ISSN 1725-261X

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 177

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

49. vuosikerta
30. kesäkuu 2006


Sisältö

 

I   Säädökset, jotka on julkaistava

Sivu

 

*

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/48/EY, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (uudelleenlaadittu teksti)  ( 1 )

1

 

*

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/49/EY, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä (uudelleenlaadittu teksti)

201

 


 

(1)   ETA:n kannalta merkityksellinen teksti.

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.


I Säädökset, jotka on julkaistava

30.6.2006   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 177/1


EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2006/48/EY,

annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006,

luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (uudelleenlaadittu teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, JOTKA

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen virkkeen,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ottavat huomioon Euroopan keskuspankin lausunnon (2),

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta 20 päivänä maaliskuuta 2000 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 2000/12/EY (4) on muutettu useita kertoja huomattavilta osin. Nyt kun mainittua direktiiviä muutetaan vielä uudelleen, se olisi selkeyden vuoksi laadittava uudelleen.

(2)

Luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisen ja sen harjoittamisen helpottamiseksi on tarpeen poistaa jäsenvaltioiden väliltä vaikeimpina esteinä olevat näitä laitoksia koskevien lainsäädäntöjen väliset erot.

(3)

Tämän direktiivin tarkoituksena on olla keskeinen keino sisämarkkinoiden toteuttamiseksi sekä sijoittautumisvapauden että palvelujen tarjoamisen vapauden suhteen luottolaitosten osalta.

(4)

Komission 11 päivänä toukokuuta 1999 esittämässä tiedonannossa ”Rahoitusmarkkinoiden puitteiden toteuttaminen: toimintasuunnitelma” mainitaan erilaisia tavoitteita, jotka on toteutettava rahoituspalveluiden sisämarkkinoiden loppuunsaattamiseksi. Lissabonissa 23 ja 24 päivänä maaliskuuta 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto esitti tavoitteeksi toimintasuunnitelman toteuttamisen vuoteen 2005 mennessä. Omia varoja koskevien säännösten tarkistaminen on olennainen osa toimintasuunnitelmaa.

(5)

Talletuksien suojaamiseksi ja tasavertaisten kilpailuolojen luomiseksi luottolaitosten kesken yhteensovittamistoimien olisi koskettava kaikkia luottolaitoksia. Kansalliseen lainsäädäntöön perustuvat objektiiviset, luottolaitosten yhtiöjärjestyksessä ja toiminnan tarkoituksessa ilmenevät erot olisi kuitenkin otettava huomioon.

(6)

Näitä yhteensovittamistoimia olisi sen vuoksi sovellettava mahdollisimman laajalla alalla, joka käsittää kaikki laitokset, joiden toimintaan kuuluu vastaanottaa yleisöltä takaisin maksettavia varoja joko talletuksina tai muussa muodossa kuten laskemalla jatkuvasti liikkeeseen joukkovelkakirjoja tai muita vastaavia arvopapereita sekä myöntämällä luottoja omaan lukuunsa. Olisi säädettävä poikkeuksista tiettyjen luottolaitosten osalta, joihin tätä direktiiviä ei voida soveltaa. Tämän direktiivin säännösten ei pitäisi rajoittaa sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista, jossa säädetään, että edellytyksenä on erityinen lisätoimilupa luottolaitosten erityisten liiketoiminnan harjoittamiselle tai tietyntyyppisten liiketapahtumien toteuttamiselle.

(7)

Olisi aiheellista toteuttaa olennainen yhdenmukaistaminen, joka on tarpeellinen ja riittävä varmistamaan toimilupien ja toiminnan vakavaraisuuteen kohdistuvien valvontajärjestelmien vastavuoroisen tunnustamisen toimilupien myöntämiseksi siten, että on mahdollista myöntää yksi koko yhteisön alueella hyväksytty toimilupa ja soveltaa kotijäsenvaltion valvonnan periaatetta. Vaatimusta toimintasuunnitelman laatimisesta tulisi sen vuoksi pitää ainoastaan keinona tarkempien ja objektiivisiin perusteisiin pohjautuvien tietojen saamiseksi toimivaltaisten viranomaisten päätösten perusteeksi. Tietyn joustavuuden pitäisi kuitenkin olla mahdollista luottolaitosten oikeudellista muotoa koskevien vaatimusten osalta pankkinimien suojelemiseksi.

(8)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän direktiivin tavoitteita, joita ovat niiden sääntöjen vahvistaminen, jotka koskevat luottolaitosten liiketoiminnan aloittamista ja sen harjoittamista sekä luottolaitosten vakavaraisuuden valvontaa, vaan ne voidaan suunnitellun toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

(9)

Luottolaitoksia koskevat samankaltaiset taloudelliset vaatimukset ovat tarpeen samanlaisen säästäjien suojan takaamiseksi ja tasapuolisten kilpailun edellytysten varmistamiseksi toisiinsa verrattavissa olevien luottolaitosryhmien kesken. Kunnes yhteensovittamista on jatkettu, olisi määritettävä rakenteelliset suhdeluvut, joiden avulla kansallisten viranomaisten yhteistyönä on mahdollista vakiomenetelmin tehdä havaintoja toisiinsa verrattavissa olevien luottolaitostyyppien asemasta. Tällä menettelyllä tulisi edistää jäsenvaltioiden määrittelemien ja soveltamien kerroinjärjestelmien asteittaista lähentämistä. On kuitenkin tarpeen erottaa toisistaan sellaiset kertoimet, joiden tarkoituksena on taata luottolaitosten järkevä hallinto, ja ne, jotka on luotu talous- ja rahapolitiikkaa varten.

(10)

Vastavuoroisen tunnustamisen ja kotijäsenvaltion valvonnan periaatteet edellyttävät, että minkään jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset eivät myönnä toimilupaa tai että toimivaltaiset viranomaiset peruuttavat toimiluvan, jos esimerkiksi toimintasuunnitelman, toiminnan alueellisen sijoittamisen tai tosiasiassa harjoitetun toiminnan perusteella on ilmeistä, että luottolaitos on valinnut yhden jäsenvaltion oikeusjärjestelmän kiertääkseen ankarammat vaatimukset, jotka ovat voimassa siinä jäsenvaltiossa, jossa se pääasiallisesti harjoittaa tai aikoo harjoittaa toimintaansa. Jos tällaisia selviä viitteitä ei ole, mutta suurin osa johonkin pankkiryhmittymään kuuluvien yhtiöiden varoista sijaitsee sellaisen toisen jäsenvaltion alueella, jonka toimivaltaiset viranomaiset ovat vastuussa konsolidoidusta valvonnasta, 125 ja 126 artiklan yhteydessä tarkoitettua vastuuta konsolidoidusta valvonnasta saisi muuttaa vain kyseisten toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella. Luottolaitoksella, joka on oikeushenkilö, pitäisi olla sen jäsenvaltion myöntämä toimilupa, jossa sillä on sääntömääräinen kotipaikka. Sellaisen luottolaitoksen, joka ei ole oikeushenkilö, pääkonttorin pitäisi olla siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt sille toimiluvan. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi vaadittava, että luottolaitoksen pääkonttori sijaitsee aina sen kotijäsenvaltiossa ja että se tosiasiassa toimii siellä.

(11)

Toimivaltaisten viranomaisten ei tulisi myöntää eikä pitää voimassa luottolaitoksen toimilupaa, jos kyseisen yrityksen ja muiden luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden väliset läheiset sidokset ovat laadultaan sellaisia, että ne estävät viranomaisia suorittamasta valvontatehtäväänsä tehokkaasti. Toimiluvan jo saaneiden luottolaitosten pitäisi myös täyttää toimivaltaisten viranomaisten vaatimukset tässä suhteessa.

(12)

Viittauksella valvontaviranomaisten valvontatehtävien tehokkaaseen hoitamiseen tarkoitetaan myös luottolaitoksen konsolidoitua valvontaa, jota olisi harjoitettava silloin, kun yhteisön oikeudessa niin säädetään. Tässä tapauksessa niiden viranomaisten, joilta toimilupaa haetaan, olisi pystyttävä nimeämään kyseisen luottolaitoksen konsolidoitua valvontaa varten toimivaltaiset viranomaiset.

(13)

Tällä direktiivillä jäsenvaltioille ja/tai toimivaltaisille viranomaisille annetaan mahdollisuus soveltaa pääomavaatimuksia yksittäiseltä tai konsolidoidulta perusteelta ja olla tarvittaessa soveltamatta yksittäisvaatimuksia. Yksittäinen, konsolidoitu ja rajatylittävä konsolidoitu valvonta ovat käyttökelpoisia välineitä luottolaitosten valvonnassa. Tällä direktiivillä annetaan toimivaltaisille viranomaisille mahdollisuus tukea rajatylittäviä instituutioita niiden yhteistyötä helpottamalla. Erityisesti toimivaltaisten viranomaisten pitäisi käyttää 42, 131 ja 141 artiklaa toimintansa koordinointiin ja tiedonsaantipyyntöihin.

(14)

Kotijäsenvaltiossaan toimiluvan saaneille luottolaitoksille olisi annettava mahdollisuus harjoittaa kaikkia tai joitain liitteessä I lueteltuja toimia koko yhteisössä perustamalla sivukonttorin tai tarjoamalla palveluja.

(15)

Jäsenvaltiot voivat myös antaa tiukempia säännöksiä kuin 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ja 2 kohdassa sekä 12, 19, 20, 21, 44–52, 75 ja 120, 121 ja 122 artiklassa olevat säännökset sellaisten luottolaitosten osalta, joille niiden toimivaltaiset viranomaiset ovat myöntäneet toimiluvan. Jäsenvaltiot voivat lisäksi edellyttää 123 artiklan noudattamista joko yksittäisissä laitoksissa tai muulla tavalla sekä 73 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun alakonsolidoinnin soveltamista muilla ryhmätasoilla.

(16)

On suotavaa ulottaa vastavuoroinen tunnustaminen koskemaan liitteessä I lueteltuja toimia, kun niitä harjoittaa rahoituslaitos, joka on luottolaitoksen, tytäryritys edellyttäen, että kyseinen tytäryritys kuuluu emoyrityksensä konsolidoidun valvonnan piiriin ja täyttää tietyt tiukat edellytykset.

(17)

Vastaanottavan jäsenvaltion olisi voitava vaatia, että käytettäessä sijoittautumisoikeutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta laitokset, joille ei ole myönnetty toimilupaa toimia luottolaitoksena niiden kotijäsenvaltiossa, noudattavat tiettyjä vastaanottavan jäsenvaltion kansallisten lakien ja asetusten erityisiä säännöksiä sellaisen toiminnan suhteen, jota ei ole lueteltu liitteessä I, edellyttäen, että kyseiset säännökset toisaalta ovat yhteisön lainsäädännön mukaisia ja niiden tarkoituksena on yleisen edun suojeleminen, ja toisaalta, ettei laitoksiin tai toimintaan sovelleta kyseisen laitoksen kotijäsenvaltion vastaavanlaisia lakeja tai asetuksia.

(18)

Jäsenvaltioiden olisi huolehdittava, ettei ole esteitä harjoittaa vastavuoroisesti tunnustettua toimintaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa samalla tavoin kuin kotijäsenvaltiossa, sikäli kuin toiminta ei ole ristiriidassa yleisen edun suojelemiseksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa annettujen lainsäännösten kanssa.

(19)

Säännöksien, jotka koskevat sellaisten luottolaitosten sivukonttoreita, joiden pääkonttori on yhteisön ulkopuolella, tulisi olla yhdenmukaiset kaikissa jäsenvaltioissa. On tärkeää huolehtia, etteivät nämä säännökset saa olla edullisempia kuin jäsenvaltioista olevien laitosten sivukonttoreita koskevat säännökset. Yhteisön olisi voitava tehdä kolmansien maiden kanssa sopimuksia sellaisten säännösten soveltamisesta, joilla taataan tällaisten sivukonttoreiden samanlainen kohtelu kaikkialla sen alueella. Yhteisön ulkopuolella toimiluvan saaneiden luottolaitoksen sivukonttoreilla pitäisi olla perustamissopimuksen 49 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettu vapaus tarjota palveluja ja sijoittautumisvapaus ainoastaan niissä jäsenvaltioissa, joihin ne jo ovat sijoittautuneet.

(20)

Yhteisön ja kolmansien maiden väliset sopimukset olisi tehtävä vastavuoroisuusperiaatteen mukaisesti, jotta konsolidoitua valvontaa voitaisiin käytännössä toteuttaa maantieteellisesti mahdollisimman laajasti.

(21)

Luottolaitoksen kotijäsenvaltion olisi oltava vastuussa luottolaitoksen talouden vakauden valvonnasta ja erityisesti sen vakavaraisuuden valvonnasta. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten olisi oltava vastuussa sivukonttorien maksuvalmiuden ja rahapolitiikan valvonnasta. Kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten olisi valvottava markkinariskiä läheisessä yhteistyössä.

(22)

Pankkialan sisämarkkinoiden häiriöttömän toiminnan edellytyksenä on lainsäädännön lisäksi, että jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset harjoittavat tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä ja lähentävät tuntuvasti sääntely- ja valvontakäytäntöjään. Erityisesti tämän vuoksi yksittäisten luottolaitosten ongelmien tarkastelun ja vastavuoroisen tietojenvaihdon olisi tapahduttava komission päätöksellä 2004/5/EY (5) perustetussa Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komiteassa. Keskinäisen tietojenvaihdon ei missään tapauksessa pitäisi korvata kahdenvälistä yhteistyötä. Vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava kiireellisessä tapauksessa omasta aloitteestaan tai kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen aloitteesta tarkastaa, että niiden alueella olevien luottolaitosten toiminnassa noudatetaan lakeja sekä hyvien hallinto- ja kirjanpitomenetelmien ja riittävän sisäisen tarkastuksen periaatteita, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta viranomaisten varsinaisen valvontavallan käyttämistä.

(23)

Olisi säädettävä tietojen vaihdosta toimivaltaisten viranomaisten ja sellaisten viranomaisten tai toimielinten kesken, joiden tehtävänä on tehostaa rahoitusjärjestelmän toiminnan vakautta. Toimitettavien tietojen luottamuksellisuuden säilyttämiseksi tietojen vastaanottajien määrän olisi pysyttävä erittäin rajoitettuna.

(24)

Tietynlainen vilpillinen käyttäytyminen, esimerkiksi petos ja sisäpiiririkkomukset, saattavat vaikuttaa rahoitusjärjestelmän vakauteen ja sen eheyteen silloinkin, kun ne koskevat muita yrityksiä kuin luottolaitoksia. On tarpeen säätää, millä edellytyksillä annetaan valtuudet tietojen vaihtamiseen tällaisissa tilanteissa.

(25)

Silloin kun on säädetty, että tietoja saa antaa ainoastaan toimivaltaisten viranomaisten erityisellä luvalla, viranomaisten olisi voitava tarvittaessa asettaa suostumukselleen tiukkoja ehtoja.

(26)

Olisi myös annettava valtuudet tietojen vaihtamiseen toisaalta toimivaltaisten viranomaisten ja toisaalta keskuspankkien ja rahapoliittisina viranomaisina samanlaisen tehtävän omaavien muiden elinten ja tarvittaessa maksujärjestelmien valvonnasta vastuussa olevien viranomaisten kesken.

(27)

Luottolaitosten toiminnan vakauden valvonnan tehostamiseksi ja luottolaitosten asiakkaiden suojaamiseksi tilintarkastajien pitäisi viipymättä ilmoittaa toimivaltaisille viranomaisille, kun he saavat tehtäväänsä suorittaessaan tietoonsa seikkoja, joilla saattaa olla vakava vaikutus luottolaitoksen taloudelliseen asemaan tai sen hallinto- ja kirjanpitojärjestelmään. Samasta syystä jäsenvaltioiden olisi myös säädettävä, että tämä velvollisuus koskee kaikkia tapauksia, joissa tilintarkastaja saa tietoonsa tällaisia seikkoja suorittaessaan tehtäväänsä yrityksessä, jolla on läheiset sidokset luottolaitokseen. Tilintarkastajien velvollisuuden ilmoittaa tarvittaessa toimivaltaisille viranomaisille luottolaitosta koskevista seikoista ja päätöksistä, jotka tulevat heidän tietoonsa heidän suorittaessaan tehtäviään muussa yrityksessä kuin luottolaitoksessa, ei sinänsä pitäisi vaikuttaa heidän tehtäviensä luonteeseen kyseisessä yrityksessä eikä tapaan, jolla heidän olisi tehtävänsä hoidettava tällaisessa yrityksessä.

(28)

Tässä direktiivissä täsmennetään, että perusteet tiettyjen omien varojen erien hyväksymiseksi olisi määriteltävä siten, että jäsenvaltioilla säilyy oikeus soveltaa ankarampia säännöksiä ja määräyksiä.

(29)

Niiden erien laadun mukaan, joista omat varat muodostuvat, tässä direktiivissä erotetaan toisistaan yhtäältä ne erät, joista ensisijaiset omat varat muodostuvat, ja toisaalta ne erät, joista toissijaiset omat varat muodostuvat.

(30)

Sen osoittamiseksi, että ne erät, joista toissijaiset omat varat muodostuvat, eivät ole samanlaatuisia kuin ne erät, joista ensisijaiset omat varat muodostuvat, olisi suotavaa, ettei omiin varoihin sisältyvien toissijaisten omien varojen määrä ylitä ensisijaisia omia varoja. Lisäksi tietyt omiin varoihin sisältyvät toissijaiset omat varat erät eivät saisi olla suurempia kuin 50 prosenttia ensisijaisista omista varoista.

(31)

Kilpailun vääristymisen välttämiseksi julkiset luottolaitokset eivät saisi sisällyttää omiin varoihinsa jäsenvaltioiden tai niiden alue- tai paikallishallintoviranomaisten niille myöntämiä takauksia.

(32)

Aina kun valvonnan yhteydessä on tarpeen määrittää luottolaitosten ryhmän konsolidoitu omien varojen määrä, tämä laskelma olisi tehtävä tämän direktiivin mukaisesti.

(33)

Täsmällisessä laskentatekniikassa, jota käytetään laskettaessa omia varoja ja niiden riittävyyttä kattamaan riskit, joille luottolaitos altistuu, sekä arvioitaessa vastuiden keskittymistä, olisi otettava huomioon pankkien ja muiden rahoituslaitosten tilinpäätöksestä ja konsolidoidusta tilinpäätöksestä 8 päivänä joulukuuta 1986 annettu neuvoston direktiivi 86/635/ETY (6), johon sisältyy tiettyjä muutoksia konsolidoiduista tilinpäätöksistä perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla 13 päivänä kesäkuuta 1983 annettuun seitsemänteen neuvoston direktiiviin 83/349/ETY (7), tai kansainvälisten tilinpäätösstandardien soveltamisesta 19 päivänä heinäkuuta 2002 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1606/2002 (8) riippuen siitä, kumpaa sovelletaan kansallisen lainsäädännön mukaan luottolaitosten tilinpäätöksiin.

(34)

Vähimmäispääomavaatimuksilla on keskeinen asema luottolaitosten valvonnassa ja valvontatekniikoiden vastavuoroisessa tunnustamisessa. Vähimmäispääomavaatimuksia koskevia sääntöjä olisi tässä suhteessa tarkasteltava yhdessä muiden erityissääntöjen kanssa, joilla yhdenmukaistetaan luottolaitosten valvonnan perustekniikoita.

(35)

Kilpailun vääristymisen välttämiseksi ja pankkijärjestelmän vahvistamiseksi sisämarkkinoilla olisi aiheellista säätää yhteiset vähimmäispääomavaatimukset.

(36)

Jotta voidaan varmistaa riittävä vakavaraisuus, on tärkeää säätää sellaiset vähimmäispääomavaatimukset, joissa varoja ja taseen ulkopuolisia eriä painotetaan niiden riskialttiuden perusteella.

(37)

Baselin pankkivalvontakomitea hyväksyi asiaan liittyen 26 päivänä kesäkuuta 2004 vakavaraisuusvaatimusten kansainvälistä lähentymistä koskevan puitesopimuksen. Luottolaitosten vähimmäispääomavaatimuksista tässä direktiivissä annetut säännökset sekä vähimmäispääomavaatimuksista sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä annetussa direktiivissä 2006/49/EY (9) annetut säännökset vastaavat Baselin sopimuksen määräyksiä.

(38)

On olennaista ottaa huomioon yhteisössä toimivien luottolaitosten moninaisuus ja ottaa luottoriskin vähimmäispääomavaatimusten laskemiseksi käyttöön vaihtoehtoisia menetelmiä, joiden riskiherkkyystasossa ja kehittyneisyysasteessa on eroja. Ulkoisten luottoluokitusten ja luottolaitosten omien estimaattien käyttö yksittäisten luottoriskiparametrien osalta merkitsee huomattavaa parannusta luottoriskisääntöjen riskiherkkyyteen ja varovaisuustasoon. Luottolaitoksille olisi tarjottava asianmukaisia kannustimia, jotta ne siirtyisivät soveltamaan riskiherkempiä menetelmiä. Luottolaitosten on tässä direktiivissä tarkoitettuja luottoriskiä koskevien menetelmien soveltamiseksi vaadittavia estimaatteja laatiessaan mukautettava tietojenkäsittelytarpeitaan siten, että ne vastaavat luottolaitosten asiakkaiden oikeutettuja tietosuojaan liittyviä etuja voimassa olevan tietosuojaa koskevan yhteisön lainsäädännön mukaisesti, sekä tehostettava luottoriskien arviointi- ja hallintamenettelyjään, jotta luottolaitosten lakisääteisiä omia varoja koskevien vaatimusten määrittelemiseksi voidaan luoda menetelmiä, jotka vastaavat yksittäisten luottolaitosten menettelyjen kehitysastetta. Tietojenkäsittelyssä on noudatettava yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY (10) säädettyjä henkilötietojen siirtoa koskevia sääntöjä. Tältä osin asiakasriskien syntymistä ja niiden hallintaa koskevaan tietojenkäsittelyyn olisi sisällytettävä luottoriskien hallinta- ja mittausjärjestelmien kehittäminen ja validointi. Tämä on sekä luottolaitosten oikeutettujen etujen mukaista että vastaa direktiivin tavoitetta parantaa riskien mittaamiseen ja hallintaan sovellettavia menetelmiä ja käyttää niitä myös omien varojen sääntelyyn.

(39)

Käytettäessä sekä ulkoisia että laitosten omia estimaatteja tai sisäisiä luokituksia olisi huolehdittava siitä, että yhteisön valvontavelvollisuuden alainen yksikkö — rahoituslaitos itse — tekee tällä hetkellä näistä vain jälkimmäisiä. Ulkoisten luokitusten yhteydessä käytetään niin kutsuttujen tunnustettujen luokituslaitosten tuotteita. Tällaiset luokituslaitokset eivät ole yhteisössä tällä hetkellä jatkuvan valvonnan alaisia. Koska ulkoisilla luokituksilla on tässä direktiivissä suuri merkitys omaa pääomaa koskevien vaatimusten määrittämisessä, tunnustettuja luokituslaitoksia koskeva tuleva tunnustamis- ja valvontaprosessi on määritettävä selvemmin.

(40)

Vähimmäispääomavaatimukset olisi suhteutettava katettaviin riskeihin. Vaatimuksissa olisi otettava erityisesti huomioon riskitason aleneminen, jos laitoksella on paljon suhteellisen pieniä vastuita.

(41)

Tämän direktiivin säännökset noudattavat suhteellisuusperiaatetta erityisesti luottolaitosten moninaisuuden osalta niiden toimintojen koko, laajuus ja toimialat huomioon ottaen. Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen merkitsee myös sitä, että vähittäisvastuiden osalta hyväksytään sisäisten luottoluokitusten menetelmässäkin (IRB, IRBA) mahdollisimman yksinkertaiset luokitusprosessit.

(42)

Tämän direktiivin ”kehittyvä” luonne mahdollistaa sen, että luottolaitokset voivat valita kolmesta vaikeusasteeltaan erilaisesta menetelmästä. Jotta etenkin pienet luottolaitokset voisivat valita riskialttiimman sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB, IRBA), toimivaltaisten viranomaisten olisi tarvittaessa pantava täytäntöön 89 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta. Nämä säännökset olisi tulkittava siten, että 86 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa mainitut vastuuluokat sisältävät kaikki vastuut, jotka kaikkialla tässä direktiivissä ovat suoraan tai epäsuorasti samalla tasolla. Yleisenä sääntönä toimivaltaiset viranomaiset eivät saisi vakavaraisuuden kokonaisarvion yhteydessä tehdä eroa kolmen menetelmän välillä, eli standardi-menetelmää käyttäviä luottolaitoksia ei saa valvoa tiukemmin ainoastaan tästä syystä.

(43)

Luottoriskin vähentämistekniikat olisi hyväksyttävä laajemmin osana sääntökehystä, jolla varmistetaan, ettei vakavaraisuutta vaaranneta perusteettomalla hyväksymisellä. Kyseisessä jäsenvaltiossa jo käytössä olevat pankkien tavalliset vakuudet olisi mahdollisuuksien rajoissa hyväksyttävä luottoriskien vähentämiseksi standardimenetelmässä ja myös muissa menetelmissä.

(44)

Jotta varmistetaan, että luottolaitosten arvopaperistamis- ja sijoitustoiminnasta aiheutuvat riskit ja riskien vähentäminen otetaan asianmukaisesti huomioon luottolaitosten vähimmäispääomavaatimuksissa, olisi tarpeen antaa sääntöjä, jotka edellyttävät riskiherkän ja erityisen varovaisen käsittelyn soveltamista tällaiseen toimintaan ja sijoituksiin.

(45)

Operatiivinen riski on luottolaitoksiin liittyvä merkittävä riski, joka on katettava omin varoin. On olennaista ottaa huomioon yhteisössä toimivien luottolaitosten moninaisuus ja sallia operatiivisen riskin vakavaraisuusvaatimuksen laskemiseksi vaihtoehtoiset menetelmät, joiden riskiherkkyystasossa ja kehittyneisyysasteessa on eroja. Luottolaitoksille olisi tarjottava asianmukaisia kannustimia, jotta ne siirtyisivät soveltamaan riskiherkempiä menetelmiä. Jotta voidaan ottaa huomioon operatiivisen riskin mittaamis- ja hallintamenetelmien kehitys, sääntöjä olisi tarkistettava ja ajantasaistettava tarpeen mukaan, myös eri liiketoiminta-alueita koskevien vaatimusten sekä riskien vähentämistekniikoiden hyväksymisen osalta. Tässä yhteydessä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että vakuutukset otetaan huomioon yksinkertaisissa menettelyissä, joilla lasketaan omaa pääomaa koskevat vaatimukset operatiiviseen riskiin liittyen.

(46)

Jotta voidaan varmistaa ryhmään kuuluvien luottolaitosten riittävä vakavaraisuus, on olennaista, että vähimmäispääomavaatimuksia sovelletaan ryhmän konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella. Jotta voidaan varmistaa, että omat varat jakautuvat asianmukaisesti ryhmän sisällä ja ovat tarvittaessa käytettävissä talletusten suojaamiseen, vähimmäispääomavaatimuksia olisi sovellettava ryhmän yksittäisiin luottolaitoksiin, ellei tätä tavoitetta voida muuten tehokkaasti saavuttaa.

(47)

On suotavaa, että luottolaitosten suurten riskikeskittymien seurantaa koskevat keskeiset säännöt yhdenmukaistetaan. On tärkeää jättää jäsenvaltioille mahdollisuus antaa tiukempia säännöksiä kuin tässä direktiivissä säädetyt.

(48)

Luottolaitosten vastuiden valvonnan ja tarkastamisen pitäisi olla olennainen osa niiden valvontaa. Tämän vuoksi vastuiden liiallinen keskittyminen yhteen asiakkaaseen tai keskenään sidossuhteessa oleviin asiakkaisiin voi johtaa sellaisten tappioiden mahdollisuuteen, joita ei voida hyväksyä. Tällaisen tilanteen voidaan katsoa olevan haitallinen luottolaitoksen vakavaraisuudelle.

(49)

Koska sisämarkkinoilla toimivat luottolaitokset kilpailevat suoraan keskenään, sovellettavien valvontavelvoitteiden olisi oltava samanlaisia koko yhteisössä.

(50)

Vaikka on aiheellista, että suurten riskikeskittymien rajoittamiseksi sovellettu vastuiden määritelmä perustuu luottoriskin vähimmäispääomavaatimusta varten laadittuun vastuiden määritelmään, ei ole kuitenkaan suotavaa viitata periaatteessa painotuksiin tai riskiryhmiin. Nämä painotukset ja riskiryhmät on tarkoitettu yleisen vakavaraisuuden vaatimuksen toteuttamiseksi, jotta katettaisiin luottolaitosten luottoriski. Jotta rajoitetaan luottolaitokselle yhdestä asiakkaasta tai keskenään sidossuhteessa olevista asiakkaista aiheutuvaa tappion enimmäismäärää, on tarpeen laatia sellaiset säännöt suurten riskikeskittymien määrittämiseksi, jotka ottavat huomioon vastuun nimellisarvon ilman painotuksia tai riskiryhmiä.

(51)

Vaikka laskentavaatimusten rajoittamiseksi onkin toivottavaa hyväksyä luottoriskin vähentämistekniikan vaikutukset vastaavalla tavalla kuin vähimmäispääomavaatimusten osalta, kunnes suuria riskikeskittymiä koskevat säännökset on tarkistettu, luottoriskin vähentämistekniikoita koskevat säännöt suunniteltiin tilanteisiin, joissa yleinen hajautunut luottoriski johtuu lukuisiin vastapuoliin liittyvistä vastuista. Hyväksyttäessä siis sellaisten vähentämistekniikoiden vaikutukset suurten riskikeskittymien rajoittamiseksi, jotka on suunniteltu rajoittamaan enimmäistappiota, joka voi aiheutua yksittäisestä asiakkaasta tai keskenään sidossuhteessa olevista asiakkaista, olisi varmistettava vakavaraisuusvaatimuksen täyttyminen.

(52)

On noudatettava erityistä varovaisuutta, kun luottolaitokseen liittyy vastuu emoyrityksen tai muiden tämän emoyrityksen tytäryritysten osalta. Luottolaitoksen vastuiden hallinta olisi suoritettava täysin itsenäisesti noudattaen vakaan pankkijohtamisen periaatteita kiinnittämättä huomiota mihinkään muihin seikkoihin. Jos henkilöllä suoraan tai välillisesti määräosuuden välityksellä oleva määräysvalta luottolaitoksessa on omiaan aiheuttamaan haittaa laitoksen järkevälle ja vakaalle hoidolle, toimivaltaisten viranomaisten olisi toteutettava tilanteen lopettamiseksi aiheelliset toimenpiteet. Suurten riskikeskittymien ollessa kyseessä on tarpeen antaa luottolaitoksen omaan ryhmään liittyviä vastuita koskevia erityisiä säännöksiä ja asettaa tiukempia rajoituksia. Tällaisia säännöksiä ei kuitenkaan pidä soveltaa silloin, kun emoyritys on rahoitusalan holdingyhtiö tai luottolaitos ja kun muut tytäryritykset ovat luottolaitoksia, rahoituslaitoksia tai avustavia palveluja tarjoavia yrityksiä sikäli, että kaikki nämä yritykset ovat luottolaitoksen konsolidoidun valvonnan kohteena.

(53)

Luottolaitosten olisi varmistettava, että niiden pääoma riittää määränsä, laatunsa ja jakautumisensa puolesta kattamaan riskit, joille luottolaitokset altistuvat tai voivat altistua. Luottolaitoksilla pitäisi tämän vuoksi olla käytössään strategioita ja prosesseja pääomansa riittävän tason arvioimiseksi ja ylläpitämiseksi.

(54)

Toimivaltaisten viranomaisten vastuulla on varmistaa, että luottolaitoksilla on asianmukainen organisaatiorakenne ja riittävät omat varat, kun otetaan huomioon riskit, joille luottolaitokset altistuvat tai voivat altistua.

(55)

Jotta pankkialan sisämarkkinat voivat toimia tehokkaasti, Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitean olisi edistettävä tämän direktiivin johdonmukaista soveltamista ja valvontakäytäntöjen yhdenmukaistamista yhteisössä ja sen olisi annettava vuosittain selvitys saavutetusta edistyksestä yhteisön toimielimille.

(56)

Samasta syystä ja sen varmistamiseksi, että useammassa jäsenvaltiossa toimiville yhteisön luottolaitoksille ei aiheudu suhteetonta rasitusta toimilupien myöntämisestä ja valvonnasta kussakin jäsenvaltiossa vastaavien toimivaltaisten viranomaisten jatkuvista velvoitteista, on olennaista tehostaa tuntuvasti toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä. Tässä yhteydessä olisi vahvistettava konsolidointiryhmän valvojan asemaa. Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitean olisi tuettava ja edistettävä tällaista yhteistyötä.

(57)

Luottolaitosten konsolidoidun valvonnan tavoitteena on nimenomaan luottolaitosten tallettajien etujen suojelu ja rahoitusjärjestelmän vakauden varmistaminen.

(58)

Jotta konsolidoitu valvonta olisi tehokasta, sitä pitäisi voida soveltaa kaikkiin pankkiryhmiin, mukaan lukien emoyritykset, jotka eivät ole luottolaitoksia. Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava tarpeelliset oikeudelliset keinot tällaisen valvonnan toteuttamiseksi.

(59)

Niiden ryhmien osalta, jotka toimivat usealla alalla ja joiden emoyrityksellä on ainakin yhdessä luottolaitoksena toimivassa tytäryrityksessä määräysvalta, toimivaltaisten viranomaisten olisi kyettävä arvioimaan luottolaitoksen taloudellinen asema tällaisessa ryhmässä. Toimivaltaisilla viranomaisilla olisi ainakin oltava käytettävissään keinot, jotka tekevät mahdolliseksi saada tehtävän hoitamiseksi tarpeelliset tiedot kaikista ryhmän yrityksistä. Olisi järjestettävä eri rahoitusalojen valvonnasta vastuussa olevien viranomaisten välinen yhteistoiminta niiden yritysryhmien osalta, jotka harjoittavat monia rahoitustoiminnan muotoja. Siihen asti kunnes myöhempi yhteensovittaminen on toteutettu, jäsenvaltioiden olisi voitava päättää aiheellisista konsolidointimenetelmistä tämän direktiivin tavoitteen toteuttamiseksi.

(60)

Jäsenvaltioiden olisi voitava kieltäytyä myöntämästä pankkitoimilupaa tai peruuttaa myöntämänsä pankkitoimilupa, kun on kyse rakenteeltaan tietynlaisista ryhmistä, jotka ne arvioivat sopimattomiksi pankkitoiminnan harjoittamiseen nimenomaan, koska sellaisia rakenteita ei voida valvoa tyydyttävästi. Tältä osin toimivaltaisilla viranomaisilla pitäisi olla tarvittava toimivalta, jotta taataan luottolaitosten järkevä ja vakaa hoito.

(61)

Jotta pankkialan sisämarkkinat toimisivat yhä tehokkaammin ja yhteisön kansalaiset voisivat hyötyä asianmukaisesta läpinäkyvyydestä, toimivaltaisten viranomaisten olisi julkistettava riittävän vertailukelpoisesti tapa, jota noudattaen tämä direktiivi pannaan täytäntöön.

(62)

Jotta vahvistetaan markkinakuria ja kannustetaan luottolaitoksia parantamaan markkinastrategiaansa, riskienvalvontaansa ja sisäistä hallinto-organisaatiotaan, olisi säädettävä luottolaitosten asianmukaisesta tiedonantovelvollisuudesta.

(63)

Tämän direktiivin alaan sekä muiden luottolaitoksia koskevien direktiivien alaan kuuluvien ongelmien tutkiminen edellyttää toimivaltaisten viranomaisten ja komission yhteistyötä etenkin pyrittäessä tiiviimpään yhteensovittamiseen.

(64)

Tämän direktiivin täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet olisi vahvistettava menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (11) mukaisesti.

(65)

Euroopan parlamentti esitti lainsäädännön täytäntöönpanosta rahoituspalvelujen alalla 5 päivänä helmikuuta 2002 antamassaan päätöslauselmassa (12), että Euroopan parlamentilla ja neuvostolla pitäisi perustamissopimuksen 251 mukaisten parlamentin lainsäädäntöoikeuksien perusteella olla tasavertainen asema komission täytäntöönpanovallan käytön valvonnassa. Komissio yhtyi tähän pyyntöön komission puheenjohtajan samana päivänä parlamentille antamassa juhlallisessa vakuutuksessa. Komissio teki ehdotuksen 11 päivänä joulukuuta 2002 tarkistuksia päätöksen 1999/468/EY muuttamisesta ja antoi 22 päivänä huhtikuuta 2004 muutetun ehdotuksen. Euroopan parlamentti ei katso ehdotuksen säilyttävän sen lainsäädäntöoikeuksia. Euroopan parlamentti katsoo, että Euroopan parlamentilla ja neuvostolla olisi oltava mahdollisuus arvioida täytäntöönpanovallan siirtämistä komissiolle määräajan kuluessa. Siksi on asianmukaista rajoittaa ajanjaksoa, jonka aikana komissio voi hyväksyä täytäntöönpanotoimia.

(66)

Euroopan parlamentille olisi annettava ehdotettujen muutosten ja täytäntöönpanotoimenpiteiden tarkastelua ja niitä koskevan lausunnon antamista varten kolmen kuukauden määräaika, joka lasketaan siitä, kun ne on toimitettu sille ensimmäisen kerran. Tätä määräaikaa olisi kuitenkin voitava kiireellisissä ja asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa lyhentää. Jos Euroopan parlamentti antaa päätöslauselman edellä mainitussa määräajassa, komission olisi tarkasteltava ehdotettuja muutoksia ja toimenpiteitä uudelleen.

(67)

Jotta vältetään markkinahäiriöt ja varmistetaan omien varojen kokonaistason jatkuvuus, olisi aiheellista säätää erityisiä siirtymäjärjestelyitä.

(68)

Vähimmäispääomavaatimuksia koskevien sääntöjen riskiherkkyyden vuoksi olisi toivottavaa seurata, onko niillä tuntuvia vaikutuksia suhdannekiertoon. Komission olisi otettava huomioon Euroopan keskuspankin näkemykset ja raportoitava näistä kysymyksistä Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

(69)

Olisi myös yhdenmukaistettava tarpeelliset välineet luottolaitosten maksuvalmiusriskien valvomiseksi.

(70)

Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan Euroopan unionin perusoikeuskirjan periaatteita yhteisön lainsäädännön yleisinä oikeusperiaatteina.

(71)

Velvoite saattaa tämä direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä olisi rajattava niihin säännöksiin, joiden sisältö on muuttunut aiempiin direktiiveihin verrattuna. Velvoite saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä ne säännökset, joiden sisältö ei ole muuttunut, on voimassa aiempien direktiivien nojalla.

(72)

Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioita velvoittaviin määräaikoihin, joiden kuluessa niiden on saatettava liitteessä XIII olevassa B osassa mainitut direktiivit osaksi kansallista lainsäädäntöä,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

SISÄLLYSLUETTELO

I OSASTO

KOHDE, SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

II OSASTO

LUOTTOLAITOSTEN TOIMINNAN ALOITTAMISTA JA HARJOITTAMISTA KOSKEVAT EDELLYTYKSET

III OSASTO

SÄÄNNÖKSET SIJOITTAUTUMISOIKEUDESTA JA PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUDESTA

1 jakso

Luottolaitokset

2 jakso

Rahoituslaitokset

3 jakso

Sijoittautumisoikeuden käyttö

4 jakso

Palvelujen tarjoamisen vapauden käyttö

5 jakso

Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten toimivalta

IV OSASTO

SUHTEET KOLMANSIIN MAIHIN

1 jakso

Kolmansien maiden yrityksistä ilmoittaminen ja näiden maiden markkinoille pääsyn edellytykset

2 jakso

Konsolidoitua valvontaa koskeva yhteistyö kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa

V OSASTO

VAKAVARAISUUSVALVONNAN JA TIEDONANTOVELVOLLISUUDEN PERIAATTEET JA TEKNISET VÄLINEET

1 LUKU

VAKAVARAISUUSVALVONNAN PERIAATTEET

1 jakso

Kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivalta

2 jakso

Tietojenvaihto ja salassapitovelvollisuus

3 jakso

Tilinpäätöksen ja konsolidoidun tilinpäätöksen lakisääteisestä tarkastuksesta vastuussa olevien henkilöiden velvollisuudet

4 jakso

Oikeus määrätä seuraamuksia ja muutoksenhakuoikeus

2 LUKU

VAKAVARAISUUSVALVONNAN TEKNISET VÄLINEET

1 jakso

Omat varat

2 jakso

Riskeiltä suojautuminen

1 alajakso

Soveltamistaso

2 alajakso

Vaatimusten laskeminen

3 alajakso

Omien varojen vähimmäistaso

3 jakso

Luottoriskin vähimmäispääomavaatimukset

1 alajakso

Standardimenetelmä

2 alajakso

Sisäisten luottoluokitusten menetelmä (IRB, IRBA)

3 alajakso

Luottoriskien vähentäminen

4 alajakso

Arvopaperistaminen

4 jakso

Operatiivisen riskin vähimmäispääomavaatimukset

5 jakso

Suuret riskikeskittymät

6 jakso

Määräosuus muissa yrityksissä kuin luotto- tai rahoituslaitoksissa

3 LUKU

LUOTTOLAITOSTEN PÄÄOMANHALLINTAPROSESSI

4 LUKU

TOIMIVALTAISTEN VIRANOMAISTEN SUORITTAMA VALVONTA JA TIEDONANTOVELVOLLISUUS

1 jakso

Valvonta

2 jakso

Toimivaltaisten viranomaisten tiedonantovelvollisuus

5 LUKU

LUOTTOLAITOSTEN TIEDONANTOVELVOLLISUUS

VI OSASTO

TÄYTÄNTÖÖNPANOVALTA

VII OSASTO

SIIRTYMÄ- JA LOPPUSÄÄNNÖKSET

1 LUKU

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

2 LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

LIITE I

LUETTELO VASTAVUOROISESTI TUNNUSTETUISTA LIIKETOIMISTA

LIITE II

TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN LUOKITUS

LIITE III

JOHDANNAISSOPIMUKSIIN LIITTYVÄN VASTAPUOLILUOTTORISKIN, TAKAISINOSTOSOPIMUSTEN, ARVOPAPERIEN JA HYÖDYKKEIDEN LAINAKSIANTAMISEN TAI –OTTAMISEN, PITKÄN SELVITYSAJAN TRANSAKTIOIDEN SEKÄ VAKUUDELLISEN LIMIITTILUOTONANNON (MARGIN LENDING) KÄSITTELY

1 osa

Määritelmät

2 osa

Menetelmän valinta

3 osa

Käyvän arvon menetelmä

4 osa

Alkuperäisen riskin menetelmä

5 osa

Standardimenetelmä

6 osa

Sisäisen mallin menetelmä

7 osa

Sopimusnettoutus

LIITE IV

JOHDANNAISSOPIMUSTEN LAJIT

LIITE V

RISKIEN LUOKITTELUN JA KÄSITTELYN TEKNISET KRITEERIT

LIITE VI

STANDARDIMENETELMÄ

1 osa

Riskipainot

2 osa

Luottoluokituslaitosten hyväksyminen ja niiden luottoluokitusten kuvaus

3 osa

Luottoluokituslaitosten antamien luokitusten käyttö riskipainojen määrityksessä

LIITE VII

SISÄISTEN LUOTTOLUOKITUSTEN MENETELMÄ (IRB, IRBA)

1 osa

Riskipainotettujen saamisten ja odotettujen tappioiden yhteismäärä

2 osa

PD, LGD ja juoksuaika

3 osa

Vastuuarvo

4 osa

Sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB, IRBA) soveltamisen vähimmäisvaatimukset

LIITE VIII

LUOTTORISKIN VÄHENTÄMINEN

1 osa

Hyväksyttävyys

2 osa

Vähimmäisvaatimukset

3 osa

Luottoriskin vähentämisen vaikutusten laskeminen

4 osa

Maturiteettierot

5 osa

Luottoriskin vähentämismenetelmien yhdistelmät standardimenetelmässä

6 osa

Saamisten koriin sovellettavat luottoriskin vähentämismenetelmät

LIITE IX

ARVOPAPERISTAMINEN

1 osa

Liitteessä IX käytettävät määritelmät

2 osa

Vähimmäisvaatimukset, jotka koskevat merkittävän luottoriskin siirron sekä arvopaperistetuille vastuille laskettavan riskipainotettujen saamisten ja odotettujen tappioiden yhteismäärän hyväksymistä

3 osa

Ulkoiset luottoluokitukset

4 osa

Laskenta

LIITE X

OPERATIIVINEN RISKI

1 osa

Perusmenetelmä

2 osa

Standardimenetelmä

3 osa

Kehittynyt menetelmä

4 osa

Eri menetelmien yhdistelmät

5 osa

Tappiotyyppien luokittelu

LIITE XI

TOIMIVALTAISTEN VIRANOMAISTEN SUORITTAMAN TARKASTELUN JA ARVIOINNIN TEKNISET KRITEERIT

LIITE XII

TIETOJEN JULKISTAMISEN TEKNISET KRITEERIT

1 osa

Yleiset kriteerit

2 osa

Yleiset vaatimukset

3 osa

Ehdot yksittäisten välineiden tai menetelmien käytölle

LIITE XIII — A osa

KUMOTUT DIREKTIIVIT JA NIIDEN MUUTOKSET (JOITA TARKOITETAAN 158 ARTIKLASSA)

LIITE XIII — B osa

MÄÄRÄAJAT KANSALLISEN LAINSÄÄDÄNNÖN OSAKSI SAATTAMISELLE (JOITA TARKOITETAAN 158 ARTIKLASSA)

LIITE XIV

VASTAAVUUSTAULUKKO

I OSASTO

KOHDE, SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT

1 artikla

1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, jotka koskevat luottolaitosten liiketoiminnan aloittamista ja sen harjoittamista sekä luottolaitosten vakavaraisuuden valvontaa.

2.   Rahoitusalan holdingyhtiöihin ja monialan holdingyhtiöihin, joiden pääkonttori on yhteisössä, sovelletaan 39 artiklaa ja V osaston 4 luvun 1 jaksoa.

3.   Laitoksia, jotka ovat 2 artiklan nojalla pysyvästi poissuljettuja laitoksia, lukuun ottamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden keskuspankkeja, pidetään rahoituslaitoksina 39 artiklaa ja V osaston 4 luvun 1 jaksoa sovellettaessa.

2 artikla

Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin:

jäsenvaltioiden keskuspankkeihin,

postisiirtoa hoitaviin laitoksiin,

Belgiassa seuraavaan laitokseen: ”Institut de Réescompte et de Garantie / Herdiscontering- en Waarborginstituut”,

Tanskassa seuraaviin laitoksiin: ”Dansk Eksportfinansieringsfond”, ”Danmarks Skibskreditfond”, ”Dansk Landbrugs Realkreditfond” ja ”Kommunekrediet”,

Saksassa seuraavaan laitokseen: ”Kreditanstalt für Wiederaufbau”, yrityksiin, joita ”Wohnungsgemeinnützigkeitsgesetz”-lain nojalla pidetään osana valtion asuntopolitiikkaa ja jotka eivät pääasiallisesti harjoita pankkitoimintaa, sekä yrityksiin, joita kyseisen lain nojalla pidetään voittoa tavoittelemattomina asuntoalan yrityksinä,

Kreikassa seuraavaan laitokseen: ”Ταμείο Παρακαταθηκών και Δανείων” (Tamio Parakatathikon kai Danion),

Espanjassa seuraavaan laitokseen: ”Instituto de Crédito Oficial”,

Ranskassa seuraavaan laitokseen: ”Caisse des dépôts et consignations”,

Irlannissa ”credit unions”- ja ”friendly societes” -luotto-osuuskuntiin,

Italiassa seuraavaan laitokseen: ”Cassa Depositi e Prestiti”,

Latviassa ”krājaizdevu sabiedrības” -laitoksiin, joita ”kriājaizdevu sabiedrību likums” -lain nojalla pidetään rahoituspalveluja ainoastaan jäsenilleen tarjoavina osuustoiminnallisina yrityksinä,

Liettuassa ”kredito unijos” -laitoksiin, muihin kuin ”Centrinė kredito unija”,

Unkarissa seuraaviin laitoksiin: ”Magyar Fejlesztési Bank Rt.” ja ”Magyar Export-Import Bank Rt.”,

Alankomaissa seuraaviin laitoksiin: ”Nederlandse Investeringsbank voor Ontwikkelingslanden NV”, ”NV Noordelijke Ontwikkelingsmaatschappij”, ”NV Industriebank Limburgs Instituut voor Ontwikkeling en Financiering”, sekä ”Overijsselse Ontwikkelingsmaatschappij NV”,

Itävallassa yrityksiin, joita pidetään voittoa tavoittelemattomina rakennusalan yrityksinä, sekä ”Österreichische Kontrollbank AG” -pankkiin,

Puolassa seuraaviin laitoksiin: ”Spółdzielcze Kasy Oszczędnościowo — Kredytowe” ja ”Bank Gospodarstwa Krajowego”,

Portugalissa ”Caixas Económicas” -laitoksiin, jotka ovat olemassa 1 päivänä tammikuuta 1986 ja jotka eivät ole osakeyhtiömuotoisia, ja ”Caixa Económica Montepio Geral” laitokseen,

Suomessa seuraaviin laitoksiin: ”Teollisen yhteistyön rahasto Oy/Fonden för industriellt samarbete Ab” ja ”Finnvera Oyj/Finnvera Abp”,

Ruotsissa seuraavaan laitokseen: ”Svenska Skeppshypotekskassan”,

Yhdistyneessä kuningaskunnassa seuraaviin laitoksiin: ”National Savings Bank”, ”Commonwealth Development Finance Company Ltd”, ”Agricultural Mortgage Corporation Ltd”, ”Scottish Agricultural Securities Corporation Ltd”, ”Crown Agents for Overseas Governments and Administrations”, luotto-osuuskuntiin sekä kunnallisiin pankkeihin.

3 artikla

1.   Yksi tai useampi luottolaitos, joka 15 päivänä joulukuuta 1977 sijaitsi samassa jäsenvaltiossa ja joka mainittuna päivänä kuului pysyvästi niitä valvovaan ja samaan jäsenvaltioon sijoittautuneeseen keskuslaitokseen, voidaan vapauttaa 7 artiklan ja 11 artiklan 1 kohdan edellytyksistä, jos viimeistään 15 päivänä joulukuuta 1979 kansallisessa lainsäädännössä on säädetty, että:

a)

keskuslaitoksen ja siihen kuuluvien laitosten sitoumukset ovat yhteisvastuullisia tai keskuslaitos takaa siihen kuuluvien laitosten sitoumukset kokonaisuudessaan,

b)

keskuslaitoksen ja kaikkien siihen kuuluvien laitosten vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta valvotaan kokonaisuudessaan konsolidoitujen tilinpäätösten perusteella, ja

c)

keskuslaitoksen johdolla on valtuudet antaa ohjeita siihen kuuluvien laitosten johdolle.

Ensimmäisessä alakohdassa säädetty koskee myös paikallisesti toimivia luottolaitoksia, jotka on 15 päivän joulukuuta 1977 jälkeen liitetty pysyvästi ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun keskuslaitokseen, jos ne muodostavat tavanomaisen osan keskuslaitokseen kuuluvaa verkkoa.

Muita kuin hiljattain mereltä vallatuille alueille perustettuja luottolaitoksia tai olemassa olevista, keskuslaitoksesta riippuvista tai toiminnastaan sille vastuussa olevista luottolaitoksista sulautumalla tai jakautumalla muodostuneita luottolaitoksia varten komissio voi 151 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti antaa lisäsäännöksiä toisen kohdan soveltamisesta, mukaan lukien vapauttamista koskevien ensimmäisen kohdan säännösten kumoaminen, jos se katsoo, että sellaisten uusien laitosten liittämisellä, joita toisessa kohdassa säädetyt järjestelyt koskevat, saattaisi olla kielteinen vaikutus kilpailuun.

2.   Edellä 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu luottolaitos voidaan vapauttaa 9 ja 10 artiklan sekä V osaston 2 luvun 2, 3, 4, 5 ja 6 jakson sekä 3 luvun soveltamisesta sillä edellytyksellä ja rajoittamatta kyseisten säännösten soveltamista keskuslaitokseen, että keskuslaitoksen ja siihen sidoksissa olevien laitosten muodostama kokonaisuus kuuluu konsolidoinnin perusteella kyseisten säännösten soveltamisalaan.

Vapautuksen ollessa kyseessä sovelletaan 16, 23, 24, 25 artiklaa, 26 artiklan 1, 2 ja 3 kohtaa ja 28–37 artiklaa kokonaisuuteen, jonka muodostavat keskuslaitos ja siihen liittyvät laitokset.

4 artikla

Tässä direktiivissä sovelletaan seuraavia määritelmiä:

(1)

”luottolaitoksella” tarkoitetaan:

a)

yritystä, jonka liiketoimintanaan vastaanottaa yleisöltä talletuksia tai muita takaisinmaksettavia varoja ja myöntää luottoja omaan lukuunsa; tai

b)

direktiivissä 2000/46/EY tarkoitettua sähköisen rahan liikkeeseenlaskijaa (13);

(2)

”toimiluvalla” tarkoitetaan viranomaisten missä tahansa muodossa antamaa asiakirjaa, jolla luottolaitokselle annetaan lupa harjoittaa liiketoimintaansa;

(3)

”sivukonttorilla” tarkoitetaan liiketoimipaikkaa, joka on luottolaitoksesta oikeudellisesti riippuvainen osa ja jossa harjoitetaan suoraan kaikkia tai joitain luottolaitosten liiketoimintaan olennaisesti kuuluvia toimia;

(4)

”toimivaltaisilla viranomaisilla” tarkoitetaan kansallisia toimivaltaisia viranomaisia, joilla on toimivalta lain tai muun säädöksen perusteella valvoa luottolaitoksia;

(5)

”rahoituslaitoksella” tarkoitetaan muuta yritystä kuin luottolaitosta, jonka pääasiallisena toimintana on hankkia omistusosuuksia tai harjoittaa yhtä tai useampaa liitteessä I olevassa 2–12 kohdassa lueteltua toimintaa;

(6)

”laitoksella” tarkoitetaan V osaston 2 luvun 2 ja 3 jaksossa direktiivin 2006/49/EY 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määriteltyjä laitoksia;

(7)

”kotijäsenvaltiolla” tarkoitetaan jäsenvaltiota, jossa luottolaitokselle on 6–9 ja 11–14 artiklan mukaisesti myönnetty toimilupa;

(8)

”vastaanottavalla jäsenvaltiolla” tarkoitetaan jäsenvaltiota, jossa luottolaitoksella on sivukonttori tai jossa se tarjoaa palveluja;

(9)

”määräysvallalla” tarkoitetaan direktiivin 83/349/ETY 1 artiklan määritelmän mukaista suhdetta emoyrityksen ja tytäryrityksen välillä tai samanluonteista suhdetta minkä tahansa luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön ja yrityksen välillä;

(10)

”omistusyhteydellä” 57 artiklan o ja p alakohdan, 71, 72 ja 73 artiklan ja V osaston 4 luvun soveltamiseksi tarkoitetaan yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä perustamissopimuksen 54 artiklan 3 kohdan g alakohdan nojalla 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetun neljännen neuvoston direktiivin 78/660/ETY (14) 17 artiklan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettua omistusyhteyttä tai vähintään 20 prosentin suoraa tai välillistä omistusosuutta yrityksen äänioikeudesta tai pääomasta;

(11)

”määräosuudella” tarkoitetaan suoraa tai välillistä omistusosuutta yrityksessä, kun tämä osuus on vähintään 10 prosenttia pääomasta tai äänioikeuksista tai kun sen nojalla on mahdollista vaikuttaa huomattavasti kyseisen yrityksen johtamiseen;

(12)

”emoyrityksellä” tarkoitetaan:

a)

direktiivin 83/349/ETY 1 ja 2 artiklan määritelmän mukaista emoyritystä; tai

b)

71, 72 ja 73 artiklan, V osaston 2 luvun 5 jakson ja 4 luvun soveltamiseksi direktiivin 83/349/ETY 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua emoyritystä sekä kaikkia muita yrityksiä, joilla on toimivaltaisten viranomaisten mukaan tosiasiassa määräävä vaikutusvalta toiseen yritykseen;

(13)

”tytäryrityksellä” tarkoitetaan:

a)

direktiivin 83/349/ETY 1 ja 2 artiklan määritelmän mukaista tytäryritystä; tai

b)

71, 72 ja 73 artiklan V osaston 2 luvun 5 jakson ja 4 luvun soveltamiseksi direktiivin 83/349/ETY 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tytäryritystä sekä kaikkia muita yrityksiä, joihin emoyritys toimivaltaisten viranomaisten mukaan käyttää määräävää vaikutusvaltaa;

jokaisen tytäryrityksen tytäryritys katsotaan kuuluvan emoyritykseen, joka on näiden tytäryritysten johdossa;

(14)

”jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivalla luottolaitoksella” tarkoitetaan luottolaitosta, jolla on tytäryrityksenä luottolaitos tai rahoituslaitos tai jolla on omistusyhteys tällaiseen laitokseen ja joka ei ole itse toisen samassa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen tytäryritys tai samassa jäsenvaltiossa perustetun rahoitusalan holdingyhtiön tytäryritys;

(15)

”jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivalla rahoitusalan holdingyhtiöllä” tarkoitetaan rahoitusalan holdingyhtiötä, joka ei ole itse minkään samassa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen tytäryritys tai samassa jäsenvaltiossa perustetun rahoitusalan holdingyhtiön tytäryritys;

(16)

”Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivalla luottolaitoksella” tarkoitetaan jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivaa luottolaitosta, joka ei ole minkään toisen jossakin jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen tytäryritys eikä minkään jossakin jäsenvaltiossa perustetun rahoitusalan holdingyhtiön tytäryritys;

(17)

”Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivalla rahoitusalan holdingyhtiöllä” tarkoitetaan jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivaa rahoitusalan holdingyhtiötä, joka ei ole minkään jossakin jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen tytäryritys eikä minkään jossakin jäsenvaltiossa perustetun rahoitusalan holdingyhtiön tytäryritys;

(18)

”julkisyhteisöillä ja julkisoikeudellisilla laitoksilla” tarkoitetaan yleishyödyllisiä hallintoelimiä, jotka vastaavat toiminnastaan keskushallinnolle, aluehallinnolle ja paikallisviranomaisille, tai viranomaisia, jotka toimivaltaisten viranomaisten mukaan hoitavat samoja tehtäviä kuin alue- ja paikallisviranomaiset, tai keskushallinnon omistamia yleishyödyllisiä yrityksiä, joilla on täsmälliset takuujärjestelyt, tai niihin voivat kuulua myös julkisesti valvotut lainmukaiset itsehallintoelimet;

(19)

”rahoitusalan holdingyhtiöllä” tarkoitetaan rahoituslaitosta, jonka tytäryritykset ovat yksinomaan tai pääasiallisesti luotto- tai rahoituslaitoksia, ja tällaisista tytäryrityksistä vähintään yksi on luottolaitos, ja joka ei ole direktiivin 2002/87/EY (15) 2 artiklan 15 kohdassa tarkoitettu rahoitusalan sekaholdingyhtiö;

(20)

”monialan holdingyhtiöllä” tarkoitetaan emoyritystä, joka on muu kuin rahoitusalan holdingyhtiö tai luottolaitos tai direktiivin 2002/87/EY 2 artiklan 15 kohdassa tarkoitettu rahoitusalan sekaholdingyhtiö ja jonka tytäryrityksistä vähintään yksi on luottolaitos;

(21)

”avustavia palveluja tuottavalla yrityksellä” tarkoitetaan yritystä, jonka pääasiallisessa liiketoiminnassa on kyse kiinteistöjen hallinnasta tai hoidosta, tietopalvelujen hoidosta tai kaikesta muusta vastaavasta toiminnasta, jonka ominaispiirteenä on, että se on yhden tai useamman luottolaitoksen toimintaa avustavaa;

(22)

”operatiivisella riskillä” tarkoitetaan riittämättömistä tai epäonnistuneista sisäisistä prosesseista, henkilöstöstä ja järjestelmistä tai ulkoisista tapahtumista aiheutuvan tappion riskiä, mukaan lukien oikeudellinen riski;

(23)

”keskuspankeilla” tarkoitetaan myös Euroopan keskuspankkia, ellei toisin todeta;

(24)

”laimentumisriskillä” tarkoitetaan riskiä siitä, että saamisen määrä supistuu velalliselle myönnettävien käteisluottojen tai muiden kuin käteisluottojen kautta;

(25)

”maksukyvyttömyyden todennäköisyydellä” tarkoitetaan vastapuolen maksukyvyttömyyden todennäköisyyttä vuoden aikana;

(26)

”tappiolla” V osaston 2 luvun 3 jakson soveltamiseksi tarkoitetaan taloudellista tappiota, mukaan lukien olennaiset diskonttausvaikutukset, ja olennaisia suoria ja välillisiä menoja, jotka liittyvät maksun perintään rahoitusvälineestä;

(27)

”tappio-osuudella (LGD)” tarkoitetaan vastapuolen maksukyvyttömyydestä johtuvan vastuun aiheuttaman tappion suhdetta odotettavissa olevaan vastuun määrään hetkellä, jolloin vastapuoli todetaan maksukyvyttömäksi;

(28)

”luottovasta-arvokertoimella (CF)” tarkoitetaan laskentahetkellä nostamattomasta luottolimiitistä nostettavan ja maksukyvyttömyyshetkellä jäljellä olevan määrän suhdetta laskentahetkellä nostamattomaan luottolimiitin määrään; sovittu limiitti määrää luottolimiitin määrän, paitsi jos ei-sovittu limiitti on sitä korkeampi;

(29)

”odotetulla tappiolla (EL)” V osaston 2 luvun 3 jakson soveltamiseksi tarkoitetaan sen määrän, joka odotetaan menetettäväksi laimentumisen tai vastapuolen mahdollisen maksukyvyttömyyden johdosta vuoden aikana, ja maksukyvyttömyyshetkellä jäljellä olevan määrän välistä suhdetta;

(30)

”luottoriskin vähentämisellä” tarkoitetaan luottolaitoksen soveltamaa tekniikkaa, jota soveltamalla luottolaitos vähentää vastuusta tai vastuista sille aiheutuvaa luottoriskiä;

(31)

”vastikkeellisella luottosuojalla” tarkoitetaan luottoriskin vähentämistekniikkaa, jossa luottolaitokselle olevasta vastuusta johtuvan luottoriskin vähentäminen perustuu luottolaitoksen oikeuteen — vastapuolen maksukyvyttömyyden tai muiden vastapuoleen liittyvien erityisten luottotapahtumien vuoksi — realisoida, saada luovutuksena tai siirtona tai pitää hallussaan tiettyjä omaisuuseriä tai määriä, tai vähentää vastuuta määrään tai korvata se määrällä, joka saadaan luottolaitokselle olevan vastuun ja luottolaitosta koskevan vaateen määrän välisestä erotuksesta;

(32)

”takauksen luonteisella luottosuojalla” tarkoitetaan riskin vähentämistekniikkaa, jossa luottolaitokselle olevasta vastuusta johtuvan luottoriskin vähentäminen perustuu kolmannen sitoumukseen maksaa määrä luotonsaajan maksukyvyttömyyden tapauksessa tai muissa erityisissä luottotapahtumissa;

(33)

”takaisinostosopimuksella” tarkoitetaan kaikkia transaktioita, jotka kuuluvat direktiivin 2006/49/EY 3 artiklan 1 kohdan m alakohdassa määritellyllä ”takaisinostosopimuksella” tai ”takaisinmyyntisopimuksella” tarkoitettujen sopimusten soveltamisalaan;

(34)

”arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksi antamisella tai lainaksi ottamisella” tarkoitetaan kaikkia transaktioita, jotka kuuluvat direktiivin 2006/49/EY 3 artiklan 1 kohdan n alakohdan mukaisten ”arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksi antamisen” tai ”arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksi ottamisen” määritelmien soveltamisalaan;

(35)

”käteiseen verrattavalla rahoitusvälineellä” tarkoitetaan talletustodistusta tai muuta vastaavaa luottoa myöntävän luottolaitoksen liikkeeseen laskemaa rahoitusvälinettä;

(36)

”arvopaperistamisella” tarkoitetaan transaktiota tai järjestelmää, jolla vastuuseen tai vastuuryhmään liittyvä luottoriski jaetaan etuoikeusluokkiin ja jolla on seuraavat ominaisuudet:

a)

transaktion tai järjestelmän maksut riippuvat vastuun tai vastuuryhmän suorituskyvystä; ja

b)

etuoikeusluokkien järjestys määrittää tappioiden jakautumisen transaktion tai järjestelmän voimassaoloaikana;

(37)

”perinteisellä arvopaperistamisella” tarkoitetaan arvopaperistamista, jossa vastuut luovutetaan arvopaperistamista varten perustetulle erillisyhtiölle (SSPE), joka laskee liikkeeseen arvopapereita. Tämä toteutetaan siten, että alullepaneva luottolaitos siirtää arvopaperistettujen saamisten omistusoikeuden, tai osittaisen omistusyhteyden kautta. Liikkeeseenlasketut arvopaperit eivät aiheuta maksuvelvoitteita alullepanevalle luottolaitokselle;

(38)

”synteettisellä arvopaperistamisella” tarkoitetaan arvopaperistamista, jossa etuoikeusluokkiin jakaminen tapahtuu käyttämällä luottojohdannaisia tai takauksia ja jossa saamisten ryhmät säilyvät alullepanevan luottolaitoksen taseessa;

(39)

”etuoikeusluokalla” tarkoitetaan sopimusperusteisesti muodostettua, yhteen tai useampaan vastuuseen liittyvää luottoriskisegmenttiä, kun positioon segmentissä liittyy suurempi tai pienempi luottotappioriski kuin samansuuruiseen positioon kussakin muussa segmentissä, lukuun ottamatta suojaa luottoriskiltä, jonka kolmas osapuoli tarjoaa suoraan position haltijoille kyseisessä segmentissä tai muissa segmenteissä;

(40)

”arvopaperistetulla omaisuuserällä” tarkoitetaan arvopaperistamisesta johtuvaa vastuuta;

(41)

”alullepanijalla” tarkoitetaan seuraavia:

a)

yksikköä, joka on osallistunut joko itse taikka suoraan tai välillisesti siihen etuyhteydessä olevien yksiköiden kautta alkuperäiseen sopimukseen, jonka perusteella velallisen tai mahdollisen velallisen sellaiset velvoitteet tai mahdolliset velvoitteet, joihin liittyvä saaminen arvopaperistetaan, ovat syntyneet; tai

b)

yksikköä, joka hankkii kolmannen osapuolen saamiset taseeseensa ja arvopaperistaa ne;

(42)

”järjestäjällä” tarkoitetaan sellaista muuta luottolaitosta kuin alulle panevaa luottolaitosta, joka järjestää omaisuusvakuudellisen yritystodistusohjelman tai muun arvopaperistamisjärjestelmän, jonka kautta kolmansilta yksiköiltä hankitaan saamisia, ja hoitaa sitä;

(43)

”erillisellä takauksella” tarkoitetaan sopimusjärjestelyä, jolla parannetaan arvopaperistettavan position luottoluokitusta verrattuna tilanteeseen ilman erillistä takausta, mukaan lukien takaukset, joissa etuoikeusasemaltaan alempia luokkia käytetään suojaamaan korkeamman luottoriskiluokituksen arvopapereita, ja muut luottosuojan muodot;

(44)

”arvopaperistamista varten perustetulla erillisyhtiöllä (SSPE)” tarkoitetaan trustia tai muuntyyppistä yhteisöä kuin luottolaitosta, joka on perustettu arvopaperistamisen tai arvopaperistamisten toteuttamiseksi, jonka toiminta on rajattu tämän tavoitteen saavuttamisen edellyttämiin tehtäviin, jonka rakenteen tarkoituksena on erottaa SSPE:n velvoitteet alulle panevan luottolaitoksen velvoitteista ja johon liittyvän etuyhteyden haltijoilla on rajoitukseton oikeus antaa vakuudeksi tai luovuttaa kyseiset etuyhteydet;

(45)

”keskenään sidossuhteessa olevien asiakkaiden ryhmillä” tarkoitetaan:

a)

kahta tai useampaa luonnollista tai oikeushenkilöä, jotka muodostavat kokonaisuuden riskin osalta, jollei toisin osoiteta, koska yhdellä niistä on suoraan tai välillisesti määräysvalta toiseen tai toisiin nähden; tai

b)

kahta tai useampaa luonnollista tai oikeushenkilöä, jotka eivät harjoita toisiinsa nähden mitään määräysvaltaa a alakohdan mukaisesti, mutta joita on pidettävä riskin kannalta kokonaisuutena sen vuoksi, että niiden välillä on sellainen sidossuhde, että on todennäköistä, että jos yhdellä niistä on taloudellisia ongelmia niin yhdellä tai kaikilla muilla on todennäköisesti maksuvaikeuksia;

(46)

”läheisillä sidoksilla” tarkoitetaan tilannetta, jossa kahden tai useamman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä on jokin seuraavista sidossuhteista:

a)

omistusyhteys, kun hallussa pidetään suoraan tai välillisesti määräysvallan kautta vähintään 20 prosenttia yrityksen äänioikeuksista tai pääomasta;

b)

määräysvalta; tai

c)

molemmat tai kaikki ovat määräysvallan kautta pysyvästi sidoksissa yhteen ja samaan kolmanteen henkilöön;

(47)

”virallisesti hyväksytyillä pörsseillä” tarkoitetaan toimivaltaisten viranomaisten hyväksymiä pörssejä, jotka täyttävät seuraavat edellytykset:

a)

ne toimivat säännöllisesti;

b)

niillä on pörssin kotimaan asianomaisten viranomaisten antamat tai hyväksymät säännöt, joissa määritellään pörssin toiminnan edellytykset, pörssiin pääsyn edellytykset sekä ne edellytykset, jotka sopimusten on täytettävä, jotta niillä voitaisiin tehokkaasti käydä kauppaa pörssissä; ja

c)

niillä on selvitysjärjestelmä, jonka nojalla liitteessä IV luetelluilla sopimuksilla on sellainen päivittäinen vakuusvaatimus, jonka toimivaltaiset viranomaiset katsovat antavan riittävän suojan.

5 artikla

Jäsenvaltioiden on kiellettävä henkilöitä tai yrityksiä, jotka eivät ole luottolaitoksia, harjoittamasta liiketoimintaa, johon kuuluu talletusten tai muiden takaisin maksettavien varojen vastaanottaminen yleisöltä.

Ensimmäistä kohtaa ei sovelleta talletusten tai muiden takaisinmaksettavien varojen vastaanottamiseen jäsenvaltiolta tai jäsenvaltion alueellisilta tai paikallisilta viranomaisilta tai julkisilta kansainvälisiltä elimiltä, joissa yksi tai useampi jäsenvaltio on jäsenenä, eikä kansallisessa tai yhteisön oikeudessa nimenomaisesti säänneltyihin tapauksiin, edellyttäen, että kyseiseen toimintaan sovelletaan tallettajien ja sijoittajien suojelemiseksi tarkoitettuja säännöksiä ja valvontaa ja että ne ovat sovellettavissa näihin tapauksiin.

II OSASTO

LUOTTOLAITOSTEN TOIMINNAN ALOITTAMISTA JA HARJOITTAMISTA KOSKEVAT EDELLYTYKSET

6 artikla

Jäsenvaltioiden on vaadittava, että luottolaitokset hankkivat toimiluvan ennen toimintansa aloittamista. Niiden on säädettävä toimiluvan edellytyksistä, ja ilmoitettava ne komissiolle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7–12 artiklan soveltamista.

7 artikla

Jäsenvaltioiden on myös vaadittava, että toimilupahakemuksiin liitetään toimintasuunnitelma, josta ilmenee erityisesti minkä tyyppistä liiketoimintaa on tarkoitus harjoittaa sekä kuvaus luottolaitoksen organisaatiorakenteesta.

8 artikla

Jäsenvaltiot eivät saa edellyttää, että toimilupahakemuksen käsittelyssä perusteena pidetään markkinoilla vallitsevia taloudellisia tarpeita.

9 artikla

1.   Rajoittamatta kansallisessa lainsäädännössä säädettyjen yleisten ehtojen soveltamista toimivaltaiset viranomaiset eivät saa myöntää toimilupaa, jos luottolaitoksella ei ole erillisiä omia varoja tai perustamispääoma on pienempi kuin 5 miljoonaa euroa.

”Perustamispääoma” muodostuu 57 artiklan a ja b alakohdassa tarkoitetusta pääomasta ja rahastoista.

Jäsenvaltiot voivat päättää, että luottolaitokset, jotka eivät täytä erillisiä omia varoja koskevaa edellytystä ja jotka olivat olemassa 15 päivänä joulukuuta 1979, voivat jatkaa toimintaansa. Ne voivat vapauttaa tällaiset yritykset 11 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun vaatimuksen täyttämisestä.

2.   Jäsenvaltiot voivat seuraavin edellytyksin myöntää toimiluvan tietyille luottolaitosryhmille, joiden perustamispääoma on 1 kohdassa täsmennettyä pienempi:

a)

perustamispääoman on oltava vähintään 1 miljoona euroa;

b)

asianomaisten jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle perusteet, joiden vuoksi ne käyttävät tätä mahdollisuutta; ja

c)

kunkin sellaisen luottolaitoksen toiminimi, jolla ei ole 1 kohdassa määritellyn suuruista vähimmäispääomaa, on merkittävä 14 artiklassa tarkoitettuun luetteloon.

10 artikla

1.   Luottolaitoksen omat varat eivät saa olla pienempiä kuin toimilupaa myönnettäessä 9 artiklan nojalla vaadittu perustamispääoman määrä.

2.   Jäsenvaltiot voivat päättää, että luottolaitos, joka oli olemassa 1 päivänä tammikuuta 1993 ja jonka omat varat eivät olleet 9 artiklassa säädetyn perustamispääoman mukaisia, voi jatkaa toimintaansa. Siinä tapauksessa sen omat varat eivät saa olla vähemmän kuin suurin määrä, jonka ne ovat saavuttaneet 22 päivän joulukuuta 1989 jälkeen.

3.   Jos määräysvalta 2 kohdassa tarkoitettuun ryhmään kuuluvaan luottolaitokseen siirtyy muulle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle kuin sille, jolla se aikaisemmin oli, luottolaitoksen omien varojen on oltava määrältään vähintään 9 artiklassa täsmennetyn perustamispääoman suuruiset.

4.   Tietyissä erityisolosuhteissa ja toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella kahden tai useamman 2 kohdassa tarkoitettuun ryhmään kuuluvan luottolaitoksen sulautumisesta syntyvän luottolaitoksen omat varat eivät saa olla vähemmän kuin sulautuneiden luottolaitosten omien varojen yhteismäärä sulautumishetkellä, jos 9 artiklassa täsmennettyjä vähimmäismääriä ei ole saavutettu.

5.   Jos omat varat ovat pienentyneet 1, 2 ja 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, toimivaltaiset viranomaiset voivat, jos se niissä olosuhteissa on perusteltua, myöntää luottolaitokselle määräajan tilanteen korjaamiseksi tai toimintansa lopettamiseksi.

11 artikla

1.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää toimiluvan ainoastaan edellyttäen, että luottolaitoksen toimintaa hoitaa tosiasiallisesti ainakin kaksi henkilöä.

Viranomaiset eivät saa myöntää toimilupaa, jos kyseisten henkilöiden maine ei ole riittävän hyvä tai heillä ei ole riittävää kokemusta tällaisten tehtävien hoitamiseksi.

2.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että:

a)

luottolaitoksen, joka on oikeushenkilö ja jolla siihen sovellettavan kansallisen lain mukaisesti on sääntömääräinen kotipaikka, pääkonttorin on oltava samassa jäsenvaltiossa kuin sen sääntömääräinen kotipaikka; ja

b)

muun luottolaitoksen pääkonttorin on oltava siinä jäsenvaltiossa, joka on myöntänyt sen toimiluvan ja jossa se tosiasiassa harjoittaa toimintaansa.

12 artikla

1.   Toimivaltaiset viranomaiset eivät saa myöntää toimilupaa luottolaitosten liiketoiminnan aloittamiseen, ellei niille ole ilmoitettu niiden suoraan tai välillisesti omistajina tai jäseninä olevien luonnollisten tai oikeushenkilöiden nimiä, joilla on määräosuus luottolaitoksessa, ja näiden omistusosuuksien määriä.

Tässä tarkoitettua määräosuuden määritelmää sovellettaessa otetaan huomioon arvopaperien ottamisesta viralliselle pörssilistalle sekä siihen liittyvästä tiedonantovelvollisuudesta 28 päivänä toukokuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/34/EY (16) 92 artiklassa tarkoitetut äänioikeudet.

2.   Toimivaltaiset viranomaiset eivät saa myöntää toimilupaa, jos viranomaiset eivät, ottaen huomioon, että on tarpeen varmistaa luottolaitoksen järkevä ja vakaa hoito, ole vakuuttuneet osakkeenomistajien tai jäsenten sopivuudesta luottolaitoksen omistajiksi.

3.   Jos luottolaitoksen ja muun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön välillä vallitsee läheinen sidos, toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää toimiluvan ainoastaan, jos nuo sidokset eivät estä niitä hoitamasta tehokkaasti valvontaan liittyviä tehtäviään.

Toimivaltaiset viranomaiset eivät saa myöntää toimilupaa myöskään, jos luottolaitokseen läheisesti sidoksissa olevaan yhteen tai useampaan luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön sovellettavan kolmannen maan lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset taikka niiden täytäntöönpanoon liittyvät vaikeudet estävät viranomaisia hoitamasta tehokkaasti valvontaan liittyviä tehtäviään.

Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava luottolaitoksia toimittamaan niille tiedot, jotka ne tarvitsevat valvoakseen, että tässä kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä noudatetaan jatkuvasti.

13 artikla

Toimilupaa koskevan hakemuksen myöntämättä jättämistä koskeva päätös on perusteltava ja hakijalle on annettava tämä tiedoksi kuuden kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta tai, jos hakemus on puutteellinen, kuuden kuukauden kuluessa siitä kun hakija on lähettänyt päätöstä varten tarvittavat tiedot. Päätös on aina tehtävä 12 kuukauden kuluessa hakemuksen vastaanottamisesta.

14 artikla

Jokainen toimilupa on annettava tiedoksi komissiolle.

Kunkin toimiluvan saaneen luottolaitoksen toiminimi merkitään luetteloon. Komissio julkaisee luettelon Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja pitää sen ajan tasalla.

15 artikla

1.   Ennen kuin toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luottolaitokselle toimiluvan, niiden on kuultava toisen jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia seuraavissa tapauksissa:

a)

kyseinen luottolaitos on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen tytäryritys;

b)

kyseinen luottolaitos on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c)

määräysvalta kyseisessä luottolaitoksessa on samoilla luonnollisilla henkilöillä tai oikeushenkilöillä kuin toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneessa luottolaitoksessa.

2.   Ennen kuin toimivaltainen viranomainen voi myöntää luottolaitokselle toimiluvan, sen on kuultava asianomaisen jäsenvaltion vakuutusyritysten tai sijoituspalveluyritysten valvonnasta vastaavaa toimivaltaista viranomaista seuraavissa tapauksissa:

a)

kyseessä oleva luottolaitos on yhteisössä toimiluvan saaneen vakuutusyrityksen tai sijoituspalveluyrityksen tytäryritys;

b)

kyseessä oleva luottolaitos on yhteisössä toimiluvan saaneen vakuutusyrityksen tai sijoituspalveluyrityksen emoyrityksen tytäryritys; tai

c)

määräysvalta kyseessä olevassa luottolaitoksessa on samalla luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä kuin yhteisössä toimiluvan saaneessa vakuutusyrityksessä tai sijoituspalveluyrityksessä.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen toimivaltaisten viranomaisten on kuultava toisiaan erityisesti arvioidessaan osakkeenomistajien sopivuutta sekä saman ryhmän toisen yrityksen johtamiseen osallistuvien johtajien mainetta ja kokemusta. Viranomaisten on vaihdettava keskenään kaikki osakkeenomistajien sopivuutta sekä johtajien mainetta ja kokemusta koskevat tiedot, jotka ovat merkityksellisiä toimiluvan myöntämisen sekä toimintaehtojen noudattamisen jatkuvan arvioinnin kannalta.

16 artikla

Vastaanottavat jäsenvaltiot eivät saa vaatia toimilupaa tai perustamispääomaa muussa jäsenvaltiossa toimiluvan jo saaneen luottolaitoksen sivukonttorilta. Sellaisten sivukonttoreiden perustamiseen ja valvontaan sovelletaan 22 ja 25 artiklan, 26 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan, 29–37 ja 40 artiklan säännöksiä.

17 artikla

1.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat peruuttaa luottolaitokselle myönnetyn toimiluvan, jos laitos:

a)

ei ryhdy käyttämään toimilupaa 12 kuukauden kuluessa, nimenomaisesti luopuu toimiluvasta tai on lopettanut liiketoiminnan yli kuudeksi kuukaudeksi, jos kyseinen jäsenvaltio ei ole säätänyt toimiluvan raukeamisesta tällaisissa tapauksissa;

b)

on saanut toimiluvan antamalla virheellisiä tietoja tai muutoin säännösten vastaisella tavalla;

c)

ei enää täytä toimiluvan myöntämisen edellytyksiä;

d)

ei enää omista riittäviä omia varoja, tai sen ei voida uskoa täyttävän velvoitteitaan velkojilleen, eikä se varsinkaan enää kykene turvaamaan sille uskottuja varoja; tai

e)

kuuluu johonkin niistä muista tapauksista, joissa kansallisen lainsäädännön mukaan toimilupa voidaan peruuttaa.

2.   Toimiluvan peruuttaminen on perusteltava ja siitä on ilmoitettava asianosaisille. Peruuttaminen on annettava tiedoksi komissiolle.

18 artikla

Harjoittaessaan toimintaansa luottolaitokset voivat nimitysten ”pankki”, ”säästöpankki” tai muiden pankkinimien käyttöä koskevista vastaanottavan jäsenvaltion säännöksistä riippumatta käyttää kaikkialla yhteisön alueella samaa toiminimeä, jota ne käyttävät jäsenvaltiossa, jossa on niiden pääkonttori. Jos on sekaannuksen vaara, vastaanottavat jäsenvaltiot voivat selvyyden vuoksi vaatia toiminimeen liitettäväksi selittäviä osia.

19 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että jokainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka suoraan tai välillisesti aikoo hankkia omistukseensa määräosuuden luottolaitoksesta, ensin ilmoittaa toimivaltaisille viranomaisille hankittavaksi aiotun omistusosuuden suuruuden. Samoin luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön on ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille aikomuksestaan lisätä määräosuuttaan siten, että hänen osuutensa äänioikeuksista tai pääomasta on 20 prosenttia, 33 prosenttia tai 50 prosenttia tai suurempi taikka siten, että luottolaitoksesta tulee kyseisen henkilön tytäryritys.

Rajoittamatta 2 kohdan soveltamista, toimivaltaiset viranomaiset voivat kolmen kuukauden kuluessa ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa säädetyn ilmoituksen tekemisestä vastustaa tällaista suunnitelmaa, jos toimivaltainen viranomainen, pyrkiessään varmistamaan, että luottolaitosta hoidetaan järkevästi ja vakaasti, ei ole vakuuttunut kyseisen henkilön sopivuudesta. Toimivaltaiset viranomaiset voivat, jos ne eivät vastusta suunnitelmaa, asettaa enimmäismääräajan suunnitelman toteuttamiselle.

2.   Jos 1 kohdassa tarkoitetun omistusosuuden hankkimista ehdottava henkilö on luottolaitos, vakuutusyritys tai sijoituspalveluyritys, jonka toimilupa on myönnetty toisessa jäsenvaltiossa, tai se on toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneen luottolaitoksen, vakuutusyrityksen tai sijoituspalveluyrityksen emoyritys tai luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolla on määräysvalta toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneessa luottolaitoksessa, vakuutusyrityksessä tai sijoituspalveluyrityksessä, ja yrityksestä, josta hankkija aikoo hankkia omistusosuuden, tulisi hankinnan myötä hankkijan tytäryritys tai hankkija saisi siinä määräysvallan, yritysostoa on arvioitava 15 artiklassa tarkoitetuissa ennakkolausunnoissa.

20 artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö ilmoittaa toimivaltaisille viranomaisille aikomuksestaan luopua suoraan tai välillisesti määräosuudestaan luottolaitoksessa ja ilmoittaa samalla kyseessä olevan omistusosuuden suuruuden. Tällaisen henkilön on myös ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille aikomuksestaan vähentää määräosuuttaan siten, että hänen osuutensa äänioikeudesta tai pääomasta on pienempi kuin 20 prosenttia, 33 prosenttia taikka 50 prosenttia tai siten, että luottolaitos lakkaa olemasta tällaisen luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön tytäryritys.

21 artikla

1.   Luottolaitoksen on heti asiasta tiedon saatuaan ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille sellaisista sen omaa pääomaa koskevista omistusosuuksien hankinnoista tai niistä luopumisista, joiden vuoksi kyseinen omistusosuus muodostuu 19 artiklan 1 kohdassa ja 20 artiklassa tarkoitettua rajoitusta suuremmaksi tai pienemmäksi.

Vähintään kerran vuodessa luottolaitoksen on myös ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille määräosuuden omistavien osakkaiden ja jäsenten nimet sekä näillä olevien omistusosuuksien suuruudet esimerkiksi sellaisina kuin nämä tiedot esitetään yhtiö- tai vuosikokouksessa tai sellaisina kuin tiedot saadaan pörssiyhtiöitä koskevien määräysten mukaisesti.

2.   Niissä tapauksissa, joissa 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen henkilöiden käyttämä vaikutusvalta on omiaan aiheuttamaan haittaa laitoksen järkevälle ja vakaalle hoidolle, jäsenvaltioiden on huolehdittava, että toimivaltaiset viranomaiset toteuttavat tilanteen lopettamiseksi aiheelliset toimenpiteet. Toimenpiteet voivat olla kieltoja, johtokunnan jäsenille ja johtajille asetettavia pakotteita tai kyseessä olevien osakkaiden tai jäsenten omistamiin osakkeisiin tai osuuksiin kuuluvan äänioikeuden käyttöön kohdistuvia keskeytyksiä.

Samanlaisia toimenpiteitä sovelletaan luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, jotka eivät noudata 19 artiklan 1 kohdassa määrättyä velvoitetta antaa ennakkotietoja.

Jos osuus hankitaan toimivaltaisten viranomaisten vastustuksesta huolimatta, jäsenvaltioiden on siitä riippumatta ryhdytäänkö muihin mahdollisiin pakotteisiin, joko määrättävä keskeytettäväksi osuuksia vastaavan äänioikeuden käyttäminen tai määrättävä, että annetut äänet ovat mitättömiä taikka että ne voidaan mitätöidä.

3.   Määritettäessä määräosuutta sekä muita tässä artiklassa tarkoitettuja omistusyhteyttä koskevia tasoja otetaan huomioon direktiivin 2001/34/EY 92 artiklassa tarkoitetut äänioikeudet.

22 artikla

1.   Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että jokaisessa luottolaitoksessa on toimiva päätöksenteko-, ohjaus- ja valvontajärjestelmä, joka muodostuu selkeästä organisaatiorakenteesta, jossa vastuualueet on määritelty yksityiskohtaisesti, läpinäkyvästi ja kattavasti, tehokkaista prosesseista sellaisten riskien tunnistamiseksi, hallinnoimiseksi, seuraamiseksi ja raportoimiseksi, joille se on tai saattaa olla alttiina, sekä riittävistä sisäisen valvonnan menetelmistä, mukaan lukien luotettavat hallinto- ja laskentamenetelmät.

2.   Tällaisten 1 kohdassa tarkoitettujen järjestelmien, prosessien ja menetelmien on oltava kattavia ja suhteutettuja luottolaitoksen toiminnan luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen. Liitteessä V määritellyt tekniset vaatimukset on otettava huomioon.

III OSASTO

SÄÄNNÖKSET SIJOITTAUTUMISOIKEUDESTA JA PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUDESTA

1 jakso

Luottolaitokset

23 artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että toisessa jäsenvaltiossa toimivaltaisilta viranomaisilta toimiluvan saanut ja niiden valvoma luottolaitos saa harjoittaa liitteessä I lueteltuja toimia niiden alueella 25 artiklan, 26 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan, 28 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 29–37 artiklan mukaisesti joko perustamalla sivukonttorin tai tarjoamalla suoraan palveluja edellyttäen, että toimilupa käsittää nämä toimet.

2 jakso

Rahoituslaitokset

24 artikla

1.

a)

emoyritys tai -yritykset ovat saaneet luottolaitostoimilupansa siinä jäsenvaltiossa, jonka lakia sovelletaan rahoituslaitokseen;

b)

kyseessä olevaa liiketoimintaa harjoitetaan tosiasiallisesti saman jäsenvaltion alueella;

c)

emoyrityksellä tai -yrityksillä on vähintään 90 prosenttia rahoituslaitoksen osuuksien tai osakkeiden tuottamasta äänioikeudesta;

d)

emoyritys tai -yritykset pystyvät osoittamaan toimivaltaisia viranomaisia tyydyttävällä tavalla, että rahoituslaitosta hoidetaan vakaasti, sekä esittämään asianomaisen kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella ilmoituksen, että ne takaavat yhteisvastuullisesti rahoituslaitoksen velvoitteet; ja

e)

rahoituslaitos kuuluu erityisesti kyseessä olevan toiminnan osalta tosiasiallisesti emoyrityksen tai kunkin emoyrityksen konsolidoidun valvonnan piiriin V osaston 4 luvun 1 jakson mukaisesti, erityisesti 75 artiklassa säädettyjen suurten riskikeskittymien valvontaa koskevien vähimmäispääomavaatimusten sekä 120, 121 ja 122 artiklassa säädettyjen omistusyhteyksiä koskevien rajoitusten osalta.

Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on todennettava, että nämä edellytykset on täytetty, sekä annettava siitä rahoituslaitokselle todistus, joka on liitettävä 25 ja 28 artiklassa tarkoitettuihin ilmoituksiin.

Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on huolehdittava rahoituslaitoksen valvonnasta 10 artiklan 1 kohdan, 19–22, 40, 42–52 ja 54 artiklan mukaisesti.

2.   Jos 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu rahoituslaitos ei enää täytä jotakin asetetuista edellytyksistä, kotijäsenvaltion on ilmoitettava siitä vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, ja mainitun rahoituslaitoksen vastaanottavassa jäsenvaltiossa harjoittamaan toimintaan sovelletaan vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädäntöä.

3.   Edellä olevia 1 ja 2 kohtaa sovelletaan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen rahoituslaitosten tytäryrityksiin soveltuvin osin.

3 jakso

Sijoittautumisoikeuden käyttö

25 artikla

1.   Luottolaitoksen, joka aikoo perustaa sivukonttorin toisen jäsenvaltion alueelle, on ilmoitettava siitä kotijäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille.

2.   Jäsenvaltioiden on vaadittava, että luottolaitos, joka aikoo perustaa sivukonttorin toiseen jäsenvaltioon, antaa seuraavat tiedot 1 kohdassa tarkoitetussa ilmoituksessa:

a)

jäsenvaltio, jonka alueelle sivukonttorin perustaminen on suunnitteilla;

b)

toimintasuunnitelma, josta ilmenee erityisesti, minkätyyppisestä liiketoiminnasta on kyse, ja sivukonttorin organisaatiorakenne;

c)

osoite vastaanottavassa jäsenvaltiossa, josta asiakirjat ovat saatavissa; ja

d)

niiden henkilöiden nimet, jotka ovat vastuussa sivukonttorin johtamisesta.

3.   Jollei kotijäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla ole perustetta epäillä luottolaitoksen hallinnollisten rakenteiden tai rahoitustilanteen riittävyyttä suunnitteilla olevaan toimintaan nähden, viranomaisen on kolmen kuukauden kuluessa 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen saamisesta välitettävä tiedot vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja ilmoitettava tästä kyseessä olevalle luottolaitokselle.

Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on myös ilmoitettava luottolaitoksen omien varojen määrä ja 75 artiklan mukaisen pääomavaatimuksen yhteismäärä.

Poiketen siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, 24 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on myös ilmoitettava rahoituslaitoksen omien varojen määrä sekä sen emoyrityksenä olevan luottolaitoksen konsolidoitujen omien varojen ja 75 artiklan mukaisen konsolidoidun pääomavaatimuksen yhteismäärä.

4.   Jos kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset kieltäytyvät välittämästä 2 kohdassa tarkoitettuja tietoja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, sen on ilmoitettava kieltäytymisen perusteet kyseessä olevalle luottolaitokselle kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun se on saanut kaikki tiedot.

Kieltäytyminen tai vastaamatta jättäminen on voitava saattaa kotijäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi.

26 artikla

1.   Ennen kuin luottolaitoksen sivukonttori aloittaa toimintansa vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on kahden kuukauden kuluessa siitä, kun se on saanut 25 artiklassa tarkoitetut tiedot, järjestettävä luottolaitoksen valvonta 5 jakson mukaisesti ja tarvittaessa ilmoitettava ne yleiseen etuun liittyvät edellytykset, joiden mukaisesti toimintaa on harjoitettava vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

2.   Saatuaan tiedon vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, tai jos tietoa ei ole saatu viranomaiselta 1 kohdassa säädetyn määräajan kuluessa, sivukonttori voidaan perustaa ja se voi aloittaa toimintansa.

3.   Siinä tapauksessa, että 25 artiklan 2 kohdan b, c tai d alakohdan mukainen tieto muuttuu, luottolaitoksen on ilmoitettava kirjallisesti kyseinen muutos kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille vähintään kuukautta ennen muutoksen toteuttamista, jotta kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tehdä 25 artiklan mukaisen päätöksen ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat muutoksen perusteella tehdä päätöksen tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti.

4.   Sivukonttoreiden, jotka ovat aloittaneet toimintansa vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ennen 1 päivää tammikuuta 1993, katsotaan olleen sen menettelyn mukaisia, josta säädetään 25 artiklassa ja tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa. Niihin sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 1993 tämän artiklan 3 kohtaa, 23 ja 43 artiklaa sekä 2 ja 5 jaksoa.

27 artikla

Luottolaitoksen yhteen jäsenvaltioon perustamia useita liiketoimipaikkoja pidetään yhtenä sivukonttorina niiden lukumäärästä riippumatta silloin, kun luottolaitoksen kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa.

4 jakso

Palvelujen tarjoamisen vapauden käyttö

28 artikla

1.   Jokaisen luottolaitoksen, joka aikoo käyttää vapautta tarjota palveluja ryhtymällä ensimmäistä kertaa harjoittamaan toimintaa toisen jäsenvaltion alueella, on ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ne liitteessä I olevaan luetteloon sisältyvät toimet, joita se aikoo harjoittaa.

2.   Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on annettava 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille kuukauden kuluessa sen tiedoksi saamisesta.

3.   Tämä artikla ei koske palveluja tarjoavien luottolaitosten ennen 1 päivää tammikuuta 1993 annettujen säännösten voimaantuloa saamia oikeuksia.

5 jakso

Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten toimivalta

29 artikla

Tilastotarkoituksia varten vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia, että kaikki sen alueella sivukonttoreita pitävät luottolaitokset antavat määräajoin kertomuksen vastaanottavan jäsenvaltion alueella suorittamistaan toimista tämän valtion toimivaltaisille viranomaisille.

Täyttäessään 41 artiklassa säädettyjä velvollisuuksia vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia, että toisista jäsenvaltioista olevien luottolaitosten sivukonttorit antavat samat tiedot, joita tässä tarkoituksessa vaaditaan kansallisilta luottolaitoksilta.

30 artikla

1.   Jos vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset toteavat, että luottolaitos, jolla on sivukonttori sen alueella tai joka tarjoaa siellä palveluja, ei noudata sen valtion tämän direktiivin mukaista lainsäädäntöä, jonka mukaan vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset ovat toimivaltaisia, sen on vaadittava kyseistä luottolaitosta lopettamaan säännösten vastainen tilanne.

2.   Jos kyseessä oleva luottolaitos ei ryhdy tarpeellisiin toimenpiteisiin, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava siitä laitoksen kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

Kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava mahdollisimman nopeasti aiheelliset toimenpiteet varmistaakseen, että kyseinen luottolaitos lopettaa säännösten vastaisen toiminnan. Toimenpiteistä on ilmoitettava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

3.   Jos luottolaitos edelleen rikkoo 1 kohdassa tarkoitettuja vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevia säännöksiä joko huolimatta kotijäsenvaltion suorittamista toimenpiteistä tai siksi, että sellaiset toimenpiteet osoittautuvat riittämättömiksi tai niitä ei voi toteuttaa kyseessä olevassa jäsenvaltiossa, vastaanottava jäsenvaltio voi, ilmoitettuaan siitä kotijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, toteuttaa aiheelliset toimenpiteet ehkäistäkseen uusia säännösten vastaisia toimia tai rangaistakseen siitä ja tarvittaessa, estääkseen luottolaitosta aloittamasta uusia toimia alueellaan. Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että sen alueella voidaan antaa luottolaitoksiin kohdistuvien toimenpiteiden kannalta tarpeellisia oikeudellisia asiakirjoja.

31 artikla

Mitä 29 ja 30 artiklassa säädetään, ei vaikuta vastaanottavan jäsenvaltion oikeuteen toteuttaa aiheelliset toimenpiteet ehkäistäkseen yleisen edun suojelemiseksi annettujen säännösten vastaista toimintaa tai rangaistakseen siitä. Tähän kuuluu mahdollisuus estää rikkomiseen syyllistyneitä luottolaitoksia aloittamasta uusia toimia jäsenvaltion alueella.

32 artikla

Toimenpiteen, joka on toteutettu 30 artiklan 2 ja 3 kohdan tai 31 artiklan panemiseksi täytäntöön ja johon liittyy palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämiseen kohdistuvia seuraamuksia tai rajoituksia, on oltava asianmukaisesti perusteltu ja siitä on ilmoitettava asianmukaisesti kyseiselle luottolaitokselle. Tällaiseen toimenpiteeseen on voitava hakea muutosta sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa toimenpide toteutettiin.

33 artikla

Ennen kuin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset toteuttavat 30 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet, ne voivat kiireellisessä tapauksessa toteuttaa tarpeelliset varotoimet suojellakseen tallettajien, sijoittajien ja niiden muiden etuja, joille palveluja tarjotaan. Toimenpiteistä on ilmoitettava ensi tilassa komissiolle ja toimivaltaisille viranomaisille niissä jäsenvaltioissa, joita asia koskee.

Komissio voi kuultuaan asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia päättää, että kyseisen jäsenvaltion on muutettava toimenpiteitä tai kumottava ne.

34 artikla

Vastaanottava jäsenvaltio voi käyttää tämän direktiivin mukaista toimivaltaansa toteuttamalla aiheelliset toimenpiteet säännösten vastaisten toimien ehkäisemiseksi tai niistä rankaisemiseksi alueellaan. Tähän kuuluu mahdollisuus estää säännöksiä rikkovaa luottolaitosta aloittamasta uutta toimintaa jäsenvaltion alueella.

35 artikla

Toimiluvan peruuttamisesta on ilmoitettava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, joiden on toteutettava aiheelliset toimenpiteet estääkseen kyseistä luottolaitosta ryhtymästä uusiin liiketoimiin alueellaan ja turvatakseen tallettajien edut.

36 artikla

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle, kuinka monissa ja minkälaisissa tapauksissa on tapahtunut 25 artiklan ja 26 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukainen kieltäytyminen ja ne tapaukset, joissa on toteutettu 30 artiklan 3 kohdan mukaiset toimenpiteet.

37 artikla

Tämän jakson estämättä luottolaitokset, joiden pääkonttori on toisessa jäsenvaltiossa, voivat ilmoittaa palveluistaan kaikissa mahdollisissa viestintävälineissä vastaanottavassa jäsenvaltiossa noudattaen sellaisen ilmoittelun muodoista ja sisällöstä yleisen edun suojelemiseksi annettuja sääntöjä.

IV OSASTO

SUHTEET KOLMANSIIN MAIHIN

1 jakso

Kolmansien maiden yrityksistä ilmoittaminen ja näiden maiden markkinoille pääsyn edellytykset

38 artikla

1.   Jäsenvaltiot eivät saa soveltaa niiden luottolaitosten, joilla on pääkonttori yhteisön ulkopuolella, sivukonttoreihin liiketoimintaa aloitettaessa tai harjoitettaessa säännöksiä, joiden johdosta ne saavat edullisemman kohtelun kuin pääkonttorin yhteisössä omaavien luottolaitosten sivukonttorit.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on annettava tiedoksi komissiolle ja Euroopan pankkikomitealle kaikki sellaisille luottolaitoksille myönnetyt sivukonttoritoimiluvat, joiden pääkonttori on yhteisön ulkopuolella.

3.   Rajoittamatta 1 kohdan soveltamista yhteisö voi yhden tai useamman kolmannen maan kanssa tehdyin sopimuksin ryhtyä soveltamaan säännöksiä, joilla myönnetään sellaisten luottolaitosten sivukonttoreille, joiden pääkonttori on yhteisön ulkopuolella, samanlainen kohtelu koko yhteisön alueella.

2 jakso

Konsolidoitua valvontaa koskeva yhteistyö kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa

39 artikla

1.   Komissio voi tehdä neuvostolle joko jäsenvaltion pyynnöstä tai omasta aloitteestaan ehdotuksia neuvotteluista yhden tai useamman kolmannen maan kanssa sopimuksista, joiden tavoitteena on sopia yksityiskohtaisista säännöistä konsolidoidun valvonnan soveltamiseksi seuraaviin:

a)

luottolaitoksiin, joiden emoyritysten pääkonttori on kolmannessa maassa; tai

b)

kolmansissa maissa sijaitseviin luottolaitoksiin, joiden emoyrityksenä olevalla luottolaitoksella tai rahoitusalan holdingyhtiöllä, on pääkonttori yhteisössä.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetuilla sopimuksilla pyritään erityisesti takaamaan mahdollisuus:

a)

jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille saada valvontaa varten tarvittavat tiedot konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella sellaisesta yhteisössä sijaitsevasta luottolaitoksesta tai rahoitusalan holdingyhtiöstä, jonka tytäryritys on yhteisön ulkopuolella sijaitseva luotto- tai rahoituslaitos tai jolla on omistusyhteys näihin laitoksiin; ja

b)

kolmansien maiden toimivaltaisille viranomaisille saada valvontaa varten tarvittavat tiedot voidakseen valvoa sellaisia emoyrityksiä, joilla on pääkonttori niiden alueella ja joiden tytäryritys on yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa sijaitseva luotto- tai rahoituslaitos tai joilla on omistusyhteyksiä tällaisissa laitoksissa.

3.   Rajoittamatta perustamissopimuksen 300 artiklan 1 ja 2 kohdan soveltamista komissio tarkastelee Euroopan pankkikomitean avustuksella 1 kohdassa tarkoitettujen neuvottelujen tulosta ja siitä johtuvaa tilannetta.

V OSASTO

VAKAVARAISUUSVALVONNAN JA TIEDONANTOVELVOLLISUUDEN PERIAATTEET JA TEKNISET VÄLINEET

1 LUKU

Vakavaraisuusvalvonnan periaatteet

1 jakso

Kotijäsenvaltion ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivalta

40 artikla

1.   Luottolaitoksen vakavaraisuuden valvonta, mukaan lukien sen 23 ja 24 artiklan mukaisten toimien valvonta, on kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten vastuulla, jollei vastuu tämän direktiivin säännösten mukaisesti kuulu vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

2.   Edellä 1 kohta ei estä konsolidoitua valvontaa tämän direktiivin perusteella.

41 artikla

Kunnes myöhempi yhteensovittaminen on toteutettu, vastaanottavalla jäsenvaltiolla säilyy vastuu luottolaitosten sivukonttoreiden maksuvalmiuden valvonnasta yhteistyössä kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten kanssa.

Rajoittamatta Euroopan valuuttajärjestelmän vahvistamiseksi välttämättömiä toimenpiteitä vastaanottavalla jäsenvaltiolla säilyy täysi vastuu rahapolitiikkansa toteuttamisesta aiheutuvista toimenpiteistä.

Kyseisiin toimenpiteisiin ei saa sisältyä syrjivää tai rajoittavaa kohtelua sillä perusteella, että luottolaitoksen toimilupa on myönnetty toisessa jäsenvaltiossa.

42 artikla

Niiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, joita asia koskee, on toimittava tiiviissä yhteistyössä voidakseen valvoa sellaisten luottolaitosten toimintaa, jotka harjoittavat liiketoimintaa erityisesti sivukonttorin kautta, yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa luottolaitosten pääkonttori on. Viranomaisten on toimitettava toisilleen kaikki tällaisten luottolaitosten liikkeenjohtoa ja omistusta koskevat tiedot, jotka ovat omiaan helpottamaan niiden valvontaa ja toimilupien myöntämistä koskevien edellytysten tutkimista sekä kyseisten luottolaitosten tarkastusta, erityisesti maksuvalmiuden, vakavaraisuuden, talletusten vakuussuojan, suurten riskikeskittymien rajoittamisen, hallinto- ja kirjanpitomenetelmien ja sisäisen tarkastuksen menetelmien suhteen.

43 artikla

1.   Jos toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saanut luottolaitos harjoittaa toimintaansa sivukonttorin kautta, vastaanottavien jäsenvaltioiden on huolehdittava, että kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat, ilmoitettuaan asiasta ensin vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, tarkastaa paikan päällä joko itse tai tarkoitusta varten nimittämillään henkilöillä 42 artiklassa tarkoitetut tiedot.

2.   Sivukonttoreiden tarkastusta varten kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat myös turvautua johonkin muuhun 141 artiklassa säädettyyn menettelyyn.

3.   Edellä 1 ja 2 kohta ei rajoita vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten oikeutta suorittaa itse alueelleen perustettujen sivukonttoreiden tarkastuksia paikan päällä täyttäessään tämän direktiivin mukaisia velvollisuuksia.

2 jakso

Tietojenvaihto ja salassapitovelvollisuus

44 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että salassapitovelvollisia ovat kaikki, jotka ovat tai ovat olleet toimivaltaisten viranomaisten palveluksessa tai tilintarkastajina tai asiantuntijoina toimivaltaisten viranomaisten lukuun.

Näissä tehtävissä saatuja luottamuksellisia tietoja ei saa ilmaista toiselle henkilölle eikä viranomaiselle muutoin kuin tiivistetysti tai kootusti siten, ettei siitä voida tunnistaa yksittäisiä luottolaitoksia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta rikoslainsäädännön alaan kuuluvien säännösten noudattamista.

Kuitenkin, jos luottolaitos on asetettu konkurssiin tai tuomioistuin on määrännyt sen lopettamaan toimintansa, voidaan siviili- tai kauppaoikeudellisessa menettelyssä ilmaista luottamuksellisia tietoja, jotka eivät koske kyseessä olevan luottolaitoksen pelastamiseen pyrkiviä kolmansia.

2.   Mitä 1 kohdassa säädetään, ei kuitenkaan estä eri jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia luovuttamasta toisilleen tietoja tämän tai muiden luottolaitoksia koskevien direktiivien mukaisesti. Sellaisia tietoja koskee 1 kohdan mukainen salassapitovelvollisuus.

45 artikla

Toimivaltaiset viranomaiset, joka saavat luottamuksellisia tietoja 44 artiklan mukaisesti, voivat käyttää tietoja ainoastaan virkatoimiensa hoitamisessa ja ainoastaan seuraaviin tarkoituksiin:

a)

tutkiakseen, että luottolaitostoiminnan aloittamista koskevat edellytykset on täytetty ja helpottaakseen sellaisen liiketoiminnan harjoittamisen valvontaa joko alakonsolidointiryhmän tai konsolidointiryhmän tasolla, erityisesti maksuvalmiuden, vakavaraisuuden, suurten riskikeskittymien ja hallinto- ja kirjanpitomenetelmien sekä sisäisen tarkastuksen menetelmien osalta;

b)

määrätäkseen seuraamuksia;

c)

haettaessa muutosta toimivaltaisen viranomaisen päätökseen hallinnollisessa muutoksenhaussa; tai

d)

tuomioistuinkäsittelyssä, joka on saatettu vireille 55 artiklan tai tämän direktiivin sekä muiden luottolaitoksista annettujen direktiivien erityissäännösten mukaisesti.

46 artikla

Jäsenvaltiot voivat tehdä kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten sekä näiden maiden 47 artiklassa ja 48 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen viranomaisten ja elinten kanssa tietojen vaihtoa edellyttäviä yhteistyösopimuksia vain, jos luovutettujen tietojen salassapito taataan vähintään 44 artiklan 1 kohdassa esitetyllä tavalla. Tietojen vaihdon on tapahduttava mainittujen viranomaisten tai elinten valvontatehtävän suorittamiseksi.

Jos tiedot ovat peräisin toisesta jäsenvaltiosta, niitä ei saa ilmaista ilman niiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaista suostumusta, jotka ovat ne luovuttaneet, eikä niitä saa luovuttaa muihin tarkoituksiin kuin mihin mainitut viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

47 artikla

Mitä 44 artiklan 1 kohdassa ja 45 artiklassa säädetään, ei estä luovuttamasta tietoja jäsenvaltiossa, milloin samassa jäsenvaltiossa on useampia toimivaltaisia viranomaisia eikä luovuttamasta tietoja jäsenvaltioiden kesken, jos osapuolina ovat jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset ja seuraavat:

a)

muut rahoituslaitosten ja vakuutusyhtiöiden julkisesta valvonnasta vastuussa olevat viranomaiset ja rahoitusmarkkinoiden valvonnasta vastuussa olevat viranomaiset;

b)

luottolaitosten selvitystilaan ja konkurssiin ja muihin vastaaviin menettelyihin liittyvät toimielimet; ja

c)

luottolaitosten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisen tilintarkastuksen suorittamisesta vastuussa olevat henkilöt;

niiden valvontatehtävän toteuttamiseksi.

Mitä 44 artiklan 1 kohdassa ja 45 artiklassa säädetään, ei saa estää ilmaisemasta tietoja talletusten vakuusjärjestelmiä hoitaville toimielimille, milloin tiedot ovat toiminnan kannalta tarpeellisia.

Näin saatuja tietoja koskee kummassakin tapauksessa 44 artiklan 1 kohdan mukainen salassapitovelvollisuus.

48 artikla

1.   Sen estämättä, mitä 44, 45 ja 46 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot voivat sallia tietojen vaihdon toimivaltaisten viranomaisten ja

a)

sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa luottolaitosten selvitystila- ja konkurssimenettelyyn sekä muuhun vastaavaan menettelyyn osallisina olevien toimielinten valvonnasta; ja

b)

sellaisten viranomaisten kesken, jotka ovat vastuussa vakuutusyritysten, luottolaitosten, sijoituspalveluyritysten ja muiden rahoituslaitosten lakisääteisiä tilintarkastuksia suorittavien henkilöiden valvonnasta.

Jäsenvaltioiden on vaadittava tällaisissa tapauksissa, että vähintään seuraavat edellytykset täytetään:

a)

tietoja on käytettävä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen valvontatehtävien suorittamiseen;

b)

näin saatujen tietojen on kuuluttava 44 artiklan 1 kohdan mukaisen salassapitovelvollisuuden soveltamisalaan; ja

c)

jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa ilmaista ainoastaan tiedot antaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaisella suostumuksella ja tarvittaessa ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten nimet, joille tämän kohdan nojalla voidaan antaa tietoja.

2.   Sen estämättä, mitä 44, 45 ja 46 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot voivat rahoitusjärjestelmän vakauden, mukaan lukien sen eheys, lujittamiseksi sallia tietojen vaihdon toimivaltaisten viranomaisten ja niiden viranomaisten tai elinten kesken, jotka lainsäädännön mukaisesti ovat vastuussa yhtiöoikeuden noudattamisen seurannasta ja rikkomusten tutkimisesta.

Jäsenvaltioiden on vaadittava tällaisissa tapauksissa, että vähintään seuraavat edellytykset täytetään:

a)

tietoja käytetään ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun tehtävän hoitamiseen;

b)

näin saatujen tietojen on kuuluttava 44 artiklan 1 kohdan mukaisen salassapitovelvollisuuden soveltamisalaan; ja

c)

jos tiedot ovat lähtöisin toisesta jäsenvaltiosta, ne saa ilmaista ainoastaan tiedot antaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaisella suostumuksella ja tarvittaessa ainoastaan niihin tarkoituksiin, joita varten viranomaiset ovat antaneet suostumuksensa.

Jos ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut viranomaiset tai elimet turvautuvat jäsenvaltiossa havainto- tai tutkintatehtävänsä suorittamisessa sellaisiin henkilöihin, jotka erityispätevyytensä vuoksi on nimetty tähän tehtävään ja jotka eivät ole julkisessa tehtävässä, oikeus vaihtaa tietoja, josta säädetään ensimmäisessä alakohdassa, voidaan ulottaa näihin henkilöihin toisessa alakohdassa täsmennetyin edellytyksin.

Kolmannen alakohdan soveltamista varten ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen viranomaisten tai toimielinten on ilmoitettava tiedot antaneille toimivaltaisille viranomaisille niiden henkilöiden nimet ja yksityiskohtaiset tehtävät, joille tiedot toimitetaan.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ja muille jäsenvaltioille niiden viranomaisten ja toimielinten nimet, joille tämän artiklan nojalla voidaan antaa tietoja.

Komissio laatii kertomuksen tämän artiklan soveltamisesta.

49 artikla

Tämä jakso ei estä toimivaltaista viranomaista toimittamasta tietoja seuraaville tahoille niiden tehtävien hoitamiseksi:

a)

keskuspankeille ja rahapoliittisina viranomaisina samanlaisen tehtävän omaaville muille toimielimille; ja

b)

tarvittaessa muille maksujärjestelmien valvonnasta vastuussa oleville viranomaisille.

Tässä jaksossa ei estetä näitä viranomaisia tai elimiä toimittamasta toimivaltaisille viranomaisille tietoja, joita ne saattavat tarvita 45 artiklassa mainittuihin tarkoituksiin.

Näin saatuja tietoja koskee 44 artiklan 1 kohdan mukainen salassapitovelvollisuus.

50 artikla

Sen estämättä, mitä 44 artiklan 1 kohdassa ja 45 artiklassa säädetään, jäsenvaltiot voivat antaa säädösten nojalla oikeuden ilmaista tietyt tiedot keskushallinnon muille viranomaisille ja laitoksille, jotka ovat vastuussa luottolaitosten, rahoituslaitosten, sijoituspalvelujen ja vakuutusyhtiöiden valvontaa koskevasta lainsäädännöstä, sekä näiden viranomaisten ja laitosten puolesta toimiville tarkastajille.

Tietoja voidaan kuitenkin ilmaista vain, kun se on tarpeen toiminnan vakauden valvomiseksi.

51 artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että 44 artiklan 2 kohdan ja 47 artiklan nojalla saatuja tietoja sekä tietoja, jotka on saatu 43 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetussa paikan päällä suoritetussa tarkastuksessa, ei saa milloinkaan 50 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa ilmaista muutoin kuin jos siihen on nimenomainen suostumus niiltä toimivaltaisilta viranomaisilta, jotka ovat ilmaisseet tiedon, tai sen jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta, jossa paikan päällä tehtävä tarkastus on suoritettu.

52 artikla

Tämä jakso ei estä jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia toimittamasta 44, 45 ja 46 artiklassa tarkoitettuja tietoja kansallisessa lainsäädännössä tunnustetulle selvitysyhteisölle tai muulle samankaltaiselle toimielimelle, jonka tarkoituksena on tarjota selvitys- ja toimituspalveluja kansallisille markkinoille, jos ne katsovat, että tietojen antaminen on tarpeellista, jotta nämä toimielimet voisivat toimia asianmukaisesti markkinaosapuolten rikkomuksiin tai mahdollisiin rikkomuksiin nähden. Näin saatuja tietoja koskee 44 artiklan 1 kohdan mukainen salassapitovelvollisuus.

Jäsenvaltioiden on kuitenkin huolehdittava siitä, että 44 artiklan 2 kohdan nojalla saatuja tietoja ei saa ilmaista tässä artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa ilman tiedot antaneiden toimivaltaisten viranomaisten nimenomaista suostumusta.

3 jakso

Tilinpäätöksen ja konsolidoidun tilinpäätöksen lakisääteisestä tarkastuksesta vastuussa olevien henkilöiden velvollisuudet

53 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä vähimmäisvaatimuksena, että jokainen henkilö, joka on direktiivin 84/253/ETY (17) mukaisesti valtuutettu ja joka suorittaa luottolaitoksessa direktiivin 78/660/ETY 51 artiklassa, direktiivin 83/349/ETY 37 artiklassa tai direktiivin 85/611/ETY (18) 31 artiklassa tarkoitettua tehtävää tai muuta lakisääteistä tehtävää, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan toimivaltaisille viranomaisille kyseistä luottolaitosta koskevista seikoista tai päätöksistä, jotka hän on saanut tietoonsa tehtäväänsä suorittaessaan ja jotka saattavat:

a)

olennaisesti rikkoa lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, joissa säädetään toimilupaa koskevista edellytyksistä tai jotka erityisesti koskevat luottolaitosten toiminnan harjoittamista;

b)

vaikuttaa luottolaitoksen jatkuvaan toimintaan; tai

c)

johtaa tilien vahvistamatta jättämiseen tai varaumien esittämiseen.

Jäsenvaltioiden on säädettävä vähimmäisvaatimuksena, että tällainen henkilö on samoin velvollinen ilmoittamaan seikoista tai päätöksistä, jotka hän saa tietoonsa suorittaessaan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua tehtävää yrityksessä, jolla on määräysvallasta johtuvat läheiset sidokset siihen luottolaitokseen, jossa hän suorittaa kyseistä tehtävää.

2.   Sopimuksessa taikka laissa, asetuksessa tai hallinnollisessa määräyksessä olevan tietojen ilmaisemista koskevan rajoituksen rikkomisena ei pidetä sitä, että direktiivin 84/253/ETY mukaisesti valtuutettu henkilö vilpittömässä mielessä ilmaisee 1 kohdassa tarkoitetun tiedon tai päätöksen toimivaltaisille viranomaisille, eikä tästä aiheudu kyseiselle henkilölle vastuuvelvollisuutta.

4 jakso

Valta määrätä seuraamuksia ja muutoksenhakuoikeus

54 artikla

Rajoittamatta toimiluvan peruuttamista koskevia menettelyjä ja rikosoikeudellisten säännösten soveltamista jäsenvaltioiden on huolehdittava, että niiden asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset voivat, jos luottolaitokset tai niiden liikkeenjohdosta vastaavat johtajat rikkovat luottolaitosten toiminnan valvontaa tai harjoittamista koskevia lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, ottaa käyttöön tai määrätä seuraamuksia tai toimenpiteitä, joilla nimenomaan pyritään havaittujen rikkomisten tai niiden syiden lopettamiseen.

55 artikla

Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että luottolaitoksia koskevat päätökset, jotka on tehty tämän direktiivin mukaisesti annettuja lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä noudattaen, voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäviksi; sama mahdollisuus on oltava myös tapauksissa, joissa päätöstä toimilupahakemuksesta, joka sisältää kaikki voimassa olevien säännösten mukaiset tarvittavat tiedot, ei ole tehty kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hakemus on tehty.

2 LUKU

Vakavaraisuusvalvonnan tekniset välineet

1 jakso

Omat varat

56 artikla

Kun jäsenvaltio lailla, asetuksella tai hallinnollisella määräyksellä antaa yhteisön lainsäädännön soveltamiseksi toiminnassa olevan luottolaitoksen vakavaraisuuden valvontaa koskevan säännöksen, jossa käytetään ilmaisua ”omat varat” tai viitataan omien varojen käsitteeseen, tämä ilmaisu tai käsite on saatettava yhdenmukaiseksi 57–61 artiklassa ja 63–66 artiklassa annetun määritelmän kanssa.

57 artikla

Jollei 66 artiklassa vahvistetuista rajoituksista muuta johdu, luottolaitosten konsolidoimattomiin omiin varoihin kuuluvat seuraavat erät:

a)

direktiivin 86/635/ETY 22 artiklan mukainen pääoma siinä määrin kuin se on maksettu, sekä ylikurssitilillä olevat varat lukuun ottamatta kuitenkaan kumulatiivisia etuoikeutettuja osakkeita;

b)

direktiivin 86/635/ETY 23 artiklan mukaiset rahastot ja edellisten tilikausien lopullisen tuloksen käsittelyn yhteydessä syntynyt voitto tai tappio;

c)

direktiivin 86/635/ETY 38 artiklan mukaiset yleisten pankkiriskien rahastot;

d)

direktiivin 78/660/ETY 33 artiklan mukaiset arvonkorotusrahastot;

e)

direktiivin 86/635/ETY 37 artiklan 2 kohdan mukaiset arvonoikaisukirjaukset;

f)

63 artiklan mukaiset muut erät;

g)

osuuskunniksi perustettujen luottolaitosten jäsenten sitoumukset ja rahastoiksi järjestäytyneiden tiettyjen laitosten lainanottajien yhteisvastuulliset sitoumukset 64 artiklan 1 kohdan mukaisesti; ja

h)

määräaikaiset kumulatiiviset etuoikeutetut osakkeet ja 64 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu etuoikeusasemaltaan huonompi velkapääoma.

Seuraavat erät vähennetään 66 artiklan mukaisesti:

i)

luottolaitoksen omistamat omat osakkeet kirjanpitoarvostaan;

j)

direktiivin 86/635/ETY 4 artiklassa olevan kohdan ”vastaavaa” 9 alakohdassa tarkoitetut aineettomat oikeudet;

k)

kuluvan tilikauden aikana kertyneet merkittävät tappiot;

l)

omistusosuudet muissa luotto- ja rahoituslaitoksissa, joiden pääomasta se omistaa enemmän kuin 10 prosenttia;

m)

jäljempänä 63 artiklassa ja 64 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut etuoikeudeltaan huonommassa asemassa olevat saamiset ja välineet, joita luottolaitoksella on sellaisessa luotto- ja rahoituslaitoksessa, jonka pääomasta se omistaa enemmän kuin 10 prosenttia;

n)

omistusosuudet muissa luotto- ja rahoituslaitoksissa, jotka ovat enintään 10 prosenttia niiden pääomasta, 63 artiklassa ja 64 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut etuoikeudeltaan huonommat saamiset ja välineet, joita luottolaitoksella on muussa kuin l ja m alakohdassa tarkoitetuissa luotto- ja rahoituslaitoksissa, jos kyseisten omistusosuuksien, etuoikeudeltaan huonommassa asemassa olevien saamisten ja välineiden yhteismäärä on enemmän kuin 10 prosenttia luottolaitoksen omista varoista ennen l–p alakohdan erien vähentämistä;

o)

edellä 4 artiklan 10 kohdassa tarkoitetut omistusyhteydet, joita luottolaitoksella on:

i)

direktiivin 73/239/ETY (19) 6 artiklassa, direktiivin 2002/83/EY (20) 4 artiklassa tai direktiivin 98/78/EY (21) 1 artiklan b kohdassa tarkoitetussa vakuutusyrityksessä;

ii)

direktiivin 98/78/EY 1 artiklan c kohdassa tarkoitetussa jälleenvakuutusyrityksessä; tai

iii)

direktiivin 98/78/EY 1 artiklan i kohdassa tarkoitetussa vakuutusholdingyhtiössä;

p)

kukin seuraavista luottolaitoksen osuuksista o alakohdassa määritellyissä yrityksissä, joissa sillä on omistusyhteys:

i)

direktiivin 73/239/ETY 16 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut välineet; ja

ii)

direktiivin 2002/83/EY 27 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut välineet;

q)

riskipainotettujen saamisten yhteismäärän 3 jakson 2 alajakson mukaan laskevien luottolaitosten osalta negatiiviset määrät, jotka on laskettu liitteessä VII olevan 1 osan 36 kohdan mukaan, ja odotetut tappiot, jotka on laskettu liitteessä VII olevan 1 osan 32 ja 33 kohdan mukaan; ja

r)

arvopaperistetut omaisuuserät, joiden riskipaino on 1 250 prosenttia liitteessä IX olevan 4 osan mukaisesti laskettuina.

Jäsenvaltiot voivat sallia b alakohtaa sovellettaessa, että kesken tilikauden kertyneet voitot voidaan ottaa mukaan ennen niitä koskevaa muodollista päätöstä vain, jos tilintarkastuksesta vastaavat henkilöt ovat vahvistaneet nämä voitot, ja jos toimivaltaisten viranomaisten hyväksymällä tavalla on osoitettu, että niiden määrä on arvostettu direktiivin 86/635/ETY periaatteiden mukaisesti ja niistä on vähennetty kaikki odotettavissa olevat kulut tai osingot.

Kun kyseessä on arvopaperistamisen alulle paneva luottolaitos, arvopaperistettujen omaisuuserien ennakoitujen nettotulojen aktivoinnista saadut sellaiset nettovoitot, jotka tarjoavat erillisen takauksen arvopaperistetuille omaisuuserille, jätetään b alakohdassa määritettyjen erien ulkopuolelle.

58 artikla

Jos toisen luotto- tai rahoituslaitoksen, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksen tai vakuutusholdingyhtiön osakkeet on saatu tilapäisesti haltuun taloudellisen auttamistoimen seurauksena, jossa on kyse tuon laitoksen uudelleenjärjestelystä ja pelastamisesta, toimivaltainen viranomainen voi myöntää poikkeuksia 57 artiklan l–p alakohdassa tarkoitetuista vähentämistä koskevista säännöksistä.

59 artikla

Edellä 57 artiklan o ja p alakohdassa tarkoitetun omistusyhteyksien vähentämisen sijaan jäsenvaltiot voivat vaihtoehtoisesti sallia luottolaitostensa soveltavan direktiivin 2002/87/EY liitteessä I olevia menetelmiä 1, 2 ja 3 soveltuvin osin. Menetelmää 1 (tilinpäätösten konsolidointi) voidaan soveltaa vain, jos toimivaltainen viranomainen luottaa konsolidoinnin kohteeksi otettavien yksiköiden yhdennetyn hallinnoinnin ja sisäisten tarkastusten tasoon. Valittua menetelmää sovelletaan eri aikoina johdonmukaisella tavalla.

60 artikla

Jäsenvaltiot voivat määrätä, että laskettaessa konsolidoimattomia omia varoja, joita ei ole konsolidoitu, ei sellaisten luottolaitosten, joihin sovelletaan konsolidoitua valvontaa 4 luvun 1 jakson mukaisesti tai direktiivin 2002/87/EY mukaista lisävalvontaa, ei tarvitse vähentää 57 artiklan l–p alakohdassa tarkoitettuja omistusyhteyksiään toisissa luotto- tai rahoituslaitoksissa, vakuutus- tai jälleenvakuutusyrityksissä taikka vakuutusholdingyhtiöissä, jotka kuuluvat konsolidoidun valvonnan tai lisävalvonnan alaan.

Tämä säännös koskee kaikkia yhteisön säännöksin yhtenäistettyjä vakavaraisuussääntöjä.

61 artikla

Edellä 57 artiklan a–h alakohdassa määriteltyyn omien varojen käsitteeseen sisältyvät kaikki sallitut erät ja näiden määrät. Näiden erien käyttäminen ja alempien ylärajojen määrääminen sekä muiden kuin 57 artiklan i–r alakohdassa lueteltujen erien vähentäminen jää jäsenvaltioiden harkittavaksi.

Edellä 57 artiklan a–e alakohdassa lueteltujen erien on oltava luottolaitoksen käytettävissä välittömästi ja rajoittamattomasti riskien tai tappioiden kattamiseksi heti niiden synnyttyä. Niiden määristä on oltava vähennetty laskentahetkellä odotettavissa olevat verot tai ne on mukautettava asianmukaisesti siinä määrin kuin verot pienentävät riskien tai tappioiden kattamiseen käytettävissä olevaa määrää.

62 artikla

Jäsenvaltiot voivat ilmoittaa komissiolle omia varoja koskevan yhteisen määritelmän aikaansaamisessa saavutetusta edistyksestä. Tarvittaessa komissio esittää näiden kertomusten perusteella 1 päivään tammikuuta 2009 mennessä Euroopan parlamentille ja neuvostolle ehdotuksen tämän jakson muuttamisesta.

63 artikla

1.   Jäsenvaltion käyttämä omien varojen käsite saa sisältää muita eriä edellyttäen, että niillä on riippumatta niiden oikeudellisista ja kirjanpidollisista nimityksistä seuraavat ominaispiirteet:

a)

ne ovat luottolaitoksen vapaasti käytettävissä normaalien pankkitoiminnasta syntyvien riskien kattamiseksi silloin kun tulojen tai pääoman menetyksiä ei vielä ole todettu;

b)

niiden olemassaolo ilmenee sisäisestä kirjanpidosta; ja

c)

niiden määrän vahvistaa luottolaitoksen johto, sen tarkistavat riippumattomat tilintarkastajat, siitä ilmoitetaan toimivaltaisille viranomaisille ja se on viimeksi mainittujen valvonnassa.

2.   Muiksi eriksi voidaan hyväksyä myös määräämättömäksi ajaksi annetut arvopaperit, ja muut rahoitusvälineet, jotka täyttävät seuraavat edellytykset:

a)

niitä ei voida maksaa takaisin haltijan aloitteesta tai ilman toimivaltaisen viranomaisen antamaa ennakkolupaa;

b)

velkasopimuksessa on annettava luottolaitokselle mahdollisuus lykätä velasta maksettavan koron maksua;

c)

luotonantajan luottolaitokselta olevien saamisten on oltava etuoikeusasemaltaan kokonaan muiden velkojien saamisia huonommassa asemassa;

d)

arvopapereiden liikkeeseenlaskua koskevissa asiakirjoissa on määrättävä, että velka ja maksamaton korko ovat käytettävissä tappioiden kattamiseen ilman että luottolaitoksen kaupankäynti keskeytyy; ja

e)

vain tosiasiallisesti maksetut määrät otetaan huomioon.

Näihin arvopapereihin ja rahoitusvälineisiin voidaan lisätä muut kumulatiiviset etuoikeutetut osakkeet kuin ne, joita tarkoitetaan 57 artiklan h alakohdassa.

3.   Riskipainotettujen saamisten yhteismäärän 3 jakson 2 alajakson mukaan laskevien luottolaitosten osalta positiiviset määrät, jotka on laskettu liitteessä VII olevan 1 osan 36 kohdan mukaan, voidaan hyväksyä muiksi eriksi 0,6 prosenttiin asti 2 alajakson mukaan laskettujen riskipainotettujen saamisten yhteismäärästä. Näiden luottolaitosten osalta sellaisia arvonalentumiskirjauksia ja varauksia, jotka on otettu huomioon liitteessä VII olevan 1 osan 36 kohdassa tarkoitetussa laskennassa, ja 57 artiklan e alakohdassa tarkoitettuihin vastuisiin liittyviä arvonalentumiskirjauksia ja varauksia ei saa sisällyttää muihin kuin tämän kohdan mukaisiin omiin varoihin. Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä ei saa tällöin sisältää sellaisia eriä, jotka on laskettu 1 250 prosentin riskipainon mukaisiin arvopaperistettuihin omaisuuseriin.

64 artikla

1.   Osuuskunniksi perustettujen luottolaitosten jäsenten 57 artiklan g alakohdassa tarkoitettuihin sitoumuksiin kuuluu näiden osuuskuntien maksamaton pääoma ja näiden osuuskuntien jäsenten lailliset sitoumukset muiden kuin takaisinmaksettavien lisämaksujen suorittamiseksi luottolaitoksen mahdollisen tappion varalta, jolloin on oltava mahdollista vaatia maksun suorittamista välittömästi.

Lainansaajien yhteisvastuullisia sitoumuksia rahastomuotoisille luottolaitoksille pidetään edellä oleviin eriin rinnastettavina.

Kaikki tällaiset erät voidaan sisällyttää omiin varoihin, jos ne kansallisessa lainsäädännössä luetaan tähän ryhmään kuuluvien laitosten omiksi varoiksi.

2.   Jäsenvaltiot eivät saa sisällyttää julkisten luottolaitosten omiin varoihin niiden tai niiden paikallisviranomaisten sellaiselle yhteisölle myöntämiä takauksia.

3.   Jäsenvaltiot tai toimivaltaiset viranomaiset voivat sisällyttää omiin varoihin 57 artiklan h alakohdassa tarkoitetut määräaikaiset kumulatiiviset etuoikeutetut osakkeet ja samassa säännöksessä tarkoitetut etuoikeudeltaan huonommassa asemassa olevat velat, jos on tehty sitova sopimus, jonka mukaan ne sijoittuvat luottolaitoksen konkurssissa tai selvitystilassa kaikkien muiden velkojien saamisten jälkeen eikä niitä saa maksaa takaisin ennen kuin kaikki muut tällöin maksamatta olevat velat on maksettu.

Etuoikeudeltaan huonommassa asemassa olevan lainapääoman on täytettävä lisäksi seuraavat perusteet:

a)

vain tosiasiallisesti maksetut varat voidaan ottaa huomioon;

b)

kysymyksessä olevien lainojen alkuperäisen laina-ajan on oltava vähintään viisi vuotta, minkä jälkeen ne voidaan maksaa takaisin;

c)

on vähennettävä asteittain sitä määrää, johon saakka niitä voidaan pitää omina varoina ainakin viimeisten viiden vuoden aikana ennen takaisinmaksupäivää; ja

d)

lainasopimukseen ei saa sisältyä mitään sellaista määräystä, jonka mukaan laina lankeaisi maksettavaksi ennen sovittua takaisinmaksupäivää jossain muissa tilanteissa kuin luottolaitoksen toiminnan loppuessa.

Sovellettaessa toisen alakohdan b alakohtaa ja jos velan erääntymispäivästä ei ole sovittu, kysymyksessä olevat lainat ovat maksettavissa takaisin vain viiden vuoden irtisanomisajan jälkeen paitsi, jos lainoja ei enää pidetä omina varoina tai jos ennenaikaista takaisinmaksua varten nimenomaan vaaditaan virallisesti ennakkolupa toimivaltaisilta viranomaisilta. Toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tällaisten lainojen ennenaikaiseen takaisinmaksuun edellyttäen, että pyynnön esittää liikkeeseenlaskija ja että se ei vaikuta kysymyksessä olevan luottolaitoksen vakavaraisuuteen.

4.   Luottolaitokset eivät saa sisällyttää omiin varoihin niitä käyvän arvon rahastoja, jotka liittyvät jaksotettuun hankintamenoon arvostettujen rahoitusvälineiden rahavirtojen suojauksista saatuihin voittoihin tai tappioihin eikä niitä käypään arvoon arvostettuihin velkoihin liittyviä voittoja tai tappioita, jotka aiheutuvat luottolaitoksen oman luottoluokituksen muutoksesta.

65 artikla

1.   Kun laskelma tehdään konsolidoinnin perusteelta, 57 artiklassa lueteltuihin eriin liittyviä konsolidoituja määriä käytetään 4 luvun 1 jaksossa säädetyllä tavalla. Lisäksi seuraavia eriä voidaan niiden ollessa kredit-eriä (”negatiivisia”) pitää konsernin omana pääomana laskettaessa omien varojen määrää:

a)

kaikkia direktiivin 83/349/ETY 21 artiklassa tarkoitettuja vähemmistöosuuksia, kun käytetään globaali-integraatiomenetelmää;

b)

direktiivin 83/349/ETY 19, 30 ja 31 artiklassa tarkoitettua ensimmäisen konsolidoinnin eroa;

c)

konsernin omaan pääomaan sisältyviä muuntoeroja direktiivin 86/635/ETY 39 artiklan 6 kohdan mukaisesti; ja

d)

tiettyjen omistusyhteyksien mukaanottamisesta johtuva erotus direktiivin 83/349/ETY 33 artiklassa selostetun menetelmän mukaisesti.

2.   Jos 1 kohdan a–d alakohdassa mainitut erät ovat debet-eriä (”positiivisia”), ne on vähennettävä laskettaessa konsolidoituja omia varoja.

66 artikla

1.   Edellä 57 artiklan d–h alakohdassa tarkoitettuihin eriin sovelletaan seuraavia rajoituksia:

a)

erien d–h kokonaismäärä ei saa olla suurempi kuin enintään 100 prosenttia erien a, b ja c yhteenlasketusta summasta, josta on vähennetty erät i, j ja k; ja

b)

erien g ja h kokonaismäärä ei saa olla suurempi kuin enintään 50 prosenttia erien a, b ja c yhteenlasketusta summasta, josta on vähennetty erät i, j ja k.

2.   Edellä 57 artiklan l–r alakohdan erien kokonaismäärä on vähennettävä puoliksi kyseisen artiklan ensimmäisen kohdan a, b ja c alakohdan erien kokonaismäärästä, josta on vähennetty i, j ja k alakohdan erät, ja puoliksi d–h alakohdan erien kokonaismäärästä sen jälkeen, kun tämän artiklan ensimmäisessä alakohdassa säädettyjä rajoituksia on sovellettu. Jos puolet 57 artiklan l–r alakohdan erien kokonaismäärästä ylittää d–h alakohdan erien kokonaismäärän, ylijäävä osa vähennetään 57 artiklan a, b ja c alakohdan erien kokonaismäärästä, josta on vähennetty i, j ja k alakohdan erät. Edellä 57 artiklan r alakohdassa tarkoitettuja eriä ei vähennetä, jos ne on sisällytetty 75 artiklaa sovellettaessa laskettuun riskipainotettujen saamisten yhteismäärään liitteessä IX olevassa 4 osassa täsmennetyllä tavalla.

3.   Tämän jakson säännöksiä on 5 ja 6 jakson soveltamiseksi tulkittava siten, ettei 57 artiklan q–r alakohdassa ja 63 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja eriä oteta huomioon.

4.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa luottolaitoksille luvan ylittää 1 kohdassa mainitut rajoitukset poikkeuksellisissa olosuhteissa ja väliaikaisesti.

67 artikla

Toimivaltaisille viranomaisille on osoitettava, että tässä jaksossa olevia edellytyksiä noudatetaan heitä tyydyttävällä tavalla.

2 jakso

Suojautuminen riskeiltä

1 alajakso

Soveltamistaso

68 artikla

1.   Jokaisen luottolaitoksen on noudatettava 22 ja 75 artiklassa sekä 5 jaksossa säädettyjä velvoitteita erillisenä yrityksenä.

2.   Jokaisen luottolaitoksen, joka ei ole tytäryritys siinä jäsenvaltiossa, jossa se on saanut toimiluvan ja jossa sen toimintaa valvotaan, eikä emoyritys, ja jokaisen luottolaitoksen, jota ei ole sisällytetty 73 artiklan mukaiseen konsolidointiin, on noudatettava 120 ja 123 artiklassa säädettyjä velvoitteita erillisenä yrityksenä.

3.   Jokaisen luottolaitoksen, joka ei ole emoyritys eikä tytäryritys, ja jokaisen luottolaitoksen, jota ei ole sisällytetty 73 artiklan mukaiseen konsolidointiin, on noudatettava 5 jaksossa säädettyjä velvoitteita erillisenä yrityksenä.

69 artikla

1.   Varmistaakseen, että omat varat jakaantuvat riittävästi emoyrityksen ja tytäryritysten välillä, jäsenvaltiot voivat olla soveltamatta 68 artiklan 1 kohtaa luottolaitoksen tytäryritykseen, kun sekä tytäryritys että luottolaitos on saanut toimiluvan ja niiden toimintaa valvotaan kyseisessä jäsenvaltiossa, tytäryritys on sisällytetty emoyrityksenä toimivan luottolaitoksen konsolidoituun valvontaan ja kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

emoyrityksen nopealle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle ei ole tämänhetkisiä tai ennakoitavissa olevia olennaisia, käytännöllisiä tai oikeudellisia esteitä;

b)

joko emoyritys pystyy osoittamaan toimivaltaisia viranomaisia tyydyttävällä tavalla, että tytäryrityksiä hoidetaan vakaasti, ja on esittänyt toimivaltaisen viranomaisen suostumuksella ilmoituksen, että se takaa tytäryrityksensä sitoumukset, tai tytäryritykseen liittyvät riskit ovat merkitykseltään vähäisiä;

c)

tytäryritys kuuluu emoyrityksen riskien arviointi-, mittaamis- ja valvontamenettelyjen piiriin; ja

d)

emoyrityksellä on yli 50 prosenttia tytäryrityksen osuuksiin tai osakkeisiin kuuluvista äänioikeuksista ja/tai oikeus nimittää tai erottaa enemmistö 11 artiklassa kuvatun tytäryrityksen johdon vastuuhenkilöistä.

2.   Jäsenvaltiot voivat soveltaa 1 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta, kun emoyritys on luottolaitoksen kanssa samassa jäsenvaltiossa perustettu rahoitusalan holdingyhtiö edellyttäen, että siihen sovelletaan samanlaista valvontaa kuin luottolaitoksiin ja varsinkin 71 artiklan 1 kohdassa vahvistettuja vaatimuksia.

3.   Varmistaakseen, että omat varat jakaantuvat asianmukaisesti emoyrityksen ja tytäryritysten välillä, jäsenvaltiot voivat olla soveltamatta 68 artiklan 1 kohtaa emoyrityksinä toimiviin luottolaitoksiin sellaisissa jäsenvaltioissa, missä luottolaitos on saanut toimiluvan ja missä sen toimintaa valvotaan, missä se on sisällytetty konsolidoituun valvontaan ja edellyttäen että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

nopealle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle emoyrityksenä jossakin jäsenvaltiossa toimivalle luottolaitokselle ei ole sillä hetkellä tai ennakoitavissa olennaisia, käytännöllisiä tai oikeudellisia esteitä; ja

b)

emoyritys kuuluu konsolidoidun valvonnan riskien arviointi-, mittaamis- ja valvontamenettelyjen piiriin jäsenvaltiossa.

Toimivaltainen viranomainen, joka käyttää tämän kohdan säännöksiä, ilmoittaa asiasta kaikkien muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille.

4.   Rajoittamatta 144 artiklan yleistä soveltamista 3 kohdassa vahvistettua harkintavaltaa soveltavien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on julkistettava 144 artiklassa säädetyllä tavalla:

a)

perusteet, joilla ne määrittelevät, että nopealle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle ei ole sillä hetkellä tai ennakoitavissa olennaisia, käytännöllisiä tai oikeudellisia esteitä;

b)

edellä 3 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien emoyritysten määrä ja näistä niiden emoyritysten määrä, joilla on tytäryrityksiä kolmannessa maassa; ja

c)

kaikille jäsenvaltioille koostetusti:

i)

edellä 3 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien jäsenvaltioissa toimivien emoyritysten kolmannessa maassa sijaitsevien tytäryritysten hallussa olevien omien varojen konsolidoitu kokonaismäärä;

ii)

edellä 3 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien emoyritysten kolmannessa maassa sijaitsevien tytäryritysten hallussa olevien omien varojen prosentuaalinen osuus kyseisessä jäsenvaltiossa toimivan emoyrityksen omien varojen konsolidoidusta kokonaismäärästä; ja

iii)

edellä 3 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien emoyritysten kolmannessa maassa sijaitsevien tytäryritysten hallussa olevien omien varojen prosentuaalinen osuus 75 artiklan nojalla ja konsolidoinnin perusteella vaadittavien omien varojen vähimmäismäärästä.

70 artikla

1.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat tapauskohtaisesti sallia, että emoyrityksenä toimiva luottolaitos sisällyttää 68 artiklan 1 kohdan mukaisen vaatimuksen laskemiseen tytäryrityksensä, jotka täyttävät 69 artiklan 1 kohdan c ja d alakohdassa asetetut edellytykset ja joiden merkittävimmät vastuut tai velat ovat kyseiselle luottolaitokselle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 2, 3 ja 4 kohdan soveltamista.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu käsittely voidaan sallia vain tapauksissa, joissa emoyrityksenä toimiva luottolaitos osoittaa aukottomasti toimivaltaisille viranomaisille ne olosuhteet ja järjestelyt, myös oikeudelliset järjestelyt, joiden perusteella tytäryrityksen nopealle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle eräpäivänä emoyritykselle ei ole olennaisia, käytännöllisiä tai oikeudellisia esteitä eikä sellaisia ole ennakoitavissa.

3.   Jos toimivaltainen viranomainen käyttää 1 kohdassa vahvistettua harkintavaltaa, sen on säännöllisesti ja vähintään kerran vuodessa ilmoitettava kaikkien muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille 1 kohdan soveltamisesta sekä 2 kohdassa tarkoitetuista olosuhteista ja järjestelyistä. Jos tytäryritys sijaitsee kolmannessa maassa, toimivaltaisten viranomaisten on annettava nämä tiedot myös kolmannen maan toimivaltaisille viranomaisille.

4.   Rajoittamatta 144 artiklan yleistä soveltamista 1 kohdassa vahvistettua harkintavaltaa soveltavan toimivaltaisen viranomaisen on julkistettava 144 artiklassa säädetyllä tavalla:

a)

perusteet, joilla se määrittelee, että nopealle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle ei ole sillä hetkellä tai ennakoitavissa olennaisia, käytännöllisiä tai oikeudellisia esteitä;

b)

edellä olevassa 1 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien emoyritysten määrä ja näistä niiden emoyritysten määrä, joilla on tytäryrityksiä kolmannessa maassa; ja

c)

kaikille jäsenvaltioille koostetusti:

i)

edellä olevassa 1 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien emoyritysten kolmannessa maassa sijaitsevien tytäryritysten hallussa olevien omien varojen kokonaismäärä;

ii)

edellä olevassa 1 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien emoyritysten kolmannessa maassa sijaitsevien tytäryritysten hallussa olevien omien varojen prosentuaalinen osuus emoyrityksen omien varojen kokonaismäärästä; ja

iii)

edellä olevassa 1 kohdassa vahvistetun harkintavallan soveltamisesta hyötyvien emoyritysten kolmannessa maassa sijaitsevien tytäryritysten hallussa olevien omien varojen prosentuaalinen osuus 75 artiklan nojalla vaadittavien omien varojen vähimmäismäärästä.

71 artikla

1.   Jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivien luottolaitosten on noudatettava konsolidoidun taloudellisen asemansa perusteella 75, 120 ja 123 artiklassa sekä 5 jaksossa asetettuja velvoitteita 133 artiklassa tarkoitetussa laajuudessa ja siinä tarkoitetulla tavalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 68, 69 ja 70 artiklan soveltamista.

2.   Jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön määräysvaltaan kuuluvien luottolaitosten on noudatettava kyseisen holdingyhtiön konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella 75, 120 ja 123 artiklassa sekä 5 jaksossa asetettuja velvoitteita 133 artiklassa tarkoitetussa laajuudessa ja siinä tarkoitetulla tavalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 68, 69 ja 70 artiklan soveltamista.

Kun jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön määräysvaltaan kuuluu useampi kuin yksi luottolaitos, ensimmäistä alakohtaa sovelletaan ainoastaan luottolaitokseen, johon sovelletaan 125 ja 126 artiklan mukaisesti konsolidoitua valvontaa.

72 artikla

1.   Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivien luottolaitosten on noudatettava 5 luvussa säädettyjä velvoitteita konsolidoidun taloudellisen asemansa perusteella.

Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivien luottolaitosten merkittävien tytäryritysten on kuitenkin ilmoitettava liitteessä XII olevan 1 osan 5 kohdassa täsmennetyt tiedot erikseen merkittävistä yksittäisistä tytäryrityksistä tai alakonsolidointiryhmistä.

2.   Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön määräysvaltaan kuuluvien luottolaitosten on noudatettava 5 luvussa säädettyjä velvoitteita kyseisen rahoitusalan holdingyhtiön konsolidoidun taloudellisen aseman perusteella.

Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivien rahoitusalan holdingyhtiöiden merkittävien tytäryritysten on kuitenkin ilmoitettava liitteessä XII olevan 1 osan 5 kohdassa täsmennetyt tiedot erikseen merkittävistä tytäryrityksistä tai alakonsolidointiryhmistä.

3.   Jäljempänä 125 ja 126 artiklan mukaisesti konsolidoidusta valvonnasta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää, että ne eivät sovella 1 ja 2 kohtaa tai niiden osia luottolaitoksiin, jotka sisältyvät kolmanteen maahan sijoittautuneen emoyrityksen konsolidoidun valvonnan mukaisesti ilmoittamiin vastaaviin tietoihin.

73 artikla

1.   Jäsenvaltiot tai toimivaltaiset viranomaiset, jotka ovat vastuussa 125 ja 126 artiklassa tarkoitetusta konsolidoidusta valvonnasta, voivat luopua yksittäisissä tapauksissa sellaisen luottolaitoksen, rahoituslaitoksen tai avustavia palveluja tarjoavan yrityksen, joka on tytäryritys tai jossa on omistusyhteys, sisällyttämisestä konsolidointiin seuraavissa tapauksissa:

a)

kun kyseessä oleva yritys sijaitsee kolmannessa maassa, jossa on tarvittavan tiedon siirtämiselle oikeudellisia esteitä;

b)

kun kyseessä olevalla yrityksellä on toimivaltaisten viranomaisten mukaan vain vähäinen merkitys luottolaitosten valvonnan tavoitteiden kannalta ja joka tapauksessa kun kyseessä olevan yrityksen taseen loppusumma on pienempi kuin alempi määrä seuraavista määristä:

i)

10 miljoonaa euroa; tai

ii)

1 prosentti emoyrityksen tai yrityksen, jolla on omistusyhteys, taseen loppusummasta;

c)

kun konsolidoitua valvontaa toteuttavien toimivaltaisten viranomaisten mukaan kyseessä olevan yrityksen konsolidoitu taloudellinen asema on luottolaitoksen valvonnan tavoitteiden kannalta epätarkoituksenmukainen tai harhaanjohtava.

Jos ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa useampi yritys täyttää edellä tarkoitetut vaatimukset, ne on kuitenkin sisällytettävä konsolidointiin sikäli kuin tällä yrityskokonaisuudella on huomattava merkitys mainittujen päämäärien suhteen.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että luottolaitosten tytäryritykset soveltavat 75, 120 ja 123 artiklassa sekä 5 jaksossa vahvistettuja vaatimuksia alakonsolidointiryhmän tasolla, jos kyseisillä luottolaitoksilla tai emoyrityksenä toimivalla rahoitusalan holdingyhtiöllä on luottolaitos, rahoituslaitos tai direktiivin 2002/87/EY 2 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu omaisuudenhoitoyhtiö tytäryrityksenä kolmannessa maassa tai omistusyhteys tällaisessa yrityksessä.

3.   Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvat emoyritykset ja tytäryritykset täyttävät 22 artiklassa asetetut velvoitteet konsolidoidulla tasolla tai alakonsolidointiryhmän tasolla sen varmistamiseksi, että niiden järjestelyt, prosessit ja menetelmät ovat johdonmukaisia ja yhteensovitettuja ja kaikki valvonnan kannalta merkitykselliset tiedot voidaan esittää.

2 alajakso

Vaatimusten laskeminen

74 artikla

1.   Jollei toisin säädetä, omaisuuserät ja taseen ulkopuoliset erät arvostetaan sen tilinpitojärjestelmän mukaisesti, jota luottolaitoksen on sovellettava asetuksen (EY) N:o 1606/2002 ja direktiivin 86/635/ETY nojalla.

2.   Sen estämättä, mitä 68–72 artiklassa edellytetään, laskelmat sen tarkastamiseksi, että luottolaitokset noudattavat 75 artiklassa säädettyjä velvoitteita, on tehtävä vähintään kaksi kertaa vuodessa.

Luottolaitosten on ilmoitettava laskelmien tulokset ja kaikki toimivaltaisten viranomaisten vaatimat yksittäiset tiedot.

3 alajakso

Omien varojen vähimmäistaso

75 artikla

Rajoittamatta 136 artiklan soveltamista jäsenvaltioiden on vaadittava, että luottolaitosten omien varojen määrän on jatkuvasti oltava vähintään yhtä suuri kuin seuraavien pääomavaatimusten summa:

a)

kaikkeen muuhun liiketoimintaan kuin kaupankäyntivarastoon ja epälikvideihin varoihin, jos ne vähennetään omista varoista direktiivin 2006/49/EY 13 artiklan 2 kohdan d alakohdan nojalla, liittyvän luottoriskin ja laimentumisriskin osalta 8 prosenttia 3 jakson mukaisesti lasketusta riskipainotettujen saamisten yhteismäärästä;

b)

kaupankäyntivarastoon liittyvän positioriskin, selvitysriskin ja vastapuoliriskin osalta sekä, jos 111–117 artiklassa asetetut rajoitukset saa ylittää, nämä rajoitukset ylittävien suurten riskikeskittymien osalta direktiivin 2006/49/EY 18 artiklan ja V luvun 4 jakson mukaisesti määritetyt pääomavaatimukset;

c)

kaikkeen liiketoimintaan liittyvän valuuttariskin ja hyödykeriskin osalta direktiivin 2006/49/EY 18 artiklan mukaisesti määritetyt pääomavaatimukset; ja

d)

kaikkeen liiketoimintaan liittyvän operatiivisen riskin osalta 4 jakson mukaisesti määritetyt pääomavaatimukset.

3 jakso

Luottoriskin vähimmäispääomavaatimukset

76 artikla

Luottolaitosten on sovellettava riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemiseen 75 artiklan a alakohtaa sovellettaessa joko 78–83 artiklassa tarkoitettua standardimenetelmää tai, jos toimivaltaiset viranomaiset sen 84 artiklan nojalla sallivat, 84–89 artiklassa tarkoitettua sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA).

77 artikla

Tässä jaksossa ”vastuulla” tarkoitetaan omaisuuserää tai taseen ulkopuolista erää.

1 alajakso

Standardimenetelmä

78 artikla

1.   Jollei 2 kohdasta muuta johdu, omaisuuserän vastuuarvo on sen tase-arvo ja liitteessä II lueteltujen taseen ulkopuolisten erien vastuuarvo on seuraava prosenttiosuus erän arvosta: 100 prosenttia, kun kyseessä on korkean riskin erä; 50 prosenttia, kun kyseessä on keskimääräisen riskin erä; 20 prosenttia, kun kyseessä on keskimääräisen/alhaisen riskin erä ja 0 prosenttia, kun kyseessä on alhaisen riskin erä. Tämän kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitetut taseen ulkopuoliset erät on jaettava riskiluokkiin liitteen II mukaisesti. Kun luottolaitos soveltaa liitteessä VIII olevan 3 osan mukaisesti rahoitusvakuuksia koskevaa kattavaa menetelmää ja kun vastuuna ovat takaisinostosopimuksen taikka arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksi antamisen tai lainaksi ottamisen perusteella myydyt, asetetut tai lainatut arvopaperit tai hyödykkeet tai kun kyseessä on vakuudellinen limiittiluotonanto, vastuuarvoa korotetaan tällaisiin arvopapereihin tai hyödykkeisiin sovellettavalla volatiliteettikorjauksella liitteessä VIII olevan 3 osan 34–59 kohdassa kuvatulla tavalla.

2.   Liitteessä IV lueteltujen johdannaissopimusten vastuuarvo määritetään liitteen III mukaisesti, ja uudistamissopimusten ja muiden nettoutusjärjestelyjen vaikutukset on otettava huomioon sovellettaessa kyseisiä menetelmiä liitteen III mukaisesti. Takaisinostosopimusten, arvopapereiden tai hyödykkeiden lainaksiantamisen tai ottamisen, pitkän selvitysajan transaktioiden ja vakuudellisen limiittiluotonannon vastuuarvo voidaan määrittää joko liitteen III tai liitteen VIII mukaisesti.

3.   Kun vastuuseen liittyy vastikkeellinen luottosuoja, kyseiseen erään sovellettavaa vastuuarvoa voidaan muuttaa 3 alajakson mukaisesti.

4.   Sen estämättä, mitä 2 kohdassa säädetään, toimivaltaisten viranomaisten määrittämä jäljellä olevien keskeiseen vastapuoleen liittyvien luottoriskien vastuuarvo määritetään liitteessä III olevan 2 osan 6 kohdan mukaisesti edellyttäen, että keskeisen vastapuolen vastapuoliluottoriskeille annetaan päivittäin täysi vakuus kaikkien sen järjestelyihin osallistuvien tahojen suhteen.

79 artikla

1.   Kukin vastuu on luokiteltava johonkin seuraavista vastuuryhmistä:

a)

saamiset tai ehdolliset saamiset valtioilta tai keskuspankeilta;

b)

saamiset tai ehdolliset saamiset alue- ja paikallisviranomaisilta;

c)

saamiset tai ehdolliset saamiset hallintoelimiltä ja yleishyödyllisiltä yhteisöiltä;

d)

saamiset tai ehdolliset saamiset kansainvälisiltä kehityspankeilta;

e)

saamiset tai ehdolliset saamiset kansainvälisiltä organisaatioilta;

f)

saamiset tai ehdolliset saamiset laitoksilta;

g)

saamiset tai ehdolliset saamiset yrityksiltä;

h)

vähittäissaamiset tai ehdolliset vähittäissaamiset;

i)

kiinteistövakuudelliset saamiset tai ehdolliset kiinteistövakuudelliset saamiset;

j)

erääntyneet saamiset;

k)

erät, jotka viranomaisten määrityksen mukaan sisältävät korkean riskin;

l)

katetut joukkolainat;

m)

arvopaperistetut erät;

n)

lyhytaikaiset saamiset laitoksilta ja yrityksiltä;

o)

osuudet yhteissijoitusyrityksissä; tai

p)

muut erät.

2.   Jotta vastuu voidaan luokitella kuuluvaksi 1 kohdan h alakohdassa tarkoitettuun vähittäisvastuiden ryhmään, sen on täytettävä seuraavat edellytykset:

a)

vastuun on liityttävä joko yksityishenkilöön tai –henkilöihin taikka pieneen tai keskisuureen yhteisöön;

b)

vastuun on oltava yksi monista ominaispiirteiltään samantyyppisistä vastuista siten, että tämäntyyppisen antolainaustoimintaan liittyvät riskit vähenevät tuntuvasti; ja

c)

määrä, jonka velallinen asiakas tai keskenään sidossuhteessa olevat asiakkaat ovat yhteensä velkaa luottolaitokselle tai emoyrityksille ja sen tytäryrityksille, mukaan lukien erääntyneet vastuut, mutta lukuun ottamatta sellaisia saamisia tai ehdollisia saamisia, joiden vakuudeksi on asetettu asuinkiinteistöjä, ei saa luottolaitoksen hallussa olevien tietojen mukaan olla yli miljoona euroa. Luottolaitoksen on toteutettava kohtuulliset toimenpiteet näiden tietojen saamiseksi.

Arvopapereita ei saa hyväksyä vähittäisvastuiden ryhmään.

3.   Vähittäisleasingin vähimmäismaksujen nykyarvo voidaan luokitella kuuluvaksi vähittäisvastuiden ryhmään.

80 artikla

1.   Riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemiseksi kaikkiin vastuisiin sovelletaan riskipainoa liitteessä VI olevan 1 osan mukaisesti, lukuun ottamatta omista varoista vähennettäviä vastuita. Sovellettava riskipaino perustuu vastuuryhmään, johon vastuu on luokiteltu, ja vastuun luottoluokitukseen liitteessä VI olevassa 1 osassa täsmennetyssä laajuudessa. Luottokelpoisuus voidaan määritellä viittaamalla luottoluokituslaitosten antamaan luokitukseen 81, 82 ja 83 artiklan säännösten mukaisesti tai vientitakuulaitosten luokitukseen liitteessä VI olevan 1 osan mukaisesti.

2.   Sovellettaessa 1 kohdassa tarkoitettua riskipainoa vastuuarvo kerrotaan tämän alajakson mukaisesti täsmennetyllä tai määritetyllä riskipainolla.

3.   Laskettaessa riskipainotettujen saamisten yhteismäärää laitosvastuiden osalta jäsenvaltioiden on käytettävä joko menetelmää, joka perustuu sen valtion luottoluokitukseen, jossa luottolaitos on perustettu, tai menetelmää, joka perustuu vastapuolena olevan laitoksen luottoluokitukseen liitteen VI mukaisesti.

4.   Jos vastuuseen liittyvä luottoriski on suojattu, kyseiseen erään sovellettavaa riskipainoa voidaan muuttaa 3 alajakson mukaisesti sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään.

5.   Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä lasketaan arvopaperistettujen vastuiden osalta 4 alajakson mukaisesti.

6.   Vastuisiin, joiden osalta riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemisesta ei ole tässä alajaksossa muuta säädetty, sovelletaan 100 prosentin riskipainoa.

7.   Lukuun ottamatta vastuita, jotka johtavat 57 artiklan a–h kohdassa tarkoitettujen erien muotoisiin velkoihin, toimivaltaiset viranomaiset voivat olla soveltamatta tämän artiklan 1 kohdan vaatimuksia luottolaitoksen vastuisiin, kun vastapuolena on sen emoyritys, tytäryritys tai emoyrityksen tytäryritys taikka yritys, jolla on luottolaitokseen direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suhde, ja kun seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

vastapuoli on laitos tai rahoitusalan holdingyhtiö, rahoituslaitos, omaisuudenhoitoyhtiö tai avustavia palveluja tuottava yritys, johon sovelletaan asianmukaisia vakavaraisuusvaatimuksia;

b)

vastapuoli kuuluu kokonaisuudessaan samaan konsolidointiryhmään kuin luottolaitos;

c)

vastapuoleen sovelletaan samoja riskien arviointi-, mittaamis- ja valvontamenettelyjä kuin luottolaitokseen;

d)

vastapuoli on sijoittautunut samaan jäsenvaltioon kuin luottolaitos; ja

e)

vastapuolen nopealle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle luottolaitokselle ei ole tämänhetkisiä tai ennakoitavissa olevia olennaisia, käytännöllisiä tai oikeudellisia esteitä.

Tällaisissa tapauksissa sovelletaan nollariskipainoa.

8.   Lukuun ottamatta vastuita, jotka johtavat 57 artiklan a–h kohdassa tarkoitettujen erien muotoisiin velkoihin, toimivaltaiset viranomaiset voivat olla soveltamatta tämän artiklan 1 kohdan vaatimuksia luottolaitoksen vastuisiin, kun vastapuolena on lainoittavan luottolaitoksen kanssa saman laitosten suojajärjestelmän jäsenet, kun seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

edellä 7 kohdan a, d ja e alakohdassa esitetyt vaatimukset;

b)

luottolaitos ja vastapuoli kuuluvat sellaiseen sopimukselliseen tai lainmukaiseen suojajärjestelmään, joka suojelee laitoksia ja tarvittaessa varmistaa ennen kaikkea niiden likviditeetin ja maksukyvyn konkurssin välttämiseksi (jäljempänä laitosten suojajärjestelmä);

c)

järjestelmä takaa, että laitosten suojajärjestelmä voi myöntää tarvittaessa tukea sen saatavilla olevista sitoumuksista;

d)

laitosten suojajärjestelmään kuuluu yhdenmukaisesti määriteltyjä ja siihen soveltuvia järjestelmiä riskien valvomiseksi ja luokittelemiseksi (antaen täydellisen kuvan järjestelmän yksittäisen osapuolen riskitilanteesta ja laitosten suojajärjestelmästä kokonaisuudessaan) sekä vastaavat vaikutusmahdollisuudet; näillä järjestelmillä valvotaan vastuita liitteessä VII olevan 4 osan 44 artiklassa tarkoitetulla tavalla;

e)

laitosten suojajärjestelmä laatii oman riskiarviointinsa ja välittää tästä tiedon järjestelmän yksittäisille osapuolille;

f)

laitosten suojajärjestelmän osapuolten on julkistettava vähintään kerran vuodessa toimintakertomus käsittäen kokonaistaseen, kokonaistuloslaskelman, tilannekatsauksen ja riskiraportin kattaen koko järjestelmän, tai selvitys käsittäen yhdistetyn kokonaistaseen, yhdistetyn kokonaistuloslaskelman, tilannekatsauksen ja riskiraportin kattaen laitosten suojajärjestelmän kokonaisuudessaan;

g)

laitosten suojajärjestelmän osapuolten on ilmoitettava vähintään 24 kuukautta aikaisemmin, jos nämä eivät halua enää kuulua järjestelmään;

h)

omien varojen laskentaan soveltuvien osuuksien moninkertainen käyttö (pääoman moninkertainen hyväksikäyttö) sekä omien varojen epäasianmukainen hankinta b alakohdassa tarkoitetun järjestelmän jäsenten välillä ei saa olla mahdollista;

i)

laitosten suojajärjestelmä perustuu liiketoimintaprofiililtaan suurelta osin samankaltaisten luottolaitosten laajaan jäsenyyteen; ja

j)

toimivaltaisten viranomaisten on hyväksyttävä d alakohdassa tarkoitettu järjestelmä ja suoritettava järjestelmän säännöllistä valvontaa.

Edellä mainituissa tapauksissa sovelletaan nollariskipainoa.

81 artikla

1.   Ulkoista luottoluokitusta voidaan käyttää vastuun riskipainon määrittämiseksi 80 artiklan mukaisesti vain silloin, kun toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet luokituksen antavan luottoluokituslaitoksen käytön, jäljempänä tässä alajaksossa ”hyväksytty luottoluokituslaitos”.

2.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat tunnustaa 80 artiklan soveltamista varten hyväksytyksi luottoluokituslaitokseksi ainoastaan luottoluokituslaitokset, joiden luokitteluprosessi täyttää objektiivisuutta, riippumattomuutta, jatkuvaa valvontaa ja läpinäkyvyyttä koskevat vaatimukset ja joiden laatimat luokitukset täyttävät luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä koskevat vaatimukset. Tätä varten toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon liitteessä VI olevassa 2 osassa asetetut tekniset vaatimukset.

3.   Jos jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet luottoluokituslaitoksen, muiden jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä kyseisen luottoluokituslaitoksen soveltamatta omaa arviointimenettelyään.

4.   Toimivaltaisten viranomaisten on annettava yleisesti saataville selvitys noudatetusta hyväksymismenettelystä ja luettelo hyväksytyistä luottoluokituslaitoksista.

82 artikla

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on määritettävä liitteessä VI olevassa 2 osassa tarkoitettujen teknisten vaatimusten perusteella, mikä kyseisen liitteen 1 osassa tarkoitettu luottoluokka vastaa kutakin hyväksytyn luottoluokituslaitoksen antamaa luokitusta. Määritelmien on oltava objektiivisia ja johdonmukaisia.

2.   Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat laatineet 1 kohdan mukaiset määritelmät, toisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä määritelmät soveltamatta omia määrittelymenettelyjään.

83 artikla

1.   Luottoluokituslaitoksen antamaa luokitusta on käytettävä luottolaitoksen riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemiseen johdonmukaisesti ja liitteessä VI olevaa 3 osaa noudattaen. Luottoluokituksia ei saa käyttää valikoiden.

2.   Luottolaitosten on käytettävä pyynnöstä annettuja luottoluokituksia. Ne voivat kuitenkin käyttää muutoin annettuja luokituksia asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen luvalla.

2 alajakso

Sisäisten luottoluokitusten menetelmä (IRB, IRBA)

84 artikla

1.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia tämän alajakson nojalla, että luottolaitokset laskevat riskipainotettujen saamisten yhteismäärän sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA) soveltaen. Kunkin luottolaitoksen on saatava tähän erillinen lupa.

2.   Lupa annetaan ainoastaan silloin, kun toimivaltainen viranomainen katsoo, että luottolaitoksen järjestelmät luottoriskien hallitsemiseksi ja luokittelemiseksi ovat hyvin perustellut, niitä noudatetaan johdonmukaisesti ja varsinkin, että ne täyttävät seuraavat vaatimukset liitteessä VII olevan 4 osan mukaisesti:

a)

luottolaitoksen luokitusjärjestelmä tarjoaa soveltuvan arvion vastapuolten ja transaktioiden ominaispiirteistä, asianmukaisen riskien erottelun ja täsmälliset ja johdonmukaiset määrälliset riskiestimaatit;

b)

pääomavaatimusten laskemiseen käytettävillä sisäisillä luokituksilla ja maksukyvyttömyys- ja tappioestimaateilla sekä tähän liittyvillä järjestelmillä ja prosesseilla on keskeinen merkitys luottolaitoksen riskienhallinta- ja päätöksentekoprosessin, luottojen hyväksymisen, pääoman sisäisen kohdentamisen sekä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän (corporate governance) kannalta;

c)

luottolaitoksella on luottoriskin valvontayksikkö, joka vastaa sen luokitusjärjestelmistä ja joka on riittävän itsenäinen ja muiden vaikutusvallasta riippumaton;

d)

luottolaitos kerää ja säilyttää kaikki asianmukaiset tiedot, joilla voidaan tukea tehokkaasti luottoriskien mittaamis- ja hallintamenettelyjä; ja

e)

luottolaitos laatii asiakirjoja luokitusjärjestelmistään ja niiden toimintaperiaatteista sekä validoi luokitusjärjestelmänsä.

Jos Euroopan unionissa emoyrityksenä toimiva luottolaitos ja sen tytäryritykset tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimiva rahoitusalan holdingyhtiö ja sen tytäryritykset soveltavat sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA) yhtenäisesti, toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että emoyritys ja tytäryritykset täyttävät yhdessä tarkasteltuina liitteessä VII olevan 4 osan mukaiset vähimmäisvaatimukset.

3.   Hakiessaan lupaa käyttää sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA) luottolaitoksen on osoitettava, että se on käyttänyt vähintään kolmen lupaa edeltävän vuoden ajan kyseisten sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB, IRBA) vastuuryhmien osalta luokitusjärjestelmiä, jotka ovat pääosin liitteessä VII olevassa 4 osassa esitettyjen sisäistä riskien mittaamista ja hallintaa koskevien vähimmäisvaatimusten mukaisia.

4.   Hakiessaan lupaa käyttää omia LGD – ja/tai CF-estimaattejaan luottolaitoksen on osoitettava, että se on vähintään kolmen lupaa edeltävän vuoden ajan laatinut omat LGD ja/tai CF-estimaattinsa ja käyttänyt niitä tavalla, joka vastaa pääosin liitteessä VII olevassa 4 osassa esitettyjä vähimmäisvaatimuksia, jotka koskevat omien estimaattien käyttöä näistä parametreistä.

5.   Jos luottolaitos ei enää täytä tässä alajaksossa säädettyjä vaatimuksia, sen on joko esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle suunnitelma nopeasta paluusta noudattamaan vaatimuksia, tai sen on osoitettava, että noudattamatta jättämisen vaikutus on vähäinen.

6.   Kun Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan luottolaitoksen ja sen tytäryritysten tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön ja sen tytäryritysten tarkoituksena on käyttää sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA), eri oikeudellisten yksikköjen toimivaltaisten viranomaisten on toimittava läheisessä yhteistyössä 129–132 artiklan mukaisesti.

85 artikla

1.   Sen estämättä, mitä 89 artiklassa säädetään, luottolaitosten ja jokaisen emoyrityksen ja sen tytäryritysten on käytettävä sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA) kaikkiin vastuisiinsa.

Toimivaltaisten viranomaisten luvalla menetelmä voidaan ottaa käyttöön vaiheittain 86 artiklassa tarkoitetuissa eri vastuuryhmissä saman liiketoimintayksikön sisällä, eri liiketoimintayksiköissä saman ryhmän sisällä tai yritys-, luottolaitos-, valtio- ja keskuspankkivastuiden riskipainojen laskemiseen sovellettavien omien LGD- tai CF–estimaattien käyttämiseksi.

Jäljempänä 86 artiklassa tarkoitetun vähittäisvastuiden ryhmän osalta käyttöönotto voidaan toteuttaa vaiheittain eri vastuuryhmissä, joihin sovelletaan liitteessä VII olevan 1 osan 10–13 kohdassa tarkoitettuja korrelaatiokaavoja.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu käyttöönotto on toteutettava kohtuullisessa aikataulussa, josta sovitaan toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Käyttöönotto on toteutettava toimivaltaisten viranomaisten määrittämiä tiukkoja vaatimuksia noudattaen. Vaatimukset on laadittava varmistamaan, että 1 kohdassa tarkoitettua joustomahdollisuutta ei käytetä valikoivasti alhaisempien vähimmäispääomavaatimusten aikaansaamiseksi sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB, IRBA) ulkopuolella vielä olevien vastuuryhmien tai liiketoimintayksikköjen osalta tai käytettäessä omia LGD- ja/tai CF-estimaatteja.

3.   Kun luottolaitos alkaa käyttää sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA) johonkin vastuuryhmäänsä, sen on käytettävä samaa menetelmää myös oman pääoman ehtoisista sijoituksista muodostuvaan vastuuryhmään.

4.   Jollei tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdasta ja 89 artiklasta muuta johdu, sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB, IRBA) käyttöön 84 artiklan nojalla luvan saaneet luottolaitokset saavat soveltaa 1 alajaksoa riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemisessa ainoastaan perustelluista syistä ja toimivaltaisten viranomaisten luvalla.

5.   Jollei tämän artiklan 1 ja 2 kohdasta ja 89 artiklasta muuta johdu, omien LGD- ja CF–estimaattien käyttöön 87 artiklan 9 kohdan nojalla luvan saaneet luottolaitokset saavat käyttää 87 artiklan 8 kohdassa tarkoitettuja LGD-arvoja ja luottovasta-arvokertoimia ainoastaan perustelluista syistä ja toimivaltaisten viranomaisten luvalla.

86 artikla

1.   Jokainen vastuu on luokiteltava johonkin seuraavista vastuuryhmistä:

a)

saamiset tai ehdolliset saamiset valtioilta ja keskuspankeilta;

b)

saamiset tai ehdolliset saamiset laitoksilta;

c)

saamiset tai ehdolliset saamiset yrityksiltä;

d)

vähittäissaamiset tai ehdolliset vähittäissaamiset;

e)

oman pääoman ehtoiset sijoitukset;

f)

arvopaperistetut erät; tai

g)

muut luottovelvoitteisiin kuulumattomat erät.

2.   Seuraavat vastuut käsitellään valtio- ja keskuspankkivastuina:

a)

saamiset alue- ja paikallisviranomaisilta tai julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta, jotka käsitellään valtiovastuina 1 alajakson nojalla; ja

b)

saamiset kansainvälisiltä kehityspankeilta ja kansainvälisiltä organisaatioilta joihin sovelletaan nollariskipainotusta 1 alajakson nojalla.

3.   Seuraavat vastuut käsitellään laitosvastuina:

a)

saamiset alue- ja paikallisviranomaisilta, joita ei käsitellä valtiovastuina 1 alajakson nojalla;

b)

saamiset julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta, jotka käsitellään laitosvastuina 1 alajakson nojalla; ja

c)

saamiset kansainvälisiltä kehityspankeilta, joihin ei sovelleta nollariskipainotusta 1 alajakson nojalla.

4.   Jotta vastuut voidaan luokitella 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuihin vähittäisvastuisiin, niiden on täytettävä seuraavat ehdot:

a)

vastapuolena on joko yksityishenkilö tai henkilöitä taikka pieni tai keskisuuri yhteisö edellyttäen jälkimmäisessä tapauksessa, että mahdolliset erääntyneet vastuut sisältävä määrä, jonka velallinen asiakas tai keskenään sidossuhteessa olevien asiakkaiden ryhmä on yhteensä velkaa luottolaitokselle tai emoyrityksille ja niiden tytäryrityksille, lukuun ottamatta sellaisia saamisia tai ehdollisia saamisia, joiden vakuudeksi on asetettu asuinkiinteistöjä, saa olla enintään miljoona euroa ja luottolaitoksen edellytetään toteuttaneen kohtuulliset toimenpiteet tilanteen tarkistamiseksi;

b)

luottolaitos käsittelee riskienhallinnassaan kyseisiä vastuita samalla tavoin pitkällä aikavälillä;

c)

niitä ei hallinnoida aivan yhtä yksilöidysti kuin yritysvastuita; ja

d)

kunkin vastuun kanssa samalla tavoin hallinnoituja vastuita on suuri määrä.

Vähittäisleasingin vähimmäismaksujen nykyarvo voidaan luokitella kuuluvaksi vähittäisvastuiden ryhmään.

5.   Seuraavat vastuut luokitellaan oman pääoman ehtoisista sijoituksista muodostuvaan vastuuryhmään:

a)

vastuut, jotka eivät ole velkainstrumentteja, joihin liittyy huonompi etuoikeusasema ja joilla on oikeus liikkeeseenlaskijan jäännösvaroihin tai tuottoihin; ja

b)

velkainstrumentit, joiden taloudellinen sisältö vastaa a alakohdassa tarkoitettuja vastuita.

6.   Yritysvastuiden ryhmässä luottolaitosten on erikseen eroteltava erityisrahoitusvastuiksi seuraavanlaiset vastuut:

a)

vastapuoli on perustettu erityisesti aineellisten omaisuuserien rahoitusta ja/tai hallinnointia varten;

b)

lainaajalla on sopimusjärjestelyistä johtuva merkittävä vaikutusvalta omaisuuseriin ja niiden tuottamaan tuloon; ja

c)

velan takaisinmaksu perustuu pääasiassa rahoitettavien omaisuuserien tuottamaan tuloon eikä niinkään yrityksen laajemman liiketoiminnan tuottamaan tuloon.

7.   Kaikki luottovelvoitteet, joita ei ole luokiteltu 1 kohdan a, b, d, e ja f alakohdassa tarkoitettuihin vastuuryhmiin, on luokiteltava 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään.

8.   Edellä 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään on sisällytettävä leasing-omaisuuden jäännösarvo, jos se ei sisälly liitteessä VII olevan 3 osan 4 kohdassa määritettyyn leasing-vastuuseen.

9.   Luottolaitoksen on käytettävä eri vastuuryhmien luokitteluun asianmukaisia ja pitkällä aikavälillä johdonmukaisia menetelmiä.

87 artikla

1.   Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä sellaisiin vastuisiin liittyvän luottoriskin osalta, jotka kuuluvat johonkin 86 artiklan 1 kohdan a–e tai g alakohdassa tarkoitetuista vastuuryhmistä, on laskettava liitteessä VII olevan 1 osan 1–27 kohdan mukaan, ellei vastuita vähennetä omista varoista.

2.   Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä ostettuihin saamisiin liittyvän laimentumisriskin osalta on laskettava liitteessä VII olevan 1 osan 28 kohdan mukaisesti. Jos luottolaitoksella on täysimääräinen takautumisoikeus ostettujen saamisten laiminlyöntiriskin ja laimentumisriskin osalta ostettujen saamisten myyjän suhteen, 87 ja 88 artiklan määräyksiä ostetuista saamisista ei tarvitse soveltaa. Vastuita voidaan sitä vastoin pitää vakuudellisina vastuina.

3.   Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä luottoriskin ja laimentumisriskin osalta on laskettava kyseiseen vastuuseen liittyvien asianmukaisten parametrien perusteella. Parametreja ovat PD, LGD, juoksuaika (M) ja riskiarvo. Maksukyvyttömyyden todennäköisyyttä ja tappio-osuutta voidaan käsitellä erikseen tai yhdessä liitteessä VII olevan 2 osan mukaisesti.

4.   Sen estämättä, mitä 3 kohdassa säädetään, riskipainotettujen saamisten yhteismäärä 86 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään kuuluvien vastuiden luottoriskin osalta on laskettava liitteessä VII olevan 1 osan 17–26 kohdan mukaisesti, jos toimivaltaiset viranomaiset antavat tähän luvan. Toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että luottolaitos käyttää liitteessä VII olevan 1 osan 25 ja 26 kohdassa kuvailtua menetelmää ainoastaan silloin, kun luottolaitos täyttää liitteessä VII olevan 4 osan 115–123 kohdassa asetetut vähimmäisvaatimukset.

5.   Sen estämättä, mitä 3 kohdassa säädetään, riskipainotettujen saamisten yhteismäärä erityisrahoitusvastuiden luottoriskin osalta voidaan laskea liitteessä VII olevan 1 osan 6 kohdan mukaisesti. Toimivaltaisten viranomaisten on julkaistava ohjeita siitä, miten luottolaitosten olisi riskipainotettava erityisrahoitusvastuunsa liitteessä VII olevan 1 osan 6 kohdan nojalla, ja hyväksyttävä luottolaitosten soveltamat luokitusmenetelmät.

6.   Luottolaitosten on muodostettava 86 artiklan 1 kohdan a–d alakohdassa tarkoitettuihin vastuuryhmiin kuuluvien vastuiden osalta omat PD-estimaattinsa 84 artiklan ja liitteessä VII olevan 4 osan mukaisesti.

7.   Luottolaitosten on muodostettava 86 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään kuuluvien vastuiden osalta omat LGD- ja CF-estimaattinsa 84 artiklan ja liitteessä VII olevan 4 osan mukaisesti.

8.   Luottolaitosten on sovellettava 86 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettuihin vastuuryhmiin kuuluvien vastuiden osalta liitteessä VII olevan 2 osan 8 kohdassa lueteltuja LGD-arvoja ja liitteessä VII olevan 3 osan 9 kohdan a, b ja d alakohdassa lueteltuja luottovasta-arvokertoimia.

9.   Sen estämättä, mitä 8 kohdassa säädetään, toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että luottolaitokset käyttävät 86 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdassa tarkoitettuihin vastuuryhmiin kuuluvien vastuiden osalta omia LGD- ja CF-estimaattejaan 84 artiklan ja liitteessä VII olevan 4 osan mukaisesti.

10.   Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä arvopaperistettujen vastuiden osalta ja 86 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään kuuluvien vastuiden osalta on laskettava 4 alajakson mukaisesti.

11.   Jos yhteissijoitusyrityksessä olevat saamiset täyttävät liitteessä VI olevan 1 osan 77 ja 78 kohdan vaatimukset ja luottolaitoksella on tiedot kaikista yhteissijoitusyrityksen suojattavista vastuista, luottolaitoksen on otettava nämä vastuut huomioon laskiessaan riskipainotettujen saamisten yhteismäärää ja odotetun tappion määrää tässä alajaksossa säädettyjen menetelmien mukaan.

Jos luottolaitos ei täytä edellytyksiä tässä alajaksossa säädettyjen menetelmien soveltamiseksi, riskipainotettujen saamisten yhteismäärä ja odotetun tappion määrä on laskettava seuraavien menetelmien mukaan:

a)

edellä 86 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään kuuluviin vastuisiin sovelletaan liitteessä VII olevan 1 osan 19, 20 ja 21 kohdan mukaista menetelmää. Jos luottolaitos ei tätä varten pysty erottamaan pääomasijoituksiin, pörssissä noteerattuihin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin ja muihin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin liittyviä vastuita toisistaan, se on käsiteltävä kyseisiä vastuita kuten muita oman pääoman ehtoisia vastuita;

b)

kaikkien muiden suojattavien vastuiden osalta sovelletaan 1 alajaksossa säädettyä menetelmää seuraavin muutoksin:

i)

vastuut luokitellaan sopivaan vastuuryhmään ja niihin sovelletaan tavanomaista luottoluokkaa seuraavan ylemmän luottoluokan mukaista riskipainoa; ja

ii)

vastuisiin, jotka luokitellaan ylempiin luottoluokkiin, joissa sovelletaan tavallisesti 150 prosentin riskipainoa, sovelletaan 200 prosentin riskipainoa.

12.   Jos yhteissijoitusyrityksessä olevat saamiset eivät täytä liitteessä VI olevan 1 osan 77 ja 78 kohdassa esitettyjä vaatimuksia tai luottolaitos ei ole tietoinen kaikista yhteissijoitusyrityksen suojattavista vastuista, luottolaitoksen on otettava nämä vastuut huomioon ja laskettava riskipainotettujen saamisten yhteismäärä ja odotetun tappion määrä liitteessä VII olevan 1 osan 19, 20 ja 21 kohdassa tarkoitetun menetelmän mukaan. Jos luottolaitos ei tässä yhteydessä pysty erottamaan pääomasijoituksiin, pörssissä noteerattuihin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin ja muihin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin liittyviä vastuita toisistaan, se on käsiteltävä kyseisiä vastuita kuten muita oman pääoman ehtoisia vastuita. Tätä varten muut kuin oman pääoman ehtoiset vastuut luokitellaan johonkin muuhun liitteessä VII olevan 1 osan 19 kohdassa lueteltuun ryhmään (pääomasijoitukset, pörssissä noteeratut oman pääoman ehtoiset sijoitukset ja muut oman pääoman ehtoiset sijoitukset) ja tuntemattomat vastuut luokitellaan muihin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin liittyvien vastuiden ryhmään.

Edellä kuvaillun menetelmän vaihtoehtona luottolaitokset voivat laskea itse tai antaa kolmannen tehtäväksi laskea ja ilmoittaa — edellyttäen, että laskelmien ja raportoinnin oikeellisuus on asianmukaisesti varmistettu — keskimääräisen riskipainotettujen saamisten yhteismäärän, joka perustuu yhteissijoitusyrityksen suojattaviin vastuisiin ja joka lasketaan seuraavan menetelmän mukaisesti:

a)

edellä 86 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään kuuluvien vastuiden osalta sovelletaan liitteessä VII olevan 1 osan 19, 20 ja 21 kohdan mukaista menetelmää. Jos luottolaitos ei tässä yhteydessä pysty erottamaan pääomasijoituksiin, pörssissä noteerattuihin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin ja muihin oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin liittyviä vastuita toisistaan, se on käsiteltävä kyseisiä vastuita kuten muita oman pääoman ehtoisia vastuita; tai

b)

kaikkien muiden suojattavien vastuiden osalta sovelletaan 1 alajaksossa säädettyä menetelmää seuraavin muutoksin:

i)

vastuut luokitellaan sopivaan vastuuryhmään ja niihin sovelletaan tavallista luottoluokkaa seuraavan ylemmän luottoluokan mukaista riskipainoa; ja

ii)

vastuisiin, jotka luokitellaan ylempiin luottoluokkiin, joissa sovelletaan tavallisesti 150 prosentin riskipainoa, sovelletaan 200 prosentin riskipainoa.

88 artikla

1.   Edellä 86 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa tarkoitettuihin vastuuryhmiin kuuluviin vastuisiin liittyvä odotettu tappio on laskettava liitteessä VII olevan 1 osan 29–35 kohdassa esitettyjen menetelmien mukaisesti.

2.   Laskettaessa odotetun tappion määrää liitteessä VII olevan 1 osan 29–35 kohdan mukaisesti kuhunkin vastuuseen on käytettävä samaa PD-, LGD- ja vastuuarvoa kuin laskettaessa riskipainotettujen saamisten yhteismäärää 87 artiklan mukaisesti. Laiminlyötyjen vastuiden osalta, joista luottolaitokset käyttävät omia LGD-estimaattejaan, EL on ELBE, eli luottolaitoksen liitteessä VII olevan 4 osan 80 kohdan mukaisesti parhaan kykynsä mukaan tekemä arvio laiminlyödyn vastuun aiheuttamasta odotetusta tappiosta.

3.   Odotettu tappio lasketaan arvopaperistettujen vastuiden osalta 4 alajakson mukaisesti.

4.   Odotettu tappio on nolla 86 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään kuuluvien vastuiden osalta.

5.   Odotettu tappio lasketaan ostettuihin saamisiin liittyvän laimentumisriskin osalta liitteessä VII olevan 1 osan 35 kohdan mukaisesti.

6.   Odotettu tappio lasketaan 87 artiklan 11 ja 12 kohdassa tarkoitettujen vastuiden osalta liitteessä VII olevan 1 osan 29–35 kohdassa esitettyjen menetelmien mukaisesti.

89 artikla

1.   Luottolaitokset, jotka ovat saaneet luvan käyttää sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA) riskipainotettujen saamisten yhteismäärän ja odotetun tappion laskemiseen yhden tai useamman vastuuryhmän osalta, voivat soveltaa toimivaltaisten viranomaisten luvalla 1 alajaksoa seuraaviin vastuisiin:

a)

edellä 86 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään, kun merkittävien vastapuolien määrä on vähäinen ja luottolaitoksen olisi kohtuuttoman työlästä soveltaa luokitusjärjestelmää näihin vastapuoliin;

b)

edellä 86 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettuun vastuuryhmään, kun merkittävien vastapuolien määrä on vähäinen ja luottolaitoksen olisi kohtuuttoman työlästä soveltaa luokitusjärjestelmää näihin vastapuoliin;

c)

vastuisiin merkitykseltään vähäisissä liiketoimintayksiköissä sekä vastuuryhmiin, jotka ovat merkitykseltään vähäisiä kokonsa ja riskiprofiilinsa vuoksi;

d)

kotijäsenvaltion keskus-, alue- ja paikallishallintoon ja hallintoelimiin liittyviin vastuisiin seuraavin edellytyksin:

i)

saamisiin keskushallinnolta ja kyseisiin muihin saamisiin liittyvä riski on yhtä suuri erityisten hallintojärjestelyjen vuoksi; ja

ii)

saamisiin keskushallinnolta sovelletaan nollariskipainoa 1 alajakson nojalla;

e)

luottolaitoksen vastuisiin, joissa vastapuolena on sen emoyritys, sen tytäryritys tai sen emoyrityksen tytäryritys edellyttäen, että vastapuoli on laitos, rahoitusalan holdingyhtiö, rahoituslaitos, omaisuudenhoitoyhtiö tai avustavia palveluja tuottava yritys, johon sovelletaan asianmukaisia vakavaraisuusvaatimuksia, taikka yritys, jolla on luottolaitokseen direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu suhde, sekä sellaisten luottolaitosten välisiin vastuisiin, jotka täyttävät 80 artiklan 8 kohdassa esitetyt vaatimukset;

f)

oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin yhteisöihin, joiden luottovelvoitteisiin sovelletaan nollariskipainotusta 1 alajakson nojalla (mukaan lukien julkisrahoitteiset yhteisöt, joihin voidaan soveltaa nollariskipainotusta);

g)

oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin, jotka on laskettu liikkeeseen osana lakisääteistä ohjelmaa, jolla pyritään edistämään tiettyjen toimialojen taloudellista tilaa ja joka tuo merkittävää valtion apua luottolaitoksille sijoitusten tekemiseen ja jota jossain muodossa koskee valtion valvonta ja sijoitusrajoitukset. Tämä käsittely on rajattu 10 prosentin osuuteen ensisijaisista ja toissijaisista omista varoista;

h)

liitteessä VI olevan 1 osan 40 kohdassa tarkoitettuihin saamisiin, jotka täyttävät kyseisessä kohdassa säädetyt vaatimukset; tai

i)

valtion takuisiin ja valtion jälleenvakuuttamiin takuisiin liitteessä VIII olevan 2 osan 19 kohdan mukaisesti.

Tämä kohta ei estä sitä, että muiden jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa luvan soveltaa 1 alajakson säännöksiä oman pääoman ehtoisiin sijoituksiin, joita saa toisissa jäsenvaltioissa käsitellä tällä tavoin.

2.   Sovellettaessa 1 kohtaa luottolaitoksen oman pääoman ehtoisten sijoitusten vastuuryhmä katsotaan merkittäväksi, jos niiden yhteenlaskettu arvo, josta on vähennetty 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettujen lakisääteisten ohjelmien nojalla tehdyt oman pääoman ehtoiset sijoitukset, on edeltävän vuoden aikana keskimäärin ylittänyt 10 prosenttia luottolaitoksen omista varoista. Jos kyseiset oman pääoman ehtoiset sijoitukset muodostuvat alle kymmenestä yksittäisestä omistusosuudesta, kyseinen raja-arvo on 5 prosenttia luottolaitoksen omista varoista.

3 alajakso

Luottoriskien vähentäminen

90 artikla

Tässä alajaksossa ”luottoa myöntävällä luottolaitoksella” tarkoitetaan luottolaitosta, jolla kyseiset vastuut ovat, vaikka ne eivät johtuisikaan lainasta.

91 artikla

Sellaiset luottolaitokset, jotka käyttävät standardimenetelmää 78–83 artiklan mukaisesti tai jotka käyttävät sisäisten luottoluokitusten menetelmää (IRB, IRBA) 84–89 artiklan mukaisesti mutta ilman 87 ja 88 artiklan mukaisia omia LGD- ja CF-estimaattejaan, voivat käyttää tämän alajakson mukaisia riskien vähentämistekniikoita laskiessaan 75 artiklan a alakohdassa tarkoitettua riskipainotettujen saamisten yhteismäärää tai odotetun tappion yhteismäärää 57 artiklan q alakohdassa tarkoitettua laskentaa ja 63 artiklan 3 kohtaa varten.

92 artikla

1.   Sellaisen tekniikan, jota käytetään tarjoamaan luottosuojaa yhdessä luottoa myöntävän luottolaitoksen toteuttamien toimenpiteiden, menettelyjen ja toimintalinjojen kanssa, on johdettava oikeudellisesti päteviin ja kaikilla merkityksellisillä lainkäyttöalueilla täytäntöönpanokelpoisiin luottosuojajärjestelyihin.

2.   Luottoa myöntävän luottolaitoksen on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet varmistaakseen luottosuojajärjestelyn tehokkuuden ja hallitakseen siihen liittyvät riskit.

3.   Vastikkeellisen luottosuojan tapauksessa vakuudeksi hyväksyttävien omaisuuserien on oltava riittävän likvidejä ja niiden arvon on oltava pitkällä aikavälillä riittävän vakaa, jotta ne tarjoavat asianmukaisen varmuuden luottosuojasta, kun otetaan huomioon riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemiseen käytetty menetelmä ja vähentämistekniikoiden sallittu hyväksymisaste. Vakuudeksi hyväksytään ainoastaan liitteessä VIII olevassa 1 osassa luetellut omaisuuserät.

4.   Vastikkeellisen luottosuojan tapauksessa luottoa myöntävällä luottolaitoksella on oltava oikeus realisoida tai ottaa haltuunsa kohtuullisessa ajassa luottosuojan tarjoavat omaisuuserät vastapuolen tai vakuuden haltijana toimivan säilytysyhteisön maksukyvyttömyys- tai konkurssitilanteessa — tai muussa transaktioasiakirjoissa mainitussa tilanteessa. Luottosuojana käytettävien omaisuuserien arvo ei saa olla olennaisesti riippuvainen vastapuolen luottokelpoisuudesta.

5.   Takauksen luonteisen luottosuojan tapauksessa sitoumuksen antajaksi hyväksyttävän osapuolen on oltava riittävän luotettava ja luottosuojasopimuksen on oltava oikeudellisesti pätevä ja täytäntöönpanokelpoinen merkityksellisillä lainkäyttöalueilla, jotta ne tarjoavat asianmukaisen varmuuden luottosuojasta, kun otetaan huomioon riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemiseen käytetty menetelmä ja vähentämistekniikoiden sallittu hyväksymisaste. Vähentämistekniikoiden hyväksyntä on rajattava liitteessä VIII olevan 1 osan mukaisiin luottosuojan tarjoajiin ja luottosuojasopimusten muotoihin.

6.   Liitteessä VIII olevan 2 osan mukaiset vähimmäisvaatimukset on täytettävä.

93 artikla

1.   Kun 92 artiklan vaatimukset täytetään, riskipainotettujen saamisten yhteismäärää ja vastaavasti odotettujen tappioiden yhteismäärää voidaan muuttaa liitteessä VIII olevan 3–6 osan mukaisesti.

2.   Mikään vastuu, johon sovelletaan riskien vähentämistekniikkaa, ei saa johtaa korkeampaan riskipainotettujen saamisten yhteismäärään tai odotettujen tappioiden yhteismäärään kuin muuten samanlainen vastuu, johon ei sovelleta riskien vähentämistekniikkaa.

3.   Jos 78–83 artiklan tai vastaavasti 84–89 artiklan mukaisesti lasketuissa riskipainotettujen saamisten yhteismäärissä on jo otettu huomioon luottosuoja, luottosuojan laskentaa ei saa enää suorittaa tämän alakohdan mukaisesti.

4 alajakso

Arvopaperistaminen

94 artikla

Kun luottolaitos käyttää 78–83 artiklassa kuvailtua standardimenetelmää laskiessaan riskipainotettujen saamisten yhteismäärän sen vastuuryhmän osalta, johon arvopaperistetut vastuut on luokiteltava 79 artiklan nojalla, sen on laskettava riskipainotettujen saamisten yhteismäärä arvopaperistettujen omaisuuserien osalta liitteessä IX olevan 4 osan 1–36 kohdan mukaisesti.

Muissa tapauksissa sen on laskettava riskipainotettujen saamisten yhteismäärä liitteessä IX olevan 4 osan 1–5 ja 37–76 kohdan mukaisesti.

95 artikla

1.   Kun alulle paneva luottolaitos on siirtänyt arvopaperistettuihin vastuisiin liittyvän merkittävän luottoriskin liitteessä IX olevan 2 osan mukaisesti, luottolaitos voi

a)

perinteisen arvopaperistamisen tapauksessa olla sisällyttämättä arvopaperistettuja vastuita riskipainotettujen saamisten yhteismäärään ja vastaavasti odotettujen tappioiden yhteismäärään; ja

b)

synteettisen arvopaperistamisen tapauksessa laskea riskipainotettujen saamisten yhteismäärän ja vastaavasti odotettujen tappioiden yhteismäärän arvopaperistettujen vastuiden osalta liitteessä IX olevan 2 osan mukaisesti.

2.   Kun 1 kohtaa sovelletaan, alulle panevan luottolaitoksen on laskettava liitteessä IX kuvailtu riskipainotettujen saamisten yhteismäärä positioiden osalta, jotka sillä on arvopaperistettavissa omaisuuserissä.

Jos alulle paneva luottolaitos ei voi siirtää merkittävää luottoriskiään 1 kohdan mukaisesti, sen ei tarvitse laskea riskipainotettujen saamisten yhteismäärää positioiden osalta, jotka sillä on arvopaperistettavissa omaisuuserissä.

96 artikla

1.   Kun riskipainotettujen saamisten yhteismäärä lasketaan arvopaperistettujen omaisuuserien osalta riskipainoa on sovellettava, liitteen IX mukaisesti position luottoluokitukseen perustuvaan vastuuarvoon; luottoluokitus voidaan määrittää viittaamalla luottoluokituslaitoksen antamaan luokitukseen tai muutoin, kuten liitteessä IX todetaan.

2.   Kun vastuut liittyvät arvopaperistamisen eri etuoikeusluokkiin, kuhunkin etuoikeusluokkaan liittyvä vastuu katsotaan erilliseksi arvopaperistetuksi omaisuuseräksi. Arvopaperistetuille omaisuuserille luottosuojaa tarjoavilla on katsottava olevan positioita arvopaperistetuissa omaisuuserissä. Arvopaperistettujen omaisuuserien on sisällettävä vastuut, jotka liittyvät arvopaperistettuihin korkosopimuksiin tai valuuttajohdannaisiin.

3.   Kun arvopaperistettu omaisuuserä on vastikkeellisen tai takauksen luonteisen luottosuojan kohteena, kyseiseen positioon sovellettavaa riskipainoa voidaan muuttaa 90–93 artiklan ja liitteen IX säännösten yhteisen tulkinnan mukaisesti.

4.   Jollei 57 artiklan r alakohdasta ja 66 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, riskipainotettujen saamisten yhteismäärä on sisällytettävä luottolaitoksen kaikkien riskipainotettujen saamisten yhteismäärään sovellettaessa 75 artiklan a alakohtaa.

97 artikla

1.   Luottoluokituslaitoksen antamaa luokitusta voidaan käyttää määritettäessä arvopaperistettujen omaisuuserien riskipainoa 96 artiklan mukaisesti ainoastaan silloin, kun toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet luottoluokituslaitoksen käytön tätä varten, jäljempänä ”hyväksytty luottoluokituslaitos”.

2.   Toimivaltaiset viranomaiset vahvistavat luokituslaitoksen 1 kohdan mukaiseksi hyväksytyksi luottoluokituslaitokseksi ainoastaan silloin, kun kyseinen luottoluokituslaitos täyttää 81 artiklassa asetetut vaatimukset ja liitteessä VI olevan 2 osan tekniset vaatimukset ja kun se voi osoittaa toimintansa olevan yleisesti tunnettua arvopaperistamisen alalla.

3.   Jos jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet luottoluokituslaitoksen 1 kohdan soveltamiseksi, muiden jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä kyseisen luottoluokituslaitoksen tätä tarkoitusta varten soveltamatta omaa arviointimenettelyään.

4.   Toimivaltaisten viranomaisten on annettava yleisesti saataville selvitys noudatetusta hyväksymismenettelystä ja luettelo hyväksytyistä luottoluokituslaitoksista.

5.   Jotta hyväksytyn luottoluokituslaitoksen antamaa luottoluokitusta saa käyttää 1 kohdan mukaisesti, sen on oltava liitteessä IX olevassa 3 osassa tarkoitettujen luotettavuuden ja läpinäkyvyyden periaatteiden mukainen.

98 artikla

1.   Sovellettaessa riskipainoja arvopaperistettuihin omaisuuseriin toimivaltaisten viranomaisten on määriteltävä, mikä liitteessä IX tarkoitettu luottoluokka vastaa kutakin hyväksytyn luottoluokituslaitoksen antamaa luokitusta. Määritelmien on oltava objektiivisia ja johdonmukaisia.

2.   Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ovat laatineet 1 kohdan mukaiset määritelmät, toisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä määritelmät soveltamatta omia määrittelymenettelyjään.

99 artikla

Luottoluokituslaitoksen antamia luokituksia on käytettävä johdonmukaisesti luottolaitoksen 96 artiklassa tarkoitettujen riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskemiseen ja liitteessä IX olevan 3 osan säännöksiä on noudatettava. Luottoluokituksia ei saa käyttää valikoivasti.

100 artikla

1.   Jos ennenaikaisen kuoletuksen ehtojen piiriin kuuluvia uusiutuvia saamisia arvopaperistetaan, alulle panevan luottolaitoksen on laskettava liitteen IX mukaisesti ylimääräinen riskipainotettujen saamisten yhteismäärä sen riskin varalta, että luottoriskin taso, jolle se on alttiina, voi nousta ennenaikaisen kuoletuksen tapauksessa.

2.   Tällöin ”uusiutuvan saamisen” on oltava sellainen, että sen määrä saa vaihdella asiakkaiden nostojen ja takaisinmaksujen mukaan sovitun limiitin puitteissa, ja ennenaikaista kuoletusta koskevien ehtojen on oltava sopimusehtoja, joissa edellytetään, että sijoittajan positioita lunastetaan tietyissä tilanteissa ennen kuin liikkeeseenlaskettujen arvopapereiden alkuperäinen juoksuaika umpeutuu.

101 artikla

1.   Alulle paneva luottolaitos, joka on soveltanut arvopaperistamisen osalta 95 artiklaa riskipainotettujen saamisten yhteismäärän laskennassa, tai järjestävä luottolaitos ei saa tarjota arvopaperistamiselle sopimusvelvoitteensa ylittävää tukea supistaakseen todellisia tai mahdollisia tappiota sijoittajille.

2.   Jos alulle paneva luottolaitos tai järjestävä luottolaitos ei noudata 1 kohtaa arvopaperistamisen osalta, toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava vähintään, että sillä on pääomaa kaikkia arvopaperistettuja vastuita vastaan siten kuin niitä ei olisi arvopaperistettu. Luottolaitoksen on annettava yleisesti tiedoksi, että se on tarjonnut sopimuksen ulkopuolista tukea ja ilmoitettava sen vaikutuksista lakisääteiseen pääomaan.

4 jakso

Operatiivisen riskin vähimmäispääomavaatimukset

102 artikla

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että luottolaitoksilla on omia varoja operatiivista riskiä vastaan 103, 104 ja 105 artiklassa säädettyjen menetelmien mukaisesti.

2.   Luottolaitokset, jotka ovat siirtyneet soveltamaan 104 artiklan mukaista menetelmää, saavat soveltaa 103 artiklan mukaista menetelmää ainoastaan perustelluista syistä ja toimivaltaisten viranomaisten luvalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 kohdan soveltamista.

3.   Luottolaitokset, jotka ovat siirtyneet soveltamaan 105 artiklan mukaista menetelmää, saavat soveltaa 103 ja 104 artiklan mukaista menetelmää ainoastaan perustelluista syistä ja toimivaltaisten viranomaisten luvalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 kohdan soveltamista.

4.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että luottolaitokset soveltavat menetelmien yhdistelmää liitteessä X olevan 4 kohdan mukaisesti.

103 artikla

Perusmenetelmän mukainen operatiivisen riskin pääomavaatimus on tietty prosenttiosuus relevantista indikaattorista liitteessä X olevassa 1 osassa tarkoitettujen parametrien mukaisesti.

104 artikla

1.   Standardimenetelmän mukaan luottolaitosten on jaettava liiketoimintansa liitteessä X olevan 2 osan mukaisiin liiketoiminta-alueisiin.

2.   Luottolaitosten on laskettava kunkin liiketoiminta-alueen osalta operatiivisen riskin pääomavaatimus tiettynä prosenttiosuutena relevantista indikaattorista liitteessä X olevan 2 osan parametrien mukaisesti.

3.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa luottolaitokselle tietyin edellytyksin luvan käyttää vaihtoehtoista relevanttia indikaattoria operatiivisen riskin pääomavaatimuksen määrittämiseksi tiettyjen liiketoiminta-alueiden osalta, kuten liitteessä X olevan 2 osan 5–11 kohdassa määrätään.

4.   Standardimenetelmän mukainen operatiivisen riskin pääomavaatimus on kaikkien yksittäisten liiketoiminta-alueiden operatiivisten riskien pääomavaatimusten summa.

5.   Standardimenetelmän parametrit ovat liitteessä X olevassa 2 osassa.

6.   Jotta luottolaitokset voivat käyttää standardimenetelmää, niiden on täytettävä liitteessä X olevassa 2 osassa asetetut ehdot.

105 artikla

1.   Luottolaitokset voivat käyttää omiin operatiivisten riskien mittaamismenetelmiinsä perustuvia kehittyneitä menetelmiä edellyttäen, että toimivaltainen viranomainen hyväksyy erikseen kyseisten mallien käytön vakavaraisuusvaatimuksen laskemiseen.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että luottolaitokset täyttävät liitteessä X olevassa 3 osassa asetetut ehdot.

3.   Kun Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan luottolaitoksen ja sen tytäryritysten tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön ja sen tytäryritysten tarkoituksena on käyttää kehittynyttä menetelmää, eri oikeudellisten yksikköjen valvonnasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten on toimittava läheisessä yhteistyössä 129–132 artiklassa tarkoitetulla tavalla. Soveltamisen on sisällettävä liitteessä X olevassa 3 osassa luetellut tekijät.

4.   Kun Euroopan unionissa emoyrityksenä toimiva luottolaitos ja sen tytäryritykset tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön tytäryritykset soveltavat kehittynyttä menetelmää, toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että emoyritys ja tytäryritykset täyttävät yhdessä tarkasteltuina liitteessä X olevan 3 osan mukaiset ehdot.

5 jakso

Suuret riskikeskittymät

106 artikla

1.   ”Vastuulla” tarkoitetaan sovellettaessa tätä jaksoa 3 jakson 1 alajaksossa tarkoitettuja varoja ja taseen ulkopuolisia eriä kuitenkaan soveltamatta näissä säännöksissä säädettyjä riskipainoja tai riskiasteita.

Liitteessä IV tarkoitetuista eristä johtuvat vastuut on laskettava jonkin liitteessä III esitetyn menetelmän mukaisesti. Tässä jaksossa sovelletaan myös liitteessä III olevan 2 osan 2 kohtaa.

Toimivaltaisten viranomaisten kanssa voidaan sopia, että vastuita määritettäessä omien varojen kokonaan kattamia eriä ei tarvitse ottaa lukuun edellyttäen, että näitä omia varoja ei oteta mukaan laskettaessa luottolaitoksen omia varoja 75 artiklan soveltamiseksi tai muita valvontaa koskevia suhdelukuja, joista on säädetty tässä direktiivissä ja muissa yhteisön säädöksissä.

2.   Vastuisiin ei saa sisältyä kumpikaan seuraavista

a)

kun on kyse valuuttakauppaan liittyvistä tapahtumista vastuut, jotka muodostuvat tavallisesti maksuselvittelyn aikana 48 tunnin kuluessa maksusta; tai

b)

kun on kyse arvopapereiden ostoa tai myyntiä koskevista maksutapahtumista vastuut, jotka muodostuvat tavallisesti selvitysjärjestelyjen aikana viiden työpäivän kuluessa maksusta tai arvopapereiden luovuttamisesta, jos tämä on aikaisemmin.

107 artikla

Tätä jaksoa sovellettaessa ”luottolaitoksella” tarkoitetaan:

a)

luottolaitosta, mukaan lukien sen sivukonttorit kolmansissa maissa; ja

b)

jokaista yksityistä tai julkista yritystä, mukaan lukien sen sivukonttorit, joka täyttää luottolaitoksen määritelmän ja joka on saanut toimiluvan kolmannessa maassa.

108 artikla

Luottolaitoksen vastuuta yhden asiakkaan tai keskinäisessä sidossuhteessa olevien asiakkaiden osalta pidetään suurena riskikeskittymänä, kun sen arvo on vähintään 10 prosenttia sen omista varoista.

109 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että jokaisella luottolaitoksella on järkevät hallinnolliset ja kirjanpitomenetelmät ja asianmukaiset sisäiset valvontamenetelmät kaikkien suurten riskikeskittymien ja niihin tämän direktiivin mukaisesti myöhemmin tehtyjen muutosten tunnistamiseksi ja merkitsemiseksi kirjanpitoon sekä näiden vastuiden valvomiseksi luottolaitoksen riskienhallintapolitiikan perusteella.

110 artikla

1.   Luottolaitoksen on ilmoitettava suurista riskikeskittymistä toimivaltaisille viranomaisille.

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että ilmoittaminen tapahtuu heidän valintansa mukaan jommallakummalla seuraavista menetelmistä:

a)

ilmoittamalla kaikista suurista riskikeskittymistä vähintään kerran vuodessa ja antaen lisäksi siihen vuoden kuluessa ilmoitukset kaikista uusista riskikeskittymistä tai suurten riskikeskittymien vähintään 20 prosentin kasvusta verrattuna edelliseen ilmoitukseen; tai

b)

ilmoittamalla kaikista suurista riskikeskittymistä vähintään neljä kertaa vuodessa.

2.   Lukuun ottamatta luottolaitoksia, jotka soveltavat 114 artiklaa vakuuksien hyväksymiseen laskettaessa vastuiden arvoa 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi, 113 artiklan 3 kohdan a, b, c, d, f, g ja h alakohdan nojalla vapautettuja vastuita ei tarvitse ilmoittaa tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti ja 1 kohdan b alakohdassa säädettyä ilmoitustiheyttä voidaan vähentää kahteen kertaan vuodessa 113 artiklan 3 kohdan e ja i alakohdassa sekä 115 ja 116 artiklassa tarkoitettujen vastuiden osalta.

Kun luottolaitos soveltaa tätä kohtaa, sen on säilytettävä perusteet, joihin se on nojautunut, vähintään vuoden ajan siitä, kun erivapaus myönnettiin, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkistaa ne.

3.   Jäsenvaltiot voivat vaatia, että luottolaitokset analysoivat vastuunsa vakuuden liikkeeseenlaskijoille mahdollisten keskittymien varalta ja ryhtyvät tarvittaessa toimiin tai ilmoittavat merkittävistä löydöistä toimivaltaiselle viranomaiselle.

111 artikla

1.   Luottolaitoksen vastuu saman asiakkaan tai samojen keskenään sidossuhteessa olevien asiakkaiden osalta ei saa olla enemmän kuin 25 prosenttia sen omista varoista.

2.   Kun tämä asiakas tai keskenään sidossuhteessa olevat asiakkaat ovat luottolaitoksen emoyritys tai tytäryritys ja/tai yksi tai useampi tämän emoyrityksen tytäryrityksiä, 1 kohdassa säädetty prosenttiluku alennetaan 20 prosenttiin. Jäsenvaltioiden ei kuitenkaan tarvitse kohdistaa näihin asiakkaisiin liittyviä vastuita tähän 20 prosentin rajoitukseen, jos kyseisiin vastuisiin kohdistuu erityistä valvontaa muita toimenpiteitä tai menettelyitä käyttäen. Niiden on ilmoitettava komissiolle ja Euroopan pankkikomitealle tällaisten toimenpiteiden tai menettelyjen sisällöstä.

3.   Luottolaitos ei voi ottaa suuria riskikeskittymiä, joiden kumuloitu määrä on enemmän kuin 800 prosenttia sen omista varoista.

4.   Luottolaitoksen on noudatettava vastuidensa osalta aina 1, 2 ja 3 kohdassa säädettyjä rajoituksia. Jos vastuut ylittävät kuitenkin poikkeuksellisesti nämä rajoitukset, tästä on ilmoitettava välittömästi toimivaltaisille viranomaisille, jotka voivat, jos on perusteltua, myöntää luottolaitoksille määräajan, jossa luottolaitoksen on ryhdyttävä noudattamaan rajoituksia.

112 artikla

1.   ”Takauksen” katsotaan 113–117 artiklassa sisältävän 90–93 artiklan nojalla hyväksytyt muut luottojohdannaiset kuin luottoriskin vaihtolainat.

2.   Jollei 3 kohdasta muuta johdu, jos vastikkeellinen tai takauksen luonteinen luottosuoja on hyväksytty 113–117 artiklan nojalla, edellytyksenä on, että 90–93 artiklassa asetetut hyväksymisperusteet ja muut vähimmäisvaatimukset täytetään laskettaessa riskipainotettujen saamisten yhteismäärää 78–83 artiklan mukaisesti.

3.   Jos luottolaitos soveltaa 114 artiklan 2 kohtaa, vastikkeellisen luottosuojan hyväksyminen riippuu 84–89 artiklassa säädettyjen vaatimusten täyttämisestä.

113 artikla

1.   Jäsenvaltiot voivat asettaa 111 artiklassa säädettyä tiukempia rajoituksia.

2.   Jäsenvaltiot voivat antaa täyden tai osittaisen vapautuksen 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan noudattamisesta niiden luottolaitoksen vastuiden osalta, jotka liittyvät sen emoyritykseen tai emoyrityksen muihin tytäryrityksiin ja sen omiin tytäryrityksiin sikäli kuin nämä yritykset sisällytetään konsolidoituun valvontaan, jonka kohteena itse luottolaitos on tämän direktiivin tai vastaavan kolmannessa maassa voimassa olevan sääntelyn mukaisesti.

3.   Jäsenvaltiot voivat antaa täyden tai osittaisen vapautuksen 111 artiklan soveltamisesta seuraavien vastuiden osalta:

a)

varat, jotka ovat sellaisia saamisia valtioilta tai keskuspankeilta, joihin vakuudettomina sovellettaisiin nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla;

b)

varat, jotka ovat sellaisia saamisia kansainvälisiltä organisaatioilta tai kansainvälisiltä kehityspankeilta, joihin vakuudettomina sovellettaisiin nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla;

c)

varat, jotka ovat valtioiden, keskuspankkien, kansainvälisten organisaatioiden, kansainvälisten kehityspankkien tai julkisyhteisöjen ja julkisoikeudellisten laitosten nimenomaisesti takaamia silloin, kun takauksen antavan yksikön vakuudettomiin saamisiin sovellettaisiin nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla;

d)

muut valtioiden, keskuspankkien, kansainvälisten organisaatioiden tai kansainvälisten kehityspankkien tai julkisyhteisöjen tai julkisoikeudellisten laitosten ottamat tai niiden takaamat riskit silloin, kun riskin ottaneen tai taanneet yksikön vakuudettomiin saamisiin sovellettaisiin nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla;

e)

varat ja muut vastuut, jotka ovat lainanottajien kansallisen valuutan määräisiä ja tarvittaessa kansallisessa valuutassa rahoitettuja sellaisia saamisia valtioilta tai keskuspankeilta, joita ei ole mainittu a alakohdassa;

f)

varat ja muut vastuut, joiden vakuudeksi toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet valtioiden tai keskuspankkien, kansainvälisten organisaatioiden, kansainvälisten kehityspankkien tai jäsenvaltioiden alue- tai paikallisviranomaisten tai julkisyhteisöjen tai julkisoikeudellisten laitosten liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjoja, jotka ovat sellaisia saamisia liikkeeseenlaskijoilta, joihin sovellettaisiin nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla;

g)

varat ja muut vastuut, joiden vakuudeksi toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet käteistalletuksen luottoa myöntävässä luottolaitoksessa tai luottolaitoksessa, joka on emoyritys tai luottoa myöntävän laitoksen tytäryritys;

h)

varat ja muut vastuut, joiden vakuudeksi toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet luottoa myöntävän luottolaitoksen tai luottolaitoksen emoyrityksen tai luottoa myöntävän luottolaitoksen tytäryrityksen antamat talletustodistuksia vastaavat arvopaperit ja jotka ovat talletetut jommankumman haltuun;

i)

varat, jotka ovat saamisia laitokselta, ja laitokseen liittyviä muita vastuita, jotka ovat enintään vuoden pituisia ja jotka eivät ole näiden laitosten omia varoja;

j)

varat ja muut vastuut, jotka on taattu liitteessä VI olevan 1 osan 85 kohdan mukaisesti ja jotka ovat enintään vuoden pituisia saamisia laitoksilta, jotka eivät ole luottolaitoksia, mutta jotka noudattavat sanotussa kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia;

k)

kauppavekselit tai muut vastaavat vekselit, jotka ovat enintään vuoden pituisia, ja joissa on toisen luottolaitoksen allekirjoitus;

l)

liitteessä VI olevan 1 osan 68, 69 ja 70 kohdan soveltamisalaan kuuluvat katetut joukkolainat;

m)

kunnes myöhempi yhteensovittaminen on toteutettu, 122 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin vakuutusyrityksiin liittyvät omistusosuudet, jotka ovat enintään 40 prosenttia omistusosuuden omaavan luottolaitoksen omista varoista;

n)

varat, jotka ovat saamisia niiltä alueellisilta tai keskusluottolaitoksilta, joiden ryhmään luottoa myöntävä luottolaitos on liittynyt osaksi lain tai yhtiön perustamiskirjan perusteella, ja joiden tehtävänä on näiden määräysten mukaan suorittaa käteismaksujen selvitystä ryhmän sisällä;

o)

vastuut, joiden vakuudeksi toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet muita kuin f alakohdassa tarkoitettuja arvopapereita;

p)

lainat, joiden vakuudeksi toimivaltaiset viranomaiset ovat hyväksyneet kiinnitysvakuuden asuinkiinteistöön tai sellaisen suomalaisen asunto-osakeyhtiön osakkeita, joka toimii Suomen vuoden 1991 asunto-osakeyhtiölain tai vastaavan myöhemmän lainsäädännön mukaisesti ja omaisuuden leasingvuokraukseen, joissa leasingtoiminnan harjoittajalla säilyy täysi omistusoikeus vuokrattuun asuinkiinteistöön kunnes vuokralainen käyttää osto-oikeuttaan ja molemmissa tapauksissa enintään 50 prosentilla kyseisen kiinteistön arvosta;

q)

seuraavat vastuut, kun ne saisivat 50 prosentin riskipainon 78–83 artiklan nojalla ja enintään 50 prosenttiin kyseessä olevan kiinteistön arvosta:

i)

toimisto- tai muiden liiketilojen osalta vastuut, joiden vakuutena on toimisto- tai muihin liiketiloihin tai sellaisen suomalaisen asunto-osakeyhtiön osakkeisiin vahvistetut kiinnitykset, joka toimii Suomen vuoden 1991 asuntoosakeyhtiölain tai vastaavan myöhemmän lainsäädännön mukaisesti; ja

ii)

vastuut, jotka liittyvät toimisto- tai muiden liiketilojen leasingsopimuksiin.

Sovellettaessa ii alakohtaa jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että luottolaitokset hyväksyvät 100 prosenttia kiinteistön arvosta 31 päivään joulukuuta 2011 asti. Tämä kauden päättyessä käsittelyä tarkistetaan. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle, miten ne soveltavat tätä edullisempaa käsittelyä.

r)

50 prosenttia liitteessä II tarkoitetuista taseen ulkopuolisista eristä, joiden riski on keskimääräinen/alhainen;

s)

toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella ne muut kuin myönnetyille luotoille annetut takaukset, jotka perustuvat lakiin tai asetukseen ja jotka ovat jäsenilleen antaneet keskinäiset yhtiöt, jotka ovat luottolaitoksia, jollei niiden määrästä lasketusta 20 prosentin riskipainosta muuta johdu; ja

t)

liitteessä II tarkoitetut taseen ulkopuoliset erät, joiden riski on alhainen, sikäli kuin asiakkaan tai keskenään sidossuhteessa olevien asiakkaiden kanssa tehdyn sopimuksen mukaan vastuu voidaan ottaa vain sillä edellytyksellä, että on tarkistettu, ettei se aiheuta 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukaisten rajoituksien ylityksiä.

Luottolaitoksen liikkeeseenlaskeman luottoriskin vaihtolainan perusteella saatu käteisraha sekä sellaiset vastapuolen lainat luottolaitokselle ja talletukset luottolaitoksessa, jotka sisältyvät 90–93 artiklan nojalla hyväksyttyyn tase-erien nettoutussopimukseen, kuuluvat g alakohdan soveltamisalaan.

Sovellettaessa o alakohtaa vakuudeksi annetut arvopaperit on arvostettava markkinahintaan, ja niiden arvon on ylitettävä vastuut, joiden vakuutena ne ovat, ja niiden on oltava joko pörssilistalle otettuja tai vapaasti luovutettavia ja säännöllisesti sellaisen markkinapaikan listalla noteerattuja, joita ylläpidetään tunnustettujen ammattimaisten arvopaperikauppiaiden toimesta ja sen kotijäsenvaltion, josta luottolaitos on peräisin, toimivaltaisten viranomaisten hyväksymällä tavalla ja mahdollistaen sellaisen objektiivisen hinnan määrittämisen, että kyseisten arvopapereiden vastuun ylittävä lisäarvo voidaan tarkistaa milloin tahansa. Vaadittu lisäarvo on 100 prosenttia. Sen on kuitenkin oltava 150 prosenttia kun kyseessä ovat osakkeet ja 50 prosenttia kun kyseessä ovat laitosten, muiden kuin f alakohdassa tarkoitettujen jäsenvaltioiden alue- tai paikallisviranomaisten liikkeeseen laskemat joukkovelkakirjat ja kun kyseessä ovat muiden kuin sellaisten kansainvälisten kehityspankkien liikkeeseen laskemat joukkovelkakirjat, joihin sovelletaan nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla. Jos vastuun juoksuaika ja luottosuojan juoksuaika poikkeavat toisistaan, vakuutta ei saa hyväksyä. Vakuutena olevat arvopaperit eivät saa sisältyä luottolaitoksen omiin varoihin.

Sovellettaessa p alakohtaa tämän kiinteistön arvo lasketaan toimivaltaisten viranomaisten hyväksymien laissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä määriteltyjen tarkkojen arviointiperiaatteiden mukaan. Arviointi suoritetaan vähintään kerran vuodessa. Edellä p alakohdassa asuinkiinteistöllä tarkoitetaan asuinkiinteistöä, joka on lainansaajan käytössä tai vuokralle antama.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle, jos ne käyttävät s alakohdassa tarkoitettua poikkeusta varmistaakseen, että tämä ei aiheuta kilpailun vääristymistä.

114 artikla

1.   Jollei 3 kohdasta muuta johdu, laskettaessa vastuiden arvoa 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat sallia luottolaitosten, jotka soveltavat 90–93 artiklan nojalla rahoitusvakuuksia koskevaa kattavaa menetelmää, käyttävän vaihtoehtona 113 artiklan 3 kohdan f, g, h ja o alakohdan nojalla sallituille täysille tai osittaisille vapautuksille vastuun arvoa alhaisempaa arvoa, joka ei kuitenkaan saa olla alhaisempi kuin yhteen asiakkaaseen tai keskenään sidossuhteessa olevien asiakkaiden ryhmään liittyvien vastuiden kokonaan oikaistujen vastuuarvojen yhteismäärä.

Tässä ”kokonaan oikaistulla vastuuarvolla” tarkoitetaan 90–93 artiklan nojalla tehtyä laskelmaa, jossa on otettu huomioon luottoriskin vähentämistekniikka, volatiliteettikorjaukset ja juoksuaikojen erot (E*).

Kun tätä kohtaa sovelletaan luottolaitokseen, 113 artiklan 3 kohdan f, g, h ja o alakohtaa ei saa soveltaa samaan luottolaitokseen.

2.   Jollei 3 kohdasta muuta johdu, sellaiselle luottolaitokselle, joka saa käyttää omia LGD- ja CF-estimaattejaan johonkin vastuuryhmään 84–89 artiklan mukaisesti, voidaan antaa lupa hyväksyä tällaiset vaikutukset laskettaessa vastuiden arvoa 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi, jos toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että luottolaitos arvioi rahoitusvakuuksien vaikutuksia vastuisiinsa erillään muista LGD-estimaatin kannalta merkityksellisistä seikoista.

Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että luottolaitoksen estimaatit soveltuvat käytettäviksi 111 artiklan noudattamiseksi lasketun vastuuarvon alentamisessa.

Jos luottolaitos saa käyttää omia estimaattejaan rahoitusvakuuksien vaikutuksista, sen on käytettävä niitä pääomavaatimusten laskennassa käytetyn menetelmän mukaisella tavalla.

Luottolaitoksille, joilla on lupa käyttää omia LGD- ja CF-estimaattejaan johonkin vastuuryhmään 84–89 artiklan mukaisesti ja jotka eivät laske vastuidensa arvoa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla, voidaan sallia, että ne käyttävät 1 kohdassa tai 113 artiklan 3 kohdan o alakohdassa tarkoitettua menetelmää vastuiden arvon laskemiseen. Luottolaitos saa käyttää vain toista näistä menetelmistä.

3.   Luottolaitoksen, jolle on annettu lupa käyttää 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja menetelmiä vastuiden arvon laskemiseen 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi, on suoritettava säännöllisesti stressitestejä luottoriskikeskittymille, myös vastaanotettujen vakuuksien realisointiarvon osalta.

Näissä säännöllisissä stressitesteissä on arvioitava sellaisista markkinaolosuhteiden mahdollisista muutoksista johtuvia riskejä, jotka voisivat vaikuttaa kielteisesti luottolaitoksen omien varojen riittävyyteen, ja vakuuksien realisointiin stressitilanteissa liittyviä riskejä.

Luottolaitoksen on vakuutettava toimivaltaiset viranomaiset siitä, että luottolaitosten käyttämät stressitestit ovat riittäviä ja soveltuvat tällaisten riskien arvioimiseen.

Jos stressitesti osoittaa, että vastaanotetun vakuuden realisointiarvo on alhaisempi kuin 1 ja 2 kohdan mukaisesti on sallittua, hyväksyttävää vakuuden arvoa on alennettava vastaavasti laskettaessa vastuiden arvoa 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi.

Tällaisten luottolaitosten on sisällytettävä seuraavat seikat keskittymäriskin välttämistä koskeviin strategioihinsa:

a)

toimintalinjat ja menettelyt niiden riskien varalta, joita vastuiden ja vastuiden luottosuojan maturiteettieroista aiheutuu;

b)

toimintalinjat ja menettelyt sellaisen tilanteen varalta, jolloin vakuuden realisointiarvo on stressitestin mukaan matalampi kuin 1 ja 2 kohdassa on otettu huomioon; ja

c)

toimintalinjat ja menettelyt, jotka liittyvät luottoriskien vähentämistekniikoiden soveltamisesta aiheutuvaan keskittymäriskiin ja varsinkin suuriin välillisiin luottoriskeihin (esim. vakuudeksi hyväksyttyjen arvopaperien ainoaan liikkeeseenlaskijaan liittyvät riskit).

4.   Kun vakuuden vaikutukset hyväksytään 1 ja 2 kohdan edellytysten mukaisesti, jäsenvaltiot voivat käsitellä vastuun katettua osaa samalla tavoin kuin vastuu liittyisi vakuuden liikkeeseenlaskijaan eikä asiakkaaseen.

115 artikla

1.   Jäsenvaltiot voivat 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi soveltaa 20 prosentin riskipainoa omaisuuseriin, jotka ovat saamisia jäsenvaltioiden alue- ja paikallisviranomaisilta, kun saamisiin sovellettaisiin 20 prosentin riskipainoa 78–83 artiklan nojalla, sekä näihin viranomaisiin liittyviä tai niiden takaamia muita vastuita, joihin liittyviin saamisiin sovelletaan 20 prosentin riskipainoa 78–83 artiklan nojalla. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin alentaa riskipainon 0 prosentiksi omaisuuserien osalta, jotka ovat saamisia jäsenvaltioiden alue- ja paikallisviranomaisilta, kun saamisiin sovellettaisiin nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla, ja muihin näihin viranomaisiin liittyviin tai niiden takaamiin vastuisiin, joihin liittyviin saamisiin sovellettaisiin nollariskipainoa 78–83 artiklan nojalla.

2.   Jäsenvaltiot voivat 111 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan soveltamiseksi soveltaa 20 prosentin riskipainoa omaisuuseriin, jotka ovat saamisia laitoksilta sekä muita vastuita, joiden juoksuaika on enemmän kuin vuosi mutta enintään kolme vuotta, ja soveltaa 50 prosentin riskipainoa omaisuuseriin, jotka ovat saamisia laitoksilta ja joiden juoksuaika on enemmän kuin kolme vuotta edellyttäen, että jälkimmäiset ovat esitettyinä laitoksen liikkeeseen laskemana velkainstrumenttina ja että nämä velkainstrumentit ovat toimivaltaisten viranomaisten mukaan tosiasiassa vaihtokelpoisia ammattimaisten arvopaperikauppiaiden välityksellä toimivilla markkinoilla ja ne noteerataan päivittäin näillä markkinoilla tai niiden liikkeeseen laskemiseen on sen kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten antama lupa, josta liikkeeseen laskeva laitos on peräisin. Missään tapauksessa näitä eriä ei voida pitää omina varoina.

116 artikla

Edellä 113 artiklan 3 kohdan i alakohdasta ja 115 artiklan 2 kohdasta poiketen jäsenvaltiot voivat soveltaa 20 prosentin riskipainoa omaisuuseriin, jotka ovat saamisia laitoksilta ja muita laitoksia koskevia vastuita riippumatta niiden juoksuajasta.

117 artikla

1.   Kun kolmas on taannut asiakkaaseen liittyvän vastuun tai kolmas on vakuutena laskenut liikkeeseen arvopapereita 113 artiklan 3 kohdan o alakohdassa määritellyin edellytyksin, jäsenvaltiot voivat katsoa, että:

a)

vastuu koskee takaajaa eikä asiakasta; tai

b)

vastuu koskee kolmatta osapuolta eikä asiakasta, jos 113 artiklan 3 kohdan o alakohdassa määritelty vastuu on taattu vakuudella siinä säädetyin edellytyksin.

2.   Kun jäsenvaltiot soveltavat 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua käsittelyä:

a)

jos takaus on annettu vastuusta poikkeavan valuutan määräisenä, katettava vastuu on laskettava noudattaen eri valuuttojen käsittelystä takauksen luonteisen luottosuojan tapauksessa annettuja säännöksiä, jotka on esitetty liitteessä VIII;

b)

toisistaan poikkeavaa vastuun juoksuaikaa ja sen luottosuojan juoksuaikaa on käsiteltävä noudattaen maturiteettieron käsittelystä annettuja säännöksiä, jotka on esitetty liitteessä VIII; ja

c)

osittainen kattaminen voidaan hyväksyä liitteessä VIII kuvaillun käsittelyn mukaisesti.

118 artikla

Kun luottolaitoksen ei tarvitse 69 artiklan 1 kohdan nojalla noudattaa erillisenä yrityksenä tai alakonsolidointiryhmän tasolla tässä jaksossa määrättyjä velvoitteita tai kun 70 artiklan säännöksiä sovelletaan jäsenvaltiossa emoyrityksenä toimivaan luottolaitokseen, on toteutettava toimenpiteet sen varmistamiseksi, että riskit kohdentuvat riittävästi ryhmässä.

119 artikla

Komissio antaa ennen 31 päivää joulukuuta 2007 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän jakson toiminnasta ja liittää siihen tarvittaessa asianmukaisia ehdotuksia.

6 jakso

Määräosuus muissa yrityksissä kuin luotto- tai rahoituslaitoksissa

120 artikla

1.   Luottolaitoksella ei saa olla määräosuutta, joka on suurempi kuin 15 prosenttia sen omista varoista sellaisessa yrityksessä, joka ei ole luottolaitos, rahoituslaitos tai yritys, joka harjoittaa toimintaa, joka on pankkipalvelujen suora jatke tai joka liittyy pankkitoimintaa sivuaviin palveluihin kuten esinevuokraus- ja myyntilaskurahoitustoimintaan, sijoitusrahastojen hoitoon, tietojenkäsittelypalvelujen hoitoon tai muihin vastaaviin liiketoimiin.

2.   Luottolaitoksen määräosuuksien kokonaismäärä muissa yrityksissä kuin luottolaitoksissa, rahoituslaitoksissa tai toimintaa, joka on pankkipalvelujen suora jatke tai joka liittyy pankkitoimintaa sivuaviin palveluihin kuten esinevuokraus- ja myyntilaskurahoitustoimintaan, sijoitusrahastojen hoitoon, tietojenkäsittelypalvelujen hoitoon tai muihin vastaaviin liiketoimiin, harjoittavissa yrityksissä ei saa olla suurempi kuin 60 prosenttia luottolaitoksen omista varoista.

3.   Edellä 1 ja 2 kohdassa vahvistettuja rajoituksia ei saa ylittää muutoin kuin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Sellaisissa tapauksissa toimivaltaisten viranomaisten on kuitenkin vaadittava, että luottolaitos joko lisää omia varojaan tai toteuttaa muut vastaavat toimenpiteet.

121 artikla

Luottolaitoksen väliaikaisessa omistuksessa yrityksen taloudellisen tervehdyttämisen tai auttamistoimen aikana olevia tai normaalikestoisen emissiotakuun vuoksi taikka laitoksen omissa nimissä toisten lukuun olevia osakkeita tai osuuksia ei lueta määräosuuksiksi laskettaessa 120 artiklan 1 ja 2 kohdassa vahvistettuja rajoituksia. Osakkeita, jotka eivät ole direktiivin 86/635/ETY 35 artiklan 2 kohdan mukaista pitkäaikaista rahoitusomaisuutta, ei sisällytetä laskelmaan.

122 artikla

1.   Jäsenvaltioiden ei tarvitse soveltaa 120 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädettyjä rajoja osuuksiin direktiivin 73/239/ETY ja direktiivin 2002/83/EY mukaisissa vakuutusyrityksissä tai direktiivin 98/78/EY mukaisissa jälleenvakuutusyrityksissä.

2.   Jäsenvaltiot voivat säätää, ettei toimivaltaisten viranomaisten tarvitse soveltaa 120 artiklan 1 ja 2 kohdan rajoituksia, mikäli ne edellyttävät, että luottolaitosten on kokonaisuudessaan katettava omilla varoillaan ne määrät, joilla luottolaitoksen määräosuudet ylittävät nuo rajoitukset ja ettei näitä omia varoja sisällytetä 75 artiklan mukaisesti vaadittuun laskemiseen. Jos molemmat 120 artiklan 1 ja 2 kohdan rajoitukset ylittyvät, omilla varoilla katettava määrä määräytyy suuremman ylityksen mukaan.

3 LUKU

Luottolaitosten pääomanhallintaprosessi

123 artikla

Luottolaitoksilla on oltava hyvin perustellut, tehokkaat ja kattavat pääomanhallintastrategiat ja prosessit, joiden avulla ne arvioivat ja jatkuvasti ylläpitävät tarvittavan sisäisen pääoman määrää, laatua ja jakautumista tasolla, joka riittää kattamaan sen luonteiset ja tasoiset riskit, joille luottolaitokset altistuvat tai voivat altistua.

Pääomanhallintastrategioiden ja -prosessien on oltava säännöllisen sisäisen arvioinnin kohteena sen varmistamiseksi, että ne pysyvät kattavina ja oikeasuhteisina kyseessä olevan luottolaitoksen liiketoiminnan luonteeseen, laajuuteen ja monimuotoisuuteen nähden.

4 LUKU

Toimivaltaisten viranomaisten suorittama valvonta ja tiedonantovelvollisuus

1 jakso

Valvonta

124 artikla

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on liitteessä XI asetetut tekniset vaatimukset huomioon ottaen tarkasteltava luottolaitosten käyttöön ottamia järjestelyjä, strategioita, prosesseja ja mekanismeja tämän direktiivin soveltamiseksi, ja arvioitava riskit, joille luottolaitokset altistuvat tai voivat altistua.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetun tarkastelun ja arvioinnin soveltamisalana ovat tässä direktiivissä säädetyt vaatimukset.

3.   Toimivaltaisten viranomaisten on määritettävä 1 kohdassa tarkoitetun tarkastelun ja arvioinnin perusteella, varmistavatko luottolaitosten käyttöön ottamat järjestelyt, strategiat, prosessit ja mekanismit hyvän riskien hallinnan ja riittävätkö niiden omat varat riskien kattamiseen.

4.   Toimivaltaisten viranomaisten on päätettävä 1 kohdassa tarkoitetun tarkastelun ja arvioinnin toteuttamistiheys ja tarkastelujen syvyys ja sovellettava siinä suhteellisuusperiaatetta ottamalla huomioon kyseessä olevan luottolaitoksen toiminnan suuruus ja merkitys koko rahoitusjärjestelmälle sekä toiminnan luonne, laajuus ja monimuotoisuus. Tarkastelu ja arviointi on toteutettava vähintään kerran vuodessa.

5.   Toimivaltaisten viranomaisten suorittaman tarkastelun ja arvioinnin on käsiteltävä luottolaitosten altistumista muun kuin kaupankäyntitoiminnan aiheuttamille korkoriskeille. Toimenpiteitä on edellytettävä laitoksilta, joiden taloudellinen arvo laskee yli 20 prosenttia omien varojen arvosta yllättävän ja odottamattoman korkomuutoksen vuoksi, jonka suuruuden toimivaltaiset viranomaiset vahvistavat ja joka on sama kaikille luottolaitoksille.

125 artikla

1.   Kun emoyritys on jäsenvaltiossa tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimiva luottolaitos, konsolidoitua valvontaa toteuttavat ne toimivaltaiset viranomaiset, jotka ovat antaneet tälle luottolaitokselle 6 artiklassa tarkoitetun toimiluvan.

2.   Kun luottolaitoksen emoyritys on jäsenvaltiossa tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimiva rahoitusalan holdingyhtiö, konsolidoitua valvontaa toteuttavat ne toimivaltaiset viranomaiset, jotka ovat antaneet tälle luottolaitokselle 6 artiklassa tarkoitetun toimiluvan.

126 artikla

1.   Kun useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa toimiluvan saaneilla luottolaitoksilla on emoyrityksenä sama jäsenvaltiossa tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimiva rahoitusalan holdingyhtiö, konsolidoitua valvontaa toteuttavat sen luottolaitoksen toimivaltaiset viranomaiset, jolla on toimilupa jäsenvaltiossa, jossa rahoitusalan holdingyhtiö on perustettu.

Kun yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa toimiluvan saaneiden luottolaitosten emoyritykset muodostuvat useammista rahoitusalan holdingyhtiöistä, joiden pääkonttorit ovat eri jäsenvaltioissa, ja jokaisessa näissä valtiossa on luottolaitos, konsolidoitua valvontaa harjoittaa sen luottolaitoksen osalta toimivaltainen viranomainen, jonka taseen loppusumma on suurin.

2.   Kun useamman kuin yhden yhteisössä toimiluvan saaneen luottolaitoksen emoyrityksenä on sama rahoitusalan holdingyhtiö eikä mikään näistä luottolaitoksista ole saanut toimilupaa jäsenvaltiossa, jossa rahoitusalan holdingyhtiö on perustettu, konsolidoitua valvontaa harjoittaa toimivaltainen viranomainen, joka on antanut toimiluvan sille luottolaitokselle, jonka taseen loppusumma on suurin ja joka katsotaan tätä direktiiviä sovellettaessa Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön määräysvallassa olevaksi luottolaitokseksi.

3.   Toimivaltaiset viranomaiset voivat erityistapauksissa yhteisesti päättää olla soveltamatta 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, jos niiden soveltaminen olisi epätarkoituksenmukaista ottaen huomioon luottolaitokset ja niiden toiminnan suhteellinen merkitys eri maissa, ja nimetä jonkin muun toimivaltaisen viranomaisen harjoittamaan konsolidoitua valvontaa. Tällaisissa tapauksissa toimivaltaisten viranomaisten on ennen päätöksensä tekemistä annettava Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivalle luottolaitokselle, Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivalle rahoitusalan holdingyhtiölle tai sille luottolaitokselle, jonka taseen loppusumma on suurin, mahdollisuus esittää kantansa kyseisestä päätöksestä.

4.   Toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava komissiolle kaikista 3 kohdan soveltamisalaan kuuluvista sopimuksista.

127 artikla

1.   Jäsenvaltiot päättävät tarvittaessa aiheellisista toimenpiteistä sisällyttääkseen rahoitusalan holdingyhtiöt konsolidoituun valvontaan. Rahoitusalan holdingyhtiön taloudellisen aseman konsolidointi ei edellytä millään tavoin, että toimivaltaisten viranomaisten olisi toteutettava rahoitusalan holdingyhtiön valvontaa erillisenä yrityksenä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 135 artiklan soveltamista.

2.   Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset eivät sisällytä 73 artiklan 1 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa konsolidoituun valvontaan luottolaitosta, joka on tytäryritys, sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jossa luottolaitoksena toimiva tytäryritys sijaitsee, voivat pyytää emoyritykseltä niitä tietoja, jotka helpottavat tämän luottolaitoksen valvontaa.

3.   Jäsenvaltiot määräävät, että niiden konsolidoidusta valvonnasta vastuussa olevat toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää sellaisilta luottolaitoksen tai rahoitusalan holdingyhtiön tytäryrityksiltä, jotka eivät sisälly konsolidoidun valvonnan alaan, 137 artiklassa tarkoitettuja tietoja. Tässä tapauksessa sovelletaan kyseisessä artiklassa säädettyjä tietojen siirtomenettelyjä ja tietojen todentamismenettelyjä.

128 artikla

Kun jäsenvaltioissa on enemmän kuin yksi luotto- ja rahoituslaitosten vakavaraisuutta valvova toimivaltainen viranomainen, jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet järjestääkseen näiden toiminnan yhteensovittaminen.

129 artikla

1.   Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivien luottolaitosten ja Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivien rahoitusalan holdingyhtiöiden määräysvaltaan kuuluvien luottolaitosten konsolidoidusta valvonnasta vastaavan toimivaltaisen viranomaisen on tämän direktiivin muissa säännöksissä asetettujen velvoitteiden lisäksi suoritettava seuraavat tehtävät:

a)

tarvittavien tietojen kokoamisen ja levittämisen yhteensovittaminen toiminnan jatkuvuutta koskevissa tilanteissa ja kriisitilanteissa; ja

b)

valvontatoiminnan suunnittelu ja yhteensovittaminen yhteistyössä valvontaan osallistuvien toimivaltaisten viranomaisten kanssa toiminnan jatkuvuutta koskevissa tilanteissa ja kriisitilanteissa, myös 124 artiklassa tarkoitetun toiminnan osalta.

2.   Kun Euroopan unionissa emoyrityksenä toimiva luottolaitos ja sen tytäryritykset esittävät tai Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan rahoitusalan holdingyhtiön tytäryritykset esittävät yhdessä 84 artiklan 1 kohdassa, 87 artiklan 9 kohdassa ja 105 artiklassa sekä liitteessä III olevassa 6 osassa tarkoitetun lupahakemuksen, toimivaltaisten viranomaisten on yhdessä ja toisiaan kuullen päätettävä, myönnetäänkö haettu lupa, ja määritettävä luvan mahdolliset ehdot.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu hakemus on toimitettava ainoastaan 1 kohdassa mainitulle toimivaltaiselle viranomaiselle.

Toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä kaikkensa yhteisen päätöksen saavuttamiseksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa. Tämä yhteinen päätös ilmoitetaan asiakirjassa, joka sisältää täsmällisesti perustellun päätöksen, jonka 1 kohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava hakijalle.

Kolmannessa alakohdassa tarkoitettu määräaika alkaa sinä päivänä, jona 1 kohdassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen vastaanottaa täydellisen hakemuksen. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava täydellinen hakemus viipymättä muille toimivaltaisille viranomaisille.

Jos toimivaltaisten viranomaisten yhteistä päätöstä ei ole tehty kuuden kuukauden kuluessa, 1 kohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä itse päätös hakemuksesta. Tämä päätös on esitettävä asiakirjassa, joka sisältää täsmällisesti perustellun päätöksen ja jossa otetaan huomioon muiden toimivaltaisten viranomaisten kuuden kuukauden määräajassa ilmaisemat näkemykset ja varaumat. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava päätös hakijalle ja muille toimivaltaisille viranomaisille.

Kolmannessa ja viidennessä alakohdassa tarkoitettuja päätöksiä on pidettävä lopullisina, ja toimivaltaisten viranomaisten on niitä sovellettava asianomaisissa jäsenvaltioissa.

130 artikla

1.   Kun pankkiryhmässä ilmenee kriisitilanne, joka mahdollisesti vaarantaa rahoitusjärjestelmän vakauden jossakin niistä jäsenvaltioista, joissa ryhmän yksiköille on myönnetty toimilupa, konsolidoidusta valvonnasta vastaava toimivaltainen viranomainen varoittaa asiasta mahdollisimman pian 49 artiklan a kohdassa ja 50 artiklassa tarkoitettuja viranomaisia, jollei 1 luvun 2 jaksosta muuta johdu. Tämä velvoite koskee tietyn ryhmän osalta kaikkia 125 ja 126 artiklan nojalla nimettyjä toimivaltaisia viranomaisia ja 129 artiklan 1 kohdan nojalla nimettyä toimivaltaista viranomaista. Toimivaltaisen viranomaisen on käytettävä mahdollisuuksien mukaan olemassa olevia määriteltyjä viestintäkanavia.

2.   Kun konsolidoidusta valvonnasta vastaava toimivaltainen viranomainen tarvitsee tietoja, jotka toinen toimivaltainen viranomainen on jo saanut, sen on aina pyrittävä ottamaan yhteyttä tähän viranomaiseen, jotta voidaan estää kaksinkertaiset ilmoitukset eri valvontaviranomaisille.

131 artikla

Tehokkaan valvonnan edistämiseksi ja aikaansaamiseksi konsolidoidusta valvonnasta vastaavalla viranomaisella ja muilla toimivaltaisilla viranomaisilla on oltava kirjalliset yhteensovittamis- ja yhteistyöjärjestelyt.

Näiden järjestelyjen perusteella konsolidoidusta valvonnasta vastaavalle toimivaltaiselle viranomaiselle voidaan osoittaa lisätehtäviä ja päätöksenteko- ja yhteistyömenettelyjä muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa voidaan täsmentää.

Luottolaitoksena toimivan emoyrityksen tytäryrityksen toimiluvan myöntämisestä vastuussa olevat toimivaltaiset viranomaiset voivat siirtää valvontavastuunsa kahdenvälisellä sopimuksella toimivaltaisille viranomaisille, jotka ovat antaneet emoyritykselle toimiluvan ja valvovat sitä, sen varmistamiseksi, että nämä viranomaiset ovat vastuussa tytäryrityksen valvonnasta tämän direktiivin mukaisesti. Komissiolle on ilmoitettava tällaisista sopimuksista ja niiden sisällöstä. Komissio ilmoittaa tiedon muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja Euroopan pankkikomitealle.

132 artikla

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on toimittava läheisessä yhteistyössä. Niiden on annettava toisilleen tiedot, jotka ovat olennaisia tai merkityksellisiä muiden viranomaisten valvontatehtävien noudattamiseksi tämän direktiivin nojalla. Toimivaltaiset viranomaiset toimittavat pyynnöstä kaikki merkitykselliset tiedot ja oma-aloitteisesti kaikki olennaisen tärkeät tiedot.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja tietoja on pidettävä olennaisina, jos ne voivat merkittävästi vaikuttaa luottolaitoksen tai rahoituslaitoksen rahoitusaseman vakauden arviointiin toisessa jäsenvaltiossa.

Erityisesti Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivien luottolaitosten ja Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivien rahoitusalan holdingyhtiöiden määräysvaltaan kuuluvien luottolaitosten konsolidoidusta valvonnasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava kaikki merkitykselliset tiedot niille muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, jotka valvovat kyseisten emoyritysten tytäryrityksiä. Kun merkityksellisten tietojen laajuutta määritetään, näiden tytäryritysten merkitys kyseisten jäsenvaltioiden rahoitusjärjestelmälle on otettava huomioon.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja olennaisen tärkeitä tietoja ovat ainakin seuraavat seikat:

a)

kaikkien ryhmään kuuluvien suurimpien luottolaitosten konsernirakenne sekä ryhmän luottolaitosten valvonnasta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset;

b)

menettelyt tietojen keräämiseksi ryhmän luottolaitoksilta ja näiden tietojen todentaminen;

c)

sellaiset kielteiset muutokset luottolaitoksissa tai ryhmän muissa yksiköissä, jotka voivat vaikuttaa vakavasti luottolaitoksen toimintaan; ja

d)

merkittävimmät seuraamukset ja poikkeustoimenpiteet, jotka toimivaltaiset viranomaiset ovat toteuttaneet tämän direktiivin nojalla, mukaan lukien pääomavaatimuksen korottaminen 136 artiklan nojalla ja rajoitukset kehittyneen menetelmän käyttämiseen vakavaraisuusvaatimuksen laskemiseksi 105 artiklan nojalla.

2.   Euroopan unionissa emoyrityksenä toimivan luottolaitoksen määräysvallassa olevien luottolaitosten valvonnasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten on aina pyrittävä ottamaan yhteyttä 129 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun toimivaltaiseen viranomaiseen, kun ne tarvitsevat sellaisia tietoja tässä direktiivissä tarkoitettujen menetelmien ja menettelyjen täytäntöönpanosta, joita kyseisellä toimivaltaisella viranomaisella voi jo olla.

3.   Asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten on kuultava toisiaan ennen kuin seuraavista asioista päätetään, jos päätökset ovat merkittäviä toisten toimivaltaisten viranomaisten valvontatehtävien kannalta:

a)

sellaiset muutokset ryhmään kuuluvien luottolaitosten osakkeenomistaja-, organisaatio- tai johtorakenteessa, jotka edellyttävät toimivaltaisten viranomaisten hyväksyntää; ja

b)

toimivaltaisten viranomaisten määräämät merkittävimmät seuraamukset ja toteuttamat poikkeustoimenpiteet, mukaan lukien pääomavaatimuksen korottaminen 136 artiklan nojalla ja rajoitukset kehittyneen menetelmän käyttämiseen pääomavaatimuksen laskemiseksi 105 artiklan nojalla.

Sovellettaessa b alakohtaa on aina kuultava konsolidoidusta valvonnasta vastaavaa toimivaltaista viranomaista.

Toimivaltainen viranomainen voi kuitenkin päättää jättää kuulemisen suorittamatta kiireellisissä tapauksissa tai jos kuuleminen saattaa vaarantaa päätösten tehokkuuden. Tässä tapauksessa toimivaltaisen viranomaisen on viipymättä ilmoitettava asiasta muille toimivaltaisille viranomaisille.

133 artikla

1.   Konsolidoidusta valvonnasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten on tätä valvontaa varten vaadittava luotto- ja rahoituslaitosten, jotka ovat emoyritysten tytäryrityksiä, täydellistä konsolidointia.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin edellyttää ainoastaan suhteellista konsolidointia silloin kun emoyrityksen, jolla on osa pääomasta, vastuu rajoittuu viranomaisten mukaan tähän osaan pääomasta muiden osakkeenomistajien tai yhtiön jäsenten vastuun ja viimeksimainittujen tyydyttävän vakavaraisuuden vuoksi. Muiden osakkeenomistajien ja yhtiön jäsenten vastuu on yksityiskohtaisesti perusteltava tarvittaessa tarkoin merkittyinä sitoumuksina.

Jos yritykset ovat sidoksissa direktiivin 83/349/ETY 12 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa suhteessa, toimivaltaiset viranomaiset määrittelevät, kuinka konsolidointi suoritetaan.

2.   Konsolidoidusta valvonnasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava niiden luotto- tai rahoituslaitosten omistusyhteyksien suhteellista konsolidointia, joiden johdossa on yritys, joka sisältyy konsolidointiin yhdessä yhden tai useamman konsolidoinnin ulkopuolella olevan yrityksen kanssa, kun on kyseessä näiden yritysten vastuun rajoittamisesta omistuksessa olevan pääoman mukaisesti.

3.   Omistusyhteyksien tai muiden kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen pääomayhteyksien tapauksessa toimivaltaiset viranomaiset määrittelevät onko konsolidointi toteutettava ja millä tavoin. Nämä voivat erityisesti sallia tai päättää pääomaosuusmenetelmän käytöstä. Tämä menetelmä ei tarkoita kuitenkaan kyseessä olevien yritysten sisällyttämistä konsolidoituun valvontaan.

134 artikla

1.   Rajoittamatta 133 artiklan soveltamista toimivaltaisten viranomaisten on määriteltävä, onko konsolidointi toteutettava ja millä tavoin seuraavissa tapauksissa:

a)

jos luottolaitoksella on toimivaltaisten viranomaisten mukaan huomattava vaikutusvalta yhteen tai useampaan luotto- tai rahoituslaitokseen kuitenkin ilman, että sillä on omistus- tai muita pääomayhteyksiä näissä laitoksissa; ja

b)

jos yksi tai useammat luotto- tai rahoituslaitokset ovat yhteisen johdon alaisia ilman, että tämä perustuu sopimukseen tai yhtiöjärjestykseen.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat erityisesti sallia tai vaatia direktiivin 83/349/ETY 12 artiklassa säädetyn menetelmän käyttöä. Tämä menetelmä ei kuitenkaan tarkoita kyseisten yritysten sisällyttämistä konsolidoituun valvontaan.

2.   Kun konsolidoitua valvontaa vaaditaan 125 ja 126 artiklan mukaisesti, on ne avustavia palveluja tarjoavat yritykset ja direktiivissä 2002/87/EY määritellyt omaisuudenhoitoyhtiöt sisällytettävä konsolidointiin samoissa tapauksissa ja samoin menetelmin kuin ne, joista säädetään 133 artiklassa ja tämän artiklan 1 kohdassa.

135 artikla

Jäsenvaltioiden on vaadittava, että ne henkilöt, jotka tosiasiallisesti johtavat rahoitusalan holdingyhtiön liiketoimintaa, ovat riittävän hyvämaineisia ja kokeneita suorittaakseen nämä tehtävät.

136 artikla

1.   Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava luottolaitosta, joka ei täytä tämän direktiivin mukaisia vaatimuksia, toteuttamaan tarpeelliset toimenpiteet tai ratkaisut varhaisessa vaiheessa tilanteen korjaamiseksi.

Toimivaltaisten viranomaisten käytettävissä on tätä varten oltava seuraavat toimenpiteet:

a)

ne voivat velvoittaa luottolaitokset pitämään omien varojen määrän 75 artiklassa säädettyä vähimmäistasoa suurempana;

b)

ne voivat vaatia tehostamaan 22 ja 123 artiklan noudattamiseksi käyttöön otettuja järjestelyjä, prosesseja, mekanismeja ja strategioita;

c)

ne voivat vaatia, että luottolaitokset soveltavat erityistä politiikkaa riskeiltä suojautumiseksi tai erityistä taseen varojen käsittelyä vakavaraisuusvaatimusten osalta;

d)

ne voivat rajoittaa luottolaitosten liiketoimintaa, operaatioita tai niiden liiketoimintaverkkoa; ja

e)

ne voivat vaatia vähentämään luottolaitosten toimintaan, tuotteisiin ja järjestelmiin sisältyvää riskiä.

Nämä toimenpiteet toteutetaan, jollei 1 luvun 2 jaksosta muuta johdu.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on määrättävä 75 artiklassa tarkoitetun vähimmäistason ylittävä erityinen omien varojen vaatimus ainakin luottolaitoksille, jotka eivät täytä 22, 109 ja 123 artiklassa säädettyjä edellytyksiä tai joista on tehty kielteinen määritys 124 artiklan 3 kohdassa kuvatun kysymyksen osalta, jos pelkkä muiden toimenpiteiden soveltaminen ei todennäköisesti riittävästi paranna järjestelyjä, prosesseja, mekanismeja ja strategioita niin nopeasti kuin olisi tarpeen.

137 artikla

1.   Kunnes konsolidointimenetelmät sovitetaan myöhemmin yhteen jäsenvaltiot säätävät, että jos yhden tai useamman luottolaitoksen emoyrityksenä on monialan holdingyhtiö, näiden luottolaitosten toimiluvasta ja valvonnasta vastaavien toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava yhtiötä ja sen tytäryrityksiä joko toimittamaan niille suoraan tai luottolaitoksen tytäryrityksen välityksellä kaikkien luottolaitosten tytäryrityksien valvontaa varten tarpeellisia tietoja.

2.   Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, että niiden toimivaltaiset viranomaiset voivat tehdä tarkastuksia tai antaa ulkopuolisille tarkastajille tehtäväksi tehdä tarkastuksia paikan päällä, monialan holdingyhtiöiltä tai niiden tytäryrityksiltä saatujen tietojen todentamiseksi. Jos monialan holdingyhtiö tai jokin sen tytäryrityksistä on vakuutusyhtiö, 140 artiklan 1 kohdassa säädettyä menettelyä voidaan myös noudattaa. Jos monialan holdingyhtiö tai jokin sen tytäryrityksistä sijaitsee muussa jäsenvaltiossa kuin siinä missä luottolaitoksena toimiva tytäryritys sijaitsee, tietojen todentamisessa paikan päällä noudatetaan 141 artiklassa säädettyä menettelyä.

138 artikla

1.   Rajoittamatta 2 luvun 5 jakson soveltamista jäsenvaltioiden on säädettävä, että jos yhden tai useamman luottolaitoksen emoyritys on monialan holdingyhtiö, näiden luottolaitosten valvonnasta vastaavat toimivaltaiset viranomaiset harjoittavat luottolaitoksen ja monialan holdingyhtiön ja sen tytäryritysten välisten liiketoimien yleisvalvontaa.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava, että luottolaitoksilla on riittävät riskienhallintamenettelyt ja sisäiset valvontamenetelmät, luotettavat raportointi- ja laskentamenettelyt mukaan luettuina, emoyrityksenä toimivan monialan holdingyhtiön ja sen tytäryritysten liiketoimien määrittämiseksi, mittaamiseksi, seuraamiseksi ja valvomiseksi tarkoituksenmukaisella tavalla. Toimivaltaisten viranomaisten on vaadittava luottolaitosta ilmoittamaan 110 artiklassa tarkoitettuja liiketoimia lukuun ottamatta kaikista näiden yritysten kanssa tehdyistä merkittävistä liiketoimista. Toimivaltaisten viranomaisten on valvottava näitä menettelyjä ja merkittäviä liiketoimia.

Jos yllämainituista ryhmän sisäisistä liiketoimista aiheutuu uhkaa luottolaitoksen taloudelliselle asemalle, laitoksen valvonnasta vastaavan toimivaltaisen viranomaisen on toteutettava aiheelliset toimenpiteet.

139 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, ettei yksikään oikeudellinen seikka estäisi konsolidoidun valvonnan alaan kuuluvia yrityksiä eikä monialan holdingyhtiöitä tai niiden tytäryrityksiä taikka 127 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tytäryrityksiä vaihtamasta 124–138 artiklan ja tämän artiklan mukaisen valvonnan toteuttamiseksi tarvittavia tietoja.

2.   Kun emoyritys ja luottolaitos tai luottolaitokset, jotka ovat sen tytäryrityksiä, sijaitsevat eri jäsenvaltioissa, jokaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on luovutettava kaikki konsolidoidun valvonnan toteuttamiseksi tai sen helpottamiseksi tarpeelliset tiedot.

Jos sen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset, jossa emoyritys sijaitsee, eivät toteuta konsolidoitua valvontaa itse 125 ja 126 artiklan säännösten mukaisesti, tämän valvonnan toteuttamisesta vastuussa olevat toimivaltaiset viranomaiset voivat kehottaa niitä pyytämään emoyritykseltä konsolidoidun valvonnan toteuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja ilmoittamaan niistä näille viranomaisille.

3.   Jäsenvaltioiden on sallittava niiden toimivaltaisten viranomaisten kesken 2 kohdassa tarkoitettujen tietojen luovuttaminen kuitenkin edellyttäen, että rahoitusalan holdingyhtiön, rahoituslaitoksen tai avustavia palveluja tarjoavan yrityksen osalta tietojen kerääminen tai hallussapito ei tarkoita missään tapauksessa, että toimivaltaisten viranomaisten olisi toteutettava näiden laitosten tai yritysten valvonta yksilöllisesti.

Samoin jäsenvaltioiden on sallittava, että niiden toimivaltaiset viranomaiset vaihtavat keskenään 137 artiklassa tarkoitettuja tietoja kuitenkin edellyttäen, etteivät toimivaltaiset viranomaiset missään tapauksessa toteuta sellaisten monialan holdingyhtiöiden ja niiden tytäryritysten valvontaa, jotka eivät ole luottolaitoksia tai 127 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tytäryrityksiä.

140 artikla

1.   Kun luottolaitoksella, rahoitusalan holdingyhtiöllä tai monialan holdingyhtiöllä on määräysvalta yhdessä tai useammassa tytäryrityksessä, jotka ovat vakuutusyhtiöitä tai muita sijoituspalveluja tarjoavia luvanvaraisia yrityksiä, toimivaltaisten viranomaisten ja viranomaisten, joiden tehtävänä on vakuutusyhtiöiden ja muiden kyseisten sijoituspalveluja tarjoavien yritysten julkinen valvonta, on oltava kiinteässä yhteistoiminnassa. Rajoittamatta kuitenkaan näiden viranomaisten toimivaltaa on niiden annettava kaikki mahdolliset tiedot, jotka ovat omiaan helpottamaan tämän tehtävän suorittamista ja sallimaan kaikkien niiden valvonnan alaisten yritysten toiminnan ja taloudellisen aseman tarkkailun.

2.   Konsolidoidun valvonnan puitteissa saatuja tietoja ja erityisesti tässä direktiivissä säädettyjä toimivaltaisten viranomaisten keskinäistä tietojen luovuttamista koskee 1 luvun 2 jaksossa säädetty salassapitovelvollisuus.

3.   Konsolidoidusta valvonnasta vastuussa olevien toimivaltaisten viranomaisten on laadittava 71 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista rahoitusalan holdingyhtiöistä luettelo. Tämä luettelo on toimitettava muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle.

141 artikla

Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset haluavat tämän direktiivin soveltamiseksi määrätyissä tapauksissa todentaa toisessa jäsenvaltiossa toimivaa luottolaitosta, rahoitusalan holdingyhtiötä, rahoituslaitosta tai avustavia palveluja tarjoavaa yritystä, monialan holdingyhtiötä tai 137 artiklassa tarkoitettua tytäryritystä taikka 127 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua tytäryritystä koskevat tiedot, niiden on pyydettävä tuon jäsenvaltion toimivaltaisia viranomaisia suorittamaan tämä todentaminen. Niiden toimivaltaisten viranomaisten, jotka ovat ottaneet vastaan tämän pyynnön, on toimivaltansa rajoissa suoritettava joko itse todentaminen tai sallittava viranomaisille, jotka ovat esittäneet pyynnön, suorittaa tämä todentaminen taikka sallittava tilintarkastajan tai asiantuntijan suorittaa se. Pyynnön esittänyt toimivaltainen viranomainen voi halutessaan olla mukana tarkastuksessa, jos se ei suorita tarkastusta itse.

142 artikla

Jäsenvaltioiden on säädettävä rahoitusalan holdingyhtiöiden ja monialan holdingyhtiöiden tai niiden johtajien, jotka ovat rikkoneet 124–141 artiklan ja tämän artiklan soveltamiseksi annettuja lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, seuraamuksista tai toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on lopettaa todetut rikkomiset tai niiden seuraukset, edellä mainitun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden rikosoikeudellisten säännösten soveltamista. Toimivaltaisten viranomaisten on oltava kiinteässä yhteistyössä keskenään sen varmistamiseksi, että näillä seuraamuksilla tai toimenpiteillä saavutetaan halutut vaikutukset, erityisesti kun rahoitusalan holdingyhtiön tai monialan holdingyhtiön pääkonttori ei ole se paikka, jossa sen keskushallinto tai pääasiallinen toimipaikka sijaitsee.

143 artikla

1.   Jos luottolaitos, jonka emoyritys on luottolaitos tai rahoitusalan holdingyhtiö, jonka pääkonttori on kolmannessa maassa, ei kuulu konsolidoidun valvonnan soveltamisalaan 125 ja 126 artiklan säännösten mukaisesti, toimivaltaisten viranomaisten on tarkastettava, soveltaako kolmannen maan toimivaltainen viranomainen luottolaitokseen konsolidoitua valvontaa, joka vastaa tässä direktiivissä säädettyjä periaatteita.

Tarkastamisen suorittaa se toimivaltainen viranomainen, joka vastaisi konsolidoidusta valvonnasta, jos 3 kohtaa sovellettaisiin, joko emoyrityksen tai jonkin yhteisössä toimiluvan saaneen säännellyn yrityksen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan. Toimivaltaisen viranomaisen on kuultava muita asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia.

2.   Komissio voi pyytää Euroopan pankkikomitealta yleisiä ohjeita siitä, onko todennäköistä, että kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten konsolidoitua valvontaa koskevilla järjestelmillä saavutetaan tässä luvussa määritellyt konsolidoidun valvonnan tavoitteet niiden luottolaitosten osalta, joiden pääkonttori on kolmannessa maassa. Komitean on ajoittain tarkistettava näitä ohjeitaan ja otettava huomioon kyseisten toimivaltaisten viranomaisten konsolidoitua valvontaa koskevissa järjestelmissä tapahtuvat muutokset.

Edellä 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetyn tarkastuksen suorittavan toimivaltaisen viranomaisen on otettava tällaiset ohjeet huomioon. Tätä varten toimivaltainen viranomainen voi myös kuulla komiteaa ennen kyseisen päätöksen tekemistä.

3.   Jos vastaavaa valvontaa ei ole, jäsenvaltioiden on sovellettava luottolaitokseen analogisesti tämän direktiivin säännöksiä tai sallittava, että niiden toimivaltaiset viranomaiset soveltavat muita tarkoituksenmukaisia valvontamenetelmiä, joilla saavutetaan luottolaitosten konsolidoidun valvonnan tavoitteet.

Konsolidoidusta valvonnasta vastaavan toimivaltaisen viranomaisen on sovittava näistä valvontatekniikoista neuvoteltuaan muiden asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten kanssa.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat erityisesti vaatia sellaisen rahoitusalan holdingyhtiön perustamista, jolla on pääkonttori yhteisössä, ja soveltaa konsolidoitua valvontaa koskevia säännöksiä kyseisen rahoitusalan holdingyhtiön konsolidoituun asemaan.

Valvontatekniikat on suunniteltava siten, että niillä saavutetaan tässä luvussa määritellyt konsolidoidun valvonnan tavoitteet, ja niistä on ilmoitettava muille asianomaisille toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle.

2 jakso

Toimivaltaisten viranomaisten tiedonantovelvollisuus

144 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten on julkistettava seuraavat tiedot:

a)

jäsenvaltiossa annetut lait, asetukset, määräykset ja yleisohjeet, jotka liittyvät vakavaraisuuden valvontaan;

b)

yhteisön lainsäädännön sallimien vaihtoehtojen ja harkintavallan käyttötapa;

c)

edellä olevan 124 artiklan mukaisen viranomaisten tekemän tarkastelun ja arvioinnin toteuttamisessa noudatetut yleiset kriteerit ja menetelmät; ja

d)

koostetut tilastotiedot vakavaraisuuskehikon tärkeimpien osien täytäntöönpanosta kussakin jäsenvaltiossa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 1 luvun 2 jakson säännöksiä.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen tietojen on mahdollistettava eri jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten soveltamien lähestymistapojen ja menettelyjen asianmukainen vertaaminen. Tiedot on julkistettava yhteisessä muodossa ja ne on ajantasaistettava säännöllisesti. Tietojen on oltava saatavilla yhdessä sähköisessä osoitteessa.

5 LUKU

Luottolaitosten tiedonantovelvollisuus

145 artikla

1.   Sovellettaessa tätä direktiiviä luottolaitosten on julkistettava liitteessä XII olevassa 2 kohdassa luetellut tiedot, ellei 146 artiklan säännöksistä muuta johdu.

2.   Jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä liitteessä XII olevassa 3 osassa tarkoitetut instrumentit ja menetelmät 2 luvun 3 jakson 2 ja 3 alajakson sekä 105 artiklan nojalla, luottolaitosten on julkistettava kyseisessä osassa vaaditut tiedot.

3.   Luottolaitosten on vahvistettava virallinen toimintalinja 1 ja 2 kohdan mukaisen tiedonantovelvollisuuden noudattamiseksi ja niillä on oltava toimintalinjat julkistettavien tietojen asianmukaisuuden arvioimiseksi, mukaan lukien niiden tietojen todentaminen ja julkistamistiheys.

4.   Luottolaitosten on vaadittaessa julkistettava luottoluokitusta koskevat päätöksensä luottohakemuksen esittäneille pk-yrityksille ja muille yrityksille ymmärrettävällä tavalla kirjallisesti. Jos alan vapaaehtoinen sitoumus osoittautuu vaikutukseltaan riittämättömäksi, on toteutettava kansallisia lainsäädännöllisiä toimia. Luottolaitosten hallinnollisten kulujen on oltava suhteessa luoton suuruuteen.

146 artikla

1.   Sen estämättä, mitä 145 artiklassa säädetään, luottolaitokset voivat jättää julkistamatta yhden tai useamman liitteessä XII olevassa 2 osassa luetelluista tiedoista, jos näin saatua tietoa ei pidetä merkittävänä liitteessä XII olevan 1 osan 1 kohdassa esitetyn perusteen nojalla.

2.   Sen estämättä, mitä 145 artiklassa säädetään, luottolaitokset voivat jättää julkistamatta yhden tai useamman liitteessä XII olevassa 2 ja 3 osassa luetelluista tiedoista, jos tietoa pidetään yksityisenä tai luottamuksellisena liitteessä XII olevan 1 osan 2 ja 3 kohdassa esitetyn perusteen nojalla.

3.   Edellä 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeustapauksissa kyseessä olevan luottolaitoksen on ilmoitettava tietoja antaessaan, että tiettyjä tietoja ei ole annettu, ilmoitettava syy tähän ja julkistettava yleistietoja tiedonantovelvollisuuden kohteena olevasta asiasta, jos tietoja ei ole pidettävä liikesalaisuuksina tai luottamuksellisina liitteessä XII olevan 1 osan 2 ja 3 kohdassa täsmennetyistä syistä.

147 artikla

1.   Luottolaitosten on julkistettava 145 artiklan nojalla edellytetyt tiedot vähintään kerran vuodessa. Tiedot on julkistettava mahdollisimman nopeasti.

2.   Luottolaitosten on myös määritettävä, onko niiden tarpeen julkistaa tiedot useammin kuin 1 kohdassa edellytetään liitteessä XII olevan 1 osan 4 kohdassa mainittujen syiden perusteella.

148 artikla

1.   Luottolaitokset voivat valita sopivan viestintäkanavan ja paikan sekä tietojen todentamistavat 145 artiklan mukaisen tiedonantovelvollisuuden noudattamiseksi. Kaikki tiedot on mahdollisuuksien mukaan annettava yhden viestintäkanavan kautta tai yhdessä paikassa.

2.   Edellä 145 artiklassa tarkoitetut vaatimukset voidaan katsoa täytetyiksi, kun luottolaitokset antavat vastaavat tiedot tilinpäätökseen, listautumiseen tai muihin vaatimuksiin perustuvan tiedonantovelvollisuuden nojalla. Jos tiedot eivät sisälly tilinpäätösasiakirjoihin, luottolaitosten on ilmoitettava, mistä tiedot ovat saatavilla.

149 artikla

Sen estämättä, mitä 146, 147 ja 148 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden on annettava toimivaltaisille viranomaisille valtuudet vaatia luottolaitoksia:

a)

julkistamaan liitteessä XII olevassa 2 ja 3 osassa tarkoitettuja tietoja;

b)

julkistamaan osa tiedoista useammin kuin kerran vuodessa ja asettamaan julkistamiselle määräajat;

c)

käyttämään tiettyjä muita viestintäkanavia ja paikkoja kuin tilinpäätösasiakirjoja; ja

d)

käyttämään erityisiä todentamismenetelmiä lakisääteisen tilintarkastuksen ulkopuolelle jäävien tietojen osalta.

VI OSASTO

TÄYTÄNTÖÖNPANOVALTA

150 artikla

1.   Rajoittamatta ehdotusta, joka komission on esitettävä 62 artiklan nojalla, omien varojen osalta tehdään 151 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen tekniset mukautukset seuraavien seikkojen osalta:

a)

määritelmien selventäminen rahoitusmarkkinoiden kehityksen huomioon ottamiseksi tätä direktiiviä sovellettaessa;

b)

määritelmien selventäminen tämän direktiivin yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi;

c)

sanaston yhdenmukaistaminen ja määritelmien muotoilu yhdenmukaiseksi luottolaitoksia ja niihin liittyviä seikkoja koskevan uuden lainsäädännön kanssa;

d)

tekniset mukautukset 2 artiklassa esitettyyn luetteloon;

e)

edellä 9 artiklassa säädetyn perustamispääoman määrän muuttaminen taloudellisen ja rahoitusalan kehityksen mukaisesti;

f)

edellä 23 ja 24 artiklassa tarkoitetun ja liitteessä I olevan luettelon sisällön laajentaminen tai luettelossa käytetyn sanaston muuttaminen rahoitusmarkkinoiden kehityksen mukaisesti;

g)

alat, joilla toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava 42 artiklassa lueteltuja tietoja;

h)

tekniset mukautukset 56–67 artiklaan ja 74 artiklaan tilinpäätösstandardien kehityksen tai yhteisön lainsäädännön vaatimusten huomioon ottamiseksi tai valvontakäytäntöjen lähentämisen osalta;

i)

edellä 79 ja 86 artiklassa esitetyn vastuuryhmien luettelon muuttaminen rahoitusmarkkinoiden kehityksen huomioon ottamiseksi;

j)

edellä 79 artiklan 2 kohdan c alakohdassa, 86 artiklan 4 kohdan a alakohdassa ja liitteessä VII olevan 1 osan 5 kohdassa ja liitteessä VII olevan 2 osan 15 kohdassa määritellyt määrät inflaation vaikutusten huomioon ottamiseksi;

k)

liitteessä II ja IV olevien taseen ulkopuolisten erien luettelo ja jaottelu sekä niiden käyttö vastuuarvojen määrittämiseksi V osaston 2 luvun 3 jaksoa sovellettaessa; tai

l)

muutokset liitteiden V–XII säännöksiin rahoitusmarkkinoiden kehityksen ja varsinkin uusien rahoitustuotteiden, tilinpäätösstandardien kehityksen tai yhteisön lainsäädännön vaatimusten kehityksen huomioon ottamiseksi tai valvontakäytäntöjen lähentämisen osalta.

2.   Komissio voi säätää seuraavat täytäntöönpanotoimenpiteet 151 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen:

a)

edellä 124 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun yllättävän ja odottamattoman kurssimuutoksen suuruuden täsmentäminen;

b)

edellä 75 artiklassa säädetyn omien varojen vähimmäistason ja/tai V osaston 2 luvun 3 jaksossa säädetyn riskipainon alentaminen tilapäisesti erityisolojen huomioon ottamiseksi;

c)

edellä 111 artiklan 4 kohdassa, 113, 115 ja 116 artiklassa säädettyjen vapautuksien selventäminen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 119 artiklassa tarkoitetun kertomuksen laatimista;

d)

edellä 144 artiklan 1 kohdan d alakohdan nojalla annettavien koostettujen tilastotietojen pääsisällön täsmentäminen; tai

e)

edellä 144 artiklan nojalla tarkoitettujen tietojen muodon, rakenteen, sisällön ja vuotuisen julkistamispäivämäärän täsmentäminen.

3.   Millään hyväksytyistä täytäntöönpanotoimista eivät saa muuttaa tämän direktiivin olennaisia säännöksiä.

4.   Niiden tämän direktiivin säännösten soveltaminen, jotka edellyttävät teknisten säännösten, muutosten ja päätösten hyväksymistä 2 kohdan mukaisesti, keskeytetään kahden vuoden kuluttua tämän direktiivin hyväksymisestä ja viimeistään 1 päivänä huhtikuuta 2008, sanotun rajoittamatta jo annettujen täytäntöönpanotoimenpiteiden toteuttamista. Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat komission ehdotuksesta päättää kyseisten säännösten soveltamisen jatkamisesta perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä noudattaen ja tätä varten ne tarkistavat niitä ennen mainitun määräajan päättymistä tai mainittua päivämäärää, riippuen siitä, kumpi niistä on aikaisempi.

151 artikla

1.   Komissiota avustaa komission päätöksellä 2004/10/EY (22) perustettu Euroopan pankkikomitea.

2.   Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 7 artiklan 3 kohdan ja 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.

3.   Komitea vahvistaa työjärjestyksensä.

VII OSASTO

SIIRTYMÄ- JA LOPPUSÄÄNNÖKSET

1 LUKU

Siirtymäsäännökset

152 artikla

1.   Luottolaitoksilla, jotka laskevat riskipainotettujen saamisten yhteismäärän 84–89 artiklan mukaisesti, on oltava 31 päivää joulukuuta 2006 seuraavalla ensimmäisellä, toisella ja kolmannella 12 kuukauden jaksolla vähintään 3, 4 ja 5 kohdassa mainittuja määriä vastaavat omat varat.

2.   Luottolaitoksilla, jotka käyttävät 105 artiklassa määritettyjä kehittyneitä menetelmiä operatiivisen riskin pääomavaatimusten laskemiseen, on oltava 31 päivää joulukuuta 2006 seuraavalla toisella ja kolmannella 12 kuukauden jaksolla vähintään 4 ja 5 kohdassa mainittuja määriä vastaavat omat varat.

3.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetulla ensimmäisellä 12 kuukauden jaksolla omien varojen määrän on oltava 95 prosenttia siitä omien varojen vähimmäismäärästä, joka luottolaitokselta tällä kaudella vaadittaisiin sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä 15 päivänä maaliskuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/6/ETY (23) 4 artiklan nojalla, sellaisena kuin kyseinen direktiivi ja direktiivi 2000/12/EY ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007.

4.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetulla toisella 12 kuukauden jaksolla omien varojen määrän on oltava 90 prosenttia siitä omien varojen vähimmäismäärästä, joka luottolaitokselta tällä kaudella vaadittaisiin direktiivin 93/6/ETY 4 artiklan nojalla, sellaisena kuin kyseinen direktiivi ja direktiivi 2000/12/EY ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007.

5.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetulla kolmannella 12 kuukauden jaksolla omien varojen määrän on oltava 80 prosenttia siitä omien varojen vähimmäismäärästä, joka luottolaitokselta tällä kaudella vaadittaisiin direktiivin 93/6/ETY 4 artiklan nojalla, sellaisena kuin kyseinen direktiivi ja direktiivi 2000/12/EY ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007.

6.   Edellä 1–5 kohdan vaatimusten noudattaminen perustuu omien varojen määrään, joka on sopeutettu vastaamaan täysin direktiivin 2000/12/EY ja direktiivin 93/6/ETY, sellaisina kuin ne ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007, ja tämän direktiivin vaatimusten mukaisen omien varojen määrän laskennan eroja, jotka johtuvat tämän direktiivin 84–89 artiklan mukaisesta odotettujen ja odottamattomien tappioiden erillisestä käsittelystä.

7.   Tämän artiklan 1–6 kohdan soveltamiseksi sovelletaan 68–73 artiklaa.

8.   Luottolaitokset voivat korvata 1 päivään tammikuuta 2008 asti standardimenetelmää koskevat V osaston 2 luvun 3 jakson 1 alajakson säännökset direktiivin 2000/12/EY 42–46 artiklan säännöksillä, sellaisina kuin artiklat ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007.

9.   Jos 8 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta käytetään, direktiivin 2000/12/EY säännösten osalta sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

a)

kyseisen direktiivin 42–46 artiklan säännöksiä sovelletaan sellaisena kuin ne ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007;

b)

kyseisen direktiivin 42 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla ”riskipainotetulla arvolla” tarkoitetaan ”riskipainotettujen saamisten yhteismäärää”;

c)

kyseisen direktiivin 42 artiklan 2 kohdan mukaisten lukujen katsotaan muodostavan riskipainotettujen saamisten yhteismäärä;

d)

”luottojohdannaiset” kuuluvat kyseisen direktiivin liitteessä II lueteltuihin ”korkean riskin” eriin; ja

e)

kyseisen direktiivin 43 artiklan 3 kohdan mukaista käsittelyä sovelletaan kyseisen direktiivin liitteessä IV lueteltuihin johdannaissopimuksiin riippumatta siitä, ovatko ne tase-eriä vai taseen ulkopuolisia eriä, ja liitteen III mukaisen käsittelyn tuloksena saatavat luvut muodostavat riskipainotettujen saamisten yhteismäärän.

10.   Jos 8 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta käytetään, sellaisten vastuiden käsittelyyn, joihin sovelletaan standardimenetelmää, sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

a)

luottoriskin vähentämistekniikoiden hyväksymistä koskevaa V osaston 2 luvun 3 jakson 3 alajaksoa ei sovelleta;

b)

toimivaltaiset viranomaiset voivat olla soveltamatta arvopaperistamisen käsittelyä koskevaa V osaston 2 luvun 3 jakson 4 alajaksoa.

11.   Jos 8 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta käytetään, 75 artiklan d kohdan mukaista operatiivisen riskin pääomavaatimusta alennetaan prosenttiosuudella, joka vastaa luottolaitosten niiden vastuiden arvon, joiden osalta riskipainotettujen saamisten yhteismäärä lasketaan 8 kohdan mukaista mahdollisuutta käyttäen, ja sen vastuiden yhteenlasketun arvon suhdetta.

12.   Jos luottolaitos laskee riskipainotettujen saamisten yhteismäärän kaikkien vastuiden osalta 8 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta käyttäen, suuria riskikeskittymiä koskevia direktiivin 2000/12/EY 48, 49 ja 50 artiklan säännöksiä voidaan soveltaa sellaisina kuin ne ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007.

13.   Jos 8 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta käytetään, viittaukset tämän direktiivin 78–83 artiklaan katsotaan viittauksiksi direktiivin 2000/12/ETY 42–46 artiklaan sellaisina kuin ne ovat ennen 1 päivää tammikuuta 2007.

14.   Jos 8 kohdassa tarkoitettua mahdollisuutta käytetään, 123, 124, 145 ja 149 artiklaa ei sovelleta ennen siinä mainittua päivämäärää.

153 artikla

Laskettaessa riskipainotettujen saamisten yhteismäärää toimivaltaisten viranomaisten alueella sijaitsevien ja liitteessä VI olevan 1 osan 54 kohdan perusteet täyttävien toimisto- ja muiden liiketilojen kiinteistöleasingtransaktioiden osalta, toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia 31 päivään joulukuuta 2012 asti 50 prosentin riskipainon soveltamisen ilman liitteessä VI olevan 1 osan 55 ja 56 kohdan huomioon ottamista.

Määrittäessään takauksen kattaman osan erääntyneestä lainasta sovellettaessa liitettä VI toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä 31 päivään joulukuuta 2010 asti muita kuin 90–93 artiklassa tarkoitettuja hyväksyttäviä vakuuksia.

Laskettaessa liitteessä VI olevan 1 osan 4 kohdan mukaisesti riskipainotettujen saamisten yhteismäärää 31 päivään joulukuuta 2012 asti sellaisten jäsenvaltioiden tai keskuspankkien vastuisiin, jotka ovat jonkin jäsenvaltion valuutan määräisiä ja rahoitettu jonkin jäsenvaltion valuutassa on sovellettava samoja riskipainoja kuin jos ne olisivat kotimaan valuutan määräisiä ja rahoitettu kotimaan valuutassa.

154 artikla

1.   Liitteessä VI olevan 1 osan 61 kohdassa tarkoitettuja tapauksia varten kunkin jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat 31 päivään joulukuuta 2011 asti asettaa erääntymisajaksi enintään 180 päivää liitteessä VI olevan 1 osan 12–17 kohdassa ja 41, 42 ja 43 kohdassa tarkoitettujen niiden alueilla sijaitsevien vastapuolien vastuiden osalta paikallisten olosuhteiden asettamista vaatimuksista riippuen. Päivien lukumäärä voi vaihdella tuotteen mukaan.

Toimivaltaiset viranomaiset, jotka eivät hyödynnä ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua mahdollisuutta niiden alueella sijaitsevien vastapuolien vastuisiin, voivat asettaa pidemmän erääntymisajan sellaisia vastuita varten, jotka liittyvät sellaisten jäsenvaltioiden alueella sijaitseviin vastapuoliin, joiden toimivaltaiset viranomaiset ovat hyödyntäneet tätä mahdollisuutta. Erääntymisajan on oltava 90 päivän ja sen päivien lukumäärän väliltä, jonka muut toimivaltaiset viranomaiset ovat vahvistaneet niiden vastuiden tapauksessa, jotka kohdistuvat niiden omalle alueelle sijoittautuneisiin vastapuoliin.

2.   Edellä 84 artiklan 3 kohdassa säädettyä kolmen vuoden käyttöä koskevaa vaatimusta voidaan lyhentää enintään vuodella 31 päivään joulukuuta 2009 asti sellaisten luottolaitosten osalta, jotka hakevat toimivaltaisilta viranomaisilta sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB, IRBA) käyttöä vuoteen 2010 mennessä.

3.   Edellä 84 artiklan 4 kohdassa säädettyä kolmen vuoden käyttöä koskevaa vaatimusta voidaan lyhentää kahteen vuoteen 31 päivään joulukuuta 2008 asti sellaisten luottolaitosten osalta, jotka hakevat lupaa omien LGD- ja/tai CF-estimaattien käyttöä varten.

4.   Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa luottolaitosten jatkaa 31 päivään joulukuuta 2012 asti direktiivin 2000/12/EY 38 artiklassa, sellaisena kuin se on ennen 1 päivää tammikuuta 2007, säädettyä käsittelyä koskien osakkuuksia, joista säädetään 57 artiklan o kohdassa ja jotka on hankittu ennen 20. heinäkuu 2006.

5.   Keskimääräinen riskipainotettu tappio-osuus kaikkien asuinkiinteistövakuudellisten vähittäisvastuiden osalta, jotka eivät ole keskushallinnon takaamia, ei saa olla alle 10 prosenttia 31 päivään joulukuuta 2010 asti.

6.   Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat vapauttaa 31 päivään joulukuuta 2017 asti sisäisten luottoluokitusten menetelmän (IRB, IRBA) mukaisesta käsittelystä tietyt 31 päivänä joulukuuta 2007 voimassa olleet, kyseisen jäsenvaltion luottolaitosten ja niiden Euroopan unionissa toimivien tytäryritysten oman pääoman ehtoiset sijoitukset.

Vapautuksen kohteena oleva positio on osakkeiden määrä 31 päivänä joulukuuta 2007, johon lisätään kaikki kyseisten omaisuuserien omistamisesta suoraan johtuvat ylimääräiset omistusosuudet, kunhan ne eivät kasvata suhteellista omistusosuutta portfolioyhtiössä.

Jos ostaminen korottaa suhteellista omistusosuutta tietystä omaisuuserästä, vapautusta ei saa soveltaa kyseiseen ylimenevään osaan. Vapautusta ei sovelleta myöskään omistusosuuksiin, joihin on alun perin sovellettu vapautusta mutta jotka on myyty ja sitten ostettu takaisin.

Tämän siirtymäsäännöksen soveltamisalaan kuuluvat oman pääoman ehtoiset sijoitukset kuuluvat V osaston 2 luvun 3 jakson 1 alajakson mukaan laskettujen pääomavaatimusten piiriin.

7.   Kunkin jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat vahvistaa 31 päivään joulukuuta 2011 asti yritysvastuisiin sovellettavan erääntymisajan, jota kaikkien sen lainkäyttöalueeseen kuuluvien luottolaitosten on noudatettava liitteessä VII olevan 4 osan 44 kohdassa esitetyn ”laiminlyönnin” määritelmän nojalla kyseisessä jäsenvaltioissa sijaitseviin vastapuoliin liittyvien vastuiden osalta. Erääntymisaika voi olla 90–180 päivää paikallisten olosuhteiden asettamista vaatimuksista riippuen. Toimivaltaisten viranomaisten on asetettava muiden jäsenvaltioiden alueilla sijaitseviin vastapuoliin liittyvien vastuiden erääntymisaika siten, että päivien lukumäärä ei saa ylittää kyseessä olevan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen asettamaa erääntymisaikaa.

155 artikla

Jäsenvaltiot voivat soveltaa 31 päivään joulukuuta 2012 asti sellaisten luottolaitosten kaupankäyntitoiminnan liiketoiminta-alueeseen 15 prosentin painotusta, joiden kaupankäyntitoiminnan indikaattori muodostaa vähintään 50 prosenttia kaikkien sen liiketoimintaalueiden indikaattoreiden yhteismäärästä liitteessä X olevan 2 osan 1–7 kohdan mukaisesti.

2 LUKU

Loppusäännökset

156 artikla

Komissio seuraa säännöllisesti yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa ja Euroopan keskuspankkia kuullen, onko tällä direktiivillä ja direktiivillä 2006/49/EY tuntuvia vaikutuksia suhdannekiertoon, ja tämän tarkastelun perusteella se pohtii, tarvitaanko korjaavia toimenpiteitä.

Tämän analyysin perusteella ja Euroopan keskuspankkia kuultuaan komissio laatii joka toinen vuosi kertomuksen ja toimittaa sen Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhdessä mahdollisesti tarvittavien ehdotusten kanssa. Luottoa ottavien ja luottoa antavien tahojen panos on otettava riittävällä tavalla huomioon kertomusta laadittaessa.

Komissio laatii 1 päivään tammikuuta 2012 mennessä arvion ja kertomuksen direktiivin soveltamisesta kiinnittäen erityistä huomiota 68–73 artiklan, 80 artiklan 7 ja 8 kohdan sekä 129 artiklan kaikkiin näkökohtiin, ja toimittaa kertomuksen mahdollisine ehdotuksineen Euroopan parlamentille ja neuvostolle.

157 artikla

1.   Jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava 31 päivään joulukuuta 2006 mennessä lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset, jotka ovat tarpeen 4, 22, 57, 61–64, 66, 68–106, 108, 110–115, 117, 118, 119, 123–127, 129–132, 133, 136, 144–149 ja 152–155 artiklan sekä liitteiden II, III ja V–XII noudattamiseksi. Niiden on viipymättä toimitettava nämä säännökset kirjallisina komissiolle sekä kyseisiä säännöksiä ja tätä direktiiviä koskeva vastaavuustaulukko.

Sen estämättä, mitä 3 kohdassa säädetään, jäsenvaltioiden on sovellettava näitä säädöksiä 1 päivästä tammikuuta 2007.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Niissä on myös mainittava, että voimassa oleviin lakeihin, asetuksiin ja hallinnollisiin määräyksiin sisältyviä viittauksia tällä direktiivillä kumottuihin direktiiveihin pidetään viittauksina tähän direktiiviin. Jäsenvaltioiden on säädettävä näitä viittauksia ja tätä mainintaa koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset kirjallisina komissiolle.

3.   Jäsenvaltioiden on sovellettava vasta 1 päivästä tammikuuta 2008 87 artiklan 9 kohdan ja 105 artiklan noudattamisen edellyttämiä lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.

158 artikla

1.   Kumotaan direktiivi 2000/12/EY sellaisena kuin se on muutettuna liitteessä XIII olevassa A osassa luetelluilla direktiiveillä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta liitteessä XIII olevassa B osassa lueteltuja jäsenvaltioita velvoittavia määräaikoja, joiden kuluessa niiden on saatettava kansallisen lainsäädännön osaksi mainitut direktiivit.

2.   Viittauksia kumottuihin direktiiveihin pidetään viittauksina tähän direktiiviin liitteessä XIV olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.

159 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

160 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

Tehty Strasbourgissa 14 päivänä kesäkuuta 2006.

Euroopan parlamentin puolesta

Puhemies

J. BORRELL FONTELLES

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

H. WINKLER


(1)  EUVL C 234, 22.9.2005, s. 8.

(2)  EUVL C 52, 2.3.2005, s. 37.

(3)  Euroopan parlamentin lausunto, annettu 28. syyskuuta 2005 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä) ja neuvoston päätös, tehty 7. kesäkuuta 2006.

(4)  EYVL L 126, 26.5.2000, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2006/29/EY (EUVL L 70, 9.3.2006, s. 50).

(5)  EUVL L 3, 7.1.2004, s. 28.

(6)  EYVL L 372, 31.12.1986, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/51/EY (EUVL L 178, 17.7.2003, s. 16).

(7)  EYVL L 193, 18.7.1983, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2003/51/EY.

(8)  EYVL L 243, 11.9.2002, s. 1.

(9)  Katso tämän virallisen lehden sivu 201

(10)  EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EYVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

(11)  EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(12)  EYVL C 284 E, 21.11.2002, s. 115.

(13)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/46/EY, annettu 18 päivänä syyskuuta 2000, sähköisen rahan liikkeeseenlaskijoiden liiketoiminnan aloittamisesta, harjoittamisesta ja toiminnan vakauden valvonnasta (EYVL L 275, 27.10.2000, s. 39).

(14)  EYVL L 222, 14.8.1978, s. 11, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2003/51/EY.

(15)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/87/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta (EUVL  35, 11.2.2003, s. 1), direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2005/1/EY.

(16)  EYVL  184, 6.7.2001, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2005/1/EY.

(17)  Kahdeksas neuvoston direktiivi 84/253/ETY, annettu 10 päivänä huhtikuuta 1984, lakisääteisten tilintarkastusten suorittamisesta vastuussa olevien henkilöiden hyväksymisestä (EYVL L 126, 12.5.1984, s. 20).

(18)  Neuvoston direktiivi 85/611/ETY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1985, arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EYVL L 375, 31.12.1985, s. 3), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2005/1/EY.

(19)  Ensimmäinen neuvoston direktiivi 73/239/ETY, annettu 24 päivänä heinäkuuta 1973, muun ensivakuutusliikkeen kuin henkivakuutusliikkeen aloittamista ja harjoittamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EYVL L 228, 16.8.1973, s. 3), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2005/1/EY.

(20)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/83/EY, annettu 5 päivänä marraskuuta 2002, henkivakuutuksesta (EYVL L 345, 19.12.2002, s. 1), direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2005/1/EY.

(21)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/78/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 1998, vakuutusyritysryhmään kuuluvien vakuutusyritysten lisävalvonnasta (EYVL L 330, 5.12.1998, s. 1).

(22)  EUVL L 3, 7.1.2004, s. 36.

(23)  EUVL L 141, 11.6.1993, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2005/1/EY.


LIITE I

LUETTELO VASTAVUOROISESTI TUNNUSTETUISTA TOIMISTA

1.

Talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen vastaanottaminen

2.

Luotonanto, johon sisältyvät etenkin: kulutusluotot, kiinnitysluotot, myyntilaskujen rahoitus takautumisoikeuksin ja ilman takautumisoikeutta (factoring), kauppatapahtumien rahoitus (mukaan lukien forfaiting-rahoitus).

3.

Rahoitusleasing

4.

Maksujen välityspalvelut

5.

Maksuvälineiden (esim. luottokortit, matkasekit ja pankkivekselit) liikkeeseenlasku ja hoitaminen

6.

Takaukset ja sitoumukset

7.

Kaupankäynti omaan tai asiakkaiden lukuun seuraavilla välineillä:

a)

rahamarkkinavälineet (sekit, vekselit, sijoitustodistukset jne.),

b)

ulkomaanvaluutta,

c)

rahoitusfutuurit ja optiot,

d)

valuutta- ja korkovälineet, tai

e)

siirtokelpoiset arvopaperit

8.

Osallistuminen osakeanteihin ja niihin liittyvien palvelujen tarjoaminen

9.

Yritysneuvonta pääoman rakennetta ja toimialastrategiaa koskevissa asioissa ja niihin liittyvissä kysymyksissä sekä sulautumisiin ja yritysostoihin liittyvä neuvonta ja palvelut

10.

Välitystoiminta rahamarkkinoilla

11.

Arvopaperisalkun hoito ja neuvonta

12.

Arvopaperisäilytys ja -hoito

13.

Luottotietopalvelut

14.

Säilytyspalvelut

Rahoitusvälineiden markkinoista 21 päivänä huhtikuuta 2004 annetun direktiivin 2004/39/EY (1) liitteessä I olevassa A ja B osassa lueteltuja palveluja ja toimia koskee tämän direktiivin mukainen vastavuoroinen tunnustaminen silloin, kun viitataan tuon direktiivin liitteessä I olevassa C osassa lueteltuihin rahoitusvälineisiin.


(1)  EUVL L 145, 30.4.2004, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2006/31/EY (EUVL L 114, 27.4.2006, s. 60).


LIITE II

TASEEN ULKOPUOLISTEN ERIEN LUOKITUS

Korkea riski

luoton korvaavat takaukset,

luottojohdannaiset,

tunnusteet,

siirrot vekseleissä, joissa ei ole toisen luottolaitoksen nimeä,

liiketoimet takaisinostovelvollisuuksin,

peruuttamattomat luoton korvaavat valmiusmaksusitoumukset,

termiiniostosopimuksilla ostetut omaisuuserät,

talletuksentekosopimukset (”forward forward deposits”),

osittain maksettujen osakkeiden ja muiden arvopapereiden maksamaton osa,

direktiivin 86/635/ETY 12 artiklan 3 ja 5 kohdan mukaiset omaisuuserien myynti- ja takaisinostosopimukset, ja

muut korkean riskin erät.

Keskimääräinen riski

myönnetyt ja annetut remburssit (ks. myös keskimääräinen/alhainen riski),

takuusitoumukset ja korvausvastuut (mukaan lukien tarjous- ja suoritustakuut, tullin- ja veronmaksusitoumukset) ja takaukset, jotka eivät ole luottoa korvaavia,

peruuttamattomat valmiusmaksusitoumukset, jotka eivät ole luottoa korvaavia,

käyttämättömät luottojärjestelyt (sopimukset luoton myöntämisestä, arvopapereiden ostamisesta, takausten antamisesta tai tunnustejärjestelyt), joiden alkuperäinen juoksuaika on pidempi kuin yksi vuosi,

velkasitoumusten liikkeeseenlaskujärjestelyt (NIF) ja jatkuvat luoton merkintäjärjestelyt (RUF), ja

muut erät, joihin liittyy suuruudeltaan keskimääräinen riski, sellaisina kuin niistä on ilmoitettu komissiolle.

Keskimääräinen/alhainen riski

remburssit, joissa lähetys on vakuutena, ja muut toteutuessaan itsestään kuittaantuvat liiketapahtumat,

Käyttämättömät luottojärjestelyt (sopimukset luoton myöntämisestä, arvopapereiden ostamisesta, takausten antamisesta tai tunnustejärjestelyt), joiden alkuperäinen juoksuaika on enintään yksi vuosi ja joita ei voi milloin tahansa ehdoitta peruuttaa ilman irtisanomisaikaa tai jotka eivät peruunnu automaattisesti lainaajan luottokelpoisuuden heikkenemisen vuoksi, ja

muut erät, joihin liittyy suuruudeltaan keskimääräinen/alhainen riski, sellaisina kuin niistä on ilmoitettu komissiolle.

Alhainen riski

Käyttämättömät luottojärjestelyt (sopimukset luoton myöntämisestä, arvopapereiden ostamisesta, takausten antamisesta tai tunnustejärjestelyt), jotka voidaan milloin tahansa ehdoitta peruuttaa ilman irtisanomisaikaa tai jotka peruuntuvat automaattisesti lainaajan luottokelpoisuuden heikkenemisen vuoksi. Vähittäisasiakkaiden kanssa tehdyt limiitilliset luottosopimukset voidaan katsoa ehdoitta peruutettaviksi, jos luottolaitokset saavat sopimuksen ehtojen mukaan peruuttaa ne kuluttajansuojalainsäädännön sallimassa enimmäislaajuudessa, ja

muut erät, joihin liittyy suuruudeltaan alhainen riski, sellaisina kuin niistä on ilmoitettu komissiolle.


LIITE III

JOHDANNAISSOPIMUKSIIN LIITTYVÄN VASTAPUOLILUOTTORISKIN, TAKAISINOSTOSOPIMUSTEN, ARVOPAPERIEN JA HYÖDYKKEIDEN LAINAKSIANTAMISEN TAI ‐OTTAMISEN, PITKÄN SELVITYSAJAN TRANSAKTIOIDEN SEKÄ VAKUUDELLISEN LIMIITTILUOTONANNON (MARGIN LENDING) KÄSITTELY

1 OSA

Määritelmät

Tässä liitteessä sovelletaan seuraavia määritelmiä:

Yleiset termit

1.

’Vastapuoliluottoriskillä (Counterparty Credit Risk, CCR)’ tarkoitetaan riskiä siitä, että transaktion vastapuoli tulee maksukyvyttömäksi ennen kuin transaktion kassavirrat on lopullisesti selvitetty.

2.

’Keskeisellä vastapuolella’ tarkoitetaan yksikköä, joka on oikeudellisesti sellaisten sopimusten vastapuolten välissä, joilla käydään kauppaa yksillä tai useammilla rahoitusmarkkinoilla, ja toimii jokaiseen myyjään nähden ostajana ja jokaiseen ostajaan nähden myyjänä.

Transaktiotyypit

3.

’Pitkän selvitysajan transaktioilla’ tarkoitetaan transaktioita, joissa vastapuoli sitoutuu toimittamaan arvopaperin tai hyödykkeen tai suorittamaan ulkomaanvaluutan määräisen summan käteissuorituksen tai muiden rahoitusvälineiden tai hyödykkeiden vastikkeeksi tai päinvastoin selvitys- tai toimituspäivänä, jonka on sopimuksessa määritelty olevan myöhemmin kuin on markkinakäytäntö kyseiselle nimenomaiselle transaktiolle tai myöhemmin kuin viisi arkipäivää siitä päivästä, jolloin luottolaitos aloittaa transaktion, sen mukaan, kumpi näistä päivämääristä on aikaisempi.

4.

’Vakuudellisilla limiittiluotonantotransaktioilla’ tarkoitetaan transaktioita, joissa luottolaitos myöntää luottoa liittyen arvopaperien ostamiseen, myyntiin, hallussapitoon tai kaupankäyntiin niillä. Vakuudellisiin limiittiluotonantotransaktioihin eivät kuulu muut lainat, joiden vakuutena sattumalta on arvopaperivakuus.

Nettoutusryhmät, suojausryhmät ja niihin liittyvät termit

5.

’Nettoutusryhmällä’ tarkoitetaan yhden vastapuolen kanssa tehtyjen transaktioiden muodostamaa ryhmää; transaktioihin voidaan soveltaa oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoista kahdenvälistä nettoutussopimusta, ja niiden nettoutus perustuu tässä liitteessä olevan 7 osan sekä 90–93 artiklan säännöksiin. Jokainen transaktio, joka ei kuuluu tämän liitteen 7 osassa tunnustetun oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisen kahdenvälisen nettoutussopimuksen alaisuuteen, on tulkittava omaksi nettoutusryhmäkseen tätä liitettä sovellettaessa.

6.

’Riskipositiolla’ tarkoitetaan riskilukua, joka annetaan transaktiolle 5 osassa esitetyn standardimenetelmän mukaisesti soveltaen ennalta määrättyä algoritmia.

7.

’Suojausryhmällä’ tarkoitetaan riskipositioiden ryhmää, jonka muodostavat yhden nettoutusryhmän transaktiot, joiden osalta ainoastaan niiden saldoilla on merkitystä määritettäessä vastuuarvoa 5 osassa esitetyn standardimenetelmän mukaisesti.

8.

’Vakuusvajesopimuksella (margin agreement)’ tarkoitetaan sopimusta tai sopimuksen määräyksiä, joiden mukaan vastapuolen on annettava toiselle vastapuolelle vakuus, kun kyseisen toisen vastapuolen ensin mainittuun vastapuoleen kohdistuvat vastuut ylittävät määrätyn rajan.

9.

’Vakuusvajerajalla (margin threshold)’ tarkoitetaan vastuun suurinta määrää, jonka ylittyessä sopimuspuolella on oikeus vaatia vakuutta.

10.

’Riskivakuusjaksolla (margin period of risk)’ tarkoitetaan ajanjaksoa, joka alkaa viimeisimmästä maksukyvyttömän vastapuolen kanssa toteutettavien transaktioiden nettoutusryhmää kattavan vakuuden toimittamisesta ja päättyy siihen, että vastapuolen positio suljetaan ja siitä aiheutuva markkinariski suojataan uudelleen.

11.

’Sisäisen mallin menetelmän mukaisella efektiivisellä maturiteetilla nettoutusryhmälle, jonka maturiteetti on enemmän kuin yksi vuosi’ tarkoitetaan nettoutusryhmään sisältyvien transaktioiden juoksuaikaan sisältyvän odotetun riskin riskittömällä tuotolla diskontattua yhteismäärää jaettuna nettoutusryhmään vuoden kuluessa sisältyvän odotetun riskin riskittömällä tuotolla diskontatulla yhteismäärällä. Efektiivinen maturiteetti voidaan mukauttaa vastaamaan rollover-riskiä korvaamalla odotettu riski efektiivisellä odotetulla riskillä, kun ennustehorisontti on enintään vuosi.

12.

’Tuotteiden ristikkäisnettoutuksella (cross-product netting)’ tarkoitetaan eri tuoteluokkiin kuuluvien transaktioiden sisällyttämistä samaan nettoutusryhmään tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevien tässä liitteessä esitettyjen sääntöjen mukaisesti.

13.

’Markkina-arvolla (Current Market Value, CMV)’ tarkoitetaan 5 osaa sovellettaessa vastapuoleen liittyvien samaan nettoutusryhmään kuuluvien transaktioiden muodostaman salkun nettomarkkina-arvoa. Markkina-arvoa laskettaessa voidaan päätyä sekä positiivisiin että negatiivisiin markkina-arvoihin.

Jakaumat

14.

’Markkina-arvojen jakaumalla’ tarkoitetaan ennustetta samaan nettoutusryhmään kuuluvien transaktioiden nettomarkkina-arvojen todennäköisyysjakaumasta jonakin tulevana ajankohtana (ennustehorisontti), kun otetaan huomioon kyseisten transaktioiden realisoituneet markkina-arvot nykyhetkeen saakka.

15.

’Vastapuoliriskin riskijakaumalla (distribution of exposures)’ tarkoitetaan markkina-arvojen todennäköisyysjakauman ennustetta, joka määritetään antamalla negatiivisille nettomarkkina-arvoille arvoksi nolla.

16.

’Riskineutraalilla jakaumalla (risk-neutral distribution)’ tarkoitetaan markkina-arvojen tai riskien jakaumaa tulevana ajanjaksona, kun jakaumaa laskettaessa käytetään laskennallisia markkina-arvoja, esimerkiksi laskennallisia volatiliteetteja.

17.

’Toteutuneella jakaumalla (actual distribution)’ tarkoitetaan markkina-arvojen tai riskien jakaumaa tulevana ajanjaksona, kun jakaumaa laskettaessa käytetään historiallisia tai realisoituneita arvoja, kuten aiempien hintojen tai korkojen muutosten perusteella laskettuja volatiliteetteja.

Riskin mittaaminen ja mukauttaminen

18.

’Nykyhetken vastapuoliriskillä (current exposure)’ tarkoitetaan nollaa tai — jos tämä luku on suurempi — vastapuoleen liittyvän samaan nettoutusryhmään kuuluvan transaktion tai transaktiosalkun markkina-arvoa, joka menetettäisiin vastapuolen tullessa maksukyvyttömäksi olettaen, että transaktioiden arvosta ei saataisi perittyä mitään konkurssimenettelyn aikana.

19.

’Suurimmalla vastapuoliriskillä (peak exposure)’ tarkoitetaan riskijakauman suurinta prosenttipistettä minä tahansa tulevana ajankohtana ennen nettoutusryhmään kuuluvan maturiteetiltaan pisimmän transaktion erääntymistä.

20.

’Odotetulla vastapuoliriskillä (expected exposure)’ tarkoitetaan riskijakauman keskiarvoa minä tahansa tulevana ajankohtana ennen maturiteetiltaan pisimmän transaktion erääntymistä.

21.

’Tietyn ajankohdan efektiivisellä odotetulla vastapuoliriskillä (effective expected exposure)’ tarkoitetaan suurinta odotettua riskiä, joka toteutuu kyseisenä ajankohtana tai ennen sitä. Vaihtoehtoisesti se voidaan määritellä tiettynä ajankohtana kyseisen ajankohdan odotetuksi riskiksi tai efektiiviseksi riskiksi sen mukaan, kumpi on suurempi.

22.

’Odotetulla positiivisella vastapuoliriskillä (expected positive exposure, EPE)’ tarkoitetaan odotettujen vastapuoliriskien pitkän aikavälin painotettua keskiarvoa, kun painotus tehdään sen mukaan, mikä osuus yksittäisellä odotetulla vastapuoliriskillä on koko aikavälillä. Vähimmäispääomavaatimusta määritettäessä keskiarvo lasketaan ensimmäiseltä vuodelta tai, jos kaikki nettoutusryhmän sopimukset erääntyvät alle yhden vuoden kuluessa, nettoutusryhmään kuuluvan maturiteetiltaan pisimmän sopimuksen kattamalta ajanjaksolta.

23.

’Efektiivisellä odotetulla positiivisella vastapuoliriskillä (efektiivinen EPE)’ tarkoitetaan efektiivisen odotetun vastapuoliriskin painotettua keskiarvoa laskettuna ensimmäiseltä vuodelta tai, jos kaikki nettoutusryhmän sopimukset erääntyvät alle yhden vuoden kuluessa, nettoutusryhmään kuuluvan maturiteetiltaan pisimmän sopimuksen kattamalta ajanjaksolta, kun painotus tehdään sen mukaan, mikä osuus yksittäisellä odotetulla vastapuoliriskillä on koko aikavälillä.

24.

’Vastuun arvonoikaisulla (credit valuation adjustment)’ tarkoitetaan vastapuolten kanssa tehtyjen kauppojen muodostaman salkun keskimääräiseen markkina-arvoon tehtävää oikaisua. Tämä arvonoikaisu vastaa luottoriskin markkina-arvoa, joka aiheutuu kyvyttömyydestä täyttää sopimusvelvoitteet vastapuolen kanssa tehtävissä sopimuksissa. Arvonoikaisu voi liittyä vastapuolesta aiheutuvan luottoriskin markkina-arvoon tai sekä luottolaitoksesta että vastapuolesta aiheutuvan luottoriskin markkina-arvoon.

25.

’Yksipuolisella vastuun arvonoikaisulla (one-sided credit valuation adjustment)’ tarkoitetaan oikaisua, joka sisältää vastapuolen luottolaitokselle aiheuttaman luottoriskin markkina-arvoon, mutta ei sisällä luottolaitoksen vastapuolelle aiheuttaman luottoriskin markkina-arvoa.

Vastapuoliluottoriskit

26.

’Rollover-riskillä’ tarkoitetaan määrää, jonka verran odotettu positiivinen vastapuoliriski aliarvostetaan, kun vastapuolen kanssa aiotaan tulevaisuudessa toteuttaa transaktioita jatkuvasti. Tulevien transaktioiden aiheuttamaa lisäriskiä ei oteta huomioon laskettaessa odotettua positiivista vastapuoliriskiä.

27.

’Wrong-way-yleisriskillä’ tarkoitetaan riskiä, joka aiheutuu silloin, kun vastapuolten maksukyvyttömyyden todennäköisyydellä on positiivinen korrelaatio yleisten markkinariskitekijöiden kanssa.

28.

’Wrong-way-erityisriskillä’ tarkoitetaan riskiä, joka aiheutuu silloin, kun yksittäisestä vastapuolesta aiheutuvalla riskillä on positiivinen korrelaatio vastapuolen maksukyvyttömyyden todennäköisyyden kanssa kyseisen vastapuolen kanssa toteutettavien transaktioiden luonteen vuoksi. Luottolaitoksella katsotaan olevan wrong‐way-erityisriski, jos tiettyyn vastapuoleen liittyvän tulevan riskin odotetaan olevan korkea ja samalla myös kyseisen vastapuolen maksukyvyttömyyden todennäköisyys on korkea.

2 OSA

Menetelmän valinta

1.

Luottolaitosten on 2–7 kohdan mukaisesti määritettävä liitteessä IV lueteltujen sopimusten vastuuarvo soveltaen yhtä 3–6 osassa tarkoitettua menetelmää. Luottolaitokset, jotka eivät täytä direktiivin 2006/49/EY 18 artiklan 2 kohdan mukaisen kohtelun edellytyksiä, eivät saa käyttää 4 osassa tarkoitettua menettelyä. Luottolaitokset eivät saa soveltaa 4 osassa esitettyä menetelmää, kun määritetään vastuuarvoa liitteessä IV olevassa 3 kohdassa luetelluille sopimuksille.

Tämän liitteen 3–6 osassa esitettyjen menetelmien yhdistäminen on sallittua jatkuvasti konsernin tasolla, mutta ei yksittäisen oikeushenkilön tasolla. Oikeushenkilön tasolla 3–5 osassa esitettyjen menetelmien yhdistäminen on sallittua, kun yhtä menetelmistä sovelletaan 5 osan 19 kohdan mukaisiin tapauksiin.

2.

Luottolaitokset voivat toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella määrittää vastuuarvon:

i)

liitteessä IV luetelluille sopimuksille;

ii)

takaisinostosopimuksille;

iii)

arvopaperien ja hyödykkeiden lainaksiantamiselle tai -ottamiselle;

iv)

vakuudelliseen limiittiluotonantoon liittyville transaktioille; ja

v)

pitkän selvitysajan transaktioille

käyttäen 6 osassa esitettyä sisäisen mallin menetelmää.

3.

Kun luottolaitos hankkii luottojohdannaisten muodossa suojaa kaupankäyntivaraston ulkopuolisille vastuille tai vastapuoliriskille, se voi laskea suojattavan omaisuuserän pääomavaatimuksen liitteessä VIII olevan 3 osan 83–92 kohdan mukaisesti tai — toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella — liitteessä VII olevan 1 osan 4 kohdan mukaisesti tai liitteessä VII olevan 4 osan 96–104 kohdan mukaisesti. Näissä tapauksissa kyseisten luottojohdannaisten vastapuoliriskin vastuuarvo on nolla.

4.

Myytyihin kaupankäyntivarastoon kuulumattomiin luottoriskinvaihtosopimuksiin liittyvä vastapuoliriskin vastuuarvo, kun niitä käsitellään luottolaitoksen antamana luottosuojana ja niitä koskee luottoriskiin liittyvä pääomavaatimus koko nimellissumman osalta, on nolla.

5.

Kaikissa 3–6 osassa esitetyissä menetelmissä tietyn vastapuolen vastuuarvo on sama kuin kyseisen vastapuolen kullekin nettoutusryhmälle laskettujen vastuuarvojen summa.

6.

Vastapuoliriskin vastuuarvo nolla voidaan antaa johdannaissopimuksille tai takaisinostosopimuksille, arvopaperien ja hyödykkeiden lainaksiantamiselle tai ‐ottamiselle, pitkän selvitysajan transaktioille ja vakuudelliseen limiittiluotonantoon liittyville transaktioille ja pitkän selvitysajan transaktioille, joita ei ole selvitetty keskeisen vastapuolen kanssa ja joita keskeinen vastapuoli ei ole hylännyt. Lisäksi vastuuarvo nolla voidaan antaa keskeisiä vastapuolia koskeville luottoriskivastuille, jotka johtuvat johdannaissopimuksista, takaisinostosopimuksista, arvopaperien ja hyödykkeiden lainaksiantamisesta tai -ottamisesta, pitkän selvitysajan transaktioista sekä vakuudelliseen limiittiluotonantoon liittyvistä transaktioista tai muista toimivaltaisten viranomaisten määrittämistä vastuista, joita luottolaitos ei ole selvittänyt keskeisen vastapuolen kanssa. Keskeisen vastapuolen vastapuoliriskeille annetaan päivittäin täysi vakuus kaikkien sen järjestelyihin osallistuvien tahojen osalta.

7.

Pitkän selvitysajan transaktioista aiheutuvat vastuut voidaan määrittää käyttäen mitä tahansa 3–6 osassa tarkoitettua menetelmää riippumatta menetelmistä, joka on valittu OTC-johdannaisille ja takaisinostosopimuksille, arvopapereiden ja hyödykkeiden lainaksiantamiselle tai -ottamiselle sekä vakuudelliseen limiittiluotonantoon liittyville transaktioille. Laskettaessa pitkän selvitysajan transaktioiden pääomavaatimuksia luottolaitokset, jotka käyttävät 84–89 artiklassa tarkoitettua menettelyä, voivat soveltaa riskipainoja 78–83 artiklan menettelyn mukaisesti jatkuvasti ja tällaisten positioiden merkittävyydestä riippumatta.

8.

Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava 3 ja 4 osan menetelmien osalta, että huomioon otettava nimellismäärä on sopiva sopimukseen sisältyvän riskin mittari. Jos esimerkiksi sopimus johtaa kassavirtojen moninkertaistumiseen, nimellismäärää on mukautettava sellaisten vaikutusten huomioonottamiseksi, joita moninkertaistumisella on kyseisen sopimuksen riskirakenteeseen.

3 OSA

Käyvän arvon menetelmä

Vaihe a:

Arvostamalla sopimukset markkina-arvoon saadaan kaikkien niiden sopimusten jälleenhankintakustannus, joilla on positiivinen markkina-arvo.

Vaihe b:

Mahdollinen tuleva luottoriski saadaan kertomalla luottolaitoksen nimelliset pääomamäärät tai kohde-etuuden arvot taulukossa 1 esitetyillä prosenteilla lukuun ottamatta tapauksia, joissa on kyseessä yhdessä valuutassa oleva koronvaihtosopimus, jossa vaihdetaan kaksi vaihtuvakorkoista erää; näissä tapauksissa lasketaan vain käypä jälleenhankintakustannus.

Taulukko 1  (1)  (2)

Jäljellä oleva juoksuaika (3)

Korkosopimukset

Valuuttakursseja ja kultaa koskevat sopimukset

Osakkeita koskevat sopimukset

Muita jalometalleja kuin kultaa koskevat sopimukset

Muita hyödykkeitä kuin jalometalleja koskevat sopimukset

Vuosi tai vähemmän

0 %

1 %

6 %

7 %

10 %

Yli vuoden ja enintään 5 vuotta

0,5 %

5 %

8 %

7 %

12 %

Yli 5 vuotta

1,5 %

7,5 %

10 %

8 %

15 %

Mahdollisen tulevan luottoriskin laskemiseksi vaiheen b mukaisesti toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia sen, että luottolaitokset soveltavat taulukon 2 mukaisia prosenttimääriä taulukossa 1 säädettyjen sijasta edellyttäen, että laitokset käyttävät direktiivin 2006/49/EY liitteessä IV olevassa 21 kohdassa esitettyä mahdollisuutta tämän direktiivin liitteessä IV olevassa 3 kohdassa tarkoitettujen muihin hyödykkeisiin kuin kultaan liittyvien sopimusten osalta:

Taulukko 2

Jäljellä oleva juoksuaika

Jalometallit (paitsi kulta)

Perus-metallit

Maatalous-hyödykkeet

Muut, ml. energiatuotteet

Vuosi tai vähemmän

2 %

2,5 %

3 %

4 %

Yli vuoden ja enintään 5 vuotta

5 %

4 %

5 %

6 %

Yli 5 vuotta

7,5 %

8 %

9 %

10 %

Vaihe c:

Nykykäyttöarvon ja mahdollisen tulevan luottoriskin summa on vastuuarvo.

4 OSA

Alkuperäisen riskin menetelmä

Vaihe a:

Kunkin sopimuksen pääoman nimellismäärä kerrotaan taulukossa 3 olevilla prosenteilla:

Taulukko 3

Alkuperäinen juoksuaika (4)

Korkosopimukset

Valuuttakursseja ja kultaa koskevat sopimukset

Vuosi tai vähemmän

0,5 %

2 %

Yli vuoden ja enintään 2 vuotta

1 %

5 %

Kultakin seuraavalta vuodelta

1 %

3 %

Vaihe b:

Täten saatu alkuperäinen riski on vastuuarvo.

5 OSA

Standardimenetelmä

1.

Standardimenetelmää voidaan soveltaa ainoastaan OTC-johdannaisiin ja pitkän selvitysajan transaktioihin. Vastuuarvo on laskettava erikseen kullekin nettoutusryhmälle. Sitä laskettaessa summasta vähennetään vakuudet seuraavasti:

vastuuarvo =

Formula

missä:

CMV = vastapuolen kanssa toteutettavien transaktioiden salkun muodostaman nettoutusryhmän markkina-arvo vakuudet mukaan laskettuina, missä

Formula

missä:

CMVi = on transaktion i markkina-arvo

CMC = nettoutusryhmälle osoitettujen vakuuksien markkina-arvo, missä

Formula

missä

CMCl = vakuuden l markkina-arvo;

i = transaktioon sovellettava indeksi;

l = vakuuteen sovellettava indeksi;

j = suojausryhmän luokkaan sovellettava indeksi. Nämä suojausryhmät edustavat riskitekijöitä, joita vastaan positiivisia ja negatiivisia riskipositioita voidaan kuitata, jotta saadaan nettoriskipositio, johon vastuuarvon laskeminen perustuu;

RPTij = transaktion i riskipositio suojausryhmän j osalta;

RPClj = vakuuden l riskipositio suojausryhmän j osalta;

CCRMj = taulukossa 5 esitetyn vastapuoliriskin (CCR) kerroin suojausryhmän j osalta;

β = 1.4.

Vastapuolelta saadun vakuuden merkki on positiivinen; vastapuolelle asetetun vakuuden merkki on negatiivinen.

Tämän menetelmän osalta hyväksytty vakuus rajoittuu liitteessä VIII olevan 1 osan 11 kohdassa ja direktiivin 2006/49/EY liitteessä II olevassa 9 kohdassa tarkoitettuihin vakuuksiin.

2.

Kun OTC-johdannaistransaktion, jolla on lineaarinen riskiprofiili, ehdoissa määrätään rahoitusvälineen toimittamisesta maksua vastaan, maksuosaa kutsutaan maksuvelvoitteeksi. Transaktiot, joiden ehdoissa määrätään kahden maksun suorittamisesta, muodostuvat kahdesta maksuvelvoitteesta. Maksuvelvoitteet muodostuvat sopimuksessa sovituista bruttomaksuista, mukaan lukien transaktion nimellismäärä. Luottolaitokset voivat seuraavassa esitettyjä laskelmia varten jättää huomiotta sellaisten maksuvelvoitteiden korkoriskit, joiden jäljellä oleva maturiteetti on alle vuoden pituinen. Luottolaitokset voivat käsitellä kahdesta maksuvelvoitteesta, jotka ovat saman valuutan määräisiä, kuten koronvaihtosopimukset, koostuvat transaktiot yhtenä yhdistettynä transaktiona. Maksuvelvoitteiden käsittelyä sovelletaan yhdistettyyn transaktioon.

3.

Transaktiot, joilla on lineaarinen riskiprofiili ja joissa kohde-etuus muodostuu osakkeista (mukaan luettuina osakeindeksit), kullasta, muista jalometalleista tai hyödykkeistä, sijoitetaan osaketta (tai osakeindeksiä) tai hyödykettä (mukaan luettuina kulta ja muut jalometallit) vastaavaan riskipositioon, ja niille määritetään maksuvelvoitetta vastaava korkoriskipositio. Jos maksuvelvoite on ulkomaanvaluutan määräinen, se sijoitetaan lisäksi kyseistä valuuttaa vastaavaan riskipositioon.

4.

Transaktiot, joilla on lineaarinen riskiprofiili ja joissa suojattava väline on vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline, sijoitetaan kyseisen vieraan pääoman ehtoisen rahoitusvälineen korkoriskipositioon sekä toiseen korkoriskipositioon maksuvelvoitteen osalta. Transaktiot, joilla on lineaarinen riskiprofiili ja joiden ehdoissa määrätään kahden maksun suorittamisesta (mukaan luettuina valuuttatermiinisopimukset) sijoitetaan kunkin maksuvelvoitteen osalta korkoriskipositioon. Jos suojattava vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline on ulkomaanvaluutan määräinen, kyseinen vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline sijoitetaan riskipositioon kyseisen valuutan määräisenä. Jos maksuvelvoite on ulkomaanvaluutan määräinen, maksuvelvoite sijoitetaan riskipositioon kyseisen valuutan määräisenä. Valuuttojen välisten koronvaihtosopimusten (foreign exchange basis swap transactions) vastuuarvo on nolla.

5.

Transaktiosta, jolla on lineaarinen riskiprofiili, aiheutuva riskipositio on suojattavan rahoitusvälineen efektiivinen nimellisarvo (markkinahinta kerrottuna lukumäärällä), joka muunnetaan luottolaitoksen kotivaluutaksi, lukuun ottamatta vieraan pääoman ehtoisia rahoitusvälineitä.

6.

Vieraan pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden ja maksuvelvoitteiden riskipositio on tulevien bruttomaksujen efektiivinen nimellisarvo (mukaan lukien nimellismäärä), joka muunnetaan luottolaitoksen kotivaluutaksi ja kerrotaan vieraan pääoman ehtoisen rahoitusvälineen tai maksuvelvoitteen muutetulla duraatiolla.

7.

Luottoriskinvaihtosopimuksesta aiheutuva riskipositio on vieraan pääoman ehtoisen referenssivälineen nimellisarvo kerrottuna luottoriskinvaihtosopimuksen jäljellä olevalla maturiteetilla.

8.

OTC-johdannaisesta (mukaan luettuina optiot ja swaptiot), jolla on epälineaarinen riskiprofiili, aiheutuva riskipositio on yhtä kuin transaktion suojattavan rahoitusvälineen efektiivisen nimellisarvon deltavasta-arvo, paitsi jos suojattava väline on vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline.

9.

OTC-johdannaisen (mukaan luettuina optiot ja swaptiot), jolla on epälineaarinen riskiprofiili ja jonka suojattava väline on vieraan pääoman ehtoinen rahoitusväline tai maksuvelvoite, riskipositio on yhtä kuin rahoitusvälineen tai maksuvelvoitteen efektiivisen nimellisarvon deltavasta-arvo kerrottuna vieraan pääoman ehtoisen rahoitusvälineen tai maksuvelvoitteen muutetulla duraatiolla.

10.

Riskipositioiden määrittämistä varten on vastapuolelta saatua vakuutta pidettävä tänään erääntyvän johdannaissopimuksen mukaisena vaateena vastapuolelle (pitkä positio), kun taas asetettua vakuutta on pidettävä vastapuolta koskevana, tänään erääntyvänä velvoitteena (lyhyt positio).

11.

Luottolaitokset voivat soveltaa seuraavia kaavoja riskiposition määrän ja merkkisyyden määrittämisessä:

kun on kyse muusta kuin vieraan pääoman ehtoisesta rahoitusvälineestä:

efektiivinen nimellisarvo, tai

Formula

missä:

Pref. = suojattavan välineen hinta ilmaistuna viitevaluutassa;

V = rahoitusvälineen arvo (kun on kyse optiosta: option hinta; kun on kyse transaktiosta, jolla on lineaarinen riskiprofiili: suojattavan välineen itsensä arvo);

p = suojattavan välineen hinta, ilmaistuna samassa valuutassa kuin V;

kun on kyse vieraan pääoman ehtoisesta rahoitusvälineestä tai transaktion maksuvelvoitteesta:

efektiivinen nimellisarvo kerrottuna muutetulla duraatiolla, tai

nimellisarvon deltavasta-arvo kerrottuna muutetulla duraatiolla,

Formula

missä:

V = rahoitusvälineen arvo (kun on kyse optiosta: option hinta; kun on kyse transaktiosta, jolla on lineaarinen riskiprofiili: suojattavan välineen itsensä arvo tai maksuvelvoitteen arvo;

r = korkotaso.

Mikäli V on muun kuin viitevaluutan määräinen, johdannainen on muunnettava viitevaluuttaan kertomalla se asianmukaisella valuuttakurssilla.

12.

Riskipositiot jaotellaan suojausryhmiin. Kunkin suojausryhmän osalta lasketaan nettoriskipositio eli kaikkien riskipositioiden summa. Edellä 1 kohdassa olevissa kaavoissa nettoriskipositio on

Formula

13.

Maksuvelvoitteista ja vieraan pääoman ehtoisista rahoitusvälineistä, joihin sovelletaan direktiivin 2006/49/EY liitteessä I olevan taulukon 1 mukaisesti enintään 1,60 prosentin pääomavaatimusta, aiheutuville korkoriskipositioille on kunkin valuutan osalta kuusi suojausryhmää taulukossa 4 esitetyn mukaisesti. Suojausryhmät määritellään ”maturiteetin” ja ”viitekorkojen” yhdistelmänä seuraavasti:

Taulukko 4

 

Valtion viitekorot

Muut kuin valtion viitekorot

Maturiteetti

Maturiteetti

Maturiteetti

← 1 vuosi

>1 — ← 5 vuotta

> 5 vuotta

← 1 vuosi

>1 — ← 5 vuotta

> 5 vuotta

14.

Suojattavista vieraan pääoman ehtoisista rahoitusvälineistä tai maksuvelvoitteista, joiden osalta korko määräytyy yleisiä markkinakorkoja edustavan viitekoron perusteella, aiheutuvien korkoriskipositioiden jäljellä oleva maturiteetti on seuraavaan korontarkistukseen ulottuva ajanjakso. Muissa tapauksissa maturiteetti on suojattavan vieraan pääoman ehtoisen rahoitusvälineen jäljellä oleva voimassaoloaika tai — maksuvelvoitteen osalta — transaktion jäljellä oleva voimassaoloaika.

15.

Kullekin luottoriskinvaihtosopimuksen kohde-etuutena olevan vieraan pääoman ehtoisen referenssirahoitusvälineen liikkeeseenlaskijalle on yksi suojausryhmä.

16.

Vastapuolelle vakuudeksi osoitetuille rahatalletuksille tapauksissa, jolloin kyseisellä vastapuolella ei ole tiettyä alhaisen riskin lainavelvoitteita sekä vieraan pääoman ehtoisille rahoitusvälineille, joihin sovelletaan direktiivin 2006/49/EY liitteessä I olevan taulukon 1 mukaisesti yli 1,60 prosentin pääomavaatimusta, aiheutuville korkoriskipositioille on kunkin liikkeeseenlaskijan osalta yksi suojausryhmä. Jos maksuvelvoite jäljittelee tällaista vieraan pääoman ehtoista rahoitusvälinettä, myös tällöin on yksi suojausryhmä kutakin vieraan pääoman ehtoisen referenssivälineen liikkeeseenlaskijaa kohti. Luottolaitokset voivat sijoittaa samaan suojausryhmään riskipositiot, jotka aiheutuvat tietyn liikkeeseenlaskijan vieraan pääoman ehtoisista rahoitusvälineistä tai saman liikkeeseenlaskijan vieraan pääoman ehtoisista referenssivälineistä, joita maksuvelvoitteet jäljittelevät tai jotka ovat luottoriskinvaihtosopimusten kohde-etuuksia.

17.

Muut kohde-etuuksina toimivat rahoitusvälineet kuin vieraan pääoman ehtoiset rahoitusvälineet sijoitetaan samoihin suojausryhmiin ainoastaan siinä tapauksessa, että ne ovat identtisiä tai samankaltaisia rahoitusvälineitä. Muissa tapauksissa ne sijoitetaan eri suojausryhmiin. Rahoitusvälineiden samankaltaisuus määritetään seuraavasti:

osakkeista samankaltaisiksi katsotaan saman liikkeeseenlaskijan rahoitusvälineet. Osakeindeksi katsotaan erilliseksi liikkeeseenlaskijaksi;

jalometalleista samankaltaisiksi katsotaan samasta metallista muodostetut rahoitusvälineet. Jalometalli-indeksi katsotaan erilliseksi jalometalliksi;

sähkövoiman osalta samanlaisiksi välineiksi katsotaan sellaiset toimitusoikeudet ja ‐velvollisuudet, jotka viittaavat samaan huippukuorma-ajan tai pienen kuorman ajan toimitusaikaväliin 24 tunnin aikana;

hyödykkeistä samankaltaisiksi katsotaan samasta hyödykkeestä muodostetut rahoitusvälineet. Hyödykeindeksi katsotaan erilliseksi indeksiksi;

18.

Eri suojausryhmien luokille määritetään CCR-kertoimet taulukossa 5 esitetyllä tavalla seuraavasti.

Taulukko 5

 

Suojausryhmien luokat

CCR-kerroin

1.

Korot

0,2 %

2.

Luottoriskinvaihto-sopimuksen kohde-etuutena olevasta vieraan pääoman ehtoisesta referenssivälineestä aiheutuvien riskipositioiden korot, kun referenssivälineeseen sovelletaan direktiivin 2006/49/EY liitteessä I olevan taulukon 1 mukaisesti enintään 1,60 prosentin pääomavaatimusta.

0,3 %

3.

Vieraan pääoman ehtoisesta rahoitusvälineestä tai vieraan pääoman ehtoisesta referenssivälineestä aiheutuvien riskipositioiden korot, kun mainittuihin välineisiin sovelletaan direktiivin 2006/49/EY liitteessä I olevan taulukon 1 mukaisesti yli 1,60 prosentin pääomavaatimusta.

0,6 %

4.

Valuuttakurssit

2,5 %

5.

Sähkövoima

4 %

6.

Kulta

5 %

7.

Osakkeet

7 %

8.

Jalometallit (paitsi kulta)

8,5 %

9.

Muut hyödykkeet (paitsi jalometallit ja sähkövoima)

10 %

10.

OTC-johdannaisten kohde-etuudet, jotka eivät kuulu edellä mainittuihin luokkiin.

10 %

Taulukossa 5 (10 kohta) tarkoitetut OTC-johdannaisten kohde-etuudet sijoitetaan kunkin kohde‐etuutena olevan rahoitusvälineen luokan osalta erillisiin suojausryhmiin.

19.

Transaktioiden joukossa saattaa olla sellaisia, joilla on epälineaarinen riskiprofiili ja joiden osalta luottolaitos ei pysty määrittämään delta-lukua tai — suojattavana omaisuutena olevien vieraan pääoman ehtoisten rahoitusvälineiden tai maksuvelvoitteiden osalta — muutettua duraatiota välinemallilla, jonka toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt markkinariskin vähimmäispääomavaatimusten määrittämistä varten. Näissä tapauksissa toimivaltaisen viranomaisen on määritettävä riskipositiot ja sovellettavat CCR-kertoimet varovaisesti. Vaihtoehtoisesti toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia, että käytetään 3 osassa esitettyä menetelmää. Nettoutusta ei hyväksytä, eli vastuuarvo on määritettävä ikään kuin olisi olemassa suojausryhmä, joka käsittää juuri kyseisen yksittäisen transaktion.

20.

Luottolaitoksella, jolla on lupa transaktioiden nettouttamiseen, on oltava sisäiset menettelyt sen todentamiseksi, että ennen kuin transaktio sisällytetään nettoutusryhmään, se on katettu oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisella nettoutussopimuksella, joka täyttää 7 osassa asetetut kyseisiin sopimuksiin sovellettavat vaatimukset.

21.

Luottolaitoksella, joka käyttää vakuuksia vastapuoliriskin vähentämiseksi, on oltava sisäiset menettelyt sen varmistamiseksi, että ennen kuin vakuuden vaikutus otetaan huomioon laskennassa, vakuus täyttää liitteessä VIII asetetut asianmukaiset oikeusvarmuutta koskevat vaatimukset.

6 OSA

Sisäisen mallin menetelmä

1.

Luottolaitos voi toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella soveltaa sisäisen mallin menetelmää laskiessaan vastuuarvoja transaktioille, jotka on lueteltu 2 osan 2 kohdan i alakohdassa tai 2 osan 2 kohdan ii, iii ja iv alakohdassa tai 2 osan 2 kohdan i–iv alakohdassa. Kussakin näistä tapauksista myös 2 osan 2 kohdan v alakohdassa luetellut transaktiot voidaan ottaa huomioon. Luottolaitokset voivat halutessaan olla soveltamatta tätä menetelmää vastuisiin, joilla on suuruutensa ja riskinsä puolesta vähäinen merkitys, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2 osan 1 kohdan toisen alakohdan soveltamista. Sisäisen mallin menetelmän soveltaminen edellyttää, että luottolaitos täyttää tässä osassa esitetyt vaatimukset.

2.

Luottolaitos voi toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella alkaa soveltaa sisäisen mallin menetelmää eri aikaan eri transaktiotyyppeihin, ja tänä aikana luottolaitos voi soveltaa 3 osassa tai 5 osassa esitettyjä menetelmiä. Luottolaitosten ei ole pakko soveltaa tiettyä mallia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän osan loppuosan säännösten soveltamista.

3.

Luottolaitoksen on sovellettava 3 osassa tai 5 osassa esitettyä menettelyä kaikkiin sellaisiin OTC-johdannaistransaktioihin ja pitkän selvitysajan transaktioihin, joihin luottolaitos ei ole saanut lupaa soveltaa sisäisen mallin menetelmää. Näiden kahden menetelmän yhdistäminen jatkuvasti on sallittua ryhmän tasolla. Näiden kahden menetelmän yhdistäminen oikeushenkilön tasolla on sallittua ainoastaan, kun 5 osan 19 kohdan tapauksissa käytetään yhtä näistä menetelmistä.

4.

Luottolaitokset, jotka ovat saaneet luvan soveltaa sisäisen mallin menetelmää, eivät saa ryhtyä soveltamaan 3 osassa tai 5 osassa vahvistettuja menetelmiä, paitsi jos ne pystyvät osoittamaan soveltamisen olevan tarpeen ja ne ovat saaneet toimivaltaisten viranomaisten suostumuksen. Jos luottolaitos ei enää täytä tässä osassa asetettuja vaatimuksia, sen on joko esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle suunnitelma, miten se aikoo saavuttaa vaatimukset pian uudelleen, tai osoitettava, että vaatimusten täyttämättä jättämisen vaikutus on vähäinen.

Vastuuarvo

5.

Vastuuarvo lasketaan nettoutusryhmän tasolla. Mallilla määritetään nettoutusryhmän markkina-arvon muutoksille ennustejakauma, joka perustuu markkinatekijöiden muutoksiin (esimerkiksi korot ja valuuttakurssien muutokset). Mallilla lasketaan nettoutusryhmälle vastuuarvo kunakin tulevana ajankohtana ottaen huomioon markkinamuuttujien muutokset. Vakuudellisen limiittiluotonannon kohteena olevien vastapuolten osalta mallilla voidaan arvioida myös vakuuksissa tapahtuvia tulevia vaihteluja.

6.

Arvioidessaan nettoutusryhmän markkina-arvon vaihteluja luottolaitokset voivat sisällyttää ennustejakaumiinsa direktiivin 2006/49/EY liitteessä VIII olevan 1 osan 11 kohdan ja liitteessä II olevan 9 kohdan mukaisesti hyväksytyt rahoitusvakuudet, mikäli vakuudet täyttävät sisäisen mallin menetelmän määrälliset, laadulliset ja tietoja koskevat vaatimukset.

7.

Vastuuarvo lasketaan kertomalla alfa (α) efektiivisellä odotetulla positiivisella vastapuoliriskillä (EPE):

Vastuuarvo = α × efektiivinen EPE

missä:

Alfa on 1,4; toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia suurempaa alfaa, ja efektiivinen EPE lasketaan arvioimalla odotettu vastapuoliriski (EEt) keskimääräisenä riskinä tulevana ajankohtana (t), missä keskiarvo määritetään relevanttien markkinariskitekijöiden mahdollisista tulevista arvoista. Sisäisessä mallissa EE arvioidaan useille tuleville ajankohdille (t1, t2, t3…).

8.

Efektiivinen EE lasketaan rekursiivisesti:

Efektiivinen EEtk = max(Effective EEtk-1; EEtk)

missä:

nykyhetki on t0 ja efektiivinen EEt0 on yhtä kuin nykyinen riski.

9.

Efektiivinen EPE on tässä keskimääräinen efektiivinen EE tulevan riskin ensimmäisen voimassaolovuoden aikana. Mikäli kaikki nettoutusryhmään kuuluvat sopimukset erääntyvät alle yhden vuoden kuluessa, EPE on keskimääräinen EE siihen saakka, kunnes kaikki nettoutusryhmään kuuluvat sopimukset erääntyvät. Efektiivinen EPE on efektiivisen EE:n painotettu keskiarvo:

Formula

missä:

painot Δtk = tk — tk-1 mahdollistavat tapaukset, joissa tuleva riski lasketaan ajankohtina, jotka eivät jakaannu tasaisesti ajan mittaan.

10.

Odotetun vastapuoliriskin tai suurimman vastapuoliriskin laskeminen perustuu vastapuoliriskien riskijakaumaan, jossa otetaan huomioon riskijakauman mahdollinen ei-normaalisuus.

11.

Luottolaitokset voivat käyttää efektiivisen EPE:n sijaan edellä olevan yhtälön mukaisesti laskettua lukua, jos kyseinen luku edustaa jokaisen vastapuolen osalta varovaisempaa arviota.

12.

Edellä olevan 7 kohdan estämättä toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että luottolaitokset käyttävät omia alfan estimaattejaan (alfan arvon on oltava vähintään 1,2); alfa on vastapuoliriskin täydellisenä simulaationa lasketun taloudellisen pääoman (osoittaja) suhde EPE:hen perustuvaan taloudelliseen pääomaan (nimittäjä). Nimittäjässä olevaa EPE:tä käytetään laskennassa ikään kuin se olisi kiinteä lainamäärä. Luottolaitosten on osoitettava, että niiden sisäiset alfan estimaatit kuvaavat osoittajassa riittävän hyvin stokastisen riippuvuuden olennaisia lähteitä sen jälkeen, kun transaktioiden tai transaktiosalkkujen markkina-arvoista on laskettu jakauma kaikkien vastapuolten osalta. Alfan sisäisissä estimaateissa on otettava huomioon salkkuihin sisältyvien vastuiden keskittyneisyys.

13.

Luottolaitoksen on varmistettava, että alfaluvun osoittaja ja nimittäjä lasketaan johdonmukaisesti suhteessa mallintamismenetelmään, parametrien määritelmiin ja salkun koostumukseen. Sovellettavan lähestymistavan on perustuttava luottolaitoksen sisäiseen taloudellisen pääoman menetelmään, siitä on laadittava asianmukaiset asiakirjat ja sen on oltava riippumattoman tahon validoima. Lisäksi luottolaitosten on tarkistettava arvioitaan vähintään neljännesvuosittain tai useammin, jos salkun koostumus vaihtelee ajan mittaan. Luottolaitoksen on myös arvioitava malliriski.

14.

Markkina- ja luottoriskin simuloinnissa käytettyjen markkinariskitekijöiden volatiliteeteissa ja korrelaatioissa otetaan tarvittaessa huomioon luottoriskitekijä, jotta niissä ilmenisi volatiliteetin tai korrelaation mahdollinen lisäys taloudellisessa taantumassa.

15.

Jos nettoutusryhmään sovelletaan vakuusvajesopimusta (margin agreement), luottolaitosten on käytettävä yhtä seuraavista EPE-luvuista:

a)

efektiivinen EPE ilman vakuusvajesopimuksen vaikutuksia;

b)

vakuusvajesopimuksen mukainen raja-arvo (jos se on positiivinen) lisättynä korotuksella, joka kuvaa riskin potentiaalista kasvua vakuusjakson aikana. Korotus on yhtä kuin nettoutusryhmän riskin odotettu kasvu riskin vakuusjakson aikana suhteessa nykyhetken arvoon, joka on nolla. Riskin vakuusjakso on vähintään viisi työpäivää pelkistä takaisinostosopimuksista koostuvien nettoutusryhmien kohdalla, joiden nettoarvo on tilitettävä ja joiden markkina-arvo muuttuu päivittäin, ja vähintään kymmenen työpäivää kaikkien muiden nettoutusryhmien kohdalla; tai

c)

jos sisäisessä mallissa otetaan huomioon vakuuksien vaikutukset estimoitaessa EE:n arvoa, mallin tuottamaa EE:n arvoa voidaan toimivaltaisten viranomaisten suostumuksella käyttää sellaisenaan 8 kohtaan sisältyvässä laskelmassa.

EPE-mallien vähimmäisvaatimukset

16.

Luottolaitoksen EPE-mallin on täytettävä 17–41 kohdassa asetetut operatiiviset vaatimukset.

Vastapuoliriskin hallinta

17.

Luottolaitoksella on oltava valvontayksikkö, joka on vastuussa laitoksen vastapuoliriskin hallintajärjestelmän suunnittelusta ja toteuttamisesta, mihin kuuluu myös sisäisen mallin ensimmäinen ja sen jälkeen toteutettava jatkuva validointi. Kyseisen yksikön on valvottava syöttötietojen kattavuutta sekä laadittava ja analysoitava raportteja luottolaitoksen riskienmittausmallilla tuotetuista tiedoista, mihin kuuluu myös riskimittareiden sekä luotto- ja kaupankäyntilimiittien välisen suhteen arviointi. Kyseisen yksikön on oltava riippumaton liiketoiminnallisista luotto- ja kaupankäyntiyksiköistä sekä muiden tahojen vaikutusvallasta; sillä on oltava riittävä henkilöstö; sen on raportoitava suoraan luottolaitoksen ylimmälle johdolle. Yksikön toiminta on liitettävä kiinteästi luottolaitoksen päivittäiseen luottoriskinhallintaprosessiin. Sen tuottamien tietojen on näin ollen kuuluttava erottamattomana osana luottolaitoksen luottoriskiprofiilin ja kokonaisriskiprofiilin suunnitteluun, seurantaan ja valvontaan.

18.

Luottolaitoksella on oltava vastapuoliriskin hallintaa varten menettelytavat, prosessit ja järjestelmät, jotka ovat rakenteeltaan asianmukaiset ja joita sovelletaan kattavasti. Moitteettomaan vastapuoliriskin hallintajärjestelmään kuuluu vastapuoliriskin tunnistaminen, mittaaminen, hallinta, hyväksyminen ja sitä koskeva sisäinen raportointi.

19.

Luottolaitoksen riskienhallinnassaan käyttämien menettelytapojen on katettava markkinariskit, likviditeettiriskit, oikeudelliset riskit ja toiminnalliset riskit, joiden voidaan katsoa liittyvän vastapuoliriskiin. Luottolaitos ei saa harjoittaa liiketoimintaa vastapuolen kanssa arvioimatta tämän luottokelpoisuutta, ja sen on otettava asianmukaisesti huomioon selvitykseen liittyvä luottoriski ja selvitystä edeltävä luottoriski. Kyseisiä riskejä on hallittava niin kattavasti kuin se on käytännössä mahdollista sekä vastapuolen (yhdistämällä vastapuoliriskit ja muut luottoriskit) että yrityksen tasolla.

20.

Luottolaitoksen hallituksen ja ylimmän johdon on aktiivisesti osallistuttava vastapuoliriskin hallintaprosessiin, ja niiden on pidettävä kyseistä prosessia liiketoiminnan olennaisena osana, jota varten on osoitettava huomattavat resurssit. Ylimmän johdon on oltava tietoinen käytettyyn malliin liittyvistä rajoituksista ja sen perustana olevista oletuksista sekä siitä, miten nämä voivat vaikuttaa mallilla tuotettujen tietojen luotettavuuteen. Ylimmän johdon on myös otettava huomioon markkinaympäristöön liittyvät epävarmuustekijät ja operatiiviset näkökohdat sekä oltava tietoinen siitä, miten nämä on otettu huomioon mallissa.

21.

Päivittäiset raportit luottolaitoksen vastapuoliriskeistä on käsiteltävä johtotasolla, jolla on riittävästi toimivaltaa vähentää sekä yksittäisten luottovaltuutettujen tai kaupankäyntiä hoitavien henkilöiden ottamia positioita että luottolaitoksen yhteenlaskettua vastapuoliriskiä.

22.

Luottolaitoksen vastapuoliriskin hallintajärjestelmää on käytettävä yhdessä sisäisten luotto- ja kaupankäyntilimiittien kanssa. Luotto- ja kaupankäyntilimiittien on näin ollen oltava yhteydessä luottolaitoksen riskienmittausmalliin tavalla, joka säilyy ajan kuluessa johdonmukaisena ja jonka luottovaltuutetut, kaupankäyntiä hoitavat henkilöt ja ylin johto ymmärtävät hyvin.

23.

Luottolaitoksen vastapuoliriskin mittaukseen on kuuluttava limiitillisten luottosopimusten käytön ja taloudellisen pääoman kohdentamisen päivittäinen ja päivän sisäinen mittaaminen. Luottolaitoksen on mitattava nykyhetken vastapuoliriskiä hallussa olevat vakuudet sisältävänä bruttomääränä ja nettomääränä, joka ei sisällä kyseisiä vakuuksia. Salkun ja vastapuolen tasolla luottolaitoksen on laskettava suurin vastapuoliriski ja tulevaisuuden potentiaalinen vastapuoliriski (PFE), ja seurattava niitä valitsemallaan luottamusvälillä. Luottolaitoksen on otettava huomioon suuret ja keskittyneet positiot, joihin kuuluvat muun muassa toisiinsa yhteydessä olevien vastapuolten muodostamien ryhmien tai yksittäisten teollisuudenalojen taikka markkinoiden positiot.

24.

Luottolaitoksella on oltava vakiintuneessa käytössä oleva tarkka stressitestiohjelma, jolla täydennetään luottolaitoksen riskienmittausmallilla päivittäin tuotettuihin tietoihin perustuvaa vastapuoliriskin analysointia. Ylimmän johdon on arvioitava stressitestien tulokset säännöllisesti, ja ne on otettava huomioon johdon ja hallituksen vahvistamissa vastapuoliriskiä koskevissa menettelytavoissa ja limiiteissä. Jos stressitestit osoittavat erityistä herkkyyttä tietyille olosuhdeyhdistelmille, on viipymättä toteuttava toimet kyseisten riskien asianmukaiseksi hallitsemiseksi.

25.

Luottolaitoksella on oltava vakiintunut käytäntö sen varmistamiseksi, että vastapuoliriskin hallintajärjestelmän toimintaa koskevia dokumentoituja sisäisiä menettelytapoja, valvontamenettelyjä ja käytänteitä noudatetaan. Luottolaitoksen vastapuoliriskin hallintajärjestelmän on oltava hyvin dokumentoitu, ja sen on sisällettävä selvitys vastapuoliriskin mittaamisessa käytettävistä empiirisistä menetelmistä.

26.

Luottolaitoksen on toteutettava säännöllisin väliajoin vastapuoliriskin hallintajärjestelmänsä riippumaton arviointi osana omaa sisäistä tarkastustaan. Arvioinnin on katettava 17 kohdassa tarkoitettujen liiketoiminnallisten luotto- ja kaupankäyntiyksiköiden sekä vastapuoliriskin riippumattoman valvontayksikön toiminnot. Vastapuoliriskin hallintaprosessin kokonaisarviointi on tehtävä säännöllisin väliajoin, ja siinä on tarkasteltava vähintään seuraavia seikkoja:

a)

vastapuoliriskin hallintajärjestelmää ja -prosessia koskevan dokumentaation riittävyys;

b)

vastapuoliriskin valvontayksikön organisaatio;

c)

vastapuoliriskimittareiden liittäminen osaksi päivittäistä riskienhallintaa;

d)

front office- ja back office -henkilöstön käyttämien riskin hinnoittelumallien ja arvostusmenetelmien hyväksymismenettely;

e)

vastapuoliriskin mittausprosessissa tapahtuneiden merkittävien muutosten validointi;

f)

riskienmittausmallin kattamat vastapuoliriskit;

g)

johdon tietojärjestelmän kattavuus;

h)

vastapuoliriskiä koskevien tietojen tarkkuus ja aukottomuus;

i)

sisäisten mallien perustana olevien tietolähteiden johdonmukaisuuden, oikea‐aikaisuuden ja luotettavuuden sekä niiden riippumattomuuden todentaminen;

j)

volatiliteetti- ja korrelaatio-oletusten tarkkuus ja asianmukaisuus;

k)

arvostuslaskelmien ja riskin muuntolaskelmien tarkkuus; ja

l)

mallin tarkkuuden todentaminen usein suoritettavilla toteutumatesteillä.

Käyttötesti

27.

Efektiivisen EPE:n laskennassa käytettävän sisäisellä mallilla tuotetun vastapuoliriskin riskijakauman on oltava kiinteästi liitettynä luottolaitoksen vastapuoliriskin päivittäiseen hallintaprosessiin. Sisäisellä mallilla tuotettu tieto on tämän vuoksi otettava olennaiseksi osaksi luottolaitoksen luottojen hyväksymistä, vastapuoliriskin hallintaa, pääoman sisäistä kohdentamista sekä hallinnointi- ja ohjausjärjestelmiä.

28.

Luottolaitoksen on voitava osoittaa, että sen käytössä olevilla sisäisillä malleilla on pystytty tuottamaan vastapuoliriskin riskijakaumat. Luottolaitoksen on siten osoitettava, että se on vähintään yhden vuoden ajan ennen toimivaltaisten viranomaisten antamaa lupaa laskenut EPE:n laskentaperusteena olevat vastapuoliriskin riskijakaumat käyttämällä sisäistä mallia, joka yleisesti ottaen vastaa tässä osassa asetettuja vähimmäisvaatimuksia.

29.

Vastapuoliriskin riskijakauman tuottamisessa käytetyn sisäisen mallin on oltava osa vastapuoliriskin hallintajärjestelmää, johon kuuluu vastapuoliriskin tunnistaminen, mittaaminen, hallinta, hyväksyminen sekä sitä koskeva sisäinen raportointi. Järjestelmään on kuuluttava limiitillisten luottosopimusten käytön (yhdistämällä vastapuoliriskit ja muut luottoriskit) ja pääoman sisäisen kohdentamisen mittaaminen. EPE:n (tulevaisuuden vastapuoliriskin mittari) lisäksi luottolaitoksen on mitattava ja hallittava nykyhetken vastapuoliriskiä. Luottolaitoksen on tarvittaessa mitattava nykyhetken vastapuoliriskiä hallussa olevat vakuudet sisältävänä bruttomääränä ja nettomääränä, joka ei sisällä kyseisiä vakuuksia. Käyttötestin vaatimus täyttyy, jos luottolaitos käyttää muita EPE:n laskennassa käytetyllä mallilla tuotettuun vastapuoliriskin riskijakaumaan perustuvia vastapuoliriskin mittareita, kuten suurinta vastapuoliriskiä tai tulevaisuuden potentiaalista vastapuoliriskiä (PFE).

30.

Luottolaitoksen on pystyttävä estimoimaan odotettu vastapuoliriski (EE) tarvittaessa päivittäin, ellei se osoita toimivaltaisille viranomaisille, että harvemmin suoritettava laskenta on sen vastapuoliriskin alaisten vastuiden vuoksi perusteltua. Sen on lisäksi laskettava odotettu vastapuoliriski (EE) sellaisella aikahorisontilla, jossa otetaan asianmukaisella tavalla huomioon tulevien rahavirtojen aikarakenne ja sopimusten voimassaoloajan päättyminen ja siten, että laskenta vastaa riskin merkittävyyttä ja koostumusta.

31.

Vastapuoliriskiä on mitattava, seurattava ja valvottava kaikkien nettoutusryhmään kuuluvien sopimusten koko voimassaoloajalta (ei siis vain yhden vuoden aikahorisontilta). Luottolaitoksella on oltava menettelyt, joilla vastapuoliriskit voidaan tunnistaa ja joilla niitä voidaan valvoa silloin, kun riski kasvaa yhden vuoden aikahorisontin jälkeen. Lisäksi riskin ennustettu kasvu on sisällytettävä luottolaitoksen sisäiseen taloudellisen pääoman malliin.

Stressitestit

32.

Luottolaitoksella on oltava käytössään asianmukaiset stressitestimenetelmät vakavaraisuuden arviointia varten. Luottolaitoksen on verrattava näitä stressimittareita EPE-mittariin ja otettava ne osaksi 123 artiklassa säädettyä prosessia. Stressitesteillä on myös havaittava sellaiset mahdolliset tapahtumat tai tulevat muutokset taloudellisessa toimintaympäristössä, jotka voivat vaikuttaa epäsuotuisasti luottolaitoksen luottoriskeihin, sekä arvioitava luottolaitoksen kykyä selviytyä tällaisista muutoksista.

33.

Luottolaitoksen on testattava stressitestillä vastapuoliriskinsä siten, että testissä otetaan samanaikaisesti huomioon markkina- ja luottoriskitekijät. Vastapuoliriskin stressitesteissä on tarkasteltava keskittymäriskiä (keskittyminen yhdelle vastapuolelle tai vastapuolten ryhmille), markkina- ja luottoriskin väliseen korrelaation liittyvää riskiä sekä riskiä siitä, että vastapuolen positioiden rahaksi muuttaminen aiheuttaa markkinamuutoksen. Stressitesteissä on lisäksi tarkasteltava edellä mainitun kaltaisten markkinamuutosten vaikutusta luottolaitoksen omiin positioihin ja sisällytettävä kyseiset vaikutukset vastapuoliriskin arviointiin.

Wrong-way-riski

34.

Luottolaitoksen on otettava asianmukaisella tavalla huomioon vastuut, joista aiheutuu merkittävä wrong-way-yleisriski.

35.

Luottolaitoksella on oltava menettelyt wrong-way-erityisriskin tunnistamiseksi, seuraamiseksi ja valvomiseksi kaupan alkamisajankohdasta sen päättymisajankohtaan asti.

Mallintamisprosessin kattavuus

36.

Sisäisen mallin on ilmennettävä transaktion ehtoja ja määrittelyä oikea-aikaisesti, aukottomasti ja varovaisesti. Tällaisiin ehtoihin kuuluvat muun muassa sopimusten nimellismäärät, maturiteetti, referenssiomaisuus, vakuuksien vähimmäisrajat sekä vakuus- ja nettoutusjärjestelyt. Ehtoja ja määrittelyjä koskevat tiedot on säilytettävä turvallisessa tietokannassa, joka tarkastetaan virallisesti säännöllisin väliajoin. Transaktion ehtoja ja määrittelyjä koskevien tietojen siirto sisäiseen malliin on myös otettava sisäisen tarkastuksen piiriin, ja käytössä on oltava sisäisen mallin ja lähdetietojärjestelmien väliset yhteensovittamismenettelyt sen jatkuvaksi todentamiseksi, että EPE ilmentää transaktion ehtoja ja määrittelyjä oikein tai vähintään varovaisesti.

37.

Sisäisessä mallissa on käytettävä nykyhetken markkinatietoja nykyhetken vastapuoliriskien laskemiseksi. Kun volatiliteetin ja korrelaatioiden estimointi perustuu historiatietoihin, on käytettävä vähintään kolmen vuoden jaksoa edustavia tietoja, jotka on päivitettävä neljännesvuosittain tai useammin, jos markkinaolosuhteet sitä edellyttävät. Tietojen on katettava taloudellisten olosuhteiden muodostama kokonaisuus, esimerkiksi yksi kokonainen suhdannekierto. Liiketoimintayksiköstä riippumattoman yksikön on validoitava liiketoimintayksikön antama hinta. Tiedonhankinnan on oltava liiketoiminta‐alueista riippumatonta, tiedot on syötettävä sisäiseen malliin oikea-aikaisesti ja aukottomasti ja säilytettävä turvallisessa tietokannassa, josta tehdään säännöllisin väliajoin virallinen tarkastus. Luottolaitoksella on lisäksi oltava pitkälle kehitetty prosessi, jolla varmistetaan tietojen kattavuus ja poistetaan virheellisiä ja/tai poikkeavia havaintoja koskevat tiedot. Siltä osin kuin mallissa käytetään markkinatietoja koskevia arvioita, sisäisissä menettelytavoissa on yksilöitävä käytettäviksi soveltuvat arviot ja luottolaitoksen on osoitettava empiirisesti, että arvio edustaa varovaisesti arvioituna tarkastelun kohteena olevaa riskiä epäsuotuisissa markkinaolosuhteissa. Jos mallissa otetaan huomioon vakuuden vaikutus nettoryhmän markkina-arvon muutoksiin, luottolaitoksella on oltava asianmukaiset historiatiedot vakuuden volatiliteetin esittämiseksi.

38.

EPE-malli on validoitava validointimenettelyllä. Menettelystä on oltava selkeä selvitys luottolaitoksen toiminta- ja menettelytavoissa. Validointimenettelyssä on määriteltävä, minkä tyyppistä testausta tarvitaan mallin kattavuuden varmistamiseksi, ja yksilöitävä ne olosuhteet, joissa oletuksia rikotaan ja jotka voivat johtaa EPE:n aliarviointiin. Validointimenettelyn on sisällettävä EPE-mallin kattavuuden arviointi.

39.

Luottolaitoksen on seurattava asiamukaisia riskejä, ja sillä on oltava menettelyt, joilla se voi mukauttaa EPE-estimointimenetelmiään, jos kyseisistä riskeistä tulee merkittäviä. Tämä vaatimus kattaa seuraavat osatekijät:

a)

luottolaitoksen on tunnistettava vastuut, joihin kohdistuu wrong-way erityisriski, ja hallittava niitä;

b)

luottolaitoksen on säännöllisin väliajoin verrattava yhdeltä vuodelta laskettua EPE‐estimaattia vastuun koko voimassaoloajalta laskettuun EPE:hen silloin, kun vastuulla on yhden vuoden jälkeen nouseva riskiprofiili; ja

c)

kun vastuun maturiteetti on lyhyt (alle vuoden), luottolaitoksen on säännöllisin väliajoin verrattava jälleenhankintakustannuksia (nykyhetken vastapuoliriskiä) ja toteutunutta riskiprofiilia ja/tai kerättävä tietoja, jotka mahdollistavat kyseisen vertailun.

40.

Luottolaitoksella on oltava sisäiset menettelyt sen todentamiseksi, että ennen kuin transaktio sisällytetään nettoutusryhmään, se on katettu oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisella nettoutussopimuksella, joka täyttää 7 osassa asetetut kyseisiin sopimuksiin sovellettavat vaatimukset.

41.

Luottolaitoksella, joka käyttää vakuuksia vastapuoliriskin vähentämiseksi, on oltava sisäiset menettelyt sen varmistamiseksi, että ennen kuin vakuuden vaikutus otetaan huomioon laskennassa, vakuus täyttää liitteessä VIII asetetut asianmukaiset oikeusvarmuutta koskevat vaatimukset.

EPE-mallien validointia koskevat vaatimukset

42.

Luottolaitoksen EPE-mallin on täytettävä seuraavat validointia koskevat vaatimukset:

(a)

direktiivin 2006/49/EY liitteessä V asetetut laadulliset validointivaatimukset;

(b)

korkoja, valuuttakursseja, osakkeiden hintoja, hyödykkeitä ja muita markkinariskitekijöitä koskevat ennusteet on laadittava pitkällä aikahorisontilla mitattaessa vastapuoliriskiä. Markkinariskitekijöihin liittyvä ennustusmallin suorituskyky on validoitava pitkällä aikahorisontilla;

(c)

hinnoittelumallit, joita käytetään laskettaessa vastapuoliriskiä tietylle skenaariolle markkinariskitekijöihin tulevaisuudessa kohdistuvista sokeista, on testattava osana mallin validointiprosessia. Optioiden hinnoittelumallien on selitettävä option arvon epälineaarisuutta suhteessa markkinariskitekijöihin;

(d)

EPE-mallin on sisällettävä transaktiokohtaista tietoa, jotta riskit voidaan yhdistää nettoutusryhmän tasolla. Luottolaitoksen on todennettava, että transaktiot kohdennetaan asianmukaisiin nettoutusryhmiin mallin sisällä;

(e)

EPE-mallin on sisällettävä transaktiokohtaista tietoa myös, jotta sillä voidaan ottaa huomioon vakuuksien (margining) vaikutukset. Sillä on otettava huomioon sekä vakuuksien nykyhetken määrä että vakuudet, jotka tulevaisuudessa siirretään vastapuolten välillä. Tällaisen mallin on selitettävä (yksipuolisten tai kahdenvälisten) vakuusvajesopimusten ominaispiirteitä, vakuuksien muutospyyntöjen esittämisvälejä, riskin vakuusjaksoa, vakuudettoman vastuun vähimmäismäärää, jonka luottolaitos on valmis hyväksymään, ja siirron vähimmäismäärää. Tällaisella mallilla on mallinnettava joko markkinahintaan arvostettu muutos asetetun vakuuden arvossa, tai siinä on sovellettava liitteessä VIII annettuja sääntöjä; ja

(f)

mallin validointiprosessiin on kuuluttava edustavien vastapuolten salkkujen historiatietoon perustuva staattinen toteutumatestaus. Luottolaitoksen on suoritettava kyseinen toteutumatestaus joukolle edustavia vastapuolten salkkuja (todellisia tai oletettuja) toimivaltaisten viranomaisten määräämin säännöllisin väliajoin. Edustavat salkut on valittava sen perusteella, miten herkkiä ne ovat luottolaitokseen kohdistuville merkittäville riskitekijöille ja korrelaatioille.

Jos toteutumatestauksessa käy ilmi, ettei malli ole riittävän tarkka, toimivaltaisten viranomaisten on peruutettava mallin hyväksyntä tai ryhdyttävä tarvittaviin toimiin sen varmistamiseksi, että mallia parannetaan pikaisesti. Toimivaltaiset viranomaiset voivat lisäksi vaatia luottolaitoksilta ylimääräisten omien varojen varaamista 136 artiklan mukaisesti.

7 OSA

Uudistamissopimukset ja muut nettoutussopimukset (sopimusnettoutus)

a)

Nettoutusmuodot, jotka toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä

’Vastapuolella’ tarkoitetaan tässä osassa kaikkia henkilöitä (luonnolliset henkilöt mukaan lukien), joilla on lainmukainen valta tehdä sopimusnettoutusta koskeva sopimus, ja ”tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevalla sopimuksella” tarkoitetaan luottolaitoksen ja vastapuolen kahdenvälistä kirjallista sopimusta, jonka perusteella syntyy yksi, yhtenäinen oikeudellinen velvoite, joka kattaa kaikki sopimuksen kattamat vastapuolen kanssa solmitut pääsopimukset ja eri tuoteluokkiin kuuluvat transaktiot. Tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevat sopimukset kattavat nettoutuksen ainoastaan kahdenväliseltä pohjalta.

Tuotteiden ristikkäisnettoutusta varten seuraavia luokkia pidetään erillisinä tuoteluokkina:

i)

takaisinostosopimukset, takaisinmyyntisopimukset ja/tai arvopapereiden ja hyödykkeiden lainaksiantamista ja -ottamista koskevat sopimukset;

ii)

lainaksiantamista koskevat marginaalisopimukset; ja

iii)

liitteessä IV luetellut sopimukset.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä riskiä alentaviksi sopimuksiksi seuraavat sopimusnettoutuksen muodot:

i)

luottolaitoksen ja sen vastapuolen välillä tehdyt kahdenväliset uudistamissopimukset, joissa keskinäiset oikeudet ja velvoitteet yhdistyvät ilman eri toimenpidettä siten, että sitoumuksen uudistamisen seurauksena määritellään vain yksi nettosumma aina, kun sitoumus uudistetaan ja syntyy yksi uusi, laillisesti sitova sopimus, joka purkaa aiemmat sopimukset;

ii)

muut kahdenväliset nettoutussopimukset luottolaitoksen ja sen vastapuolen välillä; ja

iii)

tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevat sopimukset sellaisille luottolaitoksille, jotka ovat saaneet toimivaltaisilta viranomaisilta suostumuksen käyttää 6 osassa tarkoitettua menetelmää niiden transaktioiden ollessa kyseessä, jotka kuuluvat kyseisen menetelmän soveltamisalaan. Ryhmän jäsenten jättämien transaktioiden nettouttamista keskenään ei hyväksytä pääomavaatimusten laskemista varten.

b)

Hyväksymisehdot

Toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä sopimusnettoutuksen riskiä alentavana ainoastaan seuraavin ehdoin:

i)

luottolaitoksella on vastapuolensa kanssa sopimusnettoutusta koskeva sopimus, jonka perusteella syntyy yksi yhtenäinen, kaikki sopimuksen kattamat liiketoimet kattava oikeudellinen velvoite siten, että jos vastapuoli ei pysty joko maksun laiminlyönnin, konkurssin, selvitystilan tai muun vastaavan syyn takia vastaamaan sitoumuksistaan, luottolaitoksella on oikeus saada tai velvoite maksaa kaikkien vastuun piiriin kuuluvien liiketoimien osalta ainoastaan se nettosumma, jotka syntyy laskettaessa yhteen markkinahintaiset positiiviset ja negatiiviset varojen erät;

ii)

luottolaitos on antanut toimivaltaisten viranomaisten käyttöön kirjalliset ja perustellut oikeudelliset lausunnot, joiden perusteella toimivaltaiset tuomioistuimet ja hallintoviranomaiset voisivat asiaa riitautettaessa päättää, että edellä i kohdassa mainituissa tapauksissa luottolaitoksen saatavat ja velvoitteet rajoittuvat i kohdassa mainittuun nettosummaan:

vastapuolen sääntömääräisen kotipaikan alueella sovellettavan lain mukaan, ja jos kyseessä on yrityksen ulkomainen tytäryritys, myös tytäryrityksen sijaintimaassa sovellettavan lain mukaan;

kyseisiä yksittäisiä liiketoimia säätelevän lain mukaan; ja

uudistamis- tai nettoutussopimuksen täytäntöön panemiseksi tarvittaviin sopimuksiin sovellettavan oikeuden mukaan;

iii)

luottolaitoksella on käytössään tarvittavat menettelytavat, jotta sen uudistamis- tai nettoutussopimuksen oikeudellista pätevyyttä valvotaan jatkuvasti siihen sovellettavan lainsäädännön mahdollisten muutosten mukaisesti;

iv)

luottolaitokset säilyttävät kaikki vaadittavat tiedot tiedostoissaan;

v)

luottolaitos ottaa nettouttamisen vaikutukset huomioon mitatessaan kunkin vastapuolen kokonaisluottoriskiä ja hoitaa sopimuksiin liittyviä luottoriskejään tältä pohjalta; ja

vi)

kaikkien vastapuolten luottoriskit kootaan yhteen ja näin saadaan yksi, yhtenäinen oikeudellinen riski transaktioille. Tämä kokonaisriski otetaan huomioon luottorajojen ja laitosten pääomavaatimusten yhteydessä.

Toimivaltaisten viranomaisten, neuvoteltuaan tarpeen vaatiessa muitten asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten kanssa, tulee olla vakuuttuneita siitä, että uudistamis- tai nettoutussopimus on oikeudellisesti pätevä kaikkien voimassa olevien lakien mukaan. Jos yksikin toimivaltaisista viranomaisista on tähän tyytymätön, sopimusnettoutusta ei hyväksytä riskin alentamisena kummankaan osapuolen osalta.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä uudistamis- tai nettoutussopimuksen eri muotoja koskevia perusteltuja oikeudellisia lausuntoja.

Sopimuksia, jotka sisältävät määräyksen, joka antaa osapuolelle, joka ei ole syyllistynyt sopimusrikkomukseen, mahdollisuuden suorittaa vain osan maksuista tai olla maksamatta laiminlyövän osapuolen pesälle, vaikkakin laiminlyövä osapuoli olisi nettovelkoja (irtisanoutumislauseke), ei hyväksytä riskin alentamisperusteeksi.

Lisäksi tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevien sopimusten on täytettävä seuraavat vaatimukset:

a)

tämän osan b alakohdan i alakohdassa tarkoitetun nettosumman on oltava se nettosumma, joka syntyy laskettaessa yhteen sisällytettyjen yksittäisten kahdenvälisten pääsopimusten positiiviset ja negatiiviset sulkeutuvat arvot ja markkinahintaiset positiiviset ja negatiiviset varojen erät (”tuotteiden ristikkäisnettoutuksen nettomäärä”);

b)

tämän osan b alakohdan ii alakohdassa tarkoitetut kirjalliset ja perustellut oikeudelliset lausunnot koskevat koko tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskevan sopimuksen pätevyyttä ja täytäntöönpanokelpoisuutta ja nettoutussopimuksen vaikutusta kaikkien sisällytettyjen yksittäisten kahdenvälisten pääsopimusten materiaalisiin määräyksiin. Oikeudellisen lausunnon on oltava sen jäsenvaltion oikeudellisen yhteisön hyväksymä, jossa luottolaitoksella on toimilupa, tai sen on oltava oikeudellinen muistio, jossa käsitellään kaikkia asiaankuuluvia kohtia ja perustellaan ne;

c)

luottolaitoksella on oltava käytössään tämän osan b alakohdan iii alakohdassa tarkoitetut menettelytavat sen varmistamiseksi, että kaikista nettoutukseen sisällytettävistä transaktioista on annettu oikeudellinen lausunto; ja

d)

ottaen huomioon tuotteiden ristikkäisnettoutusta koskeva sopimus luottolaitoksen on edelleen täytettävä kahdenvälisen nettoutuksen hyväksyntää koskevat vaatimukset ja 90–93 artiklassa tarkoitettujen riskien vähentämistekniikoiden hyväksyntää koskevat vaatimukset, niiltä osin kuin niitä voidaan soveltaa, jokaisen sisällytetyn yksittäisen kahdenvälisen pääsopimuksen ja transaktion osalta.

c)

Hyväksymisen vaikutukset

Jäljempänä 5 ja 6 osan tarkoituksia varten suoritettava nettoutus tunnustetaan kyseisten osien mukaiseksi.

i)

Uudistamissopimukset

Uudistamissopimuksen seurauksena määritelty yksi yhdistetty nettosumma voidaan painottaa kyseisten bruttosummien sijasta. Täten sovellettaessa 3 osaa:

vaiheessa a: nykykäyttöarvo, ja

vaiheessa b: nimelliset pääomamäärät tai kohde-etuuden arvot

saadaan laskea ottamalla huomioon uudistamissopimus. Sovellettaessa 4 osaa vaiheessa a nimellinen pääomamäärä voidaan laskea ottamalla huomioon uudistamissopimus; tähän sovelletaan taulukossa 3 annettuja prosentteja.

ii)

Muut nettoutussopimukset

Sovellettaessa 3 osaa

vaiheessa a saadaan nettoutussopimukseen sisältyvien sopimusten nykykäyttöarvo laskea ottamalla huomioon nettoutussopimuksesta johtuvat tosiasialliset otaksuttavat nettojälleenhankintakustannukset; jos nettoutus johtaa nettomaksuvelvoitteen syntymiseen nettojälleenhankintakustannusta laskevalle luottolaitokselle, nykykäyttöarvo merkitään nollaksi; ja

vaiheessa b saadaan kaikkien tiettyyn nettoutussopimukseen sisältyvien sopimusten mahdollisten tulevaisuuden luottoriskien määrää alentaa seuraavan kaavan mukaisesti:

PCEväh = 0,4 * PCEbrutto + 0,6 * NGR * PCEbrutto

jossa:

PCEväh =

kaikkien sellaisten saman vastapuolen kanssa tehtyjen sopimusten mahdollisen tulevaisuuden luottoriskin alennettu määrä, jotka sisältyvät laillisesti sitovaan kahdenväliseen nettoutussopimukseen

PCEbrutto =

kaikkien sellaisten saman vastapuolen kanssa tehtyjen sopimusten mahdollisten tulevaisuuden luottoriskien yhteenlaskettu määrä, jotka sisältyvät laillisesti sitovaan kahdenväliseen nettoutussopimukseen ja jotka lasketaan kertomalla sopimuksen nimellisarvomäärä taulukon 1 mukaisella prosenttiluvulla

NGR =

”netto-bruttosuhde”: toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan joko

i)

erillislaskelma: kaikkien sellaisten sopimusten, jotka sisältyvät saman vastapuolen kanssa tehtyyn laillisesti sitovaan kahdenväliseen nettoutussopimukseen, nettojälleenhankintakustannusten (osoittaja) ja kaikkien sellaisten sopimusten, jotka sisältyvät tämän vastapuolen kanssa tehtyyn laillisesti sitovaan kahdenväliseen nettoutussopimukseen, bruttojälleenhankintakustannusten (nimittäjä) välinen suhde, tai

ii)

yhteislaskelma; kaikkienyhteislaskelma; kaikkien sellaisten sopimusten, jotka sisältyvät laillisesti sitoviin nettoutussopimuksiin, kaikkien vastapuolten osalta kahdenvälisesti laskettujen nettojälleenhankintakustannusten yhteenlasketun määrän (osoittaja) ja kaikkien laillisesti sitoviin nettoutussopimuksiin sisältyvien sopimusten bruttojälleenhankintakustannusten yhteenlasketun määrän (nimittäjä) välinen suhde.

Jos jäsenvaltiot antavat luottolaitosten valita menetelmän itse, valittua menetelmää on käytettävä johdonmukaisesti.

Nettoutussopimukseen sisältyvät täysin yhdenmukaiset sopimukset saadaan ottaa huomioon yhtenä sopimuksena, jonka nimellisarvo vastaa nettotuloja, laskettaessa edellä olevan kaavan mukaisesti tulevaisuuden mahdollisia luottoriskejä. Täysin yhdenmukaiset sopimukset ovat valuuttatermiinisopimuksia tai vastaavia sopimuksia, joissa nimellisarvo vastaa kassavirtoja, jos kassavirrat erääntyvät samana arvopäivänä ja osittain tai kokonaan samassa valuutassa.

Sovellettaessa 4 osaa vaiheessa (a)

täysin yhdenmukaiset nettoutussopimukseen sisältyvät sopimukset voidaan ottaa huomioon yhtenä sopimuksena, jonka nimellisarvo vastaa nettotuloja; nimellisarvomäärät kerrotaan taulukossa 3 esitetyillä prosenttiluvuilla; ja

kaikkiin muihin nettoutussopimukseen sisältyviin sopimuksiin sovellettavia prosentteja voidaan alentaa taulukon 6 mukaisesti:

Taulukko 6

Alkuperäinen juoksuaika (5)

Korkosopimukset

Valuuttakurssisopimukset

Vuosi tai vähemmän

0,35 %

1,50 %

Enemmän kuin vuosi mutta enintään kaksi vuotta

0,75 %

3,75 %

Kultakin seuraavalta vuodelta

0,75 %

2,25 %


(1)  Sopimuksia, jotka eivät kuulu mihinkään tässä taulukossa esitetyistä viidestä luokasta, käsitellään muita hyödykkeitä kuin jalometalleja koskevina sopimuksina.

(2)  Sopimuksia, joiden pääoma vaihdetaan useaan kertaan, prosenttiluvut on kerrottava sopimuksen mukaisten jäljellä olevien maksujen lukumäärällä.

(3)  Sopimuksissa, jotka on laadittu määrättyjen maksupäivien jälkeen jäljellä olevien riskien poistamiseksi ja joissa ehdot on sovittu uudelleen sellaisiksi, että sopimuksen markkina-arvo niinä määrättyinä päivinä on nolla, jäljellä oleva juoksuaika on sama kuin seuraavaan tarkistuspäivään jäljellä oleva aika. Sellaisissa korkosopimuksissa, jotka täyttävät nämä vaatimukset ja joiden juoksuaikaa on yli vuosi, prosenttiluku ei saa olla alhaisempi kuin 0,5 prosenttia.

(4)  Toimivaltaisen viranomaisen suostumuksella luottolaitokset voivat valita korkosopimuksille joko alkuperäisen juoksuajan tai erääntymiseen jäljellä olevan ajan.

(5)  Toimivaltaisen viranomaisen suostumuksella luottolaitokset voivat valita korkosopimuksille joko alkuperäisen juoksuajan tai erääntymiseen jäljellä olevan ajan.


LIITE IV

JOHDANNAISSOPIMUSTEN LAJIT

1.

Korkosopimukset

a)

yhden valuutan käsittävät koronvaihtosopimukset,

b)

viitekoron vaihtosopimukset (basis swaps),

c)

korkotermiinit,

d)

korkofutuurit,

e)

ostetut korko-optiot, ja

f)

muut samanluonteiset sopimukset.

2.

Valuuttakurssisopimukset ja kultaa koskevat sopimukset

a)

valuuttojen väliset koronvaihtosopimukset,

b)

valuuttatermiinisopimukset,

c)

valuuttafutuurit,

d)

ostetut valuuttaoptiot,

e)

muut samanluonteiset sopimukset, ja

f)

a–e alakohdan luonteiset kultaa koskevat sopimukset

3.

Edellä 1 kohdan a–e alakohdassa ja 2 kohdan a–d alakohdassa mainittujen sopimusten luonteiset muita kohde-etuuksia ja indeksejä koskevat sopimukset. Tämä käsittää vähintään kaikki direktiivin 2004/39/EY liitteessä I olevan C osan 4–7, 9 ja 10 kohdassa yksilöidyt välineet, jotka eivät muutoin sisälly 1 tai 2 kohtaan.


LIITE V

RISKIEN LUOKITTELUN JA KÄSITTELYN TEKNISET KRITEERIT

1.   HALLINTOMALLI

1.

Direktiivin 11 artiklassa kuvattujen johdon vastuuhenkilöiden on määritettävä järjestelyt vaarallisten työyhdistelmien eriyttämisestä organisaatiossa ja eturistiriitatilanteiden ennaltaehkäisemisestä.

2.   RISKIEN KÄSITTELY

2.

Direktiivin 11 artiklassa kuvattujen johdon vastuuhenkilöiden on hyväksyttävä ja säännöllisesti arvioitava strategiat ja periaatteet, joita sovelletaan luottolaitokseen kohdistuvien tai mahdollisesti kohdistuvien riskien ottamiseen, hallintaan, valvontaan ja vähentämiseen, mukaan lukien luottolaitoksen makrotaloudellisen toimintaympäristön aiheuttamat riskit suhteessa suhdannevaiheeseen.

3.   LUOTTORISKI JA VASTAPUOLIRISKI

3.

Luottojen myöntämisen on perustuttava vakuuttavasti perusteltuihin ja hyvin määriteltyihin kriteereihin. Luottojen myöntämisessä, luottoehtojen muuttamisessa ja uudistamisessa sekä uudelleenrahoituksessa sovellettavien prosessien on oltava selkeästi laadittuja.

4.

Luotonannon ja luottoriskillisten vastuiden jatkuva hallinto ja valvonta, mukaan lukien ongelmaluottojen tunnistaminen ja hallinta sekä asianmukaisten arvonoikaisujen ja varausten tekeminen, on toteutettava tehokkailla järjestelmillä.

5.

Luotonanto on hajautettava asianmukaisesti ottaen huomioon luottolaitoksen kohdemarkkinat ja yleiset luotonantoperiaatteet.

4.   JÄÄNNÖSRISKI

6.

Riskiä siitä, että luottolaitoksen käyttämät yleisesti hyväksytyt luottoriskin vähentämismenetelmät osoittautuvat odotettua tehottomammiksi, on hallittava ja valvottava kirjallisesti laadittujen periaatteiden ja menettelytapojen mukaisesti.

5.   KESKITTYMÄRISKI

7.

Vastapuoliin, toisiinsa yhteydessä oleviin vastapuolten ryhmiin ja samalla talouden sektorilla tai maantieteellisellä alueella toimiviin vastapuoliin kohdistuvista vastuista aiheutuvaa keskittymäriskiä, samasta toiminnasta tai hyödykkeestä tai luottoriskin vähentämismenetelmien soveltamisesta aiheutuvaa keskittymäriskiä ja erityisesti suuria välillisiä luottoriskejä (esim. yksittäiseen vakuuden antajaan liittyviä) on hallittava ja valvottava kirjallisesti laadittujen periaatteiden ja menettelytapojen mukaisesti.

6.   ARVOPAPERISTAMISEEN LIITTYVÄT RISKIT

8.

Riskiä, joka aiheutuu arvopaperistamistransaktioista, joissa luottolaitokset ovat alullepanijoita tai järjestäjiä, on arvioitava ja sitä on hallittava asianmukaisilla periaatteilla ja menettelytavoilla, jotta voidaan varmistaa erityisesti se, että transaktion taloudellinen sisältö otetaan täysimääräisesti huomioon riskin arvioinnissa ja liikkeenjohdollisissa päätöksissä.

9.

Luottolaitoksilla, jotka ovat ennenaikaisen kuoletuksen ehtoja sisältävien uusiutuvien arvopaperistamistransaktioiden alullepanijoita, on oltava likviditeettisuunnitelmat, joilla varaudutaan sekä aikataulun mukaisiin että ennenaikaisiin kuoletuksiin.

7.   MARKKINARISKIT

10.

Käyttöön otetaan säännöksiä ja menettelyjä markkinariskien kaikkien merkittävien aiheuttajien sekä niiden vaikutusten mittaamiseksi ja hallitsemiseksi.

8.   KAUPANKÄYNTIVARASTON ULKOPUOLISISTA TOIMINNOISTA AIHEUTUVA KORKORISKI (MUU RAHOITUSTOIMINTA)

11.

Luottolaitoksen on otettava käyttöön järjestelmät, joilla arvioidaan ja hallitaan riskiä, joka syntyy korkojen potentiaalisista muutoksista ja muutosten vaikutuksista luottolaitoksen kaupankäyntivaraston ulkopuolisiin toimintoihin.

9.   OPERATIIVINEN RISKI

12.

Luottolaitoksen on sovellettava periaatteita ja prosesseja, joilla arvioidaan ja hallitaan operatiivista riskiä mukaan lukien harvoin sattuvien vakavien tapahtumien aiheuttama riski. Rajoittamatta 4 artiklan 22 kohdassa säädetyn määritelmän soveltamista luottolaitosten on ilmoitettava, mitä pidetään operatiivisena riskinä kyseisiä periaatteita ja prosesseja sovellettaessa.

13.

Luottolaitoksilla on oltava varautumissuunnitelmat ja liiketoiminnan jatkuvuutta koskevat suunnitelmat, joilla varmistetaan niiden toiminnan jatkuvuus ja rajoitetaan tappioita liiketoiminnan vakavien häiriöiden varalta.

10.   LIKVIDITEETTIRISKI

14.

Luottolaitosten on sovellettava periaatteita ja prosesseja, joilla ne mittaavat ja hallitsevat nettorahoitusasemaansa ja -vaatimuksiaan jatkuvasti ja pitkäjänteisesti. Luottolaitosten on harkittava vaihtoehtoisia skenaarioita ja tarkasteltava säännöllisesti oletuksia, joiden pohjalta tehdään nettorahoitusasemaa koskevia päätöksiä.

15.

Luottolaitoksilla on oltava varautumissuunnitelmat, joilla selviydytään likviditeettikriiseistä.


LIITE VI

STANDARDIMENETELMÄ

1 OSA

Riskipainot

1.   SAAMISET VALTIOILTA JA KESKUSPANKEILTA

1.1   Käsittely

1.

Saamisiin valtioilta ja keskuspankeilta on sovellettava 100 prosentin riskipainoa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 2–7 kohdan soveltamista.

2.

Jollei 3 kohdasta muuta johdu, valtioilta ja keskuspankeilta oleviin saamisiin, joista on käytettävissä valitun luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus, on sovellettava taulukon 1 mukaista riskipainoa sen mukaan kuin toimivaltaiset viranomaiset ovat jakaneet hyväksyttyjen luokituslaitosten luottoluokitukset kuuteen tasoon luoton laadun arviointiasteikolla.

Taulukko 1

Luottoluokka

1

2

3

4

5

6

Riskipaino

0 %

20 %

50 %

100 %

100 %

150 %

3.

Saamisiin Euroopan keskuspankilta sovelletaan 0 prosentin riskipainoa.

1.2   Velallisen kansallisessa valuutassa ovat saamiset

4.

Saamisiin jäsenvaltioilta ja keskuspankeilta jotka ovat kyseisen valtion ja keskuspankin kotimaan valuutan määräisiä ja kotimaan valuutassa rahoitettuja, sovelletaan nollariskipainoa.

5.

Kun kolmannen maan toimivaltaiset viranomaiset, jotka soveltavat valvonta- ja sääntelyjärjestelyjä, jotka vähintään vastaavat yhteisössä sovellettavia valvonta- ja sääntelyjärjestelyjä, antavat omalta valtioltaan ja keskuspankiltaan oleville saamisille, jotka ovat kotimaan valuutan määräisiä ja rahoitettu kotimaan valuutassa, riskipainon joka on 1 ja 2 kohdan mukaista riskipainoa alhaisempi, jäsenvaltiot voivat sallia, että niiden luottolaitokset riskipainottavat kyseiset saamiset vastaavalla tavalla.

1.3   Vientitakuulaitosten antamien luottoluokitusten käyttö

6.

Toimivaltaisten viranomaisten on hyväksyttävä vientitakuulaitoksen (ECA) antamat luottoluokitukset, jos toinen seuraavista edellytyksistä täyttyy:

a)

luokitus on OECD-konsensussopimukseen (Arrangement on Guidelines for Officially Supported Export Credits) sitoutuneiden vientitakuulaitosten antama yksimielinen luokitus; ja

b)

vientitakuulaitos julkistaa luottoluokituksensa, soveltaa OECD:ssä sovittua menettelyä ja luottoluokitus on yhteydessä yhteen kahdeksasta minimitakuumaksutasosta (minimum export insurance premiums, MEIP), jotka on vahvistettu OECD:ssä sovitussa menettelyssä.

7.

Vastuut, joilla on vientitakuulaitoksen antama luokitus, jota voidaan käyttää riskipainon määrittämiseen, saavat taulukon 2 mukaisen riskipainon.

Taulukko 2

Minimitakuu-maksutaso (luokka)

0

1

2

3

4

5

6

7

Riski-paino

0 %

0 %

20 %

50 %

100 %

100 %

100 %

150 %

2.   SAAMISET ALUE- TAI PAIKALLISVIRANOMAISILTA

8.

Rajoittamatta 9–11 kohdan soveltamista saamiset alue- ja paikallisviranomaisilta on riskipainotettava kuten saamiset laitoksilta. Tämä kohtelu on riippumaton 80 artiklan 3 kohdan mukaisesta harkintavallasta. Tämän liitteen 31, 32 ja 37 kohdassa määriteltyä lyhytaikaisten saamisten etuuskohtelua ei sovelleta.

9.

Saamisia alue- ja paikallisviranomaisilta on käsiteltävä kuten saamisia valtiolta siinä maassa, missä ne toimivat, mikäli saamiset eivät eroa toisistaan viranomaisen veronkanto-oikeuden ja erityisten institutionaalisten järjestelyjen vuoksi, jotka vähentävät maksukyvyttömyysriskiä.

Toimivaltaisten viranomaisten on laadittava ja julkistettava luettelo niistä alue- ja paikallisviranomaisista, joihin sovelletaan samaa riskipainotusta kuin valtioihin.

10.

Saamisia seurakunnilta ja oikeushenkilön muodossa perustetuilta julkisoikeuden alaisilta uskonnollisilta yhteisöiltä on käsiteltävä kuten saamisia aluehallituksilta ja paikallisviranomaisilta, mikäli kyseisillä seurakunnilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on lainsäädäntöön perustuva oikeus veronkantoon, lukuun ottamatta 9 kohtaa, jota ei sovelleta. Tässä tapauksessa 89 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua lupaa soveltaa V osaston 2 luvun 3 jakson 1 alajaksoa ei suljeta pois.

11.

Kun toimivaltaiset viranomaiset soveltavat kolmannen maan alueella valvonta- ja sääntelyjärjestelyjä, jotka vähintään vastaavat yhteisön alueella sovellettavia järjestelyjä, ja käsittelevät saamisia alue- ja paikallisviranomaisilta kuten saamisia omalta valtioltaan, jäsenvaltiot voivat sallia, että niiden alueella toimivat luottolaitokset määrittävät vastaavalla tavalla riskipainon saamisille kyseisiltä alue- ja paikallisviranomaisilta.

3.   SAAMISET HALLINTOELIMILTÄ JA YLEISHYÖDYLLISILTÄ YHTEISÖILTÄ

3.1   Käsittely

12.

Saamisiin hallintoelimiltä ja yleishyödyllisiltä yhteisöiltä on sovellettava 100 prosentin riskipainoa, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta 13–17 kohdan soveltamista.

3.2   Julkisyhteisöt ja julkisoikeudelliset laitokset

13.

Saamisiin julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta on sovellettava 100 prosentin riskipainoa, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta 14–17 kohdan soveltamista.

14.

Toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan saamisia julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta voidaan käsitellä kuten saamisia laitoksilta. Toimivaltaiset viranomaiset voivat käyttää tätä harkintavaltaansa riippumatta 80 artiklan 3 kohdan mukaisesta harkintavallasta. Tämän liitteen 31, 32 ja 37 kohdassa määriteltyä lyhytaikaisten saamisten etuuskohtelua ei sovelleta.

15.

Saamisia julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta voidaan poikkeustapauksissa käsitellä kuten saamisia siltä valtiolta, jonka lainkäyttöalueella ne toimivat, mikäli toimivaltaisten viranomaisten näkemyksen mukaan saamiset eivät eroa toisistaan riskin osalta valtion antaman asianmukaisen takauksen vuoksi.

16.

Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset harkintavaltansa nojalla käsittelevät saamisia julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta kuten saamisia laitoksilta tai saamisia siltä valtiolta, jonka lainkäyttöalueella ne toimivat, muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on sallittava, että niiden alueella toimivat luottolaitokset riskipainottavat vastaavalla tavalla saamiset kyseisiltä julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta.

17.

Kun toimivaltaiset viranomaiset soveltavat kolmannen maan alueella valvonta- ja sääntelyjärjestelyjä, jotka vähintään vastaavat yhteisön alueella sovellettavia järjestelyjä, ja käsittelevät saamisia julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta kuten saamisia laitoksilta, jäsenvaltiot voivat sallia, että niiden alueella toimivat luottolaitokset määrittävät vastaavalla tavalla riskipainon saamisille kyseisiltä julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta.

4.   SAAMISET KANSAINVÄLISILTÄ KEHITYSPANKEILTA

4.1   Soveltamisala

18.

Keski-Amerikan rahoitusyhtiötä, Mustanmeren kauppa- ja kehityspankkia ja Keski‐Amerikan alueellista kehityspankkia pidetään tämän direktiivin 78–83 artiklaa sovellettaessa kansainvälisinä kehityspankkeina.

4.2   Käsittely

19.

Rajoittamatta 20 ja 21 kohdan soveltamista saamisia kansainvälisiltä kehityspankeilta käsitellään samalla tavalla kuin 29–32 kohdan mukaisia saamisia laitoksilta. Tämän liitteen 31, 32 ja 37 kohdassa määriteltyä lyhytaikaisten saamisten etuuskohtelua ei sovelleta.

20.

Saamisiin seuraavilta kansainvälisiltä kehityspankeilta sovelletaan 0 prosentin riskipainoa:

a)

Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki;

b)

Kansainvälinen rahoitusyhtiö;

c)

Latinalaisen Amerikan kehityspankki;

d)

Aasian kehityspankki;

e)

Afrikan kehityspankki;

f)

Euroopan neuvoston kehityspankki;

g)

Pohjoismaiden investointipankki;

h)

Karibian alueen kehityspankki;

i)

Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki;

j)

Euroopan investointipankki;

k)

Euroopan investointirahasto; ja

l)

Monenkeskinen investointitakuulaitos.

21.

Euroopan investointirahaston pääoman merkittyyn mutta maksamattomaan osaan sovelletaan 20 prosentin riskipainoa.

5.   SAAMISET KANSAINVÄLISILTÄ ORGANISAATIOILTA

22.

Saamisiin seuraavilta kansainvälisiltä organisaatioilta sovelletaan 0 prosentin riskipainoa:

a)

Euroopan yhteisö;

b)

Kansainvälinen valuuttarahasto;

c)

Kansainvälinen järjestelypankki.

6.   SAAMISET LAITOKSILTA

6.1   Käsittely

23.

Määritettäessä laitoksilta olevien saamisten riskipainoja on sovellettava jompaakumpaa 26–27 ja 29–32 kohdassa kuvatuista menetelmistä.

24.

Rajoittamatta 23–39 kohdan muiden säännösten soveltamista, saamiset luottolaitosten valvonnasta ja toimilupien myöntämisestä vastaavilta toimivaltaisilta viranomaisilta toimiluvan saaneilta ja niiden valvomilta rahoituslaitoksilta, joihin sovelletaan vakavaraisuusvaatimuksia, jotka vastaavat luottolaitoksiin sovellettavia vakavaraisuusvaatimuksia, on riskipainotettava kuten saamiset laitoksilta.

6.2   Luokittelemattomilta laitoksilta olevien saamisten riskipainon alaraja

25.

Luokittelemattomilta laitoksilta oleviin saamisiin ei saa soveltaa alempaa riskipainoa kuin saamisille valtiolta, jossa laitos sijaitsee.

6.3   Valtion riskipainoon perustuva menetelmä

26.

Laitoksilta oleviin saamisiin on sovellettava taulukon 3 mukaista riskipainoa sen mukaan, mihin luottoluokkaan saamiset valtiolta sijoitetaan lainkäyttöalueella, johon luottolaitos on sijoittautunut.

Taulukko 3

Luottoluokka, johon valtio on sijoitettu

1

2

3

4

5

6

Saamisen riskipaino

20 %

50 %

100 %

100 %

100 %

150 %

27.

Saamisiin laitoksilta, jotka ovat sijoittautuneet valtioihin, joita ei ole luokiteltu, voidaan soveltaa enintään 100 prosentin riskipainoa.

28.

Alkuperäiseltä tosiasialliselta maturiteetiltaan enintään kolmen kuukauden saamisiin laitoksilta on sovellettava 20 prosentin riskipainoa.

6.4   Luottoluokitukseen perustuva menetelmä

29.

Alkuperäiseltä tosiasialliselta maturiteetiltaan yli kolmen kuukauden saamisiin laitoksilta, joista on käytettävissä valitun luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus, on sovellettava taulukon 4 mukaista riskipainoa sen mukaan kuin toimivaltaiset viranomaiset ovat jakaneet hyväksyttyjen luokituslaitosten luottoluokitukset kuuteen luottoluokkaan luoton laadun arviointiasteikolla.

Taulukko 4

Luottoluokka

1

2

3

4

5

6

Riskipaino

20 %

50 %

50 %

100 %

100 %

150 %

30.

Saamisiin laitoksilta, joita ei ole luokiteltu, on sovellettava 50 prosentin riskipainoa.

31.

Alkuperäiseltä tosiasialliselta maturiteetiltaan enintään kolmen kuukauden saamisiin laitoksilta, joista on käytettävissä valitun luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus, on sovellettava taulukon 5 mukaista riskipainoa sen mukaan kuin toimivaltaiset viranomaiset ovat jakaneet hyväksyttyjen luokituslaitosten luottoluokitukset kuuteen luottoluokkaan luoton laadun arviointiasteikolla.

Taulukko 5

Luottoluokka

1

2

3

4

5

6

Riskipaino

20 %

20 %

20 %

50 %

50 %

150 %

32.

Alkuperäiseltä tosiasialliselta maturiteetiltaan enintään kolmen kuukauden saamisiin laitoksilta, joita ei ole luokiteltu, on sovellettava 20 prosentin riskipainoa.

6.5   Vaikutus lyhytaikaisiin luottoluokituksiin

33.

Jos laitoksilta oleviin saamisiin sovelletaan 29–32 kohdassa määriteltyä menetelmää, se vaikuttaa seuraavasti lyhytaikaisiin luottoluokituksiin.

34.

Jos lyhytaikaista riskiluokitusta ei ole, kaikkiin jäljellä olevalta maturiteetiltaan enintään kolmen kuukauden saamisiin luottolaitoksilta sovelletaan 31 kohdassa määritettyä lyhytaikaisten saamisten yleistä etuuskohtelua.

35.

Jos lyhytaikainen luottoluokitus on käytettävissä ja kyseisen luokituksen mukaan on sovellettava riskipainoa, joka on vastaava tai edullisempi kuin 31 kohdassa määritetty lyhytaikaisten saamisten yleinen etuuskohtelu, lyhytaikaista luottoluokitusta sovelletaan ainoastaan kyseiseen saamiseen. Muihin lyhytaikaisiin saamisiin on sovellettava 31 kohdassa määritettyä lyhytaikaisten saamisten yleistä etuuskohtelua.

36.

Jos lyhytaikainen luottoluokitus on käytettävissä ja kyseisen luokituksen mukaan on sovellettava riskipainoa, joka on epäedullisempi kuin 31 kohdassa määritetty lyhytaikaisten saamisten yleinen etuuskohtelu, lyhytaikaisten saamisten yleistä etuuskohtelua ei saa soveltaa, vaan kaikille lyhytaikaisille saamisille, joita ei ole luokiteltu, on annettava sama riskipaino, jota käytetään kyseisessä lyhytaikaisessa luottoluokituksessa.

6.6   Velallisen kansallisessa valuutassa olevat lyhytaikaiset saamiset

37.

Jäljellä olevalta maturiteetiltaan enintään kolmen kuukauden saamisiin laitoksilta, jotka ovat kotimaan valuutan määräisiä ja rahoitettu kotimaan valuutassa, voidaan toimivaltaisen viranomaisen harkinnan mukaan soveltaa kummankin 26, 27 ja 29–32 kohdassa kuvatun menetelmän mukaista riskipainoa, joka on yhtä luokkaa epäedullisempi kuin 4 ja 5 kohdassa kuvattu etuoikeuskohtelun mukainen riskipaino, jota sovelletaan saamisiin kyseiseltä valtiolta.

38.

Saamisiin, joiden jäljellä oleva maturiteetti on enintään kolme kuukautta ja jotka ovat velallisen kotimaan valuutan määräisiä ja rahoitettu velallisen kotimaan valuutassa, on sovellettava vähintään 20 prosentin riskipainoa.

6.7   Sijoitukset säänneltyihin pääomainstrumentteihin

39.

Laitosten liikkeeseen laskemiin oman pääoman ehtoisiin instrumentteihin tai säänneltyihin pääomainstrumentteihin tehtäviin sijoituksiin on sovellettava 100 prosentin riskipainoa, ellei niitä ole vähennetty omista varoista.

6.8   EKP:n edellyttämät vähimmäisvarannot

40.

Jos saaminen laitokselta on vähimmäisvarantojen muodossa, joita EKP tai jäsenvaltion keskuspankki edellyttää luottolaitokselta, jäsenvaltiot voivat sallia sen, että saamiseen sovelletaan riskipainoa, jota sovellettaisiin saamisiin kyseisen jäsenvaltion keskuspankilta, edellyttäen että:

a)

varannot pidetään sen mukaisesti, mitä säädetään vähimmäisvarantojen soveltamisesta 12 päivänä syyskuuta 2003 annetussa Euroopan keskuspankin asetuksessa (EY) N:o 1745/2003 (1) tai sen myöhemmin korvaavassa asetuksessa, tai kyseistä asetusta kaikin merkityksellisin tavoin vastaavien kansallisten vaatimusten mukaisesti; ja

b)

laitoksen, jossa varantoja pidetään, joutuessa konkurssiin tai tullessa maksukyvyttömäksi varannot maksetaan kokonaisuudessaan takaisin luottolaitokselle hyvissä ajoin eivätkä ne ole käytettävissä laitoksen muiden vastuiden kattamiseen.

7.   SAAMISET YRITYKSILTÄ

7.1   Käsittely

41.

Saamisiin, joista on käytettävissä valitun luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus, on sovellettava taulukon 6 mukaista riskipainoa sen mukaan kuin toimivaltaiset viranomaiset ovat jakaneet hyväksyttyjen luokituslaitosten luottoluokitukset kuuteen luottoluokkaan luoton laadun arviointiasteikolla.

Taulukko 6

Luottoluokka

1

2

3

4

5

6

Riskipaino

20 %

50 %

100 %

100 %

150 %

150 %

42.

Saamisiin, joista ei ole käytettävissä kyseistä luottoluokitusta, on sovellettava 100 prosentin riskipainoa tai valtion riskipainoa sen mukaan, kumpi on korkeampi.

8.   VÄHITTÄISSAAMISET

43.

Saamisiin, jotka ovat 79 artiklan 2 kohdassa lueteltujen kriteerien mukaisia, on sovellettava 75 prosentin riskipainoa.

9.   KIINTEISTÖVAKUUDELLISET SAAMISET

44.

Rajoittamatta 45–60 kohdan soveltamista saamisiin, joilla on täysimääräinen kiinteistövakuus, on sovellettava 100 prosentin riskipainoa.

9.1   Asuinkiinteistövakuudelliset saamiset

45.

Saamisiin tai saamisten osiin, joiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymänä täytenä vakuutena ovat kiinnitykset asuinkiinteistöihin, jotka ovat tai tulevat olemaan omistajan tai henkilökohtaisten sijoitusyhtiöiden tapauksessa edunsaajaomistajan käytössä tai vuokralle antamia, on sovellettava 35 prosentin riskipainoa.

46.

Saamisiin, joiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymänä täytenä vakuutena on Suomen vuonna 1991 annetun asunto-osakeyhtiölain tai vastaavan myöhemmän lainsäädännön mukaisen suomalaisen asunto-osakeyhtiön osakkeita, jotka koskevat sellaisia asuntoja, jotka ovat tai tulevat olemaan omistajan käytössä tai vuokralle antamia, on sovellettava 35 prosentin riskipainoa.

47.

Sellaisia asuinkiinteistöjä koskevien kiinteistöleasingtransaktioiden mukaisiin saamisiin vuokralleottajalle, joissa luottolaitos on vuokralleantaja ja vuokralleottajalla on osto‐oikeus, sovelletaan 35 prosentin riskipainoa edellyttäen, että toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että luottolaitoksen saamisella on täytenä vakuutena kiinteistön omistusoikeus.

48.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat 45–47 kohtaa soveltaessaan antaa hyväksyntänsä ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a)

kiinteistön arvo ei riipu olennaisesti velallisen luottokelpoisuudesta. Tämä vaatimus ei sulje pois tilanteita, joissa ainoastaan makrotaloudelliset tekijät vaikuttavat sekä kiinteistön arvoon että velallisen kykyyn selvitä velvoitteistaan;

b)

velalliseen liittyvä luottoriski ei riipu olennaisesti kiinteistön tai hankkeen arvon kehityksestä vaan velallisen kyvystä maksaa velka muista lähteistä saaduilla tuloilla. Velan takaisinmaksu ei riipu olennaisesti vakuutena olevan kiinteistön tuottamasta mahdollisesta kassavirrasta;

c)

liitteessä VIII olevan 2 osan 8 kohdan mukaiset vähimmäisvaatimukset täyttyvät ja liitteessä VIII olevan 3 osan 62–65 kohdan mukaisia arvostussääntöjä noudatetaan; ja

d)

kiinteistön arvo ylittää selvästi saamisten arvon.

49.

Toimivaltaisten viranomaisten ei tarvitse vaatia 48 kohdan b alakohdan mukaisen edellytyksen täyttymistä niiden saamisten osalta, joiden täytenä vakuutena on niiden alueella sijaitseva asuinkiinteistö, jos toimivaltaiset viranomaiset voivat todeta, että niiden alueella on hyvin kehittyneet ja vakiintuneet asuntomarkkinat, joilla tappioiden määrät ovat niin alhaiset, että tällainen käsittely on perusteltu.

50.

Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset käyttävät 49 kohdan mukaista harkintavaltaansa, toisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että niiden valvonnan alaiset luottolaitokset soveltavat 35 prosentin riskipainoa saamisiin, joiden täytenä vakuutena ovat asuinkiinteistöt.

9.2   Liikekiinteistövakuudelliset saamiset

51.

Saamisiin tai saamisten osiin, joiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymänä täytenä vakuutena on kiinnityksiä niiden lainkäyttöalueella sijaitseviin toimistoihin tai muihin liiketiloihin, voidaan soveltaa 50 prosentin riskipainoa toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan.

52.

Saamisiin, joiden toimivaltaisten viranomaisten hyväksymänä täytenä vakuutena on Suomen vuonna 1991 annetun asunto-osakeyhtiölain tai vastaavan myöhemmän lainsäädännön mukaisen suomalaisen asunto-osakeyhtiön osakkeita, jotka koskevat toimistoja tai muita liiketiloja, voidaan soveltaa toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan 50 prosentin riskipainoa.

53.

Saamisiin, jotka liittyvät toimivaltaisten viranomaisten lainkäyttöalueella sijaitsevia toimistoja tai muita liiketiloja koskeviin kiinteistöleasingtransaktioihin, joissa luottolaitos on vuokralleantaja ja vuokralleottajalla on osto-oikeus, voidaan soveltaa 50 prosentin riskipainoa, jos luottolaitoksen saamisella on toimivaltaisten viranomaisten hyväksymänä täytenä vakuutena kiinteistön omistusoikeus.

54.

Tämän liitteen 51–53 kohtaa sovellettaessa seuraavien edellytysten on täytyttävä:

a)

kiinteistön arvo ei riipu olennaisesti velallisen luottokelpoisuudesta. Tämä vaatimus ei sulje pois tilanteita, joissa ainoastaan makrotaloudelliset tekijät vaikuttavat sekä kiinteistön arvoon että velallisen kykyyn selvitä velvoitteistaan;

b)

velalliseen liittyvä luottoriski ei riipu olennaisesti kiinteistön tai hankkeen arvon kehityksestä vaan velallisen kyvystä maksaa velka muista lähteistä saaduilla tuloilla. Velan takaisinmaksu ei riipu olennaisesti vakuutena olevan kiinteistön tuottamasta mahdollisesta kassavirrasta; ja

c)

liitteessä VIII olevan 2 osan 8 kohdassa olevat vähimmäisvaatimukset täyttyvät ja liitteessä VIII olevan 3 osan 62–65 kohdan mukaisia arvostussääntöjä noudatetaan.

55.

50 prosentin riskipainoa sovelletaan lainan siihen osaan, joka ei ylitä seuraavien ehtojen mukaisesti laskettuja rajoja:

a)

50 prosenttia kyseisen kiinteistön markkina-arvosta;

b)

50 prosenttia kyseisen kiinteistön markkina-arvosta tai 60 prosenttia kiinnitysluoton arvosta, sen mukaan kumpi näistä on alhaisempi, niiden jäsenvaltioiden osalta, jotka ovat säätäneet lailla tai asetuksella tiukoista kiinnitysluottojen arvon arviointiperusteista.

56.

100 prosentin riskipainoa sovelletaan lainan siihen osaan, joka ylittää 55 kohdassa asetetut raja-arvot.

57.

Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset käyttävät 51–53 kohdan mukaista harkintavaltaansa, toisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että niiden valvonnan alaiset luottolaitokset soveltavat 50 prosentin riskipainoa saamisiin, joiden täytenä vakuutena ovat liikekiinteistöt.

58.

Toimivaltaisten viranomaisten ei tarvitse vaatia 54 kohdan b alakohdan mukaisen edellytyksen täyttymistä niiden saamisten osalta, joiden täytenä vakuutena on kiinnitys niiden lainkäyttöalueella sijaitsevaan liikekiinteistöön, jos toimivaltaiset viranomaiset voivat todeta, että niiden alueella on hyvin kehittyneet ja vakiintuneet liikekiinteistöjen markkinat, joilla tappioiden määrät ovat niin alhaiset, että seuraavat raja-arvot eivät ylity:

a)

sellaisesta luotonannosta aiheutuvat tappiot, jonka vakuutena on liikekiinteistöjä enintään 50 prosenttia markkina-arvosta (tai 60 prosenttia kiinnitysluoton arvosta, jos se on alempi), eivät saa ylittää vuoden aikana 0,3 prosenttia lainakannasta, jonka vakuutena on liikekiinteistöjä; ja

b)

luotonannosta, jonka vakuutena on liikekiinteistöjä, aiheutuvat kokonaistappiot eivät saa ylittää vuoden aikana 0,5 prosenttia lainakannasta, jonka vakuutena on liikekiinteistöjä.

59.

Jos toinen 58 kohdassa tarkoitetuista raja-arvoista ylittyy vuoden aikana, oikeus soveltaa 58 kohtaa lakkaa ja 54 kohdan b alakohdan mukaista edellytystä on sovellettava, kunnes 58 kohdan mukaiset edellytykset täyttyvät jonakin seuraavista vuosista.

60.

Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset käyttävät 58 kohdan mukaista harkintavaltaansa, toisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että niiden valvonnan alaiset luottolaitokset soveltavat 50 prosentin riskipainoa saamisiin, joiden täytenä vakuutena on liikekiinteistöjä.

10.   ERÄÄNTYNEET SAAMISET

61.

Rajoittamatta 62–65 kohdan soveltamista kaikkien yli 90 päivää erääntyneenä olevien saamisten, jotka ylittävät toimivaltaisten viranomaisten asettamat ylärajat ja joihin liittyy kohtuullinen riskitaso, vakuudettomaan osaan sovelletaan riskipainona

a)

150 prosenttia, jos arvonoikaisut ovat vähemmän kuin 20 prosenttia arvonoikaisut sisältävän bruttosaamisen vakuudettomasta osasta; ja

b)

100 prosenttia, jos arvonoikaisut ovat vähintään 20 prosenttia arvonoikaisut sisältävän bruttosaamisen vakuudettomasta osasta.

62.

Määritettäessä erääntyneen saamisen vakuudellista osaa sallittuja vakuuksia ja takauksia ovat ne, joita saa käyttää luottoriskin vähentämiseen.

63.

Kun erääntyneen saamisen täytenä vakuutena ovat muut kuin luottoriskin vähentämiseen käytettävät vakuudet, voidaan kuitenkin toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan soveltaa 100 prosentin riskipainoa noudattaen tiukkoja toimintakriteerejä, jotta varmistetaan vakuuden korkea laatu, kun arvonoikaisujen määrä saavuttaa 15 prosenttia saamisen arvosta, johon sisältyvät arvonoikaisut.

64.

Tämän liitteen 45–50 kohdassa tarkoitettuihin saamisiin, joista on vähennetty arvonoikaisut, on sovellettava 100 prosentin riskipainoa, jos saamiset ovat olleet erääntyneenä yli 90 päivää. Jos arvonoikaisujen määrä on vähintään 20 prosenttia arvonoikaisut sisältävästä bruttosaamisesta, jäljellä olevan saamisen riskipaino voidaan toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan alentaa 50 prosenttiin.

65.

Tämän liitteen 51–60 kohdassa tarkoitettuihin saamisiin on sovellettava 100 prosentin riskipainoa, jos ne ovat olleet erääntyneinä yli 90 päivää.

11.   ERÄT, JOTKA VIRANOMAISTEN MÄÄRITYKSEN MUKAAN SISÄLTÄVÄT KORKEAN RISKIN

66.

Erityisen suuria riskejä sisältäviin saamisiin kuten sijoituksiin venture capital -yrityksiin ja pääomasijoituksiin voidaan toimivaltaisten viranomaisten harkinnan mukaan soveltaa 150 prosentin riskipainoa.

67.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että muihin kuin erääntyneisiin saamisiin, joihin tämän osan säännösten mukaan on sovellettava 150 prosentin riskipainoa ja joista on tehty arvonoikaisut, sovelletaan riskipainona

a)

100 prosenttia, jos arvonoikaisut ovat vähintään 20 prosenttia arvonoikaisut sisältävästä bruttosaamisesta; ja

b)

50 prosenttia, jos arvonoikaisut ovat vähintään 50 prosenttia arvonoikaisut sisältävästä bruttosaamisesta.

12.   KATETUT JOUKKOLAINAT

68.

’Katetuilla joukkolainoilla’ tarkoitetaan direktiivin 85/611/ETY 22 artiklan 4 kohdassa määriteltyjä joukkovelkakirjoja, joiden vakuutena on joku seuraavista hyväksytyistä omaisuuseristä:

a)

saamiset EU:n valtioilta, keskuspankeilta, julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta, alue- ja paikallisviranomaisilta tai edellä mainittujen takaamat saamiset;

b)

saamiset EU:n ulkopuolisilta valtioilta ja keskuspankeilta, kansainvälisiltä kehityspankeilta ja kansainvälisiltä organisaatioilta tai edellä mainittujen takaamat saamiset, jotka sijoittuvat tähän liitteeseen sisältyvään luottoluokkaan 1, sekä saamiset EU:n ulkopuolisilta julkisyhteisöiltä ja julkisoikeudellisilta laitoksilta sekä alue- ja paikallisviranomaisilta tai edellä mainittujen takaamat saamiset, jotka on riskipainotettu saamisiksi laitoksilta tai valtioilta ja keskuspankeilta 8, 9, 14 kohdan tai 15 kohdan mukaisesti ja jotka sijoittuvat tähän liitteeseen sisältyvään luottoluokkaan 1, ja tämän kohdan mukaiset saamiset, jotka sijoittuvat vähintään tähän liitteeseen sisältyvään luottoluokkaan 2, edellyttäen, että tällaiset saamiset eivät ylitä 20 prosenttia sellaisten liikkeeseenlaskevien luottolaitosten liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen nimellismäärästä;

c)

saamiset laitoksilta, jotka sijoittuvat tähän liitteeseen sisältyvään luottoluokkaan 1. Tällaisen saamisen kokonaismäärä ei saa ylittää 15 prosenttia liikkeeseenlaskevan luottolaitoksen liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen nimellismäärästä. Saamisia, jotka aiheutuvat maksujen siirrosta kiinteistövakuudellisten lainojen velallisilta tai velallisten selvitystilasta katettujen joukkolainojen haltijoille ja näiden maksujen hallinnasta, ei sisällytetä 15 prosentin raja-arvoon; saamisia laitoksilta, joiden juoksuaika on enintään 100 päivää, ei sisällytetä luottoluokkaan 1 mutta kyseisten laitosten on sijoituttava vähintään tähän liitteeseen sisältyvään luottoluokkaan 2;

d)

luotot, joiden vakuutena on asuinkiinteistö tai 46 kohdassa tarkoitettujen suomalaisten asunto‐osakeyhtiöiden osakkeet enintään pienimpään pääoman määrään saakka sellaisten kiinteistöön kohdistuvien kiinnitysten tapauksessa, joiden määrä yhdessä paremmassa etuoikeusasemassa olevien kiinnitysten kanssa on korkeintaan 80 prosenttia kiinnitetyn omaisuuden arvosta; tai ranskalaisten Fonds Communs de Créances -rahastojen tai vastaavien jäsenvaltioiden lainsäädännön alaisuuteen kuuluvien arvopaperistamisyhteisöjen, jotka arvopaperistavat asuinkiinteistöihin liittyviä saamisia, liikkeeseenlaskemat etuoikeusasemaltaan parhaimmat osuudet edellyttäen, että vähintään 90 prosenttia tällaisten Fonds Communs de Créances ‐rahastojen tai vastaavien jäsenvaltioiden lainsäädännön alaisina toimivien arvopaperistamisyhteisöjen omaisuuseristä muodostuu etuoikeutetuista kiinnityksistä, joiden määrä yhdessä paremmassa etuoikeusasemassa olevien kiinnitysten kanssa osuuksien enintään pienimpään pääoman määrään saakka ja kiinnitysten pääoman kanssa on korkeintaan 80 prosenttia kiinnitetyn omaisuuden arvosta ja että osuudet sijoittuvat tähän liitteeseen sisältyvään luottoluokkaan 1, kun tällaisten osuuksien määrä on korkeintaan 20 prosenttia kiinnitetystä omaisuudesta. Saamisia, jotka aiheutuvat maksujen siirrosta, kiinteistövakuudellisten lainojen, etuoikeusasemaltaan parhaiden osuuksien tai vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden velallisilta tai velallisten selvitystilasta sekä maksujen hallinnasta, ei oteta huomioon 90 prosentin rajan laskemisessa;

e)

luotot, joiden vakuutena on liikekiinteistö tai 52 kohdassa tarkoitettujen suomalaisten asunto-osakeyhtiöiden osakkeet enintään pienimpään pääoman määrään saakka sellaisten kiinteistöön kohdistuvien kiinnitysten tapauksessa, joiden määrä yhdessä paremmassa etuoikeusasemassa olevien kiinnitysten kanssa on korkeintaan 60 prosenttia kiinnitetyn omaisuuden arvosta, tai ranskalaisten Fonds Communs de Créances -rahastojen tai vastaavien jäsenvaltioiden lainsäädännön alaisuuteen kuuluvien arvopaperistamisyhteisöjen, jotka arvopaperistavat asuinkiinteistöihin liittyviä saamisia, liikkeeseenlaskemat etuoikeusasemaltaan parhaimmat osuudet edellyttäen, että vähintään 90 prosenttia tällaisten Fonds Communs de Créances ‐rahastojen tai vastaavien jäsenvaltioiden lainsäädännön alaisina toimivien arvopaperistamisyhteisöjen omaisuuseristä muodostuu etuoikeutetuista kiinnityksistä, joiden määrä yhdessä paremmassa etuoikeusasemassa olevien kiinnitysten kanssa osuuksien enintään pienimpään pääoman määrään saakka ja kiinnitysten pääoman kanssa on korkeintaan 60 prosenttia kiinnitetyn omaisuuden arvosta ja että osuudet sijoittuvat tähän liitteeseen sisältyvään luottoluokkaan 1, kun tällaisten osuuksien määrä on korkeintaan 20 prosenttia kiinnitetystä omaisuudesta. Toimivaltaiset viranomaiset voivat hyväksyä liikekiinteistövakuudelliset lainat, kun luototusaste ylittää 60 prosenttia ja on enintään 70 prosenttia, jos katettujen joukkolainojen vakuudeksi pantattujen omaisuuserien kokonaisarvo ylittää katetun joukkolainan jäljellä olevan nimellismäärän vähintään 10 prosentilla, ja joukkovelkakirjojen haltijoiden vaateet täyttävät liitteessä VII asetetut oikeusvarmuuden vaatimukset. Joukkovelkakirjojen haltijoiden vaateilla on oltava ylempi etuoikeussija kuin muilla vakuuteen kohdistuvilla vaateilla. Saamisia, jotka aiheutuvat maksujen siirrosta, kiinteistövakuudellisten lainojen, etuoikeusasemaltaan parhaiden osuuksien tai vieraan pääoman ehtoisten arvopapereiden velallisilta tai velallisten selvitystilasta sekä maksujen hallinnasta, ei oteta huomioon 90 prosentin rajan laskemisessa; tai

f)

luotot, joiden vakuutena on alus, edellyttäen että alukseen kohdistuvien kiinnitysten määrä yhdessä paremmassa etuoikeusasemassa olevien kiinnitysten kanssa on korkeintaan 60 prosenttia kiinnitetyn aluksen arvosta.

Edellä olevan soveltamiseksi ’vakuus’ kattaa tilanteet, joissa a–f alakohdassa esitetyt omaisuuserät on lain nojalla käytettävä yksinomaan velkakirjanhaltijoiden suojaamiseen tappioilta.

Ranskalaisten Fonds Communs de Créances -rahastojen tai d ja e alakohdassa määriteltyjen vastaavien arvopaperistamisyhteisöjen liikkeeseen laskemiin etuoikeusasemaltaan parhaimpiin osuuksiin ei sovelleta 20 prosentin rajoitusta 31 päivään joulukuuta 2010 asti, edellyttäen että hyväksytty luottoluokituslaitos on luokitellut kyseiset etuoikeusasemaltaan parhaimmat osuudet parhaimpaan luokkaan katettuja joukkolainoja koskevassa luottoluokituksessaan. Poikkeusta tarkastellaan uudelleen ennen määräajan päättymistä, minkä jälkeen komissio voi tarvittaessa jatkaa sen voimassaoloaikaa 151 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen ja käyttäen tai ollen käyttämättä erillistä tarkistuslauseketta.

Edellä f alakohdassa tarkoitettu luku 60 prosenttia voidaan korvata luvulla 70 prosenttia 31 päivään joulukuuta 2010 asti. Poikkeusta tarkastellaan uudelleen ennen määräajan päättymistä, minkä jälkeen komissio voi tarvittaessa jatkaa poikkeuksen voimassaoloaikaa 151 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen ja käyttäen tai ollen käyttämättä erillistä tarkistuslauseketta.

69.

Luottolaitosten on täytettävä katettujen joukkolainojen vakuutena olevien kiinteistöjen osalta liitteessä VIII olevan 2 osan 8 kohdan mukaiset vähimmäisvaatimukset ja noudatettava liitteessä VIII olevan 3 osan 62–65 kohdan mukaisia arvostussääntöjä.

70.

Katettuihin joukkolainoihin, jotka ovat direktiivin 85/611/ETY 22 artiklan 4 kohtaan sisältyvän määritelmän mukaisia ja jotka on laskettu liikkeeseen ennen 31 päivää joulukuuta 2007, voidaan myös soveltaa etuuskohtelua niiden erääntymispäivään saakka, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 68–69 kohdan soveltamista.

71.

Katettujen joukkolainojen riskipaino määräytyy liikkeeseen laskevan luottolaitoksen etuoikeusasemaltaan parhaimmille vakuudettomille vastuille annetun riskipainon mukaan. Edellä mainittujen riskipainojen suhde on seuraava:

a)

jos saamisiin laitokselta sovelletaan 20 prosentin riskipainoa, katettuun joukkolainaan on sovellettava 10 prosentin riskipainoa;

b)

jos saamisiin laitokselta sovelletaan 50 prosentin riskipainoa, katettuun joukkolainaan on sovellettava 20 prosentin riskipainoa;

c)

jos saamisiin laitokselta sovelletaan 100 prosentin riskipainoa, katettuun joukkolainaan on sovellettava 50 prosentin riskipainoa; ja

d)

jos saamisiin laitokselta sovelletaan 150 prosentin riskipainoa, katettuun joukkolainaan on sovellettava 100 prosentin riskipainoa.

13.   ARVOPAPERISTETUT ERÄT

72.

Arvopaperistettuja eriä koskevien riskipainotettujen saamisten yhteismäärä on määritettävä 94–101 artiklan mukaisesti.

14.   LYHYTAIKAISET SAAMISET LAITOKSILTA JA YRITYKSILTÄ

73.

Lyhytaikaisiin saamisiin laitoksilta ja yrityksiltä, joista on käytettävissä valitun luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus, on sovellettava taulukon 7 mukaista riskipainoa sen mukaan kuin toimivaltaiset viranomaiset ovat jakaneet hyväksyttyjen luokituslaitosten luottoluokitukset kuuteen luottoluokkaan luoton laadun arviointiasteikolla.

Taulukko 7

Luottoluokka

1

2

3

4

5

6

Riskipaino

20 %

50 %

100 %

150 %

150 %

150 %

15.   OSUUDET YHTEISSIJOITUSYRITYKSISSÄ

74.

Rajoittamatta 75–81 kohdan soveltamista yhteissijoitusyrityksissä oleviin osuuksiin on sovellettava 100 prosentin riskipainoa.

75.

Osuuksiin yhteissijoitusyrityksissä, joista on käytettävissä valitun luottoluokituslaitoksen antama luottoluokitus, on sovellettava taulukon 8 mukaista riskipainoa sen mukaan kuin toimivaltaiset viranomaiset ovat jakaneet hyväksyttyjen luokituslaitosten luottoluokitukset kuuteen luottoluokkaan luoton laadun arviointiasteikolla.

Taulukko 8

Luottoluokka

1

2

3

4

5

6

Riskipaino

20 %

50 %

100 %

100 %

150 %

150 %

76.

Kun toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että positioon yhteissijoitusyrityksessä liittyy erityisen suuria riskejä, niiden on vaadittava, että positioon sovelletaan 150 prosentin riskipainoa.

77.

Luottolaitokset voivat määrittää yhteissijoitusyrityksissä oleville osuuksille riskipainon 79, 80 ja 81 kohdassa säädetyllä tavalla, jos seuraavat kriteerit täyttyvät:

a)

yhteissijoitusyritystä hallinnoi yhtiö, joka on valvonnan alainen jäsenvaltiossa tai jonka toiminnan edellytys on luottolaitoksen toimintaa valvovan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä, jos:

i)

yhteissijoitusyritystä hallinnoi yhtiö, jonka katsotaan olevan yhteisön lainsäädännön vaatimuksia vastaavan valvonnan alainen; ja

ii)

toimivaltaisten viranomaisten välinen yhteistyö on varmistettu riittävän hyvin;

b)

yhteissijoitusyrityksen esite tai vastaava asiakirja sisältää seuraavat tiedot:

(i)

luokittelu omaisuuseristä, joihin yhteissijoitusyritys saa sijoittaa; ja

(ii)

jos sovelletaan sijoitusrajoja, tiedot suhteellisista rajoista ja niiden laskemisessa sovellettavista menetelmistä; ja

c)

yhteissijoitusyrityksen liiketoiminnasta raportoidaan vähintään vuosittain, jotta voidaan arvioida sen varat, velat, tulot ja liiketoiminnan sisältö raportointikauden aikana.

78.

Jos toimivaltainen viranomainen hyväksyy kolmannessa maassa toimivan yhteissijoitusyrityksen 77 kohdan a alakohdan mukaisesti, toisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi soveltaa kyseistä hyväksyntää tekemättä omaa arviota yhteissijoitusyrityksestä.

79.

Jos luottolaitoksella on tiedot yhteissijoitusyrityksen suojattavista vastuista, se voi käyttää mainittuja vastuita määrittääkseen yhteissijoitusyrityksen sijoituksille riskipainon näiden tiedossa olevien sijoitusten keskiarvona 78–83 artiklassa määritettyjen menettelyjen mukaisesti.

80.

Jos luottolaitoksella ei ole käytettävissä tietoja yhteissijoitusyrityksen suojattavista vastuista, se voi laskea yhteissijoitusyrityksen sijoituksille keskimääräisen riskipainon 78–83 artiklassa määrättyjen menettelyjen ja seuraavien sääntöjen mukaisesti: oletetaan, että yhteissijoitusyritys sijoittaa ensin valtuuksiensa mukaisen enimmäismäärän puitteissa vastuuryhmiin, joihin liittyy korkeimmat pääomavaatimukset, ja jatkaa tämän jälkeen sijoittamista alemman pääomavaateen vastuuryhmiin, kunnes sijoitusten enimmäismäärä saavutetaan.

81.

Luottolaitokset voivat valtuuttaa kolmannen laskemaan yhteissijoitusyrityksen osuuksille riskipainon 79 ja 80 kohdassa määritettyjen menettelyjen mukaisesti ja raportoimaan siitä edellyttäen, että laskelmien ja raportoinnin laatu voidaan varmistaa asianmukaisesti.

16.   MUUT ERÄT

16.1   Käsittely

82.

Direktiivin 86/635/ETY 4 artiklan 10 kohdassa tarkoitettuihin aineellisiin hyödykkeisiin sovelletaan 100 prosentin riskipainoa.

83.

Ennakkomaksuihin ja siirtosaamisiin, joiden osalta laitos ei pysty määrittelemään vastapuolta direktiivin 86/635/ETY mukaisesti, sovelletaan 100 prosentin riskipainoa.

84.

Saamisiin maksujen välityksestä sovelletaan 20 prosentin riskipainoa. Käteiseen rahaan ja vastaaviin eriin sovelletaan 0 prosentin riskipainoa.

85.

Jäsenvaltiot saavat soveltaa 10 prosentin riskipainoa saamisiin laitoksilta, jotka ovat erikoistuneet kotijäsenvaltioidensa pankkien välisiin markkinoihin ja julkisen sektorin lainamarkkinoihin ja jotka ovat toimivaltaisten viranomaisten tiiviissä valvonnassa, kun kyseisten omaisuuserien täytenä vakuutena on kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten hyväksymä ja riittäväksi vakuudeksi katsoma 0 prosentin tai 20 prosentin riskipainon saanut erä.

86.

Osakkeisiin ja muihin omistusosuuksiin on sovellettava vähintään 100 prosentin riskipainoa, ellei niitä ole vähennetty omista varoista.

87.

Kultasaamisten takaamiin omissa holveissa säilytetyihin tai allokoituihin kultaharkkoihin on sovellettava 0 prosentin riskipainoa.

88.

Erien myynti- ja takaisinostosopimukset ja termiiniostosopimukset riskipainotetaan transaktioiden vastapuolten sijaan kyseisten erien mukaan.

89.

Jos luottolaitos tarjoaa luottoriskin suojausta useille vastuille sillä ehdolla, että n:s vastuisiin liittyvä laiminlyönti laukaisee maksuvelvollisuuden ja kyseinen maksuvelvollisuuden laukaiseva tapahtuma johtaa sopimuksen purkamiseen, ja jos hyväksytty luottoluokituslaitos on laatinut tuotteesta ulkoisen luottoluokituksen, sovelletaan 94–101 artiklassa säädettyjä riskipainoja. Jos hyväksytty luottoluokituslaitos ei ole antanut tuotteesta luottoluokitusta, koriin kuuluvien vastuiden riskipainot lasketaan yhteen (pois lukien n-1 -vastuut) siten, että niiden yhteissumma on enintään 1 250 prosenttia, joka kerrotaan luottojohdannaisen tarjoaman suojan nimellisarvolla; näin saadaan omaisuuserien riskipainotettu määrä. Yhteen lasketuista vastuista vähennettävät n–1 –vastuut määritetään siten, että niihin kuuluvat ne vastuut, jotka tuottavat alemman riskipainotetun vastuumäärän kuin mikään yhteen laskettuihin vastuisiin kuuluva riskipainotettu saaminen.

2 OSA

Luottoluokituslaitosten hyväksyminen ja niiden luottoluokitusten kuvaus

1.   MENETELMÄT

1.1   Objektiivisuus

1.

Toimivaltaisten viranomaisten on todennettava, että luottoluokitusten antamisessa sovellettavat menetelmät ovat tiukkoja, järjestelmällisiä, pitkäjänteisiä ja perustuvat pitkän aikavälin kokemuksiin pohjautuvaan validointiin.

1.2   Riippumattomuus

2.

Toimivaltaisten viranomaisten todennettava, että menetelmiin ei kohdistu ulkoisia poliittisia vaikutuksia, rajoituksia eikä taloudellisia paineita, jotka voivat vaikuttaa luottoluokitukseen.

3.

Toimivaltaisten viranomaisten on valvottava luottoluokituslaitosten menetelmien riippumattomuutta muun muassa seuraavien seikkojen perusteella:

a)

luottoluokituslaitoksen omistus- ja organisaatiorakenne;

b)

luottoluokituslaitoksen taloudelliset resurssit;

c)

luottoluokituslaitoksen käytössä oleva henkilökunta ja asiantuntemus; ja

d)

luottoluokituslaitoksen päätöksenteko- ja valvontajärjestelmä (corporate governance).

1.3   Jatkuva tarkastelu

4.

Toimivaltaisten viranomaisten on todennettava, että luottoluokituslaitoksen antamia luokituksia arvioidaan jatkuvasti, ja niiden on reagoitava taloudellisen toimintaympäristön muutoksiin. Kyseinen arviointi on suoritettava kaikkien merkittävien tapahtumien jälkeen tai vähintään vuosittain.

5.

Ennen hyväksyntää toimivaltaisten viranomaisten on todennettava, että kunkin markkinasegmentin luokittelussa sovellettavat menetelmät perustuvat seuraavan kaltaisiin standardeihin:

a)

toteutumatestit on tehtävä vähintään yhdeltä vuodelta;

b)

toimivaltaisten viranomaisten on valvottava luottoluokituslaitoksen arviointiprosessin säännöllisyyttä; ja

c)

toimivaltaisten viranomaisten on saatava luottoluokituslaitokselta tiedot siitä, kuinka tiiviit yhteydet sillä on luokittamiensa laitosten ylimpään johtoon.

6.

Toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että luottoluokituslaitokset ilmoittavat viivytyksettä olennaisista muutoksista menetelmissä, joita ne soveltavat luottoluokituksia antaessaan.

1.4   Läpinäkyvyys ja tiedonantovelvollisuus

7.

Toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että luottoluokituslaitoksen luokituksia laadittaessa soveltamien menetelmien periaatteet ovat julkisesti nähtävissä, jotta potentiaaliset käyttäjät voivat arvioida periaatteiden asianmukaisuutta.

2.   YKSITTÄISET LUOTTOLUOKITUKSET

2.1   Uskottavuus ja markkinoiden hyväksyntä

8.

Toimivaltaisten viranomaisten on todennettava, että luottoluokituslaitosten yksittäisiä luokituksia pidetään markkinoilla luokitusten käyttäjien keskuudessa uskottavina ja luotettavina.

9.

Toimivaltaisten viranomaisten on arvioitava uskottavuutta muun muassa seuraavien seikkojen perusteella:

a)

luottoluokituslaitoksen markkinaosuus;

b)

luottoluokituslaitoksen liikevaihto ja sen yleiset taloudelliset resurssit;

c)

hinnoittelun mahdollinen perustuminen annettuun luokitukseen; ja

d)

vähintään kaksi luottolaitosta käyttää hyväksytyn luottoluokituslaitoksen yksilöllistä luottoluokituksen määrittämistä joukkovelkakirjojen liikkeellelaskemisen ja/tai luottoriskien arvioimisen yhteydessä.

2.2   Läpinäkyvyys ja tietojen julkistaminen

10.

Toimivaltaisten viranomaisten on todennettava, että yksittäiset luottoluokitukset ovat samoin ehdoin ainakin niiden luottolaitosten saatavilla, joiden oikeutetun edun mukaista luokitusten käyttö on.

11.

Toimivaltaisten viranomaisten on erityisesti todennettava, että yksittäiset luottoluokitukset ovat samoin ehdoin kuin kotimaassa niiden ulkomaisten luottolaitosten saatavilla, joiden oikeutetun edun mukaista luokitusten käyttö on.

3.   ’KUVAUS’

12.

Jotta kuhunkin luottoluokitukseen sisältyviä suhteellisia riskejä voidaan jaotella, toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon kvantitatiiviset tekijät kuten tietyn luottoluokituksen saaneiden omaisuuserien pitkän aikavälin maksukyvyttömyysaste. Toimivaltaisten viranomaisten on kysyttävä vastikään perustetuilta ja lyhyen aikaa maksukyvyttömyystietoja keränneiltä luottoluokituslaitoksilta, kuinka suureksi ne arvioivat tietyn luottoluokituksen saaneisiin omaisuuseriin liittyvän pitkän aikavälin maksukyvyttömyysriskin.

13.

Jotta kuhunkin luottoluokitukseen sisältyviä suhteellisia riskejä voidaan jaotella, toimivaltaisten viranomaisten on otettava huomioon kvalitatiiviset tekijät kuten luottoluokituslaitoksen luokitusten piiriin kuuluva liikkeeseenlaskijoiden ryhmä, luottoluokituslaitoksen antamien luokitusten kattavuus, kunkin luottoluokituksen tarkoitus ja luottoluokituslaitoksen määritelmä maksukyvyttömyydestä.

14.

Toimivaltaisten viranomaisten on verrattava yksittäisen luottoluokituslaitoksen kuhunkin luokitukseen liittyvää maksukyvyttömyysastetta vertailuarvoon, joka perustuu muiden luottoluokituslaitosten havaitsemaan maksukyvyttömyysasteeseen, joka on laskettu liikkeeseenlaskijoiden otannasta, jonka toimivaltaiset viranomaiset katsovat sisältävän vastaavan suuruisen luottoriskin.

15.

Jos toimivaltaiset viranomaiset katsovat, että yksittäisen luottoluokituslaitoksen antamaa luokitusta koskeva maksukyvyttömyysaste on olennaisesti ja järjestelmällisesti viitearvoa korkeampi, toimivaltaisten viranomaisten on annettava kyseisen luottoluokituslaitoksen luokitukselle korkeampi luottoluokka luoton laadun arviointiasteikolla.

16.

Jos toimivaltaiset viranomaiset ovat korottaneet luottoluokituslaitoksen tiettyä luokitusta koskevaa riskipainoa ja luottoluokituslaitos osoittaa, että sen luokitukseen liittyvä maksukyvyttömyysaste ei ole enää olennaisesti ja järjestelmällisesti vertailuarvoa suurempi, toimivaltaiset viranomaiset voivat päättää palauttaa luottoluokituslaitoksen luokituksen alkuperäisen luottoluokan luoton laadun arviointiasteikolla.

3 OSA

Luottoluokituslaitosten antamien luokitusten käyttö riskipainojen määrityksessä

1.   KÄSITTELY

1.

Luottolaitos voi nimittää yhden tai useamman hyväksytyn luokituslaitoksen, jota käytetään määritettäessä omaisuuseriin ja taseen ulkopuolisiin eriin sovellettavia riskipainoja.

2.

Luottolaitoksen, joka päättää soveltaa hyväksytyn luokituslaitoksen antamia luottoluokituksia joihinkin erien ryhmiin, on sovellettava kyseisiä luottoluokituksia johdonmukaisesti kaikkiin kyseiseen ryhmään kuuluviin vastuisiin.

3.

Luottolaitoksen, joka päättää soveltaa hyväksytyn luokituslaitoksen antamia luottoluokituksia, on sovellettava niitä jatkuvasti ja johdonmukaisesti.

4.

Luottolaitos voi soveltaa ainoastaan sellaisia luokituslaitosten luottoluokituksia, joissa otetaan huomioon luottolaitoksen saamisen muodostava pääoma ja korot kokonaisuudessaan.

5.

Jos luokitetusta erästä on käytettävissä ainoastaan yksi valitun luokituslaitoksen luottoluokitus, kyseistä luottoluokitusta on käytettävä määritettäessä kyseisen erän riskipainoa.

6.

Jos käytettävissä on kaksi valittujen luokituslaitosten antamaa luottoluokitusta ja kyseisissä luottoluokituksissa sovelletaan luokiteltuun erään eri riskipainoa, on käytettävä suurempaa riskipainoa.

7.

Jos käytettävissä on enemmän kuin kaksi valittujen luokituslaitosten antamaa luottoluokitusta, luokitettuun erään on sovellettava kahta pienimmän riskipainon antavaa luottoluokitusta. Jos kyseiset kaksi pienintä riskipainoa poikkeavat toisistaan, sovelletaan niistä suurempaa. Jos kaksi pienintä riskipainoa ovat samat, on sovellettava kyseistä riskipainoa.

2.   LIIKKEESEENLASKIJA JA LIIKKEESEENLASKUSTA ANNETTU LUOTTOLUOKITUS

8.

Jos erityisestä liikkeeseenlaskuohjelmasta tai -järjestelystä, johon vastuun muodostava erä kuuluu, on käytettävissä luottoluokitus, kyseistä luottoluokitusta on käytettävä määritettäessä erään sovellettavaa riskipainoa.

9.

Jos tiettyyn erään suoraan sovellettavaa luottoluokitusta ei ole käytettävissä, mutta käytettävissä on luottoluokitus erityisestä liikkeeseenlaskuohjelmasta tai -järjestelystä, johon vastuun muodostava erä ei kuulu, tai jos liikkeeseenlaskijasta on käytettävissä yleinen luottoluokitus, on käytettävä kyseistä luottoluokitusta, jos se tuottaa suuremman riskipainon kuin mitä muuten sovellettaisiin, tai jos se tuottaa pienemmän riskipainon ja kyseinen vastuu on etuoikeusasemaltaan sama tai parhaassa asemassa joka suhteessa kyseiseen liikkeeseenlaskuohjelmaan tai vastuuerään tai liikkeeseenlaskijan muihin merkittäviin etuoikeusasemaltaan parhaassa asemassa oleviin vakuudettomiin vastuisiin.

10.

Tämän osan 8 ja 9 kohta eivät saa estää 1 osan 68–71 kohdan soveltamista.

11.

Yritysryhmään kuuluvista liikkeeseenlaskijoista annettuja luottoluokituksia ei saa soveltaa toiseen samaan yritysryhmään kuuluvaan liikkeeseenlaskijaan.

3.   LYHYEN JA PITKÄN AIKAVÄLIN LUOTTOLUOKITUKSET

12.

Lyhyen aikavälin luottoluokituksia saa soveltaa ainoastaan lyhytaikaisiin omaisuuseriin ja taseen ulkopuolisiin eriin, jotka ovat saamisia laitoksilta ja yrityksiltä.

13.

Lyhyen aikavälin luottoluokitusta on sovellettava ainoastaan siihen erään, jota lyhyen aikavälin luottoluokitus koskee, eikä sitä saa käyttää muiden erien riskipainojen määrittämiseen.

14.

Rajoittamatta 13 kohdan soveltamista, jos lyhytaikaiseen luokiteltuun sopimukseen sovelletaan 150 prosentin riskipainoa, kaikkiin kyseiseltä vastapuolelta oleviin lyhytaikaisiin ja pitkäaikaisiin luokittamattomiin vakuudettomiin vastuisiin on myös sovellettava 150 prosentin riskipainoa.

15.

Rajoittamatta 13 kohdan soveltamista, jos luokiteltuun lyhytaikaiseen sopimukseen sovelletaan 50 prosentin riskipainoa, kaikkiin luokittamattomiin lyhytaikaisiin vastuisiin on sovellettava vähintään 100 prosentin riskipainoa.

4.   KOTIMAISET JA ULKOMAISET VALUUTTAERÄT

16.

Luottoluokitusta, joka koskee vastapuolen kotimaan valuutan määräistä erää, ei saa käyttää määritettäessä riskipainoa kyseisen vastapuolen ulkomaan valuutan määräiselle vastuulle.

17.

Rajoittamatta 16 kohdan soveltamista, kun vastuu syntyy luottolaitoksen osallistuessa sellaisen kansainvälisen kehityspankin liikkeeseen laskemaan lainaan, jonka etuoikeusasema velkojana tunnustetaan markkinoilla, toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia, että vastapuolen kotimaan valuutan määräisestä erästä annettua luottoluokitusta käytetään riskipainoja määritettäessä.


(1)  EUVL L 250, 2.10.2003, s. 10.


LIITE VII

SISÄISTEN LUOTTOLUOKITUSTEN MENETELMÄ (IRB, IRBA)

1 OSA

Riskipainotettujen saamisten ja odotettujen tappioiden yhteismäärä

1.   RISKIPAINOTETTUJEN SAAMISTEN YHTEISMÄÄRÄN LASKEMINEN LUOTTORISKIN MÄÄRITYSTÄ VARTEN

1.

Ellei toisin mainita, parametreista maksukyvyttömyyden todennäköisyys (probability of default, PD), tappio-osuus (loss given default, LGD) ja juoksuaika (M) määritetään 2 osassa esitetyllä tavalla ja vastuuarvo 3 osassa esitetyllä tavalla.

2.

Kuhunkin vastuuseen liittyvä riskipainotettujen saamisten yhteismäärä lasketaan seuraavien kaavojen mukaisesti.

1.1   Riskipaeinotettujen saamisten yhteismäärän laskeminen yrityksiä, laitoksia sekä valtioita ja keskuspankkeja koskeville vastuille.

3.

Rajoittamatta 5–9 kohdan soveltamista, riskipainotettujen saamisten yhteismäärä, joka koskee saamisia yrityksiltä, laitoksilta, valtioilta ja keskuspankeilta, lasketaan seuraavien kaavojen mukaisesti:

Formula

Formula

Riskipaino (RW): Formula

N(x) on standardoitua normaalijakaumaa noudattavan satunnaismuuttujan kumulatiivinen kertymäfunktio (eli todennäköisyys, että normaalijakaumaa noudattava satunnaismuuttuja, jonka keskiarvo on nolla ja varianssi yksi, on yhtä suuri tai pienempi kuin x). G(z) on standardoitua normaalijakaumaa noudattavan satunnaismuuttujan käänteinen kumulatiivinen kertymäfunktio (eli x, kun N(x) = z).

Kun PD=0, RW on: 0

Kun PD=1:

laiminlyötyjen vastuiden RW on: 0, jos luottolaitokset soveltavat 2 osan 8 kohdassa esitettyjä LGD-arvoja; ja

laiminlyötyjen vastuiden RW on: Max {0, 12,5 * (LGD-ELBE)}, jos luottolaitokset soveltavat omia LGD-estimaattejaan;

jossa ELBE on luottolaitoksen 4 osan 80 kohdan mukaisesti parhaan kykynsä mukaan tekemä arvio laiminlyödyn vastuun aiheuttamasta odotetusta tappiosta.

Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä = RW * vastuuarvo

4.

Riskipainotettujen saamisten yhteismäärää, joka koskee liitteessä VIII olevan 1 osan 29 kohdan a alakohdassa ja liitteessä VIII olevan 2 osan 22 kohdassa asetetut vaatimukset täyttäviä vastuita, voidaan mukauttaa seuraavaa kaavaa noudattaen:

Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä = RW * vastuuarvo * (0,15 + 160*PDpp)

PDpp = luottosuojan tarjoajan maksukyvyttömyyden todennäköisyys (PD)

Riskipaino (RW) lasketaan soveltamalla 3 kohdassa tarkoitettua sopivaa riskipainokaavaa suojattuun vastuuseen, vastapuolen PD-lukua ja luottosuojan tarjoajaan kohdistuvan vertailukelpoisen välittömän vastuun LGD-lukua. Maturiteettikerroin (b) lasketaan soveltamalla luottosuojan tarjoajan tai vastapuolen PD-lukua riippuen siitä, kumpi on alhaisempi.

5.

Luottolaitokset voivat soveltaa seuraavaa korrelaatiokaavaa laskiessaan yritysvastuiden riskipainoja niiltä yrityksiltä oleviin vastuisiin, jotka kuuluvat ryhmään, jonka vuotuinen kokonaisliikevaihto on alle 50 miljoonaa euroa. Tässä kaavassa S on vuotuinen kokonaisliikevaihto miljoonina euroina, kun 5 miljoonaa euroa ≤ S ≤ 50 miljoonaa euroa. Alle 5 miljoonan euron liikevaihto merkitään kaavaan 5 miljoonan euron liikevaihdoksi. Ostettujen saamisten osalta vuotuinen kokonaisliikevaihto on sammion sisältämillä yksittäisillä vastuilla painotettu keskiarvo.

Formula

Luottolaitosten on käytettävä konsolidoidun yritysryhmän vuotuisen kokonaisliikevaihdon sijaan taseen loppusummaa, jos vuotuinen kokonaisliikevaihto ei anna riittävää kuvaa yrityksen koosta ja taseen loppusumma on tarkoituksenmukaisempi indikaattori.

6.

Erityiskohteiden rahoitukseen liittyville vastuille, joiden osalta luottolaitos ei pysty osoittamaan, että 4 osassa esitetyt maksukyvyttömyyden todennäköisyyttä koskevat vähimmäisvaatimukset täyttyvät, luottolaitoksen on sovellettava riskipainoja taulukon 1 mukaisesti.

Taulukko 1

Jäljellä oleva juoksuaika

Luokka 1

Luokka 2

Luokka 3

Luokka 4

Luokka 5

Alle 2,5 vuotta

50 %

70 %

115 %

250 %

0 %

Vähintään 2,5 vuotta

70 %

90 %

115 %

250 %

0 %

Toimivaltaiset viranomaiset voivat valtuuttaa luottolaitoksen soveltamaan luokan 1 vastuisiin etuoikeutettua 50 prosentin riskipainoa ja luokan 2 vastuisiin 70 prosentin riskipainoa, jos luottolaitoksen ominaisuudet luotonmyöntäjänä ja muut riskiominaisuudet ovat huomattavan vahvat kyseistä luokkaa varten.

Määrittäessään riskipainoja erityiskohteiden rahoitukseen liittyville vastuille luottolaitosten on otettava huomioon seuraavat tekijät: taloudellinen asema, poliittinen ja oikeudellinen ympäristö, transaktion ja/tai omaisuuserän ominaispiirteet sekä järjestäjän ja kehittäjän asema mukaan lukien julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien synnyttämät tulovirrat ja turvallisuuspaketti.

7.

Luottolaitosten on ostettujen yrityssaamistensa osalta täytettävä 4 osan 105–109 kohdassa esitetyt vähimmäisvaatimukset. 4 osassa esitettyjä vähittäisvastuiden riskinmääritysstandardeja voidaan soveltaa ostettuihin yrityssaamisiin, jotka täyttävät myös 14 kohdassa määritetyt edellytykset, jos luottolaitoksen olisi käytännössä liian hankala soveltaa 4 osassa määritettyjä yrityssaamisten riskinmääritysstandardeja.

8.

Ostettuja yrityssaamisia, hyvitettäviä ostoalennuksia sekä vakuuksia ja osittaisia takauksia, jotka tarjoavat suojaa maksukyvyttömyydestä aiheutuvien tappioiden ja laimentumisesta aiheutuvien tappioiden suuririskisimmälle osalle, voidaan käsitellä IRB-arvopaperistamiskehyksen mukaisesti suuririskisimpinä positioina.

9.

Jos luottolaitos tarjoaa luottoriskin suojausta useille vastuille sillä ehdolla, että n:s saamiseen liittyvä laiminlyönti laukaisee maksuvelvollisuuden ja kyseinen maksuvelvollisuuden laukaiseva tapahtuma johtaa sopimuksen voimassaolon loppumiseen, ja jos hyväksytty luottoluokituslaitos on antanut tuotteesta ulkoisen luottoluokituksen, sovelletaan 94–101 artiklassa säädettyjä riskipainoja. Jos hyväksytty luottoluokituslaitos ei ole antanut tuotteesta luottoluokitusta, koriin kuuluvien vastuiden riskipainot lasketaan yhteen (pois lukien n-1 -vastuut), kun 12,5:llä kerrottu odotettujen tappioiden yhteismäärä ja riskipainotettujen saamisten yhteismäärä ei ylitä 12,5:llä kerrotun luottojohdannaisen tarjoaman suojan nimellismäärää. Yhteenlasketuista vastuista vähennettävät n-1 -vastuut määritetään siten, että niihin sisältyvät ne vastuut, jotka tuottavat alemman riskipainotetun vastuumäärän kuin mikään yhteenlaskettuihin vastuisiin kuuluva riskipainotettu saaminen.

1.2   Vähittäisvastuisiin liittyvät riskipainotetut yhteismäärät

10.

Jollei 12 ja 13 kohdasta muuta johdu, riskipainotettujen saamisten yhteismäärä vähittäisvastuiden osalta lasketaan seuraavien kaavojen mukaisesti:

Formula

Riskipaino (RW): Formula

N(x) on standardoitua normaalijakaumaa noudattavan satunnaismuuttujan kumulatiivinen kertymäfunktio (eli todennäköisyys, että normaalijakaumaa noudattava satunnaismuuttuja, jonka keskiarvo on nolla ja varianssi yksi, on yhtä suuri tai pienempi kuin x). G(z) on standardoitua normaalijakaumaa noudattavan satunnaismuuttujan käänteinen kumulatiivinen kertymäfunktio (eli x, kun N (x) = z).

Kun PD=1 (laiminlyöty vastuu), RW on: Max {0, 12,5 * (LGD-ELBE)}

jossa ELBE on luottolaitoksen tämän liitteen 4 osan 80 kohdan mukaisesti parhaan kykynsä mukaan tekemä arvio laiminlyödyn vastuun aiheuttamasta odotetusta tappiosta.

Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä = RW * vastuuarvo

11.

Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä, joka koskee 86 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja saamisia pieniltä ja keskisuurilta yhteisöiltä, jotka täyttävät liitteessä VIII olevan 1 osan 29 kohdan ja liitteessä VIII olevan 2 osan 22 kohdassa asetetut vaatimukset, voidaan laskea 4 kohdan mukaisesti.

12.

Kiinteistövakuudellisten vähittäisvastuiden osalta 10 kohdan mukaisen korrelaatiokaavan tuottama luku korvataan korrelaatiokertoimella (R) 0,15.

13.

Jäljempänä a–e alakohdassa määriteltyjen uusiutuvien vähittäisvastuiden osalta 10 kohdan mukaisen korrelaatiokaavan tuottama luku korvataan korrelaatiokertoimella (R) 0,04.

Vastuut ovat uusiutuvia vähittäisvastuita, jos ne täyttävät seuraavat edellytykset:

a)

Saamiset ovat yksityishenkilöiltä;

b)

Saamiset ovat uusiutuvia, vakuudettomia ja, siinä määrin kuin varoja ei ole nostettu, ovat välittömästi ja ehdoitta luottolaitoksen peruutettavissa olevia (tässä yhteydessä uusiutuviksi saamisiksi katsotaan ne saamiset, joiden määrä vaihtelee asiakkaan nostojen ja takaisinmaksujen mukaan luottolaitoksen määrittämän limiitin puitteissa). Nostamattomia lainoja voidaan pitää ehdoitta peruutettavissa olevina, jos lainaehdoissa annetaan luottolaitokselle mahdollisuus peruuttaa ne kuluttajansuojaa koskevan lainsäädännön ja muiden säännösten asettamia rajoja noudattaen;

c)

Yhden henkilön uusiutuvat vähittäisvastuut saavat olla enintään 100 000 euroa;

d)

Luottolaitos voi osoittaa, että tämän kohdan mukaisen korrelaatiokaavan soveltaminen rajoittuu salkkuihin, joiden tappio-osuuden volatiliteetti on osoittautunut alhaiseksi keskimääräiseen tappio-osuuteen verrattuna erityisesti alhaisilla PD-arvoilla. Toimivaltaisten viranomaisten on tarkasteltava uusiutuvien vähittäisvastuiden muodostamien osa-salkkujen tappio-osuuksien suhteellista volatiliteettia sekä uudistettavien vähittäisvastuiden koko salkkua; niiden on myös annettava eri lainkäyttöalueille tietoja uusiutuvien vähittäissaamisten tappio-osuuksien ominaispiirteistä; ja

e)

Toimivaltaisen viranomaisen on todettava, että vastuun määrittely uusiutuvaksi vähittäisvastuuksi ei ole ristiriidassa osa-salkun sisältämän riskin kanssa.

Edellä b alakohdasta poiketen toimivaltaiset viranomaiset voivat luopua saamisten vakuudettomuutta koskevasta vaatimuksesta sellaisten palkkatiliin liittyvien luottojärjestelyjen osalta, joista on olemassa vakuus. Tässä tapauksessa vakuudesta takaisin perittyjä määriä ei oteta huomioon LGD-estimaatissa.

14.

Jotta ostettuja saamisia voidaan pitää vähittäisvastuina, niiden on täytettävä 4 osan 105–109 kohdassa esitetyt vähimmäisvaatimukset ja seuraavat edellytykset:

a)

Luottolaitos on ostanut saamiset ulkopuoliselta kolmannelta eikä sen vastuisiin kyseiseltä velalliselta sisälly vastuita, joiden alullepanija luottolaitos itse on suoraan tai välillisesti;

b)

Myyjän ja velallisen on määritettävä ostettavat saamiset markkinaperusteisesti. Sallittuja eivät ole yritysten väliset myyntisaamiset eivätkä keskenään kauppaa käyvien yritysten väliset saamiset, jotka liittyvät vastatileihin;

c)

Ostajana toimivalla luottolaitoksella on oikeus saada kaikki ostettujen saamisten tuotot tai suhteellinen osuus tuotoista; ja

d)

Ostettujen saamisten muodostaman salkun on oltava riittävän hajautettu.

15.

Ostettuja vähittäissaamisia, hyvitettäviä ostoalennuksia, vakuuksia ja osittaisia takauksia, jotka tarjoavat suojaa maksukyvyttömyydestä aiheutuvien tappioiden suuririskisimmälle osalle, sekä laimentumisesta aiheutuvia tappioita voidaan käsitellä IRB-arvopaperistamiskehyksen mukaisesti suuririskisimpinä positioina.

16.

Ostettujen vähittäissaamisten sammioihin, joiden osalta ostajana toimivat luottolaitokset eivät pysty erottamaan kiinteistövakuudellisia vastuita ja ehdot täyttäviä uusiutuvia vähittäisvastuita muista vähittäisvastuista, on sovellettava sitä 9, 10 tai 11 kohdan riskipainofunktiota, joka tuottaa kyseisille vastuille korkeimmat pääomavaatimukset.

1.3   Oman pääoman ehtoisten sijoitusten riskipainotetut yhteismäärät

17.

Luottolaitos voi soveltaa erilaisia lähestymistapoja eri salkkuihin, jos luottolaitos soveltaa sisäisessä laskennassaan erilaisia lähestymistapoja. Jos luottolaitos soveltaa erilaisia lähestymistapoja, sen on osoitettava toimivaltaisille viranomaisille, että tätä mahdollisuutta sovelletaan johdonmukaisesti eikä siihen liity sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttöä.

18.

Rajoittamatta 17 kohdan soveltamista, toimivaltaiset viranomaiset voivat sallia oman pääoman ehtoisten sijoitusten riskipainotettujen yhteismäärien soveltamisen avustavia palveluja tuottaviin yrityksiin muiden luottovelvoitteisiin kuulumattomien omaisuuserien käsittelyn mukaisesti.

1.3.1   Yksinkertaisen riskipainon menetelmä

19.

Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä lasketaan seuraavan kaavan mukaisesti:

Riskipaino (RW) = 190 prosenttia pääomasijoituksiin liittyville vastuille riittävän hyvin hajautetuissa salkuissa.

Riskipaino (RW) = 290 prosenttia pörssilistatuille oman pääoman ehtoisille sijoituksille.

Riskipaino (RW) = 370 prosenttia kaikille muille oman pääoman ehtoisille sijoituksille.

Riskipainotettujen saamisten yhteismäärä = RW * vastuuarvo