan toimitiloista, ennen kuin sopimus on syntynyt. Komission olisi arvioitava, takaavatko nykyiset säännöt kuluttajansuojan asianmukaisen tason ja annetaanko niissä jäsenvaltioille asianmukaiset välineet tällaisiin menettelyihin puuttumiseksi tehokkaasti.

(57)

Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa kansallisen sopimusoikeuden sellaisiin näkökohtiin, joita sillä ei säännellä. Tämä direktiivi ei sen vuoksi saisi rajoittaa sellaisen kansallisen sopimuslainsäädännön soveltamista, jolla säännellään esimerkiksi sopimuksen tekemistä tai pätevyyttä tapauksissa, joissa on kyse vaikkapa suostumuksen puuttumisesta tai luvattomasta kaupallisesta toiminnasta.

(58)

Jotta voitaisiin varmistaa, että kansalaiset saavat ajantasaista tietoa oikeuksistaan kuluttajina ja tuomioistuinten ulkopuolisesta riitojenratkaisusta, komission kehittämän verkkoyhteyspisteen olisi mahdollisuuksien mukaan oltava käyttäjäystävällinen, mobiililaitteisiin mukautuva, helposti saavutettava ja kaikkien, myös vammaisten henkilöiden, saatavilla (kaikkien käyttäjien tarpeet huomioon ottava suunnittelu).

(59)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman (17) mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna.

(60)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanon valvonnan parantamista ja nykyaikaistamista, vaan ne voidaan ongelman unioninlaajuisen luonteen vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY (3) 52 artiklan 4 kohdassa säädetään hyvin yleisistä vaatimuksista, jotka koskevat katettujen joukkolainojen rakenteellisia osia. Nämä vaatimukset rajoittuvat siihen, että katettujen joukkolainojen on oltava sellaisen luottolaitoksen liikkeeseen laskemia, jonka sääntömääräinen kotipaikka on jossakin jäsenvaltiossa ja johon kohdistetaan erityistä julkista valvontaa sekä sovelletaan rinnakkaisen vaadeoikeuden järjestelmää. Katettuja joukkolainoja koskevissa kansallisissa kehyksissä käsitellään näitä kysymyksiä ja niitä säännellään paljon yksityiskohtaisemmin. Kansallisiin kehyksiin sisältyy myös muita rakenteellisia säännöksiä, erityisesti säännöt, jotka koskevat katepoolin koostumusta, omaisuuserien hyväksyttävyyskriteereitä, mahdollisuutta koota omaisuuseriä erilliseen pooliin, avoimuutta ja raportointia koskevia velvoitteita sekä likviditeettiriskin vähentämistä koskevia sääntöjä. Myös jäsenvaltioiden lähestymistavat sääntelyyn eroavat toisistaan. Useissa jäsenvaltioissa ei ole katettuja joukkolainoja koskevia kansallisia kehyksiä. Tämän seurauksena unionissa liikkeeseen laskettuja katettuja joukkolainoja koskevat keskeiset rakenteelliset tekijät eivät vielä sisälly unionin lainsäädäntöön.

(2)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (4) 129 artiklassa asetetaan lisäedellytyksiä direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuihin edellytyksiin nähden etuuskohtelun saamiseksi sellaisten pääomavaatimusten osalta, joiden perusteella luottolaitokset voivat katettuihin joukkolainoihin sijoittaessaan pitää hallussaan vähemmän pääomaa kuin muihin omaisuuseriin sijoittaessaan. Nämä lisävaatimukset lisäävät katettujen joukkolainojen yhdenmukaistamista unionissa, mutta erityisesti niillä on tarkoitus vahvistaa edellytykset, jotka katettujen joukkolainojen on täytettävä, jotta niihin sijoittaneet voivat saada tällaisen etuuskohtelun, eikä niitä sovelleta muutoin kuin asetuksen (EU) N:o 575/2013 yhteydessä.

(3)

Myös muissa unionin säädöksissä, kuten komission delegoiduissa asetuksissa (EU) 2015/35 (5) ja (EU) 2015/61 (6) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2014/59/EU (7), viitataan direktiivissä 2009/65/EY esitettyyn määritelmään sellaisten katettujen joukkolainojen tunnistamiseksi, joiden osalta voidaan soveltaa kyseisten säädösten mukaista katettujen joukkolainojen sijoittajille myönnettyä etuuskohtelua. Näiden säädösten sanamuoto kuitenkin vaihtelee niiden tarkoituksen ja aiheen mukaan, joten termiä ”katetut joukkolainat” ei käytetä johdonmukaisesti.

(4)

Katettujen joukkolainojen kohtelua voidaan kaiken kaikkiaan pitää yhdenmukaistettuna katettuihin joukkolainoihin sijoittamiseen liittyvän sääntelyn osalta. Katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskun edellytyksiä unionissa ei kuitenkaan ole yhdenmukaistettu, ja tällä on useita seurauksia. Etuuskohtelu myönnetään ensinnäkin yhtäläisesti instrumenteille, joiden luonne sekä riskin ja sijoittajansuojan taso voivat vaihdella. Toiseksi kansallisten kehysten väliset erot tai tällaisen kehyksen puuttuminen sekä termin ”katetut joukkolainat” yhteisesti sovitun määritelmän puuttuminen voivat luoda esteitä aidosti yhdentyneiden katettujen joukkolainojen sisämarkkinoiden kehittämiselle. Kolmanneksi säädettyjen suojatoimien väliset erot kansallisissa säännöissä voivat aiheuttaa rahoitusvakauteen kohdistuvia riskejä, koska sijoittajansuojan tasoltaan erilaisia katettuja joukkolainoja voidaan ostaa koko unionissa ja niihin voidaan soveltaa etuuskohtelua asetuksen (EU) N:o 575/2013 ja muiden unionin säädösten nojalla.

(5)

Tiettyjen parhaiden käytäntöjen perusteella tapahtuvan kansallisten kehysten joidenkin piirteiden yhdenmukaistamisen pitäisi näin ollen varmistaa hyvin toimivien katettujen joukkolainojen markkinoiden sujuva ja jatkuva kehitys unionissa ja rajoittaa rahoitusvakauteen kohdistuvia mahdollisia riskejä ja sen haavoittuvuutta. Tällaisella periaatelähtöisellä yhdenmukaistamisella olisi luotava yhteinen lähtökohta kaikkien katettujen joukkolainojen liikkeeseen laskemiselle unionissa. Yhdenmukaistaminen edellyttää, että kaikki jäsenvaltiot luovat kehykset katetuille joukkolainoille, mikä helpottaisi myös katettujen joukkolainojen markkinoiden kehittymistä niissä jäsenvaltioissa, joissa niitä ei tällä hetkellä ole. Tällaiset markkinat tarjoaisivat vakaan rahoituslähteen luottolaitoksille, joilla olisi tällä perusteella paremmat mahdollisuudet tarjota edullisia kiinnitysluottoja kuluttajille ja yrityksille, ja ne asettaisivat sijoittajien saataville turvallisia vaihtoehtoisia sijoituskohteita.

(6)

Luottolaitosten rahoituksesta 20 päivänä joulukuuta 2012 annetussa Euroopan järjestelmäriskikomitean, jäljempänä ’EJRK’, suosituksessa (8) kehotettiin kansallisia toimivaltaisia viranomaisia ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1093/2010 (9) perustettua Euroopan valvontaviranomaista (Euroopan pankkiviranomainen), jäljempänä ’EPV’, määrittämään katettuja joukkolainoja koskevia parhaita käytäntöjä ja edistämään kansallisten säädöskehysten yhdenmukaistamista. Siinä suositeltiin myös, että EPV koordinoisi kansallisten valvontaviranomaisten toteuttamia toimia, jotka liittyvät erityisesti katepoolien laatuun ja erotteluun, katettujen joukkolainojen konkurssioikeudelliseen erillisyyteen, katepooleihin vaikuttaviin varoja ja velkoja koskeviin riskeihin sekä katepoolien koostumuksesta ilmoittamiseen. Suosituksessa kehotettiin lisäksi EPV:tä seuraamaan katettujen joukkolainojen markkinoiden toimivuutta kahden vuoden ajan suhteessa EPV:n määrittelemiin parhaisiin käytäntöihin. Tarkoituksena on arvioida lainsäädäntötoimien tarvetta ja raportoida tältä osin EJRK:lle ja komissiolle.

(7)

Komissio esitti joulukuussa 2013 EPV:lle lausuntopyynnön asetuksen (EU) N:o 575/2013 503 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

(8)

Vastauksena 20 päivänä joulukuuta 2012 annettuun EJRK:n suositukseen ja komission joulukuussa 2013 esittämään lausuntopyyntöön EPV antoi 1 päivänä heinäkuuta 2014 lausuntoonsa liittyvän kertomuksen, jossa se suosittelee, että katettuja joukkolainoja koskevia kansallisia lakeja, asetuksia ja valvontasäännöksiä lähennetään entistä enemmän, jotta voidaan edelleen tukea unionissa katettuihin joukkolainoihin sovellettavan yhden edullisemman riskipainokohtelun soveltamista.

(9)

EJRK:n ehdotuksen mukaisesti EPV seurasi katettujen joukkolainojen markkinoiden toimivuutta suhteessa suosituksessa esitettyihin parhaisiin käytäntöihin kahden vuoden ajan. Tämän seurannan perusteella EPV toimitti EJRK:lle, neuvostolle ja komissiolle 20 päivänä joulukuuta 2016 toisen katettuja joukkolainoja koskevan lausunnon ja kertomuksen (10). Kertomuksessa todettiin, että yhdenmukaistamista on jatkettava, jotta katettujen joukkolainojen määritelmät ja sääntely unionissa olisivat johdonmukaisempia. Kertomuksessa todettiin lisäksi, että yhdenmukaistamisen olisi perustuttava tiettyjen jäsenvaltioiden nykyisiin hyvin toimiviin markkinoihin.

(10)

Katetut joukkolainat ovat yleensä luottolaitosten liikkeeseen laskemia. Katettujen joukkolainojen tarkoituksena on tarjota rahoitusta luototusta varten, ja suuressa mittakaavassa tapahtuva luottojen myöntäminen on yksi luottolaitosten ydintoiminnoista. Näin ollen jotta katettuihin joukkolainoihin voitaisiin soveltaa etuuskohtelua unionin oikeudessa, luottolaitosten on laskettava ne liikkeeseen.

(11)

Varaamalla katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku luottolaitoksille varmistetaan, että liikkeeseenlaskijalla on tarvittavat tiedot hallinnoidakseen katepooliin kuuluviin lainoihin liittyvää luottoriskiä. Sillä varmistetaan myös, että liikkeeseenlaskijaan sovelletaan pääomavaatimuksia, joilla suojataan sijoittajia rinnakkaisen vaadeoikeuden järjestelmällä, jonka avulla sijoittaja ja johdannaissopimuksen vastapuoli voivat kohdistaa vaateensa sekä katetun joukkolainan liikkeeseenlaskijaan että katevaroihin. Näin ollen rajoittamalla katettujen joukkolainojen liikkeeseenlasku luottolaitoksiin varmistetaan, että katetut joukkolainat säilyvät turvallisena ja tehokkaana rahoitusvälineenä, mikä edistää sijoittajansuojaa ja rahoitusvakautta, jotka ovat yleisen edun mukaisia tärkeitä poliittisia tavoitteita. Tämä vastaa myös lähestymistapaa, joka perustuu hyvin toimiviin kansallisiin markkinoihin, joilla vain luottolaitoksilla on lupa laskea liikkeeseen katettuja joukkolainoja.

(12)

Sen vuoksi on aiheellista, että ainoastaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 4 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa määritellyillä luottolaitoksilla on lupa laskea liikkeeseen katettuja joukkolainoja unionin lainsäädännön mukaisesti. Erikoistuneille kiinnitysluottolaitoksille on ominaista se, että ne eivät ota yleisöltä talletuksia vaan pikemminkin muita takaisinmaksettavia varoja, minkä vuoksi ne ovat asetuksessa (EU) N:o 575/2013 säädetyn ”luottolaitoksen” määritelmän mukaisia. Erikoistuneet kiinnitysluottolaitokset ovat laitoksia, jotka harjoittavat ainoastaan kiinnitysluottojen sekä julkisen sektorin lainojen antoa, mukaan luettuna muilta luottolaitoksilta ostettujen lainojen rahoittaminen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti sallittua liitännäistoimintaa. Tämän direktiivin päätarkoituksena on säännellä edellytyksiä, joilla luottolaitokset voivat laskea liikkeeseen katettuja joukkolainoja rahoitusvälineinä. Direktiivissä vahvistetaan luottolaitoksiin kohdistuvat tuotevaatimukset ja perustetaan erityinen tuotevalvonta korkeatasoisen sijoittajansuojan varmistamiseksi.

(13)

Rinnakkaisen vaadeoikeuden järjestelmä on keskeinen käsite ja monien voimassa olevien katettujen joukkolainojen kansallisten kehysten osa. Se on myös direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen katettujen joukkovelkakirjalainojen keskeinen tekijä. Tämän vuoksi käsite on tarpeen täsmentää sen varmistamiseksi, että sijoittajat ja johdannaissopimusten vastapuolet kaikkialla unionissa voivat kohdistaa vaateensa sekä katetun joukkolainan liikkeeseenlaskijaan että katevaroihin yhdenmukaisin edellytyksin.

(14)

Konkurssioikeudellisen erillisyyden olisi myös oltava katettujen joukkolainojen olennainen tekijä sen varmistamiseksi, että katettujen joukkolainojen sijoittajille maksetaan sijoitus takaisin joukkolainan erääntyessä. Takaisinmaksun automaattinen aikaistuminen liikkeeseenlaskijan maksukyvyttömyys- tai kriisinratkaisutilanteessa voi häiritä katettujen joukkolainojen sijoittajien etusijajärjestystä. Sen vuoksi on tärkeää varmistaa, että katettujen joukkolainojen sijoittajille maksetaan sijoitus takaisin sovitun aikataulun mukaisesti, jopa maksukyvyttömyys- tai kriisinratkaisutapauksessa. Konkurssioikeudellinen erillisyys kytkeytyy näin ollen suoraan rinnakkaisen vaadeoikeuden järjestelmään, ja siksi sen olisi myös oltava katettuja joukkolainoja koskevan kehyksen keskeinen tekijä.

(15)

Olemassa olevien katettujen joukkolainojen kansallisten kehysten keskeinen tekijä on myös vaatimus, että katevarojen laadun olisi oltava erittäin hyvä, jotta varmistetaan katepoolin kestävyys. Katevaroilla on erityispiirteitä, jotka liittyvät maksuvaateisiin ja katevarojen vakuutena oleviin omaisuuseriin. Sen vuoksi on aiheellista määrittää yleiset laatunäkökohdat, joita omaisuuserien olisi noudatettava tullakseen hyväksytyiksi katevaroiksi.

(16)

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan 1 kohdassa lueteltuja omaisuuseriä olisi pidettävä hyväksyttävinä katevaroiksi katettuja joukkolainoja koskevassa kehyksessä. Katevaroja, jotka eivät enää ole kyseisen asetuksen 129 artiklan 1 kohdassa vahvistettujen vaatimusten mukaisia, olisi edelleen pidettävä tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisina hyväksyttävinä katevaroina, kunhan ne täyttävät tämän direktiivin vaatimukset. Muita yhtä korkealaatuisia katevaroja voidaan myös pitää direktiivin mukaisesti hyväksyttävinä edellyttäen, että tällaiset katevarat täyttävät tämän direktiivin vaatimukset, mukaan luettuna saamisen vakuutena oleviin omaisuuseriin liittyvät vaatimukset. Reaalivakuuksien omistusoikeudet olisi kirjattava julkiseen rekisteriin, jotta voidaan varmistaa, että ne ovat realisoitavissa. Jos julkista rekisteriä ei ole, jäsenvaltioiden olisi voitava säätää vaihtoehtoisesta omistamisen ja saamisten todentamisen muodosta, joka on verrattavissa kiinnitettyjen aineellisten hyödykkeiden julkiseen rekisteröintiin. Jos jäsenvaltiot käyttävät tällaista vaihtoehtoista todentamisen muotoa, niiden olisi myös säädettävä menettelystä, jolla tehdään muutoksia omistusoikeuden ja vaateiden kirjaamiseen. Saamisia luottolaitoksilta olisi pidettävä hyväksyttävinä katevaroina tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdan a tai b alakohdan mukaisesti sen mukaan, täyttävätkö ne asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan vaatimukset. Saamisia vakuutusyhtiöiltä olisi myös pidettävä hyväksyttävinä katevaroina tämän direktiivin 6 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti. Komission direktiivin 2006/111/EY (11) 2 artiklan b alakohdassa määritellyille julkisille yrityksille myönnettyjä tai niiden takaamia lainoja voidaan pitää hyväksyttävinä katevaroina edellyttäen, että julkiset yritykset tarjoavat keskeisiä julkisia palveluja yhteiskunnan kriittisten toimintojen ylläpitämiseksi.

Lisäksi tällaisten julkisten yritysten olisi tarjottava palvelujaan julkisen viranomaisen myöntämän toimiluvan tai luvan nojalla, niiden olisi oltava julkisen valvonnan alaisia ja niillä olisi oltava riittävä tulojen tuottamisen kyky niiden vakavaraisuuden varmistamiseksi. Jos jäsenvaltiot päättävät sallia kansallisessa kehyksessään omaisuuserät, jotka ovat julkisille yrityksille myönnettyjen tai niiden takaamien lainojen muodossa, niiden olisi otettava asianmukaisesti huomioon tällaisten omaisuuserien sallimisen mahdolliset vaikutukset kilpailuun. Luottolaitoksia tai vakuutusyhtiöitä ei pitäisi katsoa julkisiksi yrityksiksi, riippumatta niiden omistuksesta. Jäsenvaltioiden olisi tältä osin voitava jättää tiettyjä varoja kansallisten kehysten ulkopuolelle. Jotta katettujen joukkolainojen sijoittajat voisivat paremmin arvioida katettujen joukkolainojen ohjelman riskiä, jäsenvaltioiden olisi myös annettava riskinhajautusta koskevat säännöt, jotka liittyvät jakautumiseen ja materiaaliseen keskittymiseen, katepooliin sisältyvien lainojen tai saamisten määrään ja vastapuolten lukumäärään. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää kansallisessa lainsäädännössä vaaditusta jakautumisen ja materiaalisen keskittymisen asianmukaisesta tasosta.

(17)

Katettuihin joukkolainoihin liittyy erityisiä rakenteellisia tekijöitä, joiden tarkoituksena on suojella sijoittajia koko ajan. Näihin tekijöihin sisältyy vaatimus, jonka mukaan katettujen joukkolainojen sijoittajien on voitava kohdistaa vaateensa paitsi liikkeeseenlaskijaan myös katepoolissa oleviin varoihin. Nämä rakenteelliset tuotteeseen liittyvät vaatimukset poikkeavat vakavaraisuusvaatimuksista, joita sovelletaan katettuja joukkolainoja liikkeeseen laskevaan luottolaitokseen. Ensiksi mainituissa ei pitäisi keskittyä liikkeeseen laskevan laitoksen toiminnan vakauden varmistamiseen, vaan niiden tarkoituksena olisi pikemminkin suojata sijoittajia asettamalla katettuja joukkolainoja koskevia erityisvaatimuksia. Erityisvaatimuksen, joka koskee sitä, että käytetään laadukkaita katevaroja, lisäksi on asianmukaista säännellä katepoolin tekijöihin kohdistuvia yleisiä vaatimuksia sijoittajansuojan parantamiseksi entisestään. Näihin vaatimuksiin olisi sisällyttävä erityiset säännöt, joiden tarkoituksena on suojata katepoolia, kuten säännöt, jotka koskevat katevarojen erottelua. Erottelu voidaan tehdä eri tavoin, esimerkiksi taseessa, erillisyhtiön avulla tai muulla tavoin. Katevarojen erottelun tarkoituksena on kuitenkin asettaa ne oikeudellisesti muiden velkojien kuin katettujen joukkolainojen sijoittajien ulottumattomiin.

(18)

Vakuutena olevien omaisuuserien sijaintia olisi myös säänneltävä, jotta varmistetaan sijoittajien oikeuksien toteuttaminen. On myös tärkeää, että jäsenvaltiot vahvistavat katepoolin koostumusta koskevia sääntöjä. Lisäksi tässä direktiivissä olisi määritettävä kattavuutta koskevat vaatimukset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden oikeutta sallia erilaisia keinoja vähentää riskejä, kuten valuutta- ja korkoriskejä. Olisi myös määriteltävä kattavuuden laskenta ja edellytykset, joilla johdannaissopimukset voidaan sisällyttää katepooliin, jotta varmistetaan, että katepooleihin sovelletaan yhteisiä tiukkoja laatuvaatimuksia kaikkialla unionissa. Kattavuutta laskettaessa olisi noudatettava pääoman osalta nimellisperiaatetta. Jäsenvaltioiden olisi voitava käyttää muuta laskentamenetelmää kuin nimellisperiaatetta edellyttäen, että tämä muu menetelmä on varovaisempi eli se ei johda suurempaan kattavuussuhteeseen, jossa katevarat ovat osoittaja ja katettuihin joukkolainoihin liittyvät velat on nimittäjä. Jäsenvaltioiden olisi voitava vaatia kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden luottolaitosten liikkeeseen laskemaan katettuun joukkolainaan liitettyä ylivakuuden tasoa, joka ylittää tässä direktiivissä säädetyn kattavuutta koskevan vaatimuksen.

(19)

Useat jäsenvaltiot edellyttävät jo, että katepoolin valvoja suorittaa hyväksyttävien omaisuuserien laatua koskevia erityisiä tehtäviä ja varmistaa, että kansalliset kattavuutta koskevat vaatimukset täyttyvät. Tämän vuoksi on tärkeää katettujen joukkolainojen kohtelun yhdenmukaistamiseksi koko unionissa, että jos kansallisessa kehyksessä edellytetään katepoolin valvojan käyttämistä, sen tehtävät ja vastuut on määritelty selkeästi. Katepoolin valvojan olemassaolo ei poista kansallisten toimivaltaisten viranomaisten vastuuta katettujen joukkolainojen julkisesta valvonnasta erityisesti tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettujen kansallisten säännösten noudattamisen osalta.

(20)

Asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklassa vahvistetaan useita edellytyksiä sellaisille katetuille joukkolainoille, joilla on arvopaperistamisyhteisöjen asettama vakuus. Yksi näistä edellytyksistä koskee sitä, missä määrin tätä katevarojen tyyppiä voidaan käyttää, ja sillä rajoitetaan tällaisten rakenteiden käyttö 10 prosenttiin liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen määrästä. Toimivaltaiset viranomaiset voivat luopua tästä edellytyksestä asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisesti. Komissio tarkasteli tämän luopumisen asianmukaisuutta ja totesi, että mahdollisuus käyttää arvopaperistamisvälineitä tai katettuja joukkolainoja katevaroina, kun lasketaan liikkeeseen katettuja joukkolainoja, olisi sallittava ainoastaan muiden katettujen joukkolainojen osalta, jäljempänä ’ryhmän sisäiset katettujen joukkolainojen poolirakenteet’, ja se olisi sallittava ilman rajoituksia liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen määrän osalta. Jotta taattaisiin optimaalinen avoimuus, ulkoisesti liikkeeseen laskettujen katettujen joukkolainojen katepoolit eivät myöskään saisi sisältää ryhmään kuuluvien eri luottolaitosten saman ryhmän sisällä liikkeeseen laskemia katettuja joukkolainoja. Koska ryhmän sisäisten katettujen joukkolainojen poolirakenteiden käyttö muodostaa poikkeuksen asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklassa säädetyistä luottolaitosten saamisille asetetuista rajoista, olisi edellytettävä, että sisäisesti ja ulkoisesti liikkeeseen lasketut katetut joukkolainat sijoittuvat luottoluokkaan 1 liikkeeseenlaskuhetkellä tai, jos luottoluokka myöhemmin muuttuu ja edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset hyväksyvät tämän, luottoluokkaan 2. Tapauksissa, joissa sisäisesti tai ulkoisesti liikkeeseen lasketut katetut joukkolainat eivät enää täytä tätä vaatimusta, sisäisesti liikkeeseen laskettuja katettuja joukkolainoja ei enää pidetä asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan mukaisesti hyväksyttävinä omaisuuserinä ja näin ollen asianomaisen katepoolin ulkoisesti liikkeeseen laskettuihin katettuihin joukkolainoihin ei sovelleta kyseisen asetuksen 129 artiklan 1 b kohdassa tarkoitettua vapautusta.

Jos kyseiset sisäisesti liikkeeseen lasketut katetut joukkolainat eivät enää ole asiaankuuluvan luottoluokkaa koskevan vaatimuksen mukaisia, niiden olisi kuitenkin oltava tässä direktiivissä tarkoitettuja hyväksyttäviä katevaroja edellyttäen, että ne täyttävät kaikki tässä direktiivissä säädetyt vaatimukset, ja sen vuoksi myös ulkoisesti liikkeeseen lasketuissa katetuissa joukkolainoissa, joiden vakuutena ovat nämä sisäisesti myönnetyt katetut joukkolainat tai muut tämän direktiivin mukaiset omaisuuserät, olisi voitava käyttää merkkiä ”eurooppalainen katettu joukkolaina”. Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus sallia tällaisten rakenteiden käyttö. Tästä seuraa, että jotta tämä vaihtoehto olisi tosiasiallisesti eri jäsenvaltioihin sijoittautuneeseen ryhmään kuuluvien luottolaitosten käytettävissä, kaikkien asianomaisten jäsenvaltioiden olisi pitänyt käyttää tätä mahdollisuutta ja saattaa asianomainen säännös osaksi kansallista lainsäädäntöään.

(21)

Pienten luottolaitosten on vaikea laskea liikkeeseen katettuja joukkolainoja, koska katettujen joukkolainojen ohjelmien perustamisesta aiheutuu usein korkeita alkuvaiheen kustannuksia. Myös likviditeetti on erityisen tärkeää katettujen joukkolainojen markkinoilla, ja se määräytyy suurelta osin liikkeessä olevien joukkolainojen määrän mukaan. Sen vuoksi on aiheellista sallia kahden tai useamman luottolaitoksen yhteisrahoitus, jotta pienemmät luottolaitokset voivat laskea liikkeeseen katettuja joukkolainoja. Tämä mahdollistaisi sen, että useat luottolaitokset voivat koota katevaroja yhteen yhden luottolaitoksen liikkeeseen laskemien katettujen joukkolainojen vakuutena oleviksi omaisuuseriksi, ja helpottaisi katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua niissä jäsenvaltioissa, joissa ei tällä hetkellä ole kehittyneitä katettujen joukkolainojen markkinoita. Yhteisrahoitusta koskevien sopimusten käyttöä koskevilla vaatimuksilla olisi varmistettava, että katevarat, jotka myydään tai, jos jäsenvaltio on sallinut tämän mahdollisuuden, siirretään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/47/EY (12) mukaisella rahoitusvakuusjärjestelyllä liikkeeseen laskeville luottolaitoksille, täyttävät unionin lainsäädännön mukaiset katevarojen hyväksyttävyyttä ja erottelua koskevat vaatimukset.

(22)

Katetun joukkolainan vakuutena olevan katepoolin läpinäkyvyys on olennainen osa tämän tyyppistä rahoitusvälinettä, koska se lisää vertailtavuutta ja antaa sijoittajille mahdollisuuden tehdä tarvittavan riskinarvioinnin. Unionin oikeus sisältää säännöksiä, jotka koskevat sellaisen esitteen laatimista, hyväksymistä ja levittämistä, joka on julkaistava, kun arvopapereita tarjotaan yleisölle tai otetaan kaupankäynnin kohteeksi jäsenvaltiossa sijaitsevalla tai toimivalla säännellyllä markkinalla. Kansalliset lainsäätäjät ja markkinatoimijat ovat ajan mittaan kehittäneet useita aloitteita, jotka koskevat unionin oikeuden täydentämistä katettujen joukkolainojen sijoittajille annettavien tietojen osalta. On kuitenkin tarpeen täsmentää unionin lainsäädännössä, mikä olisi se yhteinen tietojen vähimmäistaso, johon sijoittajilla olisi oltava pääsy ennen katettujen joukkolainojen ostamista tai niiden ostohetkellä. Jäsenvaltioiden olisi voitava täydentää näitä vähimmäisvaatimuksia lisäsäännöksillä.

(23)

Välineen likviditeettiriskin pienentäminen on keskeinen tekijä katettujen joukkolainojen sijoittajien suojan varmistamisessa. Tämä on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan varmistaa katettuihin joukkolainoihin liittyvien velkojen oikea-aikainen takaisinmaksu. Sen vuoksi on aiheellista ottaa käyttöön katepoolin maksuvalmiuspuskuri, jolla puututaan likviditeettivajeen riskeihin, kuten maturiteettien ja korkojen epätasapaino, maksujen keskeyttäminen, sekoittumisriskit, maksuvelvoitteet, jotka liittyvät johdannaissopimuksiin, ja muut operatiiviset velat, jotka erääntyvät katettujen joukkolainojen ohjelmassa. Luottolaitos voi kokea tilanteita, joissa on vaikea noudattaa katepoolin maksuvalmiuspuskuria koskevaa vaatimusta, esimerkiksi stressikausien aikana, jolloin puskuria käytetään ulosvirtausten kattamiseen. Tämän direktiivin nojalla nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten olisi valvottava, että katepoolin maksuvalmiuspuskurivaatimusta noudatetaan, ja tarvittaessa toteutettava toimenpiteitä varmistaakseen, että luottolaitos noudattaa puskuria koskevaa vaatimusta. Katepoolin maksuvalmiuspuskuri poikkeaa luottolaitoksiin sovellettavista yleisistä maksuvalmiusvaatimuksista, jotka on asetettu muiden unionin säädösten mukaisesti, koska ensiksi mainittu liittyy suoraan katepooliin ja pyrkii vähentämään sille ominaisia likviditeettiriskejä. Sääntelytaakan minimoimiseksi jäsenvaltioiden olisi voitava sallia asianmukainen vuorovaikutus sellaisten maksuvalmiusvaatimusten kanssa, jotka on vahvistettu muissa unionin säädöksissä ja jotka palvelevat eri tarkoituksia kuin katepoolin maksuvalmiuspuskuri. Jäsenvaltioiden olisi näin ollen voitava päättää, että siihen päivään saakka, jona nämä unionin säädökset muutetaan, katepoolin maksuvalmiuspuskuria koskevaa vaatimusta on sovellettava vain, jos luottolaitokseen ei kohdistu unionin lainsäädännön nojalla muita maksuvalmiusvaatimuksia niiden kattamalla ajanjaksolla.

Tällaisissa päätöksissä olisi vältettävä sitä, että luottolaitoksille asetetaan velvollisuus kattaa samat ulosvirtaukset erilaisilla likvideillä varoilla saman ajanjakson aikana. Jäsenvaltioiden mahdollisuutta päättää olla soveltamatta katepoolin maksuvalmiuspuskuria arvioidaan uudelleen unionin lainsäädäntöön tehtävien luottolaitosten maksuvalmiusvaatimuksia koskevien tulevien muutosten yhteydessä, mukaan luettuna asetuksen (EU) N:o 575/2013 460 artiklan nojalla annettu sovellettava delegoitu asetus. Likviditeettiriskejä voitaisiin käsitellä muilla keinoilla kuin likvideillä varoilla, esimerkiksi laskemalla liikkeeseen katettuja joukkolainoja, joilla on jatkettavissa olevat maturiteettirakenteet, joissa käynnistävät tekijät vastaavat likviditeettivajeeseen tai -stressiin. Tällöin jäsenvaltioiden olisi voitava sallia, että maksuvalmiuspuskuri lasketaan katetun joukkolainan viimeisen erääntymispäivän perusteella ottaen huomioon mahdolliset maturiteetin jatkamiset, kun käynnistävät tekijät reagoivat likviditeettiriskeihin. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi voitava sallia, että katepoolin likviditeettivaatimuksia ei sovelleta katettuihin joukkolainoihin, joihin sovelletaan rahoituksen vastaavuutta koskevia vaatimuksia, silloin kun saapuvat maksut erääntyvät sopimusperusteisesti maksettaviksi ennen lähteviä maksuja ja ne sijoitetaan tällä välin erittäin likvideihin varoihin.

(24)

Useissa jäsenvaltioissa on kehitetty innovatiivisia maturiteettiprofiilien rakenteita mahdollisiin likviditeettiriskeihin puuttumiseksi, maturiteettierot mukaan luettuina. Näihin rakenteisiin kuuluu mahdollisuus pidentää katetun joukkolainan sovittua maturiteettia tietyksi ajaksi tai sallia katevaroista kertyvien rahavirtojen siirtäminen suoraan katettujen joukkolainojen sijoittajille. Jatkettavissa olevien maturiteettirakenteiden yhdenmukaistamiseksi kaikkialla unionissa on tärkeää vahvistaa ne ehdot, joilla jäsenvaltiot voivat sallia näiden rakenteiden käyttämisen, jotta varmistetaan, etteivät ne ole liian monimutkaisia eivätkä altista sijoittajia kasvaneille riskeille. Näiden ehtojen tärkeänä osatekijänä on sen varmistaminen, että luottolaitokset eivät voi jatkaa maturiteettia oman harkintansa mukaan. Maturiteetin jatkaminen olisi sallittava vain, kun kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut objektiiviset ja selkeästi määritellyt käynnistävät tapahtumat ovat tapahtuneet tai niiden odotetaan tapahtuvan lähitulevaisuudessa. Tällaisten käynnistävien tekijöiden olisi pyrittävä estämään maksukyvyttömyys esimerkiksi korjaamalla likviditeetin puute, markkinoiden toimintapuute tai markkinahäiriö. Maturiteetin jatkamisilla voitaisiin myös helpottaa sellaisten luottolaitosten toiminnan hallittua alasajoa, jotka laskevat liikkeeseen katettuja joukkolainoja, mahdollistamalla maturiteetin jatkamiset maksukyvyttömyyden tai kriisinratkaisun tapauksessa omaisuuserien konkurssialennusmyynnin välttämiseksi.

(25)

Erityisen julkisen valvonnan kehyksen olemassaolo on osa direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdan mukaista katettujen joukkolainojen määritelmää. Kyseisessä direktiivissä ei kuitenkaan määritetä tällaisen valvonnan luonnetta eikä sisältöä eikä viranomaisia, joiden olisi vastattava tällaisen valvonnan suorittamisesta. Sen vuoksi on olennaisen tärkeää, että tällaisen katettujen joukkolainojen julkisen valvonnan perustekijöitä yhdenmukaistetaan ja että sitä suorittavien kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tehtävät ja vastuualueet esitetään selkeästi.

(26)

Koska katettujen joukkolainojen julkinen valvonta poikkeaa luottolaitosten valvonnasta unionissa, jäsenvaltioiden olisi voitava nimetä katettujen joukkolainojen julkisia valvontatehtäviä suorittamaan eri kansalliset toimivaltaiset viranomaiset kuin luottolaitoksen yleistä valvontaa suorittavat toimivaltaiset viranomaiset. Jotta varmistettaisiin katettujen joukkolainojen julkisen valvonnan johdonmukaisuus koko unionissa, on tarpeen edellyttää, että katettujen joukkolainojen julkista valvontaa suorittavat toimivaltaiset viranomaiset tekevät tiivistä yhteistyötä luottolaitosten yleistä valvontaa suorittavien toimivaltaisten viranomaisten sekä tapauksen mukaan kriisinratkaisuviranomaisen kanssa.

(27)

Katettujen joukkolainojen julkiseen valvontaan olisi sisällyttävä katettujen joukkolainojen liikkeeseen laskemista koskevan luvan antaminen luottolaitoksille. Koska ainoastaan luottolaitosten olisi sallittava laskea liikkeeseen katettuja joukkolainoja, luvan myöntämisen edellytyksenä olisi oltava luottolaitoksen toimilupa. Yhteiseen valvontamekanismiin osallistuvissa jäsenvaltioissa Euroopan keskuspankin tehtävänä on neuvoston asetuksen (EU) N:o 1024/2013 (13) 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukainen luottolaitosten toimilupien myöntäminen, mutta ainoastaan tämän direktiivin mukaisesti nimetyillä viranomaisilla olisi oltava valtuudet myöntää lupa katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun ja harjoittaa katettujen joukkolainojen julkista valvontaa. Tämän mukaisesti tässä direktiivissä olisi vahvistettava edellytykset, joilla unionin lainsäädännön nojalla toimiluvan saaneet luottolaitokset voivat saada luvan harjoittaa katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua.

(28)

Luvan laajuuden olisi liityttävä katettujen joukkolainojen ohjelmaan. Tähän ohjelmaan olisi sovellettava tämän direktiivin mukaista valvontaa. Luottolaitoksella voi olla useampi kuin yksi katettujen joukkolainojen ohjelma. Siinä tapauksessa olisi edellytettävä erillistä lupaa kullekin ohjelmalle. Katettujen joukkolainojen ohjelma voi sisältää yhden tai useamman katepoolin. Saman katettujen joukkolainojen ohjelman useat katepoolit tai eri liikkeeseenlaskut (eri kansainväliset arvopaperien yksilöintitunnukset, ISIN-koodit) eivät välttämättä ole osoitus erillisiä katettujen joukkolainojen ohjelmien olemassaolosta.

(29)

Olemassa olevia katettujen joukkolainojen ohjelmia ei olisi vaadittava hankkimaan uutta lupaa, kun tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettuja säännöksiä aletaan soveltaa. Niiden katettujen joukkolainojen osalta, jotka on laskettu liikkeeseen tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettujen kansallisten säännösten soveltamisen alkamisen jälkeen, luottolaitosten olisi noudatettava kaikkia tässä direktiivissä säädettyjä vaatimuksia. Tämän direktiivin mukaisesti nimettyjen toimivaltaisten viranomaisten olisi valvottava vaatimusten noudattamista osana katettujen joukkolainojen julkista valvontaa. Jäsenvaltiot voisivat antaa kansallisen lainsäädännön nojalla ohjeita siitä, miten vaatimustenmukaisuuden arviointi menettelyllisesti suoritetaan sen päivämäärän jälkeen, josta alkaen jäsenvaltioiden on sovellettava tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettuja säännöksiä. Toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava tarkastella katettujen joukkolainojen ohjelmaa uudelleen ja arvioida, onko kyseisen ohjelman lupaa muutettava. Tällaisen muutoksen tarve voi johtua katettuja joukkolainoja liikkeeseen laskevan luottolaitoksen liiketoimintamallin merkittävistä muutoksista, jotka johtuvat esimerkiksi katettuja joukkolainoja koskevan kansallisen kehyksen muutoksesta tai luottolaitoksen tekemistä päätöksistä. Tällaisia muutoksia voidaan pitää huomattavina, jos ne edellyttävät niiden edellytysten uudelleenarviointia, joilla lupa laskea liikkeeseen katettuja joukkolainoja on myönnetty.

(30)

Kun jäsenvaltio säätää erityisen hallinnonhoitajan asettamisesta, sen olisi voitava antaa sääntöjä, jotka koskevat tällaisten erityisten hallinnonhoitajien toimivaltuuksia ja heille asetettavia operatiivisia vaatimuksia. Nämä säännöt voisivat evätä erityiseltä hallinnonhoitajalta mahdollisuuden kerätä talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja kuluttajilta ja vähittäissijoittajilta mutta sallia tämän kerätä talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja ainoastaan ammattimaisilta sijoittajilta.

(31)

Katettuja joukkolainoja liikkeeseen laskevien luottolaitosten velvoitteiden noudattamisen varmistamiseksi sekä samanlaisen kohtelun ja sääntöjen noudattamisen varmistamiseksi koko unionissa jäsenvaltiot olisi velvoitettava säätämään hallinnollisista seuraamuksista ja muista hallinnollisista toimenpiteistä, jotka ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Jäsenvaltioiden olisi myös voitava säätää rikosoikeudellisia seuraamuksia hallinnollisten seuraamusten sijasta. Jäsenvaltioiden, jotka päättävät säätää rikosoikeudellisia seuraamuksia, olisi ilmoitettava asianomaiset rikosoikeudelliset säännökset komissiolle.

(32)

Jäsenvaltioiden säätämien hallinnollisten seuraamusten ja muiden hallinnollisten toimenpiteiden olisi täytettävä tietyt keskeiset vaatimukset, jotka koskevat niiden vastaanottajia, niiden soveltamisessa huomioon otettavia kriteerejä, katettujen joukkolainojen julkista valvontaa suorittavien toimivaltaisten viranomaisten julkistamisvelvollisuuksia, seuraamusten määräämisvaltuutta ja määrättävissä olevien hallinnollisten taloudellisten seuraamusten tasoa. Ennen kuin tehdään päätös, jolla määrätään hallinnollisia seuraamuksia tai muita hallinnollisia toimenpiteitä, niiden vastaanottajalle olisi annettava mahdollisuus tulla kuulluksi. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin voitava säätää poikkeuksista oikeuteen tulla kuulluksi muiden hallinnollisten toimenpiteiden kuin hallinnollisten seuraamusten yhteydessä. Tällainen poikkeus olisi rajattava tapauksiin, joissa on olemassa välitön vaara ja joissa tarvitaan kiireellisiä toimia kolmansille osapuolille, kuten katettujen joukkolainojen sijoittajille, aiheutuvien merkittävien tappioiden estämiseksi tai rahoitusjärjestelmälle aiheutuvien merkittävien vahinkojen estämiseksi tai korjaamiseksi. Tällaisissa tapauksissa vastaanottajalle olisi annettava mahdollisuus tulla kuulluksi toimenpiteen käyttöönoton jälkeen.

(33)

Jäsenvaltioita olisi vaadittava varmistamaan, että katettujen joukkolainojen julkista valvontaa suorittavat toimivaltaiset viranomaiset ottavat huomioon kaikki merkitykselliset seikat, jotta voidaan varmistaa hallinnollisten seuraamusten tai muiden hallinnollisten toimenpiteiden yhdenmukainen soveltaminen unionissa, kun määritetään hallinnollisten seuraamusten tai muiden hallinnollisten toimenpiteiden tyyppiä ja näiden seuraamusten tasoa. Jäsenvaltiot voisivat säätää myös maturiteetin jatkamiseen liittyviä hallinnollisia toimenpiteitä jatkettavissa olevien maturiteettirakenteiden yhteydessä. Jos jäsenvaltiot säätävät tällaisista toimenpiteistä, kyseisillä toimenpiteillä voitaisiin mahdollistaa se, että toimivaltaiset viranomaiset mitätöivät maturiteetin jatkamisen, ja vahvistaa edellytykset tällaiselle mitätöinnille, jolla voidaan puuttua tilanteeseen, jossa luottolaitos jatkaa maturiteettia kansallisen lainsäädännön mukaisten objektiivisten käynnistävien tekijöiden vastaisesti, tai varmistaa rahoitusvakaus ja sijoittajansuoja.

(34)

Jotta havaitaan mahdolliset rikkomiset, jotka kohdistuvat katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua ja markkinointia koskeviin vaatimuksiin, katettujen joukkolainojen julkista valvontaa suorittavilla toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava tarvittavat tutkintavaltuudet ja tehokkaat mekanismit, joilla kannustetaan ilmoittamaan mahdollisista tai tosiasiallisista rikkomisista. Nämä mekanismit eivät saisi rajoittaa sellaisten henkilöiden tai yhteisöjen puolustautumisoikeuksia, joihin näiden valtuuksien ja mekanismien käyttö vaikuttaa haitallisesti.

(35)

Katettujen joukkolainojen julkista valvontaa suorittavien toimivaltaisten viranomaisten olisi myös voitava määrätä hallinnollisia seuraamuksia ja toteuttaa muita hallinnollisia toimenpiteitä, jotta varmistettaisiin mahdollisimman laaja soveltamisala toimille rikkomisen jälkeen ja autettaisiin estämään uusia rikkomisia, riippumatta siitä, pidetäänkö kyseisiä toimenpiteitä kansallisessa lainsäädännössä hallinnollisina seuraamuksina vai muina hallinnollisina toimenpiteinä. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää seuraamuksista tässä direktiivissä säädettyjen seuraamusten lisäksi.

(36)

Katettuja joukkolainoja koskeville voimassa oleville kansallisille laeille on ominaista se, että katettuihin joukkolainoihin sovelletaan yksityiskohtaista kansallista sääntelyä ja katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua ja ohjelmia valvotaan sen varmistamiseksi, että katettujen joukkolainojen sijoittajien oikeudet turvataan aina. Tähän valvontaan kuuluu ohjelman ominaisuuksien, kattavuutta koskevien vaatimusten ja katepoolin laadun jatkuva seuranta. Sijoittajansuojan olennainen osatekijä on riittävä tiedottaminen sijoittajille katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskua koskevasta sääntelykehyksestä. Sen vuoksi on aiheellista varmistaa, että toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat säännöllisesti tietoja tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annetuista säännöksistä ja tavasta, jolla ne hoitavat katettujen joukkolainojen julkista valvontaa.

(37)

Katettujen joukkolainojen markkinoinnissa käytetään unionissa tällä hetkellä kansallisia nimiä ja merkkejä, joista osa on vakiintuneita ja osa ei. Sen vuoksi vaikuttaa asianmukaiselta sallia, että luottolaitokset, jotka laskevat liikkeeseen katettuja joukkolainoja unionissa, käyttävät erityistä merkkiä ”eurooppalainen katettu joukkolaina”, kun ne myyvät katettuja joukkolainoja sekä unionin että kolmansien maiden sijoittajille edellyttäen, että kyseiset katetut joukkolainat täyttävät tässä direktiivissä asetetut vaatimukset. Jos tällaiset katetut joukkolainat täyttävät myös asetuksen (EU) N:o 575/2013 129 artiklan vaatimukset, luottolaitosten olisi sallittava käyttää merkkiä ”eurooppalainen katettu joukkolaina (premium)”. Kyseinen merkki, josta käy ilmi, että erityiset lisävaatimukset ovat täyttyneet, mikä tarkoittaa, että joukkolainalla on vahvistettu ja hyvin ymmärretty laatu, voisi olla houkutteleva jopa niissä jäsenvaltioissa, joissa on vakiintuneet kansalliset merkit. Näiden kahden merkin, ”eurooppalainen katettu joukkolaina” ja ”eurooppalainen katettu joukkolaina (premium)”, tarkoituksena on tehdä sijoittajille helpommaksi arvioida katettujen joukkolainojen laatua ja siten tehdä tällaisista joukkolainoista houkuttelevampia sijoitusvälineitä sekä unionissa että sen ulkopuolella. Näiden kahden merkin käytön olisi kuitenkin oltava vapaaehtoista, ja jäsenvaltioilla pitäisi olla mahdollisuus säilyttää näiden kahden merkin rinnalla edelleen omat kansalliset nimityksensä ja merkintäjärjestelmänsä.

(38)

Jotta komissio voi arvioida tämän direktiivin soveltamista, sen olisi seurattava tiiviissä yhteistyössä EPV:n kanssa katettujen joukkolainojen kehitystä unionissa ja toimitettava Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus sijoittajansuojan tasosta ja katettujen joukkolainojen markkinoiden kehityksestä. Kertomuksessa olisi myös keskityttävä katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskun vakuutena olevien omaisuuserien kehittymiseen. Jatkettavissa olevan maturiteettirakenteen käyttö on lisääntynyt, joten komission olisi raportoitava Euroopan parlamentille ja neuvostolle myös toiminnasta ja riskeistä ja hyödyistä, jotka aiheutuvat sellaisten katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskusta, joilla on jatkettavissa oleva maturiteettirakenne.

(39)

Markkinatoimijat ja muut toimijat ovat ehdottaneet uutta rahoitusvälinelajia, jonka nimeksi tulee ”eurooppalainen vakuudellinen velkasitoumus” (European Secured Note, ESN), jonka katteena on julkisia saamisia tai kiinnelainoja riskipitoisempia omaisuuseriä, jotka eivät ole tämän direktiivin mukaisia katteeksi hyväksyttäviä omaisuuseriä. Komissio kuuli 3 päivänä lokakuuta 2017 EPV:tä sen arvioimiseksi, missä määrin ESN-sitoumukset voisivat hyödyntää EPV:n määrittämiä perinteisiä katettuja joukkolainoja koskevia ”parhaita käytäntöjä”, ESN-sitoumusten asianmukaisesta riskikohtelusta ja ESN-sitoumusten liikkeeseenlaskujen mahdollisesta vaikutuksesta pankkien taseiden sidonnaisuustasoihin. Vastauksena EPV antoi raportin 24 päivänä heinäkuuta 2018. Komissio julkaisi EPV:n raportin kanssa rinnakkaisen tutkimuksen 12 päivänä lokakuuta 2018. Komission tutkimuksessa ja EPV:n raportissa todettiin, että lisäarviointi oli tarpeen esimerkiksi sääntelykohtelun osalta. Komission olisi sen vuoksi jatkettava sen arvioimista, olisiko ESN-sitoumuksia koskeva lainsäädäntökehys asianmukainen, ja toimitettava kertomus havainnoistaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle, sekä esitettävä tarvittaessa lainsäädäntöehdotus.

(40)

Tällä hetkellä ei ole olemassa vastaavuusjärjestelmää, jolla unioni tunnustaisi kolmansissa maissa sijaitsevien luottolaitosten liikkeeseen laskemia katettuja joukkolainoja, lukuun ottamatta vakausvalvontaa, jossa joillekin kolmansien maiden joukkolainoille myönnetään tietyin edellytyksin likviditeettiä koskeva etuuskohtelu. Komission olisi sen vuoksi tiiviissä yhteistyössä EPV:n kanssa arvioitava kolmansien maiden katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskijoiden ja sijoittajien vastaavuutta koskevan järjestelmän käyttöönoton tarvetta ja asiaankuuluvuutta. Komission olisi viimeistään kahden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona jäsenvaltioiden on määrä soveltaa tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annettuja säännöksiä, toimitettava asiasta Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus sekä tarvittaessa lainsäädäntöehdotus.

(41)

Katettujen joukkolainojen sovittu maturiteetti on yleensä useita vuosia. Sen vuoksi on tarpeen sisällyttää siirtymätoimenpiteet sen varmistamiseksi, että muutokset eivät koske katettuja joukkolainoja, jotka on jo laskettu liikkeeseen ennen 8 päivää heinäkuuta 2022. Ennen kyseistä päivää liikkeeseen laskettujen katettujen joukkolainojen olisi sen vuoksi oltava edelleen direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdassa säädettyjen vaatimusten mukaisia, ja ne olisi vapautettava useimmista tässä direktiivissä säädetyistä uusista vaatimuksista. Tällaisiin katettuihin joukkolainoihin olisi voitava edelleen viitata katettuina joukkolainoina edellyttäen, että tämän direktiivin mukaisesti nimetyt toimivaltaiset viranomaiset valvovat sitä, että ne täyttävät direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdan vaatimukset, sellaisina kuin niitä sovelletaan näiden joukkolainojen myöntämispäivänä, sekä tämän direktiivin niihin sovellettavat vaatimukset. Valvonta ei saisi koskea tämän direktiivin niitä vaatimuksia, joista tällaiset katetut joukkolainat on vapautettu. Joissakin jäsenvaltioissa ISIN-koodit ovat avoinna pidemmän ajan, jolloin katettuja joukkolainoja voidaan laskea liikkeeseen jatkuvasti kyseistä koodia käyttäen (jatkuvasti toteutettavat liikkeeseenlaskut), tarkoituksena lisätä kyseisen katetun joukkolainan määrää (liikkeeseenlaskumäärä). Siirtymätoimenpiteiden olisi katettava ennen 8 päivää heinäkuuta 2022 avattuja ISIN-koodeja käyttäen käynnistetyt jatkuvasti toteutettavat liikkeeseenlaskut, kuitenkin soveltaen joitakin rajoituksia.

(42)

Sen seurauksena, että katetuille joukkolainoille säädetään yhdenmukainen kehys, olisi muutettava direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdassa olevaa katettujen joukkovelkakirjalainojen kuvausta. Direktiivissä 2014/59/EU määritellään katetut joukkovelkakirjalainat viittaamalla direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohtaan. Koska tätä määritelmää olisi muutettava, myös direktiiviä 2014/59/EU olisi muutettava. Jotta muutokset eivät vaikuttaisi katettuihin joukkolainoihin, jotka on laskettu liikkeeseen direktiivin 2009/65/EY 52 artiklan 4 kohdan mukaisesti ennen 8 päivää heinäkuuta 2022, kyseisiin katettuihin joukkolainoihin olisi edelleen viitattava katettuina joukkolainoina niiden erääntymiseen asti. Direktiivejä 2009/65/EY ja 2014/59/EU olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti.

(43)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman (14) mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, josta käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna.

(44)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta eli yhteisen kehyksen vahvistamista katetuille joukkolainoille sen varmistamiseksi, että katettujen joukkolainojen rakenteelliset ominaisuudet koko unionissa vastaavat alhaisempaa riskiprofiilia, joka oikeuttaa unionin etuuskohtelun, vaan se voidaan unionin katettujen joukkolainojen markkinoiden kehittämisen ja unionissa tehtävien rajat ylittävien sijoitusten tukemisen tarpeen vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(45)

Euroopan keskuspankkia on kuultu, ja se antoi lausuntonsa 22 päivänä elokuuta 2018.

(46)

Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (15) 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ja hän antoi lausunnon 12 päivänä lokakuuta 2018.

(47)

Katettuja joukkolainoja liikkeeseen laskevat luottolaitokset käsittelevät merkittäviä määriä henkilötietoja. Tässä käsittelyssä olisi aina noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (16). Samoin EPV:n suorittama henkilötietojen käsittely, kun se tämän direktiivin mukaisesti ylläpitää keskustietokantaa kansallisten toimivaltaisten viranomaisten sille ilmoittamista hallinnollisista seuraamuksista ja muista hallinnollisista toimenpiteistä, olisi toteutettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (17) mukaisesti,

(1)

Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/892 (2) 39 artiklassa säädetään, että asetuksen (EU) N:o 1308/2013 182 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu lisätuontitulli voidaan kantaa mainitun täytäntöönpanoasetuksen liitteessä VII luetelluista tuotteista siinä lueteltuina ajanjaksoina. Kyseinen lisätuontitulli on kannettava, jos minkä tahansa vapaaseen liikkeeseen luovutetun kyseisessä liitteessä luetellun tuotteen määrä millä tahansa samassa liitteessä mainitulla soveltamisjaksolla ylittää kyseisen tuotteen vuotuisen käynnistysmäärän. Lisätuontitulleja ei oteta käyttöön, jos tuonti ei todennäköisesti häiritse unionin markkinoita tai jos vaikutukset eivät olisi oikeassa suhteessa asetettuun tavoitteiseen nähden.

(1)

Asetuksen (EU) N:o 1308/2013 182 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti käynnistysmäärät mahdollisten lisätuontitullien kantamiseksi tietyistä hedelmistä ja vihanneksista perustuvat edeltävien kolmen vuoden tuonti- ja kotimaan kulutusta koskeviin tietoihin. Tiettyjä hedelmiä ja vihanneksia koskevat käynnistysmäärät vuosiksi 2020 ja 2021 olisi vahvistettava jäsenvaltioiden vuosilta 2016, 2017 ja 2018 ilmoittamien tietojen pohjalta.

(2)

Koska täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2017/892 liitteessä VII säädetty lisätuontitullien mahdollinen soveltamisjakso alkaa useiden tuotteiden osalta 1 päivänä tammikuuta, tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2020, minkä vuoksi sen olisi tultava voimaan mahdollisimman pian,

(1)

Useat jäsenvaltiot ovat toimittaneet komissiolle ja muille jäsenvaltioille asetuksen (EY) N:o 834/2007 16 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti tiettyjä aineita koskevat asiakirja-aineistot kyseisten aineiden hyväksymiseksi ja sisällyttämiseksi asetuksen (EY) N:o 889/2008 (2) liitteisiin I, II, VI ja VIII. Luonnonmukaista tuotantoa koskevaa teknistä neuvontaa antava asiantuntijaryhmä (EGTOP) ja komissio ovat tutkineet nämä asiakirja-aineistot.

(2)

EGTOP totesi lannoitteita koskevissa suosituksissaan (3) muun muassa, että aineet ”biohiili”, ”nilviäisjätteet ja munankuoret” ja ”humushappo ja fulvohappo” ovat luonnonmukaisen tuotannon tavoitteiden ja periaatteiden mukaisia. Kyseiset aineet olisi sen vuoksi sisällytettävä asetuksen (EY) N:o 889/2008 liitteeseen I. Lisäksi EGTOP suositteli mainitussa liitteessä esitetyn ”kalsiumkarbonaatin” määritelmän selkeyttämistä.

(3)

Kasvinsuojeluaineita koskevissa suosituksissaan (4) EGTOP totesi muun muassa, että aineet ”maltodekstriini”, ”vetyperoksidi”, ”terpeenit” (eugenoli, geranioli ja tymoli), ”natriumkloridi”, ”serevisani” ja muista kasveista kuin Chrysanthemum cinerariaefolium -kasvista saadut pyretriinit ovat luonnonmukaisen tuotannon tavoitteiden ja periaatteiden mukaisia. Kyseiset aineet olisi sen vuoksi sisällytettävä asetuksen (EY) N:o 889/2008 liitteeseen II. Lisäksi EGTOP esitti kyseisen liitteen rakennetta koskevia suosituksia.

(4)

Rehuja koskevissa suosituksissaan (5) EGTOP totesi muun muassa, että aineet ”guarkumi” rehun lisäaineena, ”kastanjauute” sensorisena lisäaineena ja ”vedetön betaiini”, ainoastaan kun se on luonnosta peräisin tai luonnonmukaista ja kun sitä käytetään yksimahaisten eläinten rehussa, ovat luonnonmukaisen tuotannon tavoitteiden ja periaatteiden mukaisia. Kyseiset aineet olisi sen vuoksi sisällytettävä asetuksen (EY) N:o 889/2008 liitteeseen VI. Kyseisessä liitteessä olevat viittaukset joihinkin säilörehun valmistuksessa käytettäviin lisäaineisiin ovat epäselviä, ja sekaannuksen välttämiseksi niitä on selkiytettävä.

(5)

Elintarvikkeita koskevissa suosituksissaan (6) EGTOP totesi muun muassa, että aineet ”glyseroli” geelikapseleiden kosteudensäilyttäjänä ja tablettien päällysteenä, ”bentoniitti” valmistuksen apuaineena, ”L(+)-maitohappo ja natriumhydroksidi” kasviproteiinien uuttamisessa käytettävänä valmistuksen apuaineena ja ”tarakumijauhe” sakeuttamisaineena ja ”humalauute ja mäntyhartsiuute” sokerintuotannossa ovat luonnonmukaisen tuotannon tavoitteiden ja periaatteiden mukaisia. Kyseiset aineet olisi sen vuoksi sisällytettävä asetuksen (EY) N:o 889/2008 liitteeseen VIII. Lisäksi EGTOP suositteli, että tarakumijauheen, lesitiinien, glyserolin, johanneksenleipäpuujauheen, gellaanikumin, arabikumin, guarkumin ja karnaubavahan vaaditaan olevan luonnonmukaisesti tuotettuja. Jotta toimijoilla olisi riittävästi aikaa mukautua tähän uuteen vaatimukseen, niille olisi annettava kolmen vuoden siirtymäaika.

(6)

Eräät asetuksen (EY) N:o 889/2008 liitteessä VIII a olevat viittaukset lisäaineiden nimiin ovat epätarkkoja, ja sekaannuksen välttämiseksi niitä on selkeytettävä.

(7)

Sen vuoksi asetusta (EY) N:o 889/2008 olisi muutettava.

(8)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat luonnonmukaisen tuotannon komitean lausunnon mukaiset,