19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/1

(1)

Sisämarkkinoiden pirstaleisuus vaikuttaa haitallisesti kilpailukykyyn, kasvuun ja työpaikkojen luomiseen unionissa. Sisämarkkinoiden moitteeton toiminta edellyttää sähköisten maksujen yhdentyneiden markkinoiden asianmukaista toimintaa ja niiden toteuttamista haittaavien suorien ja välillisten esteiden poistamista, jotta saadaan luotua markkinat, joilla ei tehdä eroa kansallisten ja rajat ylittävien maksujen välillä.

(2)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/64/EY (4) on tarjonnut oikeusperustan unionin laajuisten sisämarkkinoiden luomiselle maksuille, koska kyseisellä direktiivillä on helpotettu tuntuvasti maksupalveluntarjoajien toimintaa ja annettu yhdenmukaiset säännöt maksupalvelujen tarjoamisesta.

(3)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 924/2009 (5) otettiin käyttöön periaate, jonka mukaan rajat ylittävistä euromääräisistä maksuista veloitetaan käyttäjiltä sama palvelumaksu kuin vastaavista maksuista jäsenvaltion sisällä, mukaan lukien tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat korttipohjaiset maksut.

(4)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 260/2012 (6) vahvistettiin sisämarkkinoilla sovellettavat euromääräisiä tilisiirtoja ja suoraveloituksia koskevat säännöt, joiden soveltamisalan ulkopuolelle jätettiin kuitenkin korttipohjaiset maksutapahtumat.

(5)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/83/EU (7) tavoitteena on yhdenmukaistaa tietyt kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiä sopimuksia koskevat säännöt, mukaan lukien maksuvälineiden käytöstä aiheutuvia kuluja koskevat säännöt, joiden perusteella jäsenvaltioiden edellytetään kieltävän elinkeinonharjoittajia veloittamasta kuluttajilta tietyn maksuvälineen käytöstä maksuja, jotka ylittävät elinkeinonharjoittajalle tämän välineen käytöstä aiheutuvat kustannukset.

(6)

Jotta kuluttajat, kauppiaat ja yritykset voisivat saada täyden hyödyn sisämarkkinoista, turvalliset, tehokkaat, kilpaillut ja innovatiiviset sähköiset maksut ovat keskeisessä asemassa, erityisesti maailman siirtyessä kohti sähköistä kaupankäyntiä.

(7)

Eräät jäsenvaltiot ovat antaneet tai valmistelevat parhaillaan siirtohintoja suoraan tai välillisesti sääntelevää lainsäädäntöä, joka kattaa monia eri osa-alueita, kuten eri tasoilla veloitettaville siirtohinnoille asetettavat enimmäistasot, kauppiailta veloitettavat maksut, kaikkien korttien hyväksymistä koskevat säännöt ja asiakasohjausta koskevat toimenpiteet. Eräissä jäsenvaltioissa voimassa olevat hallinnolliset päätökset vaihtelevat merkittävästi. Jotta siirtohintojen tasot olisivat entistä johdonmukaisemmat, kansallisella tasolla suunnitellaan siirtohintojen tasoja tai niiden välisiä eroja koskevien uusien sääntelytoimenpiteiden käyttöönottoa. Tällaiset kansalliset toimenpiteet muodostaisivat todennäköisesti merkittäviä esteitä sisämarkkinoiden toteuttamiselle korttimaksujen sekä korttipohjaisten verkko- ja mobiilimaksujen alalla ja haittaisivat sen vuoksi palvelujen tarjoamisen vapautta.

(8)

Maksukortit ovat vähittäisostoissa yleisimmin käytetty sähköinen maksuväline. Unionin maksukorttimarkkinoiden yhdentyminen on kuitenkin pahasti kesken, koska monet maksusovellukset eivät voi levitä kansallisten rajojen ulkopuolelle ja uusilta unionin laajuisilta toimijoilta estetään pääsy markkinoille. On tarpeen poistaa korttimarkkinoiden, myös korttimaksujen sekä korttipohjaisten verkko- ja mobiilimaksujen alalla, tehokasta toimintaa haittaavat esteet.

(9)

Jotta sisämarkkinat toimisivat tehokkaasti, sähköisten maksutapojen käyttöä olisi edistettävä ja helpotettava kauppiaiden ja kuluttajien hyödyksi. Kortteja ja muita sähköisiä maksutapoja voidaan käyttää monipuolisemmin, mukaan lukien mahdollisuudet suorittaa maksuja verkossa, sisämarkkinoiden ja sähköisen kaupankäynnin hyödyntämiseksi. Sähköinen maksaminen on myös kauppiaille potentiaalisesti turvallinen tapa maksaa. Korttipohjaisten maksutapahtumien käyttö käteismaksujen sijaan voisi sen vuoksi hyödyttää kauppiaita ja kuluttajia edellyttäen, että maksukorttijärjestelyjen palvelumaksut asetetaan taloudellisesti tehokkaalle tasolle. Se edistäisi myös tervettä kilpailua, innovaatiotoimintaa ja uusien toimijoiden markkinoillepääsyä.

(10)

Siirtohintoja sovelletaan yleensä korttitapahtumia vastaanottavien maksupalveluntarjoajien ja tiettyyn maksukorttijärjestelyyn kuuluvia kortteja liikkeeseen laskevien maksupalveluntarjoajien välillä. Siirtohinnat muodostavat suurimman osan palvelumaksuista, joita korttitapahtumia vastaanottavat maksupalveluntarjoajat veloittavat kauppiailta jokaisesta korttipohjaisesta maksutapahtumasta. Kauppiaat puolestaan sisällyttävät nämä korttikustannukset, kuten kaikki muutkin kustannuksensa, tavaroiden ja palveluiden tavanomaisiin hintoihin. Maksukorttijärjestelyjen välinen kilpailu maksupalveluntarjoajien vakuuttamiseksi siitä, että niiden kannattaa laskea liikkeeseen kyseisen järjestelyn kortteja, johtaa pikemminkin markkinoilla veloitettavien siirtohintojen nousuun kuin laskuun, mikä on ristiriidassa markkinataloudessa käytävän kilpailun yleensä aikaan saaman hintakurivaikutuksen kanssa. Kilpailusääntöjen johdonmukaisen siirtohintoihin soveltamisen lisäksi kyseisten maksujen sääntely parantaisi sisämarkkinoiden toimintaa ja edistäisi tapahtumista kuluttajille aiheutuvien kustannusten alentamista.

(11)

Siirtohintojen nykyinen suuri vaihtelu ja taso estävät uusien unionin laajuisten toimijoiden ilmaantumisen alempiin siirtohintoihin perustuvien tai siirtohinnattomien liiketoimintamallien pohjalta, mikä on esteenä mahdollisille mittakaavaeduille ja tuotevarioinnista saataville eduille sekä niistä johtuville tehokkuuseduille. Tämä vaikuttaa kielteisesti kauppiaisiin ja kuluttajiin sekä estää innovaatiotoimintaa. Koska unionin laajuisten toimijoiden olisi tarjottava kortteja liikkeeseen laskeville pankeille vähintään korkein siirtohintataso markkinoilla, joille ne haluavat päästä, nykyinen tilanne merkitsee myös markkinoiden pirstaleisuuden jatkumista. Olemassa olevat kansalliset järjestelyt, jotka veloittavat alempia siirtohintoja tai eivät veloita niitä lainkaan, voivat myös joutua poistumaan markkinoilta pankkien kohdistaessa niihin painetta saadakseen suurempia siirtohintatuloja. Tämä rajoittaa kuluttajien ja kauppiaiden saatavilla olevaa maksupalveluvalikoimaa, korottaa kyseisten palvelujen hintoja ja heikentää niiden laatua, samalla kun kuluttajien ja kauppiaiden mahdollisuudet käyttää unionin laajuisia maksusovelluksia kaventuvat. Lisäksi kauppiaat eivät voi välttää siirtohintojen eroja muiden jäsenvaltioiden pankkien tarjoamia korttien hyväksymispalveluja hyödyntämällä. Maksukorttijärjestelyissä sovelletut erityissäännöt edellyttävät näiden järjestelyjen alueellisen toimilupapolitiikan mukaisesti myyntipaikan (kauppiaan kotimaan) siirtohinnan soveltamista kuhunkin maksutapahtumaan. Tämä edellytys estää maksutapahtumien vastaanottajia tarjoamasta palvelujaan onnistuneesti valtioiden rajojen yli. Se voi myös estää kauppiaita alentamasta maksuista aiheutuvia kustannuksiaan kuluttajien hyödyksi.

(12)

Komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset eivät ole kyenneet korjaamaan tätä tilannetta soveltamalla voimassa olevaa lainsäädäntöä.

(13)

Tämän vuoksi säädösten ja hallinnollisten päätösten välisistä eroista johtuvan sisämarkkinoiden pirstaleisuuden ja merkittävien kilpailuvääristymien välttämiseksi on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 114 artiklan mukaisesti tarpeen toteuttaa toimenpiteitä, joilla ratkaistaan siirtohintojen korkeaan ja vaihtelevaan tasoon liittyvä ongelma, jotta maksupalveluntarjoajat voivat tarjota palvelujaan valtioiden rajojen yli ja kuluttajat ja kauppiaat käyttää näitä rajat ylittäviä palveluja.

(14)

Tämän asetuksen soveltaminen ei saisi vaikuttaa unionin ja kansallisten kilpailusääntöjen soveltamiseen. Se ei saisi estää jäsenvaltioita pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön kansallisen lainsäädännön mukaisesti matalampia enimmäistasoja tai toimenpiteitä, joilla on vastaava tarkoitus tai vaikutus.

(15)

Korttimaksujen sekä korttipohjaisten verkko- ja mobiilimaksujen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan helpottamiseksi kuluttajien ja kauppiaiden hyödyksi tätä asetusta olisi sovellettava kansalliseen ja rajat ylittävään maksukorttien myöntämiseen ja korttipohjaisten maksutapahtumien vastaanottoon. Jos kauppiaat voivat valita maksutapahtumien vastaanottajan oman jäsenvaltionsa ulkopuolelta (rajat ylittävä korttitapahtumien vastaanotto), mitä helpottavat saman enimmäistason asettaminen sekä kansallisille että rajat ylittäville vastaanotetuista tapahtumista veloitettaville siirtohinnoille sekä alueellisten toimilupien kielto, pitäisi olla mahdollista saada aikaan tarvittava oikeudellinen selkeys ja estää kilpailuvääristymiä korttimaksujärjestelyjen välillä.

(16)

Kilpailuasioita koskevissa menettelyissä hyväksyttyjen yksipuolisten sitoumusten seurauksena monissa unionin rajat ylittävissä korttipohjaisissa maksutapahtumissa noudatetaan jo siirtohintojen enimmäistasoja. Jotta voidaan mahdollistaa terve kilpailu maksutapahtumien vastaanottopalvelujen markkinoilla, rajat ylittäviin tapahtumiin ja kotimaisiin tapahtumiin liittyviä säännöksiä olisi sovellettava samanaikaisesti ja kohtuullisessa ajassa tämän asetuksen voimaantulon jälkeen, kun otetaan huomioon tässä asetuksessa säädettyjen maksukorttijärjestelyjen siirtymävaiheeseen liittyvät vaikeudet ja monimutkaisuus.

(17)

Markkinoilla on saatavilla pääosin kahdentyyppisiä luottokortteja. Maksuaikakorttien osalta kortinhaltijan tililtä veloitetaan maksutapahtumien kokonaissumma ilman korkoa tiettynä ennalta sovittuna päivänä, tavallisesti kerran kuussa. Muiden luottokorttien osalta kortinhaltija voi hyödyntää luottojärjestelyä maksaakseen osan veloitettavasta summasta sovittua myöhempänä päivämääränä korkoineen tai muine maksuineen.

(18)

Kaikkiin pankki- ja luottokorttipohjaisiin maksutapahtumiin olisi sovellettava siirtohinnan enimmäistasoa.

(19)

Vaikutustenarvioinnista käy ilmi, että pankkikorttitapahtumien siirtohintojen kieltäminen olisi hyödyllistä korttien hyväksymiselle, korttien käyttämiselle ja sisämarkkinoiden kehittämiselle ja että se toisi kauppiaille ja kuluttajille enemmän hyötyjä kuin korkeammalle asetettu enimmäistaso. Sillä myös vältettäisiin haitalliset vaikutukset, joita aiheutuu korkeammasta enimmäistasosta niissä kansallisissa järjestelyissä, joissa maksutapahtumien siirtohinnat ovat pieniä tai niitä ei ole, kun rajat ylittävä laajentuminen tai uudet markkinoille tulijat nostaisivat siirtohintojen tasoja enimmäistasolle. Pankkikorttitapahtumien siirtohintojen kieltämisellä puututaan myös uhkaan siirtohinnan siirtymisestä uusiin innovatiivisiin maksupalveluihin, esimerkiksi mobiili- ja verkkojärjestelmiin.

(20)

Tässä asetuksessa säädettyjen enimmäistasojen olisi perustuttava taloustieteellisessä kirjallisuudessa kehitettyyn MIT-testiin (Merchant Indifference Test), jonka perusteella määritetään siirtohintataso, jonka kauppias olisi halukas maksamaan verrattuaan kustannuksia, joita aiheutuu siitä, että asiakkaat käyttävät maksukorttia, kustannuksiin, joita aiheutuu muulla maksuvälineellä kuin kortilla suoritetuista maksuista (käteismaksuista), kun otetaan huomioon korttitapahtumia vastaanottavien pankkien kauppiailta veloittama palvelumaksu ja siirtohinta. Tämä edistää tehokkaiden maksuvälineiden käyttöä lisäämällä sellaisten korttien käyttöä, jotka tuottavat suurempia maksutapahtumiin liittyviä etuja, ja estää samalla kohtuuttomien maksujen veloittamista kauppiailta, jotka johtaisivat piiloveloituksiin kuluttajilta. Kauppiailta veloitettavat maksut saattaisivat muuten nousta kohtuuttomiksi myös yhteisten siirtohintajärjestelyjen vuoksi, koska kauppiaat eivät halua kieltäytyä hyväksymästä kalliita maksuvälineitä peläten liiketoiminnan menettämistä. Kokemus on osoittanut, että kyseiset tasot ovat oikeasuhteisia, sillä ne eivät kyseenalaista kansainvälisten korttijärjestelyjen ja maksupalveluntarjoajien toimintaa. Ne tuottavat myös etuja kauppiaille ja kuluttajille sekä tarjoavat oikeusvarmuuden.

(21)

Vaikutustenarviointi kuitenkin osoittaa, että tietyissä jäsenvaltioissa siirtohinnat ovat kehittyneet tavalla, jonka myötä kuluttajat ovat voineet korttien hyväksymisen ja korttien käytön osalta hyötyä tehokkaista pankkikorttimarkkinoista alemmin siirtohinnoin kuin kauppiaiden hyväksyttävänä pitämä taso (merchant indifference level). Jäsenvaltioiden olisi näin ollen voitava päättää asettaa alemmat siirtohinnat kotimaisille pankkikorttitapahtumille.

(22)

Sen varmistamiseksi, että pankkikorteista veloitettavat maksut asetetaan taloudellisesti tehokkaalle tasolle kansallisten pankkikorttimarkkinoiden rakenne huomioon ottaen, olisi lisäksi säilytettävä mahdollisuus ilmoittaa enimmäissiirtohinnat kiinteämääräisinä. Kiinteämääräinen hinta voi myös kannustaa arvoltaan pienten maksujen (mikromaksut) suorittamiseen korttipohjaisesti. Edellä mainittua kiinteämääräistä siirtohintaa olisi myös voitava soveltaa yhdistettynä prosentuaaliseen hinnoitteluun edellyttäen, että näiden siirtohintojen yhteenlaskettu määrä on enintään tietty prosenttiosuus vuotuisesta tapahtuma-arvosta kansallisella tasolla kussakin maksukorttijärjestelyssä. Lisäksi olisi voitava määritellä alempi tapahtumakohtainen prosentuaalinen enimmäissiirtohinta sekä määrätä kiinteämääräinen enimmäishinta ylärajaksi tapahtumakohtaisen prosentuaalisen hinnoittelun soveltamisesta johtuvalle hinnalle.

(23)

Kun lisäksi otetaan huomioon, että tällä asetuksella pyritään ensimmäistä kertaa yhdenmukaistamaan siirtohinnat tilanteessa, jossa olemassa olevat pankkikorttijärjestelyt ja siirtohinnat poikkeavat huomattavasti toisistaan, on tarpeen säätää joustavuudesta kansallisilla maksukorttimarkkinoilla. Näin ollen jäsenvaltioiden olisi voitava kohtuullisen pituisen siirtymäkauden ajan soveltaa kaikkiin kotimaisiin pankkikorttitapahtumiin kunkin maksukorttijärjestelyn osalta painotettua keskimääräistä siirtohintaa, joka on enintään 0,2 prosenttia vuotuisesta keskimääräisestä kauppa-arvosta, kun otetaan huomioon kaikki kotimaiset pankkikorttitapahtumat kussakin maksukorttijärjestelyssä. Yhden maksukorttijärjestelyn vuotuisen keskimääräisen tapahtuma-arvon perusteella lasketun siirtohintojen enimmäismäärän osalta riittää, että maksupalveluntarjoaja osallistuu maksukorttijärjestelyyn (tai muunlaisiin maksupalveluntarjoajien välisiin sopimuksiin), joissa kaikkiin kotimaisiin pankkikorttitapahtumiin sovelletaan painotettua keskimääräistä siirtohintaa, joka on enintään kyseiset 0,2 prosenttia. Tässäkin tapauksessa voidaan soveltaa kiinteämääräistä siirtohintaa, prosenttimääräistä siirtohintaa tai näiden kahden yhdistelmää edellyttäen, että painotetun keskiarvon enimmäismäärää noudatetaan.

(24)

Jotta voitaisiin määritellä asianmukaiset enimmäissiirtohinnat kotimaisia pankkikorttitapahtumia varten, on aiheellista sallia niiden kansallisten toimivaltaisten viranomaisten, joilla on valtuudet varmistaa, että tätä asetusta noudatetaan, kerätä tietoja kaikkien maksukorttijärjestelyn puitteissa toteutuneiden pankkikorttitapahtumien tai yhden tai useamman maksupalveluntarjoajan palvelujen piiriin kuuluvien pankkikorttitapahtumien määrästä ja viitearvosta. Näin ollen maksukorttijärjestelyt ja maksupalveluntarjoajat olisi velvoitettava antamaan tarpeelliset tiedot toimivaltaisille kansallisille viranomaisille näiden viranomaisten määrittelemällä tavalla ja näiden asettamassa määräajassa. Raportointivelvollisuudet olisi ulotettava maksupalveluntarjoajiin – kuten liikkeeseenlaskijat tai maksutapahtumien vastaanottajat – eikä pelkästään maksukorttijärjestelyihin, jotta varmistetaan, että kaikki asiaankuuluvat tiedot asetetaan toimivaltaisten viranomaisten saataville; toimivaltaisten viranomaisten olisi joka tapauksessa voitava vaatia, että tällaisia tietoja kerätään maksukorttijärjestelyn kautta. Lisäksi on tärkeää, että jäsenvaltiot varmistavat, että sovellettavia enimmäissiirtohintoja koskevien asiaankuuluvien tietojen luovuttaminen on riittävää. Koska maksukorttijärjestelyt eivät yleisesti ottaen ole valvonnan alaisia maksupalveluntarjoajia, toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia, että näiden yksikköjen toimittamat tiedot vahvistaa riippumaton tilintarkastaja.

(25)

Kansallisella tasolla jotkin maksuvälineet antavat maksajalle mahdollisuuden käynnistää sellaisia korttipohjaisia maksutapahtumia, jotka eivät ole maksukorttijärjestelyssä eriteltävissä pankki- tai luottokorttitapahtumiksi. Kortin haltijan valinnat eivät ole maksukorttijärjestelyn tai maksutapahtumien vastaanottajan tiedossa; tämän seurauksena maksukorttijärjestelyissä ei ole mahdollista soveltaa tämän asetuksen mukaisia erillisiä siirtohintojen enimmäistasoja pankki- ja luottokorttitapahtumiin, jotka ovat erotettavissa toisistaan maksutapahtumien veloituksen ajoituksen perusteella. Kun otetaan huomioon tarve säilyttää nykyisten liiketoimintamallien toimivuus ja välttää perusteettomia tai kohtuuttomia lakisääteisten vaatimusten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia ja kun otetaan samalla huomioon, että on tärkeää varmistaa yhtäläiset kilpailumahdollisuudet eri maksukorttityyppien välillä, on aiheellista soveltaa ”yleiskorteilla” suoritettuihin kotimaisiin maksutapahtumiin samaa tämän asetuksen sääntöä kuin pankkikorttitapahtumiin. Kyseisille maksuvälineille olisi kuitenkin myönnettävä pidempi sopeuttamisaika. Näin ollen jäsenvaltioiden olisi voitava poikkeuksellisesti yhden vuoden siirtymäkauden ajan määritellä enimmäisosuus kotimaisilla ”yleiskorteilla” suoritettuja maksutapahtumia, jotka katsotaan yhdenveroisiksi luottokorttitapahtumien kanssa. Esimerkiksi luottokortteihin sovellettua siirtohintojen enimmäistasoa voitaisiin soveltaa määriteltyyn osuuteen kauppiaiden tai maksutapahtumien vastaanottajien liiketapahtumien kokonaisarvosta. Säännösten matemaattinen lopputulos vastaisi siten sitä, että yleiskorteilla suoritettuihin kotimaisiin maksutapahtumiin sovelletaan yhtä ainoaa enimmäissiirtohintaa.

(26)

Tämän asetuksen olisi katettava kaikki maksutapahtumat, joissa maksajan maksupalveluntarjoaja ja maksunsaajan maksupalveluntarjoaja ovat sijoittautuneet unioniin.

(27)

Euroopan digitaalistrategiassa vahvistetun teknologianeutraaliuden periaatteen mukaisesti tätä asetusta olisi sovellettava korttipohjaisiin maksutapahtumiin riippumatta ympäristöstä, jossa tapahtuma toteutetaan, mukaan lukien vähittäiskaupassa käytettävät maksuvälineet ja -palvelut, jotka voivat olla off line-, on line- tai mobiilivälineitä ja -palveluja.

(28)

Korttipohjaiset maksutapahtumat toteutetaan yleensä kahden pääasiallisen liiketoimintamallin perusteella eli niin kutsutun ”kolmen osapuolen maksukorttijärjestelyjen” (kortinhaltija – korttitapahtumat vastaanottava ja kortin liikkeeseen laskeva osapuoli – kauppias) tai ”neljän osapuolen maksukorttijärjestelyjen” (kortinhaltija – kortin liikkeeseen laskeva pankki – korttitapahtumat vastaanottava pankki – kauppias) perusteella. Monet neljän osapuolen maksukorttijärjestelyt käyttävät eksplisiittistä siirtohintaa, joka on useimmiten monenvälinen. Implisiittisten siirtohintojen olemassaolon tunnustamiseksi ja tasapuolisten toimintaedellytysten luomisen edistämiseksi kolmen osapuolen maksukorttijärjestelyt, jotka käyttävät maksupalveluntarjoajia liikkeeseenlaskijoina tai maksutapahtumien vastaanottajina, olisi katsottava neljän osapuolen maksukorttijärjestelyiksi, ja niiden olisi noudatettava samoja sääntöjä, kun taas liiketoimintasääntöihin liittyviä avoimuutta lisääviä toimenpiteitä ja muita toimenpiteitä olisi sovellettava kaikkiin palveluntarjoajiin. Kun otetaan huomioon tällaisten kolmen osapuolen järjestelyjen olemassa olevat erityispiirteet, on kuitenkin aiheellista sallia siirtymäaika, jona jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta siirtohintojen enimmäismäärää koskevia sääntöjä, jos näiden järjestelyjen markkinaosuus on hyvin vähäinen kyseisessä jäsenvaltiossa.

(29)

Korttien liikkeeseenlaskupalvelu perustuu maksuvälineen liikkeeseenlaskijan ja maksajan väliseen sopimussuhteeseen riippumatta siitä, säilyttääkö liikkeeseenlaskija varoja maksajan puolesta. Liikkeeseenlaskija asettaa maksukortteja maksajan saataville, antaa luvan suorittaa maksutapahtumia päätteillä tai vastaavilla laitteilla ja voi taata, että maksu suoritetaan maksutapahtumien vastaanottajalle sellaisten maksutapahtumien osalta, jotka ovat asianomaisen järjestelyn sääntöjen mukaisia. Näin ollen pelkkää maksukorttien jakelua tai teknisten palvelujen tarjoamista, kuten pelkkää tietojen käsittelyä ja tallentamista, ei olisi katsottava liikkeeseenlaskuksi.

(30)

Maksutapahtumien vastaanottaminen on käsittelyketju, joka alkaa korttipohjaisen maksutapahtuman käynnistyksestä ja päättyy varojen siirtämiseen maksunsaajan maksutilille. Maasta ja käytössä olevasta liiketoimintamallista riippuen maksutapahtumien vastaanottaminen on järjestetty eri tavoin eri jäsenvaltioissa. Näin ollen maksupalveluntarjoaja, joka maksaa siirtohinnan, ei aina tee suoraan sopimusta maksunsaajan kanssa. Tämän asetuksen mukaisen maksutapahtumien vastaanottajan määritelmän olisi kuitenkin katettava välittäjät, jotka tarjoavat osan maksutapahtumien vastaanottopalvelusta ilman suoraa sopimussuhdetta maksunsaajaan. Maksutapahtumien vastaanottopalvelu tarjotaan riippumatta siitä, säilyttääkö maksutapahtumien vastaanottaja varoja maksunsaajan puolesta. Teknisiä palveluja, kuten pelkkää tietojen käsittelyä ja tallentamista, ei olisi katsottava maksutapahtumien vastaanottamiseksi.

(31)

On tärkeää varmistaa, ettei maksupalveluntarjoajien maksamia tai vastaanottamia siirtohintoja koskevia säännöksiä kierretä liikkeeseenlaskijoille suoritettujen vaihtoehtoisten maksujen avulla. Tämän välttämiseksi ”nettokorvaus”, jonka maksukorttijärjestely, maksutapahtumien vastaanottaja tai muu välittäjä maksaa tai joka niille maksetaan liikkeeseenlaskijan suorittamista tai vastaanottamista maksuista, mukaan lukien mahdolliset varmennustapahtumat, olisi katsottava siirtohinnaksi. Tarkistettaessa, kierretäänkö säännöksiä, siirtohinnan laskennassa olisi otettava huomioon niiden maksujen tai kannustinten kokonaismäärä, jotka liikkeeseenlaskija vastaanottaa maksukorttijärjestelyltä sääntelyn alaisista maksutapahtumista ja joista vähennetään liikkeeseenlaskijan järjestelylle suorittamat maksut. Huomioon otettavat maksut ja kannustimet voisivat olla suoria (eli perustua lukumäärään tai olla tapahtumakohtaisia) tai välillisiä (mukaan lukien markkinakannustimet, hyvitykset ja tiettyjen tapahtumamäärien saavuttamisesta myönnettävät alennukset). Arvioitaessa, kierretäänkö tämän asetuksen säännöksiä, olisi otettava erityisesti huomioon voitot, jotka liikkeeseenlaskijat saavat liikkeeseenlaskijoiden ja maksukorttijärjestelyjen yhteisistä erityisohjelmista sekä tulot käsittely- ja toimilupamaksuista sekä muista korttijärjestöjen tuloihin kuuluvista maksuista. Myös maksukorttien liikkeeseenlasku kolmansissa maissa olisi tarvittaessa ja muiden objektiivisten seikkojen tätä tukiessa voitava ottaa huomioon arvioitaessa, onko tätä asetusta mahdollisesti kierretty.

(32)

Kuluttajat eivät aina ole tietoisia palvelumaksuista, joita kauppiaat suorittavat kuluttajien käyttämästä maksuvälineestä. Samalla monet liikkeeseenlaskijoiden soveltamat kannustimet (kuten matkakupongit, hyvitykset, alennukset, maksupalautukset, maksuttomat vakuutukset jne.) saattavat ohjata kuluttajia käyttämään maksuvälineitä, mikä tuottaa liikkeeseenlaskijoille korkeita palvelumaksuja. Tämän estämiseksi toimenpiteitä, joilla asetetaan rajoituksia siirtohinnoille, olisi sovellettava vain sellaisiin maksukortteihin, joista on tullut massatuotteita ja joita kauppiaiden on yleensä vaikea kieltäytyä vastaanottamasta niiden laajamittaisen liikkeeseenlaskun ja käytön vuoksi (näitä ovat mm. kuluttajien pankki- ja luottokortit). Jotta tehostettaisiin markkinoiden toimintaa alan sääntelemättömissä osissa ja rajoitettaisiin liiketoiminnan siirtymistä alan säännellyistä osista sääntelemättömiin osiin, on tarpeen ottaa käyttöön joitakin toimenpiteitä, mukaan lukien maksujärjestelyn ja infrastruktuurin erottaminen toisistaan, maksunsaajan maksajaan kohdistamat ohjaustoimet ja maksunsaajan mahdollisuus valita, mitkä maksuvälineet se hyväksyy.

(33)

Järjestelyn ja infrastruktuurin erottamisen toisistaan olisi mahdollistettava se, että kaikki korttitapahtumien käsittelijät voivat kilpailla järjestelyjen asiakkaista. Koska käsittelykustannukset muodostavat merkittävän osan korttien hyväksymisestä aiheutuvista kokonaiskustannuksista, on tärkeää, että tämä arvoketjun osa avataan tehokkaalle kilpailulle. Järjestelyn ja infrastruktuurin erottamisen perusteella korttijärjestelyjen ja käsittely-yksiköiden olisi oltava riippumattomia kirjanpidon, organisaation ja päätöksentekomenettelyn osalta. Ne eivät saisi harjoittaa syrjintää esimerkiksi tarjoamalla toisilleen suosituimmuuskohtelua tai sisäpiiritietoja, jotka eivät ole niiden kyseisellä markkinasegmentillä toimivien kilpailijoiden saatavilla, asettamalla markkinasegmentillään toimiville kilpailijoilleen kohtuuttomia tiedonantovaatimuksia, myöntämällä toistensa toiminnoille ristikkäistukia tai käyttämällä yhteisiä hallintojärjestelyjä. Tällaiset syrjivät käytännöt edistävät markkinoiden pirstaleisuutta, vaikuttavat kielteisesti uusien tulokkaiden markkinoillepääsyyn ja estävät unionin laajuisia toimijoita tulemasta markkinoille, mikä estää korttimaksujen sekä korttipohjaisten verkko- ja mobiilimaksujen sisämarkkinoiden toteuttamista ja aiheuttaa siten haittaa kauppiaille, yrityksille ja kuluttajille.

(34)

Maksukorttijärjestelyjen soveltamat säännöt ja maksupalveluntarjoajien noudattamat käytännöt saavat usein aikaan sen, että kauppiaat ja kuluttajat ovat tietämättömiä palvelumaksujen välisistä eroista, mikä heikentää markkinoiden avoimuutta. Tämä tapahtuu esimerkiksi palvelumaksuja yhdistelemällä tai siten, että kauppiaita kielletään valitsemasta edullisempaa korttituotemerkkiä, kun on kyse yhdistelmäkorteista, tai ohjaamasta kuluttajia tällaisten edullisempien korttien käyttöön. Vaikka kauppiaat olisivatkin tietoisia kustannuseroista, usein korttijärjestelyjen säännöt estävät niitä pyrkimästä alentamaan palvelumaksuja.

(35)

Kustannuksissa, joita maksuvälineistä aiheutuu maksunsaajalle, on eroja, sillä tietyt välineet ovat muita kalliimpia. Lukuun ottamatta tilanteita, joissa lainsäädännössä säädetään tietyn maksuvälineen käytöstä tietyissä maksuissa tai joissa maksuvälineen hyväksymisestä ei voida kieltäytyä, koska kyse on laillisesta maksuvälineestä, maksunsaajan olisi voitava vapaasti ohjata maksajia tietyn maksuvälineen käyttöön. Korttijärjestelyt ja maksupalveluntarjoajat asettavat maksunsaajille monenlaisia rajoituksia tässä yhteydessä; ne rajoittavat esimerkiksi maksunsaajan mahdollisuutta kieltäytyä tiettyjen maksuvälineiden hyväksymisestä, kun kyse on pienistä summista, tai ne asettavat rajoituksia sille, mitä tietoja maksajalle annetaan palvelumaksuista, jotka maksunsaajalta on veloitettu tietyistä maksuvälineistä, tai rajoittavat sellaisten kassapäätteiden määrää maksunsaajan liikkeessä, joissa hyväksytään tiettyjä maksuvälineitä. Kyseiset rajoitukset olisi kumottava.

(36)

Tilanteissa, joissa maksunsaaja ohjaa maksajaa tietyn maksuvälineen käyttöön, maksunsaaja ei saisi veloittaa maksajalta palvelumaksuja sellaisten maksuvälineiden käytöstä, joista veloitettavia siirtohintoja säännellään tämän asetuksen mukaisesti, koska lisämaksujen veloittaminen tuottaa tällaisissa tapauksissa vain vähäistä hyötyä mutta aiheuttaa ongelmia markkinoilla.

(37)

Kaikkien korttityyppien hyväksymistä koskeva sääntö on liikkeeseenlaskijoiden ja maksukorttijärjestelyjen maksunsaajille asettama kaksinkertainen velvoite, jonka mukaan maksunsaajien on hyväksyttävä kaikki saman tuotemerkin kortit riippumatta korttien välisistä kustannuseroista (kaikkien tuotteiden hyväksymistä koskeva osuus) ja riippumatta siitä, mikä yksittäinen pankki on laskenut liikkeeseen kyseisen kortin (kaikkien liikkeeseenlaskijoiden hyväksymistä koskeva osuus). On kuluttajien edun mukaista, että maksunsaaja ei voi kohdella korttien liikkeeseenlaskijoita tai kortinhaltijoita syrjivästi saman korttityypin osalta ja että maksukorttijärjestelyt ja maksupalveluntarjoajat voivat asettaa tällaisen velvoitteen maksunsaajille. Kaikkien liikkeeseenlaskijoiden hyväksymistä koskeva osuus kaikkien korttityyppien hyväksymistä koskevasta säännöstä on perusteltu sääntö maksukorttijärjestelyssä, koska se estää maksunsaajia syrjimästä kortteja liikkeeseen laskevia yksittäisiä pankkeja. Kaikkien tuotteiden hyväksymistä koskevassa osuudessa on olennaisilta osin kyse kytkykaupasta, jonka vaikutuksesta edullisten korttien hyväksyminen kytketään kalliimpien korttien hyväksymiseen. Kaikkien tuotteiden hyväksymistä koskevan osuuden poistaminen kaikkien korttityyppien hyväksymistä koskevasta säännöstä antaisi kauppiaille mahdollisuuden rajata tarjoamansa maksukorttivalikoima vain edullis(emp)iin maksukortteihin, mikä hyödyttäisi kuluttajia kauppiaille aiheutuvien kustannusten alenemisen myötä. Pankkikortteja hyväksyviä kauppiaita ei pakotettaisi hyväksymään myös luottokortteja, eikä luottokortteja hyväksyviä kauppiaita hyväksymään yrityskortteja. Jotta kuluttajia suojeltaisiin ja jotta kuluttajille taattaisiin tilaisuus käyttää maksukortteja mahdollisimman useissa tilanteissa, kauppiaat olisi kuitenkin velvoitettava hyväksymään kortit, joihin sovelletaan samaa säänneltyä siirtohintaa vain, jos ne on laskettu liikkeeseen samalla tuotemerkillä ja samaan tyyppiin kuuluvina (raha-, pankki- tai luottokortti). Tällainen rajoitus lisäisi myös kilpailua sellaisten korttien osalta, joista veloitettavia siirtohintoja ei säännellä tämän asetuksen nojalla, sillä kauppiaat saisivat vahvemman neuvotteluaseman suhteessa ehtoihin, joilla ne hyväksyvät kyseiset kortit. Näiden rajoitusten olisi oltava vähäisiä ja ne tulisi hyväksyä ainoastaan, jos ne lisäävät kuluttajansuojaa antamalla kuluttajille riittävän varmuuden siitä, että heidän maksukorttinsa ovat kauppiaiden hyväksymiä.

(38)

Maksupalveluntarjoajien olisi varmistettava, että kuluttajakorttien ja yrityskorttien välillä tehdään selkeä ero niin teknisin kuin kaupallisin perustein. Sen vuoksi on tärkeää määritellä yrityskortti maksuvälineeksi, jota käytetään ainoastaan suoraan yrityksen taikka julkisyhteisön tai julkisoikeudellisen laitoksen tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivan luonnollisen henkilön tililtä veloitettaviin liiketoiminnan kuluihin.

(39)

Maksunsaajien ja maksajien olisi voitava tunnistaa eri korttityypit. Tämän vuoksi eri korttimerkkien ja korttityyppien olisi oltava tunnistettavissa sähköisesti ja hiljattain liikkeeseen laskettujen korttipohjaisten maksuvälineiden osalta ulkonäön perusteella laitteessa. Lisäksi maksajalle olisi annettava tietoa maksajan maksuvälineen (-välineiden) hyväksymisestä tietyssä myyntipisteessä. On välttämätöntä, että maksunsaaja ilmoittaa maksajalle jonkin korttimerkin käytön rajoituksista samaan aikaan ja samoin ehdoin kuin jonkin korttimerkin hyväksymisestä.

(40)

Tuotemerkkien välisen kilpailun tehokkuuden vuoksi on tärkeää, että käyttäjät tekevät maksusovelluksen valinnan eikä siitä määrätä tuotantoketjun alkupään markkinoilla kuten maksukorttijärjestelyillä tai maksupalveluntarjoajien tai maksujen käsittelijöiden toimesta. Tällainen järjestely ei saisi estää maksajia ja maksunsaajia ottamasta käyttöön, mikäli se on teknisesti mahdollista, automaattista sovelluksen valintaa sillä edellytyksellä, että valintaa voidaan muuttaa jokaisen tapahtuman yhteydessä.

(41)

Sen varmistamiseksi, että muutoksenhaku on mahdollista, jos tätä asetusta on sovellettu virheellisesti tai jos maksupalvelunkäyttäjien ja -tarjoajien välillä ilmenee riitoja, jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön asianmukaiset ja tehokkaat tuomioistuinten ulkopuoliset valitus- ja muutoksenhakumenettelyt tai toteutettava vastaavia toimenpiteitä. Jäsenvaltioiden olisi annettava tämän asetuksen rikkomiseen sovellettavia seuraamuksia koskevat säännöt ja varmistettava, että nämä seuraamukset ovat tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia ja että niitä sovelletaan.

(42)

Komission olisi annettava selvitys, jossa tutkitaan asetuksen eri vaikutuksia markkinoiden toimintaan. Komissiolla on oltava mahdollisuus kerätä kyseisen selvityksen laatimiseksi tarvittavat tiedot, ja toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä komission kanssa tiivistä yhteistyötä tietojen keräämiseksi.

(43)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitteita eli vahvistaa korttipohjaisia maksutapahtumia sekä korttimaksuihin pohjautuvia verkko- ja mobiilitapahtumia koskevia yhdenmukaisia vaatimuksia, vaan ne voidaan niiden laajuuden vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(44)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita, erityisesti oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tai puolueettomaan tuomioistuimeen, elinkeinovapautta ja kuluttajansuojaa, ja sitä on sovellettava näiden oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti,

a)

välineet, joiden haltija voi ostaa tavaroita tai palveluja vain liikkeeseenlaskijan tiloissa tai palveluntarjoajien rajatussa verkossa suoraan ammattimaisen liikkeeseenlaskijan kanssa tehdyn kaupallisen sopimuksen mukaisesti;

b)

välineet, joita voidaan käyttää ainoastaan erittäin rajatun tavara- tai palveluvalikoiman hankkimiseen;

c)

jonkin yrityksen tai julkisyhteisön ja julkisoikeudellisen laitoksen pyynnöstä tarjotut välineet, jotka ovat voimassa vain yhdessä jäsenvaltiossa ja joita kansallinen tai alueellinen viranomainen sääntelee erityisistä sosiaalisista tai verotuksellisista syistä, tiettyjen tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen toimittajilta, jotka ovat tehneet kaupallisen sopimuksen liikkeeseenlaskijan kanssa.

a)

yrityskorteilla toteutettavat maksutapahtumat;

b)

pankkiautomaateista tai maksupalveluntarjoajan kassalla tehtävät käteisnostot; ja

c)

kolmen osapuolen maksukorttijärjestelyjen liikkeeseen laskemilla maksukorteilla toteutetut maksutapahtumat.

1)

’maksutapahtumien vastaanottajalla’ maksupalveluntarjoajaa, joka tekee maksunsaajan kanssa korttipohjaisten maksutapahtumien hyväksymistä ja käsittelyä koskevan sopimuksen, joka johtaa varojen siirtoon maksunsaajalle;

2)

’liikkeeseenlaskijalla’ maksupalveluntarjoajaa, joka sopii tarjoavansa maksajalle maksuvälineen maksajan korttipohjaisten maksutapahtumien käynnistämistä ja käsittelyä varten;

3)

’kuluttajalla’ luonnollista henkilöä, jonka tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat maksupalvelusopimukset eivät liity kyseisen henkilön elinkeinon, liiketoiminnan tai ammatin harjoittamiseen;

4)

’pankkikorttitapahtumalla’ korttipohjaista, mukaan lukien rahakortilla (prepaid-kortti) tehtyä, maksutapahtumaa, joka ei ole luottokorttitapahtuma;

5)

’luottokorttitapahtumalla’ korttipohjaista maksutapahtumaa, jossa maksutapahtuman määrä veloitetaan maksajalta kokonaan tai osittain ennalta sovittuna kalenterikuukauden päivänä ennalta sovitun luottojärjestelyn mukaisesti korolla tai ilman korkoa;

6)

’yrityskortilla’ mitä tahansa yrityksille tai julkisyhteisöille ja julkisoikeudellisille laitoksille tai itsenäisille ammatinharjoittajille, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, myönnettyjä korttipohjaisia maksuvälineitä, joiden käyttö on rajattu työtehtäviin liittyviin kuluihin silloin, kun korteilla suoritetut maksut peritään suoraan yrityksen taikka julkisyhteisön tai julkisoikeudellisen laitoksen tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivan luonnollisen henkilön tililtä;

7)

’korttipohjaisella maksutapahtumalla’ maksukorttijärjestelyn infrastruktuuriin ja liiketoimintasääntöihin perustuvaa palvelua maksutapahtuman suorittamiseksi millä tahansa kortti- tai televiestintälaitteella, digitaalisella tai tietoteknisellä laitteella taikka ohjelmistolla, jos tuloksena on pankkikortti- tai luottokorttitapahtuma. Korttipohjaiset maksutapahtumat eivät kata muunlaisiin maksupalveluihin perustuvia tapahtumia;

8)

’rajat ylittävällä maksutapahtumalla’ korttipohjaista maksutapahtumaa, jossa liikkeeseenlaskija ja maksutapahtuman vastaanottaja ovat sijoittautuneet eri jäsenvaltioihin tai jossa korttipohjaisen maksuvälineen on laskenut liikkeeseen liikkeeseenlaskija, joka sijaitsee eri jäsenvaltiossa kuin myyntipiste;

9)

’kotimaisella maksutapahtumalla’ mitä tahansa korttipohjaista maksutapahtumaa, joka ei ole rajat ylittävä maksutapahtuma;

10)

’siirtohinnalla’ maksua, joka maksetaan suoraan tai välillisesti (eli kolmannen osapuolen välityksellä), jokaisesta liikkeeseenlaskijan ja maksutapahtuman vastaanottajan välisestä maksutapahtumasta. Nettokorvauksen tai muun sovitun korvauksen katsotaan olevan osa siirtohintaa;

11)

’nettokorvauksella’ tarkoitetaan maksujen, alennusten tai kannustinten kokonaisnettomäärää, jonka liikkeeseenlaskija vastaanottaa maksukorttijärjestelyltä, maksutapahtuman vastaanottajalta tai muulta välittäjältä korttipohjaisista maksutapahtumista tai niihin liittyvästä toiminnasta;

12)

’kauppiaalta veloitettavalla palvelumaksulla’ maksua, jonka maksunsaaja suorittaa maksutapahtumien vastaanottajalle korttipohjaisista maksutapahtumista;

13)

’maksunsaajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jonka on tarkoitus vastaanottaa maksutapahtuman kohteena olevat varat;

14)

’maksajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka on maksutilin haltija ja joka antaa maksutoimeksiannon kyseiseltä maksutililtä tai, jos maksutiliä ei ole, luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka antaa maksutoimeksiannon;

15)

’maksukortilla’ maksuvälinetyyppiä, jonka avulla maksaja voi käynnistää pankki- tai luottokorttitapahtuman;

16)

’maksukorttijärjestelyllä’ korttipohjaisten maksutapahtumien toteuttamista koskevien sääntöjen, käytäntöjen, standardien ja/tai täytäntöönpano-ohjeiden yhtenäistä kokonaisuutta, joka on erillinen sen toimintaa tukevasta infrastruktuuri- tai maksujärjestelmästä ja johon kuuluu erityinen järjestelyn toiminnasta vastaava päätöksentekoelin, organisaatio tai yksikkö;

17)

’neljän osapuolen maksukorttijärjestelyllä’ maksukorttijärjestelyä, jossa korttipohjaiset maksutapahtumat suoritetaan maksajan maksutililtä maksunsaajan maksutilille järjestelyn, (maksajaa edustavan) liikkeeseenlaskijan ja (maksunsaajaa edustavan) maksutapahtumien vastaanottajan välityksellä;

18)

’kolmen osapuolen maksukorttijärjestelyllä’ maksukorttijärjestelyä, jossa järjestely hoitaa itse korttitapahtumien vastaanoton ja korttien liikkeeseenlaskun, koska korttipohjaiset maksutapahtumat suoritetaan järjestelyn sisällä maksajan maksutililtä maksunsaajan maksutilille. Kun kolmen osapuolen maksukorttijärjestely antaa muille maksupalveluntarjoajille toimiluvan korttipohjaisten maksuvälineiden liikkeeseenlaskuun tai vastaanottoon taikka sekä liikkeeseenlaskuun että vastaanottoon tai laskee liikkeeseen korttipohjaisia maksuvälineitä rinnakkaiskäyttökumppanin kanssa (co-branding partner) tai agentin kautta, se katsotaan neljän osapuolen maksukorttijärjestelyksi;

19)

’maksuvälineellä’ henkilökohtaista laitetta ja/tai menettelytapoja, joista maksupalvelunkäyttäjä ja -tarjoaja ovat sopineet keskenään ja joita käytetään maksutoimeksiannon antamiseen;

20)

’korttipohjaisella maksuvälineellä’ mitä tahansa maksuvälinettä, mukaan lukien kortit, matkapuhelimet, tietokoneet tai mitkä tahansa muut tekniset laitteet, jotka sisältävät asianmukaisen maksusovelluksen, jonka avulla maksaja voi käynnistää korttipohjaisen maksutapahtuman, joka ei ole asetuksen (EU) N:o 260/2012 2 artiklassa määritelty tilisiirto tai suoraveloitus;

21)

’maksusovelluksella’ tietokoneohjelmistoa tai vastaavaa, joka on ladattu korttipohjaisten maksutapahtumien käynnistämisen mahdollistavalle laitteelle, jolla maksaja voi antaa maksutoimeksiantoja;

22)

’maksutilillä’ yhden tai useamman maksupalvelunkäyttäjän nimissä olevaa tiliä, jota käytetään maksutapahtumien toteuttamiseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/110/EY (8) 2 artiklan 2 kohdassa määritelty sähköistä rahaa koskeva erityistili mukaan lukien;

23)

’maksutoimeksiannolla’ maksajan maksupalveluntarjoajalleen antamaa määräystä toteuttaa maksutapahtuma;

24)

’maksupalveluntarjoajalla’ luonnollista tai oikeushenkilöä, jolla on lupa tarjota direktiivin 2007/64/EY liitteessä lueteltuja maksupalveluja tai laskea liikkeeseen sähköistä rahaa direktiivin 2009/110/EY 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Maksupalveluntarjoaja voi olla korttien liikkeeseenlaskija tai maksutapahtumien vastaanottaja taikka molempia;

25)

’maksupalvelunkäyttäjällä’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka käyttää maksupalvelua joko maksajan tai maksunsaajan tai molempien ominaisuudessa;

26)

’maksutapahtumalla’ maksajan käynnistämää tai tämän lukuun käynnistettyä tai maksunsaajan käynnistämää toimenpidettä, jossa on kyse varojen siirrosta, maksajan ja maksunsaajan välisistä velvoitteista riippumatta;

27)

’käsittelyllä’ maksutapahtuman käsittelypalvelun suorittamista niiden toimenpiteiden osalta, jotka ovat edellytyksenä maksutapahtumien vastaanottajan ja liikkeeseenlaskijan välisen maksutoimeksiannon käsittelylle;

28)

’käsittely-yksiköllä’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka tarjoaa maksutapahtuman käsittelypalveluja;

29)

’myyntipisteellä’ niiden kauppiaan fyysisten tilojen osoitetta, joissa maksutapahtuma on käynnistetty. Kuitenkin silloin, kun

30)

’maksutuotemerkillä’ mitä tahansa materiaalista tai digitaalista nimeä, nimitystä, merkkiä, tunnusta tai niiden yhdistelmää, jolla voidaan osoittaa, minkä maksukorttijärjestelyn puitteissa korttipohjaiset maksutapahtumat toteutetaan;

31)

’maksutuotemerkkien yhdistelmäkäytöllä’ (co-badging) kahden tai useamman maksutuotemerkin tai samalle tuotemerkille kuuluvan kahden tai useamman maksusovelluksen sisällyttämistä samalle korttipohjaiselle maksuvälineelle;

32)

’tuotemerkkien rinnakkaiskäytöllä’ (co-branding) vähintään yhden maksutuotemerkin ja vähintään yhden muun kuin maksutuotemerkin sisällyttämistä samalle korttipohjaiselle maksuvälineelle;

33)

’pankkikortilla’ maksuvälinetyyppiä, jonka avulla maksaja voi käynnistää pankkikorttitapahtuman, rahakorttitapahtumia lukuun ottamatta;

34)

’luottokortilla’ maksuvälinetyyppiä, jonka avulla maksaja voi käynnistää luottokorttitapahtuman;

35)

’rahakortilla’ maksuvälinetyyppiä, jolle on tallennettu sähköistä rahaa, sellaisena kuin se määritellään direktiivin 2009/110/EY 2 artiklan 2 kohdassa.

a)

määritellä tapahtumakohtaisen prosentuaalisen enimmäissiirtohinnan, joka on 1 kohdassa tarkoitettua siirtohintaa alempi, sekä määrätä kiinteämääräisen enimmäishinnan ylärajaksi prosentuaalisen hinnoittelun soveltamisesta johtuvalle hinnalle; tai

b)

sallia maksupalveluntarjoajien soveltaa tapahtumakohtaista siirtohintaa, joka on enintään 0,05 euroa tai niissä jäsenvaltioissa, joiden rahayksikkö ei ole euro, vastaava arvo kansallisena valuuttana 8 päivänä kesäkuuta 2015; tätä kansallisena valuuttana ilmaistua arvoa tarkistetaan joka viides vuosi tai aina kun vaihtokursseissa tapahtuu merkittävää vaihtelua. Tähän tapahtumakohtaiseen siirtohintaan voidaan myös yhdistää enintään 0,2 prosentin suuruinen enimmäisosuus, mikä edellyttää aina, että maksukorttijärjestelyn siirtohintojen yhteenlaskettu määrä on enintään 0,2 prosenttia kotimaisten pankkikorttitapahtumien vuotuisesta kauppa-arvosta kussakin maksukorttijärjestelyssä.

a)

oltava riippumattomia kirjanpidon, organisaation ja päätöksentekomenettelyjen osalta;

b)

pidättäydyttävä esittämästä maksukorttijärjestelyä ja käsittelytoimintaa koskevia hintoja yhdistellysti ja myöntämästä tällaisille toiminnoille ristikkäistukia;

c)

pidättäydyttävä harjoittamasta minkäänlaista syrjintää yhtäältä tytäryritystensä tai osakkeenomistajiensa välillä ja toisaalta maksukorttijärjestelyjen käyttäjien ja muiden sopimuskumppaneiden välillä ja erityisesti asettamasta millään tavalla jonkin palvelun tarjoamisen ehdoksi sen, että niiden sopimuskumppani hyväksyy jonkin muun niiden tarjoaman palvelun.

a)

viite, jonka avulla maksunsaaja voi tunnistaa korttipohjaisen maksutapahtuman;

b)

maksutapahtuman määrä valuutassa, jossa maksunsaajan maksutiliä hyvitetään;

c)

korttipohjaisesta maksutapahtumasta veloitettavien maksujen määrä, jossa ilmoitetaan erikseen kauppiaalta veloitettava palvelumaksu ja siirtohinnan määrä.

a)

maksajilta veloitettavien palvelumaksujen kehitys;

b)

maksukorttien tarjoajien ja maksukorttijärjestelyjen välisen kilpailun taso;

c)

maksajalle ja maksunsaajalle aiheutuvat kustannusvaikutukset;

d)

missä määrin kauppiaat siirtävät asiakkaalle siirtohintojen alenemisen;

e)

tekniset vaatimukset ja niiden vaikutukset kaikkiin asianosaisiin;

f)

maksutuotemerkkien yhdistelmäkäytön vaikutukset käyttäjäystävällisyyteen, erityisesti vanhusten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien käyttäjien osalta;

g)

yrityskorttien II luvun soveltamisalan ulkopuolelle jättämisen vaikutukset markkinoihin, kun verrataan tilannetta jäsenvaltioissa, joissa lisämaksujen veloittaminen on kiellettyä, tilanteeseen jäsenvaltioissa, joissa se on sallittua;

h)

kotimaisten pankkikorttitapahtumien siirtohintoja koskevien erityissäännösten vaikutukset markkinoihin;

i)

rajat ylittävän maksutapahtumien vastaanottamisen kehittyminen ja sen vaikutukset sisämarkkinoihin, kun verrataan toisiinsa kortteja, joihin liittyville maksuille on vahvistettu enimmäistaso, ja kortteja, joille sitä ei ole vahvistettu, sen tarkastelemiseksi, onko mahdollisuutta selventää, mitä siirtohintaa sovelletaan rajat ylittävään maksutapahtumien vastaanottamiseen;

j)

maksukorttijärjestelyn ja käsittelyn toisistaan erottamista koskevien sääntöjen käytännön soveltaminen ja tarve tarkastella oikeudellista eriyttämistä uudelleen;

k)

3 artiklan 1 kohdan vaikutukset siirtohintojen todelliseen arvoon arvoltaan keskisuurissa ja suurissa pankkikorttitapahtumissa ja vaikutuksista riippuen tarve mahdollisesti tarkistaa kyseistä kohtaa säätämällä, että enimmäistaso saisi olla enintään 0,07 euroa tai 0,2 prosenttia tapahtuman arvosta, riippuen siitä, kumpi on alempi.

19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/16

(1)

Neuvoston asetusta (EY) N:o 140/2008 (3) on muutettu huomattavilta osin (4). Sen vuoksi mainittu asetus olisi selkeyden ja järkeistämisen takia kodifioitava.

(2)

Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Montenegron tasavallan välinen vakautus- ja assosiaatiosopimus (5), jäljempänä ’vakautus- ja assosiaatiosopimus’, allekirjoitettiin 15 päivänä lokakuuta 2007, ja se tuli voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

(3)

On tarpeen säätää menettelyistä vakautus- ja assosiaatiosopimuksen tiettyjen määräysten soveltamiseksi.

(4)

Vakautus- ja assosiaatiosopimuksessa määrätään, että Montenegrosta peräisin olevia kalastustuotteita saa tuoda unioniin tariffikiintiöiden rajoissa alennetuin tullein. Tämän vuoksi on tarpeen antaa säännökset kyseisten tariffikiintiöiden hallinnoimista varten.

(5)

Jos kaupan suojatoimenpiteet osoittautuvat tarpeellisiksi, ne olisi hyväksyttävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2015/478 (6), neuvoston asetuksen (EU) 2015/479 (7), Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (8) tai, soveltuvin osin, neuvoston asetuksen (EY) N:o 597/2009 (9) yleisten säännösten mukaisesti.

(6)

Jos jäsenvaltio toimittaa komissiolle tietoja mahdollisista petoksista tai hallinnollisen yhteistyön laiminlyömisestä, sovelletaan asiaan liittyvää unionin lainsäädäntöä, neuvoston asetusta (EY) N:o 515/97 (10).

(7)

Komissiota avustaa tämän asetuksen asiaa koskevien säännösten täytäntöönpanossa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (11) 285 artiklalla perustettu tullikoodeksikomitea.

(8)

Vakautus- ja assosiaatiosopimuksen kahdenvälisten suojalausekkeiden täytäntöönpano edellyttää yhdenmukaisia edellytyksiä suoja- ja muiden toimenpiteiden hyväksymiselle. Kyseiset toimenpiteet olisi hyväksyttävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (12) mukaisesti.

(9)

Komission olisi hyväksyttävä välittömästi sovellettavia täytäntöönpanosäädöksiä, kun tämä on tarpeen asianmukaisesti perustelluissa erittäin kiireellisissä tapauksissa, jotka liittyvät vakautus- ja assosiaatiosopimuksen 41 artiklan 5 kohdan b alakohdassa ja 42 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuihin poikkeuksellisiin ja kriittisiin olosuhteisiin,

a)

enintään yksi prosentti, kun kyse on arvotullista; tai

b)

enintään yksi euro kultakin määrältä, kun on kyse paljoustullista.

a)

kolmen työpäivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta, jos vakautus- ja assosiaatiosopimuksen 41 artiklassa määrättyä asian käsittelyä koskevaa menettelyä ei sovelleta; tai

b)

kolmen päivän kuluessa vakautus- ja assosiaatiosopimuksen 41 artiklan 5 kohdan a alakohdassa mainitun 30 päivän määräajan päättymisestä, jos vakautus- ja assosiaatiosopimuksen 41 artiklassa määrättyä asian käsittelyä koskevaa menettelyä sovelletaan.

a)

ilmoittaa viipymättä asiasta neuvostolle; ja

b)

ilmoittaa viipymättä vakautus- ja assosiaatiokomitealle havainnostaan ja sitä koskevista objektiivisista tiedoista sekä aloittaa neuvottelut vakautus- ja assosiaatiokomiteassa.

19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/23

(1)

Neuvoston asetusta (EY) N:o 779/98 (3) on muutettu huomattavilta osin (4). Sen vuoksi mainittu asetus olisi selkeyden ja järkeistämisen takia kodifioitava.

(2)

EY–Turkki-assosiaationeuvoston päätöksessä N:o 1/98 (5) vahvistetaan tullietuusmenettely, jota sovelletaan Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuontiin unioniin.

(3)

Tullietuusmenettelyn soveltaminen niihin tuotteisiin, joiden osalta unionin lainsäädännössä säädetään tietyn tuontihinnan noudattamisesta, edellyttää kyseisen hinnan noudattamista.

(4)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (6) mukaisesti,

19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/27

(1)

Neuvoston asetusta (EY) N:o 774/94 (3) on muutettu useita kertoja ja huomattavilta osin (4). Sen vuoksi mainittu asetus olisi selkeyden ja järkeistämisen takia kodifioitava.

(2)

Unioni on neuvotellut tariffimyönnytyksistä tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXVIII artiklan mukaisesti ja Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen mukaisesti. Mainittujen neuvottelujen tuloksena on tehty sopimuksia, jotka hyväksyttiin neuvoston päätöksellä 94/87/EY (5) ja neuvoston päätöksellä 94/800/EY (6).

(3)

Näissä sopimuksissa määrätään vuotuisten tariffikiintiöiden avaamisesta tietyin edellytyksin CN-koodeihin 0201 30 00, 0202 30 90, 0206 10 95 ja 0206 29 91 kuuluvalle korkealaatuiselle naudanlihalle, CN-koodeihin 0203 19 13 ja 0203 29 15 kuuluvalle sianlihalle, CN-koodeihin 0207 14 10, 0207 14 50, 0207 14 70, 0207 27 10, 0207 27 20 ja 0207 27 80 kuuluvalle siipikarjanlihalle, CN-koodeihin 1001 11 00, 1001 19 00 ja 1001 99 00 kuuluvalle vehnälle sekä vehnän ja rukiin sekaviljalle ja CN-koodeihin 2302 30 10, 2302 30 90, 2302 40 10 ja 2302 40 90 kuuluville leseille, lesejauhoille ja muille jätetuotteille.

(4)

Nämä sopimukset on tehty määrittämättömäksi ajaksi. Näin ollen kiintiöt olisi tarkoituksenmukaisuus- ja tehokkuussyistä avattava useaksi vuodeksi.

(5)

Tuotteiden luonteen, lähtöpaikan ja alkuperän takaava järjestelmä saattaa osoittautua aiheelliseksi. Tässä suhteessa olisi sovittujen tariffimyönnytysten mukaisesti tapahtuvassa tuonnissa tarvittaessa vaadittava aitoustodistuksen esittämistä.

(6)

Saattaa osoittautua aiheelliseksi jakaa kyseinen tuonti vuoden aikana unionin markkinoiden tarpeiden mukaan. Tässä suhteessa tuontitodistuksen esittämiselle perustuva kiintiöiden käyttöjärjestelmä vaikuttaa tarkoituksenmukaiselta.

(7)

Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti eräiden tämän asetuksen muiden kuin keskeisten osien täydentämiseksi tai muuttamiseksi kyseiseen asetukseen tarvittavien muutosten hyväksymisen osalta silloin, kun määriä tai muita kiintiöjärjestelmän edellytyksiä muutetaan erityisesti tuloksena neuvoston päätöksestä, jolla tehdään sopimus yhden tai useamman kolmannen maan kanssa. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti.

(8)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano siinä tarkoitetun kiintiöjärjestelmän hallintoa varten tarvittavien sääntöjen osalta, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (7) mukaisesti,

a)

asianomaisen tuotteen luonteen, lähtöpaikan ja alkuperän takaamisesta;

b)

edellä a alakohdassa tarkoitettujen takeiden tarkastamisen mahdollistavan asiakirjan hyväksymisestä; ja

c)

tuontitodistusten myöntämisedellytyksistä ja voimassaoloajasta.

19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/33

(1)

Neuvoston asetusta (EY) N:o 625/2009 (3) on muutettu huomattavilta osin (4). Koska siihen on määrä tehdä uusia muutoksia, mainittu asetus olisi selkeyden vuoksi laadittava uudelleen.

(2)

Yhteisen kauppapolitiikan olisi perustuttava yhdenmukaisiin periaatteisiin.

(3)

Tuontiin sovellettavan menettelyn yhdenmukaisuus olisi varmistettava antamalla mahdollisuuksien mukaan säännöksiä, jotka kyseisten kolmansien maiden talousjärjestelmien erityispiirteet huomioon ottaen ovat mahdollisimman samankaltaisia kuin muihin kolmansiin maihin sovellettavan yhteisen menettelyn yhteydessä sovellettavat säännökset.

(4)

Tuontiin sovellettavaa yhteistä menettelyä sovelletaan myös hiili- ja terästuotteisiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta erityisesti kyseisiä tuotteita koskevan sopimuksen mahdollisten soveltamistoimenpiteiden toteuttamista.

(5)

Tuonnin vapauttamisen, toisin sanoen kaikkien määrällisten rajoitusten puuttumisen, olisi näin ollen oltava unionin menettelyn lähtökohta.

(6)

Joidenkin tuotteiden osalta komission olisi tutkittava tuonnin edellytykset ja yksityiskohtaiset säännöt, tuonnin kehityssuuntaukset sekä taloudellisen ja kaupallisen tilanteen eri näkökohdat ja mahdollisesti toteutettavat toimenpiteet.

(7)

Näiden tuotteiden osalta voi osoittautua tarpeelliseksi ottaa käyttöön kyseisten tuotteiden tietyn tuonnin valvonta unionissa.

(8)

Komission tehtävänä on määrätä unionin edun vaatimat suojatoimenpiteet ottaen asianmukaisesti huomioon olemassa olevat kansainväliset velvoitteet.

(9)

Yhteen tai useampaan unionin alueeseen rajoitetut valvonta- tai suojatoimenpiteet voivat kuitenkin osoittautua tarkoituksenmukaisemmiksi kuin koko unionissa sovellettavat toimenpiteet. Tällaiset toimenpiteet olisi kuitenkin sallittava ainoastaan poikkeustapauksissa ja muiden ratkaisujen puuttuessa. Olisi huolehdittava siitä, että nämä toimenpiteet ovat väliaikaisia ja aiheuttavat mahdollisimman vähän häiriötä sisämarkkinoiden toiminnalle.

(10)

Sovellettaessa unionin valvontaa olisi kyseisten tuotteiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen edellytyksenä oltava yhdenmukaisten perusteiden mukaisen valvonta-asiakirjan esittäminen. Jäsenvaltioiden viranomaisten olisi annettava tämä asiakirja tuojan pyynnöstä tietyn määräajan kuluessa ilman, että tuoja saa sen johdosta tuontioikeutta. Valvonta-asiakirjan olisi siis oltava voimassa ainoastaan niin kauan kuin tuontiin sovellettavaa menettelyä ei muuteta.

(11)

Moitteettoman hallinnon ja unionin toimijoiden edun turvaamiseksi olisi suotavaa saattaa valvonta-asiakirjan sisältö ja ulkoasu sikäli kuin mahdollista komission asetuksessa (EY) N:o 738/94 (5), komission asetuksessa (EY) N:o 3168/94 (6) ja komission asetuksessa (EY) N:o 3169/94 (7) säädettyjen tuontilisenssien lomakkeiden mukaisiksi, ottaen huomioon valvonta-asiakirjan tekniset ominaisuudet.

(12)

Unionin etujen mukaista on, että jäsenvaltiot ja komissio vaihtaisivat mahdollisimman paljon unionin valvonnan yhteydessä saatuja tietoja.

(13)

On tarpeen antaa tarkat perusteet mahdollisen haitan määrittämiseksi ja ottaa käyttöön tutkinta, joka tekee komissiolle mahdolliseksi toteuttaa kiireellisissä tapauksissa aiheellisia toimenpiteitä.

(14)

Tämän vuoksi olisi säädettävä yksityiskohtaiset säännökset tutkinnan aloittamisesta, vaadittavista valvonnasta ja tarkastuksista, kyseessä olevien osapuolten kuulemisesta, saatujen tietojen käsittelystä ja haitan määrittämisen perusteista.

(15)

Tällä asetuksella säädetyt tutkintaa koskevat säännökset eivät vaikuta ammattisalaisuutta koskevien unionin säännösten tai kansallisten säännösten soveltamiseen.

(16)

Samoin olisi vahvistettava määräajat tutkinnan aloittamiselle ja sen määrittämiselle, ovatko mahdolliset toimenpiteet aiheellisia, tämän prosessin nopeuden varmistamiseksi, mikä lisää kyseisten taloudellisten toimijoiden oikeusturvaa.

(17)

Tuonnissa sovellettavan menettelyn yhdenmukaisuuden vuoksi muodollisuuksien, jotka tuojien on suoritettava, olisi oltava yksinkertaisia ja yhdenmukaisia tulliselvityspaikasta riippumatta. Tämän vuoksi on suotavaa säätää, että tämän asetuksen liitteessä olevan mallin mukaisia lomakkeita olisi käytettävä kaikissa muodollisuuksissa.

(18)

Unionin valvonnan yhteydessä annettujen valvonta-asiakirjojen olisi oltava voimassa koko unionissa riippumatta siitä, missä jäsenvaltiossa ne on annettu.

(19)

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 517/94 (8) soveltamisalaan kuuluvat tekstiilituotteet saavat erityiskohtelun sekä unionin tasolla että kansainvälisellä tasolla. Tämän vuoksi ne olisi kokonaan jätettävä tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.

(20)

Neuvoston asetus (EY) N:o 427/2003 (9) sisälsi valtuuden muuttaa asetuksen (EY) N:o 625/2009 luetteloa kolmansista maista. Asetuksen (EY) N:o 427/2003 I osaston siirtymäkauden tuotekohtaista suojamekanismia koskevien säännösten voimassaolo on päättynyt 11 päivänä joulukuuta 2013 ja kyseisen asetuksen II osaston säännökset ovat nyt vanhentuneet, ja sen vuoksi on johdonmukaisuuden, selkeyden ja järkiperäisyyden takia asianmukaista sisällyttää kyseisen asetuksen 14 a ja 14 b artiklat tähän asetukseen. Asetus (EY) N:o 427/2003 olisi sen vuoksi kumottava.

(21)

Komissiolle olisi annettava valta hyväksyä delegoituja säädöksiä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti tämän asetuksen liitteen I muuttamista varten, jotta maat voidaan poistaa kyseisessä liitteessä olevasta kolmansien maiden luettelosta, kun niistä tulee Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäseniä.

(22)

Tämän asetuksen täytäntöönpano edellyttää yhdenmukaisia edellytyksiä väliaikaisten ja lopullisten suojatoimenpiteiden hyväksymiselle ja ennakkovalvontatoimenpiteiden käyttöönotolle. Komission olisi hyväksyttävä nämä toimenpiteet Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 mukaisesti (10).

(23)

Valvontatoimenpiteiden ja väliaikaisten toimenpiteiden hyväksymisessä olisi käytettävä neuvoa-antavaa menettelyä, kun otetaan huomioon tällaisten toimenpiteiden vaikutukset ja niiden looginen järjestys suhteessa lopullisten suojatoimenpiteiden hyväksymiseen. Jos toimenpiteiden määräämisen viivästyminen aiheuttaisi vaikeasti korjattavaa vahinkoa, on tarpeen antaa komissiolle mahdollisuus hyväksyä välittömästi sovellettavia väliaikaisia toimenpiteitä.

(24)

Kun asetusta (EY) N:o 625/2009 muutettiin, sen 18 artiklan 2 kohdan toinen alakohta virheellisesti poistettiin. Kyseinen säännös olisi palautettava.

(25)

Koska Armenia, Venäjä, Tadžikistan ja Vietnam ovat tulleet WTO:n jäseniksi, olisi nämä kolmannet maat poistettava asetuksen (EY) N:o 625/2009 liitteestä I komission delegoidulla säädöksellä. Selkeyden ja järkeistämisen vuoksi ne eivät sisälly tämän asetuksen liitteen I luetteloon kolmansista maista,

a)

esitetään yhteenveto saaduista tiedoista ja vaaditaan, että kaikki asiaa koskevat tiedot on toimitettava komissiolle;

b)

vahvistetaan määräaika, jonka kuluessa osapuolet, joita asia koskee, voivat ilmoittaa näkemyksensä kirjallisesti ja antaa tietoja, jos ne on otettava huomioon tutkinnan aikana;

c)

vahvistetaan määräaika, jonka kuluessa osapuolet, joita asia koskee, voivat pyytää komissiota kuulemaan heitä suullisesti 4 kohdan mukaisesti.

a)

tuonnin määrä, erityisesti jos se lisääntyy merkittävästi joko absoluuttisina lukuina tai suhteessa unionin tuotantoon tai kulutukseen;

b)

tuontihinnat, erityisesti jos hinta on määritetty merkittävästi alhaisemmaksi kuin samanlaisen unionin tuotteen hinta;

c)

vaikutus, joka sillä on samanlaisten tuotteiden tai suoraan kilpailevien tuotteiden tuottajiin unionissa, sellaisena kuin se ilmenee seuraavanlaisten tiettyjen taloudellisten tekijöiden kehityssuunnasta:

a)

unioniin kohdistuvan viennin kasvuvauhti;

b)

alkuperä- tai viejämaan vientikapasiteetti kyseisenä ajankohtana tai lähitulevaisuudessa ja todennäköisyys tämän vientikapasiteetin synnyttämän viennin suuntautumisesta unioniin.

a)

päättää unionin jälkikäteisvalvonnan käyttöönotosta tietyn tuonnin osalta, määrittelemiensä yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti;

b)

valvoakseen tietyn tuonnin kehityssuuntauksia päättää saattaa kyseisen tuonnin unionin ennakkovalvonnan alaiseksi 8 artiklan mukaisesti.

a)

hakijan nimi ja täydellinen osoite (puhelin- ja faksinumero sekä mahdollinen toimivaltaisten kansallisten viranomaisten antama tunnusnumero mukaan lukien) sekä hakijan alv-numero, jos hakijan on maksettava arvonlisäveroa;

b)

tarvittaessa ilmoituksen tekijän tai hakijan mahdollisen edustajan nimi ja täydellinen osoite (puhelin- ja faksinumero mukaan lukien);

c)

tavaroiden kuvaukset, jotka sisältävät tiedot

d)

ilmoitetut määrät kilogrammoina tai tarvittaessa muina asianmukaisina lisäyksikköinä (esimerkiksi pareina tai kappaleina);

e)

tavaroiden CIF-arvo Euroopan unionin rajalla euroina;

f)

seuraava hakijan päiväämä ja allekirjoittama ilmoitus, jossa on hakijan nimen selvennys suuraakkosin:

”Minä allekirjoittanut todistan, että tässä hakemuksessa olevat tiedot ovat oikeita ja vilpittömässä mielessä annettuja ja että olen sijoittautunut unionin alueelle.”

—

rajoittaa mahdollisesti vaadittavan valvonta-asiakirjan käyttöaikaa,

—

asettaa kyseisen asiakirjan antamiselle tiettyjä edellytyksiä ja asettaa poikkeustapauksissa sen edellytykseksi kumoamislausekkeen lisäämisen.

a)

jos kyseessä on ennakkovalvonta, CIF-hinnan perusteella lasketut rahasummat sekä tavaramäärät, joiden osalta valvonta-asiakirjat on annettu edellisen jakson aikana;

b)

joka tapauksessa a alakohdassa tarkoitettua ajanjaksoa edeltäneen ajanjakson aikana toteutunut tuonti.

a)

tutkia tämän toimenpiteen vaikutuksia;

b)

tarkistaa, onko toimenpiteen soveltaminen edelleen tarpeellista.

a)

kieltoja, määrällisiä rajoituksia tai valvontatoimenpiteitä, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai yleisen turvallisuuden kannalta, ihmisten ja eläinten terveyden ja elämän suojelemiseksi, kasvien suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi tai teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi;

b)

erityisiä valuuttakauppaa koskevia muodollisuuksia;

c)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisten kansainvälisten sopimusten soveltamisesta johtuvia muodollisuuksia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden unionin säännösten soveltamista.

19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/50

(1)

Neuvoston asetusta (EY) N:o 1506/98 (3) on muutettu useita kertoja (4). Sen vuoksi mainittu asetus olisi selkeyden ja järkeistämisen takia kodifioitava.

(2)

Euroopan talousyhteisön ja Turkin välisessä assosiaatiosopimuksessa (5), jäljempänä ’sopimus’, myönnetään Turkille tiettyjä maataloustuotteita koskevia myönnytyksiä.

(3)

EY–Turkki-assosiaationeuvoston päätöksessä N:o 1/98 (6) säädetään Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden unioniin suuntautuvaa tuontia koskevien etuuksien tehostamisesta ja lujittamisesta sekä vahvistetaan useita etuusmyönnytyksiä lihan ja elävien eläimien Turkkiin suuntautuvan unionin viennin osalta.

(4)

Turkki on vuodesta 1996 alkaen kieltänyt elävien nautaeläinten (CN-koodi 0102) tuonnin ja rajoittanut naudanlihan (CN-koodit 0201–0202) tuontia. Tällaiset määrälliset rajoitusten kaltaiset toimenpiteet eivät ole sopimuksen mukaisia ja estävät unionia soveltamasta päätöksellä N:o 1/98 sille myönnettyjä myönnytyksiä. Turkin kanssa ongelman ratkaisemiseksi käydyistä neuvotteluista huolimatta määrällisiä rajoituksia on jatkettu.

(5)

Kyseisten toimenpiteiden vuoksi asianomaisten unionista peräisin olevien tuotteiden vienti Turkkiin on keskeytetty. Unionin kaupallisten etujen suojaamiseksi tilanne olisi tasapainotettava vastaavin toimenpitein. Tämän asetuksen liitteessä I säädetyt myönnytykset olisi näin ollen suspendoitava.

(6)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (7) mukaisesti,

19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/55

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/29/EY (3) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 406/2009/EY (4), joissa kaikkia talouden aloja, myös kansainvälistä merenkulkualaa, kehotetaan antamaan panoksensa päästövähennysten saavuttamiseksi, todetaan, että jos jäsenvaltiot eivät ole 31 päivään joulukuuta 2011 mennessä hyväksyneet sellaista sopimusta, johon Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) kautta sisältyvät kansainvälisen meriliikenteen päästöt, tai jos yhteisö ei ole mainittuun päivään mennessä hyväksynyt tällaista sopimusta ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen kautta, komission olisi tehtävä ehdotus kansainvälisten meriliikenteen päästöjen sisällyttämisestä yhteisön vähentämissitoumukseen, jolloin tavoitteena on ehdotetun säädöksen voimaantulo vuoteen 2013 mennessä. Tällaisella ehdotuksella olisi saatettava kaikki kielteiset vaikutukset yhteisön kilpailukykyyn mahdollisimman vähiin samalla kun otetaan huomioon mahdolliset ympäristöhyödyt.

(2)

Meriliikenteen hiilidioksidin (CO2) päästöt ja muut meriliikenteen aiheuttamat päästöt, kuten typen oksidien (NOx), rikkioksidien (SOx), metaanin (CH4), hiukkasten (PM) ja mustan hiilen (BC) päästöt, vaikuttavat maapallon ilmastoon ja ilmanlaatuun.

(3)

Kansainvälinen merenkulku on ainoa liikennemuoto, joka ei sisälly unionin sitoumukseen kasvihuonekaasujen vähentämisestä. Tätä asetusta koskevaan ehdotukseen liitetyn vaikutustenarvioinnin mukaan unionia koskevat kansainvälisen merenkulun hiilidioksidipäästöt nousivat 48 prosentilla vuosina 1990–2007.

(4)

Koska tieteellinen käsitys meriliikenteen muiden kuin hiilidioksidiin liittyvien päästöjen aiheuttamasta vaikutuksesta maapallon ilmastoon kehittyy nopeasti, kyseisestä vaikutuksesta olisi tehtävä tämän asetuksen puitteissa säännöllisesti ajantasainen arviointi. Komission olisi arviointiensa perusteella analysoitava vaikutuksia politiikkojen ja toimenpiteiden kannalta, jotta näitä päästöjä voidaan vähentää.

(5)

Ilmasto- ja energiapolitiikan puitteista 2030 5 päivänä helmikuuta 2014 annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa kehotettiin komissiota ja jäsenvaltioita asettamaan EU:lle sitova vuoteen 2030 ulottuva tavoite omien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä vähintään 40 prosentilla vuoden 1990 tasosta. Euroopan parlamentti totesi myös, että kaikkien talouden alojen olisi osallistuttava kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, jos unioni aikoo hoitaa oman osuutensa maailmanlaajuisista ponnisteluista.

(6)

Eurooppa-neuvosto hyväksyi 23 ja 24 päivänä lokakuuta 2014 annetuissa päätelmissä EU:n sisäiseksi kasvihuonekaasupäästöjen sitovaksi vähennystavoitteeksi vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Eurooppa-neuvosto totesi myös, että liikennealalla on tärkeää vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja riskejä, jotka liittyvät riippuvuuteen fossiilisista polttoaineista, ja pyysi komissiota tarkastelemaan edelleen välineitä ja toimenpiteitä osaksi kokonaisvaltaista ja teknologianeutraalia toimintatapaa, jolla edistetään muun muassa liikenteen päästöjen vähentämistä ja energiatehokkuutta.

(7)

Seitsemännessä ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa (5) korostetaan, että kaikkien talouden alojen on osallistuttava kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, jos unioni aikoo hoitaa oman osuutensa maailmanlaajuisista ponnisteluista. Toimintaohjelmassa tähdennetään, että vuonna 2011 julkistetulle liikennettä koskevalle komission valkoiselle kirjalle on luotava vahvat poliittiset puitteet.

(8)

IMO hyväksyi heinäkuussa 2011 tekniset ja operatiiviset toimenpiteet, erityisesti energiatehokkuutta mittaavan suunnitteluindeksin (Energy Efficiency Design Index, EEDI) uusille aluksille ja aluksen energiatehokkuussuunnitelman (Ship Energy Efficiency Management Plan, SEEMP), jotka auttavat hillitsemään kasvihuonekaasupäästöjen ennustettua kasvua mutta joiden avulla yksinään ei saada aikaan sellaisia kansainvälisen merenkulun kasvihuonekaasupäästöjen absoluuttisia vähennyksiä, jotka olisivat tarpeen, jotta ilmastotoimet olisivat edelleen linjassa sen yleisen tavoitteen kanssa, jonka mukaan maapallon keskilämpötila ei saa nousta yli kahta celsiusastetta.

(9)

IMOn tietojen mukaan alusten energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä voitaisiin vähentää jopa 75 prosentilla toteuttamalla operatiivisia toimenpiteitä ja soveltamalla saatavilla olevia teknologioita; huomattavaa osaa näistä toimenpiteistä voidaan pitää kustannustehokkaina ja sellaisina, että ne voivat tuottaa alalle nettohyötyä, sillä polttoainekustannusten aleneminen takaa, että mahdolliset toiminta- tai investointikustannukset maksavat itsensä takaisin.

(10)

Paras vaihtoehto merenkulun hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi unionin tasolla on luoda hiilidioksidipäästöjen tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmä, joka perustuu alusten polttoainekulutukseen; tämä järjestelmä olisi ensimmäinen vaihe monivaiheisessa lähestymistavassa, jonka tavoitteena on sisällyttää meriliikenteen päästöt unionin kasvihuonekaasujen vähentämistä koskevaan sitoumukseen yhdessä niiden muiden alojen päästöjen kanssa, joilla jo autetaan toteuttamaan tätä sitoumusta. Päästötietojen julkinen saatavuus auttaa osaltaan poistamaan markkinaesteitä, jotka estävät ottamasta käyttöön meriliikennealan kasvihuonekaasupäästöjä vähentäviä ja kustannuksia säästäviä toimia.

(11)

Kasvihuonekaasupäästöjen ja polttoainekulutuksen vähentämistä koskevien toimien hyväksymistä jarruttavat markkinaesteet, kuten luotettavan tiedon puute alusten polttoainetehokkuudesta tai alusten jälkiasennukseen saatavilla olevista teknologioista, rahoituksen puuttuminen alusten tehokkuutta parantavien investointien tekemiseksi ja kannustimien ristiriitaisuus, joka tarkoittaa sitä, että alusten omistajat eivät hyötyisi alusten tehokkuuteen tekemistään investoinneista, koska liikenteenharjoittajat vastaavat polttoainekustannuksista.

(12)

Sidosryhmien kuulemisen ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa käytyjen keskustelujen tulokset osoittavat, että meriliikenteen päästöjen sisällyttämiseen unionin kasvihuonekaasujen vähentämistä koskevaan sitoumukseen olisi sovellettava vaiheittaista lähestymistapaa siten, että ensimmäisessä vaiheessa pannaan täytäntöön luotettava hiilidioksidipäästöjen tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmä ja myöhemmässä vaiheessa asetetaan näille päästöille hinta. Tällainen lähestymistapa helpottaa yhteisymmärrykseen pääsemistä kansainvälisellä tasolla kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteista ja muista toimista, joilla nämä vähennykset voidaan saavuttaa mahdollisimman vähäisin kustannuksin.

(13)

Unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän käyttöönoton myötä päästöjen odotetaan vuoteen 2030 mennessä vähenevän jopa kahdella prosentilla verrattuna tilanteeseen, jossa lisätoimia ei toteuteta, ja kokonaisnettokustannusten vähenevän jopa 1,2 miljardilla eurolla, koska järjestelmä auttaa poistamaan erityisesti alusten tehokkuutta koskevien tietojen puutteesta johtuvat markkinaesteet antamalla polttoaineen kulutuksesta ja energiatehokkuudesta vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa alan markkinoille. Kuljetuskustannusten alenemisen odotetaan helpottavan kansainvälistä kauppaa. Luotettava tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmä on lisäksi kaikkien markkinapohjaisten toimien, tehokkuusvaatimusten tai muiden toimien ennakkoehto niin unionissa kuin maailmanlaajuisestikin. Se myös tuottaa luotettavia tietoja, joiden avulla voidaan asettaa täsmällisiä päästövähennystavoitteita ja arvioida sitä, missä määrin meriliikenteen antama panos edistää vähähiilisen talouden saavuttamista. Merenkulun kansainvälinen luonne huomioon ottaen maailmanlaajuisesti sovittu menettely olisi suotavin ja tehokkain menetelmä vähentää kansainvälisen meriliikenteen päästöjä.

(14)

Tarkkailun kannalta merkityksellisinä olisi pidettävä kaikkia unionin sisäisiä matkoja sekä kaikkia sellaisia matkoja, jotka saapuvat viimeisimmästä unionin ulkopuolisesta satamasta ensimmäiseen unionin käyntisatamaan tai lähtevät unionin satamasta seuraavaan unionin ulkopuoliseen käyntisatamaan, mukaan lukien painolastissa kuljetut matkat. Tarkkailun olisi katettava myös kaikki unionin satamissa aiheutuvat hiilidioksidipäästöt, mukaan lukien kiinnityspaikassaan olevista tai satama-alueella liikkuvista aluksista aiheutuvat päästöt, varsinkin jos käytettävissä on erityistoimenpiteitä niiden vähentämiseksi ja välttämiseksi. Näitä säännöksiä olisi sovellettava syrjimättömällä tavalla kaikkiin aluksiin riippumatta siitä, minkä lipun alla ne purjehtivat. Koska tämä asetus koskee kuitenkin meriliikennettä, siinä ei pitäisi säätää tarkkailu-, raportointi- ja todentamisvaatimuksista, jotka koskevat alusten liikkumista ja toimintaa muussa tarkoituksessa kuin lastin tai matkustajien kaupallisessa kuljetuksessa; tällaisia toimintoja ovat esimerkiksi ruoppaus, jäänmurto, putkistojen asentaminen tai avomerilaitoksen toiminnot.

(15)

Tasapuolisten toimintaedellytysten varmistamiseksi epäsuotuisammassa ilmastossa toimiville aluksille tämän asetuksen perusteella tarkkailtaviin tietoihin olisi voitava sisällyttää aluksen jääluokkaa ja jääolosuhteissa tapahtuvaa navigointia koskevia tietoja.

(16)

Ehdotettu tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmä olisi annettava asetuksen muodossa, koska käyttöönotettavat säännökset ovat luonteeltaan monimutkaisia ja erittäin teknisiä ja koska tarvitaan kaikkialla unionissa sovellettavissa olevia yhdenmukaisia sääntöjä; näin voidaan ottaa huomioon meriliikenteen kansainvälinen luonne ja se, että eri jäsenvaltioiden satamissa odotetaan käyvän lukuisia aluksia, sekä helpottaa järjestelmän täytäntöönpanoa kaikkialla unionissa.

(17)

Luotettavan ja aluskohtaisen unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän olisi perustuttava päästöjen laskemiseen sen perusteella, miten paljon alus kuluttaa polttoainetta matkoilla, jotka saapuvat unionin satamiin ja lähtevät unionin satamista, koska alusten suuren tankkikapasiteetin vuoksi polttoainemyyntiä koskevien tietojen perusteella ei voida tehdä riittävän tarkkoja arvioita polttoainekulutuksesta nimenomaisesti tällä soveltamisalalla.

(18)

Unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän olisi katettava myös muut merkittävät tiedot, joiden avulla voidaan määrittää alusten tehokkuus tai analysoida tarkemmin päästöjen kehityksen taustatekijöitä, samalla säilyttäen kaupallisten tai teollisten tietojen luottamuksellisuus. Tämä soveltamisala myös saattaa unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän samaan linjaan niiden kansainvälisten aloitteiden kanssa, joilla pyritään ottamaan käyttöön tehokkuusvaatimukset olemassa oleville aluksille ja joihin sisältyy myös operatiivisia toimenpiteitä; lisäksi se auttaa poistamaan tiedonpuutteesta johtuvat markkinaesteet.

(19)

Jotta voidaan vähentää minimiin alusten omistajille ja liikenteenharjoittajille, varsinkin pienille ja keskisuurille yrityksille, aiheutuva hallinnollinen rasite ja optimoida unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän kustannus-hyötysuhde vaarantamatta tavoitetta, jonka mukaan järjestelmän olisi katettava valtaosa meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöistä, tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän sääntöjä olisi sovellettava ainoastaan suurien päästöjen aiheuttajiin. Sen jälkeen, kun unionin satamiin saapuvien ja niistä lähtevien alusten kokoja ja päästöjä oli analysoitu yksityiskohtaisesti ja objektiivisesti, kynnysarvoksi valittiin 5 000 bruttotonnin (BT) vetoisuus. Vetoisuudeltaan yli 5 000 BT:n alusten osuus unionin satamissa käyvistä aluksista on noin 55 prosenttia ja kyseisistä päästöistä noin 90 prosenttia. Tällä syrjimättömällä kynnysarvolla varmistettaisiin, että järjestelmä kattaa kaikkein merkittävimmät päästöjen aiheuttajat. Tätä pienempi kynnysarvo lisäisi hallinnollista rasitetta, kun taas suurempi kynnysarvo kattaisi pienemmän joukon päästöjä ja siten heikentäisi tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän ympäristötehokkuutta.

(20)

Jotta alusten omistajille ja liikenteenharjoittajille koituvaa hallinnollista taakkaa voidaan vähentää edelleen, tarkkailua koskevien sääntöjen painopisteenä olisi oltava hiilidioksidi, koska se on suurin meriliikenteen päästämä kasvihuonekaasu.

(21)

Säännöissä olisi otettava huomioon voimassa olevat vaatimukset ja tiedot, jotka ovat jo saatavilla aluksissa; siksi yhtiöille olisi annettava mahdollisuus valita, mitä seuraavista neljästä tarkkailumenetelmästä ne käyttävät: aluksen omaan käyttöön tarkoitettujen polttoaineiden luovutustodistusten käyttö, polttoainetankkien polttoainemäärien tarkkailu aluksella, virtausmittarit sovellettavia polttoprosesseja varten tai suorat päästömittaukset. Aluskohtaisessa tarkkailusuunnitelmassa olisi dokumentoitava, mikä näistä menetelmistä on valittu, ja annettava lisätietoja valitun menetelmän soveltamisesta.

(22)

Jokaisen yhtiön, joka vastaa koko raportointikauden ajan aluksesta, joka harjoittaa merenkulkua, olisi katsottava olevan vastuussa kaikista raportointikauteen liittyvistä tarkkailu- ja raportointivelvoitteista, myös riittävällä tavalla todennetun päästöselvityksen toimittamisesta. Jos aluksen yhtiö vaihtuu, uuden yhtiön olisi oltava vastuussa ainoastaan siihen raportointikauteen liittyvien tarkkailu- ja raportointivelvoitteiden noudattamisesta, jonka aikana yhtiö vaihtui. Näiden velvoitteiden täyttymisen helpottamiseksi uuden yhtiön olisi saatava jäljennös uusimmasta tarkkailusuunnitelmasta ja tarvittaessa vaatimustenmukaisuusasiakirja.

(23)

Unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmää ei tässä vaiheessa pitäisi soveltaa hiilidioksidin lisäksi muihin kasvihuonekaasuihin, lyhytvaikutteisiin ilmastonmuutosta aiheuttaviin yhdisteisiin eikä ilman epäpuhtauksiin, jotta voidaan välttää vaatimukset sellaisten mittauslaitteiden asentamisesta, jotka eivät ole riittävän luotettavia tai kaupallisesti saatavilla, mikä puolestaan voisi heikentää unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän täytäntöönpanoa.

(24)

Aluksista aiheutuvasta meren pilaantumisen ehkäisemisestä tehdyssä kansainvälisessä yleissopimuksessa (Marpol) määrätään energiatehokkuutta mittaavan suunnitteluindeksin (EEDI) pakollisesta soveltamisesta uusiin aluksiin ja aluksen energiatehokkuussuunnitelman (SEEMP) käytöstä maailman kaikissa aluksissa.

(25)

Jotta alusten omistajille ja liikenteenharjoittajille koituva hallinnollinen rasite voidaan minimoida, raportointi ja raportoitujen tietojen julkaiseminen olisi järjestettävä vuosikohtaisesti. Luottamuksellisuuskysymykset olisi otettava huomioon julkaisemalla pelkästään tiedot päästöjen, polttoainekulutuksen ja tehokkuuden vuosikeskiarvoista ja yhdistetyistä luvuista. Sen varmistamiseksi, että ilmaisemista edellyttävän yleisen edun ylittävien oikeutettujen taloudellisten etujen suoja ei heikenny, olisi yhtiön pyynnöstä sovellettava poikkeustapauksissa erilaista tietojen aggregointitasoa. Komissiolle ilmoitettavat tiedot olisi sisällytettävä tilastoihin siinä laajuudessa kuin nämä tiedot ovat merkityksellisiä Euroopan tilastojen kehittämisen, tuottamisen ja jakamisen kannalta tehdyn komission päätöksen 2012/504/EU (6) mukaisesti.

(26)

Akkreditoitujen todentajien suorittamalla todentamisella olisi varmistettava, että tarkkailusuunnitelmien ja päästöselvitysten tiedot ovat oikeat ja täyttävät tässä asetuksessa asetetut vaatimukset. Todentamisen yksinkertaistamisen kannalta on tärkeää, että todentajat tarkistavat tietojen luotettavuuden vertailemalla raportoituja tietoja arvioihin, jotka perustuvat alusten jäljittämistietoihin ja ominaisuuksiin. Komissio voisi huolehtia näiden arvioiden saataville asettamisesta. Puolueettomuuden varmistamiseksi todentajien olisi oltava riippumattomia ja päteviä oikeushenkilöitä ja sellaisten kansallisten akkreditointielinten akkreditoimia, jotka on perustettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 765/2008 (7) nojalla.

(27)

Todentajan antama vaatimustenmukaisuusasiakirja olisi säilytettävä aluksessa sen osoittamiseksi, että tarkkailu-, raportointi- ja todentamisvelvoitteita noudatetaan. Todentajien olisi ilmoitettava komissiolle tällaisten asiakirjojen antamisesta.

(28)

Meriturvallisuuteen liittyvistä tehtävistä saamansa samankaltaisen kokemuksen perusteella Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) olisi säädettyjen tehtäviensä puitteissa avustettava komissiota tiettyjen tehtävien suorittamisessa.

(29)

Tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmään liittyvien velvoitteiden täytäntöönpanon valvonnan olisi perustuttava olemassa oleviin välineisiin, eli niihin, jotka vahvistetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/16/EY (8) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/21/EY (9), sekä tietoihin vaatimustenmukaisuusasiakirjojen antamisesta. Asiakirja, jolla osoitetaan, että alus täyttää tarkkailu- ja raportointivelvoitteet, olisi lisättävä direktiivin 2009/16/EY liitteessä IV tarkoitettuun luetteloon todistuskirjoista ja muista asiakirjoista.

(30)

Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä tarkastamaan niiden lainkäyttövaltaan kuuluviin satamiin saapuneet alukset, joista ei ole saatavilla tiettyjä vaadittuja vaatimustenmukaisuusasiakirjaa koskevia tietoja.

(31)

Tämän asetuksen säännösten noudattamatta jättämisestä olisi määrättävä seuraamuksia. Jäsenvaltioiden olisi laadittava säännöt kyseisistä seuraamuksista. Näiden seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.

(32)

On myös aiheellista säätää mahdollisuudesta karkottaa satamasta alukset, jotka eivät ole noudattaneet tarkkailu- ja raportointivaatimuksia kahdella tai useammalla perättäisellä raportointikaudella ja joiden osalta sääntöjen noudattamista ei ole onnistuttu varmistamaan muilla täytäntöönpanotoimenpiteillä. Kyseistä toimenpidettä olisi sovellettava siten, että noudattamattajättämistilanne voidaan korjata kohtuullisen ajan kuluessa.

(33)

Jäsenvaltioiden, joiden alueella ei ole merisatamia ja joiden lipun alla ei purjehdi tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvia aluksia tai jotka ovat sulkeneet kansalliset alusrekisterinsä, olisi voitava poiketa tämän asetuksen seuraamuksia koskevista säännöksistä niin kauan kuin niiden lipun alla ei purjehdi tällaisia aluksia.

(34)

Unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän olisi toimittava mallina maailmanlaajuisen tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän täytäntöönpanolle. Maailmanlaajuinen tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmä olisi paras vaihtoehto, koska sitä voidaan laajemman soveltamisalansa ansiosta pitää muita vaihtoehtoja toimivampana. Tältä osin komission olisi säännöllisin väliajoin toimitettava IMOlle ja muille asianomaisille kansainvälisille elimille, joita asia koskee, olennaisia tietoja tämän asetuksen täytäntöönpanosta ja annettava IMO:lle asiaa koskevia lausuntoja, jotta IMOn piirissä voitaisiin kehittää kansainvälisiä sääntöjä meriliikenteen kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailua, raportointia ja todentamista varten. Kun maailmanlaajuisesta tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmästä päästään yksimielisyyteen, komission olisi tarkistettava unionin tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmää sen yhdenmukaistamiseksi maailmanlaajuisen tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän kanssa.

(35)

Asianomaisten kansainvälisten sääntöjen, kansainvälisten ja eurooppalaisten vaatimusten sekä teknologisen ja tieteellisen kehityksen huomioon ottamiseksi komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat alusten hiilidioksidipäästöjen tarkkailuun ja raportointiin liittyvien tiettyjen teknisten näkökohtien uudelleentarkastelua sekä todentamistoimintoja koskevien säännösten ja todentajien akkreditointia koskevien menetelmien täsmentämistä. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti.

(36)

Jotta voidaan varmistaa yhdenmukaiset edellytykset vakiomuotoisten lomakkeiden käytölle tarkkailtaessa hiilidioksidipäästöjä ja muita merkittäviä tietoja, automaattisten järjestelmien käytölle ja vakiomuotoisten sähköisten lomakkeiden käytölle raportoitaessa hiilidioksidipäästöistä ja muista merkittävistä tiedoista komissiolle ja niiden lippuvaltioiden viranomaisille, joita asia koskee, ja jotta voidaan täsmentää teknisiä sääntöjä, joissa eritellään muihin alusluokkiin kuin matkustaja-aluksiin, ro-ro-aluksiin ja konttialuksiin sovellettavat parametrit, sekä tarkistaa näitä parametreja, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä toimivaltaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (10) mukaisesti.

(37)

Meriliikenteen kansainvälisestä luonteesta johtuen jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on alusten hiilidioksidipäästöjen tarkkailu, niistä raportointi ja niiden todentaminen ensimmäisenä vaiheena vaiheittaisessa lähestymistavassa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, vaan se voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(38)

Tarkkailu-, raportointi- ja todentamisjärjestelmän perustamista koskevien sääntöjen olisi oltava yhdenmukaisia Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 95/46/EY (11) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (12) kanssa.

(39)

Tämän asetuksen olisi tultava voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2015 sen varmistamiseksi, että jäsenvaltioilla ja sidosryhmillä, joita asia koskee, on riittävästi aikaa toteuttaa tämän asetuksen tehokkaan soveltamisen kannalta tarvittavat toimenpiteet ennen ensimmäisen raportointikauden alkamista 1 päivänä tammikuuta 2018,

a)

’hiilidioksidipäästöillä’ hiilidioksidin vapautumista ilmakehään aluksista;

b)

’käyntisatamalla’ satamaa, johon alus pysähtyy lastaamaan tai purkamaan lastia taikka päästämään matkustajat alukseen tai aluksesta; näin ollen lukuun ei oteta pysähdyksiä, joiden yksinomaisena tarkoituksena on täydentää polttoaine- tai muonavarastoja, vaihtaa miehistö, siirtyä kuivatelakalle tai korjata alusta ja/tai sen laitteita, pysähdyksiä satamaan sen vuoksi, että alus tarvitsee apua tai on merihädässä, satamien ulkopuolella tapahtuvia siirtoja aluksesta toiseen eikä pysähdyksiä, joiden yksinomaisena tarkoituksena on suojautua huonolta säältä tai jotka ovat välttämättömiä etsintä- tai pelastustoimien vuoksi;

c)

’matkalla’ kaikkia aluksen liikkeitä, jotka alkavat käyntisatamasta tai päättyvät käyntisatamaan ja joiden tarkoituksena on matkustajien tai lastin kaupallinen kuljettaminen;

d)

’yhtiöllä’ aluksen omistajaa tai muuta organisaatiota tai henkilöä, kuten liikenteen harjoittajaa tai ilman miehistöä rahdatun aluksen rahtaajaa, jolle aluksen omistaja on siirtänyt vastuun aluksen toiminnoista;

e)

’bruttovetoisuudella’ bruttovetoisuutta, joka on laskettu Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) Lontoossa 23 päivänä kesäkuuta 1969 hyväksymän kansainvälisen aluksenmittausyleissopimuksen liitteen 1 tai sen korvaavan yleissopimuksen vetoisuuden mittaamissääntöjen mukaisesti;

f)

’todentajalla’ oikeushenkilöä, joka suorittaa todentamistoiminnot ja jonka kansallinen akkreditointielin on akkreditoinut asetuksen (EY) N:o 765/2008 ja tämän asetuksen nojalla;

g)

’todentamisella’ toimintoja, jotka todentaja suorittaa sen arvioimiseksi, täyttävätkö yhtiön toimittamat asiakirjat tässä asetuksessa asetetut vaatimukset;

h)

’vaatimustenmukaisuusasiakirjalla’ aluskohtaista todentajan yhtiölle antamaa asiakirjaa, jossa vahvistetaan, että alus on täyttänyt tämän asetuksen vaatimukset tietyllä raportointikaudella;

i)

’muilla merkittävillä tiedoilla’ tietoja, jotka koskevat alusten polttoainekulutuksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä, liikennesuoritetta ja energiatehokkuutta ja joiden avulla voidaan analysoida päästöjen kehityssuuntia ja arvioida alusten suoritusta;

j)

’päästökertoimella’ lähdevirran toimintotietoihin liittyvää kasvihuonekaasun keskimääräistä päästömäärää olettaen, että palaessa tapahtuu täydellinen hapettuminen ja muissa kemiallisissa reaktioissa täydellinen muuntuminen;

k)

’epävarmuudella’ muuttujaa, joka liittyy suureen määrittämisen tulokseen ja kuvaa suureeseen kohtuudella liitettävien arvojen hajontaa; epävarmuutta kuvataan prosentuaalisesti keskiarvon ympärillä ilmoitettuna luottamusvälinä, joka kattaa 95 prosenttia havainnoista; epävarmuustarkastelussa otetaan huomioon sekä systemaattiset että satunnaiset vaihtelut ja mahdollinen havaintojakauman epäsymmetrisyys;

l)

’konservatiivisella arviolla’ sitä, että määritellään tietyt oletusarvot sen varmistamiseksi, ettei vuosittaisia päästöjä aliarvioida eikä kuljetun matkan pituutta tai kuljetetun lastin määrää yliarvioida;

m)

’raportointikaudella’ yhtä kalenterivuotta, jonka aikana hiilidioksidipäästöjä on tarkkailtava ja niistä on raportoitava. Jos matka päättyy eri kalenterivuonna kuin se on alkanut, tarkkailu- ja raportointitiedot kirjataan ensimmäiselle kalenterivuodelle;

n)

’kiinnityspaikassa olevalla aluksella’ alusta, joka on turvallisesti kiinnitettynä tai ankkuroituna jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvassa satamassa, kun sitä lastataan, puretaan tai kun se odottaa satamassa, mukaan luettuna aika, jolloin se ei osallistu lastinkäsittelyoperaatioihin;

o)

’jääluokalla’ lippuvaltion toimivaltaisten kansallisten viranomaisten tai tämän valtion hyväksymän organisaation alukselle määrittämää luokkaa, joka osoittaa, että alus on tarkoitettu jäissäkulkuun merellä.

a)

aluksen tunnistetiedot ja tyyppi, mukaan lukien aluksen nimi, IMO-tunnistenumero, rekisteröinti- tai kotisatama sekä aluksen omistajan nimi;

b)

yhtiön nimi sekä yhteyshenkilön osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite;

c)

kuvaus seuraavista aluksella olevista hiilidioksidipäästölähteistä: pääkoneet, apukoneet, kaasuturbiinit, kattilat ja suojakaasulaitteistot sekä käytetyt polttoainetyypit;

d)

kuvaus menettelyistä, järjestelmistä ja vastuista, jotka liittyvät hiilidioksidipäästölähdeluettelon ajantasaistamiseen raportointikaudella;

e)

kuvaus menettelyistä, joilla matkaluettelon aukottomuutta tarkkaillaan;

f)

kuvaus aluksen polttoainekulutuksen tarkkailumenetelmistä, mukaan lukien

g)

kutakin polttoainetyyppiä koskevat päästökertoimet tai vaihtoehtoisten polttoaineiden tapauksessa päästökertoimien määrittämiseen käytetyt menetelmät, mukaan lukien näytteenottomenetelmä, analyysimenetelmät ja kuvaus käytetyistä laboratorioista, myös mahdollinen kyseisten laboratorioiden ISO 17025 -standardin mukainen akkreditointi;

h)

kuvaus menettelyistä, joiden avulla määritetään matkakohtaiset toimintatiedot, mukaan lukien

i)

kuvaus menetelmästä, jonka avulla määritetään korvaavat tiedot tietoaukkojen poistamiseksi;

j)

tarkistusasiakirja, johon merkitään kaikki tehtyjä tarkistuksia koskevat tiedot.

a)

aluksen yhtiö vaihtuu;

b)

uusia hiilidioksidipäästöjä aiheutuu sellaisista uusista päästölähteistä tai sellaisten uusien polttoaineiden käytöstä, joita ei vielä ole sisällytetty tarkkailusuunnitelmaan;

c)

tietojen saatavuus on muuttunut uusien mittauslaitteiden, uusien näytteenottomenetelmien tai analysointimenetelmien käytön vuoksi taikka muista syistä, jotka voivat vaikuttaa hiilidioksidipäästöjen määrittämisen tarkkuuteen;

d)

sovelletulla tarkkailumenetelmällä saatujen tietojen on havaittu olevan virheellisiä;

e)

tarkkailusuunnitelman minkä tahansa osan on havaittu olevan tässä asetuksessa asetettujen vaatimusten vastainen ja yhtiön edellytetään tarkistavan sitä 13 artiklan 1 kohdan nojalla.

a)

lähtö- ja määräsatama, mukaan lukien lähtö- ja saapumispäivä sekä lähtö- ja saapumisaika;

b)

kunkin kulutetun polttoainetyypin määrä ja päästökerroin yhteensä;

c)

päästetty hiilidioksidi;

d)

kuljetun matkan pituus;

e)

merellä vietetty aika;

f)

kuljetettu lasti;

g)

liikennesuorite.

a)

kaikki aluksen raportointikaudella tekemät matkat joko alkavat jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvasta satamasta tai päättyvät tällaiseen satamaan; ja

b)

alus tekee aikataulunsa mukaisesti yli 300 matkaa raportointikaudella.

a)

kunkin kulutetun polttoainetyypin määrä ja päästökerroin yhteensä;

b)

tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvat yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt yhteensä;

c)

yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt kaikista matkoista jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvien satamien välillä;

d)

yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt kaikista matkoista, jotka ovat lähteneet jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvista satamista;

e)

yhteenlasketut hiilidioksidipäästöt kaikista matkoista, jotka ovat saapuneet jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluviin satamiin;

f)

hiilidioksidipäästöt, jotka ovat aiheutuneet jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvissa satamissa kiinnityspaikoissa;

g)

kuljetun matkan kokonaispituus;

h)

merellä vietetty kokonaisaika;

i)

liikennesuorite yhteensä;

j)

keskimääräinen energiatehokkuus.

a)

aluksen ja yhtiön tunnistetiedot, mukaan lukien

b)

päästöselvityksen arvioineen todentajan tunnistetiedot;

c)

käytetty tarkkailumenetelmä ja siihen liittyvä epävarmuuden taso;

d)

edellä olevan 10 artiklan mukaisen muuttujien vuosikohtaisen tarkkailun tulokset.

a)

polttoainekulutusta matkoilla;

b)

raportoituja polttoainekulutustietoja ja niihin liittyviä mittauksia ja laskelmia;

c)

päästökertoimien valintaa ja käyttöä;

d)

laskelmia, joilla määritetään kokonaishiilidioksidipäästöt;

e)

laskelmia, joilla määritetään energiatehokkuus.

a)

raportoidut tiedot ovat johdonmukaiset niiden arvioitujen tietojen kanssa, jotka perustuvat alusten jäljittämistietoihin ja ominaisuuksiin, kuten asennettuun konetehoon;

b)

raportoiduissa tiedoissa ei ole epäjohdonmukaisuuksia, erityisesti kun vertaillaan kunkin aluksen vuosittain ostamaa polttoaineen kokonaismäärää ja yhteenlaskettua polttoainekulutusta matkoilla;

c)

tiedot on kerätty sovellettavien sääntöjen mukaisesti; ja

d)

aluksen asiaankuuluvat kirjaukset ovat täydelliset ja johdonmukaiset.

a)

aluksen tunnistetiedot (nimi, IMO-tunnistenumero ja rekisteröinti- tai kotisatama);

b)

aluksen omistajan nimi, osoite sekä päätoimipaikka;

c)

todentajan tunnistetiedot;

d)

vaatimustenmukaisuusasiakirjan antamispäivä (raportointikausi, jota se koskee, ja voimassaoloaika).

a)

aluksen tunnistetiedot (nimi, IMO-tunnistenumero ja rekisteröinti- tai kotisatama);

b)

aluksen tekninen suorituskyky (tarvittaessa energiatehokkuutta mittaava suunnitteluindeksi (EEDI) tai arvioitu indeksiarvo (EIV));

c)

vuosittaiset hiilidioksidipäästöt;

d)

vuosittainen kokonaispolttoainekulutus matkoilla;

e)

keskimääräinen vuosittainen polttoainekulutus ja keskimääräiset vuosittaiset hiilidioksidipäästöt kuljettua pituutta kohden matkoilla;

f)

keskimääräinen vuosittainen polttoainekulutus ja keskimääräiset vuosittaiset hiilidioksidipäästöt kuljetun matkan pituutta ja kuljetettua lastia kohden matkoilla;

g)

vuosittainen merellä vietetty kokonaisaika matkoilla;

h)

sovellettu tarkkailumenetelmä;

i)

vaatimustenmukaisuusasiakirjan antamispäivä ja voimassaolon päättymispäivä;

j)

päästöselvityksen arvioineen todentajan tunnistetiedot;

k)

kaikki muut tiedot, joita tarkkaillaan ja joista raportoidaan vapaaehtoisesti 10 artiklan mukaisesti.

19.5.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 123/77

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2007/46/EY (3) on otettu käyttöön kattava moottoriajoneuvoja koskeva unionin tyyppihyväksyntäjärjestelmä.

(2)

Moottoriajoneuvojen tyyppihyväksyntää useiden turvallisuus- ja ympäristötekijöiden osalta koskevat tekniset vaatimukset on yhdenmukaistettu unionin tasolla, jotta voidaan varmistaa tieliikenteen turvallisuuden korkea taso kaikkialla unionissa.

(3)

Kaikkiin ajoneuvoihin asennettavan eCall-palvelun käyttöönotto kaikissa jäsenvaltioissa on ollut yksi tärkeimmistä liikenneturvallisuutta koskevista unionin tavoitteista vuodesta 2003 lähtien. Tavoitteeseen on pyritty käynnistämällä vapaaehtoista käyttöönottoa koskevia aloitteita, jotka eivät kuitenkaan ole vielä edenneet riittävästi.

(4)

Tieliikenteen turvallisuuden parantamiseksi entisestään 21 päivänä elokuuta 2009 annetussa komission tiedonannossa ”Aika ottaa eCall käyttöön” ehdotettiin uusia toimenpiteitä ajoneuvoihin asennettavan hätäpuhelupalvelun käyttöön ottamiseksi unionissa. Yhtenä toimenpiteenä ehdotettiin, että määrättäisiin pakolliseksi hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän asentaminen kaikkiin uudentyyppisiin ajoneuvoihin alkaen direktiivin 2007/46/EY liitteessä II määriteltyjen luokkien M1 ja N1 ajoneuvoista.

(5)

Euroopan parlamentti hyväksyi 3 päivänä heinäkuuta 2012 päätöslauselman ”eCall-järjestelmästä: uusi 112-palvelu kansalaisille”, jossa kehotettiin komissiota antamaan direktiivin 2007/46/EY puitteissa ehdotus, jonka tarkoituksena on varmistaa, että hätänumeroon 112 perustuva julkinen eCall-järjestelmä otetaan pakollisena käyttöön vuoteen 2015 mennessä.

(6)

On edelleen parannettava 112-hätänumeropalvelun toimintaa kaikkialla unionissa, jotta se tarjoaisi hätätilanteissa apua nopeasti ja tehokkaasti.

(7)

Unionin eCall-järjestelmän odotetaan vähentävän kuolonuhrien määrää unionissa ja tieliikenneonnettomuuksien aiheuttamien vammojen vakavuutta, koska hätäpalvelut hälytetään varhaisessa vaiheessa. Hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän pakollinen käyttöönotto sekä tarvittavat ja koordinoidut infrastruktuurin päivitykset yleisissä langattomissa matkaviestinverkoissa eCall-puhelujen siirtämiseksi sekä hätäkeskuksissa eCall-puhelujen vastaanottamiseksi ja käsittelemiseksi toisivat tämän palvelun kaikkien kansalaisten ulottuville ja auttaisivat näin vähentämään kuolemantapauksia ja vakavia vammoja, terveydenhuoltoon liittyviä kustannuksia, onnettomuuksista aiheutuvia ruuhkia ja muita kustannuksia.

(8)

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 585/2014/EU (4) 1 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on vähintään kuusi kuukautta ennen tämän asetuksen soveltamispäivää ja joka tapauksessa viimeistään 1 päivänä lokakuuta 2017 otettava käyttöön alueellaan eCall-hätäkeskuksissa tarvittava infrastruktuuri, jota kaikkien eCall-puhelujen asianmukainen vastaanottaminen ja käsittely edellyttää. Päätöksen N:o 585/2014/EU 3 artiklan mukaisesti jäsenvaltioiden on raportoitava komissiolle kyseisen päätöksen täytäntöönpanotilanteesta viimeistään 24 päivänä joulukuuta 2015. Jos raportissa todetaan, että eCall-hätäkeskusten infrastruktuuri ei ole toimintavalmis viimeistään 1 päivänä lokakuuta 2017, komission olisi toteutettava asianmukaisia toimia varmistaakseen eCall-hätäkeskusten infrastruktuurin käyttöönotto.

(9)

Komission suosituksen 2011/750/EU (5) 4 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että matkaviestinverkko-operaattorit ottivat käyttöön järjestelmän ”eCall-ilmaisimen” käyttämiseksi verkoissaan 31 päivään joulukuuta 2014 mennessä. Jos kyseisen suosituksen 6 kohdassa tarkoitetussa tilannekatsauksessa todetaan, että ”eCall-ilmaisinta” ei oteta käyttöön viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 2016, komission olisi toteutettava asianmukaisia toimia varmistaakseen, että matkaviestinverkko-operaattorit ottavat käyttöön järjestelmän ”eCall-ilmaisimen” käyttämiseksi verkoissaan.

(10)

Tarkan ja luotettavan paikannustiedon tarjoaminen on olennainen osa hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän tehokasta toimintaa. Siksi on aiheellista edellyttää järjestelmän yhteentoimivuutta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1285/2013 (6) vahvistettujen Galileo- ja Euroopan geostationaarinen navigointilisäjärjestelmä (EGNOS) -ohjelmien tarjoamien palvelujen kanssa. Galileo-ohjelmalla perustettu järjestelmä on riippumaton maailmanlaajuinen satelliittinavigointijärjestelmä, ja EGNOS-ohjelmalla perustettu järjestelmä on alueellinen satelliittinavigointijärjestelmä, jolla parannetaan maailmanlaajuisen paikannusjärjestelmän (GPS) signaalin laatua.

(11)

Ajoneuvojen pakollista varustamista hätänumeroon 112 perustuvalla ajoneuvoon asennettavalla eCall-järjestelmällä olisi aluksi sovellettava ainoastaan uudentyyppisiin henkilöautoihin ja kevyisiin hyötyajoneuvoihin (luokat M1 ja N1), joita varten on jo olemassa soveltuva palvelun käynnistysmekanismi. Komission olisi arvioitava edelleen, voidaanko hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän soveltamista laajentaa lähitulevaisuudessa muihin ajoneuvoluokkiin, kuten raskaisiin tavarankuljetusajoneuvoihin, linja-autoihin, kaksipyöräisiin moottoriajoneuvoihin ja maataloustraktoreihin, ja annettava tarvittaessa tätä varten lainsäädäntöehdotus.

(12)

Olisi edistettävä nykyisten ajoneuvotyyppien, jotka valmistetaan 31 päivän maaliskuuta 2018 jälkeen, varustamista hätänumeroon 112 perustuvalla ajoneuvoon asennettavalla eCall-järjestelmällä, jotta voidaan lisätä sen kattavuutta. Ajoneuvotyyppeihin, jotka on tyyppihyväksytty ennen 31 päivää maaliskuuta 2018, voidaan asentaa jälkikäteen eCall-järjestelmä vapaaehtoisuuden perusteella.

(13)

Yleiseurooppalaiseen hätänumeroon 112 perustuva julkinen, yhteentoimiva ja unionin laajuinen eCall-palvelu ja kolmannen osapuolen palvelujen tukemat eCall-järjestelmät (kolmannen osapuolen palvelujen tukemat eCall-palvelut) voivat toimia rinnakkain edellyttäen, että toteutetaan tarvittavat toimet, joilla kuluttajille varmistetaan palvelujen tarjonnan jatkuvuus. Kaikki ajoneuvot olisi varustettava hätänumeroon 112 perustuvalla julkisella eCall-palvelulla, vaikka ajoneuvon omistaja valitsisi kolmannen osapuolen palvelujen tukeman eCall-palvelun, jotta varmistetaan, että hätänumeroon 112 perustuva julkinen eCall-palvelu on käytettävissä kaikissa jäsenvaltioissa ajoneuvon koko käyttöiän ajan ja että se on aina automaattisesti saatavilla.

(14)

Kuluttajille olisi annettava realistinen käsitys hätänumeroon 112 perustuvasta ajoneuvoon asennettavasta eCall-järjestelmästä ja kolmannen osapuolen palvelujen tukemasta eCall-järjestelmästä, jos ajoneuvo on varustettu sellaisella, sekä kattavat ja luotettavat tiedot mahdollisista lisätoiminnoista tai -palveluista, jotka kytkeytyvät tarjolla oleviin yksityisen hätäpalvelun, ajoneuvoon asennetun hätäpalvelun tai neuvontapuhelupalvelujen sovelluksiin, ja kolmannen osapuolen palvelujen ostamisen perusteella odotettavissa olevasta palvelun tasosta sekä siihen liittyvistä kustannuksista. Hätänumeroon 112 perustuva eCall-palvelu on yleishyödyllinen julkinen palvelu, ja siksi sen olisi oltava maksutta kaikkien kuluttajien saatavilla.

(15)

Ajoneuvojen pakollinen varustaminen hätänumeroon 112 perustuvalla ajoneuvoon asennettavalla eCall-järjestelmällä ei saisi rajoittaa kaikilla sidosryhmillä, kuten autonvalmistajilla ja riippumattomilla toimijoilla, olevaa oikeutta tarjota lisäksi muita hätä- ja/tai lisäarvopalveluita, jotka toimivat hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän rinnalla tai sen pohjalta. Kaikki lisäpalvelut pitäisi kuitenkin suunnitella siten, että ne eivät häiritse kuljettajaa tai vaikuta hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän toimintaan ja hätäkeskusten tehokkaaseen työskentelyyn. Hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän ja yksityisiä tai lisäarvopalveluja tarjoavan järjestelmän olisi oltava siten suunniteltuja, että henkilötietojen vaihto niiden välillä ei ole mahdollista. Kun näitä palveluja tarjotaan, niiden olisi oltava sovellettavan turvallisuus- ja tietosuojalainsäädännön mukaisia ja kuluttajien kannalta aina valinnaisia.

(16)

Jotta turvataan kuluttajien vapaa valinta ja tasapuolinen kilpailu ja samalla tuetaan innovointia ja tehostetaan unionin tietotekniikkateollisuuden kilpailukykyä maailmanlaajuisilla markkinoilla, ajoneuvoon asennettavien eCall-järjestelmien olisi perustuttava ajoneuvoon mahdollisesti tulevaisuudessa asennettavien sovellusten tai palvelujen kanssa yhteentoimivaan, standardoituun, suojattuun ja avoimen käytön mahdollistavaan ympäristöön. Koska tämä edellyttää teknistä ja oikeudellista taustatietoa, komission olisi kaikkia asianomaisia sidosryhmiä, myös ajoneuvojen valmistajia ja riippumattomia toimijoita, kuultuaan arvioitava viipymättä kaikki vaihtoehdot, joilla voitaisiin edistää tällaista avoimen käytön mahdollistavaa ympäristöä ja varmistaa se, sekä annettava tarvittaessa asiaa koskeva säädösaloite. Lisäksi hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän olisi oltava käytettävissä kohtuullisesta maksusta, joka ei ylitä nimellismäärää, ja syrjimättä riippumattomia toimijoita korjaus- ja huoltotarkoituksissa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 715/2007 (7) mukaisesti.

(17)

Tyyppihyväksyntäjärjestelmän johdonmukaisuuden säilyttämiseksi olisi tätä asetusta varten hyväksyttävä ainoastaan sellaiset hätänumeroon 112 perustuvat ajoneuvoon asennettavat eCall-järjestelmät, jotka voidaan täysin testata.

(18)

Koska hätänumeroon 112 perustuva ajoneuvoon asennettava eCall-järjestelmä on hätäjärjestelmä, sen on oltava mahdollisimman luotettava. Vähimmäistietojen ja puheensiirron oikeellisuus ja laatu olisi varmistettava, ja olisi kehitettävä yhtenäinen testausjärjestelmä, jolla varmistetaan hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän pitkäikäisyys ja kestävyys. Määräaikaiskatsastukset olisi siksi suoritettava säännöllisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/45/EU (8) mukaisesti.

(19)

Pieninä sarjoina valmistettavat ajoneuvot ja direktiivin 2007/46/EY 24 artiklan mukaisesti hyväksytyt ajoneuvot on kyseisen direktiivin nojalla vapautettu vaatimuksista, jotka koskevat matkustajien suojaamista etu- ja sivutörmäyksessä. Tämän vuoksi tällaiset ajoneuvot olisi vapautettava tässä asetuksessa vahvistettujen eCall-järjestelmää koskevien vaatimusten pakollisesta noudattamisesta. Lisäksi joitakin M1- ja N1-luokkaan kuuluvia ajoneuvoja ei teknisistä syistä voida varustaa soveltuvalla eCall-puhelujen käynnistysmekanismilla.

(20)

Erityskäyttöön tarkoitettujen ajoneuvojen olisi oltava tässä asetuksessa asetettujen eCall-järjestelmää koskevien vaatimusten mukaisia, jos perusajoneuvo tai keskeneräinen ajoneuvo on varustettu tarvittavalla käynnistysmekanismilla.

(21)

Kaiken henkilötietojen käsittelyn, joka tapahtuu hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän välityksellä, olisi oltava Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY (9) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2002/58/EY (10) vahvistettujen tietosuojasääntöjen mukaista, erityisesti sen varmistamiseksi, että ajoneuvot, jotka on varustettu hätänumeroon 112 perustuvilla ajoneuvoon asennettavilla eCall-järjestelmillä, eivät ole paikannettavissa ollessaan hätänumeroon 112 perustuvan eCall-palvelun suhteen tavanomaisessa käyttötilassaan eikä niiden liikkeitä jäljitetä jatkuvasti ja että hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän lähettämiin vähimmäistietoihin sisältyvät ne vähimmäistiedot, joita hätäpuheluiden asianmukainen käsittely edellyttää. Tässä olisi otettava huomioon direktiivin 95/46/EY 29 artiklalla perustetun tietosuojatyöryhmän, jäljempänä ’29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä’, suositukset, jotka esitettiin 26 päivänä syyskuuta 2006 annetussa valmisteluasiakirjassa eCall-aloitteen vaikutuksista tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan.

(22)

Valmistajien olisi pantava täytäntöön kaikki tarvittavat toimenpiteet noudattaakseen tässä asetuksessa vahvistettuja yksityisyyttä ja tietosuojaa koskevia sääntöjä Euroopan unionin perusoikeuskirjan (11) 7 ja 8 artiklan mukaisesti.

(23)

Teknisiä vaatimuksia noudattaessaan ajoneuvojen valmistajien olisi integroitava tietosuojan tekniset muodot ajoneuvoon asennettaviin järjestelmiin ja noudatettava sisäänrakennetun yksityisyyden suojan periaatetta.

(24)

Valmistajien olisi annettava tiedot yleiseurooppalaiseen hätänumeroon 112 perustuvasta ilmaisesta julkisesta eCall-järjestelmästä, ajoneuvon omistajan oikeudesta valita tämän järjestelmän käyttö kolmannen osapuolen palvelujen tukeman eCall-järjestelmän sijaan ja hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän kautta tapahtuvasta tietojen käsittelystä ajoneuvon luovutuksen yhteydessä annettavien teknisten asiakirjojen mukana. Näiden tietojen olisi myös oltava ladattavissa verkosta.

(25)

Hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän kautta välitettyjä ja hätäkeskusten käsittelemiä tietoja voidaan siirtää päätöksessä N:o 585/2014/EU tarkoitetuille hätäpalveluille ja palvelukumppaneille ainoastaan eCall-puheluihin liittyvissä onnettomuustilanteissa ja kyseisessä päätöksessä vahvistetuin edellytyksin ja käyttää yksinomaan kyseisen päätöksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tietoja, joita hätäkeskukset käsittelevät hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän kautta, ei saa siirtää muille kolmansille osapuolille ilman rekisteröidyn henkilön ennakolta antamaa nimenomaista suostumusta.

(26)

Eurooppalaiset standardointiorganisaatiot, Euroopan telealan standardointilaitos (ETSI) ja Euroopan standardointikomitea (CEN) ovat laatineet yleiseurooppalaisen eCall-palvelun käyttöönottoa varten yhteiset standardit, joita olisi käytettävä tätä asetusta sovellettaessa, sillä näin helpotetaan ajoneuvoon asennettavan eCall-palvelun teknistä kehitystä, varmistetaan palvelun yhteentoimivuus ja jatkuvuus kaikilla unionissa ja vähennetään toteuttamiskustannuksia koko unionissa.

(27)

Jotta voidaan varmistaa yhteisten teknisten vaatimusten soveltaminen hätänumeroon 112 perustuvaan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmään, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat tiettyjen luokkiin M1 ja N1 kuuluvien ajoneuvojen alaluokkien vapauttamista velvoitteesta asentaa ajoneuvoon asennettavat eCall-järjestelmät, ja joissa vahvistetaan yksityiskohtaisia teknisiä vaatimuksia ja testejä ajoneuvon EY-tyyppihyväksynnälle ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmien osalta sekä tiettyjen tällaisia ajoneuvoja varten suunniteltujen ja rakennettujen järjestelmien, osien ja erillisten teknisten yksiköiden tyyppihyväksynnälle, ja joissa vahvistetaan yksityiskohtaiset säännöt ja testausmenettelyt henkilötietojen käsittelyä koskevien tiettyjen sääntöjen soveltamiseksi ja sen varmistamiseksi, että hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän ja kolmansien osapuolten järjestelmien välillä ei tapahdu henkilötietojen vaihtoa. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla ja asiaankuuluvien sidosryhmien osalta, kuullen erityisesti kuluttajansuojajärjestöjä sekä Euroopan tietosuojavaltuutettua ja 29 artiklan mukaista tietosuojatyöryhmää sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti.

(28)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa, joka liittyy jäljitettävyys- ja paikannusmahdollisuuden puuttumisen arviointia koskeviin käytännön järjestelyihin, käyttäjille annettavien tietojen malliin ja EY-tyyppihyväksyntää koskeviin hallinnollisiin määräyksiin, jotka koskevat asiakirjamallia, jota valmistajien on käytettävä tyyppihyväksyntää varten annettavien tietojen toimittamiseen, EY-tyyppihyväksyntätodistusten mallia ja EY-tyyppihyväksyntämerkin mallia. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (12) mukaisesti.

(29)

Ajoneuvojen valmistajille olisi annettava riittävästi aikaa sopeutua tämän asetuksen teknisiin vaatimuksiin.

(30)

Tämä asetus on uusi erillissäädös direktiivillä 2007/46/EY vahvistetussa EY-tyyppihyväksyntämenettelyssä, minkä vuoksi mainitun direktiivin liitteitä I, III, IV ja XI olisi muutettava vastaavasti.

(31)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on sisämarkkinoiden toteuttaminen ottamalla käyttöön hätänumeroon 112 perustuvalla ajoneuvoon asennettavalla eCall-järjestelmällä varustettuja uusia tyyppihyväksyttäviä ajoneuvoja koskevat yhteiset tekniset vaatimukset, vaan se voidaan toiminnan laajuuden vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(32)

Euroopan tietosuojavaltuutettua kuultiin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (13) 28 artiklan 2 kohdan mukaisesti, ja hän antoi lausunnon 29 päivänä lokakuuta 2013 (14),

a)

pieninä sarjoina valmistettavat, direktiivin 2007/46/EY 22 ja 23 artiklan mukaisesti hyväksytyt ajoneuvot;

b)

direktiivin 2007/46/EY 24 artiklan mukaisesti hyväksytyt ajoneuvot;

c)

jäljempänä olevan 2 kohdan mukaisesti määritellyt ajoneuvot, joihin ei voida teknisistä syistä asentaa soveltuvaa eCall-puhelujen käynnistysmekanismia.

1)

’hätänumeroon 112 perustuvalla ajoneuvoon asennettavalla eCall-järjestelmällä’ hätäjärjestelmää, joka koostuu ajoneuvoon asennettavista varusteista sekä järjestelyistä, joilla käynnistetään, hallitaan ja toteutetaan eCall-lähetys, joka aktivoituu joko automaattisesti ajoneuvoon asennettujen antureiden kautta tai manuaalisesti ja joka lähettää yleisen langattoman matkaviestinverkon kautta vähimmäistiedot ja avaa hätänumeroon 112 perustuvan äänikanavan ajoneuvossa olevien henkilöiden ja eCall-hätäkeskuksen välille;

2)

’eCall-puhelulla’ ajoneuvosta hätänumeroon 112 tulevaa hätäpuhelua, joka aktivoituu joko automaattisesti ajoneuvoon asennettujen antureiden kautta tai manuaalisesti ja joka lähettää yleisen langattoman matkaviestinverkon kautta vähimmäistiedot ja avaa äänikanavan ajoneuvon ja eCall-hätäkeskuksen välille;

3)

’hätäkeskuksella’ fyysistä paikkaa, joka ottaa hätäpuheluja ensimmäisenä vastaan viranomaisen vastuulla tai jäsenvaltion hyväksymän yksityisen organisaation vastuulla;

4)

’sopivimmalla hätäkeskuksella’ hätäkeskusta, jonka toimivaltaiset viranomaiset ovat etukäteen määränneet vastaamaan tietyltä alueelta tulevista tai tietyntyyppisistä hätäpuheluista;

5)

’eCall-hätäkeskuksella’ sopivinta hätäkeskusta, jonka viranomaiset ovat etukäteen määränneet ensimmäisenä vastaanottamaan ja käsittelemään eCall-puheluja;

6)

’vähimmäistiedoilla’ standardissa EN 15722:2011 (Intelligent transport systems – eSafety – eCall minimum set of data (MSD)) määriteltyjä tietoja, jotka lähetetään eCall-hätäkeskukseen;

7)

’ajoneuvon varusteilla’ ajoneuvoon kiinteästi asennettuja laitteita, jotka antavat pääsyn tai joilla on pääsy niihin ajoneuvossa oleviin tietoihin, joita tarvitaan eCall-hälytyksen tekemiseen yleisen langattoman matkaviestinverkon kautta;

8)

’eCall-hälytyksellä’ langattoman matkaviestinistunnon avaamista yleisen langattoman matkaviestinverkon kautta sekä vähimmäistietojen välittämistä ajoneuvosta eCall-hätäkeskukseen ja äänikanavan avaamista ajoneuvon ja saman eCall-hätäkeskuksen välille;

9)

’yleisellä langattomalla matkaviestinverkolla’ langattomia matkaviestinverkkoja, jotka ovat yleisesti saatavilla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2002/21/EY (15) ja 2002/22/EY (16) mukaisesti;

10)

’kolmannen osapuolen palvelujen tukemalla eCall-puhelulla’ ajoneuvoon asennettavasta järjestelmästä palveluntarjoajana olevalle kolmannelle osapuolelle lähtevää hätäpuhelua, joka aktivoituu joko automaattisesti ajoneuvoon asennettujen antureiden kautta tai manuaalisesti ja joka lähettää yleisen langattoman matkaviestinverkon kautta vähimmäistiedot ja avaa äänikanavan ajoneuvon ja palveluntarjoajana olevan kolmannen osapuolen välille;

11)

’palveluntarjoajana olevalla kolmannella osapuolella’ organisaatiota, jonka kansalliset viranomaiset ovat tunnustaneet toimijaksi, joka saa vastaanottaa kolmannen osapuolen palvelujen tukemia eCall-puheluja ja toimittaa vähimmäistiedot edelleen eCall-hätäkeskukseen;

12)

’kolmannen osapuolen palveluissa käytettävällä ajoneuvoon asennettavalla eCall-järjestelmällä’ järjestelmää, joka aktivoituu joko automaattisesti ajoneuvoon asennettujen antureiden kautta tai manuaalisesti ja joka lähettää yleisen langattoman matkaviestinverkon kautta vähimmäistiedot ja avaa äänikanavan ajoneuvon ja palveluntarjoajana olevan kolmannen osapuolen välille.

a)

kolmannen osapuolen palvelujen tukeman ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän on vastattava standardia EN 16102:2011 (Intelligent transport systems – eCall – Operating requirements for third party support);

b)

valmistajien on varmistettava, että vain yksi järjestelmä kerrallaan on aktiivinen ja että hätänumeroon 112 perustuva ajoneuvoon asennettava eCall-järjestelmä käynnistyy automaattisesti, jos kolmannen osapuolen palvelujen tukema ajoneuvoon asennettava eCall-järjestelmä ei toimi;

c)

ajoneuvon omistajalla on milloin tahansa oikeus valita hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän käyttö kolmannen osapuolen palvelujen tukeman ajoneuvoon asennettavan järjestelmän sijaan;

d)

valmistajien on sisällytettävä omistajan käsikirjaan tiedot c alakohdassa säädetystä oikeudesta.

a)

standardi EN 16072:2011 (Intelligent transport system – eSafety – Pan-European eCall operating requirements);

b)

standardi EN 16062:2011 (Intelligent transport systems – eSafety – eCall high level application requirements (HLAP));

c)

standardi CEN/TS 16454:2013 (Intelligent transport systems – ESafety – ECall end to end conformance testing), siltä osin kuin on kyse hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän vaatimustenmukaisuudesta yleiseurooppalaiseen eCall-järjestelmään nähden;

d)

standardi EN 15722:2011 (Intelligent transport systems – eSafety – eCall minimum set of data (MSD));

e)

standardi EN 16102:2011 (Intelligent transport systems – eCall – Operating requirements for third party support);

f)

kaikki muut eCall-järjestelmää koskevat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1025/2012 (17) säädettyjen menettelyiden mukaisesti hyväksytyt eurooppalaiset standardit tai sellaiset eCall-järjestelmiä koskevat Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission säännöt, joihin unioni on liittynyt.

a)

viittaus käsittelyn oikeusperustaan;

b)

tieto siitä, että hätänumeroon 112 perustuva ajoneuvoon asennettava eCall-järjestelmä on oletusarvoisesti toiminnassa;

c)

yksityiskohtaiset tiedot hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän toteuttamasta tietojen käsittelystä;

d)

eCall-järjestelmän kautta tapahtuvan tietojen käsittelyn erityinen tarkoitus, joka on rajattava 5 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuihin hätätilanteisiin;

e)

kerättävien ja käsiteltävien tietojen tyypit sekä näiden tietojen vastaanottajat;

f)

aikaraja tietojen säilyttämiselle hätänumeroon 112 perustuvassa ajoneuvoon asennettavassa eCall-järjestelmässä;

g)

ilmoitus siitä, että ajoneuvoon ei kohdistu jatkuvaa paikannusta;

h)

yksityiskohtaiset tiedot siitä, miten rekisteröidyt henkilöt voivat käyttää oikeuksiaan, sekä tiedonsaantipyyntöjen käsittelystä vastaavasta yhteyspalvelusta;

i)

kaikki tarvittavat lisätiedot, jotka koskevat jäljitettävyyttä, paikantamista ja henkilötietojen käsittelyä kolmannen osapuolen palvelujen tukeman eCall-palvelun ja/tai muun lisäarvopalvelun tarjoamisen yhteydessä; tällöin edellytetään omistajan nimenomaista suostumusta ja direktiivin 95/46/EY noudattamista. Erityistä huomiota on kiinnitettävä eroihin, joita saattaa esiintyä hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän ja kolmannen osapuolen palvelujen tukemien ajoneuvoon asennettavien eCall-järjestelmien tai muiden lisäarvopalvelujen kautta tapahtuvan tietojen käsittelyn välillä.

a)

yksityiskohtaiset tekniset vaatimukset ja testimenettelyt, jotka koskevat 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen henkilötietojen käsittelyä koskevien sääntöjen soveltamista;

b)

yksityiskohtaiset tekniset vaatimukset ja testimenettelyt, joilla varmistetaan, ettei henkilötietoja vaihdeta hätänumeroon 112 perustuvan ajoneuvoon asennettavan eCall-järjestelmän ja 11 kohdassa tarkoitettujen kolmansien osapuolten järjestelmien välillä.

a)

käytännön järjestelyt 4, 5 ja 6 kohdassa tarkoitetun jäljitettävyys- ja paikannusmahdollisuuden puuttumisen arviointia varten;

b)

9 kohdassa tarkoitettujen käyttäjille annettavien tietojen mallin.

a)

asiakirjamallit, joita valmistajien on käytettävä tyyppihyväksyntää varten annettavien tietojen toimittamiseen;

b)

EY-tyyppihyväksyntätodistusten mallit;

c)

EY-tyyppihyväksyntämerkin malli tai mallit.

a)

väärien tietojen antaminen hyväksyntämenettelyn tai markkinoilta pois vetämiseen johtavan menettelyn kuluessa;

b)

tyyppihyväksynnän testitulosten väärentäminen;

c)

sellaisten tietojen tai teknisten eritelmien ilmoittamatta jättäminen, jotka saattaisivat johtaa markkinoilta pois vetämiseen tai tyyppihyväksynnän epäämiseen tai peruuttamiseen;

d)

edellä olevan 6 artiklan säännösten rikkominen;

e)

edellä olevan 5 artiklan 7 kohdan säännösten vastainen toiminta.