ISSN 1977-0812

doi:10.3000/19770812.L_2012.361.fin

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 361

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

55. vuosikerta
31. joulukuuta 2012


Sisältö

 

I   Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

Sivu

 

 

ASETUKSET

 

*

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1257/2012, annettu 17 päivänä joulukuuta 2012, yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä

1

 

 

II   Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

 

 

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

 

*

Ilmoitus Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan allekirjoituspäivästä

9

 

*

Ilmoitus Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan allekirjoituspäivästä

10

 

 

2012/826/EU

 

*

Neuvoston päätös, annettu 28 päivänä marraskuuta 2012, Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

11

Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytty pöytäkirja

12

 

 

2012/827/EU

 

*

Neuvoston päätös, annettu 18 päivänä joulukuuta 2012, Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta kahden vuoden ajanjaksoksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

43

 

 

ASETUKSET

 

*

Neuvoston asetus (EU) N:o 1258/2012, annettu 28 päivänä marraskuuta 2012, Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytyn pöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta

85

 

*

Neuvoston asetus (EU) N:o 1259/2012, annettu 3 päivänä joulukuuta 2012, Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta kahden vuoden ajanjaksoksi tehdyn pöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1801/2006 muuttamisesta

87

 

*

Neuvoston asetus (EU) N:o 1260/2012, annettu 17 päivänä joulukuuta 2012, yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavan tiiviimmän yhteistyön täytäntöönpanoon sovellettavista käännösjärjestelyistä

89

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.


I Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

ASETUKSET

31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/1


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1257/2012,

annettu 17 päivänä joulukuuta 2012,

yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 118 artiklan ensimmäisen kohdan,

ottavat huomioon luvan antamisesta tiiviimpään yhteistyöhön yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi 10 päivänä maaliskuuta 2011 annetun neuvoston päätöksen 2011/167/EU (1),

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Sellaisten oikeudellisten edellytysten luominen, joiden avulla yritykset voivat mukauttaa tuotteidensa tuotanto- ja jakelutoiminnan yli kansallisten rajojen ja jotka tarjoavat yrityksille suuremman valinnanvapauden ja enemmän mahdollisuuksia, edistää Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklan 3 kohdassa määrättyjen tavoitteiden saavuttamista. Sisämarkkinoilla tai ainakin niiden merkittävällä osalla yhtenäinen patenttisuoja olisi oltava eräs yritysten käytettävissä oleva oikeudellinen väline.

(2)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 118 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan sisämarkkinoiden toteuttamisen tai toiminnan yhteydessä toteutettaviin toimenpiteisiin olisi kuuluttava yhdenmukaisen patenttisuojan luominen kaikkialla unionissa sekä unionin laajuisten keskitettyjen luvananto-, yhteensovittamis- ja valvontajärjestelmien muodostaminen.

(3)

Neuvosto antoi 10 päivänä maaliskuuta 2011 päätöksen 2011/167/EU, jolla Belgialle, Bulgarialle, Tšekin tasavallalle, Tanskalle, Saksalle, Virolle, Irlannille, Kreikalle, Ranskalle, Kyprokselle, Latvialle, Liettualle, Luxemburgille, Unkarille, Maltalle, Alankomaille, Itävallalle, Puolalle, Portugalille, Romanialle, Slovenialle, Slovakialle, Suomelle, Ruotsille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle, jäljempänä ’osallistuvat jäsenvaltiot’, annettiin lupa aloittaa toistensa kanssa tiiviimpi yhteistyö yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi.

(4)

Yhtenäinen patenttisuoja edistää tieteellistä ja teknologista kehitystä sekä sisämarkkinoiden toimintaa helpottamalla patenttijärjestelmän käyttöä ja tekemällä siitä kustannuksiltaan edullisemman ja oikeudellisesti varmemman. Se myös parantaa patenttisuojaa tasoa antamalla mahdollisuuden saada yhdenmukainen patenttisuoja osallistuvien jäsenvaltioiden alueella sekä poistaa kustannuksia ja monimutkaisia menettelyjä yrityksiltä kaikkialla unionissa. Sen olisi oltava sekä osallistuvista jäsenvaltioista että muista valtioista peräisin olevien eurooppapatentin haltijoiden käytettävissä näiden kansallisuudesta ja asuin- tai sijoittautumispaikasta riippumatta.

(5)

Eurooppapatenttien myöntämisestä 5 päivänä lokakuuta 1973 tehdyllä yleissopimuksella, sellaisena kuin se on tarkistettuna 17 päivänä joulukuuta 1991 ja 29 päivänä marraskuuta 2000, jäljempänä ’Euroopan patenttisopimus’, perustettiin Euroopan patenttijärjestö (European Patent Organisation) ja annettiin sen tehtäväksi eurooppapatenttien myöntäminen. Tätä tehtävää hoitaa Euroopan patenttivirasto (European Patent Office). Euroopan patenttiviraston myöntämällä eurooppapatentilla olisi patentinhaltijan pyynnöstä oltava tämän asetuksen nojalla yhtenäinen vaikutus osallistuvissa jäsenvaltioissa. Tällaisesta patentista käytetään jäljempänä nimitystä ’vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti’.

(6)

Euroopan patenttisopimuksen IX osan mukaan Euroopan patenttisopimuksen sopimusvaltioiden ryhmä voi määrätä, että näihin valtioihin myönnetyillä eurooppapatenteilla on yhtenäinen luonne. Tämä asetus on Euroopan patenttisopimuksen 142 artiklassa tarkoitettu erillissopimus, 19 päivänä kesäkuuta 1970 tehdyn patenttiyhteistyösopimuksen, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 3 päivänä helmikuuta 2001, 45 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu alueellinen patenttisopimus sekä teollisoikeuden suojelemisesta tehdyn, Pariisissa 20 päivänä maaliskuuta 1883 allekirjoitetun yleissopimuksen, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 28 päivänä syyskuuta 1979, 19 artiklassa tarkoitettu erityissopimus.

(7)

Yhtenäinen patenttisuoja olisi toteutettava antamalla eurooppapatenteille tämän asetuksen nojalla niiden myöntämisen jälkeen ja kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden osalta yhtenäinen vaikutus. Vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin tärkeimpänä ominaisuutena olisi oltava sen yhtenäinen luonne, toisin sanoen se, että se tarjoaa yhdenmukaisen suojan ja että sen vaikutus on osallistuvissa jäsenvaltioissa sama. Tämän vuoksi vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia olisi rajoitettava, se olisi siirrettävä, kumottava tai julistettava mitättömäksi ja sen olisi rauettava aina kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa. Vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia koskevia käyttölupia olisi voitava myöntää kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden alueiden tai osan niistä osalta. Jotta voidaan varmistaa, että yhtenäisen patenttisuojan aineellinen soveltamisala on yhdenmukainen, vain niillä eurooppapatenteilla, jotka on myönnetty kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden osalta samojen patenttivaatimusten perusteella, olisi oltava yhtenäinen vaikutus. Eurooppapatenttien yhtenäisen vaikutuksen olisi lisäksi oltava luonteeltaan liitännäinen ja sen olisi katsottava jääneen syntymättä siltä osin kuin sen perustana oleva eurooppapatentti on kumottu tai julistettu mitättömäksi taikka sitä on rajoitettu.

(8)

Patenttioikeuden yleisten periaatteiden ja Euroopan patenttisopimuksen 64 artiklan 1 kappaleen mukaisesti yhtenäisen patenttisuojan olisi tultava voimaan takautuvasti osallistuvissa jäsenvaltioissa siitä päivästä alkaen, jona patentin myöntämistä koskeva päätös on julkaistu Euroopan patenttilehdessä. Kun yhtenäinen patenttisuoja tulee voimaan, osallistuvien jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että eurooppapatentin ei katsota tulleen voimaan niiden alueella kansallisena patenttina, jotta voidaan välttää patenttisuojan päällekkäisyys.

(9)

Vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin olisi annettava haltijalleen oikeus kieltää kolmansia osapuolia toteuttamasta toimia, joiden osalta patentti tarjoaa suojaa. Tämä olisi varmistettava perustamalla yhdistetty patenttituomioistuin. Asioissa, jotka eivät kuulu tämän asetuksen tai yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavan tiiviimmän yhteistyön täytäntöönpanoon sovellettavista käännösjärjestelyistä 17 päivänä joulukuuta 2012 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 1260/2012 (3) soveltamisalaan, olisi sovellettava Euroopan patenttisopimuksen määräyksiä, yhdistettyä patenttituomioistuinta koskevaa sopimusta, mukaan lukien ne sopimuksen määräykset, joissa määritellään tuon oikeuden ja sen rajoitusten soveltamisala, sekä kansallista lainsäädäntöä, myös kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjä.

(10)

Vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskevia pakkolupia olisi säänneltävä osallistuvien jäsenvaltioiden lainsäädännöllä, kun on kyse niiden alueista.

(11)

Komission olisi tämän asetuksen toimivuudesta antamassaan kertomuksessa arvioitava sovellettavien rajoitusten toimivuutta ja tehtävä tarvittaessa aiheellisia ehdotuksia ottaen huomioon patenttijärjestelmän osuuden innovaatioissa ja teknologian kehityksessä, kolmansien osapuolten oikeutetut edut ja yhteiskunnan ensisijaiset edut. Yhdistettyä patenttituomioistuinta koskeva sopimus ei estä Euroopan unionia harjoittamasta toimivaltaansa tällä alueella.

(12)

Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti oikeuksien sammumisen periaatetta olisi sovellettava myös vaikutukseltaan yhtenäisiin eurooppapatentteihin. Tämän vuoksi vaikutukseltaan yhtenäisestä eurooppapatentista johtuvien oikeuksien ei olisi katettava sellaisia tuolla patentilla suojattua tuotetta koskevia toimia, jotka toteutetaan osallistuvissa jäsenvaltioissa sen jälkeen kun patentinhaltija on saattanut tuotteen unionin markkinoille.

(13)

Vahingonkorvauksiin sovellettavaa järjestelmää olisi säänneltävä osallistuvien jäsenvaltioiden lainsäädännössä, erityisesti teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/48/EY (4) 13 artiklan täytäntöönpanoa koskevissa säännöksissä.

(14)

Vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti olisi omistusoikeuden kohteena käsiteltävä kokonaisuudessaan ja kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa sellaisten erityisten perusteiden nojalla määräytyvän osallistuvan jäsenvaltion kansallisena patenttina, joita voivat olla hakijan kotipaikka, päätoimipaikka tai toimipaikka.

(15)

Vaikutukseltaan yhtenäisellä eurooppapatentilla suojatun keksinnön kaupallisen hyödyntämisen edistämiseksi ja helpottamiseksi asianomaisen patentinhaltijan olisi voitava tarjoutua antamaan sitä koskeva käyttölupa asianmukaista vastiketta vastaan. Patentinhaltijan olisi tätä tarkoitusta varten voitava toimittaa Euroopan patenttivirastolle tätä tarkoittava ilmoitus, jonka mukaan patentinhaltija on valmis myöntämään patenttiinsa käyttöluvan asianmukaista vastiketta vastaan. Tällöin patentinhaltijan vuosimaksua olisi alennettava siitä lukien, kun Euroopan patenttivirasto on saanut tällaisen ilmoituksen.

(16)

Jäsenvaltioiden ryhmä, joka hyödyntää Euroopan patenttisopimuksen IX osan määräyksiä, voi antaa Euroopan patenttivirastolle tehtäviä ja perustaa Euroopan patenttijärjestön hallintoneuvoston erityisvaliokunnan, jäljempänä ’erityisvaliokunta’.

(17)

Osallistuvien jäsenvaltioiden olisi annettava Euroopan patenttivirastolle tiettyjä hallinnollisia tehtäviä, jotka liittyvät vaikutukseltaan yhtenäisiin eurooppapatentteihin ja jotka koskevat erityisesti yhtenäistä vaikutusta koskevien pyyntöjen hallinnointia, yhtenäisen vaikutuksen sekä vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskevien rajoitusten, käyttölupien, siirtojen, kumoamisten, mitättömäksi julistamisten tai raukeamisten rekisteröintiä, vuosimaksujen keruuta ja jakamista, käännösten julkaisua tiedotustarkoituksessa siirtymäkauden aikana ja sellaisia hakijoille aiheutuneiden käännöskustannusten korvausjärjestelmän hallinnointia, jotka tekevät eurooppapatenttihakemuksia kielellä, joka ei ole Euroopan patenttiviraston virallinen kieli.

(18)

Osallistuvien jäsenvaltioiden olisi erityisvaliokunnan puitteissa huolehdittava sen toiminnan hallinnoinnista ja valvonnasta, joka liittyy osallistuvien jäsenvaltioiden Euroopan patenttivirastolle antamiin tehtäviin, varmistettava, että yhtenäistä vaikutusta koskevat pyynnöt toimitetaan Euroopan patenttivirastoon kuukauden kuluessa siitä, kun eurooppapatentin myöntämispäätös on julkaistu Euroopan patenttilehdessä, ja varmistettava, että tällaiset pyynnöt tehdään Euroopan patenttiviraston käsittelykielellä ja että niihin liitetään käännös, joka on siirtymäkauden ajan säädetty toimitettavaksi asetuksen (EU) N:o 1260/2012 mukaisesti. Osallistuvien jäsenvaltioiden olisi myös huolehdittava siitä, että vuosimaksujen taso asetetaan ja niiden vuosimaksujen jako-osuudet suoritetaan tässä asetuksessa vahvistettujen perusteiden ja Euroopan patenttisopimuksen 35 artiklan 2 kohdassa määrättyjen äänestystä koskevien sääntöjen mukaisesti.

(19)

Patentinhaltijoiden olisi maksettava vaikutukseltaan yhtenäisistä eurooppapatenteista yksi yhteinen vuosimaksu. Vuosimaksujen olisi oltava progressiivisia koko patenttisuojan voimassaoloajan ja niiden olisi katettava yhdessä Euroopan patenttijärjestölle patentin myöntämistä edeltävässä vaiheessa suoritettavien maksujen kanssa kaikki kustannukset, jotka aiheutuvat eurooppapatentin myöntämisestä ja yhtenäisen patenttisuojan hallinnoinnista. Vuosimaksut olisi vahvistettava tasolle, joka edistää innovaatiotoimintaa ja parantaa eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä, ja niissä olisi otettava huomioon tiettyjen toimijoiden, kuten pienten ja keskisuurten yritysten, erityistilanne esimerkiksi pienempinä maksuina. Maksujen tasossa olisi otettava huomioon myös patentin kattamien markkinoiden koko ja sen olisi vastattava osallistuvissa jäsenvaltioissa voimaan tulevasta keskimääräisestä eurooppapatentista veloitettavaa kansallista vuosimaksua ajankohtana, jona vuosimaksujen taso vahvistetaan ensimmäisen kerran.

(20)

Vuosimaksujen asianmukainen taso ja jakaminen olisi määritettävä siten, että voidaan varmistaa kaikkien Euroopan patenttivirastolle annetuista yhtenäiseen patenttisuojaan liittyvistä tehtävistä aiheutuvien kustannusten täysimääräinen kattaminen vaikutukseltaan yhtenäisistä eurooppapatenteista kertyvillä varoilla ja että näistä vuosimaksuista kertyvillä tuloilla yhdessä Euroopan patenttijärjestölle patentin myöntämistä edeltävässä vaiheessa suoritettavien maksujen kanssa varmistetaan, että Euroopan patenttijärjestön talousarvio on tasapainossa.

(21)

Vuosimaksut olisi suoritettava Euroopan patenttijärjestölle. Euroopan patenttiviraston olisi pidettävä Euroopan patenttisopimuksen 146 artiklan mukaisesti itsellään määrä, joka kattaa kulut, joita syntyy Euroopan patenttivirastossa yhtenäiseen patenttisuojaan liittyvien tehtävien hoidosta. Jäljelle jäävä määrä olisi jaettava osallistuvien jäsenvaltioiden kesken käytettäväksi patentteihin liittyviin tarkoituksiin. Jaettava osuus olisi vahvistettava käyttäen perustana oikeudenmukaisia, kohtuullisia ja asiaankuuluvia perusteita, jotka ovat patenttiaktiivisuuden taso ja markkinoiden koko, ja siinä olisi järjestelmän tasapainoisen ja kestävän toiminnan ylläpitämiseksi varmistettava kullekin osallistuvalle jäsenvaltiolle jaettava vähimmäismäärä. Jakoa tehtäessä olisi annettava hyvitystä niille jäsenvaltioille, joiden virallinen kieli on muu kuin jokin Euroopan patenttiviraston virallisista kielistä, joiden patenttiaktiivisuus on suhteettoman alhaisella tasolla, mikä määritetään Euroopan innovaatioiden tulostaulun perusteella, ja/tai joista on tullut Euroopan patenttijärjestön jäseniä suhteellisen äskettäin.

(22)

Euroopan patenttiviraston ja jäsenvaltioiden teollisoikeusvirastojen välisellä tehostetulla kumppanuudella olisi annettava Euroopan patenttivirastolle mahdollisuus hyödyntää asianmukaisesti ja säännöllisesti sellaisten tutkimusten tuloksia, joita teollisoikeusvirastot ovat tehneet sellaisen kansallisen patenttihakemuksen johdosta, jolle myöhemmässä eurooppapatenttia koskevassa hakemuksessa pyydetään etuoikeutta. Kaikilla teollisoikeusvirastoilla, myös niillä, jotka eivät tee tutkimuksia kansallisen patentin myöntämismenettelyn aikana, voi olla merkittävä tehtävä tehostetussa kumppanuudessa, sillä ne voivat muun muassa antaa neuvontaa ja tukea mahdollisille patentinhakijoille, erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille, vastaanottaa hakemuksia, toimittaa hakemuksia Euroopan patenttivirastolle sekä jakaa patentteja koskevaa tietoa.

(23)

Tätä asetusta täydennetään asetuksella (EU) N:o 1260/2012, jonka neuvosto on hyväksynyt Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 118 artiklan toisen kohdan mukaisesti.

(24)

Vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskeva tuomioistuimen toimivalta olisi luotava ja sitä olisi hallinnoitava välineellä, jolla perustetaan eurooppapatentteja ja vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskeva yhdistetty patenttioikeudenkäyntijärjestelmä.

(25)

On erityisen tärkeää perustaa yhdistetty patenttituomioistuin käsittelemään asioita, jotka koskevat vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia, jotta voidaan varmistaa mainitun patentin asianmukainen toimivuus, oikeuskäytännön johdonmukaisuus ja siten oikeusvarmuus sekä kustannustehokkuus patentinhaltijoiden kannalta. Sen vuoksi on ratkaisevan tärkeää, että osallistuvat jäsenvaltiot ratifioivat yhdistettyä patenttituomioistuinta koskevan sopimuksen kansallisten perustuslaillisten ja parlamentaaristen menettelyjensä mukaisesti ja toteuttavat tarvittavat toimenpiteet, jotta tuomioistuin voi aloittaa toimintansa mahdollisimman pian.

(26)

Tällä asetuksella ei saisi olla vaikutusta osallistuvien jäsenvaltioiden oikeuteen myöntää kansallisia patentteja eikä se saisi korvata osallistuvien jäsenvaltioiden patenttilakeja. Patentinhakijoiden olisi voitava edelleen valita vapaasti joko kansallinen patentti, vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti, yhdessä tai useammassa Euroopan patenttisopimuksen sopimusvaltiossa voimaan tuleva eurooppapatentti tai sellainen vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti, joka saatetaan lisäksi voimaan yhdessä tai useammassa muussa Euroopan patenttisopimuksen sopimusvaltiossa, joka ei ole osallistuva jäsenvaltio.

(27)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on yhtenäisen patenttisuojan luominen, vaan se voidaan tämän asetuksen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi tarvittaessa tiiviimmällä yhteistyöllä toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

I   LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Kohde

1.   Tällä asetuksella pannaan täytäntöön tiiviimpi yhteistyö yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi, mihin on annettu lupa päätöksellä 2011/167/EU.

2.   Tämä asetus on eurooppapatenttien myöntämisestä 5 päivänä lokakuuta 1973 tehdyn yleissopimuksen, sellaisena kuin se on tarkistettuna 17 päivänä joulukuuta 1991 ja 29 päivänä marraskuuta 2000, jäljempänä ’Euroopan patenttisopimus’, 142 artiklassa tarkoitettu erillissopimus.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

a)

’osallistuvalla jäsenvaltiolla’ jäsenvaltiota, joka osallistuu tiiviimpään yhteistyöhön yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi päätöksen 2011/167/EU nojalla tai Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 331 artiklan 1 kohdan toisen ja kolmannen alakohdan mukaisesti annettavan päätöksen nojalla ajankohtana, jona 9 artiklassa tarkoitettu yhtenäistä vaikutusta koskeva pyyntö tehdään;

b)

’eurooppapatentilla’ patenttia, jonka Euroopan patenttivirasto myöntää Euroopan patenttisopimuksessa määrättyjen sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti;

c)

’vaikutukseltaan yhtenäisellä eurooppapatentilla’ eurooppapatenttia, jolla on tämän asetuksen nojalla yhtenäinen vaikutus osallistuvissa jäsenvaltioissa;

d)

’Euroopan patenttirekisterillä’ rekisteriä, jota Euroopan patenttivirasto pitää Euroopan patenttisopimuksen 127 artiklan nojalla;

e)

’yhtenäistä patenttisuojaa koskevalla rekisterillä’ Euroopan patenttirekisteriin sen osana kuuluvaa rekisteriä, johon kirjataan yhtenäinen vaikutus sekä vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia koskevat rajoitukset, käyttöluvat, siirrot, kumoamiset, mitättömäksi julistamiset tai raukeamiset;

f)

’Euroopan patenttilehdellä’ Euroopan patenttisopimuksen 129 artiklassa tarkoitettua aikakausjulkaisua.

3 artikla

Vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti

1.   Eurooppapatentilla, joka on myönnetty kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden osalta samat patenttivaatimukset sisältävänä, on yhtenäinen vaikutus osallistuvissa jäsenvaltioissa edellyttäen, että sen yhtenäinen vaikutus on kirjattu yhtenäistä patenttisuojaa koskevaan rekisteriin.

Eurooppapatentilla, joka on myönnetty osallistuvien eri jäsenvaltioiden osalta eri patenttivaatimukset sisältävänä, ei ole yhtenäistä vaikutusta.

2.   Vaikutukseltaan yhtenäisellä eurooppapatentilla on oltava yhtenäinen luonne. Sen on tarjottava yhtenäinen suoja, ja sillä on oltava yhtäläinen vaikutus kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa.

Sitä voidaan rajoittaa, se voidaan siirtää, kumota tai julistaa mitättömäksi tai se voi raueta vain kaikkien osallistuvien jäsenvaltioiden osalta.

Sitä koskevia käyttölupia voidaan myöntää jäsenvaltioiden kaikkia alueita tai niiden osaa varten.

3.   Eurooppapatentin yhtenäisen vaikutuksen ei katsota syntyneen siltä osin kuin eurooppapatentti on kumottu tai sitä on rajoitettu.

4 artikla

Voimaantulopäivä

1.   Vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti tulee voimaan osallistuvissa jäsenvaltioissa päivänä, jona Euroopan patenttivirasto julkaisee eurooppapatentin myöntämispäätöksen Euroopan patenttilehdessä.

2.   Osallistuvien jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että eurooppapatentin, jonka yhtenäinen vaikutus on rekisteröity ja ulottuu niiden alueelle, ei katsota tulleen voimaan kansallisena patenttina niiden alueella päivänä, jona eurooppapatentin myöntämispäätös julkaistaan Euroopan patenttilehdessä.

II   LUKU

VAIKUTUKSELTAAN YHTENÄISEN EUROOPPAPATENTIN VAIKUTUKSET

5 artikla

Yhtenäinen suoja

1.   Vaikutukseltaan yhtenäisellä eurooppapatentilla annetaan sen haltijalle oikeus kieltää kolmatta osapuolta toteuttamasta toimia, joilta patentti suojaa kaikkien niiden osallistuvien jäsenvaltioiden alueilla, joilla sillä on yhtenäinen vaikutus, jollei sovellettavista rajoituksista muuta johdu.

2.   Tämän oikeuden ja sen rajoitusten soveltamisalan on oltava yhdenmukainen kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa, joissa patentilla on yhtenäinen vaikutus.

3.   Toimet, joilta patentti tarjoaa edellä 1 kohdassa tarkoitettua suojaa, ja sovellettavat rajoitukset määritellään sen osallistuvan jäsenvaltion vaikutukseltaan yhtenäisiin eurooppapatentteihin sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä, jonka lainsäädäntöä sovelletaan vaikutukseltaan yhtenäiseen eurooppapatenttiin 7 artiklan mukaisena omistuksen kohteena.

4.   Komissio arvioi 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa kertomuksessa sovellettavien rajoitusten toimivuutta ja tekee tarvittaessa aiheellisia ehdotuksia.

6 artikla

Vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin antamien oikeuksien sammuminen

Vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin antamat oikeudet eivät kata toimia, jotka koskevat kyseisellä patentilla suojattua tuotetta ja jotka toteutetaan sellaisissa osallistuvissa jäsenvaltioissa, joissa patentilla on yhtenäinen vaikutus, sen jälkeen kun patentinhaltija on laskenut tuotteen unionin markkinoille tai näin on tehty hänen suostumuksellaan, jollei patentinhaltijalla ole oikeutettuja perusteita vastustaa tuotteen laajempaa saattamista markkinoille.

III   LUKU

VAIKUTUKSELTAAN YHTENÄINEN EUROOPPAPATENTTI OMISTUSOIKEUDEN KOHTEENA

7 artikla

Vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin rinnastaminen kansalliseen patenttiin

1.   Vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia on omistusoikeuden kohteena käsiteltävä kokonaisuudessaan ja kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa sen osallistuvan jäsenvaltion kansallisena patenttina, jossa patentilla on yhtenäinen vaikutus ja jossa Euroopan patenttirekisterin mukaan

a)

hakijalla oli kotipaikka tai päätoimipaikka päivänä, jona eurooppapatenttia koskeva hakemus tehtiin; tai

b)

hakijalla oli toimipaikka päivänä, jona eurooppapatenttia koskeva hakemus tehtiin, jos a alakohtaa ei voida soveltaa.

2.   Jos Euroopan patenttirekisteriin on merkitty useampi henkilö yhteishakijoina, 1 kohdan a alakohtaa sovelletaan ensimmäiseksi merkittyyn yhteishakijaan. Jos tämä ei ole mahdollista, 1 kohdan a alakohtaa sovelletaan seuraavaan yhteishakijaan merkitsemisjärjestyksessä. Jos 1 kohdan a alakohtaa ei voida soveltaa yhteenkään yhteishakijaan, sovelletaan tämän mukaisesti 1 kohdan b alakohtaa.

3.   Jos yhdelläkään hakijalla ei 1 tai 2 kohdan soveltamiseksi ollut kotipaikkaa, päätoimipaikkaa eikä toimipaikkaa osallistuvassa jäsenvaltiossa, jossa patentilla on yhtenäinen vaikutus, vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti on omistusoikeuden kohteena ollessaan rinnastettava kokonaisuudessaan ja kaikissa osallistuvissa jäsenvaltioissa sen valtion kansalliseen patenttiin, jossa Euroopan patenttijärjestön sijaintipaikka on Euroopan patenttisopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

4.   Oikeuden saanti ei saa riippua siitä, onko patentti merkitty kansalliseen patenttirekisteriin.

8 artikla

Oikeuteen kohdistuvat käyttöluvat

1.   Vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin haltija voi toimittaa Euroopan patenttivirastolle ilmoituksen, jonka mukaan hän on valmis antamaan kenelle tahansa henkilölle luvan käyttää keksintöä käyttöluvan haltijana asianmukaista vastiketta vastaan.

2.   Tämän asetuksen nojalla saatu käyttölupa on rinnastettava sopimukseen perustuvaan käyttölupaan.

IV   LUKU

INSTITUTIONAALISET SÄÄNNÖKSET

9 artikla

Euroopan patenttijärjestön puitteissa suoritettavat hallinnolliset tehtävät

1.   Osallistuvien jäsenvaltioiden on Euroopan patenttisopimuksen 143 artiklassa tarkoitetulla tavalla annettava Euroopan patenttivirastolle seuraavat tehtävät, jotka se suorittaa Euroopan patenttiviraston sisäisten sääntöjen mukaisesti:

a)

eurooppapatenttien haltijoiden tekemien yhtenäistä vaikutusta koskevien pyyntöjen hallinnointi;

b)

yhtenäistä patenttisuojaa koskevan rekisterin sisällyttäminen Euroopan patenttirekisteriin ja tuon rekisterin hallinnointi;

c)

8 artiklassa tarkoitettujen käyttölupien myöntämistä koskevien ilmoitusten, niiden peruutusten sekä vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin haltijan kansainvälisissä standardointielimissä antamien käyttölupia koskevien sitoumusten vastaanotto ja kirjaaminen;

d)

asetuksen (EU) N:o 1260/2012 6 artiklassa tarkoitettujen käännösten julkaiseminen mainitussa artiklassa tarkoitetun siirtymäkauden aikana;

e)

vaikutukseltaan yhtenäisten eurooppapatenttien vuosimaksujen keruu ja hallinnointi sitä vuotta seuraavien vuosien osalta, jona Euroopan patenttilehdessä on julkaistu päätös kyseessä olevan eurooppapatentin myöntämisestä; myöhässä suoritettujen maksujen osalta suoritettavien lisämaksujen keruu ja hallinnointi, jos tällainen myöhästynyt maksu suoritetaan kuuden kuukauden kuluessa määräajan päättymisestä, sekä kerättyjen vuosimaksujen osittainen jako osallistuville jäsenvaltioille;

f)

asetuksen (EU) N:o 1260/2012 5 artiklassa tarkoitetun käännöskustannusten korvausjärjestelmän hallinnointi;

g)

siitä huolehtiminen, että patentinhaltijan tekemät eurooppapatentin yhtenäistä vaikutusta koskevat pyynnöt toimitetaan Euroopan patenttisopimuksen 14 artiklan 3 kohdassa määritellyllä käsittelykielellä viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun päätös patentin myöntämisestä on julkaistu Euroopan patenttilehdessä; ja

h)

siitä huolehtiminen, että yhtenäinen vaikutus ilmoitetaan yhtenäistä patenttisuojaa koskevassa rekisterissä, jos yhtenäistä vaikutusta koskeva pyyntö on tehty ja toimitettu liittäen mukaan asetuksen (EU) N:o 1260/2012 6 artiklassa säädetyn siirtymäkauden aikana mainitussa artiklassa tarkoitetut käännökset ja että kaikista vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskevista rajoituksista, käyttöluvista, siirroista, kumoamisista ja mitättömäksi julistamisista ilmoitetaan Euroopan patenttivirastolle.

2.   Osallistuvien jäsenvaltioiden on varmistettava tämän asetuksen noudattaminen, kun ne täyttävät Euroopan patenttisopimuksessa tekemiään kansainvälisiä sitoumuksiaan, ja niiden on sitä varten tehtävä keskenään yhteistyötä. Euroopan patenttisopimuksen sopimusvaltioina osallistuvien jäsenvaltioiden on huolehdittava tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin Euroopan patenttiviraston tehtäviin liittyvien toimintojen hallinnoinnista ja valvonnasta ja huolehdittava, että vuosimaksujen taso määrätään tämän asetuksen 12 artiklan mukaisesti ja että osuudet jaettavista vuosimaksuista määrätään tämän asetuksen 13 artiklan mukaisesti.

Niiden on perustettava tätä tarkoitusta varten Euroopan patenttisopimuksen 145 artiklassa tarkoitettu Euroopan patenttijärjestön hallintoneuvoston erityisvaliokunta, jäljempänä ’erityisvaliokunta’.

Erityisvaliokunta koostuu osallistuvien jäsenvaltioiden edustajista, tarkkailijana toimivasta komission edustajasta sekä näiden varajäsenistä, jotka edustavat jäseniä näiden poissa ollessa. Neuvonantajat tai asiantuntijat voivat avustaa erityisvaliokunnan jäseniä.

Erityisvaliokunta tekee päätöksensä ottamalla komission kannan asianmukaisesti huomioon ja Euroopan patenttisopimuksen 35 artiklan 2 kohdassa annettujen sääntöjen mukaisesti.

3.   Osallistuvien jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden päätösten, jotka Euroopan patenttivirasto tekee hoitaessaan 1 kohdassa tarkoitettuja tehtäviä, osalta on käytettävissä tehokas oikeussuoja yhden tai useamman osallistuvan jäsenvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

V   LUKU

RAHOITUSSÄÄNNÖKSET

10 artikla

Kuluja koskeva periaate

Kulut, joita Euroopan patenttivirastolle aiheutuu niiden lisätehtävien hoitamisesta, jotka osallistuvat jäsenvaltiot antavat sille Euroopan patenttisopimuksen 143 artiklassa tarkoitetulla tavalla, on katettava vaikutukseltaan yhtenäisistä eurooppapatenteista kertyvillä maksuilla.

11 artikla

Vuosimaksut

1.   Patentinhaltijan on suoritettava vaikutukseltaan yhtenäisistä eurooppapatenteista veloitettavat vuosimaksut ja lisämaksut, jotka aiheutuvat vuosimaksujen maksamisesta määräajan päätyttyä, Euroopan patenttijärjestölle. Nämä maksut on suoritettava sitä vuotta seuraavien vuosien osalta, jona Euroopan patenttilehdessä on julkaistu päätös vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin myöntämisestä.

2.   Vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti raukeaa, jos vuosimaksua ja mahdollista lisämaksua ei ole maksettu määräajassa.

3.   Vuosimaksuja, jotka on maksettava sen jälkeen kun 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus on saatu, alennetaan.

12 artikla

Vuosimaksujen taso

1.   Vaikutukseltaan yhtenäisistä eurooppapatenteista suoritettavien vuosimaksujen on oltava

a)

progressiivisia koko yhtenäisen patenttisuojan voimassaolon ajan;

b)

riittävät kattamaan kaikki eurooppapatentin myöntämisestä ja yhtenäisen patenttisuojan hallinnoinnista aiheutuvat kustannukset, ja

c)

riittävät yhdessä Euroopan patenttijärjestölle patentin myöntämistä edeltävässä vaiheessa suoritettavien maksujen kanssa varmistamaan, että Euroopan patenttijärjestön budjetti on tasapainossa.

2.   Vuosimaksujen taso on määrättävä siten, että otetaan huomioon muun muassa tiettyjen toimijoiden, kuten pienten ja keskisuurten yritysten, tilanne ja että tavoitteena on

a)

innovaatiotoiminnan helpottaminen ja eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn parantaminen;

b)

patentin kattamien markkinoiden koon huomioon ottaminen, ja

c)

se, että taso vastaa sellaisesta keskimääräisestä eurooppapatentista maksettavien kansallisten vuosimaksujen tasoa, joka tulee voimaan osallistuvissa jäsenvaltioissa ajankohtana, jona vuosimaksujen taso määrätään ensimmäisen kerran.

3.   Tässä luvussa säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi vuosimaksujen taso määrätään siten, että se

a)

vastaa nykyisten eurooppapatenttien keskimääräisen maantieteellisen kattavuuden mukaan maksettavan vuosimaksun tasoa;

b)

ottaa huomioon, missä määrin nykyisiä eurooppapatentteja pidetään voimassa, ja

c)

ottaa huomioon yhtenäistä vaikutusta koskevien pyyntöjen lukumäärän.

13 artikla

Jakaminen

1.   Euroopan patenttivirasto pidättää itselleen 50 prosenttia 11 artiklassa tarkoitetuista vuosimaksuista, jotka suoritetaan vaikutukseltaan yhtenäisistä eurooppapatenteista. Jäljelle jäävä määrä jaetaan osallistuville jäsenvaltioille 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti määrätyn vuosimaksuja koskevan jako-osuuden mukaisesti.

2.   Tässä luvussa säädettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi on osallistuvien jäsenvaltioiden kesken jaettavien vuosimaksujen jako-osuuden perustuttava seuraaviin oikeudenmukaisiin, kohtuullisiin ja asiaankuuluviin perusteisiin:

a)

patenttihakemusten lukumäärä;

b)

markkinoiden koko, samalla kun varmistetaan kullekin jäsenvaltiolle jaettavien vuosimaksujen vähimmäismäärä;

c)

niille osallistuville jäsenvaltioille tuleva hyvitys,

i)

joiden virallinen kieli on muu kuin jokin Euroopan patenttiviraston virallinen kieli;

ii)

joiden patenttiaktiivisuuden taso on suhteettoman alhainen, ja/tai

iii)

joista on tullut Euroopan patenttijärjestön jäseniä suhteellisen äskettäin.

VI   LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

14 artikla

Komission ja Euroopan patenttiviraston yhteistyö

Komissio aloittaa tämän asetuksen kattamilla aloilla läheisen yhteistyön Euroopan patenttiviraston kanssa tehtävän työskentelyä koskevan sopimuksen avulla. Tämä yhteistyö käsittää säännöllisen näkemysten vaihdon mainitun sopimuksen toiminnasta sekä erityisesti vuosimaksuista ja niiden Euroopan patenttijärjestön talousarvioon kohdistuvista vaikutuksista.

15 artikla

Kilpailulainsäädännön ja vilpillistä kilpailua koskevan lainsäädännön soveltaminen

Tällä asetuksella ei rajoiteta kilpailuoikeuden eikä vilpillistä kilpailua koskevan oikeuden soveltamista.

16 artikla

Kertomus tämän asetuksen toimivuudesta

1.   Komissio antaa viimeistään kolmen vuoden kuluttua päivästä, jona ensimmäinen vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti tulee voimaan, ja sen jälkeen joka viides vuosi Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen toimivuudesta ja tekee tarvittaessa aiheellisia ehdotuksia sen muuttamiseksi.

2.   Komissio antaa säännöllisin väliajoin Euroopan parlamentille ja neuvostolle 11 artiklassa tarkoitettujen vuosimaksujen toimivuutta koskevia kertomuksia, joissa kiinnitetään huomiota erityisesti 12 artiklan noudattamiseen.

17 artikla

Osallistuvien jäsenvaltioiden antamat ilmoitukset

1.   Osallistuvien jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle 9 artiklan mukaisesti toteutetuista toimenpiteistä tämän asetuksen soveltamispäivään mennessä.

2.   Kunkin osallistuvan jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti hyväksytyistä toimenpiteistä tämän asetuksen soveltamispäivään mennessä tai, jos yhdistetyllä patenttituomioistuimella ei ole osallistuvassa jäsenvaltiossa vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskevaa yksinomaista toimivaltaa tämän asetuksen soveltamispäivänä, viimeistään päivänä, josta alkaen yhdistetyllä patenttituomioistuimella on tällainen yksinomainen toimivalta kyseisessä osallistuvassa jäsenvaltiossa.

18 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

1.   Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2.   Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2014 tai yhdistettyä patenttituomioistuinta koskevan sopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, voimaantulopäivästä alkaen sen mukaan, kumpi päivämäärä on myöhempi.

Edellä olevista 3 artiklan 1 ja 2 kohdasta ja 4 artiklan 1 kohdasta poiketen eurooppapatentilla, jonka yhtenäinen vaikutus on rekisteröity yhtenäistä patenttisuojaa koskevaan rekisteriin, on yhtenäinen vaikutus vain sellaisissa osallistuvissa jäsenvaltioissa, joissa yhdistetyllä patenttituomioistuimella on rekisteröintipäivänä yksinomainen toimivalta vaikutuksiltaan yhtenäisten eurooppapatenttien suhteen.

3.   Kunkin osallistuvan jäsenvaltion on ratifiointikirjaansa tallettaessaan ilmoitettava komissiolle siitä, että se on ratifioinut sopimuksen. Komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä sopimuksen voimaantulopäivän ja luettelon jäsenvaltioista, jotka ovat ratifioineet sopimuksen sen voimaantulopäivänä. Sen jälkeen komissio saattaa säännöllisesti ajan tasalle luettelon osallistuvista jäsenvaltioista, jotka ovat ratifioineet sopimuksen, ja julkaisee sen Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

4.   Osallistuvien jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että 9 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet ovat voimassa viimeistään tämän asetuksen soveltamispäivänä.

5.   Kunkin osallistuvan jäsenvaltion on varmistettava, että 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut toimenpiteet ovat voimassa viimeistään tämän asetuksen soveltamispäivänä tai, jos yhdistetyllä patenttituomioistuimella ei ole osallistuvassa jäsenvaltiossa vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskevaa yksinomaista toimivaltaa tämän asetuksen soveltamispäivänä, viimeistään sinä päivänä, josta alkaen yhdistetyllä patenttituomioistuimella on tällainen yksinomainen toimivalta kyseisessä osallistuvassa jäsenvaltiossa.

6.   Yhtenäistä patenttisuojaa voidaan pyytää mille tahansa eurooppapatentille, joka on myönnetty tämän asetuksen soveltamispäivänä tai sen jälkeen.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan osallistuvissa jäsenvaltioissa sellaisenaan perussopimusten mukaisesti.

Tehty Brysselissä 17 päivänä joulukuuta 2012.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

M. SCHULZ

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

A. D. MAVROYIANNIS


(1)  EUVL L 76, 22.3.2011, s. 53.

(2)  Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 11. joulukuuta 2012 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, annettu 17. joulukuuta 2012.

(3)  Katso tämän virallisen lehden sivu 89.

(4)  EUVL L 157, 30.4.2004, s. 45.


II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/9


Ilmoitus Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan allekirjoituspäivästä

Euroopan unioni ja Madagaskarin tasavallan hallitus allekirjoittivat kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan Brysselissä 6. joulukuuta 2012.

Pöytäkirjaa sovelletaan sen 15 artiklan nojalla väliaikaisesti 1. tammikuuta 2013 alkaen.


31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/10


Ilmoitus Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan allekirjoituspäivästä

Euroopan unioni ja Mauritanian islamilaisen tasavallan hallitus allekirjoittivat kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn pöytäkirjan Brysselissä 12. joulukuuta 2012 ja Nouakchottissa 16. joulukuuta 2012.

Pöytäkirjaa sovelletaan sen 9 artiklan nojalla väliaikaisesti 16. joulukuuta 2012 alkaen.


31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/11


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

annettu 28 päivänä marraskuuta 2012,

Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

(2012/826/EU)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto antoi 15 päivänä marraskuuta 2007 asetuksen (EY) N:o 31/2008Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (1), jäljempänä ‧kalastuskumppanuussopimus‧.

(2)

Kalastuskumppanuussopimuksen uusi pöytäkirja parafoitiin 10 päivänä toukokuuta 2012, jäljempänä ‧uusi pöytäkirja‧. Uudessa pöytäkirjassa EU:n aluksille myönnetään kalastusmahdollisuuksia Madagaskarin suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvilla vesillä.

(3)

Nykyisen pöytäkirjan voimassaolo päättyy 31 päivänä joulukuuta 2012.

(4)

Uudessa pöytäkirjassa määrätään, että EU:n alusten kalastustoiminnan jatkumisen varmistamiseksi uutta pöytäkirjaa sovelletaan väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä mutta kuitenkin aikaisintaan 1 päivästä tammikuuta 2013, kunnes sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen.

(5)

Uusi pöytäkirja olisi allekirjoitettava,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Annetaan valtuutus allekirjoittaa Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytty pöytäkirja, jäljempänä ‧pöytäkirja‧, unionin puolesta sillä varauksella, että mainitun pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen.

Pöytäkirjan teksti on liitetty tähän päätökseen.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa pöytäkirja unionin puolesta.

3 artikla

Pöytäkirjaa sovelletaan sen 15 artiklan mukaisesti väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä mutta kuitenkin aikaisintaan 1 päivästä tammikuuta 2013, kunnes sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Luxemburgissa 28 päivänä marraskuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

S. ALETRARIS


(1)  EUVL L 15, 18.1.2008, s. 1.


Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytty

PÖYTÄKIRJA

1 artikla

Soveltamiskausi ja kalastusmahdollisuudet

1.   Kalastuskumppanuussopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, 5 artiklan mukaisesti kahden vuoden ajanjaksoksi myönnetyt kalastusmahdollisuudet ovat seuraavat:

Laajasti vaeltavat kalalajit (vuonna 1982 allekirjoitetun Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen liitteessä 1 luetellut lajit), lukuun ottamatta Alopiidae-heimoa, Sphyrnidae-heimoa ja seuraavia lajeja: Cetorhinus maximus, Rhincodon typus, Carcharodon carcharias, Carcharhinus falciformis ja Carcharhinus longimanus:

a)

40 nuottaa käyttävää tonnikala-alusta;

b)

34 pintasiima-alusta, joiden vetoisuus on yli 100 GT;

c)

22 pintasiima-alusta, joiden vetoisuus on enintään 100 GT.

2.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei 5 ja 6 artiklassa toisin määrätä.

3.   Unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtivat alukset voivat sopimuksen 6 artiklan ja tämän pöytäkirjan 7 artiklan mukaisesti harjoittaa kalastusta Madagaskarin vesillä ainoastaan, jos ne kuuluvat Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (IOTC) laatimaan sellaisten kalastusalusten luetteloon, jotka saavat kalastaa, ja jos niillä on tässä pöytäkirjassa määrättyjen edellytysten nojalla ja sen liitteen mukaisesti myönnetty kalastuslupa.

2 artikla

Taloudellinen korvaus – maksamista koskevat menettelyt

1.   Sopimuksen 7 artiklassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen kokonaismääräksi 1 artiklassa tarkoitetuksi kaudeksi vahvistetaan 3 050 000 euroa tämän pöytäkirjan koko voimassaoloaikana.

2.   Taloudellisen korvauksen kokonaismäärä sisältää

a)

975 000 euron vuosittaisen määrän, joka on vastine Madagaskarin kalastusalueelle pääsystä ja vastaa 15 000 tonnin vuosittaista viitesaalismäärää; ja

b)

550 000 euron vuosittaisen erityismäärän, joka osoitetaan Madagaskarin merenkulku- ja kalastuspolitiikan tukemiseen ja täytäntöönpanoon.

3.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei 3, 5, 6, 8 ja 9 artiklassa toisin määrätä.

4.   Unioni maksaa 1 kohdassa tarkoitettua taloudellista korvausta 1 525 000 euroa vuodessa tämän pöytäkirjan soveltamisjakson ajan, mikä vastaa 2 kohdan a ja b alakohdassa vahvistettua kokonaismäärää.

5.   Jos EU:n alusten Madagaskarin kalastusalueella pyytämien tonnikalasaaliiden kokonaismäärä ylittää 15 000 tonnia vuodessa, pääsyoikeuksia koskevan vuosittaisen taloudellisen korvauksen määrä on 65 euroa kutakin ylimääräistä pyydettyä tonnia kohden. Unionin maksama vuosittainen kokonaismäärä ei kuitenkaan voi olla yli kaksinkertainen 2 kohdan a alakohdassa esitettyyn määrään verrattuna. Jos EU:n alusten Madagaskarin kalastusalueella pyytämät määrät ovat yli kaksi kertaa vuosittaisen korvauksen kokonaismäärää vastaavien määrien suuruisia, kyseisen rajan ylittävän määrän osalta maksettava korvaus maksetaan seuraavana vuonna liitteen mukaisesti. Viitesaalismäärän mahdollisen ylittymisen huomioon ottamiseksi osapuolet ottavat käyttöön saaliiden seurantajärjestelmän.

6.   Maksu on suoritettava ensimmäisen vuoden osalta 90 päivän kuluessa 15 artiklassa tarkoitetun, tämän pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen alkamisesta ja seuraavien vuosien osalta viimeistään tämän pöytäkirjan vuosipäivänä.

7.   Madagaskarilla on yksinomainen toimivalta päättää 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen käyttötarkoituksesta.

8.   Taloudellinen korvaus maksetaan tai siirretään Madagaskarin tasavallan valtionkassan tietylle Madagaskarin keskuspankkiin avatulle tilille. Tiliä koskevat tiedot: Agence comptable centrale du Trésor public domicilié à la Banque centrale de Madagascar Antaninarenina, Antananarivo, Madagascar, tilinumero: 213 101 000 125 TP EUR.

3 artikla

Vastuullisen ja kestävän kalastuksen edistäminen Madagaskarin vesillä

1.   Unioni ja Madagaskar hyväksyvät sopimuksen 9 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa tämän pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen alkamispäivästä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua kyseisestä päivämäärästä Madagaskarin kansallisen kalastusalan strategian ja Euroopan komission poliittisen kehyksen mukaisesti monivuotisen alakohtaisen ohjelman ja sen soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, jotka sisältävät erityisesti

a)

vuosittaiset ja monivuotiset suuntaviivat, joiden mukaisesti 2 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu taloudellisen korvauksen erityismäärä käytetään;

b)

vuosittain ja useamman vuoden aikana saavutettavat tavoitteet, joilla pyritään ottamaan käyttöön vastuullinen ja kestävä kalastus ottaen huomioon prioriteetit, jotka on esitetty Madagaskarin kansallisessa kalastuspolitiikassa tai muussa politiikassa, joka liittyy tai vaikuttaa vastuullisen ja kestävän kalastuksen edistämiseen, suojellut merialueet mukaan luettuina;

c)

käytettävät kriteerit ja menettelyt, mukaan lukien tarvittaessa talousarvio- ja rahoitusindikaattorit, jotka mahdollistavat saavutettujen tulosten vuosittaisen arvioinnin.

2.   Monivuotiseen alakohtaiseen ohjelmaan ehdotetut muutokset hyväksytään sekakomiteassa, ja niillä on oltava kummankin osapuolen hyväksyntä.

4 artikla

Tieteellinen yhteistyö vastuullisen kalastuksen alalla

1.   Osapuolet sitoutuvat edistämään vastuullista kalastusta Madagaskarin vesillä syrjimättä mitään näillä vesillä olevia laivastoja.

2.   Unioni ja Madagaskar pyrkivät seuraamaan Madagaskarin kalastusalueen kalavarojen tilaa koko tämän pöytäkirjan voimassaoloajan.

3.   Osapuolet pyrkivät noudattamaan IOTC:n päätöslauselmia, suosituksia ja hoitosuunnitelmia kalavarojen säilyttämisen ja vastuullisen hoidon osalta. Osapuolet pyrkivät myös noudattamaan sopimuksen 4 artiklan 2 kohdassa määrätyn yhteisen tieteellisen työryhmän lausuntoja.

4.   Osapuolet kuulevat tarvittaessa toisiaan sopimuksen 4 artiklan mukaisesti IOTC:n antamien suositusten ja päätöslauselmien, parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen ja tarvittaessa sopimuksen 4 artiklassa tarkoitetun yhteisen tieteellisen kokouksen tulosten perusteella kyseisen sopimuksen 9 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa ja sopivat tarvittaessa Madagaskarin kalavarojen kestävää hoitoa edistävistä toimenpiteistä.

5 artikla

Yhteisestä sopimuksesta toteutettava kalastusmahdollisuuksien mukauttaminen

1.   Edellä 1 artiklassa tarkoitettuja kalastusmahdollisuuksia voidaan mukauttaa yhteisestä sopimuksesta, jos IOTC:n ja yhteisen tieteellisen työryhmän antamien suositusten ja päätöslauselmien mukaan mukautuksella varmistetaan tonnikalan ja sen lähilajien kestävä hoito Intian valtamerellä.

2.   Tällöin 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua taloudellista korvausta mukautetaan vastaavasti kyseisen ajan mukaan suhteutettuna. Unionin maksama vuosittainen kokonaismäärä ei kuitenkaan voi olla yli kaksinkertainen 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa mainittuun määrään verrattuna.

3.   Osapuolet ilmoittavat toisilleen kaikista kalastuspolitiikkaansa ja -lainsäädäntöänsä koskevista muutoksista.

6 artikla

Uudet kalastusmahdollisuudet

1.   Jos EU:n kalastusalukset haluavat harjoittaa muuta kuin sopimuksen 1 artiklassa määrättyä kalastustoimintaa, osapuolten on kuultava toisiaan ennen tällaista toimintaa koskevan mahdollisen luvan myöntämistä, sovittava tarvittaessa tällaisen kalastuksen edellytyksistä ja muutettava tarvittaessa tätä pöytäkirjaa ja sen liitettä.

2.   Osapuolten on edistettävä koekalastusta erityisesti Madagaskarin vesillä esiintyvien vähän hyödynnettyjen lajien osalta. Tätä varten osapuolet neuvottelevat toisen osapuolen pyynnöstä määrittääkseen tapauskohtaisesti lajit, edellytykset ja muut asiaankuuluvat muuttujat.

3.   Osapuolet harjoittavat koekalastusta osapuolten tarvittaessa hallinnollisin järjestelyin sopimia muuttujia noudattaen. Näiden muuttujien määrittelemiseen osallistuu Madagaskarin osalta Centre National de Recherche Océanographique et l'Institut Halieutique et des Sciences Marines.

4.   Koekalastusta koskevat luvat voidaan myöntää enintään kuudeksi kuukaudeksi.

5.   Kun osapuolet katsovat, että koekalastuksen tulokset ovat olleet myönteisiä, Madagaskarin hallitus voi myöntää unionin aluksille uusien lajien kalastusmahdollisuuksia tämän pöytäkirjan voimassaolon päättymiseen saakka. Tällöin korotetaan 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa mainittua taloudellista korvausta. Liitteessä vahvistettuja varustajiin sovellettavia maksuja ja edellytyksiä muutetaan tällöin vastaavasti.

7 artikla

Kalastustoiminnan harjoittamista koskevat edellytykset –yksinoikeuslauseke

EU:n alukset voivat harjoittaa kalastustoimintaa Madagaskarin vesillä vain, jos niillä on Madagaskarin kalastuksesta vastaavan ministeriön tämän pöytäkirjan ja sen liitteen mukaisesti myöntämä kalastuslupa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sopimuksen 6 artiklan soveltamista.

8 artikla

Taloudellisen korvauksen maksamisen keskeyttäminen ja tarkistaminen

1.   Sen estämättä, mitä 9 artiklassa määrätään, 2 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettua taloudellista korvausta voidaan tarkistaa tai se voidaan keskeyttää osapuolten käymien neuvottelujen jälkeen, jos

a)

muut kuin luonnonilmiöistä johtuvat syyt estävät harjoittamasta kalastusta Madagaskarin kalastusalueella;

b)

jommankumman osapuolen poliittisia linjauksia muutetaan merkittävästi ja muutokset vaikuttavat tämän pöytäkirjan asianomaisiin määräyksiin;

c)

unioni havaitsee, että on rikottu ihmisoikeuksien olennaisia ja perustavanlaatuisia osia, sellaisina kuin niitä tarkoitetaan Cotonoun sopimuksen 9 artiklassa, ja mainitun sopimuksen 8 ja 96 artiklassa vahvistettua menettelyä on noudatettu. Tällöin keskeytetään EU:n kalastusalusten kaikki toiminta Madagaskarin vesillä.

2.   Unioni varaa oikeuden keskeyttää 2 artiklan 2 kohdan b alakohdassa määrätyn taloudellisen korvauksen maksamisen osittain tai kokonaan, jos

a)

saadut tulokset eivät kalastuksesta vastaavan ministeriön tekemän ja sekakomitean analysoiman arvioinnin mukaan ole ohjelmien mukaisia;

b)

kyseistä taloudellista korvausta ei ole pantu täytäntöön.

3.   Osapuolten neuvoteltua asiasta ja päästyä asiassa sopimuksen taloudellista korvausta aletaan jälleen maksaa sen jälkeen, kun 1 kohdassa tarkoitettuja tapahtumia edeltävä tilanne on palautunut ja/tai se on perusteltua 2 kohdassa tarkoitettujen rahoituksen toteuttamisen tulosten nojalla.

9 artikla

Pöytäkirjan soveltamisen keskeyttäminen

1.   Jollei sopimuksen 9 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa käydyistä neuvotteluista ja osapuolten yhteisestä sopimuksesta muuta johdu, tämän pöytäkirjan soveltaminen keskeytetään jommankumman osapuolen aloitteesta, jos

a)

epätavalliset olosuhteet, jotka eivät ole luonnonilmiöitä, estävät kalastustoiminnan harjoittamisen Madagaskarin kalastusalueella;

b)

unioni on jättänyt suorittamatta 2 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määrätyn maksun muista kuin tämän pöytäkirjan 8 artiklassa tarkoitetuista syistä;

c)

osapuolet ovat eri mieltä tämän pöytäkirjan ja sen liitteen tulkinnasta ja soveltamisesta eikä asiaa saada ratkaistua;

d)

jompikumpi osapuoli ei noudata tämän pöytäkirjan ja sen liitteen määräyksiä;

e)

jommankumman osapuolen poliittisia linjauksia muutetaan merkittävästi ja muutokset vaikuttavat tämän pöytäkirjan asianomaisiin määräyksiin;

f)

jompikumpi osapuoli havaitsee, että on rikottu ihmisoikeuksien olennaisia ja perustavanlaatuisia osia, sellaisina kuin niitä tarkoitetaan Cotonoun sopimuksen 9 artiklassa, ja mainitun sopimuksen 8 ja 96 artiklassa vahvistettua menettelyä on noudatettu;

g)

sopimuksen 3 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista ei noudateta.

2.   Tämän pöytäkirjan soveltamisen keskeyttäminen edellyttää, että asianomainen osapuoli ilmoittaa aikeestaan kirjallisesti vähintään kolme kuukautta ennen päivää, jona kyseinen keskeytys tulisi voimaan.

3.   Jos pöytäkirjan soveltaminen keskeytetään, osapuolet jatkavat keskinäisiä neuvottelujaan löytääkseen erimielisyyteen sovintoratkaisun. Kun ratkaisu löydetään, pöytäkirjan soveltamista jatketaan, ja taloudellisen korvauksen määrää alennetaan vastaavasti suhteessa pöytäkirjan soveltamisen keskeytymisen kestoon.

10 artikla

Kansallinen lainsäädäntö

1.   Madagaskarin vesillä toimivien EU:n kalastusalusten toimintaan sovelletaan Madagaskarin lakeja ja asetuksia, jollei tässä pöytäkirjassa ja sen liitteessä toisin määrätä.

2.   Madagaskarin viranomaisten on ilmoitettava Euroopan komissiolle kaikista kalastuspolitiikkaansa koskevista muutoksista tai kyseisen alan uudesta lainsäädännöstä.

11 artikla

Luottamuksellisuus

Osapuolten on varmistettava, että kaikkia EU:n aluksiin ja niiden kalastustoimiin Madagaskarin vesillä liittyviä tietoja käsitellään kaikkina aikoina luottamuksellisina. Näitä tietoja käytetään yksinomaan sopimuksen täytäntöönpanoa ja toimivaltaisten viranomaisten harjoittamaa kalastuksenhoitoa sekä kalastuksen seurantaa, valvontaa ja tarkkailua varten.

12 artikla

Sähköinen tiedonvaihto

Madagaskar ja unioni sitoutuvat ottamaan viipymättä käyttöön tarvittavat järjestelmät kaikkien sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvien tietojen ja asiakirjojen sähköistä vaihtoa varten. Kaikista sähköisesti toimitetuista tiedoista ja asiakirjoista annetaan vastaanottoilmoitus. Asiakirjan sähköisen version katsotaan vastaavan kaikilta kohdiltaan sen paperiversiota.

Kummankin osapuolen on ilmoitettava viipymättä kaikista tietotekniikkajärjestelmien häiriöistä, jotka estävät tällaisen tiedonvaihdon. Sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvät tiedot ja asiakirjat korvataan tällöin automaattisesti niiden paperiversiolla liitteessä määriteltyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

13 artikla

Kesto

Tätä pöytäkirjaa ja sen liitettä sovelletaan kahden vuoden ajan siitä alkaen, kun niitä aletaan 15 artiklan mukaisesti väliaikaisesti soveltaa, jollei pöytäkirjaa sanota irti 14 artiklan mukaisesti.

14 artikla

Irtisanominen

1.   Tämän pöytäkirjan irtisanomista varten asianomaisen osapuolen on ilmoitettava toiselle osapuolelle kirjallisesti aikeestaan irtisanoa pöytäkirja vähintään kuusi kuukautta ennen päivää, jona irtisanominen tulee voimaan.

2.   Edellä tarkoitetun ilmoituksen lähettäminen avaa osapuolten väliset neuvottelut.

15 artikla

Väliaikainen soveltaminen

Tätä pöytäkirjaa sovelletaan väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä mutta aikaisintaan kuitenkin 1 päivästä tammikuuta 2013.

16 artikla

Voimaantulo

Tämä pöytäkirja ja sen liite tulevat voimaan päivänä, jona osapuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen.

Euroopan unionin puolesta

Madagaskarin tasavallan puolesta

3а Европейския съюз

Por la Unión Europea

Za Evropskou unii

For Den Europæiske Union

Für die Europäische Union

Euroopa Liidu nimel

Για την Ευρωπαϊκή Ένωση

For the European Union

Pour l’Union européenne

Per l’Unione europea

Eiropas Savienības vārdā –

Europos Sąjungos vardu

Az Európai Unió részéről

Għall-Unjoni Ewropea

Voor de Europese Unie

W imieniu Unii Europejskiej

Pela União Europeia

Pentru Uniunea Europeană

Za Európsku úniu

Za Evropsko unijo

Euroopan unionin puolesta

För Europeiska unionen

Image

За правителството на Република Мадагаскар

Por el Gobierno de la República de Madagascar

Za vládu Madagaskarské republiky

For regeringen for Republikken Madagaskar

Für die Regierung der Republik Madagaskar

Madagaskari Vabariigi valitsuse nimel

Για την Κυβέρνηση της Δημοκρατίας της Μαδαγασκάρης

For the Government of the Republic of Madagascar

Pour le gouvernement de la République de Madagascar

Per il governo della Repubblica del Madagascar

Madagaskaras Republikas valdības vārdā –

Madagaskaro Respublikos Vyriausybės vardu

A Madagaszkári Köztársaság kormánya részéről

Għall-Gvern tar-Repubblika tal-Madagaskar

Voor de Regering van de Republiek Madagaskar

W imieniu rządu Republiki Madagaskaru

Pelo Governo da República de Madagáscar

Pentru guvernul Republicii Madagascar

Za vládu Madagaskarskej republiky

Za vlado Republike Madagaskar

Madagaskarin tasavallan hallituksen puolesta

På Republiken Madagaskars regerings vägnar

Image

LIITE

EUROOPAN UNIONIN ALUSTEN MADAGASKARIN KALASTUSALUEELLA HARJOITTAMAA KALASTUSTA KOSKEVAT EDELLYTYKSET

I   LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET

1.   Toimivaltaisen viranomaisen nimeäminen

Tätä liitettä sovellettaessa ja jollei toisin määrätä, viittauksia Euroopan unionin (EU) tai Madagaskarin toimivaltaiseen viranomaiseen pidetään

a)

EU:n osalta viittauksina Euroopan komissioon, tarvittaessa EU:n Madagaskarissa olevan edustuston välityksellä;

b)

Madagaskarin osalta viittauksina kalastuksesta vastaavaan ministeriöön.

2.   Madagaskarin kalastusalue

Kaikkia pöytäkirjan ja sen liitteen määräyksiä sovelletaan yksinomaan lisäyksessä 3 ja 4 määritellyllä Madagaskarin kalastusalueella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta seuraavien määräysten soveltamista:

a)

EU:n nuottaa käyttävät tonnikala-alukset ja pintasiima-alukset voivat harjoittaa kalastustoimintaa yli 20 meripeninkulman päässä perusviivasta sijaitsevilla vesillä;

b)

kalaparvien kokoamiseen käytettävien kansallisten välineiden ympärillä olevaa kolmen meripeninkulman suoja-aluetta on noudatettava;

c)

jotta kansalliset toimijat jatkaisivat eräiden pohjakalalajien hyödyntämistä kestävällä tavalla, tämän pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvilta pintasiima-aluksilta kielletään kalastustoiminta Banc de Levenin ja Banc de Castorin vyöhykkeillä, joiden koordinaatit esitetään lisäyksessä 5.

3.   Paikallisen edustajan nimeäminen

Kaikilla EU:n aluksilla, jotka aikovat hankkia tämän pöytäkirjan mukaisen kalastusluvan, on oltava Madagaskariin sijoittautunut edustaja.

4.   Pankkitili

Madagaskar ilmoittaa ennen pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen alkamispäivää EU:lle tiedot pankkitilistä/-tileistä, jolle/joille EU:n aluksille lankeavat sopimuksen mukaiset määrät maksetaan. Varustajat vastaavat pankkisiirtoihin liittyvistä kustannuksista.

II   LUKU

TONNIKALAN KALASTUSLUVAT

1.   Edellytys tonnikalan kalastusluvan saamiseksi – kelpoisuusehdot täyttävät alukset

Sopimuksen 6 artiklassa tarkoitetut tonnikalan kalastusluvat myönnetään sillä edellytyksellä, että alus on kirjattu EU:n kalastusalusrekisteriin ja IOTC:n luetteloon aluksista, jotka saavat kalastaa, ja että kaikki varustajaa, päällikköä tai alusta itseään koskevat, Madagaskarissa sopimuksen ja Madagaskarin kalastuslainsäädännön mukaisesti harjoitettuun kalastukseen liittyvät aikaisemmat velvollisuudet on täytetty.

2.   Kalastuslupahakemus

EU toimittaa Madagaskarille kalastuslupahakemuksen jokaisesta aluksesta, joka haluaa harjoittaa sopimuksen nojalla kalastustoimintaa, vähintään 15 työpäivää ennen luvalle haetun voimassaoloajan alkamista käyttäen lisäyksessä 1 olevaa lomaketta.

Hakemus on täytettävä koneella tai selkeästi käsin suuraakkosin.

Kuhunkin voimassa olevan pöytäkirjan mukaiseen ensimmäiseen kalastuslupahakemukseen tai hakemukseen, joka tehdään asianomaisen aluksen teknisen muuttamisen jälkeen, on liitettävä

a)

todistus ennakkomaksun maksamisesta haetun luvan voimassaoloajalta;

b)

seuraavien nimi, osoite ja yhteystiedot:

i)

kalastusaluksen varustaja;

ii)

kalastusaluksen käyttäjä;

iii)

aluksen paikallisedustaja;

c)

uusi, vähintään kokoa 15 × 10 cm oleva värivalokuva, jossa alus on sivulta nähtynä;

d)

aluksen merikelpoisuustodistus;

e)

aluksen rekisterinumero;

f)

EU:n toimivaltaisen viranomaisen myöntämä aluksen terveystodistus;

g)

kalastusaluksen yhteystiedot (faksi, sähköposti jne.).

Uusittaessa voimassa olevan pöytäkirjan mukaista kalastuslupaa sellaisen aluksen osalta, jonka tekniset ominaisuudet eivät ole muuttuneet, uudistamishakemukseen liitetään yksinomaan todistus maksun maksamisesta.

3.   Ennakkomaksu

Ennakkomaksun määrä vahvistetaan lisäyksessä 2 olevissa teknisissä selvityksissä vahvistetun vuotuisen määrän perusteella. Siihen sisältyvät kaikki kansalliset ja paikalliset verot lukuun ottamatta satamamaksuja, purkamismaksuja, jälleenlaivausmaksuja ja palveluista perittäviä maksuja.

4.   Alustava luettelo kalastuslupaa hakeneista aluksista

Kun kalastustoiminnan valvonnasta vastaava kansallinen viranomainen on saanut kalastuslupahakemuksen, se laatii viipymättä alusluokkakohtaisen alustavan luettelon kalastuslupaa hakeneista aluksista. Madagaskarin toimivaltainen viranomainen lähettää luettelon viipymättä EU:lle.

EU toimittaa alustavan luettelon varustajalle tai tämän edustajalle. Jos EU:n toimistot ovat kiinni, Madagaskar voi toimittaa alustavan luettelon suoraan varustajalle tai tämän edustajalle ja antaa siitä jäljennöksen EU:lle.

5.   Kalastusluvan myöntäminen

Kaikkien alusten kalastusluvat toimitetaan varustajille tai niiden edustajille viidentoista työpäivän kuluessa päivästä, jona toimivaltainen viranomainen on saanut täydellisen hakemuksen. Kalastusluvan jäljennös lähetetään viipymättä Madagaskarissa sijaitsevalle EU:n edustustolle.

6.   Luettelo aluksista, jotka saavat kalastaa

Kalastusluvan myönnettyään kalastuksen valvonnasta vastaava kansallinen viranomainen vahvistaa kunkin alusluokan osalta viipymättä lopullisen luettelon aluksista, jotka saavat kalastaa Madagaskarin kalastusalueella. Luettelo lähetetään viipymättä EU:lle, ja se korvaa edellä mainitun alustavan luettelon.

7.   Kalastusluvan voimassaoloaika

Kalastusluvat ovat voimassa yhden vuoden 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta, ja ne voidaan uusia.

8.   Aluksella pidettävät asiakirjat

Seuraavat asiakirjat on pidettävä kalastusaluksella koko sen ajan, jonka alus on Madagaskarin vesillä tai Madagaskarin satamassa:

a)

kalastusluvan alkuperäiskappale; jos kyseistä alkuperäiskappaletta ei kuitenkaan voida saada kuukauden kuluessa, jäljennös tämän liitteen II luvun 6 kohdassa määrätystä niiden alusten luettelosta, jotka saavat kalastaa, on todistusvoimainen;

b)

kalastusaluksen lippuvaltion toimivaltaisen viranomaisen myöntämät asiakirjat, joista käy ilmi

kalastusaluksen rekisterinumero ja aluksen rekisteröintitodistus;

Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) Torremolinoksen yleissopimuksessa määrätty vaatimustenmukaisuustodistus;

c)

ajan tasalla olevat oikeaksi todistetut piirustukset tai kuvaukset kalastusaluksen rakenteesta ja erityisesti kalastusaluksessa olevien kalaruumien lukumäärä ja niiden varastointikapasiteetti kuutiometreinä ilmoitettuna;

d)

jos kalastusaluksen ominaisuuksia muutetaan sen kokonaispituuden, rekisteröidyn bruttovetoisuuden, pääkoneen tai -koneiden tehon taikka ruuman kapasiteetin suhteen, kalastusaluksen lippuvaltion toimivaltaisen viranomaisen oikeaksi todistama todistus, jossa kyseistä muutosta kuvaillaan;

e)

jos kalastusaluksella on jäähdytettyjä merivesisäiliöitä, aluksen lippuvaltion toimivaltaisen viranomaisen oikeaksi todistama asiakirja, jossa ilmoitetaan säiliöiden tilavuus kuutiometreinä;

f)

mahdollinen hoitopäiväkirja painolastivesistä on pidettävä ajan tasalla (pumppauksen päivämäärät, kellonajat, sijainti ja määrät sekä poiston päivämäärät, kellonajat, sijainti ja määrät ja vesille tehdyt käsittelyt);

g)

kalastusalukselle myönnetty lupa kalastaa lippuvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvien vesien ulkopuolella tai ote IOTC:n pitämästä niiden alusten rekisteristä, jotka saavat kalastaa; ja

h)

jäljennös Madagaskarin voimassaolevasta kalastusalan lainsäädännöstä.

9.   Kalastusluvan siirtäminen

Kalastuslupa myönnetään aluskohtaisesti, eikä se ole siirrettävissä.

Todistettavan ylivoimaisen esteen sattuessa ja EU:n pyynnöstä aluksen kalastuslupa voidaan kuitenkin korvata uudella, samankaltaiselle toiselle alukselle tai korvaavalle alukselle myönnettävällä luvalla, jolloin uutta ennakkomaksua ei tarvitse maksaa. Tällaisessa tapauksessa IV luvun mukaisessa maksujen tilityksessä otetaan pintasiima-alusten ja nuottaa käyttävien tonnikalan pakastusalusten osalta huomioon näiden kahden alustyypin kokonaissaaliit Madagaskarin kalastusalueella.

Siirtäminen tapahtuu siten, että varustaja tai tämän Madagaskariin sijoittautunut edustaja palauttaa korvattavan kalastusluvan, ja Madagaskar laatii välittömästi korvaavan luvan. Korvaava lupa toimitetaan viipymättä varustajalle tai tämän edustajalle korvattavan luvan palauttamisen yhteydessä. Korvaava lupa tulee voimaan päivänä, jona korvattava lupa palautetaan.

Madagaskar saattaa viipymättä ajan tasalle luettelon aluksista, joilla on lupa kalastaa. Uusi luettelo toimitetaan viipymättä kalastuksen valvonnasta vastaavalle kansalliselle viranomaiselle ja EU:lle.

10.   Apualukset

EU:n lipun alla purjehtivilla apualuksilla on oltava Madagaskarin lainsäädännössä vahvistettujen säännösten ja edellytysten mukainen lupa.

Apualuksiin sovellettava lisenssimaksu on 2 500 euroa vuodessa.

Madagaskarin toimivaltaiset viranomaiset toimittavat säännöllisesti Euroopan komissiolle luettelon kyseisistä luvista EU:n Madagaskarissa sijaitsevan edustuston välityksellä.

III   LUKU

TEKNISET TOIMENPITEET

Kalastusluvan saaneisiin aluksiin sovellettavat aluetta, pyydyksiä ja sivusaaliita koskevat tekniset toimenpiteet määritetään kalastusluokittain lisäyksessä 2 olevissa teknisissä selvityksissä.

Alusten on noudatettava Madagaskarin kalastuslainsäädäntöä ja kaikkia IOTC:n antamia päätöslauselmia.

IV   LUKU

SAALISILMOITUKSET

1.   Kalastusmatkan määritelmä

EU:n aluksen kalastusmatkan kestolla tarkoitetaan tässä liitteessä seuraavaa:

a)

aika, joka kuluu Madagaskarin kalastusalueelle saapumisen ja sieltä poistumisen välillä; tai

b)

aika, joka kuluu Madagaskarin kalastusalueelle saapumisen ja Madagaskarin satamassa tapahtuvan jälleenlaivauksen ja/tai aluksesta purkamisen välillä.

2.   Kalastuspäiväkirja

Sopimuksen nojalla kalastavan EU:n aluksen päällikön on pidettävä IOTC:n kalastuspäiväkirjaa, jonka kalastusluokkakohtainen malli esitetään lisäyksessä 6 ja 7.

Kalastuspäiväkirjan on oltava pitkäsiima-alusten osalta IOTC:n päätöslauselman 08/04 mukainen ja kurenuotta-alusten osalta päätöslauselman 10/03 mukainen.

Päällikön on täytettävä kalastuspäiväkirja jokaiselta päivältä, jonka alus on Madagaskarin kalastusalueella.

Päällikön on kirjattava joka päivä kalastuspäiväkirjaan kunkin pyydetyn ja aluksella pidetyn, Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) kolmikirjaimisella koodilla merkityn lajin määrä kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä. Päällikön on mainittava kunkin ensisijaisen lajin osalta myös sivusaaliit ja poisheitetyt määrät.

Kalastuspäiväkirja on täytettävä selkeästi suuraakkosin, ja päällikön on allekirjoitettava se.

Päällikkö vastaa kalastuspäiväkirjaan merkittyjen tietojen paikkansapitävyydestä.

3.   Saalisilmoitukset

Päällikön on ilmoitettava aluksen saaliit luovuttamalla Madagaskarille kalastuspäiväkirjansa, joka koskevat ajanjaksoa, jonka alus on ollut Madagaskarin kalastusalueella.

Kalastuspäiväkirjat on toimitettava seuraavien menettelyjen mukaisesti:

a)

jos alus poikkeaa jossakin Madagaskarin satamassa, kunkin kalastuspäiväkirjan alkuperäiskappale on luovutettava Madagaskarin paikalliselle edustajalle, joka antaa siitä kirjallisen vastaanottoilmoituksen; kalastuspäiväkirjan jäljennös on luovutettava Madagaskarin tarkastusryhmälle;

b)

jos alus poistuu Madagaskarin kalastusalueelta poikkeamatta sitä ennen jossakin Madagaskarin satamassa, kunkin kalastuspäiväkirjan alkuperäiskappale on seitsemän työpäivän kuluessa mihin tahansa muuhun satamaan saapumisesta ja joka tapauksessa viidentoista työpäivän kuluessa Madagaskarin kalastusalueelta poistumisesta lähetettävä

i)

sähköpostitse kalastuksen valvonnasta vastaavan kansallisen viranomaisen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen; tai

ii)

faksilla kalastuksen valvonnasta vastaavan kansallisen viranomaisen ilmoittamaan numeroon; tai

iii)

kalastuksen valvonnasta vastaavalle kansalliselle viranomaiselle osoitettavalla kirjeellä.

Jos alus palaa Madagaskarin kalastusalueelle aluksen kalastusluvan voimassaoloaikana, on tehtävä uusi saalisilmoitus.

Osapuolet ottavat 1 päivästä heinäkuuta 2013 käyttöön kaikkien saalisilmoitustietojen sähköistä vaihtoa koskevan yhteyskäytännön, joka perustuu sähköiseen kalastuspäiväkirjaan; sen jälkeen osapuolet suunnittelevat yhteyskäytännön täytäntöönpanon ja saalisilmoituksen paperiversion korvaamisen sähköisellä versiolla viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2014.

Päällikön on lähetettävä EU:lle ja lippuvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle jäljennös kaikista kalastuspäiväkirjoista. Tonnikala-alusten ja pintasiima-alusten päälliköiden on lähetettävä jäljennös kaikista kalastuspäiväkirjoistaan myös kansallisille toimivaltaisille laitoksille (USTA – Unité statistique thonière d'Antsiranana) ja kalastuksenseurantakeskukselle sekä jollekin seuraavista tutkimuslaitoksista:

a)

Institut de Recherche pour le Développement (IRD);

b)

Instituto Español de Oceanografía (IEO);

c)

Instituto Português de Investigação Maritima (IPIMAR).

Ellei saalisilmoitukseen liittyviä määräyksiä noudateta, Madagaskar voi peruuttaa asianomaisen aluksen kalastusluvan siihen asti, kun puuttuvat saalisilmoitukset toimitetaan, ja rangaista varustajaa voimassa olevassa kansallisessa lainsäädännössä tätä varten vahvistettujen säännösten mukaisesti. Rikkomuksen toistuessa Madagaskar voi kieltäytyä uusimasta kalastuslupaa. Madagaskarin on ilmoittava viipymättä EU:lle kaikista tässä yhteydessä sovelletuista seuraamuksista.

4.   Tonnikala- ja pintasiima-alusten suoritettavaksi kuuluvien maksujen tilitys

EU vahvistaa edellä tarkoitettujen tutkimuslaitosten varmentamien saalisilmoitusten perusteella kunkin nuottaa käyttävän tonnikala-aluksen ja pintasiima-aluksen suoritettavaksi kuuluvien maksujen lopullisen tilityksen edelliselle kalenterivuodelle ajoittuneen kalastusvuoden osalta.

EU toimittaa lopullisen tilityksen Madagaskarille ja varustajalle ennen kulloisenkin vuoden 31 päivää heinäkuuta. Madagaskar voi todisteiden perusteella kiistää lopullisen tilityksen 30 työpäivän kuluessa toimituspäivämäärästä. Jos asiasta on erimielisyyttä, osapuolet neuvottelevat siitä sekakomiteassa. Ellei Madagaskar esitä vastaväitteitä 30 työpäivän kuluessa, lopullinen tilitys katsotaan hyväksytyksi.

Jos lopullisessa tilityksessä vahvistettu summa on suurempi kuin kalastusluvan saamiseksi maksettu kiinteämääräinen ennakkomaksu, varustaja suorittaa loppumaksun Madagaskarille viimeistään kulloisenkin vuoden 30 päivänä syyskuuta. Jos lopullisessa tilityksessä vahvistettu summa on kiinteämääräistä ennakkomaksua pienempi, erotusta ei palauteta varustajalle.

V   LUKU

PURKAMINEN JA JÄLLEENLAIVAUS

Saaliiden jälleenlaivaus merellä on kielletty. Kaikki jälleenlaivaustoimet satamissa suoritetaan Madagaskarin kalastustarkastajien seurannassa.

Jos EU:n alus haluaa purkaa tai jälleenlaivata saaliitaan, aluksen päällikön on ilmoitettava yhtäaikaisesti kalastuksenseurantakeskukselle ja Madagaskarin satamaviranomaiselle vähintään 48 tuntia ennen purkamista tai jälleenlaivausta seuraavat tiedot:

a)

saaliit purkavan tai jälleenlaivaavan kalastusaluksen nimi ja rekisterinumero IOTC:n kalastusalusrekisterissä;

b)

purkamis- tai jälleenlaivaussatama;

c)

purkamista tai jälleenlaivausta varten suunniteltu päivä ja kellonaika;

d)

kunkin purettavan tai jälleenlaivattavan lajin määrä (ilmoitettu kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä) (FAO:n kolmikirjaimisella koodilla merkittynä).

Jälleenlaivaus edellyttää, että Madagaskarin kalastuksenseurantakeskus myöntää päällikölle tai tämän edustajalle ennakkoluvan 24 tunnin kuluessa edellä mainitusta ilmoituksesta. Jälleenlaivaus on tehtävä tätä tarkoitusta varten hyväksytyssä Madagaskarin satamassa.

Jos saaliita jälleenlaivataan, päällikkö ilmoittaa a–d alakohdassa mainittujen tietojen lisäksi myös saaliit vastaanottavan aluksen nimen.

Saaliit vastaanottavan aluksen päällikön on ilmoitettava Madagaskarin viranomaisille (kalastuksenseurantakeskus ja satamaviranomainen) alukselleen jälleenlaivatut tonnikalan ja sen lähilajien määrät sekä täytettävä jälleenlaivausilmoitus ja toimitettava se kalastuksenseurantakeskukselle ja Madagaskarin satamaviranomaiselle 24 tunnin kuluessa.

Madagaskarin nimetyt kalastussatamat, joissa jälleenlaivaus on sallittua, ovat nuotta-alusten osalta Antsiranana ja pintasiima-alusten osalta Toliary, Ehoala ja Toamasina.

Näiden määräysten rikkominen johtaa Madagaskarin lainsäädännössä tätä varten säädettyjen seuraamusten soveltamiseen.

Madagaskarin satamassa saaliinsa purkavien EU:n alusten on pyrittävä saattamaan sivusaaliinsa paikallisten jalostusyritysten käyttöön paikallisilla markkinoilla vallitsevaan hintaan. Madagaskarin kalastuksesta vastaavan ministeriön alueellisten yksiköiden on EU:n kalastusyritysten pyynnöstä toimitettava luettelo paikallisista jalostusyrityksistä ja niiden yhteystiedoista.

EU:n tonnikala-alukset, jotka purkavat vapaaehtoisesti saaliinsa jossakin Madagaskarin satamassa, saavat maksuunsa 5 euron alennuksen Madagaskarin kalastusalueella pyydettyä tonnia kohden asianomaisen kalastusaluksen luokan osalta lisäyksessä 2 ilmoitetusta määrästä.

Maksua alennetaan lisäksi vielä 5 eurolla, jos kalastustuotteet myydään madagaskarilaiseen jalostuslaitokseen.

VI   LUKU

VALVONTA

1.   Kalastusalueelle saapuminen ja siltä poistuminen

Kaikista kalastusluvan saaneiden EU:n alusten Madagaskarin kalastusalueelle saapumisista ja siltä poistumisista on ilmoitettava Madagaskarille kolme tuntia ennen saapumista tai poistumista.

Saapumisestaan tai poistumisestaan ilmoittavan aluksen on annettava erityisesti seuraavat tiedot:

a)

suunnitellun saapumisen tai poistumisen päivä, kellonaika ja paikka;

b)

kunkin aluksella pidetyn, FAO:n kolmikirjaimisella koodilla merkityn kohdelajin määrä kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä;

c)

kunkin aluksella pidetyn, FAO:n kolmikirjaimisella koodilla merkityn sivusaalislajin määrä kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä.

Ilmoitus on toimitettava ensisijaisesti sähköpostilla tai, jos se ei ole mahdollista, faksitse kalastuksenseurantakeskuksen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai puhelin- tai faksinumeroon käyttäen lisäyksessä 8 olevaa lomaketta. Kalastuksenseurantakeskuksen on vastaamalla sähköpostiviestiin tai faksiin vahvistettava viipymättä, että se on vastaanottanut ilmoituksen.

Kalastuksenseurantakeskuksen on ilmoitettava asianomaisille aluksille ja EU:lle viipymättä kaikki sähköpostiosoitetta, puhelinnumeroa tai radiotaajuutta koskevat muutokset.

Alus, joka tavataan kalastamasta Madagaskarin kalastusalueelta ilman ennakolta tehtyä saapumisilmoitusta, katsotaan ilman lupaa kalastavaksi alukseksi.

Tämän määräyksen rikkominen johtaa Madagaskarin voimassa olevan lainsäädännön mukaisiin sakkoihin ja seuraamuksiin.

Saapumis- ja poistumisilmoitukset on pidettävä aluksella vähintään yhden vuoden ajan ilmoituksen toimittamisesta.

EU:n kalastusaluksista, joilla ei ole lupaa kalastaa, on tehtävä ns. viatonta kauttakulkua koskeva ilmoitus. Kyseisen ilmoituksen sisältö on sama kuin tässä kohdassa tarkoitetun ilmoituksen.

2.   Yhteistyö IUU-kalastuksen torjunnassa

Kalastuksen seurannan parantamiseksi ja IUU-kalastuksen torjumiseksi EU:n kalastusaluksia kannustetaan ilmoittamaan kalastuksenseurantakeskukselle ympärillään olevista kalastusaluksista.

3.   Säännöllinen saalisilmoitus

Kun kalastusluvan saanut EU:n alus harjoittaa toimintaa Madagaskarin vesillä, sen päällikön on joka kolmas päivä ilmoitettava kalastuksenseurantakeskukselle Madagaskarin kalastusalueella saadut saaliit. Ensimmäinen saalisilmoitus tehdään kolmen päivän kuluttua Madagaskarin kalastusalueelle saapumisen päivästä.

Aluksen on säännöllisessä saalisilmoituksessaan annettava joka kolmas päivä erityisesti seuraavat tiedot:

a)

päivämäärä, kellonaika ja sijainti ilmoitusta tehtäessä;

b)

kolmen päivän ajanjaksona pyydetyn ja aluksella pidetyn, FAO:n kolmikirjaimisella koodilla merkityn kunkin kohdelajin määrä kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä;

c)

kolmen päivän ajanjaksona aluksella pidetyn, FAO:n kolmikirjaimisella koodilla merkityn kunkin sivusaalislajin määrä kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä;

d)

kolmen päivän ajanjaksolla poisheitetyn, FAO:n kolmikirjaimisella koodilla merkityn sivusaalislajin määrä kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä;

e)

tuotteiden jalostusaste;

f)

kurenuottaa käyttävien tonnikala-alusten osalta:

kalojen yhteenkokoamiseen tarkoitetuilla välineillä tehtyjen onnistuneiden pyydysten laskujen lukumäärä edellisen ilmoituksen jälkeen;

vapaaseen kalaparveen tehtyjen onnistuneiden pyydysten laskujen lukumäärä edellisen ilmoituksen jälkeen;

epäonnistuneiden pyydysten laskujen lukumäärä.

g)

pitkääsiimaa käyttävien tonnikala-alusten osalta:

pyydysten laskujen lukumäärä edellisen ilmoituksen jälkeen;

laskettujen koukkujen lukumäärä edellisen ilmoituksen jälkeen.

Ilmoitus on toimitettava ensisijaisesti sähköpostilla tai, jos se ei ole mahdollista, faksitse kalastuksenseurantakeskuksen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai puhelinnumeroon käyttäen lisäyksessä 8 olevaa lomaketta. Kalastuksenseurantakeskus on ilmoitettava asianomaisille aluksille ja EU:lle viipymättä kaikki sähköpostiosoitetta, puhelinnumeroa tai radiotaajuutta koskevat muutokset.

Madagaskarin kalastusalueelta kalastamasta tavattu alus, joka ei ole toimittanut kolmen päivän välein annettavaa säännöllistä saalisilmoitustaan, katsotaan ilman lupaa kalastavaksi alukseksi. Tämän määräyksen rikkominen johtaa Madagaskarin voimassa olevan lainsäädännön mukaisiin sakkoihin ja seuraamuksiin.

Säännölliset saalisilmoitukset on pidettävä aluksella vähintään yhden vuoden ajan ilmoituksen toimittamisesta.

4.   Tarkastukset merellä

Kalastusluvan saaneille EU:n aluksille Madagaskarin kalastusalueella suoritettavista merellä tehtävistä tarkastuksista huolehtivat Madagaskarin tarkastajat, joiden voidaan selvästi tunnistaa vastaavan kalastuksen valvonnasta.

Hyväksyttyjen tarkastajien on ennen EU:n alukselle nousemista ilmoitettava sille VHF-kanavalla 16 päätöksestään tehdä tarkastus. Tarkastuksen toteuttavat kalastustarkastajat, joiden on ennen tarkastuksen tekemistä todistettava henkilöllisyytensä ja tarkastajan pätevyytensä sekä esitettävä tarkastusmääräys.

Hyväksytyt tarkastajat ovat EU:n aluksella ainoastaan sen ajan, joka on tarpeen tarkastustehtävien suorittamiseksi. Heidän on tehtävä tarkastus siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa alukselle, sen kalastustoiminnalle ja lastille.

Hyväksytyt tarkastajat laativat jokaisen tarkastuksen päätteeksi tarkastuskertomuksen. EU:n aluksen päälliköllä on oikeus merkitä tarkastuskertomukseen huomautuksensa. Tarkastuskertomuksen laatinut tarkastaja ja EU:n aluksen päällikkö allekirjoittavat tarkastuskertomuksen.

Hyväksytyt tarkastajat antavat EU:n aluksen päällikölle jäljennöksen tarkastuskertomuksesta ennen alukselta poistumistaan. Jos kyseessä on rikkomus, rikkomusta koskevasta ilmoituksesta on VIII luvun mukaisesti toimitettava jäljennös myös EU:lle.

5.   Satamatarkastus saaliin purkamisen ja jälleenlaivauksen yhteydessä

Saaliitaan purkaville tai jälleenlaivaaville EU:n aluksille Madagaskarin satamassa tehtävistä tarkastuksista huolehtivat Madagaskarin tarkastajat, joiden voidaan selvästi tunnistaa vastaavan kalastuksen valvonnasta.

Tarkastajien on ennen tarkastuksen tekemistä todistettava henkilöllisyytensä ja tarkastajan pätevyytensä sekä esitettävä tarkastusmääräys. Madagaskarin tarkastajat saavat olla EU:n aluksella ainoastaan sen ajan, joka on tarpeen tarkastustehtävien suorittamiseksi, ja heidän on tehtävä tarkastus siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa alukselle, saaliiden purkamiselle tai jälleenlaivaukselle ja lastille.

Madagaskarin tarkastajat laativat jokaisen tarkastuksen päätteeksi tarkastuskertomuksen. EU:n aluksen päälliköllä on oikeus merkitä tarkastuskertomukseen huomautuksensa. Tarkastuskertomuksen laatinut tarkastaja ja EU:n aluksen päällikkö allekirjoittavat tarkastuskertomuksen.

Madagaskarin tarkastaja antaa tarkastuksen päätteeksi EU:n aluksen päällikölle jäljennöksen tarkastuskertomuksesta.

Jos kyseessä on rikkomus, rikkomusta koskevasta ilmoituksesta on VIII luvun mukaisesti toimitettava jäljennös myös EU:lle.

VII   LUKU

SATELLIITTISEURANTAJÄRJESTELMÄ (VMS)

1.   Alusten sijainti-ilmoitukset – VMS-järjestelmä

Kalastusluvan saaneilla EU:n aluksilla on oltava satelliittiseurantajärjestelmä (Vessel Monitoring System – VMS), jolla varmistetaan, että alusten sijainti on automaattisesti ja jatkuvasti, tunnin välein, niiden lippuvaltion kalastuksenseurantakeskuksen tiedossa.

Kussakin sijainti-ilmoituksessa on annettava seuraavat tiedot:

a)

aluksen tunnistetiedot;

b)

aluksen viimeisin maantieteellinen sijainti (pituus- ja leveysaste), jonka virheen on oltava alle 500 metriä ja luotettavuusvälin 99 prosenttia;

c)

sijainnin kirjaamisen päivä ja kellonaika;

d)

aluksen nopeus ja kurssi.

Kukin sijainti-ilmoitus on annettava lisäyksessä 9 olevan mallin muodossa.

Ensimmäinen kirjattu sijainti Madagaskarin alueelle saapumisen jälkeen merkitään koodilla "ENT". Kaikki sitä seuraavat sijainnit merkitään koodilla "POS" lukuun ottamatta ensimmäistä kirjattua sijaintia Madagaskarin alueelta poistumisen jälkeen, joka merkitään koodilla "EXI". Lippuvaltion kalastuksenseurantakeskus huolehtii sijainti-ilmoitusten automaattisesta käsittelystä ja tarvittaessa sähköisestä toimittamisesta. Sijainti-ilmoitukset on kirjattava suojatussa muodossa ja säilytettävä kolmen vuoden ajan.

2.   Aluksen sijainnin ilmoittaminen VMS-järjestelmän rikkoutuessa

Päällikön on varmistettava, että hänen aluksensa VMS-järjestelmä on jatkuvasti täysin toimintakykyinen ja että sijainti-ilmoitukset välittyvät lippuvaltion kalastuksenseurantakeskukselle asianmukaisesti.

EU:n alukset, joiden VMS-järjestelmä on viallinen, eivät saa saapua Madagaskarin kalastusalueelle.

Jos alus VMS-järjestelmän rikkoutuessa jo toimii Madagaskarin kalastusalueella, järjestelmä on korjattava tai korvattava viipymättä ja joka tapauksessa 15 päivän kuluessa. Tämän määräajan jälkeen aluksella ei ole enää lupaa kalastaa Madagaskarin alueella.

Madagaskarin alueella kalastavien alusten, joiden VMS-järjestelmä on viallinen, on toimitettava kaikki pakolliset tiedot sisältävät sijainti-ilmoituksensa lippuvaltion ja Madagaskarin kalastuksenseurantakeskukselle sähköpostitse tai faksitse vähintään kuuden tunnin välein.

3.   Sijainti-ilmoitusten turvallinen toimittaminen Madagaskarille

Lippuvaltion kalastuksenseurantakeskus välittää asianomaisten alusten sijainti-ilmoitukset automaattisesti Madagaskarin kalastuksenseurantakeskukselle. Lippuvaltion ja Madagaskarin kalastuksenseurantakeskukset vaihtavat tiedot sähköpostiosoitteistaan ja ilmoittavat toisilleen viipymättä kaikista näitä osoitteita koskevista muutoksista.

Sijainti-ilmoitukset toimitetaan lippuvaltion ja Madagaskarin kalastuksenseurantakeskusten välillä sähköisesti suojatun viestintäjärjestelmän avulla.

Madagaskarin kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa lippuvaltion kalastuksenseurantakeskukselle ja EU:lle viipymättä kaikista keskeytyksistä kalastusluvan saaneen aluksen perättäisten sijainti-ilmoitusten vastaanottamisessa, jos asianomainen alus ei ole ilmoittanut poistuneensa alueelta.

4.   Viestintäjärjestelmän toimintahäiriö

Madagaskar varmistaa, että sen sähköiset laitteet ovat yhteensopivia lippuvaltion kalastuksenseurantakeskuksen laitteiden kanssa, ja ilmoittaa EU:lle viipymättä kaikista sijainti-ilmoitusten toimittamiseen ja vastaanottamiseen liittyvistä toimintahäiriöistä teknisen ratkaisun löytämiseksi mahdollisimman pian. Asiasta mahdollisesti syntyvä riita saatetaan sekakomitean käsiteltäväksi.

Päällikön katsotaan olevan vastuussa kaikenlaisesta aluksen VMS-järjestelmään puuttumisesta, jonka tarkoituksena on häiritä sen toimintaa tai väärentää sijainti-ilmoituksia. Kaikkiin rikkomuksiin sovelletaan voimassa olevassa Madagaskarin lainsäädännössä vahvistettuja seuraamuksia.

5.   Sijainti-ilmoitusten toimittamistiheyden tarkistaminen

Madagaskarin kalastuksenseurantakeskus voi rikkomuksen todistamiseksi esittämiensä perusteltujen seikkojen pohjalta osoittaa lippuvaltion kalastuksenseurantakeskukselle pyynnön, jonka jäljennös toimitetaan EU:lle ja jonka mukaan aluksen sijainti-ilmoitusten toimittamistiheys olisi nostettava määritellyn tutkintajakson ajaksi 30 minuuttiin. Madagaskarin kalastuksenseurantakeskuksen on toimitettava kyseiset todisteet lippuvaltion kalastuksenseurantakeskukselle ja EU:lle. Lippuvaltion kalastuksenseurantakeskuksen on noudatettava viipymättä uutta tiheyttä sijainti-ilmoitusten lähettämisessä Madagaskarin kalastuksenseurantakeskukselle.

Madagaskarin kalastuksenseurantakeskuksen on ilmoitettava tarkastusmenettelyn lopettamisesta välittömästi lippujäsenvaltion valvontakeskukselle ja Euroopan komissiolle.

Määritellyn tutkintajakson lopuksi Madagaskarin kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa lippuvaltion kalastuksenseurantakeskukselle ja EU:lle mahdollisista jatkotoimista.

VIII   LUKU

RIKKOMUKSET

Jos pöytäkirjan sääntöjä ja määräyksiä, kalavarojen hoito- ja säilyttämistoimenpiteitä tai Madagaskarin kalastuslainsäädäntöä ei noudateta, seuraamuksena voi olla sakko tai kyseisen aluksen kalastusluvan voimassaolon keskeyttäminen, peruuttaminen tai uusimatta jättäminen.

1.   Rikkomusten käsittely

Kaikki rikkomukset, joihin tämän liitteen määräysten mukaisen kalastusluvan saanut EU:n alus on syyllistynyt Madagaskarin kalastusalueella, on mainittava tarkastusraportissa.

Jos tarkastus on tehty aluksella, tarkastuskertomuksessa oleva päällikön allekirjoitus ei rajoita varustajan oikeutta puolustautua havaitun rikkomuksen suhteen. Jos päällikkö kieltäytyy allekirjoittamasta tarkastuskertomusta, hänen on kirjattava tarkastuskertomukseen kieltäytymisensä syyt ja lisättävä maininta "kieltäytyy allekirjoittamasta".

Kaikista rikkomusten osalta, joihin kalastusluvan saanut EU:n alus syyllistyy Madagaskarin kalastusalueella, ilmoitus määritellystä rikkomuksesta ja päällikölle tai kalastusyritykselle määrätyistä lisäseuraamuksista lähetetään suoraan varustajille Madagaskarin kalastuslainsäädännössä säädettyjen menettelyjen mukaisesti. Ilmoituksesta on lähetettävä jäljennös aluksen lippuvaltiolle ja EU:lle 72 tunnin kuluessa.

2.   Aluksen pysäyttäminen

Rikkomukseen syyllistyneet EU:n alukset voidaan Madagaskarin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti pakottaa keskeyttämään kalastustoimintansa ja, jos alus on merellä, palaamaan johonkin Madagaskarin satamaan.

Madagaskarin on ilmoitettava EU:lle sähköisesti 24 tunnin kuluessa kaikista kalastusluvan saaneiden EU:n alusten pysäyttämisistä. Ilmoituksessa on annettava syyt pysäyttämiseen ja/tai takavarikointiin.

Ennen kuin aluksen, päällikön, miehistön tai lastin suhteen toteutetaan mitään toimenpiteitä, lukuun ottamatta todisteiden säilyttämiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä, Madagaskarin kalastuksenseurantakeskuksen on yhden työpäivän kuluessa aluksen pysäyttämisilmoituksesta järjestettävä tiedotuskokous niiden seikkojen selventämiseksi, jotka ovat johtaneet aluksen pysäyttämiseen, ja mahdollisten jatkotoimien esittämiseksi. Aluksen lippuvaltion ja varustajan edustajat osallistuvat tiedotuskokoukseen.

3.   Rikkomuksesta määrättävä seuraamus – sovittelumenettely

Madagaskar vahvistaa havaitusta rikkomuksesta määrättävän seuraamuksen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön säännösten mukaisesti.

Ennen oikeudellisen menettelyn aloittamista Madagaskarin viranomaisten ja EU:n aluksen välillä aloitetaan sovittelumenettely ongelman ratkaisemiseksi sovinnollisesti. Sovittelumenettelyyn voi osallistua aluksen lippuvaltion edustaja. Sovittelumenettely päättyy viimeistään 72 tunnin kuluttua aluksen pysäyttämistä koskevasta ilmoituksesta.

4.   Oikeudellinen menettely – pankkitakaus

Jos edellä mainittu sovittelumenettely epäonnistuu ja rikkomus viedään toimivaltaisen oikeusviranomaisen käsiteltäväksi, rikkomuksen tehneen aluksen varustajan on asetettava Madagaskarin valtionkassaan pankkitakaus, jonka määrän Madagaskar vahvistaa ja joka kattaa aluksen pysäyttämisestä, arvioidusta sakosta ja mahdollisista korvauksista aiheutuvat kustannukset. Pankkitakausta ei voi peruuttaa ennen kuin oikeuskäsittely on päättynyt.

Pankkitakaus vapautetaan ja palautetaan tuomion julistamisen jälkeen viipymättä varustajalle

a)

kokonaisuudessaan, jos seuraamuksia ei määrätä;

b)

jäljellä olevan määrän osalta, jos seuraamukseksi määrätään pankkitakausta pienempi sakko.

Madagaskarin on ilmoitettava oikeuskäsittelyn tulokset EU:lle kahdeksan päivän kuluessa tuomion julistamisesta.

5.   Aluksen ja miehistön vapauttaminen

Alus ja sen miehistö saavat poistua satamasta heti, kun sovittelumenettelyssä määrätty seuraamus on suoritettu tai kun vakuus on asetettu Madagaskarin valtionkassaan. Alus päästetään lähtemään, ja se ja sen miehistö saavat poistua satamasta, kun

a)

sovintoratkaisusta johtuvat velvoitteet on täytetty; tai

b)

oikeuskäsittelyn päättymistä odotettaessa on asetettu edellä tarkoitettu vakuus ja kalastuksesta vastaava ministeriö on sen hyväksynyt.

IX   LUKU

MERIMIESTEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN

1.   Palvelukseen otettavien merimiesten lukumäärä

Nuottaa käyttävien tonnikala-alusten ja pintasiima-alusten varustajat ottavat AKT-maiden kansalaisia palvelukseen seuraavin edellytyksin ja rajoituksin:

a)

nuottaa käyttävien tonnikala-alusten miehistöön tonnikalan kalastuskauden aikana kolmannen maan kalastusalueella otettavista merimiehistä vähintään 20 prosenttia on oltava AKT-maiden kansalaisia;

b)

pintasiima-alusten miehistöön kalastuskauden aikana kolmannen maan kalastusalueella otettavista merimiehistä vähintään 20 prosenttia on oltava AKT-maiden kansalaisia.

Varustajat pyrkivät ottamaan miehistöönsä enemmän madagaskarilaisia merimiehiä.

2.   Merimiesten sopimukset

ILO:n julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sovelletaan täysimääräisesti EU:n aluksille otettuihin merimiehiin. Erityisesti kysymykseen tulevat järjestäytymisvapaus ja työntekijöiden kollektiivisen neuvotteluoikeuden tosiasiallinen tunnustaminen sekä syrjimättömyys työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä.

AKT-maiden merimiesten työsopimukset, joista yksi kappale annetaan näiden sopimusten allekirjoittajille, laaditaan varustajien edustajan tai edustajien ja merimiesten ja/tai heidän ammattiyhdistystensä taikka edustajiensa välillä. Nämä sopimukset takaavat merimiehille heihin sovellettavan sosiaaliturvajärjestelmän etuudet, joihin kuuluvat henki-, sairaus- ja tapaturmavakuutus.

3.   Merimiesten palkka

Varustajat maksavat AKT-maiden merimiesten palkan. Se vahvistetaan varustajien tai näiden edustajien ja merimiesten ja/tai heidän ammattijärjestöjensä taikka edustajiensa välisellä sopimuksella. AKT-maiden merimiesten palkkausehdot eivät voi kuitenkaan olla huonommat kuin ne, joita sovelletaan heidän kotimaidensa miehistöihin, eivätkä missään tapauksessa ILO:n normeja huonommat.

4.   Merimiehen velvollisuudet

Jokaisen EU:n alukselle palvelukseen otetun merimiehen on ilmoittauduttava kyseisen aluksen päällikölle hänen aiottua miehistöön tuloaan edeltävänä päivänä. Jos merimies ei ole paikalla hänen miehistöön tulolleen sovittuna päivänä ja aikana, varustaja vapautuu ilman eri toimenpiteitä velvoitteestaan ottaa kyseinen merimies miehistöön.

X   LUKU

TARKKAILIJAT

1.   Kalastustoiminnan tarkkailu

Osapuolet tunnustavat IOTC:n päätöslauselmista johtuvien velvoitteiden noudattamisen merkityksen tieteellisiä tarkkailijoita koskevan ohjelman osalta.

Näiden velvoitteiden mukaisesti tarkkailijoiden osalta on noudatettava jäljempänä esitettäviä määräyksiä, lukuun ottamatta tapauksia, joissa tila on rajoitettu turvallisuusvaatimusten vuoksi.

Aluksille, joilla on kalastuskumppanuussopimuksen mukainen lupa kalastaa Madagaskarin vesillä, on päästettävä Madagaskarin viranomaisten nimeämiä tarkkailijoita valvomaan edellä mainittujen velvoitteiden noudattamista jäljempänä esitettävien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

EU:n alukset ottavat Madagaskarin viranomaisten pyynnöstä alukselle tarkkailijan, jotta 10 prosenttia luvan saaneista aluksista tulee tarkastetuksi. Tätä toimenpidettä ei kuitenkaan sovelleta alle 100 GT:n aluksiin.

2.   Nimetyt alukset ja tarkkailijat

Madagaskarin viranomaisten on laadittava luettelo aluksista, joille on tarkoitus lähettää tarkkailija. Luettelo pidetään ajan tasalla. Se on toimitettava Euroopan komissiolle heti sen valmistuttua.

Madagaskarin viranomaisten on ilmoitettava asianomaisille varustajille alukselle sijoitettavan tarkkailijan nimi viimeistään viisitoista päivää ennen tarkkailijan suunniteltua alukselle saapumista.

Tarkkailijan aluksellaoloaika ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen hänen tehtäviensä suorittamiseksi.

3.   Tarkkailijan palkka

Tarkkailijan matkakuluista Madagaskarin ulkopuolella vastaa varustaja. Tarkkailijan palkasta ja sosiaalimaksuista vastaavat Madagaskarin viranomaiset.

Niiden alusten osalta, joille otetaan tarkkailija, varustajan on maksettava 20 euroa jokaiselta päivältä, jolloin tarkkailija on aluksessa. Kyseinen määrä maksetaan kalastuksenseurantakeskuksen hallinnoimaan tarkkailijaohjelmaan.

4.   Alukselle ottamisen edellytykset

Varustaja tai hänen edustajansa ja Madagaskar sopivat yhdessä tarkkailijan alukselle ottamista koskevista edellytyksistä, erityisesti aluksellaoloajasta.

Tarkkailijaa on kohdeltava kuten aluksen päällystöä. Tarkkailijalle aluksella järjestettävässä majoituksessa otetaan kuitenkin huomioon aluksen tekninen rakenne.

Varustaja vastaa kustannuksista, joita aiheutuu tarkkailijan majoituksesta ja ruokailusta aluksella.

Päällikön on kaikin vastuulleen kuuluvin tavoin huolehdittava tarkkailijan fyysisestä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.

Tarkkailijalla on oltava käytettävissään kaikki tehtäviensä suorittamiseksi tarvittavat keinot. Hänellä on oltava käytössään kaikki aluksella olevat viestintävälineet ja asiakirjat sekä aluksen kalastustoimintaan liittyvät asiakirjat, erityisesti kalastuspäiväkirja, pakastuspäiväkirja ja lokikirja, ja hänellä on oltava pääsy niihin aluksen osiin, jotka liittyvät suoraan hänen tehtäviinsä.

5.   Tarkkailijan alukselle nousu ja alukselta poistuminen

Tarkkailija nousee alukselle varustajan valitsemassa satamassa.

Varustajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava Madagaskarille tarkkailijan alukselle nousemisen päivä, kellonaika ja satama kymmenen päivää ennen alukselle nousemista. Jos tarkkailija nousee alukselle muussa kuin kotimaassaan, varustaja vastaa kuluista, jotka aiheutuvat tarkkailijan matkustamisesta satamaan, jossa hän nousee alukselle.

Jos tarkkailija ei ilmaannu paikalle kahdentoista tunnin kuluessa ilmoitetusta päivästä ja kellonajasta, varustaja vapautuu ilman eri toimenpiteitä velvollisuudestaan ottaa kyseinen tarkkailija alukselle.

Alus on vapaa lähtemään satamasta ja aloittamaan kalastustoimintansa.

Jos tarkkailija ei poistu alukselta Madagaskarin satamassa, varustaja vastaa kuluista, jotka aiheutuvat tarkkailijan majoituksesta ja ruokailusta sinä aikana, jona tämä odottaa lentoa kotimaahansa.

Jos alus ei ole sovittuna aikana etukäteen vahvistetussa satamassa ottaakseen tarkkailijan alukselle, varustajan on vastattava kuluista, jotka aiheutuvat tarkkailijalle sinä aikana, jolloin hän odottaa satamassa (majoitus ja ruokailu).

Jos alus ei ilmaannu paikalle eikä asiasta ole ilmoitettu etukäteen kalastuksenseurantakeskukselle, Madagaskar voi keskeyttää asianomaisen aluksen kalastusluvan.

6.   Tarkkailijan velvoitteet

Tarkkailijan on koko aluksellaolonsa ajan

a)

kaikin mahdollisin tavoin huolehdittava siitä, ettei hän keskeytä tai häiritse kalastustoimia;

b)

käsiteltävä hyvin aluksella olevia varusteita ja laitteistoja;

c)

otettava huomioon aluksen kaikkien asiakirjojen luottamuksellisuus.

Tarkkailija ilmoittaa havaintonsa radioitse, faksitse tai sähköpostitse vähintään kerran viikossa, kun alus harjoittaa kalastustoimintaa Madagaskarin kalastusalueella, mukaan lukien aluksella olevien pääasiallisten ja sivusaaliiden määrän ilmoittaminen ja muut viranomaisen edellyttämät tehtävät.

7.   Tarkkailijan kertomus

Ennen alukselta poistumistaan tarkkailija esittää aluksen päällikölle kertomuksen havainnoistaan. Aluksen päälliköllä on oikeus merkitä tarkkailijan kertomukseen huomautuksensa. Tarkkailija ja päällikkö allekirjoittavat kertomuksen. Päällikkö saa jäljennöksen tarkkailijan kertomuksesta.

Tarkkailija luovuttaa kertomuksensa Madagaskarille, joka lähettää siitä jäljennöksen EU:lle viidentoista työpäivän kuluessa tarkkailijan alukselta poistumisesta.

LISÄYKSET

Lisäys 1

Lisenssinhakulomake

Lisäys 2

Tekninen lomake

Lisäys 3

Madagaskarin kalastusvyöhykkeen koordinaatit (leveys- ja pituusasteet)

Lisäys 4

Madagaskarin kalastusvyöhyke

Lisäys 5

Sen kalastusalueen maantieteelliset koordinaatit ja kartta, jossa kalastus pintasiima-aluksilla on kielletty

Lisäys 6

Kalastuspäiväkirja – Nuottaa käyttävien tonnikala-alusten saalisilmoituslomake

Lisäys 7

Kalastuspäiväkirja – Pintasiima-alusten saalisilmoituslomake

Lisäys 8

Lomake kalastusalueelle saapumista ja siltä poistumista koskevia ilmoituksia varten

Lisäys 9

VMS-sijainti-ilmoituksen malli

Lisäys 1

Lisenssinhakulomake

MADAGASKARIN KALASTUKSESTA VASTAAVA MINISTERIÖ

KALASTUSLISENSSIHAKEMUS ULKOMAISILLE TEOLLISUUSKALASTUSALUKSILLE

1.

Varustajan nimi: …

2.

Varustajan osoite: …

3.

Edustajan tai asiamiehen nimi: …

4.

Varustajan paikallisen edustajan tai asiamiehen osoite: …

5.

Päällikön nimi: …

6.

Aluksen nimi: …

7.

Rekisterinumero: …

8.

Faksinumero: …

9.

Sähköposti: …

10.

Radiokutsutunnus: …

11.

Rakennuspäivä ja -paikka: …

12.

Lippu, jonka alla purjehtii: …

13.

Rekisteröintisatama: …

14.

Varustamon satama: …

15.

Pituus (suurin kokonaispituus): …

16.

Leveys (suurin kokonaisleveys): …

17.

Bruttovetoisuus (UMS): …

18.

Ruuman kapasiteetti: …

19.

Jäähdytys- ja jäädytyskapasiteetti: …

20.

Konetyyppi ja -teho: …

21.

Pyydykset: …

22.

Miehistön lukumäärä: …

23.

Viestintäjärjestelmä: …

24.

Kutsutunnus: …

25.

Tunnistemerkit: …

26.

Toteutettavat kalastustoimet: …

27.

Purkamissatama: …

28.

Kalastusalueet: …

29.

Pyydettävät lajit: …

30.

Voimassaoloaika: …

31.

Erityisehdot: …

Kalatalous- ja vesiviljelyviraston lausunto: …

Kalastuksesta vastaavan ministeriön huomautukset: …

Lisäys 2

TEKNINEN LOMAKE

Kalastusalue

Yli 20 meripeninkulman päässä perusviivoista sijaitsevat vedet. Lisäyksessä 3 ja 4 mainittu alue.

Kalaparvien kokoamiseen käytettävien kansallisten välineiden ympärillä olevaa kolmen meripeninkulman suoja-aluetta on noudatettava.

Tämän pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvilta pintasiima-aluksilta kielletään kalastustoiminta Banc de Levenin ja Banc de Castorin vyöhykkeillä, joiden koordinaatit esitetään lisäyksessä 5.

Sallittu pyydys:

Nuotta

Pintasiima

Sivusaaliit:

IOTC:n suositusten noudattaminen

Varustajien maksut / vastaavat saaliit:

Varustajan maksu pyydettyä tonnia kohden

35 euroa/tonni

Varustajien vuotuisten ennakkomaksujen kustannukset:

4 900 euroa / 140 tonnia / nuottaa käyttävä tonnikala-alus

3 675 euroa / 105 tonnia / pinta-siima-alus, jonka vetoisuus yli 100 GT

1 750 euroa / 50 tonnia / pinta-siima-alus, jonka vetoisuus enintään 100 GT

Niiden alusten lukumäärä, joilla on lupa kalastaa

40 nuotta-alusta

34 pintasiima-alusta, joiden vetoisuus yli 100 GT

22 pintasiima-alusta, joiden vetoisuus enintään 100 GT

Muut

Tukialuskohtainen maksu: 2 500 euroa/alus

Merimiehet:

nuottaa käyttävien tonnikala-alusten miehistöön tonnikalan kalastuskauden aikana kolmannen maan kalastusalueella otettavista merimiehistä vähintään 20 prosenttia on oltava AKT-maiden kansalaisia,

pintasiima-alusten miehistöön kalastuskauden aikana kolmannen maan kalastusalueella otettavista merimiehistä vähintään 20 prosenttia on oltava AKT-maiden kansalaisia.

Varustajat pyrkivät ottamaan miehistöönsä enemmän madagaskarilaisia merimiehiä.

Tarkkailijat:

EU:n kalatusalukset ottavat toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä alukselle tarkkailijan, jotta 10 prosenttia luvan saaneista aluksista tulee tarkastetuksi. Tätä toimenpidettä ei kuitenkaan sovelleta alle 100 GT:n aluksiin.

Niiden alusten osalta, joille otetaan tarkkailija, varustajan on maksettava 20 euroa jokaiselta päivältä, jolloin tarkkailija on aluksessa. Kyseinen määrä maksetaan kalastuksenseurantakeskuksen hallinnoimaan tarkkailijaohjelmaan.

Lisäys 3

MADAGASKARIN KALASTUSVYÖHYKKEEN KOORDINAATIT (LEVEYS- JA PITUUSASTEET)

Coordonnées (latitudes et longitudes) de la zone de pêche (ZP) de Madagascar

(voir aussi carte géographique annexée en appendice 4)

 

Coordonnées en deg. déc.

Coordonnées en deg. mm

Réf

X

Y

X

Y

A

49,40

– 10,3

49°24′E

10°18′S

B

51

– 11,8

51°0′E

11°48′S

C

53,3

– 12,7

53°18′E

12°42′S

D

52,2

– 16,3

52°12′E

16°18′S

E

52,8

– 18,8

52°48′E

18°48′S

F

52

– 20,4

52°0′E

20°24′S

G

51,8

– 21,9

51°48′E

21°54′S

H

50,4

– 26,2

50°24′E

26°12′S

I

48,3

– 28,2

48°18′E

28°12′S

J

45,4

– 28,7

45°24′E

28°42′S

K

41,9

– 27,8

41°54′E

27°48′S

L

40,6

– 26

40°36′E

26°0′S

M

41,8

– 24,3

41°48′E

24°18′S

N

41,6

– 20,8

41°36′E

20°48′S

O

41,4

– 19,3

41°24′E

19°18′S

P

43,2

– 17,8

43°12′E

17°48′S

Q

43,4

– 16,9

43°24′E

16°54′S

R

42,55

– 15,6

42°33′E

15°36′S

S

43,15

– 14,35

43°9′E

14°21′S

T

45

– 14,5

45°0′E

14°30′S

U

46,8

– 13,4

46°48′E

13°24′S

V

48,4

– 11,2

48°24′E

11°12′S


KALASTUSKIELTOALUEEN RAJAUS

(asteina ja minuutteina)

Kohta

Leveys

Pituus

1

12°18.44S

47°35.63

2

11°56.64S

47°51.38E

3

11°53S

48°00E

4

12°18S

48°14E

5

12°30S

48°05E

6

12°32S

47°58E

7

12°56S

47°47E

8

13°01S

47°31E

9

12°53S

47°26E

Lisäys 4

Image

Lisäys 5

Sen kalastusalueen maantieteelliset koordinaatit ja kartta, jossa kalastus pintasiima-aluksilla on kielletty

Kohta

Leveys

Pituus

1

12°18.44S

47°35.63

2

11°56.64S

47°51.38E

3

11°53S

48°00E

4

12°18S

48°14E

5

12°30S

48°05E

6

12°32S

47°58E

7

12°56S

47°47E

8

13°01S

47°31E

9

12°53S

47°26E

Lisäys 6

Kalastuspäiväkirja – Nuottaa käyttävien tonnikala-alusten saalisilmoituslomake

Statement of catch form for tuna seiners / Fiche de déclaration de captures pour thoniers senneurs

DÉPART / SALIDA / DEPARTURE

ARRIVÉE / LLEGADA / ARRIVAL

NAVIRE / BARCO / VESSEL

PATRON / PATRON / MASTER

FEUILLE

PORT / PUERTO / PORT DATE / FECHA / DATE HEURE / HORA / HOUR LOCH / CORREDERA / LOCH

PORT / PUERTO / PORT DATE / FECHA / DATE HEURE / HORA / HOUR LOCH / CORREDERA / LOCH

 

 

HOJA / SHEET No


DATE

FECHA

DATE

POSITION (chaque calée ou midi)

POSICION (cada lance o mediadia)

POSITION (each set or midday)

CALÉE

LANCE

SET

CAPTURE ESTIMÉE

ESTIMACION DE LA CAPTURA

ESTIMATED CATCH

ASSOCIATION

ASSOCIACION

ASSOCIATION

COMMENTAIRES

OBSERVATIONES

COMMENTS

 

COURANT

CORRIENTE

CURRENT

 

 

 

 

 

 

1

ALBACORE

RABIL

YELLOWFIN

2

LISTAO

LISTADO

SKIPJACK

3

PATUDO

PATUDO

BIGEYE

AUTRE ESPÈCE préciser le/les nom(s)

OTRA ESPECIE dar el/los nombre(s)

OTHER SPECIES give name(s)

REJETS préciser le/les nom(s)

DESCARTES dar el/los nombre(s)

DISCARDS give name(s)

 

 

 

 

 

 

Route/Recherche, problèmes divers, type d'épave (naturelle/artificielle, balisée, bateau), prise accessoire, taille du banc, autres associations, …

Ruta/Busca, problemas varios, tipo de objeto (natural/artificial, con baliza, barco), captura accesoria, talla del banco, otras asociaciones, …

Steaming/Searching, miscellaneous problems, log type (natural/artificial, with radio beacon, vessel), by catch, school size, other associations, …

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Taille

Talla

Size

Capture

Captura

Catch

Taille

Talla

Size

Capture

Captura

Catch

Taille

Talla

Size

Capture

Captura

Catch

Nom

Nombre

Name

Taille

Talla

Size

Capture

Captura

Catch

Nom

Nombre

Name

Taille

Talla

Size

Capture

Captura

Catch

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Une calée par ligne / Uno lance cada línea / One set by line

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SIGNATURE DATE

Lisäys 7

Kalastuspäiväkirja – Pintasiima-alusten saalisilmoituslomake

Image

Lisäys 8

Lomake kalastusalueelle saapumista ja siltä poistumista koskevia ilmoituksia varten

ILMOITUSTEN MUOTO

1.   SAAPUMISILMOITUKSEN MUOTO (TOIMITETAAN VÄHINTÄÄN KOLME TUNTIA ENNEN SAAPUMISTA)

VASTAANOTTAJA: MADAGASKARIN KALASTUKSENSEURANTAKESKUS

TOIMINNAN KOODI: SAAPUMINEN

ALUKSEN NIMI: …

KANSAINVÄLINEN RADIOKUTSUTUNNUS: …

LIPPUVALTIO: …

ALUKSEN TYYPPI: …

LISENSSIN NUMERO: …

SIJAINTI SAAVUTTAESSA: …

SAAPUMISPÄIVÄ JA -KELLONAIKA (UTC): …

ALUKSELLA OLEVIEN KALOJEN KOKONAISMÄÄRÄ (KG): …

YFT (keltaevätonnikala / Thunnus albacares), kg: …

SKJ (boniitti / Katsuwonus pelamis), kg: …

BET (isosilmätonnikala / Thunnus obesus), kg: …

ALB (valkotonnikala / Thunnus alalunga), kg: …

MUUT (TÄSMENNETTÄVÄ), kg: …

2.   POISTUMISILMOITUKSEN MUOTO (TOIMITETAAN VÄHINTÄÄN KOLME TUNTIA ENNEN POISTUMISTA)

VASTAANOTTAJA: MADAGASKARIN KALASTUKSENSEURANTAKESKUS

TOIMINNAN KOODI: POISTUMINEN

ALUKSEN NIMI: …

KANSAINVÄLINEN RADIOKUTSUTUNNUS: …

LIPPUVALTIO: …

ALUKSEN TYYPPI: …

LISENSSIN NUMERO: …

SIJAINTI POISTUTTAESSA: …

POISTUMISPÄIVÄ JA -KELLONAIKA (UTC): …

ALUKSELLA OLEVIEN KALOJEN KOKONAISMÄÄRÄ (KG): …

YFT (keltaevätonnikala / Thunnus albacares), kg: …

SKJ (boniitti / Katsuwonus pelamis), kg: …

BET (isosilmätonnikala / Thunnus obesus), kg: …

ALB (valkotonnikala / Thunnus alalunga), kg: …

MUUT (TÄSMENNETTÄVÄ), kg: …

3.   VIIKOITTAISEN SAALISILMOITUKSEN MUOTO (TOIMITETAAN JOKA KOLMAS PÄIVÄ ALUKSEN HARJOITTAESSA TOIMINTAA MADAGASKARIN VESILLÄ)

VASTAANOTTAJA: MADAGASKARIN KALASTUKSENSEURANTAKESKUS

TOIMINNAN KOODI: TOIMINTA

ALUKSEN NIMI: …

KANSAINVÄLINEN RADIOKUTSUTUNNUS: …

LIPPUVALTIO: …

ALUKSEN TYYPPI: …

LISENSSIN NUMERO: …

ALUKSELLA OLEVIEN KALOJEN KOKONAISMÄÄRÄ (KG): …

YFT (keltaevätonnikala / Thunnus albacares), kg: …

SKJ (boniitti / Katsuwonus pelamis), kg: …

BET (isosilmätonnikala / Thunnus obesus), kg: …

ALB (valkotonnikala / Thunnus alalunga), kg: …

MUUT (TÄSMENNETTÄVÄ), kg: …

NOSTOJEN LUKUMÄÄRÄ EDELLISEN ILMOITUKSEN JÄLKEEN: …

Kaikki ilmoitukset on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle seuraavaan faksinumeroon tai sähköpostiosoitteeseen:

Faksi: +261 20 22 490 14

Sähköposti: csp-mprh@blueline.mg

Centre de Surveillance des Pêches de Madagascar, B.P.60 114 Antananarivo

Lisäys 9

VMS-sijainti-ilmoituksen malli

VMS-VIESTIEN VÄLITTÄMINEN MADAGASKARILLE SIJAINTIRAPORTTI

Tieto

Koodi

Pakollinen (P) / Vapaa-ehtoinen (V)

Sisältö

Tietueen alku

SR

P

Järjestelmää koskeva tieto – osoittaa tietueen alun

Vastaanottaja

AD

P

Viestiä koskeva tieto – vastaanottaja. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi

Lähettäjä

FR

P

Viestiä koskeva tieto – lähettäjä. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi

Lippuvaltio

FS

V

 

Viestityyppi

TM

P

Viestiä koskeva tieto – viestin tyyppi "POS"

Radiokutsutunnus

RC

P

Alusta koskeva tieto – aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus

Osapuolen sisäinen viitenumero

IR

V

Alusta koskeva tieto – osapuolen yksilöllinen numero (lippuvaltion kolmikirjaiminen ISO-koodi, jota seuraa numero)

Ulkoinen rekisterinumero

XR

P

Alusta koskeva tieto – aluksen kyljessä oleva numero

Leveys

LA

P

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainti asteina ja minuutteina N/S AAMM (WGS-84)

Pituus

LO

P

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainti asteina ja minuutteina E/W AAMM (WGS-84)

Kurssi

CO

P

Aluksen kurssi 360°:n asteikolla

Nopeus

SP

P

Aluksen nopeus solmuina kymmenyksen tarkkuudella

Päivämäärä

DA

P

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainnin kirjaamisen päivämäärä UTC (VVVVKKPP)

Kelloaika

TI

P

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainnin kirjaamisen kellonaika UTC (TTMM)

Tietueen loppu

ER

P

Järjestelmää koskeva tieto – osoittaa tietueen lopun

Merkistö: ISO 8859.1

Tietojen välittämisessä käytetään seuraavaa rakennetta:

tietoyksikön alku ilmoitetaan kaksoisvinoviivalla (//) ja kentän koodilla,

kentän koodi ja tieto erotetaan vinoviivalla (/).

Vapaaehtoiset tiedot lisätään kirjaamisen alkamisen ja lopettamisen väliin.


31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/43


NEUVOSTON PÄÄTÖS,

annettu 18 päivänä joulukuuta 2012,

Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta kahden vuoden ajanjaksoksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

(2012/827/EU)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto antoi 30 päivänä marraskuuta 2006 asetuksen (EY) N:o 1801/2006 (1) Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä, jäljempänä ‧kalastuskumppanuussopimus‧.

(2)

Neuvosto on valtuuttanut komission neuvottelemaan uuden pöytäkirjan, jäljempänä ‧uusi pöytäkirja‧, jossa EU:n aluksille myönnetään kalastusmahdollisuuksia Mauritanian suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvilla vesillä. Neuvottelujen päätteeksi uusi pöytäkirja parafoitiin 26 päivänä heinäkuuta 2012.

(3)

Kyseiseen kalastuskumppanuussopimukseen liittyvän nykyisen pöytäkirjan voimassaolo päättyi 31 päivänä heinäkuuta 2012.

(4)

Uudessa pöytäkirjassa määrätään, että EU:n alusten kalastustoiminnan jatkumisen varmistamiseksi molempien sopimuspuolten on mahdollista soveltaa pöytäkirjaa väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä, kunnes sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen.

(5)

Uusi pöytäkirja olisi allekirjoitettava,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Annetaan lupa allekirjoittaa Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta kahden vuoden ajanjaksoksi tehty pöytäkirja, jäljempänä ‧pöytäkirja‧, unionin puolesta sillä varauksella, että pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen.

Pöytäkirjan teksti on liitetty tähän päätökseen.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa pöytäkirja unionin puolesta.

3 artikla

Pöytäkirjaa sovelletaan sen 9 artiklan mukaisesti väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä, kunnes sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä 18 päivänä joulukuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

S. ALETRARIS


(1)  EUVL L 343, 8.12.2006, s. 1.


PÖYTÄKIRJA

Euroopan unionin ja mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta kahden vuoden ajanjaksoksi

1 artikla

Soveltamiskausi ja kalastusmahdollisuudet

1.   Sopimuksen 5 ja 6 artiklan nojalla myönnetyt kalastusmahdollisuudet vahvistetaan tähän pöytäkirjaan liitetyssä taulukossa pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen alkamispäivästä alkavaksi kahden vuoden ajanjaksoksi.

2.   Ulkomaisille laivastoille myönnetään pääsy Mauritanian kalastusalueiden kalavaroihin ylijäämän rajoissa, sellaisena kuin ylijäämä on määriteltynä Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen (1) 62 artiklassa, sen jälkeen kun on otettu huomioon Mauritanian kansallisten laivastojen hyödyntämiskapasiteetti.

3.   Kestävään kehitykseen ja hoitoon liittyvät tavoitteet sekä saaliiden sallitut määrät vahvistaa jokaisen kalastuksen osalta Mauritanian lainsäädännön mukaisesti Mauritanian valtio Mauritanian merentutkimuksesta vastaavan elimen ja toimivaltaisten alueellisten kalastusjärjestöjen lausuntojen perusteella.

4.   Tällä pöytäkirjalla varmistetaan Euroopan unionin laivastoille etusija pääsyssä Mauritanian kalastusalueilla käytettävissä olevaan ylijäämään. Euroopan unionin laivastoille myönnettävät kalastusmahdollisuudet, jotka vahvistetaan pöytäkirjan liitteessä 1, otetaan ylijäämästä, joka on käytettävissä ensisijaisesti muille ulkomaalaisille laivastoille, joilla on lupa kalastaa Mauritanian kalastusalueilla, myönnettäviin kalastusmahdollisuuksiin.

5.   Kaikkiin teollista kalastusta harjoittaviin ulkomaalaisiin laivastoihin, jotka toimivat Mauritanian kalastusalueilla samoin teknisin edellytyksin kuin Euroopan unionin laivastot, sovelletaan kaikkia kalavarojen teknisiä säilyttämistoimenpiteitä, kestävään kehitykseen ja hoitoon liittyviä toimenpiteitä sekä kalastuslupien myöntämisedellytyksinä olevia rahoitusta koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä, lupamaksuja ja muita maksuja, sellaisina kuin ne täsmennetään jokaisen kalastuksen osalta tämän pöytäkirjan liitteessä 1.

6.   Sopimuksen 6 artiklan mukaisesti Euroopan unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtivat alukset voivat harjoittaa kalastusta Mauritanian kalastusalueilla vain, jos niillä on tämän pöytäkirjan mukaisesti ja tämän pöytäkirjan liitteessä 1 kuvailtuja yksityiskohtaisia sääntöjä noudattaen myönnetty kalastuslupa.

2 artikla

Taloudellinen korvaus – maksamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

1.   Sopimuksen 7 artiklassa tarkoitetuksi taloudelliseksi korvaukseksi, joka liittyy Euroopan unionin alusten pääsyyn Mauritanian kalastusalueille, vahvistetaan kuusikymmentäseitsemän (67) miljoonaa euroa.

2.   Lisäksi määrätään kolmen (3) miljoonan euron suuruinen vuotuinen taloudellinen tuki vastuullisen ja kestävän kalastuksen kansallisen politiikan täytäntöönpanoon.

3.   Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan, jollei tämän pöytäkirjan 4, 7 tai 10 artiklassa toisin määrätä.

4.   Unioni maksaa 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen, joka liittyy Euroopan unionin alusten pääsyyn Mauritanian kalastusalueille, ensimmäisen vuoden osalta kolmen (3) kuukauden kuluessa väliaikaisen soveltamisen alkamisesta ja seuraavien vuosien osalta viimeistään pöytäkirjan voimaantulon vuosipäivänä.

3 artikla

Tieteellinen yhteistyö

1.   Osapuolet sitoutuvat edistämään vastuullista kalastusta Mauritanian kalastusalueilla kalavarojen ja meren ekosysteemien kestävän hyödyntämisen periaatteita noudattaen.

2.   Osapuolet tekevät tämän pöytäkirjan voimassaoloaikana yhteistyötä seuratakseen kalavarojen ja kalastusten kehitystä Mauritanian kalastusalueilla. Tätä varten riippumaton yhteinen tiedekomitea kokoontuu vähintään kerran vuodessa vuoroin Mauritaniassa ja vuoroin Euroopassa. Sen lisäksi, mitä sopimuksen 4 artiklan 1 kohdassa määrätään, riippumatonta yhteistä tiedekomiteaa voidaan laajentaa tarpeen mukaan siten, että siihen osallistuu ulkopuolisia tutkijoita, tarkkailijoita, sidosryhmien edustajia tai CECAFin kaltaisten alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen edustajia.

3.   Riippumattoman yhteisen tiedekomitean tehtävänä on erityisesti

a)

laatia tieteellinen vuosikertomus tämän pöytäkirjan kohteena olevista kalastuksista;

b)

määritellä sellaisia ohjelmia tai toimia ja ehdottaa sekakomitealle sellaisten ohjelmien tai toimien toteuttamista, jotka käsittelevät tieteellisiä kysymyksiä, joilla parannetaan ymmärrystä kalastusten dynamiikasta, kalavarojen tilasta ja meren ekosysteemien kehityksestä;

c)

analysoida tieteellisiä kysymyksiä, joita tämän pöytäkirjan täytäntöönpanon aikana nousee esille, ja tarvittaessa laatia tieteellinen lausunto komitean yhteisymmärryksessä hyväksymää menettelyä noudattaen;

d)

kerätä ja analysoida tietoja, jotka liittyvät kunkin Mauritanian kalastusalueilla toimivan kansallisen, Euroopan unionin ja Euroopan unionin ulkopuolisen kalastuslaivaston osan tämän pöytäkirjan kohteena olevissa kalastuksissa kalavaroihin kohdistuviin pyyntiponnistuksiin ja saaliisiin;

e)

suunnitella sellaisten vuotuisten arviointikampanjoiden toteuttamista, jotka liittyvät kantojen arviointiin ja joiden avulla voidaan määritellä kalastusmahdollisuudet ja hyödyntämisvaihtoehdot, joilla varmistetaan kalavarojen ja niiden ekosysteemien säilyttäminen;

f)

laatia omasta aloitteestaan tai sekakomitean tai jommankumman osapuolen pyynnöstä tavoitteita, strategioita ja hoitotoimenpiteitä koskevia tieteellisiä lausuntoja, joita pidetään tarpeellisina tämän pöytäkirjan kohteena olevien kantojen ja kalastusten kestävän hyödyntämisen kannalta;

g)

ehdottaa tarvittaessa sekakomiteassa kalastusmahdollisuuksien tarkistamista tämän pöytäkirjan 1 artiklan mukaisesti.

4 artikla

Kalastusmahdollisuuksien tarkistaminen

1.   Osapuolet voivat sekakomiteassa vahvistaa tämän pöytäkirjan 1 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä kalastusmahdollisuuksien tarkistamiseksi. Tällöin taloudellista korvausta mukautetaan vastaavasti ja suhteessa aikaan.

2.   Kun kyseessä ovat luokat, joista ei määrätä voimassa olevassa pöytäkirjassa, osapuolet voivat sopimuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti sisällyttää uusia kalastusmahdollisuuksia riippumattoman yhteisen tiedekomitean validoimien ja sekakomiteassa hyväksyttyjen parhaiden tieteellisten lausuntojen perusteella.

3.   Ensimmäinen sekakomitea kokoontuu kolmen (3) kuukauden kuluessa tämän pöytäkirjan voimaantulosta.

5 artikla

Irtisanominen kalastusmahdollisuuksien hyödyntämisen alentuneen tason vuoksi

Jos kalastusmahdollisuuksien hyödyntämisen tason havaitaan alentuneen, Euroopan unioni ilmoittaa Mauritanialle kirjallisesti aikomuksestaan irtisanoa pöytäkirja. Irtisanominen tulee voimaan neljän (4) kuukauden kuluessa ilmoituksesta.

6 artikla

Taloudellinen tuki vastuullisen ja kestävän kalastuksen edistämiseen

1.   Edellä 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu taloudellinen tuki on kolme (3) miljoonaa euroa vuodessa, ja sillä pyritään edistämään kestävän ja vastuullisen kalastuksen kehitystä Mauritanian kalastusalueilla kalavarojen säilyttämistä ja alan parempaa integroitumista kansantalouteen koskevien strategisten tavoitteiden mukaisesti.

2.   Kyseinen tuki on julkista kehitystukea, joka on riippumaton Euroopan unionin alusten pääsyä Mauritanian kalastusalueille koskevasta osiosta ja jonka tarkoituksena on edistää kalastusalan kestävään kehitykseen ja suojeltujen rannikkoalueiden ympäristönsuojeluun liittyvien kansallisten alakohtaisten strategioiden täytäntöönpanoa sekä voimassa olevaa köyhyyden vähentämisstrategiaa.

3.   Tämän pöytäkirjan mukaista taloudellista tukea aletaan maksaa, kun varainhoidosta vastaava ministeriö on siirtänyt vuosien 2008–2012 alakohtaisen tuen jäljellä olevan määrän (joka määritellään osapuolten suorittaman tarkastelun jälkeen) kalastuksesta vastaavan ministeriön erityistilille, ja se käytetään Mauritanian etukäteen toimittaman käyttösuunnitelman mukaisesti.

4.   Taloudellisen tuen perusta on tuloshakuinen lähestymistapa. Maksut suoritetaan erissä sekakomiteassa määritellyn kehyksen mukaisesti.

5.   Mauritania sitoutuu julkaisemaan puolivuosittain tällä tuella rahoitettujen hankkeiden tarjouspyynnöt ja sopimukset ja varmistamaan toteutettavien toimien näkyvyyden liitteessä 2 esitetyllä tavalla.

7 artikla

Pöytäkirjan soveltamisen keskeyttäminen

1.   Osapuolten väliset erimielisyydet, jotka liittyvät tämän pöytäkirjan ja sen liitteiden määräysten tulkintaan ja soveltamiseen, edellyttävät osapuolten välisiä neuvotteluja sopimuksen 10 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa, joka kutsutaan tarvittaessa koolle ylimääräiseen istuntoon.

2.   Pöytäkirjan soveltaminen voidaan jomman kumman osapuolen aloitteesta keskeyttää, jos osapuolten välinen erimielisyys katsotaan vakavaksi ja jos asiassa ei ole päästy sovintoon sekakomiteassa 1 kohdan mukaisesti käydyissä neuvotteluissa.

3.   Pöytäkirjan soveltamisen keskeyttäminen edellyttää, että asianomainen osapuoli ilmoittaa aikeestaan kirjallisesti viimeistään neljä (4) kuukautta ennen päivää, jona kyseinen keskeytys tulisi voimaan.

4.   Lisäksi tämän pöytäkirjan soveltaminen voidaan keskeyttää maksun laiminlyönnin vuoksi. Tällöin ministeriö toimittaa Euroopan komissiolle ilmoituksen maksun laiminlyönnistä. Euroopan komissio tekee aiheelliset tarkastukset ja suorittaa tarvittaessa maksun 30 työpäivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta.

Ellei maksua suoriteta tai asianmukaisia perusteluja anneta edellä vahvistetussa määräajassa, Mauritanian toimivaltaisilla viranomaisilla on oikeus keskeyttää tämän pöytäkirjan soveltaminen. Niiden on annettava tästä viipymättä tieto Euroopan komissiolle.

Tätä pöytäkirjaa aletaan jälleen soveltaa, kun kyseinen maksu on suoritettu.

5.   Osapuolet sopivat, että jos ihmisoikeuksia havaitaan rikotun, pöytäkirjan soveltaminen voidaan keskeyttää Cotonoun sopimuksen 9 artiklan soveltamisen perusteella.

8 artikla

Sovellettavat kansallisen lain säännökset

Tämän pöytäkirjan ja sen liitteen 1 mukaisesti toimivien alusten satamapalveluihin ja tavaroiden hankintaan sovelletaan Mauritaniassa sovellettavia lakeja ja asetuksia, jollei pöytäkirjassa ja sen liitteessä 1 toisin määrätä.

9 artikla

Kesto

Tätä pöytäkirjaa ja sen liitteitä sovelletaan kahden vuoden ajan väliaikaisen soveltamisen alkamispäivästä eli pöytäkirjan allekirjoituspäivästa, paitsi jos pöytäkirja irtisanotaan.

10 artikla

Irtisanominen

1.   Pöytäkirjan irtisanomista varten asianomaisen osapuolen on ilmoitettava toiselle osapuolelle kirjallisesti aikeestaan irtisanoa pöytäkirja vähintään neljä (4) kuukautta ennen päivämäärää, jona irtisanominen tulisi voimaan.

2.   Edellä olevassa kohdassa tarkoitetun ilmoituksen lähettäminen avaa osapuolten väliset neuvottelut.

11 artikla

Voimaantulo

Tämä pöytäkirja ja sen liitteet tulevat voimaan päivänä, jona osapuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen.

Съставено в Брюксел и Нуакшот съответно на дванадесети и шестнадесети декември две хиляди и дванадесета година.

Hecho en Bruselas y en Nuakchot, el doce de diciembre de dos mil doce y el dieciséis de diciembre de dos mil doce respectivamente.

V Bruselu dne dvanáctého prosince dva tisíce dvanáct a v Nouakchott dne šestnáctého prosince dva tisíce dvanáct.

Udfærdiget i Bruxelles og Nouakchott henholdvis den tolvte december og den sekstende december to tusind og tolv.

Geschehen zu Brüssel und Nouakchott am zwölften Dezember beziehungsweise am sechzehnten Dezember zweitausendzwölf.

Kahe tuhande kaheteistkümnenda aasta detsembrikuu kaheteistkümnendal päeval Brüsselis ja kahe tuhande kaheteistkümnenda aasta detsembrikuu kuueteistkümenendal päeval Nouakchottis

Έγινε στις Βρυξέλλες και στο Νουακσότ, στις δώδεκα Δεκεμβρίου και στις δεκαέξι Δεκεμβρίου δύο χιλιάδες δώδεκα, αντιστοίχως.

Done at Brussels and Nouakchott, on the twelfth day of December and on the sixteenth day of December in the year two thousand and twelve, respectively.

Fait à Bruxelles et à Nouakchott, le douze décembre et le seize décembre deux mille douze, respectivement.

Fatto a Bruxelles e a Nouakchott, rispettivamente addì dodici dicembre e sedici dicembre duemiladodici.

Briselē un Nuakšotā, attiecīgi, divi tūkstoši divpadsmitā gada divpadsmitajā decembrī un sešpadsmitajā decembrī.

Priimta atitinkamai du tūkstančiai dvyliktų metų gruodžio dvyliktą dieną ir gruodžio šešioliktą dieną Briuselyje ir Nuakšote.

Kelt Brüsszelben és Nouakchottban, a kétezer-tizenkettedik év december havának tizenkettedik, illetve tizenhatodik napján.

Magħmul fi Brussell u Nouakchott, fit-tnax-il jum ta’ Diċembru u fis-sittax-il jum ta’ Diċembru tas-sena elfejn u tnax, rispettivament.

Gedaan te Brussel en Nouatchott op twaalf respectievelijk zestien december tweeduizend twaalf.

Sporządzono w Brukseli i w Nawakszut odpowiednio dnia dwunastego grudnia i dnia szesnastego grudnia roku dwa tysiące dwunastego

Feito em Bruxelas e em Nuaquechote, aos doze dias de dezembro e aos dezasseis dias de dezembro de dois mil e doze, respetivamente.

Întocmit la Bruxelles și Nouakchott la doisprezece decembrie și, respectiv, la șaisprezece decembrie două mii doisprezece.

V Bruseli dvanásteho decembra dvetisícdvanásť a v Nouakchotte šestnásteho decembra dvetisícdvanásť

V Bruslju in Nouakchottu, dne dvanajstega decembra oziroma šestnajstega decembra leta dva tisoč dvanajst.

Tehty Brysselissä kahdentenatoista päivänä joulukuuta ja Nouakchottissa kuudentenatoista päivänä joulukuuta vuonna kaksituhattakaksitoista

Som skedde i Bryssel och Nouakchott den tolfte december respektive den sextonde december tjugohundratolv.

 


(1)  10 päivänä joulukuuta 1982 Montego Bayssa tehty Yhdistyneiden kansakuntien merioikeusyleissopimus (liitteineen, päätösasiakirjoineen ja 3 päivänä maaliskuuta 1986 ja 26 päivänä heinäkuuta 1993 hyväksyttyine päätösasiakirjan oikaisua koskevine pöytäkirjoineen), Yhdistyneiden kansakuntien sopimussarja, 16.11.1994, Vol 1834, I-31363, s. 3-178.

LIITE 1

EUROOPAN UNIONIN ALUSTEN KALASTUSTOIMINTAA MAURITANIAN KALASTUSALUEILLA KOSKEVAT EDELLYTYKSET

I   LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET

1.   Toimivaltaisen viranomaisen nimeäminen

Tätä liitettä sovellettaessas ja jollei toisin määrätä, viittauksilla Euroopan unionin tai Mauritanian toimivaltaiseen viranomaiseen tarkoitetaan

—   Euroopan unionin osalta: Euroopan komissiota, Nouakchottissa sijaitsevan Euroopan unionin edustuston (yhteyspiste) välityksellä;

—   Mauritanian osalta: kalastuksesta vastaavaa ministeriötä, ohjelma- ja yhteistyöstä vastaavan yksikön (yhteyspiste) välityksellä, jäljempänä ‧ministeriö‧.

2.   Mauritanian talousvyöhyke

Mauritania ilmoittaa Euroopan unionille ennen pöytäkirjan voimaantuloa talousalueensa maantieteelliset koordinaatit ja peruslinjansa kohdassa, jossa luode on alhaisimmillaan.

3.   Alusten tunnistaminen

3.1

Kaikkien Euroopan unionin alusten tunnisteiden on oltava alaan liittyvän Euroopan unionin lainsäädännön mukaisia. Tämä lainsäädäntö on annettava tiedoksi ministeriölle ennen pöytäkirjan voimaantuloa. Kaikista siihen tehtävistä muutoksista on ilmoitettava ministeriölle vähintään yhtä kuukautta ennen niiden voimaantuloa.

3.2

Aluksiin, joiden tunnisteet, nimi tai rekisteröintinumero on peitetty, sovelletaan Mauritanian voimassaolevan lainsäädännön mukaisia seuraamuksia.

4.   Pankkitilit

Mauritania ilmoittaa Euroopan unionille ennen pöytäkirjan voimaantuloa pankkitilin tai pankkitilit (BIC-koodi ja IBAN), jolle tai joille Euroopan unionin aluksille tämän pöytäkirjan yhteydessä lankeavat määrät on maksettava. Varustajat vastaavat pankkisiirtoihin liittyvistä kustannuksista.

5.   Maksamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt

5.1

Maksut suoritetaan euroina seuraavasti:

lupamaksut: tilisiirtona Mauritanian valtionkassalle jollekin Mauritanian keskuspankin ulkomaantilille;

veronluonteinen maksu: tilisiirtona kalastuksenvalvontaviranomaiselle jollekin Mauritanian keskuspankin ulkomaantilille;

sakot: tilisiirtona Mauritanian valtionkassalle jollekin Mauritanian keskuspankin ulkomaantilille.

5.2

Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja määriä pidetään tosiasiallisesti vastaanotettuina, jos valtionkassa tai ministeriö antaa vahvistuksensa siitä Mauritanian keskuspankin antamien tietojen perusteella.

II   LUKU

LISENSSIT

Tätä lukua sovelletaan rajoittamatta XI lukuun sisältyvien laajasti vaeltavia lajeja pyytäviä aluksia koskevien yksityiskohtaisten määräysten soveltamista.

Tämän liitteen mukaisesti Mauritanian Euroopan unionin alukselle antama lisenssi vastaa Euroopan unionin voimassa olevassa lainsäädännössä säädettyä kalastuslupaa.

1.   Lisenssihakemuksessa vaadittavat asiakirjat

Euroopan unioni toimittaa ministeriölle jokaisen aluksen ensimmäisen lisenssihakemuksen yhteydessä lisenssihakemuslomakkeen, joka on täytetty jokaisen lisenssiä hakevan aluksen osalta tämän liitteen lisäyksessä 1 olevan mallin mukaisesti.

1.1

Varustajan on ensimmäisen lisenssihakemuksen yhteydessä liitettävä hakemukseensa myös

lippuvaltion oikeaksi todistama jäljennös hyväksyttyjen kansainvälisten elinten varmentamasta kansainvälisestä vetoisuustodistuksesta, jossa ilmoitetaan aluksen vetoisuus bruttotonneina;

uusi, lippujäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten oikeaksi todistama värivalokuva, jossa alus on sen hetkisessä tilassaan sivulta nähtynä. Valokuvan on oltava kooltaan vähintään 15 cm × 10 cm;

asiakirjat, jotka vaaditaan Mauritanian kansalliseen alusrekisteriin kirjaamista varten. Tästä kirjaamisesta ei peritä rekisteröintimaksuja. Kansalliseen alusrekisteriin kirjaamiseen liittyvät tarkastukset ovat pelkästään hallinnollisia.

1.2

Aluksen varustajan on kaikkien alusten vetoisuutta koskevien muutosten yhteydessä toimitettava lippuvaltion oikeaksi todistama jäljennös uudesta vetoisuustodistuksesta, jossa ilmoitetaan aluksen vetoisuus bruttotonneina, sekä nämä muutokset osoittavat asiakirjat, erityisesti jäljennökset varustajan toimivaltaisille viranomaisilleen toimittamasta hakemuksesta, näiden viranomaisten suostumuksesta ja eritelmä tehdyistä muutoksista.

Myös uusi, lippuvaltion toimivaltaisten viranomaisten oikeaksi todistama valokuva on toimitettava, jos rakennetta tai aluksen ulkoisia ominaisuuksia on muutettu.

1.3

Kalastuslisenssihakemukset jätetään vain niiltä aluksilta, joiden osalta on toimitettu edellä olevan 1.1 ja 1.2 kohdan mukaiset asiakirjat.

2.   Kalastuskelpoisuus

2.1

Aluksen, joka haluaa harjoittaa kalastusta tämän pöytäkirjan mukaisesti, on oltava kirjattu Euroopan unionin kalastusalusrekisteriin, ja sen on oltava kelpoinen harjoittamaan kalastusta Mauritanian kalastusalueilla.

2.2

Jotta alus olisi kalastuskelpoinen, aluksen varustajalla, päälliköllä ja aluksella itsellään ei saa olla kalastuskieltoa Mauritaniassa. Niiden tilanteen Mauritanian hallintoviranomaisiin nähden on oltava järjestyksessä eli niiden on täytynyt täyttää kaikki aikaisemmat Mauritaniassa tapahtuneeseen kalastustoimintaansa liittyvät velvollisuutensa.

3.   Lisenssihakemukset

3.1

Euroopan unioni toimittaa kaikkien lisenssien osalta ministeriölle neljännesvuosittain yksi (1) kuukausi ennen haettujen lisenssien voimassaolon alkamispäivää kalastusluokittain jaotellut luettelot aluksista, jotka hakevat lupaa harjoittaa kalastustoimintaa pöytäkirjan teknisissä selvityksissä vahvistettujen rajojen mukaisesti. Luetteloiden mukana on oltava maksutositteet. Lisenssihakemukset, jotka eivät ole saapuneet edellä mainitussa määräajassa, voidaan jättää käsittelemättä.

3.2

Luetteloissa on esitettävä kalastusluokittain

alusten lukumäärä;

kunkin aluksen tekniset pääominaisuudet sellaisina kuin ne on mainittu Euroopan unionin kalastusalusrekisterissä;

pyydykset;

otsakkeittain eritellyt maksujen määrät;

mauritanialaisten merimiesten määrä.

4.   Lisenssien myöntäminen

4.1

Ministeriö myöntää alusten lisenssit sen jälkeen, kun varustajan edustaja on esittänyt kunkin aluksen osalta yksittäiset maksutositteet (valtionkassan antamat maksukuitit), sellaisina kuin ne ovat määriteltyinä I luvussa, vähintään kymmenen (10) päivää ennen lisenssien voimassaolon alkamista. Lisenssit ovat saatavilla ministeriön yksiköissä Nouadhiboussa tai Nouakchottissa.

4.2

Lisensseissä mainitaan lisäksi voimassaoloaika, aluksen tekniset ominaisuudet, mauritanialaisten merimiesten määrä ja suoritettujen maksujen viitetiedot samoin kuin kalastustoiminnan harjoittamista koskevat ehdot, sellaisina kuin ne määritellään asiaa koskevissa teknisissä selvityksissä.

4.3

Lisenssin saavat alukset merkitään valvontaviranomaiselle ja Euroopan unionille samanaikaisesti toimitettavaan luetteloon aluksista, joilla on lupa kalastaa.

4.4

Euroopan unionille ilmoitetaan niistä lisenssihakemuksista, joita ministeriö ei ole hyväksynyt. Ministeriö antaa tarvittaessa niitä koskevista mahdollisista maksuista hyvityslaskun sen jälkeen, kun maksamattomien sakkojen jäljellä oleva osa on suoritettu.

5.   Lisenssien voimassaoloaika ja käyttö

5.1

Lisenssi on voimassa ainoastaan jakson, jolta maksu on maksettu teknisessä selvityksessä määritellyin ehdoin.

Lisenssit myönnetään katkaravun pyynnille kahdeksi kuukaudeksi ja muille luokille 3, 6 tai 12 kuukaudeksi. Ne voidaan uusia.

Lisenssien voimassaolo alkaa haetun ajanjakson ensimmäisenä päivänä.

Lisenssien voimassaolon määrittämiseksi otetaan huomioon vuotuiset kalenteriajanjaksot, ja ensimmäinen ajanjakso alkaa tämän pöytäkirjan voimaantulopäivänä ja päättyy saman vuoden 31 päivänä joulukuuta. Viimeinen ajanjakso päättyy tämän pöytäkirjan soveltamisen päättyessä. Minkään lisenssin voimassaoloaika ei voi alkaa yhden vuosijakson aikana ja päättyä seuraavan vuosijakson aikana.

5.2

Lisenssit myönnetään aluskohtaisesti. Niitä ei voi siirtää. Jos kuitenkin alus on menetetty tai se joutuu olemaan pitkään paikoillaan vakavan teknisen vian takia, alkuperäisen aluksen lisenssi korvataan samaan kalastusluokkaan kuuluvan toisen aluksen lisenssillä, jos kyseisen luokan osalta sallittu vetoisuus ei ylity.

5.3

Maksettujen määrien ylimääräiset mukautukset, jotka ovat tarpeen lisenssien korvaamisen yhteydessä, tehdään ennen korvaavan lisenssin myöntämistä.

6.   Tekniset tarkastuskäynnit

6.1

Jotta voimassa olevassa lainsäädännössä säädetyt tarkastukset voidaan suorittaa, kaikkien Euroopan unionin alusten on saavuttava Nouadhiboun satamaan kerran vuodessa ja aina vetoisuuden muuttuessa tai kalastusluokan muuttuessa eri pyydysten käyttämisen vuoksi. Tarkastukset on tehtävä 48 tunnin kuluessa aluksen satamaan saapumisesta.

Tonnikala-alusten ja pintasiima-alusten teknisiin tarkastuskäynteihin sovellettavat yksityiskohtaiset säännöt vahvistetaan tämän liitteen XI luvussa.

6.2

Teknisen tarkastuskäynnin päätteeksi aluksen päällikölle annetaan vaatimustenmukaisuustodistus, joka on voimassa yhtä kauan kuin lisenssi ja jota pidennetään maksutta niiden alusten osalta, jotka uusivat lisenssinsä asianomaisena vuonna. Todistus on säilytettävä pysyvästi aluksessa. Siinä on lisäksi täsmennettävä pelagisten alusten jälleenlaivauskapasiteetti.

6.3

Teknisen tarkastuskäynnin tarkoituksena on valvoa, että tekniset ominaisuudet ja aluksella olevat pyydykset ovat vaatimusten mukaisia, ja varmistaa, että mauritanialaista miehistöä koskevia säännöksiä noudatetaan.

6.4

Varustajat ovat vastuussa tarkastuskäynteihin liittyvistä kuluista, ja ne määritellään Mauritanian lainsäädännön mukaisten tariffien mukaan ja niistä ilmoitetaan Euroopan unionille EU:n edustuston välityksellä. Ne eivät saa ylittää muiden alusten samoista palveluista tavallisesti maksamia määriä.

6.5

Jos edellä olevan 1 ja 2 kohdan määräyksiä ei noudateta, kalastuslisenssi keskeytetään automaattisesti, kunnes varustaja täyttää velvoitteensa.

III   LUKU

MAKSUT

1.   Maksut

Maksut lasketaan jokaisen aluksen osalta pöytäkirjan teknisissä selvityksissä vahvistettujen vuosittaisten määrien mukaisesti. Maksujen määrä kattaa kaikki niihin liittyvät muut maksut tai verot lukuun ottamatta veronluonteista maksua, satamamaksuja tai palveluista aiheutuvia kustannuksia.

2.   Veronluonteinen maksu

Veronluonteisen maksun käyttöönotosta annetun säädöksen mukaisesti tämän paikallisessa valuutassa suoritettavan maksun tariffit ovat teollista kalastusta harjoittavien alusten osalta seuraavat:

 

Äyriäisten, pääjalkaisten ja pohjakalalajien pyyntiä koskeva luokka:

< 99

50 000

100-200

100 000

200-400

200 000

400-600

400 000

> 600

600 000

 

Kalastusta koskeva luokka (laajasti vaeltavat lajit ja pelagiset lajit):

< 2 000

50 000

2 000-3 000

150 000

3 000-5 000

500 000

7 000-9 000

1 000 000

> 9 000

1 300 000

Lukuun ottamatta luokkia 5 ja 6 veronluonteinen maksu on suoritettava koko neljännesvuoden tai useamman neljännesvuosikauden osalta riippumatta mahdollisen biologisen rauhoitusajan soveltamisesta.

Veronluonteisen maksun kalenterivuosittaisessa suorittamisessa sovellettava vaihtokurssi (MRO/euro) on Mauritanian keskuspankin laskema edellisen vuoden keskikurssi, jonka ministeriö ilmoittaa viimeistään sen soveltamista edeltävän vuoden 1 päivänä joulukuuta.

Neljännesvuosi vastaa yhtä kolmen kuukauden kautta, joka alkaa joko 1 päivänä lokakuuta, 1 päivänä tammikuuta, 1 päivänä huhtikuuta tai 1 päivänä heinäkuuta lukuun ottamatta pöytäkirjan ensimmäistä ja viimeistä soveltamisjaksoa.

3.   Luontoismuotoiset maksut

Tämän pöytäkirjan mukaisesti kalastavien Euroopan unionin pelagisten alusten varustajien on osallistuttava tarvitseville väestönosille suunnattuun kalojen jakelujärjestelmään antamalla siihen kaksi prosenttia jälleenlaivatuista pelagisten lajien saaliistaan. Tämä määräys sulkee nimenomaisesti pois muussa muodossa määrätyt maksuosuudet.

4.   Tonnikala- ja pintasiima-alusten suoritettavaksi kuuluvien maksujen tilitys

Euroopan unioni vahvistaa kunkin nuottaa käyttävän tonnikala-aluksen ja pintasiima-aluksen osalta niiden antamien sähköisten, edellä tarkoitettujen tutkimuslaitosten varmentamien saalisilmoitusten perusteella kunkin tällaisen aluksen suoritettavaksi kuuluvien maksujen lopullisen tilityksen edelliselle kalenterivuodelle tai pöytäkirjan viimeiselle soveltamisvuodelle ajoittuneen kalastusvuoden osalta.

Euroopan unioni toimittaa lopullisen tilityksen Mauritanialle ja varustajalle sitä vuotta, jona saaliit on pyydetty, seuraavan vuoden 15 päivään heinäkuuta mennessä. Jos lopullinen tilitys koskee kuluvaa vuotta, se toimitetaan Mauritanialle yhden (1) kuukauden kuluessa pöytäkirjan soveltamisen päättymisestä.

Mauritania voi todisteiden perusteella kiistää lopullisen tilityksen 30 päivän kuluessa toimituspäivämäärästä. Jos asiasta on erimielisyyttä, osapuolet neuvottelevat siitä sekakomiteassa. Ellei Mauritania esitä vastaväitteitä 30 päivän kuluessa, lopullinen tilitys katsotaan hyväksytyksi.

Jos lopullisessa tilityksessä vahvistettu summa on suurempi kuin lisenssin saamiseksi maksettu kiinteämääräinen ennakkomaksu, varustaja suorittaa loppumaksun 45 päivän kuluessa siitä, kun Mauritania on hyväksynyt tilityksen. Jos lopullisessa tilityksessä vahvistettu summa on kiinteämääräistä ennakkomaksua pienempi, erotusta ei palauteta varustajalle.

IV   LUKU

SAALISILMOITUS

1.   Kalastuspäiväkirja

1.1

Alusten päälliköiden on kirjattava päivittäin kaikki yksilöidyt toimet kalastuspäiväkirjaan, jonka malli esitetään tämän liitteen lisäyksessä 2 ja johon saatetaan tehdä muutoksia Mauritanian lainsäädännön mukaisesti. Asiakirja on täytettävä asianmukaisesti ja selvästi, ja siinä on oltava aluksen päällikön allekirjoitus. Aluksiin, jotka kalastavat laajasti vaeltavia kalalajeja, sovelletaan tämän liitteen XI luvun määräyksiä.

1.2

Jokaisen kalastusmatkan lopussa aluksen päällikön on toimitettava kalastuspäiväkirjan alkuperäiskappale valvontaviranomaiselle. Varustajan on 15 työpäivän kuluessa toimitettava kalastuspäiväkirjan jäljennös edustuston välityksellä jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle.

1.3

Jos edellä olevan 1.1 ja 1.2 kohdan määräyksiä ei noudateta, kalastuslisenssi peruutetaan automaattisesti kunnes varustaja täyttää velvoitteensa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Mauritanian lainsäädännössä säädettyjen seuraamusten soveltamista.

1.4

Samanaikaisesti Mauritania ja Euroopan unioni pyrkivät ottamaan käyttöön sähköisen kalastuspäiväkirjan ennen pöytäkirjan ensimmäisen soveltamisvuoden päättymistä.

2.   Kalastuspäiväkirjan liite (aluksesta purkamista ja jälleenlaivausta koskevat ilmoitukset)

2.1

Alusten päälliköiden on aluksesta purkamisen tai jälleenlaivauksen yhteydessä täytettävä selvästi ja asianmukaisesti kalastuspäiväkirjan liite, jonka malli on tämän liitteen lisäyksessä 6, ja allekirjoitettava se.

2.2

Jokaisen aluksesta purkamisen jälkeen varustaja toimittaa kalastuspäiväkirjan liitteen alkuperäiskappaleen valvontaviranomaiselle ja sen jäljennöksen ministeriölle määräajassa, joka on enintään 30 päivää. Jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle toimitetaan saman määräajan kuluessa edustuston välityksellä jäljennös. Pelagisten alusten osalta tämä määräaika on 15 päivää.

2.3

Jokaisen sallitun jälleenlaivauksen jälkeen päällikön on luovutettava välittömästi kalastuspäiväkirjan liitteen alkuperäiskappale valvontaviranomaiselle ja sen jäljennös ministeriölle. Jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle toimitetaan 15 työpäivän kuluessa edustuston välityksellä jäljennös.

2.4

Jos edellä olevan 2.1, 2.2 ja 2.3 kohdan määräyksiä ei noudateta, kalastuslisenssi peruutetaan automaattisesti kunnes varustaja täyttää velvoitteensa.

3.   Tietojen luotettavuus

Edellä olevissa kohdissa tarkoitetuissa asiakirjoissa olevien tietojen on kuvattava kalastuksen todellista tilannetta, jotta niitä voidaan käyttää kalavarojen kehityksen seurannan perustana.

Aluksella olevien saaliiden vähimmäiskokoja sääntelevää voimassa olevaa Mauritanian lainsäädäntöä sovelletaan, ja se esitetään lisäyksessä 4.

Lisäyksessä 5 annetaan luettelo muuntokertoimista, joita sovelletaan päättömiin/kokonaisiin ja/tai perattuihin/kokonaisiin saaliisiin.

4.   Sallitut poikkeamat

Edustavaan näytteeseen perustuva, kalastuspäiväkirjassa ilmoitettujen saaliiden ja tarkastuksen tai jälleenlaivauksen yhteydessä vahvistettujen saalisarvioiden poikkeama voi olla enintään

9 prosenttia muiden kuin pakastusalusten osalta,

4 prosenttia muita kuin pelagisia lajeja pyytävien pakastusalusten osalta,

2 prosenttia pelagisia lajeja pyytävien pakastusalusten osalta.

5.   Sivusaaliit

Sivusaaliit täsmennetään teknisissä selvityksissä, jotka ovat osa tätä pöytäkirjaa. Myönnetyissä lisensseissä on mainittava sivusaaliita koskevat määräykset. Sallittujen sivusaaliiden prosenttiosuuksien ylittäminen voi johtaa seuraamuksiin.

6.   Saalis-ilmoitukseen liittyvien määräysten noudattamatta jättäminen

Jos saalisilmoituksiin liittyviä määräyksiä ei noudateta, kalastuslisenssi peruutetaan automaattisesti, kunnes varustaja täyttää velvoitteensa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta pöytäkirjassa määrättyjen seuraamusten soveltamista.

7.   Kumuloituja saaliita koskeva ilmoitus

Euroopan unioni ilmoittaa Mauritanialle sähköisesti ennen kuluvan neljännesvuosikauden loppua alustensa pyytämät kumuloidut saaliit kaikkien luokkien osalta edelliseltä neljännesvuosikaudelta.

Tiedot eritellään kuukauden, kalastustyypin, aluksen ja lajin mukaan.

Muuntokertoimet, joita sovelletaan pelagisessa kalastuksessa päättömiin/kokonaisiin ja/tai perattuihin/kokonaisiin saaliisiin, esitetään lisäyksessä 5.

V   LUKU

PURKAMINEN JA JÄLLEENLAIVAUS

1.   Purkaminen

1.1

Pohjakalastuslaivastolla on saaliiden purkuvelvollisuus.

1.2

Katkarapua pyytävän laivaston varustajan pyynnöstä myönnetään erityispoikkeuksia kuumimmalle ajalle erityisesti elo- ja syyskuussa.

1.3

Purkamisvelvollisuuteen ei liity varastointi- ja jalostusvelvollisuutta.

1.4

Pelagisia lajeja pyytävällä muulla kuin pakastusalusten laivastolla on purkamisvelvollisuus Nouadhiboussa sijaitsevien jalostusyksiköiden vastaanottokapasiteetin ja todetun markkinakysynnän rajoissa.

1.5

Purkamisvelvollisuutta ei sovelleta viimeiseen kalastusmatkaan (eli kalastusmatkaan, joka edeltää Mauritanian kalastusalueilta poistumista vähintään kolmeksi kuukaudeksi). Katkarapua pyytävien alusten osalta kyseinen ajanjakso on kaksi kuukautta.

1.6

Euroopan unionin aluksen päällikkö ilmoittaa Nouadhiboun satamaviranomaisille ja merivalvonnalle faksilla tai sähköpostilla, josta lähetään jäljennös Euroopan unionin edustustolle, vähintään 48 tuntia (muiden kuin pakastusalusten osalta vähintään 24 tuntia) ennen purkamispäivää seuraavat tiedot:

a)

saaliit purkavan kalastusaluksen nimi;

b)

purkamista varten suunniteltu päivä ja kellonaika;

c)

kunkin purettavan tai jälleenlaivattavan lajin määrä (ilmaistuna kilogrammoina elopainoa) (FAO:n kolmikirjaimisella koodilla merkittynä).

Valvontaviranomainen hyväksyy edellä tarkoitetun ilmoituksen vastaamalla 12 tunnin kuluessa päällikön tai tämän edustajan faksiin tai sähköpostiin; vastauksesta lähetään jäljennös Euroopan unionin edustustolle.

1.7

Euroopan unionin alukselta, joka purkaa saaliin Mauritanian satamassa, ei peritä muita veroja tai vaikutukseltaan vastaavia maksuja kuin satamaverot ja -maksut, joita sovelletaan samoin edellytyksin Mauritanian aluksiin.

Kalastustuotteisiin sovelletaan taloudellista tullijärjestelmää Mauritanian voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Sen vuoksi ne on vapautettu kaikista tullimenettelyistä ja maksuista tai vaikutukseltaan vastaavista maksuista kun ne tulevat Mauritanian satamaan tai kun ne viedään, ja niitä pidetään "väliaikaisessa passituksessa" ("väliaikaisessa varastossa").

Varustaja päättää aluksensa tuotannon loppukäytöstä. Se voidaan jalostaa, varastoida tullimenettelyssä, myydä Mauritaniassa tai viedä (valuuttana).

Mauritanian markkinoille tarkoitetut myynnit Mauritaniassa ovat samojen verojen ja maksujen alaisia kuin ne, joita sovelletaan mauritanialaisiin kalastustuotteisiin.

Voitot voidaan viedä ilman ylimääräisiä kustannuksia (tullimaksuista ja vaikutukseltaan vastaavista maksuista vapauttaminen).

2.   Jälleenlaivaukset

2.1

Jokaiseen pelagiseen pakastusalukseen, joka voi vaatimustenmukaisuustodistuksen mukaisesti jälleenlaivata, sovelletaan velvollisuutta jälleenlaivata Nouadhiboun autonomisen sataman redin poijulla 10, viimeistä kalastusmatkaa lukuun ottamatta.

2.2

Euroopan unionin alukselta, joka purkaa saaliin Nouadhiboun autonomisessa satamassa, ei peritä muita veroja tai vaikutukseltaan vastaavia maksuja kuin satamaverot ja -maksut, joita sovelletaan samoin edellytyksin Mauritanian aluksiin.

2.3

Jälleenlaivausvelvollisuutta ei sovelleta viimeiseen kalastusmatkaan (eli kalastusmatkaan, joka edeltää Mauritanian kalastusalueilta poistumista vähintään kolmeksi kuukaudeksi).

2.4

Mauritania pidättää itselleen oikeuden kieltää jälleenlaivaus, jos rahtialus on syyllistynyt laittomaan, ilmoittamattomaan tai sääntelemättömään kalastukseen joko Mauritanian kalastusalueilla tai niiden ulkopuolella.

VI   LUKU

VALVONTA

1.   Mauritanian kalastusalueelle saapuminen ja sieltä poistuminen

1.1

Lukuun ottamatta tonnikala-aluksia, pintasiima-aluksia ja pelagista kalastusta harjoittavia aluksia (joita koskevat määräajat vahvistetaan tämän liitteen XI luvussa) tämän sopimuksen puitteissa toimivien Euroopan unionin alusten on ilmoitettava

a)

kalastusalueelle saapuminen:

Tästä on ilmoitettava vähintään 36 tuntia etukäteen, ja seuraavat tiedot on toimitettava:

aluksen sijainti ilmoitushetkellä;

Mauritanian kalastusalueelle saapumisen päivä, päivämäärä ja arvioitu kellonaika;

ilmoitushetkellä aluksella pidetyt saaliit lajeittain, jos aluksella on sen aiemman ilmoituksen mukaan ollut kalastuslisenssi saman suuralueen jollekin toiselle kalastusalueelle. Tällöin valvontaviranomaisella on oltava mahdollisuus tutustua tähän toiseen kalastusalueeseen liittyvään kalastuspäiväkirjaan, eikä mahdollisen tarkastuksen kesto saa ylittää tämän luvun 4 kohdassa määrättyä määräaikaa;

b)

kalastusalueelta poistuminen:

Tästä on ilmoitettava vähintään 48 tuntia etukäteen, ja seuraavat tiedot on toimitettava:

aluksen sijainti ilmoitushetkellä;

Mauritanian kalastusalueilta poistumisen päivä, päivämäärä ja kellonaika;

ilmoitushetkellä aluksella pidetyt saaliit lajeittain.

1.2

Varustajat antavat valvontaviranomaiselle tiedon alustensa tulosta Mauritanian kalastusalueille tai niiltä poistumisesta faksilla, sähköpostilla tai postitse tämän liitteen lisäyksessä 1 oleviin faksinumeroihin ja osoitteeseen. Jos ilmoittaminen ei näillä keinoin onnistu, tiedot voidaan poikkeuksellisesti toimittaa Euroopan unionin välityksellä.

Yhteystietojen muutoksista ilmoitetaan Euroopan unionin edustuston välityksellä komissiolle viimeistään 15 päivää ennen niiden voimaantuloa.

1.3

Euroopan unionin alusten on Mauritanian kalastusalueilla ollessaan jatkuvasti seurattava kansainvälisiä kutsutaajuuksia (VHF-kanava 16 tai HF 2 182 KHz).

1.4

Kalastusalueelta poistumista koskevat ilmoitukset saatuaan Mauritanian viranomaiset pidättävät itsellään oikeuden päättää otantaan perustuvan tarkastuksen tekemisestä Nouadhibhoun tai Nouakchottin satamien redillä ennen alusten poistumista.

Nämä tarkastustoimet olisi toteutettava pelagisten alusten (luokat 7 ja 8) osalta kuuden tunnin ja muiden luokkien osalta kolmen tunnin kuluessa.

1.5

Edellä olevien kohtien määräysten noudattamatta jättäminen johtaa seuraaviin seuraamuksiin:

a)

ensimmäisellä kerralla:

jos mahdollista, aluksen matkanteko estetään;

aluksella oleva rahti puretaan ja takavarikoidaan valtionkassan hyväksi;

alus maksaa Mauritanian lainsäädännön mukaisen vähimmäissakon;

b)

toisella kerralla:

jos mahdollista, aluksen matkanteko estetään;

aluksella oleva rahti puretaan ja takavarikoidaan valtionkassan hyväksi;

alus maksaa Mauritanian lainsäädännön mukaisen enimmäissakon;

aluksen lisenssi peruutetaan sen voimassaolon loppuajaksi;

c)

kolmannella kerralla:

jos mahdollista, aluksen matkanteko estetään;

aluksella oleva rahti puretaan ja takavarikoidaan valtionkassan hyväksi;

lisenssi peruutetaan lopullisesti;

aluksen päällikön ja aluksen toiminta Mauritaniassa kielletään.

1.6

Jos määräyksiä rikkova alus pakenee, ministeriö ilmoittaa siitä komissiolle ja lippuvaltiolle, jotta edellä 1.5 kohdassa määrättyjä seuraamuksia voidaan soveltaa.

2.   Tarkastukset merellä

Lisenssin saaneille Euroopan unionin aluksille Mauritanian merialueella tehtävistä tarkastuksista huolehtivat Mauritanian alukset ja tarkastajat, joiden voidaan selvästi tunnistaa vastaavan kalastuksen valvonnasta.

Mauritanian tarkastajien on ennen Euroopan unionin alukselle nousemista ilmoitettava sille päätöksestään tehdä tarkastus. Tarkastuksen tekee enintään kaksi tarkastajaa, joiden on ennen tarkastuksen tekemistä todistettava henkilöllisyytensä ja tarkastajan pätevyytensä.

Mauritanian tarkastajat ovat Euroopan unionin aluksella ainoastaan sen ajan, joka on tarpeen tarkastustehtävien suorittamiseksi. Heidän on tehtävä tarkastus siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa alukselle ja sen kalastustoiminnalle ja lastille. Tarkastus olisi toteutettava pelagisten alusten osalta kolmen tunnin ja muiden luokkien osalta 1,5 tunnin kuluessa.

Euroopan unionin alusten päälliköiden on merellä tehtävien tarkastusten, jälleenlaivausten tarkastusten ja purkamisten tarkastusten yhteydessä helpotettava Mauritanian tarkastajien alukselletuloa ja työtä erityisesti toteuttamalla tarkastajien tarpeelliseksi katsoma lastinkäsittely.

Mauritanian tarkastajat laativat jokaisen tarkastuksen päätteeksi tarkastusraportin. Euroopan unionin aluksen päälliköllä on oikeus tehdä tarkastusraporttiin huomautuksensa. Raportin laatinut tarkastaja ja Euroopan unionin aluksen päällikkö allekirjoittavat tarkastusraportin.

Mauritanian tarkastajat antavat Euroopan unionin aluksen päällikölle jäljennöksen tarkastusraportista ennen alukselta poistumistaan. Mauritania toimittaa jäljennöksen tarkastusraportista Euroopan unionille neljän päivän kuluessa tarkastuksesta.

3.   Tarkastus satamassa

Euroopan unionin aluksille, jotka purkavat tai jälleenlaivaavat Mauritanian kalastusalueilla pyytämiään saaliita, satamassa tehtävistä tarkastuksista huolehtivat Madagaskarin tarkastajat, joiden voidaan selvästi tunnistaa vastaavan kalastuksen valvonnasta.

Tarkastuksen tekee enintään kaksi tarkastajaa, joiden on ennen tarkastuksen tekemistä todistettava henkilöllisyytensä ja tarkastajan pätevyytensä. Mauritanian tarkastajat ovat Euroopan unionin aluksella ainoastaan sen ajan, joka on tarpeen tarkastustehtävien suorittamiseksi, ja näiden on tehtävä tarkastus siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa alukselle ja sen purkamis- tai jälleenlaivaustoiminnalle ja lastille. Tarkastus ei saa koskea muuta kuin purkamis- tai jälleenlaivaustoimintaa.

Mauritanian tarkastaja laatii jokaisen tarkastuksen päätteeksi tarkastusraportin. Euroopan unionin aluksen päälliköllä on oikeus tehdä tarkastusraporttiin huomautuksensa. Raportin laatinut tarkastaja ja Euroopan unionin aluksen päällikkö allekirjoittavat tarkastusraportin.

Mauritanian tarkastaja antaa Euroopan unionin aluksen päällikölle jäljennöksen tarkastusraportista ennen alukselta poistumistaan. Mauritania toimittaa jäljennöksen tarkastusraportista Euroopan unionille 24 tunnin kuluessa tarkastuksesta.

4.   Maissa tehtävien tarkastusten yhteinen tarkkailujärjestelmä

Osapuolet päättävät ottaa käyttöön maissa tehtävien tarkastusten yhteisen tarkkailujärjestelmän. Tätä tarkoitusta varten ne nimeävät edustajia, jotka avustavat kansallisten valvontaviranomaisten suorittamissa valvonnassa ja tarkastuksissa ja voivat tehdä tämän pöytäkirjan täytäntöönpanoon liittyviä havaintoja.

Kyseisillä edustajilla on oltava

ammattipätevyys;

soveltuvaa kokemusta kalastusalalta;

sopimuksen ja tämän pöytäkirjan määräysten perusteellinen tuntemus.

Kansalliset valvontaviranomaiset suorittavat tarkastukset, joihin nämä edustajat osallistuvat, eivätkä nämä edustajat voi omasta aloitteestaan käyttää kansallisille viranomaisille myönnettyä valvontaoikeutta.

Kun nämä edustajat ovat kansallisten viranomaisten mukana, he pääsevät tutustumaan näiden viranomaisten tarkastuskohteena oleviin aluksiin, tiloihin ja asiakirjoihin voidakseen kerätä tehtäviensä suorittamisessa tarpeellisia nimettömiä tietoja.

Edustajat ovat kansallisten valvontaviranomaisten mukana näiden tehdessä tarkastuskäyntejä satamiin, laiturissa oleviin aluksiin, julkisiin huutokauppoihin, tuoreen kalan myymälöihin, kylmävarastoihin ja muihin kalan purkamiseen ja varastointiin käytettäviin tiloihin ennen ensimmäistä alueella tapahtuvaa myyntiä ja markkinoille saattamista.

Edustajat laativat ja jättävät joka neljäs kuukausi kertomuksen tarkastuksista, joihin he ovat osallistuneet. Kertomus osoitetaan toimivaltaisille viranomaisille. Viranomaiset toimittavat siitä jäljennöksen toiselle osapuolelle.

Osapuolet päättävät tehdä vuosittain vähintään kaksi tarkastusta vuorotellen Mauritaniassa ja Euroopassa.

4.1   Luottamuksellisuus

Yhteiseen valvontaan osallistuva edustaja käsittelee varoen aluksella ja muissa paikoissa olevia tavaroita ja välineitä sekä käsittelee kaikkia saatavillaan olevia asiakirjoja luottamuksellisesti. Osapuolet sopivat varmistavansa, että täytäntöönpano tapahtuu ehdottoman luottamuksellisesti.

Edustaja antaa työnsä tulokset tiedoksi ainoastaan toimivaltaisille viranomaisilleen.

4.2   Sijaintipaikka

Tätä ohjelmaa sovelletaan Euroopan unionin purkamissatamissa ja Mauritanian satamissa.

4.3   Rahoitus

Kumpikin osapuoli vastaa kaikista yhteiseen valvontaan osallistuvan edustajansa kuluista, matka- ja oleskelukulut mukaan luettuina.

VII   LUKU

SATELLIITTISEURANTAJÄRJESTELMÄ (VMS)

Euroopan unionin alusten satelliittiseuranta tapahtuu kaksinkertaisena lähetyksenä noudattaen seuraavanlaista kolmikantaista järjestelmää, joka otetaan kokeiluluontoisesti käyttöön koko tämän pöytäkirjan voimassaoloajaksi:

1)

EU:n alus – lippuvaltion kalastuksenseurantakeskus – Mauritanian kalastuksenseurantakeskus

2)

EU:n alus – Mauritanian kalastuksenseurantakeskus – lippuvaltion kalastuksenseurantakeskus.

1.   Lähetystä koskevat yksityiskohtaiset säännöt

Jokaisen sijainti-ilmoituksen on sisällettävä oltava seuraavat tiedot:

a)

aluksen tunnistetiedot;

b)

aluksen viimeisin maantieteellinen sijainti (pituus- ja leveyspiiri), jonka virhemarginaalin on oltava alle 500 metriä ja luotettavuusvälin 99 prosenttia;

c)

sijainnin kirjaamisen päivä ja kellonaika;

d)

aluksen nopeus ja kurssi.

Lippuvaltion ja Mauritanian kalastuksenseurantakeskukset huolehtivat sijainti-ilmoitusten automaattisesta käsittelystä ja tarvittaessa sähköisestä toimittamisesta. Sijainti-ilmoitukset on kirjattava suojatussa muodossa ja säilytettävä kolmen vuoden ajan.

2.   Aluksen sijainnin ilmoittaminen VMS-järjestelmän rikkoutuessa

Päällikön on varmistettava, että hänen aluksensa VMS-järjestelmä on jatkuvasti täysin toimintakykyinen ja että sijainti-ilmoitukset välittyvät lippuvaltion kalastuksenseurantakeskukselle asianmukaisesti.

Jos kalastusalukselle asennettu satelliittiseurantalaite ei toimi asianmukaisesti tai ei toimi lainkaan, aluksen päällikön on toimitettava ajoissa lippuvaltion valvontakeskukselle ja Mauritanian kalastuksenseurantakeskukselle 5 kohdassa määrätyt tiedot faksitse. Tällaisessa tapauksessa on lähetettävä kokonaissijaintiraportti neljän tunnin välein. Kokonaissijaintiraportin on sisällettävä aluksen päällikön 5 kohdassa määrättyjen edellytysten mukaisesti tunneittain kirjaamat sijaintiraportit.

Lippuvaltion valvontakeskus lähettää viestit välittömästi Mauritanian kalastuksenseurantakeskukselle. Viallinen laitteisto on korjattava tai vaihdettava viiden päivän kuluessa. Määräajan kuluttua umpeen aluksen on joko lähdettävä Mauritanian kalastusalueilta tai palattava johonkin Mauritanian satamaan. Jos kyseessä on lisäaikaa vaativa vakava tekninen ongelma, määräaikaa voidaan päällikön pyynnöstä jatkaa enintään 15 päiväksi. Tällaisessa tapauksessa on edelleenkin sovellettava 7 kohdan määräyksiä, ja tonnikala-aluksia lukuun ottamatta kaikkien alusten on palattava satamaan mauritanialaisen tieteellisen tarkkailijan ottamiseksi alukselle.

3.   Sijainti-ilmoitusten suojattu toimittaminen lippuvaltion kalastuksenseurantakeskuksen ja Mauritanian välillä

Lippuvaltion kalastuksenseurantakeskus välittää asianomaisten alusten sijainti-ilmoitukset automaattisesti Mauritanian kalastuksenseurantakeskukselle ja päinvastoin. Lippuvaltion ja Mauritanian kalastuksenseurantakeskukset ilmoittavat toisilleeen sähköpostiosoitteensa sekä ilmoittavat toisilleen viipymättä kaikista näihin osoitteisiin tehdyistä muutoksista.

Sijainti-ilmoitukset toimitetaan lippuvaltion ja Mauritanian kalastuksenseurantakeskusten välillä sähköisesti suojatun viestintäjärjestelmän avulla.

Jos alus ei ole ilmoittanut poistuneensa Mauritanian kalastusalueilta, Mauritanian kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa lippuvaltion kalastuksenseurantakeskukselle ja Euroopan unionille viipymättä sähköisesti kaikista keskeytyksistä kalastusluvan saaneen aluksen perättäisten sijainti-ilmoitusten vastaanottamisessa.

4.   Viestintäjärjestelmän toimintahäiriö

Mauritania varmistaa, että sen sähköiset laitteet ovat yhteensopivia lippuvaltion kalastuksenseurantakeskuksen laitteiden kanssa ja ilmoittaa Euroopan unionille viipymättä kaikista viestintään ja sijainti-ilmoitusten vastaanottamiseen liittyvistä toimintahäiriöistä teknisen ratkaisun löytämiseksi mahdollisimman pian. Jos asiasta syntyy riita, se viedään sekakomitean käsittelyyn.

Päällikön katsotaan olevan vastuussa kaikenlaisesta aluksen VMS-järjestelmään puuttumisesta, jonka tarkoituksena on häiritä sen toimintaa tai väärentää sijainti-ilmoituksia. Kaikkiin rikkomuksiin sovelletaan pöytäkirjassa määrättyjä seuraamuksia.

VIII   LUKU

RIKKOMUKSET

1.   Tarkastuskertomus ja rikkomusta koskeva selvitys

Aluksen päällikön on allekirjoitettava tarkastuskertomus, jossa täsmennetään rikkomukseen johtaneet olosuhteet ja syyt; aluksen päällikkö voi esittää siinä omat varaumansa, ja valvontaviranomainen antaa hänelle siitä jäljennöksen. Allekirjoitus ei aiheuta muutoksia aluksen päällikön oikeuksiin ja puolustuskeinoihin, joihin hän voi turvautua sen rikkomuksen osalta, josta häntä epäillään.

Seurantaviranomainen laatii rikkomusta koskevan selvityksen totuudenmukaisesti niiden rikkomusten perusteella, jotka on havaittu ja kirjattu alukselle tehtyjen tarkastusten jälkeen laadittuun tarkastusraporttiin.

Tarkastuksessa on otettava huomioon teknisestä tarkastuskäynnistä (II luku) johtuvien teknisten ominaisuuksien noudattaminen.

2.   Rikkomuksen tiedoksiantaminen

Rikkomuksen tapahduttua valvontaviranomainen toimittaa aluksen edustajalle postitse rikkomusta koskevan selvityksen, jonka liitteenä on tarkastuskertomus. Valvontaviranomainen antaa siitä viipymättä tiedon Euroopan unionille.

Jos kyseessä on rikkomus, jota ei voida lopettaa merellä, aluksen päällikön on valvontaviranomaisen pyynnöstä ohjattava aluksensa Noaudhiboun satamaan. Jos kyseessä on aluksen päällikön myöntämä rikkomus, joka voidaan lopettaa merellä, alus jatkaa kalastusta.

Todetun rikkomuksen päätyttyä alus jatkaa molemmissa tapauksessa kalastusta.

3.   Rikkomuksen selvittäminen

Rikkomukset voidaan tämän pöytäkirjan mukaisesti selvittää joko sovittelumenettelyn tai oikeudellisen menettelyn avulla.

Ennen kuin aluksen, päällikön, miehistön tai lastin suhteen toteutetaan mitään toimenpiteitä, lukuun ottamatta todisteiden säilyttämiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä, Mauritania järjestää Euroopan unionin pyynnöstä tarvittaessa kolmen työpäivän kuluessa aluksen pysäyttämisilmoituksesta tiedotuskokouksen niiden seikkojen selventämiseksi, jotka ovat johtaneet aluksen pysäyttämiseen, ja mahdollisten jatkotoimien esittämiseksi. Yhdelle lippuvaltion edustajalle ja yhdelle aluksen varustajan edustajalle on annettava mahdollisuus osallistua tiedotuskokoukseen.

Tämän jälkeen valvontaviranomainen kutsuu sovittelukomitean koolle. Kaikki Euroopan unionin alusten tekemiin rikkomuksiin liittyviä sovittelumenettelyä tai oikeudellista menettelyä koskevat tiedot toimitetaan viipymättä Euroopan unionille. Varustajaa voi sovittelukomiteassa tarvittaessa edustaa kaksi henkilöä sovittelukomitean puheenjohtajan myöntämän poikkeuksen perusteella.

Mahdollinen sakko on maksettava tilisiirtona 30 päivän kuluessa sovittelusta. Jos alus haluaa poistua Mauritanian kalastusalueilta, maksun on oltava suoritettuna ennen poistumista. Valtionkassan antaman maksukuitin tai, jollei sellaista ole, Mauritanian keskuspankin muina kuin työpäivinä vahvistaman SWIFT-pankkisiirron toimittaminen on todisteena sakon maksamisesta aluksen vapauttamiseksi.

Jos asiaa ei ratkaista sovittelumenettelyssä, ministeriön on toimitettava asia viipymättä virallisen syyttäjän käsiteltäväksi. Voimassa olevan lain säännösten mukaan varustajan on asetettava pankkivakuus mahdollisten sakkojen kattamiseksi. Alus on vapautettava 72 tunnin kuluttua vakuuden asettamisesta. Pankkivakuutta ei voi peruuttaa ennen kuin oikeuskäsittely on päättynyt. Jos oikeuskäsittely päättyy ilman, että ketään tuomitaan, ministeriö vapauttaa heti vakuuden. Jos asiassa tuomitaan sakkoon, sakko on maksettava noudattaen voimassa olevaa lainsäädäntöä, jonka mukaan pankkivakuus vapautetaan, jos maksu suoritetaan 30 päivän kuluessa tuomiosta.

Alus päästetään lähtemään, ja se ja sen miehistö saavat poistua satamasta:

heti kun sovittelumenettelystä johtuvat velvoitteet on täytetty; tai

heti kun oikeuskäsittelyn päättymistä odotettaessa on asetettu edellä 5 kohdassa tarkoitettu pankkivakuus ja ministeriö on sen hyväksynyt.

IX   LUKU

MAURITANIALAISTEN MERIMIESTEN OTTAMINEN MIEHISTÖÖN

1.

Lukuun ottamatta nuottaa käyttäviä tonnikala-aluksia, joiden on otettava miehistöön yksi (1) mauritanialainen merimies alusta kohden, ja vapapyydyksiä käyttäviä tonnikala-aluksia, joiden on otettava miehistöön kolme (3) mauritanialaista merimiestä alusta kohden, jokaisen Euroopan unionin aluksen on otettava miehistöön Mauritanian kalastusalueilla olonsa ajaksi 60 prosenttia mauritanialaisia merimiehiä, jotka valitaan vapaasti ministeriön laatimasta luettelosta; päällystön jäsenet eivät sisälly kyseiseen lukuun. Jos miehistöön kuitenkin otetaan työharjoitteluaan suorittavia mauritanialaisia päällystön jäseniä, nämä luetaan mauritanialaisten merimiesten joukkoon.

2.

Varustajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava ministeriölle asianomaiselle alukselle palvelukseen otettujen mauritanialaisten merimiesten nimet ja asema miehistössä.

3.

Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sovelletaan täysimääräisesti Euroopan unionin aluksille otettuihin merimiehiin. Erityisesti kysymykseen tulevat järjestäytymisvapaus ja työntekijöiden kollektiivisen neuvotteluoikeuden tosiasiallinen tunnustaminen sekä syrjimättömyys työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä.

4.

Mauritanialaisten merimiesten työsopimukset, joista yksi kappale annetaan sopimuksen allekirjoittajille, laaditaan varustajien edustajan/edustajien ja merimiesten ja/tai heidän ammattiyhdistystensä taikka edustajiensa välillä yhdessä Mauritanian toimivaltaisen viranomaisen kanssa. Nämä sopimukset takaavat merimiehille heihin sovellettavan sosiaaliturvajärjestelmän edut, joihin kuuluvat henki-, sairaus- ja tapaturmavakuutus.

5.

Varustajan tai hänen edustajansa on toimitettava kahden kuukauden kuluessa lisenssin myöntämisestä asianomaisen jäsenvaltion viranomaisten asianmukaisesti vahvistama kappale mainitusta sopimuksesta suoraan ministeriölle.

6.

Varustajat maksavat mauritanialaisten merimiesten palkan. Se vahvistetaan varustajien tai heidän edustajiensa ja asianomaisten mauritanialaisten merimiesten tai heidän edustajiensa välisellä yhteisellä sopimuksella ennen lisenssien myöntämistä. Mauritanialaisten merimiesten palkkausehdot eivät voi kuitenkaan olla huonommat kuin ne, joita sovelletaan mauritanialaisiin miehistöihin, ja niiden on oltava ILO:n vaatimusten mukaisia tai niitä parempia.

7.

Jos yksi tai useampi merimies ei saavu paikalle aluksen sovitulla lähtöhetkellä, alus voi aloittaa suunnitellun kalastusmatkansa sen jälkeen kun lähtösataman toimivaltaisille viranomaisille on ilmoitettu, että vaadittu merimiesten määrä on vajaa, ja miehistöluettelo on saatettu ajan tasalle. Mainitut viranomaiset ilmoittavat asiasta valvontaviranomaiselle.

8.

Varustajan on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että aluksessa on sopimuksessa vaadittu määrä merimiehiä viimeistään seuraavan matkan aikana.

9.

Jos mauritanialaisia merimiehiä ei oteta alukselle jostakin muusta kuin edellä olevassa kohdassa tarkoitetusta syystä, Euroopan unionin alusten varustajien on maksettava kolmen kuukauden kuluessa kiinteämääräinen 20 euron summa Mauritanian kalastusalueilla vietetyltä päivältä merimiestä kohti.

10.

Maksu merimiesten alukselle ottamatta jättämisestä suoritetaan tosiasiallisten kalastuspäivien eikä lisenssin voimassaoloajan perusteella.

11.

Tämä rahasumma käytetään mauritanialaisten merimies-kalastajien koulutukseen, ja se maksetaan tämän liitteen I luvussa "Yleiset määräykset" ilmoitetulle tilille.

12.

Euroopan unioni toimittaa ministeriölle puolen vuoden välein, kunkin vuoden 1 päivänä tammikuuta ja 1 päivänä heinäkuuta, luettelon Euroopan unionin aluksille otetuista mauritanialaisista merimiehistä mainiten, että merimiehet on ilmoitettu merimiesrekisteriin, ja ilmoittaa alukset, joille merimiehiä on otettu.

13.

Jos varustaja jättää toistuvasti ottamatta alukselle määrätyn määrän mauritanialaisia merimiehiä, kalastuslisenssi keskeytetään automaattisesti, kunnes varustaja täyttää tämän velvollisuuden, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 kohdan määräysten soveltamista.

X   LUKU

TIETEELLISET TARKKAILIJAT

Perustetaan Euroopan unionin aluksilla suoritettavaa tieteellistä tarkkailua koskeva järjestelmä.

1.

Osapuolet nimeävät jokaisen kalastusluokan osalta vuodessa vähintään kaksi alusta, joille on otettava mauritanialainen tieteellinen tarkkailija, lukuun ottamatta nuottaa käyttäviä tonnikala-aluksia, joille otetaan tieteellinen tarkkailija ministeriön pyynnöstä. Aluksessa voi olla aina kerrallaan ainoastaan yksi tieteellinen tarkkailija.

Tieteellisen tarkkailijan aluksella olo kestää yhden kalastusmatkan ajan. Tarkkailijan oleskelu aluksella voidaan jommankumman osapuolen nimenomaisesta pyynnöstä kuitenkin jakaa useamman kalastusmatkan ajalle tietyn aluksen kalastusmatkojen keskimääräisen kestoajan mukaan.

2.

Ministeriö ilmoittaa Euroopan unionille nimetyt tieteelliset tarkkailijat, joilla on vaaditut asiakirjat, vähintään seitsemän työpäivää ennen näiden alukselle tulon aiottua päivämäärää.

3.

Ministeriö maksaa kaikki tieteellisen tarkkailijan toimintaan liittyvät kulut, mukaan luettuina palkat, palkkiot sekä päivärahat.

4.

Ministeriö toteuttaa kaikki tieteellisen tarkkailijan alukselle saapumista ja sieltä poistumista koskevat toimenpiteet.

Tieteellisen tarkkailijan aluksella oleskelun edellytykset ovat samat kuin aluksen päällystön.

Tieteellisellä tarkkailijalla on oltava käytössään kaikki tarvittavat keinot ja välineet tehtäviensä suorittamiseksi. Aluksen päällikön on annettava hänen käyttöönsä tehtävän suorittamiseen tarvittavat viestintävälineet, kalastustoimintaan suoraan liittyvät asiakirjat eli kalastuspäiväkirja, kalastuspäiväkirjan liite ja lokikirja sekä mahdollistettava pääsy aluksen eri osiin tarkkailutehtävien suorittamisen helpottamiseksi.

5.

Tieteellisen tarkkailijan on ilmoittauduttava nimetyn aluksen päällikölle sitä päivää edeltävänä päivänä, jona hänen on määrä tulla alukselle. Jos tieteellinen tarkkailija ei saavu paikalle, aluksen päällikkö ilmoittaa asiasta ministeriölle ja Euroopan unionille. Tällöin aluksella on oikeus poistua satamasta. Ministeriö voi kuitenkin järjestää viipymättä omalla kustannuksellaan alukselle uuden tieteellisen tarkkailijan aluksen kalastustoimintaa häiritsemättä.

6.

Tieteellisellä tarkkailijalla on oltava:

ammattipätevyys;

soveltuva kokemus kalastusalalta ja tämän pöytäkirjan määräysten perusteellinen tuntemus.

7.

Tieteellinen tarkkailija huolehtii siitä, että Mauritanian kalastusalueilla kalastavat Euroopan unionin alukset noudattavat tämän pöytäkirjan määräyksiä.

Hän laatii tästä aiheesta raportin. Erityisesti hän

tekee havaintoja alusten kalastustoiminnasta,

tarkistaa kalastusta harjoittavien alusten sijainnin,

ottaa näytteitä biologisiin tarkoituksiin tieteellisten ohjelmien mukaisesti,

merkitsee muistiin käytetyt pyydykset ja verkkojen silmäkoot.

8.

Tarkkailutehtävät koskevat ainoastaan kalastustoimintaa ja siihen liittyvää tässä pöytäkirjassa säänneltyä toimintaa.

9.

Tieteellisen tarkkailijan on

kaikin mahdollisin tavoin huolehdittava siitä, ettei hänen alukselle tulonsa ja siellä olonsa keskeytä tai haittaa kalastustoimintaa;

käytettävä tämän pöytäkirjan mukaisten verkkojen silmäkoon mittaamiseen hyväksyttyjä mittausvälineitä ja -menetelmiä,

käsiteltävä kunnioituksella aluksella olevia varusteita ja laitteistoja sekä kaikkien aluksen asiakirjojen luottamuksellisuutta.

10.

Tarkkailujakson lopussa ennen alukselta poistumista tieteellinen tarkkailija laatii kertomuksen tämän liitteen lisäyksessä 9 olevan mallin mukaisesti. Hän allekirjoittaa sen aluksen päällikön läsnä ollessa; tämä voi lisätä tai pyytää lisäämään siihen kaikki tarpeellisina pitämänsä huomiot, jotka hän vahvistaa allekirjoituksellaan. Tieteellinen tarkkailija antaa alukselta poistuessaan kertomuksesta jäljennöksen aluksen päällikölle, ministeriölle ja Euroopan unionille.

XI   LUKU

LAAJASTI VAELTAVIA LAJEJA PYYTÄVÄT ALUKSET

1.

Nuottaa käyttävien tonnikala-alusten, vapapyydyksiä käyttävien tonnikala-alusten ja pintasiima-alusten lisenssit myönnetään kalenterivuosien pituisiksi kausiksi lukuun ottamatta tämän pöytäkirjan ensimmäistä ja viimeistä voimassaolovuotta.

Ennakkomaksutositteiden esittämisen jälkeen ministeriö laatii lisenssin ja kirjaa kyseisen aluksen valvontaviranomaiselle ja Euroopan unionille toimitettavaan niiden alusten luetteloon, joilla on lupa kalastaa.

2.

Kullakin aluksella, joka harjoittaa ensimmäistä kertaa sopimuksen mukaista toimintaa, tehdään voimassa olevan lainsäädännön mukaisia tarkastuksia ennen lisenssin myöntämistä. Nämä tarkastukset voidaan tehdä sopivaksi katsotussa vieraassa satamassa. Varustaja vastaa kokonaisuudessaan tästä tarkastuksesta aiheutuvista kuluista.

3.

Alukset, joilla on kalastuslisenssi lähialueen maissa, voivat mainita lisenssihakemuksessa maan, lajit ja lisenssiensä voimassaoloajan, jotta helpotettaisiin kyseisten alusten lukuisia saapumisia kalastusalueelle ja sieltä poistumisia.

4.

Lisenssit myönnetään sen jälkeen, kun I luvussa määritellylle tilille on siirretty kiinteä summa, joka vastaa pöytäkirjan teknisissä selvityksissä ilmoitettua ennakkomaksua. Tämä kiinteä summa vahvistetaan suhteessa lisenssin voimassaoloaikaan pöytäkirjan ensimmäisen ja viimeisen voimassaolovuoden osalta.

Veronluonteinen maksu suoritetaan suhteessa Mauritanian kalastusalueella vietettyyn aikaan. Kuukausierän katsotaan kattavan 30 tosiasiallisen kalastuspäivän jaksot. Tällä määräyksellä säilytetään kyseisen maksun jakamattomuus, ja kuukausierä on näin ollen maksettava kultakin aloitetulta viiteajanjaksolta.

Aluksen, joka on vuoden aikana kalastanut 1–30 päivää, on suoritettava maksu yhdeltä kuukaudelta. Maksun toinen kuukausierä on suoritettava ensimmäisen 30 päivän jakson jälkeen ja niin edelleen.

Ylimääräiset kuukausierät on maksettava viimeistään 10 päivän kuluttua kunkin ylimääräisen jakson ensimmäisestä päivästä.

5.

Alusten on pidettävä kultakin Mauritanian vesillä kuluneelta kalastusjaksolta tämän liitteen lisäykseen 3 liitetyn mallin mukaista kalastuspäiväkirjaa. Kalastuspäiväkirja on täytettävä myös saaliiden puuttuessa.

6.

Jollei muuta johdu tarkastuksista, joita Mauritania saattaa haluta tehdä, Euroopan unioni toimittaa ministeriölle ennen kunkin vuoden 15 päivää kesäkuuta maksutilityksen edeltäneen kalastusvuoden maksuista varustajien laatimien ja pyyntitietojen vahvistamisesta vastaavien jäsenvaltioiden tieteellisten laitosten, kuten IRD:n (Institut de recherche pour le développement), IEO:n (Instituto Español de Oceanografia) ja INIAP:n (Instituto Nacional de Investigação Agrária e das Pescas), varmentamien saalisilmoitusten perusteella sekä toimittaa kaikkien kalastuspäiväkirjojen jäljennökset IMROP:lle (Institut mauritanien de recherches océanographiques et des pêches).

7.

Nuottaa käyttävien tonnikala-alusten ja pintasiima-alusten on noudatettava Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) suosituksia.

8.

Pöytäkirjan viimeisen soveltamisvuoden osalta edellistä kalastusvuotta koskeva maksutilitys toimitetaan neljän kuukauden kuluessa pöytäkirjan voimassaolon päättymisestä.

9.

Lopullinen tilitys toimitetaan asianomaisille varustajille, joilla on ministeriön hyväksymistä koskevan ilmoituksen saatuaan 30 päivää aikaa täyttää velvollisuutensa ja suorittaa maksut toimivaltaisille viranomaisille. Euromääräinen maksu suoritetaan valtionkassaan I luvussa mainitulle tilille puolentoista kuukauden kuluessa mainitusta ilmoituksesta.

Jos lopullinen maksu on kuitenkin 3 kohdassa tarkoitettua ennakkomaksua pienempi, varustaja ei saa takaisin jäljellä olevaa summaa.

10.

Alusten on aina ilmoitettava kolme tuntia ennen alueelle saapumistaan ja sieltä poistumistaan Mauritanian viranomaisille sähköisesti tai, jos se ei ole mahdollista, radiolla sijaintinsa ja aluksella olevat saaliit.

Valvontaviranomainen ilmoittaa osoitteet ja radiotaajuudet.

11.

Nuottaa käyttävät tonnikala-alukset ottavat Mauritanian viranomaisten pyynnöstä ja asianomaisten varustajien kanssa tehdyllä yhteisellä sopimuksella alukselle yhden tieteellisen tarkkailijan alusta kohden sovituksi ajanjaksoksi.

TEKNISET SELVITYKSET

KALASTUSLUOKKA 1:

ÄYRIÄISIÄ, EI KUITENKAAN LANGUSTIA JA TASKURAPUA, PYYTÄVÄT KALASTUSALUKSET

1.   

Kalastusalue

a)

Leveyspiirin 19°00 N pohjoispuolella seuraavien pisteiden rajoittama vyöhyke:

20°46,30 N

17°03,00 W

20°40,00 N

17°07,50 W

20°05,00 N

17°07,50 W

19°49,00 N

17°10,60 W

19°43,50 N

16°57,00 W

19°18,70 N

16°46,50 W

19°00,00 N

16°22, 00 W

b)

Leveyspiirin 19°00,00N eteläpuolella leveyspiirille 16°04,00N: erityisluvan saaneiden alusten osalta 6 meripeninkulmaa mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan, ja muiden alusten osalta 8 meripeninkulmaa mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

Pohjatrooli katkarapujen pyydystämistä varten, myös pelotusketjulla varustettu, ja muut valikoivat pyydykset.

Pelotusketju on erottamaton osa katkarapujen pyydystämisessä käytettävää levityspuomitroolia. Se koostuu yhdestä ketjusta, jossa on enintään 12 millimetriä halkaisijaltaan olevia lenkkejä ja joka on kiinnitetty trooliovien väliin troolin alapaulan eteen.

Valikoivuutta koskevien laitteiden käyttövelvollisuudesta päättää sekakomitea yhteisen tieteellisen, teknisen ja taloudellisen arvioinnin perusteella.

Troolinperän kaksinkertaistaminen on kielletty.

Troolinperään käytetyn langan kaksinkertaistaminen on kielletty.

Suojat ovat sallittuja.

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

50 mm

4.   

Vähimmäiskoot

Syvänmeren katkarapujen vähimmäiskoko mitataan otsapiikin kärjestä pyrstön päähän. Otsapiikin kärki on eturuumiin keskiosassa sijaitsevan selkäkilven jatke.

Syvänmeren katkaravut:

Parapeneus longirostrus (gamba) 6 cm

Rannikkovesien katkaravut:

Penaeus notialis ja Penaeus kerathurus 200 yksilöä/kg

Sekakomitea voi vahvistaa vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä edellä.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

10 % kalaa

Langustit

5 % rapuja

Pääjalkaiset

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, joista ei määrätä edellä.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Ajanjakso

1. vuosi

2. vuosi

Sallittu saalismäärä (tonnia)

5 000

5 000

Maksu

620 euroa/t

620 euroa/t

 

Maksu lasketaan jokaisen kahden kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on ollut lupa kalastaa, lopussa ottaen huomioon kyseisellä ajanjaksolla saadut saaliit.

Lisenssin myöntämisedellytyksenä on 1 000 euroa alukselta oleva ennakkomaksu, joka vähennetään maksun kokonaismäärästä ja joka maksetaan jokaisen kahden kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on lupa kalastaa, alussa.

Lupa voi olla samanaikaisesti enintään 36 aluksella;

50 prosentille Mauritanian kalastusalueilla samaan aikaan toimivien alusten kokonaismäärästä voidaan myöntää lupa työskennellä samanaikaisesti saman kalastuskauden aikana alueella, joka sijaitsee länteen 6 meripeninkulman viivasta mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan leveyspiirin 19°00,00 N eteläpuolella.

Jos kyseinen 50 prosentin yläraja tarkoittaa enintään 10:tä alusta, niille kaikille myönnetään lupa kalastaa alueella, joka sijaitsee länteen 6 meripeninkulman viivasta mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan leveyspiirin 19°00,00 N eteläpuolella.

Alukselle tietyksi kahden kuukauden ajanjaksoksi myönnetyssä lisenssissä mainitaan, onko aluksella lupa kalastaa alueella, joka sijaitsee länteen 6 meripeninkulman viivasta mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan leveyspiirin 19°00,00 N eteläpuolella.

Leveyspiirin 19°00,00 N pohjoispuolella kaikilla katkarapulisenssin saaneilla aluksilla on lupa kalastaa länteen linjasta, jonka koordinaatit esitetään tämän selvityksen kohdassa 1.

7.   

Biologinen palautumisaika

Kaksi (2) kahden (2) kuukauden pituista jaksoa: touko- ja kesäkuu sekä loka- ja marraskuu.

Tieteellisen lausunnon perusteella tehdyistä biologisen palautumisajan kestojen muutoksista ilmoitetaan viipymättä Euroopan unionille.

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.


KALASTUSLUOKKA 2:

SENEGALINKUMMELIA PYYTÄVÄT POHJATROOLARIT (MUUT KUIN PAKASTUSALUKSET) JA POHJASIIMA-ALUKSET

1.   

Kalastusalue

a)

Leveyspiirin 19° 15′ 60″ N pohjoispuolella seuraavien pisteiden rajoittaman vyöhykkeen länsipuolella:

20° 46,30N

17° 03,00 W

20° 36,00N

17° 11,00 W

20° 36,00N

17° 36,00 W

20° 03,00N

17° 36,00 W

19° 45,70N

17° 03,00 W

19° 29,00N

16° 51,50 W

19° 15,60N

16° 51,50 W

19° 15,60N

16° 49,60 W

b)

Leveyspiirin 19° 15′ 60″ N eteläpuolella leveyspiiriin 17° 50′ 00″ N asti, 24 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

c)

Leveyspiirin 17° 50′ 00″ N eteläpuolella: 18 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

d)

Pääjalkaisille asetettujen biologisten rauhoitusaikojen aikana:

1)

kalastuskieltoalue määritellään Cap Blancin ja Cap Timirisin välillä seuraavin pistein:

20° 46,00N

17° 03,00 W

20° 46,00N

17° 47,00 W

20° 03,00N

17° 47,00 W

19° 47,00N

17° 14,00 W

19° 21,00N

16° 55,00 W

19° 15,60N

16° 51,50 W

19° 15,60N

16° 49,60 W

2)

leveyspiirin 19° 15′ 60″ N (Cap Timiris) eteläpuolella leveyspiiriin 17° 50′ 00″ N (Nouakchott) asti kalastus on kielletty 24 meripeninkulman linjan ulkopuolella mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

3)

leveyspiirin 17° 50′ 00″ N eteläpuolella (Nouakchott) kalastus on kiellettyä 18 meripeninkulman linjan ulkopuolella mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

Pohjasiima

Pohjatrooli senegalinkummelia varten

Troolinperän kaksinkertaistaminen on kielletty.

Troolinperään käytetyn langan kaksinkertaistaminen on kielletty.

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

70 mm (trooli)

4.   

Vähimmäiskoot

1)

Kalojen vähimmäiskoko mitataan suun kärjestä pyrstöevän kärkeen (kokonaispituus) (ks. lisäys 4).

Sekakomitea voi vahvistaa vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä edellä.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

Troolarit: 25 prosenttia kaloja

Pääjalkaiset ja äyriäiset

Pitkäsiima-alukset: 50 prosenttia kaloja

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, joista ei määrätä edellä.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Ajanjakso

1. vuosi

2. vuosi

Sallittu saalismäärä (tonnia)

4 000

4 000

Maksu

90 euroa/t

90 euroa/t

 

Maksu lasketaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on ollut lupa kalastaa, lopussa ottaen huomioon kyseisellä ajanjaksolla saadut saaliit.

Lisenssin myöntämisedellytyksenä on 1 000 euroa alukselta oleva ennakkomaksu, joka vähennetään maksun kokonaismäärästä ja joka maksetaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on lupa kalastaa, alussa.

Lupa voi olla samanaikaisesti enintään 11 aluksella.

7.   

Biologinen palautumisaika

Sekakomitea vahvistaa tarvittaessa biologisen palautumisajan keston yhteisen tiedekomitean tieteellisen lausunnon perusteella.

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.


KALASTUSLUOKKA 3:

POHJALAJEJA, EI KUITENKAAN SENEGALINKUMMELIA, PYYTÄVÄT ALUKSET, JOTKA KÄYTTÄVÄT MUITA PYYDYKSIÄ KUIN TROOLIA

1.   

Kalastusalue

a)

Leveyspiirin 19° 48′ 50″ N pohjoispuolella 3 meripeninkulman linjasta mitattuna Cap Blanc–Cap Timiris -peruslinjasta.

b)

Leveyspiirin 19° 48′ 50″ N eteläpuolella leveyspiiriin 19° 21′ 00″ N asti leveyspiirin 16° 45′ 00″ W länsipuolella.

c)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N eteläpuolella 9 meripeninkulman linjasta mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

d)

Pääjalkaisille asetettujen biologisten rauhoitusaikojen aikana:

1)

Cap Blancin ja Cap Timirisin välillä:

20° 46,00N

17° 03,00 W

20° 46,00N

17° 47,00 W

20° 03,00N

17° 47,00 W

19° 47,00N

17° 14,00 W

19° 21,00N

16° 55,00 W

19° 15,60N

16° 51,50 W

19° 15,60N

16° 49,60 W

2)

leveyspiirin 19° 15′ 60″ N eteläpuolella (Cap Timiris) kalastus on kiellettyä 9 meripeninkulman linjan ulkopuolella mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

itkäsiima

Ankkuroitu verkko, jonka syvyys on enintään 7 m ja pituus enintään 100 metriä. Yksisäikeinen polyamidi on kielletty.

Käsisiima

Merrat

Nuotta täkyjen pyyntiä varten.

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

Verkoilla 120 mm

20 mm kalastuksessa elävillä täyillä.

4.   

Vähimmäiskoot

Kalojen vähimmäiskoko mitataan suun kärjestä pyrstöevän kärkeen (kokonaispituus) (ks. lisäys 4).

Sekakomitea voi vahvistaa tieteellisten lausuntojen perusteella vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä edellä.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

10 prosenttia sallitun kohdelajin tai kohdelajiryhmän kokonaismäärästä (elopainona ilmaistuna)

 

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, joista ei määrätä edellä.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Ajanjakso

1. vuosi

2. vuosi

Sallittu saalismäärä (tonnia)

2 500

2 500

Maksu

105 euroa/t

105 euroa/t

 

Maksu lasketaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on ollut lupa kalastaa, lopussa ottaen huomioon kyseisellä ajanjaksolla saadut saaliit.

Lisenssin myöntämisedellytyksenä on 1 000 euroa alukselta oleva ennakkomaksu, joka vähennetään maksun kokonaismäärästä ja joka maksetaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on lupa kalastaa, alussa.

Lupa voi olla samanaikaisesti enintään 9 aluksella.

7.   

Biologinen palautumisaika

Sekakomitea vahvistaa tarvittaessa biologisen palautumisajan keston yhteisen tiedekomitean tieteellisen lausunnon perusteella.

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.

Nuottaa saa käyttää vain siima- tai mertakalastuksessa käytettävien täkyjen pyyntiin.

Enintään 7 alle 135 GT:n vetoista alusta saa käyttää mertaa.


KALASTUSLUOKKA 4:

TASKURAVUT

1.   

Kalastusalue

a)

Leveyspiirin 19° 15′ 60″ pohjoispuolella seuraavien pisteiden rajoittaman vyöhykkeen länsipuolella:

20° 46,30N

17° 03,00 W

20° 36,00N

17° 11,00 W

20° 36,00N

17° 36,00 W

20° 03,00N

17° 36,00 W

19° 45,70N

17° 03,00 W

19° 29,00N

16° 51,50 W

19° 15,60N

16° 51,50 W

19° 15,60N

16° 49,60 W

b)

Leveyspiirin 19° 15′ 60″ N eteläpuolella leveyspiiriin 17° 50′ N asti: 18 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

Merta

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

60 mm (havas)

4.   

Vähimmäiskoot

Äyriäisten vähimmäiskoko mitataan otsapiikin kärjestä pyrstön päähän. Otsapiikin kärki on eturuumiin keskiosassa sijaitsevan selkäkilven jatke (ks. lisäys 4).

Sekakomitea voi vahvistaa vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä edellä.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

Muut kuin kohdelajina olevat kalat, pääjalkaiset ja äyriäiset

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, joista ei määrätä edellä.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Ajanjakso

1. vuosi

2. vuosi

Sallittu saalismäärä (tonnia)

200

200

Maksu

310 euroa/t

310 euroa/t

 

Maksu lasketaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on ollut lupa kalastaa, lopussa ottaen huomioon kyseisellä ajanjaksolla saadut saaliit.

Lisenssin myöntämisedellytyksenä on 1 000 euroa alukselta oleva ennakkomaksu, joka vähennetään maksun kokonaismäärästä ja joka maksetaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on lupa kalastaa, alussa.

Lisenssikohtainen mertamäärä on enintään 500.

7.   

Biologinen palautumisaika

Kaksi (2) kahden (2) kuukauden pituista jaksoa: touko- ja kesäkuu sekä loka- ja marraskuu.

Biologisen palautumisajan kestojen muutoksista päätetään sekakomiteassa tieteellisten lausuntojen perusteella.

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.


KALASTUSLUOKKA 5:

NUOTTAA KÄYTTÄVÄT TONNIKALA-ALUKSET

1.   

Kalastusalue

a)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N pohjoispuolella 30 meripeninkulman linjasta mitattuna Cap Blanc–Cap Timiris -peruslinjasta.

b)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N eteläpuolella: 30 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

Nuotta

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

– –

4.   

Vähimmäiskoot

Kalojen vähimmäiskoko mitataan suun kärjestä pyrstöevän kärkeen (kokonaispituus).

Sekakomitea voi vahvistaa vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä lisäyksessä 4.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

Muut lajit kuin kohdelajit tai kohdelajiryhmät

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, jotka eivät ole lueteltuina ICCAT:n hyväksymässä kalastuspäiväkirjassa.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Sallittujen alusten lukumäärä

22 nuottaa käyttävää tonnikala-alusta

Kiinteämääräinen vuosimaksu

1 750 euroa nuottaa käyttävää tonnikala-alusta kohden; maksu vastaa 5 000 tonnin saalista laajasti vaeltavia kalalajeja ja niiden lähilajeja

Saaliista laskettu osuus

35 euroa/t

7.   

Biologinen palautumisaika

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.


KALASTUSLUOKKA 6:

VAPAPYYDYKSIÄ KÄYTTÄVÄT TONNIKALA-ALUKSET JA PINTASIIMA-ALUKSET

1.   

Kalastusalue

Pintasiima-alukset:

a)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N pohjoispuolella 30 meripeninkulman linjasta mitattuna Cap Blanc–Cap Timiris -peruslinjasta.

b)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N eteläpuolella: 30 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

Vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset:

a)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N pohjoispuolella 15 meripeninkulman linjasta mitattuna Cap Blanc–Cap Timiris -peruslinjasta.

b)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N eteläpuolella: 12 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

Eläviä täkyjä käyttävä kalastus:

a)

Leveyspiirin 19° 48′ 50″ N pohjoispuolella 3 meripeninkulman linjasta mitattuna Cap Blanc–Cap Timiris -peruslinjasta.

b)

Leveyspiirin 19° 48′ 50″ N eteläpuolella leveyspiiriin 19° 21′ 00″ N asti leveyspiirin 16° 45′ 00″ W länsipuolella.

c)

Leveyspiirin 19° 21′ 00″ N eteläpuolella: 3 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

Vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset: Vapa ja trooli (eläviä täkyjä käyttävä kalastus)

Pintasiima-alukset: Pintasiima

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

16 mm (eläviä täkyjä käyttävä kalastus)

4.   

Vähimmäiskoot

Kalojen vähimmäiskoko mitataan suun kärjestä pyrstöevän kärkeen (kokonaispituus) (ks. lisäys 4).

Sekakomitea voi vahvistaa vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä lisäyksessä 4.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

Muut lajit kuin kohdelajit tai kohdelajiryhmät

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, joista ei määrätä edellä.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Sallittujen alusten lukumäärä

22 vapapyydystä käyttävää tonnikala-alusta tai pintasiima-alusta

Kiinteämääräinen vuosimaksu

2 500 euroa vapapyydystä käyttävältä tonnikala-alukselta ja

3 500 euroa pintasiima-alukselta;

maksu vastaa 10 000 tonnin saalista laajasti vaeltavia kalalajeja ja niiden lähilajeja.

Saaliista laskettu osuus

25 euroa/t vapapyydystä käyttävältä tonnikala-alukselta

35 euroa/t pintasiima-alukselta.

7.   

Biologinen palautumisaika

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.

Eläviä täkyjä käyttävä kalastus:

Täkykalastustoiminta rajoitetaan sekakomitean vahvistamaan tiettyyn määrään päiviä kuukaudessa. Täkykalastuksen aloittamisesta ja lopettamisesta on ilmoitettava valvontaviranomaiselle.

Osapuolet sopivat yksityiskohtaisista käytännön säännöistä, joiden ansiosta tähän luokkaan kuuluvat alukset voivat kalastaa tai kerätä kyseisten alusten toimintaan tarvittavia eläviä täkyjä. Jos näitä toimia harjoitetaan herkillä alueilla tai epätavallisin pyydyksin, mainitut yksityiskohtaiset säännöt on vahvistettava IMROP:n suositusten pohjalta ja valvontaviranomaisen suostumuksella.

Hait:

1)

ICCAT:n ja FAO:n suositusten mukaisesti jättiläishain (Cetorhinus maximus), valkohain (Carcharodon carcharias), hietahain (Carcharias taurus) ja harmaahain (Galeorhinus galeus) pyynti on kiellettyä

2)

ICCAT:n hallinnoiman kalastustoiminnan yhteydessä saaliiksi saatavien haiden suojelusta annettujen ICCAT:n suositusten 04-10 ja 05-05 mukaisesti.


KALASTUSLUOKKA 7:

PELAGISIA LAJEJA PYYTÄVÄT PAKASTUSTROOLARIT

1.   

Kalastusalue

a)

Leveyspiirin 19° 00 00 N pohjoispuolella seuraavien pisteiden rajoittama vyöhyke:

20°46,30N

17°03,00W

20°36,00N

17°11,00W

20°36,00N

17°35,00W

20°00,00N

17°30,00W

19°34,00N

17°00,00W

19°21,00N

16°52,00W

19°10,00N

16°41,00W

19°00,00N

16°39,50W

b)

Leveyspiirin 19° 00′ 00″ N eteläpuolella leveyspiiriin 16° 04′ 00″ N asti, 20 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

Pelaginen trooli:

Troolinperä voidaan vahvistaa punoksella, jonka auki levitetyn silmän koko on vähintään 400 mm ja jonka köydet ovat vähintään puolentoista (1,5) metrin päässä toisistaan, lukuun ottamatta köyttä, joka sijaitsee troolin peräosassa ja joka ei saa olla lähempänä kuin kahden metrin päässä troolinperän ikkunasta. Troolinperän vahvistaminen tai kaksinkertaistaminen muulla tavoin on kiellettyä, eikä troolilla saa missään tapauksessa tavoitella muita lajeja kuin sallittuja pieniä pelagisia lajeja.

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

40 mm

4.   

Vähimmäiskoot

Kalojen vähimmäiskoko mitataan suun kärjestä pyrstöevän kärkeen (kokonaispituus) (ks. lisäys 4).

Sekakomitea voi vahvistaa vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä edellä.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

3 prosenttia sallitun kohdelajin tai kohdelajiryhmän kokonaismäärästä (elopainona ilmaistuna)

Äyriäiset tai pääjalkaiset kalmaria lukuun ottamatta

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, joista ei määrätä lisäyksessä 4.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Ajanjakso

1. vuosi

2. vuosi

Sallittu saalismäärä (tonnia)

300 000

300 000

Maksu

123 euroa/t

123 euroa/t

 

Maksu lasketaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on ollut lupa kalastaa, lopussa ottaen huomioon kyseisellä ajanjaksolla saadut saaliit.

Lisenssin myöntämisedellytyksenä on 5 000 euroa alukselta oleva ennakkomaksu, joka vähennetään maksun kokonaismäärästä ja joka maksetaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on lupa kalastaa, alussa.

Lupa voi olla samanaikaisesti enintään 19 aluksella.

7.   

Biologinen palautumisaika

Osapuolet voivat sopia sekakomiteassa biologisesta rauhoitusajasta yhteisen tiedekomitean tieteellisen lausunnon perusteella.

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.

Pieniin pelagisiin lajeihin sovellettavat muuntokertoimet vahvistetaan lisäyksessä 5.

Luokan 8 käyttämättä jääneet kalastusmahdollisuudet voidaan käyttää siten, että myönnetään enintään kaksi lisenssiä kuukaudessa.


KALASTUSLUOKKA 8:

PELAGISIA LAJEJA PYYTÄVÄT MUUT KUIN PAKASTUSALUKSET

1.   

Kalastusalue

a)

Leveyspiirin 19° 00′ 00″ pohjoispuolella seuraavien pisteiden rajoittaman vyöhykkeen länsipuolella:

20° 46,30 N

17° 03,00 W

20° 36,00 N

17° 11,00 W

20° 36,00 N

17° 35,00 W

20° 00,00 N

17° 30,00 W

19° 34,00 N

17° 00,00 W

19° 21,00 N

16° 52,00 W

19° 10,00 N

16° 41,00 W

19° 00,00 N

16° 39,50 W

b)

Leveyspiirin 19° 00′ 00″ N eteläpuolella leveyspiiriin 16° 04′ 00″ N asti, 20 meripeninkulmaa länteen mitattuna kohdasta, jossa luode on alhaisimmillaan.

2.   

Sallitut pyydykset

Pelaginen trooli ja teollinen kurenuotta:

Troolinperä voidaan vahvistaa punoksella, jonka auki levitetyn silmän koko on vähintään 400 mm ja jonka köydet ovat vähintään puolentoista (1,5) metrin päässä toisistaan, lukuun ottamatta köyttä, joka sijaitsee troolin peräosassa ja joka ei saa olla lähempänä kuin kahden metrin päässä troolinperän ikkunasta. Troolinperän vahvistaminen tai kaksinkertaistaminen muulla tavoin on kiellettyä, eikä troolilla saa missään tapauksessa tavoitella muita lajeja kuin sallittuja pieniä pelagisia lajeja.

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

Troolien osalta 40 mm ja nuottien osalta 20 mm

4.   

Vähimmäiskoot

Kalojen vähimmäiskoko mitataan suun kärjestä pyrstöevän kärkeen (kokonaispituus). (ks. lisäys 4).

Sekakomitea voi vahvistaa vähimmäiskoon lajeille, joista ei määrätä edellä.

5.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

3 prosenttia sallitun kohdelajin tai kohdelajiryhmän kokonaismäärästä (elopainona ilmaistuna)

Äyriäiset tai pääjalkaiset kalmaria lukuun ottamatta

Sekakomitea voi vahvistaa sallitut sivusaalismäärät lajeille, joista ei määrätä edellä.

6.   

Kalastusmahdollisuudet / Maksut

Sallittu saalismäärä (tonnia)

15 000 tonnia vuodessa.

Jos kyseiset kalastusmahdollisuudet käytetään, ne on vähennettävä luokalle 7 määrätyistä 300 000 tonnista.

Ajanjakso

1. vuosi

2. vuosi

Maksu

123 euroa/t

123 euroa/t

 

Maksu lasketaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on ollut lupa kalastaa, lopussa ottaen huomioon kyseisellä ajanjaksolla saadut saaliit.

Lisenssin myöntämisedellytyksenä on 5 000 euroa alukselta oleva ennakkomaksu, joka vähennetään maksun kokonaismäärästä ja joka maksetaan jokaisen kolmen kuukauden ajanjakson, jonka aikana aluksella on lupa kalastaa, alussa.

Lupa voi olla samanaikaisesti enintään kahdella aluksella, mikä vastaa luokan 7 pelagisia lajeja pyytäville pakastustroolareille myönnettävää kahta neljännesvuosittaista lisenssiä.

7.   

Biologinen palautumisaika

Osapuolet voivat sopia sekakomiteassa biologisesta rauhoitusajasta yhteisen tiedekomitean tieteellisten lausuntojen perusteella.

8.   

Huomautukset

Maksut vahvistetaan koko pöytäkirjan soveltamisajaksi.

Pieniin pelagisiin lajeihin sovellettavat muuntokertoimet vahvistetaan lisäyksessä 5.


KALASTUSLUOKKA 9:

PÄÄJALKAISET

1.   

Kalastusalue

p.m.

2.   

Sallitut pyydykset

p.m.

3.   

Pienin sallittu silmäkoko

p.m.

4.   

Sivusaaliit

Sallitut

Kielletyt

p.m.

p.m.

5.   

Sallittu vetoisuus/Maksut

Ajanjakso

1. vuosi

2. vuosi

Sallittu saalismäärä (tonnia)

p.m.

p.m.

Maksu

p.m.

p.m.

6.   

Biologinen palautumisaika

p.m.

7.   

Huomautukset

p.m.

Lisäys 1

KALASTUSSOPIMUS MAURITANIA - EUROOPAN UNIONI

KALASTUSLISENSSIHAKEMUS

Image

Lisäys 2

Image

Lisäys 3

Image

Lisäys 4

Aluksella olevien saaliiden vähimmäiskokoja koskeva voimassa oleva lainsäädäntö

III jakso:   Lajien vähimmäiskoot ja -painot

1.

Lajien vähimmäiskoko on mitattava:

kalojen osalta suun kärjestä pyrstöevän kärkeen (kokonaispituus);

pääjalkaisten osalta ainoastaan vaipan pituuden perusteella ilman lonkeroita;

äyriäisten osalta otsapiikin kärjestä pyrstön päähän.

Otsapiikin kärki on eturuumiin keskiosassa sijaitsevan selkäkilven jatke. Langustin (PSL) osalta mittauskohdaksi on valittava kahden etummaisen tuntosarven välissä oleva selkäkilven koveran osan keskikohta.

2.

Merikalojen, pääjalkaisten ja äyriäisten, joiden kalastus sallitaan, vähimmäiskoot ja -painot ovat seuraavat:

a)

Merikalat:

Sardinella-suvun lajit (Sardinella aurita ja Sardinella maderensis)

18 cm

Sardiini (Sardina pilchardus)

16 cm

Trachurus-suvun makrillit (Trachurus spp.)

19 cm

Piikkimakrilli (Decapturus rhonchus)

19 cm

Japaninmakrilli (Scomber japonicus)

25 cm

Kultaotsasargi (Sparus auratus)

20 cm

Sinipilkkupargo (Sparus coeruleostictus)

23 cm

Punaraitapargo (Sparus auriga), Pagrus-suvun laji (Sparus pagrus)

23 cm

Hammasahven (Dentex spp.)

15 cm

Pistepagelli, täpläpagelli (Pagellus bellottii, Pagellus acarne)

19 cm

Kumihuulimurisija (Plectorhynchus mediterraneus)

25 cm

Mustameriahven

25 cm

Rummuttaja (Sciana umbra)

25 cm

Kotkakala (Argirosomus regius) ja senegalinrummuttaja (Pseudotholithus senegalensis)

70 cm

Meriahvenet (Epinephelus spp.)

40 cm

Sinikala (Pomatomus saltator)

30 cm

Mullot (Pseudupeneus prayensis)

17 cm

Keltit (Mugil spp.)

20 cm

Silokoirahai, hiirihai (Mustellus mustellus, Leptocharias smithi)

60 cm

Täpläbassi (Dicentrarchus punctatus)

20 cm

Kielikampela (Cynoglossus canariensis, Cynoglossus monodi)

20 cm

Kielikampela (Cynoglossus cadenati, Cynoglossus senegalensis)

30 cm

Kummeliturska (Merluccius spp.)

30 cm

Keltaevätonnikala (Thunnus albacares), jonka paino alle

3,2 kg

Isosilmätonnikala (Thunnus obesus), jonka paino alle

3,2 kg.

b)

Pääjalkaiset:

Meritursas (Octopus vulgaris)

500 g (sisälmykset poistettu)

Kalmari (Loligo vulgaris)

13 cm

Seepia (Sepia officinalis)

13 cm

Seepia (Sepia bertheloti)

7 cm

c)

Äyriäiset:

Langusti (Panulirus regius)

21 cm

Langusti (Palinurus mauritanicus)

23 cm

Syvämeren katkarapu (gamba) (Parapeneus longriostrus)

6 cm

Geryon-suvun taskurapu (Geyryon maritae)

6 cm

Rannikkovesien katkarapu (Penaeus notialis, Penaeus kerathurus)

200 yksilöä/kg.

Lisäys 5

Muuntokerrointen luettelo

MUUNTOKERTOIMET, JOITA SOVELLETAAN TROOLAREILLA JALOSTETUISTA PIENISTÄ PELAGISISTA LAJEISTA SAATUIHIN LOPPUTUOTTEISIIN

Tuote

Käsittelytapa

Muuntokerroin

Sardinella-suvun lajit

Pää poistettu

Leikattu käsin

1,416

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu käsin

1,675

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu koneellisesti

1,795

Makrilli

Pää poistettu

Leikattu käsin

1,406

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu käsin

1,582

Pää poistettu

Leikattu koneellisesti

1,445

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu koneellisesti

1,661

Huotrakala

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu käsin

1,323

Viipaloitu

Leikattu käsin

1,340

Pää ja sisälmykset poistettu (erityinen paloittelu)

Leikattu käsin

1,473

Sardiini

Pää poistettu

Leikattu käsin

1,416

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu käsin

1,704

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu koneellisesti

1,828

Piikkimakrilli

Pää poistettu

Leikattu käsin

1,570

Pää poistettu

Leikattu koneellisesti

1,634

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu käsin

1,862

Pää ja sisälmykset poistettu

Leikattu koneellisesti

1,953

Huom. Kalajauhoksi jalostettaessa sovellettava muuntokurssi on 5,5 tonnia tuoretta kalaa = 1 tonni jauhoa.

Lisäys 6

Image

Lisäys 7

MAURITANIAN KALASTUSALUEIDEN RAJAT

Talousvyöhykkeen koordinaatit / Pöytäkirja

EU:n VMS-järjestelmä

1

Eteläraja

Lev.

16°

04′

N

Pit.

19°

58′

W

2

Koordinaatit

Lev.

16°

30′

N

Pit.

19°

54′

W

3

Koordinaatit

Lev.

17°

00′

N

Pit.

19°

47′

W

4

Koordinaatit

Lev.

17°

30′

N

Pit.

19°

33′

W

5

Koordinaatit

Lev.

18°

00′

N

Pit.

19°

29′

W

6

Koordinaatit

Lev.

18°

30′

N

Pit.

19°

28′

W

7

Koordinaatit

Lev.

19°

00′

N

Pit.

19°

43′

W

8

Koordinaatit

Lev.

19°

23′

N

Pit.

20°

01′

W

9

Koordinaatit

Lev.

19°

30′

N

Pit.

20°

04′

W

10

Koordinaatit

Lev.

20°

00′

N

Pit.

20°

14,5′

W

11

Koordinaatit

Lev.

20°

30′

N

Pit.

20°

25,5′

W

12

Pohjoisraja

Lev.

20°

46′

N

Pit.

20°

04,5′

W

Lisäys 8

Image

Image

LIITE 2

TALOUDELLINEN TUKI VASTUULLISEN JA KESTÄVÄN KALASTUKSEN EDISTÄMISEEN

1.   Käyttötarkoitus ja määrät

Taloudellinen tuki on julkista kehitystukea, joka on riippumaton sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja tämän pöytäkirjan 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta kaupallisesta osiosta.

Tämän pöytäkirjan 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu taloudellinen tuki on 3 miljoonaa euroa vuodessa. Sen tavoitteena on edistää vastuullisen ja kestävän kalastuksen kehitystä Mauritanian kalastusalueilla kalavarojen säilyttämistä ja alan parempaa integroitumista kansantalouteen koskevien strategisten tavoitteiden mukaisesti.

Taloudellinen tuki koostuu kolmesta toimintalinjasta seuraavasti:

 

Toimet

Toimintalinja I:

TIETEELLINEN YHTEISTYÖ JA KOULUTUS

Tuki kalastuksen kehittämissuunnitelmien täytäntöönpanoon (IMROP, ONISPA, ENEMP)

Toimintalinja II:

SEURANTA

Tuki DSPCM:n toimintaan

Toimintalinja III:

YMPÄRISTÖ

Meri- ja rannikkoympäristön säilyttäminen (PNBA ja PND)

2.   Tuensaajat

Tämän tuen saajia ovat kalastuksesta vastaava ministeriö sekä ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä vastaava ministeriö. Tuensaajina olevilla instituutioilla on varainhoidosta vastaavan ministeriön tiivis tuki.

3.   Täytäntöönpanopuitteet

Euroopan unioni ja Mauritania sopivat sopimuksen 10 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa tämän pöytäkirjan voimaantultua tukeen liittyvistä tukikelpoisuusedellytyksistä, oikeusperustoista, ohjelmoinnista, seurannasta ja arvioinnista sekä maksua koskevista yksityiskohtaisista säännöistä.

4.   Näkyvyys

Mauritania sitoutuu varmistamaan tuen kautta täytäntöönpantujen toimien näkyvyyden. Tätä varten tuensaajat toimivat yhteistyössä Nouakchottissa sijaitsevan Euroopan unionin edustuston kanssa Euroopan komission määrittelemien näkyvyyttä koskevien suuntaviivojen täytäntöönpanemiseksi. Jokaisessa hankkeessa on erityisesti oltava Euroopan unionin tukea koskeva näkyvyyslauseke, jossa mainitaan erityisesti tunnuksen esittäminen (EU:n lippu). Mauritania toimittaa Euroopan unionille avajaissuunnitelman.


ASETUKSET

31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/85


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1258/2012,

annettu 28 päivänä marraskuuta 2012,

Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytyn pöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto antoi 15 päivänä marraskuuta 2007 asetuksen (EY) N:o 31/2008 Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (1), jäljempänä ’kalastuskumppanuussopimus’.

(2)

Kalastuskumppanuussopimukseen liittyvä uusi pöytäkirja parafoitiin 10 päivänä toukokuuta 2012, jäljempänä ’uusi pöytäkirja’. Uudessa pöytäkirjassa myönnetään EU:n aluksille kalastusmahdollisuuksia Madagaskarin suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvilla vesillä.

(3)

Neuvosto antoi 28 päivänä marraskuuta 2012 päätöksen 2012/826/EU (2) uuden pöytäkirjan allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta.

(4)

On tarpeen määritellä jäsenvaltioiden kalastusmahdollisuuksien jakoperusteet uuden pöytäkirjan soveltamiskaudeksi.

(5)

Jos yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastustoiminnan harjoittamiseksi yhteisön vesialueiden ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille 29 päivänä syyskuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 (3) mukaisesti ilmenee, että kalastuslupia tai uuden pöytäkirjan nojalla unionille annettuja kalastusmahdollisuuksia ei käytetä täysimääräisesti, komissio ilmoittaa tästä asianomaisille jäsenvaltioille. Jos asianomainen jäsenvaltio ei vastaa neuvoston vahvistaman määräajan kuluessa, sen katsotaan vahvistaneen, etteivät sen alukset käytä kalastusmahdollisuuksiaan täysimääräisesti kyseisenä aikana. Tämä määräaika olisi vahvistettava.

(6)

Koska on määrätty, että pöytäkirjaa sovelletaan väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä mutta kuitenkin aikaisintaan 1 päivästä tammikuuta 2013, tätä asetusta olisi sovellettava näin määritetystä päivämäärästä lukien,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

1.   Euroopan unionin ja Madagaskarin tasavallan kesken näiden välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta hyväksytyssä pöytäkirjassa, jäljempänä ’pöytäkirja’, vahvistetut kalastusmahdollisuudet jaetaan jäsenvaltioiden kesken seuraavasti:

Alustyyppi

Jäsenvaltio

Kalastusmahdollisuudet

Nuottaa käyttävät tonnikala-alukset

Espanja

21

Ranska

18

Italia

1

Pintasiima-alukset, yli 100 GT

Espanja

17

Ranska

9

Portugali

5

Yhdistynyt kuningaskunta

3

Pintasiima-alukset, enintään 100 GT

Ranska

22

2.   Asetusta (EY) N:o 1006/2008 sovelletaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kalastuskumppanuussopimuksen soveltamista.

3.   Jos 1 kohdassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden kalastuslupahakemukset eivät kata pöytäkirjassa vahvistettuja kalastusmahdollisuuksia kokonaan, komissio ottaa asetuksen (EY) N:o 1006/2008 10 artiklan nojalla huomioon muiden jäsenvaltioiden kalastuslupahakemukset.

4.   Asetuksen (EY) N:o 1006/2008 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi määräajaksi, jonka kuluessa jäsenvaltioiden on ilmoitettava siitä, etteivät ne käytä niille myönnettyjä kalastusmahdollisuuksia täysimääräisesti, vahvistetaan kymmenen työpäivää päivästä, jona komissio ilmoittaa asianomaisille jäsenvaltioille, ettei kalastusmahdollisuuksia ole käytetty täysimääräisesti.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan pöytäkirjan allekirjoituspäivästä mutta kuitenkin aikaisintaan 1 päivästä tammikuuta 2013.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 28 päivänä marraskuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

S. ALETRARIS


(1)  EUVL L 15, 18.1.2008, s. 1.

(2)  Ks. tämän virallisen lehden s. 11.

(3)  EUVL L 286, 29.10.2008, s. 33.


31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/87


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1259/2012,

annettu 3 päivänä joulukuuta 2012,

Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta kahden vuoden ajanjaksoksi tehdyn pöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1801/2006 muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Neuvosto antoi 30 päivänä marraskuuta 2006 asetuksen (EY) N:o 1801/2006 (1) Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä, jäljempänä ’kalastuskumppanuussopimus’.

(2)

Kalastuskumppanuussopimukseen liittyvä uusi pöytäkirja parafoitiin 26 päivänä heinäkuuta 2012, jäljempänä ’uusi pöytäkirja’. Uudessa pöytäkirjassa EU:n aluksille myönnetään kalastusmahdollisuuksia Mauritanian suvereniteettiin tai lainkäyttövaltaan kalastuksen osalta kuuluvilla vesillä.

(3)

Neuvosto antoi 18 päivänä joulukuuta 2012 päätöksen 2012/827/EU (2) uuden pöytäkirjan allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta.

(4)

Olisi määritettävä kalastusmahdollisuuksien jakoperusteet jäsenvaltioiden kesken uuden pöytäkirjan soveltamisajaksi.

(5)

Jos ilmenee, että uuden pöytäkirjan nojalla unionille myönnettyjä kalastuslupia tai kalastusmahdollisuuksia ei käytetä täysimääräisesti, komissio ilmoittaa siitä asianomaisille jäsenvaltioille yhteisön kalastusaluksille myönnettävistä luvista kalastustoiminnan harjoittamiseksi yhteisön vesialueiden ulkopuolella ja kolmansien maiden alusten pääsystä yhteisön vesille 29 päivänä syyskuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 (3) mukaisesti. Jos asianomainen jäsenvaltio ei vastaa neuvoston vahvistaman määräajan kuluessa, sen katsotaan vahvistaneen, etteivät sen alukset käytä kalastusmahdollisuuksiaan täysimääräisesti kyseisellä ajanjaksolla. Kyseinen määräaika olisi vahvistettava.

(6)

Nykyisen pöytäkirjan voimassaolo on päättynyt 31 päivänä heinäkuuta 2012. Uutta pöytäkirjaa olisi sovellettava väliaikaisesti sen allekirjoittamispäivästä lukien, ja tätä asetusta olisi näin ollen sovellettava samasta päivästä lukien,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

1.   Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta kahden vuoden ajanjaksoksi tehdyssä pöytäkirjassa, jäljempänä ’pöytäkirja’, vahvistetuissa kalastusmahdollisuuksissa otetaan huomioon vuosien 2008–2012 tosiasialliset saaliit, ja kalastusmahdollisuudet jaetaan jäsenvaltioiden kesken seuraavasti:

a)

Luokka 1 – Äyriäisiä, ei kuitenkaan langustia ja taskurapua, pyytävät kalastusalukset (alusten enimmäismäärä: 36)

Espanja

4 150 tonnia

Italia

600 tonnia

Portugali

250 tonnia

b)

Luokka 2 – Senegalinkummelia pyytävät pohjatroolarit (muut kuin pakastusalukset) ja pohjasiima-alukset (alusten enimmäismäärä: 11)

Espanja

4 000 tonnia

c)

Luokka 3: Pohjalajeja, ei kuitenkaan senegalinkummelia, pyytävät alukset, jotka käyttävät muita pyydyksiä kuin troolia (alusten enimmäismäärä: 9)

Espanja

2 500 tonnia

d)

Luokka 4 – Taskurapuja pyytävät alukset

Espanja

200 tonnia

e)

Luokka 5 – Nuottaa käyttävät tonnikala-alukset

Espanja

17 lisenssiä

Ranska

5 lisenssiä

f)

Luokka 6: Vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset ja pintasiima-alukset

Espanja

18 lisenssiä

Ranska

4 lisenssiä

g)

Luokka 7 – Pelagiset pakastustroolarit

Saksa

15 396 tonnia

Ranska

3 205 tonnia

Latvia

66 087 tonnia

Liettua

70 658 tonnia

Alankomaat

76 727 tonnia

Puola

32 008 tonnia

Yhdistynyt kuningaskunta

10 457 tonnia

Irlanti

10 462 tonnia

Mauritanian vesillä voi kerrallaan toimia enintään 19 alusta. Jos luokassa 8 jää lisenssejä käyttämättä, enintään 16 kolmen kuukauden lisenssiä voidaan siirtää kyseisestä luokasta.

Pöytäkirjan kahden voimassaolovuoden ajan jäsenvaltioilla on hallussaan seuraava lukumäärä kolmen kuukauden lisenssejä:

Saksa

8

Ranska

4

Latvia

40

Liettua

44

Alankomaat

32

Puola

16

Irlanti

4

Yhdistynyt kuningaskunta

4

Jäsenvaltioiden on pyrittävä ilmoittamaan komissiolle, voivatko tietyt lisenssit olla muiden jäsenvaltioiden käytettävissä.

h)

Luokka 8 – Pelagisia lajeja pyytävät muut kuin pakastusalukset

Irlanti

15 000 tonnia

Nämä kalastusmahdollisuudet voidaan käyttämättä jättämisen tapauksessa siirtää luokkaan 7 kyseisen luokan jakoperusteen mukaisesti.

Mauritanian vesillä voi olla käytössä enintään 16 kolmen kuukauden lisenssiä. Jos lisenssejä jää käyttämättä, ne voidaan siirtää luokkaan 7.

Irlannilla on hallussaan 16 kolmen kuukauden lisenssiä (jotka voidaan siirtää luokkaan 7, ellei niitä käytetä).

Irlannin on ilmoitettava komissiolle viimeistään pöytäkirjan kunkin voimassaolovuoden 1 päivänä heinäkuuta, voiko kalastusmahdollisuuksia tulla muiden jäsenvaltioiden käytettäviksi.

2.   Asetusta (EY) N:o 1006/2008 sovelletaan rajoittamatta kalastuskumppanuussopimuksen soveltamista.

3.   Jos 1 kohdassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden kalastuslupahakemukset eivät kata pöytäkirjassa vahvistettuja kalastusmahdollisuuksia kokonaan, komissio ottaa asetuksen (EY) N:o 1006/2008 10 artiklan mukaisesti huomioon minkä hyvänsä muun jäsenvaltion kalastuslupahakemukset.

4.   Asetuksen (EY) N:o 1006/2008 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu määräaika, jonka kuluessa jäsenvaltioiden on ilmoitettava, etteivät ne käytä myönnettyjä kalastusmahdollisuuksia täysimääräisesti, on kymmenen työpäivää päivästä, jona komissio ilmoittaa niille, että kalastusmahdollisuuksia ei ole käytetty täysimääräisesti.

2 artikla

Kumotaan asetuksen (EY) N:o 1801/2006 2 artikla.

3 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan pöytäkirjan allekirjoittamispäivästä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 3 päivänä joulukuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

N. SYLIKIOTIS


(1)  EUVL L 343, 8.12.2006, s. 1.

(2)  Katso tämän virallisen lehden sivu 43

(3)  EUVL L 286, 29.10.2008, s. 33.


31.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 361/89


NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 1260/2012,

annettu 17 päivänä joulukuuta 2012,

yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavan tiiviimmän yhteistyön täytäntöönpanoon sovellettavista käännösjärjestelyistä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 118 artiklan toisen kohdan,

ottaa huomioon luvan antamisesta tiiviimpään yhteistyöhön yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi 10 päivänä maaliskuuta 2011 annetun neuvoston päätöksen 2011/167/EU (1),

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon,

noudattaa erityistä lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Päätöksen 2011/167/EU nojalla Belgialle, Bulgarialle, Tšekille, Tanskalle, Saksalle, Virolle, Irlannille, Kreikalle, Ranskalle, Kyprokselle, Latvialle, Liettualle, Luxemburgille, Unkarille, Maltalle, Alankomaille, Itävallalle, Puolalle, Portugalille, Romanialle, Slovenialle, Slovakialle, Suomelle, Ruotsille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle, jäljempänä ’osallistuvat jäsenvaltiot’, annettiin lupa aloittaa toistensa kanssa tiiviimpi yhteistyö yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi.

(2)

Tietyillä eurooppapatenteilla, jotka Euroopan patenttivirasto on myöntänyt eurooppapatenttien myöntämisestä 5 päivänä lokakuuta 1973 tehdyn yleissopimuksen, sellaisena kuin se on tarkistettuna 17 päivänä joulukuuta 1991 ja 29 päivänä marraskuuta 2000, jäljempänä ’Euroopan patenttisopimus’, sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti, olisi yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä 17 päivänä joulukuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1257/2012 (2) nojalla oltava patentinhaltijan pyynnöstä yhtenäinen vaikutus osallistuvissa jäsenvaltioissa.

(3)

Sellaisia eurooppapatentteja, joilla on yhtenäinen vaikutus osallistuvissa jäsenvaltioissa, jäljempänä ’vaikutukseltaan yhtenäinen eurooppapatentti’, koskevista käännösjärjestelyistä olisi säädettävä erillisellä asetuksella Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 118 artiklan toisen kohdan mukaisesti.

(4)

Vaikutukseltaan yhtenäisten eurooppapatenttien käännösjärjestelyjen olisi päätöksen 2011/167/EU mukaisesti oltava yksinkertaiset ja kustannustehokkaat. Niiden olisi vastattava niitä järjestelyjä, joita esitetään komission 30 päivänä kesäkuuta 2010 antamassa ehdotuksessa neuvoston asetukseksi kääntämistä koskevista järjestelyistä Euroopan unionin patentin osalta, ja niissä olisi otettava huomioon puheenjohtajavaltion marraskuussa 2010 ehdottamat kompromissin ainekset, jotka saivat neuvostossa laajaa kannatusta.

(5)

Tällaisten käännösjärjestelyjen olisi turvattava oikeusvarmuus ja edistettävä innovointia sekä hyödytettävä erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Niiden olisi tehtävä vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin ja koko patenttijärjestelmän käytöstä helpompi, kustannuksiltaan edullisempi ja oikeudellisesti varma.

(6)

Koska Euroopan patenttivirasto vastaa eurooppapatenttien myöntämisestä, vaikutukseltaan yhtenäisten eurooppapatenttien käännösjärjestelyjen olisi perustuttava Euroopan patenttiviraston tällä hetkellä soveltamaan menettelyyn. Näiden järjestelyjen tavoitteena olisi oltava tarvittavan tasapainon saavuttaminen talouden toimijoiden etujen ja toisaalta menettelykustannuksiin ja teknisen tiedon saatavuuteen liittyvän yleisen edun välillä.

(7)

Jos vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin patenttijulkaisu on julkaistu Euroopan patenttisopimuksen 14 artiklan 6 kappaleen mukaisesti, ei muita käännöksiä saisi vaatia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta siirtymäkauden järjestelyjen soveltamista. Euroopan patenttisopimuksen 14 artiklan 6 kappaleessa määrätään, että eurooppapatentin patenttijulkaisu julkaistaan Euroopan patenttiviraston käsittelykielellä ja että ne sisältävät patenttivaatimusten käännökset muille kahdelle Euroopan patenttiviraston viralliselle kielelle.

(8)

Vaikutukseltaan yhtenäiseen eurooppapatenttiin liittyvässä riita-asiassa on perusteltua vaatia, että patentinhaltijan olisi väitetyn patentinloukkaajan pyynnöstä toimitettava täydellinen käännös patentista joko sen osallistuvan jäsenvaltion viralliselle kielelle, jossa väitetty patentinloukkaus on tapahtunut tai sen osallistuvan jäsenvaltion viralliselle kielelle, jossa väitetyn patentinloukkaajan kotipaikka sijaitsee. Jos tuomioistuin, joka on osallistuvissa jäsenvaltioissa toimivaltainen vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia koskevissa riita-asioissa, sitä pyytää, patentinhaltijan olisi myös toimitettava patentista täydellinen käännös tässä tuomioistuimessa kyseisessä oikeudenkäynnissä käytettävälle kielelle. Tällaisia käännöksiä ei saisi tehdä automaattisin menetelmin, ja ne olisi toimitettava patentinhaltijan kustannuksella.

(9)

Jos kyseessä on vahingonkorvausvaatimusta koskeva riita-asia, asiaa käsittelevän tuomioistuimen olisi otettava huomioon se, että väitetty patentinloukkaaja on, ennen kuin on saanut käännöksen omalle kielelleen, saattanut toimia hyvässä uskossa eikä mahdollisesti ole tiennyt tai perustellusti voinut tietää loukkaavansa patenttia. Toimivaltaisen tuomioistuimen olisi arvioitava kunkin yksittäisen tapauksen olosuhteet ja otettava huomioon muun muassa se, onko väitetty patentinloukkaaja pieni tai keskisuuri yritys, joka toimii ainoastaan paikallisella tasolla, Euroopan patenttivirastossa käytetty käsittelykieli ja, siirtymäkauden aikana, käännös, joka on toimitettu yhdessä yhtenäistä vaikutusta koskevan pyynnön kanssa.

(10)

Jotta helpotettaisiin vaikutukseltaan yhtenäisten eurooppapatenttien saatavuutta erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille, hakijoiden olisi voitava toimittaa patenttihakemuksensa Euroopan patenttivirastolle millä tahansa unionin virallisella kielellä. Tiettyjen sellaisten hakijoiden, jotka hankkivat vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin ja jotka ovat tehneet eurooppapatenttihakemuksen jollain unionin virallisella kielellä, joka ei ole Euroopan patenttiviraston virallinen kieli, ja joiden asuinpaikka tai päätoimipaikka on jossain jäsenvaltiossa, olisi sen lisäksi, mitä Euroopan patenttivirastossa on jo nyt saatavilla, lisätoimenpiteenä saatava erillinen korvaus kustannuksista, jotka aiheutuvat käännöksistä patenttihakemuksen kielestä Euroopan patenttiviraston käsittelykielelle. Euroopan patenttiviraston olisi hallinnoitava tällaisia korvauksia asetuksen (EU) N:o 1257/2012 9 artiklan mukaisesti.

(11)

Patentteja koskevan tiedon saatavuuden ja teknologiaa koskevan tietämyksen jakamisen edistämiseksi olisi patenttihakemusten ja -julkaisujen konekäännösten oltava mahdollisimman pian saatavilla kaikilla unionin virallisilla kielillä. Euroopan patenttivirasto kehittää parhaillaan konekäännöksiä, ja ne ovat hyvin tärkeä väline pyrittäessä parantamaan patentteja koskevan tiedon saatavuutta ja jakamaan teknologiaa koskevaa tietämystä laajalti. Eurooppapatenttihakemuksista ja -julkaisuista tehtyjen korkealaatuisten konekäännösten saatavuus hyvissä ajoin kaikilla unionin virallisilla kielillä hyödyttäisi kaikkia eurooppapatenttijärjestelmän käyttäjiä. Konekäännökset ovat keskeinen osa Euroopan unionin toimintapolitiikkaa. Tällaisia konekäännöksiä olisi käytettävä ainoastaan tiedotustarkoituksessa, eikä niillä saisi olla oikeusvaikutusta.

(12)

Ennen kuin käytössä on järjestelmä, jolla voidaan tuottaa korkealaatuisia konekäännöksiä kaikille unionin virallisille kielille, olisi asetuksen (EU) N:o 1257/2012 9 artiklassa tarkoitettuun yhtenäistä vaikutusta koskevaan pyyntöön siirtymäkauden ajan liitettävä täydellinen käännös patenttijulkaisusta englanniksi, jos käsittelykielenä Euroopan patenttivirastossa on ranska tai saksa, tai täydellinen käännös mille tahansa jäsenvaltioiden viralliselle kielelle, joka on unionin virallinen kieli, jos käsittelykielenä Euroopan patenttivirastossa on englanti. Näillä järjestelyillä varmistettaisiin, että kaikki vaikutukseltaan yhtenäiset eurooppapatentit asetetaan siirtymäkauden aikana saataville englanniksi, joka on kansainvälisissä teknologian alan tutkimuksissa ja julkaisuissa tavanomaisesti käytetty kieli. Tällaisilla järjestelyillä varmistettaisiin lisäksi, että vaikutukseltaan yhtenäisistä eurooppapatenteista julkaistaisiin käännöksiä osallistuvien jäsenvaltioiden muilla virallisilla kielillä. Tällaisia käännöksiä ei saisi tehdä automaattisin menetelmin, ja niiden korkean laadun olisi tarkoitus omalta osaltaan vaikuttaa Euroopan patenttiviraston käännöskoneiden harjaantumiseen. Niillä edistettäisiin myös patentteja koskevan tiedon jakamista.

(13)

Siirtymäkauden olisi päätyttävä, kun korkealaatuisia konekäännöksiä on saatavilla kaikille unionin virallisille kielille, mikä todetaan säännöllisin väliajoin tehtävällä ja objektiivisella laadun arvioinnilla, jonka suorittaa riippumaton asiantuntijakomitea, jonka osallistuvat jäsenvaltiot ovat perustaneet Euroopan patenttijärjestön yhteyteen ja joka koostuu Euroopan patenttiviraston edustajista ja Euroopan patenttijärjestelmän käyttäjistä. Kun otetaan huomioon teknologian kehitysaste, korkealaatuisten konekäännösten kehittämiseen tarvittavan enimmäisajan ei voida katsoa ylittävän 12 vuotta. Tämän vuoksi siirtymäkauden olisi päätyttävä 12 vuoden kuluttua tämän asetuksen soveltamispäivästä, jollei siirtymäkautta ole päätetty lopettaa jo aikaisemmin.

(14)

Koska vaikutukseltaan yhtenäisiin eurooppapatentteihin sovellettavat aineelliset säännökset kuuluvat asetuksen (EU) N:o 1257/2012 piiriin ja koska niitä täydennetään tässä asetuksessa säädetyillä käännösjärjestelyillä, tätä asetusta olisi sovellettava samasta päivästä kuin asetusta (EU) N:o 1257/2012.

(15)

Tällä asetuksella ei ole vaikutusta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 342 artiklan mukaisesti vahvistetun unionin toimielimissä käytettäviä kieliä koskevan sääntelyn eikä Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15 päivänä huhtikuuta 1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 1 (3) soveltamiseen. Tämä asetus perustuu Euroopan patenttiviraston kielijärjestelyyn, eikä sen olisi katsottava luovan unioniin erityistä kielijärjestelyä eikä muodostavan ennakkotapausta rajoitetun kielijärjestelyn käytölle missään tulevassa unionin oikeudellisessa välineessä.

(16)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla yksin toteuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on yhdenmukaisten ja yksinkertaisten kielijärjestelyjen luominen vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja varten, vaan se voidaan tämän asetuksen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi tarvittaessa tiiviimmällä yhteistyöllä toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Kohde

Tällä asetuksella toteutetaan päätöksellä 2011/167/EU luvan saaneen yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavan tiiviimmän yhteistyön täytäntöönpanoon sovellettavat käännösjärjestelyt.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

a)

’vaikutukseltaan yhtenäisellä eurooppapatentilla’ eurooppapatenttia, jolla on asetuksen (EU) N:o 1257/2012 nojalla yhtenäinen vaikutus osallistuvissa jäsenvaltioissa;

b)

’käsittelykielellä’ kieltä, jolla asia käsitellään Euroopan patenttivirastossa, siten kuin 5 päivänä lokakuuta 1973 tehdyn Euroopan patenttisopimuksen, sellaisena kuin se on tarkistettuna 17 päivänä joulukuuta 1991 ja 29 päivänä marraskuuta 2000, jäljempänä ’Euroopan patenttisopimus’, 14 artiklan 3 kohdassa on määrätty.

3 artikla

Vaikutukseltaan yhtenäisiä eurooppapatentteja koskevat käännösjärjestelyt

1.   Jos eurooppapatentin, jolla on yhtenäinen vaikutus, patenttijulkaisu on julkaistu Euroopan patenttisopimuksen 14 artiklan 6 kohdan mukaisesti, muita käännöksiä ei vaadita, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän asetuksen 4 ja 6 artiklan soveltamista.

2.   Asetuksen (EU) N:o 1257/2012 9 artiklassa tarkoitettu yhtenäistä vaikutusta koskeva pyyntö on esitettävä käsittelykielellä.

4 artikla

Käännökset riita-asioissa

1.   Vaikutukseltaan yhtenäisen eurooppapatentin väitettyyn loukkaamiseen liittyvässä riita-asiassa patentinhaltijan on väitetyn patentinloukkaajan pyynnöstä ja valinnan mukaisesti toimitettava täydellinen käännös vaikutukseltaan yhtenäisestä eurooppapatentista joko sen osallistuvan jäsenvaltion viralliselle kielelle, jossa väitetty patentinloukkaus on tapahtunut tai sen jäsenvaltion viralliselle kielelle, jossa väitetyn patentinloukkaajan kotipaikka sijaitsee.

2.   Jos tuomioistuin, joka on osallistuvissa jäsenvaltioissa toimivaltainen vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia koskevissa riita-asioissa, sitä pyytää, patentinhaltijan on vaikutukseltaan yhtenäiseen eurooppapatenttiin liittyvässä riita-asiassa toimitettava oikeudenkäynnin aikana patentista täydellinen käännös tässä tuomioistuimessa kyseisessä oikeudenkäynnissä käytettävälle kielelle.

3.   Patentinhaltija vastaa edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen käännösten kustannuksista.

4.   Jos kyseessä on vahingonkorvauksia koskeva riita-asia, asiaa käsittelevän tuomioistuimen on, erityisesti jos väitetty loukkaaja on pieni tai keskisuuri yritys, luonnollinen henkilö taikka voittoa tavoittelematon järjestö, yliopisto tai julkinen tutkimuslaitos, arvioitava ja otettava huomioon, onko väitetty patentinloukkaaja toiminut tietämättään tai ilman, että hän on perustellusti voinut tietää loukkaavansa vaikutukseltaan yhtenäistä eurooppapatenttia, ennen kuin on saanut 1 kohdassa tarkoitetun käännöksen.

5 artikla

Korvausjärjestelmän hallinnointi

1.   Koska eurooppapatenttihakemukset voidaan tehdä millä tahansa Euroopan patenttisopimuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaisella kielellä, osallistuvien jäsenvaltioiden on asetuksen (EU) N:o 1257/2012 9 artiklan mukaisesti annettava Euroopan patenttisopimuksen 143 artiklassa tarkoitetulla tavalla Euroopan patenttiviraston tehtäväksi hallinnoida korvausjärjestelmää, jolla kaikki käännöskustannukset korvataan tiettyyn enimmäismäärään saakka niille hakijoille, jotka tekevät patenttihakemuksen Euroopan patenttivirastoon jollain unionin virallisella kielellä, joka ei ole Euroopan patenttiviraston virallinen kieli.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu korvausjärjestelmä rahoitetaan asetuksen (EU) N:o 1257/2012 11 artiklassa tarkoitetuilla maksuilla, ja se on ainoastaan sellaisten pienten ja keskisuurten yritysten, luonnollisten henkilöiden, voittoa tavoittelemattomien järjestöjen, yliopistojen ja julkisten tutkimuslaitosten saatavilla, joiden kotipaikka tai päätoimipaikka on jäsenvaltiossa.

6 artikla

Siirtymätoimenpiteet

1.   Tämän asetuksen soveltamispäivästä alkavan siirtymäkauden aikana toimitettavaan asetuksen (EU) N:o 1257/2012 9 artiklassa tarkoitettuun yhtenäistä vaikutusta koskevaan pyyntöön on liitettävä seuraava:

a)

jos käsittelykieli on ranska tai saksa, täydellinen eurooppapatentin patenttijulkaisun käännös englanniksi; tai

b)

jos käsittelykieli on englanti, täydellinen eurooppapatentin patenttijulkaisun käännös jollekin muulle unionin viralliselle kielelle.

2.   Osallistuvien jäsenvaltioiden on asetuksen (EU) N:o 1257/2012 9 artiklan mukaisesti annettava Euroopan patenttisopimuksen 143 artiklassa tarkoitetulla tavalla Euroopan patenttiviraston tehtäväksi julkaista tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut käännökset mahdollisimman pian sen jälkeen, kun asetuksen (EU) N:o 1257/2012 9 artiklassa tarkoitettu yhtenäistä vaikutusta koskeva pyyntö on toimitettu. Tällaisilla käännöksillä ei ole oikeusvaikutusta, ja niitä käytetään ainoastaan tiedotustarkoituksissa.

3.   Riippumaton asiantuntijakomitea tekee kuuden vuoden kuluttua tämän asetuksen soveltamispäivästä ja sen jälkeen joka toinen vuosi objektiivisen arvioinnin siitä, onko patenttihakemuksista ja -julkaisuista saatavilla Euroopan patenttiviraston kehittämiä korkealaatuisia konekäännöksiä kaikille unionin virallisille kielille. Osallistuvat jäsenvaltiot perustavat tämän asiantuntijakomitean Euroopan patenttijärjestön yhteyteen, ja se koostuu Euroopan patenttiviraston edustajista sekä Euroopan patenttijärjestelmän käyttäjiä edustavista hallituksista riippumattomista järjestöistä, jotka Euroopan patenttijärjestön hallintoneuvosto on kutsunut tarkkailijoiksi Euroopan patenttisopimuksen 30 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

4.   Komissio esittää tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetun ensimmäisen arvioinnin perusteella ja sen jälkeen myöhempien arviointien perusteella joka toinen vuosi neuvostolle kertomuksen ja tekee tarvittaessa ehdotuksia siirtymäkauden lopettamisesta.

5.   Jos siirtymäkautta ei komission ehdotuksesta lopeteta, se päättyy 12 vuoden kuluttua tämän asetuksen soveltamispäivästä.

7 artikla

Voimaantulo

1.   Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

2.   Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2014 tai yhdistetystä patenttituomioistuimesta tehtävän sopimuksen voimaantulopäivästä sen mukaan, kumpi päivä on myöhäisempi.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan osallistuvissa jäsenvaltioissa perussopimusten mukaisesti.

Tehty Brysselissä 17 päivänä joulukuuta 2012.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

S. ALETRARIS


(1)  EUVL L 76, 22.3.2011, s. 53.

(2)  Ks. tämän virallisen lehden s. 1.

(3)  EYVL 17, 6.10.1958, s. 385/58.