ISSN 1977-0812

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 207

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

61. vuosikerta
16. elokuu 2018


Sisältö

 

II   Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

Sivu

 

 

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

 

*

Ilmoitus Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Irakin tasavallan kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen voimaantulosta

1

 

 

ASETUKSET

 

*

Komission asetus (EU) 2018/1142, annettu 14 päivänä elokuuta 2018, asetuksen (EU) N:o 1321/2014 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaluokkien käyttöönotosta, ulkoisilta tavarantoimittajilta peräisin olevien komponenttien hyväksymismenettelyn muuttamisesta ja huoltohenkilöstön koulutusorganisaation oikeuksien muuttamisesta ( 1 )

2

 

 

PÄÄTÖKSET

 

*

Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2018/1143, annettu 10 päivänä elokuuta 2018, päätösten 92/260/ETY ja 93/197/ETY muuttamisesta hevoseläinten virusarteriitin testauksen osalta (tiedoksiannettu numerolla C(2018) 5071)  ( 1 )

58

 

 

KANSAINVÄLISILLÄ SOPIMUKSILLA PERUSTETTUJEN ELINTEN ANTAMAT SÄÄDÖKSET

 

*

Itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisellä talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla väliaikaisella sopimuksella perustetun talouskumppanuussopimuskomitean päätös N:o 1/2017, annettu 3 päivänä lokakuuta 2017, Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisestä sekä Euroopan unioniin assosioituneiden maiden ja alueiden luetteloon tehtävistä muutoksista [2018/1144]

65

 


 

(1)   ETA:n kannalta merkityksellinen teksti.

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.


II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

16.8.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 207/1


Ilmoitus Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Irakin tasavallan kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen voimaantulosta

Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Irakin tasavallan kumppanuus- ja yhteistyösopimus (1) tuli voimaan 1. elokuuta 2018, koska yhteistyösopimuksen 116 artiklan 1 kohdan mukainen menettely saatettiin päätökseen 20. heinäkuuta 2018.


(1)  EUVL L 204, 31.7.2012, s. 20


ASETUKSET

16.8.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 207/2


KOMISSION ASETUS (EU) 2018/1142,

annettu 14 päivänä elokuuta 2018,

asetuksen (EU) N:o 1321/2014 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tiettyjen ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaluokkien käyttöönotosta, ulkoisilta tavarantoimittajilta peräisin olevien komponenttien hyväksymismenettelyn muuttamisesta ja huoltohenkilöstön koulutusorganisaation oikeuksien muuttamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta sekä neuvoston direktiivin 91/670/ETY, asetuksen (EY) N:o 1592/2002 ja direktiivin 2004/36/EY kumoamisesta 20 päivänä helmikuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 (1) ja erityisesti sen 5 artiklan 5 kohdan ja 6 artiklan 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Komission asetuksessa (EU) N:o 1321/2014 (2) vahvistetaan ilma-alusten sekä ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden jatkuvan lentokelpoisuuden ylläpitoa ja näihin tehtäviin osallistuvien organisaatioiden ja henkilöstön hyväksymistä koskevat täytäntöönpanosäännöt.

(2)

Ilmailun turvallisuuden korkean ja yhdenmukaisen tason säilyttämiseksi tarvitaan unionin tasolla vahvistettu järjestelmä ELA1-lentokoneiden sekä muiden ilma-alusten kuin lentokoneiden ja helikoptereiden huoltoon osallistuvan valtuutetun huoltohenkilöstön lupakirjojen myöntämistä varten. Tällaisen järjestelmän olisi oltava yksinkertainen ja oikeasuhteinen. Sen vuoksi nyt olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet tällaisen järjestelmän perustamiseksi.

(3)

Muiden kuin vaativien ilma-alusten ryhmään kuuluvien ilma-alusten avioniikka- ja sähköjärjestelmien huoltoon osallistuvan valtuutetun henkilöstön lupakirjaa koskevat vaatimukset eivät ole oikeassa suhteessa kyseisten ilma-alusten alhaisempaan vaatimustasoon, erityisesti koska suuri osa perustietovaatimuksista koskee vain vaativia ilma-aluksia. Sen vuoksi olisi otettava käyttöön uusi lupakirja tällaista henkilöstöä varten. Uutta lupakirjaa koskevilla vaatimuksilla olisi varmistettava, ettei turvallisuuden taso heikkene verrattuna käytössä olevalla lupakirjalla saavutettuun turvallisuuden tasoon. Uuden lupakirjan myötä sellaisten turvallisuusriskien odotetaan pienenevän, joita saattaisi aiheutua sen seurauksena, ettei kyseessä oleviin huoltotehtäviin ole käytettävissä tarpeeksi riittävän pätevää lupakirjalla valtuutettua henkilöstöä.

(4)

On yleistä, että huollon yhteydessä työntekijät ja organisaatiot käyttävät kolmansien osapuolten toimittamia komponentteja, osia tai materiaaleja. On tarpeen lieventää tällaisten komponenttien, osien tai materiaalien hyväksyntään liittyviä riskejä ja erityisesti varmistaa, että asianomaiset työntekijät ja organisaatiot toteuttavat tarvittavat toimenpiteet komponenttien asianmukaisen hyväksynnän, luokittelun ja erottelun varmistamiseksi.

(5)

Euroopan lentoturvallisuusvirastolle, jäljempänä ’virasto’, on raportoitu merkittävästä määrästä petoksia, joissa on ollut kyse asetuksen (EU) N:o 1321/2014 mukaisesti vahvistettujen koevaatimusten tahallisista laiminlyönneistä. Nämä tapaukset ovat liittyneet hyväksyttyjen huoltohenkilöstön koulutusorganisaatioiden sellaisilla opiskelijoilla teettämiin perustietokokeisiin, jotka eivät olleet käyneet peruskurssia. Tilanne on johtanut turvallisuuteen liittyviin merkittäviin huolenaiheisiin erityisesti siksi, että on olemassa vaara, että lupakirjan haltijat luovuttavat ilma-aluksia käyttöön huollon jälkeen ilman, että heillä olisi vaadittavat perustiedot. Nyt olisi ryhdyttävä toimiin näiden turvallisuuteen liittyvien huolenaiheiden käsittelemiseksi.

(6)

Asetuksen (EU) N:o 1321/2014 nojalla niin kaupallisessa kuin ei-kaupallisessa lentotoiminnassa käytettävien vaativien moottorikäyttöisten ilma-alusten käyttäjien on varmistettava, että jatkuvaan lentokelpoisuuteen liittyvät tehtävät suorittaa hyväksytty jatkuvan lentokelpoisuuden hallintaorganisaatio ja että ilma-alusten ja niihin asennettavien komponenttien huollon suorittaa hyväksytty huolto-organisaatio. Tietyissä tapauksissa, kuten kevyempien kaksimoottoristen potkuriturbiinilentokoneiden muun kuin kaupallisen lentotoiminnan osalta, vaatimusten noudattamisesta tällaisille käyttäjille aiheutuva työtaakka on suhteeton siihen nähden, kuinka paljon vaatimusten noudattaminen edistää niiden toiminnan turvallisuutta. Sen vuoksi näissä tapauksissa sovellettavia vaatimuksia olisi mukautettava. vaatimusten noudattamisen epäsuhteisuus, vaatimusten mukauttamiseen tarvittava aika ja se, ettei vaatimuksia sovellettaisi näissä tapauksissa ennen kuin ne on mukautettu, ei arvioiden mukaan aiheuta merkittäviä riskejä ilmailun turvallisuudelle, ja sen vuoksi kyseisten vaatimusten soveltaminen olisi keskeytettävä toistaiseksi ja niitä olisi sovellettava vasta asianmukaisesta myöhäisemmästä ajankohdasta alkaen.

(7)

Yksityiskohtaiset säännöt asetuksen (EU) N:o 1321/2014 liitteen III lisäyksen VI käytöstä poistettiin erehdyksessä, kun asetusta (EU) N:o 1321/2014 muutettiin asetuksella (EU) 2015/1536 (3). Tämä virhe olisi oikaistava.

(8)

Asetuksen (EU) N:o 1321/2014 liitteessä Va on myös havaittu eräitä virheellisiä sanamuotoja, jotka ovat johtaneet vaikeuksiin asetuksen täytäntöönpanossa. Nämä virheet olisi oikaistava.

(9)

On tarpeen antaa kaikille asianomaisille osapuolille riittävästi aikaa sopeutua muutettuun sääntelykehykseen, joka on seurausta tässä asetuksessa säädetyistä toimenpiteistä. Sen vuoksi toimenpiteiden soveltaminen olisi aloitettava kuuden kuukauden kuluttua asetuksen voimaantulosta. Ottaen huomioon tiettyjen toimenpiteiden tarkoitus ja se, ettei niihin mukautuminen vaadi asianomaisilta osapuolilta erityisiä ponnistuksia, niitä olisi sovellettava viipymättä. Eräät muut toimenpiteet vaativat enemmän mukautumista, ja sen vuoksi niitä olisi kuitenkin sovellettava vasta asianmukaisesta myöhäisemmästä ajankohdasta, koska niihin liittyy siirtyminen pääasiassa kansallisen lainsäädännön mukaisesta sääntelystä tässä asetuksessa säädettyyn unionin lainsäädännön mukaiseen muutettuun sääntelykehykseen.

(10)

Sen vuoksi asetusta (EU) N:o 1321/2014 olisi muutettava.

(11)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat viraston asetuksen (EY) N:o 216/2008 19 artiklan 1 kohdan mukaisesti antamien lausuntojen mukaiset.

(12)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EY) 216/2008 65 artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetus (EU) N:o 1321/2014 seuraavasti:

1)

Korvataan 5 artiklan 6 kohta seuraavasti:

”6.   Siihen asti, kun komponenttien huoltotodisteita antamaan valtuutettua huoltohenkilöstöä koskevat erityisvaatimukset lisätään tähän asetukseen, jatketaan asianomaisessa jäsenvaltiossa voimassa olevien kansallisen lainsäädännön vaatimusten soveltamista, lukuun ottamatta unionin ulkopuolella sijaitsevia huolto-organisaatioita, joiden osalta vaatimukset hyväksyy virasto.”

2)

Muutetaan 8 artikla seuraavasti:

a)

Poistetaan 2 kohdan b alakohta.

b)

Poistetaan 5 kohta.

c)

Lisätään 7 kohta seuraavasti:

”7.   Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, useilla potkuriturbiinimoottoreilla varustettujen lentokoneiden, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 5 700 kilogrammaa ja joita ei käytetä kaupallisessa ilmakuljetustoiminnassa, osalta liitteessä I (M osa) olevaa M.A.201 kohdan g alakohdan 2 ja 3 alakohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2025.”

3)

Muutetaan liite I (M osa) tämän asetuksen liitteen I mukaisesti.

4)

Muutetaan liite II (145 osa) tämän asetuksen liitteen II mukaisesti.

5)

Muutetaan liite III (66 osa) tämän asetuksen liitteen III mukaisesti.

6)

Muutetaan liite IV (147 osa) tämän asetuksen liitteen IV mukaisesti.

7)

Muutetaan liite Va (T osa) tämän asetuksen liitteen V mukaisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 5 päivästä maaliskuuta 2019.

Tästä poiketen

1)

1 artiklan 2 kohdan c alakohtaa, 1 artiklan 7 kohtaa ja liitteessä IV olevaa 1 kohtaa sovelletaan 5 päivästä syyskuuta 2018;

2)

ELA1-lentokoneiden, joita ei käytetä kaupalliseen ilmakuljetustoimintaan, ja muiden ilma-alusten kuin lentokoneiden ja helikoptereiden huollon osalta

a)

vaatimusta, jonka mukaan toimivaltainen viranomainen myöntää ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjat liitteen III (66 osa) mukaisesti uusina tai muunnettuina siten kuin kyseisessä liitteessä olevassa 66.A.70 kohdassa säädetään, sovelletaan 1 päivästä lokakuuta 2019;

b)

vaatimusta, jonka mukaan liitteessä I (M osa) olevassa M.A.606 kohdan g alakohdassa, M.A.801 kohdan b alakohdan 2 alakohdassa ja liitteessä II (145 osa) olevan 145.A.30 kohdan g ja h alakohdassa tarkoitetulla valtuutetulla huoltohenkilöstöllä on oltava liitteen III (66 osa) mukainen pätevyys, sovelletaan 1 päivästä lokakuuta 2020.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 14 päivänä elokuuta 2018.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Jean-Claude JUNCKER


(1)  EUVL L 79, 19.3.2008, s. 1.

(2)  Komission asetus (EU) N:o 1321/2014, annettu 26 päivänä marraskuuta 2014, ilma-alusten sekä ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden jatkuvan lentokelpoisuuden ylläpidosta ja näihin tehtäviin osallistuvien organisaatioiden ja henkilöstön hyväksymisestä (EUVL L 362, 17.12.2014, s. 1).

(3)  Komission asetus (EU) 2015/1536, annettu 16 päivänä syyskuuta 2015, asetuksen (EU) N:o 1321/2014 muuttamisesta jatkuvaa lentokelpoisuutta koskevien sääntöjen asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaiseksi saattamisen, kriittisten huoltotöiden ja ilma-aluksen jatkuvan lentokelpoisuuden valvonnan osalta (EUVL L 241, 17.9.2015, s. 16).


LIITE I

Muutetaan liite I seuraavasti:

(1)

Muutetaan sisällysluettelo seuraavasti:

(a)

Korvataan M.A.501 kohta seuraavasti:

”M.A.501

Luokittelu ja asennus

(b)

Korvataan M.A.504 kohta seuraavasti:

”M.A.504

Komponenttien erottelu

(2)

Korvataan M.A.501 kohta seuraavasti:

”M.A.501   Luokittelu ja asennus

a)

Kaikki komponentit on luokiteltava seuraaviin luokkiin:

(1)

Komponentit, joiden kunto on tyydyttävä ja jotka on luovutettu käyttöön EASA 1 -lomaketta tai vastaavaa käyttäen ja merkitty asetuksen (EU) N:o 748/2012 liitteessä I (21 osa) olevan Q alaluvun mukaisesti, ellei asetuksen (EU) N:o 748/2012 liitteessä I (21 osa) tai tässä liitteessä (M osa) toisin mainita.

(2)

Käyttökelvottomat komponentit, jotka huolletaan tämän asetuksen määräysten mukaisesti.

(3)

Komponentit, jotka on luokiteltu korjauskelvottomiksi, koska ne ovat ylittäneet niille asetetun maksimikäyttöiän tai niissä on vikoja, joita ei voida korjata.

(4)

Ilma-aluksen, moottorin, potkurin tai muun komponentin vakio-osat, jotka on määritetty huoltotiedoissa ja joiden mukana on todiste siitä, että ne ovat vaatimusten mukaisia ja jäljitettävissä sovellettavaan standardiin.

(5)

Huollossa käytetyt materiaalit ja kulutustarvikkeet, mikäli organisaatio on vakuuttunut siitä, että materiaalit ja tarvikkeet täyttävät niitä koskevat edellytykset ja niiden alkuperä voidaan selvittää. Materiaalien ja tarvikkeiden mukana on toimitettava niitä koskevat asiakirjat, joista käy ilmi se, että ne ovat spesifikaation mukaisia, sekä valmistaja ja toimittaja.

b)

Ilma-alukseen tai sen komponentteihin saa asentaa vain sellaisia komponentteja, vakio-osia sekä materiaaleja ja tarvikkeita, joiden kunto on tyydyttävä ja jotka kuuluvat johonkin a kohdassa luetelluista luokista ja jotka on määritelty sovellettavissa huoltotiedoissa.”

(3)

Korvataan M.A.502 kohdan d alakohta seuraavasti:

”d)

Edellä a alakohdasta ja M.A.801(b)2 kohdasta poiketen M.A.801(b)2 kohdassa tarkoitettu valtuutettu huoltohenkilöstö saa huoltaa seuraavia osia ja komponentteja niitä koskevien huoltotietojen mukaisesti:

(1)

muihin kuin kaupallisiin ilmakuljetuksiin käytettävien ELA1-ilma-alusten asennettuna tai tilapäisesti irrotettuna olevien komponenttien muu kuin perushuolto;

(2)

muihin kuin kaupallisiin ilmakuljetuksiin käytettävien CS-VLA-, CS-22- ja LSA-ilma-alusten asennettuna tai tilapäisesti irrotettuna olevien moottorien ja potkureiden perushuolto.

Edellä d alakohdan mukaisesti tehty komponenttien huolto ei ole peruste EASA 1 -lomakkeen myöntämiselle, ja siinä on noudatettava M.A.801 kohdassa määrättyjä ilma-aluksen huoltotodisteen antamista koskevia vaatimuksia.”

(4)

Korvataan M.A.504 kohta seuraavasti:

”M.A.504   Komponenttien erottelu

a)

Käyttökelvottomat ja korjauskelvottomat komponentit on eroteltava käyttökelpoisista komponenteista, vakio-osista sekä materiaaleista ja tarvikkeista.

b)

Korjauskelvottomia komponentteja ei saa päästää uudelleen varaosajärjestelmään, ellei sertifioitua maksimikäyttöikää ole pidennetty tai ellei korjausratkaisua ole hyväksytty asetuksen (EU) N:o 748/2012 mukaisesti.”

(5)

Korvataan M.A.606 kohdan g alakohta seuraavasti:

”g)

Huolto-organisaatiolla on oltava riittävästi valtuutettua huoltohenkilöstöä antamaan ilma-alusten ja komponenttien huoltotodisteita, joihin viitataan M.A.612 ja M.A.613 kohdassa. Henkilöstön on täytettävä seuraavat vaatimukset:

1.

ilma-alusten osalta liite III (66 osa);

2.

komponenttien osalta tämän asetuksen 5 artiklan 6 kohta.”

(6)

Korvataan M.A.608 kohdan c alakohta seuraavasti:

”c)

Organisaation on tutkittava, luokiteltava ja eroteltava asianmukaisesti kaikki sen haltuun tulevat komponentit, vakio-osat sekä materiaalit ja tarvikkeet.”

(7)

Korvataan lisäyksessä VII oleva ensimmäinen virke seuraavasti:

”Vaativia huoltotöitä, joita tarkoitetaan M.A.801(b)2 kohdassa ja M.A.801(c) kohdassa, ovat seuraavat:”


LIITE II

Muutetaan liite II seuraavasti:

(1)

Muutetaan sisällysluettelo seuraavasti:

(a)

Korvataan 145.A.40 kohta seuraavasti:

”145.A.40    Varusteet ja työkalut

(b)

Korvataan 145.A.42 kohta seuraavasti:

”145.A.42    Komponentit

(2)

Korvataan 145.A.30 kohdan f, g, h ja i alakohta seuraavasti:

”f)

Organisaation on varmistettava, että henkilöstöllä, joka suorittaa tai valvoo ilma-aluksen rakenteiden tai komponenttien taikka molempien jatkuvan lentokelpoisuuden ylläpitoon vaadittavia ainetta rikkomattomia kokeita, on asianmukainen pätevyys kyseisen ainetta rikkomattoman koemenetelmän käyttöön eurooppalaisen standardin tai vastaavan, lentoturvallisuusviraston hyväksymän standardin mukaisesti. Muita erikoistehtäviä suorittavalla henkilöstöllä on oltava asianmukainen pätevyys virallisesti hyväksyttyjen standardien mukaisesti. Tämän kohdan määräyksistä huolimatta g alakohdassa ja h alakohdan 1 ja 2 alakohdassa tarkoitettu henkilöstö, jolla on luokan B1, B3 tai L mukainen pätevyys liitteen III (66 osa) mukaisesti, saa suorittaa ja/tai valvoa värikontrastiin perustuvia tunkeumaväritarkastuksia.

g)

Ellei j alakohdasta muuta johdu, ilma-aluksien huolto-organisaatiolla on ilma-alusten linjahuollon osalta oltava valtuutettu huoltohenkilöstö, jolla on asianmukainen kelpuutus kyseisiin ilma-aluksiin ja jotka on hyväksytty luokkiin B1, B2, B2L, B3 ja L liitteen III (66 osa) ja 145.A.35 kohdan mukaisesti.

Lisäksi tällaiset organisaatiot saavat käyttää vähäisiin huolto-ohjelman mukaisiin linjahuollon tehtäviin ja yksinkertaisiin vikojen korjauksiin tehtäviinsä asianmukaisesti koulutettua valtuutettua huoltohenkilöstöä, jolla on 66.A.20(a)(1) ja 66.A.20(a)(3)(ii) kohdassa esitetyt oikeudet ja jotka on hyväksytty liitteen III (66 osa) ja 145.A.35 kohdan mukaisesti. Tällaisen valtuutetun huoltohenkilöstön saatavuus ei poista tarvetta pitää tarpeen mukaan palveluksessa luokan B1, B2, B2L, B3 ja L valtuutettua huoltohenkilöstöä.

h)

Ilma-aluksia huoltavalla organisaatiolla on j alakohdassa mainittuja tilanteita lukuun ottamatta oltava

1.

valtuutettu huoltohenkilöstö, jolla on asianmukainen kelpuutus kyseistä ilma-alustyyppiä varten ja jonka liitteen III (66 osa) ja 145.A.35 kohdan mukainen luokitus on C, kun tehdään korjaamohuoltoa vaativille moottorikäyttöisille ilma-aluksille. Lisäksi organisaatiossa on oltava luokan C valtuutetun huoltohenkilöstön tukena riittävä määrä ilma-aluksen tyyppiä varten hyväksyttyä henkilöstöä, jonka liitteen III (66 osan) ja 145.A.35 kohdan mukainen luokitus on tapauksen mukaan B1 tai B2.

i)

Luokkien B1 ja B2 tukihenkilöstön tehtävänä on varmistaa, että kaikki tarvittavat tehtävät tai tarkastukset on suoritettu vaatimusten mukaisesti, ennen kuin luokan C valtuutettu huoltohenkilöstö antaa huoltotodisteen.

ii)

Organisaation on pidettävä luokkiin B1 ja B2 kuuluvasta tukihenkilöstöstä henkilörekisteriä.

iii)

Luokkaan C kuuluvan valtuutetun huoltohenkilöstön on varmistettava, että i alakohdan vaatimukset on täytetty ja kaikki asiakkaan vaatimat työt on tehty kyseiseen korjaamohuoltoon kuuluvan tarkastus- tai työjakson aikana, ja tämän lisäksi arvioitava mahdollisesti tekemättä jääneiden töiden vaikutus ja joko vaadittava töiden suorittamista tai sovittava käyttäjän kanssa tällaisen työn siirtämisestä toiseen määritettyyn tarkastukseen tai ajankohtaan.

2.

jokin seuraavista, kun tehdään korjaamohuoltoa muille kuin vaativille moottorikäyttöisille ilma-aluksille:

i)

valtuutettu huoltohenkilöstö, jolla on asianmukainen kelpuutus kyseistä ilma-alusta varten ja jonka liitteen III (66 osa) ja 145.A.35 kohdan mukainen luokitus on B1, B2, B2L, B3 tai L;

ii)

valtuutettu huoltohenkilöstö, jolla on asianmukainen kelpuutus kyseistä ilma-alusta varten, jonka luokitus on C ja jota avustaa 145.A.35(a)(i) kohdan mukainen tukihenkilöstö.

i)

Komponenttien valtuutetun huoltohenkilöstön on täytettävä 5 artiklan 6 kohdan ja 145.A.35 kohdan vaatimukset.”

(3)

Korvataan 145.A.35 kohdan a ja b alakohta seuraavasti:

”a)

145.A.30 kohdan g ja h alakohdan vaatimusten lisäksi organisaation on varmistettava, että valtuutetulla huoltohenkilöstöllä ja tukihenkilöstöllä on riittävät tiedot huollettavasta ilma-aluksesta tai komponenteista tai molemmista sekä niihin liittyvistä organisaation menettelyistä. Valtuutetun huoltohenkilöstön osalta vaatimuksen on täytyttävä ennen huoltotodisteen antamisvaltuutuksen antamista tai uusimista.

1.

’Tukihenkilöstöllä’ tarkoitetaan henkilöitä, joilla on liitteen III (66 osa) mukainen luokkien B1, B2, B2L, B3 ja/tai L ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirja asianmukaisine ilma-aluskelpuutuksineen ja jotka työskentelevät korjaamohuoltoympäristössä mutta joilla ei välttämättä ole oikeutta antaa huoltotodisteita.

2.

’Ilma-aluksilla ja/tai niiden komponenteilla, joita asia koskee’ tarkoitetaan niitä ilma-aluksia tai komponentteja, jotka on määritelty kyseisessä huoltotodisteen antamisvaltuutuksessa.

3.

’Huoltotodisteen antamisvaltuutuksella’ tarkoitetaan organisaation valtuutetulle huoltohenkilöstölle antamaa valtuutusta, jossa vahvistetaan, että kyseinen henkilöstö saa allekirjoittaa huoltotodisteita hyväksytyn huolto-organisaation puolesta valtuutuksessa mainituin rajoituksin.

b)

145.A.30(j) ja 66.A.20(a)3(ii) kohdassa lueteltuja tapauksia lukuun ottamatta organisaatio saa antaa valtuutetulle huoltohenkilöstölle valtuutuksen vain ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjassa lueteltua tiettyä luokkaa tai alaryhmää sekä, luokan A lupakirjoja lukuun ottamatta, mahdollista tyyppikelpuutusta varten liitteessä III (66 osa) vaaditulla tavalla edellyttäen kuitenkin, että lupakirja on voimassa huoltotodisteen antamisvaltuutuksen koko voimassaoloajan ja että valtuutettu huoltohenkilöstö täyttää liitteen III (66 osa) vaatimukset.”

(4)

Muutetaan 145.A.40 kohta seuraavasti:

(a)

Korvataan otsikko seuraavasti:

”145.A.40    Varusteet ja työkalut

(b)

Korvataan a alakohta seuraavasti:

”a)

Organisaatiolla on oltava saatavillaan hyväksynnän mukaisen työn tekemiseen tarvittavat varusteet ja työkalut ja sen on käytettävä niitä.

i)

Jos valmistaja edellyttää tiettyä työkalua tai varustetta, on sitä käytettävä, ellei toimivaltaisten viranomaisten kanssa ole huolto-organisaation käsikirjassa esitetyllä tavalla sovittu vaihtoehtoisten työkalujen ja varusteiden käytöstä.

ii)

Työkalujen ja varusteiden on oltava pysyvästi käytettävissä, paitsi jos jotain työkalua tai varustetta tarvitaan niin harvoin, ettei sen tarvitse olla pysyvästi käytettävissä. Tällaiset tilanteet määritellään yksilöidysti käsikirjamenettelyssä.

iii)

Korjaamohuoltoihin hyväksytyllä organisaatiolla on oltava riittävät varusteet ilma-alusten tarkastuskohteisiin pääsemiseksi sekä tarkastustasanteet ja telakointivälineet, joiden avulla ilma-alus voidaan tarkastaa asianmukaisesti.”

(5)

Korvataan 145.A.42 kohta seuraavasti:

”145.A.42   Komponentit

”a)

Komponenttien luokittelu. Kaikki komponentit on luokiteltava seuraaviin luokkiin:

i)

Komponentit, joiden kunto on tyydyttävä ja jotka on luovutettu käyttöön EASA 1 -lomaketta tai vastaavaa käyttäen ja merkitty asetuksen (EU) N:o 748/2012 liitteessä I (21 osa) olevan Q alaluvun mukaisesti, ellei asetuksen (EU) N:o 748/2012 liitteessä I (21 osa) tai tässä liitteessä II (145 osa) toisin mainita.

ii)

Käyttökelvottomat komponentit, jotka huolletaan tämän asetuksen säännösten mukaisesti.

iii)

Komponentit, jotka on luokiteltu korjauskelvottomiksi, koska ne ovat ylittäneet niille asetetun maksimikäyttöiän tai niissä on vikoja, joita ei voida korjata.

iv)

Ilma-aluksen, moottorin, potkurin tai muun komponentin vakio-osat, jotka on määritetty huoltotiedoissa ja joiden mukana on todiste siitä, että ne ovat vaatimusten mukaisia ja jäljitettävissä sovellettavaan standardiin.

v)

Huollossa käytetyt materiaalit ja kulutustarvikkeet, mikäli organisaatio on vakuuttunut siitä, että materiaalit ja tarvikkeet täyttävät niitä koskevat edellytykset ja niiden alkuperä voidaan selvittää. Kaikkien materiaalien ja tarvikkeiden mukana on toimitettava niitä koskevat asiakirjat, joista käy ilmi se, että ne ovat spesifikaation mukaisia, sekä valmistaja ja toimittaja.

b)

Asennettavat komponentit, vakio-osat sekä materiaalit ja tarvikkeet

i)

Organisaation on vahvistettava menettelyt asennettavien komponenttien, vakio-osien sekä materiaalien ja tarvikkeiden hyväksyntää varten, jotta voidaan varmistaa, että komponenttien, vakio-osien sekä materiaalien ja tarvikkeiden kunto on tyydyttävä ja ne täyttävät a alakohdan sovellettavat vaatimukset.

ii)

Organisaation on vahvistettava menettelyt sen varmistamiseksi, että ilma-alukseen ja sen komponentteihin asennetaan vain sellaisia komponentteja, vakio-osia sekä materiaaleja ja tarvikkeita, joiden kunto on tyydyttävä ja jotka täyttävät a alakohdan sovellettavat vaatimukset ja jotka on määritelty sovellettavissa huoltotiedoissa.

iii)

Organisaatio saa valmistaa rajoitetusti tiettyjä osia, joita käytetään sen omassa toimipaikassa tehtäviin, käynnissä oleviin töihin, mikäli tätä koskevat menettelyt on määritelty käsikirjassa.

iv)

Asetuksen (EU) N:o 748/2012 liitteessä I (21 osa) olevassa 21A.307 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja komponentteja saa asentaa ainoastaan, jos ilma-aluksen omistaja katsoo, että ne voidaan asentaa hänen ilma-alukseensa.

c)

Komponenttien erottelu

i)

Käyttökelvottomat ja korjauskelvottomat komponentit on eroteltava käyttökelpoisista komponenteista, vakio-osista sekä materiaaleista ja tarvikkeista.

ii)

Korjauskelvottomia komponentteja ei saa päästää uudelleen varaosajärjestelmään, ellei sertifioitua maksimikäyttöikää ole pidennetty tai ellei korjausratkaisua ole hyväksytty asetuksen (EU) N:o 748/2012 mukaisesti.”


LIITE III

Muutetaan liite III seuraavasti:

(1)

Lisätään sisällysluetteloon viittaukset lisäyksiin VII ja VIII seuraavasti:

”Lisäys VII — Luokan L ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaa koskevat perustietovaatimukset

Lisäys VIII — Kokeita koskevat perusvaatimukset luokan L ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjojen osalta”

(2)

Korvataan 66.A.3 kohta seuraavasti:

”66.A.3   Lupakirjaluokat ja niiden alaryhmät

Ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan luokat ja tarvittaessa alaryhmät ja järjestelmäkelpuutukset ovat seuraavat:

a)

Luokka A, joka on jaettu seuraaviin alaryhmiin:

A1 Turbiinimoottorilentokoneet

A2 Mäntämoottorilentokoneet

A3 Turbiinimoottorihelikopterit

A4 Mäntämoottorihelikopterit

b)

Luokka B1, joka on jaettu seuraaviin alaryhmiin:

B1.1 Turbiinimoottorilentokoneet

B1.2 Mäntämoottorilentokoneet

B1.3 Turbiinimoottorihelikopterit

B1.4 Mäntämoottorihelikopterit

c)

Luokka B2

Luokan B2 lupakirja kattaa kaikki ilma-alukset.

d)

Luokka B2L

B2L-lupakirja kattaa kaikki ilma-alukset lukuun ottamatta 66.A.5(1) kohdassa tarkoitettuja, ryhmään 1 kuuluvia ilma-aluksia, ja se on jaettu seuraaviin järjestelmäkelpuutuksiin:

yhteydenpito/suunnistus (com/nav),

mittarit,

automaattiohjaus,

valvonta,

rungon järjestelmät.

Luokan B2L lupakirja sisältää vähintään yhden järjestelmäkelpuutuksen.

e)

Luokka B3

Luokan B3 lupakirja kattaa paineistamattomat mäntämoottorilentokoneet, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 2 000 kg.

f)

Luokka L, joka on jaettu seuraaviin alaryhmiin:

L1C: komposiittirakenteiset purjelentokoneet,

L1: purjelentokoneet,

L2C: komposiittirakenteiset moottoripurjelentokoneet ja komposiittirakenteiset ELA1-lentokoneet,

L2: moottoripurjelentokoneet ja ELA1-lentokoneet,

L3H: kuumailmapallot,

L3G: kaasupallot,

L4H: kuumailmalaivat,

L4G: ELA2-kaasuilmalaivat,

L5: muut kaasuilmalaivat kuin ELA2-kaasuilmalaivat.

g)

Luokka C

Luokan C lupakirja kattaa lentokoneet ja helikopterit.”

(3)

Korvataan 66.A.5 kohta seuraavasti:

”66.A.5   Ilma-alusryhmät

Ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan kelpuutuksia varten ilma-alukset luokitellaan seuraaviin ryhmiin:

1)

Ryhmä 1: vaativat moottorikäyttöiset ilma-alukset; monimoottoriset helikopterit; lentokoneet, joiden suurin sallittu lentokorkeus on lentopinnan 290 yläpuolella; ilma-alukset, joissa on elektroninen ohjausjärjestelmä; muut kaasuilmalaivat kuin ELA2-kaasuilmalaivat ja muut ilma-alukset, joihin vaaditaan ilma-alustyyppikelpuutus, jos virasto niin määrittelee.

Virasto voi päättää luokitella ensimmäisen alakohdan ehdot täyttävän ilma-aluksen tarvittaessa ryhmään 2, ryhmään 3 tai ryhmään 4, jos se katsoo sen perustelluksi kyseisen ilma-aluksen alhaisemman vaativuustason vuoksi.

2)

Ryhmä 2: muut kuin ryhmän 1 ilma-alukset, jotka kuuluvat seuraaviin alaryhmiin:

i)

alaryhmä 2a:

yksimoottoriset potkuriturbiinilentokoneet;

suihkuturbiinilentokoneet ja monimoottoriset potkuriturbiinilentokoneet, jotka virasto on luokitellut tähän alaryhmään niiden alhaisemman vaativuustason vuoksi.

ii)

alaryhmä 2b:

yksimoottoriset turbiinimoottorihelikopterit;

monimoottoriset turbiinimoottorihelikopterit, jotka virasto on luokitellut tähän alaryhmään niiden alhaisemman vaativuustason vuoksi.

iii)

alaryhmä 2c:

yksimoottoriset mäntämoottorihelikopterit;

mäntämoottorihelikopterit, jotka virasto on luokitellut tähän alaryhmään niiden alhaisemman vaativuustason vuoksi.

3)

Ryhmä 3: muut mäntämoottorilentokoneet kuin ryhmään 1 kuuluvat.

4)

Ryhmä 4: purjelentokoneet, moottoripurjelentokoneet, ilmapallot ja muut kuin ryhmään 1 luokitellut ilmalaivat.”

(4)

Muutetaan 66.A.20 kohdan a alakohta seuraavasti:

a)

Korvataan 4 ja 5 kohta seuraavasti:

”4.

Luokan B2L ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirja oikeuttaa haltijansa antamaan huoltotodisteita ja toimimaan B2L-tukihenkilöstön jäsenenä seuraavien osalta:

sähköjärjestelmien huollot;

avioniikkajärjestelmien huollot lupakirjaan nimenomaisesti merkittyjen järjestelmäkelpuutusten rajoissa, ja

rungon järjestelmien kelpuutuksen haltija: voimalaitteiden ja mekaanisten järjestelmien sähköön ja avioniikkaan liittyvät tehtävät, jotka edellyttävät ainoastaan toimivuuden toteamista yksinkertaisilla kokeilla.

5.

Luokan B3 ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirja oikeuttaa haltijansa antamaan huoltotodisteita ja toimimaan B3-tukihenkilöstön jäsenenä seuraavien osalta:

lentokoneen rakenteiden, voimalaitteiden, mekaanisten järjestelmien ja sähköjärjestelmien huollot; ja

avioniikkajärjestelmille tehdyt toimenpiteet, jotka eivät edellytä vianetsintää vaan ainoastaan toimivuuden toteamista yksinkertaisilla kokeilla.”

b)

Lisätään 6 ja 7 alakohta seuraavasti:

”6.

Luokan L ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirja oikeuttaa haltijansa antamaan huoltotodisteita ja toimimaan L-tukihenkilöstön jäsenenä seuraavien osalta:

ilma-aluksen rakenteiden, voimalaitteiden, mekaanisten järjestelmien ja sähköjärjestelmien huollot;

radiota, hätäpaikannuslähettimiä (ELT) ja transponderijärjestelmiä koskevat toimenpiteet; ja

muille avioniikkajärjestelmille tehdyt toimenpiteet, jotka edellyttävät ainoastaan toimivuuden toteamista yksinkertaisilla kokeilla.

Alaryhmä L1 sisältyy alaryhmään L2. Kaikki 66.A.45(h) kohdassa tarkoitetut alaryhmää L2 koskevat rajoitukset koskevat myös alaryhmää L1.

Alaryhmä L1C sisältyy alaryhmään L2C.

7.

Luokan C ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirja oikeuttaa haltijansa antamaan huoltotodisteen ilma-alukselle tehtyjen korjaamohuoltotoimenpiteiden jälkeen. Oikeudet koskevat koko ilma-alusta.”

(5)

Korvataan 66.A.25 kohdan a alakohta seuraavasti:

”a)

Kun on kyse muista kuin luokan B2L tai L lupakirjoista, henkilön, joka hakee ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaa tai kelpoisuusluokan tai alaryhmän lisäämistä tällaiseen lupakirjaan, on kokeessa osoitettava tietotasonsa liitteen III (66 osa) lisäyksen I asiaankuuluvissa oppiainemoduuleissa. Kokeen on täytettävä liitteessä III (66 osa) olevassa lisäyksessä II esitetyt vaatimukset, ja sen on oltava joko liitteen IV (147 osa) mukaisesti hyväksytyn koulutusorganisaation tai toimivaltaisen viranomaisen järjestämä.”

(6)

Muutetaan 66.A.25 kohta seuraavasti:

a)

Korvataan b ja c alakohta seuraavasti:

”b)

Henkilön, joka hakee luokan L alaryhmän ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaa tai uuden alaryhmän lisäämistä tällaiseen lupakirjaan, on kokeessa osoitettava tietotasonsa liitteessä III (66 osa) olevan lisäyksen VII asiaankuuluvissa oppiainemoduuleissa. Kokeen on täytettävä liitteessä III (66 osa) olevassa lisäyksessä VIII esitetyt vaatimukset, ja sen on oltava liitteen IV (147 osa) mukaisesti hyväksytyn koulutusorganisaation tai toimivaltaisen viranomaisen järjestämä taikka toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla järjestetty.

Alaryhmän B1.2 tai luokan B3 ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan haltijan katsotaan täyttävän perustietovaatimukset, jotka koskevat alaryhmien L1C, L1, L2C ja L2 lupakirjoja.

Alaryhmää L3H koskevat perustietovaatimukset sisältyvät alaryhmää L4H koskeviin perustietovaatimuksiin.

Alaryhmää L3G koskevat perustietovaatimukset sisältyvät alaryhmää L4G koskeviin perustietovaatimuksiin.

c)

Henkilön, joka hakee tietyn järjestelmäkelpuutuksen sisältävää luokan B2L ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaa tai uuden järjestelmäkelpuutuksen lisäämistä tällaiseen lupakirjaan, on kokeessa osoitettava tietotasonsa liitteessä III (66 osa) olevan lisäyksen I asiaankuuluvissa oppiainemoduuleissa. Kokeen on täytettävä liitteessä III (66 osa) olevassa lisäyksessä II esitetyt vaatimukset, ja sen on oltava joko liitteen IV (147 osa) mukaisesti hyväksytyn koulutusorganisaation tai toimivaltaisen viranomaisen järjestämä.”

b)

Lisätään d, e ja f alakohta seuraavasti:

”d)

Kurssit ja kokeet on oltava suoritettu niiden kymmenen vuoden aikana, jotka edeltävät ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaa koskevaa hakemusta tai hakemusta luokan tai alaryhmän lisäämiseksi tällaiseen lupakirjaan. Muussa tapauksessa voi olla mahdollista saada koehyvityksiä e alakohdan mukaisesti.

e)

Hakija voi hakea toimivaltaiselta viranomaiselta seuraavien hyvittämistä kokonaan tai osittain perustietovaatimuksissa:

i)

perustietokokeet, jotka eivät täytä d alakohdan vaatimusta;

ii)

muu tekninen pätevyys, jonka toimivaltainen viranomainen katsoo vastaavan liitteen III (66 osa) tietovaatimuksia.

Hyvitykset myönnetään tämän liitteen (66 osa) osaston B luvun E mukaisesti.

f)

Hyvitykset ovat voimassa kymmenen vuotta siitä, kun toimivaltainen viranomainen myöntää ne hakijalle. Voimassaolon päättymisen jälkeen hakija voi hakea uusia hyvityksiä.”

(7)

Lisätään 66.A.30 kohdan a alakohtaan 2a ja 2b alakohta seuraavasti:

”2a.

luokkaa B2L varten:

i)

kolme vuotta sellaista käytännön kokemusta liikenteessä olevien ilma-alusten huollosta, joka kattaa vastaavat järjestelmäkelpuutukset, jos hakijalla ei ole aikaisempaa tehtävään sopivaa teknistä koulutusta; tai

ii)

kaksi vuotta sellaista käytännön kokemusta liikenteessä olevien ilma-alusten huollosta, joka kattaa vastaavat järjestelmäkelpuutukset, sekä toimivaltaisen viranomaisen sopivaksi katsoma loppuun suoritettu tekniseen ammattiin valmistava koulutus; tai

iii)

vuosi sellaista käytännön kokemusta liikenteessä olevien ilma-alusten huollosta, joka kattaa vastaavat järjestelmäkelpuutukset, sekä 147 osan mukaisesti hyväksytty loppuun suoritettu peruskurssi.

Kunkin B2L-lupakirjaan lisättävän järjestelmäkelpuutuksen osalta kolme kuukautta uuden järjestelmäkelpuutuksen kannalta olennaista käytännön huoltokokemusta.

2b.

luokkaa L varten:

i)

kaksi vuotta sellaista käytännön kokemusta liikenteessä olevien ilma-alusten huollosta, johon sisältyy kyseisen alaryhmän kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä;

ii)

i alakohdasta poiketen vuosi sellaista käytännön kokemusta liikenteessä olevien ilma-alusten huollosta, johon sisältyy kyseisen alaryhmän kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä, edellyttäen kuitenkin, että 66.A.45(h)(ii)(3) kohdassa tarkoitettu rajoitus otetaan käyttöön.

Alaryhmän lisäämiseksi L-lupakirjaan i alakohdassa vaaditun kokemuksen pituus on 12 kuukautta ja ii alakohdassa vaaditun kokemuksen pituus kuusi kuukautta.

Alaryhmän B1.2 tai luokan B3 ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan haltijan katsotaan täyttävän peruskokemusvaatimukset, jotka koskevat alaryhmien L1C, L1, L2C ja L2 lupakirjoja.”

(8)

Korvataan 66.A.45 kohta seuraavasti:

”66.A.45   Ilma-aluskelpuutusten merkinnät

a)

Jotta ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan haltija voisi käyttää tiettyä ilma-alustyyppiä koskevia huoltotodisteen antamisoikeuksiaan, lupakirjassa on oltava merkittynä tätä koskevat ilma-aluskelpuutukset.

Luokan B1, B2 tai C osalta kyseeseen tulevat ilma-aluskelpuutukset ovat seuraavat:

i)

ryhmän 1 ilma-alusten osalta kyseisen ilma-aluksen tyyppikelpuutus;

ii)

ryhmän 2 ilma-alusten osalta kyseisen ilma-aluksen tyyppikelpuutus, valmistajakohtainen alaryhmäkelpuutus tai täydellinen alaryhmäkelpuutus;

iii)

ryhmän 3 ilma-alusten osalta kyseisen ilma-aluksen tyyppikelpuutus tai täydellinen ryhmäkelpuutus;

iv)

ryhmän 4 ilma-alusten osalta luokan B2 lupakirjaa varten täydellinen ryhmäkelpuutus.

Luokan B2L osalta kyseeseen tulevat ilma-aluskelpuutukset ovat seuraavat:

i)

ryhmän 2 ilma-alusten osalta valmistajakohtainen alaryhmäkelpuutus tai täydellinen ryhmäkelpuutus;

ii)

ryhmän 3 ilma-alusten osalta täydellinen ryhmäkelpuutus;

iii)

ryhmän 4 ilma-alusten osalta täydellinen ryhmäkelpuutus.

Luokan B3 osalta kyseeseen tuleva kelpuutus on ’paineistamattomat mäntämoottorilentokoneet, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 2 000 kg’.

Luokan L osalta kyseeseen tulevat ilma-aluskelpuutukset ovat seuraavat:

i)

alaryhmän L1C osalta ’komposiittirakenteiset purjelentokoneet’;

ii)

alaryhmän L1 osalta ’purjelentokoneet’;

iii)

alaryhmän L2C osalta ’komposiittirakenteiset moottoripurjelentokoneet ja komposiittirakenteiset ELA1-lentokoneet’;

iv)

alaryhmän L2 osalta ’moottoripurjelentokoneet ja ELA1-lentokoneet’;

v)

alaryhmän L3H osalta ’kuumailmapallot’;

vi)

alaryhmän L3G osalta ’kaasupallot’;

vii)

alaryhmän L4H osalta ’kuumailmalaivat’;

viii)

alaryhmän L4G osalta ’ELA2-kaasuilmalaivat’;

ix)

alaryhmän L5 osalta kyseistä ilmalaivatyyppiä koskeva kelpuutus.

Luokan A osalta ei vaadita kelpuutusta, jos liitteessä II (145 osa) olevan 145.A.35 kohdan mukaiset vaatimukset täyttyvät.

b)

Ilma-alustyyppikelpuutuksia koskevien merkintöjen edellytyksenä on, että jokin seuraavista on suoritettu hyväksytysti:

liitteen III (66 osa) lisäyksen III mukainen luokan B1, B2 tai C ilma-alustyyppikohtainen koulutus;

B2- tai L5-lupakirjaan liittyvän kaasuilmalaivan tyyppikelpuutuksen osalta toimivaltaisen viranomaisen 66.B.130 kohdan mukaisesti hyväksymä tyyppikoulutus.

c)

Muiden kuin luokan C lupakirjojen osalta b alakohdassa säädettyjen vaatimusten lisäksi tietyn luokan/alaryhmän ensimmäistä ilma-alustyyppikelpuutusta koskeva merkintä edellyttää vastaavan työpaikkakoulutuksen hyväksyttyä suorittamista. Työpaikkakoulutuksen on täytettävä liitteessä III (66 osa) olevan lisäyksen III vaatimukset, paitsi jos kyseessä ovat kaasuilmalaivat, joiden osalta toimivaltainen viranomainen hyväksyy koulutuksen.

d)

Poiketen siitä, mitä b ja c alakohdassa säädetään, ryhmien 2 ja 3 ilma-alusten tyyppikelpuutus voidaan merkitä lupakirjaan seuraavien perusteella:

luokan B1, B2 tai C asiaankuuluvien ilma-alustyyppikohtaisten kokeiden suorittaminen hyväksytysti tämän liitteen (66 osa) lisäyksen III mukaisesti;

luokkien B1 ja B2 osalta ilma-alustyyppiä koskevan käytännön kokemuksen osoittaminen. Tässä tapauksessa käytännön kokemukseen on sisällyttävä kyseisen lupakirjaluokan kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä.

Luokan C kelpuutuksen osalta silloin, kun hakijalla on 66.A.30(a)(7) kohdassa tarkoitettu akateemisen tutkinnon antama pätevyys, ensimmäinen ilma-alustyyppikohtainen koe on suoritettava luokan B1 tai B2 tasolla.

e)

Ryhmän 2 ilma-alusten osalta

i)

valmistajakohtaisten alaryhmäkelpuutusten merkinnät edellyttävät, että luokkien B1 ja C lupakirjan haltija täyttää ilma-alustyyppikelpuutusta koskevat vaatimukset vähintään kahden sellaisen saman valmistajan ilma-alustyypin osalta, joita voidaan yhdessä pitää kyseistä valmistajakohtaista alaryhmää edustavina;

ii)

täydellisten alaryhmäkelpuutusten merkinnät edellyttävät, että luokkien B1 ja C lupakirjan haltija täyttää ilma-alustyyppikelpuutusta koskevat vaatimukset vähintään kolmen sellaisen saman valmistajan ilma-alustyypin osalta, joita voidaan yhdessä pitää kyseistä valmistajakohtaista alaryhmää edustavina;

iii)

valmistajakohtaisten alaryhmäkelpuutusten ja täydellisten alaryhmäkelpuutusten merkinnät edellyttävät, että luokkien B2 ja B2L lupakirjan haltija osoittaa sellaisen käytännön kokemuksen, johon sisältyy kyseisen lupakirjaluokan ja ilma-alusalaryhmän kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä, ja luokan B2L lupakirjan osalta kyseisen järjestelmäkelpuutuksen kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä;

iv)

poiketen siitä, mitä e alakohdan iii alakohdassa säädetään, B2- tai B2L-lupakirjan haltija, jolla on täydellistä alaryhmää 2b koskeva merkintä, on oikeutettu saamaan täydellistä alaryhmää 2c koskevan merkinnän.

f)

Ryhmien 3 ja 4 ilma-alusten osalta

i)

ryhmän 3 täydellisen kelpuutuksen merkinnät edellyttävät luokkien B1, B2, B2L ja C lupakirjan haltijoilta sekä ryhmän 4 täydellisen kelpuutuksen merkinnät luokkien B2 ja B2L lupakirjojen haltijoilta sellaisen käytännön kokemuksen osoittamista, johon sisältyy kyseisen lupakirjaluokan ja tapauksen mukaan ryhmän 3 tai 4 kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä;

ii)

ellei hakija toimita todisteita asianmukaisesta kokemuksesta, ryhmän 3 kelpuutukseen sovelletaan luokan B1 osalta seuraavia rajoituksia, jotka on merkittävä lupakirjaan:

paineistetut lentokoneet

metallirakenteiset lentokoneet

komposiittirakenteiset lentokoneet

puurakenteiset lentokoneet

kankaalla päällystetyt metalliputkirakenteiset lentokoneet;

iii)

poiketen siitä, mitä f alakohdan i alakohdassa säädetään, B2L-lupakirjan haltija, jolla on täydellistä alaryhmää 2a tai 2b koskeva merkintä, on oikeutettu saamaan ryhmien 3 ja 4 täydellistä kelpuutusta koskevat merkinnät.

g)

B3-lupakirjan osalta

i)

kelpuutusmerkintä ’paineistamattomat mäntämoottorilentokoneet, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 2 000 kg’ edellyttää sellaisen käytännön kokemuksen osoittamista, johon sisältyy kyseisen lupakirjaluokan kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä;

ii)

ellei hakija toimita todisteita riittävästä kokemuksesta, i alakohdassa tarkoitettuun kelpuutukseen sovelletaan seuraavia rajoituksia, jotka on merkittävä lupakirjaan:

puurakenteiset lentokoneet

kankaalla päällystetyt metalliputkirakenteiset lentokoneet

metallirakenteiset lentokoneet

komposiittirakenteiset lentokoneet.

h)

Kaikkien L-lupakirjojen alaryhmien, L5-alaryhmää lukuun ottamatta, osalta

i)

kelpuutusmerkintöjen edellytyksenä on sellaisen käytännön kokemuksen osoittaminen, johon sisältyy kyseisen lupakirjan alaryhmän kannalta riittävän monipuolisia huoltotöitä;

ii)

ellei hakija toimita todisteita asianmukaisesta kokemuksesta, kelpuutuksiin sovelletaan seuraavia rajoituksia, jotka on merkittävä lupakirjaan:

1)

kelpuutusten ’purjelentokoneet’ sekä ’moottoripurjelentokoneet ja ELA1-lentokoneet’ osalta

kankaalla päällystetyt puurakenteiset ilma-alukset

kankaalla päällystetyt metalliputkirakenteiset ilma-alukset

metallirakenteiset ilma-alukset

komposiittirakenteiset ilma-alukset;

2)

kelpuutuksen ’kaasupallot’ osalta

muut kaasupallot kuin ELA1-kaasupallot; ja

3)

jos hakija on toimittanut todisteet ainoastaan yhden vuoden kokemuksesta 66.A.30(a)(2b)(ii) kohdassa säädetyn poikkeuksen mukaisesti, lupakirjaan on merkittävä seuraavat rajoitukset:

”liitteessä I (M osa) olevassa lisäyksessä VII tarkoitetut vaativat huoltotyöt, asetuksen (EU) N:o 748/2012 liitteessä I (21 osa) olevassa 21.A.90B kohdassa tarkoitetut vakiomuutokset ja asetuksen (EU) N:o 748/2012 liitteessä I (21 osa) olevassa 21.A.431B kohdassa tarkoitetut vakiokorjaukset.”

Alaryhmän B1.2 ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjan, jossa on merkintä ryhmän 3 kelpuutuksesta, haltijan tai luokan B3 ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan, jossa on kelpuutusmerkintä ’paineistamattomat mäntämoottorilentokoneet, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 2 000 kg’, haltijan katsotaan täyttävän vaatimukset, joiden perusteella hänelle voidaan myöntää alaryhmien L1 ja L2 lupakirja vastaavilla täydellisillä kelpuutuksilla ja samoilla rajoituksilla kuin ne, jotka sisältyvät hänelle jo myönnettyyn B1.2- tai B3-lupakirjaan.”

(9)

Korvataan 66.A.50 kohdan a alakohta seuraavasti:

”a)

Ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaan tehdyt rajoitukset sulkevat pois huoltotodisteen antamisoikeuksia ja koskevat 66.A.45 kohdassa tarkoitettujen rajoitusten ollessa kyseessä koko ilma-alusta.”

(10)

Korvataan 66.A.70 kohdan c ja d alakohta seuraavasti:

”c)

Ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaan on tarvittaessa merkittävä 66.A.50 kohdan mukaisia rajoituksia, joilla otetaan huomioon seuraavien väliset erot:

i)

tässä liitteessä (66 osa) tarkoitetun, jäsenvaltiossa ennen sovellettavan lupakirjaluokan tai -alaryhmän voimaantuloa voimassa olleen valtuutetun huoltohenkilöstön kelpoisuuden laajuus;

ii)

tämän liitteen (66 osa) lisäyksissä I ja II säädetyt perustieto- ja koevaatimukset.

d)

Poiketen siitä, mitä c alakohdassa säädetään, sellaisten ilma-alusten osalta, joita toimiluvan saaneet lentoliikenteen harjoittajat eivät käytä asetuksen (EY) N:o 1008/2008 mukaisesti, muiden kuin vaativien moottorikäyttöisten ilma-alusten osalta sekä ilmapallojen, purjelentokoneiden, moottoripurjelentokoneiden ja ilmalaivojen osalta ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjaan on merkittävä 66.A.50 kohdan mukaisia rajoituksia, joilla varmistetaan, että jäsenvaltioissa ennen 66 osan mukaisen lupakirjaluokan tai -alaryhmän voimaantuloa voimassa olleet valtuutetun huoltohenkilöstön oikeudet sekä 66 osan mukaisen muunnetun ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan oikeudet säilyvät samoina.”

(11)

Korvataan 66.B.100 kohdan b alakohta seuraavasti:

”b)

Toimivaltaisen viranomaisen on tarkistettava hakijan koetilanne ja/tai hyvitysten voimassaolo varmistuakseen siitä, että kaikki lisäysten I tai VII moduulivaatimukset täyttyvät soveltuvin osin tässä liitteessä (66 osa) vaaditun mukaisesti.”

(12)

Korvataan 66.B.110 kohta seuraavasti:

”66.B.110   Ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan muuttamista koskeva menettely, kun lupakirjaan lisätään kelpoisuusluokka tai alaryhmä

a)

Kohdassa 66.B.100 tai 66.B.105 tarkoitettujen menettelyjen päätteeksi toimivaltaisen viranomaisen on lisättävä kelpoisuusluokka, alaryhmä tai luokan B2L osalta järjestelmäkelpuutukset ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjaan ja vahvistettava se leimalla ja allekirjoituksella tai kirjoitettava lupakirja uudelleen.

b)

Vastaava muutos on tehtävä myös toimivaltaisen viranomaisen asiakirjoihin.

c)

Toimivaltaisen viranomaisen on hakijan pyynnöstä korvattava luokan B2L lupakirja luokan B2 lupakirjalla, jossa on samat ilma-aluskelpuutusmerkinnät, kun haltija on osoittanut molemmat seuraavista:

i)

kokeessa B2L-lupakirjaa vastaavien perustietojen ja B2-lupakirjaa vastaavien perustietojen väliset erot lisäyksessä I säädetyn mukaisesti;

ii)

lisäyksessä IV vaaditun käytännön kokemuksen.

d)

Alaryhmän B1.2 ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjan, jossa on merkintä ryhmän 3 kelpuutuksesta, haltijan tai luokan B3 ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjan, jossa on kelpuutusmerkintä ’paineistamattomat mäntämoottorilentokoneet, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 2 000 kg’, haltijalle toimivaltaisen viranomaisen on hakemuksesta myönnettävä alaryhmien L1 ja L2 lupakirja täydellisillä kelpuutuksilla ja samoilla rajoituksilla kuin ne, jotka sisältyvät hänelle jo myönnettyyn B1.2- tai B3-lupakirjaan.”

(13)

Korvataan 66.B.115 kohdan f alakohta seuraavasti:

”f)

Toimivaltaisen viranomaisen on varmistettava, että tyyppikoulutuksen käytännön osuuden vaatimusten täyttyminen osoitetaan jollakin seuraavista tavoista:

i)

koulutuksen järjestäneen organisaation pitämä yksityiskohtainen koulutuskirjanpito tai koulutuspäiväkirja käytännön koulutuksesta, jonka toimivaltainen viranomainen on suoraan hyväksynyt 66.B.130 kohdan mukaisesti;

ii)

liitteen IV (147 osa) mukaisesti hyväksytyn huoltohenkilöstön koulutusorganisaation antama koulutustodistus käytännön koulutusosuudesta, jos tällainen todistus on saatavilla.”

(14)

Korvataan 66.B.125 kohdan b alakohdan 1 alakohta seuraavasti:

”1)

Luokka B1 tai C:

Mäntämoottorihelikopterit, täydellinen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen alaryhmä 2c’ sekä ilma-alustyyppikelpuutukset niiden yksimoottoristen mäntämoottorihelikoptereiden osalta, jotka kuuluvat ryhmään 1.

Mäntämoottorihelikopterit, valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan vastaavaksi kelpuutukseksi ’valmistajakohtainen alaryhmä 2c’ sekä ilma-alustyyppikelpuutukset niiden kyseisen valmistajan yksimoottoristen mäntämoottorihelikoptereiden osalta, jotka kuuluvat ryhmään 1.

Turbiinimoottorihelikopterit, täydellinen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen alaryhmä 2b’ sekä ilma-alustyyppikelpuutukset niiden yksimoottoristen turbiinimoottorihelikoptereiden osalta, jotka kuuluvat ryhmään 1.

Turbiinimoottorihelikopterit, valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan vastaavaksi kelpuutukseksi ’valmistajakohtainen alaryhmä 2b’ sekä ilma-alustyyppikelpuutukset niiden kyseisen valmistajan yksimoottoristen turbiinimoottorihelikoptereiden osalta, jotka kuuluvat ryhmään 1.

Yksimoottoriset mäntämoottorilentokoneet – metallirakenne, joko täydellinen ryhmäkelpuutus tai valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen ryhmä 3’. B1-lupakirjaan on liitettävä seuraavat rajoitukset: komposiittirakenteiset lentokoneet, puurakenteiset lentokoneet ja metalliputki-kangasrakenteiset lentokoneet.

Monimoottoriset mäntämoottorilentokoneet – metallirakenne, joko täydellinen ryhmäkelpuutus tai valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen ryhmä 3’ sekä ilma-alustyyppikelpuutukset niiden vastaavan täydellisen ryhmän tai valmistajakohtaisen ryhmän monimoottoristen mäntämoottorilentokoneiden osalta, jotka kuuluvat ryhmään 1. B1-lupakirjaan on liitettävä seuraavat rajoitukset: komposiittirakenteiset lentokoneet, puurakenteiset lentokoneet ja metalliputki-kangasrakenteiset lentokoneet.

Yksimoottoriset mäntämoottorilentokoneet – puurakenne, joko täydellinen ryhmäkelpuutus tai valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen ryhmä 3’. B1-lupakirjaan on liitettävä seuraavat rajoitukset: paineistetut lentokoneet, metallirakenteiset lentokoneet, komposiittirakenteiset lentokoneet ja metalliputki-kangasrakenteiset lentokoneet.

Monimoottoriset mäntämoottorilentokoneet – puurakenne, joko täydellinen ryhmäkelpuutus tai valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen ryhmä 3’. B1-lupakirjaan on liitettävä seuraavat rajoitukset: paineistetut lentokoneet, metallirakenteiset lentokoneet, komposiittirakenteiset lentokoneet ja metalliputki-kangasrakenteiset lentokoneet.

Yksimoottoriset mäntämoottorilentokoneet – komposiittirakenne, joko täydellinen ryhmäkelpuutus tai valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen ryhmä 3’. B1-lupakirjaan on liitettävä seuraavat rajoitukset: paineistetut lentokoneet, metallirakenteiset lentokoneet, puurakenteiset lentokoneet ja metalliputki-kangasrakenteiset lentokoneet.

Monimoottoriset mäntämoottorilentokoneet – komposiittirakenne, joko täydellinen ryhmäkelpuutus tai valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen ryhmä 3’. B1-lupakirjaan on liitettävä seuraavat rajoitukset: paineistetut lentokoneet, metallirakenteiset lentokoneet, puurakenteiset lentokoneet ja metalliputki-kangasrakenteiset lentokoneet.

Yksimoottoriset turbiinimoottorilentokoneet, täydellinen ryhmäkelpuutus: muunnetaan kelpuutukseksi ’täydellinen alaryhmä 2a’ sekä ilma-alustyyppikelpuutukset niiden yksimoottoristen potkuriturbiinilentokoneiden osalta, joihin ei vaadittu ilma-alustyyppikelpuutusta aikaisemmassa järjestelmässä ja jotka kuuluvat ryhmään 1.

Yksimoottoriset turbiinimoottorilentokoneet, valmistajakohtainen ryhmäkelpuutus: muunnetaan vastaavaksi kelpuutukseksi ’valmistajakohtainen alaryhmä 2a’ sekä ilma-alustyyppikelpuutukset niiden kyseisen valmistajan yksimoottoristen potkuriturbiinilentokoneiden osalta, joihin ei vaadittu ilma-alustyyppikelpuutusta aikaisemmassa järjestelmässä ja jotka kuuluvat ryhmään 1.

Monimoottoriset turbiinimoottorilentokoneet, täydellinen ryhmäkelpuutus: muunnetaan ilma-alustyyppikelpuutuksiksi niiden monimoottoristen potkuriturbiinilentokoneiden osalta, joihin ei vaadittu ilma-alustyyppikelpuutusta aikaisemmassa järjestelmässä.”

(15)

Korvataan 66.B.130 kohta seuraavasti:

”66.B.130   Ilma-alustyyppikoulutuksen suoraa hyväksymistä koskeva menettely

a)

Muiden kuin ilmalaivojen osalta toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä tämän liitteen (66 osa) lisäyksessä III olevan alakohdan 1 mukaisesti ilma-alustyyppikoulutuksen, joka ei ole liitteen IV (147 osa) mukaisesti hyväksytyn huoltohenkilöstön koulutusorganisaation järjestämä. Toimivaltaisella viranomaisella on oltava sitä varten menettely, jolla varmistetaan, että ilma-alustyyppikoulutus noudattaa tämän liitteen (66 osa) lisäystä III.

b)

Ryhmään 1 kuuluvien ilmalaivojen ilma-alustyyppikoulutuksen toimivaltainen viranomainen hyväksyy aina suoraan. Toimivaltaisella viranomaisella on oltava menettely, jolla varmistetaan, että ilmalaivoja koskevan ilma-alustyyppikoulutuksen opetusohjelma kattaa kaikki suunnitteluhyväksynnän haltijan huoltotietoihin sisältyvät osat.”

(16)

Korvataan 66.B.200 kohdan c alakohta seuraavasti:

”c)

Perustietokokeiden on tapauksen mukaan täytettävä tämän liitteen (66 osa) lisäyksissä I ja II tai lisäyksissä VII ja VIII vahvistetut vaatimukset.”

(17)

Korvataan 66.B.305 kohdan b alakohdassa ilmaisu ”lisäyksessä III” ilmaisulla ”lisäyksessä I”.

(18)

Korvataan 66.B.405 kohta seuraavasti:

”66.B.405   Koehyvitysraportti

a)

Hyvitysraporttiin on sisällyttävä vertailu seuraavien välillä:

i)

soveltuvin osin moduulit, osamoduulit, oppiaineet ja tietotaso, joista säädetään tämän liitteen (66 osa) lisäyksessä I tai VII;

ii)

haettavan luokan kannalta aiheelliseksi katsottava teknisen koulutuksen opinto-ohjelma.

Vertailussa on ilmoitettava, onko vaatimusten täyttyminen osoitettu, ja jokainen lausunto on perusteltava.

b)

Lukuun ottamatta liitteen IV (osa 147) mukaisesti hyväksytyissä huoltohenkilöstön koulutusorganisaatioissa suoritettuja perustietokokeita, koehyvityksiä voi myöntää ainoastaan sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jossa hyvitettävä kelpoisuus on hankittu, ellei kyseisen toimivaltaisen viranomaisen kanssa ole tehty virallista sopimusta, jossa on sovittu toisin.

c)

Hyvityksiä ei voida myöntää, ellei jokaisesta moduulista ja osamoduulista ole vastaavuuslausuntoa, jossa ilmoitetaan, mistä teknisen koulutusohjelman kohdasta vastaava vaatimus löytyy.

d)

Toimivaltaisen viranomaisen on tarkistettava säännöllisesti, ovatko seuraavat muuttuneet:

i)

kansalliset kelpoisuusvaatimukset;

ii)

tämän liitteen (66 osa) lisäys I tai VII.

Toimivaltaisen viranomaisen on myös arvioitava, tarvitaanko tämän vuoksi muutoksia hyvitysraporttiin. Muutokset on dokumentoitava, päivättävä ja tallennettava.”

(19)

Korvataan 66.B.410 kohdan c alakohta seuraavasti:

”c)

Kun hyvitysten voimassaolo päättyy, hakija voi hakea uusia hyvityksiä. Toimivaltaisen viranomaisen on ilman uutta käsittelyä jatkettava hyvitysten voimassaoloa uudella kymmenvuotiskaudella, jos tämän liitteen (66 osa) lisäyksessä I tai lisäyksessä VII määritellyt perustietovaatimukset eivät ole muuttuneet.”

(20)

Muutetaan lisäys I seuraavasti:

a)

Korvataan 1 kohdan otsikko ja ensimmäinen alakohta seuraavasti:

Lisäys I

Perustietovaatimukset

(muut kuin luokan L lupakirjat)

1.   Tietovaatimukset: luokkien A, B1, B2, B2L, B3 ja C ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjat

Luokkien A, B1, B2, B2L ja B3 perustietovaatimukset osoitetaan kunkin oppiaineen osalta vaatimustason tunnuksilla (1, 2 tai 3). Luokan C hakijoiden on täytettävä joko luokan B1 tai luokan B2 perustietovaatimukset.

(b)

Korvataan 2 kohdan otsikko, ensimmäinen alakohta ja ensimmäinen taulukko seuraavasti:

”2.   Jako moduuleihin

Kuhunkin ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan luokkaan tai alaryhmään liittyvien perusoppiaineiden koulutuksen on oltava seuraavan taulukon mukaista, ja sovellettavat oppiaineet on merkitty rastilla:

 

Luokat A, B1 ja B3:

Oppiainemoduuli

A- tai B1-lentokone, jossa on

A- tai B1-helikopteri, jossa on

B3

 

turbiinimoottori(t)

mäntämoottori(t)

turbiinimoottori(t)

mäntämoottori(t)

paineistamattomat mäntämoottorilentokoneet, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 2 000 kg

1

X

X

X

X

X

2

X

X

X

X

X

3

X

X

X

X

X

4

X

X

X

X

X

5

X

X

X

X

X

6

X

X

X

X

X

7A

X

X

X

X

 

7B

 

 

 

 

X

8

X

X

X

X

X

9A

X

X

X

X

 

9B

 

 

 

 

X

10

X

X

X

X

X

11A

X

 

 

 

 

11B

 

X

 

 

 

11C

 

 

 

 

X

12

 

 

X

X

 

13

 

 

 

 

 

14

 

 

 

 

 

15

X

 

X

 

 

16

 

X

 

X

X

17A

X

X

 

 

 

17B

 

 

 

 

X

 

Luokat B2 ja B2L:

Oppiainemoduuli/-osamoduulit

B2

B2L

1

X

X

2

X

X

3

X

X

4

X

X

5

X

X

6

X

X

7A

X

X

7B

 

 

8

X

X

9A

X

X

9B

 

 

10

X

X

11A

 

 

11B

 

 

11C

 

 

12

 

 

13.1 ja 13.2

X

X

13.3(a)

X

X (Automaattiohjaus-järjestelmäkelpuutus)

13.3(b)

X

 

13.4(a)

X

X (Yhteydenpito/suunnistus-järjestelmäkelpuutus)

13.4(b)

X

X (Valvonta-järjestelmäkelpuutus)

13.4(c)

X

 

13.5

X

X

13.6

X

 

13.7

X

X (Automaattiohjaus-järjestelmäkelpuutus)

13.8

X

X (Mittarit-järjestelmäkelpuutus)

13.9

X

X

13.10

X

 

13.11–13.18

X

X (Rungon järjestelmät -järjestelmäkelpuutus)

13.19–13.22

X

 

14

X

X (Mittarit- ja rungon järjestelmät -järjestelmäkelpuutus)”

15

 

 

16

 

 

17A

 

 

17B

 

 

(c)

Korvataan moduulien 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7A, 8, 9A, 10 ja 14 taulukoiden sisältö kohdassa

TASO

B2

seuraavasti:

TASO

B2

B2L

(d)

Korvataan moduulin 5 taulukossa merkintä ”1” merkinnällä ”—” osamoduulissa 5.5 a) B3-lupakirjan osalta.

(e)

Korvataan moduulin 7B taulukossa merkintä ”1” merkinnällä ”—” osamoduulissa 7.4 B3-lupakirjan osalta.

(f)

Korvataan moduulin 7B taulukossa merkintä ”1” merkinnällä ”2” osamoduulissa 7.10 B3-lupakirjan osalta.

(g)

Korvataan moduulin 11A taulukossa merkintä ”1” merkinnällä ”2” osamoduulin 11.8 b alakohdassa B1.1-lupakirjan osalta.

(h)

Korvataan moduulin 11A taulukon osamoduulia 11.16 koskevan ensimmäisen sarakkeen sisältö seuraavasti:

”11.16   Paineilma/alipaine (ATA 36)

 

Järjestelmän rakenne;

 

Lähteet: moottori/APU, kompressorit, säiliöt, ulkoinen paineen syöttö;

 

Paine- ja alipainepumput;

 

Paineensäätö;

 

Jakelu;

 

Ilmaisut ja varoitukset;

 

Vuorovaikutus muiden järjestelmien kanssa.”

(i)

Korvataan moduulin 11A taulukon osamoduulia 11.20 koskevan ensimmäisen sarakkeen sisältö seuraavasti:

”11.20   Matkustamojärjestelmät (ATA44)

Matkustamon viihdelaitteisiin ja ilma-aluksen sisäiseen viestintäjärjestelmään (CIDS) sekä ilma-aluksen matkustamon ja maa-asemien väliseen yhteydenpitoon (matkustamon verkkopalvelujärjestelmä (CNS)) kuuluvat yksiköt ja komponentit. Näihin kuuluvat ääni-, tietoliikenne-, musiikki- ja videolähetykset.

CIDS-järjestelmä muodostaa yhteyden ohjaamo-/matkustamomiehistön ja matkustamojärjestelmien välille. Nämä järjestelmät tukevat tiedonsiirtoa erilaisten nopeasti vaihdettavien laiteyksiköiden (LRU) välillä, ja niitä käytetään yleensä matkustamohenkilökunnan käyttöpaneeleista (FAP).

CNS-järjestelmä koostuu yleensä palvelimesta, joka on liitetty muun muassa seuraaviin järjestelmiin:

tiedonsiirto-/radiopuhelinjärjestelmä,

matkustamon keskusjärjestelmä (CCS),

matkustamon viihdejärjestelmä (IFES),

ulkoinen viestintäjärjestelmä (ECS),

matkustamon massamuistijärjestelmä (CMMS);

matkustamon valvontajärjestelmä (CMS);

muut matkustamojärjestelmät (MCS).

CNS-järjestelmässä voi olla myös seuraavia toimintoja:

lähtöä edeltävien ja lähdön aikaisten ilmoitusten käyttömahdollisuus

sähköposti-/intranet-/internet-yhteys matkustajatietokanta.”

(j)

Korvataan moduulin 11B taulukossa merkintä ”3” merkinnällä ”2” osamoduulin 11.8 b alakohdassa B1.2-lupakirjan osalta.

(k)

Korvataan moduulin 11B taulukon osamoduulia 11.16 koskevan ensimmäisen sarakkeen sisältö seuraavasti:

”11.16   Paineilma/alipaine (ATA 36)

 

Järjestelmän rakenne;

 

Lähteet: moottori/APU, kompressorit, säiliöt, ulkoinen paineen syöttö;

 

Paine- ja alipainepumput;

 

Paineensäätö;

 

Jakelu;

 

Ilmaisut ja varoitukset;

 

Vuorovaikutus muiden järjestelmien kanssa.”

(l)

Korvataan moduulin 12 taulukon osamoduulia 12.16 koskevan ensimmäisen sarakkeen sisältö seuraavasti:

”12.16   Paineilma/alipaine (ATA 36)

 

Järjestelmän rakenne;

 

Lähteet: moottori/APU, kompressorit, säiliöt, ulkoinen paineen syöttö;

 

Paine- ja alipainepumput;

 

Paineensäätö;

 

Jakelu;

 

Ilmaisut ja varoitukset;

 

Vuorovaikutus muiden järjestelmien kanssa.”

(m)

Korvataan moduuli 13 seuraavasti:

”MODUULI 13 – ILMA-ALUSTEN AERODYNAMIIKKA, RAKENTEET JA JÄRJESTELMÄT

 

TASO

 

B2

B2L

13.1

Lennonteoria

 

(a)

Lentokoneen aerodynamiikka ja ohjaimet

1

Seuraavien laitteiden toiminta ja vaikutus:

sivuttaiskallistusohjaus: siivekkeet ja spoilerit;

pituuskallistusohjaus: korkeusperäsimet, pendeliperäsimet, säädettävät vakaimet ja etuvakaimet (canard); ja

sivuperäsinohjaus: sivuperäsimen liikkeenrajoittimet.

Ohjaus kallistuskorkeusperäsinten ja V-peräsinten avulla;

Lisänostovoimalaitteet: solat, etureunasolakset, laipat;

Vastusta lisäävät laitteet: spoilerit, nostovoimaa vähentävät laitteet, lentojarrut; ja

Trimmilaippojen, servolaippojen ja ohjainten tasapainotuksen toiminta ja vaikutus.

 

(b)

Suurnopeuslento

1

Äänen nopeus, aliäänilento, lento äänen nopeudella, yliäänilento;

Mach-luku, kriittinen Mach-luku.

 

(c)

Pyöriväsiipisten ilma-alusten aerodynamiikka

1

Terminologia;

Suuntaohjauksen, nousuohjauksen ja vääntömomentin kumoamiseen tarkoitetun ohjauksen toiminta ja vaikutus.

 

13.2

Rakenteet – yleiset käsitteet

 

Rakennejärjestelmien perusteet

1

Alueen ja aseman tunnistusmenetelmät

2

Sähköinen maadoitus

2

Salamaniskuilta suojaaminen

2

13.3

Automaattiohjaus (ATA 22)

 

a)

3

Automaattisen lennonohjauksen perusteet, mukaan lukien toimintaperiaatteet ja nykyinen terminologia;

Komentosignaalien käsittely;

Toimintatilat: sivuttais- ja pituuskallistus- sekä suuntaohjauskanavat;

Suuntaheilahtelun vaimentimet (yaw damper);

Helikoptereissa käytettävät vakautusjärjestelmät;

Automaattinen trimmisäätö;

Automaattiohjauksen ja suunnistuslaitteiden vuorovaikutus;

 

b)

3

Automaattiset tehonsäätöjärjestelmät;

Automaattiset laskeutumisjärjestelmät: periaatteet ja kategoriat, toimintatilat, lähestyminen, liukusäde, lasku, ylösveto, järjestelmän näytöt ja vikatilanteet.

 

13.4

Yhteydenpito/suunnistus (ATA 23/34)

 

a)

3

Perustiedot radioaaltojen etenemisestä, antenneista, lähetyskanavista, viestinnästä, vastaanottimesta ja lähettimestä;

Seuraavien järjestelmien toimintaperiaatteet:

VHF-radio;

HF-radio;

Audiojärjestelmä;

Hätäpaikannuslähettimet (ELT);

Ohjaamoäänitin (CVR);

VHF-monisuuntamajakka (VOR);

Radiokompassi (ADF);

Mittarilaskeutumisjärjestelmä (ILS);

Lennonohjausnäytöt (FDS); etäisyydenmittauslaite (DME);

Aluesuunnistus, RNAV-järjestelmät;

Lennonhallintajärjestelmät (FMS);

Satelliittinavigointijärjestelmät GPS ja GNSS;

Tiedonsiirtoyhteys (datalink).

 

b)

3

ATC-transponderi, toisiovalvontatutka (SSR);

liikenteestä hälyttävä ja yhteentörmäysvaarasta varoittava järjestelmä (TCAS);

Säätutka;

Radiokorkeusmittari;

Automatiikkaan perustuvan valvonnan lähetykset (ADS-B).

 

c)

3

Mikroaaltolaskeutumisjärjestelmä (MLS);

VLF ja hyperbolinen navigointi (VLF/Omega);

Doppler-suunnistus;

Inertiasuunnistusjärjestelmä (INS);

ARINC-viestintä- ja raportointijärjestelmä.

 

13.5

Sähköjärjestelmä (ATA 24)

3

Akkujen asennus ja toiminta;

Tasasähkön (DC) tuottaminen;

Vaihtosähkön (AC) tuottaminen;

Varavirtalähteet;

Jännitteensäätö;

Sähkövoiman jakelu;

Invertterit, muuntajat, tasasuuntaajat;

Virtapiirien suojaus;

Ulkoinen/maasähkö.

 

13.6   Varusteet ja sisustus (ATA 25)

Vaadittavat elektroniset hätälaitteet;

Matkustamon viihdelaitteet.

3

13.7

Ohjaimet (ATA 27)

 

a)

2

Ensisijaiset ohjaimet: siiveke, korkeusperäsin, sivuperäsin, spoilerit;

Trimmilaipat;

Aktiivinen kuormituksen säätö;

Lisänostovoimalaitteet;

Nostovoimaa vähentävät laitteet, lentojarrut;

Järjestelmän toiminta: manuaalinen, hydraulinen, pneumaattinen;

Keinotunto, suuntaheilahtelun vaimennin (yaw damper), Mach-trimmi, sivuperäsimen liikkeenrajoitin, puuskalukot;

Sakkauksenestojärjestelmät.

 

b)

3

Järjestelmän toiminta: sähköinen, elektroninen (fly-by-wire).

 

13.8

Mittarit (ATA 31)

3

Luokitus;

Ilmakehä;

Terminologia;

Paineenmittauslaitteet ja -järjestelmät;

Pitot-staattiset järjestelmät;

Korkeusmittarit;

Pystynopeusmittarit;

Ilmanopeusmittarit;

Mach-mittarit;

Lentokorkeudesta ilmoittavat/varoittavat järjestelmät;

Lentoarvolaskimet;

Pneumaattiset mittaristot;

Suoraan luettavat paine- ja lämpömittarit;

Lämpötilan osoitinjärjestelmät;

Polttoaineen määrämittausjärjestelmä ja ilmaisu;

Hyrrävoimien periaatteet;

Keinohorisontit;

Luisumittarit;

Suuntahyrrät;

Maan läheisyydestä varoittavat järjestelmät (GPWS);

Kompassijärjestelmät;

Lentoarvotallentimet (FDRS);

Elektroninen lennonvalvontamittaristo (EFIS);

Mittariston varoitusjärjestelmät, mukaan lukien päävaroitusjärjestelmät ja keskusvaroitustaulut;

Sakkausvaroitusjärjestelmät ja kohtauskulman osoitusjärjestelmät;

Tärinän mittaus ja näyttö;

Elektronisilla näytöillä varustettu ohjaamo (”lasiohjaamo”).

 

13.9

Valot (ATA 33)

3

Ulkopuoliset: purjehdus- ja rullausvalot, laskuvalonheittimet, jäätymisen valvontavalot;

Sisäpuoliset: matkustamon, ohjaamon ja rahtitilan valot;

Hätävalot.

 

13.10

Ilma-aluksen itsenäiset kunnonseurantajärjestelmät (ATA 45)

3

Huollon keskustietokoneet;

Datan latausjärjestelmä;

Sähköinen huoltomateriaalikirjasto;

Tulostusjärjestelmä;

Rakenteiden kunnonvalvontajärjestelmä (vaurionsietävyysvalvonta).

 

13.11

Ilmastointi ja matkustamon paineistus (ATA 21)

 

13.11.1

Tuloilma

2

Tuloilman lähteet, mukaan lukien vuodatusilma, APU ja ulkoinen syöttö.

 

13.11.2

Ilmastointi

 

Ilmastointijärjestelmät

2

Ilmastointiyksikön (ACM) laitteet;

3

Jakelujärjestelmät;

1

Ilmavirtauksen, lämpötilan ja kosteuden säätöjärjestelmät.

3

13.11.3

Paineistus

3

Paineistusjärjestelmät;

Säätö ja ilmaisu, mukaan lukien säätö- ja varoventtiilit;

Matkustamon paineen säätimet.

 

13.11.4

Turva- ja varoituslaitteet

3

Turva- ja varoituslaitteet.

 

13.12

Palontorjunta (ATA 26)

 

a)

3

Palon- ja savunilmaisimet ja varoitusjärjestelmät;

Palonsammutusjärjestelmät;

Järjestelmien testaus.

 

b)

1

Kannettava sammutin.

 

13.13

Polttoainejärjestelmät (ATA 28)

 

Järjestelmän rakenne;

1

Polttoainesäiliöt;

1

Syöttöjärjestelmät;

1

Hätätyhjennys, järjestelmän huohotus ja vedenpoisto;

1

Ristisyöttö ja siirto;

2

Ilmaisut ja varoitukset;

3

Polttoaineen lisäys ja tyhjennys;

2

Pituusakselin suuntaiseen tasapainoon vaikuttavat polttoainejärjestelmät.

3

13.14

Hydraulijärjestelmä (ATA 29)

 

Järjestelmän rakenne;

1

Hydraulinesteet;

1

Hydraulinestesäiliöt ja -paineakut;

1

Paineen tuottaminen: sähköisesti, mekaanisesti, pneumaattisesti;

3

Varajärjestelmät;

3

Suodattimet;

1

Paineensäätö;

3

Sähkövoiman jakelu;

1

Ilmaisu- ja varoitusjärjestelmät;

3

Vuorovaikutus muiden järjestelmien kanssa.

3

13.15

Jäänesto ja sadeveden poisto (ATA 30)

 

Jään muodostuminen, eri jäätyypit ja jään havaitseminen;

2

Jäänehkäisyjärjestelmät: sähköiset, kuumalla ilmalla toimivat ja kemialliset;

2

Jäänpoistojärjestelmät: sähköiset, kuumalla ilmalla toimivat, pneumaattiset ja kemialliset;

3

Sadevedenpoisto;

1

Anturien ja vuotomastojen lämmitys;

3

Pyyhinjärjestelmät.

1

13.16

Laskutelineet (ATA 32)

 

Rakenne, iskunvaimennus;

1

Ulosotto- ja sisäänvetolaitteet: normaalit ja varajärjestelmät;

3

Ilmaisut ja varoitukset;

3

Pyörät, jarrut ja luistonesto- ja automaattijarrutusjärjestelmät;

3

Renkaat;

1

Nokkapyöräohjaus;

3

Ilmassa/maassa-tilan tunnistus.

3

13.17

Happi (ATA 35)

 

Järjestelmän rakenne; ohjaamo, matkustamo;

3

Happilähteet, säilytys, täyttö ja jakelu;

3

Virtauksen säätö;

3

Ilmaisut ja varoitukset.

3

13.18

Paineilma/alipaine (ATA 36)

 

Järjestelmän rakenne;

2

Lähteet: moottori/APU, kompressorit, säiliöt, ulkoinen paineen syöttö;

2

Paineensäätö;

3

Jakelu;

1

Ilmaisut ja varoitukset;

3

Vuorovaikutus muiden järjestelmien kanssa.

3

13.19

Vesi- ja jätevesijärjestelmä (ATA 38)

2

Vesijärjestelmän rakenne, veden syöttö ja jakelu, järjestelmän täyttö ja tyhjennys;

Käymäläjärjestelmän rakenne, huuhtelu ja tyhjennys/täyttö.

 

13.20

Integroitu modulaarinen avioniikka (IMA) (ATA 42)

3

Ydinjärjestelmä;

Verkkokomponentit.

Huomautus: Integroidun modulaarisen avioniikan (IMA) moduuleihin sisältyy tyypillisesti muun muassa seuraavia toimintoja:

pneumatiikkavuodatuksen valvonta,

ilmanpaineen säätö,

ilmanvaihto ja sen säätö,

avioniikkatilan ja ohjaamon ilmanvaihdon säätö, lämpötilan säätö,

yhteydenpito lennonjohtoon,

avioniikan reititin,

sähkökuormituksen valvonta,

lämpölaukaisinten valvonta,

BITE-järjestelmä,

polttoainesyötön valvonta,

jarrujen säätö,

nokkapyöräohjauksen säätö,

laskutelineen ulosotto ja sisäänveto,

rengaspaineen mittaus,

joustintuen painemittaus;

jarrujen lämpötilan valvonta.

 

13.21

Matkustamojärjestelmät (ATA 44)

3

Matkustamon viihdelaitteisiin ja ilma-aluksen sisäiseen viestintäjärjestelmään (CIDS) sekä ilma-aluksen matkustamon ja maa-asemien väliseen yhteydenpitoon (matkustamon verkkopalvelujärjestelmä (CNS)) kuuluvat yksiköt ja komponentit. Näihin kuuluvat ääni-, tietoliikenne-, musiikki- ja videolähetykset.

CIDS-järjestelmä muodostaa yhteyden ohjaamo-/matkustamomiehistön ja matkustamojärjestelmien välille. Nämä järjestelmät tukevat tiedonsiirtoa erilaisten nopeasti vaihdettavien laiteyksiköiden (LRU) välillä, ja niitä käytetään yleensä matkustamohenkilökunnan käyttöpaneeleista (FAP).

CNS-järjestelmä koostuu yleensä palvelimesta, joka on liitetty muun muassa seuraaviin järjestelmiin:

tiedonsiirto-/radiopuhelinjärjestelmä,

matkustamon keskusjärjestelmä (CCS),

matkustamon viihdejärjestelmä (IFES),

ulkoinen viestintäjärjestelmä (ECS),

matkustamon massamuistijärjestelmä (CMMS);

matkustamon valvontajärjestelmä (CMS);

muut matkustamojärjestelmät (MCS).

CNS-järjestelmässä voi olla myös seuraavia toimintoja:

lähtöä edeltävien ja lähdön aikaisten ilmoitusten käyttömahdollisuus

sähköposti-/intranet-/internet-yhteys

matkustajatietokanta.

 

13.22

Tietojärjestelmät (ATA 46)

3

Yksiköt ja komponentit, jotka tallentavat, päivittävät ja hakevat digitaalista tietoa, joka on perinteisesti ollut paperilla, mikrofilmillä tai mikrofilmikortilla. Tähän kuuluvat myös yksiköt, jotka nimenomaisesti tallentavat ja hakevat tietoja, esimerkiksi sähköisen huoltomateriaalikirjaston massamuisti ja sen ohjain. Tähän eivät kuulu muihin tarkoituksiin käytettävät ja muiden järjestelmien kanssa jaetut yksiköt tai osat, esimerkiksi ohjaamon tulostin tai yleisessä käytössä oleva näyttö.

Tavanomaisia esimerkkejä ovat

yhteydenpitoon lennonjohdon kanssa käytettävät tietojärjestelmät ja verkkopalvelinjärjestelmät.

Ilma-aluksen yleinen tietojärjestelmä;

Ohjaamon tietojärjestelmä;

Huoltotietojärjestelmä;

Matkustamon tietojärjestelmä;

Muut tietojärjestelmät.”

 

(21)

Muutetaan lisäys II seuraavasti:

a)

Korvataan otsikko seuraavasti:

Lisäys II

Kokeita koskevat perusvaatimukset

(muut kuin luokan L lupakirjat)

b)

Korvataan 2.2.1–2.2.10 kohdassa ilmaisu ”luokka B2” ilmaisulla ”luokat B2 ja B2L”.

c)

Korvataan 2.2.13 ja 2.2.14 kohta seuraavasti:

”2.13.   MODUULI 13 — ILMA-ALUSTEN AERODYNAMIIKKA, RAKENTEET JA JÄRJESTELMÄT

Luokka B2: 180 monivalintakysymystä ja 0 avointa kysymystä. Vastausaika: 225 minuuttia. Kysymykset ja vastausaika voidaan tarvittaessa jakaa kahteen koetilaisuuteen.

Luokka B2L:

Järjestelmäkelpuutus

Monivalintakysymysten lukumäärä

Vastausaika (minuuteissa)

Perusvaatimukset

(osamoduulit 13.1, 13.2, 13.5 ja 13.9)

28

35

Yhteydenpito/suunnistus

(osamoduuli 13.4(a))

24

30

MITTARIT

(osamoduuli 13.8)

20

25

AUTOMAATTIOHJAUS

(osamoduulit 13.3(a) ja 13.7)

28

35

VALVONTA

(osamoduuli 13.4(b))

8

10

RUNGON JÄRJESTELMÄT

(osamoduulit 13.11–13.18)

32

40

2.14.   MODUULI 14 — TYÖNTÖVOIMA

Luokat B2 ja B2L: 24 monivalintakysymystä ja 0 avointa kysymystä. Vastausaika: 30 minuuttia.

HUOM: B2L-koe koskee moduulin 14 osalta vain mittarit- ja rungon järjestelmät -kelpuutuksia.”

(22)

Muutetaan lisäys III seuraavasti:

(a)

Korvataan 1 kohdan a alakohdan ii alakohta seuraavasti:

”ii)

Ellei c alakohdassa kuvaillun eroavuuskoulutuksen osalta toisin sallita, niiden on oltava tämän lisäyksen 3.1 kohdassa esitetyn vaatimuksen mukaisia sekä täytettävä asetuksen (EU) N:o 748/2012 mukaisesti laadittujen käyttöön soveltuvuutta koskevien tietojen pakollisessa osassa määriteltyjen asiaankuuluvien osa-alueiden vaatimukset, jos tällaiset tiedot ovat käytettävissä.”

(b)

Korvataan 1 kohdan b alakohdan ii alakohta seuraavasti:

”ii)

Ellei c alakohdassa kuvaillun eroavuuskoulutuksen osalta toisin sallita, niiden on oltava tämän lisäyksen 3.2 kohdassa esitetyn vaatimuksen mukaisia sekä täytettävä asetuksen (EU) N:o 748/2012 mukaisesti laadittujen käyttöön soveltuvuutta koskevien tietojen pakollisessa osassa määriteltyjen asiaankuuluvien osa-alueiden vaatimukset, jos tällaiset tiedot ovat käytettävissä.”

(c)

Korvataan 3.1 kohdan c alakohdan taulukossa olevat alaviitteet seuraavasti:

”1)

Paineistamattomat mäntämoottorilentokoneet, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on alle 2 000 kg: vähimmäiskestoa voidaan vähentää 50 %.

2)

Ryhmän 2 helikopterit (siten kuin 66.A.5 kohdassa määritellään): vähimmäiskestoa voidaan vähentää 30 %.”

(d)

Korvataan 3.1 kohdan e alakohdassa aihetta 21A ”Tuloilma” koskevassa sarakkeessa ”Turbiinimoottorihelikopterit” olevat koulutuksen tasoa koskevat merkinnät seuraavasti:

”3

1”

(e)

Korvataan 3.1 kohdan e alakohdassa aihetta 31A ”Mittaristot” koskevassa sarakkeessa ”Mäntämoottorihelikopterit” olevat koulutuksen tasoa koskevat merkinnät seuraavasti:

”3

1”

(23)

Korvataan lisäys IV seuraavasti:

Lisäys IV

66 osan mukaisen ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan laajentamiseen vaadittava kokemus

Seuraavassa taulukossa esitetään vaadittava käytännön kokemus uuden luokan tai alaryhmän lisäämiseksi 66 osan mukaiseen lupakirjaan.

Kokemuksen on oltava hakemuksen kannalta asianmukaiseen alaryhmään kuuluvaa liikenteessä olevan ilma-aluksen käytännön huoltotöistä saatua kokemusta.

Kokemusvaatimusta alennetaan 50 prosentilla, jos hakija on suorittanut alaryhmään liittyvän 147 osan mukaisen hyväksytyn kurssin.

Luokkaan

Luokasta

A1

A2

A3

A4

B1.1

B1.2

B1.3

B1.4

B2

B2L

B3

A1

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

2 vuotta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

2 vuotta

1 vuosi

6 kuukautta

A2

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

2 vuotta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

2 vuotta

1 vuosi

6 kuukautta

A3

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

2 vuotta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

1 vuosi

A4

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

2 vuotta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

1 vuosi

B1.1

Ei vaatimusta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

1 vuosi

1 vuosi

6 kuukautta

B1.2

6 kuukautta

Ei vaatimusta

6 kuukautta

6 kuukautta

2 vuotta

2 vuotta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

Ei vaatimusta

B1.3

6 kuukautta

6 kuukautta

Ei vaatimusta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

1 vuosi

1 vuosi

6 kuukautta

B1.4

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

Ei vaatimusta

2 vuotta

6 kuukautta

2 vuotta

2 vuotta

1 vuosi

6 kuukautta

B2

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

1 vuosi

1 vuosi

1 vuosi

1 vuosi

1 vuosi

B2L

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

6 kuukautta

1 vuosi

1 vuosi

1 vuosi

1 vuosi

1 vuosi

1 vuosi

B3

6 kuukautta

Ei vaatimusta

6 kuukautta

6 kuukautta

2 vuotta

6 kuukautta

2 vuotta

1 vuosi

2 vuotta

1 vuosi

(24)

Korvataan lisäys V seuraavasti:

Lisäys V

Hakemuslomake – EASA 19 -lomake

1.

Tässä lisäyksessä on liitteessä III (66 osa) tarkoitetun ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan hakemisessa käytettävän lomakkeen malli.

2.

Jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi muokata EASA 19 -lomaketta vain siten, että siihen lisätään kentät tarvittaville lisätiedoille silloin, kun kansallisissa määräyksissä sallitaan liitteen III (66 osa) mukaisesti myönnetyn ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan käyttö tai edellytetään sen käyttöä sellaisissa tehtävissä, joita liitteen I (M osa) ja liitteen II (145 osa) vaatimukset eivät koske.
Image Teksti kuva Image Teksti kuva

(25)

Muutetaan lisäys VI seuraavasti:

a)

Korvataan otsikko seuraavasti:

Lisäys VI – Liitteessä III (osa 66) tarkoitettu ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirja – EASA 26 -lomake”

b)

Lisätään lisäyksen VI alkuun, ennen EASA 26 -lomaketta teksti seuraavasti:

”1.

Seuraavilla sivuilla on esimerkki liitteessä III (osa 66) tarkoitetusta ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjasta.

2.

Asiakirja on tulostettava standardimuodossaan, mutta sen kokoa voidaan pienentää tietokonetulostusta varten. Jos kokoa pienennetään, on huolehdittava siitä, että virallisille sineteille tai leimoille jää riittävästi tilaa. Tietokoneella täytetyssä asiakirjassa ei tarvitse olla kaikkia tyhjiksi jääviä kenttiä, kunhan asiakirja on selvästi tunnistettavissa liitteen III (osa 66) mukaisesti myönnetyksi ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjaksi.

3.

Asiakirja voidaan täyttää joko englanniksi tai sen jäsenvaltion virallisella kielellä, jonka toimivaltainen viranomainen on kyseessä. Jälkimmäisessä tapauksessa asiakirjaan on liitettävä toinen, englanninkielinen jäljennös sellaista lupakirjan haltijaa varten, jonka on käytettävä lupakirjaa kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella, jotta lupakirja on ymmärrettävissä keskinäistä tunnustamista varten.

4.

Jokaisella lupakirjan haltijalla on oltava yksilöllinen lupakirjan numero, joka perustuu kansalliseen tunnukseen ja alfanumeeriseen tunnisteeseen.

5.

Asiakirjan sivut voivat olla eri järjestyksessä kuin mallissa, eikä asiakirjassa tarvita välttämättä väliviivoja, kunhan siinä olevat tiedot on sijoiteltu niin, että jokaisen sivun asettelu on selvästi tunnistettavissa tässä esitetyn ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjan mallin mukaiseksi.

6.

Asiakirjan on oltava toimivaltaisen viranomaisen laatima. Sen voi kuitenkin laatia myös jokin liitteen II (145 osa) mukaisesti hyväksytty huolto-organisaatio, jos toimivaltainen viranomainen hyväksyy tämän ja laadinta tapahtuu liitteessä II (145 osa) olevassa 145.A.70 kohdassa tarkoitetussa huolto-organisaation käsikirjassa vahvistettua menettelyä noudattaen. Kaikissa tapauksissa asiakirjan myöntäjä on toimivaltainen viranomainen.

7.

Ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjan muutoksen laatii toimivaltainen viranomainen. Sen voi kuitenkin laatia myös jokin liitteen II (145 osa) mukaisesti hyväksytty huolto-organisaatio, jos toimivaltainen viranomainen hyväksyy tämän ja laadinta tapahtuu liitteessä II (145 osa) olevassa 145.A.70 kohdassa tarkoitetussa huolto-organisaation käsikirjassa vahvistettua menettelyä noudattaen. Kaikissa tapauksissa muutoksen asiakirjaan tekee toimivaltainen viranomainen.

8.

Ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjan haltijan on pidettävä lupakirja hyvässä kunnossa ja varmistettava, ettei siihen tehdä luvattomia merkintöjä. Tämän säännön noudattamatta jättäminen voi mitätöidä lupakirjan tai johtaa siihen, että sen haltijalta evätään kaikki huoltotodisteen antamisoikeudet. Se voi johtaa myös kanteen nostamiseen kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

9.

Liitteen III (osa 66) mukaisesti myönnetty ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirja on voimassa kaikissa jäsenvaltioissa, eikä sitä tarvitse vaihtaa toiseen työskenneltäessä toisessa jäsenvaltiossa.

10.

EASA 26 -lomakkeen liite on valinnainen ja sitä voidaan käyttää vain liitettäessä lupakirjaan kansallisia oikeuksia, joihin sovelletaan liitteen III (osa 66) soveltamisalan ulkopuolelle jäävää kansallista lainsäädäntöä.

11.

Jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi päättää olla liittämättä lupakirjaan ilma-alustyyppikelpuutukset sisältävän sivun siihen saakka, kun sille on merkittävä ensimmäinen kelpuutus, ja viranomaisen on liitettävien tyyppikelpuutusten lukumäärästä riippuen mahdollisesti liitettävä lupakirjaan useampi kuin yksi ilma-alustyyppikelpuutukset sisältävä sivu.

12.

Sen estämättä, mitä 11 kohdassa säädetään, jokaisen lisätyn sivun on oltava muodoltaan oheisen mallin mukainen ja sisällettävä sille määrätyt tiedot.

13.

Ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjasta on käytävä selvästi ilmi, että rajoitukset sulkevat pois huoltotodisteen antamisoikeuksia. Jos lupakirjassa ei ole rajoituksia, RAJOITUKSET-sivulle merkitään ”Ei rajoituksia”.

14.

Jos ilma-aluksen huoltohenkilöstön lupakirjaa myönnettäessä käytetään esipainettua lomaketta, mikä tahansa luokka-, alaryhmä- tai tyyppikohtainen kelpuutusruutu, johon ei sisälly kelpuutustietoa, on merkittävä siten, että siitä käy ilmi, ettei kelpuutusta ole.”

c)

Korvataan lomake 26 seuraavasti:

Image Teksti kuva Image Teksti kuva

(26)

Lisätään lisäykset VII ja VIII seuraavasti:

Lisäys VII

Luokan L ilma-alusten huoltohenkilöstön lupakirjan perustietovaatimukset

Tässä lisäyksessä vaadittujen eri tietotasojen määritelmät ovat samat kuin liitteen III (66 osa) lisäyksessä I olevaan 1 kohtaan sisältyvät määritelmät.

Alaryhmät

Alaryhmää varten vaadittavat moduulit (ks. koulutusohjelmataulukko jäljempänä)

L1C: komposiittirakenteiset purjelentokoneet

1L, 2L, 3L, 5L, 7L ja 12L

L1: purjelentokoneet

1L, 2L, 3L, 4L, 5L, 6L, 7L ja 12L

L2C: komposiittirakenteiset moottoripurjelentokoneet ja komposiittirakenteiset ELA1-lentokoneet

1L, 2L, 3L, 5L, 7L, 8L ja 12L

L2: moottoripurjelentokoneet ja ELA1-lentokoneet

1L, 2L, 3L, 4L, 5L, 6L, 7L, 8L ja 12L

L3H: kuumailmapallot

1L, 2L, 3L, 9L ja 12L

L3G: kaasupallot

1L, 2L, 3L, 10L ja 12L

L4H: kuumailmalaivat

1L, 2L, 3L, 8L, 9L, 11L ja 12L

L4G: ELA2-kaasuilmalaivat

1L, 2L, 3L, 8L, 10L, 11L ja 12L

L5: ELA2-luokkaa suuremmat kaasuilmalaivat

B1-luokan alaryhmää koskevat perustietovaatimukset

ja

8L (B1.1- ja B1.3-luokan osalta), 10L, 11L ja 12L

SISÄLLYSLUETTELO:

Moduulien nimitykset

1L

”Perustiedot”

2L

”Inhimilliset tekijät”

3L

”Ilmailusäädökset”

4L

”Puurakenteiset tai metalliputki-kangasrakenteiset rungot”

5L

”Komposiittirunko”

6L

”Metallirunko”

7L

”Ilma-aluksen rungon yleistuntemus”

8L

”Voimalaitteet”

9L

”Kuumailmapallot ja kuumailmalaivat”

10L

”Kaasupallot ja kaasuilmalaivat (vapaasti lentävät / ankkuroidut)”:

11L

”Kuumailmalaivat ja kaasuilmalaivat”

12L

”Radioliikenne/hätäpaikannuslähettimet/transponderit/mittarit”

MODUULI 1L – PERUSTIEDOT

 

Taso

1L.1   Matematiikka

Aritmetiikka

Aritmeettiset termit ja symbolit;

Kerto- ja jakolaskumenetelmät;

Murto- ja desimaaliluvut;

Kertoimet ja kerrannaiset;

Painot, mittayksiköt ja muuntokertoimet;

Suhdeluvut ja verrannot;

Keskiarvot ja prosenttilasku;

Pinta-ala ja tilavuus, neliöt ja kuutiot.

Algebra

Yksinkertaiset algebralliset lausekkeet: yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolasku;

Sulkujen käyttö;

Yksinkertaiset algebralliset murtoluvut.

Geometria

Yksinkertaiset geometriset tehtävät;

Graafinen esitys: kuvaajien merkitys ja käyttötarkoitus.

1

1L.2   Fysiikka

Aine

Aineen olemus: alkuaineet;

Kemialliset yhdisteet;

Olomuodot: kiinteä, nestemäinen ja kaasumainen;

Olomuodon muutokset.

Mekaniikka

Voimat, momentit ja voimaparit, vektoriesitys;

Painopiste;

Vetojännitys, puristus, leikkausvoima ja kiertojännitys;

Kiinteiden aineiden, nesteiden ja kaasujen luonne ja ominaisuudet.

Lämpötila

Lämpömittarit ja lämpötila-asteikot: Celsius, Fahrenheit ja Kelvin;

Lämmön määritelmä.

1

1L.3   Sähköoppi

Tasavirtapiirit

Ohmin laki, Kirchoffin jännite- ja virtalait;

Virtalähteen sisäisen vastuksen merkitys;

Sähkövastus/vastukset;

Vastuksien värikoodit, arvot ja toleranssit, ensisijaiset arvot, tehot;

Sarjaan ja rinnan kytketyt vastukset.

1

1L.4   Aerodynamiikka/aerostatiikka

Kansainvälinen standardi-ilmakehä (ISA) ja sen soveltaminen aerodynamiikassa ja aerostatiikassa.

Aerodynamiikka

Ilman virtaus kiinteän kappaleen ympärillä;

Rajakerros, laminaarinen ja turbulenttinen virtaus;

Työntövoima, paino, aerodynaamisten voimien resultantti;

Nostovoiman ja vastuksen syntyminen; Kohtauskulma, vastuspolaari, sakkaus.

Aerostatiikka

Vaikutus ilmapallon kuoreen, tuulen vaikutus, korkeuden ja lämpötilan vaikutukset.

1

1L.5   Työturvallisuus ja ympäristönsuojelu

Työturvallisuusnäkökohdat ja varotoimet työskenneltäessä sähkön, kaasujen (etenkin hapen), öljyjen ja kemikaalien kanssa;

(Turvallisuudelle ja ympäristölle) vaarallisten aineiden merkinnät, varastointi ja hävittäminen;

Toimenpiteet sellaisen tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa, johon liittyy yksi tai useampi vaaratekijä tai vaarallinen aine, mukaan lukien tiedot erilaisista sammutusaineista.

2


MODUULI 2L – INHIMILLISET TEKIJÄT

 

Taso

2L.1   Yleistä

Inhimillisten tekijöiden huomioon ottaminen;

Inhimillisistä tekijöistä/virheistä aiheutuneet vaaratilanteet;

”Murphyn laki”.

1

2L.2   Ihmisen suorituskyky ja rajoitukset

Näkö, kuulo, tietojen käsittely, tarkkaavaisuus ja havainnointi, muisti.

1

2L.3   Sosiaalipsykologia

Vastuuntunto, motivaatio, vertaispaine, ryhmätyö.

1

2L.4   Suorituskykyyn vaikuttavat tekijät

Fyysinen kunto ja terveys, stressi, uni, väsymys, alkoholi, lääkitys, huumeet.

1

2L.5   Fyysinen ympäristö

Työympäristö (ilmanlaatu, melu ja valaistus).

1


MODUULI 3L – ILMAILUSÄÄDÖKSET

 

Taso

3L.1   Sääntelykehys

Euroopan komission, EASAn ja kansallisten ilmailuviranomaisten tehtävät;

M osan ja 66 osan soveltuvat osuudet.

1

3L.2   Korjaukset ja muutostyöt

Muutosten hyväksyminen (korjaukset ja muutostyöt);

Vakiomuutokset ja -korjaukset.

2

3L.3   Huoltotiedot

Lentokelpoisuusmääräykset, jatkuvan lentokelpoisuuden ohjeet (ICA) (lentokäsikirja, kuvitettu osaluettelo jne.);

Lentokäsikirja;

Huoltokirjanpito.

2


MODUULI 4L – PUURAKENTEISET TAI METALLIPUTKI-KANGASRAKENTEISET RUNGOT

 

Taso

4L.1   Puurakenteiset tai metalliputki-kangasrakenteiset rungot

Puu, vaneri, sideaineet, suojaaminen, virtalähde, ominaisuudet, työstö;

Päällysteet (päällysmateriaalit, sideaineet ja pintakäsittely sekä luonnolliset ja synteettiset päällysmateriaalit ja sideaineet);

Maalaus-, kokoonpano- ja korjausprosessit;

Puurakenteen tai metalliputki-kangasrakenteen ylikuormituksesta aiheutuneiden vaurioiden havaitseminen;

Puuelementtien ja -päällysteiden materiaalin heikkeneminen;

Metalliosien murtumistesti (silmämääräisesti, esimerkiksi suurennuslasin avulla). Korroosio ja sen ehkäisy. Työterveys- ja paloturvallisuustoimenpiteet.

2

4L.2   Materiaalit

Puulajit, vakaus ja työstöominaisuudet;

Teräs- ja kevytmetalliseosputket ja liitokset; hitsaussaumojen tarkistus murtumien varalta;

Muovit (yleiskatsaus, ominaisuuksien ymmärtäminen);

Maalit ja maalinpoisto;

Liimat, sideaineet;

Päällysmateriaalit ja -päällystystekniikat (luonnon- ja synteettiset polymeerit).

2

4L.3   Vaurioiden havaitseminen

Puurakenteen tai metalliputki-kangasrakenteen ylikuormitus;

Kuormituksen tasaaminen;

Väsymislujuus- ja murtumistestit.

3

4L.4   Käytännön korjausten suorittaminen

Pulttien, ruuvien, kruunumutterien ja vanttiruuvien lukitus;

Silmukkaliitos;

Nicopress- ja Talurit-korjaukset;

Päällysteiden korjaukset;

Läpinäkyvien osien korjaukset;

Korjausharjoitukset (vaneri, jäykisteet, kaiteet, verhoukset);

Ilma-aluksen viritys. Ohjainpintojen massan tasapainon ja ohjainpintojen liikealueen laskeminen, käyttövoimien mittaus;

Puu- tai metalliputki-kangasrakenteen 100 tunnin tarkastus tai vuositarkastus.

2


MODUULI 5L – KOMPOSIITTIRUNKO

 

Taso

5L.1   Kuitulujitetusta muovista (FRP) valmistettu runko

FRP-rakenteen perusperiaatteet;

Hartsit (epoksi, polyesteri, fenolihartsit, vinyyliesterihartsit);

Lujitemateriaalit: lasi-, aramidi- ja hiilikuitu, niiden ominaisuudet;

Täyteaineet;

Tukirakenteet (balsa, kennorakenne, vaahtomuovi);

Rakenteet, kuormituksen tasaaminen (kiinteä FRP-kuori, Sandwich-rakenteet);

Vaurioiden havaitseminen komponenttien ylikuormituksen aikana;

Menettelyt FRP-töissä (huolto-organisaation käsikirjan mukaisesti), myös materiaalien varastointiolosuhteet.

2

5L.2   Materiaalit

Kertamuovit, termoplastiset polymeerit, katalyytit;

Ominaisuuksien ymmärtäminen, työstöteknologiat, irrottaminen, liittäminen ja hitsaus;

FRP-hartsit: epoksihartsit, polyesterihartsit, fenolihartsit, vinyyliesterihartsit;

Lujitemateriaalit;

Kuidusta filamentiksi (irrotusaine, pintakäsittely), kudontakuvio;

Eri lujitemateriaalien (lasikuitu E-lasista, aramidikuitu, hiilikuitu) ominaisuudet;

Usean materiaalin järjestelmiin liittyvät ongelmat, matriisit;

Kiinnittyminen/koossapysyvyys, kuitumateriaalien käyttäytyminen;

Täyteaineet ja pigmentit;

Täyteaineiden tekniset vaatimukset;

Hartsin ominaisuuksien muuttaminen käyttämällä lasikuitua (E-lasi), mikropalloja, aerosoleja, puuvillaa, mineraaleja, metallijauhetta tai orgaanisia aineita;

Maalaus-, kokoonpano- ja korjaustekniikat;

Tukimateriaalit;

Kennorakenteet (paperi, FRP, metalli), balsapuu, Divinycell (Contizell), kehityssuuntaukset.

2

5L.3   Kuitulujitetun komposiittirakenteisen rungon kokoaminen

Kiinteä kuori;

Sandwich-rakenne;

Kantopintojen, rungon ja ohjainpintojen kokoaminen.

2

5L.4   Vaurioiden havaitseminen

FRP-komponenttien käyttäytyminen ylikuormitustilassa;

Delaminaation ja väljien liitosten havaitseminen;

Taivutusvärähtelyn taajuus kantopinnoilla;

Kuormituksen tasaaminen;

Kitkaan perustuva liitos ja varmistuslukitus;

Metalliosien väsymislujuus ja korroosio;

Metalliliitokset, teräs- ja alumiinikomponenttien pintakäsittely niiden FRP-runkoon liittämisen yhteydessä.

3

5L.5   Muottien tekeminen

Kipsimuotit, keraamiset muotit;

GFK-muotit, Gelcoat-maali, lujitemateriaalit, jäykkyyteen liittyvät ongelmat;

Metallimuotit;

Positiivi- ja negatiivimuotit.

2

5L.6   Käytännön korjausten suorittaminen

Pulttien, ruuvien, kruunumutterien ja vanttiruuvien lukitus;

Silmukkaliitos;

Nicopress- ja Talurit-korjaukset;

Päällysteiden korjaukset;

Kiinteiden FRP-kuorien korjaukset;

Muottien valmistus / komponenttien valaminen (nokka, laskutelineen muotolevyt, siivenkärjet, siivenkärkilevyt (wingletit) jne.);

Sandwich-kuoren sisä- ja ulkokerroksen vaurioiden korjaus;

Sandwich-kuoren korjaus alipainesäkkikovetuksella;

Läpinäkyvien osien korjaus (PMMA) yksi- tai kaksikomponenttisella sideaineella;

Läpinäkyvän osan kiinnitys kuomun kehykseen;

Läpinäkyvien osien ja muiden komponenttien karkaiseminen;

Sandwich-kuoren korjaus (alle 20 cm:n vaurion pieni korjaustoimenpide);

Ilma-aluksen viritys. Ohjainpintojen massan tasapainon ja ohjainpintojen liikealueen laskeminen, käyttövoimien mittaus;

FRP-rungon 100 tunnin tarkastus tai vuositarkastus.

2


MODUULI 6L – METALLIRUNKO

 

Taso

6L.1   Metallirunko

Metallimateriaalit ja puolivalmisteet, työstömenetelmät;

Väsymislujuus- ja murtumistestit;

Metallirakenteisten komponenttien kokoaminen, niittiliitokset, liimasaumat;

Ylikuormittuneiden komponenttien vaurioiden havaitseminen, korroosion vaikutukset;

Työterveys ja paloturvallisuus.

2

6L.2   Materiaalit

Teräs ja siitä valmistetut seokset;

Kevytmetallit ja niistä valmistetut kevytmetalliseokset;

Niittimateriaalit;

Muovit;

Värit ja maalit;

Metalliliimat;

Korroosiotyypit;

Päällysmateriaalit ja -tekniikat (luonnolliset ja synteettiset).

2

6L.3   Vaurioiden havaitseminen

Ylikuormittunut metallirunko, vaaitus, symmetrian mittaaminen;

Kuormituksen tasaaminen;

Väsymislujuus- ja murtumistestit;

Väljien niittiliitosten havaitseminen.

3

6L.4   Metalli- ja komposiittirakenteisten runkojen kokoaminen

Verhoukset;

Rungot;

Jäykisteet, pituusjäykisteet;

Rungon rakenne;

Usean materiaalin järjestelmiin liittyvät ongelmat.

2

6L.5   Kiinnitystarvikkeet

Sovitteiden ja välysten luokitus;

Metrijärjestelmä ja englantilainen mittajärjestelmä;

Ylikoon pultit.

2

6L.6   Käytännön korjausten suorittaminen

Pulttien, ruuvien, kruunumutterien ja vanttiruuvien lukitus;

Silmukkaliitos;

Nicopress- ja Talurit-korjaukset;

Päällysteiden korjaukset, pintavauriot, tekniikat murtumien pysäyttämiseksi poraamalla;

Läpinäkyvien osien korjaukset;

Metallilevyjen leikkaaminen (alumiinit ja kevytseokset, teräs ja sen seokset);

Taittaminen, taivuttaminen, särmäys, loukutus, tasoittaminen, saumaus;

Metallirungon niittiliitosten korjaus korjausohjeiden tai -kaaviokuvien mukaisesti;

Niittausvirheiden arviointi;

Ilma-aluksen viritys. Ohjainpintojen massan tasapainon ja ohjainpintojen liikealueen laskeminen, käyttövoimien mittaus;

Metallirungon 100 tunnin tarkastus tai vuositarkastus.

2


MODUULI 7L — ILMA-ALUKSEN RUNGON YLEISTUNTEMUS

 

Taso

7L.1   Ohjainjärjestelmä

Ohjaamon hallintalaitteet: ohjaamossa olevat ohjaus- ja käyttölaitteet, värimerkinnät, säädinten muodot;

Ohjainpinnat, laipat, lentojarrupinnat, säätimet, saranat, laakerit, korvakkeet, veto- ja työntötangot, kulmavivut, sauvat, kehräpyörät, vaijerit, ketjut, putket, sylinterit, kiskot, ruuviaktuaattorit, pinnat, liikealueet, voitelu, vakaimet, ohjainten tasapainotus;

Yhdistelmäohjaimet: laippatyyppiset siivekkeet, laippatyyppiset lentojarrut;

Trimmijärjestelmät.

3

7L.2   Runko

Laskutelineet: laskutelineiden ja joustintukien ominaisuudet, laskutelineen ulosotto, jarrut, rumpu, levyt, pyörät, renkaat, sisäänvetomekanismi, sähköinen sisäänveto, varajärjestelmät;

Siipien runkoliitännät, pyrstön (sivu- ja korkeusvakaimen) runkoliitännät, ohjainpintojen runkoliitännät;

Sallitut huoltotoimenpiteet;

Hinaus: hinaus-/nostolaitteet ja -mekanismit;

Matkustamo: istuimet ja turvavyöt, matkustamon tilajärjestelyt, tuulilasit, ikkunat, kilvet, matkatavaratila, ohjaamon ohjaus- ja käyttölaitteet, matkustamon ilmastointi, tuuletin;

Vesipainolasti: vesisäiliöt, kanavat, venttiilit, poistoputket, ilmanvaihtoaukot, testaus;

Polttoainejärjestelmä: säiliöt, kanavat, suodattimet, ilmanvaihtoaukot, vedenpoistoputket, täyttö, valitsinventtiili, pumput, näytöt, testit, maadoitus;

Hydrauliikka: järjestelmän rakenne, akut, paineen ja käyttövoiman jakelu, näytöt;

Nesteet ja kaasu: hydraulineste, muut nesteet, nestetasot, säiliöt, kanavat, venttiilit, suodatin;

Suojaukset: tuliseinät, palontorjunta, salamaniskuilta suojaaminen, kiertoeristimet, lukituslaitteet, staattisen sähkön purkajat.

2

7L.3   Kiinnitystarvikkeet

Pulttien, niittien ja ruuvien pitävyys;

Ohjainvaijerit, vanttiruuvit;

Pikaliittimet (L'Hotellier, SZD – Puola).

2

7L.4   Lukituslaitteet

Lukitusmenetelmät, lukituspultit, teräsjousitapit, varmistuslangat, lukkomutterit, maali;

Pikaliittimet.

2

7L.5

Paino ja tasapainotus

2

7L.6

Pelastusjärjestelmät

2

7L.7   Ilma-aluksen osajärjestelmät

Pitot-staattinen järjestelmä, alipaine-/dynaaminen järjestelmä, nestepainekoe;

Lennonvalvontamittarit: ilmanopeusmittari, korkeusmittari, pystynopeusmittari, liitännät ja toiminta, merkinnät;

Asettelu ja näytöt, mittaripaneeli, sähköjohdot;

Hyrrävoimiin perustuvat mittarit, suodattimet, näyttölaitteet; toiminnan testaus;

Magneettikompassi: asennus ja eksymän tarkistus;

Purjelentokoneet: akustinen pystynopeusmittari, lennonrekisteröintilaitteet, törmäyksenestolaitteet;

Happijärjestelmä.

2

7L.8   Ilma-aluksen osajärjestelmien asennus ja liitännät

Lennonvalvontamittarit, asennusvaatimukset (hätälaskuolosuhteet CS 22 -määräyksen mukaisesti);

Sähköjohdot, virtalähteet, akkutyypit, sähköparametrit, sähkögeneraattori, lämpölaukaisin, energiatase, maadoitusliittimet, päätelaitteet, varoitukset, sulakkeet, lamput, valaistus, katkaisimet, jännitemittarit, ampeerimittarit, sähköiset anturit.

2

7L.9   Mäntämoottorin työntövoima

Voimalaitteen ja rungon välinen rajapinta.

2

7L.10   Potkuri

Tarkastus;

Vaihto;

Tasapainottaminen.

2

7L.11   Sisäänvetojärjestelmä

Potkurin asennon säätö;

Moottorin ja/tai potkurin sisäänvetojärjestelmä.

2

7L.12   Fyysisen tarkastuksen menettelyt

Puhdistus, valaistuksen ja peilien käyttö;

Mittavälineet;

Ohjainten poikkeutuksen mittaaminen;

Ruuvien ja pulttien kiristysmomentti;

Laakereiden kuluminen;

Tarkastusvälineet;

Mittavälineiden kalibrointi.

2


MODUULI 8L — VOIMALAITTEET

 

Taso

8L.1   Melurajat

Melutason käsite;

Melutodistus;

Äänieristyksen parantaminen;

Melupäästöjen vähentäminen.

1

8L.2   Mäntämoottorit

Nelitahtinen kipinäsytytysmoottori, ilmajäähdytteinen moottori, nestejäähdytteinen moottori;

Kaksitahtimoottori;

Kiertomäntämoottori;

Tehokkuus ja siihen vaikuttavat tekijät (paine–tilavuus-kaavio, tehokäyrä);

Melunvaimennuslaitteet.

2

8L.3   Potkuri

Lapa, spinneri, taustalevy, paineakun vastapaine, napa;

Potkureiden toiminta;

Säätöpotkurit, maassa ja lennon aikana mekaanisesti, sähköisesti ja hydraulisesti säädettävät potkurit;

Tasapainotus (staattinen, dynaaminen);

Meluongelmat.

2

8L.4   Moottorinvalvontalaitteet

Mekaaniset valvontalaitteet;

Sähköiset valvontalaitteet;

Polttoainesäiliön mittari;

Toiminta, ominaisuudet, tavanomaiset virheet ja virheiden havaitseminen.

2

8L.5   Letkut

Polttoaine- ja öljyletkujen materiaali ja työstö;

Käyttöiän tarkastus.

2

8L.6   Varusteet

Magneettosytytyksen toiminta;

Huoltorajojen tarkastus;

Kaasuttimien toiminta;

Keskeiset huolto-ohjeet;

Sähköiset polttoainepumput;

Potkurin säädinten toiminta;

Sähkötoiminen potkurin säädin;

Hydraulitoiminen potkurin säädin.

2

8L.7   Sytytysjärjestelmä

Eri tyypit: puolasytytys, magneettosytytys ja tyristorisytytys;

Sytytyksen ja hehkutusjärjestelmän tehokkuus;

Sytytyksen ja hehkutusjärjestelmän osat;

Sytytystulpan tarkastaminen ja testaus.

2

8L.8   Imuilma- ja pakokaasujärjestelmät

Toiminta ja kokoonpano;

Äänenvaimentimien ja lämmittimien asennukset;

Moottorikehto ja moottoripellitys;

Tarkastus ja testaus;

Hiilidioksidipäästöjen mittaus.

2

8L.9   Polttoaineet ja voiteluaineet

Polttoaineiden ominaisuudet;

Merkinnät, ympäristöystävällinen varastointi;

Voiteluöljyt: mineraaliöljyt, synteettiset öljyt ja niiden parametrit: merkinnät ja ominaisuudet, käyttö;

Ympäristöystävällinen varastointi ja jäteöljyn hävittäminen asianmukaisella tavalla.

2

8L.10   Dokumentointi

Moottorin ja potkurin valmistajien asiakirjat;

Jatkuvan lentokelpoisuuden ylläpitämistä koskevat ohjeet (ICA);

Lentokäsikirjat (AFM) ja huoltokäsikirjat (AMM);

Peruskorjausjakso (TBO);

Lentokelpoisuusmääräykset (AD), tekniset tiedotteet ja huoltotiedotteet.

2

8L.11   Kuvamateriaali

Sylinteriyksikkö ja venttiili;

Kaasutin;

Suurjännitemagneetto;

Ohivuotomittauslaite sylintereille;

Ylikuumentuneet tai vaurioituneet männät;

Eri tavoin toimineiden moottoreiden sytytystulpat.

2

8L.12   Käytännön kokemus

Työturvallisuus / onnettomuuksien ennaltaehkäisy (polttoaineiden ja voiteluaineiden käsittely, moottoreiden käynnistys);

Moottorin säätötankojen ja Bowden-kaapeleiden asennus ja säätö;

Kuormittamattoman nopeuden säätö;

Sytytyslämpötilan tarkastus ja säätö;

Magneettojen toiminnan testaus;

Sytytysjärjestelmän tarkastus;

Sytytystulppien testaus ja puhdistus;

100 tunnin tarkastukseen tai vuositarkastukseen kuuluvien moottorin huoltotehtävien suorittaminen;

Sylinterin puristuspainetesti;

Moottorin käynnin staattinen testi ja sen arviointi;

Huoltotöiden ja osien vaihdon kirjaukset.

2

8L.13   Polttomoottorin kaasunvaihto

Nelitahtinen mäntämoottori ja ohjausyksiköt;

Energiahävikki;

Sytytyksen ajoitus;

Ohjainyksikköjen suoravirtaus;

Wankel-moottori ja ohjausyksiköt;

Kaksitahtinen moottori ja ohjausyksiköt;

Huuhteluilma;

Huuhteluilmapuhaltimet;

Tyhjäkäynnin kierroslukualue ja tehoalue.

2

8L.14   Sytytys, palaminen ja kaasutus

Sytytys;

Sytytystulpat;

Sytytysjärjestelmä;

Palamisprosessi;

Normaali palaminen;

Tehokkuus ja keskipaine;

Moottorin nakutus ja oktaaniluku;

Erimuotoiset palamistilat;

Polttoaineen ja ilman seos kaasuttimessa;

Kaasutuksen periaate, kaasutuksen kaava;

Yksinkertainen kaasutin;

Yksinkertaisen kaasuttimen ongelmia ja niiden ratkaisuja;

Kaasutinmallit;

Polttoaineen ja ilman seos ruiskutuksen aikana;

Mekaanisesti ohjattu ruiskutus;

Sähköisesti ohjattu ruiskutus;

Jatkuva ruiskutus;

Kaasuttimen ja ruiskutuksen vertailu.

2

8L.15   Ruiskutusmoottoristen ilma-alusten lentomittarit

Erikoislentomittarit (ruiskutusmoottori);

Lukemien tulkinta staattisessa testissä;

Lukemien tulkinta lennon aikana eri korkeuksissa.

2

8L.16   Ruiskutusmoottoristen ilma-alusten huolto

Dokumentointi, valmistajan asiakirjat jne.;

Yleiset huolto-ohjeet (käyttötuntien mukaiset tarkastukset);

Toimintakokeet;

Moottorin koekäyttö maassa;