14.11.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 315/1

(1)

Unionilla on edessään ennennäkemättömiä haasteita, jotka johtuvat yhä kasvavasta riippuvuudesta energian tuonnista ja niukoista energiavaroista sekä tarpeesta rajoittaa ilmastonmuutosta ja selvitä talouskriisistä. Energiatehokkuus on eräs merkittävä keino, jolla näihin haasteisiin voidaan vastata. Se parantaa unionin energiansaannin varmuutta vähentämällä primäärienergian kulutusta ja energian tuontia. Se auttaa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kustannustehokkaalla tavalla ja siten hillitsemään ilmastonmuutosta. Energiatehokkaampaan talouteen siirtymisen pitäisi myös nopeuttaa innovatiivisten teknologisten ratkaisujen leviämistä ja parantaa unionin teollisuuden kilpailukykyä, mikä edistää talouskasvua ja luo laadukkaita työpaikkoja useilla energiatehokkuuteen liittyvillä aloilla.

(2)

Maaliskuun 8 ja 9 päivänä 2007 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä korostetaan tarvetta parantaa energiatehokkuutta unionissa, jotta voidaan saavuttaa tavoitteeksi asetettu 20 prosentin säästö unionin primäärienergian kulutuksessa ennusteisiin verrattuna vuoteen 2020 mennessä. Helmikuun 4 päivänä 2011 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä korostettiin, että energiatehokkuuden osalta on saavutettava vuodelle 2020 asetettu 20 prosentin tavoite, josta sovittiin kesäkuun 2010 Eurooppa-neuvostossa, mutta joka ei tämänhetkisen edistymisen perusteella näytä toteutuvan. Vuonna 2007 tehtyjen ennusteiden mukaan primäärienergian kulutus olisi 1 842 Mtoe vuonna 2020. Tämä 20 prosentin vähennys merkitsee 1 474 Mtoe:n kulutusta vuonna 2020 eli 368 Mtoe:n vähennystä ennusteisiin verrattuna.

(3)

Kesäkuun 17 päivänä 2010 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä energiatehokkuustavoite vahvistetaan yhdeksi unionin uuden työllisyyttä ja älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevan strategian, jäljempänä ’Eurooppa 2020 -strategia’, yleistavoitteeksi. Osana tuota prosessia ja jotta tavoite voitaisiin panna täytäntöön kansallisella tasolla, jäsenvaltioiden on vahvistettava kansalliset tavoitteet tiiviissä vuoropuhelussa komission kanssa sekä kuvailtava kansallisissa uudistusohjelmissaan, kuinka ne aikovat saavuttaa asettamansa tavoitteet.

(4)

Komission 10 päivänä marraskuuta 2010 antamassa tiedonannossa Energia 2020 energiatehokkuus asetetaan keskeiselle sijalle unionin energiastrategiassa vuoteen 2020 sekä peräänkuulutetaan uutta energiatehokkuusstrategiaa, jonka avulla kaikki jäsenvaltiot voivat irrottaa energiankäytön talouskasvusta.

(5)

Euroopan parlamentti pyysi energiatehokkuustoimintasuunnitelman tarkistamisesta 15 päivänä joulukuuta 2010 antamassaan päätöslauselmassa komissiota sisällyttämään tarkistettuun energiatehokkuustoimintasuunnitelmaansa toimenpiteitä puutteellisen edistymisen korjaamiseksi, jotta unionin yleinen energiatehokkuustavoite voidaan saavuttaa vuoteen 2020 mennessä.

(6)

Eräs Eurooppa 2020 -strategian mukainen aloite on keskeinen Resurssitehokas Eurooppa -aloite, jonka komissio hyväksyi 26 päivänä tammikuuta 2011. Siinä energiatehokkuus nimetään yhdeksi keskeiseksi tekijäksi energiavarojen kestävän käytön varmistamisessa.

(7)

Helmikuun 4 päivänä 2011 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä todetaan, että unionin energiatehokkuustavoitteen saavuttaminen ei etene suunnitellusti ja että tarvitaan määrätietoisia toimia, jotta voidaan hyödyntää merkittävät mahdollisuudet päästä suurempaan energiansäästöön rakennuksissa, liikenteessä, tuotteissa ja prosesseissa. Näissä päätelmissä määrätään myös, että unionin energiatehokkuustavoitteen toteuttamista tarkastellaan uudelleen vuoteen 2013 mennessä ja että tarvittaessa hankitaan lisätoimenpiteitä.

(8)

Komissio hyväksyi 8 päivänä maaliskuuta 2011 tiedonantonsa energiatehokkuussuunnitelmasta 2011. Tiedonannossa vahvistetaan, että unioni on jäämässä jälkeen energiatehokkuustavoitteestaan. Näin tapahtuu huolimatta edistymisestä kansallisissa energiatehokkuuspolitiikoissa, jotka esitettiin ensimmäisissä kansallisissa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmissa, jotka jäsenvaltiot toimittivat energian loppukäytön tehokkuudesta ja energiapalveluista 5 päivänä huhtikuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/32/EY (4) mukaisesti. Järjestyksessä toisista toimintasuunnitelmista tehty alustava analyysi vahvistaa, että unioni on jäämässä jälkeen energiatehokkuustavoitteistaan. Energiatehokkuussuunnitelmassa 2011 esitetään tämän tilanteen korjaamiseksi useita energiatehokkuuspolitiikkoja ja -toimenpiteitä, jotka kattavat koko energiaketjun, energian tuotanto, siirto ja jakelu mukaan luettuina. Lisäksi siinä käsitellään julkisen sektorin johtavaa asemaa energiatehokkuuden alalla, rakennusten ja laitteiden energiatehokkuutta, teollisuuden energiatehokkuutta sekä tarvetta tarjota loppukäyttäjille keinoja säädellä omaa energiankulutustaan. Liikennesektorin energiatehokkuutta tarkastellaan liikenteen valkoisessa kirjassa, joka hyväksyttiin 28 päivänä maaliskuuta 2011. Erityisesti valkoisen kirjan aloitteessa 26 esitetään, että ajoneuvoille olisi asetettava asianmukaiset hiilidioksidipäästönormit kaikissa liikennemuodoissa ja että niitä olisi tarvittaessa täydennettävä energiatehokkuusvaatimuksilla kaikenlaisten voimanlähdetyyppien kattamiseksi.

(9)

Komissio antoi niin ikään 8 päivänä maaliskuuta 2011 tiedonannon ”Etenemissuunnitelma – siirtyminen kilpailukykyiseen vähähiiliseen talouteen vuonna 2050”, jossa todetaan, että energiatehokkuuden parantamiseen on paneuduttava aiempaa enemmän myös tästä näkökulmasta.

(10)

Tätä taustaa vasten on välttämätöntä saattaa ajan tasalle energiatehokkuutta koskeva unionin lainsäädäntökehys antamalla direktiivi, jolla pyritään saavuttamaan yleinen energiatehokkuustavoite eli 20 prosentin säästö unionin primäärienergian kulutuksessa vuoteen 2020 mennessä ja saavuttamaan lisäparannuksia energiatehokkuudessa vuoden 2020 jälkeen. Tätä varten tässä direktiivissä olisi vahvistettava yhteinen kehys energiatehokkuuden edistämiseksi unionissa ja määriteltävä erityiset toimenpiteet, joilla toteutetaan eräät energiatehokkuussuunnitelmaan 2011 sisältyvät ehdotukset ja hyödynnetään suunnitelmassa esitetyt ja vielä toteutumattomat merkittävät energiansäästömahdollisuudet.

(11)

Jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä 23 päivänä huhtikuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 406/2009/EY (5) komissiota kehotetaan arvioimaan, miten unioni ja sen jäsenvaltiot ovat edistyneet tavoitteessa vähentää energiankulutusta 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä ennusteisiin verrattuna, ja antamaan tätä koskeva kertomus vuoteen 2012 mennessä. Lisäksi päätöksessä edellytetään, että jäsenvaltioiden auttamiseksi niiden pyrkimyksissä täyttää unionin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumukset komissio ehdottaa 31 päivään joulukuuta 2012 mennessä tiukennettuja tai uusia toimenpiteitä, joilla vauhditetaan energiatehokkuuden parantamista. Tällä direktiivillä vastataan esitettyyn vaatimukseen. Lisäksi sillä edistetään niiden tavoitteiden saavuttamista, jotka on asetettu vuoteen 2050 ulottuvassa kilpailukykyiseen vähähiiliseen talouteen siirtymistä koskevassa etenemissuunnitelmassa, etenkin vähentämällä energia-alan kasvihuonekaasupäästöjä, sekä päästöttömän sähköntuotannon toteuttamista vuoteen 2050 mennessä.

(12)

Kaikkien olemassa olevien energiansäästömahdollisuuksien hyödyntämiseksi on noudatettava kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka kattaa säästöt energian toimitus- ja loppukäyttösektoreilla. Samalla hyötylämmön tarpeeseen perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotannon edistämisestä sisämarkkinoilla 11 päivänä helmikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/8/EY (6) ja direktiivin 2006/32/EY säännöksiä olisi tehostettava.

(13)

Olisi parasta, jos 20 prosentin energiatehokkuustavoite saavutettaisiin energiatehokkuutta eri aloilla edistävien erityisten kansallisten ja Euroopan tason toimenpiteiden kumulatiivisen täytäntöönpanon tuloksena. Jäsenvaltiot olisi velvoitettava vahvistamaan viitteelliset kansalliset energiatehokkuustavoitteet, -järjestelmät ja -ohjelmat. Komission olisi arvioitava nämä tavoitteet ja kunkin jäsenvaltion yksittäiset toimet sekä saavutettua edistymistä koskevat tiedot, jotta voidaan arvioida, millä todennäköisyydellä unionin yleinen tavoite saavutetaan ja ovatko yksittäisten jäsenvaltioiden toimet riittäviä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Siksi komission olisi seurattava tiiviisti kansallisten energiatehokkuusohjelmien toteuttamista tarkistetun lainsäädäntökehyksensä avulla ja osana Eurooppa 2020 -prosessia. Viitteellisiä kansallisia energiatehokkuustavoitteita asettaessaan jäsenvaltioiden olisi pystyttävä ottamaan huomioon primäärienergian kulutukseen vaikuttavat kansalliset olosuhteet, kuten jäljellä olevat kustannustehokkaat energiansäästömahdollisuudet, muutokset energian tuonnissa ja viennissä, kaikkien uusiutuvien energialähteiden kehittyminen, ydinenergia, hiilidioksidin talteenotto ja varastointi sekä varhaiset toimet. Mallintamisten yhteydessä komission olisi kuultava jäsenvaltioita mallioletuksista ja mallien alustavista tuloksista hyvissä ajoin ja avoimesti. Energiatehokkuustoimenpiteiden vaikutuksia sekä käytettävissä olevaa teknologiaa ja sen toimivuutta koskevaa mallintamista on parannettava.

(14)

Uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä 23 päivänä huhtikuuta 2009 annetun direktiivin 2009/28/EY (7) mukaan Kypros ja Malta ovat saarina ja syrjäisinä alueina riippuvaisia ilmailusta kansalaisten ja talouden kannalta välttämättömänä liikennemuotona. Tämän seurauksena kansallisen lentoliikenteen osuus energian kokonaisloppukulutuksesta on Kyproksella ja Maltalla suhteettoman suuri ja ylittää kolminkertaisesti yhteisön keskitason vuonna 2005, ja nämä jäsenvaltiot joutuvat siten suhteettomalla tavalla nykyisten teknisten ja sääntelyä koskevien rajoitusten kohteeksi.

(15)

Julkisten menojen kokonaismäärä vastaa 19:ää prosenttia unionin bruttokansantuotteesta. Tästä syystä julkinen sektori on tärkeä liikkeellepaneva voima pyrittäessä edistämään markkinoiden muuttumista niin, että tuotetaan energiatehokkaampia tuotteita, rakennuksia ja palveluja, ja saamaan aikaan muutoksia tavoissa, joilla kansalaiset ja yritykset kuluttavat energiaa. Energiankulutuksen vähentäminen energiatehokkuutta parantavilla toimenpiteillä voi myös vapauttaa julkisia resursseja muihin tarkoituksiin. Kansallisen, alueellisen ja paikallistason julkisten elinten olisi toimittava esimerkkeinä energiatehokkuuden alalla.

(16)

Kun otetaan huomioon, että energiatehokkuussuunnitelmasta 2011 10 päivänä kesäkuuta 2011 annetuissa neuvoston päätelmissä korostettiin, että rakennusten osuus on 40 prosenttia unionin energian loppukulutuksesta, ja jotta voitaisiin hyödyntää kasvu- ja työllisyysmahdollisuuksia erityisammatti- ja rakennusaloilla sekä rakennustuotteiden tuotannossa ja arkkitehtuurin, konsultoinnin ja rakennustekniikan kaltaisilla ammattialoilla, jäsenvaltioiden olisi laadittava pitkän aikavälin strategia vuoden 2020 jälkeiselle ajalle investointien saamiseksi käyttöön asuin- ja kaupallisten rakennusten peruskorjauksessa, jotta voidaan parantaa rakennuskannan energiatehokkuutta. Tuossa strategiassa olisi käsiteltävä kustannustehokkaita pitkälle meneviä perusparannuksia, jotka johtavat uudistustöihin, joilla vähennetään sekä rakennukselle toimitettavaa energiaa että sen energian loppukulutusta merkittävällä prosenttiosuudella perusparannusta edeltävään tasoon verrattuna, mikä johtaa erittäin korkeaan energiatehokkuuteen. Tällaisia pitkälle meneviä perusparannuksia voitaisiin toteuttaa myös vaiheittain.

(17)

Rakennusten peruskorjaus on tarpeen kasvattaa, koska olemassa oleva rakennuskanta muodostaa suurimman potentiaalisen energiansäästösektorin. Rakennukset ovat myös ratkaisevassa asemassa pyrittäessä saavuttamaan unionin tavoite vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 80–95 prosentilla vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Julkisten elinten omistamat rakennukset muodostavat merkittävän osan rakennuskannasta, ja niillä on suuri näkyvyys yhteiskunnassa. Sen vuoksi on asianmukaista vahvistaa vuosittainen korjaustoiminnan määrä keskushallinnon jäsenvaltion alueella omistamille ja käyttämille rakennuksille niiden energiatehokkuuden parantamiseksi. Tämä korjaustoiminnan taso ei saisi rajoittaa rakennusten energiatehokkuudesta 19 päivänä toukokuuta 2010 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2010/31/EU (8) vahvistettujen lähes nollaenergiarakennuksia koskevien velvoitteiden soveltamista. Tämän direktiivin mukainen keskushallinnon rakennusten kunnostamisvelvoite täydentää mainittua direktiiviä, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava olemassa olevien rakennusten laajamittaisten korjausten yhteydessä, että rakennusten energiatehokkuus nostetaan tasolle, joka täyttää energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset. Jäsenvaltioiden olisi voitava toteuttaa vaihtoehtoisia kustannustehokkaita toimenpiteitä parantaakseen tätä vastaavalla tavalla keskushallintonsa omistuksessa olevien rakennusten energiatehokkuutta. Keskushallinnon rakennusten pinta-alakohtaisen kunnostamisvelvoitteen olisi koskettava hallinnon yksikköjä, joiden toimivalta ulottuu jäsenvaltion koko alueelle. Jos jossakin jäsenvaltiossa ei tietyn toimivallan osalta ole olemassa sellaista hallinnon yksikköä, jonka toimivalta ulottuisi valtion koko alueelle, velvoitteen olisi koskettava sellaisia hallinnon yksikköjä, joiden toimivaltuudet yhdessä ulottuvat valtion koko alueelle.

(18)

Lukuisat kunnat ja muut julkiset elimet ovat jäsenvaltioissa jo ottaneet käyttöön kokonaisvaltaisia lähestymistapoja energian säästämiseen ja energian tarjontaan, esimerkiksi noudattamalla kaupunginjohtajien ilmastosopimusaloitteen mukaisesti laadittuja kestävän energiankäytön toimintasuunnitelmia, sekä sellaisia kokonaisvaltaisia lähestymistapoja kaupunkien kehittämiseen, joissa mennään rakennuksia tai liikennemuotoja koskevia yksittäisiä toimia pidemmälle. Jäsenvaltioiden olisi rohkaistava kuntia ja muita julkisia elimiä hyväksymään kokonaisvaltaisia ja kestäviä energiatehokkuussuunnitelmia, joilla on selkeät tavoitteet, ottamaan kansalaiset mukaan niiden kehittämiseen ja toteuttamiseen ja tiedottamaan heille riittävästi suunnitelmien sisällöstä ja edistymisestä tavoitteiden saavuttamisessa. Tällaisilla suunnitelmilla voidaan saavuttaa huomattavia energiansäästöjä, etenkin jos niiden toteutuksessa käytetään energianhallintajärjestelmiä, joiden avulla asianomaiset julkiset elimet voivat paremmin hallita energiankulutustaan. Kaupunkeja, kuntia ja muita julkisia elimiä olisi rohkaistava vaihtamaan kokemuksia innovatiivisimmista ratkaisuista.

(19)

Tiettyjen tuotteiden ja palvelujen hankintojen ja rakennusten oston ja vuokraamisen osalta niiden keskushallintojen, jotka tekevät julkisia rakennusurakoita tai julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevia sopimuksia, olisi näytettävä esimerkkiä tekemällä energiatehokkaita hankintapäätöksiä. Tämän olisi koskettava hallinnon yksikköjä, joiden toimivalta ulottuu jäsenvaltion koko alueelle. Jos jossakin jäsenvaltiossa ei tietyn toimivallan osalta ole olemassa sellaista hallinnon yksikköä, jonka toimivalta ulottuisi valtion koko alueelle, velvoitteen olisi koskettava sellaisia hallinnollisia osastoja, joiden toimivaltuudet yhdessä ulottuvat valtion koko alueelle. Tämä ei kuitenkaan saisi vaikuttaa julkisia hankintoja koskevien unionin direktiivien säännöksiin. Muiden kuin tässä direktiivissä esitettyjen hankintoja koskevien energiatehokkuusvaatimusten piiriin kuuluvien tuotteiden osalta jäsenvaltioiden olisi rohkaistava julkisia elimiä ottamaan huomioon hankintojen energiatehokkuus.

(20)

Arviointi, joka tehtiin mahdollisuudesta perustaa unionin tasolla ”valkoisten todistusten” järjestelmä, osoitti, että nykyisessä tilanteessa tällainen järjestelmä aiheuttaisi liiallisia hallintokustannuksia. Lisäksi on olemassa riski, että energiansäästöt keskittyisivät joihinkin jäsenvaltioihin eikä niitä saavutettaisi kaikkialla unionissa. Tällaisen unionin tason suunnitelman tavoite voitaisiin ainakin tässä vaiheessa saavuttaa paremmin energiayhtiöitä koskevilla kansallisilla energiatehokkuusvelvoitejärjestelmillä tai muilla vaihtoehtoisilla politiikkatoimilla, joilla saavutetaan samansuuruiset energiansäästöt. Tällaisten järjestelmien vaatimustaso on asianmukaista vahvistaa yhteisellä unionin tason kehyksellä jättäen kuitenkin samalla jäsenvaltioille huomattavasti joustovaraa, jotta ne voivat ottaa täysimittaisesti huomioon markkinatoimijoiden kansallisen organisaation, energiasektorin erityiset toimintaolosuhteet ja loppukäyttäjien tottumukset. Yhteisen kehyksen olisi annettava energialaitoksille mahdollisuus tarjota energiapalveluja kaikille loppukäyttäjille eikä ainoastaan niille, joille ne myyvät energiaa. Tämä lisää kilpailua energiamarkkinoilla, koska energiayhtiöt voivat eriyttää tuotteensa tarjoamalla täydentäviä energiapalveluja. Yhteisen kehyksen olisi annettava jäsenvaltioille mahdollisuus sisällyttää kansalliseen järjestelmäänsä vaatimuksia, joilla tavoitellaan sosiaalisia päämääriä, etenkin sen varmistamiseksi, että myös heikossa asemassa olevat asiakkaat voivat hyötyä paremmasta energiatehokkuudesta. Jäsenvaltioiden olisi määritettävä puolueettomin ja syrjimättömin perustein, mitkä energian jakelijat tai energian vähittäismyyntiyritykset olisi velvoitettava saavuttamaan tässä direktiivissä säädetty energian loppukäytön säästötavoite.

Jäsenvaltioiden olisi erityisesti voitava olla asettamatta tätä velvoitetta pienille energian jakelijoille, pienille energian vähittäismyyntiyrityksille ja pienille energiasektoreille välttääkseen kohtuutonta hallinnollista rasitusta. Komission 25 päivänä kesäkuuta 2008 antamassa tiedonannossa esitetään periaatteet, jotka jäsenvaltioiden, jotka päättävät olla käyttämättä tätä mahdollisuutta, olisi otettava huomioon. Keinona tukea kansallisia energiatehokkuusaloitteita osapuolet, joilla on kansallisten energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien mukaisia velvoitteita, voisivat täyttää ne suorittamalla vuosittain kansalliseen energiatehokkuusrahastoon määrän, joka vastaa järjestelmän edellyttämiä investointeja.

(21)

Kun otetaan huomioon laaja-alainen tarve palauttaa julkisen talouden kestävyys ja varmistaa julkisen talouden vakauttaminen, tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien erityistoimenpiteiden toteuttamisessa olisi asianmukaisten analyysien ja arviointien pohjalta otettava asianmukaisesti huomioon energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttamisen kustannustehokkuus jäsenvaltioiden tasolla.

(22)

Vaatimus saada aikaan säästöjä energian vuosittaisessa myynnissä loppukäyttäjille verrattuna siihen, kuinka paljon energiaa muutoin olisi myyty, ei muodosta kattoa energian myynnille eikä kulutukselle. Jäsenvaltioiden olisi voitava jättää huomioimatta kokonaan tai osittain sellaisen energian määrinä ilmaistu myynti, jota käytetään kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä 13 päivänä lokakuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (9) liitteessä I luetelluissa teollisuuden toiminnoissa, loppukäyttäjille tapahtuvan energian myynnin laskemisesta, sillä yleisesti tunnustetaan, että näiden toimintojen tietyt sektorit tai alasektorit voivat altistua huomattavalle hiilivuodon vaaralle. On aiheellista, että jäsenvaltiot ovat tietoisia järjestelmien kustannuksista, jotta ne voivat arvioida täsmällisesti toimenpiteiden kustannuksia.

(23)

Hallinnollisen rasituksen rajoittamiseksi kukin jäsenvaltio voi ryhmittää kaikki 7 artiklan täytäntöön panemiseksi toteutetut yksittäiset politiikkatoimet kattavaksi kansalliseksi energiatehokkuusohjelmaksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 artiklan vaatimusten soveltamista.

(24)

Energiansäästömahdollisuuksien hyödyntämiseksi tietyissä markkinasegmenteissä, joissa energiakatselmuksia ei yleensä tarjota kaupallisesti (kuten pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (pk-yrityksissä)), jäsenvaltioiden olisi luotava ohjelmia, joilla pk-yrityksiä rohkaistaan teettämään itselleen energiakatselmuksia. Energiakatselmusten olisi oltava pakollisia ja säännöllisiä suurille yrityksille, koska niiden avulla voidaan saada aikaan mittavia energiansäästöjä. Energiakatselmuksissa olisi otettava huomioon asiaankuuluvat eurooppalaiset tai kansainväliset standardit kuten EN ISO 50001 (energiahallintajärjestelmät), tai pr EN 16247-1 (energiakatselmukset) tai, jos niihin sisältyy energiakatsaus, EN ISO 14000 (ympäristöjärjestelmät), ja niiden olisi näin ollen oltava myös tämän direktiivin liitteen VI säännösten mukaisia, koska näissä säännöksissä ei mennä näiden asiaankuuluvien standardien vaatimuksia pidemmälle. Energiakatselmuksia koskeva erityinen eurooppalainen standardi on parhaillaan kehitteillä.

(25)

Jos tällaisia energiakatselmuksia tekevät yritysten omat asiantuntijat, riippumattomuuden vaatimus edellyttää, että nämä asiantuntijat eivät ole suoraan tekemisissä katselmuksen kohteena olevan toiminnan kanssa.

(26)

Energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä määriteltäessä olisi otettava huomioon tehokkuuden parannukset ja säästöt, joita voidaan saavuttaa kustannustehokkaiden teknisten innovaatioiden kuten älykkäiden mittarien laajamittaisella käytöllä. Jos on asennettu älykkäitä mittareita, yritykset eivät saisi käyttää niitä perusteetonta takautuvaa laskutusta varten.

(27)

Sähkön osalta ja sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 13 päivänä heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/72/EY (10) mukaisesti siinä tapauksessa, että älykkäiden mittarien käyttöönotosta annetaan myönteinen arvio, vähintään 80 prosentilla kuluttajista olisi oltava käytössään älykkäät mittausjärjestelmät vuoteen 2020 mennessä. Kaasun osalta ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 13 päivänä heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/73/EY (11) mukaisesti siinä tapauksessa, että älykkäiden mittausjärjestelmien käyttöönotosta annetaan myönteinen arvio, jäsenvaltioiden tai niiden mahdollisesti nimeämien toimivaltaisten viranomaisten olisi laadittava aikataulu älykkäiden mittausjärjestelmien käyttöönottoa varten.

(28)

Käyttäjäkohtaisten mittarien tai lämmityskustannusten jakolaitteiden käyttö lämmitysenergian käyttäjäkohtaisen kulutuksen mittaamiseen moniasuntoisissa rakennuksissa, joihin toimitetaan kaukolämpöä tai joissa on yhteinen keskuslämmitys, on hyödyllistä, jos loppukäyttäjillä on keino valvoa omaa käyttäjäkohtaista kulutustaan. Sen vuoksi niiden käyttö on järkevää vain rakennuksissa, joissa lämpöpattereihin on asennettu termostaattiventtiilit.

(29)

Joissakin moniasuntoisissa rakennuksissa, joihin toimitetaan kaukolämpöä tai joissa on yhteinen keskuslämmitys, tarkkojen käyttäjäkohtaisten lämmitysmittarien käyttö olisi teknisesti monimutkaista ja kallista, koska lämmitykseen käytetty kuuma vesi tulee asuntoihin ja lähtee niistä useista eri kohdista. Moniasuntoisten rakennusten lämmönkulutuksen käyttäjäkohtaisen mittaamisen voidaan kuitenkin olettaa olevan teknisesti mahdollista silloin, kun käyttäjäkohtaisten mittarien asentaminen ei edellytä muutosten tekemistä rakennuksen kuumavesilämmityksessä käytettyyn olemassa olevaan putkistoon. Tällaisissa rakennuksissa käyttäjäkohtaisen lämmönkulutuksen mittauksia voidaan tehdä kaikkiin lämpöpattereihin asennetuilla käyttäjäkohtaisilla lämmityskustannusten jakolaitteilla.

(30)

Direktiivissä 2006/32/EY jäsenvaltioiden edellytetään varmistavan, että loppukäyttäjille tarjotaan kilpailukykyisin hinnoin käyttäjäkohtaiset mittarit, jotka kuvaavat tarkasti loppukäyttäjän todellista energiankulutusta ja antavat tiedot sen todellisesta ajoittumisesta. Useimmissa tapauksissa tähän vaatimukseen sovelletaan ehtoja, joiden mukaan sen olisi oltava teknisesti mahdollista, taloudellisesti järkevää ja oikeassa suhteessa mahdollisiin energiansäästöihin. Käyttäjäkohtaista mittaria olisi kuitenkin tarjottava aina, kun on kyse uuteen rakennukseen tai sellaiseen rakennukseen sijoitettavasta liittymästä, johon kohdistetaan direktiivissä 2010/31/EU määriteltyjä laajamittaisia korjauksia. Direktiivissä 2006/32/EY edellytetään myös, että on tarjottava tosiasialliseen kulutukseen perustuva selkeä laskutus riittävän usein, jotta asiakkaat voivat säännellä omaa energiankäyttöään.

(31)

Direktiiveissä 2009/72/EY ja 2009/73/EY edellytetään, että jäsenvaltiot varmistavat älykkäiden mittausjärjestelmien toteuttaminen, jotta edistettäisiin kuluttajien aktiivista osallistumista sähkön ja kaasun toimitusmarkkinoihin. Sähkön osalta, jos älykkäiden mittareiden käyttöönoton todetaan olevan kustannustehokasta, vähintään 80 prosentilla kuluttajista on oltava käytössään älykkäät mittausjärjestelmät vuoteen 2020 mennessä. Kaasun osalta ei ole esitetty määräaikaa mutta sen osalta edellytetään aikataulua. Näissä direktiiveissä esitetään myös, että loppukäyttäjille on tiedotettava asianmukaisesti ja riittävän usein heidän tosiasiallisesta sähkön/kaasunkulutuksestaan ja sen kustannuksista, jotta he voivat säännellä kulutustaan.

(32)

Direktiivien 2006/32/EY, 2009/72/EY ja 2009/73/EY mittaamista ja laskutusta koskevien säännösten vaikutus energiansäästöön on ollut rajallinen. Useissa unionin osissa nämä säännökset eivät ole johtaneet siihen, että asiakkaat saisivat ajantasaista tietoa energiankulutuksestaan, tai tosiasialliseen kulutukseen perustuvaan laskutukseen sellaisin väliajoin, jotka ovat selvitysten mukaan tarpeen, jotta asiakkaat voisivat säännellä energiankäyttöään. Kun on kyseessä sisätilojen lämmitys ja kuuman veden käyttö moniasuntoisissa rakennuksissa, näiden säännösten riittämätön selkeys on myös johtanut useisiin kansalaisten esittämiin valituksiin.

(33)

Jotta parannettaisiin loppukäyttäjien mahdollisuuksia saada käyttäjäkohtaisen energiankulutuksensa mittaamis- ja laskutustietoja, pitäen mielessä mahdollisuudet, jotka liittyvät älykkäiden mittausjärjestelmien toteuttamiseen ja älykkäiden mittareiden käyttöönottoon jäsenvaltioissa, on tärkeää parantaa unionin oikeuden tätä alaa koskevien vaatimusten selkeyttä. Tämän pitäisi auttaa vähentämään energiansäästöä tehostavilla toiminnoilla varustettujen älykkäiden mittausjärjestelmien toteuttamiskustannuksia ja tukemaan energiapalvelujen ja kysynnän hallinnan markkinoiden kehittämistä. Älykkäiden mittausjärjestelmien toteuttaminen mahdollistaa tosiasialliseen kulutukseen perustuvan usein tapahtuvan laskutuksen. On kuitenkin myös tarpeen selventää vaatimuksia, jotka koskevat tietojensaantia ja tosiasialliseen kulutukseen perustuvaa oikeudenmukaista ja täsmällistä laskutusta tapauksissa, joissa älykkäitä mittareita ei ole saatavilla vuoteen 2020 mennessä, myös silloin kun on kyseessä lämmityksen, jäähdytyksen ja kuuman veden käyttäjäkohtaisen kulutuksen mittaaminen ja laskutus moniasuntoisissa rakennuksissa, joihin toimitetaan kaukolämpöä tai -jäähdytystä tai joissa on oma rakennukselle yhteinen lämmitys- tai jäähdytysjärjestelmä.

(34)

Jäsenvaltioiden olisi energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä suunnitellessaan otettava asianmukaisesti huomioon tarve varmistaa sisämarkkinoiden moitteeton toiminta ja unionin lainsäädännön yhdenmukainen täytäntöönpano Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisesti.

(35)

Tehokas sähkön ja lämmön yhteistuotanto sekä kaukolämmitys ja -jäähdytys tarjoavat merkittäviä mahdollisuuksia säästää primäärienergiaa, eikä näitä mahdollisuuksia ole juurikaan hyödynnetty unionissa. Jäsenvaltioiden olisi tehtävä kattava arviointi mahdollisuuksista tehokkaaseen yhteistuotantoon ja kaukolämmitykseen ja -jäähdytykseen. Nämä arviot olisi saatettava komission pyynnöstä ajan tasalle, jotta investoijat saisivat tietoja kansallisista kehityssuunnitelmista ja jotta edistettäisiin vakaata ja kannustavaa investointiympäristöä. Uudet sähköntuotantolaitokset ja olemassa olevat laitokset, joita uudistetaan merkittävästi tai joiden lupa saatetaan ajan tasalle, olisi varustettava tehokkailla yhteistuotantoyksiköillä sähkön tuotannosta syntyvän hukkalämmön hyödyntämiseksi, jos niille tehdyssä kustannus-hyötyanalyysissä on todettu hyötyjen olevan kustannuksia suuremmat. Hukkalämpö voitaisiin sitten siirtää kaukolämpöverkon kautta sinne, missä sitä tarvitaan. Lupaperusteita sovelletaan yleensä tilanteissa, joiden johdosta sovelletaan myös teollisuuden päästöistä 24 päivänä marraskuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU (12) ja direktiivin 2009/72/EY mukaisia lupavaatimuksia.

(36)

Ydinvoimalaitokset tai sähköntuotantolaitokset, joiden on tarkoitus käyttää hiilidioksidin geologisesta varastoinnista 23 päivänä huhtikuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2009/31/EY (13) sallittua geologista varastointia, saattaa olla asianmukaista sijoittaa paikkoihin, joissa hukkalämmön talteenotto tehokkaalla sähkön ja lämmön yhteistuotannolla tai toimittamalla sitä kaukolämmitys- tai jäähdytysverkkoon ei ole kustannustehokasta. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi voitava vapauttaa kyseiset laitokset velvoitteesta tehdä kustannus-hyötyanalyysi laitosten varustamiseksi laitteilla, jotka mahdollistavat hukkalämmön talteenoton tehokkaan yhteistuotantoyksikön avulla. Huippukuormitusaikoina käytettävät ja varasähköä tuottavat laitokset, joiden toiminta-ajaksi on suunniteltu alle 1 500 käyttötuntia vuodessa (viiden vuoden jakson liukuva keskiarvo), olisi myös voitava vapauttaa vaatimuksesta tuottaa myös lämpöä.

(37)

On asianmukaista, että jäsenvaltiot kannustavat hajautetun energiantuotannon edistämiseksi sellaisten toimenpiteiden ja menettelyjen käyttöönottoa, joilla edistetään yhteistuotantolaitoksia, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on alle 20 MW.

(38)

Tehokas yhteistuotanto olisi määriteltävä sen energiansäästön perusteella, joka saavutetaan käyttämällä sähkön ja lämmön yhteistuotantoa niiden erillisen tuotannon sijasta. Unionin lainsäädännössä käytetyt yhteistuotannon ja tehokkaan yhteistuotannon määritelmät eivät saisi rajoittaa erilaisten määritelmien käyttöä kansallisessa lainsäädännössä muissa tarkoituksissa, kuin missä niitä käytetään kyseessä olevassa unionin lainsäädännössä. Energiansäästön maksimoimiseksi ja jotta ei menetettäisi mahdollisuuksia energiansäästöön, erityistä huomiota olisi kiinnitettävä yhteistuotantoyksiköiden toimintaolosuhteisiin.

(39)

Jotta loppukäyttäjä voisi valita avoimemmin perustein yhteistuotannosta saatavan sähkön ja muilla tekniikoilla tuotetun sähkön välillä, tehokkaan yhteistuotannon alkuperä olisi taattava yhdenmukaistettujen hyötysuhteen viitearvojen pohjalta. Alkuperätakuujärjestelmät eivät sinällään merkitse oikeutta päästä osalliseksi kansallisista tukijärjestelmistä. On tärkeää, että alkuperätakuilla voidaan kattaa kaikki tehokkaalla yhteistuotannolla tuotetut sähköenergian muodot. Alkuperätakuut olisi pidettävä erillään vaihdettavista todistuksista.

(40)

Yhteistuotantosektorin sekä kaukolämmitys- ja jäähdytyssektorin erityisrakenne eli pienten ja keskisuurten tuottajien suuri määrä olisi otettava huomioon etenkin arvioitaessa yhteistuotantokapasiteetin tai siihen liittyvien verkkojen rakennuslupiin liittyviä hallintomenettelyjä, ”pienet ensin” -periaatetta soveltaen.

(41)

Useimmat unionin yritykset ovat pk-yrityksiä. Niiden energiansäästömahdollisuudet ovat valtavia koko unionin kannalta. Auttaakseen pk-yrityksiä ottamaan käyttöön energiatehokkuustoimenpiteitä jäsenvaltioiden olisi luotava suotuisa toimintakehys, jonka puitteissa pk-yrityksille tarjotaan teknistä apua ja kohdennettua tiedotusta.

(42)

Direktiivissä 2010/75/EU energiatehokkuus mainitaan yhtenä tekijöistä, joiden perusteella määritellään paras käytettävissä oleva tekniikka. Parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa olisi käytettävä lähtökohtana määriteltäessä lupaehtoja direktiivin soveltamisalaan kuuluville laitoksille, mukaan lukien polttolaitokset, joiden nimellinen kokonaislämpöteho on vähintään 50 MW. Mainitussa direktiivissä jäsenvaltioille jätetään kuitenkin mahdollisuus olla direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltujen toimintojen osalta asettamatta energiatehokkuuteen liittyviä vaatimuksia polttolaitoksille tai muille laitoksille, joista aiheutuu hiilidioksidipäästöjä laitosalueella. Jäsenvaltiot voisivat sisällyttää energiatehokkuustasoja koskevia tietoja direktiivin 2010/75/EU mukaiseen raportointiinsa.

(43)

Jäsenvaltioiden olisi annettava puolueettomin, avoimin ja syrjimättömin perustein säännöt niiden kustannusten kantamiselle ja jakamiselle, jotka aiheutuvat verkkoyhteyksistä ja verkkojen vahvistamisesta sekä teknisistä mukautuksista, joita tarvitaan tehokkaasta yhteistuotannosta saatavan sähkön uusien tuottajien liittämiseksi. Tässä olisi otettava huomioon suuntaviivat ja säännöt, joita on laadittu verkkoon pääsyä koskevista edellytyksistä rajat ylittävässä sähkön kaupassa 13 päivänä heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 714/2009 (14) ja maakaasunsiirtoverkkoihin pääsyä koskevista edellytyksistä 13 päivänä heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 715/2009 (15) mukaisesti. Tehokkaasta yhteistuotannosta saatavan sähkön tuottajien olisi voitava järjestää tarjouskilpailu liittymätöistä. Tehokkaasta yhteistuotannosta ja erityisesti pienimuotoisista yhteistuotantoyksiköistä ja mikroyhteistuotantoyksiköistä saatavan sähkön pääsyä verkkojärjestelmään olisi helpotettava. Direktiivin 2009/72/EY 3 artiklan 2 kohdan ja direktiivin 2009/73/EY 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot voivat asettaa sähkö- ja kaasualoilla toimiville yrityksille julkisen palvelun velvoitteita, jotka koskevat myös energiatehokkuutta.

(44)

Kysynnänohjaus on tärkeä väline energiatehokkuuden parantamiseksi, sillä se lisää merkittävästi kuluttajien tai heidän nimeämiensä kolmansien osapuolten mahdollisuuksia toteuttaa toimia kulutus- tai laskutustietojen perusteella ja muodostaa näin mekanismin, jolla voidaan vähentää tai siirtää kulutusta, minkä tuloksena energiaa säästyy sekä loppukulutuksessa että myös energian tuotannossa, siirrossa ja jakelussa, kun verkkojen ja tuotanto-omaisuuden käyttö optimoidaan.

(45)

Kysynnänohjaus voi perustua siihen, miten loppukäyttäjät reagoivat hintasignaaleihin, tai rakennuksissa käytettävään automatiikkaan. Edellytyksiä kysynnänohjauksen käytölle ja saatavuudelle olisi parannettava, myös pienten loppukuluttajien hyväksi. Älykkäiden verkkojen jatkuva käyttöönotto huomioon ottaen jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi varmistettava, että kansalliset energia-alan sääntelyviranomaiset voivat varmistaa, että verkon sääntely ja verkkotariffit kannustavat energiatehokkuuden parantamiseen ja tukevat loppukäyttäjien kysynnänohjaustoimenpiteiden dynaamista hinnoittelua. Olisi pyrittävä markkinoiden yhdentymiseen ja kysyntäpuolen resurssien yhtäläisiin markkinoillepääsyn mahdollisuuksiin (toimitus- ja kulutuskuorma) tuotannon ohella. Jäsenvaltioiden olisi lisäksi varmistettava, että kansalliset energia-alan sääntelyviranomaiset soveltavat kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka kattaa mahdolliset säästöt energian toimituksessa ja loppukäytössä.

(46)

Tämän direktiivin tehokkaan ja oikea-aikaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi saatavilla olisi oltava riittävä määrä energiatehokkuusalan luotettavia ammattilaisia, jotta voidaan varmistaa esimerkiksi energiakatselmuksia koskevien vaatimusten noudattaminen ja energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien toteuttaminen. Siksi jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön energiapalvelujen ja energiakatselmusten tarjoajien ja muiden energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden toteuttajien sertifiointijärjestelmiä.

(47)

Energiapalvelujen markkinoita on kehitettävä edelleen sekä energiapalvelujen kysynnän että niiden tarjonnan varmistamiseksi. Tätä voidaan osaltaan edistää avoimuudella, esimerkiksi laatimalla luetteloja energiapalvelujen tarjoajista. Kysyntää voidaan lisätä myös mallisopimuksilla, parhaiden käytäntöjen vaihdolla ja ohjeistuksella, etenkin energiatehokkuutta koskevia sopimuksia varten. Muunlaisten kolmannen osapuolen rahoitusjärjestelyjen tapaan myös energiatehokkuussopimuksessa energiapalvelun saaja alentaa investointikustannuksia käyttämällä osan energiansäästön rahallisesta arvosta kolmannen osapuolen kokonaan tai osittain toteuttaman investoinnin takaisin maksamiseen.

(48)

On syytä tunnistaa ja poistaa sääntelyyn liittyviä ja muita esteitä, jotka haittaavat energiatehokkuutta koskevien sopimusten ja muiden kolmannen osapuolen rahoitusjärjestelyjen käyttöä energian säästämiseksi. Näihin esteisiin kuuluvat kirjanpitosäännöt ja -käytännöt, joiden vuoksi pääomainvestointeja ja energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä koituvia vuotuisia rahallisia säästöjä ei voida ottaa riittävällä tavalla huomioon kirjanpidossa koko investoinnin elinkaaren ajalta. Myös olemassa olevan rakennuskannan kunnostamisen esteisiin, jotka johtuvat alan toimijoiden ristiriitaisista kannustimista, olisi puututtava kansallisella tasolla.

(49)

Jäsenvaltioita ja alueita olisi rohkaistava käyttämään täysimittaisesti hyväksi rakennerahastoja ja koheesiorahastoa, jotta saataisiin aikaan investointeja energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin. Energiatehokkuuteen tehtävät investoinnit voivat edistää talouskasvua, työllisyyttä, innovointia ja auttaa lieventämään kotitalouksien energiaköyhyyttä, ja niillä on siten myönteinen vaikutus taloudelliseen, sosiaaliseen ja alueelliseen yhteenkuuluvuuteen. Mahdollisesti rahoitettavia aloja ovat muun muassa julkisten rakennusten ja asuntojen energiatehokkuustoimenpiteet sekä uusien taitojen tarjoaminen energiatehokkuussektorin työllisyyden edistämiseksi.

(50)

Jäsenvaltioiden olisi kannustettava rahoitusvälineiden käyttöä tämän direktiivin tavoitteiden edistämiseksi. Tällaisiin rahoitusvälineisiin voisivat kuulua tämän direktiivin tiettyjen säännösten noudattamatta jättämisestä aiheutuvat maksuosuudet ja sakot; energiatehokkuutta varten direktiivin 2003/87/EY 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti myönnetyt varat; monivuotisen rahoituskehyksen, erityisesti koheesiorahaston, rakennerahaston ja maaseudun kehittämisrahaston sekä erityisten eurooppalaisten rahoitusvälineiden, kuten Euroopan energiatehokkuusrahaston, puitteissa energiatehokkuutta varten myönnetyt varat.

(51)

Rahoitusvälineet voisivat tarvittaessa perustua unionin hankevelkakirjoista energiatehokkuuteen myönnettyihin varoihin; varoihin, jotka on myönnetty energiatehokkuutta varten Euroopan investointipankista ja muista unionin rahoituslaitoksista, erityisesti Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankista sekä Euroopan neuvoston kehityspankista; rahoituslaitosten myöntämiin varoihin; kansallisiin varoihin, mukaan lukien sellaisiin, joita saadaan sääntely- ja verotusjärjestelmistä, joilla kannustetaan energiatehokkuusaloitteiden ja -ohjelmien täytäntöönpanoon; tuloihin päätöksen N:o 406/2009/EY mukaisista vuosittaisista päästökiintiöistä.

(52)

Rahoitusvälineissä voitaisiin käyttää näitä maksuosuuksia, varoja ja tuloja ennen kaikkea niin, että saadaan hankittua yksityistä investointipääomaa erityisesti sijoituslaitoksilta, varmistaen samalla sellaisten perusteiden käyttö, joiden avulla varojen myöntämisellä saavutetaan sekä ympäristönsuojelulliset että sosiaaliset tavoitteet; käyttää innovatiivisia rahoitusjärjestelyjä (esimerkiksi yksityisen pääoman lainatakuut, energiatehokkuutta koskevien sopimusten lainatakuut, avustukset, korkotukilainat ja erityiset lainajärjestelyt, kolmansien osapuolten rahoitusjärjestelmät), joilla vähennetään energiatehokkuushankkeiden riskejä ja mahdollistetaan kustannustehokkaat peruskorjaukset myös pieni- ja keskituloisissa kotitalouksissa; olla yhteydessä ohjelmiin tai virastoihin, jotka kokoavat energiatehokkuushankkeet yhteen ja arvioivat niiden laatua, antavat teknistä tukea, edistävät energiapalvelumarkkinoita ja auttavat luomaan energiapalveluita koskevaa kysyntää kuluttajien keskuudessa 14 artiklan mukaisesti.

(53)

Rahoitusvälineillä voitaisiin osoittaa asianmukaiset varat myös koulutus- ja sertifiointiohjelmiin, joilla parannetaan energiatehokkuustaitoja ja tunnustetaan ne; osoittaa varoja tutkimukseen ja esittämiseen sekä toimiin, joilla voidaan nopeuttaa pienimuotoisen ja mikrotekniikan käyttöönottoa energiantuotannossa ja optimoida tällaisen tuotannon yhteydet verkkoon; liittyä ohjelmiin, joiden toimilla edistetään kaikkien asuntojen energiatehokkuutta, estetään energiaköyhyyden syntyminen ja kannustetaan vuokranantajia tekemään asunnoistaan mahdollisimman energiatehokkaita; tarjota riittävästi varoja, joilla tuetaan sosiaalista vuoropuhelua ja vaatimusten asettamista, jotta voidaan lisätä energiatehokkuutta ja varmistaa asianmukaiset työolot sekä työterveys ja -turvallisuus.

(54)

Saatavilla olevia unionin rahoitusvälineitä ja innovatiivisia rahoitusjärjestelyjä olisi hyödynnettävä niin, että julkisyhteisöjen rakennusten energiatehokkuuden parantamistavoite toteutuu käytännössä. Jäsenvaltiot voivat tältä osin käyttää päätöksen N:o 406/2009/EY mukaisista vuosittaisista päästökiintiöistä saamiaan tuloja kehittääkseen tällaisia järjestelyjä vapaaehtoiselta pohjalta ja kansalliset talousarviosäännöt huomioon ottaen.

(55)

Toteuttaessaan toimenpiteitä 20 prosentin energiatehokkuustavoitteen saavuttamiseksi komission on seurattava uusien toimenpiteiden vaikutusta unionin päästökauppajärjestelmän toteuttamisesta annettuun direktiiviin 2003/87/EY, jotta päästökauppajärjestelmässä säilytettäisiin kannustimet, joilla palkitaan vähähiilisyyttä edistäviä investointeja ja valmistellaan päästökauppajärjestelmään kuuluvia aloja tulevaisuudessa tarvittaviin innovaatioihin. Sen on seurattava niihin teollisuudenaloihin kohdistuvaa vaikutusta, jotka ovat alttiita merkittävälle hiilivuodon vaaralle, sellaisina kuin nämä teollisuudenalat on määritetty luettelon laatimisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY nojalla niistä toimialoista ja toimialojen osista, joiden katsotaan olevan alttiita merkittävälle hiilivuodon riskille, 24 päivänä joulukuuta 2009 annetussa komission päätöksessä 2010/2/EU (16), jotta varmistettaisiin se, että tämän direktiivin säännöksillä edistetään eikä haitata näiden alojen kehitystä.

(56)

Direktiivin 2006/32/EY mukaan jäsenvaltioiden on asetettava yhdeksän prosentin kansallinen ohjeellinen energiansäästön kokonaistavoite, jonka ne pyrkivät saavuttamaan vuoteen 2016 mennessä energiapalvelujen ja muiden energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden avulla. Tuossa direktiivissä todetaan, että jäsenvaltioiden hyväksymän toisen energiatehokkuussuunnitelman jälkeen komissio ehdottaa tarvittaessa lisätoimenpiteitä, muun muassa tavoitteiden soveltamisajan mahdollista jatkamista. Jos asiasta annettavassa kertomuksessa tullaan siihen tulokseen, että mainitussa direktiivissä vahvistettujen ohjeellisten kansallisten tavoitteiden saavuttamisessa ei ole edistytty riittävästi, ehdotuksissa olisi puututtava tavoitteiden tasoon ja luonteeseen. Tähän direktiiviin liittyvässä vaikutustenarvioinnissa todetaan, että jäsenvaltiot ovat edenneet suunnitellusti yhdeksän prosentin tavoitteen saavuttamisessa. Tavoite on huomattavasti alhaisempi kuin sittemmin hyväksytty 20 prosentin energiansäästötavoite vuoteen 2020 mennessä. Tästä syystä tavoitteiden tasoon ei ole tarpeen puuttua.

(57)

Älykäs energiahuolto Euroopassa -ohjelma, joka perustettiin kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman (2007–2013) perustamisesta 24 päivänä lokakuuta 2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 1639/2006/EY (17), on ollut keskeisessä asemassa luotaessa suotuisa ympäristö unionin kestävää energiaa koskevien toimintapolitiikkojen asianmukaiselle täytäntöönpanolle poistamalla sellaisia markkinoiden esteitä, kuin markkinatoimijoiden ja instituutioiden riittämättömiä tietoja ja valmiuksia, sisäisten energiamarkkinoiden asianmukaisen toiminnan kansallisia teknisiä ja hallinnollisia esteitä tai kehittymättömiä työmarkkinoita matalahiilisen talouden haasteeseen vastaamiseksi. Monet näistä esteistä ovat yhä merkityksellisiä.

(58)

Jotta voitaisiin hyödyntää energiaan liittyvien tuotteiden merkittäviä energiansäästömahdollisuuksia, olisi nopeutettava ja laajennettava energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista 21 päivänä lokakuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/125/EY (18) ja energiaan liittyvien tuotteiden energian ja muiden voimavarojen kulutuksen osoittamisesta merkinnöin ja yhdenmukaisin tuotetiedoin 19 päivänä toukokuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/30/EU (19) täytäntöönpanoa. Etusija olisi annettava tuotteille, jotka tarjoavat suurimmat energiansäästömahdollisuudet, sellaisina kuin ne määritetään ekologista suunnittelua koskevassa työsuunnitelmassa, ja tarvittaessa olemassa olevien toimenpiteiden tarkistamiselle.

(59)

Niiden edellytysten selventämiseksi, joiden mukaisesti jäsenvaltiot voivat vahvistaa energiatehokkuusvaatimuksia direktiivin 2010/31/EU nojalla noudattaen samalla direktiiviä 2009/125/EY ja sen täytäntöönpanotoimenpiteitä, direktiivi 2009/125/EY olisi muutettava tämän mukaisesti.

(60)

Jäsenvaltiot eivät voi ilman uusien energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttamista saavuttaa riittävän hyvin tämän direktiivin tavoitetta, joka on saavuttaa unionin 20 prosentin energiatehokkuustavoite vuoteen 2020 mennessä ja valmistella vuoden 2020 jälkeen toteutettavia energiatehokkuuden lisäparannuksia, vaan se voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(61)

Jotta mahdollistetaan mukauttaminen tekniikan kehitykseen ja energialähteiden jakautumisessa tapahtuviin muutoksiin, komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, jotka koskevat direktiivin 2004/8/EY perusteella vahvistettujen yhdenmukaistettujen hyötysuhteen viitearvojen tarkistamista sekä tämän direktiivin liitteissä olevia arvoja, laskentamenetelmiä, primäärienergiakertoimen oletusarvoa ja vaatimuksia. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin ja asianmukaisesti.

(62)

Jotta voidaan varmistaa tämän direktiivin yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Tätä valtaa olisi käytettävä yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat komission täytäntöönpanovallan käyttöä, 16 päivänä helmikuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (20) mukaisesti.

(63)

Kaikki direktiivin 2004/8/EY ja direktiivin 2006/32/EY sisällölliset säännökset olisi kumottava lukuun ottamatta direktiivin 2006/32/EY 4 artiklan 1–4 kohtaa ja direktiivin 2006/32/EY liitteitä I, III ja IV. Viimeksi mainittuja säännöksiä olisi edelleen sovellettava yhdeksän prosentin tavoitteen saavuttamisen määräaikaan saakka. Direktiivin 2010/30/EU 9 artiklan 1 ja 2 kohta, joissa jäsenvaltioille asetetaan velvoite pyrkiä hankkimaan ainoastaan parhaaseen energiatehokkuusluokkaan kuuluvia tuotteita, olisi myös kumottava.

(64)

Velvollisuus saattaa tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä olisi rajoitettava koskemaan ainoastaan niitä säännöksiä, joilla muutetaan direktiivien 2004/8/EY ja 2006/32/EY sisältöä. Velvollisuus saattaa sisällöltään muuttumattomat säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä perustuu kyseisiin direktiiveihin.

(65)

Tämä direktiivi ei vaikuta direktiiveissä 2004/8/EY ja 2006/32/EY mainittuihin jäsenvaltioita velvoittaviin määräaikoihin, joiden kuluessa jäsenvaltioiden on saatettava direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sovellettava niitä.

(66)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna,

1)

’energialla’ kaikkia energiatuotteiden muotoja, polttoaineita, lämpöä, uusiutuvaa energiaa, sähköä tai mitä tahansa muuta energian muotoa, siten kuin ne on määritelty energiatilastoista 22 päivänä lokakuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1099/2008 (21) 2 artiklan d alakohdassa;

2)

’primäärienergian kulutuksella’ kotimaista bruttokulutusta, lukuun ottamatta muuta kuin energiakäyttöä;

3)

’energian loppukulutuksella’ kaikkea teollisuudelle, liikenteelle, kotitalouksille, palveluihin ja maataloudelle toimitettua energiaa. Siihen ei kuulu energian muuntamisen alalle ja energiateollisuudelle toimitettu energia;

4)

’energiatehokkuudella’ suoritteen, palvelun, tavaran tai energian tuotoksen ja energiapanoksen välistä suhdetta;

5)

’energiansäästöillä’ säästetyn energian määrää, joka määritetään mittaamalla ja/tai arvioimalla kulutus ennen energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen toteuttamista ja sen jälkeen siten, että energiankulutukseen vaikuttavat ulkoiset olosuhteet vakioidaan;

6)

’energiatehokkuuden parantamisella’ teknisistä, ihmisten käyttäytymiseen liittyvistä ja/tai taloudellisista muutoksista johtuvaa energiatehokkuuden lisääntymistä;

7)

’energiapalvelulla’ energian ja energiatehokkaan teknologian tai toiminnan yhdistelmästä muodostuvaa fysikaalista etua, hyötyä tai hyödykettä, johon voi kuulua palvelun toimittamisen edellyttämiä käyttö-, huolto- ja valvontatoimia, joka toimitetaan sopimuksen perusteella ja josta tavanomaisissa olosuhteissa on todettu seuraavan todennettavissa ja mitattavissa tai arvioitavissa oleva energiatehokkuuden parantuminen tai primäärienergian säästö;

8)

’julkisella elimellä’ hankintaviranomaisia, siten kuin ne on määritelty julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31 päivänä maaliskuuta 2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/18/EY (22);

9)

’keskushallinnolla’ kaikkia hallinnon yksikköjä, joiden toimivalta ulottuu jäsenvaltion koko alueelle;

10)

’kokonaishyötypinta-alalla’ rakennuksen tai sen osan lattiapinta-alaa, jossa sisäilmaston ylläpitämiseen käytetään energiaa;

11)

’energianhallintajärjestelmällä’ sellaisen suunnitelman, jossa asetetaan energiatehokkuustavoite ja strategia tavoitteen saavuttamiseksi, toisiinsa liittyviä tai keskenään vuorovaikutussuhteessa olevia osatekijöitä;

12)

’eurooppalaisella standardilla’ Euroopan standardointikomitean, Euroopan sähkötekniikan standardointikomitean tai Euroopan telealan standardointilaitoksen hyväksymää, julkisesti käyttöön saatettua standardia;

13)

’kansainvälisellä standardilla’ kansainvälisen standardisoimisjärjestön hyväksymää, julkisesti käyttöön saatettua standardia;

14)

’velvoitetulla osapuolella’ energian jakelijaa tai energian vähittäismyyntiyritystä, jota 7 artiklassa tarkoitetut kansalliset energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät sitovat;

15)

’toimeksi saaneella osapuolella’ oikeussubjektia, jolle hallitus tai muu julkinen elin on siirtänyt toimivallan kehittää, hallinnoida tai käyttää rahoitusjärjestelmää hallituksen tai muun julkisen elimen puolesta;

16)

’osallistuvalla osapuolella’ yritystä tai julkista elintä, joka on sitoutunut tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen vapaaehtoisella sopimuksella tai jota koskee kansallinen sääntelypoliittinen väline;

17)

’täytäntöönpanevalla viranomaisella’ julkisoikeudellista elintä, jonka tehtävänä on toteuttaa tai valvoa energia- tai hiiliverotusta, rahoitusjärjestelmiä ja -välineitä, verokannustimia, standardeja ja normeja, energiamerkintäjärjestelmiä tai koulutusta;

18)

’politiikkatoimella’ sääntely-, rahoitus- tai verotustoimenpidettä taikka vapaaehtoista tai tietojen toimittamista koskevaa toimenpidettä, joka on jäsenvaltiossa otettu muotomääräisesti käyttöön ja pantu täytäntöön ja jolla luodaan tukikehys, vaatimus tai kannustin, jotta markkinatoimijat tarjoaisivat ja ostaisivat energiapalveluja ja toteuttaisivat muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä;

19)

’yksittäisellä toimella’ toimea, joka johtaa todennettaviin ja mitattaviin tai arvioitaviin energiatehokkuuden parannuksiin ja joka toteutetaan politiikkatoimen perusteella;

20)

’energian jakelijalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, myös jakeluverkonhaltijaa, joka vastaa energian siirrosta sen toimittamiseksi loppukäyttäjille tai energiaa loppukäyttäjille myyville jakeluasemille;

21)

’jakelunverkonhaltijalla’ direktiivissä 2009/72/EY ja direktiivissä 2009/73/EY määriteltyä jakeluverkonhaltijaa;

22)

’energian vähittäismyyntiyrityksellä’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka myy energiaa loppukäyttäjille;

23)

’loppukäyttäjällä’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ostaa energiaa omaa loppukäyttöä varten;

24)

’energiapalvelujen tarjoajalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimittaa energiapalveluja tai suorittaa muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä loppukäyttäjän laitoksessa tai tiloissa;

25)

’energiakatselmuksella’ järjestelmällistä menettelyä, jonka tarkoituksena on saada riittävästi tietoa rakennuksen tai rakennusryhmän, teollisen tai kaupallisen toiminnan tai laitoksen tai yksityisen tai julkisen palvelun energiankulutusprofiilista ja jonka avulla voidaan tunnistaa mahdollisuudet kustannustehokkaaseen energiansäästöön ja määrittää säästön suuruus ja jolla raportoidaan katselmuksen tuloksista;

26)

’pienillä ja keskisuurilla yrityksillä’ tai ’pk-yrityksillä’ mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä 6 päivänä toukokuuta 2003 annetun komission suosituksen 2003/361/EY (23) liitteessä olevassa I osastossa määriteltyjä yrityksiä; mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten luokka koostuu yrityksistä, joiden palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja joiden vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa ja/tai vuosittaisen taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa;

27)

’energiatehokkuutta koskevalla sopimuksella’ edunsaajan ja energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen tarjoajan välistä sopimusjärjestelyä, joka todennetaan ja jota seurataan sopimuksen koko keston ajan ja jossa kyseiseen toimenpiteeseen (työnä, toimitettuna tavarana tai palveluina) tehdyt investoinnit korvataan suhteessa sopimuksessa sovittuun energiatehokkuuden parantumistasoon tai muuhun sovittuun energiatehokkuuskriteeriin, kuten rahalliseen säästöön;

28)

’älykkäällä mittausjärjestelmällä’ sähköistä järjestelmää, jolla voidaan mitata energiankulutus, saada enemmän tietoja kuin perinteisellä mittarilla sekä siirtää ja vastaanottaa tietoa sähköisen viestinnän keinoin;

29)

’siirtoverkonhaltijalla’ direktiivissä 2009/72/EY ja direktiivissä 2009/73/EY määriteltyä siirtoverkonhaltijaa;

30)

’yhteistuotannolla’ lämpöenergian ja sähkö- tai mekaanisen energian samanaikaista tuottamista samassa prosessissa;

31)

’taloudellisesti perusteltavissa olevalla tarpeella’ tarvetta, joka ei ylitä lämmitys- tai jäähdytystarvetta ja joka muutoin tyydytettäisiin markkinaehtoisesti muilla energiantuotantotavoilla kuin yhteistuotannolla;

32)

’hyötylämmöllä’ yhteistuotantoprosessissa tuotettua lämpöä, joka täyttää taloudellisesti perusteltavissa olevan lämmitys- tai jäähdytystarpeen;

33)

’yhteistuotannosta saatavalla sähköllä’ hyötylämmön tuotantoon liittyvässä prosessissa tuotettua ja liitteessä I säädetyn menetelmän mukaisesti laskettua sähköä;

34)

’tehokkaalla yhteistuotannolla’ liitteessä II asetetut perusteet täyttävää yhteistuotantoa;

35)

’kokonaishyötysuhteella’ sähkö- ja mekaanisen energian tuotannon ja hyötylämpötuotoksen vuosittaista summaa jaettuna polttoainepanoksella, joka käytetään yhteistuotantoprosessissa tuotettavaan lämpöön ja sähkö- ja mekaanisen energian kokonaistuotantoon;

36)

’rakennusasteella’ yhteistuotannosta saadun sähkön ja hyötylämmön välistä suhdetta laitoksen toimiessa tietyn yksikön operatiivisten tietojen perusteella ainoastaan yhteistuotantolaitoksena;

37)

’yhteistuotantoyksiköllä’ yksikköä, joka voi toimia yhteistuotannossa;

38)

’pienimuotoisella yhteistuotantoyksiköllä’ yhteistuotantoyksikköä, jonka asennettu kapasiteetti on alle 1 MWe;

39)

’mikroyhteistuotantoyksiköllä’ yhteistuotantoyksikköä, jonka enimmäiskapasiteetti on alle 50 kWe;

40)

’rakennustehokkuudella’ rakennuksen pinta-alan ja maa-alueen pinta-alan suhdetta tietyllä alueella;

41)

’tehokkaalla kaukolämmitys ja -jäähdytysjärjestelmällä’ kaukolämmitys- tai jäähdytysjärjestelmää, jossa käytetään vähintään 50-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa, 50-prosenttisesti hukkalämpöä, 75-prosenttisesti yhteistuotannosta saatavaa lämpöä tai 50-prosenttisesti tällaisen energian ja lämmön yhdistelmää;

42)

’tehokkaalla lämmityksellä ja jäähdytyksellä’ lämmitys- ja jäähdytysvaihtoehtoa, joka tavanomaista tilannetta kuvaavaan perusskenaarioon verrattuna vähentää mitattavalla tavalla primäärienergiapanosta, joka tarvitaan yhden toimitetun energiayksikön tuottamiseen asiaankuuluvan järjestelmän rajoissa tässä direktiivissä tarkoitetun kustannus-hyötyanalyysin mukaan arvioidulla kustannustehokkaalla tavalla, ottaen huomioon tuotantoon, muuntamiseen, siirtoon ja jakeluun tarvittava energia;

43)

’tehokkaalla käyttäjäkohtaisella lämmityksellä ja jäähdytyksellä’ käyttäjäkohtaista lämmityksen ja jäähdytyksen toimitusvaihtoehtoa, joka tehokkaaseen kaukolämmitykseen ja -jäähdytykseen verrattuna vähentää mitattavalla tavalla muun kuin uusiutuvan primäärienergian panosta, joka tarvitaan yhden toimitetun energiayksikön tuottamiseen asiaankuuluvan järjestelmän rajoissa, tai joka edellyttää samaa muun kuin uusiutuvan primäärienergian panosta, mutta alemmilla kustannuksilla, ottaen huomioon tuotantoon, muuntamiseen, siirtoon ja jakeluun tarvittava energia;

44)

’merkittävällä uudistamisella’ uudistustöitä, joiden kustannukset ylittävät 50 prosenttia uuden vastaavan yksikön investointikustannuksista;

45)

’yhteisostoryhmällä’ kysyntäpuolen palveluntarjoajaa, joka yhdistää useita lyhytkestoisia kulutuskuormia myytäväksi tai huutokaupattavaksi järjestäytyneillä energiamarkkinoilla.

a)

se, että unionin vuoden 2020 energiankulutus saa olla korkeintaan 1 474 Mtoe primäärienergiaa tai korkeintaan 1 078 Mtoe loppuenergiaa;

b)

tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet;

c)

direktiivin 2006/32/EY 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti asetettujen kansallisten energiansäästötavoitteiden saavuttamiseksi hyväksytyt toimenpiteet; ja

d)

muut energiatehokkuutta edistävät toimenpiteet jäsenvaltioissa ja unionin tasolla.

a)

jäljellä olevat kustannustehokkaat energiansäästömahdollisuudet;

b)

BKT:n kehitys ja ennuste;

c)

muutokset energian tuonnissa ja viennissä;

d)

kaikkien uusiutuvien energialähteiden kehittyminen, ydinenergia, hiilidioksidin talteenotto ja varastointi; ja

e)

varhaiset toimet.

a)

laatii yhteenvedon jäsenvaltioiden ilmoittamista kansallisista viitteellisistä energiatehokkuustavoitteista;

b)

arvioi, voidaanko näiden tavoitteiden yhteenlaskettua määrää pitää luotettavana osoituksena siitä, että unioni kokonaisuutena etenee suunnitellusti, ottaen huomioon arvion ensimmäisestä 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti laaditusta vuosiraportista ja arvion 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti laadituista kansallisista energiatehokkuuden toimintasuunnitelmista;

c)

ottaa huomioon täydentävät analyysit, joita saadaan

d)

vertaa a–c alakohdan mukaisia tuloksia energiankulutuksen määrään, joka tarvittaisiin, jotta energiankulutuksen taso olisi korkeintaan 1 474 Mtoe primäärienergiaa ja/tai korkeintaan 1 078 Mtoe loppuenergiaa vuonna 2020.

a)

sellainen yleiskatsaus kansallisesta rakennuskannasta, joka perustuu tarvittaessa tilastolliseen otantaan;

b)

rakennustyyppien ja ilmastovyöhykkeiden kannalta soveltuvien peruskorjaamista koskevien kustannustehokkaiden lähestymistapojen tunnistaminen;

c)

politiikat ja toimenpiteet, joilla edistetään rakennusten kustannustehokkaita pitkälle meneviä perusparannuksia, mukaan lukien vaiheittaiset pitkälle menevät perusparannukset;

d)

tulevaisuudennäkymät yksityishenkilöiden, rakennusteollisuuden ja rahoituslaitosten investointipäätösten ohjaamiseksi;

e)

näyttöön perustuva arvio odotetuista energiansäästöistä ja laajemmista hyödyistä.

a)

rakennukset, joita suojellaan virallisesti osana määrättyä ympäristöä tai niiden erityisen arkkitehtonisen tai historiallisen arvon vuoksi, siltä osin kuin niiden luonne tai ulkonäkö muuttuisi tiettyjen energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten noudattamisen vuoksi tavalla, jota ei voida hyväksyä;

b)

asevoimien tai keskushallinnon omistamat kansalliseen puolustukseen käytettävät rakennukset, lukuun ottamatta asevoimien ja muun kansallisten puolustusviranomaisten henkilöstön käytössä olevia yksittäisiä asuintiloja tai toimistorakennuksia;

c)

rakennukset, joita käytetään hartauden harjoittamiseen ja uskonnolliseen toimintaan.

a)

pinta-ala neliömetreinä; ja

b)

kunkin rakennuksen energiatehokkuus tai vastaavat energiatiedot.

a)

hyväksymään joko itsenäisenä suunnitelmana tai osana laajempaa ilmasto- tai ympäristösuunnitelmaa energiatehokkuussuunnitelma, johon sisältyy erityisiä energiansäästöä ja energiatehokkuutta koskevia tavoitteita ja toimia ja jonka tarkoituksena on noudattaa keskushallinnon rakennusten esi- merkkiä, sellaisena kuin siitä on säädetty 1, 5 ja 6 kohdassa;

b)

ottamaan osana suunnitelmansa täytäntöönpanoa käyttöön energianhallintajärjestelmän, johon kuuluvat myös energiakatselmukset;

c)

käyttämään tarvittaessa energiapalveluyrityksiä ja energiatehokkuutta koskevia sopimuksia, jotta voidaan rahoittaa korjauksia, ja toteuttamaan suunnitelmia energiatehokkuuden säilyttämiseksi tai parantamiseksi pitkällä aikavälillä.

a)

toteuttaa 1 kohdan toisessa alakohdassa edellytetyn laskennan käyttämällä 1 prosentin arvoa vuosina 2014 ja 2015; 1,25 prosentin arvoa vuosina 2016 ja 2017; ja 1,5 prosentin arvoa vuosina 2018, 2019 ja 2020;

b)

jättää laskennan ulkopuolelle sen energian myynnin koko määrän tai osan siitä, joka on käytetty direktiivin 2003/87/EY liitteessä I luetelluissa teollisuuden toiminnoissa;

c)

sallia sen, että energian muuntamisessa, jakelussa ja siirrossa saavutetut energiansäästöt, mukaan lukien tehokas kaukolämpö- ja -jäähdytysinfrastruktuuri, jotka ovat seurausta 14 artiklan 4 kohdan, 14 artiklan 5 kohdan b alakohdan sekä 15 artiklan 1–6 kohdan ja 9 kohdan vaatimusten täytäntöönpanosta, otetaan huomioon 1 kohdan nojalla vaaditussa energiansäästöjen määrässä; ja

d)

ottaa huomioon 1 kohdan nojalla vaaditussa energiansäästöjen määrässä energiansäästöt, jotka ovat seurausta 31 päivästä joulukuuta 2008 alkaen toteutetuista yksittäisistä toimista, joilla on edelleen vaikutusta vuonna 2020 ja jotka voidaan mitata ja todentaa.

a)

sisällyttää asettamiinsa säästövelvoitteisiin vaatimuksia, joilla on sosiaalisia päämääriä, muun muassa edellyttämällä energiatehokkuustoimenpiteiden tietyn osan toteuttamista ensisijaisesti energiaköyhyydestä kärsivissä kotitalouksissa tai sosiaalisessa asuntotarjonnassa;

b)

sallia velvoitettujen osapuolten ottaa velvoitteensa noudattamista laskiessaan huomioon energiapalvelujen tarjoajien tai muiden kolmansien osapuolten saavuttamat sertifioidut energiansäästöt, myös silloin kun velvoitetut osapuolet edistävät muiden valtion hyväksymien elinten tai viranomaisten kautta toimenpiteitä, joihin voi liittyä tai olla liittymättä virallisia kumppanuuksia ja joita voidaan toteuttaa yhdessä muiden rahoituslähteiden kanssa. Jos jäsenvaltiot sallivat tämän, niiden on varmistettava, että käytössä on selkeä, tarkasteltavissa oleva ja kaikille markkinatoimijoille avoin hyväksyntäprosessi, jolla pyritään pitämään sertifioinnin kustannukset mahdollisimman alhaisina;

c)

sallia velvoitettujen osapuolten ottaa huomioon tiettynä vuonna saavutetut säästöt, siten kuin ne olisi saavutettu jonakin neljästä edeltävästä tai kolmesta seuraavasta vuodesta.

a)

kootut tilastotiedot loppukäyttäjistään (yksilöiden merkittävät muutokset aiemmin toimitettuihin tietoihin verrattuna); ja

b)

tuoreet tiedot loppukäyttäjien kulutuksesta, tarvittaessa myös kuormitusjakaumista, asiakassegmenteistä ja asiakkaiden maantieteellisestä jakautumisesta, säilyttäen yksityisten tai kaupallisesti arkaluonteisten tietojen loukkaamattomuuden ja luottamuksellisuuden sovellettavan unionin oikeuden mukaisesti.

a)

energia- tai hiilidioksidiverot, joiden vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen;

b)

rahoitusjärjestelmät ja -välineet tai verokannustimet, jotka johtavat energiatehokkaan teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen;

c)

säädökset tai vapaaehtoiset sopimukset, jotka johtavat energiatehokkaan teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen;

d)

standardit ja normit, joiden tarkoituksena on tuotteiden ja palvelujen, rakennukset ja ajoneuvot mukaan luettuina, energiatehokkuuden parantaminen, paitsi jos ne ovat pakollisia ja sovellettavia jäsenvaltioissa unionin oikeuden mukaisesti;

e)

energiamerkintäjärjestelmät, paitsi jos ne ovat pakollisia ja sovellettavia jäsenvaltioissa unionin oikeuden mukaisesti;

f)

koulutus, myös energianeuvontaohjelmat, jotka johtavat energiatehokkaan teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen.

a)

politiikkatoimissa on vähintään kaksi välijaksoa ennen 31 päivää joulukuuta 2020, ja ne johtavat 1 kohdassa asetetun tavoitetason saavuttamiseen;

b)

kunkin toimeksi saaneen osapuolen, osallistuvan osapuolen tai täytäntöönpanevan viranomaisen, sen mukaan, mikä niistä kulloinkin on kyseessä, vastuu on määritelty;

c)

energiansäästöt, jotka on määrä saavuttaa, on määritelty avoimesti;

d)

vaadittujen tai politiikkatoimella saavutettavien energiasäästöjen määrä on ilmaistu joko energian loppukulutuksena tai primäärienergian kulutuksena liitteessä IV säädettyjä muuntokertoimia käyttäen;

e)

energiansäästöt on laskettu liitteessä V olevassa 1 ja 2 kohdassa säädettyjä menetelmiä ja periaatteita noudattaen;

f)

energiansäästöt on laskettu liitteessä V olevassa 3 kohdassa säädettyjä menetelmiä ja periaatteita noudattaen;

g)

osallistuvat osapuolet laativat saavutetuista energiansäästöistä vuosiraportin, paitsi jos se ei ole toteutettavissa, ja asettavat sen julkisesti saataville;

h)

tulosten seuranta on varmistettu, ja asianmukaisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa, jos edistyminen ei ole tyydyttävää;

i)

käytössä on valvontajärjestelmä, johon kuuluu myös energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden tilastollisesti merkittävän osuuden riippumaton todentaminen; ja

j)

tiedot energiansäästöjen vuotuisesta kehityssuunnasta julkaistaan vuosittain.

a)

joita pätevyysvaatimusten mukaisesti pätevät ja/tai valtuutetut asiantuntijat suorittavat riippumattomasti; tai

b)

joita riippumattomat viranomaiset toteuttavat ja valvovat kansallisen lainsäädännön nojalla.

a)

olemassa oleva mittari korvataan, paitsi jos se on teknisesti mahdotonta tai se ei ole kustannustehokasta, kun otetaan huomioon pitkän aikavälin arvioidut säästömahdollisuudet;

b)

kyse on direktiivin 2010/31/EU mukaisesti uuteen rakennukseen tai sellaiseen rakennukseen, johon suoritetaan laajamittaisia korjauksia, sijoitettavasta uudesta liittymästä.

a)

niiden on varmistettava, että mittausjärjestelmät antavat loppukäyttäjille tiedot kulutuksen todellisesta ajoittumisesta ja että energiatehokkuutta koskevat tavoitteet ja loppukäyttäjille koituva hyöty otetaan täysimittaisesti huomioon mittareiden vähimmäistoimintoja ja markkinatoimijoille asetettavia velvoitteita määriteltäessä;

b)

niiden on varmistettava älykkäiden mittareiden ja tiedonsiirron turvallisuus sekä loppukäyttäjien yksityisyys asiaankuuluvan tietosuojaa ja yksityisyyttä koskevan unionin lainsäädännön mukaisesti;

c)

sähkön osalta ja loppukäyttäjän pyynnöstä niiden on vaadittava mittareista vastaavia operaattoreita varmistamaan, että mittari pystyy tai mittarit pystyvät ottamaan huomioon loppukäyttäjän tiloista verkkoon siirretyn sähkön;

d)

niiden on varmistettava, että jos loppukäyttäjät sitä pyytävät, niiden verkosta ottamaa ja verkkoon siirtämää sähköä koskevat mittaustiedot asetetaan loppukäyttäjien tai loppukäyttäjän puolesta toimivan kolmannen osapuolen saataville helposti ymmärrettävässä muodossa, jota loppukäyttäjät voivat käyttää sopimusten tasapuoliseen vertailuun;

e)

niiden on edellytettävä, että älykkään mittarin asentamisen yhteydessä asiakkaille annetaan asianmukaista neuvontaa ja tietoa, erityisesti mittareiden koko potentiaalin hyödyntämisestä mittarin lukemisen hallinnan ja energiankulutuksen seurannan osalta.

a)

kuuma vesi kotitalouden tarpeisiin;

b)

rakennuksen laitteistosta peräisin oleva lämpö yhteisten tilojen lämmitystä varten (jos rappukäytävät ja käytävät on varustettu lämpöpattereilla);

c)

asuntojen lämmitystä varten.

a)

kumulatiiviset tiedot vähintään kolmen edeltävän vuoden ajalta tai toimitussopimuksen alkamisesta lähtien, jos siitä on kulunut tätä lyhyempi aika. Tietojen on vastattava aikavälejä, joiden osalta usein annettavat laskutustiedot on tuotettu;

b)

yksityiskohtaiset tiedot käyttöajan mukaan kultakin päivältä, viikolta, kuukaudelta ja vuodelta. Näiden tietojen on oltava loppukäyttäjän saatavilla internetin tai mittariliittymän välityksellä vähintään 24 edeltävän kuukauden ajalta tai toimitussopimuksen alkamisesta lähtien, jos siitä on kulunut tätä lyhyempi aika.

a)

on edellytettävä, että siinä määrin kuin loppukäyttäjien energialaskuja ja aiempaa kulutusta koskevat tiedot ovat käytettävissä, ne asetetaan loppukäyttäjän pyynnöstä tämän nimeämän energiapalvelujen tarjoajan saataville;

b)

on varmistettava, että loppukäyttäjille tarjotaan mahdollisuus saada laskutustiedot ja laskut sähköisinä sekä että he saavat pyynnöstä selkeän ja ymmärrettävän selvityksen siitä, miten heidän laskunsa muodostuvat, erityisesti jos laskut eivät perustu tosiasialliseen kulutukseen;

c)

on varmistettava, että laskun mukana asetetaan saataville asiaankuuluvat tiedot, joiden avulla loppukäyttäjät saavat kattavan selvityksen senhetkisistä energiakustannuksista liitteen VII mukaisesti;

d)

on mahdollista säätää, että loppukäyttäjän pyynnöstä ei näissä laskuissa olevia tietoja katsota maksukehotukseksi. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava, että energialähteiden tarjoajat soveltavat joustavia järjestelyjä varsinaisiin maksuihin;

e)

on vaadittava, että energiakustannuksia koskevat tiedot ja arviot annetaan käyttäjille pyynnöstä oikea-aikaisesti ja helposti ymmärrettävässä muodossa, jota käyttäjät voivat käyttää sopimusten tasapuoliseen vertailuun.

a)

välineet ja menettelyt, joilla edistetään käyttäytymisen muutosta, mukaan luettuina

b)

tavat, joilla kuluttajat ja kuluttajajärjestöt saadaan osallistumaan älykkäiden mittareiden mahdolliseen käyttöönottoon tiedottamalla

a)

suunnitellaan uutta sähkön lauhdetuotantolaitosta, jonka kokonaislämpöteho on yli 20 MW, laitoksen kustannusten ja hyötyjen arvioimiseksi sen toteuttamisesta tehokkaana yhteistuotantolaitoksena;

b)

uudistetaan merkittävästi olemassa olevaa sähkön lauhdetuotantolaitosta, jonka kokonaislämpöteho on yli 20 MW, kustannusten ja hyötyjen arvioimiseksi sen muuttamisesta tehokkaaksi yhteistuotantolaitokseksi;

c)

suunnitellaan tai uudistetaan merkittävästi hukkalämpöä käyttökelpoisella lämpötilatasolla tuottavaa teollisuuslaitosta, jonka kokonaislämpöteho on yli 20 MW, kustannusten ja hyötyjen arvioimiseksi hukkalämmön käyttämisestä taloudellisesti perusteltua kysyntää varten, mukaan lukien yhteistuotannon tuloksena, ja tämän laitoksen liittämisestä kaukolämmitys- ja jäähdytysverkkoon;

d)

suunnitellaan uutta kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysverkkoa tai olemassa olevassa kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysverkossa uutta energiantuotantolaitosta, jonka kokonaislämpöteho on yli 20 MW, tai uudistetaan merkittävästi tällaista olemassa olevaa laitosta, aiheutuvien kustannusten ja hyötyjen arvioimiseksi lähellä sijaitsevien teollisuuslaitosten hukkalämmön käyttämisestä.

a)

huippukuormitusaikoina käytettävät ja varasähköä tuottavat laitokset, joiden toiminta-ajaksi on suunniteltu alle 1 500 käyttötuntia vuodessa (viiden vuoden jakson liukuva keskiarvo), jos jäsenvaltio on määritellyt todentamismenettelyn, jolla varmistetaan vapautusperusteen noudattaminen;

b)

ydinvoimalaitokset;

c)

laitokset, jotka on sijoitettava lähelle direktiivin 2009/31/EY nojalla hyväksyttyä geologista varastointipaikkaa.

a)

otetaan huomioon 1 kohdassa tarkoitettujen kattavien arviointien tulokset,

b)

varmistetaan, että 5 kohdan vaatimukset täyttyvät, sekä

c)

otetaan huomioon 5 kohdassa tarkoitetun kustannus-hyötyanalyysin tulokset.

a)

niiden kaasu- ja sähkö infrastruktuurin energiatehokkuuden parantamismahdollisuuksista tehdään arviointi, etenkin siirron, jakelun, kuormituksen hallinnan, yhteentoimivuuden ja energiaa tuottaviin laitoksiin liittämisen osalta; mukaan lukien energian mikrotuottajien verkkoon pääsyn osalta;

b)

osoitetaan konkreettisia toimenpiteitä ja investointeja kustannustehokkaiden energiatehokkuuden parannusten toteuttamiseksi verkkoinfrastruktuurissa ja laaditaan aikataulu niiden toteutukselle.

a)

takaavat tehokkaasta yhteistuotannosta saatavan sähkön siirron ja jakelun;

b)

tarjoavat tehokkaasta yhteistuotannosta saatavalle sähkölle ensisijaisen tai taatun pääsyn verkkoon;

c)

asettaessaan sähköntuotantolaitosten ajojärjestyksiä asettavat etusijalle tehokkaasta yhteistuotannosta saatavan sähkön siinä määrin, kuin se on mahdollista vaarantamatta kansallisen sähköjärjestelmän toimintaa.

a)

jakamalla selkeää ja helposti saatavilla olevaa tietoa

b)

edistämällä muun muassa toimialajärjestöjen kautta laatumerkintöjen kehittämistä;

c)

julkaisemalla luettelo saatavilla olevista energiapalvelujen tarjoajista, jotka ovat päteviä ja/tai sertifioituja, sekä niiden pätevyyksistä ja/tai sertifikaateista 16 artiklan mukaisesti, ja päivittämällä sitä säännöllisesti, tai tarjoamalla liittymä, jonka kautta palvelujen tarjoajat voivat antaa tietoja;

d)

rohkaisemalla julkista sektoria hyödyntämään energiapalveluja koskevia tarjouksia etenkin rakennusten korjaamisessa:

e)

antamalla kansallisen energiatehokkuuden toimintasuunnitelman puitteissa laatuarvio energiapalvelumarkkinoiden nykyisestä ja tulevasta kehityksestä.

a)

osoittamalla ja julkistamalla yksi tai useampi yhteyspiste, josta loppukäyttäjät voivat saada 1 kohdassa tarkoitetut tiedot;

b)

toteuttamalla tarvittaessa toimenpiteitä sellaisten sääntelyä koskevien ja muiden esteiden poistamiseksi, jotka estävät energiatehokkuutta koskevien sopimusten ja muita energiatehokkuuspalveluja koskevien mallien hyödyntämisen energiansäästötoimenpiteiden osoittamiseksi ja/tai täytäntöön panemiseksi;

c)

harkitsemalla valitusasiamiehen kaltaisen riippumattoman mekanismin käyttöönottoa tai valitsemista, jotta voidaan varmistaa, että valitusten käsittely ja energiapalvelusopimuksista johtuvien riitojen tuomioistuimen ulkopuolinen ratkaisu ovat tehokkaita;

d)

antamalla riippumattomille markkinatoimijoille mahdollisuus edistää markkinoiden kehitystä kysyntä- ja tarjontapuolella.

a)

ristiriitaiset kannustimet rakennuksen omistajan ja vuokralaisen välillä tai sen omistajien kesken; olisi pyrittävä varmistamaan, etteivät osapuolet jätä tekemättä energiatehokkuutta parantavia investointeja, jotka he olisivat muutoin tehneet, siitä syystä, etteivät he saa niistä täyttä yksilökohtaista hyötyä, tai siksi, ettei ole olemassa sääntöjä kustannusten ja hyötyjen jakamisesta osapuolten kesken, mukaan lukien usean omistajan kiinteistöjen päätöksentekomenettelyjä sääntelevät kansalliset säännöt ja toimenpiteet;

b)

julkisia hankintoja sekä vuotuisen talousarvion laadintaa ja kirjanpitoa koskevat oikeudelliset ja sääntelyä koskevat säännökset, hallinnolliset määräykset ja hallinnolliset käytännöt; olisi pyrittävä varmistamaan, ettei yksittäisiä julkisia elimiä estetä tekemästä investointeja, joilla parannetaan energiatehokkuutta ja minimoidaan odotettavissa olevia elinkaarikustannuksia, eikä käyttämästä energiatehokkuutta koskevia pitkän aikavälin sopimuksia ja muita kolmannen osapuolen kanssa sovellettavia pitkän aikavälin rahoitusmekanismeja.

a)

7 artiklan 1 kohdassa säädetyn lopullisen päivämäärän muuttaminen;

b)

7 artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa säädettyjen vaatimusten tarkistaminen;

c)

uusien yhteisten vaatimusten asettaminen etenkin 7 artiklan 7 kohdassa tarkoitetuista kysymyksistä.

1)

Lisätään johdanto-osan kappale seuraavasti:

2)

Lisätään 6 artiklan 1 kohdan loppuun virke seuraavasti:

”Tällä ei kuitenkaan rajoiteta jäsenvaltioiden direktiivin 2010/31/EU 4 artiklan 1 kohdan ja 8 artiklan mukaisesti asettamien energiatehokkuusvaatimusten ja järjestelmävaatimusten soveltamista.”

14.11.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 315/57

(1)

Unioni on asettanut tavoitteekseen pitää yllä ja kehittää vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta, jonka kulmakivenä on yksityis- ja rikosoikeuden alalla annettujen oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroinen tunnustaminen.

(2)

Unioni on sitoutunut suojelemaan rikosten uhreja ja vahvistamaan heitä koskevat vähimmäisvaatimukset, ja neuvosto on hyväksynyt uhrin asemasta rikosoikeudenkäyntimenettelyissä 15 päivänä maaliskuuta 2001 tehdyn puitepäätöksen 2001/220/YOS (4). Eurooppa-neuvoston 10 ja 11 päivänä joulukuuta 2009 pitämässään kokouksessa hyväksymässä Tukholman ohjelmassa – Avoin ja turvallinen Eurooppa kansalaisia ja heidän suojeluaan varten (5) komissiota ja jäsenvaltioita kehotettiin tarkastelemaan, miten uhrien suojelua koskevaa lainsäädäntöä ja käytännön tukitoimia voitaisiin parantaa kiinnittäen erityistä huomiota kaikille uhreille, myös ennen kaikkea terrorismin uhreille, annettavaan tukeen ja heidän huomioon ottamiseensa.

(3)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 82 artiklan 2 kohdassa määrätään jäsenvaltioissa sovellettavien sellaisten vähimmäissääntöjen säätämisestä, joilla voidaan helpottaa tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroista tunnustamista sekä poliisiyhteistyötä ja oikeudellista yhteistyötä rajatylittävissä rikosasioissa, erityisesti siltä osin kuin kyse on rikosten uhrien oikeuksista.

(4)

Etenemissuunnitelmasta uhrien oikeuksien ja heidän suojelunsa vahvistamiseksi erityisesti rikosoikeudenkäyntimenettelyissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa (6), jäljempänä ’Budapestin etenemissuunnitelma’, neuvosto totesi, että unionin tasolla olisi toteutettava toimia rikoksen uhrien oikeuksien ja heille annettavan tuen ja suojelun vahvistamiseksi. Tämän toteuttamiseksi ja tuon päätöslauselman mukaisesti tällä direktiivillä pyritään tarkistamaan ja täydentämään puitepäätöksessä 2001/220/YOS säädettyjä periaatteita ja toteuttamaan merkittäviä toimia uhrien suojelun tason parantamiseksi kaikkialla unionissa erityisesti rikosoikeudellisissa menettelyissä.

(5)

Euroopan parlamentin 26 päivänä marraskuuta 2009 antamassa päätöslauselmassa naisiin kohdistuvan väkivallan poistamisesta (7) vaaditaan jäsenvaltioita parantamaan kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan poistamista koskevaa omaa lainsäädäntöään ja omia toimintalinjojaan ja ryhtymään toimiin, joilla puututaan naisiin kohdistuvan väkivallan syihin etenkin ennalta ehkäisevillä toimenpiteillä, ja kehotetaan unionia varmistamaan, että kaikilla väkivallan uhreilla on oikeus apuun ja tukeen.

(6)

Euroopan parlamentti esitti naisiin kohdistuvan väkivallan torjumista koskevan EU:n politiikan painopistealueista ja yleispiirteistä 5 päivänä huhtikuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa (8) naisiin kohdistuvan väkivallan, perheväkivallan ja naisten sukupuolielinten silpomisen torjumista koskevaa strategiaa perustaksi tuleville rikoslainsäädännön alaan kuuluville välineille, joilla torjutaan sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, mukaan luettuna naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen kehys (toimenpiteet, ennaltaehkäisy, suojelu, syytteeseenpano, tuen tarjoaminen ja kumppanuus), ja siihen perustuvaa unionin toimintasuunnitelmaa. Tämän alan kansainväliseen sääntelyyn kuuluu 18 päivänä joulukuuta 1979 tehty Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta (CEDAW), CEDAW-komitean suositukset ja päätökset sekä 7 päivänä huhtikuuta 2011 tehty Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta.

(7)

Eurooppalaisesta suojelumääräyksestä 13 päivänä joulukuuta 2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/99/EU (9) säädetään mekanismista rikosasioita koskevien suojelutoimenpiteiden vastavuoroista tunnustamista varten jäsenvaltioiden välillä. Ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta 5 päivänä huhtikuuta 2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/36/EU (10) ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta 13 päivänä joulukuuta 2011 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2011/93/EU (11) käsitellään muun muassa ihmiskaupan, lasten seksuaalisen hyväksikäytön, seksuaalisen riiston ja lapsipornografian uhrien tiettyjen ryhmien erityistarpeita.

(8)

Terrorismin torjumisesta 13 päivänä kesäkuuta 2002 tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2002/475/YOS (12) todetaan, että unioni perustuu muun muassa kansanvallan periaatteeseen ja että terrorismi on yksi näiden perusperiaatteiden vakavimmista loukkauksista, ja siinä vahvistetaan, että terrorismi on uhka muun muassa ihmisoikeuksien toteutumiselle.

(9)

Rikos on yhteiskuntaan kohdistuva vääryys, ja sillä myös rikotaan uhrin yksilökohtaisia oikeuksia. Rikosten uhrit olisi tunnustettava uhreiksi ja heitä olisi kohdeltava kunnioittavasti, hienotunteisesti ja ammattitaitoisesti ilman minkäänlaista syrjintää, joka perustuu esimerkiksi rotuun, ihonväriin, etniseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, omaisuuteen, syntyperään, vammaan, ikään, sukupuoleen, sukupuolen ilmaisuun, sukupuoli-identiteettiin, seksuaaliseen suuntautumiseen, oleskeluoikeuteen tai terveydentilaan. Kaikessa yhteydenpidossa rikosoikeudellisen menettelyn puitteissa toimivaan toimivaltaiseen viranomaiseen ja kaikissa palveluissa, joissa joudutaan kosketukseen uhrien kanssa ja joita ovat esimerkiksi uhrien tukipalvelut tai korjaavan oikeuden palvelut, olisi otettava huomioon rikosten uhrien henkilökohtainen tilanne ja välittömät tarpeet, ikä, sukupuoli, mahdollinen vammaisuus ja kypsyystaso, samalla kun kunnioitetaan täysin uhrien ruumiillista, henkistä ja moraalista koskemattomuutta. Rikosten uhreja olisi suojeltava toissijaiselta ja toistuvalta uhriksi joutumiselta, pelottelulta ja kostotoimilta, ja heidän olisi saatava toipumistaan varten tarvittava tuki sekä riittävät oikeussuojakeinot.

(10)

Tässä direktiivissä ei käsitellä rikosten uhrien oleskelua jäsenvaltioiden alueella koskevia edellytyksiä. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien ehdoksi ei aseteta sitä, että uhrilla on oleskeluoikeus niiden alueella tai että uhrilla on niiden kansalaisuus. Rikosilmoituksen tekeminen ja rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistuminen eivät luo uhrille oleskeluun liittyviä oikeuksia.

(11)

Tässä direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä. Jäsenvaltiot voivat laajentaa tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia korkeamman suojelutason tarjoamiseksi.

(12)

Tässä direktiivissä vahvistetut oikeudet eivät vaikuta rikoksentekijän oikeuksiin. Ilmauksella ”rikoksentekijä” viitataan henkilöön, joka on tuomittu rikoksen johdosta. Tätä direktiiviä sovellettaessa sillä kuitenkin viitataan myös epäiltyihin tai syytteessä oleviin henkilöihin ennen mahdollista syyllisyyden tunnustamista tai tuomion antamista, eikä sen käyttäminen vaikuta syyttömyysolettamaan.

(13)

Tätä direktiiviä sovelletaan unionissa tehtyihin rikoksiin ja unionissa toteutettaviin rikosoikeudellisiin menettelyihin. Siinä annetaan unionin alueen ulkopuolella tehtyjen rikosten uhreille oikeuksia ainoastaan siltä osin, kuin kyse on unionissa toteutettavista rikosoikeudellisista menettelyistä. Unionin ulkopuolella, kuten suurlähetystöissä, oleville toimivaltaisille viranomaisille tehdyistä rikosilmoituksista ei aiheudu tässä direktiivissä säädettyjä velvoitteita.

(14)

Tätä direktiiviä sovellettaessa on ensisijaista turvata lasten etu Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaisesti. Lapsiuhrit olisi otettava huomioon ja heitä olisi kohdeltava tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien täysinä haltijoina, ja heillä olisi oltava oikeus käyttää näitä oikeuksia tavalla, jossa otetaan huomioon heidän kykynsä muodostaa omat näkemyksensä.

(15)

Jäsenvaltioiden olisi tätä direktiiviä soveltaessaan huolehdittava siitä, että vammaiset uhrit voivat täysimääräisesti hyödyntää tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia yhdenvertaisesti muiden kanssa, muun muassa helpottamalla niihin tiloihin pääsyä, joissa rikosoikeudellinen menettely käydään, ja helpottamalla tietojensaantia.

(16)

Terrorismin uhrit ovat kärsineet iskuista, joiden perimmäisenä tarkoituksena on ollut yhteiskunnan vahingoittaminen. Heihin kohdistuneen rikoksen erityisestä luonteesta johtuen he saattavat näin ollen tarvita erityistä huomiota, tukea ja suojelua. Terrorismin uhrit saattavat joutua huomattavan julkisen huomion kohteeksi ja tarvitsevat usein huomioon ottamista ja kunnioittavaa kohtelua yhteiskunnan taholta. Jäsenvaltioiden olisi sen vuoksi kiinnitettävä erityistä huomiota terrorismin uhrien tarpeisiin ja pyrittävä suojelemaan heidän ihmisarvoaan ja turvallisuuttaan.

(17)

Sukupuoleen perustuvalla väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kohdistuu henkilöön hänen sukupuolensa, sukupuoli-identiteettinsä tai sukupuolen ilmaisunsa vuoksi tai joka vaikuttaa tiettyä sukupuolta edustaviin henkilöihin suhteettomasti. Se voi aiheuttaa uhrille fyysistä, seksuaalista, henkistä, emotionaalista tai psyykkistä haittaa taikka taloudellista vahinkoa. Sukupuoleen perustuva väkivalta ymmärretään syrjintämuodoksi ja uhrin perusvapauksien loukkaukseksi, ja siihen sisältyvät läheisväkivalta, seksuaalinen väkivalta (mukaan lukien raiskaus, seksuaaliset hyökkäykset ja seksuaalinen häirintä), ihmiskauppa, orjuuttaminen sekä erilaiset vahingolliset käytännöt, kuten pakkoavioliitot, naisten sukuelinten silpominen ja niin kutsutut kunniarikokset. Sukupuoleen perustuvan väkivallan naisuhrit ja heidän lapsensa tarvitsevat usein erityistä tukea ja suojelua, koska tällaiseen väkivaltaan liittyy suuri toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien riski.

(18)

Läheisväkivallassa väkivaltaan syyllistyy henkilö, joka on uhrin nykyinen tai entinen puoliso tai kumppani tai muu perheenjäsen riippumatta siitä, asuuko rikoksentekijä tai onko hän asunut samassa taloudessa uhrin kanssa. Tällainen väkivalta voi olla fyysistä, seksuaalista, henkistä tai taloudellista väkivaltaa, ja se voi aiheuttaa fyysistä, henkistä tai emotionaalista haittaa taikka taloudellista vahinkoa. Läheisväkivalta on vakava ja usein piilossa oleva sosiaalinen ongelma, joka saattaa aiheuttaa järjestelmällisiä henkisiä ja fyysisiä vammoja, joilla on vakavia seurauksia, koska rikoksentekijä on henkilö, johon uhrin pitäisi voida luottaa. Läheisväkivallan uhrit saattavat sen vuoksi tarvita erityisiä suojelutoimenpiteitä. Naisiin kohdistuu suhteettomasti tämäntyyppistä väkivaltaa, ja tilanne voi olla vaikeampi, jos nainen on taloudellisesti, sosiaalisesti tai oleskeluoikeutensa suhteen riippuvainen rikoksentekijästä.

(19)

Henkilöä olisi pidettävä uhrina riippumatta siitä, onko rikoksentekijä tunnistettu, pidätetty, pantu syytteeseen tai tuomittu, ja riippumatta siitä, mikä on näiden kahden välinen perhesuhde. On mahdollista, että myös uhrien perheenjäsenet kärsivät rikoksesta vahinkoa. Rikos voi aiheuttaa vahinkoa erityisesti suoraan rikoksen seurauksena kuolleen henkilön perheenjäsenille. Tällaisten perheenjäsenten, jotka ovat rikoksen välillisiä uhreja, olisi sen vuoksi myös saatava tämän direktiivin mukaista suojelua. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin voitava ottaa käyttöön menettelyjä, joilla rajoitetaan niiden perheenjäsenten määrää, jotka voivat käyttää hyväkseen tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia. Jos kyseessä on lapsi, lapsella tai, jollei se ole vastoin lapsen etua, lapsen vanhempainvastuunkantajalla olisi lapsen puolesta oltava oikeus käyttää tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia. Tämä direktiivi ei vaikuta kansallisiin hallinnollisiin menettelyihin, joita edellytetään sen toteamiseksi, että henkilö on uhri.

(20)

Uhrin asema rikosoikeudellisessa järjestelmässä ja se, voiko uhri osallistua aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn, vaihtelevat jäsenvaltiosta toiseen kansallisesta järjestelmästä riippuen, ja ne määräytyvät yhdellä tai useammalla seuraavista perusteista: kansallisessa järjestelmässä säädetään uhrille annettava oikeudellinen asema rikosoikeudellisen menettelyn osapuolena; uhria koskee lakisääteinen velvollisuus osallistua aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn esimerkiksi todistajana tai häneltä edellytetään sitä; ja/tai uhrilla on kansallisen lainsäädännön mukaan oikeus osallistua aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn ja hän haluaa käyttää sitä, jos kansallisessa järjestelmässä ei säädetä siitä, että uhrilla on oikeudellinen asema rikosoikeudellisen menettelyn osapuolena. Jäsenvaltioiden olisi määritettävä, mitä näistä perusteista sovelletaan tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien soveltamisalan määrittelemiseksi, kun tässä direktiivissä on viittauksia uhrilla asianomaisessa rikosoikeudellisessa järjestelmässä olevaan asemaan.

(21)

Toimivaltaisten viranomaisten, uhrien tukipalvelujen ja korjaavan oikeuden palvelujen antama tiedotus ja neuvonta olisi toteutettava mahdollisuuksien mukaan eri välineiden avulla ja tavalla, jonka uhri ymmärtää. Tällaista tiedotusta ja neuvontaa olisi tarjottava selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä. Olisi myös huolehdittava siitä, että uhri tulee ymmärretyksi oikeudellisen menettelyn kuluessa. Tätä varten olisi otettava huomioon, kuinka hyvin uhri osaa kieltä, jolla tietoja annetaan, sekä uhrin ikä, kypsyys, älylliset ja emotionaaliset valmiudet, lukutaito sekä mahdollinen psyykkinen tai fyysinen haitta. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä ymmärtämis- tai viestintäongelmiin, jotka saattavat johtua jostakin vammasta, kuten kuulo- tai puhevioista. Myös uhrin mahdollisesti rajoittunut kyky välittää tietoa olisi otettava huomioon rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa.

(22)

Rikosilmoituksen tekemisajankohdan olisi tätä direktiiviä sovellettaessa katsottava kuuluvan rikosoikeudellisen menettelyn piiriin. Tämän olisi koskettava myös tilanteita, joissa viranomaiset panevat uhriin kohdistuneen rikoksen johdosta viran puolesta vireille rikosoikeudellisen menettelyn.

(23)

Kulujen korvaamista koskevat tiedot olisi annettava esimerkiksi kulujen korvaamisen perusedellytyksiä käsittelevällä esitteellä siinä vaiheessa, kun toimivaltaiseen viranomaiseen otetaan ensimmäisen kerran yhteyttä. Jäsenvaltioita ei tässä rikosoikeudellisen menettelyn varhaisessa vaiheessa olisi vaadittava päättämään, täyttääkö kyseessä oleva uhri kulujen korvaamista koskevat edellytykset.

(24)

Rikosilmoitusta tehdessään uhrin olisi saatava poliisilta rikosilmoituksestaan kirjallinen vahvistus, jossa todetaan rikoksen perustiedot, kuten rikoksen tyyppi, aika ja paikka sekä rikoksen aiheuttama vahinko tai haitta. Tämän vahvistuksen olisi sisällettävä asianumero ja rikosilmoituksen tekoaika ja -paikka, jotta vahvistusta voidaan käyttää todisteena rikosilmoituksen tekemisestä esimerkiksi vakuutusyhtiöille tehtäviä korvaushakemuksia varten.

(25)

Rikosilmoitusta koskevan vahvistuksen antamista ei saisi evätä, jos rikosilmoituksen tekeminen on viivästynyt kostotoimien, nöyryytyksen tai leimatuksi tulemisen pelon vuoksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta vanhentumisaikaa koskevien sääntöjen soveltamista.

(26)

Tiedot olisi annettava riittävän yksityiskohtaisina sen varmistamiseksi, että uhreja kohdellaan kunnioittavasti ja että he voivat tehdä tietoon perustuvia päätöksiä osallistumisestaan asian käsittelyyn. Tältä osin on erityisen tärkeää antaa uhrille tietoja käsittelyn kulloisessakin vaiheessa. Tämä koskee yhtä lailla tietoja, joiden perusteella uhri voi päättää, vaatiiko hän syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyä. Uhrille toimitettavat tiedot olisi voitava antaa suullisesti tai kirjallisesti, myös sähköisesti, jollei muuta vaadita.

(27)

Uhrille annettavat tiedot olisi toimitettava uhrin toimivaltaiselle viranomaiselle viimeksi ilmoittamaan posti- tai sähköpostiosoitteeseen. Poikkeustapauksissa, esimerkiksi silloin, kun asiaan liittyy hyvin paljon uhreja, tietoja olisi voitava toimittaa lehdistön välityksellä taikka toimivaltaisen viranomaisen virallisen verkkosivuston tai vastaavan tiedotuskanavan kautta.

(28)

Jäsenvaltioilla ei olisi oltava velvollisuutta toimittaa tietoja, jos kyseisten tietojen paljastaminen voisi vaikuttaa jonkin asian moitteettomaan käsittelyyn tai vahingoittaa tiettyä tapausta tai henkilöä, tai jos ne katsovat sen olevan keskeisten turvallisuusetujensa vastaista.

(29)

Toimivaltaisten viranomaisten olisi huolehdittava siitä, että uhri saa voimassa olevat yhteystiedot asiaansa koskevia yhteydenottoja varten, jollei hän ole ilmoittanut, ettei halua saada tällaisia tietoja.

(30)

Viittaus ”päätökseen” tietojen, tulkkauksen ja käännösten saamista koskevan oikeuden yhteydessä olisi ymmärrettävä vain viittauksena syyllisyyden toteamiseen tai rikosoikeudellisen menettelyn päättämiseen muulla tavoin. Päätöksen perustelut olisi toimitettava uhrille toimittamalla hänelle jäljennös asiakirjasta, joka sisältää tämän päätöksen, tai lyhyt yhteenveto perusteluista.

(31)

Oikeuden saada tietoja sen tuomioistuinkäsittelyn ajasta ja paikasta, joka pidetään sen johdosta, että uhri on tehnyt rikosilmoituksen häneen kohdistuneesta rikoksesta, olisi koskettava myös tietoja asiassa annettuun tuomioon liittyvän valituksen käsittelyajasta ja -paikasta.

(32)

Uhrille olisi hänen pyynnöstään annettava tieto rikoksentekijän vapauttamisesta tai pakenemisesta ainakin tapauksissa, joissa saattaa olla olemassa uhriin kohdistuvan vahingon vaara tai tunnistettu riski, paitsi jos on olemassa tällaisen ilmoituksen tekemisestä aiheutuva tunnistettu rikoksentekijään kohdistuvan vahingon riski. Jos on olemassa tällaisen ilmoituksen tekemisestä aiheutuva tunnistettu rikoksentekijään kohdistuvan vahingon riski, toimivaltaisen viranomaisen olisi otettava huomioon kaikki muut riskit asianmukaisista toimista päättäessään. Viittauksen ”tunnistettu uhriin kohdistuvan vahingon riski” olisi katettava sellaiset seikat kuten rikoksen luonne ja vakavuus sekä kostotoimien riski. Sitä ei näin ollen pitäisi soveltaa tilanteisiin, joissa on tehty vähäisiä rikoksia ja joissa on vain pieni uhriin kohdistuvan vahingon riski.

(33)

Uhrin olisi saatava tieto oikeudesta hakea muutosta rikoksentekijän vapauttamista koskevaan päätökseen, jos tällainen oikeus on olemassa kansallisessa oikeudessa.

(34)

Oikeus ei voi toteutua tehokkaasti, ellei uhri pysty kunnolla selittämään rikokseen liittyviä olosuhteita ja esittämään todisteita tavalla, jonka toimivaltaiset viranomaiset ymmärtävät. On niin ikään tärkeää huolehtia siitä, että uhria kohdellaan kunnioittavasti ja että hän voi käyttää oikeuksiaan. Uhria kuulusteltaessa olisi näin ollen oltava saatavilla maksuton tulkkaus, jotta hän voi osallistua aktiivisesti oikeuden istuntoon sen mukaan, mikä on uhrien asema asianomaisessa rikosoikeudellisessa järjestelmässä. Rikosoikeudellisen menettelyn muissa vaiheissa tulkkauksen ja kääntämisen tarve voi vaihdella käsiteltävän asian mukaan ja sen perusteella, mikä on uhrin asema asianomaisessa rikosoikeudellisessa järjestelmässä, miten uhri osallistuu menettelyyn ja mitä erityisiä oikeuksia uhrilla mahdollisesti on. Näin ollen tulkkaus ja kääntäminen olisi järjestettävä tällaisissa muissa tapauksissa ainoastaan siinä laajuudessa, kuin on tarpeen, jotta uhri voi käyttää oikeuksiaan.

(35)

Uhrilla olisi kansallisen oikeuden mukaisten menettelyjen mukaisesti oltava oikeus riitauttaa päätös, jonka mukaan tulkkausta tai kääntämistä ei tarvita. Tähän oikeuteen ei sisälly jäsenvaltioiden velvollisuutta tarjota erillinen mekanismi tai valitusmenettely, jossa tällainen päätös voidaan riitauttaa, eikä se saisi kohtuuttomasti pitkittää rikosoikeudellista menettelyä. Päätöksen uudelleen käsittely olemassa olevien kansallisten menettelyjen mukaisesti olisi riittävää.

(36)

Sen, että uhri puhuu jotakin harvinaista kieltä, ei pitäisi itsessään olla perusteena päätökselle siitä, että tulkkaus tai kääntäminen pitkittäisi rikosoikeudellista menettelyä kohtuuttomasti.

(37)

Uhrille olisi tarjottava tukea heti, kun hän on toimivaltaisten viranomaisten tiedossa, kaikissa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheissa ja riittävän pitkään myös niiden jälkeen uhrin tarpeiden mukaan ja tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien mukaisesti. Tukea olisi annettava eri keinoin ilman liiallisia muodollisuuksia ja huolehtien riittävästä maantieteellisestä kattavuudesta jäsenvaltion alueella, jotta kaikilla uhreilla on mahdollisuus hyödyntää tällaisia palveluja. Uhri, jolle on rikoksen vakavuudesta johtuen koitunut huomattavaa vahinkoa, voi tarvita erityistukipalveluja.

(38)

Henkilöille, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa tai tilanteessa, jossa he altistuvat erityisen suurelle vahingon riskille, kuten toistuvan läheisväkivallan kohteiksi joutuneet henkilöt, sukupuoleen perustuvan väkivallan kohteiksi joutuneet henkilöt tai henkilöt, jotka joutuvat muuntyyppisten rikosten uhreiksi jäsenvaltiossa, jonka kansalaisia he eivät ole tai jossa he eivät asu, olisi annettava erityistukea ja oikeudellista suojelua. Erityistukipalvelujen olisi perustuttava yhtenäiseen ja kohdennettuun lähestymistapaan, jossa olisi ennen kaikkea otettava huomioon uhrien erityistarpeet, rikoksen aiheuttaman vahingon vakavuus sekä uhrien, rikoksentekijöiden ja lasten väliset suhteet sekä heidän laajempi sosiaalinen ympäristönsä. Näiden palvelujen ja niistä vastaavan henkilöstön, joilla on tärkeä merkitys tuettaessa uhrin toipumista ja selviämistä rikoksen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta tai vammasta, pääasiallisia tehtäviä olisi oltava ilmoittaa uhreille tässä direktiivissä vahvistetuista oikeuksista, jotta uhrit voivat tehdä päätöksiä heitä tukevassa ympäristössä, jossa heitä kohdellaan ihmisarvoa kunnioittaen ja hienotunteisesti. Tällaisiin erityistukipalveluihin voivat kuulua seuraavat tukimuodot: suoja ja turvallinen majoitus, välitön lääketieteellinen apu, raiskauksen tai seksuaalisen väkivallan uhrien lähettäminen lääketieteellisiin ja oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin todisteita varten, lyhyt- ja pitkäaikainen psykologinen neuvonta, vammojen hoito, oikeudellinen neuvonta, asianajopalvelut sekä erityispalvelut lapsille, jotka ovat joko suoraan tai välillisesti uhreja.

(39)

Uhrien tukipalvelujen ei edellytetä tarjoavan itse laajaa erikois- ja ammatillista asiantuntemusta. Uhrien tukipalvelujen olisi tarvittaessa autettava uhreja ottamaan yhteyttä olemassa oleviin ammattiauttajiin, kuten psykologeihin.

(40)

Vaikka uhrin poliisille tai muulle toimivaltaiselle viranomaiselle tekemä rikosilmoitus ei saisi olla tuen saannin ehtona, näillä viranomaisilla on usein parhaat edellytykset kertoa uhreille tukimahdollisuuksista. Siksi jäsenvaltioita rohkaistaan luomaan asianmukaiset olosuhteet, joissa uhrit voidaan saattaa tukipalvelujen piiriin ja samalla huolehditaan muun muassa siitä, että tietosuojavaatimuksia voidaan noudattaa ja että niitä noudatetaan. Toistuvaa tukipalvelujen piiriin ohjaamista olisi vältettävä.

(41)

Uhrin oikeuden tulla kuulluksi olisi katsottava toteutuneen silloin, kun uhri saa antaa kirjallisia lausuntoja tai selityksiä.

(42)

Lapsiuhrin oikeutta tulla kuulluksi rikosoikeudellisessa menettelyssä ei olisi estettävä yksinomaan sillä perusteella, että uhri on lapsi, tai uhrin iän perusteella.

(43)

Oikeuden syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyyn olisi ymmärrettävä koskevan syyttäjien ja tutkintatuomarien taikka lainvalvontaviranomaisten, esimerkiksi poliisien, tekemiä päätöksiä, mutta ei tuomioistuinten tekemiä päätöksiä. Sen, joka käsittelee syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen, olisi oltava eri henkilö tai viranomainen kuin se, joka teki alkuperäisen päätöksen, paitsi jos alkuperäisen syyttämättäjättämispäätöksen on tehnyt ylin syyttäjäviranomainen, jonka päätökseen ei voi hakea muutosta; tällöin uudelleen käsittelyn voi suorittaa sama viranomainen. Oikeuden syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyyn ei olisi ymmärrettävä koskevan erityismenettelyjä, esimerkiksi parlamentin tai hallituksen jäseniä vastaan aloitettuja menettelyjä, jotka liittyvät heidän virallisten tehtäviensä hoitamiseen.

(44)

Rikosoikeudellisen menettelyn lopettamisesta tehdyn päätöksen olisi käsitettävä tilanteet, joissa syyttäjä päättää peruuttaa syytteen tai olla jatkamatta menettelyä.

(45)

Syyttäjän päätös, joka johtaa tuomioistuimen ulkopuoliseen ratkaisuun ja jolla näin ollen lopetetaan rikosoikeudellinen menettely, epää uhreilta oikeuden syyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen uudelleen käsittelyyn vain, jos tuomioistuimen ulkopuoliseen ratkaisuun sisältyy varoitus tai velvoite.

(46)

Korjaavan oikeuden palvelut, kuten uhrin ja rikoksentekijän välinen sovittelu, läheisneuvonpito tai asian selvittelypiirit, voivat olla uhrille hyvin hyödyllisiä, mutta ne edellyttävät suojatoimia toissijaisen ja toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien välttämiseksi. Siksi näissä palveluissa olisi ensisijaisesti otettava huomioon uhrin etu ja tarpeet, uhrille aiheutuneen vahingon korjaaminen ja uuden vahingon estäminen. Sellaiset tekijät kuin rikoksen luonne ja vakavuus, siitä seuranneen vamman aste, uhrin fyysisen, seksuaalisen tai henkisen koskemattomuuden toistuva loukkaaminen, vallan epätasapaino ja uhrin ikä, kypsyys tai älyllinen kapasiteetti, jotka voisivat rajoittaa tai vähentää uhrin kykyä tehdä tietoon perustuva valinta tai vaarantaa uhrin kannalta myönteisen lopputuloksen, olisi otettava huomioon siirrettäessä asia korjaavan oikeuden palveluihin ja korjaavan oikeuden toteutuksessa. Korjaavan oikeuden menettelyjen olisi periaatteessa oltava luottamuksellisia, jolleivät osapuolet toisin sovi tai jollei kansallisessa lainsäädännössä toisin säädetä erittäin tärkeän yleisen edun vuoksi. Yleisen edun voidaan katsoa vaativan esimerkiksi prosessin kuluessa esitettyjen uhkausten tai sen kuluessa tapahtuvan kaikenlaisen väkivallan julkistamista.

(47)

Uhrille ei saisi aiheutua kuluja rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistumisestaan. Jäsenvaltioiden olisi edellytettävä korvaavan ainoastaan välttämättömät kulut, jotka uhrille aiheutuvat rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistumisestaan, ja niiden ei olisi edellytettävä korvaavan uhrin oikeudenkäyntikuluja. Jäsenvaltioiden olisi voitava asettaa kansallisessa lainsäädännössä kulujen korvaamista koskevia ehtoja, kuten korvauksen hakemista koskevat määräajat, päivärahojen ja matkakorvausten vakiomäärät sekä ansionmenetyksestä maksettavat päivittäiset enimmäismäärät. Oikeus saada rikosoikeudellisessa menettelyssä korvausta kuluista ei saisi johtua tilanteesta, jossa uhri antaa lausunnon ilmoittaessaan rikoksesta. Kulut olisi katettava vain siinä määrin, kuin toimivaltaiset viranomaiset velvoittavat tai pyytävät uhria olemaan läsnä ja osallistumaan aktiivisesti rikosoikeudelliseen menettelyyn.

(48)

Rikosoikeudellisen menettelyn kuluessa takavarikoitu rikoksen uhrin omaisuus, joka on palautettavissa, olisi palautettava hänelle viipymättä, jollei ole olemassa poikkeuksellisia olosuhteita, kuten riita omistusoikeudesta taikka jos omaisuuden hallussapito tai omaisuus itsessään on laitonta. Oikeus saada omaisuus palautetuksi ei saisi vaikuttaa sen lainmukaiseen pidättämiseen muita oikeudellisia menettelyjä varten.

(49)

Oikeutta saada päätös rikoksentekijän velvoittamisesta maksamaan korvaus ja sitä koskevaa menettelyä olisi sovellettava myös uhreihin, jotka asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa rikos tehtiin.

(50)

Tässä direktiivissä säädetty velvoite toimittaa rikosilmoitus ei saisi vaikuttaa jäsenvaltioiden toimivaltaan aloittaa menettelyt, eikä se rajoita rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta 30 päivänä marraskuuta 2009 tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2009/948/YOS (13) vahvistettujen tuomioistuimen toimivallan määräytymistä koskevien sääntöjen soveltamista.

(51)

Jos uhri on poistunut sen jäsenvaltion alueelta, jossa rikos tehtiin, tätä jäsenvaltiota ei olisi enää velvoitettava tarjoamaan apua, tukea ja suojelua paitsi siltä osin, kuin ne liittyvät suoraan kyseisen rikoksen osalta jäsenvaltiossa meneillään oleviin rikosoikeudellisiin menettelyihin, kuten erityiset suojelutoimenpiteet tuomioistuinkäsittelyn aikana. Uhrin asuinjäsenvaltion olisi annettava uhrin toipumiseen tarvittavaa apua, tukea ja suojelua.

(52)

Saatavilla olisi oltava toimenpiteitä, joilla uhrin ja hänen perheenjäsentensä turvallisuutta ja koskemattomuutta suojellaan toissijaiselta ja toistuvalta uhriksi joutumiselta, pelottelulta ja kostotoimilta ja joita ovat esimerkiksi väliaikaiset kieltotuomiot, suojelumääräykset tai lähestymiskiellot.

(53)

Toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun tai kostotoimien riskiä rikoksentekijän toimesta tai rikosoikeudelliseen menettelyyn osallistumisen seurauksena olisi rajoitettava toteuttamalla menettely yhteen sovitetulla tavalla ja kunnioittavasti siten, että uhri voi luottaa viranomaisiin. Yhteydenpito toimivaltaisiin viranomaisiin olisi tehtävä mahdollisimman vaivattomaksi, samalla kun viranomaisten ja uhrin välistä tarpeetonta yhteydenpitoa rajoitetaan esimerkiksi tallentamalla kuulustelut videolle ja sallimalla tallenteen käyttö tuomioistuinkäsittelyssä. Oikeusalalla toimivien käyttöön olisi asetettava mahdollisimman laaja toimenpidevalikoima, jotta voidaan välttää aiheuttamasta uhrille tuomioistuinkäsittelyn aikana ahdistusta erityisesti sen johdosta, että hän joutuu katsekontaktiin rikoksentekijän tai tämän perheen tai rikoskumppanien taikka yleisöön kuuluvien kanssa. Tätä varten jäsenvaltioita olisi rohkaistava ottamaan erityisesti tuomioistuinrakennuksissa ja poliisiasemilla käyttöön toteuttamiskelpoisia ja käytännönläheisiä toimenpiteitä, joiden avulla tilat voidaan varustaa erillisten sisäänkäyntien ja uhreja varten olevien odotustilojen kaltaisilla ominaisuuksilla. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi mahdollisuuksien mukaan järjestettävä rikosoikeudelliset menettelyt siten, että vältetään uhrin ja hänen perheenjäsentensä sekä rikoksentekijöiden kohtaaminen, esimerkiksi kutsumalla uhrit ja rikoksentekijät kuultavaksi eri aikoina.

(54)

Uhrin yksityisyyden suojan turvaaminen voi olla tärkeä keino toissijaisen ja toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun sekä kostotoimien välttämiseksi, ja tämä voidaan toteuttaa erilaisilla toimenpiteillä, kuten salaamalla uhrin henkilöllisyyttä ja olinpaikkaa koskevat tiedot tai rajoittamalla niiden paljastamista. Tällainen suojelu on erityisen tärkeää, jos uhri on lapsi, ja se käsittää myös lapsen nimen salaamisen. Poikkeustapauksissa tiedon paljastamisesta tai jopa laajasta julkistamisesta saattaa kuitenkin olla lapselle hyötyä esimerkiksi silloin, kun lapsi on kaapattu. Uhrien ja heidän perheenjäsentensä yksityisyyden ja kuvien suojaamiseksi toteutettavissa toimenpiteissä olisi aina kunnioitettava oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, sellaisena kuin se on tunnustettu ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklassa, ja sananvapautta, sellaisena kuin se on tunnustettu mainitun yleissopimuksen 10 artiklassa.

(55)

Jotkut uhrit ovat rikosoikeudellisen menettelyn aikana erityisen suuressa vaarassa joutua rikoksentekijän toimesta toissijaisesti tai toistuvasti uhriksi taikka pelottelun tai kostotoimien kohteeksi. On mahdollista, että tällainen vaara johtuu uhrin henkilökohtaisista ominaisuuksista tai rikoksen tyypistä tai luonteesta taikka sen olosuhteista. Tällainen vaara voidaan todeta luotettavasti vain mahdollisimman varhaisessa vaiheessa suoritetulla henkilökohtaisella arvioinnilla. Tällainen arviointi olisi suoritettava kaikille uhreille sen määrittämiseksi, ovatko he vaarassa joutua toissijaisesti tai toistuvasti uhriksi taikka pelottelun tai kostotoimien kohteeksi ja mitä erityisiä suojelutoimenpiteitä he tarvitsevat.

(56)

Henkilökohtaisessa arvioinnissa olisi otettava huomioon uhrin henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten ikä, sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu, etninen alkuperä, rotu, uskonto, sukupuolinen suuntautuminen, terveydentila, vammaisuus, oleskeluoikeus, kommunikaatiovaikeudet, suhde tai riippuvuussuhde rikoksentekijään ja aiemmat kokemukset rikoksista. Siinä olisi otettava huomioon myös rikoksen tyyppi ja luonne sekä sen olosuhteet, kuten se, onko kyseessä viharikos tai rikos, jonka motiivin muodostaa ennakkoluulo tai syrjintä, seksuaalinen väkivalta, tai läheisväkivalta, se, oliko rikoksentekijä hallitsevassa asemassa, se, asuuko uhri alueella, jolla tapahtuu paljon rikoksia tai jota jengit hallitsevat, tai se, onko uhri kotoisin jostain muusta maasta kuin siitä jäsenvaltiosta, jossa rikos tehtiin.

(57)

Ihmiskaupan, terrorismin, järjestäytyneen rikollisuuden, läheisväkivallan, seksuaalisen väkivallan tai hyväksikäytön, sukupuoleen perustuvan väkivallan ja viharikosten uhrilla sekä vammaisella uhrilla ja lapsiuhrilla on suuri alttius toissijaiselle tai toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle tai kostotoimille. Tällaisen uhrin vaaraa joutua uudelleen uhriksi taikka pelottelun tai kostotoimien kohteeksi olisi arvioitava erityisen huolellisesti, ja selvänä ennakko-oletuksena olisi oltava se, että kyseisen uhrin hyväksi toteutetaan erityisiä suojelutoimenpiteitä.

(58)

Toissijaiselle tai toistuvalle uhriksi joutumiselle, pelottelulle tai kostotoimille alttiiksi todetulle uhrille olisi tarjottava asianmukaisia toimenpiteitä hänen suojelemisekseen rikosoikeudellisten menettelyjen aikana. Näiden toimenpiteiden täsmällinen luonne olisi määritettävä henkilökohtaisen arvioinnin perusteella ja uhrin toiveet huomioon ottaen. Toimenpiteiden laajuus olisi määritettävä puolustukselle kuuluvia oikeuksia rajoittamatta ja oikeudellista harkintavaltaa koskevien sääntöjen mukaisesti. Uhrin huolten ja pelkojen, jotka liittyvät oikeudelliseen menettelyyn, olisi oltava ratkaisevassa asemassa, kun arvioidaan uhrin tarvetta tiettyyn toimenpiteeseen.

(59)

Välittömien toiminnallisten tarpeiden ja rajoitteiden vuoksi saattaa olla mahdotonta huolehtia esimerkiksi siitä, että uhria kuulustelee aina sama poliisivirkailija; sairaus-, äitiys- ja vanhempainloma ovat esimerkkejä tällaisista rajoitteista. Lisäksi uhrien kuulustelua varten erityisesti suunniteltuja tiloja ei välttämättä ole saatavilla esimerkiksi kunnostustöiden vuoksi. Tällaisten toiminnallisten tai käytännön rajoitteiden vallitessa henkilökohtaisen arvioinnin perusteella kaavaillun erityistoimenpiteen toteuttaminen ei välttämättä ole mahdollista tapauskohtaisesti.

(60)

Jos lapselle on tämän direktiivin mukaisesti määrä nimetä holhooja tai edustaja, näitä tehtäviä voi hoitaa sama henkilö tai oikeushenkilö, laitos tai viranomainen.

(61)

Kaikkien rikosoikeudellisiin menettelyihin osallistuvien virkamiesten, jotka todennäköisesti joutuvat kohtaamaan henkilökohtaisesti uhreja, olisi voitava saada asianmukaista perus- ja jatkokoulutusta tasolla, jota heidän yhteytensä uhreihin edellyttää, niin, että he kykenevät tunnistamaan uhrit ja näiden tarpeet ja käsittelemään näiden asiaa kunnioittavasti, hienotunteisesti, ammattitaitoisesti ja syrjimättömästi. Henkilöiden, jotka todennäköisesti joutuvat osallistumaan henkilökohtaiseen arviointiin, jossa määritetään uhrien erityiset suojelutarpeet ja se, tarvitsevatko he erityisiä suojelutoimenpiteitä, olisi saatava tällaisen arvioinnin suorittamista koskevaa erityiskoulutusta. Jäsenvaltioiden olisi huolehdittava tällaisesta koulutuksesta poliisiviranomaisten ja tuomioistuinten henkilöstön osalta. Myös lakimieskunnan, syyttäjien ja tuomareiden sekä sellaisten oikeusalalla toimivien, jotka tarjoavat uhrien tukipalveluja tai korjaavan oikeuden palveluja, koulutusta olisi edistettävä. Tämän vaatimuksen olisi sisällettävä myös niitä tukipalveluja koskevaa koulutusta, joihin uhreja olisi ohjattava, tai erityiskoulutusta, jos näiden henkilöiden työ keskittyy erityistarpeita omaaviin uhreihin, ja tarvittaessa erityistä psykologista koulutusta. Tässä koulutuksessa olisi tarpeen mukaan otettava huomioon sukupuolinäkökohdat. Jäsenvaltioiden koulutustoimia olisi täydennettävä Budapestin etenemissuunnitelman mukaisesti suuntaviivoilla, suosituksilla ja parhaiden käytäntöjen vaihdolla.

(62)

Jäsenvaltioiden olisi rohkaistava kansalaisjärjestöjä, mukaan lukien tunnustetut ja aktiiviset valtiosta riippumattomat järjestöt, jotka työskentelevät rikoksen uhrien parissa, ja tehtävä niiden kanssa tiiviisti yhteistyötä erityisesti toimintapoliittisten aloitteiden, tiedotus- ja valistuskampanjoiden, tutkimus- ja koulutusohjelmien, koulutuksen sekä rikosten uhrien tuki- ja suojelutoimenpiteiden vaikutusten seurannan ja arvioinnin toteuttamisessa. Asianmukaisen avun, tuen ja suojelun antaminen rikoksen uhreille edellyttää julkisten palvelujen yhteen sovitettua toimintaa ja osallistumista hallinnon kaikilla tasoilla: unionin tasolla sekä kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Uhreja olisi autettava löytämään toimivaltaiset viranomaiset ja kääntymään näiden puoleen, jotta vältetään toistuva tukipalvelujen piiriin ohjaaminen. Jäsenvaltioiden olisi harkittava ”yhden yhteyspisteen” kehittämistä rikosoikeudellisiin menettelyihin osallisina olevien uhrien moninaisten tarpeiden käsittelyä varten; näihin tarpeisiin kuuluu tarve saada tietoa, apua, tukea, suojelua ja korvauksia.

(63)

Rikosilmoituksen tekemiseen rohkaisemiseksi ja sen helpottamiseksi ja jotta uhreille voidaan antaa mahdollisuus vapautua toistuvasti uhriksi joutumisen kehästä, on välttämätöntä, että uhrien saatavilla on luotettavia tukipalveluja ja että toimivaltaiset viranomaiset ovat valmiita vastaamaan uhrien ilmoituksiin kunnioittavasti, hienotunteisesti, ammattitaitoisesti ja syrjimättömästi. Tämä voisi lisätä uhrien luottamusta jäsenvaltioiden rikosoikeudellisiin järjestelmiin ja vähentää ilmoittamatta jäävien rikosten määrää. Oikeusalalla toimivien, jotka todennäköisesti saavat uhreilta rikosilmoituksia, olisi saatava asianmukaista koulutusta rikosilmoitusten tekemisen helpottamiseksi, ja olisi toteutettava toimenpiteitä, jotta kolmansille osapuolille, myös kansalaisjärjestöille, annetaan mahdollisuus tehdä ilmoituksia. Viestintäteknologian, kuten sähköpostin, videotallenteiden tai sähköisten lomakkeiden, käytön pitäisi olla mahdollista rikosilmoitusta tehtäessä.

(64)

Järjestelmällisen ja riittävän tilastotietojen keruun tunnustetaan olevan tässä direktiivissä vahvistettuja oikeuksia koskevan tehokkaan toimintapolitiikan olennainen osatekijä. Tämän direktiivin soveltamisen arvioinnin helpottamiseksi jäsenvaltioiden olisi toimitettava komissiolle rikosten uhreja koskevien kansallisten menettelyjen soveltamista koskevat merkitykselliset tilastotiedot, mukaan luettuina ainakin ilmoitettujen rikosten lukumäärä ja laji sekä, sikäli kuin kyseiset tiedot ovat tiedossa ja saatavilla, uhrien lukumäärä, ikä ja sukupuoli. Asiaankuuluvat tilastotiedot voivat sisältää oikeusviranomaisten ja lainvalvontaviranomaisten kirjaamia tietoja sekä mahdollisuuksien mukaan terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelujen, julkisten ja valtiosta riippumattomien uhrin tukipalvelujen ja korjaavan oikeuden palvelujen sekä muiden, rikosten uhrien kanssa työskentelevien järjestöjen kokoamia hallinnollisia tietoja. Oikeudelliset tiedot voivat sisältää tietoja ilmoitetuista rikoksista, niiden tapausten määrästä, joista on suoritettu tutkinta, sekä niistä henkilöistä, joita vastaan on nostettu syyte tai jotka on tuomittu. Palvelupohjaiset hallinnolliset tiedot voivat sisältää mahdollisuuksien mukaan tietoja siitä, miten uhrit käyttävät valtion virastojen ja julkisten tai yksityisten tukijärjestöjen tarjoamia palveluja, kuten niiden tapausten lukumäärä, joissa poliisi on ohjannut henkilön uhrin tukipalveluihin, sekä niiden uhrien määrä, jotka pyytävät, saavat tai eivät saa tukea tai korjaavan oikeuden palveluita.

(65)

Tällä direktiivillä on tarkoitus muuttaa puitepäätöksen 2001/220/YOS säännöksiä ja laajentaa niiden soveltamisalaa. Koska tehtävät muutokset ovat määrältään ja luonteeltaan merkittäviä, mainittu puitepäätös olisi selkeyden vuoksi korvattava tämän direktiivin antamiseen osallistuvien jäsenvaltioiden osalta kokonaisuudessaan.

(66)

Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet. Sillä pyritään erityisesti edistämään oikeutta ihmisarvoon, elämään, ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen, vapauteen ja turvallisuuteen ja yksityis- ja perhe-elämän kunnioittamiseen sekä omistusoikeutta, syrjintäkiellon periaatetta, sukupuolten tasa-arvon periaatetta, lasten, ikääntyneiden ja vammaisten oikeuksia sekä oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

(67)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, joka on rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistaminen, vaan se voidaan toiminnan laajuuden ja mahdollisten vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen.

(68)

Tämän direktiivin täytäntöönpanon yhteydessä käsiteltävät henkilötiedot olisi suojattava rikosasioissa tehtävässä poliisi- ja oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen suojaamisesta 27 päivänä marraskuuta 2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/977/YOS (14) ja kaikkien jäsenvaltioiden ratifioimassa, yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä 28 päivänä tammikuuta 1981 tehdyssä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.

(69)

Tämä direktiivi ei vaikuta muissa unionin säädöksissä oleviin pidemmälle meneviin säännöksiin, joissa käsitellään kohdennetummin tiettyjen uhriryhmien kuten ihmiskaupan uhrien sekä lasten seksuaalisen hyväksikäytön, seksuaalisen riiston ja lapsipornografian uhrien erityistarpeita.

(70)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti nämä jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua tämän direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.

(71)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan.

(72)

Euroopan tietosuojavaltuutettu on antanut 17 päivänä lokakuuta 2011 (15) yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18 päivänä joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (16) 41 artiklan 2 kohdan perusteella lausunnon,

a)

’uhrilla’ tarkoitetaan

b)

’perheenjäsenillä’ tarkoitetaan uhrin puolisoa, uhrin kanssa sitoutuneessa intiimissä suhteessa vakituisesti ja jatkuvasti yhteistaloudessa elävää henkilöä, sukulaisia suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa, sisaruksia ja huollettavia;

c)

’lapsella’ tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä;

d)

’korjaavalla oikeudella’ tarkoitetaan mitä tahansa menettelyä, jonka avulla uhrille ja rikoksentekijälle tehdään mahdolliseksi heidän siihen vapaasti suostuessaan osallistua aktiivisesti rikoksesta aiheutuvien asioiden ratkaisemiseen puolueettoman kolmannen osapuolen avulla.

a)

rajoitetaan niiden perheenjäsenten lukumäärää, jotka voivat hyötyä tässä direktiivissä vahvistetuista oikeuksista, ottaen huomioon kunkin tapauksen erityispiirteet; ja

b)

määritetään 1 kohdan a alakohdan ii alakohdan osalta, keillä perheenjäsenillä on etuoikeus tässä direktiivissä vahvistettujen oikeuksien käyttöön.

a)

minkälaista tukea uhri voi saada ja keneltä, tarpeen mukaan myös perustiedot lääketieteellisen avun, erityistuen, mukaan lukien psykologinen tuki, saatavuudesta, sekä vaihtoehtoisesta majoituksesta;

b)

rikosilmoituksen tekemistä koskevat menettelyt ja uhrin asema tällaisten menettelyjen yhteydessä;

c)

miten ja millä edellytyksin uhri voi saada suojelua, mukaan lukien suojelutoimenpiteet;

d)

miten ja millä edellytyksin uhri voi saada oikeudellista neuvontaa, oikeusapua ja muuta neuvontaa;

e)

miten ja millä edellytyksin uhri voi saada korvausta;

f)

miten ja millä edellytyksin uhrilla on oikeus tulkkaukseen ja käännöksiin;

g)

jos uhri asuu muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa rikos tehtiin, ne erityiset toimenpiteet, menettelyt tai järjestelyt, jotka ovat saatavilla uhrin etujen suojaamiseksi siinä jäsenvaltiossa, jossa toimivaltaiseen viranomaiseen otettiin ensimmäisen kerran yhteys;

h)

saatavilla olevat menettelyt valituksen tekemiseksi, jos toimivaltainen viranomainen ei kunnioita uhrin oikeuksia;

i)

yhteystiedot uhrin asiaa koskevia yhteydenottoja varten;

j)

saatavilla olevat korjaavan oikeuden palvelut;

k)

miten ja millä edellytyksin uhri voi saada korvausta kuluista, joita hänelle on aiheutunut osallistumisesta rikosoikeudelliseen menettelyyn.

a)

päätös olla aloittamatta rikostutkintaa tai lopettaa se taikka jättää syyte nostamatta rikoksentekijää vastaan;

b)

tuomioistuinkäsittelyn aika ja paikka sekä rikoksentekijää vastaan esitettyjen syytteiden luonne.

a)

oikeudenkäynnissä annettu lopullinen tuomio;

b)

tiedot, joiden avulla uhri voi seurata rikosoikeudellisen menettelyn etenemistä, paitsi poikkeustapauksissa, joissa näiden tietojen ilmoittaminen saattaa haitata asian asianmukaista käsittelyä.

a)

uhrin oikeuksien käyttämisen kannalta olennaisia tietoja, neuvontaa ja tukea, jotka liittyvät esimerkiksi rikoksesta aiheutuneen vahingon korvaamista koskevien kansallisten järjestelmien hyödyntämiseen tai uhrin asemaan rikosoikeudellisissa menettelyissä, mukaan lukien valmistautuminen oikeuden istuntoon osallistumiseen;

b)

tietoja olemassa olevista asiaankuuluvista erityistukipalveluista tai välittömän ohjaamisen tällaiseen palveluun;

c)

emotionaalista ja, jos sitä on saatavilla, psykologista tukea;

d)

rikoksesta johtuviin taloudellisiin ja käytännön kysymyksiin liittyvää neuvontaa;

e)

toissijaisen ja toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien riskiä ja ehkäisemistä koskevaa neuvontaa, jolleivät muut julkiset tai yksityiset palvelut sitä muuten tarjoa.

a)

suojan tai muun sopivan väliaikaisen majoituksen antaminen uhreille, jotka tarvitsevat turvallisen paikan toissijaisen ja toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien välittömän riskin johdosta;

b)

kohdennettu ja yhdennetty tuki uhreille, joilla on erityistarpeita, kuten seksuaalisen väkivallan, sukupuoleen perustuvan väkivallan ja läheisväkivallan uhrit, mukaan lukien psykologinen apu ja neuvonta.

a)

korjaavan oikeuden palveluja käytetään ainoastaan, jos ne ovat uhrin edun mukaisia, niissä otetaan huomioon turvallisuusnäkökohdat ja uhri on antanut niiden osalta vapaaehtoisen ja tietoon perustuvan suostumuksensa, joka voidaan peruuttaa milloin tahansa;

b)

ennen kuin uhri on antanut suostumuksensa korjaavan oikeuden menettelyyn osallistumiseen, hänelle annetaan perusteelliset ja puolueettomat tiedot tästä menettelystä ja sen mahdollisista tuloksista sekä tiedot niistä menettelyistä, joiden avulla mahdollisen sopimuksen täyttämistä valvotaan;

c)

rikoksentekijä on tunnustanut tapaukseen liittyvät tosiseikat pääpiirteissään;

d)

sopimus saadaan aikaan vapaaehtoisesti, ja se voidaan ottaa huomioon mahdollisissa myöhemmissä rikosoikeudellisissa menettelyissä;

e)

korjaavan oikeuden menettelyn yhteydessä käytävät keskustelut, joita ei käydä julkisesti, ovat luottamuksellisia eikä niiden sisältöä paljasteta myöhemminkään muutoin kuin osapuolten suostumuksella tai jos kansallisessa oikeudessa sitä edellytetään erittäin tärkeän yleisen edun vuoksi.

a)

ottaa uhrilta lausunto välittömästi sen jälkeen, kun toimivaltaiselle viranomaiselle on tehty rikosilmoitus;

b)

soveltaa ulkomailla asuvien uhrien kuulemisessa mahdollisuuksien mukaan keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä 29 päivänä toukokuuta 2000 tehdyn yleissopimuksen (17) määräyksiä video- ja puhelinneuvotteluista.

a)

uhrin kuulustelut suoritetaan ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun toimivaltaiselle viranomaiselle on tehty rikosilmoitus;

b)

uhrin kuulustelujen lukumäärä pidetään mahdollisimman pienenä, ja kuulusteluja järjestetään vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä rikostutkinnan kannalta;

c)

uhrin mukana voi olla hänen oikeudellinen edustajansa ja hänen valitsemansa henkilö, jollei perustellusta syystä ole tehty päinvastaista päätöstä;

d)

lääketieteellisten tutkimusten määrä pidetään mahdollisimman pienenä ja niitä suoritetaan vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä rikosoikeudellisen menettelyn kannalta.

a)

uhrin henkilökohtaiset ominaisuudet;

b)

rikoksen tyyppi tai luonne; ja

c)

rikoksen olosuhteet.

a)

uhria kuulustellaan tähän tarkoitukseen suunnitelluissa tai muunnetuissa tiloissa;

b)

uhria kuulustelevat ammattihenkilöt, joilla on tähän sopiva koulutus, tai kuulustelu tapahtuu tällaisten ammattihenkilöiden välityksellä;

c)

samat henkilöt suorittavat kaikki uhrin kuulustelut, jollei tämä ole hyvän oikeudenkäytön vastaista;

d)

seksuaalisen väkivallan, sukupuoleen perustuvan väkivallan tai läheisväkivallan uhrien kaikki kuulustelut, joita ei suorita syyttäjä tai tuomari, suorittaa uhrin kanssa samaa sukupuolta oleva henkilö, jos uhri näin toivoo, edellyttäen että tästä ei aiheudu haittaa rikosoikeudellisen menettelyn kululle.

a)

toimenpiteet uhrin ja rikoksentekijän välisen katsekontaktin välttämiseksi muun muassa todistelun aikana ja tarkoituksenmukaisin keinoin, kuten viestintätekniikkaa käyttämällä;

b)

toimenpiteet sen varmistamiseksi, että uhria voidaan kuulla oikeudessa ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan erityisesti asianmukaisen viestintätekniikan avulla;

c)

toimenpiteet sellaisten uhrin yksityiselämää koskevien tarpeettomien kysymysten välttämiseksi, jotka eivät liity rikokseen; ja

d)

toimenpiteet sen mahdollistamiseksi, että asia käsitellään yleisön läsnä olematta.

a)

rikostutkinnassa kaikki lapsiuhrin kuulustelut voidaan tallentaa audiovisuaalisin välinein ja kuulustelujen tallenteita voidaan käyttää todistusaineistona rikosoikeudenkäynnissä;

b)

rikostutkinnassa ja rikosoikeudenkäynnissä toimivaltaiset viranomaiset nimeävät lapsiuhrille uhrin asianomaisen rikosoikeudellisen järjestelmän mukaisen uhrin aseman mukaisesti erityisedustajan, jos vanhempainvastuunkantajat eivät kansallisen oikeuden mukaan voi edustaa lapsiuhria heidän ja lapsiuhrin välisen eturistiriidan vuoksi tai jos lapsiuhri on ilman huoltajaa tai joutunut eroon perheestään;

c)

jos lapsiuhrilla on oikeus oikeusavustajaan, hänellä on oikeus saada oikeudellisia neuvoja ja tulla edustetuksi omissa nimissään menettelyissä, joissa lapsiuhrin ja vanhempainvastuunkantajan tai muiden osapuolten välillä on tai saattaa olla eturistiriita.

a)

parhaiden käytäntöjen vaihto;

b)

neuvottelu yksittäisissä tapauksissa; ja

c)

apu eurooppalaisille verkostoille, jotka työskentelevät suoraan uhrin oikeuksien kannalta merkityksellisten asioiden parissa.

14.11.2012