ISSN 1725-261X

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 56

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

50. vuosikerta
23. helmikuu 2007


Sisältö

 

I   EY:n ja Euratomin perustamissopimuksia soveltamalla annetut säädökset, joiden julkaiseminen on pakollista

Sivu

 

 

ASETUKSET

 

*

Neuvoston asetus (EY) N:o 129/2007, annettu 12 päivänä helmikuuta 2007, tullittomuuden myöntämisestä tietyille farmaseuttisille vaikuttaville aineille, joilla on Maailman terveysjärjestön yhteisen kansainvälisen nimistön (INN) mukainen nimi, ja tietyille farmaseuttisten lopputuotteiden valmistuksessa käytettäville tuotteille sekä asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta

1

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.


I EY:n ja Euratomin perustamissopimuksia soveltamalla annetut säädökset, joiden julkaiseminen on pakollista

ASETUKSET

23.2.2007   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 56/1


NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 129/2007,

annettu 12 päivänä helmikuuta 2007,

tullittomuuden myöntämisestä tietyille farmaseuttisille vaikuttaville aineille, joilla on Maailman terveysjärjestön yhteisen kansainvälisen nimistön (INN) mukainen nimi, ja tietyille farmaseuttisten lopputuotteiden valmistuksessa käytettäville tuotteille sekä asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 133 artiklan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Uruguayn kierroksen neuvotteluissa yhteisö ja tietyt muut maat sopivat tullittomuuden myöntämisestä farmaseuttisille tuotteille, jotka kuuluvat harmonoidun järjestelmän (HS) 30 ryhmään ja HS-nimikkeisiin 2936, 2937, 2939 ja 2941, ja nimetyille farmaseuttisille vaikuttaville aineille, joilla on Maailman terveysjärjestön yhteisen kansainvälisen nimistön (INN) mukainen nimi, tällaisten INN-aineiden tietyille suoloille, estereille ja hydraateille sekä nimetyille farmaseuttisen lopputuotteiden tuotannossa ja valmistuksessa käytettäville välituotteille.

(2)

Neuvottelujen pöytäkirjaan merkityt tulokset sisällytettiin GATT 1994 -sopimuksen Marrakeshin pöytäkirjan liitteenä oleviin osanottajien tariffiluetteloihin.

(3)

Osanottajat päättivät, että neuvotteluista tehdyn pöytäkirjan osapuolina olevien Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsenvaltioiden edustajat kokoontuvat WTO:n tavarakauppaneuvostossa pääsääntöisesti vähintään joka kolmas vuosi tarkastelemaan tullittomien tuotteiden luetteloa lisätäkseen siihen yksimielisesti uusia farmaseuttisia tuotteita.

(4)

Kolmen tällaisen tarkastelun tuloksena päätettiin, että tullittomien tuotteiden luetteloon olisi lisättävä uusia INN-aineita ja farmaseuttisten lopputuotteiden tuotannossa ja valmistuksessa käytettäviä välituotteita, että tietyt näistä välituotteista olisi siirrettävä INN-aineiden luetteloon ja että INN-aineiden suolojen ja estereiden tiettyjä prefiksejä ja suffikseja koskevaa luetteloa olisi laajennettava.

(5)

Tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2658/87 (1) otettiin käyttöön tavaranimikkeistö, jäljempänä ’yhdistetty nimikkeistö’, ja siinä vahvistettiin yhteisen tullitariffin sopimustullit.

(6)

Näin ollen asetus (ETY) N:o 2658/87 olisi muutettava,

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Yhteisö laajentaa 1 päivästä tammikuuta 2007 tullittomuuden koskemaan liitteessä I lueteltuja INN-aineita.

2 artikla

Korvataan 1 päivästä tammikuuta 2007 liitteessä II olevalla luettelolla niiden prefiksien ja suffiksien luettelo, joilla yhdistettynä INN-nimiin nimetään INN-aineiden suolat, esterit ja hydraatit, jotka vapautetaan myös tulleista, jos ne voidaan luokitella samaan 6-numeroiseen HS-alanimikkeeseen kuin vastaava INN-aine.

3 artikla

Yhteisö laajentaa 1 päivästä tammikuuta 2007 tullittomuuden koskemaan liitteessä III lueteltuja farmaseuttisten lopputuotteiden tuotannossa ja valmistuksessa käytettäviä välituotteita.

4 artikla

Liitteessä IV luetelluille välituotteille ei enää myönnetä tullittomuutta 1 päivästä tammikuuta 2007.

5 artikla

Muutetaan asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I kolmannessa osassa olevan II osaston liitteet 3, 4 ja 6 vastaavasti (tullittomien farmaseuttisten aineiden luettelot).

6 artikla

Tämä asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 12 päivänä helmikuuta 2007.

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

F.-W. STEINMEIER


(1)  EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1930/2006 (EUVL L 406, 30.12.2006, s. 9).


LIITE I

Luettelo yhteisen kansainvälisen nimistön (INN) mukaisista nimistä lisättäväksi asetuksen (EY) N:o 1549/2006 (1) liitteessä 3 esitettyjen tullittomien tuotteiden luetteloon

Tunnistenumero

CN-koodi

CAS-numero

Nimi

696

2842 90 80

12539-23-0

vangatalsiitti

572

2843 90 90

129580-63-8

satraplatiini

413

2843 90 90

141977-79-9

miriplatiini

223

2843 90 90

146665-77-2

eptaplatiini

682

2843 90 90

172903-00-3

triplatiinitetranitraatti

504

2843 90 90

181630-15-9

pikoplatiini

807

2843 90 90

274679-00-4

padoporfiini

629

2844 40 30

131608-78-1

teknetium[99mTc]nitridokadi

628

2844 40 30

225239-31-6

teknetium[99mTc]fanolesomabi

711

2844 40 30

476413-07-7

ytrium(90Y)takatutsumabi-tetraksetaani (ytrium(90Y)takatutsumabi)

738

2845 90 10

474641-19-5

deutolperisoni

283

2846 90 00

193901-90-5

gadofosveseetti

284

2846 90 00

227622-74-4

gadomelitoli

281

2846 90 00

280776-87-6

gadokoletiinihappo

282

2846 90 00

544697-52-1

gadodenteraatti

761

2903 39 90

354-92-7

perflisobutaani

497

2903 39 90

355-25-9

perflubutaani

495

2903 39 90

355-42-0

perfleksaani

498

2903 39 90

76-19-7

perflutreeni

496

2903 47 00

307-43-7

perflubrodesi

328

2906 19 00

163217-09-2

inekalsitoli

727

2906 19 00

524067-21-8

bekokalsidioli

21

2907 29 00

57-91-0

alfatradioli

464

2909 49 90

128607-22-7

ospemifeeni

66

2909 49 90

302904-82-1

atokalsitoli

270

2909 49 90

341524-89-8

fispemifeeni

592

2909 50 90

3380-30-1

soneklosaani

335

2914 40 90

158440-71-2

irofulveeni

803

2914 70 00

274925-86-9

nebikaponi

56

2915 90 80

185517-21-9

arundiinihappo

87

2916 39 00

153559-49-0

beksaroteeni

640

2918 19 85

121009-77-6

tenivastatiini

659

2918 19 85

156965-06-9

tisokalsitaatti

750

2918 19 85

54845-95-3

ikomukreetti

677

2918 99 90

157283-68-6

travoprosti

744

2918 99 90

161172-51-6

etalosibi

294

2918 99 90

183293-82-5

gemkabeeni

643

2918 99 90

251565-85-2

tesaglitatsaari

757

2918 99 90

476436-68-7

naveglitatsaari

436

2921 30 99

219810-59-0

nerameksaani

153

2921 49 80

186495-49-8

delusemiini

124

2921 49 80

226256-56-0

sinakalseetti

367

2921 49 80

33817-09-3

levmetamfetamiini

234

2922 19 80

119618-22-3

esoksibutyniini

611

2922 19 80

146376-58-1

talibegroni

596

2922 19 80

148717-90-2

skvalamiini

266

2922 19 80

162359-55-9

fingolimodi

683

2922 19 80

186139-09-3

troduskemiini

193

2922 19 80

190258-12-9

edronokaiini

709

2922 19 80

207916-33-4

ksidekafluuri

391

2922 19 80

36144-08-8

mantabegroni

644

2922 19 80

98774-23-3

tesmilifeni

626

2922 29 00

148717-54-8

tekalseetti

619

2922 29 00

175591-23-8

tapentadoli

440

2922 29 00

90060-42-7

nolomiroli

230

2922 39 00

33643-46-8

esketamiini

198

2922 49 95

176199-48-7

eglumetadi (eglumegadi)

310

2922 49 95

198022-65-0

ikofungipeeni

386

2922 49 95

220991-20-8

lumirakoksibi

554

2922 49 95

220991-32-2

robenakoksibi

103

2922 50 00

135306-78-4

kaloksetiinihappo

72

2922 50 00

187219-95-0

aksomadoli

278

2922 50 00

193901-91-6

fosveseetti

589

2922 50 00

252920-94-8

solabegroni

551

2922 50 00

255734-04-4

ritobegroni

752

2922 50 00

269079-62-1

isalmadoli

261

2922 50 00

286930-03-8

fesoterodiini

238

2922 50 00

37178-37-3

etilevodopa

399

2922 50 00

7101-51-1

melevodopa

161

2922 50 00

93413-62-8

desvenlafaksiini

110

2924 19 00

1188-38-1

karglumiinihappo

632

2924 19 00

250694-07-6

teglikaari

692

2924 19 00

92262-58-3

valrosemidi

603

2924 29 95

112522-64-2

tasedinaliini

36

2924 29 95

119363-62-1

amiglumidi

195

2924 29 95

131179-95-8

efaproksiraali

528

2924 29 95

133865-88-0

ralfinamidi

567

2924 29 95

133865-89-1

safinamidi

735

2924 29 95

147497-64-1

davasaisiini

71

2924 29 95

156740-57-7

aksitiromi

434

2924 29 95

163000-63-3

neboglamiini (nebostineeli)

26

2924 29 95

173334-57-1

aliskireeni

347

2924 29 95

175481-36-4

lakosamidi (erlosamidi)

332

2924 29 95

181872-90-2

josimenoli

568

2924 29 95

183990-46-7

salkaprotsiinihappo

279

2924 29 95

188196-22-7

frakefamidi

601

2924 29 95

193079-69-5

tabimoreliini

462

2924 29 95

196618-13-0

oseltamiviiri

349

2924 29 95

209394-27-4

ladostigiili

828

2924 29 95

220847-86-9

valategrasti

614

2924 29 95

228266-40-8

taltobuliini

668

2924 29 95

260980-89-0

topilutamidi

720

2924 29 95

387825-03-8

salklobutsiinihappo

772

2924 29 95

441765-98-6

talaglumetadi

51

2924 29 95

67346-49-0

arformoteroli

449

2925 29 00

146510-36-3

olaneksidiini

45

2925 29 00

170368-04-4

anisperimuusi

494

2925 29 00

229614-55-5

peramiviiri

737

2925 29 00

287096-87-1

delmitidi

35

2925 29 00

346735-24-8

amelubantti

642

2926 90 95

108605-62-5

teriflunomidi

121

2926 90 95

153259-65-5

silomilasti

801

2926 90 95

202057-76-9

manitimuusi

428

2926 90 95

220641-11-2

naminidiili

219

2928 00 90

130579-75-8

eplivanseriini

570

2928 00 90

149400-88-4

sardomotsidi

777

2928 00 90

154039-60-8

marimastaatti

798

2928 00 90

203737-93-3

istaroksiimi

576

2928 00 90

352513-83-8

semapimodi

398

2928 00 90

76144-81-5

meldonium

75

2929 90 00

136470-65-0

banoksantroni

69

2929 90 00

166518-60-1

avasimibi

172

2929 90 00

168021-79-2

disufentoninatrium

833

2930 90 30

583-91-5

desmeninoli

233

2930 90 85

101973-77-7

esonarimodi

53

2930 90 85

112111-43-0

armodafiniili

731

2930 90 85

158382-37-7

kanfosfamidi

618

2930 90 85

179545-77-8

tanomastaatti

766

2930 90 85

187870-78-6

rimeporidi

196

2930 90 85

202340-45-2

eflusimibi

165

2930 90 85

29335-92-0

dekstioproniini

760

2930 90 85

496050-39-6

pemaglitatsaari

250

2930 90 85

59973-80-7

eksisulindi

307

2931 00 95

133208-93-2

ibrolipiimi

372

2931 00 95

63132-38-7

lidadroniinihappo

556

2932 19 00

156722-18-8

rostafuroksiini

410

2932 19 00

393101-41-2

milatakseli

58

2932 29 85

109791-32-4

askorbyyligamolenaatti

171

2932 29 85

127943-53-7

disermolidi

272

2932 29 85

140616-46-2

fluoreseiinilisikoli

19

2932 29 85

150785-53-8

alemsinaali

416

2932 29 85

154738-42-8

mitemsinaali

38

2932 29 85

161262-29-9

amotosaleeni

555

2932 29 85

162011-90-7

rofekoksibi

574

2932 29 85

165108-07-6

selamektiini

269

2932 29 85

189954-96-9

firokoksibi

469

2932 99 50

186040-50-6

paklitakseliseribaatti

273

2932 99 70

114870-03-0

fondaparinuuksinatrium

229

2932 99 70

128196-01-0

essitalopraami

463

2932 99 70

137275-81-1

osemotsotaani

312

2932 99 70

149920-56-9

idraparinuuksinatrium

211

2932 99 70

167256-08-8

enrasentaani

150

2932 99 70

171092-39-0

defoslimodi

650

2932 99 70

175013-73-7

tidembersaatti

455

2932 99 70

181296-84-4

omigapiili

743

2932 99 70

185955-34-4

eritoraani

461

2932 99 70

186348-23-2

ortatakseli

529

2932 99 70

196597-26-9

ramelteoni

467

2932 99 70

280585-34-4

okseglitatsaari

375

2932 99 70

329306-27-6

lirimilasti

163

2932 99 70

51372-29-3

deksbudesonidi

54

2932 99 70

75887-54-6

artemotiili

314

2932 99 70

81267-65-4

idronoksiili

667

2932 99 85

175013-84-0

tonabersaatti

109

2932 99 85

184653-84-7

karabersaatti

55

2932 99 85

81496-81-3

artenimoli

769

2932 99 90

343306-71-8

sugammadeksi

224

2933 29 90

129805-33-0

eptotermiinialfa

255

2933 29 90

134183-95-2

famproniili

249

2933 29 90

141758-74-9

eksenatidi

806

2933 29 90

144689-24-7

olmesartaani

176

2933 29 90

149838-23-3

doranidatsoli

268

2933 29 90

150586-58-6

fipametsoli

578

2933 29 90

154906-40-8

semparatidi

204

2933 29 90

159075-60-2

emfilermiini

209

2933 29 90

159519-65-0

enfuvirtidi

472

2933 29 90

162394-19-6

palifermiini

89

2933 29 90

163796-60-9

bifarsepti

321

2933 29 90

170105-16-5

imidafenasiini

657

2933 29 90

178823-49-9

tiplimotidi

253

2933 29 90

189353-31-9

fadolmidiini (radolmidiini)

389

2933 29 90

200074-80-2

lusupultidi

126

2933 29 90

213027-19-1

sipralisantti

541

2933 29 90

219527-63-6

repifermiini

605

2933 29 90

220712-29-8

tadekinigialfa

167

2933 29 90

246539-15-1

dibotermiinialfa

536

2933 29 90

259188-38-0

rebimastaatti

790

2933 29 90

444069-80-1

dapiklermiini

396

2933 29 90

478166-15-3

mekasermiinirinfabaatti

134

2933 39 99

0-00-0

krobenetiini

591

2933 39 99

0-00-0

solimastaatti

159

2933 39 99

100643-71-8

desloratadiini

299

2933 39 99

103766-25-2

gimerasiili

342

2933 39 99

112568-12-4

itureliksi

637

2933 39 99

113712-98-4

tenatopratsoli

232

2933 39 99

119141-88-7

esomepratsoli

804

2933 39 99

119229-65-1

nerispirdiini

308

2933 39 99

119515-38-7

ikaridiini

29

2933 39 99

120241-31-8

alvameliini

411

2933 39 99

128420-61-1

minopafantti

678

2933 39 99

134234-12-1

traksoprodiili

519

2933 39 99

134457-28-6

pratsareliksi

791

2933 39 99

138530-94-6

dekslansopratsoli

800

2933 39 99

138530-95-7

levolansopratsoli

712

2933 39 99

142852-50-4

tsanapetsiili

252

2933 39 99

147116-64-1

etslopitantti

394

2933 39 99

147116-67-4

maropitantti

180

2933 39 99

150337-94-3

ekalsideeni

350

2933 39 99

153322-05-5

lanisemiini

815

2933 39 99

15585-43-0

rivanikliini

30

2933 39 99

156053-89-3

alvimopaani

333

2933 39 99

166181-63-1

ipravakaiini

707

2933 39 99

168266-90-8

vofopitantti

549

2933 39 99

168273-06-1

rimonabantti

215

2933 39 99

170364-57-5

entsastauriini

318

2933 39 99

172152-36-2

ilapratsoli

107

2933 39 99

178979-85-6

kapraviriini

655

2933 39 99

179033-51-3

timkodaari

262

2933 39 99

183305-24-0

fideksabaani

809

2933 39 99

188396-77-2

palirodeeni

158

2933 39 99

188913-58-8

dersalatsiini

125

2933 39 99

190648-49-8

sipemastaatti

465

2933 39 99

193153-04-7

otamiksabaani

380

2933 39 99

193275-84-2

lonafarnibi

645

2933 39 99

195875-84-4

tesofensiini

623

2933 39 99

198283-73-7

tebanikliini

507

2933 39 99

198480-55-6

pipendoksifeeni

65

2933 39 99

198904-31-3

atatsanaviiri

199

2933 39 99

198958-88-2

elarofibaani

341

2933 39 99

201605-51-8

itriglumidi

91

2933 39 99

202189-78-4

bilastiini

240

2933 39 99

202409-33-4

etorikoksibi

649

2933 39 99

202590-69-0

tikalopridi

325

2933 39 99

204205-90-3

indibuliini

136

2933 39 99

211914-51-1

dabigatraani

137

2933 39 99

211915-06-9

dabigatraanieteksilaatti

701

2933 39 99

212141-54-3

vatalanibi

74

2933 39 99

215529-47-8

bamirastiini

10

2933 39 99

227940-00-3

adekalantti

699

2933 39 99

249296-44-4

varenikliini

797

2933 39 99

252870-53-4

ispronikliini

76

2933 39 99

263562-28-3

bariksibaatti

594

2933 39 99

284461-73-0

sorafenibi

821

2933 39 99

288104-79-0

surinabantti

52

2933 39 99

289893-25-0

arimoklomoli

721

2933 39 99

370893-06-4

ankriviroki

392

2933 39 99

376348-65-1

maraviroki

164

2933 39 99

40431-64-9

deksmetyylifenidaatti

316

2933 39 99

58754-46-4

iferanseriini

788

2933 39 99

64881-21-6

karikotamidi

409

2933 39 99

72599-27-0

miglustaatti

627

2933 39 99

75970-99-9

tekastemitsoli

579

2933 39 99

98326-32-0

senatsodaani

448

2933 49 10

167887-97-0

olamufloksasiini

606

2933 49 90

106635-80-7

tafenokiini

714

2933 49 90

139233-53-7

tselandopaami

25

2933 49 90

144506-11-6

alilusemi

397

2933 49 90

146362-70-1

meklinertantti (reminertantti)

508

2933 49 90

147511-69-1

pitavastatiini (itavastatiini)

506

2933 49 90

149759-26-2

pinokalantti

613

2933 49 90

174636-32-9

talnetantti

290

2933 49 90

194804-75-6

garenoksasiini

515

2933 49 90

195532-12-8

pradofloksasiini

352

2933 49 90

197509-46-9

lanikidaari

622

2933 49 90

206873-63-4

tarikidaari

288

2933 49 90

213998-46-0

gantakuriumkloridi

717

2933 49 90

241800-98-6

tsoniporidi

590

2933 49 90

242478-37-1

solifenasiini

492

2933 49 90

257933-82-7

pelitinibi

672

2933 49 90

262352-17-0

torsetrapibi

476

2933 49 90

540769-28-6

palosuraani

586

2933 49 90

57695-04-2

sitamakiini

264

2933 59 95

0-00-0

figopitantti

660

2933 59 95

103024-93-7

tivisikloviiri

406

2933 59 95

117414-74-1

midafoteeli

452

2933 59 95

124265-89-0

omasikloviiri

173

2933 59 95

129716-58-1

dofekidaari

102

2933 59 95

133804-44-1

kaldareeti

366

2933 59 95

138117-50-7

letepriniimi

213

2933 59 95

142217-69-4

entekaviiri

763

2933 59 95

146464-95-1

pralatreksaatti

641

2933 59 95

147127-20-6

tenofoviiri

531

2933 59 95

147254-64-6

ranirestaatti

205

2933 59 95

149950-60-7

emiviriini

320

2933 59 95

152459-95-5

imatinibi

511

2933 59 95

153537-73-6

plevitreksedi

100

2933 59 95

153808-85-6

kadrofloksasiini

503

2933 59 95

154889-68-6

pibrotselesiini

718

2933 59 95

167354-41-8

tsosukidaari

174

2933 59 95

170912-52-4

donitriptaani

146

2933 59 95

171714-84-4

darusentaani

32

2933 59 95

177036-94-1

ambrisentaani

226

2933 59 95

183321-74-6

erlotinibi

768

2933 59 95

186692-46-6

selisiklibi

17

2933 59 95

187949-02-6

albakonatsoli

381

2933 59 95

192725-17-0

lopinaviiri

16

2933 59 95

193681-12-8

alamifoviiri

691

2933 59 95

195157-34-7

valomasikloviiri

254

2933 59 95

196612-93-8

falnidamoli

547

2933 59 95

199463-33-7

revapratsaani

260

2933 59 95

204267-33-4

feloprentaani

450

2933 59 95

204697-65-4

olsegepantti

746

2933 59 95

209799-67-7

forodesiini

716

2933 59 95

210245-80-0

tsonampaneeli

162

2933 59 95

220984-26-9

detivisikloviiri

142

2933 59 95

244767-67-7

dapiviriini

208

2933 59 95

259525-01-4

enekadiini

241

2933 59 95

269055-15-4

etraviriini

439

2933 59 95

290297-26-6

netupitantti

566

2933 59 95

324758-66-9

sabiporidi

724

2933 59 95

330784-47-9

avanafiili

703

2933 59 95

334476-46-9

vestipitantti

753

2933 59 95

336113-53-2

ispinesibi

695

2933 59 95

338992-00-0

vandetanibi

725

2933 59 95

354813-19-7

balikatibi

616

2933 59 95

387867-13-2

tandutinibi

242

2933 59 95

402595-29-3

etrisiguaatti

522

2933 59 95

443144-26-1

pruvanseriini

548

2933 59 95

500287-72-9

rilpiviriini

147

2933 59 95

569351-91-3

dasantafiili

795

2933 59 95

61337-87-9

esmirtatsapiini

222

2933 69 80

179756-85-5

eptapironi

728

2933 69 80

187393-00-6

bemotritsinoli

512

2933 69 80

69004-04-2

ponatsuriili

466

2933 69 80

937-13-3

oterasiili

235

2933 79 00

138729-47-2

estsopikloni

354

2933 79 00

142139-60-4

lapisteridi

111

2933 79 00

147568-66-9

karmoteroli

88

2933 79 00

148905-78-6

bekslosteridi

296

2933 79 00

160135-92-2

gemopatrilaatti

156

2933 79 00

161982-62-3

depreotidi

251

2933 79 00

163222-33-1

etsetimibi

140

2933 79 00

182821-27-8

daglutriili

271

2933 79 00

187523-35-9

flindokalneeri

120

2933 79 00

188968-51-6

silengitidi

362

2933 79 00

191732-72-6

lenalidomidi

656

2933 79 00

192185-72-1

tipifarnibi

577

2933 79 00

194413-58-6

semaksanibi

355

2933 79 00

248281-84-7

lakinimodi

823

2933 79 00

254964-60-8

taskinimodi

324

2933 79 00

312753-06-3

indakateroli

787

2933 79 00

357336-20-0

brivarasetaami

818

2933 79 00

357336-74-4

seletrasetaami

781

2933 79 00

503612-47-3

apiksabaani

820

2933 79 00

557795-19-4

sunitinibi

231

2933 99 30

104746-04-5

eslikarbatsepiini

181

2933 99 30

112108-01-7

ekopipaami

422

2933 99 30

137975-06-5

motsavaptaani

665

2933 99 30

150683-30-0

tolvaptaani

131

2933 99 30

210101-16-9

konivaptaani

370

2933 99 30

29331-92-8

likarbatsepiini

500

2933 99 40

144912-63-0

pertsinfoteeli

378

2933 99 40

168079-32-1

liksivaptaani

423

2933 99 40

174391-92-5

motsenaviiri

166

2933 99 40

82059-50-5

dekstofisopaami

730

2933 99 90

103597-45-1

bisoktritsoli

597

2933 99 90

106344-20-1

stannsoporfiini

811

2933 99 90

110078-46-1

pleriksafori

610

2933 99 90

110230-98-3

talaporfiini

46

2933 99 90

114560-48-4

apatsikvoni

778

2933 99 90

129497-78-5

verteporfiini

510

2933 99 90

144510-96-3

piksantroni

544

2933 99 90

144875-48-9

resikimodi

631

2933 99 90

145158-71-0

tegaserodi

588

2933 99 90

149606-27-9

soblidotiini

770

2933 99 90

149682-77-9

talabostaatti

101

2933 99 90

151878-23-8

kalkobutroli

518

2933 99 90

153804-05-8

pratosartaani

758

2933 99 90

154082-13-0

omosianiini

442

2933 99 90

156090-17-4

nortopiksantroni

669

2933 99 90

156090-18-5

topiksantroni

371

2933 99 90

156897-06-2

likofeloni

267

2933 99 90

160146-17-8

finrotsoli

582

2933 99 90

160970-54-7

silodosiini

311

2933 99 90

169543-49-1

ikrokaptidi

700

2933 99 90

172732-68-2

varespladibi

435

2933 99 90

173240-15-8

nemifitidi

210

2933 99 90

176644-21-6

eniporidi

323

2933 99 90

177469-96-4

implitapidi

457

2933 99 90

178040-94-3

opaviraliini

28

2933 99 90

179120-92-4

altinikliini

97

2933 99 90

179324-69-7

bortetsomibi

600

2933 99 90

179386-43-7

sumaniroli

357

2933 99 90

180916-16-9

lasofoksifeeni

64

2933 99 90

182316-31-0

atakimasti

329

2933 99 90

186392-65-4

ingliforibi

80

2933 99 90

188696-80-2

bekampaneeli

471

2933 99 90

189198-30-9

paktimibi

421

2933 99 90

189752-49-6

moteksafiini

822

2933 99 90

192658-64-3

tasidotiini

710

2933 99 90

192939-46-1

ksimelagatraani

108

2933 99 90

193273-66-4

kapromoreliini

276

2933 99 90

194798-83-9

fosflukonatsoli

79

2933 99 90

198481-32-2

batsedoksifeeni

149

2933 99 90

201530-41-8

deferasiroksi

98

2933 99 90

203258-60-0

brostallisiini

454

2933 99 90

204248-78-2

omiganaani

295

2933 99 90

204519-64-2

gemifloksasiini

523

2933 99 90

207993-12-2

pumafentriini

361

2933 99 90

215808-49-4

lemuteporfiini

826

2933 99 90

21919-05-1

tretatsikaari

831

2933 99 90

219680-11-2

tsabofloksasiini

526

2933 99 90

244081-42-3

rafabegroni

755

2933 99 90

248919-64-4

linapratsaani

652

2933 99 90

251562-00-2

tifuvirtidi

595

2933 99 90

261944-46-1

sorapratsaani

705

2933 99 90

274901-16-5

vildagliptiini

557

2933 99 90

284041-10-7

rostaporfiini

767

2933 99 90

361442-04-8

saksagliptiini

447

2933 99 90

38101-59-6

oglufanidi

133

2933 99 90

38609-97-1

kridanimodi

481

2933 99 90

396091-73-9

pasireotidi

139

2933 99 90

404951-53-7

dasinostaatti

192

2933 99 90

433922-67-9

edratidi

170

2933 99 90

481658-94-0

dirlotapidi

723

2933 99 90

533927-56-9

atilmotiini

773

2933 99 90

637328-69-9

tanogitraani

681

2933 99 90

72741-87-8

tridolgosiiri

754

2933 99 90

82059-51-6

levotofisopaami

419

2934 10 00

130112-42-4

mivotilaatti

144

2934 10 00

139226-28-1

darbufeloni

259

2934 10 00

144060-53-7

febuksostaatti

646

2934 10 00

145739-56-6

tetomilasti

438

2934 10 00

161600-01-7

netoglitatsoni

534

2934 10 00

182760-06-1

ravukonatsoli

6

2934 10 00

185106-16-5

akotiamidi

553

2934 10 00

185428-18-6

rivoglitatsoni

73

2934 10 00

199113-98-9

balaglitatsoni

186

2934 10 00

213411-83-7

edaglitatsoni

736

2934 10 00

239101-33-8

deferitriini

122

2934 10 00

300832-84-2

silupreviiri

15

2934 10 00

341028-37-3

alagebriumkloridi

819

2934 10 00

342026-92-0

sipoglitatsaari

550

2934 10 00

79714-31-1

risarestaatti

580

2934 20 80

154189-40-9

sibenadeetti

344

2934 20 80

176975-26-1

itsonsteridi

373

2934 20 80

245116-90-9

lidorestaatti

387

2934 20 80

367514-87-2

lurasidoni

105

2934 99 90

0-00-0

kangrelori

287

2934 99 90

0-00-0

ganstigmiini

509

2934 99 90

0-00-0

pitrakinra

575

2934 99 90

110299-05-3

selodenosoni

365

2934 99 90

111358-88-4

lestaurtinibi

686

2934 99 90

112984-60-8

ulifloksasiini

676

2934 99 90

114899-77-3

trabektediini

351

2934 99 90

117276-75-2

lanimostiimi

776

2934 99 90

120313-91-9

trombomoduliinialfa

408

2934 99 90

120685-11-2

midostauriini

337

2934 99 90

122970-40-5

isatoribiini

129

2934 99 90

123318-82-1

klofarabiini

437

2934 99 90

124584-08-3

nesiritidi

647

2934 99 90

130306-02-4

tetsasitabiini

390

2934 99 90

135306-39-7

manifaksiini

130

2934 99 90

135463-81-9

kolurasetaami

505

2934 99 90

137071-32-0

pimekrolimuusi

446

2934 99 90

137215-12-4

odiparsiili

812

2934 99 90

137219-37-5

plitidepsiini

207

2934 99 90

143491-57-0

emtrisitabiini

95

2934 99 90

144348-08-3

binodenosoni

474

2934 99 90

144598-75-4

paliperidoni

451

2934 99 90

144689-63-4

olmesartaanimedoksomiili (olmesartaani)

33

2934 99 90

145514-04-1

amdoksoviiri

684

2934 99 90

145918-75-8

troksasitabiini

31

2934 99 90

146426-40-6

alvosidibi

585

2934 99 90

147817-50-3

siramesiini

569

2934 99 90

148430-28-8

sarakaliimi

517

2934 99 90

150322-43-3

prasugreeli

49

2934 99 90

151879-73-1

aprinokarseeni

688

2934 99 90

152735-23-4

upidosiini

502

2934 99 90

152811-62-6

piboserodi

524

2934 99 90

153062-94-3

pumosetragi

206

2934 99 90

155030-63-0

emodepsidi

245

2934 99 90

159351-69-6

everolimuusi

382

2934 99 90

161178-07-0

lubatsodoni

256

2934 99 90

161605-73-8

fanapaneeli

609

2934 99 90

161832-65-1

talampaneeli

775

2934 99 90

162635-04-3

temsirolimuusi

704

2934 99 90

163521-12-8

vilatsodoni

3

2934 99 90

167362-48-3

abetimuusi

330

2934 99 90

169148-63-4

detemirinsuliini

562

2934 99 90

169939-94-0

ruboksistauriini

48

2934 99 90

170729-80-3

aprepitantti

538

2934 99 90

170861-63-9

reglitatsaari

513

2934 99 90

171228-49-2

posakonatsoli

604

2934 99 90

171596-29-5

tadalafiili

11

2934 99 90

171752-56-0

adrogolidi

190

2934 99 90

174402-32-5

edotekariini

796

2934 99 90

174638-15-4

fosfluridiinitidoksiili

393

2934 99 90

176161-24-3

maribaviiri

417

2934 99 90

179602-65-4

mitratapidi

201

2934 99 90

181785-84-2

elvusitabiini

57

2934 99 90

182133-25-1

artsoksifeeni

5

2934 99 90

182167-02-8

akolbifeeni

762

2934 99 90

182415-09-4

piklotsotaani

289

2934 99 90

183547-57-1

gantofibaani

1

2934 99 90

183849-43-6

abaperidoni

293

2934 99 90

184475-35-2

gefitinibi

24

2934 99 90

185229-68-9

alikaforseeni

663

2934 99 90

185954-27-2

tofimilasti

384

2934 99 90

187164-19-8

lulikonatsoli

368

2934 99 90

188630-14-0

liatermiini

473

2934 99 90

189681-70-7

aplindori (palindori)

148

2934 99 90

189940-24-7

daksalipraami

443

2934 99 90

190977-41-4

oblimerseeni

309

2934 99 90

192314-93-5

iklapriimi

525

2934 99 90

192374-14-4

radafaksiini

379

2934 99 90

192441-08-0

lomeguatribi

516

2934 99 90

192755-52-5

pralnakasaani

364

2934 99 90

193700-51-5

leridistiimi

68

2934 99 90

195733-43-8

atrasentaani

132

2934 99 90

195962-23-3

korifollitropiinialfa

258

2934 99 90

196808-45-4

farglitatsaari

402

2934 99 90

198821-22-6

merimepodibi

456

2934 99 90

199685-57-9

onersepti

191

2934 99 90

204318-14-9

edotreotidi

625

2934 99 90

204512-90-3

tekadenosoni

671

2934 99 90

204658-47-9

torapseli

634

2934 99 90

205887-54-3

telbermiini

458

2934 99 90

206254-79-7

opebakaani

334

2934 99 90

206260-33-5

irampaneeli

280

2934 99 90

208848-19-5

freselestaatti

263

2934 99 90

208993-54-8

fiduksosiini

265

2934 99 90

209342-40-5

finafloksasiini

154

2934 99 90

211448-85-0

denufosoli

745

2934 99 90

211735-76-1

farampatori

388

2934 99 90

214548-46-6

lusaperidoni

814

2934 99 90

215174-50-8

rimakalibi

535

2934 99 90

218298-21-6

ratsaksabaani

543

2934 99 90

219846-31-8

radekiniili (resekiniili)

257

2934 99 90

221241-63-0

fandosentaani

527

2934 99 90

222834-30-2

ragaglitatsaari

563

2934 99 90

223537-30-2

rupintriviiri

99

2934 99 90

223661-25-4

bulakiini

353

2934 99 90

231277-92-2

lapatinibi

359

2934 99 90

247207-64-3

lekonotidi

322

2934 99 90

250601-04-8

imiglitatsaari

8

2934 99 90

250710-65-7

adargileukiinialfa

228

2934 99 90

251303-04-5

ertiprotafibi

514

2934 99 90

252260-02-9

positsolidi

722

2934 99 90

255730-18-8

artemifoni

338

2934 99 90

257277-05-7

isenagaani

104

2934 99 90

267243-28-7

kanertinibi

336

2934 99 90

276690-58-5

iroksanadiini

651

2934 99 90

279215-43-9

tifenatsoksidi

118

2934 99 90

282526-98-1

setilistaatti

77

2934 99 90

285571-64-4

barusibaani

175

2934 99 90

285983-48-4

doramapimodi

81

2934 99 90

290296-68-3

befetupitantti

792

2934 99 90

292634-27-6

dianikliini

615

2934 99 90

304853-42-7

tanaprogeetti

50

2934 99 90

305391-49-5

ardenermiini

771

2934 99 90

308240-58-6

talaktoferriinialfa

598

2934 99 90

308831-61-0

sufugoliksi

537

2934 99 90

313348-27-5

regadenosoni

326

2934 99 90

325715-02-4

indiploni

187

2934 99 90

328538-04-1

edifoligidi

741

2934 99 90

329744-44-7

embekonatsoli

425

2934 99 90

331741-94-7

muraglitatsaari

759

2934 99 90

331744-64-0

peliglitatsaari

825

2934 99 90

333754-36-2

tesetakseli

635

2934 99 90

3424-98-4

telbivudiini

90

2934 99 90

350992-10-8

bifeprunoksi

571

2934 99 90

351862-32-3

saritsotaani

202

2934 99 90

361343-19-3

eltsasonaani

424

2934 99 90

366017-09-6

mubritinibi

552

2934 99 90

366789-02-8

rivaroksabaani

694

2934 99 90

380886-95-3

valtorsitabiini

673

2934 99 90

40093-94-5

torsitabiini

662

2934 99 90

41941-56-4

tokladesiini

799

2934 99 90

434283-16-6

lekotsotaani

493

2934 99 90

446022-33-9

pelitreksoli

339

2934 99 90

457913-93-8

ismomultiinialfa

793

2934 99 90

460738-38-9

ekallantidi

155

2934 99 90

506433-25-6

depelestaatti

414

2934 99 90

507453-82-9

mirokosepti

84

2934 99 90

566906-50-1

beminafiili

764

2934 99 90

575458-75-2

radotermiini

783

2934 99 90

583057-48-1

arasertakonatsoli

169

2934 99 90

59985-21-6

dikvafosoli

813

2934 99 90

625095-60-5

pradefoviiri

829

2934 99 90

640281-90-9

valopisitabiini

60

2934 99 90

65576-45-6

asenapiini

431

2934 99 90

84472-85-5

navuridiini

559

2934 99 90

99755-59-6

rotigotiini

599

2935 00 90

0-00-0

sulamserodi

317

2935 00 90

123663-49-0

iguratimodi

542

2935 00 90

144980-29-0

repinotaani

539

2935 00 90

150375-75-0

relkovaptaani

127

2935 00 90

158751-64-5

klamikalantti

39

2935 00 90

161814-49-9

amprenaviiri

824

2935 00 90

165538-40-9

terutrobaani

327

2935 00 90

165668-41-7

indisulaami

157

2935 00 90

169590-41-4

derakoksibi

115

2935 00 90

169590-42-5

selekoksibi

593

2935 00 90

170858-33-0

sonepipratsoli

658

2935 00 90

174484-41-4

tipranaviiri

654

2935 00 90

180200-68-4

tilmakoksibi

128

2935 00 90

180384-56-9

klatsosentaani

648

2935 00 90

180384-57-0

tetsosentani

679

2935 00 90

180918-68-7

tresetilidi

690

2935 00 90

181695-72-7

valdekoksibi

587

2935 00 90

184036-34-8

sitaksentaani

817

2935 00 90

185913-78-4

satavaptaani

520

2935 00 90

192329-42-3

prinomastaatti

78

2935 00 90

195533-53-0

batabuliini

479

2935 00 90

198470-84-7

parekoksibi

145

2935 00 90

206361-99-1

darunaviiri

40

2935 00 90

209733-45-9

anatibantti

621

2935 00 90

210538-44-6

tapritsosiini

189

2935 00 90

210891-04-6

edonentaani

138

2935 00 90

219311-44-1

dabutsalgroni

698

2935 00 90

224785-90-4

vardenafiili

275

2935 00 90

226700-79-4

fosamprenaviiri

666

2935 00 90

233254-24-5

tomegloviiri

63

2935 00 90

254877-67-3

atasiguaatti

123

2935 00 90

265114-23-6

simikoksibi

540

2935 00 90

266359-83-5

repariksiini

827

2935 00 90

268203-93-6

udenafiili

782

2935 00 90

287405-51-0

apratastaatti

558

2935 00 90

287714-41-4

rosuvastatiini

784

2935 00 90

290815-26-8

avosentaani

376

2935 00 90

321915-31-5

litomegloviiri

182

2935 00 90

381683-92-7

ekopladibi

739

2935 00 90

381683-94-9

efipladibi

433

2935 00 90

403604-85-3

nebentaani

27

2936 21 00

5300-03-8

alitretinoiini

178

2936 29 90

54573-75-0

dokserkalsiferoli

810

2937 19 00

147859-97-0

peforeliini

346

2937 19 00

159768-75-9

labradimiili

4

2937 19 00

178535-93-8

abrineuriini

404

2937 19 00

186018-45-1

metreleptiini

374

2937 19 00

204656-20-2

liraglutidi

331

2937 19 00

207748-29-6

glulisinsuliini

151

2937 19 00

214766-78-6

degareliksi

491

2937 19 00

218620-50-9

pegvisomantti

630

2937 19 00

287714-30-1

teduglutidi

478

2937 19 00

345663-45-8

lisäkilpirauhashormoni

719

2937 22 00

0-00-0

tsotikasoni

239

2937 22 00

199331-40-3

etiprednolidikloasetaatti

674

2937 23 00

110072-15-6

tosagestiini

573

2937 23 00

7690-08-6

segesteroni

687

2937 29 00

159811-51-5

uliprisniili

61

2937 29 00

199396-76-4

asoprisniili

62

2937 29 00

222732-94-7

asoprisniiliekamaatti

441

2937 29 00

53016-31-2

norelgestromiini

43

2937 29 00

7753-60-8

anekortaavi

183

2937 50 00

136892-64-3

ekraprosti

92

2937 50 00

155206-00-1

bimatoprosti

608

2937 50 00

209860-87-7

tafluprosti

816

2937 50 00

256382-08-8

rivenprosti

383

2937 50 00

333963-40-9

lubiprostoni

197

2937 50 00

63266-93-3

eganoprosti

680

2937 50 00

81846-19-7

treprostiniili

427

2939 19 00

152657-84-6

nalfurafiini

756

2939 19 00

20290-10-2

morfiiniglukuronidi

407

2939 59 00

151159-23-8

midaksifylliini

340

2939 59 00

155270-99-8

istradefylliini

432

2939 59 00

166374-49-8

naksifylliini

247

2939 99 00

0-00-0

eksatekaanialideksimeeri

246

2939 99 00

171335-80-1

eksatekaani

484

2939 99 00

203066-49-3

pegamotekaani

12

2939 99 00

215604-75-4

afeletekaani

168

2939 99 00

220997-97-7

diflomotekaani

740

2939 99 00

220998-10-7

elomotekaani

83

2939 99 00

256411-32-2

belotekaani

298

2939 99 00

292618-32-7

gimatekaani

561

2939 99 00

91421-42-0

rubitekaani

607

2940 00 00

179067-42-6

tafluposidi

93

2940 00 00

187269-40-5

bimosiamoosi

277

2940 00 00

488-69-7

fosfruktoosi

653

2941 30 00

220620-09-7

tigesykliini

313

2941 50 00

110480-13-2

idremsinaali

468

2941 90 00

0-00-0

otsogamisiini

244

2941 90 00

109545-84-8

evernimisiini

726

2941 90 00

119673-08-4

bekatekariini

113

2941 90 00

140128-74-1

kefmatileeni

285

2941 90 00

140637-86-1

galarubisiini

177

2941 90 00

148016-81-3

doripeneemi

482

2941 90 00

152044-54-7

patupiloni

227

2941 90 00

153832-46-3

ertapeneemi

624

2941 90 00

161715-24-8

tebipeneemipivoksiili (tebipeneemi)

112

2941 90 00

162808-62-0

kaspofungiini

44

2941 90 00

166663-25-8

anidulafungiini

348

2941 90 00

171047-47-5

ladirubisiini

460

2941 90 00

171099-57-3

oritavansiini

141

2941 90 00

171500-79-1

dalbavansiini

636

2941 90 00

173838-31-8

telitromysiini

602

2941 90 00

193811-33-5

takapeneemi

117

2941 90 00

205110-48-1

setromysiini

732

2941 90 00

209467-52-7

keftobiproli

708

2941 90 00

21102-49-8

volpristiini

565

2941 90 00

211100-13-9

sabarubisiini

685

2941 90 00

217500-96-4 tulatromysiini A + 280755-12-6 tulatromysiini B

tulatromysiini

343

2941 90 00

219989-84-1

iksabepiloni

546

2941 90 00

224452-66-8

retapamuliini

114

2941 90 00

234096-34-5

kefovesiini

405

2941 90 00

235114-32-6

mikafungiini

358

2941 90 00

371918-51-3 (komponentti A3), 371918-44-4 (komponentti A4)

latidektiini

633

2941 90 00

372151-71-8

telavansiini

733

2941 90 00

376653-43-9

keftobiprolimedokariili

693

2941 90 00

56124-62-0

valrubisiini

41

3002 10 91

0-00-0

anatumomabimafenatoksi

217

3002 10 91

0-00-0

epitumomabi

301

3002 10 91

0-00-0

hemoglobiiniglutameeri

715

3002 10 91

0-00-0

tsiralimumabi

475

3002 10 91

188039-54-5

palivitsumabi

430

3002 10 91

189261-10-7

natalitsumabi

675

3002 10 91

192391-48-3

tositumomabi

702

3002 10 91

195158-85-1

vepalimomabi

412

3002 10 91

195189-17-4

minretumomabi

400

3002 10 91

196078-29-2

mepolitsumabi

560

3002 10 91

197099-66-4

rovelitsumabi

302

3002 10 91

197462-97-8

hemoglobiiniraffimeeri

420

3002 10 91

202833-07-6

morolimumabi

67

3002 10 91

202833-08-7

atorolimumabi

119

3002 10 91

205923-56-4

setuksimabi

221

3002 10 91

205923-57-5

epratutsumabi

306

3002 10 91

206181-63-7

ibritumomabitiuksetaani

225

3002 10 91

211323-03-4

erlitsumabi

459

3002 10 91

213327-37-8

oregovomabi

96

3002 10 91

214559-60-1

bivatutsumabi

194

3002 10 91

214745-43-4

efalitsumabi

20

3002 10 91

216503-57-0

alemtutsumabi

418

3002 10 91

216503-58-1

mitumomabi

581

3002 10 91

216669-97-5

sibrotutsumabi

86

3002 10 91

216974-75-3

bevasitsumabi

345

3002 10 91

219649-07-7

labetutsumabi

185

3002 10 91

219685-50-4

ekulitsumabi

501

3002 10 91

219685-93-5

pekselitsumabi

706

3002 10 91

219716-33-3

visilitsumabi

297

3002 10 91

220578-59-6

gemtutsumabi

564

3002 10 91

220651-94-5

ruplitsumabi

620

3002 10 91

235428-87-2

taplitumomabipaptoksi

545

3002 10 91

241473-69-8

reslitsumabi

453

3002 10 91

242138-07-4

omalitsumabi

292

3002 10 91

244096-20-6

gavilimomabi

360

3002 10 91

250242-54-7

lemalesomabi

670

3002 10 91

252662-47-8

toralitsumabi

218

3002 10 91

263547-71-3

epitumomabisituksetaani

47

3002 10 91

267227-08-7

apolitsumabi

403

3002 10 91

272780-74-2

metelimumabi

363

3002 10 91

285985-06-0

lerdelimumabi

584

3002 10 91

288392-69-8

siplitsumabi

184

3002 10 91

292819-64-8

ekromeksimabi

639

3002 10 91

299423-37-3

teneliksimabi

274

3002 10 91

326859-36-3

fontolitsumabi

480

3002 10 91

331243-22-2

paskolitsumabi

7

3002 10 91

331731-18-1

adalimumabi

697

3002 10 91

336801-86-6

vapaliksimabi

477

3002 10 91

339177-26-3

panitumumabi

395

3002 10 91

339186-68-4

matutsumabi

530

3002 10 91

347396-82-1

ranibitsumabi

82

3002 10 91

356547-88-1

belimumabi

286

3002 10 91

357613-77-5

galiksimabi

385

3002 10 91

357613-86-6

lumiliksimabi

85

3002 10 91

375348-49-5

bertilimumabi

661

3002 10 91

375823-41-9

tosilitsumabi

612

3002 10 91

380610-22-0

talitsumabi

499

3002 10 91

380610-27-5

pertutsumabi

59

3002 10 91

395639-53-9

aselitsumabi

106

3002 10 91

400010-39-1

kantutsumabimertansiini

116

3002 10 91

428863-50-7

sertolitsumabipegoli

200

3002 10 91

468715-71-1

elsilimomabi

300

3002 10 91

476181-74-5

golimumabi

521

3002 10 91

499212-74-7

pritumumabi

689

3002 10 91

502496-16-4

urtoksatsumabi

9

3002 10 91

503605-66-1

adekatumumabi

789

3002 10 91

509077-98-9

katumaksomabi

794

3002 10 91

509077-99-0

ertumaksomabi

774

3002 10 91

521079-87-8

tefibatsumabi

729

3002 10 91

537694-98-7

besilesomabi

830

3002 10 91

558480-40-3

volosiksimabi

765

3002 10 91

565451-13-0

raksibakumabi

369

3002 10 91

569658-79-3

libivirumabi

248

3002 10 91

569658-80-6

eksbivirumabi

808

3002 10 91

595566-61-3

pagibaksimabi

751

3002 10 91

635715-01-4

inotutsumabiotsogamisiini

785

3002 10 91

648895-38-9

bapineutsumabi

713

3002 10 91

652153-01-0

tsanolimumabi

802

3002 10 91

658052-09-6

mapatumumabi

832

3002 10 91

667901-13-5

tsalutumumabi

805

3002 10 91

679818-59-8

ofatumumabi

319

3002 10 95

149824-15-7

ilodekakiini

42

3002 10 95

163545-26-4

ankestiimi

236

3002 10 95

185243-69-0

etanersepti

188

3002 10 95

187348-17-0

edodekiinialfa

94

3002 10 95

207137-56-2

binetrakiini

143

3002 10 95

209810-58-2

darbepoetiinialfa

18

3002 10 95

222535-22-0

alefasepti

415

3002 10 95

244130-01-6

mirostipeeni

291

3002 10 95

246861-96-1

garnosestiimi

220

3002 10 95

261356-80-3

epoetiinidelta

2

3002 10 95

332348-12-6

abatasepti

617

3002 10 95

465540-87-8

taneptakogiinialfa

749

3002 10 95

479198-61-3

iboktadekiini

742

3002 10 95

604802-70-2

epoetiinitseta

786

3002 10 95

706808-37-9

belatasepti

179

3002 10 95

98530-76-8

drotrekogiinialfa (aktivoitu)

780

3002 10 99

84720-88-7

antitrombiinialfa

70

3002 90 90

223577-45-5

aviskumiini

734

3002 90 90

372075-36-0

sintredekiinibesudotoksi

779

3504 00 00

9009-65-8

protamiinisulfaatti

243

3507 90 90

0-00-0

eufauseraasi

13

3507 90 90

104138-64-9

agalsidaasialfa

14

3507 90 90

104138-64-9

agalsidaasibeeta

533

3507 90 90

134774-45-1

rasburikaasi

429

3507 90 90

136653-69-5

nasaruplaasibeeta

160

3507 90 90

145137-38-8

desmoteplaasi

34

3507 90 90

151912-11-7

amediplaasi

638

3507 90 90

191588-94-0

tenekteplaasi

532

3507 90 90

196488-72-9

ranpirnaasi

216

3507 90 90

208576-22-1

epafipaasi

356

3507 90 90

210589-09-6

laronidaasi

22

3507 90 90

259074-76-5

alfimepraasi

23

3507 90 90

420784-05-0

alglukosidaasialfa

315

3507 90 90

50936-59-9

idursulfaasi (idusulfaasi)

747

3507 90 90

552858-79-4

galsulfaasi

748

3507 90 90

9074-87-7

glukarpidaasi

426

3906 90 90

246527-99-1

mureletekaani

485

3907 20 21

0-00-0

pegaptanibi

483

3907 20 21

187139-68-0

pegakaristiimi

487

3907 20 21

198153-51-4

peginterferoni alfa-2a

489

3907 20 21

204565-76-4

pegnartograstiimi

486

3907 20 21

208265-92-3

pegfilgrastiimi

488

3907 20 21

215647-85-1

peginterferoni alfa-2b

490

3907 20 21

330988-75-5

pegsunersepti

470

3908 90 00

263351-82-2

paklitakselipoliglumeksi

664

3911 90 99

28210-41-5

tolevameeri

377

3913 90 00

329306-27-6

livarapariinikalsium

152

3913 90 00

9041-08-1

deligopariininatrium


(1)  Komission asetus (EY) N:o 1549/2006, annettu 17 päivänä lokakuuta 2006, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta (EUVL L 301, 31.10.2006, s. 1).


LIITE II

Luettelo prefikseistä ja suffikseista, joilla yhdistettynä asetuksen (EY) N:o 1549/2006 liitteen 3 INN-nimiin nimetään INN-aineiden suolat, esterit ja hydraatit; nämä suolat, esterit ja hydraatit ovat tullittomia, jos ne voidaan luokitella samaan 6-numeroiseen HS-alanimikkeeseen kuin vastaava INN-aine

Prefiksejä ja suffikseja voidaan yhdistää (esim. hydrokloridifosfaatti). Niiden edellä voi olla moninkertaisuutta osoittava prefiksi, kuten bi, bis, di, hemi, hepta, heksa, mono, penta, seskvi, tetra, tri ja tris (esim. diasetaatti). Myös synonyymeja ja systemaattisia nimiä voidaan käyttää samalla tavoin.

INN:llä tarkoitetaan Maailman terveysjärjestön farmaseuttisten tuotteiden yhteistä kansainvälistä nimistöä (International Nonproprietary Names).

INNRG:llä tarkoitetaan farmaseuttisten aineiden kaikki INN-nimien radikaalit ja ryhmät kattavaa luetteloa vuodelta 2004.

INNCN:llä tarkoitetaan kemiallisia tai systemaattisia nimiä, jotka ovat farmaseuttisten aineiden kaikki INN-nimien radikaalit ja ryhmät kattavassa luettelossa vuodelta 2004.

ID

Suositeltava prefiksi tai suffiksi

Synonyymit

Systemaattinen nimi, jos eri kuin edellä

1

asefuraatti (INNRG)

 

asetaatti (esteri), furaani-2-karboksylaatti (esteri) (INNCN)

2

aseglumaatti (INNRG)

 

rac-vety-N-asetyyliglutamaatti, (INNCN)

3

aseponaatti (INNRG)

 

asetaatti (esteri), propanoaatti (esteri) (INNCN)

4

asetaatti

 

 

5

asetonidi (INNRG)

 

propaani-2,2-diyylibis(oksi) (INNCN)

6

asetofenidi

 

1-fenyylietaani-1,1-diyylibis(oksi)

7

1-asetoksietyyli

 

1-(asetyylioksi)etyyli

8

aseturaatti (INNRG)

 

N-asetyyliglysinaatti (INNCN)

10

asetyylisalisylaatti

 

2-(asetyylioksi)bentsoaatti

11

asibutaatti (INNRG)

 

asetaatti (esteri), 2-metyylipropanoaatti (esteri) (INNCN)

12

asistraatti (INNRG)

 

asetaatti (esteri), oktadekanoaatti (esteri) (INNCN)

13

akoksiili (INNRG)

 

(asetyylioksi)metyyli (INNCN)

14

adipaatti

 

heksaanidioaatti

15

alfoskeraatti (INNRG)

 

(2R)-2,3-dihydroksipropyyli vetyfosfaatti (INNCN)

16

alideksimeeri (INNRG)

 

poly([oksi(2-hydroksietaani-1,1-diyyli)]{oksi[1-(hydroksimetyyli)etaani-1,2-diyyli]}) osittain O-eetteriyhdiste karboksimetyyliryhmien kanssa, jotkin karboksiryhmät ovat liittyneet amidisidoksella tetrapeptidiin (glysyyliglysyyli-L-fenyylialanyyliglysyyli) (INNCN)

17

allyyli

 

prop-2-en-1-yyli

18

allyylibromidi

 

N-allyyli, bromidi (suola)

19

allyylijodidi

 

N-allyyli, jodidi (suola)

20

alumiini

 

 

21

4-aminosalisylaatti

aminosalisylaatti

2-hydroksi-4-aminobentsoaatti

22

ammonium

 

 

24

amsonaatti (INNRG)

 

2,2'-eteeni-1,2-diyylibis(5-aminobentseeni-1-sulfonaatti) (INNCN)

25

anisatiili (INNRG)

 

2-(4-metoksifenyyli)-2-oksoetyyli (INNCN)

26

antipyraatti

 

 

27

arbamel (INNRG)

 

2-(dimetyyliamino)-2-oksoetyyli (INNCN)

28

argiini (INNRG)

 

30Bα-L-arginiini-30Bβ-L-arginiini (INNCN)

29

arginiini (INN)

 

 

30

aritoksi (INNRG)

 

risiinin A-ketjuun kytketystä monoklonaalisesta vasta-aineesta saatu immunotoksiini (INNCN)

31

askorbaatti

 

 

32

asparti (INNRG)

 

28B-L-aspartiinihappo- (INNCN)

33

aspartaatti

 

 

34

aksetiili (INNRG)

 

rac-1-(asetyylioksi)etyyli (INNCN)

35

barbituraatti

 

2,4,6(1H,3H,5H)-pyrimidiinitrioni

36

benetonidi (INNRG)

 

N-bentsoyyli-2-metyyli-β-alaniini(esteri), asetonidi (INNCN)

37

bentsatiini

 

N,N'-dibentsyylietyleenidiammonium

40

bentsoasetaatti

 

 

41

bentsoaatti (INNRG)

 

 

42

bentsyyli

 

 

43

bentsyylibromidi

 

N-bentsyyli, bromidi (suola)

44

bentsyylijodidi

 

N-bentsyyli, jodidi (suola)

45

besilaatti (INNRG)

besylaatti

bentseenisulfonaatti (INNCN)

47

betsomiili (INNRG)

 

(bentsoyylioksi)metyyli (INNCN)

53

vismutti

 

 

55

boraatti

 

 

56

bromidi (INNRG)

 

 

57

busiklaatti (INNRG)

 

trans-4-butyylisykloheksaanikarboksylaatti (INNCN)

58

bunapsilaatti (INNRG)

 

3,7-di-tert-butyylinaftaleeni-1,5-disulfonaatti (INNCN)

59

butepraatti (INNRG)

 

butyraatti (esteri), propionaatti (esteri) (INNCN)

60

butyyli

 

 

62

tert-butyyli

t-butyyli, tertiäärinen butyyli

 

67

butyyliesteri

 

 

69

tert-butyyliesteri

t-butyyliesteri, tertiäärinen butyyliesteri

 

75

butyylibromidi

 

N-butyyli, bromidi (suola)

76

butyraatti

butylaatti

butanoaatti

77

kalsium

 

 

82

kamforaatti

 

1,2,2-trimetyyli-1,3-syklopentaanidikarboksylaatti

85

kamsilaatti (INNRG)

kamsylaatti, kamferisulfonaatti, kamferi-10-sulfonaatti

(7,7-dimetyyli-2-oksobisyklo[2.2.1]heptaani-1-yyli)metaanisulfonaatti (INNCN)

87

kaproaatti (INNRG)

 

heksanoaatti (INNCN)

88

karbamaatti

 

 

89

karbesilaatti (INNRG)

 

4-sulfobentsoaatti (INNCN)

90

karbonaatti

 

 

91

kloridi (INNRG)

 

 

95

koliini

 

(2-hydroksietyyli)trimetyyliammonium

96

siklotaatti (INNRG)

syklotaatti

4-metyylibisyklo[2.2.2]oct-2-eeni-1-karboksylaatti (INNCN)

97

sileksitiili (INNRG)

 

rac-1-{[(sykloheksyylioksi)karbonyyli]oksi}etyyli (INNCN)

98

kinnamaatti

 

3-fenyyliprop-2-enoaatti

99

sipionaatti (INNRG)

sypionaatti, sylkopentaanipropionaatti

3-syklopentyylipropanoaatti (INNCN), 3-syklopentyylipropionaatti

100

sitraatti

 

2-hydroksipropaani-1,2,3-trikarboksylaatti

101

situksetaani (INNRG)

 

N-(4-{2(RS)-2-[bis(karboksimetyyli)amino)]-3-({2-[bis(karboksimetyyli)=amino]etyyli}(karboksimetyyli)amino)propyyli}fenyyli)tiokarbamoyyli (INNCN)

102

klofibroli (INNRG)

 

2-(4-kloorifenoksi)-2-metyylipropyyli (INNCN)

103

klosilaatti (INNRG)

klosylaatti, p-klooribentseenisulfonaatti

4-klooribentseeni-1-sulfonaatti (INNCN), 4-klooribentseenisulfonaatti

105

krobefaatti (INNRG)

 

rac-{3-[(3E)-4-metoksibentsylideeni]-2-(4-metoksifenyyli)kromaani- 6-yyli fosfaatti(2-)} (INNCN)

106

kromakaatti (INNRG)

 

2-[(6-hydroksi-4-metyyli-2-okso-2H-kromeeni-7yl)oksi]asetaatti (INNCN)

107

kromesilaatti (INNRG)

 

(6,7-dihydroksi-2-okso-2H-kromeeni-4-yyli)metaanisulfonaatti (INNCN)

108

krosfumariili (INNRG)

 

(2E)-but-2-eenidioyyli (INNCN)

109

syklamaatti (INNRG)

N-sykloheksyylisulfamaatti

sykloheksyylisulfamaatti (INNCN)

110a

sykloheksyyliamiini

 

 

111

sykloheksyyliammonium

 

 

112

sykloheksyylipropionaatti

sykloheksaanipropionaatti

sykloheksyylipropanoaatti

118

daloksaatti (INNRG)

 

L-alaninaatti (esteri), (5-metyyli-2-okso-1,3-dioksol-4-yyli)metyyli (INNCN)

120

daropaatti (INNRG)

dapropaatti

3-(dimetyyliamino)propanoaatti (INNCN)

121

deaniili (INNRG)

 

2-(dimetyyliamino)etyyli (INNCN)

122

dekanoaatti

 

 

123

desiili (INNRG)

 

desyyli (INNCN)

124

defalaani (INNRG)

 

DES-1B-L-fenylalaniini-insuliini (INNCN)

125

detemir (INNRG)

 

tetradekanoyyli (INNCN)

129

dibudinaatti (INNRG)

 

2,6-di-tert-butyylinaftaleeni-1,5-disulfonaatti (INNCN)

130

dibunaatti (INNRG)

 

2,6-di-tert-butyylinaftaleeni-1-sulfonaatti (INNCN)

133

disibaatti (INNRG)

 

disykloheksyylimetyyli karbonaatti (INNCN)

134

disykloheksyyliamiini

 

 

135

disykloheksyyliammonium

 

 

137

dietyyliamiini

 

 

138

dietyyliammonium

 

 

139

diftitoksi (INNRG)

 

N-L-metionyyli-387-L-histidiini-388-L-alaniini-1-388-toksiini (Corynebacterium diphtheriae -kanta C7) (388→2')-proteiini (INNCN)

142

digoliili (INNRG)

 

2-(2-hydroksietoksi)etyyli (INNCN)

149

dihydroksibentsoaatti

 

 

154

N, N-dimetyyli-β-alaniini

N, N-dimetyyli-beta-alaniini

 

156

dinitrobentsoaatti

 

 

157

diolamiini (INNRG)

dietanolamiini

2,2’-atsaanidiyylidietanoli (INNCN)

165

disulfidi

 

 

169

dokosiili (INNRG)

 

dokosyyli (INNCN)

170

dofosfaatti (INNRG)

 

oktadesyyli vetyfosfaatti (INNCN)

171

ekamaatti (INNRG)

 

N-etyylikarbamaatti (INNCN)

172

edamiini (INNRG)

 

etaani-1,2-diamiini (INNCN)

173

edisilaatti (INNRG)

edisylaatti, 1,2-etaanidisulfonaatti

etaani-1,2-disulfonaatti (INNCN)

175

embonaatti (INNRG)

pamoaatti, 4,4'-methyleenibis(3-hydroksi-2-naftoaatti)

4,4'-methyleenibis(3-hydroksinaftaaleeni-2-karboksylaatti) (INNCN)

176

enantaatti (INNRG)

 

heptanoaatti (INNCN)

178

enbutaatti (INNRG)

 

acetaatti (esteri), butanoaatti (esteri) (INNCN)

179

epolamiini (INNRG)

1-pyrrolidiinietanoli

2-(pyrrolidiini-1-yyli)etanoli (INNCN)

180

erbumiini (INNRG)

tert-butyyliamiini, t-butyyliamiini, tertiäärinen butyyliamiini

2-metyylipropaani-2-amiini (INNCN)

181

esilaatti (INNRG)

esylaatti, etaanisulfonaatti

etaanisulfonaatti (INNCN)

182

estolaatti (INNRG)

propionaatti dodekyylisulfaatti, propionaatti lauryylisulfaatti

propanoaatti (esteri), dodekyylisulfaatti (suola) (INNCN)

184

etabonaatti (INNRG)

 

etyylikarbonaatti (INNCN)

190

etyylibromidi

etobromidi

N-etyyli, bromidi (suola)

191

etyyli

 

 

192

etyyliesteri

 

 

193

etyyliamini

 

 

194

etyyliammonium

 

 

195

etyylienantaatti

etyyliheptanoaatti

 

196

etyleenidiamiini

 

etaani-1,2-diamiini

197

etyyliheksanoaatti

 

 

198

etyylijodidi

 

N-etyyli, jodidi (suola)

199

etyylisukkinaatti

 

 

200

etyylisulfaatti (INNRG)

 

etyylisulfaatti (INNCN)

201

farnesiili (INNRG)

 

(2E,6E)-3,7,11-trimetyylidodeka-2,6,10-trien-1-yyli (INNCN)

202

fenditsoaatti (INNRG)

 

2-(6-hydroksibifenyyli-3-karbonyyli)bentsoaatti (INNCN)

203a

rauta

 

 

204

fluoridi

 

 

205

fluorisulfonaatti

 

 

207

formiaatti

 

 

209

fosfateksi

 

 

210

fostedaatti (INNRG)

 

tetradekyylivetyfosfaatti (INNCN)

211

fumaraatti

 

(2E)-but-2-eenidioaatti

212

furetonidi (INNRG)

 

1-bentsofuraani-2-karboksylaatti (esteri), propaani-2,2-diyylibis(oksi) (INNCN)

213

furoaatti

 

furaani-2(tai 3)-karboksylaatti

213a

fusidaatti

 

 

214

gadolinium

 

 

215

gamolenaatti (INNRG)

 

(6Z,9Z,12Z)-oktadeka-6,9,12-trienoaatti (INNCN)

216

glargiini (INNRG)

 

21A-glysiini-30Bα-L-arginiini-30Bβ-L-arginiini (INNCN)

217

glukaraatti

sakkaraatti

(2R,3S,4S,5S)-2,3,4,5-tetrahydroksiheksaanidioaatti, D-glukaraatti

218

gluseptaatti (INNRG)

glukoheptonaatti

D-glysero-D-gulo-heptonaatti (INNCN)

220

glukonaatti

 

 

221

glukosidi

 

 

222

glulisiini (INNRG)

 

3B-L-lysiini,29B-L-glutamiinihappo (INNCN)

223

glutameeri (INNRG)

 

glutaraldehydipolymeeri (INNCN)

224

glykolaatti

 

hydroksiasetaatti

225

glyoksylaatti

 

oksoasetaatti

226

kulta

 

 

227

guasiili (INNRG)

 

2-metoksifenyyli (INNCN)

228

guanidiini

 

 

230

hemisukkinaatti (INNRG)

vetysukkinaatti

vetybutaanidioaatti (INNCN)

235

heksasetonidi (INNRG)

 

3,3-dimetyylibutanoaatti (esteri), propaani-2,2-diyylibis(oksi) (INNCN)

238

hibentsaatti (INNRG)

hybentsaatti

4-(4-hydroksibentsoyyli)bentsoaatti (INNCN)

239

hippuraatti

 

N-bentsoyyliglysiini suola

241

hyklaatti (INNRG)

 

etanoli — vetykloridi — vesi (0,5/1/0,5) (INNCN)

242

hydraatti

 

 

243

hydrobromidi

 

 

244

hydrokloridi

 

 

248a

vety

 

 

261

hydroksidi

 

 

262

hydroksibentsoaatti

 

 

263

2-(4-hydroksibentsoyyli)bentsoaatti

o-(4-hydroksibentsoyyli)bentsoaatti

 

267

hydroksinaftoaatti (INNRG)

 

3-hydroksinaftaleeni-2-karboksylaatti (INNCN)

268

jodidi (INNRG)

 

 

269

jodi-131

 

 

270

rautakloridi

 

 

272

isetionaatti (INNRG)

2-hydroksietaanisulfonaatti

2-hydroksietaani-1-sulfonaatti (INNCN)

273

isobutyraatti

 

2-metyylipropanoaatti

274

isokaproaatti

 

4-metyylipentanoaatti

275

isonikotinaatti

 

pyridiini-4-karboksylaatti

276

isoftalaatti

 

bentseeni-1,3-dikarboksylaatti

277

isopropionaatti

 

 

278

isopropyyli

 

propan-2-yyli

279

laktaatti

 

2-hydroksipropanoaatti

280

laktobionaatti

 

4-O-(β-D-galaktopyranosyyli)-D-glukonaatti

281

lauraatti (INNRG)

 

dodekanoaatti (INNCN)

282

lauriili (INNRG)

lauryyli

dodekyyli (INNCN)

283

lauriilisulfaatti (INNRG)

lauryylisulfaatti

dodekyylisulfaatti (INNCN)

288

levulinaatti

 

4-oksopentanoaatti

289

lisetiili (INNRG)

 

L-lysinaatti (esteri), dietyyli (esteri) (INNCN)

290

lisikoli (INNRG)

 

{N-[(5S)-5-karboksi-5-(3α,7α,12α-trihydroksi-5β-kolaani-24-amido)pentyyli]karbamotioyyli}amino (INNCN)

291

lispro (INNRG)

 

28B-L-lysiini-29B-L-proliini (INNCN)

292

litium

 

 

293

lutetium

 

 

294

lysinaatti

lysiini (INN)

 

296

mafenatoksi (INNRG)

 

enterotoksiini A (227-alaniini) (Staphylococcus aureus) (INNCN)

297

magnesium

 

 

298

malaatti

 

hydroksibutaanidioaatti

299

maleaatti

 

(Z)-but-2-enoaatti

300

malonaatti

 

propaanidioaatti

301

mandelaatti

 

2-hydroksi-2-fenyyliasetaatti, α-hydroksibentseeniasetaatti

302

medoksomiili (INNRG)

 

(5-metyyli-2-okso-1,3-dioksoli-4-yl)metyyli (INNCN)

303

megallaatti (INNRG)

 

3,4,5-trimetoksibentsoaatti (INNCN)

304

meglumiini (INN)

N-metyyliglukamiini

1-deoksi-1-metyyliamino-D-glusitolii

305

merpentaani (INNRG)

 

{N,N’-[1-(3-oksopropyyli)etaani-1,2-diyyli]bis(2-sulfanyyliasetamidaatti)}(4-) (INNCN)

306

mertansiini (INNRG)

 

tetrakis{(4RS)-4[(3-{[(1S)-2-{[(1S,2R,3S,5S,6S,16E,18E,20R,21S)-11-kloro-21-hydroksi-12,20-dimetoksi-2,5,9,16-tetrametyyli-8,23-diokso-4,24-dioksa-9,22-diatsatetrasyklo[19.3.1.110,14.03,5]heksakosa-10,12,14(26),16,18-penten-6-yyli]oksi}-1-metyyli-2-oksoetyyli]metyyliamino}-3-oksopropyyli)disulfanyyli]pentanoyyli} (INNCN)

307

mesilaatti (INNRG)

mesylaatti, metaanisulfonaatti

metaanisulfonaatti (INNCN)

309

metembonaatti (INNRG)

 

4,4'-metyleenibis(3-metoksinaftaleeni-2-karboksylaatti) (INNCN)

312

metonitraatti (INNRG)

 

N-metyyli, nitraatti (suola) (INNCN)

313

metyyliesteri

 

 

315

metyylibromidi (INNRG)

 

N-metyyli, bromidi (suola) (INNCN)

317

metyleenidisalisylaatti

 

metyleenibis(2-hydroksibentsoaatti)

322

metyylisulfaatti (INNRG)

 

metyylisulfaatti (INNCN)

324

met-jodidi (INNRG)

metyylijodidi

N-metyyli, jodidi (suola) (INNCN)

325

mofetiili (INNRG)

 

2-(morfoliini-4-yyli)etyyli (INNCN)

330

mukaatti

galaktaraatti, mesogalaktaatti

2,3,4,5-tetrahydroksiheksaani-1,6-dioaatti

331

nafaatti

formaattinatrium

formyylioksi (esteri), natrium (suola)

332

napadisilaatti (INNRG)

napadisylaatti, 1,5-naftaleenidisulfonaatti

naftaleeni-1,5-disulfonaatti (INNCN)

338

napsilaatti (INNRG)

napsylaatti, 2-naftaleenisulfonaatti

naftaleeni-2-sulfonaatti (INNCN)

340

nikotinaatti (INNRG)

 

pyridiini-3-karboksylaatti (INNCN)

341

nitraatti

 

 

342

nitrobentsoaatti

 

 

343

oktiili (INNRG)

 

oktyyli (INNCN)

344

olamiini (INNRG)

etanolamiini

2-aminoetanoli (INNCN)

345

oleaatti (INNRG)

 

(9Z)-oktadek-9-enoaatti (INNCN)

346

orotaatti

 

1,2,3,6-tetrahydro-2,6-dioksopyrimidiini-4-karboksylaatti

348

oksalaatti

 

 

349

oksidi

 

 

351

oksogluraatti (INNRG)

 

vety 2-oksopentaanidioaatti

353

palmitaatti (INNRG)

 

heksadekanoaatti (INNCN)

356

pantotenaatti

 

N-(2,4-dihydroksi-3,3-dimetyyli-1-oksobutyyli)-β-alaninaatti

359

pegoli (INNRG)

 

α-(2-karboksietyyli)-ω-metoksipoly(oksietaani-1,2-diyyli) (INNCN)

360

pendetidi (INN)

 

 

362

penteksiili (INNRG)

pivetil

(RS)-1-[(2,2-dimetyylipropanoyyli)oksi]etyyli (INNCN)

363

perkloraatti (INNRG)

 

 

364

fenyylipropionaatti

 

 

365

fosfaatti

ortofosfaatti

 

366

fosfiitti

 

 

367

ftalaatti

 

bentseeni-1,2-dikarboksylaatti

368

pikraatti

 

2,4,6-trinitrobentseeni-1-olaatti

369

pivalaatti (INNRG)

trimetyyliasetaatti

2,2-dimetyylipropanoaatti (esteri) (INNCN)

371

pivoksetiili (INNRG)

 

rac-1-[(2-metoksi-2-metyylipropanoyyli)oksi]etyyli (INNCN)

372

pivoksiili (INNRG)

(pivaloyylioksi)metyyli

[(2,2-dimetyylipropanoyyli)oksi]metyyli (INNCN)

374

poliglumeksi (INNRG)

 

[poly(L-glutamiinihappo)z-(L-glutamaatti-γ-esteri)-poly(L-glutamiinihappo)y]n (INNCN)

375

kalium (INNRG)

 

kalium (INNCN)

378

propionaatti

 

propanoaatti

383

propyyli

 

 

384

propyyliesteri

 

 

385

proksetiili (INNRG)

 

rac-1-{[(propan-2-yylioksi)karbonyyli]oksi}etyyli (INNCN)

386

pyridyyliasetaatti

 

pyridinyyliasetaatti

388

kinaatti

 

1,3,4,5-tetrahydroksisykloheksaanikarboksylaatti

389

raffimeeri (INNRG)

 

(2S,4R,6R,8S,11S,13S)-2,4,8,13-tetrakis(hydroksimetyyli)-4,6,11-tris(yylimetyyli)-3,5,7,10,12-pentaoksatetradekaani-1,14-diyyli (INNCN)

390

resinaatti

abietaatti

(1R,4aR,4bR,10aR)-1,4a-dimetyyli-7-(1-metyylietyyli)-1,2,3,4,4a,4b,5,6,10,10a-dekahydro-1-fenantreenikarboksylaatti

392

salisylaatti (INNRG)

 

2-hydroksibentsoaatti (INNCN)

393

salisyloyyliasetaatti

 

2-hydroksibentsoyyliasetaatti

394

seskvioleaatti (INNRG)

 

(9Z)-oktadek-9-enoaatti(1,5) (INNCN)

395

natrium (INNRG)

 

 

413

soproksiili (INNRG)

 

{[(propan-2-yylioksi)karbonyyli]oksi}metyyli (INNCN)

414

steaglaatti (INNRG)

 

2-(oktadekanoyylioksi)asetaatti (esteri) (INNCN)

415

stearaatti (INNRG)

 

oktadekanoaatti (INNCN)

416

stinopraatti (INNRG)

 

N-asetyylikysteinaatti (suola), propanoaatti (esteri) (INNCN)

417

sukkinaatti

 

butaanidioaatti

418

sukkiniili (INNRG)

 

3-karboksipropanoyyli (INNCN)

419

sukkinyyli

 

butaanidioyyli

420

sudotoksi (INNRG)

 

248-L-histidiini-249-L-metioniini-250-L-alaniini-251-L-glutamiinihappo-248-613-eksotoksiini A (vähentynyt Pseudomonas aeruginosa) (INNCN)

421

suleptanaatti (INNRG)

 

8-[metyyli(2-sulfoetyyli)amino]-8-okso-oktanoaatti (esteri), mononatriumsuola (INNCN)

422

sulfaatti (INNRG)

 

 

423

sulfinaatti

 

 

424

sulfiitti

 

 

424a

sulfobentsoaatti

 

 

424b

3-sulfobentsoaatti

 

 

425

sulfosalisylaatti

 

2-hydroksisulfobentsoaatti

426

sulfoksilaatti (INNRG)

 

sulfinometyyli, mononatriumsuola (INNCN)

431

tafenatoksi (INNRG)

 

enterotoksiini A (Staphylococcus aureus) (INNCN)

432

tannaatti

 

 

433

tartraatti (INNRG)

L-tartraatti

(2R,3R)-2,3-dihydroksibutaanidioaatti (INNCN), L-tartaraatti

434

D-tartraatti

 

(2S,3S)-2,3-dihydroksibutaanidioaatti, D-tartaraatti

435

tebutaatti (INNRG)

tert-butyyliasetaatti, t-butyyliasetaatti, tertiäärinen butyyliasetaatti

3,3-dimetyylibutanoaatti (INNCN)

436

tenoaatti (INNRG)

 

tiofeeni-2-karboksylaatti (INNCN)

437

teoklaatti (INNRG)

teoklaatti, 8-klooriteofyllinaatti

8-kloro-1,3-dimetyyli-2,6-diokso-3,6-dihydro-1H-purin-7-(2H)-idi (INNCN)

438

teprosilaatti (INNRG)

 

3-(1,3-dimetyyli-2,6-diokso-1,2,3,6-tetrahydro-7H-purin-7-yyli)propaani-1-sulfonaatti (INNCN)

441

tetrahydroftalaatti

 

syklohekseeni-1,2-dikarboksylaatti

444

tetraksetaani (INNRG)

 

[4,7,10-tris(karboksimetyyli)-1,4,7,10-tetra-atsasyklodek-1-yyli]asetyyli (INNCN)

446

tiosyanaatti

 

 

447

tidoksiili (INNRG)

 

rac-2-(dekyylioksi)-3-(dodekyylisulfanyyli)propyyli (INNCN)

448

tiuksetaani (INNRG)

 

N-(4-{(2S)-2-[bis(karboksimetyyli)amino]-3-[(2RS)-{2-[bis(karboksimetyyli)amino]propyyli}(karboksimetyyli)amino]propyyli}fenyyli) tiokarbamoyyli (INNCN)

449

tokoferiili (INNRG)

 

rac-(2R)-2,5,7,8-tetrametyyli-2-[(4R,8R)-4,8,12-trimetyylitridekyyli]kroman-6-yyli (INNCN)

450

tofesilaatti (INNRG)

 

3-(1,3-dimetyyli-2,6-diokso-1,2,3,6-tetrahydro-7H-purin-7-yyli)etaani-1-sulfonaatti (INNCN)

453

tosilaatti (INNRG)

tosylaatti, p-tolueenisulfonaatti

4-metyylibentseeni-1-sulfonaatti (INNCN)

455

triklofenaatti (INNRG)

 

2,4,5-triklorofenolaatti (INNCN)

458

triflutaatti (INNRG)

 

trifluoriasetaatti (INNCN)

463

trioleaatti (INNRG)

 

tris[(9Z)-oktadek-9-enoaatti] (INNCN)

465

tristearaatti (INNRG)

 

tris(oktadekanoaatti) (INNCN)

466

trolamiini (INNRG)

trietanolamiini

2,2’,2’’-nitrilotrietanoli (INNCN)

467

trometamoli (INN)

trometamiini

2-amino-2-(hydroksimetyyli)propaani-1,3-dioli, tris(hydroksimetyyli)metyyliamiini

469

troksundaatti (INNRG)

 

[2-(2-etoksietoksi)etoksi]asetaatti (INNCN)

472

undekylaatti (INNRG)

 

undekanoaatti (INNCN)

473

undekylenaatti (INNRG)

 

undek-10-enoaatti (INNCN)

474

valeraatti (INNRG)

 

pentanoaatti (INNCN)

475

ksinafoaatti (INNRG)

 

1-hydroksinaftaleeni-2-karboksylaatti (INNCN)

476

sinkki

 

 


LIITE III

Luettelo farmaseuttisista välituotteista eli farmaseuttisten lopputuotteiden valmistukseen käytettävistä yhdisteistä lisättäväksi asetuksen (EY) N:o 1549/2006 liitteessä 6 esitettyjen tullittomien tuotteiden luetteloon

Tunnistenumero

CN-koodi

CAS-numero

Nimi

793

2902 19 80

6746-94-7

etynyylisyklopropaani

397

2905 29 90

173200-56-1

(E)-6,6-dimetyylihept-2-en-4-yn-1-oli

250

2905 59 99

60827-45-4

(2S)-3-klooripropaani-1,2-dioli

320

2906 29 00

127852-28-2

(1R)-1-[3,5-bis(trifluorimetyyli)fenyyli]etan-1-oli

308

2906 29 00

167155-76-2

1,1-difluori-1,1a,6,10b-tetrahydrodibentso[a, e]syklopropa[c][7]annulen-6-oli

530A

2909 30 38

3259-03-8

1-(2-bromietoksi)-2-etoksibentseeni tai 2-bromietyyli-2-etoksifenyylieetteri

3

2909 30 90

165254-21-7

1,2-bis{2-[2-(2-metoksietoksi)etoksi]etoksi}-4,5-dinitrobentseeni

124

2909 49 90

170277-77-7

(3S)-3-[2-(mesyylioksi)etoksi]-4-(trityylioksi)butyyli metaanisulfonaatti

636

2913 00 00

80565-30-6

4'-klooribifenyyli-4-karbaldehydi

566

2914 50 00

17720-60-4

1-(2,4-dihydroksifenyyli)-2-(4-hydroksifenyyli)etan-1-oni

17

2914 50 00

4495-66-3

1-[4-(bentsyylioksi)fenyyli]propaani-1-oni

316

2914 50 00

82499-20-5

(1R)-1-hydroksi-1-(3-hydroksifenyyli)asetoni

712

2914 70 00

124379-29-9

(4S)-4-(3,4-dikloorifenyyli)-3,4-dihydronaftalen-1(2H)-oni

43

2914 70 00

135306-45-5

1-(3,5-difluorifenyyli)propaani-1-oni

59

2914 70 00

162548-73-4

4,6-difluoriindan-1-oni

158

2914 70 00

190965-45-8

(2-bromi-5-propoksifenyyli)(2-hydroksi-4-metoksifenyyli)metanone

863

2914 70 00

2196-99-8

2-kloori-1-(4-metoksifenyyli)etan-1-oni

314

2914 70 00

2350-46-1

1-(2,3-dikloori-4-hydroksifenyyli)butaani-1-oni

827

2914 70 00

26771-69-7

2-metoksi-1-[4-(trifluorimetyyli)fenyyli]etan-1-oni

550

2914 70 00

43229-01-2

1-[4-(bentsyylioksi)-3-nitrofenyyli]-2-bromietan-1-oni

64

2914 70 00

62932-94-9

2-bromi-1-[4-hydroksi-3-(hydroksimetyyli)fenyyli]etan-1-oni

755

2915 39 80

2243-35-8

2-okso-2-fenyylietyyliasetaatti

519

2915 39 80

60176-77-4

(1S,4R)-4-hydroksisyklopent-2-en-1-yyliasetaatti

418

2915 50 00

158894-67-8

1-bromi-2-metyylipropyylipropionaatti

796

2915 90 20

7693-41-6

4-metoksifenyyliklooriformiaatti

686

2916 20 00

122665-97-8

4,4-difluorisykloheksaani-1-karboksyylihappo

937

2916 39 00

114772-40-6

tert-butyyli 4'-(bromimetyyli)bifenyyli-2-karboksilaatti

869

2916 39 00

1716-12-7

natrium-4-fenyylibutanoaatti

444

2916 39 00

2444-36-2

(2-kloorifenyyli)etikkahappo

394

2916 39 00

2901-13-5

etyyli-2-metyyli-2-fenyylipropanoaatti

67

2918 19 85

111969-64-3

(1R,2S,5R)-2-isopropyyli-5-metyylisykloheksyyli-dihydroksiasetaatti tai tymoliglyoksylaatti

760

2918 19 85

138-59-0

(3R,4S,5R)-3,4,5-trihydroksisykloheks-1-eeni-1-karboksyylihappo

544

2918 19 85

20585-34-6

(2S)-sykloheksyyli(hydroksi)fenyylietikkahappo

545

2918 19 85

4335-77-7

sykloheksyyli(hydroksi)fenyylietikkahappo

445

2918 19 85

52950-18-2

(2R)-(2-kloorifenyyli)hydroksietikkahappo

508

2918 30 00

134176-18-4

etyyli 2-oksobisyklo[3.1.0]heksaani-6-karboksilaatti

214

2918 30 00

149437-76-3

5-(4-fluorifenyyli)-5-oksopentaanihappo

21

2918 30 00

39562-16-8

etyyli (E)-2-(3-nitrobentsylideeni)-3-oksobutanoaatti

20

2918 30 00

39562-22-6

2-metoksietyyli (E)-2-(3-nitrobentsylideeni)-3-oksobutanoaatti

23

2918 30 00

39562-27-1

metyyli(2E)-2-(2-nitrobentsylideeni)-3-oksobutanoaatti

315

2918 99 90

1217-67-0

(4-butyryyli-2,3-dikloorifenoksi)etikkahappo

108

2918 99 90

13335-71-2

(2,6-dimetyylifenoksi)etikkahappo

532

2918 99 90

150726-89-9

dimetyyli(2-metoksifenoksi)malonaatti

402

2918 99 90

204254-96-6

etyyli(1S,5R,6S)-5-(1-etyylipropoksi)-7-oksabisyklo[4.1.0]hept-3-eeni-3-karboksilaatti

726

2920 90 10

80841-78-7

4-(kloorimetyyli)-5-metyyli-1,3-dioksol-2-oni

436

2920 90 85

163133-43-5

4-(nitro-oksi)butyyli (2S)-2-(6-metoksi-2-naftyyli)propanoaatti

540

2921 49 80

259729-93-6

(1R)-1-[1-(4-kloorifenyyli)syklobutyyli]-3-metyylibutaani-1-amiini-D-tartaraatti (1:1)

756

2921 49 80

3789-59-1

(1S)-1-fenyylipropaani-1-amiini

559

2921 49 80

389056-74-0

(1S)-1-[1-(4-kloorifenyyli)syklobutyyli]-3-metyylibutaani-1-amiini-D-tartaraatti (1:1)

558

2921 49 80

84467-54-9

1-[1-(4-kloorifenyyli)syklobutyyli]-3-metyylibutaani-1-amiini

480

2921 59 90

140-28-3

N,N'-dibentsyylietaani-1,2-diamiinidiasetaatti

226

2922 19 80

114247-09-5

(3R)-N-metyyli-3-fenyyli-3-[4-(trifluorimetyyli)fenoksi]propaani-1-amiini-hydrokloridi

84

2922 19 80

115287-37-1

N-metyyli-N-(4-nitrofeenietyyli)-2-(4-nitrofenoksi)etaani-1-amiini

389

2922 19 80

168960-19-8

((1S,4R)-4-aminosyklopent-2-en-1-yyli)metanolihydrokloridi

669

2922 19 80

214353-17-0

1-(2-amino-5-kloorifenyyli)-2,2,2-trifluorietaani-1,1-diolihydrokloridi

42

2922 19 80

35320-23-1

(2R)-2-aminopropan-1-oli

512

2922 19 80

42142-52-9

3-(metyyliamino)-1-fenyylipropan-1-oli

670

2922 19 80

467426-34-2

(2S)-2-(2-amino-5-kloorifenyyli)-4-syklopropyyli-1,1,1-trifluoribut-3-yn-2-olimetaanisulfonaatti (1:1.5)

547

2922 19 80

56796-66-8

4-(bentsyylioksi)-α1-[(tert-butyyliamino)metyyli]bentseeni-1,3-dimetanoli

575

2922 19 80

58997-87-8

2-(dimetyyliamino)-2-fenyylibutan-1-oli

85

2922 29 00

115256-13-8

4-(1-{[2-(4-aminofenoksi)etyyli]metyyliamino}etyyli)aniliini

552

2922 29 00

188690-84-8

(2S)-hydroksi(fenyyli)etikkahapon ja (2R)-N-bentsyyli-1-(4-metoksifenyyli)propaani-2-amiinin seos (1:1) (suola)

745

2922 29 00

202197-26-0

3-kloori-4-[(3-fluoribentsyyli)oksi]aniliini

471

2922 39 00

14189-82-3

(2E)-3-(N-metyylianiliini)akryylialdehydi

231

2922 49 95

209216-09-1

2-aminobisyklo[3.1.0]heksaani-2,6-dikarboksyylihappo-hydraatti

857

2922 49 95

223445-75-8

[(3S,4S)-1-(aminometyyli)-3,4-dimetyylisyklopentyyli]etikkahappo

486

2922 49 95

26774-89-0

natrium-2-(sykloheksa-1,4-dien-1-yyli)-2-[((E)-1-metoksi-1-oksobut-2-en-2-yyli)amino]asetaatti

549

2922 50 00

174607-68-2

(1R)-1-[4-(bentsyylioksi)-3-(hydroksimetyyli)fenyyli]-2-(tert-butyyliamino)etan-1-oli

48

2922 50 00

196810-09-0

metyyli N-(2-bentsoylfenyyli)-L-tyrosinaatti

548

2922 50 00

50293-90-8

4-[(1R)-2-(tert-butyyliamino)-1-hydroksietyyli]-2-(hydroksimetyyli)fenolihydrokloridi

860

2922 50 00

62023-62-5

(2S,3S)-3-amino-2-hydroksi-4-fenyylibutaanihappo

644

2922 50 00

653574-13-1

metyyli N-(bentsyylioksikarbonyyli)valyyli-D-alloisoleusyylitreonyylinorvalinaatti

945

2922 50 00

71786-67-9

2-[bentsyyli(metyyli)amino]-1-(3-hydroksifenyyli)etan-1-oni-hydrokloridi

18

2922 50 00

96072-82-1

1-[4-(bentsyylioksi)fenyyli]-2-[(4-fenyylibutan-2-yyli)amino]propan-1-oni

379

2923 20 00

4235-95-4

1,2-dioleyyli-sn-glysero-3-fosfokoliini

377

2923 20 00

77286-66-9

2-O-metyyli-1-O-oktadekyyli-sn-glysero-3-fosfokoliini

198

2924 19 00

162537-11-3

N-(metoksikarbonyyli)-3-metyyli-L-valiini

309

2924 19 00

186193-10-2

(2S)-2-{[3-(tert-butoksikarbonyyli)-2,2-dimetyylipropanoyyli]oksi}-4-metyylipentaanihappo

378

2924 19 00

228706-30-7

1,2-dioleyyli-sn-glysero-3-fosfo[N-(4-karboksibutanyyli)etanoliamiini]

12

2924 19 00

89182-60-5

1-deoksi-1-formamidoheksitoli

352

2924 29 95

132327-80-1

N2-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-N5-trityyli-L-glutamiini

348

2924 29 95

132388-59-1

N2-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-N4-trityyli-L-asparagiini

183

2924 29 95

170361-49-6

N-(3,4-dikloorifenyyli)-N-{3-[(2,3-dihydroinden-2-yyli)metyyliamino]propyyli}-5,6,7,8-tetrahydronaftaleeni-2-karboksiamidi

102

2924 29 95

194085-75-1

2-(2-kloorifenyyli)-2-hydroksietyylikarbamaatti

398

2924 29 95

22871-58-5

3-amino-5-[(2-hydroksietyyli)karbamoyyli]-2,4,6-trijodibentsoehappo

360

2924 29 95

244191-94-4

N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-α-L-glutamyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-α-L-glutamyyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-α-L-glutamyyli-L-leusyyli-L-leusyyli-α-L-glutamyyli-L-leusiini, 1,4,6,9-tetra-tert-butyyliesteri

13

2924 29 95

28197-66-2

N-[3-asetyyli-4-(oksiran-2-yylimetoksi)fenyyli]butaaniamidi

687

2924 29 95

325715-13-7

N-(3-asetyylifenyyli)-N-metyyliasetamidi

347

2924 29 95

35661-39-3

N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-alaniini

349

2924 29 95

35661-60-0

N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-leusiini

598

2924 29 95

376348-76-4

etyyli(3S)-3-(4,4-difluorisykloheksaani-1-karboksiamido)-3-fenyylipropanoaatti

599

2924 29 95

376348-77-5

4,4-difluori-N-((1S)-3-hydroksi-1-fenyylipropyyli)sykloheksaani-1-karboksiamidi

600

2924 29 95

376348-78-6

4,4-difluori-N-((1S)-3-okso-1-fenyylipropyyli)sykloheksaani-1-karboksiamidi

619

2924 29 95

40371-50-4

(2S)-4-{[(bentsyylioksi)karbonyyli]amino}-2-hydroksibutaanihappo

731

2924 29 95

481659-97-6

tert-butyyli{(1S)-2-[bentsyyli(metyyli)amino]-2-okso-1-fenyylietyyli}karbamaattihydrokloridi

411

2924 29 95

49705-98-8

bentsyyli((1S,2R)-1-karbamoyyli-2-hydroksipropyyli)karbamaatti

144

2924 29 95

53947-84-5

2-(karboksiasetamido)bentsoehappo

487

2924 29 95

6485-67-2

(2R)-2-amino-2-fenyyliasetamidi

371

2924 29 95

65864-22-4

L-fenyylialaniiniamidi

696

2924 29 95

667937-05-5

3-[4-(trifluorimetyyli)anilino]pentaaniamidi

350

2924 29 95

71989-14-5

4-tert-butyyli N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-aspartaatti

351

2924 29 95

71989-18-9

5-tert-butyyli N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-glutamaatti

353

2924 29 95

71989-20-3

N2-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-glutamiini

355

2924 29 95

71989-23-6

N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-isoleusiini

356

2924 29 95

71989-26-9

N6-(tert-butoksikarbonyyli)-N2-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-lysiini

367

2924 29 95

71989-33-8

O-tert-butyyli-N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-seriini

368

2924 29 95

71989-35-0

O-tert-butyyli-N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-treoniini

370

2924 29 95

71989-38-3

O-tert-butyyli-N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-tyrosiini

412

2924 29 95

80082-51-5

3-amino-2-{[(bentsyylioksi)karbonyyli]amino}-1-metyyli-3-oksopropyylimetaanisulfonaatti

197

2924 29 95

98760-08-8

tert-butyyli[1-((2S)-oksiran-2-yyli)-2-fenyylietyyli]karbamaatti

317

2925 29 00

249561-98-6

tris{[(2Z)-2-kloori-3-(dimetyyliamino)prop-2-en-1-ylideeni]dimetyyliammonium}

heksafluorifosfaatti(3-)

215

2925 29 00

3382-63-6

4-{(E)-[(4-fluorifenyyli)imino]metyyli}fenoli

938

2926 90 95

114772-54-2

4'-(bromimetyyli)bifenyyli-2-karbonitriili

142

2926 90 95

152630-47-2

1-[3-(syklopentyylioksi)-4-metoksifenyyli]-4-oksosykloheksaani-1-karbonitriili

143

2926 90 95

152630-48-3

dimetyyli 4-syano-4-[3-(syklopentyylioksi)-4-metoksifenyyli]heptaanidioaatti

585

2926 90 95

192869-10-6

2-jodi-3,4-dimetoksi-6-nitrobentsonitriili

586

2926 90 95

192869-24-2

6-amino-2-jodi-3,4-dimetoksibentsonitriili

539

2926 90 95

28049-61-8

1-(4-kloorifenyyli)syklobutaani-1-karbonitriili

528

2926 90 95

31915-40-9

N-[1-syano-2-(4-hydroksifenyyli)-1-metyylietyyli]asetamidi

673

2926 90 95

474645-97-1

(3R)-3-aminopentaaninitriilimetaanisulfonaatti

803

2926 90 95

604784-44-3

tert-butyyliammonium(Z)-3-syano-5-metyyliheks-3-enoaatti

287

2928 00 90

212631-79-3

2-(2-kloori-4-jodianilino)-N-(syklopropyylimetoksi)-3,4-difluoribentsamidi

33

2928 00 90

253605-31-1

N-hydroksi-2-metyylipropaani-2-amiiniasetaatti (suola) tai tert-butyylihydroksilamiiniasetaatti (suola)

49

2928 00 90

618-26-8

1-metyyli-1-fenyylihydratsiinisulfaatti (2:1)

403

2929 90 00

204254-98-8

etyyli(3R,4S,5R)-5-azido-3-(1-etyylipropoksi)-4-hydroksisykloheks-1-eeni-1-karboksilaatti

405

2929 90 00

204255-06-1

etyyli(3R,4R,5S)-4-asetamido-5-atsido-3-(1-etyylipropoksi)sykloheks-1-eeni-1-karboksilaatti

748

2930 90 85

104458-24-4

2-mesyylietaani-1-amiinihydrokloridi

399

2930 90 85

153277-33-9

metyyli N-[(bentsyylioksi)karbonyyli]-S-fenyyli-L-kysteinaatti

862

2930 90 85

15570-12-4

3-metoksibentseeni-1-tioli

56

2930 90 85

16188-55-9

[4-(metyylisulfanyyli)fenyyli]etikkahappo

26

2930 90 85

225652-11-9

1-(4-kloorifenoksi)-4-(metyylisulfanyyli)bentseeni tai 4-kloorifenyyli 4-(metyylisulfanyyli)fenyylieetteri

339

2930 90 85

2736-23-4

2,4-dikloori-5-mesyylibentsoehappo

595

2930 90 85

289717-37-9

N,N-dimetyyli-2-[4-(metyylisulfanyyli)fenoksi]bentsyyliamiinihydrokloridi

742

2930 90 85

346413-00-1

1-(4-etoksifenyyli)-2-(4-mesyylifenyyli)etan-1-oni

358

2930 90 85

3483-12-3

(2R,3S)-1,4-disulfanyylibutaani-2,3-dioli tai ditiotreitoli

594

2930 90 85

364323-64-8

2-[4-(metyylisulfanyyli)fenoksi]bentsaldehydi

864

2930 90 85

40248-84-8

3-sulfanyylifenoli

324

2930 90 85

50413-24-6

2-bromi-1-(4-mesyylifenyyli)etan-1-oni

65

2930 90 85

90536-66-6

(4-mesyylifenyyli)etikkahappo

206

2931 00 95

123599-82-6

{[2-metyyli-1-(propionyylioksi)propoksi](4-fenyylibutyyli)fosforyyli}etikkahappo

58

2931 00 95

27784-76-5

tert-butyyli(dietoksifosforyyli)asetaatti

789

2931 00 95

649761-22-8

(1R,5S)-5-[dimetyyli(fenyyli)silyyli]-2-(hydroksimetyyli)syklopent-2-eeni-1-karboksyylihapon ja (1R,2R)-2-amino-1-(4-nitrofenyyli)propaani-1,3-diolin seos (1:1) (suola)

391

2931 00 95

86552-32-1

(4-fenyylibutyyli)fosfiinihappo

747

2932 19 00

27329-70-0

(5-formyyli-2-furyyli)boorihappo

762

2932 19 00

37076-71-4

1,2,3-tri-O-asetyyli-5-deoksi-D-ribofuranoosi

700

2932 19 00

87392-07-2

(2S)-tetrahydrofuraani-2-karboksyylihappo

582

2932 29 85

122111-01-7

[(2R)-2-(bentsoyloksi)-4,4-difluori-5-oksotetrahydrofuran-2-yyli]metyylibentsoaatti

78

2932 29 85

142680-85-1

(25S)-25-sykloheksyyli-25-de(sek-butyyli)-5-O-demetyyli-22,23-dihydroavermektiini A1a

244

2932 29 85

145667-75-0

(3aR,4R,5R,6aS)-5-hydroksi-4-((3R)-3-hydroksi-5-fenyylipentyyli)heksahydrosyklopenta[b]furan-2-oni

79

2932 29 85

220119-16-4

(25S)-sykloheksyyli-25-de(sek-butyyli)- 5-demetoksi-5-okso-22,23-dihydroavermektiini A1a

942

2932 29 85

221129-55-1

(6R)-4-hydroksi-6-fenetyyli-6-propyyli-5,6-dihydro-2H-pyran-2-oni

115

2932 29 85

51559-36-5

5-metoksi-2H-kromen-2-oni

660

2932 29 85

95716-70-4

7α-(metoksikarbonyyli)-3-okso-17α-pregna-4,9(11)-dieeni-21,17-karbolaktoni

703

2932 29 85

96829-59-3

(1S,3E,6E)-1-[((2S,3S)-3-heksyyli-4-okso-oksetaani-2-yyli)metyyli]dodeka-3,6-dien-1-yyli N-formyyli-L-leusinaatti

37

2932 99 70

124655-09-0

tert-butyyli [(4R,6S)-6-(hydroksimetyyli)-2,2-dimetyyli-1,3-dioksan-4-yyli]asetaatti

567

2932 99 70

130064-21-0

1-{2-hydroksi-4-[(tetrahydropyran-2-yyli)oksi]fenyyli}-2-{4-[(tetrahydropyran-2-yyli)oksi]fenyyli}etan-1-oni

156

2932 99 70

167256-05-5

metyyli(1S,2S)-1-(1,3-bentsodioksol-5-yyli)-3-(2-hydroksi-4-metoksifenyyli)-5-propoksi-indaani-2-karboksilaatti

157

2932 99 70

191106-49-7

metyyli (1S,2S)-1-(1,3-bentsodioksol-5-yyli)-3-[2-(bentsyylioksi)-4-metoksifenyyli]-5-propoksi-indaani-2-karboksilaatti

189

2932 99 70

192201-93-7

2-({3-[5-(6-metoksi-1-naftyyli)-1,3-dioksan-2-yyli]propyyli}metyyliamino)-N-metyyliasetamidi

127

2932 99 70

196303-01-2

(7S)-7-metyyli-5-(4-nitrofenyyli)-7,8-dihydro-5H-[1,3]dioksolo[4,5-g]isokromeeni

62

2932 99 70

7772-94-3

2-asetamido-2-deoksi-β-D-mannopyranoosi

607

2932 99 85

115437-18-8

(2α,4α,5β,7β,10β,13β)-4-asetoksi-1,10,13-trihydroksi-9-okso-7-[(trietyylisilyyli)oksi]-5,20-epoksitaks-11-en-2-yylibentsoaatti

608

2932 99 85

115437-21-3

(4α)-4,10-diasetoksi-1,13-dihydroksi-9-okso-7-[(trietyylisilyyli)oksi]-5,20-epoksitaks-11-en-2-yylibentsoaatti

54

2932 99 85

130525-58-5

metyyli-5-asetamido-7,8,9-O-triasetyyli-2,6-anhydro-4-atsido-3,4,5-trideoksi-D-glysero-D-galakto-non-2-enonaatti

609

2932 99 85

149107-93-7

(2α,4α,5β,7β,10β,13α)-4,10-diasetoksi-13-{[(2R,3S)-3-bentsamido-2-(1-metoksi-1-metyylietoksi)-3-fenyylipropanoyyli]oksi}-1-hydroksi-9-okso-7-[(trietyylisilyyli)oksi]-5,20-epoksitaks-11-en-2-yylibentsoaatti

652

2932 99 85

199796-52-6

(2α,4α,7β,10β,13α)-4,10-diasetoksi-13-({(2R,3S)-3-bentsamido-2-[((4Z,7Z,10Z,13Z,16Z,19Z)-dokosa-4,7,10,13,16,19-heksaenoyyli)oksi]-3-fenyylipropanoyyli}oksi)-1,7-dihydroksi-9-okso-5,20-epoksitaks-11-en-2-yylibentsoaatti

11

2932 99 85

65293-32-5

N-β-D-glukopyranosyyliformamidi

590

2933 19 90

334828-10-3

4-amino-5-etyyli-1-(2-metoksietyyli)pyratsoli-3-karboksamidi

511

2933 21 00

186462-71-5

(1R,2R,5S,6R)-2',5'-dioksospiro[bisyklo[3.1.0]heksaani-2,4'-imidatsolidiini]-6-karboksyylihappo

354

2933 29 90

109425-51-6

N2-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-N-trityyli-L-histidiini

263

2933 29 90

178982-67-7

2-[(bentsyylioksi)metyyli]-4-isopropyyli-imidatsoli

359

2933 29 90

244191-88-6

N-asetyyli-O-tert-butyyli-L-tyrosyyli-O-tert-butyyli-L-treonyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-L-isoleusyyli-N1-trityyli-L-histidyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-L-isoleusyyli-α-L-glutamyyli-α-L-glutamyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-L-glutamiini, 10,11-di-tert-butyyliesteri

365

2933 29 90

244244-26-6

N-asetyyli-O-tert-butyyli-L-tyrosyyli-O-tert-butyyli-L-treonyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-L-isoleusyyli-N1- trityyli-L-histidyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-L-isoleusyyli-α-L-glutamyyli-α-L-glutamyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-L-glutaminyyli-α-L-glutamyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-α-L-glutamyyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-α-L-glutamyyli-L-leusyyli-L-leusyyli-α-L-glutamyyli-L-leusyyli-α-L-aspartyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-alanyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-fenyylialaninamidi, hepta-tert-butyyliesteri

583

2933 29 90

68283-19-2

(2-butyyli-imidatsol-5-yyli)metanoli

954

2933 39 99

0-00-0

11-etyyli-5-metyyli-8-{2-[(1-okso-1λ4-kinolin-4-yyli)oksi]etyyli}-11H-dipyrido[3,2-b:2',3'-e][1,4]diatsepin-6(5H)-oni

119

2933 39 99

100238-42-4

4-(2-piperidin-1-yylietoksi)fenoli

541

2933 39 99

103129-82-4

3-etyyli 5-metyyli 2-[(2-aminoetoksi)metyyli]-4-(2-kloorifenyyli)-6-metyyli-1,4-dihydropyridiini-3,5-dikarboksilaatti

167

2933 39 99

127293-57-6

(1R)-1-(4-kloorifenyyli)-2-[4-(4-fluoribentsyyli)piperidin-1-yyli]etan-1-oli

16

2933 39 99

158878-47-8

(3R,5R)-3-{(E)-2-[4-(4-fluorifenyyli)-2,6-diisopropyyli-5-(metoksimetyyli)pyridin-3-yyli]vinyyli}-5-hydroksisykloheksan-1-oni

14

2933 39 99

159813-78-2

(3R,5S,6E)-7-[4-(4-fluorifenyyli)-2,6-di-isopropyyli-5-(metoksimetyyli)pyridin-3-yyli]-3,5-dihydroksihept-6-eenihappo

621a

2933 39 99

161417-03-4

2-metyyli-3-((2S)-pyrrolidin-2-yylimetoksi)pyridiini

9

2933 39 99

177964-68-0

3-[4-(4-fluorifenyyli)-2,6-di-isopropyyli-5-(metoksimetyyli)pyridin-3-yyli]akryylialdehydi

168

2933 39 99

178460-82-7

(1R)-1-(4-kloorifenyyli)-2-[4-(4-fluoribentsyyli)piperidin-1-yyli]etan-1-olihydrokloridi

264

2933 39 99

178981-89-0

{5-[(3,5-dikloorifenyyli)sulfanyl]-4-isopropyyli-1-(pyridin-4-yylimetyyli)imidatsol-2-yyli}metanoli

173

2933 39 99

188396-54-5

1-(2-bifenyyli-4-yylietyyli)-4-[3-(trifluorimetyyli)fenyyli]-1,2,3,6-tetrahydropyridiinihydrokloridi

875

2933 39 99

19395-39-2

2-fenyyli-2-piperidin-2-yyliasetamidi

196

2933 39 99

198904-85-7

tert-butyyli 2-(4-pyridin-2-yylibentsyyli)hydratsiini-1-karboksilaatti

199

2933 39 99

198904-86-8

tert-butyyli 2-{(2S,3S)-3-[(tert-butoksikarbonyyli)amino]-2-hydroksi-4-fenyylibutyyli}-2-[4-(pyridin-2-yyli)bentsyyli]hydratsiini-1-karboksilaatti

840

2933 39 99

213839-64-6

N-{2-[5-(aminoiminometyyli)-2-hydroksifenoksi]-3,5-difluori-6-[3-(1-metyyli-4,5-dihydroimidatsol-2-yyli)fenoksi]pyridin-4-yyli]-N-metyyliglysiinidihydrokloridi

442

2933 39 99

221180-26-3

4-amino-5-kloori-2-metoksi-N-(3-metoksipiperidin-4-yyli)bentsamidi

318

2933 39 99

221615-75-4

2-(4-mesyylifenyyli)-1-(6-metyylipyridin-3-yyli)- etan-1-oni

690

2933 39 99

230615-52-8

2,3,4,5-tetrahydro-1H-1,5-metano-3-bentsatsepiinihydrokloridi

661

2933 39 99

230615-59-5

7,8-dinitro-3-(trifluoriasetyyli)-2,3,4,5-tetrahydro-1H-1,5-metano-3-bentsatsepiini

765

2933 39 99

25333-42-0

(3R)-kinuklidin-3-oli

565

2933 39 99

26815-04-3

4-(2-piperidin-1-yylietoksi)bentsaldehydi

842

2933 39 99

280129-82-0

4-({2-[(bentsyylioksi)metyyli]-4-isopropyyli-imidatsol-1-yyli}metyyli)pyridiinioksalaatti (1:2)

490

2933 39 99

319460-85-0

N-metyyli-2-{[3-((E)-2-pyridin-2-yylivinyyli)-1H-indatsol-6-yyli]sulfanyyli}bentsamidi

489

2933 39 99

319460-94-1

N-(2-fluori-5-{[3-((E)-2-pyridin-2-yylivinyyli)-1H-indatsol-6-yyli]amino}fenyyli)-1,3-dimetyylipyratsoli-5-karboksamidi

579

2933 39 99

37699-43-7

2,3-dimetyyli-4-nitropyridiini-1-oksidi

210

2933 39 99

4021-07-2

3-metyylipyridiini-2-karboksyylihappo

649

2933 39 99

423165-13-3

8-bentsyyli-3-ekso-(3-isopropyyli-5-metyyli-4H-1,2,4-triatsol-4-yyli)-8-atsabisyklo[3.2.1]oktaani

951

2933 39 99

429659-01-8

etyyli N-[4-(metyyliamino)-3-nitrobentsoyyli]-N-pyridin-2-yyli-ß-alaninaatti

560

2933 39 99

43200-82-4

6-(5-klooripyridin-2-yyli)-5H-pyrrolo[3,4-b]pyratsiini-5,7(6H)-dioni

564

2933 39 99

440634-25-3

tert-butyyli 4-{2-[4-(mesyylioksi)piperidin-1-yyli]-2-oksoetyyli}piperidiini-1-karboksilaatti

538

2933 39 99

58859-46-4

etyyli 4-aminopiperidiini-1-karboksilaatti

626

2933 39 99

78750-68-2

4-[(3-aminopyridin-2-yyli)amino]fenoli

513

2933 39 99

84449-81-0

4-(2-piperidin-1-yylietoksi)bentsoyylikloridihydrokloridi

948

2933 49 90

0-00-0

2-(etyyliamino)-5-[2-(kinolin-4-yylioksi)etyyli]nikotiinihappo

483

2933 49 90

10500-57-9

5,6,7,8-tetrahydrokinoliini

149

2933 49 90

106635-86-3

2,6-dimetoksi-4-metyyli-5-[3-(trifluorimetyyli)fenoksi]kinoliini-8-amiini

647

2933 49 90

118864-75-8

(1S)-1-fenyyli-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini

36

2933 49 90

172649-40-0

3-[(4S)-5-okso-2-(trifluorimetyyli)-1,4,5,6,7,8-heksahydrokinoliini-4-yyli]bentsonitriili

623

2933 49 90

189279-58-1

1-(6-amino-3,5-difluoripyridin-2-yyli)-8-kloori-6-fluori-7-(3-hydroksiatsetidin-1-yyli)-4-okso-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksyylihappo

150

2933 49 90

189746-15-4

2,6-dimetoksi-4-metyyli-8-nitro-5-[3-(trifluorimetyyli)fenoksi]kinoliini

152

2933 49 90

189746-19-8

5-kloori-2,6-dimetoksi-4-metyylikinoliini

151

2933 49 90

189746-21-2

5-kloori-2,6-dimetoksi-4-metyyli-8-nitrokinoliini

434

2933 49 90

194804-45-0

etyyli-1-syklopropyyli-8-(difluorimetoksi)-7-((1R)-1-metyyli-2-trityyli-isoindolin-5-yyli)-4-okso-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksilaatti

433

2933 49 90

194805-07-7

etyyli-7-bromi-1-syklopropyyli-8-(difluorimetoksi)-4-okso-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksilaatti

705A

2933 49 90

209909-03-5

(2-kloori-6,7-difluorikinolin-3-yyli)metanoli

704A

2933 49 90

220998-08-3

{2,7-dikloori-6-metyyli-4-[(4-metyylipiperidin-1-yyli)metyyli]kinolin-3-yyli}metanoli

386

2933 49 90

287930-77-2

(1S)-1-{3-[(E)-2-(7-kloorikinolin-2-yyli)vinyyli]fenyyli}-3-[2-(1-hydroksi-1-metyylietyyli)fenyyli]propan-1-oli

387

2933 49 90

287930-78-3

metyyli 2-((3S)-3-{3-[(E)-2-(7-kloorikinolin-2-yyli)vinyyli]fenyyli}-3-hydroksipropyyli)bentsoaattihydraatti

674

2933 49 90

474645-93-7

metyyli [2-etyyli-6-(trifluorimetyyli)-1,2,3,4-tetrahydrokinolin-4-yyli]karbamaatti

153

2933 49 90

6340-55-2

2,6-dimetoksi-4-metyylikinoliini

664

2933 49 90

79276-06-5

tert-butyyli (3S)-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini-3-karboksilaatti 4-metyylibentseenisulfonaatti

455

2933 59 95

119532-26-2

1-(2,3-dikloorifenyyli)piperatsiini

80

2933 59 95

137234-74-3

4-kloori-6-etyyli-5-fluoripyrimidiini

509

2933 59 95

137281-39-1

4-[2-(2-amino-4-okso-4,7-dihydro-3H-pyrrolo[2,3-d]pyrimidin-5-yyli)etyyli]bentsoehappo

39

2933 59 95

140373-09-7

4-{[(3-{[(2,2-dimetyylipropanoyyli)oksi]metyyli}-2,7-dimetyyli-4-okso-3,4-dihydrokinatsolin-6-yyli)metyyli](prop-2-yn-1-yyli)amino}-2-fluoribentsoehappo

531

2933 59 95

14080-23-0

pyrimidiini-2-karbonitriili

38

2933 59 95

160009-37-0

metyyli-4-(4-fluorifenyyli)-6-isopropyyli-2-(N-metyylimetaanisulfonamido)]pyrimidiini-5-karboksilaatti

744

2933 59 95

16064-08-7

6-jodikinatsolin-4(1H)-oni

123

2933 59 95

167465-36-3

(2R)-1-[4-((1aR,10bS)-1,1-difluori-1,1a,6,10b-tetrahydrodibentso[a, e]syklopropa[c][7]annulen-6-yyli)piperatsin-1-yyli]-3-[(kinoliini-5-yyli)oksi]propan-2-oli-trihydrokloridi

73

2933 59 95

188416-20-8

3-(6-kloori-5-fluoripyrimidin-4-yyli)-2-(2,4-difluorifenyyli)-1-(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)butan-2-olihydrokloridi

81

2933 59 95

188416-28-6

4-(1-bromietyyli)-6-kloori-5-fluoripyrimidiini

112

2933 59 95

192725-50-1

(2S)-3-metyyli-2-(2-oksoheksahydropyrimidin-1-yyli)butaanihappo

133

2933 59 95

192726-06-0

(2S)-N-[(1S,3S,4S)-4-amino-1-bentsyyli-3-hydroksi-5-fenyylipentyyli]-3-metyyli-2-(2-oksotetrahydropyrimidin-1(2H)-yyli)butaaniamidin ja 5-oksopyrrolidiini-2-karboksyylihapon seos (1:1) (suola)

790

2933 59 95

19916-73-5

6-(bentsyylioksi)-9H-puriini-2-amiini

261

2933 59 95

214287-88-4

(4S)-6-kloori-4-(2-syklopropyylietynyyli)-4-(trifluorimetyyli)-3,4-dihydrokinatsolin-2(1H)-oni

259

2933 59 95

214287-99-7

(4S)-6-kloori-4-((E)-2-syklopropyylivinyyli)-4-(trifluorimetyyli)-3,4-dihydrokinatsolin-2(1H)-oni

653

2933 59 95

225916-82-5

8-kloori-5-((4TS,7TS,10TS,13TS,16TS,19TS)-dokosa-4,7,10,13,16,19-heksaenoyyli)-11-(4-metyylipiperatsin-1-yyli)-5H-dibentso[b,e][1,4]diatsepiini

746

2933 59 95

231278-20-9

N-{3-kloori-4-[(3-fluoribentsyyli)oksi]fenyyli}-6-jodikinatsoliini-4-amiini

256

2933 59 95

247565-04-4

(4S)-6-kloori-4-(syklopropyylietynyyli)-3-((R)-1-fenyylietyyli)-4-(trifluorimetyyli)-3,4-dihydrokinatsolin-2(1H)-oni

554

2933 59 95

345217-02-9

1-[(1S,2S)-2-(bentsyylioksi)-1-etyylipropyyli]-N-{4-[4-(4-hydroksifenyyli)piperatsin-1-yyli]fenyyli}hydratsiini-1-karboksamidi

313

2933 59 95

487-21-8

pteridiini-2,4(1H,3H)-dioni

958

2933 59 95

518048-03-8

2-(1-amino-1-metyylietyyli)-N-(4-fluoribentsyyli)-5-hydroksi-1-metyyli-6-okso-1,6-dihydropyrimidiini-4-karboksamidi

949

2933 59 95

57061-71-9

1-(2-kloorietyyli)-4-[3-(trifluorimetyyli)fenyyli]piperatsiini-dihydrokloridi

561

2933 59 95

59878-63-6

6-(5-klooripyridin-2-yyli)-7-okso-6,7-dihydro-5H-pyrrolo[3,4-b]pyratsin-5-yyli-piperatsiini-1-karboksilaatti

830

2933 59 95

599179-03-0

1-(4,6-dimetyylipyrimidiini-5-karbonyyli)-

4-((3S)-4-{(1R)-2-metoksi-1-[4-(trifluorimetyyli)fenyyli]etyyli}-3-metyylipiperatsin-1-yyli)-4-metyylipiperidiinimaleaatti (1:1)

828

2933 59 95

612494-10-7

1-{(1R)-2-metoksi-1-[4-(trifluorimetyyli)fenyyli]etyyli}-2-metyylipiperatsiini D-tartaraatti (1:1)

829

2933 59 95

612543-01-8

1-(4,6-dimetyylipyrimidiini-5-karbonyyli)piperidin-4-oni

791

2933 59 95

649761-23-9

(1S,2S,3S,5S)-5-[2-amino-6-(bentsyylioksi)-9H-purin-9-yyli]-2-[(bentsyylioksi)metyyli]-3-[dimetyyli(fenyyli)silyyli]-1-(hydroksimetyyli)syklopentan-1-oli

792

2933 59 95

649761-24-0

2-amino-9-{(1S,3R,4S)-3-[(bentsyylioksi)metyyli]-4-[dimetyyli(fenyyli)silyyli]-2-metylideenisyklopentyyli}-9H-purin-6(1H)-oni

835

2933 59 95

654671-77-9

(2R)-4-okso-4-[3-(trifluorimetyyli)-5,6,7,8-tetrahydro[1,2,4]triatsolo[4,3-a]pyratsin-7-yyli]-1-(2,4,5-trifluorifenyyli)butaani-2-amiinifosfaatti (1:1) hydraatti

946

2933 59 95

7139-02-8

2,6-dikloori-4,8-dipiperidinopyrimido[5,4-d]pyrimidiini

457

2933 79 00

105318-28-3

((2S,3S)-2-{(1R)-2-[(4-kloorifenyyli)sulfanyyli]-1-metyyli-2-oksoetyyli}-3-((1R)-1-hydroksietyyli)-4-oksoatsetidin-1-yyli)etikkahappo

610

2933 79 00

133066-59-8

(3R,4S)-2-okso-4-fenyyliatsetidin-3-yyli-asetaatti

60

2933 79 00

148776-18-5

(2-okso-1-fenyylipyrrolidin-3-yyli)trifenyylifosfoniumbromidi

612

2933 79 00

149107-92-6

1-bentsoyyli-3-(1-metoksi-1-metyylietoksi)-4-fenyyliatsetidin-2-oni

692

2933 79 00

162142-14-5

1-syklopentyyli-3-etyyli-1,4,5,6-tetrahydro-7H-pyratsolo[3,4-c]pyridin-7-oni

50

2933 79 00

198213-15-9

natrium-3-(metoksikarbonyyli)-2-okso-1,2,5,6-tetrahydropyridin-4-oliaatti

188

2933 79 00

205881-86-3

6-fluori-9-metyyli-2-fenyyli-4-(pyrrolidiini-1-karbonyyli)-9H-pyrido[3,4-b]indol-1(2H)-oni

176

2933 79 00

244080-24-8

1-etyyli-9-metoksi-2,6,7,12-tetrahydroindolo[2,3-a]kinolitsin-4(3H)-oni

491

2933 79 00

283173-50-2

8-fluori-2-{4-[(metyyliamino)metyyli]fenyyli}-1,3,4,5-tetrahydro-6H-atsepino[5,4,3-cd]indol-6-oni

693

2933 79 00

303752-13-8

1-syklopentyyli-3-etyyli-6-(4-metoksibentsyyli)-1,4,5,6-tetrahydro-7H-pyratsolo[3,4-c]pyridin-7-oni 4-metyylibentseeni-1-sulfonaatti

148

2933 79 00

3197-25-9

2-(4-oksopentyyli)-1H-isoindoli-1,3(2H)-dioni

776

2933 79 00

341031-54-7

N-[2-(dietyyliamino)etyyli]-5-[(TS)-(5-fluori-2-okso-1,2-dihydro-3H-indol-3-ylideeni)metyyli]-2,4-dimetyylipyrroli-3-karboksamidi-L-malaatti (1:1)

713

2933 79 00

43200-81-3

6-(5-klooripyridin-2-yyli)-7-hydroksi-6,7-dihydro-5H-pyrrolo[3,4-b]pyratsin-5-oni

154

2933 79 00

5342-23-4

6-metoksi-4-metyylikinolin-2(1H)-oni

413

2933 79 00

80082-62-8

tetrabutyyliammonium-(2S,3S)-3-{[(bentsyylioksi)karbonyyli]amino}-2-metyyli-4-oksoatsetidiini-1-sulfonaatti

414

2933 79 00

80082-65-1

(2S,3S)-3-amino-2-metyyli-4-oksoatsetidiini-1-sulfonihappo

140

2933 99 40

193077-87-1

[(2S)-7-(2-metoksi-2-oksoetyyli)-4-metyyli-3-okso-2,3,4,5-tetrahydro-1H-1,4-bentsodiatsepin-2-yyli]etikkahappo

139

2933 99 40

210288-67-8

[(2S)-7-jodi-4-metyyli-3-okso-2,3,4,5-tetrahydro-1H-1,4-bentsodiatsepin-2-yyli]etikkahappo

392

2933 99 90

103201-78-1

4-sykloheksyyliproliini

120

2933 99 90

113963-68-1

3,4-di(indol-3-yyli)-1-metyylipyrroli-2,5-dioni

322

2933 99 90

119192-10-8

4-[(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)metyyli]aniliini

422

2933 99 90

120807-02-5

(4S)-N-bentsoyyli-4-(mesyylioksi)-L-proliini

369

2933 99 90

143824-78-6

N1-(tert-butoksikarbonyyli)-N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-L-tryptofaani

227

2933 99 90

14907-27-8

metyyli-D-tryptofanaattihydrokloridi

4

2933 99 90

149365-59-3

dibentsyyli 5,5'-[(3,4-dietyylipyrroli-2,5-diyyli)bis(metyleeni)]bis[4-(3-metoksi-3-oksopropyyli)-3-metyylipyrroli-2-karboksilaatti]

5

2933 99 90

149365-62-8

5,5'-[(3,4-dietyylipyrroli-2,5-diyyli)bis(metyleeni)]bis[4-(3-hydroksipropyyli)-3-metyylipyrroli-2-karbaldehydi]

940

2933 99 90

152628-02-9

1,4'-dimetyyli-2'-propyyli-1H,1'H-2,6'-bibentsimidatsoli

939

2933 99 90

152628-03-0

4-metyyli-2-propyylibentsimidatsoli-6-karboksyylihappo

323

2933 99 90

160194-39-8

2-{5-[(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)metyyli]indol-3-yyli}etan-1-oli

312

2933 99 90

16298-03-6

metyyli 3-aminopyratsiini-2-karboksilaatti

35

2933 99 90

171964-73-1

[N-(4-metoksibentsoyyli)-L-valyyli]-N-[(1S)-3,3,3-trifluori-1-isopropyyli-2-oksopropyyli]-L-prolinamidi

230

2933 99 90

172733-42-5

natrium-[(1-bentsyyli-2-etyyli-3-oksamylindol-4-yyli)oksi]asetaatti

87

2933 99 90

180637-89-2

3-[((2R)-1-metyylipyrrolidin-2-yyli)metyyli]-5-[(E)-2-(fenyylisulfonyyli)vinyyli]indoli

677

2933 99 90

180915-94-0

1-{2-[4-(6-metoksi-3,4-dihydro-1-naftyyli)fenoksi]etyyli}pyrrolidiini

676

2933 99 90

180915-95-1

1-{2-[4-(2-bromi-6-metoksi-3,4-dihydro-1-naftyyli)fenoksi]etyyli}pyrrolidiini

31

2933 99 90

181827-47-4

[N-(metoksikarbonyyli)-L-valyyli]-L-proliini

86

2933 99 90

188113-71-5

1-asetyyli-3-[((2R)-1-metyylipyrrolidin-2-yyli)metyyli]-5-[(E)-2-(fenyylisulfonyyli)vinyyli]indoli

27

2933 99 90

193274-37-2

3a-bentsyyli-2-metyyli-2,3a,4,5,6,7-heksahydro-3H-pyratsolo[4,3-c]pyridin-3-oni-L-tartaraatti

137

2933 99 90

197143-35-4

(3TS)-4-(aminometyyli)pyrrolidin-3-oni O-metyylioksiimi-dihydrokloridi

404

2933 99 90

204255-02-7

etyyli-(1R,5R,6R)-5-(1-etyylipropoksi)-7-atsabisyklo[4.1.0]hept-3-eeni-3-karboksilaatti

794

2933 99 90

210558-66-0

(1R,2S)-1-fenyyli-2-pyrrolidin-1-yylipropan-1-oli-hydrokloridi

319

2933 99 90

219909-83-8

3-((4S)-4-sulfanyyli-L-proliiniamidoli)bentsoehappo-hydrokloridi

634

2933 99 90

221030-56-4

2-(4-fluorifenyyli)-4-(3-hydroksi-3-metyylibutoksi)-5-(4-mesyylifenyyli)pyridatsin-3(2H)-oni

743

2933 99 90

221148-46-5

2-(4-etoksifenyyli)-3-(4-mesyylifenyyli)pyratsolo[1,5-b]pyridatsiini

245

2933 99 90

227025-33-4

1-bentsyyli-4H-imidatso[4,5,1-ij]kinolin-2(1H)-oni

441

2933 99 90

235106-62-4

2,2'-[(4-hydroksifenyyli)metyleeni]bis(4-{(E)-[(5-metyyli-1H-tetratsol-1-yyli)imino]metyyli}fenoli)

362

2933 99 90

244191-95-5

α-L-aspartyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-alanyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-fenyylialaniiniamidi, tert-butyyliesteri

361

2933 99 90

244191-96-6

N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-α-L-aspartyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-alanyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofaani, 1-tert-butyyliesteri

363

2933 99 90

244244-29-9

N-[(9H-fluoren-9-yylimetoksi)karbonyyli]-α-L-glutamyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-α-L-glutamyyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-α-L-glutamyyli-L-leusyyli-L-leusyyli-α-L-glutamyyli-L-leusyyli-α-L-aspartyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-alanyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-fenyylialaniiniamidi, penta-tert-butyyliesteri

364

2933 99 90

244244-31-3

α-L-glutamyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-α-L-glutamyyli-N-trityyli-L-glutaminyyli-α-L-glutamyyli-L-leusyyli-L-leusyyli-α-L-glutamyyli-L-leusyyli-α-L-aspartyyli-N6-(tert-butoksikarbonyyli)-L-lysyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-alanyyli-O-tert-butyyli-L-seryyli-L-leusyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-N-trityyli-L-asparaginyyli-N1-(tert-butoksikarbonyyli)-L-tryptofyyli-L-fenyylialaninamidi, penta-tert-butyyliesteri-monohydrokloridi

646

2933 99 90

251579-55-2

(N-asetyyli-N-metyyliglysyylil)glysyylivalyyli-D-alloisoleusyylitreonyylinorvalyyli-isoleusyyliarginyyli(N-etyyliprolinamidi)monoasetaatti (suola)

581

2933 99 90

252742-72-6

5-(kloorimetyyli)-1,2-dihydro-3H-1,2,4-triatsol-3-oni

246

2933 99 90

269731-84-2

(5R,6R)-1-bentsyyli-5-hydroksi-6-(metyyliamino)-5,6-dihydro-4H-imidatso[4,5,1-ij]kinolin-2(1H)-oni

563

2933 99 90

272107-22-9

3,10-dibromi-8-kloori-5,6-dihydro-11H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridiini

420

2933 99 90

31560-19-7

N-bentsoyyli-4-hydroksiproliini

421

2933 99 90

31560-20-0

metyyli-N-bentsoyyli-4-hydroksiprolinaatti

91

2933 99 90

32065-66-0

2-(dimetoksimetyyli)kinoksaliini-1,4-dioksidi

741

2933 99 90

346412-97-3

1-aminopyridatsiini-heksafluorifosfaatti(1-)

373

2933 99 90

39968-33-7

3H-[1,2,3]triatsolo[4,5-b]pyridin-3-oli

645

2933 99 90

442526-89-8

isoleusyyliarginyyli(N-etyyliprolinamidi)-dihydrokloridi

729

2933 99 90

481659-93-2

etyyli-1-metyyli-5-[4'-(trifluorimetyyli)bifenyyli-2-karboksamido]indoli-2-karboksilaatti

730

2933 99 90

481659-96-5

kalium-1-metyyli-5-[4'-(trifluorimetyyli)bifenyyli-2-karboksamido]indoli-2-karboksilaatti

311

2933 99 90

5424-01-1

3-aminopyratsiini-2-karboksyylihappo

724

2933 99 90

61607-68-9

1-[2-(dimetyyliamino)etyyli]-4,5-dihydro-1H-tetratsoli-5-tioni

488

2933 99 90

62893-24-7

(6-etyyli-4,5-dioksoheksahydropyridatsiini-3-karboksamido)(4-hydroksifenyyli)etikkahappo

223

2933 99 90

6548-09-0

5-bromitryptofaani

728

2933 99 90

71056-57-0

etyyli-1-metyyli-5-nitroindoli-2-karboksilaatti

19

2933 99 90

75302-98-6

2-tert-butoksi-2-oksoetyyli [1-(4-klooribentsoyyli)-5-metoksi-2-metyyli-indol-3-yyli]asetaatti

537

2933 99 90

84946-20-3

2-kloori-1-(4-fluoribentsyyli)bentsimidatsoli-hydrokloridi

72

2933 99 90

86404-63-9

1-(2,4-difluorifenyyli)-2-(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)etan-1-oni

396

2933 99 90

92992-17-1

1-(metoksikarbonyyli)-2,3-dihydro-1H-pyrrolitsiini-7-karboksyylihappo

416

2933 99 90

96314-26-0

(4S)-4-fenyyli-L-proliini

737

2934 10 00

115065-79-7

(2E)-2-(2-{[(bentsyylioksi)karbonyyli]amino}-1,3-tiatsol-4-yyli)-5-[(3-metyylibut-2-en-1-yyli)oksi]-5-oksopent-2-aanihappo

651

2934 10 00

136401-69-9

(TS)-5-{4-[2-(5-etyylipyridin-2-yyli)etoksi]bentsylideeni}-1,3-tiatsolidiini-2,4-dioni

643

2934 10 00

161798-03-4

etyyli 2-(3-formyyli-4-isobutoksifenyyli)-4-metyylitiatsoli-5-karboksilaatti

485

2934 10 00

162208-27-7

O-[2-(2-amino-1,3-tiatsol-4-yyli)-2-((TS)-metoksi-imino)asetyyli] O,O-dietyyli fosforitioaatti

725

2934 10 00

162208-28-8

O-(2-(2-aminotiatsol-4-yyli)-2-{[1-(tert-butoksikarbonyyli)-1-metyylietoksi]imino}asetyyli) O',O''-dietyylifosforitioaatti

46

2934 10 00

179258-52-7

tert-butyyli-(7TS)-7-(2-amino-1,3-tiatsol-5-yyli)-4-etoksi-10,10-dimetyyli-6-okso-3,5,9-trioksa-8-atsa-4-fosfaundek-7-en-11-oaatti-4-oksidi

247

2934 10 00

186538-00-1

3-[(2S,3S)-2-hydroksi-3-(3-hydroksi-2-metyylibentsamido)-4-fenyylibutanoyyli]-5,5-dimetyyli-N-(2-metyylibentsyyli)-1,3-tiatsolidiini-4-karboksamidi

104

2934 10 00

189448-35-9

(7R)-7-[(2E)-2-(2-amino-5-kloori-1,3-tiatsol-4-yyli)-2-(hydroksi-imino)asetamido]-3-[(3-{[(2-aminoetyyli)sulfanyyli]metyyli}pyridin-4-yyli)sulfanyyli]-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappo

388

2934 10 00

213252-19-8

5-[(2,4-diokso-1,3-tiatsolidin-5-yyli)metyyli]-2-metoksi-N-[4-(trifluorimetyyli)bentsyyli]bentsamidi

178

2934 10 00

221671-63-2

kalium(2-{N-[4-(4-kloori-2,5-dimetoksifenyyli)-5-(2-sykloheksyylietyyli)-1,3-tiatsol-2-yyli]karbamoyyli}-5,7-dimetyyli-indolin-1-yyli)asetaatti

111

2934 10 00

224631-15-6

2,5-dioksopyrrolidin-1-yyli N-{N-[(2-isopropyyli-1,3-tiatsol-4-yyli)metyyli]-N-metyylikarbamoyyli}-L-valinaatti

723

2934 10 00

29676-71-9

(2-amino-1,3-tiatsol-4-yyli)etikkahappo

871

2934 10 00

302962-49-8

N-(2-kloori-6-metyylifenyyli)-2-({6-[4-(2-hydroksietyyli)piperatsin-1-yyli]-2-metyylipyrimidin-4-yyli}amino)tiatsoli-5-karboksamidi tai dasatanibi (ehdotettu INN)

338

2934 10 00

34272-64-5

(4-metyyli-2-sulfanyyli-1,3-tiatsol-5-yyli)etikkahappo

859

2934 10 00

478410-84-3

(4R)-N-allyyli-3-[(2S,3S)-2-hydroksi-3-(3-hydroksi-2-metyylibentsamido)-4-fenyylibutanoyyli]-5,5-dimetyylitiatsolidiini-4-karboksamidi

415

2934 10 00

88023-65-8

kalium-3-[(2-formamido-1,3-tiatsol-4-yyli)oksoasetamido]-2-metyyli-4-oksoatsetidiini-1-sulfonaatti

957

2934 99 90

0-00-0

kalium-5-metyyli-1,3,4-oksadiatsoli-2-karboksilaatti

53

2934 99 90

100988-63-4

1-[((7R)-7-amino-4-karboksi-3,4-didehydrokefam-3-yyli)metyyli]pyridiinijodidi

520

2934 99 90

102212-98-6

N4-bentsoyyli-2'-deoksi-5'-O-(4,4'-dimetoksitrityyli)sytidiini-3'-(2-syanoetyyli-di-isopropyylifosforamidiitti)

795

2934 99 90

103788-59-6

4-[2-(5-metyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsol-4-yyli)etoksi]bentsaldehydi

55

2934 99 90

103788-65-4

2-(5-metyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsol-4-yyli)etan-1-oli

618

2934 99 90

110483-43-7

2'-bromi-2'-deoksi-5-metyyliuridiini 3',5'-diasetaatti

451

2934 99 90

113891-01-3

difenyylimetyyli (2S,5R)-6,6-dibromi-3,3-dimetyyli-7-okso-4-tia-1-atsabisyklo[3.2.0]heptaani-2-karboksilaatti-4-oksidi

735

2934 99 90

114341-88-7

3-(2-bromipropanoyyli)-4,4-dimetyyli-1,3-oksatsolidin-2-oni

343

2934 99 90

127111-98-2

difenyylimetyyli (7R)-7-amino-3-(mesyylioksi)-3,4-didehydrokefaami-4-karboksilaattihydrokloridi

439

2934 99 90

130800-76-9

5-(3-klooripropyyli)-3-metyyli-isoksatsoli

260

2934 99 90

134379-77-4

4-amino-5-fluori-1-[(2R,5S)-5-(hydroksimetyyli)-2,5-dihydrofuran-2-yyli]pyrimidin-2(1H)-oni

447

2934 99 90

135790-89-5

[(2,2-dimetyylipropanoyyli)oksi]metyyli (7R)-7-[(2TS)-2-(2-{(2S)-2-[(tert-butoksikarbonyyli)amino]propaaniamido}-1,3-tiatsol-4-yyli)-2-(metoksi-imino)asetamido]-3,4-didehydrokefaami-4-karboksilaatti

767

2934 99 90

13636-02-7

(RS)-3-(dimetyyliamino)-1-(2-tienyyli)propan-1-oli

344

2934 99 90

140128-37-6

difenyylimetyyli (7R)-7-(2-{2-[(tert-butoksikarbonyyli)amino]-1,3-tiatsol-4-yyli}-2- [(trityylioksi)imino]asetamido)-3-({[(1H-1,2,3-triatsol-4-yyli)sulfanyyli]metyyli}sulfanyyli)-3,4-didehydrokefaami-4-karboksilaatti

177

2934 99 90

155990-20-8

N-[(1-{[2-(dietyyliamino)etyyli]amino}-7-metoksi-9-okso-9H-tioksanten-4-yyli)metyyli]formamidi

8

2934 99 90

158878-46-7

6-{(E)-2-[4-(4-fluorifenyyli)-2,6-di-isopropyyli-5-(metoksimetyyli)pyridin-3-yyli]vinyyli}-4-hydroksitetrahydro-2H-pyran-2-oni

771

2934 99 90

164015-32-1

N-metyyli-3-(1-naftyylioksi)-2-(2-tienyyli)propaani-1-amiinifosfaatti

815A

2934 99 90

170985-86-1

1-[(2S,3S)-2-(bentsyylioksi)pentan-3-yyli]-4-(4-{4-[4-({(3R,5R)-5-(2,4-difluorifenyyli)-5-[(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)metyyli]tetrahydrofuran-3-yyli}metoksi)fenyyli]piperatsin-1-yyli}fenyyli)-1H-1,2,4-triatsol-5(4H)-oni

382

2934 99 90

171482-05-6

(2R,3S)-2-{(1R)-1-[3,5-bis(trifluorimetyyli)fenyyli]etoksi}-3-(4-fluorifenyyli)morfoliinihydrokloridi

181

2934 99 90

176773-87-8

(3R)-3-(metoksimetyyli)-7-(4,4,4-trifluoributoksi)-3,3a,4,5-tetrahydro[1,3]oksatsolo[3,4-a]kinolin-1-oni

278A

2934 99 90

177587-08-5

N-{5-[2-((6S)-2-amino-4-okso-3,4,5,6,7,8-heksahydropyrido[2,3-d]pyrimidin-6-yyli)etyyli]-4-metyylitiofeeni-2-karbonyyli}-L-glutamiinihappo

175

2934 99 90

181640-09-5

3-(1-{2-[4-bentsoyyli-2-(3,4-difluorifenyyli)morfolin-2-yyli]etyyli}-4-fenyylipiperidin-4-yyli)-1,1-dimetyyliurea-hydrokloridi

125

2934 99 90

182133-09-1

6-(bentsyylioksi)-3-bromi-2-(4-metoksifenyyli)-1-bentsotiofeeni-1-oksidi

659

2934 99 90

183433-66-1

[6-kloori-4-(2-etyyli-1,3-dioksolan-2-yyli)-2-metoksipyridin-3-yyli]metanoli

242

2934 99 90

183434-04-0

tert-butyyli (4S)-4-etyyli-4,6-dihydroksi-3,10-diokso-3,4,8,10-tetrahydro-1H-pyrano[3,4-f]indolitsiini-7-karboksilaatti

182

2934 99 90

185835-97-6

(5S)-5-(metoksimetyyli)-3-[6-(4,4,4-trifluoributoksi)-1,2-bentsoksatsol-3-yyli]-1,3-oksatsolidin-2-oni

185

2934 99 90

186348-69-6

7-kloori-8-[((2R)-1,4-diatsabisyklo[2.2.2]oktan-2-yyli)metyyliamino]-2,3-dihydro-1,4-bentsodioksiini-5-karboksamidi

656

2934 99 90

18686-82-3

1,3,4-tiadiatsoli-2-tioli

252

2934 99 90

188016-51-5

metyyli N-(butoksikarbonyyli)-3-{[(5R)-3-(4-syanofenyyli)-4,5-dihydroisoksatsol-5-yyli]asetamido}-L-alaninaatti

187

2934 99 90

189003-92-7

2-{7-fluori-2-okso-4-[2-(4-tieno[3,2-c]pyridin-4-yylipiperatsin-1-yyli)etyyli]kinolin-1(2H)-yyli}asetamidi

216

2934 99 90

189028-95-3

(4S)-3-[(5R)-5-(4-fluorifenyyli)-5-hydroksipentanoyyli]-4-fenyyli-1,3-oksatsolidin-2-oni

186

2934 99 90

191023-43-5

5-(8-amino-7-kloori-2,3-dihydro-1,4-bentsodioksin-5-yyli)-3-(1-fenetyylipiperidin-4-yyli)-1,3,4-oksadiatsol-2(3H)-oni

697

2934 99 90

192049-49-3

4-nitrobentsyyli 2-((1R,5R)-3-bentsyyli-7-okso-4-tia-2,6-diatsabisyklo[3.2.0]hept-2-en-6-yyli)-3-metyylibut-2-enoaatti

327

2934 99 90

194861-99-9

((5S)-3-tert-butyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsolidin-5-yyli)metanoli

627

2934 99 90

195708-14-6

(2R,3R,4S)-4-(1,3-bentsodioksol-5-yyli)-3-(etoksikarbonyyli)-2-(4-metoksifenyyli)pyrrolidinium(2S)hydroksi(fenyyli)asetaatti

340

2934 99 90

197897-11-3

1-[((7R)-7-amino-4-karboksi-3,4-didehydrokefam-3-yyli)metyyli]-1H-imidatso[1,2-b]pyridatsin-4-iumjodidi

30

2934 99 90

199327-61-2

7-metoksi-6-(3-morfolinopropoksi)kinatsolin-4(3H)-oni

310

2934 99 90

204990-60-3

(3S,10R,13TS,16S)-10-(3-kloori-4-metoksibentsyyli)-3-isobutyyli-6,6-dimetyyli-16-[(1S)-1-((2R,3R)-3-fenyylioksiran-2-yyli)etyyli]-1,4-dioksa-8,11-diatsasykloheksadek-13-eeni-2,5,9,12-tetroni

446

2934 99 90

20893-30-5

2-tienyyliasetonitriili

704B

2934 99 90

220997-99-9

(5R)-9-kloori-5-etyyli-5-hydroksi-10-metyyli-12-[(4-metyylipiperidin-1-yyli)metyyli]-1,4,5,13-tetrahydro-3H,15H-oksepino[3',4':6,7]indolitsino[1,2-b]kinoliini-3,15-dioni-hydrokloridi

704

2934 99 90

221054-70-2

(5R)-5-etyyli-5-hydroksi-1,4,5,8-tetrahydrooxepino[3,4-c]pyridiini-3,9-dioni

184

2934 99 90

223570-85-2

8-metyyli-8-atsabisyklo[3.2.1]oktan-3-yyli-2,3-dihydropyratsolo[1,5,4-de][1,4]bentsoksatsiini-6-karboksilaatti

432

2934 99 90

223595-20-8

(1R)-5-(1,3,6,2-dioksatsaborocan-2-yyli)-1-metyyli-2-trityyli-isoindoliini

707

2934 99 90

227029-27-8

2-(5-metyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsol-4-yyli)etyyli metaanisulfonaatti

299

2934 99 90

227625-35-6

3-{[2-(aminometyyli)sykloheksyyli]metyyli}-1,2,4-oksadiatsol-5(4H)-oni

298

2934 99 90

227626-65-5

tert-butyyli N-metyyli-N-{2-[(5-okso-4,5-dihydro-1,2,4-oksadiatsol-3-yyli)metyyli]sykloheksyyli}karbamaatti

299A

2934 99 90

227626-75-7

3-{[2-(aminometyyli)sykloheksyyli]metyyli}-1,2,4-oksadiatsol-5(4H)-onihydrokloridi

300

2934 99 90

229336-92-9

3-kloori-N-{4-kloori-2-[(5-klooripyridin-2-yyli)karbamoyyli]-6-metoksifenyyli}-4-{[2-(metyyliamino)imidatsol-1-yyli]metyyli}tiofeeni-2-karboksamidi

300A

2934 99 90

229340-73-2

3-kloori-N-{4-kloori-2-[(5-klooripyridin-2-yyli)karbamoyyli]-6-metoksifenyyli}-4-{[2-(metyyliamino)imidatsol-1-yyli]metyyli}tiofeeni-2-karboksamidi-trifluoriasetaatti

722

2934 99 90

24209-43-6

(7R)-7-amino-3-[2-(1,3,4-tiadiatsol-2-yylisulfanyyli)etyyli]-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappo

82

2934 99 90

252317-48-9

{(3S)-1-[1-(2,3-dihydro-1-bentsofuran-5-yyli)etyyli]pyrrolidin-3-yyli}difenyyliasetonitriili

289

2934 99 90

253450-09-8

6-({2-[4-(4-fluoribentsyyli)piperidin-1-yyli]etyyli}sulfinyyli)-1,3-bentsoksatsol-2(3H)-oni

841

2934 99 90

253450-12-3

6-{[2-(4-bentsyylipiperidin-1-yyli)etyyli]sulfinyyli}-1,3-bentsoksatsol-2(3H)-oni

408

2934 99 90

287737-72-8

(2S)-hydroksi(fenyyli)etikkahapon ja (1S)-3-(dimetyyliamino)-1-(2-tienyyli)propan-1-olin seos (1:1) (suola)

383

2934 99 90

287930-73-8

4-bentsyyli-2-hydroksimorfolin-3-oni

384

2934 99 90

287930-75-0

(2R)-4-bentsyyli-2-{(1R)-1-[3,5-bis(trifluorimetyyli)fenyyli]etoksi}morfolin-3-oni

325

2934 99 90

30165-96-9

4-(4-kloori-1,2,5-tiadiatsol-3-yyli)morfoliini

815

2934 99 90

345217-03-0

2-[(2S,3S)-2-(bentsyylioksi)pentan-3-yyli]-4-(4-{4-[4-({(3R,5R)-5-(2,4-difluorifenyyli)-5-[(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)metyyli]tetrahydrofuran-3-yyli}metoksi)fenyyli]piperatsin-1-yyli}fenyyli)semikarbatsidi

854

2934 99 90

362543-73-5

DNA, d(P-tio) (C-T-A-G-A-T-T-T-C-C-C-G-C-G), tridekanatriumsuola

448

2934 99 90

36923-17-8

(7R)-7-amino-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappo

717

2934 99 90

37539-03-0

(7R)-7-amino-3-[(1H-1,2,3-triatsol-4-yylisulfanyyli)metyyli]-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappo

832

2934 99 90

377727-87-2

2-(2-furyyli)-7-(2-{4-[4-(2-metoksietoksi)fenyyli]piperatsin-1-yyli}etyyli)-7H-pyratsolo[4,3-e][1,2,4]triatsolo[2,3-c]pyrimidiini-5-amiini

706B

2934 99 90

475479-34-6

(2S)-2-metoksi-3-{4-[2-(5-metyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsol-4-yyli)etoksi]-1-bentsotiofen-7-yyli}propaanihappo

706

2934 99 90

475480-88-7

4-[2-(5-metyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsol-4-yyli)etoksi]-1-bentsotiofeeni-7-karbaldehydi

959

2934 99 90

518048-05-0

kalium 4-[N-(2-fluoribentsyyli)karbamoyyli]-1-metyyli-2-[1-metyyli-1-(5-metyyli-1,3,4-oksadiatsoli-2-karboksamido)etyyli]-6-okso-1,6-dihydropyrimidin-5-oliaatti

707A

2934 99 90

521266-46-6

(2S)-1-{N-[2-(5-metyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsol-4-yyli)etyyli]glysyyli}pyrrolidiini-2-karbonitriili

655

2934 99 90

53994-69-7

(7R)-7-amino-3-kloori-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappo

719

2934 99 90

61807-78-1

7-(bromiasetamido)-7-metoksi-3-{[(1-metyyli-1H-tetratsol-5-yyli)sulfanyyli]metyyli}-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappo

738

2934 99 90

63457-21-6

difenyylimetyyli 2-(3-bentsyyli-7-okso-4-tia-2,6-diatsabisyklo[3.2.0]hept-2-en-6-yyli)-3-metyylibut-3-enoaatti

961

2934 99 90

635724-55-9

(2S)-2-[(S)-(2-etoksifenoksi)fenyylimetyyli]morfoliinisukkinaatti

797

2934 99 90

649761-25-1

metyyyli- N-{4-[2-(5-metyyli-2-fenyyli-1,3-oksatsol-4-yyli)etoksi]bentsyyli}glysinaattihydrokloridi

702

2934 99 90

655233-39-9

4-nitrobentsyyli-(7R)-7-amino-3-((2S)-tetrahydrofuran-2-yyli)-3,4-didehydrokefaami-4-karboksilaattihydrokloridi

769

2934 99 90

663603-70-1

(2TS)-3-(metyyliamino)-1-(2-tienyyli)prop-2-en-1-oni

721

2934 99 90

68350-02-7

(7R)-7-amino-3-{[(1-metyyli-1H-tetratsol-5-yyli)sulfanyyli]metyyli}-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappohydrokloridi

718

2934 99 90

70035-75-5

difenyylimetyyli-(7S)-7-(bromiasetamido)-7-metoksi-3-{[(1-metyyli-1H-tetratsol-5-yyli)sulfanyyli]metyyli}-3,4-didehydrokefaami-4-karboksilaatti

855

2934 99 90

744239-10-9

DNA, d(P-tio) (G-A-T-C-C-G-C-G-G-G-A-A-A-T), tridekanatriumsuola

665

2934 99 90

7481-90-5

1-(3,5-anhydro-2-deoksi-β-D-treo-pentofuranosyyli)-5-metyylipyrimidiini-2,4(1H,3H)-dioni

208

2934 99 90

75776-79-3

1,4-ditia-7-atsaspiro[4.4]nonaani-8-karboksyylihappo-hydrobromidi

93

2934 99 90

76646-91-8

(3S)-6,6-dibromi-2,2-dimetyylipenaami-3-karboksyylihappo-1,1-dioksidi

90

2934 99 90

76801-85-9

(2R,3S,4R,5R,8R,10R,11R,12S,13S,14R)-13-[(2,6-dideoksi-3-C-metyyli-3-O-metyyli-α-L-ribo-heksopyranosyyli)oksi]-2-etyyli-3,4,10-trihydroksi-3,5,8,10,12,14-heksametyyli-11-{[3,4,6-trideoksi-3-(dimetyyliamino)-β-D-ksylo-heksopyranosyyli]oksi}-1-oksa-6-atsasyklopentadekan-15-oni

716

2934 99 90

79349-82-9

trans-(7R)-7-amino-3-vinyyli-3,4-didehydrokefaami-4-karboksyylihappo

243

2934 99 90

86639-52-3

(4S)-4,11-dietyyli-4,9-dihydroksi-1H,12H-pyrano[3',4':6,7]indolitsino[1,2-b]kinoliini-3,14(4H,12H)-dioni

952

2934 99 90

872728-82-0

N-[4-(5-okso-4,5-dihydro-1,2,4-oksadiatsol-3-yyli)fenyyli]glysiini

342

2934 99 90

92096-37-2

difenyylimetyyli(7R)-3-(mesyylioksi)-7-(fenyyliasetamido)-3,4-didehydrokefaami-4-karboksilaatti

525

2934 99 90

93183-15-4

2'-deoksi-5'-O-(4,4'-dimetoksitrityyli)-N2-isobutyryyliguanosiini-3'-(2-syanoetyyli-di-isopropyylifosforamidiitti)

688

2934 99 90

96219-87-3

(3-aminopyratsol-4-yyli)(2-tienyyli)metanoni

584

2934 99 90

98-03-3

tiofeeni-2-karbaldehydi

526

2934 99 90

98796-51-1

2'-deoksi-5'-O-(4,4'-dimetoksitrityyli)tymidiini-3'-(2-syanoetyyli-di-isopropyylifosforamidiitti)

527

2934 99 90

98796-53-3

N6-bentsoyyli-2'-deoksi-5'-O-(4,4'-dimetoksitrityyli)adenosiini-3'-(2-syanoetyylidi-isopropyylifosforamidiitti)

517

2934 99 90

98819-76-2

(2S)-2-[(S)-(2-etoksifenoksi)fenyylimetyyli]morfoliini

770

2934 99 90

116539-55-0

(1S)-3-(metyyliamino)-1-(2-tienyyli)propan-1-oli

179

2935 00 90

137431-02-8

N-[3-(2-amino-1-hydroksietyyli)-4-fluorifenyyli]metaanisulfonamidi

626a

2935 00 90

141430-65-1

N-[2-(4-hydroksianilino)pyridin-3-yyli]-4-metoksibentseeni-1-sulfonamidi

329

2935 00 90

149490-60-8

N-(butaani-1-sulfonyyli)-L-tyrosiini

328

2935 00 90

149490-61-9

N-(butaani-1-sulfonyyli)-O-(4-pyridin-4-yylibutyyli)-L-tyrosiini

40

2935 00 90

160231-69-6

(3S)-tetrahydrofuran-3-yyli N-[(2S,3R)-3-hydroksi-4-(N-isobutyyli-4-nitrobentseeni-1-sulfonamido)-1-fenyylibutan-2-yyli]karbamaatti

562

2935 00 90

169280-56-2

4-amino-N-[(2R,3S)-3-amino-2-hydroksi-4-fenyylibutyyli]-N-isobutyylibentseeni-1-sulfonamidi

711

2935 00 90

170569-88-7

4-[5-(4-fluorifenyyli)-3-(trifluorimetyyli)pyratsol-1-yyli]bentseeni-1-sulfonamidi

691

2935 00 90

186497-07-4

N-(3-metoksi-5-metyylipyratsin-2-yyli)-2-[4-(1,3,4-oksadiatsol-2-yyli)fenyyli]pyridiini-3-sulfonamidi

180

2935 00 90

189814-01-5

3-(2-amino-1-hydroksietyyli)-4-metoksibentseeni-1-sulfonamidi

88

2935 00 90

200575-15-1

4-[2-etoksi-5-(4-metyylipiperatsiini-1-sulfonyyli)bentsamido]-1-metyyli-3-propyylipyratsoli-5-karboksamidi

587

2935 00 90

210538-75-3

N-(1,2,3,4-tetrahydroisokinolin-5-yyli)metaanisulfonamidi-hydrokloridi

41

2935 00 90

244634-31-9

N-((2R,3S)-3-amino-2-hydroksi-4-fenyylibutyyli)-N-isobutyyli-4-nitrobentseeni-1-sulfonamidi-hydrokloridi

75

2935 00 90

247582-73-6

2-etoksi-5-(4-etyylipiperatsiini-1-sulfonyyli]nikotiinihappo

224

2935 00 90

289042-12-2

(4R,6S)-6-((E)-2-{4-(4-fluorifenyyli)-6-isopropyyli-2-[mesyyli(metyyli)amino]pyrimidin-5-yyli}vinyyli)-2,2-dimetyyli-1,3-dioksan-4-yyli 3,3-dimetyylibutanoaatti

592

2935 00 90

334826-98-1

5-[2-etoksi-5-(4-etyylipiperatsiini-1-sulfonyyli)pyridin-3-yyli]-3-etyyli-2-(2-metoksietyyli)-2,3,4,5,6,7-heksahydropyratsolo[4,3-d]pyrimidin-7-oni

593

2935 00 90

334827-99-5

5-[2-etoksi-5-(4-etyylipiperatsiini-1-sulfonyyli)pyridin-3-yyli]-3-etyyli-2-(2-metoksietyyli)-2,3,4,5,6,7-heksahydropyratsolo[4,3-d]pyrimidin-7-oni 4-metyylibentseeni-1-sulfonaatti

591

2935 00 90

334828-19-2

N-[3-karbamoyyli-5-etyyli-1-(2-metoksietyyli)pyratsol-4-yyli]-2-etoksi-5-[(4-etyylipiperatsin-1-yyli)sulfonyyli]nikotinamidi

596

2935 00 90

364321-71-1

3-[(dimetyyliamino)metyyli]-4-[4-(metyylisulfanyyli)fenoksi]bentseeni-1-sulfonamidi

597

2935 00 90

364323-49-9

3-[(dimetyyliamino)metyyli]-4-[4-(metyylisulfanyyli)fenoksi]bentseeni-1-sulfonamidi- L-tartaratti (1:1)

70

2935 00 90

88933-16-8

1-(4-hydratsinofenyyli)-N-metyylimetaanisulfonamidihydrokloridi

335

2938 90 90

517-43-1

sennosidi A:n ja B:n seos

336

2938 90 90

52730-36-6, 52730-37-7

sennosidi A:n ja B:n seos, kalsiumsuolat

882

2939 19 00

58-00-4

(6aR)-6-metyyli-5,6,6a,7-tetrahydro-4H-dibentso[de, g]kinoliini-10,11-dioli tai apomorfiini

666

2939 20 00

467430-13-3

2-[2-metyyli-1-(propionyylioksi)propoksi]-2-[(4-fenyylibutyyli)fosfinoyyli]etikkahappo-(9R)-kinkonan-9-olisuola (1:1)

617

2940 00 00

270071-40-4

bentsyyli-2,6-dimetoksi-4-{(5R,5aR,8aR,9S)-6-okso-9-[(2,3,4,6-tetra-O-bentsyyli-β-D-glukopyranosyyli)oksi]-5,5a,6,8,8a,9-heksahydrofuro[3',4':6,7]nafto[2,3-d][1,3]dioksol-5-yyli}fenyylikarbonaatti

667

2940 00 00

471863-88-4

2,3-di-O-bentsyyli-4,6-O-((1R)-etylideeni)-D-ksylo-heksopyranoosi

668

2940 00 00

473799-30-3

(5S,5aS,9S)-9-(4-hydroksi-3,5-dimetoksifenyyli)-8-okso-5,5a,6,8,8a,9-heksahydrofuro[3',4':6,7]nafto[2,3-d][1,3]dioksol-5-yyli 2,3-di-O-bentsyyli-4,6-O-[(1R)-etylideeni]-β-D-glukopyranosidi

616

2940 00 00

6564-72-3

2,3,4,6-tetra-O-bentsyyli-D-glukopyranoosi

15

2941 90 00

19130-96-2

(2S,3S,4R,5R)-2-(hydroksimetyyli)piperidiini-3,4,5-trioli

200

2941 90 00

54122-50-8

disykloheksyyliammmonium(7R)-3-(asetoksimetyyli)-7-[2-({(3R)-3-[(tert-butoksikarbonyyli)amino]-3-karboksipropyyli}amino)-2-oksoetyyli]-3,4-didehydrokefaami-4-karboksilaatti tai kefalosporiini-D-disykloheksyyliamiinisuola

131

3002 10 95

42617-41-4

veren hyytymistekijä XIVa

321

3824 90 98

127852-28-2

(1R)-1-[3,5-bis(trifluorimetyyli)fenyyli]etan-1-oli, asetonitriililiuos

510

3824 90 98

170277-77-7

(3S)-3-[2-(mesyylioksi)etoksi]-4-(trityylioksi)butyyli metaanisulfonaatti, dimetyyliformamidiliuos

326

3824 90 98

30165-96-9

4-(4-kloori-1,2,5-tiadiatsol-3-yyli)morfoliini, tolueeniliuos

409

3824 90 98

38345-66-3

(2S,3R)-4-(dimetyyliamino)-3-metyyli-1,2-difenyylibutan-2-oli, tolueeniliuos

132

3824 90 98

84449-81-0

4-[2-(piperidin-1-yyli)etoksi]bentsoyylikloridihydrokloridi, 1,2-dikloorietaaniliuos


LIITE IV

Luettelo farmaseuttisista välituotteista eli farmaseuttisten lopputuotteiden valmistukseen käytettävistä yhdisteistä poistettavaksi asetuksen (EY) N:o 1549/2006 liitteessä 6 esitettyjen tullittomien tuotteiden luettelosta

Tunnistenumero

CN-koodi

CAS-numero

Nimi

677

2918 90 90

157283-68-6

isopropyyli-(Z)-7-[(1R,2R,3R,5S)-3,5-dihydroksi-2-{(E)-(3R)-3-hydroksi-4-[3-(trifluorimetyyli) fenoksi]but-1-enyyli}syklopentyyli]hept-5-enoaatti

travoprosti (INN)

603

2924 29 95

112522-64-2

2'-amino-4-asetamidobentsanilidi

tasedinaliini (INN)

69

2924 29 95

166518-60-1

N-[(2,6-di-isopropyylifenoksi)sulfonyyli]-2-(2,4,6-tri-isopropyylifenyyli)asetamidi

avasimibi (INN)

441

2928 00 90

53016-31-2

13-etyyli-17-alfa-hydroksi-18,19-dinorpregn-4-en-20-yn-3-onioksiimi

norelgestromiini (INN)

833

2930 90 30

583-91-5

2-hydroksi-4-(metyylitio)voihappo

desmeninoli (INN)

273

2932 99 70

114870-03-0

metyyli O-2-deoksi-6-O-sulfo-2-(sulfoamino)-alfa-D-glukopyranosyyli-(1,4)-O-beeta-D-glukopyranuronosyyli-(1,4)-O-2-deoksi-3,6-di-O-sulfo-2-(sulfoamino)-alfa-D-glukopyranosyyli-(1,4)-O-2-O-sulfo-alfa-L-idopyranuronosyyli-(1,4)-2-deoksi-2-(sulfoamino)-6-(vetysulfaatti)-alfa-D-glukopyranosiidi, dekanatriumsuola

fondaparinuuksinatrium (INN)

627

2933 39 99

75970-99-9

1-(4-fluoribentsyyli)-1H-bentsimidatsol-2-yyli](4-piperidyyli)amiini

tekastemitsoli (INN)

159

2933 39 99

100643-71-8

8-kloori-11-(4-piperidyyli-ideeni)-5,6-dihydro-11H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridiini

desloratadiini (INN)

549

2933 39 99

168273-06-1

1-(2,4-dikloorifenyyli)-5-(4-kloorifenyyli)-4-metyyli-N-piperidino-1H-pyratsoli-3-karboksamidi

rimonabantti (INN)

380

2933 39 99

193275-84-2

4-{4-[(11R)-3,10-dibromi-8-kloori-5,6-dihydro-11H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridin-11-yyli] piperidinokarbonyylimetyyli}piperidiini-1-karboksamidi

lonafarnibi (INN)

397

2933 49 90

146362-70-1

2-{[5-(2,6-dimetoksifenyyli)-1-(7-kloori-4-kinolyyli)-1H-pyratsol-3-yyli]karbonyyliamino}adamantaani-2-karboksyylihappo

meklinertantti (INN)

641

2933 59 95

147127-20-6

(R)-[2-(6-amino-9H-purin-9-yyli)-1-metyylietoksi]metyylifosfonihappo

tenofoviiri (INN)

205

2933 59 95

149950-60-7

6-bentsyyli-1-(etoksimetyyli)-5-isopropyylipyrimidiini-2,4(1H,3H)-dioni

emiviriini (INN)

511

2933 59 95

153537-73-6

(S)-2-(4-{[(2,7-dimetyyli-4-okso-1,4-dihydrokinatsolin-6-yyli)metyyli](prop-2-ynyyli)amino}-2-fluoribentsamido)-4-(1H-tetratsol-5-yyli)voihappo

plevitreksedi (INN)

686

2934 99 90

112984-60-8

(+-)-6-fluori-1-metyyli-4-okso-7-(piperatsin-1-yyli)-4H-[1,3]tiatseto[3,2-a]kinoliini-3-karboksyylihappo

ulifloksasiini (INN)

33

2934 99 90

145514-04-1

(2R,4R)-4-(2,6-diamino-9H-purin-9-yyli)-1,3-dioksolan-2-yylimetanoli

amdoksoviiri (INN)

513

2934 99 90

171228-49-2

4-[4-(4-{4-[(3R,5R)-5-(2,4-difluorifenyyli)-5-(1H-1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)tetrahydrofuran-3-yylimetyylioksi] fenyyli}piperatsin-1-yyli)fenyyli]-1-[(1S,2S)-1-etyyli-2-hydroksipropyyli]-1,2,4-triatsol-5(4H)-oni

posakonatsoli (INN)

293

2934 99 90

184475-35-2

(4-fluori-3-kloorifenyyli)[7-metoksi-6-(3-morfolinopropoksi)kinatsolin-4-yyli]amiini

gefitinibi (INN)

539

2935 00 90

150375-75-0

N'-{(2R,3S)-1-[(3,4-dimetoksifenyyli)sulfonyyli]-3-hydroksi-5-kloori-3-(2-kloorifenyyli)-2,3-dihydro-1H-indol-2-yylikarbonyyli}-L-prolinamidi

relkovaptaani (INN)

39

2935 00 90

161814-49-9

(3S)-tetrahydrofuran-3-yyli-(1S,2R)-3-[(4-aminofenyylisulfonyyli)(isobutyyli)amino]-1-bentsyyli-2-hydroksipropyylikarbamaatti

amprenaviiri (INN)

115

2935 00 90

169590-42-5

4-[5-(p-tolyyli)-3-(trifluorimetyyli)-1H-pyratsol-1-yyli]bentseenisulfonamidi

selekoksibi (INN)

654

2935 00 90

180200-68-4

2-fluori-4-(2-metyyli-4-sykloheksyylioksatsol-5-yyli)bentseenisulfonamidi

tilmakoksibi (INN)

690

2935 00 90

181695-72-7

4-(5-methyl-3-phenylisoxazol-4-yl)benzenesulfonamide 4-(3-fenyyli-5-metyyli-isoksatsol-4-yyli)bentseenisulfonamidi

valdekoksibi (INN)

520

2935 00 90

192329-42-3

(S)-N-hydroksi-2,2-dimetyyli-4-[4-(4-pyridyylioksi)fenyylisulfonyyli]-1,4-tiatsinaani-3-karboksamidi

prinomastaatti (INN)

364

3002 10 95

193700-51-5

SC-70935

leridistiimi (INN)