12.7.2012

Euroopan unionin virallinen lehti

L 181/1

KOMISSION ASETUS (EU) N:o 600/2012,

annettu 21 päivänä kesäkuuta 2012,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöraporttien ja tonnikilometriraporttien todentamisesta ja todentajien akkreditoinnista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon kasvihuonekaasujen päästökaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13 päivänä lokakuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (1) sekä erityisesti sen 15 artiklan neljännen kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Todentajien akkreditointia koskevat yleiset säännöt tarvitaan sen varmistamiseksi, että Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista 21 päivänä kesäkuuta 2012 annetun komission asetuksen (EU) N:o 601/2012 (2) mukaisesti toimitettavien toiminnanharjoittajien tai ilma-aluksen käyttäjien selvitysten todentamisen unionin kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmässä suorittavat todentajat, joilla on tekninen pätevyys suorittaa heille uskottu tehtävä riippumattomasti ja puolueettomasti sekä noudattaen tässä asetuksessa esitettyjä vaatimuksia ja periaatteita.

(2)

Palveluista sisämarkkinoilla 12 päivänä joulukuuta 2006 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2006/123/EY (3) vahvistetaan yleiset säännökset, joiden avulla edistetään palvelujen ja palveluntarjoajien vapaata liikkuvuutta unionissa niin, että samalla taataan palvelujen korkea laatu. Yhdenmukaistamalla unionissa akkreditointia ja todentamista koskevat säännöt, jotka liittyvät unionin päästökauppajärjestelmään, olisi edistettävä todentajien kilpailumarkkinoita siten, että varmistetaan samalla avoimuus ja tiedotus toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjiä varten.

(3)

Direktiivin 2003/87/EY 15 artiklaa täytäntöönpantaessa on tarpeen varmistaa akkreditoinnin laajempien järjestelyjen synergia, joka perustuu toisaalta tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta 9 päivänä heinäkuuta 2008 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 765/2008 (4) ja tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista ja päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta 9 päivänä heinäkuuta 2008 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 768/2008/EY (5) asiaa koskeviin säännöksiin ja toisaalta unionin päästökauppajärjestelmän erityispiirteisiin ja -vaatimuksiin, jotka ovat tärkeitä direktiivin 2003/87/EY tehokkaalle täytäntöönpanolle. Asetusta (EY) N:o 765/2008 olisi jatkossakin sovellettava niihin todentajien akkreditoinnin näkökohtiin, joita tässä asetuksessa ei käsitellä. Erityisesti olisi varmistettava, että mikäli jäsenvaltion sisäisistä käytänteistä johtuen jäsenvaltion asetuksen (EY) N:o 765/2008 mukaisesti nimeämä kansallinen viranomainen noudattaa vaihtoehtoista akkreditointimenettelyä, erityisesti luonnollisten henkilöiden sertifioimista todentajiksi, kyseisen jäsenvaltion on toimitettava asiakirjatodisteet siitä, että kyseisen viranomaisen uskottavuuden taso on sama kuin niiden kansallisten akkreditointielinten, jotka ovat onnistuneesti läpäisseet kyseisen asetuksen 14 artiklan mukaisesti tunnustaman elimen järjestelmän vertaisarvioinnin.

(4)

Organisaatioiden vapaaehtoisesta osallistumisesta yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS-järjestelmä) ja asetuksen (EY) N:o 761/2001 ja komission päätösten 2001/681/EY ja 2006/193/EY kumoamisesta 25 päivänä marraskuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1221/2009 (6) säädetään riippumattomasta ja puolueettomasta ympäristötarkastajien akkreditointi- ja valvontajärjestelmästä. Johdonmukaisuuden varmistamiseksi ja jäsenvaltioille ja taloudellisille toimijoille aiheutuvien hallinnollisten rasitteiden vähentämiseksi on syytä ottaa huomioon synergia mainittujen asetusten ja tämän asetuksen välillä.

(5)

Todentamista ja akkreditointia koskevassa järjestelmässä olisi vältettävä tarpeetonta päällekkäisyyttä muiden unionin oikeudellisten välineiden mukaisesti perustettujen menettelyjen ja organisaatioiden kanssa, koska tämä aiheuttaisi lisärasitteita jäsenvaltioille ja taloudellisille toimijoille. Tämän vuoksi on asianmukaista hyödyntää parhaita käytäntöjä, jotka perustuvat niihin yhdenmukaistettuihin standardeihin, jotka Euroopan standardointikomitea (CEN) on hyväksynyt teknisiä standardeja ja määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä 22 päivänä kesäkuuta 1998 annetussa direktiivissä 98/34/EY (7) komissiolta saamansa valtuutuksen perusteella, kuten yhdenmukaistettu standardi vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksia akkreditoiville laitoksille asetetuista yleisistä vaatimuksista ja yhdenmukaistettu standardi kasvihuonekaasujen validointi- ja todentamiselimiä koskevista akkreditointiin tai muuhun tunnustamiseen tarvittavista vaatimuksista; näiden standardien viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä sekä asiakirjassa EA-6/03 ja muissa Euroopan akkreditointielinten yhteistyöjärjestön tai muitten elinten laatimissa asiakirjoissa.

(6)

Laadittaessa yhdenmukaisia sääntöjä toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitysten todentamista sekä todentajien akkreditointia varten on tarpeen varmistaa, että rasitteet, jotka kohdistuvat niihin toiminnanharjoittajiin, joiden hiilidioksidipäästöjen vuotuiset määrät ovat vähäiset, asetuksen (EU) N:o 601/2012 nojalla vähäisten päästöjen aiheuttajiksi katsottaviin ilma-aluksen käyttäjiin sekä jäsenvaltioiden resursseihin, eivät ole tavoitteisiin nähden kohtuuttomia.

(7)

Direktiivin 2003/87/EY 27 artiklan nojalla jäsenvaltiot voivat jättää pienet laitokset unionin päästökauppajärjestelmän ulkopuolelle sillä edellytyksellä, että niihin sovelletaan vastaavia toimenpiteitä, jos kyseisessä artiklassa esitetyt edellytykset täyttyvät. Tätä asetusta ei tulisi suoraan soveltaa näihin direktiivin 2003/87/EY 27 artiklan nojalla järjestelmän ulkopuolelle jätettyihin laitoksiin, ellei kyseessä oleva jäsenvaltio päätä, että tätä asetusta olisi sovellettava.

(8)

Direktiivin 2003/87/EY liitteessä V esitettyjen periaatteiden mukaisesti todentajan olisi sovellettava riskeihin perustuvaa lähestymistapaa siten, että tavoitteena on saavuttaa todentajan lausunto, jolla voidaan taata riittävä varmuus siitä, että kokonaispäästöjen tai tonnikilometrien kokonaismäärää ei ole raportoitu olennaisesti väärin ja kertomus voidaan todentaa tyydyttäväksi. Varmuuden tason olisi perustuttava todentamisen aikana suoritettujen todentamistoimien perusteellisuuteen ja yksityiskohtaisuuteen sekä todentajan lausunnon sanamuotoon. Todentajan olisi oltava velvollinen mukauttamaan todentamisprosessin aikana saatujen tulosten ja tietojen perusteella todentamisprosessin yhtä tai useaa toimintoa siten, että täytetään riittävän varmuuden vaatimukset.

(9)

Jotta voidaan välttää epäselvyys toimivaltaisen viranomaisen ja todentajan rooleista, todentamisen suorittavan todentajan vastuut olisi määritettävä selvästi. Todentajan olisi otettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä tarkkailusuunnitelma vertailukohdaksi ja arvioitava, onko suunnitelma ja siinä esitetyt menettelyt toteutettu oikein. Jos todentaja toteaa, ettei asetusta (EU) N:o 601/2012 noudateta, todentajan velvollisuutena tulisi olla raportoida asiasta todentamisraportissa.

(10)

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentaminen on mahdollista ainoastaan, jos todentaja ymmärtää täysin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän toimintaa. Todentajan olisi suoritettava pyydetyt todentamistoimet ainoastaan sen jälkeen, kun se on alustavan arvioinnin perusteella vakuuttunut siitä, että se on pätevä suorittamaan ne. Todentamistoimien korkean tason varmistamiseksi olisi laadittava yhdenmukaiset säännöt alustavaksi arvioinniksi, jossa määritetään, onko todentaja pätevä, riippumaton ja puolueeton suorittamaan vaaditut todentamistoimet tässä asetuksessa asetettujen sääntöjen ja periaatteiden mukaisesti.

(11)

Asian kannalta olennaisten tietojen toimittaminen toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän ja todentajan välillä on tärkeää todentamisprosessin eri osissa, erityisesti sopimusta edeltävässä vaiheessa, todentajan suorittaessa strategista analyysiä sekä koko todentamisen ajan. On tarpeen vahvistaa yhdenmukaiset vaatimukset, joilla ohjataan tietojen toimittamista toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän ja todentajan välillä kaiken aikaa.

(12)

Kaikki todentamistoimet todentamisprosessissa liittyvät toisiinsa ja niiden päättyessä todentajan olisi laadittava todentamisraportti, joka sisältää todentajan lausunnon, joka vastaa todentamisarvioinnin tulosta. Olisi vahvistettava yhdenmukaiset vaatimukset todentamisraportteja ja todentamistoimien suorittamista varten sen varmistamiseksi, että todentamisraportit ja todentamistoimet jäsenvaltioissa täyttävät samat standardit.

(13)

Todentamisprosessin olennainen osa on analyysi siitä, miten todennäköisesti raportoiduissa tiedoissa on väärintulkintoja, jotka saattaisivat olla olennaisia, ja tämä analyysi määrittää sen, miten todentajan olisi suoritettava todentamistoimet. Kukin osa todentamisprosessia liittyy sen vuoksi vahvasti näitä väärintulkintoja koskevien riskien analyysin tuloksiin.

(14)

Olisi säädettävä erityisesti ilma-aluksen käyttäjien sekä niiden toiminnanharjoittajien selvityksen todentamisesta, joihin sovelletaan hiilidioksidin geologisesta varastoinnista ja neuvoston direktiivin 85/337/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2000/60/EY, 2001/80/EY, 2004/35/EY, 2006/12/EY ja 2008/1/EY ja asetuksen (EY) N:o 1013/2006 muuttamisesta 23 päivänä huhtikuuta 2009 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2009/31/EY (8).

(15)

Direktiivin 2003/87/EY täytäntöönpanon kannalta on ehdottoman tärkeää, että toiminnanharjoittaja ja ilma-aluksen käyttäjä raportoivat kasvihuonekaasujen päästöistä oikein ja tehokkaasti. Jotta voidaan varmistaa tarkkailu- ja raportointiprosessin asianmukainen toiminta, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tuloksia olisi jatkuvasti parannettava todentajan suorittamien todentamistoimien yhteydessä.

(16)

Todentamistoimien toteuttamisessa ja todentamisraporttien laatimisessa tulisi olla mukana ainoastaan päteviä todentajia ja niiden henkilökuntaa. Todentajien olisi laadittava sisäiset prosessit, joilla varmistetaan, että kaikki todentamistoimiin osallistuvat työntekijät ovat päteviä suorittamaan heille uskotut tehtävät, ja parannettava näitä prosesseja jatkuvasti. Perusteiden todentajan pätevyyden varmistamiseksi olisi oltava samat kaikissa jäsenvaltioissa ja niiden olisi oltava todennettavissa, puolueettomia ja avoimia.

(17)

Asetuksen (EY) N:o 765/2008 mukaisesti perustetulla kansallisella akkreditointielimellä olisi oltava valta akkreditoida ja antaa velvoittava lausunto tämän asetuksen mukaisia todentamistoimia suorittavan todentajan pätevyydestä, vahvistaa hallinnollisia toimenpiteitä sekä huolehtia todentajien valvonnasta.

(18)

Jäsenvaltion, joka katsoo, että kansallisen akkreditointilaitoksen perustaminen tai akkreditointitoimien toteuttaminen ei ole jäsenvaltion kannalta taloudellisesti järkevää tai kestävää, olisi sallittava turvautua jonkin toisen jäsenvaltion kansalliseen akkreditointielimeen. Ainoastaan sellaisten kansallisten akkreditointielinten, jotka ovat onnistuneesti läpäisseet asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan perusteella tunnustetun elimen järjestämän vertaisarvioinnin, olisi saatava suorittaa tämän asetuksen mukaisia akkreditointitoimintoja.

(19)

Kansallisten akkreditointielinten, jotka osoittavat noudattavansa tätä asetusta ja jotka ovat onnistuneesti läpäisseet asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan perusteella tunnustetun elimen järjestämän vertaisarvioinnin, olisi katsottava täyttävän kansallisille akkreditointielimille asetetut menettelyä koskevat vaatimukset, kuten vaatimukset, jotka koskevat kansallisen akkreditointielimen rakennetta, pätevyysprosessin perustamista, tarvittavien menettelyjen ja hallintojärjestelmän perustamista sekä hankittujen tietojen luottamuksellisuuden säilyttämisen järjestelyitä, ja ne olisi jätettävä uuden vertaisarvioinnin ulkopuolelle tämän asetuksen tultua voimaan. Ympäristötiedot, jotka sisältyvät viranomaisten hallussa oleviin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän todennettuihin selvityksiin, olisi avoimuuden vuoksi julkistettava tiettyjen salassapitovaatimusten rajoissa ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta 28 päivänä tammikuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (9) mukaisesti.

(20)

Tehokas yhteistyö kansallisten akkreditointielinten tai tarvittaessa muiden kansallisten viranomaisten ja toimivaltaisten viranomaisten välillä on ehdottoman tärkeää kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmän toiminnan sekä todentamisen laadun valvonnan kannalta. Avoimuuden vuoksi on tarpeen varmistaa, että kansalliset akkreditointielimet tai tarvittaessa muut kansalliset viranomaiset ja toimivaltaiset viranomaiset luovat tehokkaat tiedonvaihtomenettelyt. Toimivaltaisten viranomaisten välisessä sekä toimivaltaisten viranomaisten ja kansallisten akkreditointielinten tai muiden kansallisten viranomaisten välisessä tietojenvaihdossa olisi taattava mahdollisimman hyvin salassapitovelvollisuus ja ammattisalaisuus ja siihen olisi sovellettava kansallista luottamuksellisuutta koskevaa lainsäädäntöä.

(21)	Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat ilmastonmuutoskomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa annetaan säännökset direktiivin 2003/87/EY mukaisesti toimitettujen selvitysten todentamisesta sekä todentajien akkreditoinnista ja valvonnasta.

Asetuksessa vahvistetaan myös säännökset todentajien vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä kansallisten akkreditointielinten vertaisarvioinnista direktiivin 2003/87/EY 15 artiklan mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 765/2008 soveltamista.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan todennettaessa 1 päivän tammikuuta 2013 jälkeen aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä ja tonnikilometritietoja, joista raportoidaan direktiivin 2003/87/EY 14 artiklan mukaisesti.

3 artikla

Määritelmät

Tämän asetuksen soveltamiseksi sovelletaan direktiivin 2003/87/EY 3 artiklassa ja asetuksen (EU) N:o 601/2012 3 artiklassa säädettyjen määritelmien lisäksi seuraavia määritelmiä:

1)	’havaintoriskillä’ tarkoitetaan riskiä siitä, että todentaja ei havaitse olennaista väärintulkintaa tai olennaista poikkeamaa;

’akkreditoinnilla’ tarkoitetaan kansallisen akkreditointielimen antamaa todistusta siitä, että todentaja täyttää asetuksen (EY) N:o 765/2008 2 artiklan 9 kohdan mukaisissa yhdenmukaistetuissa standardeissa esitetyt vaatimukset sekä tässä asetuksessa esitetyt vaatimukset suorittaakseen toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamisen tämän asetuksen mukaisesti;

’todentajalla’ tarkoitetaan oikeushenkilöä tai muuta oikeussubjektia, joka suorittaa todentamistoimia tämän asetuksen mukaisesti ja joka on kansallisen akkreditointielimen akkreditoima asetuksen (EY) N:o 765/2008 ja tämän asetuksen mukaisesti, tai luonnollista henkilöä, joka on muutoin hyväksytty, ajankohtana, jolloin todentamisraportti annetaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kyseisen asetuksen 5 artiklan 2 kohdan soveltamista;

4)	’todentamisella’ tarkoitetaan todentajan suorittamia toimia todentamisraportin antamiseksi tämän asetuksen mukaisesti;

’olennaisella väärintulkinnalla’ tarkoitetaan väärintulkintaa, joka todentajan arvion mukaan erillään tai yhdessä muiden väärintulkintojen kanssa ylittää olennaisuustason tai voisi vaikuttaa siihen, miten toimivaltainen viranomainen tarkastelee toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitystä;

’toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksellä’ tarkoitetaan vuosittaista päästöraporttia, jonka toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä toimittaa direktiivin 2003/87/EY 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti, tai tonnikilometriraporttia, jonka ilma-aluksen käyttäjä toimittaa päästöoikeuksien jakamista varten kyseisen direktiivin 3 e ja 3 f artiklan mukaisesti;

7)	’akkreditoinnin pätevyysalueella’ tarkoitetaan liitteessä I tarkoitettuja toimintoja, joille akkreditointia haetaan tai joille se on myönnetty;

8)	’pätevyydellä’ tarkoitetaan kykyä soveltaa tietoa ja taitoja jonkin toiminnon suorittamiseen;

9)	’olennaisuustasolla’ tarkoitetaan kvantitatiivista kynnysarvoa tai rajakohtaa, jonka yläpuolella todentaja katsoo väärintulkinnat erillään tai yhdessä muiden väärintulkintojen kanssa olennaisiksi;

10)

’kontrollijärjestelmällä’ tarkoitetaan toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän riskien arviointia ja kontrollitoimien koko yhdistelmää, mukaan luettuna niiden jatkuva hallinta, jonka toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on perustanut, dokumentoinut ja toteuttanut ja jota se ylläpitää asetuksen (EU) N:o 601/2012 58 artiklan mukaisesti;

11)	’kontrollitoimilla’ tarkoitetaan kaikkia toimia, joita toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä toteuttaa toiminnalleen ominaisten riskien lieventämiseksi;

12)

’poikkeamalla’ tarkoitetaan mitä tahansa seuraavista:

a)	toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentamisen yhteydessä toiminnanharjoittajan tekoa tai tällaisen teon tekemättä jättämistä, joka on vastoin kasvihuonekaasujen päästölupaa tai toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman vaatimuksia;

b)	ilma-aluksen käyttäjän päästö- tai tonnikilometriselvityksen todentamista varten ilma-aluksen käyttäjän tekoa tai tällaisen teon tekemättä jättämistä, joka on vastoin toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman vaatimuksia;

c)	IV luvun mukaista akkreditointia varten todentajan tekoa tai tällaisen teon tekemättä jättämistä, joka on vastoin tämän asetuksen vaatimuksia;

13)	’toimipaikalla’ ilma-aluksen käyttäjän päästö- tai tonnikilometriselvityksen todentamista varten toimipaikkoja, joissa tarkkailuprosessi määritetään ja joissa sitä hallinnoidaan, mukaan luettuina toimipaikat, joissa asiaan liittyviä tietoja kontrolloidaan ja tallennetaan;

14)	’kontrolliympäristöllä’ tarkoitetaan ympäristöä, jossa sisäisen kontrollijärjestelmän toiminnoilla ja toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän hallinnon yleisillä toimilla varmistetaan tietoisuus kyseisestä sisäisestä kontrollijärjestelmästä;

15)

’luontaisella riskillä’ tarkoitetaan toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä olevan tekijän alttiutta aiheuttaa väärintulkintoja, jotka saattaisivat joko erillään tai yhdessä muiden väärintulkintojen kanssa olla olennaisia, ennen kuin otetaan huomioon siihen liittyvien kontrollitoimien vaikutus;

16)

’kontrolliriskeillä’ tarkoitetaan toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä esitettävän muuttujan alttiutta aiheuttaa väärintulkintoja, jotka saattaisivat joko erillään tai yhdessä muiden väärintulkintojen kanssa olla olennaisia ja joita ei voida estää tai huomata ja korjata ajoissa kontrollijärjestelmän avulla;

17)	’todentamisriskillä’ tarkoitetaan riskiä, joko luontaista riskiä, kontrolliriskiä tai havaintoriskiä, siitä, että todentaja antaa epäasianmukaisen todentamislausunnon, kun toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä esiintyy olennaisia väärintulkintoja;

18)	’riittävällä varmuudella’ tarkoitetaan suurta, muttei kuitenkaan täydellistä varmuutta, joka ilmaistaan myönteisesti todentajan lausunnossa, siitä, että toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä ei ole olennaisia väärintulkintoja;

19)	’analyyttisillä menettelyillä’ tarkoitetaan tiedoissa olevien vaihteluiden ja suuntausten analyysiä, mukaan luettuna analyysi sellaisten tietojen suhteista, jotka eivät ole yhdenmukaisia muitten asiaa koskevien tietojen kanssa tai jotka poikkeavat ennustetuista määristä;

20)	’sisäisillä todentamisasiakirjoilla’ tarkoitetaan kaikkia sisäisiä asiakirjoja, jotka todentaja on koonnut kirjatakseen kaikki asiakirjatodisteet sekä perustelut toimille, jotka toteutetaan toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamiseksi;

21)	’EU:n päästökauppajärjestelmän johtavalla auditoijalla’ tarkoitetaan EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijaa, joka vastaa sen todentajaryhmän ohjauksesta ja valvonnasta, joka huolehtii toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamisesta ja sitä koskevasta raportoinnista;

22)	’EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijalla’ tarkoitetaan sen todentajaryhmän yksittäistä jäsentä, joka vastaa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamisesta ja joka ei ole EU:n päästökauppajärjestelmän johtava auditoija;

23)	’teknisellä asiantuntijalla’ tarkoitetaan henkilöä, joka tarjoaa tiettyä asiaa koskevaa yksityiskohtaista tietoa ja asiantuntijuutta, jota tarvitaan todentamistoimien suorittamiseen III luvun soveltamista varten sekä akkreditointitoimien suorittamiseen V luvun soveltamista varten;

24)	’varmuustasolla’ tarkoitetaan sitä varmuuden astetta, jonka todentaja antaa todentamisraportista, kun tavoitteena on vähentää todentamisriskiä todentamissitoumuksen olosuhteiden mukaisesti;

25)	’arvioijalla’ tarkoitetaan henkilöä, jonka kansallinen akkreditointielin on nimennyt suorittamaan yksin tai arviointiryhmän osana todentajan arvioinnin tämän asetuksen mukaisesti;

26)	’pääarvioijalla’ tarkoitetaan arvioijaa, jolle on annettu kokonaisvastuu todentajan arvioimisesta tämän asetuksen mukaisesti;

27)	’väärintulkinnalla’ tarkoitetaan puutteellisuutta, totuudenvastaisuutta tai virhettä toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän raportoiduissa tiedoissa, kun ei oteta huomioon asetuksen (EU) N:o 601/2012 12 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan sallittua epävarmuutta.

4 artikla

Vaatimustenmukaisuusolettamus

Jos todentaja osoittaa, että se täyttää asetuksen (EY) N:o 765/2008 2 artiklan 9 kohdan mukaisissa yhdenmukaistetuissa standardeissa tai niiden osissa esitetyt vaatimukset, sen katsotaan täyttävän tämän asetuksen II ja III luvussa esitetyt vaatimukset sikäli, kun sovellettavat yhdenmukaistetut standardit kattavat nämä vaatimukset; kyseisten standardien viitetiedot on julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

5 artikla

Akkreditoinnin yleiset puitteet

Sikäli kun tämä asetus ei sisällä erityisiä säännöksiä kansallisten akkreditointielinten kokoonpanosta tai akkreditointiin liittyvistä toiminnoista ja vaatimuksista, sovelletaan asetuksen (EY) N:o 765/2008 asiaan liittyviä säännöksiä.

II LUKU

TODENTAMINEN

6 artikla

Todentamisen luotettavuus

Käyttäjien on voitava luottaa todennettuun päästöselvitykseen. Selvityksen on annettava totuudenmukainen kuva asioista, joita siinä ilmoitetaan kuvattavan tai voidaan kohtuudella olettaa kuvattavan.

Päästöselvitysten todentamisprosessin on oltava tehokas ja luotettava väline, joka tukee laadunvarmistus- ja laadunohjausmenettelyjä ja tarjoaa tietoja, joiden avulla toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä voi parantaa päästöjen tarkkailua ja raportointia.

7 artikla

Todentajan yleiset velvollisuudet

1. Todentajan on suoritettava todentaminen ja tässä luvussa edellytetyt toimet tarkoituksena laatia todentamisraportti, jossa esitetään riittävällä varmuudella päätelmät siitä, että toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä ei ole olennaisia väärintulkintoja.

2. Todentajan on suunniteltava ja toteutettava todentaminen ammattimaisella kriittisyydellä ottaen huomioon, että jotkin seikat saattavat aiheuttaa sen, että toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä olevat tiedot on tulkittu olennaisesti väärin.

3. Todentajan on suoritettava todentaminen yleisen edun mukaisesti riippumattomasti toiminnanharjoittajasta tai ilma-aluksen käyttäjästä sekä direktiivistä 2003/87/EY vastaavista toimivaltaisista viranomaisista.

4. Todentajan on arvioitava todentamisen aikana,

a)	onko toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitys kattava ja täyttääkö se asetuksen (EU) N:o 601/2012 liitteessä X esitetyt vaatimukset;

onko toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä toiminut kasvihuonekaasujen päästöluvan ja toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman vaatimusten mukaisesti, kun kyseessä on toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentaminen, sekä toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman vaatimusten mukaisesti, kun kyseessä on ilma-aluksen käyttäjän päästö- tai tonnikilometriselvityksen todentaminen;

c)	ettei toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä olevissa tiedoissa ole olennaisia väärintulkintoja;

d)	voidaanko toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tietojen hallintatoimien, kontrollijärjestelmän ja siihen liittyvien menettelyjen tueksi toimittaa tietoja, joilla voidaan parantaa niiden tarkkailun ja raportoinnin tuloksia.

Tämän kohdan c alakohdan soveltamista varten todentajan on saatava toiminnanharjoittajalta tai ilma-aluksen käyttäjältä selkeät ja puolueettomat todisteet, joilla tuetaan kokonaispäästöjä tai tonnikilometrejä koskevaa raportointia ottaen huomioon kaikki muut toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä esitetyt tiedot.

5. Jos todentaja havaitsee, ettei toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä noudata asetusta (EU) N:o 601/2012, todentajan on raportoitava tästä poikkeamasta todentamisraportissa, vaikka tarkkailusuunnitelma olisi toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä.

6. Jos toimivaltainen viranomainen ei ole hyväksynyt tarkkailusuunnitelmaa asetuksen (EU) N:o 601/2012 11 artiklan mukaisesti, tarkkailusuunnitelma on puutteellinen tai raportointikauden aikana on tapahtunut kyseisen asetuksen 15 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja merkittäviä muutoksia, joita toimivaltainen viranomainen ei ole hyväksynyt, todentajan on kehotettava toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää hankkimaan tarvittava hyväksyntä toimivaltaiselta viranomaiselta.

Toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän jälkeen todentajan on jatkettava, toistettava tai mukautettava todentamistoimia tilanteen mukaan.

Jos hyväksymistä ei ole saatu ennen todentamisraportin antamista, todentajan on ilmoitettava tästä todentamisraportissa.

8 artikla

Sopimusta edeltävän vaiheen velvoitteet

1. Ennen todentamissitoumuksen hyväksymistä todentajalla on oltava asianmukainen ymmärrys toiminnanharjoittajasta tai ilma-aluksen käyttäjästä ja sen on arvioitava, voiko se suorittaa todentamisen. Tätä tarkoitusta varten todentajan on ainakin

a)	arvioitava riskit, jotka liittyvät siihen, että toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentaminen suoritetaan tämän asetuksen mukaisesti;

b)	arvioitava toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän toimittamat tiedot todentamisen pätevyysalueen määrittämiseksi;

c)	arvioitava, kuuluuko tehtävä sen akkreditoinnin pätevyysalueeseen;

arvioitava onko todentajalla tarvittava pätevyys, henkilökunta ja resurssit, jotta se voi valita todentamisryhmän, joka pystyy käsittelemään laitoksen monimutkaisuutta tai ilma-aluksen käyttäjän toimintoja ja kalustoa, sekä kyky saattaa onnistuneesti päätökseen todentamistoimet vaaditussa aikataulussa;

e)	arvioitava, pystyykö se varmistamaan, että sen käytettävissä olevalla potentiaalisella todentamisryhmällä on tarvittava pätevyys ja tarvittavat henkilöt, jotta se pystyy suorittamaan todentamistoimet tietyn toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän osalta;

f)	määritettävä kunkin vaaditun todentamissitoumuksen osalta aika, joka tarvitaan todentamisen asianmukaiseen suorittamiseen.

2. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava todentajalle kaikki tiedot, joita tarvitaan siihen, että todentaja voi suorittaa 1 kohdassa tarkoitetut toimet.

9 artikla

Ajankäyttö

1. Määrittäessään sitä, miten paljon 8 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun todentamissitoumuksen toteuttamiseen olisi varattava aikaa, todentajan on otettava huomioon ainakin:

a)	laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän toimintojen ja kaluston monimutkaisuus;

b)	tiedonmäärä sekä toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman monimutkaisuus;

c)	tarvittava olennaisuustaso;

d)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tietojen hallintatoimien ja kontrollijärjestelmän monimutkaisuus ja kattavuus;

e)	kasvihuonekaasujen päästöjä koskevien tietojen tai tonnikilometritietojen sijainti.

2. Todentajan on varmistettava, että todentamissopimukseen sisältyy mahdollisuus veloitettavaan lisäaikaan sopimuksessa sovitun ajan lisäksi, jos lisäaika katsotaan tarpeelliseksi strategista analyysiä, riskianalyysiä tai muita todentamistoimia varten. Tilanteisiin, joissa lisäaikaa voidaan tarvita, kuuluvat ainakin seuraavat:

a)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tietojen hallintatoimet, kontrollitoimet tai logistiikka vaikuttavat todentamisen aikana monimutkaisimmilta kuin alun perin arvioitiin;

b)	todentaja havaitsee todentamisen aikana tietoaineistossa väärintulkintoja, poikkeamia, puutteita tai virheitä.

3. Todentajan on dokumentoitava ajankäyttö sisäisiin todentamisasiakirjoihin.

10 artikla

Toiminnanharjoittajalta tai ilma-aluksen käyttäjältä saadut tiedot

1. Ennen strategista analyysiä ja muissa todentamisvaiheissa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava todentajalle kaikki seuraavat:

a)	toiminnanharjoittajan kasvihuonekaasujen päästölupa, kun kyseessä on toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentaminen;

b)	viimeisin versio toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tarkkailusuunnitelmasta sekä kaikki muut relevantit versiot toimivaltaisen viranomaisen hyväksymästä tarkkailusuunnitelmasta, mukaan luettuina todisteet hyväksynnästä;

c)	kuvaus toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tietojen hallintatoimista;

d)	asetuksen (EU) N:o 601/2012 58 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän riskienarviointi ja kuvaus yleisestä kontrollijärjestelmästä;

e)	toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä tarkkailusuunnitelmassa mainitut menettelyt, mukaan luettuina menettelyt tietojen hallintatoimia ja kontrollitoimia varten;

f)	tilanteen mukaan toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän vuosittainen päästö- tai tonnikilometriselvitys;

g)	tarvittaessa asetuksen (EU) N:o 601/2012 33 artiklassa tarkoitettu toiminnanharjoittajan näytteenottosuunnitelma sellaisena kuin toimivaltainen viranomainen on sen hyväksynyt;

h)	jos tarkkailusuunnitelma on muuttunut raportointikauden aikana, tiedot näistä muutoksista asetuksen (EU) N:o 601/2012 16 artiklan 3 kohdan mukaisesti;

i)	tarvittaessa asetuksen (EU) N:o 601/2012 69 artiklan 4 kohdassa tarkoitettu raportti;

j)	todentamisraportti edeltävältä vuodelta, jos todentaja ei ole suorittanut todentamista kyseisen toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän osalta edeltävänä vuonna;

k)	kaikki asiaan liittyvä kirjeenvaihto toimivaltaisen viranomaisen kanssa, erityisesti tiedot, jotka liittyvät ilmoittamiseen tarkkailusuunnitelmaan tehdyistä muutoksista;

l)	tiedot tietokannoista ja tietolähteistä, joita on käytetty tarkkailuun ja raportointiin, myös Eurocontrolilta peräisin olevat tiedot;

jos todentaminen koskee sellaisen laitoksen päästöselvitystä, joka harjoittaa kasvihuonekaasujen geologista varastointia direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallitussa varastointipaikassa, kyseisessä direktiivissä edellytetty seurantasuunnitelma ja kyseisen direktiivin 14 artiklassa edellytetyt raportit, jotka kattavat vähintään todennettavan päästöselvityksen raportointikauden;

n)	tarvittaessa toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä siitä, ettei suoriteta 31 artiklan 1 kohdan mukaisia laitoskäyntejä;

o)	kaikki muut suunnittelun ja todentamisen suorittamisen kannalta tarvittavat tiedot.

2. Ennen kuin todentaja antaa todentamisraportin, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava todentajalle lopullinen hyväksytty ja sisäisesti validoitu toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitys.

11 artikla

Strateginen analyysi

1. Todentamisen alussa todentajan on arvioitava todentamisen luonne, mittakaava ja monimutkaisuus suorittamalla strateginen analyysi kaikista laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän kannalta merkityksellisistä toimista.

2. Jotta taataan ymmärrys laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän suorittamista toimista, todentajan on koottava ja tarkasteltava tietoja, joita tarvitaan sen arvioimiseksi, että todentamisryhmä on riittävän pätevä todentamisen suorittamiseen, sen määrittämiseen, että sopimuksessa esitetty ajankäyttö on arvioitu oikein, ja sen varmistamiseen, että todentaja pystyy tekemään tarpeellisen riskianalyysin. Näihin tietoihin on sisällyttävä vähintään seuraavat:

a)	10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot;

b)	tarvittava olennaisuustaso;

c)	mikäli todentaja suorittaa todentamisen saman toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän todentamisen osalta, todentamisesta edellisinä vuosina saadut tiedot.

3. Tarkastellessaan 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja, todentajan on arvioitava erityisesti seuraavat:

a)	toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentamista varten asetuksen (EU) N:o 601/2012 19 artiklassa tarkoitetun laitoksen luokka ja laitoksessa suoritettavat toiminnot;

b)	ilma-aluksen käyttäjän päästö- tai tonnikilometriselvityksen todentamista varten ilma-aluksen käyttäjän koko ja luonne, tiedon jakaminen eri toimipaikkoihin sekä lentojen määrä ja tyyppi;

c)	toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä tarkkailusuunnitelma sekä tarkkailusuunnitelmassa esitettyjen menettelyjen yksityiskohdat;

d)	päästölähteiden sekä lähdevirtojen luonne, koko ja monimutkaisuus sekä laitteet ja prosessit, joista on saatu päästö- tai tonnikilometritietoja, mukaan luettuina tarkkailusuunnitelmassa kuvatut mittauslaitteet, laskentakertointen alkuperä ja soveltaminen ja muut tärkeimmät primääritietolähteet;

e)	tietojen hallintatoimet, kontrollijärjestelmä ja kontrolliympäristö.

4. Suorittaessaan strategista analyysiä todentajan on tarkistettava seuraavat:

a)	onko esitetty tarkkailusuunnitelma viimeisin toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä versio;

b)	onko tarkkailusuunnitelmaan tehty muutoksia raportointikauden aikana;

c)	onko näistä muutoksista ilmoitettu toimivaltaiselle viranomaiselle asetuksen (EU) N:o 601/2012 15 artiklan 1 kohdan tai 23 artiklan mukaisesti tai onko toimivaltainen viranomainen hyväksynyt ne kyseisen asetuksen 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

12 artikla

Riskianalyysi

1. Todentajan on määritettävä ja analysoitava seuraavat seikat tehokkaan todentamisen suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi:

a)	luontaiset riskit;

b)	kontrollitoiminnot;

c)	jos b kohdassa tarkoitetut kontrollitoiminnot on toteutettu, näiden kontrollitoimien tehokkuutta koskevat kontrolliriskit.

2. Tunnistaessaan ja analysoidessaan 1 kohdassa tarkoitettuja seikkoja, todentajan on otettava huomioon vähintään:

a)	11 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun strategisen analyysin tulokset;

b)	10 artiklan 1 kohdassa ja 11 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetut tiedot;

c)	11 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettu olennaisuustaso.

3. Mikäli todentaja on todennut, että toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole pystynyt tunnistamaan riskien arvioinnissaan olennaisia riskejä ja kontrolliriskejä, todentajan on ilmoitettava tästä toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle.

4. Mikäli se on tarpeen todentamisen aikana saatujen tietojen perusteella, todentajan on tarkistettava riskianalyysi ja muutettava tai toistettava todentamistoimet.

13 artikla

Todentamissuunnitelma

1. Todentajan on laadittava todentamissuunnitelma, joka vastaa strategisen analyysin ja riskianalyysin aikana saatuja tietoja ja havaittuja riskejä ja sisältää vähintään seuraavat:

a)	todentamisohjelma, jossa kuvataan todentamistoimien luonnetta ja pätevyysaluetta sekä ajankohtaa ja tapaa, jolla nämä toimet suoritetaan;

b)	testaussuunnitelma, jossa esitetään kontrollitoimintojen testauksen soveltamisala ja menetelmät sekä kontrollitoimien menettelyt;

tietojen näytteenottosuunnitelma, jossa esitetään tietojen näytteenoton kattavuus ja menetelmät, sen näytteenoton osalta, joka liittyy toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän päästöselvityksessä olevien yhteenlaskettujen päästöjen tai ilma-aluksen käyttäjän tonnikilometriselvityksessä olevien yhteenlaskettujen tonnikilometritietojen perusteena oleviin tietoihin.

2. Todentajan on laadittava 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu testaussuunnitelma niin, että on mahdollista määrittää, missä määrin asiaan koskeviin kontrollitoimintoihin voidaan luottaa arvioitaessa 7 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen vaatimusten noudattamista.

Määritettäessä näytteenoton kokoa ja näytteenottotoimia kontrollitoimien testaamiseksi todentajan on otettava huomioon:

a)	luontaiset riskit;

b)	kontrolliympäristö;

c)	asiaan liittyvät kontrollitoiminnot;

d)	vaatimus antaa todentamislausunto riittävällä varmuudella.

3. Määrittäessään 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun näytteenoton kokoa ja näytteenottotoimia tietojen näytteenottoa varten todentajan on otettava huomioon:

a)	luontaiset riskit ja kontrolliriskit;

b)	analyyttisten menettelyjen tulokset;

c)	vaatimus siitä, että todentamislausunto annetaan riittävällä varmuudella;

d)	olennaisuustaso;

e)	yksittäisten tietojen vaikutuksen olennaisuus yleiseen tietoaineistoon.

4. Todentajan on laadittava ja toteutettava todentamissuunnitelma siten, että todentamisriski alennetaan hyväksyttävälle tasolle riittävän varmuuden saamiseksi siitä, että toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä ei ole olennaisia väärintulkintoja.

5. Todentajan on päivitettävä riskianalyysi ja todentamissuunnitelma ja mukautettava todentamistoimia, mikäli hän löytää todentamisen aikana lisäriskejä, joita on vähennettävä, tai mikäli todellisia riskejä on vähemmän kuin alun perin odotettiin.

14 artikla

Todentamistoimet

Todentajan on pantava todentamissuunnitelma täytäntöön ja tarkastettava riskinanalyysin perusteella toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman täytäntöönpano.

Tätä varten todentajan on vähintään suoritettava laaja testaus, joka koostuu analyyttisistä menettelyistä, tietojen todentamisesta ja tarkkailumenetelmien tarkastamisesta, sekä tarkastettava seuraavat:

a)	tietovirrassa käytettävät tietojen hallintatoimet ja järjestelmät, mukaan luettuina tietotekniikkajärjestelmät;

b)	se, onko toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän kontrollitoimet asianmukaisesti dokumentoitu ja toteutettu ja ylläpidetäänkö niitä asianmukaisesti ja voidaanko niillä tehokkaasti lieventää luontaisia riskejä;

c)	se, voidaanko tarkkailusuunnitelmassa esitetyillä menettelyillä tehokkaasti lieventää luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä ja onko nämä menettelyt toteutettu ja dokumentoitu asianmukaisesti ja pidetäänkö niitä yllä asianmukaisesti.

Toisen alakohdan a alakohdan soveltamista varten todentajan on kartoitettava tietovirta seuraten tietojen hallintatoimien järjestystä ja vuorovaikutusta primääritietolähteestä saaduista tiedoista toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen laatimiseen.

15 artikla

Analyyttiset menettelyt

1. Todentajan on käytettävä analyyttisiä menetelmiä arvioidakseen tietojen uskottavuutta ja kattavuutta, jos luontainen riski, kontrolliriski ja toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän kontrollitoimien soveltuvuus osoittavat, että tällaiset analyyttiset menettelyt ovat tarpeen.

2. Suorittaessaan 1 kohdassa tarkoitettuja analyyttisia menettelyjä todentajan on arvioitava raportoidut tiedot, jotta hän voi tunnistaa mahdolliset riskialueet ja tämän jälkeen kelpuuttaa ja mukauttaa suunnitellut todentamistoimet. Todentajan on vähintään:

a)	arvioitava vaihteluiden ja suuntausten uskottavuus ajan myötä tai vertailtavissa olevien seikkojen välillä;

b)	tunnistettava välittömät poikkeamat, odottamattomat tiedot ja tietojen puutteet.

3. Soveltaessaan 1 kohdassa tarkoitettuja analyyttisiä menettelyjä todentajan olisi suoritettava seuraavat menettelyt:

a)	alustavat analyyttiset menettelyt yhteenlaskettujen tietojen osalta ennen 14 artiklassa tarkoitettujen toimintojen toteuttamista, jotta voidaan ymmärtää raportoitujen tietojen luonne, monimutkaisuus ja merkitys;

b)	olennaiset analyyttiset aineistotarkastustoimenpiteet yhteenlaskettujen tietojen sekä näiden tietojen pohjana olevien tietopisteiden osalta tarkoituksena tunnistaa mahdolliset rakenteelliset virheet ja välittömät poikkeamat;

c)	lopulliset analyyttiset menettelyt yhteenlaskettujen tietojen osalta sen varmistamiseksi, että kaikki todentamisprosessin aikana havaitut virheet on korjattu asianmukaisesti.

4. Jos todentaja havaitsee poikkeamia, vaihteluita, suuntauksia, tietopuutteita tai tietoja, jotka ovat ristiriitaisia muiden tietojen kanssa tai jotka eroavat merkittävästi odotetuista määristä tai osuuksista, todentajan on hankittava toiminnanharjoittajalta tai ilma-aluksen käyttäjältä selitykset sekä niitä tukevat lisätodisteet.

Todentajan on saatujen selitysten ja lisätodisteiden perusteella arvioitava edellä mainittujen vaikutusta todentamissuunnitelmaan sekä toteutettaviin todentamistoimiin.

16 artikla

Tietojen todentaminen

1. Todentajan on todennettava toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä olevat tiedot soveltamalla tietojen yksityiskohtaista testausta, mukaan luettuina tietojen jäljitys primääritietolähteestä saatuihin tietoihin, ulkopuolisten tietolähteiden ristiinvarmistus, täsmäytykset, raja-arvojen tarkistaminen asianmukaisten tietojen osalta ja uudelleenlaskennat.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun tietojen todentamisen yhteydessä ja ottaen huomioon hyväksytty tarkkailusuunnitelma, mukaan luettuina kyseisessä suunnitelmassa kuvatut menettelyt, todentajan on tarkistettava:

a)	toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentamista varten laitoksen rajat;

b)	toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentamista varten lähdevirtojen ja päästölähteiden kattavuus sellaisena kuin se on kuvattu toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä tarkkailusuunnitelmassa;

c)	ilma-aluksen käyttäjän päästö- ja tonnikilometriselvityksen todentamista varten direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltujen ilmailualan toimintojen, joista ilma-aluksen käyttäjä on vastuussa, kattavuus sekä päästötietojen ja tonnikilometritietojen kattavuus;

d)	ilma-aluksen käyttäjän päästö- ja tonnikilometriselvityksen todentamista varten raportoitujen tietojen ja massa- ja massakeskiöasiakirjojen vastaavuus;

e)	ilma-aluksen käyttäjän päästöselvityksen todentamista varten yhteenlaskettujen polttoaineen kulutusta koskevien tietojen ja ostettua tai lentotoimintaa harjoittavaan ilma-alukseen muutoin toimitettua polttoainetta koskevien tietojen yhdenmukaisuus;

f)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksissä olevien yhteenlaskettujen tietojen yhdenmukaisuus primääritietolähteestä saatujen tietojen kanssa;

g)	jos toiminnanharjoittaja soveltaa asetuksen (EU) N:o 601/2012 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja mittaukseen perustuvia menetelmiä, mitatut arvot käyttäen toiminnanharjoittajan tekemien laskelmien tuloksia kyseisen asetuksen 46 artiklan mukaisesti;

h)	tietojen luotettavuus ja tarkkuus.

3. Edellä 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen lentojen kattavuuden tarkistamista varten todentajan on käytettävä ilma-aluksen käyttäjän lentoliikennettä koskevia tietoja, mukaan luettuina tiedot, jotka ovat peräisin Eurocontrolilta tai muilta organisaatioilta, jotka voivat käsitellä samanlaisia tietoja kuin Eurocontrolin käytettävissä olevat tiedot.

17 artikla

Tarkkailumenetelmien asianmukaisen soveltamisen todentaminen

1. Todentajan on tarkistettava toimivaltaisen viranomaisen tarkkailusuunnitelmassa hyväksymien tarkkailumenetelmien, myös kyseisten tarkkailumenetelmien yksityiskohtien, asianmukainen soveltaminen ja täytäntöönpano.

2. Toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentamista varten todentajan on tarkastettava asetuksen (EU) N:o 601/2012 33 artiklassa tarkoitetun näytteenottosuunnitelman, sellaisena kuin se on toimivaltaisen viranomaisen hyväksymänä, asianmukainen soveltaminen ja täytäntöönpano.

3. Jos hiilidioksidia siirretään asetuksen (EU) N:o 601/2012 48 ja 49 asetuksen mukaisesti ja sekä siirtävä että vastaanottava laitos mittaavat hiilidioksidin, todentajan on tarkistettava, voidaanko molemmissa laitoksissa mitattujen arvojen väliset erot selittää mittausjärjestelmien epävarmuudella ja onko molempien laitosten päästöselvityksissä käytetty mitattujen arvojen oikeaa aritmeettista keskiarvoa.

Jos molempien laitosten mitattujen arvojen eroja ei voida selittää mittausjärjestelmien epävarmuudella, todentajan on tarkistettava, onko tehty mukautuksia mitattujen arvojen erojen yhdenmukaistamiseksi, ovatko kyseiset mukautukset konservatiivisia ja onko toimivaltainen viranomainen hyväksynyt kyseiset mukautukset.

4. Jos toiminnanharjoittajia vaaditaan asetuksen (EU) N:o 601/2012 12 artiklan 3 kohdan mukaan sisällyttämään tarkkailusuunnitelmaan lisäosia, joilla on merkitystä komission päätöksen 2011/278/EU (10) 24 artiklan 1 kohdan vaatimusten täyttämiselle, todentajan on tarkistettava kyseisen asetuksen 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen menettelyjen asianmukainen soveltaminen ja täytäntöönpano. Näin tehdessään todentajan on myös tarkistettava, onko toiminnanharjoittaja toimittanut tiedot laitoksen kapasiteetin suunnitteluista tai tosiasiallisista muutoksista, aktiivisuustasosta ja toiminnasta toimivaltaiselle viranomaiselle raportointikauden 31 päivään joulukuuta mennessä.

18 artikla

Puuttuviin tietoihin sovellettavien menetelmien todentaminen

1. Jos toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä tarkkailusuunnitelmassa esitetyt menetelmät on käytetty puuttuvien tietojen täydentämiseen asetuksen (EU) N:o 601/2012 65 artiklan mukaisesti, todentajan on tarkistettava, ovatko käytetyt menetelmät olleet sopivia tiettyä tilannetta varten ja onko niitä sovellettu asianmukaisesti.

Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on saanut toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän käyttää muita menetelmiä kuin niitä, jotka on mainittu ensimmäisessä alakohdassa asetuksen (EU) N:o 601/2012 65 artiklan mukaisesti, todentajan on tarkastettava, onko hyväksyttyä menetelmää käytetty oikein ja onko se asianmukaisesti dokumentoitu.

Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei voi saada hyväksyntää ajoissa, todentajan on tarkastettava, varmistaako toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tietojen täydentämiseen käyttämä lähestymistapa, että päästöjä ei aliarvioida ja että lähestymistapa ei aiheuta olennaisia väärintulkintoja.

2. Todentajan on tarkistettava, ovatko toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän toteuttamat kontrollitoiminnot tehokkaita estämään tietojen puuttuminen asetuksen (EU) N:o 601/2012 65 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

19 artikla

Epävarmuustarkastelu

1. Jos asetuksessa (EU) N:o 601/2012 edellytetään, että toiminnanharjoittaja osoittaa noudattavansa epävarmuuden raja-arvoja toimintotietojen ja laskentakertoimien osalta, todentajan on vahvistettava epävarmuustasojen laskemiseen käytettävien tietojen paikkansapitävyys, kuten hyväksytyssä tarkkailusuunnitelmassa esitetään.

2. Jos toiminnanharjoittaja soveltaa asetuksen (EU) N:o 601/2012 22 artiklassa tarkoitettuja tarkkailumenetelmiä, jotka eivät perustu määrittämistasoihin, todentajan on tarkistettava kaikki seuraavat:

a)	onko toiminnanharjoittaja suorittanut epävarmuustarkastelun ja kvantifioinnin, joilla osoitetaan, että on saavutettu vaadittu yleinen epävarmuuden raja-arvo kasvihuonekaasujen päästöjen vuositason osalta kyseisen asetuksen 22 artiklan mukaisesti;

b)	epävarmuustarkastelussa ja kvantifioinnissa käytettyjen tietojen paikkansapitävyys;

c)	onko epävarmuustarkastelussa ja kvantifioinnissa käytetty yleinen lähestymistapa kyseisen asetuksen 22 artiklan b kohdan mukainen;

d)	onko toimitettu todisteita siitä, että kyseisen asetuksen 22 artiklan a kohdassa tarkoitetut tarkkailumenetelmien edellytykset ovat täyttyneet.

3. Jos ilma-aluksen käyttäjän edellytetään asetuksen (EU) No 601/2012 mukaisesti osoittavan, että edellytettyjä epävarmuustasoja ei ylitetä, todentajan on tarkistettava käytettyjen tietojen paikkansapitävyys sen osoittamiseksi, että toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä tarkkailusuunnitelmassa esitettyjä sovellettavia epävarmuustasoja ei ole ylitetty.

20 artikla

Näytteenotto

1. Tarkistaessaan 14 artiklan b ja c kohdassa tarkoitettujen kontrollitoimien ja -menettelyjen sääntöjenmukaisuutta tai suorittaessaan 15 ja 16 artiklassa tarkoitettuja tarkistuksia todentaja voi käyttää laitokseen tai ilma-aluksen käyttäjään liittyviä näytteenottomenetelmiä, kun näytteenoton katsotaan olevan perusteltua riskianalyysi huomioon ottaen.

2. Jos todentaja havaitsee näytteenoton aikana poikkeaman tai väärintulkinnan, todentajan on pyydettävä toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää selittämään poikkeaman tai väärintulkinnan tärkeimmät syyt, jotta hän voi arvioida poikkeaman tai väärintulkinnan vaikutusta raportoituihin tietoihin. Arvioinnin tuloksen perusteella todentajan on määritettävä, tarvitaanko lisää todentamistoimia, onko näytteenottokokoa lisättävä ja mikä osa tietoja toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on korjattava.

3. Todentajan on dokumentoitava 14, 15, 16 ja 17 artiklassa tarkoitettujen tarkistusten tulos, mukaan luettuina lisänäytteiden tiedot, sisäisiin todentamisasiakirjoihin.

21 artikla

Laitoskäynnit

1. Todentamisprosessin aikana todentajan on yhtenä tai useana ajankohtana käytävä laitoksessa tutkiakseen mittaus- ja tarkkailulaitteiden toimivuutta, suorittaakseen haastatteluja, suorittaakseen tässä luvussa vaaditut toimet sekä kerätäkseen riittävästi tietoa ja todisteita, jotta se voi päätellä, ettei toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen tiedoissa ole olennaisia väärintulkintoja.

2. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on päästettävä todentaja toimipaikkoihinsa.

3. Toiminnanharjoittajan päästöselvityksen todentamista varten todentajan on myös käytettävä laitoskäyntiä laitoksen rajojen sekä lähdevirtojen ja päästölähteiden kattavuuden arvioimiseen.

4. Toiminnanharjoittajan päästöselvitysten todentamista varten todentajan on päätettävä riskianalyysin perusteella, tarvitaanko käyntejä muihin toimipaikkoihin, myös jos tietojen hallintatoimien ja kontrollitoimien merkittäviä osia suoritetaan muissa toimipaikoissa, kuten yritysten pääkonttoreissa tai muissa laitosalueen ulkopuolisissa toimistoissa.

22 artikla

Väärintulkintojen ja poikkeamien käsittely

1. Jos todentaja on tunnistanut todentamisen aikana väärintulkintoja tai poikkeamia, sen on ilmoitettava näistä ajoissa toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle ja pyydettävä tätä tekemään tarvittavat korjaukset.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on korjattava ilmoitetut väärintulkinnat ja poikkeamat.

2. Todentajan on dokumentoitava ja merkittävä ratkaistuiksi sisäisiin todentamisasiakirjoihin kaikki väärintulkinnat ja poikkeamat, jotka toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on korjannut todentamisen aikana.

3. Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei korjaa todentajan ilmoittamia väärintulkintoja tai poikkeamia 1 kohdan mukaisesti ennen kuin todentaja antaa todentamisraportin, todentajan on pyydettävä toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää selittämään poikkeaman tai väärintulkinnan tärkeimmät syyt, jotta hän voi arvioida poikkeaman tai väärintulkinnan vaikutusta raportoituihin tietoihin.

Todentajan on määritettävä, onko korjaamattomilla väärintulkinnoilla yksin tai yhdessä muiden väärintulkintojen kanssa olennaista vaikutusta raportoituihin kokonaispäästö- tai tonnikilometritietoihin. Arvioidessaan väärintulkintojen olennaisuutta todentajan on otettava huomioon väärintulkinnan koko ja luonne sekä sen esiintymisen erityiset olosuhteet.

Todentajan on arvioitava, onko korjaamattomalla poikkeamalla yksin tai yhdessä muiden poikkeamien kanssa vaikutusta raportoituihin tietoihin ja aiheuttaako tämä olennaisia väärintulkintoja.

Todentaja voi katsoa väärintulkinnat olennaisiksi, jopa jos kyseiset väärintulkinnat yksin tai yhdessä muiden väärintulkintojen kanssa jäävät alle 23 artiklan mukaisen olennaisuustason, jos se on perusteltua väärintulkinnan koon ja luonteen sekä sen esiintymisen erityisten olosuhteiden perusteella.

23 artikla

Olennaisuustaso

1. Olennaisuustason on oltava 5 prosenttia kaikista raportoiduista kokonaispäästöistä todennettavalla raportointikaudella seuraavien osalta:

a)	asetuksen (EU) N:o 601/2012 19 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetut luokkaan A kuuluvat laitokset ja kyseisen asetuksen 19 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen luokkaan B kuuluvat laitokset;

b)	ilma-aluksen käyttäjät, joiden vuosittaiset päästöt ovat enintään 500 kilotonnia fossiilista hiilidioksidia.

2. Olennaisuustason on oltava 2 prosenttia kaikista raportoiduista kokonaispäästöistä todennettavalla raportointikaudella seuraavien osalta:

a)	asetuksen (EU) N:o 601/2012 19 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetut luokkaan C kuuluvat laitokset;

b)	ilma-aluksen käyttäjät, joiden vuosittaiset päästöt ovat yli 500 kilotonnia fossiilista hiilidioksidia.

3. Ilma-aluksen käyttäjien tonnikilometriselvitysten todentamista varten olennaisuustason on oltava 5 prosenttia kaikista raportoiduista tonnikilometritiedoista todennettavalla raportointikaudella.

24 artikla

Johtopäätökset todentamisen havainnoista

Suorittaessaan todentamista ja tarkastellessaan todentamisen aikana saatuja tietoja todentajan on:

a)	tarkistettava toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän lopulliset tiedot, mukaan luettuina tiedot, joita on mukautettu todentamisen aikana saatujen tietojen perusteella;

b)	tarkasteltava toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän syitä lopullisten tietojen ja aiemmin toimitettujen tietojen eroille;

c)	tarkasteltava arvioinnin tuloksia sen määrittämiseksi, onko toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä tarkkailusuunnitelma, mukaan luettuina kyseisessä suunnitelmassa kuvatut menettelyt, toteutettu asianmukaisesti;

d)	arvioitava, onko todentamisriski riittävän alhaisella tasolla, jotta voidaan saavuttaa riittävä varmuus;

e)	varmistettava, että on hankittu riittävästi todisteita, jotta voidaan antaa todentamislausunto riittävällä varmuudella siitä, että selvityksessä ei ole olennaisia väärinymmärryksiä;

f)	varmistettava, että todentamisprosessi on täysin dokumentoitu sisäisissä todentamisasiakirjoissa ja että todentamisraportissa voidaan tehdä lopullinen päätelmä.

25 artikla

Riippumaton katselmointi

1. Todentajan on toimitettava sisäiset todentamisasiakirjat ja todentamisraportti riippumattomalle katselmoijalle ennen todentamisraportin antamista.

2. Riippumaton katselmoija ei ole saanut suorittaa mitään niistä todentamistoimista, joita katselmoinnissa käsitellään.

3. Riippumattoman katselmoinnin on katettava koko tässä luvussa kuvattu todentamisprosessi, ja se on kirjattava sisäisiin todentamisasiakirjoihin.

Riippumattoman katselmoijan on suoritettava katselmointi, jotta varmistetaan, että todentamisprosessi on suoritettu tämän asetuksen mukaisesti, että 40 artiklassa tarkoitettuja todentamistoimia koskevat menettelyt on suoritettu oikein ja että on sovellettu asianmukaista ammatillista huolellisuutta ja harkintaa.

Riippumattoman katselmoijan on myös arvioitava, ovatko kerätyt todisteet riittävät, jotta todentaja voi antaa todentamisraportin riittävällä varmuudella.

4. Jos esiintyy seikkoja, jotka saattavat aiheuttaa sen, että todentamisraporttiin tehdään muutoksia katselmoinnin jälkeen, riippumattoman katselmoijan on arvioitava myös kyseiset muutokset ja niihin liittyvät todisteet.

5. Todentajan on asianmukaisesti valtuutettava jokin henkilö, joka varmistaa todentamisraportin riippumattoman katselmoijan päätelmien sekä sisäisiin todentamisasiakirjoihin sisältyvien todisteiden perusteella.

26 artikla

Sisäiset todentamisasiakirjat

1. Todentajan on laadittava ja koottava sisäiset todentamisasiakirjat, joihin sisältyvät vähintään:

a)	suoritettujen todentamistoimien tulokset;

b)	strateginen analyysi, riskianalyysi ja todentamissuunnitelma;

c)	riittävästi tietoa todentamislausunnon tukemiseksi, mukaan luettuina perustelut päätelmille siitä, onko havaituilla väärintulkinnoilla olennaista vaikutusta raportoituihin päästöihin tai tonnikilometritietoihin.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut sisäiset todentamisasiakirjat on laadittava siten, että 25 artiklassa tarkoitettu riippumaton katselmoija ja kansallinen akkreditointielin voivat arvioida, onko todentaminen suoritettu tämän asetuksen mukaisesti.

Sen jälkeen, kun todentamisraportti on tarkastettu 25 artiklan 5 kohdan mukaisesti, todentajan on sisällytettävä riippumattoman katselmoinnin tulokset sisäisiin todentamisasiakirjoihin.

3. Todentajan on pyynnöstä annettava toimivaltaiselle viranomaiselle pääsy sisäisiin todentamisasiakirjoihin, jotta toimivaltainen viranomainen voi helpommin arvioida todentamista.

27 artikla

Todentamisraportti

1. Todentajan on todentamisen aikana koottujen tietojen perusteella annettava toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle todentamisraportti kustakin todennetusta päästö- tai tonnikilometriselvityksestä. Todentamisraportin on sisällettävä ainakin yksi seuraavista tuloksista:

a)	päästöselvitys voidaan todentaa tyydyttäväksi;

b)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitys sisältää olennaisia väärintulkintoja, joita ei ole korjattu ennen todentamisraportin antamista;

c)	todentamisen pätevyysalue on 28 artiklan nojalla liian suppea ja todentaja ei ole voinut saada riittävästi todisteita antaakseen riittävällä varmuudella todentamislausunnon siitä, että selvityksessä ei ole olennaisia väärintulkintoja;

d)	yksin tai yhdessä muiden poikkeamien kanssa esiintyvien poikkeamien vuoksi selvitys ei ole riittävän selkeä eikä todentaja voi todeta riittävällä varmuudella, ettei toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä ole olennaisia väärintulkintoja.

Ensimmäisen alakohdan a alakohdan soveltamista varten toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen voidaan todeta olevan tyydyttävä ainoastaan, jos toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä ei ole olennaisia väärintulkintoja.

2. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava todentamisraportti toimivaltaiselle viranomaiselle yhdessä kyseessä olevan toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen kanssa.

3. Todentamisraportin on sisällettävä ainakin seuraavat osat:

a)	sen toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän nimi, jota todentaminen koskee;

b)	todentamisen tavoitteet;

c)	todentamisen pätevyysalue;

d)	viittaus siihen toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitykseen, joka on todennettu;

e)	perusteet, joita on käytetty todennettaessa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitystä, mukaan luettuna tarvittaessa lupa sekä toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman versiot sekä kunkin tarkkailusuunnitelman voimassaoloaika;

f)	yhteenlasketut päästöt tai tonnikilometrit kutakin direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitettua toimintoa sekä laitosta tai ilma-aluksen käyttäjää kohti;

g)	raportointikausi, jota todentaminen koskee;

h)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän, toimivaltaisen viranomaisen ja todentajan vastuut;

i)	todentajan lausunto;

j)	kuvaus havaituista väärintulkinnoista ja poikkeamista, joita ei ole korjattu ennen todentamisraportin antamista;

k)	laitoskäyntien päivämäärät ja tiedot laitoskäynnit tehneistä henkilöistä;

l)	tiedot siitä, onko laitoskäynneistä luovuttu, sekä perusteet laitoskäynneistä luopumiselle;

m)	mahdolliset seikat, jotka liittyvät siihen, ettei asetusta (EU) N:o 601/2012 ole noudatettu, jos tämä on käynyt ilmi todentamisen aikana;

jos toimivaltaisen viranomaisen hyväksymistä ei voida saada ajoissa, jotta voitaisiin soveltaa 18 artiklan 1 kohdan viimeisessä alakohdassa tarkoitettua menetelmää tiedonpuutteiden korjaamiseksi, vahvistus siitä, onko käytetty lähestymistapa konservatiivinen ja johtaako se olennaisiin väärintulkintoihin;

onko todentaja havainnut laitoksen kapasiteetissa, tuotantotasossa ja toiminnassa muutoksia, joilla voisi olla vaikutusta laitokselle jaettaviin päästöoikeuksiin ja joita ei ole raportoitu toimivaltaiselle viranomaiselle raportointikauden 31 päivään joulukuuta mennessä päätöksen 2011/278/EU 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti, kuvaus näistä muutoksista ja tähän liittyvät huomiot;

p)	tarvittaessa suositukset parannuksia varten;

q)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamiseen osallistuneiden EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan, riippumattoman katselmoijan ja tarvittaessa EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijan ja teknisen asiantuntijan nimet;

r)	todentajan puolesta valtuutetun henkilön nimi sekä päiväys ja allekirjoitus.

4. Todentajan on kuvattava väärintulkintoja ja poikkeamia todentamisraportissa riittävän yksityiskohtaisesti, jotta sekä toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä sekä toimivaltainen viranomainen ymmärtävät seuraavat:

a)	väärintulkinnan tai poikkeaman koon ja luonteen;

b)	syyn siihen, miksi väärintulkinnalla on olennaista vaikutusta tai miksi sillä ei ole olennaista vaikutusta;

c)	mihin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen osaan väärintulkinta liittyy tai mihin tarkkailusuunnitelman osaan poikkeama liittyy.

5. Jos jäsenvaltio vaatii todentajaa toimittamaan todentamisprosessista muita tietoja 3 kohdassa kuvattujen tietojen lisäksi ja nämä tiedot eivät ole tarpeen todentamislausunnon ymmärtämiseksi, toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä voi tehokkuussyistä toimittaa nämä lisätiedot toimivaltaiselle viranomaiselle todentamisraportista erillään jonakin muuna päivämääränä, viimeistään kuitenkin saman vuoden 15 päivänä toukokuuta.

28 artikla

Soveltamisalan rajaaminen

Todentaja voi todeta, että 27 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu todentaminen on liian suppea missä tahansa seuraavista tilanteista:

a)	tiedoissa olevien puutteiden vuoksi todentaja ei saa tarvittavia todisteita todentamisriskin vähentämiseksi tasolle, jolla saavutetaan riittävä varmuuden taso;

b)	tarkkailusuunnitelma ei ole toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä;

c)	tarkkailusuunnitelma ei ole riittävän laaja tai selkeä, jotta voitaisiin tehdä todentamisen loppupäätelmät;

d)	toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole toimittanut riittävästi tietoja, jotta todentaja voisi toimittaa todentamisen.

29 artikla

Muiden kuin olennaisten poikkeamien käsittely

1. Todentajan on tilanteen mukaan arvioitava, onko toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä korjannut poikkeamat, joita todentaja on kuvannut aiempaan tarkkailukauteen liittyvässä todentamisraportissaan, asetuksen (EU) No 601/2012 69 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen toiminnanharjoittajalle asetettujen vaatimusten mukaisesti.

Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole korjannut näitä poikkeamia asetuksen (EU) N:o 601/2012 69 artiklan 4 kohdan mukaisesti, todentajan on harkittava, lisääkö tämä tai voiko se lisätä väärintulkintojen riskiä.

Todentajan on raportoitava todentamisraportissa siitä, onko toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ratkaissut kyseiset poikkeamat.

2. Todentajan on kirjattava sisäisiin todentamisasiakirjoihin yksityiskohdat siitä, milloin ja miten toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on ratkaissut havaitut poikkeamat todentamisen aikana.

30 artikla

Tarkkailu- ja raportointiprosessin parantaminen

1. Jos todentaja on havainnut toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän toiminnassa tarvetta parannuksille, jotka liittyvät tämän kohdan a–d alakohtaan, todentajan on esitettävä todentamisraportissa suosituksia parannuksiksi, jotka liittyvät toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän toimintaan kyseisten kohtien osalta:

a)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän riskien arviointi;

b)	tietojen hallintatoimien ja kontrollitoimien kehittäminen, dokumentointi, täytäntöönpano ja ylläpito sekä kontrollijärjestelmän arviointi;

c)	tietojen hallintatoimia ja kontrollitoimia koskevien menettelyjen kehittäminen, dokumentointi, täytäntöönpano ja ylläpito sekä muut menettelyt, jotka toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava asetuksen (EU) N:o 601/2012 mukaisesti;

d)	päästöjen tai tonnikilometrien tarkkailu ja raportointi, myös liittyen ylempien määrittämistasojen saavuttamiseen, riskien vähentämiseen sekä tarkkailun ja raportoinnin tehokkuuden parantamiseen.

2. Todentamisen aikana sen vuoden jälkeen, jona suositukset parannuksiksi on kirjattu todentamisraporttiin, todentajan on tarkastettava, onko toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä toteuttanut suositukset parannuksiksi ja millä tavalla tämä on tehty.

Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole toteuttanut kyseisiä suosituksia tai ei ole toteuttanut niitä asianmukaisesti, todentajan on arvioitava, mitä vaikutuksia tällä on väärintulkintoja tai poikkeamia koskeville riskeille.

31 artikla

Laitosten yksinkertaistettu todentaminen

1. Todentaja voi 21 artiklan 1 kohdan soveltamisesta poiketen päättää, mikäli toimivaltainen viranomainen hyväksyy asian tämän artiklan toisen alakohdan mukaisesti, ettei se tee laitoskäyntejä; se voi päättää näin riskianalyysin tulosten perusteella ja todettuaan, että todentajalla on etäpääsy tarvittaviin tietoihin ja että komission asettamat edellytykset sille, ettei laitoskäyntejä tehdä, täyttyvät. Todentajan on ilmoitettava asiasta toiminnanharjoittajalle viipymättä.

Toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle hakemus, jossa toimivaltaista viranomaista pyydetään hyväksymään todentajan päätös siitä, ettei se tee laitoskäyntiä.

Kyseessä olevan toiminnanharjoittajan hakemuksen perusteella toimivaltaisen viranomaisen on päätettävä, hyväksytäänkö todentajan päätös siitä, ettei laitoskäyntejä tehdä, ottaen huomioon kaikki seuraavat osat:

a)	tiedot, jotka todentaja on toimittanut riskianalyysin tuloksista;

b)	tiedot siitä, että asian kannalta olennaisiin tietoihin on etäpääsy;

c)	osoitus siitä, että 3 kohdassa esitettyjä vaatimuksia ei sovelleta laitokseen;

d)	todisteet siitä, että komission asettamat edellytykset sille, ettei laitoskäyntejä tehdä, täyttyvät.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettua toimivaltaisen viranomaisen hyväksymistä ei tarvita siihen, ettei laitoskäyntejä tehdä, kun kyseessä ovat asetuksen (EU) N:o 601/2012 47 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut laitokset.

3. Todentajan on joka tapauksessa tehtävä laitoskäynnit seuraavissa tilanteissa:

a)	todentaja todentaa toiminnanharjoittajan päästöselvityksen ensimmäisen kerran;

b)	todentaja ei ole tehnyt laitoskäyntiä kahtena raportointikautena välittömästi ennen tämänhetkistä raportointikautta;

c)	raportointikauden aikana tarkkailusuunnitelmassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia, mukaan luettuina asetuksen (EU) N:o 601/2012 15 artiklan 3 tai 4 kohdassa tarkoitetut muutokset.

32 artikla

Ilma-aluksen käyttäjien yksinkertaistettu todentaminen

1. Todentaja voi tämän asetuksen 21 artiklan 1 kohdan soveltamisesta poiketen päättää luopua laitoskäynnistä, kun kyseessä on asetuksen (EU) N:o 601/2012 54 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut vähän päästöjä aiheuttava ilma-aluksen käyttäjä, jos todentaja on todennut riskianalyysinsä perusteella, että todentajalla on etäpääsy kaikkiin asian kannalta olennaisiin tietoihin.

2. Jos ilma-aluksen käyttäjä käyttää asetuksen (EU) N:o 601/2012 54 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja yksinkertaistettuja välineitä polttoaineen kulutuksen määrittämiseen ja raportoidut tiedot on tuotettu kyseisillä välineillä erillään ilma-aluksen käyttäjältä saaduista tiedoista, todentaja voi riskianalyysinsä perusteella päättää, ettei se suorita tämän asetuksen 14 ja 16 artiklassa, 17 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdassa ja 18 artiklassa tarkoitettuja tarkastuksia.

33 artikla

Yksinkertaistetut todentamissuunnitelmat

Jos todentaja käyttää yksinkertaistettua todentamissuunnitelmaa, todentajan on kirjattava sisäisiin todentamisasiakirjoihin perustelut, jotka koskevat kyseisten suunnitelmien käyttöä, mukaan lukien todisteet siitä, että edellytykset yksinkertaistettujen todentamissuunnitelmien käytölle ovat täyttyneet.

III LUKU

TODENTAJIA KOSKEVAT VAATIMUKSET

34 artikla

Akkreditoinnin alakohtaiset pätevyysalueet

Todentajan on annettava todentamisraportti ainoastaan sellaiselle toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle, jonka harjoittama toiminta sisältyy siihen liitteessä I tarkoitetun toiminnon soveltamisalaan, jota varten todentajalle on myönnetty akkreditointi asetuksen (EY) N:o 765/2008 ja tämän asetuksen mukaisesti.

35 artikla

Jatkuvaa pätevyyttä koskeva prosessi

1. Todentajan on luotava, dokumentoitava ja toteutettava pätevyysprosessi ja ylläpidettävä sitä sen varmistamiseksi, että kaikki työntekijät, joille on uskottu todentamistoimia, ovat päteviä niille uskottujen tehtävien suorittamiseen.

2. Osana 1 kohdassa tarkoitettua pätevyysprosessia todentajan on ainakin määritettävä, dokumentoitava, toteutettava ja ylläpidettävä seuraavat:

a)	yleiset pätevyyskriteerit kaikille todentamistoimia suorittaville työntekijöille;

b)	todentamistoimet toteuttavan todentajan sisällä erityiset pätevyyskriteerit kutakin tehtävää varten, erityisesti EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijalle, EU:n päästökauppajärjestelmän johtavalle auditoijalle, riippumattomalle katselmoijalle ja tekniselle asiantuntijalle;

c)	menetelmä, jolla varmistetaan kaikkien todentamistoimia harjoittavien työntekijöiden jatkuva pätevyys ja heidän toimintansa säännöllinen arviointi;

d)	prosessi, jolla varmistetaan todentamistoimiin osallistuvan henkilökunnan jatkuva koulutus;

e)	prosessi, jolla varmistetaan se, kuuluuko todentamissitoumus todentajan akkreditoinnin pätevyysalueeseen ja onko todentajalla pätevyys, henkilökunta ja resurssit, joita tarvitaan todentamisryhmän valitsemiseen ja todentamistoimien saattamiseen loppuun vaaditussa aikataulussa.

Ensimmäisen alakohdan b alakohdassa mainitut pätevyyskriteerit määritetään erikseen kullekin akkreditoinnin pätevyysalueelle, jolla kyseiset henkilöt suorittavat todentamistoimia.

Arvioidessaan henkilökunnan pätevyyttä ensimmäisen alakohdan c alakohdan mukaisesti todentajan on arvioitava heidän pätevyyttään a ja b kohdassa esitettyjen pätevyyskriteerien perusteella.

Ensimmäisen alakohdan e alakohdassa tarkoitetun prosessin on myös sisällettävä prosessi sen arvioimiseksi, onko todentamisryhmällä tarvittava pätevyys ja henkilökunta suorittamaan todentamistoimia tietyn toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän osalta.

Todentajan on laadittava yleiset ja erityiset pätevyyskriteerit, jotka ovat 36 artiklan 4 kohdassa sekä 37, 38 ja 39 artiklassa tarkoitettujen kriteerien mukaiset.

3. Todentajan on säännöllisin väliajoin seurattava kaikkien todentamistoimiin osallistuvien työntekijöiden toimintaa, jotta voidaan varmistaa henkilökunnan jatkuva pätevyys.

4. Todentajan on säännöllisin väliajoin tarkasteltava 1 kohdassa tarkoitettua pätevyysprosessia sen varmistamiseksi, että

a)	toisen kohdan ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut pätevyyskriteerit laaditaan tämän asetuksen mukaisten pätevyysvaatimusten mukaisesti;

b)	käsitellään kaikkia seikkoja, jotka voidaan tunnistaa liittyen ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdan mukaisten yleisten ja erityisten pätevyyskriteerien asettamiseen;

c)	kaikki pätevyysprosessin vaatimukset päivitetään ja niitä ylläpidetään asianmukaisesti.

5. Todentajalla on oltava järjestelmä, jolla kirjataan edellä 1 kohdassa tarkoitetussa pätevyysprosessissa toteutettujen toimien tulokset.

6. Riittävän pätevän arvioijan on arvioitava EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijan ja EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan pätevyys ja suoritus.

Tätä varten toimivaltaisen arvioijan on seurattava näitä auditoijia toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamisen aikana tarpeen mukaan laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän toimipaikalla sen määrittämiseksi, täyttävätkö nämä pätevyyskriteerit.

7. Jos henkilökunnan jäsen ei voi osoittaa, että hänelle uskottua erityistä tehtävää koskevat pätevyyskriteerit täyttyvät kaikilta osin, todentajan on määritettävä ja järjestettävä lisäkoulutusta tai valvottua työharjoittelua sekä valvottava kyseistä henkilöä kunnes tämä osoittaa todentajaa tyydyttävällä tavalla, että hän täyttää pätevyyskriteerit.

36 artikla

Todentamisryhmät

1. Todentajan on koottava jokaista yksittäistä toimeksiantoa varten todentamisryhmä, joka pystyy suorittamaan II luvussa tarkoitetut todentamistoimet.

2. Todentamisryhmässä on oltava ainakin EU:n päästökauppajärjestelmän johtava auditoija ja, mikäli todentajan päätelmät 8 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetun arvioinnin aikana sekä strateginen analyysi sitä edellyttävät, sopiva määrä EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijia ja teknisiä asiantuntijoita.

3. Todentajan on nimettävä kuhunkin yksittäiseen toimeksiantoon liittyvien todentamistoimien riippumatonta katselmointia varten riippumaton katselmoija, joka ei kuulu todentamisryhmään.

4. Jokaisen ryhmän jäsenen tulee

a)	ymmärtää selkeästi oma roolinsa todentamisprosessissa;

b)	pystyä kommunikoimaan käytännössä kielellä, jota tarvitaan hänen tehtäviensä hoitamiseen.

5. Todentamisryhmässä on oltava ainakin yksi henkilö, jolla on tarvittava tekninen pätevyys ja ymmärrys, jotta hän voi arvioida erityiset tekniset tarkkailu- ja raportointinäkökohdat, jotka liittyvät liitteessä I tarkoitettuihin laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän suorittamiin toimintoihin, ja yksi henkilö, joka pystyy kommunikoimaan kielellä, jota tarvitaan toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamiseen jäsenvaltiossa, jossa todentaja suorittaa todentamista.

6. Jos todentamisryhmä koostuu yhdestä henkilöstä, tämän henkilön on täytettävä kaikki EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijaa ja EU:n päästökauppajärjestelmän johtavaa auditoijaa koskevat pätevyysvaatimukset sekä 4 ja 5 kohdassa esitetyt vaatimukset.

37 artikla

EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijien ja EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan pätevyysvaatimukset

1. EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijalla on oltava pätevyys todentamisen suorittamiseen. Tätä varten EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijalla on oltava vähintään:

tuntemus direktiivistä 2003/87/EY, asetuksesta (EU) N:o 601/2012, tästä asetuksesta, asiaa koskevista standardeista, muusta asiaan liittyvästä lainsäädännöstä ja sovellettavista ohjeista sekä asiaa koskevista ohjeista ja lainsäädännöstä, jonka on antanut se jäsenvaltio, jossa todentaja suorittaa todentamisen;

tietoa ja kokemusta tietojen tarkastuksesta, mukaan luettuina:

i)	tietojen tarkastusmenetelmät, mukaan luettuina olennaisuustason soveltaminen ja väärintulkintojen olennaisuuden arviointi;

ii)	luontaisten riskien ja kontrolliriskien analysointi;

iii.	näytteenottotekniikat, jotka liittyvät tietojen näytteenottoon ja kontrollitoimien tarkastamiseen;

iv)	tietojen ja tietojärjestelmien arvioiminen, tietotekniikkajärjestelmät, tietojen hallintatoimet, kontrollitoimet, kontrollijärjestelmät sekä menettelyt kontrollitoimia varten.

c)	valmius suorittaa toimia, jotka liittyvät II luvussa edellytettyyn toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitykseen;

d)	tiedot ja kokemus alakohtaisista tarkkailu- ja raportointinäkökohdista, joilla on merkitystä niiden liitteessä I tarkoitettujen toimintojen soveltamisalalle, jolla EU:n päästökauppajärjestelmän auditoija suorittaa todentamista.

2. EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan on täytettävä EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijaa koskevat pätevyysvaatimukset ja hänen on osoitettava olevansa pätevä johtamaan todentamisryhmää ja pystyvänsä vastaamaan todentamistoimien suorittamisesta tämän asetuksen mukaisesti.

38 artikla

Riippumattomien katselmoijien pätevyysvaatimukset

1. Riippumattomalla katselmoijalla on oltava asianmukaiset valtuudet katselmoida todentamisraportin luonnosta ja sisäisiä todentamisasiakirjoja 25 artiklan mukaisesti.

2. Riippumattoman katselmoijan on täytettävä 37 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan pätevyysvaatimukset.

3. Riippumattomalla katselmoijalla on oltava tarvittava pätevyys toimitettujen tietojen analysoimiseksi, jotta hän voi varmistaa tietojen kattavuuden ja eheyden, asettaa kyseenalaisiksi puuttuvat tai ristiriitaiset tiedot sekä tarkastaa tietoketjun ja sen perusteella arvioida, ovatko sisäiset todentamisasiakirjat täydellisiä ja saadaanko niistä riittävästi tietoa todentamisraportin luonnoksen tueksi.

39 artikla

Teknisten asiantuntijoiden käyttö

1. Suorittaessaan todentamistoimia todentaja voi käyttää teknisiä asiantuntijoita saadakseen yksityiskohtaista tietoa ja asiantuntemusta tietystä alasta, jota tarvitaan EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijan ja EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan tueksi näiden suorittaessa todentamistoimiaan.

2. Jos riippumattomalla katselmoijalla ei ole pätevyyttä arvioida tiettyä seikkaa arviointiprosessissa, todentajan on pyydettävä tukea tekniseltä asiantuntijalta.

3. Teknisellä asiantuntijalla on oltava pätevyys ja asiantuntijuus, jota mahdollisesti tarvitaan EU:n päästökauppajärjestelmän auditoijan, EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan tai riippumattoman katselmoijan tukemiseksi tehokkaasti sen alan osalta, jota varten hänen tietoansa ja pätevyyttänsä tarvitaan. Teknisellä asiantuntijalla on lisäksi oltava riittävä ymmärrys 37 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetuista kysymyksistä.

4. Teknisen asiantuntijan on suoritettava tietyt tehtävät EU:n päästökauppajärjestelmän johtavan auditoijan ohjauksessa ja tämän täydellä vastuulla todentamisryhmässä, jossa tekninen asiantuntija tai riippumaton katselmoija toimii.

40 artikla

Menetelmät todentamistoimia varten

1. Todentajan on luotava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä yksi tai useampi II luvussa kuvatuista todentamistoimista sekä liitteessä II vaaditut menettelyt ja prosessit. Laatiessaan ja pannessaan täytäntöön näitä menettelyjä ja prosesseja todentajan on toteutettava liitteessä II tarkoitetuissa yhdenmukaistetuissa standardeissa edellytetyt toimet.

2. Todentajan on suunniteltava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä laadunhallintajärjestelmä, jotta varmistetaan 1 kohdassa tarkoitettujen menetelmien ja prosessien johdonmukainen kehittäminen, täytäntöönpano, parantaminen ja tarkastaminen liitteessä II tarkoitettujen yhdenmukaistettujen standardien mukaisesti.

41 artikla

Tiedostot ja tiedonvälitys

1. Todentajan on ylläpidettävä tiedostoja, myös henkilökunnan pätevyyttä ja puolueettomuutta koskevia tiedostoja, tämän asetuksen noudattamisen osoittamiseksi.

2. Todentajan on säännöllisin väliajoin toimitettava tiedot toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle ja muille asiaan liittyville tahoille II liitteessä tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin mukaisesti.

3. Todentajan on turvattava todentamisen aikana hankittujen tietojen luottamuksellisuus liitteessä II tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin mukaisesti.

42 artikla

Puolueettomuus ja riippumattomuus

1. Todentajan on oltava toiminnanharjoittajasta tai ilma-aluksen käyttäjästä riippumaton ja hänen on oltava todentamistoimiensa suorittamisessa puolueeton.

Tämän vuoksi todentaja ja mikään saman oikeushenkilön osa ei saa olla toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän omistaja tai niiden omistuksessa; todentajalla ei myöskään saa olla toiminnanharjoittajaan tai ilma-aluksen käyttäjään sidoksia, jotka voisivat vaikuttaa sen itsenäisyyteen tai riippumattomuuteen. Todentajan on myös oltava riippumaton organisaatioista, jotka käyvät kauppaa päästöoikeuksilla direktiivin 2003/87/EY 19 artiklan nojalla perustetussa päästökauppajärjestelmässä.

2. Todentajan organisaation on oltava sellainen, että turvataan sen tasapuolisuus, riippumattomuus ja puolueettomuus. Tämän asetuksen soveltamista varten sovelletaan liitteessä II tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin asiaa koskevia vaatimuksia.

3. Todentaja ei saa suorittaa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän todentamistoimia, mikäli tästä aiheutuu kohtuuton riski todentajan puolueettomuudelle tai eturistiriita todentajalle. Todentaja ei saa käyttää toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamisessa henkilökuntaa tai sopimussuhteisia työntekijöitä, joihin liittyy todellinen tai mahdollinen eturistiriita. Todentajan on myös varmistettava, että henkilökunnan tai organisaatioiden toimet eivät vaikuta todentamisen luottamuksellisuuteen, tasapuolisuuteen, riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen.

Edellä ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä lauseessa tarkoitettuun puolueettomuuteen tai eturistiriitaan liittyvän kohtuuttoman riskin katsotaan syntyneen muun muassa seuraavissa tapauksissa:

todentaja tai jokin saman oikeussubjektin muu osa tarjoaa konsulttipalveluja toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä tarkkailusuunnitelmassa kuvatun tarkkailu- ja raportointiprosessin osan laatimiseen, mukaan luettuina tarkkailumenetelmien kehittäminen, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen laatiminen tai tarkkailusuunnitelman laatiminen;

b)	todentaja tai jokin saman oikeussubjektin muu osa tarjoaa teknistä apua päästöjen tai tonnikilometritietojen tarkkailemiseksi ja raportoimiseksi toteutetun järjestelmän kehittämistä tai ylläpitämistä varten.

4. Todentajan eturistiriidan todentajan ja toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän välisissä suhteissa katsotaan syntyvän missä tahansa seuraavista tapauksista:

a)	todentajan ja toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän välinen suhde perustuu yhteiseen omistajuuteen, yhteiseen hallintoon, yhteiseen liikkeenjohtoon tai henkilökuntaan, yhteisiin resursseihin, yhteiseen rahoitukseen ja yhteisiin sopimuksiin tai markkinointiin;

toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on saanut 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja konsulttipalveluja tai kyseisen kohdan b alakohdassa tarkoitettua teknistä apua konsulttielimeltä, teknisen tuen elimeltä tai joltakin muulta organisaatiolta, jolla on suhde todentajaan, ja todentajan puolueettomuus vaarantuu.

Ensimmäisen alakohdan b alakohdan soveltamista varten todentajan puolueettomuuden katsotaan vaarantuvan, jos todentajan ja konsulttielimen, teknisen avun elimen tai toisen organisaation suhde perustuu yhteiseen omistajuuteen, yhteiseen hallintoon, yhteiseen liikkeenjohtoon tai henkilökuntaan, yhteisiin resursseihin, yhteiseen rahoitukseen ja yhteisiin sopimuksiin tai markkinointiin ja myyntipalkkion yhteiseen maksamiseen tai muuhun uusien asiakkaiden hankkimiseen.

5. Todentaja ei saa ulkoistaa riippumatonta katselmointia eikä todentamisraportin antamista. Tämän asetuksen soveltamista varten, kun todentamistoimia ulkoistetaan, todentajan on täytettävä liitteessä II tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin asiaa koskevat vaatimukset.

Sopimussuhteisten henkilöiden palkkaamista todentamistehtävien suorittamiseksi ei kuitenkaan katsota ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuksi ulkoistamiseksi, jos todentaja palkatessaan nämä henkilöt täyttää liitteessä II tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin asiaa koskevat vaatimukset.

6. Todentajan on luotava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä prosessi, jolla varmistetaan todentajan, todentajan kanssa saman oikeushenkilön osien, muiden 4 kohdassa tarkoitettujen organisaatioiden sekä henkilökunnan ja sopimusluonteisten työntekijöiden jatkuva puolueettomuus ja riippumattomuus. Prosessiin on sisällyttävä järjestelmä, jolla varmistetaan todentajan puolueettomuus ja riippumattomuus ja täytetään liitteessä II tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitetyt vaatimukset.

IV LUKU

AKKREDITOINTI

43 artikla

Akkreditointi

Todentajan, joka antaa todentamisraportin toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle, on oltava akkreditoitu niille liitteessä I mainittujen toimintojen soveltamisaloille, joilla todentaja suorittaa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamisen.

44 artikla

Akkreditoinnin tavoitteet

Akkreditoitujen todentajien akkreditointiprosessin ja valvonnan aikana kunkin kansallisen akkreditointielimen on arvioitava todentajan ja sen todentamistoimia suorittavan henkilökunnan osalta, onko

a)	niillä pätevyys suorittaa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentaminen tämän asetuksen mukaisesti;

b)	suorittavatko ne toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamisen tämän asetuksen mukaisesti;

c)	täyttävätkö ne III luvussa esitetyt vaatimukset.

45 artikla

Akkreditoinnin hakeminen

1. Mikä tahansa oikeushenkilö tai muu oikeussubjekti voi pyytää akkreditointia asetuksen (EY) N:o 765/2008 5 artiklan 1 kohdan ja tämän luvun säännösten mukaisesti.

Pyynnön on sisällettävä tiedot, joita vaaditaan liitteessä III tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin perusteella.

2. Tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi hakijan on ennen 44 artiklassa tarkoitetun arvioinnin alkamista toimitettava kansallisen akkreditointielimen saataville:

a)	kaikki kansallisen akkreditointielimen pyytämät tiedot;

b)	40 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin prosesseihin liittyvät menettelyt ja tiedot sekä 40 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua laadunhallintajärjestelmää koskevat tiedot;

c)	35 artiklan 2 kohdan a ja b kohdassa tarkoitetut pätevyyskriteerit, 35 artiklassa tarkoitetun pätevyysprosessin tulokset sekä muut asian kannalta merkitykselliset tiedot kaikkien todentamistoimiin osallistuvien työntekijöiden pätevyydestä;

d)	tiedot prosessista, jolla varmistetaan 42 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu puolueettomuus ja riippumattomuus, mukaan luettuina asian kannalta merkitykselliset tiedot hakijan ja sen työntekijöiden puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta;

e)	tiedot teknisistä asiantuntijoista ja keskeisistä työntekijöistä, jotka osallistuvat toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvitysten todentamiseen;

f)	järjestelmä ja prosessi, joilla varmistetaan asianmukaiset sisäiset todentamisasiakirjat;

g)	muut 41 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut asian kannalta merkitykselliset talletetut tiedostot.

46 artikla

Arvioinnin valmistelu

1. Valmistelleessaan 44 artiklassa tarkoitettua arviointia kunkin kansallisen akkreditointielimen on otettava huomioon sen pätevyysalueen monimutkaisuus, jolle hakija hakee akkreditointia, sekä 40 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun laadunhallintajärjestelmän monimutkaisuus, 40 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut menetelmät ja prosesseja koskevat tiedot sekä maantieteelliset alueet, joilla todentaja suorittaa tai suunnittelee suorittavansa todentamista.

2. Tämän asetuksen soveltamista varten kansallisen akkreditointielimen on täytettävä liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitetyt vähimmäisvaatimukset.

47 artikla

Arviointi

1. Jäljempänä 57 artiklassa tarkoitetun arviointiryhmän on suoritettava vähintään seuraavat toimet 44 artiklassa tarkoitettua arviointia varten:

a)	kaikkien 45 artiklassa tarkoitettujen asian kannalta merkityksellisten asiakirjojen ja talletettujen tietojen tarkastus;

b)	käynti hakijan tiloissa, jotta voidaan tarkastaa edustava otos sisäisistä todentamisasiakirjoista ja arvioida hakijan laadunhallintajärjestelmän toteutus ja 40 artiklassa tarkoitetut menetelmät tai prosessit;

toiminnan seuranta edustavasta osasta pätevyysaluetta, jolle akkreditointia on haettu, ja toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksen todentamiseen osallistuvan hakijan henkilökunnan edustavan määrän suorituskyvystä ja pätevyydestä sen varmistamiseksi, että henkilökunta toimii tämän asetuksen mukaisesti.

Näiden toimien suorittamisessa arviointiryhmän on täytettävä liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitetyt vaatimukset.

2. Arviointiryhmän on raportoitava tulokset ja poikkeamat hakijalle liitteessä III tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin mukaisesti ja pyydettävä hakijaa reagoimaan raportoituihin tuloksiin ja poikkeamiin kyseisten säännösten mukaisesti.

3. Hakijan on toteutettava korjaavia toimenpiteitä 2 kohdan mukaisesti raportoitujen poikkeamien ratkaisemiseksi ja ilmoitettava arviointiryhmän tuloksia ja poikkeamia koskevissa vastineissaan, mitä toimenpiteitä on toteutettu tai aiotaan toteuttaa kansallisen akkreditointielimen asettamassa aikataulussa havaittujen poikkeamien korjaamiseksi.

4. Kansallisen akkreditointielimen on tarkastettava 3 kohdan mukaisesti toimitetut tuloksia ja poikkeamia koskevat hakijan vastaukset.

Jos kansallinen akkreditointielin pitää hakijan vastausta riittämättömänä tai tehottomana, kansallisen akkreditointielimen on pyydettävä hakijalta lisätietoja tai -toimia. Kansallinen akkreditointielin voi myös pyytää todisteita toimien tehokkaasta täytäntöönpanosta tai tehdä seuranta-arvioinnin arvioidakseen korjaavien toimien käytännön toimeenpanoa.

48 artikla

Akkreditointipäätös ja akkreditointitodistus

1. Kansallisen akkreditointielimen on otettava huomioon liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitetyt vaatimukset valmistellessaan ja tehdessään päätöstä siitä, olisiko myönnettävä akkreditointi hakijalle, laajennettava akkreditointia tai uusittava akkreditointi.

2. Jos kansallinen akkreditointielin on päättänyt myöntää akkreditoinnin, laajentaa akkreditointia tai pidentää sitä, sen on myönnettävä asiaa koskeva akkreditointitodistus.

Akkreditointitodistuksen on sisällettävä vähintään tiedot, joita vaaditaan liitteessä III tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin perusteella.

Akkreditointitodistus on voimassa enintään viiden vuoden ajan päivästä, jona kansallinen akkreditointielin on myöntänyt akkreditointitodistuksen.

49 artikla

Valvonta

1. Kansallisen akkreditointielimen on suoritettava kunkin sellaisen todentajan vuosittainen valvonta, jolle se on myöntänyt akkreditointitodistuksen.

Valvontaan on kuuluttava vähintään:

a)	käynti todentajan toimitiloissa 47 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen toimien suorittamiseksi;

b)	toiminnan seuranta henkilökunnan edustavan määrän suorituskyvystä ja pätevyydestä 47 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti.

2. Kansallisen akkreditointielimen on suoritettava todentajan ensimmäinen valvonta 1 kohdan mukaisesti viimeistään 12 kuukauden kuluttua päivästä, jona akkreditointitodistus on myönnetty kyseiselle todentajalle.

3. Kansallisen akkreditointielimen on laadittava kunkin todentajan valvontasuunnitelma tavalla, joka mahdollistaa akkreditoinnin pätevyysaluetta edustavien otosten arvioinnin, liitteessä III tarkoitetun yhdenmukaistetun standardin mukaisesti.

4. Kansallisen akkreditointielimen on 1 kohdassa tarkoitetun valvonnan tulosten perusteella päätettävä, vahvistaako se akkreditoinnin jatkumisen.

5. Jos todentaja suorittaa todentamisen jossakin toisessa jäsenvaltiossa, todentajan akkreditoinut akkreditointielin voi pyytää sen jäsenvaltion kansallista akkreditointielintä, jossa todentaminen suoritetaan, suorittamaan valvontatoimet puolestaan ja sen vastuulla.

50 artikla

Uudelleenarviointi

1. Kansallisen akkreditointielimen on ennen akkreditointitodistuksen voimassaolon päättymistä suoritettava sen todentajan uudelleenarviointi, jolle kansallinen akkreditointielin on myöntänyt akkreditointitodistuksen, sen määrittämiseksi, voidaanko kyseisen akkreditointitodistuksen voimassaoloa jatkaa.

2. Kansallisen akkreditointielimen on laadittava suunnitelma kunkin todentajan uudelleenarvioinnista tavalla, jonka avulla on mahdollista arvioida edustavat otokset akkreditoinnin pätevyysalueesta. Kansallisen akkreditointielimen on valvontaa suunnitellessaan ja suorittaessaan täytettävä liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitetyt vaatimukset.

51 artikla

Ylimääräinen arviointi

1. Kansallinen akkreditointielin voi tehdä todentajan ylimääräisen arvioinnin milloin tahansa sen varmistamiseksi, että todentaja täyttää tässä asetuksessa esitetyt vaatimukset.

2. Jotta kansallinen akkreditointielin voisi arvioida ylimääräisen arvioinnin tarpeen, todentajan on ilmoitettava kansalliselle akkreditointielimelle viipymättä kaikista sen asemaan tai toimintaan liittyvistä merkittävistä muutoksista, joilla on merkitystä akkreditoinnin kannalta. Merkittäviin muutoksiin kuuluvat liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa mainitut muutokset.

52 artikla

Pätevyysalueen laajentaminen

Kansallisen akkreditointielimen on vastatessaan todentajan hakemukseen myönnetyn akkreditoinnin pätevyysalueen laajentamisesta toteutettava tarvittavat toimet sen määrittämiseksi, täyttääkö todentaja 44 artiklassa esitetyt vaatimukset pätevyysalueen laajentamiselle.

53 artikla

Hallinnolliset toimenpiteet

1. Kansallinen akkreditointielin voi peruuttaa väliaikaisesti tai peruuttaa kokonaan akkreditoinnin tai supistaa akkreditointia, jos todentaja ei täytä tämän asetuksen vaatimuksia.

Kansallisen akkreditointielimen on keskeytettävä tai peruutettava akkreditointi tai rajoitettava todentajan akkreditointia, mikäli todentaja sitä pyytää.

Kansallisen akkreditointielimen on luotava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä menettely akkreditoinnin keskeyttämiseksi, akkreditoinnin peruuttamiseksi ja akkreditoinnin pätevyysalueen rajoittamiseksi.

2. Kansallisen akkreditointielimen on keskeytettävä akkreditointi tai rajoitettava sen pätevyysaluetta seuraavissa tapauksissa:

a)	todentaja on syyllistynyt tässä asetuksessa esitettyjen vaatimusten vakavaan rikkomiseen;

b)	todentaja on jatkuvasti ja toistuvasti jättänyt noudattamatta tässä asetuksessa esitettyjä vaatimuksia;

c)	todentaja on rikkonut kansallisen akkreditointielimen muita erityissääntöjä ja -ehtoja.

3. Kansallisen akkreditointielimen on peruutettava akkreditointi, jos:

a)	todentaja ei ole pystynyt korjaamaan seikkoja, jotka olivat syynä päätökselle peruuttaa tilapäisesti akkreditointitodistuksen voimassaolo;

b)	todentajan ylimmän johdon jäsen on todettu syylliseksi petokseen;

c)	todentaja on tarkoituksellisesti antanut vääriä tietoja.

4. Kansallisen akkreditointielimien päätöksestä keskeyttää tai peruuttaa akkreditointi tai rajoittaa sen pätevyysaluetta 2 ja 3 kohdan mukaisesti voidaan valittaa.

Jäsenvaltioiden on luotava menettely muutoksenhakupyyntöjen ratkaisemiseksi.

5. Kansallisen akkreditointielimen päätös peruuttaa tilapäisesti tai kokonaan akkreditointi tai supistaa sen pätevyysaluetta tulee voimaan välittömästi, kun siitä on ilmoitettu todentajalle.

Kansallisen akkreditointielimen on keskeytettävä akkreditointitodistuksen tilapäinen peruutus, kun se on saanut tyydyttävät tiedot ja on vakuuttunut siitä, että todentaja täyttää tämän asetuksen vaatimukset.

V LUKU

AKKREDITOINTIELIMIÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET EU:N PÄÄSTÖKAUPPAJÄRJESTELMÄN AUDITOIJIEN AKKREDITOINTIA VARTEN

54 artikla

Kansallinen akkreditointielin

1. Tämän asetuksen mukaiseen akkreditointiin liittyvistä tehtävistä huolehtivat kansalliset akkreditointielimet, jotka nimitetään asetuksen (EY) N:o 765/2008 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

2. Jos jäsenvaltio päättää sallia luonnollisten henkilöiden sertifioinnin todentajiksi tämän asetuksen mukaisesti, kyseisten todentajien sertifiointiin liittyvät tehtävät on uskottava jollekin muulle kansalliselle viranomaiselle kuin asetuksen (EY) N:o 765/2008 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti nimetylle kansalliselle akkreditointielimelle.

3. Jos jäsenvaltio päättää käyttää 2 kohdassa säädettyä mahdollisuutta, sen on varmistettava, että kyseessä oleva kansallinen viranomainen täyttää tämän asetuksen vaatimukset, mukaan lukien 70 artiklassa säädetyt vaatimukset, ja sen on toimitettava asetuksen (EY) N:o 765/2008 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tarvittava asiakirjaselvitys.

4. Kansallisen akkreditointielimen on oltava kyseisen asetuksen 14 artiklan mukaan tunnustetun elimen jäsen.

5. Kansallisen akkreditointielimen on hoidettava akkreditointia viranomaistehtävänä ja saatava jäsenvaltion virallinen tunnustus, mikäli viranomaiset eivät suoraan huolehdi akkreditoinnista.

6. Tämän asetuksen soveltamista varten kansallisen akkreditointielimen on hoidettava tehtävänsä liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

55 artikla

Rajat ylittävä akkreditointi

Jos jäsenvaltio ei pidä taloudellisesti järkevänä tai kestävänä nimittää kansallista akkreditointielintä tai tarjota akkreditointipalveluja direktiivin 2003/87/EY 15 artiklan mukaisesti, sen on turvauduttava jonkin toisen jäsenvaltion kansalliseen akkreditointielimeen.

Kyseisen jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta komissiolle ja muille jäsenvaltioille.

56 artikla

Riippumattomuus ja puolueettomuus

1. Kansallisen akkreditointielimen organisaation on oltava sellainen, että turvataan sen täysi riippumattomuus sen arvioimista todentajista ja sen puolueettomuus sen akkreditointitoimien suorittamisessa.

2. Tämän vuoksi kansallinen akkreditointielin ei saa tarjota tai järjestää mitään sellaista toimintaa tai palveluja, joita todentajat tarjoavat, eikä se saa tarjota konsulttipalveluja, omistaa todentajan osakkeita eikä sillä ei saa olla muita taloudellisia tai liikkeenjohdollisia etuyhteyksiä todentajaan.

3. Kansallisen akkreditointielimen rakenne, velvollisuudet ja tehtävät on erotettava selkeästi toimivaltaisen viranomaisen ja muiden kansallisten viranomaisten rakenteesta, velvollisuuksista ja tehtävistä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 54 artiklan 2 kohdan soveltamista.

4. Kansallisen akkreditointielimen on tehtävä kaikki lopulliset päätökset, jotka koskevat todentajien akkreditointia.

Kansallinen akkreditointielin voi kuitenkin teettää tiettyjä toimia alihankintana, mikäli noudatetaan liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitettyjä vaatimuksia.

57 artikla

Arviointiryhmä

1. Kansallisen akkreditointielimen on nimitettävä arviointiryhmä kutakin yksittäistä arviointia varten.

2. Arviointiryhmä koostuu pääarvioijasta ja tarvittaessa sopivasta määrästä arvioijia tai teknisiä asiantuntijoita tiettyä akkreditoinnin pätevyysaluetta varten.

Arviointiryhmässä on oltava vähintään yksi henkilö, jolla on tietämys asetuksen (EU) N:o 601/2012 mukaisista pätevyysalueen kannalta merkityksellisistä kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailu- ja raportointinäkökohdista sekä tarvittava pätevyys ja ymmärrys todentamistoimien arvioimiseksi laitoksessa tai ilma-aluksen käyttäjän edustamalla pätevyysalueella, ja ainakin yksi ihminen, jolla on tietämys asiaa koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä ja ohjeistuksesta.

58 artikla

Arvioijien pätevyysvaatimukset

1. Arvioijalla on oltava pätevyys suorittaa luvussa IV edellytetyt toimet todentajaa arvioidessaan. Tätä tarkoitusta varten:

a)	arvioijan on täytettävä asetuksen (EY) N:o 765/2008 mukaisessa, liitteessä III tarkoitetussa yhdenmukaistetussa standardissa esitetyt vaatimukset;

b)	arvioijalla on oltava tietämys direktiivistä 2003/87/EY, asetuksesta (EU) N:o 601/2012, tästä asetuksesta, asiaa koskevista standardeista, muusta asiaa koskevasta lainsäädännöstä sekä sovellettavista ohjeista;

c)	arvioijalla on oltava 37 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta tietojen tarkastamisesta koulutuksen avulla hankittua tietämystä tai mahdollisuus ottaa yhteyttä henkilöön, jolla on tietämystä ja kokemusta kyseisistä tiedoista.

2. Pääarvioijan on täytettävä 1 kohdassa tarkoitetut pätevyysvaatimukset, hänellä on oltava osoitettu pätevyys johtaa arviointiryhmää ja hänen on vastattava arvioinnin suorittamisesta tämän asetuksen mukaisesti.

3. Sisäisillä arvioijilla ja henkilöillä, jotka tekevät päätökset akkreditoinnin myöntämisestä, laajentamisesta tai uudistamisesta, on 1 kohdassa esitettyjen pätevyysvaatimusten lisäksi oltava riittävästi tietoa ja kokemusta akkreditoinnin arvioimiseksi.

59 artikla

Tekniset asiantuntijat

1. Kansallinen akkreditointielin voi sisällyttää arviointiryhmään teknisiä asiantuntijoita, joilla on jostakin erityisalueesta yksityiskohtaista tietoa ja kokemusta, jota tarvitaan pääarvioijan tai arvioijan tukemiseen arviointitehtävän suorittamisessa.

2. Teknisellä asiantuntijalla on oltava pätevyys, jota tarvitaan pääarvioijan ja arvioijan tukemiseen tehokkaasti sen aiheen osalta, jota varten hänen tietämystään ja asiantuntemustaan on kysytty. Lisäksi teknisellä asiantuntijalla on:

a)	oltava tietämys direktiivistä 2003/87/EY, asetuksesta (EU) N:o 601/2012, tästä asetuksesta, asiaa koskevista standardeista ja muusta asiaa koskevasta lainsäädännöstä sekä sovellettavista ohjeista;

b)	oltava riittävä ymmärrys todentamistoimista.

3. Teknisen asiantuntijan on suoritettava tietyt tehtävät kyseessä olevan arviointiryhmän pääarvioijan ohjauksessa ja tämän täydellä vastuulla.

60 artikla

Menettelyt

Kansallisen akkreditointielimen on noudatettava asetuksen (EY) No 765/2008 8 artiklan mukaisesti asetettuja vaatimuksia.

61 artikla

Valitukset

Jos kansallinen akkreditointielin saa todentajaa koskevan valituksen toimivaltaiselta viranomaiselta, toiminnanharjoittajalta tai ilma-aluksen käyttäjältä tai muilta asiaan liittyviltä tahoilta, kansallisen akkreditointielimen on kohtuullisen ajan kuluessa:

a)	päätettävä valituksen aiheellisuudesta;

b)	varmistettava, että kyseessä olevalle todentajalle annetaan mahdollisuus toimittaa huomautuksensa;

c)	toteutettava asianmukaiset toimet valituksen käsittelemiseksi;

d)	kirjattava valitus ja toteutetut toimet; sekä

e)	vastattava valituksen tekijälle.

62 artikla

Tiedostot ja dokumentointi

Kansallisen akkreditointielimen on säilytettävä tiedot kustakin akkreditointiprosessiin osallistuvasta henkilöstä. Näiden on sisällettävä tiedot henkilön pätevöittämisestä, koulutuksesta, kokemuksesta, puolueettomuudesta ja pätevyydestä, jotka ovat tarpeen tämän asetuksen noudattamisen osoittamiseksi.

63 artikla

Tiedon saanti ja luottamuksellisuus

1. Kansallisen akkreditointielimen on säännöllisesti asetettava julkisesti saataville ja päivitettävä akkreditointitoimiensa yhteydessä saamansa tiedot.

2. Kansallisen akkreditointielimen on tehtävä asetuksen (EY) N:o 765/2008 28 artiklan 4 kohdan mukaisesti riittävät järjestelyt saamiensa tietojen luottamuksellisuuden turvaamiseksi.

64 artikla

Vertaisarviointi

1. Kansallisista akkreditointielimistä on tehtävä säännöllisesti vertaisarviointi.

Vertaisarvioinnin on oltava asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan mukaisesti tunnustetun elimen järjestämä.

2. Asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan mukaisesti tunnustetun elimen on sovellettava asianmukaisia vertaisarviointikriteereitä ja toteutettava tehokas ja riippumaton vertaisarviointiprosessi sen arvioimiseksi, onko

a)	vertaisarvioinnin kohteena oleva kansallinen akkreditointielin suorittanut akkreditointitoimet IV luvun mukaisesti;

b)	vertaisarvioinnin kohteena oleva kansallinen akkreditointielin täyttänyt tässä luvussa esitetyt vaatimukset.

Kriteerien on sisällettävä vertaisarvioijien ja vertaisarviointiryhmien pätevyysvaatimukset, jotka koskevat nimenomaan direktiivin 2003/87/EY mukaisesti perustettua kasvihuonekaasujen päästökaupan järjestelmää.

3. Asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan mukaisesti tunnustetun elimen on julkistettava ja annettava tiedoksi kansallisen akkreditointielimen vertaisarvioinnin tulokset komissiolle, jäsenvaltioissa kansallisista akkreditointielimistä vastaaville kansallisille viranomaisille sekä jäsenvaltioiden toimivaltaiselle viranomaiselle tai 69 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltion keskuspisteelle.

4. Jos kansallinen akkreditointielin on onnistuneesti läpäissyt asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan nojalla tunnustetun elimen järjestämän vertaisarvioinnin ennen tämän asetuksen voimaantuloa, kyseisestä kansallisesta akkreditointielimestä ei poikkeuksellisesti tarvitse tehdä uutta vertaisarviointia tämän asetuksen voimaantulon jälkeen, mikäli se voi osoittaa, että tätä asetusta on noudatettu, tämän kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista.

Tätä varten kyseessä olevan kansallisen akkreditointielimen on toimitettava hakemus ja tarvittavat asiakirjat asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan nojalla tunnustetulle elimelle.

Asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan mukaisesti tunnustetun elimen on päätettävä, ovatko edellytykset poikkeuksen myöntämiselle täyttyneet.

Poikkeusta on sovellettava ajaksi, joka ei ylitä kolmea vuotta päivästä, jona päätöstä koskeva ilmoitus on annettu kansalliselle akkreditointielimelle.

5. Kansallisella viranomaisella, jolle on 54 artiklan 2 kohdan mukaisesti uskottu tehtävät luonnollisten henkilöiden sertifioimiseksi todentajiksi tämän asetuksen mukaisesti, on oltava sama uskottavuuden taso kuin niillä kansallisilla akkreditointielimillä, jotka ovat onnistuneesti läpäisseet vertaisarvioinnin.

Tätä varten kyseessä olevan jäsenvaltion on välittömästi niiden päätösten jälkeen, joilla myönnetään kansalliselle viranomaiselle lupa sertifiointiin, toimitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille kaikki asiaan liittyvät asiakirjatodisteet. Mikään kansallinen viranomainen ei saa sertifioida todentajia tämän asetuksen soveltamiseksi ennen kuin kyseessä oleva jäsenvaltio toimittaa kyseiset asiakirjatodisteet.

Kyseessä olevan jäsenvaltion on määräajoin tarkistettava kansallisen viranomaisen toiminta sen varmistamiseksi, että sillä on edelleen edellä mainittu uskottavuuden taso, ja ilmoitettava asiasta komissiolle.

65 artikla

Korjaavat toimenpiteet

1. Jäsenvaltioiden on seurattava säännöllisesti kansallisia akkreditointielimiään sen varmistamiseksi, että ne täyttävät jatkuvasti tässä asetuksessa asetetut vaatimukset, ottaen huomioon 64 artiklan mukaisesti suoritetun vertaisarvioinnin tulokset.

2. Jos kansallinen akkreditointielin ei täytä tämän asetuksen vaatimuksia tai ei noudata tämän asetuksen mukaisia velvoitteitaan, kyseessä olevan jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat korjaavat toimenpiteet tai varmistettava, että korjaavat toimenpiteet toteutetaan, ja tiedotettava asiasta komissiolle.

66 artikla

Todentajien vastavuoroinen tunnustaminen

1. Jäsenvaltioiden on tunnustettava niiden kansallisten akkreditointielinten tuottamien palvelujen vastaavuus, jotka ovat onnistuneesti läpäisseet vertaisarvioinnin. Jäsenvaltioiden on siten hyväksyttävä näiden kansallisten akkreditointielinten akkreditoimien todentajien akkreditointitodistukset ja hyväksyttävä näiden todentajien oikeus suorittaa todentamista akkreditoinnin pätevyysalueellaan.

2. Mikäli kansallinen akkreditointielin ei ole läpäissyt vertaisarviointiprosessia kokonaan 31 päivään joulukuuta 2014 mennessä, jäsenvaltioiden on hyväksyttävä kyseisen kansallisen akkreditointielimen akkreditoimien todentajien todistukset sillä edellytyksellä, että asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan nojalla tunnustettu elin on aloittanut kyseisen kansallisen akkreditointielimen vertaisarvioinnin eikä se ole havainnut kansallisessa akkreditointielimessä poikkeamia tähän asetukseen nähden.

3. Jos todentajien sertifioinnin suorittaa 54 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu kansallinen viranomainen, jäsenvaltioiden on hyväksyttävä näiden viranomaisten myöntämä todistus ja hyväksyttävä sertifioitujen todentajien oikeus suorittaa todentamista sertifioidulla alueella.

67 artikla

Tuotettujen palvelujen seuranta

Mikäli jäsenvaltio on havainnut direktiivin 2006/123/EY 31 artiklan 4 kohdan mukaisesti suoritetun tarkastuksen aikana, että todentaja ei noudata tätä asetusta, kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen tai kansallisen akkreditointielimen on ilmoitettava asiasta todentajan akkreditoineelle kansalliselle akkreditointielimelle.

Kansallisen akkreditointielimen, joka on akkreditoinut todentajan, on katsottava toimitetut tiedot tämän asetuksen 61 artiklan mukaiseksi valitukseksi ja toteutettava asianmukaiset toimet sekä vastattava toimivaltaiselle viranomaiselle tai kansalliselle akkreditointielimelle tämän asetuksen 72 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.

68 artikla

Sähköinen tietojenvaihto ja automaattisten järjestelmien käyttö

1. Jäsenvaltiot voivat pyytää todentajia käyttämään sähköisiä vakiolomakkeita tai erityisiä tiedostomuotoja asetuksen (EU) N:o 601/2012 74 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

2. Sähköiset vakiolomakkeet tai tiedostomuotojen eritelmät voidaan asettaa saataville todentamisraportin toimittamista varten sekä muuntyyppistä toiminnanharjoittajan, ilma-aluksen käyttäjän, todentajan, toimivaltaisen viranomaisen ja kansallisen akkreditointielimen välistä tiedonvaihtoa asetuksen (EU) N:o 601/2012 74 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

VI LUKU

TIEDONVAIHTO

69 artikla

Tiedonvaihto ja keskuspisteet

1. Jäsenvaltioiden on luotava tehokas tarkoituksenmukaisten tietojen vaihto ja tehokas yhteistyö kansallisen akkreditointielimen, tai tarvittaessa sen toimivaltaisen viranomaisen välille, jolle on uskottu todentajien sertifiointi, ja toimivaltaisen viranomaisen välille.

2. Jos jossakin jäsenvaltiossa nimetään useampi kuin yksi toimivaltainen viranomainen direktiivin 2003/87/EY 18 artiklan mukaisesti, jäsenvaltion on valtuutettava yksi näistä toimivaltaisista viranomaisista toimimaan keskuspisteenä tietojenvaihtoa, 1 kohdassa tarkoitetun yhteistyön koordinoimista ja tässä luvussa tarkoitettuja toimia varten.

70 artikla

Akkreditoinnin työohjelma ja hallinnollinen raportti

1. Kansallisen akkreditointielimen on kunkin vuoden 31 päivään joulukuuta mennessä saatettava akkreditoinnin työohjelma kunkin jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen saataville; työohjelman on sisällettävä luettelo kyseisen kansallisen akkreditointielimen akkreditoimista todentajista, jotka ovat ilmoittaneet 76 artiklan mukaisesti, että ne aikovat suorittaa todentamisia kyseisissä jäsenvaltioissa. Akkreditoinnin työohjelman on sisällettävä kunkin todentajan osalta ainakin seuraavat tiedot:

a)	todentamisen suunniteltu aika ja paikka;

b)	tiedot toimista, jotka kansallinen akkreditointielin on suunnitellut kyseistä todentajaa varten, erityisesti valvonta- ja uudelleenarviointitoimet;

c)	päivämäärät suunnitelluille todennuksen seurannoille, jotka kansallinen akkreditointielin suorittaa todentajaa arvioidakseen, mukaan luettuina niiden toiminnanharjoittajien tai ilma-aluksen käyttäjien yhteystiedot, joiden luona käydään toiminnan seurantatarkastusten aikana;

d)	tiedot siitä, onko kansallinen akkreditointielin pyytänyt sen jäsenvaltion kansallista akkreditointielintä, jossa todentaja suorittaa todentamista, suorittamaan valvontatoimia.

2. Toimivaltaisen viranomaisen on sen jälkeen, kun akkreditoinnin työohjelma on toimitettu 1 kohdan mukaisesti, toimitettava kansalliselle akkreditointielimelle kaikki asian kannalta merkitykselliset tiedot, erityisesti mahdollinen sovellettava kansallinen lainsäädäntö tai ohjeet.

3. Kansallisen akkreditointielimen on saatettava kunkin vuoden 1 päivään kesäkuuta mennessä hallinnollinen raportti toimivaltaisen viranomaisen saataville. Hallinnollisen raportin on sisällettävä kunkin tämän akkreditointielimen akkreditoiman elimen akkreditoiman todentajan osalta seuraavat tiedot:

a)	kyseisen kansallisen akkreditointielimen hiljattain akkreditoimien todentajien akkreditointitiedot, mukaan luettuna näiden todentajien akkreditoinnin pätevyysalue;

b)	näiden todentajien akkreditoinnin pätevyysalueen muutokset;

c)	kansallisen akkreditointielimen suorittamien valvonta- ja uudelleenarviointitoimien yhteenvedetyt tulokset;

d)	suoritettujen ylimääräisten arviointien yhteenvedetyt tulokset, mukaan luettuina syyt kyseisten ylimääräisten arviointien käynnistämiselle;

e)	mahdolliset edellisen hallinnollisen raportin jälkeen todentajasta tehdyt valitukset ja kansallisen akkreditointielimen suorittamat toimet.

71 artikla

Hallinnollisia toimenpiteitä koskeva tietojenvaihto

Jos kansallinen akkreditointielin on asettanut todentajalle 53 artiklassa tarkoitettuja hallinnollisia toimenpiteitä tai akkreditoinnin keskeyttäminen on päättynyt tai muutoksenhakua koskevalla päätöksellä on kumottu kansallisen akkreditointielimen päätös asettaa 53 artiklassa tarkoitettuja hallinnollisia toimenpiteitä, kansallisen akkreditointielimen on ilmoitettava asiasta seuraaville tahoille:

a)	sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jossa todentaja on akkreditoitu;

b)	kunkin sellaisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ja kansallinen akkreditointielin, jossa todentaja suorittaa todentamisia.

72 artikla

Toimivaltaisen viranomaisen tietojenvaihto

1. Sen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen, jossa todentaja suorittaa todentamista, on ilmoitettava vuosittain todentajan akkreditoineelle kansalliselle akkreditointielimelle vähintään seuraavat:

a)	toiminnanharjoittajan ja ilma-aluksen käyttäjän selvityksen tarkistamisen asiaankuuluvat tulokset, erityisesti jos on havaittu poikkeamia, joissa todentaja ei ole noudattanut tätä asetusta;

b)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tarkastuksen tulokset, jos näillä tuloksilla on merkitystä kansalliselle akkreditointielimelle todentajan akkreditoinnin ja valvonnan osalta tai jos nämä tulokset sisältävät havaintoja poikkeamista, joissa todentaja ei ole noudattanut tätä asetusta;

c)	kyseessä olevan todentajan sisäisten todentamisasiakirjojen arvioinnin tulokset, jos toimivaltainen viranomainen on arvioinut sisäiset todentamisasiakirjat 26 artiklan 3 kohdan mukaisesti;

d)	toimivaltaisen viranomaisen kyseisestä todentajasta saamat valitukset.

2. Jos 1 kohdassa tarkoitetut tiedot sisältävät todisteita siitä, että toimivaltainen viranomainen on havainnut tapauksia, joissa todentaja ei ole noudattanut tätä asetusta, kansallisen akkreditointielimen on katsottava tämä 61 artiklan mukaiseksi toimivaltaisen viranomaisen tekemäksi todentajaa koskevaksi valitukseksi.

Kansallisen akkreditointielimen on toteutettava asianmukaiset toimet näiden tietojen käsittelemiseksi ja vastattava toimivaltaiselle viranomaiselle kolmen kuukauden kuluessa tietojen vastaanottamisesta. Kansallisen akkreditointielimen on ilmoitettava vastauksessaan toimivaltaiselle viranomaiselle toteuttamistaan toimista ja tarvittaessa todentajalle asetetuista hallinnollisista toimenpiteistä.

73 artikla

Valvontaa koskeva tietojenvaihto

1. Jos sen jäsenvaltion kansallista akkreditointielintä, jossa todentaja suorittaa todentamista, on pyydetty 49 artiklan 5 kohdan mukaisesti suorittamaan valvontatoimia, kyseisen kansallisen akkreditointielimen on raportoitava tuloksista sille kansalliselle akkreditointielimelle, joka on akkreditoinut todentajan, ellei molempien kansallisten akkreditointielinten välillä ole muuta sovittu.

2. Kansallisen akkreditointielimen, joka on akkreditoinut todentajan, on otettava 1 kohdassa tarkoitetut tulokset huomioon arvioidessaan, täyttääkö todentaja tämän asetuksen vaatimukset.

3. Jos 1 kohdassa tarkoitetuissa tuloksissa on todisteita siitä, että todentaja ei noudata tätä asetusta, todentajan akkreditoineen kansallisen akkreditointielimen on toteutettava asianmukaiset toimet tämän asetuksen mukaisesti ja ilmoitettava valvontatoimet suorittaneelle kansalliselle akkreditointielimelle:

a)	mitä toimia todentajan akkreditoinut kansallinen akkreditointielin on toteuttanut;

b)	tarvittaessa kuinka todentaja on ratkaissut tulokset;

c)	tarvittaessa mitä hallinnollisia toimenpiteitä todentajalle on asetettu.

74 artikla

Tietojenvaihto siihen jäsenvaltioon, johon todentaja on sijoittautunut

Mikäli todentajalle on myöntänyt akkreditoinnin kansallinen akkreditointielin jossakin toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä jäsenvaltiossa, johon todentaja on sijoittautunut, akkreditoinnin työohjelma ja 70 artiklassa tarkoitettu hallinnollinen raportti sekä 71 artiklassa tarkoitetut tiedot on toimitettava myös sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, johon todentaja on sijoittautunut.

75 artikla

Akkreditoitujen todentajien tietokannat

1. Kansallisten akkreditointielinten tai tarvittaessa 54 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen kansallisten viranomaisten on perustettava tietokanta ja hallinnoitava sitä ja myönnettävä muille kansallisille akkreditointielimille, kansallisille viranomaisille, todentajille, toiminnanharjoittajille, ilma-aluksen käyttäjille ja toimivaltaisille viranomaisille pääsy tähän tietokantaan.

Asetuksen (EY) N:o 765/2008 14 artiklan mukaisesti tunnustetun elimen on helpotettava ja yhdenmukaistettava pääsyä tietokantoihin, jotta voidaan mahdollistaa toimiva ja kustannustehokas viestintä kansallisten akkreditointielinten, kansallisten viranomaisten, todentajien, toiminnanharjoittajien, ilma-aluksen käyttäjien ja toimivaltaisten viranomaisten välillä, ja se voi koota tietokannat yhdeksi keskitetyksi tietokannaksi.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa tietokannassa on oltava vähintään seuraavat tiedot:

a)	kunkin kyseisen kansallisen akkreditointielimen akkreditoiman todentajan nimi ja osoite;

b)	jäsenvaltiot, joissa todentaja suorittaa todentamista;

c)	kunkin todentajan akkreditoinnin pätevyysalue;

d)	päivämäärä, jona akkreditointi on myönnetty sekä akkreditoinnin voimassaolon päättymispäivä;

e)	mahdolliset tiedot siitä, mitä hallinnollisia toimenpiteitä todentajalle on asetettu.

Tietojen on oltava julkisesti saatavilla.

76 artikla

Todentajien ilmoitukset

1. Jotta kansallinen akkreditointielin voi laatia 70 artiklassa tarkoitetun akkreditoinnin työohjelman ja hallinnollisen raportin, todentajan on ilmoitettava kunkin vuoden 15 päivään marraskuuta mennessä kyseisen todentajan akkreditoineelle kansalliselle akkreditointielimelle seuraavat tiedot:

a)	suunniteltu aika ja paikka todentamisille, jotka todentajan on määrä suorittaa;

b)	niiden toiminnanharjoittajien tai ilma-aluksen käyttäjien osoitteet ja yhteystiedot, joiden päästö- tai tonnikilometriselvityksiä todentaminen koskee.

2. Jos 1 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin on tullut muutoksia, todentajan on ilmoitettava kansalliselle akkreditointielimelle niistä kansallisen akkreditointielimen kanssa sovitussa määräajassa.

VII LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

77 artikla

Siirtymäsäännökset

Ennen 1 päivää tammikuuta 2013 aiheutuvat päästöt ja tilanteen mukaan toimintatiedot on todennettava päätöksessä 2007/589/EY (11) asetettujen vaatimusten mukaisesti.

78 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 21 päivänä kesäkuuta 2012.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja

(1) EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32.

(2) Katso tämän virallisen lehden sivu 30

(3) EUVL L 376, 27.12.2006, s. 36.

(4) EUVL L 218, 13.8.2008, s. 30.

(5) EUVL L 218, 13.8.2008, s. 82.

(6) EUVL L 342, 22.12.2009, s. 1.

(7) EYVL L 204, 21.7.1998, s. 37.

(8) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114.

(9) EUVL L 41, 14.2.2003, s. 26.

(10) EUVL L 130, 17.5.2011, s. 1.

(11) EUVL L 229, 31.8.2007, s. 1.

LIITE I

Todentajien akkreditoinnin pätevyysalue

Todentajien akkreditoinnin pätevyysalue ilmoitetaan akkreditointitodistuksessa käyttäen seuraavia direktiivin 2003/87/EY liitteeseen I perustuvia toimintoryhmiä ja muita direktiivin 2003/87/EY 10 a ja 24 artiklan mukaisia toimintoja. Kyseisiä säännöksiä sovelletaan samalla tavalla myös todentajiin, jotka kansallinen viranomainen sertifioi tämän asetuksen 54 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Toimintojen ryhmän nro

Akkreditoinnin pätevyysalue

Polttoaineiden poltto laitoksissa, kun käytetään ainoastaan kaupallisia peruspolttoaineita, sellaisina kuin ne on määritetty asetuksessa (EU) N:o 601/2012, tai kun käytetään maakaasua luokan A tai B laitoksissa

Polttoaineiden poltto laitoksissa, ilman rajoituksia

Mineraaliöljyn jalostaminen

—	Koksin tuotanto

—	Metallimalmien (mukaan lukien sulfidimalmit) pasutus tai sintraus, pelletointi mukaan lukien

—	Raakaraudan ja teräksen tuotanto (primääri- tai sekundäärisulatus), mukaan lukien jatkuva valu

—	Rautametallien tuotanto tai jalostus (rautaseokset mukaan luettuina)

—	Alumiinin primäärituotanto

—	Muiden kuin rautametallien tuotanto tai jalostus, mukaan luettuina seokset

Alumiinin primäärituotanto (CO2-ja PFC-päästöt)

—	Sementtiklinkkerin tuotanto

—	Kalkin tuotanto tai dolomiitin tai magnesiitin kalsinointi

—	Lasin valmistus, mukaan lukien lasikuidut

—	Keraamisten tuotteiden valmistus polttamalla

—	Eristysmateriaalin valmistus mineraalivillasta

—	Kipsin kuivaus tai kalsinointi tai kipsilevyjen ja muiden kipsituotteiden valmistus

—	Massan valmistus puusta tai muista kuitumateriaaleista

—	Paperin tai kartongin valmistus

—	Hiilimustan tuotanto

—	Ammoniakin tuotanto

—	Suurissa erissä tuotettavien orgaanisten kemian kemikaalien tuotanto, jossa käytetään krakkausta, reformointia, osittaista tai täydellistä hapetusta tai vastaavia menetelmiä

—	Vetykaasun (H2) ja synteesikaasun tuotanto, jossa käytetään reformointia tai osittaista hapetusta

—	Kalsinoidun soodan (Na2CO3) ja natriumbikarbonaatin (NaHCO3) tuotanto

—	Typpihapon tuotanto (CO2- ja N2O-päästöt)

—	Adipiinihapon tuotanto (CO2- ja N2O-päästöt)

—	Glyoksaali- ja glyoksyylihapon tuotanto (CO2- ja N2O-päästöt)

—	Kaprolaktaamin tuotanto

—	Kasvihuonekaasujen talteenotto tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista laitoksista niiden kuljettamiseksi ja geologiseksi varastoimiseksi direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan

—	Kasvihuonekaasujen kuljettaminen putkistojen kautta geologista varastointia varten direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan

Kasvihuonekaasujen geologinen varastointi direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallitussa varastointipaikassa

Ilmailutoiminnot (päästöt ja tonnikilometritiedot)

Muut direktiivin 2003/87/EY 10 a artiklan mukaiset toiminnot

Muut jäsenvaltion direktiivin 2003/87/EY 24 artiklan nojalla sisällyttämät toiminnot, jotka määritetään yksityiskohtaisesti akkreditointitodistuksessa

LIITE II

Todentajia koskevat vaatimukset

Todentajia koskevien vaatimusten osalta sovelletaan asetuksen (EY) N:o 765/2008 mukaista yhdenmukaistettua standardia, joka koskee kasvihuonekaasujen validointi- ja todentamiselimiä koskevia akkreditointiin tai muuhun tunnustamiseen tarvittavia vaatimuksia. Edellä 40 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut menettelyt, prosessit ja järjestelyt ovat seuraavat:

a)	prosessi ja politiikka, joiden mukaan viestitään toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän ja muiden asiaan liittyvien tahojen kanssa;

b)	riittävät järjestelyt hankittujen tietojen luottamuksellisuuden varmistamiseksi;

c)	prosessi muutoksenhakujen käsittelemiseksi;

d)	prosessi valitusten käsittelemiseksi (mukaan luettuna alustava aikataulu);

prosessi, jonka mukaan annetaan tarkistettu todentamisraportti, jos todentamisraportissa tai toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän selvityksessä on havaittu virhe sen jälkeen, kun todentaja on toimittanut todentamisraportin toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle toimitettavaksi edelleen toimivaltaiselle viranomaiselle;

f)	menetelmä tai prosessi todentamistoimen ulkoistamiseksi muille organisaatioille.

LIITE III

Akkreditointiprosessin vähimmäisvaatimukset ja akkreditointielimiä koskevat vaatimukset

Akkreditointia koskevien vähimmäisvaatimusten ja akkreditointielimiä koskevien vaatimusten osalta sovelletaan asetuksen (EY) N:o 765/2008 mukaista yhdenmukaistettua standardia, joka koskee vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksia akkreditoiville laitoksille asetettuja yleisiä vaatimuksia.

12.7.2012

Euroopan unionin virallinen lehti

L 181/30

KOMISSION ASETUS (EU) N:o 601/2012,

annettu 21 päivänä kesäkuuta 2012,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 13 päivänä lokakuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY (1) ja erityisesti sen 14 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Tässä asetuksessa säädettyjen yhdenmukaistettujen vaatimusten mukainen kasvihuonekaasupäästöjen kattava, johdonmukainen, avoin ja täsmällinen tarkkailu ja raportointi on olennaista direktiivissä 2003/87/EY vahvistetun kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän tehokkaan toiminnan kannalta. Kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmän toisen soveltamiskauden (vuodet 2008–2012) aikana teollisuuden toiminnanharjoittajat, lentoliikenteen toiminnanharjoittajat, todentajat ja toimivaltaiset viranomaiset ovat saaneet kokemusta tarkkailusta ja raportoinnista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY mukaisten ohjeiden vahvistamisesta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailua ja raportointia varten tehdyn komission päätöksen 2007/589/EY (2) perusteella. Sääntöjen, jotka koskevat 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavaa unionin päästökauppajärjestelmän kolmatta päästökauppakautta ja sitä seuraavia päästökauppakausia, olisi perustuttava kyseiselle kokemukselle.

(2)

Tässä asetuksessa käytetyn biomassan määritelmän olisi oltava yhdenmukainen uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä sekä direktiivien 2001/77/EY ja 2003/30/EY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta 23 päivänä huhtikuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/28/EY (3) 2 artiklassa esitettyjä biomassan, bionesteiden ja biopolttoaineiden määritelmien kanssa, erityisesti koska direktiivin 2003/87/EY mukaisessa unionin päästökauppajärjestelmässä päästöoikeuksien palauttamisvelvoitteisiin liittyvä erityiskohtelu muodostaa direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan k kohdassa tarkoitetun tukijärjestelmän ja siten kyseisen direktiivin 17 artiklan 1 kohdan c kohdan mukaisen taloudellisen tuen.

(3)

Yhtenäisyyden vuoksi tässä asetuksessa olisi sovellettava määritelmiä, jotka sisältyvät Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltujen ilmailutoimintojen yksityiskohtaisesta tulkinnasta 8 päivänä kesäkuuta 2009 annettuun komission päätökseen 2009/450/EY (4), hiilidioksidin geologisesta varastoinnista ja neuvoston direktiivin 85/337/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2000/60/EY, 2001/80/EY, 2004/35/EY, 2006/12/EY ja 2008/1/EY ja asetuksen (EY) N:o 1013/2006 muuttamisesta 23 päivänä huhtikuuta 2009 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2009/31/EY (5).

(4)	Jotta tarkkailu- ja raportointijärjestelmä toimisi mahdollisimman hyvin, jäsenvaltioiden, jotka nimeävät useamman kuin yhden toimivaltaisen viranomaisen, olisi varmistettava, että kyseiset toimivaltaiset viranomaiset koordinoivat työtään tässä asetuksessa esitettyjen periaatteiden mukaisesti.

(5)

Tämän asetuksen mukaisesti perustetussa järjestelmässä keskeisellä sijalla on tarkkailusuunnitelma, jossa dokumentoidaan yksityiskohtaisesti, kattavasti ja avoimesti tietyn laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän tarkkailumenetelmät. Olisi varmistettava suunnitelman saattaminen ajan tasalle säännöllisesti sekä todentajan havaintojen perusteella että toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän omasta aloitteesta. Pääasiallisen vastuun siitä, että tarkkailumenetelmät, jotka osittain määritetään noudattaen tämän asetuksen mukaisia menettelyjä, olisi kuuluttava toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle.

(6)

On tarpeen vahvistaa tarkkailun perusmenetelmät, jotta kevennetään mahdollisimman pitkälle toiminnanharjoittajille ja ilma-aluksen käyttäjille aiheutuvaa taakkaa ja helpotetaan direktiivin 2003/87/EY mukaista kasvihuonekaasupäästöjen tehokasta tarkkailua ja raportointia. Kyseisiin menetelmiin olisi kuuluttava laskentaan ja mittaukseen perustuvia perusmenetelmiä. Laskentamenetelmät pitäisi edelleen jakaa vakiolaskentamenetelmään ja massatasemenetelmään. Joustavuutta tarvitaan, jotta mittausmenetelmiä voidaan yhdistää ja samassa laitoksessa voidaan käyttää vakiolaskentamenetelmää ja massatasemenetelmää sillä edellytyksellä, että toiminnanharjoittaja varmistaa, ettei esiinny puutteita tai tapahdu kaksinkertaista laskentaa.

(7)

Jotta toiminnanharjoittajille ja ilma-aluksen käyttäjille aiheutuvaa taakkaa voitaisiin keventää edelleen, epävarmuustarkastelua koskevaa vaatimusta pitäisi yksinkertaistaa tarkkuutta vähentämättä. Epävarmuustarkasteluun liittyviä vaatimuksia pitäisi keventää huomattavasti, kun mittauslaitteita käytetään niiden tyyppihyväksynnän mukaisissa olosuhteissa, varsinkin kun käytetyt mittauslaitteet ovat kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa.

(8)

On tarpeen määrittää laskentakertoimet, jotka voivat olla oletuskertoimia tai jotka voidaan määrittää analyysin pohjalta. Analyysia koskevissa vaatimuksissa olisi asetettava etusijalle sellaisten laboratorioiden käyttö, jotka on akkreditoitu analyyttisten menetelmien osalta yhdenmukaistetun standardin ”Testaus- ja kalibrointilaboratorioiden pätevyys. Yleiset vaatimukset” (EN ISO/IEC 17025) mukaisesti. Lisäksi olisi otettava käyttöön aiempaa pragmaattisemmat vaatimukset todellisen vastaavuuden esittämiseksi silloin, kun kyseessä ovat akkreditoimattomat laboratoriot, myös yhdenmukaistetun standardin ”Laadunhallintajärjestelmät, vaatimukset” (EN ISO/IEC 9001) tai muiden asiaan liittyvien sertifioitujen laadunhallintajärjestelmien mukaiset laboratoriot.

(9)	Olisi kehitettävä avoimempi ja johdonmukaisempi tapa määrittää ”kohtuuttomat kustannukset”.

(10)

Mittaukseen perustuvat menetelmät olisi asetettava tasavertaisempaan asemaan laskentaan perustuvien menetelmien kanssa, jotta voidaan ottaa huomioon lisääntynyt luottamus jatkuvatoimisiin päästömittausjärjestelmiin ja tukea laadunvarmistusta. Tämä edellyttää, että vaatimuksia laskelmien kanssa tehtävistä ristikkäistarkistuksista muutetaan oikeasuhtaisempaan suuntaan ja että tietojen hallintaa koskevia vaatimuksia ja muita laadunvarmistusvaatimuksia selvennetään.

(11)

Olisi vältettävä asettamasta suhteettomia tarkkailuvaatimuksia laitoksille, joiden vuotuiset päästöt ovat vähäiset ja vähämerkityksiset, kuitenkin niin, että varmistetaan samalla hyväksyttävän tarkkuuden säilyminen. Tähän liittyen olisi asetettava erityisehdot laitoksille, joiden katsotaan aiheuttavan vähän päästöjä, sekä ilma-aluksen käyttäjille, jotka katsotaan vähäisten päästöjen aiheuttajiksi.

(12)

Direktiivin 2003/87/EY 27 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot voivat jättää unionin päästökauppajärjestelmän ulkopuolelle pienet laitokset, jos niihin sovelletaan vastaavia toimenpiteitä, edellyttäen että kyseisessä artiklassa esitetyt edellytykset täyttyvät. Tätä asetusta ei tulisi suoraan soveltaa laitoksiin, jotka on jätetty unionin järjestelmän ulkopuolelle direktiivin 2003/87/EY 27 artiklan nojalla, paitsi jos kyseessä oleva jäsenvaltio päättää, että asetusta olisi sovellettava.

(13)

Polttoaineeseen sisältyvän tai puhtaan hiilidioksidin siirtämiseen mahdollisesti liittyvien epävarmuustekijöiden karsimiseksi tällaiset siirrot pitäisi sallia vain erityisin ehdoin. Näitä ehtoja ovat se, että polttoaineeseen sisältyvää hiilidioksidia saisi siirtää vain muihin EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluviin laitoksiin, ja se, että puhdasta hiilidioksidia saisi siirtää vain varastoitavaksi geologiseen varastointipaikkaan unionin kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmän mukaisesti; tämä on tällä hetkellä ainut unionin päästökauppajärjestelmässä hyväksytty hiilidioksidin pysyvä varastointitapa. Näiden ehtojen ei kuitenkaan tulisi estää tulevien innovaatioiden mahdollisuutta.

(14)

Olisi laadittava erityisiä ilmailuun liittyviä säännöksiä tarkkailusuunnitelmista ja kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta. Yhtenä näistä säännöksistä pitäisi säätää tiheyden määrittämisestä käyttämällä ilma-aluksessa tehtävää mittausta ja polttoainelaskuja samanveroisina vaihtoehtoina. Toisella säännöksellä olisi nostettava raja-arvoa, jonka perusteella ilma-aluksen käyttäjä katsotaan vähäisten päästöjen aiheuttajaksi, 10 000 tonnista hiilidioksidia vuodessa 25 000 tonniin hiilidioksidia vuodessa.

(15)

Puuttuvien tietojen arviointia pitäisi johdonmukaistaa edellyttämällä tarkkailusuunnitelmassa määritettyjen konservatiivisten arviointimenetelmien käyttöä tai, ellei tämä ole mahdollista, edellyttämällä toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää ja sitä, että tarkkailusuunnitelmaan sisällytetään asianmukainen menettely.

(16)

Olisi vahvistettava parantamisperiaatteen täytäntöönpanoa; parantamisperiaatteen mukaisesti toiminnanharjoittajien on tarkistettava säännöllisesti tarkkailumenetelmiään niiden parantamiseksi ja otettava huomioon todentajien todentamisprosessissa antamat suositukset. Kun käytetään menetelmää, joka ei perustu määrittämistasoihin, tai kun ei sovelleta ylimpiin määrittämistasoihin perustuvia menetelmiä, toiminnanharjoittajien pitäisi raportoida säännöllisesti toimista, joita ne toteuttavat määrittämistasojärjestelmään perustuvan tarkkailumenetelmän noudattamiseksi ja ylimmän vaaditun määrittämistason saavuttamiseksi.

(17)

Ilma-aluksen käyttäjät voivat direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdan nojalla hakea maksutta jaettavia ilmailun päästöoikeuksia kyseisen direktiivin liitteessä I lueteltujen toimintojen osalta todennettujen tonnikilometritietojen perusteella. Jotta kuitenkin voidaan ottaa huomioon suhteellisuusperiaate, tilanteessa, jossa ilma-aluksen käyttäjä ei objektiivisesti arvioiden kykene toimittamaan todennettuja tonnikilometritietoja määräaikaan mennessä vakavien ja ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi, joihin se ei voi vaikuttaa, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän olisi voitava toimittaa parhaat käytettävissä olevat tonnikilometritiedot, edellyttäen että toteutetaan tarvittavat suojatoimet.

(18)

Olisi edistettävä tietotekniikan käyttöä, myös vaihdettavien tietojen muotoa ja automaattisten järjestelmien käyttöä koskevien vaatimusten noudattamista, ja jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus edellyttää, että taloudelliset toimijat käyttävät kyseisiä järjestelmiä. Jäsenvaltioilla olisi oltava mahdollisuus laatia sähköisiä asiakirjamalleja ja tiedostomuotoeritelmiä, joiden olisi kuitenkin noudatettava komission julkaisemia vähimmäisstandardeja.

(19)	Päätös 2007/589/EY olisi kumottava. Olisi kuitenkin säilytettävä sen säännösten vaikutukset unionin päästökauppajärjestelmän ensimmäisen ja toisen päästökauppakauden aikana syntyvien päästöjen ja toimintatietojen tarkkailuun, raportointiin ja todentamiseen.

(20)

Jäsenvaltioille olisi annettava riittävästi aikaa hyväksyä tarvittavat toimenpiteet ja luoda tarvittavat kansalliset institutionaaliset puitteet, jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen tehokas soveltaminen. Tätä asetusta olisi sen vuoksi sovellettava kolmannen päästökauppakauden alkamispäivämäärästä.

(21)	Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat yhdenmukaisia ilmastonmuutoskomitean lausunnon kanssa,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

I LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 JAKSO

Kohde ja määritelmät

1 artikla

Kohde

Tässä asetuksessa vahvistetaan säännöt direktiivin 2003/87/EY mukaiselle kasvihuonekaasupäästöjen ja toimintatietojen tarkkailulle ja raportoinnille unionin päästökauppajärjestelmän 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavana päästökauppakautena ja sitä seuraavina päästökauppakausina.

2 artikla

Soveltamisala

Tätä asetusta sovelletaan direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuihin toimintoihin liittyvien kasvihuonekaasupäästöjen sekä kiinteiden laitosten ja ilmailutoimintojen toimintotietojen tarkkailuun ja raportointiin sekä ilmailutoimintojen tonnikilometritietojen tarkkailuun ja raportointiin.

Asetusta sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013 alkaen syntyviin päästöihin ja toimintotietoihin.

3 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa tarkoitetaan

”toimintotiedoilla” tietoja siitä prosessissa kulutettujen tai tuotettujen polttoaineiden tai materiaalien määrästä, jolla on merkitystä laskentaan perustuvissa tarkkailumenetelmissä ja joka ilmaistaan terajouleina, massana tonneissa tai kaasujen osalta tilavuutena normikuutiometreissä sen mukaisesti, mikä on tarkoituksenmukaista;

2)	”päästökauppakaudella” direktiivin 2003/87/EY 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua päästökauppajärjestelmän kahdeksan vuoden ajanjaksoa;

3)	”tonnikilometrillä” tonnin hyötykuormaa, jota on kuljetettu yksi kilometri;

”lähdevirralla” mitä tahansa seuraavista:

a)	tiettyä polttoainetyyppiä, raaka-ainetta tai tuotetta, joka aiheuttaa relevantteja kasvihuonekaasupäästöjä yhdessä tai useammassa päästölähteessä sen kulutuksen tai tuotannon johdosta, tai

b)	tiettyä polttoainetyyppiä, raaka-ainetta tai tuotetta, joka sisältää hiiltä ja joka otetaan huomioon kasvihuonekaasupäästöjen laskennassa massatasemenetelmää käyttäen;

5)	”päästölähteellä” laitokseen kuuluvaa eriteltävissä olevaa laitoksen osaa tai prosessia, josta relevantteja kasvihuonekaasuja pääsee ympäristöön, tai ilmailutoimintojen osalta yksittäistä ilma-alusta;

”epävarmuudella” muuttujaa, joka liittyy suureen arvon määrittämisen tulokseen ja kuvaa suureeseen kohtuudella liitettävien arvojen hajontaa; epävarmuutta kuvataan prosentuaalisesti keskiarvon ympärillä ilmoitettuna luottamusvälinä, joka kattaa 95 prosenttia havainnoista; epävarmuustarkastelussa otetaan huomioon sekä systemaattiset että satunnaiset vaihtelut ja mahdollinen havaintojakauman epäsymmetrisyys;

7)	”laskentakertoimilla” tehollista lämpöarvoa, päästökerrointa, alustavaa päästökerrointa, hapettumiskerrointa, muuntokerrointa, hiilipitoisuutta ja biomassaosuutta;

8)	”määrittämistasolla” vaatimuksia, joita käytetään toimintotietojen, laskentakertoimien, vuotuisten päästöjen, tuntipäästöjen vuotuisen keskiarvon ja hyötykuorman määrittämisessä;

9)	”luontaisella riskillä” vuotuisessa päästö- tai tonnikilometriselvityksessä esitettävän muuttujan alttiutta aiheuttaa väärintulkintoja, jotka voivat olla merkittäviä yksinään tai yhdistettyinä muihin väärintulkintoihin, ennen siihen liittyvien kontrollitoimien vaikutuksen ottamista huomioon;

10)	”kontrolliriskillä” vuotuisessa päästö- tai tonnikilometriselvityksessä esitettävän muuttujan alttiutta aiheuttaa väärintulkintoja, jotka voivat olla merkittäviä yksinään tai yhdistettyinä muihin väärintulkintoihin ja joita ei voida estää tai huomata ja korjata ajoissa kontrollijärjestelmän avulla;

11)	”poltosta aiheutuvilla päästöillä” kasvihuonekaasupäästöjä, jotka syntyvät polttoaineen ja hapen eksotermisen reaktion tuloksena;

12)	”raportointikaudella” yhtä kalenterivuotta, jonka aikana päästöjä on tarkkailtava ja niistä on raportoitava, tai tonnikilometritietojen osalta direktiivin 2003/87/EY 3 e ja 3 f artiklassa tarkoitettua tarkkailuvuotta;

13)	”päästökertoimella” lähdevirran toimintotietoihin liittyvää kasvihuonekaasun keskimääräistä päästömäärää olettaen, että palaessa tapahtuu täydellinen hapettuminen ja muissa kemiallisissa reaktioissa täydellinen muuntuminen;

14)	”hapettumiskertoimella” palamisen seurauksena hiilidioksidiksi hapettuneen hiilen osuutta polttoaineen sisältämästä kokonaishiilimäärästä ilmaistuna suhteellisena osuutena, niin että ilmakehään pääsevä hiilimonoksidi (CO) otetaan huomioon molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia;

15)	”muuntokertoimella” hiilidioksidina päästettävän hiilen osuutta lähdevirran kokonaishiilimäärästä ennen päästöprosessin alkua ilmaistuna suhteellisena osuutena, niin että ilmakehään pääsevä hiilimonoksidi (CO) otetaan huomioon molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia;

16)

”tarkkuudella” mittaustuloksen ja tietyn suureen todellisen arvon (tai viitearvon, joka on määritetty empiirisesti käyttämällä kansainvälisesti hyväksyttyjä ja jäljitettävissä olevia kalibrointimateriaaleja ja standardimenetelmiä) läheisyyttä, ottaen huomioon sekä satunnaiset että systemaattiset tekijät;

17)	”kalibroinnilla” toimenpidesarjaa, jonka avulla määritetään tietyissä olosuhteissa mittauslaitteen tai mittausjärjestelmän ilmoittamien taikka kiintomitan tai viitemateriaalin arvojen ja referenssinormaalilla saatujen arvojen väliset suhteet;

18)	”matkustajilla” lennon aikana ilma-aluksessa olevia henkilöitä miehistön jäseniä lukuun ottamatta;

19)	”konservatiivisella arviolla” sitä, että on määritelty joukko oletuksia sen varmistamiseksi, ettei vuotuisia kokonaispäästöjä aliarvioida eikä tonnikilometrejä yliarvioida;

20)

”biomassalla” maataloudesta (sekä kasvi- että eläinperäiset aineet mukaan lukien), metsätaloudesta ja niihin liittyviltä tuotannonaloilta, myös kalastuksesta ja vesiviljelystä, peräisin olevien biologista alkuperää olevien tuotteiden, jätteiden ja tähteiden biohajoavaa osaa sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden biohajoavaa osaa; biomassa sisältää bionesteet ja biopolttoaineet;

21)	”bionesteillä” biomassasta muuhun energiakäyttöön kuin liikennettä varten, sähkö, lämmitys ja jäähdytys mukaan lukien, tuotettuja nestemäisiä polttoaineita;

22)	”biopolttoaineilla” nestemäisiä tai kaasumaisia liikenteessä käytettäviä polttoaineita, jotka tuotetaan biomassasta;

23)

”lakisääteisellä metrologisella valvonnalla” mittauslaitteen soveltamisalaan tarkoitettujen mittaussuoritusten valvontaa yleiseen etuun, kansanterveyteen, yleiseen turvallisuuteen, yleiseen järjestykseen, ympäristönsuojeluun, verojen ja tullien kantamiseen, kuluttajansuojaan ja hyvään kauppatapaan liittyvistä syistä;

24)	”suurimmalla sallitulla virheellä” sallittua mittausvirhettä, joka määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/22/EY (6) liitteessä I ja laitekohtaisissa liitteissä tai metrologisen valvonnan kansallisessa lainsäädännössä tarpeen mukaan;

25)	”tietojen hallintatoimilla” toimintoja, jotka liittyvät niiden tietojen hankintaan ja hallintaan, joita tarvitaan päästöselvityksen laatimisessa ensisijaisia lähtötietoja käyttäen;

26)	”hiilidioksidiekvivalenttitonneilla” tai ”(CO2(e) –tonneilla)” CO2- tai CO2(e)-tonneja;

27)	”hiilidioksidiekvivalentilla” tai ”CO2(e):llä” mitä tahansa muuta direktiivin 2003/87/EY liitteessä II lueteltua kasvihuonekaasua kuin hiilidioksidia, laskettuna vastaamaan hiilidioksidin lämmitysvaikutusta;

28)	”mittausjärjestelmällä” täydellistä mittaus- ja muuta välineistöä, kuten muuttujien, esimerkiksi toimintotietojen, hiilipitoisuuden, lämpöarvon tai hiilidioksidipäästöjen päästökertoimien määritykseen käytettyjä näytteenotto- ja tietojenkäsittelylaitteita;

29)	”tehollisella lämpöarvolla” tiettyä energiamäärää, joka vapautuu lämpönä, kun polttoaine tai materiaali palaa täysin yhtymällä hapen kanssa standardiolosuhteissa, ja josta on vähennetty veden höyrystymislämpö;

30)

”prosessipäästöillä” kasvihuonekaasupäästöjä, jotka eivät ole poltosta aiheutuvia päästöjä ja jotka syntyvät tahallisesti ja tahattomasti aineiden välisten reaktioiden tai aineiden muuntumisen tuloksena, mukaan lukien metallimalmien kemiallinen tai elektrolyyttinen pelkistäminen, aineiden hajottaminen lämmön avulla sekä tuotteina tai raaka-aineina käytettävien yhdisteiden muodostaminen;

31)

”kaupallisilla peruspolttoaineilla” kansainvälisesti standardoituja kaupallisia polttoaineita, joiden tehollisen lämpöarvon 95 prosentin luottamusväli on korkeintaan ± 1 prosenttia, mukaan lukien moottoripolttoöljy, kevyt polttoöljy, bensiini, paloöljy, petroli, etaani, propaani ja butaani, lentopetroli (Jet A1 tai Jet A), suihkumoottoribensiini (Jet B) ja lentobensiini (AvGas);

32)	”erällä” tiettyä polttoaine- tai materiaalimäärää, josta on otettu edustavat näytteet, josta on laadittu kuvaus ja joka on siirretty yhtenä kuljetuksena tai siirretään jatkuvatoimisesti tietyn ajanjakson kuluessa;

33)	”seospolttoaineella” polttoainetta, joka sisältää sekä biomassasta peräisin olevaa että fossiilista hiiltä;

34)	”materiaaliseoksella” materiaalia, joka sisältää sekä biomassasta peräisin olevaa että fossiilista hiiltä;

35)	”alustavalla päästökertoimella” seospolttoaineen tai materiaaliseoksen oletettua kokonaispäästökerrointa, joka perustuu sen sisältämän hiilen biomassaosuudesta ja fossiilisesta osuudesta koostuvaan kokonaismäärään, ennen kuin se kerrotaan fossiilisella osuudella päästökertoimen saamiseksi;

36)	”fossiilisella osuudella” fossiilisen hiilen osuutta polttoaineen tai materiaalin kokonaishiilipitoisuudesta suhteellisena osuutena ilmaistuna;

37)	”biomassaosuudella” biomassasta peräisin olevan hiilen osuutta polttoaineen tai materiaalin kokonaishiilipitoisuudesta suhteellisena osuutena ilmaistuna;

38)	”energiatasemenetelmällä” menetelmää, jolla arvioidaan kattilassa polttoaineena käytetyn energian määrä (käytettävissä olevan lämmön ja häviöiden, eli säteilyhäviön, lämmönsiirtohäviön ja savukaasuhäviöiden summa);

39)

”jatkuvatoimisilla päästömittauksilla” toimia, joiden tavoitteena on määritellä suureen arvo jatkuvasti toistuvilla mittauksilla soveltaen joko mittauksia poistoputkesta tai ekstraktiivisia menetelmiä, joissa mittauslaite sijoitetaan poistoputken lähelle; niihin eivät sisälly mittausmenetelmät, jotka perustuvat yksittäisten näytteiden keräämiseen poistoputkesta;

40)	”polttoaineeseen sisältyvällä hiilidioksidilla” hiilidioksidia, joka on osa polttoainetta;

41)	”fossiilisella hiilellä” epäorgaanista ja orgaanista hiiltä, joka ei ole biomassaa;

42)	”mittauspisteellä” päästölähdettä, jossa käytetään jatkuvatoimisia päästömittausjärjestelmiä, tai putkiston poikkileikkauspistettä, jossa hiilidioksidivirta määritellään käyttämällä jatkuvatoimisia päästömittausjärjestelmiä;

43)

”massa- ja massakeskiöasiakirjoilla” standardien ja suositeltujen käytäntöjen, sellaisina kuin niistä on määrätty Chicagossa 7 päivänä joulukuuta 1944 allekirjoitetun kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteessä 6 (ilma-aluksen käyttö), kansainvälisissä ja kansallisissa täytäntöönpanomääräyksissä määriteltyjä asiakirjoja sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3922/91 (7) (EU-OPS) liitteessä III olevassa J luvussa tai vastaavissa kansainvälisissä säädöksissä tarkoitettuja asiakirjoja;

44)	”matkalla” lähtölentopaikan ja saapumislentopaikan välistä isoympyräreittiä, joka lisätään 95 km:n kiinteään tekijään;

45)	”lähtölentopaikalla” lentopaikkaa, josta direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetun ilmailutoiminnan muodostava lento alkaa;

46)	”saapumislentopaikalla” lentopaikkaa, johon direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetun ilmailutoiminnan muodostava lento päättyy;

47)	”hyötykuormalla” kuljetetun rahdin, postin, matkatavaroiden ja matkustajien kokonaismassaa;

48)	”hajapäästöillä” epäsäännöllisiä tai tahattomia päästöjä lähteistä, joita ei ole paikannettu tai jotka ovat liian hajanaisia tai pieniä, jotta niitä voitaisiin tarkkailla yksitellen;

49)	”lentopaikkaparilla” lähtölentopaikan ja saapumislentopaikan muodostamaa paria;

50)	”standardiolosuhteilla” 273,15 K:n lämpötilaa ja 101 325 Pa:n painetta, joiden perusteella määritellään normikuutiometri (Nm3);

51)	”hiilidioksidin talteenotolla” toimintaa, jossa kaasuvirroista otetaan talteen hiilidioksidia (CO2), joka pääsisi muutoin ilmakehään, kuljetettavaksi ja varastoitavaksi geologisesti direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan;

52)	”hiilidioksidin siirtämisellä” hiilidioksidin (CO2) kuljettamista putkistossa varastoitavaksi geologisesti direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan;

53)	”tarkoituksellisilla päästöillä” päästöjä, jotka vapautetaan tarkoituksellisesti laitoksesta tietyssä sijainniltaan määritellyssä päästökohteessa;

54)	”tehostetulla hiilivetyjen talteenotolla” hiilivetyjen talteen ottamista vesiruiskutuksella tai muilla keinoin tapahtuvan talteenoton lisäksi;

55)

”epäsuorilla tiedoilla” vuosiarvoja, jotka on todistettu oikeiksi empiirisesti tai johdettu hyväksytyistä lähteistä ja joilla toiminnanharjoittaja korvaa toimintotietoja tai laskentakertoimia varmistaakseen raportoinnin kattavuuden tapauksissa, joissa tarkkailumenetelmällä ei saada selville kaikkia tarvittavia toimintotietoja tai laskentakertoimia;

Lisäksi tähän asetukseen sovelletaan päätöksen 2009/450/EY liitteessä esitettyjä ”lennon” ja ”lentopaikan” määritelmiä sekä direktiivin 2009/31/EY 3 artiklan 1, 2, 3, 5, 6 ja 22 kohdassa esitettyjä määritelmiä.

2 JAKSO

Yleiset periaatteet

4 artikla

Yleiset velvoitteet

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on noudatettava direktiivin 2003/87/EY mukaisia kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailu- ja raportointivelvoitteita 5–9 artiklassa esitettyjen perusteiden mukaisesti.

5 artikla

Kattavuus

Tarkkailun ja raportoinnin on oltava kattavaa ja katettava kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitettuihin toimintoihin ja muihin mainitun direktiivin 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällytettyihin toimintoihin liittyvistä päästölähteistä ja päästövirroista peräisin olevat prosesseista ja poltosta aiheutuvat päästöt ja kaikki kyseisten toimintojen yhteydessä eriteltyjen kasvihuonekaasujen päästöt; kaksinkertaista laskentaa on kuitenkin vältettävä.

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on toteutettava tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä estääkseen raportointikauteen liittyvät tietoaukot.

6 artikla

Johdonmukaisuus, vertailtavuus ja avoimuus

1. Tarkkailun ja raportoinnin on oltava johdonmukaista ja ajallisesti vertailukelpoista. Tämän vuoksi toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on käytettävä samoja tarkkailumenetelmiä ja tietoja, paitsi jos toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt muutoksia ja poikkeuksia.

2. Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on selvitettävä, tallennettava, koottava, analysoitava ja dokumentoitava tarkkailutiedot, mukaan lukien oletukset, viittaukset, toimintotiedot, päästökertoimet, hapettumiskertoimet ja muuntokertoimet, avoimella tavalla, joka antaa todentajalle ja toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisuuden toistaa päästöjen määrittämisprosessi.

7 artikla

Tarkkuus

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on varmistettava, että päästöjen määrittäminen ei ole järjestelmällisesti eikä tietoisesti epätarkkaa.

Mahdollinen epätarkkuuksien lähde on tunnistettava ja vähennettävä mahdollisimman nopeasti.

On noudatettava asianmukaista huolellisuutta sen takaamiseksi, että päästöjä koskevat laskelmat ja mittaukset ovat mahdollisimman tarkkoja.

8 artikla

Menetelmien totuudenmukaisuus

Toiminnanharjoittajan ja ilma-aluksen käyttäjän on huolehdittava siitä, että raportoitavien päästötietojen totuudenmukaisuus voidaan riittävällä tavalla varmistaa. Päästöt on määritettävä käyttäen asianmukaisia tarkkailumenetelmiä, joista säädetään tässä asetuksessa.

Raportoiduissa päästötiedoissa ja niihin liittyvissä tiedoissa ei saa olla olennaisia väärintulkintoja, tietojen valinnassa ja esitystavassa on vältettävä puolueellisuutta ja tietojen on annettava luotettava ja tasapuolinen kuva laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä.

Tarkkailumenetelmien valinnassa on saavutettava tasapaino tarkkuutta parantavien toimien ja niiden aiheuttamien lisäkustannusten välillä. Päästöjen tarkkailun ja raportoinnin tavoitteena on oltava suurin saavutettavissa oleva tarkkuus, ellei se ole teknisesti mahdotonta toteuttaa tai johda kohtuuttomiin kustannuksiin.

9 artikla

Jatkuva parantaminen

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on otettava myöhemmässä tarkkailussa ja raportoinnissa huomioon suositukset, jotka sisältyvät direktiivin 2003/87/EY 15 artiklan mukaisesti annettuihin todentamisraportteihin.

10 artikla

Koordinointi

Jos jäsenvaltio nimeää useamman kuin yhden toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2003/87/EY 18 artiklan mukaisesti, sen on koordinoitava kyseisten viranomaisten tämän asetuksen nojalla suorittamaa työtä.

II LUKU

TARKKAILUSUUNNITELMA

1 JAKSO

Yleiset säännöt

11 artikla

Yleiset velvoitteet

1. Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava kasvihuonekaasupäästöjä toimivaltaisen viranomaisen 12 artiklan mukaisesti hyväksymän tarkkailusuunnitelman perusteella ottaen huomioon sen laitoksen tai ilmailutoiminnon luonne ja toiminta, johon sitä sovelletaan.

Tarkkailusuunnitelmaa on täydennettävä kirjallisilla menettelyillä, joita toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä laatii, dokumentoi, panee täytäntöön ja ylläpitää tarvittaessa tarkkailusuunnitelman kohteena olevien toimintojen osalta.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa tarkkailusuunnitelmassa on esitettävä toiminnanharjoittajien tai ilma-aluksen käyttäjien noudatettavaksi tarkoitetut ohjeet loogisesti ja yksinkertaisesti niin, että vältetään toimien päällekkäisyydet ja otetaan huomioon laitoksessa jo noudatettavat tai toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän jo soveltamat järjestelmät.

12 artikla

Tarkkailusuunnitelman sisältö ja toimittaminen

1. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelma toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi.

Tarkkailusuunnitelman on muodostuttava tietyn laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän tarkkailumenetelmien yksityiskohtaisesta, kattavasta ja avoimesta dokumentaatiosta ja sisällettävä vähintään liitteen I mukaiset tiedot.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelman mukana kaikki seuraavat suunnitelmaa tukevat asiakirjat:

a)	kunkin lähdevirran ja päästölähteen osalta näyttö siitä, että sovellettuja määrittämistasoja koskevien toimintotietojen ja laskentakertoimien epävarmuuden raja-arvoja on soveltuvin osin noudatettu liitteen II ja III mukaisesti;

b)	riskinarvioinnin tulokset, jotka osoittavat ehdotettujen kontrollitoimien ja niihin liittyvien menettelyjen vastaavan tunnistettuja luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä.

2. Kun liitteessä I viitataan menettelyyn, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tällainen menettely erillään tarkkailusuunnitelmasta.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä tarkkailusuunnitelmassa menettelyn yhteenveto, jossa esitetään seuraavat tiedot:

a)	menettelyn nimi;

b)	menettelyn jäljitettävissä ja todennettavissa oleva tunniste;

c)	menettelyn täytäntöönpanosta ja sillä tuotetuista tai hallituista tiedoista vastaava toimi tai osasto;

d)	menettelyn lyhyt kuvaus, jonka perusteella toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä, toimivaltainen viranomainen ja todentaja ymmärtävät keskeiset muuttujat ja suoritetut toimenpiteet;

e)	olennaisten tallenteiden ja tietojen sijainti;

f)	mahdollisesti käytetyn tietoteknisen järjestelmän nimi;

g)	luettelo mahdollisesti sovelletuista EN-standardeista tai muista standardeista.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava pyynnöstä toimivaltaiselle viranomaiselle kirjallinen dokumentaatio käytettävissä olevista menettelyistä. Näiden on myös toimitettava se komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 (8) mukaista todentamista varten.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi jäsenvaltiot voivat vaatia, että laitosten tarkkailusuunnitelmaan sisällytetään muita kohtia, jotka ovat olennaisia päästöoikeuksien yhdenmukaistettua maksutta tapahtuvaa jakoa koskevien unionin laajuisten siirtymäsäännösten vahvistamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY 10 a artiklan mukaisesti 27 päivänä huhtikuuta 2011 annetun komission päätöksen 2011/278/EU (9) 24 artiklan 1 kohdan vaatimusten täyttämiseksi, erityisesti yhteenveto menettelystä, jolla varmistetaan, että

a)	toiminnanharjoittaja tarkistaa säännöllisesti, ovatko suunnitellut tai toteutuneet muutokset, jotka kohdistuvat laitoksen kapasiteettiin, tuotantotasoon ja toimintaan, kyseisen päätöksen mukaan olennaisia,

b)	toiminnanharjoittaja toimittaa a luetelmakohdassa tarkoitetut tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle kunkin vuoden joulukuun 31 päivään mennessä.

13 artikla

Vakiomuotoiset ja yksinkertaistetut tarkkailusuunnitelmat

1. Jäsenvaltiot voivat sallia sen, että toiminnanharjoittajat ja ilma-aluksen käyttäjät käyttävät vakiomuotoisia ja yksinkertaistettuja tarkkailusuunnitelmia, tämän kuitenkaan rajoittamatta 12 artiklan 3 kohdan soveltamista.

Tätä varten jäsenvaltiot voivat tarvittaessa julkaista tarkkailusuunnitelmaa varten asiakirjamalleja, myös kuvauksen 57 ja 58 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista ja kontrollimenettelyistä, komission julkaisemien asiakirjamallien ja ohjeiden perusteella.

2. Toimivaltaisen viranomaisen on ennen 1 kohdassa tarkoitetun yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman hyväksymistä suoritettava yksinkertaistettu riskinarviointi sen arvioimiseksi, vastaavatko ehdotetut kontrollitoimet ja niihin liittyvät menettelyt määritettyjä luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä, ja perusteltava kyseisen yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman käyttö.

Jäsenvaltiot voivat vaatia toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää suorittamaan edellä olevassa alakohdassa tarkoitetun riskienarvioinnin tarvittaessa itse.

14 artikla

Tarkkailusuunnitelman muutokset

1. Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava säännöllisesti, vastaako tarkkailusuunnitelma laitoksen tai lentotoiminnan luonnetta ja toimintaa direktiivin 2003/87/EY 7 artiklan mukaisesti ja voidaanko tarkkailumenetelmiä parantaa.

2. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on muutettava tarkkailusuunnitelmaa missä tahansa seuraavista tilanteista:

a)	sellaisten uusien toimintojen toteuttamisesta tai sellaisten uusien polttoaineiden tai materiaalien käytöstä, jotka eivät vielä sisälly tarkkailusuunnitelmaan, aiheutuu uusia päästöjä;

b)	tietojen saatavuus on muuttunut, minkä seurauksena päästöt voidaan määritellä tarkemmin erityisesti uusien mittauslaitetyyppien, näytteenottomenetelmien tai analysointimenetelmien vuoksi;

c)	aiemmin käytetyllä tarkkailumenetelmällä saatujen tietojen on havaittu olevan virheellisiä;

d)	tarkkailusuunnitelman muuttaminen parantaa raportoitujen tietojen tarkkuutta, paitsi jos muutos on teknisesti mahdoton toteuttaa tai siitä aiheutuvat kustannukset ovat kohtuuttoman suuret;

e)	tarkkailusuunnitelma on ristiriidassa tämän asetuksen vaatimusten kanssa ja toimivaltainen viranomainen pyytää toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää muuttamaan sitä;

f)	on tarpeen reagoida todentamisraportissa esitettyihin tarkkailusuunnitelman parantamista koskeviin ehdotuksiin.

15 artikla

Tarkkailusuunnitelman muutosten hyväksyminen

1. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava kaikista tarkkailusuunnitelman muuttamista koskevista ehdotuksista toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin sallia sen, että toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ilmoittaa saman vuoden 31 päivään joulukuuta mennessä tarkkailusuunnitelman muutoksista, jotka eivät ole 3 kohdan mukaisesti merkittäviä.

2. Mille tahansa 3 ja 4 kohdassa tarkoitetulle tarkkailusuunnitelman merkittävälle muutokselle on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

Jos toimivaltainen viranomainen katsoo, ettei muutos ole merkittävä, sen on ilmoitettava asiasta viivytyksettä toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle.

3. Laitoksen tarkkailusuunnitelman merkittäviä muutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

a)	laitoksen luokituksen muutokset;

b)	muutokset, jotka koskevat sitä, pidetäänkö laitosta vain vähäisiä päästöjä aiheuttavana, sanotun rajoittamatta 47 artiklan 8 kohdan soveltamista;

c)	päästölähteiden muutokset;

d)	päästöjen määrittämisessä käytettävän menetelmän vaihto laskentaan perustuvasta menetelmästä mittauksiin perustuvaan menetelmään tai päinvastoin;

e)	sovelletun määrittämistason muutos;

f)	uusien lähdevirtojen käyttöönotto;

g)	lähdevirtojen luokittelun muutos, jonka seurauksena lähdevirran luokitus vaihtuu merkittävän, vähämerkityksisen tai erittäin vähämerkityksisen lähdevirran välillä;

h)	laskentakertoimen oletusarvon muutos, jos arvo on määriteltävä tarkkailusuunnitelmassa;

i)	näytteenottoon, analysointiin tai kalibrointiin liittyvien uusien menettelyjen käyttöönotto, jos kyseisten menettelyjen vaihdokset vaikuttavat suoraan päästötietojen tarkkuuteen;

j)	varastointipaikoissa tapahtuvista vuodoista peräisin olevien päästöjen kvantifiointimenetelmän käyttöönotto tai mukauttaminen.

4. Ilma-aluksen käyttäjän tarkkailusuunnitelman merkittäviä muutoksia ovat esimerkiksi seuraavat:

päästöjen tarkkailusuunnitelmaan liittyvät muutokset:

i)	polttoaineenkulutukseen liittyvä määrittämistason muutos;

ii)	tarkkailusuunnitelmassa vahvistettujen päästökertoimien arvojen muutos;

iii)	muutos liitteessä III vahvistettujen laskentamenetelmien välillä;

iv)	uusien lähdevirtojen käyttöönotto;

v)	lähdevirtojen luokittelun muutos, jonka seurauksena lähdevirran luokitus vaihtuu vähämerkityksisestä lähdevirrasta merkittäväksi lähdevirraksi;

vi)	54 artiklan 1 kohdan mukaisesti vähäiseksi päästöjen aiheuttajaksi katsotun ilma-aluksen käyttäjän aseman muutos;

tonnikilometritietojen tarkkailusuunnitelmaan liittyvät muutokset:

i)	lentoliikennepalveluissa tapahtuva muutos, jonka seurauksena muu kuin kaupallinen asema muuttuu kaupalliseksi asemaksi tai päinvastoin;

ii)	lentoliikennepalveluissa tapahtuva muutos, jonka seurauksena tapahtuu vaihdos matkustaja-, rahti- tai postiliikenteen harjoittamisen välillä.

16 artikla

Muutosten täytäntöönpano ja kirjaaminen

1. Ennen kuin toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä saa 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedot, se voi harjoittaa tarkkailua ja raportointia muutetun tarkkailusuunnitelman pohjalta, jos voidaan kohtuudella olettaa, etteivät ehdotetut muutokset ole merkittäviä, tai jos alkuperäisen tarkkailusuunnitelman mukainen tarkkailu johtaisi epätäydellisiin päästötietoihin.

Epäselvissä tilanteissa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on huolehdittava kaikesta tarkkailusta ja raportoinnista ja dokumentoitava ne väliaikaisessa dokumentoinnissa rinnakkain käyttäen sekä päivitettyä että alkuperäistä tarkkailusuunnitelmaa.

2. Kun toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä saa 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedot, sen on käytettävä ainoastaan muutettuun tarkkailusuunnitelmaan liittyviä tietoja ja suoritettava kaikki tarkkailu ja raportointi käyttäen ainoastaan muutettua tarkkailusuunnitelmaa.

3. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on säilytettävä tallenteet kaikista tarkkailusuunnitelman muutoksista. Kussakin tallenteessa on esitettävä seuraavat tiedot:

a)	muutoksen avoin kuvaus;

b)	muutoksen perustelut;

c)	päivämäärä, jolloin muutoksesta ilmoitettiin toimivaltaiselle viranomaiselle;

d)	mikäli saatavilla, päivämäärä, jona toimivaltainen viranomainen on vastaanottanut 15 artiklan 1 kohdan mukaisen ilmoituksen, ja päivämäärä, jona toimivaltainen viranomainen on antanut 15 artiklan 2 kohdan mukaisen hyväksynnän tai tiedon;

e)	2 kohdassa tarkoitetun tarkkailusuunnitelman täytäntöönpanon alkamispäivä.

2 JAKSO

Tekninen toteutettavuus ja kohtuuttomat kustannukset

17 artikla

Tekninen toteutettavuus

Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä väittää, että erityisten tarkkailumenetelmien soveltaminen ei ole teknisesti mahdollista, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava teknistä toteutettavuutta ottaen huomioon toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän perustelut. Perustelun on pohjauduttava siihen, että toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä pystyy vaaditussa ajassa hankkimaan sellaiset tekniset resurssit, jotka ovat tarpeen ehdotetun järjestelmän tarpeiden tyydyttämiseksi tai vaatimuksen noudattamiseksi tämän asetuksen tarkoituksia varten. Näihin teknisiin resursseihin on kuuluttava se, että käytettävissä on vaadittu tekniikka ja teknologia.

18 artikla

Kohtuuttomat kustannukset

1. Jos toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä väittää, että erityisten tarkkailumenetelmien soveltamisesta aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava kustannusten kohtuuttomuutta ottaen huomioon toiminnanharjoittajan perustelut.

Toimivaltaisen viranomaisen on katsottava kustannukset kohtuuttomiksi, jos kustannusarvio ylittää hyödyn. Tätä varten hyöty on laskettava kertomalla parannuskerroin päästöoikeuksien 20 euron viitehinnalla, ja kustannusten laskemiseksi on otettava huomioon sopiva poistojakso, joka perustuu laitteiston taloudelliseen käyttöikään.

2. Kun arvioidaan kustannusten kohtuuttomuutta valittaessa määrittämistasoja toimintotietojen määrittämistä varten, toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä 1 kohdassa tarkoitettuna parannuskertoimena nykyisen epävarmuuden ja parannuksen myötä saavutettavan määrittämistason mukaisen epävarmuustavoitteen välistä eroa kerrottuna kyseisen lähdevirran viimeisimpien kolmen vuoden aikana aiheuttamilla keskimääräisillä vuosipäästöillä.

Ellei tietoa tämän lähdevirran viimeisimpien kolmen vuoden aikana aiheuttamista vuotuisista keskimääräisistä päästöistä ole saatavana, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä konservatiivista arviota vuotuisista keskimääräisistä päästöistä, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä. Kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa olevien mittauslaitteiden tapauksessa saavutettu epävarmuus voidaan korvata asiaankuuluvassa kansallisessa lainsäädännössä sallitulla suurimmalla käytönaikaisella virheellä.

3. Kun arvioidaan kustannusten kohtuuttomuutta sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka lisäävät raportoitujen päästöjen laatua mutta joilla ei ole suoraa vaikutusta toimintotietojen tarkkuuteen, toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä yhden prosentin parannuskerrointa kunkin lähdevirran kolmen viimeisimmän raportointikauden aikana aiheuttamista vuotuisista keskimääräisistä päästöistä. Näihin toimenpiteisiin voivat kuulua:

a)	siirtyminen oletusarvoista analyyseihin laskentakertoimien määrittämiseksi;

b)	lähdevirtakohtaisten analyysien määrän lisääminen;

jos tietty mittaustehtävä ei kuulu kansallisen lakisääteisen metrologisen valvonnan piiriin, mittauslaitteiden korvaaminen laitteilla, jotka täyttävät vastaaville sovelluksille asetetut jäsenvaltion lakisääteisen metrologisen valvonnan asiaankuuluvat vaatimukset, tai mittauslaitteilla, jotka noudattavat direktiivin 2004/22/EY tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/23/EY (10) perusteella annettuja kansallisia sääntöjä;

d)	mittauslaitteiden kalibrointi- ja huoltovälien lyhentäminen;

e)	tietojen hallintatoimien ja kontrollitoimien parannukset, jotka vähentävät luontaista riskiä tai kontrolliriskiä merkittävästi.

4. Toimenpiteistä, jotka liittyvät laitoksen tarkkailumenetelmän parantamiseen 69 artiklan mukaisesti, ei katsota aiheutuvan kohtuuttomia kustannuksia, jos niiden kustannukset ovat enintään 2 000 euroa raportointikauden aikana. Vähän päästöjä aiheuttavien laitosten kohdalla tämä raja on 500 euroa raportointikautena.

III LUKU

KIINTEIDEN LAITOSTEN PÄÄSTÖJEN TARKKAILU

1 JAKSO

Yleiset säännökset

19 artikla

Laitosten ja lähdevirtojen luokittelu

1. Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä laitoksensa luokka 2 kohdan mukaisesti ja tarvittaessa kunkin lähdevirran luokka 3 kohdan mukaisesti päästöjen tarkkailemiseksi ja määrittämistasoja koskevien vähimmäisvaatimusten määrittämiseksi.

2. Toiminnanharjoittajan on luokiteltava kukin laitos kuuluvaksi johonkin seuraavista luokista:

A-luokan laitos, jos vuotuiset keskimääräiset todennetut päästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden aikana keskimäärin enintään 50 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

B-luokan laitos, jos vuotuiset keskimääräiset todennetut päästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden aikana yli 50 000 tonnia ja enintään 500 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

c)	C-luokan laitos, jos vuotuiset keskimääräiset todennetut päästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden aikana yli 500 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

3. Toiminnanharjoittajan on luokiteltava kukin lähdevirta vertaamalla sitä summaan, jossa ovat mukana kaikki laskentaan perustuviin menetelmiin sisältyviä lähdevirtoja vastaavan fossiilisen hiilidioksidin ja hiilidioksidiekvivalentin absoluuttiset arvot sekä mittaukseen perustuvalla menetelmillä tarkkailtujen päästölähteiden kaikkien päästöjen absoluuttiset arvot, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä; lähdevirta on luokiteltava johonkin seuraavista luokista:

vähämerkityksiset lähdevirrat, joilla tarkoitetaan toiminnanharjoittajan valitsemia lähdevirtoja, joiden yhteispäästöt ovat alle 5 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa tai joiden osuus on alle 10 prosenttia, yhteensä enintään 100 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina arvoina mitattuna;

erittäin vähämerkityksiset lähdevirrat, joilla tarkoitetaan toiminnanharjoittajan valitsemia lähdevirtoja, joiden yhteispäästöt ovat alle 1 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa tai joiden osuus on alle kaksi prosenttia, yhteensä enintään 20 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina arvoina mitattuna;

c)	merkittävät lähdevirrat, joissa lähdevirtoja ei luokitella mihinkään a ja b kohdassa tarkoitettuun luokkaan.

4. Jos laitoksen vuotuisia todennettuja keskimääräisiä päästöjä tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävän päästökauppakauden ajalta ei ole saatavissa tai ne ovat epätarkkoja, toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoksen luokan määrittämiseksi konservatiivista arviota vuotuisista keskimääräisistä päästöistä, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi ja ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä.

20 artikla

Tarkkailun laajuus

1. Toiminnanharjoittajan on rajattava kunkin laitoksen tarkkailun laajuus.

Toiminnanharjoittajan on sisällytettävä tarkkailuun kaikki kasvihuonekaasujen päästöt, jotka ovat peräisin direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuihin toimintoihin kuuluvista päästölähteistä ja lähdevirroista sekä jäsenvaltioiden direktiivin 2003/87/EY 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällyttämistä toiminnoista ja kasvihuonekaasuista.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon myös päästöt, jotka johtuvat säännöllisistä toiminnoista ja raportointikauden aikana esiintyvistä poikkeuksellisista tapahtumista, kuten laitoksen käynnistämisestä ja pysäyttämisestä ja häiriötilanteista, lukuun ottamatta kuljetustarkoituksiin käytettävien liikkuvien työkoneiden päästöjä.

2. Toiminnanharjoittajan on tarkkailu- ja raportointiprosessia määrittäessään sisällytettävä siihen liitteessä IV esitetyt sektorikohtaiset vaatimukset.

3. Jos direktiivissä 2009/31/EY tarkoitetussa varastointikompleksissa havaitaan vuotoja, joista aiheutuu päästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen, ne on katsottava kyseisen laitoksen päästölähteiksi ja niitä on tarkkailtava tämän asetuksen liitteessä IV olevan 23 osan mukaisesti.

Vuoto voidaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän perusteella jättää katsomatta päästölähteeksi tarkkailu- ja raportointiprosessissa, kun direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaiset korjaavat toimenpiteet on toteutettu eikä havaittavissa enää ole vuodosta aiheutuvia päästöjä taikka hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen.

21 artikla

Tarkkailumenetelmien valinta

1. Laitoksen päästöjen tarkkailua varten toiminnanharjoittajan on päätettävä, soveltaako se laskentaan perustuvia menetelmiä vai mittaukseen perustuvia menetelmiä, jollei tämän asetuksen erityisistä säännöksistä muuta johdu.

Laskentaan perustuvassa menetelmässä on määritettävä lähdevirroista peräisin olevat päästöt pohjautuen mittausjärjestelmien avulla saataviin toimintotietoihin ja muihin muuttujiin, jotka pohjautuvat laboratorioanalyyseihin tai oletusarvoihin. Laskentaan perustuva menetelmä voidaan toteuttaa joko 24 artiklassa esitetyn vakiolaskentamenetelmän tai 25 artiklassa esitetyn massatasemenetelmän avulla.

Mittaukseen perustuvassa menetelmässä on määritettävä päästölähteiden päästöt mittaamalla jatkuvatoimisesti kasvihuonekaasujen pitoisuutta savukaasussa ja savukaasuvirtausta; tämä käsittää myös laitosten välisten hiilidioksidisiirtojen tarkkailun, jossa mitataan hiilidioksidipitoisuutta ja siirtokaasun virtausta.

Kun käytetään laskentaan perustuvaa menetelmää, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tarkkailusuunnitelmassa kunkin lähdevirran osalta, käytetäänkö vakiolaskentamenetelmää vai massatasemenetelmää, sekä asiaankuuluvat määrittämistasot liitteen II mukaisesti.

2. Toiminnanharjoittaja voi toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän saatuaan käyttää saman laitoksen eri päästölähteiden ja lähdevirtojen osalta vakiolaskentamenetelmän, massatasemenetelmän ja mittaukseen perustuvan menetelmän yhdistelmää, kunhan päästöjen määrityksestä ei jää puuttumaan tietoja eikä päästöjä lasketa kahteen kertaan.

3. Ellei toiminnanharjoittaja valitse mittaukseen perustuvaa menetelmää, toiminnanharjoittajan on valittava liitteen IV asiaankuuluvassa osassa edellytetty menetelmä, paitsi jos toiminnanharjoittaja toimittaa toimivaltaisille viranomaisille näyttöä siitä, että kyseisen menetelmän käyttö on teknisesti mahdotonta tai se johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin tai että jollakin muulla menetelmällä saadaan kokonaisuudessaan tarkempia tietoja päästöistä.

22 artikla

Tarkkailumenetelmä, joka ei perustu määrittämistasoihin

Edellä 21 artiklan 1 kohdasta poiketen toiminnanharjoittaja voi soveltaa valittuihin lähdevirtoihin tai päästölähteisiin tarkkailumenetelmää, joka ei perustu määrittämistasoihin (jäljempänä ’fall back -menetelmä’), edellyttäen, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

laskentaan perustuvassa menetelmässä vähintään määrittämistason 1 soveltaminen yhteen tai useampaan merkittävään tai vähämerkityksiseen lähdevirtaan, ja mittaukseen perustuvan menetelmän soveltaminen vähintään yhteen samoihin lähdevirtoihin liittyvään päästölähteeseen ei ole teknisesti toteutettavissa tai se johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin;

toiminnanharjoittaja arvioi ja määrittää määrällisesti joka vuosi kaikkien vuotuisten päästöjen määrittämiseen käytettyjen muuttujien epävarmuudet ISO-asiakirjan ”Guide to the Expression of Uncertainty in Measurement” (JCGM 100:2008) tai jonkin muun kansainvälisesti hyväksytyn standardin mukaisesti ja sisällyttää tulokset vuosittaiseen päästöselvitykseen;

toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että tällaista fall back -menetelmää soveltamalla koko laitoksen kasvihuonekaasupäästöjen vuotuiseen tasoon liittyvät epävarmuuden raja-arvot eivät ylitä 7,5:tä prosenttia luokkaan A kuuluvien laitosten osalta, 5,0:tä prosenttia luokkaan B kuuluvien laitosten osalta ja 2,5:tä prosenttia luokkaan C kuuluvien laitosten osalta.

23 artikla

Tarkkailumenetelmän tilapäiset muutokset

1. Jos tarkkailusuunnitelmassa hyväksyttyä määrittämistasoa ei teknisistä syistä voida tilapäisesti soveltaa polttoaine- tai materiaalivirran toimintotietojen tai kunkin laskentakertoimen määrittämiseen toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, toiminnanharjoittajan on sovellettava ylintä toteuttamiskelpoista määrittämistasoa, kunnes tarkkailusuunnitelmassa hyväksytyn määrittämistason soveltamisedellytykset ovat palautuneet.

Toiminnanharjoittajan on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet, jotta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman määrittämistason soveltamista voidaan jatkaa joutuisasti.

2. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tällaisesta 1 kohdassa tarkoitetusta tarkkailumenetelmän tilapäisestä muutoksesta viivytyksettä toimivaltaiselle viranomaiselle ja esitettävä

a)	määrittämistasosta poikkeamisen syyt;

b)	yksityiskohtaisesti väliaikainen tarkkailumenetelmä, jolla toiminnanharjoittaja määrittää päästöt, kunnes tarkkailusuunnitelman määrittämistasoa voidaan taas soveltaa;

c)	toimenpiteet, joita toiminnanharjoittaja toteuttaa, jotta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman määrittämistasoa voitaisiin taas soveltaa;

d)	ennuste ajankohdasta, jolloin toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän määrittämistason soveltamista jatketaan.

2 JAKSO

Laskentaan perustuva menetelmä

1 alajakso

Yleistä

24 artikla

Päästöjen laskeminen vakiolaskentamenetelmän mukaisesti

1. Vakiolaskentamenetelmässä toiminnanharjoittajan on laskettava poltosta kutakin lähdevirtaa kohden aiheutuvat päästöt kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät poltetun polttoaineen määrään, ilmaistuna teholliseen lämpöarvoon perustuvina terajouleina, vastaavalla päästökertoimella, ilmaistuna hiilidioksiditonneina terajoulea kohti (t CO2/TJ) tehollista lämpöarvoa vastaavalla tavalla, ja vastaavalla hapettumiskertoimella.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3 ilmaistavien päästökertoimien käytön. Tällöin toiminnanharjoittajan on määritettävä poltosta aiheutuvat päästöt kertomalla toimintotiedot, joka liittyvät poltetun polttoaineen määrään, ilmaistuna tonneina tai normikuutiometreinä, vastaavalla päästökertoimella ja vastaavalla hapettumiskertoimella.

2. Toiminnanharjoittajan on määritettävä prosessipäästöt lähdevirtaa kohden kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät materiaalin kulutukseen, suorituskykykyyn tai tuotannon määrään, ilmaistuna tonneina tai normikuutiometreinä, vastaavalla päästökertoimella, ilmaistuna muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3, ja vastaavalla muuntokertoimella.

3. Jos määrittämistason 1 tai määrittämistason 2 päästökerroin sisältää jo epätäydellisten kemiallisten reaktioiden vaikutuksen, hapettumiskerroin tai muuntokerroin on 1.

25 artikla

Päästöjen laskeminen massatasemenetelmän mukaisesti

1. Massatasemenetelmää käyttäessään toiminnanharjoittajan on laskettava kunkin massataseeseen sisällytetyn lähdevirran hiilidioksidimäärä kertomalla toimintotiedot, jotka liittyvät massataseen rajojen sisäpuolelle tulevan tai massataseen ulkopuolelle siirtyvän materiaalin määrään, materiaalin hiilipitoisuudella, joka on kerrottu kertoimella 3 664 t CO2/t C, noudattaen liitteessä II olevaa 3 osaa.

2. Massataseen kattaman prosessin kokonaispäästöt määritetään laskemalla yhteen kaikkien massataseeseen sisältyvien lähdevirtojen hiilidioksidimäärät, tämän kuitenkaan rajoittamatta 49 artiklan soveltamista. Ilmakehään pääsevä hiilimonoksidi (CO) lasketaan massataseessa molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia.

26 artikla

Sovellettavat määrittämistasot

1. Määritellessään toimintotietojen ja laskentakertoimien määrittämisessä käytettäviä asiaankuuluvia määrittämistasoja 21 artiklan 1 kohdan mukaisesti kunkin toiminnanharjoittajan on käytettävä:

a)	vähintään liitteessä V lueteltuja määrittämistasoja, kun kyseessä on luokkaan A kuuluva laitos tai jos edellytetään laskentakerrointa sellaista lähdevirtaa varten, joka on kaupallinen peruspolttoaine;

b)	muissa kuin a alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa korkeinta liitteessä II määritettyä määrittämistasoa.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin käyttää luokkaan C kuuluvien laitosten osalta määrittämistasoa, joka on yhden tason alempi kuin ensimmäisessä alakohdassa vaadittu määrittämistaso, ja luokkiin A ja B kuuluvien laitosten osalta määrittämistasoa, joka on enintään kaksi tasoa alempi, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1, jos toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että ensimmäisessä alakohdassa edellytetty määrittämistaso ei ole teknisesti toteuttamiskelpoinen tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia, että toiminnanharjoittaja käyttää toisessa alakohdassa tarkoitettuja määrittämistasoja alempia määrittämistasoja, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1, enintään kolmen vuoden siirtymäkauden ajan, edellyttäen, että molemmat seuraavista edellytyksistä täyttyvät:

a)	toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että toisessa alakohdassa edellytetty määrittämistaso ei ole teknisesti toteuttamiskelpoinen tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin;

b)	toiminnanharjoittaja esittää parantamissuunnitelman, josta ilmenee, miten ja mihin mennessä vähintäänkin toisessa alakohdassa edellytetty määrittämistaso saavutetaan.

2. Toiminnanharjoittajan on käytettävä vähämerkityksisten lähdevirtojen toimintotietojen tai kunkin laskentakertoimen määrittämiseen ylintä teknisesti toteuttamiskelpoista määrittämistasoa, joka ei johda kohtuuttomiin kustannuksiin, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1.

3. Erittäin vähämerkityksisten lähdevirtojen osalta kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintotiedot ja kukin laskentakerroin käyttämällä määrittämistasojen sijaan konservatiivisia arvioita, paitsi jos määritetty määrittämistaso on saavutettavissa ilman ylimääräisiä ponnisteluja.

4. Hapettumis- tai muuntokertoimen osalta toiminnanharjoittajan on sovellettava vähintään alimpia liitteessä II lueteltuja määrittämistasoja.

5. Jos toimivaltainen viranomainen on sallinut muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3 ilmaistavien päästökertoimien käytön polttoaineiden ja prosessien syöttöaineina käytettävien polttoaineiden päästökertoimena tai massataseissa 25 artiklan mukaisesti, voidaan tehollista lämpöarvoa tarkkailla käyttäen liitteessä II määritettyä ylintä määrittämistasoa alempia määrittämistasoja.

2 alajakso

Toimintotiedot

27 artikla

Toimintotietojen määrittäminen

1. Toiminnanharjoittajan on määritettävä lähdevirran toimintotiedot jollakin seuraavista tavoista:

a)	päästöt aiheuttavan prosessin jatkuvan mittaamisen perusteella tai

b)	erikseen toimitettujen määrien yhteenlaskettujen mittaustulosten perusteella ottaen huomioon olennaiset varastomuutokset.

2. Edellä 1 kohdan b alakohdan soveltamiseksi raportointikauden aikana prosessoidun polttoaineen tai materiaalin määrä on laskettava vähentämällä raportointikauden aikana ostetun polttoaineen tai materiaalin määrästä laitoksesta pois viedyn polttoaineen tai materiaalin määrä, lisäämällä siihen raportointikauden alussa varastossa olleen polttoaineen tai materiaalin määrä ja vähentämällä siitä raportointikauden lopussa varastossa olleen polttoaineen tai materiaalin määrä.

Jos varastossa olevien määrien määrittäminen suoraan mittaamalla on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittaja voi arvioida nämä määrät yhdellä seuraavista tavoista:

a)	edellisten vuosien tietojen perusteella ja vertaamalla niitä raportointikauden tuotantoon;

b)	dokumentoitujen menettelyiden ja asianmukaisten raportointikautta koskevien tarkastettujen tilinpäätöstietojen avulla.

Kun toimintotietoja ei voida teknisistä syistä määrittää tarkalleen koko kalenterivuoden osalta tai se aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia, toiminnanharjoittaja voi valita seuraavan sopivimman päivän erottamaan raportointikauden seuraavasta kaudesta ja muodostaa näin vaaditun kalenterivuoden. Yhteen tai useampaan lähdevirtaan mahdollisesti liittyvät muutokset on kirjattava selkeästi, niitä on käytettävä kyseistä kalenterivuotta edustavan arvon perustana ja ne on otettava johdonmukaisesti huomioon seuraavana vuonna.

28 artikla

Toiminnanharjoittajan hallinnassa olevat mittausjärjestelmät

1. Toimintotietojen määrittämiseksi 27 artiklan mukaisesti toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoksessa omassa hallinnassaan oleviin mittausjärjestelmiin perustuvia mittaustuloksia edellyttäen, että kaikki seuraavat vaatimukset täyttyvät:

a)	toiminnanharjoittaja suorittaa epävarmuustarkastelun ja varmistaa, että asiaankuuluvan määrittämistason epävarmuusraja saavutetaan;

toiminnanharjoittaja varmistaa vähintään kerran vuodessa ja aina mittauslaitteiden kalibroinnin jälkeen, että kalibrointituloksia, jotka kerrotaan konservatiivisella tarkistuskertoimella, joka perustuu saman mittauslaitteen tai samanlaisten mittauslaitteiden edellisten kalibrointien sopivaan aikasarjaan käytönaikaisen epävarmuuden vaikutuksen huomioon ottamiseksi, verrataan asiaankuuluviin epävarmuusrajoihin.

Jos 12 artiklan mukaisesti hyväksytyt raja-arvot ylittyvät tai jos havaitaan, ettei laitteisto vastaa muita vaatimuksia, toiminnanharjoittajan on toteutettava korjaavia toimenpiteitä viivytyksettä ja ilmoitettava niistä toimivaltaiselle viranomaiselle.

2. Toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettu epävarmuustarkastelu ilmoittaessaan uudesta tarkkailusuunnitelmasta tai sen ollessa olennaista hyväksytyn tarkkailusuunnitelman muuttamiseksi.

Tähän arviointiin on sisällyttävä käytettyjen mittausvälineiden yksilöity epävarmuus, kalibroinnin epävarmuus ja mahdollisia muita epävarmuusarvoja, jotka liittyvät mittausvälineiden tosiasialliseen käyttöön. Varastomuutoksiin liittyvä epävarmuus on sisällytettävä epävarmuustarkasteluun, jos varastoissa voi olla vähintään viisi prosenttia kyseisen polttoaineen tai materiaalin vuotuisesta käyttömäärästä. Suorittaessaan arvioinnin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon se, että liitteessä II esitettyjen määrittämistason epävarmuusrajojen määrittämiseen käytetyt arvot vastaavat epävarmuutta koko raportointikauden aikana.

Toiminnanharjoittaja voi yksinkertaistaa epävarmuustarkastelua olettamalla, että käytössä olevalle mittauslaitteelle määritetyt suurimmat sallitut virheet tai kalibroinnilla saatu epävarmuus kerrottuna konservatiivisella tarkistuskertoimella käytönaikaisen epävarmuuden vaikutuksen huomioon ottamiseksi, jos tämä on pienempi, voidaan katsoa koko raportointikauden epävarmuudeksi liitteessä II määrittämistasoa koskevissa määritelmissä edellytetyllä tavalla, sillä edellytyksellä, että mittauslaitteet on asennettu niiden käyttöspesifikaatioiden mukaan niille soveltuvaan ympäristöön.

3. Toimivaltainen viranomainen voi sallia toiminnanharjoittajan käyttävän laitoksessa omassa hallinnassaan oleviin mittausjärjestelmiin perustuvia mittaustuloksia, jos toiminnanharjoittaja esittää näytön siitä, että käytetyt mittauslaitteet ovat asiaankuuluvassa kansallisessa lakisääteisessä metrologisessa valvonnassa, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista.

Tätä varten lakisääteistä metrologista valvontaa koskevassa asiaankuuluvassa kansallisessa lainsäädännössä kyseiselle mittaustehtävälle sallittua suurinta käytönaikaista virhettä voidaan käyttää epävarmuuden arvona toimittamatta muuta näyttöä.

29 artikla

Mittausjärjestelmät, jotka eivät ole toiminnanharjoittajan hallinnassa

1. Jos yksinkertaistetun epävarmuustarkastelun perusteella sellaisten mittausjärjestelmien käyttö, jotka eivät ole toiminnanharjoittajan omassa hallinnassa, verrattuna niihin, jotka ovat toiminnanharjoittajan omassa hallinnassa 28 artiklan mukaisesti, mahdollistaa sen, että toiminnanharjoittaja noudattaa ainakin yhtä korkeaa määrittämistasoa, antaa luotettavampia tuloksia ja on vähemmän altis kontrolliriskille, on toiminnanharjoittajan määritettävä toimintotiedot mittausjärjestelmillä, jotka eivät ole sen omassa hallinnassa.

Toiminnanharjoittaja voi tätä varten käyttää yhtä seuraavista tietolähteistä:

a)	määriä, jotka perustuvat kauppakumppanin toimittamiin laskuihin, edellyttäen, että kahden riippumattoman kauppakumppanin välillä tapahtuu liiketoimi, tai

b)	mittausjärjestelmistä suoraan otetut lukemat.

2. Toiminnanharjoittajan on varmistettava 26 artiklan mukaisen sovellettavan määrittämistason noudattaminen.

Tätä varten kansallista lakisääteistä metrologista valvontaa koskevassa asiaankuuluvassa lainsäädännössä kyseiselle liiketoimelle sallittua suurinta käytönaikaista virhettä voidaan käyttää epävarmuutena toimittamatta muuta näyttöä.

Jos kansallista lakisääteistä metrologista valvontaa koskevat noudatettavat vaatimukset ovat vähemmän tiukkoja kuin mitä 26 artiklan mukaan sovellettava määrittämistaso edellyttää, toiminnanharjoittajan on hankittava näyttöä sovellettavasta epävarmuudesta mittausjärjestelmästä vastaavalta kauppakumppaniltaan.

3 alajakso

Laskentakertoimet

30 artikla

Laskentakertoimien määrittäminen

1. Toiminnanharjoittajan on määritettävä laskentakertoimet sovellettavasta määrittämistasosta riippuen joko oletusarvoina tai analyysiin perustuvina arvoina.

2. Toiminnanharjoittajan on määritettävä ja raportoitava laskentakertoimet toimintotietojen osalta käytetyn tilan mukaan viitaten polttoaineen tai materiaalin tilaan, jossa polttoaine tai materiaali ostetaan tai käytetään päästöjä aiheuttavassa prosessissa, ennen kuin se kuivataan tai käsitellään muutoin laboratoriossa analysoitavaksi.

Jos edellä kuvatusta menettelystä aiheutuu kohtuuttomat kustannukset tai jos voidaan saavuttaa parempi tarkkuus, toiminnanharjoittaja voi johdonmukaisesti raportoida toimintotiedot ja laskentakertoimet viitaten tilaan, jossa laboratorioanalyysit tehdään.

31 artikla

Laskentakertoimien oletusarvot

1. Jos toiminnanharjoittaja käyttää laskennassa oletusarvojen mukaisia kertoimia, on liitteessä II ja VI esitetyn sovellettavan määrittämistason vaatimusten mukaisesti käytettävä yhtä seuraavista arvoista:

a)	liitteessä VI luetellut standardikertoimet ja stoikiometriset kertoimet;

b)	standardikertoimet, joita jäsenvaltio käyttää kansallisessa inventaariossaan, jonka se toimittaa Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle;

c)	toimivaltaisen viranomaisen kanssa sovitut kirjallisuusarvot, myös toimivaltaisen viranomaisen julkaisemat standardikertoimet, jotka ovat yhdenmukaisia b alakohdassa tarkoitettujen kertoimien kanssa, mutta sisältävät eritellympiä polttoainelähteitä;

d)	materiaalin toimittajan määrittämät ja takaamat arvot, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että hiilisisällön 95 prosentin luottamusväli on korkeintaan 1 prosentti;

e)	aiemmin tehtyihin analyyseihin perustuvat arvot, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että nämä arvot kelpaavat edustamaan saman materiaalin tulevia eriä.

2. Toiminnanharjoittajan on eriteltävä kaikki tarkkailusuunnitelmassa käytetyt oletusarvot.

Jos oletusarvot muuttuvat vuosittain, toiminnanharjoittajan on nimettävä tarkkailusuunnitelmassa kyseisen arvon arvovaltainen, käyttökelpoinen lähde.

3. Toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä laskentakertoimen oletusarvon muutoksen tarkkailusuunnitelmassa 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja esittää näyttöä siitä, että uusi oletusarvo lisää päästöjen määrittelyn tarkkuutta.

4. Toimivaltainen viranomainen voi sallia toiminnanharjoittajan pyynnöstä sen, että polttoaineiden tehollinen lämpöarvo ja päästökertoimet määritetään käyttäen samaa määrittämistasoa, jota edellytetään kaupallisten peruspolttoaineiden osalta, edellyttäen että toiminnanharjoittaja toimittaa näyttöä vähintään kolmen vuoden välein siitä, että tehollisen lämpöarvon 1 prosentin luottamusväli on saavutettu viimeisten kolmen vuoden aikana.

32 artikla

Analyyseihin perustuvat laskentakertoimet

1. Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että laskentakertoimien analyysit, näytteenotot, kalibroinnit ja validoinnit suoritetaan soveltamalla vastaaviin EN-standardeihin perustuvia menetelmiä.

Ellei kyseisiä standardeja ole, menetelmien on perustuttava sopiville ISO-standardeille tai kansallisille standardeille. Ellei sovellettavia julkaistuja standardeja ole, käytetään soveltuvia standardiluonnoksia, toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita tai muita tieteellisesti todistettuja menetelmiä, jotta voidaan rajoittaa näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa.

2. Kun päästöjen määrityksessä käytetään online-kaasuanalysaattoreita ja ekstraktiivisia tai muita kuin ekstraktiivisia kaasuanalysaattoreita, toiminnanharjoittajan on hankittava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä näiden laitteiden käytölle. Näitä laitteita käytetään vain kaasumaisten polttoaineiden ja materiaalien koostumustietojen määritykseen. Laadun varmistamiseksi toiminnanharjoittajan on vähintäänkin huolehdittava laitteen ensimmäisen validoinnin ja vuosittaisten validointien suorittamisesta.

3. Kunkin analyysin tulosta on käytettävä vain sen toimituskauden tai polttoaine- tai materiaalierän osalta, josta näytteet on otettu ja jota näytteet on tarkoitettu edustamaan.

Toiminnanharjoittajan on käytettävä tietyn muuttujan määrittämiseen kaikkien kyseisen muuttujan osalta tehtyjen analyysien tuloksia.

33 artikla

Näytteenottosuunnitelma

1. Kun laskentakertoimet määritetään analyyseilla, toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi kunkin polttoaineen tai materiaalin osalta kirjallisen menettelyn muotoon laadittu näytteenottosuunnitelma, jossa kerrotaan näytteiden valmistelutavoista, myös vastuista, sijaintipaikoista, näytteenottotiheydestä ja määristä, sekä näytteiden varastointi- ja kuljetustavoista.

Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että valmistetut näytteet kelpaavat edustamaan kyseistä erää tai toimituskautta ja ettei niissä ole harhaa. Näytteenottosuunnitelman olennaisista osista sovitaan kyseisen polttoaineen tai materiaalin analysoivan laboratorion kanssa ja näyttö tästä sopimuksesta sisällytetään suunnitelmaan. Toiminnanharjoittajan on asetettava suunnitelma saataville asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaista todentamista varten.

2. Toiminnanharjoittajan on yhteisymmärryksessä kyseisen polttoaineen tai materiaalin analysoivan laboratorion kanssa ja toimivaltaisen viranomaisen luvalla muutettava näytteenottosuunnitelman osia, jos analyysin tulokset osoittavat, että polttoaine tai materiaali poikkeaa heterogeenisyydeltään merkittävästi heterogeenisyyttä koskevista tiedoista, joihin kyseisen polttoaineen tai materiaalin alkuperäinen näytteenottosuunnitelma perustui.

34 artikla

Laboratorioiden käyttö

1. Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että analyysien tekemiseen laskentakertoimien määrittämiseksi käytettävien laboratorioiden asiaankuuluvat analyysimenetelmät on akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti.

2. Niitä laboratorioita, joita ei ole akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti, voidaan käyttää laskentakertoimien määrittämiseen ainoastaan, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että 1 kohdassa tarkoitettujen laboratorioiden käyttö on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin ja että akkreditoimaton laboratorio täyttää standardin EN ISO/IEC 17025 vaatimuksia vastaavat vaatimukset.

3. Toimivaltaisen viranomaisen on katsottava, että laboratorio täyttää standardia EN ISO/IEC 17025 vastaavat vaatimukset 2 kohdan tarkoituksessa, jos toiminnanharjoittaja toimittaa mahdollisuuksien mukaan samassa muodossa ja yhtä yksityiskohtaisesti kuin 12 artiklan 2 kohdan mukaisissa menettelyissä edellytetään näytön tämän kohdan toisen ja kolmannen alakohdan mukaisesti.

Laadunhallinnan osalta toiminnanharjoittajan on osoitettava, että laboratoriolla on akkreditoitu sertifiointi standardin EN ISO/IEC 9001 mukaisesti tai jokin muu laboratorion kattava sertifioitu laadunhallintajärjestelmä. Ellei tällaista sertifioitua laadunhallintajärjestelmää ole, toiminnanharjoittajan on toimitettava muuta sopivaa näyttöä siitä, että laboratorio kykenee hallinnoimaan henkilöstöään, menettelyjään, asiakirjojaan ja tehtäviään luotettavalla tavalla.

Teknisen pätevyyden osalta toiminnanharjoittajan on esitettävä näyttö siitä, että laboratorio on pätevä ja kykenevä tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyysimenetelmien avulla. Tällaisen näytön tulee kattaa vähintäänkin seuraavaa:

a)	henkilökunnan pätevyyden hallinta kyseisten tehtävien osalta;

b)	tilojen ja ympäristöolosuhteiden soveltuvuus;

c)	analyysimenetelmien valikoima ja olennaiset standardit;

d)	tarvittaessa näytteenoton ja näytteen valmistelun hallinta, mukaan lukien näytteen koskemattomuuden valvonta;

e)	tarvittaessa uusien analyysimenetelmien kehittäminen ja validointi tai kansainvälisten tai kansallisten standardien piiriin kuulumattomien menetelmien käyttäminen;

f)	epävarmuustarkastelu;

g)	laitteiden hallinta, mukaan lukien laitteiden kalibrointiin, säätämiseen, huoltoon ja korjaamiseen liittyvät menettelyt, sekä asiaa koskevien tietojen säilyttäminen;

h)	tietojen, asiakirjojen ja ohjelmistojen hallinta ja valvonta;

i)	kalibrointien ja vertailumateriaalien hallinta;

j)	kalibroinnin ja testitulosten laadunvarmistus, mukaan lukien osallistumalla säännöllisesti laaduntestausohjelmiin, käyttämällä analyysimenetelmiä sertifioituun vertailumateriaaliin tai suorittamalla vertaus akkreditoidun laboratorion kanssa;

k)	ulkoistettujen prosessien hallinta;

l)	toimeksiantojen hallinta, asiakkaiden valitusten käsittely ja ripeistä korjaustoimista huolehtiminen.

35 artikla

Analyysien taajuus

1. Toiminnanharjoittajan on sovellettava polttoaineita ja materiaaleja varten liitteessä VII esitettyjä analyysien vähimmäistaajuuksia. Liite VII tarkistetaan säännöllisesti ja ensimmäisen kerran enintään kahden vuoden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta.

2. Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja noudattaa muuta kuin 1 kohdassa ilmoitettua taajuutta, jos vähimmäistaajuudet eivät ole käytettävissä tai toiminnanharjoittaja osoittaa yhden seuraavista:

historiallisten tietojen, erityisesti kyseisten polttoaineiden tai materiaalien tämänhetkistä raportointikautta välittömästi edeltävään raportointikauteen liittyvien analyysiarvojen pohjalta kyseisen polttoaineen tai materiaalin analyysiarvojen vaihtelu on enintään 1/3 epävarmuusarvosta, jota toiminnanharjoittajan on noudatettava kyseisen polttoaineen tai materiaalin määrän osalta;

b)	vaaditun taajuuden käyttö johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

4 alajakso

Erityiset laskentakertoimet

36 artikla

Hiilidioksidin päästökertoimet

1. Toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintokohtaiset päästökertoimet CO2 -päästöille.

2. Polttoaineiden, myös prosessien syöttöaineena käytettyjen polttoaineiden, päästökertoimet ilmaistaan muodossa t CO2/TJ.

Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää poltosta aiheutuvien päästöjen kohdalla polttoaineen päästökerrointa, joka ilmaistaan muodossa t CO2/t tai t CO2/Nm3, jos muodossa t CO2/TJ ilmaistun päästökertoimen käyttö johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin tai jos päästöt voidaan laskea vähintään samanlaisella tarkkuudella käyttäen tällaista päästökerrointa.

3. Hiilen muuntamisessa vastaavaksi hiilidioksidiarvoksi tai päinvastoin on toiminnanharjoittajan käytettävä kerrointa 3 664 t CO2/t C.

37 artikla

Hapettumiskertoimet ja muuntokertoimet

1. Toiminnanharjoittajan on käytettävä vähintään määrittämistasoa 1 määrittääkseen hapettumis- tai muuntokertoimet. Toiminnanharjoittajan on asetettava hapettumis- tai muuntokertoimen arvoksi 1, jos päästökerroin sisältää epätäydellisen hapettumisen tai muuntumisen vaikutuksen.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin vaatia toiminnanharjoittajia käyttämään aina määrittämistasoa 1.

2. Kun laitoksessa käytetään useita eri polttoaineita ja tietyn hapettumiskertoimen osalta käytetään määrittämistasoa 3, toiminnanharjoittaja voi pyytää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää jompaankumpaan tai molempiin seuraavista:

a)	yhden kokonaishapettumiskertoimen määrittäminen koko polttoprosessille ja sen käyttäminen kaikkiin polttoaineisiin;

b)	epätäydellisen hapettumisen yhdistäminen yhteen merkittävään lähdevirtaan ja hapettumiskertoimen 1 käyttäminen muihin lähdevirtoihin.

Biomassaa tai seospolttoainetta käytettäessä toiminnanharjoittajan on esitettävä näyttöä siitä, ettei ensimmäisen alakohdan a tai b alakohdan soveltaminen johda päästöjen aliarviointiin.

5 alajakso

Biomassan käsittely

38 artikla

Biomassan lähdevirrat

1. Toiminnanharjoittaja voi määrittää biomassaa sisältävien lähdevirtojen toimintotiedot käyttämättä määrittämistasoja ja toimittamatta analyyttista näyttöä biomassapitoisuudesta, jos kyseinen lähdevirta muodostuu yksinomaan biomassasta ja toiminnanharjoittaja voi taata, ettei siinä ole muita materiaaleja tai polttoaineita.

2. Biomassan päästökerroin on nolla.

Seospolttoaineen tai materiaaliseoksen päästökerroin lasketaan ja raportoidaan alustavana päästökertoimena määriteltynä 30 artiklan mukaisesti ja kerrottuna polttoaineen tai materiaalin fossiilisella osuudella.

3. Seospolttoaineiden tai materiaaliseosten turve- ja ksyliittiosuuksia tai fossiilisia osuuksia ei katsota biomassaksi.

4. Kun seospolttoaineen tai materiaaliseosten biomassaosuus on vähintään 97 prosenttia tai kun polttoaine tai materiaali katsotaan fossiilisesta osuudestaan aiheutuvan päästömäärän vuoksi erittäin vähämerkityksiseksi lähdevirraksi, toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää tasoltaan määrittelemättömiä menetelmiä, esimerkiksi energiatasemenetelmää, toimintotietojen ja olennaisten laskentakerrointen määrittämiseksi, ellei näin saatuja arvoja ole tarkoitus käyttää biomassasta saadun hiilidioksidin vähentämiseen hiilidioksidipäästöistä, jotka on määritetty jatkuvatoimista päästömittausta käyttäen.

39 artikla

Biomassaosuuden ja fossiilisen osuuden määrittäminen

1. Jos vaaditun määrittämistason ja 31 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen sopivien oletusarvojen saatavuuden mukaan tietyn polttoaineen tai materiaalin biomassaosuus on määritettävä analyyseilla, toiminnanharjoittajan on määritettävä biomassaosuus asiaankuuluvan standardin ja siihen sisältyvien analyysimenetelmien mukaisesti ja sovellettava kyseistä standardia vain, jos toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt sen.

2. Jos polttoaine- tai materiaaliseoksen biomassaosuuden määrittäminen analyysilla edellisen kohdan mukaisesti ei ole teknisesti mahdollista tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on joko perustettava laskentansa seospolttoaineiden ja materiaaliseosten standardipäästökertoimille ja biomassaosuuden arvoille sekä komission julkaisemille arviointimenetelmille.

Jos tällaisia vakiokertoimia ja -arvoja ei ole, toiminnanharjoittajan on joko oletettava, että biomassaosuus on nolla prosenttia, tai toimitettava biomassaosuuden määrittämistä koskeva arviointimenetelmä toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi. Sellaisesta tuotantoprosessista peräisin olevien polttoaineiden ja materiaalien osalta, joiden syöttövirrat on määritelty ja jäljitettävissä, toiminnanharjoittaja voi perustaa tällaisen arvioinnin prosessiin syötettävän ja sieltä poistuvan fossiilisen ja bioperäisen hiilen massataseeseen.

3. Poiketen 30 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamisesta, jos alkuperätakuu on vahvistettu direktiivin 2009/28/EY 2 artiklan j kohdan ja 15 artiklan mukaisesti kaasuverkkoon syötetyn ja siitä sen jälkeen poistetun biokaasun osalta, toiminnanharjoittaja ei saa käyttää analyysejä biomassan osuuden määrittämiseen.

3 JAKSO

Mittaukseen perustuvat menetelmät

40 artikla

Mittaukseen perustuvien tarkkailumenetelmien käyttö

Toiminnanharjoittajan on käytettävä mittaukseen perustuvaa menetelmää kaikkeen dityppioksidia (N2O) sisältävien päästöjen määrittämiseen liitteen IV mukaisesti sekä hiilidioksidisiirtojen kvantifiointiin 49 artiklan mukaisesti.

Lisäksi toiminnanharjoittaja voi soveltaa mittausmenetelmää hiilidioksidipäästölähteisiin, jos toiminnanharjoittaja voi toimittaa näyttöä siitä, että 41 artiklan mukaisesti edellytetyn määrittämistason vaatimukset täyttyvät kunkin päästölähteen kohdalla.

41 artikla

Määrittämistasoa koskevat vaatimukset

1. Toiminnanharjoittaja on sovellettava ylintä liitteen VIII osassa 1 olevaa määrittämistasoa kuhunkin päästölähteeseen, jonka päästöt ovat yli 5 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa tai jonka osuus on yli 10 prosenttia kyseisen laitoksen vuotuisista kokonaispäästöistä, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina päästöinä mitattuna. Kaikkiin muihin päästölähteisiin toiminnanharjoittajan on sovellettava määrittämistasoa, joka on vähintään yhden tason alempi kuin ylin taso.

2. Vain, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että 1 kohdassa vaaditun määrittämistason soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin ja että laskentamenetelmän soveltaminen käyttäen 26 artiklassa vaadittuja määrittämistasoja on teknisesti mahdotonta tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin, kyseiseen päästölähteeseen voidaan soveltaa seuraavaa alempaa määrittämistasoa, vähintään kuitenkin määrittämistasoa 1.

42 artikla

Mittausstandardit ja -laboratoriot

1. Kaikki mittaukset on suoritettava soveltamalla menetelmiä, jotka perustuvat standardeihin EN 14181 (Stationary source emissions – Quality assurance of automated measuring systems) ja EN 15259 (Air quality – Measurement of stationary source emissions – Requirements for measurement sections and sites and for the measurement objective, plan and report) ja muihin vastaaviin EN-standardeihin.

Ellei kyseisiä standardeja ole, menetelmien on perustuttava sopiville ISO-standardeille, komission julkaisemille standardeille tai kansallisille standardeille. Ellei sovellettavia julkaistuja standardeja ole, käytetään soveltuvia standardiluonnoksia, toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita tai muita tieteellisesti varmistettuja menetelmiä rajoittaen näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon jatkuvatoimisen mittausjärjestelmän kaikki keskeiset näkökohdat, myös laitteiston sijainti, kalibrointi, mittaus, laadunvarmistus ja laadunvalvonta.

2. Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että mittausten, kalibrointien ja jatkuvatoimisten päästömittausjärjestelmien laitteistoarviointien tekemiseen käytettävien laboratorioiden relevantit analyysimenetelmät tai kalibrointitoimenpiteet on akkreditoitu standardin EN ISO/IEC 17025 mukaisesti.

Ellei laboratoriolla ole tällaista akkreditointia, toiminnanharjoittajan on varmistettava, että 34 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaiset vastaavat vaatimukset täyttyvät.

43 artikla

Päästöjen määrittäminen

1. Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästölähteen vuotuiset päästöt raportointikauden ajalta laskemalla raportointikauden ajalta yhteen kaikki mitattujen kasvihuonekaasupitoisuuksien tuntiarvot kerrottuna savukaasuvirtauksen tuntiarvoilla, niin että tuntiarvot ovat kyseisen käyttötunnin kaikkien yksittäisten mittaustulosten keskiarvoja.

Kun kyseessä ovat hiilidioksidipäästöt, toiminnanharjoittajan on määritettävä vuosittaiset päästöt liitteessä VIII esitettyä yhtälöä 1 käyttäen. Ilmakehään pääsevää hiilimonoksidia kohdellaan molaarisesti vastaavana määränä hiilidioksidia.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä vuosittaiset dityppioksidipäästöt (N2O) liitteessä IV olevan 16 osan B.1 kohdassa esitettyä yhtälöä käyttäen.

2. Jos samassa laitoksessa on useita päästölähteitä eikä niitä voida mitata yhtenä päästölähteenä, toiminnanharjoittajan on mitattava näiden lähteiden päästöt erikseen ja laskettava tulokset yhteen saadakseen raportointikautta koskevan kaasukohtaisen yhteispäästön.

3. Toiminnanharjoittajan on määritettävä savukaasujen kasvihuonekaasupitoisuus jatkuvatoimisella päästömittauksella edustavasta pisteestä jollakin seuraavista:

a)	suora mittaus;

b)	jos pitoisuus savukaasussa on suuri, laskemalla pitoisuus epäsuoralla pitoisuuden mittauksella soveltaen liitteessä VIII olevaa yhtälöä 3 ja ottaen huomioon kaasuvirran kaikkien muiden ainesosien mitatut pitoisuusarvot toiminnanharjoittajan tarkkailusuunnitelman mukaisesti.

4. Tarvittaessa toiminnanharjoittajan on määritettävä biomassasta peräisin olevan hiilidioksidin määrä erikseen laskentaan perustuvia menetelmiä käyttäen ja vähennettävä se mitatuista kokonaishiilidioksidipäästöistä.

5. Toiminnanharjoittajan on määritettävä savukaasuvirtaus 1 kohdan mukaista laskelmaa varten jollakin seuraavista menetelmistä:

sopivalla massatasemenetelmällä tehtävä laskelma, jossa otetaan huomioon kaikki merkittävät panospuolen muuttujat, mukaan lukien CO2-päästöjen osalta vähintäänkin syöttöainekuormat, syöttöaineen ilmavirtaus ja prosessin hyötysuhde sekä tuotospuolelta vähintäänkin tuotetun tuotteen määrä sekä O2-, SO2- ja NOx-pitoisuus;

b)	mittaus jatkuvatoimisella virtausmittauksella edustavassa pisteessä.

44 artikla

Tietojen yhdistäminen

1. Toiminnanharjoittajan on laskettava mittaukseen perustuvalla menetelmällä määritettävien päästöjen kannalta oleelliset tuntikeskiarvot kullekin muuttujalle, mukaan lukien pitoisuudet ja savukaasuvirta, käyttäen kaikkia tietopisteitä, jotka ovat saatavilla kyseisen tunnin osalta.

Kun toiminnanharjoittaja voi tuottaa tietoa lyhyempien ajanjaksojen osalta ilman ylimääräisiä kustannuksia, on näitä ajanjaksoja käytettävä vuotuisten päästöjen määrittämiseksi 43 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

2. Jos jonkin muuttujan jatkuvatoimisessa päästömittauksessa käytettävä laite on epäluotettava, toiminta-alueen ulkopuolella tai poissa käytöstä jossakin vaiheessa 1 kohdassa tarkoitetun tunnin tai lyhyemmän viitekauden aikana, toiminnanharjoittajan on laskettava tuntikeskiarvo suhteessa kyseisen tunnin tai lyhyemmän viitekauden aikana jäljellä oleviin tietopisteisiin, sillä edellytyksellä, että muuttujan osalta saatavilla on vähintään 80 prosenttia tietopisteiden enimmäismäärästä. Jos jonkin muuttujan osalta saatavilla on alle 80 prosenttia tietopisteiden enimmäismäärästä, sovelletaan 45 artiklan 2–4 kohtaa.

45 artikla

Puuttuvat tiedot

1. Jos jatkuvatoimiseen päästömittausjärjestelmään kuuluvan mittauslaitteen osa ei ole käytössä yli viitenä peräkkäisenä päivänä kalenterivuonna, toiminnanharjoittajan on tiedotettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä ja ehdotettava asianmukaisia toimenpiteitä kyseisen jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän laadun parantamiseksi.

2. Jos luotettavia tuntitietoja tai lyhyemmän viitekauden tietoja ei voida saada 44 artiklan 1 kohdan mukaisesti yhdelle tai useammalle mittausmenetelmän muuttujalle, koska laite on epäluotettava, toiminta-alueen ulkopuolella tai poissa toiminnasta, toiminnanharjoittajan on määritettävä korvaavat arvot kunkin tuntitiedon osalta.

3. Jos luotettavia tuntitietoja tai lyhyemmän viitekauden tietoja ei voida saada suoraan pitoisuutena mitatulle muuttujalle, toiminnanharjoittajan on laskettava korvaava arvo laskemalla yhteen keskimääräinen pitoisuus ja siihen liittyvä keskihajonta kerrottuna kahdella käyttäen liitteessä VIII olevaa yhtälöä 4.

Jos raportointikautta ei voida käyttää laitoksessa tehtyjen merkittävien teknisten muutosten takia tällaisten korvaavien arvojen määrittämiseen, toiminnanharjoittajan on sovittava toimivaltaisen viranomaisen kanssa, että keskiarvon ja keskihajonnan määrittämiseen käytetään edustavaa, mieluiten vuoden mittaista ajanjaksoa.

4. Jos luotettavia tuntitietoja ei voida saada muun muuttujan kuin pitoisuuden osalta, toiminnanharjoittajan on korvattava kyseisen muuttujan arvot sopivan massatasemallin tai prosessin energiataseen avulla. Toiminnanharjoittajan on validoitava tulokset käyttämällä mittaukseen perustuvan menetelmän muita mitattuja muuttujia ja säännöllisistä toimintaoloista saatuja tietoja tarkastellen ajanjaksoa, jonka kesto vastaa tietoaukon kestoa.

46 artikla

Päästöjen laskennan varmuuslaskenta

Toiminnanharjoittajan on varmennettava mittaukseen perustuvalla menetelmällä määritetyt päästöt laskemalla kunkin tarkastelun kohteena olevan, samoista päästölähteistä ja lähdevirroista peräisin olevan kasvihuonekaasun vuotuiset päästöt, lukuun ottamatta dityppioksidipäästöjä (N2O), jotka ovat peräisin typpihapon tuotannosta, ja kasvihuonekaasuja, jotka on siirretty kuljetusverkkoon tai varastointipaikkaan.

Määrittämistasoihin perustuvien menetelmien käyttöä ei edellytetä.

4 JAKSO

Erityissäännökset

47 artikla

Vähän päästöjä aiheuttavat laitokset

1. Toimivaltainen viranomainen voi sallia sen, että toiminnanharjoittaja toimittaa yksinkertaistetun tarkkailusuunnitelman 13 artiklan mukaisesti, jos laitoksessa harjoitetaan vain vähän päästöjä aiheuttavaa toimintaa.

Ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta laitoksiin, joissa harjoitettaviin toimintoihin liittyy direktiivin 2003/87/EY liitteen I mukaan N2O-päästöjä.

2. Edellä 1 kohdan soveltamista varten laitos on katsottava vähän päästöjä aiheuttavaksi laitokseksi, jos ainakin yksi seuraavista edellytyksistä täyttyy:

laitoksen vuotuiset keskimääräiset päästöt, jotka on raportoitu todennetuissa päästöselvityksissä tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävältä päästökauppakaudelta, olivat alle 25 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi ja ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä;

tämän kohdan a alakohdassa tarkoitettuja keskimääräisiä vuosittaisia päästöjä ei ole saatavilla tai ne eivät enää ole käyttökelpoista tietoa, koska laitoksen rajat tai toimintaolot ovat muuttuneet, mutta konservatiivisen arviointimenetelmän mukaan kyseisen laitoksen vuosipäästöt ovat seuraavien viiden vuoden ajalta alle 25 000 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia vuodessa, pois lukien biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi, ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä.

3. Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittajan ei tarvitse toimittaa 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja suunnitelmaa tukevia asiakirjoja eikä noudattaa vaatimuksia 69 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua parannusta koskevasta raportoinnista.

4. Edellä 27 artiklasta poiketen vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi määrittää polttoaineen tai materiaalin määrän ostokirjanpidon ja arvioitujen varastomuutosten perusteella. Toiminnanharjoittaja vapautetaan myös 28 artiklan 2 kohdan asetetusta vaatimuksesta toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle epävarmuustarkastelu.

5. Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja vapautetaan myös 28 artiklan 2 kohdassa esitetystä vaatimuksesta määrittää varastotiedot raportointikauden alussa ja lopussa, jos varastointikapasiteetti vastaa alle viittä prosenttia polttoaineen tai materiaalin tavanomaisesta vuosikulutuksesta raportointikauden aikana, jotta voidaan sisällyttää tähän liittyvä epävarmuus epävarmuustarkasteluun.

6. Edellä 26 artiklan 1 kohdasta poiketen vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi käyttää vähimmäisvaatimuksena määrittämistasoa 1 kaikkien lähdevirtojen toimintotietojen ja laskentakerrointen määrittämiseen, paitsi jos parempi tarkkuus on saavutettavissa ilman toiminnanharjoittajalle aiheutuvaa lisävaivaa, toimittamatta näyttöä siitä, että ylempien määrittämistasojen soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

7. Vähän päästöjä aiheuttavan laitoksen toiminnanharjoittaja voi käyttää 32 artiklan mukaisten laskentakerrointen määrittämiseen analyysien pohjalta mitä tahansa laboratoriota, joka on teknisesti pätevä ja kykenevä tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyysimenetelmien avulla, ja toimittaa näyttöä 34 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuista laadunvarmistustoimenpiteistä.

8. Jos vähän päästöjä aiheuttava laitos, joka kuuluu yksinkertaistetun tarkkailun piiriin, ylittää jonakin kalenterivuonna 2 kohdassa mainitun rajan, laitoksen toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava viivytyksettä 15 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetusta tarkkailusuunnitelman merkittävästä muutoksesta toimivaltaiselle viranomaiselle sen hyväksyntää varten.

Toimivaltaisen viranomaisen on kuitenkin sallittava se, että toiminnanharjoittaja jatkaa yksinkertaistettua tarkkailua edellyttäen, toiminnanharjoittaja osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, ettei 2 kohdassa tarkoitettua raja-arvoa ole ylitetty viiden kuluneen raportointikauden aikana ja ettei raja ylity seuraavasta raportointikaudesta alkaen.

48 artikla

Polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi

1. Polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi, joka siirretään laitokseen, mukaan lukien maakaasuun tai jätekaasuun sisältyvä hiilidioksidi, myös masuunikaasun tai koksaamokaasun osana, on sisällytettävä kyseisen polttoaineen päästökertoimeen.

2. Jos polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi on peräisin toimista, jotka kuuluvat direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan tai jotka on sisällytetty siihen kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla ja siirretty sen jälkeen laitoksesta polttoaineen osana kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluvaan toiseen laitokseen ja toimintoon, ei sitä lasketa sen laitoksen päästöiksi, josta se on peräisin.

Kuitenkin kun polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi päästetään ilmakehään tai siirretään laitoksesta yksiköihin, jotka eivät kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan, se lasketaan sen laitoksen päästöiksi, josta se on peräisin.

3. Toiminnanharjoittajat voivat määrittää laitoksesta pois siirretyn, polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrät sekä siirtävässä että vastaanottavassa laitoksessa. Tässä tapauksessa sekä siirretyn ja vastaanotetun polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrien on oltava samat.

Jos siirretyn ja vastaanotetun polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrät eivät ole samat, sekä siirtävän että vastaanottavan laitoksen päästöselvityksissä on käytettävä kummankin mitatun arvon aritmeettista keskiarvoa, jos arvojen välinen ero selittyy mittausjärjestelmien epävarmuudella. Tällaisessa tapauksessa päästöselvityksessä on mainittava kyseisen arvon mukauttaminen.

Ellei arvojen välistä eroa voida selittää mittausjärjestelmien sallitulla epävarmuusvälillä, sekä siirtävien että vastaanottavien laitosten toiminnanharjoittajien on saatettava arvot vastaamaan toisiaan tekemällä konservatiivisia mukautuksia ja saatava näille mukautuksille toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

49 artikla

Siirretty hiilidioksidi

1. Toiminnanharjoittajan on vähennettävä laitoksen päästöistä mahdolliset hiilidioksidin määrät, jotka ovat peräisin direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluviin toimintoihin käytetystä fossiilisesta hiilestä, kun hiilidioksidi ei pääse laitoksesta ilmakehään vaan se siirretään laitoksesta johonkin seuraavista:

a)	hiilidioksidia talteen ottavaan laitokseen, josta se kuljetetaan direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan, jossa tapahtuu sen geologinen pitkäaikaisvarastointi;

b)	kuljetusverkkoon, josta se kuljetetaan direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan, jossa tapahtuu sen geologinen pitkäaikaisvarastointi; tai

c)	direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallittuun varastointipaikkaan, jossa tapahtuu sen geologinen pitkäaikaisvarastointi.

Kun laitoksesta tehdään muunlaisia hiilidioksidisiirtoja, ei hiilidioksidia saa vähentää laitoksen päästöistä.

2. Hiilidioksidin siirtäneen laitoksen toiminnanharjoittajan on ilmoitettava vuotuisessa päästöselvityksessään vastaanottavan laitoksen laitostunnus, joka määritetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 280/2004/EY mukaisen unionin rekisterin perustamisesta 1 päivänä tammikuuta 2013 alkavaa unionin päästökauppajärjestelmän päästökauppakautta ja sitä seuraavia päästökauppakausia varten sekä komission asetusten (EY) N:o 2216/2004 ja (EU) N:o 920/2010 muuttamisesta 18 päivänä marraskuuta 2011 annetun komission asetuksen (EU) N:o 1193/2011 (11) mukaisesti.

Ensimmäistä alakohtaa on sovellettava myös vastaanottavaan laitokseen hiilidioksidin siirtäneen laitoksen laitostunnuksen osalta.

3. Laitoksesta toiseen siirretyn hiilidioksidimäärän määrittämistä varten toiminnanharjoittajan on sovellettava mittaukseen perustuvia menetelmiä, myös 43, 44 ja 45 artiklan mukaisesti. Päästölähteen on vastattava mittauspistettä ja päästöt on ilmaistava siirrettynä hiilidioksidimääränä.

4. Laitoksesta toiseen siirretyn hiilidioksidimäärän määrittämistä varten toiminnanharjoittajan on sovellettava liitteessä VIII olevassa 1 osassa määritettyä määrittämistasoa 4.

Toiminnanharjoittaja voi kuitenkin soveltaa yhtä alempaa määrittämistasoa sillä edellytyksellä, että se toteaa, että määrittämistason 4, sellaisena kuin se on määritetty liitteessä VIII olevassa 1 kohdassa, soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

5. Toiminnanharjoittajat voivat määrittää laitoksesta pois siirretyn hiilidioksidin määrät sekä siirtävässä että vastaanottavassa laitoksessa. Siinä tapauksessa sovelletaan 48 artiklan 3 kohtaa.

IV LUKU

ILMAILUN PÄÄSTÖJEN JA TONNIKILOMETRITIETOJEN TARKKAILU

50 artikla

Yleiset säännökset

1. Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava ilmailutoimintojen päästöjä ja raportoitava niistä kaikkien sellaisten lentojen osalta, jotka sisältyvät direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan, jotka kyseinen ilma-aluksen käyttäjä lentää raportointikauden aikana ja joista ilma-aluksen käyttäjä vastaa.

Ilma-aluksen käyttäjän on tätä varten osoitettava kaikille lennoille kalenterivuosi koordinoidussa yleisajassa määritetyn lähtöajan mukaan.

2. Ilma-aluksen käyttäjän, joka aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, on tarkkailtava samojen lentojen tonnikilometritietoja kyseisten tarkkailuvuosien ajan.

3. Direktiivin 2003/87/EY 3 artiklan o kohdassa tarkoitetun lennosta vastaavan ilma-aluksen käyttäjän tunnistamiseksi on käytettävä lennonjohdon (ATC) käyttämää kutsumerkkiä. Kutsumerkin on oltava yksi seuraavista:

a)	lentosuunnitelman ruudussa 7 oleva ICAO:n tunniste;

b)	ilma-aluksen rekisteröintitunnus, jos käytettävissä ei ole ICAO:n ilma-aluksen käyttäjälle antamaa tunnistetta.

4. Jos ilma-aluksen käyttäjän henkilöllisyyttä ei tiedetä, toimivaltaisen viranomaisen on pidettävä ilma-aluksen käyttäjänä ilma-aluksen omistajaa, ellei tämä osoita, kuka on ilma-aluksen vastuullinen käyttäjä.

51 artikla

Tarkkailusuunnitelmien toimittaminen

1. Ilma-aluksen käyttäjän on viimeistään neljä kuukautta ennen direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluvien ilmailutoimintojen käynnistämistä toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle päästöjen tarkkailua ja raportointia koskeva tarkkailusuunnitelma 12 artiklan mukaisesti.

Poiketen ensimmäisen alakohdan soveltamisesta, ilma-aluksen käyttäjän, joka suorittaa ensimmäistä kertaa direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan kuuluvan ilmailutoiminnon, johon ei voitu varautua neljä kuukautta etukäteen, on toimitettava tarkkailusuunnitelma toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä, kuitenkin viimeistään kuuden viikon kuluttua kyseisen toiminnon suorittamisesta. Ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle riittävät perustelut siitä, miksi tarkkailusuunnitelmaa ei voitu toimittaa neljä kuukautta ennen toimintoa.

Ellei direktiivin 2003/87/EY 18 a artiklassa tarkoitettu hallinnoiva jäsenvaltio ole etukäteen tiedossa, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava tarkkailusuunnitelma viivytyksettä saadessaan tiedon toimivaltaisesta viranomaisesta tai hallinnoivasta jäsenvaltiosta.

2. Jos ilma-aluksen käyttäjä aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava myös tonnikilometritietojen tarkkailua ja raportointia koskeva tarkkailusuunnitelma. Tämä tarkkailusuunnitelma on toimitettava viimeistään neljä kuukautta ennen mitään seuraavista:

a)	direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdassa mainitun tarkkailuvuoden alku, kun kyse on kyseiseen artiklaan perustuvasta hakemuksesta;

b)	direktiivin 2003/87/EY 3 c artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kauden toisen kalenterivuoden alku, kun kyse on kyseisen direktiivin 3 f artiklaan perustuvasta hakemuksesta.

52 artikla

Ilmailutoimintojen päästöjen tarkkailumenetelmä

1. Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä ilmailutoimintojen vuotuiset hiilidioksidipäästöt kertomalla kunkin polttoaineen vuotuinen kulutus tonneina ilmaistuna sitä vastaavalla päästökertoimella.

2. Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä polttoaineen kulutus kunkin lennon ja kunkin polttoaineen osalta, myös apuvoimalaitteiden polttoaineen kulutus. Tätä varten ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä yhtä liitteessä III olevassa 1 osassa esitetyistä menetelmistä. Ilma-aluksen käyttäjän on valittava menetelmä, jolla saadaan täydellisin ja ajankohtaisin tieto mahdollisimman vähäisellä epävarmuudella aiheuttamatta kohtuuttomia kustannuksia.

3. Kunkin ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä liitteessä III olevassa 1 osassa tarkoitettu tankattu polttoaine jonkin seuraavista perusteella:

a)	polttoaineen toimittajan mittaukset, siten kuin määrä on ilmoitettu kutakin lentoa koskevassa polttoaineen lähetysluettelossa tai laskussa;

b)	ilma-aluksen mittausjärjestelmistä saadut tiedot, jotka kirjataan massa- ja massakeskiöasiakirjoihin, ilma-aluksen tekniseen matkapäiväkirjaan tai toimitetaan sähköisesti ilma-aluksesta ilma-aluksen käyttäjälle.

4. Ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä tankissa olevan polttoaineen määrä käyttämällä tietoja, jotka on saatu ilma-aluksen mittausjärjestelmistä ja kirjattu massa- ja massakeskiöasiakirjoihin ja ilma-aluksen tekniseen matkapäiväkirjaan tai toimitettava tiedot sähköisesti ilma-aluksesta ilma-aluksen käyttäjälle.

5. Ilma-aluksen käyttäjien on sovellettava liitteessä III olevassa 2 osassa määritettyä määrittämistasoa 2.

Kuitenkin ilma-aluksen käyttäjät, joiden keskimääräiset raportoidut vuosipäästöt olivat tämänhetkistä päästökauppakautta välittömästi edeltävänä päästökauppakautena enintään 50 000 tonnia fossiilisista lähteistä peräisin olevaa hiilidioksidia, voivat soveltaa vähintään määrittämistasoa 2, sellaisena kuin se määritetään liitteessä III olevassa 2 osassa. Kaikki ilma-aluksen käyttäjät voivat soveltaa vähintään määrittämistasoa 1, sellaisena kuin se määritetään liitteessä III olevassa 2 osassa, lähdevirtoihin, joiden yhteispäästöt ovat enintään 5 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa tai joiden osuus on alle 10 prosenttia, yhteensä enintään 100 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa, sen mukaan, kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina arvoina mitattuna. Jos tämän alakohdan soveltamista varten päästöjä ei ole saatavilla tai ne eivät enää ole käyttökelpoista tietoa, ilma-aluksen käyttäjä voi käyttää konservatiivista arviota tai ennustetta keskimääräisten vuosittaisten päästöjen määrittämiseksi.

6. Jos tankatun polttoaineen määrä tai tankkeihin jäävän polttoaineen määrä määritetään tilavuusyksiköinä ja ilmaistaan litroina, on ilma-aluksen käyttäjän muunnettava tämä tilavuusmäärä massayksiköksi käyttäen todellisia tiheysarvoja. Ilma-aluksen käyttäjä määrittää todellisen tiheyden käyttämällä jompaakumpaa seuraavista määrittämistasoista:

a)	ilma-aluksen mittausjärjestelmät;

b)	tiheys, jonka polttoaineen toimittaja mittaa tankkauksen yhteydessä ja joka kirjataan polttoainelaskuun tai lähetysluetteloon.

Todellinen tiheys ilmaistaan kiloina litraa kohden ja määritetään tietyssä mittausmenetelmässä määrätyssä lämpötilassa.

Tapauksissa, joissa todellisia tiheysarvoja ei ole käytettävissä, on sovellettava vakiotiheyskerrointa 0,8 kg/l, mikäli tälle saadaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä.

7. Edellä 1 kohdassa tarkoitettua laskentaa varten ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä liitteessä III olevan 2 taulukon oletuspäästökertoimia.

Raportointitarkoituksia varten tämä menetelmä katsotaan määrittämistasoksi 1. Taulukossa mainitsemattomien polttoaineiden osalta ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä päästökerroin 32 artiklan mukaisesti; tämä menetelmä katsotaan määrittämistasoksi 2. Tällaisten polttoaineiden osalta määritetään tehollinen lämpöarvo, joka raportoidaan muistiotietona.

8. Edellä 7 kohdasta poiketen ilma-aluksen käyttäjä voi, jos se on saanut toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän, johtaa kaupallisten polttoaineiden päästökertoimen tai sen perustana olevan hiilipitoisuuden tai tehollisen lämpöarvon polttoaineen toimittajan toimittamista kyseistä polttoainetta koskevista ostotiedoista, jos ne on johdettu hyväksyttyjen kansainvälisten standardien mukaisesti eikä päästökertoimia saada liitteessä III olevasta 2 taulukosta.

53 artikla

Biomassaa koskevat erityissäännökset

Polttoaineseoksen biomassaosuuden määrittämiseen sovelletaan 39 artiklaa.

Sen estämättä, mitä 39 artiklan 2 kohdassa säädetään, toimivaltainen viranomainen voi sallia, että biomassaosuuden määrittämiseen käytetään tarvittaessa kaikissa jäsenvaltioissa samalla tavalla sovellettavia menetelmiä.

Näissä menetelmissä direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainitussa ilmailutoiminnossa käytetyn polttoaineen biomassaosuus, tehollinen lämpöarvo ja päästökerroin tai hiilidioksidisisältö on määritettävä käyttäen polttoaineen ostotietoja.

Menetelmän on perustuttava komission antamille ohjeille, jotta helpotettaisiin sen yhdenmukaista soveltamista kaikissa jäsenvaltioissa.

Biopolttoaineiden käyttöä ilmailussa olisi arvioitava direktiivin 2009/28/EY 18 artiklan mukaisesti.

54 artikla

Vähäisten päästöjen aiheuttajat

1. Vähäisten päästöjen aiheuttajina pidetään alle 243 lentoa kolmen peräkkäisen neljän kuukauden jakson aikana suorittavia ilma-aluksen käyttäjiä sekä sellaisia ilma-aluksen käyttäjiä, joiden suorittamien lentojen vuosittaiset yhteispäästöt ovat alle 25 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa.

2. Edellä 52 artiklasta poiketen vähäisten päästöjen aiheuttajat voivat arvioida polttoaineen kulutuksen käyttämällä Eurocontrolin tai jonkun muun asiaankuuluvan järjestön hyväksymiä välineitä, joilla voidaan prosessoida kaikki asiaankuuluvat ilmaliikennetiedot, jotka vastaavat Eurocontrolin käytössä olevia tietoja, ja välttää päästöjen aliarviointi.

Sovellettavia välineitä voidaan käyttää ainoastaan, jos komissio on hyväksynyt ne. Näitä ovat myös korjauskertoimen käyttäminen mallintamismenetelmien epätarkkuuksien korjaamisessa.

3. Edellä 12 artiklasta poiketen vähäisten päästöjen aiheuttaja, joka haluaa käyttää jotakin 2 kohdassa tarkoitettua vähäisten päästöjen aiheuttajan välinettä, voi toimittaa päästöjen tarkkailusuunnitelmassa vain seuraavat tiedot:

a)	liitteessä I olevan 2 osan 1 kohdan mukaisesti edellytetyt tiedot;

b)	näyttö siitä, että 1 kohdassa vähäisten päästöjen aiheuttajille asetettuja raja-arvoja noudatetaan;

c)	tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetun, polttoaineenkulutuksen arvioimiseen käytettävän välineen nimi tai viittaus siihen.

Vähäisten päästöjen aiheuttaja vapautetaan vaatimuksesta toimittaa 12 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetut tukiasiakirjat.

4. Jos ilma-aluksen käyttäjä käyttää jotakin 2 kohdassa tarkoitetuista välineistä ja ylittää 1 kohdassa tarkoitetut raja-arvot raportointivuoden aikana, ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava tästä toimivaltaiselle viranomaiselle viivytyksettä.

Ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava viivytyksettä 15 artiklan 4 kohdan a alakohdan vi alakohdassa tarkoitetusta tarkkailusuunnitelman merkittävästä muutoksesta toimivaltaiselle viranomaiselle sen hyväksyntää varten.

Toimivaltaisen viranomaisen on kuitenkin sallittava se, että ilma-aluksen käyttäjä jatkaa 2 kohdassa tarkoitetun välineen käyttöä edellyttäen, että ilma-aluksen käyttäjä osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, ettei 1 kohdassa tarkoitettuja raja-arvoja ole ylitetty viiden kuluneen raportointikauden aikana ja ettei raja ylity seuraavasta raportointikaudesta alkaen.

55 artikla

Epävarmuuden lähteet

1. Ilma-aluksen käyttäjän on tunnistettava epävarmuuslähteet ja niihin liittyvät epävarmuustasot. Ilma-aluksen käyttäjän on otettava nämä tiedot huomioon valitessaan tarkkailumenetelmää 52 artiklan 2 kohdan nojalla.

2. Jos ilma-aluksen käyttäjä määrittää tankatun polttoaineen määrät 52 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaisesti, sen ei tarvitse toimittaa muita todisteita epävarmuustasoista.

3. Jos tankatun polttoaineen määrä tai tankissa olevan polttoaineen määrä mitataan ilma-aluksen järjestelmien avulla 52 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti, on polttoaineen mittauksiin liittyvän epävarmuustason tueksi toimitettava kaikki seuraavat:

a)	ilma-aluksen valmistajan eritelmät, joissa määritetään ilma-aluksen polttoaineen mittausjärjestelmien epävarmuustasot;

b)	todisteet polttoaineen mittausjärjestelmien tyydyttävää toimintaa koskevien rutiinitarkastusten suorittamisesta.

4. Ilma-aluksen käyttäjä voi perustaa mittausmenetelmän kaikkien muiden osien epävarmuudet konservatiiviseen asiantuntija-arvioon, jossa otetaan huomioon lentojen arvioitu määrä raportointikaudella, tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 ja 3 kohdan soveltamista.

5. Ilma-aluksen käyttäjän on toteutettava säännöllisesti sopivia kontrollitoimia, mukaan lukien verrattava laskuissa ilmoitettua tankatun polttoaineen määrää ja ilma-aluksen mittausjärjestelmän ilmoittamaa määrää toisiinsa, ja toteutettava korjaavia toimia havaitessaan huomattavia poikkeamia.

56 artikla

Tonnikilometritietojen määrittäminen

1. Ilma-aluksen käyttäjän, joka aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, on tarkkailtava kaikkien direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan sisältyvien lentojen tonnikilometritietoja kyseisten hakemusten kannalta keskeisinä tarkkailuvuosina.

2. Ilma-aluksen käyttäjän on laskettava tonnikilometritiedot kertomalla etäisyys, joka lasketaan liitteessä III olevan 4 osan mukaisesti ja ilmaistaan kilometreinä (km), hyötykuormalla, joka määritetään laskemalla yhteen rahdin ja postin massa ja matkustajien ja heidän kirjaamansa matkatavaran massa ja ilmaistaan tonneina (t).

3. Ilma-aluksen käyttäjän on määritettävä rahdin ja postin massa asiaankuuluvien lentojen massa- ja massakeskiöasiakirjoissa olevan todellisen massan tai vakiomassan pohjalta.

Niiden ilma-aluksen käyttäjien, joilla ei tarvitse olla massa- ja massakeskiöasiakirjoja, on ehdotettava tarkkailusuunnitelmassa soveltuvaa menetelmää rahdin ja postin massan määrittämiseksi, lukuun ottamatta sellaisten kuormalavojen tai säiliöiden taaraa, jotka eivät ole hyötykuormaa, ja käyttöpainoa.

4. Ilma-aluksen käyttäjä määrittää matkustajien massan käyttämällä jompaakumpaa seuraavista määrittämistasoista:

a)	Määrittämistaso 1: Koostuu kunkin matkustajan ja tämän kirjaaman matkatavaran osalta käytettävästä oletusarvosta 100 kg.

b)	Määrittämistaso 2: Kostuu massa- ja massakeskiöasiakirjoissa kunkin lennon osalta ilmoitetusta matkustajien ja kirjatun matkatavaran massasta.

Valittua määrittämistasoa on kuitenkin sovellettava kaikkiin lentoihin direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan mukaisten hakemusten kannalta olennaisina tarkkailuvuosina.

V LUKU

TIETOJEN HALLINTA JA VALVONTA

57 artikla

Tietojen hallintatoimet

1. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tietojen hallintatoimia koskevia kirjallisia menettelyjä kasvihuonekaasujen tarkkailua ja raportointia varten ja varmistettava, että tietojen hallintatoimiin perustuvassa vuosittaisessa päästöselvityksessä ei ole väärintulkintoja ja että se on hyväksytyn tarkkailusuunnitelman, kirjallisten menettelyiden ja tämän asetuksen mukainen.

Jos ilma-aluksen käyttäjä aikoo hakea maksuttomia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ensimmäistä alakohtaa on myös sovellettava tonnikilometritietojen tarkkailuun ja raportointiin.

2. Tarkkailusuunnitelmaan sisältyvien tietojen hallintatoimia koskevien kirjallisten menettelyjen kuvausten tulee kattaa vähintäänkin seuraavaa:

a)	12 artiklan 2 kohdassa luetellut tiedot;

b)	tiedot ensisijaisista tietolähteistä;

c)	tietojen hallintatoimien vaiheet ensisijaisista lähtötiedoista vuotuisia päästöjä koskeviin tietoihin tai tonnikilometritietoihin; kuvauksesta on käytävä ilmi tietojen hallintatoimien aikajärjestys ja vuorovaikutteisuus;

d)	kuhunkin erityiseen tietojen hallintatoimeen liittyvät asiaankuuluvat hallintavaiheet, mukaan lukien päästöjen tai tonnikilometritietojen määrittämisessä käytettävät laskentakaavat ja tiedot;

e)	käytetyt asiaankuuluvat sähköiset tietojen hallinta- ja tallennusjärjestelmät ja vuorovaikutukset näiden järjestelmien ja muiden käsin syötettyjä tietoja sisältävien syötteiden välillä;

f)	tietojen hallintatoimien tulosten kirjaustapa.

58 artikla

Kontrollijärjestelmä

1. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on laadittava, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tehokasta tiedonhallinnan kontrollijärjestelmää, jolla varmistetaan, että tietojen hallintatoimiin perustuvissa vuosittaisissa päästöselvityksissä ja tarvittaessa tonnikilometriselvityksessä ei ole väärintulkintoja ja että ne ovat hyväksytyn tarkkailusuunnitelman ja tämän asetuksen mukaisia.

2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettu kontrollijärjestelmän on muodostuttava:

a)	luontaisia riskejä ja kontrolliriskejä koskevasta toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän arvioinnista;

b)	kirjallisista menettelyistä, jotka liittyvät kontrollitoimiin, joilla vähennetään kontrolliriskejä.

3. Edellä 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin kontrollitoimenpiteisiin liittyvät kirjalliset menettelyt käsittävät tarvittaessa:

a)	mittauslaitteiden laadunvarmistuksen;

b)	tietojen hallintatoimissa käytettävän tietoteknisen järjestelmän laadunvarmistuksen, mukaan lukien prosessin kontrollointiin liittyvä tietotekniikka;

c)	tietojen hallintatoimiin ja kontrollitoimiin liittyvien tehtävien erottelun sekä tarvittavan osaamisen hallinnan;

d)	sisäiset tarkastukset ja tietojen validoinnin;

e)	korjaukset ja korjaavat toimet;

f)	ulkoistettujen prosessien valvonnan;

g)	rekisterien ja dokumentaation ylläpitämisen, asiakirjaversioiden hallinta mukaan lukien.

4. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkkailtava asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisen kontrollijärjestelmän tehokkuutta, myös tekemällä sisäisiä tarkastuksia ja ottamalla huomioon havainnot, jotka todentaja on tehnyt vuotuisen päästöselvityksen tai tarvittaessa tonnikilometritietoselvityksen todentamisen yhteydessä.

Kun havaitaan, että kontrollijärjestelmä on tehoton tai se ei vastaa tunnistettuja riskejä, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pyrittävä parantamaan kontrollijärjestelmää ja päivitettävä tarkkailusuunnitelmaa tai tietojen hallintatoimien, riskinarviointien ja kontrollitoimenpiteiden taustalla vaikuttavia kirjallisia menettelyjä tarpeen mukaan.

59 artikla

Laadunvarmistus

1. Edellä 58 artiklan 3 kohdan a alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että kaikki asiaankuuluvat mittausvälineet kalibroidaan, mukautetaan ja tarkistetaan säännöllisin väliajoin, myös ennen käyttöä, ja että ne tarkistetaan kansainvälisiin mittastandardeihin pohjautuvien standardien avulla, jos sellaisia on käytettävissä, tämän asetuksen vaatimusten mukaisesti ja suhteessa tunnistettuihin riskeihin.

Jos mittausjärjestelmän osia ei voida kalibroida, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ilmoitettava niistä tarkkailusuunnitelmassa ja ehdotettava vaihtoehtoisia kontrollitoimenpiteitä.

Jos todetaan, ettei laitteiden toimintakyky vastaa vaatimuksia, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on ryhdyttävä pikaisesti korjaaviin toimenpiteisiin.

2. Toiminnanharjoittajan on sovellettava jatkuvatoimisiin päästömittausjärjestelmiin standardin EN 14181 (Quality assurance of automated measuring systems) mukaista laadunvarmistusta, mukaan lukien pätevän tahon suorittamat rinnakkaismittaukset vertailumenetelmien avulla vähintään kerran vuodessa.

Jos laadunvarmistustoimet edellyttävät päästöjen raja-arvojen käyttämistä kalibroinnin ja suoritustarkastusten perustana olevina muuttujina, päästöjen raja-arvojen sijasta käytetään kyseisen kasvihuonekaasun pitoisuuden vuotuista tuntikeskiarvoa. Jos toiminnanharjoittaja huomaa, että laadunvarmistusvaatimuksia ei noudateta tai että kalibrointi on suoritettava uudelleen, sen on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle ja toteutettava korjaavia toimenpiteitä viivytyksettä.

60 artikla

Tietotekniikan laadunvarmistus

Edellä 58 artiklan 3 kohdan b alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että tietotekniikkajärjestelmä suunnitellaan, dokumentoidaan, testataan ja pannaan täytäntöön ja sitä valvotaan ja ylläpidetään tavalla, jolla varmistetaan luotettavat, tarkat ja oikea-aikaiset tiedot 58 artiklan 2 kohdan a alakohdassa yksilöityjen riskien mukaisesti.

Tietotekniikan kontrollointiin on kuuluttava pääsyn kontrollointi, tiedostojen varmuuskopioinnin kontrollointi, palautus, jatkuvuuden suunnittelu ja turvallisuus.

61 artikla

Tehtävien erottelu

Edellä 58 artiklan 3 kohdan c alakohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on osoitettava vastuuhenkilöt kaikille tietojen hallintatoimille ja kaikille kontrollitoimille niin, että ristiriidassa olevat tehtävät pidetään erillään. Jos muita kontrollitoimenpiteitä ei ole, sen on varmistettava kaikkien tietojen hallintatoimien osalta yksilöityjen luontaisten riskien edellyttämällä tavalla, että kaiken asiaankuuluvan tiedon vahvistaa ainakin yksi henkilö, joka ei ole osallistunut kyseisen tiedon määrittämiseen ja kirjaamiseen.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on hallittava vastuisiin tarvittavaa osaamista, mukaan lukien vastuiden asianmukainen jakaminen, koulutus ja suorituksen arviointi.

62 artikla

Sisäiset tarkastukset ja tietojen validointi

1. Edellä 58 artiklan 3 kohdan d alakohdan soveltamiseksi ja 58 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityjen luontaisten riskien ja kontrolliriskien pohjalta toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava ja validoitava 57 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista peräisin olevat tiedot.

Tällaisen tietojen tarkistamisen ja validoinnin on sisällettävä vähintään seuraavat:

a)	tietojen täydellisyyden tarkistus;

b)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän usean vuoden aikana hankkimien, tarkkailemien ja raportoimien tietojen vertaaminen;

eri operatiivisten tietojen keruujärjestelmistä saatujen tietojen ja arvojen vertaaminen, mukaan lukien tarvittaessa seuraavat vertailut:

i)	polttoaineiden tai materiaalien ostotietojen vertaaminen varastomuutoksia koskeviin tietoihin ja soveltuvien lähdevirtojen kulutusta koskeviin tietoihin;

ii)	analysoitujen, laskettujen tai polttoaineen tai materiaalin toimittajalta saatujen päästökertoimien vertaaminen vertailukelpoisten polttoaineiden tai materiaalien kansallisiin tai kansainvälisiin viitekertoimiin;

iii)	mittaukseen perustuvista menetelmistä saatujen päästöjen ja 46 artiklan mukaisen varmuuslaskennan tulosten vertaaminen;

iv)	yhdistettyjen tietojen ja raakatietojen vertaaminen.

2. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on mahdollisuuksien mukaan varmistettava, että tietojen tarkistamisessa ja validoinnissa käytettävät tietojen hylkäämisperusteet ovat selvillä mahdollisuuksien mukaan jo etukäteen. Tätä varten tietojen hylkäämisperusteet on vahvistettava asiaan liittyviä kirjallisia menettelyjä koskevassa dokumentaatiossa.

63 artikla

Korjaukset ja korjaavat toimet

1. Jos todetaan, että jokin osa 57 artiklassa tarkoitetuista tietojen hallintatoimista tai 58 artiklassa tarkoitetuista kontrollitoimista ei toimi tehokkaasti tai toimii tietojen hallintatoimia tai kontrollitoimia koskevien menettelyjen dokumentaatiossa vahvistettujen rajojen ulkopuolella, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä välittömästi asianmukaiset korjaukset ja korjattava hylätyt tiedot päästöjen aliarvioinnin välttämiseksi.

2. Edellä 1 kohdan soveltamiseksi toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä vähintään kaikki seuraava:

a)	arvioitava 57 artiklassa tarkoitettuihin tietojen hallintatoimiin tai 58 artiklassa tarkoitettuihin kontrollitoimiin kuuluvien sovellettavien toimien tulosten kelpoisuus;

b)	määritettävä toimintahäiriön tai virheen syy;

c)	toteutettava asianmukaisia korjaavia toimia, myös korjattava tarvittaessa kaikki päästöselvityksen tai tonnikilometriselvityksen tiedot, joihin virhe vaikuttaa.

3. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toteutettava 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut korjaukset ja korjaavat toimenpiteet siten, että niillä vastataan 58 artiklassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityihin luontaisiin riskeihin ja kontrolliriskeihin.

64 artikla

Ulkoistetut prosessit

Kun toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ulkoistaa yhden tai useamman 57 artiklassa tarkoitetun tietojen hallintatoimen tai 58 artiklassa tarkoitetun kontrollitoimen, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tehtävä kaikki seuraava:

a)	tarkistettava ulkoistettujen tietojen hallintatoimien tai kontrollitoimien laatu tämän asetuksen mukaisesti;

b)	määritettävä asianmukaiset vaatimukset ulkoistettujen prosessien tuloksille sekä näissä prosesseissa käytetyt menetelmät;

c)	tarkistettava tämän artiklan b alakohdassa tarkoitettujen tulosten ja menetelmien laatu;

d)	varmistettava, että ulkoistetut toimet toteutetaan siten, että niillä vastataan 58 artiklassa tarkoitetussa riskinarvioinnissa yksilöityihin luontaisiin riskeihin ja kontrolliriskeihin.

65 artikla

Tietoaukkojen käsittely

1. Jos laitoksen päästöjen määrittämisen kannalta olennaisia tietoja puuttuu, toiminnanharjoittajan on määritettävä kyseiselle ajanjaksolle ja puuttuvalle muuttujalle konservatiiviset korvaavat tiedot asianmukaista arviointimenetelmää käyttämällä.

Ellei toiminnanharjoittaja ole määritellyt arviointimenettelyä kirjallisessa menettelyssä, sen on laadittava tällainen kirjallinen menettely ja toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukainen muutos hyväksyntää varten 15 artiklan mukaisesti.

2. Jos ilma-aluksen käyttäjän päästöjen määrittämisen kannalta olennaisia tietoja puuttuu yhdestä tai useasta lennosta, ilma-aluksen käyttäjän on käytettävä kyseisen ajanjakson osalta korvaavia tietoja, jotka on laskettu tarkkailusuunnitelmassa määritetyn vaihtoehtoisen menetelmän mukaisesti.

Ellei korvaavia tietoja voida määrittää tämän kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti, ilma-aluksen käyttäjä voi arvioida kyseisen lennon tai kyseisten lentojen päästöt polttoaineenkulutuksesta, joka on määritetty käyttämällä 54 artiklan 2 kohdan mukaista välinettä.

66 artikla

Talletetut tiedot ja dokumentointi

1. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pidettävä kirjaa kaikista olennaisista tiedoista, myös liitteessä IX luetelluista tiedoista, vähintään 10 vuoden ajan.

Dokumentoitujen ja arkistoitujen tarkkailutietojen on mahdollistettava vuotuisten päästöselvitysten tai tonnikilometrien todentaminen asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän voidaan katsoa säilyttävän raportoimiaan tietoja, jotka ovat toimivaltaisen viranomaisen perustamassa sähköisessä raportointi- ja tiedonhallintajärjestelmässä, jos toiminnanharjoittajalla tai ilma-aluksen käyttäjällä on pääsy tietoihin.

2. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava, että oleelliset asiakirjat ovat saatavilla, kun niitä tarvitaan tietojen hallintatoimien sekä kontrollointitoimien suorittamiseksi.

Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on pyynnöstä toimitettava nämä tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle sekä päästöselvityksen tai tonnikilometritietoja todentavalle todentajalle asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti..

VI LUKU

RAPORTOINTIVAATIMUKSET

67 artikla

Raportointiajankohta ja -velvoitteet

1. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kunkin vuoden maaliskuun 31 päivään mennessä päästöselvitys, joka kattaa raportointikauden vuotuiset päästöt ja joka on todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin vaatia toiminnanharjoittajaa tai ilma-aluksen käyttäjää toimittamaan todennetun vuotuisen päästöselvityksen aiemmin kuin maaliskuun 31 päivään mennessä, kuitenkin aikaisintaan helmikuun 28 päivään mennessä.

2. Jos ilma-aluksen käyttäjä päättää hakea maksutta jaettavia päästöoikeuksia direktiivin 2003/87/EY 3 e tai 3 f artiklan nojalla, ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kyseisen direktiivin 3 e tai 3 f artiklassa tarkoitettua tarkkailuvuotta seuraavan vuoden maaliskuun 31 päivään mennessä tonnikilometritietoselvitys, joka kattaa tarkkailuvuoden tonnikilometritiedot ja joka on todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

3. Vuotuisten päästö- ja tonnikilometritietoselvitysten tulee sisältää vähintään liitteessä X luetellut tiedot.

68 artikla

Ylivoimainen este

1. Jos ilma-aluksen käyttäjä ei pysty toimittamaan todennettuja tonnikilometritietoja toimivaltaiselle viranomaiselle asetettuun määräaikaan mennessä direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdan mukaisesti vakavien ja ennakoimattomien olosuhteiden vuoksi, joihin se ei voi vaikuttaa, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle kyseistä tarkoitusta varten parhaat tonnikilometritiedot, jotka ovat saatavilla olosuhteet huomioon ottaen; tiedot voidaan tarvittaessa toimittaa luotettavien arvioiden perusteella.

2. Jos edellä 1 kohdassa esitetyt edellytykset täyttyvät, jäsenvaltioiden on direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 1 kohdassa tarkoitettua hakemusta varten ja kyseisen artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitettava kyseisestä ilma-aluksen käyttäjästä saadut tiedot sekä selitys olosuhteista, joiden vuoksi komissiolle ei ole toimitettu todennettua selvitystä komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

Komission ja jäsenvaltioiden on käytettävä kyseisiä tietoja direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 3 ja 4 kohdan mukaisesti.

3. Jos kyseinen jäsenvaltio toimittaa tietystä ilma-aluksesta saadut tiedot komissiolle tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti, kyseisen ilma-aluksen käyttäjän on varmistettava toimitettujen tonnikilometritietojen todentaminen komission asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti mahdollisimman pian ja joka tapauksessa silloin, kun tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut olosuhteet päättyvät.

Ilma-aluksen on viivytyksettä toimitettava todennetut tiedot toimivaltaiselle viranomaiselle.

Kyseisen toimivaltaisen viranomaisen on tarvittaessa viivytyksettä vähennettävä ilma-aluksen käyttäjälle maksutta jaettavia päästöoikeuksia ja julkaistava ne direktiivin 2003/87/EY 3 e artiklan 4 kohdan mukaisesti. Jaettavia päästöoikeuksia ei lisätä. Ilma-aluksen käyttäjän on tarvittaessa palautettava kyseisen direktiivin 3 e artiklan 5 kohdan mukaisesti jaetut mahdolliset ylimääräiset päästöoikeudet.

4. Toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava tehokkaat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseinen ilma-aluksen käyttäjä noudattaa 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

69 artikla

Tarkkailumenetelmän parannusten raportointi

1. Kunkin toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on tarkistettava säännöllisesti, voidaanko tarkkailumenetelmää parantaa.

Laitoksen toiminnanharjoittajan on toimitettava tarpeen mukaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää varten raportti, joka sisältää 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut tiedot, seuraaviin määräaikoihin mennessä:

a)	kun kyseessä on luokkaan A kuuluva laitos, neljän vuoden välein kesäkuun 30 päivään mennessä;

b)	kun kyseessä on luokkaan B kuuluva laitos, kahden vuoden välein kesäkuun 30 päivään mennessä;

c)	kun kyseessä on luokkaan C kuuluva laitos, vuoden välein kesäkuun 30 päivään mennessä.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin asettaa vaihtoehtoisen päivän raportin toimittamiselle, mutta sen on oltava viimeistään saman vuoden syyskuun 30 päivä.

2. Jos toiminnanharjoittaja ei sovella vähintään 26 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan ja 41 artiklan 1 kohdan mukaisia määrittämistasoja, toiminnanharjoittajan on esitettävä perusteet siitä, miksi vaadittujen määrittämistasojen soveltaminen on teknisesti mahdotonta tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

Kuitenkin jos saadaan näyttöä siitä, että kyseisten määrittämistasojen saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä on tullut teknisesti toteuttamiskelpoisia eivätkä ne enää johda kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukaisista muutoksista 15 artiklan mukaisesti ja esitettävä ehdotukset asiaan liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta sekä aikataulusta.

3. Jos toiminnanharjoittaja soveltaa 22 artiklassa tarkoitettua fall back -tarkkailumenetelmää, toiminnanharjoittajan on toimitettava perustelu, joka koskee sitä, miksi vähintään määrittämistason 1 soveltaminen yhteen tai useampaan merkittävään tai vähämerkityksiseen lähdevirtaan ei ole teknisesti toteutettavissa tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin.

Kuitenkin jos saadaan näyttöä siitä, että vähintään määrittämistason 1 saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä on tullut kyseessä olevien lähdevirtojen osalta teknisesti toteuttamiskelpoisia eivätkä ne enää johda kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle tarkkailusuunnitelman asianmukaisista muutoksista 15 artiklan mukaisesti ja esitettävä ehdotukset asiaan liittyvien toimenpiteiden toteuttamisesta sekä aikataulusta.

4. Jos asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti laaditussa todentamisraportissa tuodaan esiin jäljellä olevia sääntöjenvastaisuuksia tai esitetään kyseisen asetuksen 27, 29 ja 30 artiklan mukaisia parannussuosituksia, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksyttäväksi raportti sen vuoden kesäkuun 30 päivään mennessä, jona todentaja on antanut todentamisraporttinsa. Raportissa on selostettava, miten ja milloin toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä on oikaissut tai suunnittelee oikaisevansa todentajan yksilöimät sääntöjenvastaisuudet ja miten ja milloin se on toteuttanut tai suunnittelee toteuttavansa suositellut parannukset.

Kyseinen raportti voidaan tarvittaessa yhdistää tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun raporttiin.

Jos suositellut parannukset eivät parantaisi tarkkailumenetelmää, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on perusteltava, miksi näin on. Jos suositellut parannukset johtaisivat kohtuuttomiin kustannuksiin, toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on esitettävä näyttöä kustannusten kohtuuttomuudesta.

70 artikla

Toimivaltainen viranomainen päästöjen määrittäjänä

1. Toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä konservatiivinen arvio laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä missä tahansa seuraavista tilanteista:

a)	toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole toimittanut todennettua vuotuista päästöselvitystä 67 artiklan 1 kohdan mukaiseen määräaikaan mennessä;

b)	67 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu todennettu vuotuinen päästöselvitys ei ole tämän asetuksen mukainen;

c)	toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän päästöselvitystä ei ole todennettu asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisesti.

2. Jos todentaja on raportoinut asetuksen (EU) N:o 600/2012 mukaisessa todentamisraportissa muita kuin olennaisia väärintulkintoja, joita toiminnanharjoittaja tai ilma-aluksen käyttäjä ei ole korjannut ennen todentajan lausunnon antamista, toimivaltaisen viranomaisen on arvioitava nämä väärintulkinnat ja tehtävä tarvittaessa konservatiivinen arvio laitoksen tai ilma-aluksen käyttäjän päästöistä. Toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava toiminnanharjoittajalle tai ilma-aluksen käyttäjälle, onko päästöselvitykseen tehtävä korjauksia ja mitä korjauksia siihen on tehtävä. Toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän on asetettava nämä tiedot todentajan saataville.

3. Jäsenvaltioiden on käynnistettävä tarkkailusuunnitelmien hyväksymisestä vastaavien toimivaltaisten viranomaisten ja vuotuisten päästöselvitysten hyväksymisestä vastaavien toimivaltaisten viranomaisten välinen tehokas tietojenvaihto.

71 artikla

Tietojen saatavuus

Toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava hallussaan olevat päästöselvitykset yleisön saataville direktiivin 2003/4/EY nojalla annettujen kansallisten sääntöjen mukaisesti. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamiseksi toiminnanharjoittajat tai ilma-aluksen käyttäjät voivat ilmoittaa selvityksessään, mitä tietoja ne pitävät kaupallisista syistä arkaluontoisina.

72 artikla

Tietojen pyöristäminen

1. Vuotuiset kokonaispäästöt on raportoitava pyöristettyinä hiilidioksiditonneina tai hiilidioksidiekvivalenttitonneina.

Tonnikilometrit on raportoitava pyöristettyinä tonnikilometriarvoina.

2. Kaikki päästöjen laskemiseen käytettävät muuttujat on pyöristettävä siten, että ne sisältävät kaikki päästöjen laskemisen ja raportoinnin kannalta merkitykselliset luvut.

3. Kaikki lentokohtaiset tiedot on pyöristettävä siten, että ne sisältävät kaikki luvut, jotka ovat merkityksellisiä 56 artiklan mukaisen matkan ja hyötykuorman laskemisen sekä tonnikilometrien raportoinnin kannalta.

73 artikla

Johdonmukaisuuden varmistaminen muiden raporttien kanssa

Kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I luetellut toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän suorittamat toiminnot on nimettävä käyttäen soveltuvin osin seuraavien raportointijärjestelmien koodeja:

a)	Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen ja sen asianosaisten elinten hyväksymä kansallisten kasvihuonekaasuinventaarioiden yhteinen raportointimuoto;

b)	Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 166/2006 (12) mukaisessa epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevassa eurooppalaisessa rekisterissä oleva laitoksen tunnistusnumero;

c)	asetuksen (EY) N:o 166/2006 liitteessä I lueteltu IPPC-toiminta;

d)	Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1893/2006 (13) mukainen NACE-koodi.

VII LUKU

TIETOTEKNISET VAATIMUKSET

74 artikla

Sähköisesti vaihdettavien tietojen muoto

1. Jäsenvaltiot voivat vaatia toiminnanharjoittajaa ja ilma-aluksen käyttäjää toimittamaan tarkkailusuunnitelmat ja niihin tehdyt muutokset sekä vuotuiset päästöselvitykset, tonnikilometritietoselvitykset, todentamisraportit ja parannusraportit käyttäen sähköisiä asiakirjamalleja tai erityisiä tiedostomuotoja.

Jäsenvaltioiden laatimien asiakirjamallien ja tiedostomuotojen on sisällettävä vähintään ne tiedot, jotka sisältyvät komission julkaisemiin sähköisiin asiakirjamalleihin ja tiedostomuotoeritelmiin.

2. Laatiessaan 1 kohdassa tarkoitettuja asiakirjamalleja tai tiedostomuotoeritelmiä jäsenvaltiot voivat valita yhden tai molemmat seuraavista vaihtoehdoista:

a)	eritelmien mukaiset tiedostomuodot, joissa käytetään standardoitua sähköistä XML-pohjaista raportointikieltä (jäljempänä ’EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieli’) ja joita käytetään kehittyneissä automaattisissa järjestelmissä;

b)	asiakirjamallit, jotka on julkaistu sellaisessa muodossa, että niitä voidaan käyttää tavanomaisilla toimisto-ohjelmilla, kuten taulukkolaskentaohjelmalla tai tekstinkäsittelyohjelmalla.

75 artikla

Automaattisten järjestelmien käyttö

1. Jos jäsenvaltio päättää käyttää sähköiseen tiedonvaihtoon EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieleen perustuvia automaattisia järjestelmiä 74 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti, näillä järjestelmillä on kustannustehokkaasti ja parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa hyödyntäen varmistettava:

a)	tietojen eheys, jotta sähköiset viestit eivät muutu lähetyksen aikana;

b)	tietojen luottamuksellisuus käyttämällä turvallisuustekniikoita, myös salaustekniikoita, jotta tiedot saa ainoastaan se taho, jolle ne on tarkoitettu, ja jotteivät valtuudettomat tahot voi siepata tietoja;

c)	tietojen luotettavuus, niin että tietojen lähettäjän ja niiden vastaanottajan henkilöllisyys tunnetaan ja todennetaan;

d)	tietojen kiistattomuus, jotta lähetyksen toinen osapuoli ei voi kiistää saaneensa lähetystä eikä toinen osapuoli voi kiistää lähettäneensä tietoja, käyttämällä allekirjoitustekniikoiden kaltaisia menetelmiä tai toteuttamalla järjestelmän turvatoimenpiteiden riippumaton tarkastus.

2. Jäsenvaltioiden käyttämien EU:n päästökauppajärjestelmän raportointikieleen perustuvien automaattisten järjestelmien, jotka on tarkoitettu toimivaltaisen viranomaisen, toiminnanharjoittajan, ilma-aluksen käyttäjän, todentajan ja asetuksessa (EU) N:o 600/2012 tarkoitetun akkreditointielimen väliseen viestintään, on täytettävä seuraavat muut kuin toiminnalliset vaatimukset nykyteknologian mukaisilla teknologisilla toimenpiteillä:

pääsyn valvonta, jolla varmistetaan, että järjestelmään pääsevät vain valtuutetut tahot ja että valtuuttamattomat tahot eivät voi lukea, kirjata tai päivittää tietoja, toteuttamalla teknisiä toimenpiteitä, jotta

i)	fyysistä pääsyä niiden laitteistojen luo, joilla automaattiset järjestelmät toimivat, rajoitetaan fyysisin kulkuestein;

ii)	loogista pääsyä automaattisiin järjestelmiin rajoitetaan käyttämällä tunnistus-, todentamis- ja valtuutusteknologiaa;

b)	saatavuuden, kuten tietoihin pääsyn, takaaminen myös huomattavan ajan ja uuden ohjelmiston mahdollisen käyttöönoton jälkeen;

c)	jäljitysketju, jolla varmistetaan, että tietoihin tehdyt muutokset ovat aina löydettävissä ja analysoitavissa jälkikäteen.

VIII LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

76 artikla

Päätöksen 2007/589/EY kumoaminen ja siirtymäsäännökset

1. Kumotaan päätös 2007/589/EY.

2. Päätöksen 2007/589/EY säännösten soveltamista jatketaan ennen 1 päivää tammikuuta 2013 syntyvien päästöjen tarkkailuun, raportointiin ja todentamiseen sekä tarvittaessa tammikuun 1 päivää 2013 edeltävää aikaa koskeviin toimintotietoihin.

77 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2013.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 21 päivänä kesäkuuta 2012.

Komission puolesta

José Manuel BARROSO

Puheenjohtaja

(1) EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32.

(2) EUVL L 229, 31.8.2007, s. 1.

(3) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 16.

(4) EUVL L 149, 12.6.2009, s. 69.

(5) EUVL L 140, 5.6.2009, s. 114.

(6) EUVL L 135, 30.4.2004, s. 1.

(7) EYVL L 373, 31.12.1991, s. 4.

(8) Katso tämän virallisen lehden sivu 1.

(9) EUVL L 130, 17.5.2011, s. 1.

(10) EUVL L 122, 16.5.2009, s. 6.

(11) EUVL L 315, 29.11.2011, s. 1.

(12) EUVL L 33, 4.2.2006, s. 1.

(13) EUVL L 393, 30.12.2006, s. 1.

LIITE I

Tarkkailusuunnitelman vähimmäissisältö (12 artiklan 1 kohta)

1. Laitosten tarkkailusuunnitelmien vähimmäissisältö

Laitoksen tarkkailusuunnitelman on sisällettävä vähintään seuraavat tiedot:

Yleiset tiedot laitoksesta:

tarkkailtavan laitoksen ja siellä harjoitettavien toimintojen kuvaus, joka sisältää luettelon tarkkailtavista, kuhunkin laitoksessa harjoitettavaan toimintoon liittyvistä päästölähteistä ja lähdevirroista. Kuvauksen on täytettävä seuraavat perusteet:

i)	kuvauksen täytyy olla riittävä sen osoittamiseksi, ettei esiinny tietoaukkoja eikä tapahdu päästöjen kaksinkertaista laskentaa;

ii)

kuvaukseen on lisättävä yksinkertainen kaavio päästölähteistä, lähdevirroista, näytteenottopisteistä ja mittauslaitteistosta, jos toimivaltainen viranomainen sitä pyytää tai jos tällainen kaavio yksinkertaistaa laitoksen kuvausta tai viittaamista päästölähteisiin, lähdevirtoihin, mittauslaitteisiin tai laitoksen muihin osiin, jotka ovat olennaisia tarkkailumenetelmän, myös tietojen hallintatoimien ja kontrollitoimien, kannalta;

b)	kuvaus menettelystä, jolla hallitaan tarkkailu- ja raportointitehtävien jakamista laitoksessa sekä vastuullisen henkilökunnan osaamista;

kuvaus menettelystä, jolla arvioidaan säännöllisesti tarkkailusuunnitelman tarkoituksenmukaisuutta ja joka kattaa vähintään seuraavat:

i)	päästölähteiden ja lähdevirtojen luettelon tarkastus, jolla varmistetaan päästölähteiden ja lähdevirtojen kattavuus ja se, että kaikki laitoksen luonteeseen ja toimintaan liittyvät olennaiset muutokset sisällytetään tarkkailusuunnitelmaan;

ii)	arviointi siitä, onko toimintotietojen ja muiden muuttujien osalta soveltuvilta osin noudatettu määrittämistasojen epävarmuusrajoja kunkin lähdevirran ja päästölähteen osalta;

iii)	sovelletun tarkkailumenetelmän mahdollisten parannustoimenpiteiden arviointi;

d)	edellä 57 artiklassa vaadittujen tietojen hallintatoimien kirjallisten menettelyjen kuvaus, joka sisältää tarvittaessa selventävän kaavion;

e)	edellä 58 artiklan mukaisten kontrollitoimien kirjallisten menettelyjen kuvaus;

tarpeen mukaan tiedot asianmukaisista yhteyksistä toimintoihin, joita harjoitetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1221/2009 (1) nojalla perustetun yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmän (EMAS-järjestelmän) mukaisesti, ja järjestelmiin, jotka kuuluvat yhdenmukaistetun standardin ISO 14001:2004 soveltamisalaan, ja muihin ympäristöalan hallintajärjestelmiin, mukaan lukien kasvihuonekaasujen tarkkailuun ja raportointiin liittyvistä menetelmistä ja tiedot kontrollitoimista;

g)	tarkkailusuunnitelman version numero;

yksityiskohtainen kuvaus laskentaan perustuvasta menetelmästä, mikäli sitä käytetään, joka koostuu seuraavista:

a)	sovelletun laskentaan perustuvan menetelmän yksityiskohtainen kuvaus, mukaan lukien luettelo käytetyistä syötetiedoista ja laskentakaavoista, luettelo toimintotietojen osalta sovelletuista määrittämistasoista ja kaikki olennaiset laskentakertoimet kunkin tarkkailtavan lähdevirran osalta;

b)	tarvittaessa ja toiminnanharjoittajan aikoessa käyttää yksinkertaistusta vähämerkityksisten ja erittäin vähämerkityksisten lähdevirtojen kohdalla lähdevirtojen luokitus merkittäviin, vähämerkityksisiin ja erittäin vähämerkityksisiin lähdevirtoihin;

c)	käytettyjen mittausjärjestelmien kuvaus ja niiden mitta-asteikko, tarkkailtavien lähdevirtojen osalta käytettävien mittauslaitteiden määritelty epävarmuus ja täsmällinen sijainti;

d)	tarvittaessa kunkin lähdevirran osalta käytetyt laskentakerrointen oletusarvot ja kerrointen lähde tai asiaankuuluva lähde, josta oletuskerroin haetaan säännöllisesti;

e)	tarvittaessa kunkin lähdevirran osalta luettelo kaikkien olennaisten laskentakerrointen määrittämiseen käytettävistä analyysimenetelmistä sekä kyseisten analyysien kirjallisten menettelyjen kuvaus;

f)	tarvittaessa kuvaus menettelystä, jota on määrä käyttää analysoitavan polttoaineen ja materiaalin näytteenottoa koskevana näytteenottosuunnitelmana, sekä näytteenottosuunnitelman tarkoituksenmukaisuuden tarkistamiseen käytettävästä menettelystä;

tarvittaessa luettelo laboratorioista, jotka osallistuvat asiaan liittyvien analyysimenetelmien suorittamiseen, ja ellei laboratoriolla ole 34 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua akkreditointia, kuvaus menettelystä, jolla sen osoitetaan täyttävän vastaavat vaatimukset 34 artiklan 2–3 kohdan mukaisesti.

Jos toiminnanharjoittaja soveltaa 22 artiklassa tarkoitettua fall back -menetelmää, yksityiskohtainen kuvaus tarkkailumenetelmästä, jota sovelletaan kaikkiin lähdevirtoihin tai päästölähteisiin, joiden osalta käytetään tasoltaan määrittelemätöntä menetelmää, ja kuvaus epävarmuustarkastelun tekemiseen käytettävästä kirjallisesta menettelystä.

yksityiskohtainen kuvaus mittaukseen perustuvasta menetelmästä, mikäli sitä käytetään, joka koostuu seuraavista:

mittausmenetelmän kuvaus, joka sisältää kaikkien mittaamisen kannalta olennaisten kirjallisten menettelyjen kuvaukset, mukaan lukien seuraavat:

i)	kaikki laskentakaavat, joita käytetään tietojen kokoamiseen ja joiden avulla määritetään kunkin päästölähteen vuotuiset päästöt;

ii)	menetelmä, jolla määritetään, voidaanko kullekin muuttujalle laskea luotettavat tunnit tai lyhyemmät viitekaudet, ja jolla korvataan puuttuvat tiedot 45 artiklan mukaisesti;

b)	luettelo kaikista keskeisistä päästölähteistä tavanomaisen toiminnan aikana sekä rajoitetun toiminnan aikana ja siirtymäkausina, kuten häiriöiden tai käyttöönoton aikana; luetteloa täydennetään prosessikaaviolla toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä;

c)	jos savukaasuvirta määritetään laskemalla, laskentaan sovelletun kirjallisen menettelyn kuvaus kunkin mittausmenetelmällä tarkkaillun päästölähteen osalta;

d)	kaikkien olennaisten laitteiden luettelo, jossa ilmoitetaan niiden mittaustaajuus, mittausalue ja epävarmuus;

e)	luettelo sovelletuista standardeista ja standardeista poikkeamisista;

f)	tarvittaessa kuvaus kirjallisesta menettelystä, jolla tehdään 46 artiklan mukaiset varmuuslaskelmat;

g)	kuvaus menetelmästä, jonka mukaisesti biomassasta peräisin oleva hiilidioksidi määritetään ja vähennetään mitatuista hiilidioksidipäästöistä, sekä tarvittaessa tähän käytetty kirjallinen menettely.

Jos N2O-päästöjä tarkkaillaan, 4 kohdassa lueteltujen seikkojen lisäksi yksityiskohtainen kuvaus tarkkailumenetelmästä, tarvittaessa sovellettujen kirjallisten menettelyjen kuvauksen muodossa, mukaan lukien kuvaus seuraavista:

a)	menetelmä ja muuttujat, joita käytetään määritettäessä tuotantoprosessissa käytettyjen materiaalien määrää sekä määritettäessä käytetyn materiaalin enimmäismäärää toimittaessa täydellä kapasiteetilla;

b)	menetelmä ja muuttujat, joita käytetään määritettäessä tuotetun tuotteen määrää tuntituotantona ilmaistuna typpihappona (100 %), adipiinihappona (100 %), kaprolaktaamina, glyoksaalina ja glyoksyylihappona tuntia kohti;

menetelmä ja muuttujat, joita käytetään määritettäessä kustakin päästölähteestä peräisin olevan savukaasun N2O-pitoisuutta, mittausaluetta ja epävarmuutta, sekä tiedot mahdollisista vaihtoehtoisista menetelmistä, joita käytetään, jos pitoisuudet ulottuvat mittausalueen ulkopuolelle, sekä tilanteista, joissa tämä voi tapahtua;

d)	laskentamenetelmä, jota käytetään määritettäessä N2O-päästöjä, jotka ovat peräisin satunnaisista puhdistamattomista lähteistä typpihapon, adipiinihapon, kaprolaktaamin sekä glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotannossa;

e)	se, miten tai missä määrin laitoksessa käytetään vaihtelevia kuormia, ja tapa, jolla toimintaa hallinnoidaan;

f)	menetelmä ja mahdollinen laskentakaava, joita käytetään kunkin päästölähteen vuotuisten N2O-päästöjen ja vastaavien hiilidioksidiekvivalenttiarvojen määrittämiseen;

g)	tiedot tavanomaisesta toiminnasta poikkeavista tuotanto-olosuhteista, tiedot tällaisten olosuhteiden potentiaalisesta esiintymistiheydestä ja kestosta sekä tiedot N2O-päästöjen määrästä poikkeavien tuotanto-olosuhteiden, kuten puhdistuslaitteiden häiriöiden, aikana.

Jos alumiinin primäärituotannosta peräisin olevia perfluorihiilivetyjä (PFC) tarkkaillaan, yksityiskohtainen kuvaus tarkkailumenetelmästä, tarvittaessa sovellettujen kirjallisten menettelyjen kuvauksen muodossa, mukaan lukien seuraavat:

a)	tarpeen mukaan päivämäärät, jolloin mittaukset laitoskohtaisten SEFCF4- tai OVC- ja FC2F6-päästökerrointen määrittämiseksi on suoritettu, sekä aikataulu tätä tarkoitusta varten tehtäviä myöhempiä mittauksia varten;

b)	tarpeen mukaan protokolla, jossa kuvataan menetelmä laitoskohtaisten CF4- ja C2F6-päästökerrointen määrittämiseksi ja jossa osoitetaan myös, että mittauksia on suoritettu ja niitä suoritetaan riittävän pitkän ajanjakson ajan, jotta mitatut arvot yhdentyvät, mutta vähintään 72 tuntia;

c)	tarpeen mukaan menetelmät, joilla määritetään alumiinin primäärituotannon hajapäästöjen talteenoton tehokkuus;

d)	kennotyypin ja anodityypin kuvaus.

Jos polttoaineeseen sisältyvää hiilidioksidia siirretään 48 artiklan mukaisesti tai hiilidioksidia siirretään 49 artiklan mukaisesti, yksityiskohtainen kuvaus tarkkailumenetelmästä, tarvittaessa sovellettujen kirjallisten menettelyjen kuvauksen muodossa:

a)	tarvittaessa tiedot lämpötilan ja paineen mittaukseen käytettävien laitteiden sijainnista kuljetusverkossa;

b)	tarvittaessa menetelmät, joilla ehkäistään, havaitaan ja mitataan kuljetusverkossa tapahtuvat vuodot;

kuljetusverkkojen osalta menetelmät, joilla tehokkaasti varmistetaan, että hiilidioksidia siirretään ainoastaan laitoksiin, joilla on voimassa oleva kasvihuonekaasujen päästölupa, tai laitoksiin, joissa mahdollisesti vapautuvaa hiilidioksidia tarkkaillaan tehokkaasti ja se otetaan huomioon 49 artiklan mukaisesti;

d)	hiilidioksidin vastaanottaneen laitoksen ja siirtäneen laitoksen tunnistaminen käyttämällä laitostunnusta, joka määritetään asetuksen (EU) N:o 1193/2011 mukaisesti;

e)	tarpeen mukaan kuvaus jatkuvatoimisista päästömittausjärjestelmistä, joita käytetään niiden laitosten välisissä hiilidioksidin siirtopisteissä, jotka siirtävät hiilidioksidia 48 tai 49 artiklan mukaisesti;

f)	tarvittaessa kuvaus konservatiivisesta arviointimenetelmästä, jota käytetään siirretyn hiilidioksidin biomassaosuuden määrittämiseen 48 tai 49 artiklan mukaisesti;

tarpeen mukaan menetelmät, joita käytetään mahdollisista vuodoista johtuvien päästöjen tai niiden vuoksi vesipatsaaseen vapautuvan hiilidioksidin määrän määrittämiseen, sekä mahdollisesti mukautetut menetelmät, joita käytetään vuodoista johtuvien todellisten päästöjen tai vesipatsaaseen vapautuvan hiilidioksidin määrän määrittämiseen liitteessä IV olevan 23 osan mukaisesti.

2. Ilmailualan päästöjen tarkkailusuunnitelmien vähimmäissisältö

Kaikkien ilma-aluksen käyttäjien tarkkailusuunnitelmien on sisällettävä seuraavat tiedot:

a)	ilma-aluksen käyttäjän tunniste, kutsutunnus tai muu yksilöllinen lennonjohdon käyttämä tunniste, ilma-aluksen käyttäjän ja käyttäjän vastuuhenkilön yhteystiedot, osoite, hallinnoiva jäsenvaltio, hallinnoiva toimivaltainen viranomainen;

alustava luettelo toiminnanharjoittajan kaluston ilma-alustyypeistä, jotka ovat käytössä tarkkailusuunnitelman toimittamisen aikaan, ja ilma-aluksen määrä tyypeittäin; alustava luettelo muista ilma-alustyypeistä, joita mahdollisesti käytetään, mukaan lukien ilma-aluksen arvioitu määrä tyypeittäin, jos tällaiset tiedot ovat käytettävissä, sekä kuhunkin ilma-alustyyppiin liittyvien lähdevirtojen (polttoainetyyppien) arvioitu määrä;

c)	kuvaus menettelyistä, järjestelmistä ja vastuista, joita käytetään päivitettäessä tarkkailuvuotta koskevien päästölähteiden luettelon täydellisyyttä sekä toiminnanharjoittajan omistamien että vuokraamien ilma-aluksen päästöjen tarkkailun ja raportoinnin täydellisyyden varmistamiseksi;

kuvaus menettelyistä, joilla seurataan lentopaikkapareittain yksilöllisen tunnisteen alla suoritettavia lentoja koskevan luettelon täydellisyyttä, sekä menettelyistä, joita käytetään määritettäessä, kuuluvatko lennot direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan, lentojen täydellisyyden varmistamiseksi ja kaksinkertaisen laskennan välttämiseksi;

e)	kuvaus menettelystä, jolla hallitaan tarkkailu- ja raportointitehtävien jakamista sekä vastuullisen henkilökunnan osaamista;

f)	kuvaus menettelystä, jolla arvioidaan säännöllisesti tarkkailusuunnitelman tarkoituksenmukaisuutta ja joka sisältää sovelletun tarkkailumenetelmän ja siihen liittyvien menettelyjen mahdolliset parannustoimenpiteet;

g)	edellä 57 artiklassa vaadittujen tietojen hallintatoimien kirjallisten menettelyjen kuvaus, joka sisältää tarvittaessa selventävän kaavion;

h)	edellä 58 artiklan mukaisten kontrollitoimien kirjallisten menettelyjen kuvaus;

tarpeen mukaan tiedot asianmukaisista yhteyksistä toimintoihin, joita harjoitetaan yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmässä (EMAS), ja järjestelmissä, jotka kuuluvat yhdennetyn standardin ISO 14001:2004 soveltamisalaan, ja muissa ympäristöasioiden hallintajärjestelmissä, mukaan lukien tiedot kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailuun ja raportointiin liittyvistä menetelmistä ja kontrollointitoimista;

j)	tarkkailusuunnitelman version numero.

Tarkkailusuunnitelman on sisällettävä seuraavat tiedot sellaisten ilma-aluksen käyttäjien osalta, jotka eivät ole 54 artiklan 1 kohdan mukaisia vähäisten päästöjen aiheuttajia tai jotka eivät aio käyttää vähäisten päästöjen aiheuttajien välinettä 54 artiklan 2 kohdan mukaisesti:

a)	kuvaus kirjallisesta menettelystä, jota on määrä käyttää määriteltäessä tarkkailumenetelmää muille ilma-alustyypeille, joita ilma-aluksen käyttäjä aikoo käyttää;

kuvaus kunkin ilma-aluksen polttoaineenkulutuksen tarkkailuun liittyvistä kirjallisista menettelyistä, mukaan lukien:

i)	polttoaineen kulutuksen laskemiseen valittu menetelmä (menetelmä A tai B); jos samaa menetelmää ei sovelleta kaikkiin ilma-alustyyppeihin, tämän menetelmän perustelut ja luettelo, jossa yksilöidään, mitä menetelmää käytetään missäkin olosuhteissa;

ii)	menettely tankatun polttoaineen ja tankeissa olevan polttoaineen määrän mittaamiseksi, mukaan lukien valitut määrittämistasot, soveltuvin osin kuvaus käytetyistä mittausmenetelmistä sekä menettely mittauksia koskevien tietojen kirjaamiseksi, hakemiseksi, siirtämiseksi ja tallentamiseksi;

iii)	tiheyden määrittämiseen valittu menetelmä tarpeen mukaan;

iv)	menettely, jolla varmistetaan, että polttoainemittausten kokonaisepävarmuus vastaa valitun määrittämistason vaatimuksia; tässä on mahdollisuuksien mukaan viitattava kansallisiin lakeihin, asiakassopimuksen ehtoihin tai polttoaineen toimittajan tarkkuutta koskeviin standardeihin;

c)	luettelo b alakohdassa kuvattuun yleiseen tarkkailumenetelmään liittyvistä poikkeuksista, joita sovelletaan tiettyihin lentopaikkoihin, kun ilma-aluksen käyttäjä ei voi poikkeuksellisen tilanteen vuoksi toimittaa vaaditun tarkkailumenetelmän osalta kaikkia vaadittuja tietoja;

d)	tarvittaessa menettelyt, joilla mitataan tankkauksessa tai tankeissa olevan polttoaineen tiheys, mukaan lukien kuvaus käytetyistä mittauslaitteista, tai jos mittauksia ei voida toteuttaa, käytetty vakioarvo ja perustelut kyseisen menetelmän käyttämiselle;

kutakin polttoainetyyppiä koskevat päästökertoimet, tai vaihtoehtoisia polttoaineita käytettäessä päästökertoimien määrittämiseen käytetyt menetelmät, mukaan lukien näytteenottomenetelmä, analyysimenetelmä, kuvaus käytetyistä laboratorioista ja niiden akkreditointia ja/tai laadunvarmistusta koskevat menettelyt;

f)	kuvaus menetelmästä, jolla tietoaukot paikkaavat tiedot määritetään 65 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

3. Tonnikilometritietojen tarkkailusuunnitelmien vähimmäissisältö

Tonnikilometritietojen tarkkailusuunnitelman on sisällettävä seuraavat tiedot:

a)	tässä liitteessä olevan 2 osan 1 kohdassa luetellut seikat;

kuvaus kirjallisista menettelyistä, joilla määritetään lentokohtaiset tonnikilometritiedot, mukaan lukien

i)	menettelyt, vastuut, tietolähteet ja laskentakaavat, joilla määritetään ja tallennetaan lähtö- ja saapumispaikan välinen etäisyys;

ii)	määrittämistaso, jota käytetään matkustajien massan, myös kirjatun matkatavaran massan, määrittämiseen. Määrittämistasoa 2 käytettäessä on liitettävä mukaan kuvaus menettelystä, jolla matkustajien ja matkatavaran massa on saatu;

iii)	kuvaus menettelystä, jolla määritetään tarvittaessa rahdin ja postin massa;

iv)	kuvaus mittausvälineistä, joita käytetään matkustajien, rahdin ja postin massan mittaamiseen.

(1) EUVL L 342, 22.12.2009, s. 1.

LIITE II

Määrittämistasojen raja-arvot laitosten laskentaan perustuvia menetelmiä varten (12 artiklan 1 kohta)

1. Määrittämistason määrittäminen toimintotietoja varten

Taulukossa 1 olevia epävarmuusrajoja sovelletaan toimintatietovaatimuksiin liittyviin määrittämistasoihin tämän asetuksen 28 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti sekä 29 artiklan 2 kohdan ja liitteen IV mukaisesti. Epävarmuusrajat on tulkittava kunkin määrittämistason suurimmaksi sallituksi epävarmuudeksi lähdevirtojen määrittämisessä raportointikauden aikana.

Ellei taulukko 1 sisällä direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuja toimintoja eikä massatasetta sovelleta, toiminnanharjoittajan on käytettävä kyseisten toimintojen osalta taulukon 1 kohdassa ”Polttoaineiden ja prosessin syöttöaineina käytettyjen polttoaineiden poltto” lueteltuja määrittämistasoja.

Taulukko 1

Toimintotietojen määrittämistasot (kunkin määrittämistason suurin sallittu epävarmuus)

Toiminto / lähdevirran tyyppi	Muuttuja, johon epävarmuutta sovelletaan	Määrittämistaso 1	Määrittämistaso 2	Määrittämistaso 3	Määrittämistaso 4
Polttoaineiden ja prosessin syöttöaineina käytettyjen polttoaineiden poltto
Kaupalliset peruspolttoaineet	Polttoaineen määrä [t] tai [Nm3]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Muut kaasumaiset tai nestemäiset polttoaineet	Polttoaineen määrä [t] tai [Nm3]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Kiinteät polttoaineet	Polttoaineen määrä [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Soihdutus	Soihdutetun kaasun määrä [Nm3]	± 17,5 %	± 12,5 %	± 7,5 %
Puhdistus: karbonaatit (menetelmä A)	Kulutetun karbonaatin määrä [t]	± 7,5 %
Puhdistus: kipsi (menetelmä B)	Tuotetun kipsin määrä [t]	± 7,5 %
Öljynjalostus
Katalyyttisen krakkauksen regenerointi (1)	Epävarmuusvaatimuksia sovelletaan erikseen kunkin päästölähteen osalta	± 10 %	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %
Vedyn tuotanto	Syötetty hiilivety [t]	± 7,5 %	± 2,5 %
Koksin tuotanto
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Metallimalmin pasutus ja sintraus
Karbonaatti syöttöaineena	Syöttömateriaalina käytetty karbonaatti ja prosessijäämät [t]	± 5 %	± 2,5 %
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Raudan ja teräksen tuotanto
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	Kukin massavirta laitokseen ja laitoksesta [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Sementtiklinkkerin tuotanto
Polttouunin syöttöön perustuva menetelmä (menetelmä A)	Kukin relevantti uunisyöte [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %
Klinkkerin tuotantoon perustuva menetelmä (menetelmä B)	Tuotettu klinkkeri [t]	± 5 %	± 2,5 %
Sementtiuunipöly	Sementtiuunipöly tai tuuletuspöly [t]	n.a. (2)	± 7,5 %
Muu kuin karbonaatista peräisin oleva hiili	Kukin raaka-aine [t]	± 15 %	± 7,5 %
Kalkin tuotanto sekä dolomiitin ja magnesiitin kalsinointi
Karbonaatit (menetelmä A)	Kukin relevantti uunisyöte [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %
Maa-alkalioksidi (menetelmä B)	Tuotettu kalkki [t]	± 5 %	± 2,5 %
Kalkkiuunipöly (menetelmä B)	Kalkkiuunipöly [t]	n.a. (2)	± 7,5 %
Lasin ja mineraalivillan valmistus
Karbonaatit (syöttö)	Kukin hiilidioksidipäästöjä aiheuttava karbonaattiraaka-aine tai lisäaine [t]	± 2,5 %	± 1,5 %
Keraamisten tuotteiden valmistus
Hiili syöttöaineena (menetelmä A)	Kukin hiilidioksidipäästöjä aiheuttava karbonaattiraaka-aine tai lisäaine [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %
Alkalioksidi (menetelmä B)	Bruttotuotanto, johon sisältyvät myös hylätyt tuotteet ja polttouunissa oleva ja kuljetuksen aikana syntyvä lasimurska [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %
Puhdistus	Kulutettu kuiva CaCO3 [t]	± 7,5 %
Sellun ja paperin tuotanto
Vahvistuskemikaalit	CaCO3:n ja Na2CO3:n määrä [t]	± 2,5 %	± 1,5 %
Hiilimustan tuotanto
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Ammoniakin tuotanto
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	Prosessin syöttöaineena käytetyn polttoaineen määrä [t] tai [Nm3]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Vedyn ja synteesikaasun tuotanto
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	Vedyntuotannossa prosessin syöttöaineena käytetyn polttoaineen määrä [t] tai [Nm3]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotanto
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Rautametallien ja muiden metallien tuotanto, myös alumiinin sekundäärituotanto, tai jalostus
Prosessipäästöt	Kukin syöttömateriaali tai prosessijäämä, jota käytetään prosessin syöttömateriaalina [t]	± 5 %	± 2,5 %
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Alumiinin primäärituotanto
Massatasemenetelmä	Kukin syöttö- ja tuotemateriaali [t]	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %	± 1,5 %
Perfluorihiilivetypäästöt (PFC) (kulmakerroinmenetelmä)	Alumiinin primäärituotanto tonneina [t], anodiefektit minuutteina [anodiefektien määrä / kennon käyttöpäivä] ja [anodiefektit minuutteina / esiintyminen]	± 2,5 %	± 1,5 %
Perfluorihiilivetypäästöt (PFC) (ylijännitemenetelmä)	Alumiinin primäärituotanto tonneina [t], ylijännite anodiefektitilanteessa [mV] ja virtahyötysuhde [-]	± 2,5 %	± 1,5 %

2. Määrittämistasojen määrittäminen poltosta aiheutuvien päästöjen laskentakertoimia varten

Toiminnanharjoittajien on tarkkailtava hiilidioksidipäästöjä, jotka ovat peräisin kaikista sellaisista polttoprosesseista, jotka ovat osa kaikkia direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuja tai kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla unionin järjestelmään sisällytettyjä toimintoja, käyttäen tässä osassa vahvistettuja määrittämistasojen määritelmiä. Kun polttoaineita käytetään prosessin syöttöaineena, sovelletaan samoja sääntöjä kuin poltosta aiheutuvien päästöjen kohdalla. Kun polttoaineet ovat tämän asetuksen 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti osa massatasetta, sovelletaan tässä liitteessä olevassa 3 osassa vahvistettuja massataseiden määrittämistasojen määritelmiä.

Kaasun puhdistuksesta peräisin olevia prosessipäästöjä tarkkaillaan liitteessä IV olevan 1 osan C kohdan mukaisesti.

2.1 Päästökerrointen määrittämistasot

Jos seospolttoaineen tai materiaaliseoksen biomassaosuus on määritetty, määrittämistasojen on liityttävä alustavaan päästökertoimeen. Fossiilisten polttoaineiden ja materiaalien osalta määrittämistasojen on liityttävä päästökertoimeen.

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä seuraavista:

a)	liitteessä VI olevassa 1 osassa lueteltuja standardikertoimia tai

b)	31 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukaisesti muita vakioarvoja, ellei liitteessä VI olevassa 1 osassa ilmoiteta sovellettavaa arvoa.

Määrittämistaso 2 a

Toiminnanharjoittajan on sovellettava kunkin polttoaineen tai materiaalin maakohtaisia päästökertoimia 31 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 2 b

Toiminnanharjoittajan on johdettava polttoaineelle päästökertoimet käyttäen jompaakumpaa seuraavassa luetelluista vakiintuneista malleista ja käytettävä empiirisiä korrelaatiokertoimia, jotka määritetään vähintään kerran vuodessa 32–35 ja 39 artiklan säännösten mukaisesti:

a)	öljyjen tai kaasujen tiheyden mittaus, mukaan lukien öljynjalostus- tai terästeollisuudessa yleisesti käytetyt öljyt ja kaasut;

b)	erityisten hiilityyppien tehollinen lämpöarvo.

Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että korrelaatiokerroin on hyvien teknisten käytäntöjen mukainen ja että sitä sovelletaan vain sillä alueella oleviin mallin mukaisiin arvoihin, jolla se on määritetty.

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökerroin 32–35 artiklan asiaankuuluvien säännösten mukaisesti.

2.2 Tehollisen lämpöarvon (NCV) määrittämistasot

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä seuraavista:

a)	liitteessä VI olevassa 1 osassa lueteltuja standardikertoimia tai

b)	31 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukaisesti muita vakioarvoja, ellei liitteessä VI olevassa 1 osassa ilmoiteta sovellettavaa arvoa.

Määrittämistaso 2 a

Toiminnanharjoittajan on sovellettava kunkin polttoaineen maakohtaisia kertoimia 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 2 b

Kaupallisten polttoaineiden osalta on käytettävä tehollista lämpöarvoa, joka on saatu polttoaineen toimittajan kyseistä polttoainetta koskevista tiedoista, edellyttäen, että se on määritetty hyväksyttyjen kansallisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti.

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittajan on määritettävä tehollinen lämpöarvo 32–35 artiklan säännösten mukaisesti.

2.3 Hapettumiskerrointen määrittämistasot

Määrittämistaso 1	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä hapettumiskertoimena lukua 1.
Määrittämistaso 2	:	Toiminnanharjoittajan on sovellettava kunkin polttoaineen hapettumiskertoimia 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.
Määrittämistaso 3	:	Toiminnanharjoittajan on määriteltävä polttoaineiden toimintokohtaiset kertoimet tuhkan, nestemäisten päästöjen ja muiden jätteiden sekä sivutuotteiden hiilipitoisuuden ja muiden epätäydellisesti hapettuneiden kaasumaisten hiilipäästöjen hiilipitoisuuden perusteella, hiilimonoksidia lukuun ottamatta. Koostumustiedot määritetään 32–35 artiklan säännösten mukaisesti.

2.4 Biomassaosuuden määrittämistasot

Määrittämistaso 1	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä jotakin 39 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti julkaistuista arvoista tai 39 artiklan 2 tai 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti määritettyä arvoa.
Määrittämistaso 2	:	Toiminnanharjoittajan on määritettävä erityiset kertoimet 39 artiklan 1 kohdan säännösten mukaisesti.

3. Määrittämistasojen määrittäminen massataseiden laskentakertoimia varten

Kun toiminnanharjoittaja käyttää massatasetta 25 artiklan mukaisesti, sen on käytettävä tämän osan mukaisia määrittämistasojen määritelmiä.

3.1 Hiilipitoisuuden määrittämistasot

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä tässä kohdassa luetelluista määrittämistasoista. Toiminnanharjoittajan on johdettava päästökertoimesta hiilipitoisuus käyttämällä seuraavia yhtälöitä:

a)	:	kun päästökerroin on ilmaistu muodossa t CO2/TJ	:	C = (EF × NCV) / f
b)	:	kun päästökerroin on ilmaistu muodossa t CO2/t	:	C = EF / f.

Näissä kaavoissa C on hiilipitoisuus suhteellisena osuutena ilmaistuna (hiilen massa tonneina kohti tuotteen massaa tonneina), EF on päästökerroin, NCV on tehollinen lämpöarvo ja f on 36 artiklan 3 kohdassa vahvistettu kerroin.

Jos seospolttoaineen tai materiaaliseoksen biomassaosuus on määritetty, tässä määritettyjen määrittämistasojen on liityttävä kokonaishiilipitoisuuteen. Hiilen biomassaosuus määritetään käyttämällä tämän liitteen 2.4 kohdassa määritettyjä määrittämistasoja.

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittajan on sovellettava yhtä seuraavista:

a)	liitteessä VI olevissa 1 ja 2 osissa luetelluista standardikertoimista johdettua hiilipitoisuutta tai

b)	31 artiklan 1 kohdan d tai e alakohdan mukaiset muut vakioarvot, ellei liitteessä VI olevassa 1 ja 2 osassa ilmoiteta sovellettavaa arvoa.

Määrittämistaso 2 a

Toiminnanharjoittajan on johdettava hiilipitoisuus kunkin polttoaineen tai materiaalin maakohtaisista päästökertoimista 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.

Määrittämistaso 2 b

Toiminnanharjoittajan on johdettava polttoaineelle hiilipitoisuus päästökertoimista käyttäen jompaakumpaa seuraavassa luetelluista vakiintuneista malleista ja empiirisiä korrelaatiokertoimia, jotka määritetään vähintään kerran vuodessa 32–35 artiklan säännösten mukaisesti:

a)	Esimerkiksi öljynjalostus- tai terästeollisuudessa yleisesti käytettyjen tiettyjen öljyjen tai kaasujen tiheyden mittaus tai

b)	erityisten hiilityyppien tehollinen lämpöarvo.

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittajan on määritettävä hiilipitoisuus 32–35 artiklan asiaankuuluvien säännösten mukaisesti.

3.2 Tehollisten lämpöarvojen määrittämistasot

Käytetään tässä liitteessä olevassa 2.2 osassa määritettyjä määrittämiskertoimia.

4. Määrittämistason määrittäminen karbonaattien hajoamisesta aiheutuvien prosessipäästöjen laskentakertoimia varten

Kaikkien 24 artiklan 2 kohdan mukaisella vakiomenetelmällä tarkkailtujen prosessipäästöjen kohdalla on sovellettava päästökertoimen määrittämistasojen määritelmiä seuraavasti:

a) Menetelmä A: Syöttöön perustuva menetelmä: päästökerroin ja toimintotiedot liittyvät prosessiin syötetyn materiaalin määrään.

b) Menetelmä B: Tuotantoon perustuva menetelmä: päästökerroin ja toimintotiedot liittyvät prosessin tuotannon määrään.

4.1 Menetelmän A mukaisen päästökertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1

Kussakin relevantissa syöttöaineessa olevien relevanttien karbonaattien määrä on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti. Liitteessä VI olevassa 2 osassa lueteltuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä koostumustietojen muuttamisessa päästökertoimiksi.

4.2 Menetelmän A mukaisen muuntokertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1	:	Muuntokertoimena käytetään lukua 1.
Määrittämistaso 2	:	Prosessista poistuvien karbonaattien ja muun hiilen määrää on tarkasteltava muuntokertoimella, jonka arvo on nollan ja yhden välillä. Toiminnanharjoittaja voi olettaa, että yksi tai useampi syöttöaine on muuntunut täydellisesti, ja siirtää laskennallisesti muuntumattomat materiaalit ja muun hiilen jäljellä olevaan/oleviin syöttöaineeseen/-aineisiin. Tuotteiden muut relevantit kemialliset muuttujat on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

4.3 Menetelmän B mukaisen päästökertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä liitteessä VI olevan 2 osan taulukossa 3 lueteltuja standardikertoimia.
Määrittämistaso 2	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä maakohtaista päästökerrointa 31 artiklan 1 kohdan b tai c alakohdan mukaisesti.
Määrittämistaso 3	:	Karbonaattien hajoamisesta peräisin olevien relevanttien metallioksidien määrä tuotteessa määritetään 32–35 artiklan mukaisesti. Liitteessä VI olevan 2 osan taulukossa 3 tarkoitettuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä muunnettaessa koostumustietoja päästökertoimiksi olettaen, että kaikki relevantit metallioksidit ovat peräisin vastaavista karbonaateista.

4.4 Menetelmän B mukaisen muuntokertoimen määrittämistasot

Määrittämistaso 1	:	Muuntokertoimena käytetään lukua 1.
Määrittämistaso 2	:	Raaka-aineissa olevien muiden kuin karbonaatista peräisin olevien relevanttien metalliyhdisteiden, kuten prosessista palaavan pölyn tai lentotuhkan tai muiden jo kalsinoitujen materiaalien, määrä ilmenee muuntokertoimista, joiden arvo on nollan ja yhden välillä. Muuntokertoimen arvo yksi vastaa sitä, että raaka-aineen karbonaatit ovat muuntuneet täydellisesti oksideiksi. Prosessien syöttöaineiden muut relevantit kemialliset muuttujat on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

(1) Öljynjalostamoissa katalyyttisen krakkauksen regeneroinnista (muusta katalyytin regeneroinnista ja flexi-cokereista) peräisin olevia päästöjä tarkkailtaessa vaadittu epävarmuus liittyy kyseisen lähteen kaikkien päästöjen kokonaisepävarmuuteen.

(2) Polttouunijärjestelmästä raportointikaudella vapautuvan sementtiuunipölyn tai tuuletuspölyn määrä [t] arvioidaan (tarvittaessa) toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

LIITE III

Ilmailualan tarkkailumenetelmät (52 artikla ja 56 artikla)

1. Laskentamenetelmät ilmailualan kasvihuonekaasujen määrittämiseksi

Menetelmä A

Toiminnanharjoittajan on käytettävä seuraavaa kaavaa:

kunkin lennon todellinen polttoaineen kulutus [t] = ilma-aluksen polttoainetankeissa olevan polttoaineen määrä, kun ilma-alus on tankattu lentoa varten [t] – ilma-aluksen polttoainetankeissa olevan polttoaineen määrä, kun ilma-alus on tankattu seuraavaa lentoa varten [t] + tätä seuraavaa lentoa varten tankattu polttoaineen määrä [t].

Jos ilma-alusta ei tankata kyseessä olevaa lentoa tai seuraavaa lentoa varten, ilma-aluksen tankeissa olevan polttoaineen määrä määritetään kyseisen lennon tai seuraavan lennon lähdön yhteydessä. Sellaisissa poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa ilma-aluksella suoritetaan muita toimintoja kuin lento, kuten merkittäviä huoltotoimia, joihin liittyy tankkien tyhjentäminen, sellaisen lennon jälkeen, jonka polttoaineenkulutusta tarkkaillaan, ilma-aluksen käyttäjä voi korvata määrän ”ilma-aluksen polttoainetankeissa olevan polttoaineen määrä, kun ilma-alus on tankattu seuraavaa lentoa varten + tätä seuraavaa lentoa varten tankattu polttoaineen määrä” määrällä ”tankeissa olevan polttoaineen määrä seuraavan ilma-aluksella suoritettavan toiminnon alussa”, kuten tekniseen matkapäiväkirjaan on kirjattu.

Menetelmä B

Toiminnanharjoittajan on käytettävä seuraavaa kaavaa:

kutakin lentoa koskeva todellinen polttoaineen kulutus [t] = ilma-aluksen tankeissa edellisen lennon päättyessä olevan polttoaineen määrä [t] + lentoa varten tankatun polttoaineen määrä [t] – ilma-aluksen tankissa olevan polttoaineen määrä [t] lennon päätyttyä.

Lennon päättymishetkenä voidaan pitää moottoreiden sammutusajankohtaa. Jos ilma-alus ei suorita lentoa ennen sitä lentoa, jonka polttoaineen kulutusta tarkkaillaan, ilma-aluksen käyttäjä voi korvata määrän ”Ilma-aluksen tankeissa edellisen lennon päättyessä olevan polttoaineen määrä” määrällä ”Ilma-aluksen tankeissa olevan polttoaineen määrä ilma-aluksen edellisen toiminnon päättyessä”, kuten tekniseen matkapäiväkirjaan on kirjattu.

2. Polttoaineen kulutuksen määrittämistasot

Taulukko 1

Ilmailualan päästöjen toimintotietojen määrittämistasot

	Määrittämistaso
	Määrittämistaso 1	Määrittämistaso 2
Ilma-aluksen käyttäjän raportointikauden aikana kuluttaman polttoaineen kokonaistonnimäärään liittyvä suurin epävarmuus	± 5,0 %.	± 2,5 %.

3. Peruspolttoaineiden päästökertoimet

Taulukko 2

Ilmailun polttoaineen CO2-päästökertoimet

Polttoaine	Päästökerroin (t CO2 / t polttoainetta)
Lentobensiini (AvGas)	3,10
Bensiininomainen lentopetroli (Jet B)	3,10
Lentopetroli (Jet A1 tai Jet A)	3,15

4. Isoympyräreitin laskeminen

Matka [km] = isoympyräreitti [km] + 95 km

Isoympyräreitin on oltava kahden pisteen välinen lyhyin mahdollinen etäisyys maan pinnalla, ja sen likiarvo päätellään käyttäen Chicagon yleissopimuksen (WGS 84) liitteessä 15 olevan 3 artiklan 7 kappaleen 1 kohdan 1 alakohdassa tarkoitettua järjestelmää.

Lentopaikkojen leveys- ja pituusasteet saadaan joko Chicagon yleissopimuksen liitteen 15 mukaisesti ilmailuasiakirjoissa (Aeronautical Information Publications, AIP) julkaistuista lentopaikkojen sijaintitiedoista tai näitä sijaintitietoja käyttävistä lähteistä.

Tietokoneohjelmalla tai kolmannen osapuolen toimesta laskettuja etäisyystietoja voidaan myös käyttää edellyttäen, että laskentamenetelmä perustuu tässä kohdassa esitettyyn laskentakaavaan, ilmailuasiakirjojen tietoihin ja WGS 84:n vaatimuksiin.

LIITE IV

Laitoksiin liittyvät toimintokohtaiset tarkkailumenetelmät (20 artiklan 2 kohta)

1. Polttoprosesseista peräisin olevien päästöjen tarkkailua koskevat erityiset säännöt

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajien on tarkkailtava hiilidioksidipäästöjä, jotka ovat peräisin kaikista sellaisista polttoprosesseista, jotka ovat osa direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuja tai kyseisen direktiivin 24 artiklan nojalla unionin järjestelmään sisällytettyjä toimintoja, puhdistusprosessit mukaan lukien, käyttäen tässä liitteessä vahvistettuja sääntöjä. Kaikkia prosessin syöttöaineina käytetyistä polttoaineista peräisin olevia päästöjä on käsiteltävä tarkkailu- ja raportointimenetelmissä kuten poltosta aiheutuvia päästöjä, sanotun rajoittamatta päästöjen muita luokituksia.

Toiminnanharjoittaja ei tarkkaile eikä raportoi kuljetusvälineiden polttomoottoreiden päästöjä. Toiminnanharjoittajan on luettava kaikki polttoaineiden poltosta laitoksessa peräisin olevat kasvihuonekaasujen päästöt kuuluviksi kyseiselle laitokselle riippumatta siitä, siirretäänkö sen tuottamaa lämpöä tai sähköä muille laitoksille. Toiminnanharjoittaja ei lue päästöjä, jotka liittyvät muista laitoksista siirretyn lämmön tai sähkön tuotantoon, kuuluviksi vastaanottavan laitoksen päästöihin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon vähintään seuraavat päästölähteet: kattilat, polttimet, turbiinit, kuumentimet, teollisuusuunit, polttouunit, hehkutusuunit, uunit, kuivaimet, moottorit, soihdut, pesurit (prosessipäästöt) ja kaikki muut polttoainetta käyttävät laitteet ja koneet, lukuun ottamatta polttomoottorikäyttöisiä kuljetuksiin tarkoitettuja laitteita tai koneita.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Polttoprosesseista aiheutuvat päästöt lasketaan 24 artiklan 1 kohdan mukaisesti, paitsi jos polttoaineet sisällytetään massataseeseen 25 artiklan mukaisesti. Tässä yhteydessä on sovellettava liitteessä II olevassa 2 osassa määritettyjä määrittämiskertoimia. Lisäksi savukaasun puhdistuksesta aiheutuvia prosessipäästöjä tarkkaillaan kohdassa C vahvistettujen säännösten mukaisesti.

Soihdutusten päästöihin sovelletaan erityisvaatimuksia, jotka vahvistetaan tämän osan kohdassa D.

Kaasunkäsittelyterminaaleissa tapahtuvia polttoprosesseja voidaan tarkkailla käyttäen massatasetta 25 artiklan mukaisesti.

C) Savukaasun puhdistus

Hiilidioksidin prosessipäästöt, jotka ovat peräisin karbonaatin käytöstä savukaasujen happamien kaasujen poistossa, lasketaan 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti kulutetun karbonaatin (jäljempänä ’menetelmä A’) tai tuotetun kipsin (jäljempänä ’menetelmä B’) perusteella.

Menetelmä A: Päästökerroin

Määrittämistaso 1

Päästökerroin on määritettävä stoikiometrisistä suhdeluvuista, jotka vahvistetaan liitteessä VI olevassa 2 osassa. CaCO3:n ja MgCO3:n määrä asiaankuuluvassa syöttömateriaalissa on laskettava noudattaen toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita.

Menetelmä B: Päästökerroin

Määrittämistaso 1

Päästökerroin on kuivan kipsin (CaSO4.2H2O) ja hiilidioksidipäästön stoikiometrinen suhdeluku: 0,2558 t CO2 / t kipsiä.

D) Soihdutukset

Soihdutuspäästöjä laskiessaan toiminnanharjoittajan on otettava huomioon tavanomaisen soihdutuksen ja operatiivisen soihdutuksen (tilannesoihdutuksen, käynnistämisen ja pysäyttämisen sekä häiriöpäästöt). Toiminnanharjoittajan on myös sisällytettävä polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi 48 artiklan mukaisesti.

Liitteessä II olevasta 2.1 osasta poiketen päästökertoimen määrittämistasot 1 ja 2 b määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 1	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä soihdutuskaasujen osalta konservatiivisena arviona puhtaan etaanin polttamisesta saatua oletuspäästökerrointa 0,00393 t CO2/Nm3.
Määrittämistaso 2	:	Laitoskohtaiset päästökertoimet on johdettava soihdutusvirran molekyylipainon arviosta käyttäen teollisuuden standardimalleihin perustuvaa prosessimallintamista. Soihdutetun kaasun molekyylipainon painotettu vuosittainen keskiarvo on johdettava ottamalla huomioon kunkin kyseeseen tulevan virran suhteellinen osuus ja molekyylipaino.

Liitteessä II olevasta 2.3 osasta poiketen soihdutusten osalta on sovellettava ainoastaan hapetuskertoimen määrittämistasoja 1 ja 2.

2. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut öljynjalostamot

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava kaikkia öljynjalostamoissa tapahtuvia poltto- ja tuotantoprosessien hiilidioksidipäästöjä ja raportoiva niistä.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon vähintään seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: kattilat, prosessikuumentimet/-käsittelyuunit, polttomoottorit/turbiinit, katalyyttiset ja termiset hapettimet, koksinpasutusuunit, palonsammutusvesipumput, hätä-/varageneraattorit, soihdut, polttouunit, krakkaamot, vedyntuotantoyksiköt, Claus-prosessiyksiköt, katalyytin regenerointi (katalyyttisestä krakkauksesta ja muista katalyyteista) ja koksaamot (flexi-coker, hidastettu koksaus).

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Öljynjalostamojen toimintojen, myös savukaasun puhdistuksen, polttoprosessien päästöjä on tarkkailtava tämän liitteen 1 osan mukaisesti. Toiminnanharjoittaja voi päättää käyttää 25 artiklan mukaisesti massatasemenetelmää koko jalostamon tai yksittäisten prosessiyksikköjen, kuten raskasöljyn kaasutuslaitosten tai kalsinointilaitosten, osalta. Vakiolaskentamenetelmän ja massatasemenetelmän yhdistelmää käytettäessä toiminnanharjoittajan on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle näyttö päästöjen täydellisestä kattavuudesta ja siitä, ettei päästöjä ole laskettu kahteen kertaan.

Edellä 24 ja 25 artiklasta poiketen katalyyttisen krakkauksen regeneroinnista, muusta katalyytin regeneroinnista ja flexi-cokereista aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava massatasemenetelmällä ottaen huomioon tuloilman ja savukaasun tila. Kaikki savukaasussa oleva hiilimonoksidi (CO) lasketaan hiilidioksidiksi (CO2) soveltaen massasuhdetta t CO2 = t CO × 1,571. Tuloilman ja savukaasujen analyysi ja määrittämistason valinta on suoritettava 32–35 artiklan mukaisesti. Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä erityinen laskentamenetelmä.

Edellä 24 artiklasta poiketen vedyntuotannosta peräisin olevat päästöt on laskettava kertomalla toimintotiedot (jotka ilmaistaan tonneina syötettyä hiilivetyä) päästökertoimella (joka ilmaistaan muodossa t CO2/t syötettä). Päästökertoimelle määritetään seuraavat määrittämistasot:

Määrittämistaso 1	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä etaaniin perustuvana konservatiivisena viitearvona 2,9 t CO2 / t prosessoitua syöttöainetta.
Määrittämistaso 2	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä toimintokohtaista päästökerrointa, joka lasketaan syöttökaasun hiilipitoisuudesta 32–35 artiklan mukaisesti.

3. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut koksaamot

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon vähintään seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineet (mukaan lukien hiili tai öljykoksi (petroleum coke)), tavanomaiset polttoaineet (mukaan lukien maakaasu), prosessikaasut (mukaan lukien masuunikaasu), muut polttoaineet sekä jätekaasun puhdistus.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittaja voi päättää käyttää koksin tuotannosta peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti tai vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja liitteessä II olevien 2 ja 4 osien mukaisesti.

4. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut metallimalmien pasutus- tai sintrauslaitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineet (kalkkikiven, dolomiitin ja karbonaattisten rautamalmien, mukaan lukien FeCO3:n kalsinointi), tavanomaiset polttoaineet (mukaan lukien maakaasu ja koksi/koksimurske), prosessikaasut (mukaan lukien koksaamokaasu ja masuunikaasu), prosessijäämät, joita käytetään syöttöaineina, mukaan lukien sintrauslaitoksen, konvertterin ja masuunin suodatettu pöly, muut polttoaineet ja savukaasun puhdistus.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittaja voi päättää käyttää metallimalmin pasutuksesta, sintrauksesta tai pelletoinnista peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti tai vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja liitteessä II olevan 2 ja 4 osan mukaisesti.

5. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut raakarautaa tai terästä tuottavat laitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineet (kalkkikiven, dolomiitin ja karbonaattisten rautamalmien, mukaan lukien FeCO3:n kalsinointi), tavanomaiset polttoaineet (mukaan lukien maakaasu, hiili ja koksi), pelkistimet (mukaan lukien koksi, hiili, muovit jne.), prosessikaasut (koksaamokaasu, masuunikaasu ja happipuhalluskonvertterikaasu), grafiittielektrodien kulutus, muut polttoaineet ja jätekaasun puhdistus.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittaja voi valita raakaraudan ja teräksen tuotannosta peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmän 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti tai vakiolaskentamenetelmän 24 artiklan 2 kohdan ja liitteessä II olevan 2 ja 4 osan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

Liitteessä II olevasta 3.1 osasta poiketen hiilipitoisuuden määrittämistaso 3 määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittajan on noudatettava syöttöaine- tai tuotevirran hiilipitoisuutta laskiessaan 32–35 artiklan säännöksiä, jotka koskevat polttoaineita, tuotteita ja sivutuotteita koskevan näytteenoton edustavuutta sekä niiden hiilipitoisuuden ja biomassaosuuden määrittämistä. Toiminnanharjoittajan on määriteltävä tuotteiden tai puolivalmisteiden hiilipitoisuudet vuosittaisten analyysien perusteella 32–35 artiklan säännösten mukaisesti tai johtaa ne keskimääräisistä koostumusarvoista, siten kuin asiaa koskevissa kansainvälisissä tai kansallisissa standardeissa on eritelty.

6. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitettu rautametallin ja muiden metallien tuotanto tai jalostus

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittaja ei saa soveltaa tämän osan säännöksiä raakaraudan, teräksen ja alumiinin primäärituotannosta peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen tarkkailuun ja raportointiin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: tavanomaiset polttoaineet, vaihtoehtoiset polttoaineet, mukaan lukien murskauksen jälkeisistä laitoksista tuleva granuloitu muovimateriaali, pelkistimet, mukaan lukien koksi, grafiittielektrodit, raaka-aineet, mukaan lukien kalkkikivi ja dolomiitti, hiilipitoiset metallimalmit ja rikasteet, ja sekundääriset syöttömateriaalit.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Jos laitoksessa käytetyistä polttoaineista tai syöttömateriaaleista peräisin oleva hiili jää tuotteisiin tai muihin tuotannon tuotoksiin, toiminnanharjoittajan on käytettävä massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti. Muussa tapauksessa toiminnanharjoittajan on laskettava poltosta aiheutuvat päästöt ja prosessipäästöt erikseen käyttäen vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan sekä liitteessä II olevan 2 ja 4 osan mukaisesti.

Jos toiminnanharjoittaja käyttää massatasemenetelmää, se voi valita polttoprosesseista peräisin olevien päästöjen sisällyttämisen massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

7. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainitusta alumiinin primäärituotannosta ja jalostuksesta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on sovellettava tämän osan säännöksiä alumiinin primäärisulatuksessa käytettävien elektrodien tuotannosta, myös kyseisten elektrodien tuotantoon käytetyistä erillisistä laitoksista, peräisin olevien hiilidioksidipäästöjen tarkkailuun ja raportointiin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: lämmön tai höyryn tuotantoon käytettävät polttoaineet, elektrodien tuotanto, Al2O3:n pelkistäminen elektrolyysin aikana, mikä on verrannollinen elektrodien kulutukseen, kalsinoidun soodan tai muiden karbonaattien käyttö jätekaasun puhdistukseen.

Anodiefekteistä aiheutuvia perfluorihiilivetypäästöjä, myös hajapäästöjä, tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 8 osan mukaisesti.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittajan on määritettävä alumiinin primäärituotannosta tai prosessoinnista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt käyttäen massatasemenetelmää 25 artiklan mukaisesti. Massatasemenetelmässä on otettava huomioon kaikki syöttöaineiden, varastojen, tuotteiden ja muiden laitoksesta siirrettävien aineiden sisältämä hiili, joka on peräisin elektrodien sekoittamisesta, muokkauksesta, poltosta ja kierrätyksestä sekä elektrodien käytöstä elektrolyysissä. Jos käytetään esipoltettuja anodeja (prebake-anodeja), voidaan käyttää joko erillistä massatasetta tuotantoa ja kulutusta varten tai yhtä yhteistä massatasetta, jossa otetaan huomioon sekä elektrodien tuotanto että niiden kulutus. Jos kyseessä ovat Söderberg-kennot, toiminnanharjoittajan on käytettävä yhtä yhteistä massatasetta.

Toiminnanharjoittaja voi valita polttoprosesseista peräisin olevien päästöjen sisällyttämisen massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

8. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetusta alumiinin primäärituotannosta ja jalostuksesta aiheutuvat PFC-päästöt

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on sovellettava seuraavia säännöksiä anodiefekteistä aiheutuviin perfluorihiilivetypäästöihin (PFC-päästöt), myös perfluorihiilivetyjen hajapäästöihin. Niihin liittyviin hiilidioksidipäästöihin, myös elektrodien tuotannosta aiheutuviin päästöihin, toiminnanharjoittajan on sovellettava tässä liitteessä olevaa 7 osaa.

B) PFC-päästöjen määrittäminen

PFC-päästöt on laskettava päästöistä, jotka ovat mitattavissa hormista tai poistoputkesta (’pistekuormituspäästöt’) sekä hajapäästöistä käyttäen hormin talteenottotehokkuutta:

PFC-päästöt (yhteensä) = PFC-päästöt (hormi) / talteenottotehokkuus.

Talteenottotehokkuus on mitattava määritettäessä laitoskohtaisia päästökertoimia. Tällöin käytetään tuoreinta versiota ohjeista, jotka mainitaan vuoden 2006 IPCC-ohjeiden kohdassa 4.4.2.4 määrittämistaso 3:n yhteydessä.

Toiminnanharjoittajan on laskettava hormin tai putken kautta leviävät CF4- ja C2F6-päästöt käyttäen jompaakumpaa seuraavista menetelmistä:

a)	menetelmä A, jossa kirjataan anodiefektit minuutteina kennon käyttöpäivää kohti, tai

b)	menetelmä B, jossa kirjataan ylijännite anodiefektitilanteessa.

Laskentamenetelmä A – Kulmakerroinmenetelmä

Toiminnanharjoittajan on määritettävä PFC-päästöt käyttämällä seuraavia yhtälöitä:

CF4-päästöt [t] = AEM × (SEFCF4/1 000) × PrAl

C2F6-päästöt [t] = CF4-päästöt * FC2F6

jossa

AEM= anodiefektit, minuuttia / kennon käyttöpäivä;

SEFCF4= päästökertoimen kulmakerroin [(kg CF4 / t tuotettua alumiinia) / (anodiefektit, minuuttia / kennon käyttöpäivä)]. Erilaisia kennotyyppejä käytettäessä voidaan tarvittaessa soveltaa erilaisia kertoimia;

PrAl= alumiinin vuosittainen primäärituotanto [t];

FC2F6= C2F6:n fraktio painoyksiköissä (t C2F6 / t CF4).

Anodiefektit minuutteina kennon käyttöpäivää kohti ilmaisee anodiefektien tiheyden (anodiefektien määrä / kennon käyttöpäivä) kerrottuna anodiefektien keskimääräisellä kestolla (anodiefektit minuutteina / esiintyminen):

AEM = tiheys × keskimääräinen kesto

Päästökerroin	:	CF4:n päästökerroin (päästökertoimen kulmakerroin SEFCF4) ilmaisee CF4-päästöjen määrän [kg] kohti tuotettua alumiinitonnia kohti anodiefektiä minuutteina / kennon käyttöpäivä. C2F6:n päästökerroin (painokerroin FC2F6) ilmaisee C2F6-päästöjen määrän suhteessa päästetyn CF4:n määrään [t].
Määrittämistaso 1	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä taulukossa 1 esitettyjä tekniikkakohtaisia päästökertoimia.
Määrittämistaso 2	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoskohtaisia CF4- ja C2F6-päästökertoimia, jotka määritetään käyttämällä jatkuvia tai jaksottaisia kenttämittauksia. Toiminnanharjoittajan on käytettävä kyseisten päästökertoimien määrittämiseen tuoreinta versiota ohjeista, jotka mainitaan vuoden 2006 IPCC-ohjeiden (1) kohdassa 4.4.2.4 määrittämistaso 3:n yhteydessä. Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökertoimet niin, että kunkin epävarmuus on enintään ± 15 prosenttia.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökertoimet vähintään kerran kolmessa vuodessa tai useammin, jos se on tarpeen laitoksessa tehtävien olennaisten muutosten vuoksi. Olennaisia muutoksia ovat anodiefektien keston jakaantumisen muutos tai ohjausalgoritmin muutos, joka vaikuttaa anodiefektien tyyppien yhdistelmään tai anodiefektien päätösrutiinin luonteeseen.

Taulukko 1: Tekniikkakohtaiset päästökertoimet, jotka liittyvät kulmakerroinmenetelmän toimintotietoihin

Tekniikka

CF4:n päästökerroin (SEFCF4)

[(kg CF4/t Al) / (AE-min/kennon käyttöpäivä)]

C2F6:n päästökerroin (FC2F6)

[t C2F6/ t CF4]

CWPB (Centre Worked Prebake)

0,143

0,121

VSS (Vertical Stud Søderberg)

0,092

0,053

Laskentamenetelmä B – ylijännitemenetelmä

Jos mitataan ylijännite anodiefektitilanteessa, toiminnanharjoittajan on käytettävä PFC-päästöjen määrittämiseen seuraavia kaavoja:

CF4-päästöt [t] = OVC × (AEO/CE) × PrAl × 0,001

C2F6-päästöt [t] = CF4-päästöt × FC2F6

jossa

OVC= ylijännitteen kerroin (’päästökerroin’) ilmaistuna CF4-kiloina kohti tuotettua alumiinia kohti mV ylijännitettä;

AEO= ylijännite anodiefektitilanteessa [mV], joka määritetään kaavan (aika × kohdejännitteen ylittävä jännite) integraalina jaettuna tietojenkeruuajalla (kestolla);

CE= alumiinin tuotannon keskimääräinen virtahyötysuhde [%];

PrAl= alumiinin vuosittainen primäärituotanto [t];

FC2F6= C2F6:n fraktio painoyksiköissä (t C2F6 / t CF4).

Lyhenne AEO/CE (Anode effect overvoltage / current efficiency) ilmaisee ajallisesti yhdistetyn keskimääräisen ylijännitteen anodiefektitilanteessa [mV overvoltage] suhteessa keskimääräiseen virtahyötysuhteeseen [%].

Päästökerroin	:	CF4:n päästökertoimen (”ylijännitteen kerroin” OVC) on ilmaistava CF4:n määrä [kg] kohti tuotettua alumiinitonnia kohti millivolttia ylijännitettä [mV]. C2F6:n päästökertoimen (painokerroin FC2F6) on ilmaistava C2F6-päästöjen määrää [t] suhteessa CF4-päästöjen määrään [t].
Määrittämistaso 1	:	Toiminnanharjoittajan on sovellettava taulukossa 2 esitettyjä tekniikkakohtaisia päästökertoimia.
Määrittämistaso 2	:	Toiminnanharjoittajan on käytettävä laitoskohtaisia CF4- ja C2F6-päästökertoimia (CF4-päästökerroin: [(kg CF4 / t Al) / mV]; C2F6-päästökerroin: [t C2F6/ t CF4]), jotka määritetään käyttämällä jatkuvia tai jaksottaisia kenttämittauksia. Toiminnanharjoittajan on käytettävä näiden päästökertoimien määrittämiseen tuoreinta versiota ohjeista, jotka mainitaan vuoden 2006 IPCC-ohjeiden kohdassa 4.4.2.4 määrittämistaso 3:n yhteydessä. Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökertoimet niin, että kunkin epävarmuus on enintään ± 15 prosenttia.

Taulukko 2 Tekniikkakohtaiset päästökertoimet, jotka liittyvät ylijännitetoimintotietoihin

Tekniikka

CF4:n päästökerroin

[(kg CF4/t Al) / mV]

C2F6:n päästökerroin

[t C2F6/ t CF4]

CWPB (Centre Worked Prebake)

1,16

0,121

VSS (Vertical Stud Søderberg)

N.A.

0,053

C) Hiilidioksidiekvivalenttipäästöjen määrittäminen

Toiminnanharjoittajan on laskettava hiilidioksidiekvivalenttipäästöt CF4- ja C2F6-päästöistä seuraavasti käyttäen liitteessä VI olevan 3 osan taulukossa 6 lueteltuja lämmitysvaikutuskertoimia (GWP):

PFC-päästöt [t CO2(e)] = CF4-päästöt [t] * GWPCF4 + C2F6-päästöt [t] * GWPC2F6

9. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut sementtiklinkkerin tuotantolaitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineiden sisältämän kalkkikiven kalsinointi, tavanomaiset fossiiliset hehkutusuunipolttoaineet, vaihtoehtoiset fossiilipohjaiset hehkutusuunipolttoaineet ja raaka-aineet, biomassapohjaiset hehkutusuunipolttoaineet (biomassajätteet), muut kuin hehkutusuunipolttoaineet, kalkkikiven ja liuskeen sisältämä orgaaninen hiili sekä jätekaasujen puhdistukseen käytetyt raaka-aineet.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raakajauhon aineosista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti prosessin syöttöaineiden karbonaattipitoisuuden pohjalta (laskentamenetelmä A) tai tuotetun klinkkerin määrän pohjalta (laskentamenetelmä B). Huomioon otettaviin karbonaatteihin kuuluvat ainakin CaCO3, MgCO3 ja FeCO3.

Prosessista poistettuun pölyyn ja raaka-aineiden sisältämään orgaaniseen hiileen liittyvät hiilidioksidipäästöt on lisättävä liitteen IV jäljempänä olevien osien C ja D mukaisesti.

Laskentamenetelmä A: Polttouunin syöttöön perustuva menetelmä

Toiminnanharjoittaja ei saa lukea polttouunijärjestelmästä vapautuvan sementtiuunipölyn ja tuuletuspölyn raaka-ainetta prosessin syöttöaineeksi, vaan sen on laskettava sementtiuunipölyn päästöt jäljempänä olevan osan C mukaisesti.

Ellei raakajauhoa ole määritelty, toiminnanharjoittajan on sovellettava toimintotietojen epävarmuusvaatimuksia erikseen jokaiseen relevanttiin hiiltä sisältävään hehkutusuunin syöttöaineeseen välttäen kaksinkertaista laskentaa tai palautettujen tai läpikulkevien materiaalien poisjättämistä. Jos toimintotiedot määritetään tuotetun klinkkerin pohjalta, raakajauhon nettomäärä voidaan määrittää laitoskohtaisen kokeellisen raakajauho–klinkkeri-suhdeluvun avulla. Suhdeluku on ajantasaistettava vähintään kerran vuodessa toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

Laskentamenetelmä B: Klinkkerin tuotantoon perustuva menetelmä

Toiminnanharjoittajan on määritettävä toimintotiedot raportointikauden klinkkerintuotantona [t] jollakin seuraavista tavoista:

a)	punnitsemalla klinkkeri suoraan tai

sementtitoimitusten perusteella (materiaalitase, jossa otetaan huomioon klinkkerilähetykset, toimitukset sekä klinkkerivaraston muutokset):

tuotettu klinkkeri [t] = ((toimitettu sementti [t] – sementtivaraston muutokset [t]) * klinkkeri–sementti-suhde [t klinkkeriä / t sementtiä] – (toimitettu klinkkeri [t]) + (lähetetty klinkkeri [t]) – (klinkkerivaraston muutokset [t]).

Toiminnanharjoittajan on joko määritettävä sementti–klinkkeri-suhde kunkin sementtituotteen osalta 32–35 artiklan säännösten mukaisesti tai laskettava se sementtitoimitusten ja varastomuutosten sekä kaikkien sementin lisäaineena käytettyjen aineiden, kuten tuuletuspölyn ja sementtiuunipölyn, erotuksesta.

Liitteessä II olevasta 4 osasta poiketen päästökertoimen määrittämistasot 1 määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittajan on käytettävä päästökerrointa 0,525 t CO2/t klinkkeriä.

C) Vapautuneeseen pölyyn liittyvät päästöt

Toiminnanharjoittajan on lisättävä polttouunijärjestelmästä vapautuneesta tuuletuspölystä (bypass-pöly) tai sementtiuunipölystä peräisin olevat hiilidioksidipäästöt, jotka lasketaan prosessipäästöinä 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti käyttäen sementtiuunipölyn osittaista kalsinointiastetta. Liitteessä II olevasta 4 osasta poiketen päästökertoimen määrittämistasot 1 ja 2 määritetään seuraavasti:

Määrittämistaso 1: Toiminnanharjoittajan on käytettävä päästökerrointa 0,525 t CO2/t pölyä.

Määrittämistaso 2: Toiminnanharjoittajan on määritettävä päästökerroin ainakin kerran vuodessa 32–35 artiklan säännösten mukaisesti käyttäen seuraavaa kaavaa:

jossa

EFCKD = osittain kalsinoidun sementtiuunipölyn (CKD) päästökerroin [t CO2 / t CKD]

EFCli = laitoskohtainen klinkkerin päästökerroin [CO2 / t klinkkeriä]

d= sementtiuunipölyn kalsinointiaste (vapautuneen hiilidioksidin prosentuaalinen osuus karbonaateista peräisin olevan hiilidioksidin kokonaismäärästä raakaseoksessa).

Päästökertoimen määrittämistasoa 3 ei sovelleta.

D) Raakajauhon sisältämän muusta kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen päästöt

Toiminnanharjoittajan on määritettävä raakajauhona polttouunissa käytettävän kalkin, kalkkikiven tai vaihtoehtoisten raaka-aineiden (kuten lentotuhkan) sisältämän muusta kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen päästöt 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Päästökertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1	:	Muun kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen määrä relevantissa raaka-aineessa on arvioitava noudattaen toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita.
Määrittämistaso 2	:	Muun kuin karbonaatista peräisin olevan hiilen määrä relevantissa raaka-aineessa on määritettävä vähintään kerran vuodessa 32–35 artiklan säännösten mukaisesti.

Muuntokertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1	:	Muuntokertoimena sovelletaan lukua 1.
Määrittämistaso 2	:	Muuntokerroin lasketaan soveltamalla toimialan parasta käytäntöä.

10. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä tarkoitetut kalkintuotantolaitokset tai dolomiitin tai magnesiitin kalsinointilaitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: raaka-aineissa olevan kalkkikiven, dolomiitin tai magnesiitin kalsinointi, tavanomaiset fossiiliset polttoaineet kalsinointiuuniin, vaihtoehtoiset fossiilipohjaiset polttoaineet kalsinointiuuniin ja raaka-aineet, biomassapohjaiset polttoaineet (biomassajätteet) kalsinointiuuniin ja muut polttoaineet.

Jos poltettu kalkki ja kalkkikivestä peräisin oleva hiilidioksidi käytetään puhdistamisprosesseihin niin, että noin sama määrä hiilidioksidia sitoutuu uudelleen, karbonaattien hajoamista ja puhdistamisprosessia ei tarvitse sisällyttää erikseen laitoksen tarkkailusuunnitelmaan.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta aiheutuvia päästöjä tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raaka-aineista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti. Kalsium- ja magnesiumkarbonaatit on otettava aina huomioon. Muut karbonaatit ja raaka-aineissa oleva orgaaninen hiili on otettava huomioon tarpeen mukaan.

Syöttöön perustuvassa menetelmässä karbonaattipitoisuuden arvoja on mukautettava materiaalin kosteus- ja sivukivipitoisuutta vastaavasti. Magnesiitin tuotannon tapauksessa muut magnesiumia sisältävät mineraalit kuin karbonaatit on otettava huomioon tarpeen mukaan.

Kaksinkertaista laskentaa tai palautettujen tai läpikulkevien materiaalien poisjättämistä on vältettävä. Menetelmää B sovellettaessa kalkkiuunipöly on luettava erilliseksi lähdevirraksi tarpeen mukaan.

Jos hiilidioksidi käytetään laitoksessa tai siirretään toiseen laitokseen saostetun kalsiumkarbonaatin (PCC) valmistusta varten, tämä hiilidioksidimäärä on luettava hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

11. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut lasia, lasikuituja tai mineraalivillaeristeitä valmistavat laitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on sovellettava tämän osan säännöksiä myös vesilasia ja kivivillaa/vuorivillaa valmistaviin laitoksiin.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: alkali- ja maa-alkalimetallikarbonaattien hajoaminen raaka-aineen sulatuksen seurauksena, tavanomaiset fossiiliset polttoaineet, vaihtoehtoiset fossiilipohjaiset polttoaineet ja raaka-aineet, biomassapohjaiset polttoaineet (biomassajätteet), muut polttoaineet, hiiltä sisältävät lisäaineet, kuten koksi, kivihiilipöly ja grafiitti, savukaasujen jälkipoltto ja savukaasujen puhdistus.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta, savukaasun puhdistus mukaan lukien, ja prosessimateriaaleista, kuten koksista, grafiitista ja kivihiilipölystä, aiheutuvia päästöjä tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raaka-aineista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti. Huomioon otettavia karbonaatteja ovat ainakin CaCO3, MgCO3, Na2CO3, NaHCO3, BaCO3, Li2CO3, K2CO3 ja SrCO3. Vain menetelmää A käytetään.

Päästökertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1	:	Liitteessä VI olevassa 2 osassa lueteltuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä. Relevanttien syöttöaineiden puhtaus on määriteltävä toimialan parhaiden käytäntöjen avulla.
Määrittämistaso 2	:	Kussakin relevantissa syöttöaineessa olevien relevanttien karbonaattien määrä on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Päästökertoimen osalta on sovellettava vain määrittämistasoa 1.

12. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut keraamisia tuotteita valmistavat laitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: hehkutusuunipolttoaineet, raaka-aineessa olevan kalkkikiven/dolomiitin ja muiden karbonaattien kalsinointi, ilman epäpuhtauksien vähentämiseksi ja muiden savukaasujen puhdistamiseksi käytetty kalkkikivi ja muut karbonaatit, huokoisuuden aikaansaamiseksi käytettävät fossiiliset tai biomassalisäaineet, mukaan lukien polystyreeni, sekä paperinvalmistuksen jäämät taikka sahajauhot sekä savi- ja muissa raaka-aineissa oleva fossiilinen orgaaninen materiaali.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta, myös savukaasun puhdistuksesta, aiheutuvia päästöjä tarkkaillaan tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti. Raakajauhon aineosista aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti. Toiminnanharjoittaja voi soveltaa puhdistetuista tai synteettisistä savilaaduista valmistettuun keramiikkaan joko menetelmää A tai menetelmää B. Toiminnanharjoittajan on sovellettava menetelmää A keraamisiin tuotteisiin, jotka on valmistettu prosessoimattomista savilaaduista, ja aina, kun käytetään savilaatuja tai lisäaineita, joiden orgaanisen aineen pitoisuus on merkittävä. Kalsiumkarbonaatit on otettava aina huomioon. Muut karbonaatit ja raaka-aineissa oleva orgaaninen hiili otetaan huomioon tarpeen mukaan.

Liitteessä II olevasta 4 osasta poiketen on sovellettava prosessipäästöjen päästökerrointen määrittämistasojen seuraavia määritelmiä:

Menetelmä A (syöttöön perustuva menetelmä)

Määrittämistaso 1	:	Päästökertoimen laskentaan on sovellettava analyysitulosten sijaan konservatiivista arviota, jonka mukaan tonnissa kuivaa savea on 0,2 tonnia CaCO3:a (vastaa 0,08794:ää tonnia hiilidioksidia).
Määrittämistaso 2	:	Kutakin lähdevirtaa koskeva päästökerroin on johdettava ja ajantasaistettava vähintään kerran vuodessa käyttäen toimialan parhaita käytäntöjä, joissa otetaan huomioon laitoskohtaiset olosuhteet sekä laitoksen tuotevalikoima.
Määrittämistaso 3	:	Relevanttien raaka-aineiden koostumus on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Menetelmä B (tuotantoon perustuva menetelmä)

Määrittämistaso 1	:	Päästökertoimen laskentaan on sovellettava analyysitulosten sijaan konservatiivista arviota, jonka mukaan tonnissa tuotetta on 0,123 tonnia CaO:ta (vastaa 0,09642:ta tonnia hiilidioksidia).
Määrittämistaso 2	:	Päästökerroin on johdettava ja ajantasaistettava vähintään kerran vuodessa käyttäen toimialan parhaita käytäntöjä, joissa otetaan huomioon laitoskohtaiset olosuhteet sekä laitoksen tuotevalikoima.
Määrittämistaso 3	:	Tuotteiden koostumus on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Tässä liitteessä olevasta 1 osasta poiketen savukaasujen puhdistuksessa on sovellettava seuraavaa päästökertoimen määrittämistasoa:

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittajan on sovellettava liitteessä VI olevassa 2 osassa esitettyä CaCO3:n stoikiometristä suhdelukua.

Puhdistukseen ei sovelleta määrittämistasoa eikä muuntokerrointa. Päästöjä ei pidä laskea kahteen kertaan sellaisen käytetyn kalkkikiven osalta, joka kierrätetään samassa laitoksessa käytettäväksi raaka-aineeksi.

13. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut kipsituotteita ja kipsilevyjä tuottavat laitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin kaikki erilaisista polttotoiminnoista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti.

14. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut sellua ja paperia tuottavat laitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: kattilat, kaasuturbiinit ja muut polttolaitteet, jotka tuottavat höyryä tai sähköä, soodakattilat ja muut laitteet, joissa poltetaan käytettyä keittoliuosta, polttouunit, kalkkiuunit ja kalsinointiuunit, jätekaasujen puhdistus ja polttoainekäyttöiset kuivaimet (kuten infrapunakuivaimet).

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Poltosta, myös savukaasun puhdistuksesta, aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti.

Vahvistuskemikaaleina käytetyistä raaka-aineista, mukaan lukien ainakin kalkkikivi tai kalsinoitu sooda, aiheutuvia prosessipäästöjä on tarkkailtava liitteessä II olevan 4 osan mukaisesti menetelmää A käyttäen. Selluntuotannossa kalkkikivilietteen talteenotosta aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen oletetaan olevan kierrätetyn biomassan hiilidioksidia. Vain vahvistuskemikaaleista tulevaa syötettä vastaavan hiilidioksidimäärän oletetaan lisäävän fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.

Jos hiilidioksidi käytetään laitoksessa tai siirretään toiseen laitokseen saostetun kalsiumkarbonaatin (PCC) valmistusta varten, tämä hiilidioksidimäärä luetaan hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

Vahvistuskemikaaleista aiheutuvien päästöjen päästökertoimen määrittämistasojen määritelmät ovat seuraavat:

Määrittämistaso 1	:	Liitteessä VI olevassa 2 osassa lueteltuja stoikiometrisiä suhdelukuja on käytettävä. Relevanttien syöttöaineiden puhtaus määritellään toimialan parhaiden käytäntöjen avulla. Näitä arvoja mukautetaan käytetyn karbonaattimateriaalin kosteus- ja sivukivipitoisuutta vastaavasti.
Määrittämistaso 2	:	Kussakin relevantissa syöttöaineessa olevien relevanttien karbonaattien määrä on määritettävä 32–35 artiklan mukaisesti.

Päästökertoimen osalta sovelletaan vain määrittämistasoa 1.

15. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut hiilimustan tuotantolaitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon hiilidioksidipäästöjen lähteinä ainakin kaikki poltossa ja prosessimateriaalina käytettävät polttoaineet.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Hiilimustan tuotannosta aiheutuvia päästöjä voidaan tarkkailla joko polttoprosessina, savukaasujen puhdistus mukaan lukien, tässä liitteessä olevan 1 osan mukaisesti, tai käyttäen massatasemenetelmää 25 artiklan ja liitteessä II olevan 3 osan mukaisesti.

16. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetusta typpihapon, adipiinihapon, kaprolaktaamin, glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotannosta aiheutuvien dityppioksidipäästöjen (N2O) määrittäminen

A) Soveltamisala

Kunkin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon kunkin N2O-päästöjä tuottavan toiminnon osalta kaikki tuotantoprosesseista aiheutuvien N2O-päästöjen lähteet, mukaan lukien tapaukset, joissa tuotannosta aiheutuvat N2O-päästöt johdetaan puhdistuslaitteiden kautta. Näihin voivat kuulua mikä tahansa seuraavista:

a) typpihapon tuotanto– ammoniakin katalyyttisestä hapetuksesta ja/tai NOx/N2O:n puhdistuslaitteista peräisin olevat N2O-päästöt;

b) adipiinihapon tuotanto– N2O-päästöt, myös hapettumisreaktiosta, suorasta prosessin ulospuhalluksesta ja/tai päästöjen puhdistuslaitteista peräisin olevat päästöt;

c) glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotanto– N2O-päästöt, myös prosessireaktioista, suorasta prosessin ulospuhalluksesta ja/tai päästöjen puhdistuslaitteista peräisin olevat päästöt;

d) kaprolaktaamin tuotanto– N2O-päästöt, mukaan lukien prosessireaktioista, suorasta prosessin ulospuhalluksesta ja/tai päästöjen puhdistuslaitteista peräisin olevat päästöt.

Näitä säännöksiä ei sovelleta polttoaineiden poltosta peräisin oleviin N2O-päästöihin.

B) N2O-päästöjen määrittäminen

B.1 Vuotuiset N2O-päästöt

Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava typpihapon tuotannosta aiheutuvia N2O-päästöjä käyttäen jatkuvatoimista päästömittausta. Toiminnanharjoittajan on tarkkailtava adipiinihapon, kaprolaktaamin, glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotannosta aiheutuvia N2O-päästöjä käyttämällä puhdistettujen päästöjen osalta mittaukseen perustuvaa menetelmää sekä puhdistamattomien päästöjen tilapäisten esiintymisten osalta (massatasemenetelmään perustuvaa) laskentaan perustuvaa menetelmää.

Toiminnanharjoittajan on luettava vuotuiset kokonaispäästöt kustakin sellaisesta päästölähteestä, johon sovelletaan jatkuvatoimista päästömittausta, kaikkien tuntipäästöjen summaksi, joka lasketaan käyttäen seuraavaa kaavaa:

N2O-päästötvuodessa [t] = Σ [N2O-pitoisuustunnissa [mg/Nm3] * savukaasuvirtatunnissa [Nm3/h]] * 10–9

jossa

N2O-päästötvuodessa= päästölähteen vuotuiset N2O-kokonaispäästöt N2O-tonneina;

N2O-pitoisuustunnissa= N2O:n tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna;

savukaasuvirta= savukaasuvirta, kuten se on laskettuna jäljempänä, ilmaistuna muodossa Nm3/tunti kunkin tuntipitoisuuden osalta.

B.2 N2O-päästöt tunnissa

Toiminnanharjoittajan on laskettava N2O-tuntipäästöjen vuotuiset keskiarvot kustakin lähteestä, johon sovelletaan jatkuvatoimista päästömittausjärjestelmää, käyttäen seuraavaa kaavaa:

Formula

jossa

N2O-päästöttuntika.= lähteestä peräisin olevat N2O-tuntipäästöjen vuotuiset keskiarvot;

N2O-pittunti= N2O:n tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna;

savukaasuvirta= savukaasuvirta, kuten se on laskettuna jäljempänä, ilmaistuna muodossa Nm3/tunti kunkin tuntipitoisuuden osalta.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä mittaukseen perustuvaa menetelmää käyttäen kustakin päästölähteestä peräisin olevan savukaasun N2O-tuntipitoisuudet [mg/Nm3] edustavasta pisteestä NOx/N2O-puhdistuslaitteen jälkeen, jos puhdistuslaitteita on käytetty. Toiminnanharjoittajan on käytettävä menetelmiä, joilla voidaan mitata kaikkien päästölähteiden N2O-pitoisuuksia sekä silloin, kun puhdistusta käytetään, että silloin, kun sitä ei käytetä. Jos epävarmuus tällöin lisääntyy, toiminnanharjoittajan on otettava se huomioon epävarmuuden arvioinnissa.

Toiminnanharjoittajan on tarvittaessa muutettava kaikki mittaustulokset pitoisuuksiksi kuivassa kaasussa ja raportoitava niistä vastaavasti.

B.3 Savukaasuvirran määrittäminen

Toiminnanharjoittajan on käytettävä N2O-päästöjen tarkkailua varten suoritettavassa savukaasuvirran mittauksessa tämän asetuksen 43 artiklan 5 kohdassa vahvistettuja savukaasuvirran tarkkailumenetelmiä. Toiminnanharjoittajan on sovellettava typpihapon tuotantoon 43 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaista menetelmää, paitsi jos se on teknisesti mahdotonta. Tällöin toiminnanharjoittajan on käytettävä vaihtoehtoista menetelmää, myös merkittäviin muuttujiin, kuten ammoniakin syöttöön, perustuvaa massatasemenetelmää tai virran määrittämistä jatkuvatoimisella päästövirran mittauksella, jos toimivaltainen viranomainen hyväksyy tämän.

Savukaasuvirta lasketaan käyttämällä seuraavaa kaavaa:

Vsavukaasuvirta [Nm3/h] = Vilma * (1 – O2,ilma) / (1 – O2, savukaasu)

jossa

Vilma= kokonaisilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa;

O2 ilma= O2:n tilavuusosuus kuivassa ilmassa [= 0,2095];

O2 savukaasu= O2:n tilavuusosuus savukaasussa.

Vilma lasketaan kaikkien typpihapon tuotantoyksikköön virtaavien ilmavirtojen summana.

Toiminnanharjoittajan on sovellettava seuraavaa kaavaa, ellei sen tarkkailusuunnitelmassa esitetä muuta:

Vilma = Vprim + Vsek + Vtiiviste

jossa

Vprim= primääri-ilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa;

Vsek= sekundääri-ilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa;

Vtiiviste= tiivisteilmamäärä ilmaistuna muodossa Nm3/tunti standardiolosuhteissa.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä primääri-ilmamäärän virta jatkuvatoimisella mittauksella, ennen kuin sekoittuminen ammoniakin kanssa tapahtuu. Toiminnanharjoittajan on määritettävä sekundääri-ilmamäärän virta jatkuvatoimisella mittauksella, myös silloin, kun mittaus tapahtuu ennen lämmön talteenottoyksikköä. Tiivisteilmamäärän osalta toiminnanharjoittaja on otettava huomioon huuhteluilman typpihappo tuotantoprosessissa.

Niiden syöttöilmavirtojen osalta, jotka ovat kumulatiivisesti alle 2,5 prosenttia ilman kokonaisvirtauksesta, toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä tämän ilmavirran määrittämiseksi arviointimenetelmät, joita toiminnanharjoittaja ehdottaa alan parhaiden käytäntöjen perusteella.

Toiminnanharjoittajan on toimitettava normaaleissa toimintaolosuhteissa tehtyihin mittauksiin perustuvat todisteet siitä, että mitattu savukaasuvirta on riittävän tasainen ehdotetun mittausmenetelmän käyttämiseksi. Jos virta osoittautuu mittauksissa epätasaiseksi, toiminnanharjoittajan on otettava tämä huomioon valitessaan sopivia tarkkailumenetelmiä ja laskiessaan N2O-päästöjen epävarmuutta.

Toiminnanharjoittajan on muutettava kaikki mittaustulokset pitoisuuksiksi kuivassa kaasussa ja raportoitava niistä vastaavasti.

B.4 Happipitoisuudet (O2)

Toiminnanharjoittajan on mitattava savukaasun happipitoisuudet, jos se on tarpeen savukaasuvirran laskemiseksi liitteen IV tämän osan B.3 kohdan mukaisesti. Tällöin toiminnanharjoittajan on noudatettava 41 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetettuja pitoisuuksien mittaamista koskevia vaatimuksia. Määrittäessään N2O-päästöjen epävarmuutta toiminnanharjoittajan on otettava huomioon O2-pitoisuuksien mittausten epävarmuuden.

Toiminnanharjoittajan on tarvittaessa muutettava kaikki mittaustulokset pitoisuuksiksi kuivassa kaasussa ja raportoitava ne vastaavasti.

B.5 N2O-päästöjen laskeminen

Toiminnanharjoittaja voi laskea adipiinihapon, kaprolaktaamin, glyoksaalin ja glyoksyylihapon tuotannosta tiettynä aikana aiheutuvat satunnaiset N2O-päästöt, mukaan lukien turvallisuussyistä tapahtuvasta ulospuhalluksesta aiheutuvat puhdistamattomat päästöt ja/tai puhdistuslaitteiston häiriöstä aiheutuvat päästöt, käyttäen massatasemenetelmää, jos N2O-päästöjen jatkuvatoiminen päästötarkkailu ei ole teknisesti mahdollista; tällöin toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä kyseisen menetelmän käyttö. Tätä varten kokonaisepävarmuuden on vastattava 41 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetettujen määrittämistasovaatimusten soveltamisen tulosta. Toiminnanharjoittajan laskentamenetelmän perusteena on oltava kemiallisesta reaktiosta päästön syntyhetkellä muodostuvien N2O-päästöjen suurin potentiaalinen määrä ja päästön kesto.

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon laskettujen päästöjen epävarmuus tietyn päästölähteen osalta määrittäessään päästölähteen tuntipäästöjen vuotuisen keskiarvon epävarmuutta.

B.6 Toiminnon tuotantomäärien määrittäminen

Tuotantomäärät lasketaan käyttäen päivittäisiä tuotantoraportteja ja käyttötuntitietoja.

B.7 Näytteenottotaajuus

Seuraaville lasketaan 44 artiklan mukaisesti validit tuntikeskiarvot tai lyhyempien viitekausien keskiarvot:

a)	savukaasun N2O-pitoisuudet;

b)	savukaasun kokonaisvirtaus (tarvittaessa), jos se mitataan suoraan;

c)	kaikki kaasuvirrat ja happipitoisuudet, jotka ovat tarpeen savukaasuvirran epäsuorassa määrityksessä.

C) Vuotuisten hiilidioksidiekvivalenttien (CO2(e)) laskeminen)

Toiminnanharjoittajan on muunnettava kaikista päästölähteistä peräisin olevat vuotuiset N2O-kokonaispäästöt mitattuna tonneina kolmen desimaalin tarkkuudella vuotuisiksi CO2(e)-päästöiksi tonneiksi pyöristettyinä käyttäen seuraavaa kaavaa ja liitteessä VI olevassa 3 osassa esitettyjä GWP-arvoja:

CO2(e) [t] = N2Ovuodessa[t] * GWPN2O

Kaikista päästölähteistä peräisin oleva vuotuinen CO2(e)-kokonaismäärä ja kaikki muista päästölähteistä syntyvät suorat CO2-päästöt (jos ne sisältyvät kasvihuonekaasujen päästölupaan) lisätään laitoksen vuotuisiin CO2-kokonaispäästöihin ja niitä käytetään raportoinnissa sekä päästöoikeuksien palauttamisessa.

Vuotuiset N2O-kokonaispäästöt raportoidaan tonneina kolmen desimaalin tarkkuudella ja hiilidioksidiekvivalentteina tonneihin pyöristettynä.

17. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut ammoniakin tuotantolaitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoaineiden poltto, josta saadaan lämpöä reformointia tai osittaista hapetusta varten, polttoaineet, joita käytetään prosessin syöttöaineina ammoniakin tuotantoprosessissa (reformointi tai osittainen hapetus) ja polttoaineet, joita käytetään muissa polttoprosesseissa, myös kuuman veden tai höyryn tuottamista varten.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Polttoprosesseista ja prosessien syöttöaineina käytetyistä polttoaineista peräisin olevien päästöjen tarkkailuun on sovellettava 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaista vakiolaskentamenetelmää.

Jos ammoniakin tuotannosta peräisin olevaa hiilidioksidia käytetään raaka-aineena urean tai muiden kemikaalien tuotannossa tai siirretään pois laitoksesta muuhun kuin 49 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvaan käyttötarkoitukseen, tämä hiilidioksidimäärä luetaan hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

18. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut suurissa erissä tuotettavia orgaanisen kemian kemikaaleja tuottavat laitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat hiilidioksidipäästöjen lähteet: krakkaus (katalyyttinen ja ei-katalyyttinen), reformointi, osittainen tai täydellinen hapetus, vastaavanlaiset prosessit, joissa raaka-aineena käytettävän hiilivedyn sisältämästä hiilestä syntyy hiilidioksidipäästöjä, jätekaasujen poltto ja soihdutus, polttoaineen polttaminen muissa polttoprosesseissa.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Jos suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotanto on teknisesti yhdistetty öljyjalostamoihin, kyseisen laitoksen toiminnanharjoittajan on sen sijaan noudatettava asiaa koskevia tässä liitteessä olevan 2 osan säännöksiä.

Sen estämättä, mitä ensimmäisessä alakohdassa säädetään, toiminnanharjoittajan on tarkkailtava päästöjä, jotka ovat peräisin polttoprosesseista, joissa polttoaineet eivät ole osallisina eivätkä ole peräisin suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotantoon käytettävistä kemiallisista reaktioista, käyttäen 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaista vakiolaskentamenetelmää. Kaikissa muissa tapauksissa toiminnanharjoittaja voi valita, käyttääkö se suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotannosta aiheutuvien päästöjen tarkkailuun 25 artiklan mukaista massatasemenetelmää vai 24 artiklan mukaista vakiolaskentamenetelmää. Jos toiminnanharjoittaja käyttää vakiolaskentamenetelmää, sen on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle näyttöä siitä, että valittu menetelmä kattaa kaikki asiaankuuluvat päästöt, jotka myös massatasemenetelmä kattaisi.

Hiilipitoisuuden määrittämiseen määrittämistason 1 mukaisesti sovelletaan liitteessä VI olevassa taulukossa 5 esitettyjä oletuspäästökertoimia. Niiden aineiden osalta, joita ei ole lueteltu liitteen VI taulukossa 5 tai tämän asetuksen muissa säännöksissä, toiminnanharjoittajan on laskettava hiilipitoisuus puhtaan aineen stoikiometrisestä hiilipitoisuudesta sekä aineen pitoisuudesta syöttöaine- tai tuotevirrassa.

19. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut vedyn ja synteesikaasun tuotantolaitokset

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoaineet, joita käytetään vedyn ja synteesikaasun tuotantoprosessissa (reformointi tai osittainen hapetus), ja polttoaineet, joita käytetään muissa polttoprosesseissa, myös kuuman veden tai höyryn tuottamista varten. Tuotettu synteesikaasu katsotaan massatasemenetelmässä lähdevirraksi.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Polttoprosesseista ja vedyntuotantoprosessien syöttöaineina käytetyistä polttoaineista peräisin olevien päästöjen tarkkailuun on sovellettava 24 artiklan ja tässä liitteessä olevan 1 osan mukaista vakiolaskentamenetelmää.

Synteesikaasun tuotannosta aiheutuvien päästöjen tarkkailuun on käytettävä 25 artiklan mukaista massatasemenetelmää. Toiminnanharjoittaja voi päättää sisällyttää erillisistä polttoprosesseista peräisin olevat päästöt massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

Jos vetyä ja synteesikaasua tuotetaan samassa laitoksessa, toiminnanharjoittajan on laskettava hiilidioksidipäästöt joko käyttäen vedyn ja synteesikaasun osalta erillisiä menetelmiä tämän kohdan kahden ensimmäisen alakohdan mukaisesti tai käyttäen yhtä yhteistä massatasetta.

20. Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetut kalsinoidun soodan ja natriumbikarbonaatin tuotantolaitokset

A) Soveltamisala

Kalsinoidun soodan ja natriumbikarbonaatin tuotantoon käytetyissä laitoksissa hiilidioksidipäästöjä syntyy seuraavista lähteistä ja lähdevirroista:

a)	polttoaineet, joita käytetään muissa polttoprosesseissa, myös kuuman veden tai höyryn tuottamista varten;

b)	raaka-aineet, mukaan lukien kalkkikiven kalsinoinnista peräisin oleva poistokaasu, sikäli kun sitä ei käytetä karbonointiin;

c)	jätekaasut karbonoinnin jälkeisistä pesu- tai suodatusvaiheista, sikäli kun niitä ei käytetä karbonointiin.

B) Tarkkailua koskevat erityiset säännöt

Toiminnanharjoittajan on käytettävä kalsinoidun soodan ja natriumbikarbonaatin tuotannosta peräisin olevien päästöjen tarkkailuun massatasemenetelmää 25 artiklan mukaisesti. Toiminnanharjoittaja voi päättää sisällyttää erillisistä polttoprosesseista peräisin olevat päästöt massataseeseen tai käyttää vakiolaskentamenetelmää 24 artiklan mukaisesti ainakin joidenkin lähdevirtojen osalta välttäen päästötietojen puutteellisuutta tai päästöjen kaksinkertaista laskentaa.

Jos kalsinoidun soodan tuotannosta peräisin olevaa hiilidioksidia käytetään natriumbikarbonaatin tuotannossa, hiilidioksidimäärä, joka käytetään natriumbikarbonaatin valmistamiseen kalsinoidusta soodasta, luetaan hiilidioksidin tuottaneen laitoksen päästöiksi.

21. Siirtoa sekä direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallitussa varastointipaikassa tapahtuvaa geologista varastointia varten suoritettavasta hiilidioksidin talteenotosta peräisin olevien kasvihuonekaasupäästöjen määrittäminen

A) Soveltamisala

Hiilidioksidia voivat ottaa talteen joko asiaan erikoistuneet laitokset, jotka vastaanottavat muista laitoksista siirrettyä hiilidioksidia, tai laitokset, joiden toiminnoista aiheutuu hiilidioksidipäästöjä, jotka otetaan talteen saman kasvihuonekaasujen päästöluvan nojalla. Laitoksen kaikkien osien, jotka liittyvät hiilidioksidin talteenottoon, väliaikaiseen varastointiin ja siirtämiseen hiilidioksidin kuljetusverkkoon tai hiilidioksidi- ja kasvihuonekaasupäästöjen geologiseen varastointipaikkaan, on sisällyttävä kasvihuonekaasujen päästölupaan, ja ne on otettava huomioon tarkkailusuunnitelmassa. Jos laitos suorittaa muita toimintoja, jotka kuuluvat direktiivin 2003/87/EY soveltamisalaan, niistä aiheutuvia päästöjä on tarkkailtava tämän liitteen asiaankuuluvien osien mukaisesti.

Hiilidioksidin talteenottoa harjoittavan toiminnanharjoittajan on otettava huomioon ainakin seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet:

a)	talteenottolaitokseen siirretty hiilidioksidi;

b)	poltto ja muu laitoksessa tapahtuva talteenottoon liittyvä toiminta, mukaan lukien polttoaineen ja syöttömateriaalin käyttö.

B) Hiilidioksidisiirtojen ja -päästöjen määrien kvantifiointi

B.1 Kvantifiointi laitoksessa

Kunkin toiminnanharjoittajan on laskettava päästöt ottaen huomioon mahdolliset hiilidioksidipäästöt kaikista päästöjä mahdollisesti aiheuttavista prosesseista laitoksessa sekä talteenotetun ja kuljetusverkkoon siirretyn hiilidioksidin määrä ja käyttäen seuraavaa kaavaa:

Etalteenottolaitos = Tsyöttö + Eei talteenottoa – Tvarastointiin

jossa

Etalteenottolaitos= talteenottolaitoksen kaikki kasvihuonekaasupäästöt;

Tsyöttö= talteenottolaitokseen siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

Eei talteenottoa= laitoksen päästöt, jos hiilidioksidia ei ole otettu talteen, eli laitoksen kaikista muista toiminnoista peräisin olevat yhteenlasketut päästöt, joita tarkkaillaan asiaa koskevien liitteen IV kohtien mukaisesti;

Tvarastointiin= kuljetusverkkoon tai varastointipaikkaan siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

Tapauksissa, joissa hiilidioksidin talteenotto suoritetaan samassa laitoksessa, josta talteenotettu hiilidioksidi on peräisin, toiminnanharjoittajan on käytettävä Tsyöttö-arvona nollaa.

Kun kyseessä on itsenäinen talteenottolaitos, toiminnanharjoittaja on varmistettava, että Eei talteenottoa edustaa niiden päästöjen määrää, jotka aiheutuvat muista lähteistä kuin laitokseen talteenottoa varten siirretystä hiilidioksidista. Toiminnanharjoittajan on määritettävä nämä päästöt tämän asetuksen säännösten mukaisesti.

Kun kyseessä on itsenäinen talteenottolaitos, hiilidioksidia talteenottolaitokseen siirtävän laitoksen toiminnanharjoittajan on vähennettävä Tsyöttö-määrä oman laitoksensa päästöistä 49 artiklan mukaisesti.

B.2 Siirretyn hiilidioksidin määrittäminen

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä talteenottolaitoksesta ja talteenottolaitokseen siirretyn hiilidioksidin määrän 40–46 artiklan mukaisesti toteutetuilla mittausmenetelmillä.

Ainoastaan jos hiilidioksidia talteenottolaitokseen siirtävän laitoksen toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että talteenottolaitokseen siirrettävä hiilidioksidi siirretään kokonaan ja vähintään vastaavalla tarkkuudella, voi toimivaltainen viranomainen sallia sen, että toiminnanharjoittaja käyttää laskentaan perustuvaa menetelmää 24 tai 25 artiklan mukaisesti Tsyöttö-määrän määrittämiseksi 40–46 artiklan ja 49 artiklan mukaisen mittaukseen perustuvan menetelmän sijaan.

22. Direktiivin 2009/31/EY mukaisesti sallitussa varastointipaikassa tapahtuvaa geologista varastointia varten putkistossa suoritettavasta hiilidioksidin siirtämisestä peräisin olevien kasvihuonekaasupäästöjen määrittäminen

A) Soveltamisala

Hiilidioksidin siirtämisestä putkistossa, mukaan lukien kaikki apulaitokset, jotka on toiminnallisesti yhdistetty kuljetusverkkoon, myös paineenkorotusasemat ja lämmittimet, aiheutuvien päästöjen tarkkailun ja raportoinnin laajuus on määritettävä kuljetusverkon kasvihuonekaasujen päästöluvassa. Kullakin kuljetusverkolla on vähintään yksi lähtöpiste ja yksi päätepiste, jotka on yhdistetty muihin laitoksiin, joissa harjoitetaan yhtä tai useaa seuraavista toiminnoista: hiilidioksidin talteenotto, siirto tai geologinen varastointi. Lähtö- ja päätepisteitä voivat olla myös kuljetusverkon ja kansallisten rajojen haaraumat. Lähtö- ja päätepisteet sekä laitokset, johon ne on yhdistetty, määritetään kasvihuonekaasujen päästöluvassa.

Kunkin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon erityisesti seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoprosessit ja muut prosessit laitoksissa, jotka on toiminnallisesti yhdistetty kuljetusverkkoon (esimerkiksi paineenkorotusasemat), hajapäästöt kuljetusverkosta, tarkoitukselliset päästöt kuljetusverkosta, ja päästöt kuljetusverkossa tapahtuvista vuodoista.

B) Hiilidioksidipäästöjen määrän määritysmenetelmät

Kuljetusverkkojen toiminnanharjoittajien on määritettävä päästöt käyttäen yhtä seuraavista menetelmistä:

a)	Kohdassa B.1 esitetty menetelmä A (kaikkien syöttö- ja tuotantovirtojen kokonaismassatase) tai

b)	Kohdassa B.2 esitetty menetelmä B (yksittäisten päästölähteiden tarkkailu).

Kun toiminnanharjoittaja valitsee joko menetelmän A tai menetelmän B, sen on osoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, että valitulla menetelmällä voidaan varmistaa luotettavammat kokonaispäästöjä koskevat tulokset ja alhaisempi epävarmuus ja että siinä käytetään parhaita tekniikoita ja tietämystä, jotka olivat käytettävissä silloin, kun kasvihuonekaasujen päästölupaa haettiin tai tarkkailusuunnitelma hyväksyttiin, ilman että aiheutuu kohtuuttomia kustannuksia. Jos valitaan menetelmä B, toiminnanharjoittajan on osoitettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että toiminnanharjoittajan kuljetusverkosta peräisin olevien kasvihuonekaasupäästöjen vuosittaiseen määrään liittyvä yleinen epävarmuus ei ylitä 7,5:tä prosenttia.

Kun kuljetusverkossa käytetään jäljempänä esitettyä menetelmää B, sen toiminnanharjoittaja ei saa lisätä päästöjen laskettuun määrään muista direktiivin 2003/87/EY mukaisesti luvan saaneesta laitoksesta vastaanotettua hiilidioksidia eikä vähentää päästöjen lasketusta määrästä hiilidioksidia, joka siirretään toiseen direktiivin 2003/87/EY mukaisesti luvan saaneeseen laitokseen.

Kunkin kuljetusverkon toiminnanharjoittajan on käytettävä menetelmää A menetelmällä B saatujen tulosten validoimiseksi vähintään kerran vuodessa. Tätä validointia varten toiminnanharjoittaja voi käyttää menetelmän A soveltamiseen alempia määrittämistasoja.

B.1 Menetelmä A

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä päästöt seuraavan kaavan mukaisesti:

Formula

jossa

Päästöt= kuljetusverkon hiilidioksidipäästöt yhteensä [t CO2];

Eoma toiminta= päästöjä, jotka aiheutuvat kuljetusverkon omasta toiminnasta, eli päästöjä, jotka eivät ole peräisin siirretystä hiilidioksidista, mutta joihin sisältyvät päästöt paineenkorotusasemissa käytettävästä polttoaineesta, tarkkaillaan liitteeseen IV sisältyvien, asiaa koskevin osien mukaisesti;

TSI,i= kuljetusverkkoon sen lähtöpisteessä i siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

TUL,j= kuljetusverkosta sen päätepisteessä j siirretyn hiilidioksidin määrä, joka määritetään 40–46 ja 49 artiklan mukaisesti.

B.2 Menetelmä B

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä päästöt ottaen huomioon kaikki päästöjä mahdollisesti aiheuttavat prosessit laitoksessa sekä talteenotetun ja kuljetusverkkoon siirretyn hiilidioksidin määrän ja käyttäen seuraavaa kaavaa:

Päästöt [t CO2] = CO2 hajapäästöt + CO2 tarkoitukselliset + CO2 vuodot + CO2 laitokset

jossa

Päästöt= kuljetusverkon hiilidioksidipäästöt yhteensä [t CO2];

CO2 hajapäästöt= kuljetusverkossa kuljetetusta hiilidioksidista peräisin olevien hajapäästöjen määrä [t CO2], mukaan lukien päästöt tiivisteistä, venttiileistä, välikompressoriasemista ja välivarastointilaitoksista;

CO2 tarkoitukselliset= kuljetusverkossa kuljetetusta hiilidioksidista peräisin olevien tarkoituksellisten päästöjen määrä [t CO2];

CO2 vuodot= kuljetusverkossa kuljetetun hiilidioksidin määrä [t CO2], joka vapautuu kuljetusverkon yhdessä tai useassa osassa tapahtuvan häiriön vuoksi;

CO2 laitokset= sen hiilidioksidin määrä [t CO2], joka vapautuu poltosta tai muista putkistokuljetukseen kuljetusverkossa toiminnallisesti yhdistetyistä prosesseista ja jota tarkkaillaan näihin ohjeisiin sisältyvien asiaa koskevien liitteen IV osien mukaisesti.

B.2.1 Kuljetusverkosta peräisin olevat hajapäästöt

Toiminnanharjoittajan on katsottava hajapäästöiksi päästöt seuraavantyyppisistä laitteista:

a)	tiivisteet;

b)	mittauslaitteet;

c)	venttiilit;

d)	välikompressoriasemat;

e)	välivarastointilaitokset.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä keskimääräiset päästökertoimet EF (g CO2/aikayksikkö) sellaista laitetta tai esiintymistä kohti, jossa voidaan odottaa hajapäästöjä, toiminnan alussa ja viimeistään sen ensimmäisen raportointivuoden loppuun mennessä, jona kuljetusverkko on viimeistään toiminnassa. Toiminnanharjoittajan on tarkistettava nämä kertoimet vähintään joka viides vuosi ottaen huomioon alan parhaat käytettävissä olevat tekniikat ja tietämyksen.

Toiminnanharjoittajan on laskettava hajapäästöt kertomalla kuhunkin luokkaan kuuluvien laitteiden määrä päästökertoimella ja laskemalla yhteen tulokset yksittäisiä luokkia varten seuraavan kaavan osoittamalla tavalla:

Formula

Esiintymisten määräksi on katsottava kuhunkin luokkaan kuuluvien laitteiden määrän kerrottuna aikayksikköjen määrällä vuotta kohti.

B.2.2 Vuodoista johtuvat päästöt

Kuljetusverkon toiminnanharjoittajan on toimitettava todiste verkon eheydestä käyttäen edustavia (paikkaan ja aikaan liittyviä) lämpötila- ja painetietoja. Jos tiedoista käy ilmi, että on tapahtunut vuoto, toiminnanharjoittajan on laskettava vuotaneen hiilidioksidin määrä käyttäen sopivaa, tarkkailusuunnitelmaan sisältyvää menetelmää, joka perustuu alan parhaita käytäntöjä koskeviin ohjeisiin, myös vertaamalla lämpötila- ja painetietoja eheän verkon keskimääräisiin paine- ja lämpötila-arvoihin.

B.2.3 Tarkoitukselliset päästöt

Kunkin toiminnanharjoittajan on esitettävä tarkkailusuunnitelmassa analyysi mahdollisista tilanteista, joissa syntyy tarkoituksellisia päästöjä, kuten huolto- tai hätätoimista, ja esitettävä sopivat, alan parhaisiin käytäntöihin perustuvat dokumentoidut menetelmät, joilla lasketaan tarkoituksellisten hiilidioksidipäästöjen määrä.

23. Hiilidioksidin geologinen varastointi direktiivissä 2009/31/EY sallitussa varastointipaikassa

A) Soveltamisala

Toiminnanharjoittajan on määritettävä hiilidioksidin geologisesta varastoinnista peräisin olevien päästöjen tarkkailun ja raportoinnin soveltamisala varastointipaikan ja varastointikompleksin direktiivin 2009/31/EY mukaisessa luvassa määritettyjen rajojen perusteella. Jos varastointikompleksissa havaitaan vuotoja, jotka aiheuttavat päästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen, toiminnanharjoittajan on välittömästi:

a)	ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle;

b)	sisällytettävä vuoto kyseessä olevan laitoksen päästölähteisiin;

c)	tarkkailtava päästöjä ja raportoitava niistä.

Toiminnanharjoittaja saa poistaa kyseisen vuodon tarkkailusuunnitelman päästölähteiden joukosta ja lopettaa näiden päästöjen tarkkailun ja raportoinnin vasta, kun direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaiset korjaavat toimenpiteet on toteutettu eikä päästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen voida enää havaita.

Kunkin geologisen varastointia harjoittavan toiminnanharjoittajan on otettava huomioon erityisesti seuraavat potentiaaliset hiilidioksidipäästöjen lähteet: polttoaineen käyttö paineenkorotusasemissa sekä muut polttotoiminnot, myös laitoksessa sijaitsevat voimalaitokset; injektoinnin tai hiilivedyn tehostetun talteenoton yhteydessä tapahtuvat tarkoitukselliset päästöt; injektoinnin yhteydessä tapahtuvat hajapäästöt; hiilivedyn tehostetun talteenoton yhteydessä syntynyt hiilidioksidi; ja vuodot.

B) Hiilidioksidipäästöjen kvantifiointi

Geologista varastointia harjoittava toiminnanharjoittaja ei saa lisätä päästöjensä laskettuun määrään muista laitoksista vastaanotettua hiilidioksidia eikä vähentää päästöjensä lasketusta määrästä hiilidioksidia, joka varastoidaan geologisesti varastointipaikassa tai siirretään toiseen laitokseen.

B.1 Injektoinnista johtuvat tarkoitukselliset päästöt ja hajapäästöt

Toiminnanharjoittajan on määritettävä tarkoitukselliset päästöt ja hajapäästöt seuraavasti:

CO2-päästöt [t CO2] = V CO2 [t CO2] + F CO2 [t CO2].

jossa

V CO2= tarkoituksellisten hiilidioksidipäästöjen määrä;

F CO2= hajapäästöistä aiheutuvan hiilidioksidin määrä.

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä tarkoituksellisten hiilidioksidipäästöjen määrä käyttäen tämän asetuksen 41–46 artiklan mukaisia mittaukseen perustuvia menetelmiä. Ensimmäisestä lauseesta poiketen, jos laskentaan perustuvien menetelmien käytöstä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia, toiminnanharjoittaja voi toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän saatuaan esittää tarkkailusuunnitelmassa sopivan, alan parhaisiin käytäntöihin perustuvan menetelmän V CO2:n määrittämiseksi.

Toiminnanharjoittajan on katsottava F CO2:n yhdeksi lähteeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että liitteessä VIII olevan 1 osan mukaisiin määrittämistasoihin liittyviä epävarmuusvaatimuksia sovelletaan kokonaisarvoon eikä yksittäisiin päästöpisteisiin. Kunkin toiminnanharjoittajan on esitettävä tarkkailusuunnitelmassa analyysi mahdollisista tilanteista, joissa syntyy hajapäästöjä, ja esitettävä F CO2:n laskemiseksi tai mittaamiseksi sopivat dokumentoidut menetelmät, jotka perustuvat alan parhaita käytäntöjä koskeviin ohjeisiin. F CO2:n määrittämiseksi toiminnanharjoittaja voi käyttää tietoja, jotka on kerätty injektiolaitoksen osalta direktiivin 2009/31/EY 32–35 artiklan ja liitteessä II olevan 1.1 kohdan e–h alakohtien mukaisesti, jos ne täyttävät tämän asetuksen vaatimukset.

B.2 Tarkoitukselliset päästöt ja hajapäästöt hiilivedyn tehostetun talteenoton yhteydessä

Kunkin toiminnanharjoittajan on otettava huomioon hiilidioksidin tehostetusta talteenotosta (EHR) syntyvät seuraavat mahdolliset lisäpäästölähteet:

a)	öljyn ja kaasun erotusyksiköt ja kaasun kierrätyslaitos, joissa hiilidioksidin hajapäästöjä voisi tapahtua;

b)	soihdutus, jossa päästöjä voi syntyä jatkuvien positiivisten poistojärjestelmien käytöstä sekä hiilivedyn tuotantolaitoksen paineenalennuksen aikana;

c)	hiilidioksidin poistojärjestelmä, jolla vältetään liekin sammuminen soihdussa korkean hiilidioksidipitoisuuden vuoksi.

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä hiilidioksidin hajapäästöt tai tarkoitukselliset päästöt liitteen IV osan B.1 mukaisesti.

Kunkin toiminnanharjoittajan on määritettävä soihdutuksesta johtuvat päästöt tässä liitteessä olevan 1 osan D kohdan mukaisesti ottaen huomioon soihdutettuun kaasuun mahdollisesti sekoittunut hiilidioksidi 48 artiklan mukaisesti.

B.3 Vuoto varastointikompleksista

Päästöjen ja vesipatsaaseen vapautuneen hiilidioksidin määrä määritetään seuraavasti:

Formula

jossa

L CO2= vuodosta johtuvat hiilidioksidipäästöt tai sen vuoksi vapautunut hiilidioksidi kalenteripäivää kohti.

Talku= viimeisin seuraavista:

Tlop= päivä, johon mennessä on toteutettu direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaiset korjaavat toimenpiteet eikä hiilidioksidipäästöjä tai hiilidioksidin vapautumista vesipatsaaseen enää havaita.

Toimivaltaisen viranomaisen on hyväksyttävä muita menetelmiä hiilidioksidipäästöjen tai vesipatsaaseen vapautuvan hiilidioksidin määrän määrittämiseen ja sallittava niiden käyttöönotto, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaista viranomaista tyydyttävällä tavalla, että näillä menetelmillä saavutetaan parempi tarkkuus kuin tässä kohdassa kuvatulla menetelmällä.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä varastointikompleksista vuotaneiden päästöjen määrä kunkin vuototapahtuman osalta siten, että yleinen epävarmuus raportointikauden aikana on enintään ± 7,5 prosenttia. Jos sovelletun määritysmenetelmän yleinen epävarmuus on yli 7,5 prosenttia, toiminnanharjoittajan on tehtävä mukautus seuraavasti:

CO2, raportoitu [t CO2] = CO2, määritetty [t CO2] * (1 + (epävarmuusjärjestelmä [%]/100) – 0,075)

jossa

CO2, raportoitu [t CO2]= hiilidioksidin määrä, joka sisällytetään vuotuiseen päästöselvitykseen kyseisen vuototapahtuman osalta;

CO2, määritetty= hiilidioksidin määrä, joka on määritetty kyseisen vuototapahtuman osalta käytetyn määritysmenetelmän avulla;

epävarmuusjärjestelmä= hiilidioksidin määrä, joka on määritetty kyseisen vuototapahtuman osalta käytetyn määritysmenetelmän avulla.

(1) International Aluminium Institute; The Aluminium Sector Greenhouse Gas Protocol; lokakuu 2006;US Environmental Protection Agency and International Aluminium Institute; Protocol for Measurement of Tetrafluoromethane (CF4) and Hexafluoroethane (C2F6) Emissions from Primary Aluminum Production; huhtikuu 2008.

LIITE V

Määrittämistasoa koskevat vähimmäisvaatimukset, joita sovelletaan laskentaan perustuviin menetelmiin luokkaan A kuuluvissa laitoksissa, ja laskentaan perustuvat menetelmät, joita sovelletaan luokkiin B ja C kuuluvissa laitoksissa käytettäviin kaupallisiin peruspolttoaineisiin (26 artiklan 1 kohta)

Taulukko 1

Vähimmäismäärittämistasot, joita sovelletaan laskentaan perustuviin menetelmiin luokkaan A kuuluvissa laitoksissa ja kaikissa laitoksissa käytettävien kaupallisten peruspolttoaineiden laskentakertoimiin 26 artiklan 1 kohdan a alkohdan mukaisesti; (”n.a” tarkoittaa ”ei sovelleta”)

Toiminto / lähdevirran tyyppi	Toimintotiedot		Päästökerroin	Koostumustiedot (hiilipitoisuus)	Hapettumiskerroin	Muuntokerroin
Toiminto / lähdevirran tyyppi	Polttoaineen tai materiaalin määrä	Tehollinen lämpöarvo	Päästökerroin	Koostumustiedot (hiilipitoisuus)	Hapettumiskerroin	Muuntokerroin
Polttoaineiden poltto
Kaupalliset peruspolttoaineet	2	2a/2b	2a/2b	n.a.	1	n.a.
Muut kaasumaiset tai nestemäiset polttoaineet	2	2a/2b	2a/2b	n.a.	1	n.a.
Kiinteät polttoaineet	1	2a/2b	2a/2b	n.a.	1	n.a.
Massatasemenetelmä kaasunkäsittelyterminaaleja varten	1	n.a.	n.a.	1	n.a.	n.a.
Soihdutukset	1	n.a.	1	n.a.	1	n.a.
Puhdistus (karbonaatti)	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Puhdistus (kipsi)	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Mineraaliöljyn jalostaminen
Katalyyttisen krakkauksen regenerointi	1	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
Vedyn tuotanto	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Koksin tuotanto
Massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	1	2	2	n.a.	n.a.	n.a.
Metallimalmin pasutus ja sintraus
Massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.
Karbonaatti syöttöaineena	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Raudan ja teräksen tuotanto
Massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	1	2a/2b	2	n.a.	n.a.	n.a.
Rautametallien ja muiden metallien tuotanto, myös alumiinin sekundäärituotanto, tai jalostus
Massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.
Prosessipäästöt	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Alumiinin primäärituotanto
Hiilidioksidipäästöjen massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.
Perfluorihiilivetypäästöt (PFC) (kulmakerroinmenetelmä)	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Perfluorihiilivetypäästöt (PFC) (ylijännitemenetelmä)	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Sementtiklinkkerin tuotanto
Polttouunin syöttöön perustuva menetelmä	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Klinkkerin tuotanto	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Sementtiuunipöly	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Muu kuin karbonaatista peräisin oleva hiili	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Kalkin tuotanto sekä dolomiitin ja magnesiitin kalsinointi
Karbonaatit	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Maa-alkalioksidit	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Lasin ja mineraalivillan valmistus
Karbonaatit	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Keraamisten tuotteiden valmistus
Hiili syöttöaineena	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Alkalioksidi	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	1
Puhdistus	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Kipsin ja kipsilevyjen tuotanto: katso polttoaineiden poltto
Sellun ja paperin tuotanto
Vahvistuskemikaalit	1	n.a.	1	n.a.	n.a.	n.a.
Hiilimustan tuotanto
Massatasemenetelmä	1	n.a.	n.a.	1	n.a.	n.a.
Ammoniakin tuotanto
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	2	2a/2b	2a/2b	n.a.	n.a.	n.a.
Suurissa erissä tuotettavien orgaanisen kemian kemikaalien tuotanto
Massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.
Vedyn ja synteesikaasun tuotanto
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	2	2a/2b	2a/2b	n.a.	n.a.	n.a.
Massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.
Kalsinoitu sooda ja natriumbikarbonaatti
Massatase	1	n.a.	n.a.	2	n.a.	n.a.

LIITE VI

Laskentakerrointen viitearvot (31 artiklan 1 kohdan a alakohta)

1. Tehollisen lämpöarvon suhteen määritetyt polttoaineen päästökertoimet

Taulukko 1: Teholliseen lämpöarvoon ja polttoaineen massan suhteen määritettyyn teholliseen lämpöarvoon liittyvät polttoaineen päästökertoimet

Polttoainetyyppi	Päästökerroin (t CO2/TJ)	Tehollinen lämpöarvo (TJ/Gg)	Lähde
Raakaöljy	73,3	42,3	IPCC 2006 GL
Orimulsio	77,0	27,5	IPCC 2006 GL
Maakaasukondensaatti	64,2	44,2	IPCC 2006 GL
Moottoribensiini	69,3	44,3	IPCC 2006 GL
Kerosiini (muu kuin lentopetroli)	71,9	43,8	IPCC 2006 GL
Öljyliuske	73,3	38,1	IPCC 2006 GL
Kevyt polttoöljy / dieselöljy	74,1	43,0	IPCC 2006 GL
Raskas polttoöljy	77,4	40,4	IPCC 2006 GL
Nesteytetyt maakaasut	63,1	47,3	IPCC 2006 GL
Etaani	61,6	46,4	IPCC 2006 GL
Teollisuusbensiini	73,3	44,5	IPCC 2006 GL
Bitumi	80,7	40,2	IPCC 2006 GL
Voiteluaineet	73,3	40,2	IPCC 2006 GL
Öljykoksi (petroleum coke)	97,5	32,5	IPCC 2006 GL
Jalostamojen syöttöaineet	73,3	43,0	IPCC 2006 GL
Jalostamokaasu	57,6	49,5	IPCC 2006 GL
Parafiini	73,3	40,2	IPCC 2006 GL
Teollisuusbensiini ja muu bensiini	73,3	40,2	IPCC 2006 GL
Muut öljytuotteet	73,3	40,2	IPCC 2006 GL
Antrasiitti	98,3	26,7	IPCC 2006 GL
Koksikivihiili	94,6	28,2	IPCC 2006 GL
Muu bituminen kivihiili	94,6	25,8	IPCC 2006 GL
Puolibituminen kivihiili	96,1	18,9	IPCC 2006 GL
Ruskohiili	101,0	11,9	IPCC 2006 GL
Öljyliuske ja bitumipitoinen hiekka	107,0	8,9	IPCC 2006 GL
Hiili- ja ruskohiilibriketit	97,5	20,7	IPCC 2006 GL
Koksiuunikoksi ja ruskohiilikoksi	107,0	28,2	IPCC 2006 GL
Kaasukoksi	107,0	28,2	IPCC 2006 GL
Kivihiiliterva	80,7	28,0	IPCC 2006 GL
Jakelukaasu	44,4	38,7	IPCC 2006 GL
Koksaamokaasu	44,4	38,7	IPCC 2006 GL
Masuunikaasu	260	2,47	IPCC 2006 GL
Konverttikaasu	182	7,06	IPCC 2006 GL
Maakaasu	56,1	48,0	IPCC 2006 GL
Teollisuusjätteet	143	n.a.	IPCC 2006 GL
Jäteöljyt	73,3	40,2	IPCC 2006 GL
Turve	106,0	9,76	IPCC 2006 GL
Puu/puujäte	—	15,6	IPCC 2006 GL
Muu kiinteä biomassa	—	11,6	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Puuhiili	—	29,5	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Biobensiini	—	27,0	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Biodiesel	—	27,0	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Muut nestemäiset biopolttoaineet	—	27,4	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Kaatopaikkakaasu	—	50,4	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Puhdistamokaasu	—	50,4	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Muut biokaasut	—	50,4	IPCC 2006 GL (vain tehollinen lämpöarvo)
Autonrenkaat	85,0	n.a.	WBCSD CSI
Hiilimonoksidi	155,2 (1)	10,1	J. Falbe and M. Regitz, Römpp Chemie Lexikon, Stuttgart, 1995
Metaani	54,9 (2)	50,0	J. Falbe and M. Regitz, Römpp Chemie Lexikon, Stuttgart, 1995

2. Prosessipäästöihin liittyvät päästökertoimet

Taulukko 2: Karbonaattien hajoamisesta aiheutuvien prosessipäästöjen stoikiometrinen päästökerroin (menetelmä A)

Karbonaatti	Päästökerroin [t CO2 / t karbonaattia]
CaCO3	0,440
MgCO3	0,522
Na2CO3	0,415
BaCO3	0,223
Li2CO3	0,596
K2CO3	0,318
SrCO3	0,298
NaHCO3	0,524
FeCO3	0,380
Yleisesti	Päästökerroin = [M(CO2)] / {Y * [M(x)] + Z *[M(CO3 2-)]} X= metalli M(x)= X:n molekyylipaino [g/mol] M(CO2)= CO2:n molekyylipaino [g/mol] M(CO3 2-)= CO3 2-:n molekyylipaino [g/mol] Y= X:n stoikiometrinen luku Z= CO3 2-:n stoikiometrinen luku

Taulukko 3: Maa-alkalioksideihin perustuva karbonaattien hajoamisesta peräisin olevien prosessipäästöjen stoikiometrinen päästökerroin (menetelmä B)

Oksidi	Päästökerroin [t CO2 / t oksidia]
CaO	0,785
MgO	1,092
BaO	0,287
Yleisesti XYOZ	Päästökerroin = [M(CO2)] / {Y * [M(x)] + Z * [M(O)]} X maa-alkali- tai alkalimetalli M(x) X:n molekyylipaino [g/mol] M(CO2) CO2:n molekyylipaino [g/mol] M(O) O:n molekyylipaino [g/mol] Y X:n stoikiometrinen luku = 1 (maa-alkalimetalleilla) = 2 (alkalimetalleilla) Z O:n stoikiometrinen luku = 1

Taulukko 4: Muista prosessimateriaaleista (raudan ja teräksen tuotanto ja rautametallien jalostus) peräisin olevien prosessipäästöjen stoikiometriset päästökertoimet (3)

Syöttö- tai tuotemateriaali	Hiilipitoisuus (t C/t)	Päästökerroin (t CO2 / t)
Suorapelkistetty rauta (DRI)	0,0191	0,07
EAF-hiilielektrodit	0,8188	3,00
EAF-panoshiili	0,8297	3,04
HBI-briketti	0,0191	0,07
Konverttikaasu	0,3493	1,28
Öljykoksi (petroleum coke)	0,8706	3,19
Ostettu raakarauta	0,0409	0,15
Valurautaromu	0,0409	0,15
Teräs	0,0109	0,04

Taulukko 5: Muista prosessimateriaaleista (suurissa erissä tuotettavat orgaanisen kemian kemikaalit) peräisin olevien prosessipäästöjen stoikiometriset päästökertoimet (4)

Aine	Hiilipitoisuus (t C/t)	Päästökerroin (t CO2 / t)
Asetonitriili	0,5852	2,144
Akryylinitriili	0,6664	2,442
Butadieeni	0,888	3,254
Hiilimusta	0,97	3,554
Etyleeni	0,856	3,136
Etyleenidikloridi	0,245	0,898
Etyleeniglykoli	0,387	1,418
Etyleenioksidi	0,545	1,997
Syaanivety	0,4444	1,628
Metanoli	0,375	1,374
Metaani	0,749	2,744
Propaani	0,817	2,993
Propyleeni	0,8563	3,137
Vinyylikloridimonomeeri	0,384	1,407

3. Muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin lämmitysvaikutuskertoimet

Taulukko 6: Lämmitysvaikutuskertoimet

Kaasu	Lämmitysvaikutuskerroin
N2O	310 t CO2(e) / t N2O
CF4	6 500 t CO2(e) / t CF4
C2F6	9 200 t CO2(e) / t C2F6

(1) Perustuu teholliseen lämpöarvoon 10,12 TJ/t.

(2) Perustuu teholliseen lämpöarvoon 50,01 TJ/t.

(3) IPCC 2006 Guidelines for National Greenhouse Gas Inventories

(4) IPCC 2006 Guidelines for National Greenhouse Gas Inventories

LIITE VII

Analyysien vähimmäistiheys (35 artikla)

Polttoaine/materiaali	Analyysien vähimmäistiheys
Maakaasu	Vähintään viikottain
Prosessikaasut (jalostamojen seoskaasut, koksaamokaasu, masuunikaasu ja konverttikaasu)	Vähintään päivittäin – käyttäen eri vuorokauden aikoina asianmukaisia menetelmiä
Polttoöljy	Kultakin 20 000 tonnilta ja vähintään kuusi kertaa vuodessa
Hiili, koksihiili, öljykoksi (petroleum coke)	Kultakin 20 000 tonnilta ja vähintään kuusi kertaa vuodessa
Kiinteä jäte (puhtaat fossiiliset jätteet tai biomassan ja fossiilisen jätteen seokset)	Kultakin 5 000 tonnilta ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Nestemäinen jäte	Kultakin 10 000 tonnilta ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Karbonaattimineraalit (mukaan lukien kalkkikivi ja dolomiitti)	Kultakin 50 000 tonnilta ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Savet ja saviliuskeet	Sellaisen materiaalimäärän täytyttyä, joka vastaa 50 000:ta tonnia hiilidioksidia ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Muut massataseen syöttö- ja tuotevirrat (ei sovelleta polttoaineisiin tai pelkistäviin aineisiin)	Kultakin 20 000 tonnilta ja vähintään kerran kuukaudessa
Muut materiaalit	Materiaalin tyypistä ja variaatiosta riippuen sellaisen materiaalimäärän täytyttyä, joka vastaa 50 000:ta tonnia hiilidioksidia ja vähintään neljä kertaa vuodessa

LIITE VIII

Mittaukseen perustuvat menetelmät (41 artikla)

1. Mittaukseen perustuvien menetelmien määritelmät

Mittaukseen perustuvat menetelmät on hyväksyttävä määrittämistasojen mukaisesti käyttäen seuraavia suurimpia sallittuja epävarmuuksia päästöjen vuosittaisille tuntikeskiarvoille, jotka on laskettu käyttäen tämän liitteen 3 osassa esitettyä yhtälöä 2.

Taulukko 1

Jatkuvatoimisten päästömittausjärjestelmien (CEMS) määrittämistasot (kunkin määrittämistason suurin sallittu epävarmuus)

	Määrittämistaso 1	Määrittämistaso 2	Määrittämistaso 3	Määrittämistaso 4
CO2-päästölähteet	± 10 %	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %
N2O-päästölähteet	± 10 %	± 7,5 %	± 5 %	N.A.
CO2:n siirto	± 10 %	± 7,5 %	± 5 %	± 2,5 %

2. Vähimmäisvaatimukset

Taulukko 2

Mittaukseen perustuvien menetelmien vähimmäisvaatimukset

Kasvihuonekaasu	Alin vaadittu määrittämistaso
	Luokka A	Luokka B	Luokka C
CO2	2	2	3
N2O	2	2	3

3. Kasvihuonekaasujen (GHG) määrittäminen mittaukseen perustuvilla menetelmillä

Yhtälö 1: Vuotuisten päästöjen laskeminen

Formula

jossa

GHG-pitoisuustunnissa= päästöjen tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna

savukaasuvirta= savukaasuvirta normikuutiometreinä (Nm3) kunkin tunnin osalta.

Yhtälö 2: Keskimääräisen tuntipitoisuuden määrittäminen

Formula

Jossa:

GHG-päästöttuntika.= päästölähteestä peräisin olevien tuntipäästöjen vuotuiset keskiarvot;

GHG-pitoisuustunnissa= päästöjen tuntipitoisuudet muodossa mg/Nm3 savukaasuvirrassa toiminnan aikana mitattuna

savukaasuvirta= savukaasuvirta normikuutiometreinä (Nm3) kunkin tuntipitoisuuden osalta.

4. Pitoisuuden laskeminen käyttäen epäsuoraa pitoisuuden mittausta

Yhtälö 3: Pitoisuuden laskeminen

Formula

5. Puuttuvien pitoisuustietojen korvaaminen mittaukseen perustuvissa menetelmissä

Yhtälö 4: Puuttuvien pitoisuustietojen korvaaminen mittaukseen perustuvissa menetelmissä

Formula

jossa

	=	tietyn muuttujan pitoisuuden aritmeettinen keskiarvo koko raportointikauden ajalta tai, jos tiedot menetettiin erityisten olosuhteiden aikaan, erityisiä olosuhteita vastaavalta sopivalta kaudelta.
σ C_	=	paras arvio tietyn muuttujan pitoisuuden keskihajonnasta koko raportointikauden ajalta tai, jos tiedot menetettiin erityisten olosuhteiden aikaan, erityisiä olosuhteita vastaavalta sopivalta kaudelta.

LIITE IX

66 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettäviä tietoja koskevat vähimmäisvaatimukset

Toiminnanharjoittajien ja ilma-aluksen käyttäjien on säilytettävä vähintään seuraavat:

1. Laitoksia ja ilma-aluksen käyttäjiä koskevat yhteiset vaatimukset

1)	Toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä tarkkailusuunnitelma.

2)	Asiakirjat, joilla perustellaan tarkkailumenetelmien valinta, ja asiakirjat, joilla perustellaan tarkkailumenetelmien ja määrittämistasojen väliaikaiset ja muut kuin väliaikaiset, toimivaltaisen viranomaisen hyväksymät muutokset.

3)	Kaikki asiaankuuluvat tarkkailusuunnitelmien päivitykset, joista on ilmoitettu toimivaltaiselle viranomaiselle 15 artiklan mukaisesti, ja toimivaltaisen viranomaisen vastaukset.

4)	Kaikki tarkkailusuunnitelmassa mainitut kirjalliset menettelyt, tarvittaessa myös näytteenottosuunnitelma, tietojen hallintatoimiin liittyvät menettelyt ja kontrollitoimiin liittyvät menettelyt.

5)	Luettelo tarkkailusuunnitelman ja kaikkien siihen liittyvien menettelyjen kaikista käytetyistä versioista.

6)	Dokumentaatio tarkkailuun ja raportointiin liittyvistä vastuista.

7)	Tarvittaessa toiminnanharjoittajan tai ilma-aluksen käyttäjän tekemä riskinarviointi.

8)	Edellä 69 artiklan mukaiset parannusraportit.

9)	Todennettu vuotuinen päästöselvitys.

10)	Todentamisraportti.

11)	Mahdolliset muut tiedot, jotka on yksilöity vuotuisen päästöselvityksen todentamisen kannalta tarpeellisiksi.

2. Kiinteitä laitoksia koskevat erityistiedot:

1)	Kasvihuonekaasujen päästölupa ja sen mahdolliset päivitykset.

2)	Tarvittaessa epävarmuuden arvioinnit.

Laitoksissa käytettyjen laskentamenetelmien osalta:

a)	toimintotiedot, joita on käytetty kutakin lähdevirtaa koskevissa mahdollisissa päästölaskelmissa, luokiteltuina prosessi- ja polttoaine- tai materiaalityypin mukaisesti;

b)	tarvittaessa luettelo kaikista laskentakertoimina käytetyistä oletusarvoista;

c)	kattavat näytteenoton ja analyysin tulokset laskentakerrointen määrittämiseksi;

d)	dokumentaatio kaikista tehottomista, korjatuista menettelyistä ja 63 artiklan mukaisesti toteutetuista korjaavista toimista;

e)	mittauslaitteiden kalibroinnin ja huollon tulokset;

Laitosten laskentaan perustuvien menetelmien osalta on annettava seuraavat lisätiedot:

a)	asiakirjat, joilla perustellaan mittauksen valinta tarkkailumenetelmäksi,

b)	kunkin päästölähteen päästöjen epävarmuustarkastelussa käytetyt tiedot prosesseittain luokiteltuna;

c)	varmuuslaskentaan käytetyt tiedot ja laskelmien tulokset;

d)	jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän yksityiskohtainen tekninen kuvaus, mukaan lukien toimivaltaisen viranomaisen hyväksymisasiakirjat;

e)	raakatiedot ja yhdistetyt tiedot jatkuvatoimisesta päästömittausjärjestelmästä, mukaan lukien muutoksia koskevat tiedot, testilokikirja, seisonta-ajat, kalibroinnit, huollot ja ylläpidot;

f)	dokumentaatio kaikista jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän muutoksista;

g)	mittauslaitteiden kalibroinnin ja huollon tulokset;

h)	tarvittaessa massa- tai energiatasemalli, jota on käytetty korvaavien tietojen määrittämiseen 45 artiklan 4 kohdan mukaisesti, ja siihen liittyvät oletukset.

Käytettäessä 22 artiklassa tarkoitettua fall back -tarkkailumenetelmää kaikki tiedot, joita tarvitaan niiden päästölähteiden ja lähdevirtojen päästöjen määrittämiseen, joihin tätä menetelmää sovelletaan, sekä toimintotietojen, laskentakertoimien ja muiden määrittämistasoon perustuvassa menetelmässä raportoitavien muuttujien epäsuorat tiedot.

Alumiinin primäärituotannon osalta on annettava seuraavat lisätiedot:

a)	asiakirjat tuloksista, jotka on saatu mittausjaksoista laitoskohtaisten CF4- ja C2F6-päästökerrointen määrittämiseksi;

b)	asiakirjat tuloksista, jotka on saatu hajapäästöjen talteenoton tehokkuuden määrittämisestä;

c)	kaikki alumiinin primäärituotantoa, anodiefektien tiheyttä ja keskimääräistä kestoa sekä ylijännitetietoa koskevat asiaankuuluvat tiedot.

Hiilidioksidin talteenoton, siirtojen ja geologisen varastoinnin toimintojen osalta on annettava seuraavat lisätiedot:

a)	asiakirjat hiilidioksidin geologista varastointia harjoittavien laitosten varastointikompleksiin injektoimasta hiilidioksidimäärästä;

b)	edustavasti aggregoidut paine- ja lämpötilatiedot kuljetusverkosta;

c)	kopio varastointiluvasta, mukaan lukien hyväksytty tarkkailusuunnitelma, direktiivin 2009/31/EY 9 artiklan mukaisesti;

d)	direktiivin 2009/31/EY 14 artiklan mukaisesti toimitetut raportit;

e)	direktiivin 2009/31/EY 15 artiklan mukaisesti suoritettuja tarkastuksia koskevat raportit;

f)	asiakirjat direktiivin 2009/31/EY 16 artiklan mukaisesti toteutetuista korjaavista toimenpiteistä.

3. Ilmailutoimintoja koskevat eritystiedot:

1)	Luettelo omistuksessa olevista tai vuokratuista ilma-aluksista ja tarvittavat todisteet luettelon täydellisyydestä; kunkin ilma-aluksen osalta päivämäärä, jolloin se lisätään ilma-aluksen käyttäjän kalustoon tai poistetaan sieltä.

2)	Luettelo kuhunkin raportointikauteen kuuluvista lennoista ja tarvittavat todisteet luettelon täydellisyydestä.

3)	Polttoaineenkulutuksen ja päästöjen määrittämiseen käytetyt asiaankuuluvat tiedot.

4)	Niitä vuosia koskevat hyötykuorman ja matkan määrittämiseen käytetyt tiedot, joiden osalta tonnikilometritietoja raportoitiin.

5)	Tarvittaessa asiakirjat tietoaukkoihin ja korvaavien tietojen hankkimiseen sovellettavasta menetelmästä.

LIITE X

Vuotuisten päästöselvitysten vähimmäissisältö (67 artiklan 3 kohta)

1. Kiinteiden laitosten vuotuiset päästöselvitykset

Laitoksen vuotuisen päästöselvityksen tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot:

1)	Laitosta koskevat direktiivin 2003/87/EY liitteen IV mukaiset tunnistetiedot ja laitoksen yksilöllinen lupanumero.

2)	Päästöselvityksen todentajan nimi ja osoite

		ISSN 1977-0812 doi:10.3000/19770812.L_2012.181.fin
Euroopan unionin virallinen lehti		L 181

Suomenkielinen laitos	Lainsäädäntö	55. vuosikerta 12. heinäkuu 2012

Sisältö		II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset	Sivu
		ASETUKSET
	*	Komission asetus (EU) N:o 600/2012, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöraporttien ja tonnikilometriraporttien todentamisesta ja todentajien akkreditoinnista ( 1 )	1
	*	Komission asetus (EU) N:o 601/2012, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetusta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportoinnista ( 1 )	30