ISSN 1725-261X

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 286

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

48. vuosikerta
28. lokakuuta 2005


Sisältö

 

I   Säädökset, jotka on julkaistava

Sivu

 

*

Komission asetus (EY) N:o 1719/2005, annettu 27 päivänä lokakuuta 2005, tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta

1

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.


I Säädökset, jotka on julkaistava

28.10.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 286/1


KOMISSION ASETUS (EY) N:o 1719/2005,

annettu 27 päivänä lokakuuta 2005,

tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,

ottaa huomioon tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 (1) ja erityisesti sen 9 ja 12 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksella (ETY) N:o 2658/87 perustettiin tavaranimikkeistö, jäljempänä ”yhdistetty nimikkeistö”, joka vastaa niin yhteisen tullitariffin ja yhteisön ulkomaankaupan tilastojen kuin muidenkin tavarantuontia ja -vientiä koskevien yhteisön politiikkojen tarpeita.

(2)

Lainsäädännön yksinkertaistamiseksi on aiheellista nykyaikaistaa yhdistetty nimikkeistö ja mukauttaa sen rakenne.

(3)

On tarpeen muuttaa yhdistettyä nimikkeistöä seuraavien seikkojen huomioon ottamiseksi: tilastointiin ja kauppapolitiikkaan liittyvien vaatimusten muutokset, kansainvälisten sitoumusten täyttämiseksi tehdyt muutokset, teknologian ja kaupan alan kehitys, tarve yhdenmukaistaa tai selkeyttää tekstejä sekä tarve muuttaa johdonmukaisuuden vuoksi tiettyjen vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden kielten termejä.

(4)

Asetuksen (ETY) N:o 2658/87 12 artiklan mukaisesti mainitun asetuksen liite I olisi korvattava 1 päivästä tammikuuta 2006 täydellisellä toisinnolla yhdistetystä nimikkeistöstä sekä neuvoston tai komission toteuttamien toimenpiteiden mukaisilla autonomisten tullien ja sopimustullien määrillä.

(5)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat tullikoodeksikomitean lausunnon mukaiset,

ON ANTANUT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Korvataan asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liite I tämän asetuksen liitteen tekstillä.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 27 päivänä lokakuuta 2005.

Komission puolesta

László KOVÁCS

Komission jäsen


(1)  EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 493/2005 (EUVL L 82, 31.3.2005, s. 1).


LIITE I

YHDISTETTY NIMIKKEISTÖ

SISÄLTÖ

ENSIMMÄINEN OSA — JOHDANTOMÄÄRÄYKSET

I osasto — Yleissäännöt

A.

Yhdistetyn nimikkeistön yleiset tulkintasäännöt

B.

Yleiset tullisäännöt

C.

Nimikkeistöön ja tulleihin sovellettavat yleissäännöt

II osasto — Erityismääräykset

A.

Tavarat tiettyjä laiva-, vene- ja muita alusluokkia sekä poraus- tai tuotantolauttoja varten

B.

Siviili-ilma-alukset ja niissä käytettävät tavarat

C.

Farmaseuttiset tuotteet

D.

Kiinteä tulli

E.

Säilytysesineet, pakkauspäällykset ja pakkausaineet

F.

Tavaroiden luonteen perusteella myönnettävä edullinen tullikohtelu

Merkit, lyhenteet ja merkinnät

Paljousyksiköt

TOINEN OSA — TULLITAULUKKO

Ryhmä

I jakso

Elävät eläimet ja eläintuotteet

1

Elävät eläimet

2

Liha ja muut syötävät eläimenosat

3

Kalat sekä äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat

4

Maito ja meijerituotteet; linnunmunat; luonnonhunaja; muualle kuulumattomat eläinperäiset syötävät tuotteet

5

Muualle kuulumattomat eläinperäiset tuotteet

II jakso

Kasvituotteet

6

Elävät puut ja muut elävät kasvit; sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä

7

Kasvikset sekä tietyt syötävät kasvit, juuret ja mukulat

8

Syötävät hedelmät ja pähkinät; sitrushedelmien ja melonin kuoret

9

Kahvi, tee, mate ja mausteet

10

Vilja

11

Myllyteollisuustuotteet; maltaat; tärkkelys; inuliini; vehnägluteeni

12

Öljysiemenet ja -hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät; teollisuus- ja lääkekasvit; oljet ja kasvirehu

13

Kumilakat; kumit, hartsit ja muut kasvimehut ja -uutteet

14

Kasviperäiset punonta- ja palmikointiaineet; muualle kuulumattomat kasvituotteet

III jakso

Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden pilkkoutumistuotteet; valmistetut ravintorasvat; eläin- ja kasvivahat

15

Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden pilkkoutumistuotteet; valmistetut ravintorasvat; eläin- ja kasvivahat

IV jakso

Elintarviketeollisuuden tuotteet; juomat, etyylialkoholi (etanoli) ja etikka; tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet

16

Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut tuotteet

17

Sokeri ja sokerivalmisteet

18

Kaakao ja kaakaovalmisteet

19

Viljasta, jauhoista, tärkkelyksestä tai maidosta valmistetut tuotteet; leipomatuotteet

20

Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet

21

Erinäiset elintarvikevalmisteet

22

Juomat, etyylialkoholi (etanoli) ja etikka

23

Elintarviketeollisuuden jätetuotteet ja jätteet; valmistettu rehu

24

Tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet

V jakso

Kivennäistuotteet

25

Suola; rikki; maa- ja kivilajit; kipsi, kalkki ja sementti

26

Malmit, kuona ja tuhka

27

Kivennäispolttoaineet, kivennäisöljyt ja niiden tislaustuotteet; bitumiset aineet; kivennäisvahat

VI jakso

Kemianteollisuuden ja siihen liittyvän teollisuuden tuotteet

28

Kemialliset alkuaineet ja epäorgaaniset yhdisteet; jalometallien, harvinaisten maametallien, radioaktiivisten alkuaineiden ja isotooppien orgaaniset ja epäorgaaniset yhdisteet

29

Orgaaniset kemialliset yhdisteet

30

Farmaseuttiset tuotteet

31

Lannoitteet

32

Parkitus- ja väriuutteet; tanniinit ja niiden johdannaiset; värit, pigmentit ja muut väriaineet; maalit ja lakat; kitti sekä muut täyte- ja tiivistystahnat; painovärit, muste ja tussi

33

Haihtuvat öljyt ja resinoidit; hajuste-, kosmeettiset ja toalettivalmisteet

34

Saippua ja suopa, orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, pesuvalmisteet, voiteluvalmisteet, tekovahat, valmistetut vahat, kiillotus-, hankaus- ja puhdistusvalmisteet, kynttilät ja niiden kaltaiset tuotteet, muovailumassat, ”hammasvahat” ja kipsiin perustuvat hammaslääkinnässä käytettävät valmisteet

35

Valkuaisaineet; modifioidut tärkkelykset; liimat ja liisterit; entsyymit

36

Räjähdysaineet; pyrotekniset tuotteet; tulitikut; pyroforiset seokset; helposti syttyvät aineet

37

Valokuvaus- ja elokuvausvalmisteet

38

Erinäiset kemialliset tuotteet

VII jakso

Muovit ja muovitavarat; kumi ja kumitavarat

39

Muovit ja muovitavarat

40

Kumi ja kumitavarat

VIII jakso

Raakavuodat ja -nahat, muokattu nahka, turkisnahat ja niistä valmistetut tavarat; satula- ja valjasteokset; matkatarvikkeet, käsilaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet; suolesta valmistetut tavarat

41

Raakavuodat ja -nahat (muut kuin turkisnahat) sekä muokattu nahka

42

Nahkatavarat; satula- ja valjasteokset; matkatarvikkeet, käsilaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet; suolesta valmistetut tavarat

43

Turkisnahat ja tekoturkikset; niistä valmistetut tavarat

IX jakso

Puu ja puusta valmistetut tavarat; puuhiili; korkki ja korkkitavarat; oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset

44

Puu ja puusta valmistetut tavarat; puuhiili

45

Korkki ja korkkitavarat

46

Oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset

X jakso

Puusta tai muusta kuituisesta selluloosa-aineesta valmistettu massa; keräyspaperi, -kartonki ja -pahvi (-jäte); paperi, kartonki ja pahvi sekä niistä valmistetut tavarat

47

Puusta tai muusta kuituisesta selluloosa-aineesta valmistettu massa; keräyspaperi, -kartonki ja -pahvi (-jäte)

48

Paperi, kartonki ja pahvi; paperimassa-, paperi-, kartonki- ja pahvitavarat

49

Kirjat, sanomalehdet, kuvat ja muut painotuotteet; käsikirjoitukset, konekirjoitukset ja työpiirustukset

XI jakso

Tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat

50

Silkki

51

Villa sekä hieno ja karkea eläimenkarva; jouhilanka ja jouhesta kudotut kankaat

52

Puuvilla

53

Muut kasvitekstiilikuidut; paperilanka ja kudotut paperilankakankaat

54

Tekokuitufilamentit

55

Katkotut tekokuidut

56

Vanu, huopa ja kuitukangas; erikoislangat; side- ja purjelanka, nuora ja köysi sekä niistä valmistetut tavarat

57

Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta

58

Kudotut erikoiskankaat; tuftatut tekstiilikankaat; pitsit; kuvakudokset; koristepunokset; koruompelukset

59

Kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat; tekstiilitavarat, jollaiset soveltuvat teknisiin tarkoituksiin

60

Neulokset

61

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, neulosta

62

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, muuta kuin neulosta

63

Muut sovitetut tekstiilitavarat; sarjat; käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat, jalkineet ja päähineet; lumput

XII jakso

Jalkineet, päähineet, sateenvarjot ja päivänvarjot, kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat ja niiden osat; valmistetut höyhenet ja niistä valmistetut tavarat; tekokukat; hiuksista valmistetut tavarat

64

Jalkineet, nilkkaimet ja niiden kaltaiset tavarat; niiden osat

65

Päähineet ja niiden osat

66

Sateenvarjot, päivänvarjot, kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat sekä niiden osat

67

Valmistetut höyhenet ja untuvat sekä höyhenistä tai untuvista valmistetut tavarat; tekokukat; hiuksista valmistetut tavarat

XIII jakso

Kivestä, kipsistä, sementistä, asbestista, kiilteestä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat; keraamiset tuotteet; lasi ja lasitavarat

68

Kivestä, kipsistä, sementistä, asbestista, kiilteestä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat

69

Keraamiset tuotteet

70

Lasi ja lasitavarat

XIV jakso

Luonnonhelmet ja viljellyt helmet, jalo- ja puolijalokivet, jalometallit, jalometallilla pleteroidut metallit ja näistä valmistetut tavarat; epäaidot korut; metallirahat

71

Luonnonhelmet ja viljellyt helmet, jalo- ja puolijalokivet, jalometallit, jalometallilla pleteroidut metallit ja näistä valmistetut tavarat; epäaidot korut; metallirahat

XV jakso

Epäjalot metallit ja epäjalosta metallista valmistetut tavarat

72

Rauta ja teräs

73

Rauta- ja terästavarat

74

Kupari ja kuparitavarat

75

Nikkeli ja nikkelitavarat

76

Alumiini ja alumiinitavarat

77

(Varattu mahdollista tulevaa käyttöä varten harmonisoidussa järjestelmässä)

78

Lyijy ja lyijytavarat

79

Sinkki ja sinkkitavarat

80

Tina ja tinatavarat

81

Muut epäjalot metallit; kermetit; niistä valmistetut tavarat

82

Työkalut ja -välineet sekä veitset, lusikat ja haarukat, epäjaloa metallia; niiden epäjaloa metallia olevat osat

83

Erinäiset epäjalosta metallista valmistetut tavarat

XVI jakso

Koneet ja mekaaniset laitteet; sähkölaitteet; niiden osat; äänen tallennus- tai toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- tai toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet

84

Ydinreaktorit, höyrykattilat, koneet ja mekaaniset laitteet; niiden osat

85

Sähkökoneet ja -laitteet sekä niiden osat; äänen tallennus- tai toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- tai toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet

XVII jakso

Kulkuneuvot, ilma-alukset ja alukset sekä niihin rinnastettavat kuljetusvarusteet

86

Rautatieveturit, raitiomoottorivaunut ja muu liikkuva kalusto sekä niiden osat; rautatie- ja raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; kaikenlaiset mekaaniset (myös sähkömekaaniset) liikennemerkinantolaitteet

87

Kuljetusvälineet ja kulkuneuvot, muut kuin rautatien tai raitiotien liikkuvaan kalustoon kuuluvat, sekä niiden osat ja tarvikkeet

88

Ilma-alukset, avaruusalukset sekä niiden osat

89

Alukset ja uivat rakenteet

XVIII jakso

Optiset, valokuvaus-, elokuva-, mittaus-, tarkistus-, tarkkuus-, lääketieteelliset tai kirurgiset kojeet ja laitteet; kellot; soittimet; niiden osat ja tarvikkeet

90

Optiset, valokuvaus-, elokuva-, mittaus-, tarkistus-, tarkkuus-, lääketieteelliset tai kirurgiset kojeet ja laitteet; niiden osat ja tarvikkeet

91

Kellot ja niiden osat

92

Soittimet; niiden osat ja tarvikkeet

XIX jakso

Aseet ja ampumatarvikkeet; niiden osat ja tarvikkeet

93

Aseet ja ampumatarvikkeet; niiden osat ja tarvikkeet

XX jakso

Erinäiset tavarat

94

Huonekalut; vuoteiden joustinpohjat ja vuodevarusteet, kuten patjat ja tyynyt, sekä niiden kaltaiset pehmustetut sisustustavarat; valaisimet ja valaistusvarusteet, muualle kuulumattomat; valokilvet ja niiden kaltaiset tavarat; tehdasvalmisteiset rakennukset

95

Lelut, pelit ja urheiluvälineet; niiden osat ja tarvikkeet

96

Erinäiset tavarat

XXI jakso

Taideteokset, kokoelmaesineet ja antiikkiesineet

97

Taideteokset, kokoelmaesineet ja antiikkiesineet

98

Kokonainen teollisuuslaitos

99

(Varattu yhteisön toimivaltaisten viranomaisten määräämää erityiskäyttöä varten)

KOLMAS OSA — TARIFFILIITTEET

I jakso — Maatalousliitteet

Liite 1

Maatalouden maksuosa (EA), sokereista kannettava lisätulli (AD S/Z) ja jauhoista kannettava lisätulli (AD F/M)

Liite 2

Tuotteet, joihin sovelletaan tulohintaa

II jakso — Luettelot lääkeaineista, joille voidaan myöntää tuontitullittomuus

Liite 3

Luettelo tullittomista lääkeaineista, joilla on Maailman terveysjärjestön yhteisen kansainvälisen nimistön (INN) mukainen nimi

Liite 4

Luettelo prefikseistä ja suffikseista, joilla yhdistettynä liitteen 3 INN-nimiin nimetään INN-aineiden suolat, esterit ja hydraatit; nämä suolat, esterit ja hydraatit ovat tullittomia, jos ne voidaan luokitella samoihin 6-numeroisiin HS-alanimikkeisiin kuin vastaavat INN-aineet

Liite 5

INN-aineiden tullittomat suolat, esterit ja hydraatit, joita ei voida luokitella samoihin HS-nimikkeisiin kuin vastaavat INN-aineet

Liite 6

Luettelo tullittomista farmaseuttisista välituotteista eli yhdisteistä, joita käytetään farmaseuttisten lopputuotteiden valmistukseen

III jakso — Kiintiöt

Liite 7

WTO-kiintiöt, jotka toimivaltaiset viranomaiset avaavat

IV jakso — Tavaroiden luonteen perusteella myönnettävä edullinen tullikohtelu

Liite 8

Ravinnoksi soveltumattomat tavarat

Liite 9

Todistukset

ENSIMMÄINEN OSA

JOHDANTOMÄÄRÄYKSET

I OSASTO

YLEISSÄÄNNÖT

A.   Yhdistetyn nimikkeistön yleiset tulkintasäännöt

Tavarat luokitellaan yhdistettyyn nimikkeistöön seuraavien periaatteiden mukaisesti.

1.

Nimikkeistön jaksojen, ryhmien tai alaryhmien otsikot ovat ainoastaan ohjeellisia; oikeudellisesti luokittelu määräytyy nimikkeiden sekä asianomaisten jaksojen tai ryhmien huomautusten sanamuodon mukaisesti ja, jollei näistä nimikkeistä ja huomautuksista muuta johdu, seuraavien sääntöjen mukaisesti.

2.

a)

Nimikkeessä oleva tavaraa koskeva viittaus tarkoittaa tätä tavaraa myös epätäydellisenä tai viimeistelemättömänä, jos sillä tullille esitettäessä on täydellisen tai valmiin tavaran olennaiset ominaisuudet. Viittaus tarkoittaa myös tätä tavaraa täydellisenä tai valmiina taikka tavaraa, jota edellä olevien määräysten mukaan on pidettävä täydellisenä tai valmiina, jos se esitetään tullille kokoamattomana tai osiinsa purettuna.

b)

Nimikkeessä oleva ainetta koskeva viittaus tarkoittaa tätä ainetta sellaisenaan tai sekoitettuna taikka yhdistettynä muihin aineisiin. Viittaus tiettyä ainetta oleviin tavaroihin tarkoittaa tavaroita, jotka ovat kokonaan tai osaksi kyseistä ainetta. Useammasta kuin yhdestä aineesta koostuvat tavarat on luokiteltava 3 säännön periaatteiden mukaisesti.

3.

Jos tavarat 2 säännön b alakohdan mukaan tai muutoin olisi luokiteltava kahteen tai useampaan nimikkeeseen, ne luokitellaan seuraavasti.

a)

Tavaran kuvaukseltaan yksityiskohtaisinta nimikettä on sovellettava ennen yleisempiä nimikkeitä. Jos kuitenkin kahdessa tai useammassa nimikkeessä kussakin tarkoitetaan ainoastaan osaa sekoitettujen tai kokoonpantujen tavaroiden sisältämistä aineista tai ainoastaan osaa vähittäismyyntiä varten pakattujen sarjojen sisältämistä tavaroista, näitä sekoitetun tai kokoonpannun tavaran nimikkeitä on pidettävä yhtä yksityiskohtaisina, vaikka tavara kuvattaisiin jossakin niistä täydellisemmin tai täsmällisemmin.

b)

Jos sekoitettuja, eri aineista koostuvia tai eri tavaroista kokoonpantuja tavaroita ja vähittäismyyntiä varten pakattujen sarjojen sisältämiä tavaroita ei voida luokitella 3 säännön a alakohdan mukaan, ne luokitellaan sen aineen tai tavaran mukaan, joka antaa tavaroille niiden olennaisen luonteen, jos tällaista perustetta voidaan soveltaa.

c)

Jos tavaroita ei voida luokitella 3 säännön a tai b alakohdan mukaan, ne luokitellaan kyseeseen tulevista nimikkeistä numerojärjestyksessä viimeiseen.

4.

Tavarat, joita ei voida luokitella edellä olevien sääntöjen mukaan, luokitellaan lähinnä samankaltaisten tavaroiden nimikkeeseen.

5.

Edellä olevien määräysten lisäksi jäljempänä mainittuihin tavaroihin sovelletaan seuraavia sääntöjä:

a)

Kameralaukut, soittimien kotelot ja laukut, asekotelot, piirustuskojekotelot, kaulakorukotelot ja niiden kaltaiset pitkäaikaiskäyttöön soveltuvat, tiettyä tavaraa tai tavaralajitelmaa varten erityisesti muotoillut tai sovitetut säilytysesineet, jotka esitetään tullille niiden tavaroiden kanssa, joita varten ne on tarkoitettu, luokitellaan kuten nämä tavarat, jos ne tavallisesti myydään näiden tavaroiden kanssa. Tämä sääntö ei kuitenkaan koske säilytysesineitä, jotka antavat kokonaisuudelle sen olennaisen luonteen.

b)

Jollei 5 säännön a alakohdan määräyksistä muuta johdu, tavaroita sisältävät pakkauspäällykset ja pakkausaineet (1) luokitellaan kuten nämä tavarat, jos niitä tavallisesti käytetään tällaisten tavaroiden pakkaamiseen. Tämä määräys ei kuitenkaan ole velvoittava, jos pakkauspäällykset tai pakkausaineet selvästi soveltuvat toistuvaan käyttöön.

6.

Oikeudellisesti tavaroiden luokittelu kunkin nimikkeen alanimikkeisiin määräytyy näiden alanimikkeiden ja niiden huomautusten sanamuodon sekä soveltuvin osin edellä olevien sääntöjen mukaisesti, ottaen kuitenkin huomioon, että ainoastaan samantasoiset alanimikkeet ovat keskenään vertailukelpoisia. Jollei toisin määrätä, tätä sääntöä sovellettaessa otetaan huomioon myös kyseisten jaksojen ja ryhmien huomautukset.

B.   Yleiset tullisäännöt

1.

Tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen sopimuspuolina olevista maista tuoduista alkuperätavaroista tai niistä maista tuoduista alkuperätavaroista, joiden kanssa Euroopan yhteisö on tehnyt suosituimmuustullikohtelua koskevan lausekkeen sisältäviä sopimuksia, kannetaan tullitaulukon 3 sarakkeessa ilmoitettuja sopimustulleja. Jollei toisin määrätä, näitä sopimustulleja kannetaan myös muista kuin edellä tarkoitetuista tavaroista, jotka on tuotu kolmannesta maasta.

Tullitaulukon 3 sarakkeessa esitettyjä sopimustulleja sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2006.

Autonomisia tulleja kannetaan silloin, kun ne ovat sopimustulleja alhaisempia; tällaiset autonomiset tullit ilmoitetaan alaviitteissä.

2.

Edellä 1 kohtaa ei sovelleta, kun tiettyjen maiden alkuperätavaroille on määrätty erityiset autonomiset tullit tai kun tavaroista voidaan kantaa sopimusperusteisia etuustulleja.

3.

Edellä 1 ja 2 kohta eivät estä jäsenvaltioita kantamasta muita kuin yhteisen tullitariffin tulleja, jos tällaisten tullien kanto on perusteltua yhteisön oikeuden mukaan.

4.

Prosenttilukuina ilmoitetut tullit ovat arvotulleja.

5.

Merkinnällä ”EA” tarkoitetaan, että kyseisistä tavaroista kannetaan liitteen 1 määräysten mukaisesti määritettyä maatalouden maksuosaa.

6.

Merkinnöillä ”AD S/Z” ja ”AD F/M” tarkoitetaan 17—19 ryhmän kohdalla, että enimmäistulliin sisältyy sekä arvotulli että tietynlaisista sokereista tai jauhoista kannettava lisätulli. Tämä tulli vahvistetaan liitteen 1 määräysten mukaisesti.

7.

Tullitaulukon 22 ryhmän merkinnällä ”€/ % vol/hl” tarkoitetaan, että euroina ilmoitettava paljoustulli on laskettava kutakin alkoholin tilavuusprosenttia varten hehtolitraa kohti. Siten juomasta, jonka alkoholin tilavuusprosentti on 40, kannetaan tullia seuraavasti:

1 €/ % vol/hl = 1 € × 40, jolloin tulli on 40 € hehtolitraa kohti, tai

1 €/ % vol/hl + 5 €/hl = 1 € × 40 + 5 €, jolloin tulli on 45 € hehtolitraa kohti.

Myös merkinnällä ”MIN” (esimerkiksi ”1,6 €/ % vol/hl MIN 9 €/hl”) tarkoitetaan, että edellä mainitun säännön mukaisesti laskettua tullia on verrattava pienimpään tulliin (esimerkiksi ”9 €/hl”), ja näistä suurempaa tullia on kannettava.

C.   Nimikkeistöön ja tulleihin sovellettavat yleissäännöt

1.

Jollei toisin määrätä, tullausarvoja koskevia määräyksiä sovelletaan arvotullien suuruuden määrittämisen lisäksi sen arvon määrittämiseen, jonka perusteella tietyt nimikkeet tai alanimikkeet määritellään.

2.

Jos tavaroista kannetaan tullia painon mukaan, niiden tullinalaisella painolla ja painolla, jonka mukaan tietyt nimikkeet tai alanimikkeet määritellään, tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”bruttopaino” tavaran ja kaikkien sen säilytysesineiden tai pakkausaineiden taikka pakkauspäällysten yhteenlaskettua painoa;

b)

”nettopaino” tai ”paino” pelkkää tavaran painoa ilman minkäänlaisia säilytysesineitä tai pakkauspäällyksiä taikka pakkausaineita.

3.

Muita jäsenvaltioita kuin neuvoston asetuksessa (EY) N:o 974/98 (2) määriteltyjä osallistuvia jäsenvaltioita (jäljempänä osallistumattomat jäsenvaltiot) koskeva euron kansallisina valuuttoina ilmaistava vasta-arvo vahvistetaan neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 (3) 18 artiklan mukaisesti.

4.

Tietyn käyttötarkoituksen perusteella tietyille tavaroille myönnettävä edullinen tullikohtelu:

Tiettyyn käyttöön tarkoitettu tavara, josta tietyn käyttötarkoituksen perusteella kannettava tuontitulli ei ole alhaisempi kuin siitä ilman tätä tiettyä käyttötarkoitusta kannettava tulli, on luokiteltava alanimikkeeseen, johon liittyy tietty käyttötarkoitus, asetuksen (ETY) N:o 2454/93 (EYVL L 253, 11.10.1993) 291—300 artiklan säännöksiä soveltamatta.

II OSASTO

ERITYISMÄÄRÄYKSET

A.   Tavarat tiettyjä laiva-, vene- ja muita alusluokkia sekä poraus- tai tuotantolauttoja varten

1.

Tullit suspendoidaan sellaisten tavaroiden osalta, jotka on tarkoitettu käytettäviksi seuraavassa taulukossa luetelluissa laivoissa, veneissä tai muissa aluksissa niiden rakennus-, korjaus-, huolto- tai muutostarkoituksessa, ja näiden alusten varustamiseen tai niihin kiinnitettäväksi käytettävien tavaroiden osalta.

2.

Tullit suspendoidaan seuraavien tavaroiden osalta:

a)

tavarat, jotka on tarkoitettu asennettaviksi poraus- tai tuotantolautoille, jotka ovat:

1)

kiinteitä, alanimikkeeseen ex 8430 49 kuuluvia ja jäsenvaltioiden aluemerelle tai aluemeren ulkopuolelle sijoitettuja,

2)

uivia tai upotettavia, alanimikkeeseen 8905 20 kuuluvia,

näiden rakentamista, korjausta, huoltoa tai muutostöitä varten, sekä tällaisten lauttojen varustamiseen käytettävät tavarat.

Poraus- ja tuotantolautoille asennettaviksi tarkoitettuina on pidettävä myös sellaisia tavaroita kuin moottorien polttoaineita, voiteluaineita ja kaasuja, jotka ovat välttämättömiä lautoilla väliaikaisesti käytettävien koneiden ja laitteiden toiminnalle, jotka eivät ole lautan kiinteitä osia ja joita käytetään lautoilla rakentamis-, korjaus-, huolto- ja muutostyö- tai varustamistarkoituksessa;

b)

putket, johdot, kaapelit ja niiden liitoskappaleet, joiden avulla nämä poraus- tai tuotantolautat yhdistetään mantereeseen.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

(1)

(2)

8901

Risteilyalukset, kiertoajelualukset, lautta-alukset, lastialukset, proomut ja niiden kaltaiset alukset henkilö- tai tavarankuljetukseen

8901 10

risteilyalukset, kiertoajelualukset ja niiden kaltaiset alukset, jotka on suunniteltu pääasiallisesti henkilökuljetukseen; kaikenlaiset lautta-alukset

8901 10 10

merialukset

8901 20

säiliöalukset

8901 20 10

merialukset

8901 30

jäähdytysalukset, muut kuin alanimikkeeseen 8901 20 kuuluvat

8901 30 10

merialukset

8901 90

muut tavarankuljetukseen tarkoitetut alukset ja muut sekä henkilö- että tavarankuljetukseen tarkoitetut alukset

8901 90 10

merialukset

8902 00

Kalastusalukset; tehdas- ja muut alukset kalastustuotteiden jalostusta tai säilöntää varten

 

merialukset

8902 00 12

aluksen bruttovetoisuus on suurempi kuin 250

8902 00 18

aluksen bruttovetoisuus on enintään 250

8903

Huvi- tai urheilukäyttöön tarkoitetut alukset; soutuveneet ja kanootit

 

muut

8903 91

purjeveneet, myös jos niissä on apumoottori

8903 91 10

merialukset

8903 92

moottoriveneet, muut kuin perämoottoriveneet

8903 92 10

merialukset

8904 00

Hinaajat ja työntöalukset

8904 00 10

hinaajat

 

työntöalukset

8904 00 91

merialukset

8905

Majakkalaivat, ruiskualukset, ruoppausalukset, uivat nosturit ja muut alukset, joiden purjehduskelpoisuus on toissijainen niiden pääkäyttöön verrattuna; uivat telakat; uivat tai upotettavat poraus- tai tuotantolautat

8905 10

ruoppausalukset

8905 10 10

merialukset

8905 90

muut

8905 90 10

merialukset

8906

Muut alukset, myös sota-alukset ja pelastusveneet, muut kuin soutuveneet

8906 10 00

sota-alukset

 

muut

8906 90 10

merialukset

3.

Näitä suspensioita sovelletaan asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrätyin edellytyksin näiden tavaroiden käyttötarkoituksen tullitarkastuksen mahdollistamiseksi.

B.   Siviili-ilma-alukset ja niissä käytettävät tavarat

1.

Tullia ei kanneta:

siviili-ilma-aluksista,

tietyistä siviili-ilma-aluksissa käytettäväksi tarkoitetuista ja niihin rakentamisen, korjauksen, huollon, uudelleenrakentamisen, muutostöiden tai valmistuksen aikana asennettavista tavaroista,

maassa sijaitsevista siviilikäyttöön tarkoitetuista lentoharjoittelulaitteista ja niiden osista.

Nämä tavarat luokitellaan 5 alakohdassa olevassa taulukossa lueteltuihin nimikkeisiin ja alanimikkeisiin.

2.

Sovellettaessa 1 kohdan ensimmäistä ja toista luetelmakohtaa ilmaisulla ”siviili-ilma-alukset” tarkoitetaan muita kuin jäsenvaltioissa sotilaskäytössä tai vastaavassa käytössä olevia ja sotilaskäyttöön tai vastaavaan käyttöön rekisteröityjä ilma-aluksia.

3.

Sovellettaessa 1 kohdan toista luetelmakohtaa ilmaisulla ”siviili-ilma-aluksissa käytettävät” tarkoitetaan myös tavaroita, jotka on tarkoitettu käytettäviksi siviilikäytössä olevissa, maassa tapahtuvaan lentoharjoitteluun tarkoitetuissa laitteissa.

4.

Tulleista vapauttamisessa on sovellettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä vahvistettuja edellytyksiä, jotka koskevat kyseisten tavaroiden käytön tullivalvontaa (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291–300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

5.

Tavarat, joille voidaan myöntää tullivapaus, kuuluvat seuraaviin nimikkeisiin ja alanimikkeisiin:

3917 40, 4011 30, 4012 13, 4012 20, 6812 90, 7324 10, 7326 20, 8302 10, 8302 20, 8302 42, 8302 49, 8302 60, 8407 10, 8408 90, 8409 10, 8411, 8412 10, 8412 21, 8412 29, 8412 31, 8412 39, 8412 80 80, 8412 90, 8413 19, 8413 20, 8413 30, 8413 50, 8413 60, 8413 70, 8413 81, 8413 91, 8414 10, 8414 20, 8414 30, 8414 51, 8414 59, 8414 80, 8414 90, 8415 81, 8415 82, 8415 83, 8418 10, 8418 30, 8418 40, 8418 61, 8418 69, 8419 50, 8419 81, 8421 19, 8421 21, 8421 23, 8421 29, 8421 31, 8421 39, 8424 10, 8425 11, 8425 19, 8425 31, 8425 39, 8425 42, 8425 49, 8426 99, 8428 10, 8428 20, 8428 33, 8428 39, 8428 90, 8471 10, 8471 41, 8471 49, 8471 50, 8471 60, 8471 70, 8479 90, 8483 10, 8483 30, 8483 40, 8483 50, 8483 60, 8483 90, 8484 10, 8484 90, 8501 32, 8501 52, 8501 61, 8501 62, 8501 63, 8502, 8504 10, 8504 31, 8504 32, 8504 33, 8504 40, 8504 50, 8507, 8511 10, 8511 20, 8511 30, 8511 40, 8511 50, 8511 80, 8518 10, 8518 21, 8518 22, 8518 29, 8518 30, 8518 40, 8518 50, 8520 90, 8521 10, 8525 10 20, 8526, 8529 10, 8531 10, 8531 20, 8531 80, 8539 10, 8544 30, 8801, 8802 11, 8802 12, 8802 20, 8802 30, 8802 40, 8803 10, 8803 20, 8803 30, 8805 29, 9001 90, 9002 90, 9014 10, 9014 20, 9025, 9026, 9029 20 38, 9030 10, 9030 20, 9030 31, 9030 39, 9030 40, 9030 83, 9030 89, 9030 90, 9031 80, 9032, 9104, 9403 20, 9403 70.

Seuraavien alanimikkeiden osalta myönnetään tullivapaus ainoastaan sarakkeessa 2 mainituille siviili-ilma-aluksissa käytettäville tavaroille:

Alanimike

Kuvaus

3917 21 90, 3917 22 90, 3917 23 90, 3917 29 90, 3917 31, 3917 33, 3917 39 90, 7413 00, 8307 10, 8307 90

joissa on liitos- ja muita osia

4008 29

Profiilit, määräkokoon leikatut

4009 12, 4009 22, 4009 32, 4009 42

Kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat

3926 90, 4016 10, 4016 93, 4016 99

Teknisiin tarkoituksiin käytettävät

4504 90, 4823 90

Tiivisteet, aluslaatat ja niiden kaltaiset tavarat

6813 10, 6813 90

Asbestiin tai muihin kivennäisaineisiin perustuvat

7007 21

Kehystämättömät tuulilasit

7312 10, 7312 90

joissa on liitos- ja muita osia tai jotka ovat tavaroiksi sovitetut

7322 90

Ilmankuumentimet ja kuuman ilman jakelulaitteet (ei kuitenkaan niiden osat)

7324 90

Saniteettitavarat (ei kuitenkaan niiden osat)

7304 31, 7304 39, 7304 41, 7304 49, 7304 51, 7304 59, 7304 90, 7306 30, 7306 40, 7306 50, 7306 60, 7608 10, 7608 20

joissa on liitos- ja muita osia, kaasujen tai nesteiden johtamiseen soveltuvat

8108 90

Putket, joissa on liitos- ja muita osia, kaasujen ja nesteiden johtamiseen soveltuvat

8415 90

Alanimikkeen 8415 81, 8415 82 tai 8415 83 ilmastointilaitteiden osat

8419 90

Lämmönsiirrinyksiköiden osat

8479 89

Hydropneumaattiset akut; työntövoiman suunnanvaihtimien mekaaniset käyttölaitteet; erikoisrakenteiset wc:t; ilmankostuttimet ja ilmankuivaajat; servomekanismit, muut kuin sähköiset; käynnistysmoottorit, muut kuin sähköiset; suihkuturbiinimoottoreiden, potkuriturbiinimoottoreiden ja muiden kaasuturbiinimoottoreiden pneumaattiset käynnistimet; tuulilasinpyyhkimet, muut kuin sähköiset; potkureiden säätimet, muut kuin sähköiset

8501 20, 8501 40

Antoteho suurempi kuin 735 W, mutta enintään 150 kW

8501 31

Tasavirtageneraattorit, joiden antoteho on suurempi kuin 735 W

8501 33

Moottorit, joiden antoteho on enintään 150 kW, ja generaattorit

8501 34 92, 8501 34 90

Generaattorit

8501 51

Antoteho suurempi kuin 735 W

8501 53

Antoteho enintään 150 kW

8516 80

jos niissä on ainoastaan yksinkertainen eristetty runko ja liittimet sähköä varten jäätymisen estämiseksi tai jään sulattamiseksi

8522 90

Yhdistelmät, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta yhteen kiinnitetystä tai liitetystä osasta tai kappaleesta, alanimikkeen 8520 90 laitteita varten

8525 20

Radiolennätin- tai radiopuhelinlaitteet

8527 90

Radiopuhelimia tai radiolennättimiä varten

8529 90

Yksiköt, joissa kaksi tai useampi osa tai kappale on kiinnitetty tai liitetty yhteen, nimikkeiden 8526 laitteita varten

8543 89

Lentopiirturit, sähköllä toimivat synkrot ja muuntimet, sähkövastuksilla varustetut jään- tai huurunpoistolaitteet

8543 90

Yksiköt, joissa kaksi tai useampi osa tai kappale on kiinnitetty tai liitetty yhteen lentopiirtureita varten

8803 90 90

Myös purje- ja liitolentokoneet

9014 90

Alanimikkeiden 9014 10 ja 9014 20 kojeiden tai laitteiden

9020 00

Lukuun ottamatta niiden osia

9029 10

Sähköiset tai elektroniset kierroslaskurit

9029 90

Kierroslaskureiden, nopeusmittareiden ja takometrien

9031 90

Alanimikkeen 9031 80

9109 19, 9109 90

Leveys tai läpimitta enintään 50 mm

9401 10

Nahalla päällystämättömät

9405 10, 9405 60

epäjaloa metallia tai muovia

9405 92, 9405 99

Alanimikkeen 9405 10 tai 9405 60 tavaroiden

6)

Nämä 5 kohdassa tarkoitetut tavarat sisällytetään Tariciin alanimikkeinä, joihin liittyy alahuomautus: ”Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291–300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).”

C.   Farmaseuttiset tuotteet

1.

Tullittomuus myönnetään seuraaviin ryhmiin kuuluville farmaseuttisille tuotteille:

1)

liitteessä 3 luetellut lääkeaineet, joilla on CAS RN-numero (Chemical Abstracts Service Registry Number) ja Maailman terveysjärjestön (WHO) antama yhteisen kansainvälisen nimistön (INN) mukainen nimi;

2)

liitteen 3 INN-nimen ja liitteen 4 prefiksin tai suffiksin yhdistelmällä nimetyt INN-aineiden suolat, esterit ja hydraatit, jos nämä tuotteet voidaan luokitella samaan 6-numeroiseen HS-alanimikkeeseen kuin vastaava INN-aine;

3)

liitteessä 5 luetellut INN-aineiden suolat, esterit ja hydraatit, joita ei voida luokitella samaan 6-numeroiseen HS-alanimikkeeseen kuin vastaava INN-aine;

4)

liitteessä 6 luetellut, kemiallisella nimellä ja CAS RN-numerolla yksilöidyt farmaseuttiset välituotteet, joita käytetään farmaseuttisten lopputuotteiden valmistukseen.

2.

Erityistapaukset:

1)

INN-aineisiin kuuluvat ainoastaan ne aineet, jotka esiintyvät Maailman terveysjärjestön (WHO) julkaisemissa suositettujen tai ehdotettujen INN-nimien luetteloissa. Kun INN-nimi kattaa vähemmän aineita kuin CAS RN-numero, ainoastaan INN-nimen kattamat aineet ovat tullittomia;

2)

kun liitteen 3 tai 6 tuote on yksilöity tietyn isomeerin CAS RN-numerolla, ainoastaan tämä isomeeri voidaan vapauttaa tulleista;

3)

INN-aineiden kaksoisjohdannaiset (suolat, esterit ja hydraatit), jotka on nimetty liitteen 3 INN-nimen ja liitteen 4 prefiksin tai suffiksin yhdistelmällä, vapautetaan tulleista, jos ne voidaan luokitella samaan 6-numeroiseen HS-alanimikkeeseen kuin vastaava INN-aine;

esimerkki: alaniinin metyyliesteri, suolahappo;

4)

kun liitteen 3 INN-aine on suola (tai esteri), millekään muulle INN-ainetta vastaavan hapon suolalle (tai esterille) ei myönnetä tullittomuutta;

esimerkki: oksprenoaattikalium (INN): tulliton

oksprenoaattinatrium: tullinalainen.

D.   Kiinteä tulli

1.

Kiinteä 3,5 prosentin suuruinen arvotulli kannetaan tavaroista:

jotka sisältyvät yksityishenkilön toiselle yksityishenkilölle lähettämiin tavaralähetyksiin tai

jotka sisältyvät matkustajien henkilökohtaisiin matkatavaroihin,

jos on kyse muusta kuin kaupallisesta tuonnista.

Kiinteää 3,5 prosentin suuruista tullia kannetaan, jos tuontitullin alaisten tavaroiden arvo on enintään 350 euroa tavaralähetystä tai matkustajaa kohti.

Kiinteää tullia ei kanneta 24 ryhmän tavaroista, joita sisältyy tavaralähetykseen tai matkustajien henkilökohtaisiin matkatavaroihin enemmän kuin kutakin tapausta varten säädetään neuvoston asetuksen (ETY) N:o 918/83 (4) 31 tai 46 artiklassa.

2.

Muuksi kuin kaupalliseksi tuonniksi katsotaan:

a)

yksityishenkilön toiselle yksityishenkilölle lähettämien tavaralähetysten sisältämien tavaroiden tuonti, jos tavaralähetykset:

ovat satunnaisia,

sisältävät yksinomaan tavaroita, jotka on tarkoitettu vastaanottajien tai näiden perheenjäsenten henkilökohtaiseen käyttöön ja joiden luonne tai määrä ei ilmennä kaupallista tarkoitusta, ja

suuntautuvat lähettäjältä vastaanottajalle ilman maksua;

b)

matkustajien henkilökohtaisiin matkatavaroihin sisältyvien tavaroiden tuonti, joka:

on satunnaista, ja

sisältää yksinomaan tavaroita, jotka on tarkoitettu matkustajien tai näiden perheenjäsenten henkilökohtaiseen käyttöön tai lahjoiksi ja joiden luonne tai määrä ei ilmennä kaupallista tarkoitusta.

3.

Kiinteää tullia ei kanneta tavaroista, jotka tuodaan maahan 1 ja 2 kohdassa määritellyin edellytyksin, jos asianomainen henkilö ennen kiinteän tullin kantamista pyytää, että tavaroista kannetaan niiden varsinaiset tullit. Tällöin kaikista maahantuoduista tavaroista kannetaan niiden varsinaiset tuontitullit, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asetuksen (ETY) N:o 918/83 29—31 sekä 45—49 artiklassa säädettyä tullittomuutta.

Ensimmäistä alakohtaa sovellettaessa ilmaisulla ”tuontitullit” tarkoitetaan sekä tulleja ja vaikutukseltaan vastaavia maksuja ja muita tuonnissa kannettavia maksuja, joista määrätään yhteisen maatalouspolitiikan tai tiettyihin maataloustuotteiden jalostuksessa tuotettuihin tavaroihin sovellettavien erityisten järjestelyjen perusteella.

4.

Osallistumattomat jäsenvaltiot voivat pyöristää rahamäärän, joka saadaan muunnettaessa 350 euroa kansallisiksi valuutoiksi.

5.

Osallistumattomat jäsenvaltiot voivat säilyttää muuttamattomana 350 euroa kansallisina valuuttoina ilmaistavan vasta-arvon, jos se asetuksen (ETY) N:o 2913/92 18 artiklan 2 kohdassa säädetyssä vuosittaisessa tarkistuksessa ennen 4 kohdassa tarkoitettua pyöristämistä muuttuu vähemmän kuin 5 prosenttia tai pienenee.

E.   Säilytysesineet, pakkauspäällykset ja pakkausaineet

Seuraavia määräyksiä sovelletaan 5 yleisen tulkintasäännön a ja b alakohdassa tarkoitettuihin säilytysesineisiin tai pakkauspäällyksiin ja pakkausaineisiin, jotka luovutetaan vapaaseen liikkeeseen samanaikaisesti kuin niihin pakatut tavarat tai tavarat, joiden kanssa ne esitetään tullille.

1.

Kun säilytysesineet tai pakkauspäällykset ja pakkausaineet 5 yleisen tulkintasäännön mukaisesti luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin tavarat, joiden kanssa ne esitetään tullille:

a)

niistä kannetaan sama tulli kuin tavaroista:

kun tavarat ovat arvotullin alaisia, tai

kun ne lasketaan mukaan tavaroiden tullinalaiseen painoon;

b)

ne ovat tullittomia:

kun tavarat ovat tullittomia, tai

kun tavaroista kannetaan tullia muun kuin painon tai arvon perusteella, tai

kun säilytysesineiden tai pakkauspäällysten taikka pakkausaineiden painoa ei lasketa mukaan tavaroiden tullinalaiseen painoon.

2.

Kun 1 kohdan a ja b alakohdan mukaiset säilytysesineet tai pakkauspäällykset taikka pakkausaineet sisältävät useita erilajisia tavaroita tai ne esitetään tullille yhdessä useiden tällaisten tavaroiden kanssa, säilytysesineiden tai pakkauspäällysten taikka pakkausaineiden paino ja arvo niiden tullinalaisen painon tai arvon määrittämiseksi jaetaan suhteessa kaikkien kyseisten tavaroiden painoon tai arvoon.

F.   Tavaroiden luonteen perusteella myönnettävä edullinen tullikohtelu

1.

Edullinen tullikohtelu voidaan myöntää tietyin edellytyksin seuraaville tavaroille niiden luonteen perusteella:

ravinnoksi soveltumattomat tavarat,

kylvösiemenet,

sovittamaton seulakangas,

tietyt tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet, juustofonduet, tupakka ja nitraatit.

Nämä tavarat kuuluvat alanimikkeisiin (5), jotka on varustettu seuraavalla alaviitteellä: ”Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä”.

2.

Ravinnoksi soveltumattomat tavarat, joille myönnetään edullinen tullikohtelu niiden luonteen perusteella, luetellaan liitteessä 8 sen nimikkeen kohdalla, johon ne luokitellaan; näiden tavaroiden osalta mainitaan käytettävien denaturointiaineiden nimi ja käytettävä määrä. Näiden tavaroiden oletetaan olevan ravinnoksi soveltumattomia, kun denaturoitavan tuotteen ja denaturointiaineen seos on tasakoosteinen ja niiden erottaminen toisistaan on taloudellisesti kannattamatonta.

3.

Jäljempänä luetellut tavarat luokitellaan asianomaisiin kylvösiemeniä koskeviin alanimikkeisiin edellyttäen, että ne täyttävät asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä säädetyt edellytykset:

kylvösiemeneksi tarkoitettu sokerimaissi, spelttivehnä, hybridimaissi, riisi ja durra: neuvoston direktiivi 66/402/ETY (6),

kylvösiemeneksi tarkoitetut perunat: neuvoston direktiivi 2002/56/EY, annettu 13 päivänä kesäkuuta 2002 (7),

kylvösiemeneksi tarkoitetut öljysiemenet ja -hedelmät: neuvoston direktiivi 2002/57/EY, annettu 1 päivänä tammikuuta 2002 (8).

Maataloussäännösten soveltamisalan ulkopuolelle jäävälle sokerimaissille, spelttivehnälle, hybridimaissille, riisille, hybrididurralle tai öljysiemenille ja -hedelmille myönnetään kuitenkin edullinen tullikohtelu niiden luonteen perusteella, jos osoitetaan kiistatta, että kyseiset tuotteet on tarkoitettu kylvösiemeniksi.

4.

Edullinen tullikohtelu myönnetään sovittamattomalle seulakankaalle, jos kyseisessä tavarassa on pysyvä merkintä, josta käy ilmi, että se on tarkoitettu seulomiseen tai vastaavaan teolliseen tarkoitukseen.

5.

Edullinen tullikohtelu myönnetään tietyille tuoreille syötäviksi tarkoitetuille viinirypäleille, juustofondueille, tupakalle ja nitraateille asianmukaisesti vahvistettua todistusta esitettäessä. Sovellettavat erityissäännökset ja todistusten mallit ovat liitteessä 9.

MERKIT, LYHENTEET JA MERKINNÄT

viittaa uusiin koodinumeroihin

viittaa edellisenä vuonna erisisältöisinä käytettyihin koodinumeroihin

AD F/M

jauhoista kannettava lisätulli

AD S/Z

sokerista kannettava lisätulli

b/f

pullo

cm/s

senttimetriä sekunnissa

EA

maatalouden maksuosa

euroa

INN

yhteisen kansainvälisen nimistön mukainen nimi (international non-proprietary name)

INNM

yhteisen kansainvälisen muutetun nimistön mukainen nimi (international non-proprietary name modified)

ISO

Kansainvälinen standardointijärjestö (International Organization for Standardization)

Kbit

1 024 bittiä

kg/br

kilogramma(a), bruttopaino

kg/net

kilogramma(a), nettopaino

kg/net eda

kilogramma(a), valutettu nettopaino

kg/net mas

kilogrammaa, netto kuiva-ainepaino

MAX

suurin arvo

Mbit

1 048 576 bittiä

MIN

pienin arvo

ml/g

millilitraa grammaa kohti

mm/s

millimetriä sekunnissa

RON

tutkimusoktaaniluku

Huomautus

Tullitaulukon 1 sarakkeessa hakasulkuihin asetettu nimikenumero kertoo, että kyseinen nimike on poistettu (esim. nimike [1519]).

PALJOUSYKSIKÖT

c/k

karaatti(a) (1 karaatti = 2 × 10–4 kg)

ce/el

kennojen lukumäärä

ct/l

kantokyky tonneina (9)

g

gramma(a)

gi F/S

gramma(a) halkeamiskelpoisia isotooppeja

GT

aluksen bruttovetoisuus

kg C5H14CINO

kilogramma(a) koliinikloridi(a)

kg H2O2

kilogramma(a) vetyperoksidia

kg K2O

kilogramma(a) kaliumoksidia

kg KOH

kilogramma(a) kaliumhydroksidia (kaustista kaliumia)

kg met.am.

kilogramma(a) metyyliamiineja

kg N

kilogramma(a) typpeä

kg NaOH

kilogramma(a) natriumhydroksidia (kaustista soodaa)

kg/net eda

kilogramma(a), valutettu nettopaino

kg P2O5

kilogramma(a) difosforipentoksidia

kg 90 % sdt

kilogramma(a) 90-prosenttisesti kuivaa ainetta

kg U

kilogramma(a) uraania

1 000 kWh

tuhat kilowattituntia

l

litra(a)

1 000 l

tuhat litraa

l alc. 100 %

litra(a) puhdasta (100 %) alkoholia

m

metri(ä)

m2

neliömetri(ä)

m3

kuutiometri(ä)

1 000 m3

tuhat kuutiometriä

pa

parien lukumäärä

p/st

kappalemäärä

100 p/st

sata kappaletta

1 000 p/st

tuhat kappaletta

TJ

terajoule(a) (bruttolämpöarvo)

TOINEN OSA

TULLITAULUKKO

I JAKSO

ELÄVÄT ELÄIMET JA ELÄINTUOTTEET

Huomautuksia

1.

Jollei toisin määrätä, tässä jaksossa tarkoitetaan maininnalla tietystä eläinsuvusta tai -lajista myös saman suvun tai lajin nuoria yksilöitä.

2.

Jollei toisin määrätä, kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan maininnalla ”kuivatuista” tuotteista myös dehydratoituja, haihduttamalla kuivattuja tai pakastekuivattuja tuotteita.

1 RYHMÄ

ELÄVÄT ELÄIMET

Huomautus

1.

Tähän ryhmään kuuluvat kaikki elävät eläimet, lukuun ottamatta:

a)

nimikkeiden 0301, 0306 ja 0307 kaloja, äyriäisiä, nilviäisiä ja muita vedessä eläviä selkärangattomia;

b)

mikro-organismiviljelmiä ja muita nimikkeen 3002 tuotteita;

c)

nimikkeen 9508 eläimiä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0101

Elävät hevoset, aasit, muulit ja muuliaasit

 

 

0101 10

puhdasrotuiset siitoseläimet

 

 

0101 10 10

hevoset (10)

vapaa

p/st

0101 10 90

muut

7,7

p/st

0101 90

muut

 

 

 

hevoset

 

 

0101 90 11

teuraseläimet (11)

vapaa

p/st

0101 90 19

muut

11,5

p/st

0101 90 30

aasit

7,7

p/st

0101 90 90

muulit ja muuliaasit

10,9

p/st

0102

Elävät nautaeläimet

 

 

0102 10

puhdasrotuiset siitoseläimet (12)

 

 

0102 10 10

hiehot (naaraspuoliset nautaeläimet, jotka eivät ole koskaan poikineet)

vapaa

p/st

0102 10 30

lehmät

vapaa

p/st

0102 10 90

muut

vapaa

p/st

0102 90

muut

 

 

 

kotieläinlajit

 

 

0102 90 05

paino enintään 80 kg

10,2 + 93,1 €/100 kg/net (13)

p/st

 

paino suurempi kuin 80 kg, mutta enintään 160 kg

 

 

0102 90 21

teuraseläimet

10,2 + 93,1 €/100 kg/net

p/st

0102 90 29

muut

10,2 + 93,1 €/100 kg/net (13)

p/st

 

paino suurempi kuin 160 kg, mutta enintään 300 kg

 

 

0102 90 41

teuraseläimet

10,2 + 93,1 €/100 kg/net

p/st

0102 90 49

muut

10,2 + 93,1 €/100 kg/net (13)

p/st

 

paino suurempi kuin 300 kg

 

 

 

hiehot (naaraspuoliset nautaeläimet, jotka eivät ole koskaan poikineet)

 

 

0102 90 51

teuraseläimet

10,2 + 93,1 €/100 kg/net

p/st

0102 90 59

muut

10,2 + 93,1 €/100 kg/net (13)

p/st

 

lehmät

 

 

0102 90 61

teuraseläimet

10,2 + 93,1 €/100 kg/net

p/st

0102 90 69

muut

10,2 + 93,1 €/100 kg/net (13)

p/st

 

muut

 

 

0102 90 71

teuraseläimet

10,2 + 93,1 €/100 kg/net

p/st

0102 90 79

muut

10,2 + 93,1 €/100 kg/net (13)

p/st

0102 90 90

muut

vapaa

p/st

0103

Elävät siat

 

 

0103 10 00

puhdasrotuiset siitoseläimet (14)

vapaa

p/st

 

muut

 

 

0103 91

paino pienempi kuin 50 kg

 

 

0103 91 10

kotieläinlajit

41,2 €/100 kg/net

p/st

0103 91 90

muut

vapaa

p/st

0103 92

paino vähintään 50 kg

 

 

 

kotieläinlajit

 

 

0103 92 11

emakot, jotka ovat porsineet vähintään kerran, paino vähintään 160 kg

35,1 €/100 kg/net

p/st

0103 92 19

muut

41,2 €/100 kg/net

p/st

0103 92 90

muut

vapaa

p/st

0104

Elävät lampaat ja vuohet

 

 

0104 10

lampaat

 

 

0104 10 10

puhdasrotuiset siitoseläimet (15)

vapaa

p/st

 

muut

 

 

0104 10 30

karitsat (enintään vuoden ikäiset)

80,5 €/100 kg/net (13)

p/st

0104 10 80

muut

80,5 €/100 kg/net (13)

p/st

0104 20

vuohet

 

 

0104 20 10

puhdasrotuiset siitoseläimet (15)

3,2

p/st

0104 20 90

muut

80,5 €/100 kg/net (13)

p/st

0105

Elävä siipikarja eli kanat, ankat, hanhet, kalkkunat ja helmikanat

 

 

 

paino enintään 185 g

 

 

0105 11

kanat

 

 

 

naaraspuoliset kananpojat kantavanhemmiksi tai vanhemmiksi

 

 

0105 11 11

munijarotuiset

52 €/1 000 p/st

p/st

0105 11 19

muut

52 €/1 000 p/st

p/st

 

muut

 

 

0105 11 91

munijarotuiset

52 €/1 000 p/st

p/st

0105 11 99

muut

52 €/1 000 p/st

p/st

0105 12 00

kalkkunat

152 €/1 000 p/st

p/st

0105 19

muut

 

 

0105 19 20

hanhet

152 €/1 000 p/st

p/st

0105 19 90

ankat ja helmikanat

52 €/1 000 p/st

p/st

 

muut

 

 

0105 92 00

kanat, paino enintään 2 000 g

20,9 €/100 kg/net

p/st

0105 93 00

kanat, paino suurempi kuin 2 000 g

20,9 €/100 kg/net

p/st

0105 99

muut

 

 

0105 99 10

ankat

32,3 €/100 kg/net

p/st

0105 99 20

hanhet

31,6 €/100 kg/net

p/st

0105 99 30

kalkkunat

23,8 €/100 kg/net

p/st

0105 99 50

helmikanat

34,5 €/100 kg/net

p/st

0106

Muut elävät eläimet

 

 

 

nisäkkäät

 

 

0106 11 00

kädelliset

vapaa

p/st

0106 12 00

valaat, delfiinit ja pyöriäiset (Cetacea-lahkon nisäkkäät); manaatit ja merilehmät eli dugongit (Sirenia-lahkon nisäkkäät)

vapaa

p/st

0106 19

muut

 

 

0106 19 10

kesyt kanit

3,8

p/st

0106 19 90

muut

vapaa

0106 20 00

matelijat (myös käärmeet ja kilpikonnat)

vapaa

p/st

 

linnut

 

 

0106 31 00

petolinnut

vapaa

p/st

0106 32 00

papukaijalinnut (myös papukaijat, undulaatit, arat ja kakadut)

vapaa

p/st

0106 39

muut

 

 

0106 39 10

kyyhkyt

6,4

p/st

0106 39 90

muut

vapaa

0106 90 00

muut

vapaa

2 RYHMÄ

LIHA JA MUUT SYÖTÄVÄT ELÄIMENOSAT

Huomautus

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

sellaiset tuotteet, jotka mainitaan nimikkeissä 0201— 0208 tai 0210, ihmisravinnoksi soveltumattomina;

b)

eläinten suolet, rakot ja vatsat (nimike 0504) eikä eläimenveri (nimike 0511 tai 3002);

c)

eläinrasvat, lukuun ottamatta nimikkeen 0209 tuotteita (15 ryhmä).

Lisähuomautuksia

1.

A.

Tämän ryhmän nimikkeissä tarkoitetaan:

a)

ilmaisulla ”nautaeläinten ruhot” alanimikkeissä 0201 10 ja 0202 10 teurastettujen eläinten kokoruhoja, joista on laskettu veri, poistettu sisälmykset ja jotka on nyljetty ja jotka ovat päineen, raajoineen, muine ruhossa kiinni olevine osineen tai niitä ilman. Kun ruhot ovat ilman päätä, pään on oltava katkaistu ruhosta takaraivoluun ja ensimmäisen kaulanikaman välistä. Kun ruhot ovat ilman raajoja, niiden on oltava katkaistut etupolvinivelistä tai kinnernivelistä; ruhossa on oltava etuosa, jossa on jäljellä kaikki luut, niska ja lapa ja jossa on enemmän kuin 10 paria kylkiluita;

b)

ilmaisulla ”nautaeläinten puoliruhot” alanimikkeissä 0201 10 ja 0202 10 tuotetta, joka on saatu halkaisemalla kokoruho symmetrisesti kunkin kaula-, selkä-, lanne- ja ristinikaman keskikohdasta sekä rintalastan ja lonkka- ja häpyluun liitoksen keskikohdasta; puoliruhossa on oltava puoliruhon etuosa, jossa on jäljellä kaikki luut, niska ja lapa ja jossa on enemmän kuin 10 kylkiluuta;

c)

ilmaisulla ”saman ruhon neljännekset” alanimikkeissä 0201 20 20 ja 0202 20 10 kokonaisuutta, joka koostuu:

etuneljänneksistä, joissa on jäljellä kaikki luut, niska ja lapa sekä 10 kylkiluuta, sekä takaneljänneksistä, joissa on jäljellä kaikki luut, paistit ja fileeselkä sekä 3 kylkiluuta, tai

etuneljänneksistä, joissa on jäljellä kaikki luut, niska ja lapa sekä 5 kylkiluuta ja joissa on koko kylki ja rinta irrottamatta, sekä takaneljänneksistä, joissa on jäljellä kaikki luut, paistit ja fileeselkä sekä 8 poikki leikattua kylkiluuta.

Etuneljännekset ja takaneljännekset, jotka muodostavat saman ruhon neljännekset, on esitettävä tullille yhdessä ja määrältään tasalukuisina; lisäksi etuneljännesten kokonaispainon on oltava sama kuin takaneljännesten kokonaispainon. Lähetyksen kahden osan välinen painoero on kuitenkin sallittu, jos ero ei ole suurempi kuin 5 prosenttia painavamman osan painosta (etuneljännekset tai takaneljännekset);

d)

ilmaisulla ”erottamattomat etuneljännekset” alanimikkeissä 0201 20 30 ja 0202 20 30 ruhon etuosaa, jossa on jäljellä kaikki luut, niska ja lapa ja jossa on vähintään 4 paria kylkiluita, mutta enintään 10 paria kylkiluita (neljän ensimmäisen kylkiluuparin on oltava kokonaisia, muut voivat olla poikki leikattuja), ohuine kuvelihoineen tai niitä ilman;

e)

ilmaisulla ”erotetut etuneljännekset” alanimikkeissä 0201 20 30 ja 0202 20 30 puoliruhon etuosaa, jossa on jäljellä kaikki luut, niska ja lapa ja jossa on vähintään 4 kylkiluuta, mutta enintään 10 kylkiluuta (neljän ensimmäisen kylkiluun on oltava kokonaisia, muut voivat olla poikki leikattuja), ohuine kuvelihoineen tai niitä ilman;

f)

ilmaisulla ”erottamattomat takaneljännekset” alanimikkeissä 0201 20 50 ja 0202 20 50 ruhon takaosaa, jossa on jäljellä kaikki luut, paistit ja fileeselkä ja jossa on vähintään 3 paria kokonaisia tai poikki leikattuja kylkiluita, takapotkineen, ohuine kuvelihoineen tai niitä ilman;

g)

ilmaisulla ”erotetut takaneljännekset” alanimikkeissä 0201 20 50 ja 0202 20 50 puoliruhon takaosaa, jossa on jäljellä kaikki luut, paistit ja fileeselkä ja jossa on vähintään 3 kokonaista tai poikki leikattua kylkiluuta, takapotkineen tai ohuine kuvelihoineen taikka niitä ilman;

h)

1.

leikatuilla paloilla, joita kutsutaan nimillä ”etuneljänneksen selkäosa” (crop) ja ”niska ja etuselkä sekä lapa” (chuck and blade) alanimikkeessä 0202 30 50 sellaista etuneljänneksen selkäosaa, johon kuuluu lavan yläosa ja joka on erotettu etuneljänneksestä palana, jossa on vähintään 4, mutta enintään 10 kylkiluuta, leikkaamalla suoraviivaisesti sen kohdan kautta, jossa ensimmäinen kylkiluu liittyy ensimmäiseen rintalastan jaokkeeseen, pallean kiinnityskohtaan saakka kymmenennen kylkiluun kohdalla;

2.

leikatuilla paloilla, joita kutsutaan nimellä ”rinta” (brisket) alanimikkeessä 0202 30 50 etuneljänneksen alaosaa, johon kuuluvat rinnan kärkiosa ja rinnan keskiosa sekä rintaontelon sisäseinämää sisältävät muut rinnan osat.

B.

Tämän ryhmän 1 lisähuomautuksen A kohdan a—g alakohdissa tarkoitetut tuotteet voidaan esittää tullille selkärankoineen tai ilman sitä.

C.

Määritettäessä 1 lisähuomautuksen A kohdassa mainittujen kokonaisten tai poikki leikattujen kylkiluiden lukumäärää, ainoastaan selkärangassa kiinni olevat kylkiluut otetaan huomioon. Jos selkäranka on poistettu, otetaan huomioon vain sellaiset kokonaiset tai poikki leikatut kylkiluut, jotka olisivat muutoin olleet suoraan kiinni selkärangassa.

2.

A.

Tämän ryhmän nimikkeissä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”ruhot ja puoliruhot” alanimikkeissä 0203 11 10 ja 0203 21 10 teurastettujen kesyjen sikojen ruhoja, joista on laskettu veri ja poistettu sisälmykset, harjakset ja sorkat. Puoliruho saadaan halkaisemalla kokoruho kunkin kaula-, selkä-, lanne- ja ristinikaman kohdalta sekä rintalastan ja lonkka- ja häpyluun liitoksen kohdalta tai sitä pitkin. Nämä ruhot tai puoliruhot voivat olla päineen, leukalihoineen, raajoineen, kylkirasvoineen, munuaisineen, saparoineen, palleoineen tai niitä ilman. Puoliruhot voivat olla myös selkäytimineen, aivoineen, kielineen tai niitä ilman. Emakoiden kokoruhot ja puoliruhot voivat olla nisineen (maitorauhasineen) tai niitä ilman;

b)

”kinkku” alanimikkeissä 0203 12 11, 0203 22 11, 0210 11 11 ja 0210 11 31 puoliruhon takaosaa (peräosaa) luineen, mutta myös raajoineen, potkineen, kamaroineen, nahanalaisine rasvoineen tai niitä ilman.

Kinkku on erotettu puoliruhosta niin, että siinä on mukana enintään viimeinen lannenikama;

c)

”etuosa” alanimikkeissä 0203 19 11, 0203 29 11, 0210 19 30 ja 0210 19 60 puoliruhon etupäätä (päänpuoleista osaa) luineen, ilman päätä, mutta myös leukalihoineen, raajoineen, potkineen, kamaroineen, nahanalaisine rasvoineen tai niitä ilman.

Etuosa on katkaistu puoliruhosta niin, että siinä on mukana enintään viides selkänikama.

Etuosan yläosaa (etuselkä), myös lapaluineen ja siihen kiinnittyneine lihaksineen, pidetään selän palana, kun se on erotettu etuosan alaosasta (vatsanpuoleinen osa) leikkaamalla enintään juuri selkärangan alapuolelta;

d)

”lapa” alanimikkeissä 0203 12 19, 0203 22 19, 0210 11 19 ja 0210 11 39 etuosan alaosaa luineen, myös lapaluineen ja siihen kiinnittyneine lihaksineen, raajoineen, potkineen, kamaroineen, nahanalaisine rasvoineen tai niitä ilman.

Erikseen tullille esitetty lapaluu siihen kiinnittyneine lihaksineen luokitellaan tähän alanimikkeeseen lavan osana;

e)

”selkä” alanimikkeissä 0203 19 13, 0203 29 13, 0210 19 40 ja 0210 19 70 puoliruhon yläosaa, joka ulottuu ensimmäisestä kaulanikamasta häntänikamiin, luineen, mutta myös sisäfileineen, lapaluineen, nahanalaisine rasvoineen, kamaroineen tai niitä ilman.

Selkä erotetaan puoliruhon alaosasta leikkaamalla juuri selkärangan alapuolelta;

f)

”kylki ja kuve” alanimikkeissä 0203 19 15, 0203 29 15, 0210 12 11 ja 0210 12 19 puoliruhon alaosaa, joka sijaitsee kinkun ja lavan välissä ja jonka kylkiosaa kutsutaan myös lihaskudosta sisältäväksi silavaksi, myös luuttomana, mutta kamaroineen ja nahanalaisine rasvoineen;

g)

”pekonipuolikas” alanimikkeessä 0210 19 10 sian puoliruhoa ilman päätä, poskia, kurkkua, raajoja, saparoa, kylkirasvaa, munuaisia, sisäfileetä, lapaluuta, rintalastaa, selkärankaa, lonkkaluuta ja palleaa;

h)

”kinkuton pekonipuolikas” alanimikkeessä 0210 19 10 pekonipuolikasta ilman kinkkua, myös luuttomana;

ij)

”etuosaton pekonipuolikas” alanimikkeessä 0210 19 20 pekonipuolikasta ilman etuosaa, myös luuttomana;

k)

”keskiosa” alanimikkeessä 0210 19 20 pekonipuolikasta ilman kinkkua ja etuosaa, myös luuttomana.

Alanimikkeeseen kuuluvat myös keskiosasta paloitellut palat, joissa on selän sekä kyljen ja vatsan kudosta luonnollisessa suhteessa paloittelemattomaan keskiosaan nähden.

B.

Edellä 2 lisähuomautuksen A kohdan f alakohdassa määritellyt palojen osat kuuluvat samoihin alanimikkeisiin ainostaan, jos niissä on jäljellä kamara ja nahanalainen rasva.

Jos palat, jotka kuuluvat alanimikkeisiin 0210 11 11 ja 0210 11 19 sekä 0210 11 31, 0210 11 39, 0210 19 30 ja 0210 19 60, on leikattu pekonipuolikkaista, joista 2 lisähuomautuksen A kohdan g alakohdassa mainitut luut on jo poistettu, leikkauslinjojen on oltava 2 lisähuomautuksen A kohdan b, c ja d alakohdassa määriteltyjen leikkauslinjojen mukaisia; näiden palojen tai niiden osien on joka tapauksessa sisällettävä luita.

C.

Alanimikkeiden 0206 49 20 ja 0210 99 49 on erityisesti sisällettävä kesyn sian päät tai pään puolikkaat, myös ilman aivoja, poskia tai kieltä ja niiden osia.

Pää katkaistaan puoliruhosta seuraavasti:

kallon suuntaisella suoralla viillolla, tai

ensin kallon suuntaisella viillolla silmien tasolle ja sitten vinosti pään etuosaan asti, niin että leukalihat jäävät kiinni puoliruhoon.

Poskia, kärsää ja korvia ja päässä olevaa lihaa, erityisesti pään takaosan lihaa, pidetään pään osina. Erikseen tullille esitetyt etuosan luuttoman lihan palat (kaulapalat, leukalihat, tai leukalihat yhdessä kaulapalojen kanssa) kuuluvat kuitenkin alanimikkeeseen 0203 19 55, 0203 29 55, 0210 19 50 tai 0210 19 81 tapauksesta riippuen.

D.

Alanimikkeissä 0209 00 11 ja 0209 00 19 tarkoitetaan ilmaisulla ”siansilava” rasvaista kudosta, jota kerääntyy sian kamaran alle siihen kiinnittyneenä, riippumatta siitä, mistä osasta sikaa rasva on peräisin; rasvaisen kudoksen painon on oltava joka tapauksessa suurempi kuin kamaran paino.

Näihin alanimikkeisiin kuuluu myös siansilava, josta kamara on poistettu.

E.

”Kuivattuina tai savustettuina” tuotteina pidetään alanimikkeissä 0210 11 31, 0210 11 39, 0210 12 19 sekä 0210 19 60— 0210 19 89 tuotteita, joissa veden ja proteiinin välinen suhdeluku (typpipitoisuus × 6,25) lihassa on enintään 2,8. Typpipitoisuus määritetään ISO-menetelmän n:o 937-1978 mukaisesti.

3.

A.

Tämän ryhmän nimikkeissä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”ruhot” alanimikkeissä 0204 10, 0204 21, 0204 30, 0204 41, 0204 50 11 ja 0204 50 51 teurastettujen eläinten kokoruhoja, joista on laskettu veri, poistettu sisälmykset ja jotka on nyljetty ja jotka ovat päineen, raajoineen tai muine ruhossa kiinni olevine osineen tai niitä ilman. Kun ruhot ovat ilman päätä, pään on oltava katkaistu ruhosta takaraivoluun ja ensimmäisen kaulanikaman välistä. Kun ruhot ovat ilman raajoja, raajojen on oltava katkaistut etupolvinivelistä tai kinnernivelistä;

b)

”puoliruhot” alanimikkeissä 0204 10, 0204 21, 0204 30, 0204 41, 0204 50 11 ja 0204 50 51 tuotetta, joka on saatu halkaisemalla kokoruho symmetrisesti kunkin kaula-, selkä-, lanne- ja ristinikaman keskikohdasta sekä rintalastan ja lonkka- ja häpyluun liitoksen keskikohdasta;

c)

”lyhyet etuneljännekset” alanimikkeissä 0204 22 10, 0204 42 10, 0204 50 13 ja 0204 50 53 ruhon etuosaa, rintaosineen tai sitä ilman, mutta kaikkine luineen, lapoineen, kauloineen ja niskan keskiosineen; ruhon etuosa on leikattu selkärankaan nähden suorassa kulmassa ja siinä on vähintään 5, mutta enintään 7 paria kokonaisia tai poikki leikattuja kylkiluita;

d)

”lyhyet etuneljännekset” alanimikkeissä 0204 22 10, 0204 42 10, 0204 50 13 ja 0204 50 53 puoliruhon etuosaa, rintaosineen tai sitä ilman, mutta kaikkine luineen, lapoineen, kauloineen ja niskan keskiosineen; puoliruhon etuosa on leikattu selkärankaan nähden suorassa kulmassa ja siinä on vähintään 5, mutta enintään 7 kokonaista tai poikki leikattua kylkiluuta;

e)

”kyljysrivi ja satula” alanimikkeissä 0204 22 30, 0204 42 30, 0204 50 15 ja 0204 50 55 ruhosta jäljelle jäävää osaa, kun siitä on erotettu paistit ja lyhyet etuneljännekset, munuaisineen tai niitä ilman. Kyljysrivistä erotetussa satulassa on oltava vähintään 5 lannenikamaa; satulasta erotetussa kyljysrivissä on oltava vähintään 5 paria kokonaisia tai poikkileikattuja kylkiluita;

f)

”kyljysrivi ja satula” alanimikkeissä 0204 22 30, 0204 42 30, 0204 50 15 ja 0204 50 55 puoliruhosta jäljelle jäävää osaa, kun siitä on erotettu paisti ja lyhyt etuneljännes, munuaisineen tai niitä ilman. Kyljysrivistä erotetussa satulassa on oltava vähintään 5 lannenikamaa; satulasta erotetussa kyljysrivissä on oltava vähintään 5 kokonaista tai katkaistua kylkiluuta;

g)

”paistit” alanimikkeissä 0204 22 50, 0204 42 50, 0204 50 19 ja 0204 50 59 ruhon takaosaa kaikkine luineen ja raajoineen; paistit on leikattu selkärankaan nähden suorassa kulmassa kuudennesta lannenikamasta juuri suoliluun alapuolelta tai neljännestä ristinikamasta suoliluun kautta ennen lonkka- ja häpyluun liitoskohtaa;

h)

”paistit” alanimikkeissä 0204 22 50, 0204 42 50, 0204 50 19 ja 0204 50 59 puoliruhon takaosaa kaikkine luineen ja raajoineen; paisti on leikattu selkärankaan nähden suorassa kulmassa kuudennesta lannenikamasta juuri suoliluun alapuolelta tai neljännestä ristinikamasta suoliluun kautta ennen lonkka- ja häpyluun liitoskohtaa.

B.

Määritettäessä 3 lisähuomautuksen A kohdassa mainittujen kokonaisten tai katkaistujen kylkiluiden lukumäärää, ainoastaan selkärangassa kiinni olevat kylkiluut otetaan huomioon.

4.

Tämän ryhmän nimikkeissä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”luulliset siipikarjan palat” alanimikkeissä 0207 13 20—0207 13 60, 0207 14 20—0207 14 60, 0207 26 20—0207 26 70, 0207 27 20—0207 27 70, 0207 35 21—0207 35 63 ja 0207 36 21—0207 36 63 mainittuja paloja kaikkine luineen;

Edellä alakohdassa a mainitut siipikarjan palat, joiden luista osa on poistettu, kuuluvat alanimikkeeseen 0207 13 70, 0207 14 70, 0207 26 80, 0207 35 79 tai 0207 36 79;

b)

”puolikkaat” alanimikkeissä 0207 13 20, 0207 14 20, 0207 26 20, 0207 27 20, 0207 35 21, 0207 35 23, 0207 35 25, 0207 36 21, 0207 36 23 ja 0207 36 25 siipikarjan ruhojen puolikkaita, jotka on saatu halkaisemalla ruho pitkittäin selkärangan ja rintalastan suuntaisesti;

c)

”neljännekset” alanimikkeissä 0207 13 20, 0207 14 20, 0207 26 20, 0207 27 20, 0207 35 21, 0207 35 23, 0207 35 25, 0207 36 21, 0207 36 23 ja 0207 36 25 koipi-reisien neljänneksiä tai rintojen neljänneksiä, jotka on saatu halkaisemalla puolikas poikittain;

d)

”kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä” alanimikkeissä 0207 13 30, 0207 14 30, 0207 26 30, 0207 27 30, 0207 35 31 ja 0207 36 31 siipikarjan paloja, jotka koostuvat olkaluusta, värttinäluusta, kyynärluusta ja niitä ympäröivistä lihaksista. Siivenkärki, johon kuuluvat ranneluut, voi olla poistettu tai poistamatta. Palat on leikattava nivelten kohdalta;

e)

”rinnat” alanimikkeissä 0207 13 50, 0207 14 50, 0207 26 50, 0207 27 50, 0207 35 51, 0207 35 53, 0207 36 51 ja 0207 36 53 siipikarjan paloja, jotka koostuvat rintalastasta ja molemmille puolille jakautuvista kylkiluista ja niitä ympäröivistä lihaksista;

f)

”koipi-reisipalat” alanimikkeissä 0207 13 60, 0207 14 60, 0207 35 61, 0207 35 63, 0207 36 61 ja 0207 36 63 siipikarjan paloja, jotka koostuvat reisiluusta, koipiluusta ja pohjeluusta ja niitä ympäröivistä lihaksista. Palat on leikattava nivelten kohdalta;

g)

”kalkkunan koivet” alanimikkeissä 0207 26 60 ja 0207 27 60 kalkkunan paloja, jotka koostuvat koipiluusta ja pohjeluusta sekä niitä ympäröivistä lihaksista. Palat on leikattava nivelten kohdalta;

h)

”kalkkunan koipi-reisipalat, muut kuin koivet” alanimikkeissä 0207 26 70 ja 0207 27 70 kalkkunan paloja, jotka koostuvat reisiluusta ja sitä ympäröivistä lihaksista tai reisiluusta, koipiluusta ja pohjeluusta sekä niitä ympäröivistä lihaksista. Palat on leikattava nivelten kohdalta;

ij)

”puhdistetut hanhet tai ankat” alanimikkeissä 0207 35 71 ja 0207 36 71 kynittyjä ja täysin puhdistettuja hanhia ja ankkoja, jotka ovat ilman päätä ja jalkoja, joista ruhoon kuuluvat luut (rintaluu, kylkiluut, selkäranka ja ristiluu) on poistettu, mutta joissa on jäljellä reisiluut, koipiluut ja olkaluut.

5.

Tähän ryhmään kuuluviin sekoituksiin sovellettavat tullit ovat seuraavat:

a)

sekoituksista, joissa yhden aineosan osuus on vähintään 90 painoprosenttia, kannetaan tähän aineosaan sovellettavaa tullia;

b)

muista sekoituksista kannettava tulli määräytyy sen aineosan mukaisesti, jonka tulli on määrältään suurin.

6.

a)

Kypsentämättömät maustetut lihat kuuluvat 16 ryhmään. Ilmaisulla ”maustettu liha” tarkoitetaan kypsentämätöntä lihaa, joka on maustettu joko lihan syvyyssuunnassa tai tuotteen koko pinnalta mausteella, joka on nähtävissä paljaalla silmällä tai selvästi havaittavissa maistamalla;

b)

Nimikkeen 0210 tuotteet, joihin on lisätty maustetta valmistuksen aikana, luokitellaan tähän nimikkeeseen, jos mausteen lisääminen ei ole muuttanut tuotteiden luonnetta.

7.

Nimikkeessä 0210 tarkoitetaan ilmaisulla ”liha ja muut syötävät eläimenosat, suolatut, suolavedessä” lihaa ja muita syötäviä eläimenosia, jotka on syvään ja tasaisesti kyllästetty suolalla kaikkialta ja joiden kokonaissuolapitoisuus on vähintään 1,2 painoprosenttia, edellyttäen, että suolauksella varmistetaan tuotteen pitkäaikainen säilyminen.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0201

Naudanliha, tuore tai jäähdytetty

 

 

0201 10 00

ruhot ja puoliruhot

12,8 + 176,8 €/100 kg/net (16)

0201 20

muut palat, luulliset

 

 

0201 20 20

saman ruhon neljännekset

12,8 + 176,8 €/100 kg/net (16)

0201 20 30

erottamattomat tai erotetut etuneljännekset

12,8 + 141,4 €/100 kg/net (16)

0201 20 50

erottamattomat tai erotetut takaneljännekset

12,8 + 212,2 €/100 kg/net (16)

0201 20 90

muut

12,8 + 265,2 €/100 kg/net (16)

0201 30 00

luuton liha

12,8 + 303,4 €/100 kg/net (16)

0202

Naudanliha, jäädytetty

 

 

0202 10 00

ruhot ja puoliruhot

12,8 + 176,8 €/100 kg/net (16)

0202 20

muut palat, luulliset

 

 

0202 20 10

saman ruhon neljännekset

12,8 + 176,8 €/100 kg/net (16)

0202 20 30

erottamattomat tai erotetut etuneljännekset

12,8 + 141,4 €/100 kg/net (16)

0202 20 50

erottamattomat tai erotetut takaneljännekset

12,8 + 221,1 €/100 kg/net (16)

0202 20 90

muut

12,8 + 265,3 €/100 kg/net (16)

0202 30

luuton liha

 

 

0202 30 10

etuneljännekset, kokonaisina tai leikattuina enintään viideksi palaksi, kunkin neljänneksen ollessa omana kokonaisuutena; saman ruhon neljännekset, kahtena kokonaisuutena, joista toinen sisältää etuneljänneksen kokonaisena tai leikattuna enintään viideksi palaksi ja toinen takaneljänneksen, ilman sisäfilettä, yhtenä palana

12,8 + 221,1 €/100 kg/net (16)

0202 30 50

leikatut palat, joita kutsutaan nimillä ”etuneljänneksen selkäosa” (crop), ”niska ja etuselkä sekä lapa” (chuck and blade) ja ”rinta” (brisket) (17)

12,8 + 221,1 €/100 kg/net (16)

0202 30 90

muut

12,8 + 304,1 €/100 kg/net (16)

0203

Sianliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

 

 

 

tuore tai jäähdytetty

 

 

0203 11

ruhot ja puoliruhot

 

 

0203 11 10

kesyä sikaa

53,6 €/100 kg/net (16)

0203 11 90

muuta

vapaa

0203 12

kinkku, lapa ja niiden palat, luulliset

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

0203 12 11

kinkku ja sen palat

77,8 €/100 kg/net (16)

0203 12 19

lapa ja sen palat

60,1 €/100 kg/net (16)

0203 12 90

muuta

vapaa

0203 19

muut

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

0203 19 11

etuosa ja sen palat

60,1 €/100 kg/net (16)

0203 19 13

selkä ja sen palat, luulliset

86,9 €/100 kg/net (16)

0203 19 15

kylki ja kuve (lihaskudosta sisältävä silava) sekä niiden palat

46,7 €/100 kg/net (16)

 

muut

 

 

0203 19 55

luuttomat

86,9 €/100 kg/net (16)

0203 19 59

muut

86,9 €/100 kg/net (16)

0203 19 90

muuta

vapaa

 

jäädytetty

 

 

0203 21

ruhot ja puoliruhot

 

 

0203 21 10

kesyä sikaa

53,6 €/100 kg/net (16)

0203 21 90

muuta

vapaa

0203 22

kinkku, lapa ja niiden palat, luulliset

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

0203 22 11

kinkku ja sen palat

77,8 €/100 kg/net (16)

0203 22 19

lapa ja sen palat

60,1 €/100 kg/net (16)

0203 22 90

muuta

vapaa

0203 29

muu

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

0203 29 11

etuosa ja sen palat

60,1 €/100 kg/net (16)

0203 29 13

selkä ja sen palat, luulliset

86,9 €/100 kg/net (16)

0203 29 15

kylki ja kuve (lihaskudosta sisältävä silava) sekä niiden palat

46,7 €/100 kg/net (16)

 

muut

 

 

0203 29 55

luuttomat

86,9 €/100 kg/net (16)

0203 29 59

muut

86,9 €/100 kg/net (16)

0203 29 90

muuta

vapaa

0204

Lampaan- ja vuohenliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

 

 

0204 10 00

karitsanruhot ja puoliruhot, tuoreet tai jäähdytetyt

12,8 + 171,3 €/100 kg/net (16)

 

muu lampaanliha, tuore tai jäähdytetty

 

 

0204 21 00

ruhot ja puoliruhot

12,8 + 171,3 €/100 kg/net (16)

0204 22

muut palat, luulliset

 

 

0204 22 10

lyhyet etuneljännekset

12,8 + 119,9 €/100 kg/net (16)

0204 22 30

kyljysrivi ja/tai satula

12,8 + 188,5 €/100 kg/net (16)

0204 22 50

paistit

12,8 + 222,7 €/100 kg/net (16)

0204 22 90

muut

12,8 + 222,7 €/100 kg/net (16)

0204 23 00

luuton liha

12,8 + 311,8 €/100 kg/net (16)

0204 30 00

karitsanruhot ja puoliruhot, jäädytetyt

12,8 + 128,8 €/100 kg/net (16)

 

muu lampaanliha, jäädytetty

 

 

0204 41 00

ruhot ja puoliruhot

12,8 + 128,8 €/100 kg/net (16)

0204 42

muut palat, luulliset

 

 

0204 42 10

lyhyet etuneljännekset

12,8 + 90,2 €/100 kg/net (16)

0204 42 30

kyljysrivi ja/tai satula

12,8 + 141,7 €/100 kg/net (16)

0204 42 50

paistit

12,8 + 167,5 €/100 kg/net (16)

0204 42 90

muut

12,8 + 167,5 €/100 kg/net (16)

0204 43

luuton liha

 

 

0204 43 10

karitsaa

12,8 + 234,5 €/100 kg/net (16)

0204 43 90

muuta

12,8 + 234,5 €/100 kg/net (16)

0204 50

vuohenliha

 

 

 

tuore tai jäähdytetty

 

 

0204 50 11

ruhot ja puoliruhot

12,8 + 171,3 €/100 kg/net (16)

0204 50 13

lyhyet etuneljännekset

12,8 + 119,9 €/100 kg/net (16)

0204 50 15

kyljysrivi ja/tai satula

12,8 + 188,5 €/100 kg/net (16)

0204 50 19

paistit

12,8 + 222,7 €/100 kg/net (16)

 

muut

 

 

0204 50 31

luulliset palat

12,8 + 222,7 €/100 kg/net (16)

0204 50 39

luuttomat palat

12,8 + 311,8 €/100 kg/net (16)

 

jäädytetty

 

 

0204 50 51

ruhot ja puoliruhot

12,8 + 128,8 €/100 kg/net (16)

0204 50 53

lyhyet etuneljännekset

12,8 + 90,2 €/100 kg/net (16)

0204 50 55

kyljysrivi ja/tai satula

12,8 + 141,7 €/100 kg/net (16)

0204 50 59

paistit

12,8 + 167,5 €/100 kg/net (16)

 

muut

 

 

0204 50 71

luulliset palat

12,8 + 167,5 €/100 kg/net (16)

0204 50 79

luuttomat palat

12,8 + 234,5 €/100 kg/net (16)

0205 00

Hevosen-, aasin-, muulin- ja muuliaasinliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

 

 

0205 00 20

tuore tai jäähdytetty

5,1

0205 00 80

jäädytetty

5,1

0206

Naudan, sian, lampaan, vuohen, hevosen, aasin, muulin ja muuliaasin muut syötävät osat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

 

 

0206 10

nautaa, tuoreet tai jäähdytetyt

 

 

0206 10 10

farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut (18)

vapaa

 

muut

 

 

0206 10 91

maksa

vapaa

0206 10 95

pallealiha ja kuveliha

12,8 + 303,4 €/100 kg/net (16)

0206 10 99

muut

vapaa

 

nautaa, jäädytetyt

 

 

0206 21 00

kieli

vapaa

0206 22 00

maksa

vapaa

0206 29

muut

 

 

0206 29 10

farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut (18)

vapaa

 

muut

 

 

0206 29 91

pallealiha ja kuveliha

12,8 + 304,1 €/100 kg/net (16)

0206 29 99

muut

vapaa

0206 30 00

sikaa, tuoreet tai jäähdytetyt

vapaa

 

sikaa, jäädytetyt

 

 

0206 41 00

maksa

vapaa

0206 49

muut

 

 

0206 49 20

kesyä sikaa

vapaa

0206 49 80

muuta

vapaa

0206 80

muut, tuoreet tai jäähdytetyt

 

 

0206 80 10

farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut (18)

vapaa

 

muut

 

 

0206 80 91

hevosta, aasia, muulia tai muuliaasia

6,4

0206 80 99

lammasta tai vuohta

vapaa

0206 90

muut, jäädytetyt

 

 

0206 90 10

farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen tarkoitetut (18)

vapaa

 

muut

 

 

0206 90 91

hevosta, aasia, muulia tai muuliaasia

6,4

0206 90 99

lammasta tai vuohta

vapaa

0207

Nimikkeen 0105 siipikarjan liha ja muut syötävät osat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

 

 

 

kanaa

 

 

0207 11

paloittelematon, tuore tai jäähdytetty

 

 

0207 11 10

kynittynä ja suolistettuna, päineen ja koipineen (ns. 83-prosenttista kanaa)

26,2 €/100 kg/net (16)

0207 11 30

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa (ns. 70-prosenttista kanaa)

29,9 €/100 kg/net (16)

0207 11 90

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia ja ilman kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa (ns. 65-prosenttista kanaa), tai muussa muodossa

32,5 €/100 kg/net (16)

0207 12

paloittelematon, jäädytetty

 

 

0207 12 10

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa (ns. 70-prosenttista kanaa)

29,9 €/100 kg/net (16)

0207 12 90

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia ja ilman kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa (ns. 65-prosenttista kanaa), tai muussa muodossa

32,5 €/100 kg/net (16)

0207 13

paloiteltu liha ja muut eläimenosat, tuoreet tai jäähdytetyt

 

 

 

palat

 

 

0207 13 10

luuttomat

102,4 €/100 kg/net (16)

 

luulliset

 

 

0207 13 20

puolikkaat ja neljännekset

35,8 €/100 kg/net (16)

0207 13 30

kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä

26,9 €/100 kg/net (16)

0207 13 40

selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet

18,7 €/100 kg/net (16)

0207 13 50

rinta ja sen palat

60,2 €/100 kg/net (16)

0207 13 60

koipi-reisipalat ja niiden palat

46,3 €/100 kg/net (16)

0207 13 70

muut

100,8 €/100 kg/net (16)

 

muut eläimenosat

 

 

0207 13 91

maksa

6,4

0207 13 99

muut

18,7 €/100 kg/net

0207 14

paloiteltu liha ja muut eläimenosat, jäädytetyt

 

 

 

palat

 

 

0207 14 10

luuttomat

102,4 €/100 kg/net (16)

 

luulliset

 

 

0207 14 20

puolikkaat ja neljännekset

35,8 €/100 kg/net (16)

0207 14 30

kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä

26,9 €/100 kg/net (16)

0207 14 40

selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet

18,7 €/100 kg/net (16)

0207 14 50

rinta ja sen palat

60,2 €/100 kg/net (16)

0207 14 60

koipi-reisipalat ja niiden palat

46,3 €/100 kg/net (16)

0207 14 70

muut

100,8 €/100 kg/net (16)

 

muut eläimenosat

 

 

0207 14 91

maksa

6,4

0207 14 99

muut

18,7 €/100 kg/net

 

kalkkunaa

 

 

0207 24

paloittelematon, tuore tai jäähdytetty

 

 

0207 24 10

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa (ns. 80-prosenttista kalkkunaa)

34 €/100 kg/net (16)

0207 24 90

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia ja ilman kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa (ns. 73-prosenttista kalkkunaa), tai muussa muodossa

37,3 €/100 kg/net (16)

0207 25

paloittelematon, jäädytetty

 

 

0207 25 10

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa (ns. 80-prosenttista kalkkunaa)

34 €/100 kg/net (16)

0207 25 90

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia ja ilman kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa (ns. 73-prosenttista kalkkunaa), tai muussa muodossa

37,3 €/100 kg/net (16)

0207 26

paloiteltu liha ja muut eläimenosat, tuoreet tai jäähdytetyt

 

 

 

palat

 

 

0207 26 10

luuttomat

85,1 €/100 kg/net (16)

 

luulliset

 

 

0207 26 20

puolikkaat ja neljännekset

41 €/100 kg/net (16)

0207 26 30

kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä

26,9 €/100 kg/net (16)

0207 26 40

selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet

18,7 €/100 kg/net (16)

0207 26 50

rinta ja sen palat

67,9 €/100 kg/net (16)

 

koipi-reisipalat ja niiden palat

 

 

0207 26 60

koivet ja niiden palat

25,5 €/100 kg/net (16)

0207 26 70

muut

46 €/100 kg/net (16)

0207 26 80

muut

83 €/100 kg/net (16)

 

muut eläimenosat

 

 

0207 26 91

maksa

6,4

0207 26 99

muut

18,7 €/100 kg/net

0207 27

paloiteltu liha ja muut eläimenosat, jäädytetyt

 

 

 

palat

 

 

0207 27 10

luuttomat

85,1 €/100 kg/net (16)

 

luulliset

 

 

0207 27 20

puolikkaat ja neljännekset

41 €/100 kg/net (16)

0207 27 30

kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä

26,9 €/100 kg/net (16)

0207 27 40

selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet

18,7 €/100 kg/net (16)

0207 27 50

rinta ja sen palat

67,9 €/100 kg/net (16)

 

koipi-reisipalat ja niiden palat

 

 

0207 27 60

koivet ja niiden palat

25,5 €/100 kg/net (16)

0207 27 70

muut

46 €/100 kg/net (16)

0207 27 80

muut

83 €/100 kg/net (16)

 

muut eläimenosat

 

 

0207 27 91

maksa

6,4

0207 27 99

muut

18,7 €/100 kg/net

 

ankkaa, hanhea tai helmikanaa

 

 

0207 32

paloittelematon, tuore tai jäähdytetty

 

 

 

ankkaa

 

 

0207 32 11

kynittynä, veret laskettuna, puhdistamattomana tai suolistettuna, päineen ja koipineen (ns. 85-prosenttista ankkaa)

38 €/100 kg/net

0207 32 15

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa (ns. 70-prosenttista ankkaa)

46,2 €/100 kg/net

0207 32 19

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia ja ilman kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa (ns. 63-prosenttista ankkaa), tai muussa muodossa

51,3 €/100 kg/net

 

hanhea

 

 

0207 32 51

kynittynä, veret laskettuna, puhdistamattomana, päineen ja koipineen (ns. 82-prosenttista hanhea)

45,1 €/100 kg/net

0207 32 59

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, sydämen ja kivipiiran kanssa tai ilman (ns. 75-prosenttista hanhea), tai muussa muodossa

48,1 €/100 kg/net

0207 32 90

helmikanaa

49,3 €/100 kg/net

0207 33

paloittelematon, jäädytetty

 

 

 

ankkaa

 

 

0207 33 11

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa (ns. 70-prosenttista ankkaa)

46,2 €/100 kg/net

0207 33 19

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia ja ilman kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa (ns. 63-prosenttista ankkaa), tai muussa muodossa

51,3 €/100 kg/net

 

hanhea

 

 

0207 33 51

kynittynä, veret laskettuna, puhdistamattomana, päineen ja koipineen (ns. 82-prosenttista hanhea)

45,1 €/100 kg/net

0207 33 59

kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, sydämen ja kivipiiran kanssa tai ilman (ns. 75-prosenttista hanhea), tai muussa muodossa

48,1 €/100 kg/net

0207 33 90

helmikanaa

49,3 €/100 kg/net

0207 34

rasvainen maksa (”foie gras”), tuore tai jäähdytetty

 

 

0207 34 10

hanhen

vapaa

0207 34 90

ankan

vapaa

0207 35

muu, tuore tai jäähdytetty

 

 

 

palat

 

 

 

luuttomat

 

 

0207 35 11

hanhea

110,5 €/100 kg/net

0207 35 15

ankkaa tai helmikanaa

128,3 €/100 kg/net

 

luulliset

 

 

 

puolikkaat ja neljännekset

 

 

0207 35 21

ankkaa

56,4 €/100 kg/net

0207 35 23

hanhea

52,9 €/100 kg/net

0207 35 25

helmikanaa

54,2 €/100 kg/net

0207 35 31

kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä

26,9 €/100 kg/net

0207 35 41

selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet

18,7 €/100 kg/net

 

rinta ja sen palat

 

 

0207 35 51

hanhea

86,5 €/100 kg/net

0207 35 53

ankkaa tai helmikanaa

115,5 €/100 kg/net

 

koipi-reisipalat ja niiden palat

 

 

0207 35 61

hanhea

69,7 €/100 kg/net

0207 35 63

ankkaa tai helmikanaa

46,3 €/100 kg/net

0207 35 71

puhdistettua hanhea tai ankkaa

66 €/100 kg/net

0207 35 79

muut

123,2 €/100 kg/net

 

muut eläimenosat

 

 

0207 35 91

maksa, muu kuin rasvainen maksa (”foie gras”)

6,4

0207 35 99

muut

18,7 €/100 kg/net

0207 36

muu, jäädytetty

 

 

 

palat

 

 

 

luuttomat

 

 

0207 36 11

hanhea

110,5 €/100 kg/net

0207 36 15

ankkaa tai helmikanaa

128,3 €/100 kg/net

 

luulliset

 

 

 

puolikkaat ja neljännekset

 

 

0207 36 21

ankkaa

56,4 €/100 kg/net

0207 36 23

hanhea

52,9 €/100 kg/net

0207 36 25

helmikanaa

54,2 €/100 kg/net

0207 36 31

kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä

26,9 €/100 kg/net

0207 36 41

selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet

18,7 €/100 kg/net

 

rinta ja sen palat

 

 

0207 36 51

hanhea

86,5 €/100 kg/net

0207 36 53

ankkaa tai helmikanaa

115,5 €/100 kg/net

 

koipi-reisipalat ja niiden palat

 

 

0207 36 61

hanhea

69,7 €/100 kg/net

0207 36 63

ankkaa tai helmikanaa

46,3 €/100 kg/net

0207 36 71

puhdistettua hanhea tai ankkaa

66 €/100 kg/net

0207 36 79

muut

123,2 €/100 kg/net

 

muut eläimenosat

 

 

 

maksa

 

 

0207 36 81

hanhen rasvainen maksa (”foie gras”)

vapaa

0207 36 85

ankan rasvainen maksa (”foie gras”)

vapaa

0207 36 89

muu

6,4

0207 36 90

muut

18,7 €/100 kg/net

0208

Muu liha ja muut syötävät eläimenosat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

 

 

0208 10

kania tai jänistä

 

 

 

kesyä kania

 

 

0208 10 11

tuore tai jäähdytetty

6,4

0208 10 19

jäädytetty

6,4

0208 10 90

muuta

vapaa

0208 20 00

sammakonreidet

6,4

0208 30 00

kädellistä nisäkästä

9

0208 40

valasta, delfiiniä ja pyöriäistä (Cetacea-lahkon nisäkästä); manaattia ja merilehmää eli dugongia (Sirenia-lahkon nisäkästä)

 

 

0208 40 10

valaanlihaa

6,4

0208 40 90

muuta

9

0208 50 00

matelijaa (myös käärmettä ja kilpikonnaa)

9

0208 90

muuta

 

 

0208 90 10

kesyä kyyhkyä

6,4

 

riistaa, muuta kuin kania tai jänistä

 

 

0208 90 20

viiriäistä

vapaa

0208 90 40

muuta

vapaa

0208 90 55

hylkeenlihaa

6,4

0208 90 60

poroa

9

0208 90 95

muuta

9

0209 00

Siansilava vailla lihaskudosta, sianrasva sekä siipikarjanrasva, sulattamattomat tai muutoin erottamattomat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, suolatut, suolavedessä, kuivatut tai savustetut

 

 

 

siansilava

 

 

0209 00 11

tuore, jäähdytetty, jäädytetty, suolattu tai suolavedessä

21,4 €/100 kg/net

0209 00 19

kuivattu tai savustettu

23,6 €/100 kg/net

0209 00 30

sianrasva

12,9 €/100 kg/net

0209 00 90

siipikarjanrasva

41,5 €/100 kg/net

0210

Liha ja muut syötävät eläimenosat, suolatut, suolavedessä, kuivatut tai savustetut; lihasta tai muista eläimenosista valmistettu syötävä jauho ja jauhe

 

 

 

sianliha

 

 

0210 11

kinkku, lapa ja niiden palat, luulliset

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

 

suolattu tai suolavedessä

 

 

0210 11 11

kinkku ja sen palat

77,8 €/100 kg/net

0210 11 19

lapa ja sen palat

60,1 €/100 kg/net

 

kuivattu tai savustettu

 

 

0210 11 31

kinkku ja sen palat

151,2 €/100 kg/net

0210 11 39

lapa ja sen palat

119 €/100 kg/net

0210 11 90

muuta

15,4

0210 12

kylki ja kuve (lihaskudosta sisältävä silava) sekä niiden palat

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

0210 12 11

suolattu tai suolavedessä

46,7 €/100 kg/net

0210 12 19

kuivattu tai savustettu

77,8 €/100 kg/net

0210 12 90

muuta

15,4

0210 19

muut

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

 

suolattu tai suolavedessä

 

 

0210 19 10

pekonipuolikas ja kinkuton pekonipuolikas

68,7 €/100 kg/net

0210 19 20

etuosaton pekonipuolikas ja keskiosa

75,1 €/100 kg/net

0210 19 30

etuosa ja sen palat

60,1 €/100 kg/net

0210 19 40

selkä ja sen palat

86,9 €/100 kg/net

0210 19 50

muut

86,9 €/100 kg/net

 

kuivattu tai savustettu

 

 

0210 19 60

etuosa ja sen palat

119 €/100 kg/net

0210 19 70

selkä ja sen palat

149,6 €/100 kg/net

 

muut

 

 

0210 19 81

luuttomat

151,2 €/100 kg/net

0210 19 89

muut

151,2 €/100 kg/net

0210 19 90

muuta

15,4

0210 20

naudanliha

 

 

0210 20 10

luullinen

15,4 + 265,2 €/100 kg/net

0210 20 90

luuton

15,4 + 303,4 €/100 kg/net

 

muut, myös lihasta tai muista eläimenosista valmistettu syötävä jauho ja jauhe

 

 

0210 91 00

kädellistä nisäkästä

15,4

0210 92 00

valasta, delfiiniä ja pyöriäistä (Cetacea-lahkon nisäkästä); manaattia ja merilehmää eli dugongia (Sirenia-lahkon nisäkästä)

15,4

0210 93 00

matelijaa (myös käärmettä ja kilpikonnaa)

15,4

0210 99

muu

 

 

 

liha

 

 

0210 99 10

hevosenliha, suolattu, suolavedessä tai kuivattu

6,4

 

lampaan- ja vuohenliha

 

 

0210 99 21

luullinen

222,7 €/100 kg/net

0210 99 29

luuton

311,8 €/100 kg/net

0210 99 31

poronliha

15,4

0210 99 39

muu

15,4

 

muut eläimenosat

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

0210 99 41

maksa

64,9 €/100 kg/net

0210 99 49

muut

47,2 €/100 kg/net

 

nautaa

 

 

0210 99 51

pallealiha ja kuveliha

15,4 + 303,4 €/100 kg/net

0210 99 59

muut

12,8

0210 99 60

lammasta tai vuohta

15,4

 

muuta

 

 

 

siipikarjan maksa

 

 

0210 99 71

hanhen tai ankan rasvainen maksa (”foie gras”), suolattu tai suolavedessä

vapaa

0210 99 79

muu

6,4

0210 99 80

muut

15,4

0210 99 90

lihasta tai muista eläimenosista valmistettu syötävä jauho ja jauhe

15,4 + 303,4 €/100 kg/net

3 RYHMÄ

KALAT SEKÄ ÄYRIÄISET, NILVIÄISET JA MUUT VEDESSÄ ELÄVÄT SELKÄRANGATTOMAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 0106 nisäkkäät;

b)

nimikkeen 0106 nisäkkäiden liha (nimike 0208 tai 0210);

c)

kuolleet kalat (mukaan lukien niiden maksa, mäti ja maiti), äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, jotka joko lajinsa tai kuntonsa puolesta ovat ihmisravinnoksi soveltumattomia (5 ryhmä); kalasta tai äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut ihmisravinnoksi soveltumattomat jauhot, jauheet ja pelletit (nimike 2301);

d)

kaviaari ja kalanmädistä valmistetut kaviaarinkorvikkeet (nimike 1604).

2.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”pelletit” tuotteita, jotka on puristettu yhteen joko sellaisinaan tai lisäämällä pieni määrä sideainetta.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0301

Elävät kalat

 

 

0301 10

akvaariokalat

 

 

0301 10 10

makean veden kalat

vapaa

0301 10 90

suolaisen veden kalat

7,5

 

muut elävät kalat

 

 

0301 91

taimenet (Salmo trutta, Oncorhynchus gilae), kirjolohi (Oncorhynchus mykiss), punakurkkulohi (Oncorhynchus clarki), kultalohi (Oncorhynchus aguabonita), Oncorhynchus apache ja Oncorhynchus chrysogaster

 

 

0301 91 10

Oncorhynchus apache ja Oncorhynchus chrysogaster -lajin kalat

8

0301 91 90

muut

12

0301 92 00

ankeriaat (Anguilla spp.)

vapaa

0301 93 00

karppi

8

0301 99

muut

 

 

 

makean veden kalat

 

 

0301 99 11

tyynenmerenlohet (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohi (Salmo salar) ja tonavanjokilohi (Hucho hucho)

2

0301 99 19

muut

8

0301 99 90

suolaisen veden kalat

16

0302

Tuore tai jäähdytetty kala, ei kuitenkaan kalafileet eikä muu nimikkeen 0304 kalanliha

 

 

 

lohikalat (Salmonidae), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0302 11

taimenet (Salmo trutta, Oncorhynchus gilae), kirjolohi (Oncorhynchus mykiss), punakurkkulohi (Oncorhynchus clarki), kultalohi (Oncorhynchus aguabonita), Oncorhynchus apache ja Oncorhynchus chrysogaster

 

 

0302 11 10

Oncorhynchus apache ja Oncorhynchus chrysogaster -lajin kalat

8

0302 11 20

kirjolohi (Oncorhynchus mykiss), peratut kalat, päineen ja kiduksineen, kappalepaino suurempi kuin 1,2 kg, tai peratut kalat, päättömät, ilman kiduksia, kappalepaino suurempi kuin 1 kg

12

0302 11 80

muut

12

0302 12 00

tyynenmerenlohet (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohi (Salmo salar) ja tonavanjokilohi (Hucho hucho)

2

0302 19 00

muut

8

 

kampelakalat (Pleuronectidae, Bothidae, Cynoglossidae, Soleidae, Scophthalmidae ja Citharidae), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0302 21

pallakset (Reinhardtius hippoglossoides, Hippoglossus hippoglossus, Hippoglossus stenolepis)

 

 

0302 21 10

grönlanninpallas (Reinhardtius hippoglossoides)

8

0302 21 30

ruijanpallas (Hippoglossus hippoglossus)

8

0302 21 90

tyynenmerenpallas (Hippoglossus stenolepis)

15

0302 22 00

punakampela (Pleuronectes platessa)

7,5

0302 23 00

kielikampelat (Solea spp.)

15

0302 29

muut

 

 

0302 29 10

lasikampelat (Lepidorhombus spp.)

15

0302 29 90

muut

15

 

tonnikalat (Thunnus spp.) ja boniitti [Euthynnus (Katsuwonus) pelamis], ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0302 31

valkotonnikala (Thunnus alalunga)

 

 

0302 31 10

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 31 90

muu

22 (21)

0302 32

keltaevätonnikala (Thunnus albacares)

 

 

0302 32 10

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 32 90

muu

22 (21)

0302 33

boniitti

 

 

0302 33 10

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 33 90

muu

22 (21)

0302 34

isosilmätonnikala (Thunnus obesus)

 

 

0302 34 10

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 34 90

muu

22 (21)

0302 35

Thunnus thynnus -lajin tonnikala

 

 

0302 35 10

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 35 90

muu

22 (21)

0302 36

eteläntonnikala (Thunnus maccoyii)

 

 

0302 36 10

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 36 90

muu

22 (21)

0302 39

muut

 

 

0302 39 10

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 39 90

muu

22 (21)

0302 40 00

silli ja silakka (Clupea harengus, Clupea pallasii), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 (22)

0302 50

turskat (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0302 50 10

Gadus morhua -lajin turska

12

0302 50 90

muut

12

 

muut kalat, ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0302 61

sardiinit (Sardina pilchardus, Sardinops spp.), Sardinella spp., kilohaili (Sprattus sprattus)

 

 

0302 61 10

Sardina pilchardus -lajin sardiinit

23

0302 61 30

Sardinops-suvun sardiinit; Sardinella spp.

15

0302 61 80

kilohaili (Sprattus sprattus)

 (23)

0302 62 00

kolja (Melanogrammus aeglefinus)

7,5

0302 63 00

seiti (Pollachius virens)

7,5

0302 64 00

makrillit (Scomber scombrus, Scomber australasicus, Scomber japonicus)

 (24)

0302 65

haikalat

 

 

0302 65 20

Squalus acanthias -lajin piikkihai

6

0302 65 50

Scyliorhinus-suvun punahait

6

0302 65 90

muut

8

0302 66 00

ankeriaat (Anguilla spp.)

vapaa

0302 69

muut

 

 

 

makean veden kalat

 

 

0302 69 11

karppi

8

0302 69 19

muut

8

 

suolaisen veden kalat

 

 

 

Euthynnus-suvun kalat, muut kuin alanimikkeessä 0302 33 mainittu boniitti [Euthynnus (Katsuwonus) pelamis]

 

 

0302 69 21

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

22 (20)  (21)

0302 69 25

muu

22 (21)

 

punasimput (puna-ahvenet) (Sebastes spp.)

 

 

0302 69 31

Sebastes marinus -lajin punasimppu (puna-ahven)

7,5

0302 69 33

muut

7,5

0302 69 35

Boreogadus saida -lajin kala (jäämerenseiti)

12

0302 69 41

valkoturska (Merlangius merlangus)

7,5

0302 69 45

molvat (Molva spp.)

7,5

0302 69 51

alaskanseiti (Theragra chalcogramma) ja lyyraturska (Pollachius pollachius)

7,5

0302 69 55

sardellit (Engraulis spp.)

15

0302 69 61

hammasahven (Dentex dentex) ja pagellit (Pagellus spp.)

15

 

kummeliturskat (Merluccius spp.) ja suomuturskat (Urophycis spp.)

 

 

 

Merluccius-suvun kummeliturskat

 

 

0302 69 66

kapinkummeliturska (Merluccius capensis) ja syvänmerenkummeliturska (syvänmerenkapinkummeliturska) (Merluccius paradoxus)

15

0302 69 67

etelänkummeliturska (Merluccius australis)

15

0302 69 68

muut

15 (21)

0302 69 69

Urophycis-suvun suomuturskat

15

0302 69 75

merilahnat (Brama spp.)

15

0302 69 81

merikrotit (Lophius spp.)

15

0302 69 85

mustakitaturskat (Micromesistius poutassou tai Gadus poutassou)

7,5

0302 69 86

etelän mustakitaturska (Micromesistius australis)

7,5

0302 69 87

miekkakala (Xiphias gladius)

15

0302 69 88

antarktiset ahvenet (Dissostichus spp.)

15

0302 69 91

piikkimakrillit (Caranx trachurus, Trachurus trachurus)

15

0302 69 92

Genypterus blacodes -lajin kalat (partanilkkalaji)

7,5

0302 69 94

meribassi (Dicentrarchus labrax)

15

0302 69 95

kultaotsa-ahven (Sparus aurata)

15

0302 69 99

muut

15

0302 70 00

maksa, mäti ja maiti

10

0303

Jäädytetty kala, ei kuitenkaan kalafileet eikä muu nimikkeen 0304 kalanliha

 

 

 

tyynenmerenlohet (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Onchorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0303 11 00

punalohi (intiaanilohi) (Oncorhynchus nerka)

2

0303 19 00

muut

2

 

muut lohikalat, ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0303 21

taimenet (Salmo trutta, Oncorhynchus gilae), kirjolohi (Oncorhynchus mykiss), punakurkkulohi (Oncorhynchus clarki), kultalohi (Oncorhynchus aguabonita), Oncorhynchus apache ja Oncorhynchus chrysogaster

 

 

0303 21 10

Oncorhynchus apache ja Oncorhynchus chrysogaster -lajin kalat

9

0303 21 20

kirjolohi (Oncorhynchus mykiss), peratut kalat, päineen ja kiduksineen, kappalepaino suurempi kuin 1,2 kg, tai peratut kalat, päättömät, ilman kiduksia, kappalepaino suurempi kuin 1 kg

12

0303 21 80

muut

12

0303 22 00

merilohi (Salmo salar) ja tonavanjokilohi (Hucho hucho)

2

0303 29 00

muut

9 (21)

 

kampelakalat (Pleuronectidae, Bothidae, Cynoglossidae, Soleidae, Scophthalmidae ja Citharidae), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0303 31

pallakset (Reinhardtius hippoglossoides, Hippoglossus hippoglossus, Hippoglossus stenolepis)

 

 

0303 31 10

grönlanninpallas (Reinhardtius hippoglossoides)

7,5

0303 31 30

ruijanpallas (Hippoglossus hippoglossus)

7,5

0303 31 90

tyynenmerenpallas (Hippoglossus stenolepis)

15

0303 32 00

punakampela (Pleuronectes platessa)

15

0303 33 00

kielikampelat (Solea spp.)

7,5

0303 39

muut

 

 

0303 39 10

kampela (Platichtys flesus)

7,5

0303 39 30

Rhombosolea-suvun kalat

7,5

0303 39 70

muut

15

 

tonnikalat (Thunnus spp.) ja boniitti [Euthynnus (Katsuwonus) pelamis], ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0303 41

valkotonnikala (Thunnus alalunga)

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

 

 

0303 41 11

kokonaisena

22 (20)  (21)

0303 41 13

perattuna ilman kiduksia

22 (20)  (21)

0303 41 19

muu (esim. päätön)

22 (20)  (21)

0303 41 90

muu

22 (21)

0303 42

keltaevätonnikala (Thunnus albacares)

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

 

 

 

kokonaisena

 

 

0303 42 12

kappalepaino suurempi kuin 10 kg

20 (20)  (21)

0303 42 18

muut

20 (20)  (21)

 

perattuna ilman kiduksia

 

 

0303 42 32

kappalepaino suurempi kuin 10 kg

22 (20)  (21)

0303 42 38

muut

22 (20)  (21)

 

muu (esim. päätön)

 

 

0303 42 52

kappalepaino suurempi kuin 10 kg

22 (20)  (21)

0303 42 58

muut

22 (20)  (21)

0303 42 90

muu

22 (21)

0303 43

boniitti

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

 

 

0303 43 11

kokonaisena

22 (20)  (21)

0303 43 13

perattuna ilman kiduksia

22 (20)  (21)

0303 43 19

muu (esim. päätön)

22 (20)  (21)

0303 43 90

muu

22 (21)

0303 44

isosilmätonnikala (Thunnus obesus)

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

 

 

0303 44 11

kokonaisena

22 (20)  (21)

0303 44 13

perattuna ilman kiduksia

22 (20)  (21)

0303 44 19

muu (esim. päätön)

22 (20)  (21)

0303 44 90

muut

22 (21)

0303 45

Thunnus thynnus -lajin tonnikala

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

 

 

0303 45 11

kokonaisena

22 (20)  (21)

0303 45 13

perattuna ilman kiduksia

22 (20)  (21)

0303 45 19

muu (esim. päätön)

22 (20)  (21)

0303 45 90

muut

22 (21)

0303 46

eteläntonnikala (Thunnus maccoyii)

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

 

 

0303 46 11

kokonaisena

22 (20)  (21)

0303 46 13

perattuna ilman kiduksia

22 (20)  (21)

0303 46 19

muu (esim. päätön)

22 (20)  (21)

0303 46 90

muut

22 (21)

0303 49

muut

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitettu (19)

 

 

0303 49 31

kokonaisena

22 (20)  (21)

0303 49 33

perattuna ilman kiduksia

22 (20)  (21)

0303 49 39

muu (esim. päätön)

22 (20)  (21)

0303 49 80

muut

22 (21)

0303 50 00

silli ja silakka (Clupea harengus, Clupea pallasii), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 (22)

0303 60

turskat (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus), ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0303 60 11

Gadus morhua -lajin turska

12

0303 60 19

Gadus ogac -lajin turska

12

0303 60 90

Gadus macrocephalus -lajin turska

12

 

muu kala, ei kuitenkaan maksa, mäti tai maiti

 

 

0303 71

sardiinit (Sardina pilchardus, Sardinops spp.), Sardinella spp., kilohaili (Sprattus sprattus)

 

 

0303 71 10

Sardina pilchardus -lajin sardiini

23

0303 71 30

Sardinops-suvun sardiinit; Sardinella spp.

15

0303 71 80

kilohaili (Sprattus sprattus)

 (23)

0303 72 00

kolja (Melanogrammus aeglefinus)

7,5

0303 73 00

seiti (Pollachius virens)

7,5

0303 74

makrillit (Scomber scombrus, Scomber australasicus, Scomber japonicus)

 

 

0303 74 30

Scomber scombrus ja Scomber japonicus -lajin makrillit

 (24)

0303 74 90

Scomber australasicus -lajin makrilli

15

0303 75

haikalat

 

 

0303 75 20

Squalus acanthias -lajin piikkihai

6

0303 75 50

Scyliorhinus-suvun punahai

6

0303 75 90

muut

8

0303 76 00

ankeriaat (Anguilla spp.)

vapaa

0303 77 00

meribassi (Dicentrarchus labrax) ja täpläbassi (Dicentrarchus punctatus)

15

0303 78

kummeliturskat (Merluccius spp.) ja suomuturskat (Urophycis spp.)

 

 

 

Merluccius-suvun kummeliturskat

 

 

0303 78 11

kapinkummeliturska (Merluccius capensis) ja syvänmerenkummeliturska (syvänmerenkapinkummeliturska) (Merluccius paradoxus)

15

0303 78 12

argentiinankummeliturska (Merluccius hubbsi)

15

0303 78 13

etelänkummeliturska (Merluccius australis)

15

0303 78 19

muut

15 (21)

0303 78 90

Urophycis-suvun suomuturskat

15

0303 79

muut

 

 

 

makean veden kalat

 

 

0303 79 11

karppi

8

0303 79 19

muut

8

 

suolaisen veden kalat

 

 

 

Euthynnus-suvun kalat, muut kuin alanimikkeessä 0303 43 mainittu boniitti [Euthynnus (Katsuwonus) pelamis]

 

 

 

nimikkeeseen 1604 kuuluvien tuotteiden teolliseen valmistukseen tarkoitetut (19)

 

 

0303 79 21

kokonaisina

22 (20)  (21)

0303 79 23

perattuina ilman kiduksia

22 (20)  (21)

0303 79 29

muut (esim. päättömät)

22 (20)  (21)

0303 79 31

muut

22 (21)

 

punasimput (puna-ahvenet) (Sebastes spp.)

 

 

0303 79 35

Sebastes marinus -lajin punasimppu (puna-ahven)

7,5

0303 79 37

muut

7,5

0303 79 41

Boreogadus saida -lajin kala (jäämerenseiti)

12

0303 79 45

valkoturska (Merlangius merlangus)

7,5

0303 79 51

molvat (Molva spp.)

7,5

0303 79 55

alaskanseiti (Theragra chalcogramma) ja lyyraturska (Pollachius pollachius)

15

0303 79 58

Orcynopsis unicolor -lajin kala (juovaton sarda)

 (25)

0303 79 65

sardellit (Engraulis spp.)

15

0303 79 71

hammasahven (Dentex dentex) ja pagellit (Pagellus spp.)

15

0303 79 75

merilahnat (Brama spp.)

15

0303 79 81

merikrotit (Lophius spp.)

15

0303 79 83

mustakitaturska (Micromesistius poutassou tai Gadus poutassou)

7,5

0303 79 85

etelän mustakitaturska (Micromesistius australis)

7,5

0303 79 87

miekkakala (Xiphias gladius)

7,5

0303 79 88

antarktiset ahvenet (Dissostichus spp.)

15

0303 79 91

piikkimakrillit (Caranx trachurus, Trachurus trachurus)

15

0303 79 92

hoki (Macruronus novaezealandiae)

7,5

0303 79 93

Genypterus blacodes -lajin kalat (partanilkkalaji)

7,5

0303 79 94

Pelotreis flavilatus ja Peltorhamphus novaezealandiae -lajien kalat

7,5

0303 79 98

muut

15

0303 80

maksa, mäti ja maiti

 

 

0303 80 10

mäti ja maiti, deoksiribonukleiinihapon tai protamiinisulfaatin valmistukseen (19)

vapaa

0303 80 90

muu

10

0304

Kalafileet ja muu kalanliha (myös murskeena tai jauhettuna), tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

 

 

0304 10

tuoreet tai jäähdytetyt

 

 

 

fileet

 

 

 

makean veden kalaa

 

 

0304 10 13

tyynenmerenlohta (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohta (Salmo salar) tai tonavanjokilohta (Hucho hucho)

2

 

taimenta (Salmo trutta, Oncorhynchus gilae), kirjolohta (Oncorhynchus mykiss), punakurkkulohta (Oncorhynchus clarki) ja kultalohta (Oncorhynchus aguabonita)

 

 

0304 10 15

kirjolohta (Oncorhynchus mykiss), kappalepaino suurempi kuin 400 g

12

0304 10 17

muut

12

0304 10 19

muuta makean veden kalaa

9

 

muuta

 

 

0304 10 31

turskaa (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus) tai Boreogadus saida -lajin kalaa (jäämerenseitiä)

18

0304 10 33

seitiä (Pollachius virens)

18

0304 10 35

punasimppua (puna-ahventa) (Sebastes spp.)

18

0304 10 38

muuta

18

 

muu kalanliha (myös murskeena tai jauhettuna)

 

 

0304 10 91

makean veden kalaa

8

 

muuta

 

 

0304 10 97

ns. perhosfileet, silliä tai silakkaa

 (22)

0304 10 98

muut

15 (21)

0304 20

jäädytetyt fileet

 

 

 

makean veden kalaa

 

 

0304 20 13

tyynenmerenlohta (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohta (Salmo salar) tai tonavanjokilohta (Hucho hucho)

2

 

taimenta (Salmo trutta, Oncorhynchus gilae), kirjolohta (Oncorhynchus mykiss), punakurkkulohta (Oncorhynchus clarki) ja kultalohta (Oncorhynchus aguabonita)

 

 

0304 20 15

kirjolohta (Oncorhynchus mykiss), kappalepaino suurempi kuin 400 g

12

0304 20 17

muuta

12

0304 20 19

muuta makean veden kalaa

9

 

muuta

 

 

 

turskaa (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus) tai Boreogadus saida -lajin kalaa (jäämerenseitiä)

 

 

0304 20 21

Gadus macrocephalus -lajin turskaa

7,5

0304 20 29

muuta

7,5

0304 20 31

seitiä (Pollachius virens)

7,5

0304 20 33

koljaa (Melanogrammus aeglefinus)

7,5

 

punasimppua (puna-ahventa) (Sebastes spp.)

 

 

0304 20 35

Sebastes marinus -lajin punasimppua (puna-ahventa)

7,5

0304 20 37

muuta

7,5

0304 20 41

valkoturskaa (Merlangius merlangus)

7,5

0304 20 43

molvaa (Molva spp.)

7,5

0304 20 45

tonnikalaa (Thunnus spp.) tai Euthynnus-suvun kalaa

18

 

makrillia (Scomber scombrus, Scomber australasicus, Scomber japonicus) tai Orcynopsis unicolor -lajin kalaa (juovatonta sardaa)

 

 

0304 20 51

Scomber australasicus -lajin makrillia

15

0304 20 53

muuta

15

 

kummeliturskaa (Merluccius spp.) tai suomuturskaa (Urophycis spp.)

 

 

 

Merluccius-suvun kummeliturskaa

 

 

0304 20 55

kapinkummeliturskaa (Merluccius capensis) ja syvänmerenkummeliturskaa (syvänmerenkapinkummeliturskaa) (Merluccius paradoxus)

7,5

0304 20 56

argentiinankummeliturskaa (Merluccius hubbsi)

7,5

0304 20 58

muuta

7,5

0304 20 59

Urophycis-suvun suomuturskaa

7,5

 

haikalaa

 

 

0304 20 61

piikkihaita (Squalus acanthias) tai punahaita (Scyliorhinus spp.)

7,5

0304 20 69

muuta haikalaa

7,5

0304 20 71

punakampelaa (Pleuronectes platessa)

7,5

0304 20 73

kampelaa (Platichthys flesus)

7,5

0304 20 75

silliä tai silakkaa (Clupea harengus, Clupea pallasii)

15

0304 20 79

lasikampelaa (Lepidorhombus spp.)

15

0304 20 83

merikrottia (Lophius spp.)

15

0304 20 85

alaskanseitiä (Theragra chalcogramma)

15

0304 20 87

miekkakalaa (Xiphias gladius)

7,5

0304 20 88

antarktisista ahvenista (Dissostichus spp.)

15

0304 20 91

hokia (Macruronus novaezealandiae)

7,5

0304 20 94

muuta

15 (21)

0304 90

muut

 

 

0304 90 05

surimi

15

 

muut

 

 

0304 90 10

makean veden kalaa

8

 

muuta

 

 

0304 90 22

silliä tai silakkaa (Clupea harengus, Clupea pallasii)

 (22)

0304 90 31

punasimppua (puna-ahventa) (Sebastes spp.)

8

 

turskaa (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus) tai Boreogadus saida -lajin kalaa (jäämerenseitiä)

 

 

0304 90 35

Gadus macrocephalus -lajin turskaa

7,5

0304 90 38

Gadus morhua -lajin turskaa

7,5

0304 90 39

muuta

7,5

0304 90 41

seitiä (Pollachius virens)

7,5

0304 90 45

koljaa (Melanogrammus aeglefinus)

7,5

0304 90 48

kummeliturskaa (Merluccius spp.) tai suomuturskaa (Urophycis spp.)

7,5

0304 90 51

lasikampelaa (Lepidorhombus spp.)

15

0304 90 55

merilahnaa (Brama spp.)

15

0304 90 57

merikrottia (Lophius spp.)

7,5

0304 90 59

mustakitaturskaa (Micromesistius poutassou tai Gadus poutassou)

7,5

0304 90 61

alaskanseitiä (Theragra chalcogramma)

7,5

0304 90 65

miekkakalaa (Xiphias gladius)

7,5

0304 90 97

muuta

7,5

0305

Kuivattu, suolattu tai suolavedessä oleva kala; savustettu kala, myös ennen savustamista tai sen aikana kuumakäsitelty; ihmisravinnoksi soveltuvat kalasta valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

 

 

0305 10 00

ihmisravinnoksi soveltuvat kalasta valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

13

0305 20 00

kalan maksa, mäti ja maiti, kuivatut, savustetut, suolatut tai suolavedessä

11

0305 30

kalafileet, kuivatut, suolatut tai suolavedessä, ei kuitenkaan savustetut

 

 

 

turskaa (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus) tai Boreogadus saida -lajin kalaa (jäämerenseitiä)

 

 

0305 30 11

Gadus macrocephalus -lajin turskaa

16

0305 30 19

muuta

20

0305 30 30

tyynenmerenlohta (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohta (Salmo salar) tai tonavanjokilohta (Hucho hucho), suolattuina tai suolavedessä

15

0305 30 50

grönlanninpallasta (Reinhardtius hippoglossoides), suolattuna tai suolavedessä

15

0305 30 90

muuta

16

 

savustettu kala, myös fileinä

 

 

0305 41 00

tyynenmerenlohet (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohi (Salmo salar) ja tonavanjokilohi (Hucho hucho)

13

0305 42 00

silli ja silakka (Clupea harengus, Clupea pallasii)

10

0305 49

muut

 

 

0305 49 10

grönlanninpallas (Reinhardtius hippoglossoides)

15

0305 49 20

ruijanpallas (Hippoglossus hippoglossus)

16

0305 49 30

makrilli (Scomber scombrus, Scomber australasicus, Scomber japonicus)

14

0305 49 45

taimenet (Salmo trutta, Oncorhynchus gilae), kirjolohi (Oncorhynchus mykiss), punakurkkulohi (Oncorhynchus clarki), kultalohi (Oncorhynchus aguabonita), Oncorhynchus apache ja Oncorhynchus chrysogaster

14

0305 49 50

ankerias (Anguilla spp.)

14

0305 49 80

muu

14

 

kuivattu kala, myös suolattu, mutta ei savustettu

 

 

0305 51

turska (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus)

 

 

0305 51 10

kuivattu, suolaamaton

13 (21)

0305 51 90

kuivattu, suolattu

13 (21)

0305 59

muut

 

 

 

Boreogadus saida -lajin kala (jäämerenseiti)

 

 

0305 59 11

kuivattu, suolaamaton

13 (21)

0305 59 19

kuivattu, suolattu

13 (21)

0305 59 30

silli ja silakka (Clupea harengus, Clupea pallasii)

12

0305 59 50

sardelli (Engraulis spp.)

10

0305 59 70

ruijanpallas (Hippoglossus hippoglossus)

15

0305 59 80

muut

12

 

suolattu, muu kuin kuivattu tai savustettu kala, sekä suolavedessä oleva kala

 

 

0305 61 00

silli ja silakka (Clupea harengus, Clupea pallasii)

12

0305 62 00

turska (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus)

13 (21)

0305 63 00

sardelli (Engraulis spp.)

10

0305 69

muut

 

 

0305 69 10

Boreogadus saida -lajin kala (jäämerenseiti)

13 (21)

0305 69 30

ruijanpallas (Hippoglossus hippoglossus)

15

0305 69 50

tyynenmerenlohet (Oncorhynchus nerka, Oncorhynchus gorbuscha, Oncorhynchus keta, Oncorhynchus tschawytscha, Oncorhynchus kisutch, Oncorhynchus masou ja Oncorhynchus rhodurus), merilohi (Salmo salar) ja tonavanjokilohi (Hucho hucho)

11

0305 69 80

muu

12

0306

Äyriäiset, kuorineen tai ilman kuorta, elävät, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä; äyriäiset kuorineen, höyryssä tai vedessä keitetyt, myös jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä; ihmisravinnoksi soveltuvat äyriäisistä valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

 

 

 

jäädytetyt

 

 

0306 11

langustit (Palinurus spp., Panulirus spp. ja Jasus spp.)

 

 

0306 11 10

langustin pyrstöt

12,5

0306 11 90

muut

12,5

0306 12

hummerit (Homarus spp.)

 

 

0306 12 10

kokonaiset

6

0306 12 90

muut

16

0306 13

katkaravut

 

 

0306 13 10

Pandalidae-heimoon kuuluvat

12

0306 13 30

Crangon-sukuun kuuluvat

18

0306 13 40

Parapenaeus longirostris -lajiin kuuluvat

12

0306 13 50

Penaeus-sukuun kuuluvat

12

0306 13 80

muut

12

0306 14

taskuravut

 

 

0306 14 10

Paralithodes camchaticus ja Callinectes sapidus -lajin sekä Chionoecetes-suvun lajien taskuravut

7,5

0306 14 30

isotaskuravut (Cancer pagurus)

7,5

0306 14 90

muut

7,5

0306 19

muut, myös ihmisravinnoksi soveltuvat äyriäisistä valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

 

 

0306 19 10

makean veden ravut

7,5

0306 19 30

keisarihummerit (Nephrops norvegicus)

12

0306 19 90

muut

12

 

jäädyttämättömät

 

 

0306 21 00

langustit (Palinurus spp., Panulirus spp. ja Jasus spp.)

12,5

0306 22

hummerit (Homarus spp.)

 

 

0306 22 10

elävät

8

 

muut

 

 

0306 22 91

kokonaiset

8

0306 22 99

muut

10

0306 23

katkaravut

 

 

0306 23 10

Pandalidae-heimoon kuuluvat

12

 

Crangon-sukuun kuuluvat

 

 

0306 23 31

tuoreet, jäähdytetyt tai höyryssä tai vedessä keitetyt

18

0306 23 39

muut

18

0306 23 90

muut

12

0306 24

taskuravut

 

 

0306 24 30

isotaskuravut (Cancer pagarus)

7,5

0306 24 80

muut

7,5

0306 29

muut, myös ihmisravinnoksi soveltuvat äyriäisistä valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

 

 

0306 29 10

makean veden ravut

7,5

0306 29 30

keisarihummerit (Nephrops norvegicus)

12

0306 29 90

muut

12

0307

Nilviäiset, kuorineen tai ilman kuorta, elävät, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä; vedessä elävät muut selkärangattomat (muut kuin äyriäiset ja nilviäiset), elävät, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä; ihmisravinnoksi soveltuvat vedessä elävistä selkärangattomista (muista kuin äyriäisistä) valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

 

 

0307 10

osterit

 

 

0307 10 10

litteät osterit (Ostrea-suvun lajit), elävät, kappalepaino kuorineen enintään 40 g

vapaa

0307 10 90

muut

9

 

kampasimpukat ja muut Pecten-, Chlamys- tai Placopecten-suvun simpukat

 

 

0307 21 00

elävät, tuoreet tai jäähdytetyt

8

0307 29

muut

 

 

0307 29 10

isokampasimpukat (Pecten maximus), jäädytetyt

8

0307 29 90

muut

8

 

sinisimpukat (Mytilus spp., Perna spp.)

 

 

0307 31

elävät, tuoreet tai jäähdytetyt

 

 

0307 31 10

Mytilus spp.

10

0307 31 90

Perna spp.

8

0307 39

muut

 

 

0307 39 10

Mytilus spp.

10

0307 39 90

Perna spp.

8

 

seepiat (Sepia officinalis, Rossia macrosoma ja Sepiola spp.) ja kalmarit (Ommastrephes spp., Loligo spp., Nototodarus spp. ja Sepioteuthis spp.)

 

 

0307 41

elävät, tuoreet tai jäähdytetyt

 

 

0307 41 10

seepiat (Sepia officinalis, Rossia macrosoma ja Sepiola spp.)

8

 

kalmarit (Ommastrephes spp., Loligo spp., Nototodarus spp. ja Sepioteuthis spp.)

 

 

0307 41 91

Loligo spp., Ommastrephes sagittatus

6

0307 41 99

muut

8

0307 49

muut

 

 

 

jäädytetyt

 

 

 

seepiat (Sepia officinalis, Rossia macrosoma ja Sepiola spp.)

 

 

 

Sepiola spp.

 

 

0307 49 01

mustekalat (Sepiola rondeleti)

6

0307 49 11

muut

8

0307 49 18

muut

8

 

kalmarit (Ommastrephes spp., Loligo spp., Nototodarus spp. ja Sepioteuthis spp.)

 

 

 

Loligo spp.

 

 

0307 49 31

Loligo vulgaris

6

0307 49 33

Loligo pealei

6

0307 49 35

Loligo patagonica

6

0307 49 38

muut

6

0307 49 51

Ommastrephes sagittatus

6

0307 49 59

muut

8

 

muut

 

 

0307 49 71

seepiat (Sepia officinalis, Rossia macrosoma ja Sepiola spp.)

8

 

kalmarit (Ommastrephes spp., Loligo spp., Nototodarus spp. ja Sepioteuthis spp.)

 

 

0307 49 91

Loligo spp. ja Ommastrephes sagittatus

6

0307 49 99

muut

8

 

meritursaat (Octopus spp.)

 

 

0307 51 00

elävät, tuoreet tai jäähdytetyt

8

0307 59

muut

 

 

0307 59 10

jäädytetyt

8

0307 59 90

muut

8

0307 60 00

etanat, ei kuitenkaan rantakotilot

vapaa

 

muut, myös ihmisravinnoksi soveltuvat vedessä elävistä selkärangattomista (muista kuin äyriäisistä) valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

 

 

0307 91 00

elävät, tuoreet tai jäähdytetyt

11

0307 99

muut

 

 

 

jäädytetyt

 

 

0307 99 11

Illex spp.

8

0307 99 13

venussimpukat ja muut Veneridae-heimoon kuuluvat lajit

8

0307 99 15

meduusat (Rhopilema spp.)

vapaa

0307 99 18

muut

11

0307 99 90

muut

11

4 RYHMÄ

MAITO JA MEIJERITUOTTEET; LINNUNMUNAT; LUONNONHUNAJA; MUUALLE KUULUMATTOMAT ELÄINPERÄISET SYÖTÄVÄT TUOTTEET

Huomautuksia

1.

Ilmaisulla ”maito” tarkoitetaan sekä täysmaitoa että maitoa, josta rasva on poistettu osittain tai kokonaan.

2.

Nimikkeessä 0405:

a)

Ilmaisulla ”voi” tarkoitetaan luonnollista voita, heravoita tai uudelleen yhdistettyä (recombined) voita (tuore, suolattu tai eltaantunut, myös ilmanpitävissä astioissa), jotka ovat yksinomaan maidosta tehtyjä ja joiden maitorasvapitoisuus on vähintään 80, mutta enintään 95 painoprosenttia, maidon kiinteiden, rasvattomien aineosien pitoisuus enintään 2 painoprosenttia ja vesipitoisuus enintään 16 painoprosenttia. Voissa ei ole lisättyjä emulgoimisaineita, mutta niissä saa olla natriumkloridia, ravintoväriä, neutraloivia suoloja sekä maitohappoa tuottavien bakteerien viljelyjä.

b)

Ilmaisulla ”maidosta valmistetut levitteet” tarkoitetaan levitettäviä vesi-öljytyyppisiä emulsioita, joissa on maitorasvaa tuotteen ainoana rasvana ja joiden maitorasvapitoisuus on vähintään 39, mutta pienempi kuin 80 painoprosenttia.

3.

Tuotteet, jotka on valmistettu tiivistämällä heraa ja lisäämällä maitoa tai maitorasvaa, luokitellaan juustona nimikkeeseen 0406, jos niillä on seuraavat kolme ominaisuutta:

a)

niiden maitorasvapitoisuus on vähintään 5 prosenttia kuiva-aineen painosta;

b)

niiden kuiva-ainepitoisuus on vähintään 70 painoprosenttia, mutta enintään 85 painoprosenttia;

c)

ne ovat muotoiltuja tai muotoiltavissa.

4.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

herasta valmistetut tuotteet, joiden laktoosipitoisuus vedettömänä laktoosina ilmaistuna on suurempi kuin 95 prosenttia kuiva-aineen painosta (nimike 1702);

b)

albumiinit (eivätkä myöskään kahden tai useamman heraproteiinin tiivisteet, joiden heraproteiinipitoisuus on suurempi kuin 80 prosenttia kuiva-aineen painosta) (nimike 3502) ja globuliinit (nimike 3504).

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeessä 0404 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”modifioitu hera” tuotteita, jotka koostuvat heran aineosista, eli heraa, josta laktoosi, proteiinit tai kivennäisaineet on poistettu osittain tai kokonaan, tai heraa, johon on lisätty heran luonnollisia aineosia, ja tuotteita, jotka on valmistettu sekoittamalla heran luonnollisia aineosia.

2.

Alanimikkeessä 0405 10 ilmaisulla ”voi” ei tarkoiteta voita, josta on poistettu vettä, eikä ”ghee”:tä (alanimike 0405 90).

Lisähuomautus

1.

Nimikkeiden 0401— 0406 sekoituksiin sovellettava tulli on seuraava:

a)

sekoituksiin, joissa yksi ainesosa vastaa vähintään 90 prosenttia painosta, sovelletaan tähän ainesosaan sovellettavaa tullia;

b)

muista sekoituksista kannettava tulli määräytyy sen aineosan mukaisesti, jonka tulli on määrältään suurin.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0401

Maito ja kerma, tiivistämätön ja lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön

 

 

0401 10

rasvapitoisuus enintään 1 painoprosentti

 

 

0401 10 10

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö enintään 2 litraa

13,8 €/100 kg/net

0401 10 90

muu

12,9 €/100 kg/net

0401 20

rasvapitoisuus suurempi kuin 1 painoprosentti, mutta enintään 6 painoprosenttia

 

 

 

enintään 3 painoprosenttia

 

 

0401 20 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö enintään 2 litraa

18,8 €/100 kg/net

0401 20 19

muu

17,9 €/100 kg/net

 

suurempi kuin 3 painoprosenttia

 

 

0401 20 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö enintään 2 litraa

22,7 €/100 kg/net

0401 20 99

muu

21,8 €/100 kg/net

0401 30

rasvapitoisuus suurempi kuin 6 painoprosenttia

 

 

 

enintään 21 painoprosenttia

 

 

0401 30 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö enintään 2 litraa

57,5 €/100 kg/net

0401 30 19

muu

56,6 €/100 kg/net

 

suurempi kuin 21 painoprosenttia, mutta enintään 45 painoprosenttia

 

 

0401 30 31

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö enintään 2 litraa

110 €/100 kg/net

0401 30 39

muu

109,1 €/100 kg/net

 

suurempi kuin 45 painoprosenttia

 

 

0401 30 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö enintään 2 litraa

183,7 €/100 kg/net

0401 30 99

muu

182,8 €/100 kg/net

0402

Maito ja kerma, tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä

 

 

0402 10

jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön

 

 

0402 10 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

125,4 €/100 kg/net

0402 10 19

muu

118,8 €/100 kg/net (26)

 

muu

 

 

0402 10 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

1,19 €/kg + 27,5 €/100 kg/net (27)

0402 10 99

muu

1,19 €/kg + 21 €/100 kg/net (27)

 

jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus suurempi kuin 1,5 painoprosenttia

 

 

0402 21

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön

 

 

 

rasvapitoisuus enintään 27 painoprosenttia

 

 

0402 21 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

135,7 €/100 kg/net

 

muu

 

 

0402 21 17

rasvapitoisuus enintään 11 painoprosenttia

130,4 €/100 kg/net

0402 21 19

rasvapitoisuus suurempi kuin 11 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

130,4 €/100 kg/net

 

rasvapitoisuus suurempi kuin 27 painoprosenttia

 

 

0402 21 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

167,2 €/100 kg/net

0402 21 99

muu

161,9 €/100 kg/net

0402 29

muu

 

 

 

rasvapitoisuus enintään 27 painoprosenttia

 

 

0402 29 11

erikoismaito pikkulapsille, enintään nettopainoltaan 500 g:n ilmanpitävissä astioissa, rasvapitoisuus suurempi kuin 10 painoprosenttia

1,31 €/kg + 22 €/100 kg/net (27)

 

muu

 

 

0402 29 15

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

1,31 €/kg + 22 €/100 kg/net (27)

0402 29 19

muu

1,31 €/kg + 16,8 €/100 kg/net (27)

 

rasvapitoisuus suurempi kuin 27 painoprosenttia

 

 

0402 29 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

1,62 €/kg + 22 €/100 kg/net (27)

0402 29 99

muu

1,62 €/kg + 16,8 €/100 kg/net (27)

 

muu

 

 

0402 91

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön

 

 

 

rasvapitoisuus enintään 8 painoprosenttia

 

 

0402 91 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

34,7 €/100 kg/net

0402 91 19

muu

34,7 €/100 kg/net

 

rasvapitoisuus suurempi kuin 8 painoprosenttia, mutta enintään 10 painoprosenttia

 

 

0402 91 31

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

43,4 €/100 kg/net

0402 91 39

muu

43,4 €/100 kg/net

 

rasvapitoisuus suurempi kuin 10 painoprosenttia, mutta enintään 45 painoprosenttia

 

 

0402 91 51

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

110 €/100 kg/net

0402 91 59

muu

109,1 €/100 kg/net

 

rasvapitoisuus suurempi kuin 45 painoprosenttia

 

 

0402 91 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

183,7 €/100 kg/net

0402 91 99

muu

182,8 €/100 kg/net

0402 99

muu

 

 

 

rasvapitoisuus enintään 9,5 painoprosenttia

 

 

0402 99 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

57,2 €/100 kg/net

0402 99 19

muu

57,2 €/100 kg/net

 

rasvapitoisuus suurempi kuin 9,5 painoprosenttia, mutta enintään 45 painoprosenttia

 

 

0402 99 31

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

1,08 €/kg + 19,4 €/100 kg/net (27)

0402 99 39

muu

1,08 €/kg + 18,5 €/100 kg/net (27)

 

rasvapitoisuus suurempi kuin 45 painoprosenttia

 

 

0402 99 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2,5 kg

1,81 €/kg + 19,4 €/100 kg/net (27)

0402 99 99

muu

1,81 €/kg + 18,5 €/100 kg/net (27)

0403

Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, jogurtti, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito ja kerma, myös tiivistetty tai maustettu tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta, hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

 

 

0403 10

jogurtti

 

 

 

maustamaton ja lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältämätön

 

 

 

sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, rasvapitoisuus

 

 

0403 10 11

enintään 3 painoprosenttia

20,5 €/100 kg/net

0403 10 13

suurempi kuin 3 painoprosenttia, mutta enintään 6 painoprosenttia

24,4 €/100 kg/net

0403 10 19

suurempi kuin 6 painoprosenttia

59,2 €/100 kg/net

 

muu, rasvapitoisuus

 

 

0403 10 31

enintään 3 painoprosenttia

0,17 €/kg + 21,1 €/100 kg/net (27)

0403 10 33

suurempi kuin 3 painoprosenttia, mutta enintään 6 painoprosenttia

0,20 €/kg + 21,1 €/100 kg/net (27)

0403 10 39

suurempi kuin 6 painoprosenttia

0,54 €/kg + 21,1 €/100 kg/net (27)

 

maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

 

 

 

jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa, maitorasvapitoisuus

 

 

0403 10 51

enintään 1,5 painoprosenttia

8,3 + 95 €/100 kg/net

0403 10 53

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

8,3 + 130,4 €/100 kg/net

0403 10 59

suurempi kuin 27 painoprosenttia

8,3 + 168,8 €/100 kg/net

 

muu, maitorasvapitoisuus

 

 

0403 10 91

enintään 3 painoprosenttia

8,3 + 12,4 €/100 kg/net

0403 10 93

suurempi kuin 3 painoprosenttia, mutta enintään 6 painoprosenttia

8,3 + 17,1 €/100 kg/net

0403 10 99

suurempi kuin 6 painoprosenttia

8,3 + 26,6 €/100 kg/net

0403 90

muu

 

 

 

maustamaton tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältämätön

 

 

 

jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, rasvapitoisuus

 

 

0403 90 11

enintään 1,5 painoprosenttia

100,4 €/100 kg/net

0403 90 13

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

135,7 €/100 kg/net

0403 90 19

suurempi kuin 27 painoprosenttia

167,2 €/100 kg/net

 

muu, rasvapitoisuus

 

 

0403 90 31

enintään 1,5 painoprosenttia

0,95 €/kg + 22 €/100 kg/net (27)

0403 90 33

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

1,31 €/kg + 22 €/100 kg/net (27)

0403 90 39

suurempi kuin 27 painoprosenttia

1,62 €/kg + 22 €/100 kg/net (27)

 

muu

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, rasvapitoisuus

 

 

0403 90 51

enintään 3 painoprosenttia

20,5 €/100 kg/net

0403 90 53

suurempi kuin 3 painoprosenttia, mutta enintään 6 painoprosenttia

24,4 €/100 kg/net

0403 90 59

suurempi kuin 6 painoprosenttia

59,2 €/100 kg/net

 

muu, rasvapitoisuus

 

 

0403 90 61

enintään 3 painoprosenttia

0,17 €/kg + 21,1 €/100 kg/net (27)

0403 90 63

suurempi kuin 3 painoprosenttia, mutta enintään 6 painoprosenttia

0,20 €/kg + 21,1 €/100 kg/net (27)

0403 90 69

suurempi kuin 6 painoprosenttia

0,54 €/kg + 21,1 €/100 kg/net (27)

 

maustettu tai lisättyä hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä

 

 

 

jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa, maitorasvapitoisuus

 

 

0403 90 71

enintään 1,5 painoprosenttia

8,3 + 95 €/100 kg/net

0403 90 73

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

8,3 + 130,4 €/100 kg/net

0403 90 79

suurempi kuin 27 painoprosenttia

8,3 + 168,8 €/100 kg/net

 

muu, maitorasvapitoisuus

 

 

0403 90 91

enintään 3 painoprosenttia

8,3 + 12,4 €/100 kg/net

0403 90 93

suurempi kuin 3 painoprosenttia, mutta enintään 6 painoprosenttia

8,3 + 17,1 €/100 kg/net

0403 90 99

suurempi kuin 6 painoprosenttia

8,3 + 26,6 €/100 kg/net

0404

Hera, myös tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä; muualle kuulumattomat maidon luonnollisista aineosista koostuvat tuotteet, myös sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

0404 10

hera ja modifioitu hera, myös tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä

 

 

 

jauheena, rakeina tai muussa kiinteässä muodossa

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, proteiinipitoisuus (typpipitoisuus × 6,38)

 

 

 

enintään 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 02

enintään 1,5 painoprosenttia

7 €/100 kg/net

0404 10 04

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

135,7 €/100 kg/net

0404 10 06

suurempi kuin 27 painoprosenttia

167,2 €/100 kg/net

 

suurempi kuin 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 12

enintään 1,5 painoprosenttia

100,4 €/100 kg/net

0404 10 14

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

135,7 €/100 kg/net

0404 10 16

suurempi kuin 27 painoprosenttia

167,2 €/100 kg/net

 

muu, proteiinipitoisuus (typpipitoisuus × 6,38)

 

 

 

enintään 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 26

enintään 1,5 painoprosenttia

0,07 €/kg/net + 16,8 €/100 kg/net (27)

0404 10 28

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

1,31 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 10 32

suurempi kuin 27 painoprosenttia

1,62 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

 

suurempi kuin 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 34

enintään 1,5 painoprosenttia

0,95 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 10 36

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

1,31 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 10 38

suurempi kuin 27 painoprosenttia

1,62 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

 

muu

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, proteiinipitoisuus (typpipitoisuus × 6,38)

 

 

 

enintään 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 48

enintään 1,5 painoprosenttia

0,07 €/kg/net (28)

0404 10 52

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

135,7 €/100 kg/net

0404 10 54

suurempi kuin 27 painoprosenttia

167,2 €/100 kg/net

 

suurempi kuin 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 56

enintään 1,5 painoprosenttia

100,4 €/100 kg/net

0404 10 58

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

135,7 €/100 kg/net

0404 10 62

suurempi kuin 27 painoprosenttia

167,2 €/100 kg/net

 

muu, proteiinipitoisuus (typpipitoisuus × 6,38)

 

 

 

enintään 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 72

enintään 1,5 painoprosenttia

0,07 €/kg/net + 16,8 €/100 kg/net (29)

0404 10 74

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

1,31 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 10 76

suurempi kuin 27 painoprosenttia

1,62 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

 

suurempi kuin 15 painoprosenttia ja rasvapitoisuus

 

 

0404 10 78

enintään 1,5 painoprosenttia

0,95 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 10 82

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

1,31 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 10 84

suurempi kuin 27 painoprosenttia

1,62 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 90

muu

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön, rasvapitoisuus

 

 

0404 90 21

enintään 1,5 painoprosenttia

100,4 €/100 kg/net

0404 90 23

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

135,7 €/100 kg/net

0404 90 29

suurempi kuin 27 painoprosenttia

167,2 €/100 kg/net

 

muu, rasvapitoisuus

 

 

0404 90 81

enintään 1,5 painoprosenttia

0,95 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 90 83

suurempi kuin 1,5 painoprosenttia, mutta enintään 27 painoprosenttia

1,31 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0404 90 89

suurempi kuin 27 painoprosenttia

1,62 €/kg/net + 22 €/100 kg/net (27)

0405

Voi ja muut maitorasvat; maidosta valmistetut levitteet

 

 

0405 10

voi

 

 

 

rasvapitoisuus enintään 85 painoprosenttia

 

 

 

luonnollinen voi

 

 

0405 10 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

189,6 €/100 kg/net (26)

0405 10 19

muut

189,6 €/100 kg/net (26)

0405 10 30

uudelleen yhdistetty (recombined) voi

189,6 €/100 kg/net (26)

0405 10 50

heravoi

189,6 €/100 kg/net (26)

0405 10 90

muut

231,3 €/100 kg/net (26)

0405 20

maidosta valmistetut levitteet

 

 

0405 20 10

rasvapitoisuus vähintään 39 mutta pienempi kuin 60 painoprosenttia

9 + EA (30)

0405 20 30

rasvapitoisuus vähintään 60 mutta enintään 75 painoprosenttia

9 + EA (30)

0405 20 90

rasvapitoisuus suurempi kuin 75 mutta pienempi kuin 80 painoprosenttia

189,6 €/100 kg/net

0405 90

muut

 

 

0405 90 10

rasvapitoisuus vähintään 99,3 painoprosenttia ja vesipitoisuus enintään 0,5 painoprosenttia

231,3 €/100 kg/net (26)

0405 90 90

muut

231,3 €/100 kg/net (26)

0406

Juusto ja juustoaine

 

 

0406 10

tuorejuusto (kypsyttämätön), myös herajuusto ja juustoaine

 

 

0406 10 20

rasvapitoisuus enintään 40 painoprosenttia

185,2 €/100 kg/net (26)

0406 10 80

muu

221,2 €/100 kg/net (26)

0406 20

juustoraaste ja juustojauhe, juustolaadusta riippumatta

 

 

0406 20 10

vihreä alppijuusto (Schabziger), valmistettu kuoritusta maidosta, lisättyjä hienoksi jauhettuja yrttejä sisältävä (31)

7,7

0406 20 90

muu

188,2 €/100 kg/net (26)

0406 30

sulatejuusto, ei kuitenkaan raaste eikä jauhe

 

 

0406 30 10

valmistettu yksinomaan Emmental-, Gruyère- ja Appenzell-juustoista ja voi sisältää lisättyä vihreää alppijuustoa (Schabziger); vähittäismyyntipakkauksissa, rasvapitoisuus enintään 56 prosenttia kuiva-aineen painosta

144,9 €/100 kg/net (26)

 

muu

 

 

 

rasvapitoisuus enintään 36 painoprosenttia ja rasvapitoisuus kuiva-aineen painosta

 

 

0406 30 31

enintään 48 prosenttia

139,1 €/100 kg/net (26)

0406 30 39

suurempi kuin 48 prosenttia

144,9 €/100 kg/net (26)

0406 30 90

rasvapitoisuus suurempi kuin 36 painoprosenttia

215 €/100 kg/net (26)

0406 40

sinihomejuusto

 

 

0406 40 10

Roquefort

140,9 €/100 kg/net (26)

0406 40 50

Gorgonzola

140,9 €/100 kg/net (26)

0406 40 90

muut

140,9 €/100 kg/net (26)

0406 90

muu juusto

 

 

0406 90 01

jalostettavaksi tarkoitettu (32)

167,1 €/100 kg/net (26)

 

muu

 

 

0406 90 13

Emmental

171,7 €/100 kg/net (26)

0406 90 15

Gruyère, Sbrinz

171,7 €/100 kg/net (26)

0406 90 17

Bergkäse, Appenzell

171,7 €/100 kg/net (26)

0406 90 18

Fromage Fribourgeois, Vacherin Mont d'Or ja Tête de Moine

171,7 €/100 kg/net (26)

0406 90 19

vihreä alppijuusto (Schabziger), valmistettu kuoritusta maidosta, lisättyjä hienoksi jauhettuja yrttejä sisältävä (31)

7,7

0406 90 21

Cheddar

167,1 €/100 kg/net (26)

0406 90 23

Edam

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 25

Tilsit

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 27

Butterkäse

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 29

Kashkaval

151 €/100 kg/net (26)

 

Feta

 

 

0406 90 31

valmistettu lampaan- tai puhvelinmaidosta, suolavettä sisältävissä astioissa tai lampaan- tai vuohennahkaisissa leileissä

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 33

muu

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 35

Kefalo-Tyri

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 37

Finlandia

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 39

Jarlsberg

151 €/100 kg/net (26)

 

muu

 

 

0406 90 50

juusto, joka on valmistettu lampaan- tai puhvelinmaidosta, suolavettä sisältävissä astioissa tai lampaan- tai vuohennahkaisissa leileissä

151 €/100 kg/net (26)

 

muu

 

 

 

rasvapitoisuus enintään 40 painoprosenttia ja rasvattoman aineen vesipitoisuus

 

 

 

enintään 47 painoprosenttia

 

 

0406 90 61

Grana Padano, Parmigiano Reggiano

188,2 €/100 kg/net

0406 90 63

Fiore Sardo, Pecorino

188,2 €/100 kg/net (26)

0406 90 69

muu

188,2 €/100 kg/net (26)

 

suurempi kuin 47 painoprosenttia, mutta enintään 72 painoprosenttia

 

 

0406 90 73

Provolone

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 75

Asiago, Caciocavallo, Montasio, Ragusano

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 76

Danbo, Fontal, Fontina, Fynbo, Havarti, Maribo, Samsø

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 78

Gouda

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 79

Esrom, Italico, Kernhem, Saint-Nectaire, Saint-Paulin, Taleggio

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 81

Cantal, Cheshire, Wensleydale, Lancashire, Double Gloucester, Blarney, Colby, Monterey

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 82

Camembert

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 84

Brie

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 85

Kefalograviera, Kasseri

151 €/100 kg/net

 

muu juusto, rasvattoman aineen vesipitoisuus

 

 

0406 90 86

suurempi kuin 47 painoprosenttia, mutta enintään 52 painoprosenttia

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 87

suurempi kuin 52 painoprosenttia, mutta enintään 62 painoprosenttia

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 88

suurempi kuin 62 painoprosenttia, mutta enintään 72 painoprosenttia

151 €/100 kg/net (26)

0406 90 93

suurempi kuin 72 painoprosenttia

185,2 €/100 kg/net (26)

0406 90 99

muu

221,2 €/100 kg/net (26)

0407 00

Kuorelliset linnunmunat, tuoreet, säilötyt tai keitetyt

 

 

 

siipikarjan munat

 

 

 

haudottaviksi tarkoitetut (33)

 

 

0407 00 11

kalkkunan- tai hanhenmunat

105 €/1 000 p/st

p/st

0407 00 19

muut

35 €/1 000 p/st

p/st

0407 00 30

muut

30,4 €/100 kg/net (26)

1 000 p/st

0407 00 90

muut

7,7

p/st

0408

Kuorettomat linnunmunat ja munankeltuainen, tuoreet, kuivatut, höyryssä tai vedessä keitetyt, muotoillut, jäädytetyt tai muulla tavalla säilötyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

 

munankeltuainen

 

 

0408 11

kuivattu

 

 

0408 11 20

ihmisravinnoksi soveltumaton (34)

vapaa

0408 11 80

muu

142,3 €/100 kg/net (26)

0408 19

muu

 

 

0408 19 20

ihmisravinnoksi soveltumaton (34)

vapaa

 

muu

 

 

0408 19 81

nestemäinen

62 €/100 kg/net (26)

0408 19 89

muu, myös jäädytetty

66,3 €/100 kg/net (26)

 

muut

 

 

0408 91

kuivatut

 

 

0408 91 20

ihmisravinnoksi soveltumattomat (34)

vapaa

0408 91 80

muut

137,4 €/100 kg/net (26)

0408 99

muut

 

 

0408 99 20

ihmisravinnoksi soveltumattomat (34)

vapaa

0408 99 80

muut

35,3 €/100 kg/net (26)

0409 00 00

Luonnonhunaja

17,3

0410 00 00

Eläinperäiset syötävät tuotteet, muualle kuulumattomat

7,7

5 RYHMÄ

MUUALLE KUULUMATTOMAT ELÄINPERÄISET TUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

syötävät tuotteet (muut kuin nestemäinen tai kuivattu eläimenveri sekä eläinten suolet, rakot ja vatsat, kokonaisina tai paloina);

b)

vuodat ja nahat (eivät myöskään turkisnahat), lukuun ottamatta nimikkeen 0505 tavaroita ja nimikkeen 0511 raakavuotien tai nahkojen leikkuu- ja muita jätteitä (41 tai 43 ryhmä);

c)

eläinkunnasta saadut tekstiiliaineet, lukuun ottamatta jouhia ja jouhenjätteitä (XI jakso);

d)

luudan- tai harjantekoon tarkoitetut valmiit harjaskimput ja -tupsut (nimike 9603).

2.

Nimikkeessä 0501 hiusten lajittelua pituuden mukaan ei pidetä valmistuksena (jos niitä ei ole juuripäistä tai vastaavasti latvoista järjestetty yhteen).

3.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”norsunluu” norsun, virtahevon, mursun, sarvivalaan ja villisian syöksyhampaita, sarvikuonon sarvia sekä kaikkien eläinten hampaita.

4.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”jouhet” hevos- ja nautaeläinten harja- ja häntäkarvoja.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0501 00 00

Hiukset, valmistamattomat, myös pestyt tai rasvattomiksi tehdyt; hiusjätteet

vapaa

0502

Sian ja villisian harjakset ja muut karvat; mäyränkarvat ja muut harjantekoon käytettävät karvat; tällaisten harjaksien ja karvojen jätteet

 

 

0502 10 00

sian ja villisian harjakset ja muut karvat sekä niiden jätteet

vapaa

0502 90 00

muut

vapaa

0503 00 00

Jouhet ja jouhenjätteet, myös kerrostettuina, tukiaineeseen yhdistettyinä tai sitä ilman

vapaa

0504 00 00

Eläinten (muiden kuin kalan) suolet, rakot ja vatsat, kokonaisina tai paloina, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, suolatut, suolavedessä, kuivatut tai savustetut

vapaa

0505

Höyhen- tai untuvapeitteiset linnunnahat ja muut osat, höyhenet ja höyhenen osat (myös leikatuin reunoin) sekä untuvat, joita ei ole enempää valmistettu kuin puhdistettu, desinfioitu tai käsitelty säilytystä varten; höyhenistä tai höyhenen osista saatu jauhe ja jätteet

 

 

0505 10

pehmustehöyhenet; untuvat

 

 

0505 10 10

valmistamattomat

vapaa

0505 10 90

muut

vapaa

0505 90 00

muut

vapaa

0506

Luut ja sarvitohlot, valmistamattomat, rasvattomiksi tehdyt, yksinkertaisesti valmistetut (mutta ei määrämuotoisiksi leikatut), hapolla käsitellyt tai degelatinoidut; näistä tuotteista saatu jauhe ja jätteet

 

 

0506 10 00

osseiini ja hapolla käsitellyt luut

vapaa

0506 90 00

muut

vapaa

0507

Norsunluu, kilpikonnankuori, valaanhetulat ja -hetulaharjat, sarvet, kaviot, sorkat, kynnet ja nokat, valmistamattomat tai yksinkertaisesti valmistetut, mutta ei määrämuotoisiksi leikatut; näistä tuotteista saatu jauhe ja jätteet

 

 

0507 10 00

norsunluu; norsunluusta saatu jauhe ja jätteet

vapaa

0507 90 00

muut

vapaa

0508 00 00

Koralli ja sen kaltaiset aineet, valmistamattomat tai yksinkertaisesti valmistetut, mutta muutoin työstämättömät; nilviäisten, äyriäisten ja piikkinahkaisten kuoret sekä mustekalan selkäkilvet, valmistamattomat tai yksinkertaisesti valmistetut, mutta ei määrämuotoisiksi leikatut, näistä tuotteista saatu jauhe ja jätteet

vapaa

0509 00

Pesusienet, eläinperäiset

 

 

0509 00 10

valmistamattomat

vapaa

0509 00 90

muut

5,1

0510 00 00

Harmaa ambra, majavanhausta, sivetti ja myski; espanjankärpänen; sappi, myös kuivattu; tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai muuten väliaikaisesti säilötyt rauhaset ja muut eläintuotteet, joita käytetään farmaseuttisten tuotteiden valmistukseen

vapaa

0511

Muualle kuulumattomat eläintuotteet; ihmisravinnoksi soveltumattomat kuolleet 1 tai 3 ryhmän eläimet

 

 

0511 10 00

naudan siemenneste

vapaa

p/st (35)

 

muut

 

 

0511 91

kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut tuotteet; kuolleet 3 ryhmän eläimet

 

 

0511 91 10

kalanjätteet

vapaa

0511 91 90

muu

vapaa

0511 99

muut

 

 

0511 99 10

jänteet; raakavuodan tai -nahan leikkuujätteet ja niiden kaltaiset jätteet

vapaa

0511 99 90

muut

vapaa

II JAKSO

KASVITUOTTEET

Huomautus

1.

Tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla ”pelleteiksi valmistetut” lieriön, kuulan tai vastaavan muotoisia tuotteita, jotka on puristettu yhteen joko sellaisinaan tai lisäämällä enintään 3 painoprosenttia sideainetta.

6 RYHMÄ

ELÄVÄT PUUT JA MUUT ELÄVÄT KASVIT; SIPULIT, JUURET JA NIIDEN KALTAISET TUOTTEET; LEIKKOKUKAT JA LEIKKOVIHREÄ

Huomautuksia

1.

Nimikkeen 0601 jälkimmäisessä osassa mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta tähän ryhmään kuuluvat ainoastaan elävät puut ja tuotteet (myös kasvisten taimet), jollaisia tavallisesti puutarhat, taimistot tai kukkakaupat toimittavat käytettäviksi istutus- tai koristetarkoituksiin; tähän nimikkeeseen eivät kuitenkaan kuulu perunat, kepa-, salotti-, valko- tai muut syötävät sipulit eivätkä muut 7 ryhmän tuotteet.

2.

Nimikkeisiin 0603 ja 0604 kuuluvat myös niissä mainituista tuotteista kokonaan tai osittain valmistetut kukkakimput, kukkakorit, seppeleet ja niiden kaltaiset tavarat kiinnittämättä huomiota muuta ainetta oleviin tarvikkeisiin. Näihin nimikkeisiin eivät kuitenkaan kuulu nimikkeen 9701 kollaasit eivätkä niiden kaltaiset koristetaulut.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0601

Sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, lepotilassa olevat, kasvavat tai kukkivat; sikurit elävinä kasveina tai juurina, ei kuitenkaan nimikkeen 1212 juuret

 

 

0601 10

sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, lepotilassa

 

 

0601 10 10

hyasintit

5,1

p/st

0601 10 20

narsissit

5,1

p/st

0601 10 30

tulppaanit

5,1

p/st

0601 10 40

gladiolukset

5,1

p/st

0601 10 90

muut

5,1

0601 20

sipulit, juuri- ja varsimukulat sekä juurakot, kasvavat tai kukkivat; sikurit elävinä kasveina tai juurina

 

 

0601 20 10

sikurit elävinä kasveina tai juurina

vapaa

0601 20 30

orkideat, hyasintit, narsissit ja tulppaanit

9,6

0601 20 90

muut

6,4

0602

Muut elävät kasvit (myös niiden juuret), pistokkaat ja varttamisoksat; sienirihmasto

 

 

0602 10

juurruttamattomat pistokkaat ja varttamisoksat

 

 

0602 10 10

viiniköynnös

vapaa

0602 10 90

muut

4

0602 20

puut ja pensaat, myös vartetut, joiden hedelmät tai pähkinät ovat syötäviä

 

 

0602 20 10

viiniköynnökset, vartetut tai juurrutetut

vapaa

0602 20 90

muut

8,3

0602 30 00

rhododendronit ja atsaleat, myös oksastetut

8,3

0602 40

ruusut, myös vartetut

 

 

0602 40 10

silmuttamattomat ja varttamattomat

8,3

p/st

0602 40 90

silmutetut tai vartetut

8,3

p/st

0602 90

muut

 

 

0602 90 10

sienirihmasto

8,3

0602 90 20

ananakset

vapaa

0602 90 30

kasvikset ja mansikat

8,3

 

muut

 

 

 

avomaankasvit

 

 

 

puut ja pensaat

 

 

0602 90 41

metsäpuut

8,3

 

muut

 

 

0602 90 45

juurrutetut pistokkaat ja nuoret taimet

6,5

0602 90 49

muut

8,3

 

muut avomaankasvit

 

 

0602 90 51

monivuotiset kasvit

8,3

0602 90 59

muut

8,3

 

huonekasvit

 

 

0602 90 70

juurrutetut pistokkaat ja nuoret taimet, ei kuitenkaan kaktukset

6,5

 

muut

 

 

0602 90 91

kukkivat kasvit nupullisina tai kukkivina, ei kuitenkaan kaktukset

6,5

0602 90 99

muut

6,5

0603

Leikkokukat ja kukannuput, jollaiset soveltuvat kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin, tuoreet, kuivatut, värjätyt, valkaistut, kyllästetyt tai muulla tavalla valmistetut

 

 

0603 10

tuoreet

 

 

0603 10 10

ruusut

 (36)

p/st

0603 10 20

neilikat

 (36)

p/st

0603 10 30

orkideat

 (36)

p/st

0603 10 40

gladiolukset

 (36)

p/st

0603 10 50

krysanteemit

 (36)

p/st

0603 10 80

muut

 (36)

0603 90 00

muut

10

0604

Leikkovihreä, kasvien oksat ja muut osat, joissa ei ole kukkia tai kukannuppuja, sekä ruoho, sammal ja jäkälä, jollaiset soveltuvat kukkakimppuihin tai koristetarkoituksiin, tuoreet, kuivatut, värjätyt, valkaistut, kyllästetyt tai muulla tavalla valmistetut

 

 

0604 10

sammal ja jäkälä

 

 

0604 10 10

poronjäkälä

vapaa

0604 10 90

muu

5

 

muut

 

 

0604 91

tuoreet

 

 

0604 91 20

joulupuut

2,5

p/st

0604 91 40

havupuun oksat

2,5

0604 91 90

muut

2

0604 99

muut

 

 

0604 99 10

ei enempää valmistetut kuin kuivatut

vapaa

0604 99 90

muut

10,9

7 RYHMÄ

KASVIKSET SEKÄ TIETYT SYÖTÄVÄT KASVIT, JUURET JA MUKULAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu nimikkeen 1214 rehuaineet.

2.

Nimikkeissä 0709—0712 tarkoitetaan ilmaisulla ”kasvikset” myös syötäviä sieniä, multasieniä (tryffelit), oliiveja, kapriksia, kurpitsoita, munakoisoja, sokerimaissia (Zea mays var. saccharata), Capsicum- tai Pimenta-sukuisia hedelmiä, fenkolia, persiljaa, kirveliä, rakuunaa, krassia ja meiramia (Majorana hortensis tai Origanum majorana).

3.

Nimikkeeseen 0712 kuuluvat kuivattuina kaikki nimikkeisiin 0701—0711 luokiteltavat kasvikset, lukuun ottamatta:

a)

kuivattua, silvittyä palkoviljaa (nimike 0713);

b)

sokerimaissia nimikkeissä 1102—1104 mainituissa muodoissa;

c)

perunasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe, hiutaleet, jyväset ja pelletit (nimike 1105);

d)

nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe (nimike 1106).

4.

Tähän ryhmään eivät kuitenkaan kuulu kuivatut, murskatut tai jauhetut Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät (nimike 0904).

Lisähuomautus

1.

Alanimikkeessä 0714 10 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”hienoista ja karkeista jauhoista valmistetut pelletit” pellettejä, joista veteen hajonneena vähintään 95 prosenttia kuiva-aineen painosta läpäisee kudotusta metallikankaasta tehdyn seulan, jonka silmäkoko on 2 mm.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0701

Tuoreet tai jäähdytetyt perunat

 

 

0701 10 00

siemenperunat (37)

4,5

0701 90

muut

 

 

0701 90 10

tärkkelyksen valmistukseen tarkoitetut (38)

5,8

 

muut

 

 

0701 90 50

uudet perunat, tullattaessa 1.1.— 30.6.

 (39)

0701 90 90

muut

11,5

0702 00 00

Tuoreet tai jäähdytetyt tomaatit

 (40)

0703

Tuoreet tai jäähdytetyt kepa-, salotti-, valko- ja purjosipulit sekä muut Allium-sukuiset kasvikset

 

 

0703 10

kepasipuli ja salottisipuli

 

 

 

kepasipuli

 

 

0703 10 11

istukassipulit

9,6

0703 10 19

muut

9,6

0703 10 90

salottisipuli

9,6

0703 20 00

valkosipuli

9,6 + 120 €/100 kg/net (41)

0703 90 00

purjosipuli ja muut Allium-sukuiset kasvikset

10,4

0704

Tuore tai jäähdytetty keräkaali, kukkakaali, kyssäkaali ja lehtikaali sekä niiden kaltainen Brassica-sukuinen syötävä kaali

 

 

0704 10 00

kukkakaali

 (42)

0704 20 00

ruusukaali

12

0704 90

muut

 

 

0704 90 10

valko- ja punakaali

12 MIN 0,4 €/100 kg/net

0704 90 90

muut

12

0705

Tuoreet tai jäähdytetyt salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.)

 

 

 

salaatit (Lactuca sativa)

 

 

0705 11 00

keräsalaatti

 (43)

0705 19 00

muut

10,4

 

sikurit ja endiivit

 

 

0705 21 00

salaattisikuri eli suppusikuri (Cichorium intybus var. foliosum)

10,4

0705 29 00

muut

10,4

0706

Tuoreet tai jäähdytetyt porkkanat, nauriit, punajuuret, kaurajuuret, mukulasellerit, retiisit ja retikat sekä niiden kaltaiset syötävät juuret

 

 

0706 10 00

porkkanat ja nauriit

13,6 (41)

0706 90

muut

 

 

0706 90 10

mukulasellerit

 (44)

0706 90 30

piparjuuret (Cochlearia armoracia)

12

0706 90 90

muut

13,6

0707 00

Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut

 

 

0707 00 05

kurkut (ei kuitenkaan pikkukurkut)

 (40)

0707 00 90

pikkukurkut

12,8

0708

Tuoreet tai jäähdytetyt palkokasvit, myös silvityt

 

 

0708 10 00

herneet (Pisum sativum)

 (45)

0708 20 00

pavut (Vigna spp ja Phaseolus spp.)

 (46)

0708 90 00

muut palkokasvit

11,2

0709

Muut tuoreet tai jäähdytetyt kasvikset

 

 

0709 10 00

latva-artisokat

 (40)

0709 20 00

parsa

10,2

0709 30 00

munakoisot

12,8

0709 40 00

ruoti- eli lehtiselleri

12,8

 

sienet ja multasienet (tryffelit)

 

 

0709 51 00

Agaricus-sukuiset sienet

12,8

0709 52 00

multasienet (tryffelit)

6,4

0709 59

muut

 

 

0709 59 10

kantarellit

3,2

0709 59 30

tatit

5,6

0709 59 90

muut

6,4

0709 60

Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät

 

 

0709 60 10

makeat ja miedot paprikat

7,2 (41)

 

muut

 

 

0709 60 91

Capsicum-sukuiset hedelmät, kapsasiinin tai Capsicumin alkoholipitoisten oleoresiinien valmistukseen tarkoitetut (38)

vapaa

0709 60 95

haihtuvien öljyjen ja resinoidien teolliseen valmistukseen tarkoitetut (38)

vapaa

0709 60 99

muut

6,4

0709 70 00

pinaatti, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa

10,4

0709 90

muut

 

 

0709 90 10

salaattikasvit, muut kuin salaatit (Lactuca sativa) sekä sikurit ja endiivit (Cichorium spp.)

10,4

0709 90 20

lehtijuurikkaat (mangoldit) ja kardonit

10,4

 

oliivit

 

 

0709 90 31

muuhun käyttöön kuin öljyn valmistukseen tarkoitetut (38)

4,5

0709 90 39

muut

13,1 €/100 kg/net

0709 90 40

kaprikset

5,6

0709 90 50

fenkoli

8

0709 90 60

sokerimaissi

9,4 €/100 kg/net

0709 90 70

kesäkurpitsat

 (40)

0709 90 90

muut

12,8

0710

Jäädytetyt kasvikset (myös höyryssä tai vedessä keitetyt)

 

 

0710 10 00

perunat

14,4

 

palkokasvit, myös silvityt

 

 

0710 21 00

herneet (Pisum sativum)

14,4

0710 22 00

pavut (Vigna spp. ja Phaseolus spp.)

14,4

0710 29 00

muut

14,4

0710 30 00

pinaatti, uudenseelanninpinaatti ja tarhamaltsa

14,4

0710 40 00

sokerimaissi

5,1 + 9,4 €/100 kg/net (47)

0710 80

muut kasvikset

 

 

0710 80 10

oliivit

15,2

 

Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät

 

 

0710 80 51

makeat ja miedot paprikat

14,4

0710 80 59

muut

6,4

 

sienet

 

 

0710 80 61

Agaricus spp.

14,4

0710 80 69

muut

14,4

0710 80 70

tomaatit

14,4

0710 80 80

latva-artisokat

14,4

0710 80 85

parsat

14,4

0710 80 95

muut

14,4

0710 90 00

kasvissekoitukset

14,4

0711

Kasvikset, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina

 

 

0711 20

oliivit

 

 

0711 20 10

muuhun käyttöön kuin öljyn valmistukseen tarkoitetut (38)

6,4

0711 20 90

muu

13,1 €/100 kg/net

0711 30 00

kaprikset

4,8

0711 40 00

kurkut

12

 

sienet ja multasienet (tryffelit)

 

 

0711 51 00

Agaricus-sukuiset sienet

9,6 + 191 €/100 kg/net eda (41)

kg/net eda

0711 59 00

muut

9,6

0711 90

muut kasvikset; kasvissekoitukset

 

 

 

kasvikset

 

 

0711 90 10

Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät, ei kuitenkaan makeat ja miedot paprikat

6,4

0711 90 30

sokerimaissi

5,1 + 9,4 €/100 kg/net (47)

0711 90 50

kepasipulit

7,2

0711 90 80

muut

9,6

0711 90 90

kasvissekoitukset

12

0712

Kuivatut kasvikset, myös paloitellut, viipaloidut, rouhitut tai jauhetut, mutta ei enempää valmistetut

 

 

0712 20 00

kepasipulit

12,8 (41)

 

sienet, puunkorvat (Auricularia spp.), poimuhytykät (Tremella spp.) ja multasienet (tryffelit)

 

 

0712 31 00

Agaricus-sukuiset sienet

12,8

0712 32 00

puunkorvat (Auricularia spp.)

12,8

0712 33 00

poimuhytykät (Tremella spp.)

12,8

0712 39 00

muut

12,8

0712 90

muut kasvikset, kasvissekoitukset

 

 

0712 90 05

perunat, myös paloitellut tai viipaloidut, mutta ei enempää valmistetut

10,2

 

sokerimaissi (Zea mays var. saccharata)

 

 

0712 90 11

hybridit, kylvämiseen tarkoitetut (37)

vapaa

0712 90 19

muut

9,4 €/100 kg/net

0712 90 30

tomaatit

12,8

0712 90 50

porkkanat

12,8

0712 90 90

muut

12,8

0713

Kuivattu, silvitty palkovilja, myös kalvoton tai halkaistu

 

 

0713 10

herneet (Pisum sativum)

 

 

0713 10 10

kylvämiseen tarkoitetut

vapaa

0713 10 90

muut

vapaa

0713 20 00

kahviherneet (garbanzot)

vapaa

 

pavut (Vigna spp. ja Phaseolus spp.)

 

 

0713 31 00

Vigna mungo (L.) Hepper tai Vigna radiata (L.) Wilczek -lajin pavut

vapaa

0713 32 00

adsukipavut (Phaseolus tai Vigna angularis)

vapaa

0713 33

tarhapavut (Phaseolus vulgaris)

 

 

0713 33 10

kylvämiseen tarkoitetut

vapaa

0713 33 90

muut

vapaa

0713 39 00

muut

vapaa

0713 40 00

linssit eli kylvövirvilät

vapaa

0713 50 00

härkäpavut (Vicia faba var. major, Vicia faba var. equina ja Vicia faba var. minor)

3,2

0713 90 00

muut

3,2

0714

Maniokki- (kassava-), arrow- ja salepjuuret, maa-artisokat, bataatit ja niiden kaltaiset runsaasti tärkkelystä tai inuliinia sisältävät juuret ja mukulat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös paloitellut tai pelleteiksi valmistetut; saagoydin

 

 

0714 10

maniokkijuuret (kassava)

 

 

0714 10 10

hienoista tai karkeista jauhoista valmistetut pelletit

9,5 €/100 kg/net (41)

 

muut

 

 

0714 10 91

jollaisia käytetään ihmisravinnoksi, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 28 kg, joko tuoreina ja kokonaisina tai kuorettomina ja jäädytettyinä, myös paloiteltuina

9,5 €/100 kg/net (41)

0714 10 99

muut

9,5 €/100 kg/net (41)

0714 20

bataatit

 

 

0714 20 10

tuoreina, kokonaisina, ihmisravinnoksi tarkoitettuina (48)

3,8 (49)

0714 20 90

muut

6,4 €/100 kg/net (41)

0714 90

muut

 

 

 

arrow- ja salepjuuret sekä niiden kaltaiset runsaasti tärkkelystä sisältävät juuret ja mukulat

 

 

0714 90 11

jollaisia käytetään ihmisravinnoksi, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 28 kg, joko tuoreina ja kokonaisina tai kuorettomina ja jäädytettyinä, myös paloiteltuina

9,5 €/100 kg/net (41)

0714 90 19

muut

9,5 €/100 kg/net (41)

0714 90 90

muut

3,8 (49)

8 RYHMÄ

SYÖTÄVÄT HEDELMÄT JA PÄHKINÄT; SITRUSHEDELMIEN JA MELONIN KUORET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu syötäväksi kelpaamattomat hedelmät ja pähkinät.

2.

Jäähdytetyt hedelmät ja pähkinät on luokiteltava samoihin nimikkeisiin kuin vastaavat tuoreet hedelmät ja pähkinät.

3.

Tähän ryhmään kuuluvat kuivatut hedelmät tai pähkinät voivat olla osittain uudelleen hydratoituja tai seuraavia tarkoituksia varten käsiteltyjä:

a)

säilyvyyden tai kestävyyden parantamiseksi (esimerkiksi miedolla lämpökäsittelyllä, rikittämällä tai lisäämällä sorbiinihappoa tai kaliumsorbaattia);

b)

ulkonäön parantamiseksi tai säilyttämiseksi (esimerkiksi lisäämällä kasviöljyä tai pieniä määriä glukoosisiirappia),

jos ne ovat edelleen luonteeltaan kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä.

Lisähuomautuksia

1.

Tähän ryhmään kuuluvien tuotteiden sisältämä sakkaroosina ilmaistu eri sokereiden määrä (sokeripitoisuus) lasketaan kertomalla kertoimella 0,95 se lukema, joka saadaan refraktometriä käyttäen 20 °C:n lämpötilassa (laitetta käytetty asetuksen (ETY) N:o 558/93 liitteessä määrätyn menetelmän mukaisesti).

2.

Alanimikkeissä 0811 90 11, 0811 90 31 ja 0811 90 85 ilmaisulla ”trooppiset hedelmät” tarkoitetaan guavoja, mangoja, mangostaneja, papaijoita, tamarindejä, cashew-omenoita, litsejä, jakkipuun hedelmiä, sapotilloja, passiohedelmiä, karamboloja ja pitahaijoja (pitahayas).

3.

Alanimikkeissä 0811 90 11, 0811 90 31, 0811 90 85, 0812 90 70 ja 0813 50 31 ilmaisulla ”trooppiset pähkinät” tarkoitetaan kookospähkinöitä, cashewpähkinöitä, parapähkinöitä, areca- eli betelpähkinöitä, koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0801

Tuoreet tai kuivatut kookos-, para- ja cashewpähkinät, myös kuorettomat

 

 

 

kookospähkinät

 

 

0801 11 00

kuivatut kookospähkinänsydämet

vapaa

0801 19 00

muut

vapaa

 

parapähkinät

 

 

0801 21 00

kuorelliset

vapaa

0801 22 00

kuorettomat

vapaa

 

cashewpähkinät

 

 

0801 31 00

kuorelliset

vapaa

0801 32 00

kuorettomat

vapaa

0802

Muut tuoreet tai kuivatut pähkinät, myös kuorettomat

 

 

 

mantelit

 

 

0802 11

kuorelliset

 

 

0802 11 10

karvaat

vapaa

0802 11 90

muut

5,6 (50)

0802 12

kuorettomat

 

 

0802 12 10

karvaat

vapaa

0802 12 90

muut

3,5 (50)

 

hasselpähkinät, myös filbertspähkinät (Corylus spp.)

 

 

0802 21 00

kuorelliset

3,2

0802 22 00

kuorettomat

3,2

 

saksanpähkinät

 

 

0802 31 00

kuorelliset

4

0802 32 00

kuorettomat

5,1

0802 40 00

kastanjat (Castanea spp.)

5,6

0802 50 00

pistaasimantelit (pistaasipähkinät)

1,6

0802 90

muut

 

 

0802 90 20

areca- eli betelpähkinät, koolapähkinät (colapähkinät) ja pekaanipähkinät

vapaa

0802 90 50

pinjansiemenet

3,2 (51)

0802 90 60

australianpähkinät (macadamiapähkinät)

2

0802 90 85

muut

3,2 (51)

0803 00

Tuoreet tai kuivatut banaanit, myös jauhobanaanit

 

 

 

tuoreet

 

 

0803 00 11

jauhobanaanit

16

0803 00 19

muut

680 €/1 000 kg/net (50)

0803 00 90

kuivatut

16

0804

Tuoreet tai kuivatut taatelit, viikunat, ananakset, avokadot, guavat, mangot ja mangostanit

 

 

0804 10 00

taatelit

7,7

0804 20

viikunat

 

 

0804 20 10

tuoreet

5,6

0804 20 90

kuivatut

8

0804 30 00

ananakset

5,8

0804 40 00

avokadot

 (52)

0804 50 00

guavat, mangot ja mangostanit

vapaa

0805

Tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät

 

 

0805 10

appelsiinit

 

 

0805 10 20

makeat appelsiinit, tuoreet

 (53)

0805 10 80

muut

 (54)

0805 20

mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat); klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit

 

 

0805 20 10

klementiinit

 (53)

0805 20 30

monrealit (monreales) ja satsumat

 (53)

0805 20 50

mandariinit ja wilkingit

 (53)

0805 20 70

tangeriinit

 (53)

0805 20 90

muut

 (53)

0805 40 00

greipit ja pomelot

 (55)

0805 50

sitruunat (Citrus limon, Citrus limonum) ja limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia)

 

 

0805 50 10

sitruunat (Citrus limon, Citrus limonum)

 (53)

0805 50 90

limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia)

12,8

0805 90 00

muut

12,8

0806

Tuoreet tai kuivatut viinirypäleet

 

 

0806 10

tuoreet

 

 

0806 10 10

syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet

 (53)

0806 10 90

muut

 (56)

0806 20

kuivatut

 

 

0806 20 10

korintit

2,4

0806 20 30

sultanarusinat

2,4

0806 20 90

muut

2,4

0807

Tuoreet melonit (myös vesimelonit) ja papaijat

 

 

 

melonit (myös vesimelonit)

 

 

0807 11 00

vesimelonit

8,8

0807 19 00

muut

8,8

0807 20 00

papaijat

vapaa

0808

Tuoreet omenat, päärynät ja kvittenit

 

 

0808 10

omenat

 

 

0808 10 10

omenasiiderin tai omenamehun valmistukseen tarkoitetut, irtotavarana, tullattaessa 16.9. — 15.12.

 (53)

0808 10 80

muut

 (53)

0808 20

päärynät ja kvittenit

 

 

 

päärynät

 

 

0808 20 10

päärynäsiiderin tai päärynämehun valmistukseen tarkoitetut, irtotavarana, tullattaessa 1.8.— 31.12.

 (53)

0808 20 50

muut

 (53)

0808 20 90

kvittenit

7,2

0809

Tuoreet aprikoosit, kirsikat, persikat (myös nektariinit), luumut ja oratuomenmarjat

 

 

0809 10 00

aprikoosit

 (53)

0809 20

kirsikat

 

 

0809 20 05

hapankirsikat (Prunus cerasus)

 (53)

0809 20 95

muut

 (53)

0809 30

persikat, myös nektariinit

 

 

0809 30 10

nektariinit

 (53)

0809 30 90

muut

 (53)

0809 40

luumut ja oratuomenmarjat

 

 

0809 40 05

luumut

 (53)

0809 40 90

oratuomenmarjat

12

0810

Muut tuoreet hedelmät

 

 

0810 10 00

mansikat

 (57)

0810 20

vadelmat, karhunvatukat, mulperinmarjat ja loganinmarjat

 

 

0810 20 10

vadelmat

8,8

0810 20 90

muut

9,6

0810 30

musta-, valko- ja punaherukat sekä karviaiset

 

 

0810 30 10

mustaherukat

8,8

0810 30 30

punaherukat

8,8

0810 30 90

muut

9,6

0810 40

karpalot, puolukat, mustikat ja muut Vaccinium-suvun hedelmät

 

 

0810 40 10

puolukat (Vaccinium vitis-idaea -lajin hedelmät)

vapaa

0810 40 30

mustikat (Vaccinium myrtillus -lajin hedelmät)

3,2

0810 40 50

pensaskarpalot ja pensasmustikat (Vaccinium macrocarpon- ja Vaccinium corymbosum -lajin hedelmät)

3,2

0810 40 90

muut

9,6

0810 50 00

kiivit

 (58)

0810 60 00

durianit

8,8

0810 90

muut

 

 

0810 90 30

tamarindit, cashew-omenat, jakkipuun hedelmät, litsit ja sapotillat

vapaa

0810 90 40

passiohedelmät, karambolat ja pitahaijat (pitahaya)

vapaa

0810 90 95

muut

8,8

0811

Jäädytetyt hedelmät ja pähkinät, keittämättömät tai vedessä tai höyryssä keitetyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

0811 10

mansikat

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

0811 10 11

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

20,8 + 8,4 €/100 kg/net

0811 10 19

muut

20,8

0811 10 90

muut

14,4

0811 20

vadelmat, karhunvatukat, mulperinmarjat, loganinmarjat, musta-, valko- ja punaherukat sekä karviaiset

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

0811 20 11

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

20,8 + 8,4 €/100 kg/net

0811 20 19

muut

20,8

 

muut

 

 

0811 20 31

vadelmat

14,4

0811 20 39

mustaherukat

14,4

0811 20 51

punaherukat

12

0811 20 59

karhunvatukat ja mulperinmarjat

12

0811 20 90

muut

14,4

0811 90

muut

 

 

 

lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

 

 

0811 90 11

trooppiset hedelmät ja trooppiset pähkinät

13 + 5,3 €/100 kg/net

0811 90 19

muut

20,8 + 8,4 €/100 kg/net

 

muut

 

 

0811 90 31

trooppiset hedelmät ja trooppiset pähkinät

13

0811 90 39

muut

20,8

 

muut

 

 

0811 90 50

mustikat (Vaccinium myrtillus -lajin hedelmät)

12

0811 90 70

Vaccinium myrtilloides- ja Vaccinium angustifolium -lajin hedelmät

3,2

 

kirsikat

 

 

0811 90 75

hapankirsikat (Prunus cerasus)

14,4

0811 90 80

muut

14,4

0811 90 85

trooppiset hedelmät ja trooppiset pähkinät

9

0811 90 95

muut

14,4

0812

Hedelmät ja pähkinät, väliaikaisesti (esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa) säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina

 

 

0812 10 00

kirsikat

8,8

0812 90

muut

 

 

0812 90 10

aprikoosit

12,8

0812 90 20

appelsiinit

12,8

0812 90 30

papaijat

2,3

0812 90 40

mustikat (Vaccinium myrtillus -lajin hedelmät)

6,4

0812 90 70

guavat, mangot, mangostanit, tamarindit, cashew-omenat, litsit, jakkipuun hedelmät, sapotillat, passiohedelmät, karambolat, pitahaijat (pitahaya) ja trooppiset pähkinät

5,5

0812 90 98

muut

8,8

0813

Kuivatut hedelmät, nimikkeisiin 0801—0806 kuulumattomat; tämän ryhmän pähkinöiden ja/tai kuivattujen hedelmien sekoitukset

 

 

0813 10 00

aprikoosit

5,6

0813 20 00

luumut

9,6

0813 30 00

omenat

3,2

0813 40

muut hedelmät

 

 

0813 40 10

persikat, myös nektariinit

5,6

0813 40 30

päärynät

6,4

0813 40 50

papaijat

2

0813 40 60

tamarindit

vapaa

0813 40 70

cashew-omenat, litsit, jakkipuun hedelmät, sapotillat, passiohedelmät, karambolat ja pitahaijat (pitahaya)

vapaa

0813 40 95

muut

2,4

0813 50

tämän ryhmän pähkinöiden ja/tai kuivattujen hedelmien sekoitukset

 

 

 

kuivattujen hedelmien sekoitukset, ei kuitenkaan nimikkeiden 0801—0806 hedelmien sekoitukset

 

 

 

luumuja sisältämättömät

 

 

0813 50 12

papaijoista, tamarindeistä, cashew-omenoista, litseistä, jakkipuun hedelmistä, sapotilloista, passiohedelmistä, karamboloista ja pitahaijoista (pitahaya)

4

0813 50 15

muut

6,4

0813 50 19

luumuja sisältävät

9,6

 

sekoitukset, jotka sisältävät yksinomaan nimikkeiden 0801 ja 0802 pähkinöitä

 

 

0813 50 31

trooppisia pähkinöitä sisältävät

4

0813 50 39

muut

6,4

 

muut sekoitukset

 

 

0813 50 91

luumuja tai viikunoita sisältämättömät

8

0813 50 99

muut

9,6

0814 00 00

Sitrushedelmien ja melonin (myös vesimelonin) kuoret, tuoreet, jäädytetyt, kuivatut tai väliaikaisesti suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa säilöttyinä

1,6

9 RYHMÄ

KAHVI, TEE, MATE JA MAUSTEET

Huomautuksia

1.

Nimikkeiden 0904—0910 tuotteiden sekoitukset luokitellaan seuraavasti:

a)

kahden tai useamman samaan nimikkeeseen kuuluvan tuotteen sekoitukset luokitellaan tuohon nimikkeeseen;

b)

kahden tai useamman eri nimikkeisiin kuuluvan tuotteen sekoitukset luokitellaan nimikkeeseen 0910.

Muiden aineiden lisääminen nimikkeiden 0904—0910 tuotteisiin (tai a tai b alakohdassa mainittuihin sekoituksiin) ei vaikuta niiden luokitteluun, jos näin valmistetut sekoitukset säilyttävät näissä nimikkeissä tarkoitettujen tuotteiden olennaisen luonteen. Muussa tapauksessa tällaiset sekoitukset eivät kuulu tähän ryhmään; sekoitukset, jotka ovat maustamisvalmisteita, luokitellaan nimikkeeseen 2103.

2.

Tähän ryhmään ei kuulu kubebapippuri (Piper cubeba) eivätkä muut nimikkeen 1211 tuotteet.

Lisähuomautus

1.

Huomautuksessa 1a mainituista sekoituksista kannettava tullin määrä on sen tullin määrä, jota sovelletaan ainesosaan, jonka tullin määrä on suurin.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

0901

Kahvi, myös paahdettu tai kofeiiniton; kahvinkuoret ja -kalvot; kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta

 

 

 

paahtamaton kahvi

 

 

0901 11 00

kofeiinipitoinen

vapaa

0901 12 00

kofeiiniton

8,3

 

paahdettu kahvi

 

 

0901 21 00

kofeiinipitoinen

7,5

0901 22 00

kofeiiniton

9

0901 90

muut

 

 

0901 90 10

kahvinkuoret ja -kalvot

vapaa

0901 90 90

kahvia sisältävät kahvinkorvikkeet

11,5

0902

Tee, myös maustettu

 

 

0902 10 00

vihreä tee (fermentoimaton), tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 3 kg

3,2

0902 20 00

muu vihreä tee (fermentoimaton)

vapaa

0902 30 00

musta tee (fermentoitu) ja osittain fermentoitu tee, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 3 kg

vapaa

0902 40 00

muu musta tee (fermentoitu) ja muu osittain fermentoitu tee

vapaa

0903 00 00

Mate

vapaa

0904

Piper-sukuinen pippuri; kuivatut, murskatut tai jauhetut Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät

 

 

 

Piper-sukuinen pippuri

 

 

0904 11 00

murskaamaton ja jauhamaton

vapaa

0904 12 00

murskattu tai jauhettu

4

0904 20

kuivatut, murskatut tai jauhetut Capsicum- tai Pimenta-sukuiset hedelmät

 

 

 

murskaamattomat ja jauhamattomat

 

 

0904 20 10

makeat ja miedot paprikat

9,6

0904 20 30

muut

vapaa

0904 20 90

murskatut tai jauhetut

5

0905 00 00

Vanilja

6

0906

Kaneli ja kanelinnuput

 

 

0906 10 00

murskaamattomat ja jauhamattomat

vapaa

0906 20 00

murskatut tai jauhetut

vapaa

0907 00 00

Mausteneilikka (hedelmät, kukannuput ja kukkavarret)

8

0908

Muskottipähkinä, muskottikukka ja kardemumma

 

 

0908 10 00

muskottipähkinä

vapaa

0908 20 00

muskottikukka

vapaa

0908 30 00

kardemumma

vapaa

0909

Aniksen, tähtianiksen, fenkolin (saksankuminan), korianterin, roomankuminan tai kuminan hedelmät ja siemenet; katajanmarjat

 

 

0909 10 00

anis ja tähtianis

vapaa

0909 20 00

korianteri

vapaa

0909 30 00

roomankumina (Cuminum cyminum)

vapaa

0909 40 00

kumina (Carum carvi)

vapaa

0909 50 00

fenkoli (saksankumina); katajanmarjat

vapaa

0910

Inkivääri, sahrami, kurkuma, timjami, laakerinlehdet, curry ja muut mausteet

 

 

0910 10 00

inkivääri

vapaa

0910 20

sahrami

 

 

0910 20 10

murskaamaton ja jauhamaton

vapaa

0910 20 90

murskattu tai jauhettu

8,5

0910 30 00

kurkuma

vapaa

0910 40

timjami; laakerinlehdet

 

 

 

timjami

 

 

 

murskaamaton ja jauhamaton

 

 

0910 40 11

kangasajuruoho (villitimjami) (Thymus serpyllum)

vapaa

0910 40 13

muu

7

0910 40 19

murskattu tai jauhettu

8,5

0910 40 90

laakerinlehdet

7

0910 50 00

curry

vapaa

 

muut mausteet

 

 

0910 91

tämän ryhmän 1 huomautuksen b alakohdassa tarkoitetut sekoitukset

 

 

0910 91 10

murskaamattomat ja jauhamattomat

vapaa

0910 91 90

murskatut tai jauhetut

12,5

0910 99

muut

 

 

0910 99 10

sarviapilan siemenet

vapaa

 

muut

 

 

0910 99 91

murskaamattomat ja jauhamattomat

vapaa

0910 99 99

murskatut tai jauhetut

12,5

10 RYHMÄ

VILJA

Huomautuksia

1.

a)

Tämän ryhmän nimikkeissä mainitut tuotteet luokitellaan näihin nimikkeisiin ainoastaan jyvinä, jotka voivat myös olla tähkissä korsineenkin.

b)

Tähän ryhmään eivät kuulu viljanjyvät, jotka on kuorittu tai muulla tavalla valmistettu. Nimikkeeseen 1006 luokitellaan kuitenkin myös kuorittu, hiottu, kiillotettu, lasitettu tai kiehautettu (parboiled) riisi sekä rikkoutuneet riisinjyvät.

2.

Nimikkeeseen 1005 ei kuulu sokerimaissi (7 ryhmä).

Alanimikehuomautus

1.

Ilmaisulla ”makaroni- eli durumvehnä” tarkoitetaan Triticum durum -lajin vehnää ja hybridejä, jotka on saatu risteyttämällä Triticum durum -vehnää muihin vehnälajeihin ja joilla on sama määrä (28) kromosomeja kuin Triticum durum -lajilla.

Lisähuomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”lyhytjyväinen riisi” alanimikkeissä 1006 10 21, 1006 10 92, 1006 20 11, 1006 20 92, 1006 30 21, 1006 30 42, 1006 30 61 ja 1006 30 92 riisiä, jonka jyvien pituus on enintään 5,2 mm ja pituuden ja leveyden välinen suhdeluku pienempi kuin 2;

b)

”keskipitkäjyväinen riisi” alanimikkeissä 1006 10 23, 1006 10 94, 1006 20 13, 1006 20 94, 1006 30 23, 1006 30 44, 1006 30 63 ja 1006 30 94 riisiä, jonka jyvien pituus on suurempi kuin 5,2 mm, mutta enintään 6,0 mm, ja pituuden ja leveyden välinen suhdeluku on pienempi kuin 3;

c)

”pitkäjyväinen riisi” alanimikkeissä 1006 10 25, 1006 10 27, 1006 10 96, 1006 10 98, 1006 20 15, 1006 20 17, 1006 20 96, 1006 20 98, 1006 30 25, 1006 30 27, 1006 30 46, 1006 30 48, 1006 30 65, 1006 30 67, 1006 30 96 ja 1006 30 98 riisiä, jonka jyvien pituus on suurempi kuin 6,0 mm;

d)

”paddy- eli raakariisi” alanimikkeissä 1006 10 21, 1006 10 23, 1006 10 25, 1006 10 27, 1006 10 92, 1006 10 94, 1006 10 96 ja 1006 10 98 riisiä, jossa on ulkokuori jäljellä vielä puimisen jälkeen;

e)

”esikuorittu riisi” alanimikkeissä 1006 20 11, 1006 20 13, 1006 20 15, 1006 20 17, 1006 20 92, 1006 20 94, 1006 20 96 ja 1006 20 98 riisiä, josta ainoastaan ulkokuori on poistettu. Tämän käsitteen alle kuuluvat, muun muassa, riisit, joiden kaupallisina niminä ovat ”ruskeariisi”, ”cargoriisi”, ”loonzain-riisi” ja ”riso sbramato”;

f)

”osittain hiottu riisi” alanimikkeissä 1006 30 21, 1006 30 23, 1006 30 25, 1006 30 27, 1006 30 42, 1006 30 44, 1006 30 46 ja 1006 30 48 riisiä, josta on poistettu ulkokuori, osa alkiota sekä siemenkalvon (hopeakalvon) uloimmat kerrokset, mutta ei sisempiä kerroksia, kokonaan tai osaksi;

g)

”kokonaan hiottu riisi” alanimikkeissä 1006 30 61, 1006 30 63, 1006 30 65, 1006 30 67, 1006 30 92, 1006 30 94, 1006 30 96 ja 1006 30 98 riisiä, josta on poistettu ulkokuori, siemenkalvon ulko- ja sisäkerrokset kokonaisuudessaan, koko alkio (kun on kyse pitkä- tai keskipitkäjyväisestä riisistä) tai ainakin osa siitä (kun on kyse lyhytjyväisestä riisistä), mutta jossa enintään 10 prosenttiin jyvistä voi jäädä pitkittäisiä valkeita juovia;

h)

”rikkoutuneet riisinjyvät” alanimikkeissä 1006 40 jyvän palasia, joiden pituus on enintään 3/4 kokonaisen jyvän keskipituudesta.

2.

Tähän ryhmään kuuluviin sekoituksiin sovellettava tulli on seuraava:

a)

sekoituksista, joissa yksi ainesosa vastaa vähintään 90 prosenttia painosta, kannetaan tähän ainesosaan sovellettavaa tullia;

b)

muista sekoituksista kannettava tulli määräytyy sen aineosan mukaisesti, jonka tulli on määrältään suurin.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1001

Vehnä sekä vehnän ja rukiin sekavilja

 

 

1001 10 00

makaroni- eli durumvehnä

148 €/t (59)  (60)

1001 90

muu

 

 

1001 90 10

spelttivehnä, kylvämiseen tarkoitettu (61)

12,8

 

muu speltti, tavallinen vehnä sekä vehnän ja rukiin sekavilja

 

 

1001 90 91

tavallinen vehnä sekä vehnän ja rukiin sekavilja, siemenvilja

95 €/t (60)

1001 90 99

muu

95 €/t (59)  (60)

1002 00 00

Ruis

93 €/t (60)

1003 00

Ohra

 

 

1003 00 10

siemenvilja

93 €/t

1003 00 90

muu

93 €/t

1004 00 00

Kaura

89 €/t

1005

Maissi

 

 

1005 10

siemenvilja

 

 

 

hybridimaissi (61)

 

 

1005 10 11

kaksinkertaiset hybridit ja top cross -hybridit

vapaa

1005 10 13

kolminkertaiset hybridit

vapaa

1005 10 15

yksinkertaiset hybridit

vapaa

1005 10 19

muut

vapaa

1005 10 90

muu

94 €/t (60)

1005 90 00

muu

94 €/t (59)  (60)

1006

Riisi

 

 

1006 10

kuorimaton riisi (paddy- eli raakariisi)

 

 

1006 10 10

siemenvilja (61)

7,7

 

muu

 

 

 

kiehautettu (parboiled) riisi

 

 

1006 10 21

lyhytjyväinen

211 €/t

1006 10 23

keskipitkäjyväinen

211 €/t

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 10 25

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

211 €/t

1006 10 27

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

211 €/t

 

muu

 

 

1006 10 92

lyhytjyväinen

211 €/t

1006 10 94

keskipitkäjyväinen

211 €/t

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 10 96

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

211 €/t

1006 10 98

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

211 €/t

1006 20

esikuorittu riisi (cargo- eli ruskeariisi)

 

 

 

kiehautettu (parboiled) riisi

 

 

1006 20 11

lyhytjyväinen

264 €/t (62)  (59)

1006 20 13

keskipitkäjyväinen

264 €/t (62)  (59)

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 20 15

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

264 €/t (62)  (59)

1006 20 17

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

264 €/t (62)  (59)

 

muu

 

 

1006 20 92

lyhytjyväinen

264 €/t (62)  (59)

1006 20 94

keskipitkäjyväinen

264 €/t (62)  (59)

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 20 96

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

264 €/t (62)  (59)

1006 20 98

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

264 €/t (62)  (59)

1006 30

osittain kai kokonaan hiottu riisi, myös kiillotettu tai lasitettu

 

 

 

osittain hiottu riisi

 

 

 

kiehautettu (parboiled) riisi

 

 

1006 30 21

lyhytjyväinen

416 €/t (62)  (59)

1006 30 23

keskipitkäjyväinen

416 €/t (62)  (59)

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 30 25

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

416 €/t (62)  (59)

1006 30 27

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

416 €/t (62)  (59)

 

muu

 

 

1006 30 42

lyhytjyväinen

416 €/t (62)  (59)

1006 30 44

keskipitkäjyväinen

416 €/t (62)  (59)

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 30 46

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

416 €/t (62)  (59)

1006 30 48

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

416 €/t (62)  (59)

 

kokonaan hiottu riisi

 

 

 

kiehautettu (parboiled) riisi

 

 

1006 30 61

lyhytjyväinen

416 €/t (62)  (59)

1006 30 63

keskipitkäjyväinen

416 €/t (62)  (59)

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 30 65

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

416 €/t (62)  (59)

1006 30 67

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

416 €/t (62)  (59)

 

muu

 

 

1006 30 92

lyhytjyväinen

416 €/t (62)  (59)

1006 30 94

keskipitkäjyväinen

416 €/t (62)  (59)

 

pitkäjyväinen

 

 

1006 30 96

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku suurempi kuin 2, mutta pienempi kuin 3

416 €/t (62)  (59)

1006 30 98

jyvän pituuden ja leveyden välinen suhdeluku vähintään 3

416 €/t (62)  (59)

1006 40 00

rikkoutuneet riisinjyvät

128 €/t (59)

1007 00

Durra

 

 

1007 00 10

hybridit, kylvämiseen tarkoitetut (61)

6,4

1007 00 90

muu

94 €/t (59)  (60)

1008

Tattari, hirssi ja kanariansiemenet; muu vilja

 

 

1008 10 00

tattari

37 €/t

1008 20 00

hirssi

56 €/t (59)

1008 30 00

kanariansiemenet

vapaa

1008 90

muu vilja

 

 

1008 90 10

ruisvehnä

93 €/t

1008 90 90

muu

37 €/t

11 RYHMÄ

MYLLYTEOLLISUUSTUOTTEET; MALTAAT; TÄRKKELYS; INULIINI; VEHNÄGLUTEENI

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

kahvinkorvikkeeksi valmistetut paahdetut maltaat (nimike 0901 tai 2101);

b)

nimikkeen 1901 jauho-, rouhe- ja tärkkelysvalmisteet;

c)

maissihiutaleet ja muut nimikkeen 1904 tuotteet;

d)

nimikkeen 2001, 2004 tai 2005 valmistetut tai säilötyt kasvikset;

e)

farmaseuttiset tuotteet (30 ryhmä);

f)

tärkkelys, jolla on hajustevalmisteen, kosmeettisen valmisteen tai toalettivalmisteen luonne (33 ryhmä).

2.

A)

Jäljempänä esitetyssä taulukossa lueteltujen viljalajien jauhatustuotteet kuuluvat tähän ryhmään, jos niissä on kuiva-aineen painosta:

a)

tärkkelystä (määritettynä Ewersin modifioidun polarimetrisen menetelmän mukaisesti) enemmän kuin 2 sarakkeessa ilmoitettu määrä; sekä

b)

tuhkaa (mahdolliset kivennäisainelisäykset vähennettyinä) enintään 3 sarakkeessa ilmoitettu määrä.

Muussa tapauksessa ne kuuluvat nimikkeeseen 2302. Kokonaiset, valssatut, hiutaleiksi valmistetut tai jauhetut viljanjyvien alkiot kuuluvat kuitenkin aina nimikkeeseen 1104.

B)

Tuotteet, jotka edellä olevien määräysten mukaan kuuluvat tähän ryhmään, luokitellaan nimikkeeseen 1101 tai 1102, jos niistä vähintään kyseisen viljalajin kohdalla taulukossa ilmoitettu painoprosenttimäärä läpäisee kudotusta metallilankakankaasta tehdyn seulan, jonka silmäkoko ilmoitetaan 4 tai 5 sarakkeessa.

Muussa tapauksessa tuotteet kuuluvat nimikkeeseen 1103 tai 1104.

Viljalaji

Tärkkelyspitoisuus

Tuhkapitoisuus

Seulontatulos seulan silmäkoon ollessa

315 mikrometriä (mikronia)

500 mikrometriä (mikronia)

(1)

(2)

(3)

(4)

(5)

Vehnä ja ruis

45 %

2,5 %

80 %

Ohra

45 %

3 %

80 %

Kaura

45 %

5 %

80 %

Maissi ja durra

45 %

2 %

90 %

Riisi

45 %

1,6 %

80 %

Tattari

45 %

4 %

80 %

Muut viljalajit

45 %

2 %

50 %

3.

Nimikkeessä 1103 tarkoitetaan ilmaisuilla ”rouheet” ja ”karkeat jauhot” tuotteita, jotka on valmistettu hienontamalla viljanjyviä ja joista:

a)

maissituotteiden osalta vähintään 95 painoprosenttia läpäisee kudotusta metallilankakankaasta tehdyn seulan, jonka silmäkoko on 2 mm;

b)

muiden viljatuotteiden osalta vähintään 95 painoprosenttia läpäisee kudotusta metallilankakankaasta tehdyn seulan, jonka silmäkoko on 1,25 mm.

Lisähuomautuksia

1.

Tähän ryhmään kuuluviin sekoituksiin sovellettava tulli on seuraava:

a)

sekoituksiin, joissa yksi ainesosa vastaa vähintään 90:tä prosenttia painosta, kannetaan tähän ainesosaan sovellettavaa tullia;

b)

muista sekoituksista kannettava tulli määräytyy sen aineosan mukaisesti, jonka tulli on määrältään suurin.

2.

Nimikkeessä 1106 tarkoitetaan ilmaisuilla ”hienot jauhot”, ”karkeat jauhot” ja ”jauhe” tuotteita (lukuun ottamatta raastettuja ja kuivattuja kookospähkinöiden sydämiä), jotka on valmistettu jauhamalla tai muulla tavoin hienontamalla nimikkeen 0713 kuivattua palkoviljaa, nimikkeen 0714 saagoa tai juuria tai mukuloita tai ryhmän 8 tuotteita, joista:

a)

kuivatun palkoviljan, saagon, juurien, mukuloiden ja ryhmän 8 tuotteiden (lukuun ottamatta nimikkeen 0801 ja 0802 pähkinöitä) osalta vähintään 95 painoprosenttia läpäisee kudotusta metallilankakankaasta tehdyn seulan, jonka silmäkoko on 2 mm;

b)

nimikkeen 0801 ja 0802 pähkinöiden osalta vähintään 50 painoprosenttia läpäisee kudotusta metallilankakankaasta tehdyn seulan, jonka silmäkoko on 2,5 mm.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1101 00

Hienot vehnäjauhot sekä vehnän ja rukiin sekajauhot

 

 

 

hienot vehnäjauhot

 

 

1101 00 11

makaroni- eli durumvehnää

172 €/t

1101 00 15

tavallista vehnää ja spelttivehnää

172 €/t

1101 00 90

vehnän ja rukiin sekajauhot

172 €/t

1102

Muut hienot viljajauhot kuin vehnäjauhot tai vehnän ja rukiin sekajauhot

 

 

1102 10 00

ruisjauho

168 €/t

1102 20

maissijauho

 

 

1102 20 10

rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia

173 €/t

1102 20 90

muu

98 €/t

1102 30 00

riisijauho

138 €/t

1102 90

muut

 

 

1102 90 10

ohrajauho

171 €/t

1102 90 30

kaurajauho

164 €/t

1102 90 90

muu

98 €/t

1103

Viljarouheet, karkeat viljajauhot ja viljapelletit

 

 

 

rouheet ja karkeat jauhot

 

 

1103 11

vehnää

 

 

1103 11 10

makaroni- eli durumvehnää

267 €/t

1103 11 90

tavallista vehnää tai spelttivehnää

186 €/t

1103 13

maissia

 

 

1103 13 10

rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia

173 €/t

1103 13 90

muu

98 €/t

1103 19

muuta viljaa

 

 

1103 19 10

ruista

171 €/t

1103 19 30

ohraa

171 €/t

1103 19 40

kauraa

164 €/t

1103 19 50

riisiä

138 €/t

1103 19 90

muuta viljaa

98 €/t

1103 20

viljapelletit

 

 

1103 20 10

ruista

171 €/t

1103 20 20

ohraa

171 €/t

1103 20 30

kauraa

164 €/t

1103 20 40

maissia

173 €/t

1103 20 50

riisiä

138 €/t

1103 20 60

vehnää

175 €/t

1103 20 90

muuta viljaa

98 €/t

1104

Muulla tavoin käsitellyt viljanjyvät (esim. kuoritut, valssatut, hiutaleiksi valmistetut, pyöristetyt, leikatut tai karkeasti rouhitut), ei kuitenkaan nimikkeen 1006 riisi; viljanjyvien alkiot, kokonaiset, valssatut, hiutaleiksi valmistetut tai jauhetut

 

 

 

valssatut tai hiutaleiksi valmistetut viljanjyvät

 

 

1104 12

kauraa

 

 

1104 12 10

valssatut

93 €/t

1104 12 90

hiutaleiksi valmistetut

182 €/t

1104 19

muuta viljaa

 

 

1104 19 10

vehnää

175 €/t

1104 19 30

ruista

171 €/t

1104 19 50

maissia

173 €/t

 

ohraa

 

 

1104 19 61

valssatut

97 €/t

1104 19 69

hiutaleiksi valmistetut

189 €/t

 

muuta viljaa

 

 

1104 19 91

riisihiutaleet

234 €/t

1104 19 99

muut

173 €/t

 

muut käsitellyt viljanjyvät (esim. kuoritut, pyöristetyt, leikatut tai karkeasti rouhitut)

 

 

1104 22

kauraa

 

 

1104 22 20

kuoritut

162 €/t

1104 22 30

kuoritut ja leikatut tai karkeasti rouhitut (”Grütze” tai ”grutten”)

162 €/t

1104 22 50

pyöristetyt

145 €/t

1104 22 90

ainoastaan karkeasti rouhitut

93 €/t

1104 22 98

muut

93 €/t (63)

1104 23

maissia

 

 

1104 23 10

kuoritut, myös leikatut tai karkeasti rouhitut

152 €/t

1104 23 30

pyöristetyt

152 €/t

1104 23 90

ainoastaan karkeasti rouhitut

98 €/t

1104 23 99

muut

98 €/t

1104 29

muuta viljaa

 

 

 

ohraa

 

 

1104 29 01

kuoritut

150 €/t

1104 29 03

kuoritut ja leikatut tai karkeasti rouhitut (”Grütze” tai ”grutten”)

150 €/t

1104 29 05

pyöristetyt

236 €/t

1104 29 07

ainoastaan karkeasti rouhitut

97 €/t

1104 29 09

muut

97 €/t

 

muuta viljaa

 

 

 

kuoritut, myös leikatut tai karkeasti rouhitut

 

 

1104 29 11

vehnää

129 €/t

1104 29 18

muuta viljaa

129 €/t

1104 29 30

pyöristetyt

154 €/t

 

ainoastaan karkeasti rouhitut

 

 

1104 29 51

vehnää

99 €/t

1104 29 55

ruista

97 €/t

1104 29 59

muuta viljaa

98 €/t

 

muut

 

 

1104 29 81

vehnää

99 €/t

1104 29 85

ruista

97 €/t

1104 29 89

muuta viljaa

98 €/t

1104 30

viljanjyvien alkiot, kokonaiset, valssatut, hiutaleiksi valmistetut tai jauhetut

 

 

1104 30 10

vehnää

76 €/t

1104 30 90

muuta viljaa

75 €/t

1105

Perunasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot ja jauhe sekä hiutaleet, jyväset ja pelletit

 

 

1105 10 00

jauhot ja jauhe

12,2

1105 20 00

hiutaleet, jyväset ja pelletit

12,2

1106

Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta, nimikkeen 0714 saagosta, juurista tai mukuloista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe; 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe

 

 

1106 10 00

nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta valmistetut

7,7

1106 20

nimikkeen 0714 saagosta, juurista tai mukuloista valmistetut

 

 

1106 20 10

denaturoidut (64)

95 €/t

1106 20 90

muut

166 €/t

1106 30

8 ryhmän tuotteista valmistetut

 

 

1106 30 10

banaaneista valmistetut

10,9

1106 30 90

muut

8,3

1107

Maltaat, myös paahdetut

 

 

1107 10

paahtamattomat

 

 

 

vehnää

 

 

1107 10 11

jauhona

177 €/t

1107 10 19

muussa muodossa

134 €/t

 

muut

 

 

1107 10 91

jauhona

173 €/t

1107 10 99

muussa muodossa

131 €/t

1107 20 00

paahdetut

152 €/t

1108

Tärkkelys; inuliini

 

 

 

tärkkelys

 

 

1108 11 00

vehnätärkkelys

224 €/t

1108 12 00

maissitärkkelys

166 €/t

1108 13 00

perunatärkkelys

166 €/t

1108 14 00

maniokkitärkkelys (kassavatärkkelys)

166 €/t

1108 19

muu tärkkelys

 

 

1108 19 10

riisitärkkelys

216 €/t

1108 19 90

muu

166 €/t

1108 20 00

inuliini

19,2

1109 00 00

Vehnägluteeni, myös kuivattu

512 €/t

12 RYHMÄ

ÖLJYSIEMENET JA -HEDELMÄT; ERINÄISET SIEMENET JA HEDELMÄT; TEOLLISUUS- JA LÄÄKEKASVIT; OLJET JA KASVIREHU

Huomautuksia

1.

Nimikkeeseen 1207 kuuluvat muun muassa palmunpähkinät ja -ytimet, puuvillansiemenet, risiininsiemenet, seesaminsiemenet, sinapinsiemenet, saflorinsiemenet, unikonsiemenet ja sheapähkinät (karitepähkinät). Siihen eivät kuitenkaan kuulu nimikkeen 0801 tai 0802 tuotteet eivätkä oliivit (7 tai 20 ryhmä).

2.

Nimikkeeseen 1208 kuuluvat hienot ja karkeat jauhot, joista rasvaa ei ole poistettu tai joista rasva on osittain poistettu sekä jauhot, joista rasva on kokonaan poistettu ja jotka sen jälkeen on tehty (kokonaan tai osittain) uudelleen rasvapitoisiksi käyttämällä niiden omaa öljyä. Siihen eivät kuulu nimikkeiden 2304—2306 jätetuotteet.

3.

Nimikkeessä 1209 pidetään juurikkaiden, nurmikasvien, koristekukkien, kasvisten, metsä- ja hedelmäpuiden, virnan (ei kuitenkaan Vicia faba -lajin) ja lupiinin siemeniä ”siemeninä, jollaisia käytetään kylvämiseen”.

Nimikkeeseen 1209 eivät kuitenkaan kuulu seuraavat tuotteet siinäkään tapauksessa, että ne on tarkoitettu kylvämiseen:

a)

palkokasvit ja sokerimaissi (7 ryhmä);

b)

mausteet ja muut 9 ryhmän tuotteet;

c)

vilja (10 ryhmä);

d)

nimikkeiden 1201—1207 tai 1211 tuotteet.

4.

Nimikkeesen 1211 kuuluvat muun muassa seuraavat kasvit ja niiden osat: basilika, purasruoho, ginsengjuuri, iisoppi, lakritsikasvi, kaikenlaiset minttulajit, rosmariini, ruutapensas, salvia ja koiruoho.

Nimikkeeseen 1211 eivät kuitenkaan kuulu:

a)

30 ryhmän lääkkeet;

b)

33 ryhmän hajuste-, kosmeettiset ja toalettivalmisteet;

c)

nimikkeen 3808 hyönteisten, sienitautien ja rikkakasvien torjunta-aineet, desinfioimisaineet ja niiden kaltaiset tuotteet.

5.

Nimikkeessä 1212 ilmaisulla ”merilevät ja muut levät” ei tarkoiteta:

a)

nimikkeen 2102 kuolleita yksisoluisia mikro-organismeja;

b)

nimikkeen 3002 mikro-organismiviljelmiä;

c)

nimikkeen 3101 tai 3105 lannoitteita.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeessä 1205 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”niukasti erukahappoa sisältävät rapsin- ja rypsinsiemenet” rapsin- ja rypsinsiemeniä, joista saadaan rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on alle 2 painoprosenttia, ja joista saatu kiinteä aineosa sisältää alle 30 mikromoolia glukosinolaatteja grammassa.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1201 00

Soijapavut, myös murskatut

 

 

1201 00 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1201 00 90

muut

vapaa

1202

Paahtamattomat tai muulla tavoin kypsentämättömät maapähkinät, myös kuoritut tai murskatut

 

 

1202 10

kuorelliset

 

 

1202 10 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1202 10 90

muut

vapaa

1202 20 00

kuoritut, myös murskatut

vapaa

1203 00 00

Kopra

vapaa

1204 00

Pellavansiemenet, myös murskatut

 

 

1204 00 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1204 00 90

muut

vapaa

1205

Rapsin- ja rypsinsiemenet, myös murskatut

 

 

1205 10

niukasti erukahappoa sisältävät rapsin- ja rypsinsiemenet

 

 

1205 10 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1205 10 90

muut

vapaa

1205 90 00

muut

vapaa

1206 00

Auringonkukansiemenet, myös murskatut

 

 

1206 00 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

 

muut

 

 

1206 00 91

kuoritut; harmaa- ja valkearaidallisissa kuorissa

vapaa

1206 00 99

muut

vapaa

1207

Muut öljysiemenet ja -hedelmät, myös murskatut

 

 

1207 10

palmunpähkinät ja -ytimet

 

 

1207 10 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1207 10 90

muut

vapaa

1207 20

puuvillansiemenet

 

 

1207 20 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1207 20 90

muut

vapaa

1207 30

risiininsiemenet

 

 

1207 30 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1207 30 90

muut

vapaa

1207 40

seesaminsiemenet

 

 

1207 40 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1207 40 90

muut

vapaa

1207 50

sinapinsiemenet

 

 

1207 50 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1207 50 90

muut

vapaa

1207 60

saflorinsiemenet

 

 

1207 60 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1207 60 90

muut

vapaa

 

muut

 

 

1207 91

unikonsiemenet

 

 

1207 91 10

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

1207 91 90

muut

vapaa

1207 99

muut

 

 

1207 99 20

kylvämiseen tarkoitetut (65)

vapaa

 

muut

 

 

1207 99 91

hampunsiemenet

vapaa

1207 99 98

muut

vapaa

1208

Öljysiemen- ja öljyhedelmäjauhot, ei kuitenkaan sinappijauho

 

 

1208 10 00

soijapavuista valmistetut

4,5

1208 90 00

muut

vapaa

1209

Siemenet, hedelmät ja itiöt, jollaisia käytetään kylvämiseen

 

 

1209 10 00

sokerijuurikkaansiemenet

8,3

 

rehukasvien siemenet

 

 

1209 21 00

sini- eli rehumailasen (alfalfa) siemenet

2,5

1209 22

apilan (Trifolium spp.) siemenet

 

 

1209 22 10

puna-apila (Trifolium pratense L.)

vapaa

1209 22 80

muut

vapaa

1209 23

nadansiemenet

 

 

1209 23 11

nurminadan (Festuca pratensis Huds.) siemenet

vapaa

1209 23 15

punanadan (Festuca rubra L.) siemenet

vapaa

1209 23 80

muut

2,5

1209 24 00

niittynurmikan (Poa pratensis L.) siemenet

vapaa

1209 25

raiheinän (Lolium multiflorum Lam., Lolium perenne L.) siemenet

 

 

1209 25 10

italianraiheinä (myös westerwoldinraiheinä) (Lolium multiflorum Lam.)

vapaa

1209 25 90

englanninraiheinä (Lolium perenne L.)

vapaa

1209 26 00

timoteinsiemenet

vapaa

1209 29

muut

 

 

1209 29 10

virnansiemenet; nurmikan siemenet (Poa palustris L., Poa trivialis L.); koiranheinän (Dactylis glomerata L.) siemenet; röllin (Agrostis-suvun lajit) siemenet

vapaa

1209 29 50

lupiininsiemenet

2,5

1209 29 60

rehujuurikkaansiemenet (Beta vulgaris var. alba)

8,3

1209 29 80

muut

2,5

1209 30 00

pääasiallisesti kukkiensa vuoksi viljeltyjen ruohomaisten kasvien siemenet

3

 

muut

 

 

1209 91

kasvisten siemenet

 

 

1209 91 10

kyssäkaalin (Brassica oleracea L. var. caulorapa ja gongylodes L.) siemenet

3

1209 91 30

punajuurensiemenet (Beta vulgaris var. conditiva)

8,3

1209 91 90

muut

3

1209 99

muut

 

 

1209 99 10

metsäpuiden siemenet

vapaa

 

muut

 

 

1209 99 91

pääasiallisesti kukkiensa vuoksi viljeltyjen kasvien (muut kuin alanimikkeeseen 1209 30 kuuluvat) siemenet

3

1209 99 99

muut

4

1210

Tuoreet tai kuivatut humalantähkät, myös murskatut, jauhetut tai pelleteiksi valmistetut; lupuliini

 

 

1210 10 00

murskaamattomat, jauhamattomat ja pelleteiksi valmistamattomat humalantähkät

5,8

1210 20

murskatut, jauhetut tai pelleteiksi valmistetut humalantähkät; lupuliini

 

 

1210 20 10

murskatut, jauhetut tai pelleteiksi valmistetut, runsaasti lupuliinia sisältävät; lupuliini

5,8

1210 20 90

muut

5,8

1211

Kasvit ja kasvinosat (myös siemenet ja hedelmät), jollaisia käytetään pääasiallisesti hajusteisiin, farmaseuttisiin tuotteisiin, hyönteisten ja sienitautien torjunta-aineisiin tai niiden kaltaisiin tuotteisiin, tuoreet tai kuivatut, myös paloitellut, murskatut tai jauhetut

 

 

1211 10 00

lakritsijuuri

vapaa

1211 20 00

ginsengjuuri

vapaa

1211 30 00

kokapensaan lehdet

vapaa

1211 40 00

unikko, lukuun ottamatta siemeniä

vapaa

1211 90

muut

 

 

1211 90 30

tonkapavut

3

1211 90 97

muut

vapaa

1212

Johanneksenleipä, merilevät ja muut levät, sokerijuurikas ja sokeriruoko, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt tai kuivatut, myös jauhetut; hedelmänkivet ja -sydämet sekä muut kasvituotteet (myös paahtamattomat juurisikurin Cichorium intybussativum juuret), jollaisia käytetään pääasiallisesti ihmisravinnoksi, muualle kuulumattomat

 

 

1212 10

johanneksenleipä, myös johanneksenleivän siemenet

 

 

1212 10 10

johanneksenleipä

5,1

 

johanneksenleivän siemenet

 

 

1212 10 91

kuorimattomat, murskaamattomat tai jauhamattomat

vapaa

1212 10 99

muut

5,8

1212 20 00

merilevät ja muut levät

vapaa

1212 30 00

aprikoosin-, persikan- (myös nektariinin-) ja luumunkivet ja -sydämet

vapaa

 

muut

 

 

1212 91

sokerijuurikas

 

 

1212 91 20

kuivattu, myös jauhettu

23 €/100 kg/net

1212 91 80

muut

6,7 €/100 kg/net

1212 99

muut

 

 

1212 99 20

sokeriruoko

4,6 €/100 kg/net

1212 99 80

muut

vapaa

1213 00 00

Valmistamattomat oljet ja akanat, myös silputut, jauhetut, puristetut tai pelleteiksi valmistetut

vapaa

1214

Lantut, rehujuurikkaat ja muut rehujuuret, heinä, sini-eli rehumailanen (alfalfa), apila, esparsetti, rehukaali, lupiini, virna ja niiden kaltaiset rehuaineet, myös pelleteiksi valmistetut

 

 

1214 10 00

sini- eli rehumailasjauho (alfalfajauho) ja -pelletit

vapaa

1214 90

muut

 

 

1214 90 10

rehujuurikkaat, lantut ja muut rehujuuret

5,8

1214 90 90

muut

vapaa

13 RYHMÄ

KUMILAKAT; KUMIT, HARTSIT JA MUUT KASVIMEHUT JA -UUTTEET

Huomautus

1.

Nimikkeeseen 1302 kuuluvat muun muassa lakritsi-, pyretrum-, humala- ja aaloeuute sekä oopiumi.

Nimikkeeseen eivät kuulu:

a)

lakritsiuute, jossa on sakkaroosia enemmän kuin 10 painoprosenttia tai joka on makeisina (nimike 1704);

b)

mallasuute (nimike 1901);

c)

kahvi-, tee ja mateuutteet (nimike 2101);

d)

kasvimehut ja -uutteet, jotka ovat alkoholipitoisia juomia (22 ryhmä);

e)

kamferi, glycyrrhitsiini ja muut nimikkeen 2914 tai 2938 tuotteet;

f)

unikkouutteet, väkevöidyt, joissa on alkaloideja vähintään 50 painoprosenttia (nimike 2939);

g)

nimikkeen 3003 tai 3004 lääkkeet ja veriryhmän määritysreagenssit (nimike 3006);

h)

parkitus- ja väriuutteet (nimikkeet 3201 ja 3203);

ij)

haihtuvat öljyt, myös jähmeät (concretes), vahaa poistamalla saadut nesteet (absolutes), resinoidit, uutetut oleohartsit, haihtuvien öljyjen vesitisleet ja -liuokset tai hyvänhajuisiin aineisiin perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään juomien valmistukseen (33 ryhmä);

k)

luonnonkumi, balata, guttaperkka, guayule-kumi, chicle-kumi ja niiden kaltaiset luonnosta peräisin olevat kumit (nimike 4001).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1301

Kumilakat; luonnonkumit, -hartsit, -kumihartsit ja oleohartsit (esimerkiksi palsamit)

 

 

1301 10 00

kumilakat

vapaa

1301 20 00

arabikumi

vapaa

1301 90 00

muut

vapaa

1302

Kasvimehut ja -uutteet; pektiiniaineet, pektinaatit ja pektaatit; agar-agar ja muut kasviaineista saadut kasvilimat ja paksunnosaineet, myös modifioidut

 

 

 

kasvimehut ja -uutteet

 

 

1302 11 00

oopiumi

vapaa

1302 12 00

lakritsista saadut

3,2

1302 13 00

humalasta saadut

3,2

1302 14 00

pyretriumkasveista tai rotenonipitoisten kasvien juurista saadut

vapaa

1302 19

muut

 

 

1302 19 05

vaniljasta saatu oleohartsi

3

1302 19 90

muut

vapaa

1302 20

pektiiniaineet, pektinaatit ja pektaatit

 

 

1302 20 10

kuivassa muodossa

19,2

1302 20 90

muut

11,2

 

kasviaineista saadut kasvilimat ja paksunnosaineet, myös modifioidut

 

 

1302 31 00

agar-agar

vapaa

1302 32

johanneksenleipäpuun paloista tai palkojen siemenistä tai guar-siemenistä saadut kasvilimat ja paksunnosaineet, myös modifioidut

 

 

1302 32 10

johanneksenleipäpuun paloista tai palkojen siemenistä saadut

vapaa

1302 32 90

guar-siemenistä saadut

vapaa

1302 39 00

muut

vapaa

14 RYHMÄ

KASVIPERÄISET PUNONTA- JA PALMIKOINTIAINEET; MUUALLE KUULUMATTOMAT KASVITUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu seuraavat tuotteet, jotka luokitellaan XI jaksoon: kasviaineet ja kasviainekuidut (käsittelytavasta riippumatta), jollaisia käytetään pääasiallisesti tekstiilituotteiden valmistukseen, ja muut kasviaineet, jotka on käsitelty siten, että ne soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tekstiiliaineina.

2.

Nimikkeeseen 1401 kuuluvat muun muassa bambu (myös halkaistu, pituussuunnassa sahattu, määräpituiseksi leikattu, päistään pyöristetty, valkaistu, palamattomaksi tehty, kiillotettu tai värjätty), halkaistu koripaju, ruoko ja niiden kaltaiset aineet sekä peddigrottinki (sydänrottinki) ja vedetty tai halkaistu rottinki. Nimikkeeseen eivät kuulu puulastut (nimike 4404).

3.

Nimikkeeseen 1402 ei kuulu lastuvilla (nimike 4405).

4.

Nimikkeeseen 1403 eivät kuulu luudan- tai harjantekoon tarkoitetut valmiit harjaskimput ja -tupsut (nimike 9603).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1401

Kasviaineet, jollaisia käytetään pääasiallisesti palmikointiin tai punontaan (esim. bambu, rottinki, ruoko, kaisla, koripaju, raffia, puhdistettu, valkaistu tai värjätty olki sekä niini)

 

 

1401 10 00

bambu

vapaa

1401 20 00

rottinki

vapaa

1401 90 00

muut

vapaa

1402 00 00

Kasviaineet, jollaisia käytetään pääasiallisesti täytteenä tai pehmusteena (esim. kapokki, täpeheinä ja meriheinä), myös kerrostettuina ja muuhun tukiaineeseen yhdistettyinä tai sitä ilman

vapaa

1403 00 00

Kasviaineet, jollaisia käytetään pääasiallisesti luudan- tai harjantekoon (esim. luutadurra, piassava, riisinjuuri ja istlekuitu), myös kimppuina tai sykkyröinä

vapaa

1404

Muualle kuulumattomat kasvituotteet

 

 

1404 10 00

raa'at kasviaineet, jollaisia käytetään pääasiallisesti värjäykseen tai parkitukseen

vapaa

1404 20 00

puuvillalintterit

vapaa

1404 90 00

muut

vapaa

III JAKSO

ELÄIN- JA KASVIRASVAT JA -ÖLJYT SEKÄ NIIDEN PILKKOUTUMISTUOTTEET; VALMISTETUT RAVINTORASVAT; ELÄIN- JA KASVIVAHAT

15 RYHMÄ

ELÄIN- JA KASVIRASVAT JA -ÖLJYT SEKÄ NIIDEN PILKKOUTUMISTUOTTEET; VALMISTETUT RAVINTORASVAT; ELÄIN- JA KASVIVAHAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 0209 sianihra, sianrasva ja siipikarjanrasva;

b)

kaakaovoi, -rasva ja -öljy (nimike 1804);

c)

elintarvikevalmisteet, joissa on enemmän kuin 15 painoprosenttia nimikkeen 0405 tuotteita (tavallisesti 21 ryhmä);

d)

eläinrasvan sulatusjätteet (nimike 2301) ja nimikkeiden 2304—2306 jätetuotteet;

e)

rasvahapot, valmistetut vahat, lääkkeet, maalit, lakat, saippua, hajuste-, kosmeettiset tai toalettivalmisteet, sulfonoidut öljyt ja muut VI jakson tuotteet;

f)

öljystä valmistettu faktis (nimike 4002).

2.

Nimikkeeseen 1509 eivät kuulu oliiveista liuottimien avulla saadut öljyt (nimike 1510).

3.

Nimikkeeseen 1518 eivät kuulu rasvat ja öljyt eivätkä niiden jakeet, jotka on ainoastaan denaturoitu, vaan ne luokitellaan vastaaville denaturoimattomille rasvoille ja öljyille sekä niiden jakeille tarkoitettuihin nimikkeisiin.

4.

Neutralointimassat (soap-stocks), öljyjen pohjasakat sekä steariini- ja glyserolipiki ja villarasvajäte kuuluvat nimikkeeseen 1522.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 1514 11 ja 1514 19 tarkoitetaan ilmaisulla ”niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy” rasvaöljyä, jonka erukahappopitoisuus on alle 2 painoprosenttia.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeissä 1507 10, 1508 10, 1510 00 10, 1511 10, 1512 11, 1512 21, 1513 11, 1513 21, 1514 11, 1514 91, 1515 11, 1515 21, 1515 50 11, 1515 50 19, 1515 90 21, 1515 90 29, 1515 90 40—1515 90 59 ja 1518 00 31:

a)

rasvaisia puristamalla valmistettuja juoksevia tai jähmeitä kasviöljyjä pidetään ”raakoina” öljyinä, ellei niitä ole valmistettu enempää kuin:

dekantoitu tavanomaisen pituinen aika,

sentrifugoitu tai suodatettu, jos öljyjen erottamiseen niiden kiinteistä aineosista on käytetty ainoastaan mekaanista voimaa, kuten paino-, puristus- tai keskipakovoimaa, mutta suodattaessa ei kuitenkaan absorboivia apuaineita tai muuta fysikaalista tai kemiallista valmistustapaa;

b)

rasvaisia uuttamalla valmistettuja juoksevia tai jähmeitä kasviöljyjä pidetään ”raakoina” öljyinä, jos niitä ei voida erottaa värin, hajun tai maun eikä tunnettujen erityisten analyyttisten ominaisuuksien perusteella puristamalla valmistetuista kasviöljyistä ja -rasvoista;

c)

ilmaisulla ”raa'at öljyt” tarkoitetaan myös soijapapuöljyä, josta lima on poistettu, ja puuvillansiemenöljyä, josta gossypoli on poistettu.

2.

A.

Nimikkeisiin 1509 ja 1510 kuuluvat ainoastaan öljyt, jotka on saatu yksinomaan oliiveja käsittelemällä ja joiden rasvahappopitoisuudet, jotka on vahvistettu asetuksen (ETY) N:o 2568/91 liitteissä V, X A ja X B esitetyllä menetelmällä, ja sterolipitoisuudet ovat seuraavat:

Taulukko I

Rasvahappojen pitoisuudet prosentteina rasvahappojen kokonaismäärästä

Rasvahappo

Pitoisuus prosentteina

Myristiinihappo

≤ 0,05

Palmitiinihappo

7,5 – 20,0

Palmito-oleiinihappo

0,3 – 3,5

Heptadekaanihappo

≤ 0,3

Heptadekeenihappo

≤ 0,3

Steariinihappo

0,5 – 5,0

Öljyhappo

55,0 – 83,0

Linolihappo

3,5 – 21,0

Linoleenihappo

≤ 1,0

Arakidonihappo

≤ 0,6

Eikosaeenihappo

≤ 0,4

Beheenihappo (66)

≤ 0,3

Lignoseriinihappo

≤ 0,2

Taulukko II

Sterolien pitoisuudet prosentteina sterolien kokonaismäärästä

Steroli

Pitoisuus prosentteina

Kolesteroli

≤ 0,5

Brassikasteroli (67)

≤ 0,1

Kampesteroli

≤ 4,0

Stigmasteroli (68)

< kampesteroli

Beetasitosteroli (69)

≥ 93,0

Delta-7-stigmasteroli

≤ 0,5

Nimikkeisiin 1509 ja 1510 eivät kuulu kemiallisesti muunnetut oliiviöljyt (erityisesti uudelleenesteröidyt oliiviöljyt) eivätkä oliiviöljyjen seokset muunkaltaisten öljyjen kanssa. Uudelleenesteröity oliiviöljy tai muu kuin oliiviöljy todetaan asetuksen (ETY) N:o 2568/91 liitteessä VII esitetyllä menetelmällä.

B.

Alanimikkeeseen 1509 10 kuuluvat vain I ja II kohdassa määritellyt oliiviöljyt, jotka on valmistettu vain mekaanisilla tai muilla fysikaalisilla valmistusmenetelmillä sellaisissa oloissa, jotka eivät johda öljyn laadun heikkenemiseen, ja joita ei ole käsitelty millään muulla tavoin kuin pesemällä, dekantoimalla, linkoamalla ja suodattamalla. Oliiviöljyt, jotka on valmistettu liuottimilla uuttamalla, käyttämällä kemiallisesti tai biokemiallisesti vaikuttavaa apuainetta, tai uudelleen esteröimällä, sekä näiden öljyjen ja muiden öljyjen keskinäiset seokset eivät kuulu tähän alanimikkeeseen.

1.

Alanimikkeessä 1509 10 10 ilmaisulla ”oliiviöljylamppuöljy” (lampante olive oil) tarkoitetaan sen happamuusasteesta riippumatta öljyä, jonka:

a)

vahapitoisuus on enintään 300 mg/kg;

b)

erytrodioli- ja uvaolipitoisuus on enintään 4,5 prosenttia;

c)

triglyseridien 2-asemassa olevien tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus on enintään 1,5 prosenttia;

d)

öljyhapon trans-isomeerien yhteispitoisuus on enintään 0,10 prosenttia sekä linolihapon ja linoleenihapon trans-isomeerien yhteispitoisuus enintään 0,10 prosenttia;

e)

stigmastadienolien pitoisuus on enintään 0,50 mg/kg;

f)

triglyseridien HPLC-menetelmällä määritetyn koostumuksen ja teoreettisesti lasketun koostumuksen välinen ero ECN42:na on enintään 0,3; ja

g)

jolla on vähintään yksi seuraavista ominaisuuksista:

1.

haihtuvien halogenoitujen liuottimien pitoisuus on enintään 0,20 mg/kg kaikkien osalta ja enintään 0,10 mg/kg yhden liuottimen osalta;

2.

aistein todettavien ominaisuuksien virheiden mediaani on yli 2,5 asetuksen (ETY) N:o 2568/91 liitteen XII mukaisesti;

2.

Alanimikkeessä 1509 10 90 ilmaisulla ”neitsytöljy” tarkoitetaan oliiviöljyä, jolla on seuraavat ominaisuudet:

a)

happopitoisuus öljyhappona ilmaistuna on enintään 2,0 g/100 g;

b)

peroksidiluku on enintään 20 mekv aktiivista happea kilogrammaa kohden;

c)

vahapitoisuus on enintään 250 mg/kg;

d)

haihtuvien halogenoitujen liuottimien pitoisuus on enintään 0,20 mg/kg kaikkien osalta ja enintään 0,10 mg/kg yhden liuottimen osalta;

e)

K270-ekstinktiokerroin on enintään 0,25;

f)

ekstinktiokertoimen poikkeama (ΔK) on 270:n nanometrialueella enintään 0,01;

g)

aistein todettavien ominaisuuksien virheiden mediaani on enintään 2,5 asetuksen (ETY) N:o 2568/91 liitteen XII mukaisesti;

h)

erytrodioli- ja uvaolipitoisuus on enintään 4,5 prosenttia;

ij)

triglyseridien 2-asemassa olevien tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus on enintään 1,5 prosenttia;

k)

öljyhapon trans-isomeerien yhteispitoisuus on enintään 0,05 prosenttia sekä linolihapon ja linoleenihapon trans-isomeerien yhteispitoisuus enintään 0,05 prosenttia;

l)

stigmastadienolien pitoisuus on enintään 0,15 mg/kg;

m)

triglyseridien HPLC-menetelmällä määritetyn koostumuksen ja teoreettisesti lasketun koostumuksen välinen ero ECN42:na on enintään 0,2.

C.

Alanimikkeeseen 1509 90 kuuluu oliiviöljy, joka on valmistettu käsittelemällä alanimikkeeseen 1509 10 10 ja/tai 1509 10 90 kuuluvia oliiviöljyjä, myös jos siihen on sekoitettu neitsytoliiviöljyä, ja jolla on seuraavat ominaisuudet:

a)

happopitoisuus öljyhappona ilmaistuna on enintään 1,0 g/100 g;

b)

vahapitoisuus on enintään 350 mg/kg;

c)

K270-ekstinktiokerroin on enintään 0,90;

d)

ekstinktiokertoimen poikkeama (ΔK) on 270:n nanometrialueella enintään 0,15;

e)

erytrodioli- ja uvaolipitoisuus on enintään 4,5 prosenttia;

f)

triglyseridien 2-asemassa olevien tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus on enintään 1,8 prosenttia;

g)

öljyhapon trans-isomeerien yhteispitoisuus on enintään 0,20 prosenttia sekä linolihapon ja linoleenihapon trans-isomeerien yhteispitoisuus enintään 0,30 prosenttia;

h)

triglyseridien HPLC-menetelmällä määritetyn koostumuksen ja teoreettisesti lasketun koostumuksen välinen ero ECN42:na on enintään 0,3.

D.

Alanimikkeessä 1510 00 10 ilmaisulla ”raa'at öljyt” tarkoitetaan öljyjä, erityisesti uutettuja oliiviöljyjä, joilla on seuraavat ominaisuudet:

a)

erytrodioli- ja uvaolipitoisuus on yli 4,5 prosenttia;

b)

triglyseridien 2-asemassa olevien tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus on enintään 2,2 prosenttia;

c)

öljyhapon trans-isomeerien yhteispitoisuus on enintään 0,20 prosenttia sekä linolihapon ja linoleenihapon trans-isomeerien yhteispitoisuus enintään 0,10 prosenttia;

d)

triglyseridien HPLC-menetelmällä määritetyn koostumuksen ja teoreettisesti lasketun koostumuksen välinen ero ECN42:na on enintään 0,6.

E.

Alanimikkeeseen 1510 00 90 kuuluvat öljyt, jotka on valmistettu käsittelemällä alanimikkeeseen 1510 00 10 kuuluvia öljyjä, myös jos niihin on sekoitettu neitsytoliiviöljyä, sekä öljyt, joilla ei ole 2 B-, 2 C- ja 2 D -lisähuomautuksessa mainittuja ominaisuuksia. Tähän alanimikkeeseen kuuluvien öljyjen triglyseridien 2-asemassa olevien tyydyttyneiden rasvahappojen pitoisuus saa olla enintään 2,2 prosenttia, öljyhapon trans-isomeerien yhteispitoisuuden on oltava pienempi kuin 0,40 prosenttia ja linolihapon ja linoleenihapon trans-isomeerien yhteispitoisuuden pienempi kuin 0,35 prosenttia sekä triglyseridien HPLC-menetelmällä määritetyn koostumuksen ja teoreettisesti lasketun koostumuksen välinen ero ECN42:na on enintään 0,5.

3.

Alanimikkeisiin 1522 00 31 ja 1522 00 39 eivät kuulu:

a)

rasvapitoisten aineiden käsittelyssä syntyvät jätteet, joissa olevan öljyn jodiluku asetuksen (ETY) N:o 2568/91 liitteessä XVI määrätyn menetelmän mukaisesti määritettynä on pienempi kuin 70 tai suurempi kuin 100;

b)

rasvapitoisten aineiden käsittelyssä syntyvät jätteet, joissa olevan öljyn jodiluku on 70—100, mutta jossa asetuksen (ETY) N:o 2568/91 liitteen V mukaisesti määritetyn sellaisen piikin pinta-ala, jonka retentiotilavuus on sama kuin beetasitosterolilla (70), on pienempi kuin 93,0 prosenttia stereolipiikkien kokonaispinta-alasta.

4.

Edellä mainittujen tuotteiden ominaisuuksien määrittämiseen käytettävät analyyttiset menetelmät säädetään asetuksen (ETY) N:o 2568/91 liitteissä. Tässä tarkoituksessa on syytä ottaa huomioon myös kyseisen asetuksen liitteen I alaviitteet.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1501 00

Sianrasva, myös sianihra (laardi) ja siipikarjanrasva, muut kuin nimikkeeseen 0209 tai 1503 kuuluvat

 

 

 

Sianrasva, myös sianihra (laardi)

 

 

1501 00 11

muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

vapaa

1501 00 19

muut

17,2 €/100 kg/net

1501 00 90

siipikarjanrasva

11,5

1502 00

Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat

 

 

1502 00 10

muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

vapaa

1502 00 90

muu

3,2

1503 00

Laardisteariini, laardiöljy, oleosteariini, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat

 

 

 

laardisteariini ja oleosteariini

 

 

1503 00 11

teolliseen käyttöön tarkoitetut (71)

vapaa

1503 00 19

muut

5,1

1503 00 30

taliöljy, muuhun teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

vapaa

1503 00 90

muut

6,4

1504

Kala- ja merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

1504 10

kalanmaksaöljyt ja niiden jakeet

 

 

1504 10 10

A-vitamiinipitoisuus enintään 2 500 ky/g

3,8

 

muut

 

 

1504 10 91

pallasta

vapaa

1504 10 99

muuta

3,8 (72)

1504 20

kalarasvat ja -öljyt (muut kuin kalanmaksaöljyt) sekä niiden jakeet

 

 

1504 20 10

jähmeät jakeet

10,9

1504 20 90

muut

vapaa

1504 30

merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet

 

 

1504 30 10

jähmeät jakeet

10,9

1504 30 90

muut

vapaa

1505 00

Villarasva ja siitä saadut rasva-aineet (myös lanoliini)

 

 

1505 00 10

villarasva, raaka

3,2

1505 00 90

muut

vapaa

1506 00 00

Muut eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

vapaa

1507

Soijaöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

1507 10

raaka öljy, myös sellainen, josta kasvilima on poistettu

 

 

1507 10 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

3,2

1507 10 90

muu

6,4

1507 90

muut

 

 

1507 90 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1507 90 90

muut

9,6

1508

Maapähkinäöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

1508 10

raaka öljy

 

 

1508 10 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

vapaa

1508 10 90

muu

6,4

1508 90

muut

 

 

1508 90 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1508 90 90

muut

9,6

1509

Oliiviöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

1509 10

neitsytöljy

 

 

1509 10 10

oliiviöljylamppuöljy (lampante olive oil)

122,6 €/100 kg/net

1509 10 90

muu

124,5 €/100 kg/net

1509 90 00

muut

134,6 €/100 kg/net

1510 00

Muut yksinomaan oliiveista saadut öljyt ja niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat, myös näiden öljyjen tai jakeiden ja nimikkeen 1509 öljyjen tai jakeiden sekoitukset

 

 

1510 00 10

raa'at öljyt

110,2 €/100 kg/net

1510 00 90

muut

160,3 €/100 kg/net

1511

Palmuöljy ja sen jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

1511 10

raaka öljy

 

 

1511 10 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

vapaa

1511 10 90

muu

3,8

1511 90

muut

 

 

 

jähmeät jakeet

 

 

1511 90 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1511 90 19

muut

10,9

 

muut

 

 

1511 90 91

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1511 90 99

muut

9

1512

Auringonkukka-, saflori- ja puuvillansiemenöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

 

auringonkukka- ja safloriöljy sekä niiden jakeet

 

 

1512 11

raa'at öljyt

 

 

1512 11 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

3,2

 

muut

 

 

1512 11 91

auringonkukkaöljy

6,4

1512 11 99

safloriöljy

6,4

1512 19

muut

 

 

1512 19 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

5,1

1512 19 90

muut

9,6

 

puuvillansiemenöljy ja sen jakeet

 

 

1512 21

raaka öljy, myös sellainen, josta gossypoli on poistettu

 

 

1512 21 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

3,2

1512 21 90

muu

6,4

1512 29

muut

 

 

1512 29 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1512 29 90

muut

9,6

1513

Kookos- (kopra-), palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

 

kookosöljy (kopraöljy) ja sen jakeet

 

 

1513 11

raaka öljy

 

 

1513 11 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

2,5

 

muu

 

 

1513 11 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1513 11 99

muu

6,4

1513 19

muut

 

 

 

jähmeät jakeet

 

 

1513 19 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1513 19 19

muut

10,9

 

muut

 

 

1513 19 30

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

 

muut

 

 

1513 19 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1513 19 99

muut

9,6

 

palmunydin- ja babassuöljy sekä niiden jakeet

 

 

1513 21

raa'at öljyt

 

 

1513 21 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

3,2

 

muut

 

 

1513 21 30

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1513 21 90

muut

6,4

1513 29

muut

 

 

 

jähmeät jakeet

 

 

1513 29 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1513 29 19

muut

10,9

 

muut

 

 

1513 29 30

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

 

muut

 

 

1513 29 50

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1513 29 90

muut

9,6

1514

Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

 

niukasti erukahappoa sisältävä rapsi- ja rypsiöljy sekä niiden jakeet

 

 

1514 11

raa'at öljyt

 

 

1514 11 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

3,2

1514 11 90

muut

6,4

1514 19

muut

 

 

1514 19 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1514 19 90

muut

9,6

 

muut

 

 

1514 91

raa'at öljyt

 

 

1514 91 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

3,2

1514 91 90

muut

6,4

1514 99

muut

 

 

1514 99 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1514 99 90

muut

9,6

1515

Muut kasvirasvat ja rasvaiset kasviöljyt (myös jojobaöljy) sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat

 

 

 

pellavaöljy ja sen jakeet

 

 

1515 11 00

raaka öljy

3,2

1515 19

muut

 

 

1515 19 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1515 19 90

muut

9,6

 

maissiöljy ja sen jakeet

 

 

1515 21

raaka öljy

 

 

1515 21 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

3,2

1515 21 90

muu

6,4

1515 29

muut

 

 

1515 29 10

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1515 29 90

muut

9,6

1515 30

risiiniöljy ja sen jakeet

 

 

1515 30 10

synteettisten tekstiilikuitujen tai muovien valmistukseen käytettävän amino-undekaanihapon valmistukseen tarkoitetut (71)

vapaa

1515 30 90

muut

5,1

1515 40 00

kiinanpuuöljy (tung-öljy) ja sen jakeet

vapaa

1515 50

seesamiöljy ja sen jakeet

 

 

 

raaka öljy

 

 

1515 50 11

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

3,2

1515 50 19

muu

6,4

 

muut

 

 

1515 50 91

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

1515 50 99

muut

9,6

1515 90

muut

 

 

1515 90 15

jojoba- ja oiticicaöljy; myrttivaha ja japaninvaha; niiden jakeet

vapaa

 

tupakansiemenöljy ja sen jakeet

 

 

 

raaka öljy

 

 

1515 90 21

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

vapaa

1515 90 29

muut

6,4

 

muut

 

 

1515 90 31

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

vapaa

1515 90 39

muut

9,6

 

muut öljyt ja niiden jakeet

 

 

 

raa'at öljyt

 

 

1515 90 40

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

3,2

 

muut

 

 

1515 90 51

jähmeät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1515 90 59

jähmeät, muut; juoksevat

6,4

 

muut

 

 

1515 90 60

muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

5,1

 

muut

 

 

1515 90 91

jähmeät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1515 90 99

jähmeät, muut; juoksevat

9,6

1516

Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut

 

 

1516 10

eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet

 

 

1516 10 10

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1516 10 90

muut

10,9

1516 20

kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet

 

 

1516 20 10

hydrattu risiiniöljy (opaalivaha)

3,4

 

muut

 

 

1516 20 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

 

muut

 

 

1516 20 95

rapsi-, rypsi-, pellava-, auringonkukka-, illipe-, karite-, makore-, touloucouna- tai babassuöljy, muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitettu (71)

5,1

 

muut

 

 

1516 20 96

maapähkinä-, puuvillansiemen-, soija- ja auringonkukkaöljy; muut öljyt, joissa on vapaita rasvahappoja vähemmän kuin 50 painoprosenttia ja lukuun ottamatta palmunydin-, illipe-, kookos-, rapsi-, rypsi- tai kopaivaöljyä

9,6

1516 20 98

muut

10,9

1517

Margariini; syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet

 

 

1517 10

margariini, ei kuitenkaan nestemäinen margariini

 

 

1517 10 10

jossa on enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta enintään 15 painoprosenttia maitorasvaa

8,3 + 28,4 €/100 kg/net

1517 10 90

muu

16

1517 90

muut

 

 

1517 90 10

joissa on enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta enintään 15 painoprosenttia maitorasvaa

8,3 + 28,4 €/100 kg/net

 

muut

 

 

1517 90 91

rasvaisten kasviöljyjen seokset, juoksevat

9,6

1517 90 93

muotinirrotusvalmisteina käytettävät syötävät seokset ja valmisteet

2,9

1517 90 99

muut

16

1518 00

Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet; muualle kuulumattomat syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista

 

 

1518 00 10

linoksiini

7,7

 

rasvaisten kasviöljyjen seokset, nestemäiset, muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut (71)

 

 

1518 00 31

raa'at

3,2

1518 00 39

muut

5,1

 

muut

 

 

1518 00 91

eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, keitetyt, hapetetut, dehydratoidut, rikitetyt, puhalletut, tyhjössä tai inertissä kaasussa kuumentamalla polymeroidut tai muutoin kemiallisesti muunnetut, muut kuin nimikkeen 1516 eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet

7,7

 

muut

 

 

1518 00 95

syötäväksi kelpaamattomat seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläinrasvoista ja -öljyistä tai eläin- ja kasvirasvoista tai -öljyistä tai niiden jakeista

2

1518 00 99

muut

7,7

1519

 

 

1520 00 00

Raaka glyseroli; glyserolivesi ja -lipeä

vapaa

1521

Kasvivahat (ei kuitenkaan triglyseridit), mehiläisvaha ja muut hyönteisvahat sekä spermaseetti, myös puhdistetut tai värjätyt

 

 

1521 10 00

kasvivahat

vapaa

1521 90

muut

 

 

1521 90 10

spermaseetti, myös puhdistettu tai värjätty

vapaa

 

mehiläisvaha ja muut hyönteisvahat, myös puhdistetut tai värjätyt

 

 

1521 90 91

raa'at

vapaa

1521 90 99

muut

2,5

1522 00

Degras; rasva-aineiden tai eläin- ja kasvivahojen käsittelyssä syntyneet jätteet

 

 

1522 00 10

degras

3,8

 

rasva-aineiden tai eläin- ja kasvivahojen käsittelyssä syntyneet jätteet

 

 

 

joissa on oliiviöljyn ominaisuudet omaavaa öljyä

 

 

1522 00 31

neutralointimassa (soap-stock)

29,9 €/100 kg/net

1522 00 39

muut

47,8 €/100 kg/net

 

muut

 

 

1522 00 91

öljyjen pohjasakat; neutralointimassa (soap-stock)

3,2

1522 00 99

muut

vapaa

IV JAKSO

ELINTARVIKETEOLLISUUDEN TUOTTEET; JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA; TUPAKKA JA VALMISTETUT TUPAKANKORVIKKEET

Huomautus

1.

Tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla ”pelletit” tuotteita, jotka on puristettu yhteen joko sellaisinaan tai lisäämällä enintään 3 painoprosenttia sideainetta.

16 RYHMÄ

LIHASTA, KALASTA, ÄYRIÄISISTÄ, NILVIÄISISTÄ TAI MUISTA VEDESSÄ ELÄVISTÄ SELKÄRANGATTOMISTA VALMISTETUT TUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu 2 tai 3 ryhmässä tai nimikkeessä 0504 mainituilla tavoilla valmistettu tai säilötty liha, muut eläimenosat, kala, äyriäiset, nilviäiset eivätkä muut vedessä elävät selkärangattomat.

2.

Elintarvikevalmisteet kuuluvat tähän ryhmään, jos niissä on enemmän kuin 20 painoprosenttia makkaraa, lihaa, muita eläimenosia, verta, kalaa, äyriäisiä, nilviäisiä tai muita vedessä eläviä selkärangattomia tai näiden sekoitusta. Jos valmiste sisältää kahta tai useampaa edellä mainittua tuotetta, se luokitellaan siihen 16 ryhmän nimikkeeseen, joka vastaa sitä tai niitä aineosia, joita painon osalta on eniten. Nämä määräykset eivät koske nimikkeen 1902 täytettyjä tuotteita eivätkä nimikkeen 2103 tai 2104 valmisteita.

Maksaa sisältäviin valmisteisiin ei sovelleta toisen virkkeen määräyksiä nimikkeen 1601 tai 1602 alanimikkeitä määriteltäessä.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeessä 1602 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”homogenoidut valmisteet” lihasta, muista eläimenosista tai verestä koostuvia hienoksi homogenoituja, pikkulasten ruoaksi tai dieettitarkoituksiin myytäviä valmisteita, nettopainoltaan enintään 250 g:n vähittäismyyntipakkauksissa. Tätä määritelmää sovellettaessa huomiota ei kiinnitetä vähäisiin määriin muita aineita, joita on voitu lisätä valmisteeseen maustamis-, säilömis- tai muussa tarkoituksessa. Näissä valmisteissa voi olla pieniä määriä silmin havaittavia paloja lihaa tai muita eläimenosia. Tämä alanimike on etusijalla nimikkeen 1602 kaikkiin muihin alanimikkeisiin nähden.

2.

Nimikkeiden 1604 ja 1605 alanimikkeissä ainoastaan yleisnimellään mainitut kalat ja äyriäiset ovat samoja lajeja kuin 3 ryhmässä samalla nimellä mainitut kalat ja äyriäiset.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeissä 1602 31 11, 1602 32 11, 1602 39 21, 1602 50 10, 1602 90 61, 1602 90 72 ja 1602 90 74 tarkoitetaan ilmaisulla ”kypsentämätön” tuotteita, joita ei ole lainkaan lämpökäsitelty tai joita on lämpökäsitelty tavalla, joka ei riitä varmistamaan lihaproteiinien hyytymistä koko tuotteessa, josta tästä syystä, kun on kyse alanimikkeistä 1602 50 10, 1602 90 61, 1602 90 72 ja 1602 90 74, erittyy tuotetta sen paksuimmalta kohdalta leikattaessa vaaleanpunaista nestettä leikkuupinnalle.

2.

Alanimikkeissä 1602 41 10, 1602 42 10 ja 1602 49 11—1602 49 15 tarkoitetaan ilmaisulla ”palat” ainoastaan lihavalmisteita tai -säilykkeitä, jotka yhtenäisen lihaskudoksen koon ja ominaisuuksien perusteella voidaan tunnistaa olevan peräisin kesyn sian kinkusta, lavasta, selästä tai niskasta tapauksesta riippuen.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1601 00

Makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä; näihin tuotteisiin perustuvat elintarvikevalmisteet

 

 

1601 00 10

maksasta valmistetut

15,4

 

muut (73)

 

 

1601 00 91

makkarat, kuivatut tai levitteiksi valmistetut, kypsentämättömät

149,4 €/100 kg/net (74)

1601 00 99

muut

100,5 €/100 kg/net (74)

1602

Muut valmisteet ja säilykkeet, jotka on valmistettu lihasta, muista eläimenosista tai verestä

 

 

1602 10 00

homogenoidut valmisteet

16,6

1602 20

eläimenmaksasta valmistetut

 

 

 

hanhen- tai ankanmaksasta valmistetut

 

 

1602 20 11

joissa on vähintään 75 painoprosenttia hanhen tai ankan rasvaista maksaa

10,2

1602 20 19

muut

10,2

1602 20 90

muut

16

 

nimikkeen 0105 siipikarjasta valmistetut

 

 

1602 31

kalkkunasta valmistetut

 

 

 

joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (75)

 

 

1602 31 11

joissa on yksinomaan kypsentämätöntä kalkkunanlihaa

8,5

1602 31 19

muut

8,5

1602 31 30

joissa on vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (75)

8,5

1602 31 90

muut

8,5

1602 32

kanaa

 

 

 

joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (75)

 

 

1602 32 11

kypsentämättömät

86,7 €/100 kg/net

1602 32 19

muut

10,9

1602 32 30

joissa on vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (75)

10,9

1602 32 90

muut

10,9

1602 39

muut

 

 

 

joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (75)

 

 

1602 39 21

kypsentämättömät

86,7 €/100 kg/net

1602 39 29

muut

10,9

1602 39 40

joissa on vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (75)

10,9

1602 39 80

muut

10,9

 

siasta valmistetut

 

 

1602 41

kinkku ja sen palat

 

 

1602 41 10

kesyä sikaa

156,8 €/100 kg/net (74)

1602 41 90

muuta

10,9

1602 42

lapa ja sen palat

 

 

1602 42 10

kesyä sikaa

129,3 €/100 kg/net (74)

1602 42 90

muuta

10,9

1602 49

muut, myös sekavalmisteet

 

 

 

kesyä sikaa

 

 

 

joissa on vähintään 80 painoprosenttia lihaa tai muita eläimenosia (mukaan lukien ihra ja rasva lajista tai alkuperästä riippumatta)

 

 

1602 49 11

selkä ilman niskaa ja sen palat, myös selästä ja kinkusta tehdyt sekavalmisteet

156,8 €/100 kg/net (74)

1602 49 13

niska ja sen palat, myös niskasta ja lavasta tehdyt sekavalmisteet

129,3 €/100 kg/net (74)

1602 49 15

muut sekavalmisteet, joissa on kinkkua, lapaa, selkää tai niskaa taikka niiden paloja

129,3 €/100 kg/net (74)

1602 49 19

muut

85,7 €/100 kg/net (74)

1602 49 30

joissa on vähintään 40 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 80 painoprosenttia lihaa tai muita eläimenosia (mukaan lukien ihra ja rasva lajista tai alkuperästä riippumatta)

75 €/100 kg/net (74)

1602 49 50

joissa on vähemmän kuin 40 painoprosenttia lihaa tai muita eläimenosia (mukaan lukien ihra ja rasva lajista tai alkuperästä riippumatta)

54,3 €/100 kg/net (74)

1602 49 90

muuta

10,9

1602 50

naudasta valmistetut

 

 

1602 50 10

kypsentämättömät; kypsennetystä lihasta tai kypsennetyistä muista eläimenosista sekä kypsentämättömästä lihasta tai kypsentämättömistä muista eläimenosista tehdyt sekavalmisteet

303,4 €/100 kg/net

 

muut

 

 

 

ilmanpitävissä pakkauksissa

 

 

1602 50 31

säilykeliha (corned beef)

16,6

1602 50 39

muut

16,6

1602 50 80

muut

16,6

1602 90

muut, myös eläimenverestä tehdyt valmisteet

 

 

1602 90 10

eläimenverestä tehdyt valmisteet

16,6

 

muut

 

 

1602 90 31

riistasta tai kanista valmistetut

10,9

1602 90 41

porosta valmistetut

16,6

 

muut

 

 

1602 90 51

joissa on kesyn sian lihaa tai kesyä sikaa olevia muita eläimenosia

85,7 €/100 kg/net

 

muut

 

 

 

joissa on naudanlihaa tai nautaa olevia muita eläimenosia

 

 

1602 90 61

kypsentämättömät; kypsennetystä lihasta tai kypsennetyistä muista eläimenosista sekä kypsentämättömästä lihasta tai kypsentämättömistä muista eläimenosista tehdyt sekavalmisteet

303,4 €/100 kg/net

1602 90 69

muut

16,6

 

muut

 

 

 

lampaasta tai vuohesta valmistetut

 

 

 

kypsentämättömät; kypsennetystä lihasta tai kypsennetyistä muista eläimenosista sekä kypsentämättömästä lihasta tai kypsentämättömistä muista eläimenosista tehdyt sekavalmisteet

 

 

1602 90 72

lampaasta valmistetut

12,8

1602 90 74

vuohesta valmistetut

16,6

 

muut

 

 

1602 90 76

lampaasta valmistetut

12,8

1602 90 78

vuohesta valmistetut

16,6

1602 90 98

muut

16,6

1603 00

Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut

 

 

1603 00 10

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

12,8

1603 00 80

muut

vapaa

1604

Kalavalmisteet ja -säilykkeet; kaviaari ja kalanmädistä valmistetut kaviaarinkorvikkeet

 

 

 

kokonainen tai paloiteltu kala, ei kuitenkaan murskeena tai jauheena

 

 

1604 11 00

tyynenmerenlohet, merilohi ja tonavanjokilohi

5,5

1604 12

silli ja silakka

 

 

1604 12 10

fileet, raa'at, ainoastaan taikinalla tai korppujauhoilla päällystetyt, myös öljyssä esikypsennetyt, jäädytetyt

15

 

muut

 

 

1604 12 91

ilmanpitävissä pakkauksissa

20

1604 12 99

muut

20

1604 13

sardiinit, Sardinella spp. ja kilohaili

 

 

 

sardiinit

 

 

1604 13 11

oliiviöljyssä

12,5

1604 13 19

muut

12,5

1604 13 90

muut

12,5

1604 14

tonnikala, boniitti ja sardat (Sarda spp.)

 

 

 

tonnikala ja boniitti

 

 

1604 14 11

kasviöljyssä

24

 

muut

 

 

1604 14 16

fileet (ns. ”loins”)

24

1604 14 18

muut

24

1604 14 90

sardat (Sarda spp.)

25

1604 15

makrillit

 

 

 

Scomber scombrus- ja Scomber japonicus -lajin makrillit

 

 

1604 15 11

fileet

25

1604 15 19

muut

25

1604 15 90

Scomber australasicus -lajin makrilli

20

1604 16 00

sardelli (aito anjovis)

25

1604 19

muut

 

 

1604 19 10

lohikalat, muut kuin tyynenmerenlohet, merilohi ja tonavanjokilohi

7

 

Euthynnus-suvun kalat, muut kuin boniitti [Euthynnus (Katsuwonus) pelamis]

 

 

1604 19 31

fileet (ns. ”loins”)

24

1604 19 39

muut

24

1604 19 50

Orcynopsis unicolor -lajin kala (juovaton sarda)

12,5

 

muut

 

 

1604 19 91

fileet, raa'at, ainoastaan taikinalla tai korppujauhoilla päällystetyt, myös öljyssä esikypsytetyt, jäädytetyt

7,5

 

muut

 

 

1604 19 92

turskat (Gadus morhua, Gadus ogac, Gadus macrocephalus)

20

1604 19 93

seiti (Pollachius virens)

20

1604 19 94

kummeliturskat (Merluccius spp.) ja suomuturskat (Urophycis spp.)

20

1604 19 95

alaskanseiti (Theragra chalcogramma) ja lyyraturskat (Pollachius pollachius)

20

1604 19 98

muut

20

1604 20

muut kalavalmisteet ja -säilykkeet

 

 

1604 20 05

surimivalmisteet

20

 

muut, jotka on valmistettu

 

 

1604 20 10

tyynenmerenlohesta, merilohesta tai tonavanjokilohesta

5,5

1604 20 30

muusta lohikalasta kuin tyynenmerenlohesta, merilohesta tai tonavanjokilohesta

7

1604 20 40

sardellista (aito anjovis)

25

1604 20 50

sardiinista, sardasta, Scomber scombrus- ja Scomber japonicus -lajin makrillista, Orcynopsis unicolor -lajin kalasta (juovaton sarda)

25

1604 20 70

tonnikalasta, boniitista tai muusta Euthynnus-suvun kalasta

24

1604 20 90

muusta kalasta

14

1604 30

kaviaari ja kaviaarinkorvikkeet

 

 

1604 30 10

kaviaari (sammen mäti)

20

1604 30 90

kaviaarinkorvikkeet

20

1605

Äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, valmistetut tai säilötyt

 

 

1605 10 00

taskuravut

8

1605 20

katkaravut

 

 

1605 20 10

ilmanpitävissä pakkauksissa

20 (74)

 

muut

 

 

1605 20 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 2 kg

20 (74)

1605 20 99

muut

20 (74)

1605 30

hummerit

 

 

1605 30 10

hummerin liha, keitetty, hummerivoin tai -pastan, pateiden, keittojen tai kastikkeiden valmistukseen (76)

vapaa

1605 30 90

muut

20

1605 40 00

muut äyriäiset

20 (74)

1605 90

muut

 

 

 

nilviäiset

 

 

 

sinisimpukat (Mytilus spp., Perna spp.)

 

 

1605 90 11

ilmanpitävissä pakkauksissa

20

1605 90 19

muut

20

1605 90 30

muut

20

1605 90 90

muut vedessä elävät selkärangattomat

26

17 RYHMÄ

SOKERI JA SOKERIVALMISTEET

Huomautus

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

kaakaota sisältävät sokerivalmisteet (nimike 1806);

b)

kemiallisesti puhtaat sokerit [lukuun ottamatta sakkaroosia, laktoosia, maltoosia, glukoosia ja fruktoosia (levuloosi)] ja muut nimikkeen 2940 tuotteet;

c)

lääkkeet ja muut 30 ryhmän tuotteet.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 1701 11 ja 1701 12 tarkoitetaan ilmaisulla ”raakasokeri” sokeria, jonka kuivapainosta määritetyn sakkaroosipitoisuuden polarimetrilukema on pienempi kuin 99,5 astetta.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeissä 1701 11 10, 1701 11 90, 1701 12 10 ja 1701 12 90 tarkoitetaan ilmaisulla ”raakasokeri” sokeria, johon ei ole lisätty maku-, väri- eikä muitakaan aineita ja jonka sakkaroosipitoisuus polarimetrisellä menetelmällä kuivapainosta määritettynä on pienempi kuin 99,5 prosenttia.

2.

Alanimikkeisiin 1701 11 10 ja 1701 12 10 kuuluvaan raakasokeriin, jonka tuotto poikkeaa asetuksen (EY) N:o 1260/2001 liitteessä I olevan II kohdan mukaisesti määritetystä tuotosta 92 prosenttia, sovellettava tulli lasketaan seuraavasti:

Ilmoitettu määrä kerrotaan korjauskertoimella, joka saadaan jakamalla edellä mainitun säännöksen mukaisesti määritetty tuottoprosentti luvulla 92.

3.

Alanimikkeessä 1701 99 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”valkoinen sokeri” sokeria, johon ei ole lisätty maku-, väri- eikä muitakaan aineita ja jonka sakkaroosipitoisuus polarimetrisellä menetelmällä kuivapainosta määritettynä on vähintään 99,5 prosenttia.

4.

Alanimikkeisiin 1702 20 10, 1702 60 80, 1702 60 95, 1702 90 60, 1702 90 71, 1702 90 80 ja 1702 90 99 kuuluviin tuotteisiin sovellettavan tullin laskemiseksi sakkaroosipitoisuus, mukaan lukien muiden sokerien pitoisuudet sakkaroosina ilmaistuna, määritetään asetuksen (EY) N:o 1423/95 5 artiklan 2 ja 4 kohdassa säädetyn menetelmän mukaisesti.

5.

Alanimikkeissä 1702 30 10, 1702 40 10, 1702 60 10 ja 1702 90 30 tarkoitetaan ilmaisulla ”isoglukoosi” tuotetta, joka on valmistettu glukoosista tai sen polymeereista ja jossa on kuivapainosta määritettynä vähintään 10 prosenttia fruktoosia.

Edellisessä alakohdassa tarkoitettuihin alanimikkeisiin kuuluviin tuotteisiin sovellettavan tullin laskemiseksi kuiva-ainepitoisuus määritetään asetuksen (EY) N:o 1423/95 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

6.

Ilmaisulla ”inuliinisiirappi” tarkoitetaan:

a)

alanimikkeessä 1702 60 80 välitöntä tuotetta, joka on valmistettu hydrolysoimalla inuliinia tai oligofruktooseja ja jossa kuivapainosta määritettynä on enemmän kuin 50 prosenttia vapaassa muodossa tai sakkaroosina olevaa fruktoosia;

b)

alanimikkeessä 1702 90 80 välitöntä tuotetta, joka on valmistettu hydrolysoimalla inuliinia tai oligofruktooseja ja jossa kuivapainosta määritettynä on vähintään 10 prosenttia mutta enintään 50 prosenttia vapaassa muodossa tai sakkaroosina olevaa fruktoosia.

7.

Kun alanimikkeeseen 1704 90 kuuluvat tavarat ovat lajitelmana, niistä kannetaan maatalouden maksuosaa (EA), joka määrätään lajitelman sisältämien maitorasvojen, maitoproteiinien, sakkaroosin, isoglukoosin, glukoosin ja tärkkelyksen keskimääräisen kokonaissisällön perusteella.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1701

Ruoko- ja juurikassokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, jähmeät

 

 

 

lisättyä maku- tai väriainetta sisältämätön raakasokeri

 

 

1701 11

ruokosokeri

 

 

1701 11 10

puhdistettavaksi tarkoitettu (77)

33,9 €/100 kg/net (78)  (79)

1701 11 90

muu

41,9 €/100 kg/net (79)

1701 12

juurikassokeri

 

 

1701 12 10

puhdistettavaksi tarkoitettu (77)

33,9 €/100 kg/net (78)  (79)

1701 12 90

muu

41,9 €/100 kg/net (79)

 

muu

 

 

1701 91 00

lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä

41,9 €/100 kg/net (79)

1701 99

muu

 

 

1701 99 10

valkoinen sokeri

41,9 €/100 kg/net (79)

1701 99 90

muu

41,9 €/100 kg/net (79)

1702

Muut sokerit, myös kemiallisesti puhdas laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi (levuloosi), jähmeät; lisättyä maku- tai väriainetta sisältämättömät sokerisiirapit; keinotekoinen hunaja, myös luonnonhunajan kanssa sekoitettuna; sokeriväri

 

 

 

laktoosi ja laktoosisiirappi

 

 

1702 11 00

laktoosipitoisuus vedettömänä laktoosina ilmaistuna vähintään 99 prosenttia kuiva-aineen painosta

14 €/100 kg/net

1702 19 00

muut

14 €/100 kg/net

1702 20

vaahterasokeri ja vaahterasiirappi

 

 

1702 20 10

jähmeä vaahterasokeri, lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä

0,4 €/100 kg/net (80)

1702 20 90

muut

8

1702 30

glukoosi ja glukoosisiirappi, joissa ei ole lainkaan fruktoosia tai joissa sitä on vähemmän kuin 20 prosenttia kuivapainosta

 

 

1702 30 10

isoglukoosi

50,7 €/100 kg/net mas

 

muut

 

 

 

joissa on glukoosia vähintään 99 prosenttia kuivapainosta

 

 

1702 30 51

valkoisena kiteisenä jauheena, myös yhteenpuristettuna

26,8 €/100 kg/net

1702 30 59

muut

20 €/100 kg/net

 

muut

 

 

1702 30 91

valkoisena kiteisenä jauheena, myös yhteenpuristettuna

26,8 €/100 kg/net

1702 30 99

muut

20 €/100 kg/net

1702 40

glukoosi ja glukoosisiirappi, joissa on fruktoosia vähintään 20 prosenttia, mutta vähemmän kuin 50 prosenttia kuivapainosta, ei kuitenkaan inverttisokeri

 

 

1702 40 10

isoglukoosi

50,7 €/100 kg/net mas

1702 40 90

muu

20 €/100 kg/net

1702 50 00

kemiallisesti puhdas fruktoosi

16 + 50,7 €/100 kg/net mas (79)

1702 60

muu fruktoosi ja fruktoosisiirappi, joissa on fruktoosia enemmän kuin 50 prosenttia kuivapainosta, ei kuitenkaan inverttisokeri

 

 

1702 60 10

isoglukoosi

50,7 €/100 kg/net mas

1702 60 80

inuliinisiirappi

0,4 €/100 kg/net (80)

1702 60 95

muut

0,4 €/100 kg/net (80)

1702 90

muut, myös inverttisokeri ja muut sokeri- ja sokerisiirappiseokset, joissa on fruktoosia 50 prosenttia kuivapainosta

 

 

1702 90 10

kemiallisesti puhdas maltoosi

12,8

1702 90 30

isoglukoosi

50,7 €/100 kg/net mas

1702 90 50

maltodekstriini ja maltodekstriinisiirappi

20 €/100 kg/net

1702 90 60

keinotekoinen hunaja, myös luonnonhunajan kanssa sekoitettuna

0,4 €/100 kg/net (80)

 

sokeriväri

 

 

1702 90 71

jossa on sakkaroosia vähintään 50 prosenttia kuivapainosta

0,4 €/100 kg/net (80)

 

muut

 

 

1702 90 75

jauheena, myös yhteenpuristettuna

27,7 €/100 kg/net

1702 90 79

muut

19,2 €/100 kg/net

1702 90 80

inuliinisiirappi

0,4 €/100 kg/net (80)

1702 90 99

muut

0,4 €/100 kg/net (80)

1703

Sokerin erottamisessa ja puhdistamisessa syntyvä melassi

 

 

1703 10 00

ruokosokerimelassi

0,35 €/100 kg/net

1703 90 00

muu

0,35 €/100 kg/net

1704

Kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet (myös valkoinen suklaa)

 

 

1704 10

purukumi, myös sokerilla kuorrutettu

 

 

 

jossa on vähemmän kuin 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna)

 

 

1704 10 11

levypurukumi

6,2 + 27,1 €/100 kg/net MAX 17,9

1704 10 19

muu

6,2 + 27,1 €/100 kg/net MAX 17,9

 

jossa on vähintään 60 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna)

 

 

1704 10 91

levypurukumi

6,3 + 30,9 €/100 kg/net MAX 18,2

1704 10 99

muu

6,3 + 30,9 €/100 kg/net MAX 18,2

1704 90

muut

 

 

1704 90 10

lakritsiuute, jossa on sakkaroosia enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta ei muita lisättyjä aineita

13,4

1704 90 30

valkoinen suklaa

9,1 + 45,1 €/100 kg/net MAX 18,9 + 16,5 €/100 kg/net

 

muut

 

 

1704 90 51

pastat ja massat, myös marsipaani, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino vähintään 1 kg

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

1704 90 55

kurkkupastillit ja yskänkaramellit

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

1704 90 61

valmisteet, joissa on erillinen kova sokerikuorrutuskerros

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

 

muut

 

 

1704 90 65

viini- ja hedelmäkumit, geleemakeiset sekä hedelmäpastat, jotka ovat sokerimakeisina

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

1704 90 71

keitetyt makeiset, myös täytetyt

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

1704 90 75

toffeet ja niiden kaltaiset makeiset

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

 

muut

 

 

1704 90 81

tabletit, jotka on valmistettu puristamalla

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

1704 90 99

muut

9 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (81)

18 RYHMÄ

KAAKAO JA KAAKAOVALMISTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu nimikkeen 0403, 1901, 1904, 1905, 2105, 2202, 2208, 3003 tai 3004 valmisteet.

2.

Nimikkeeseen 1806 kuuluvat sokerivalmisteet, joissa on kaakaota, ja jollei tämän ryhmän 1 huomautuksessa muuta määrätä, muutkin kaakaota sisältävät elintarvikevalmisteet.

Lisähuomautuksia

1.

Jos alanimikkeiden 1806 20, 1806 31, 1806 32 ja 1806 90 tavarat ovat lajitelmana, niistä kannetaan maatalouden maksuosaa (EA), joka määrätään lajitelman sisältämien maitorasvojen, maitoproteiinien, sakkaroosin, isoglukoosin, glukoosin ja tärkkelyksen keskimääräisen kokonaissisällön perusteella.

2.

Alanimikkeisiin 1806 90 11 ja 1806 90 19 eivät kuulu konvehdit, jotka on valmistettu kokonaan yhdestä suklaalajista.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1801 00 00

Kaakaopavut, kokonaiset tai rouhitut, raa'at tai paahdetut

vapaa

1802 00 00

Kaakaonkuoret ja -kalvot sekä muut kaakaojätteet

vapaa

1803

Kaakaomassa, myös sellainen, josta rasva on poistettu

 

 

1803 10 00

josta rasvaa ei ole poistettu

9,6

1803 20 00

josta rasva on joko kokonaan tai osittain poistettu

9,6

1804 00 00

Kaakaovoi, -rasva ja -öljy

7,7

1805 00 00

Kaakaojauhe, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön

8

1806

Suklaa ja muut kaakaota sisältävät elintarvikevalmisteet

 

 

1806 10

kaakaojauhe, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä

 

 

1806 10 15

jossa ei ole lainkaan sakkaroosia tai jossa on vähemmän kuin 5 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna

8

1806 10 20

jossa on vähintään 5 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 65 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna

8 + 25,2 €/100 kg/net

1806 10 30

jossa on vähintään 65 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 80 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna

8 + 31,4 €/100 kg/net

1806 10 90

jossa on vähintään 80 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna) tai isoglukoosia sakkaroosina ilmaistuna

8 + 41,9 €/100 kg/net

1806 20

muut valmisteet enemmän kuin 2 kg:n painoisina levyinä tai tankoina taikka nesteenä, tahnana, jauheena, rakeina tai niiden kaltaisessa muodossa, astian tai muun tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 2 kg

 

 

1806 20 10

joissa on vähintään 31 painoprosenttia kaakaovoita tai jotka sisältävät kaakaovoita ja maitorasvaa yhteensä vähintään 31 painoprosenttia

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 20 30

joissa on kaakaovoita ja maitorasvaa yhteensä vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 31 painoprosenttia

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

 

muut

 

 

1806 20 50

joissa on vähintään 18 painoprosenttia kaakaovoita

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 20 70

”chocolate milk crumb”

15,4 + EA (82)

1806 20 80

suklaakuorrutteet

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 20 95

muut

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

 

muut, levyinä, tankoina tai patukoina

 

 

1806 31 00

täytetyt

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 32

täyttämättömät

 

 

1806 32 10

lisättyä viljaa, hedelmää tai pähkinää sisältävät

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 32 90

muut

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 90

muut

 

 

 

suklaa ja suklaatuotteet

 

 

 

konvehdit, myös täytetyt

 

 

1806 90 11

alkoholia sisältävät

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 90 19

muut

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

 

muut

 

 

1806 90 31

täytetyt

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 90 39

täyttämättömät

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 90 50

sokerivalmisteet ja niiden korvikkeet, jotka perustuvat muihin makeutusaineisiin kuin sokeriin, kaakaota sisältävät

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 90 60

kaakaota sisältävät levitteet

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 90 70

kaakaota sisältävät valmisteet juomien valmistukseen

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

1806 90 90

muut

8,3 + EA MAX 18,7 + AD S/Z (82)

19 RYHMÄ

VILJASTA, JAUHOISTA, TÄRKKELYKSESTÄ TAI MAIDOSTA VALMISTETUT TUOTTEET; LEIPOMATUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

elintarvikevalmisteet (lukuun ottamatta nimikkeen 1902 täytettyjä tuotteita), joissa on enemmän kuin 20 painoprosenttia makkaraa, lihaa, muita eläimenosia, verta, kalaa, äyriäisiä, nilviäisiä tai muita vedessä eläviä selkärangattomia tai näiden sekoitusta (16 ryhmä);

b)

keksit ja muut jauho- ja tärkkelystuotteet, jotka on erityisesti valmistettu käytettäviksi eläinten ruokintaan (nimike 2309);

c)

lääkkeet ja muut 30 ryhmän tuotteet.

2.

Nimikkeessä 1901 tarkoitetaan:

a)

ilmaisulla ”rouheet” 11 ryhmän viljarouheita;

b)

ilmaisuilla ”hienot jauhot” ja ”karkeat jauhot”:

1)

11 ryhmän hienoja viljajauhoja ja karkeita viljajauhoja, ja

2)

mihin tahansa ryhmään kuuluvia kasviperäisiä jauhoja ja jauheita, muita kuin kuivatuista kasviksista (nimike 0712), perunoista (nimike 1105) tai kuivatusta palkoviljasta (nimike 1106) valmistettuja jauhoja tai jauheita.

3.

Nimikkeeseen 1904 eivät kuulu valmisteet, joissa on enemmän kuin 6 painoprosenttia kaakaota täysin rasvattomasta aineesta laskettuna tai jotka on päällystetty suklaalla tai muulla nimikkeen 1806 kaakaota sisältävällä elintarvikevalmisteella (nimike 1806).

4.

Nimikkeessä 1904 tarkoitetaan ilmaisulla ”muulla tavalla valmistettu”, että vilja on enemmän käsiteltyä tai valmistettua kuin mitä 10 tai 11 ryhmän nimikkeissä tai huomautuksissa määrätään.

Lisähuomautuksia

1.

Jos alanimikkeiden 1905 31, 1905 32, 1905 40 ja 1905 90 tavarat ovat lajitelmana, niistä kannetaan maatalouden maksuosaa (EA), joka määrätään lajitelman sisältämien maitorasvojen, maitoproteiinien, sakkaroosin, isoglukoosin, glukoosin ja tärkkelyksen keskimääräisen kokonaissisällön perusteella.

2.

Alanimikkeessä 1905 31 tarkoitetaan ilmaisulla ”makeat keksit ja pikkuleivät” (sweet biscuits) ainoastaan tuotteita, joiden vesipitoisuus on enintään 12 painoprosenttia ja rasvapitoisuus enintään 35 painoprosenttia (täytettä ja kuorrutusta ei oteta huomioon näitä pitoisuuksia määritettäessä).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

1901

Mallasuute; muualle kuulumattomat hienoista tai karkeista jauhoista, rouheista, tärkkelyksestä tai mallasuutteesta tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on vähemmän kuin 40 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna; muualle kuulumattomat nimikkeiden 0401—0404 tuotteista tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on vähemmän kuin 5 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna

 

 

1901 10 00

pikkulasten ruoaksi tarkoitetut valmisteet vähittäismyyntipakkauksissa

7,6 + EA (83)

1901 20 00

seokset ja taikinat, nimikkeen 1905 leipomatuotteiden valmistukseen tarkoitetut

7,6 + EA (83)

1901 90

muut

 

 

 

mallasuute

 

 

1901 90 11

kuivauutteen määrä vähintään 90 painoprosenttia

5,1 + 18 €/100 kg/net

1901 90 19

muu

5,1 + 14,7 €/100 kg/net

 

muut

 

 

1901 90 91

jotka eivät sisällä maitorasvoja, sakkaroosia, isoglukoosia, glukoosia tai tärkkelystä tai jotka sisältävät vähemmän kuin 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähemmän kuin 5 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri) tai isoglukoosia, vähemmän kuin 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä, eivät kuitenkaan nimikkeiden 0401—0404 tuotteista jauheeksi valmistettuja elintarvikkeita

12,8

1901 90 99

muut

7,6 + EA (83)

1902

Makaronivalmisteet, kuten spagetti, makaroni, nuudelit, lasagne, gnocchi, ravioli ja cannelloni, myös kypsennetyt tai (lihalla tai muulla aineella) täytetyt tai muulla tavalla valmistetut; couscous, myös valmistettu

 

 

 

kypsentämättömät makaronivalmisteet, joita ei ole täytetty eikä muullakaan tavalla valmistettu

 

 

1902 11 00

munaa sisältävät

7,7 + 24,6 €/100 kg/net

1902 19

muut

 

 

1902 19 10

jotka eivät sisällä tavallisia vehnäjauhoja

7,7 + 24,6 €/100 kg/net

1902 19 90

muut

7,7 + 21,1 €/100 kg/net

1902 20

täytetyt makaronivalmisteet, myös kypsennetyt tai muulla tavalla valmistetut

 

 

1902 20 10

joissa on enemmän kuin 20 painoprosenttia kalaa, äyriäisiä, nilviäisiä tai muita vedessä eläviä selkärangattomia

8,5

1902 20 30

joissa on enemmän kuin 20 painoprosenttia makkaraa ja sen kaltaisia tuotteita, lihaa ja muita eläimenosia (mukaan lukien rasva lajista tai alkuperästä riippumatta)

54,3 €/100 kg/net

 

muut

 

 

1902 20 91

kypsennetyt

8,3 + 6,1 €/100 kg/net

1902 20 99

muut

8,3 + 17,1 €/100 kg/net

1902 30

muut makaronivalmisteet

 

 

1902 30 10

kuivatut

6,4 + 24,6 €/100 kg/net

1902 30 90

muut

6,4 + 9,7 €/100 kg/net

1902 40

couscous

 

 

1902 40 10

valmistamaton

7,7 + 24,6 €/100 kg/net

1902 40 90

muu

6,4 + 9,7 €/100 kg/net

1903 00 00

Tapioka ja tärkkelyksestä valmistetut tapiokankorvikkeet, hiutaleina, jyvinä, helmisuurimoina, seulomisjääminä tai niiden kaltaisessa muodossa

6,4 + 15,1 €/100 kg/net

1904

Viljasta tai viljatuotteista paisuttamalla tai paahtamalla tehdyt elintarvikevalmisteet (esim. maissihiutaleet); vilja (ei kuitenkaan maissi) jyvinä tai jyväsinä tai hiutaleina tai muulla tavalla valmistettuina jyvinä tai jyväsinä (lukuun ottamatta jauhoja ja rouheita), esikypsennetty tai muulla tavalla valmistettu, muualle kuulumattomat

 

 

1904 10

viljasta tai viljatuotteista paisuttamalla tai paahtamalla tehdyt elintarvikevalmisteet

 

 

1904 10 10

maissista tehdyt

3,8 + 20 €/100 kg/net

1904 10 30

riisistä tehdyt

5,1 + 46 €/100 kg/net

1904 10 90

muut

5,1 + 33,6 €/100 kg/net

1904 20

paahtamattomista viljahiutaleista tai paahtamattomien viljahiutaleiden ja paahdettujen viljahiutaleiden tai paisutetun viljan sekoituksesta saadut elintarvikevalmisteet

 

 

1904 20 10

myslin kaltaiset valmisteet, jotka perustuvat paahtamattomiin viljahiutaleisiin

9 + EA (83)

 

muut

 

 

1904 20 91

maissista tehdyt

3,8 + 20 €/100 kg/net

1904 20 95

riisistä tehdyt

5,1 + 46 €/100 kg/net

1904 20 99

muut

5,1 + 33,6 €/100 kg/net

1904 30 00

bulgurvehnä

8,3 + 25,7 €/100 kg/net

1904 90

muut

 

 

1904 90 10

riisi

8,3 + 46 €/100 kg/net

1904 90 80

muut

8,3 + 25,7 €/100 kg/net

1905

Ruokaleipä, kakut ja leivokset, keksit ja pikkuleivät (biscuits) sekä muut leipomatuotteet, myös jos niissä on kaakaota; ehtoollisleipä, tyhjät oblaattikapselit, jollaiset soveltuvat farmaseuttiseen käyttöön, sinettiöylätit, riisipaperi ja niiden kaltaiset tuotteet

 

 

1905 10 00

näkkileipä

5,8 + 13 €/100 kg/net

1905 20

maustekakut

 

 

1905 20 10

joissa on vähemmän kuin 30 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna)

9,4 + 18,3 €/100 kg/net

1905 20 30

joissa on vähintään 30 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 50 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna)

9,8 + 24,6 €/100 kg/net

1905 20 90

joissa on vähintään 50 painoprosenttia sakkaroosia (mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna)

10,1 + 31,4 €/100 kg/net

 

makeat keksit ja pikkuleivät (sweet biscuits); vohvelit ja vohvelikeksit

 

 

1905 31

makeat keksit ja pikkuleivät (sweet biscuits)

 

 

 

kokonaan tai osittain suklaalla tai muilla kaakaota sisältävillä valmisteilla päällystetyt tai peitetyt

 

 

1905 31 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 85 g

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

1905 31 19

muut

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

 

muut

 

 

1905 31 30

joissa on maitorasvaa vähintään 8 painoprosenttia

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

 

muut

 

 

1905 31 91

täytekeksit

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

1905 31 99

muut

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

1905 32

vohvelit ja vohvelikeksit

 

 

1905 32 05

joissa on vettä enemmän kuin 10 painoprosenttia

9 + EA MAX 20,7 + AD F/M (83)

 

muut

 

 

 

kokonaan tai osittain suklaalla tai muilla kaakaota sisältävillä valmisteilla päällystetyt tai peitetyt

 

 

1905 32 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 85 g

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

1905 32 19

muut

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

 

muut

 

 

1905 32 91

suolatut, myös täytetyt

9 + EA MAX 20,7 + AD F/M (83)

1905 32 99

muut

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

1905 40

korput, paahdettu leipä ja niiden kaltaiset paahdetut tuotteet

 

 

1905 40 10

korput

9,7 + EA (83)

1905 40 90

muut

9,7 + EA (83)

1905 90

muut

 

 

1905 90 10

happamaton leipä (matzos)

3,8 + 15,9 €/100 kg/net

1905 90 20

ehtoollisleipä, tyhjät oblaattikapselit, jollaiset soveltuvat farmaseuttiseen käyttöön, sinettiöylätit, riisipaperi ja niiden kaltaiset tuotteet

4,5 + 60,5 €/100 kg/net

 

muut

 

 

1905 90 30

ruokaleipä, jossa ei ole lisättyä hunajaa, munaa, juustoa tai hedelmää ja jossa on sokeria enintään 5 prosenttia ja/tai rasvaa enintään 5 prosenttia kuivapainosta

9,7 + EA (83)

1905 90 45

keksit ja pikkuleivät (biscuits)

9 + EA MAX 20,7 + AD F/M (83)

1905 90 55

puristetut tai paisutetut tuotteet, maustetut tai suolatut

9 + EA MAX 20,7 + AD F/M (83)

 

muut

 

 

1905 90 60

lisättyä makeutusainetta sisältävät

9 + EA MAX 24,2 + AD S/Z (83)

1905 90 90

muut

9 + EA MAX 20,7 + AD F/M (83)

20 RYHMÄ

KASVIKSISTA, HEDELMISTÄ, PÄHKINÖISTÄ TAI MUISTA KASVINOSISTA VALMISTETUT TUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

kasvikset, hedelmät ja pähkinät, jotka on valmistettu tai säilötty 7, 8 tai 11 ryhmässä mainituilla tavoilla;

b)

elintarvikevalmisteet, joissa on enemmän kuin 20 painoprosenttia makkaraa, lihaa, muita eläimenosia, verta, kalaa, äyriäisiä, nilviäisiä tai muita vedessä eläviä selkärangattomia tai näiden sekoitusta (16 ryhmä);

c)

nimikkeen 2104 homogenoidut sekoitetut elintarvikevalmisteet.

2.

Nimikkeisiin 2007 ja 2008 eivät kuulu sokerivalmisteina olevat hedelmähyytelöt, hedelmäpastat, sokerikuorrutetut mantelit ja niiden kaltaiset sokerivalmisteet (nimike 1704) eivätkä suklaavalmisteet (nimike 1806).

3.

Nimikkeisiin 2001, 2004 ja 2005 kuuluvat, tapauksesta riippuen, ainoastaan ne 7 ryhmän tai nimikkeen 1105 tai 1106 tuotteet (ei kuitenkaan 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot tai karkeat jauhot taikka jauhe), jotka on valmistettu tai säilötty muulla tavalla kuin 1 huomautuksen a alakohdassa mainitulla tavalla.

4.

Tomaattimehu, jonka kuiva-ainepitoisuus on vähintään 7 painoprosenttia, luokitellaan nimikkeeseen 2002.

5.

Nimikkeessä 2007 tarkoitetaan ilmaisulla ”keittämällä valmistetut” lämpökäsittelyä ilmakehän paineessa tai alennetussa paineessa tarkoituksena lisätä tuotteen viskositeettia vesipitoisuutta vähentämällä tai muulla tavoin.

6.

Nimikkeessä 2009 tarkoitetaan ilmaisulla ”käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät mehut” mehuja, joiden alkoholipitoisuus (ks. 22 ryhmän 2 huomautus) on enintään 0,5 tilavuusprosenttia.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeessä 2005 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”homogenoidut kasvikset” kasviksista koostuvia hienoksi homogenoituja, pikkulasten ruoaksi tai dieettitarkoituksiin myytäviä valmisteita, nettopainoltaan enintään 250 gramman vähittäismyyntipakkauksissa. Tätä määritelmää sovellettaessa huomiota ei kiinnitetä vähäisiin määriin muita aineita, joita on voitu lisätä valmisteeseen maustamis-, säilömis- tai muussa tarkoituksessa. Näissä valmisteissa voi olla pieniä määriä silmin havaittavia kasvispaloja. Alanimike 2005 10 on etusijalla nimikkeen 2005 kaikkiin muihin alanimikkeisiin nähden.

2.

Alanimikkeessä 2007 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”homogenoidut valmisteet” hedelmistä koostuvia hienoksi homogenoituja, pikkulasten ruoaksi tai dieettitarkoituksiin myytäviä valmisteita, nettopainoltaan enintään 250 gramman vähittäismyyntipakkauksissa. Tätä määritelmää sovellettaessa huomiota ei kiinnitetä vähäisiin määriin muita aineita, joita on voitu lisätä valmisteeseen maustamis-, säilömis- tai muussa tarkoituksessa. Näissä valmisteissa voi olla pieniä määriä silmin havaittavia hedelmäpaloja. Alanimike 2007 10 on etusijalla nimikkeen 2007 kaikkiin muihin alanimikkeisiin nähden.

3.

Alanimikkeissä 2009 12, 2009 21, 2009 31, 2009 41, 2009 61 ja 2009 71 tarkoitetaan ilmaisulla ”Brix-arvo” Brix-aerometrillä 20 °C:n lämpötilassa mitattua Brix-astetta tai 20 °C:n lämpötilassa mitattua refraktometrin taitekerroinlukemaa sakkaroosiprosentteina ilmaistuna; jos mittaus on tehty muussa lämpötilassa, korjataan tulos vastaamaan mittausta 20 °C:n lämpötilassa.

Lisähuomautuksia

1.

Nimikkeeseen 2001 kuuluvissa etikan tai etikkahapon avulla valmistetuissa tai säilötyissä kasviksissa, hedelmissä, pähkinöissä ja muissa syötävissä kasvinosissa on oltava vapaata haihtuvaa happoa etikkahappona ilmaistuna vähintään 0,5 painoprosenttia. Tämän lisäksi alanimikkeeseen 2001 90 50 kuuluvien sienien suolapitoisuus saa olla enintään 2,5 painoprosenttia.

2.

a)

Tähän ryhmään kuuluvien tuotteiden sisältämällä sakkaroosina ilmaistulla eri sokereiden määrällä (sokeripitoisuudella) tarkoitetaan refraktometrin avulla 20 °C:n lämpötilassa — asetuksen (ETY) N:o 558/93 liitteessä määrätyn menetelmän mukaisesti — saatua lukemaa, joka on kerrottu kertoimella:

0,93 alanimikkeisiin 2008 20—2008 80, 2008 92 ja 2008 99 kuuluvien tuotteiden osalta,

0,95 muihin nimikkeisiin kuuluvien tuotteiden osalta.

b)

Nimikkeen 2009 alanimikkeissä tarkoitetaan ilmaisulla ”Brix-arvo” refraktometrin avulla 20 °C:n lämpötilassa — asetuksen (ETY) N:o 558/93 liitteessä määrätyn menetelmän mukaisesti — saatua lukemaa.

3.

Alanimikkeiden 2008 20—2008 80, 2008 92 ja 2008 99 tuotteita pidetään ”lisättyä sokeria sisältävinä”, kun niiden sokeripitoisuus on suurempi kuin jäljempänä esitetyt hedelmälajin tai syötävän kasvinosan mukaiset painoprosenttimäärät:

ananakset ja viinirypäleet: 13 painoprosenttia,

muut hedelmät, myös hedelmäsekoitukset ja muut syötävät kasvinosat: 9 painoprosenttia.

4.

Alanimikkeissä 2008 30 11—2008 30 39, 2008 40 11—2008 40 39, 2008 50 11—2008 50 59, 2008 60 11—2008 60 39, 2008 70 11—2008 70 59, 2008 80 11—2008 80 39, 2008 92 12—2008 92 38 sekä 2008 99 11—2008 99 40 tarkoitetaan ilmaisulla:

”todellinen alkoholipitoisuus (% mas)” puhtaan alkoholin kilomäärää 100 kg:ssa tuotetta;

”% mas” alkoholin massapitoisuuden yksikköä.

5.

a)

Nimikkeen 2009 tuotteissa tarkoitetaan ilmaisulla ”lisätyn sokerin määrä” sokeripitoisuutta vähennettynä jäljempänä esitetyillä mehulajin mukaisilla luvuilla:

sitruuna- tai tomaattimehu: 3,

viinirypälemehu: 15,

muut hedelmä- tai kasvismehut, myös sekamehut: 13.

b)

Lisättyä sokeria sisältävät hedelmämehut, joiden Brix-arvo on enintään 67 ja joissa on vähemmän kuin 50 painoprosenttia hedelmämehua hedelmistä saatuna luonnonmehuna tai hedelmämehutiivisteistä laimentamalla saadussa muodossa, menettävät nimikkeeseen 2009 kuuluvien hedelmämehujen alkuperäisen luonteen.

6.

Alanimikkeissä 2009 69 51 ja 2009 69 71 tarkoitetaan ilmaisulla ”tiivistetty viinirypälemehu (mukaan lukien rypäleen puristemehu ”grape must”)” viinirypälemehua (mukaan lukien rypäleen puristemehu ”grape must”), jolle on refraktometrin avulla 20 °C:n lämpötilassa saatu lukema, joka on vähintään 50,9 prosenttia [laitetta on käytetty asetuksen (ETY) N:o 558/93 liitteessä määrätyn menetelmän mukaisesti].

7.

Alanimikkeissä 2001 90 91, 2006 00 35, 2006 00 91, 2007 10 91, 2007 99 93, 2008 19 11, 2008 19 91, 2008 92 12, 2008 92 16, 2008 92 32, 2008 92 36, 2008 92 51, 2008 92 72, 2008 92 76, 2008 92 92, 2008 92 94, 2008 92 97, 2008 99 24, 2008 99 31, 2008 99 36, 2008 99 38, 2009 80 34, 2009 80 36, 2009 80 73, 2009 80 85, 2009 80 88, 2009 80 97, 2009 90 92, 2009 90 95 ja 2009 90 97 tarkoitetaan ilmaisulla ”trooppiset hedelmät” guavoja, mangoja, mangostaneja, papaijoita, tamarindeja, cashew-omenoita, litsejä, jakkipuun hedelmiä, sapotilloja, passiohedelmiä, karamboloja ja pitahaijoja.

8.

Alanimikkeissä 2001 90 91, 2006 00 35, 2006 00 91, 2007 99 93, 2008 19 11, 2008 19 91, 2008 92 12, 2008 92 16, 2008 92 32, 2008 92 36, 2008 92 51, 2008 92 72, 2008 92 76, 2008 92 92, 2008 92 94 ja 2008 92 97 tarkoitetaan ilmaisulla ”trooppiset pähkinät” kookospähkinöitä, cashewpähkinöitä, parapähkinöitä, areca- eli betelpähkinöitä, koolapähkinöitä (colapähkinöitä) ja australianpähkinöitä (macadamiapähkinöitä).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2001

Etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt kasvikset, hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat

 

 

2001 10 00

kurkut

17,6

kg/net eda

2001 90

muut

 

 

2001 90 10

mango-chutney

vapaa

2001 90 20

Capsicum-sukuiset hedelmät, muut kuin makeat ja miedot paprikat

5

2001 90 30

sokerimaissi (Zea mays var. saccharata)

5,1 + 9,4 €/100 kg/net (84)

2001 90 40

jamssit, bataatit ja niiden kaltaiset syötävät kasvinosat, joissa on vähintään 5 painoprosenttia tärkkelystä

8,3 + 3,8 €/100 kg/net (84)

2001 90 50

sienet

16

2001 90 60

palmunsydämet

10

2001 90 65

oliivit

16

2001 90 70

makeat ja miedot paprikat

16

2001 90 91

trooppiset hedelmät ja trooppiset pähkinät

10

2001 90 93

kepasipulit

16

2001 90 99

muut

16

2002

Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt tomaatit

 

 

2002 10

kokonaiset tai paloitellut tomaatit

 

 

2002 10 10

kuoritut

14,4

2002 10 90

muut

14,4

2002 90

muut

 

 

 

kuiva-ainepitoisuus pienempi kuin 12 painoprosenttia

 

 

2002 90 11

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

14,4

2002 90 19

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

14,4

 

kuiva-ainepitoisuus vähintään 12 painoprosenttia, mutta enintään 30 painoprosenttia

 

 

2002 90 31

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

14,4

2002 90 39

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

14,4

 

kuiva-ainepitoisuus suurempi kuin 30 painoprosenttia

 

 

2002 90 91

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

14,4

2002 90 99

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

14,4

2003

Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt sienet ja multasienet (tryffelit)

 

 

2003 10

Agaricus-sukuiset sienet

 

 

2003 10 20

väliaikaisesti säilötyt, täysin kypsennetyt

18,4 + 191 €/100 kg/net eda (85)

kg/net eda

2003 10 30

muut

18,4 + 222 €/100 kg/net eda (85)

kg/net eda

2003 20 00

multasienet (tryffelit)

14,4

2003 90 00

muut

18,4

2004

Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt muut kasvikset, jäädytetyt, muut kuin nimikkeen 2006 tuotteet

 

 

2004 10

perunat

 

 

2004 10 10

kypsennetyt, mutta muuten valmistamattomat

14,4

 

muut

 

 

2004 10 91

hienoina tai karkeina jauhoina taikka hiutaleina

7,6 + EA (86)

2004 10 99

muut

17,6

2004 90

muut kasvikset sekä kasvissekoitukset

 

 

2004 90 10

sokerimaissi (Zea mays var. saccharata)

5,1 + 9,4 €/100 kg/net (84)

2004 90 30

hapankaali, kaprikset ja oliivit

16

2004 90 50

herneet (Pisum sativum) ja vihreät pavut

19,2

 

muut, myös sekoitukset

 

 

2004 90 91

kepasipulit, kypsennetyt, mutta muuten valmistamattomat

14,4

2004 90 98

muut

17,6

2005

Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt muut kasvikset, jäädyttämättömät, muut kuin nimikkeen 2006 tuotteet

 

 

2005 10 00

homogenoidut kasvikset

17,6

2005 20

perunat

 

 

2005 20 10

hienoina tai karkeina jauhoina taikka hiutaleina

8,8 + EA (86)

 

muut

 

 

2005 20 20

ohuina viipaleina, rasvassa kiehautetut, myös suolatut tai maustetut, ilmanpitävissä pakkauksissa, siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltuvat

14,1

2005 20 80

muut

14,1

2005 40 00

herneet (Pisum sativum)

19,2

 

pavut (Vigna spp. ja Phaseolus spp.)

 

 

2005 51 00

silvityt pavut

17,6

2005 59 00

muut

19,2

2005 60 00

parsa

17,6

2005 70

oliivit

 

 

2005 70 10

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 5 kg

12,8

kg/net eda

2005 70 90

muut

12,8

kg/net eda

2005 80 00

sokerimaissi (Zea mays var. saccharata)

5,1 + 9,4 €/100 kg/net (84)

2005 90

muut kasvikset sekä kasvissekoitukset

 

 

2005 90 10

Capsicum-sukuiset hedelmät, muut kuin makeat ja miedot paprikat

6,4

2005 90 30

kaprikset

16

2005 90 50

latva-artisokat

17,6

2005 90 60

porkkanat

17,6

2005 90 70

kasvissekoitukset

17,6

2005 90 75

hapankaali

16

2005 90 80

muut

17,6

2006 00

Sokerilla säilötyt (valellut, lasitetut tai kandeeratut) kasvikset, hedelmät, pähkinät, hedelmänkuoret ja muut kasvinosat

 

 

2006 00 10

inkivääri

vapaa

 

muut

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

 

 

2006 00 31

kirsikat

20 + 23,9 €/100 kg/net

2006 00 35

trooppiset hedelmät ja trooppiset pähkinät

12,5 + 15 €/100 kg/net

2006 00 38

muut

20 + 23,9 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2006 00 91

trooppiset hedelmät ja trooppiset pähkinät

12,5

2006 00 99

muut

20

2007

Keittämällä valmistetut hillot, hedelmähyytelöt, marmelaatit, hedelmä- ja pähkinäsoseet sekä hedelmä- ja pähkinäpastat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

2007 10

homogenoidut valmisteet

 

 

2007 10 10

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

24 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2007 10 91

trooppisista hedelmistä valmistetut

15

2007 10 99

muut

24

 

muut

 

 

2007 91

sitrushedelmistä valmistetut

 

 

2007 91 10

sokeripitoisuus suurempi kuin 30 painoprosenttia

20 + 23 €/100 kg/net

2007 91 30

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia, mutta enintään 30 painoprosenttia

20 + 4,2 €/100 kg/net

2007 91 90

muut

21,6

2007 99

muut

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 30 painoprosenttia

 

 

2007 99 10

luumusose ja -pasta, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 100 kg, teolliseen valmistukseen tarkoitetut (87)

22,4

2007 99 20

kastanjasose ja -pasta

24 + 19,7 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2007 99 31

kirsikoista valmistetut

24 + 23 €/100 kg/net

2007 99 33

mansikoista valmistetut

24 + 23 €/100 kg/net

2007 99 35

vadelmista valmistetut

24 + 23 €/100 kg/net

2007 99 39

muut

24 + 23 €/100 kg/net

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia, mutta enintään 30 painoprosenttia

 

 

2007 99 55

omenasose ja -hilloke

24 + 4,2 €/100 kg/net

2007 99 57

muut

24 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2007 99 91

omenasose ja -hilloke

24

2007 99 93

trooppisista hedelmistä ja trooppisista pähkinöistä valmistetut

15

2007 99 98

muu

24

2008

Muulla tavalla valmistetut tai säilötyt hedelmät, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat, myös lisättyä sokeria, muuta makeutusainetta tai alkoholia sisältävät, muualle kuulumattomat

 

 

 

pähkinät, maapähkinät ja muut siemenet, myös näiden sekoitukset

 

 

2008 11

maapähkinät

 

 

2008 11 10

maapähkinävoi

12,8

 

muut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino

 

 

 

suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 11 92

paahdetut

11,2

2008 11 94

muut

11,2

 

enintään 1 kg

 

 

2008 11 96

paahdetut

12

2008 11 98

muut

12,8

2008 19

muut, myös sekoitukset

 

 

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 19 11

trooppiset pähkinät; sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä

7

 

muut

 

 

2008 19 13

paahdetut mantelit ja pistaasipähkinät

9

2008 19 19

muut

11,2

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 19 91

trooppiset pähkinät; sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä

8

 

muut

 

 

 

paahdetut pähkinät

 

 

2008 19 93

mantelit ja pistaasipähkinät

10,2

2008 19 95

muut

12

2008 19 99

muut

12,8

2008 20

ananakset

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 20 11

sokeripitoisuus suurempi kuin 17 painoprosenttia

25,6 + 2,5 €/100 kg/net

2008 20 19

muut

25,6

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 20 31

sokeripitoisuus suurempi kuin 19 painoprosenttia

25,6 + 2,5 €/100 kg/net

2008 20 39

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 20 51

sokeripitoisuus suurempi kuin 17 painoprosenttia

19,2

2008 20 59

muut

17,6

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 20 71

sokeripitoisuus suurempi kuin 19 painoprosenttia

20,8

2008 20 79

muut

19,2

2008 20 90

lisättyä sokeria sisältämättömät

18,4

2008 30

sitrushedelmät

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 9 painoprosenttia

 

 

2008 30 11

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

25,6

2008 30 19

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2008 30 31

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

24

2008 30 39

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 30 51

greipit ja pomelot lohkoina

15,2

2008 30 55

mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat); klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit

18,4

2008 30 59

muut

17,6

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 30 71

greipit ja pomelot lohkoina

15,2

2008 30 75

mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat); klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit

17,6

2008 30 79

muut

20,8

2008 30 90

lisättyä sokeria sisältämättömät

18,4

2008 40

päärynät

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

 

 

2008 40 11

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

25,6

2008 40 19

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2008 40 21

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

24

2008 40 29

muut

25,6

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 40 31

sokeripitoisuus suurempi kuin 15 painoprosenttia

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

2008 40 39

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 40 51

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

17,6

2008 40 59

muut

16

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 40 71

sokeripitoisuus suurempi kuin 15 painoprosenttia

19,2

2008 40 79

muut

17,6

2008 40 90

lisättyä sokeria sisältämättömät

16,8

2008 50

aprikoosit

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

 

 

2008 50 11

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

25,6

2008 50 19

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2008 50 31

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

24

2008 50 39

muut

25,6

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 50 51

sokeripitoisuus suurempi kuin 15 painoprosenttia

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

2008 50 59

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 50 61

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

19,2

2008 50 69

muut

17,6

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 50 71

sokeripitoisuus suurempi kuin 15 painoprosenttia

20,8

2008 50 79

muut

19,2

 

lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino

 

 

2008 50 92

vähintään 5 kg

13,6

2008 50 94

vähintään 4,5 kg, mutta pienempi kuin 5 kg

18,4 (88)

2008 50 99

pienempi kuin 4,5 kg

18,4

2008 60

kirsikat

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 9 painoprosenttia

 

 

2008 60 11

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

25,6

2008 60 19

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2008 60 31

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

24

2008 60 39

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino

 

 

2008 60 50

suurempi kuin 1 kg

17,6

2008 60 60

enintään 1 kg

20,8

 

lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino

 

 

2008 60 70

vähintään 4,5 kg

18,4

2008 60 90

pienempi kuin 4,5 kg

18,4

2008 70

persikat, myös nektariinit

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

 

 

2008 70 11

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

25,6

2008 70 19

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2008 70 31

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

24

2008 70 39

muut

25,6

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 70 51

sokeripitoisuus suurempi kuin 15 painoprosenttia

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

2008 70 59

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 70 61

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

19,2

2008 70 69

muut

17,6

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 70 71

sokeripitoisuus suurempi kuin 15 painoprosenttia

19,2

2008 70 79

muut

17,6

 

lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino

 

 

2008 70 92

vähintään 5 kg

15,2

2008 70 98

pienempi kuin 5 kg

18,4

2008 80

mansikat

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 9 painoprosenttia

 

 

2008 80 11

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

25,6

2008 80 19

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

2008 80 31

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

24

2008 80 39

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

2008 80 50

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

17,6

2008 80 70

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

20,8

2008 80 90

lisättyä sokeria sisältämättömät

18,4

 

muut, myös muut sekoitukset kuin alanimikkeeseen 2008 19 kuuluvat

 

 

2008 91 00

palmunsydämet

10

2008 92

sekoitukset

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 9 painoprosenttia

 

 

 

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

 

 

2008 92 12

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

16

2008 92 14

muut

25,6

 

muut

 

 

2008 92 16

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

16 + 2,6 €/100 kg/net

2008 92 18

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

 

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

 

 

2008 92 32

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

15

2008 92 34

muut

24

 

muut

 

 

2008 92 36

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

16

2008 92 38

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät

 

 

 

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 92 51

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

11

2008 92 59

muut

17,6

 

muut

 

 

 

hedelmäsekoitukset, joissa yksittäisen hedelmälajin osuus on enintään 50 prosenttia hedelmien kokonaispainosta

 

 

2008 92 72

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

8,5

2008 92 74

muut

13,6

 

muut

 

 

2008 92 76

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

12

2008 92 78

muut

19,2

 

lisättyä sokeria sisältämättömät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino

 

 

 

vähintään 5 kg

 

 

2008 92 92

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

11,5

2008 92 93

muut

18,4

 

vähintään 4,5 kg, mutta pienempi kuin 5 kg

 

 

2008 92 94

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

11,5

2008 92 96

muut

18,4

 

pienempi kuin 4,5 kg

 

 

2008 92 97

trooppisista hedelmistä valmistetut (myös sekoitukset, jotka sisältävät vähintään 50 painoprosenttia trooppisia pähkinöitä ja trooppisia hedelmiä)

11,5

2008 92 98

muut

18,4

2008 99

muut

 

 

 

lisättyä alkoholia sisältävät

 

 

 

inkivääri

 

 

2008 99 11

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

10

2008 99 19

muut

16

 

viinirypäleet

 

 

2008 99 21

sokeripitoisuus suurempi kuin 13 painoprosenttia

25,6 + 3,8 €/100 kg/net

2008 99 23

muut

25,6

 

muut

 

 

 

sokeripitoisuus suurempi kuin 9 painoprosenttia

 

 

 

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

 

 

2008 99 24

trooppiset hedelmät

16

2008 99 28

muut

25,6

 

muut

 

 

2008 99 31

trooppiset hedelmät

16 + 2,6 €/100 kg/net

2008 99 34

muut

25,6 + 4,2 €/100 kg/net

 

muut

 

 

 

todellinen alkoholipitoisuus enintään 11,85 % mas

 

 

2008 99 36

trooppiset hedelmät

15

2008 99 37

muut

24

 

muut

 

 

2008 99 38

trooppiset hedelmät

16

2008 99 40

muut

25,6

 

lisättyä alkoholia sisältämättömät

 

 

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino suurempi kuin 1 kg

 

 

2008 99 41

inkivääri

vapaa

2008 99 43

viinirypäleet

19,2

2008 99 45

luumut

17,6

2008 99 46

passiohedelmät, guavat ja tamarindit

11

2008 99 47

mangot, mangostanit, papaijat, cashew-omenat, litsit, jakkipuun hedelmät, sapotillat, karambolat ja pitahaijat

11

2008 99 49

muut

17,6

 

lisättyä sokeria sisältävät, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 1 kg

 

 

2008 99 51

inkivääri

vapaa

2008 99 61

passiohedelmät ja guavat

13

2008 99 62

mangot, mangostanit, papaijat, tamarindit, cashew-omenat, litsit, jakkippun hedelmät, sapotillat, karambolat ja pitahaijat

13

2008 99 67

muut

20,8

 

lisättyä sokeria sisältämättömät

 

 

 

luumut, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino

 

 

2008 99 72

vähintään 5 kg

15,2

2008 99 78

pienempi kuin 5 kg

18,4

2008 99 85

maissi, muu kuin sokerimaissi (Zea mays var. saccharata)

5,1 + 9,4 €/100 kg/net (84)

2008 99 91

jamssit, bataatit ja niiden kaltaiset syötävät kasvinosat, joissa on tärkkelystä vähintään 5 painoprosenttia

8,3 + 3,8 €/100 kg/net (84)

2008 99 99

muut

18,4

2009

Käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät hedelmämehut (myös rypäleen puristemehu ”grape must”) ja kasvismehut, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

 

 

appelsiinimehu

 

 

2009 11

jäädytetty

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

2009 11 11

arvo enintään 30 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 11 19

muu

33,6

 

Brix-arvo enintään 67

 

 

2009 11 91

arvo enintään 30 €/100 kg netto, lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia sisältävä

15,2 + 20,6 €/100 kg/net

2009 11 99

muu

15,2 (85)

2009 12 00

jäädyttämätön, Brix-arvo enintään 20

12,2

2009 19

muut

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

2009 19 11

arvo enintään 30 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 19 19

muu

33,6

 

Brix-arvo suurempi kuin 20 mutta enintään 67

 

 

2009 19 91

arvo enintään 30 €/100 kg netto, lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia sisältävä

15,2 + 20,6 €/100 kg/net

2009 19 98

muu

12,2

 

greippi- tai pomelomehu

 

 

2009 21 00

Brix-arvo enintään 20

12

2009 29

muut

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

2009 29 11

arvo enintään 30 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 29 19

muu

33,6

 

Brix-arvo suurempi kuin 20 mutta enintään 67

 

 

2009 29 91

arvo enintään 30 €/100 kg netto, lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia sisältävä

12 + 20,6 €/100 kg/net

2009 29 99

muu

12

 

muun sitrushedelmän mehu

 

 

2009 31

Brix-arvo enintään 20

 

 

 

arvo suurempi kuin 30 €/100 kg netto

 

 

2009 31 11

lisättyä sokeria sisältävä

14,4

2009 31 19

jossa ei ole lisättyä sokeria

15,2

 

arvo enintään 30 €/100 kg netto

 

 

 

sitruunamehu

 

 

2009 31 51

lisättyä sokeria sisältävä

14,4

2009 31 59

jossa ei ole lisättyä sokeria

15,2

 

muut sitrushedelmämehut

 

 

2009 31 91

lisättyä sokeria sisältävä

14,4

2009 31 99

jossa ei ole lisättyä sokeria

15,2

2009 39

muut

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

2009 39 11

arvo enintään 30 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 39 19

muu

33,6

 

Brix-arvo suurempi kuin 20 mutta enintään 67

 

 

 

arvo suurempi kuin 30 €/100 kg netto

 

 

2009 39 31

lisättyä sokeria sisältävä

14,4

2009 39 39

jossa ei ole lisättyä sokeria

15,2

 

arvo enintään 30 €/100 kg netto

 

 

 

sitruunamehu

 

 

2009 39 51

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

14,4 + 20,6 €/100 kg/net

2009 39 55

jossa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

14,4

2009 39 59

jossa ei ole lisättyä sokeria

15,2

 

muut sitrushedelmämehut

 

 

2009 39 91

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

14,4 + 20,6 €/100 kg/net

2009 39 95

jossa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

14,4

2009 39 99

jossa ei ole lisättyä sokeria

15,2

 

ananasmehu

 

 

2009 41

Brix-arvo enintään 20

 

 

2009 41 10

arvo suurempi kuin 30 €/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä

15,2

 

muu

 

 

2009 41 91

lisättyä sokeria sisältävä

15,2

2009 41 99

jossa ei ole lisättyä sokeria

16

2009 49

muu

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

2009 49 11

arvo enintään 30 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 49 19

muu

33,6

 

Brix-arvo suurempi kuin 20 mutta enintään 67

 

 

2009 49 30

arvo suurempi kuin 30 €/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä

15,2

 

muu

 

 

2009 49 91

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

15,2 + 20,6 €/100 kg/net

2009 49 93

jossa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

15,2

2009 49 99

jossa ei ole lisättyä sokeria

16

2009 50

tomaattimehu

 

 

2009 50 10

jossa on lisättyä sokeria

16

2009 50 90

muu

16,8

 

viinirypälemehu (mukaan lukien rypäleen puristemehu ”grape must”)

 

 

2009 61

Brix-arvo enintään 30

 

 

2009 61 10

arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto

 (89)

2009 61 90

arvo enintään 18 €/100 kg netto

22,4 + 27 €/hl (85)

2009 69

muu

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

2009 69 11

arvo enintään 22 €/100 kg netto

40 + 121 €/hl + 20,6 €/100 kg/net (85)

2009 69 19

muu

 (89)

 

Brix-arvo suurempi kuin 30 mutta enintään 67

 

 

 

arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto

 

 

2009 69 51

tiivistetty

 (89)

2009 69 59

muu

 (89)

 

arvo enintään 18 €/100 kg netto

 

 

 

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

 

 

2009 69 71

tiivistetty

22,4 + 131 €/hl + 20,6 €/100 kg/net

2009 69 79

muu

22,4 + 27 €/hl + 20,6 €/100 kg/net

2009 69 90

muu

22,4 + 27 €/hl (85)

 

omenamehu

 

 

2009 71

Brix-arvo enintään 20

 

 

2009 71 10

arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä

18

 

muu

 

 

2009 71 91

lisättyä sokeria sisältävä

18

2009 71 99

jossa ei ole lisättyä sokeria

18

2009 79

muu

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

2009 79 11

arvo enintään 22 €/100 kg netto

30 + 18,4 €/100 kg/net

2009 79 19

muu

30

 

Brix-arvo suurempi kuin 20 mutta enintään 67

 

 

2009 79 30

arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä

18

 

muu

 

 

2009 79 91

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

18 + 19,3 €/100 kg/net

2009 79 93

jossa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

18

2009 79 99

jossa ei ole lisättyä sokeria

18

2009 80

muun hedelmän tai kasviksen mehu

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

 

päärynämehu

 

 

2009 80 11

arvo enintään 22 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 80 19

muu

33,6

 

muu

 

 

 

arvo enintään 30 €/100 kg netto

 

 

2009 80 34

trooppisista hedelmistä valmistettu

21 + 12,9 €/100 kg/net

2009 80 35

muu

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

 

muu

 

 

2009 80 36

trooppisista hedelmistä valmistettu

21

2009 80 38

muu

33,6

 

Brix-arvo enintään 67

 

 

 

päärynämehu

 

 

2009 80 50

arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä

19,2

 

muu

 

 

2009 80 61

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

19,2 + 20,6 €/100 kg/net

2009 80 63

jossa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

19,2

2009 80 69

jossa ei ole lisättyä sokeria

20

 

muu

 

 

 

arvo suurempi kuin 30 €/100 kg netto, lisättyä sokeria sisältävä

 

 

2009 80 71

kirsikkamehu

16,8

2009 80 73

trooppisista hedelmistä valmistettu

10,5

2009 80 79

muu

16,8

 

muu

 

 

 

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

 

 

2009 80 85

trooppisista hedelmistä valmistettu

10,5 + 12,9 €/100 kg/net

2009 80 86

muu

16,8 + 20,6 €/100 kg/net

 

jossa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

 

 

2009 80 88

trooppisista hedelmistä valmistettu

10,5

2009 80 89

muu

16,8

 

jossa ei ole lisättyä sokeria

 

 

2009 80 95

pensaskarpalomehu (Vaccinium macrocarpon -lajin hedelmistä valmistettu mehu)

14

2009 80 96

kirsikkamehu

17,6

2009 80 97

trooppisista hedelmistä valmistettu

11

2009 80 99

muu

17,6

2009 90

sekamehu

 

 

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

 

 

 

omena- ja päärynämehusta valmistettu

 

 

2009 90 11

arvo enintään 22 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 90 19

muu

33,6

 

muu

 

 

2009 90 21

arvo enintään 30 €/100 kg netto

33,6 + 20,6 €/100 kg/net

2009 90 29

muu

33,6

 

Brix-arvo enintään 67

 

 

 

omena- ja päärynämehusta valmistettu

 

 

2009 90 31

arvo enintään 18 €/100 kg netto, lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia sisältävä

20 + 20,6 €/100 kg/net

2009 90 39

muu

20

 

muu

 

 

 

arvo suurempi kuin 30 €/100 kg netto

 

 

 

sitrushedelmä- ja ananasmehusta valmistettu

 

 

2009 90 41

jossa on lisättyä sokeria

15,2

2009 90 49

muu

16

 

muu

 

 

2009 90 51

jossa on lisättyä sokeria

16,8

2009 90 59

muu

17,6

 

arvo enintään 30 €/100 kg netto

 

 

 

sitrushedelmä- ja ananasmehusta valmistettu

 

 

2009 90 71

jossa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

15,2 + 20,6 €/100 kg/net

2009 90 73

jossa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

15,2

2009 90 79

jossa ei ole lisättyä sokeria

16

 

muu

 

 

 

joissa on lisättyä sokeria enemmän kuin 30 painoprosenttia

 

 

2009 90 92

trooppisista hedelmistä valmistettu

10,5 + 12,9 €/100 kg/net

2009 90 94

muu

16,8 + 20,6 €/100 kg/net

 

joissa on lisättyä sokeria enintään 30 painoprosenttia

 

 

2009 90 95

trooppisista hedelmistä valmistettu

10,5

2009 90 96

muu

16,8

 

joissa ei ole lisättyä sokeria

 

 

2009 90 97

trooppisista hedelmistä valmistettu

11

2009 90 98

muu

17,6

21 RYHMÄ

ERINÄISET ELINTARVIKEVALMISTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 0712 kasvissekoitukset;

b)

paahdetut kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta (nimike 0901);

c)

maustettu tee (nimike 0902);

d)

mausteet ja muut nimikkeiden 0904—0910 tuotteet;

e)

elintarvikevalmisteet (lukuun ottamatta nimikkeissä 2103 ja 2104 mainittuja tuotteita), joissa on enemmän kuin 20 painoprosenttia makkaraa, lihaa, muita eläimenosia, verta, kalaa, äyriäisiä, nilviäisiä tai muita vedessä eläviä selkärangattomia tai näiden sekoituksia (16 ryhmä);

f)

hiiva lääkkeenä ja muut nimikkeen 3003 tai 3004 tuotteet;

g)

nimikkeen 3507 entsyymivalmisteet.

2.

Edellä 1 huomautuksen b alakohdassa mainittujen korvikkeiden uutteet luokitellaan nimikkeeseen 2101.

3.

Nimikkeessä 2104 tarkoitetaan ilmaisulla ”homogenoidut sekoitetut elintarvikevalmisteet” kahden tai useamman perusaineen, kuten lihan, kalan, kasvisten ja hedelmien hienoksi homogenoidusta seoksesta koostuvia, pikkulasten ruoaksi tai dieettitarkoituksiin myytäviä valmisteita, nettopainoltaan enintään 250 gramman vähittäismyyntipakkauksissa. Tätä määritelmää sovellettaessa huomiota ei kiinnitetä vähäisiin määriin muita aineita, joita on voitu lisätä seokseen maustamis-, säilömis- tai muussa tarkoituksessa. Näissä valmisteissa voi olla pieniä määriä silmin havaittavia paloja.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeissä 2106 10 20 ja 2106 90 92 tarkoitetaan ilmaisulla ”tärkkelys” myös tärkkelyksen hajoamistuotteita.

2.

Alanimikkeessä 2106 90 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”juustofonduet” sulatejuustosta (yksinomaan emmental- ja gruyèrejuustosta) tehtyjä valmisteita, joissa on vähintään 12 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 18 painoprosenttia maitorasvoja; valmisteet sisältävät lisättyä valkoviiniä, kirsch-viinaa, tärkkelystä ja mausteita, ja niiden tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino on enintään 1 kg.

Luokittelu edellä mainittuun alanimikkeeseen edellyttää lisäksi, että tuotteesta esitetään asiaa koskevissa yhteisön määräyksissä määrättyjen edellytysten mukaisesti annettu todistus.

3.

Alanimikkeessä 2106 90 20 tarkoitetaan ilmaisulla ”alkoholipitoiset valmisteet (seokset), jollaisia käytetään juomien valmistukseen, muut kuin hyvänhajuisiin aineisiin perustuvat” niitä valmisteita, joiden alkoholipitoisuus on suurempi kuin 0,5 tilavuusprosenttia.

4.

Alanimikkeessä 2106 90 30 tarkoitetaan ilmaisulla ”isoglukoosi” tuotetta, joka on valmistettu glukoosista tai sen polymeereista ja jossa on kuivapainosta määritettynä vähintään 10 prosenttia fruktoosia.

Alanimikkeeseen 2106 90 30 kuuluviin tuotteisiin sovellettavan tullin laskemiseksi kuiva-ainepitoisuus määritetään asetuksen (EY) N:o 1423/95 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

5.

Alanimikkeeseen 2106 90 59 kuuluviin tuotteisiin sovellettavan tullin laskemiseksi sakkaroosipitoisuus, mukaan lukien muiden sokerien pitoisuudet sakkaroosina ilmaistuina, määritetään asetuksen (EY) N:o 1423/95 5 artiklan 2 kohdassa säädetyn menetelmän mukaisesti.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2101

Kahvi-, tee- ja mateuutteet, -esanssit ja -tiivisteet sekä näihin tuotteisiin tai kahviin, teehen tai mateen perustuvat valmisteet; paahdettu juurisikuri ja muut paahdetut kahvinkorvikkeet sekä niiden uutteet, esanssit ja tiivisteet

 

 

 

kahviuutteet, -esanssit ja -tiivisteet sekä näihin uutteisiin, esansseihin tai tiivisteisiin tai kahviin perustuvat valmisteet

 

 

2101 11

uutteet, esanssit ja tiivisteet

 

 

2101 11 11

kahviin perustuvan kuiva-aineen pitoisuus vähintään 95 painoprosenttia

9

2101 11 19

muut

9

2101 12

uutteisiin, esansseihin tai tiivisteisiin perustuvat valmisteet tai kahviin perustuvat valmisteet

 

 

2101 12 92

kahviuutteisiin, -esansseihin tai -tiivisteisiin perustuvat valmisteet

11,5

2101 12 98

muut

9 + EA (90)

2101 20

tee- ja mateuutteet, -esanssit ja -tiivisteet sekä näihin uutteisiin, esansseihin ja tiivisteisiin taikka teehen tai mateen perustuvat valmisteet

 

 

2101 20 20

uutteet, esanssit ja tiivisteet

6

 

valmisteet

 

 

2101 20 92

tee tai mateuutteisiin, -esansseihin tai -tiivisteisiin perustuvat valmisteet

6

2101 20 98

muut

6,5 + EA (90)

2101 30

paahdettu juurisikuri ja muut paahdetut kahvinkorvikkeet sekä niiden uutteet, esanssit ja tiivisteet

 

 

 

paahdettu juurisikuri ja muut paahdetut kahvinkorvikkeet

 

 

2101 30 11

paahdettu juurisikuri

11,5

2101 30 19

muut

5,1 + 12,7 €/100 kg/net

 

uutteet, esanssit ja tiivisteet

 

 

2101 30 91

paahdetusta juurisikurista saadut

14,1

2101 30 99

muut

10,8 + 22,7 €/100 kg/net

2102

Hiiva (elävä eli aktiivinen tai kuollut eli inaktiivinen); muut kuolleet yksisoluiset mikro-organismit (ei kuitenkaan nimikkeen 3002 rokotteet); valmistetut leivinjauheet

 

 

2102 10

elävä eli aktiivinen hiiva

 

 

2102 10 10

valikoitu kantahiiva (hiivaviljelmät)

10,9

 

leivontahiiva

 

 

2102 10 31

kuivattu

12 + 49,2 €/100 kg/net (91)

2102 10 39

muu

12 + 14,5 €/100 kg/net (91)

2102 10 90

muu

14,7

2102 20

kuollut eli inaktiivinen hiiva; muut kuolleet yksisoluiset mikro-organismit

 

 

 

kuollut eli inaktiivinen hiiva

 

 

2102 20 11

tabletteina, kuutioina tai niiden kaltaisessa muodossa taikka nettopainoltaan enintään 1 kg:n tuotetta lähinnä olevissa pakkauksissa

8,3

2102 20 19

muu

5,1

2102 20 90

muut

vapaa

2102 30 00

valmistetut leivinjauheet

6,1

2103

Kastikkeet ja valmisteet niitä varten; maustamisvalmisteita olevat sekoitukset; sinappijauho ja valmistettu sinappi

 

 

2103 10 00

soijakastike

7,7

2103 20 00

tomaattiketsuppi ja muut tomaattikastikkeet

10,2

2103 30

sinappijauho ja valmistettu sinappi

 

 

2103 30 10

sinappijauho

vapaa

2103 30 90

valmistettu sinappi

9

2103 90

muut

 

 

2103 90 10

nestemäinen mango-chutney

vapaa

2103 90 30

aromaattiset katkerot, alkoholipitoisuus 44,2—49,2 tilavuusprosenttia, katkeroa, mausteita ja erilaisia aineksia 1,5—6 painoprosenttia sekä sokeria 4—10 painoprosenttia sisältävät, enintään 0,5 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2103 90 90

muut

7,7

2104

Keitot ja liemet sekä valmisteet niitä varten; homogenoidut sekoitetut elintarvikevalmisteet

 

 

2104 10

keitot ja liemet sekä valmisteet niitä varten

 

 

2104 10 10

kuivatut

11,5

2104 10 90

muut

11,5

2104 20 00

homogenoidut sekoitetut elintarvikevalmisteet

14,1

2105 00

Jäätelö, mehujää ja niiden kaltaiset jäädytetyt valmisteet, myös kaakaota sisältävät

 

 

2105 00 10

joissa ei ole lainkaan maitorasvaa tai joissa sitä on vähemmän kuin 3 painoprosenttia

8,6 + 20,2 €/100 kg/net MAX 19,4 + 9,4 €/100 kg/net

 

joissa on maitorasvaa

 

 

2105 00 91

vähintään 3 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 7 painoprosenttia

8 + 38,5 €/100 kg/net MAX 18,1 + 7 €/100 kg/net

2105 00 99

vähintään 7 painoprosenttia

7,9 + 54 €/100 kg/net MAX 17,8 + 6,9 €/100 kg/net

2106

Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet

 

 

2106 10

proteiinitiivisteet ja teksturoidut proteiiniaineet

 

 

2106 10 20

joissa ei ole lainkaan maitorasvaa, sakkaroosia, isoglukoosia, glukoosia tai tärkkelystä, taikka joissa on vähemmän kuin 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähemmän kuin 5 painoprosenttia sakkaroosia tai isoglukoosia, vähemmän kuin 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä

12,8

2106 10 80

muut

9 + EA (90)

2106 90

muut

 

 

2106 90 10

juustofonduet (92)

8,3 + 78,3 €/100 kg/net (93)

2106 90 20

alkoholipitoiset valmisteet (seokset), jollaisia käytetään juomien valmistukseen, muut kuin hyvänhajuisiin aineisiin perustuvat

17,3 MIN 1 €/% vol/hl

l alc. 100 %

 

lisättyä maku- tai väriainetta sisältävät sokerisiirapit

 

 

2106 90 30

isoglukoosisiirappi

42,7 €/100 kg/net mas

 

muut

 

 

2106 90 51

laktoosisiirappi

14 €/100 kg/net

2106 90 55

glukoosi- ja maltodekstriinisiirappi

20 €/100 kg/net

2106 90 59

muut

0,4 €/100 kg/net (94)

 

muut

 

 

2106 90 92

joissa ei ole lainkaan maitorasvaa, sakkaroosia, isoglukoosia, glukoosia tai tärkkelystä, taikka joissa on vähemmän kuin 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähemmän kuin 5 painoprosenttia sakkaroosia tai isoglukoosia, vähemmän kuin 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä

12,8

2106 90 98

muut

9 + EA (90)

22 RYHMÄ

JUOMAT, ETYYLIALKOHOLI (ETANOLI) JA ETIKKA

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

tässä ryhmässä mainitut tuotteet (muut kuin nimikkeeseen 2209 kuuluvat), jotka on valmistettu ruoanlaittoa varten ja eivät siten sovellu käytettäviksi juomina (yleensä nimike 2103);

b)

merivesi (nimike 2501);

c)

tislattu vesi, sähkön- tai lämmönjohtokyvyn mittaamiseen käytettävä vesi ja puhtaudeltaan näitä vastaava vesi (nimike 2851);

d)

etikkahapon vesiliuokset, joissa on enemmän kuin 10 painoprosenttia etikkahappoa (nimike 2915);

e)

nimikkeiden 3003 tai 3004 lääkkeet;

f)

hajuste- ja toalettivalmisteet (33 ryhmä).

2.

Tässä ryhmässä sekä 20 ja 21 ryhmässä ”alkoholipitoisuus (tilavuusprosenttia)” on määritettävä 20 °C:n lämpötilassa.

3.

Nimikkeessä 2202 tarkoitetaan ilmaisulla ”alkoholittomat juomat” juomia, joiden alkoholipitoisuus on enintään 0,5 tilavuusprosenttia. Alkoholijuomat luokitellaan soveltuvaan nimikkeeseen nimikkeistä 2203—2206 tai 2208.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeessä 2204 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”kuohuviini” viiniä, jolla säilytettäessä suljetuissa astioissa 20 °C:n lämpötilassa on vähintään 3 baarin ylipaine.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeeseen 2202 10 00 kuuluu vesi, myös kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä tai maustettu, mikäli se on juomana välittömästi kulutettavissa.

2.

Nimikkeissä 2204 ja 2205 sekä alanimikkeessä 2206 00 10 tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”todellinen alkoholipitoisuus (tilavuusprosenttia)” puhtaan alkoholin tilavuusyksikköjen lukumäärää tuotteen 100 tilavuusyksikköä kohti 20 °C:n lämpötilassa;

b)

”mahdollinen alkoholipitoisuus (tilavuusprosenttia)” puhtaan alkoholin tilavuusyksikköjen lukumäärää, jotka voidaan tuottaa sokerien täydellisen käymisen tuloksena tuotteen 100 tilavuusyksikköä kohti 20 °C:n lämpötilassa;

c)

”kokonaisalkoholipitoisuus (tilavuusprosenttia)” todellisen alkoholipitoisuuden ja mahdollisen alkoholipitoisuuden summaa;

d)

”luonnollinen alkoholipitoisuus (tilavuusprosenttia)” tuotteen kokonaisalkoholipitoisuutta ennen väkevöintiä;

e)

”tilavuusprosentti” tilavuudesta määritetyn alkoholipitoisuuden mittayksikköä.

3.

Alanimikkeessä 2204 30 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”muu rypäleen puristemehu (grape must), käymistilassa” rypäleen puristemehun käymistuotetta, jonka todellinen alkoholipitoisuus on suurempi kuin 1 tilavuusprosentti ja pienempi kuin kolme viidesosaa sen kokonaisalkoholipitoisuudesta.

4.

Alanimikkeissä 2204 21 ja 2204 29 tarkoitetaan ilmaisulla:

A.

”kuiva-aineen kokonaismäärä” grammoina litraa kohti ilmaistua, tuotteessa olevien kaikkien sellaisten aineiden määrää, jotka eivät haihdu tietyissä fysikaalisissa olosuhteissa.

Kuiva-aineen kokonaismäärä on määritettävä tiheyden mittauksella 20 °C:n lämpötilassa.

B.

a)

jäljempänä 1, 2, 3 ja 4 alakohdassa mainittu kuiva-aineen litrakohtainen kokonaismäärä alanimikkeiden 2204 21 11—2204 21 99 ja 2204 29 12—2204 29 99 tuotteissa ei vaikuta niiden luokitteluun:

1.

Tuotteet, joiden todellinen alkoholipitoisuus on enintään 13 tilavuusprosenttia: kuiva-aineen kokonaismäärä enintään 90 g/l;

2.

Tuotteet, joiden todellinen alkoholipitoisuus on suurempi kuin 13 tilavuusprosenttia, mutta enintään 15 tilavuusprosenttia: kuiva-aineen kokonaismäärä enintään 130 g/l;

3.

Tuotteet, joiden todellinen alkoholipitoisuus on suurempi kuin 15 tilavuusprosenttia, mutta enintään 18 tilavuusprosenttia: kuiva-aineen kokonaismäärä enintään 130 g/l;

4.

Tuotteet, joiden todellinen alkoholipitoisuus on suurempi kuin 18 tilavuusprosenttia, mutta enintään 22 tilavuusprosenttia: kuiva-aineen kokonaismäärä enintään 330 g/l.

Tuotteet, joiden kuiva-aineen kokonaismäärä on suurempi kuin edellä määrätyt kunkin luokan enimmäismäärät, luokitellaan lähimpään seuraavaan luokkaan, paitsi jos kuiva-aineen kokonaismäärä on suurempi kuin 330 g/l, tuotteet luokitellaan alanimikkeisiin 2204 21 99 ja 2204 29 99.

b)

a alakohdan sääntöjä ei sovelleta alanimikkeisiin 2204 21 23, 2204 21 81, 2204 29 11 ja 2204 29 77 kuuluviin tuotteisiin.

5.

Alanimikkeisiin 2204 21 11—2204 21 99 ja 2204 29 12—2204 29 99 kuuluvat muun muassa:

a)

rypäleen puristemehu (grape must), jonka käyminen on estetty tai keskeytetty lisäämällä alkoholia, toisin sanoen tuote:

jonka todellinen alkoholipitoisuus on vähintään 12 tilavuusprosenttia, mutta pienempi kuin 15 tilavuusprosenttia; ja

joka on valmistettu lisäämällä viinintislauksesta saatua tuotetta käymättömään rypäleen puristemehuun (grape must), jonka luonnollinen alkoholipitoisuus on vähintään 8,5 tilavuusprosenttia;

b)

tislausta varten väkevöity viini, toisin sanoen tuote:

jonka todellinen alkoholipitoisuus on vähintään 18 tilavuusprosenttia, mutta enintään 24 tilavuusprosenttia,

joka on valmistettu yksinomaan lisäämällä viinintislauksesta saatua väkevöimätöntä tuotetta, jonka todellinen alkoholipitoisuus on enintään 86 tilavuusprosenttia, jäännössokeria sisältämättömään viiniin, ja

jossa haihtuvien happojen enimmäispitoisuus on 1,5 g/l etikkahappona ilmaistuna;

c)

väkevä viini, toisin sanoen tuote:

jonka kokonaisalkoholipitoisuus on vähintään 17,5 tilavuusprosenttia ja todellinen alkoholipitoisuus vähintään 15 tilavuusprosenttia, mutta enintään 22 tilavuusprosenttia, ja

joka on valmistettu rypäleen puristemehusta (grape must) tai viinistä, joka on tehty viinirypälelajikkeista, jotka on hyväksytty kolmannessa maassa, joka on niiden alkuperämaa, väkevän viinin valmistukseen, ja jonka luonnollinen alkoholipitoisuus on vähintään 12 tilavuusprosenttia:

jäädyttämällä tai

lisäämällä käymisen aikana tai sen jälkeen:

viinintislauksesta saatua tuotetta, tai

tiivistettyä rypäleen puristemehua (grape must) tai, kun on kyse tietyistä korkealaatuisista väkevistä viineistä, jotka on mainittu käyttöön otettavassa luettelossa ja joille sellainen käytäntö on tavanomaista, rypäleen puristemehua, joka on tiivistetty suoran kuumennuksen avulla ja joka tästä toimenpiteestä huolimatta vastaa tiivistetyn rypäleen puristemehun määritelmää, tai

näiden tuotteiden sekoitusta.

Tietyt väkevät laatuviinit, jotka on mainittu käyttöön otettavassa luettelossa, voidaan kuitenkin valmistaa käymättömästä tuoreesta rypäleen puristemehusta (grape must), jonka luonnollisen alkoholipitoisuuden ei tarvitse olla vähintään 12 tilavuusprosenttia.

6.

Alanimikkeissä 2204 21 11—2204 21 78, 2204 21 81—2204 21 83 ja 2204 29 11—2204 29 58, 2204 29 77—2204 29 82 tarkoitetaan ilmaisulla ”määritetyillä alueilla tuotetut laatuviinit” Euroopan talousyhteisön alueella tuotettuja viinejä, jotka täyttävät 17. toukokuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1493/1999 säännökset viinin yhteisestä markkinajärjestelystä (EUVL L 179, 14.7.1999, s. 1) sekä edellä mainitun asetuksen täytäntöönpanosta annetut säännökset, jotka määritellään kansallisissa säädöksissä.

7.

Alanimikkeissä 2204 30 92 ja 2204 30 96 tarkoitetaan ilmaisulla ”tiivistetty rypäleen puristemehu (grape must)” rypäleen puristemehua, jonka arvo refraktometrillä mitattuna on vähintään 50,9 % 20 °C:n lämpötilassa mitattuna. [Refraktometriä on käytetty asetuksen (ETY) N:o 558/93 liitteessä annetun menetelmän mukaisesti].

8.

Nimikkeen 2205 tuotteisiin kuuluvat ainoastaan vermutti ja muu tuoreista rypäleistä valmistettu kasveilla tai aromaattisilla aineilla maustettu viini, jonka todellinen alkoholipitoisuus on vähintään 7 tilavuusprosenttia.

9.

Alanimikkeessä 2206 00 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”piquette” tuotetta, joka on valmistettu käymisen avulla vedessä maseroidusta käsittelemättömästä viinirypäleiden puristejäännöksestä tai uuttamalla käynyttä viinirypäleiden puristejäännöstä vedellä.

10.

Alanimikkeissä 2206 00 31 ja 2206 00 39 seuraavia juomia pidetään ”kuohuvina”:

käymisen avulla valmistetut juomat, jotka ovat ”pulloissa, jotka on suljettu sienenmuotoisella korkilla, joka on tuettu sitein tai kiinnikkein”,

muissa astioissa olevat käymisen avulla valmistetut juomat, joissa ylipaine on vähintään 1,5 baaria 20 °C:n lämpötilassa mitattuna.

11.

Alanimikkeissä 2209 00 11 ja 2209 00 19 tarkoitetaan ilmaisulla ”viinietikka” yksinomaan viinissä tapahtuneen etikkahappokäymisen tuloksena saatua etikkaa, jonka hapon kokonaispitoisuus on vähintään 60 g/l etikkahappona ilmaistuna.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2201

Vesi, myös luonnon tai keinotekoinen kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön ja maustamaton; jää ja lumi

 

 

2201 10

kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi

 

 

 

luonnon kivennäisvesi

 

 

2201 10 11

hiilihapoton

vapaa

l

2201 10 19

muu

vapaa

l

2201 10 90

muu

vapaa

l

2201 90 00

muu

vapaa

2202

Vesi, myös kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä tai maustettu, ja muut alkoholittomat juomat, ei kuitenkaan nimikkeen 2009 hedelmä- ja kasvismehut

 

 

2202 10 00

vesi, myös kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä tai maustettu

9,6

l

2202 90

muut

 

 

2202 90 10

nimikkeiden 0401—0404 tuotteita tai niistä saatuja rasvoja sisältämättömät

9,6

l

 

muut, jotka sisältävät nimikkeiden 0401—0404 tuotteista saatuja rasvoja

 

 

2202 90 91

vähemmän kuin 0,2 painoprosenttia

6,4 + 13,7 €/100 kg/net

l

2202 90 95

vähintään 0,2 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 2 painoprosenttia

5,5 + 12,1 €/100 kg/net

l

2202 90 99

vähintään 2 painoprosenttia

5,4 + 21,2 €/100 kg/net

l

2203 00

Mallasjuomat

 

 

 

enintään 10 litraa vetävissä astioissa

 

 

2203 00 01

pulloissa

vapaa

l

2203 00 09

muut

vapaa

l

2203 00 10

enemmän kuin 10 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l

2204

Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypäleen puristemehu (grape must), muu kuin nimikkeeseen 2009 kuuluva

 

 

2204 10

kuohuviini

 

 

 

todellinen alkoholipitoisuus vähintään 8,5 tilavuusprosenttia

 

 

2204 10 11

samppanja

32 €/hl

l

2204 10 19

muu

32 €/hl

l

 

muu

 

 

2204 10 91

Asti spumante

32 €/hl

l

2204 10 99

muu

32 €/hl

l

 

muu viini; rypäleen puristemehu (grape must), jonka käyminen on estetty tai keskeytetty alkoholia lisäämällä

 

 

2204 21

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2204 21 10

viinit (muut kuin alanimikkeessä 2204 10 mainitut), jotka ovat ”pulloissa, jotka on suljettu sienenmuotoisella korkilla, joka on tuettu sitein tai kiinnikkein”; viini muissa astioissa, joissa hiilidioksidin aikaansaama ylipaine nesteessä on vähintään 1 baari, mutta pienempi kuin 3 baaria 20 °C:ssa mitattuna

32 €/hl

l

 

muut

 

 

 

todellinen alkoholipitoisuus enintään 13 tilavuusprosenttia

 

 

 

määritetyillä alueilla tuotetut laatuviinit (tma-laatuviinit)

 

 

 

valkoviinit

 

 

2204 21 11

Alsace

13,1 €/hl

l

2204 21 12

Bordeaux

13,1 €/hl

l

2204 21 13

Bourgogne

13,1 €/hl

l

2204 21 17

Val de Loire

13,1 €/hl

l

2204 21 18

Mosel-Saar-Ruwer

13,1 €/hl

l

2204 21 19

Pfalz

13,1 €/hl

l

2204 21 22

Rheinhessen

13,1 €/hl

l

2204 21 23

Tokaj

14,8 €/hl

l

2204 21 24

Lazio

13,1 €/hl

l

2204 21 26

Toscana

13,1 €/hl

l

2204 21 27

Trentino, Alto Adige ja Friuli

13,1 €/hl

l

2204 21 28

Veneto

13,1 €/hl

l

2204 21 32

Vinho Verde

13,1 €/hl

l

2204 21 34

Penedés

13,1 €/hl

l

2204 21 36

Rioja

13,1 €/hl

l

2204 21 37

Valencia

13,1 €/hl

l

2204 21 38

muut

13,1 €/hl

l

 

muut

 

 

2204 21 42

Bordeaux

13,1 €/hl

l

2204 21 43

Bourgogne

13,1 €/hl

l

2204 21 44

Beaujolais

13,1 €/hl

l

2204 21 46

Côtes-du-Rhône

13,1 €/hl

l

2204 21 47

Languedoc-Roussillon

13,1 €/hl

l

2204 21 48

Val de Loire

13,1 €/hl

l

2204 21 62

Piemonte

13,1 €/hl

l

2204 21 66

Toscana

13,1 €/hl

l

2204 21 67

Trentino ja Alto Adige

13,1 €/hl

l

2204 21 68

Veneto

13,1 €/hl

l

2204 21 69

Dão, Bairrada ja Douro

13,1 €/hl

l

2204 21 71

Navarra

13,1 €/hl

l

2204 21 74

Penedés

13,1 €/hl

l

2204 21 76

Rioja

13,1 €/hl

l

2204 21 77

Valdepeñas

13,1 €/hl

l

2204 21 78

muut

13,1 €/hl

l

 

muut

 

 

2204 21 79

valkoviinit

13,1 €/hl

l

2204 21 80

muut

13,1 €/hl

l

 

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 13 tilavuusprosenttia, mutta enintään 15 tilavuusprosenttia

 

 

 

määritetyillä alueilla tuotetut laatuviinit (tma-laatuviinit)

 

 

 

valkoviinit

 

 

2204 21 81

Tokaj

15,8 €/hl

l

2204 21 82

muut

15,4 €/hl

l

2204 21 83

muut

15,4 €/hl

l

 

muut

 

 

2204 21 84

valkoviinit

15,4 €/hl

l

2204 21 85

muut

15,4 €/hl

l

 

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 15 tilavuusprosenttia, mutta enintään 18 tilavuusprosenttia

 

 

2204 21 87

Marsala

18,6 €/hl

l

2204 21 88

Samos ja Muscat de Lemnos

18,6 €/hl

l

2204 21 89

portviini

14,8 €/hl

l

2204 21 91

madeiraviini ja Setubalista peräisin oleva muskatelliviini

14,8 €/hl

l

2204 21 92

sherry

14,8 €/hl

l

2204 21 94

muut

18,6 €/hl

l

 

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 18 tilavuusprosenttia, mutta enintään 22 tilavuusprosenttia

 

 

2204 21 95

portviini

15,8 €/hl

l

2204 21 96

madeiraviini, sherry ja Setubalista peräisin oleva muskatelliviini

15,8 €/hl

l

2204 21 98

muut

20,9 €/hl

l

2204 21 99

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 22 tilavuusprosenttia

1,75 €/% vol/hl

l

2204 29

muut

 

 

2204 29 10

viinit (muut kuin alanimikkeessä 2204 10 mainitut), jotka ovat ”pulloissa, jotka on suljettu sienenmuotoisella korkilla, joka on tuettu sitein tai kiinnikkein”; viini muissa astioissa, joissa hiilidioksidin aikaansaama ylipaine nesteessä on vähintään 1 baari, mutta pienempi kuin 3 baaria 20 °C:ssa mitattuna

32 €/hl

l

 

muut

 

 

 

todellinen alkoholipitoisuus enintään 13 tilavuusprosenttia

 

 

 

määritetyillä alueilla tuotetut laatuviinit (tma-laatuviinit)

 

 

 

valkoviinit

 

 

2204 29 11

Tokaj

13,1 €/hl

l

2204 29 12

Bordeaux

9,9 €/hl

l

2204 29 13

Bourgogne

9,9 €/hl

l

2204 29 17

Val de Loire

9,9 €/hl

l

2204 29 18

muut

9,9 €/hl

l

 

muut

 

 

2204 29 42

Bordeaux

9,9 €/hl

l

2204 29 43

Bourgogne

9,9 €/hl

l

2204 29 44

Beaujolais

9,9 €/hl

l

2204 29 46

Côtes-du-Rhône

9,9 €/hl

l

2204 29 47

Languedoc-Roussillon

9,9 €/hl

l

2204 29 48

Val de Loire

9,9 €/hl

l

2204 29 58

muut

9,9 €/hl

l

 

muut

 

 

 

valkoviinit

 

 

2204 29 62

Sicilia

9,9 €/hl

l

2204 29 64

Veneto

9,9 €/hl

l

2204 29 65

muut

9,9 €/hl

l

 

muut

 

 

2204 29 71

Puglia

9,9 €/hl

l

2204 29 72

Sicilia

9,9 €/hl

l

2204 29 75

muut

9,9 €/hl

l

 

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 13 tilavuusprosenttia, mutta enintään 15 tilavuusprosenttia

 

 

 

määritetyillä alueilla tuotetut laatuviinit (tma-laatuviinit)

 

 

 

valkoviinit

 

 

2204 29 77

Tokaj

14,2 €/hl

l

2204 29 78

muut

12,1 €/hl

l

2204 29 82

muut

12,1 €/hl

l

 

muut

 

 

2204 29 83

valkoviinit

12,1 €/hl

l

2204 29 84

muut

12,1 €/hl

l

 

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 15 tilavuusprosenttia, mutta enintään 18 tilavuusprosenttia

 

 

2204 29 87

Marsala

15,4 €/hl

l

2204 29 88

Samos ja Muscat de Lemnos

15,4 €/hl

l

2204 29 89

portviini

12,1 €/hl

l

2204 29 91

madeiraviini ja Setubalista peräisin oleva muskatelliviini

12,1 €/hl

l

2204 29 92

sherry

12,1 €/hl

l

2204 29 94

muut

15,4 €/hl

l

 

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 18 tilavuusprosenttia, mutta enintään 22 tilavuusprosenttia

 

 

2204 29 95

portviini

13,1 €/hl

l

2204 29 96

madeiraviini, sherry ja Setubalista peräisin oleva muskatelliviini

13,1 €/hl

l

2204 29 98

muut

20,9 €/hl

l

2204 29 99

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 22 tilavuusprosenttia

1,75 €/% vol/hl

l

2204 30

muu rypäleen puristemehu (grape must)

 

 

2204 30 10

käymistilassa tai jonka käyminen on pysäytetty muuten kuin alkoholia lisäämällä

32

l

 

muu

 

 

 

tiheys enintään 1,33 g/cm3 20 °C:ssa, todellinen alkoholipitoisuus enintään 1 tilavuusprosentti

 

 

2204 30 92

tiivistetty

 (95)

l

2204 30 94

muu

 (95)

l

 

muu

 

 

2204 30 96

tiivistetty

 (95)

l

2204 30 98

muut

 (95)

l

2205

Vermutti ja muu tuoreista viinirypäleistä valmistettu viini, joka on maustettu kasveilla tai aromaattisilla aineilla

 

 

2205 10

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2205 10 10

todellinen alkoholipitoisuus enintään 18 tilavuusprosenttia

10,9 €/hl

l

2205 10 90

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 18 tilavuusprosenttia

0,9 €/% vol/hl + 6,4 €/hl

l

2205 90

muu

 

 

2205 90 10

todellinen alkoholipitoisuus enintään 18 tilavuusprosenttia

9 €/hl

l

2205 90 90

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 18 tilavuusprosenttia

0,9 €/% vol/hl

l

2206 00

Muut käymisen avulla valmistetut juomat (esim. siideri, päärynäviini ja sima); käymisen avulla valmistettujen juomien sekoitukset sekä käymisen avulla valmistettujen juomien ja alkoholittomien juomien sekoitukset, muualle kuulumattomat

 

 

2206 00 10

piquette (puristejäännöksestä valmistettu viini)

1,3 €/% vol/hl MIN 7,2 €/hl

l

 

muut

 

 

 

kuohuvat

 

 

2206 00 31

siideri ja päärynäviini

19,2 €/hl

l

2206 00 39

muut

19,2 €/hl

l

 

kuohumattomat

 

 

 

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2206 00 51

siideri ja päärynäviini

7,7 €/hl

l

2206 00 59

muut

7,7 €/hl

l

 

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2206 00 81

siideri ja päärynäviini

5,76 €/hl

l

2206 00 89

muut

5,76 €/hl

l

2207

Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus vähintään 80 tilavuusprosenttia; denaturoitu etyylialkoholi (etanoli) ja muut denaturoidut väkevät alkoholijuomat, väkevyydestä riippumatta

 

 

2207 10 00

denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus vähintään 80 tilavuusprosenttia

19,2 €/hl

l

2207 20 00

denaturoitu etyylialkoholi (etanoli) ja muut denaturoidut väkevät alkoholijuomat, väkevyydestä riippumatta

10,2 €/hl

l

2208

Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus pienempi kuin 80 tilavuusprosenttia; väkevät alkoholijuomat, liköörit ja muut alkoholipitoiset juomat

 

 

2208 20

väkevät alkoholijuomat, rypäleviinistä tai viininvalmistuksen puristejäännöksestä tislaamalla valmistetut

 

 

 

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2208 20 12

konjakki

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 14

armanjakki

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 26

grappa

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 27

brandy de Jerez

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 29

muut

vapaa

l alc. 100 %

 

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2208 20 40

raakatisleet

vapaa

l alc. 100 %

 

muut

 

 

2208 20 62

konjakki

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 64

armanjakki

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 86

grappa

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 87

brandy de Jerez

vapaa

l alc. 100 %

2208 20 89

muut

vapaa

l alc. 100 %

2208 30

viski

 

 

 

bourbon

 

 

2208 30 11

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 30 19

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

skotlantilainen viski

 

 

 

mallasviski

 

 

2208 30 32

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 30 38

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

viskisekoitukset

 

 

2208 30 52

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 30 58

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

muu

 

 

2208 30 72

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 30 78

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

muu

 

 

2208 30 82

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 30 88

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 40

rommi ja taffia

 

 

 

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2208 40 11

rommi, jossa on muita haihtuvia aineita kuin etyyli- ja metyylialkoholia vähintään 225 grammaa hehtolitrassa puhdasta alkoholia (sallittu poikkeama 10 prosenttia)

0,6 €/% vol/hl + 3,2 €/hl

l alc. 100 %

 

muu

 

 

2208 40 31

arvo suurempi kuin 7,9 € litralta puhdasta alkoholia

vapaa

l alc. 100 %

2208 40 39

muu

0,6 €/% vol/hl + 3,2 €/hl

l alc. 100 %

 

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2208 40 51

rommi, jossa on muita haihtuvia aineita kuin etyyli- ja metyylialkoholia vähintään 225 grammaa hehtolitrassa puhdasta alkoholia (sallittu poikkeama 10 prosenttia)

0,6 €/% vol/hl

l alc. 100 %

 

muu

 

 

2208 40 91

arvo suurempi kuin 2 € litralta puhdasta alkoholia

vapaa

l alc. 100 %

2208 40 99

muu

0,6 €/% vol/hl

l alc. 100 %

2208 50

gini ja genever

 

 

 

gini

 

 

2208 50 11

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 50 19

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

genever

 

 

2208 50 91

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 50 99

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 60

votka

 

 

 

alkoholipitoisuus enintään 45,4 tilavuusprosenttia

 

 

2208 60 11

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 60 19

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

alkoholipitoisuus suurempi kuin 45,4 tilavuusprosenttia

 

 

2208 60 91

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 60 99

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 70

liköörit

 

 

2208 70 10

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 70 90

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 90

muut

 

 

 

arrakki

 

 

2208 90 11

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 19

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

luumu-, päärynä- ja kirsikkaviina (ei kuitenkaan liköörit)

 

 

2208 90 33

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 38

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

vapaa

l alc. 100 %

 

muut väkevät alkoholijuomat ja muut alkoholipitoiset juomat

 

 

 

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

2208 90 41

ouzo

vapaa

l alc. 100 %

 

muut

 

 

 

väkevät alkoholijuomat (ei kuitenkaan liköörit)

 

 

 

hedelmistä tislatut

 

 

2208 90 45

calvados

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 48

muut

vapaa

l alc. 100 %

 

muut

 

 

2208 90 52

korn

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 54

tequila

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 56

muut

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 69

muut alkoholipitoiset juomat

vapaa

l alc. 100 %

 

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

 

 

 

väkevät alkoholijuomat (ei kuitenkaan liköörit)

 

 

2208 90 71

hedelmistä tislatut

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 75

tequila

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 77

muut

vapaa

l alc. 100 %

2208 90 78

muut alkoholipitoiset juomat

vapaa

l alc. 100 %

 

denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus pienempi kuin 80 tilavuusprosenttia

 

 

2208 90 91

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

1 €/% vol/hl + 6,4 €/hl

l alc. 100 %

2208 90 99

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

1 €/% vol/hl

l alc. 100 %

2209 00

Etikka ja etikkahaposta valmistetut etikankorvikkeet

 

 

 

viinietikka

 

 

2209 00 11

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

6,4 €/hl

l

2209 00 19

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

4,8 €/hl

l

 

muut

 

 

2209 00 91

enintään 2 litraa vetävissä astioissa

5,12 €/hl

l

2209 00 99

enemmän kuin 2 litraa vetävissä astioissa

3,84 €/hl

l

23 RYHMÄ

ELINTARVIKETEOLLISUUDEN JÄTETUOTTEET JA JÄTTEET; VALMISTETTU REHU

Huomautus

1.

Nimikkeeseen 2309 kuuluvat muualle kuulumattomat tuotteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan ja jotka on saatu käsittelemällä kasvi- tai eläinaineita siinä määrin, että ne ovat menettäneet alkuperäisen aineen olennaiset ominaisuudet; nimikkeeseen eivät kuitenkaan kuulu kasvijätteet, kasviperäiset jätetuotteet eivätkä tällaisessa käsittelyssä syntyneet sivutuotteet.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeessä 2306 41 tarkoitetaan ilmaisulla ”niukasti erukahappoa sisältävät rapsin- ja rypsinsiemenet” 12 ryhmän alanimikehuomautuksessa 1 määriteltyjä siemeniä.

Lisähuomautuksia

1.

Nimikkeisiin 2303 10 11 ja 2303 10 19 kuuluvat ainoastaan maissitärkkelyksen valmistuksesta peräisin olevat jätetuotteet, mutta kyseiseen nimikkeeseen eivät kuulu näiden jätetuotteiden ja muista kasveista peräisin olevien tuotteiden keskinäiset sekoitukset eivätkä myöskään edellä mainittujen jätetuotteiden ja maissista muutoin kuin märkämenetelmän avulla valmistettavan tärkkelyksen valmistusprosessista peräisin olevien tuotteiden keskinäiset sekoitukset.

Niiden tärkkelyspitoisuus saa olla enintään 28 prosenttia kuiva-aineen painosta komission direktiivin 72/199/ETY liitteessä I olevassa I osastossa määrätyn menetelmän mukaisesti määritettynä, ja niiden rasvapitoisuus saa olla enintään 4,5 prosenttia kuiva-aineen painosta komission direktiivin 84/4/ETY liitteessä I määrätyn menetelmän A mukaisesti määritettynä.

2.

Alanimikkeeseen 2306 70 00 kuuluvat ainoastaan maissinalkioista öljyä erotettaessa syntyneet jätetuotteet, joilla on kuiva-aineen painosta laskettuina seuraavat pitoisuudet:

a)

kun tuotteiden öljypitoisuus on pienempi kuin 3 prosenttia:

tärkkelyspitoisuus: pienempi kuin 45 prosenttia

valkuaisainepitoisuus (typpipitoisuus × 6,25): vähintään 11,5 prosenttia;

b)

kun tuotteiden öljypitoisuus on vähintään 3 prosenttia, mutta enintään 8 prosenttia:

tärkkelyspitoisuus: pienempi kuin 45 prosenttia

valkuaisainepitoisuus (typpipitoisuus × 6,25): vähintään 13 prosenttia.

Lisäksi kyseiset jätetuotteet eivät saa sisältää ainesosia, jotka eivät ole peräisin maissinjyvistä.

Tärkkelys- ja valkuaisainepitoisuuden määrittämiseksi sovelletaan komission direktiivin 72/199/ETY liitteessä I olevassa 1 ja 2 osastossa määrättyjä menetelmiä.

Öljy- ja kosteuspitoisuuden määrittämiseksi sovelletaan komission direktiivin 71/393/ETY liitteessä olevassa 4 osastossa (menetelmä A) ja 1 osastossa määrättyjä menetelmiä.

Alanimikkeeseen eivät kuulu tuotteet, joissa on maissinjyvien osista peräisin olevia ainesosia, jotka on lisätty valmistuksen jälkeen ja jotka eivät ole olleet mukana öljyä erotettaessa.

3.

Alanimikkeissä 2307 00 11, 2307 00 19, 2308 00 11 ja 2308 00 19 tarkoitetaan ilmaisulla:

”todellinen alkoholipitoisuus (% mas)” puhtaan alkoholin kilomäärää 100 kg:ssa tuotetta,

”mahdollinen alkoholipitoisuus (% mas)” puhtaan alkoholin kilomäärää, joka voidaan valmistaa 100 kg:ssa tuotetta olevan sokerin täydellisen käymisen avulla,

”kokonaisalkoholipitoisuus (% mas)” todellisen ja mahdollisen alkoholipitoisuuden yhteenlaskettua summaa massasta,

”% mas” alkoholin massapitoisuuden mittayksikköä.

4.

Alanimikkeissä 2309 10 11—2309 10 70 ja 2309 90 31—2309 90 70 tarkoitetaan ilmaisulla ”maitotuotteet” nimikkeisiin 0401, 0402, 0404, 0405, 0406 sekä alanimikkeisiin 0403 10 11—0403 10 39, 0403 90 11—0403 90 69, 1702 11 00, 1702 19 00 ja 2106 90 51 kuuluvia tuotteita.

5.

Nimikkeeseen 2309 90 20 kuuluvat ainoastaan maissitärkkelyksen valmistuksesta peräisin olevat jätetuotteet, mutta kyseiseen nimikkeeseen eivät kuulu näiden jätetuotteiden ja muista kasveista peräisin olevien tuotteiden keskinäiset sekoitukset eivätkä myöskään edellä mainittujen jätetuotteiden ja maissista muutoin kuin märkämenetelmän avulla valmistettavan tärkkelyksen valmistusprosessista peräisin olevien tuotteiden keskinäiset sekoitukset, jotka sisältävät:

märkämenetelmässä käytetyn maissin seulontajätteitä enintään 15 painoprosenttia, ja/tai

märkämenetelmässä syntyviä maissin valeluvesijätteitä, jotka ovat peräisin alkoholin tai muiden tärkkelyspohjaisten tuotteiden valmistuksesta.

Edellä mainitut tuotteet voivat myös sisältää märkäjauhatusmenetelmällä saaduista maissinalkioista erotettavan öljyn valmistuksesta peräisin olevia jätetuotteita.

Niiden tärkkelyspitoisuus saa olla enintään 28 prosenttia kuiva-aineen painosta komission direktiivin 72/199/ETY liitteessä I olevassa 1 osastossa määrätyn menetelmän mukaisesti määritettynä, ja niiden rasvapitoisuus saa olla enintään 4,5 prosenttia kuiva-aineen painosta komission direktiivin 84/4/ETY liitteessä I määrätyn menetelmän A mukaisesti määritettynä ja niiden proteiinipitoisuus saa olla enintään 40 prosenttia kuiva-aineen painosta komission direktiivin 72/199/ETY liitteessä I olevassa 2 osastossa määrätyn menetelmän mukaisesti määritettynä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2301

Lihasta, muista eläimenosista, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut ihmisravinnoksi soveltumattomat jauhot, jauheet ja pelletit; eläinrasvan sulatusjätteet

 

 

2301 10 00

lihasta tai muista eläimenosista valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit; eläinrasvan sulatusjätteet

vapaa

2301 20 00

kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit

vapaa

2302

Leseet, lesejauhot ja muut viljan tai palkoviljan seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut

 

 

2302 10

maissista peräisin olevat

 

 

2302 10 10

tärkkelyspitoisuus enintään 35 painoprosenttia

44 €/t

2302 10 90

muut

89 €/t

2302 20

riisistä peräisin olevat

 

 

2302 20 10

tärkkelyspitoisuus enintään 35 painoprosenttia

44 €/t

2302 20 90

muut

89 €/t

2302 30

vehnästä peräisin olevat

 

 

2302 30 10

joiden tärkkelyspitoisuus on enintään 28 painoprosenttia ja joista se osuus, joka läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 0,2 mm, on enintään 10 painoprosenttia, tai jos enemmän kuin 10 painoprosenttia läpäisee seulan, niin tämän osuuden tuhkapitoisuus on vähintään 1,5 prosenttia kuiva-aineen painosta

44 €/t (96)

2302 30 90

muut

89 €/t (96)

2302 40

muusta viljasta peräisin olevat

 

 

2302 40 10

joiden tärkkelyspitoisuus on enintään 28 painoprosenttia ja joista se osuus, joka läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 0,2 mm, on enintään 10 painoprosenttia, tai jos enemmän kuin 10 painoprosenttia läpäisee seulan, niin tämän osuuden tuhkapitoisuus on vähintään 1,5 prosenttia kuiva-aineen painosta

44 €/t (96)

2302 40 90

muut

89 €/t (96)

2302 50 00

palkoviljasta peräisin olevat

5,1

2303

Tärkkelyksenvalmistuksen jätetuotteet ja niiden kaltaiset jäteaineet, sokerijuurikasjätemassa, sokeriruokojäte ja muut sokerinvalmistuksen jätteet, rankki ja muut panimo- ja polttimojätteet, myös pelleteiksi valmistetut

 

 

2303 10

tärkkelyksenvalmistuksen jätetuotteet ja niiden kaltaiset jäteaineet

 

 

 

maissitärkkelyksen valmistuksessa saadut jätetuotteet (ei kuitenkaan tiivistetty maissinvaleluvesi), kuiva-aineen valkuaisainepitoisuus

 

 

2303 10 11

suurempi kuin 40 painoprosenttia

320 €/t

2303 10 19

enintään 40 painoprosenttia

vapaa

2303 10 90

muut

vapaa

2303 20

sokerijuurikasjätemassa, sokeriruokojäte ja muut sokerinvalmistuksen jätteet

 

 

2303 20 10

sokerijuurikasjätemassa

vapaa

2303 20 90

muut

vapaa

2303 30 00

rankki ja muut panimo- ja polttimojätteet

vapaa

2304 00 00

Öljykakut ja muut soijaöljyn erottamisessa syntyneet kiinteät jätetuotteet, myös jauhetut tai pelleteiksi valmistetut

vapaa

2305 00 00

Öljykakut ja muut maapähkinäöljyn erottamisessa syntyneet kiinteät jätetuotteet, myös jauhetut tai pelleteiksi valmistetut

vapaa

2306

Öljykakut ja muut kasvirasvojen tai -öljyjen erottamisessa syntyneet kiinteät jätetuotteet, myös jauhetut tai pelleteiksi valmistetut, muut kuin nimikkeisiin 2304 ja 2305 kuuluvat, jotka ovat peräisin

 

 

2306 10 00

puuvillansiemenistä

vapaa

2306 20 00

pellavansiemenistä

vapaa

2306 30 00

auringonkukansiemenistä

vapaa

 

rapsin- tai rypsinsiemenistä

 

 

2306 41 00

niukasti erukahappoa sisältävistä rapsin- ja rypsinsiemenistä

vapaa

2306 49 00

muut

vapaa

2306 50 00

kookospähkinöistä tai koprasta

vapaa

2306 60 00

palmunpähkinöistä tai -ytimistä

vapaa

2306 70 00

maissinalkioista

vapaa

2306 90

muut

 

 

 

öljykakut ja muut oliiviöljyn erottamisessa syntyneet jätetuotteet

 

 

2306 90 11

joissa on enintään 3 painoprosenttia oliiviöljyä

vapaa

2306 90 19

joissa on enemmän kuin 3 painoprosenttia oliiviöljyä

48 €/t

2306 90 90

muut

vapaa

2307 00

Viinisakka; raaka viinikivi

 

 

 

viinisakka

 

 

2307 00 11

kokonaisalkoholipitoisuus enintään 7,9 % mas ja kuiva-ainepitoisuus vähintään 25 painoprosenttia

vapaa

2307 00 19

muu

1,62 €/kg/tot. alc.

2307 00 90

raaka viinikivi

vapaa

2308 00

Muualle kuulumattomat kasviaineet ja kasviperäiset jätteet sekä kasviperäiset jätetuotteet ja sivutuotteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan, myös pelleteiksi valmistetut

 

 

 

viinirypäleiden puristejäännös

 

 

2308 00 11

kokonaisalkoholipitoisuus enintään 4,3 % mas ja kuiva-ainepitoisuus vähintään 40 painoprosenttia

vapaa

2308 00 19

muu

1,62 €/kg/tot. alc.

2308 00 40

tammenterhot ja hevoskastanjat; hedelmien (muiden kuin rypäleiden) puristejäännös

vapaa

2308 00 90

muut

1,6

2309

Valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan

 

 

2309 10

koiran- tai kissanruoka vähittäismyyntipakkauksissa

 

 

 

jossa on tärkkelystä tai alanimikkeiden 1702 30 51—1702 30 99, 1702 40 90, 1702 90 50 ja 2106 90 55 glukoosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia taikka jossa on maitotuotteita

 

 

 

jossa on tärkkelystä, glukoosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia

 

 

 

jossa ei ole lainkaan tärkkelystä tai jossa sitä on enintään 10 painoprosenttia

 

 

2309 10 11

jossa ei ole lainkaan maitotuotteita tai jossa niitä on vähemmän kuin 10 painoprosenttia

vapaa

2309 10 13

jossa on maitotuotteita vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 50 painoprosenttia

498 €/t

2309 10 15

jossa on maitotuotteita vähintään 50 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 75 painoprosenttia

730 €/t

2309 10 19

jossa on maitotuotteita vähintään 75 painoprosenttia

948 €/t

 

jossa on tärkkelystä enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta enintään 30 painoprosenttia

 

 

2309 10 31

jossa ei ole lainkaan maitotuotteita tai jossa niitä on vähemmän kuin 10 painoprosenttia

vapaa

2309 10 33

jossa on maitotuotteita vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 50 painoprosenttia

530 €/t

2309 10 39

jossa on maitotuotteita vähintään 50 painoprosenttia

888 €/t

 

jossa on tärkkelystä enemmän kuin 30 painoprosenttia

 

 

2309 10 51

jossa ei ole lainkaan maitotuotteita tai jossa niitä on vähemmän kuin 10 painoprosenttia

102 €/t

2309 10 53

jossa on maitotuotteita vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 50 painoprosenttia

577 €/t

2309 10 59

jossa on maitotuotteita vähintään 50 painoprosenttia

730 €/t

2309 10 70

jossa ei ole tärkkelystä, glukoosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia, mutta jossa on maitotuotteita

948 €/t

2309 10 90

muut

9,6

2309 90

muut

 

 

2309 90 10

kala- tai merinisäkäsliimavesi

3,8

2309 90 20

tämän ryhmän 5 lisähuomautuksessa tarkoitetut tuotteet

vapaa

 

muut, myös esiseokset

 

 

 

joissa on tärkkelystä tai alanimikkeiden 1702 30 51—1702 30 99, 1702 40 90, 1702 90 50 ja 2106 90 55 glukoosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia taikka joissa on maitotuotteita

 

 

 

joissa on tärkkelystä, glukoosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia

 

 

 

joissa ei ole lainkaan tärkkelystä tai joissa sitä on enintään 10 painoprosenttia

 

 

2309 90 31

joissa ei ole lainkaan maitotuotteita tai joissa niitä on vähemmän kuin 10 painoprosenttia

23 €/t (96)

2309 90 33

joissa on maitotuotteita vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 50 painoprosenttia

498 €/t

2309 90 35

joissa on maitotuotteita vähintään 50 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 75 painoprosenttia

730 €/t

2309 90 39

joissa on maitotuotteita vähintään 75 painoprosenttia

948 €/t

 

joissa on tärkkelystä enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta enintään 30 painoprosenttia

 

 

2309 90 41

joissa ei ole lainkaan maitotuotteita tai joissa niitä on vähemmän kuin 10 painoprosenttia

55 €/t (96)

2309 90 43

joissa on maitotuotteita vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 50 painoprosenttia

530 €/t

2309 90 49

joissa on maitotuotteita vähintään 50 painoprosenttia

888 €/t

 

joissa on tärkkelystä enemmän kuin 30 painoprosenttia

 

 

2309 90 51

joissa ei ole lainkaan maitotuotteita tai joissa niitä on vähemmän kuin 10 painoprosenttia

102 €/t (96)

2309 90 53

joissa on maitotuotteita vähintään 10 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 50 painoprosenttia

577 €/t

2309 90 59

joissa on maitotuotteita vähintään 50 painoprosenttia

730 €/t

2309 90 70

joissa ei ole lainkaan tärkkelystä, glukoosia, glukoosisiirappia, maltodekstriiniä tai maltodekstriinisiirappia, mutta joissa on maitotuotteita

948 €/t

 

muut

 

 

2309 90 91

lisättyä melassia sisältävä sokerijuurikasjätemassa

12

 

muut

 

 

2309 90 95

joissa on koliinikloridia vähintään 49 painoprosenttia orgaanisessa tai epäorgaanisessa perusaineessa

9,6

kg C5H14ClNO

2309 90 99

muut

9,6

24 RYHMÄ

TUPAKKA JA VALMISTETUT TUPAKANKORVIKKEET

Huomautus

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu lääkesavukkeet (30 ryhmä).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2401

Valmistamaton tupakka; tupakanjätteet

 

 

2401 10

riipimätön tupakka

 

 

 

”flue-cured” virginia ja ”light air-cured” burley (myös burleyhybridit); ”light air-cured” maryland ja ”fire-cured”-tupakka (97)

 

 

2401 10 10

”flue-cured” virginia

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

2401 10 20

”light air-cured” burley (myös burleyhybridit)

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

2401 10 30

”light air-cured” maryland

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

 

”fire-cured”-tupakka

 

 

2401 10 41

kentucky

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

2401 10 49

muu

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

 

muu

 

 

2401 10 50

”light air-cured”-tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 10 60

”sun-cured” itämainen tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 10 70

”dark air-cured”-tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 10 80

”flue-cured”-tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 10 90

muu tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 20

osittain tai kokonaan riivitty tupakka

 

 

 

”flue-cured” virginia ja ”light air-cured” burley (myös burleyhybridit); ”light air-cured” maryland ja ”fire-cured”-tupakka (97)

 

 

2401 20 10

”flue-cured” virginia

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

2401 20 20

”light air-cured” burley (myös burleyhybridit)

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

2401 20 30

”light air-cured” maryland

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

 

”fire-cured”-tupakka

 

 

2401 20 41

kentucky

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

2401 20 49

muu

18,4 MIN 22 € MAX 24 €/100 kg/net

 

muu

 

 

2401 20 50

”light air-cured”-tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 20 60

”sun-cured” itämainen tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 20 70

”dark air-cured”-tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 20 80

”flue-cured”-tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 20 90

muu tupakka

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2401 30 00

tupakanjätteet

11,2 MIN 22 € MAX 56 €/100 kg/net

2402

Tupakasta tai tupakankorvikkeesta valmistetut sikarit, pikkusikarit ja savukkeet

 

 

2402 10 00

tupakkaa sisältävät sikarit ja pikkusikarit

26

1 000 p/st

2402 20

tupakkaa sisältävät savukkeet

 

 

2402 20 10

mausteneilikkaa sisältävät

10

1 000 p/st

2402 20 90

muut

57,6

1 000 p/st

2402 90 00

muut

57,6

2403

Muu valmistettu tupakka sekä muut valmistetut tupakankorvikkeet; ”homogenoitu” tai ”rekonstruoitu” tupakka; tupakkauutteet ja -esanssit

 

 

2403 10

piippu- ja savuketupakka, myös jos siinä on tupakankorviketta, sen määrästä riippumatta

 

 

2403 10 10

tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 500 g

74,9

2403 10 90

muu

74,9

 

muut

 

 

2403 91 00

”homogenoitu” tai ”rekonstruoitu” tupakka

16,6

2403 99

muut

 

 

2403 99 10

purutupakka ja nuuska

41,6

2403 99 90

muut

16,6

V JAKSO

KIVENNÄISTUOTTEET

25 RYHMÄ

SUOLA; RIKKI; MAA- JA KIVILAJIT; KIPSI, KALKKI JA SEMENTTI

Huomautuksia

1.

Jollei toisin määrätä tai tämän ryhmän 4 huomautuksesta muuta johdu, tämän ryhmän nimikkeisiin kuuluvat ainoastaan tuotteet, jotka ovat luonnontilassa tai jotka on pesty (myös epäpuhtaudet poistavilla kemikaaleilla siten, että tuotteen rakenne ei muutu), murskattu, jauhettu, jauhennettu, seulottu, siivilöity tai rikastettu vaahdottamalla, magneettisesti erottamalla tai muulla mekaanisella tai fysikaalisella menetelmällä (ei kuitenkaan kiteyttämällä), mutta eivät tuotteet, jotka on valmistettu sekoittamalla tai joita on pasutettu, kalsinoitu tai jotka on valmistettu tai joita on käsitelty enemmän kuin mitä kussakin nimikkeessä mainitaan.

Tämän ryhmän tuotteissa voi olla lisättyä pölyämisenestoainetta, jos tällainen lisäys ei muuta tuotetta sopivammaksi johonkin erityiseen käyttöön yleisen käytön sijasta.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

sublimoitu, saostettu tai kolloidinen rikki (nimike 2802);

b)

maavärit, joissa on vähintään 70 painoprosenttia sidottua rautaa laskettuna Fe2O3:na (nimike 2821);

c)

lääkkeet ja muut 30 ryhmän tuotteet;

d)

hajuste- ja kosmeettiset ja toalettivalmisteet (33 ryhmä);

e)

katukivi, reunakivi ja käytävänpäällyskivi (nimike 6801); mosaiikki- ja niiden kaltaiset kivet (nimike 6802); katto- ja vuorausliuskekivilaatat rakennuksiin (nimike 6803);

f)

jalo- ja puolijalokivet (nimike 7102 tai 7103);

g)

nimikkeen 3824 natriumkloridista tai magnesiumoksidista keinotekoisesti valmistetut kiteet (muut kuin optiset elementit), paino vähintään 2,5 g/kpl; natriumkloridista tai magnesiumoksidista valmistetut optiset elementit (nimike 9001);

h)

biljardiliitu (nimike 9504);

ij)

kirjoitus- ja piirustusliitu sekä vaatturinliitu (nimike 9609).

3.

Tuotteet, jotka voivat kuulua nimikkeeseen 2517 ja tämän ryhmän johonkin muuhun nimikkeeseen, luokitellaan nimikkeeseen 2517.

4.

Nimikkeeseen 2530 kuuluvat muun muassa: vermikuliitti, perliitti ja kloriitit, paisuttamattomat; maavärit, myös kalsinoidut tai keskenään sekoitetut; kiillepitoiset luonnon rautaoksidit; merenvaha (myös kiillotettuina kappaleina); meripihka; yhteenpuristettu merenvaha ja yhteenpuristettu meripihka, jotka ovat levyinä, tankoina, sauvoina tai niiden kaltaisessa muodossa ja joita ei ole työstetty muottiin puristamisen jälkeen; gagaatti; strontianiitti (myös kalsinoitu), ei kuitenkaan strontiumoksidi; rikkoutuneiden keraamisten tavaroiden, tiilien ja betonin palaset.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2501 00

Suola (myös pöytäsuola ja denaturoitu suola) ja puhdas natriumkloridi, myös vesiliuoksena tai lisättyä paakkuuntumisenestoainetta tai valuvuutta parantavaa ainetta sisältävänä; merivesi

 

 

2501 00 10

merivesi ja suolaliuokset

vapaa

 

suola (myös pöytäsuola ja denaturoitu suola) ja puhdas natriumkloridi, myös vesiliuoksena tai lisättyä paakkuuntumisenestoainetta tai valuvuutta parantavaa ainetta sisältävänä

 

 

2501 00 31

kemialliseen muuntamiseen (natriumin erottamiseen kloorista) muiden tuotteiden valmistamiseksi tarkoitetut (98)

vapaa

 

muut

 

 

2501 00 51

denaturoidut (98) tai muuhun teolliseen käyttöön (mukaan lukien puhdistus) kuin ihmis- tai eläinravinnoksi tarkoitettujen ravintovalmisteiden säilöntään tai valmistukseen tarkoitetut (99)

1,7 €/1 000 kg/net

 

muut

 

 

2501 00 91

ihmisravinnoksi soveltuva suola

2,6 €/1 000 kg/net

2501 00 99

muut

2,6 €/1 000 kg/net

2502 00 00

Pasuttamattomat rautapyriitit

vapaa

2503 00

Kaikenlainen rikki, ei kuitenkaan sublimoitu, saostettu eikä kolloidinen rikki

 

 

2503 00 10

raaka rikki ja puhdistamaton rikki

vapaa

2503 00 90

muu

1,7

2504

Luonnongrafiitti

 

 

2504 10 00

jauheena tai suomuina

vapaa

2504 90 00

muu

vapaa

2505

Kaikenlainen luonnonhiekka, myös värjätty, ei kuitenkaan 26 ryhmän metallipitoinen hiekka

 

 

2505 10 00

kvartsihiekka

vapaa

2505 90 00

muu

vapaa

2506

Kvartsi (muu kuin luonnonhiekka); kvartsiitti, myös karkeasti lohkottu tai ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi

 

 

2506 10 00

kvartsi

vapaa

 

kvartsiitti

 

 

2506 21 00

raaka tai karkeasti lohkottu

vapaa

2506 29 00

muu

vapaa

2507 00

Kaoliini ja muut kaoliinipitoiset savet, myös kalsinoidut

 

 

2507 00 20

kaoliini

vapaa

2507 00 80

muut kaoliinipitoiset savet

vapaa

2508

Muut savet (ei kuitenkaan nimikkeen 6806 paisutettu savi), andalusiitti, kyaniitti ja sillimaniitti, myös kalsinoidut; mulliitti; samotti ja dinasmaa

 

 

2508 10 00

bentoniitti

vapaa

2508 20 00

valkaisumaa ja kuohusavi (fullermaa)

vapaa

2508 30 00

tulenkestävä savi (fire-clay)

vapaa

2508 40 00

muut savet

vapaa

2508 50 00

andalusiitti, kyaniitti ja sillimaniitti

vapaa

2508 60 00

mulliitti

vapaa

2508 70 00

samotti ja dinasmaa

vapaa

2509 00 00

Liitu

vapaa

2510

Luonnon kalsiumfosfaatit, luonnon alumiinikalsiumfosfaatit ja fosfaattiliitu

 

 

2510 10 00

jauhamattomat

vapaa

2510 20 00

jauhetut

vapaa

2511

Luonnon bariumsulfaatti (raskassälpä); luonnon bariumkarbonaatti (viteriitti), myös kalsinoitu, ei kuitenkaan nimikkeen 2816 bariumoksidi

 

 

2511 10 00

luonnon bariumsulfaatti (raskassälpä)

vapaa

2511 20 00

luonnon bariumkarbonaatti (viteriitti)

vapaa

2512 00 00

Piipitoiset fossiilijauheet (esim. piimaa, trippeli ja diatomiitti) ja niiden kaltaiset piipitoiset maalajit, joiden näennäinen ominaispaino on enintään 1, myös kalsinoidut

vapaa

2513

Hohkakivi; smirgeli; luonnonkorundi, luonnongranaatti ja muut luonnon hioma-aineet, myös lämpökäsitellyt

 

 

 

hohkakivi

 

 

2513 11 00

raaka tai säännöttöminä kappaleina, myös murskattu hohkakivi

vapaa

2513 19 00

muu

vapaa

2513 20 00

smirgeli, luonnonkorundi, luonnongranaatti ja muut luonnon hioma-aineet

vapaa

2514 00 00

Liuskekivi, myös karkeasti lohkottu tai ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi

vapaa

2515

Marmori, travertiini, Belgian marmori (eli Belgian graniitti) ja muu muistomerkki- ja rakennuskalkkikivi, jonka näennäinen ominaispaino on vähintään 2,5, sekä alabasteri, myös karkeasti lohkottu tai ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi

 

 

 

marmori ja travertiini

 

 

2515 11 00

raaka tai karkeasti lohkottu

vapaa

2515 12

ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi

 

 

2515 12 20

paksuus enintään 4 cm

vapaa

2515 12 50

paksuus suurempi kuin 4 cm mutta enintään 25 cm

vapaa

2515 12 90

muut

vapaa

2515 20 00

Belgian marmori (eli Belgian graniitti) ja muu muistomerkki- ja rakennuskalkkikivi; alabasteri

vapaa

2516

Graniitti, porfyyri, basaltti, hiekkakivi ja muu muistomerkki- ja rakennuskivi, myös karkeasti lohkottu tai ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi

 

 

 

graniitti

 

 

2516 11 00

raaka tai karkeasti lohkottu

vapaa

2516 12

ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi

 

 

2516 12 10

paksuus enintään 25 cm

vapaa

2516 12 90

muu

vapaa

 

hiekkakivi

 

 

2516 21 00

raaka tai karkeasti lohkottu

vapaa

2516 22 00

ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi

vapaa

2516 90 00

muu muistomerkki- ja rakennuskivi

vapaa

2517

Pikkukivi, sora, murskattu tai rouhittu kivi, jollaisia tavallisesti käytetään betonin täytekivenä, maantien kiveämiseen, rautatien rakentamiseen tai muuten täytekivenä, mukulakivi ja piikivi, myös lämpökäsitellyt; kuonasta tai sen kaltaisesta teollisuusjätteestä valmistettu sepeli, myös jos siinä on nimikkeen ensimmäisessä osassa tarkoitettuja aineita; tervasepeli; nimikkeen 2515 tai 2516 kivilajeista saadut rouheet, sirut ja jauheet, myös lämpökäsitellyt

 

 

2517 10

pikkukivi, sora, murskattu tai rouhittu kivi, jollaisia tavallisesti käytetään betonin täytekivenä, maantien kiveämiseen, rautatien rakentamiseen tai muuten täytekivenä, mukulakivi ja piikivi, myös lämpökäsitellyt

 

 

2517 10 10

pikkukivi, sora, mukulakivi ja piikivi

vapaa

2517 10 20

kalkkikivet ja dolomiitti, murskatut tai rouhitut

vapaa

2517 10 80

muut

vapaa

2517 20 00

kuonasta tai sen kaltaisesta teollisuusjätteestä valmistettu sepeli, myös jos siinä on alanimikkeessä 2517 10 tarkoitettuja aineita

vapaa

2517 30 00

tervasepeli

vapaa

 

nimikkeen 2515 tai 2516 kivilajeista saadut rouheet, sirut ja jauheet, myös lämpökäsitellyt

 

 

2517 41 00

marmorista saadut

vapaa

2517 49 00

muista kivilajeista saadut

vapaa

2518

Dolomiitti, myös kalsinoitu tai sintrattu, myös karkeasti lohkottu tai ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi leikattu; dolomiittisullomassa

 

 

2518 10 00

kalsinoimaton ja sintraamaton (raaka) dolomiitti

vapaa

2518 20 00

kalsinoitu tai sintrattu dolomiitti

vapaa

2518 30 00

dolomiittisullomassa

vapaa

2519

Luonnon magnesiumkarbonaatti (magnesiitti); sulatettu magnesiumoksidi (magnesia); perkipoltettu (sintrattu) magnesiumoksidi, myös jos siinä on vähäisiä määriä muita ennen sintrausta lisättyjä oksideja; muu magnesiumoksidi, myös puhdas

 

 

2519 10 00

luonnon magnesiumkarbonaatti (magnesiitti)

vapaa

2519 90

muut

 

 

2519 90 10

magnesiumoksidi, muu kuin kalsinoitu luonnon magnesiumkarbonaatti

1,7

2519 90 30

perkipoltettu (sintrattu) magnesiumoksidi

vapaa

2519 90 90

muu

vapaa

2520

Kipsikivi; anhydriitti; kipsi (kipsikiveä tai kalsiumsulfaattia), värjäämätön tai värjätty, myös vähäisiä kiihdytin- tai hidastinmääriä sisältävä

 

 

2520 10 00

kipsikivi; anhydriitti

vapaa

2520 20

kipsi

 

 

2520 20 10

rakennuskäyttöön tarkoitettu

vapaa

2520 20 90

muu

vapaa

2521 00 00

Sulatuskalkkikivi; kalkkikivet, jollaisia käytetään kalkin tai sementin valmistukseen

vapaa

2522

Kalkki, sammuttamaton tai sammutettu, ja hydraulinen kalkki, ei kuitenkaan nimikkeen 2825 kalsiumoksidi ja -hydroksidi

 

 

2522 10 00

sammuttamaton kalkki

1,7

2522 20 00

sammutettu kalkki

1,7

2522 30 00

hydraulinen kalkki

1,7

2523

Portlandsementti, aluminaattisementti ja kuonasementti sekä niiden kaltainen hydraulinen sementti, myös värjätty tai klinkkereinä

 

 

2523 10 00

sementtiklinkkerit

1,7

 

portlandsementti

 

 

2523 21 00

valkosementti, myös keinotekoisesti värjätty

1,7

2523 29 00

muu

1,7

2523 30 00

aluminaattisementti

1,7

2523 90

muu hydraulinen sementti

 

 

2523 90 10

masuunisementti (blast furnace cement)

1,7

2523 90 80

muu

1,7

2524 00 00

Asbesti

vapaa

2525

Kiille, myös säännöttöminä lehtisinä; kiillejätteet

 

 

2525 10 00

raaka kiille ja säännöttömiksi levyiksi tai lehtisiksi lohkottu kiille

vapaa

2525 20 00

kiillejauhe

vapaa

2525 30 00

kiillejätteet

vapaa

2526

Luonnonsteatiitti, myös karkeasti lohkottu tai ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi; talkki

 

 

2526 10 00

murskaamattomat ja jauhamattomat

vapaa

2526 20 00

murskatut tai jauhetut

vapaa

2527

 

 

2528

Luonnonboraatit ja niiden rikasteet (myös kalsinoidut), ei kuitenkaan luonnonsuolaliuoksista erotetut; luonnonboorihappo, jossa on boorihappoa (H3BO3) enintään 85 prosenttia kuiva-aineen painosta

 

 

2528 10 00

luonnon natriumboraatit ja niiden rikasteet (myös kalsinoidut)

vapaa

2528 90 00

muut

vapaa

2529

Maasälpä; leusiitti; nefeliini ja nefeliinisyeniitti; fluorisälpä

 

 

2529 10 00

maasälpä

vapaa

 

fluorisälpä

 

 

2529 21 00

jossa on enintään 97 painoprosenttia kalsiumfluoridia

vapaa

2529 22 00

jossa on enemmän kuin 97 painoprosenttia kalsiumfluoridia

vapaa

2529 30 00

leusiitti; nefeliini ja nefeliinisyeniitti

vapaa

2530

Muualle kuulumattomat kivennäisaineet

 

 

2530 10

vermikuliitti, perliitti ja kloriitit, paisuttamattomat

 

 

2530 10 10

perliitti

vapaa

2530 10 90

vermikuliitti ja kloriitit

vapaa

2530 20 00

kieseriitti, epsomiitti (luonnon magnesiumsulfaatit)

vapaa

2530 90

muut

 

 

2530 90 20

merenvaha

vapaa

2530 90 98

muut

vapaa

26 RYHMÄ

MALMIT, KUONA JA TUHKA

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

sepeliksi valmistettu kuona ja sen kaltainen teollisuusjäte (nimike 2517);

b)

luonnon magnesiumkarbonaatti (magnesiitti), myös kalsinoitu (nimike 2519);

c)

maaöljyjen varastointisäiliöistä peräisin olevat lietteet, jotka koostuvat pääosin kyseisistä öljyistä (nimike 2710);

d)

31 ryhmän tuomaskuona;

e)

kuonavilla, kivivilla ja niiden kaltainen kivennäisvilla (nimike 6806);

f)

jalometallien tai jalometallilla pleteroitujen metallien jätteet ja romu; muu jäte ja romu, joissa on jalometalleja tai jalometalliyhdisteitä ja jotka soveltuvat etupäässä jalometallien talteenottoon (nimike 7112);

g)

malmien sulatuksessa saatu kupari-, nikkeli- ja kobolttikivi (XV jakso).

2.

Nimikkeissä 2601—2617 tarkoitetaan ilmaisulla ”malmit” sellaisia mineraaleja, joita tosiasiallisesti käytetään metallurgisessa teollisuudessa elohopean, nimikkeen 2844 metallien tai XIV tai XV jakson metallien erottamiseen, siinäkin tapauksessa, että niitä ei ole tarkoitettu metallurgiseen käyttöön. Nimikkeisiin 2601—2617 eivät kuitenkaan kuulu mineraalit, joita on käsitelty metallurgiselle teollisuudelle epätavallisilla valmistustavoilla.

3.

Nimikkeeseen 2620 kuuluvat ainoastaan:

a)

sellaiset tuhkat ja jätteet, jollaisia käytetään teollisuudessa joko metallien erottamiseen tai lähtöaineina kemiallisten metalliyhdisteiden valmistamiseen, ei kuitenkaan yhdyskuntajätteen polttamisesta syntyvät tuhkat ja jätteet (nimike 2621); ja

b)

arseenipitoiset tuhkat ja jätteet, myös metalleja sisältävät, jollaisia käytetään joko arseenin tai metallien erottamiseen tai niiden kemiallisten yhdisteiden valmistamiseen.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeessä 2620 21 tarkoitetaan ilmaisulla ”lyijypitoiset bensiinilietteet ja lyijypitoiset nakutuksenestoaineseosten lietteet” lietteitä, jotka ovat peräisin lyijypitoisen bensiinin ja lyijypitoisten nakutuksenestoaineseosten (esimerkiksi tetraetyylilyijy) varastointisäiliöistä ja jotka koostuvat pääosin lyijystä, lyijy-yhdisteistä ja rautaoksidista.

2.

Arseenia, elohopeaa, talliumia tai niiden sekoituksia sisältävät tuhkat ja jätteet, jollaisia käytetään arseenin tai kyseisten metallien erottamiseen tai niiden kemiallisten yhdisteiden valmistamiseen, kuuluvat alanimikkeeseen 2620 60.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2601

Rautamalmit ja -rikasteet, myös pasutetut rautapyriitit

 

 

 

rautamalmit ja -rikasteet, ei kuitenkaan pasutetut rautapyriitit

 

 

2601 11 00

agglomeroimattomat

vapaa

2601 12 00

agglomeroidut

vapaa

2601 20 00

pasutetut rautapyriitit

vapaa

2602 00 00

Mangaanimalmit ja -rikasteet, myös rautapitoiset mangaanimalmit ja -rikasteet, joissa on mangaania vähintään 20 prosenttia kuiva-aineen painosta

vapaa

2603 00 00

Kuparimalmit ja -rikasteet

vapaa

2604 00 00

Nikkelimalmit ja -rikasteet

vapaa

2605 00 00

Kobolttimalmit ja -rikasteet

vapaa

2606 00 00

Alumiinimalmit ja -rikasteet

vapaa

2607 00 00

Lyijymalmit ja -rikasteet

vapaa

2608 00 00

Sinkkimalmit ja -rikasteet

vapaa

2609 00 00

Tinamalmit ja -rikasteet

vapaa

2610 00 00

Kromimalmit ja -rikasteet

vapaa

2611 00 00

Volframimalmit ja -rikasteet

vapaa

2612

Uraani- ja toriummalmit ja -rikasteet

 

 

2612 10

uraanimalmit ja -rikasteet

 

 

2612 10 10

uraanimalmit ja pikivälke sekä niiden rikasteet, joissa on enemmän kuin 5 painoprosenttia uraania (Euratom)

vapaa

2612 10 90

muut

vapaa

2612 20

toriummalmit ja -rikasteet

 

 

2612 20 10

monatsiitti; uraanitorianiitti ja muut toriummalmit ja -rikasteet, joissa on enemmän kuin 20 painoprosenttia toriumia (Euratom)

vapaa

2612 20 90

muut

vapaa

2613

Molybdeenimalmit ja -rikasteet

 

 

2613 10 00

pasutetut

vapaa

2613 90 00

muut

vapaa

2614 00

Titaanimalmit ja -rikasteet

 

 

2614 00 10

ilmeniitti ja sen rikasteet

vapaa

2614 00 90

muut

vapaa

2615

Niobium-, tantaali-, vanadiini- ja zirkoniummalmit ja -rikasteet

 

 

2615 10 00

zirkoniummalmit ja -rikasteet

vapaa

2615 90

muut

 

 

2615 90 10

niobium- ja tantaalimalmit ja -rikasteet

vapaa

2615 90 90

vanadiinimalmit ja -rikasteet

vapaa

2616

Jalometallimalmit ja -rikasteet

 

 

2616 10 00

hopeamalmit ja -rikasteet

vapaa

2616 90 00

muut

vapaa

2617

Muut malmit ja rikasteet

 

 

2617 10 00

antimonimalmit ja -rikasteet

vapaa

2617 90 00

muut

vapaa

2618 00 00

Raudan tai teräksen valmistuksessa syntyvä jyvästetty kuona (kuonahiekka)

vapaa

2619 00

Kuona (muu kuin jyvästetty kuona), hehkuhilse ja muut raudan tai teräksen valmistuksessa syntyvät jätteet

 

 

2619 00 20

raudan tai mangaanin talteenottoon soveltuva jäte

vapaa

2619 00 40

titaanioksidin erottamiseen soveltuva kuona

vapaa

2619 00 80

muu

vapaa

2620

Tuhka ja jätteet (muut kuin raudan tai teräksen valmistuksessa syntyvät), joissa on arseenia, metalleja tai metalliyhdisteitä

 

 

 

joissa on pääasiallisesti sinkkiä

 

 

2620 11 00

kovasinkki

vapaa

2620 19 00

muut

vapaa

 

joissa on pääasiallisesti lyijyä

 

 

2620 21 00

lyijypitoiset bensiinilietteet ja lyijypitoiset nakutuksenestoaineseosten lietteet

vapaa

2620 29 00

muut

vapaa

2620 30 00

joissa on pääasiallisesti kuparia

vapaa

2620 40 00

joissa on pääasiallisesti alumiinia

vapaa

2620 60 00

joissa on arseenia, elohopeaa, talliumia tai niiden sekoituksia ja jollaisia käytetään arseenin tai kyseisten metallien erottamiseen tai niiden kemiallisten yhdisteiden valmistamiseen

vapaa

 

muut

 

 

2620 91 00

joissa on antimonia, berylliumia, kadmiumia, kromia tai niiden sekoituksia

vapaa

2620 99

muut

 

 

2620 99 10

joissa on pääasiallisesti nikkeliä

vapaa

2620 99 20

joissa on pääasiallisesti niobiumia ja tantaalia

vapaa

2620 99 40

joissa on pääasiallisesti tinaa

vapaa

2620 99 60

joissa on pääasiallisesti titaania

vapaa

2620 99 95

muut

vapaa

2621

Muu kuona ja tuhka, myös merileväntuhka; yhdyskuntajätteen polttamisesta syntyvät tuhkat ja jätteet

 

 

2621 10 00

yhdyskuntajätteen polttamisesta syntyvät tuhkat ja jätteet

vapaa

2621 90 00

muut

vapaa

27 RYHMÄ

KIVENNÄISPOLTTOAINEET, KIVENNÄISÖLJYT JA NIIDEN TISLAUSTUOTTEET; BITUMISET AINEET; KIVENNÄISVAHAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

erilliset kemiallisesti määritellyt orgaaniset yhdisteet, lukuun ottamatta puhdasta metaania ja puhdasta propaania, jotka kuuluvat nimikkeeseen 2711;

b)

nimikkeen 3003 tai 3004 lääkkeet;

c)

nimikkeen 3301, 3302 tai 3805 tyydyttymättömien hiilivetyjen seokset.

2.

Nimikkeessä 2710 ilmaisulla ”maaöljyt ja bitumisista kivennäisistä saadut öljyt” ei tarkoiteta ainoastaan maaöljyjä ja bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä, vaan myös niiden kaltaisia öljyjä sekä pääasiallisesti tyydyttymättömien hiilivetyjen seoksista koostuvia, millä tahansa menetelmällä valmistettuja öljyjä, jos niissä muiden kuin aromaattisten aineosien paino on suurempi kuin aromaattisten aineosien paino.

Ilmaisulla ei kuitenkaan tarkoiteta nestemäisiä synteettisiä polyolefiinejä, joista tislautuu vähemmän kuin 60 tilavuusprosenttia 300 °C:n lämpötilassa muunnettuna vastaamaan 1 013 millibaarin painetta, kun on käytetty alipainetislausta (39 ryhmä).

3.

Nimikkeessä 2710 tarkoitetaan ilmaisulla ”jäteöljyt” jätettä, joka koostuu pääosin maaöljyistä ja bitumisista kivennäisistä saaduista öljyistä (sellaisina kuin ne on määritelty tämän ryhmän 2 huomautuksessa), myös veteen sekoitettuina. Näihin kuuluvat:

a)

kyseiset öljyt, jotka eivät enää kelpaa käytettäviksi primaarituotteina (esimerkiksi käytetyt voiteluöljyt, käytetyt hydrauliikkaöljyt ja käytetyt muuntajaöljyt);

b)

maaöljyjen varastointisäiliöistä peräisin olevat lieteöljyt, jotka koostuvat pääosin kyseisistä öljyistä ja joissa on korkea sellaisten lisäaineiden (esim. kemikaalien) pitoisuus, joita on käytetty primaarituotteiden valmistukseen; ja

c)

kyseiset öljyt vesiemulsioina tai veteen sekoittuneina, kuten öljypäästöistä tai varastointisäiliöiden pesusta tai koneistuksessa käytetyistä leikkuuöljyistä peräisin olevat.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeessä 2701 11 tarkoitetaan ilmaisulla ”antrasiitti” kivihiiltä, jossa haihtuvan aineen määrä (kuivasta, kivennäisaineettomasta tuotteesta laskettuna) on enintään 14 prosenttia.

2.

Alanimikkeessä 2701 12 tarkoitetaan ilmaisulla ”bituminen kivihiili” kivihiiltä, jossa haihtuvan aineen määrä (kuivasta, kivennäisaineettomasta tuotteesta laskettuna) on suurempi kuin 14 prosenttia ja jonka lämpöarvo (kosteasta, kivennäisaineettomasta tuotteesta laskettuna) on vähintään 5 833 kcal/kg.

3.

Alanimikkeessä 2707 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”bentsoli (bentseeni)” tuotetta, jossa on enemmän kuin 50 painoprosenttia bentseeniä, alanimikkeessä 2707 20 ilmaisulla ”toluoli (tolueeni)” tuotetta, jossa on enemmän kuin 50 painoprosenttia tolueenia, alanimikkeessä 2707 30 ilmaisulla ”ksyloli (ksyleeni)” tuotetta, jossa on enemmän kuin 50 painoprosenttia ksyleenejä, alanimikkeessä 2707 40 ilmaisulla ”naftaleeni” tuotetta, jossa on enemmän kuin 50 painoprosenttia naftaleenia, ja alanimikkessä 2707 60 ilmaisulla ”fenolit” tuotteita, joissa on enemmän kuin 50 painoprosenttia fenoleja.

4.

Alanimikkeeseen 2710 11 kuuluvat ”kevyet öljyt ja valmisteet” ovat sellaisia, joista vähintään 90 tilavuusprosenttia (hävikki mukaan lukien) tislautuu 210 °C:n lämpötilassa (ASTM D 86-menetelmä).

Lisähuomautuksia (100)

1.

Nimikkeessä 2710 tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”erikoisbensiinit” (alanimikkeet 2710 11 21 ja 2710 11 25) tämän ryhmän 4 alanimikehuomautuksessa määriteltyjä kevyitä öljyjä, jotka eivät sisällä nakutuksenestovalmisteita ja joiden niiden lämpötilojen välinen ero, joissa öljystä tislautuu 5 tilavuusprosenttia ja 90 tilavuusprosenttia (hävikki mukaan lukien), on enintään 60 °C;

b)

”raskasbensiini” (alanimike 2710 11 21) a alakohdassa määriteltyjä erikoisbensiinejä, joiden leimahduspiste on suurempi kuin 21 °C Abel-Pensky-menetelmän avulla määritettynä (101);

c)

”keskiraskaat öljyt” (alanimikkeet 2710 19 11—2710 19 29) öljyjä ja valmisteita, joista vähemmän kuin 90 tilavuusprosenttia (hävikki mukaan lukien) tislautuu 210 °C:n lämpötilassa ja vähintään 65 tilavuusprosenttia (hävikki mukaan lukien) tislautuu 250 °C:n lämpötilassa (ASTM D 86 -menetelmä);

d)

”raskasöljyt” (alanimikkeet 2710 19 31—2710 19 99) öljyjä ja valmisteita, joista vähemmän kuin 65 tilavuusprosenttia (hävikki mukaan lukien) tislautuu 250 °C:n lämpötilassa ASTM D 86 -menetelmän avulla määritettynä tai joiden prosenttimääräistä tislautumisastetta 250 °C:n lämpötilassa ei voida määrittää kyseisen menetelmän avulla;

e)

”kaasuöljyt” (alanimikkeet 2710 19 31—2710 19 49) edellä d alakohdassa määriteltyjä raskasöljyjä, joista vähintään 85 tilavuusprosenttia (hävikki mukaan lukien) tislautuu 350 °C:n lämpötilassa (ASTM D 86 -menetelmä);

f)

”polttoöljyt” (alanimikkeet 2710 19 51—2710 19 69) edellä d alakohdassa määriteltyjä raskasöljyjä (ei kuitenkaan edellä e alakohdassa määriteltyjä kaasuöljyjä), joiden vastaavaa laimennettua väriä (C) vastaa viskositeetti (V):

joka ei ole suurempi kuin jäljempänä esitetyssä taulukossa rivillä I annettu viskositeettiluku, kun sulfaattituhkan pitoisuus on pienempi kuin 1 prosentti ASTM D 874 -menetelmän avulla määritettynä ja saippuoitumisluku on pienempi kuin 4 määritettynä ASTM D 939-54 -menetelmän avulla,

joka on suurempi kuin rivillä II annettu viskositeettiluku, kun jähmepiste on vähintään 10 °C ASTM D 97 -menetelmän avulla määritettynä,

joka on suurempi kuin rivillä I annettu mutta joka ei ole suurempi kuin rivillä II annettu viskositeettiluku, kun vähintään 25 tilavuusprosenttia tislautuu 300 °C:n lämpötilassa ASTM D 86 -menetelmän avulla määritettynä, tai jos vähemmän kuin 25 tilavuusprosenttia tislautuu 300 °C:n lämpötilassa, kun jähmepiste on korkeampi kuin miinus 10 °C ASTM D 97 -menetelmän avulla määritettynä. Nämä määräykset koskevat ainoastaan öljyjä, joiden laimennettu väri (C) on pienempi kuin 2.

Vertailutaulukko — laimennettu väri (C)/viskositeetti (V)

Väri (C)

 

0

0,5

1

1,5

2

2,5

3

3,5

4

4,5

5

5,5

6

6,5

7

väh. 7,5

Viskositeetti

(V)

I

4

4

4

5,4

9

15,1

25,3

42,4

71,1

119

200

335

562

943

1 580

2 650

II

7

7

7

7

9

15,1

25,3

42,4

71,1

119

200

335

562

943

1 580

2 650

Ilmaisulla ”viskositeetti (V)” tarkoitetaan kinemaattista viskositeettia 50 °C:n lämpötilassa ilmaistuna yksikkönä 10- 6 m2 s- 1 ASTM D 445 -menetelmän mukaisesti.

Ilmaisulla ”laimennettu väri (C)” tarkoitetaan tuotteen väriä ASTM D 1500 -menetelmän avulla määritettynä, sen jälkeen kun yksi tilavuusyksikkö kyseistä tuotetta on sekoitettu 100 tilavuusyksikköön hiilitetrakloridia. Väri on määritettävä välittömästi laimennuksen jälkeen.

Alanimikkeisiin 2710 19 51—2710 19 69 kuuluvat ainoastaan luonnonväriset polttoöljyt.

Näihin alanimikkeisiin eivät kuulu edellä d alakohdassa määritellyt raskasöljyt, joista ei ole mahdollista määrittää:

prosenttimääräistä tislautumisastetta 250 °C:n lämpötilassa määritettynä ASTM D 86 -menetelmän avulla (nollaa pidetään 1 prosenttina),

kinemaattista viskositeettia 50 °C:n lämpötilassa ASTM D 445 -menetelmän avulla määritettynä,

tai laimennettua väriä (C) määritettynä ASTM D 1500 -menetelmän avulla.

Nämä tuotteet kuuluvat alanimikkeisiin 2710 19 71—2710 19 99.

2.

Nimikkeessä 2712 tarkoitetaan ilmaisulla ”raaka vaseliini” (alanimike 2712 10 10) luonnonväristä vaseliinia, jonka väri on suurempi kuin 4,5 määritettynä ASTM D 1500 -menetelmän avulla.

3.

Alanimikkeissä 2712 90 31—2712 90 39 tarkoitetaan ilmaisulla ”raa'at” tuotteita:

a)

joiden öljypitoisuus on vähintään 3,5 määritettynä ASTM D 721 -menetelmän avulla, jos niiden viskositeetti on 100 °C:n lämpötilassa alempi kuin 9 × 10- 6 m2 s- 1 määritettynä ASTM D 445 -menetelmän avulla; tai

b)

joiden luonnonväri on suurempi kuin 3 määritettynä ASTM D 1500 -menetelmän avulla, jos niiden viskositeetti on 100 °C:n lämpötilassa vähintään 9 × 10- 6 m2 s- 1 määritettynä ASTM D 445 -menetelmän avulla.

4.

Nimikkeissä 2710—2712 tarkoitetaan ilmaisulla ”tietty käsittely” seuraavia toimintoja:

a)

tyhjötislaus;

b)

toistotislaus perusteellisen jakotislausmenetelmän avulla;

c)

krakkaus;

d)

reformointi;

e)

uuttaminen valikoivien liuottimien avulla;

f)

käsittely, jossa yhdistyvät kaikki seuraavat toiminnot: käsittely tiivistetyllä rikkihapolla, oleumilla tai rikkitrioksidilla; neutralointi emäksisillä aineilla; värinpoisto ja puhdistus luonnostaan aktiivisilla maalajeilla, aktivoiduilla maalajeilla, aktiivihiilellä tai bauksiitilla;

g)

polymerointi;

h)

alkylointi;

ij)

isomerointi;

k)

ainoastaan alanimikkeisiin 2710 19 31—2710 19 99 kuuluvien tuotteiden osalta rikinpoisto vedyn avulla, jonka tuloksena valmistettujen tuotteiden rikkipitoisuus vähenee vähintään 85 prosenttia (ASTM D 1266-59 T -menetelmä);

l)

ainoastaan nimikkeeseen 2710 kuuluvien tuotteiden osalta parafiinin poisto muun menetelmän avulla kuin suodattamalla;

m)

ainoastaan alanimikkeisiin 2710 19 31—2710 19 99 kuuluvien tuotteiden osalta vetykäsittely suuremmassa kuin 20 baarin paineessa ja suuremmassa kuin 250 °C:n lämpötilassa katalysaattoria käyttäen, muussa kuin rikinpoistotarkoituksessa, kun vety on aktiivisena aineena kemiallisessa reaktiossa. Alanimikkeiden 2710 19 31—2710 19 99 voiteluöljyjen jatkokäsittelyä vedyn avulla (esimerkiksi vedyn avulla tapahtuva viimeistely eli ”hydrofinishing” tai värinpoisto) erityisesti värin tai stabiliteetin parantamiseksi ei pidetä tiettynä käsittelynä;

n)

ainoastaan alanimikkeisiin 2710 19 51—2710 19 69 kuuluvien tuotteiden osalta ilmatislaus, jos vähemmän kuin 30 tilavuusprosenttia näistä tuotteista (hävikki mukaan lukien) tislautuu 300 °C:n lämpötilassa ASTM D 86 -menetelmän avulla määritettynä. Jos näistä tuotteista tislautuu vähintään 30 tilavuusprosenttia (hävikki mukaan lukien) 300 °C:n lämpötilassa ASTM D 86 -menetelmän avulla määritettynä, niistä tuotemääristä, jotka voidaan valmistaa ilmatislauksen avulla ja jotka kuuluvat alanimikkeisiin 2710 11 11—2710 11 90 tai 2710 19 11—2710 19 29, kannetaan tullia alanimikkeissä 2710 19 61—2710 19 69 määrätty määrä käytettyjen tuotteiden lajin ja arvon mukaisesti sekä valmistettujen tuotteiden nettopainon perusteella. Tätä määräystä ei sovelleta näin valmistettuihin tuotteisiin, jotka kuuden kuukauden kuluessa ja toimivaltaisten viranomaisten mahdollisesti määräämien muiden edellytysten mukaisesti saatetaan tiettyyn käsittelyyn tai muunnetaan kemiallisesti muulla kuin tietyllä käsittelyllä;

o)

ainoastaan alanimikkeiden 2710 19 71—2710 19 99 osalta käsittely suurtaajuudella toimivan sähköisen huiskupurkauksen avulla;

p)

ainoastaan alanimikkeeseen 2712 90 31 kuuluvien tavaroiden osalta rasvanpoisto kiteyttämällä jakotislausmenetelmän avulla.

Jos tarvitaan esikäsittelyä ennen edellä tarkoitettuja käsittelyjä teknisten vaatimusten vuoksi, tullittomuutta sovelletaan ainoastaan niihin määriin, jotka on tarkoitus käsitellä ja jotka tosiasiallisesti käsitellään edellä tarkoitetuilla tavoilla; esikäsittelyn aikana syntyvät jätteet ovat myös tullittomia.

5.

Tuotemääriin, jotka saadaan kemiallisen muuntamisen tai teknisten vaatimusten vuoksi tehtävän esikäsittelyn aikana ja jotka kuuluvat nimikkeisiin 2710 ja 2711 tai alanimikkeisiin 2707 10 10, 2707 20 10, 2707 30 10, 2707 50 10, 2712 10, 2712 20, 2712 90 31—2712 90 99 ja 2713 90, sovelletaan saman suuruista tullia kuin ”muihin tarkoituksiin” käytettäviin tuotteisiin, käytettyjen tuotteiden lajin ja arvon mukaisesti sekä saatujen tuotteiden nettopainon perusteella. Tätä määräystä ei sovelleta nimikkeisiin 2710—2712 kuuluviin tuotteisiin, jotka kuuden kuukauden kuluessa ja toimivaltaisten viranomaisten mahdollisesti määräämien muiden edellytysten mukaisesti saatetaan tiettyyn käsittelyyn tai joita muunnetaan lisää kemiallisesti.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

2701

Kivihiili; briketit ja niiden kaltaiset kivihiilestä saadut kiinteät polttoaineet

 

 

 

kivihiili, myös jauhettu, mutta ei yhteenpuristettu

 

 

2701 11

antrasiitti

 

 

2701 11 10

jossa haihtuvan aineen määrä (kuivasta, kivennäisaineettomasta tuotteesta laskettuna) ei ole suurempi kuin 10 prosenttia

vapaa

2701 11 90

muu

vapaa

2701 12

bituminen kivihiili

 

 

2701 12 10

koksikivihiili

vapaa

2701 12 90

muu

vapaa

2701 19 00

muu kivihiili

vapaa

2701 20 00

briketit ja niiden kaltaiset kivihiilestä saadut kiinteät polttoaineet

vapaa

2702

Ruskohiili, myös yhteenpuristettu, ei kuitenkaan gagaatti

 

 

2702 10 00

ruskohiili, myös jauhettu, mutta ei yhteenpuristettu

vapaa

2702 20 00

yhteenpuristettu ruskohiili

vapaa

2703 00 00

Turve (myös turvepehku), myös yhteenpuristettu

vapaa

2704 00

Kivihiilestä, ruskohiilestä tai turpeesta saatu koksi ja puolikoksi, myös yhteenpuristettu; retorttihiili

 

 

 

kivihiilestä saatu koksi ja puolikoksi

 

 

2704 00 11

elektrodien valmistukseen käytettävä

vapaa

2704 00 19

muu

vapaa

2704 00 30

ruskohiilestä saatu koksi ja puolikoksi

vapaa

2704 00 90

muu

vapaa

2705 00 00

Kivihiilikaasu, vesikaasu, generaattorikaasu ja niiden kaltaiset kaasut, ei kuitenkaan maaöljykaasut ja muut kaasumaiset hiilivedyt

vapaa

1 000 m3

2706 00 00

Kivihiili-, ruskohiili- ja turveterva sekä muu kivennäisterva, myös vedetön tai osittain tislattu, myös ns. preparoitu terva

vapaa

2707

Öljyt ja muut korkean lämpötilan kivihiilitervan tislaustuotteet; niiden kaltaiset tuotteet, joissa aromaattisten aineosien paino on suurempi kuin muiden kuin aromaattisten aineosien paino

 

 

2707 10

bentsoli (bentseeni)

 

 

2707 10 10

moottori- tai muuna polttoaineena käytettävä

3

2707 10 90

muihin tarkoituksiin (102)

vapaa

2707 20

toluoli (tolueeni)

 

 

2707 20 10

moottori- tai muuna polttoaineena käytettävä

3

2707 20 90

muihin tarkoituksiin (102)

vapaa

2707 30

ksyloli (ksyleenit)

 

 

2707 30 10

moottori- tai muuna polttoaineena käytettävä

3

2707 30 90

muihin tarkoituksiin (102)

vapaa

2707 40 00

naftaleeni

vapaa

2707 50

muut aromaattiset hiilivetyseokset, joista ASTM D 86 -menetelmän avulla 250 °C:ssa tislattaessa tislautuu vähintään 65 tilavuusprosenttia (häviöt mukaan luettuna)

 

 

2707 50 10

moottori- tai muuna polttoaineena käytettävät

3

2707 50 90

muihin tarkoituksiin (102)

vapaa

2707 60 00

fenolit

1,2

 

muut

 

 

2707 91 00

kreosoottiöljyt

1,7

2707 99

muut

 

 

 

raakaöljyt

 

 

2707 99 11

raa'at kevytöljyt, joista tislautuu vähintään 90 tilavuusprosenttia tislattaessa 200 °C:seen

1,7

2707 99 19

muut

vapaa

2707 99 30

rikkipitoiset alkutisleet (sulphuretted toppings)

vapaa

2707 99 50

emäksiset tuotteet

1,7

2707 99 70

antraseeni

vapaa

 

muut

 

 

2707 99 91

nimikkeen 2803 tuotteiden valmistukseen tarkoitetut (102)

vapaa

2707 99 99

muut

1,7

2708

Piki ja pikikoksi, kivihiilitervasta tai muusta kivennäistervasta saatu

 

 

2708 10 00

piki

vapaa

2708 20 00

pikikoksi

vapaa

2709 00

Maaöljyt ja bitumisista kivennäisistä saadut öljyt, raa'at

 

 

2709 00 10

luonnonkaasukondensaatit

vapaa

2709 00 90

muut

vapaa

2710

Maaöljyt ja bitumisista kivennäisistä saadut öljyt, muut kuin raa'at; muualle kuulumattomat valmisteet, joissa on perusaineosana maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä vähintään 70 painoprosenttia; jäteöljyt

 

 

 

maaöljyt ja bitumisista kivennäisistä saadut öljyt, muut kuin raa'at; muualle kuulumattomat valmisteet, joissa on perusaineosana maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä vähintään 70 painoprosenttia, muut kuin jäteöljyt

 

 

2710 11

kevyet öljyt ja valmisteet

 

 

2710 11 11

tiettyyn käsittelyyn tarkoitetut (102)

4,7 (103)

2710 11 15

muilla kuin alanimikkeessä 2710 11 11 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitetut (102)

4,7 (103)  (104)

 

muihin tarkoituksiin

 

 

 

erikoisbensiinit

 

 

2710 11 21

raskasbensiini

4,7

2710 11 25

muut

4,7

 

muut

 

 

 

moottoribensiini

 

 

2710 11 31

lentobensiini

4,7

 

muu, lyijypitoisuus

 

 

 

enintään 0,013 g/l

 

 

2710 11 41

oktaaniluku (RON) pienempi kuin 95

4,7

1 000 l (105)

2710 11 45

oktaaniluku (RON) vähintään 95, mutta pienempi kuin 98

4,7

1 000 l (105)

2710 11 49

oktaaniluku (RON) vähintään 98

4,7

1 000 l (105)

 

suurempi kuin 0,013 g/l

 

 

2710 11 51

oktaaniluku (RON) pienempi kuin 98

4,7

1 000 l (105)

2710 11 59

oktaaniluku (RON) vähintään 98

4,7

1 000 l (105)

2710 11 70

suihkumoottoribensiini

4,7

2710 11 90

muut kevyet öljyt

4,7

2710 19

muut

 

 

 

keskiraskaat öljyt

 

 

2710 19 11

tiettyyn käsittelyyn tarkoitetut (102)

4,7 (103)

2710 19 15

muilla kuin alanimikkeessä 2710 19 11 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitetut (102)

4,7 (103)  (104)

 

muihin tarkoituksiin

 

 

 

petroli

 

 

2710 19 21

lentopetroli

4,7

2710 19 25

muu

4,7

2710 19 29

muut

4,7

 

raskasöljyt

 

 

 

kaasuöljyt

 

 

2710 19 31

tiettyyn käsittelyyn tarkoitetut (102)

3,5 (103)

2710 19 35

muilla kuin alanimikkeessä 2710 19 31 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitetut (102)

3,5 (103)  (104)

 

muihin tarkoituksiin

 

 

2710 19 41

rikkipitoisuus enintään 0,05 painoprosenttia

3,5 (106)

2710 19 45

rikkipitoisuus suurempi kuin 0,05 painoprosenttia, mutta enintään 0,2 painoprosenttia

3,5 (106)

2710 19 49

rikkipitoisuus suurempi kuin 0,2 painoprosenttia

3,5

 

polttoöljyt

 

 

2710 19 51

tiettyyn käsittelyyn tarkoitetut (102)

3,5 (103)

2710 19 55

muilla kuin alanimikkeessä 2710 19 51 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitetut (102)

3,5 (103)  (104)

 

muihin tarkoituksiin

 

 

2710 19 61

rikkipitoisuus enintään 1 painoprosentti

3,5

2710 19 63

rikkipitoisuus suurempi kuin 1 painoprosentti, mutta enintään 2 painoprosenttia

3,5

2710 19 65

rikkipitoisuus suurempi kuin 2 painoprosenttia, mutta enintään 2,8 painoprosenttia

3,5

2710 19 69

rikkipitoisuus suurempi kuin 2,8 painoprosenttia

3,5

 

voiteluöljyt; muut öljyt

 

 

2710 19 71

tiettyyn käsittelyyn tarkoitetut (102)

3,7 (103)

2710 19 75

muilla kuin alanimikkeessä 2710 19 71 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitetut (102)

3,7 (103)  (104)

 

muihin tarkoituksiin

 

 

2710 19 81

moottoriöljyt, kompressorivoiteluöljyt, turbiinivoiteluöljyt

3,7

2710 19 83

hydrauliikkanesteet

3,7

2710 19 85

valkoöljyt, nestemäinen parafiini

3,7

2710 19 87

vaihteisto- ja alennusvaihdeöljyt

3,7

2710 19 91

metallintyöstössä käytettävät öljyt, muotinirrotusöljyt, korroosionestoöljyt

3,7

2710 19 93

sähköeristysöljyt

3,7

2710 19 99

muut voiteluöljyt ja muut öljyt

3,7

 

jäteöljyt

 

 

2710 91 00

polykloorattuja bifenyylejä (PCB), polykloorattuja terfenyylejä (PCT) tai polybromattuja bifenyylejä (PBB) sisältävät

3,5

2710 99 00

muut

3,5

2711

Maaöljykaasut ja muut kaasumaiset hiilivedyt

 

 

 

nesteytetyt

 

 

2711 11 00

luonnonkaasu eli maakaasu

0,7 (103)

TJ

2711 12

propaani

 

 

 

puhtausaste vähintään 99 prosenttia

 

 

2711 12 11

moottori- tai muuna polttoaineena käytettävä

8

2711 12 19

muihin tarkoituksiin (102)

vapaa

 

muu

 

 

2711 12 91

tiettyyn käsittelyyn tarkoitettu (102)

0,7 (103)

2711 12 93

muilla kuin alanimikkeessä 2711 12 91 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitettu (102)

0,7 (103)  (104)

 

muihin tarkoituksiin

 

 

2711 12 94

puhtausaste suurempi kuin 90 prosenttia, mutta pienempi kuin 99 prosenttia

0,7

2711 12 97

muut

0,7

2711 13

butaanit

 

 

2711 13 10

tiettyyn käsittelyyn tarkoitetut (102)

0,7 (103)

2711 13 30

muilla kuin alanimikkeessä 2711 13 10 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitetut (102)

0,7 (103)  (104)

 

muihin tarkoituksiin

 

 

2711 13 91

puhtausaste suurempi kuin 90 prosenttia, mutta pienempi kuin 95 prosenttia

0,7

2711 13 97

muut

0,7

2711 14 00

eteeni, propeeni, buteeni ja butadieeni

0,7 (103)

2711 19 00

muut

0,7 (103)

 

kaasumaisessa tilassa

 

 

2711 21 00

luonnonkaasu eli maakaasu

0,7 (103)

TJ

2711 29 00

muut

0,7 (103)

2712

Vaseliini; parafiini, mikrokiteinen maaöljyvaha, puristettu parafiini (slack wax), otsokeriitti, ruskohiilivaha, turvevaha ja muut kivennäisvahat sekä niiden kaltaiset synteettisesti tai muulla menetelmällä valmistetut tuotteet, myös värjätyt

 

 

2712 10

vaseliini

 

 

2712 10 10

raaka

0,7 (103)

2712 10 90

muu

2,2

2712 20

vähemmän kuin 0,75 painoprosenttia öljyä sisältävä parafiini

 

 

2712 20 10

synteettinen parafiini, jonka molekyylipaino on vähintään 460, mutta enintään 1 560

vapaa

2712 20 90

muu

2,2

2712 90

muut

 

 

 

otsokeriitti, ruskohiilivaha tai turvevaha (luonnontuotteet)

 

 

2712 90 11

raa'at

0,7

2712 90 19

muu

2,2

 

muut

 

 

 

raa'at

 

 

2712 90 31

tiettyyn käsittelyyn tarkoitetut (102)

0,7 (103)

2712 90 33

muilla kuin alanimikkeessä 2712 90 31 tarkoitetuilla käsittelyillä tapahtuvaan kemialliseen muuntamiseen tarkoitetut (102)

0,7 (103)  (104)

2712 90 39

muihin tarkoituksiin

0,7

 

muut

 

 

2712 90 91

1-alkeenien seos, joka sisältää vähintään 80 painoprosenttia 1-alkeeneja, joiden ketjun pituus on vähintään 24 mutta enintään 28 hiiliatomia

vapaa

2712 90 99

muut

2,2

2713

Maaöljykoksi, maaöljybitumi ja muut maaöljyjen tai bitumisista kivennäisistä saatujen öljyjen jätetuotteet

 

 

 

maaöljykoksi

 

 

2713 11 00

kalsinoimaton

vapaa

2713 12 00

kalsinoitu

vapaa

2713 20 00

maaöljybitumi

vapaa

2713 90

muut maaöljyjen tai bitumisista kivennäisistä saatujen öljyjen jätetuotteet

 

 

2713 90 10

nimikkeen 2803 tuotteiden valmistukseen tarkoitetut (102)

0,7 (107)

2713 90 90

muut

0,7

2714

Luonnonbitumi ja -asfaltti; bitumi- tai öljyliuske ja bitumipitoinen hiekka; asfaltiitit ja asfalttikivi

 

 

2714 10 00

bitumi- tai öljyliuske ja bitumipitoinen hiekka

vapaa

2714 90 00

muut

vapaa

2715 00 00

Luonnonasfalttiin, luonnonbitumiin, maaöljybitumiin, kivennäistervaan tai kivennäistervapikeen perustuvat bitumiset seokset (esim. bitumimastiksi ja ”cut-backs”)

vapaa

2716 00 00

Sähköenergia

vapaa

1 000 kWh

VI JAKSO

KEMIANTEOLLISUUDEN JA SIIHEN LIITTYVÄN TEOLLISUUDEN TUOTTEET

Huomautuksia

1.

a)

Nimikkeen 2844 tai 2845 määritelmää vastaavat tuotteet (muut kuin radioaktiiviset malmit) luokitellaan näihin nimikkeisiin eikä mihinkään muuhun nimikkeistön nimikkeeseen.

b)

Ellei a alakohdasta muuta johdu, nimikkeen 2843 tai 2846 määritelmää vastaavat tuotteet luokitellaan näihin nimikkeisiin eikä mihinkään muuhun tämän jakson nimikkeeseen.

2.

Ellei 1 huomautuksesta muuta johdu, tuotteet, jotka kuuluvat nimikkeisiin 3004, 3005, 3006, 3212, 3303, 3304, 3305, 3306, 3307, 3506, 3707 tai 3808 sillä perusteella, että ne ovat annostettuina tai vähittäismyyntipakkauksissa, luokitellaan näihin nimikkeisiin eikä mihinkään muuhun nimikkeistön nimikkeeseen.

3.

Tavarat pakattuina sarjoiksi, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta erillisestä aineosasta, joista jotkut tai kaikki kuuluvat tähän jaksoon ja jotka on tarkoitettu sekoitettaviksi keskenään VI tai VII jakson tuotteen aikaansaamiseksi, luokitellaan tälle tuotteelle sopivaan nimikkeeseen, jos:

a)

aineosien pakkaustavasta käy selvästi ilmi, että ne on tarkoitettu käytettäviksi yhdessä ilman uudelleenpakkaamista;

b)

aineosat esitetään tullille yhdessä;

c)

aineosat voidaan todeta toisiaan täydentäviksi joko luonteeltaan tai sen perusteella, millaisina määrinä ne ovat suhteessa toisiinsa.

28 RYHMÄ

KEMIALLISET ALKUAINEET JA EPÄORGAANISET YHDISTEET; JALOMETALLIEN, HARVINAISTEN MAAMETALLIEN, RADIOAKTIIVISTEN ALKUAINEIDEN JA ISOTOOPPIEN ORGAANISET JA EPÄORGAANISET YHDISTEET

Huomautuksia

1.

Jollei toisin määrätä, tämän ryhmän nimikkeisiin kuuluvat ainoastaan:

a)

erilliset kemialliset alkuaineet ja erilliset kemiallisesti määritellyt yhdisteet, myös jos niissä on epäpuhtauksia;

b)

edellä a alakohdassa tarkoitetut tuotteet liuotettuina veteen;

c)

edellä a alakohdassa tarkoitetut tuotteet liuotettuina muihin liuottimiin kuin veteen, jos liuos on näiden tuotteiden tavanomainen ja välttämätön kauppamuoto, jota käytetään yksinomaan turvallisuussyistä tai kuljetuksen vuoksi, ja jos liuotin ei muuta tuotetta sopivammaksi johonkin erityiseen käyttöön yleisen käytön sijasta;

d)

edellä a, b ja c alakohdassa tarkoitetut tuotteet, joihin on lisätty niiden säilyttämiseksi tai kuljettamiseksi välttämätöntä stabiloimisainetta (myös paakkuuntumisen estoainetta);

e)

edellä a, b, c ja d alakohdassa tarkoitetut tuotteet, joihin on lisätty pölyämisenestoainetta tai väriainetta niiden tunnistamisen helpottamiseksi tai turvallisuussyistä, jos lisäykset eivät muuta tuotetta sopivammaksi johonkin erityiseen käyttöön yleisen käytön sijasta.

2.

Orgaanisilla aineilla stabiloitujen ditioniittien ja sulfoksylaattien (nimike 2831), epäorgaanisten karbonaattien ja peroksokarbonaattien (nimike 2836), epäorgaanisten syanidien, syanidioksidien ja kompleksisyanidien (nimike 2837), epäorgaanisten fulminaattien, syanaattien ja tiosyanaattien (nimike 2838), nimikkeisiin 2843—2846 kuuluvien orgaanisten tuotteiden sekä karbidien (nimike 2849) lisäksi luokitellaan tähän ryhmään ainoastaan seuraavat hiiliyhdisteet:

a)

hiilen oksidit, syaanivety sekä räjähdys-(fulmiinihappo), isosyaani- ja tiosyaanihapot sekä muut yksinkertaiset tai kompleksiset syaanihapot (nimike 2811);

b)

karbonyylihalogenidit (nimike 2812);

c)

hiilidisulfidi (nimike 2813);

d)

tiokarbonaatit, seleenikarbonaatit, telluurikarbonaatit, seleenisyanaatit, telluurisyanaatit, tetratiosyanaattidiammiinikromaatit (”reineckaatit”) ja muut kompleksiset epäorgaaniset syanaatit (nimike 2842);

e)

virtsa-aineella kiinteytetty vetyperoksidi (nimike 2847), hiilioksisulfidi, tiokarbonyylihalogenidit, syaani, syaanihalogenidit ja syanamidi ja sen metallijohdannaiset (nimike 2851), lukuun ottamatta kalsiumsyanamidia, myös puhdasta (31 ryhmä).

3.

Ellei VI jakson 1 huomautuksesta muuta johdu, tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

natriumkloridi ja magnesiumoksidi, myös puhtaat, eivätkä muut V jaksoon kuuluvat tuotteet;

b)

orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet, lukuun ottamatta 2 huomautuksessa mainittuja;

c)

31 ryhmän 2, 3, 4 ja 5 huomautuksessa tarkoitetut tuotteet;

d)

nimikkeen 3206 epäorgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään luminoforeina; nimikkeen 3207 lasisulate (fritti) ja muu lasi jauheena, rakeina, suomuina tai hiutaleina;

e)

keinotekoinen grafiitti (nimike 3801); nimikkeen 3813 tulensammuttimien panokset sekä tulensammutuskranaatit ja -pommit; nimikkeen 3824 musteenpoistoaineet vähittäismyyntipakkauksissa; nimikkeen 3824 alkali- tai maa-alkalimetallien halogenideista keinotekoisesti valmistetut kiteet (muut kuin optiset elementit), paino vähintään 2,5 g/kpl;

f)

jalo- ja puolijalokivet (luonnon-, synteettiset tai rekonstruoidut), tällaisten kivien pöly ja jauhe (nimikkeet 7102—7105) sekä 71 ryhmän jalometallit ja jalometalliseokset;

g)

XV jakson metallit, myös puhtaat, metalliseokset tai kermetit, myös sintratut metallikarbidit (metallilla sintratut metallikarbidit); tai;

h)

optiset elementit, esimerkiksi alkali- tai maa-alkalimetallien halogenideista valmistetut (nimike 9001).

4.

Jäljempänä II alaryhmän epämetallihapon ja IV alaryhmän metallihapon muodostamat kemiallisesti määritellyt kompleksihapot luokitellaan nimikkeeseen 2811.

5.

Nimikkeisiin 2826—2842 kuuluvat ainoastaan metalli- ja ammoniumsuolat ja peroksosuolat.

Jollei toisin määrätä, luokitellaan kaksois- ja kompleksisuolat nimikkeeseen 2842.

6.

Nimikkeeseen 2844 kuuluvat ainoastaan seuraavat tuotteet:

a)

teknetium (atominumero 43), prometium (atominumero 61), polonium (atominumero 84) sekä kaikki alkuaineet, joiden atominumero on suurempi kuin 84;

b)

luonnon tai keinotekoiset radioaktiiviset isotoopit (myös XIV ja XV jakson jalojen ja epäjalojen metallien isotoopit), myös keskenään sekoitetut;

c)

näiden alkuaineiden tai isotooppien epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät tai keskenään sekoitetut;

d)

seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on näitä alkuaineita tai isotooppeja tai niiden epäorgaanisia tai orgaanisia yhdisteitä ja joiden ominaisradioaktiivisuus on suurempi kuin 74 Bq/g (0,002 μCi/g);

e)

ydinreaktorien käytetyt (säteilytetyt) polttoaine-elementit (panokset);

f)

radioaktiiviset jätteet, myös jos niitä voidaan edelleen käyttää.

Tässä huomautuksessa ja nimikkeissä 2844 ja 2845 tarkoitetaan ilmaisulla ”isotoopit”:

erillisiä nuklideja, joihin ei kuitenkaan lueta luonnossa monoisotooppisessa muodossa esiintyviä isotooppeja,

saman alkuaineen isotooppien seoksia, joissa yhtä tai useampaa isotooppia on rikastettu, eli alkuaineita, joiden luonnollista isotooppista koostumusta on keinotekoisesti muunnettu.

7.

Nimikkeeseen 2848 kuuluu kuparifosfidi (fosforikupari), jossa on enemmän kuin 15 painoprosenttia fosforia.

8.

Kemialliset alkuaineet (esimerkiksi pii ja seleeni), jotka on seostettu (doped) elektroniikassa käyttöä varten, luokitellaan tähän ryhmään, jos ne ovat vetämisen jälkeen työstämättömiä tai lieriön tai tangon muotoisia. Kiekoiksi, levyiksi tai niiden kaltaisiin muotoihin leikattuina ne kuuluvat nimikkeeseen 3818.

Lisähuomautus

1.

Jollei toisin määrätä, alanimikkeissä tarkoitettuihin suoloihin kuuluvat happamat ja emäksiset suolat.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

I.KEMIALLISET ALKUAINEET

2801

Fluori, kloori, bromi ja jodi

 

 

2801 10 00

kloori

5,5

2801 20 00

jodi

vapaa

2801 30

fluori; bromi

 

 

2801 30 10

fluori

5

2801 30 90

bromi

5,5

2802 00 00

Sublimoitu tai saostettu rikki; kolloidinen rikki

4,6

2803 00

Hiili (kimrööki ja muut, muualle kuulumattomat hiilen muodot)

 

 

2803 00 10

metaaninoki

vapaa

2803 00 80

muut

vapaa

2804

Vety, jalokaasut ja muut epämetallit

 

 

2804 10 00

vety

3,7

m3  (108)

 

jalokaasut

 

 

2804 21 00

argon

5

m3  (108)

2804 29

muut

 

 

2804 29 10

helium

vapaa

m3  (108)

2804 29 90

muut

5

m3  (108)

2804 30 00

typpi

5,5

m3  (108)

2804 40 00

happi

5

m3  (108)

2804 50

boori; telluuri

 

 

2804 50 10

boori

5,5

2804 50 90

telluuri

2,1

 

pii

 

 

2804 61 00

jossa on vähintään 99,99 painoprosenttia piitä

vapaa

2804 69 00

muu

5,5

2804 70 00

fosfori

5,5

2804 80 00

arseeni

2,1

2804 90 00

seleeni

vapaa

2805

Alkali- ja maa-alkalimetallit; harvinaiset maametallit, skandium ja yttrium, myös näiden aineiden keskinäiset seokset ja lejeeringit; elohopea

 

 

 

alkali- ja maa-alkalimetallit

 

 

2805 11 00

natrium

5

2805 12 00

kalsium

5,5

2805 19

muut

 

 

2805 19 10

strontium ja barium

5,5

2805 19 90

muut

4,1

2805 30

harvinaiset maametallit, skandium ja yttrium, myös näiden aineiden keskinäiset seokset ja lejeeringit

 

 

2805 30 10

keskinäiset seokset tai lejeeringit

5,5

2805 30 90

muut

2,7

2805 40

elohopea

 

 

2805 40 10

pulloissa, joiden nettotilavuus on 34,5 kg (standardipaino) ja joiden pullokohtainen FOB-arvo on enintään 224 €

3

2805 40 90

muut

vapaa

II.EPÄORGAANISET HAPOT JA EPÄORGAANISET EPÄMETALLIEN HAPPIYHDISTEET

2806

Kloorivety (kloorivetyhappo eli suolahappo); klooririkkihappo

 

 

2806 10 00

kloorivety (kloorivetyhappo)

5,5

2806 20 00

klooririkkihappo

5,5

2807 00

Rikkihappo; savuava rikkihappo (oleum)

 

 

2807 00 10

rikkihappo

3

2807 00 90

savuava rikkihappo (oleum)

3

2808 00 00

Typpihappo; typpi-rikkihapot (nitraushapot)

5,5

2809

Difosforipentoksidi; fosforihappo ja polyfosforihapot, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

 

2809 10 00

difosforipentoksidi

5,5

kg P2O5

2809 20 00

fosforihappo ja polyfosforihapot

5,5

kg P2O5

2810 00

Boorioksidit; boorihapot

 

 

2810 00 10

dibooritrioksidi

vapaa

2810 00 90

muut

3,7

2811

Muut epäorgaaniset hapot ja muut epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet

 

 

 

muut epäorgaaniset hapot

 

 

2811 11 00

fluorivety (fluorivetyhappo)

5,5

2811 19

muut

 

 

2811 19 10

bromivety (bromivetyhappo)

vapaa

2811 19 20

syaanivety (syaanivetyhappo)

5,3

2811 19 80

muut

5,3

 

muut epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet

 

 

2811 21 00

hiilidioksidi

5,5

2811 22 00

piidioksidi

4,6

2811 23 00

rikkidioksidi

5,5

2811 29

muut

 

 

2811 29 10

rikkitrioksidi (rikkianhydridi); diarseenitrioksidi

4,6

2811 29 30

typpioksidit

5

2811 29 90

muut

5,3

III.EPÄMETALLIEN HALOGEENI- JA RIKKIYHDISTEET

2812

Epämetallien halogenidit ja halogenidioksidit

 

 

2812 10

kloridit ja kloridioksidit

 

 

 

fosfori

 

 

2812 10 11

fosforitrikloridioksidi (fosforyylitrikloridi)

5,5

2812 10 15

fosforitrikloridi

5,5

2812 10 16

fosforipentakloridi

5,5

2812 10 18

muut

5,5

 

muut

 

 

2812 10 91

dirikkidikloridi

5,5

2812 10 93

rikkidikloridi

5,5

2812 10 94

fosgeeni (karbonyylikloridi)

5,5

2812 10 95

tionyylidikloridi (tionnyylikloridi)

5,5

2812 10 99

muut

5,5

2812 90 00

muut

5,5

2813

Epämetallien sulfidit; kaupallinen fosforitrisulfidi

 

 

2813 10 00

hiilidisulfidi (rikkihiili)

5,5

2813 90

muut

 

 

2813 90 10

fosforisulfidit, kaupallinen fosforitrisulfidi

5,3

2813 90 90

muut

3,7

IV.EPÄORGAANISET EMÄKSET JA METALLIOKSIDIT, -HYDROKSIDIT JA -PEROKSIDIT

2814

Ammoniakki, vedetön tai vesiliuoksena

 

 

2814 10 00

vedetön ammoniakki

5,5

2814 20 00

ammoniakin vesiliuos

5,5

2815

Natriumhydroksidi (kaustinen sooda); kaliumhydroksidi (kaustinen kali); natrium- ja kaliumperoksidit

 

 

 

natriumhydroksidi (kaustinen sooda)

 

 

2815 11 00

kiinteä

5,5

2815 12 00

vesiliuoksena (natronlipeä)

5,5

kg NaOH

2815 20

kaliumhydroksidi (kaustinen kali)

 

 

2815 20 10

kiinteä

5,5

2815 20 90

vesiliuoksena (kalilipeä)

5,5

kg KOH

2815 30 00

natrium- ja kaliumperoksidit

5,5

2816

Magnesiumhydroksidi ja -peroksidi; strontium- ja bariumoksidit, -hydroksidit ja -peroksidit

 

 

2816 10 00

magnesiumhydroksidi ja -peroksidi

4,1

2816 40 00

strontium- ja bariumoksidit, -hydroksidit ja -peroksidit

5,5

2817 00 00

Sinkkioksidi; sinkkiperoksidi

5,5

2818

Keinotekoinen korundi, myös kemiallisesti määrittelemätön; alumiinioksidi; alumiinihydroksidi

 

 

2818 10

keinotekoinen korundi, myös kemiallisesti määrittelemätön

 

 

2818 10 10

valkoinen, vaaleanpunainen tai rubiininpunainen, jonka alumiinioksidipitoisuus on suurempi kuin 97,5 painoprosenttia

5,2

2818 10 90

muut

5,2

2818 20 00

alumiinioksidi, muu kuin keinotekoinen korundi

4

2818 30 00

alumiinihydroksidi

5,5

2819

Kromioksidit ja -hydroksidit

 

 

2819 10 00

kromitrioksidi

5,5

2819 90

muut

 

 

2819 90 10

kromidioksidi

3,7

2819 90 90

muut

5,5

2820

Mangaanioksidit

 

 

2820 10 00

mangaanidioksidi

5,3

2820 90

muut

 

 

2820 90 10

mangaanioksidi, joka sisältää vähintään 77 painoprosenttia mangaania

vapaa

2820 90 90

muut

5,5

2821

Rautaoksidit ja -hydroksidit; maavärit, joissa on vähintään 70 painoprosenttia sidottua rautaa laskettuna Fe2O3:na

 

 

2821 10 00

rautaoksidit ja -hydroksidit

4,6

2821 20 00

maavärit

4,6

2822 00 00

Kobolttioksidit ja -hydroksidit; kaupalliset kobolttioksidit

4,6

2823 00 00

Titaanioksidit

5,5

2824

Lyijyoksidit; punainen ja oranssi lyijymönjä

 

 

2824 10 00

lyijymonoksidi (lyijyhilse, massikotti)

5,5

2824 20 00

punainen ja oranssi lyijymönjä

5,5

2824 90 00

muut

5,5

2825

Hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat; muut epäorgaaniset emäkset; muut metallioksidit, -hydroksidit ja -peroksidit

 

 

2825 10 00

hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat

5,5

2825 20 00

litiumoksidi ja -hydroksidi

5,3

2825 30 00

vanadiinioksidit ja -hydroksidit

5,5

2825 40 00

nikkelioksidit ja -hydroksidit

vapaa

2825 50 00

kuparioksidit ja -hydroksidit

3,2

2825 60 00

germaniumoksidit ja zirkoniumdioksidi

5,5

2825 70 00

molybdeenioksidit ja -hydroksidit

5,3

2825 80 00

antimonioksidit

5,5

2825 90

muut

 

 

 

kalsiumoksidi, -hydroksidi ja -peroksidi

 

 

2825 90 11

– – –  kalsiumhydroksidi, puhtausaste kuiva-aineen painosta vähintään 98 %, hiukkasina, joista:

enintään 1 painoprosentti on kooltaan yli 75 mikrometriä ja

enintään 4 painoprosenttia on kooltaan alle 1,3 mikrometriä

vapaa

2825 90 19

muut

4,6

2825 90 20

berylliumoksidi ja -hydroksidi

5,3

2825 90 30

tinaoksidit

5,5

2825 90 40

volframioksidit ja -hydroksidit

4,6

2825 90 50

elohopeaoksidit

4,1

2825 90 60

kadmiumoksidi

vapaa

2825 90 80

muut

5,5

V.EPÄORGAANISTEN HAPPOJEN JA METALLIEN SUOLAT JA PEROKSISUOLAT

2826

Fluoridit; fluorosilikaatit, fluoroaluminaatit ja muut kompleksifluorisuolat

 

 

 

fluoridit

 

 

2826 11 00

ammonium tai natrium

5,5

2826 12 00

alumiini

5,3

2826 19 00

muut

5,3

2826 20 00

natrium- tai kaliumfluorosilikaatit

5,5

2826 30 00

natriumheksafluoroaluminaatti (synteettinen kryoliitti)

5,5

2826 90

muut

 

 

2826 90 10

dikaliumheksafluorosirkonaatti

5

2826 90 90

muut

5,5

2827

Kloridit, kloridioksidit ja kloridihydroksidit; bromidit ja bromidioksidit; jodidit ja jodidioksidit

 

 

2827 10 00

ammoniumkloridi

5,5

2827 20 00

kalsiumkloridi

4,6

 

muut kloridit

 

 

2827 31 00

magnesium

4,6

2827 32 00

alumiini

5,5

2827 33 00

rauta

2,1

2827 34 00

koboltti

5,5

2827 35 00

nikkeli

5,5

2827 36 00

sinkki

5,5

2827 39

muut

 

 

2827 39 10

tina

4,1

2827 39 80

muut

5,5

 

kloridioksidit ja kloridihydroksidit

 

 

2827 41 00

kupari

3,2

2827 49

muut

 

 

2827 49 10

lyijy

3,2

2827 49 90

muut

5,3

 

bromidit ja bromidioksidit

 

 

2827 51 00

natrium- ja kaliumbromidit

5,5

2827 59 00

muut

5,5

2827 60 00

jodidit ja jodidioksidit

5,5

2828

Hypokloriitit; kaupallinen kalsiumhypokloriitti; kloriitit; hypobromiitit

 

 

2828 10 00

kaupallinen kalsiumhypokloriitti ja muut kalsiumhypokloriitit

5,5

2828 90 00

muut

5,5

2829

Kloraatit ja perkloraatit; bromaatit ja perbromaatit; jodaatit ja perjodaatit

 

 

 

kloraatit

 

 

2829 11 00

natrium

5,5

2829 19 00

muut

5,5

2829 90

muut

 

 

2829 90 10

perkloraatit

4,8

2829 90 40

kalium- ja natriumbromaatit

vapaa

2829 90 80

muut

5,5

2830

Sulfidit; polysulfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

 

2830 10 00

natriumsulfidit

5,5

2830 20 00

sinkkisulfidi

5,5

2830 30 00

kadmiumsulfidi

5,5

2830 90

muut

 

 

2830 90 11

kalsium-, antimoni- ja rautasulfidit

4,6

2830 90 80

muut

5,5

2831

Ditioniitit ja sulfoksylaatit

 

 

2831 10 00

natrium

5,5

2831 90 00

muut

5,5

2832

Sulfiitit; tiosulfaatit

 

 

2832 10 00

natriumsulfiitit

5,5

2832 20 00

muut sulfiitit

5,5

2832 30 00

tiosulfaatit

5,5

2833

Sulfaatit; alunat; peroksosulfaatit (persulfaatit)

 

 

 

natriumsulfaatit

 

 

2833 11 00

dinatriumsulfaatti

5,5

2833 19 00

muut

5,5

 

muut sulfaatit

 

 

2833 21 00

magnesium

5,5

2833 22 00

alumiini

5,5

2833 23 00

kromi

5,5

2833 24 00

nikkeli

5

2833 25 00

kupari

3,2

2833 26 00

sinkki

5,5

2833 27 00

barium

5,5

2833 29

muut

 

 

2833 29 10

kadmium

5,5

2833 29 30

koboltti; titaani

5,3

2833 29 50

rauta

5

2833 29 70

elohopea; lyijy

4,6

2833 29 90

muut

5

2833 30 00

alunat

5,5

2833 40 00

peroksosulfaatit (persulfaatit)

5,5

2834

Nitriitit; nitraatit

 

 

2834 10 00

nitriitit

5,5

 

nitraatit

 

 

2834 21 00

kalium

5,5

2834 29

muut

 

 

2834 29 20

barium; beryllium; kadmium; koboltti; nikkeli; lyijy

5,5

2834 29 30

kupari; elohopea

4,6

2834 29 80

muut

3

2835

Fosfinaatit (hypofosfiitit), fosfonaatit (fosfiitit) ja fosfaatit; polyfosfaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

 

2835 10 00

fosfinaatit (hypofosfiitit) ja fosfonaatit (fosfiitit)

5,5

 

fosfaatit

 

 

2835 22 00

mono- tai dinatrium

5,5

2835 23 00

tinatrium

5,5

2835 24 00

kalium

5,5

2835 25

kalsiumvetyortofosfaatti (dikalsiumfosfaatti)

 

 

2835 25 10

fluoripitoisuus pienempi kuin 0,005 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

5,5

2835 25 90

fluoripitoisuus vähintään 0,005, mutta pienempi kuin 0,2 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

5,5

2835 26

muut kalsiumfosfaatit

 

 

2835 26 10

fluoripitoisuus pienempi kuin 0,005 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

5,5

2835 26 90

fluoripitoisuus vähintään 0,005 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

5,5

2835 29

muut

 

 

2835 29 10

triammonium

5,3

2835 29 90

muut

5,5

 

polyfosfaatit

 

 

2835 31 00

natriumtrifosfaatti (natriumtripolyfosfaatti)

5,5

2835 39 00

muut

5,5

2836

Karbonaatit; peroksokarbonaatit (perkarbonaatit); kaupallinen ammoniumkarbonaatti, jossa on ammoniumkarbamaattia

 

 

2836 10 00

kaupallinen ammoniumkarbonaatti ja muut ammoniumkarbonaatit

5,5

2836 20 00

dinatriumkarbonaatti

5,5

2836 30 00

natriumvetykarbonaatti (natriumbikarbonaatti)

5,5

2836 40 00

kaliumkarbonaatit

5,5

2836 50 00

kalsiumkarbonaatti

5

2836 60 00

bariumkarbonaatti

5,5

2836 70 00

lyijykarbonaatit

5,5

 

muut

 

 

2836 91 00

litiumkarbonaatit

5,5

2836 92 00

strontiumkarbonaatti

5,5

2836 99

muut

 

 

 

karbonaatit

 

 

2836 99 11

magnesium; kupari

3,7

2836 99 18

muut

5,5

2836 99 90

peroksokarbonaatit (perkarbonaatit)

5,5

2837

Syanidit, syanidioksidit ja kompleksisyanidit

 

 

 

syanidit ja syanidioksidit

 

 

2837 11 00

natrium

5,5

2837 19 00

muut

5,5

2837 20 00

kompleksisyanidit

5,5

2838 00 00

Fulminaatit, syanaatit ja tiosyanaatit

5,5

2839

Silikaatit; kaupalliset alkalimetallisilikaatit

 

 

 

natrium

 

 

2839 11 00

natriummetasilikaatit

5

2839 19 00

muut

5

2839 20 00

kalium

5

2839 90 00

muut

5

2840

Boraatit; peroksoboraatit (perboraatit)

 

 

 

dinatriumtetraboraatti (puhdistettu booraksi)

 

 

2840 11 00

vedetön

vapaa

2840 19

muu

 

 

2840 19 10

dinatriumtetraboraattipentahydraatti

vapaa

2840 19 90

muu

5,3

2840 20

muut boraatit

 

 

2840 20 10

natriumboraatit, vedettömät

vapaa

2840 20 90

muut

5,3

2840 30 00

peroksoboraatit (perboraatit)

5,5

2841

Oksometallihappojen ja peroksometallihappojen suolat

 

 

2841 10 00

aluminaatit

5,5

2841 20 00

sinkki- ja lyijykromaatit

5,5

2841 30 00

natriumdikromaatti

5,5

2841 50 00

muut kromaatit ja dikromaatit; peroksokromaatit

5,5

 

manganiitit, manganaatit ja permanganaatit

 

 

2841 61 00

kaliumpermanganaatti

5,5

2841 69 00

muut

5,5

2841 70 00

molybdaatit

5,5

2841 80 00

volframaatit

5,5

2841 90

muut

 

 

2841 90 30

sinkaatit ja vanadaatit

4,6

2841 90 80

muut

5,5

2842

Epäorgaanisten happojen tai peroksohappojen muut suolat (mukaan lukien aluminosilikaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät), muut kuin atsidit

 

 

2842 10 00

kaksois- ja kompleksisilikaatit, mukaan lukien aluminosilikaatit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

5,5

2842 90

muut

 

 

2842 90 10

seleenihappojen ja telluurihappojen suolat, kaksoissuolat ja kompleksisuolat

5,3

2842 90 90

muut

5,5

VI.SEKALAISTA

2843

Kolloidiset jalometallit; jalometallien epäorgaaniset tai orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät; jalometallien amalgaamat

 

 

2843 10

kolloidiset jalometallit

 

 

2843 10 10

hopea

5,3

2843 10 90

muut

3,7

 

hopeayhdisteet

 

 

2843 21 00

hopeanitraatti

5,5

2843 29 00

muut

5,5

2843 30 00

kultayhdisteet

3

g

2843 90

muut yhdisteet; amalgaamat

 

 

2843 90 10

amalgaamat

5,3

2843 90 90

muut

3

g

2844

Radioaktiiviset kemialliset alkuaineet ja radioaktiiviset isotoopit (myös halkeamiskelpoiset ja hyötöaineena käytettävät kemialliset alkuaineet ja isotoopit) sekä niiden yhdisteet; näitä tuotteita sisältävät seokset ja jätteet

 

 

2844 10

luonnonuraani ja sen yhdisteet; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on luonnonuraania tai luonnonuraaniyhdisteitä

 

 

 

luonnonuraani

 

 

2844 10 10

viimeistelemätön; jätteet ja romu (Euratom)

vapaa

kg U

2844 10 30

työstetty (Euratom)

vapaa

kg U

2844 10 50

ferrouraani

vapaa

kg U

2844 10 90

muut (Euratom)

vapaa

kg U

2844 20

U-235-rikasteinen uraani ja sen yhdisteet; plutonium ja sen yhdisteet; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on U-235-rikasteista uraania, plutoniumia tai näiden tuotteiden yhdisteitä

 

 

 

U-235-rikasteinen uraani ja sen yhdisteet; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on U-235-rikasteista uraania, tai näiden tuotteiden yhdisteitä

 

 

2844 20 25

ferrouraani

vapaa

gi F/S

2844 20 35

muut (Euratom)

vapaa

gi F/S

 

plutonium ja sen yhdisteet, seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on plutoniumia tai näiden tuotteiden yhdisteitä

 

 

 

uraanin ja plutoniumin seokset

 

 

2844 20 51

ferrouraani

vapaa

gi F/S

2844 20 59

muut (Euratom)

vapaa

gi F/S

2844 20 99

muut

vapaa

gi F/S

2844 30

U-235:n suhteen köyhdytetty uraani ja sen yhdisteet; torium ja sen yhdisteet; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on U-235:n suhteen köyhdytettyä uraania, toriumia tai näiden tuotteiden yhdisteitä

 

 

 

U-235:n suhteen köyhdytetty uraani; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on U-235:n suhteen köyhdytettyä uraania tai sen yhdisteitä

 

 

2844 30 11

kermetit

5,5

2844 30 19

muut

2,9

 

torium; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on toriumia tai sen yhdisteitä

 

 

2844 30 51

kermetit

5,5

 

muut

 

 

2844 30 55

viimeistelemätön, jätteet ja romu (Euratom)

vapaa

 

työstetty

 

 

2844 30 61

tangot, profiilit, langat, levyt ja nauhat (Euratom)

vapaa

2844 30 69

muut (Euratom)

1,5 (109)

 

U-235:n suhteen köyhdytetyn uraanin yhdisteet ja toriumin yhdisteet, myös keskenään sekoitettuina

 

 

2844 30 91

U-235:n suhteen köyhdytetyt uraanin yhdisteet ja toriumin yhdisteet, myös keskenään sekoitettuina (Euratom), eivät kuitenkaan toriumin suolat

vapaa

2844 30 99

muut

vapaa

2844 40

radioaktiiviset alkuaineet, isotoopit ja yhdisteet, muut kuin alanimikkeisiin 2844 10, 2844 20 ja 2844 30 kuuluvat; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on näitä alkuaineita, isotooppeja tai yhdisteitä; radioaktiiviset jätteet

 

 

2844 40 10

U-233:sta peräisin oleva uraani ja sen yhdisteet; seosmetallit, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja U-233:sta tai tämän tuotteen yhdisteistä peräisin olevat seokset ja yhdisteet

vapaa

 

muut

 

 

2844 40 20

keinotekoiset radioaktiiviset isotoopit (Euratom)

vapaa

2844 40 30

keinotekoisten radioaktiivisten isotooppien yhdisteet (Euratom)

vapaa

2844 40 80

muut

vapaa

2844 50 00

ydinreaktorien käytetyt (säteilytetyt) polttoaine-elementit (panokset) (Euratom)

vapaa

gi F/S

2845

Muut kuin nimikkeen 2844 isotoopit; tällaisten isotooppien epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

 

2845 10 00

raskas vesi (deuteriumoksidi) (Euratom)

5,5

2845 90

muut

 

 

2845 90 10

deuterium ja sen yhdisteet; vety ja sen yhdisteet, deuteriumrikasteiset; näitä tuotteita sisältävät seokset ja liuokset (Euratom)

5,5

2845 90 90

muut

5,5

2846

Harvinaisten maametallien, yttriumin, skandiumin tai näiden metallien seosten epäorgaaniset ja orgaaniset yhdisteet

 

 

2846 10 00

ceriumyhdisteet

3,2

2846 90 00

muut

3,2

2847 00 00

Vetyperoksidi, myös kiinteytettynä virtsa-aineella

5,5

kg H2O2

2848 00 00

Fosfidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, ei kuitenkaan ferrofosfidi

5,5

2849

Karbidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

 

2849 10 00

kalsiumin

5,5

2849 20 00

piin

5,5

2849 90

muiden aineiden

 

 

2849 90 10

boorin

4,1

2849 90 30

volframin

5,5

2849 90 50

alumiinin; kromin; molybdeenin; vanadiinin; tantaalin; titaanin

5,5

2849 90 90

muut

5,3

2850 00

Hydridit, nitridit, atsidit, silisidit ja boridit, myös kemiallisesti määrittelemättömät, muut kuin yhdisteet, jotka ovat myös nimikkeen 2849 karbideja

 

 

2850 00 20

hydridit; nitridit

4,6

2850 00 50

atsidit

5,5

2850 00 70

silisidit

5,5

2850 00 90

boridit

5,3

2851 00

Muut epäorgaaniset yhdisteet (myös tislattu vesi, vesi sähkön- tai lämmönjohtokyvyn mittaamista varten ja puhtaudeltaan sitä vastaava vesi), nestemäinen ilma (myös jos jalokaasut on poistettu); puristettu ilma; amalgaamat, ei kuitenkaan jalometalliamalgaamat

 

 

2851 00 10

tislattu vesi sekä vesi sähkön- tai lämmönjohtokyvyn mittaamista varten ja puhtaudeltaan sitä vastaava vesi

2,7

2851 00 30

nestemäinen ilma (myös jos jalokaasut on poistettu); puristettu ilma

4,1

2851 00 50

syaanikloridi

5,5

2851 00 80

muut

5,5

29 RYHMÄ

ORGAANISET KEMIALLISET YHDISTEET

Huomautuksia

1.

Jollei toisin määrätä, tämän ryhmän nimikkeisiin kuuluvat ainoastaan:

a)

erilliset kemiallisesti määritellyt orgaaniset yhdisteet, myös jos niissä on epäpuhtauksia;

b)

saman orgaanisen yhdisteen kahden tai useamman isomeerin seokset (myös jos niissä on epäpuhtauksia), lukuun ottamatta tyydyttyneiden tai tyydyttymättömien asyklisten hiilivetyisomeerien (muiden kuin stereoisomeerien) seoksia (27 ryhmä);

c)

nimikkeiden 2936—2939 tuotteet, nimikkeen 2940 sokerieetterit, sokeriasetaalit ja sokeriesterit ja niiden suolat sekä nimikkeen 2941 tuotteet, myös kemiallisesti määrittelemättöminä;

d)

edellä a, b ja c alakohdassa tarkoitetut tuotteet liuotettuina veteen;

e)

edellä a, b ja c alakohdassa tarkoitetut tuotteet liuotettuina muihin liuottimiin kuin veteen, jos liuos on näiden tuotteiden tavanomainen ja välttämätön kauppamuoto, jota käytetään yksinomaan turvallisuussyistä tai kuljetuksen vuoksi, ja jos liuotin ei muuta tuotetta sopivammaksi johonkin erityiseen käyttöön yleisen käytön sijasta;

f)

edellä a, b, c, d ja e alakohdassa tarkoitetut tuotteet, joihin on lisätty niiden säilyttämiseksi tai kuljettamiseksi välttämätöntä stabiloimisainetta (myös paakkuuntumisen estoainetta);

g)

edellä a, b, c, d, e ja f alakohdassa tarkoitetut tuotteet, joihin on lisätty pölyämisenestoainetta tai väri- tai hajuainetta niiden tunnistamisen helpottamiseksi tai turvallisuussyistä, jos lisäykset eivät muuta tuotetta sopivammaksi johonkin erityiseen käyttöön yleisen käytön sijasta;

h)

seuraavat vakioväkevyyteen laimennetut tuotteet atsoväriaineiden valmistamista varten: diatsoniumsuolat, näiden suolojen kytkentäkomponentit ja diatsotoivat amiinit sekä niiden suolat.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 1504 tuotteet sekä nimikkeen 1520 raaka glyseroli;

b)

etyylialkoholi (nimikkeet 2207 ja 2208);

c)

metaani ja propaani (nimike 2711);

d)

28 ryhmän 2 huomautuksessa tarkoitetut hiiliyhdisteet;

e)

virtsa-aine (nimike 3102 tai 3105);

f)

kasvi- tai eläinperäiset väriaineet (nimike 3203), synteettiset orgaaniset väriaineet, synteettiset orgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään fluoresoivina kirkasteina tai luminoforeina (nimike 3204) sekä vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa olevat väriaineet (nimike 3212);

g)

entsyymit (nimike 3507);

h)

metaldehydi, heksametyleenitetramiini ja niiden kaltaiset tuotteet polttoaineena käyttöä varten (esimerkiksi tabletteina, puikkoina tai niiden kaltaisissa muodoissa) sekä polttonesteet ja nesteytetyt kaasut enintään 300 cm3 vetävissä astioissa, jollaisia käytetään savukkeensytyttimien ja niiden kaltaisten sytyttimien täyttämiseen (nimike 3606);

ij)

nimikkeen 3813 tulensammuttimien panokset sekä tulensammutuskranaatit ja -pommit; nimikkeen 3824 musteenpoistoaineet vähittäismyyntipakkauksissa;

k)

optiset elementit, kuten eteenidiamiinitartraatista valmistetut (nimike 9001).

3.

Tuotteet, jotka voisivat kuulua kahteen tai useampaan tämän ryhmän nimikkeeseen, luokitellaan numerojärjestyksessä viimeisimpään nimikkeeseen.

4.

Nimikkeissä 2904—2906, 2908—2911 ja 2913—2920 jokainen maininta halogeeni-, sulfo-, nitro- tai nitrosojohdannaisista käsittää myös sekajohdannaiset, kuten sulfohalogeeni-, nitrohalogeeni-, nitrosulfo- ja nitrosulfohalogeenijohdannaiset.

Nitro- ja nitrosoryhmiä ei pidetä nimikkeen 2929 tarkoittamina ”typpifunktioisina” ryhminä.

Nimikkeissä 2911, 2912, 2914, 2918 ja 2922 tarkoitetaan ilmaisulla ”happifunktio” ainoastaan nimikkeissä 2905—2920 vahvistettuja funktioita (luonteenomaisia, happea sisältäviä orgaanisia ryhmiä).

5.

a)

I—VII alaryhmän happofunktioisten orgaanisten yhdisteiden esterit näiden alaryhmien orgaanisten yhdisteiden kanssa luokitellaan kuten se yhdiste, joka kuuluu numerojärjestyksessä viimeisimpään nimikkeeseen näissä alaryhmissä;

b)

etyylialkoholin ja glyserolin esterit I—VII alaryhmän happofunktioisten orgaanisten yhdisteiden kanssa luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin vastaavat happofunktioiset yhdisteet;

c)

Ellei VI jakson 1 huomautuksesta ja 28 ryhmän 2 huomautuksesta muuta johdu:

1)

I—X alaryhmän tai nimikkeen 2942 orgaanisten yhdisteiden, kuten happo-, fenoli- tai enolifunktioisten yhdisteiden epäorgaaniset suolat tai orgaaniset emäkset luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin vastaava orgaaninen yhdiste;

2)

I—X alaryhmän tai nimikkeen 2942 orgaanisten yhdisteiden keskenään muodostamat suolat luokitellaan numerojärjestyksessä viimeisimpään niistä ryhmän nimikkeistä, johon suolan muodostava emäs tai happo (mukaan lukien fenoli- tai enolifunktioiset yhdisteet) kuuluu;

d)

muut paitsi etanolin ja glyserolin muodostamat metallialkoholaatit luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin vastaavat alkoholit (nimike 2905);

e)

karboksyylihappojen halogenidit luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin vastaavat hapot.

6.

Nimikkeiden 2930 ja 2931 yhdisteet ovat orgaanisia yhdisteitä, joiden molekyyleissä on vety-, happi- tai typpiatomien lisäksi muiden epämetallien tai metallien (kuten rikin, arseenin, elohopean tai lyijyn) atomeja suoraan liittyneinä hiiliatomeihin.

Nimike 2930 (orgaaniset rikkiyhdisteet) ja nimike 2931 (muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet) eivät käsitä sulfo- tai halogeenijohdannaisia (eikä sekajohdannaisia), joissa vetyä, happea ja typpeä lukuun ottamatta hiileen on suoraan liittyneinä ainoastaan rikki- tai halogeeniatomeja, jotka antavat niille sulfo- tai halogeenijohdannaisten (tai sekajohdannaisten) luonteen.

7.

Nimikkeisiin 2932, 2933 ja 2934 eivät kuulu epoksidit kolmeatomisin renkain, ketoniperoksidit, aldehydien ja tioaldehydien sykliset polymeerit, moniemäksisten karboksyylihappojen anhydridit, moniarvoisten alkoholien tai fenolien sykliset esterit moniemäksisten happojen kanssa eivätkä moniemäksisten happojen imidit.

Näitä määräyksiä sovelletaan ainoastaan silloin, kun rengasrakenne sisältää yksinomaan sellaisia heteroatomeja, jotka ovat peräisin edellä tarkoitetusta renkaan muodostavasta rakenteesta tai rakenteista.

8.

Nimikkeessä 2937 tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”hormonit” myös hormoneja vapauttavia ja hormoneja stimuloivia faktoreita, hormoni-inhibiittoreja ja hormoniantagonisteja (antihormoneja);

b)

”pääasiallisesti hormoneina käytettävät” pääasiassa hormonaalisen vaikutuksensa vuoksi käytettävien hormonien johdannaisten ja niitä rakenteellisesti vastaavien aineiden lisäksi sellaisia johdannaisia ja niitä rakenteellisesti vastaavia aineita, joita käytetään pääasiassa välituotteina tähän nimikkeeseen kuuluvien tuotteiden synteettisessä valmistuksessa.

Alanimikehuomautus

1.

Jokaisessa tämän ryhmän nimikkeessä kemiallisen yhdisteen (tai kemiallisten yhdisteiden ryhmän) johdannaiset luokitellaan samaan alanimikkeeseen kuin itse yhdiste (tai yhdisteiden ryhmä), jos ne eivät yksityiskohtaisemmin mainittuina kuulu johonkin muuhun alanimikkeeseen eikä kysymykseen tulevissa alanimikkeissä ole kaatoalanimikettä ”muut”.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

I.HIILIVEDYT JA NIIDEN HALOGEENI-, SULFO-, NITRO- JA NITROSOJOHDANNAISET

2901

Asykliset hiilivedyt

 

 

2901 10 00

tyydyttyneet

vapaa

 

tyydyttymättömät

 

 

2901 21 00

eteeni

vapaa

2901 22 00

propeeni (propyleeni)

vapaa

2901 23

buteeni ja sen isomeerit

 

 

2901 23 10

1-buteeni ja 2-buteeni

vapaa

2901 23 90

muut

vapaa

2901 24

1,3-butadieeni ja isopreeni

 

 

2901 24 10

1,3 butadieeni

vapaa

2901 24 90

isopropeeni

vapaa

2901 29 00

muut

vapaa

2902

Sykliset hiilivedyt

 

 

 

syklaanit, sykleenit ja sykloterpeenit

 

 

2902 11 00

sykloheksaani

vapaa

2902 19

muut

 

 

2902 19 10

sykloterpeenit

vapaa

2902 19 80

muut

vapaa

2902 20 00

bentseeni

vapaa

2902 30 00

tolueeni

vapaa

 

ksyleenit

 

 

2902 41 00

o-ksyleeni

vapaa

2902 42 00

m-ksyleeni

vapaa

2902 43 00

p-ksyleeni

vapaa

2902 44 00

ksyleeni-isomeerien seokset

vapaa

2902 50 00

styreeni

vapaa

2902 60 00

etyylibentseeni

vapaa

2902 70 00

kumeeni

vapaa

2902 90

muut

 

 

2902 90 10

naftaleeni ja antraseeni

vapaa

2902 90 30

bifenyyli ja trifenyylit

vapaa

2902 90 90

muut

vapaa

2903

Hiilivetyjen halogeenijohdannaiset

 

 

 

asyklisten hiilivetyjen tyydyttyneet kloorijohdannaiset

 

 

2903 11 00

kloorimetaani (metyylikloridi) ja kloorietaani (etyylikloridi)

5,5

2903 12 00

dikloorimetaani (metyleenikloridi)

5,5

2903 13 00

kloroformi (trikloorimetaani)

5,5

2903 14 00

hiilitetrakloridi

5,5

2903 15 00

1,2-dikloorietaani (eteenidikloridi)

5,5

2903 19

muut

 

 

2903 19 10

1,1,1-trikloorietaani

5,5

2903 19 80

muut

5,5

 

asyklisten hiilivetyjen tyydyttymättömät kloorijohdannaiset

 

 

2903 21 00

vinyylikloridi (kloorieteeni)

5,5

2903 22 00

trikloorieteeni

5,5

2903 23 00

tetrakloorieteeni (perkloorieteeni)

5,5

2903 29 00

muut

5,5

2903 30

asyklisten hiilivetyjen fluori-, bromi- ja jodijohdannaiset

 

 

 

bromidit

 

 

2903 30 33

bromimetaani (metyylibromidi)

5,5

2903 30 35

dibromimetaani

vapaa

2903 30 36

muut

5,5

2903 30 80

fluoridit ja jodidit

5,5

 

asyklisten hiilivetyjen halogeenijohdannaiset, jotka sisältävät vähintään kaksi erilaista halogeenia

 

 

2903 41 00

trikloorifluorimetaani

5,5

2903 42 00

diklooridifluorimetaani

5,5

2903 43 00

triklooritrifluorietaanit

5,5

2903 44

diklooritetrafluorietaanit ja klooripentafluorietaani

 

 

2903 44 10

diklooritetrafluorietaanit

5,5

2903 44 90

klooripentafluorietaani

5,5

2903 45

ainoastaan fluori- ja klooriperhalogeenijohdannaiset

 

 

2903 45 10

klooritrifluorimetaani

5,5

2903 45 15

pentakloorifluorietaani

5,5

2903 45 20

tetraklooridifluorietaanit

5,5

2903 45 25

heptakloorifluoripropaanit

5,5

2903 45 30

heksaklooridifluoripropaanit

5,5

2903 45 35

pentaklooritrifluoripropaanit

5,5

2903 45 40

tetraklooritetrafluoripropaanit

5,5

2903 45 45

triklooripentafluoripropaanit

5,5

2903 45 50

diklooriheksafluoripropaanit

5,5

2903 45 55

klooriheptafluoripropaanit

5,5

2903 45 90

muut

5,5

2903 46

bromikloridifluorimetaani, bromitrifluorimetaani ja dibromitetrafluorietaanit

 

 

2903 46 10

bromikloridifluorimetaani

5,5

2903 46 20

bromitrifluorimetaani

5,5

2903 46 90

dibromitetrafluorietaanit

5,5

2903 47 00

muut perhalogeenijohdannaiset

5,5

2903 49

muut

 

 

 

ainoastaan fluorilla ja kloorilla halogenoidut

 

 

2903 49 10

metaani, etaani, propaani

5,5

2903 49 20

muut

5,5

 

ainoastaan fluorilla ja bromilla halogenoidut

 

 

2903 49 30

metaani, etaani, propaani

5,5

2903 49 40

muut

5,5

2903 49 80

muut

5,5

 

syklaani-, sykleeni- ja sykloterpeenihiilivetyjen halogeenijohdannaiset

 

 

2903 51 00

1,2,3,4,5,6-heksakloorisykloheksaani

5,5

2903 59

muut

 

 

2903 59 10

1,2-dibromi-4-(1,2-dibromietyyli)sykloheksaani

vapaa

2903 59 30

tetrabromisykloktaanit

vapaa

2903 59 90

muut

5,5

 

aromaattisten hiilivetyjen halogeenijohdannaiset

 

 

2903 61 00

klooribentseeni, o-diklooribentseeni ja p-diklooribentseeni

5,5

2903 62 00

heksaklooribentseeni ja DDT (1,1,1-trikloori-2,2-bis-(p-kloorifenyyli)etaani)

5,5

2903 69

muut

 

 

2903 69 10

2,3,4,5,6-pentabromietyylibentseeni

vapaa

2903 69 90

muut

5,5

2904

Hiilivetyjen sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, myös halogenoidut

 

 

2904 10 00

johdannaiset, jotka sisältävät ainoastaan sulforyhmiä, niiden suolat ja etyyliesterit

5,5

2904 20 00

johdannaiset, jotka sisältävät ainoastaan nitro- tai nitrosoryhmiä

5,5

2904 90

muut

 

 

2904 90 20

sulfohalogeenijohdannaiset

5,5

2904 90 40

trikloorinitrometaani (klooripikriini)

5,5

2904 90 85

muut

5,5

II.ALKOHOLIT JA NIIDEN HALOGEENI-, SULFO-, NITRO- JA NITROSOJOHDANNAISET

2905

Asykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

tyydyttyneet yksiarvoiset alkoholit

 

 

2905 11 00

metanoli (metyylialkoholi)

5,5

2905 12 00

1-propanoli (propyylialkoholi) ja 2-propanoli (isopropyylialkoholi)

5,5

2905 13 00

1-butanoli (n-butyylialkoholi)

5,5

2905 14

muut butanolit

 

 

2905 14 10

2-metyyli-2-propanoli (tert. butyylialkoholi)

4,6

2905 14 90

muut

5,5

2905 15 00

pentanoli (amyylialkoholi) ja sen isomeerit

5,5

2905 16

oktanoli (oktyylialkoholi) ja sen isomeerit

 

 

2905 16 10

2-etyyli-1-heksanoli

5,5

2905 16 20

oktan-2-oli

vapaa

2905 16 80

muut

5,5

2905 17 00

1-dodekanoli (lauryylialkoholi),1-heksadekanoli (setyylialkoholi) ja 1 oktadekanoli (stearyylialkoholi)

5,5

2905 19 00

muut

5,5

 

tyydyttymättömät yksiarvoiset alkoholit

 

 

2905 22

asykliset terpeenialkoholit

 

 

2905 22 10

geranioli, sitronnelloli, linaloli, rodinoli ja neroli

5,5

2905 22 90

muut

5,5

2905 29

muut

 

 

2905 29 10

allyylialkoholi

5,5

2905 29 90

muut

5,5

 

diolit

 

 

2905 31 00

eteeniglykoli (etaanidioli)

5,5

2905 32 00

propeeniglykoli (propaani-1,2-dioli)

5,5

2905 39

muut

 

 

2905 39 10

2-metyylipentaani-2,4-dioli (heksyleeniglykoli)

5,5

2905 39 20

butaani-1,3-dioli

vapaa

2905 39 25

butaani-1,4-dioli

5,5

2905 39 30

2,4,7,9-tetrametyylidek-5-yyni-4,7-dioli

vapaa

2905 39 85

muut

5,5

 

muut moniarvoiset alkoholit

 

 

2905 41 00

2-etyyli-2-(hydroksimetyyli)propaani-1,3-dioli (trimetylolipropaani)

5,5

2905 42 00

pentaerytritoli

5,5

2905 43 00

mannitoli

9,6 + 125,8 €/100 kg/net

2905 44

D-glusitoli (sorbitoli)

 

 

 

vesiliuoksena

 

 

2905 44 11

jossa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitolipitoisuudesta laskettuna

7,7 + 16,1 €/100 kg/net

2905 44 19

muut

9,6 + 37,8 €/100 kg/net (110)

 

muut

 

 

2905 44 91

joissa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitolipitoisuudesta laskettuna

7,7 + 23 €/100 kg/net

2905 44 99

muut

9,6 + 53,7 €/100 kg/net (110)

2905 45 00

glyseroli

3,8

2905 49

muut

 

 

2905 49 10

triolit; tetraolit

5,5

2905 49 80

muut

5,5

 

asyklisten alkoholien halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2905 51 00

etklorvinoli (INN)

vapaa

2905 59

muut

 

 

2905 59 10

yksiarvoisten alkoholien johdannaiset

5,5

 

moniarvoisten alkoholien johdannaiset

 

 

2905 59 91

2,2-bis(bromimetyyli)propaanidioli

vapaa

2905 59 99

muut

5,5

2906

Sykliset alkoholit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

syklaaniset, sykleeniset ja sykloterpeeniset

 

 

2906 11 00

mentoli

5,5

2906 12 00

sykloheksanoli, metyylisykloheksanolit ja dimetyylisykloheksanolit

5,5

2906 13

sterolit ja inositolit

 

 

2906 13 10

sterolit

5,5

2906 13 90

inositolit

vapaa

2906 14 00

terpineolit

5,5

2906 19 00

muut

5,5

 

aromaattiset

 

 

2906 21 00

bentsyylialkoholi

5,5

2906 29 00

muut

5,5

III.FENOLIT, FENOLIALKOHOLIT JA NIIDEN HALOGEENI-, SULFO-, NITRO- JA NITROSOJOHDANNAISET

2907

Fenolit; fenolialkoholit

 

 

 

monofenolit

 

 

2907 11 00

fenoli (hydroksibentseeni) ja sen suolat

3

2907 12 00

kresolit ja niiden suolat

2,1

2907 13 00

oktyylifenoli, nonyylifenoli ja niiden isomeerit; niiden suolat

5,5

2907 14 00

ksylenolit ja niiden suolat

2,1

2907 15

naftolit ja niiden suolat

 

 

2907 15 10

1-naftoli

vapaa

2907 15 90

muut

5,5

2907 19 00

muut

5,5

 

polyfenolit; fenolialkoholit

 

 

2907 21 00

resorsinoli ja sen suolat

5,5

2907 22 00

hydrokinoni (kinoli) ja sen suolat

5,5

2907 23 00

4,4'-isopropylideenidifenoli (bisfenoli A, difenylolipropaani) ja sen suolat

5,5

2907 29 00

muut

5,5

2908

Fenolien ja fenolialkoholien halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2908 10 00

johdannaiset, jotka sisältävät ainoastaan halogeenisubstituentteja, ja niiden suolat

5,5

2908 20 00

johdannaiset, jotka sisältävät ainoastaan sulforyhmiä, niiden suolat ja esterit

5,5

2908 90 00

muut

5,5

IV.EETTERIT, ALKOHOLIPEROKSIDIT, EETTERIPEROKSIDIT, KETONIPEROKSIDIT, EPOKSIDIT, EPOKSIDIT 3-ATOMISIN RENKAIN, ASETAALIT JA PUOLIASETAALIT SEKÄ NIIDEN HALOGEENI-, SULFO-, NITRO- JA NITROSOJOHDANNAISET

2909

Eetterit, eetterialkoholit, eetterifenolit, eetterialkoholifenolit, alkoholiperoksidit, eetteriperoksidit, ketoniperoksidit (myös kemiallisesti määrittelemättömät) sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

asykliset eetterit sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2909 11 00

dietyylieetteri (dietyylioksidi)

5,5

2909 19 00

muut

5,5

2909 20 00

syklaani-, sykleeni- ja sykloterpeenieetterit sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

5,5

2909 30

aromaattiset eetterit sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2909 30 10

difenyylieetteri (difenyylioksidi)

vapaa

 

bromijohdannaiset

 

 

2909 30 31

pentabromidifenyylieetteri; 1,2,4,5-tetrabromi-3,6-bis(pentabromifenoksi)bentseeni

vapaa

2909 30 35

1,2-bis-(2,4,6-tribromifenoksi)etaani, akryylinitriili-butadieeni-styreenin (ABS) valmistukseen (111)

vapaa

2909 30 38

muut

5,5

2909 30 90

muut

5,5

 

eetterialkoholit sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2909 41 00

2,2'-oksidietanoli (dieteeniglykoli, digoli)

5,5

2909 42 00

eteeniglykolin ja dieteeniglykolin monometyylieetterit

5,5

2909 43 00

eteeniglykolin ja dieteeniglykolin monobutyylieetterit

5,5

2909 44 00

eteeniglykolin ja dieteeniglykolin muut monoalkyylieetterit

5,5

2909 49

muut

 

 

 

asykliset

 

 

2909 49 11

2-(2-kloorietoksi)etanoli

vapaa

2909 49 19

muut

5,5

2909 49 90

sykliset

5,5

2909 50

eetterifenolit, eetterialkoholifenolit sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2909 50 10

guajakoli ja kaliumin guajakolisulfonaatit

5,5

2909 50 90

muut

5,5

2909 60 00

alkoholiperoksidit, eetteriperoksidit, ketoniperoksidit sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

5,5

2910

Epoksidit, epoksialkoholit, epoksifenolit ja epoksieetterit, 3-atomisin renkain, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2910 10 00

oksiraani (eteenioksidi)

5,5

2910 20 00

metyylioksiraani (propeenioksidi)

5,5

2910 30 00

1-kloori-2,3-epoksipropaani (epikloorihydriini)

5,5

2910 90 00

muut

5,5

2911 00 00

Asetaalit ja puoliasetaalit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

5

V.ALDEHYDIFUNKTIOISET YHDISTEET

2912

Aldehydit, myös muita happifunktioita sisältävät; aldehydien sykliset polymeerit; paraformaldehydi

 

 

 

asykliset aldehydit, jotka eivät sisällä muita happifunktioita

 

 

2912 11 00

metanaali (formaldehydi)

5,5

2912 12 00

etanaali (asetaldehydi)

5,5

2912 13 00

butanaali (butyyrialdehydi, normaali isomeeri)

5,5

2912 19 00

muut

5,5

 

sykliset aldehydit, jotka eivät sisällä muita happifunktioita

 

 

2912 21 00

bentsaldehydi

5,5

2912 29 00

muut

5,5

2912 30 00

aldehydialkoholit

5,5

 

aldehydieetterit, aldehydifenolit sekä muita happifunktioita sisältävät aldehydit

 

 

2912 41 00

vanilliini (4-hydroksi-3-metoksibentsaldehydi)

5,5

2912 42 00

etyylivanilliini (3-etoksi-4-hydroksibentsaldehydi)

5,5

2912 49 00

muut

5,5

2912 50 00

aldehydien sykliset polymeerit

5,5

2912 60 00

paraformaldehydi

5,5

2913 00 00

Nimikkeen 2912 tuotteiden halogeeni-, sulfo, nitro- ja nitrosojohdannaiset

5,5

VI.KETONI- JA KINONIFUNKTIOISET YHDISTEET

2914

Ketonit ja kinonit, myös muita happifunktioita sisältävät, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

asykliset ketonit, jotka eivät sisällä muita happifunktioita

 

 

2914 11 00

asetoni

5,5

2914 12 00

butanoni (metyylietyyliketoni)

5,5

2914 13 00

4-metyyli-2-pentanoni (metyyli-isobutyyliketoni)

5,5

2914 19

muut

 

 

2914 19 10

5-metyyliheksan-2-oni

vapaa

2914 19 90

muut

5,5

 

syklaani-, sykleeni- ja sykloterpeeniketonit, jotka eivät sisällä muita happifunktioita

 

 

2914 21 00

kamferi

5,5

2914 22 00

sykloheksanoni ja metyylisykloheksanonit

5,5

2914 23 00

jononit ja metyylijononit

5,5

2914 29 00

muut

5,5

 

aromaattiset ketonit, jotka eivät sisällä muita happifunktioita

 

 

2914 31 00

fenyyliasetoni (fenyylipropan-2-oni)

5,5

2914 39 00

muut

5,5

2914 40

ketonialkoholit ja ketonialdehydit

 

 

2914 40 10

4-hydroksi-4-metyyli-2-pentanoni (diasetonialkoholi)

5,5

2914 40 90

muut

3

2914 50 00

ketonifenolit ja muita happifunktioita sisältävät ketonit

5,5

 

kinonit

 

 

2914 61 00

antrakinoni

5,5

2914 69

muut

 

 

2914 69 10

1,4-naftokinoni

vapaa

2914 69 90

muut

5,5

2914 70 00

halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

5,5

VII.KARBOKSYYLIHAPOT JA NIIDEN ANHYDRIDIT, HALOGENIDIT, PEROKSIDIT JA PEROKSIHAPOT SEKÄ NIIDEN HALOGEENI-, SULFO-, NITRO- JA NITROSOJOHDANNAISET

2915

Tyydyttyneet asykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

muurahaishappo, sen suolat ja esterit

 

 

2915 11 00

muurahaishappo

5,5

2915 12 00

muurahaishapon suolat

5,5

2915 13 00

muurahaishapon esterit

5,5

 

etikkahappo ja sen suolat; etikkahappoanhydridi

 

 

2915 21 00

etikkahappo

5,5

2915 22 00

natriumasetaatti

5,5

2915 23 00

kobolttiasetaatit

5,5

2915 24 00

etikkahappoanhydridi

5,5

2915 29 00

muut

5,5

 

etikkahapon esterit

 

 

2915 31 00

etyyliasetaatti

5,5

2915 32 00

vinyyliasetaatti

5,5

2915 33 00

n-butyyliasetaatti

5,5

2915 34 00

isobutyyliasetaatti

5,5

2915 35 00

2-etoksietyyliasetaatti

5,5

2915 39

muut

 

 

2915 39 10

propyyliasetaatti ja isopropyyliasetaatti

5,5

2915 39 30

metyyliasetaatti, pentyyliasetaatti (amyyliasetaatti), isopentyyliasetaatti (isoamylaasiasetaatti) ja glyseroliasetaatit

5,5

2915 39 50

p-tolyyliasetaatti, fenyylipropyyliasetaatit, bentsyyliasetaatti, rodinyyliasetaatti, santalyyliasetaatti ja fenyylietaani-1,2-diolin asetaatit

5,5

2915 39 90

muut

5,5

2915 40 00

mono-, di- ja trikloorietikkahapot, niiden suolat ja esterit

5,5

2915 50 00

propionihappo, sen suolat ja esterit

4,2

2915 60

butaanihapot (voihapot), pentaanihapot (valeriaanahapot), niiden suolat ja esterit

 

 

 

butaanihapot (voihapot) ja niiden suolat ja esterit

 

 

2915 60 11

1-isopropyyli-2,2-dimetyylitrimetyleenidi-isobutyraatti

vapaa

2915 60 19

muut

5,5

2915 60 90

pentaanihapot (valeriaanahapot) ja niiden suolat ja esterit

5,5

2915 70

palmitiinihappo, steariinihappo, niiden suolat ja esterit

 

 

2915 70 15

palmitiinihappo

5,5

2915 70 20

palmitiinihapon suolat ja esterit

5,5

2915 70 25

steariinihappo

5,5

2915 70 30

steariinihapon suolat

5,5

2915 70 80

steariinihapon esterit

5,5

2915 90

muut

 

 

2915 90 10

lauriinihappo

5,5

2915 90 20

klooriformiaatti

5,5

2915 90 80

muut

5,5

2916

Tyydyttymättömät asykliset monokarboksyylihapot, sykliset monokarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

tyydyttymättömät asykliset monokarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

 

 

2916 11 00

akryylihappo ja sen suolat

6,5

2916 12

akryylihapon esterit

 

 

2916 12 10

metyyliakrylaatti

6,5

2916 12 20

etyyliakrylaatti

6,5

2916 12 90

muut

6,5

2916 13 00

metakryylihappo ja sen suolat

6,5

2916 14

metakryylihapon esterit

 

 

2916 14 10

metyylimetakrylaatti

6,5

2916 14 90

muut

6,5

2916 15 00

öljy-, linoli- ja linoleenihapot, niiden suolat ja esterit

6,5

2916 19

muut

 

 

2916 19 10

undekeenihapot ja niiden suolat ja esterit

5,9

2916 19 30

heksa-2,4-dieenihappo (sorbiinihappo)

6,5

2916 19 40

krotonihappo

vapaa

2916 19 80

muut

6,5

2916 20 00

syklaani-, sykleeni- ja sykloterpeenimonokarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

6,5

 

aromaattiset monokarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

 

 

2916 31 00

bentsoehappo, sen suolat ja esterit

6,5

2916 32

bentsoyyliperoksidi ja bentsoyylikloridi

 

 

2916 32 10

bentsoyyliperoksidi

6,5

2916 32 90

bentsoyylikloridi

6,5

2916 34 00

fenyylietikkahappo ja sen suolat

vapaa

2916 35 00

fenyylietikkahapon esterit

vapaa

2916 39 00

muut

6,5

2917

Polykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

asykliset polykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

 

 

2917 11 00

oksaalihappo, sen suolat ja esterit

6,5

2917 12

adipiinihappo, sen suolat ja esterit

 

 

2917 12 10

adipiinihappo ja sen suolat

6,5

2917 12 90

adipiinihapon esterit

6,5

2917 13

atselaiinihappo, sebasiinihappo, niiden suolat ja esterit

 

 

2917 13 10

sebasiinihappo

vapaa

2917 13 90

muut

6

2917 14 00

maleiinihappoanhydridi

6,5

2917 19

muut

 

 

2917 19 10

malonihappo, sen suolat ja esterit

6,5

2917 19 90

muut

6,3

2917 20 00

syklaani-, sykleeni- ja sykloterpeenipolykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

6

 

aromaattiset polykarboksyylihapot, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

 

 

2917 31 00

dibutyyliortoftalaatit

6,5

2917 32 00

dioktyyliortoftalaatit

6,5

2917 33 00

dinonyyli- ja didesyyliortoftalaatit

6,5

2917 34 00

ortoftaalihapon muut esterit

6,5

2917 35 00

ftaalihappoanhydridi

6,5

2917 36 00

tereftaalihappo ja sen suolat

6,5

2917 37 00

dimetyylitereftalaatti

6,5

2917 39

muut

 

 

 

bromijohdannaiset

 

 

2917 39 11

tetrabromiftaalihapon esteri tai anhydridi

vapaa

2917 39 19

muut

6,5

 

muut

 

 

2917 39 30

bentseeni-1,2,4-trikarboksyylihappo

vapaa

2917 39 40

isoftaloyylidikloridi, joka sisältää enintään 0,8 painoprosenttia tereftaloyylidikloridia

vapaa

2917 39 50

naftaleeni-1,4,5,8-tetrakarboksyylihappo

vapaa

2917 39 60

tetraklooriftaalianhydridi

vapaa

2917 39 70

natrium-3,5-bis(metoksikarbonyyli)bentseenisulfonaatti

vapaa

2917 39 80

muut

6,5

2918

Muita happifunktioita sisältävät karboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

 

karboksyylihapot, jotka sisältävät alkoholifunktion, mutta eivät muita happifunktioita, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

 

 

2918 11 00

maitohappo, sen suolat ja esterit

6,5

2918 12 00

viinihappo

6,5

2918 13 00

viinihapon suolat ja esterit

6,5

2918 14 00

sitruunahappo

6,5

2918 15 00

sitruunahapon suolat ja esterit

6,5

2918 16 00

glukonihappo, sen suolat ja esterit

6,5

2918 19

muut

 

 

2918 19 30

koolihappo,3-α,12-α-dihydroksi-5-β-kolaani-24-happo (deoksikoolihappo), niiden suolat ja esterit

6,3

2918 19 40

2,2-bis(hydroksimetyyli)propionihappo

vapaa

2918 19 80

muut

6,5

 

karboksyylihapot, jotka sisältävät fenolifunktion, mutta eivät muita happifunktioita, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

 

 

2918 21 00

salisyylihappo ja sen suolat

6,5

2918 22 00

o-asetyylisalisyylihappo, sen suolat ja esterit

6,5

2918 23

muut salisyylihapon esterit ja niiden suolat

 

 

2918 23 10

metyylisalisylaatti ja fenyylisalisylaatti (saloli)

6,5

2918 23 90

muut

6,5

2918 29

muut

 

 

2918 29 10

sulfosalisyylihapot, hydroksinaftoehapot, niiden suolat ja esterit

6,5

2918 29 30

4-hydroksibentsoehappo, sen suolat ja esterit

6,5

2918 29 80

muut

6,5

2918 30 00

karboksyylihapot, jotka sisältävät aldehydi- tai ketonifunktion, mutta eivät muita happifunktioita, niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot sekä niiden johdannaiset

6,5

2918 90

muut

 

 

2918 90 10

2,6-dimetoksibentsoehappo

vapaa

2918 90 20

dikamba (ISO)

vapaa

2918 90 30

natriumfenoksiasetaatti

vapaa

2918 90 90

muut

6,5

VIII.EPÄMETALLIEN EPÄORGAANISTEN HAPPOJEN ESTERIT JA NIIDEN SUOLAT SEKÄ NIIDEN HALOGEENI-, SULFO-, NITRO- JA NITROSOJOHDANNAISET

2919 00

Fosforihappoesterit ja niiden suolat, myös laktofosfaatit; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2919 00 10

tributyylifosfaatit, trifenyylifosfaatit, tritolyylifosfaatit, triksylyylifosfaatit ja tris(2-kloorietyyli)fosfaatti

6,5

2919 00 90

muut

6,5

2920

Epämetallien muiden epäorgaanisten happojen esterit (ei kuitenkaan halogeenivetyjen esterit) ja niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

 

 

2920 10 00

tiofosforiesterit (fosforitioaatit) ja niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

6,5

2920 90

muut

 

 

2920 90 10

rikkihapon ja hiilihapon esterit sekä niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

6,5

2920 90 20

dimetyylifosfonaatti (dimetyylifosfiitti)

6,5

2920 90 30

trimetyylifosfiitti (trimetoksifosfiini)

6,5

2920 90 40

trietyylifosfiitti

6,5

2920 90 50

dietyylifosfonaatti (dietyylivetyfosfiitti) (dietyylifosfiitti)

6,5

2920 90 85

muut tuotteet

6,5

IX.TYPPIFUNKTIOISET YHDISTEET

2921

Amiinifunktioiset yhdisteet

 

 

 

asykliset monoamiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2921 11

metyyliamiini, dimetyyliamiini ja trimetyyliamiini sekä niiden suolat

 

 

2921 11 10

metyyliamiini, dimetyyliamiini ja trimetyyliamiini

6,5

kg met.am.

2921 11 90

suolat

6,5

2921 12 00

dietyyliamiini ja sen suolat

5,7

2921 19

muut

 

 

2921 19 10

trietyyliamiini ja sen suolat

6,5

2921 19 30

isopropyyliamiini ja sen suolat

6,5

2921 19 40

1,1,3,3-tetrametyylibutyyliamiini

vapaa

2921 19 80

muut

6,5

 

asykliset polyamiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2921 21 00

eteenidiamiini ja sen suolat

6

2921 22 00

heksametyleenidiamiini ja sen suolat

6,5

2921 29 00

muut

6

2921 30

syklaaniset, sykleeniset ja sykloterpeeniset mono- ja polyamiinit sekä niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2921 30 10

sykloheksyyliamiini ja sykloheksyylidimetyyliamiini sekä niiden suolat

6,3

2921 30 91

sykloheks-1,3-yleenidiamiini (1,3-diaminosykloheksaani)

vapaa

2921 30 99

muut

6,5

 

aromaattiset monoamiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2921 41 00

aniliini ja sen suolat

6,5

2921 42

aniliinijohdannaiset ja niiden suolat

 

 

2921 42 10

halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset sekä niiden suolat

6,5

2921 42 90

muut

6,5

2921 43 00

toluidiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

6,5

2921 44 00

difenyyliamiini ja sen johdannaiset; niiden suolat

6,5

2921 45 00

1-naftyyliamiini (α-naftyyliamiini),2-naftyyliamiini (β-naftyyliamiini) ja niiden johdannaiset; niiden suolat

6,5

2921 46 00

amfetamiini (INN), bentsfetamiini (INN), deksamfetamiini (INN), etilamfetamiini (INN), fenkamfamiini (INN), lefetamiini (INN), levamfetamiini (INN), mefenoreksi (INN) ja fentermiini (INN); niiden suolat

vapaa

2921 49

muut

 

 

2921 49 10

ksylidiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

6,5

2921 49 80

muut

6,5

 

aromaattiset polyamiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2921 51

o-, m-, p-fenyleenidiamiini, diamiinotolueenit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

 

o-, m-, p-fenyleenidiamiini, diamiinotolueenit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset; niiden suolat

 

 

2921 51 11

– – – –  m-fenyleenidiamiini, jonka puhtausaste on vähintään 99 painoprosenttia ja joka sisältää:

enintään 1 painoprosentin vettä,

enintään 200 mg/kg o-fenyleenidiamiinia, ja

enintään 450 mg/kg p-fenyleenidiamiinia

vapaa

2921 51 19

muut

6,5

2921 51 90

muut

6,5

2921 59

muut

 

 

2921 59 10

m-fenyleenibis(metyyliamiini)

vapaa

2921 59 20

2,2'-dikloori-4,4'-metyylidianiliini

vapaa

2921 59 30

4,4'-bi-o-toluidiini

vapaa

2921 59 40

1,8-naftyleenidiamiini

vapaa

2921 59 90

muut

6,5

2922

Happifunktioiset aminoyhdisteet

 

 

 

aminoalkoholit, muut kuin sellaiset, jotka sisältävät useamman kuin yhdenlaisen happifunktion, sekä niiden eetterit ja esterit; niiden suolat

 

 

2922 11 00

monoetanoliamiini ja sen suolat

6,5

2922 12 00

dietanoliamiini ja sen suolat

6,5

2922 13

trietanoliamiini ja sen suolat

 

 

2922 13 10

trietanoliamiini

6,5

2922 13 90

trietanoliamiinin suolat

6,5

2922 14 00

dekstropropoksifeeni (INN) ja sen suolat

vapaa

2922 19

muut

 

 

2922 19 10

N-etyylidietanoliamiini

6,5

2922 19 20

2,2'-metyyli-iminodietanoli (N-metyylidietanoliamiini)

6,5

2922 19 80

muut

6,5

 

aminonaftolit ja muut aminofenolit, muut kuin sellaiset, jotka sisältävät useamman kuin yhdenlaisen happifunktion, sekä niiden eetterit ja esterit; niiden suolat

 

 

2922 21 00

aminohydroksinaftaleenisulfonihapot ja niiden suolat

6,5

2922 22 00

anisidiinit, dianisidiinit, fenetidiinit ja niiden suolat

6,5

2922 29 00

muut

6,5

 

aminoaldehydit, aminoketonit ja aminokinonit, muut kuin sellaiset, jotka sisältävät useamman kuin yhdenlaisen happifunktion; niiden suolat

 

 

2922 31 00

amfepramoni (INN), metadoni (INN) ja normetadoni (INN); niiden suolat

vapaa

2922 39 00

muut

6,5

 

aminohapot, muut kuin sellaiset, jotka sisältävät useamman kuin yhdenlaisen happifunktion, sekä niiden esterit; niiden suolat

 

 

2922 41 00

lysiini ja sen esterit; niiden suolat

6,3

2922 42 00

glutamiinihappo ja sen suolat

6,5

2922 43 00

antraniilihappo ja sen suolat

6,5

2922 44 00

tilidiini (INN) ja sen suolat

vapaa

2922 49

muut

 

 

2922 49 10

glysiini

6,5

2922 49 20

ß-alaniini

vapaa

2922 49 95

muut

6,5

2922 50 00

aminoalkoholifenolit, aminohappofenolit ja muut happifunktioiset aminoyhdisteet

6,5

2923

Kvaternaariset ammoniumsuolat ja -hydroksidit; lesitiinit ja muut fosforiaminolipidit, myös kemiallisesti määrittelemättömät

 

 

2923 10 00

koliini ja sen suolat

6,5

2923 20 00

lesitiinit ja muut fosforiaminolipidit

5,7

2923 90 00

muut

6,5

2924

Karboksiamidifunktioiset yhdisteet; hiilihapon amidifunktioiset yhdisteet

 

 

 

asykliset amidit (myös asykliset karbamaatit) ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2924 11 00

meprobamaatti (INN)

vapaa

2924 19 00

muut

6,5

 

sykliset amidit (myös sykliset karbamaatit) ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2924 21

ureiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2924 21 10

isoproturoni (ISO)

6,5

2924 21 90

muut

6,5

2924 23 00

2-asetamidobentsoehappo (N-asetyyliantraniilihappo) ja sen suolat

6,5

2924 24 00

etinamaatti (INN)

vapaa

2924 29

muut

 

 

2924 29 10

lidokaiini (INN)

vapaa

2924 29 30

parasetamoli (INN)

6,5

2924 29 95

muut

6,5

2925

Karboksi-imidifunktioiset yhdisteet (myös sakkariini ja sen suolat) ja imiinifunktioiset yhdisteet

 

 

 

imidit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2925 11 00

sakkariini ja sen suolat

6,5

2925 12 00

glutetimidi (INN)

vapaa

2925 19

muut

 

 

2925 19 10

3,3',4,4',5,5',6,6'-oktabromi- N,N'-eteenidiftaali-imidi

vapaa

2925 19 30

N,N'-etyleenibis(4,5-dibromiheksahydro-3,6-metanoftaalimidi)

vapaa

2925 19 95

muut

6,5

2925 20 00

imiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

6,5

2926

Nitriilifunktioiset yhdisteet

 

 

2926 10 00

akrylonitriili

6,5

2926 20 00

1-syaaniguanidiini (disyaanidiamidi)

6,5

2926 30 00

fenproporeksi (INN) ja sen suolat; metadoni (INN) välituote (4-syaani-2-dimetyyliamino-4,4-difenyylibutaani)

6,5

2926 90

muut

 

 

2926 90 20

isoftalonitriili

6

2926 90 95

muut

6,5

2927 00 00

Diatso-, atso- ja atsoksiyhdisteet

6,5

2928 00

Hydratsiinin ja hydroksyyliamiinin orgaaniset johdannaiset

 

 

2928 00 10

N,N-bis(2-metoksietyyli)hydroksyyliamiini

vapaa

2928 00 90

muut

6,5

2929

Muita typpifunktioita sisältävät yhdisteet

 

 

2929 10

isosyanaatit

 

 

2929 10 10

metyylifenyleenidi-isosyanaatit (tolueenidi-isosyanaatit)

6,5

2929 10 90

muut

6,5

2929 90 00

muut

6,5

X.ORGAANISET METALLI- JA EPÄMETALLIYHDISTEET, HETEROSYKLISET YHDISTEET, NUKLEIINIHAPOT JA NIIDEN SUOLAT SEKÄ SULFONAMIDIT

2930

Orgaaniset rikkiyhdisteet

 

 

2930 10 00

ditiokarbonaatit (ksantaatit)

6,5

2930 20 00

tiokarbamaatit ja ditiokarbamaatit

6,5

2930 30 00

tiurammono-, tiuramdi- ja tiuramtetrasulfidit

6,5

2930 40

metioniini

 

 

2930 40 10

metioniini (INN)

vapaa

2930 40 90

muut

6,5

2930 90

muut

 

 

2930 90 13

systeiini ja systiini

6,5

2930 90 16

systeiinin tai systiinin johdannaiset

6,5

2930 90 20

tiodiglykoli (INN) (2,2'-tiodietanoli)

6,5

2930 90 30

DL-2-hydroksi-4-(metyylitio)voihappo

vapaa

2930 90 40

2,2'-tiodietyyli-bis[3-(3,5-di-tert-butyyli-4-hydroksifenyyli)propionaatti]

vapaa

2930 90 50

isomeerien seos, joka muodostuu 4-metyyli-2,6-bis(metyylitio)-m-fenyleenidiamiinista ja 2-metyyli-4,6-bis(metyylitio)-m-fenyleenidiamiinista

vapaa

2930 90 70

muut

6,5

2931 00

Muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet

 

 

2931 00 10

dimetyylimetyylifosfonaatti

6,5

2931 00 20

metyylifosfonyylidifluoridi (metyylifosfonidifluoridi)

6,5

2931 00 30

metyylifosfonyylidikloridi (metyylifosfonidikloridi)

6,5

2931 00 95

muut

6,5

2932

Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan happiheteroatomin tai -atomeja

 

 

 

yhdisteet, joiden rakenne sisältää fuusioimattoman furaanirenkaan (myös hydratun)

 

 

2932 11 00

tetrahydrofuraani

6,5

2932 12 00

2-furaldehydi (furfuraldehydi)

6,5

2932 13 00

furfuryylialkoholi ja tetrahydrofurfuryylialkoholi

6,5

2932 19 00

muut

6,5

 

laktonit

 

 

2932 21 00

kumariini, metyylikumariinit ja etyylikumariinit

6,5

2932 29

muut laktonit

 

 

2932 29 10

fenolftaleiini

vapaa

2932 29 20

1-hydroksi-4-[1-(4-hydroksi-3-metoksikarbonyyli-1-naftyyli)-3-okso-1H,3H-bentso[de]isokromen-1-yyli]-6-oktadesyylioksi-2-naftoehappo

vapaa

2932 29 30

3'-kloori-6'-sykloheksyyliaminospiro[isobentsofuraani-1(3H),9'-ksanten]-3-oni

vapaa

2932 29 40

6'-(N-etyyli-p-toluidiini)-2'-metyylispiro[isobentsofuraani-1(3H),9'-ksanten]-3-oni

vapaa

2932 29 50

metyyli-6-dokosyloksi-1-hydroksi-4-[1-(4-hydroksi-3-metyyli-1-fenantryyli)-3-okso-1H,3H-nafto[1,8-cd]pyran-1-yyli]naftaleeni-2-karboksylaatti

vapaa

2932 29 60

gamma-butyrolactoni

6,5

2932 29 85

muut

6,5

 

muut

 

 

2932 91 00

isosafroli

6,5

2932 92 00

1-(1,3-bentsodioksol-5-yyli)-propan-2-oni

6,5

2932 93 00

piperonaali

6,5

2932 94 00

safroli

6,5

2932 95 00

tetrahydrokannabinolit (kaikki isomeerit)

6,5

2932 99

muut

 

 

2932 99 50

epoksidit, joiden rakenne sisältää neliatomisen renkaan

6,5

2932 99 70

muut sykliset asetaalit ja sisäiset puoliasetaalit, myös sellaiset, jotka sisältävät muita happifunktioita, sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset

6,5

2932 99 85

muut

6,5

2933

Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai -atomeja

 

 

 

yhdisteet, joiden rakenne sisältää fuusioimattoman pyratsolirenkaan (myös hydratun)

 

 

2933 11

fenatsoni (antipyriini) ja sen johdannaiset

 

 

2933 11 10

propyfenatsoni (INN)

vapaa

2933 11 90

muut

6,5

2933 19

muut

 

 

2933 19 10

fenyylibutatsoni (INN)

vapaa

2933 19 90

muut

6,5

 

yhdisteet, joiden rakenne sisältää fuusioimattoman imidatsolirenkaan (myös hydratun)

 

 

2933 21 00

hydantoiini ja sen johdannaiset

6,5

2933 29

muut

 

 

2933 29 10

nafatsoliinihydrokloridi (INNM) ja nafatsoliininitraatti (INNM); fentolamiini (INN); tolatsoliinihydrokloridi (INNM)

vapaa

2933 29 90

muut

6,5

 

yhdisteet, joiden rakenne sisältää fuusioimattoman pyridiinirenkaan (myös hydratun)

 

 

2933 31 00

pyridiini ja sen suolat

5,3

2933 32 00

piperidiini ja sen suolat

6,5

2933 33 00

alfentaniili (INN), anileridiini (INN), betsitramidi (INN), bromatsepaami (INN), difenoksiini (INN), difenoksilaatti (INN), dipipanoni (INN), fentanyyli (INN), ketobemidoni (INN), metyylifenidaatti (INN), pentatsokiini (INN), petidiini (INN), petidiini (INN) välituote A, fensyklidiini (INN) (PCP), fenoperidiini (INN), pipradroli (INN), piritiramidi (INN), propiraami (INN) ja trimeperidiini (INN); niiden suolat

6,5

2933 39

muut

 

 

2933 39 10

iproniatsidi (INN); ketobemidonihydrokloridi (INNM); pyridostigmiinibromidi (INN)

vapaa

2933 39 20

2,3,5,6-tetraklooripyridiini

vapaa

2933 39 25

3,6-diklooripyridiini-2-karboksyylihappo

vapaa

2933 39 35

2-hydroksietyyliammonium-3,6-diklooripyridiini-2-karboksylaatti

vapaa

2933 39 40

2-butoksietyyl(3,5,6-trikloori-2-pyridyylioksi)asetaatti

vapaa

2933 39 45

3,5-dikloori-2,4,6-trifluoripyridiini

vapaa

2933 39 50

fluroksipyr (ISO), metyyliesteri

4

2933 39 55

4-metyylipyridiini

vapaa

2933 39 99

muut

6,5

 

yhdisteet, joiden rakenne sisältää kinoliini- tai iso-kinoliinirengasrakenteen (myös hydratun), ei enempää fuusioidut

 

 

2933 41 00

levorfanoli (INN) ja sen suolat

vapaa

2933 49

muut

 

 

2933 49 10

kinoliinin halogeenijohdannaiset; kinoliinikarboksyylihapon johdannaiset

5,5

2933 49 30

dekstrometorfaani (INN) ja sen suolat

vapaa

2933 49 90

muut

6,5

 

yhdisteet, joiden rakenne sisältää pyrimidiinirenkaan (myös hydratun) tai piperatsiinirenkaan

 

 

2933 52 00

malonyylikarbamidi (barbituurihappo) ja sen suolat

6,5

2933 53

allobarbitaali (INN), amobarbitaali (INN), barbitaali (INN), butalbitaali (INN), butobarbitaali, syklobarbitaali (INN), metyylifenobarbitaali (INN), pentobarbitaali (INN), fenobarbitaali (INN), sekbutabarbitaali (INN), sekobarbitaali (INN) ja vinyylibitaali (INN); niiden suolat

 

 

2933 53 10

fenobarbitaali (INN), barbitaali (INN) ja niiden suolat

vapaa

2933 53 90

muut

6,5

2933 54 00

muut malonyylikarbamidin (barbituurihapon) johdannaiset; niiden suolat

6,5

2933 55 00

lopratsolaami (INN), meklokvaloni (INN), metakvaloni (INN) ja tsipeproli (INN); niiden suolat

vapaa

2933 59

muut

 

 

2933 59 10

diatsinoni (ISO)

vapaa

2933 59 20

1,4-diatsabisyklo[2,2,2]oktaani (trieteenidiamiini)

vapaa

2933 59 95

muut

6,5

 

yhdisteet, joiden rakenne sisältää fuusioimattoman triatsiinirenkaan (myös hydratun)

 

 

2933 61 00

melamiini

6,5

2933 69

muut

 

 

2933 69 10

atrasiini (ISO); propatsiini (ISO); simatsiini (ISO); heksahydro-1,3,5-trinitro-1,3,5-triatsiini (heksogeeni, trimetyleenitrinitramiini)

5,5

2933 69 20

metenamiini (INN) (heksametyleenitetramiini)

vapaa

2933 69 30

2,6-di-tert-butyyli-4-[4,6-bis(oktyylitio)-1,3,5-triatsin-2-yylamino]fenoli

vapaa

2933 69 80

muut

6,5

 

laktaamit

 

 

2933 71 00

6-heksaanilaktaami (epsilon-kaprolaktaami)

6,5

2933 72 00

klobatsaami (INN) ja metypryloni (INN)

vapaa

2933 79 00

muut laktaamit

6,5

 

muut

 

 

2933 91

alpratsolaami (INN), kamatsepaami (INN), klooridiatsepoksidi (INN), klonatsepaami (INN), kloratsepaatti, deloratsepaami (INN), diatsepaami (INN), estatsolaami (INN), etyyliloflatsepaatti (INN), fludiatsepaami (INN), flunitratsepaami (INN), fluratsepaami (INN), halatsepaami (INN), loratsepaami (INN), lormetatsepaami (INN), matsindoli (INN), medatsepaami (INN), midatsolaami (INN), nimetatsepaami (INN), nitratsepaami (INN), nordatsepaami (INN), oksatsepaami (INN), pinatsepaami (INN), pratsepaami (INN), pyrovaleroni (INN), tematsepaami (INN), tetratsepaami (INN) ja triatsolaami (INN); niiden suolat

 

 

2933 91 10

klooridiatsepoksidi (INN)

vapaa

2933 91 90

muut

6,5

2933 99

muut

 

 

2933 99 10

bentsimidatsoli-2-tioli (merkaptobentsimidatsoli)

6,5

2933 99 20

indoli,3-metyyli-indoli (skatoli),6-allyyli-6,7-dihydro-5H-dibents[c,e]atsepiini (atsapetiini), fenindamiini (INN) ja niiden suolat; imipramiinihydrokloridi (INNM)

5,5

2933 99 30

monoatsepiinit

6,5

2933 99 40

diatsepiinit

6,5

2933 99 50

2,4-di-tert-butyyli-6-(5-klooribentsotriatsol-2-yyli)fenoli

vapaa

2933 99 90

muut

6,5

2934

Nukleiinihapot ja niiden suolat, myös kemiallisesti määrittelemättömät; muut heterosykliset yhdisteet

 

 

2934 10 00

yhdisteet, joiden rakenne sisältää fuusioimattoman tiatsolirenkaan (myös hydratun)

6,5

2934 20

yhdisteet, joiden rakenne sisältää bentsotiatsolirengasrakenteen (myös hydratun), ei enempää fuusioidut

 

 

2934 20 20

di(bentsotiatsol-2-yyli)disulfidi; bentsotiatsoli-2-tioli (merkaptobentsotiatsoli) ja sen suolat

6,5

2934 20 80

muut

6,5

2934 30

yhdisteet, joiden rakenne sisältää fenotiatsiinirengasrakenteen (myös hydratun), ei enempää fuusioidut

 

 

2934 30 10

tietyyliperatsiini (INN); tioridatsiini (INN) ja sen suolat

vapaa

2934 30 90

muut

6,5

 

muut

 

 

2934 91 00

aminoreksi (INN), brotitsolaami (INN), klotiatsepaami (INN), kloksatsolaami (INN), dekstromoramidi (INN), haloksatsolaami (INN), ketatsolaami (INN), mesokarbi (INN), oksatsolaami (INN), pemoliini (INN), fendimetratsiini (INN), fenmetratsiini (INN) ja sufentaniili (INN); niiden suolat

vapaa

2934 99

muut

 

 

2934 99 10

klooriprotikseeni (INN); tenalidiini (INN) ja sen tartraatit ja maleaatit

vapaa

2934 99 20

furatsolidoni (INN)

vapaa

2934 99 30

7-aminokefalosporaanihappo

vapaa

2934 99 40

(6R,7R)-3-asetoksimetyyli-7-[(R)-2-formyylioksi-2-fenyyliasetamidi]-8-okso-5-tia-1-atsabisyklo[4.2.0]okt-2-eeni-2-karboksyylihapon suolat ja esterit

vapaa

2934 99 50

1-[2-(1,3-dioksan-2-yyli)etyyli]-2-metyylipyridiniumbromidi

vapaa

2934 99 90

muut

6,5

2935 00

Sulfonamidit

 

 

2935 00 10

3-{1-[7-(heksadekyylisulfonyyliamino)-1H-indol-3-yyli]-3-okso-1H,3H-nafto[1,8-cd}pyran-1-yyli}-N,N-dimetyyli-1H-indoli-7-sulfonamidi

vapaa

2935 00 20

metosulami (ISO)

vapaa

2935 00 90

muut

6,5

XI.PROVITAMIINIT, VITAMIINIT JA HORMONIT

2936

Provitamiinit ja vitamiinit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut (myös luonnon konsentraatit), näiden pääasiallisesti vitamiineina käytettävät johdannaiset sekä näiden aineiden keskinäiset seokset, myös missä tahansa liuottimessa

 

 

2936 10 00

sekoittamattomat provitamiinit

vapaa

 

sekoittamattomat vitamiinit ja niiden johdannaiset

 

 

2936 21 00

A-vitamiinit ja niiden johdannaiset

vapaa

2936 22 00

B1-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 23 00

B2-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 24 00

D- tai DL-pantoteenihappo (B3- tai B5-vitamiini) ja sen johdannaiset

vapaa

2936 25 00

B6-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 26 00

B12-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 27 00

C-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 28 00

E-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 29

muut vitamiinit ja niiden johdannaiset

 

 

2936 29 10

B9-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 29 30

H-vitamiini ja sen johdannaiset

vapaa

2936 29 90

muut

vapaa

2936 90

muut, myös luonnon konsentraatit

 

 

 

vitamiinien luonnonkonsentraatit

 

 

2936 90 11

A- ja D-vitamiinin luonnonkonsentraatit

vapaa

2936 90 19

muut

vapaa

2936 90 90

keskinäiset seokset, myös missä tahansa liuottimessa

vapaa

2937

Hormonit, prostaglandiinit, tromboksaanit ja leukotrieenit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut; niiden johdannaiset ja niitä rakenteellisesti vastaavat aineet, mukaan lukien muunnetut polypeptidiketjut, pääasiallisesti hormoneina käytettävät

 

 

 

polypeptidihormonit, proteiinihormonit ja glykoproteiinihormonit, niiden johdannaiset ja niitä rakenteellisesti vastaavat aineet

 

 

2937 11 00

somatotropiini, sen johdannaiset ja sitä rakenteellisesti vastaavat aineet

vapaa

g

2937 12 00

insuliini ja sen suolat

vapaa

g

2937 19 00

muut

vapaa

g

 

steroidiset hormonit, niiden johdannaiset ja niitä rakenteellisesti vastaavat aineet

 

 

2937 21 00

kortisoni, hydrokortisoni, prednisoni (dehydrokortisoni) ja prednisoloni (dehydrohydrokortisoni)

vapaa

g

2937 22 00

lisämunuaisen kuorihormonien halogeenijohdannaiset

vapaa

g

2937 23 00

estrogeenit ja progestogeenit

vapaa

g

2937 29 00

muut

vapaa

g

 

katekoliamiinihormonit, niiden johdannaiset ja niitä rakenteellisesti vastaavat aineet

 

 

2937 31 00

epinefriini

vapaa

g

2937 39 00

muut

vapaa

g

2937 40 00

aminohappojohdannaiset

vapaa

g

2937 50 00

prostaglandiinit, tromboksaanit ja leukotrieenit, niiden johdannaiset ja niitä rakenteellisesti vastaavat aineet

vapaa

g

2937 90 00

muut

vapaa

g

XII.GLYKOSIDIT JA KASVIALKALOIDIT, LUONNOLLISET TAI SYNTEETTISESTI VALMISTETUT, SEKÄ NIIDEN SUOLAT, EETTERIT, ESTERIT JA MUUT JOHDANNAISET

2938

Glykosidit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut, sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset

 

 

2938 10 00

rutosiidi (rutiini) ja sen johdannaiset

6,5

2938 90

muut

 

 

2938 90 10

digitaliglykosidit

6

2938 90 30

glykyrritsiinihappo ja glykyrritsaatit

5,7

2938 90 90

muut

6,5

2939

Kasvialkaloidit, luonnolliset tai synteettisesti valmistetut, sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset

 

 

 

oopiumalkaloidit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2939 11 00

unikkouute, väkevöity; buprenorfiini (INN), kodeiini, dihydrokodeiini (INN), etyylimorfiini, etorfiini (INN), heroiini, hydrokodoni (INN), hydromorfoni (INN), morfiini, nikomorfiini (INN), oksikodoni (INN), oksimorfoni (INN), folkodiini (INN), tebakoni (INN) ja tebaiini; niiden suolat

vapaa

2939 19 00

muut

vapaa

 

kiina-alkaloidit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2939 21 00

kiniini ja sen suolat

vapaa

2939 29 00

muut

vapaa

2939 30 00

kofeiini ja sen suolat

vapaa

 

efedriinit ja niiden suolat

 

 

2939 41 00

efedriini ja sen suolat

vapaa

2939 42 00

pseudoefedriini (INN) ja sen suolat

vapaa

2939 43 00

katiini (INN) ja sen suolat

vapaa

2939 49 00

muut

vapaa

 

teofylliini ja aminofylliini (teofylliinieteenidiamiini) sekä niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2939 51 00

fenetylliini (INN) ja sen suolat

vapaa

2939 59 00

muut

vapaa

 

rukiintorajyväalkaloidit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2939 61 00

ergometriini (INN) ja sen suolat

vapaa

2939 62 00

ergotamiini (INN) ja sen suolat

vapaa

2939 63 00

lysergihappo ja sen suolat

vapaa

2939 69 00

muut

vapaa

 

muut

 

 

2939 91

kokaiini, ekgoniini, levometamfetamiini, metamfetamiini (INN), metamfetamiinirasemaatti; niiden suolat, esterit ja muut johdannaiset

 

 

 

kokaiini ja sen suolat

 

 

2939 91 11

raaka kokaiini

vapaa

g

2939 91 19

muut

vapaa

g

2939 91 90

muut

vapaa

2939 99 00

muut

vapaa

XIII.MUUT ORGAANISET YHDISTEET

2940 00 00

Kemiallisesti puhtaat sokerit, muut kuin sakkaroosi, laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi (levuloosi); sokerieetterit, sokeriasetaalit ja sokeriesterit sekä niiden suolat, ei kuitenkaan nimikkeen 2937, 2938 tai 2939 tuotteet

6,5

2941

Antibiootit

 

 

2941 10

penisilliinit ja niiden penisillaanihapporakenteiset johdannaiset; niiden suolat

 

 

2941 10 10

amoksisilliini (INN) ja sen suolat

vapaa

2941 10 20

ampisilliini (INN), metampisilliini (INN), pivampisilliini (INN) ja niiden suolat

vapaa

2941 10 90

muut

vapaa

2941 20

streptomysiinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

 

 

2941 20 30

dihydrostreptomysiini, sen suolat, esterit ja hydraatit

5,3

2941 20 80

muut

vapaa

2941 30 00

tetrasykliinit ja niiden johdannaiset; niiden suolat

vapaa

2941 40 00

klooriamfenikoli ja sen johdannaiset; niiden suolat

vapaa

2941 50 00

erytromysiini ja sen johdannaiset; niiden suolat

vapaa

2941 90 00

muut

vapaa

2942 00 00

Muut orgaaniset yhdisteet

6,5

30 RYHMÄ

FARMASEUTTISET TUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

ravintovalmisteet ja juomat (kuten dieettiset, diabeettiset tai ”vahvistetut” ravintovalmisteet, lisäravinteet, vahvistavat juomat ja kivennäisvedet) muut kuin suonensisäisesti annettavat ravintovalmisteet (IV jakso);

b)

erityisesti hammaslääkintäkäyttöön kalsinoitu tai hienoksi jauhettu kipsi (nimike 2520);

c)

lääkintäkäyttöön soveltuvat haihtuvien öljyjen vesitisleet ja -liuokset (nimike 3301);

d)

nimikkeiden 3303—3307 valmisteet, vaikka niillä olisi terapeuttisia tai ennalta ehkäiseviä ominaisuuksia;

e)

saippua, suopa ja muut nimikkeen 3401 tuotteet, joihin on lisätty lääkeaineita;

f)

kipsiin perustuvat valmisteet hammaslääkintäkäyttöön (nimike 3407);

g)

verialbumiini, jota ei ole valmistettu terapeuttiseen tai ennalta ehkäisevään käyttöön (nimike 3502).

2.

Nimikkeessä 3002 ilmaisulla ”modifioidut immunologiset tuotteet” tarkoitetaan ainoastaan monoklonaalisia vasta-aineita (MAB), vasta-ainefragmentteja, vasta-ainekonjugaatteja sekä vasta-ainefragmenttikonjugaatteja.

3.

Nimikkeissä 3003 ja 3004 sekä tämän ryhmän 4 huomautuksen d alakohdassa pidetään:

a)

”sekoittamattomina tuotteina”:

1)

sekoittamattomia tuotteita liuotettuina veteen;

2)

kaikkia 28 ja 29 ryhmän tuotteita;

3)

nimikkeen 1302 yksinkertaisia kasviuutteita, joiden pitoisuus on ainoastaan määritetty tai jotka on liuotettu johonkin liuottimeen;

b)

”sekoitettuina tuotteina”:

1)

kolloidisia liuoksia ja suspensioita (lukuun ottamatta kolloidista rikkiä);

2)

kasviainesekoituksista valmistettuja kasviuutteita;

3)

luonnon kivennäisvesiä haihduttamalla saatuja suoloja ja tiivisteitä.

4.

Nimikkeeseen 3006 kuuluvat ainoastaan seuraavat tuotteet, jotka luokitellaan nimenomaan tähän nimikkeeseen eikä mihinkään muuhun nimikkeistön nimikkeeseen:

a)

steriili kirurginen katgutti, sen kaltaiset steriilit haavanompeluaineet ja steriilit kudosliimat kirurgiseen haavansulkemiseen;

b)

steriili laminaria ja steriilit laminariapuikot;

c)

steriilit absorboituvat verenvuodon tyrehdyttimet kirurgiseen tai hammaslääkintäkäyttöön;

d)

varjoainevalmisteet röntgentutkimuksia varten ja potilaalle sisäisesti tai ulkonaisesti käytettävät taudinmääritysreagenssit, jotka ovat sekoittamattomia, annostettuja tuotteita tai tällaista käyttöä varten kahdesta tai useammasta ainesosasta sekoitettuja tai yhdistettyjä tuotteita;

e)

veriryhmän määritysreagenssit;

f)

hammassementit ja muut hampaantäytteet; luusementit;

g)

ensiapulaatikot ja -pakkaukset;

h)

hormoneihin, muihin nimikkeen 2937 tuotteisiin tai spermisideihin perustuvat kemialliset ehkäisyvalmisteet;

ij)

lääketieteelliseen tai eläinlääketieteelliseen käyttöön tarkoitetut geelivalmisteet, joita käytetään kehon osien voiteluaineena kirurgisissa toimenpiteissä tai lääkärintarkastuksissa tai kontaktiaineena kehon ja lääketieteellisen instrumentin välillä;

k)

farmaseuttiset jätteet, toisin sanoen farmaseuttiset tuotteet, joita ei voida käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen esimerkiksi käyttöajan päättymisen vuoksi.

Lisähuomautus

1.

Nimikkeeseen 3004 kuuluvat muun muassa vähittäismyyntipakkauksissa olevat yrttilääkevalmisteet ja valmisteet, jotka perustuvat seuraaviin vaikuttaviin aineisiin: vitamiinit, kivennäisaineet, välttämättömät aminohapot tai rasvahapot. Nämä valmisteet luokitellaan nimikkeeseen 3004, jos niiden etiketissä, pakkauspäällyksessä tai mukana seuraavissa käyttöohjeissa on seuraavat tiedot:

a)

ne tietyt taudit, sairaudet taikka niiden oireet, joihin tuotetta käytetään;

b)

tuotteeseen sisältyvän yhden tai useamman vaikuttavan aineen pitoisuus;

c)

annostelu; ja

d)

käyttötapa.

Tähän nimikkeeseen kuuluvat myös homeopaattiset lääkevalmisteet, kun ne täyttävät edellä mainitut edellytykset a, c ja d.

Kun kyseessä ovat vitamiineihin, kivennäisaineisiin, välttämättömiin aminohappoihin tai rasvahappoihin perustuvat valmisteet, niiden etiketissä mainittuun suositeltavaan päivittäiseen annokseen on sisällyttävä yhtä kyseisistä aineista huomattavasti yleisen terveyden ja hyvinvoinnin säilyttämiseksi suositeltavaa päivittäistä määrää enemmän.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3001

Organoterapeuttiseen käyttöön tarkoitetut kuivatut rauhaset ja muut elimet, myös jauhetut; organoterapeuttiseen käyttöön tarkoitetut rauhasten tai muiden elimien tai niiden eritteiden uutteet; hepariini ja sen suolat; muut terapeuttista tai ennalta ehkäisevää käyttöä varten valmistetut ihmis- ja eläinaineet, muualle kuulumattomat

 

 

3001 10

kuivatut rauhaset ja muut elimet, myös jauhetut

 

 

3001 10 10

jauhetut

vapaa

3001 10 90

muut

vapaa

3001 20

rauhasten tai muiden elimien tai niiden eritteiden uutteet

 

 

3001 20 10

ihmisperäiset

vapaa

3001 20 90

muut

vapaa

3001 90

muut

 

 

3001 90 10

ihmisperäiset

vapaa

 

muut

 

 

3001 90 91

hepariini ja sen suolat

vapaa

3001 90 99

muut

vapaa

3002

Ihmisveri; terapeuttista, ennalta ehkäisevää tai taudinmäärityskäyttöä varten valmistettu eläimenveri; antiseerumit ja muut verifraktiot sekä modifioidut immunologiset tuotteet, myös bioteknisellä menetelmällä saadut; rokotteet, toksiinit, mikro-organismiviljelmät (ei kuitenkaan hiivat) ja niiden kaltaiset tuotteet

 

 

3002 10

antiseerumit ja muut verifraktiot ja modifioidut immunologiset tuotteet, myös bioteknisellä menetelmällä saadut

 

 

3002 10 10

antiseerumit

vapaa

 

muut

 

 

3002 10 91

hemoglobiini, veriglobuliinit ja seerumiglobuliinit

vapaa

 

muut

 

 

3002 10 95

ihmisperäiset

vapaa

3002 10 99

muut

vapaa

3002 20 00

rokotteet ihmisiä varten

vapaa

3002 30 00

rokotteet eläimiä varten

vapaa

3002 90

muut

 

 

3002 90 10

ihmisveri

vapaa

3002 90 30

terapeuttista, ennalta ehkäisevää tai taudinmäärityskäyttöä varten valmistettu eläimenveri

vapaa

3002 90 50

mikro-organismiviljelmät

vapaa

3002 90 90

muut

vapaa

3003

Lääkkeet (ei kuitenkaan nimikkeen 3002, 3005 tai 3006 tuotteet), joissa on terapeuttisessa tai ennalta ehkäisevässä tarkoituksessa keskenään sekoitettuina kaksi tai useampia aineosia, muut kuin annostetut tai vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa olevat

 

 

3003 10 00

joissa on penisilliinejä tai niiden penisillaanihapporakenteisia johdannaisia tai streptomysiinejä tai niiden johdannaisia

vapaa

3003 20 00

joissa on muita antibiootteja

vapaa

 

joissa on hormoneja tai muita nimikkeen 2937 tuotteita, mutta ei antibiootteja

 

 

3003 31 00

joissa on insuliinia

vapaa

3003 39 00

muut

vapaa

3003 40 00

joissa on alkaloideja tai niiden johdannaisia, mutta ei hormoneja tai muita nimikkeen 2937 tuotteita eikä antibiootteja

vapaa

3003 90

muut

 

 

3003 90 10

joissa on jodia tai jodiyhdisteitä

vapaa

3003 90 90

muut

vapaa

3004

Lääkkeet (ei kuitenkaan nimikkeen 3002, 3005 tai 3006 tuotteet), joissa on sekoitettuja tai sekoittamattomia tuotteita terapeuttista tai ennalta ehkäisevää käyttöä varten, annostettuina (myös ihon läpi annettavassa muodossa) tai vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa olevat

 

 

3004 10

joissa on penisilliinejä tai niiden penisillaanihapporakenteisia johdannaisia tai streptomysiinejä tai niiden johdannaisia

 

 

3004 10 10

joissa on aktiivisina ainesosina ainoastaan penisilliinejä tai niiden penisillaanihapporakenteisia johdannaisia

vapaa

3004 10 90

muut

vapaa

3004 20

joissa on muita antibiootteja

 

 

3004 20 10

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

vapaa

3004 20 90

muut

vapaa

 

joissa on hormoneja tai muita nimikkeen 2937 tuotteita, mutta ei antibiootteja

 

 

3004 31

joissa on insuliinia

 

 

3004 31 10

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

vapaa

3004 31 90

muut

vapaa

3004 32

joissa on lisämunuaisen kuorihormoneja, niiden johdannaisia ja niitä rakenteellisesti vastaavia aineita

 

 

3004 32 10

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

vapaa

3004 32 90

muut

vapaa

3004 39

muut

 

 

3004 39 10

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

vapaa

3004 39 90

muut

vapaa

3004 40

joissa on alkaloideja tai niiden johdannaisia, mutta ei hormoneja tai muita nimikkeen 2937 tuotteita eikä antibiootteja

 

 

3004 40 10

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

vapaa

3004 40 90

muut

vapaa

3004 50

muut lääkkeet, joissa on vitamiineja tai nimikkeen 2936 muita tuotteita

 

 

3004 50 10

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

vapaa

3004 50 90

muut

vapaa

3004 90

muut

 

 

 

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

 

 

3004 90 11

joissa on jodia tai jodiyhdisteitä

vapaa

3004 90 19

muut

vapaa

 

muut

 

 

3004 90 91

joissa on jodia tai jodiyhdisteitä

vapaa

3004 90 99

muut

vapaa

3005

Vanu, sideharso, kääreet ja niiden kaltaiset tavarat (esim. valmiit haavasiteet, kiinnelaastarit ja hauteet), kyllästetyt tai päällystetyt farmaseuttisilla aineilla tai kirurgiseen tai lääkintä-, myös eläinlääkintä- ja hammaslääkintäkäyttöön tarkoitetuissa vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

 

 

3005 10 00

haavalaastarit ja muut tavarat, joissa on liimautuva kerros

vapaa

3005 90

muut

 

 

3005 90 10

vanu ja vanutavarat

vapaa

 

muut

 

 

 

tekstiiliainetta

 

 

3005 90 31

sideharso ja sideharsotavarat

vapaa

 

muut

 

 

3005 90 51

kuitukangasta

vapaa

3005 90 55

muut

vapaa

3005 90 99

muut

vapaa

3006

Tämän ryhmän 4 huomautuksessa tarkoitetut farmaseuttiset valmisteet

 

 

3006 10

steriili kirurginen katgutti, sen kaltaiset steriilit haavanompeluaineet ja steriilit kudosliimat kirurgiseen haavansulkemiseen; steriili laminaria ja steriilit laminariapuikot; steriilit absorboituvat verenvuodon tyrehdyttimet kirurgiseen tai hammaslääkintäkäyttöön

 

 

3006 10 10

steriili kirurginen katgutti

vapaa

3006 10 90

muut

vapaa

3006 20 00

veriryhmän määritysreagenssit

vapaa

3006 30 00

varjoainevalmisteet röntgentutkimuksia varten; potilaalle sisäisesti tai ulkonaisesti käytettävät taudinmääritysreagenssit

vapaa

3006 40 00

hammassementit ja muut hampaantäytteet; luusementit

vapaa

3006 50 00

ensiapulaatikot ja -pakkaukset

vapaa

3006 60

hormoneihin, muihin nimikkeen 2937 tuotteisiin tai spermisideihin perustuvat kemialliset ehkäisyvalmisteet

 

 

 

hormoneihin tai muihin nimikkeen 2937 tuotteisiin perustuvat

 

 

3006 60 11

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa

vapaa

3006 60 19

muut

vapaa

3006 60 90

spermisideihin perustuvat

vapaa

3006 70 00

lääketieteelliseen tai eläinlääketieteelliseen käyttöön tarkoitetut geelivalmisteet, joita käytetään kehon osien voiteluaineena kirurgisissa toimenpiteissä tai lääkärintarkastuksissa tai kontaktiaineena kehon ja lääketieteellisen instrumentin välillä

6,5 (112)

3006 80 00

farmaseuttiset jätteet

vapaa

31 RYHMÄ

LANNOITTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 0511 eläimenveri;

b)

erilliset kemiallisesti määritellyt yhdisteet (lukuun ottamatta niitä, jotka vastaavat 2 huomautuksen A kohdan, 3 huomautuksen A kohdan, 4 huomautuksen A kohdan ja 5 huomautuksen kuvauksia);

c)

nimikkeen 3824 kaliumkloridista keinotekoisesti valmistetut kiteet (muut kuin optiset elementit), paino vähintään 2,5 g/kpl; optiset elementit kaliumkloridista (nimike 9001).

2.

Nimikkeeseen 3102 kuuluvat ainoastaan jäljempänä tarkoitetut tuotteet, jos ne eivät ole nimikkeessä 3105 tarkoitetuissa muodoissa tai pakkauksissa:

A)

tuotteet, joihin soveltuu jokin seuraavista tavaraselostuksista:

1)

natriumnitraatti, myös puhdas;

2)

ammoniumnitraatti, myös puhdas;

3)

ammoniumsulfaatin ja ammoniumnitraatin kaksoissuolat, myös puhtaat;

4)

ammoniumsulfaatti, myös puhdas;

5)

kalsiumnitraatin ja ammoniumnitraatin kaksoissuolat (myös puhtaat) ja seokset;

6)

kalsiumnitraatin ja magnesiumnitraatin kaksoissuolat (myös puhtaat) ja seokset;

7)

kalsiumsyanamidi, myös puhdas tai öljyllä käsitelty;

8)

virtsa-aine (urea), myös puhdas;

B)

lannoitteet, jotka on sekoitettu A kohdassa tarkoitetuista tuotteista;

C)

lannoitteet, joissa on ammoniumkloridia tai jotakin A ja B kohdassa tarkoitettua tuotetta sekoitettuna liidun, kipsin tai muiden epäorgaanisten aineiden kanssa, jotka eivät ole lannoitteita;

D)

nestemäiset lannoitteet, joissa on A kohdan 2 tai 8 alakohdan tuotteita tai niiden seoksia vesi- tai ammoniakkiliuoksena.

3.

Nimikkeeseen 3103 kuuluvat ainoastaan jäljempänä tarkoitetut tuotteet, jos ne eivät ole nimikkeessä 3105 tarkoitetuissa muodoissa tai pakkauksissa:

A)

tuotteet, joihin soveltuu jokin seuraavista tavaraselostuksista:

1)

tuomaskuona;

2)

nimikkeen 2510 luonnonfosfaatit, kalsinoidut tai enemmän kuin ainoastaan epäpuhtauksien poistamiseksi lämpökäsitellyt;

3)

superfosfaatit (yksinkertaiset, kaksois- ja kolmoisfosfaatit);

4)

kalsiumvetyortofosfaatti, jossa on vähintään 0,2 painoprosenttia fluoria laskettuna kuivasta vedettömästä tuotteesta;

B)

lannoitteet, jotka on sekoitettu A kohdassa tarkoitetuista tuotteista, ottamatta huomioon fluoripitoisuusrajaa;

C)

lannoitteet, joissa on jotakin A ja B kohdassa tarkoitettua tuotetta, ottamatta huomioon fluoripitoisuusrajaa, sekoitettuna liidun, kipsin tai muiden epäorgaanisten aineiden kanssa, jotka eivät ole lannoitteita.

4.

Nimikkeeseen 3104 kuuluvat ainoastaan jäljempänä tarkoitetut tuotteet, jos ne eivät ole nimikkeessä 3105 tarkoitetuissa muodoissa tai pakkauksissa:

A)

tuotteet, joihin soveltuu jokin seuraavista tavaraselostuksista:

1)

raa'at luonnon kaliumsuolat (esimerkiksi karnalliitti, kainiitti ja sylviini);

2)

kaliumkloridi, myös puhdas, jollei edellä 1 huomautuksen c alakohdassa toisin määrätä;

3)

kaliumsulfaatti, myös puhdas;

4)

kaliummagnesiumsulfaatti, myös puhdas;

B)

lannoitteet, jotka on sekoitettu A kohdassa tarkoitetuista tuotteista.

5.

Ammoniumdivetyortofosfaatti (monoammoniumfosfaatti) ja diammoniumvetyortofosfaatti (diammoniumfosfaatti), myös puhtaat, sekä niiden keskinäiset seokset luokitellaan nimikkeeseen 3105.

6.

Nimikkeessä 3105 tarkoitetaan ilmaisulla ”muut lannoitteet” ainoastaan tuotteita, jollaisia käytetään lannoitteina ja joissa on olennaisena aineosana vähintään yhtä seuraavista lannoittavista aineista: typpeä, fosforia tai kaliumia.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3101 00 00

Eläin- tai kasviainelannoitteet, myös keskenään sekoitetut tai kemiallisesti käsitellyt; lannoitteet; jotka on tehty sekoittamalla tai kemiallisesti käsittelemällä eläin- tai kasviaineista

vapaa

3102

Typpilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset

 

 

3102 10

virtsa-aine (urea), myös vesiliuoksena

 

 

3102 10 10

virtsa-aine (urea), jossa on enemmän kuin 45 painoprosenttia typpeä kuivasta vedettömästä tuotteesta

6,5

kg N

3102 10 90

muut

6,5

kg N

 

ammoniumsulfaatti; ammoniumsulfaatin ja ammoniumnitraatin kaksoissuolat ja seokset

 

 

3102 21 00

ammoniumsulfaatti

6,5

kg N

3102 29 00

muut

6,5

kg N

3102 30

ammoniumnitraatti, myös vesiliuoksena

 

 

3102 30 10

vesiliuoksena

6,5

kg N

3102 30 90

muut

6,5

kg N

3102 40

ammoniumnitraatti sekoitettuna kalsiumkarbonaatin tai muiden sellaisten epäorgaanisten aineiden kanssa, jotka eivät ole lannoitteita

 

 

3102 40 10

typpipitoisuus enintään 28 painoprosenttia

6,5

kg N

3102 40 90

typpipitoisuus suurempi kuin 28 painoprosenttia

6,5

kg N

3102 50

natriumnitraatti

 

 

3102 50 10

luonnon natriumnitraatti (113)

vapaa

3102 50 90

muut

6,5

kg N

3102 60 00

kalsiumnitraatin ja ammoniumnitraatin kaksoissuolat ja seokset

6,5

kg N

3102 70 00

kalsiumsyanamidi

6,5

kg N

3102 80 00

virtsa-aineen (urean) ja ammoniumnitraatin seokset vesi- tai ammoniakkiliuoksena

6,5

kg N

3102 90 00

muut, myös edellisissä alanimikkeissä mainitsemattomat seokset

6,5

kg N

3103

Fosfaattilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset

 

 

3103 10

superfosfaatit

 

 

3103 10 10

enemmän kuin 35 painoprosenttia difosforipentaoksidia sisältävät

4,8

kg P2O5

3103 10 90

muut

4,8

kg P2O5

3103 20 00

tuomaskuona

vapaa

kg P2O5

3103 90 00

muut

vapaa

kg P2O5

3104

Kalilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset

 

 

3104 10 00

karnalliitti, sylviini ja muut raa'at luonnon kaliumsuolat

vapaa

kg K2O

3104 20

kaliumkloridi

 

 

3104 20 10

kaliumpitoisuus K2O:na laskettuna enintään 40 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

vapaa

kg K2O

3104 20 50

kaliumpitoisuus K2O:na laskettuna suurempi kuin 40, mutta enintään 62 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

vapaa

kg K2O

3104 20 90

kaliumpitoisuus K2O:na laskettuna suurempi kuin 62 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

vapaa

kg K2O

3104 30 00

kaliumsulfaatti

vapaa

kg K2O

3104 90 00

muut

vapaa

kg K2O

3105

Kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta tai kolmea seuraavista lannoittavista aineista: typpeä, fosforia tai kaliumia; muut lannoitteet; tämän ryhmän lannoitteet tabletteina tai niiden kaltaisessa muodossa tai bruttopainoltaan enintään 10 kg:n pakkauksissa

 

 

3105 10 00

tähän ryhmään kuuluvat lannoitteet tabletteina tai niiden kaltaisessa muodossa tai bruttopainoltaan enintään 10 kg:n pakkauksissa

6,5

3105 20

kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kolmea lannoittavaa ainetta: typpeä, fosforia ja kaliumia

 

 

3105 20 10

typpipitoisuus suurempi kuin 10 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

6,5

3105 20 90

muut

6,5

3105 30 00

diammoniumvetyortofosfaatti (diammoniumfosfaatti)

6,5

3105 40 00

ammoniumdivetyortofosfaatti (monoammoniumfosfaatti) sekä ammoniumdivetyortofosfaatti sekoitettuna diammoniumvetyortofosfaatin (diammoniumfosfaatin) kanssa

6,5

 

muut kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta lannoittavaa ainetta: typpeä ja fosforia

 

 

3105 51 00

joissa on nitraatteja ja fosfaatteja

6,5

3105 59 00

muut

6,5

3105 60

kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta lannoittavaa ainetta: fosforia ja kaliumia

 

 

3105 60 10

kalisuperfosfaatit

3,2

3105 60 90

muut

3,2

3105 90

muut

 

 

3105 90 10

luonnon kaliumnatriumnitraatti, joka on luonnossa esiintyvä natriumnitraatin ja kaliumnitraatin seos (kaliumnitraatin osuus voi olla jopa 44 painoprosenttia), jonka kokonaistyppipitoisuus ei ole enemmän kuin 16,3 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta (113)

vapaa

 

muut

 

 

3105 90 91

typpipitoisuus suurempi kuin 10 painoprosenttia kuivasta vedettömästä tuotteesta

6,5

3105 90 99

muut

3,2

32 RYHMÄ

PARKITUS- JA VÄRIUUTTEET; TANNIINIT JA NIIDEN JOHDANNAISET; VÄRIT, PIGMENTIT JA MUUT VÄRIAINEET; MAALIT JA LAKAT; KITTI SEKÄ MUUT TÄYTE- JA TIIVISTYSTAHNAT; PAINOVÄRIT, MUSTE JA TUSSI

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

erilliset kemiallisesti määritellyt alkuaineet ja yhdisteet, lukuun ottamatta nimikkeiden 3203 ja 3204 väriaineita ja valmisteita, epäorgaanisia tuotteita, jollaisia käytetään luminoforeina (nimike 3206), sulatetusta kvartsista tai muusta sulatetusta piidioksidista valmistettua lasia nimikkeessä 3207 tarkoitetussa muodossa sekä vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa olevia nimikkeen 3212 väriaineita;

b)

nimikkeiden 2936—2939, 2941 ja 3501—3504 tuotteiden tannaatit ja muut parkkihappojohdannaiset;

c)

asfalttimastiksi ja muu bitumimastiksi (nimike 2715).

2.

Nimikkeeseen 3204 kuuluvat myös stabiloitujen diatsoniumsuolojen ja kytkentäkomponenttien seokset atsoväriaineiden valmistamista varten.

3.

Nimikkeisiin 3203, 3204, 3205 ja 3206 kuuluvat myös väriaineisiin (kuten nimikkeen 3206 tapauksessa, nimikkeen 2530 väripigmentteihin tai 28 ryhmän metallisuomuihin ja metallijauheisiin) perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään minkä tahansa aineen värjäämiseen tai aineosina värivalmistetuotannossa. Näihin nimikkeisiin eivät kuitenkaan kuulu muuhun kuin vettä sisältävään väliaineeseen dispergoidut, nesteenä tai tahnana olevat pigmentit, jollaisia käytetään maalien valmistuksessa (nimike 3212), eivätkä muut nimikkeiden 3207, 3208, 3209, 3210, 3212, 3213 ja 3215 tuotteet.

4.

Nimikkeeseen 3208 kuuluvat myös liuokset (muut kuin kollodiumit), joissa on nimikkeissä 3901—3913 tarkoitettua tuotetta liuotettuna haihtuviin orgaanisiin liuottimiin, kun liuotinta on enemmän kuin 50 painoprosenttia liuoksesta.

5.

Ilmaisulla ”väriaine” ei tässä ryhmässä tarkoiteta tuotteita, jollaisia käytetään täyteaineena öljymaaleissa, vaikka ne soveltuvat myös vesipohjaisten maalien väripigmenteiksi.

6.

Nimikkeessä 3212 tarkoitetaan ilmaisulla ”pronssi- ja värilehtiset” ainoastaan ohuita lehtisiä, jollaisia käytetään esimerkiksi kirjankansien tai hattunauhojen painamiseen ja jotka koostuvat:

a)

metallijauheesta (myös jalometallijauheesta) tai pigmentistä, jotka on puristettu yhteen liiman, gelatiinin tai muun sideaineen avulla;

b)

metallista (myös jalometallista) tai pigmentistä, jotka on kiinnitetty mitä tahansa ainetta olevalle alustalle.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3201

Kasviperäiset parkitusuutteet; tanniinit sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset

 

 

3201 10 00

kebratshouute

vapaa

3201 20 00

mimoosan- eli wattlekuoriuute

6,5 (114)

3201 90

muut

 

 

3201 90 20

sumakkiuute, valoneauute, tammiuute ja kastanjauute

5,8

3201 90 90

muut

5,3 (115)

3202

Synteettiset orgaaniset parkitusaineet; epäorgaaniset parkitusaineet; parkitusvalmisteet, myös luonnon parkitusaineita sisältävät; entsymaattiset valmisteet esiparkitusta varten

 

 

3202 10 00

synteettiset orgaaniset parkitusaineet

5,3

3202 90 00

muut

5,3

3203 00

Kasvi- tai eläinperäiset väriaineet (myös väriuutteet, mutta ei ”eläinmusta”), myös kemiallisesti määritellyt; tämän ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut kasvi- tai eläinperäisiin väriaineisiin perustuvat valmisteet

 

 

3203 00 10

kasviperäiset väriaineet ja niihin perustuvat valmisteet

vapaa

3203 00 90

eläinperäiset väriaineet ja niihin perustuvat valmisteet

2,5

3204

Synteettiset orgaaniset väriaineet, myös kemiallisesti määritellyt; tämän ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut synteettisiin orgaanisiin väriaineisiin perustuvat valmisteet; synteettiset orgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään fluoresoivina kirkasteina tai luminoforeina, myös kemiallisesti määritellyt

 

 

 

synteettiset orgaaniset väriaineet ja niihin perustuvat, tämän ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut valmisteet

 

 

3204 11 00

dispersiovärit ja niihin perustuvat valmisteet

6,5

3204 12 00

happovärit, myös esimetalloidut, ja niihin perustuvat valmisteet; peittavärit ja niihin perustuvat valmisteet

6,5

3204 13 00

emäksiset värit ja niihin perustuvat valmisteet

6,5

3204 14 00

suorat värit ja niihin perustuvat valmisteet

6,5

3204 15 00

kyyppivärit (myös ne, joita sellaisenaan voidaan käyttää pigmenttiväreinä) ja niihin perustuvat valmisteet

6,5

3204 16 00

reaktiovärit ja niihin perustuvat valmisteet

6,5

3204 17 00

pigmenttivärit ja niihin perustuvat valmisteet

6,5

3204 19 00

muut, myös kahden tai useamman alanimikkeiden 3204 11—3204 19 väriaineen seokset

6,5

3204 20 00

synteettiset orgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään fluoresoivina kirkasteina

6

3204 90 00

muut

6,5

3205 00 00

Substraattipigmentit; tämän ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut substraattipigmentteihin perustuvat valmisteet

6,5

3206

Muut väriaineet; tämän ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut valmisteet, muut kuin nimikkeisiin 3203, 3204 ja 3205 kuuluvat; epäorgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään luminoforeina, myös kemiallisesti määritellyt

 

 

 

titaanidioksidiin perustuvat pigmentit ja valmisteet

 

 

3206 11 00

joissa on vähintään 80 prosenttia titaanidioksidia kuiva-aineen painosta

6

3206 19 00

muut

6,5

3206 20 00

kromiyhdisteisiin perustuvat pigmentit ja valmisteet

6,5

3206 30 00

kadmiumyhdisteisiin perustuvat pigmentit ja valmisteet

6,5

 

muut väriaineet ja muut valmisteet

 

 

3206 41 00

ultramariini ja siihen perustuvat valmisteet

6,5

3206 42 00

litoponi ja muut sinkkisulfidiin perustuvat pigmentit ja valmisteet

6,5

3206 43 00

heksasyaaniferraatteihin (ferrosyanideihin ja ferrisyanideihin) perustuvat pigmentit ja valmisteet

6,5

3206 49

muut

 

 

3206 49 10

magnetiitti

4,9 (116)

3206 49 90

muut

6,5

3206 50 00

epäorgaaniset tuotteet, jollaisia käytetään luminoforeina

5,3

3207

Valmistetut pigmentit, valmistetut samennusaineet ja valmistetut värit, lasiintuvat emalit ja lasitteet, enkopit, nestemäiset lysterit ja niiden kaltaiset valmisteet, jollaisia käytetään keraamisessa, emaloimis- ja lasiteollisuudessa; lasisulate (fritti) ja muu lasi jauheena, rakeina, suomuina tai hiutaleina

 

 

3207 10 00

valmistetut pigmentit, valmistetut samennusaineet, valmistetut värit ja niiden kaltaiset valmisteet

6,5

3207 20

lasiintuvat emalit ja lasitteet, enkopit ja niiden kaltaiset valmisteet

 

 

3207 20 10

enkopit

5,3

3207 20 90

muut

6,3

3207 30 00

nestemäiset lysterit ja niiden kaltaiset valmisteet

5,3

3207 40

lasisulate (fritti) ja muu lasi jauheena, rakeina, suomuina tai hiutaleina

 

 

3207 40 10

ns. emalilasi

3,7

3207 40 20

lasi, hiutaleina, joiden pituus on vähintään 0,1 mutta enintään 3,5 mm ja paksuus vähintään 2, mutta enintään 5 mikrometriä

vapaa

3207 40 30

lasi, jauheena tai rakeina, jotka sisältävät vähintään 99 painoprosenttia piidioksidia

vapaa

3207 40 80

muut

3,7

3208

Maalit ja lakat, jotka perustuvat muuhun kuin vettä sisältävään väliaineeseen dispergoituihin tai liuotettuihin synteettisiin polymeereihin tai kemiallisesti muunnettuihin luonnonpolymeereihin; tämän ryhmän 4 huomautuksessa määritellyt liuokset

 

 

3208 10

polyestereihin perustuvat

 

 

3208 10 10

tämän ryhmän 4 huomautuksessa määritellyt liuokset

6,5

3208 10 90

muut

6,5

3208 20

akryyli- tai vinyylipolymeereihin perustuvat

 

 

3208 20 10

tämän ryhmän 4 huomautuksessa määritellyt liuokset

6,5

3208 20 90

muut

6,5

3208 90

muut

 

 

 

tämän ryhmän 4 huomautuksessa määritellyt liuokset

 

 

3208 90 11

2,2′-(tert-butyyli-imino)dietanolista ja 4,4′-metyleenidisykloheksyylidi-isosyanaatista saatu polyuretaani, N,N-dimetyyliasetamidiin liuotettuna, sisältää vähintään 48 painoprosenttia polymeeriä

vapaa

3208 90 13

p-kresolin ja divinyylibentseenin kopolymeeri, N,N-dimetyyliasetamidiin liuotettuna, sisältää vähintään 48 painoprosenttia polymeeriä

vapaa

3208 90 19

muut

6,5

 

muut

 

 

3208 90 91

synteettisiin polymeereihin perustuvat

6,5

3208 90 99

kemiallisesti muunnettuihin luonnonpolymeereihin perustuvat

6,5

3209

Maalit ja lakat, jotka perustuvat vettä sisältävään väliaineeseen dispergoituihin tai liuotettuihin synteettisiin polymeereihin tai kemiallisesti muunnettuihin luonnonpolymeereihin

 

 

3209 10 00

akryyli- tai vinyylipolymeereihin perustuvat

6,5

3209 90 00

muut

6,5

3210 00

Muut maalit ja lakat; valmistetut vesipigmenttivärit, jollaisia käytetään nahan viimeistelyyn

 

 

3210 00 10

öljymaalit ja -lakat

6,5

3210 00 90

muut

6,5

3211 00 00

Valmistetut kuivikkeet (sikkatiivit)

6,5

3212

Nestemäiset tai tahnamaiset, muuhun kuin vettä sisältävään väliaineeseen dispergoidut pigmentit (myös metallijauheet ja -hiutaleet), jollaisia käytetään maalien valmistuksessa; pronssi- ja värilehtiset; vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa olevat värit ja väriaineet

 

 

3212 10

pronssi- ja värilehtiset

 

 

3212 10 10

epäjaloon metalliin perustuvat

6,5

3212 10 90

muut

6,5

3212 90

muut

 

 

 

nestemäiset tai tahnamaiset, muuhun kuin vettä sisältävään väliaineeseen dispergoidut pigmentit (myös metallijauheet ja -hiutaleet), jollaisia käytetään maalien valmistuksessa

 

 

3212 90 31

alumiinijauheeseen perustuvat

6,5

3212 90 38

muut

6,5

3212 90 90

vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa olevat värit ja väriaineet

6,5

3213

Taiteilijan-, koulu- ja julistevärit, sävytysvärit, harrastevärit ja niiden kaltaiset värit, tabletteina, putkiloissa, tölkeissä, pulloissa tai niiden kaltaisissa muodoissa tai pakkauksissa

 

 

3213 10 00

värit lajitelmina

6,5

3213 90 00

muut

6,5

3214

Ikkunakitti, oksastusvaha, hartsisementit sekä muut täyte- ja tiivistystahnat; silotteet; muut kuin tulenkestävät julkisivujen, sisäseinien, lattioiden, sisäkattojen ja niiden kaltaisten pintojen peittämiseen tarkoitetut valmisteet

 

 

3214 10

ikkunakitti, oksastusvaha, hartsisementit sekä muut täyte- ja tiivistystahnat; silotteet

 

 

3214 10 10

ikkunakitti, oksastusvaha, hartsisementit sekä muut täyte- ja tiivistystahnat

5

3214 10 90

silotteet

5

3214 90 00

muut

5

3215

Painovärit, kirjoitus- ja piirustusmusteet, myös tussi, sekä muut musteet, myös tiivistetyt ja kiinteät

 

 

 

painovärit

 

 

3215 11 00

mustat

6,5

3215 19 00

muut

6,5

3215 90

muut

 

 

3215 90 10

kirjoitus- ja piirustusmusteet ja -tussit

6,5

3215 90 80

muut

6,5

33 RYHMÄ

HAIHTUVAT ÖLJYT JA RESINOIDIT; HAJUSTE-, KOSMEETTISET JA TOALETTIVALMISTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeiden 1301 ja 1302 luonnon oleohartsit ja kasviuutteet;

b)

saippua ja suopa sekä muut nimikkeen 3401 tuotteet;

c)

pihka-, puu- ja sulfaattitärpätti sekä muut nimikkeen 3805 tuotteet.

2.

Nimikkeessä 3302 ilmaisulla ”hyvänhajuiset aineet” tarkoitetaan ainoastaan nimikkeen 3301 aineita, kyseisistä aineista eristettyjä hyvänhajuisia ainesosia sekä synteettisiä hajuaineita.

3.

Nimikkeisiin 3303—3307 kuuluvat muun muassa sekoittamattomat tai sekoitetut, näiden nimikkeiden tavaroina käytettäviksi soveltuvat tuotteet (muut kuin haihtuvien öljyjen vesitisleet ja -liuokset), kun ne ovat tällaiseen käyttöön tarkoitetuissa vähittäismyyntipakkauksissa.

4.

Nimikkeessä 3307 tarkoitetaan ilmaisulla ”hajuste-, kosmeettiset ja toalettivalmisteet” muun muassa seuraavia tuotteita: hajustepussit; hyvänhajuiset valmisteet, jotka vaikuttavat palaessaan; hajustepaperit ja kosmeettisella aineella kyllästetyt tai päällystetyt paperit; liuokset piilolinssejä tai silmäproteeseja varten; hajustevalmisteella tai kosmeettisella aineella kyllästetty, päällystetty tai peitetty vanu, huopa tai kuitukangas; toalettivalmisteet eläimiä varten.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3301

Haihtuvat öljyt (terpeenittömät tai terpeenipitoiset), myös jähmeät (concretes) ja vahaa poistamalla saadut nesteet (absolutes); resinoidit; uutetut oleohartsit; haihtuvien öljyjen väkevöidyt rasva-, rasvaöljy- ja vahaliuokset tai niiden kaltaiset liuokset, kylmänä uuttamalla (enfleurage) tai maseroimalla saadut; terpeenipitoiset sivutuotteet, joita saadaan poistettaessa terpeenejä haihtuvista öljyistä; haihtuvien öljyjen vesitisleet ja -liuokset

 

 

 

sitrushedelmistä saadut haihtuvat öljyt

 

 

3301 11

bergamottiöljy

 

 

3301 11 10

terpeeni poistamatta

7

3301 11 90

terpeeni poistettu

4,4

3301 12

appelsiiniöljy

 

 

3301 12 10

terpeeni poistamatta

7

3301 12 90

terpeeni poistettu

4,4

3301 13

sitruunaöljy

 

 

3301 13 10

terpeeni poistamatta

7

3301 13 90

terpeeni poistettu

4,4

3301 14

limettiöljy

 

 

3301 14 10

terpeeni poistamatta

7

3301 14 90

terpeeni poistettu

4,4

3301 19

muut

 

 

3301 19 10

terpeeni poistamatta

7

3301 19 90

terpeeni poistettu

4,4

 

muut kuin sitrushedelmistä saadut haihtuvat öljyt

 

 

3301 21

pelargoniöljy (geraniumöljy)

 

 

3301 21 10

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 21 90

terpeeni poistettu

2,3

3301 22

jasmiiniöljy

 

 

3301 22 10

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 22 90

terpeeni poistettu

2,3

3301 23

laventeliöljy ja lavandiiniöljy

 

 

3301 23 10

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 23 90

terpeeni poistettu

2,9

3301 24

piparminttuöljy (Mentha piperita)

 

 

3301 24 10

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 24 90

terpeeni poistettu

2,9

3301 25

muut minttuöljyt

 

 

3301 25 10

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 25 90

terpeeni poistettu

2,9

3301 26

vetiveriaöljy

 

 

3301 26 10

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 26 90

terpeeni poistettu

2,3

3301 29

muut

 

 

 

neilikasta, niaoulista ja ylang-ylangista saadut

 

 

3301 29 11

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 29 31

terpeeni poistettu

2,9 (117)

 

muista

 

 

3301 29 61

terpeeni poistamatta

vapaa

3301 29 91

terpeeni poistettu

2,9 (117)

3301 30 00

resinoidit

2

3301 90

muut

 

 

3301 90 10

terpeenipitoiset sivutuotteet, joita saadaan poistettaessa terpeenejä haihtuvista öljyistä

2,3

 

uutetut oleohartsit

 

 

3301 90 21

lakritsista ja humalasta saadut

3,2

3301 90 30

muut

vapaa

3301 90 90

muut

3

3302

Hyvänhajuisten aineiden seokset sekä yhteen tai useampaan tällaiseen aineeseen perustuvat seokset (myös alkoholiliuokset), jollaisia käytetään raaka-aineena teollisuudessa; muut hyvänhajuisiin aineisiin perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään juomien valmistukseen

 

 

3302 10

jollaisia käytetään elintarvike- tai juomateollisuudessa

 

 

 

jollaisia käytetään juomateollisuudessa

 

 

 

valmisteet, joissa on kaikki juomille luonteenomaiset aromiaineet

 

 

3302 10 10

todellinen alkoholipitoisuus suurempi kuin 0,5 tilavuusprosenttia

17,3 MIN 1 €/% vol/hl

 

muut

 

 

3302 10 21

joissa ei ole lainkaan maitorasvaa, sakkaroosia, isoglukoosia, glukoosia tai tärkkelystä, taikka joissa on vähemmän kuin 1,5 painoprosenttia maitorasvaa, vähemmän kuin 5 painoprosenttia sakkaroosia tai isoglukoosia, vähemmän kuin 5 painoprosenttia glukoosia tai tärkkelystä

12,8

3302 10 29

muut

9 + EA (118)

3302 10 40

muut

vapaa

3302 10 90

jollaisia käytetään elintarviketeollisuudessa

vapaa

3302 90

muut

 

 

3302 90 10

alkoholiliuokset

vapaa

3302 90 90

muut

vapaa

3303 00

Hajuvedet ja toalettivedet

 

 

3303 00 10

hajuvedet

vapaa

3303 00 90

toalettivedet

vapaa

3304

Kauneudenhoito- ja meikkivalmisteet sekä ihonhoitovalmisteet (muut kuin lääkkeet), myös aurinkosuoja- ja rusketusvalmisteet; manikyyri- ja pedikyyrivalmisteet

 

 

3304 10 00

huulimeikkivalmisteet

vapaa

3304 20 00

silmämeikkivalmisteet

vapaa

3304 30 00

manikyyri- ja pedikyyrivalmisteet

vapaa

 

muut

 

 

3304 91 00

puuterit, myös puristepuuterit

vapaa

3304 99 00

muut

vapaa

3305

Hiuksiin käytettävät valmisteet

 

 

3305 10 00

sampoot

vapaa

3305 20 00

permanenttivalmisteet hiusten kihartamista tai suoristamista varten

vapaa

3305 30 00

hiuskiinteet

vapaa

3305 90

muut

 

 

3305 90 10

hiusvedet

vapaa

3305 90 90

muut

vapaa

3306

Suun- ja hampaidenhoitovalmisteet, myös hammasproteesin kiinnitystahnat ja -jauheet; hammasvälien puhdistukseen käytettävä lanka (hammaslanka), yksittäisissä vähittäismyyntipakkauksissa

 

 

3306 10 00

hampaiden puhdistusaineet

vapaa

3306 20 00

hammasvälien puhdistukseen käytettävä lanka (hammaslanka)

4

3306 90 00

muut

vapaa

3307

Parranajovalmisteet, myös ns. pre-shave- ja after-shave-valmisteet, henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut deodorantit, kylpyvalmisteet, karvanpoistoaineet ja muut muualle kuulumattomat hajuste-, kosmeettiset ja toalettivalmisteet; huoneilman raikasteet, myös hajustetut ja desinfioivat

 

 

3307 10 00

parranajovalmisteet, myös ns. pre-shave- ja after-shave-valmisteet

6,5

3307 20 00

henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut deodorantit ja antiperspirantit

6,5

3307 30 00

hajustetut kylpysuolat ja muut kylpyvalmisteet

6,5

 

huoneilman hajustamiseen tai raikastamiseen tarkoitetut valmisteet, myös uskonnollisten rituaalien yhteydessä käytettävät hyvänhajuiset valmisteet

 

 

3307 41 00

”agarbatti” ja muut hyvänhajuiset valmisteet, jotka vaikuttavat palaessaan

6,5

3307 49 00

muut

6,5

3307 90 00

muut

6,5

34 RYHMÄ

SAIPPUA JA SUOPA, ORGAANISET PINTA-AKTIIVISET AINEET, PESUVALMISTEET, VOITELUVALMISTEET, TEKOVAHAT, VALMISTETUT VAHAT, KIILLOTUS-, HANKAUS- JA PUHDISTUSVALMISTEET, KYNTTILÄT JA NIIDEN KALTAISET TUOTTEET, MUOVAILUMASSAT, ”HAMMASVAHAT” JA KIPSIIN PERUSTUVAT HAMMASLÄÄKINNÄSSÄ KÄYTETTÄVÄT VALMISTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tehdyt, syötäväksi kelpaavat seokset ja valmisteet, jollaisia käytetään muotinirrotusvalmisteina (nimike 1517);

b)

erilliset kemiallisesti määritellyt yhdisteet;

c)

sampoot, hampaiden puhdistusaineet, partavaahdokkeet ja -vaahdot sekä kylpyvalmisteet, joissa on saippuaa tai muita orgaanisia pinta-aktiivisia aineita (nimike 3305, 3306 tai 3307).

2.

Nimikkeessä 3401 tarkoitetaan ilmaisulla ”saippua ja suopa” ainoastaan vesiliukoista saippuaa ja suopaa. Saippua, suopa ja muut nimikkeen 3401 tuotteet saavat sisältää lisäaineita (esimerkiksi desinfioimisaineita, hiomajauheita, täyteaineita tai lääkeaineita). Hiomajauheita sisältävät tuotteet luokitellaan nimikkeeseen 3401 ainoastaan, jos ne ovat tankoina, paloina tai valettuina kappaleina. Muun muotoisina ne luokitellaan nimikkeeseen 3405”hankausjauheina ja niiden kaltaisina valmisteina”.

3.

Nimikkeessä 3402 tarkoitetaan ilmaisulla ”orgaaniset pinta-aktiiviset aineet” tuotteita, jotka sekoitettuina veteen 0,5-prosenttiseksi liuokseksi 20 °C:n lämpötilassa ja jätettyinä tunniksi seisomaan tähän lämpötilaan

a)

muodostavat läpinäkyvän tai läpikuultavan liuoksen tai pysyvän emulsion ilman, että liukenemattomia aineita erottuu; ja

b)

alentavat veden pintajännitystä 4,5 × 10-2 newtoniksi/m (45 dyneksi/cm) tai sitä pienemmäksi.

4.

Nimikkeessä 3403 tarkoitetaan ilmaisulla ”maaöljyt tai bitumisista kivennäisistä saadut öljyt” 27 ryhmän 2 huomautuksessa määriteltyjä tuotteita.

5.

Nimikkeessä 3404 tarkoitetaan ilmaisulla ”tekovahat ja valmistetut vahat”, jäljempänä mainituin poikkeuksin, ainoastaan:

A)

kemiallisesti valmistettuja orgaanisia vahamaisia tuotteita, myös jos ne ovat vesiliukoisia;

B)

eri vahoja sekoittamalla saatuja tuotteita;

C)

vahamaisia tuotteita, joissa on perusaineena yhtä tai useampaa vahaa ja jotka sisältävät rasvoja, hartseja, kivennäisaineita tai muita aineita.

Nimikkeeseen eivät kuulu:

a)

nimikkeiden 1516, 3402 tai 3823 tuotteet, vaikka ne olisivat vahamaisia;

b)

nimikkeen 1521 sekoittamattomat eläinvahat ja sekoittamattomat kasvivahat, eivät myöskään puhdistetut tai värjätyt;

c)

nimikkeen 2712 kivennäisvahat ja niiden kaltaiset tuotteet, eivät myöskään keskenään sekoitetut tai ainoastaan värjätyt;

d)

nestemäiseen väliaineeseen sekoitetut, dispergoidut tai liuotetut vahat (nimikkeet 3405, 3809 jne.).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3401

Saippua ja suopa; saippuana käytettävät orgaaniset pinta-aktiiviset tuotteet ja valmisteet tankoina, paloina tai valettuina kappaleina, myös jos niissä on saippuaa; ihon pesuun käytettävät orgaaniset pinta-aktiiviset tuotteet ja valmisteet nestemäisinä tai voiteina, vähittäismyyntimuodossa, myös jos niissä on saippuaa; saippualla tai puhdistusaineella kyllästetty, päällystetty tai peitetty paperi, vanu, huopa tai kuitukangas

 

 

 

saippua, suopa ja orgaaniset pinta-aktiiviset tuotteet ja valmisteet tankoina, paloina tai valettuina kappaleina sekä saippualla tai puhdistusaineella kyllästetty, päällystetty tai peitetty paperi, vanu, huopa tai kuitukangas

 

 

3401 11 00

toalettikäyttöön tarkoitetut (myös tuotteet, joihin on lisätty lääkeainetta)

vapaa

3401 19 00

muut

vapaa

3401 20

saippua ja suopa muissa muodoissa

 

 

3401 20 10

hiutaleina, levyinä, rakeina tai jauheena

vapaa

3401 20 90

muut

vapaa

3401 30 00

ihon pesuun käytettävät orgaaniset pinta-aktiiviset tuotteet ja valmisteet nestemäisinä tai voiteina, vähittäismyyntimuodossa, myös jos niissä on saippuaa

4

3402

Orgaaniset pinta-aktiiviset aineet (muut kuin saippua ja suopa); pinta-aktiiviset valmisteet, pesuvalmisteet (myös pesuapuvalmisteet) ja puhdistusvalmisteet, myös jos niissä on saippuaa tai suopaa, muut kuin nimikkeen 3401 valmisteet

 

 

 

orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, myös vähittäismyyntipakkauksissa

 

 

3402 11

anioniaktiiviset

 

 

3402 11 10

vesiliuos, joka sisältää vähintään 30, mutta enintään 50 painoprosenttia dinatriumalkyyli[oksidi(bentseenisulfonaattia)]

vapaa

3402 11 90

muut

4

3402 12 00

kationiaktiiviset

4

3402 13 00

ionittomat

4

3402 19 00

muut

4

3402 20

vähittäismyyntipakkauksissa olevat valmisteet

 

 

3402 20 20

pinta-aktiiviset valmisteet

4

3402 20 90

pesu- ja puhdistusvalmisteet

4

3402 90

muut

 

 

3402 90 10

pinta-aktiiviset valmisteet

4

3402 90 90

pesu- ja puhdistusvalmisteet

4

3403

Voiteluvalmisteet (myös leikkuuöljyvalmisteet, pulttien ja muttereiden irrottamista helpottavat valmisteet, ruosteen- ja korroosionestoaineet sekä muotinirrotusvalmisteet, voiteluaineisiin perustuvat) ja valmisteet, jollaisia käytetään tekstiiliaineiden, nahan, turkisnahan tai muiden aineiden öljy- tai rasvakäsittelyyn, ei kuitenkaan valmisteet, joissa on perusaineosana maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä vähintään 70 painoprosenttia

 

 

 

joissa on maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä

 

 

3403 11 00

valmisteet tekstiiliaineiden, nahan, turkisnahan tai muiden aineiden käsittelyyn

4,6

3403 19

muut

 

 

3403 19 10

joissa on vähintään 70 painoprosenttia maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä, mutta ei kuitenkaan perusaineosana

6,5

 

muut

 

 

3403 19 91

koneiden, laitteiden ja ajoneuvojen voiteluvalmisteet

4,6

3403 19 99

muut

4,6

 

muut

 

 

3403 91 00

valmisteet tekstiiliaineiden, nahan, turkisnahan tai muiden aineiden käsittelyyn

4,6

3403 99

muut

 

 

3403 99 10

koneiden, laitteiden ja ajoneuvojen voiteluvalmisteet

4,6

3403 99 90

muut

4,6

3404

Tekovahat ja valmistetut vahat

 

 

3404 10 00

kemiallisesti muunnettua ruskohiili-eli ligniittivahaa

vapaa

3404 20 00

poly(oksieteeniä) (polyeteeniglykolia)

vapaa

3404 90

muut

 

 

3404 90 10

valmistetut vahat, myös sinettivaha

vapaa

3404 90 90

muut

vapaa

3405

Kiillotusaineet ja voiteet jalkineita, huonekaluja, lattioita, vaununkoreja, lasia tai metallia varten, hankauspastat ja -jauheet sekä niiden kaltaiset valmisteet (myös paperi, vanu, huopa, kuitukangas, huokoinen muovi ja huokoinen kumi, jotka on kyllästetty, päällystetty tai peitetty tällaisella valmisteella), ei kuitenkaan nimikkeen 3404 vahat

 

 

3405 10 00

kiillotusaineet, voiteet ja niiden kaltaiset valmisteet jalkineita ja nahkaa varten

vapaa

3405 20 00

kiillotusaineet, voiteet ja niiden kaltaiset valmisteet puuhuonekalujen, -lattioiden ja muiden puupintojen hoitoa varten

vapaa

3405 30 00

kiillotusaineet ja niiden kaltaiset valmisteet vaununkoreja varten, muut kuin metallikiillotteet

vapaa

3405 40 00

hankauspastat ja -jauheet sekä muut hankausvalmisteet

vapaa

3405 90

muut

 

 

3405 90 10

metallikiillotteet

vapaa

3405 90 90

muut

vapaa

3406 00

Steariini-, parafiini- ja vahakynttilät sekä niiden kaltaiset tavarat

 

 

 

steariini-, parafiini- ja vahakynttilät

 

 

3406 00 11

sileät, hajustamattomat

vapaa

3406 00 19

muut

vapaa

3406 00 90

muut

vapaa

3407 00 00

Muovailumassat, myös lasten ajanvietteeksi tarkoitetut; valmisteet, jollaiset tunnetaan ”hammasvahana” tai ”hammasmallimassana”, sarjoina, vähittäismyyntipakkauksissa, levyinä, hevosenkengän muotoisina kappaleina, tankoina tai niiden kaltaisessa muodossa; muut hammaslääkintäkäyttöön tarkoitetut valmisteet, jotka perustuvat kipsiin (kalsinoituun kipsikiveen tai kalsiumsulfaattiin)

vapaa

35 RYHMÄ

VALKUAISAINEET; MODIFIOIDUT TÄRKKELYKSET; LIIMAT JA LIISTERIT; ENTSYYMIT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

hiivat (nimike 2102);

b)

verifraktiot (lukuun ottamatta verialbumiinia, jota ei ole valmistettu terapeuttista tai ennalta ehkäisevää käyttöä varten), lääkkeet ja muut 30 ryhmän tuotteet;

c)

entsymaattiset valmisteet esiparkitusta varten (nimike 3202);

d)

entsymaattiset liotus- ja pesuvalmisteet sekä muut 34 ryhmän tuotteet;

e)

kovetetut valkuaisaineet (nimike 3913);

f)

graafisen teollisuuden gelatiinituotteet (49 ryhmä).

2.

Nimikkeessä 3505 tarkoitetaan ilmaisulla ”dekstriini” tärkkelyksen hajaantumistuotteita, joissa on pelkistävää sokeria dekstroosina ilmaistuna enintään 10 prosenttia kuiva-aineen painosta.

Tuotteet, joissa on pelkistävää sokeria enemmän kuin 10 painoprosenttia, kuuluvat nimikkeeseen 1702.

Lisähuomautus

1.

Nimikkeeseen 3504 kuuluvat tiivistetyt maitoproteiinit, joiden proteiinipitoisuus on suurempi kuin 85 prosenttia kuiva-aineen painosta.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3501

Kaseiini, kaseinaatit ja muut kaseiinijohdannaiset; kaseiiniliimat

 

 

3501 10

kaseiini

 

 

3501 10 10

keinotekoisten tekstiilikuitujen valmistukseen tarkoitettu (119)

vapaa

3501 10 50

teollisuuskäyttöön, ei kuitenkaan elintarvikkeiden tai rehun valmistukseen tarkoitettu (119)

3,2

3501 10 90

muut

9

3501 90

muut

 

 

3501 90 10

kaseiiniliimat

8,3

3501 90 90

muut

6,4

3502

Albumiinit (myös kahden tai useamman heraproteiinin tiivisteet, joiden heraproteiinipitoisuus on suurempi kuin 80 prosenttia kuiva-aineen painosta), albuminaatit ja muut albumiinijohdannaiset

 

 

 

muna-albumiini (ovalbumiini)

 

 

3502 11

kuivattu

 

 

3502 11 10

ihmisravinnoksi soveltumaton tai soveltumattomaksi tehtävä (120)

vapaa

3502 11 90

muu

123,5 €/100 kg/net (121)

3502 19

muu

 

 

3502 19 10

ihmisravinnoksi soveltumattomat tai soveltumattomaksi tehtävät (120)

vapaa

3502 19 90

muu

16,7 €/100 kg/net (121)

3502 20

maitoalbumiini (laktalbumiini), myös kahden tai useamman heraproteiinin tiivisteet

 

 

3502 20 10

ihmisravinnoksi soveltumaton tai soveltumattomaksi tehtävä (120)

vapaa

 

muu

 

 

3502 20 91

kuivattu (esim, levyinä, suomuina, hiutaleina tai jauheena)

123,5 €/100 kg/net

3502 20 99

muu

16,7 €/100 kg/net

3502 90

muut

 

 

 

albumiinit, muut kuin muna-albumiini (ovalbumiini) ja maitoalbumiini (laktalbumiini)

 

 

3502 90 20

ihmisravinnoksi soveltumattomat tai soveltumattomaksi tehtävät (120)

vapaa

3502 90 70

muut

6,4

3502 90 90

albuminaatit ja muut albumiinijohdannaiset

7,7

3503 00

Gelatiini (myös suorakaiteen tai neliön muotoisina lehtisinä, myös pintakäsiteltyinä tai värjättyinä) ja gelatiinijohdannaiset; kalanrakkoselvikkeet; muut eläinperäiset liimat, ei kuitenkaan nimikkeen 3501 kaseiiniliimat

 

 

3503 00 10

gelatiini ja gelatiinijohdannaiset

7,7

3503 00 80

muut

7,7

3504 00 00

Peptonit ja niiden johdannaiset; muut proteiiniaineet ja niiden johdannaiset, muualle kuulumattomat; vuotajauhe, myös kromikäsitelty

3,4

3505

Dekstriini ja muu modifioitu tärkkelys (esim. esihyytelöity tai esteröity tärkkelys); tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit

 

 

3505 10

dekstriini ja muu modifioitu tärkkelys

 

 

3505 10 10

dekstriini

9 + 17,7 €/100 kg/net

 

muu modifioitu tärkkelys

 

 

3505 10 50

tärkkelys, esteröity tai eetteröity

7,7

3505 10 90

muu

9 + 17,7 €/100 kg/net

3505 20

liimat ja liisterit

 

 

3505 20 10

joissa on vähemmän kuin 25 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä

8,3 + 4,5 €/100 kg/net MAX 11,5

3505 20 30

joissa on vähintään 25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 55 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä

8,3 + 8,9 €/100 kg/net MAX 11,5

3505 20 50

joissa on vähintään 55 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 80 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä

8,3 + 14,2 €/100 kg/net MAX 11,5

3505 20 90

joissa on vähintään 80 painoprosenttia tärkkelystä tai dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä

8,3 + 17,7 €/100 kg/net MAX 11,5

3506

Valmistetut liimat ja liisterit, muualle kuulumattomat; liimana tai liisterinä käytettäväksi soveltuvat tuotteet, liimana tai liisterinä myytävät, nettopainoltaan enintään 1 kg:n vähittäismyyntipakkauksissa

 

 

3506 10 00

liimana tai liisterinä käytettäväksi soveltuvat tuotteet, liimana tai liisterinä myytävissä, nettopainoltaan enintään 1 kg:n vähittäismyyntipakkauksissa

6,5

 

muut

 

 

3506 91 00

kumiin tai nimikkeiden 3901—3913 polymeereihin perustuvat liimat ja liisterit

6,5

3506 99 00

muut

6,5

3507

Entsyymit; muualle kuulumattomat entsyymivalmisteet

 

 

3507 10 00

juoksutin ja juoksutintiivisteet

6,3

3507 90

muut

 

 

3507 90 10

lipoproteiinilipaasi

vapaa

3507 90 20

aspergilluksen alkaalinen proteaasi

vapaa

3507 90 90

muut

6,3

36 RYHMÄ

RÄJÄHDYSAINEET; PYROTEKNISET TUOTTEET; TULITIKUT; PYROFORISET SEOKSET; HELPOSTI SYTTYVÄT AINEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu muut erilliset kemiallisesti määritellyt yhdisteet kuin jäljempänä 2 huomautuksen a ja b alakohdassa tarkoitetut.

2.

Nimikkeessä 3606 tarkoitetaan ilmaisulla ”helposti syttyvistä aineista valmistetut tavarat” ainoastaan seuraavia tuotteita:

a)

metaldehydi, heksametyleenitetramiini ja niiden kaltaiset aineet polttoaineena käyttöä varten (esimerkiksi tabletteina, puikkoina tai niiden kaltaisissa muodoissa); alkoholiin perustuvat polttoaineet sekä samankaltaiset polttoainevalmisteet, kiinteät tai puolijähmeät;

b)

polttonesteet ja nesteytetyt kaasut enintään 300 cm3 vetävissä astioissa, jollaisia käytetään savukkeensytyttimien ja niiden kaltaisten sytyttimien täyttämiseen;

c)

hartsisoihdut, tulensytytysvalmisteet ja niiden kaltaiset tuotteet.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3601 00 00

Ruuti

5,7

3602 00 00

Valmistetut räjähdysaineet, muut kuin ruuti

6,5

3603 00

Tulilanka; räjähtävä tulilanka; sytytysnallit ja räjähdysnallit; sytyttimet; sähköräjähdysnallit

 

 

3603 00 10

tulilanka; räjähtävä tulilanka

6

3603 00 90

muut

6,5

3604

Ilotulitusvälineet, merkinantoraketit, saderaketit, paukkuopasteet ja muut pyrotekniset tavarat

 

 

3604 10 00

ilotulitusvälineet

6,5

3604 90 00

muut

6,5

3605 00 00

Tulitikut, muut kuin nimikkeen 3604 pyrotekniset tavarat

6,5

3606

Ferrocerium ja muut pyroforiset seokset kaikissa muodoissa; tämän ryhmän 2 huomautuksessa tarkoitetut helposti syttyvistä aineista valmistetut tavarat

 

 

3606 10 00

polttonesteet ja nesteytetyt kaasut enintään 300 cm3 vetävissä astioissa, jollaisia käytetään savukkeensytyttimien ja niiden kaltaisten sytyttimien täyttämiseen

6,5

3606 90

muut

 

 

3606 90 10

ferrocerium ja muut pyroforiset seokset kaikissa muodoissa

6

3606 90 90

muut

6,5

37 RYHMÄ

VALOKUVAUS- JA ELOKUVAUSVALMISTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu jätteet ja romu.

2.

Tässä ryhmässä ilmaisulla ”valokuvaus” tarkoitetaan menetelmää, jolla muodostetaan näkyviä kuvia valonherkille pinnoille joko suoraan tai epäsuorasti valon tai muun säteilyn avulla.

Lisähuomautuksia

1.

Kahtena nauhana maahantuoduista äänifilmeistä (nauha, jossa on ainoastaan kuvat sekä nauha, jota käytetään äänittämiseen) luokitellaan kukin nauha aiheelliseen nimikkeeseensä.

2.

Alanimikkeessä 3706 90 51 tarkoitetaan ilmaisulla ”uutisfilmit” filmejä, joiden pituus on pienempi kuin 330 m ja joiden aiheena ovat ajankohtaiset tapahtumat, esimerkiksi politiikka, urheilu, sotilaalliset asiat, tiede, kirjallisuus, folkloristiikka, matkailu ja yhteiskunta.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3701

Valokuvauslevyt ja -laakafilmit, säteilyherkät, valottamattomat, muuta ainetta kuin paperia, kartonkia, pahvia tai tekstiiliä; pikakuvafilmit, laa'at, säteilyherkät, valottamattomat, myös pakkafilmeinä

 

 

3701 10

röntgenkäyttöön tarkoitetut

 

 

3701 10 10

lääkintä-, myös hammas- tai eläinlääkintäkäyttöön tarkoitetut

6,5

m2

3701 10 90

muut

6,5

m2

3701 20 00

pikakuvafilmit

6,5

p/st

3701 30 00

muut levyt ja filmit, joissa vähintään yksi sivu on pidempi kuin 255 mm

6,5

m2

 

muut

 

 

3701 91 00

värivalokuvausta (monivärikuvausta) varten tarkoitetut

6,5

3701 99 00

muut

6,5

3702

Valokuvausfilmit rullissa, säteilyherkät, valottamattomat, muuta ainetta kuin paperia, kartonkia, pahvia tai tekstiiliä; pikakuvafilmit rullissa, säteilyherkät, valottamattomat

 

 

3702 10 00

röntgenkäyttöön tarkoitetut

6,5

m2

3702 20 00

pikakuvafilmit

6,5

p/st

 

muut filmit, rei'ittämättömät, leveys enintään 105 mm

 

 

3702 31

värivalokuvausta (monivärikuvausta) varten

 

 

3702 31 10

pituus enintään 30 m

6,5

p/st

 

pituus suurempi kuin 30 m

 

 

3702 31 91

– – – –  värinegatiivifilmi:

jonka leveys on vähintään 75 mutta enintään 105 mm ja

pituus vähintään 100 m,

pikafilmien valmistukseen (122)

vapaa

m

3702 31 99

muut

6,5

m

3702 32

muut, joissa on hopeahalidiemulsio

 

 

 

leveys enintään 35 mm

 

 

3702 32 11

mikrofilmit; graafisen alan filmit

6,5

3702 32 19

muut

5,3

 

leveys suurempi kuin 35 mm

 

 

3702 32 31

mikrofilmit

6,5

3702 32 51

graafisen alan filmit

6,5

3702 32 90

muut

6,5

3702 39 00

muut

6,5

 

muut filmit, rei'ittämättömät, leveys suurempi kuin 105 mm

 

 

3702 41 00

leveys suurempi kuin 610 mm ja pituus suurempi kuin 200 m, värivalokuvausta (monivärikuvausta) varten

6,5

m2

3702 42 00

leveys suurempi kuin 610 mm ja pituus suurempi kuin 200 m, muuhun kuin värivalokuvaukseen tarkoitetut

6,5

m2

3702 43 00

leveys suurempi kuin 610 mm ja pituus enintään 200 m

6,5

m2

3702 44 00

leveys suurempi kuin 105 mm, mutta enintään 610 mm

6,5

m2

 

muut filmit, värivalokuvausta (monivärikuvausta) varten

 

 

3702 51 00

leveys enintään 16 mm ja pituus enintään 14 m

5,3

p/st

3702 52 00

leveys enintään 16 mm ja pituus suurempi kuin 14 m

5,3

3702 53 00

leveys suurempi kuin 16 mm, mutta enintään 35 mm ja pituus enintään 30 m, dioja varten

5,3

p/st

3702 54

leveys suurempi kuin 16 mm, mutta enintään 35 mm ja pituus enintään 30 m, muut kuin dioja varten

 

 

3702 54 10

leveys suurempi kuin 16 mm, mutta enintään 24 mm

5

p/st

3702 54 90

leveys suurempi kuin 24 mm, mutta enintään 35 mm

5

p/st

3702 55 00

leveys suurempi kuin 16 mm, mutta enintään 35 mm ja pituus suurempi kuin 30 m

5,3

m

3702 56 00

leveys suurempi kuin 35 mm

6,5

 

muut

 

 

3702 91

leveys enintään 16 mm

 

 

3702 91 20

graafisen alan filmit

6,5

3702 91 80

muut

5,3

3702 93

leveys suurempi kuin 16 mm, mutta enintään 35 mm ja pituus enintään 30 m

 

 

3702 93 10

mikrofilmit; graafisen alan filmit

6,5

3702 93 90

muut

5,3

p/st

3702 94

leveys suurempi kuin 16 mm, mutta enintään 35 mm ja pituus suurempi kuin 30 m

 

 

3702 94 10

mikrofilmit; graafisen alan filmit

6,5

3702 94 90

muut

5,3

m

3702 95 00

leveys suurempi kuin 35 mm

6,5

3703

Valokuvauspaperi, -kartonki, -pahvi ja -tekstiilit, säteilyherkät, valottamattomat

 

 

3703 10 00

rullissa, joiden leveys on suurempi kuin 610 mm

6,5

3703 20

muut, värivalokuvausta (monivärikuvausta) varten

 

 

3703 20 10

kääntöfilmeistä valmistettavia värivalokuvia varten

6,5

3703 20 90

muut

6,5

3703 90

muut

 

 

3703 90 10

hopea- tai platinasuoloilla säteilylle herkistetyt

6,5

3703 90 90

muut

6,5

3704 00

Valokuvauslevyt, -filmit, -paperi, -kartonki, -pahvi ja -tekstiilit, valotetut, mutta kehittämättömät

 

 

3704 00 10

levyt ja filmit

vapaa

3704 00 90

muut

6,5

3705

Valokuvauslevyt ja -filmit, valotetut ja kehitetyt, muut kuin elokuvafilmit

 

 

3705 10 00

offsetpainatusta ja -monistusta varten

5,3

3705 20 00

mikrofilmit

3,2

3705 90 00

muut

5,3

3706

Elokuvafilmit, valotetut ja kehitetyt, myös yhdistettyinä ääniraitaan tai sisältäen ainoastaan ääniraidan

 

 

3706 10

leveys vähintään 35 mm

 

 

3706 10 10

joissa on ainoastaan ääniraita

vapaa

m

 

muut

 

 

3706 10 91

negatiivit; välipositiivit

vapaa

m

3706 10 99

muut positiivit

6,5 (123)

m

3706 90

muut

 

 

3706 90 10

joissa on ainoastaan ääniraita

vapaa

m

 

muut

 

 

3706 90 31

negatiivit; välipositiivit

vapaa

m

 

muut positiivit

 

 

3706 90 51

uutisfilmit

vapaa

m

 

muut, leveys

 

 

3706 90 91

pienempi kuin 10 mm

vapaa

m

3706 90 99

vähintään 10 mm

5,4 (124)

m

3707

Kemialliset valmisteet valokuvauskäyttöön (muut kuin lakat, liimat, liisterit ja niiden kaltaiset valmisteet); sekoittamattomat tuotteet valokuvauskäyttöön, annostettuina tai vähittäismyyntipakkauksissa, käyttövalmiissa muodoissa

 

 

3707 10 00

säteilylle herkistävät emulsiot

6

3707 90

muut

 

 

 

kehitteet ja kiinnitteet

 

 

 

värivalokuvausta (monivärikuvausta) varten

 

 

3707 90 11

valokuvausfilmejä ja -levyjä varten

6

3707 90 19

muut

6

3707 90 30

muut

6

3707 90 90

muut

6

38 RYHMÄ

ERINÄISET KEMIALLISET TUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

erilliset kemialliset alkuaineet ja erilliset kemiallisesti määritellyt yhdisteet, lukuun ottamatta seuraavia:

1)

keinotekoinen grafiitti (nimike 3801);

2)

hyönteisten torjunta-aineet, rotanmyrkyt, sienitautien ja rikkakasvien torjunta-aineet, itämistä estävät aineet, kasvien kasvua säätävät aineet, desinfioimisaineet ja niiden kaltaiset tuotteet, nimikkeessä 3808 tarkoitetuissa muodoissa tai pakkauksissa;

3)

tulensammuttimien panokset sekä tulensammutuskranaatit ja -pommit (nimike 3813);

4)

2 huomautuksessa tarkoitetut varmennetut vertailumateriaalit;

5)

3 huomautuksen a tai c alakohdassa tarkoitetut tuotteet;

b)

kemikaalien ja ravintoaineiden tai muiden, ravintoarvoa omaavien aineiden seokset, jollaisia käytetään ihmisravinnon valmistukseen (yleensä nimike 2106);

c)

tuhka ja jätteet (myös lietteet, muut kuin viemäriliete), joissa on metalleja, arseenia tai niiden sekoituksia ja jotka ovat 26 ryhmän 3 huomautuksen a tai b alakohdan mukaisia (nimike 2620);

d)

lääkkeet (nimikkeet 3003 ja 3004); tai

e)

käytetyt katalyytit, jollaisia käytetään epäjalojen metallien erottamiseen tai epäjalojen metallien kemiallisten yhdisteiden valmistamiseen (nimike 2620), käytetyt katalyytit, jollaisia käytetään pääasiallisesti jalometallien talteenottoon (nimike 7112) tai katalyytit, joissa on metallia tai metalliseoksia esimerkiksi hienona jauheena tai metallilankaverkkona (XIV tai XV jakso).

2.

A)

Nimikkeessä 3822 tarkoitetaan ilmaisulla ”varmennetut vertailumateriaalit” vertailumateriaaleja, joiden mukana seuraa sertifikaatti, josta ilmenevät sertifioitujen ominaisuuksien arvot, näiden arvojen määrittämisessä käytetyt menetelmät ja kunkin arvon mittausepävarmuus, ja jotka soveltuvat analyyttisiin, kalibrointi- tai vertailutarkoituksiin.

B)

Varmennettujen vertailumateriaalien luokittelussa sovelletaan nimikettä 3822 ennen nimikkeistön muita nimikkeitä, lukuun ottamatta 28 tai 29 ryhmän tuotteita.

3.

Nimikkeeseen 3824 kuuluvat muun muassa seuraavat tuotteet, joita ei luokitella mihinkään muuhun nimikkeistön nimikkeeseen:

a)

magnesiumoksidista tai alkali- tai maa-alkalimetallihalogenideista keinotekoisesti valmistetut kiteet (muut kuin optiset elementit), paino vähintään 2,5 g/kpl;

b)

sikunaöljy; dippelöljy;

c)

musteenpoistoaineet vähittäismyyntipakkauksissa;

d)

vahaslakat ja muut korjausnesteet vähittäismyyntipakkauksissa;

e)

sulavat lämpötilankoettimet keraamista polttoa varten (esimerkiksi Segerin keilat).

4.

Ilmaisulla ”yhdyskuntajäte” tarkoitetaan kaikkialla nimikkeistössä kotitalouksista, hotelleista, ravintoloista, sairaaloista, kaupoista, toimistoista jne. kerättyjä jätteitä, katujen ja jalkakäytävien lakaisujätteitä sekä rakennus- ja purkujätteitä. Yhdyskuntajäte sisältää yleensä monenlaisia aineita kuten muovia, kumia, puuta, paperia, tekstiilejä, lasia, metalleja, ruoka-aineita, rikkinäisiä huonekaluja ja muita vahingoittuneita tai käytöstä poistettuja tavaroita. Ilmaisulla ”yhdyskuntajäte” ei kuitenkaan tarkoiteta:

a)

jätteestä erotettuja yksittäisiä aineita tai tavaroita, kuten muovi-, kumi-, puu-, paperi-, tekstiili-, lasi- tai metallijätteitä ja käytettyjä paristoja, jotka luokitellaan omiin nimikkeisiinsä;

b)

teollisuusjätteitä;

c)

30 ryhmän 4 huomautuksen k alakohdassa tarkoitettuja farmaseuttisia jätteitä; tai

d)

6 huomautuksen a alakohdassa tarkoitettuja kliinisiä jätteitä.

5.

Nimikkeessä 3825 tarkoitetaan ilmaisulla ”viemäriliete” taajamien jätevedenkäsittelylaitoksista peräisin olevaa lietettä, joka käsittää esikäsittelyjätteet, puhdistusjätteet ja epästabiilit lietteet. Tähän eivät kuulu lannoitteina käytettäviksi sopivat stabiloidut lietteet (ryhmä 31).

6.

Nimikkeessä 3825 tarkoitetaan ilmaisulla ”muut jätteet”:

a)

kliinisiä jätteitä, jotka ovat lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä, hoidosta tai muusta lääketieteellisestä, kirurgisesta, hammaslääketieteellisestä tai eläinlääketieteellisestä toiminnasta peräisin olevia saastuneita jätteitä, jotka sisältävät usein patogeenejä ja farmaseuttisia aineita ja vaativat erityisiä hävittämismenetelmiä (esimerkiksi likaiset sidontatarvikkeet, käytetyt käsineet ja käytetyt ruiskut);

b)

orgaanisia liuotinjätteitä;

c)

metallin peittaliuosten, hydrauliikkanesteiden, jarrunesteiden ja jäätymisen estoaineiden jätteitä;

d)

muita kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden jätteitä.

Ilmaisulla ”muut jätteet” ei kuitenkaan tarkoiteta jätteitä, jotka koostuvat pääosin maaöljyistä ja bitumisista kivennnäisistä saaduista öljyistä (nimike 2710).

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 3825 41 ja 3825 49 tarkoitetaan ilmaisulla ”orgaaniset liuotinjätteet” jätteitä, jotka koostuvat pääosin orgaanisista liuottimista, jotka eivät tällaisina kelpaa alkuperäiseen käyttöönsä, myös liuottimien talteenottoon tarkoitettuja.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

3801

Keinotekoinen grafiitti; kolloidinen tai puolikolloidinen grafiitti; grafiittiin tai muuhun hiileen perustuvat valmisteet, massana, möhkäleinä, levyinä tai muina puolivalmisteina

 

 

3801 10 00

keinotekoinen grafiitti

3,6

3801 20

kolloidinen tai puolikolloidinen grafiitti

 

 

3801 20 10

kolloidinen grafiitti suspensiona öljyssä; puolikolloidinen grafiitti

6,5

3801 20 90

muu

4,1

3801 30 00

hiilipitoiset elektrodimassat ja niiden kaltaiset massat uunien vuoraamiseen

5,3

3801 90 00

muut

3,7

3802

Aktiivihiili; aktivoidut luonnon kivennäistuotteet; eläinhiili, myös käytetty

 

 

3802 10 00

aktiivihiili

3,2

3802 90 00

muut

5,7

3803 00

Mäntyöljy, myös puhdistettu

 

 

3803 00 10

raaka

vapaa

3803 00 90

muut

4,1

3804 00

Puumassan valmistuksessa syntyvät jäteliemet, myös jos ne on väkevöity tai niistä on sokerit poistettu tai niitä on käsitelty kemiallisesti, myös ligniinisulfonaatit, ei kuitenkaan nimikkeen 3803 mäntyöljy

 

 

3804 00 10

väkevöity sulfiittijäteliemi

5

3804 00 90

muut

5

3805

Pihka-, puu- ja sulfaattitärpätti sekä muut havupuun tislauksessa tai muussa käsittelyssä saadut terpeenipitoiset öljyt; raaka dipenteeni; sulfiittitärpätti ja muu raaka parasymeeni; ”pine oil”, jonka pääasiallisena aineosana on alfaterpineoli

 

 

3805 10

pihka-, puu- ja sulfaattitärpättiöljyt

 

 

3805 10 10

pihkatärpätti

4

3805 10 30

puutärpätti

3,7

3805 10 90

sulfaattitärpätti

3,2

3805 20 00

”pine oil”

3,7

3805 90 00

muut

3,4

3806

Kolofoni ja hartsihapot sekä niiden johdannaiset; pinoliini ja hartsiöljyt; sulatuksella muunnetut luonnonhartsit (run gums)

 

 

3806 10

kolofoni ja hartsihapot

 

 

3806 10 10

tuoreesta pihkasta saadut

5

3806 10 90

muut

5

3806 20 00

kolofonin ja hartsihappojen suolat tai kolofonin ja hartsihappojen johdannaisten suolat, lukuun ottamatta kolofonin additiotuotteiden suoloja

4,2

3806 30 00

hartsiesterit

6,5

3806 90 00

muut

4,2

3807 00

Puuterva; puutervaöljyt; puukreosootti; raaka metanoli; kasvipiki; panimopiki ja sen kaltaiset kolofoniin, hartsihappoihin tai kasvipikeen perustuvat valmisteet

 

 

3807 00 10

puuterva

2,1

3807 00 90

muut

4,6

3808

Hyönteisten torjunta-aineet, rotanmyrkyt, sienitautien ja rikkakasvien torjunta-aineet, itämistä estävät aineet, kasvien kasvua säätävät aineet, desinfioimisaineet ja niiden kaltaiset tuotteet, vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa tai valmisteina tai tavaroina (esim. rikitetyt nauhat, sydämet ja kynttilät sekä kärpäspaperi)

 

 

3808 10

hyönteisten torjunta-aineet

 

 

3808 10 10

pyretsoideihin perustuvat

6

3808 10 20

kloorattuihin hiilivetyihin perustuvat

6

3808 10 30

karbamaatteihin perustuvat

6

3808 10 40

orgaanisiin fosforiyhdisteisiin perustuvat

6

3808 10 90

muut

6

3808 20

sienitautien torjunta-aineet

 

 

 

epäorgaaniset

 

 

3808 20 10

kupariyhdisteisiin perustuvat valmisteet

4,6

3808 20 15

muut

6

 

muut

 

 

3808 20 30

ditiokarbamaatteihin perustuvat

6

3808 20 40

bentsimidatsoleihin perustuvat

6

3808 20 50

diatsoleihin tai triatsoleihin perustuvat

6

3808 20 60

diatsiineihin tai morfoliineihin perustuvat

6

3808 20 80

muut

6

3808 30

rikkakasvien torjunta-aineet, itämistä estävät aineet ja kasvien kasvua säätävät aineet

 

 

 

rikkakasvien torjunta-aineet

 

 

3808 30 11

fenoksifytohormoneihin perustuvat

6

3808 30 13

triatsiineihin perustuvat

6

3808 30 15

amideihin perustuvat

6

3808 30 17

karbamaatteihin perustuvat

6

3808 30 21

dinitroaniliinijohdannaisiin perustuvat

6

3808 30 23

urea-, urasiili- tai sulfonyyliureajohdannaisiin perustuvat

6

3808 30 27

muut

6

3808 30 30

itämistä estävät aineet

6

3808 30 90

kasvien kasvua säätävät aineet

6,5

3808 40

desinfioimisaineet

 

 

3808 40 10

kvaternaarisiin ammoniumsuoloihin perustuvat

6

3808 40 20

halogenoituihin yhdisteisiin perustuvat

6

3808 40 90

muut

6

3808 90

muut

 

 

3808 90 10

rotanmyrkyt

6

3808 90 90

muut

6

3809

Viimeistelyvalmisteet, valmisteet, jotka nopeuttavat värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä, sekä muut tuotteet ja valmisteet (esim. liistausaineet ja peittausaineet), jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat

 

 

3809 10

tärkkelyspitoisiin aineisiin perustuvat

 

 

3809 10 10

joissa on vähemmän kuin 55 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita

8,3 + 8,9 €/100 kg/net MAX 12,8

3809 10 30

joissa on vähintään 55 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 70 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita

8,3 + 12,4 €/100 kg/net MAX 12,8

3809 10 50

joissa on vähintään 70 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 83 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita

8,3 + 15,1 €/100 kg/net MAX 12,8

3809 10 90

joissa on vähintään 83 painoprosenttia tärkkelyspitoisia aineita

8,3 + 17,7 €/100 kg/net MAX 12,8

 

muut

 

 

3809 91 00

jollaisia käytetään tekstiili- tai sen kaltaisessa teollisuudessa

6,3

3809 92 00

jollaisia käytetään paperi- tai sen kaltaisessa teollisuudessa

6,3

3809 93 00

jollaisia käytetään nahka- tai sen kaltaisessa teollisuudessa

6,3

3810

Metallipintojen peittausvalmisteet; sulamista edistävät aineet ja muut apuvalmisteet metallien juottamista tai hitsausta varten; juotos- tai hitsausjauheet ja -tahnat, joissa on metallia ja muita aineita; valmisteet, jollaisia käytetään hitsauselektrodien ja -puikkojen täytteenä tai päällysteenä

 

 

3810 10 00

metallipintojen peittausvalmisteet; juotos- tai hitsausjauheet ja -tahnat, joissa on metallia ja muita aineita

6,5

3810 90

muut

 

 

3810 90 10

valmisteet, jollaisia käytetään hitsauselektrodien ja -puikkojen sydämenä tai päällysteenä

4,1

3810 90 90

muut

5

3811

Nakutusta, hapettumista, hartsiutumista tai syöpymistä estävät valmisteet, viskositeettia parantavat valmisteet ja muut kivennäisöljyjen (myös bensiinin) ja muiden nesteiden, joita käytetään samaan tarkoitukseen kuin kivennäisöljyjä, lisäainevalmisteet

 

 

 

nakutusta estävät valmisteet

 

 

3811 11

lyijy-yhdisteisiin perustuvat

 

 

3811 11 10

tetraetyylilyijyyn perustuvat

6,5

3811 11 90

muut

5,8

3811 19 00

muut

5,8

 

voiteluöljyjen lisäaineet

 

 

3811 21 00

joissa on maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä

5,3

3811 29 00

muut

5,8

3811 90 00

muut

5,8

3812

Valmistetut vulkanoinnin kiihdyttimet; muualle kuulumattomat kumin tai muovin pehmitinseokset; hapettumisen estoaineet ja muut kumin tai muovin stabilaattoriseokset

 

 

3812 10 00

valmistetut vulkanoinnin kiihdyttimet

6,3

3812 20

kumin tai muovin pehmitinseokset

 

 

3812 20 10

reaktioseos, joka sisältää bentsyyli-3-isobutyryylioksi-1-isopropyyli-2,2-dimetyylipropyyliftalaattia sekä bentsyyli-3-isobutyryylioksi-2,2,4-trimetyylipentyyliftalaattia

vapaa

3812 20 90

muut

6,5

3812 30

hapettumisenestoaineet ja muut kumin tai muovin stabilaattoriseokset

 

 

3812 30 20

hapettumisenestoaineet

6,5

3812 30 80

muut

6,5

3813 00 00

Valmisteet ja panokset tulensammuttimia varten; tulensammutuskranaatit ja -pommit

6,5

3814 00

Orgaaniset liuotin- ja ohennusaineseokset, muualle kuulumattomat; valmistetut maalin- ja lakanpoistoaineet

 

 

3814 00 10

butyyliasetaattiin perustuvat

6,5

3814 00 90

muut

6,5

3815

Reaktion käynnistäjät (initiaattorit), reaktion kiihdyttimet (akseleraattorit) ja katalyyttiset valmisteet, muualle kuulumattomat

 

 

 

kantajakatalyytit

 

 

3815 11 00

joissa aktiivisena aineosana on nikkeli tai nikkeliyhdisteet

6,5

3815 12 00

joissa aktiivisena aineosana on jalometalli tai jalometalliyhdisteet

6,5

3815 19

muut

 

 

3815 19 10

– – –  katalyytti rakeina, joista vähintään 90 painoprosenttia on kooltaan enintään 10 mikrometriä ja jotka koostuvat magnesiumsilikaattikantaja-aineella olevasta oksidiseoksesta ja sisältävät:

vähintään 20 mutta enintään 35 painoprosenttia kuparia ja

vähintään 2 mutta enintään 3 painoprosenttia vismuttia,

näennäinen ominaispaino vähintään 0,2 mutta enintään 1,0

vapaa

3815 19 90

muut

6,5

3815 90

muut

 

 

3815 90 10

katalyytti, joka koostuu etyylitrifenyylifosfoniumasetaatin metanoliliuoksesta

vapaa

3815 90 90

muut

6,5

3816 00 00

Sementti, laasti, betoni ja niiden kaltaiset seokset, tulenkestävät, muut kuin nimikkeen 3801 tuotteet

2,7

3817 00

Seostetut alkyylibentseenit ja seostetut alkyylinaftaleenit, muut kuin nimikkeisiin 2707 ja 2902 kuuluvat

 

 

3817 00 50

suoraketjuinen alkyylibentseeni

6,3

3817 00 80

muut

6,3

3818 00

Kemialliset alkuaineet, jotka on seostettu (doped) elektroniikassa käyttöä varten, kiekkoina, levyinä tai niiden kaltaisissa muodoissa; kemialliset yhdisteet, jotka on seostettu (doped) elektroniikassa käyttöä varten

 

 

3818 00 10

seostettu pii (doped)

vapaa

3818 00 90

muut

vapaa

3819 00 00

Hydrauliset jarrunesteet ja muut hydraulisessa voimansiirrossa käytettävät nestemäiset valmisteet, joissa ei ole lainkaan tai on vähemmän kuin 70 painoprosenttia maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä

6,5

3820 00 00

Jäätymistä estävät valmisteet sekä valmistetut huurteen- ja jäänpoistonesteet

6,5

3821 00 00

Valmistetut elatusaineet mikro-organismien viljelyä varten

5

3822 00 00

Taudinmääritysreagenssit ja laboratorioreagenssit, alustalla, sekä valmistetut taudinmääritysreagenssit ja valmistetut laboratorioreagenssit, alustalla tai ilman sitä, muut kuin nimikkeisiin 3002 ja 3006 kuuluvat; varmennetut vertailumateriaalit

vapaa

3823

Teolliset monokarboksyylirasvahapot; puhdistuksessa saadut happamat öljyt; teolliset rasva-alkoholit

 

 

 

teolliset monokarboksyylirasvahapot; puhdistuksessa saadut happamat öljyt

 

 

3823 11 00

steariinihappo

5,1

3823 12 00

öljyhappo

4,5

3823 13 00

mäntyöljyrasvahapot

2,9

3823 19

muut

 

 

3823 19 10

tislatut rasvahapot

2,9

3823 19 30

rasvahappotisle

2,9

3823 19 90

muut

2,9

3823 70 00

teolliset rasva-alkoholit

3,8

3824

Valmistetut sitomisaineet valumuotteja ja -sydämiä varten; kemialliset tuotteet ja kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden valmisteet (myös jos ne ovat luonnontuotteiden seoksia), muualle kuulumattomat

 

 

3824 10 00

valmistetut sitomisaineet valumuotteja ja -sydämiä varten

6,5

3824 20 00

nafteenihapot, niiden veteen liukenemattomat suolat ja niiden esterit

3,2

3824 30 00

sintraamattomat metallikarbidit sekoitettuina keskenään tai metallisten sideaineiden kanssa

5,3

3824 40 00

valmistetut lisäaineet sementtiä, laastia tai betonia varten

6,5

3824 50

muu kuin tulenkestävä laasti tai betoni

 

 

3824 50 10

valuvalmis betoni

6,5

3824 50 90

muut

6,5

3824 60

sorbitoli, muu kuin alanimikkeeseen 2905 44 kuuluva

 

 

 

vesiliuoksena

 

 

3824 60 11

jossa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna

7,7 + 16,1 €/100 kg/net

3824 60 19

muu

9,6 + 37,8 €/100 kg/net (125)

 

muu

 

 

3824 60 91

jossa on enintään 2 painoprosenttia D-mannitolia D-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna

7,7 + 23 €/100 kg/net

3824 60 99

muut

9,6 + 53,7 €/100 kg/net (125)

 

sekoitukset, joissa on asyklisten hiilivetyjen perhalogeenijohdannaisia, joissa on vähintään kaksi eri halogeenia

 

 

3824 71 00

joissa on ainoastaan fluorilla tai kloorilla perhalogenoituja asyklisiä hiilivetyjä

6,5

3824 79 00

muut

6,5

3824 90

muut

 

 

3824 90 10

maaöljysulfonaatit, ei kuitenkaan alkalimetallien, ammoniumin tai etanoliamiinien maaöljysulfonaatit; bitumisista kivennäisistä saatujen öljyjen tiofeenisulfonihapot ja niiden suolat

5,7

3824 90 15

ioninvaihtimet

6,5

3824 90 20

kaasua imevät aineet tyhjöputkia varten

6

3824 90 25

pyroligniitit (esim, kalsiumin); raaka kalsiumtartraatti, raaka kalsiumsitraatti

5,1

3824 90 35

ruosteenestoaineet, joissa on amiineja aktiivina aineosina

6,5

3824 90 40

epäorgaaniset liuottimien ja ohennusaineiden seokset lakkoja ja sen kaltaisia tuotteita varten

6,5

 

muut

 

 

3824 90 45

kattilakiven estoaineet ja sen kaltaiset yhdisteet

6,5

3824 90 50

galvanoimisvalmisteet

6,5

3824 90 55

glyserolin mono-, di-, tri- ja rasvahappoestereiden seokset (rasvojen emulgaattorit)

6,5

 

farmaseuttiseen ja kirurgiseen käyttöön tarkoitetut tuotteet ja valmisteet

 

 

3824 90 61

Streptomyces tenebrariusen käymisreaktiosta saatavien antibioottien valmistuksen välituote, myös kuivattu, nimikkeeseen 3004 kuuluvien, ihmisten hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden valmistukseen (126)

vapaa

3824 90 62

monensiinisuolojen valmistuksen välituote

vapaa

3824 90 64

muut

6,5

3824 90 65

aputuotteet valimoita varten (muut kuin alanimikkeeseen 3824 10 00 kuuluvat)

6,5

3824 90 70

rakennusteollisuudessa palon- ja vesisuojauksessa käytettävät valmisteet sekä muut vastaavat suojaavat valmisteet

6,5

 

muut

 

 

3824 90 75

litiumniobaattilevyt, joihin ei ole lisätty epäpuhtausatomeja (undoped)

vapaa

3824 90 80

dimeroiduista rasvahapoista johdettujen amiinien seos, jonka keskimääräinen molekyylipaino on vähintään 520 mutta enintään 550

vapaa

3824 90 85

3-(1-etyyli-1-metyylipropyyli)iso-oksatsol-5-yyliamiini tolueeniliuoksena

vapaa

3824 90 99

muut

6,5

3825

Kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden jätetuotteet, muualle kuulumattomat; yhdyskuntajäte; viemäriliete; muut tämän ryhmän 6 huomatuksessa tarkoitetut jätteet

 

 

3825 10 00

yhdyskuntajäte

6,5

3825 20 00

viemäriliete

6,5

3825 30 00

kliiniset jätteet

6,5

 

orgaaniset liuotinjätteet

 

 

3825 41 00

halogenoidut

6,5

3825 49 00

muut

6,5

3825 50 00

metallin peittaliuosten, hydrauliikkanesteiden, jarrunesteiden ja jäätymisen estoaineiden jätteet

6,5

 

muut kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden jätteet

 

 

3825 61 00

pääosin orgaanisia aineosia sisältävät

6,5

3825 69 00

muut

6,5

3825 90

muut

 

 

3825 90 10

alkalinen rautaoksidi, jota käytetään kaasun puhdistukseen

5

3825 90 90

muut

6,5

VII JAKSO

MUOVIT JA MUOVITAVARAT; KUMI JA KUMITAVARAT

Huomautuksia

1.

Tuotteet pakattuina sarjoiksi, jotka koostuvat kahdesta tai useammasta erillisestä aineosasta, joista jotkut tai kaikki kuuluvat tähän jaksoon ja jotka on tarkoitettu sekoitettaviksi keskenään VI tai VII jakson tuotteen aikaansaamiseksi, luokitellaan tälle tuotteelle sopivaan nimikkeeseen, jos

a)

aineosien pakkaustavasta käy selvästi ilmi, että ne on tarkoitettu käytettäviksi yhdessä ilman uudelleenpakkaamista;

b)

aineosat esitetään tullille yhdessä;

c)

aineosat voidaan todeta toisiaan täydentäviksi joko luonteeltaan tai sen perusteella, millaisina määrinä ne ovat suhteessa toisiinsa.

2.

Nimikkeiden 3918 ja 3919 tavaroita lukuun ottamatta muovit, kumi ja niistä valmistetut tavarat, joissa on kuvio-, kirjasin- tai kuvapainatusta, joka ei ole tavaran pääkäytön kannalta ainoastaan toisarvoista, kuuluvat 49 ryhmään.

39 RYHMÄ

MUOVIT JA MUOVITAVARAT

Huomautuksia

1.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”muovit” nimikkeiden 3901—3914 aineita, joita voidaan tai on voitu joko polymeroinnin tai jonkun myöhemmän vaiheen aikana muovailla ulkoisen vaikutuksen alaisena (tavallisesti lämmön ja paineen alaisena, tarvittaessa myös liuotin- tai pehmitinainelisäyksin) puristamalla, valamalla, suulakepuristamalla, valssaamalla tai muulla menetelmällä muotoon, joka säilyy ulkoisen vaikutuksen lakattua.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”muovit” myös vulkaanikuitua. Ilmaisulla ei kuitenkaan tarkoiteta aineita, joita pidetään XI jakson tekstiiliaineina.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeiden 2712 ja 3404 vahat;

b)

erilliset kemiallisesti määritellyt orgaaniset yhdisteet (29 ryhmä);

c)

hepariini ja sen suolat (nimike 3001);

d)

liuokset (muut kuin kollodiumit), joissa on mitä tahansa nimikkeissä 3901—3913 mainittuja tuotteita liuotettuna haihtuviin orgaanisiin liuottimiin, kun liuotinta on enemmän kuin 50 % liuoksen painosta (nimike 3208); nimikkeen 3212 pronssi- ja värilehtiset;

e)

nimikkeen 3402 orgaaniset pinta-aktiiviset aineet ja valmisteet;

f)

sulatuksella muunnetut luonnonhartsit (run gums) ja hartsiesterit (nimike 3806);

g)

taudinmääritysreagenssit ja laboratorioreagenssit muovialustalla (nimike 3822);

h)

40 ryhmässä määritelty synteettinen kumi ja siitä tehdyt tavarat;

ij)

satula- ja valjasteokset (nimike 4201) sekä nimikkeen 4202 matka-arkut, matkalaukut, käsilaukut ja muut säilytysesineet;

k)

palmikot, koriteokset ja muut 46 ryhmän tavarat;

l)

nimikkeen 4814 seinänpäällysteet;

m)

XI jakson tavarat (tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat);

n)

XII jakson tavarat (esimerkiksi jalkineet, päähineet, sateen- ja päivänvarjot, kävelykepit, raipat, ratsupiiskat ja niiden osat);

o)

nimikkeen 7117 epäaidot korut;

p)

XVI jakson tavarat (koneet ja mekaaniset laitteet sekä sähkölaitteet);

q)

XVII jakson ilma-alusten ja kulkuneuvojen osat;

r)

90 ryhmän tavarat (esimerkiksi optiset elementit, silmälasien kehykset ja piirustuskojeet);

s)

91 ryhmän tavarat (esimerkiksi kellonkuoret ja -kotelot);

t)

92 ryhmän tavarat (esimerkiksi soittimet ja niiden osat);

u)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, valaisimet ja valaistusvarusteet, valokilvet ja tehdasvalmisteiset rakennukset);

v)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet);

w)

96 ryhmän tavarat (esimerkiksi harjat, napit, vetoketjut, kammat, piipunimukkeet ja -varret, savukeimukkeet ja niiden kaltaiset pitimet, termospullojen ja niiden kaltaisten astioiden osat sekä kuulakärkikynät ja irtolyijykynät).

3.

Nimikkeisiin 3901—3911 kuuluvat ainoastaan tavarat, jollaisia valmistetaan kemiallisen synteesin avulla ja jotka kuuluvat johonkin seuraavista luokista:

a)

nestemäiset synteettiset polyolefiinit, joista tislautuu vähemmän kuin 60 tilavuusprosenttia 300 °C:n lämpötilassa muunnettuna vastaamaan 1 013 millibaarin painetta, kun on käytetty alipainetislausta (nimikkeet 3901 ja 3902);

b)

kumaroni-indeenityyppiset hartsit, muut kuin pitkälle polymeroidut (nimike 3911);

c)

muut synteettiset polymeerit, joissa on keskimäärin vähintään 5 monomeeriyksikköä;

d)

silikonit (nimike 3910);

e)

resolit (nimike 3909) ja muut esipolymeerit.

4.

Ilmaisulla ”kopolymeerit” tarkoitetaan kaikkia polymeereja, joissa minkään monomeeriyksikön osuus ei ole yhtä suuri eikä suurempi kuin 95 painoprosenttia kokonaispolymeeripitoisuudesta.

Jollei toisin määrätä, luokitellaan tässä ryhmässä kopolymeerit (myös kopolymeerikondensaatit, kopolyadditiotuotteet, möhkälekopolymeerit ja oksaskopolymeerit) sekä polymeeriseokset siihen nimikkeeseen, johon muihin yksittäisiin komonomeeriyksikköihin nähden painoltaan hallitsevan monomeeriyksikön polymeerit kuuluvat. Tässä huomautuksessa komonomeeriyksikköjä, joiden polymeerit kuuluvat samaan nimikkeeseen, pidetään yhtenä monomeerina.

Jollei mikään monomeeriyksikkö ole hallitseva, luokitellaan kopolymeerit ja polymeeriseokset numerojärjestyksessä viimeiseen asiaa koskevaan nimikkeeseen.

5.

Kemiallisesti muunnetut polymeerit eli ne, joissa ainoastaan pääpolymeeriketjun sivuketjuja on muutettu kemiallisella reaktiolla, luokitellaan muuntamattomalle polymeerille soveltuvan nimikkeen mukaan. Tätä määräystä ei sovelleta oksaspolymeereihin.

6.

Nimikkeissä 3901—3914 tarkoitetaan ilmaisulla ”alkumuodossa” ainoastaan seuraavissa muodoissa olevia tuotteita:

a)

nesteinä ja tahnoina, myös dispersioina (emulsioina ja suspensioina) sekä liuoksina;

b)

säännöttömän muotoisina kappeleina, möhkäleinä, jauheina (myös puristusjauheina), rakeina, hiutaleina ja niiden kaltaisina massatavaroina.

7.

Nimikkeeseen 3915 eivät kuulu yksittäisestä lämpömuovautuvasta aineesta saadut jätteet, leikkeet ja romu, jotka on muutettu alkumuodossa olevaksi tuotteeksi (nimikkeet 3901—3914).

8.

Nimikkeessä 3917 tarkoitetaan ilmaisulla ”putket ja letkut” onttoja tuotteita, joko puolivalmisteita tai valmiita tuotteita, jollaisia tavallisesti käytetään kaasujen tai nesteiden siirtämiseen, johtamiseen tai jakeluun (esimerkiksi rihlatut kasteluletkut ja rei'itetyt putket). Ilmaisulla tarkoitetaan myös makkarankuoria ja muita litteitä putkia ja letkuja. Muita kuin viimeksi tarkoitettuja tavaroita, joiden sisäpoikkileikkaus on muu kuin pyöreä, soikea, suorakulmainen (pituus on enintään 1,5 × leveys) tai säännöllinen monikulmio, ei kuitenkaan pidetä putkina tai letkuina vaan profiileina.

9.

Nimikkeessä 3918 tarkoitetaan ilmaisulla ”muoviset seinän- ja katonpäällysteet” rullina olevia, vähintään 45 cm leveitä, seinien tai kattojen koristeluun soveltuvia tuotteita, joissa muovi on kiinnitetty pysyvästi mitä tahansa muuta ainetta kuin paperia olevalle pohjalle ja jossa muovikerros (pintapuolella) on martioitu, kohokuvioitu, värjätty, kuviopainettu tai muulla tavalla koristeltu.

10.

Nimikkeissä 3920 ja 3921 tarkoitetaan ilmaisulla ”laatat, levyt, kalvot ja kaistaleet” ainoastaan laattoja, levyjä, kalvoja ja kaistaleita (muita kuin 54 ryhmään kuuluvia) sekä muodoltaan geometrisesti säännöllisiä kappaleita, myös painettuina tai muuten pintakäsiteltyinä, leikkaamattomina tai suorakaiteen tai neliön muotoisiksi leikattuina, mutta ei enempää valmistettuina, vaikka tällainen leikkaus tekisi niistä käyttövalmiita tavaroita.

11.

Nimikkeeseen 3925 kuuluvat ainoastaan seuraavat tavarat, jos ne eivät kuulu mihinkään aikaisempaan II alaryhmän nimikkeeseen:

a)

säiliöt, altaat (myös mädätyskammiot), sammiot ja niiden kaltaiset astiat, enemmän kuin 300 l vetävät;

b)

rakenneosat, joita käytetään esimerkiksi lattioissa, seinissä, väliseinissä sekä sisä- ja ulkokatoissa;

c)

räystäskourut ja niiden tarvikkeet;

d)

ovet, ikkunat, ovenkarmit, ikkunankehykset ja -karmit sekä kynnykset;

e)

parvekkeet, kaiteet, aidat, veräjät ja niiden kaltaiset esteet;

f)

ikkunaluukut, kaihtimet (myös sälekaihtimet) ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat ja tarvikkeet;

g)

suurikokoiset, kokoonpantavat, pysyvästi asennettavat hyllystöt, esimerkiksi myymälöitä, työpajoja ja varastoja varten;

h)

rakennustaiteelliset koristeet, esimerkiksi kupolit, uurteet ja kyyhkyslakat;

ij)

helat ja varusteet, jotka on tarkoitettu pysyvästi asennettaviksi oviin, ikkunoihin, portaisiin, seiniin tai muihin rakennuksen osiin, esimerkiksi nupit, kädensijat, koukut, kannattimet, pyyheliinatelineet, sähkökatkaisijoiden aluslevyt ja muut suojalevyt.

Alanimikehuomautuksia

1.

Tämän ryhmän nimikkeissä luokitellaan polymeerit (myös kopolymeerit) ja kemiallisesti muunnetut polymeerit seuraavien määräysten mukaisesti:

a)

Jos samantasoisissa alanimikkeissä on alanimike ”muut”:

1)

Polymeerin kuvauksessa etuliite ”poly” (esimerkiksi polyeteeni ja polyamidi-6,6) tarkoittaa, että mainitun polymeerin muodostavan monomeeriyksikön tai muodostavien monomeeriyksiköiden, jota/joita pidetään yhtenä monomeerina, osuuden on oltava vähintään 95 painoprosenttia kokonaispolymeeripitoisuudesta.

2)

Alanimikkeissä 3901 30, 3903 20, 3903 30 ja 3904 30 mainitut kopolymeerit luokitellaan kyseisiin alanimikkeisiin, jos mainituista kopolymeereista koostuvien komonomeeriyksiköiden osuus on vähintään 95 % kokonaispolymeeripitoisuudesta.

3)

Kemiallisesti muunnetut polymeerit luokitellaan alanimikkeeseen ”muut”, jos kemiallisesti muunnettuja polymeereja ei mainita tarkemmin jossakin muussa alanimikkeessä.

4)

Polymeerit, jotka eivät täytä 1, 2 ja 3 kohtien määräyksiä, luokitellaan siihen alanimikkeeseen jäljellä olevista samantasoisista alanimikkeistä, johon muihin yksittäisiin komonomeeriyksikköihin nähden painoltaan hallitsevan monomeeriyksikön polymeerit kuuluvat. Tällöin samaan alanimikkeeseen kuuluvista polymeereista koostuvista monomeeriyksikköjä pidetään yhtenä monomeerina. Ainoastaan samantasoisiin alanimikkeisiin kuuluvista polymeereista koostuvia komonomeeriyksikköjä verrataan.

b)

Jos samantasoisissa alanimikkeissä ei ole alanimikettä ”muut”:

1)

Polymeerit luokitellaan siihen alanimikkeeseen, johon muihin yksittäisiin komonomeeriyksikköihin nähden painoltaan hallitsevan monomeeriyksikön polymeerit kuuluvat. Tällöin samaan alanimikkeeseen kuuluvista polymeereista koostuvia monomeeriyksikköjä pidetään yhtenä monomeerina. Ainoastaan samantasoisiin alanimikkeisiin kuuluvista polymeereista koostuvia komonomeeriyksikköjä verrataan.

2)

Kemiallisesti muunnetut polymeerit luokitellaan muuntamattomalle polymeerille soveltuvaan alanimikkeeseen.

Polymeeriseokset luokitellaan samaan alanimikkeeseen kuin samoista monomeeriyksiköistä polymeeriseoksen suhteessa valmistetut polymeerit.

2.

Alanimikkeessä 3920 43 tarkoitetaan ilmaisulla ”pehmitteet” myös sekundaareja pehmittimiä.

Lisähuomautus

1.

Jos kudotut tai neulotut kankaat, huopa tai kuitukankaat ovat ainoastaan vahvikkeina, kuuluvat huokoisella muovilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt kintaat ja muut käsineet 39 ryhmään riippumatta siitä, ovatko ne

huokoisella muovilla kyllästetyistä, päällystetyistä tai peitetyistä kudotuista tai neulotuista (muista kuin nimikkeeseen 5903 kuuluvista) kankaista, huovasta tai kuitukankaista valmistettuja sovitettuja tavaroita, vai

kyllästämättömistä, päällystämättömistä tai peittämättömistä kudotuista tai neulotuista kankaista, huovasta tai kuitukankaista valmistettuja sovitettuja tavaroita, jotka on myöhemmin kyllästetty, päällystetty tai peitetty huokoisella muovilla.

(56 ryhmän 3 huomautuksen c kohta ja 59 ryhmän 2 huomautuksen a kohdan 5 alakohta).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

I.ALKUMUODOT

3901

Eteenipolymeerit, alkumuodossa

 

 

3901 10

polyeteeni, jonka ominaispaino on pienempi kuin 0,94

 

 

3901 10 10

suoraketjuinen polyeteeni

6,5

3901 10 90

muut

6,5

3901 20

polyeteeni, jonka ominaispaino on vähintään 0,94

 

 

3901 20 10

– –  polyeteeni yhdessä tämän ryhmän 6 huomautuksen b kohdassa tarkoitetussa muodossa ominaispainon ollessa vähintään 0,958 23 °C:ssa ja sisältäen:

enintään 50 mg/kg alumiinia

enintään 2 mg/kg kalsiumia

enintään 2 mg/kg kromia

enintään 2 mg/kg rautaa

enintään 2 mg/kg nikkeliä

enintään 2 mg/kg titaania ja

enintään 8 mg/kg vanadiinia,

kloorisulfonoidun polyeteenin valmistukseen (127)

vapaa

3901 20 90

muut

6,5

3901 30 00

eteeni-vinyyliasetaattikopolymeerit

6,5

3901 90

muut

 

 

3901 90 10

ionomeerihartsi, joka koostuu eteeniterpolymeerin, isobutyyliakrylaatin ja metakryylihapon suolasta

vapaa

3901 90 20

polystyreenin, eteeni-buteenikopolymeerin ja polystyreenin A-B-A möhkälekopolymeeri, joka sisältää enintään 35 painoprosenttia styreeniä, yhdessä tämän ryhmän 6 huomautuksen b alakohdassa mainitussa muodossa

vapaa

3901 90 90

muut

6,5

3902

Propeeni- ja muut olefiinipolymeerit, alkumuodossa

 

 

3902 10 00

polypropeeni

6,5

3902 20 00

polyisobuteeni

6,5

3902 30 00

propeenikopolymeerit

6,5

3902 90

muut

 

 

3902 90 10

polystyreenin, eteeni-buteenikopolymeerin ja polystyreenin A-B-A möhkälekopolymeeri, joka sisältää enintään 35 painoprosenttia styreeniä yhdessä, tämän ryhmän 6 huomautuksen b alakohdassa mainitussa muodossa

vapaa

3902 90 20

poly(but-1-eeni), but-1-eenin ja eteenin kopolymeeri sisältäen enintään 10 painoprosenttia eteeniä tai poly(but-1-eenin), polyeteenin ja/tai polypropeenin seos sisältäen enintään 10 painoprosenttia polyeteeniä ja/tai enintään 25 painoprosenttia polypropeenia, yhdessä tämän ryhmän 6 huomautuksen b kohdassa tarkoitetussa muodossa

vapaa

3902 90 90

muut

6,5

3903

Styreenipolymeerit, alkumuodossa

 

 

 

polystyreeni

 

 

3903 11 00

soluuntuva

6,5

3903 19 00

muu

6,5

3903 20 00

styreeni-akryylinitriili-(SAN)-kopolymeerit

6,5

3903 30 00

akryylinitriili-butadieeni-sytreeni-(ABS)-kopolymeerit

6,5

3903 90

muut

 

 

3903 90 10

yksinomaan styreenin ja allyylialkoholin kopolymeeri asetyyliluvun ollessa vähintään 175

vapaa

3903 90 20

bromattu polystyreeni, joka sisältää vähintään 58 mutta enintään 71 painoprosenttia bromia, yhdessä tämän ryhmän 6 huomautuksen b kohdassa tarkoitetussa muodossa

vapaa

3903 90 90

muut

6,5

3904

Vinyylikloridi- ja muut halogeeniolefiinipolymeerit, alkumuodossa

 

 

3904 10 00

poly(vinyylikloridi), jota ei ole sekoitettu muiden aineiden kanssa

6,5

 

muu poly(vinyylikloridi)

 

 

3904 21 00

pehmittämätön

6,5

3904 22 00

pehmitetty

6,5

3904 30 00

vinyylikloridi-vinyyliasetaattikopolymeerit

6,5

3904 40 00

muut vinyylikloridikopolymeerit

6,5

3904 50

vinyylideenikloridipolymeerit

 

 

3904 50 10

vinylideenikloridin ja akryylinitriilin kopolymeeri, paisuvina kuulina, joiden läpimitta on vähintään 4 mutta enintään 20 mikrometriä

vapaa

3904 50 90

muut

6,5

 

fluoripolymeerit

 

 

3904 61 00

polytetrafluorieteeni

6,5

3904 69

muut

 

 

3904 69 10

poly(vinyylifluoridi), yhdessä tämän ryhmän 6 huomautuksen b kohdassa tarkoitetussa muodossa

vapaa

3904 69 90

muut

6,5

3904 90 00

muut

6,5

3905

Vinyyliasetaatti- ja muut vinyyliesteripolymeerit, alkumuodossa; muut vinyylipolymeerit, alkumuodossa

 

 

 

poly(vinyyliasetaatti)

 

 

3905 12 00

vesidispersiona

6,5

3905 19 00

muu

6,5

 

vinyyliasetaattikopolymeerit

 

 

3905 21 00

vesidispersioina

6,5

3905 29 00

muut

6,5

3905 30 00

poly(vinyylialkoholit), myös jos ne sisältävät hydrolysoimattomia asetaattiryhmiä

6,5

 

muut

 

 

3905 91 00

kopolymeerit

6,5

3905 99

muut

 

 

3905 99 10

– – –  poly(vinyyliformaali), yhdessä tämän ryhmän 6 huomautuksen b kohdassa tarkoitetussa muodossa, molekyylipainon ollessa vähintään 10 000 mutta enintään 40 000 ja joka sisältää:

vähintään 9,5 mutta enintään 13 painoprosenttia asetyyliryhmiä, vinyyliasetaattina arvioituna ja

vähintään 5 mutta enintään 6,5 painoprosenttia hydroksiryhmiä vinyylialkoholina arvioituna

vapaa

3905 99 90

muut

6,5

3906

Akryylipolymeerit, alkumuodossa

 

 

3906 10 00

poly(metyylimetakrylaatti)

6,5

3906 90

muut

 

 

3906 90 10

poly[N-(3-hydroksi-imino-1,1-dimetyylibutyyli)akryyliamidi]

vapaa

3906 90 20

2-di-isopropyyliaminoetyylimetakrylaatin ja desyylimetakrylaatin kopolymeeri liuotettuna N,N-dimetyyliasetamidiin, kopolymeeripitoisuus vähintään 55 painoprosenttia

vapaa

3906 90 30

akryylihapon ja 2-etyyliheksyyliakrylaatin kopolymeeri, joka sisältää vähintään 10 mutta enintään 11 painoprosenttia 2-etyyliheksyyliakrylaattia

vapaa

3906 90 40

akryylinitriilin ja metakrylaatin kopolymeeri, muunnettu polybutadieeni-akryylinitriilillä (NBR)

vapaa

3906 90 50

akryylihapon polymerointituote, jossa on alkyylimetakrylaattia ja vähäisiä määriä muita monomeerejä, käytettäväksi sakeutteena tekstiilipainatuspastojen valmistuksessa (127)

vapaa

3906 90 60

kopolymeeri, joka koostuu metyyliakrylaatista, eteenistä ja monomeeristä, jossa karboksyyliryhmä on substituenttina muualla kuin pääteasemassa, ja joka sisältää vähintään 50 painoprosenttia metyyliakrylaattia, myös piidioksidiseoksena

5

3906 90 90

muut

6,5

3907

Polyasetaalit, muut polyeetterit ja epoksihartsit, alkumuodossa; polykarbonaatit, alkydihartsit, polyallyyliesterit ja muut polyesterit, alkumuodossa

 

 

3907 10 00

polyasetaalit

6,5

3907 20

muut polyeetterit

 

 

 

polyeetterialkoholit

 

 

3907 20 11

polyeteeniglykolit

6,5

 

muut

 

 

3907 20 21

hydroksyyliluku enintään 100

6,5

3907 20 29

muut

6,5

 

muut

 

 

3907 20 91

1-kloori-2,3-epoksipropaanin ja eteenioksidin kopolymeeri

vapaa

3907 20 99

muut

6,5

3907 30 00

epoksihartsit

6,5

3907 40 00

polykarbonaatit

6,5

3907 50 00

alkydihartsit

6,5

3907 60

poly(eteenitereftalaatti)

 

 

3907 60 20

viskositeettiluku vähintään 78 ml/g

6,5

3907 60 80

muut

6,5

 

muut polyesterit

 

 

3907 91

tyydyttymättömät

 

 

3907 91 10

nestemäiset

6,5

3907 91 90

muut

6,5

3907 99

muut

 

 

 

hydroksyyliluku enintään 100

 

 

3907 99 11

poly(eteeninaftaleeni-2,6-dikarboksylaatti)

vapaa

3907 99 19

muut

6,5

 

muut

 

 

3907 99 91

poly(eteeninaftaleeni-2,6-dikarboksylaatti)

vapaa

3907 99 99

muut

6,5

3908

Polyamidit, alkumuodossa

 

 

3908 10 00

polyamidi-6, -11, -12, -6,6, -6,9, -6,10 tai -6,12

6,5

3908 90 00

muut

6,5

3909

Aminohartsit, fenolihartsit ja polyuretaanit, alkumuodossa

 

 

3909 10 00

ureahartsit; tioureahartsit

6,5

3909 20 00

melamiinihartsit

6,5

3909 30 00

muut aminohartsit

6,5

3909 40 00

fenolihartsit

6,5

3909 50

polyuretaanit

 

 

3909 50 10

2,2′-(tert-butyyli-imino)dietanolista ja 4,4′-metyleenidisykloheksyylidi-isosyanaatista saatu polyuretaani, N,N-dimetyyliasetamidiin liuotettuna, sisältää vähintään 50 painoprosenttia polymeeriä

vapaa

3909 50 90

muut

6,5

3910 00 00

Silikonit, alkumuodossa

6,5

3911

Maaöljyhartsit, kumaroni-indeenihartsit, polyterpeenit, polysulfidit, polysulfonit ja muut tämän ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut tuotteet, muualle kuulumattomat, alkumuodossa

 

 

3911 10 00

maaöljyhartsit, kumaroni-, indeeni- tai kumaroni-indeenihartsit ja polyterpeenit

6,5

3911 90

muut

 

 

 

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteet, myös kemiallisesti muunnetut

 

 

3911 90 11

poly(oksi-1,4-fenyleenisulfonyyli-1,4-fenyleenioksi-1,4-fenyleeni-isopropylideeni-1,4-fenyleeni), yhdessä tämän ryhmän 6 huomautuksen b alakohdassa mainitussa muodossa

3,5

3911 90 13

poly(tio-1,4-fenyleeni)

vapaa

3911 90 19

muut

6,5

 

muut

 

 

3911 90 91

p-kresolin ja divinyylibentseenin kopolymeeri, N,N-dimetyyliasetamidiin liuotettuna, sisältää vähintään 50 painoprosenttia polymeeriä

vapaa

3911 90 93

vinyylitolueenin ja α-metyylistyreenin kovetetut kopolymeerit

vapaa

3911 90 99

muut

6,5

3912

Selluloosa ja sen kemialliset johdannaiset, muualle kuulumattomat, alkumuodossa

 

 

 

selluloosa-asetaatit

 

 

3912 11 00

pehmittämättömät

6,5

3912 12 00

pehmitetyt

6,5

3912 20

selluloosanitraatit (myös kollodiumit)

 

 

 

pehmittämättömät

 

 

3912 20 11

kollodiumit ja selloidiini

6,5

3912 20 19

muut

6

3912 20 90

pehmitetyt

6,5

 

selluloosaeetterit

 

 

3912 31 00

karboksimetyyliselluloosa ja sen suolat

6,5

3912 39

muut

 

 

3912 39 10

etyyliselluloosa

6,5

3912 39 20

hydroksipropyyliselluloosa

vapaa

3912 39 80

muut

6,5

3912 90

muut

 

 

3912 90 10

selluloosaesterit

6,4

3912 90 90

muut

6,5

3913

Luonnonpolymeerit (esim. algiinihappo) ja muunnetut luonnonpolymeerit (esim. kovetetut valkuaisaineet ja luonnonkumin kemialliset johdannaiset), muualle kuulumattomat, alkumuodossa

 

 

3913 10 00

algiinihappo, sen suolat ja esterit

5

3913 90 00

muut

6,5

3914 00 00

Nimikkeiden 3901—3913 polymeereihin perustuvat ioninvaihtimet, alkumuodossa

6,5

II.JÄTTEET, LEIKKEET JA ROMU; PUOLIVALMISTEET; MUUT TAVARAT

3915

Muovijätteet, -leikkeet ja -romu

 

 

3915 10 00

eteenipolymeereista

6,5

3915 20 00

styreenipolymeereista

6,5

3915 30 00

vinyylikloridipolymeereista

6,5

3915 90

muusta muovista

 

 

 

additiopolymerointituotteista

 

 

3915 90 11

propeenipolymeereista

6,5

3915 90 18

muut

6,5

3915 90 90

muut

6,5

3916

Monofilamenttilanka, jonka poikkileikkauksen suurin mitta on suurempi kuin 1 mm, sauvat, tangot ja profiilit, myös pintakäsitellyt, mutta ei muulla tavalla valmistetut, muovia

 

 

3916 10 00

eteenipolymeereista valmistetut

6,5

3916 20

vinyylikloridipolymeereista valmistetut

 

 

3916 20 10

poly(vinyyliklorideista) valmistetut

6,5

3916 20 90

muut

6,5

3916 90

muusta muovista valmistetut

 

 

 

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

 

 

3916 90 11

polyestereistä valmistetut

6,5

3916 90 13

polyamideista valmistetut

6,5

3916 90 15

epoksihartseista valmistetut

6,5

3916 90 19

muut

6,5

 

additiopolymerointituotteista valmistetut

 

 

3916 90 51

propeenipolymeereista valmistetut

6,5

3916 90 59

muut

6,5

3916 90 90

muut

6,5

3917

Putket ja letkut sekä niiden liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja laipat), muovia

 

 

3917 10

tekosuoli (makkarankuoret) kovetettua valkuaisainetta tai selluloosamuovia

 

 

3917 10 10

kovetettua valkuaisainetta

5,3

3917 10 90

selluloosamuovia

6,5

 

jäykät putket

 

 

3917 21

eteenipolymeereista valmistetut

 

 

3917 21 10

saumattomat, pituus suurempi kuin suurin poikkileikkausmitta, myös pintakäsitellyt, mutta ei enempää valmistetut

6,5

3917 21 90

muut

6,5

3917 22

propeenipolymeereista valmistetut

 

 

3917 22 10

saumattomat, pituus suurempi kuin suurin poikkileikkausmitta, myös pintakäsitellyt, mutta ei enempää valmistetut

6,5

3917 22 90

muut

6,5

3917 23

vinyylikloridipolymeereista valmistetut

 

 

3917 23 10

saumattomat, pituus suurempi kuin suurin poikkileikkausmitta, myös pintakäsitellyt, mutta ei enempää valmistetut

6,5

3917 23 90

muut

6,5

3917 29

muusta muovista valmistetut

 

 

 

saumattomat, pituus suurempi kuin suurin poikkileikkausmitta, myös pintakäsitellyt, mutta ei enempää valmistetut

 

 

3917 29 12

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

6,5

3917 29 15

additiopolymerointituotteista valmistetut

6,5

3917 29 19

muut

6,5

3917 29 90

muut

6,5

 

muut putket ja letkut

 

 

3917 31 00

taipuisat putket ja letkut, jotka kestävät vähintään 27,6 MPa:n paineen

6,5

3917 32

muut, vahvistamattomat ja muihin aineisiin muuten yhdistämättömät, joissa ei ole liitos- tai muita osia

 

 

 

saumattomat, pituus suurempi kuin suurin poikkileikkausmitta, myös pintakäsitellyt, mutta ei enempää valmistetut

 

 

3917 32 10

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

6,5

 

additiopolymerointituotteista valmistetut

 

 

3917 32 31

eteenipolymeereista valmistetut

6,5

3917 32 35

vinyylikloridipolymeereista valmistetut

6,5

3917 32 39

muut

6,5

3917 32 51

muut

6,5

 

muut

 

 

3917 32 91

makkarankuoret

6,5

3917 32 99

muut

6,5

3917 33 00

muut, vahvistamattomat ja muihin aineisiin muuten yhdistämättömät, joissa on liitos- ja muita osia

6,5

3917 39

muut

 

 

 

saumattomat, pituus suurempi kuin suurin poikkileikkausmitta, myös pintakäsitellyt, mutta ei enempää valmistetut

 

 

3917 39 12

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

6,5

3917 39 15

additiopolymerointituotteista valmistetut

6,5

3917 39 19

muut

6,5

3917 39 90

muut

6,5

3917 40 00

liitos- ja muut osat

6,5

3918

Muoviset lattianpäällysteet, myös itsekiinnittyvät, rullina tai laattoina; tämän ryhmän 9 huomautuksessa määritellyt muoviset seinän- ja katonpäällysteet

 

 

3918 10

vinyylikloridipolymeereista valmistetut

 

 

3918 10 10

joiden pohja on kyllästetty, päällystetty tai peitetty poly(vinyylikloridilla)

6,5

m2

3918 10 90

muut

6,5

m2

3918 90 00

muusta muovista valmistetut

6,5

m2

3919

Itsekiinnittyvät laatat, levyt, kalvot, teippi, kaistaleet ja muut litteät tuotteet, muovia, myös rullina

 

 

3919 10

enintään 20 cm:n levyisinä rullina

 

 

 

kaistaleet, jotka on päällystetty vulkanoimattomalla luonnon tai synteettisellä kumilla

 

 

3919 10 11

pehmitetystä poly(vinyylikloridista) tai polyeteenistä valmistetut

6,3

3919 10 13

pehmittämättömästä poly(vinyylikloridista) valmistetut

6,3

3919 10 15

polypropeenistä valmistetut

6,3

3919 10 19

muut

6,3

 

muut

 

 

 

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

 

 

3919 10 31

polyestereistä valmistetut

6,5

3919 10 38

muut

6,5

 

additiopolymerointituotteista valmistetut

 

 

3919 10 61

pehmitetystä poly(vinyylikloridista) tai polyeteenistä valmistetut

6,5

3919 10 69

muut

6,5

3919 10 90

muut

6,5

3919 90

muut

 

 

3919 90 10

enemmän valmistetut kuin pintakäsitellyt tai muuhun kuin suorakaiteen tai neliön muotoon leikatut

6,5

 

muut

 

 

 

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

 

 

3919 90 31

polykarbonaateista, alkydihartseista, polyallyyliestereistä ja muista polyestereistä valmistetut

6,5

3919 90 38

muut

6,5

 

additiopolymerointituotteista valmistetut

 

 

3919 90 61

pehmitetystä poly(vinyylikloridista) tai polyeteenistä valmistetut

6,5

3919 90 69

muut

6,5

3919 90 90

muut

6,5

3920

Muut laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, ei kuitenkaan huokoista muovia eikä muihin aineisiin vahvistamalla, kerrostamalla, tukemalla tai vastaavalla tavalla yhdistetyt

 

 

3920 10

eteenipolymeereista valmistetut

 

 

 

paksuus enintään 0,125 mm

 

 

 

valmistettu polyeteenistä, jonka ominaispaino on

 

 

 

pienempi kuin 0,94

 

 

3920 10 23

polyeteenikalvot, joiden paksuus on vähintään 20 mutta enintään 40 mikrometriä, valonkestävän kalvon valmistamiseksi puolijohteisiin ja mikropiireihin (127)

vapaa

 

muut

 

 

 

painamattomat

 

 

3920 10 24

kiristekalvot

6,5

3920 10 26

muut

6,5

3920 10 27

painetut

6,5

3920 10 28

vähintään 0,94

6,5

3920 10 40

muut

6,5

 

paksuus suurempi kuin 0,125 mm

 

 

3920 10 81

synteettinen paperimassa, kosteina levyinä, koostuen epäkoherenteista polyeteenifibrilleistä, myös enintään 15 % selluloosakuituja sisältävä massa, ja jonka kosteuttavana aineena on veteen liuotettu poly(vinyylialkoholi)

vapaa

3920 10 89

muut

6,5

3920 20

propeenipolymeereista valmistetut

 

 

 

paksuus enintään 0,10 mm

 

 

3920 20 21

biaksiaalisesti orientoidut

6,5

3920 20 29

muut

6,5

 

paksuus suurempi kuin 0,10 mm

 

 

 

kaistaleet, joiden leveys on suurempi kuin 5 mm, mutta enintään 20 mm, jollaisia käytetään pakkaamiseen

 

 

3920 20 71

koristenauhat

6,5

3920 20 79

muut

6,5

3920 20 90

muut

6,5

3920 30 00

styreenipolymeereista valmistetut

6,5

 

vinyylikloridipolymeereista valmistetut

 

 

3920 43

sisältävät vähintään 6 painoprosenttia pehmitteitä

 

 

3920 43 10

paksuus enintään 1 mm

6,5

3920 43 90

paksuus suurempi kuin 1 mm

6,5

3920 49

muut

 

 

3920 49 10

paksuus enintään 1 mm

6,5

3920 49 90

paksuus suurempi kuin 1 mm

6,5

 

akryylipolymeerista valmistetut

 

 

3920 51 00

poly(metyylimetakrylaatista) valmistetut

6,5

3920 59

muut

 

 

3920 59 10

akryyli- ja metakryyliesterien kopolymeeri, kalvoina, paksuudeltaan enintään 150 mikrometriä

vapaa

3920 59 90

muut

6,5

 

polykarbonaateista, alkydihartseista, polyallyyliestereistä tai muista polyestereistä valmistetut

 

 

3920 61 00

polykarbonaateista valmistetut

6,5

3920 62

poly(eteenitereftalaatista) valmistetut

 

 

 

paksuus enintään 0,35 mm

 

 

3920 62 11

poly(eteenitereftalaatti)kalvot, joiden paksuus on vähintään 72 mutta enintään 79 mikrometriä, taipuisien magneettilevyjen (levykkeiden) valmistukseen (127)

vapaa

3920 62 13

poly(eteenitereftalaatti)kalvot, paksuus vähintään 100 mikrometriä, mutta enintään 150 mikrometriä, valopolymeeripainolevyjen valmistukseen (127)

vapaa

3920 62 19

muut

6,5

3920 62 90

paksuus suurempi kuin 0,35 mm

6,5

3920 63 00

tyydyttymättömistä polyestereistä valmistetut

6,5

3920 69 00

muista polyestereistä valmistetut

6,5

 

selluloosasta tai sen kemiallisista johdannaisista valmistetut

 

 

3920 71

regeneroidusta selluloosasta valmistetut

 

 

3920 71 10

levyt, kalvot ja kaistaleet, myös kelatut, paksuus pienempi kuin 0,75 mm

6,5

3920 71 90

muut

6,5

3920 72 00

vulkaanikuidusta valmistetut

5,7

3920 73

selluloosa-asetaatista valmistetut

 

 

3920 73 10

kalvot rullina tai kaistaleina elokuvausta tai valokuvausta varten

6,3

3920 73 50

levyt, kalvot ja kaistaleet, myös kelatut, paksuus pienempi kuin 0,75 mm

6,5

3920 73 90

muut

6,5

3920 79 00

muista selluloosajohdannaisista valmistetut

6,5

 

muusta muovista valmistetut

 

 

3920 91 00

poly(vinyylibutyraalista) valmistetut

6,5

3920 92 00

polyamideista valmistetut

6,5

3920 93 00

aminohartseista valmistetut

6,5

3920 94 00

fenolihartseista valmistetut

6,5

3920 99

muusta muovista valmistetut

 

 

 

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

 

 

3920 99 21

polyimidilevyt tai -kaistaleet, päällystämättömät tai yksinomaan muovilla päällystetyt

vapaa

3920 99 28

muut

6,5

 

additiopolymerointituotteista valmistetut

 

 

3920 99 51

poly(vinyylifluoridi)levy

vapaa

3920 99 53

ioninvaihtomembraanit, fluoratusta muovista, tarkoitettu käytettäviksi kloori-alkalielektrolyyttikennoissa (127)

vapaa

3920 99 55

poly(vinyylialkoholi)kalvot, kaksiakselisesti orientoidut, päällystämättömät, joiden paksuus on enintään 1 mm ja jotka sisältävät vähintään 97 painoprosenttia poly(vinyylialkoholia)

vapaa

3920 99 59

muut

6,5

3920 99 90

muut

6,5

3921

Muut laatat, levyt, kalvot ja kaistaleet, muovia

 

 

 

huokoiset

 

 

3921 11 00

styreenipolymeereista valmistetut

6,5

3921 12 00

vinyylikloridipolymeereista valmistetut

6,5

3921 13

polyuretaaneista valmistetut

 

 

3921 13 10

taipuisat

6,5

3921 13 90

muut

6,5

3921 14 00

regeneroidusta selluloosasta valmistetut

6,5

3921 19 00

muusta muovista valmistetut

6,5

3921 90

muut

 

 

 

kondensaatio- tai vaelluspolymerointituotteista, myös kemiallisesti muunnetuista valmistetut

 

 

 

polyestereistä valmistetut

 

 

3921 90 11

aallotetut levyt ja laatat

6,5

3921 90 19

muut

6,5

3921 90 30

fenolihartseista valmistetut

6,5

 

aminohartseista valmistetut

 

 

 

kerrostetut

 

 

3921 90 41

suurpainelaminaatit, joissa on koristepinta yhdellä tai molemmilla puolilla

6,5

3921 90 43

muut

6,5

3921 90 49

muut

6,5

3921 90 55

muut

6,5

3921 90 60

additiopolymerointituotteista valmistetut

6,5

3921 90 90

muut

6,5

3922

Muoviset kylpyammeet, suihkualtaat, huuhtelualtaat, pesualtaat, pesuistuimet, wc-altaat, -istuinrenkaat ja -kannet, huuhtelusäiliöt ja niiden kaltaiset saniteettitavarat

 

 

3922 10 00

kylpyammeet, suihkualtaat, huuhtelualtaat ja pesualtaat

6,5

3922 20 00

wc-istuinrenkaat ja -kannet

6,5

3922 90 00

muut

6,5

3923

Tavaroiden kuljettamiseen tai pakkaamiseen käytettävät muovitavarat; muoviset tulpat, kannet, kapselit, korkit ja muut sulkimet

 

 

3923 10 00

rasiat, laatikot (myös sälelaatikot), kotelot ja niiden kaltaiset tavarat

6,5

 

säkit, kassit ja pussit (myös tötteröt)

 

 

3923 21 00

eteenipolymeereista valmistetut

6,5

3923 29

muusta muovista valmistetut

 

 

3923 29 10

poly(vinyylikloridista) valmistetut

6,5

3923 29 90

muut

6,5

3923 30

pullot, myös koripullot, ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

3923 30 10

enintään 2 l vetävät

6,5

p/st

3923 30 90

enemmän kuin 2 l vetävät

6,5

p/st

3923 40

puolat, koopit, pupiinat (bobiinit) ja niiden kaltaiset pohjalliset

 

 

3923 40 10

puolat, rullat ja niiden kaltaiset pohjalliset valokuvaus- ja elokuvafilmejä varten tai nimikkeissä 8523 ja 8524 tarkoitettuja nauhoja, filmejä ja niiden kaltaisia tavaroita varten

5,3

3923 40 90

muut

6,5

3923 50

tulpat, kannet, kapselit, korkit ja muut sulkimet

 

 

3923 50 10

pullojen korkit ja kapselit

6,5

3923 50 90

muut

6,5

3923 90

muut

 

 

3923 90 10

putkeksi valmistettu verkko

6,5

3923 90 90

muut

6,5

3924

Pöytä- ja keittiöesineet, muut talous- ja toalettiesineet, muovia

 

 

3924 10 00

pöytä- ja keittiöesineet

6,5

3924 90

muut

 

 

 

regeneroidusta selluloosasta valmistetut

 

 

3924 90 11

sienet

6,5

3924 90 19

muut

6,5

3924 90 90

muut

6,5

3925

Muoviset rakennustarvikkeet, muualle kuulumattomat

 

 

3925 10 00

säiliöt, altaat, sammiot ja niiden kaltaiset astiat, enemmän kuin 300 l vetävät

6,5

3925 20 00

ovet, ikkunat, ovenkarmit, ikkunankehykset ja -karmit sekä kynnykset

6,5

p/st (128)

3925 30 00

ikkunaluukut, kaihtimet (myös sälekaihtimet) ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat

6,5

3925 90

muut

 

 

3925 90 10

helat ja varusteet, jotka on tarkoitettu pysyvästi asennettaviksi oviin, ikkunoihin, portaisiin, seiniin tai muihin rakennuksen osiin

6,5

3925 90 20

sähköjohtojen kaapelitelineet

6,5

3925 90 80

muut

6,5

3926

Muut muovitavarat ja muista nimikkeiden 3901—3914 aineista valmistetut tavarat

 

 

3926 10 00

toimisto- ja koulutarvikkeet

6,5

3926 20 00

vaatteet ja vaatetustarvikkeet (myös kintaat ja muut käsineet)

6,5

3926 30 00

kalusteiden, vaununkorien ja niiden kaltaisten tuotteiden helat ja varusteet

6,5

3926 40 00

pienoispatsaat ja muut koriste-esineet

6,5

3926 90

muut

 

 

3926 90 50

rei'itetyt astiat ja niiden kaltaiset tavarat poistoveden suodattamiseen

6,5

 

muut

 

 

3926 90 91

levystä valmistetut

6,5

3926 90 98

muut

6,5 (129)

40 RYHMÄ

KUMI JA KUMITAVARAT

Huomautuksia

1.

Jollei toisin määrätä, kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”kumi” seuraavia tuotteita, myös vulkanoituina tai kovetettuina: luonnonkumi eli kautsu, balata, guttaperkka, guayulekumi, chiclekumi ja niiden kaltaiset luonnosta saadut kumit, synteettinen kumi, öljystä valmistettu faktis sekä nämä aineet regeneroituina.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

XI jakson tuotteet (tekstiiliaineet ja tekstiilitavarat);

b)

64 ryhmän jalkineet ja niiden osat;

c)

65 ryhmän päähineet ja niiden osat (myös uimalakit);

d)

XVI jakson koneet, mekaaniset laitteet ja sähkölaitteet sekä niiden osat (myös kaikenlaiset sähkötavarat), kovakumia;

e)

90, 92, 94 ja 96 ryhmän tavarat;

f)

95 ryhmän tavarat (muut kuin urheiluhansikkaat, -kintaat ja muut käsineet sekä nimikkeiden 4011—4013 tavarat).

3.

Nimikkeissä 4001—4003 ja 4005 tarkoitetaan ilmaisulla ”alkumuodossa” ainoastaan seuraavissa muodoissa olevia tuotteita:

a)

nesteinä ja tahnoina (myös esivulkanoituna tai vulkanoimattomana lateksina sekä muuna dispersiona ja liuoksena);

b)

säännöttömän muotoisina kappaleina, möhkäleinä, paaleina, jauheina, rakeina, muruina ja niiden kaltaisina massatavaroina.

4.

Tämän ryhmän 1 huomautuksessa ja nimikkeessä 4002 tarkoitetaan ilmaisulla ”synteettinen kumi”:

a)

tyydyttymättömiä synteettisiä aineita, jotka voidaan rikillä vulkanoimalla palautumattomasti muuntaa muiksi kuin lämpömuovautuviksi aineiksi, jotka 18—29 °C:n lämpötilassa eivät murru, jos ne venytetään alkuperäiseen pituuteensa nähden kolminkertaisiksi, ja alkuperäiseen pituuteensa nähden kaksinkertaisiksi venytettyinä palautuvat viiden minuutin kuluessa pituuteen, joka on enintään puolitoistakertainen alkuperäisestä pituudesta. Tätä testiä varten voidaan lisätä ristisilloitukseen välttämättömiä aineita, kuten vulkanoimisaktivaattoreita tai -kiihdyttimiä; samoin sallitaan 5 huomautuksen b alakohdan 1 ja 2 alakohdassa tarkoitetut aineet. Sen sijaan ei sallita aineita, jotka eivät ole välttämättömiä ristisilloitukseen, kuten jatkoaineita, pehmittimiä ja täyteaineita;

b)

tioplasteja (TM);

c)

luonnonkumia, joka on modifioitu yhdistämällä tai sekoittamalla siihen muovia, depolymeroitua luonnonkumia, tyydyttymättömien synteettisten aineiden ja tyydyttyneiden synteettisten suurpolymeerien seoksia, jos kaikki edellä tarkoitetut tuotteet täyttävät a alakohdassa määrätyt vulkanoinnin, venyvyyden ja palautuvuuden edellytykset.

5.

a)

Nimikkeisiin 4001 ja 4002 eivät kuulu kumi ja kumiseokset, joihin ennen koaguloimista tai sen jälkeen on sekoitettu:

1)

vulkanoimisaineita, kiihdyttimiä, hidastimia tai aktivaattoreita (lukuun ottamatta esivulkanoidun kumilateksin valmistamista varten lisättyjä);

2)

pigmenttejä tai muita väriaineita, lukuun ottamatta yksinomaan tunnistamistarkoituksessa lisättyjä;

3)

pehmittimiä tai jatkoaineita (lukuun ottamatta öljyllä jatketun kumin osalta kivennäisöljyjä), täyteaineita, lujiteaineita, orgaanisia liuottimia tai muita aineita, lukuun ottamatta b alakohdassa sallittuja aineita;

b)

seuraavat aineet kumissa tai kumiseoksessa eivät vaikuta näiden luokitteluun, tapauksen mukaan nimikkeeseen 4001 tai 4002, jos kumin tai kumiseoksen olennainen raaka-aineluonne säilyy:

1)

emulgaattorit ja tartunnanestoaineet;

2)

pienet määrät emulgaattorien hajoamistuotteita;

3)

hyvin pienet määrät seuraavia aineita: lämpöherkät aineet (yleensä lämpöherkkien kumilateksien aikaansaamiseksi), kationiset pinta-aktiiviset aineet (yleensä elektropositiivisten kumilateksien aikaansaamiseksi), hapettumisen estoaineet, koagulantit, murentamisaineet, jäätymiskestävyyttä parantavat aineet, peptisoimisaineet, säilöntäaineet, stabiloimisaineet, viskositeetin säätöaineet tai niiden kaltaiset lisäaineet tiettyä tarkoitusta varten.

6.

Nimikkeessä 4004 tarkoitetaan ilmaisulla ”jätteet, leikkeet ja romu” kumin valmistuksessa tai työstössä syntyneitä jätteitä, leikkeitä ja romua sekä kumitavaroita, jotka paloiteltuina, kuluneina tai muista syistä eivät selvästi sovellu sellaisinaan käytettäviksi.

7.

Kokonaan vulkanoitua kumia oleva yksinkertainen lanka, jonka poikkileikkauksen suurin läpimitta on suurempi kuin 5 mm, luokitellaan nimikkeen 4008 kaistaleeksi, tangoksi tai profiiliksi.

8.

Nimikkeeseen 4010 kuuluvat myös kuljetus- ja käyttöhihnat, jotka ovat kumilla kyllästettyä, päällystettyä, peitettyä tai kerrostettua tekstiilikangasta tai kumilla kyllästetystä, päällystetystä tai peitetystä tai kumivaippaisesta tekstiililangasta tai -nuorasta tehtyä kangasta.

9.

Nimikkeissä 4001, 4002, 4003, 4005 ja 4008 tarkoitetaan ilmaisulla ”laatat, levyt ja kaistaleet” ainoastaan laattoja, levyjä ja kaistaleita sekä säännöllisen muotoisia kappaleita, leikkaamattomina tai ainoastaan leikattuina suorakaiteen tai neliön muotoisiksi, myös jos ne ovat sellaisinaan valmiita tavaroita, ja myös painettuina tai muuten pintakäsiteltyinä, mutta ei muuhun muotoon leikattuina tai enemmän työstettyinä.

Nimikkeessä 4008 tarkoitetaan ilmaisulla ”tangot ja profiilit” tankoja ja profiileja, myös leikkaamattomia, määräpituisiksi leikattuja tai pintakäsiteltyjä, mutta ei muulla tavalla työstettyjä.

Lisähuomautus

1.

Jos kudotut tai neulotut kankaat, huopa tai kuitukankaat ovat ainoastaan vahvikkeina, kuuluvat huokoisella kumilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt kintaat ja muut käsineet 40 ryhmään riippumatta siitä, ovatko ne

huokoisella kumilla kyllästetyistä, päällystetyistä tai peitetyistä kudotuista tai neulotuista (muista kuin nimikkeeseen 5906 kuuluvista) kankaista, huovasta tai kuitukankaista valmistettuja sovitettuja tavaroita, vai

kyllästämättömistä, päällystämättömistä tai peittämättömistä kudotuista tai neulotuista kankaista, huovasta tai kuitukankaasta valmistettuja sovitettuja tavaroita, jotka on myöhemmin kyllästetty, päällystetty tai peitetty huokoisella kumilla.

(56 ryhmän 3 huomautuksen c kohta ja 59 ryhmän 4 huomautuksen viimeinen kappale).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4001

Luonnonkumi, balata, guttaperkka, guayulekumi, chiclekumi ja niiden kaltaiset luonnosta saadut kumit, alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina

 

 

4001 10 00

luonnonkumilateksi, myös esivulkanoitu

vapaa

 

luonnonkumi muussa muodossa

 

 

4001 21 00

savustetut levyt

vapaa

4001 22 00

teknisesti määritelty luonnonkumi (TSNR)

vapaa

4001 29 00

muu

vapaa

4001 30 00

balata, guttaperkka, guayulekumi, chiclekumi ja muut luonnosta saadut kumit

vapaa

4002

Synteettinen kumi ja öljystä valmistettu faktis, alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina; nimikkeen 4001 tuotteiden ja tämän nimikkeen tuotteiden seokset, alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina

 

 

 

styreenibutadieenikumi (SBR); karboksyloitu styreenibutadieenikumi (XSBR)

 

 

4002 11 00

lateksi

vapaa

4002 19

muu

 

 

4002 19 10

emulsiopolymeroinnilla tuotettu styreenibutadieenikumi (E-SBR), paaleina

vapaa

4002 19 20

liuospolymeroinnilla tuotetut styreeni-butadieeni-styreeni-lohkopolymeerit (SBS, termoelastit) rakeina, muruina tai jauheena

vapaa

4002 19 30

liuospolymeroinilla tuotettu styreenibutadieenikumi (S-SBR) paaleina

vapaa

4002 19 90

muu

vapaa

4002 20 00

butadieenikumi (BR)

vapaa

 

isobuteeni-isopreeni-(butyyli-)kumi (IIR); haloisobuteeni-isopreenikumi (CIIR ja BIIR)

 

 

4002 31 00

isobuteeni-isopreeni-(butyyli-)kumi (IIR)

vapaa

4002 39 00

muu

vapaa

 

kloropreeni-(klorobutadieeni-)kumi (CR)

 

 

4002 41 00

lateksi

vapaa

4002 49 00

muu

vapaa

 

akryylinitriilibutadieenikumi (NBR)

 

 

4002 51 00

lateksi

vapaa

4002 59 00

muu

vapaa

4002 60 00

isopreenikumi (IR)

vapaa

4002 70 00

eteenipropeeniterpolymeerikumi (EPDM)

vapaa

4002 80 00

nimikkeen 4001 tuotteiden ja tämän nimikkeen tuotteiden seokset

vapaa

 

muut

 

 

4002 91 00

lateksi

vapaa

4002 99

muu

 

 

4002 99 10

muoveja yhdistämällä modifioidut tuotteet

2,9

4002 99 90

muu

vapaa

4003 00 00

Regeneroitu kumi, alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina

vapaa

4004 00 00

Kumijätteet, -leikkeet ja -romu (muuta kuin kovakumia) sekä niistä saadut jauheet ja rakeet

vapaa

4005

Seostettu kumi, vulkanoimaton, alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina

 

 

4005 10 00

johon on sekoitettu kimröökiä tai piidioksidia

vapaa

4005 20 00

liuokset; muut dispersiot kuin alanimikkeeseen 4005 10 kuuluvat

vapaa

 

muut

 

 

4005 91 00

laatat, levyt ja kaistaleet

vapaa

4005 99 00

muut

vapaa

4006

Vulkanoimaton kumi muissa muodoissa (esim. tankoina, putkina ja profiileina) sekä tavarat vulkanoimattomasta kumista (esim. pyörylät ja renkaat)

 

 

4006 10 00

kulutuspintaprofiilit renkaiden uudelleenpinnoittamista varten

vapaa

4006 90 00

muut

vapaa

4007 00 00

Vulkanoitu kumilanka, myös kerrattu

3

4008

Laatat, levyt, kaistaleet, tangot ja profiilit, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia

 

 

 

huokoista kumia

 

 

4008 11 00

laatat, levyt ja kaistaleet

3

4008 19 00

muut

2,9

 

muuta kuin huokoista kumia

 

 

4008 21

laatat, levyt ja kaistaleet

 

 

4008 21 10

lattianpäällysteet ja matot

3

m2

4008 21 90

muut

3

4008 29 00

muut

2,9

4009

Putket ja letkut, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia, myös jos niissä on liitos- ja muita osia (esim. liitoskappaleita, kulmakappaleita ja laippoja)

 

 

 

vahvistamattomat ja muuten muihin aineisiin yhdistämättömät

 

 

4009 11 00

ilman liitos- ja muita osia

3

4009 12 00

sellaiset, joissa on liitos- ja muita osia

3

 

vahvistetut ainoastaan metallilla tai siihen muuten yhdistetyt

 

 

4009 21 00

ilman liitos- ja muita osia

3

4009 22 00

sellaiset, joissa on liitos- ja muita osia

3

 

vahvistetut ainoastaan tekstiiliaineella tai siihen muuten yhdistetyt

 

 

4009 31 00

ilman liitos- ja muita osia

3

4009 32 00

sellaiset, joissa on liitos- ja muita osia

3

 

vahvistetut muilla aineilla tai niihin muuten yhdistetyt

 

 

4009 41 00

ilman liitos- ja muita osia

3

4009 42 00

sellaiset, joissa on liitos- ja muita osia

3

4010

Kuljetus- ja käyttöhihnat, vulkanoitua kumia

 

 

 

kuljetushihnat

 

 

4010 11 00

ainoastaan metallilla vahvistetut

6,5

4010 12 00

ainoastaan tekstiiliaineilla vahvistetut

6,5

4010 13 00

ainoastaan muovilla vahvistetut

6,5

4010 19 00

muut

6,5

 

käyttöhihnat

 

 

4010 31 00

päättömät käyttöhihnat, joiden poikkileikkaus on puolisuunnikkaan muotoinen (kiilahihnat), kiilauurretut, ulkopinnan ympärysmitta suurempi kuin 60 cm, mutta enintään 180 cm

6,5

4010 32 00

päättömät käyttöhihnat, joiden poikkileikkaus on puolisuunnikkaan muotoinen (kiilahihnat), muut kuin kiilauurretut, ulkopinnan ympärysmitta suurempi kuin 60 cm, mutta enintään 180 cm

6,5

4010 33 00

päättömät käyttöhihnat, joiden poikkileikkaus on puolisuunnikkaan muotoinen (kiilahihnat), kiilauurretut, ulkopinnan ympärysmitta suurempi kuin 180 cm, mutta enintään 240 cm

6,5

4010 34 00

päättömät käyttöhihnat, joiden poikkileikkaus on puolisuunnikkaan muotoinen (kiilahihnat), muut kuin kiilauurretut, ulkopinnan ympärysmitta suurempi kuin 180 cm, mutta enintään 240 cm

6,5

4010 35 00

päättömät synkronihihnat, ulkopinnan ympärysmitta suurempi kuin 60 cm, mutta enintään 150 cm

6,5

4010 36 00

päättömät synkronihihnat, ulkopinnan ympärysmitta suurempi kuin 150 cm, mutta enintään 198 cm

6,5

4010 39 00

muut

6,5

4011

Uudet pneumaattiset ulkorenkaat, kumia

 

 

4011 10 00

jollaisia käytetään henkilöautoissa (myös farmariautoissa ja kilpa-autoissa)

4,5

p/st

4011 20

jollaisia käytetään linja-autoissa ja kuorma-autoissa

 

 

4011 20 10

kuormitustunnus enintään 121

4,5

p/st

4011 20 90

kuormitustunnus suurempi kuin 121

4,5

p/st

4011 30 00

jollaisia käytetään ilma-aluksissa

4,5

p/st

4011 40

jollaisia käytetään moottoripyörissä

 

 

4011 40 20

vannehalkaisija enintään 33 cm

4,5

p/st

4011 40 80

muut

4,5

p/st

4011 50 00

jollaisia käytetään polkupyörissä

4

p/st

 

muut, joissa on vinoripakuvioinen tai sen kaltainen kulutuspinta

 

 

4011 61 00

jollaisia käytetään maatalous- ja metsätyökoneissa

4

p/st

4011 62 00

jollaisia käytetään rakennustyökoneissa ja teollisuuden käsittelykoneissa ja joiden vannekoko on enintään 61 cm

4

p/st

4011 63 00

jollaisia käytetään rakennustyökoneissa ja teollisuuden käsittelykoneissa ja joiden vannekoko on suurempi kuin 61 cm

4

p/st

4011 69 00

muut

4

p/st

 

muut

 

 

4011 92 00

jollaisia käytetään maatalous- ja metsätyökoneissa

4

p/st

4011 93 00

jollaisia käytetään rakennustyökoneissa ja teollisuuden käsittelykoneissa ja joiden vannekoko on enintään 61 cm

4

p/st

4011 94 00

jollaisia käytetään rakennustyökoneissa ja teollisuuden käsittelykoneissa ja joiden vannekoko on suurempi kuin 61 cm

4

p/st

4011 99 00

muut

4

p/st

4012

Uudelleen pinnoitetut tai käytetyt pneumaattiset ulkorenkaat, kumia; umpikumirenkaat, joustorenkaat, ulkorenkaan kulutuspinnat sekä vannenauhat, kumia

 

 

 

uudelleen pinnoitetut ulkorenkaat

 

 

4012 11 00

jollaisia käytetään henkilöautoissa (myös farmariautoissa ja kilpa-autoissa)

4,5

p/st

4012 12 00

jollaisia käytetään linja -autoissa ja kuorma-autoissa

4,5

p/st

4012 13 00

jollaisia käytetään ilma-aluksissa

4,5

p/st

4012 19 00

muut

4,5

p/st

4012 20 00

käytetyt pneumaattiset ulkorenkaat

4,5

p/st

4012 90

muut

 

 

4012 90 20

umpikumirenkaat, joustorenkaat

2,5

4012 90 30

ulkorenkaan kulutuspinnat

2,5

4012 90 90

vannenauhat

4

4013

Sisärenkaat, kumia

 

 

4013 10

jollaisia käytetään henkilöautoissa (myös farmariautoissa ja kilpa-autoissa), linja-autoissa ja kuorma-autoissa

 

 

4013 10 10

jollaisia käytetään henkilöautoissa (myös farmariautoissa ja kilpa-autoissa)

4

p/st

4013 10 90

jollaisia käytetään linja-autoissa ja kuorma-autoissa

4

p/st

4013 20 00

jollaisia käytetään polkupyörissä

4

p/st

4013 90 00

muut

4

p/st

4014

Hygieeniset ja farmaseuttiset tavarat (myös tutit), vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia, myös kovakumiosin

 

 

4014 10 00

kondomit

vapaa

4014 90

muut

 

 

4014 90 10

tutit, rintakumit ja niiden kaltaiset lastenhoitotavarat

vapaa

4014 90 90

muut

vapaa

4015

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet (myös kintaat ja muut käsineet), kaikkiin tarkoituksiin, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia

 

 

 

kintaat ja muut käsineet

 

 

4015 11 00

kirurgiseen käyttöön

2

pa

4015 19

muut

 

 

4015 19 10

talouskäsineet

2,7

pa

4015 19 90

muut

2,7

pa

4015 90 00

muut

5

4016

Muut tavarat, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia

 

 

4016 10 00

huokoista kumia

3,5

 

muut

 

 

4016 91 00

lattianpäällysteet ja matot

2,5

4016 92 00

pyyhekumit

2,5

4016 93 00

tiivisteet, aluslaatat ja niiden kaltaiset tavarat

2,5

4016 94 00

laivojen ja laitureiden törmyrit (fenders), myös ilmatäytteiset

2,5

4016 95 00

muut ilmatäytteiset tavarat

2,5

4016 99

muut

 

 

4016 99 20

levitystelan muhvit

2,5

 

muut

 

 

 

nimikkeiden 8701—8705 moottoriajoneuvoja varten

 

 

4016 99 52

osat, joissa on yhdistetty kumia metalliin

2,5

4016 99 58

muut

2,5

 

muut

 

 

4016 99 91

osat, joissa on yhdistetty kumia metalliin

2,5

4016 99 99

muut

2,5

4017 00

Kovakumi (esim. eboniitti) kaikissa muodoissa, myös jätteet ja romu; kovakumitavarat

 

 

4017 00 10

kovakumi (esim. eboniitti), kaikissa muodoissa, myös jätteet ja romu

vapaa

4017 00 90

kovakumitavarat

vapaa

VIII JAKSO

RAAKAVUODAT JA -NAHAT, MUOKATTU NAHKA, TURKISNAHAT JA NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT; SATULA- JA VALJASTEOKSET; MATKATARVIKKEET, KÄSILAUKUT JA NIIDEN KALTAISET SÄILYTYSESINEET; SUOLESTA VALMISTETUT TAVARAT

41 RYHMÄ

RAAKAVUODAT JA -NAHAT (MUUT KUIN TURKISNAHAT) SEKÄ MUOKATTU NAHKA

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

raakavuodan tai -nahan leikkuujätteet ja niiden kaltaiset jätteet (nimike 0511);

b)

nimikkeen 0505 tai 6701 höyhen- tai untuvapeitteiset linnunnahat ja tällaisten nahkojen osat;

c)

karva- tai villapeitteiset raa'at, parkitut tai muokatut nahat (43 ryhmä); kuitenkin 41 ryhmään luokitellaan raa'at karva- tai villapeitteiset nautaeläinten (myös puhvelin), hevoseläinten, lampaan ja karitsan (lukuun ottamatta astrakaani-, breitschwanz-, karakul-, persiaani- ja niiden kaltaisten karitsojen sekä intialaisen, kiinalaisen, mongolilaisen ja tiibetiläisen karitsan), vuohen ja vohlan (paitsi jemeniläisen, mongolilaisen ja tiibetiläisen vuohen ja vohlan), sian (myös napasian), gemssin, gasellin, poron, hirven, peuran, metsäkauriin ja koiran vuodat ja nahat.

2.

A)

Nimikkeisiin 4104—4106 eivät kuulu vuodat ja nahat, jotka on parkittu (myös esiparkittu) palautuvalla menetelmällä (nimikkeet 4101—4103 tapauksesta riippuen).

B)

Nimikkeissä 4104—4106 tarkoitetaan ilmaisulla ”crust-käsittely” myös vuotia ja nahkoja, jotka on jälkiparkittu, värjätty tai rasvattu ennen kuivaamista.

3.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”tekonahka” yksinomaan aineita, jollaisia tarkoitetaan nimikkeessä 4115.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4101

Nauta- ja hevoseläinten (myös puhvelien) raakavuodat ja -nahat (tuoreet tai suolatut, kuivatut, kalkitut, piklatut tai muulla tavalla säilötyt, mutta eivät parkitut, pergamenttinahaksi valmistetut tai enempää valmistetut), myös karvapeitteettömät tai halkaistut

 

 

4101 20

kokonaiset vuodat ja nahat, paino nahkaa kohti enintään 8 kg, jos nahka on ainoastaan kuivattu, enintään 10 kg, jos nahka on kuivasuolattu, ja enintään 16 kg, jos nahka on tuore, märkäsuolattu tai muulla tavalla säilötty

 

 

4101 20 10

tuoreet

vapaa

p/st

4101 20 30

märkäsuolatut

vapaa

p/st

4101 20 50

kuivatut tai kuivasuolatut

vapaa

p/st

4101 20 90

muut

vapaa

p/st

4101 50

kokonaiset vuodat ja nahat, paino yli 16 kg

 

 

4101 50 10

tuoreet

vapaa

p/st

4101 50 30

märkäsuolatut

vapaa

p/st

4101 50 50

kuivatut tai kuivasuolatut

vapaa

p/st

4101 50 90

muut

vapaa

p/st

4101 90 00

muut, myös selkämät, puoliselkämät ja vatsanahat

vapaa

4102

Lampaan ja karitsan raakanahat (tuoreet tai suolatut, kuivatut, kalkitut, piklatut tai muulla tavalla säilötyt, mutta eivät parkitut, pergamenttinahaksi valmistetut tai enempää valmistetut), myös villapeitteettömät tai halkaistut, muut kuin tämän ryhmän 1 huomautuksen c alakohdan mukaisesti tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

4102 10

villapeitteiset

 

 

4102 10 10

karitsan

vapaa

p/st

4102 10 90

muut

vapaa

p/st

 

villapeitteettömät

 

 

4102 21 00

piklatut

vapaa

p/st

4102 29 00

muut

vapaa

p/st

4103

Muut raakavuodat ja -nahat (tuoreet tai suolatut, kuivatut, kalkitut, piklatut tai muulla tavalla säilötyt, mutta eivät parkitut, pergamenttinahaksi valmistetut tai enempää valmistetut), myös karvapeitteettömät tai halkaistut, muut kuin tämän ryhmän 1 huomautuksen b tai c alakohdan mukaisesti tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

4103 10

vuohen tai vohlan

 

 

4103 10 20

tuoreet

vapaa

p/st

4103 10 50

suolatut tai kuivatut

vapaa

p/st

4103 10 90

muut

vapaa

p/st

4103 20 00

matelijoiden

vapaa

4103 30 00

sian

vapaa

4103 90 00

muut

vapaa

4104

Nauta- ja hevoseläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, parkitut tai crust-käsitellyt, karvapeitteettömät, myös halkaistut, mutta eivät enempää valmistetut

 

 

 

märkänä (myös wet-blue)

 

 

4104 11

halkaisematon, ohentamaton nahka; halkaistu, martiollinen nahka

 

 

4104 11 10

kokonaiset nautaeläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

vapaa

p/st

 

muu

 

 

 

nautaeläinten (myös puhvelien)

 

 

4104 11 51

kokonaiset vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala yli 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

vapaa

p/st

4104 11 59

muu

vapaa

p/st

4104 11 90

muut

5,5

p/st

4104 19

muu

 

 

4104 19 10

kokonaiset nautaeläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

vapaa

p/st

 

muu

 

 

 

nautaeläinten, (myös puhvelien)

 

 

4104 19 51

kokonaiset vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

vapaa

p/st

4104 19 59

muu

vapaa

p/st

4104 19 90

muut

5,5

p/st

 

kuivana (crust-käsitelty)

 

 

4104 41

halkaisematon, ohentamaton nahka; halkaistu, martiollinen nahka

 

 

 

kokonaiset nautaeläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

 

 

4104 41 11

intialaisen vasikan vuodat, kokonaiset, myös jos niistä puuttuu pää tai raajat, nettopaino enintään 4,5 kg/vuota, ainoastaan kasvisparkitut, myös edelleen valmistetut, mutta selvästi soveltumattomat nahkatavaroiden välittömään valmistamiseen

vapaa

p/st

4104 41 19

muut

6,5

p/st

 

muu

 

 

 

nautaeläinten (myös puhvelien)

 

 

4104 41 51

kokonaiset vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

6,5

p/st

4104 41 59

muu

6,5

p/st

4104 41 90

muut

5,5

p/st

4104 49

muu

 

 

 

kokonaiset nautaeläinten (myös puhvelien) vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

 

 

4104 49 11

intialaisen vasikan vuodat, kokonaiset, myös jos niistä puuttuu pää tai raajat, nettopaino enintään 4,5 kg/vuota, ainoastaan kasvisparkitut, myös edelleen valmistetut, mutta selvästi soveltumattomat nahkatavaroiden välittömään valmistamiseen

vapaa

p/st

4104 49 19

muut

6,5

p/st

 

muu

 

 

 

nautaeläinten (myös puhvelien)

 

 

4104 49 51

kokonaiset vuodat ja nahat, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

6,5

p/st

4104 49 59

muu

6,5

p/st

4104 49 90

muut

5,5

p/st

4105

Parkittu tai crust-käsitelty lampaan- ja karitsannahka, villapeitteetön, myös halkaistu, mutta ei enempää valmistettu

 

 

4105 10

märkänä (myös wet-blue)

 

 

4105 10 10

halkaisematon

2

4105 10 90

halkaistu

2

4105 30

kuivana (crust-käsitelty)

 

 

4105 30 10

kasvisesiparkittu intialaisen karvalampaan (métis) nahka, myös edelleen valmistettu, mutta selvästi soveltumaton nahkatavaroiden välittömään valmistamiseen

vapaa

p/st

 

muu

 

 

4105 30 91

halkaisematon

2

p/st

4105 30 99

halkaistu

2

p/st

4106

Muiden eläinten parkitut tai crust-käsitellyt vuodat ja nahat, ilman villa- tai karvapeitettä, myös halkaistut, mutta ei enempää valmistetut

 

 

 

vuohen tai vohlan

 

 

4106 21

märkänä (myös wet-blue)

 

 

4106 21 10

halkaisematon

2

4106 21 90

halkaistu

2

4106 22

kuivana (crust-käsitelty)

 

 

4106 22 10

kasvisesiparkittu intialaisen vuohen tai vohlan nahka, myös edelleen valmistettu, mutta selvästi soveltumaton nahkatavaroiden välittömään valmistamiseen

vapaa

p/st

4106 22 90

muu

2

p/st

 

sian

 

 

4106 31

märkänä (myös wet-blue)

 

 

4106 31 10

halkaisematon

2

4106 31 90

halkaistu

2

4106 32

kuivana (crust-käsitelty)

 

 

4106 32 10

halkaisematon

2

p/st

4106 32 90

halkaistu

2

p/st

4106 40

matelijoiden

 

 

4106 40 10

kasvisesiparkittu

vapaa

p/st

4106 40 90

muu

2

p/st

 

muut

 

 

4106 91 00

märkänä (myös wet-blue)

2

4106 92 00

kuivana (crust-käsitelty)

2

p/st

4107

Nauta- ja hevoseläinten (myös puhvelien) nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

 

 

 

kokonaiset vuodat ja nahat

 

 

4107 11

halkaisematon, ohentamaton nahka

 

 

 

nautaeläinten (myös puhvelien) nahka, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

 

 

4107 11 11

boksinahka

6,5

m2

4107 11 19

muu

6,5

m2

4107 11 90

muu

6,5

m2

4107 12

halkaistu, martiollinen nahka

 

 

 

nautaeläinten (myös puhvelien) nahka, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

 

 

4107 12 11

boksinahka

6,5

m2

4107 12 19

muu

6,5

m2

 

muu

 

 

4107 12 91

nautaeläinten (myös puhvelien) nahka

5,5

m2

4107 12 99

hevoseläinten nahka

6,5

m2

4107 19

muu

 

 

4107 19 10

nautaeläinten (myös puhvelien) nahka, yhden nahan pinta-ala enintään 28 neliöjalkaa (2,6 m2)

6,5

m2

4107 19 90

muu

6,5

m2

 

muut, myös sivut

 

 

4107 91

halkaisematon, ohentamaton nahka

 

 

4107 91 10

pohjanahka

6,5

4107 91 90

muu

6,5

m2

4107 92

halkaistu, martiollinen nahka

 

 

4107 92 10

nautaeläinten (myös puhvelien) nahka

5,5

m2

4107 92 90

hevoseläinten nahka

6,5

m2

4107 99

muu

 

 

4107 99 10

nautaeläinten (myös puhvelien) nahka

6,5

m2

4107 99 90

hevoseläinten nahka

6,5

m2

4108

 

 

4109

 

 

4110

 

 

4111

 

 

4112 00 00

Lampaan- ja karitsannahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

3,5

m2

4113

Muiden eläinten nahka, parkituksen tai crust-käsittelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villa- tai karvapeitteetön, myös halkaistu, muu kuin nimikkeen 4114 nahka

 

 

4113 10 00

vuohen tai vohlan

3,5

m2

4113 20 00

sian

2

m2

4113 30 00

matelijoiden

2

m2

4113 90 00

muut

2

m2

4114

Säämiskänahka (myös yhdistelmäparkittu säämiskänahka); kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka

 

 

4114 10

säämiskänahka (myös yhdistelmäparkittu säämiskänahka)

 

 

4114 10 10

lampaan ja karitsan

2,5

p/st

4114 10 90

muun eläimen

2,5

p/st

4114 20 00

kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka

2,5

m2

4115

Nahkaan, myös nahkakuituihin, perustuva tekonahka, laattoina, levyinä tai kaistaleina, myös rullina; leikkuu- ja muut jätteet nahasta tai tekonahasta, nahkatavaroiden valmistukseen soveltumattomat; nahkapöly ja -jauhe

 

 

4115 10 00

nahkaan, myös nahkakuituihin, perustuva tekonahka, laattoina, levyinä tai kaistaleina, myös rullina

2,5

4115 20 00

leikkuu- ja muut jätteet nahasta tai tekonahasta, nahkatavaroiden valmistukseen soveltumattomat; nahkapöly ja -jauhe

vapaa

42 RYHMÄ

NAHKATAVARAT; SATULA- JA VALJASTEOKSET; MATKATARVIKKEET, KÄSILAUKUT JA NIIDEN KALTAISET SÄILYTYSESINEET; SUOLESTA VALMISTETUT TAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

steriili kirurginen katgutti ja sen kaltaiset steriilit haavanompeluaineet (nimike 3006);

b)

vaatteet ja vaatetustarvikkeet (lukuun ottamatta kintaita ja muita käsineitä), jotka on vuorattu turkisnahalla tei tekoturkiksella tai joihin on ulkopuolelle kiinnitetty turkisnahkaa tai tekoturkista muuten kuin ainoastaan koristeeksi (nimike 4303 tai 4304);

c)

verkkokankaasta valmistetut tavarat (nimike 5608);

d)

64 ryhmän tavarat;

e)

65 ryhmän päähineet ja niiden osat;

f)

ruoskat, ratsupiiskat ja muut nimikkeen 6602 tavarat;

g)

kalvosinnapit, rannerenkaat ja muut epäaidot korut (nimike 7117);

h)

erikseen tullille esitetyt tarvikkeet ja varusteet valjaita varten, kuten jalustimet, kuolaimet, raudoitukset ja soljet (yleensä XV jakso);

ij)

kielet, nahat rumpuja ja niiden kaltaisia soittimia varten sekä muut soitinten osat (nimike 9209);

k)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, valaisimet ja valaistusvarusteet);

l)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet);

m)

nimikkeen 9606 napit, painonapit, napinsydämet ja muut näiden tavaroiden osat sekä napinteelmät.

2.

A)

Sen lisäksi, mitä 1 huomautuksessa määrätään, nimikkeeseen 4202 eivät kuulu:

a)

muovikalvosta valmistetut kädensijalliset kassit, myös painetut, muut kuin pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitetut (nimike 3923);

b)

punonta- tai palmikointiaineista tehdyt tavarat (nimike 4602).

B)

Nimikkeiden 4202 ja 4203 tavarat, joissa on jalometallista, jalometallilla pleteroidusta metallista, luonnon- tai viljellyistä helmistä tai luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä valmistettuja osia, luokitellaan kyseisiin nimikkeisiin, vaikka tällaisilla osilla olisi enemmän kuin vähäisen varustamisen tai koristelun tehtävä, jos nämä osat eivät anna tavaralle sen olennaista luonnetta. Toisaalta, jos osat antavat tavaralle sen olennaisen luonteen, tavarat luokitellaan 71 ryhmään.

3.

Nimikkeessä 4203 tarkoitetaan ilmaisulla ”vaatteet ja vaatetustarvikkeet” muun muassa kintaita ja muita käsineitä (myös urheilu- tai suojakäsineitä), esiliinoja ja muita suojavaatteita, housunkannattimia, vöitä, myös olkavöitä, ja rannehihnoja, mutta ei kellonrannekkeita (nimike 9113).

Lisähuomautus

1.

Nimikkeen 4202 alanimikkeissä tarkoitetaan ilmaisulla ”ulkopinta” säilytysesineen ulkopinnan materiaalia, joka on paljain silmin nähtävissä, vaikka tämä materiaali olisikin säilytysesineen uloimman materiaalin muodostavan yhdistelmäaineen uloin kerros.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4201 00 00

Satula- ja valjasteokset kaikkia eläimiä varten (myös vetohihnat, taluttimet, polvensuojukset, kuonokopat, satulahuovat, satulalaukut, koirien takit ja niiden kaltaiset tavarat), mitä tahansa ainetta

2,7

4202

Matka-arkut, matkalaukut, toalettilaukut (vanity-cases), attasealaukut, salkut, koululaukut, silmälasikotelot, kiikarikotelot, kameralaukut, soittimien kotelot ja laukut, asekotelot sekä niiden kaltaiset säilytysesineet; matkakassit ja -pussit, eristetyt laukut ja kassit elintarvikkeita varten, meikkilaukut ja -pussit (toilet bags), selkäreput, käsilaukut, ostoslaukut ja -kassit, lompakot, rahakukkarot, karttakotelot, savukekotelot, tupakkapussit, työkalulaukut ja -salkut, urheiluvälinelaukut, pullokotelot, korulippaat ja -rasiat, puuterirasiat, kotelot ruokailuvälineitä varten ja niiden kaltaiset säilytysesineet, jotka on valmistettu nahasta, tekonahasta, muovilevystä, tekstiiliaineesta, vulkaanikuidusta, kartongista tai pahvista tai kokonaan tai suurimmaksi osaksi päällystetty näillä aineilla tai paperilla

 

 

 

matka-arkut, matkalaukut, toalettilaukut (vanity-cases), attasealaukut, salkut, koululaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet

 

 

4202 11

joiden ulkopinta on nahkaa, tekonahkaa tai kiiltonahkaa

 

 

4202 11 10

attasealaukut, salkut, koululaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet

3

p/st

4202 11 90

muut

3

4202 12

joiden ulkopinta on muovia tai tekstiiliainetta

 

 

 

muovilevyä

 

 

4202 12 11

attasealaukut, salkut, koululaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet

9,7

p/st

4202 12 19

muut

9,7

4202 12 50

muottiin puristettua muovia

5,2

 

muuta ainetta, myös vulkaanikuitua

 

 

4202 12 91

attasealaukut, salkut, koululaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet

3,7

p/st

4202 12 99

muut

3,7

4202 19

muut

 

 

4202 19 10

alumiinia

5,7

4202 19 90

muuta materiaalia

3,7

 

käsilaukut, myös jos niissä on olkahihna, myös käsilaukut, joissa ei ole kädensijaa

 

 

4202 21 00

joiden ulkopinta on nahkaa, tekonahkaa tai kiiltonahkaa

3

p/st

4202 22

joiden ulkopinta on muovilevyä tai tekstiiliainetta

 

 

4202 22 10

muovilevyä

9,7

p/st

4202 22 90

tekstiiliainetta

3,7

p/st

4202 29 00

muut

3,7

p/st

 

tavarat, jollaisia tavallisesti pidetään taskussa tai käsilaukussa

 

 

4202 31 00

joiden ulkopinta on nahkaa, tekonahkaa tai kiiltonahkaa

3

4202 32

joiden ulkopinta on muovilevyä tai tekstiiliainetta

 

 

4202 32 10

muovilevyä

9,7

4202 32 90

tekstiiliainetta

3,7

4202 39 00

muut

3,7

 

muut

 

 

4202 91

joiden ulkopinta on nahkaa, tekonahkaa tai kiiltonahkaa

 

 

4202 91 10

matkakassit ja -pussit, meikkilaukut ja -pussit (toilet bags), selkäreput ja urheiluvälinelaukut

3

4202 91 80

muut

3

4202 92

joiden ulkopinta on muovilevyä tai tekstiiliainetta

 

 

 

muovilevyä

 

 

4202 92 11

matkakassit ja -pussit, meikkilaukut ja -pussit (toilet bags), selkäreput ja urheiluvälinelaukut

9,7

4202 92 15

soittimien kotelot ja laukut

6,7

4202 92 19

muut

9,7

 

tekstiiliainetta

 

 

4202 92 91

matkakassit ja -pussit, meikkilaukut ja -pussit (toilet bags), selkäreput ja urheiluvälinelaukut

2,7

4202 92 98

muut

2,7

4202 99 00

muut

3,7

4203

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet nahasta tai tekonahasta

 

 

4203 10 00

vaatteet

4

 

kintaat ja muut käsineet

 

 

4203 21 00

erityisesti urheilukäyttöön suunnitellut

9

pa

4203 29

muut

 

 

4203 29 10

kaikkien ammattialojen suojakäsineet

9

pa

 

muut

 

 

4203 29 91

miesten ja poikien

7

pa

4203 29 99

muut

7

pa

4203 30 00

vyöt, myös olkavyöt

5

4203 40 00

muut vaatetustarvikkeet

5

4204 00

Nahasta tai tekonahasta valmistetut tavarat, jollaisia käytetään koneissa tai mekaanisissa laitteissa tai muihin teknisiin tarkoituksiin

 

 

4204 00 10

käyttö- ja kuljetushihnat

2

4204 00 90

muut

3

4205 00 00

Muut nahasta tai tekonahasta valmistetut tavarat

2,5

4206

Suolesta, kullantaontanahasta, rakoista tai jänteistä valmistetut tavarat

 

 

4206 10 00

katgutti

1,7

4206 90 00

muut

1,7

43 RYHMÄ

TURKISNAHAT JA TEKOTURKIKSET; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

Huomautuksia

1.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”turkisnahat” nimikkeen 4301 raakoja turkisnahkoja lukuun ottamatta kaikkien eläinten karva- tai villapeitteisiä parkittuja tai muokattuja vuotia ja nahkoja.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

höyhen- tai untuvapeitteiset linnunnahat ja tällaisten nahkojen osat (nimike 0505 tai 6701);

b)

41 ryhmän karva- tai villapeitteiset raa'at vuodat ja nahat (ks. kyseisen ryhmän 1 huomautuksen c alakohta);

c)

nahasta ja turkisnahasta tai nahasta ja tekoturkiksesta valmistetut kintaat ja muut käsineet (nimike 4203);

d)

64 ryhmän tavarat;

e)

65 ryhmän päähineet ja niiden osat;

f)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet).

3.

Nimikkeeseen 4303 kuuluvat muun muassa turkisnahat ja niiden osat, jotka on yhdistetty muita aineita lisäämällä sekä turkisnahat ja niiden osat, jotka on ommeltu yhteen vaatteiksi, vaatteiden osiksi tai tarvikkeiksi tai muiksi esineiksi.

4.

Vaatteet ja vaatetustarvikkeet (lukuun ottamatta 2 huomautuksen mukaisesti tähän ryhmään kuulumattomia), jotka on vuorattu turkisnahalla tai tekoturkiksella tai joihin on ulkopuolelle kiinnitetty turkisnahkaa tai tekoturkista muuten kuin ainoastaan koristeeksi, luokitellaan nimikkeeseen 4303 tai 4304 tapauksen mukaan.

5.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”tekoturkikset” turkisnahan jäljitelmiä, joissa on villaa, karvaa tai muita kuituja liimattuina tai ommeltuina nahalle, kudotulle kankaalle tai muulle aineelle, mutta ei turkisnahan jäljitelmiä, jotka on valmistettu kutomalla tai neulomalla (tavallisesti nimike 5801 tai 6001).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4301

Raa'at turkisnahat (myös päät, hännät, koivet ja muut osat tai leikkeet, jotka sopivat turkkurien käyttöön), muut kuin nimikkeen 4101, 4102 tai 4103 raa'at vuodat ja nahat

 

 

4301 10 00

minkinnahat, kokonaiset, myös jos niistä puuttuvat pää, häntä tai koivet

vapaa

p/st

4301 30 00

karitsannahoista seuraavat: astrakaani-, breitschwanz-, karakul-, persiaani- ja niiden kaltaisten karitsojen sekä initialaisen, kiinalaisen, mongolilaisen ja tiibetiläisen karitsan nahat, kokonaiset, myös jos niistä puuttuvat pää, häntä tai koivet

vapaa

p/st

4301 60 00

ketunnahat, kokonaiset, myös jos niistä puuttuvat pää, häntä tai koivet

vapaa

p/st

4301 70

hylkeennahat, kokonaiset, myös jos niistä puuttuvat pää, häntä tai evät

 

 

4301 70 10

grönlanninhylkeen kuutin ja kuplahylkeen kuutin nahat

vapaa

p/st

4301 70 90

muut

vapaa

p/st

4301 80

muut turkisnahat, kokonaiset, myös jos niistä puuttuvat päät, hännät tai koivet

 

 

4301 80 30

murmelinnahat

vapaa

p/st

4301 80 50

luonnonvaraisten kissaeläinten nahat

vapaa

p/st

4301 80 80

muut

vapaa

4301 90 00

päät, hännät, koivet ja muut osat tai leikkeet, jotka sopivat turkkurien käyttöön

vapaa

4302

Parkitut tai muokatut turkisnahat (myös päät, hännät, koivet ja muut osat tai leikkeet), irralliset tai (muita aineita lisäämättä) yhdistetyt, muut kuin nimikkeeseen 4303 kuuluvat

 

 

 

kokonaiset nahat, myös jos niistä puuttuu pää, häntä tai koivet, irralliset

 

 

4302 11 00

minkinnahat

vapaa

p/st

4302 13 00

karitsannahoista seuraavat: astrakaani-, breitschwanz-, karakul-, persiaami- ja niiden kaltaisten karitsojen sekä intialaisen, kiinalaisen, mongolilaisen ja tiibetiläisen karitsan nahat

vapaa

p/st

4302 19

muut

 

 

4302 19 10

majavannahat

vapaa

p/st

4302 19 20

piisaminnahat

vapaa

p/st

4302 19 30

ketunnahat

vapaa

p/st

4302 19 35

kanin- ja jäniksennahat

vapaa

p/st

 

hylkeennahat

 

 

4302 19 41

grönlanninhylkeen kuutin tai kuplahylkeen kuutin nahat

2,2

p/st

4302 19 49

muut

2,2

p/st

4302 19 50

merisaukon- tai nutriannahat

2,2

p/st

4302 19 60

murmelinnahat

2,2

p/st

4302 19 70

luonnonvaraisten kissaeläinten nahat

2,2

p/st

4302 19 80

lampaan tai karitsan nahat

2,2

p/st

4302 19 95

muut

2,2

4302 20 00

päät, hännät, koivet ja muut osat tai leikkeet, irralliset

vapaa

4302 30

kokonaiset nahat sekä nahan osat tai leikkeet, yhdistetyt

 

 

4302 30 10

rykätyt turkisnahat

2,7

 

muut

 

 

4302 30 21

minkinnahat

2,2

p/st

4302 30 25

kanin- tai jäniksennahat

2,2

p/st

4302 30 31

karitsannahoista seuraavat: astrakaani-, breitschwanz-, karakul-, persiaani- ja niiden kaltaisten karitsojen sekä intialaisen, kiinalaisen, mongolilaisen ja tiibetiläisen karitsan nahat

2,2

p/st

4302 30 41

piisaminnahat

2,2

p/st

4302 30 45

ketunnahat

2,2

p/st

 

hylkeennahat

 

 

4302 30 51

grönlanninhylkeen kuutin tai kuplahylkeen kuutin nahat

2,2

p/st

4302 30 55

muut

2,2

p/st

4302 30 61

merisaukon- tai nutriannahat

2,2

p/st

4302 30 71

luonnonvaraisen kissaeläimen nahat

2,2

p/st

4302 30 95

muut

2,2

4303

Vaatteet, vaatetustarvikkeet ja muut turkisnahasta valmistetut tavarat

 

 

4303 10

vaatteet ja vaatetustarvikkeet

 

 

4303 10 10

grönlanninhylkeen kuutin tai kuplahylkeen kuutin nahoista valmistetut

3,7

4303 10 90

muut

3,7

4303 90 00

muut

3,7

4304 00 00

Tekoturkikset ja niistä valmistetut tavarat

3,2

IX JAKSO

PUU JA PUUSTA VALMISTETUT TAVARAT; PUUHIILI; KORKKI JA KORKKITAVARAT; OLJESTA, ESPARTOSTA TAI MUISTA PUNONTA- TAI PALMIKOINTIAINEISTA VALMISTETUT TAVARAT; KORI- JA PUNONTATEOKSET

44 RYHMÄ

PUU JA PUUSTA VALMISTETUT TAVARAT; PUUHIILI

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

hakkeena, lastuina, murskana tai jauheena oleva puu, jollaista käytetään pääasiallisesti hajusteisiin, farmaseuttisiin tuotteisiin, hyönteisten ja sienitautien torjunta-aineisiin tai niiden kaltaisiin tuotteisiin (nimike 1211);

b)

bambu tai muut puumaiset aineet, joita käytetään pääasiallisesti palmikointiin ja punontaan, työstämättömät, myös halkaistut, pituussuunnassa leikatut tai määräpituuksiin leikatut (nimike 1401);

c)

hakkeena, lastuina tai jauheena oleva puu, jollaista käytetään pääasiallisesti värjäykseen tai parkitukseen (nimike 1404);

d)

aktiivihiili (nimike 3802);

e)

nimikkeen 4202 tavarat;

f)

46 ryhmän tavarat;

g)

64 ryhmän jalkineet ja niiden osat;

h)

66 ryhmän tavarat (esimerkiksi sateenvarjot ja kävelykepit sekä niiden osat);

ij)

nimikkeen 6808 tavarat;

k)

nimikkeen 7117 epäaidot korut;

l)

XVI tai XVII jakson tavarat (esimerkiksi koneiden osat, koneiden ja laitteiden kotelot ja kaapit sekä vaunusepän teokset);

m)

XVIII jakson tavarat (esimerkiksi kellonkotelot ja soittimet sekä niiden osat);

n)

tuliaseiden osat (nimike 9305);

o)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, valaisimet ja valaistusvarusteet, tehdasvalmisteiset rakennukset);

p)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet);

q)

96 ryhmän tavarat (esimerkiksi tupakkapiiput ja niiden osat, napit ja lyijykynät), lukuun ottamatta nimikkeen 9603 tavaroiden puisia runkoja, varsia ja kädensijoja;

r)

97 ryhmän tavarat (esimerkiksi taideteokset).

2.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”tiivistetty puu” puuta, jota on käsitelty kemiallisesti tai fysikaalisesti (kun on kyse useammasta kerroksesta yhteenliimatusta puusta, enemmän kuin on tarpeen hyvän liitoksen varmistamiseksi) ja jonka tiiviys tai kovuus on siten lisääntynyt ja mekaaninen lujuus tai kemiallisten tai sähköisten vaikutusten kestävyys parantunut.

3.

Nimikkeisiin 4414—4421 kuuluvat kussakin nimikkeessä tarkoitettujen puutuotteiden lisäksi vastaavat lastulevystä tai sen kaltaisesta levystä, kuitulevystä, kerrostetusta puusta tai tiivistetystä puusta valmistetut tuotteet.

4.

Nimikkeiden 4410, 4411 ja 4412 tuotteet voivat olla työstettyjä muotoihin, joita edellytetään nimikkeen 4409 tavaroilta, kaarevia, aallotettuja, rei'itettyjä, muun kuin suorakaiteen tai neliön muotoisiksi leikattuja tai muotoiltuja tai jollakin muulla tavalla työstettyjä, jos ne eivät tuolloin ole saaneet muiden nimikkeiden tavaroiden luonnetta.

5.

Nimikkeeseen 4417 eivät kuulu työkalut ja -välineet, joissa terä, työstösärmä, työpinta tai muu työtä suorittava osa on tehty jostakin 82 ryhmän 1 huomautuksessa tarkoitetusta aineesta.

6.

Jollei edellä olevasta 1 huomautuksesta muuta johdu ja jollei muualla toisin määrätä, tämän ryhmän nimikkeissä tarkoitetaan ilmaisulla ”puu” myös bambua ja muita puumaisia aineita.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 4403 41—4403 49, 4407 24—4407 29, 4408 31—4408 39 ja 4412 13—4412 99 ilmaisulla ”trooppinen puu” tarkoitetaan seuraavia puulajeja: abura, acajou d'Afrique, afrormosia, ako, alan, andiroba, aningré, avodiré, azobé, balau, balsa, bossé clair, bossé foncé, cativo, cedro, dabema, dark red meranti, dibétou, doussié, framiré, freijo, fromager, fuma, geronggang, ilomba, imbuia, ipé, iroko, jaboty, jelutong, jequitiba, jongkong, kapur, kempas, keruing, kosipo, kotibé, koto, light red meranti, limba, louro, maçaranduba, mahogany, makoré, mandioqueira, mansonia, mengkulang, meranti bakau, merawan, merbau, merpauh, mersawa, moabi, niangon, nyatoh, obeche, okoumé, onzabili, orey, ovengkol, ozigo, padauk, paldao, palissandre de Guatemala, palissandre de Para, palissandre de Rio, palissandre de Rose, pau amarelo, pau marfim, pulai, punah, quaruba, ramin, sapelli, saqui-saqui, sepetir, sipo, sucupira, suren, tauari, teak, tiama, tola, virola, white lauan, white meranti, white seraya, yellow meranti.

Lisähuomautuksia

1.

Nimikkeessä 4405 tarkoitetaan ilmaisulla ”puujauho” puujauhetta, josta enintään 8 painoprosenttia jää seulaan, jonka silmäkoko on 0,63 mm.

2.

Alanimikkeissä 4414 00 10, 4418 10 10, 4418 20 10, 4419 00 10, 4420 10 11 ja 4420 90 91 tarkoitetaan ilmaisulla ”trooppinen puu” seuraavia trooppisia puita: okoumé, obeche, sapelli, sipo, acajou d'Afrique, makoré, iroko, tiama, mansonia, ilomba, dibétou, limba, azobé, dark red meranti, light red meranti, meranti bakau, white lauan, white meranti, white seraya, yellow meranti, alan, keruing, ramin, kapur, teak, jongkong, merbau, jelutong, kempas, virola, mahogany (Swietenia-suvun lajit), imbuia, balsa, palissandre de Rio, palissandre de Para ja palissandre de Rose.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4401

Polttopuu, rankoina, pölkkyinä, halkoina, oksina, risukimppuina tai niiden kaltaisissa muodoissa; puu lastuina ja hakkeena; sahanpuru ja puujäte, myös pölkyiksi, briketeiksi, rakeiksi tai niiden kaltaiseen muotoon yhteenpuristettu

 

 

4401 10 00

polttopuu rankoina, pölkkyinä, halkoina, oksina, risukimppuina tai niiden kaltaisissa muodoissa

vapaa

 

puu lastuina tai hakkeena

 

 

4401 21 00

havupuuta

vapaa

4401 22 00

lehtipuuta

vapaa

4401 30

sahanpuru ja puujäte, myös pölkyiksi, briketeiksi, rakeiksi tai niiden kaltaiseen muotoon yhteenpuristettu

 

 

4401 30 10

sahanpuru

vapaa

4401 30 90

muut

vapaa

4402 00 00

Puuhiili (myös kuori- ja pähkinähiili), myös yhteenpuristettu

vapaa

4403

Raakapuu, myös jos siitä on poistettu kuori tai pintapuu, tai karkeasti syrjätty puu

 

 

4403 10 00

maalilla, petsillä, kreosootilla tai muilla suoja -aineilla käsitelty

vapaa

m3

4403 20

muut, havupuuta

 

 

 

kuusta (Picea abies Karst.) tai saksanjalokuusta (Abies alba Mill.)

 

 

4403 20 11

sahatukit

vapaa

m3

4403 20 19

muut

vapaa

m3

 

mäntyä (Pinus sylvestris L.)

 

 

4403 20 31

sahatukit

vapaa

m3

4403 20 39

muut

vapaa

m3

 

muut

 

 

4403 20 91

sahatukit

vapaa

m3

4403 20 99

muut

vapaa

m3

 

tämän ryhmän 1 alanimikehuomautuksessa mainittua trooppista puulajia

 

 

4403 41 00

dark red meranti, light red meranti ja meranti bakau

vapaa

m3

4403 49

muut

 

 

4403 49 10

sapelli, acajou d'Afrique ja iroko

vapaa

m3

4403 49 20

okoumé

vapaa

m3

4403 49 40

sipo

vapaa

m3

4403 49 95

muut

vapaa

m3

 

muu

 

 

4403 91

tammea (Quercus spp.)

 

 

4403 91 10

sahatukit

vapaa

m3

4403 91 90

muut

vapaa

m3

4403 92

pyökkiä (Fagus spp.)

 

 

4403 92 10

sahatukit

vapaa

m3

4403 92 90

muut

vapaa

m3

4403 99

muu

 

 

4403 99 10

poppelia

vapaa

m3

4403 99 30

eukalyptuspuuta

vapaa

m3

 

koivua

 

 

4403 99 51

sahatukit

vapaa

m3

4403 99 59

muut

vapaa

m3

4403 99 95

muuta

vapaa

m3

4404

Vannepuu; halkaistut pylväät; teroitetut, mutta pituussuunnassa sahaamattomat puupaalut, -seipäät ja -kepit; puukepit, karkeasti muotoillut, mutta ei sorvatut, taivutetut eikä muulla tavalla valmistetut, kävelykeppien, sateenvarjojen, työkalujen varsien tai niiden kaltaisten tavaroiden valmistukseen soveltuvat; puusäleet ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

4404 10 00

havupuuta

vapaa

4404 20 00

lehtipuuta

vapaa

4405 00 00

Lastuvilla; puujauho

vapaa

4406

Puiset rata- ja raitiotiepölkyt

 

 

4406 10 00

kyllästämättömät

vapaa

m3

4406 90 00

muut

vapaa

m3

4407

Puu, sahattu tai veistetty (chipped) pituussuunnassa, tasoleikattu tai viiluksi sorvattu, myös höylätty, hiottu tai päistään jatkettu, paksuus suurempi kuin 6 mm

 

 

4407 10

havupuuta

 

 

4407 10 15

hiottu; päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

vapaa

m3

 

muut

 

 

 

höylätty

 

 

4407 10 31

kuusta (Picea abies Karst.) tai saksanjalokuusta (Abies alba Mill.)

vapaa

m3

4407 10 33

mäntyä (Pinus sylvestris L.)

vapaa

m3

4407 10 38

muut

vapaa

m3

 

muut

 

 

4407 10 91

kuusta (Picea abies Karst.) tai sakasanjalokuusta (Abies alba Mill.)

vapaa

m3

4407 10 93

mäntyä (Pinus sylvestris L.)

vapaa

m3

4407 10 98

muut

vapaa

m3

 

tämän ryhmän 1 alanimikehuomautuksessa mainittua trooppista puulajia

 

 

4407 24

virola, mahogany (Swietenia spp.), imbuia ja balsa

 

 

4407 24 15

hiottu; päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

4,9 (130)

 

muut

 

 

4407 24 30

höylätty

4 (131)

m3

4407 24 90

muut

vapaa

m3

4407 25

dark red meranti, light red meranti ja meranti bakau

 

 

4407 25 10

päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

4,9 (130)

 

muut

 

 

4407 25 30

höylätty

4 (131)

m3

4407 25 50

hiottu

4,9 (130)

4407 25 90

muut

vapaa

m3

4407 26

white lauan, white moranti, white seraya, yellow meranti ja alan

 

 

4407 26 10

päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

4,9 (130)

 

muut

 

 

4407 26 30

höylätty

4 (131)

m3

4407 26 50

hiottu

4,9 (130)

4407 26 90

muut

vapaa

m3

4407 29

muuta

 

 

4407 29 05

päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

4,9 (130)

 

muut

 

 

 

keruing, ramin, kapur, teak, jongkong, merbau, jelutong, kempas, okoumé, obeche, sapelli, sipo, acajou d'Afrique, makoré, iroko, tiama, mansonia, ilomba, dibétou, limba, azobé, palissandre de Rio, palissandre de Para ja palissandre de Rose

 

 

 

höylätty

 

 

4407 29 20

palissandre de Rio, palissandre de Para ja palissandre de Rose

4,9 (131)

m3

4407 29 30

muut

4 (131)

m3

4407 29 50

hiottu

4,9 (130)

 

muut

 

 

4407 29 61

azobé

vapaa

m3

4407 29 69

muut

vapaa

m3

 

muut

 

 

4407 29 83

höylätty

4 (131)

m3

4407 29 85

hiottu

4,9 (130)

4407 29 95

muut

vapaa

m3

 

muut

 

 

4407 91

tammea (Quercus spp.)

 

 

4407 91 15

hiottu; päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

vapaa

 

muut

 

 

 

höylätty

 

 

4407 91 31

laatat ja rimat parkettilattioita varten, yhdistämättömät

vapaa

m2

4407 91 39

muut

vapaa

m3

4407 91 90

muut

vapaa

m3

4407 92 00

pyökkiä (Fagus spp.)

vapaa

m3

4407 99

muut

 

 

4407 99 10

päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

vapaa

 

muut

 

 

4407 99 30

höylätty

vapaa

m3

4407 99 50

hiottu

2,5

 

muut

 

 

4407 99 91

poppelia

vapaa

m3

4407 99 96

trooppista puulajia

vapaa

m3

4407 99 97

muut

vapaa

m3

4408

Viilut vanerointia (myös kerrostettua puuta tasoleikkaamalla saadut), ristiinliimattua vaneria tai muuta niiden kaltaista kerrostettua puuta varten ja muu puu, sahattu pituussuunnassa, tasoleikattu tai viiluksi sorvattu, myös höylätty, hiottu, saumattu tai päistään jatkettu, paksuus enintään 6 mm

 

 

4408 10

havupuuta

 

 

4408 10 15

höylätty; hiottu; päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

3

 

muut

 

 

4408 10 91

lauta lyijykynien valmistukseen (132)

vapaa

 

muut

 

 

4408 10 93

paksuus enintään 1 mm

4

m3

4408 10 99

paksuus suurempi kuin 1 mm

4

m3

 

tämän ryhmän 1 alanimikehuomautuksessa mainittua trooppista puulajia

 

 

4408 31

dark red meranti, light red meranti ja meranti bakau

 

 

4408 31 11

päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

4,9

 

muut

 

 

4408 31 21

höylätty

4

m3

4408 31 25

hiottu

4,9

4408 31 30

muut

6

m3

4408 39

muut

 

 

 

white lauan, sipo, limba, okoumé, obeche, acajou d'Afrique, sapelli, virola, mahogany (Swietenia spp.), palissandre de Rio, palissandre de Para ja palissandre de Rose

 

 

4408 39 15

hiottu; päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

4,9

 

muut

 

 

4408 39 21

höylätty

4

m3

 

muut

 

 

4408 39 31

paksuus enintään 1 mm

6

m3

4408 39 35

paksuus suurempi kuin 1 mm

6

m3

 

muut

 

 

4408 39 55

höylätty; hiottu; päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

3

 

muut

 

 

4408 39 70

lauta lyijykynien valmistukseen (132)

vapaa

 

muut

 

 

4408 39 85

paksuus enintään 1 mm

4

m3

4408 39 95

paksuus suurempi kuin 1 mm

4

m3

4408 90

muut

 

 

4408 90 15

höylätty; hiottu; päistään jatkettu, myös höylätty tai hiottu

3

 

muut

 

 

4408 90 35

lauta lyijykynien valmistukseen (132)

vapaa

 

muut

 

 

4408 90 85

paksuus enintään 1 mm

4

m3

4408 90 95

paksuus suurempi kuin 1 mm

4

m3

4409

Puu (myös yhdistämättömät laatat ja rimat parkettilattioita varten), yhdeltä tai useammalta syrjältä, pinnalta tai päästä koko pituudelta muotoiltu (pontattu, puolipontattu, viistottu, pontattu viistotuin syrjin tai päin, helmipontattu, tehty muotolistoiksi tai -laudoiksi, pyöristetty tai vastaavilla tavoilla työstetty), myös höylätty, hiottu tai päistään jatkettu

 

 

4409 10

havupuuta

 

 

4409 10 11

kehyslista maalausten, valokuvien, peilien tai muita niiden kaltaisten tavaroiden kehyksiä varten

vapaa

m

4409 10 18

muut

vapaa

4409 20

lehtipuuta

 

 

4409 20 11

kehyslista maalausten, valokuvien, peilien tai muita niiden kaltaisten tavaroiden kehyksiä varten

vapaa

m

 

muut

 

 

4409 20 91

laatat ja rimat parkettilattioita varten, yhdistämättömät

vapaa

m2

4409 20 98

muut

vapaa

4410

Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu lastulevy ja sen kaltainen levy (esimerkiksi ”oriented strand board” ja ”waferboard”-levyt), myös hartsilla tai muulla orgaanisella sideaineella yhteenpuristettu

 

 

 

”oriented strand board” ja ”waferboard”-levyt, puuta

 

 

4410 21 00

työstämätön tai ei enempää valmistettu kuin hiottu

7

m3

4410 29 00

muu

7

m3

 

muu, puuta

 

 

4410 31 00

työstämätön tai ei enempää valmistettu kuin hiottu

7

m3

4410 32 00

pinnoitettu melamiinilla kyllästetyllä paperilla

7

m3

4410 33 00

pinnoitettu koristeellisella muovilaminaatilla

7

m3

4410 39 00

muu

7

m3

4410 90 00

muu

7

m3

4411

Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu kuitulevy, myös hartsilla tai muulla orgaanisella sideaineella yhteenpuristettu

 

 

 

kuitulevy, tiheys suurempi kuin 0,8 g/cm3

 

 

4411 11

mekaanisesti työstämätön ja pintapeitteetön

 

 

4411 11 10

MDF-levy

7

m2

4411 11 90

muu

7

m2

4411 19

muu

 

 

4411 19 10

MDF-levy

7

m2

4411 19 90

muu

7

m2

 

kuitulevy, tiheys suurempi kuin 0,5 g/cm3, mutta enintään 0,8 g/cm3

 

 

4411 21

mekaanisesti työstämätön ja pintapeitteetön

 

 

4411 21 10

MDF-levy

7

m2

4411 21 90

muu

7

m2

4411 29

muu

 

 

4411 29 10

MDF-levy

7

m2

4411 29 90

muu

7

m2

 

kuitulevy, tiheys suurempi kuin 0,35 g/cm3, mutta enintään 0,5 g/cm3

 

 

4411 31

mekaanisesti työstämätön ja pintapeitteetön

 

 

4411 31 10

MDF-levy

7

m2

4411 31 90

muu

7

m2

4411 39

muu

 

 

4411 39 10

MDF-levy

7

m2

4411 39 90

muu

7

m2

 

muu

 

 

4411 91 00

mekaanisesti työstämätön ja pintapeitteetön

7

m2

4411 99 00

muu

7

m2

4412

Ristiinliimattu vaneri, vaneroidut puulevyt ja niiden kaltainen kerrostettu puu

 

 

 

yksinomaan enintään 6 mm:n paksuisista puuviiluista koostuva ristiinliimattu vaneri

 

 

4412 13

joissa ainakin yksi viiluista on tämän ryhmän 1 alanimikehuomautuksessa mainittua trooppista puulajia

 

 

4412 13 10

dark red meranti, light red meranti, white lauan, sipo, limba, obeche, okoumé, acajou d'Afrique, sapelli, virola, mahogany (Swietenia spp.), palissandre de Rio, palissandre de Para tai palissandre de Rose-puuta

10

m3

4412 13 90

muut

7

m3

4412 14 00

muut, joissa ainakin yksi pintaviiluista on lehtipuuta

7

m3

4412 19 00

muut

7 (133)

m3

 

muut, joissa ainakin yksi pintaviiluista on lehtipuuta

 

 

4412 22

joissa ainakin yksi pintaviiluista on tämän ryhmän 1 alanimikehuomautuksessa mainittua trooppista puulajia

 

 

4412 22 10

joissa on ainakin yksi kerros lastulevyä

6

m3

 

muut

 

 

4412 22 91

rimalevy, sälölevy ja kimpivaneri

10

m3

4412 22 99

muut

10

m3

4412 23 00

muut, joissa on ainakin yksi kerros lastulevyä

6

m3

4412 29

muut

 

 

4412 29 20

rimalevy, sälölevy ja kimpivaneri

10

m3

4412 29 80

muut

10

m3

 

muut

 

 

4412 92

joissa ainakin yksi viiluista on tämän ryhmän 1 alanimikehuomautuksessa mainittua trooppista puulajia

 

 

4412 92 10

joissa on ainakin yksi kerros lastulevyä

6

m3

 

muut

 

 

4412 92 91

rimalevy, sälölevy ja kimpivaneri

6

m3

4412 92 99

muut

10 (133)

m3

4412 93 00

muut, joissa on ainakin yksi kerros lastulevyä

6

m3

4412 99

muut

 

 

4412 99 20

rimalevy, sälölevy ja kimpivaneri

6

m3

4412 99 80

muut

10 (133)

m3

4413 00 00

Tiivistetty puu, möhkäleinä, levyinä, rimoina tai profiileina

vapaa

m3

4414 00

Puiset maalausten, valokuvien, peilien ja niiden kaltaisten tavaroiden kehykset

 

 

4414 00 10

trooppista puulajia, joka määritellään tämän ryhmän 2 lisähuomautuksessa

5,1 (130)

4414 00 90

muuta puuta

vapaa

4415

Puiset pakkauslaatikot, -rasiat, -häkit, -pytyt ja niiden kaltaiset päällykset; puiset kaapeli- ja johdinkelat; kuormalavat, laatikkokuormalavat ja muut puiset lastauslavat; puiset kuormauslavojen lavakaulukset

 

 

4415 10

laatikot, rasiat, häkit, pytyt ja niiden kaltaiset päällykset; kaapeli- ja johdinkelat

 

 

4415 10 10

laatikot, rasiat, häkit, pytyt ja niiden kaltaiset päällykset

4

4415 10 90

kaapeli- ja johdinkelat

3

4415 20

kuormalavat, laatikkokuormalavat ja muut lastauslavat; kuormauslavojen lavakaulukset

 

 

4415 20 20

kaksipohjaiset kuormalavat; kuormauslavojen lavakaulukset

3

p/st

4415 20 90

muut

4

4416 00 00

Puiset drittelit, tynnyrit, sammiot, saavit ja muut tynnyriteokset sekä niiden puuosat, myös kimmet

vapaa

4417 00 00

Puiset työkalut ja -välineet, työkalujen ja -välineiden rungot, varret ja kädensijat, luudan-, harjan- ja siveltimenrungot, -varret ja -kädensijat; puiset jalkineiden lestit ja pakotuspuut

vapaa

4418

Rakennuspuusepän ja kirvesmiehen tuotteet, myös puiset solulevyt, yhdistetyt parkettilaatat, kattopäreet ja -paanut

 

 

4418 10

ikkunat, ranskalaiset ikkunat (lasiovet) ja niiden kehykset

 

 

4418 10 10

tämän ryhmän 2 lisähuomautuksessa mainittua trooppista puulajia

3

p/st (134)

4418 10 50

havupuuta

3

p/st (134)

4418 10 90

muuta

3

p/st (134)

4418 20

ovet sekä niiden kehykset ja kynnykset

 

 

4418 20 10

trooppista puulajia, joka määritellään tämän ryhmän 2 lisähuomautuksessa

6 (135)

p/st (136)

4418 20 50

havupuuta

vapaa

p/st (136)

4418 20 80

muuta

vapaa

p/st (136)

4418 30

parkettilaatat

 

 

4418 30 10

mosaiikkilattioita varten

3

m2

 

muut

 

 

4418 30 91

kahdesta tai useammasta puukerroksesta muodostuvat

vapaa

m2

4418 30 99

muut

vapaa

m2

4418 40 00

betonivalumuotit

vapaa

4418 50 00

kattopäreet ja -paanut

vapaa

4418 90

muut

 

 

4418 90 10

liimapuu

vapaa

4418 90 90

muut

vapaa

4419 00

Puiset pöytä- ja keittiöesineet

 

 

4419 00 10

trooppista puulajia, joka määritellään tämän ryhmän 2 lisähuomautuksessa

3 (137)

4419 00 90

muuta puulajia

vapaa

4420

Puumosaiikki ja upotekoristeinen puu; puiset koru- tai ruokailuvälinelippaat ja -kotelot sekä niiden kaltaiset tavarat; puiset pienoisveistokset ja muut koriste-esineet; puiset 94 ryhmään kuulumattomat kalusteet

 

 

4420 10

puiset pienoisveistokset ja muut koriste-esineet

 

 

4420 10 11

trooppista puulajia, joka määritellään tämän ryhmän 2 lisähuomautuksessa

6 (135)

4420 10 19

muuta puulajia

vapaa

4420 90

muut

 

 

4420 90 10

puumosaiikki ja upotekoristeinen puu

4

m3

 

muut

 

 

4420 90 91

trooppista puulajia, joka määritellään tämän ryhmän 2 lisähuomautuksessa

6 (135)

4420 90 99

muut

vapaa

4421

Muut puusta valmistetut tavarat

 

 

4421 10 00

vaateripustimet

vapaa

p/st

4421 90

muut

 

 

4421 90 91

kuitulevyä

4

4421 90 98

muuta

vapaa

45 RYHMÄ

KORKKI JA KORKKITAVARAT

Huomautus

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

64 ryhmän jalkineet ja jalkineiden osat;

b)

65 ryhmän päähineet ja päähineiden osat;

c)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4501

Luonnonkorkki, raaka tai yksinkertaisesti valmistettu; korkkijätteet; rouhittu, rakeistettu tai jauhettu korkki

 

 

4501 10 00

luonnonkorkki, raaka tai yksinkertaisesti valmistettu

vapaa

4501 90 00

muut

vapaa

4502 00 00

Luonnonkorkki, kuorittu tai leikattu karkeasti suorakulmaisiksi kappaleiksi tai suorakaiteen tai neliön muotoisina paloina, laattoina, levyinä tai kaistaleina (myös teräväsärmäiset teelmät pullontulppia ja muita tulppia varten)

vapaa

4503

Luonnonkorkkitavarat

 

 

4503 10

pullontulpat ja muut tulpat

 

 

4503 10 10

lieriönmuotoiset

4,7

4503 10 90

muut

4,7

4503 90 00

muut

4,7

4504

Puristekorkki (myös jos siinä on sideainetta) sekä puristekorkkitavarat

 

 

4504 10

palat, laatat, levyt ja kaistaleet; lattia- ja seinälaatat, kaikenmuotoiset; täyteiset lieriöt, myös pyörylät

 

 

 

pullontulpat ja muut tulpat

 

 

4504 10 11

kuohuviiniä varten, myös jos niissä on luonnonkorkista valmistetut korkkilevyt

4,7

4504 10 19

muut

4,7

 

muut

 

 

4504 10 91

sideainetta sisältävät

4,7

4504 10 99

muut

4,7

4504 90

muut

 

 

4504 90 20

pullontulpat ja muut tulpat

4,7

4504 90 80

muut

4,7

46 RYHMÄ

OLJESTA, ESPARTOSTA TAI MUISTA PUNONTA- TAI PALMIKOINTIAINEISTA VALMISTETUT TAVARAT; KORI- JA PUNONTATEOKSET

Huomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”punonta- tai palmikointiaineet” aineita, jotka ovat sellaisessa tilassa tai muodossa, että ne soveltuvat palmikointiin, punontaan tai vastaavanlaisiin valmistusmenetelmiin; punonta- ja palmikointiaineita ovat muun muassa olki, paju, bambu, kaisla, ruoko, puukaistaleet, muut kasviainekaistaleet (esimerkiksi kuorikaistaleet, kapeat lehdet ja raffia tai muut leveistä lehdistä leikatut kaistaleet), kehräämättömät luonnon tekstiilikuidut, muovi monofilamenttilankana, kaistaleina ja niiden kaltaisessa muodossa sekä paperikaistaleet, mutta eivät nahka-, tekonahka-, huopa- tai kuitukangaskaistaleet, hiukset, jouhet, tekstiiliaine-esilanka tai -lanka eivätkä 54 ryhmän monofilamenttilanka ja kaistaleet tai niiden kaltaiset tuotteet.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 4814 seinänpäällysteet;

b)

side- ja purjelanka, nuora ja köysi, myös punotut tai palmikoidut (nimike 5607);

c)

64 ja 65 ryhmän jalkineet ja päähineet sekä niiden osat;

d)

korityönä valmistetut kuljetusvälineet ja kuljetusvälineiden ylärakenteet (87 ryhmä);

e)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, valaisimet ja valaistusvarusteet.

3.

Nimikkeessä 4601 tarkoitetaan ilmaisulla ”punonta- tai palmikointiaineet, palmikot ja niiden kaltaiset tavarat näistä aineista, yhdensuuntaisista säikeistä sidottuina” tavaroita, joissa punonta- tai palmikointiaineita, palmikoita tai niiden kaltaisia tavaroita näistä aineista on asetettu vierekkäin ja sidottu yhteen levyiksi, jolloin sidonta-aine voi olla myös kehrättyä tekstiiliainetta.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4601

Punonta- tai palmikointiaineista valmistetut palmikot ja niiden kaltaiset tuotteet, myös nauhoiksi yhdistetyt; punonta- tai palmikointiaineet, näistä aineista valmistetut palmikot ja niiden kaltaiset tavarat, yhdensuuntaisista säikeistä sidottuina tai kudottuina levyinä, myös jos ne ovat valmiita tavaroita (esim. mattoja tai säleikköjä)

 

 

4601 20

kasviaineista valmistetut matot ja säleiköt

 

 

4601 20 10

punonta- tai palmikointiaineista valmistetuista palmikoista tai niiden kaltaisista tuotteista valmistetut

3,7

4601 20 90

muut

2,2

 

muut

 

 

4601 91

kasviainetta

 

 

4601 91 05

punonta- tai palmikointiaineista valmistetut palmikot ja niiden kaltaiset tuotteet, myös nauhoiksi yhdistetyt

vapaa

 

muut

 

 

4601 91 10

punonta- tai palmikointiaineista valmistetuista palmikoista tai niiden kaltaisista tuotteista valmistetut

3,7

4601 91 90

muut

2,2

4601 99

muut

 

 

4601 99 05

punonta- tai palmikointiaineista valmistetut palmikot ja niiden kaltaiset tuotteet, myös nauhoiksi yhdistetyt

1,7

 

muut

 

 

4601 99 10

punonta- tai palmikointiaineista valmistetuista palmikoista tai niiden kaltaisista tuotteista valmistetut

4,7

4601 99 90

muut

2,7

4602

Kori- ja punontatavarat, jotka on valmistettu välittömästi määrämuotoisiksi punonta- tai palmikointiaineista tai tehty nimikkeen 4601 tavaroista; luffasta valmistetut tavarat

 

 

4602 10

kasviainetta

 

 

4602 10 10

olkipäällykset pulloja varten

1,7

 

muut

 

 

4602 10 91

kori- ja punontatavarat, jotka on valmistettu välittömästi määrämuotoisiksi punonta- tai palmikointiaineista

3,7

4602 10 99

muut

3,7

4602 90 00

muut

4,7

X JAKSO

PUUSTA TAI MUUSTA KUITUISESTA SELLULOOSA-AINEESTA VALMISTETTU MASSA; KERÄYSPAPERI, -KARTONKI JA -PAHVI (-JÄTE); PAPERI, KARTONKI JA PAHVI SEKÄ NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

47 RYHMÄ

PUUSTA TAI MUUSTA KUITUISESTA SELLULOOSA-AINEESTA VALMISTETTU MASSA; KERÄYSPAPERI, -KARTONKI JA -PAHVI (-JÄTE)

Huomautus

1.

Nimikkeessä 4702 tarkoitetaan ilmaisulla ”puusta kemiallisesti valmistettu liukosellu” kemiallista puumassaa, jonka liukenematon jae, massan oltua yhden tunnin 20 °C:n lämpötilassa 18-prosenttisessa natriumhydroksidiliuoksessa, on sooda- tai sulfaattimassan osalta vähintään 92 painoprosenttia ja sulfiittimassan osalta vähintään 88 painoprosenttia, ja tuhkapitoisuus sulfiittimassan osalta on enintään 0,15 painoprosenttia.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4701 00

Mekaaninen puumassa

 

 

4701 00 10

kuumahierre

vapaa

kg 90 % sdt

4701 00 90

muu

vapaa

kg 90 % sdt

4702 00 00

Puusta kemiallisesti valmistettu liukosellu

vapaa

kg 90 % sdt

4703

Puusta kemiallisesti valmistettu sooda- tai sulfaattisellu, muu kuin liukosellu

 

 

 

valkaisematon

 

 

4703 11 00

havupuuta

vapaa

kg 90 % sdt

4703 19 00

lehtipuuta

vapaa

kg 90 % sdt

 

puolivalkaistu tai valkaistu

 

 

4703 21 00

havupuuta

vapaa

kg 90 % sdt

4703 29 00

lehtipuuta

vapaa

kg 90 % sdt

4704

Puusta kemiallisesti valmistettu sulfiittisellu, muu kuin liukosellu

 

 

 

valkaisematon

 

 

4704 11 00

havupuuta

vapaa

kg 90 % sdt

4704 19 00

lehtipuuta

vapaa

kg 90 % sdt

 

puolivalkaistu tai valkaistu

 

 

4704 21 00

havupuuta

vapaa

kg 90 % sdt

4704 29 00

lehtipuuta

vapaa

kg 90 % sdt

4705 00 00

Puumassa, valmistettu osittain mekaanisella ja osittain kemiallisella menetelmällä

vapaa

kg 90 % sdt

4706

Keräyspaperista, -kartongista ja -pahvista (-jätteestä) saaduista kuiduista tai muusta kuituisesta selluloosa-aineesta valmistettu massa

 

 

4706 10 00

puuvillalintterimassa

vapaa

4706 20 00

keräyspaperista, -kartongista ja -pahvista (-jätteestä) saaduista kuiduista valmistettu massa

vapaa

kg 90 % sdt

 

muu

 

 

4706 91 00

mekaaninen

vapaa

kg 90 % sdt

4706 92 00

kemiallinen

vapaa

kg 90 % sdt

4706 93 00

puolikemiallinen

vapaa

kg 90 % sdt

4707

Keräyspaperi, -kartonki ja -pahvi (-jäte)

 

 

4707 10 00

valkaisematon voimapaperi, -kartonki tai -pahvi tai aaltopaperi, -kartonki, tai -pahvi

vapaa

4707 20 00

muu, pääasiallisesti valkaistusta kemiallisesta massasta valmistettu paperi, kartonki tai pahvi, ei kuitenkaan massavärjätty

vapaa

4707 30

pääasiallisesti mekaanisesta massasta valmistettu paperi, kartonki tai pahvi (esim. sanomalehdet, aikakauslehdet ja niiden kaltaiset painotuotteet)

 

 

4707 30 10

vanhat ja myymättömät sanomalehdet, aikakauslehdet, puhelinluettelot, esitteet ja mainokset

vapaa

4707 30 90

muut

vapaa

4707 90

muu, myös lajittelematon jäte

 

 

4707 90 10

lajittelematon

vapaa

4707 90 90

lajiteltu

vapaa

48 RYHMÄ

PAPERI, KARTONKI JA PAHVI; PAPERIMASSA-, PAPERI-, KARTONKI- JA PAHVITAVARAT

Huomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”paperi” myös kartonkia ja pahvia (riippumatta sen paksuudesta tai painosta neliömetriä kohti), ellei asiayhteydestä muuta johdu.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

30 ryhmän tavarat;

b)

nimikkeen 3212 pronssi- ja värilehtiset;

c)

hajustepaperit ja kosmeettisella aineella kyllästetyt tai päällystetyt paperit (33 ryhmä);

d)

paperi ja selluloosavanu, joka on kyllästetty, päällystetty tai peitetty saippualla tai puhdistusaineella (nimike 3401) tai kiillotusaineilla, voiteilla tai niiden kaltaisilla valmisteilla (nimike 3405);

e)

nimikkeiden 3701—3704 säteilyherkkä paperi, kartonki ja pahvi;

f)

taudinmääritys- tai laboratorioreagensseilla kyllästetty paperi (nimike 3822);

g)

paperivahvisteinen kerrostettu muovilevy tai tuote, jossa paperi-, kartonki- tai pahvikerros on päällystetty tai peitetty muovikerroksella ja jossa viimeksi mainitun paksuus on suurempi kuin puolet koko paksuudesta, sekä tällaisista aineista tehdyt tavarat, lukuun ottamatta nimikkeen 4814 seinänpäällysteitä (39 ryhmä);

h)

nimikkeen 4202 tavarat (esimerkiksi matkatarvikkeet);

ij)

46 ryhmän tavarat (punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat);

k)

paperilanka ja paperilangasta valmistetut tekstiilitavarat (XI jakso);

l)

64 ja 65 ryhmän tavarat;

m)

hiomapaperi, -kartonki ja -pahvi (nimike 6805) sekä paperi-, kartonki- tai pahvipohjainen kiille (nimike 6814); kiillejauheella päällystetty paperi, kartonki tai pahvi luokitellaan sen sijaan tähän ryhmään;

n)

paperi-, kartonki- tai pahvialustalle kiinnitetty metallifolio (XV jakso);

o)

nimikkeen 9209 tavarat;

p)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet) ja 96 ryhmän tavarat (esimerkiksi napit).

3.

Jollei 7 huomautuksesta muuta johdu, nimikkeisiin 4801—4805 kuuluvat myös paperi, kartonki ja pahvi, jotka on kalanteroitu, superkalanteroitu, kiillotettu tai sen kaltaisella tavalla viimeistelty, varustettu valevesileimalla tai pintaliimattu, sekä myös paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, jotka on millä tahansa menetelmällä massavärjätty tai marmoroitu. Jollei nimikkeestä 4803 muuta johdu, näihin nimikkeisiin eivät kuulu paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, jotka on käsitelty muulla tavalla.

4.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”sanomalehtipaperi” päällystämätöntä, liimaamatonta tai ainoastaan kevyesti liimattua paperia, jollaista käytetään sanomalehtien painatukseen ja jossa vähintään 65 painoprosenttia kokonaiskuitusisällöstä on mekaanisella tai kemimekaanisella menetelmällä saatuja puukuituja sekä jossa kummankin pinnan Parker Print Surf-karheus (1 MPa) on suurempi kuin 2,5 mikrometriä (mikronia) ja jonka paino on vähintään 40 g/m2, mutta enintään 65 g/m2.

5.

Nimikkeessä 4802 tarkoitetaan ilmaisuilla ”paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen” ja ”rei'ittämätön reikäkorttipaperi ja -kartonki ja reikänauhapaperi” paperia, kartonkia ja pahvia, jotka on valmistettu pääasiallisesti valkaistusta massasta tai mekaanisella tai kemimekaanisella menetelmällä saadusta massasta ja jotka täyttävät jonkin seuraavista edellytyksistä:

Enintään 150 g/m2 painava paperi, kartonki tai pahvi:

a)

sisältää vähintään 10 painoprosenttia mekaanisella tai kemimekaanisella menetelmällä saatuja kuituja ja

1.

painaa enintään 80 g/m2, tai

2.

on kauttaaltaan massavärjätty; tai

b)

tuhkapitoisuus on suurempi kuin 8 painoprosenttia ja

1.

painaa enintään 80 g/m2, tai

2.

on kauttaaltaan massavärjätty; tai

c)

tuhkapitoisuus on suurempi kuin 3 painoprosenttia ja vaaleus vähintään 60 prosenttia; tai

d)

tuhkapitoisuus on suurempi kuin 3 painoprosenttia, mutta enintään 8 painoprosenttia, vaaleus pienempi kuin 60 prosenttia ja puhkaisuindeksi enintään 2,5 kPa.m2/g; tai

e)

tuhkapitoisuus on enintään 3 painoprosenttia, vaaleus vähintään 60 prosenttia ja puhkaisuindeksi enintään 2,5 kPa.m2/g.

Enemmän kuin 150 g/m2 painava paperi, kartonki tai pahvi:

a)

on kauttaaltaan massavärjätty; tai

b)

vaaleus on vähintään 60 prosenttia ja

1.

paksuus on enintään 225 mikrometriä (mikronia), tai

2.

paksuus on suurempi kuin 225, mutta enintään 508 mikrometriä (mikronia) ja tuhkapitoisuus on suurempi kuin 3 prosenttia; tai

c)

vaaleus on pienempi kuin 60 prosenttia, paksuus enintään 254 mikrometriä (mikronia) ja tuhkapitoisuus on suurempi kuin 8 painoprosenttia.

Nimikkeeseen 4802 eivät kuitenkaan kuulu suodatinpaperi, -kartonki ja -pahvi (ei myöskään teepussipaperi) eivätkä huopapaperi, -kartonki ja -pahvi.

6.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”voimapaperi, -kartonki ja -pahvi” paperia, kartonkia ja pahvia, jossa kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia on kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja kuituja.

7.

Jollei nimikkeiden sanamuodoista muuta johdu, paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, jotka vastaavat kahden tai useamman 4801—4811 tavaran kuvausta, luokitellaan nimikkeistössä numerojärjestyksessä viimeiseen asiaa koskevaan nimikkeeseen.

8.

Nimikkeisiin 4801 ja 4803—4809 kuuluvat ainoastaan paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso:

a)

suurempina kuin 36 cm levyisinä kaistaleina tai rullina; tai

b)

suorakaiteen tai neliön muotoisina arkkeina, joissa yksi sivu on pituudeltaan suurempi kuin 36 cm ja toinen suurempi kuin 15 cm kun arkki on aukilevitetty.

9.

Nimikkeessä 4814 tarkoitetaan ilmaisulla ”paperitapetit ja niiden kaltaiset seinänpäällysteet” ainoastaan:

a)

rullina olevaa paperia, jonka leveys on vähintään 45, mutta enintään 160 cm ja joka soveltuu seinien tai sisäkattojen koristeluun ja on:

1)

martioitu, kohokuvioitu, pintavärjätty, kuviopainettu tai muulla tavalla (esimerkiksi tekstiilinöyhdällä) pintakoristeltu, myös jos se on päällystetty tai peitetty läpinäkyvällä suojamuovilla;

2)

pinnaltaan epätasainen sen vuoksi, että siihen on lisätty puu-, olki- yms. palasia;

3)

pintapuolelta päällystetty tai peitetty muovikerroksella, joka on martioitu, kohokuvioitu, värjätty, kuviopainettu tai muulla tavalla koristeltu; tai

4)

pintapuolelta peitetty punonta- tai palmikointiaineilla, myös jos nämä aineet on liitetty yhteen yhdensuuntaisina säikeinä tai kudottu;

b)

paperisia reunakaistaleita ja reunuksia, myös rullina olevia, joita on käsitelty edellä selostetun mukaisesti ja jotka soveltuvat seinien ja sisäkattojen koristeluun;

c)

useista kaistoista koostuvia, rullina tai arkkeina olevia seinänpäällysteitä, jotka on painettu siten, että ne seinään kiinnitettyinä muodostavat maiseman tai muun kuva- tai kuvioaiheen.

Paperi-, kartonki- tai pahvipohjaiset tuotteet, jotka soveltuvat käytettäviksi sekä lattian-että seinänpäällysteinä, luokitellaan nimikkeeseen 4815.

10.

Nimikkeeseen 4820 eivät kuulu määräkokoon leikatut irralliset arkit ja kortit, eivät myöskään painettuina, kohokuvioituina tai rei'itettyinä.

11.

Nimikkeeseen 4823 kuuluvat muun muassa lävistetyt paperi-, kartonki- ja pahvikortit jacquard- ja sen kaltaisia koneita varten sekä paperipitsi.

12.

Nimikkeiden 4814 ja 4821 tavaroita lukuun ottamatta paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja niistä tehdyt tavarat, joissa on kuvio-, kirjasin- tai kuvapainatusta, joka ei ole tavaran pääkäytön kannalta ainoastaan toisarvoista, kuuluvat 49 ryhmään.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeissä 4804 11 ja 4804 19 tarkoitetaan ilmaisulla ”kraftlaineri” rullina olevaa konekalanteroitua tai konekiillotettua paperia, kartonkia tai pahvia, jonka kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia on kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja puukuituja ja paino suurempi kuin 115 g/m2 sekä jonka pienin puhkaisulujuus Mullen-laitteella mitattuna on alla olevan taulukon mukainen. Taulukossa mainitsemattomia painoja vastaavat arvot saadaan lineaarisesti interpoloimalla tai ekstrapoloimalla.

Paino (g/m2)

Mullen-laitteella mitattu pienin puhkaisulujuus (kPa)

115

393

125

417

200

637

300

824

400

961

2.

Alanimikkeissä 4804 21 ja 4804 29 tarkoitetaan ilmaisulla ”säkkipaperi” rullina olevaa konekalanteroitua paperia, jonka kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia on kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja kuituja ja paino vähintään 60, mutta enintään 115 g/m2 ja joka täyttää a tai b alakohdassa vahvistetut vaatimukset:

a)

puhkaisuindeksi Mullen-laitteella mitattuna on vähintään 3,7 kPa.m2/g ja murtovenymä suurempi kuin 4,5 prosenttia rainan poikkisuunnassa ja suurempi kuin 2 prosenttia konesuunnassa.

b)

pienin repäisy- ja vetolujuus on alla olevan taulukon mukainen tai muun painon osalta vastaava lineaarisesti interpoloitu arvo.

Paino (g/m2)

Pienin repäisylujuus (mN)

Pienin vetolujuus (kN/m)

konesuunnassa

konesuunnassa + poikkisuunnassa

poikkisuunnassa

konesuunnassa + poikkisuunnassa

60

700

1 510

1,9

6

70

830

1 790

2,3

7,2

80

965

2 070

2,8

8,3

100

1 230

2 635

3,7

10,6

115

1 425

3 060

4,4

12,3

3.

Alanimikkeessä 4805 11 tarkoitetaan ilmaisulla ”puolikemiallinen aallotuspaperi” rullina olevaa paperia, jonka kokonaiskuitusisällöstä vähintään 65 painoprosenttia on puolikemiallisella menetelmällä saatuja lehtipuukuituja ja litistyslujuus CMT 30-menetelmällä (Corrugated Medium Test 30 minuutin ilmastoinnilla) testattuna on suurempi kuin 1,8 newtonia/g/m2 suhteellisen kosteuden ollessa 50 prosenttia ja lämpötilan 23 °C.

4.

Alanimikkeeseen 4805 12 kuuluu rullina oleva paperi, joka on valmistettu pääasiallisesti puolikemiallisella menetelmällä saadusta olkimassasta ja jonka paino on vähintään 130 g/m2 ja litistyslujuus CMT 30-menetelmällä (Corrugated Medium Test 30 minuutin ilmastoinnilla) testattuna on suurempi kuin 1,4 newtonia/g/m2 suhteellisen kosteuden ollessa 50 prosenttia ja lämpötilan 23 °C.

5.

Alanimikkeisiin 4805 24 ja 4805 25 kuuluvat paperi, kartonki ja pahvi, jotka on valmistettu kokonaan tai pääasiallisesti kierrätyspaperista, -kartongista tai -pahvista (jätepaperista) saadusta massasta. Testlainerin pintakerros voi myös olla värjättyä paperia tai muusta kuin kierrätysmassasta valmistettua valkaistua tai valkaisematonta paperia. Kyseisten tuotteiden puhkaisuindeksi Mullen-laitteella mitattuna on vähintään 2 kPa.m2/g.

6.

Alanimikkeessä 4805 30 tarkoitetaan ilmaisulla ”sulfiittikäärepaperi” konekiillotettua paperia, jonka kokonaiskuitusisällöstä enemmän kuin 40 painoprosenttia on kemiallisella sulfiittimenetelmällä saatuja puukuituja ja tuhkapitoisuus enintään 8 painoprosenttia sekä puhkaisuindeksi Mullen-laitteella mitattuna vähintään 1,47 kPa.m2/g.

7.

Alanimikkeessä 4810 22 tarkoitetaan ilmaisulla ”kevyesti päällystetty paperi (LWC-paperi)” molemmilta puolilta päällystettyä paperia, jonka kokonaispaino on enintään 72 g/m2 ja jossa enintään 15 g/m2 painava päällyste puolta kohti on pohjalla, jonka kokonaiskuitusisällöstä vähintään 50 painoprosenttia on mekaanisella menetelmällä saatuja puukuituja.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4801 00 00

Sanomalehtipaperi, rullina tai arkkeina

vapaa

4802

Päällystämätön paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen, sekä rei'ittämätön reikäkorttipaperi ja -kartonki ja reikänauhapaperi, rullina tai suorakaiteen tai neliön muotoisina arkkeina, minkä tahansa kokoisina, muu kuin nimikkeen 4801 tai 4803 paperi; käsintehty paperi, kartonki ja pahvi

 

 

4802 10 00

käsintehty paperi, kartonki ja pahvi

vapaa

4802 20 00

paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään valonherkän, lämpöherkän tai sähköherkän paperin, kartongin ja pahvin pohjana

vapaa

4802 30 00

hiilipaperin pohjapaperi

vapaa

4802 40

tapettipaperi

 

 

4802 40 10

jossa ei ole mekaanisella menetelmällä saatuja kuituja tai jossa niitä on enintään 10 painoprosenttia kokonaiskuitusisällöstä

vapaa

4802 40 90

muu

vapaa

 

muu paperi, kartonki ja pahvi, jossa ei ole mekaanisella tai kemimekaanisella menetelmällä saatuja kuituja tai jossa niitä on enintään 10 painoprosenttia kokonaiskuitusisällöstä

 

 

4802 54 00

paino pienempi kuin 40 g/m2

vapaa

4802 55

paino vähintään 40 g/m2, mutta enintään 150 g/m2, rullina

 

 

4802 55 10

paino vähintään 40 g/m2, mutta pienempi kuin 60 g/m2

vapaa

4802 55 20

paino vähintään 60 g/m2, mutta pienempi kuin 75 g/m2

vapaa

4802 55 30

paino vähintään 75 g/m2, mutta pienempi kuin 80 g/m2

vapaa

4802 55 90

paino vähintään 80 g/m2

vapaa

4802 56

paino vähintään 40 g/m2, mutta enintään 150 g/m2, arkkeina, joissa yksi sivu on pituudeltaan enintään 435 mm ja toinen enintään 297 mm kun arkki on aukilevitetty

 

 

4802 56 10

arkkeina, joissa yksi sivu on pituudeltaan 297 mm ja toinen 210 mm (A 4 formaatti)

vapaa

4802 56 90

muu

vapaa

4802 57 00

muut, paino vähintään 40 g/m2, mutta enintään 150 g/m2

vapaa

4802 58

paino suurempi kuin 150 g/m2

 

 

4802 58 10

rullina

vapaa

4802 58 90

muu

vapaa

 

muu paperi, kartonki ja pahvi, jossa kokonaiskuitusisällöstä enemmän kuin 10 painoprosenttia on mekaanisella tai kemimekaanisella menetelmällä saatuja kuituja

 

 

4802 61

rullina

 

 

4802 61 20

paino pienempi kuin 72 g/m2, kokonaiskuitusisällöstä enemmän kuin 50 painoprosenttia on mekaanisella menetelmällä saatuja kuituja

vapaa

4802 61 80

muut

vapaa

4802 62 00

arkkeina, joissa yksi sivu on pituudeltaan enintään 435 mm ja toinen enintään 297 mm kun arkki on aukilevitetty

vapaa

4802 69 00

muu

vapaa

4803 00

Toaletti- ja kasvopyyhepehmopaperi, käsipyyhe- ja lautasliinapaperi sekä niiden kaltainen paperi, jollaista käytetään kotitalous- tai saniteettitarkoituksiin, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, myös krepattu, poimutettu, kohokuvioitu, rei'itetty, pintavärjätty, pintakoristeltu tai painettu, rullina tai arkkeina

 

 

4803 00 10

selluloosavanu

vapaa

 

krepattu paperi ja selluloosakuituharso, jonka yhden kerroksen paino on

 

 

4803 00 31

enintään 25 g/m2

vapaa

4803 00 39

suurempi kuin 25 g/m2

vapaa

4803 00 90

muut

vapaa

4804

Päällystämätön voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, rullina tai arkkeina, muu kuin nimikkeeseen 4802 tai 4803 kuuluva

 

 

 

kraftlaineri

 

 

4804 11

valkaisematon

 

 

 

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

 

 

4804 11 11

paino pienempi kuin 150 g/m2

vapaa

4804 11 15

paino vähintään 150 g/m2, mutta pienempi kuin 175 g/m2

vapaa

4804 11 19

paino vähintään 175 g/m2

vapaa

4804 11 90

muu

vapaa

4804 19

muu

 

 

 

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

 

 

 

jossa yksi tai useampi kerros on valkaisematon ja pintakerros on valkaistu, puolivalkaistu tai värjätty

 

 

4804 19 11

paino pienempi kuin 150 g/m2

vapaa

4804 19 15

paino vähintään 150 g/m2, mutta pienempi kuin 175 g/m2

vapaa

4804 19 19

paino vähintään 175 g/m2

vapaa

 

muu

 

 

4804 19 31

paino pienempi kuin 150 g/m2

vapaa

4804 19 38

paino vähintään 150 g/m2

vapaa

4804 19 90

muu

vapaa

 

säkkipaperi

 

 

4804 21

valkaisematon

 

 

4804 21 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

4804 21 90

muu

vapaa

4804 29

muu

 

 

4804 29 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

4804 29 90

muu

vapaa

 

muu voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, paino enintään 150 g/m2

 

 

4804 31

valkaisematon

 

 

 

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

 

 

4804 31 51

sähkötekninen eristyspaperi

vapaa

4804 31 58

muut

vapaa

4804 31 80

muut

vapaa

4804 39

muu

 

 

 

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

 

 

4804 39 51

valkaistu tasaisesti kauttaaltaan massana

vapaa

4804 39 58

muu

vapaa

4804 39 80

muut

vapaa

 

muu voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, paino suurempi kuin 150 g/m2, mutta pienempi kuin 225 g/m2

 

 

4804 41

valkaisematon

 

 

4804 41 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

 

muu

 

 

4804 41 91

laminaattiraakapaperi

vapaa

4804 41 99

muu

vapaa

4804 42

valkaistu tasaisesti kauttaaltaan massana, kokonaiskuitusisällöstä enemmän kuin 95 painoprosenttia kemiallisella menetelmällä saatuja puukuituja

 

 

4804 42 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

4804 42 90

muu

vapaa

4804 49

muu

 

 

4804 49 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

4804 49 90

muu

vapaa

 

muu voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, paino vähintään 225 g/m2

 

 

4804 51

valkaisematon

 

 

4804 51 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

4804 51 90

muu

vapaa

4804 52

valkaistu tasaisesti kauttaaltaan massana, kokonaiskuitusisällöstä enemmän kuin 95 painoprosenttia kemiallisella menetelmällä saatuja puukuituja

 

 

4804 52 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

4804 52 90

muu

vapaa

4804 59

muu

 

 

4804 59 10

kokonaiskuitusisällöstä vähintään 80 painoprosenttia kemiallisella sulfaatti- tai soodamenetelmällä saatuja havupuukuituja

vapaa

4804 59 90

muu

vapaa

4805

Muu päällystämätön paperi, kartonki ja pahvi, rullina tai arkkeina, ei enempää valmistettu tai käsitelty kuin mitä tämän ryhmän 3 huomautuksessa määrätään

 

 

 

aallotuspaperi (fluting)

 

 

4805 11 00

puolikemiallinen aallotuspaperi (fluting)

vapaa

4805 12 00

oljesta tehty aallotuspaperi

vapaa

4805 19

muu

 

 

4805 19 10

wellenstoff (aallotuskartonki)

vapaa

4805 19 90

muu

vapaa

 

testlaineri (kierrätetty lainerikartonki)

 

 

4805 24 00

paino enintään 150 g/m2

vapaa

4805 25 00

paino suurempi kuin 150 g/m2

vapaa

4805 30

sulfiittikäärepaperi

 

 

4805 30 10

paino pienempi kuin 30 g/m2

vapaa

4805 30 90

paino vähintään 30 g/m2

vapaa

4805 40 00

suodatinpaperi, -kartonki ja -pahvi

vapaa

4805 50 00

huopapaperi, -kartonki ja -pahvi

vapaa

 

muu

 

 

4805 91 00

paino enintään 150 g/m2

vapaa

4805 92 00

paino suurempi kuin 150 g/m2, mutta pienempi kuin 225 g/m2

vapaa

4805 93

paino vähintään 225 g/m2

 

 

4805 93 20

tehty kierrätyspaperista

vapaa

4805 93 80

muu

vapaa

4806

Pergamenttipaperi, rasvanpitävät paperit (voipaperit), kuultopaperit ja glassiinipaperi sekä muut kiillotetut läpinäkyvät tai läpikuultavat paperit, rullina tai arkkeina

 

 

4806 10 00

pergamenttipaperi

vapaa

4806 20 00

rasvanpitävät paperit (voipaperit)

vapaa

4806 30 00

kuultopaperit

vapaa

4806 40

glassiinipaperi sekä muut kiillotetut läpinäkyvät tai läpikuultavat paperit

 

 

4806 40 10

glassiinipaperit

vapaa

4806 40 90

muut

vapaa

4807 00

Kerrostettu paperi, kartonki ja pahvi (valmistettu yhdistämällä liimalla tasaisia paperi-, kartonki- tai pahvikerroksia), päällystämätön ja kyllästämätön, myös sisältä vahvistettu, rullina tai arkkeina

 

 

4807 00 30

tehty kierrätyspaperista, myös paperilla peitetty

vapaa

4807 00 80

muut

vapaa

4808

Paperi, kartonki ja pahvi, aallotettu (myös liimatuin tasaisin pintalevyin), krepattu, poimutettu, kohokuvioitu tai rei'itetty, rullina tai arkkeina, muu kuin nimikkeessä 4803 kuvaillun kaltainen paperi

 

 

4808 10 00

aaltopaperi, -kartonki ja -pahvi, myös rei'itetty

vapaa

4808 20 00

säkkipaperi, krepattu tai poimutettu, myös kohokuvioitu tai rei'itetty

vapaa

4808 30 00

muu voimapaperi, krepattu tai poimutettu, myös kohokuvioitu tai rei'itetty

vapaa

4808 90 00

muu

vapaa

4809

Hiilipaperi, itsejäljentävä paperi ja muut jäljentävät tai siirtopaperit (myös päällystetty tai kyllästetty paperi vahaksia tai offsetlevyjä varten), myös painetut, rullina tai arkkeina

 

 

4809 10 00

hiilipaperi ja sen kaltaiset jäljentävät paperit

vapaa

4809 20

itsejäljentävä paperi

 

 

4809 20 10

rullina

vapaa

4809 20 90

arkkeina

vapaa

4809 90 00

muut

vapaa

4810

Paperi, kartonki ja pahvi, jotka on yhdeltä tai molemmilta puolilta sideainetta käyttäen tai ilman sitä päällystetty kaoliinilla tai muulla epäorgaanisella aineella, ilman mitään muuta päällystystä, myös pintavärjätty, pintakoristeltu tai painettu, rullina tai suorakaiteen tai neliön muotoisina arkkeina, minkä tahansa kokoisina

 

 

 

paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen, mekaanisella tai kemimekaanisella menetelmällä saatuja kuituja sisältämätön tai tällaisia kuituja enintään 10 painoprosenttia kokonaiskuitusisällöstä sisältävä

 

 

4810 13

rullina

 

 

4810 13 20

paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään valonherkän, lämpöherkän tai sähköherkän paperin, kartongin tai pahvin pohjana, paino enintään 150 g/m2

vapaa

4810 13 80

muu

vapaa

4810 14

arkkeina, joissa yksi sivu on pituudeltaan enintään 435 mm ja toinen enintään 297 mm kun arkki on aukilevitetty

 

 

4810 14 20

paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään valonherkän, lämpöherkän tai sähköherkän paperin, kartongin tai pahvin pohjana, paino enintään 150 g/m2

vapaa

4810 14 80

muu

vapaa

4810 19

muu

 

 

4810 19 10

paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään valonherkän, lämpöherkän tai sähköherkän paperin, kartongin tai pahvin pohjana, paino enintään 150 g/m2

vapaa

4810 19 90

muu

vapaa

 

paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen, kokonaiskuitusisällöstä enemmän kuin 10 painoprosenttia mekaanisella tai kemimekaanisella menetelmällä saatuja kuituja sisältävä

 

 

4810 22

kevyesti päällystetty paperi (LWC-paperi)

 

 

4810 22 10

rullina, joiden leveys on suurempi kuin 15 cm, tai arkkeina, joissa yksi sivu on pituudeltaan suurempi kuin 36 cm ja toinen suurempi kuin 15 cm kun arkki on aukilevitetty

vapaa

4810 22 90

muu

vapaa

4810 29

muu

 

 

4810 29 30

rullina

vapaa

4810 29 80

muu

vapaa

 

voimapaperi, -kartonki ja -pahvi, muu kuin kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen käytettävä

 

 

4810 31 00

valkaistu tasaisesti kauttaaltaan massana, enemmän kuin 95 painoprosenttia kokonaiskuitusisällöstä kemiallisella menetelmällä saatuja puukuituja sisältävä, paino enintään 150 g/m2

vapaa

4810 32

valkaistu tasaisesti kauttaaltaan massana, enemmän kuin 95 painoprosenttia kokonaiskuitusisällöstä kemiallisella menetelmällä saatuja puukuituja sisältävä, paino suurempi kuin 150 g/m2

 

 

4810 32 10

päällystetty kaoliinilla

vapaa

4810 32 90

muu

vapaa

4810 39 00

muu

vapaa

 

muu paperi, kartonki ja pahvi

 

 

4810 92

monikerroksinen

 

 

4810 92 10

kaikki kerrokset valkaistu

vapaa

4810 92 30

ainoastaan yksi uloimmista kerroksista valkaistu

vapaa

4810 92 90

muu

vapaa

4810 99

muu

 

 

4810 99 10

valkaistu paperi, kartonki ja pahvi, päällystetty kaoliinilla

vapaa

4810 99 30

päällystetty kiillejauheella

vapaa

4810 99 90

muu

vapaa

4811

Paperi, kartonki ja pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, päällystetty, kyllästetty, peitetty, pintavärjätty, pintakoristeltu tai painettu, rullina tai suorakaiteen tai neliön muotoisina arkkeina, minkä tahansa kokoisina, muut kuin nimikkeessä 4803, 4809 tai 4810 kuvattujen kaltaiset tavarat

 

 

4811 10 00

terva-, bitumi- ja asfalttipaperi, -kartonki ja -pahvi

vapaa

 

liimapaperi, -kartonki ja -pahvi, myös itseliimautuva

 

 

4811 41

itseliimautuva

 

 

4811 41 20

leveys enintään 10 cm, peiteaine vulkanoimatonta luonnon- tai synteettistä kumia

vapaa

4811 41 90

muu

vapaa

4811 49 00

muu

vapaa

 

paperi, kartonki ja pahvi, päällystetty, kyllästetty tai peitetty muovilla (ei kuitenkaan liimalla)

 

 

4811 51 00

valkaistu, paino suurempi kuin 150 g/m2

vapaa

4811 59 00

muu

vapaa

4811 60 00

paperi, kartonki ja pahvi, päällystetty, kyllästetty tai peitetty vahalla, parafiinilla, steariinilla, öljyllä tai glyserolilla

vapaa

4811 90 00

muu paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso

vapaa

4812 00 00

Suodatinkappaleet, -laatat ja -levyt, paperimassaa

vapaa

4813

Savukepaperi, myös määräkokoon leikattu tai lehtiöinä tai hylsyinä

 

 

4813 10 00

lehtiöinä tai hylsyinä

vapaa

4813 20 00

enintään 5 cm:n levyisinä rullina

vapaa

4813 90 00

muu

vapaa

4814

Paperitapetit ja niiden kaltaiset seinänpäällysteet; ikkunakuultopaperi

 

 

4814 10 00

purutapetti (”ingrain” paper)

vapaa

4814 20 00

tapetit ja niiden kaltaiset seinänpäällysteet, paperia, joka on pintapuolelta päällystetty tai peitetty martioidulla, kohokuvioidulla, värjätyllä, kuviopainetulla tai muutoin koristellulla muovikerroksella

vapaa

4814 30 00

tapetit ja niiden kaltaiset seinänpäällysteet, paperia, joka on pintapuolelta peitetty punonta- tai palmikointiaineilla, myös jos nämä aineet on liitetty yhteen yhdensuuntaisina säikeinä tai kudottu

vapaa

4814 90

muut

 

 

4814 90 10

tapetit ja niiden kaltaiset seinänpäällysteet, martioitua, kohokuvioitua, pintavärjättyä, kuviopainettua tai muutoin pintakoristeltua paperia, joka on päällystetty tai peitetty läpinäkyvällä suojaavalla muovilla

vapaa

4814 90 90

muut

vapaa

4815 00 00

Paperi-, kartonki- tai pahvipohjaiset lattianpäällysteet, myös määräkokoon leikatut

vapaa

m2

4816

Hiilipaperi, itsejäljentävä paperi ja muut jäljentävät tai siirtopaperit (muut kuin nimikkeeseen 4809 kuuluvat), paperiset vahakset ja offsetlevyt, myös rasioissa

 

 

4816 10 00

hiilipaperi ja sen kaltaiset jäljentävät paperit

vapaa

4816 20 00

itsejäljentävä paperi

vapaa

4816 30 00

vahakset

vapaa

4816 90 00

muut

vapaa

4817

Kirjekuoret, kirjekortit, kuvattomat postikortit ja kirjeenvaihtokortit, paperia, kartonkia tai pahvia; paperiset, kartonkiset tai pahviset rasiat, kotelot, kansiot, salkut yms., joissa on lajitelma kirjepaperia, kirjekuoria jne

 

 

4817 10 00

kirjekuoret

vapaa

4817 20 00

kirjekortit, kuvattomat postikortit ja kirjeenvaihtokortit

vapaa

4817 30 00

paperiset, kartonkiset tai pahviset rasiat, kotelot, kansiot, salkut yms., joissa on lajitelma kirjepaperia, kirjekuoria jne.

vapaa

4818

Toalettipaperi ja sen kaltainen paperi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, jollaisia käytetään kotitalous- tai hygieniatarkoituksiin, rullina, joiden leveys on enintään 36 cm tai määräkokoon tai -muotoon leikatut; nenäliinat, kasvo-, käsi- ja muut pyyhkeet, pöytäliinat, lautasliinat, vauvanvaipat, tamponit, lakanat ja niiden kaltaiset talous-, hygienia- ja sairaalatavarat, vaatteet ja vaatetustarvikkeet, paperimassaa, paperia, selluloosavanua tai selluloosakuituharsoa

 

 

4818 10

toalettipaperi

 

 

4818 10 10

yhden kerroksen paino enintään 25 g/m2

vapaa

4818 10 90

yhden kerroksen paino suurempi kuin 25 g/m2

vapaa

4818 20

nenäliinat sekä kasvo-, käsi- ja muut pyyhkeet

 

 

4818 20 10

nenäliinat sekä kasvo- ja muut pyyhkeet

vapaa

 

käsipyyhkeet

 

 

4818 20 91

rullina

vapaa

4818 20 99

muut

vapaa

4818 30 00

pöytäliinat ja lautasliinat

vapaa

4818 40

terveyssiteet ja tamponit, vauvanvaipat ja niiden kaltaiset hygieniatavarat

 

 

 

terveyssiteet ja tamponit sekä niiden kaltaiset tavarat

 

 

4818 40 11

terveyssiteet

vapaa

4818 40 13

tamponit

vapaa

4818 40 19

muut

vapaa

4818 40 90

vauvanvaipat ja niiden kaltaiset hygieniatavarat

vapaa

4818 50 00

vaatteet ja vaatetustarvikkeet

vapaa

4818 90

muut

 

 

4818 90 10

tavarat kirurgiseen, lääkintä- tai hygieniakäyttöön, ei vähittäismyyntipakkauksissa

vapaa

4818 90 90

muut

vapaa

4819

Kotelot, rasiat, laatikot, pussit ja muut pakkauspäällykset, paperia, kartonkia, pahvia, selluloosavanua tai selluloosakuituharsoa; lokerolaatikot, kirjekaukalot ja niiden kaltaiset paperi-, kartonki- tai pahvitavarat, jollaisia käytetään esim. toimistoissa tai myymälöissä

 

 

4819 10 00

kotelot, rasiat ja laatikot, aaltopaperia, -kartonkia tai -pahvia

vapaa

4819 20 00

taitekotelot, -rasiat ja -laatikot, aallotonta paperia, kartonkia tai pahvia

vapaa

4819 30 00

pussit ja säkit, joiden pohjan leveys on vähintään 40 cm

vapaa

4819 40 00

muut pussit ja säkit, myös tötteröt

vapaa

4819 50 00

muut pakkauspäällykset, myös äänilevynsuojukset

vapaa

4819 60 00

lokerolaatikot, kirjekaukalot, säilytyslaatikot ja niiden kaltaiset tavarat, jollaisia käytetään esim. toimistoissa tai myymälöissä

vapaa

4820

Konttorikirjat, tilikirjat, muistikirjat, tilauskirjat, kuittilomakekirjat, kirjepaperilehtiöt, muistilehtiöt, päiväkirjat ja niiden kaltaiset tavarat, harjoitusvihot, kirjoitusalustat, keräilykannet (sekä irtolehtiä varten että muut), pahvikannet, asiakirjakannet, lomake- ja niiden kaltaiset sarjat, myös hiilipaperivälilehdin, ja muut koulu-, toimisto- ym. tarvikkeet, paperia, kartonkia tai pahvia; näyte- ja keräilykansiot sekä kirjankannet ja -päällykset, paperia, kartonkia tai pahvia

 

 

4820 10

konttorikirjat, tilikirjat, muistikirjat, tilauskirjat, kuittilomakekirjat, kirjepaperilehtiöt, muistilehtiöt, päiväkirjat ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

4820 10 10

konttorikirjat, tilikirjat, tilauskirjat ja kuittilomakekirjat

vapaa

4820 10 30

muistikirjat, kirjepaperilehtiöt ja muistilehtiöt

vapaa

4820 10 50

päiväkirjat

vapaa

4820 10 90

muut

vapaa

4820 20 00

harjoitusvihot

vapaa

4820 30 00

keräilykannet (muut kuin kirjankannet), pahvikannet ja asiakirjakannet

vapaa

4820 40

lomake- ja niiden kaltaiset sarjat, myös hiilipaperivälilehdin

 

 

4820 40 10

ketjulomakkeet

vapaa

4820 40 90

muut

vapaa

4820 50 00

näyte- ja keräilykansiot

vapaa

4820 90 00

muut

vapaa

4821

Kaikenlaiset paperiset, kartonkiset tai pahviset nimi- ja osoitelaput, myös painetut

 

 

4821 10

painetut

 

 

4821 10 10

itseliimautuvat

vapaa

4821 10 90

muut

vapaa

4821 90

muut

 

 

4821 90 10

itseliimautuvat

vapaa

4821 90 90

muut

vapaa

4822

Pupiinat (bobiinit), puolat, koopit ja niiden kaltaiset pohjalliset, paperimassaa, paperia, kartonkia tai pahvia (myös rei'itetyt tai kovetetut)

 

 

4822 10 00

jollaisia käytetään tekstiililangan puolaamiseen

vapaa

4822 90 00

muut

vapaa

4823

Muu paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, määräkokoon tai -muotoon leikattu; muut tavarat, paperimassaa, paperia, kartonkia, pahvia, selluloosavanua tai selluloosakuituharsoa

 

 

 

liimapaperi, myös itseliimautuva, kaistaleina tai rullina

 

 

4823 12 00

itseliimautuva

vapaa

4823 19 00

muu

vapaa

4823 20 00

suodatinpaperi, -kartonki ja -pahvi

vapaa

4823 40 00

painettu piirturipaperi rullina, arkkeina tai kiekkoina

vapaa

4823 60

tarjottimet, kulhot, vadit, lautaset, kupit, pikarit ja niiden kaltaiset tavarat, paperia, kartonkia tai pahvia

 

 

4823 60 10

tarjottimet, kulhot, vadit ja lautaset

vapaa

4823 60 90

muut

vapaa

4823 70

muotoonpuristetut tavarat, paperimassaa

 

 

4823 70 10

kananmunien pakkauskennot

vapaa

4823 70 90

muut

vapaa

4823 90

muut

 

 

4823 90 40

paperi, kartonki tai pahvi, jollaista käytetään kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen

vapaa

4823 90 95

muut

vapaa

49 RYHMÄ

KIRJAT, SANOMALEHDET, KUVAT JA MUUT PAINOTUOTTEET; KÄSIKIRJOITUKSET, KONEKIRJOITUKSET JA TYÖPIIRUSTUKSET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

valokuvauspositiivit ja -negatiivit läpikuultavalla alustalla (37 ryhmä);

b)

kohokartat ja -karttapallot, myös painetut (nimike 9023);

c)

pelikortit ja muut 95 ryhmän tavarat;

d)

graafiset alkuperäiskaiverrukset, -painokset ja -litografiat (nimike 9702), nimikkeen 9704 posti- ja veromerkit, arvoleimat, ensipäiväkuoret, ehiöt ja niiden kaltaiset tavarat sekä enemmän kuin 100 vuotta vanhat antiikkiesineet ja muut 97 ryhmän tavarat.

2.

49 ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”painetut” myös monistuskoneella jäljennettyjä, automaattisen tietojenkäsittelylaitteen ohjauksella valmistettuja, korkopuristettuja, valokuvattuja, valokopioituja, lämpökopioituja tai konekirjoitettuja tuotteita.

3.

Sanoma- ja aikakauslehdet sidottuina muulla tavoin kuin paperiin sekä sanoma- ja aikakauslehtisarjat, joissa on useampia kuin yksi numero samoissa kansissa, luokitellaan nimikkeeseen 4901, myös jos ne sisältävät mainosaineistoa.

4.

Nimikkeeseen 4901 kuuluvat myös:

a)

kokoelmat, joissa on esimerkiksi kaiverrusten, taideteosten tai piirustusten painettuja toisintoja niihin liittyvine teksteineen, numeroiduin sivuin sellaisessa muodossa, että ne soveltuvat sidottavaksi yhdeksi tai useammaksi nidokseksi;

b)

kirjojen mukana tulevat, niitä täydentävät kuvaliitteet;

c)

sidottaviksi tai nidottaviksi tarkoitetut kirjojen tai kirjasten painetut osat yhdistettyinä tai erillisinä lehtinä tai arkkeina, jotka muodostavat täydellisen teoksen tai sen osan.

Tekstittömät painetut kuvat sekä painoarkkeina että erillisinä lehtinä kuuluvat kuitenkin nimikkeeseen 4911.

5.

Jollei tämän ryhmän 3 huomautuksesta muuta johdu, nimikkeeseen 4901 eivät kuulu pääasiallisesti mainontaan tarkoitetut julkaisut (esimerkiksi esitteet, lehtiset, kaupalliset luettelot, kaupallisten järjestöjen julkaisemat vuosikirjat ja matkailumainokset). Tällaiset julkaisut luokitellaan nimikkeeseen 4911.

6.

Nimikkeessä 4903 tarkoitetaan ilmaisulla ”lasten kuvakirjat” lasten kirjoja, joissa kuvat ovat pääosana tekstin ollessa toissijaista.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

4901

Kirjat, esitteet ja niiden kaltaiset painotuotteet, myös irrallisina lehtinä

 

 

4901 10 00

irrallisina lehtinä, myös taitetut

vapaa

 

muut

 

 

4901 91 00

sanakirjat, tietosanakirjat ja niiden jaksoittain ilmestyvät osat

vapaa

4901 99 00

muut

vapaa

4902

Sanomalehdet ja aikakauslehdet, myös jos ne ovat kuvitetut tai sisältävät mainosaineistoa

 

 

4902 10 00

vähintään neljä kertaa viikossa ilmestyvät

vapaa

4902 90

muut

 

 

4902 90 10

kerran viikossa ilmestyvät

vapaa

4902 90 30

kerran kuukaudessa ilmestyvät

vapaa

4902 90 90

muut

vapaa

4903 00 00

Lasten kuva-, piirustus- ja värityskirjat

vapaa

4904 00 00

Painetut tai käsinkirjoitetut nuotit, myös sidotut, nidotut tai kuvitetut

vapaa

4905

Kaikenlaiset painetut kartat, merikortit ja niiden kaltaiset kortit, myös kartastot, seinäkartat, topografiset kartat ja karttapallot

 

 

4905 10 00

karttapallot

vapaa

 

muut

 

 

4905 91 00

kirjoina

vapaa

4905 99 00

muut

vapaa

4906 00 00

Arkkitehtoniseen, tekniseen, teolliseen, kaupalliseen, topografiseen tai niiden kaltaiseen käyttöön tarkoitetut kartta-, asemakaava- ja kaavapiirustukset, käsin tehtyinä alkuperäiskappaleina; käsin kirjoitetut tekstit; edellä mainittujen tavaroiden säteilyherkälle paperille otetut valojäljennökset ja hiilipaperikopiot

vapaa

4907 00

Mitätöimättömät posti-, vero- ja niiden kaltaiset merkit, jotka ovat voimassa tai tulevat voimaan maassa, jossa niillä on tai tulee olemaan tunnustettu nimellisarvo; leimapainettu paperi; setelit; sekkilomakkeet; osake- ja osuuskirjat, obligaatiot ja niiden kaltaiset arvopaperit

 

 

4907 00 10

posti-, vero- ja niiden kaltaiset merkit

vapaa

4907 00 30

setelit

vapaa

4907 00 90

muut

vapaa

4908

Siirtokuvat (dekalkomaniat)

 

 

4908 10 00

siirtokuvat (dekalkomaniat), joissa on lasiintuvia seoksia

vapaa

4908 90 00

muut

vapaa

4909 00

Painetut postikortit ja kuvapostikortit; painetut kortit, joissa on henkilökohtainen tervehdys, onnittelu, viesti tai tiedonanto, myös kuvalliset, myös kirjekuorineen tai koristeineen

 

 

4909 00 10

painetut postikortit ja kuvapostikortit

vapaa

4909 00 90

muut

vapaa

4910 00 00

Kaikenlaiset painetut kalenterit, myös irtolehtikalenterit

vapaa

4911

Muut painotuotteet, myös painetut kuvat ja valokuvat

 

 

4911 10

kaupallinen mainosaineisto, kaupalliset luettelot ja niiden kaltaiset tuotteet

 

 

4911 10 10

kaupalliset luettelot

vapaa

4911 10 90

muut

vapaa

 

muut

 

 

4911 91 00

kuvat, kuvapiirrokset ja valokuvat

vapaa

4911 99 00

muut

vapaa

XI JAKSO

TEKSTIILIAINEET JA TEKSTIILITAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän jaksoon eivät kuulu:

a)

harjakset ja muut harjantekoon käytettävät eläimenkarvat (nimike 0502); jouhet ja jouhenjätteet (nimike 0503);

b)

hiukset ja niistä tehdyt tavarat (nimikkeet 0501, 6703 ja 6704), lukuun ottamatta suodatuskangasta, jollaista tavallisesti käytetään öljynpuristimissa tai niiden kaltaisissa laitteissa (nimike 5911);

c)

puuvillalintterit ja muut 14 ryhmän kasviaineet;

d)

nimikkeen 2524 asbesti ja asbestitavarat eivätkä muut nimikkeiden 6812 ja 6813 tuotteet;

e)

nimikkeiden 3005 ja 3006 tavarat (esimerkiksi vanu, sideharso, kääreet ja niiden kaltaiset tavarat kirurgiseen tai lääkintäkäyttöön, myös eläin- ja hammaslääkintäkäyttöön, sekä steriilit haavanompeluaineet); nimikkeen 3306 hammasvälien puhdistamiseen käytettävä lanka (hammaslanka), yksittäisissä vähittäismyyntipakkauksissa;

f)

nimikkeiden 3701—3704 säteilylle herkät tekstiilit;

g)

monofilamenttilanka, jonka poikkileikkauksen suurin mitta on suurempi kuin 1 mm, sekä kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet (esimerkiksi tekoniini), joiden näennäisleveys on suurempi kuin 5 mm, muovia (39 ryhmä), sekä tällaisesta monofilamenttilangasta tai kaistaleesta tehdyt palmikot ja kankaat tai muut kori- ja punontateokset (46 ryhmä);

h)

39 ryhmän muovilla kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut kudotut tai neulotut kankaat, huopa ja kuitukankaat, sekä niistä valmistetut tavarat;

ij)

40 ryhmän kumilla kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut kudotut tai neulotut kankaat, huopa ja kuitukankaat, sekä niistä valmistetut tavarat;

k)

karva- tai villapeitteiset vuodat ja nahat (41 ja 43 ryhmä) sekä nimikkeiden 4303 ja 4304 turkisnahasta valmistetut tavarat, tekoturkikset ja niistä valmistetut tavarat;

l)

nimikkeiden 4201 ja 4202 tekstiiliaineista valmistetut tavarat;

m)

48 ryhmän tuotteet ja tavarat (esimerkiksi selluloosavanu);

n)

64 ryhmän jalkineet ja niiden osat, säärystimet ja nilkkaimet sekä niiden kaltaiset tavarat;

o)

65 ryhmän hiusverkot ja muut päähineet sekä niiden osat;

p)

67 ryhmän tavarat;

q)

hioma-aineella päällystetyt tekstiiliaineet (nimike 6805) sekä nimikkeen 6815 hiilikuidut ja hiilikuitutavarat;

r)

lasikuidut ja lasikuitutavarat, lukuun ottamatta näkyvälle kangaspohjalle lasikuitulangalla tehtyjä koruompeluksia (70 ryhmä);

s)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, vuodevarusteet, valaisimet ja valaistusvarusteet);

t)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit, urheiluvälineet ja verkot urheilukäyttöön);

u)

96 ryhmän tavarat (esimerkiksi harjat, ompelutarvikkeita sisältävät matkapakkaukset, vetoketjut ja kirjoituskoneiden nauhat); tai

v)

97 ryhmän tavarat.

2.

A)

Tavarat, jotka voidaan luokitella 50—55 ryhmään tai nimikkeeseen 5809 tai 5902 ja jotka ovat kahden tai useamman tekstiiliaineen sekoituksia, luokitellaan niin kuin ne koostuisivat kokonaan siitä tekstiiliaineesta, jota niissä muihin tekstiiliaineisiin erikseen verrattuna on painosta eniten.

Kun mikään tekstiiliaine ei painoltaan ole suurempi kuin muut, tavara luokitellaan niin kuin se koostuisi kokonaan siitä tekstiiliaineesta, joka kuuluu numerojärjestyksessä viimeiseen niistä nimikkeistä, jotka voivat tulla kysymykseen.

B)

Edellä mainittua sääntöä sovellettaessa:

a)

kierrepäällystettyä jouhilankaa (nimike 5110) ja metalloitua lankaa (nimike 5605) pidetään yhtenä tekstiiliaineena, jonka painona pidetään sen aineosien yhteispainoa; kudottuja kankaita luokiteltaessa metallilankaa pidetään tekstiiliaineena;

b)

nimike valitaan siten, että ensin määritetään ryhmä ja sen jälkeen soveltuva nimike kyseisessä ryhmässä, jolloin ei oteta huomioon ryhmään kuulumattomia aineita;

c)

kun sekä 54 että 55 ryhmä voidaan ottaa huomioon jonkun muun ryhmän kanssa, 54 ja 55 ryhmää pidetään yhtenä ryhmänä;

d)

kun ryhmään tai nimikkeeseen kuuluu eri tekstiiliaineista valmistettuja tavaroita, näitä aineita pidetään yhtenä tekstiiliaineena.

C)

Edellä 2 huomautuksen A ja B kohdan määräyksiä sovelletaan myös 3, 4, 5 ja 6 huomautuksessa mainittuihin lankoihin.

3.

A)

Tässä jaksossa pidetään, jollei 3 huomautuksen B kohdan poikkeuksista muuta johdu, side- ja purjelankana, nuorana ja köytenä seuraavia lankoja (yksinkertaiset, kerratut tai kertokerratut):

a)

silkistä tai jätesilkistä valmistettu lanka, suurempi kuin 20 000 desitexiä;

b)

tekokuiduista valmistettu lanka (myös kahdesta tai useammasta 54 ryhmän monofilamenttilangasta valmistettu), suurempi kuin 10 000 desitexiä;

c)

hampusta tai pellavasta valmistettu:

1)

kiillotettu tai silotettu lanka, vähintään 1 429 desitexiä;

2)

kiillottamaton ja silottamaton lanka, suurempi kuin 20 000 desitexiä;

d)

kookoskuiduista valmistettu vähintään kolmisäikeinen lanka;

e)

muista kasvikuiduista valmistettu lanka, suurempi kuin 20 000 desitexiä;

f)

metallilangalla vahvistettu lanka.

B)

Edellä mainittuja määräyksiä ei sovelleta:

a)

villasta tai muusta eläimenkarvasta valmistettuun lankaan sekä paperilankaan, lukuun ottamatta metallilangalla vahvistettua lankaa;

b)

55 ryhmän tekokuitufilamenttitouveihin eikä 54 ryhmän kiertämättömään multifilamenttilankaan tai multifilamenttilankaan, jonka kierre on pienempi kuin 5 kierrosta metrillä;

c)

nimikkeen 5006 silkkitoukan gutiin sekä 54 ryhmän monofilamenttilankaan;

d)

nimikkeen 5605 metalloituun lankaan; metallilangalla vahvistettu lanka sisältyy 3 huomautuksen A kohdan f alakohtaan;

e)

nimikkeen 5606 chenillelankaan, kierrepäällystettyyn lankaan ja chainettelankaan.

4.

A)

Jollei 4 huomautuksen B kohdan poikkeuksista muuta johdu, tarkoitetaan ilmaisulla ”vähittäismyyntimuodoissa” langan osalta 50, 51, 52, 54 ja 55 ryhmässä yksinkertaista, kerrattua tai kertokerrattua lankaa:

a)

korteilla, rullilla, hylsyillä tai niiden kaltaisilla pohjallisilla, jos langan paino (pohjallisineen) on:

1)

enintään 85 g silkki-, jätesilkki- tai tekokuitufilamenttilangan osalta; tai

2)

enintään 125 g muiden lankojen osalta;

b)

kerinä, vyyhteinä tai pasmoina, joiden paino on:

1)

enintään 85 g silkki- tai jätesilkkilangan osalta tai pienemmän kuin 3 000 desitexin tekokuitufilamenttilangan osalta;

2)

enintään 125 g muiden, pienempien kuin 2 000 desitexin lankojen osalta; tai

3)

enintään 500 g muiden lankojen osalta;

c)

vyyhteinä tai pasmoina, joissa on pasmalangan jakamina useampia erillisiä, painoltaan keskenään yhdenmukaisia pienempiä vyyhtejä tai pasmoja, joista kukin painaa:

1)

enintään 85 g silkki-, jätesilkki- tai tekokuitufilamenttilangan osalta; tai

2)

enintään 125 g muiden lankojen osalta.

B)

Edellä mainittuja määräyksiä ei sovelleta:

a)

yksinkertaiseen lankaan, tekstiiliaineeseen katsomatta, lukuun ottamatta:

1)

valkaisematonta, yksinkertaista villasta tai hienosta eläimenkarvasta valmistettua lankaa; ja

2)

valkaistua, värjättyä tai painettua, yksinkertaista villasta tai hienosta eläimenkarvasta valmistettua lankaa, joka on suurempi kuin 5 000 desitexiä;

b)

valkaisemattomaan kerrattuun tai kertokerrattuun lankaan:

1)

silkistä tai jätesilkistä valmistettu, pakkaustapaan katsomatta; tai

2)

muusta tekstiiliaineesta kuin villasta tai hienosta eläimenkarvasta valmistettu, vyyhteinä tai pasmoina;

c)

valkaistuun, värjättyyn tai painettuun, kerrattuun tai kertokerrattuun silkki- tai jätesilkkilankaan, joka on enintään 133 desitexiä;

d)

yksinkertaiseen, kerrattuun tai kertokerrattuun lankaan, tekstiiliaineeseen katsomatta:

1)

ristivyyhteinä tai -pasmoina; tai

2)

pohjallisilla tai muissa muodoissa, jotka osoittavat sitä käytettävän tekstiiliteollisuudessa [esimerkiksi kudepuolilla (koopeilla), kertaushylsyillä, puolapilleillä tai kartiopuolilla (pupiinoilla) tai koruompelukoneita varten kokongeiksi kehittynä].

5.

Nimikkeissä 5204, 5401 ja 5508 tarkoitetaan ilmaisulla ”ompelulanka” kerrattua tai kertokerrattua lankaa:

a)

joka on pohjallisilla (esimerkiksi rullilla tai hylsyillä), jos langan paino (pohjallisineen) on enintään 1 000 grammaa;

b)

joka on viimeistelty käytettäväksi ompelulankana; ja

c)

jonka lopullinen kierre on Z-suuntainen.

6.

Tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla ”erikoisluja lanka” lankaa, jonka murtolujuus, ilmaistuna cN/tex:nä (centinewtoneina texiä kohti), on suurempi kuin seuraavat raja-arvot:

— nailonista tai muista polyamideista tai polyestereistä valmistettu yksinkertainen lanka:

60 cN/tex,

— nailonista tai muista polyamideista tai polyestereistä valmistettu kerrattu tai:

53 cN/tex,

— viskoosista valmistettu yksinkertainen, kerrattu tai kertokerrattu lanka:

27 cN/tex.

7.

Tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla ”sovitetut”:

a)

muun kuin neliön tai suorakaiteen muotoisiksi kappaleiksi leikattuja tavaroita;

b)

tavaroita, jotka ovat saaneet lopullisen muotonsa suoraan valmistuksessa ja jotka ovat käyttövalmiita ilman ompelua tai muuta valmistusta (tai jotka voidaan erottaa toisistaan ainoastaan katkaisemalla niitä yhdistävät välilangat) (esimerkiksi tietyt pölypyyhkeet, pyyheliinat, pöytäliinat, kaulahuivit ja huovat);

c)

tavaroita, jotka on reunustettu tai pallistettu tai joiden jossakin reunassa on solmittuja hapsuja, ei kuitenkaan kankaita, joissa leikattujen reunojen purkautuminen on estetty yliluottelemalla tai muulla yksinkertaisella tavalla;

d)

määräkokoon leikattuja tavaroita, joita on edelleen valmistettu poistamalla lankoja;

e)

ompelemalla, liimaamalla tai muulla tavalla yhteenliitettyjä tavaroita (lukuun ottamatta samaa tekstiiliainetta olevia kappaleita, jotka on liitetty yhteen päistään siten, että ne muodostavat pidemmän kappaleen sekä kahdesta tai useammasta tekstiiliaineesta koostuvaa kappaletta, jotka peittävät toisensa koko pinnalta ja jotka on yhdistetty kerroksiksi, myös jos niissä on pehmustevälikerros);

f)

määrämuotoiseksi neulottuja tavaroita, myös erillisinä kappaleina tai useita kappaleita käsittävänä metritavarana.

8.

50—60 ryhmässä

a)

50—55 ryhmää ja 60 ryhmää sekä, ellei toisin määrätä, 56—59 ryhmää ei sovelleta edellä 7 huomautuksen mukaisesti sovitettuihin tavaroihin; ja

b)

50—55 ryhmää ja 60 ryhmää ei sovelleta 56—59 ryhmän tavaroihin.

9.

50—55 ryhmän kudottuihin kankaisiin kuuluvat myös kankaat, jotka koostuvat terävä- tai suorakulmaisesti toistensa päälle asetetuista yhdensuuntaisista tekstiililankakerroksista. Nämä kerrokset on liitetty yhteen lankojen leikkauspisteistä liima-aineella tai lämpökäsittelyllä.

10.

Kimmoisat tuotteet, joissa on tekstiiliainetta yhdistettynä kumilankoihin, luokitellaan tähän jaksoon.

11.

Tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla ”kyllästäminen” myös kastamista.

12.

Tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla ”polyamidit” myös aramideja.

13.

Jollei toisin määrätä, luokitellaan eri nimikkeisiin kuuluvat tekstiilivaatteet omiin nimikkeisiinsä, vaikka ne olisi pakattu sarjoiksi vähittäismyyntiä varten. Tässä huomautuksessa ilmaisulla ”tekstiilivaatteet” tarkoitetaan nimikkeiden 6101—6114 ja 6201—6211 vaatteita.

Alanimikehuomautuksia

1.

Tässä jaksossa sekä soveltuvin osin kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisuilla:

a)

”elastomeerilanka”:

synteettistä tekstiiliainetta olevaa teksturoimatonta filamenttilankaa, myös monofilamenttilankaa, joka ei katkea, jos se venytetään alkuperäiseen pituuteensa nähden kolminkertaiseksi, ja joka alkuperäiseen pituuteensa nähden kaksinkertaiseksi venytettynä palautuu viiden minuutin kuluessa pituuteen, joka on enintään puolitoistakertainen alkuperäisestä pituudesta;

b)

”valkaisematon lanka”:

1)

lankaa, jolla on sisältämiensä kuitujen luonnollinen väri ja jota ei ole valkaistu, värjätty (ei myöskään massana) eikä painettu; tai

2)

lankaa, joka on väriltään epämääräinen (”harmaa lanka” eli ”grey yarn”) ja valmistettu garnetoiduista jätteistä ja lumpuista.

Tällainen lanka on voitu käsitellä värittömällä viimeistelyaineella tai pysymättömällä värillä (joka katoaa yksinkertaisen saippuapesun jälkeen) sekä, tekokuitujen osalta, käsitelty massana himmennysaineella (esimerkiksi titaanidioksidilla);

c)

”valkaistu lanka”:

1)

lankaa, joka on läpikäynyt valkaisuprosessin, valmistettu valkaistuista kuiduista tai, jollei toisin määrätä, värjätty valkoiseksi (myös massana) tai käsitelty valkoisella viimeistelyaineella;

2)

lankaa, joka koostuu valkaisemattomien ja valkaistujen kuitujen sekoituksesta; tai

3)

lankaa, joka on kerrattu tai kertokerrattu ja koostuu valkaisemattomista ja valkaistuista langoista;

d)

”värillinen (värjätty tai painettu) lanka”:

1)

lankaa, joka on värjätty (myös massana) muulla kuin valkoisella tai pysymättömällä värillä tai painettu tai valmistettu värjätyistä tai painetuista kuiduista;

2)

lankaa, joka koostuu eriväristen värjättyjen kuitujen sekoituksesta tai valkaisemattomien tai valkaistujen ja värillisten kuitujen sekoituksesta (meleerattu lanka) tai joka on painettu yhdellä tai useammalla värillä tietyin välein, niin että lanka vaikuttaa täplikkäältä;

3)

lankaa, joka on valmistettu painetusta hahtuvasta tai painetusta esilangasta; tai

4)

lankaa, joka on kerrattu tai kertokerrattu ja koostuu valkaisemattomasta tai valkaistusta langasta ja värillisestä langasta.

Edellä mainitut määritelmät koskevat soveltuvin osin myös 54 ryhmän monofilamenttilankaa, kaistaleita ja niiden kaltaisia tuotteita;

e)

”valkaisematon kudottu kangas”:

valkaisemattomista langoista kudottua kangasta, jota ei ole valkaistu, värjätty tai painettu. Tällainen kangas on voitu käsitellä värittömällä viimeistelyaineella tai pysymättömällä värillä;

f)

”valkaistu kudottu kangas”:

1)

kudottua kangasta, joka on valkaistu metritavarana tai, jollei toisin määrätä, värjätty valkoiseksi tai käsitelty valkoisella viimeistelyaineella;

2)

kudottua kangasta, joka koostuu valkaistuista langoista; tai

3)

kudottua kangasta, joka koostuu valkaisemattomista ja valkaistuista langoista;

g)

”värjätty kudottu kangas”:

1)

kudottua kangasta, joka on värjätty metritavarana kauttaaltaan yksiväriseksi, ei kuitenkaan valkoiseksi (jollei toisin määrätä), tai jota on käsitelty värillisellä, ei kuitenkaan valkoisella, viimeistelyaineella (jollei toisin määrätä); tai

2)

kudottua kangasta, joka koostuu kauttaaltaan yksivärisistä värillisistä langoista;

h)

”erivärisistä langoista kudottu kangas”:

kudottua kangasta (muuta kuin painettua kudottua kangasta),

1)

joka koostuu erivärisistä langoista tai langoista, joissa on saman värin (muun kuin sisältämiensä kuitujen luonnollisen värin) eri sävyjä;

2)

joka koostuu valkaisemattomista tai valkaistuista langoista ja värillisistä langoista; tai

3)

joka koostuu meleeratuista langoista

(hulpioihin ja kankaiden päihin käytettyjä lankoja ei oteta huomioon missään tapauksessa);

ij)

”painettu kudottu kangas”:

kudottua kangasta, joka on painettu metritavarana, myös jos se on valmistettu erivärisistä langoista.

(Myös seuraavia tavaroita pidetään painettuina, kudottuina kankaina: kudotut kankaat, joissa kuvio on tehty esimerkiksi siveltimellä tai ruiskupistoolilla, siirtopaperin avulla, flokkikuvioimalla tai batiikkimenetelmällä).

Merserointi ei vaikuta mainittujen lankojen ja kankaiden luokitteluun;

Edellä olevien e— ij alakohtien määritelmät koskevat soveltuvin osin myös neuloksia.

k)

”palttina”:

kangas, jossa jokainen kudelanka kulkee vuorotellen vierekkäisten loimilankojen päältä ja alta ja jokainen loimilanka vuorotellen vierekkäisten kudelankojen päältä ja alta.

2.

A)

56—63 ryhmän tuotteita, joissa on kahta tai useampaa tekstiiliainetta, pidetään kokonaan siitä tekstiiliaineesta koostuvana, joka valittaisiin luokiteltaessa tämän jakson 2 huomautuksen mukaisesti samoista tekstiiliaineista koostuvaa 50—55 ryhmän tai nimikkeen 5809 tuotetta.

B)

Tätä sääntöä sovellettaessa:

a)

otetaan soveltuvin osin huomioon ainoastaan se osa, joka 3 tulkintasääntöä sovellettaessa määrää luokittelun;

b)

kun on kyse tekstiilitavaroista, jotka koostuvat pohjakankaasta ja nukka- tai silmukkanukkapinnasta, ei pohjakangasta oteta huomioon;

c)

kun on kyse nimikkeen 5810 koruompeluksista ja niistä valmistetuista tavaroista, otetaan huomioon ainoastaan pohjakangas. Koruompelukset, joissa pohjakangasta ei näy, ja niistä valmistetut tavarat luokitellaan kuitenkin yksinomaan koruompelulankojen perusteella.

50 RYHMÄ

SILKKI

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5001 00 00

Kelaamiseen soveltuvat silkkikokongit

vapaa

5002 00 00

Raakasilkki (kiertämätön)

vapaa

5003

Silkkijätteet (myös kelauskelvottomat kokongit, lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

5003 10 00

karstaamattomat ja kampaamattomat

vapaa

5003 90 00

muut

vapaa

5004 00

Silkkilanka (muu kuin silkkijätteistä kehrätty), ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5004 00 10

valkaisematon, keitetty ja valkaistu

4

5004 00 90

muut

4

5005 00

Silkkijätteistä kehrätty lanka, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5005 00 10

valkaisematon, keitetty ja valkaistu

2,9

5005 00 90

muu

2,9

5006 00

Silkkilanka ja silkkijätteistä kehrätty lanka, vähittäismyyntimuodoissa; silkkitoukan gut

 

 

5006 00 10

silkkilanka

5

5006 00 90

bourettesilkistä tai muusta silkkijätteestä kehrätty lanka; silkkitoukan gut

2,9

5007

Kudotut silkki- ja silkkijätekankaat

 

 

5007 10 00

bourettesilkkikankaat

3

m2

5007 20

muut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia silkkiä tai muuta silkkijätettä kuin bourettesilkkiä

 

 

 

kreppikankaat

 

 

5007 20 11

valkaisematon, keitetty ja valkaistu

6,9

m2

5007 20 19

muu

6,9

m2

 

pongee, habutai, honan, shantung, corah ja niiden kaltaiset Kaukoidän kankaat, kokonaan silkkiä (ei sekoitettuna bourettesilkin tai muun silkkijätteen tai muiden tekstiiliaineiden kanssa)

 

 

5007 20 21

palttina, valkaisematon tai ei enempää käsitelty kuin keitetty

5,3

m2

 

muut

 

 

5007 20 31

palttina

7,5

m2

5007 20 39

muut

7,5

m2

 

muut

 

 

5007 20 41

läpikuultavat kankaat (rei'ikäs kudos)

7,2

m2

 

muut

 

 

5007 20 51

valkaisemattomat, keitetyt tai valkaistut

7,2

m2

5007 20 59

värjätyt

7,2

m2

 

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5007 20 61

leveys suurempi kuin 57 cm, mutta enintään 75 cm

7,2

m2

5007 20 69

muut

7,2

m2

5007 20 71

painetut

7,2

m2

5007 90

muut kankaat

 

 

5007 90 10

valkaisemattomat, keitetyt tai valkaistut

6,9

m2

5007 90 30

värjätyt

6,9

m2

5007 90 50

erivärisistä langoista kudotut

6,9

m2

5007 90 90

painetut

6,9

m2

51 RYHMÄ

VILLA SEKÄ HIENO JA KARKEA ELÄIMENKARVA; JOUHILANKA JA JOUHESTA KUDOTUT KANKAAT

Huomautus

1.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”villa” lampaasta tai karitsasta saatua luonnonkuitua;

b)

”hieno eläimenkarva” alpakan, laaman, vikunjan, kamelin, jakin ja angora-, tiibet-, kashmir- ja niiden kaltaisten vuohien (mutta ei tavallisen vuohen) karvaa sekä kanin (myös angorakanin), jäniksen, majavan, nutrian ja piisamirotan karvaa;

c)

”karkea eläimenkarva” edellä mainitsemattomien eläinten karvaa, lukuun ottamatta harjaksia ja muita harjantekoon käytettäviä eläimenkarvoja (nimike 0502) ja jouhia (nimike 0503).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5101

Karstaamaton ja kampaamaton villa

 

 

 

pesemätön villa (rasvavilla), myös elo- tai vuotavillana pesty villa

 

 

5101 11 00

keritty villa

vapaa

5101 19 00

muu

vapaa

 

rasvaton, karbonoimaton villa

 

 

5101 21 00

keritty villa

vapaa

5101 29 00

muu

vapaa

5101 30 00

karbonoitu villa

vapaa

5102

Karstaamaton ja kampaamaton hieno tai karkea eläimenkarva

 

 

 

hieno eläimenkarva

 

 

5102 11 00

kashmirvuohien

vapaa

5102 19

muu

 

 

5102 19 10

angorakanin

vapaa

5102 19 30

alpakan, laaman, vikunjan

vapaa

5102 19 40

kamelin ja jakin ja angora-, tiibet- tai niiden kaltaisten vuohien

vapaa

5102 19 90

kanin (muun kuin angorakanin), jäniksen, majavan, nutrian ja piisamirotan

vapaa

5102 20 00

karkea eläimenkarva

vapaa

5103

Villajätteet ja hienon tai karkean eläimenkarvan jätteet, myös langanjätteet, ei kuitenkaan garnetoidut jätteet ja lumput

 

 

5103 10

villan ja hienon eläimenkarvan kampausjätteet

 

 

5103 10 10

karbonoimattomat

vapaa

5103 10 90

karbonoidut

vapaa

5103 20

muut villan ja hienon eläimenkarvan jätteet

 

 

5103 20 10

lankajätteet

vapaa

 

muut

 

 

5103 20 91

karbonoimattomat

vapaa

5103 20 99

karbonoidut

vapaa

5103 30 00

karkean eläimenkarvan jätteet

vapaa

5104 00 00

Garnetoimalla jätteistä tai lumpuista saatu villa tai hieno tai karkea eläimenkarva

vapaa

5105

Villa ja hieno tai karkea eläimenkarva, karstattu tai kammattu (myös kammattu irtovilla)

 

 

5105 10 00

karstattu villa

2

 

villatopsit ja muu kammattu villa

 

 

5105 21 00

kammattu irtovilla

2

5105 29 00

muut

2

 

karstattu tai kammattu hieno eläimenkarva

 

 

5105 31 00

kashmirvuohien

2

5105 39

muu

 

 

5105 39 10

karstattu

2

5105 39 90

kammattu

2

5105 40 00

karstattu tai kammattu karkea eläimenkarva

2

5106

Karstavillalanka, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5106 10

jossa on vähintään 85 painoprosenttia villaa

 

 

5106 10 10

valkaisematon

3,8

5106 10 90

muu

3,8

5106 20

jossa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia villaa

 

 

5106 20 10

jossa on vähintään 85 painoprosenttia villaa ja hienoa eläimenkarvaa

4 (138)

 

muu

 

 

5106 20 91

valkaisematon

4

5106 20 99

muu

4

5107

Kampavillalanka, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5107 10

jossa on vähintään 85 painoprosenttia villaa

 

 

5107 10 10

valkaisematon

3,8

5107 10 90

muu

3,8

5107 20

jossa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia villaa

 

 

 

jossa on vähintään 85 painoprosenttia villaa ja hienoa eläimenkarvaa

 

 

5107 20 10

valkaisematon

4

5107 20 30

muu

4

 

muu

 

 

 

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan synteettikatkokuitujen kanssa

 

 

5107 20 51

valkaisematon

4

5107 20 59

muu

4

 

muu sekoitelanka

 

 

5107 20 91

valkaisematon

4

5107 20 99

muu

4

5108

Lanka hienoa (karstattua tai kammattua) eläimenkarvaa, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5108 10

karstalanka

 

 

5108 10 10

valkaisematon

3,2

5108 10 90

muu

3,2

5108 20

kampalanka

 

 

5108 20 10

valkaisematon

3,2

5108 20 90

muu

3,2

5109

Lanka villaa tai hienoa eläimenkarvaa, vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5109 10

jossa on vähintään 85 painoprosenttia villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

5109 10 10

kerinä, vyyhteinä tai pasmoina, joiden paino on suurempi kuin 125 g, mutta enintään 500 g

3,8

5109 10 90

muut

5

5109 90

muut

 

 

5109 90 10

kerinä, vyyhteinä tai pasmoina, joiden paino on suurempi kuin 125 g, mutta enintään 500 g

5

5109 90 90

muut

5

5110 00 00

Lanka karkeaa eläimenkarvaa tai jouhta (myös kierrepäällystetty jouhilanka), myös vähittäismyyntimuodoissa

3,5

5111

Kudotut kankaat karstavillaa tai karstattua hienoa eläimenkarvaa

 

 

 

joissa on vähintään 85 painoprosenttia villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

5111 11 00

paino enintään 300 g/m2

8

m2

5111 19

muut

 

 

5111 19 10

paino suurempi kuin 300 g/m2, mutta enintään 450 g/m2

8

m2

5111 19 90

paino suurempi kuin 450 g/m2

8

m2

5111 20 00

muut, sekoitettuina pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitufilamenttien kanssa

8

m2

5111 30

muut, sekoitettuina pääasiallisesti tai yksinomaan katkottujen tekokuitujen kanssa

 

 

5111 30 10

paino enintään 300 g/m2

8

m2

5111 30 30

paino suurempi kuin 300 g/m2, mutta enintään 450 g/m2

8

m2

5111 30 90

paino suurempi kuin 450 g/m2

8

m2

5111 90

muut

 

 

5111 90 10

joissa on yhteensä enemmän kuin 10 painoprosenttia 50 ryhmän tekstiiliaineita

7,2

m2

 

muut

 

 

5111 90 91

paino enintään 300 g/m2

8

m2

5111 90 93

paino suurempi kuin 300 g/m2, mutta enintään 450 g/m2

8

m2

5111 90 99

paino suurempi kuin 450 g/m2

8

m2

5112

Kudotut kankaat kampavillaa tai kammattua hienoa eläimenkarvaa

 

 

 

joissa on vähintään 85 painoprosenttia villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

5112 11 00

paino enintään 200 g/m2

8

m2

5112 19

muut

 

 

5112 19 10

paino suurempi kuin 200 g/m2, mutta enintään 375 g/m2

8

m2

5112 19 90

paino suurempi kuin 375 g/m2

8

m2

5112 20 00

muut, sekoitettuina pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitufilamenttien kanssa

8

m2

5112 30

muut, sekoitettuina pääasiallisesti tai yksinomaan katkottujen tekokuitujen kanssa

 

 

5112 30 10

paino enintään 200 g/m2

8

m2

5112 30 30

paino suurempi kuin 200 g/m2, mutta enintään 375 g/m2

8

m2

5112 30 90

paino suurempi kuin 375 g/m2

8

m2

5112 90

muut

 

 

5112 90 10

joissa on yhteensä enemmän kuin 10 painoprosenttia 50 ryhmän tekstiiliaineita

7,2

m2

 

muut

 

 

5112 90 91

paino enintään 200 g/m2

8

m2

5112 90 93

paino suurempi kuin 200 g/m2, mutta enintään 375 g/m2

8

m2

5112 90 99

paino suurempi kuin 375 g/m2

8

m2

5113 00 00

Kudotut kankaat karkeaa eläimenkarvaa tai jouhta

5,3

m2

52 RYHMÄ

PUUVILLA

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 5209 42 ja 5211 42 tarkoitetaan ilmaisulla ”denim” erivärisistä langoista valmistettua kangasta, 3- tai 4-vartista toimikasta (myös murtotoimikasta), joka on loimivaltainen ja jossa loimilangat ovat yhtä ja samaa väriä ja kudelangat ovat valkaisemattomia, valkaistuja tai värjätty harmaiksi tai sävyltään vaaleammiksi kuin loimilangat.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5201 00

Karstaamaton ja kampaamaton puuvilla

 

 

5201 00 10

imukykyinen ja valkaistu

vapaa

5201 00 90

muu

vapaa

5202

Puuvillajätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

5202 10 00

lankajätteet

vapaa

 

muut

 

 

5202 91 00

garnetoidut jätteet ja lumput

vapaa

5202 99 00

muut

vapaa

5203 00 00

Karstattu tai kammattu puuvilla

vapaa

5204

Puuvillaompelulanka, myös vähittäismyyntimuodoissa

 

 

 

ei vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5204 11 00

jossa on vähintään 85 painoprosenttia puuvillaa

4

5204 19 00

muu

4

5204 20 00

vähittäismyyntimuodoissa

5

5205

Puuvillalanka (muu kuin ompelulanka), jossa on vähintään 85 painoprosenttia puuvillaa, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

 

yksinkertainen lanka, kampaamattomista kuiduista valmistettu

 

 

5205 11 00

vähintään 714,29 desitexiä (metrinen numero enintään 14)

4

5205 12 00

pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5205 13 00

pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5205 14 00

pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5205 15

pienempi kuin 125 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 80)

 

 

5205 15 10

pienempi kuin 125 desitexiä, mutta vähintään 83,33 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 80, mutta enintään 120)

4,4

5205 15 90

pienempi kuin 83,33 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 120)

4

 

yksinkertainen lanka, kammatuista kuiduista valmistettu

 

 

5205 21 00

vähintään 714,29 desitexiä (metrinen numero enintään 14)

4

5205 22 00

pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5205 23 00

pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5205 24 00

pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5205 26 00

pienempi kuin 125 desitexiä, mutta vähintään 106,38 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 80, mutta enintään 94)

4

5205 27 00

pienempi kuin 106,38 desitexiä, mutta vähintään 83,33 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 94, mutta enintään 120)

4

5205 28 00

pienempi kuin 83,33 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 120)

4

 

kerrattu tai kertokerrattu lanka, kampaamattomista kuiduista valmistettu

 

 

5205 31 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka vähintään 714,29 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero enintään 14)

4

5205 32 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5205 33 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 dexitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5205 34 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 dexitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5205 35 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 125 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 80)

4

 

kerrattu tai kertokerrattu lanka, kammatuista kuiduista valmistettu

 

 

5205 41 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka vähintään 714,29 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero enintään 14)

4

5205 42 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5205 43 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5205 44 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5205 46 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 125 desitexiä, mutta vähintään 106,38 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 80, mutta enintään 94)

4

5205 47 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 106,38 desitexiä, mutta vähintään 83,33 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 94, mutta enintään 120)

4

5205 48 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 83,33 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 120)

4

5206

Puuvillalanka (muu kuin ompelulanka), jossa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia puuvillaa, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

 

yksinkertainen lanka, kampaamattomista kuiduista valmistettu

 

 

5206 11 00

vähintään 714,29 desitexiä (metrinen numero enintään 14)

4

5206 12 00

pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5206 13 00

pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5206 14 00

pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5206 15 00

pienempi kuin 125 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 80)

4

 

yksinkertainen lanka, kammatuista kuiduista valmistettu

 

 

5206 21 00

vähintään 714,29 desitexiä (metrinen numero enintään 14)

4

5206 22 00

pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5206 23 00

pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5206 24 00

pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5206 25 00

pienempi kuin 125 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 80)

4

 

kerrattu kai kertokerrattu lanka, kampaamattomista kuiduista valmistettu

 

 

5206 31 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka vähintään 714,29 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero enintään 14)

4

5206 32 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5206 33 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5206 34 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5206 35 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 125 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 80)

4

 

kerrattu tai kertokerrattu lanka, kammatuista kuiduista valmistettu

 

 

5206 41 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka vähintään 714,29 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero enintään 14)

4

5206 42 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 714,29 desitexiä, mutta vähintään 232,56 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 14, mutta enintään 43)

4

5206 43 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 232,56 desitexiä, mutta vähintään 192,31 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 43, mutta enintään 52)

4

5206 44 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 192,31 desitexiä, mutta vähintään 125 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 52, mutta enintään 80)

4

5206 45 00

jossa jokainen yksinkertainen lanka pienempi kuin 125 desitexiä (yksinkertaisen langan metrinen numero suurempi kuin 80)

4

5207

Puuvillalanka (muu kuin ompelulanka), vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5207 10 00

jossa on vähintään 85 painoprosenttia puuvillaa

5

5207 90 00

muu

5

5208

Kudotut puuvillakankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia puuvillaa, paino enintään 200 g/m2

 

 

 

valkaisemattomat

 

 

5208 11

palttina, paino enintään 100 g/m2

 

 

5208 11 10

kankaat siteiden, kääreiden ja lääkintäkäyttöön tarkoitettujen sideharsojen valmistukseen

8

m2

5208 11 90

muut

8

m2

5208 12

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2

 

 

 

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2, mutta enintään 130 g/m2, ja leveys

 

 

5208 12 16

enintään 165 cm

8

m2

5208 12 19

suurempi kuin 165 cm

8

m2

 

palttina, paino suurempi kuin 130 g/m2 ja leveys

 

 

5208 12 96

enintään 165 cm

8

m2

5208 12 99

suurempi kuin 165 cm

8

m2

5208 13 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5208 19 00

muut kankaat

8

m2

 

valkaistut

 

 

5208 21

palttina, paino enintään 100 g/m2

 

 

5208 21 10

kankaat siteiden, kääreiden ja lääkintäkäyttöön tarkoitettujen sideharsojen valmistukseen

8

m2

5208 21 90

muut

8

m2

5208 22

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2

 

 

 

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2, mutta enintään 130 g/m2, ja leveys

 

 

5208 22 16

enintään 165 cm

8

m2

5208 22 19

suurempi kuin 165 cm

8

m2

 

palttina, paino suurempi kuin 130 g/m2 ja leveys

 

 

5208 22 96

enintään 165 cm

8

m2

5208 22 99

suurempi kuin 165 cm

8

m2

5208 23 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5208 29 00

muut kankaat

8

m2

 

värjätyt

 

 

5208 31 00

palttina, paino enintään 100 g/m2

8

m2

5208 32

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2

 

 

 

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2 mutta enintään 130 g/m2, ja leveys

 

 

5208 32 16

enintään 165 cm

8

m2

5208 32 19

suurempi kuin 165 cm

8

m2

 

palttina, paino suurempi kuin 130 g/m2 ja leveys

 

 

5208 32 96

enintään 165 cm

8

m2

5208 32 99

suurempi kuin 165 cm

8

m2

5208 33 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5208 39 00

muut kankaat

8

m2

 

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5208 41 00

palttina, paino enintään 100 g/m2

8

m2

5208 42 00

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2

8

m2

5208 43 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5208 49 00

muut kankaat

8

m2

 

painetut

 

 

5208 51 00

palttina, paino enintään 100 g/m2

8

m2

5208 52 00

palttina, paino suurempi kuin 100 g/m2

8

m2

5208 53 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5208 59 00

muut kankaat

8

m2

5209

Kudotut puuvillakankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia puuvillaa, paino suurempi kuin 200 g/m2

 

 

 

valkaisemattomat

 

 

5209 11 00

palttina

8

m2

5209 12 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5209 19 00

muut kankaat

8

m2

 

valkaistut

 

 

5209 21 00

palttina

8

m2

5209 22 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5209 29 00

muut kankaat

8

m2

 

värjätyt

 

 

5209 31 00

palttina

8

m2

5209 32 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5209 39 00

muut kankaat

8

m2

 

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5209 41 00

palttina

8

m2

5209 42 00

denim

8

m2

5209 43 00

muut 3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5209 49 00

muut kankaat

8

m2

 

painetut

 

 

5209 51 00

palttina

8

m2

5209 52 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5209 59 00

muut kankaat

8

m2

5210

Kudotut puuvillakankaat, joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia puuvillaa, sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitujen kanssa, paino enintään 200 g/m2

 

 

 

valkaisemattomat

 

 

5210 11 00

palttina

8

m2

5210 12 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5210 19 00

muut kankaat

8

m2

 

valkaistut

 

 

5210 21 00

palttina

8

m2

5210 22 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5210 29 00

muut kankaat

8

m2

 

värjätyt

 

 

5210 31 00

palttina

8

m2

5210 32 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5210 39 00

muut kankaat

8

m2

 

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5210 41 00

palttina

8

m2

5210 42 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5210 49 00

muut kankaat

8

m2

 

painetut

 

 

5210 51 00

palttina

8

m2

5210 52 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5210 59 00

muut kankaat

8

m2

5211

Kudotut puuvillakankaat, joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia puuvillaa, sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitujen kanssa, paino suurempi kuin 200 g/m2

 

 

 

valkaisemattomat

 

 

5211 11 00

palttina

8

m2

5211 12 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5211 19 00

muut kankaat

8

m2

 

valkaistut

 

 

5211 21 00

palttina

8

m2

5211 22 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5211 29 00

muut kankaat

8

m2

 

värjätyt

 

 

5211 31 00

palttina

8

m2

5211 32 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5211 39 00

muut kankaat

8

m2

 

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5211 41 00

palttina

8

m2

5211 42 00

denim

8

m2

5211 43 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5211 49

muut kankaat

 

 

5211 49 10

jacquardkankaat

8

m2

5211 49 90

muut

8

m2

 

painetut

 

 

5211 51 00

palttina

8

m2

5211 52 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat

8

m2

5211 59 00

muut kankaat

8

m2

5212

Muut kudotut puuvillakankaat

 

 

 

paino enintään 200 g/m2

 

 

5212 11

valkaisemattomat

 

 

5212 11 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 11 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 12

valkaistut

 

 

5212 12 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 12 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 13

värjätyt

 

 

5212 13 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 13 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 14

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5212 14 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 14 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 15

painetut

 

 

5212 15 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 15 90

muut sekoitekankaat

8

m2

 

paino suurempi kuin 200 g/m2

 

 

5212 21

valkaisemattomat

 

 

5212 21 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 21 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 22

valkaistut

 

 

5212 22 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 22 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 23

värjätyt

 

 

5212 23 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 23 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 24

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5212 24 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 24 90

muut sekoitekankaat

8

m2

5212 25

painetut

 

 

5212 25 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan pellavan kanssa

8

m2

5212 25 90

muut sekoitekankaat

8

m2

53 RYHMÄ

MUUT KASVITEKSTIILIKUIDUT; PAPERILANKA JA KUDOTUT PAPERILANKAKANKAAT

Lisähuomautus

1.

A)

Jollei B kohdasta muuta johdu, alanimikkeissä 5306 10 90, 5306 20 90 ja 5308 20 90 tarkoitetaan ilmaisulla ”vähittäismyyntimuodoissa” langan (yksinkertainen, kerrattu tai kertokerrattu) osalta lankaa:

a)

kerinä, korteilla, rullilla, hylsyillä tai niiden kaltaisilla pohjallisilla, jos langan paino (pohjallisineen) on enintään 200 grammaa;

b)

vyyhteinä tai pasmoina, joiden paino on enintään 125 grammaa;

c)

vyyhteinä tai pasmoina, joissa on pasmalangan jakamina useampia erillisiä, painoltaan keskenään yhdenmukaisia pienempiä vyyhtejä tai pasmoja, joista kukin painaa enintään 125 grammaa.

B)

Edellä mainittuja kuvauksia ei sovelleta:

a)

kerrattuun tai kertokerrattuun valkaisemattomaan lankaan vyyhteinä tai pasmoina;

b)

kerrattuun tai kertokerrattuun lankaan:

1)

ristivyyhteinä tai -pasmoina; tai

2)

pohjallisilla tai muissa muodoissa, jotka osoittavat sitä käytettävän tekstiiliteollisuudessa [esimerkiksi kudepuolilla (koopeilla), kertaushylsyillä, puolapilleillä tai kartiopuolilla (pupiinoilla) tai koruompelukoneita varten kokongeiksi kehittynä].

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5301

Pellava, raaka tai käsitelty, ei kuitenkaan kehrätty; pellavarohtimet ja -jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

5301 10 00

raaka tai liotettu pellava

vapaa

 

loukutettu, lihdattu, häkilöity tai muulla tavalla käsitelty pellava, ei kuitenkaan kehrätty

 

 

5301 21 00

loukutettu tai lihdattu

vapaa

5301 29 00

muu

vapaa

5301 30

pellavarohtimet ja -jätteet

 

 

5301 30 10

rohtimet

vapaa

5301 30 90

jätteet

vapaa

5302

Hamppu (Cannabis sativa L.), raaka tai käsitelty, ei kuitenkaan kehrätty; hamppurohtimet ja -jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

5302 10 00

raaka tai liotettu hamppu

vapaa

5302 90 00

muut

vapaa

5303

Juutti ja muut niinitekstiilikuidut (lukuun ottamatta pellavaa, hamppua ja ramia), raa'at tai käsitellyt, ei kuitenkaan kehrätyt; näiden kuitujen rohtimet ja jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

5303 10 00

juutti ja muut niinitekstiilikuidut, raa'at tai liotetut

vapaa

5303 90 00

muut

vapaa

5304

Sisali ja muut Agave-sukuisista kasveista saadut tekstiilikuidut, raa'at tai käsitellyt, ei kuitenkaan kehrätyt; näiden kuitujen rohtimet ja jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

5304 10 00

sisali ja muut Agave-sukuisista kasveista saadut tekstiilikuidut, raa'at

vapaa

5304 90 00

muut

vapaa

5305

Kookoskuidut, manilla (abaca tai Musa textilis Nee), rami ja muut kasvitekstiilikuidut, muualle kuulumattomat, raa'at tai käsitellyt, ei kuitenkaan kehrätyt; näiden kuitujen rohtimet, kampausjätteet ja muut jätteet (myös lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

 

kookoskuidut

 

 

5305 11 00

raa'at

vapaa

5305 19 00

muut

vapaa

 

manilla (abaca)

 

 

5305 21 00

raaka

vapaa

5305 29 00

muu

vapaa

5305 90 00

muut

vapaa

5306

Pellavalanka

 

 

5306 10

yksinkertainen

 

 

 

ei vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5306 10 10

vähintään 833,3 desitexiä (metrinen numero enintään 12)

4 (139)

5306 10 30

pienempi kuin 833,3 desitexiä, mutta vähintään 277,8 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 12, mutta enintään 36)

4 (139)

5306 10 50

pienempi kuin 277,8 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 36)

3,8

5306 10 90

vähittäismyyntimuodoissa

5

5306 20

kerrattu tai kertokerrattu

 

 

5306 20 10

ei vähittäismyyntimuodoissa

4

5306 20 90

vähittäismyyntimuodoissa

5

5307

Juuttilanka ja muista nimikkeen 5303 niinitekstiilikuiduista valmistettu lanka

 

 

5307 10

yksinkertainen

 

 

5307 10 10

enintään 1 000 desitexiä (metrinen numero vähintään 10)

vapaa

5307 10 90

suurempi kuin 1 000 desitexiä (metrinen numero pienempi kuin 10)

vapaa

5307 20 00

kerrattu tai kertokerrattu

vapaa

5308

Lanka, muista kasvitekstiilikuiduista valmistettu; paperilanka

 

 

5308 10 00

kookoskuitulanka

vapaa

5308 20

hamppulanka

 

 

5308 20 10

ei vähittäismyyntimuodoissa

3

5308 20 90

vähittäismyyntimuodoissa

4,9

5308 90

muu

 

 

 

ramilanka

 

 

5308 90 12

vähintään 277,8 desitexiä (metrinen numero enintään 36)

4

5308 90 19

pienempi kuin 277,8 desitexiä (metrinen numero suurempi kuin 36)

3,8

5308 90 50

paperilanka

4

5308 90 90

muut

3,8

5309

Kudotut pellavakankaat

 

 

 

joissa on vähintään 85 painoprosenttia pellavaa

 

 

5309 11

valkaisemattomat tai valkaistut

 

 

5309 11 10

valkaisemattomat

8

m2

5309 11 90

valkaistut

8

m2

5309 19 00

muut

8

m2

 

joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia pellavaa

 

 

5309 21

valkaisemattomat tai valkaistut

 

 

5309 21 10

valkaisemattomat

8

m2

5309 21 90

valkaistut

8

m2

5309 29 00

muut

8

m2

5310

Kudotut kankaat, juutista tai muista nimikkeen 5303 niinitekstiilikuiduista valmistetut

 

 

5310 10

valkaisemattomat

 

 

5310 10 10

leveys enintään 150 cm

4

m2

5310 10 90

leveys suurempi kuin 150 cm

4

m2

5310 90 00

muut

4

m2

5311 00

Kudotut kankaat, muista kasvitekstiilikuiduista valmistetut; kudotut paperilankakankaat

 

 

5311 00 10

ramikankaat

8

m2

5311 00 90

muut

5,8

m2

54 RYHMÄ

TEKOKUITUFILAMENTIT

Huomautuksia

1.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”tekokuidut” katkokuituja ja filamentteja, jotka on valmistettu teollisesti orgaanisista polymeereista:

a)

polymeroimalla orgaanisia monomeereja, kuten polyamideja, polyestereitä, polyuretaaneja ja polyvinyylijohdannaisia; tai

b)

muuntamalla kemiallisesti orgaanisia luonnonpolymeereja (kuten selluloosaa, kaseiinia, proteiineja ja alginaatteja) esimerkiksi viskoosi-, selluloosa-, asetaatti-, kupro- tai alginaattikuiduiksi.

Kuitujen yhteydessä tarkoitetaan ilmaisulla ”synteetti-” a alakohdassa määriteltyjä kuituja ja ilmaisulla ”muunto-” b alakohdassa määriteltyjä kuituja.

Kuitujen yhteydessä ilmaisuilla ”teko-”, ”synteetti-” ja ”muunto-” on sama merkitys kuin silloin, kun niitä käytetään ”tekstiiliaineiden” yhteydessä.

2.

Nimikkeisiin 5402 ja 5403 eivät kuulu 55 ryhmän synteetti- ja muuntokuitufilamenttitouvit.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5401

Ompelulanka, tekokuitufilamenttia, myös vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5401 10

synteettikuitufilamenttia

 

 

 

ei vähittäismyyntimuodoissa

 

 

 

ydinlanka

 

 

5401 10 12

polyesterifilamentti, jonka ympärillä puuvillakuituja

4

5401 10 14

muut

4

 

muut

 

 

5401 10 16

teksturoitu lanka

4

5401 10 18

muut

4

5401 10 90

vähittäismyyntimuodoissa

5

5401 20

muuntokuitufilamenttia

 

 

5401 20 10

ei vähittäismyyntimuodoissa

4

5401 20 90

vähittäismyyntimuodoissa

5

5402

Lanka, synteettikuitufilamenttia (muu kuin ompelulanka), ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa, myös pienempi kuin 67 desitexin monofilamenttilanka, synteettikuituainetta

 

 

5402 10

erikoisluja lanka nailonia tai muuta polyamidia

 

 

5402 10 10

aramidia

4

5402 10 90

muut

4

5402 20 00

erikoisluja lanka polyesteriä

4

 

teksturoitu lanka

 

 

5402 31 00

nailonia tai muuta polyamidia, yksinkertainen lanka enintään 50 texiä

4

5402 32 00

nailonia tai muuta polyamidia, yksinkertainen lanka suurempi kuin 50 texiä

4

5402 33 00

polyesteriä

4

5402 39

muu

 

 

5402 39 10

polypropeenia

4

5402 39 90

muu

4

 

muu lanka, yksinkertainen, kiertämätön tai kierretty, jonka kierre on enintään 50 kierrosta metrillä

 

 

5402 41 00

nailonia tai muuta polyamidia

4

5402 42 00

polyesteriä, osittain orientoitu

4

5402 43 00

polyesteriä, muu

4

5402 49

muu

 

 

5402 49 10

elastomeerilanka

4

 

muu

 

 

5402 49 91

polypropeenista

4

5402 49 99

muu

4

 

muu lanka, yksinkertainen, kierretty, jonka kierre on suurempi kuin 50 kierrosta metrillä

 

 

5402 51 00

nailonia tai muuta polyamidia

4

5402 52 00

polyesteriä

4

5402 59

muu

 

 

5402 59 10

polypropeenista

4

5402 59 90

muu

4

 

muu lanka, kerrattu tai kertokerrattu

 

 

5402 61 00

nailonia tai muuta polyamidia

4

5402 62 00

polyesteriä

4

5402 69

muu

 

 

5402 69 10

polypropeenia

4

5402 69 90

muu

4

5403

Lanka, muuntokuitufilamenttia (muu kuin ompelulanka), ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa, myös pienempi kuin 67 desitexin monofilamenttilanka, muuntokuituainetta

 

 

5403 10 00

erikoisluja lanka viskoosia

4

5403 20 00

teksturoitu lanka

4

 

muu lanka, yksinkertainen

 

 

5403 31 00

viskoosia, kiertämätön tai kierretty, jonka kierre on enintään 120 kierrosta metrillä

4

5403 32 00

viskoosia, kierretty, jonka kierre on suurempi kuin 120 kierrosta metrillä

4

5403 33 00

selluloosa-asetaattia

4

5403 39 00

muu

4

 

muu lanka, kerrattu tai kertokerrattu

 

 

5403 41 00

viskoosia

4

5403 42 00

selluloosa-asetaattia

4

5403 49 00

muu

4

5404

Vähintään 67 desitexin monofilamenttilanka, synteettikuituainetta, poikkileikkauksen suurin mitta enintään 1 mm; kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet (esim. tekoniini) synteettikuituainetta, näennäisleveys enintään 5 mm

 

 

5404 10

monofilamenttilanka

 

 

5404 10 10

elastomeerilanka

4

5404 10 90

muu

4

5404 90

muut

 

 

 

polypropeenia

 

 

5404 90 11

koristekaistale, jollaista käytetään pakkaamiseen

4

5404 90 19

muut

4

5404 90 90

muut

4

5405 00 00

Vähintään 67 desitexin monofilamenttilanka, muuntokuituainetta, poikkileikkauksen suurin mitta enintään 1 mm; kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet (esim. tekoniini), muuntokuituainetta, näennäisleveys enintään 5 mm

3,8

5406

Tekokuitufilamenttilanka (muu kuin ompelulanka), vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5406 10 00

synteettikuitufilamenttilanka

5

5406 20 00

muuntokuitufilamenttilanka

5

5407

Kudotut kankaat synteettikuitufilamenttilankaa, myös nimikkeen 5404 aineista kudotut kankaat

 

 

5407 10 00

kudotut kankaat, jotka on valmistettu erikoislujasta nailonia tai muuta polyamidia tai polyesteriä olevasta langasta

8

m2

5407 20

kudotut kankaat, jotka on valmistettu kaistaleista tai niiden kaltaisista tuotteista

 

 

 

polyeteeniä tai polypropeenia, leveys

 

 

5407 20 11

pienempi kuin 3 m

8

m2

5407 20 19

vähintään 3 m

8

m2

5407 20 90

muut

8

m2

5407 30 00

XI jakson 9 huomautuksessa mainitut kankaat

8

m2

 

muut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia nailon- tai muita polyamidifilamentteja

 

 

5407 41 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5407 42 00

värjätyt

8

m2

5407 43 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5407 44 00

painetut

8

m2

 

muut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia teksturoituja polyesterifilamentteja

 

 

5407 51 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5407 52 00

värjätyt

8

m2

5407 53 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5407 54 00

painetut

8

m2

 

muut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia polyesterifilamentteja

 

 

5407 61

joissa on vähintään 85 painoprosenttia teksturoimattomia polyesterifilamentteja

 

 

5407 61 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5407 61 30

värjätyt

8

m2

5407 61 50

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5407 61 90

painetut

8

m2

5407 69

muut

 

 

5407 69 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5407 69 90

muut

8

m2

 

muut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia synteettikuitufilamentteja

 

 

5407 71 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5407 72 00

värjätyt

8

m2

5407 73 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5407 74 00

painetut

8

m2

 

muut kudotut kankaat, joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia synteettikuitufilamentteja ja jotka on sekoitettu pääasiassa tai yksinomaan puuvillan kanssa

 

 

5407 81 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5407 82 00

värjätyt

8

m2

5407 83 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5407 84 00

painetut

8

m2

 

muut kudotut kankaat

 

 

5407 91 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5407 92 00

värjätyt

8

m2

5407 93 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5407 94 00

painetut

8

m2

5408

Kudotut kankaat, muuntokuitufilamenttilankaa, myös nimikkeen 5405 tuotteista kudotut kankaat

 

 

5408 10 00

kudotut kankaat, jotka on valmistettu erikoislujasta viskoosilangasta

8

m2

 

muut kudotut kankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia muuntokuitufilamentteja, kaistaleita tai niiden kaltaisia tuotteita

 

 

5408 21 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5408 22

värjätyt

 

 

5408 22 10

leveys suurempi kuin 135 cm, mutta enintään 155 cm, palttina-, toimikas-, ristitoimikas- tai satiinisidos

8

m2

5408 22 90

muut

8

m2

5408 23

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5408 23 10

jacquardkankaat, leveys suurempi kuin 115 cm, mutta pienempi kuin 140 cm, paino suurempi kuin 250 g/m2

8

m2

5408 23 90

muut

8

m2

5408 24 00

painetut

8

m2

 

muut kudotut kankaat

 

 

5408 31 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5408 32 00

värjätyt

8

m2

5408 33 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5408 34 00

painetut

8

m2

55 RYHMÄ

KATKOTUT TEKOKUIDUT

Huomautus

1.

Nimikkeissä 5501 ja 5502 tarkoitetaan ilmaisulla ”tekokuitufilamenttitouvit” touveja, jotka koostuvat yhtä pitkistä, touvin pituisista yhdensuuntaisista filamenteista ja jotka täyttävät seuraavat edellytykset:

a)

touvin pituus on suurempi kuin 2 metriä;

b)

touvin kierre on pienempi kuin 5 kierrosta metrillä;

c)

yksittäinen filamentti on pienempi kuin 67 desitexiä;

d)

ainoastaan synteettikuitufilamenttitouvin osalta: touvin täytyy olla vedetty, so. sellainen, että sitä ei voida venyttää enempää kuin 100 prosenttia pituudestaan;

e)

touvi kokonaisuudessaan on suurempi kuin 20 000 desitexiä.

Touvit, joiden pituus on enintään 2 metriä, luokitellaan nimikkeeseen 5503 tai 5504.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5501

Synteettikuitufilamenttitouvi

 

 

5501 10 00

nailonia tai muuta polyamidia

4

5501 20 00

polyesteriä

4

5501 30 00

polyakryylia tai modakryylia

4

5501 90

muu

 

 

5501 90 10

polypropeenia

4

5501 90 90

muut

4

5502 00

Muuntokuitufilamenttitouvi

 

 

5502 00 10

viskoosia

4

5502 00 40

asetaattia

4

5502 00 80

muu

4

5503

Synteettikatkokuidut, karstaamattomat, kampaamattomat tai muuten kehruuta varten käsittelemättömät

 

 

5503 10

nailonia tai muuta polyamidia

 

 

5503 10 10

aramidia

4

5503 10 90

muu

4

5503 20 00

polyesteriä

4

5503 30 00

polyakryylia tai modakryylia

4

5503 40 00

polypropeenia

4

5503 90

muut

 

 

5503 90 10

kloorikuidut

4

5503 90 90

muut

4

5504

Muuntokatkokuidut, karstaamattomat, kampaamattomat tai muuten kehruuta varten käsittelemättömät

 

 

5504 10 00

viskoosia

4

5504 90 00

muut

4

5505

Tekokuitujätteet (myös kampausjätteet, lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput)

 

 

5505 10

synteettikuitua

 

 

5505 10 10

nailonia tai muuta polyamidia

4

5505 10 30

polyesteriä

4

5505 10 50

polyakryylia tai modakryylia

4

5505 10 70

polypropeenia

4

5505 10 90

muut

4

5505 20 00

muuntokuitua

4

5506

Synteettikatkokuidut, karstatut, kammatut tai muuten kehruuta varten käsitellyt

 

 

5506 10 00

nailonia tai muuta polyamidia

4

5506 20 00

polyesteriä

4

5506 30 00

polyakryylia tai modakryylia

4

5506 90

muut

 

 

5506 90 10

kloorikuitua

4

5506 90 90

muut

4

5507 00 00

Muuntokatkokuidut, karstatut, kammatut tai muuten kehruuta varten käsitellyt

4

5508

Ompelulanka, katkottua tekokuitua, myös vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5508 10

synteettikatkokuitua

 

 

5508 10 10

ei vähittäismyyntimuodoissa

4

5508 10 90

vähittäismyyntimuodoissa

5

5508 20

muuntokatkokuitua

 

 

5508 20 10

ei vähittäismyyntimuodoissa

4

5508 20 90

vähittäismyyntimuodoissa

5

5509

Lanka (muu kuin ompelulanka), synteettikatkokuitua, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

 

jossa on vähintään 85 painoprosenttia nailon- tai muita polyamidikatkokuituja

 

 

5509 11 00

yksinkertainen lanka

4

5509 12 00

kerrattu tai kertokerrattu lanka

4

 

jossa on vähintään 85 painoprosenttia polyesterikatkokuituja

 

 

5509 21 00

yksinkertainen lanka

4

5509 22 00

kerrattu tai kertokerrattu lanka

4

 

jossa on vähintään 85 painoprosenttia polyakryyli- tai modakryylikatkokuituja

 

 

5509 31 00

yksinkertainen lanka

4

5509 32 00

kerrattu tai kertokerrattu lanka

4

 

muu lanka, jossa on vähintään 85 painoprosenttia muita synteettikatkokuituja

 

 

5509 41 00

yksinkertainen lanka

4

5509 42 00

kerrattu tai kertokerrattu lanka

4

 

muu lanka, polyesterikatkokuitua

 

 

5509 51 00

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan muuntokatkokuitujen kanssa

4

5509 52 00

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

4

5509 53 00

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan puuvillan kanssa

4

5509 59 00

muu

4

 

muu lanka, polyakryyli- tai modakryylikatkokuitua

 

 

5509 61 00

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

4

5509 62 00

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan puuvillan kanssa

4

5509 69 00

muu

4

 

muu lanka

 

 

5509 91 00

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

4

5509 92 00

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan puuvillan kanssa

4

5509 99 00

muu

4

5510

Lanka (muu kuin ompelulanka), muuntokatkokuitua, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa

 

 

 

jossa on vähintään 85 painoprosenttia muuntokatkokuituja

 

 

5510 11 00

yksinkertainen lanka

4

5510 12 00

kerrattu tai kertokerrattu lanka

4

5510 20 00

muu lanka, sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

4

5510 30 00

muu lanka, sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan puuvillan kanssa

4

5510 90 00

muu lanka

4

5511

Lanka (muu kuin ompelulanka), katkottua tekokuitua vähittäismyyntimuodoissa

 

 

5511 10 00

synteettikatkokuitua, vähintään 85 painoprosenttia tällaisia kuituja sisältävä

5

5511 20 00

synteettikatkokuitua, vähemmän kuin 85 painoprosenttia tällaisia kuituja sisältävä

5

5511 30 00

muuntokatkokuitua

5

5512

Kudotut synteettikatkokuitukankaat, joissa on vähintään 85 painoprosenttia synteettikatkokuituja

 

 

 

joissa on vähintään 85 painoprosenttia polyesterikatkokuituja

 

 

5512 11 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5512 19

muut

 

 

5512 19 10

painetut

8

m2

5512 19 90

muut

8

m2

 

joissa on vähintään 85 painoprosenttia polyakryyli- tai modakryylikatkokuituja

 

 

5512 21 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5512 29

muut

 

 

5512 29 10

painetut

8

m2

5512 29 90

muut

8

m2

 

muut

 

 

5512 91 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5512 99

muut

 

 

5512 99 10

painetut

8

m2

5512 99 90

muut

8

m2

5513

Kudotut synteettikatkokuitukankaat, joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia synteettikatkokuituja sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan puuvillan kanssa, paino enintään 170 g/m2

 

 

 

valkaisemattomat tai valkaistut

 

 

5513 11

palttina, polyesterikatkokuitua

 

 

5513 11 20

leveys enintään 165 cm

8

m2

5513 11 90

leveys suurempi kuin 165 cm

8

m2

5513 12 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 13 00

muut kudotut kankaat polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 19 00

muut kudotut kankaat

8

m2

 

värjätyt

 

 

5513 21

palttina, polyesterikatkokuitua

 

 

5513 21 10

leveys enintään 135 cm

8

m2

5513 21 30

leveys suurempi kuin 135 cm, mutta enintään 165 cm

8

m2

5513 21 90

leveys suurempi kuin 165 cm

8

m2

5513 22 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 23 00

muut kudotut kankaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 29 00

muut kudotut kankaat

8

m2

 

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5513 31 00

palttina, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 32 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 33 00

muut kudotut kankaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 39 00

muut kudotut kankaat

8

m2

 

painetut

 

 

5513 41 00

palttina, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 42 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 43 00

muut kudotut kankaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5513 49 00

muut kudotut kankaat

8

m2

5514

Kudotut synteettikatkokuitukankaat, joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia synteettikatkokuituja sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan puuvillan kanssa, paino suurempi kuin 170 g/m2

 

 

 

valkaisemattomat tai valkaistut

 

 

5514 11 00

palttina, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 12 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 13 00

muut kudotut kankaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 19 00

muut kudotut kankaat

8

m2

 

värjätyt

 

 

5514 21 00

palttina, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 22 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 23 00

muut kudotut kankaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 29 00

muut kudotut kankaat

8

m2

 

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5514 31 00

palttina, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 32 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 33 00

muut kudotut kankaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 39 00

muut kudotut kankaat

8

m2

 

painetut

 

 

5514 41 00

palttina, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 42 00

3- tai 4-vartiset toimikkaat, myös ristitoimikkaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 43 00

muut kudotut kankaat, polyesterikatkokuitua

8

m2

5514 49 00

muut kudotut kankaat

8

m2

5515

Muut kudotut synteettikatkokuitukankaat

 

 

 

polyesterikatkokuitua

 

 

5515 11

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan viskoosikatkokuitujen kanssa

 

 

5515 11 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 11 30

painetut

8

m2

5515 11 90

muut

8

m2

5515 12

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitufilamenttien kanssa

 

 

5515 12 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 12 30

painetut

8

m2

5515 12 90

muut

8

m2

5515 13

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

 

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan karstatun villan tai karstatun hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

5515 13 11

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 13 19

muut

8

m2

 

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan kammatun villan tai kammatun hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

5515 13 91

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 13 99

muut

8

m2

5515 19

muut

 

 

5515 19 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 19 30

painetut

8

m2

5515 19 90

muut

8

m2

 

polyakryyli- tai modakryylikatkokuitua

 

 

5515 21

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitufilamenttien kanssa

 

 

5515 21 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 21 30

painetut

8

m2

5515 21 90

muut

8

m2

5515 22

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

 

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan karstatun villan tai karstatun hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

5515 22 11

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 22 19

muut

8

m2

 

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan kammatun villan tai kammatun hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

5515 22 91

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 22 99

muut

8

m2

5515 29 00

muut

8

m2

 

muut kudotut kankaat

 

 

5515 91

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitufilamenttien kanssa

 

 

5515 91 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 91 30

painetut

8

m2

5515 91 90

muut

8

m2

5515 92

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

5515 92 10

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan karstatun villan tai karstatun hienon eläimenkarvan kanssa

8

m2

5515 92 90

sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan kammatun villan tai kammatun hienon eläimenkarvan kanssa

8

m2

5515 99

muut

 

 

5515 99 10

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5515 99 30

painetut

8

m2

5515 99 90

muut

8

m2

5516

Kudotut muuntokatkokuitukankaat

 

 

 

joissa on vähintään 85 painoprosenttia muuntokatkokuituja

 

 

5516 11 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5516 12 00

värjätyt

8

m2

5516 13 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5516 14 00

painetut

8

m2

 

joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia muuntokatkokuituja sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan tekokuitufilamenttien kanssa

 

 

5516 21 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5516 22 00

värjätyt

8

m2

5516 23

erivärisistä langoista kudotut

 

 

5516 23 10

jacquardkankaat, leveys vähintään 140 cm (patjakangas)

8

m2

5516 23 90

muut

8

m2

5516 24 00

painetut

8

m2

 

joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia muuntokatkokuituja sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan villan tai hienon eläimenkarvan kanssa

 

 

5516 31 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5516 32 00

värjätyt

8

m2

5516 33 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5516 34 00

painetut

8

m2

 

joissa on vähemmän kuin 85 painoprosenttia muuntokatkokuituja sekoitettuna pääasiallisesti tai yksinomaan puuvillan kanssa

 

 

5516 41 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5516 42 00

värjätyt

8

m2

5516 43 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5516 44 00

painetut

8

m2

 

muut

 

 

5516 91 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

m2

5516 92 00

värjätyt

8

m2

5516 93 00

erivärisistä langoista kudotut

8

m2

5516 94 00

painetut

8

m2

56 RYHMÄ

VANU, HUOPA JA KUITUKANGAS; ERIKOISLANGAT; SIDE- JA PURJELANKA, NUORA JA KÖYSI SEKÄ NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

tuotteet, joissa vanu, huopa tai kuitukangas on kyllästetty, päällystetty tai peitetty jollakin aineella tai valmisteella (kuten 33 ryhmän hajustevalmisteella tai kosmeettisella aineella, nimikkeen 3401 saippualla tai puhdistusaineella, nimikkeen 3405 kiillotusaineella, voiteella tai niiden kaltaisilla valmisteilla tai nimikkeeseen 3809 kuuluvalla kankaiden pehmitysaineella) ja joissa tekstiiliaine on ainoastaan alustana;

b)

nimikkeen 5811 tekstiilituotteet;

c)

luonnon tai keinotekoinen hioma-ainejauhe tai -rouhe huopa- tai kuitukangasalustalla (nimike 6805);

d)

yhteenpuristettu tai rekonstruoitu kiille huopa- tai kuitukangasalustalla (nimike 6814);

e)

metallifolio huopa- tai kuitukangasalustalla (XV jakso).

2.

Ilmaisulla ”huopa” tarkoitetaan myös neulahuopaa sekä tekstiilikuitukerroksista koostuvaa kangasta, jonka koossapysyvyyttä on lisätty silmukkasidontamenetelmällä käyttäen silmukointiin ainoastaan kuitukerroksen kuituja.

3.

Nimikkeeseen 5602 kuuluu huopa ja vastaavasti nimikkeeseen 5603 kuitukangas, jotka on kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu millaisella muovilla tai kumilla tahansa (myös huokoisella).

Nimikkeeseen 5603 kuuluu myös kuitukangas, jossa sideaineena on käytetty muovia tai kumia.

Nimikkeisiin 5602 ja 5603 eivät kuitenkaan kuulu:

a)

huopa, joka on kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu muovilla tai kumilla ja jossa tekstiiliainetta on enintään 50 painoprosenttia, sekä huopa, joka on täysin muovin tai kumin peitossa (39 tai 40 ryhmä);

b)

kuitukangas, joka on joko täysin muovin tai kumin peitossa tai molemmin puolin kokonaan päällystetty tai peitetty näillä aineilla, jos tällainen päällystäminen tai peittäminen on paljain silmin nähtävissä, jolloin tätä määräystä sovellettaessa ei oteta huomioon mainituista käsittelyistä johtuvaa värin muuttumista (39 tai 40 ryhmä);

c)

huokoista muovia tai huokoista kumia olevat laatat, levyt ja kaistaleet, jotka on yhdistetty huopaan tai kuitukankaaseen ja joissa tekstiiliaine on ainoastaan vahvikkeena (39 tai 40 ryhmä).

4.

Nimikkeeseen 5604 ei kuulu tekstiililanka eivätkä nimikkeiden 5404 ja 5405 kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet, joissa kyllästäminen, päällystäminen tai peittäminen ei ole paljain silmin nähtävissä (tavallisesti 50—55 ryhmä); tätä määräystä sovellettaessa ei oteta huomioon mainituista käsittelyistä johtuvaa värin muuttumista.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5601

Vanu, tekstiiliainetta, ja siitä valmistetut tavarat; tekstiilikuidut, joiden pituus on enintään 5 mm (flokki), tekstiilinöyhtä ja -nypyt

 

 

5601 10

terveyssiteet ja -tamponit, vauvanvaipat ja niiden kaltaiset hygieniatavarat, vanua

 

 

5601 10 10

tekokuitua

5

5601 10 90

muuta tekstiiliainetta

3,8

 

vanu; muut vanusta valmistetut tavarat

 

 

5601 21

puuvillaa

 

 

5601 21 10

imukykyinen

3,8

5601 21 90

muu

3,8

5601 22

tekokuitua

 

 

5601 22 10

pallot, joiden läpimitta on enintään 8 mm

3,8

 

muut

 

 

5601 22 91

synteettikuitua

4

5601 22 99

muuntokuitua

4

5601 29 00

muut

3,8

5601 30 00

tekstiiliflokki, -nöyhtä ja -nypyt

3,2

5602

Huopa, myös kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu

 

 

5602 10

neulahuopa ja kuitusilmukkasidottu kangas

 

 

 

kyllästämätön, päällystämätön, peittämätön ja kerrostamaton

 

 

 

neulahuopa

 

 

5602 10 11

juuttia tai muuta nimikkeen 5303 niinitekstiilikuitua

6,7

5602 10 19

muuta tekstiiliainetta

6,7

 

kuitusilmukkasidottu kangas

 

 

5602 10 31

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

6,7

5602 10 35

karkeaa eläimenkarvaa

6,7

5602 10 39

muuta tekstiiliainetta

6,7

5602 10 90

kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu

6,7

 

muu huopa, kyllästämätön, päällystämätön, peittämätön tai kerrostamaton

 

 

5602 21 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

6,7

5602 29 00

muuta tekstiiliainetta

6,7

5602 90 00

muut

6,7

5603

Kuitukangas, myös kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu

 

 

 

tekokuitufilamenttia

 

 

5603 11

paino enintään 25 g/m2

 

 

5603 11 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 11 90

muu

4,3

5603 12

paino suurempi kuin 25 g/m2, mutta enintään 70 g/m2

 

 

5603 12 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 12 90

muu

4,3

5603 13

paino suurempi kuin 70 g/m2, mutta enintään 150 g/m2

 

 

5603 13 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 13 90

muu

4,3

5603 14

paino suurempi kuin 150 g/m2

 

 

5603 14 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 14 90

muu

4,3

 

muu

 

 

5603 91

paino enintään 25 g/m2

 

 

5603 91 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 91 90

muu

4,3

5603 92

paino suurempi kuin 25 g/m2, mutta enintään 70 g/m2

 

 

5603 92 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 92 90

muu

4,3

5603 93

paino suurempi kuin 70 g/m2, mutta enintään 150 g/m2

 

 

5603 93 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 93 90

muu

4,3

5603 94

paino suurempi kuin 150 g/m2

 

 

5603 94 10

päällystetty tai peitetty

4,3

5603 94 90

muu

4,3

5604

Yksinkertainen tai kerrattu kumilanka, tekstiilillä päällystetty; tekstiililangat ja nimikkeen 5404 tai 5405 kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet, muovilla tai kumilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt tai kumi- tai muovivaippaiset

 

 

5604 10 00

yksinkertainen tai kerrattu kumilanka, tekstiilillä päällystetty

4

5604 20 00

kyllästetty tai päällystetty erikoisluja lanka, polyesteriä, nailonia tai muuta polyamidia tai viskoosia

4

5604 90 00

muut

4

5605 00 00

Metalloitu lanka, myös kierrepäällystetty, eli tekstiililanka tai nimikkeen 5404 tai 5405 kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet, jotka on yhdistetty lankana, kaistaleena tai jauheena olevaan metalliin tai päällystetty metallilla

4

5606 00

Kierrepäällystetty lanka sekä kierrepäällystetyt nimikkeen 5404 tai 5405 kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet (muut kuin nimikkeen 5605 tuotteet ja kierrepäällystetty jouhilanka); chenillelanka (myös flokki-chenillelanka); chainettelanka

 

 

5606 00 10

chainettelanka

8

 

muu

 

 

5606 00 91

kierrepäällystetty lanka

5,3

5606 00 99

muu

5,3

5607

Side- ja purjelanka, nuora ja köysi, myös palmikoidut tai punotut ja myös kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt muovilla tai kumilla tai muovi- tai kumivaippaiset

 

 

5607 10 00

juuttia tai muuta nimikkeen 5303 niinitekstiilikuitua

6

 

sisalia tai muuta Agave-sukuisista kasveista saatua tekstiiliainetta

 

 

5607 21 00

lyhdelanka ja paalinaru

12

5607 29

muut

 

 

5607 29 10

suurempi kuin 100 000 desitexiä (10 g/m)

12

5607 29 90

enintään 100 000 desitexiä (10 g/m)

12

 

polyeteeniä tai polypropeenia

 

 

5607 41 00

lyhdelanka ja paalinaru

8

5607 49

muut

 

 

 

suurempi kuin 50 000 desitexiä (5 g/m)

 

 

5607 49 11

palmikoidut tai punotut

8

5607 49 19

muut

8

5607 49 90

enintään 50 000 desitexiä (5 g/m)

8

5607 50

muuta synteettikuitua

 

 

 

nailonia tai muuta polyamidia tai polyesteria

 

 

 

suurempi kuin 50 000 desitexiä (5 g/m)

 

 

5607 50 11

palmikoidut

8

5607 50 19

muut

8

5607 50 30

enintään 50 000 desitexiä (5 g/m)

8

5607 50 90

muuta synteettikuitua

8

5607 90

muut

 

 

5607 90 10

manillaa (abaca tai Musa textilis Nee) tai muuta kovaa kuitua (lehtikuitua)

6

5607 90 90

muut

8

5608

Solmittu verkkokangas, side- tai purjelangasta tai nuorasta valmistetut; sovitetut kalaverkot ja muut sovitetut verkot, tekstiiliainetta

 

 

 

tekstiilitekokuituainetta

 

 

5608 11

sovitetut kalaverkot

 

 

 

nailonia tai muuta polyamidia

 

 

5608 11 11

side- tai purjelangasta, nuorasta tai köydestä valmistetut

8

5608 11 19

langasta valmistetut

8

 

muut

 

 

5608 11 91

side- tai purjelangasta, nuorasta tai köydestä valmistetut

8

5608 11 99

langasta valmistetut

8

5608 19

muut

 

 

 

sovitetut verkot

 

 

 

nailonia tai muuta polyamidia

 

 

5608 19 11

side- tai purjelangasta, nuorasta tai köydestä valmistetut

8

5608 19 19

muut

8

5608 19 30

muut

8

5608 19 90

muut

8

5608 90 00

muut

8

5609 00 00

Muualle kuulumattomat tavarat, langasta, nimikkeen 5404 tai 5405 kaistaleista tai niiden kaltaisista tuotteista, side- tai purjelangasta, nuorasta tai köydestä valmistetut

5,8

57 RYHMÄ

MATOT JA MUUT LATTIANPÄÄLLYSTEET TEKSTIILIAINETTA

Huomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta” lattianpäällysteitä, joissa tekstiiliaine on kulutuspintana tavaraa käytettäessä, sekä myös tavaroita, joilla on tekstiiliaineesta valmistettujen lattianpäällysteiden ominaisuudet, mutta jotka on tarkoitettu muuhun käyttöön.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu alusmatot.

Lisähuomautus

1.

Suurinta tullia sovellettaessa alanimikkeen 5701 10 90 mattojen osalta tullinalaiseen pintaan eivät kuulu nukattomat päät, hulpiot ja hapsut.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5701

Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta, solmitut, myös sovitetut

 

 

5701 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

5701 10 10

yhteensä enemmän kuin 10 painoprosenttia silkkiä tai muuta silkkijätettä kuin bourettesilkkiä

8

m2

5701 10 90

muut

8 MAX 2,8 €/m2

m2

5701 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

5701 90 10

silkkiä, muuta silkkijätettä kuin bourettesilkkiä, synteettikuitua, nimikkeen 5605 lankaa tai metallilankaa sisältävää tekstiiliainetta

8

m2

5701 90 90

muuta tekstiiliainetta

3,5

m2

5702

Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta, kudotut, tuftaamattomat ja flokkaamattomat, myös sovitetut, myös kelim-, sumak-, karamanie- ja niiden kaltaiset käsin kudotut matot

 

 

5702 10 00

kelim-, sumak-, karamanie- ja niiden kaltaiset käsin kudotut matot

3

m2

5702 20 00

lattianpäällysteet kookoskuitua

4

m2

 

muut, nukalliset, sovittamattomat

 

 

5702 31

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

5702 31 10

axminster-matot

8

m2

5702 31 80

muut

8

m2

5702 32

tekstiilitekokuituainetta

 

 

5702 32 10

axminster-matot

8

m2

5702 32 90

muut

8

m2

5702 39 00

muuta tekstiiliainetta

8

m2

 

muut, nukalliset, sovitetut

 

 

5702 41 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

m2

5702 42 00

tekstiilitekokuituainetta

8

m2

5702 49 00

muuta tekstiiliainetta

8

m2

 

muut, nukattomat, sovittamattomat

 

 

5702 51 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

m2

5702 52

tekstiilitekokuituainetta

 

 

5702 52 10

polypropeenia

8

m2

5702 52 90

muut

8

m2

5702 59 00

muuta tekstiiliainetta

8

m2

 

muut, nukattomat, sovitetut

 

 

5702 91 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

m2

5702 92

tekstiilitekokuituainetta

 

 

5702 92 10

polypropeenia

8

m2

5702 92 90

muut

8

m2

5702 99 00

muuta tekstiiliainetta

8

m2

5703

Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta, tuftatut, myös sovitetut

 

 

5703 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

m2

5703 20

nailonia tai muuta polyamidia

 

 

 

painetut

 

 

5703 20 11

laatat, pinta-ala enintään 0,3 m2

8

m2

5703 20 19

muut

8

m2

 

muut

 

 

5703 20 91

laatat, pinta-ala enintään 0,3 m2

8

m2

5703 20 99

muut

8

m2

5703 30

muuta tekstiilitekokuituainetta

 

 

 

polypropeenia

 

 

5703 30 11

laatat, pinta-ala enintään 0,3 m2

8

m2

5703 30 19

muut

8

m2

 

muut

 

 

5703 30 81

laatat, pinta-ala enintään 0,3 m2

8

m2

5703 30 89

muut

8

m2

5703 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

5703 90 10

laatat, pinta-ala enintään 0,3 m2

8

m2

5703 90 90

muut

8

m2

5704

Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta, huopaa, tuftaamattomat ja flokkaamattomat, myös sovitetut

 

 

5704 10 00

laatat, pinta-ala enintään 0,3 m2

6,7

m2

5704 90 00

muut

6,7

m2

5705 00

Muut matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta, myös sovitetut

 

 

5705 00 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

m2

5705 00 30

tekstiilitekokuituainetta

8

m2

5705 00 90

muuta tekstiiliainetta

8

m2

58 RYHMÄ

KUDOTUT ERIKOISKANKAAT; TUFTATUT TEKSTIILIKANKAAT; PITSIT; KUVAKUDOKSET; KORISTEPUNOKSET; KORUOMPELUKSET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu 59 ryhmän 1 huomautuksessa mainitut kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat eivätkä muut 59 ryhmän tavarat.

2.

Nimikkeeseen 5801 kuuluvat myös kudotut kudenukkakankaat, joiden nukka ei ole leikattu ja joissa siis ei ole pystyssä seisovaa nukkaa.

3.

Nimikkeessä 5803 tarkoitetaan ilmaisulla ”lintuniisikangas” kangasta, jonka loimi koostuu kokonaan tai osittain peruslangoista ja kiertolangoista, jotka kiertyvät peruslankojen ympärille tehden puoli kierrosta tai koko kierroksen tai enemmän ja muodostaen lenkkejä, joiden läpi kudelangat kulkevat.

4.

Nimikkeeseen 5804 eivät kuulu nimikkeen 5608 solmitut verkkokankaat, side- tai purjelanka tai nuora.

5.

Nimikkeessä 5806 tarkoitetaan ilmaisulla ”kudotut nauhat”:

a)

enintään 30 cm leveitä kudottuja kankaita, joko sellaisiksi kudottuja tai leveämmistä kappaleista leikattuja, jos niissä on molemmissa reunoissa (kudottu, liimattu tai muuten tehty) hulpio;

b)

letkunmuotoisia kudottuja kankaita, joiden leveys litteinä on enintään 30 cm;

c)

ns. vinokaistaleita, joiden reunat on taitettu ja joiden leveys taittamattomina on enintään 30 cm.

Kudotut nauhat, joissa on kudotut hapsut, luokitellaan nimikkeeseen 5808.

6.

Nimikkeessä 5810 tarkoitetaan ilmaisulla ”koruompelukset” muun muassa metalli- tai lasikuitulangalla tehtyä koruompelua näkyvällä tekstiilikangaspohjalla sekä paljeteilla, helmillä tai tekstiili- tai muuta ainetta olevilla koristekuvioilla tehtyjä ompeluapplikaatioita. Nimikkeeseen eivät kuulu käsin neulatyönä kirjotut kuvakudokset (nimike 5805).

7.

Nimikkeen 5809 tuotteiden lisäksi tähän ryhmään kuuluvat myös metallilangasta tehdyt tavarat, jollaisia käytetään vaatteisiin, sisustuskankaina tai niiden kaltaisiin tarkoituksiin.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5801

Kudotut nukka- ja chenillelankakankaat, muut kuin nimikkeiden 5802 ja 5806 kankaat

 

 

5801 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

m2

 

puuvillaa

 

 

5801 21 00

leikkaamattomat kudenukkakankaat

8

m2

5801 22 00

leikattu vakosametti

8

m2

5801 23 00

muut kudenukkakankaat

8

m2

5801 24 00

leikkaamattomat loiminukkakankaat (epingle)

8

m2

5801 25 00

leikatut loiminukkakankaat

8

m2

5801 26 00

chenillelankakankaat

8

m2

 

tekokuitua

 

 

5801 31 00

leikkaamattomat kudenukkakankaat

8

m2

5801 32 00

leikattu vakosametti

8

m2

5801 33 00

muut kudenukkakankaat

8

m2

5801 34 00

leikkaamattomat loiminukkakankaat (epingle)

8

m2

5801 35 00

leikatut loiminukkakankaat

8

m2

5801 36 00

chenillelankakankaat

8

m2

5801 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

5801 90 10

pellavaa

8

m2

5801 90 90

muuta

8

m2

5802

Pyyheliinafrotee- ja sen kaltaiset kudotut froteekankaat, muut kuin nimikkeen 5806 nauhat; tuftatut tekstiilikankaat, muut kuin nimikkeen 5703 tuotteet

 

 

 

pyyheliinafrotee- ja sen kaltaiset kudotut froteekankaat, puuvillaa

 

 

5802 11 00

valkaisemattomat

8

m2

5802 19 00

muut

8

m2

5802 20 00

pyyheliinafrotee- ja sen kaltaiset kudotut froteekankaat, muuta tekstiiliainetta

8

m2

5802 30 00

tuftatut tekstiilikankaat

8

m2

5803

Lintuniisikankaat, muut kuin nimikkeen 5806 nauhat

 

 

5803 10 00

puuvillaa

5,8

m2

5803 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

5803 90 10

silkkiä tai silkkijätettä

7,2

m2

5803 90 40

tekokuitua

8

m2

5803 90 90

muut

8

m2

5804

Tylli, lankauudinkangas ja solmitut verkkokankaat; pitsit ja pitsikankaat, metritavarana, kaistaleina tai koristekuvioina, muut kuin nimikkeiden 6002—6006 neulokset

 

 

5804 10

tylli, lankauudinkangas ja solmitut verkkokankaat

 

 

 

kuvioimattomat

 

 

5804 10 11

solmitut verkkokankaat

6,5

5804 10 19

muut

6,5

5804 10 90

muut

8

 

koneella tehdyt pitsit ja pitsikankaat

 

 

5804 21

tekokuitua

 

 

5804 21 10

mekaanisella puolauskoneella tehdyt

8

5804 21 90

muut

8

5804 29

muuta tekstiiliainetta

 

 

5804 29 10

mekaanisella puolauskoneella tehdyt

8

5804 29 90

muut

8

5804 30 00

käsin tehdyt pitsit ja pitsikankaat

8

5805 00 00

Käsin kudotut kuvakudokset (kuten gobeliinit, flander-, aubusson-, beauvais- ja niiden kaltaiset kudokset) ja käsin neulatyönä (esim. petit point- tai ristipistoilla) kirjotut kuvakudokset, myös sovitetut

5,6

5806

Kudotut nauhat, muut kuin nimikkeen 5807 tavarat; yhteenliimattujen, yhdensuuntaisten lankojen tai kuitujen muodostamat kuteettomat nauhat (bolducs)

 

 

5806 10 00

kudotut nukkanauhat (myös pyyheliinafrotee- ja sen kaltaiset froteenauhat) ja chenillelankanauhat

6,3

5806 20 00

muut kudotut nauhat, joissa on vähintään 5 painoprosenttia elastomeerilankaa tai kumilankaa

7,5

 

muut kudotut nauhat

 

 

5806 31 00

puuvillaa

7,5

5806 32

tekokuitua

 

 

5806 32 10

joissa on oikea hulpio

7,5

5806 32 90

muut

7,5

5806 39 00

muuta tekstiiliainetta

7,5

5806 40 00

yhteenliimattujen, yhdensuuntaisten lankojen tai kuitujen muodostamat kuteettomat nauhat (bolducs)

6,2

5807

Nimilaput, merkit ja niiden kaltaiset tavarat tekstiiliainetta, metritavarana, kaistaleina tai määrämuotoon tai määräkokoon leikattuina, koruompelemattomat

 

 

5807 10

kudotut

 

 

5807 10 10

joissa on kudottu merkintä

6,2

5807 10 90

muut

6,2

5807 90

muut

 

 

5807 90 10

huopaa tai kuitukangasta

6,3

5807 90 90

muut

8

5808

Punokset ja palmikoidut nauhat, metritavarana; koristenauhat metritavarana, koruompelemattomat, muut kuin neulokset; tupsut, pompulat ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

5808 10 00

punokset ja palmikoidut nauhat metritavarana

5

5808 90 00

muut

5,3

5809 00 00

Metallilangasta tai nimikkeen 5605 metalloidusta langasta kudotut kankaat, jollaisia käytetään vaatteisiin, sisustuskankaina tai niiden kaltaisiin tarkoituksiin, muualle kuulumattomat

5,6

5810

Koruompelukset metritavarana, kaistaleina tai koristekuvioina

 

 

5810 10

koruompelukset, joissa ei ole näkyvää pohjaa

 

 

5810 10 10

arvo suurempi kuin 35 €/kg (nettopaino)

5,8

5810 10 90

muut

8

 

muut koruompelukset

 

 

5810 91

puuvillaa

 

 

5810 91 10

arvo suurempi kuin 17,50 €/kg (nettopaino)

5,8

5810 91 90

muut

7,2

5810 92

tekokuitua

 

 

5810 92 10

arvo suurempi kuin 17,50 €/kg (nettopaino)

5,8

5810 92 90

muut

7,2

5810 99

muuta tekstiiliainetta

 

 

5810 99 10

arvo suurempi kuin 17,50 €/kg (nettopaino)

5,8

5810 99 90

muut

7,2

5811 00 00

Tikatut tekstiilituotteet, joissa yksi tai useampi tekstiiliainekerros on yhdistetty pehmusteeseen ompelemalla tai muulla tavalla, metritavarana, muut kuin nimikkeen 5810 koruompelukset

8

m2

59 RYHMÄ

KYLLÄSTETYT, PÄÄLLYSTETYT, PEITETYT TAI KERROSTETUT TEKSTIILIKANKAAT; TEKSTIILITAVARAT, JOLLAISET SOVELTUVAT TEKNISIIN TARKOITUKSIIN

Huomautuksia

1.

Jollei toisin määrätä, tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”tekstiilikankaat” ainoastaan 50—55 ryhmän sekä nimikkeiden 5803 ja 5806 kudottuja kankaita, nimikkeen 5808 punoksia, palmikoituja nauhoja ja koristepunoksia, metritavarana, ja nimikkeiden 6002– 6006 neuloksia.

2.

Nimikkeeseen 5903 kuuluvat:

a)

tekstiilikankaat, jotka on kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu muovilla, riippumatta neliömetripainosta ja muovin ominaisuuksista (tiivis tai huokoinen), lukuun ottamatta:

1)

kankaita, joissa kyllästäminen, päällystäminen tai peittäminen ei ole paljain silmin nähtävissä (tavallisesti 50—55, 58 tai 60 ryhmä); tätä määräystä sovellettaessa ei oteta huomioon mainituista käsittelyistä johtuvaa värin muuttumista;

2)

tuotteita, joita ei voida taivuttaa käsin 7 mm:n läpimittaisen sylinterin ympäri 15—30 celsiusasteen lämpötilassa, ilman että ne murtuvat (tavallisesti 39 ryhmä);

3)

tuotteita, joissa tekstiilikangas on joko täysin muovin peitossa tai molemmin puolin kokonaan päällystetty tai peitetty muovilla, jos tällainen päällystäminen tai peittäminen on paljain silmin nähtävissä, jolloin ei oteta huomioon mainituista käsittelyistä johtuvaa värin muuttumista (39 ryhmä);

4)

kankaita, jotka on osittain päällystetty tai peitetty muovilla siten, että näistä käsittelyistä on syntynyt kuvioita (tavallisesti 50—55, 58 tai 60 ryhmä);

5)

huokoista muovia olevia laattoja, levyjä ja kaistaleita, jotka on yhdistetty tekstiilikankaaseen ja joissa kangas on ainoastaan vahvikkeena (39 ryhmä);

6)

nimikkeen 5811 tekstiilituotteita;

b)

kankaat, jotka on valmistettu nimikkeen 5604 muovilla kyllästetyistä, päällystetyistä tai peitetyistä tai muovivaippaisista langoista, kaistaleista tai niiden kaltaisista tuotteista.

3.

Nimikkeessä 5905 tarkoitetaan ilmaisulla ”seinänpäällysteet tekstiiliainetta” rullina olevia, vähintään 45 cm leveitä, seinien ja kattojen koristeluun soveltuvia tuotteita, joissa tekstiiliä oleva pintapuoli on kiinnitetty alustalle tai joissa tekstiili on käsitelty (kyllästetty tai päällystetty liisteröintiä varten) nurjalta puolelta.

Tähän nimikkeeseen eivät kuitenkaan kuulu seinänpäällysteet, joissa tekstiiliflokkia tai -nöyhtää on kiinnitetty suoraan paperialustalle (nimike 4814) tai tekstiilialustalle (tavallisesti nimike 5907).

4.

Nimikkeessä 5906 tarkoitetaan ilmaisulla ”kumilla käsitellyt tekstiilikankaat”:

a)

tekstiilikankaita, jotka on kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu kumilla ja jotka painavat:

enintään 1 500 g/m2; tai

enemmän kuin 1 500 g/m2, kun niissä on enemmän kuin 50 painoprosenttia tekstiiliainetta;

b)

kankaita, jotka on valmistettu nimikkeen 5604 kumilla kyllästetyistä, päällystetyistä tai peitetyistä tai kumivaippaisista langoista, kaistaleista tai niiden kaltaisista tuotteista;

c)

kankaita, jotka on valmistettu yhdensuuntaisista tekstiililangoista liittämällä ne yhteen kumin avulla, kankaan neliömetripainosta riippumatta.

Tätä nimikettä ei kuitenkaan sovelleta tekstiilikankaaseen yhdistetystä huokoisesta kumista oleviin laattoihin, levyihin tai kaistaleisiin, joissa tekstiilikangas on ainoastaan vahvikkeena (40 ryhmä), eikä nimikkeen 5811 tekstiilituotteisiin.

5.

Nimikkeeseen 5907 eivät kuulu:

a)

kankaat, joissa kyllästäminen, päällystäminen tai peittäminen ei ole paljain silmin nähtävissä (tavallisesti 50—55, 58 tai 60 ryhmä); tätä määräystä sovellettaessa ei oteta huomioon mainituista käsittelyistä johtuvaa värin muuttumista;

b)

kankaat, joissa on maalatut kuviot (muut kuin teatterikulissiksi, studion taustakankaaksi tai sen kaltaista tarkoitusta varten maalatut);

c)

kankaat, jotka on osittain peitetty flokilla, nöyhdällä, korkkijauheella tai niiden kaltaisella aineella siten, että tästä käsittelystä on syntynyt kuvioita; nukkakangasjäljitelmät luokitellaan kuitenkin tähän nimikkeeseen;

d)

tärkkelyspitoiseen tai sen kaltaiseen aineeseen perustuvalla viimeistelyaineella tavanomaisesti käsitellyt kankaat;

e)

puiset vaneriviilut tekstiilikangasalustalla (nimike 4408);

f)

luonnon tai keinotekoinen hioma-ainejauhe tai -rouhe tekstiilikangasalustalla (nimike 6805);

g)

yhteenpuristettu tai rekonstruoitu kiille tekstiilikangasalustalla (nimike 6814);

h)

metallifolio tekstiilikangasalustalla (XV jakso).

6.

Nimikkeeseen 5910 eivät kuulu:

a)

tekstiiliainetta olevat käyttö- ja kuljetushihnat, joiden paksuus on pienempi kuin 3 mm, metritavarana tai määräpituisiksi leikattuina kappaleina;

b)

käyttö- ja kuljetushihnat, jotka ovat kumilla kyllästettyä, päällystettyä, peitettyä tai kerrostettua tekstiilikangasta tai kumilla kyllästetystä, päällystetystä tai peitetystä tai kumivaippaisesta tekstiililangasta tai -nuorasta valmistettua kangasta (nimike 4010).

7.

Nimikkeeseen 5911 kuuluvat seuraavat tuotteet, jotka eivät kuulu mihinkään muuhun XI jakson nimikkeeseen:

a)

seuraavat tekstiilituotteet metritavarana, määräpituisiksi leikattuina tai ainoastaan suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi leikattuina (lukuun ottamatta niitä, joilla on nimikkeiden 5908—5910 tavaroiden ominaisuudet):

kumilla, nahalla tai muulla aineella päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat, huopa ja huovalla vuoratut kudotut kankaat, jollaisia käytetään karstakankaiden valmistukseen, sekä niiden kaltaiset kankaat, jollaisia käytetään muihin teknisiin tarkoituksiin, myös kumilla kyllästetyt samettinauhat loimitukin peittämiseen;

seulakangas;

suodatuskangas, jollaista käytetään öljynpuristimissa tai niiden kaltaisissa laitteissa, tekstiiliaineesta tai hiuksista valmistettu;

litteäksi kudottu tekstiilikangas moninkertaisin loimin tai kutein, myös huovutettu, kyllästetty tai päällystetty, jollaista käytetään koneissa tai laitteissa tai muihin teknisiin tarkoituksiin;

metallivahvisteiset tekstiilikankaat, jollaisia käytetään teknisiin tarkoituksiin;

punokset, palmikoidut nauhat ja niiden kaltaiset tavarat, myös päällystetyt, kyllästetyt tai metallivahvisteiset, jollaisia käytetään teollisuudessa tiivistämiseen tai voiteluun;

b)

tekstiilitavarat (muut kuin nimikkeisiin 5908—5910 kuuluvat), jollaisia käytetään teknisiin tarkoituksiin [esimerkiksi päättömät tai liittimin varustetut tekstiilikankaat ja huovat, jollaisia käytetään paperikoneissa tai niiden kaltaisissa koneissa (esimerkiksi massa- tai asbestisementtikoneissa), tiivisteet, kiillotuslaikat ja muut koneenosat].

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

5901

Liimalla tai tärkkelyspitoisella aineella päällystetyt tekstiilikankaat, jollaisia käytetään kirjankansien päällystämiseen tai sen kaltaiseen tarkoitukseen; kuultokangas; maalausta varten käsitellyt kankaat; jäykistekangas (buckram) ja sen kaltaiset jäykistetyt tekstiilikankaat, jollaisia käytetään hatunrunkoihin

 

 

5901 10 00

liimalla tai tärkkelyspitoisella aineella päällystetyt tekstiilikankaat, jollaisia käytetään kirjankansien päällystämiseen tai sen kaltaiseen tarkoitukseen

6,5

m2

5901 90 00

muut

6,5

m2

5902

Kordikangas ulkorenkaita varten, nailonia tai muuta polyamidia, polyesteriä tai viskoosia olevasta erikoislujasta langasta valmistettu

 

 

5902 10

nailonia tai muuta polyamidia

 

 

5902 10 10

kumilla kyllästetty

5,6

m2

5902 10 90

muu

8

m2

5902 20

polyesteriä

 

 

5902 20 10

kumilla kyllästetty

5,6

m2

5902 20 90

muu

8

m2

5902 90

muu

 

 

5902 90 10

kumilla kyllästetty

5,6

m2

5902 90 90

muu

8

m2

5903

Muovilla kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat, muut kuin nimikkeeseen 5902 kuuluvat

 

 

5903 10

poly(vinyylikloridilla) käsitellyt

 

 

5903 10 10

kyllästetyt

8

m2

5903 10 90

päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut

8

m2

5903 20

polyuretaanilla käsitellyt

 

 

5903 20 10

kyllästetyt

8

m2

5903 20 90

päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut

8

m2

5903 90

muut

 

 

5903 90 10

kyllästetyt

8

m2

 

päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut

 

 

5903 90 91

selluloosajohdannaisella tai muulla muovilla, jolloin pintapuoli on kangasta

8

m2

5903 90 99

muut

8

m2

5904

Linoleumi, myös määrämuotoiseksi leikattu; lattianpäällysteet, joissa on tekstiiliainepohjalla muu päällyste- tai peitekerros, myös määrämuotoisiksi leikatut

 

 

5904 10 00

linoleumi

5,3

m2

5904 90 00

muut

5,3

m2

5905 00

Seinänpäällysteet tekstiiliainetta

 

 

5905 00 10

joissa on yhdensuuntaiset langat kiinnitettyinä mitä tahansa ainetta olevalle alustalle

5,8

 

muut

 

 

5905 00 30

pellavaa

8

5905 00 50

juuttia

4

5905 00 70

tekokuitua

8

5905 00 90

muut

6

5906

Kumilla käsitellyt tekstiilikankaat, muut kuin nimikkeeseen 5902 kuuluvat

 

 

5906 10 00

liimanauha, jonka leveys on enintään 20 cm

4,6

 

muut

 

 

5906 91 00

neulosta

6,5

5906 99

muut

 

 

5906 99 10

tämän ryhmän 4 huomautuksen c alakohdassa mainitut kankaat

8

5906 99 90

muut

5,6

5907 00

Muulla tavalla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt tekstiilikankaat; teatterikulissiksi, studion taustakankaaksi tai sen kaltaista tarkoitusta varten maalattu kangas

 

 

5907 00 10

vahakangas ja muut öljyyn perustuvalla valmisteella päällystetyt tekstiilikankaat

4,9

m2

5907 00 90

muut

4,9

m2

5908 00 00

Lampun-, kamiinan-, sytyttimen-, kynttilän- ja niiden kaltaisten tavaroiden sydämet, tekstiiliaineesta kudotut, palmikoidut, punotut tai neulotut; hehkusukat ja pyöröneulottu hehkusukkakangas, myös kyllästetyt

5,6

5909 00

Paloletkut ja niiden kaltaiset letkut, tekstiiliainetta, myös vuoratut, vahvistetut tai muuta ainetta olevin varustein

 

 

5909 00 10

synteettikuitua

6,5

5909 00 90

muuta tekstiiliainetta

6,5

5910 00 00

Käyttö- ja kuljetushihnat, tekstiiliainetta, myös muovilla kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tai metallilla tai muilla aineilla vahvistetut

5,1

5911

Tekstiilituotteet ja -tavarat teknisiin tarkoituksiin, tämän ryhmän 7 huomautuksessa mainitut

 

 

5911 10 00

tekstiilikankaat, huopa ja huovalla vuoratut kudotut kankaat, jotka on päällystetty, peitetty tai kerrostettu kumilla, nahalla tai muulla aineella ja jollaisia käytetään karstakankaan valmistukseen, sekä niiden kaltaiset kankaat, jollaisia käytetään muihin teknisiin tarkoituksiin, myös kumilla kyllästetyt samettinauhat loimitukin peittämiseen

5,3

5911 20 00

seulakangas, myös sovitettu (140)

4,6

 

päättömät tai liittimin varustetut tekstiilikankaat ja huovat, jollaisia käytetään paperikoneissa tai niiden kaltaisissa koneissa (esim. massa- tai asbestisementtikoneissa)

 

 

5911 31

paino pienempi kuin 650 g/m2

 

 

 

silkkiä tai tekokuitua

 

 

5911 31 11

kudotut kankaat, myös huovutetut, synteettikuitua, jollaisia käytetään paperikoneissa

5,8

m2

5911 31 19

muut

5,8

5911 31 90

muut tekstiiliainetta

4,4

5911 32

paino vähintään 650 g/m2

 

 

5911 32 10

silkkiä tai tekokuitua

5,8

5911 32 90

muuta tekstiiliainetta

4,4

5911 40 00

suodatuskangas, jollaista käytetään öljynpuristimissa tai niiden kaltaisissa laitteissa, myös hiuksista valmistettu

6

5911 90

muut

 

 

5911 90 10

huopaa

6

5911 90 90

muut

6

60 RYHMÄ

NEULOKSET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 5804 virkatut pitsit;

b)

nimikkeen 5807 nimilaput, merkit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta;

c)

59 ryhmän kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut neulokset. Kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut nukkaneulokset luokitellaan kuitenkin nimikkeeseen 6001.

2.

Tähän ryhmään kuuluvat myös metallilangasta valmistetut neulokset, jollaisia käytetään vaatteisiin, sisustuskankaina tai niiden kaltaisiin tarkoituksiin.

3.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”neuletuotteet” myös silmukkasidottuja tuotteita, joissa tekstiililanka muodostaa ketjusilmukat (ommelkankaat).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6001

Nukkaneulokset, myös ”pitkänukkaiset” neulokset ja froteeneulokset (silmukkanukkaneulokset)

 

 

6001 10 00

”pitkänukkaiset” neulokset

8

 

silmukkanukkaneulokset

 

 

6001 21 00

puuvillaa

8

6001 22 00

tekokuitua

8

6001 29 00

muuta tekstiiliainetta

8

 

muut

 

 

6001 91 00

puuvillaa

8

6001 92 00

tekokuitua

8

6001 99 00

muuta tekstiiliainetta

8

6002

Neulokset, leveys enintään 30 cm, vähintään 5 painoprosenttia elastomeerilankaa tai kumilankaa sisältävät, muut kuin nimikkeeseen 6001 kuuluvat

 

 

6002 40 00

vähintään 5 painoprosenttia elastomeerilankaa, mutta ei kumilankaa sisältävät

8

6002 90 00

muut

6,5

6003

Neulokset, leveys enintään 30 cm, muut kuin nimikkeisiin 6001 tai 6002 kuuluvat

 

 

6003 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

6003 20 00

puuvillaa

8

6003 30

synteettikuitua

 

 

6003 30 10

raschel-pitsi

8

6003 30 90

muut

8

6003 40 00

muuntokuitua

8

6003 90 00

muut

8

6004

Neulokset, leveys suurempi kuin 30 cm, vähintään 5 painoprosenttia elastomeerilankaa tai kumilankaa sisältävät, muut kuin nimikkeeseen 6001 kuuluvat

 

 

6004 10 00

vähintään 5 painoprosenttia elastomeerilankaa, mutta ei kumilankaa sisältävät

8

6004 90 00

muut

6,5

6005

Loimineulokset (myös virkkuuneulekoneella neulotut), muut kuin nimikkeisiin 6001—6004 kuuluvat

 

 

6005 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

 

puuvillaa

 

 

6005 21 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

6005 22 00

värjätyt

8

6005 23 00

erivärisistä langoista neulotut

8

6005 24 00

painetut

8

 

synteettikuitua

 

 

6005 31

valkaisemattomat tai valkaistut

 

 

6005 31 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6005 31 50

raschel-pitsi, muu kuin verhoihin tarkoitettu kangas tai verkkokangas

8

6005 31 90

muut

8

6005 32

värjätyt

 

 

6005 32 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6005 32 50

raschel-pitsi, muu kuin verhoihin tarkoitettu kangas tai verkkokangas

8

6005 32 90

muut

8

6005 33

erivärisistä langoista neulotut

 

 

6005 33 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6005 33 50

raschel-pitsi, muu kuin verhoihin tarkoitettu kangas tai verkkokangas

8

6005 33 90

muut

8

6005 34

painetut

 

 

6005 34 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6005 34 50

raschel-pitsi, muu kuin verhoihin tarkoitettu kangas tai verkkokangas

8

6005 34 90

muut

8

 

muuntokuitua

 

 

6005 41 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

6005 42 00

värjätyt

8

6005 43 00

erivärisistä langoista neulotut

8

6005 44 00

painetut

8

6005 90 00

muut

8

6006

Muut neulokset

 

 

6006 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

 

puuvillaa

 

 

6006 21 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

6006 22 00

värjätyt

8

6006 23 00

erivärisistä langoista neulotut

8

6006 24 00

painetut

8

 

synteettikuitua

 

 

6006 31

valkaisemattomat tai valkaistut

 

 

6006 31 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6006 31 90

muut

8

6006 32

värjätyt

 

 

6006 32 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6006 32 90

muut

8

6006 33

erivärisistä langoista valmistetut

 

 

6006 33 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6006 33 90

muut

8

6006 34

painetut

 

 

6006 34 10

verhoihin tarkoitettu kangas, myös verkkokangas

8

6006 34 90

muut

8

 

muuntokuitua

 

 

6006 41 00

valkaisemattomat tai valkaistut

8

6006 42 00

värjätyt

8

6006 43 00

erivärisistä langoista neulotut

8

6006 44 00

painetut

8

6006 90 00

muut

8

61 RYHMÄ

VAATTEET JA VAATETUSTARVIKKEET, NEULOSTA

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään kuuluvat ainoastaan sovitetut neuletuotteet.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 6212 tavarat;

b)

nimikkeen 6309 käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat;

c)

ortopediset välineet, kirurgiset vyöt, kohjuvyöt ja niiden kaltaiset esineet (nimike 9021).

3.

Nimikkeissä 6103 ja 6104 tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”puku” ulkopinnan osalta samanlaisesta kankaasta valmistettua, kahden tai kolmen vaatekappaleen muodostamaa asukokonaisuutta, jossa on:

yksi ylävartalon peittävä vaatekappale eli puvun takki tai jakku, jonka päällispuoli, hihoja lukuun ottamatta, on tehty vähintään neljästä kappaleesta. Lisäksi pukuun voi kuulua liivit, jonka etuosa on tehty samasta kankaasta kuin puvun muiden osien ulkopinta ja jonka takaosa on tehty samasta kankaasta kuin puvun takin tai jakun vuori; ja

yksi alavartalon peittävä vaatekappale eli pitkät housut, polvihousut, shortsit (muut kuin uimahousut), hame tai housuhame, joissa ei ole rintalappua eikä olkaimia.

Kaikkien pukuun kuuluvien osien on oltava kudosrakenteeltaan, väriltään ja koostumukseltaan samanlaiset; niiden on myös oltava saman tyylisiä ja toisiaan vastaavaa tai yhteensopivaa kokoa. Näissä osissa voi kuitenkin olla eri kankaasta oleva reunusnauha (saumaan ommeltu kangaskaistale).

Jos useampia erillisiä alavartalon peittäviä osia (esimerkiksi pitkät housut ja shortsit tai hame tai housuhame ja pitkät housut) esitetään tullille yhdessä, olennaisena alaosana pidetään pitkiä housuja tai, kun on kyse naisten tai tyttöjen puvuista, hametta tai housuhametta, mutta muut vaatekappaleet luokitellaan erikseen.

”Pukuina” pidetään myös seuraavia asukokonaisuuksia, vaikka ne eivät täyttäisi kaikkia edellä lueteltuja edellytyksiä:

saketti, joka käsittää yksivärisen, kaarevaliepeisen, takaa melko alas ulottuvan takin ja raidalliset housut;

frakki (hännystakki), joka on tavallisesti tehty mustasta kankaasta ja jonka takki on edestä suhteellisen lyhyt ja avoimena pidettävä ja jakautuu lantion korkeudelta taakse kahdeksi kapeaksi liepeeksi (hännykseksi);

smokki, jonka takki on leikkaukseltaan tavallisen takin kaltainen (joskin ehkä jättää enemmän paidanrintamusta näkyviin), mutta sen kauluskäänteet ovat kiiltävää silkkiä tai silkkijäljitelmää.

b)

”yhdistelmäasu” vähittäismyyntimuodossa olevaa asukokonaisuutta, jonka muodostavat useat samasta kankaasta valmistetut vaatekappaleet (muut kuin puvut tai nimikkeiden 6107, 6108 ja 6109 vaatteet) ja jossa on:

yksi ylävartalon peittävä vaatekappale, lukuun ottamatta pujopaita-villatakkiyhdistelmän pujopaitaa, joka voi olla toisena ylävartalon peittävänä vaatekappaleena, ja liivejä, jotka voivat olla toisena ylävartalon peittävänä vaatekappaleena muissa tapauksissa, sekä

yksi tai kaksi erilaista alavartalon peittävää vaatekappaletta eli pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut, shortsit (muut kuin uimahousut), hame tai housuhame.

Kaikkien yhdistelmäasuun kuuluvien osien on oltava kudosrakenteeltaan, tyyliltään, väriltään ja koostumukseltaan samanlaiset; niiden on myös oltava toisiaan vastaavaa tai yhteensopivaa kokoa. Ilmaisulla ”yhdistelmäasu” ei tarkoiteta nimikkeen 6112 verryttelypukuja ja hiihtopukuja.

4.

Nimikkeisiin 6105 ja 6106 eivät kuulu vaatekappaleet, joissa on taskut vyötärön alapuolella, joustinneuletta tai muita välineitä vaatekappaleen alareunan kiristämiseksi, eivätkä vaatekappaleet, joiden neuleessa on joka suuntaan keskimäärin vähemmän kuin 10 silmukkaa lineaarisella senttimetrillä, laskettuna vähintään 10 cm × 10 cm alalta. Nimikkeeseen 6105 eivät kuulu hihattomat vaatekappaleet.

5.

Nimikkeeseen 6109 eivät kuulu vaatekappaleet, joissa on vetonauha, joustinneulos tai muita välineitä vaatekappaleen alareunan kiristämiseksi.

6.

Sovellettaessa nimikettä 6111:

a)

tarkoitetaan ilmaisulla ”vauvanvaatteet ja -vaatetustarvikkeet” enintään 86 cm:n pituisille pikkulapsille tarkoitettuja tavaroita; ilmaisulla tarkoitetaan myös vauvanvaippoja;

b)

tavarat, jotka voidaan luokitella sekä nimikkeeseen 6111 että tämän ryhmän muihin nimikkeisiin, on luokiteltava nimikkeeseen 6111.

7.

Nimikkeessä 6112 tarkoitetaan ilmaisulla ”hiihtopuvut” vaatekappaleita tai asukokonaisuuksia, jotka ulkonäöltään ja materiaaliltaan ovat tunnistettavissa pääasiallisesti hiihdettäessä (murtomaa- tai alppihiihtoa) käytettäviksi vaatteiksi. Ne ovat joko:

a)

”hiihtohaalareita” eli yksiosaisia, ylä- ja alavartalon peittäviä vaatekappaleita; hiihtohaalareissa voi hihojen ja kauluksen lisäksi olla taskut ja jalkalenkit; tai

b)

”yhdistelmähiihtoasuja” eli vähittäismyyntimuodoissa olevia, kahden tai kolmen vaatekappaleen muodostamia asukokonaisuuksia, joissa on:

yksi vaatekappale kuten anorakki, tuulipusero, tuulitakki tai niiden kaltainen vetoketjulla suljettava vaatekappale, johon voi lisäksi kuulua liivit, sekä

yhdet pitkät housut, jotka ylettyvät vyötärölle tai sen yläpuolelle, polvihousut tai lappuhaalarit.

”Yhdistelmähiihtoasun” voivat muodostaa myös a alakohdan mukaiset haalarit ja niiden päällä pidettävät hihattomat toppajakut.

Kaikkien ”yhdistelmähiihtoasuun” kuuluvien osien on oltava kankaasta, joka on kudosrakenteeltaan, tyyliltään ja koostumukseltaan samanlaista, mutta samaa tai eri väriä; niiden on myös oltava toisiaan vastaavaa tai yhteensopivaa kokoa.

8.

Vaatteet, jotka voidaan luokitella sekä nimikkeeseen 6113 että tämän ryhmän muihin nimikkeisiin, lukuun ottamatta nimikettä 6111, on luokiteltava nimikkeeseen 6113.

9.

Tämän ryhmän vaatteita, jotka suljetaan edestä siten, että vasen reuna peittää oikean, pidetään miesten tai poikien vaatteina, ja niitä, jotka suljetaan edestä siten, että oikea reuna peittää vasemman, pidetään naisten tai tyttöjen vaatteina. Näitä määräyksiä ei sovelleta vaatekappaleisiin, joiden leikkaus selvästi osoittaa, kummalle sukupuolelle ne on tarkoitettu.

Vaatteet, joita ei voida tunnistaa miesten tai poikien eikä naisten tai tyttöjen vaatteiksi, on luokiteltava nimikkeisiin, joihin kuuluvat naisten ja tyttöjen vaatteet.

10.

Tämän ryhmän tavarat voivat olla metallilangasta valmistettuja.

Lisähuomautuksia

1.

Tämän ryhmän 3 huomautuksen b alakohtaa sovellettaessa yhdistelmäasujen osien on oltava tehty kokonaan yhdestä ja samasta kankaasta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun huomautuksen muiden määräysten soveltamista.

Tällöin

käytetty kangas voi olla valkaisematon, valkaistu, värjätty, erivärisistä langoista valmistettu tai painettu,

pujopaidat ja liivit luokitellaan yhdistelmäasun osiksi, jos alavartalon peittäväksi vaatekappaleeksi suunnitellussa yhdistelmäasun osassa ei ole resoria ja jos pujopaidoissa ja liiveissä on välittömästi neulonnan yhteydessä syntynyt resori eikä kiinni ommeltu resori.

Asukokonaisuuksia ei pidetä yhdistelmäasuina, kun niiden osat on tehty erilaisista kankaista, vaikka erona olisi ainoastaan kankaan väri.

Yhdistelmäasun kaikkien osien on vähittäismyyntimuodossa oltava yhdessä yhtenä kokonaisuutena. Jos tällaisen kokonaisuuden osat ovat kukin omassa kääreessään tai kukin merkitty erikseen, kokonaisuus luokitellaan siitä huolimatta yhdistelmäasuksi.

2.

Nimikkeessä 6109 tarkoitetaan ilmaisulla ”aluspaidat” ja ilmaisulla ”muut aluspaitojen kaltaiset paidat” ihoa vasten pidettäviä kauluksettomia vaatteita, myös muodikkaita, hihattomia sekä olkaimellisia vaatteita.

Näissä ylävartalon peittämiseen tarkoitetuissa vaatteissa on usein samoja ominaisuuksia kuin nimikkeen 6109 T-paidoissa ja perinteellisimmissä aluspaidoissa sekä niiden kaltaisissa paidoissa.

3.

Nimikkeeseen 6111 tai alanimikkeisiin 6116 10 20 ja 6116 10 80 kuuluvat kumilla tai muovilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt kintaat ja muut käsineet riippumatta siitä, ovatko ne:

nimikkeisiin 5903 tai 5906 kuuluvasta muovilla tai kumilla kyllästetystä, päällystetystä tai peitetystä neuloksesta valmistettuja sovitettuja tavaroita vai

kyllästämättömästä, päällystämättömästä tai peittämättömästä neuloksesta valmistettuja sovitettuja tavaroita, jotka on myöhemmin kyllästetty, päällystetty tai peitetty muovilla tai kumilla.

Silloin kun neulos on ainoastaan vahvikkeena, kuuluvat huokoisella kumilla tai huokoisella muovilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt kintaat ja muut käsineet ryhmään 39 tai 40 riippumatta siitä, ovatko ne kyllästämättömästä, päällystämättömästä tai peittämättömästä neuloksesta valmistettuja sovitettuja tavaroita, jotka on myöhemmin kyllästetty, päällystetty tai peitetty huokoisella muovilla tai huokoisella kumilla (59 ryhmän 2 huomautuksen a kohdan 5 alakohta ja 4 huomautuksen viimeinen kappale).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6101

Miesten ja poikien päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta, muut kuin nimikkeeseen 6103 kuuluvat

 

 

6101 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

6101 10 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6101 10 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6101 20

puuvillaa

 

 

6101 20 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6101 20 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6101 30

tekokuitua

 

 

6101 30 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6101 30 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6101 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6101 90 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6101 90 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102

Naisten ja tyttöjen päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta, muut kuin nimikkeeseen 6104 kuuluvat

 

 

6102 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

6102 10 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102 10 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102 20

puuvillaa

 

 

6102 20 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102 20 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102 30

tekokuitua

 

 

6102 30 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102 30 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6102 90 10

päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6102 90 90

anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat

12

p/st

6103

Miesten ja poikien puvut, yhdistelmäasut, takit, bleiserit, pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit (muut kuin uimahousut), neulosta

 

 

 

puvut

 

 

6103 11 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6103 12 00

synteettikuitua

12

p/st

6103 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

yhdistelmäasut

 

 

6103 21 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6103 22 00

puuvillaa

12

p/st

6103 23 00

synteettikuitua

12

p/st

6103 29 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

takit ja bleiserit

 

 

6103 31 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6103 32 00

puuvillaa

12

p/st

6103 33 00

synteettikuitua

12

p/st

6103 39 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit

 

 

6103 41 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6103 42 00

puuvillaa

12

p/st

6103 43 00

synteettikuitua

12

p/st

6103 49 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6104

Naisten ja tyttöjen puvut, yhdistelmäasut, jakut, takit ja bleiserit, leningit, hameet, housuhameet, pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit (ei kuitenkaan uimapuvut), neulosta

 

 

 

puvut

 

 

6104 11 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6104 12 00

puuvillaa

12

p/st

6104 13 00

synteettikuitua

12

p/st

6104 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

yhdistelmäasut

 

 

6104 21 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6104 22 00

puuvillaa

12

p/st

6104 23 00

synteettikuitua

12

p/st

6104 29 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

jakut, takit ja bleiserit

 

 

6104 31 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6104 32 00

puuvillaa

12

p/st

6104 33 00

synteettikuitua

12

p/st

6104 39 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

leningit

 

 

6104 41 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6104 42 00

puuvillaa

12

p/st

6104 43 00

synteettikuitua

12

p/st

6104 44 00

muuntokuitua

12

p/st

6104 49 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

hameet ja housuhameet

 

 

6104 51 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6104 52 00

puuvillaa

12

p/st

6104 53 00

synteettikuitua

12

p/st

6104 59 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit

 

 

6104 61 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6104 62 00

puuvillaa

12

p/st

6104 63 00

synteettikuitua

12

p/st

6104 69 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6105

Miesten ja poikien paidat, neulosta

 

 

6105 10 00

puuvillaa

12

p/st

6105 20

tekokuitua

 

 

6105 20 10

synteettikuitua

12

p/st

6105 20 90

muuntokuitua

12

p/st

6105 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6105 90 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6105 90 90

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6106

Naisten ja tyttöjen puserot, myös paitapuserot, neulosta

 

 

6106 10 00

puuvillaa

12

p/st

6106 20 00

tekokuitua

12

p/st

6106 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6106 90 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6106 90 30

silkkiä tai silkkijätettä

12

p/st

6106 90 50

pellavaa tai ramia

12

p/st

6106 90 90

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6107

Miesten ja poikien alushousut, yöpaidat, pyjamat, kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta

 

 

 

alushousut

 

 

6107 11 00

puuvillaa

12

p/st

6107 12 00

tekokuitua

12

p/st

6107 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

yöpaidat ja pyjamat

 

 

6107 21 00

puuvillaa

12

p/st

6107 22 00

tekokuitua

12

p/st

6107 29 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6107 91 00

puuvillaa

12

p/st

6107 92 00

tekokuitua

12

p/st

6107 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6108

Naisten ja tyttöjen alushameet, pikkuhousut ja muut alushousut, yöpaidat, pyjamat, aamupuvut (negliges), kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta

 

 

 

alushameet

 

 

6108 11 00

tekokuitua

12

p/st

6108 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

pikkuhousut ja muut alushousut

 

 

6108 21 00

puuvillaa

12

p/st

6108 22 00

tekokuitua

12

p/st

6108 29 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

yöpaidat ja pyjamat

 

 

6108 31 00

puuvillaa

12

p/st

6108 32 00

tekokuitua

12

p/st

6108 39 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6108 91 00

puuvillaa

12

p/st

6108 92 00

tekokuitua

12

p/st

6108 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6109

T-paidat, aluspaidat ja muut aluspaitojen kaltaiset paidat, neulosta

 

 

6109 10 00

puuvillaa

12

p/st

6109 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6109 90 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6109 90 30

tekokuitua

12

p/st

6109 90 90

muut

12

p/st

6110

Neulepuserot, pujopaidat, neuletakit, liivit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta

 

 

 

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

6110 11

villaa

 

 

6110 11 10

neulepuserot ja pujopaidat, joissa on vähintään 50 painoprosenttia villaa ja joiden paino on vähintään 600 g kappale

10,5

p/st

 

muut

 

 

6110 11 30

miesten tai poikien

12

p/st

6110 11 90

naisten tai tyttöjen

12

p/st

6110 12

kashmirvuohen karvaa

 

 

6110 12 10

miesten tai poikien

12

p/st

6110 12 90

naisten tai tyttöjen

12

p/st

6110 19

muuta

 

 

6110 19 10

miesten tai poikien

12

p/st

6110 19 90

naisten tai tyttöjen

12

p/st

6110 20

puuvillaa

 

 

6110 20 10

kevyet, tiheäsilmukkaiset puserot tai pujopaidat, joissa on poolo- tai pystykaulus

12

p/st

 

muut

 

 

6110 20 91

miesten tai poikien

12

p/st

6110 20 99

naisten tai tyttöjen

12

p/st

6110 30

tekokuitua

 

 

6110 30 10

kevyet, tiheäsilmukkaiset puserot tai pujopaidat, joissa on poolo- tai pystykaulus

12

p/st

 

muut

 

 

6110 30 91

miesten tai poikien

12

p/st

6110 30 99

naisten tai tyttöjen

12

p/st

6110 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6110 90 10

pellavaa tai ramia

12

p/st

6110 90 90

muut

12

p/st

6111

Vauvanvaatteet ja -vaatetustarvikkeet, neulosta

 

 

6111 10

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

6111 10 10

kintaat ja muut käsineet

8,9

pa

6111 10 90

muut

12

6111 20

puuvillaa

 

 

6111 20 10

kintaat ja muut käsineet

8,9

pa

6111 20 90

muut

12

6111 30

synteettikuitua

 

 

6111 30 10

kintaat ja muut käsineet

8,9

pa

6111 30 90

muut

12

6111 90 00

muuta tekstiiliainetta

12

6112

Verryttelypuvut, hiihtopuvut sekä uimapuvut ja uimahousut, neulosta

 

 

 

verryttelypuvut

 

 

6112 11 00

puuvillaa

12

p/st

6112 12 00

synteettikuitua

12

p/st

6112 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6112 20 00

hiihtopuvut

12

 

miesten ja poikien uimapuvut

 

 

6112 31

synteettikuitua

 

 

6112 31 10

vähintään 5 painoprosenttia kumilankaa sisältävät

8

p/st

6112 31 90

muut

12

p/st

6112 39

muuta tekstiiliainetta

 

 

6112 39 10

vähintään 5 painoprosenttia kumilankaa sisältävät

8

p/st

6112 39 90

muut

12

p/st

 

naisten ja tyttöjen uimapuvut

 

 

6112 41

synteettikuitua

 

 

6112 41 10

vähintään 5 painoprosenttia kumilankaa sisältävät

8

p/st

6112 41 90

muut

12

p/st

6112 49

muuta tekstiiliainetta

 

 

6112 49 10

vähintään 5 painoprosenttia kumilankaa sisältävät

8

p/st

6112 49 90

muut

12

p/st

6113 00

Nimikkeiden 5903, 5906 ja 5907 neuloksista valmistetut vaatteet

 

 

6113 00 10

nimikkeen 5906 neulosta

8

6113 00 90

muut

12

6114

Muut vaatteet, neulosta

 

 

6114 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

6114 20 00

puuvillaa

12

6114 30 00

tekokuitua

12

6114 90 00

muuta tekstiiliainetta

12

6115

Sukkahousut, myös terättömät, sukat, puolisukat ja niiden kaltaiset neuletuotteet, myös suonikohjusukat ja jalkineet, joissa ei ole kiinnitettyä anturaa, neulosta

 

 

 

sukkahousut, myös terättömät

 

 

6115 11 00

synteettikuitua, yksinkertainen lanka pienempi kuin 67 desitexiä

12

p/st

6115 12 00

synteettikuitua, yksinkertainen lanka vähintään 67 desitexiä

12

p/st

6115 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6115 20

naisten pitkät sukat ja polvisukat, yksinkertainen lanka pienempi kuin 67 desitexiä

 

 

 

synteettikuitua

 

 

6115 20 11

polvisukat

12

pa

6115 20 19

muut

12

pa

6115 20 90

muuta tekstiiliainetta

12

pa

 

muut

 

 

6115 91 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

pa

6115 92 00

puuvillaa

12

pa

6115 93

synteettikuitua

 

 

6115 93 10

suonikohjusukat

8

pa

6115 93 30

polvisukat (muut kuin suonikohjusukat)

12

pa

 

muut

 

 

6115 93 91

naisten pitkät sukat

12

pa

6115 93 99

muut

12

pa

6115 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

pa

6116

Kintaat ja muut käsineet, neulosta

 

 

6116 10

muovilla tai kumilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt

 

 

6116 10 20

sormikkaat, kumilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt

8

pa

6116 10 80

muut

8,9

pa

 

muut

 

 

6116 91 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8,9

pa

6116 92 00

puuvillaa

8,9

pa

6116 93 00

synteettikuitua

8,9

pa

6116 99 00

muuta tekstiiliainetta

8,9

pa

6117

Muut sovitetut vaatetustarvikkeet, neulosta; vaatteiden tai vaatetustarvikkeiden neulotut osat

 

 

6117 10 00

hartiahuivit, kaulaliinat ja muut huivit, mantiljat, hunnut ja niiden kaltaiset tavarat

12

6117 20 00

solmiot, solmukkeet ja solmiohuivit

12

6117 80

muut tarvikkeet

 

 

6117 80 10

neulosta, elastiset tai kumilla käsitellyt

8

6117 80 90

muut

12

6117 90 00

osat

12

62 RYHMÄ

VAATTEET JA VAATETUSTARVIKKEET, MUUTA KUIN NEULOSTA

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään kuuluvat ainoastaan sovitetut tavarat, jotka ovat mistä tahansa muusta tekstiilikankaasta kuin vanusta valmistetut lukuun ottamatta neuletuotteita (muut kuin nimikkeen 6212 tavarat).

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 6309 käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat, jalkineet ja päähineet;

b)

ortopediset välineet, kirurgiset vyöt, kohjuvyöt ja niiden kaltaiset esineet (nimike 9021).

3.

Nimikkeissä 6203 ja 6204 tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”puku” ulkopinnan osalta samanlaisesta kankaasta valmistettua, kahden tai kolmen vaatekappaleen muodostamaa asukokonaisuutta, jossa on:

yksi ylävartalon peittävä vaatekappale eli puvun takki tai jakku, jonka päällispuoli, hihoja lukuun ottamatta, on tehty vähintään neljästä kappaleesta. Lisäksi pukuun voi kuulua liivit, jonka etuosa on tehty samasta kankaasta kuin puvun muiden osien ulkopinta ja jonka takaosa on tehty samasta kankaasta kuin puvun takin tai jakun vuori; ja

yksi alavartalon peittävä vaatekappale eli pitkät housut, polvihousut, shortsit (muut kuin uimahousut), hame tai housuhame, joissa ei ole rintalappua eikä olkaimia.

Kaikkien pukuun kuuluvien osien on oltava kudosrakenteeltaan, väriltään ja koostumukseltaan samanlaiset; niiden on myös oltava samantyylisiä ja toisiaan vastaavaa tai yhteensopivaa kokoa. Näissä osissa voi kuitenkin olla eri kankaasta oleva reunusnauha (saumaan ommeltu kangaskaistale).

Jos useampia erillisiä alavartalon peittäviä osia (esimerkiksi pitkät housut ja shortsit tai hame tai housuhame ja pitkät housut) esitetään tullille yhdessä, olennaisena alaosana pidetään pitkiä housuja tai, kun on kyse naisten tai tyttöjen puvuista, hametta tai housuhametta, mutta muut vaatekappaleet luokitellaan erikseen.

”Pukuina” pidetään myös seuraavia asukokonaisuuksia, vaikka ne eivät täyttäisi edellä lueteltuja edellytyksiä:

saketti, joka käsittää yksivärisen, kaarevaliepeisen, takaa melko alas ulottuvan takin ja raidalliset housut;

frakki (hännystakki), joka on tavallisesti tehty mustasta kankaasta ja jonka takki on edestä suhteellisen lyhyt ja avoimena pidettävä ja jakautuu lantion korkeudelta taakse kahdeksi kapeaksi liepeeksi (hännykseksi);

smokki, jonka takki on leikkaukseltaan tavallisen takin kaltainen (joskin ehkä jättää enemmän paidanrintamusta näkyviin), mutta sen kauluskäänteet ovat kiiltävää silkkiä tai silkkijäljitelmää;

b)

”yhdistelmäasu” vähittäismyyntimuodossa olevaa asukokonaisuutta, jonka muodostavat useat samasta kankaasta valmistetut vaatekappaleet (muut kuin puvut tai nimikkeiden 6207 ja 6208 vaatteet) ja jossa on:

yksi ylävartalon peittävä vaatekappale, lukuun ottamatta liivejä, jotka voivat olla toisena ylävartalon peittävänä vaatekappaleena, sekä

yksi tai kaksi erilaista alavartalon peittävää vaatekappaletta eli pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut, shortsit (muut kuin uimahousut), hame tai housuhame.

Kaikkien yhdistelmäasuun kuuluvien osien on oltava kudosrakenteeltaan, tyyliltään, väriltään ja koostumukseltaan samanlaiset; niiden on myös oltava toisiaan vastaavaa tai yhteensopivaa kokoa. Ilmaisulla ”yhdistelmäasu” ei tarkoiteta nimikkeen 6211 verryttelypukuja ja hiihtopukuja.

4.

Sovellettaessa nimikettä 6209:

a)

tarkoitetaan ilmaisulla ”vauvanvaatteet ja -vaatetustarvikkeet” enintään 86 cm:n pituisille pikkulapsille tarkoitettuja tavaroita; ilmaisulla tarkoitetaan myös vauvanvaippoja;

b)

tavarat, jotka voidaan luokitella sekä nimikkeeseen 6209 että tämän ryhmän muihin nimikkeisiin, on luokiteltava nimikkeeseen 6209.

5.

Vaatteet, jotka voidaan luokitella sekä nimikkeeseen 6210 että tämän ryhmän muihin nimikkeisiin, ei kuitenkaan nimikkeeseen 6209, on luokiteltava nimikkeeseen 6210.

6.

Nimikkeessä 6211 tarkoitetaan ilmaisulla ”hiihtopuvut” vaatekappaleita tai asukokonaisuuksia, jotka ulkonäöltään ja materiaaliltaan ovat tunnistettavissa pääasiallisesti hiihdettäessä (murtomaa- tai alppihiihtoa) käytettäviksi vaatteiksi. Ne ovat joko:

a)

”hiihtohaalareita” eli yksiosaisia, ylä- ja alavartalon peittäviä vaatekappaleita; hiihtohaalareissa voi hihojen ja kauluksen lisäksi olla taskut ja jalkalenkit; tai

b)

”yhdistelmähiihtoasuja” eli vähittäismyyntimuodossa olevia, kahden tai kolmen vaatekappaleen muodostamia asukokonaisuuksia, joissa on:

yksi vaatekappale kuten anorakki, tuulipusero, tuulitakki tai niiden kaltainen vetoketjulla suljettava vaatekappale, johon voi lisäksi kuulua liivit, sekä

yhdet pitkät housut, jotka ylettyvät vyötärölle tai sen yläpuolelle, polvihousut tai lappuhaalarit.

”Yhdistelmähiihtoasun” voivat muodostaa myös a alakohdan mukaiset haalarit ja niiden päällä pidettävät hihattomat toppajakut.

Kaikkien ”yhdistelmähiihtoasuun” kuuluvien osien on oltava kankaasta, joka on kudosrakenteeltaan, tyyliltään ja koostumukseltaan samanlaista, mutta joko samaa tai eri väriä; niiden on myös oltava toisiaan vastaavaa tai yhteensopivaa kokoa.

7.

Neliömäisiä tai lähes neliömäisiä kaulaliinoja, muita huiveja ja niiden kaltaisia tavaroita, joiden mikään sivu ei ole suurempi kuin 60 cm, pidetään nenäliinoina (nimike 6213). Nenäliinat, joiden jokin sivu on suurempi kuin 60 cm, luokitellaan nimikkeeseen 6214.

8.

Tämän ryhmän vaatteita, jotka suljetaan edestä siten, että vasen reuna peittää oikean, pidetään miesten tai poikien vaatteina, ja niitä, jotka suljetaan edestä siten, että oikea reuna peittää vasemman, pidetään naisten tai tyttöjen vaatteina. Näitä määräyksiä ei sovelleta vaatekappaleisiin, joiden leikkaus selvästi osoittaa, kummalle sukupuolelle ne on tarkoitettu.

Vaatteet, joita ei voida tunnistaa miesten tai poikien eikä naisten tai tyttöjen vaatteiksi, on luokiteltava nimikkeisiin, joihin kuuluvat naisten ja tyttöjen vaatteet.

9.

Tämän ryhmän tavarat voivat olla metallilangasta valmistettuja.

Lisähuomautuksia

1.

Tämän ryhmän 3 huomautuksen b alakohtaa sovellettaessa yhdistelmäasujen osien on oltava kokonaan yhdestä ja samasta kankaasta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun huomautuksen muiden määräysten soveltamista.

Tällöin käytetty kangas voi olla valkaisematon, valkaistu, värjätty, erivärisistä langoista valmistettu tai painettu.

Asukokonaisuuksia ei pidetä yhdistelmäasuina, kun niiden osat on tehty erilaisista kankaista, vaikka erona olisikin ainoastaan kankaan väri.

Yhdistelmäasun kaikkien osien on vähittäismyyntimuodossa oltava yhdessä yhtenä kokonaisuutena. Jos tällaisen kokonaisuuden osat ovat kukin omassa kääreessään tai kukin merkitty erikseen, kokonaisuus luokitellaan siitä huolimatta yhdistelmäasuksi.

2.

Nimikkeisiin 6209 ja 6216 kuuluvat kumilla tai muovilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt kintaat ja muut käsineet riippumatta siitä, ovatko ne:

nimikkeisiin 5903 tai 5906 kuuluvasta muovilla tai kumilla kyllästetystä, päällystetystä tai peitetystä tekstiilikankaasta (muusta kuin neuloksesta) valmistettuja sovitettuja tavaroita vai

kyllästämättömästä, päällystämättömästä tai peittämättömästä tekstiilikankaasta (muusta kuin neuloksesta) valmistettuja sovitettuja tavaroita, jotka on myöhemmin kyllästetty, päällystetty tai peitetty muovilla tai kumilla.

Silloin kun tekstiilikangas (muu kuin neulos) on ainoastaan vahvikkeena, kuuluvat huokoisella kumilla tai huokoisella muovilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt kintaat ja muut käsineet ryhmään 39 tai 40 riippumatta siitä, ovatko ne kyllästämättömästä, päällystämättömästä tai peittämättömästä tekstiilikankaasta (muusta kuin neuloksesta) valmistettuja sovitettuja tavaroita, jotka on myöhemmin kyllästetty, päällystetty tai peitetty huokoisella muovilla tai huokoisella kumilla (59 ryhmän 2 huomautuksen a kohdan 5 alakohta ja 4 huomautuksen viimeinen kappale).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6201

Miesten ja poikien päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, muut kuin nimikkeeseen 6203 kuuluvat

 

 

 

päällystakit, sadetakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

6201 11 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6201 12

puuvillaa

 

 

6201 12 10

vaatteet, jotka painavat enintään 1 kg kappale

12

p/st

6201 12 90

vaatteet, jotka painavat enemmän kuin 1 kg kappale

12

p/st

6201 13

tekokuitua

 

 

6201 13 10

vaatteet, jotka painavat enintään 1 kg kappale

12

p/st

6201 13 90

vaatteet, jotka painavat enemmän kuin 1 kg kappale

12

p/st

6201 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6201 91 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6201 92 00

puuvillaa

12

p/st

6201 93 00

tekokuitua

12

p/st

6201 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6202

Naisten ja tyttöjen päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit (myös hiihtotakit ja -puserot), tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, muut kuin nimikkeeseen 6204 kuuluvat

 

 

 

päällystakit, sadetakit, autoilutakit, viitat, kaavut ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

6202 11 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6202 12

puuvillaa

 

 

6202 12 10

vaatteet, jotka painavat enintään 1 kg kappale

12

p/st

6202 12 90

vaatteet, jotka painavat enemmän kuin 1 kg kappale

12

p/st

6202 13

tekokuitua

 

 

6202 13 10

vaatteet, jotka painavat enintään 1 kg kappale

12

p/st

6202 13 90

vaatteet, jotka painavat enemmän kuin 1 kg kappale

12

p/st

6202 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6202 91 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6202 92 00

puuvillaa

12

p/st

6202 93 00

tekokuitua

12

p/st

6202 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

6203

Miesten ja poikien puvut, yhdistelmäasut, takit, bleiserit, pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit (muut kuin uimahousut)

 

 

 

puvut

 

 

6203 11 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6203 12 00

synteettikuitua

12

p/st

6203 19

muuta tekstiiliainetta

 

 

6203 19 10

puuvillaa

12

p/st

6203 19 30

muuntokuitua

12

p/st

6203 19 90

muut

12

p/st

 

yhdistelmäasut

 

 

6203 21 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6203 22

puuvillaa

 

 

6203 22 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 22 80

muut

12

p/st

6203 23

synteettikuitua

 

 

6203 23 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 23 80

muut

12

p/st

6203 29

muuta tekstiiliainetta

 

 

 

muuntokuitua

 

 

6203 29 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 29 18

muut

12

p/st

6203 29 90

muut

12

p/st

 

takit ja bleiserit

 

 

6203 31 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6203 32

puuvillaa

 

 

6203 32 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 32 90

muut

12

p/st

6203 33

synteettikuitua

 

 

6203 33 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 33 90

muut

12

p/st

6203 39

muuta tekstiiliainetta

 

 

 

muuntokuitua

 

 

6203 39 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 39 19

muut

12

p/st

6203 39 90

muut

12

p/st

 

pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit

 

 

6203 41

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

6203 41 10

pitkät housut ja polvihousut

12

p/st

6203 41 30

lappuhaalarit

12

p/st

6203 41 90

muut

12

p/st

6203 42

puuvillaa

 

 

 

pitkät housut ja polvihousut

 

 

6203 42 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

 

muut

 

 

6203 42 31

denimiä

12

p/st

6203 42 33

leikattua vakosamettia

12

p/st

6203 42 35

muut

12

p/st

 

lappuhaalarit

 

 

6203 42 51

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 42 59

muut

12

p/st

6203 42 90

muut

12

p/st

6203 43

synteettikuitua

 

 

 

pitkät housut ja polvihousut

 

 

6203 43 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 43 19

muut

12

p/st

 

lappuhaalarit

 

 

6203 43 31

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 43 39

muut

12

p/st

6203 43 90

muut

12

p/st

6203 49

muuta tekstiiliainetta

 

 

 

muuntokuitua

 

 

 

pitkät housut ja polvihousut

 

 

6203 49 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 49 19

muut

12

p/st

 

lappuhaalarit

 

 

6203 49 31

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6203 49 39

muut

12

p/st

6203 49 50

muut

12

p/st

6203 49 90

muut

12

p/st

6204

Naisten ja tyttöjen puvut, yhdistelmäasut, jakut, takit ja bleiserit, leningit, hameet, housuhameet, pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit (ei kuitenkaan uimapuvut)

 

 

 

puvut

 

 

6204 11 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6204 12 00

puuvillaa

12

p/st

6204 13 00

synteettikuitua

12

p/st

6204 19

muuta tekstiiliainetta

 

 

6204 19 10

muuntokuitua

12

p/st

6204 19 90

muut

12

p/st

 

yhdistelmäasut

 

 

6204 21 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6204 22

puuvillaa

 

 

6204 22 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 22 80

muut

12

p/st

6204 23

synteettikuitua

 

 

6204 23 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 23 80

muut

12

p/st

6204 29

muuta tekstiiliainetta

 

 

 

muuntokuitua

 

 

6204 29 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 29 18

muut

12

p/st

6204 29 90

muut

12

p/st

 

jakut, takit ja bleiserit

 

 

6204 31 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6204 32

puuvillaa

 

 

6204 32 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 32 90

muut

12

p/st

6204 33

synteettikuitua

 

 

6204 33 10

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 33 90

muut

12

p/st

6204 39

muuta tekstiiliainetta

 

 

 

muuntokuitua

 

 

6204 39 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 39 19

muut

12

p/st

6204 39 90

muut

12

p/st

 

leningit

 

 

6204 41 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6204 42 00

puuvillaa

12

p/st

6204 43 00

synteettikuitua

12

p/st

6204 44 00

muuntokuitua

12

p/st

6204 49 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

hameet ja housuhameet

 

 

6204 51 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6204 52 00

puuvillaa

12

p/st

6204 53 00

synteettikuitua

12

p/st

6204 59

muuta tekstiiliainetta

 

 

6204 59 10

muuntokuitua

12

p/st

6204 59 90

muut

12

p/st

 

pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit

 

 

6204 61

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

6204 61 10

pitkät housut ja polvihousut

12

p/st

6204 61 85

muut

12

p/st

6204 62

puuvillaa

 

 

 

pitkät housut ja polvihousut

 

 

6204 62 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

 

muut

 

 

6204 62 31

denimiä

12

p/st

6204 62 33

leikattua vakosamettia

12

p/st

6204 62 39

muut

12

p/st

 

lappuhaalarit

 

 

6204 62 51

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 62 59

muut

12

p/st

6204 62 90

muut

12

p/st

6204 63

synteettikuitua

 

 

 

pitkät housut ja polvihousut

 

 

6204 63 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 63 18

muut

12

p/st

 

lappuhaalarit

 

 

6204 63 31

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 63 39

muut

12

p/st

6204 63 90

muut

12

p/st

6204 69

muuta tekstiiliainetta

 

 

 

muuntokuitua

 

 

 

pitkät housut ja polvihousut

 

 

6204 69 11

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 69 18

muut

12

p/st

 

lappuhaalarit

 

 

6204 69 31

työssä ja ammatissa käytettävät

12

p/st

6204 69 39

muut

12

p/st

6204 69 50

muut

12

p/st

6204 69 90

muut

12

p/st

6205

Miesten ja poikien paidat

 

 

6205 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6205 20 00

puuvillaa

12

p/st

6205 30 00

tekokuitua

12

p/st

6205 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6205 90 10

pellavaa tai ramia

12

p/st

6205 90 90

muut

12

p/st

6206

Naisten ja tyttöjen puserot, myös paitapuserot

 

 

6206 10 00

silkkiä tai jätesilkkiä

12

p/st

6206 20 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

p/st

6206 30 00

puuvillaa

12

p/st

6206 40 00

tekokuitua

12

p/st

6206 90

muuta tekstiiliainetta

 

 

6206 90 10

pellavaa tai ramia

12

p/st

6206 90 90

muut

12

p/st

6207

Miesten ja poikien aluspaidat, alushousut, yöpaidat, pyjamat, kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

 

alushousut

 

 

6207 11 00

puuvillaa

12

p/st

6207 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

yöpaidat ja pyjamat

 

 

6207 21 00

puuvillaa

12

p/st

6207 22 00

tekokuitua

12

p/st

6207 29 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6207 91 00

puuvillaa

12

6207 92 00

tekokuitua

12

6207 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

6208

Naisten ja tyttöjen aluspaidat, alushameet, pikkuhousut ja muut alushousut, yöpaidat, pyjamat, aamupuvut (negliges), kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

 

alushameet

 

 

6208 11 00

tekokuitua

12

p/st

6208 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

yöpaidat ja pyjamat

 

 

6208 21 00

puuvillaa

12

p/st

6208 22 00

tekokuitua

12

p/st

6208 29 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6208 91 00

puuvillaa

12

6208 92 00

tekokuitua

12

6208 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

6209

Vauvanvaatteet ja -vaatetustarvikkeet

 

 

6209 10 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

10,5

6209 20 00

puuvillaa

10,5

6209 30 00

synteettikuitua

10,5

6209 90 00

muuta tekstiiliainetta

10,5

6210

Nimikkeiden 5602, 5603, 5903, 5906 ja 5907 kankaista valmistetut vaatteet

 

 

6210 10

nimikkeen 5602 tai 5603 kankaista valmistetut

 

 

6210 10 10

nimikkeen 5602 kankaista valmistetut

12

6210 10 90

nimikkeen 5603 kankaista valmistetut

12

6210 20 00

muut vaatteet, alanimikkeissä 6201 11—6201 19 esitettyä tyyppiä olevat

12

p/st

6210 30 00

muut vaatteet, alanimikkeissä 6202 11—6202 19 esitettyä tyyppiä olevat

12

p/st

6210 40 00

muut miesten ja poikien vaatteet

12

6210 50 00

muut naisten ja tyttöjen vaatteet

12

6211

Verryttelypuvut, hiihtopuvut sekä uimapuvut ja uimahousut; muut vaatteet

 

 

 

uimahousut ja uimapuvut

 

 

6211 11 00

miesten ja poikien

12

p/st

6211 12 00

naisten ja tyttöjen

12

p/st

6211 20 00

hiihtopuvut

12

p/st

 

muut miesten ja poikien vaatteet

 

 

6211 31 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

6211 32

puuvillaa

 

 

6211 32 10

työssä ja ammatissa käytettävät vaatteet

12

 

vuorilliset verryttelypuvut

 

 

6211 32 31

joiden päällyspuoli on yhtä ja samaa kangasta

12

p/st

 

muut

 

 

6211 32 41

yläosat

12

p/st

6211 32 42

alaosat

12

p/st

6211 32 90

muut

12

6211 33

tekokuitua

 

 

6211 33 10

työssä ja ammatissa käytettävät vaatteet

12

 

vuorilliset verryttelypuvut

 

 

6211 33 31

joiden päällyspuoli on yhtä ja samaa kangasta

12

p/st

 

muut

 

 

6211 33 41

yläosat

12

p/st

6211 33 42

alaosat

12

p/st

6211 33 90

muut

12

6211 39 00

muuta tekstiiliainetta

12

 

muut naisten ja tyttöjen vaatteet

 

 

6211 41 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

12

6211 42

puuvillaa

 

 

6211 42 10

esiliinat, suojapuvut, työtakit ja muut työssä ja ammatissa käytettävät vaatteet (myös kotona käytettävät)

12

 

vuorilliset verryttelypuvut

 

 

6211 42 31

joiden päällyspuoli on yhtä ja samaa kangasta

12

p/st

 

muut

 

 

6211 42 41

yläosat

12

p/st

6211 42 42

alaosat

12

p/st

6211 42 90

muut

12

6211 43

tekokuitua

 

 

6211 43 10

esiliinat, suojapuvut, työtakit ja muut työssä ja ammatissa käytettävät vaatteet (myös kotona käytettävät)

12

 

vuorilliset verryttelypuvut

 

 

6211 43 31

joiden päällyspuoli on yhtä ja samaa kangasta

12

p/st

 

muut

 

 

6211 43 41

yläosat

12

p/st

6211 43 42

alaosat

12

p/st

6211 43 90

muut

12

6211 49 00

muuta tekstiiliainetta

12

6212

Rintaliivit, lantioliivit, korsetit, housunkannattimet, sukanpitimet, sukkanauhat ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat, myös neulosta

 

 

6212 10

rintaliivit

 

 

6212 10 10

vähittäismyyntiä varten pakatuissa sarjoissa, jotka sisältävät rintaliivit ja pikkuhousut

6,5

p/st

6212 10 90

muut

6,5

p/st

6212 20 00

lantioliivit ja housuliivit

6,5

p/st

6212 30 00

korseletit

6,5

p/st

6212 90 00

muut

6,5

6213

Nenäliinat ja taskuliinat

 

 

6213 10 00

silkkiä tai jätesilkkiä

10

p/st

6213 20 00

puuvillaa

10

p/st

6213 90 00

muuta tekstiiliainetta

10

p/st

6214

Hartiahuivit, kaulaliinat ja muut huivit, mantiljat, hunnut ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

6214 10 00

silkkiä tai jätesilkkiä

8

p/st

6214 20 00

villaa tai hienoa eläimenkarvaa

8

p/st

6214 30 00

synteettikuitua

8

p/st

6214 40 00

muuntokuitua

8

p/st

6214 90 00

muuta tekstiiliainetta

8

p/st

6215

Solmiot, solmukkeet ja solmiohuivit

 

 

6215 10 00

silkkiä tai jätesilkkiä

6,3

p/st

6215 20 00

tekokuitua

6,3

p/st

6215 90 00

muuta tekstiiliainetta

6,3

p/st

6216 00 00

Kintaat ja muut käsineet

7,6

pa

6217

Muut sovitetut vaatetustarvikkeet; vaatteiden ja vaatetustarvikkeiden osat, muut kuin nimikkeeseen 6212 kuuluvat

 

 

6217 10 00

tarvikkeet

6,3

6217 90 00

osat

12

63 RYHMÄ

MUUT SOVITETUT TEKSTIILITAVARAT; SARJAT; KÄYTETYT VAATTEET JA MUUT KÄYTETYT TEKSTIILITAVARAT, JALKINEET JA PÄÄHINEET; LUMPUT

Huomautuksia

1.

Jäljempänä I alaryhmään kuuluvat ainoastaan kaikenlaisista tekstiilikankaista valmistetut sovitetut tavarat.

2.

Jäljempänä I alaryhmään eivät kuulu:

a)

56—62 ryhmän tavarat;

b)

nimikkeen 6309 käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat, jalkineet ja päähineet.

3.

Nimikkeeseen 6309 kuuluvat ainoastaan seuraavat tavarat:

a)

tekstiiliaineista valmistetut tavarat:

vaatteet ja vaatetustarvikkeet sekä niiden osat;

vuode- ja matkahuovat;

vuodeliinavaatteet, pöytäliinat ja niiden kaltaiset tavarat sekä pyyheliinat;

sisustustavarat, lukuun ottamatta nimikkeiden 5701—5705 mattoja ja nimikkeen 5805 kuvakudoksia;

b)

jalkineet ja päähineet muuta ainetta kuin asbestia.

Jotta edellä mainitut tavarat voidaan luokitella tähän nimikkeeseen, niiden on täytettävä molemmat seuraavista edellytyksistä:

niissä on oltava merkkejä huomattavasta käytöstä ja

ne on esitettävä tullille pakkaamattomana (irtotavarana) tai paaleissa, säkeissä tai niiden kaltaisissa pakkauksissa.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

I.MUUT SOVITETUT TEKSTIILITAVARAT

6301

Vuode- ja matkahuovat

 

 

6301 10 00

sähköhuovat

6,9

p/st

6301 20

vuodehuovat (muut kuin sähköhuovat) ja matkahuovat, villaa tai hienoa eläimenkarvaa

 

 

6301 20 10

neulosta

12

p/st

6301 20 90

muut

12

p/st

6301 30

vuodehuovat (muut kuin sähköhuovat) ja matkahuovat, puuvillaa

 

 

6301 30 10

neulosta

12

p/st

6301 30 90

muut

7,5

p/st

6301 40

vuodehuovat (muut kuin sähköhuovat) ja matkahuovat, synteettikuitua

 

 

6301 40 10

neulosta

12

p/st

6301 40 90

muut

12

p/st

6301 90

muut vuode- ja matkahuovat

 

 

6301 90 10

neulosta

12

p/st

6301 90 90

muut

12

p/st

6302

Vuodeliinavaatteet, pöytäliinat ja niiden kaltaiset tavarat sekä pyyheliinat

 

 

6302 10 00

vuodeliinavaatteet, neulosta

12

 

muut vuodeliinavaatteet, painetut

 

 

6302 21 00

puuvillaa

12

6302 22

tekokuitua

 

 

6302 22 10

kuitukangasta

6,9

6302 22 90

muut

12

6302 29

muuta tekstiiliainetta

 

 

6302 29 10

pellavaa tai ramia

12

6302 29 90

muuta tekstiiliainetta

12

 

muut vuodeliinavaatteet

 

 

6302 31 00

puuvillaa

12

6302 32

tekokuitua

 

 

6302 32 10

kuitukangasta

6,9

6302 32 90

muut

12

6302 39

muuta tekstiiliainetta

 

 

6302 39 20

pellavaa tai ramia

12

6302 39 90

muuta tekstiiliainetta

12

6302 40 00

pöytäliinat ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta

12

 

muut pöytäliinat ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

6302 51 00

puuvillaa

12

6302 52 00

pellavaa

12

6302 53

tekokuitua

 

 

6302 53 10

kuitukangasta

6,9

6302 53 90

muut

12

6302 59 00

muuta tekstiiliainetta

12

6302 60 00

pyyheliinat, pyyheliinafrotee- tai sen kaltaista froteekangasta, puuvillaa

12

 

muut

 

 

6302 91 00

puuvillaa

12

6302 92 00

pellavaa

12

6302 93

tekokuitua

 

 

6302 93 10

kuitukangasta

6,9

6302 93 90

muut

12

6302 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

6303

Verhot ja sisätilojen kaihtimet; kapat ja reunusverhot

 

 

 

neulosta

 

 

6303 11 00

puuvillaa

12

m2

6303 12 00

synteettikuitua

12

m2

6303 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

m2

 

muut

 

 

6303 91 00

puuvillaa

12

m2

6303 92

synteettikuitua

 

 

6303 92 10

kuitukangasta

6,9

m2

6303 92 90

muut

12

m2

6303 99

muuta tekstiiliainetta

 

 

6303 99 10

kuitukangasta

6,9

m2

6303 99 90

muut

12

m2

6304

Muut sisustustavarat, ei kuitenkaan nimikkeeseen 9404 kuuluvat

 

 

 

päiväpeitteet

 

 

6304 11 00

neulosta

12

p/st

6304 19

muut

 

 

6304 19 10

puuvillaa

12

p/st

6304 19 30

pellavaa tai ramia

12

p/st

6304 19 90

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6304 91 00

neulosta

12

6304 92 00

muuta kuin neulosta, puuvillaa

12

6304 93 00

muuta kuin neulosta, synteettikuitua

12

6304 99 00

muuta kuin neulosta, muuta tekstiiliainetta

12

6305

Säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen

 

 

6305 10

juuttia tai muuta nimikkeen 5303 niinitekstiilikuitua

 

 

6305 10 10

käytetyt

2

6305 10 90

muut

4

6305 20 00

puuvillaa

7,2

 

tekokuituainetta

 

 

6305 32

suursäkit

 

 

 

polyeteeni- tai polypropeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta

 

 

6305 32 11

neulosta

12

 

muut

 

 

6305 32 81

kangasta, joka painaa enintään 120 g/m2

7,2

6305 32 89

kangasta, joka painaa enemmän kuin 120 g/m2

7,2

6305 32 90

muut

7,2

6305 33

muut, polyeteeni- tai polypropeenikaistaletta tai sen kaltaista tuotetta

 

 

6305 33 10

neulosta

12

 

muut

 

 

6305 33 91

kangasta, joka painaa enintään 120 g/m2

7,2

6305 33 99

kangasta, joka painaa enemmän kuin 120 g/m2

7,2

6305 39 00

muut

7,2

6305 90 00

muuta tekstiiliainetta

6,2

6306

Tavarapeitteet, ulkokaihtimet ja aurinkokatokset; teltat; purjeet veneitä, purjelautoja tai maakulkuneuvoja varten; leirintävarusteet

 

 

 

tavarapeitteet, ulkokaihtimet ja aurinkokatokset

 

 

6306 11 00

puuvillaa

12

6306 12 00

synteettikuitua

12

6306 19 00

muuta tekstiiliainetta

12

 

teltat

 

 

6306 21 00

puuvillaa

12

6306 22 00

synteettikuitua

12

6306 29 00

muuta tekstiiliainetta

12

 

purjeet

 

 

6306 31 00

synteettikuitua

12

6306 39 00

muuta tekstiiliainetta

12

 

ilmapatjat

 

 

6306 41 00

puuvillaa

12

p/st

6306 49 00

muuta tekstiiliainetta

12

p/st

 

muut

 

 

6306 91 00

puuvillaa

12

6306 99 00

muuta tekstiiliainetta

12

6307

Muut sovitetut tavarat, myös vaatteiden leikkuukaavat

 

 

6307 10

lattiarievut, tiskirievut, pölyrievut ja niiden kaltaiset puhdistusliinat

 

 

6307 10 10

neulosta

12

6307 10 30

kuitukangasta

6,9

6307 10 90

muut

7,7

6307 20 00

pelastusliivit ja -vyöt

6,3

6307 90

muut

 

 

6307 90 10

neulosta

12

 

muut

 

 

6307 90 91

huopaa

6,3

6307 90 99

muut

6,3

II.SARJAT

6308 00 00

Sarjat, joissa on kudottua kangasta ja lankaa (ja joissa voi olla myös tarvikkeita), mattojen, kuvakudosten, koruommeltujen pöytäliinojen tai lautasliinojen tai niiden kaltaisten tekstiilitavaroiden valmistusta varten, vähittäismyyntipakkauksissa

12

III.KÄYTETYT VAATTEET JA MUUT KÄYTETYT TEKSTIILITAVARAT, JALKINEET JA PÄÄHINEET; LUMPUT

6309 00 00

Käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat, jalkineet ja päähineet

5,3

6310

Lumput ja leikkeet, side- ja purjelangan, nuoran ja köyden jätteet sekä loppuunkuluneet side- ja purjelangasta, nuorasta tai köydestä tehdyt tavarat, tekstiiliainetta

 

 

6310 10

lajitellut

 

 

6310 10 10

villaa tai hienoa tai karkeaa eläimenkarvaa

vapaa

6310 10 30

pellavaa tai puuvillaa

vapaa

6310 10 90

muuta tekstiiliainetta

vapaa

6310 90 00

muut

vapaa

XII JAKSO

JALKINEET, PÄÄHINEET, SATEENVARJOT JA PÄIVÄNVARJOT, KÄVELYKEPIT, ISTUINKEPIT, RUOSKAT, RATSUPIISKAT JA NIIDEN OSAT; VALMISTETUT HÖYHENET JA NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT; TEKOKUKAT; HIUKSISTA VALMISTETUT TAVARAT

64 RYHMÄ

JALKINEET, NILKKAIMET JA NIIDEN KALTAISET TAVARAT; NIIDEN OSAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

Kertakäyttöiset hauraasta aineesta (esimerkiksi paperista, muovilevyistä) valmistetut tavarat, jotka on tarkoitettu jalan tai kengän peittämiseen ja joissa ei ole kiinnitettyä pohjaa. Nämä tuotteet luokitellaan niiden perusaineosan mukaisesti;

b)

tekstiiliaineesta valmistetut jalkineet, joissa ei ole liimaamalla, ompelemalla eikä muulla tavoin päälliseen kiinnitettyä ulkopohjaa (XI jakso);

c)

nimikkeen 6309 käytetyt jalkineet;

d)

asbestitavarat (nimike 6812);

e)

ortopediset jalkineet ja muut ortopediset välineet sekä niiden osat (nimike 9021);

f)

lelujalkineet sekä luistin- tai rullaluistinjalkineet, joihin on kiinnitetty luistimet; säärisuojukset ja niiden kaltaiset urheilussa käytettävät suojavarusteet (95 ryhmä).

2.

Nimikkeessä 6406 ilmaisulla ”osat” ei tarkoiteta nauloja, kulumisnastoja ja -levyjä, sirkkoja, koukkuja, hakasia, solkia, punoksia, nauhoja, tupsuja eikä muita koristeita (jotka luokitellaan asianomaisten nimikkeittensä mukaisesti) eikä myöskään nappeja eikä muita nimikkeen 9606 tavaroita.

3.

Tässä ryhmässä:

a)

ilmaisuilla ”kumi” ja ”muovi” tarkoitetaan myös kudottuja kankaita tai muita tekstiilituotteita, joiden kumista tai muovista valmistettu ulkopinta on paljain silmin nähtävissä; tällöin ei oteta huomioon mainituista käsittelyistä johtuvaa värin muuttumista; ja

b)

ilmaisulla ”nahka” tarkoitetaan nimikkeiden 4107 ja 4112—4114 tavaroita.

4.

Jollei tämän ryhmän 3 huomautuksesta muuta johdu:

a)

päällisaineena pidetään sitä ainetta, jonka ulkopinta-ala on suurin, lukuun ottamatta lisätarvikkeita tai vahvisteita, kuten nilkkavahvisteita, reunusnauhoja, koristeita, solkia, koristenauhoja, kengänsirkkoja tai niiden kaltaisia tarvikkeita;

b)

ulkopohja-aineena pidetään sitä ainetta, jonka maan tai lattian kanssa kosketuksiin joutuva pinta-ala on suurin, lukuun ottamatta lisätarvikkeita tai vahvisteita, kuten piikkejä, poikittaislistoja, nauloja, kulumisnastoja ja -levyjä tai niiden kaltaisia tarvikkeita.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 6402 12, 6402 19, 6403 12, 6403 19 ja 6404 11 tarkoitetaan ilmaisulla ”urheilujalkineet” ainoastaan:

a)

jalkineita, jotka on tarkoitettu urheiluun ja joissa on tai joihin voidaan kiinnittää piikkejä, nauloja, nappuloita, pidikkeitä, poikittaislistoja tai niiden kaltaisia tavaroita;

b)

luistinkenkiä, laskettelu-, pujottelu- ja muita hiihtokenkiä, lumilautailukenkiä, paini- ja nyrkkeilykenkiä sekä polkupyöräilijän kenkiä.

Lisähuomautuksia

1.

Edellä 4 huomautuksen a alakohdassa tarkoitetaan ilmaisulla ”vahvisteet” kaikkia jostakin aineesta (esim. muovista tai nahasta) tehtyjä paloja, jotka peittävät päällisen ulkopinnan toimien lisävahvikkeena ja jotka voivat myös olla kiinnitettyinä pohjaan. Vahvisteiden poistamisen jälkeen näkyvällä aineella on oltava päällisen eikä vuorin ominaisuudet.

Päällisen koostumusta määriteltäessä on otettava huomioon lisätarvikkeiden ja/tai vahvisteiden peittämät osat.

2.

Edellä 4 huomautuksen b alakohdan mukaisesti luokittelussa ei oteta huomioon sellaista tekstiiliainekerrosta tai sellaisia tekstiiliainekerroksia, jotka eivät täytä ulkopohjan normaalille käytölle asetettuja vaatimuksia (esim. kestävyys, lujuus jne.).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6401

Vedenpitävät jalkineet, joiden ulkopohjat ja päälliset ovat kumia tai muovia ja joiden päällisiä ei ole kiinnitetty pohjaan eikä koottu ompelemalla, niittaamalla, naulaamalla, ruuvaamalla, tapittamalla tai niiden kaltaisella menetelmällä

 

 

6401 10

kengät, joissa on suojaava metallinen kärjys

 

 

6401 10 10

joiden päälliset ovat kumia

17

pa

6401 10 90

joiden päälliset ovat muovia

17

pa

 

muut jalkineet

 

 

6401 91 00

jotka peittävät polven

17

pa

6401 92

jotka peittävät nilkan, mutta eivät polvea

 

 

6401 92 10

joiden päälliset ovat kumia

17

pa

6401 92 90

joiden päälliset ovat muovia

17

pa

6401 99 00

muut

17

pa

6402

Muut jalkineet, joiden ulkopohjat ja päälliset ovat kumia tai muovia

 

 

 

urheilujalkineet

 

 

6402 12

laskettelu-, pujottelu- ja muut hiihtokengät sekä lumilautailukengät

 

 

6402 12 10

laskettelu-, pujottelu- ja muut hiihtokengät

17

pa

6402 12 90

lumilautailukengät

17

pa

6402 19 00

muut

17

pa

6402 20 00

jalkineet, joissa päällishihnat on kiinnitetty pohjaan tapeilla

17

pa

6402 30 00

muut jalkineet, joissa on suojaava metallinen kärjys

17

pa

 

muut jalkineet

 

 

6402 91 00

jotka peittävät nilkan

17

pa

6402 99

muut

 

 

6402 99 10

joiden päälliset ovat kumia

17

pa

 

joiden päälliset ovat muovia

 

 

 

jalkineet, joiden etupäällinen on valmistettu hihnoista tai joiden etupäällisestä puuttuu yksi tai useampi pala

 

 

6402 99 31

pohjan ja koron yhteenlaskettu korkeus on suurempi kuin 3 cm

17

pa

6402 99 39

muut

17

pa

6402 99 50

tohvelit ja muut sisäjalkineet

17

pa

 

muut jalkineet, joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6402 99 91

pienempi kuin 24 cm

17

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6402 99 93

jalkineet, joita ei voida tunnistaa miesten tai naisten jalkineiksi

17

pa

 

muut

 

 

6402 99 96

miesten

17

pa

6402 99 98

naisten

17

pa

6403

Jalkineet, joiden ulkopohjat ovat kumia, muovia, nahkaa tai tekonahkaa ja päälliset nahkaa

 

 

 

urheilujalkineet

 

 

6403 12 00

laskettelu-, pujottelu- ja muut hiihtokengät sekä lumilautailukengät

8

pa

6403 19 00

muut

8

pa

6403 20 00

jalkineet, joiden ulkopohjat ovat nahkaa ja päälliset koostuvat jalkapöydän yli ja isovarpaan ympäri menevistä nahkahihnoista

8

pa

6403 30 00

jalkineet, jotka on tehty puupohjalle ja joissa ei ole sisäpohjaa tai suojaavaa metallista kärjystä

8

pa

6403 40 00

muut jalkineet, joissa on suojaava metallinen kärjys

8

pa

 

muut jalkineet, joiden ulkopohjat ovat nahkaa

 

 

6403 51

jotka peittävät nilkan

 

 

 

jotka peittävät nilkan, mutta eivät pohjetta, ja joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 51 11

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 51 15

miesten

8

pa

6403 51 19

naisten

8

pa

 

muut jalkineet, joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 51 91

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 51 95

miesten

8

pa

6403 51 99

naisten

8

pa

6403 59

muut

 

 

 

jalkineet, joiden etupäällinen on valmistettu hihnoista tai joiden etupäällisestä puuttuu yksi tai useampi pala

 

 

6403 59 11

pohjan ja koron yhteenlaskettu korkeus on suurempi kuin 3 cm

5

pa

 

muut jalkineet, joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 59 31

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 59 35

miesten

8

pa

6403 59 39

naisten

8

pa

6403 59 50

tohvelit ja muut sisäjalkineet

8

pa

 

muut jalkineet, joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 59 91

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 59 95

miesten

8

pa

6403 59 99

naisten

8

pa

 

muut jalkineet

 

 

6403 91

jotka peittävät nilkan

 

 

 

jotka peittävät nilkan, mutta eivät pohjetta, ja joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 91 11

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 91 13

jalkineet, joita ei voida tunnistaa miesten tai naisten jalkineiksi

8

pa

 

muut

 

 

6403 91 16

miesten

8

pa

6403 91 18

naisten

8

pa

 

muut jalkineet, joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 91 91

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 91 93

jalkineet, joita ei voida tunnistaa miesten tai naisten jalkineiksi

8

pa

 

muut

 

 

6403 91 96

miesten

8

pa

6403 91 98

naisten

5

pa

6403 99

muut

 

 

 

jalkineet, joiden etupäällinen on valmistettu hihnoista tai joiden etupäällisestä puuttuu yksi tai useampi pala

 

 

6403 99 11

pohjan ja koron yhteenlaskettu korkeus on suurempi kuin 3 cm

8

pa

 

muut jalkineet, joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 99 31

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 99 33

jalkineet, joita ei voida tunnistaa miesten tai naisten jalkineiksi

8

pa

 

muut

 

 

6403 99 36

miesten

8

pa

6403 99 38

naisten

5

pa

6403 99 50

tohvelit ja muut sisäjalkineet

8

pa

 

muut jalkineet, joiden sisäpohjan mitta on

 

 

6403 99 91

pienempi kuin 24 cm

8

pa

 

vähintään 24 cm

 

 

6403 99 93

jalkineet, joita ei voida tunnistaa miesten tai naisten jalkineiksi

8

pa

 

muut

 

 

6403 99 96

miesten

8

pa

6403 99 98

naisten

7

pa

6404

Jalkineet, joiden ulkopohjat ovat kumia, muovia, nahkaa tai tekonahkaa ja päälliset tekstiiliainetta

 

 

 

jalkineet, joiden ulkopohjat ovat kumia tai muovia

 

 

6404 11 00

urheilujalkineet; tennis-, koripallo-, voimistelu- ja harjoituskengät sekä niiden kaltaiset kengät

17

pa

6404 19

muut

 

 

6404 19 10

tohvelit ja muut sisäjalkineet

17

pa

6404 19 90

muut

17

pa

6404 20

jalkineet, joiden ulkopohjat ovat nahkaa tai tekonahkaa

 

 

6404 20 10

tohvelit ja muut sisäjalkineet

17

pa

6404 20 90

muut

17

pa

6405

Muut jalkineet

 

 

6405 10 00

päälliset nahkaa tai tekonahkaa

3,5

pa

6405 20

päälliset tekstiiliainetta

 

 

6405 20 10

joiden ulkopohjat ovat puuta tai korkkia

3,5

pa

 

joiden ulkopohjat ovat muuta ainetta

 

 

6405 20 91

tohvelit ja muut sisäjalkineet

4

pa

6405 20 99

muut

4

pa

6405 90

muut

 

 

6405 90 10

joiden ulkopohjat ovat kumia, muovia, nahkaa tai tekonahkaa

17

pa

6405 90 90

joiden ulkopohjat ovat muuta ainetta

4

pa

6406

Jalkineiden osat (mukaan lukien päälliset, myös jos ne on kiinnitetty muihin pohjiin kuin ulkopohjiin); irtopohjat, kantapäätyynyt ja niiden kaltaiset tavarat; nilkkaimet, säärystimet ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat

 

 

6406 10

päälliset ja niiden osat, muut kuin kovikkeet

 

 

 

nahkaa

 

 

6406 10 11

päälliset

3

6406 10 19

päällisten osat

3

6406 10 90

muuta ainetta

3

6406 20

ulkopohjat ja korot, kumia tai muovia

 

 

6406 20 10

kumia

3

6406 20 90

muovia

3

 

muut

 

 

6406 91 00

puuta

3

6406 99

muuta ainetta

 

 

6406 99 10

nilkkaimet, säärystimet ja niiden kaltaiset sekä niiden osat

3

6406 99 30

kokoonpannut päälliset, jotka on kiinnitetty sisäpohjiin tai muihin pohjan osiin, mutta joissa ei ole ulkopohjia

3

pa

6406 99 50

irtopohjat ja muut irrotettavat tarvikkeet

3

6406 99 60

ulkopohjat, nahkaa tai tekonahkaa

3

6406 99 80

muut

3

65 RYHMÄ

PÄÄHINEET JA NIIDEN OSAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 6309 käytetyt päähineet;

b)

asbestipäähineet (nimike 6812);

c)

95 ryhmän nukenhatut ja muut lelupäähineet sekä karnevaaliesineet.

2.

Nimikkeeseen 6502 eivät kuulu ompelemalla valmistetut hatunteelmät, lukuun ottamatta sellaisia, jotka on tehty ainoastaan ompelemalla kaistaleita kierukoiksi.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6501 00 00

Hatunteelmät, huopaa, muotoon puristamattomat ja lierittömät; litteät ja lieriömäiset (myös auki leikatut) hatunteelmät, huopaa

2,7

p/st

6502 00 00

Hatunteelmät, palmikoidut tai valmistetut kokoamalla mitä ainetta tahansa olevista kaistaleista, muotoon puristamattomat, lierittömät, vuoraamattomat ja somistamattomat

vapaa

p/st

6503 00

Huopahatut ja muut huopapäähineet, nimikkeen 6501 teelmistä (ei kuitenkaan lieriömäisistä) valmistetut, myös vuoratut ja somistetut

 

 

6503 00 10

karvahuopaa tai karvahuovan ja villahuovan sekoitusta

5,7

p/st

6503 00 90

muut

2,7

p/st

6504 00 00

Hatut ja muut päähineet, palmikoidut tai valmistetut kokoamalla mitä ainetta tahansa olevista kaistaleista, myös vuoratut ja somistetut

vapaa

p/st

6505

Hatut ja muut päähineet, neulotut tai virkatut tai neuloksesta, pitsistä, pitsikankaasta, huovasta tai muusta tekstiilimetritavarasta (ei kuitenkaan kaistaleista) tehdyt, myös vuoratut ja somistetut; mitä ainetta tahansa olevat hiusverkot, myös vuoratut ja somistetut

 

 

6505 10 00

hiusverkot

2,7

6505 90

muut

 

 

6505 90 10

baskerit (baretit), myssyt (skotlantilaislakit), patalakit (kalotit), fetsit ja niiden kaltaiset päähineet

2,7

p/st

6505 90 30

lippalakit

2,7

p/st

6505 90 90

muut

2,7

6506

Muut päähineet, myös vuoratut ja somistetut

 

 

6506 10

turvapäähineet

 

 

6506 10 10

muovia

2,7

p/st

6506 10 80

muuta ainetta

2,7

p/st

 

muut

 

 

6506 91 00

kumia tai muovia

2,7

p/st

6506 92 00

turkisnahkaa

2,7

p/st

6506 99 00

muuta ainetta

2,7

p/st

6507 00 00

Hikinauhat, vuorit, suojapäällykset, hatunrungot ja -kehykset, lakinlipat ja leukanauhat päähineitä varten

2,7

66 RYHMÄ

SATEENVARJOT, PÄIVÄNVARJOT, KÄVELYKEPIT, ISTUINKEPIT, RUOSKAT, RATSUPIISKAT SEKÄ NIIDEN OSAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

mittakävelykepit ja niiden kaltaiset esineet (nimike 9017);

b)

ampuma-ase-, teräase- ja lyijypäiset kävelykepit ja niiden kaltaiset esineet (93 ryhmä);

c)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelusateenvarjot ja -päivänvarjot).

2.

Nimikkeeseen 6603 eivät kuulu tekstiiliainetta olevat osat ja tarvikkeet eivätkä mitä ainetta tahansa olevat päälliset, tupsut, hihnat, sateenvarjokotelot ja niiden kaltaiset tavarat. Jos tällaiset tavarat esitetään tullille nimikkeen 6601 tai 6602 tavaroiden kanssa, mutta niihin kiinnittämättöminä, ne luokitellaan erikseen, eikä niitä pidetä näiden tavaroiden osina.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6601

Sateenvarjot ja päivänvarjot (myös kävelykeppisateenvarjot, puutarhavarjot ja niiden kaltaiset päivänvarjot)

 

 

6601 10 00

puutarhavarjot ja niiden kaltaiset päivänvarjot

4,7

p/st

 

muut

 

 

6601 91 00

joissa on teleskooppivarsi

4,7

p/st

6601 99

muut

 

 

 

joiden päällinen on kudottua tekstiiliainetta

 

 

6601 99 11

tekokuitua

4,7

p/st

6601 99 19

muuta tekstiiliainetta

4,7

p/st

6601 99 90

muut

4,7

p/st

6602 00 00

Kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat ja niiden kaltaiset tavarat

2,7

6603

Nimikkeeseen 6601 tai 6602 kuuluvien tavaroiden osat ja tarvikkeet

 

 

6603 10 00

kädensijat ja nupit

2,7

6603 20 00

sateenvarjon- tai päivänvarjonkehikot, myös varsiin asennetut

5,2

6603 90 00

muut

5

67 RYHMÄ

VALMISTETUT HÖYHENET JA UNTUVAT SEKÄ HÖYHENISTÄ TAI UNTUVISTA VALMISTETUT TAVARAT; TEKOKUKAT; HIUKSISTA VALMISTETUT TAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

hiuksista valmistettu suodatuskangas (nimike 5911);

b)

pitsistä, koruompeluksista tai muusta tekstiilikankaasta (XI jakso) valmistetut kukka-aiheiset kuviot;

c)

jalkineet (64 ryhmä);

d)

päähineet ja hiusverkot (65 ryhmä);

e)

lelut, urheiluvälineet ja karnevaaliesineet (95 ryhmä);

f)

höyhenhuiskut, puuterihuiskut ja hiusseulat (96 ryhmä).

2.

Nimikkeeseen 6701 eivät kuulu:

a)

tavarat (esimerkiksi nimikkeen 9404 vuodevaatteet), joissa höyhenet ja untuvat ovat ainoastaan täytteenä tai pehmusteena;

b)

vaatteet ja vaatetustarvikkeet, joissa höyhenet ja untuvat ovat ainoastaan koristeena tai pehmusteena;

c)

tekokukat ja -lehdet tai niiden osat sekä muut nimikkeen 6702 sovitetut tavarat.

3.

Nimikkeeseen 6702 eivät kuulu:

a)

lasitavarat (70 ryhmä);

b)

kukkien, lehtien ja hedelmien jäljitelmät keraamista ainetta, kiveä, metallia, puuta tai muuta ainetta, jotka on valmistettu yhtenä kappaleena valamalla, takomalla, veistämällä, stanssaamalla tai muulla menetelmällä tai jotka on koottu useista osista muulla tavalla kuin sitomalla, liimaamalla, toisiinsa sovittamalla tai niiden kaltaisella menetelmällä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6701 00 00

Höyhen- ja untuvapeitteiset linnun nahat ja muut osat, höyhenet, höyhenen osat ja untuvat sekä niistä valmistetut tavarat (muut kuin nimikkeen 0505 tavarat sekä valmistetut sulkakynät ja ruodit)

2,7

6702

Tekokukat, -lehdet ja -hedelmät sekä niiden osat; tekokukista, -lehdistä ja -hedelmistä valmistetut tavarat

 

 

6702 10 00

muovia

4,7

6702 90 00

muuta ainetta

4,7

6703 00 00

Hiukset, muokatut, ohennetut, valkaistut tai muulla tavalla valmistetut; villa, muu eläimenkarva ja muut tekstiiliaineet, jotka on käsitelty peruukkien tai niiden kaltaisten tavaroiden valmistusta varten

1,7

6704

Peruukit ja tekoparrat, irtokulmakarvat ja -ripset, irtopalmikot ja niiden kaltaiset tavarat hiuksista, eläimenkarvasta tai tekstiiliaineesta valmistetut; muualle kuulumattomat hiuksista valmistetut tavarat

 

 

 

synteettistä tekstiiliainetta

 

 

6704 11 00

kokoperuukit

2,2

6704 19 00

muut

2,2

6704 20 00

hiuksista valmistetut

2,2

6704 90 00

muuta ainetta

2,2

XIII JAKSO

KIVESTÄ, KIPSISTÄ, SEMENTISTÄ, ASBESTISTA, KIILTEESTÄ TAI NIIDEN KALTAISESTA AINEESTA VALMISTETUT TAVARAT; KERAAMISET TUOTTEET; LASI JA LASITAVARAT

68 RYHMÄ

KIVESTÄ, KIPSISTÄ, SEMENTISTÄ, ASBESTISTA, KIILTEESTÄ TAI NIIDEN KALTAISESTA AINEESTA VALMISTETUT TAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

25 ryhmän tavarat;

b)

nimikkeiden 4810 ja 4811 päällystetty, kyllästetty tai peitetty paperi, kartonki ja pahvi (esimerkiksi kiillejauheella tai grafiitilla päällystetty tai bitumilla tai asfaltilla käsitelty paperi, kartonki ja pahvi);

c)

56 ja 59 ryhmän päällystetty, kyllästetty tai peitetty tekstiilikangas (esimerkiksi kiillejauheella päällystetty tai peitetty tai bitumilla tai asfaltilla käsitelty kangas);

d)

71 ryhmän tavarat;

e)

82 ryhmän työkalut ja -välineet sekä niiden osat;

f)

nimikkeen 8442 litografiakivet;

g)

sähköeristimet (nimike 8546) ja nimikkeen 8547 sähköeristystarvikkeet;

h)

laikat hammaslääkintäkäyttöön (nimike 9018);

ij)

91 ryhmän tavarat (esimerkiksi kellot ja kellonkotelot);

k)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, valaisimet ja valaistusvarusteet, tehdasvalmisteiset rakennukset);

l)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet);

m)

nimikkeen 9602 tavarat, jos ne on valmistettu 96 ryhmän 2 huomautuksen b alakohdassa tarkoitetuista aineista, nimikkeen 9606 tavarat (esimerkiksi napit), nimikkeen 9609 tavarat (esimerkiksi kivikynät) ja nimikkeen 9610 tavarat (esimerkiksi kivitaulut);

n)

97 ryhmän tavarat (esimerkiksi taideteokset).

2.

Nimikkeessä 6802 tarkoitetaan ilmaisulla ”työstetty muistomerkki- ja rakennuskivi” sekä nimikkeisiin 2515 ja 2516 kuuluvia kivilajeja että kaikkea muuta samalla tavalla työstettyä luonnonkiveä (esimerkiksi kvartsiitti, piikivi, dolomiitti ja steatiitti); sillä ei kuitenkaan tarkoiteta liuskekiveä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

6801 00 00

Katukivi, reunakivi ja käytävänpäällyskivi, luonnonkiveä (ei kuitenkaan liuskekiveä)

vapaa

6802

Työstetty muistomerkki- ja rakennuskivi (ei kuitenkaan liuskekivi) ja siitä tehdyt tavarat, muut kuin nimikkeeseen 6801 kuuluvat; mosaiikki- ja niiden kaltaiset kivet, luonnonkiveä (myös liuskekiveä), myös alustalle kiinnitetyt; keinotekoisesti värjätyt rouheet, sirut ja jauheet, luonnonkiveä (myös liuskekiveä)

 

 

6802 10 00

laatat, kuutiot ja niiden kaltaiset tavarat, myös suorakaiteen tai neliön muotoiset, joiden suurin pinta-ala mahtuu neliöön, jonka sivu on pienempi kuin 7 cm; keinotekoisesti värjätyt rouheet, sirut ja jauheet

vapaa

 

muut muistomerkki- ja rakennuskivet ja niistä tehdyt tavarat, ainoastaan leikatut tai sahatut ja tasa- tai sileäpintaiset

 

 

6802 21 00

marmoria, travertiinia ja alabasteria

1,7

6802 22 00

muuta kalkkikiveä

1,7

6802 23 00

graniittia

1,7

6802 29 00

muuta kiveä

1,7

 

muut

 

 

6802 91

marmoria, travertiinia ja alabasteria

 

 

6802 91 10

kiillotettu alabasteri, kuvioitu tai muulla tavalla työstetty, ei kuitenkaan veistetty

1,7

6802 91 90

muu

1,7

6802 92

muuta kalkkikiveä

 

 

6802 92 10

kiillotettu, kuvioitu tai muulla tavalla työstetty, ei kuitenkaan veistetty

1,7

6802 92 90

muu

1,7

6802 93

graniittia

 

 

6802 93 10

kiillotettu, kuvioitu tai muulla tavalla työstetty, ei kuitenkaan veistetty, nettopaino vähintään 10 kg

vapaa

6802 93 90

muu

1,7

6802 99

muuta kiveä

 

 

6802 99 10

kiillotettu, kuvioitu tai muulla tavalla työstetty, ei kuitenkaan veistetty, nettopaino vähintään 10 kg

vapaa

6802 99 90

muu

1,7

6803 00

Työstetty liuskekivi ja liuskekivitavarat, myös yhteenpuristettua liuskekiveä

 

 

6803 00 10

katto- ja seinälevyt

1,7

6803 00 90

muut

1,7

6804

Myllynkivet, hiomakivet, hiomalaikat ja niiden kaltaiset tavarat, ilman telinettä, hiomiseen, teroittamiseen, kiillottamiseen, tarkistushiomiseen tai leikkaamiseen, kovasimet, käsikiillotuskivet ja niiden osat, luonnonkiveä, yhteenpuristettua luonnon tai keinotekoista hioma-ainetta tai keraamista ainetta, myös jos niissä on muuta ainetta olevia osia

 

 

6804 10 00

myllynkivet ja hiomakivet jauhatukseen, hiertämiseen tai kuiduttamiseen

vapaa

 

muut hiomakivet, hiomalaikat ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

6804 21 00

puristettua luonnon- tai synteettistä timanttia

1,7

6804 22

muuta yhteenpuristettua hioma-ainetta tai keraamista ainetta

 

 

 

keinotekoista hioma-ainetta, jossa on sideainetta

 

 

 

synteettistä tai keinotekoista hartsia

 

 

6804 22 12

vahvistamatonta

vapaa

6804 22 18

vahvistettua

vapaa

6804 22 30

keraamista ainetta tai silikaatteja

vapaa

6804 22 50

muuta ainetta

vapaa

6804 22 90

muut

vapaa

6804 23 00

luonnonkiveä

vapaa

6804 30 00

kovasimet ja käsikiillotuskivet

vapaa

6805

Luonnon tai keinotekoinen hioma-ainejauhe tai -rouhe tekstiiliaine-, paperi-, kartonki-, pahvi- tai muulla alustalla, myös määrämuotoiseksi leikattuna tai ommeltuna tai muulla tavalla sovitettuna

 

 

6805 10 00

ainoastaan kudottua tekstiilikangasta olevalla alustalla

1,7

6805 20 00

ainoastaan paperi-, kartonki- tai pahvialustalla

1,7

6805 30

muulla alustalla

 

 

6805 30 10

alustalla, joka koostuu kudotusta tekstiilikankaasta yhdistettynä paperiin, kartonkiin tai pahviin

1,7

6805 30 20

vulkaanikuitualustalla

1,7

6805 30 80

muu

1,7

6806

Kuonavilla, kivivilla ja niiden kaltainen kivennäisvilla; paisutettu vermikuliitti, paisutettu savi, vaahdotettu kuona ja niiden kaltaiset paisutetut kivennäisaineet; sekoitukset ja tavarat, lämpöä tai ääntä eristävää tai ääntä imevää kivennäisainetta, nimikkeeseen 6811 tai 6812 tai 69 ryhmään kuulumattomat

 

 

6806 10 00

kuonavilla, kivivilla ja niiden kaltainen kivennäisvilla (myös näiden keskinäiset sekoitukset), massatavarana, levyinä tai rullina

vapaa

6806 20

paisutettu vermikuliitti, paisutettu savi, vaahdotettu kuona ja niiden kaltaiset paisutetut kivennäisaineet (myös näiden keskinäiset sekoitukset)

 

 

6806 20 10

paisutettu savi

vapaa

6806 20 90

muut

vapaa

6806 90 00

muut

vapaa

6807

Asfaltista tai sen kaltaisesta aineesta (esim. maaöljybitumista tai kivihiilitervapiestä) valmistetut tavarat

 

 

6807 10

rullina

 

 

6807 10 10

tuotteet katon tai seinän päällystykseen

vapaa

m2

6807 10 90

muut

vapaa

6807 90 00

muut

vapaa

6808 00 00

Laatat, levyt ja niiden kaltaiset tavarat, kasvikuitua, olkea, puulastua, sahanpurua tai muuta puujätettä, joka on puristettu yhteen sementin, kipsin tai muun kivennäissideaineen avulla

1,7

6809

Kipsistä tai kipsiin perustuvista aineista valmistetut tavarat

 

 

 

laatat, levyt ja niiden kaltaiset tavarat, koristamattomat

 

 

6809 11 00

ainoastaan paperilla, kartongilla tai pahvilla päällystetyt tai vahvistetut

1,7

m2

6809 19 00

muut

1,7

m2

6809 90 00

muut tavarat

1,7

6810

Sementistä, betonista tai tekokivestä valmistetut tavarat, myös vahvistetut

 

 

 

laatat, tiilet ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

6810 11

rakennusharkot ja -tiilet

 

 

6810 11 10

kevytbetonia (esimerkiksi murskattuun hohkakiveen tai jyvästettyyn kuonaan perustuvat)

1,7

6810 11 90

muut

1,7

6810 19

muut

 

 

6810 19 10

kattotiilet

1,7

 

muut tiilet ja katukivet

 

 

6810 19 31

betonia

1,7

m2

6810 19 39

muut

1,7

m2

6810 19 90

muut

1,7

 

muut tavarat

 

 

6810 91

tehdasvalmisteiset rakenne-elementit talonrakentamiseen tai tie- ja vesirakentamiseen

 

 

6810 91 10

lattiaelementit

1,7

6810 91 90

muut

1,7

6810 99 00

muut

1,7

6811

Asbestisementistä, selluloosakuitusementistä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat

 

 

6811 10 00

aaltolevyt

1,7

6811 20

muut levyt, laatat ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

6811 20 11

kooltaan enintään 40 × 60 cm, kattoja tai seiniä varten

1,7

m2

6811 20 80

muut

1,7

6811 30 00

putket sekä putkien liitos- ja muut osat

1,7

6811 90 00

muut tavarat

1,7

6812

Muokatut asbestikuidut; asbestiin tai asbestiin ja magnesiumkarbonaattiin perustuvat sekoitukset; tällaisista sekoituksista tai asbestista valmistetut tavarat (esim. lanka, kudottu kangas, vaatteet, päähineet, jalkineet, tiivisteet), myös vahvistetut, nimikkeeseen 6811 tai 6813 kuulumattomat

 

 

6812 50 00

vaatteet, vaatetustarvikkeet, jalkineet ja päähineet

3,7

6812 60 00

paperi, kartonki, pahvi ja huopa

3,7

6812 70 00

puristettu asbestikuitutiiviste, levyinä tai rullina

3,7

6812 90

muut

 

 

6812 90 20

muokatut asbestikuidut; asbestiin tai asbestiin ja magnesiumkarbonaattiin perustuvat sekoitukset

1,7

6812 90 95

muut

3,7

6813

Kitkamateriaali ja siitä valmistetut tavarat (esim. levyt, rullat, kaistaleet, segmentit, kiekot, renkaat), asentamattomat, jarruja, kytkimiä tai niiden kaltaisia tavaroita varten, asbestiin, muihin kivennäisaineisiin tai selluloosaan perustuvat, myös jos ne on yhdistetty tekstiili- tai muuhun aineeseen

 

 

6813 10 00

jarruhihnat ja -palat

2,7

6813 90 00

muut

2,7

6814

Työstetty kiille ja kiilletavarat, myös yhteenpuristettu tai rekonstruoitu kiille, myös paperi-, kartonki-, pahvi- tai muulla alustalla

 

 

6814 10 00

levyt ja kaistaleet, yhteenpuristettua tai rekonstruoitua kiillettä, myös alustalla

1,7

6814 90 00

muut

1,7

6815

Kivestä tai muista kivennäisaineista tehdyt tavarat (myös hiilikuidut ja hiilikuiduista tai turpeesta tehdyt tavarat), muualle kuulumattomat

 

 

6815 10

muut kuin sähköiset tavarat grafiitista tai muusta hiilestä

 

 

6815 10 10

hiilikuidut ja hiilikuiduista tehdyt tavarat

vapaa

6815 10 90

muut

vapaa

6815 20 00

turpeesta tehdyt tavarat

vapaa

 

muut tavarat

 

 

6815 91 00

magnesiittia, dolomiittia tai kromiittia sisältävät

vapaa

6815 99

muut

 

 

6815 99 10

tulenkestävää ainetta, kemiallisesti sidotut

vapaa

6815 99 90

muut

vapaa

69 RYHMÄ

KERAAMISET TUOTTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään kuuluvat ainoastaan muotoilun jälkeen poltetut keraamiset tuotteet. Nimikkeisiin 6904—6914 kuuluvat ainoastaan muut kuin nimikkeisiin 6901—6903 luokiteltavat tuotteet.

2.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 2844 tuotteet;

b)

nimikkeen 6804 tavarat;

c)

71 ryhmän tavarat (esimerkiksi epäaidot korut);

d)

nimikkeen 8113 kermetit;

e)

82 ryhmän tavarat;

f)

sähköeristimet (nimike 8546) ja nimikkeen 8547 sähköeristystarvikkeet;

g)

tekohampaat (nimike 9021);

h)

91 ryhmän tavarat (esimerkiksi kellot ja kellonkotelot);

ij)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, valaisimet ja valaistusvarusteet sekä tehdasvalmisteiset rakennukset);

k)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet);

l)

nimikkeen 9606 tavarat (esimerkiksi napit) ja nimikkeen 9614 tavarat (esimerkiksi tupakkapiiput);

m)

97 ryhmän tavarat (esimerkiksi taideteokset).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

I.PIIPITOISISTA FOSSIILIJAUHEISTA TAI NIIDEN KALTAISISTA PIIPITOISISTA MAALAJEISTA VALMISTETUT TAVARAT JA TULENKESTÄVÄT TAVARAT

6901 00 00

Piipitoisista fossiilijauheista (esim. piimaasta, trippelistä tai diatomiitista) tai niiden kaltaisista piipitoisista maalajeista valmistetut tiilet, laatat ja muut keraamiset tavarat

2

6902

Tulenkestävät tiilet, laatat ja niiden kaltaiset tulenkestävät keraamiset rakennustarvikkeet, muut kuin piipitoisista fossiilijauheista tai niiden kaltaisista piipitoisista maalajeista valmistetut tavarat

 

 

6902 10 00

joissa on erikseen tai yhteensä enemmän kuin 50 painoprosenttia alkuaineita Mg, Ca tai Cr, laskettuna MgO:na, CaO:na tai Cr2O3:na

2

6902 20

joissa on enemmän kuin 50 painoprosenttia alumiinioksidia (Al2O3), piidioksidia (SiO2) tai näiden tuotteiden seosta tai yhdistettä

 

 

6902 20 10

joissa on vähintään 93 painoprosenttia piidioksidia (SiO2)

2

 

muut

 

 

6902 20 91

joissa on enemmän kuin 7 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 45 painoprosenttia alumiinioksidia (Al2O3)

2

6902 20 99

muut

2

6902 90 00

muut

2

6903

Muut tulenkestävät keraamiset tavarat (esim. retortit, upokkaat, muhvelit, suuttimet, tulpat, tuet, putket, vaipat ja tangot), muut kuin piipitoisista fossiilijauheista tai niiden kaltaisista piipitoisista maalajeista valmistetut tavarat

 

 

6903 10 00

joissa on enemmän kuin 50 painoprosenttia grafiittia tai muuta hiilen muotoa tai näiden tuotteiden seosta

5

6903 20

joissa on enemmän kuin 50 painoprosenttia alumiinioksidia (Al2O3) tai alumiinioksidin ja piidioksidin (SiO2) seosta tai yhdistettä

 

 

6903 20 10

joissa on vähemmän kuin 45 painoprosenttia alumiinioksidia (Al2O3)

5

6903 20 90

joissa on vähintään 45 painoprosenttia alumiinioksidia (Al2O3)

5

6903 90

muut

 

 

6903 90 10

joissa on enemmän kuin 25 painoprosenttia, mutta enintään 50 painoprosenttia grafiittia tai muuta hiilen muotoa tai näiden tuotteiden seosta

5

6903 90 90

muut

5

II.MUUT KERAAMISET TUOTTEET

6904

Keraamiset rakennustiilet, lattiapalkit, tuki- tai täytetiilet ja niiden kaltaiset tuotteet

 

 

6904 10 00

rakennustiilet

2

p/st

6904 90 00

muut

2

6905

Kattotiilet, savupiipun jatkokset, savuhatut, savupiipun sisävuoraukset, arkkitehtoniset koristeet ja muut keraamiset rakennustarvikkeet

 

 

6905 10 00

kattotiilet

vapaa

p/st

6905 90 00

muut

vapaa

6906 00 00

Keraamiset putket, kourut sekä putkien liitos- ja muut osat

vapaa

6907

Lasittamattomat keraamiset katulaatat, lattialaatat ja seinälaatat; lasittamattomat keraamiset mosaiikkikuutiot ja niiden kaltaiset tavarat, myös alustalla

 

 

6907 10 00

laatat, kuutiot ja niiden kaltaiset (myös muun kuin suorakaiteen tai neliön muotoiset) tavarat, joiden suurin pinta-ala mahtuu neliöön, jonka sivu on pienempi kuin 7 cm

5

m2

6907 90

muut

 

 

6907 90 10

”Spaltplatten”-tyyppiä olevat lohkotiilet

5

m2

 

muut

 

 

6907 90 91

kivitavaraa

5

m2

6907 90 93

fajanssia tai hienoa tiilisavea (fine pottery)

5

m2

6907 90 99

muut

5

m2

6908

Lasitetut keraamiset katulaatat, lattialaatat ja seinälaatat; lasitetut keraamiset mosaiikkikuutiot ja niiden kaltaiset tuotteet, myös alustalla

 

 

6908 10

laatat, kuutiot ja niiden kaltaiset (myös muun kuin suorakaiteen tai neliön muotoiset) tavarat, joiden suurin pinta-ala mahtuu neliöön, jonka sivu on pienempi kuin 7 cm

 

 

6908 10 10

tiilisavea (common pottery)

7

m2

6908 10 90

muut

7

m2

6908 90

muut

 

 

 

tiilisavea (common pottery)

 

 

6908 90 11

”Spaltplatten”-tyyppiä olevat lohkotiilet

6

m2

 

muut, joiden suurin paksuus on

 

 

6908 90 21

enintään 15 mm

5

m2

6908 90 29

suurempi kuin 15 mm

5

m2

 

muut

 

 

6908 90 31

”Spaltplatten”-tyyppiä olevat lohkotiilet

5

m2

 

muut

 

 

6908 90 51

joiden päällyspuoli on enintään 90 cm2

7

m2

 

muut

 

 

6908 90 91

kivitavaraa

5

m2

6908 90 93

fajanssia tai hienoa tiilisavea (fine pottery)

5

m2

6908 90 99

muut

5

m2

6909

Keraamiset tavarat laboratorio-, kemialliseen tai muuhun tekniseen käyttöön; keraamiset kaukalot, sammiot ja niiden kaltaiset astiat, jollaisia käytetään maataloudessa; keraamiset ruukut, tölkit ja niiden kaltaiset astiat, jollaisia käytetään tavaroiden kuljettamiseen tai pakkaamiseen

 

 

 

keraamiset tavarat laboratorio-, kemialliseen tai muuhun tekniseen käyttöön

 

 

6909 11 00

posliinia

5

6909 12 00

tavarat, joiden lujuus on vähintään 9 Mohsin asteikolla mitattuna

5

6909 19 00

muut

5

6909 90 00

muut

5

6910

Keraamiset huuhtelualtaat, pesualtaat, pesualtaan jalustat, kylpyammeet, pesuistuimet, wc-altaat, huuhtelusäiliöt, urinaalit ja niiden kaltaiset kiinteät saniteettikalusteet

 

 

6910 10 00

posliinia

7

6910 90 00

muut

7

6911

Posliiniset pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä toalettiesineet

 

 

6911 10 00

pöytä- ja keittiöesineet

12

6911 90 00

muut

12

6912 00

Keraamiset pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä toalettiesineet, muut kuin posliiniset

 

 

6912 00 10

tiilisavea (common pottery)

5

6912 00 30

kivitavaraa

5,5

6912 00 50

fajanssia tai hienoa tiilisavea (fine pottery)

9

6912 00 90

muut

7

6913

Pienoispatsaat ja muut keraamiset koriste-esineet

 

 

6913 10 00

posliinia

6

6913 90

muut

 

 

6913 90 10

tiilisavea (common pottery)

3,5

 

muut

 

 

6913 90 91

kivitavaraa

6

6913 90 93

fajanssia tai hienoa tiilisavea (fine pottery)

6

6913 90 99

muut

6

6914

Muut keraamiset tavarat

 

 

6914 10 00

posliinia

5

6914 90

muut

 

 

6914 90 10

tiilisavea (common pottery)

3

6914 90 90

muut

3

70 RYHMÄ

LASI JA LASITAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeen 3207 tavarat [esimerkiksi lasiintuvat emalit ja lasitteet, lasisulate (fritti), muu lasi jauheena, rakeina, suomuina tai hiutaleina];

b)

71 ryhmän tavarat (esimerkiksi epäaidot korut);

c)

nimikkeen 8544 optiset kuitukaapelit, sähköeristimet (nimike 8546) ja nimikkeen 8547 sähköeristystarvikkeet;

d)

optiset kuidut, optisesti työstetyt optiset elementit, injektioruiskut, silmäproteesit, lämpömittarit, ilmapuntarit, densimetrit, areometrit ja muut 90 ryhmän tavarat;

e)

nimikkeen 9405 valaisimet ja valaistusvarusteet, valokilvet, kuten valaistut merkit ja valaistut nimikilvet, joissa on pysyvästi asennettu valonlähde, sekä niiden osat;

f)

lelut, pelit, urheiluvälineet, joulukuusenkoristeet ja muut 95 ryhmän tavarat (ei kuitenkaan nukkien tai muiden 95 ryhmän tavaroiden lasisilmät ilman mekanismia);

g)

napit, täydelliset termospullot, hajuvesi- ja niiden kaltaiset suihkupullot sekä muut 96 ryhmän tavarat.

2.

Nimikkeissä 7003, 7004 ja 7005:

a)

lasia ei pidetä ”valmistettuna” minkään ennen päästöjäähdytystä tapahtuneen valmistuksen vuoksi;

b)

määrämuotoiseksi leikkaaminen ei vaikuta tasolasin luokitteluun;

c)

tarkoitetaan ilmaisulla ”absorboiva, heijastava tai heijastamaton kerros” mikroskooppisen ohutta metallia tai kemiallista yhdistettä (esimerkiksi metallioksidia) olevaa päällystettä, joka imee itseensä esimerkiksi infrapunavaloa tai parantaa lasin heijastusominaisuuksia, jättäen sen kuitenkin jossain määrin läpinäkyväksi tai läpikuultavaksi, tai joka estää valoa heijastumasta lasin pinnalle.

3.

Nimikkeessä 7006 tarkoitetut tuotteet luokitellaan edelleen tuohon nimikkeeseen, vaikka ne sellaisinaan olisivat luonteeltaan valmiita tavaroita.

4.

Nimikkeessä 7019 tarkoitetaan ilmaisulla ”lasivilla”:

a)

kivennäisvillaa, jonka piidioksidi (SiO2)-pitoisuus on vähintään 60 painoprosenttia;

b)

kivennäisvillaa, jonka piidioksidi (SiO2)-pitoisuus on pienempi kuin 60 painoprosenttia, mutta alkalioksidin (K2O tai Na2O) pitoisuus on suurempi kuin 5 painoprosenttia tai booritrioksidin (B2O3) pitoisuus suurempi kuin 2 painoprosenttia.

Kivennäisvilla, joka ei täytä edellä tarkoitettuja edellytyksiä, kuuluu nimikkeeseen 6806.

5.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”lasi” myös sulatettua kvartsia ja muuta sulatettua piidioksidia.

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 7013 21, 7013 31 ja 7013 91 tarkoitetaan ilmaisulla ”lyijykristallia” ainoastaan lasia, jossa on vähintään 24 painoprosenttia lyijymonoksidia (PbO).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

7001 00

Lasimurska ja muut lasijätteet ja -romu; lasimassa

 

 

7001 00 10

lasimurska ja muut lasijätteet ja -romu

vapaa

 

lasimassa

 

 

7001 00 91

optinen lasi

3

7001 00 99

muu

vapaa

7002

Valmistamattomat lasikuulat [muut kuin nimikkeen 7018 lasijyväset (microspheres)], -tangot ja -putket

 

 

7002 10 00

kuulat

3

7002 20

tangot

 

 

7002 20 10

optista lasia

3

7002 20 90

muut

3

 

putket

 

 

7002 31 00

sulatettua kvartsia tai muuta sulatettua piidioksidia

3

7002 32 00

muuta lasia, jonka lämpölaajenemiskerroin on enintään 5 × 10– 6/K 0—300 celsiusasteen lämpötila-alueella

3

7002 39 00

muut

3

7003

Valettu tai valssattu tasolasi ja valetut tai valssatut lasiprofiilit, myös sellaiset, joissa on absorboiva, heijastava tai heijastamaton kerros, mutta joita ei ole muulla tavalla valmistettu

 

 

 

tasolasi ilman lankavahvistusta

 

 

7003 12

massana kauttaaltaan värjätty, samennettu, verholasiksi tehty tai jossa on absorboiva, heijastava tai heijastamaton kerros

 

 

7003 12 10

optista lasia

3

m2

 

muu

 

 

7003 12 91

jossa on heijastamaton kerros

3

m2

7003 12 99

muu

3,8 MIN 0,6 €/100 kg/br

m2

7003 19

muu

 

 

7003 19 10

optista lasia

3

m2

7003 19 90

muu

3,8 MIN 0,6 €/100 kg/br

m2

7003 20 00

lankavahvisteinen tasolasi (lankalasi)

3,8 MIN 0,4 €/100 kg/br

m2

7003 30 00

lasiprofiilit

3

7004

Vedetty tai puhallettu tasolasi, myös sellainen, jossa on absorboiva, heijastava tai heijastamaton kerros, mutta jota ei ole muulla tavalla valmistettu

 

 

7004 20

massana kauttaaltaan värjätty, samennettu, verholasiksi tehty tai jossa on absorboiva, heijastava tai heijastamaton kerros

 

 

7004 20 10

optinen lasi

3

m2

 

muu

 

 

7004 20 91

jossa on heijastamaton kerros

3

m2

7004 20 99

muu

4,4 MIN 0,4 €/100 kg/br

m2

7004 90

muu lasi

 

 

7004 90 10

optinen lasi

3

m2

7004 90 70

tasolasi puutarhakäyttöön

4,4 MIN 0,4 €/100 kg/br

m2

 

muu, paksuus

 

 

7004 90 92

enintään 2,5 mm

4,4 MIN 0,4 €/100 kg/br

m2

7004 90 98

suurempi kuin 4,5 mm

4,4 MIN 0,4 €/100 kg/br

m2

7005

Float-lasi ja pinnalta hiottu tai kiillotettu muu tasolasi, myös sellaiset, joissa on absorboiva, heijastava tai heijastamaton kerros, mutta joita ei ole muulla tavalla valmistettu

 

 

7005 10

ilman lankavahvistusta oleva lasi, jossa on absorboiva, heijastava tai heijastamaton kerros

 

 

7005 10 05

jossa on heijastamaton kerros

3

m2

 

muu, paksuus

 

 

7005 10 25

enintään 3,5 mm

2

m2

7005 10 30

suurempi kuin 3,5 mm, mutta enintään 4,5 mm

2

m2

7005 10 80

suurempi kuin 4,5 mm

2

m2

 

muu lasi ilman lankavahvistusta

 

 

7005 21

massana kauttaaltaan värjätty, samennettu, verholasiksi tehty tai ainoastaan pinnalta hiottu

 

 

7005 21 25

paksuus enintään 3,5 mm

2

m2

7005 21 30

paksuus suurempi kuin 3,5 mm, mutta enintään 4,5 mm

2

m2

7005 21 80

paksuus suurempi kuin 4,5 mm

2

m2

7005 29

muu

 

 

7005 29 25

paksuus enintään 3,5 mm

2

m2

7005 29 35

paksuus suurempi kuin 3,5 mm, mutta enintään 4,5 mm

2

m2

7005 29 80

paksuus suurempi kuin 4,5 mm

2

m2

7005 30 00

lankavahvisteinen lasi (lankalasi)

2

m2

7006 00

Nimikkeen 7003, 7004 tai 7005 lasi, taivutettu, reunoista työstetty, kaiverrettu, porattu, emaloitu tai muulla tavalla työstetty, mutta ei kehystetty eikä muihin aineisiin yhdistetty

 

 

7006 00 10

optinen lasi

3

7006 00 90

muu

3

7007

Karkaistu tai laminoitu varmuuslasi

 

 

 

karkaistu varmuuslasi

 

 

7007 11

kooltaan ja muodoltaan sopiva asennettavaksi ajoneuvoihin, ilma-aluksiin, avaruusaluksiin tai aluksiin

 

 

7007 11 10

kooltaan ja muodoltaan sopiva asennettavaksi moottoriajoneuvoihin

3

7007 11 90

muu

3

7007 19

muu

 

 

7007 19 10

emaloitu

3

m2

7007 19 20

massana kauttaaltaan värjätty, samennettu, verholasiksi tehty tai jossa on heijastava tai absorboiva kerros

3

m2

7007 19 80

muu

3

m2

 

laminoitu varmuuslasi

 

 

7007 21

kooltaan ja muodoltaan sopiva asennettavaksi ajoneuvoihin, ilma-aluksiin, avaruusaluksiin tai aluksiin

 

 

7007 21 20

kooltaan ja muodoltaan sopiva asennettavaksi moottoriajoneuvoihin

3

7007 21 80

muu

3

7007 29 00

muu

3

m2

7008 00

Monikerroksiset eristyslasielementit

 

 

7008 00 20

massana kauttaaltaan värjätyt, samennetut, verholasiksi tehdyt tai joissa on absorboiva tai heijastava kerros

3

m2

 

muut

 

 

7008 00 81

jotka koostuvat kahdesta lasilevystä, joiden reunat on ilmatiiviisti yhdistetty ja joiden välissä on kerros ilmaa, muita kaasuja tai tyhjiö

3

m2

7008 00 89

muut

3

m2

7009

Lasipeilit, kehystetyt tai kehystämättömät, myös taustapeilit

 

 

7009 10 00

ajoneuvojen taustapeilit

4

p/st

 

muut

 

 

7009 91 00

kehystämättömät

4

7009 92 00

kehystetyt

4

7010

Lasiset pullot, myös koripullot, tölkit, ruukut, ampullit ja muut astiat, jollaisia käytetään tavaroiden kuljetukseen tai pakkaamiseen; lasiset säilöntätölkit; lasiset tulpat, kannet ja muut sulkimet

 

 

7010 10 00

ampullit

3

p/st

7010 20 00

tulpat, kannet ja muut sulkimet

5

7010 90

muut

 

 

7010 90 10

säilöntätölkit (steriloimistölkit)

5

p/st

 

muut

 

 

7010 90 21

lasiputkista valmistetut

5

p/st

 

muut, nimellisvetoisuus

 

 

7010 90 31

vähintään 2,5 l

5

p/st

 

pienempi kuin 2,5 l

 

 

 

juomia tai elintarvikkeita varten

 

 

 

pullot

 

 

 

väritöntä lasia, nimellisvetoisuus

 

 

7010 90 41

vähintään 1 l

5

p/st

7010 90 43

suurempi kuin 0,33 l, mutta pienempi kuin 1 l

5

p/st

7010 90 45

vähintään 0,15 l, mutta enintään 0,33 l

5

p/st

7010 90 47

pienempi kuin 0,15 l

5

p/st

 

värillistä lasia, nimellisvetoisuus

 

 

7010 90 51

vähintään 1 l

5

p/st

7010 90 53

suurempi kuin 0,33 l, mutta pienempi kuin 1 l

5

p/st

7010 90 55

vähintään 0,15 l, mutta enintään 0,33 l

5

p/st

7010 90 57

pienempi kuin 0,15 l

5

p/st

 

muut, nimellisvetoisuus

 

 

7010 90 61

vähintään 0,25 l

5

p/st

7010 90 67

pienempi kuin 0,25 l

5

p/st

 

farmaseuttisia tuotteita varten, nimellisvetoisuus

 

 

7010 90 71

suurempi kuin 0,055 l

5

p/st

7010 90 79

enintään 0,055 l

5

p/st

 

muita tuotteita varten

 

 

7010 90 91

väritöntä lasia

5

p/st

7010 90 99

värillistä lasia

5

p/st

7011

Sähkölamppujen, katodisädeputkien ja niiden kaltaisten tavaroiden avonaiset lasikuvut ja niiden lasiosat, ilman asennuksia

 

 

7011 10 00

sähkövalaistusta varten

4

7011 20 00

katodisädeputkia varten

4

7011 90 00

muut

4

7012 00

Termospullojen ja muiden termosastioiden lasisäiliöt

 

 

7012 00 10

viimeistelemättömät

3

7012 00 90

valmiit

6

7013

Lasiesineet, jollaisia käytetään pöytä-, keittiö-, toaletti- tai toimistoesineinä, sisäkoristeluun tai sen kaltaiseen tarkoitukseen (muut kuin nimikkeeseen 7010 tai 7018 kuuluvat)

 

 

7013 10 00

lasikeramiikkaa

11

p/st

 

juomalasit, muuta kuin lasikeramiikkaa

 

 

7013 21

lyijykristallia

 

 

 

käsin aloitetut

 

 

7013 21 11

hiotut tai muulla tavalla koristellut

11

p/st

7013 21 19

muut

11

p/st

 

koneellisesti aloitetut

 

 

7013 21 91

hiotut tai muulla tavalla koristellut

11

p/st

7013 21 99

muut

11

p/st

7013 29

muut

 

 

7013 29 10

karkaistua lasia

11

p/st

 

muut

 

 

 

käsin aloitetut

 

 

7013 29 51

hiotut tai muulla tavalla koristellut

11

p/st

7013 29 59

muut

11

p/st

 

koneellisesti aloitetut

 

 

7013 29 91

hiotut tai muulla tavalla koristellut

11

p/st

7013 29 99

muut

11

p/st

 

lasiesineet, jollaisia käytetään pöytäesineinä (muut kuin juomalasit) tai keittiöesineinä, muuta kuin lasikeramiikkaa

 

 

7013 31

lyijykristallia

 

 

7013 31 10

käsin aloitetut

11

p/st

7013 31 90

koneellisesti aloitetut

11

p/st

7013 32 00

lasia, jonka lämpölaajenemiskerroin on enintään 5 × 10– 6/K 0—300 celsiusasteen lämpötila-alueella

11

p/st

7013 39

muut

 

 

7013 39 10

karkaistua lasia

11

p/st

 

muut

 

 

7013 39 91

käsin aloitetut

11

p/st

7013 39 99

koneellisesti aloitetut

11

p/st

 

muut lasiesineet

 

 

7013 91

lyijykristallia

 

 

7013 91 10

käsin aloitetut

11

p/st

7013 91 90

koneellisesti aloitetut

11

p/st

7013 99 00

muut

11

p/st

7014 00 00

Lasiesineet merkinantoa varten ja optiset lasielementit (muut kuin nimikkeen 7015 tavarat), optisesti työstämättömät

3

7015

Kellonlasit ja niiden kaltaiset lasit, lasit näköä korjaamattomiin tai korjaaviin silmälaseihin, kuperat, taivutetut, koverretut tai vastaavalla tavalla muotoillut, optisesti työstämättömät; ontot lasipallot ja niiden segmentit, tällaisten lasien valmistukseen käytettävät

 

 

7015 10 00

lasit näköä korjaaviin silmälaseihin

3

7015 90 00

muut

3

7016

Laatat, tiilet ja muut puristetut tai valetut lasitavarat, myös lankavahvisteiset, jollaisia käytetään rakennuksiin ja muihin rakenteisiin; lasikuutiot ja lasinpalaset, myös alustalla, mosaiikkityöhön tai sen kaltaiseen koristetarkoitukseen; lyijykehysteiset ikkunat ja niiden kaltaiset tavarat; solu- tai vaahtolasi laattoina, levyinä, eristysvaippoina tai niiden kaltaisessa muodossa

 

 

7016 10 00

lasikuutiot ja lasinpalaset, myös alustalla, mosaiikkityöhön tai sen kaltaiseen koristetarkoitukseen

8

7016 90

muut

 

 

7016 90 10

lyijykehysteiset ikkunat ja niiden kaltaiset tavarat

3

m2

7016 90 80

muu

3 MIN 1,2 €/100 kg/br

7017

Lasiset laboratorioesineet sekä hygieeniset ja farmaseuttiset lasiesineet, myös asteikolla varustetut tai täsmätyt

 

 

7017 10 00

sulatettua kvartsia tai muuta sulatettua piidioksidia

3

7017 20 00

muuta lasia, jonka lämpölaajenemiskerroin on enintään 5 × 10– 6/K 0—300 celsiusasteen lämpötila-alueella

3

7017 90 00

muut

3

7018

Lasihelmet, luonnonhelmien sekä jalo- ja puolijalokivien jäljitelmät ja niiden kaltaiset pienet lasitavarat ja niistä valmistetut esineet, muut kuin epäaidot korut; lasisilmät, muut kuin proteesit; pienoispatsaat ja muut koriste-esineet, lasista ns. lampputyönä tehdyt, muut kuin epäaidot korut; lasijyväset (microspheres), läpimitta enintään 1 mm

 

 

7018 10

lasihelmet, luonnonhelmien sekä jalo- ja puolijalokivien jäljitelmät ja niiden kaltaiset pienet lasitavarat

 

 

 

lasihelmet

 

 

7018 10 11

hiotut ja mekaanisesti kiillotetut

vapaa

7018 10 19

muut

7

7018 10 30

luonnonhelmien jäljitelmät

vapaa

 

jalo- ja puolijalokivien jäljitelmät

 

 

7018 10 51

hiotut ja mekaanisesti kiillotetut

vapaa

7018 10 59

muut

3

7018 10 90

muut

3 (141)

7018 20 00

lasijyväset (microspheres), läpimitta enintään 1 mm

3

7018 90

muut

 

 

7018 90 10

lasisilmät; pienistä lasitavaroista valmistetut esineet

3

7018 90 90

muut

6

7019

Lasikuidut (myös lasivilla) ja niistä valmistetut tavarat (esim. lanka, kudotut kankaat)

 

 

 

raakalanka (slivers), jatkuvakuituinen kiertämätön lanka (rovings), lanka ja silvotut säikeet

 

 

7019 11 00

silvotut säikeet, pituus enintään 50 mm

7

7019 12 00

jatkuvakuituinen, kiertämätön lanka (rovings)

7

7019 19

muu

 

 

7019 19 10

filamenttia

7

7019 19 90

katkokuitua

7

 

ohutlevy (voiles), matot, levyt ja niiden kaltaiset kutomattomat tuotteet

 

 

7019 31 00

matot

7

7019 32 00

ohutlevyt (voiles)

5

7019 39 00

muut

5

7019 40 00

jatkuvakuituisesta kiertämättömästä langasta (rovings) valmistetut kudotut kankaat

7

 

muut kudotut kankaat

 

 

7019 51 00

leveys enintään 30 cm

7

7019 52 00

leveys suurempi kuin 30 cm, palttinasidos, paino pienempi kuin 250 g/m2, filamentista, jossa yksinkertainen lanka on enintään 136 texiä

7

7019 59 00

muu

7

7019 90

muut

 

 

7019 90 10

muut kuin tekstiilikuidut, massatavarana tai tukkoina

7

7019 90 30

tyynyt ja suojavaipat putkien eristykseen

7

 

muut

 

 

7019 90 91

tekstiilikuitua

7

7019 90 99

muut

7

7020 00

Muut lasitavarat

 

 

7020 00 05

kvartsireaktoriputket ja -pidikkeet, puolijohdeaineiden tuotantoon tarkoitettuihin diffuusio- ja hapetusuuneihin asennettaviksi tarkoitetut

vapaa

 

muut

 

 

7020 00 10

sulatettua kvartsia tai muuta sulatettua piidioksidia

3

7020 00 30

lasia, jonka lämpölaajenemiskerroin on enintään 5 × 10– 6/K 0—300 celsiusasteen lämpötila-alueella

3

7020 00 80

muut

3

XIV JAKSO

LUONNONHELMET JA VILJELLYT HELMET, JALO- JA PUOLIJALOKIVET, JALOMETALLIT, JALOMETALLILLA PLETEROIDUT METALLIT JA NÄISTÄ VALMISTETUT TAVARAT; EPÄAIDOT KORUT; METALLIRAHAT

71 RYHMÄ

LUONNONHELMET JA VILJELLYT HELMET, JALO- JA PUOLIJALOKIVET, JALOMETALLIT, JALOMETALLILLA PLETEROIDUT METALLIT JA NÄISTÄ VALMISTETUT TAVARAT; EPÄAIDOT KORUT; METALLIRAHAT

Huomautuksia

1.

Jollei VI jakson 1 huomautuksen a alakohdasta muuta johdu, tähän ryhmään luokitellaan jäljempänä mainituin poikkeuksin kaikki tavarat, jotka kokonaan tai osaksi koostuvat:

a)

luonnonhelmistä, viljellyistä helmistä tai luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä, tai

b)

jalometallista tai jalometallilla pleteroidusta metallista.

2.

a)

Nimikkeisiin 7113, 7114 ja 7115 eivät kuulu tavarat, joissa on vähäisiä, jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia olevia osia, kuten vähäisiä kiinnikkeitä tai vähäistä koristelua (esimerkiksi nimikirjaimia, heloja tai reunustusta). Edellisen huomautuksen b alakohta ei siten koske tällaisia esineitä.

b)

Nimikkeeseen 7116 eivät kuulu tavarat, joissa on jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia (muuten kuin vähäisinä osina).

3.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

jalometallien amalgaamat ja kolloidiset jalometallit (nimike 2843);

b)

steriilit, kirurgiset haavanompeluaineet, hampaantäytteet ja muut 30 ryhmän tavarat;

c)

32 ryhmän tavarat (esimerkiksi lysterit);

d)

tuetut katalyytit (nimike 3815);

e)

edellä 42 ryhmän 2 huomautuksen B kohdassa tarkoitetut nimikkeen 4202 ja 4203 tavarat;

f)

nimikkeen 4303 tai 4304 tavarat;

g)

XI jakson tavarat (tekstiiliaineet ja -tavarat);

h)

jalkineet, päähineet ja muut 64 ja 65 ryhmän tavarat;

ij)

sateenvarjot, kävelykepit ja muut 66 ryhmän tavarat;

k)

nimikkeiden 6804 ja 6805 tai 82 ryhmän hiomavälineet, joissa on luonnon- tai synteettisten jalo- tai puolijalokivien pölyä tai jauhetta; 82 ryhmän tavarat, joissa on luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä valmistettu työtä suorittava osa; XVI jakson koneet, mekaaniset laitteet ja sähkötarvikkeet, sekä niiden osat. Kokonaan luonnon-, synteettistä tai rekonstruoitua jalo- tai puolijalokiveä olevat tavarat ja niiden osat luokitellaan kuitenkin tähän ryhmään, lukuun ottamatta valmistettuja, asentamattomia safiireja ja timantteja, jotka on tarkoitettu käytettäviksi äänen tallennus- tai toistoneuloina (nim. 8522);

l)

90, 91 tai 92 ryhmän tavarat (tieteelliset kojeet, kellot ja soittimet);

m)

aseet ja niiden osat (93 ryhmä);

n)

95 ryhmän 2 huomautuksessa tarkoitetut tavarat;

o)

96 ryhmän 4 huomautuksen mukaisesti 96 ryhmään luokiteltavat tavarat;

p)

alkuperäisveistokset ja -patsaat (nimike 9703), kokoelmaesineet (nimike 9705) ja enemmän kuin 100 vuotta vanhat antiikkiesineet (nimike 9706), muut kuin luonnonhelmet, viljellyt helmet sekä jalo- ja puolijalokivet.

4.

a)

Ilmaisulla ”jalometalli” tarkoitetaan hopeaa, kultaa ja platinaa.

b)

Ilmaisulla ”platina” tarkoitetaan platinaa, iridiumia, osmiumia, palladiumia, rodiumia ja ruteniumia.

c)

Ilmaisulla ”jalo- tai puolijalokivet” ei tarkoiteta 96 ryhmän 2 huomautuksen b alakohdassa tarkoitettuja aineita.

5.

Jalometallia sisältävää seosta (myös sintrattu seos ja metallien välinen yhdiste) pidetään tässä ryhmässä jalometalliseoksena, jos siinä on jotakin jalometallia vähintään 2 painoprosenttia. Jalometalliseokset luokitellaan seuraavien sääntöjen mukaisesti:

a)

seos, jossa on vähintään 2 painoprosenttia platinaa, luokitellaan platinaseokseksi;

b)

seos, jossa on vähintään 2 painoprosenttia kultaa, mutta ei lainkaan tai vähemmän kuin 2 painoprosenttia platinaa, luokitellaan kultaseokseksi;

c)

muut seokset, joissa on vähintään 2 painoprosenttia hopeaa, luokitellaan hopeaseokseksi.

6.

Jollei toisin määrätä, viittaus nimikkeistössä jalometalliin tai johonkin tiettyyn jalometalliin tarkoittaa myös 5 huomautuksen mukaisesti jalometalliseoksina tai tietyn metallin seoksiksi luokiteltavia seoksia, mutta ei jalometallilla pleteroituja metalleja eikä muulla tavalla jalometallilla pinnoitettuja epäjaloja metalleja tai epämetalleja.

7.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”jalometalleilla pleteroidut metallit” metalliin perustuvia tavaroita, joiden yhdelle tai useammalle pinnalle on kiinnitetty juottamalla, hitsaamalla, kuumavalssaamalla tai niiden kaltaisella mekaanisella menetelmällä jalometallipinnoite. Jollei toisin määrätä, ilmaisulla tarkoitetaan myös epäjaloa metallia jalometalliupotuksin.

8.

Jollei VI jakson 1 huomautuksen a alakohdassa muuta määrätä, nimikkeen 7112 tavaran kuvausta vastaavat tavarat luokitellaan kyseiseen nimikkeeseen eikä mihinkään muuhun nimikkeistön nimikkeeseen.

9.

Nimikkeessä 7113 tarkoitetaan ilmaisulla ”korut”:

a)

kaikenlaisia henkilökohtaiseen koristukseen käytettäviä pieniä esineitä (myös jos niihin on kiinnitetty kiviä) (esimerkiksi sormuksia, rannerenkaita, kaulanauhoja, rintakoruja, korvarenkaita, kellonperiä, kellon- tai muita riipukkeita, solmioneuloja, kalvosinnappeja, rintanappeja, uskonnollisia ja muita mitaleja ja arvomerkkejä);

b)

henkilökohtaisia käyttöesineitä, jollaisia tavallisesti pidetään taskussa, käsilaukussa tai muuten mukana (esimerkiksi savukekoteloita, puuterirasioita, metallisilmukkakukkaroita ja pastillirasioita).

10.

Nimikkeessä 7114 tarkoitetaan ilmaisulla ”kulta- ja hopeasepänteokset” muun muassa koriste-esineitä, pöytä- ja toalettiesineitä, tupakointivälineitä ja muita talouskäyttöön, toimistokäyttöön tai uskonnolliseen käyttöön tarkoitettuja esineitä.

11.

Nimikkeessä 7117 tarkoitetaan ilmaisulla ”epäaidot korut” 9 huomautuksen a alakohdassa tarkoitettuja koruja (ei kuitenkaan nappeja tai muita nimikkeen 9606 tavaroita eikä nimikkeen 9615 hiuskampoja, -solkia tai niiden kaltaisia tavaroita eikä hiusneuloja), joissa ei ole luonnonhelmiä tai viljeltyjä helmiä, luonnon-, synteettisiä tai rekonstruoituja jalo- tai puolijalokiviä eikä (muuten kuin pinnoitteena tai vähäisinä osina) jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeissä 7106 10, 7108 11, 7110 11, 7110 21, 7110 31 ja 7110 41 tarkoitetaan ilmaisulla ”jauhe” tuotetta, josta vähintään 90 painoprosenttia läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 0,5 mm.

2.

Sen estämättä, mitä 4 ryhmähuomautuksen b alakohdassa määrätään, alanimikkeissä 7110 11 ja 7110 19 ilmaisulla ”platina” ei tarkoiteta iridiumia, osmiumia, palladiumia, rodiumia tai ruteniumia.

3.

Luokiteltaessa seoksia nimikkeen 7110 alanimikkeisiin seos luokitellaan sen metallin, eli platinan, palladiumin, rodiumin, iridiumin, osmiumin tai ruteniumin, mukaan, jota siinä on painosta eniten.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

I.LUONNONHELMET JA VILJELLYT HELMET SEKÄ JALO- JA PUOLIJALOKIVET

7101

Luonnonhelmet ja viljellyt helmet, myös valmistetut tai lajitellut, mutta eivät asennetut, kiinnitetyt tai lankaan pujotetut; luonnonhelmet tai viljellyt helmet, kuljetuksen helpottamiseksi väliaikaisesti lankaan pujotetut

 

 

7101 10 00

luonnonhelmet

vapaa

g

 

viljellyt helmet

 

 

7101 21 00

valmistamattomat

vapaa

g

7101 22 00

valmistetut

vapaa

g

7102

Timantit, myös valmistetut, mutta eivät asennetut tai kiinnitetyt

 

 

7102 10 00

lajittelemattomat

vapaa

c/k

 

teollisuustimantit

 

 

7102 21 00

valmistamattomat tai ainoastaan sahatut, halkaistut tai raakahiotut

vapaa

c/k

7102 29 00

muut

vapaa

c/k

 

muut kuin teollisuustimantit

 

 

7102 31 00

valmistamattomat tai ainoastaan sahatut, halkaistut tai raakahiotut

vapaa

c/k

7102 39 00

muut

vapaa

c/k

7103

Jalokivet (muut kuin timantit) ja puolijalokivet, myös valmistetut tai lajitellut, mutta eivät asennetut, kiinnitetyt tai lankaan pujotetut; lajittelemattomat jalokivet (muut kuin timantit) ja puolijalokivet, kuljetuksen helpottamiseksi väliaikaisesti lankaan pujotetut

 

 

7103 10 00

valmistamattomat tai ainoastaan sahatut tai karkeasti muotoillut

vapaa

 

muulla tavalla valmistetut

 

 

7103 91 00

rubiinit, safiirit ja smaragdit

vapaa

g

7103 99 00

muut

vapaa

g

7104

Synteettiset tai rekonstruoidut jalo- ja puolijalokivet, myös valmistetut tai lajitellut, mutta eivät asennetut, kiinnitetyt tai lankaan pujotetut; lajittelemattomat synteettiset tai rekonstruoidut jalo- ja puolijalokivet, kuljetuksen helpottamiseksi väliaikaisesti lankaan pujotetut

 

 

7104 10 00

pietsosähköinen kvartsi

vapaa

g

7104 20 00

muut, valmistamattomat tai ainoastaan sahatut tai karkeasti muotoillut

vapaa

g

7104 90 00

muut

vapaa

g

7105

Luonnon- tai synteettisistä jalo- ja puolijalokivistä saatu pöly ja jauhe

 

 

7105 10 00

timanteista saatu

vapaa

g

7105 90 00

muut

vapaa

g

II.JALOMETALLIT JA JALOMETALLILLA PLETEROIDUT METALLIT

7106

Hopea (myös kullattu tai platinoitu hopea), muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena

 

 

7106 10 00

jauhe

vapaa

g

 

muu

 

 

7106 91

muokkaamaton

 

 

7106 91 10

hienous vähintään 999 ‰

vapaa

g

7106 91 90

hienous pienempi kuin 999 ‰

vapaa

g

7106 92

puolivalmisteet

 

 

7106 92 20

hienous vähintään 750 ‰

vapaa

g

7106 92 80

hienous pienempi kuin 750 ‰

vapaa

g

7107 00 00

Hopealla pleteroitu epäjalo metalli, ei enempää valmistettu kuin puolivalmisteena

vapaa

7108

Kulta (myös platinoitu kulta), muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena

 

 

 

muu kuin monetaarinen

 

 

7108 11 00

jauhe

vapaa

g

7108 12 00

muu muokkaamaton

vapaa

g

7108 13

muut puolivalmisteet

 

 

7108 13 10

tangot, lanka ja profiilit; laatat; levyt ja nauhat, joiden paksuus tukiainetta lukuun ottamatta on suurempi kuin 0,15 mm

vapaa

g

7108 13 80

muut

vapaa

g

7108 20 00

monetaarinen

vapaa

g

7109 00 00

Kullalla pleteroitu epäjalo metalli tai hopea, ei enempää valmistettuna kuin puolivalmisteena

vapaa

7110

Platina, muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena

 

 

 

platina

 

 

7110 11 00

muokkaamaton ja jauhe

vapaa

g

7110 19

muu

 

 

7110 19 10

tangot, lanka ja profiilit; laatat; levyt ja nauhat, joiden paksuus tukiainetta lukuun ottamatta on suurempi kuin 0,15 mm

vapaa

g

7110 19 80

muut

vapaa

g

 

palladium

 

 

7110 21 00

muokkaamaton ja jauhe

vapaa

g

7110 29 00

muu

vapaa

g

 

rodium

 

 

7110 31 00

muokkaamaton ja jauhe

vapaa

g

7110 39 00

muu

vapaa

g

 

iridium, osmium ja rutenium

 

 

7110 41 00

muokkaamaton ja jauhe

vapaa

g

7110 49 00

muu

vapaa

g

7111 00 00

Platinalla pleteroitu epäjalo metalli, hopea tai kulta, ei enempää valmistettuna kuin puolivalmisteena

vapaa

7112

Jalometallien tai jalometallilla pleteroitujen metallien jätteet ja romu; muu jäte ja romu, jossa on jalometallia tai jalometalliyhdisteitä, pääasiassa jalometallien talteenottoon tarkoitettu

 

 

7112 30 00

jalometallia tai jalometalliyhdisteitä sisältävä tuhka

vapaa

 

muut

 

 

7112 91 00

kultaa, myös kullalla pleteroitua metallia, ei kuitenkaan muita jalometalleja sisältävät lakaisut

vapaa

7112 92 00

platinaa, myös platinalla pleteroitua metallia, ei kuitenkaan muita jalometalleja sisältävät lakaisut

vapaa

7112 99 00

muut

vapaa

III.KORUT SEKÄ KULTA- JA HOPEASEPÄNTEOKSET JA MUUT TAVARAT

7113

Korut ja niiden osat, jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia

 

 

 

jalometallia, myös jalometallilla pleteroituna tai muulla tavalla pinnoitettuna

 

 

7113 11 00

hopeaa, myös muulla jalometallilla pleteroituna tai muulla tavalla pinnoitettuna

2,5

g

7113 19 00

muuta jalometallia, myös jalometallilla pleteroituna tai muulla tavalla pinnoitettuna

2,5

g

7113 20 00

jalometallilla pleteroitua epäjaloa metallia

4

7114

Kulta- ja hopeasepänteokset ja niiden osat, jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia

 

 

 

jalometallia, myös jalometallilla pleteroituna tai muulla tavalla pinnoitettuna

 

 

7114 11 00

hopeaa, myös muulla jalometallilla pleteroituna tai muulla tavalla pinnoitettuna

2

g

7114 19 00

muuta jalometallia, myös jalometallilla pleteroituna tai muulla tavalla pinnoitettuna

2

g

7114 20 00

jalometallilla pleteroitua epäjaloa metallia

2

7115

Muut tavarat jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia

 

 

7115 10 00

katalyytit, kankaana tai ristikkoina, platinaa

vapaa

7115 90

muut

 

 

7115 90 10

jalometallia

3

7115 90 90

jalometallilla pleteroitua metallia

3

7116

Tavarat, jotka on valmistettu luonnonhelmistä tai viljellyistä helmistä tai luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä

 

 

7116 10 00

valmistettu luonnonhelmistä tai viljellyistä helmistä

vapaa

g

7116 20

valmistettu luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä

 

 

 

valmistettu kokonaan luonnonjalo- tai -puolijalokivistä

 

 

7116 20 11

kaulanauhat, rannerenkaat ja muut luonnon jalokivistä tai luonnon puolijalokivistä valmistetut esineet, ainoastaan lankaan pujotetut, ilman kiinnikkeitä tai muita tarvikkeita

vapaa

g

7116 20 19

muut

2,5

g

7116 20 90

muut

2,5

g

7117

Epäaidot korut

 

 

 

epäjaloa metallia, myös hopeoidut, kullatut tai platinoidut

 

 

7117 11 00

kalvosinnapit ja niiden kaltaiset irtonapit

4

7117 19

muut

 

 

7117 19 10

joissa on lasiosia

4

 

joissa ei ole lasiosia

 

 

7117 19 91

hopeoidut, kullatut tai platinoidut

4

7117 19 99

muut

4

7117 90 00

muut

4

7118

Metallirahat

 

 

7118 10

metallirahat (muut kuin kultarahat), jotka eivät ole laillisia maksuvälineitä

 

 

7118 10 10

hopeaa

vapaa

g

7118 10 90

muut

vapaa

7118 90 00

muut

vapaa

g

XV JAKSO

EPÄJALOT METALLIT JA EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän jaksoon eivät kuulu:

a)

valmistetut maalit, musteet ja muut metallisuomuihin tai -jauheeseen perustuvat tuotteet (nimikkeet 3207—3210, 3212, 3213 ja 3215);

b)

ferrocerium ja muut pyroforiset seokset (nimike 3606);

c)

nimikkeiden 6506 ja 6507 päähineet ja niiden osat;

d)

sateenvarjonkehikot ja muut nimikkeen 6603 tavarat;

e)

71 ryhmän tavarat (esimerkiksi jalometalliseokset, jalometallilla pleteroitu epäjalo metalli ja epäaidot korut);

f)

XVI jakson tavarat (koneet, mekaaniset laitteet ja sähkötavarat);

g)

kootut rautatie- ja raitiotieraiteet (nimike 8608) sekä muut XVII jakson tavarat (kulkuneuvot, alukset ja ilma-alukset);

h)

XVIII jakson kojeet ja laitteet, myös kellonjouset;

ij)

ampumatarvikkeiksi valmistetut lyijyhaulit (nimike 9306) sekä muut XIX jakson tavarat (aseet ja ampumatarvikkeet);

k)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, vuoteiden joustinpohjat, valaisimet ja valaistusvarusteet, valokilvet ja tehdasvalmisteiset rakennukset);

l)

95 ryhmän tavarat (esimerkiksi lelut, pelit ja urheiluvälineet);

m)

käsiseulat, napit, säiliökynät, kynänpitimet, kynänterät ja muut 96 ryhmän tavarat (erinäiset tavarat);

n)

97 ryhmän tavarat (esimerkiksi taideteokset).

2.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”yleiskäyttöiset osat”:

a)

nimikkeiden 7307, 7312, 7315, 7317 ja 7318 tavaroita sekä niiden kaltaisia muusta epäjalosta metallista valmistettuja tavaroita;

b)

epäjalosta metallista tehtyjä jousia ja jousenlehtiä, ei kuitenkaan kellonjousia (nimike 9114); sekä

c)

nimikkeiden 8301, 8302, 8308 ja 8310 tavaroita sekä nimikkeen 8306 epäjalosta metallista valmistettuja kehyksiä ja peilejä.

Jäljempänä 73—76 ja 78—82 ryhmässä ilmaisulla ”tavaroiden osat” (lukuun ottamatta nimikettä 7315) ei tarkoiteta edellä määriteltyjä yleiskäyttöisiä osia.

Jollei edellisen alakohdan ja 83 ryhmän 1 huomautuksesta muuta johdu, 82 tai 83 ryhmän tavarat eivät kuulu 72—76 ja 78—81 ryhmään.

3.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”epäjalo metalli” seuraavia metalleja: rauta ja teräs, kupari, nikkeli, alumiini, lyijy, sinkki, tina, volframi, molybdeeni, tantaali, magnesium, koboltti, vismutti, kadmium, titaani, zirkonium, antimoni, mangaani, beryllium, kromi, germanium, vanadiini, gallium, hafnium, indium, niobium (kolumbium), renium ja tallium.

4.

Kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla ”kermetit” tuotteita, joissa on metallisen ainesosan ja keraamisen ainesosan mikroskooppinen heterogeeninen yhdiste. Ilmaisu ”kermetit” kattaa myös sintratut metallikarbidit (metallilla sintratut metallikarbidit).

5.

Seosten luokittelu (lukuun ottamatta ferroseoksia ja esiseoksia, sellaisina kuin ne määritellään 72 ja 74 ryhmässä):

a)

epäjalojen metallien seokset luokitellaan siitä metallista valmistetuksi seokseksi, jota niissä on painosta eniten;

b)

seos, jossa on tähän jaksoon kuuluvia epäjaloja metalleja ja tähän jaksoon kuulumattomia aineita, luokitellaan tämän jakson epäjalojen metallien seokseksi, jos näiden metallien yhteispaino on vähintään yhtä suuri kuin muiden aineiden yhteispaino;

c)

tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla ”seokset” myös sintrattuja metallijauheiden seoksia, sulattamalla saatuja heterogeenisia seoksia (ei kuitenkaan kermettejä) ja metallien välisiä yhdisteitä.

6.

Jollei toisin määrätä, viittaus epäjaloon metalliin nimikkeistössä tarkoittaa myös seoksia, jotka 5 huomautuksen mukaisesti luokitellaan kyseisen metallin seokseksi.

7.

Kokoonpantujen tavaroiden luokittelu:

Jollei toisin määrätä, luokitellaan epäjaloa metallia olevat tavarat (myös nimikkeistön tulkintasääntöjen mukaan epäjalometallitavaroina pidettävät, eri aineista valmistetut tavarat), joissa on kahta tai useampaa epäjaloa metallia, sitä epäjaloa metallia oleviksi tavaroiksi, jota niissä on painosta eniten.

Tässä tarkoituksessa:

a)

pidetään rautaa ja terästä tai eri rauta- ja teräslaatuja yhtenä ja samana metallina;

b)

pidetään seosta kokonaan sitä metallia olevana, jonka seoksena se luokitellaan 5 huomautuksen mukaisesti;

c)

pidetään nimikkeen 8113 kermettiä yhtenä ainoana epäjalona metallina.

8.

Tässä jaksossa tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”jätteet ja romu”

metallien valmistuksessa ja mekaanisessa työstössä syntyviä metallijätteitä ja -romua sekä metallitavaroita, jotka selvästi eivät sellaisinaan sovellu käytettäviksi sen takia, että ne ovat vahingoittuneita, leikeltyjä tai kuluneita, tai muista syistä;

b)

”jauheet”

tuotteita, joista vähintään 90 painoprosenttia läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 1 mm.

72 RYHMÄ

RAUTA JA TERÄS

Huomautuksia

1.

Tässä ryhmässä ja tämän huomautuksen d, e ja f alakohdan osalta kaikkialla nimikkeistössä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”harkkorauta”

raudan ja hiilen seoksia, jotka käytännössä eivät sovellu muokattaviksi, joissa on enemmän kuin 2 painoprosenttia hiiltä ja joissa lisäksi voi olla yhtä tai useampaa muuta ainetta painosta seuraavasti:

enintään 10 prosenttia kromia

enintään 6 prosenttia mangaania

enintään 3 prosenttia fosforia

enintään 8 prosenttia piitä

enintään 10 prosenttia muita aineita yhteensä;

b)

”peilirauta”

raudan ja hiilen seoksia, joissa on enemmän kuin 6, mutta enintään 30 painoprosenttia mangaania, ja jotka muuten ovat a alakohdan määritelmän mukaiset;

c)

”ferroseokset”

seoksia, jotka ovat harkkoina, möhkäleinä, säännöttöminä kappaleina tai niiden kaltaisessa alkumuodossa, jatkuvavalussa saaduissa muodoissa ja myös rakeina tai jauheena (myös yhteenpuristettuina) ja joita tavallisesti käytetään lisäaineina muiden seosten valmistuksessa tai pelkistysaineina, rikinpoistoaineina tai vastaaviin tarkoituksiin rautametallurgiassa ja jotka käytännössä eivät sovellu muokattaviksi ja joissa on rautaa vähintään 4 painoprosenttia ja painosta yhtä tai useampaa seuraavista aineista:

enemmän kuin 10 prosenttia kromia

enemmän kuin 30 prosenttia mangaania

enemmän kuin 3 prosenttia fosforia

enemmän kuin 8 prosenttia piitä

enemmän kuin 10 prosenttia yhteensä muita aineita, lukuun ottamatta hiiltä, mutta kuparia ei kuitenkaan saa olla enemmän kuin 10 prosenttia;

d)

”teräs”

rautapohjaisia aineita, muita kuin nimikkeeseen 7203 kuuluvia, jotka käytännössä (tiettyjä valukappaleen muotoon tuotettuja lukuun ottamatta) soveltuvat muokattaviksi ja joissa on enintään 2 painoprosenttia hiiltä. Kromiteräksessä hiilipitoisuus voi kuitenkin olla suurempi;

e)

”ruostumaton teräs”

seosterästä, jossa on enintään 1,2 painoprosenttia hiiltä ja vähintään 10,5 painoprosenttia kromia ja jossa voi lisäksi olla muita aineita;

f)

”muu seosteräs”

terästä, joka ei vastaa ruostumattoman teräksen määritelmää ja jossa on painosta yhtä tai useampaa seuraavista aineista:

vähintään 0,3 prosenttia alumiinia

vähintään 0,0008 prosenttia booria

vähintään 0,3 prosenttia kromia

vähintään 0,3 prosenttia kobolttia

vähintään 0,4 prosenttia kuparia

vähintään 0,4 prosenttia lyijyä

vähintään 1,65 prosenttia mangaania

vähintään 0,08 prosenttia molybdeenia

vähintään 0,3 prosenttia nikkeliä

vähintään 0,06 prosenttia niobiumia

vähintään 0,6 prosenttia piitä

vähintään 0,05 prosenttia titaania

vähintään 0,3 prosenttia volframia

vähintään 0,1 prosenttia vanadiinia

vähintään 0,05 prosenttia zirkoniumia

muita aineita vähintään 0,1 prosenttia kutakin (ei kuitenkaan rikkiä, fosforia, hiiltä ja typpeä);

g)

”romusta sulatetut harkot, rautaa tai terästä”

karkeiksi valanteiksi (ilman syöttökupuja) tai harkoiksi valettuja tuotteita, joissa on ilmeisiä pintavikoja ja jotka eivät kemialliselta koostumukseltaan vastaa harkkoraudan, peiliraudan tai ferroseoksien määritelmää;

h)

”rakeet”

tuotteita, joista vähemmän kuin 90 painoprosenttia läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 1 mm, ja joista vähintään 90 painoprosenttia läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 5 mm;

ij)

”välituotteet”

poikkileikkaukseltaan täyteisiä, jatkuvavalumenetelmällä valmistettuja tuotteita, myös jos niitä on kuumana esivalssattu, sekä muita poikkileikkaukseltaan täyteisiä tuotteita, joita ei ole enempää valmistettu kuin kuumana esivalssattu tai takomalla esimuokattu, myös profiiliaihioita.

Nämä tuotteet eivät esiinny keloina eivätkä kieppeinä;

k)

”levyvalmisteet”

valssattuja, täyteiseltä poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoisia tuotteita, jotka eivät vastaa ij alakohdan määritelmää, seuraavissa muodoissa:

säännöllisesti kelattuina rullina, tai

suorina tuotteina, joiden leveys, jos paksuus on pienempi kuin 4,75 mm, on vähintään kymmenen kertaa paksuus, tai joiden leveys, jos paksuus on vähintään 4,75 mm, on suurempi kuin 150 mm ja vähintään kaksi kertaa paksuus.

Levyvalmisteisiin luetaan myös tuotteet, joihin on valssauksessa aikaansaatu pintakuvioita (esimerkiksi uria, harjoja tai ruudun, pisaran, pyörylän tai vinoneliön muotoisia kuvioita), ja tuotteet, jotka on rei'itetty, aallotettu tai kiillotettu, jos ne eivät tuolloin saa muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Muun kuin suorakaiteen tai neliön muotoiset levyvalmisteet luokitellaan koosta riippumatta vähintään 600 mm:n levyisiksi tuotteiksi, jos ne eivät ole luonteeltaan muihin nimikkeisiin kuuluvia tavaroita tai tuotteita;

l)

”kuumavalssatut, säännöttömästi kiepitetyt tangot”

säännöttömästi kiepitettyjä kuumavalssattuja tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on muodoltaan ympyrä, ympyräsegmentti, soikio, suorakaide, neliö, kolmio tai muu kupera monikulmio (myös ”litistetyt ympyrät” ja ”muunnetut suorakulmiot”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, yhdensuuntaisia ja yhtä pitkiä). Näissä tuotteissa voi olla valssauksessa syntyneitä syvennyksiä, harjoja, uria tai muita muotopoikkeamia (betonin raudoitustangot);

m)

”muut tangot”

tuotteita, jotka eivät vastaa ij, k tai l alakohdan määritelmää tai langan määritelmää ja joiden koko pituudelta samanlainen, täyteinen poikkileikkaus on muodoltaan ympyrä, ympyräsegmentti, soikio, suorakaide, neliö, kolmio tai muu kupera monikulmio (myös ”litistetyt ympyrät” ja ”muunnetut suorakulmiot”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, yhdensuuntaisia ja yhtä pitkiä).

Nämä tuotteet:

voivat olla sellaisia, joissa on valssauksessa syntyneitä syvennyksiä, harjoja, uria tai muita muotopoikkeamia (betonin raudoitustangot)

voivat olla valssauksen jälkeen kierrettyjä;

n)

”profiilit”

tuotteita, joissa on koko pituudelta samanlainen, täyteinen poikkileikkaus ja jotka eivät vastaa ij, k, l tai m alakohdan määritelmää tai langan määritelmää.

72 ryhmään ei kuulu nimikkeen 7301 tai 7302 tuotteita;

o)

”langat”

kiepitettyjä tai keloilla olevia kylmänä muokattuja tuotteita, joissa on koko pituudelta samanlainen, täyteinen, minkä tahansa muotoinen poikkileikkaus ja jotka eivät vastaa levyvalmisteiden määritelmää;

p)

”ontot poratangot”

onttoja, poikkileikkaukseltaan minkä tahansa muotoisia, porien valmistukseen soveltuvia tankoja, joiden poikkileikkauksen suurin ulkomitta on suurempi kuin 15 mm, mutta enintään 52 mm, ja suurin sisämitta enintään puolet suurimmasta ulkoläpimitasta. Rautaa tai terästä olevat ontot tangot, jotka eivät vastaa tätä määritelmää, luokitellaan nimikkeeseen 7304.

2.

Rautametallit, jotka on pleteroitu toisella rautametallilla, luokitellaan siitä rautametallista valmistetuiksi tuotteiksi, jota niissä on painosta eniten.

3.

Elektrolyyttisesti saostamalla, painevalulla tai sintraamalla valmistetut rauta- ja terästuotteet luokitellaan muotonsa, koostumuksensa ja ulkonäkönsä perusteella niihin tämän ryhmän nimikkeisiin, jotka soveltuvat vastaaville kuumavalssatuille tuotteille.

Alanimikehuomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”seostettu harkkorauta”

harkkorautaa, jossa on yhtä tai useampaa jäljempänä mainittua ainetta painosta seuraavasti:

enemmän kuin 0,2 prosenttia kromia

enemmän kuin 0,3 prosenttia kuparia

enemmän kuin 0,3 prosenttia nikkeliä

enemmän kuin 0,1 prosenttia jotain seuraavista aineista: alumiini, molybdeeni, titaani, volframi ja vanadiini;

b)

”seostamaton automaattiteräs”

seostamatonta terästä, jossa on yhtä tai useampaa jäljempänä mainittua ainetta painosta seuraavasti:

vähintään 0,08 prosenttia rikkiä

vähintään 0,1 prosenttia lyijyä

enemmän kuin 0,05 prosenttia seleeniä

enemmän kuin 0,01 prosenttia telluuria

enemmän kuin 0,05 prosenttia vismuttia;

c)

”piiseosteinen sähkötekninen teräs”

seosterästä, jossa on vähintään 0,6, mutta enintään 6 painoprosenttia piitä ja enintään 0,8 painoprosenttia hiiltä. Siinä voi myös olla enintään 1 painoprosentti alumiinia, mutta ei sellaisia määriä muita aineita, että ne antaisivat teräkselle jonkin muun seosteräksen ominaisuudet;

d)

”pikateräs”

seosterästä, jossa on mahdollisten muiden aineiden ohessa vähintään kahta seuraavasta kolmesta aineesta: molybdeenia, volframia ja vanadiinia, yhteismäärältään vähintään 7 painoprosenttia, sekä hiiltä vähintään 0,6 painoprosenttia ja kromia 3—6 painoprosenttia;

e)

”piimangaaniteräs”

seosterästä, jossa on painosta:

enintään 0,7 prosenttia hiiltä,

vähintään 0,5 prosenttia, mutta enintään 1,9 prosenttia mangaania, ja

vähintään 0,6 prosenttia, mutta enintään 2,3 prosenttia piitä, mutta ei sellaisia määriä muita aineita, että ne antaisivat teräkselle jonkin muun seosteräksen ominaisuudet.

2.

Luokiteltaessa ferroseoksia nimikkeen 7202 alanimikkeisiin on noudatettava seuraavaa sääntöä:

Ferroseosta pidetään binaarisena, ja se luokitellaan asianomaiseen alanimikkeeseen (jos sellainen on olemassa), jos ainoastaan yksi seosaineista on suurempi kuin 1 ryhmähuomautuksen c alakohdassa tarkoitettu pienin prosenttiluku; vastaavasti ferroseosta pidetään ternaarisena tai kvaternaarisena, jos kaksi tai kolme seoksen aineista on suurempi kuin pienin prosenttiluku.

Tätä sääntöä sovellettaessa 1 ryhmähuomautuksen c alakohdassa tarkoitettuja ”muita aineita” on kutakin oltava enemmän kuin 10 painoprosenttia.

Lisähuomautus

1.

Jäljempänä tarkoitetaan ilmaisulla:

”sähkötekninen” alanimikkeissä 7209 16 10, 7209 17 10, 7209 18 10, 7209 26 10, 7209 27 10, 7209 28 10 ja 7211 23 20, levyvalmisteita, joiden tehohäviö kiloa kohti 50 Hz:n virran ja 1 T:n magneettivuon tiheyden vaikutuksesta on Epstein-menetelmällä mitattuna:

enintään 2,1 W, kun niiden paksuus on enintään 0,20 mm,

enintään 3,6 W, kun niiden paksuus on vähintään 0,20 mm, mutta pienempi kuin 0,60 mm,

enintään 6 W, kun niiden paksuus on vähintään 0,60 mm, mutta enintään 1,50 mm;

”läkkipelti” alanimikkeissä 7210 12 20, 7210 70 10, 7212 10 10 ja 7212 40 20 vähemmän kuin 0,5 mm paksuja levyvalmisteita, jotka on päällystetty metallikerroksella, jossa on vähintään 97 painoprosenttia tinaa;

”työkaluteräs” alanimikkeissä 7224 10 10, 7224 90 02, 7225 30 10, 7225 40 12, 7226 91 20, 7228 30 20, 7228 40 10, 7228 50 20 ja 7228 60 20 muuta seosterästä kuin ruostumatonta tai pikaterästä, jossa on jäljempänä mainittua ainetta painosta seuraavasti ja jossa voi lisäksi olla muita aineita:

vähemmän kuin 0,6 prosenttia hiiltä

ja

vähintään 0,7 prosenttia piitä ja vähintään 0,05 prosenttia vanadiinia

tai

vähintään 4 prosenttia volframia,

vähintään 0,8 prosenttia hiiltä

ja

vähintään 0,05 prosenttia vanadiinia,

enemmän kuin 1,2 prosenttia hiiltä

ja

vähintään 11 prosenttia, mutta enintään 15 prosenttia kromia,

vähintään 0,16 prosenttia, mutta enintään 0,5 prosenttia hiiltä

ja

vähintään 3,8 prosenttia, mutta enintään 4,3 prosenttia nikkeliä

ja

vähintään 1,1 prosenttia, mutta enintään 1,5 prosenttia kromia

ja

vähintään 0,15 prosenttia, mutta enintään 0,5 prosenttia molybdeenia,

vähintään 0,3 prosenttia, mutta enintään 0,5 prosenttia hiiltä

ja

vähintään 1,4 prosenttia, mutta enintään 2,1 prosenttia kromia

ja

vähintään 0,15 prosenttia, mutta enintään 0,5 prosenttia molybdeenia

ja

vähemmän kuin 1,2 prosenttia nikkeliä,

vähintään 0,3 prosenttia hiiltä

ja

vähemmän kuin 5,2 prosenttia kromia

ja

vähintään 0,65 prosenttia molybdeenia tai vähintään 0,4 prosenttia volframia,

vähintään 0,5 prosenttia, mutta enintään 0,6 prosenttia hiiltä

ja

vähintään 1,25 prosenttia, mutta enintään 1,8 prosenttia nikkeliä

ja

vähintään 0,5 prosenttia, mutta enintään 1,2 prosenttia kromia

ja

vähintään 0,15 prosenttia, mutta enintään 0,5 prosenttia molybdeenia.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

I.RAAKA-AINEET; RAKEINA TAI JAUHEENA OLEVAT TUOTTEET

7201

Harkkorauta ja peilirauta, harkkoina, möhkäleinä tai muussa alkumuodossa

 

 

7201 10

seostamaton harkkorauta, jossa on enintään 0,5 painoprosenttia fosforia

 

 

 

jossa on vähintään 0,4 painoprosenttia mangaania

 

 

7201 10 11

jossa on enintään 1 painoprosentti piitä

1,7

7201 10 19

jossa on enemmän kuin 1 painoprosentti piitä

1,7

7201 10 30

jossa on vähintään 0,1 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 0,4 painoprosenttia mangaania

1,7

7201 10 90

jossa on vähemmän kuin 0,1 painoprosenttia mangaania

vapaa

7201 20 00

seostamaton harkkorauta, jossa on enemmän kuin 0,5 painoprosenttia fosforia

2,2

7201 50

seostettu harkkorauta; peilirauta

 

 

7201 50 10

seostettu harkkorauta, jossa on vähintään 0,3 painoprosenttia, mutta enintään 1 painoprosentti titaania ja vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 1 painoprosentti vanadiinia

vapaa

7201 50 90

muut

1,7

7202

Ferroseokset

 

 

 

ferromangaani

 

 

7202 11

jossa on enemmän kuin 2 painoprosenttia hiiltä

 

 

7202 11 20

jonka rakeiden koko on enintään 5 mm ja mangaanipitoisuus suurempi kuin 65 painoprosenttia

2,7

7202 11 80

muu

2,7

7202 19 00

muu

2,7

 

ferropii

 

 

7202 21 00

jossa on enemmän kuin 55 painoprosenttia piitä

5,7 (142)

7202 29

muu

 

 

7202 29 10

jossa on vähintään 4 painoprosenttia, mutta enintään 10 painoprosenttia magnesiumia

5,7 (142)

7202 29 90

muu

5,7 (142)

7202 30 00

ferropiimangaani

3,7

 

ferrokromi

 

 

7202 41

jossa on enemmän kuin 4 painoprosenttia hiiltä

 

 

7202 41 10

jossa on enemmän kuin 4 painoprosenttia, mutta enintään 6 painoprosenttia hiiltä

4

7202 41 90

jossa on enemmän kuin 6 painoprosenttia hiiltä

4

7202 49

muu

 

 

7202 49 10

jossa on enintään 0,05 painoprosenttia hiiltä

7

7202 49 50

jossa on enemmän kuin 0,05 painoprosenttia, mutta enintään 0,5 painoprosenttia hiiltä

7

7202 49 90

jossa on enemmän kuin 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 4 painoprosenttia hiiltä

7

7202 50 00

ferropiikromi

2,7

7202 60 00

ferronikkeli

vapaa

7202 70 00

ferromolybdeeni

2,7

7202 80 00

ferrovolframi ja ferropiivolframi

vapaa

 

muut

 

 

7202 91 00

ferrotitaani ja ferropiititaani

2,7

7202 92 00

ferrovanadiini

2,7

7202 93 00

ferroniobium

vapaa

7202 99

muu

 

 

7202 99 10

ferrofosfori

vapaa

7202 99 30

ferropiimagnesium

2,7

7202 99 80

muut

2,7

7203

Rautamalmista suoraan pelkistämällä saadut rautapohjaiset tuotteet sekä muut huokoiset rautapohjaiset tuotteet, säännöttöminä kappaleina, pelletteinä tai niiden kaltaisessa muodossa; rauta, jonka puhtaus on vähintään 99,94 painoprosenttia, säännöttöminä kappaleina, pelletteinä tai niiden kaltaisessa muodossa

 

 

7203 10 00

rautamalmista suoraan pelkistämällä saadut rautapohjaiset tuotteet

vapaa

7203 90 00

muut

vapaa

7204

Rautapohjaiset jätteet ja romu; romusta sulatetut harkot, rautaa tai terästä

 

 

7204 10 00

valuraudan jätteet ja romu

vapaa

 

seosteräksen jätteet ja romu

 

 

7204 21

ruostumatonta terästä

 

 

7204 21 10

jossa on vähintään 8 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7204 21 90

muut

vapaa

7204 29 00

muut

vapaa

7204 30 00

tinatun raudan tai teräksen jätteet ja romu

vapaa

 

muut jätteet ja romu

 

 

7204 41

sorvaus- ja muut lastut, kaavinta- ja kuorimisjätteet, hiomajätteet, sahausjätteet, viilajauho, purseet ja jäysteet sekä leikkausjätteet, myös paaleina

 

 

7204 41 10

sorvaus- ja muut lastut, kaavinta- ja kuorimisjätteet, hiomajätteet, sahausjätteet ja viilajauho

vapaa

 

purseet, jäysteet ja leikkausjätteet

 

 

7204 41 91

paaleina

vapaa

7204 41 99

muut

vapaa

7204 49

muut

 

 

7204 49 10

paloiteltuna

vapaa

 

muut

 

 

7204 49 30

paaleina

vapaa

7204 49 90

muut

vapaa

7204 50 00

romusta sulatetut harkot

vapaa

7205

Rakeet ja jauheet, harkkorautaa, peilirautaa, rautaa tai terästä

 

 

7205 10 00

rakeet

vapaa

 

jauheet

 

 

7205 21 00

seosterästä

vapaa

7205 29 00

muut

vapaa

II.RAUTA JA SEOSTAMATON TERÄS

7206

Rauta ja seostamaton teräs, valanteina tai muussa alkumuodossa (ei kuitenkaan nimikkeen 7203 rauta)

 

 

7206 10 00

valanteet

vapaa

7206 90 00

muut

vapaa

7207

Välituotteet, rautaa tai seostamatonta terästä

 

 

 

joissa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

7207 11

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoiset, leveys pienempi kuin kaksi kertaa paksuus

 

 

 

valssatut tai jatkuvavaletut

 

 

7207 11 11

automaattiterästä

vapaa

 

muut

 

 

7207 11 14

paksuus enintään 130 mm

vapaa

7207 11 16

paksuus suurempi kuin 130 mm

vapaa

7207 11 90

taotut

vapaa

7207 12

muut poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoiset

 

 

7207 12 10

valssatut tai jatkuvavaletut

vapaa

7207 12 90

taotut

vapaa

7207 19

muut

 

 

 

poikkileikkaukseltaan ympyrän tai monikulmion muotoiset

 

 

7207 19 12

valssatut tai jatkuvavaletut

vapaa

7207 19 19

taotut

vapaa

7207 19 80

muut

vapaa

7207 20

joissa on vähintään 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

 

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoiset, leveys pienempi kuin kaksi kertaa paksuus

 

 

 

valssatut tai jatkuvavaletut

 

 

7207 20 11

automaattiterästä

vapaa

 

muut, joissa on

 

 

7207 20 15

vähintään 0,25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7207 20 17

vähintään 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7207 20 19

taotut

vapaa

 

muut, poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoiset

 

 

7207 20 32

valssatut tai jatkuvavaletut

vapaa

7207 20 39

taotut

vapaa

 

poikkileikkaukseltaan ympyrän tai monikulmion muotoiset

 

 

7207 20 52

valssatut tai jatkuvavaletut

vapaa

7207 20 59

taotut

vapaa

7207 20 80

muut

vapaa

7208

Levyvalmisteet, rautaa tai seostamatonta terästä, leveys vähintään 600 mm, kuumavalssatut, pleteroimattomat ja muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoittamattomat

 

 

7208 10 00

kelatut, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, pintakuviolliset

vapaa

 

muut, kelatut, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, peitatut

 

 

7208 25 00

paksuus vähintään 4,75 mm

vapaa

7208 26 00

paksuus vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 4,75 mm

vapaa

7208 27 00

paksuus pienempi kuin 3 mm

vapaa

 

muut, kelatut, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut

 

 

7208 36 00

paksuus suurempi kuin 10 mm

vapaa

7208 37 00

paksuus vähintään 4,75 mm, mutta enintään 10 mm

vapaa

7208 38 00

paksuus vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 4,75 mm

vapaa

7208 39 00

paksuus pienempi kuin 3 mm

vapaa

7208 40 00

kelaamattomat, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, pintakuviolliset

vapaa

 

muut, kelaamattomat, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut

 

 

7208 51

paksuus suurempi kuin 10 mm

 

 

7208 51 20

paksuus suurempi kuin 15 mm

vapaa

 

paksuus suurempi kuin 10 mm, mutta enintään 15 mm, leveys

 

 

7208 51 91

vähintään 2 050 mm

vapaa

7208 51 98

pienempi kuin 2 050 mm

vapaa

7208 52

muut, paksuus vähintään 4,75 mm, mutta enintään 10 mm

 

 

7208 52 10

neljältä sivulta tai suljetussa laatikkourassa valssatut, leveys enintään 1 250 mm

vapaa

 

muut, leveys

 

 

7208 52 91

vähintään 2 050 mm

vapaa

7208 52 99

pienempi kuin 2 050 mm

vapaa

7208 53

paksuus vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 4,75 mm

 

 

7208 53 10

neljältä sivulta tai suljetussa laatikkourassa valssatut, leveys enintään 1 250 mm ja paksuus vähintään 4 mm

vapaa

7208 53 90

muut

vapaa

7208 54 00

paksuus pienempi kuin 3 mm

vapaa

7208 90

muut

 

 

7208 90 20

rei'itetty

vapaa

7208 90 80

muut

vapaa

7209

Levyvalmisteet, rautaa tai seostamatonta terästä, leveys vähintään 600 mm, kylmävalssatut, pleteroimattomat ja muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoittamattomat

 

 

 

kelatut, ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut

 

 

7209 15 00

paksuus vähintään 3 mm

vapaa

7209 16

paksuus suurempi kuin 1 mm, mutta pienempi kuin 3 mm

 

 

7209 16 10

”sähkötekniset”

vapaa

7209 16 90

muut

vapaa

7209 17

paksuus vähintään 0,5 mm, mutta enintään 1 mm

 

 

7209 17 10

”sähkötekniset”

vapaa

7209 17 90

muut

vapaa

7209 18

paksuus pienempi kuin 0,5 mm

 

 

7209 18 10

”sähkötekniset”

vapaa

 

muut

 

 

7209 18 91

paksuus vähintään 0,35 mm, mutta pienempi kuin 0,5 mm

vapaa

7209 18 99

paksuus pienempi kuin 0,35 mm

vapaa

 

kelaamattomat, ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut

 

 

7209 25 00

paksuus vähintään 3 mm

vapaa

7209 26

paksuus suurempi kuin 1 mm, mutta pienempi kuin 3 mm

 

 

7209 26 10

”sähkötekniset”

vapaa

7209 26 90

muut

vapaa

7209 27

paksuus vähintään 0,5 mm, mutta enintään 1 mm

 

 

7209 27 10

”sähkötekniset”

vapaa

7209 27 90

muut

vapaa

7209 28

paksuus pienempi kuin 0,5 mm

 

 

7209 28 10

”sähkötekniset”

vapaa

7209 28 90

muut

vapaa

7209 90

muut

 

 

7209 90 20

rei'itetty

vapaa

7209 90 80

muut

vapaa

7210

Levyvalmisteet, rautaa tai seostamatonta terästä, leveys vähintään 600 mm, pleteroidut tai muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoitetut

 

 

 

tinalla pinnoitetut (ei pleteroidut)

 

 

7210 11 00

paksuus vähintään 0,5 mm

vapaa

7210 12

paksuus pienempi kuin 0,5 mm

 

 

7210 12 20

läkkipelti

vapaa

7210 12 80

muut

vapaa

7210 20 00

lyijyllä pinnoitetut, myös lyijy-tinapinnoitetut (ternelevyt) (ei pleteroidut)

vapaa

7210 30 00

sähkösinkityt

vapaa

 

muulla tavalla sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

 

 

7210 41 00

aallotetut

vapaa

7210 49 00

muut

vapaa

7210 50 00

kromioksideilla tai kromilla ja kromioksideilla pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

 

alumiinilla pinnoitetut (ei pleteroidut)

 

 

7210 61 00

alumiini-sinkkiseoksella pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7210 69 00

muut

vapaa

7210 70

maalatut, lakatut tai muovipinnoitetut

 

 

7210 70 10

läkkipelti, lakatut; kromioksideilla tai kromilla ja kromioksideilla pinnoitetut (ei pleteroidut), tuotteet, lakatut

vapaa

7210 70 80

muut

vapaa

7210 90

muut

 

 

7210 90 30

pleteroidut

vapaa

7210 90 40

tinatut ja painetut

vapaa

7210 90 80

muut

vapaa

7211

Levyvalmisteet, rautaa tai seostamatonta terästä, leveys pienempi kuin 600 mm, pleteroimattomat ja muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoittamattomat

 

 

 

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut

 

 

7211 13 00

neljältä sivulta tai suljetussa laatikkourassa valssatut, leveys suurempi kuin 150 mm ja paksuus vähintään 4 mm, kelaamattomat, ilman pintakuviointia

vapaa

7211 14 00

muut, paksuus vähintään 4,75 mm

vapaa

7211 19 00

muut

vapaa

 

ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut

 

 

7211 23

joissa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

7211 23 20

”sähkötekniset”

vapaa

 

muut

 

 

7211 23 30

paksuus vähintään 0,35 mm

vapaa

7211 23 80

paksuus pienempi kuin 0,35 mm

vapaa

7211 29 00

muut

vapaa

7211 90

muut

 

 

7211 90 20

rei'itetty

vapaa

7211 90 80

muut

vapaa

7212

Levyvalmisteet, rautaa tai seostamatonta terästä, leveys pienempi kuin 600 mm, pleteroidut tai muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoitetut

 

 

7212 10

tinalla pinnoitetut (ei pleteroidut)

 

 

7212 10 10

läkkipelti, ei enempää valmistettu kuin pintakäsitelty

vapaa

7212 10 90

muut

vapaa

7212 20 00

sähkösinkityt

vapaa

7212 30 00

muulla tavalla sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7212 40

maalatut, lakatut tai muovipinnoitetut

 

 

7212 40 20

läkkipelti, ei enempää valmistettu kuin lakattu; kromioksideilla tai kromilla ja kromioksideilla pinnoitetut (ei pleteroidut), tuotteet, lakatut

vapaa

7212 40 80

muut

vapaa

7212 50

muulla tavalla pinnoitetut (ei pleteroidut)

 

 

7212 50 20

kromioksideilla tai kromilla ja kromioksideilla pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7212 50 30

kromilla tai nikkelillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7212 50 40

kuparilla pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

 

alumiinilla pinnoitetut (ei pleteroidut)

 

 

7212 50 61

alumiini-sinkkiseoksella pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7212 50 69

muut

vapaa

7212 50 90

muut

vapaa

7212 60 00

pleteroidut

vapaa

7213

Tangot, kuumavalssatut, säännöttömästi kiepitetyt, rautaa tai seostamatonta terästä

 

 

7213 10 00

joissa on valssauksessa syntyneitä syvennyksiä, harjoja, uria tai muita muotopoikkeamia

vapaa

7213 20 00

muut, automaattiterästä

vapaa

 

muut

 

 

7213 91

joiden poikkileikkaus on ympyrän muotoinen ja läpimitta pienempi kuin 14 mm

 

 

7213 91 10

betonin raudoitukseen tarkoitetut

vapaa

7213 91 20

ulkorenkaiden kudosrunkoihin tarkoitetut

vapaa

 

muut

 

 

7213 91 41

joissa on enintään 0,06 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7213 91 49

joissa on enemmän kuin 0,06 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7213 91 70

joissa on vähintään 0,25 painoprosenttia, mutta enintään 0,75 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7213 91 90

joissa on enemmän kuin 0,75 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7213 99

muut

 

 

7213 99 10

joissa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7213 99 90

joissa on vähintään 0,25 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7214

Muut tangot, rautaa tai seostamatonta terästä, ei enempää valmistetut kuin taotut, kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, kuitenkin myös tangot, joita on valssauksen jälkeen kierretty

 

 

7214 10 00

taotut

vapaa

7214 20 00

joissa on valssauksessa syntyneitä syvennyksiä, harjoja, uria tai muita muotopoikkeamia tai joita on valssauksen jälkeen kierretty

vapaa

7214 30 00

muut, automaattiterästä

vapaa

 

muut

 

 

7214 91

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoiset

 

 

7214 91 10

joissa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7214 91 90

joissa on vähintään 0,25 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7214 99

muut

 

 

 

joissa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

7214 99 10

betonin raudoitukseen tarkoitetut

vapaa

 

muut, joiden poikkileikkaus on ympyrän muotoinen ja läpimitta

 

 

7214 99 31

vähintään 80 mm

vapaa

7214 99 39

pienempi kuin 80 mm

vapaa

7214 99 50

muut

vapaa

 

muut, joissa on vähintään 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

 

joiden poikkileikkaus on ympyrän muotoinen ja läpimitta

 

 

7214 99 71

vähintään 80 mm

vapaa

7214 99 79

pienempi kuin 80 mm

vapaa

7214 99 95

muut

vapaa

7215

Muut tangot, rautaa tai seostamatonta terästä

 

 

7215 10 00

automaattiterästä, ei enempää valmistettu kuin kylmänä muokatut tai kylmänä viimeistellyt

vapaa

7215 50

muut, ei enempää valmistetut kuin kylmänä muokatut tai kylmänä viimeistellyt

 

 

 

joissa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

7215 50 11

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoiset

vapaa

7215 50 19

muut

vapaa

7215 50 80

joissa on vähintään 0,25 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7215 90 00

muut

vapaa

7216

Profiilit, rautaa tai seostamatonta terästä

 

 

7216 10 00

U-, I- ja H-profiilit, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, korkeus pienempi kuin 80 mm

vapaa

 

L- ja T-profiilit, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, korkeus pienempi kuin 80 mm

 

 

7216 21 00

L-profiilit

vapaa

7216 22 00

T-profiilit

vapaa

 

U-, I- ja H-profiilit, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, korkeus vähintään 80 mm

 

 

7216 31

U-profiilit

 

 

7216 31 10

korkeus vähintään 80 mm, mutta enintään 220 mm

vapaa

7216 31 90

korkeus suurempi kuin 220 mm

vapaa

7216 32

I-profiilit

 

 

 

korkeus vähintään 80 mm, mutta enintään 220 mm

 

 

7216 32 11

joissa on yhdensuuntaiset laippojen sivut

vapaa

7216 32 19

muut

vapaa

 

korkeus suurempi kuin 220 mm

 

 

7216 32 91

joissa on yhdensuuntaiset laippojen sivut

vapaa

7216 32 99

muut

vapaa

7216 33

H-profiilit

 

 

7216 33 10

korkeus vähintään 80 mm, mutta enintään 180 mm

vapaa

7216 33 90

korkeus suurempi kuin 180 mm

vapaa

7216 40

L- ja T-profiilit, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, korkeus vähintään 80 mm

 

 

7216 40 10

L-profiilit

vapaa

7216 40 90

T-profiilit

vapaa

7216 50

muut profiilit, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut

 

 

7216 50 10

joiden poikkileikkaus mahtuu neliöön, jonka sivu on 80 mm

vapaa

 

muut

 

 

7216 50 91

palkoprofiilit

vapaa

7216 50 99

muut

vapaa

 

profiilit, ei enempää valmistetut kuin kylmänä muokatut tai kylmänä viimeistellyt

 

 

7216 61

levyvalmisteista valmistetut

 

 

7216 61 10

C-, L-, U-, Z-, omega- tai päästään avoimet profiilit

vapaa

7216 61 90

muut

vapaa

7216 69 00

muut

vapaa

 

muut

 

 

7216 91

kylmänä muokatut tai kylmänä viimeistellyt levyvalmisteista

 

 

7216 91 10

profiloidut levyt

vapaa

7216 91 80

muut

vapaa

7216 99 00

muut

vapaa

7217

Lanka, rautaa tai seostamatonta terästä

 

 

7217 10

pinnoittamaton, myös kiillotettu

 

 

 

jossa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

7217 10 10

poikkileikkauksen suurin läpimitta pienempi kuin 0,8 mm

vapaa

 

poikkileikkauksen suurin läpimitta vähintään 0,8 mm

 

 

7217 10 31

joissa on valssauksessa syntyneitä syvennyksiä, harjoja, uria tai muita muotopoikkeamia

vapaa

7217 10 39

muut

vapaa

7217 10 50

jossa on vähintään 0,25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 10 90

jossa on vähintään 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 20

sinkillä pinnoitettu (ei pleteroitu)

 

 

 

jossa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

7217 20 10

poikkileikkauksen suurin läpimitta pienempi kuin 0,8 mm

vapaa

7217 20 30

poikkileikkauksen suurin läpimitta vähintään 0,8 mm

vapaa

7217 20 50

jossa on vähintään 0,25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 20 90

jossa on vähintään 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 30

muulla epäjalolla metallilla pinnoitettu (ei pleteroitu)

 

 

 

jossa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

 

 

7217 30 41

kuparilla pinnoitettu (ei pleteroitu)

vapaa

7217 30 49

muu

vapaa

7217 30 50

jossa on vähintään 0,25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 30 90

jossa on vähintään 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 90

muu

 

 

7217 90 20

jossa on vähemmän kuin 0,25 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 90 50

jossa on vähintään 0,25 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

7217 90 90

jossa on vähintään 0,6 painoprosenttia hiiltä

vapaa

III.RUOSTUMATON TERÄS

7218

Ruostumaton teräs, valanteina tai muussa alkumuodossa; välituotteet, ruostumatonta terästä

 

 

7218 10 00

valanteet ja muut alkumuodot

vapaa

 

muut

 

 

7218 91

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoinen

 

 

7218 91 10

jossa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7218 91 80

jossa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7218 99

muut

 

 

 

poikkileikkaukseltaan neliön muotoiset

 

 

7218 99 11

valssatut tai jatkuvavaletut

vapaa

7218 99 19

taotut

vapaa

 

muut

 

 

7218 99 20

valssatut tai jatkuvavaletut

vapaa

7218 99 80

taotut

vapaa

7219

Levyvalmisteet, ruostumatonta terästä, leveys vähintään 600 mm

 

 

 

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kelatut

 

 

7219 11 00

paksuus suurempi kuin 10 mm

vapaa

7219 12

paksuus vähintään 4,75 mm, mutta enintään 10 mm

 

 

7219 12 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 12 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 13

paksuus vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 4,75 mm

 

 

7219 13 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 13 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 14

paksuus pienempi kuin 3 mm

 

 

7219 14 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 14 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

 

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kelaamattomat

 

 

7219 21

paksuus suurempi kuin 10 mm

 

 

7219 21 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 21 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 22

paksuus vähintään 4,75 mm, mutta enintään 10 mm

 

 

7219 22 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 22 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 23 00

paksuus vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 4,75 mm

vapaa

7219 24 00

paksuus pienempi kuin 3 mm

vapaa

 

ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut

 

 

7219 31 00

paksuus vähintään 4,75 mm

vapaa

7219 32

paksuus vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 4,75 mm

 

 

7219 32 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 32 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 33

paksuus suurempi kuin 1 mm, mutta pienempi kuin 3 mm

 

 

7219 33 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 33 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 34

paksuus vähintään 0,5 mm, mutta enintään 1 mm

 

 

7219 34 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 34 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 35

paksuus pienempi kuin 0,5 mm

 

 

7219 35 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 35 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7219 90

muut

 

 

7219 90 20

rei'itetty

vapaa

7219 90 80

muut

vapaa

7220

Levyvalmisteet ruostumatonta terästä, leveys pienempi kuin 600 mm

 

 

 

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut

 

 

7220 11 00

paksuus vähintään 4,75 mm

vapaa

7220 12 00

paksuus pienempi kuin 4,75 mm

vapaa

7220 20

ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut

 

 

 

paksuus vähintään 3 mm

 

 

7220 20 21

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7220 20 29

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

 

paksuus suurempi kuin 0,35 mm, mutta pienempi kuin 3 mm

 

 

7220 20 41

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7220 20 49

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

 

paksuus enintään 0,35 mm

 

 

7220 20 81

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7220 20 89

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7220 90

muut

 

 

7220 90 20

rei'itetty

vapaa

7220 90 80

muut

vapaa

7221 00

Tangot, kuumavalssatut, säännöttömästi kiepitetyt, ruostumatonta terästä

 

 

7221 00 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7221 00 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222

Muut tangot, ruostumatonta terästä; profiilit, ruostumatonta terästä

 

 

 

tangot, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut

 

 

7222 11

poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset

 

 

 

läpimitta vähintään 80 mm

 

 

7222 11 11

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 11 19

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

 

läpimitta pienempi kuin 80 mm

 

 

7222 11 81

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 11 89

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 19

muut

 

 

7222 19 10

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 19 90

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 20

tangot, ei enempää valmistetut kuin kylmänä muokatut tai kylmänä viimeistellyt

 

 

 

poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset

 

 

 

läpimitta vähintään 80 mm

 

 

7222 20 11

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 20 19

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

 

läpimitta vähintään 25 mm, mutta vähemmän kuin 80 mm

 

 

7222 20 21

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 20 29

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

 

läpimitta pienempi kuin 25 mm

 

 

7222 20 31

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 20 39

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

 

muut

 

 

7222 20 81

joissa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 20 89

joissa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 30

muut tangot

 

 

 

taotut

 

 

7222 30 51

jossa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 30 91

jossa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

7222 30 97

muut

vapaa

7222 40

profiilit

 

 

7222 40 10

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut

vapaa

7222 40 50

ei enempää valmistetut kuin kylmänä muokatut tai kylmänä viimeistellyt

vapaa

7222 40 90

muut

vapaa

7223 00

Lanka, ruostumatonta terästä

 

 

 

jossa on vähintään 2,5 painoprosenttia nikkeliä

 

 

7223 00 11

jossa on vähintään 28, mutta enintään 31 painoprosenttia nikkeliä ja vähintään 20, mutta enintään 22 painoprosenttia kromia

vapaa

7223 00 19

muut

vapaa

 

jossa on vähemmän kuin 2,5 painoprosenttia nikkeliä

 

 

7223 00 91

jossa on vähintään 13, mutta enintään 25 painoprosenttia kromia ja vähintään 3,5, mutta enintään 6 painoprosenttia alumiinia

vapaa

7223 00 99

muut

vapaa

IV.MUU SEOSTERÄS; ONTOT PORATANGOT SEOSTERÄSTÄ TAI SEOSTAMATONTA TERÄSTÄ

7224

Muu seosteräs, valanteina tai muussa alkumuodossa; välituotteet, muuta seosterästä

 

 

7224 10

valanteet ja muut alkumuodot

 

 

7224 10 10

työkaluterästä

vapaa

7224 10 90

muut

vapaa

7224 90

muut

 

 

7224 90 02

työkaluterästä

vapaa

 

muut

 

 

 

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoiset

 

 

 

kuumavalssatut tai jatkuvavaletut

 

 

 

leveys pienempi kuin kaksi kertaa paksuus

 

 

7224 90 03

pikaterästä

vapaa

7224 90 05

joissa on enintään 0,7 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 1,2 painoprosenttia mangaania, ja vähintään 0,6 painoprosenttia, mutta enintään 2,3 painoprosenttia piitä; joissa on vähintään 0,0008 painoprosenttia booria, mutta muiden niihin mahdollisesti sisältyvien aineiden osuudet jäävät pienemmiksi kuin tämän ryhmän 1 huomautuksen f alakohdassa mainitut vähimmäismäärät

vapaa

7224 90 07

muut

vapaa

7224 90 14

muut

vapaa

7224 90 18

taotut

vapaa

 

muut

 

 

 

kuumavalssatut tai jatkuvavaletut

 

 

7224 90 31

joissa on vähintään 0,9 painoprosenttia, mutta enintään 1,15 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 2 painoprosenttia kromia, ja jos niissä on molybdeeniä, sitä enintään 0,5 painoprosenttia

vapaa

7224 90 38

muut

vapaa

7224 90 90

taotut

vapaa

7225

Levyvalmisteet, muuta seosterästä, leveys vähintään 600 mm

 

 

 

piiseosteista sähköteknistä terästä

 

 

7225 11 00

raesuunnatut

vapaa

7225 19

muut

 

 

7225 19 10

kuumavalssatut

vapaa

7225 19 90

kylmävalssatut

vapaa

7225 20 00

pikaterästä

vapaa

7225 30

muut, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kelatut

 

 

7225 30 10

työkaluterästä

vapaa

7225 30 90

muut

vapaa

7225 40

muut, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kelaamattomat

 

 

7225 40 12

työkaluterästä

vapaa

 

muut

 

 

7225 40 40

paksuus suurempi kuin 10 mm

vapaa

7225 40 60

paksuus vähintään 4,75 mm, mutta enintään 10 mm

vapaa

7225 40 90

paksuus suurempi kuin 4,75 mm

vapaa

7225 50 00

muut, ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut

vapaa

 

muut

 

 

7225 91 00

sähkösinkityt

vapaa

7225 92 00

muulla tavalla sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7225 99 00

muut

vapaa

7226

Levyvalmisteet muuta seosterästä, leveys pienempi kuin 600 mm

 

 

 

piiseosteista sähköteknistä terästä

 

 

7226 11 00

raesuunnatut

vapaa

7226 19

muut

 

 

7226 19 10

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut

vapaa

7226 19 80

muut

vapaa

7226 20 00

pikaterästä

vapaa

 

muut

 

 

7226 91

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut

 

 

7226 91 20

työkaluterästä

vapaa

 

muut

 

 

7226 91 91

paksuus vähintään 4,75 mm

vapaa

7226 91 99

paksuus pienempi kuin 4,75 mm

vapaa

7226 92 00

ei enempää valmistetut kuin kylmävalssatut

vapaa

7226 93 00

sähkösinkityt

vapaa

7226 94 00

muulla tavalla sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7226 99 00

muut

vapaa

7227

Tangot, kuumavalssatut, säännöttömästi kiepitetyt, muuta seosterästä

 

 

7227 10 00

pikaterästä

vapaa

7227 20 00

piimangaaniterästä

vapaa

7227 90

muut

 

 

7227 90 10

joissa on vähintään 0,0008 painoprosenttia booria, mutta muiden niihin mahdollisesti sisältyvien aineiden osuudet jäävät pienemmiksi kuin tämän ryhmän 1 huomautuksen f alakohdassa mainitut vähimmäismäärät

vapaa

7227 90 50

joissa on vähintään 0,9 painoprosenttia, mutta enintään 1,15 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 2 painoprosenttia kromia, ja jos niissä on molybdeeniä, sitä enintään 0,5 painoprosenttia

vapaa

7227 90 95

muut

vapaa

7228

Muut tangot, muuta seosterästä; profiilit, muuta seosterästä; ontot poratangot, seosterästä tai seostamatonta terästä

 

 

7228 10

tangot, pikaterästä

 

 

7228 10 20

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut; kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, ei enempää valmistetut kuin pleteroidut

vapaa

7228 10 50

taotut

vapaa

7228 10 90

muut

vapaa

7228 20

tangot, piimangaaniterästä

 

 

7228 20 10

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoiset, neljältä sivulta kuumavalssatut

vapaa

 

muut

 

 

7228 20 91

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut; kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, ei enempää valmistetut kuin pleteroidut

vapaa

7228 20 99

muut

vapaa

7228 30

muut tangot, ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut

 

 

7228 30 20

työkaluterästä

vapaa

 

joissa on vähintään 0,9 painoprosenttia, mutta enintään 1,15 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 2 painoprosenttia kromia, ja jos niissä on molybdeeniä, sitä enintään 0,5 painoprosenttia

 

 

7228 30 41

poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, läpimitta vähintään 80 mm

vapaa

7228 30 49

muut

vapaa

 

muut

 

 

 

poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, läpimitta

 

 

7228 30 61

vähintään 80 mm

vapaa

7228 30 69

pienempi kuin 80 mm

vapaa

7228 30 70

poikkileikkaukseltaan suorakaiteen (muun kuin neliön) muotoiset, neljältä sivulta kuumavalssatut

vapaa

7228 30 89

muut

vapaa

7228 40

muut tangot, ei enempää valmistetut kuin taotut

 

 

7228 40 10

työkaluterästä

vapaa

7228 40 90

muut

vapaa

7228 50

muut tangot, ei enempää valmistetut kuin kylmänä muokatut tai kylmänä viimeistellyt

 

 

7228 50 20

työkaluterästä

vapaa

7228 50 40

joissa on vähintään 0,9 painoprosenttia, mutta enintään 1,15 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 2 painoprosenttia kromia, ja jos niissä on molybdeeniä, sitä enintään 0,5 painoprosenttia

vapaa

 

muut

 

 

 

poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, läpimitta

 

 

7228 50 61

vähintään 80 mm

vapaa

7228 50 69

pienempi kuin 80 mm

vapaa

7228 50 80

muut

vapaa

7228 60

muut tangot

 

 

7228 60 20

työkaluterästä

vapaa

7228 60 80

muut

vapaa

7228 70

profiilit

 

 

7228 70 10

ei enempää valmistetut kuin kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut

vapaa

7228 70 90

muut

vapaa

7228 80 00

ontot poratangot

vapaa

7229

Lanka, muuta seosterästä

 

 

7229 10 00

pikaterästä

vapaa

7229 20 00

piimangaaniterästä

vapaa

7229 90

muut

 

 

7229 90 50

joissa on vähintään 0,9 painoprosenttia, mutta enintään 1,15 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 2 painoprosenttia kromia, ja jos niissä on molybdeeniä, sitä enintään 0,5 painoprosenttia

vapaa

7229 90 90

muut

vapaa

73 RYHMÄ

RAUTA- JA TERÄSTAVARAT

Huomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”valurauta” valamalla valmistettuja tuotteita, joissa rautaa on painosta enemmän kuin mitään muuta ainetta ja jotka kemialliselta koostumukseltaan eivät vastaa 72 ryhmän 1 huomautuksen d alakohdassa määriteltyä terästä.

2.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”lanka” poikkileikkaukseltaan minkä muotoista tahansa, kuumana tai kylmänä muokattua tuotetta, jonka poikkileikkauksen suurin läpimitta on enintään 16 mm.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

7301

Ponttirauta ja -teräs, myös porattu, rei'itetty tai osista koottu; hitsatut rauta- tai teräsprofiilit

 

 

7301 10 00

Ponttirauta ja -teräs

vapaa

7301 20 00

Profiilit

vapaa

7302

Rautatie- tai raitiotieradan rakennusosat, rautaa tai terästä, kuten kiskot, johtokiskot, hammaskiskot, vaihteenkielet, risteyskappaleet, vaihdetangot ja muut raideristeyksien tai -vaihteiden osat, ratapölkyt, sidekiskot, kiskontuolit ja niiden kiilat, aluslaatat, puristuslaatat, liukulaatat, sideraudat ja muut kiskojen asentamiseen, liittämiseen tai kiinnittämiseen käytettävät erityistavarat

 

 

7302 10

kiskot

 

 

7302 10 10

virtaa johtavat, joissa on muuta metallia kuin rautametallia olevia osia

vapaa

 

muut

 

 

 

uudet

 

 

 

vignole-kiskot

 

 

7302 10 21

paino vähintään 46 kg/m

vapaa

7302 10 23

paino vähintään 27 kg/m, mutta pienempi kuin 46 kg/m

vapaa

7302 10 29

paino pienempi kuin 27 kg/m

vapaa

7302 10 40

urakiskot

vapaa

7302 10 50

muut

vapaa

7302 10 90

käytetyt

vapaa

7302 30 00

vaihteenkielet, risteyskappaleet, vaihdetangot ja muut raideristeyksien tai -vaihteiden osat

2,7

7302 40 00

sidekiskot ja aluslaatat

vapaa

7302 90 00

muut

vapaa

7303 00

Putket ja profiiliputket, valurautaa

 

 

7303 00 10

putket, jollaisia käytetään painejärjestelmissä

3,2

7303 00 90

muut

3,2

7304

Putket ja profiiliputket, saumattomat, rautaa (muuta kuin valurautaa) tai terästä

 

 

7304 10

putket, jollaisia käytetään öljy- tai kaasuputkijohdoissa

 

 

7304 10 10

ulkoläpimitta enintään 168,3 mm

vapaa

7304 10 30

ulkoläpimitta suurempi kuin 168,3 mm, mutta enintään 406,4 mm

vapaa

7304 10 90

ulkoläpimitta suurempi kuin 406,4 mm

vapaa

 

vaippa-, pumppaus- tai poraputket, jollaisia käytetään öljyn tai kaasun porauksessa

 

 

7304 21 00

poraputket

vapaa

7304 29

muut

 

 

7304 29 11

ulkoläpimitta enintään 406,4 mm

vapaa

7304 29 19

ulkoläpimitta suurempi kuin 406,4 mm

vapaa

 

muut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, rautaa tai seostamatonta terästä

 

 

7304 31

kylmävedetyt tai kylmävalssatut

 

 

7304 31 20

tarkkuusputket

vapaa

7304 31 80

muut

vapaa

7304 39

muut

 

 

7304 39 10

valmistamattomat, suorat ja seinämiltään tasapaksuiset, ainoastaan sellaisten putkien valmistukseen tarkoitetut, joilla on erilainen poikkileikkaus ja eri seinämän paksuus

vapaa

 

muut

 

 

7304 39 30

ulkoläpimitta suurempi kuin 421 mm ja seinämän paksuus suurempi kuin 10,5 mm

vapaa

 

muut

 

 

 

kierteitetyt tai kierteitettävät putket (kaasuputket)

 

 

7304 39 52

sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7304 39 58

muut

vapaa

 

muut, ulkoläpimitta

 

 

7304 39 92

enintään 168,3 mm

vapaa

7304 39 93

suurempi kuin 168,3 mm, mutta enintään 406,4 mm

vapaa

7304 39 99

suurempi kuin 406,4 mm

vapaa

 

muut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, ruostumatonta terästä

 

 

7304 41 00

kylmävedetyt kai kylmävalssatut

vapaa

7304 49

muut

 

 

7304 49 10

valmistamattomat, suorat ja seinämiltään tasapaksuiset, ainoastaan sellaisten putkien valmistukseen tarkoitetut, joilla on erilainen poikkileikkaus ja eri seinämän paksuus

vapaa

 

muut

 

 

7304 49 92

ulkoläpimitta enintään 406,4 mm

vapaa

7304 49 99

ulkoläpimitta suurempi kuin 406,4 mm

vapaa

 

muut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, muuta seosterästä

 

 

7304 51

kylmävedetyt tai kylmävalssatut

 

 

 

suorat ja seinämiltään tasapaksuiset, seosterästä, jossa on vähintään 0,9 painoprosenttia, mutta enintään 1,15 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 2 painoprosenttia kromia sekä mahdollisesti enintään 0,5 painoprosenttia molybdeenia, pituus

 

 

7304 51 12

enintään 0,5 m

vapaa

7304 51 18

suurempi kuin 0,5 m

vapaa

 

muut

 

 

7304 51 81

tarkkuusputket

vapaa

7304 51 89

muut

vapaa

7304 59

muut

 

 

7304 59 10

valmistamattomat, suorat ja seinämiltään tasapaksuiset, ainoastaan sellaisten putkien valmistukseen tarkoitetut, joilla on erilainen poikkileikkaus ja eri seinämän paksuus

vapaa

 

muut, suorat ja seinämiltään tasapaksuiset, seosterästä, jossa on vähintään 0,9 painoprosenttia, mutta enintään 1,15 painoprosenttia hiiltä, vähintään 0,5 painoprosenttia, mutta enintään 2 painoprosenttia kromia sekä mahdollisesti enintään 0,5 painoprosenttia molybdeenia, pituus

 

 

7304 59 32

enintään 0,5 m

vapaa

7304 59 38

suurempi kuin 0,5 m

vapaa

 

muut

 

 

7304 59 92

ulkoläpimitta enintään 168,3 mm

vapaa

7304 59 93

ulkoläpimitta suurempi kuin 168,3 mm, mutta enintään 406,4 mm

vapaa

7304 59 99

ulkoläpimitta suurempi kuin 406,4 mm

vapaa

7304 90 00

muut

vapaa

7305

Muut putket (esim. hitsaamalla, niittaamalla tai vastaavalla tavalla saumatut), joiden poikkileikkaus on ympyrän muotoinen ja ulkoläpimitta suurempi kuin 406,4 mm, rautaa tai terästä

 

 

 

putket, jollaisia käytetään öljy- tai kaasuputkijohdoissa

 

 

7305 11 00

jauhekaarihitsauksella pituussaumahitsatut

vapaa

7305 12 00

muut pituussaumahitsatut

vapaa

7305 19 00

muut

vapaa

7305 20 00

vaippaputket, jollaisia käytetään öljyn tai kaasun porauksessa

vapaa

 

muut, hitsatut

 

 

7305 31 00

pituussaumahitsatut

vapaa

7305 39 00

muut

vapaa

7305 90 00

muut

vapaa

7306

Muut putket ja profiiliputket (esim. avosaumaiset tai hitsaamalla, niittaamalla tai vastaavalla tavalla saumatut), rautaa tai terästä

 

 

7306 10

putket, jollaisia käytetään öljy- tai kaasuputkijohdoissa

 

 

 

pituussaumahitsatut, ulkoläpimitta

 

 

7306 10 11

enintään 168,3 mm

vapaa

7306 10 19

suurempi kuin 168,3 mm, mutta enintään 406,4 mm

vapaa

7306 10 90

kierrehitsatut

vapaa

7306 20 00

vaippa- tai pumppausputket (casing ja tubing), jollaisia käytetään öljyn tai kaasun porauksessa

vapaa

7306 30

muut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, rautaa tai seostamatonta terästä

 

 

 

tarkkuusputket, seinämän paksuus

 

 

7306 30 11

enintään 2 mm

vapaa

7306 30 19

suurempi kuin 2 mm

vapaa

 

muut

 

 

 

kierteitetyt tai kierteitettävät putket (kaasuputket)

 

 

7306 30 41

sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7306 30 49

muut

vapaa

 

muut, ulkoläpimitta

 

 

 

enintään 168,3 mm

 

 

7306 30 72

sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7306 30 77

muut

vapaa

7306 30 80

suurempi kuin 168,3 mm, mutta enintään 406,4 mm

vapaa

7306 40

muut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, ruostumatonta terästä

 

 

7306 40 20

kylmävedetyt tai kylmävalssatut

vapaa

7306 40 80

muut

vapaa

7306 50

muut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, muuta seosterästä

 

 

7306 50 20

tarkkuusputket

vapaa

7306 50 80

muut

vapaa

7306 60

muut, hitsatut, poikkileikkaukseltaan muun kuin ympyrän muotoiset

 

 

 

poikkileikkaukseltaan neliön tai suorakaiteen muotoiset, seinämän paksuus

 

 

 

enintään 2 mm

 

 

7306 60 11

ruostumatonta terästä

vapaa

7306 60 19

muut

vapaa

 

suurempi kuin 2 mm

 

 

7306 60 21

ruostumatonta terästä

vapaa

7306 60 29

muut

vapaa

 

poikkileikkaukseltaan muun muotoiset

 

 

7306 60 81

ruostumatonta terästä

vapaa

7306 60 89

muut

vapaa

7306 90 00

muut

vapaa

7307

Putkien liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja muhvit), rautaa tai terästä

 

 

 

valetut osat

 

 

7307 11

muokattavaksi soveltumatonta valurautaa

 

 

7307 11 10

jollaisia käytetään painejärjestelmissä

3,7

7307 11 90

muut

3,7

7307 19

muut

 

 

7307 19 10

muokattavaksi soveltuvaa valurautaa

3,7

7307 19 90

muut

3,7

 

muut, ruostumatonta terästä

 

 

7307 21 00

laipat

3,7

7307 22

kierteitetyt kulmakappaleet, taipeet ja muhvit

 

 

7307 22 10

muhvit

vapaa

7307 22 90

kulmakappaleet ja taipeet

3,7

7307 23

putkenosat tyssähitsausta varten

 

 

7307 23 10

kulmakappaleet ja taipeet

3,7

7307 23 90

muut

3,7

7307 29

muut

 

 

7307 29 10

kierteitetyt

3,7

7307 29 30

hitsausta varten

3,7

7307 29 90

muut

3,7

 

muut

 

 

7307 91 00

laipat

3,7

7307 92

kierteitetyt kulmakappaleet, taipeet ja muhvit

 

 

7307 92 10

muhvit

vapaa

7307 92 90

kulmakappaleet ja taipeet

3,7

7307 93

putkenosat tyssähitsausta varten

 

 

 

suurin ulkoläpimitta enintään 609,6 mm

 

 

7307 93 11

kulmakappaleet ja taipeet

3,7

7307 93 19

muut

3,7

 

suurin ulkoläpimitta suurempi kuin 609,6 mm

 

 

7307 93 91

kulmakappaleet ja taipeet

3,7

7307 93 99

muut

3,7

7307 99

muut

 

 

7307 99 10

kierteitetyt

3,7

7307 99 30

hitsausta varten

3,7

7307 99 90

muut

3,7

7308

Rakenteet (ei kuitenkaan nimikkeen 9406 tehdasvalmisteiset rakennukset) ja rakenteiden osat (esim. sillat ja siltaelementit, sulkuportit, tornit, ristikkomastot, katot, kattorakenteet, ovet, ikkunat, ovenkarmit, ikkunankehykset ja -karmit, kynnykset, ikkunaluukut, portit, kaiteet ja pylväät), rautaa tai terästä; levyt, tangot, profiilit, putket ja niiden kaltaiset tavarat, rakenteissa käytettäviksi valmistetut, rautaa tai terästä

 

 

7308 10 00

sillat ja siltaelementit

vapaa

7308 20 00

tornit ja ristikkomastot

vapaa

7308 30 00

ovet, ikkunat, ovenkarmit, ikkunankehykset ja -karmit sekä kynnykset

vapaa

p/st (143)

7308 40

rakennustelineissä, kaivoksissa tai vastaaviin tukemistarkoituksiin käytettävät varusteet

 

 

7308 40 10

kaivostuet

vapaa

7308 40 90

muut

vapaa

7308 90

muut

 

 

7308 90 10

sulut, padot, sulkuportit, laiturit, kiinteät telakat ja muut vesirakennelmat

vapaa

 

muut

 

 

 

yksinomaan tai pääasiallisesti levyä

 

 

7308 90 51

paneelit, joissa on kaksi profiloidusta levystä valmistettua sivua, joiden välissä on eristävä sisus

vapaa

7308 90 59

muut

vapaa

7308 90 99

muut

vapaa

7309 00

Säiliöt, altaat, sammiot ja niiden kaltaiset astiat, kaikkia aineita (ei kuitenkaan tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja) varten, rautaa tai terästä, enemmän kuin 300 litraa vetävät, myös vuoratut tai lämpöeristetyt, mutta ilman mekaanisia tai lämmitys- tai jäähdytysvarusteita

 

 

7309 00 10

kaasuja (ei kuitenkaan tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja) varten

2,2

 

nesteitä varten

 

 

7309 00 30

vuoratut tai lämpöeristetyt

2,2

 

muut

 

 

7309 00 51

enemmän kuin 100 000 litraa vetävät

2,2

7309 00 59

enintään 100 000 litraa vetävät

2,2

7309 00 90

kiinteitä aineita varten

2,2

7310

Altaat, astiat, tynnyrit, tölkit, laatikot, rasiat ja niiden kaltaiset säilytyspäällykset, kaikkia aineita (ei kuitenkaan tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja) varten, rautaa tai terästä, enintään 300 litraa vetävät, myös vuoratut tai lämpöeristetyt, mutta ilman mekaanisia tai lämmitys- tai jäähdytysvarusteita

 

 

7310 10 00

vähintään 50 litraa vetävät

2,7

 

vähemmän kuin 50 litraa vetävät

 

 

7310 21

tölkit, jotka on tarkoitettu suljettaviksi juottamalla tai taivesaumaamalla

 

 

7310 21 11

ruoan säilyttämiseen tarkoitetut

2,7

7310 21 19

juomien säilyttämiseen tarkoitetut

2,7

 

muut, seinämän paksuus

 

 

7310 21 91

pienempi kuin 0,5 mm

2,7

7310 21 99

vähintään 0,5 mm

2,7

7310 29

muut

 

 

7310 29 10

seinämän paksuus pienempi kuin 0,5 mm

2,7

7310 29 90

seinämän paksuus vähintään 0,5 mm

2,7

7311 00

Säiliöt tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja varten, rautaa tai terästä

 

 

7311 00 10

saumattomat

2,7

 

muut

 

 

7311 00 91

vähemmän kuin 1 000 litraa vetävät

2,7

7311 00 99

vähintään 1 000 litraa vetävät

2,7

7312

Säikeislanka, köysi, kaapeli, punottu nauha, silmukat ja niiden kaltaiset tavarat, rautaa tai terästä, ilman sähköeristystä

 

 

7312 10

säikeislanka, köysi ja kaapeli

 

 

7312 10 20

ruostumatonta terästä

vapaa

 

muut, poikkileikkauksen suurin läpimitta

 

 

 

enintään 3 mm

 

 

7312 10 41

kupari-sinkkiseoksella (messingillä) pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7312 10 49

muut

vapaa

 

suurempi kuin 3 mm

 

 

 

säikeislanka

 

 

7312 10 61

pinnoittamaton

vapaa

 

pinnoitettu

 

 

7312 10 65

sinkillä pinnoitettu (ei pleteroitu)

vapaa

7312 10 69

muu

vapaa

 

köysi ja kaapeli (myös lukitut köydet)

 

 

 

pinnoittamaton tai ainoastaan sinkillä pinnoitettu (ei pleteroitu), poikkileikkauksen suurin läpimitta

 

 

7312 10 81

suurempi kuin 3 mm mutta enintään 12 mm

vapaa

7312 10 83

suurempi kuin 12 mm mutta enintään 24 mm

vapaa

7312 10 85

suurempi kuin 24 mm mutta enintään 48 mm

vapaa

7312 10 89

suurempi kuin 48 mm

vapaa

7312 10 98

muu

vapaa

7312 90 00

muut

vapaa

7313 00 00

Piikkilanka rautaa tai terästä; kierretty vanne tai kierretty yksinkertainen lattalanka, myös piikein, sekä löyhästi kierretty kaksisäikeinen lanka, jollaisia käytetään aitauslankana, rautaa tai terästä

vapaa

7314

Metallikangas (myös päätön), ristikko sekä aitaus- ja muu verkko, valmistettu rauta- tai teräslangasta; leikkoverkko, rautaa tai terästä

 

 

 

kudottu kangas

 

 

7314 12 00

päätön kangas, koneita ja laitteita varten, ruostumatonta terästä

vapaa

7314 13 00

muu päätön kangas, koneita ja laitteita varten

vapaa

7314 14 00

muu kudottu kangas, ruostumatonta terästä

vapaa

7314 19 00

muut

vapaa

7314 20

ristikko sekä aitaus- ja muu verkko, valmistettu langasta, jonka poikkileikkauksen suurin läpimitta on vähintään 3 mm, yhteenhitsattu lankojen leikkauspisteistä, silmäkoko vähintään 100 cm2

 

 

7314 20 10

harjalangasta valmistettu

vapaa

7314 20 90

muu

vapaa

 

muu ristikko sekä aitaus- ja muu verkko, yhteenhitsattu lankojen leikkauspisteistä

 

 

7314 31 00

sinkillä pinnoitettu (ei pleteroitu)

vapaa

7314 39 00

muut

vapaa

 

muu kangas, ristikko sekä aitaus- ja muu verkko

 

 

7314 41

sinkillä pinnoitettu (ei pleteroitu)

 

 

7314 41 10

verkko, jossa on kuusikulmaiset silmät

vapaa

7314 41 90

muu

vapaa

7314 42

muovipinnoitettu

 

 

7314 42 10

verkko, jossa on kuusikulmaiset silmät

vapaa

7314 42 90

muu

vapaa

7314 49 00

muu

vapaa

7314 50 00

leikkoverkko

vapaa

7315

Ketjut ja niiden osat, rautaa tai terästä

 

 

 

nivelpulttiketjut ja niiden osat

 

 

7315 11

rullaketjut

 

 

7315 11 10

jollaisia käytetään polkupyörissä ja moottoripyörissä

2,7

7315 11 90

muut

2,7

7315 12 00

muut ketjut

2,7

7315 19 00

osat

2,7

7315 20 00

lumi- ja muut liukuesteketjut

2,7

 

muut ketjut

 

 

7315 81 00

pylkkärengasketjut

2,7

7315 82

muut, hitsatuin renkain

 

 

7315 82 10

joiden aineen poikkileikkauksen suurin läpimitta on enintään 16 mm

2,7

7315 82 90

joiden aineen poikkileikkauksen suurin läpimitta on suurempi kuin 16 mm

2,7

7315 89 00

muut

2,7

7315 90 00

muut osat

2,7

7316 00 00

Ankkurit ja naarat sekä niiden osat, rautaa tai terästä

2,7

7317 00

Naulat, piirustus- ja muut nastat, aaltonaulat, sinkilät (ei kuitenkaan nimikkeen 8305 nitomaniitit) ja niiden kaltaiset tavarat, rautaa tai terästä, myös jos niiden kanta on muuta ainetta, ei kuitenkaan kuparia

 

 

7317 00 10

piirustusnastat

vapaa

 

muut

 

 

 

langasta kylmäpuristetut

 

 

7317 00 20

naulat nauhoina tai keloina

vapaa

7317 00 40

teräsnaulat, joissa on vähintään 0,5 painoprosenttia hiiltä, karkaistut

vapaa

 

muut

 

 

7317 00 61

sinkillä pinnoitetut (ei pleteroidut)

vapaa

7317 00 69

muut

vapaa

7317 00 90

muut

vapaa

7318

Ruuvit, pultit, mutterit, kansiruuvit, koukkuruuvit, niitit, sokat ja sokkanaulat, aluslaatat (myös jousilaatat) ja niiden kaltaiset tavarat, rautaa tai terästä

 

 

 

kierteitetyt tavarat

 

 

7318 11 00

kansiruuvit

3,7

7318 12

muut puuruuvit

 

 

7318 12 10

ruostumatonta terästä

3,7

7318 12 90

muut

3,7

7318 13 00

koukku- ja silmukkaruuvit

3,7

7318 14

itsekierteittävät ruuvit

 

 

7318 14 10

ruostumatonta terästä

3,7

 

muut

 

 

7318 14 91

levyruuvit

3,7

7318 14 99

muut

3,7

7318 15

muut ruuvit ja pultit, myös niihin kuuluvine muttereineen ja aluslaattoineen

 

 

7318 15 10

ruuvit, poikkileikkaukseltaan täyteisestä materiaalista sorvatut, varren paksuus enintään 6 mm

3,7

 

muut

 

 

7318 15 20

rautatie- tai raitiotieradan rakennusosien kiinnittämiseen tarkoitetut

3,7

 

muut

 

 

 

kannattomat

 

 

7318 15 30

ruostumatonta terästä

3,7

 

muut, vetomurtolujuus

 

 

7318 15 41

pienempi kuin 800 MPa

3,7

7318 15 49

vähintään 800 MPa

3,7

 

kannalliset

 

 

 

ura- ja ristipäiset

 

 

7318 15 51

ruostumatonta terästä

3,7

7318 15 59

muut

3,7

 

kuusiokololliset

 

 

7318 15 61

ruostumatonta terästä

3,7

7318 15 69

muut

3,7

 

kuusiokannalliset

 

 

7318 15 70

ruostumatonta terästä

3,7

 

muut, vetomurtolujuus

 

 

7318 15 81

pienempi kuin 800 MPa

3,7

7318 15 89

vähintään 800 MPa

3,7

7318 15 90

muut

3,7

7318 16

mutterit

 

 

7318 16 10

poikkileikkaukseltaan täyteisestä materiaalista sorvatut, reiän läpimitta enintään 6 mm

3,7

 

muut

 

 

7318 16 30

ruostumatonta terästä

3,7

 

muut

 

 

7318 16 50

itselukkiutuvat mutterit

3,7

 

muut, sisäläpimitta

 

 

7318 16 91

enintään 12 mm

3,7

7318 16 99

suurempi kuin 12 mm

3,7

7318 19 00

muut

3,7

 

kierteettömät tavarat

 

 

7318 21 00

jousilaatat ja muut varmistuslaatat

3,7

7318 22 00

muut aluslaatat

3,7

7318 23 00

niitit

3,7

7318 24 00

sokat ja sokkanaulat

3,7

7318 29 00

muut

3,7

7319

Ompeluneulat, neulepuikot, pujotusneulat, virkkuukoukut, koruompelulävistimet ja niiden kaltaiset käsityöhön käytettävät tavarat, rautaa tai terästä; hakaneulat ja muut kiinnitysneulat, rautaa tai terästä, muualle kuulumattomat

 

 

7319 10 00

ompeluneulat, myös parsinneulat ja koruompeluneulat

2,7

7319 20 00

hakaneulat

2,7

7319 30 00

muut kiinnitysneulat (kuten nuppi-, hyönteis- ja merkkineulat)

2,7

7319 90 00

muut

2,7

7320

Jouset ja jousenlehdet, rautaa tai terästä

 

 

7320 10

lehtijouset ja niiden lehdet

 

 

 

kuumamuokatut

 

 

7320 10 11

paraabelijouset ja niiden lehdet

2,7

7320 10 19

muut

2,7

7320 10 90

muut

2,7

7320 20

kierrejouset

 

 

7320 20 20

kuumamuokatut

2,7

 

muut

 

 

7320 20 81

puristusjouset

2,7

7320 20 85

vetojouset

2,7

7320 20 89

muut

2,7

7320 90

muut

 

 

7320 90 10

tasokierukkajouset

2,7

7320 90 30

lautasjouset

2,7

7320 90 90

muut

2,7

7321

Uunit, kamiinat, liedet (myös jos niissä on lisäkattila keskuslämmitystä varten), grillit, hiilipannut, kaasukeittimet, lämpölevyt ja niiden kaltaiset talouslaitteet, muut kuin sähköllä toimivat, sekä niiden osat, rautaa tai terästä

 

 

 

paisto-, grillaus- ja keittolaitteet sekä lämpölevyt

 

 

7321 11

kaasulla tai sekä kaasulla että muulla polttoaineella toimivat

 

 

7321 11 10

uunilliset, myös erilliset uunit

2,7

p/st

7321 11 90

muut

2,7

p/st

7321 12 00

nestemäisellä polttoaineella toimivat

2,7

p/st

7321 13 00

kiinteällä polttoaineella toimivat

2,7

p/st

 

muut laitteet

 

 

7321 81

kaasulla tai sekä kaasulla että muulla polttoaineella toimivat

 

 

7321 81 10

joissa on hormiaukko

2,7

p/st

7321 81 90

muut

2,7

p/st

7321 82

nestemäisellä polttoaineella toimivat

 

 

7321 82 10

joissa on hormiaukko

2,7

p/st

7321 82 90

muut

2,7

p/st

7321 83 00

kiinteällä polttoaineella toimivat

2,7

p/st

7321 90 00

osat

2,7

7322

Lämmönsäteilijät keskuslämmitystä varten, ei kuitenkaan sähköllä kuumennettavat, sekä niiden osat, rautaa tai terästä; ilmankuumentimet ja kuuman ilman jakelulaitteet (myös raittiin tai ilmastoidun ilman jakeluun soveltuvat), joissa on moottorituuletin tai -puhallin, ei kuitenkaan sähköllä kuumennettavat, sekä niiden osat, rautaa tai terästä

 

 

 

lämmönsäteilijät ja niiden osat

 

 

7322 11 00

valurautaa

3,2

7322 19 00

muut

3,2

7322 90 00

muut

3,2

7323

Pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä niiden osat, rautaa tai terästä; rauta- ja teräsvilla; padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat, rautaa tai terästä

 

 

7323 10 00

rauta- ja teräsvilla; padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet, -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat

3,2

 

muut

 

 

7323 91 00

valurautaa, emaloimattomat

3,2

7323 92 00

valurautaa, emaloidut

3,2

7323 93

ruostumatonta terästä

 

 

7323 93 10

pöytäesineet

3,2

7323 93 90

muut

3,2

7323 94

rautaa (muuta kuin valurautaa) tai terästä, emaloidut

 

 

7323 94 10

pöytäesineet

3,2

7323 94 90

muut

3,2

7323 99

muut

 

 

7323 99 10

pöytäesineet

3,2

 

muut

 

 

7323 99 91

maalatut tai lakatut

3,2

7323 99 99

muut

3,2

7324

Saniteettitavarat ja niiden osat, rautaa tai terästä

 

 

7324 10 00

astianpesualtaat ja -pöydät sekä pesualtaat, ruostumatonta terästä

2,7

 

kylpyammeet

 

 

7324 21 00

valurautaa, myös emaloidut

3,2

p/st

7324 29 00

muut

3,2

p/st

7324 90 00

muut, myös osat

3,2

7325

Muut valetut tavarat, rautaa tai terästä

 

 

7325 10

muokattavaksi soveltumatonta valurautaa

 

 

7325 10 50

tarkastuslaatikot ja venttiilikammiot

1,7

p/st

 

muut

 

 

7325 10 92

tavarat viemäri-, vesi- ja niiden kaltaisia järjestelmiä varten

1,7

7325 10 99

muut

1,7

 

muut

 

 

7325 91 00

kuulat ja niiden kaltaiset tavarat myllyjä varten

2,7

7325 99

muut

 

 

7325 99 10

muokattavaksi soveltuvaa valurautaa

2,7

7325 99 90

muut

2,7

7326

Muut tavarat, rautaa tai terästä

 

 

 

taotut (vapaa- tai muottitaotut), mutta ei enempää valmistetut

 

 

7326 11 00

kuulat ja niiden kaltaiset tavarat myllyjä varten

2,7

7326 19

muut

 

 

7326 19 10

avoimessa muotissa taotut

2,7

7326 19 90

muut

2,7

7326 20

tavarat, rauta- tai teräslangasta valmistetut

 

 

7326 20 30

lintuhäkit ja niiden kaltaiset pienet häkit

2,7

7326 20 50

korit

2,7

7326 20 80

muut

2,7

7326 90

muut

 

 

7326 90 10

tupakkarasiat, savukerasiat, kosmetiikka- ja puuterirasiat ja niiden kaltaiset taskussa pidettävät tavarat

2,7

7326 90 30

portaat ja askelmat

2,7

7326 90 40

kuormalavat ja niiden kaltaiset tavaroiden kuljetusalustat

2,7

7326 90 50

kelat johtoja, putkia ym. varten

2,7

7326 90 60

muut kuin mekaaniset ilmanvaihtoventtiilit, kourut, koukut ja niiden kaltaiset rakennusteollisuudessa käytettävät tavarat

2,7

7326 90 70

rei'itetyt astiat ja niiden kaltaiset levystä valmistetut tavarat poistoveden suodattamiseen

2,7

 

muut tavarat rautaa tai terästä

 

 

7326 90 91

avoimessa muotissa taotut

2,7

7326 90 93

suljetussa muotissa taotut

2,7

7326 90 95

sintratut

2,7

7326 90 98

muut

2,7

74 RYHMÄ

KUPARI JA KUPARITAVARAT

Huomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”puhdistettu kupari”:

metallia, jossa on vähintään 99,85 painoprosenttia kuparia; tai

metallia, jossa on vähintään 97,5 painoprosenttia kuparia, jos minkään muun aineen osuus painosta ei ole suurempi kuin seuraavassa taulukossa mainitut määrät:

Muut aineet

Aineet

Enimmäismäärät painoprosentteina

Ag

hopea

0,25

As

arseeni

0,5

Cd

kadmium

1,3

Cr

kromi

1,4

Mg

magnesium

0,8

Pb

lyijy

1,5

S

rikki

0,7

Sn

tina

0,8

Te

telluuri

0,8

Zn

sinkki

1

Zr

zirkonium

0,3

muut aineet (144), kukin

0,3

b)

”kupariseokset”:

metallisia aineita (ei kuitenkaan puhdistamatonta kuparia), joissa kuparia on painosta enemmän kuin mitään muuta ainetta, jos:

1)

muista aineista vähintään yhden osuus on suurempi kuin edellä esitetyssä taulukossa mainittu määrä tai

2)

näitä muita aineita on yhteensä enemmän kuin 2,5 painoprosenttia;

c)

”esiseokset”:

seoksia, joissa muiden aineiden ohella on enemmän kuin 10 painoprosenttia kuparia ja jotka eivät sovellu muokattaviksi ja joita käytetään lisäaineina muiden seosten valmistuksessa tai pelkistysaineina, rikinpoistoaineina tai vastaaviin tarkoituksiin muiden kuin rautametallien valmistuksessa. Fosforikupari (kuparifosfidi), jossa on enemmän kuin 15 painoprosenttia fosforia, kuuluu kuitenkin nimikkeeseen 2848;

d)

”tangot”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä tai taottuja kiepittämättömiä tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä. Tankoina pidetään myös samanmuotoisia ja -mittaisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Lankaharkkoja ja billettejä, joiden päät on suipennettu tai joita muulla tavalla on työstetty ainoastaan helpottamaan niiden syöttämistä koneisiin, kun niistä tehdään esimerkiksi raakalankaa tai putkea, pidetään kuitenkin nimikkeen 7403 muokkaamattomana kuparina;

e)

”profiilit”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä, taottuja tai muovattuja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja jotka eivät vastaa mitään tankojen, langan, levyjen, nauhojen, folion tai putkien määritelmistä. Profiileina pidetään myös samanmuotoisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

f)

”lanka”:

valssattuja, pursotettuja tai vedettyjä, kieppeinä tai keloilla olevia tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä.

Nimikkeessä 7414 tarkoitetaan ilmaisulla ”lanka” kuitenkin ainoastaan poikkileikkaukseltaan minkä muotoisia tahansa tuotteita (myös kieppeinä tai keloilla olevia), joiden suurin poikkileikkausmitta on enintään 6 mm;

g)

”levyt, nauhat ja folio”:

tasomaisia, myös kelattuja tuotteita (muita kuin nimikkeen 7403 muokkaamattomia tuotteita), jotka ovat poikkileikkaukseltaan täyteisiä, särmiltään myös pyöristettyjä, tasapaksuja (muita kuin neliön muotoisia) suorakulmioita (myös ”muunnettuja suorakulmioita”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia) ja jotka ovat:

suorakaiteen tai neliön muotoisia ja joiden paksuus on enintään 1/10 leveydestä;

muun kuin suorakaiteen tai neliön muotoisia, minkä kokoisia tahansa, jos niillä ei ole muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Nimikkeisiin 7409 ja 7410 kuuluvat muun muassa levyt, nauhat ja folio, jotka on kuvioitu (esimerkiksi urilla, harjoilla, ruuduilla tai pisaran, pyörylän tai vinoneliön muotoisilla kuvioilla), ja sellaiset tuotteet, jotka on rei'itetty, aallotettu, kiillotettu tai pinnoitettu, jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

h)

”putket”:

onttoja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen, ympyrän, soikion, suorakaiteen, neliön, tasasivuisen kolmion tai säännöllisen kuperan monikulmion muotoinen ja joissa on ainoastaan yksi koko tuotteen läpi ulottuva reikä ja tasapaksut seinämät. Putkina pidetään myös tuotteita, joiden poikkileikkaus on muodoltaan suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio ja joiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt, jos poikkileikkauksen sisä- ja ulkopiirit ovat samanmuotoiset, yhdensuuntaiset ja samankeskiset. Putket, joilla on edellä esitetty poikkileikkaus, voivat olla kiillotettuja, pinnoitettuja, taivutettuja, kierteitettyjä, porattuja, kavennettuja, laajennettuja, kartiomaisiksi muotoiltuja taikka laipoilla, muhveilla tai renkailla varustettuja.

Alanimikehuomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”kupari-sinkkiseokset (messingit)”:

kuparin ja sinkin seoksia, joissa voi olla myös muita aineita. Jos seoksessa on muita aineita, on:

sinkkiä oltava painosta enemmän kuin mitään muuta näistä aineista;

mahdollisen nikkelin osuuden oltava pienempi kuin 5 painoprosenttia [ks. kupari-nikkeli-sinkkiseokset (uushopeat)];

mahdollisen tinan osuuden oltava pienempi kuin 3 painoprosenttia [ks. kupari-tinaseokset (pronssit)];

b)

”kupari-tinaseokset (pronssit)”:

kuparin ja tinan seoksia, joissa voi olla myös muita aineita. Jos seoksessa on muita aineita, on tinaa oltava painosta enemmän kuin mitään muuta näistä aineista. Jos tinaa on kuitenkin vähintään 3 painoprosenttia, sinkkiä voi olla painosta enemmän kuin tinaa, mutta kuitenkin vähemmän kuin 10 painoprosenttia;

c)

”kupari-nikkeli-sinkkiseokset (uushopeat)”:

kuparin, nikkelin ja sinkin seoksia, joissa voi olla myös muita aineita. Nikkeliä on oltava vähintään 5 painoprosenttia [ks. kupari-sinkkiseokset (messingit)];

d)

”kupari-nikkeliseokset”:

kuparin ja nikkelin seoksia, joissa voi olla myös muita aineita, kuitenkin niin, että sinkkiä saa olla enintään 1 painoprosentti. Jos seoksessa on muita aineita, on nikkeliä oltava painosta enemmän kuin mitään muuta näistä aineista.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

7401

Kuparikivi; sementoitu kupari (saostettu kupari)

 

 

7401 10 00

kuparikivi

vapaa

7401 20 00

sementoitu kupari (saostettu kupari)

vapaa

7402 00 00

Puhdistamaton kupari; kuparianodit elektrolyyttistä puhdistusta varten

vapaa

7403

Puhdistettu kupari ja kupariseokset, muokkaamattomat

 

 

 

puhdistettu kupari

 

 

7403 11 00

katodit ja katodilohkot

vapaa

7403 12 00

lankaharkot

vapaa

7403 13 00

billetit

vapaa

7403 19 00

muut

vapaa

 

kupariseokset

 

 

7403 21 00

kupari-sinkkiseokset (messinki)

vapaa

7403 22 00

kupari-tinaseokset (pronssi)

vapaa

7403 23 00

kupari-nikkeliseokset (nikkelikupari) ja kupari-nikkeli-sinkkiseokset (uushopea)

vapaa

7403 29 00

muut kupariseokset (ei kuitenkaan nimikkeen 7405 esiseokset)

vapaa

7404 00

Kuparijätteet ja -romu

 

 

7404 00 10

puhdistettua kuparia

vapaa

 

kupariseosta

 

 

7404 00 91

kupari-sinkkiseosta (messinkiä)

vapaa

7404 00 99

muut

vapaa

7405 00 00

Kupariesiseokset

vapaa

7406

Kuparijauheet ja -suomut

 

 

7406 10 00

muut kuin suomumaiset jauheet

vapaa

7406 20 00

suomumaiset jauheet; suomut

vapaa

7407

Kuparitangot ja -profiilit

 

 

7407 10 00

puhdistettua kuparia

4,8

 

kupariseosta

 

 

7407 21

kupari-sinkkiseosta (messinkiä)

 

 

7407 21 10

tangot

4,8

7407 21 90

profiilit

4,8

7407 22

kupari-nikkeliseosta (nikkelikuparia) tai kupari-nikkeli-sinkkiseosta (uushopeaa)

 

 

7407 22 10

kupari-nikkeliseosta (nikkelikuparia)

4,8

7407 22 90

kupari-nikkeli-sinkkiseosta (uushopeaa)

4,8

7407 29 00

muut

4,8

7408

Kuparilanka

 

 

 

puhdistettua kuparia

 

 

7408 11 00

poikkileikkauksen suurin läpimitta suurempi kuin 6 mm

4,8

7408 19

muu

 

 

7408 19 10

poikkileikkauksen suurin läpimitta suurempi kuin 0,5 mm

4,8

7408 19 90

poikkileikkauksen suurin läpimitta enintään 0,5 mm

4,8

 

kupariseosta

 

 

7408 21 00

kupari-sinkkiseosta (messinkiä)

4,8

7408 22 00

kupari-nikkeliseosta (nikkelikuparia) tai kupari-nikkeli-sinkkiseosta (uushopeaa)

4,8

7408 29 00

muu

4,8

7409

Kuparilevyt ja -nauhat, paksuus suurempi kuin 0,15 mm

 

 

 

puhdistettua kuparia

 

 

7409 11 00

kelattuina

4,8

7409 19 00

muut

4,8

 

kupari-sinkkiseosta (messinkiä)

 

 

7409 21 00

kelattuina

4,8

7409 29 00

muut

4,8

 

kupari-tinaseosta (pronssia)

 

 

7409 31 00

kelattuina

4,8

7409 39 00

muut

4,8

7409 40

kupari-nikkeliseosta (nikkelikuparia) tai kupari-nikkeli-sinkkiseosta (uushopeaa)

 

 

7409 40 10

kupari-nikkeliseosta (nikkelikuparia)

4,8

7409 40 90

kupari-nikkeli-sinkkiseosta (uushopeaa)

4,8

7409 90 00

muuta kupariseosta

4,8

7410

Kuparifolio (myös painettu tai paperilla, kartongilla, pahvilla, muovilla tai niiden kaltaisella tukiaineella vahvistettu), paksuus (tukiainetta huomioon ottamatta) enintään 0,15 mm

 

 

 

vahvistamaton

 

 

7410 11 00

puhdistettua kuparia

5,2

7410 12 00

kupariseosta

5,2

 

vahvistettu

 

 

7410 21 00

puhdistettua kuparia

5,2

7410 22 00

kupariseosta

5,2

7411

Kupariputket

 

 

7411 10

puhdistettua kuparia

 

 

 

suorat, seinämän paksuus

 

 

7411 10 11

suurempi kuin 0,6 mm

4,8

7411 10 19

enintään 0,6 mm

4,8

7411 10 90

muut

4,8

 

kupariseosta

 

 

7411 21

kupari-sinkkiseosta (messinkiä)

 

 

7411 21 10

suorat

4,8

7411 21 90

muut

4,8

7411 22 00

kupari-nikkeliseosta (nikkelikuparia) tai kupari-nikkeli-sinkkiseosta (uushopeaa)

4,8

7411 29 00

muut

4,8

7412

Putkien liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja muhvit), kuparia

 

 

7412 10 00

puhdistettua kuparia

5,2

7412 20 00

kupariseosta

5,2

7413 00

Säikeislanka, kaapeli, punottu nauha ja niiden kaltaiset tavarat, kuparia, ilman sähköeristystä

 

 

7413 00 20

puhdistettua kuparia

5,2

7413 00 80

kupariseosta

5,2

7414

Metallikangas (myös päätön), ristikko ja verkko, valmistettu kuparilangasta; kuparileikkoverkko

 

 

7414 20 00

kangas

4,3

7414 90 00

muut

4,3

7415

Naulat, piirustus- ja muut nastat, sinkilät (ei kuitenkaan nimikkeen 8305 nitomaniitit) ja niiden kaltaiset tavarat, kuparia, tai kuparikantaiset rauta- tai teräsvarsin; ruuvit, pultit, mutterit, kansiruuvit, koukkuruuvit, niitit, sokat ja sokkanaulat, aluslaatat (myös jousilaatat) ja niiden kaltaiset tavarat, kuparia

 

 

7415 10 00

naulat, piirustus- ja muut nastat, sinkilät ja niiden kaltaiset tavarat

4

 

muut kierteettömät tavarat

 

 

7415 21 00

aluslaatat (myös jousilaatat)

3

7415 29 00

muut

3

 

muut kierteitetyt tavarat

 

 

7415 33 00

ruuvit; pultit ja mutterit

3

7415 39 00

muut

3

7416 00 00

Kuparijouset

4

7417 00 00

Keitto- ja lämmityslaitteet, jollaisia käytetään taloustarkoituksiin, muut kuin sähköllä toimivat, ja niiden osat, kuparia

4

7418

Pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä niiden osat, kuparia; padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat, kuparia; saniteettitavarat ja niiden osat, kuparia

 

 

 

pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä niiden osat; padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

7418 11 00

padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat

3

7418 19 00

muut

3

7418 20 00

saniteettitavarat ja niiden osat

3

7419

Muut kuparitavarat

 

 

7419 10 00

ketjut ja niiden osat

3

 

muut

 

 

7419 91 00

valetut, muotti- tai vapaataotut, mutta ei enempää valmistetut

3

7419 99 00

muut

3

75 RYHMÄ

NIKKELI JA NIKKELITAVARAT

Huomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”tangot”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä tai taottuja, kiepittämättömiä tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä. Tankoina pidetään myös samanmuotoisia ja -mittaisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

b)

”profiilit”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä, taottuja tai muovattuja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja jotka eivät vastaa mitään tankojen, langan, levyjen, nauhojen, folion tai putkien määritelmistä. Profiileina pidetään myös samanmuotoisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

c)

”lanka”:

valssattuja, pursotettuja tai vedettyjä, kieppeinä tai keloilla olevia tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä;

d)

”levyt, nauhat ja folio”:

tasomaisia, myös kelattuja tuotteita (muita kuin nimikkeen 7502 muokkaamattomia tuotteita), jotka ovat poikkileikkaukseltaan täyteisiä, särmiltään myös pyöristettyjä, tasapaksuja (muita kuin neliön muotoisia) suorakulmioita (myös ”muunnettuja suorakulmioita”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia) ja jotka ovat:

suorakaiteen tai neliön muotoisia ja joiden paksuus on enintään 1/10 leveydestä;

muun kuin suorakaiteen tai neliön muotoisia, minkä kokoisia tahansa, jos niillä ei ole muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Nimikkeeseen 7506 kuuluvat muun muassa levyt, nauhat ja folio, jotka on kuvioitu (esimerkiksi urilla, harjoilla, ruuduilla tai pisaran, pyörylän tai vinoneliön muotoisilla kuvioilla), ja sellaiset tuotteet, jotka on rei'itetty, aallotettu, kiillotettu tai pinnoitettu, jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

e)

”putket”:

onttoja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen, ympyrän, soikion, suorakaiteen, neliön, tasasivuisen kolmion tai säännöllisen kuperan monikulmion muotoinen ja joissa on ainoastaan yksi koko tuotteen läpi ulottuva reikä ja tasapaksut seinämät. Putkina pidetään myös tuotteita, joiden poikkileikkaus on muodoltaan suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio ja joiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt, jos poikkileikkauksen sisä- ja ulkopiirit ovat samanmuotoiset, yhdensuuntaiset ja samankeskiset. Putket, joilla on edellä esitetty poikkileikkaus, voivat olla kiillotettuja, pinnoitettuja, taivutettuja, kierteitettyjä, porattuja, kavennettuja, laajennettuja, kartiomaisiksi muotoiltuja taikka laipoilla, muhveilla tai renkailla varustettuja.

Alanimikehuomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”seostamaton nikkeli”:

metallia, jossa on yhteensä vähintään 99 painoprosenttia nikkeliä ja kobolttia, jos:

1)

kobolttia on enintään 1,5 painoprosenttia, ja

2)

minkään muun aineen osuus painosta ei ole suurempi kuin seuraavassa taulukossa mainitut määrät:

Muut aineet

Aineet

Enimmäismäärät painoprosentteina

Fe

rauta

0,5

O

happi

0,4

muut aineet, kukin

0,3

b)

”nikkeliseokset”:

metallisia aineita, joissa nikkeliä on painosta enemmän kuin mitään muuta ainetta, jos:

1)

kobolttia on enemmän kuin 1,5 painoprosenttia,

2)

muista aineista vähintään yhden osuus painosta on suurempi kuin edellä esitetyssä taulukossa mainittu määrä, tai

3)

muita aineita kuin nikkeliä ja kobolttia on yhteensä enemmän kuin 1 painoprosentti.

2.

Sen estämättä, mitä 1 ryhmähuomautuksen c alakohdassa määrätään, alanimikkeessä 7508 10 ilmaisulla ”lanka” tarkoitetaan ainoastaan tuotteita, myös kelattuja, joiden poikkileikkaus voi olla minkämuotoinen tahansa ja joiden poikkileikkauksen suurin läpimitta on enintään 6 mm.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

7501

Nikkelikivi, nikkelioksidisintterit ja muut nikkelin valmistuksen välituotteet

 

 

7501 10 00

nikkelikivi

vapaa

7501 20 00

nikkelioksidisintterit ja muut nikkelin valmistuksen välituotteet

vapaa

7502

Muokkaamaton nikkeli

 

 

7502 10 00

seostamaton nikkeli

vapaa

7502 20 00

nikkeliseokset

vapaa

7503 00

Nikkelijätteet ja -romu

 

 

7503 00 10

seostamatonta nikkeliä

vapaa

7503 00 90

nikkeliseosta

vapaa

7504 00 00

Nikkelijauheet ja -suomut

vapaa

7505

Nikkelitangot, -profiilit ja -lanka

 

 

 

tangot ja profiilit

 

 

7505 11 00

seostamatonta nikkeliä

vapaa

7505 12 00

nikkeliseosta

2,9

 

lanka

 

 

7505 21 00

seostamatonta nikkeliä

vapaa

7505 22 00

nikkeliseosta

2,9

7506

Nikkelilevyt, -nauhat ja -folio

 

 

7506 10 00

seostamatonta nikkeliä

vapaa

7506 20 00

nikkeliseosta

3,3

7507

Putket sekä putkien liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja muhvit), nikkeliä

 

 

 

putket

 

 

7507 11 00

seostamatonta nikkeliä

vapaa

7507 12 00

nikkeliseosta

vapaa

7507 20 00

putkien liitos- ja muut osat

2,5

7508

Muut nikkelitavarat

 

 

7508 10 00

kangas, ristikko ja verkko, nikkelilangasta valmistettu

vapaa

7508 90 00

muut

vapaa

76 RYHMÄ

ALUMIINI JA ALUMIINITAVARAT

Huomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”tangot”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä tai taottuja, kiepittämättömiä tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä. Tankoina pidetään myös samanmuotoisia ja -mittaisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

b)

”profiilit”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä, taottuja tai muovattuja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja jotka eivät vastaa mitään tankojen, langan, levyjen, nauhojen, folion tai putkien määritelmistä. Profiileina pidetään myös samanmuotoisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

c)

”lanka”:

valssattuja, pursotettuja tai vedettyjä, kieppeinä tai keloilla olevia tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä;

d)

”levyt, nauhat ja folio”:

tasomaisia, myös kelattuja tuotteita (muita kuin nimikkeen 7601 muokkaamattomia tuotteita), jotka ovat poikkileikkaukseltaan täyteisiä, särmiltään myös pyöristettyjä, tasapaksuja (muita kuin neliön muotoisia) suorakulmioita (myös ”muunnettuja suorakulmioita”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia) ja jotka ovat:

suorakaiteen tai neliön muotoisia ja joiden paksuus on enintään 1/10 leveydestä,

muun muotoisia kuin suorakaiteen tai neliön muotoisia, minkä kokoisia tahansa, jos niillä ei ole muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Nimikkeisiin 7606 ja 7607 kuuluvat muun muassa levyt, nauhat ja folio, jotka on kuvioitu (esimerkiksi urilla, harjoilla, ruuduilla tai pisaran, pyörylän tai vinoneliön muotoisilla kuvioilla), ja sellaiset tuotteet, jotka on rei'itetty, aallotettu, kiillotettu tai pinnoitettu, jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

e)

”putket”:

onttoja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen, ympyrän, soikion, suorakaiteen, neliön, tasasivuisen kolmion tai säännöllisen kuperan monikulmion muotoinen ja joissa on ainoastaan yksi koko tuotteen läpi ulottuva reikä ja tasapaksut seinämät. Putkina pidetään myös tuotteita, joiden poikkileikkaus on muodoltaan suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio ja joiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt, jos poikkileikkauksen sisä- ja ulkopiirit ovat samanmuotoiset, yhdensuuntaiset ja samankeskiset. Putket, joilla on edellä esitetty poikkileikkaus, voivat olla kiillotettuja, pinnoitettuja, taivutettuja, kierteitettyjä, porattuja, kavennettuja, laajennettuja, kartiomaisiksi muotoiltuja taikka laipoilla, muhveilla tai renkailla varustettuja.

Alanimikehuomautuksia

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”seostamaton alumiini”:

metallia, jossa on vähintään 99 painoprosenttia alumiinia, jos minkään muun aineen osuus painosta ei ole suurempi kuin seuraavassa taulukossa mainitut määrät:

Muut aineet

Aineet

Enimmäismäärät painoprosentteina

Fe + Si (rauta ja pii yhteensä)

1

muut aineet (145), kukin

0,1 (146)

b)

”alumiiniseokset”:

metallisia aineita, joissa alumiinia on painosta enemmän kuin mitään muuta ainetta, jos:

1)

muista aineista vähintään yhden osuus tai raudan ja piin yhteenlaskettu osuus painosta on suurempi kuin edellä esitetyssä taulukossa mainittu määrä, tai

2)

näitä muita aineita on yhteensä enemmän kuin 1 painoprosentti.

2.

Sen estämättä, mitä 1 ryhmähuomautuksen c alakohdassa määrätään, alanimikkeessä 7616 91 ilmaisulla ”lanka” tarkoitetaan ainoastaan tuotteita, myös kelattuja, joiden poikkileikkaus voi olla minkämuotoinen tahansa ja joiden poikkileikkauksen suurin läpimitta on enintään 6 mm.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

7601

Muokkaamaton alumiini

 

 

7601 10 00

seostamaton alumiini

6

7601 20

alumiiniseokset

 

 

7601 20 10

primaarit

6

 

sekundaarit

 

 

7601 20 91

valanteina tai sulassa tilassa

6

7601 20 99

muut

6

7602 00

Alumiinijätteet ja -romu

 

 

 

jätteet

 

 

7602 00 11

sorvaus- ja muut lastut, kaavinta- ja kuorimisjätteet, hiomajätteet, sahausjätteet ja viilajauho; värjätyistä, pinnoitetuista tai yhteenliimatuista levyistä ja foliosta peräisin olevat jätteet, paksuus (tukiainetta huomioon ottamatta) enintään 0,2 mm

vapaa

7602 00 19

muut (myös tehtaiden hylkytavarat)

vapaa

7602 00 90

romu

vapaa

7603

Alumiinijauheet ja -suomut

 

 

7603 10 00

muut kuin suomumaiset jauheet

5

7603 20 00

suomumaiset jauheet; suomut

5

7604

Alumiinitangot ja -profiilit

 

 

7604 10

seostamatonta alumiinia

 

 

7604 10 10

tangot

7,5

7604 10 90

profiilit

7,5

 

alumiiniseosta

 

 

7604 21 00

profiiliputket

7,5

7604 29

muut

 

 

7604 29 10

tangot

7,5

7604 29 90

profiilit

7,5

7605

Alumiinilanka

 

 

 

seostamatonta alumiinia

 

 

7605 11 00

poikkileikkauksen suurin läpimitta suurempi kuin 7 mm

7,5

7605 19 00

muu

7,5

 

alumiiniseosta

 

 

7605 21 00

poikkileikkauksen suurin läpimitta suurempi kuin 7 mm

7,5

7605 29 00

muu

7,5

7606

Alumiinilevyt ja -nauhat, paksuus suurempi kuin 0,2 mm

 

 

 

suorakaiteen tai neliön muotoiset

 

 

7606 11

seostamatonta alumiinia

 

 

7606 11 10

maalatut, lakatut tai muovipinnoitetut

7,5

 

muut, paksuus

 

 

7606 11 91

pienempi kuin 3 mm

7,5

7606 11 93

vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 6 mm

7,5

7606 11 99

vähintään 6 mm

7,5

7606 12

alumiiniseosta

 

 

7606 12 10

nauhat säleverhoja varten

7,5

 

muut

 

 

7606 12 50

maalatut, lakatut tai muovipinnoitetut

7,5

 

muut, paksuus

 

 

7606 12 91

pienempi kuin 3 mm

7,5

7606 12 93

vähintään 3 mm, mutta pienempi kuin 6 mm

7,5

7606 12 99

vähintään 6 mm

7,5

 

muut

 

 

7606 91 00

seostamatonta alumiinia

7,5

7606 92 00

alumiiniseosta

7,5

7607

Alumiinifolio (myös painettu tai paperilla, kartongilla, pahvilla, muovilla tai niiden kaltaisella tukiaineella vahvistettu), paksuus (tukiainetta huomioon ottamatta) enintään 0,2 mm

 

 

 

vahvistamaton

 

 

7607 11

valssattu, mutta ei enempää valmistettu

 

 

7607 11 10

paksuus pienempi kuin 0,021 mm

7,5

7607 11 90

paksuus vähintään 0,021 mm, mutta enintään 0,2 mm

7,5

7607 19

muu

 

 

7607 19 10

paksuus pienempi kuin 0,021 mm

7,5

 

paksuus vähintään 0,021 mm, mutta enintään 0,2 mm

 

 

7607 19 91

itsekiinnittyvä

7,5

7607 19 99

muu

7,5

7607 20

vahvistettu

 

 

7607 20 10

paksuus (tukiainetta huomioon ottamatta) pienempi kuin 0,021 mm

10

 

paksuus (tukiainetta huomioon ottamatta) vähintään 0,021 mm, mutta enintään 0,2 mm

 

 

7607 20 91

itsekiinnittyvä

7,5

7607 20 99

muu

7,5

7608

Alumiiniputket

 

 

7608 10 00

seostamatonta alumiinia

7,5

7608 20

alumiiniseosta

 

 

7608 20 20

hitsatut

7,5

 

muut

 

 

7608 20 81

ei enempää valmistetut kuin pursotetut

7,5

7608 20 89

muut

7,5

7609 00 00

Putkien liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja muhvit), alumiinia

7

7610

Alumiiniset rakenteet (ei kuitenkaan nimikkeen 9406 tehdasvalmisteiset rakennukset) ja rakenteiden osat (esim. sillat ja siltaelementit, tornit, ristikkomastot, katot, kattorakenteet, ovet, ikkunat, ovenkarmit, ikkunankehykset ja -karmit, kynnykset, kaiteet ja pylväät); alumiinilevyt, -tangot, -profiilit, -putket ja niiden kaltaiset tavarat, rakenteissa käytettäviksi valmistetut

 

 

7610 10 00

ovet, ikkunat, ovenkarmit, ikkunankehykset ja -karmit sekä kynnykset

6

p/st (147)

7610 90

muut

 

 

7610 90 10

sillat ja siltaelementit, tornit ja ristikkomastot

7

7610 90 90

muut

6

7611 00 00

Alumiiniset säiliöt, altaat, sammiot ja niiden kaltaiset astiat, kaikkia aineita (ei kuitenkaan tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja) varten, enemmän kuin 300 litraa vetävät, myös vuoratut tai lämpöeristetyt, mutta ilman mekaanisia tai lämmitys- tai jäähdytysvarusteita

6

7612

Alumiiniset altaat, astiat, tynnyrit, tölkit, laatikot, rasiat ja niiden kaltaiset säilytyspäällykset (myös pursot ja muut putkilot), kaikkia aineita (ei kuitenkaan tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja) varten, enintään 300 litraa vetävät, myös vuoratut tai lämpöeristetyt, mutta ilman mekaanisia tai lämmitys- tai jäähdytysvarusteita

 

 

7612 10 00

pursot (muut kuin jäykät)

6

7612 90

muut

 

 

7612 90 10

jäykät putkilot

6

7612 90 20

säilytyspäällykset aerosoleja varten

6

p/st

 

muut

 

 

7612 90 91

vähintään 50 litraa vetävät

6

7612 90 98

vähemmän kuin 50 litraa vetävät

6

7613 00 00

Alumiinisäiliöt tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja varten

6

7614

Säikeislanka, kaapeli, punottu nauha ja niiden kaltaiset tavarat, alumiinia, ilman sähköeristystä

 

 

7614 10 00

joissa on terässydän

6

7614 90 00

muut

6

7615

Pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä niiden osat, alumiinia; padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat, alumiinia; saniteettitavarat ja niiden osat, alumiinia

 

 

 

pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä niiden osat; padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

7615 11 00

padanpuhdistimet sekä puhdistus- ja kiillotussienet ja -käsineet ja niiden kaltaiset tavarat

6

7615 19

muut

 

 

7615 19 10

valetut

6

7615 19 90

muut

6

7615 20 00

saniteettitavarat ja niiden osat

6

7616

Muut alumiinitavarat

 

 

7616 10 00

naulat, nastat, sinkilä (ei kuitenkaan nimikkeen 8305 nitomaniitit), pultit, mutterit, ruuvit, myös koukkuruuvit, niitit, sokat ja sokkanaulat, aluslaatat ja niiden kaltaiset tavarat

6

 

muut

 

 

7616 91 00

kangas, ristikko sekä aitaus- ja muu verkko, alumiinilangasta valmistettu

6

7616 99

muut

 

 

7616 99 10

valetut

6

7616 99 90

muut

6

78 RYHMÄ

LYIJY JA LYIJYTAVARAT

Huomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”tangot”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä tai taottuja, kiepittämättömiä tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä. Tankoina pidetään myös samanmuotoisia ja -mittaisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

b)

”profiilit:”

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä, taottuja tai muovattuja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja jotka eivät vastaa mitään tankojen, langan, levyjen, nauhojen, folion tai putkien määritelmistä. Profiileina pidetään myös samanmuotoisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

c)

”lanka”:

valssattuja, pursotettuja tai vedettyjä, kieppeinä tai keloilla olevia tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä;

d)

”levyt, nauhat ja folio”:

tasomaisia, myös kelattuja tuotteita (muita kuin nimikkeen 7801 muokkaamattomia tuotteita), jotka ovat poikkileikkaukseltaan täyteisiä, särmiltään myös pyöristettyjä, tasapaksuja (muita kuin neliön muotoisia) suorakulmioita (myös ”muunnettuja suorakulmioita”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia) ja jotka ovat:

suorakaiteen tai neliön muotoisia ja joiden paksuus on enintään 1/10 leveydestä;

muun muotoisia kuin suorakaiteen tai neliön muotoisia, minkä kokoisia tahansa, jos niillä ei ole muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Nimikkeeseen 7804 kuuluvat muun muassa levyt, nauhat ja folio, jotka on kuvioitu (esimerkiksi urilla, harjoilla, ruuduilla tai pisaran, pyörylän tai vinoneliön muotoisilla kuvioilla), ja sellaiset tuotteet, jotka on rei'itetty, aallotettu, kiillotettu tai pinnoitettu, jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

e)

”putket”:

onttoja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen, ympyrän, soikion, suorakaiteen, neliön, tasasivuisen kolmion tai säännöllisen kuperan monikulmion muotoinen ja joissa on ainoastaan yksi koko tuotteen läpi ulottuva reikä ja tasapaksut seinämät. Putkina pidetään myös tuotteita, joiden poikkileikkaus on muodoltaan suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio ja joiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt, jos poikkileikkauksen sisä- ja ulkopiirit ovat samanmuotoiset, yhdensuuntaiset ja samankeskiset. Putket, joilla on edellä esitetty poikkileikkaus, voivat olla kiillotettuja, pinnoitettuja, taivutettuja, kierteitettyjä, porattuja, kavennettuja, laajennettuja, kartiomaisiksi muotoiltuja taikka laipoilla, muhveilla tai renkailla varustettuja.

Alanimikehuomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”puhdistettu lyijy”:

metallia, jossa on vähintään 99,9 painoprosenttia lyijyä, jos minkään muun aineen osuus painosta ei ole suurempi kuin seuraavassa taulukossa mainitut määrät:

Muut aineet

Aineet

Enimmäismäärät painoprosentteina

Ag

hopea

0,02

As

arseeni

0,005

Bi

vismutti

0,05

Ca

kalsium

0,002

Cd

kadmium

0,002

Cu

kupari

0,08

Fe

rauta

0,002

S

rikki

0,002

Sb

antimoni

0,005

Sn

tina

0,005

Zn

sinkki

0,002

Muut (esim. Te), kukin

0,001

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

7801

Muokkaamaton lyijy

 

 

7801 10 00

puhdistettu lyijy

2,5

 

muu

 

 

7801 91 00

jossa on painosta mitattuna antimonia pääasiallisena muuna aineena

2,5 (148)

7801 99

muu

 

 

7801 99 10

puhdistettavaksi tarkoitettu, jossa on vähintään 0,02 painoprosenttia hopeaa (raakalyijy) (149)

vapaa

 

muut

 

 

7801 99 91

lyijyseokset

2,5

7801 99 99

muut

2,5

7802 00 00

Lyijyjätteet ja -romu

vapaa

7803 00 00

Lyijytangot, -profiilit ja -lanka

5

7804

Lyijylevyt, -nauhat ja -folio; lyijyjauheet ja -suomut

 

 

 

levyt, nauhat ja folio

 

 

7804 11 00

levyt, nauhat ja folio, paksuus (tukiainetta huomioon ottamatta) enintään 0,2 mm

5

7804 19 00

muut

5

7804 20 00

jauheet ja suomut

vapaa

7805 00 00

Putket sekä putkien liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja muhvit), lyijyä

5

7806 00

Muut lyijytavarat

 

 

7806 00 10

säiliöt, joissa on säteilyä estävä lyijypäällyste, radioaktiivisten aineiden kuljetukseen ja varastointiin tarkoitetut (Euratom)

vapaa

7806 00 90

muut

5

79 RYHMÄ

SINKKI JA SINKKITAVARAT

Huomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”tangot”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä tai taottuja, kiepittämättömiä tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä. Tankoina pidetään myös samanmuotoisia ja -mittaisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

b)

”profiilit”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä, taottuja tai muovattuja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja jotka eivät vastaa mitään tankojen, langan, levyjen, nauhojen, folion tai putkien määritelmistä. Profiileina pidetään myös samanmuotoisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

c)

”lanka”:

valssattuja, pursotettuja tai vedettyjä, kieppeinä tai keloilla olevia tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden” paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä;

d)

”levyt, nauhat ja folio”:

tasomaisia, myös kelattuja tuotteita (muita kuin nimikkeen 7901 muokkaamattomia tuotteita), jotka ovat poikkileikkaukseltaan täyteisiä, särmiltään myös pyöristettyjä, tasapaksuja (muita kuin neliön muotoisia) suorakulmioita (myös ”muunnettuja suorakulmioita”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia) ja jotka ovat:

suorakaiteen tai neliön muotoisia ja joiden paksuus on enintään 1/10 leveydestä;

muun muotoisia kuin suorakaiteen tai neliön muotoisia, minkä kokoisia tahansa, jos niillä ei ole muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Nimikkeeseen 7905 kuuluvat muun muassa levyt, nauhat ja folio, jotka on kuvioitu (esimerkiksi urilla, harjoilla, ruuduilla tai pisaran, pyörylän tai vinoneliön muotoisilla kuvioilla), ja sellaiset tuotteet, jotka on rei'itetty, aallotettu, kiillotettu tai pinnoitettu, jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

e)

”putket”:

onttoja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen, ympyrän, soikion, suorakaiteen, neliön, tasasivuisen kolmion tai säännöllisen kuperan monikulmion muotoinen ja joissa on ainoastaan yksi koko tuotteen läpi ulottuva reikä ja tasapaksut seinämät. Putkina pidetään myös tuotteita, joiden poikkileikkaus on muodoltaan suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio, tai säännöllinen kupera monikulmio ja joiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt, jos poikkileikkauksen sisä- ja ulkopiirit ovat samanmuotoiset, yhdensuuntaiset ja samankeskiset. Putket, joilla on edellä esitetty poikkileikkaus, voivat olla kiillotettuja, pinnoitettuja, taivutettuja, kierteitettyjä, porattuja, kavennettuja, laajennettuja, kartiomaisiksi muotoiltuja taikka laipoilla, muhveilla tai renkailla varustettuja.

Alanimikehuomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”seostamaton sinkki”:

metallia, jossa on vähintään 97,5 painoprosenttia sinkkiä;

b)

”sinkkiseokset”:

metallisia aineita, joissa sinkkiä on painosta enemmän kuin mitään muuta ainetta, jos näitä muita aineita on yhteensä enemmän kuin 2,5 painoprosenttia;

c)

”sinkkipöly”:

sinkkihöyryä tiivistämällä saatua pölyä, joka koostuu sinkkijauhetta hienommista pallomaisista hiukkasista. Hiukkasista vähintään 80 painoprosenttia läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 63 mikrometriä (mikronia). Sinkkipölyssä on oltava vähintään 85 painoprosenttia metallista sinkkiä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

7901

Muokkaamaton sinkki

 

 

 

seostamaton sinkki

 

 

7901 11 00

jossa on vähintään 99,99 painoprosenttia sinkkiä

2,5

7901 12

jossa on vähemmän kuin 99,99 painoprosenttia sinkkiä

 

 

7901 12 10

jossa on vähintään 99,95 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 99,99 painoprosenttia sinkkiä

2,5

7901 12 30

jossa on vähintään 98,5 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 99,95 painoprosenttia sinkkiä

2,5

7901 12 90

jossa on vähintään 97,95 painoprosenttia, mutta vähemmän kuin 98,5 painoprosenttia sinkkiä

2,5

7901 20 00

sinkkiseokset

2,5

7902 00 00

Sinkkijätteet ja -romu

vapaa

7903

Sinkkipöly, -jauheet ja -suomut

 

 

7903 10 00

sinkkipöly

2,5

7903 90 00

muut

2,5

7904 00 00

Sinkkitangot, -profiilit ja -lanka

5

7905 00 00

Sinkkilevyt, -nauhat ja -folio

5

7906 00 00

Putket sekä putkien liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja muhvit), sinkkiä

5

7907 00 00

Muut sinkkitavarat

5

80 RYHMÄ

TINA JA TINATAVARAT

Huomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”tangot”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä tai taottuja, kiepittämättömiä tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä. Tankoina pidetään myös samanmuotoisia ja -mittaisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

b)

”profiilit”:

valssattuja, pursotettuja, vedettyjä, taottuja tai muovattuja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja jotka eivät vastaa mitään tankojen, langan, levyjen, nauhojen, folion tai putkien määritelmistä. Profiileina pidetään myös samanmuotoisia valettuja tai sintrattuja tuotteita, joita on edelleen muokattu tai työstetty valmistuksen jälkeen (muulla tavalla kuin ainoastaan puhdistamalla tai hehkuhilsettä poistamalla), jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

c)

”lanka”:

valssattuja, pursotettuja tai vedettyjä, kieppeinä tai keloilla olevia tuotteita, joiden täyteinen poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen ja muodoltaan ympyrä, soikio, suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio (myös ”litistetty ympyrä” ja ”muunnettu suorakulmio”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua ovat suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia). Poikkileikkaukseltaan suorakaiteen tai neliön muotoisten, kolmikulmaisten tai monikulmaisten tuotteiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristettyjä. Poikkileikkaukseltaan suorakulmaisten tuotteiden (myös ”muunnettujen suorakulmioiden”) paksuus on suurempi kuin 1/10 leveydestä;

d)

”levyt, nauhat ja folio”:

tasomaisia, myös kelattuja tuotteita (muita kuin nimikkeen 8002 muokkaamattomia tuotteita), jotka ovat poikkileikkaukseltaan täyteisiä, särmiltään myös pyöristettyjä, tasapaksuja (muita kuin neliön muotoisia) suorakulmioita (myös ”muunnettuja suorakulmioita”, joiden kaksi vastakkaista sivua ovat kuperia kaaria ja kaksi muuta sivua suoria, samanpituisia ja yhdensuuntaisia) ja jotka ovat:

suorakaiteen tai neliön muotoisia ja joiden paksuus on enintään 1/10 leveydestä;

muun kuin suorakaiteen tai neliön muotoisia, minkä kokoisia tahansa, jos niillä ei ole muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta.

Nimikkeisiin 8004 ja 8005 kuuluvat muun muassa levyt, nauhat ja folio, jotka on kuvioitu (esimerkiksi urilla, harjoilla, ruuduilla tai pisaran, pyörylän tai vinoneliön muotoisilla kuvioilla), ja sellaiset tuotteet, jotka on rei'itetty, aallotettu, kiillotettu tai pinnoitettu, jos ne näin eivät ole saaneet muihin nimikkeisiin kuuluvien tavaroiden tai tuotteiden luonnetta;

e)

”putket”:

onttoja, myös kieppeinä olevia tuotteita, joiden poikkileikkaus on koko pituudeltaan samanlainen, ympyrän, soikion, suorakaiteen, neliön, tasasivuisen kolmion tai säännöllisen kuperan monikulmion muotoinen ja joissa on ainoastaan yksi koko tuotteen läpi ulottuva reikä ja tasapaksut seinämät. Putkina pidetään myös tuotteita, joiden poikkileikkaus on muodoltaan suorakaide, neliö, tasasivuinen kolmio tai säännöllinen kupera monikulmio ja joiden särmät voivat olla koko pituudeltaan pyöristetyt, jos poikkileikkauksen sisä- ja ulkopiirit ovat samanmuotoiset, yhdensuuntaiset ja samankeskiset. Putket, joilla on edellä esitetty poikkileikkaus, voivat olla kiillotettuja, pinnoitettuja, taivutettuja, kierteitettyjä, porattuja, kavennettuja, laajennettuja, kartiomaisiksi muotoiltuja tai laipoilla, muhveilla tai renkailla varustettuja.

Alanimikehuomautus

1.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla:

a)

”seostamaton tina”:

metallia, jossa on vähintään 99 painoprosenttia tinaa, jos mahdollisen vismutin tai kuparin osuus painosta on pienempi kuin seuraavassa taulukossa mainitut määrät:

Muut aineet

Aineet

Enimmäismäärät painoprosentteina

Bi

vismutti

0,1

Cu

kupari

0,4

b)

”tinaseokset”:

metallisia aineita, joissa tinaa on painosta enemmän kuin mitään muuta ainetta, jos:

1)

näitä muita aineita on yhteensä enemmän kuin 1 painoprosentti, tai

2)

vismuttia tai kuparia on painosta vähintään edellä esitetyssä taulukossa mainittu määrä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8001

Muokkaamaton tina

 

 

8001 10 00

seostamaton tina

vapaa

8001 20 00

tinaseokset

vapaa

8002 00 00

Tinajätteet ja -romu

vapaa

8003 00 00

Tinatangot, -profiilit ja -lanka

vapaa

8004 00 00

Tinalevyt ja -nauhat, paksuus suurempi kuin 0,2 mm

vapaa

8005 00 00

Tinafolio (myös painettu tai paperilla, kartongilla, pahvilla, muovilla tai niiden kaltaisella tukiaineella vahvistettu), paksuus (tukiainetta huomioon ottamatta) enintään 0,2 mm; tinajauheet ja -suomut

vapaa

8006 00 00

Putket sekä putkien liitos- ja muut osat (esim. liitoskappaleet, kulmakappaleet ja muhvit), tinaa

vapaa

8007 00 00

Muut tinatavarat

vapaa

81 RYHMÄ

MUUT EPÄJALOT METALLIT; KERMETIT; NIISTÄ VALMISTETUT TAVARAT

Alanimikehuomautus

1.

Edellä 74 ryhmän 1 huomautusta, jossa määritellään ”tangot, profiilit, lanka, levyt, nauhat ja folio”, noudatetaan soveltuvin osin myös tässä ryhmässä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8101

Volframi ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8101 10 00

jauheet

5

 

muut

 

 

8101 94 00

muokkaamaton volframi, myös ainoastaan sintratut tangot

5

8101 95 00

tangot, muut kuin ainoastaan sintratut, profiilit, levyt, nauhat ja folio

6

8101 96 00

lanka

6

8101 97 00

jätteet ja romu

vapaa

8101 99 00

muut

7

8102

Molybdeeni ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8102 10 00

jauheet

4

 

muut

 

 

8102 94 00

muokkaamaton molybdeeni, myös ainoastaan sintratut tangot

3

8102 95 00

tangot, muut kuin ainoastaan sintratut, profiilit, levyt, nauhat ja folio

5

8102 96 00

lanka

8

8102 97 00

jätteet ja romu

vapaa

8102 99 00

muut

7

8103

Tantaali ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8103 20 00

muokkaamaton tantaali, myös ainoastaan sintratut tangot; jauheet

vapaa

8103 30 00

jätteet ja romu

vapaa

8103 90

muut

 

 

8103 90 10

tangot (muut kuin ainoastaan sintratut), profiilit, lanka, levyt, nauhat ja folio

3

8103 90 90

muut

4

8104

Magnesium ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

 

muokkaamaton magnesium

 

 

8104 11 00

jossa on vähintään 99,8 painoprosenttia magnesiumia

5,3

8104 19 00

muu

4

8104 20 00

jätteet ja romu

vapaa

8104 30 00

lastut ja rakeet, koon mukaan lajitellut; jauheet

4

8104 90 00

muut

4

8105

Kobolttikivi ja muut koboltin valmistuksen välituotteet; koboltti ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8105 20 00

kobolttikivi ja muut koboltin valmistuksen välituotteet; muokkaamaton koboltti; jauheet

vapaa

8105 30 00

jätteet ja romu

vapaa

8105 90 00

muut

3

8106 00

Vismutti ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8106 00 10

muokkaamaton vismutti; jätteet ja romu; jauheet

vapaa

8106 00 90

muut

2

8107

Kadmium ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8107 20 00

muokkaamaton kadmium; jauheet

3

8107 30 00

jätteet ja romu

vapaa

8107 90 00

muut

4

8108

Titaani ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8108 20 00

muokkaamaton titaani; jauheet

5

8108 30 00

jätteet ja romu

5

8108 90

muut

 

 

8108 90 30

tangot, profiilit ja lanka

7

8108 90 50

levyt, nauha ja folio

7

8108 90 60

putket

7

8108 90 90

muut

7

8109

Zirkonium ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8109 20 00

muokkaamaton zirkonium; jauheet

5

8109 30 00

jätteet ja romu

vapaa

8109 90 00

muut

9

8110

Antimoni ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8110 10 00

muokkaamaton antimoni; jauheet

7

8110 20 00

jätteet ja romu

vapaa

8110 90 00

muut

7

8111 00

Mangaani ja siitä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

 

muokkaamaton mangaani; jätteet ja romu; jauheet

 

 

8111 00 11

muokkaamaton mangaani; jauheet

vapaa

8111 00 19

jätteet ja romu

vapaa

8111 00 90

muut

5

8112

Beryllium, kromi, germanium, vanadiini, gallium, hafnium, indium, niobium (kolumbium), renium ja tallium sekä niistä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

 

beryllium

 

 

8112 12 00

muokkaamaton; jauheet

vapaa

8112 13 00

jätteet ja romu

vapaa

8112 19 00

muut

3

 

kromi

 

 

8112 21

muokkaamaton; jauheet

 

 

8112 21 10

seokset, joissa on enemmän kuin 10 painoprosenttia nikkeliä

vapaa

8112 21 90

muut

3

8112 22 00

jätteet ja romu

vapaa

8112 29 00

muut

5

8112 30

germanium

 

 

8112 30 20

muokkaamaton; jauheet

4,5

8112 30 40

jätteet ja romu

vapaa

8112 30 90

muut

7

8112 40

vanadiini

 

 

8112 40 10

muokkaamaton; jätteet ja romu; jauheet

vapaa

8112 40 90

muut

3

 

tallium

 

 

8112 51 00

muokkaamaton; jauheet

1,5

8112 52 00

jätteet ja romu

vapaa

8112 59 00

muut

3

 

muut

 

 

8112 92

muokkaamattomat; jätteet ja romu; jauheet

 

 

8112 92 10

hafnium (celtium)

3

 

niobium (kolumbium); renium

 

 

8112 92 31

muokkaamaton; jauheet

3

8112 92 39

jätteet ja romu

vapaa

 

gallium; indium

 

 

8112 92 50

jätteet ja romu

vapaa

 

muut

 

 

8112 92 81

indium

2

8112 92 89

gallium

1,5

8112 99

muut

 

 

8112 99 10

hafnium (celtium)

7

8112 99 30

niobium (kolumbium); renium

9

8112 99 80

gallium; indium

3

8113 00

Kermetit ja niistä valmistetut tavarat, myös jätteet ja romu

 

 

8113 00 20

muokkaamaton

4

8113 00 40

jätteet ja romu

vapaa

8113 00 90

muut

5

82 RYHMÄ

TYÖKALUT JA -VÄLINEET SEKÄ VEITSET, LUSIKAT JA HAARUKAT, EPÄJALOA METALLIA; NIIDEN EPÄJALOA METALLIA OLEVAT OSAT

Huomautuksia

1.

Puhalluslamppuja, kenttäahjoja, käsi- tai jalkakäyttöisiä hiomalaitteita, manikyyri- ja pedikyyrivälinesarjoja sekä nimikkeen 8209 tavaroita lukuun ottamatta, tähän ryhmään kuuluvat ainoastaan tavarat, joiden terä, työstösärmä, työpinta tai muu työtä suorittava osa on:

a)

epäjaloa metallia;

b)

metallikarbidia tai kermettiä;

c)

luonnon-, synteettistä tai rekonstruoitua jalo- tai puolijalokiveä kiinnitettynä epäjaloa metallia, metallikarbidia tai kermettiä olevaan alustaan;

d)

hioma-ainetta kiinnitettynä epäjaloa metallia olevaan alustaan, jos näissä tavaroissa on epäjaloa metallia olevia leikkuuhampaita, -rihloja tai -uria tai niiden kaltaisia työstäviä osia, jotka säilyttävät luonteensa ja tehtävänsä hioma-aineen kiinnittämisen jälkeen.

2.

Tähän ryhmään kuuluvien tavaroiden epäjaloa metallia olevat osat luokitellaan kuten ne tavarat, joiden osia ne ovat, lukuun ottamatta sellaisinaan erikseen mainittuja osia ja nimikkeen 8466 käsityökalujen työkalunpitimiä. Tämän jakson 2 huomautuksessa määritellyt yleiskäyttöiset osat eivät kuitenkaan missään tapauksessa kuulu tähän ryhmään.

Sähköllä toimivien partakoneiden, tukanleikkuukoneiden ja karvanleikkuukoneiden leikkuupäät ja -terät luokitellaan nimikkeeseen 8510.

3.

Sarjat, jotka koostuvat yhdestä tai useammasta nimikkeen 8211 veitsestä ja vähintään yhtä monesta nimikkeen 8215 tavarasta, luokitellaan nimikkeeseen 8215.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8201

Seuraavat käsityökalut: lapiot, kauhat, kuokat, hakut, heinähangot, talikot ja haravat; kirveet, piilut, vesurit ja niiden kaltaiset hakkuutyökalut; kaikenlaiset sekatöörit ja oksasakset; viikatteet, sirpit, heinäveitset, pensasaitasakset, kaato- ja halkaisukiilat sekä muut maanviljelyksessä, puutarhanhoidossa tai metsänhoidossa käytettävät työkalut

 

 

8201 10 00

lapiot ja kauhat

1,7

p/st

8201 20 00

heinähangot ja talikot

1,7

p/st

8201 30 00

kuokat, hakut ja haravat

1,7

8201 40 00

kirveet, piilut, vesurit ja niiden kaltaiset hakkuutyökalut

1,7

8201 50 00

sekatöörit ja niiden kaltaiset yhden käden oksasakset ja puutarhasakset (myös siipikarjasakset)

1,7

p/st

8201 60 00

pensasaitasakset, kahden käden oksasakset ja niiden kaltaiset kahden käden sakset

1,7

8201 90 00

muut maanviljelyksessä, puutarhanhoidossa tai metsänhoidossa käytettävät käsityökalut

1,7

8202

Käsisahat; kaikenlaisten sahojen terät (myös rako- ja urasahanterät sekä hammastamattomat sahanterät)

 

 

8202 10 00

käsisahat

1,7

8202 20 00

vannesahanterät

1,7

 

pyörösahanterät (myös rako- ja urasahanterät)

 

 

8202 31 00

joissa työtä suorittava osa on terästä

2,7

8202 39 00

muut, myös osat

2,7

8202 40 00

ketjusahanterät

1,7

 

muut sahanterät

 

 

8202 91 00

suorat sahanterät metallintyöstöä varten

2,7

8202 99

muut

 

 

 

joissa työtä suorittava osa on terästä

 

 

8202 99 11

metallintyöstöä varten

2,7

8202 99 19

muiden aineiden työstöä varten

2,7

8202 99 90

joissa työtä suorittava osa on muuta ainetta

2,7

8203

Viilat, raspit, pihdit (myös katkaisupihdit), atulat, metallisakset, putkenkatkaisimet, pultinleikkaimet, reikämeistit ja -pihdit sekä niiden kaltaiset käsityökalut

 

 

8203 10 00

viilat, raspit ja niiden kaltaiset työkalut

1,7

8203 20

pihdit (myös katkaisupihdit), atulat ja niiden kaltaiset työkalut

 

 

8203 20 10

atulat

1,7

8203 20 90

muut

1,7

8203 30 00

metallisakset ja niiden kaltaiset työkalut

1,7

8203 40 00

putkenkatkaisimet, pultinleikkaimet, reikämeistit ja -pihdit sekä niiden kaltaiset työkalut

1,7

8204

Käsikäyttöiset kiintoavaimet ja jakoavaimet (myös momenttiavaimet); vaihdettavat hylsyavaimet, myös varsineen

 

 

 

käsikäyttöiset kiintoavaimet ja jakoavaimet

 

 

8204 11 00

kiintoavaimet

1,7

8204 12 00

jakoavaimet

1,7

8204 20 00

vaihdettavat hylsyavaimet, myös varsineen

1,7

8205

Muualle kuulumattomat käsityökalut (myös lasinleikkuutimantit); puhalluslamput; ruuvipuristimet ja niiden kaltaiset tavarat, muut kuin työstökoneiden tarvikkeet ja osat; alasimet; kenttäahjot; käsi- tai jalkakäyttöiset hiomalaitteet

 

 

8205 10 00

poraustyökalut ja kierteitystyökalut

1,7

8205 20 00

vasarat ja moukarit

3,7

8205 30 00

höylät, taltat, kaivertimet ja niiden kaltaiset puunleikkuutyökalut

3,7

8205 40 00

ruuvitaltat

3,7

 

muut käsityökalut (myös lasinleikkuutimantit)

 

 

8205 51 00

taloustyökalut

3,7

8205 59

muut

 

 

8205 59 10

työkalut muurareita, muovaajia, betonityöntekijöitä, kipsinvalajia ja maalareita varten

3,7

8205 59 30

patruunan avulla toimivat työkalut niittaamista, seinän tulpittamista yms. varten

2,7

8205 59 90

muut

2,7

8205 60 00

puhalluslamput

2,7

8205 70 00

ruuvipuristimet ja niiden kaltaiset tavarat

3,7

8205 80 00

alasimet; kenttäahjot; käsi- tai jalkakäyttöiset hiomalaitteet

2,7

8205 90 00

sarjat, joissa on kahteen tai useampaan edellisistä alanimikkeistä kuuluvaa tavaraa

3,7

8206 00 00

Sarjoiksi vähittäismyyntiä varten pakatut, kahteen tai useampaan nimikkeistä 8202—8205 kuuluvat työkalut

3,7

8207

Vaihdettavat työkalut käsityökaluja (myös mekaanisia) tai työstökoneita varten (esim. puristusta, meistausta, kierteittämistä, porausta, avartamista, aventamista, jyrsimistä, sorvaamista tai ruuvinkiertämistä varten), myös metallinvetolevyt, metallinpuristussuulakkeet sekä työkalut kallionporausta tai maankairausta varten

 

 

 

työkalut kallionporausta tai maankairausta varten

 

 

8207 13 00

joissa työtä suorittava osa on kermettiä

2,7

8207 19

muut, myös osat

 

 

8207 19 10

joissa työtä suorittava osa on timanttia tai puristettua timanttia

2,7

8207 19 90

muut

2,7

8207 20

metallinvetolevyt ja metallinpuristussuulakkeet

 

 

8207 20 10

joissa työtä suorittava osa on timanttia tai puristettua timanttia

2,7

8207 20 90

joissa työtä suorittava osa on muuta ainetta

2,7

8207 30

työkalut puristusta tai meistausta varten

 

 

8207 30 10

metallintyöstöä varten

2,7

8207 30 90

muut

2,7

8207 40

työkalut kierteittämistä varten

 

 

 

metallintyöstöä varten

 

 

8207 40 10

työkalut sisäkierteiden tekoa varten

2,7

8207 40 30

työkalut ulkokierteiden tekoa varten

2,7

8207 40 90

muut

2,7

8207 50

työkalut porausta varten, ei kuitenkaan kallionporausta varten

 

 

8207 50 10

joissa työtä suorittava osa on timanttia tai puristettua timanttia

2,7

 

joissa työtä suorittava osa on muuta ainetta

 

 

8207 50 30

kiviseinäporat

2,7

 

muut

 

 

 

metallintyöstöä varten, joissa työtä suorittava osa on

 

 

8207 50 50

kermettiä

2,7

8207 50 60

pikaterästä

2,7

8207 50 70

muuta ainetta

2,7

8207 50 90

muut

2,7

8207 60

työkalut avartamista tai aventamista varten

 

 

8207 60 10

joissa työtä suorittava osa on timanttia tai puristettua timanttia

2,7

 

joissa työtä suorittava osa on muuta ainetta

 

 

 

työkalut avartamista varten

 

 

8207 60 30

metallintyöstöä varten

2,7

8207 60 50

muut

2,7

 

työkalut aventamista varten

 

 

8207 60 70

metallintyöstöä varten

2,7

8207 60 90

muut

2,7

8207 70

työkalut jyrsimistä varten

 

 

 

metallintyöstöä varten, joissa työtä suorittava osa on

 

 

8207 70 10

kermettiä

2,7

 

muuta ainetta

 

 

8207 70 31

varsijyrsimet

2,7

8207 70 35

vierintäjyrsimet

2,7

8207 70 38

muut

2,7

8207 70 90

muut

2,7

8207 80

työkalut sorvaamista varten

 

 

 

metallintyöstöä varten, joissa työtä suorittava osa on

 

 

8207 80 11

kermettiä

2,7

8207 80 19

muuta ainetta

2,7

8207 80 90

muut

2,7

8207 90

muut vaihdettavat työkalut

 

 

8207 90 10

joissa työtä suorittava osa on timanttia tai puristettua timanttia

2,7

 

joissa työtä suorittava osa on muuta ainetta

 

 

8207 90 30

ruuvitaltan terät

2,7

8207 90 50

hampaanleikkuutyökalut

2,7

 

muut, joissa työtä suorittava osa on

 

 

 

kermettiä

 

 

8207 90 71

metallintyöstöä varten

2,7

8207 90 78

muut

2,7

 

muuta ainetta

 

 

8207 90 91

metallintyöstöä varten

2,7

8207 90 99

muut

2,7

8208

Koneiden ja mekaanisten laitteiden veitset ja leikkuuterät

 

 

8208 10 00

metallintyöstöä varten

1,7

8208 20 00

puuntyöstöä varten

1,7

8208 30

keittiökoneita ja -laitteita tai elintarviketeollisuudessa käytettäviä koneita varten

 

 

8208 30 10

pyöreät terät

1,7

8208 30 90

muut

1,7

8208 40 00

maatalous-, puutarhanhoito- tai metsätyökoneita varten

1,7

8208 90 00

muut

1,7

8209 00

Laatat, sauvat, kärjet ja niiden kaltaiset asentamattomat kappaleet työkaluja varten, kermettiä

 

 

8209 00 20

vaihdettavat laatat

2,7

8209 00 80

muut

2,7

8210 00 00

Enintään 10 kg painavat käsikäyttöiset mekaaniset välineet, joita käytetään ruoan tai juoman valmistukseen tai tarjoiluun

2,7

8211

Veitset, leikkaavin, myös hammastetuin terin (myös puutarhaveitset), nimikkeeseen 8208 kuulumattomat, ja niiden terät

 

 

8211 10 00

erilaisten tavaroiden sarjat

8,5

 

muut

 

 

8211 91

kiinteäteräiset pöytäveitset

 

 

8211 91 30

joiden varret ja terät ovat ruostumatonta terästä

8,5

8211 91 80

muut

8,5

8211 92 00

muut kiinteäteräiset veitset

8,5

8211 93 00

muut kuin kiinteäteräiset veitset

8,5

8211 94 00

terät

6,7

8211 95 00

epäjaloa metallia olevat varret

2,7

8212

Partaveitset ja partakoneet sekä niiden terät (myös partakoneenterien teelmät nauhoina)

 

 

8212 10

partaveitset ja partakoneet

 

 

8212 10 10

partakoneet, joissa on kiinteä terä

2,7

p/st

8212 10 90

muut

2,7

p/st

8212 20 00

partakoneenterät, myös partakoneenterien teelmät nauhoina

2,7

1 000 p/st

8212 90 00

muut osat

2,7

8213 00 00

Sakset ja niiden terät

4,2

8214

Muut leikkaamisvälineet (esim. tukan- ja karvanleikkuuvälineet, teurastajien ja talouskäyttöön tarkoitetut liha- ja muut veitset ja hakkurit sekä paperiveitset); manikyyri- ja pedikyyrivälinesarjat ja -välineet (myös kynsiviilat)

 

 

8214 10 00

paperiveitset, kirjeenavaajat, raapeveitset, kynänteroittimet ja niiden terät

2,7

8214 20 00

manikyyri- ja pedikyyrivälinesarjat ja -välineet (myös kynsiviilat)

2,7

8214 90 00

muut

2,7

8215

Lusikat, haarukat, liemikauhat, reikäkauhat, kakkulapiot, kalaveitset, voiveitset, sokeripihdit ja niiden kaltaiset keittiö- ja ruokailuvälineet

 

 

8215 10

erilaisten tavaroiden sarjat, joissa vähintään yksi esine on hopeoitu, kullattu tai platinoitu

 

 

8215 10 20

jotka sisältävät ainoastaan hopeoituja, kullattuja tai platinoituja esineitä

4,7

 

muut

 

 

8215 10 30

ruostumatonta terästä

8,5

8215 10 80

muut

4,7

8215 20

muut erilaisten tavaroiden sarjat

 

 

8215 20 10

ruostumatonta terästä

8,5

8215 20 90

muut

4,7

 

muut

 

 

8215 91 00

hopeoidut, kullatut tai platinoidut

4,7

8215 99

muut

 

 

8215 99 10

ruostumatonta terästä

8,5

8215 99 90

muut

4,7

83 RYHMÄ

ERINÄISET EPÄJALOSTA METALLISTA VALMISTETUT TAVARAT

Huomautuksia

1.

Tässä ryhmässä epäjaloa metallia olevat osat luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin ne tavarat, joiden osia ne ovat. Nimikkeiden 7312, 7315, 7317, 7318 ja 7320 rauta- tai terästavaroita tai vastaavia, muuta epäjaloa metallia olevia tavaroita (74—76 ja 78—81 ryhmä) ei kuitenkaan pidetä tämän ryhmän tavaroiden osina.

2.

Nimikkeessä 8302 tarkoitetaan ilmaisulla ”kääntöpyörät ja niiden kaltaiset pyörät ja rullat (castors)” sellaisia pyöriä tai rullia, joiden läpimitta (mahdollinen rengas mukaan lukien) on enintään 75 mm, tai sellaisia, joiden läpimitta (mahdollinen rengas mukaan lukien) on suurempi kuin 75 mm, jos pyörän tai siihen kiinnitetyn renkaan leveys on pienempi kuin 30 mm.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8301

Riippulukot ja muut lukot (avaimella, yhdistelmällä tai sähköllä toimivat), epäjaloa metallia; näppäinsalvat ja näppäinsalvoin varustetut kehykset, lukolliset, epäjaloa metallia; edellä mainittujen tavaroiden avaimet, epäjaloa metallia

 

 

8301 10 00

riippulukot

2,7

8301 20 00

lukot, jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa

2,7

8301 30 00

lukot, jollaisia käytetään huonekaluissa

2,7

8301 40

muut lukot

 

 

 

lukot, jollaisia käytetään rakennusten ovissa

 

 

8301 40 11

sylinterilukot

2,7

8301 40 19

muut

2,7

8301 40 90

muut

2,7

8301 50 00

näppäinsalvat ja näppäinsalvoin varustetut kehykset, lukolliset

2,7

8301 60 00

osat

2,7

8301 70 00

erilliset avaimet

2,7

8302

Helat, varusteet ja niiden kaltaiset tavarat, jotka soveltuvat huonekaluihin, oviin, portaisiin, ikkunoihin, kaihtimiin, vaununkoreihin, valjasteoksiin, matka-arkkuihin, kirstuihin, lippaisiin ja niiden kaltaisiin tavaroihin, epäjaloa metallia; vaatenaulakot ja -naulat, konsolit sekä niiden kaltaiset kiinteät kalusteet, epäjaloa metallia; kääntöpyörät ja niiden kaltaiset pyörät ja rullat (castors), joiden kiinnitysrunko on epäjaloa metallia; itsetoimivat ovensulkimet, epäjaloa metallia

 

 

8302 10 00

saranat

2,7

8302 20 00

kääntöpyörät ja niiden kaltaiset pyörät ja rullat (castors)

2,7

8302 30 00

muut helat, varusteet ja niiden kaltaiset tavarat, jotka soveltuvat moottoriajoneuvoihin

2,7

 

muut helat, varusteet ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

8302 41 00

rakennuksiin soveltuvat

2,7

8302 42 00

muut, huonekaluihin soveltuvat

2,7

8302 49 00

muut

2,7

8302 50 00

vaatenaulakot ja -naulat, konsolit sekä niiden kaltaiset kiinteät kalusteet

2,7

8302 60 00

itsetoimivat ovensulkimet

2,7

8303 00

Panssaroidut tai vahvistetut kassa- ja turvakaapit, kassaholvien ovet ja tallelokerot, kassa- ja asiakirjalippaat sekä niiden kaltaiset tavarat, epäjaloa metallia

 

 

8303 00 10

kassa- ja turvakaapit

2,7

p/st

8303 00 30

kassaholvien ovet ja tallelokerot

2,7

8303 00 90

kassa- ja asiakirjalippaat sekä niiden kaltaiset tavarat

2,7

8304 00 00

Asiakirjakaapit, kortistokaapit, lomakelaatikot, käsikirjoitustuet, kynäkaukalot, leimasintelineet ja niiden kaltaiset toimistotarvikkeet, epäjaloa metallia, muut kuin nimikkeen 9403 toimistohuonekalut

2,7

8305

Irtolehti- tai keräilykansioiden mekanismit, kirjeenpitimet, kulmaliittimet, paperipuristimet ja -liittimet, korttiratsastajat ja niiden kaltaiset toimistotarvikkeet, epäjaloa metallia; nitomaniitit kaistaleina (esim. toimistoihin, verhoiluun tai pakkaamiseen soveltuvat), epäjaloa metallia

 

 

8305 10 00

irtolehti- tai keräilykansioiden mekanismit

2,7

8305 20 00

nitomaniitit kaistaleina

2,7

8305 90 00

muut, myös osat

2,7

8306

Soittokellot, kulkuset, kumistimet ja niiden kaltaiset tavarat, muut kuin sähköllä toimivat, epäjaloa metallia; pienoispatsaat ja muut koriste-esineet, epäjaloa metallia; valokuvakehykset, taulunkehykset ja niiden kaltaiset kehykset, epäjaloa metallia; peilit, epäjaloa metallia

 

 

8306 10 00

soittokellot, kulkuset, kumistimet ja niiden kaltaiset tavarat

vapaa

 

pienoispatsaat ja muut koriste-esineet

 

 

8306 21 00

hopeoidut, kullatut tai platinoidut

vapaa

8306 29

muut

 

 

8306 29 10

kuparia

vapaa

8306 29 90

muuta epäjaloa metallia

vapaa

8306 30 00

valokuvakehykset, taulunkehykset ja niiden kaltaiset kehykset; peilit

2,7

8307

Taipuisat putket ja letkut, epäjaloa metallia, myös jos niissä on liitos- ja muita osia

 

 

8307 10 00

rautaa tai terästä

2,7

8307 90 00

muuta epäjaloa metallia

2,7

8308

Näppäinsalvat, näppäinsalvoin varustetut kehykset, soljet, näppäinsoljet, hakaset, silmukat, kengänsirkat, vahvikerenkaat ja niiden kaltaiset tavarat, jollaisia käytetään esim. vaatteisiin, jalkineisiin, suojapeitteisiin, nahkatavaroihin, matkatarvikkeisiin taikka muiden tavaroiden valmistamiseen tai varustamiseen, epäjaloa metallia; putkiniitit ja haaraniitit, epäjaloa metallia; helmet ja paljetit, epäjaloa metallia

 

 

8308 10 00

hakaset, silmukat, kengänsirkat ja vahvikerenkaat

2,7

8308 20 00

putkiniitit ja haaraniitit

2,7

8308 90 00

muut, myös osat

2,7

8309

Tulpat, korkit ja kannet (myös kruunukorkit, kierrekorkit ja -kannet ja kaatotulpat), pullonkapselit, kierretulpat, tulpansuojukset, sinetit ja muut pakkaustarvikkeet, epäjaloa metallia

 

 

8309 10 00

kruunukorkit

2,7

8309 90

muut

 

 

8309 90 10

pullonkapselit lyijyä, pullonkapselit alumiinia, läpimitta suurempi kuin 21 mm

3,7

8309 90 90

muut

2,7

8310 00 00

Kyltit, nimikilvet, osoitekilvet ja niiden kaltaiset kilvet, numerot, kirjaimet ja muut merkit, epäjaloa metallia, ei kuitenkaan nimikkeeseen 9405 kuuluvat

2,7

8311

Lanka, puikot, putket, levyt, elektrodit ja niiden kaltaiset tavarat, epäjaloa metallia tai metallikarbidia, juotos- tai hitsausainepäällyksin tai -täyttein, jollaisia käytetään metallin tai metallikarbidien juottamiseen tai hitsaamiseen; lanka ja puikot, yhteenpuristettua epäjaloa metallijauhetta, metallin ruiskuttamiseen käytettävät

 

 

8311 10

päällystetyt elektrodit, epäjaloa metallia, kaarihitsaukseen

 

 

8311 10 10

hitsauselektrodit, joissa on rauta- tai terästäyte ja tulenkestävää ainetta oleva päällyste

2,7

8311 10 90

muut

2,7

8311 20 00

täytelanka, epäjaloa metallia, kaarihitsaukseen

2,7

8311 30 00

päällystetyt puikot ja täytelanka, epäjaloa metallia, liekkijuottamiseen tai -hitsaamiseen

2,7

8311 90 00

muut, myös osat

2,7

XVI JAKSO

KONEET JA MEKAANISET LAITTEET; SÄHKÖLAITTEET; NIIDEN OSAT; ÄÄNEN TALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET, TELEVISIOKUVAN TAI -ÄÄNEN TALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET SEKÄ TÄLLAISTEN TAVAROIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Huomautuksia

1.

Tähän jaksoon eivät kuulu:

a)

käyttö- ja kuljetushihnat, 39 ryhmän muovista tai vulkanoidusta kumista (nimike 4010); vulkanoidusta kumista, ei kuitenkaan kovakumista, valmistetut muut tavarat, jollaisia käytetään koneissa tai mekaanisissa laitteissa tai sähkölaitteissa tai muihin teknisiin tarkoituksiin (nimike 4016);

b)

nahasta tai tekonahasta valmistetut tavarat (nimike 4204) tai turkisnahasta valmistetut tavarat (nimike 4303), jollaisia käytetään koneissa tai mekaanisissa laitteissa tai muihin teknisiin tarkoituksiin;

c)

mistä aineesta tahansa valmistetut pupiinat, puolat, hylsyt, koopit, kartiopuolat, rullat ja niiden kaltaiset pohjalliset (esim. 39, 40, 44 tai 48 ryhmä tai XV jakso);

d)

reikäkortit jacquardkoneita ja niiden kaltaisia koneita varten (esim. 39 tai 48 ryhmä tai XV jakso);

e)

käyttö- ja kuljetushihnat, tekstiiliaineesta (nimike 5910) ja muut tekstiilitavarat teknisiin tarkoituksiin (nimike 5911);

f)

nimikkeiden 7102—7104 luonnon-, synteettiset tai rekonstruoidut jalo- tai puolijalokivet tai nimikkeeseen 7116 kuuluvat, kokonaan tällaista kiveä olevat tavarat, lukuun ottamatta valmistettuja asentamattomia safiireja ja timantteja, jotka on tarkoitettu käytettäviksi äänen tallennus- tai toistoneuloina (nimike 8522);

g)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja vastaavat muovitavarat (39 ryhmä);

h)

poraputket (nimike 7304);

ij)

metallilangasta tai -kaistaleesta valmistetut päättömät hihnat ja kankaat (XV jakso);

k)

82 ja 83 ryhmän tavarat;

l)

XVII jakson tavarat;

m)

90 ryhmän tavarat;

n)

kellot ja muut 91 ryhmän tavarat;

o)

nimikkeen 8207 vaihdettavat työkalut ja harjat, jollaisia käytetään koneen osina (nimike 9603); vastaavat vaihdettavat tavarat luokitellaan työtä suorittavan osan valmistusaineen mukaisesti (esim. 40, 42, 43, 45 tai 59 ryhmä tai nimike 6804 tai 6909);

p)

95 ryhmän tavarat;

q)

kirjoituskoneiden värinauhat ja niiden kaltaiset värinauhat, myös keloilla tai kaseteissa (luokitellaan sen aineen mukaan, josta ne koostuvat, tai nimikkeeseen 9612, jos niihin on imeytetty väri tai niitä on muuten valmistettu jättämään painantajälkeä).

2.

Jollei tämän jakson 1 huomautuksesta, 84 ryhmän 1 huomautuksesta ja 85 ryhmän 1 huomautuksesta muuta johdu, koneiden osat (lukuun ottamatta nimikkeen 8484, 8544, 8545, 8546 tai 8547 tavaroiden osia) luokitellaan seuraavien sääntöjen mukaisesti:

a)

osat, jotka ovat jonkin 84 tai 85 ryhmän nimikkeen (lukuun ottamatta nimikkeitä 8409, 8431, 8448, 8466, 8473, 8485, 8503, 8522, 8529, 8538 ja 8548) tavaroita, luokitellaan aina kukin omaan nimikkeeseensä;

b)

muut osat, jos ne soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti tietyssä koneessa tai useammassa saman nimikkeen koneessa (myös nimikkeen 8479 tai 8543 koneessa), luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin mainittu kone tai mainitut koneet tai, soveltuvin osin, nimikkeeseen 8409, 8431, 8448, 8466, 8473, 8503, 8522, 8529 tai 8538. Kuitenkin osat, jotka soveltuvat käytettäviksi pääasiallisesti nimikkeen 8517 ja nimikkeiden 8525—8528 laitteissa, luokitellaan nimikkeeseen 8517;

c)

kaikki muut osat luokitellaan nimikkeeseen 8409, 8431, 8448, 8466, 8473, 8503, 8522, 8529 tai 8538 soveltuvin osin, tai muussa tapauksessa nimikkeeseen 8485 tai 8548.

3.

Jollei toisin määrätä, yhdistelmäkoneet, joissa on kaksi tai useampia yhdeksi kokonaisuudeksi asennettuja koneita, ja muut koneet, jotka on tarkoitettu suorittamaan kahta tai useampaa toisiaan täydentävää tai vaihtoehtoista toimintoa, luokitellaan yhdistelmän pääasiallisen toiminnon suorittavan osan tai koneen mukaisesti.

4.

Jos kone (myös koneiden yhdistelmä) koostuu erillisistä (joko erillään sijaitsevista tai toisiinsa putkijohdoilla, voimansiirtolaitteilla, sähkökaapeleilla tai muilla laitteilla yhdistetyistä) osalaitteista, jotka on tarkoitettu yhdessä suorittamaan selvästi määriteltyä, jonkun 84 tai 85 ryhmän nimikkeen kattamaa toimintaa, kokonaisuus luokitellaan tuon toiminnan mukaan määräytyvään nimikkeeseen.

5.

Näissä huomautuksissa tarkoitetaan ilmaisulla ”kone” mitä tahansa 84 tai 85 ryhmän nimikkeissä tarkoitettua konetta, laitetta tai laitteistoa.

Lisähuomautuksia

1.

Koneiden kokoamiseen tai huoltoon tarvittavat työkalut luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin koneet, jos ne esitetään tullille yhdessä. Samaa sääntöä sovelletaan myös koneiden kanssa tullille esitettyihin vaihdettaviin työkaluihin, jos ne ovat koneiden tavanomaisen varustuksen osia ja jos ne myydään tavallisesti yhdessä.

2.

Tullilaitoksen vaatimuksesta tavaranhaltijan on tullausilmoituksensa tueksi esitettävä kuvallinen asiakirja (esim. käyttöohjeet, esite, luettelon sivu, valokuva), jossa esitetään koneeseen sovellettava tavaran kuvaus, sen käyttö ja olennaiset ominaisuudet sekä kokoamattoman tai osiinsa puretun koneen osalta kokoamisohjeet ja luettelo eri pakkauksien sisällöstä.

3.

Edellä nimikkeistön 2 yleisen tulkintasäännön a alakohdan määräyksiä sovelletaan tavaranhaltijan pyynnöstä sekä, jollei toimivaltaisten viranomaisten määräämistä edellytyksistä muuta johdu, myös eri tavaralähetyksissä maahan tuotaviin koneisiin.

84 RYHMÄ

YDINREAKTORIT, HÖYRYKATTILAT, KONEET JA MEKAANISET LAITTEET; NIIDEN OSAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

myllynkivet, hiomakivet ja muut 68 ryhmän tavarat;

b)

keraamista ainetta olevat laitteet ja koneet (esimerkiksi pumput) ja mistä tahansa aineesta valmistettujen laitteiden tai koneiden keraamiset osat (69 ryhmä);

c)

lasiset laboratoriotavarat (nimike 7017); koneet, laitteet ja muut tavarat teknisiin tarkoituksiin sekä niiden osat, lasia (nimike 7019 tai 7020);

d)

nimikkeiden 7321 ja 7322 tavarat sekä niiden kaltaiset muusta epäjalosta metallista valmistetut tavarat (74—76 tai 78—81 ryhmä);

e)

nimikkeen 8509 sähkömekaaniset talouskoneet ja -laitteet; nimikkeen 8525 digitaalikamerat;

f)

käsikäyttöiset mekaaniset lattianlakaisimet, moottorittomat (nimike 9603).

2.

Jollei XVI jakson 3 huomautuksen määräyksistä muuta johdu, kone tai laite, joka voidaan luokitella sekä nimikkeisiin 8401—8424 että nimikkeisiin 8425—8480, luokitellaan nimikkeisiin 8401—8424.

Nimikkeeseen 8419 eivät kuitenkaan kuulu:

a)

idätyslaitteet, hautomalaitteet ja lämpökaapit siipikarjanhoitoa varten (nimike 8436);

b)

viljankostutuslaitteet (nimike 8437);

c)

diffuusiolaitteet sokerimehun uuttamista varten (nimike 8438);

d)

tekstiililankojen ja -kankaiden sekä valmiiden tekstiilitavaroiden lämpökäsittelykoneet ja -laitteet (nimike 8451);

e)

mekaaniseen käsittelyyn tarkoitetut koneet ja laitteet, joissa lämpötilan muutos, vaikka se on tarpeellinen, on merkitykseltään toissijainen.

Nimikkeeseen 8422 eivät kuulu:

a)

ompelukoneet säkkien ja niiden kaltaisten tavarapäällysten sulkemiseen (nimike 8452);

b)

nimikkeen 8472 toimistokoneet ja -laitteet.

Nimikkeeseen 8424 eivät kuulu: mustesuihkupainolaitteet (nimike 8443 tai 8471).

3.

Minkä tahansa aineen työstämiseen tarkoitettu kone, joka vastaa nimikkeessä 8456 sekä nimikkeessä 8457, 8458, 8459, 8460, 8461, 8464 tai 8465 vahvistettua kuvausta, luokitellaan nimikkeeseen 8456.

4.

Nimikkeeseen 8457 kuuluvat vain metallintyöstökoneet, muut kuin sorvit (myös sorvauskeskukset), joilla pystytään suorittamaan erityyppisiä työstötoimintoja joko:

a)

vaihtamalla automaattisesti työkaluja makasiinista koneistusohjelman mukaisesti (työstökeskukset);

b)

käyttämällä automaattisesti, samanaikaisesti tai peräkkäin, eri karapäitä, jotka työstävät kiinnitettyä työkappaletta (yksiasemaiset työstöyksiköt); tai

c)

siirtämällä automaattisesti työkappaletta eri karapäille (transferkoneet).

5.

A)

Nimikkeessä 8471 tarkoitetaan ilmaisulla ”automaattiset tietojenkäsittelykoneet”:

a)

digitaalikoneita, jotka

1)

pystyvät varastoimaan muistiinsa yhden tai useamman tietojenkäsittelyohjelman ja ainakin ne tiedot, jotka ovat välittömästi tarpeen ohjelman suorittamiseksi;

2)

ovat vapaasti ohjelmoitavissa käyttäjän tarpeiden mukaan;

3)

pystyvät suorittamaan käyttäjän määrittämiä aritmeettisia laskutoimituksia; ja

4)

pystyvät, ilman ihmisen puuttumista toimintaan, suorittamaan ohjelman, joka vaatii niitä muuttamaan suoritustaan ajonaikaisten loogisten päättelyjen perusteella;

b)

analogiakoneita, jotka pystyvät simuloimaan matemaattisia malleja ja joihin kuuluu vähintään analogia-, ohjaus- ja ohjelmointielementit;

c)

hybridikoneita, jotka ovat joko digitaalikoneita, joissa on analogiaelementtejä, tai analogiakoneita, joissa on digitaalielementtejä.

B)

Automaattiset tietojenkäsittelykoneet voivat olla järjestelmiä, jotka koostuvat vaihtelevista määristä erillisiä yksiköitä. Jollei jäljempänä E kohdassa toisin määrätä, yksikköä pidetään täydellisen järjestelmän osana, jos se täyttää seuraavat edellytykset:

a)

se on tyyppiä, jota käytetään yksinomaan tai pääasiassa automaattisessa tietojenkäsittelyjärjestelmässä;

b)

se voidaan yhdistää keskusyksikköön joko suoraan tai yhden tai useamman muun yksikön kautta; ja

c)

se voi ottaa vastaan ja välittää tietoa sellaisessa muodossa (koodeina tai signaaleina), jota järjestelmä voi käyttää.

C)

Erikseen tullattaviksi ilmoitetut automaattisen tietojenkäsittelyjärjestelmän yksiköt luokitellaan nimikkeeseen 8471.

D)

Tulostimet, näppäimistöt, X-Y-koordinaattien syöttölaitteet ja muistilevy-yksiköt, jotka täyttävät B kohdan b alakohdan ja B kohdan c alakohdan edellytykset, luokitellaan kaikissa tapauksissa nimikkeen 8471 yksikköinä.

E)

Koneet, joilla suoritetaan muita erityistoimintoja kuin tietojenkäsittelyä ja jotka sisältävät automaattisen tietojenkäsittelykoneen tai jotka toimivat tällaisen koneen yhteydessä, luokitellaan siihen nimikkeeseen, joka vastaa niiden asianomaisia toimintoja, tai jollei sellaisia ole, kaatonimikkeeseen.

6.

Nimikkeeseen 8482 kuuluvat muun muassa kiillotetut teräskuulat, joiden suurin ja pienin läpimitta poikkeaa nimellishalkaisijasta enintään 1 prosentin, kuitenkin enintään 0,05 mm, näistä arvoista pienemmän ollessa määräävä.

Muut teräskuulat luokitellaan nimikkeeseen 7326.

7.

Jollei tämän ryhmän 2 huomautuksesta tai XVI jakson 3 huomautuksesta muuta johdu, koneet, joilla on useita käyttötarkoituksia, luokitellaan pääasiallisen käyttötarkoituksensa mukaisesti. Jos tällaista nimikettä ei ole tai jos pääasiallista käyttötarkoitusta ei voida määrittää, luokitellaan koneet, joilla on useita käyttötarkoituksia, nimikkeeseen 8479.

Nimikkeeseen 8479 kuuluvat myös koneet, joilla valmistetaan köyttä tai kaapelia metallilangasta, tekstiililangasta tai jostakin muusta aineesta tai tällaisten aineiden yhdistelmästä (esim. kertaus-, kiertämis- tai kaapelointikoneet).

8.

Nimikkeessä 8470 ilmaisulla ”taskukokoinen” tarkoitetaan konetta, jonka mitat ovat enintään 170 mm × 100 mm × 45 mm.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeessä 8471 49 ilmaisulla ”järjestelmä” tarkoitetaan automaattisia tietojenkäsittelykoneita, joiden yksiköt täyttävät 84 ryhmän 5 huomautuksen B kohdan edellytykset ja joissa on ainakin keskusyksikkö, yksi syöttöyksikkö (esimerkiksi näppäimistö tai optinen lukija eli ”skanneri”) ja tulostusyksikkö (esimerkiksi visuaalinen näyttöyksikkö tai tulostin).

2.

Alanimikkeeseen 8482 40 kuuluvat ainoastaan laakerit, joissa on lieriömäiset rullat, joiden yhdenmukainen läpimitta on enintään 5 mm ja pituus vähintään kolme kertaa läpimitta. Rullien päät voivat olla pyöristetyt.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeissä 8407 10 ja 8409 10”ilma-alusten moottoreina” pidetään ainoastaan moottoreita, jotka on suunniteltu varustettaviksi potkurilla tai roottorilla.

2.

Alanimikkeeseen 8471 70 30 kuuluvat myös CD-ROM-lukulaitteet, jotka muodostavat automaattisten tietojenkäsittelykoneiden muistiyksiköt, jotka ovat CD-ROM-, CD-ääni- ja CD-kuvalevyjen signaalien lukemiseen tarkoitettuja lukuyksiköitä ja joissa on kuulokeliitäntä, äänenvoimakkuudensäädin ja katkaisukytkin.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8401

Ydinreaktorit; ydinreaktorien säteilyttämättömät polttoaine-elementit; koneet ja laitteet isotooppien erottamiseen

 

 

8401 10 00

ydinreaktorit (Euratom)

5,7

8401 20 00

koneet ja laitteet isotooppien erottamiseen sekä niiden osat (Euratom)

3,7

8401 30 00

säteilyttämättömät polttoaine-elementit (Euratom)

3,7

gi F/S

8401 40 00

ydinreaktoreiden osat (Euratom)

3,7

8402

Höyrykattilat ja muut höyrynkehittimet (muut kuin keskuslämmityskattilat, joilla voidaan kehittää myös matalapaineista höyryä); kuumavesikattilat

 

 

 

höyrykattilat ja muut höyrynkehittimet

 

 

8402 11 00

vesiputkikattilat, joiden höyrynkehitysteho on suurempi kuin 45 t/h

2,7

8402 12 00

vesiputkikattilat, joiden höyrynkehitysteho on enintään 45 t/h

2,7

8402 19

muut höyrykattilat ja höyrynkehittimet, myös hybridikattilat

 

 

8402 19 10

tuliputkikattilat

2,7

8402 19 90

muut

2,7

8402 20 00

kuumavesikattilat

2,7

8402 90 00

osat

2,7

8403

Keskuslämmityskattilat, muut kuin nimikkeeseen 8402 kuuluvat

 

 

8403 10

kattilat

 

 

8403 10 10

valurautaa

2,7

8403 10 90

muut

2,7

8403 90

osat

 

 

8403 90 10

valurautaa

2,7

8403 90 90

muut

2,7

8404

Nimikkeiden 8402 ja 8403 höyrynkehittimien ja kattiloiden apulaitteet (esim. esilämmittimet, tulistimet, noenpoistolaitteet ja savukaasun palautuslaitteet); höyrykoneiden lauhduttimet

 

 

8404 10 00

nimikkeiden 8402 ja 8403 höyrynkehittimien ja kattiloiden apulaitteet

2,7

8404 20 00

höyrykoneiden lauhduttimet

2,7

8404 90 00

osat

2,7

8405

Generaattorikaasu- tai vesikaasugeneraattorit, myös puhdistimineen; asetyleenikaasugeneraattorit ja niiden kaltaiset vesimenetelmällä toimivat kaasugeneraattorit, myös puhdistimineen

 

 

8405 10 00

generaattorikaasu- tai vesikaasugeneraattorit, myös puhdistimineen; asetyleenikaasugeneraattorit ja niiden kaltaiset vesimenetelmällä toimivat kaasugeneraattorit, myös puhdistimineen

1,7

8405 90 00

osat

1,7

8406

Höyryturbiinit

 

 

8406 10 00

turbiinit alusten kuljettamiseen

2,7

 

muut turbiinit

 

 

8406 81

teho suurempi kuin 40 MW

 

 

8406 81 10

höyryturbiinit sähkön kehittämiseen

2,7

8406 81 90

muut

2,7

8406 82

teho enintään 40 MW

 

 

 

höyryturbiinit sähkön kehittämiseen, teho

 

 

8406 82 11

enintään 10 MW

2,7

8406 82 19

suurempi kuin 10 MW

2,7

8406 82 90

muut

2,7

8406 90

osat

 

 

8406 90 10

roottorit sekä roottorien ja turbiinikammioiden siivet

2,7

8406 90 90

muut

2,7

8407

Kipinäsytytteiset iskumäntä- tai kiertomäntämoottorit

 

 

8407 10 00

ilma-alusten moottorit

1,7 (150)

p/st

 

moottorit alusten kuljettamiseen

 

 

8407 21

perämoottorit

 

 

8407 21 10

iskutilavuus enintään 325 cm3

6,2

p/st

 

iskutilavuus suurempi kuin 325 cm3

 

 

8407 21 91

teho enintään 30 kW

4,2

p/st

8407 21 99

teho suurempi kuin 30 kW

4,2

p/st

8407 29

muut

 

 

8407 29 20

teho enintään 200 kW

4,2

p/st

8407 29 80

teho suurempi kuin 200 kW

4,2

p/st

 

iskumäntämoottorit, jollaisia käytetään 87 ryhmän ajoneuvojen kuljettamiseen

 

 

8407 31 00

iskutilavuus enintään 50 cm3

2,7

p/st

8407 32

iskutilavuus suurempi kuin 50 cm3, mutta enintään 250 cm3

 

 

8407 32 10

iskutilavuus suurempi kuin 50 cm3, mutta enintään 125 cm3

2,7

p/st

8407 32 90

iskutilavuus suurempi kuin 125 cm3, mutta enintään 250 cm3

2,7

p/st

8407 33

iskutilavuus suurempi kuin 250 cm3, mutta enintään 1 000 cm3

 

 

8407 33 10

tarkoitettu asennettaviksi teollisesti alanimikkeen 8701 10 yksiakselisiin puutarhatraktoreihin (”pedestrian controlled tractors”) ja nimikkeiden 8703, 8704 ja 8705 moottoriajoneuvoihin

2,7

p/st

8407 33 90

muut

2,7

p/st

8407 34

iskutilavuus suurempi kuin 1 000 cm3

 

 

8407 34 10

tarkoitettu asennettaviksi teollisesti alanimikkeen 8701 10 yksiakselisiin puutarhatraktoreihin (”pedestrian controlled tractors”), nimikkeen 8703 moottoriajoneuvoihin, nimikkeen 8704 moottoriajoneuvoihin, joiden moottorin iskutilavuus on pienempi kuin 2 800 cm3, ja nimikkeen 8705 moottoriajoneuvoihin (151)

2,7

p/st

 

muut

 

 

8407 34 30

käytetyt

4,2

p/st

 

uudet, iskutilavuus

 

 

8407 34 91

enintään 1 500 cm3

4,2

p/st

8407 34 99

suurempi kuin 1 500 cm3

4,2

p/st

8407 90

muut moottorit

 

 

8407 90 10

iskutilavuus enintään 250 cm3

2,7

p/st

 

iskutilavuus suurempi kuin 250 cm3

 

 

8407 90 50

tarkoitettu asennettaviksi teollisesti alanimikkeen 8701 10 yksiakselisiin puutarhatraktoreihin (”pedestrian controlled tractors”), nimikkeen 8703 moottoriajoneuvoihin, nimikkeen 8704 moottoriajoneuvoihin, joiden moottorin iskutilavuus on pienempi kuin 2 800 cm3, ja nimikkeen 8705 moottoriajoneuvoihin (151)

2,7

p/st

 

muut

 

 

8407 90 80

teho enintään 10 kW

4,2

p/st

8407 90 90

teho suurempi kuin 10 kW

4,2

p/st

8408

Puristussytytteiset mäntämoottorit (diesel- tai puolidieselmoottorit)

 

 

8408 10

moottorit alusten kuljettamiseen

 

 

 

käytetyt

 

 

8408 10 11

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 19

muut

2,7

p/st

 

uudet, teho

 

 

 

enintään 15 kW

 

 

8408 10 22

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 24

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 15 kW, mutta enintään 50 kW

 

 

8408 10 26

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 28

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 50 kW, mutta enintään 100 kW

 

 

8408 10 31

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 39

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 100 kW, mutta enintään 200 kW

 

 

8408 10 41

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 49

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 200 kW, mutta enintään 300 kW

 

 

8408 10 51

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 59

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 300 kW, mutta enintään 500 kW

 

 

8408 10 61

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 69

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 500 kW, mutta enintään 1 000 kW

 

 

8408 10 71

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 79

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 1 000 kW, mutta enintään 5 000 kW

 

 

8408 10 81

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 89

muut

2,7

p/st

 

suurempi kuin 5 000 kW

 

 

8408 10 91

nimikkeiden 8901, 8902, 8903, 8904, 8905 ja 8906 merialuksia, alanimikkeen 8904 00 10 hinaajia sekä alanimikkeen 8906 10 00 sota-aluksia varten (151)

vapaa

p/st

8408 10 99

muut

2,7

p/st

8408 20

moottorit, jollaisia käytetään 87 ryhmän ajoneuvojen käyttömoottoreina

 

 

8408 20 10

tarkoitettu asennettaviksi teollisesti alanimikkeen 8701 10 yksiakselisiin puutarhatraktoreihin (”pedestrian controlled tractors”), nimikkeen 8703 moottoriajoneuvoihin, nimikkeen 8704 moottoriajoneuvoihin, joiden moottorin iskutilavuus on pienempi kuin 2 500 cm3, ja nimikkeen 8705 moottoriajoneuvoihin (151)

2,7

p/st

 

muut

 

 

 

pyörillä varustettuja maatalous- tai metsätraktoreita varten, teho

 

 

8408 20 31

enintään 50 kW

4,2

p/st

8408 20 35

suurempi kuin 50 kW, mutta enintään 100 kW

4,2

p/st

8408 20 37

suurempi kuin 100 kW

4,2

p/st

 

muita 87 ryhmän ajoneuvoja varten, teho

 

 

8408 20 51

enintään 50 kW

4,2

p/st

8408 20 55

suurempi kuin 50 kW, mutta enintään 100 kW

4,2

p/st

8408 20 57

suurempi kuin 100 kW, mutta enintään 200 kW

4,2

p/st

8408 20 99

suurempi kuin 200 kW

4,2

p/st

8408 90

muut moottorit

 

 

8408 90 21

kiskokulkuneuvojen kuljettamiseen

4,2

p/st

 

muut

 

 

8408 90 27

käytetyt

4,2

p/st

 

uudet, teho

 

 

8408 90 41

enintään 15 kW

4,2

p/st

8408 90 43

suurempi kuin 15 kW, mutta enintään 30 kW

4,2

p/st

8408 90 45

suurempi kuin 30 kW, mutta enintään 50 kW

4,2

p/st

8408 90 47

suurempi kuin 50 kW, mutta enintään 100 kW

4,2

p/st

8408 90 61

suurempi kuin 100 kW, mutta enintään 200 kW

4,2

p/st

8408 90 65

suurempi kuin 200 kW, mutta enintään 300 kW

4,2

p/st

8408 90 67

suurempi kuin 300 kW, mutta enintään 500 kW

4,2

p/st

8408 90 81

suurempi kuin 500 kW, mutta enintään 1 000 kW

4,2

p/st

8408 90 85

suurempi kuin 1 000 kW, mutta enintään 5 000 kW

4,2

p/st

8408 90 89

suurempi kuin 5 000 kW

4,2

p/st

8409

Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeen 8407 tai 8408 moottoreissa

 

 

8409 10 00

ilma-alusten moottorien osat

1,7 (150)

 

muut

 

 

8409 91 00

jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti kipinäsytytteisissä mäntämoottoreissa

2,7

8409 99 00

muut

2,7

8410

Hydrauliset turbiinit ja vesipyörät sekä niiden säätimet

 

 

 

hydrauliset turbiinit ja vesipyörät

 

 

8410 11 00

teho enintään 1 000 kW

4,5

8410 12 00

teho suurempi kuin 1 000, mutta enintään 10 000 kW

4,5

8410 13 00

teho suurempi kuin 10 000 kW

4,5

8410 90

osat, myös säätimet

 

 

8410 90 10

valuraudasta tai valuteräksestä

4,5

8410 90 90

muut

4,5

8411

Suihkuturbiinimoottorit, potkuriturbiinimoottorit ja muut kaasuturbiinit

 

 

 

suihkuturbiinimoottorit

 

 

8411 11 00

työntövoima enintään 25 kN

3,2 (150)

p/st

8411 12

työntövoima suurempi kuin 25 kN

 

 

8411 12 10

työntövoima suurempi kuin 25 kN, mutta enintään 44 kN

2,7 (150)

p/st

8411 12 30

työntövoima suurempi kuin 44 kN, mutta enintään 132 kN

2,7 (150)

p/st

8411 12 80

työntövoima suurempi kuin 132 kN

2,7 (150)

p/st

 

potkuriturbiinimoottorit

 

 

8411 21 00

teho enintään 1 100 kW

3,6 (150)

p/st

8411 22

teho suurempi kuin 1 100 kW

 

 

8411 22 20

teho suurempi kuin 1 100 kW, mutta enintään 3 730 kW

2,7 (150)

p/st

8411 22 80

teho suurempi kuin 3 730 kW

2,7 (150)

p/st

 

muut kaasuturbiinit

 

 

8411 81 00

teho enintään 5 000 kW

4,1

p/st

8411 82

teho suurempi kuin 5 000 kW

 

 

8411 82 20

teho suurempi kuin 5 000 kW, mutta enintään 20 000 kW

4,1

p/st

8411 82 60

teho suurempi kuin 20 000 kW, mutta enintään 50 000 kW

4,1

p/st

8411 82 80

teho suurempi kuin 50 000 kW

4,1

p/st

 

osat

 

 

8411 91 00

suihkuturbiinimoottorien tai potkuriturbiinimoottorien

2,7 (150)

8411 99 00

muut

4,1

8412

Muut voimakoneet ja moottorit

 

 

8412 10 00

reaktiomoottorit, muut kuin suihkuturbiinimoottorit

2,2 (150)

p/st

 

hydrauliset voimakoneet ja moottorit

 

 

8412 21

lineaarisesti toimivat (sylinterit)

 

 

8412 21 20

hydrauliset järjestelmät

2,7

8412 21 80

muut

2,7

8412 29

muut

 

 

8412 29 20

hydrauliset järjestelmät

4,2

 

muut

 

 

8412 29 81

hydrauliset nestemoottorit

4,2

8412 29 89

muut

4,2

 

pneumaattiset voimakoneet ja moottorit

 

 

8412 31 00

lineaarisesti toimivat (sylinterit)

4,2

8412 39 00

muut

4,2

8412 80

muut

 

 

8412 80 10

höyrykoneet

2,7

8412 80 80

muut

4,2

8412 90

osat

 

 

8412 90 20

muiden reaktiomoottorien kuin suihkuturbiinimoottorien

1,7 (150)

8412 90 40

hydraulisten koneiden ja moottorien

2,7

8412 90 80

muut

2,7

8413

Nestepumput, myös mittauslaittein; neste-elevaattorit

 

 

 

pumput, joissa on tai joihin on tarkoitettu asennettavaksi mittauslaitteet

 

 

8413 11 00

poltto- tai voiteluaineen jakelupumput, jollaisia käytetään huoltoasemilla ja autokorjaamoissa

1,7

p/st

8413 19 00

muut

1,7

p/st

8413 20 00

käsipumput, muut kuin alanimikkeeseen 8413 11 tai 8413 19 kuuluvat

1,7

p/st

8413 30

polttoaine-, voiteluaine- tai jäähdytysnestepumput mäntäpolttomoottoreita varten

 

 

8413 30 20

ruiskutuspumput

1,7

p/st

8413 30 80

muut

1,7

p/st

8413 40 00

betonipumput

1,7

p/st

8413 50

muut jaksoittain työskentelevät syrjäytyspumput

 

 

8413 50 20

hydrauliset yksiköt

1,7

8413 50 40

annostelupumput

1,7

p/st

 

muut

 

 

 

mäntäpumput

 

 

8413 50 61

hydrauliikkapumput

1,7

p/st

8413 50 69

muut

1,7

p/st

8413 50 80

muut

1,7

p/st

8413 60

muut pyörivät syrjäytyspumput

 

 

8413 60 20

hydrauliset yksiköt

1,7

 

muut

 

 

 

hammaspyöräpumput

 

 

8413 60 31

hydrauliikkapumput

1,7

p/st

8413 60 39

muut

1,7

p/st

 

siipipumput

 

 

8413 60 61

hydrauliikkapumput

1,7

p/st

8413 60 69

muut

1,7

p/st

8413 60 70

ruuvipumput

1,7

p/st

8413 60 80

muut

1,7

p/st

8413 70

muut keskipakopumput

 

 

 

uppopumput

 

 

8413 70 21

yksijuoksupyöräiset (yksiportaiset)

1,7

p/st

8413 70 29

monijuoksupyöräiset (moniportaiset)

1,7

p/st

8413 70 30

akselitiivisteettömät kiertopumput keskuslämmitys- ja kuumavesijärjestelmiä varten

1,7

p/st

 

muut, ulostuloaukon läpimitta

 

 

8413 70 35

enintään 15 mm

1,7

p/st

 

suurempi kuin 15 mm

 

 

8413 70 45

sivukanavapumput

1,7

p/st

 

radiaalipumput

 

 

 

yksijuoksupyöräiset (yksiportaiset)

 

 

 

yhdellä sisäänmenolla varustetut

 

 

8413 70 51

yhteenvalettuna rakenteena

1,7

p/st

8413 70 59

muut

1,7

p/st

8413 70 65

kahdella tai useammalla sisäänmenolla varustetut

1,7

p/st

8413 70 75

monijuoksupyöräiset (moniportaiset)

1,7

p/st

 

muut keskipakopumput

 

 

8413 70 81

yksijuoksupyöräiset (yksiportaiset)

1,7

p/st

8413 70 89

monijuoksupyöräiset (moniportaiset)

1,7

p/st

 

muut pumput; neste-elevaattorit

 

 

8413 81 00

pumput

1,7

p/st

8413 82 00

neste-elevaattorit

1,7

p/st

 

osat

 

 

8413 91 00

pumppujen

1,7

8413 92 00

neste-elevaattorien

1,7

8414

Ilma- tai tyhjiöpumput, ilma- ja muut kaasukompressorit sekä tuulettimet; tuuletus- tai ilmankiertokuvut sisäänrakennetuin tuulettimin, myös jos niissä on suodattimet

 

 

8414 10

tyhjiöpumput

 

 

8414 10 20

puolijohteiden valmistuksessa käytettävät (151)

1,7 (152)

p/st

 

muut

 

 

8414 10 25

mäntä-, lamelli-, molekylaari- tai Roots-tyhjiöpumput

1,7

p/st

 

muut

 

 

8414 10 81

diffuusio-, kryo- tai adsorptiotyhjiöpumput

1,7

p/st

8414 10 89

muut

1,7

p/st

8414 20

käsi- tai jalkakäyttöiset ilmapumput

 

 

8414 20 20

polkupyörien käsipumput

1,7

p/st

8414 20 80

muut

2,2

p/st

8414 30

kompressorit, jollaisia käytetään jäähdytyslaitteissa

 

 

8414 30 20

teho enintään 0,4 kW

2,2

p/st

 

teho suurempi kuin 0,4 kW

 

 

8414 30 81

hermeettiset tai puolihermeettiset

2,2

p/st

8414 30 89

muut

2,2

p/st

8414 40

pyöräalustalle asennetut vedettävät ilmakompressorit

 

 

8414 40 10

kapasiteetti enintään 2 m3/minuutti

2,2

p/st

8414 40 90

kapasiteetti suurempi kuin 2 m3/minuutti

2,2

p/st

 

tuulettimet

 

 

8414 51 00

pöytä-, lattia-, seinä-, ikkuna- tai kattotuulettimet, joissa on teholtaan enintään 125 W:n sisäänrakennettu sähkömoottori

3,2

p/st

8414 59

muut

 

 

8414 59 20

aksiaalituulettimet

2,3

p/st

8414 59 40

keskipakotuulettimet

2,3

p/st

8414 59 80

muut

2,3

p/st

8414 60 00

kuvut, joiden vaakatasossa olevan sivun pituus on enintään 120 cm

2,7

p/st

8414 80

muut

 

 

 

turbokompressorit

 

 

8414 80 11

yksijuoksupyöräiset (yksiportaiset)

2,2

p/st

8414 80 19

monijuoksupyöräiset (moniportaiset)

2,2

p/st

 

mäntäkompressorit, kapasiteetti ylipaineessa

 

 

 

enintään 15 baaria

 

 

8414 80 22

enintään 60 m3/tunti

2,2

p/st

8414 80 28

suurempi kuin 60 m3/tunti

2,2

p/st

 

suurempi kuin 15 baaria

 

 

8414 80 51

enintään 120 m3/tunti

2,2

p/st

8414 80 59

suurempi kuin 120 m3/tunti

2,2

p/st

 

pyörivät kompressorit

 

 

8414 80 73

yksiakseliset

2,2

p/st

 

moniakseliset

 

 

8414 80 75

ruuvikompressorit

2,2

p/st

8414 80 78

muut

2,2

p/st

8414 80 80

muut

2,2

p/st

8414 90 00

osat

2,2

8415

Ilmastointilaitteet, joissa on moottorituuletin ja laitteet lämpötilan ja kosteuden muuttamista varten, myös ilmastointilaitteet, joissa kosteutta ei voida säätää erikseen

 

 

8415 10

ikkunaan tai seinään asennettavat laitteet, yhdeksi kokonaisuudeksi rakennetut tai erillisistä yksiköistä koostuvat (”split-system”)

 

 

8415 10 10

yhdeksi kokonaisuudeksi rakennetut

2,2

8415 10 90

erillisistä yksiköistä koostuvat (”split-system”)

2,7

8415 20 00

jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa ihmisiä varten

2,7

 

muut

 

 

8415 81 00

joissa on jäähdytysyksikkö ja venttiili jäähdytys/lämmityskierron kääntämiseksi päinvastaiseksi (vaihtuvasuuntainen lämpöpumppu)

2,7

8415 82 00

muut, joissa on jäähdytysyksikkö

2,7

8415 83 00

joissa ei ole jäähdytysyksikköä

2,7

8415 90 00

osat

2,7

8416

Tulipesänpolttimet nestemäistä polttoainetta, jauhemaista kiinteää polttoainetta tai kaasua varten; mekaaniset polttoaineen syöttölaitteet, myös niiden mekaaniset arinat ja mekaaniset tuhkanpoistolaitteet sekä niiden kaltaiset laitteet

 

 

8416 10

tulipesänpolttimet nestemäistä polttoainetta varten

 

 

8416 10 10

automaattisella säätölaitteella varustetut

1,7

p/st

8416 10 90

muut

1,7

p/st

8416 20

muut tulipesänpolttimet, myös yhdistelmäpolttimet

 

 

8416 20 10

ainoastaan kaasua varten, yhtenä yksikkönä (monobloc), tuulettimella ja säätölaitteella varustetut

1,7

p/st

8416 20 90

muut

1,7

8416 30 00

mekaaniset polttoaineen syöttölaitteet, myös niiden mekaaniset arinat ja mekaaniset tuhkanpoistolaitteet sekä niiden kaltaiset laitteet

1,7

8416 90 00

osat

1,7

8417

Teollisuus- tai laboratoriouunit, myös polttouunit (insineraattorit), muut kuin sähköllä toimivat

 

 

8417 10 00

uunit malmien, pyriittien tai metallien pasuttamista, sulatusta tai muuta lämpökäsittelyä varten

1,7

8417 20

leivinuunit, myös keksiuunit

 

 

8417 20 10

tunneliuunit

1,7

8417 20 90

muut

1,7

8417 80

muut

 

 

8417 80 10

roskanpolttouunit

1,7

8417 80 20

tunneli- ja muhveliuunit keraamisten tuotteiden polttoa varten

1,7

8417 80 80

muut

1,7

8417 90 00

osat

1,7

8418

Jääkaapit, pakastimet ja muut jäähdytys- tai jäädytyslaitteet ja -laitteistot, sähköllä toimivat ja muut; lämpöpumput, muut kuin nimikkeen 8415 ilmastointilaitteet

 

 

8418 10

jääkaappi-pakastinyhdistelmät, joissa on erilliset ulko-ovet

 

 

8418 10 20

vetoisuus suurempi kuin 340 l

1,9

p/st

8418 10 80

muut

1,9

p/st

 

taloustyyppiset jääkaapit

 

 

8418 21

kompressorijääkaapit

 

 

8418 21 10

vetoisuus suurempi kuin 340 l

1,5

p/st

 

muut

 

 

8418 21 51

pöytämallit

2,5

p/st

8418 21 59

upotettavat tyypit

1,9

p/st

 

muut, vetoisuus

 

 

8418 21 91

enintään 250 l

2,5

p/st

8418 21 99

suurempi kuin 250 l, mutta enintään 340 l

1,9

p/st

8418 22 00

absorptiojääkaapit, sähköllä toimivat

2,2

p/st

8418 29 00

muut

2,2

p/st

8418 30

säiliöpakastimet, vetoisuus enintään 800 l

 

 

8418 30 20

vetoisuus enintään 400 l

2,2

p/st

8418 30 80

vetoisuus suurempi kuin 400 l, mutta enintään 800 l

2,2

p/st

8418 40

kaappipakastimet, vetoisuus enintään 900 l

 

 

8418 40 20

vetoisuus enintään 250 l

2,2

p/st

8418 40 80

vetoisuus suurempi kuin 250 l, mutta enintään 900 l

2,2

p/st

8418 50

muut jäähdytys- tai jäädytyssäiliöt, -kaapit, -tiskit, -altaat, -lasikot ja niiden kaltaiset jäähdytys- tai jäädytyshuonekalut

 

 

 

jäähdytyslasikot ja -tiskit (jotka sisältävät jäähdytysyksikön tai höyrystimen)

 

 

8418 50 11

jäädytettyjen ruokien säilytykseen

2,2

p/st

8418 50 19

muut

2,2

p/st

 

muut jäähdytyskalusteet

 

 

8418 50 91

pakastimet, muut kuin alanimikkeisiin 8418 30 ja 8418 40 kuuluvat

2,2

p/st

8418 50 99

muut

2,2

p/st

 

muut jäähdytys- tai jäädytyslaitteet ja -laitteistot; lämpöpumput

 

 

8418 61 00

kompressorityyppiset yksiköt, joiden lauhduttimet ovat lämmönsiirtimiä

2,2

8418 69

muut

 

 

8418 69 20

absorptiolämpöpumput

2,2

8418 69 80

muut

2,2

 

osat

 

 

8418 91 00

huonekalut, jotka ovat tarkoitetut jäähdytys- tai jäädytyslaitteita varten

2,2

8418 99

muut

 

 

8418 99 10

höyrystimet ja lauhduttimet, lukuun ottamatta taloustyyppisiin jääkaappeihin tarkoitettuja

2,2

8418 99 90

muut

2,2

8419

Koneet ja laitteet, myös sähköllä kuumennettavat (muut kuin uunit ja muut nimikkeen 8514 laitteet), aineiden käsittelyä varten lämpötilan muutoksen käsittävällä menettelyllä, kuten kuumentamalla, keittämällä, paahtamalla, tislaamalla, rektifioimalla, steriloimalla, pastöroimalla, höyryttämällä, kuivaamalla, haihduttamalla, höyrystämällä, tiivistämällä tai jäähdyttämällä, muut kuin koneet ja laitteet, jollaisia käytetään taloustarkoituksiin; vedenkuumennuslaitteet ja kuumanvedenvaraajat, muut kuin sähköllä toimivat

 

 

 

vedenkuumennuslaitteet ja kuumanvedenvaraajat, muut kuin sähköllä toimivat

 

 

8419 11 00

kaasulla toimivat vedenkuumennuslaitteet

2,6

8419 19 00

muut

2,6

8419 20 00

sterilointilaitteet lääkinnälliseen, kirurgiseen tai laboratoriokäyttöön

vapaa

 

kuivauskoneet ja -laitteet

 

 

8419 31 00

maataloustuotteita varten

1,7

8419 32 00

puuta, paperimassaa, paperia, kartonkia tai pahvia varten

1,7

8419 39

muut

 

 

8419 39 10

keraamisia tavaroita varten

1,7

8419 39 90

muut

1,7

8419 40 00

tislaus- tai rektifioimislaitteet

1,7

8419 50 00

lämmönsiirtimet

1,7

8419 60 00

ilman tai muun kaasun nesteytyslaitteet

1,7

 

muut koneet ja laitteet

 

 

8419 81

kuumien juomien valmistukseen tai ruoan valmistukseen tai lämmittämiseen

 

 

8419 81 20

perkolaattorit ja muut laitteet kahvin ja muiden kuumien juomien valmistamista varten

2,7

8419 81 80

muut

1,7

8419 89

muut

 

 

8419 89 10

jäähdytystornit ja vastaavat laitokset vesikierron avulla tapahtuvaa suoraa (ilman erottavaa väliseinää) jäähdytystä varten

1,7

8419 89 15

laitteet puolijohdekiekkojen pikakuumentamista varten

vapaa

8419 89 20

laitteet puolijohdekiekkojen kemiallista höyrystyspinnoittamista varten

vapaa

8419 89 25

laitteet puolijohdekiekkojen fysikaaliseen pinnoittamiseen elektronisuihkulla tai höyrystämällä

vapaa

8419 89 27

laitteet nestekidenäyttöalustojen kemiallista höyrystyspinnoittamista varten

2,4 (152)

8419 89 30

tyhjiöhöyrystyslaitokset metallilla pinnoittamista varten

2,4

8419 89 98

muut

2,4

8419 90

osat

 

 

8419 90 25

alanimikkeen 8419 20 00 sterilointilaitteissa käytettävät ja alanimikkeen 8419 89 15, 8419 89 20 tai 8419 89 25 laitteissa käytettävät

vapaa

8419 90 50

alanimikkeen 8419 89 27 laitteissa käytettävät

1,7 (152)

8419 90 85

muut

1,7

8420

Kalanterikoneet ja muut valssauskoneet, muut kuin metallin tai lasin valssaukseen tarkoitetut, sekä niiden telat

 

 

8420 10

kalanterikoneet ja muut valssauskoneet

 

 

8420 10 10

jollaisia käytetään tekstiiliteollisuudessa

1,7

8420 10 30

jollaisia käytetään paperiteollisuudessa

1,7

8420 10 50

jollaisia käytetään kumi- ja muoviteollisuudessa

1,7

8420 10 90

muut

1,7

 

osat

 

 

8420 91

telat

 

 

8420 91 10

valurautaa

1,7

8420 91 80

muut

2,2

8420 99 00

muut

2,2

8421

Lingot, myös kuivauslingot; nesteiden tai kaasujen suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet

 

 

 

lingot, myös kuivauslingot

 

 

8421 11 00

kermaseparaattorit

2,2

8421 12 00

pyykinkuivauslingot

2,7

p/st

8421 19

muut

 

 

8421 19 20

lingot, jollaisia käytetään laboratorioissa

1,5

8421 19 40

lingot, jollaisia käytetään puolijohdekiekkojen valmistukseen

vapaa

8421 19 80

muut

vapaa

 

nesteiden suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet

 

 

8421 21 00

veden suodatukseen tai puhdistukseen

1,7

8421 22 00

muiden juomien kuin veden suodatukseen tai puhdistukseen

1,7

8421 23 00

öljyn- tai bensiinin suodattimet polttomoottoreita varten

1,7

8421 29 00

muut

1,7

 

kaasujen suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet

 

 

8421 31 00

imuilman suodattimet polttomoottoreita varten

1,7

8421 39

muut

 

 

8421 39 20

koneet ja laitteet ilman suodattamista tai puhdistamista varten

1,7

 

koneet ja laitteet muiden kaasujen suodattamista tai puhdistamista varten

 

 

8421 39 40

nestemenetelmällä toimivat

1,7

8421 39 60

katalyyttimenetelmällä toimivat

1,7

8421 39 90

muut

1,7

 

osat

 

 

8421 91

linkojen, myös kuivauslinkojen

 

 

8421 91 10

alanimikkeen 8421 19 40 laitteissa käytettävät

vapaa

8421 91 30

alanimikkeen 8421 19 80 nestekidenäyttöalustojen päällystämiseen valokuvausemulsioilla käytettävissä lingoissa käytettävät

1,7 (152)

8421 91 90

muut

1,7

8421 99 00

muut

1,7

8422

Astianpesukoneet; koneet ja laitteet pullojen tai muiden pakkausastioiden puhdistamista tai kuivaamista varten; koneet ja laitteet pullojen, tölkkien, laatikoiden, pussien, säkkien tai muiden tavaranpäällysten täyttämistä, sulkemista tai nimilapulla varustamista varten; koneet ja laitteet pullojen, ruukkujen, putkiloiden ja niiden kaltaisten tavaranpäällysten kapseloimista varten; muut pakkaus- tai käärimiskoneet ja -laitteet (myös kutistepakkauskoneet ja -laitteet); juomien hiilihapottamiskoneet ja -laitteet

 

 

 

astianpesukoneet

 

 

8422 11 00

taloustyyppiset

2,7

p/st

8422 19 00

muut

1,7

p/st

8422 20 00

koneet ja laitteet pullojen tai muiden astioiden puhdistamista tai kuivaamista varten

1,7

8422 30 00

koneet ja laitteet pullojen, tölkkien, laatikoiden, pussien, säkkien tai muiden tavaranpäällysten täyttämistä, sulkemista tai nimilapulla varustamista varten; koneet ja laitteet pullojen, ruukkujen, putkiloiden ja niiden kaltaisten tavaranpäällysten kapseloimista varten; juomien hiilihapottamiskoneet ja -laitteet

1,7

8422 40 00

muut pakkaus- tai käärimiskoneet ja -laitteet (myös kutistepakkauskoneet ja -laitteet)

1,7

8422 90

osat

 

 

8422 90 10

astianpesukoneiden

1,7

8422 90 90

muut

1,7

8423

Punnituslaitteet (ei kuitenkaan vaa'at, joiden herkkyys on vähintään 0,05 g), myös painon perusteella toimivat lasku- tai tarkkailulaitteet; punnituslaitteiden kaikenlaiset punnukset

 

 

8423 10

henkilövaa'at, myös vauvanvaa'at; talousvaa'at

 

 

8423 10 10

talousvaa'at

1,7

p/st

8423 10 90

muut

1,7

p/st

8423 20 00

vaa'at kuljettimilla liikkuvan tavaran jatkuvaa punnitusta varten

1,7

p/st

8423 30 00

vakiopainovaa'at ja vaa'at, jotka punnitsevat ennalta määrätyn määrän tavaraa säkkeihin tai säiliöihin, myös astiavaa'at

1,7

p/st

 

muut punnituslaitteet

 

 

8423 81

kuormitusraja enintään 30 kg

 

 

8423 81 10

tarkistusvaa'at ja esiasetettuun painoon vertaamalla toimivat automaattiset ohjauskoneistot

1,7

p/st

8423 81 30

esipakattuja tavaroita punnitsevat ja hintalapulla varustavat laitteet

1,7

p/st

8423 81 50

myymälävaa'at

1,7

p/st

8423 81 90

muut

1,7

p/st

8423 82

kuormitusraja suurempi kuin 30 kg, mutta enintään 5 000 kg

 

 

8423 82 10

tarkistusvaa'at ja esiasetettuun painoon vertaamalla toimivat automaattiset ohjauskoneistot

1,7

p/st

8423 82 90

muut

1,7

p/st

8423 89 00

muut

1,7

p/st

8423 90 00

punnituslaitteiden kaikenlaiset punnukset; punnituslaitteiden osat

1,7

8424

Mekaaniset nesteen tai jauheen ruiskutus-, hajotus- tai sumutuslaitteet (myös käsikäyttöiset); tulensammuttimet, myös panostetut; ruiskupistoolit ja niiden kaltaiset laitteet; höyryn- tai hiekanpuhalluskoneet sekä niiden kaltaiset suihkutuskoneet

 

 

8424 10

tulensammuttimet, myös panostetut

 

 

8424 10 20

paino enintään 21 kg

1,7

8424 10 80

muut

1,7

8424 20 00

ruiskupistoolit ja niiden kaltaiset laitteet

1,7

8424 30

höyryn- tai hiekanpuhalluskoneet sekä niiden kaltaiset suihkutuskoneet

 

 

 

vesisuihkulla puhdistavat laitteet, sisäänrakennetulla moottorilla varustetut

 

 

8424 30 01

lämmityslaitteella varustetut

1,7

p/st

 

muut, moottoriteho

 

 

8424 30 05

enintään 7,5 kW

1,7

p/st

8424 30 09

suurempi kuin 7,5 kW

1,7

p/st

 

muut koneet

 

 

8424 30 10

paineilmalla toimivat

1,7

8424 30 90

muut

1,7

 

muut laitteet

 

 

8424 81

maataloudessa tai puutarhanhoidossa käytettävät

 

 

8424 81 10

kastelulaitteet

1,7

 

muut

 

 

8424 81 30

kannettavat laitteet

1,7

p/st

 

muut

 

 

8424 81 91

ruiskutuslaitteet ja jauheiden levityslaitteet, traktoreihin asennettavat tai niillä vedettävät

1,7

p/st

8424 81 99

muut

1,7

p/st

8424 89

muut

 

 

8424 89 20

ruiskutuslaitteet puolijohdekiekkojen etsausta, kuorimista (stripping) tai puhdistamista varten

vapaa

8424 89 30

purseenpoistokoneet, puolijohdekoteloiden metallijohtimien puhdistamiseen ennen niiden galvanoimista tarkoitetut

vapaa

8424 89 95

muut

1,7

8424 90

osat

 

 

8424 90 10

alanimikkeen 8424 89 20 laitteissa käytettävät

vapaa

8424 90 30

alanimikkeen 8424 89 30 laitteissa käytettävät

1,7 (152)

8424 90 90

muut

1,7

8425

Taljat ja muut väkipyörästöt; vintturit, muut kuin kippikauhavintturit; nostoruuvit ja väkivivut

 

 

 

taljat ja muut väkipyörästöt

 

 

8425 11 00

sähkömoottorikäyttöiset

vapaa

p/st

8425 19

muut

 

 

8425 19 20

käsikäyttöiset ketjutaljat

vapaa

p/st

8425 19 80

muut

vapaa

p/st

8425 20 00

kaivosvintturit; vintturit, jotka on erityisesti suunniteltu käytettäviksi maan alla

vapaa

p/st

 

muut vintturit

 

 

8425 31 00

sähkömoottorikäyttöiset

vapaa

p/st

8425 39

muut

 

 

8425 39 20

mäntäpolttomoottorikäyttöiset

vapaa

p/st

8425 39 80

muut

vapaa

p/st

 

nostoruuvit ja väkivivut; ajoneuvojen nostolaitteet

 

 

8425 41 00

kiinteät nostolavat, jollaisia käytetään autokorjaamoissa

vapaa

p/st

8425 42 00

muut nostoruuvit ja väkivivut, hydrauliset

vapaa

p/st

8425 49 00

muut

vapaa

p/st

8426

Laivojen nostopuomit; nostokurjet, myös kaapelinosturit; liikkuvat portaalinosturit, haaratrukit ja nosturitrukit

 

 

 

traverssinosturit, siirtonosturit, telinenosturit, siltanosturit, liikkuvat portaalinosturit ja haaratrukit

 

 

8426 11 00

kiinteillä tuilla varustetut traverssinosturit

vapaa

8426 12 00

haaratrukit ja kumipyörillä liikkuvat portaalinosturit

vapaa

8426 19 00

muut

vapaa

8426 20 00

torninosturit

vapaa

8426 30 00

portaalikääntönosturit

vapaa

 

muut koneet, itseliikkuvat

 

 

8426 41 00

kumipyöräiset

vapaa

8426 49 00

muut

vapaa

 

muut koneet

 

 

8426 91

jotka on suunniteltu asennettaviksi maantiekulkuneuvoihin

 

 

8426 91 10

hydrauliset nostokurjet, jotka on suunniteltu kulkuneuvon kuormaamiseen ja tyhjentämiseen

vapaa

p/st

8426 91 90

muut

vapaa

8426 99 00

muut

vapaa

8427

Haarukkatrukit; muut trukit, joissa on nosto- tai käsittelylaitteet

 

 

8427 10

sähkömoottorikäyttöiset itseliikkuvat trukit

 

 

8427 10 10

nostokorkeus vähintään 1 m

4,5

p/st

8427 10 90

muut

4,5

p/st

8427 20

muut itseliikkuvat trukit

 

 

 

nostokorkeus vähintään 1 m

 

 

8427 20 11

maastokelpoiset haarukka- ja muut pinoamistrukit

4,5

p/st

8427 20 19

muut

4,5

p/st

8427 20 90

muut

4,5

p/st

8427 90 00

muut trukit

4

p/st

8428

Muut nosto-, käsittely-, lastaus- tai purkauskoneet ja -laitteet (esim. hissit, liukuportaat, kuljettimet ja ilmaköysiradat)

 

 

8428 10

hissit ja kippikauhavintturit

 

 

8428 10 20

sähkökäyttöiset

vapaa

8428 10 80

muut

vapaa

8428 20

pneumaattiset elevaattorit ja kuljettimet

 

 

8428 20 30

erityisesti maatalouskäyttöön suunnitellut

vapaa

 

muut

 

 

8428 20 91

irtotavaraa varten

vapaa

8428 20 98

muut

vapaa

 

muut jatkuvatoimiset elevaattorit ja kuljettimet, tavaroita tai aineita varten

 

 

8428 31 00

erityisesti maan alla käytettäväksi suunnitellut

vapaa

8428 32 00

muut, kauhatyyppiset

vapaa

8428 33 00

muut, hihnatyyppiset

vapaa

8428 39

muut

 

 

8428 39 20

rullakuljettimet

vapaa

8428 39 40

automaattiset materiaalin käsittelykoneet puolijohdekiekkojen, kiekkokasettien, kiekkokoteloiden ja muiden puolijohdekomponenttien materiaalien kuljettamista, käsittelyä ja varastoimista varten

vapaa

8428 39 90

muut

vapaa

8428 40 00

liukuportaat ja liukukäytävät

vapaa

8428 50 00

kaivosvaunujentyöntäjät, veturien tai vaunujen siirtolavat, vaunujen kippauslaitteet ja niiden kaltaiset rautatievaunujen käsittelylaitteet

vapaa

8428 60 00

ilmaköysiradat ja hiihtohissit; kiskoköysiradan vetomekanismit

vapaa

8428 90

muut koneet ja laitteet

 

 

8428 90 30

valssainkoneistot; rullapöydät tuotteiden syöttämistä ja poistamista varten; kallistus- ja käsittelylaitteet valanteita, harkkoja, tankoja ja laattateelmiä varten

vapaa

 

muut

 

 

 

erityisesti maatalouskäyttöön suunnitellut kuormauslaitteet

 

 

8428 90 71

maataloustraktoreihin kiinnitettäviksi suunnitellut

vapaa

8428 90 79

muut

vapaa

 

muut

 

 

8428 90 91

mekaaniset kuormauslaitteet irtotavaraa varten

vapaa

8428 90 97

muut

vapaa

8429

Itseliikkuvat puskutraktorit (bulldozerit ja angledozerit), tiehöylät, raappauskoneet, kaivinkoneet, kauhakuormaajat, maantiivistyskoneet ja tiejyrät

 

 

 

puskutraktorit (bulldozerit ja angledozerit)

 

 

8429 11 00

telaketjuilla varustetut

vapaa

p/st

8429 19 00

muut

vapaa

p/st

8429 20 00

tiehöylät

vapaa

p/st

8429 30 00

raappauskoneet

vapaa

p/st

8429 40

maantiivistyskoneet ja tiejyrät

 

 

 

tiejyrät

 

 

8429 40 10

täristävät

vapaa

p/st

8429 40 30

muut

vapaa

p/st

8429 40 90

maantiivistyskoneet

vapaa

p/st

 

kaivinkoneet ja kauhakuormaajat

 

 

8429 51

etukuormaajat

 

 

8429 51 10

erityisesti maanalaiseen käyttöön suunnitellut kuormaajat

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8429 51 91

telaketjuilla varustetut kauhakuormaajat

vapaa

p/st

8429 51 99

muut

vapaa

p/st

8429 52

koneet, joiden ylärakenne kääntyy 360o

 

 

8429 52 10

telaketjuilla varustetut kaivinkoneet

vapaa

p/st

8429 52 90

muut

vapaa

p/st

8429 59 00

muut

vapaa

p/st

8430

Muut maan, kivennäisten tai malmien siirto-, höyläys-, tasoitus-, raappaus-, kaivin-, tiivistys-, junttaus-, louhinta- tai porauskoneet ja -laitteet; paalujuntat ja paalunylösvetäjät; lumiaurat ja lumilingot

 

 

8430 10 00

paalujuntat ja paalunylösvetäjät

vapaa

p/st

8430 20 00

lumiaurat ja lumilingot

vapaa

p/st

 

hiilen-, kallion- tai tunnelinlouhintakoneet ja -laitteet

 

 

8430 31 00

itseliikkuvat

vapaa

8430 39 00

muut

vapaa

 

muut porauskoneet ja -laitteet, myös syväporausta varten

 

 

8430 41 00

itseliikkuvat

vapaa

8430 49 00

muut

vapaa

8430 50 00

muut koneet ja laitteet, itseliikkuvat

vapaa

 

muut koneet ja laitteet, muut kuin itseliikkuvat

 

 

8430 61 00

junttaus- tai tiivistyskoneet ja -laitteet

vapaa

p/st

8430 69 00

muut

vapaa

8431

Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden 8425—8430 koneissa ja laitteissa

 

 

8431 10 00

nimikkeen 8425 koneiden ja laitteiden osat

vapaa

8431 20 00

nimikkeen 8427 koneiden ja laitteiden osat

4

 

nimikkeen 8428 koneiden ja laitteiden osat

 

 

8431 31 00

hissien, kippikauhavintturien ja liukuportaiden osat

vapaa

8431 39

muut

 

 

8431 39 10

alanimikkeen 8428 90 30 valssainkoneistojen osat

vapaa

8431 39 90

muut

vapaa

 

nimikkeiden 8426, 8429 ja 8430 koneiden ja laitteiden osat

 

 

8431 41 00

kauhat, myös kahmaisukauhat, ja tarttuimet

vapaa

8431 42 00

puskutraktorien puskulevyt

vapaa

8431 43 00

alanimikkeiden 8430 41 ja 8430 49 porauskoneiden ja -laitteiden osat

vapaa

8431 49

muut

 

 

8431 49 20

valurautaa tai valuterästä

vapaa

8431 49 80

muut

vapaa

8432

Maanviljelys-, puutarhanhoito- tai metsänhoitokoneet ja -laitteet maan muokkaamista tai viljelyä varten; nurmikko- tai urheilukenttäjyrät

 

 

8432 10

aurat

 

 

8432 10 10

siipiaurat

vapaa

p/st

8432 10 90

muut

vapaa

p/st

 

äkeet, myös juuriäkeet, kultivaattorit, rikkaruohoharat ja konekuokat

 

 

8432 21 00

lautasäkeet

vapaa

p/st

8432 29

muut

 

 

8432 29 10

juuriäkeet ja kultivaattorit

vapaa

p/st

8432 29 30

muut äkeet

vapaa

p/st

8432 29 50

moottorikultivaattorit

vapaa

p/st

8432 29 90

muut

vapaa

p/st

8432 30

kylvökoneet, istutuskoneet ja siirtoistutuskoneet

 

 

 

kylvökoneet

 

 

8432 30 11

keskusvetoiset tarkkuusrivikylvökoneet

vapaa

p/st

8432 30 19

muut

vapaa

p/st

8432 30 90

istutuskoneet ja siirtoistutuskoneet

vapaa

p/st

8432 40

lannan- tai lannoitteenlevittimet

 

 

8432 40 10

kivennäis- tai kemiallisten lannoitteiden levittimet

vapaa

p/st

8432 40 90

muut

vapaa

p/st

8432 80 00

muut koneet ja laitteet

vapaa

8432 90 00

osat

vapaa

8433

Sadonkorjuu- tai puimakoneet ja -laitteet, myös olki- tai rehupaalaimet; ruohonleikkuu- tai niittokoneet; munien, hedelmien tai muiden maataloustuotteiden puhdistus- tai lajittelukoneet, muut kuin nimikkeen 8437 koneet ja laitteet

 

 

 

ruohonleikkuukoneet

 

 

8433 11

moottorikäyttöiset, joissa leikkuulaite pyörii vaakatasossa

 

 

8433 11 10

sähkökäyttöiset

vapaa

p/st

 

muut

 

 

 

itseliikkuvat

 

 

8433 11 51

ajoleikkurit

vapaa

p/st

8433 11 59

muut

vapaa

p/st

8433 11 90

muut

vapaa

p/st

8433 19

muut

 

 

 

moottoroidut

 

 

8433 19 10

sähkömoottorilla varustetut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

 

itseliikkuvat

 

 

8433 19 51

ajoleikkurit

vapaa

p/st

8433 19 59

muut

vapaa

p/st

8433 19 70

muut

vapaa

p/st

8433 19 90

moottorittomat

vapaa

p/st

8433 20

niittokoneet, myös traktoreihin asennettaviksi tarkoitetut

 

 

8433 20 10

moottoroidut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

 

traktorilla kuljetettaviksi tai vedettäviksi suunnitellut

 

 

8433 20 51

joissa leikkuulaite pyörii vaakatasossa

vapaa

p/st

8433 20 59

muut

vapaa

p/st

8433 20 90

muut

vapaa

p/st

8433 30

muut heinäntekokoneet ja -laitteet

 

 

8433 30 10

pöyhimet, sivulle syöttävät haravakoneet ja levityskoneet

vapaa

p/st

8433 30 90

muut

vapaa

p/st

8433 40

olki- tai rehupaalaimet, myös kokoojapaalaimet

 

 

8433 40 10

kokoojapaalaimet

vapaa

p/st

8433 40 90

muut

vapaa

p/st

 

muut sadonkorjuukoneet ja -laitteet; puimakoneet ja -laitteet

 

 

8433 51 00

leikkuupuimurit

vapaa

p/st

8433 52 00

muut puimakoneet ja -laitteet

vapaa

p/st

8433 53

juuri- tai mukulakasvien nostokoneet

 

 

8433 53 10

perunannostokoneet

vapaa

p/st

8433 53 30

juurikasvien listimis- ja nostokoneet

vapaa

p/st

8433 53 90

muut

vapaa

p/st

8433 59

muut

 

 

 

rehunkorjuukoneet

 

 

8433 59 11

itseliikkuvat

vapaa

p/st

8433 59 19

muut

vapaa

p/st

8433 59 30

viininkorjuukoneet

vapaa

p/st

8433 59 80

muut

vapaa

p/st

8433 60 00

munien, hedelmien tai muiden maataloustuotteiden puhdistus- tai lajittelukoneet

vapaa

8433 90 00

osat

vapaa

8434

Lypsykoneet sekä meijerikoneet ja -laitteet

 

 

8434 10 00

lypsykoneet

vapaa

8434 20 00

meijerikoneet ja -laitteet

vapaa

8434 90 00

osat

vapaa

8435

Puristimet, murskaimet ja niiden kaltaiset koneet ja laitteet, joita käytetään viinin, siiderin, hedelmämehun tai niiden kaltaisten juomien valmistuksessa

 

 

8435 10 00

koneet ja laitteet

1,7

8435 90 00

osat

1,7

8436

Muut maanviljelys-, puutarhanhoito-, metsänhoito-, siipikarjanhoito- tai mehiläistenhoitokoneet ja -laitteet, myös mekaanisin tai lämpölaittein varustetut idätyslaitteet; hautomalaitteet ja lämpökaapit siipikarjanhoitoa varten

 

 

8436 10 00

rehunvalmistuskoneet ja -laitteet

1,7

 

siipikarjanhoitokoneet ja -laitteet; hautomalaitteet ja lämpökaapit siipikarjanhoitoa varten

 

 

8436 21 00

hautomalaitteet ja lämpökaapit siipikarjanhoitoa varten

1,7

8436 29 00

muut

1,7

8436 80

muut koneet ja laitteet

 

 

8436 80 10

metsänhoitoon tarkoitetut

1,7

p/st

 

muut

 

 

8436 80 91

automaattiset juoma-altaat

1,7

p/st

8436 80 99

muut

1,7

 

osat

 

 

8436 91 00

siipikarjanhoitokoneiden ja -laitteiden tai hautomalaitteiden ja lämpökaappien osat

1,7

8436 99 00

muut

1,7

8437

Siementen, viljan tai kuivan palkoviljan puhdistus- tai lajittelukoneet ja -laitteet; koneet ja laitteet, joita käytetään myllyteollisuudessa tai viljan tai kuivan palkoviljan jalostuksessa, muut kuin maataloudessa käytettävät

 

 

8437 10 00

siementen, viljan tai kuivan palkoviljan puhdistus- tai lajittelukoneet ja -laitteet

1,7

p/st

8437 80 00

muut koneet ja laitteet

1,7

8437 90 00

osat

1,7

8438

Muualle tähän ryhmään kuulumattomat koneet ja laitteet elintarvikkeiden tai juomien teollista valmistusta varten, muut kuin koneet ja laitteet eläinrasvojen ja -öljyjen tai kasvirasvojen ja rasvaisten kasviöljyjen erottamista tai valmistusta varten

 

 

8438 10

leipomokoneet ja -laitteet sekä koneet ja laitteet makaronin, spagetin tai niiden kaltaisten tuotteiden valmistusta varten

 

 

8438 10 10

leipomokoneet ja -laitteet

1,7

8438 10 90

koneet ja laitteet makaronin, spagetin tai niiden kaltaisten tuotteiden valmistusta varten

1,7

8438 20 00

koneet ja laitteet makeisten, kaakaon tai suklaan valmistusta varten

1,7

8438 30 00

sokerinvalmistuskoneet ja -laitteet

1,7

8438 40 00

panimokoneet ja -laitteet

1,7

8438 50 00

koneet ja laitteet lihan tai siipikarjan valmistusta varten

1,7

8438 60 00

koneet ja laitteet hedelmien, pähkinöiden tai kasvisten valmistusta varten

1,7

8438 80

muut koneet ja laitteet

 

 

8438 80 10

kahvin tai teen valmistusta varten

1,7

 

muut

 

 

8438 80 91

juomien valmistusta varten

1,7

8438 80 99

muut

1,7

8438 90 00

osat

1,7

8439

Koneet ja laitteet, joilla valmistetaan massaa kuituisesta selluloosa-aineesta tai valmistetaan tai jälkikäsitellään paperia, kartonkia tai pahvia

 

 

8439 10 00

koneet ja laitteet, joilla valmistetaan massaa kuituisesta selluloosa-aineesta

1,7

8439 20 00

paperin-, kartongin- tai pahvinvalmistuskoneet ja -laitteet

1,7

8439 30 00

paperin-, kartongin- tai pahvinjälkikäsittelykoneet ja -laitteet

1,7

 

osat

 

 

8439 91

koneiden ja laitteiden, joilla valmistetaan massaa kuituisesta selluloosa-aineesta

 

 

8439 91 10

valurautaa tai valuterästä

1,7

8439 91 90

muut

1,7

8439 99

muut

 

 

8439 99 10

valurautaa tai valuterästä

1,7

8439 99 90

muut

1,7

8440

Kirjansitomakoneet ja -laitteet, myös kirjannitomakoneet

 

 

8440 10

koneet ja laitteet

 

 

8440 10 10

arkintaittokoneet

1,7

8440 10 20

kokoojakoneet

1,7

8440 10 30

neulomakoneet, lankanitomakoneet ja hakasnitomakoneet

1,7

8440 10 40

liimasidontakoneet

1,7

8440 10 90

muut

1,7

8440 90 00

osat

1,7

8441

Muut koneet ja laitteet paperimassan, paperin, kartongin tai pahvin edelleenkäsittelyä varten, myös kaikenlaiset leikkauskoneet

 

 

8441 10

leikkauskoneet

 

 

8441 10 10

yhdistetyt leikkaus- ja rullauskoneet

1,7

8441 10 20

muut pitkittäisleikkaus- ja katkaisukoneet

1,7

8441 10 30

giljotiinityyppiset leikkurit

1,7

8441 10 40

kolmiteräiset tasausleikkurit

1,7

8441 10 80

muut

1,7

8441 20 00

koneet ja laitteet pussien, säkkien tai kirjekuorien valmistusta varten

1,7

8441 30 00

koneet ja laitteet koteloiden, rasioiden, laatikoiden, putkien, tynnyreiden ja niiden kaltaisten pakkausten muulla tavalla kuin muotoonpuristamalla tapahtuvaa valmistusta varten

1,7

8441 40 00

koneet ja laitteet esineitten muotoonpuristamiseksi paperimassasta, paperista, kartongista tai pahvista

1,7

8441 80 00

muut koneet ja laitteet

1,7

8441 90

osat

 

 

8441 90 10

leikkauskoneiden osat

1,7

8441 90 90

muut

1,7

8442

Koneet ja laitteet (muut kuin nimikkeiden 8456—8465 työstökoneet) kirjakkeiden valamista tai latomista varten tai kuva- tai painolaattojen tai -sylinterien tai muiden painokomponenttien valmistusta varten; kirjakkeet, kuva- ja painolaatat ja -sylinterit sekä muut painokomponentit; laatat, levyt, sylinterit ja litografiakivet, painatusta varten valmistetut (esim. tasoitetut, karhennetut tai kiillotetut)

 

 

8442 10 00

valolatomakoneet

1,7

p/st

8442 20

koneet ja laitteet muulla menetelmällä tapahtuvaa latomista varten, myös valutaittein

 

 

8442 20 10

valamista ja latomista varten (esim. linotyypit, monotyypit, intertyypit)

vapaa

p/st

8442 20 90

muut

1,7

p/st

8442 30 00

muut koneet ja laitteet

1,7

8442 40 00

edellä mainittujen koneiden ja laitteiden osat

1,7

8442 50

kirjakkeet, kuva- ja painolaatat ja -sylinterit sekä muut painokomponentit; laatat, levyt, sylinterit ja litografiakivet, painatusta varten valmistetut (esim. tasoitetut, karhennetut tai kiillotetut)

 

 

 

painokuvalla varustetut

 

 

8442 50 21

kohopainatusta varten

1,7

8442 50 23

laakapainatusta varten

1,7

8442 50 29

muut

1,7

8442 50 80

muut

1,7

8443

Painokoneet ja -laitteet, joita käytetään painettaessa kirjakkeiden, kuva- ja painolaattojen, -sylinterien ja muiden nimikkeeseen 8442 kuuluvien painokomponenttien avulla; mustesuihkupainokoneet ja -laitteet, muut kuin nimikkeeseen 8471 kuuluvat; painatuksen apulaitteet

 

 

 

offsetpainokoneet ja -laitteet

 

 

8443 11 00

rullalta painavat koneet ja laitteet

1,7

p/st

8443 12 00

arkkipainokoneet ja -laitteet, toimistotyyppiset (arkin koko enintään 22 × 36 cm)

1,7

p/st

8443 19

muut

 

 

 

arkkipainokoneet ja -laitteet

 

 

8443 19 10

käytetyt

1,7

p/st

 

uudet, arkin koko

 

 

8443 19 31

enintään 52 × 74 cm

1,7

p/st

8443 19 35

suurempi kuin 52 × 74 cm mutta enintään 74 × 107 cm

1,7

p/st

8443 19 39

suurempi kuin 74 × 107 cm

1,7

p/st

8443 19 90

muut

1,7

p/st

 

kohopainokoneet ja -laitteet, ei kuitenkaan fleksopainokoneet ja -laitteet

 

 

8443 21 00

rullalta painavat koneet ja laitteet

1,7

p/st

8443 29 00

muut

1,7

p/st

8443 30 00

fleksopainokoneet ja -laitteet

1,7

p/st

8443 40 00

syväpainokoneet ja -laitteet

1,7

p/st

 

muut painokoneet ja -laitteet

 

 

8443 51 00

mustesuihkupainokoneet ja -laitteet

2,2

p/st

8443 59

muut

 

 

8443 59 20

tekstiiliaineiden painatusta varten

1,7

p/st

 

muut

 

 

8443 59 40

puolijohteiden valmistuksessa käytettävät (151)

1,7 (152)

p/st

8443 59 70

muut

1,7

p/st

8443 60 00

painatuksen apulaitteet

1,7

8443 90

osat

 

 

8443 90 05

puolijohteiden valmistuksessa käytettävät (151)

1,7 (152)

 

muut

 

 

8443 90 10

valurautaa tai valuterästä

1,7

8443 90 80

muut

1,7

8444 00

Koneet tekstiilitekokuitujen suulakepuristamista, venytystä, teksturoimista tai katkomista varten

 

 

8444 00 10

koneet tekstiilitekokuitujen suulakepuristamista varten

1,7

p/st

8444 00 90

muut

1,7

p/st

8445

Tekstiilikuitujen käsittelykoneet; kehruu-, kertaus- tai kiertämiskoneet sekä muut tekstiililankojen valmistuskoneet ja -laitteet; tekstiililankojen vyyhteämis-, kelaus- tai puolauskoneet (myös kuteenpuolaajat) sekä koneet tekstiililangan käsittelemiseksi nimikkeiden 8446 ja 8447 koneita varten

 

 

 

tekstiilikuitujen käsittelykoneet

 

 

8445 11 00

karstauskoneet

1,7

p/st

8445 12 00

kampauskoneet

1,7

p/st

8445 13 00

esikehruukoneet

1,7

p/st

8445 19 00

muut

1,7

p/st

8445 20 00

kehruukoneet

1,7

p/st

8445 30

kertaus- tai kiertämiskoneet

 

 

8445 30 10

kertauskoneet

1,7

p/st

8445 30 90

kiertämiskoneet

1,7

p/st

8445 40 00

tekstiililankojen vyyhteämis-, kelaus- tai puolauskoneet (myös kuteenpuolaajat)

1,7

p/st

8445 90 00

muut

1,7

p/st

8446

Kutomakoneet (myös kangaspuut)

 

 

8446 10 00

enintään 30 cm:n levyisten kankaiden kutomiseen

1,7

p/st

 

suurempien kuin 30 cm:n levyisten kankaiden kutomiseen, syöstävälliset

 

 

8446 21 00

kutomakoneet, muut kuin kangaspuut

1,7

p/st

8446 29 00

muut

1,7

p/st

8446 30 00

suurempien kuin 30 cm:n levyisten kankaiden kutomiseen, syöstävättömät

1,7

p/st

8447

Neulekoneet, ommelkangaskoneet ja koneet kierrepäällystetyn langan, tyllin, pitsin, koruompeleiden, nauhojen, punosten tai verkon valmistusta varten sekä tuftauskoneet

 

 

 

pyöröneulekoneet

 

 

8447 11

sylinterin läpimitta enintään 165 mm

 

 

8447 11 10

läppäneulalla toimivat

1,7

p/st

8447 11 90

muut

1,7

p/st

8447 12

sylinterin läpimitta suurempi kuin 165 mm

 

 

8447 12 10

läppäneulalla toimivat

1,7

p/st

8447 12 90

muut

1,7

p/st

8447 20

tasoneulekoneet; ommelkangaskoneet

 

 

8447 20 20

loimien solmimislaitteet (myös Raschel-tyyppiset), ommelkangaskoneet

1,7

p/st

8447 20 80

muut

1,7

p/st

8447 90 00

muut

1,7

p/st

8448

Nimikkeen 8444, 8445, 8446 tai 8447 koneiden apukoneet ja -laitteet (esim. varsi- ja jacquardlaitteet, automaattiset langanvartijalaitteet ja syöstävänvaihtolaitteet); osat ja tarvikkeet, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti tämän nimikkeen tai nimikkeen 8444, 8445, 8446 tai 8447 koneissa ja laitteissa (esim. värttinät ja siipivärttinät, karstakangas, kammat, puristussuulakkeet, syöstävät, niidet, niisikehykset ja neulekoneenneulat)

 

 

 

nimikkeen 8444, 8445, 8446 tai 8447 koneiden apukoneet ja -laitteet

 

 

8448 11 00

varsi- ja jacquardlaitteet; näissä käytettävien korttien vähentämis-, kopiointi-, lävistys- tai yhteensitomiskoneet

1,7

8448 19 00

muut

1,7

8448 20 00

nimikkeen 8444 koneiden tai niiden apukoneiden ja -laitteiden osat ja tarvikkeet

1,7

 

nimikkeen 8445 koneiden tai niiden apukoneiden ja -laitteiden osat ja tarvikkeet

 

 

8448 31 00

karstakangas

1,7

8448 32 00

tekstiilikuitujen käsittelykoneiden osat ja tarvikkeet, ei kuitenkaan karstakangas

1,7

8448 33

värttinät, siipivärttinät, kehruurenkaat ja noukat

 

 

8448 33 10

värttinät ja siipivärttinät

1,7

8448 33 90

kehruurenkaat ja noukat

1,7

8448 39 00

muut

1,7

 

kutomakoneiden (myös kangaspuiden) tai niiden apukoneiden ja -laitteiden osat ja tarvikkeet

 

 

8448 41 00

syöstävät

1,7

8448 42 00

kutomakoneiden (myös kangaspuiden) kaiteet, niidet ja niisikehykset

1,7

8448 49 00

muut

1,7

 

nimikkeen 8447 koneiden tai niiden apukoneiden ja -laitteiden osat ja tarvikkeet

 

 

8448 51

platinat, neulat ja muut silmukan muodostamiseen käytettävät tavarat

 

 

8448 51 10

platinat

1,7

8448 51 90

muut

1,7

8448 59 00

muut

1,7

8449 00 00

Koneet ja laitteet huovan tai kuitukankaan (metritavaran tai muotoiltujen kappaleiden) valmistusta tai viimeistystä varten, myös huopahattukoneet ja -laitteet; hattumuotit

1,7

8450

Pyykinpesukoneet talouksia tai pesuloita varten, myös koneet, jotka sekä pesevät että kuivaavat

 

 

 

koneet, joiden pesuteho on enintään 10 kg kuivapyykkiä

 

 

8450 11

täysautomaattiset koneet

 

 

 

pesuteho enintään 6 kg kuivapyykkiä

 

 

8450 11 11

edestä täytettävät

3

p/st

8450 11 19

päältä täytettävät

3

p/st

8450 11 90

pesuteho suurempi kuin 6 kg, mutta enintään 10 kg kuivapyykkiä

2,6

p/st

8450 12 00

muut koneet, joissa on sisäänrakennettu kuivauslinko

2,7

p/st

8450 19 00

muut

2,7

p/st

8450 20 00

koneet, joiden pesuteho on suurempi kuin 10 kg kuivapyykkiä

2,2

p/st

8450 90 00

osat

2,7

8451

Koneet ja laitteet (muut kuin nimikkeen 8450 koneet) tekstiililankojen, -kankaiden tai valmiiden tekstiilitavaroiden pesemistä, muuta puhdistamista, vääntämistä, kuivaamista, silittämistä, prässäämistä (myös liimaliinaprässit), valkaisemista, värjäämistä, viimeistystä, päällystämistä tai kyllästämistä varten sekä koneet, joita käytetään lattianpäällysteiden, kuten linoleumin, valmistuksessa kangas- tai muun pohjan päällystämiseen massalla; koneet tekstiilikankaiden käärimistä, aukikäärimistä, laskostusta, leikkaamista tai pykäreunan tekemistä varten

 

 

8451 10 00

kuivapesukoneet

2,2

 

kuivauskoneet

 

 

8451 21

kuivausteho enintään 10 kg kuivapyykkiä

 

 

8451 21 10

kuivausteho enintään 6 kg kuivapyykkiä

2,2

8451 21 90

kuivausteho suurempi kuin 6 kg, mutta enintään 10 kg kuivapyykkiä

2,2

8451 29 00

muut

2,2

8451 30

silitys- ja prässäyskoneet (myös liimaliinaprässit)

 

 

 

sähköllä kuumennettavat

 

 

8451 30 10

teho enintään 2 500 W

2,2

p/st

8451 30 30

teho suurempi kuin 2 500 W

2,2

p/st

8451 30 80

muut

2,2

p/st

8451 40 00

pesukoneet (muut kuin kuivapesukoneet), valkaisukoneet ja värjäyskoneet

2,2

8451 50 00

koneet tekstiilikankaiden käärimistä, aukikäärimistä, laskostusta, leikkaamista tai pykäreunan tekemistä varten

2,2

8451 80

muut koneet ja laitteet

 

 

8451 80 10

koneet, joita käytetään linoleumin tai muiden lattianpäällysteiden valmistuksessa kangas- tai muun pohjan päällystämiseen massalla

2,2

8451 80 30

koneet viimeistystä tai muuta jälkikäsittelyä varten

2,2

8451 80 80

muut

2,2

8451 90 00

osat

2,2

8452

Ompelukoneet, muut kuin nimikkeen 8440 kirjannitomakoneet; erityisesti ompelukoneita varten suunnitellut huonekalut, alustat, kotelot ja suojukset; ompelukoneenneulat

 

 

8452 10

kotiompelukoneet

 

 

 

ompelukoneet (ainoastaan lukkotikkikoneet), joiden konevarren paino ilman moottoria on enintään 16 kg tai moottorin kanssa enintään 17 kg; ompelukoneiden konevarret (ainoastaan lukkotikkikoneiden), paino enintään 16 kg ilman moottoria tai enintään 17 kg moottorin kanssa

 

 

8452 10 11

ompelukoneet, yksikköarvo (ilman runkoja, pöytiä tai huonekaluja) suurempi kuin 65 €

5,7

p/st

8452 10 19

muut

9,7

p/st

8452 10 90

muut ompelukoneet ja ompelukoneiden konevarret

3,7

p/st

 

muut ompelukoneet

 

 

8452 21 00

automaattiset

3,7

p/st

8452 29 00

muut

3,7

p/st

8452 30

ompelukoneen neulat

 

 

8452 30 10

joissa varren toinen puoli on litteä

2,7

1 000 p/st

8452 30 90

muut

2,7

1 000 p/st

8452 40 00

huonekalut, alustat, kotelot ja suojukset ompelukoneita varten sekä niiden osat

2,7

8452 90 00

muut ompelukoneiden osat

2,7

8453

Koneet ja laitteet vuodan tai nahan muokkausta, parkitusta tai muuta käsittelyä varten tai jalkineiden tai muiden vuota- tai nahkatavaroiden valmistusta tai korjaamista varten, muut kuin ompelukoneet

 

 

8453 10 00

koneet ja laitteet vuodan tai nahan muokkausta, parkitusta tai muuta käsittelyä varten

1,7

8453 20 00

koneet ja laitteet jalkineiden valmistusta tai korjaamista varten

1,7

8453 80 00

muut koneet ja laitteet

1,7

8453 90 00

osat

1,7

8454

Konvertterit, valusangot, valukokillit ja valukoneet, jollaisia käytetään metallurgiassa tai metallivalimoissa

 

 

8454 10 00

konvertterit

1,7

8454 20 00

valukokillit ja valusangot

1,7

8454 30

valukoneet

 

 

8454 30 10

painevalua varten

1,7

8454 30 90

muut

1,7

8454 90 00

osat

1,7

8455

Metallinvalssaimet ja niiden telat

 

 

8455 10 00

putkivalssaimet

2,7

 

muut valssaimet

 

 

8455 21 00

kuumavalssaimet tai yhdistetyt kuuma- ja kylmävalssaimet

2,7

8455 22 00

kylmävalssaimet

2,7

8455 30

valssaimien telat

 

 

8455 30 10

valurautaa

2,7

 

vapaataottua terästä

 

 

8455 30 31

työtelat kuumavalssaukseen; tukitelat kuuma- ja kylmävalssaukseen

2,7

8455 30 39

työtelat kylmävalssaukseen

2,7

8455 30 90

valu- tai takoterästä

2,7

8455 90 00

muut osat

2,7

8456

Kaikkia aineita työstävät koneet, jotka irrottavat ainetta laser- tai muulla valo- tai fotonisäteellä, ultraäänellä, sähköpurkauksella, sähkökemiallisella prosessilla, elektronisuihkulla, ionisäteellä tai plasmakaarella

 

 

8456 10

laser- tai muulla valo- tai fotonisäteellä toimivat

 

 

8456 10 10

jollaisia käytetään puolijohdekiekkojen tai -komponenttien valmistukseen

vapaa

p/st

8456 10 90

muut

4,5

p/st

8456 20 00

ultraäänellä toimivat

3,5

p/st

8456 30

sähköpurkauksella toimivat

 

 

 

numeerisesti ohjatut

 

 

8456 30 11

langalla työstävät

3,5

p/st

8456 30 19

muut

3,5

p/st

8456 30 90

muut

3,5

p/st

 

muut

 

 

8456 91 00

laitteet puolijohdeaineiden kuivaetsausta varten

vapaa

p/st

8456 99

muut

 

 

8456 99 10

fokusoidulla ionisäteellä toimivat jyrsimet puolijohdekomponenttien kuvioiden valmistamiseen tarkoitettuja piirilevykkeiden maskien ja hiusristikoiden valmistusta tai korjaamista varten

vapaa

p/st

8456 99 30

laitteet puolijohdekiekkojen kuorimista (stripping) tai puhdistamista varten

vapaa

p/st

8456 99 50

laitteet nestekidenäyttöalustojen kuivaetsausta varten

3,5 (152)

p/st

8456 99 80

muut

3,5

p/st

8457

Työstökeskukset, yksikkörakenteiset koneet (yksiasemaiset työstöyksiköt) ja moniasemaiset transferkoneet, metallin työstöön

 

 

8457 10

työstökeskukset

 

 

8457 10 10

vaakasuuntaiset

2,7

p/st

8457 10 90

muut

2,7

p/st

8457 20 00

yksikkörakenteiset koneet (yksiasemaiset työstöyksiköt)

2,7

p/st

8457 30

moniasemaiset transferkoneet

 

 

8457 30 10

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8457 30 90

muut

2,7

p/st

8458

Lastuavat sorvit (myös sorvauskeskukset) metallin työstöön

 

 

 

vaakakaraiset sorvit

 

 

8458 11

numeerisesti ohjatut

 

 

8458 11 20

monitoimisorvit

2,7

p/st

 

automaattisorvit

 

 

8458 11 41

yksikaraiset

2,7

p/st

8458 11 49

monikaraiset

2,7

p/st

8458 11 80

muut

2,7

p/st

8458 19

muut

 

 

8458 19 20

kärkisorvit (tuotanto- tai työkalusorvit)

2,7

p/st

8458 19 40

automaattisorvit

2,7

p/st

8458 19 80

muut

2,7

p/st

 

muut sorvit

 

 

8458 91

numeerisesti ohjatut

 

 

8458 91 20

monitoimisorvit

2,7

p/st

8458 91 80

muut

2,7

p/st

8458 99 00

muut

2,7

p/st

8459

Lastuavat työstökoneet [myös koneet, joissa karapää liikkuu johteilla (way-type unit head machines)] metallin poraukseen, avarrukseen, jyrsintään tai kierteitykseen, muut kuin nimikkeen 8458 sorvit (myös sorvauskeskukset)

 

 

8459 10 00

koneet, joissa karapää liikkuu johteilla (way-type unit head machines)

2,7

p/st

 

muut porakoneet

 

 

8459 21 00

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8459 29 00

muut

2,7

p/st

 

muut avarrus-jyrsinkoneet

 

 

8459 31 00

numeerisesti ohjatut

1,7

p/st

8459 39 00

muut

1,7

p/st

8459 40

muut avarruskoneet

 

 

8459 40 10

numeerisesti ohjatut

1,7

p/st

8459 40 90

muut

1,7

p/st

 

polvityyppiset jyrsinkoneet

 

 

8459 51 00

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8459 59 00

muut

2,7

p/st

 

muut jyrsinkoneet

 

 

8459 61

numeerisesti ohjatut

 

 

8459 61 10

työkalujyrsinkoneet

2,7

p/st

8459 61 90

muut

2,7

p/st

8459 69

muut

 

 

8459 69 10

työkalujyrsinkoneet

2,7

p/st

8459 69 90

muut

2,7

p/st

8459 70 00

muut kierteityskoneet

2,7

p/st

8460

Työstökoneet metallin tai kermettien purseenpoistoon, teroitukseen, hiontaan, laahintaan, hiertämiseen, kiillotukseen tai muuhun viimeistelyyn hiomakivien tai muiden hioma- tai kiillotusaineiden avulla, muut kuin nimikkeen 8461 hammaspyörien leikkuu-, hioma- tai viimeistelykoneet

 

 

 

tasohiomakoneet, joissa yhden akselin asemointitarkkuus on vähintään 0,01 mm

 

 

8460 11 00

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8460 19 00

muut

2,7

p/st

 

muut hiomakoneet, joissa yhden akselin asemointitarkkuus on vähintään 0,01 mm

 

 

8460 21

numeerisesti ohjatut

 

 

 

lieriön muotoisille pinnoille

 

 

8460 21 11

sisähiomakoneet

2,7

p/st

8460 21 15

pyörtöhiomakoneet

2,7

p/st

8460 21 19

muut

2,7

p/st

8460 21 90

muut

2,7

p/st

8460 29

muut

 

 

 

lieriön muotoisille pinnoille

 

 

8460 29 11

sisähiomakoneet

2,7

p/st

8460 29 19

muut

2,7

p/st

8460 29 90

muut

2,7

p/st

 

teroituskoneet

 

 

8460 31 00

numeerisesti ohjatut

1,7

p/st

8460 39 00

muut

1,7

p/st

8460 40

laahinta- tai hiertämiskoneet

 

 

8460 40 10

numeerisesti ohjatut

1,7

p/st

8460 40 90

muut

1,7

p/st

8460 90

muut

 

 

8460 90 10

varustettuna mikrometriasetusjärjestelmällä, jossa yhden akselin asemointitarkkuus on vähintään 0,01 mm

2,7

p/st

8460 90 90

muut

1,7

p/st

8461

Työstökoneet höyläykseen, poikittaishöyläykseen, pistoon, avennukseen, sahaukseen tai katkaisuun sekä muut lastuavat työstökoneet, myös hammaspyörien leikkuu-, hioma- tai viimeistelykoneet, metallia tai kermettejä varten, muualle kuulumattomat

 

 

8461 20 00

poikittaishöylä- tai pistokoneet

1,7

p/st

8461 30

avennuskoneet

 

 

8461 30 10

numeerisesti ohjatut

1,7

p/st

8461 30 90

muut

1,7

p/st

8461 40

hammaspyörien leikkuu-, hioma- tai viimeistelykoneet

 

 

 

hampaanleikkuukoneet (myös hiovat hampaanleikkuukoneet)

 

 

 

lieriöhammaspyörien valmistukseen

 

 

8461 40 11

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8461 40 19

muut

2,7

p/st

 

muiden hammaspyörien valmistukseen

 

 

8461 40 31

numeerisesti ohjatut

1,7

p/st

8461 40 39

muut

1,7

p/st

 

hammaspyörien viimeistelykoneet

 

 

 

varustettuna mikrometriasetusjärjestelmällä, jossa yhden akselin asemointitarkkuus on vähintään 0,01 mm

 

 

8461 40 71

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8461 40 79

muut

2,7

p/st

8461 40 90

muut

1,7

p/st

8461 50

sahaus- tai katkaisukoneet

 

 

 

sahauskoneet

 

 

8461 50 11

pyörösahat

1,7

p/st

8461 50 19

muut

1,7

p/st

8461 50 90

katkaisukoneet

1,7

p/st

8461 90 00

muut

2,7

p/st

8462

Koneet (myös puristimet) metallin työstämiseen takomalla; koneet (myös puristimet) metallin työstämiseen taivuttamalla, särmäämällä, oikaisemalla, leikkaamalla, meistämällä tai loveamalla; edellä mainitsemattomat metallin tai metallikarbidien työstöpuristimet

 

 

8462 10

takomakoneet (myös puristimet)

 

 

8462 10 10

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8462 10 90

muut

1,7

p/st

 

taivutus-, särmäys- tai oikaisukoneet (myös puristimet)

 

 

8462 21

numeerisesti ohjatut

 

 

8462 21 05

jollaisia käytetään puolijohdekomponenttien valmistukseen

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8462 21 10

levymäisten tuotteiden työstämiseen

2,7

p/st

8462 21 80

muut

2,7

p/st

8462 29

muut

 

 

8462 29 05

jollaisia käytetään puolijohdekomponenttien valmistukseen

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8462 29 10

levymäisten tuotteiden työstämiseen

1,7

p/st

 

muut

 

 

8462 29 91

hydrauliset

1,7

p/st

8462 29 98

muut

1,7

p/st

 

leikkurit (myös puristimet), muut kuin yhdistetyt meistaus-leikkauskoneet

 

 

8462 31 00

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8462 39

muut

 

 

8462 39 10

levymäisten tuotteiden työstämiseen

1,7

p/st

 

muut

 

 

8462 39 91

hydrauliset

1,7

p/st

8462 39 99

muut

1,7

p/st

 

meistauskoneet ja loveamiskoneet (myös puristimet), myös yhdistetyt meistaus-leikkauskoneet

 

 

8462 41

numeerisesti ohjatut

 

 

8462 41 10

levymäisten tuotteiden työstämiseen

2,7

p/st

8462 41 90

muut

2,7

p/st

8462 49

muut

 

 

8462 49 10

levymäisten tuotteiden työstämiseen

1,7

p/st

8462 49 90

muut

1,7

p/st

 

muut

 

 

8462 91

hydrauliset puristimet

 

 

8462 91 10

puristimet metallijauheen muovaamiseksi sintraamalla tai metalliromun paalauspuristimet

2,7

p/st

 

muut

 

 

8462 91 50

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8462 91 90

muut

2,7

p/st

8462 99

muut

 

 

8462 99 10

puristimet metallijauheen muovaamiseksi sintraamalla tai metalliromun paalauspuristimet

2,7

p/st

 

muut

 

 

8462 99 50

numeerisesti ohjatut

2,7

p/st

8462 99 90

muut

2,7

p/st

8463

Muut lastuamattomat metallin tai kermettien työstökoneet

 

 

8463 10

vetopenkit tankojen, putkien, profiilien, langan tai niiden kaltaisten tavaroiden vetämistä varten

 

 

8463 10 10

vetopenkit langan vetämistä varten

2,7

p/st

8463 10 90

muut

2,7

p/st

8463 20 00

kierteenvalssauskoneet

2,7

p/st

8463 30 00

langantyöstökoneet

2,7

p/st

8463 90 00

muut

2,7

p/st

8464

Koneet kiven, keraamisten tuotteiden, betonin, asbestisementin tai niiden kaltaisten kivennäisaineiden työstöön tai lasin kylmätyöstöön

 

 

8464 10

sahakoneet

 

 

8464 10 10

yksikiteisten puolijohdetankojen sahaamiseksi kiekoiksi tai kiekkojen puolijohdesiruiksi

vapaa

p/st

8464 10 90

muut

2,2

p/st

8464 20

hiomakoneet ja kiillotuskoneet

 

 

8464 20 05

puolijohdekiekkojen työstöön

vapaa

p/st

 

lasin työstöön

 

 

8464 20 11

optisen lasin työstöön

2,2

p/st

8464 20 19

muut

2,2

8464 20 20

keraamisten tuotteiden työstöön

2,2

p/st

8464 20 95

muut

2,2

8464 90

muut

 

 

8464 90 10

puolijohdekiekkojen piirottamiseen tai uurtamiseen

vapaa

p/st

8464 90 20

keraamisten tuotteiden työstöön

2,2

p/st

8464 90 80

muut

2,2

8465

Koneet (myös koneet naulaamista, sinkilöimistä, liimaamista tai muuta kokoonpanoa varten) puun, korkin, luun, kovakumin, kovamuovin tai niiden kaltaisten kovien aineiden työstöön

 

 

8465 10

koneet, jotka pystyvät suorittamaan erityyppisiä työstötoimintoja ilman työkalun vaihtoa toimintojen välillä

 

 

8465 10 10

joissa työkappale siirretään käsin eri työvaiheiden välillä

2,7

p/st

8465 10 90

joissa työkappale siirtyy automaattisesti työvaiheiden välillä

2,7

p/st

 

muut

 

 

8465 91

sahakoneet

 

 

8465 91 10

vannesahat

2,7

p/st

8465 91 20

pyörösahat

2,7

p/st

8465 91 90

muut

2,7

p/st

8465 92 00

höylä- tai jyrsinkoneet, myös profilointikoneet

2,7

p/st

8465 93 00

hioma- tai kiillotuskoneet

2,7

p/st

8465 94 00

taivutus- tai kokoonpanokoneet

2,7

p/st

8465 95 00

porakoneet ja konetaltat

2,7

p/st

8465 96 00

halkaisukoneet sekä viiluleikkurit tai -sorvit

2,7

p/st

8465 99

muut

 

 

8465 99 10

sorvit

2,7

p/st

8465 99 90

muut

2,7

p/st

8466

Osat ja tarvikkeet, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden 8456—8465 koneissa, myös työkappaleen- tai työkalunpitimet, itseaukeavat kierteityspäät, jakopäät ja muut työstökoneiden lisälaitteet; kaikenlaisten käsityövälineiden pitimet

 

 

8466 10

työkalunpitimet ja itseaukeavat kierteityspäät

 

 

 

työkalunpitimet

 

 

8466 10 10

karat, kiristysholkit ja pistukat

1,2

 

muut

 

 

8466 10 31

sorveja varten

1,2

8466 10 39

muut

1,2

8466 10 90

itseaukeavat kierteityspäät

1,2

8466 20

työkappaleenpitimet

 

 

8466 20 10

ohjaus- ja kiinnityslaitteet tiettyihin tarkoituksiin; ohjaus- ja kiinnityslaitteiden standardiosien sarjat

1,2

 

muut

 

 

8466 20 91

sorveja varten

1,2

8466 20 99

muut

1,2

8466 30 00

jakopäät ja muut työstökoneiden lisälaitteet

1,2

 

muut

 

 

8466 91

nimikkeen 8464 koneissa käytettävät

 

 

8466 91 15

alanimikkeen 8464 10 10, 8464 20 05 tai 8464 90 10 koneissa käytettävät

vapaa

 

muut

 

 

8466 91 20

valurautaa tai valuterästä

1,2

8466 91 95

muut

1,2

8466 92

nimikkeen 8465 koneissa käytettävät

 

 

8466 92 20

valurautaa tai valuterästä

1,2

8466 92 80

muut

1,2

8466 93

nimikkeiden 8456—8461 koneissa käytettävät

 

 

8466 93 15

alanimikkeen 8456 10 10, 8456 91 00, 8456 99 10 tai 8456 99 30 koneissa ja laitteissa käytettävät

vapaa

8466 93 17

alanimikkeen 8456 99 50 laitteissa käytettävät

1,2 (152)

8466 93 95

muut

1,2

8466 94

nimikkeen 8462 tai 8463 koneissa käytettävät

 

 

8466 94 10

alanimikkeen 8462 21 05 tai 8462 29 05 koneissa käytettävät

vapaa

8466 94 90

muut

1,2

8467

Pneumaattiset ja hydrauliset käsityövälineet ja käsityövälineet, joissa on yhteenrakennettu sähkö- tai muu moottori

 

 

 

pneumaattiset

 

 

8467 11

pyörivät (myös pyörivät-iskevät)

 

 

8467 11 10

metallien työstämiseen

1,7

8467 11 90

muut

1,7

8467 19 00

muut

1,7

 

joissa on yhteenrakennettu sähkömoottori

 

 

8467 21

kaikenlaiset porakoneet

 

 

8467 21 10

jotka toimivat ilman ulkoista voimanlähdettä

2,7

p/st

 

muut

 

 

8467 21 91

sähköpneumaattiset

2,7

p/st

8467 21 99

muut

2,7

p/st

8467 22

sahat

 

 

8467 22 10

ketjusahat

2,7

p/st

8467 22 30

pyörösahat

2,7

p/st

8467 22 90

muut

2,7

p/st

8467 29

muut

 

 

8467 29 10

jollaisia käytetään tekstiiliaineiden työstämiseen

2,7

 

muut

 

 

8467 29 30

jotka toimivat ilman ulkoista voimanlähdettä

2,7

p/st

 

muut

 

 

 

hiomakoneet ja santaajat

 

 

8467 29 51

kulmahiomakoneet

2,7

p/st

8467 29 53

nauhahiomakoneet

2,7

p/st

8467 29 59

muut

2,7

p/st

8467 29 70

höylät

2,7

p/st

8467 29 80

pensassakset ja nurmikon viimeistelykoneet

2,7

p/st

8467 29 90

muut

2,7

p/st

 

muut työvälineet

 

 

8467 81 00

ketjusahat

1,7

p/st

8467 89 00

muut

1,7

 

osat

 

 

8467 91 00

ketjusahojen

1,7

8467 92 00

pneumaattisten työvälineiden

1,7

8467 99 00

muut

1,7

8468

Juotto- tai hitsauskoneet ja -laitteet, myös leikkaavat, muut kuin nimikkeeseen 8515 kuuluvat; kaasukäyttöiset pintakarkaisukoneet ja -laitteet

 

 

8468 10 00

kädessä pidettävät hitsauspolttimet

2,2

8468 20 00

muut kaasukäyttöiset koneet ja laitteet

2,2

8468 80 00

muut koneet ja laitteet

2,2

8468 90 00

osat

2,2

8469

Kirjoituskoneet, muut kuin nimikkeen 8471 tulostimet; tekstinkäsittelykoneet

 

 

 

automaattiset kirjoituskoneet ja tekstinkäsittelykoneet

 

 

8469 11 00

tekstinkäsittelykoneet

vapaa

p/st

8469 12 00

automaattiset kirjoituskoneet

2,3

p/st

8469 20 00

muut kirjoituskoneet, sähköllä toimivat

2,3

p/st

8469 30 00

muut kirjoituskoneet, muulla kuin sähköllä toimivat

2,5

p/st

8470

Laskukoneet ja taskukokoiset tietojen tallennus-, toisto- ja näyttölaitteet, joissa on laskutoimintoja; kirjanpitokoneet, postituskoneet, matka- tai pääsylippukoneet sekä niiden kaltaiset koneet, jotka sisältävät laskulaitteen; rekisteröivät kassakoneet

 

 

8470 10 00

elektroniset laskimet, jotka pystyvät toimimaan ilman ulkoista sähkövoimanlähdettä, ja taskukokoiset tietojen tallennus-, toisto- ja näyttölaitteet, joissa on laskutoimintoja

vapaa

p/st

 

muut elektroniset laskukoneet

 

 

8470 21 00

joissa on painolaite

vapaa

p/st

8470 29 00

muut

vapaa

p/st

8470 30 00

muut laskukoneet

vapaa

p/st

8470 40 00

kirjanpitokoneet

vapaa

p/st

8470 50 00

rekisteröivät kassakoneet

vapaa

p/st

8470 90 00

muut

vapaa

p/st

8471

Automaattiset tietojenkäsittelykoneet ja niiden yksiköt; magneettimerkkien lukijat ja optiset lukijat, koneet tietojen siirtämistä varten tietovälineelle koodimuodossa ja koneet tällaisten tietojen käsittelemistä varten, muualle kuulumattomat

 

 

8471 10 00

analogia- tai hybridityyppiset automaattiset tietojenkäsittelykoneet

vapaa

p/st

8471 30 00

kannettavat digitaalityyppiset automaattiset tietojenkäsittelykoneet, paino enintään 10 kg, jotka sisältävät ainakin tietokoneen keskusyksikön (CPU), näppäimistön ja näytön

vapaa

p/st

 

muut digitaalityyppiset automaattiset tietojenkäsittelykoneet

 

 

8471 41 00

jotka sisältävät samassa kotelossa ainakin tietokoneen keskusyksikön (CPU) sekä yhdistettyinä tai erillisinä syöttöyksikön ja tulostusyksikön

vapaa

p/st

8471 49 00

muut, jotka esitetään tullille järjestelminä

vapaa

p/st

8471 50 00

digitaaliset keskusyksiköt, muut kuin nimikkeeseen 8471 41 tai 8471 49 kuuluvat, myös jos ne sisältävät samassa ulkokuoressa yhden tai kaksi seuraavista yksiköistä: muistiyksiköt, syöttöyksiköt ja tulostusyksiköt

vapaa

p/st

8471 60

syöttöyksiköt ja tulostusyksiköt, myös jos ne sisältävät samassa kotelossa muistiyksikköjä

 

 

8471 60 20

kirjoittimet

vapaa

p/st

8471 60 60

näppäimistöt

vapaa

p/st

8471 60 80

muut

vapaa

p/st

8471 70

muistiyksiköt

 

 

8471 70 20

keskusmuistiyksiköt

vapaa

p/st

 

muut

 

 

 

levymuistiyksiköt

 

 

8471 70 30

optiset, myös magneettioptiset

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8471 70 50

kovalevyasemat

vapaa

p/st

8471 70 70

muut

vapaa

p/st

8471 70 80

magneettinauhamuistiyksiköt

vapaa

p/st

8471 70 98

muut

vapaa

p/st

8471 80 00

automaattisten tietojenkäsittelykoneiden muut yksiköt

vapaa

p/st

8471 90 00

muut

vapaa

p/st

8472

Muut toimistokoneet ja -laitteet (esim. hektografit ja vahamonistuskoneet, osoitekoneet, setelinantoautomaatit, rahanlajittelu-, rahanlaskemis- tai rahankäärimiskoneet, kynänteroituslaitteet, lävistys- tai nitomalaitteet)

 

 

8472 10 00

monistuskoneet

2

p/st

8472 20 00

osoitekoneet ja osoitelevyjen pakotuskoneet

2,3

p/st

8472 30 00

koneet postin lajittelua, taittamista, kuoreenpanoa, leimasiteellä varustamista, avaamista, sulkemista tai sinetöimistä varten sekä koneet postimerkkien kiinnittämistä tai mitätöimistä varten

2,2

p/st

8472 90

muut

 

 

8472 90 10

rahanlajittelu-, rahanlaskemis- tai rahankäärimiskoneet

2,2

p/st

8472 90 30

pankkiautomaatit

vapaa

p/st

8472 90 80

muut

2,2

8473

Osat ja tarvikkeet (muut kuin suojuspeitteet, kantolaukut ja niiden kaltaiset tavarat), jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden 8469—8472 koneissa

 

 

8473 10

nimikkeen 8469 koneiden osat ja tarvikkeet

 

 

 

elektroniset rakenneyhdistelmät

 

 

8473 10 11

alanimikkeen 8469 11 00 koneissa käytettävät

vapaa

8473 10 19

muut

3

8473 10 90

muut

vapaa

 

nimikkeen 8470 koneiden osat ja tarvikkeet

 

 

8473 21

alaninimikkeen 8470 10, 8470 21 tai 8470 29 elektronisten laskukoneiden osat ja tarvikkeet

 

 

8473 21 10

elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8473 21 90

muut

vapaa

8473 29

muut

 

 

8473 29 10

elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8473 29 90

muut

vapaa

8473 30

nimikkeen 8471 koneiden osat ja tarvikkeet

 

 

8473 30 10

elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8473 30 90

muut

vapaa

8473 40

nimikkeen 8472 koneiden ja laitteiden osat ja tarvikkeet

 

 

 

elektroniset rakenneyhdistelmät

 

 

8473 40 11

alanimikkeen 8472 90 30 koneissa käytettävät

vapaa

8473 40 19

muut

3

8473 40 90

muut

vapaa

8473 50

vähintään kahteen nimikkeiden 8469—8472 koneeseen käytettäviksi soveltuvat osat ja tarvikkeet

 

 

8473 50 10

elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8473 50 90

muut

vapaa

8474

Koneet ja laitteet maalajien, kiven, malmien tai muun jähmeän (myös jauhe- tai tahnamaisen) kivennäisaineen lajittelua, seulomista, erottamista, pesemistä, murskaamista, jauhamista, sekoittamista tai vaivaamista varten; koneet ja laitteet jähmeiden kivennäispolttoaineiden, keraamisten massojen, kovettumattoman sementin, kipsin tai muun jauhe- tai tahnamaisen kivennäistuotteen yhteenpuristamista, muotoilua tai valua varten; koneet hiekkavalumuottien valmistamista varten

 

 

8474 10 00

koneet lajittelua, seulomista, erottamista tai pesemistä varten

vapaa

8474 20

koneet murskaamista tai jauhamista varten

 

 

8474 20 10

keramiikkateollisuudessa käytettäviä kivennäisvalmisteita varten

vapaa

8474 20 90

muut

vapaa

 

koneet sekoittamista tai vaivaamista varten

 

 

8474 31 00

betonin- tai laastinsekoittimet

vapaa

8474 32 00

koneet kivennäisaineiden sekoittamiseksi bitumiin

vapaa

8474 39

muut

 

 

8474 39 10

koneet ja laitteet keramiikkateollisuudessa käytettävien kivennäisaineiden sekoittamista tai vaivaamista varten

vapaa

8474 39 90

muut

vapaa

8474 80

muut koneet ja laitteet

 

 

8474 80 10

koneet ja laitteet jähmeiden keraamisten massojen yhteenpuristamista, muotoilua tai valua varten

vapaa

8474 80 90

muut

vapaa

8474 90

osat

 

 

8474 90 10

valurautaa tai valuterästä

vapaa

8474 90 90

muut

vapaa

8475

Koneet lasisuojuksellisten sähkö- tai elektronilamppujen, -putkien tai salamalamppujen kokoamiseksi; koneet lasin tai lasitavaroiden valmistukseen tai kuumana työstöön

 

 

8475 10 00

koneet lasisuojuksellisten sähkö- tai elektronilamppujen, -putkien tai salamalamppujen kokoamiseksi

1,7

 

koneet lasin tai lasitavaroiden valmistukseen tai kuumana työstöön

 

 

8475 21 00

koneet optisten kuitujen ja niiden esityöstöjen valmistukseen

1,7

8475 29 00

muut

1,7

8475 90 00

osat

1,7

8476

Tavaranmyyntiautomaatit (esim. postimerkki-, savuke-, elintarvike- tai juoma-automaatit), myös rahanvaihtoautomaatit

 

 

 

juomanmyyntiautomaatit

 

 

8476 21 00

joissa on kuumennus- tai jäähdytyslaitteet

1,7

p/st

8476 29 00

muut

1,7

p/st

 

muut automaatit

 

 

8476 81 00

joissa on kuumennus- tai jäähdytyslaitteet

1,7

p/st

8476 89 00

muut

1,7

p/st

8476 90 00

osat

1,7

8477

Koneet ja laitteet kumin tai muovin työstöä varten tai kumi- tai muovitavaroiden valmistusta varten, muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

8477 10

ruiskupuristuskoneet

 

 

8477 10 10

kotelointilaitteet puolijohdekomponenttien asentamista varten

vapaa

8477 10 90

muut

1,7

8477 20 00

suulakepuristimet

1,7

8477 30 00

puhallusmuovauskoneet

1,7

8477 40 00

tyhjiömuovauskoneet ja muut lämpömuovauskoneet

1,7

 

muut koneet ja laitteet muottivalua tai muuta muotoilua varten

 

 

8477 51 00

pneumaattisten ulkorenkaiden muotoilua tai uudelleen pinnoitusta varten tai sisärenkaiden muottivalua tai muuta muotoilua varten

1,7

8477 59

muut

 

 

8477 59 05

kotelointilaitteet puolijohdekomponenttien asentamista varten

vapaa

 

muut

 

 

8477 59 10

puristimet

1,7

8477 59 80

muut

1,7

8477 80

muut koneet ja laitteet

 

 

 

vaahtomaisten ja huokoisten tuotteiden valmistuskoneet

 

 

8477 80 11

reaktiivisten hartsien työstökoneet

1,7

8477 80 19

muut

1,7

 

muut

 

 

8477 80 91

rouhintakoneet

1,7

8477 80 93

sekoitus- ja vaivauskoneet

1,7

8477 80 95

leikkaus-, halkaisu- ja kuorimakoneet

1,7

8477 80 99

muut

1,7

8477 90

osat

 

 

8477 90 05

alanimikkeiden 8477 10 10 ja 8477 59 05 koneissa käytettävät

vapaa

 

muut

 

 

8477 90 10

valurautaa tai valuterästä

1,7

8477 90 80

muut

1,7

8478

Koneet ja laitteet tupakan käsittelyä tai valmistusta varten, muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

8478 10 00

koneet ja laitteet

1,7

8478 90 00

osat

1,7

8479

Koneet ja mekaaniset laitteet, joilla on itsenäinen tehtävä, muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

8479 10 00

koneet ja laitteet katu- tai tietöitä, rakennustöitä tai niiden kaltaisia töitä varten

vapaa

8479 20 00

koneet ja laitteet eläinrasvojen ja -öljyjen tai kasvirasvojen ja rasvaisten kasviöljyjen erottamista tai valmistusta varten

1,7

8479 30

puristimet lastulevyn tai kuitulevyn valmistamiseksi puusta tai muuta puumaisesta aineesta sekä muut koneet ja laitteet puun tai korkin käsittelyä varten

 

 

8479 30 10

puristimet

1,7

8479 30 90

muut

1,7

8479 40 00

köyden- tai kaapelinvalmistuskoneet

1,7

p/st

8479 50 00

teollisuusrobotit, muualle kuulumattomat

1,7

8479 60 00

haihdutuslaitteet ilman jäähdyttämiseksi

1,7

 

muut koneet ja mekaaniset laitteet

 

 

8479 81 00

metallin käsittelyä varten, myös sähköjohdon käämityskoneet

1,7

8479 82 00

koneet sekoittamista, vaivaamista, murskaamista, jauhamista, seulomista, homogenoimista, emulgoimista tai hämmentämistä varten

1,7

8479 89

muut

 

 

8479 89 30

siirrettävät hydrauliset kattotuet kaivoksia varten

1,7

8479 89 60

keskusvoitelujärjestelmät

1,7

8479 89 65

yksikiteisten puolijohdetankojen kasvattamiseen tai vetämiseen tarkoitetut laitteet

vapaa

8479 89 70

puolijohdekiekkojen epitaksiaaliseen höyrytykseen tarkoitetut laitteet

vapaa

8479 89 73

puolijohdekiekkojen tai litteiden näyttöjen alustojen märkäetsaukseen, kerrostamiseen, kuorimiseen (stripping) tai puhdistamiseen tarkoitetut laitteet

vapaa

8479 89 77

puolijohdekomponenttien asentamisessa käytettävät laitteet puolijohdesirujen alustaan liittämistä ja automaattista teippiasennusta varten

vapaa

8479 89 79

kotelointilaitteet puolijohdekomponenttien asentamista varten

vapaa

8479 89 91

koneet ja laitteet keraamisten tuotteiden lasittamista ja koristamista varten

1,7

8479 89 97

muut

1,7

8479 90

osat

 

 

8479 90 50

alanimikkeen 8479 89 65, 8479 89 70, 8479 89 73, 8479 89 77 tai 8479 89 79 koneissa käytettävät

vapaa

 

muut

 

 

8479 90 93

valurautaa tai valuterästä

1,7

8479 90 96

muut

1,7

8480

Kaavauskehykset metallinvalua varten; mallipohjat; valumallit; muotit metallia (muut kuin valukokillit), metallikarbideja, lasia, kivennäisaineita, kumia tai muovia varten

 

 

8480 10 00

kaavauskehykset metallinvalua varten

1,7

8480 20 00

mallipohjat

1,7

8480 30

valumallit

 

 

8480 30 10

puuta

1,7

8480 30 90

muut

2,7

 

muotit metallia tai metallikarbideja varten

 

 

8480 41 00

ruiskupuristusta tai painevalua varten

1,7

8480 49 00

muut

1,7

8480 50 00

muotit lasia varten

1,7

8480 60

muotit kivennäisaineita varten

 

 

8480 60 10

painevalua varten

1,7

8480 60 90

muut

1,7

 

muotit kumia tai muovia varten

 

 

8480 71

ruiskupuristusta tai muotopuristusta varten

 

 

8480 71 10

jollaisia käytetään puolijohdekomponenttien valmistukseen

vapaa

8480 71 90

muut

1,7

8480 79 00

muut

1,7

8481

Hanat, venttiilit ja niiden kaltaiset laitteet putkijohtoja, höyrykattiloita, säiliöitä, astioita tai niiden kaltaisia tavaroita varten, myös paineenalennusventtiilit ja termostaatin ohjaamat venttiilit

 

 

8481 10

paineenalennusventtiilit

 

 

8481 10 05

yhdistetyin suodattimin tai voitelulaittein

2,2

 

muut

 

 

8481 10 19

valurautaa tai terästä

2,2

8481 10 99

muut

2,2

8481 20

venttiilit öljyhydraulista tai pneumaattista siirtoa varten

 

 

8481 20 10

venttiilit öljyhydraulista siirtoa varten

2,2

8481 20 90

venttiilit pneumaattista siirtoa varten

2,2

8481 30

takaiskuventtiilit

 

 

8481 30 91

valurautaa tai terästä

2,2

8481 30 99

muut

2,2

8481 40

varoventtiilit ja ylipaineventtiilit

 

 

8481 40 10

valurautaa tai terästä

2,2

8481 40 90

muut

2,2

8481 80

muut laitteet

 

 

 

hanat ja venttiilit keittiö- ja kylpyhuonekalusteisiin, vesisäiliöihin ja vastaaviin

 

 

8481 80 11

sekoitusventtiilit

2,2

8481 80 19

muut

2,2

 

keskuslämmityspattereiden venttiilit

 

 

8481 80 31

termostaatin ohjaamat

2,2

8481 80 39

muut

2,2

8481 80 40

pneumaattisiin ulkorenkaisiin ja sisärenkaisiin tarkoitetut venttiilit

2,2

 

muut

 

 

 

säätöventtiilit

 

 

8481 80 51

lämpötilan säätäjät

2,2

8481 80 59

muut

2,2

 

muut

 

 

 

luistiventtiilit

 

 

8481 80 61

valurautaa

2,2

8481 80 63

terästä

2,2

8481 80 69

muuta materiaalia

2,2

 

istukkaventtiilit

 

 

8481 80 71

valurautaa

2,2

8481 80 73

terästä

2,2

8481 80 79

muuta materiaalia

2,2

8481 80 81

pallo- ja kartioventtiilit

2,2

8481 80 85

läppäventtiilit

2,2

8481 80 87

kalvoventtiilit

2,2

8481 80 99

muut

2,2

8481 90 00

osat

2,2

8482

Kuulalaakerit ja rullalaakerit

 

 

8482 10

kuulalaakerit

 

 

8482 10 10

suurin ulkoinen läpimitta enintään 30 mm

8

8482 10 90

muut

8

8482 20 00

kartiorullalaakerit, myös ilman ulkorengasta

8

8482 30 00

pallomaiset rullalaakerit

8

8482 40 00

neulalaakerit

8

8482 50 00

muut lieriörullalaakerit

8

8482 80 00

muut, myös yhdistetyt kuula- ja rullalaakerit

8

 

osat

 

 

8482 91

kuulat, neulat ja rullat

 

 

8482 91 10

kartiorullat

8

8482 91 90

muut

8

8482 99 00

muut

8

8483

Voimansiirtoakselit (myös nokka-akselit ja kampiakselit); laakeripesät ja liukulaakerit; hammas- tai kitkapyörästöt; kuula- tai rullaruuvit; vaihdelaatikot ja muut vaihteistot, myös momentinmuuntimet; vauhtipyörät sekä hihna-, köysi- tai väkipyörät; akselikytkimet (myös ristinivelet)

 

 

8483 10

voimansiirtoakselit (myös nokka-akselit ja kampiakselit)

 

 

 

kammet ja kampiakselit

 

 

8483 10 21

valurautaa tai -terästä

4

8483 10 25

vapaataottua terästä

4

8483 10 29

muuta

4

8483 10 50

nivelakselit

4

8483 10 95

muut

4

8483 20

laakeripesät, joissa on kuula- tai rullalaakerit

 

 

8483 20 10

ilma-aluksissa ja avaruusaluksissa käytettävät

6

8483 20 90

muut

6

8483 30

laakeripesät ilman kuula- tai rullalaakereita; liukulaakerit

 

 

 

laakeripesät

 

 

8483 30 32

kuula- tai rullalaakereita varten

5,7

8483 30 38

muut

3,4

8483 30 80

liukulaakerit

3,4

8483 40

hammas- tai kitkapyörästöt, ei kuitenkaan erikseen tullille esitettävät hammaspyörät, ketjupyörät ja muut voimansiirtoelimet; kuula- tai rullaruuvit; vaihdelaatikot ja muut vaihteistot, myös momentinmuuntimet

 

 

 

hammaspyörästöt (lukuun ottamatta kitkapyörästöjä)

 

 

8483 40 21

suora- ja vinohammastus

3,7

8483 40 23

kartio- ja kartio/lieriöhammastus

3,7

8483 40 25

ruuvipyörä

3,7

8483 40 29

muut

3,7

8483 40 30

kuula- tai rullaruuvit

3,7

 

vaihdelaatikot ja muut vaihteistot

 

 

8483 40 51

vaihdelaatikot

3,7

8483 40 59

muut

3,7

8483 40 90

muut

3,7

8483 50

vauhtipyörät sekä hihna-, köysi- tai väkipyörät

 

 

8483 50 20

valurautaa tai -terästä

2,7

8483 50 80

muut

2,7

8483 60

akselikytkimet (myös ristinivelet)

 

 

8483 60 20

valurautaa tai -terästä

2,7

8483 60 80

muut

2,7

8483 90

erikseen tullille esitettävät hammaspyörät, ketjupyörät ja muut voimansiirtoelimet; osat

 

 

8483 90 20

laakeripesien osat

5,7

 

muut

 

 

8483 90 81

valurautaa tai -terästä

2,7

8483 90 89

muut

2,7

8484

Tiivisteet, jotka on valmistettu metallilevystä ja muusta aineesta tai kahdesta tai useammasta metallikerroksesta; erilaisten tiivisteiden sarjat ja lajitelmat, pusseissa, rasioissa tai niiden kaltaisissa pakkauksissa; mekaaniset tiivisteet

 

 

8484 10 00

tiivisteet, jotka on valmistettu metallilevystä ja muusta aineesta tai kahdesta tai useammasta metallikerroksesta

1,7

8484 20 00

mekaaniset tiivisteet

1,7

8484 90 00

muut

1,7

8485

Koneiden ja laitteiden osat, joissa ei ole sähkökytkinosia, -eristimiä, -käämejä tai -koskettimia eikä muita sähköteknisiä osia, muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

8485 10

alusten potkurit ja niiden siivet

 

 

8485 10 10

pronssia

1,7

p/st

8485 10 90

muut

1,7

p/st

8485 90

muut

 

 

8485 90 10

muokattavaksi soveltumatonta valurautaa

1,7

8485 90 30

muokattavaksi soveltuvaa valurautaa

1,7

 

rautaa tai terästä

 

 

8485 90 51

valuterästä

1,7

8485 90 53

vapaataottua rautaa tai terästä

1,7

8485 90 55

umpitaottua rautaa tai terästä

1,7

8485 90 59

muut

1,7

8485 90 80

muut

1,7

85 RYHMÄ

SÄHKÖKONEET JA -LAITTEET SEKÄ NIIDEN OSAT; ÄÄNEN TALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET, TELEVISIOKUVAN TAI -ÄÄNEN TALLENNUS- TAI TOISTOLAITTEET SEKÄ TÄLLAISTEN TAVAROIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

sähköllä lämmitettävät huovat, tyynyt, jalansuojukset ja niiden kaltaiset tavarat; sähköllä lämmitettävät vaatteet, jalkineet, korvansuojukset ja muut sähköllä lämmitettävät tavarat, joita henkilö pitää yllään;

b)

nimikkeen 7011 lasitavarat;

c)

sähköllä lämmitettävät 94 ryhmän huonekalut.

2.

Tavarat, jotka voidaan luokitella sekä nimikkeisiin 8501—8504 että nimikkeeseen 8511, 8512, 8540, 8541 tai 8542, luokitellaan viiteen viimeksi mainittuun nimikkeeseen.

Metallikuoriset elohopeatasasuuntaajat luokitellaan kuitenkin nimikkeeseen 8504.

3.

Nimikkeeseen 8509 kuuluvat ainoastaan seuraavat sähkömekaaniset koneet ja laitteet, jollaisia tavallisesti käytetään taloustarkoituksiin:

a)

pölynimurit, myös kuiva- ja märkäimurit, lattiankiillottimet, elintarvikkeiden jauhamis- tai sekoituskoneet sekä hedelmä- tai kasvismehulingot ja -puristimet, painosta riippumatta;

b)

muut koneet ja laitteet, jotka painavat enintään 20 kg, lukuun ottamatta tuulettimia ja tuuletus- tai ilmankiertokupuja, joissa on yhteenrakennetut tuulettimet tai suodattimia (nimike 8414), pyykinkuivauslinkoja (nimike 8421), astianpesukoneita (nimike 8422), pyykinpesukoneita talouksia varten (nimike 8450), mankeleita ja muita silityskoneita (nimike 8420 tai 8451), ompelukoneita (nimike 8452), sähkösaksia (nimike 8467) ja sähkölämpölaitteita (nimike 8516).

4.

Nimikkeessä 8534 tarkoitetaan ilmaisulla ”painetut piirit” virtapiirejä, jotka valmistetaan muodostamalla eristävälle alustalle mitä painomenetelmää tahansa (esimerkiksi kuviopainatusta, pinnoitteen kasvatusta tai etsaamista) tai kalvotekniikkaa käyttäen, johde-elementtejä, kytkentöjä tai muita painettuja komponentteja (esimerkiksi induktiokeloja, vastuksia ja kondensaattoreita) joko yksinään tai toisiinsa yhdistettyinä ennalta määrätyn mallin mukaisesti, ei kuitenkaan elementtejä, jotka pystyvät synnyttämään, tasasuuntaamaan, moduloimaan tai vahvistamaan sähkösignaaleja (esimerkiksi puolijohde-elementtejä).

Ilmaisulla ”painetut piirit” ei tarkoiteta piirejä, joihin on yhdistetty muita elementtejä kuin painoprosessin yhteydessä saatuja, eikä erillisvastuksia, -kondensaattoreita tai -induktansseja. Painetuissa piireissä voi kuitenkin olla muita kuin painettuja yhdistäviä elementtejä.

Ohut- tai paksukalvopiirit, joissa on samassa teknisessä prosessissa syntyneitä passiivisia ja aktiivisia elementtejä, luokitellaan nimikkeeseen 8542.

5.

Nimikkeissä 8541 ja 8542 tarkoitetaan ilmaisulla:

A)

”diodit, transistorit ja niiden kaltaiset puolijohdekomponentit” komponentteja, joiden toiminta riippuu sähköisen kentän aikaansaamista ominaisvastuksen vaihteluista;

B)

”elektroniset integroidut piirit ja mikromoduulit”:

a)

integroituja monoliittipiirejä, joiden piirielementit (diodit, transistorit, vastukset, kondensaattorit, kytkennät jne.) valmistetaan puolijohdeaineen (esimerkiksi pii, johon on lisätty epäpuhtauksia) massaan (pääasiallisesti) ja pinnalle ja ovat erottamattomasti yhdistetyt toisiinsa;

b)

integroituja hybridipiirejä, joissa ohut- tai paksukalvotekniikkaa käyttäen saatuja passiivisia elementtejä (vastuksia, kondensaattoreita, kytkentöjä jne.) ja puolijohdetekniikkaa käyttäen saatuja aktiivisia elementtejä (diodeja, transistoreita, integroituja monoliittipiirejä jne.) on yhdistetty yhdelle ainoalle eristävälle (lasi-, keramiikka- tms.) alustalle käytännöllisesti katsoen erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Näissä piireissä voi olla myös erilliskomponentteja;

c)

valettuja moduuleja, mikromoduuleja ja niiden kaltaisia mikropiirejä, jotka koostuvat erillisistä, aktiivisista tai sekä aktiivisista että passiivisista, yhdistetyistä ja toisiinsa kytketyistä komponenteista.

Tässä huomautuksessa määriteltyjen tavaroiden luokittelussa nimikkeet 8541 ja 8542 ovat etusijalla kaikkiin nimikkeistön muihin nimikkeisiin nähden, joihin tavarat voisivat kuulua erityisesti toimintansa perusteella.

6.

Nimikkeiden 8523 ja 8524 levyt, nauhat ja muu tallennusmateriaali luokitellaan edelleen näihin nimikkeisiin, vaikka ne esitetään tullille yhdessä niiden laitteiden kanssa, joita varten ne on tarkoitettu.

Tätä huomatusta ei sovelleta kyseisiin tallennusmateriaaleihin silloin, kun ne esitetään tullille yhdessä muiden tavaroiden kuin niiden laitteiden kanssa, joita varten ne on tarkoitettu.

7.

Nimikkeessä 8548”loppuunkäytetyt galvaaniset parit ja paristot sekä loppuunkäytetyt sähköakut” ovat sellaisia, joita rikkoutumisen, leikkautumisen, kulumisen tai muiden syiden vuoksi ei voida käyttää eikä niitä voida ladata.

Alanimikehuomautuksia

1.

Alanimikkeeseen 8519 92 ja 8527 12 kuuluvat ainoastaan kasettisoittimet, joissa on sisäänrakennettu vahvistin, ilman sisäänrakennettua kaiutinta, ja jotka voivat toimia ilman ulkoista sähkövoimanlähdettä ja joiden mitat ovat enintään 170 mm × 100 mm × 45 mm.

2.

Alanimikkeessä 8542 10 tarkoitetaan ilmaisulla ”toimikortit” kortteja, joissa on minkälainen tahansa elektroninen integroitu piiri (mikroprosessori) puolijohdesirun muodossa ja joissa voi olla magneettiraita.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeisiin 8519 10, 8519 21, 8519 29, 8519 31 ja 8519 39 eivät kuulu äänentoistolaitteet, joissa on laserlukujärjestelmä, vaan ne kuuluvat alanimikkeeseen 8519 99 12 tai 8519 99 18.

2.

Edellä olevaa 1 alanimikehuomautusta sovelletaan alanimikkeisiin 8520 32 30 ja 8520 33 30 soveltuvin osin.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8501

Sähkömoottorit ja -generaattorit (ei kuitenkaan sähkögeneraattoriyhdistelmät)

 

 

8501 10

moottorit, joiden antoteho on enintään 37,5 W

 

 

8501 10 10

synkronimoottorit, joiden antoteho on enintään 18 W

4,7

p/st

 

muut

 

 

8501 10 91

yleisvirtamoottorit

2,7

p/st

8501 10 93

vaihtovirtamoottorit

2,7

p/st

8501 10 99

tasavirtamoottorit

2,7

p/st

8501 20 00

yleisvirtamoottorit, joiden antoteho on suurempi kuin 37,5 W

2,7

p/st

 

muut tasavirtamoottorit; tasavirtageneraattorit

 

 

8501 31 00

antoteho enintään 750 W

2,7

p/st

8501 32

antoteho suurempi kuin 750 W, mutta enintään 75 kW

 

 

8501 32 20

antoteho suurempi kuin 750 W, mutta enintään 7,5 kW

2,7

p/st

8501 32 80

antoteho suurempi kuin 7,5 kW, mutta enintään 75 kW

2,7

p/st

8501 33 00

antoteho suurempi kuin 75 kW, mutta enintään 375 kW

2,7

p/st

8501 34

antoteho suurempi kuin 375 kW

 

 

8501 34 50

vetomoottorit

2,7

p/st

 

muut, antoteho

 

 

8501 34 92

suurempi kuin 375 kW, mutta enintään 750 kW

2,7

p/st

8501 34 98

suurempi kuin 750 kW

2,7

p/st

8501 40

muut vaihtovirtamoottorit, yksivaiheiset

 

 

8501 40 20

antoteho enintään 750 W

2,7

p/st

8501 40 80

antoteho suurempi kuin 750 W

2,7

p/st

 

muut vaihtovirtamoottorit, kolmivaiheiset

 

 

8501 51 00

antoteho enintään 750 W

2,7

p/st

8501 52

antoteho suurempi kuin 750 W, mutta enintään 75 kW

 

 

8501 52 20

antoteho suurempi kuin 750 W, mutta enintään 7,5 kW

2,7

p/st

8501 52 30

antoteho suurempi kuin 7,5 kW, mutta enintään 37 kW

2,7

p/st

8501 52 90

antoteho suurempi kuin 37 kW, mutta enintään 75 kW

2,7

p/st

8501 53

antoteho suurempi kuin 75 kW

 

 

8501 53 50

vetomoottorit

2,7

p/st

 

muut, antoteho

 

 

8501 53 81

suurempi kuin 75 kW, mutta enintään 375 kW

2,7

p/st

8501 53 94

suurempi kuin 375 kW, mutta enintään 750 kW

2,7

p/st

8501 53 99

suurempi kuin 750 kW

2,7

p/st

 

vaihtovirtageneraattorit

 

 

8501 61

antoteho enintään 75 kVA

 

 

8501 61 20

antoteho enintään 7,5 kVA

2,7

p/st

8501 61 80

antoteho suurempi kuin 7,5 kVA, mutta enintään 75 kVA

2,7

p/st

8501 62 00

antoteho suurempi kuin 75 kVA, mutta enintään 375 kVA

2,7

p/st

8501 63 00

antoteho suurempi kuin 375 kVA, mutta enintään 750 kVA

2,7

p/st

8501 64 00

antoteho suurempi kuin 750 kVA

2,7

p/st

8502

Sähkögeneraattoriyhdistelmät ja pyörivät sähkömuuttajat

 

 

 

sähkögeneraattoriyhdistelmät, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori)

 

 

8502 11

antoteho enintään 75 kVA

 

 

8502 11 20

antoteho enintään 7,5 kVA

2,7

p/st

8502 11 80

antoteho suurempi kuin 7,5 kVA, mutta enintään 75 kVA

2,7

p/st

8502 12 00

antoteho suurempi kuin 75 kVA, mutta enintään 375 kVA

2,7

p/st

8502 13

antoteho suurempi kuin 375 kVA

 

 

8502 13 20

antoteho suurempi kuin 375 kVA, mutta enintään 750 kVA

2,7

p/st

8502 13 40

antoteho suurempi kuin 750 kVA, mutta enintään 2 000 kVA

2,7

p/st

8502 13 80

antoteho suurempi kuin 2 000 kVA

2,7

p/st

8502 20

generaattoriyhdistelmät, joissa on kipinäsytytteinen mäntämoottori

 

 

8502 20 20

antoteho enintään 7,5 kVA

2,7

p/st

8502 20 40

antoteho suurempi kuin 7,5 kVA, mutta enintään 375 kVA

2,7

p/st

8502 20 60

antoteho suurempi kuin 375 kVA, mutta enintään 750 kVA

2,7

p/st

8502 20 80

antoteho suurempi kuin 750 kVA

2,7

p/st

 

muut generaattoriyhdistelmät

 

 

8502 31 00

tuulivoimalla toimivat

2,7

p/st

8502 39

muut

 

 

8502 39 20

turbogeneraattorit

2,7

p/st

8502 39 80

muut

2,7

p/st

8502 40 00

pyörivät sähkömuuttajat

2,7

p/st

8503 00

Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeen 8501 tai 8502 koneissa

 

 

8503 00 10

epämagneettiset pidätinrenkaat

2,7

 

muut

 

 

8503 00 91

valurautaa tai valuterästä

2,7

8503 00 99

muut

2,7

8504

Sähkömuuntajat, staattiset sähkömuuttajat (esim. tasasuuntaajat) ja induktorit

 

 

8504 10

purkauslamppujen kuristimet

 

 

8504 10 20

induktorit, myös jos niihin on liitetty kondensaattori

3,7

p/st

8504 10 80

muut

3,7

p/st

 

neste-eristeiset muuntajat

 

 

8504 21 00

teho enintään 650 kVA

3,7

p/st

8504 22

teho suurempi kuin 650 kVA, mutta enintään 10 000 kVA

 

 

8504 22 10

teho suurempi kuin 650 kVA, mutta enintään 1 600 kVA

3,7

p/st

8504 22 90

teho suurempi kuin 1 600 kVA, mutta enintään 10 000 kVA

3,7

p/st

8504 23 00

teho suurempi kuin 10 000 kVA

3,7

p/st

 

muut muuntajat

 

 

8504 31

teho enintään 1 kVA

 

 

 

mittamuuntajat

 

 

8504 31 21

jännitteen mittausta varten

3,7

p/st

8504 31 29

muut

3,7

p/st

8504 31 80

muut

3,7

p/st

8504 32

teho suurempi kuin 1 kVA, mutta enintään 16 kVA

 

 

8504 32 20

mittamuuntajat

3,7

p/st

8504 32 80

muut

3,7

p/st

8504 33 00

teho suurempi kuin 16 kVA, mutta enintään 500 kVA

3,7

p/st

8504 34 00

teho suurempi kuin 500 kVA

3,7

p/st

8504 40

staattiset muuttajat

 

 

8504 40 30

jollaisia käytetään televiestintälaitteissa, automaattisissa tietojenkäsittelykoneissa ja niiden yksiköissä

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8504 40 40

monikiteiset puolijohdetasasuuntaajat

3,3

p/st

 

muut

 

 

8504 40 55

akkulaturit

3,3

p/st

 

muut

 

 

8504 40 81

tasasuuntaajat

3,3

 

vaihtosuuntaajat

 

 

8504 40 84

teho enintään 7,5 kVA

3,3

8504 40 88

teho suurempi kuin 7,5 kVA

3,3

8504 40 90

muut

3,3

8504 50

muut induktorit

 

 

8504 50 20

jollaisia käytetään televiestintälaitteissa ja automaattisten tietojenkäsittelykoneiden virtalähteissa sekä niiden yksiköissä

vapaa

8504 50 95

muut

3,7

8504 90

osat

 

 

 

muuntajien ja induktorien

 

 

8504 90 05

alanimikkeen 8504 50 20 tuotteiden elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

 

muut

 

 

8504 90 11

ferriittisydämet

2,2

8504 90 18

muut

2,2

 

staattisten muuttajien

 

 

8504 90 91

alanimikkeen 8504 40 30 tuotteiden elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8504 90 99

muut

2,2

8505

Sähkömagneetit; kestomagneetit ja tavarat, jotka magnetoinnin jälkeen on tarkoitettu käytettäviksi kestomagneetteina; sähkömagneetti- tai kestomagneetti-istukat ja niiden kaltaiset pitimet; sähkömagneettiset kytkimet ja jarrut; sähkömagneettiset nostopäät

 

 

 

kestomagneetit ja tavarat, jotka magnetoinnin jälkeen on tarkoitettu käytettäviksi kestomagneetteina

 

 

8505 11 00

metallia

2,2

8505 19

muut

 

 

8505 19 10

kestomagneetit agglomeroidusta ferriitistä

2,2

8505 19 90

muut

2,2

8505 20 00

sähkömagneettiset kytkimet ja jarrut

2,2

8505 30 00

sähkömagneettiset nostopäät

2,2

8505 90

muut, myös osat

 

 

8505 90 10

sähkömagneetit

1,8

8505 90 30

sähkömagneetti- tai kestomagneetti-istukat ja vastaavat pitimet

1,8

8505 90 90

osat

1,8

8506

Galvaaniset parit ja paristot

 

 

8506 10

mangaanidioksidiparit ja -paristot

 

 

 

lipeä

 

 

8506 10 11

lieriöparit

4,7

p/st

8506 10 15

nappiparit

4,7

p/st

8506 10 19

muut

4,7

p/st

 

muut

 

 

8506 10 91

lieriöparit

4,7

p/st

8506 10 95

nappiparit

4,7

p/st

8506 10 99

muut

4,7

p/st

8506 30

elohopeaoksidiparit ja -paristot

 

 

8506 30 10

lieriöparit

4,7

p/st

8506 30 30

nappiparit

4,7

p/st

8506 30 90

muut

4,7

p/st

8506 40

hopeaoksidiparit ja -paristot

 

 

8506 40 10

lieriöparit

4,7

p/st

8506 40 30

nappiparit

4,7

p/st

8506 40 90

muut

4,7

p/st

8506 50

litiumparit ja -paristot

 

 

8506 50 10

lieriöparit

4,7

p/st

8506 50 30

nappiparit

4,7

p/st

8506 50 90

muut

4,7

p/st

8506 60

ilma-sinkkiparit ja -paristot

 

 

8506 60 10

lieriöparit

4,7

p/st

8506 60 30

nappiparit

4,7

p/st

8506 60 90

muut

4,7

p/st

8506 80

muut galvaaniset parit ja paristot

 

 

8506 80 05

kuivat sinkki/hiiliparistot, joiden jännite on vähintään 5,5 V, mutta enintään 6,5 V

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8506 80 11

lieriöparit

4,7

p/st

8506 80 15

nappiparit

4,7

p/st

8506 80 90

muut

4,7

p/st

8506 90 00

osat

4,7

8507

Sähköakut sekä niihin kuuluvat erottimet, myös suorakaiteen tai neliön muotoiset

 

 

8507 10

lyijyakut, jollaisia käytetään mäntämoottoreiden käynnistämiseen

 

 

 

paino enintään 5 kg

 

 

8507 10 41

nestemäisellä elektrolyytillä toimivat

3,7

p/st

8507 10 49

muut

3,7

p/st

 

paino suurempi kuin 5 kg

 

 

8507 10 92

nestemäisellä elektrolyytillä toimivat

3,7

p/st

8507 10 98

muut

3,7

p/st

8507 20

muut lyijyakut

 

 

 

ajovoima-akut

 

 

8507 20 41

nestemäisellä elektrolyytillä toimivat

3,7

ce/el

8507 20 49

muut

3,7

ce/el

 

muut

 

 

8507 20 92

nestemäisellä elektrolyytillä toimivat

3,7

ce/el

8507 20 98

muut

3,7

ce/el

8507 30

nikkeli-kadmiumakut

 

 

8507 30 20

hermeettisesti suljetut

2,6

p/st

 

muut

 

 

8507 30 81

ajovoima-akut

2,6

ce/el

8507 30 89

muut

2,6

ce/el

8507 40 00

nikkeli-rauta-akut

2,7

p/st

8507 80

muut akut

 

 

8507 80 20

nikkeli-hydridi

2,7

p/st

8507 80 30

litium-ioni

2,7

p/st

8507 80 80

muut

2,7

p/st

8507 90

osat

 

 

8507 90 20

akkujen levyt

2,7

8507 90 30

erottimet

2,7

8507 90 90

muut

2,7

8508

 

 

8509

Sähkömekaaniset talouskoneet ja -laitteet yhteenrakennetuin sähkömoottorein

 

 

8509 10

pölynimurit, myös kuiva- ja märkäimurit

 

 

8509 10 10

jännite vähintään 110 V

2,2

p/st

8509 10 90

jännite pienempi kuin 110 V

2,2

p/st

8509 20 00

lattiankiillottimet

2,2

p/st

8509 30 00

keittiöjätemyllyt

2,2

p/st

8509 40 00

elintarvikkeiden jauhamis- tai sekoituskoneet; hedelmä- tai kasvismehulingot ja -puristimet

2,2

p/st

8509 80 00

muut koneet ja laitteet

2,2

8509 90

osat

 

 

8509 90 10

alanimikkeisiin 8509 10 10, 8509 10 90 ja 8509 20 00 kuuluvien koneiden ja laitteiden

2,2

8509 90 90

muut

2,2

8510

Partakoneet, hiusten- tai karvanleikkuukoneet, sekä ihokarvojen poistolaitteet yhteenrakennetuin sähkömoottorein

 

 

8510 10 00

partakoneet

2,2

p/st

8510 20 00

hiusten- tai karvanleikkuukoneet

2,2

p/st

8510 30 00

ihokarvojen poistolaitteet

2,2

p/st

8510 90 00

osat

2,2

8511

Sähkösytytys- tai -käynnistyslaitteet, jollaisia käytetään kipinäsytytys- tai puristussytytysmoottoreissa (esim. sytytysmagneetot, laturimagneetot, sytytyskelat, sytytys- ja hehkutulpat sekä käynnistinmoottorit); generaattorit (esim. tasavirta- tai vaihtovirtageneraattorit) sekä lataus- ja takavirtareleet, jollaisia käytetään polttomoottoreiden yhteydessä

 

 

8511 10 00

sytytystulpat

3,2

8511 20 00

sytytysmagneetot; laturimagneetot; vauhtipyörämagneetot

3,2

8511 30 00

virranjakajat; sytytyskelat

3,2

8511 40 00

käynnistinmoottorit, myös jos ne toimivat generaattorina

3,2

8511 50 00

muut generaattorit

3,2

8511 80 00

muut laitteet

3,2

8511 90 00

osat

3,2

8512

Sähköllä toimivat valaistus- tai merkinantolaitteet (muut kuin nimikkeen 8539 tavarat), sähköllä toimivat tuulilasinpyyhkimet sekä sähköllä toimivat jään- tai huurunpoistolaitteet, jollaisia käytetään polkupyörissä tai moottoriajoneuvoissa

 

 

8512 10 00

valaistus- tai visuaaliset merkinantolaitteet, jollaisia käytetään polkupyörissä

2,7

8512 20 00

muut valaistus- tai visuaaliset merkinantolaitteet

2,7

8512 30 00

äänimerkinantolaitteet

2,7

8512 40 00

tuulilasinpyyhkimet sekä jään- tai huurunpoistolaitteet

2,7

8512 90 00

osat

2,7

8513

Kannettavat sähkövalaisimet, jotka saavat virran omasta energialähteestä (esim. kuivaparistoista, akuista tai magneetoista), muut kuin nimikkeen 8512 valaistuslaitteet

 

 

8513 10 00

valaisimet

5,7

8513 90 00

osat

5,7

8514

Teollisuudessa tai laboratorioissa käytettävät sähköuunit (myös induktion tai dielektrisen häviön avulla toimivat); muut teollisuudessa tai laboratoriossa käytettävät induktion tai dielektrisen häviön avulla toimivat aineiden kuumentamiseen käytettävät laitteet

 

 

8514 10

vastuslämpöuunit

 

 

8514 10 05

puolijohdekiekoille asennettujen puolijohdekomponenttien valmistukseen tarkoitetut

vapaa

 

muut

 

 

8514 10 10

uunit leivän, leivonnaisten tai keksien valmistamiseen

2,2

8514 10 80

muut

2,2

8514 20

induktion tai dielektrisen häviön avulla toimivat uunit

 

 

8514 20 05

puolijohdekiekoille asennettujen puolijohdekomponenttien valmistukseen tarkoitetut

vapaa

 

muut

 

 

8514 20 10

induktion avulla toimivat uunit

2,2

8514 20 80

dielektrisen häviön avulla toimivat uunit

2,2

8514 30

muut uunit

 

 

 

infrapunauunit

 

 

8514 30 11

puolijohdekiekoille asennettujen puolijohdekomponenttien valmistukseen tarkoitetut

vapaa

8514 30 19

muut

2,2

 

muut

 

 

8514 30 91

puolijohdekiekoille asennettujen puolijohdekomponenttien valmistukseen tarkoitetut

vapaa

8514 30 99

muut

2,2

8514 40 00

muut induktion tai dielektrisen häviön avulla toimivat aineiden kuumentamiseen käytettävät laitteet

2,2

8514 90

osat

 

 

8514 90 20

alanimikkeen 8514 10 05, 8514 20 05, 8514 30 11 tai 8514 30 91 koneissa käytettävät

vapaa

8514 90 80

muut

2,2

8515

Juotto- tai hitsauskoneet ja -laitteet, jotka toimivat sähköllä (myös sähköllä kuumennettavalla kaasulla), laserilla tai muulla valo- tai fotonisäteellä, ultraäänellä, elektronisuihkulla, magneettisykkeellä tai plasmakaarella, myös leikkaavat; sähkökoneet ja -laitteet metallien tai kermettien kuumaruiskutusta varten

 

 

 

juottokoneet ja -laitteet

 

 

8515 11 00

juottokolvit ja -pistoolit

2,7

8515 19 00

muut

2,7

 

koneet ja laitteet metallin vastushitsausta varten

 

 

8515 21 00

täys- tai puoliautomaattiset

2,7

8515 29

muut

 

 

8515 29 10

tyssähitsausta varten

2,7

8515 29 90

muut

2,7

 

koneet ja laitteet metallin kaari- (myös plasmakaari-) hitsausta varten

 

 

8515 31 00

täys- tai puoliautomaattiset

2,7

8515 39

muut

 

 

 

käsikäyttöiset koneet puikkohitsausta varten, joissa on hitsaus- ja leikkauslaitteet sekä

 

 

8515 39 13

muuntajat

2,7

8515 39 18

generaattorit tai pyörivät tai staattiset muuttajat, tasasuuntaajat tai tasasuuntauslaitteet

2,7

8515 39 90

muut

2,7

8515 80

muut koneet ja laitteet

 

 

8515 80 05

lankaliittämislaitteet, jollaisia käytetään puolijohdekomponenttien valmistukseen

vapaa

p/st

 

muut

 

 

 

metallien käsittelyä varten

 

 

8515 80 11

hitsausta varten

2,7

p/st

8515 80 19

muut

2,7

p/st

 

muut

 

 

8515 80 91

muovin vastushitsausta varten

2,7

p/st

8515 80 99

muut

2,7

p/st

8515 90

osat

 

 

8515 90 10

alanimikkeen 8515 80 05 koneissa käytettävät

vapaa

8515 90 90

muut

2,7

8516

Vedenkuumennuslaitteet ja kuumanvedenvaraajat sekä uppokuumentimet, sähköllä toimivat; huoneiden tai vastaavien tilojen sähkölämmityslaitteet sekä maan sähkölämmityslaitteet; sähkölämpölaitteet hiustenkäsittelyä varten (esim. hiustenkuivaajat, kihartimet ja kiharruspihtien kuumentimet) tai käsien kuivaamista varten; sähkösilitysraudat; muut sähkölämpölaitteet, jollaisia käytetään taloudessa; sähkökuumennusvastukset, muut kuin nimikkeeseen 8545 kuuluvat

 

 

8516 10

vedenkuumennuslaitteet ja kuumanvedenvaraajat sekä uppokuumentimet, sähköllä toimivat

 

 

 

vedenkuumennuslaitteet ja kuumanvedenvaraajat

 

 

8516 10 11

läpivirtauskuumentimet

2,7

p/st

8516 10 19

muut

2,7

p/st

8516 10 90

uppokuumentimet

2,7

p/st

 

huoneiden tai vastaavien tilojen sähkölämmityslaitteet sekä maan sähkölämmityslaitteet

 

 

8516 21 00

varaavat lämmittimet

2,7

p/st

8516 29

muut

 

 

8516 29 10

nestetäytteiset lämmittimet

2,7

p/st

8516 29 50

virtauslämmittimet

2,7

p/st

 

muut

 

 

8516 29 91

joissa on yhteenrakennettu tuuletin

2,7

p/st

8516 29 99

muut

2,7

p/st

 

sähkölämpölaitteet hiustenkäsittelyä tai käsien kuivaamista varten

 

 

8516 31

hiustenkuivaajat

 

 

8516 31 10

kuivauskuvut

2,7

p/st

8516 31 90

muut

2,7

p/st

8516 32 00

muut hiustenkäsittelylaitteet

2,7

8516 33 00

käsienkuivaamislaitteet

2,7

p/st

8516 40

sähkösilitysraudat

 

 

8516 40 10

höyrysilitysraudat

2,7

p/st

8516 40 90

muut

2,7

p/st

8516 50 00

mikroaaltouunit

5

p/st

8516 60

muut uunit; liedet, keittolevyt, kuumennusrenkaat, grillit ja paahtimet (muut kuin leivänpaahtimet)

 

 

8516 60 10

liedet (joissa on ainakin uuni ja lämpölevyt)

2,7

p/st

 

keittolevyt, kuumennusrenkaat ja lämpölevyt

 

 

8516 60 51

asennettavaksi tarkoitetut lämpölevyt

2,7

p/st

8516 60 59

muut

2,7

p/st

8516 60 70

grillit ja paahtimet (muut kuin leivänpaahtimet)

2,7

p/st

8516 60 80

asennettavaksi tarkoitetut uunit

2,7

p/st

8516 60 90

muut

2,7

p/st

 

muut sähkölämpölaitteet

 

 

8516 71 00

kahvin- tai teenkeittimet

2,7

p/st

8516 72 00

leivänpaahtimet

2,7

p/st

8516 79

muut

 

 

8516 79 20

rasvakeittimet (ranskalaisia perunoita varten)

2,7

p/st

8516 79 70

muut

2,7

p/st

8516 80

sähkökuumennusvastukset

 

 

8516 80 20

joissa on eristetty runko

2,7

8516 80 80

muut

2,7

8516 90 00

osat

2,7

8517

Sähkölaitteet langallista puhelua tai langallista sähkötystä varten, myös langalliset puhelimet, joissa on langaton luuripuhelin, ja kantoaaltojärjestelmissä tai digitaalijärjestelmissä käytettävät teleliikennelaitteet; kuvapuhelimet

 

 

 

puhelimet; kuvapuhelimet

 

 

8517 11 00

langalliset puhelimet, joissa on langaton luuripuhelin

vapaa

p/st

8517 19

muut

 

 

8517 19 10

kuvapuhelimet

vapaa

p/st

8517 19 90

muut

vapaa

 

telekopiolaitteet (telefaxlaitteet) ja kaukokirjoittimet

 

 

8517 21 00

telekopiolaitteet (telefaxlaitteet)

vapaa

p/st

8517 22 00

kaukokirjoittimet

vapaa

8517 30 00

puhelin- tai lennätinkytkentälaitteet

vapaa

8517 50

muut laitteet, kantoaaltojärjestelmissä tai digitaalijärjestelmissä käytettävät

 

 

8517 50 10

kantoaaltojärjestelmissä käytettävät

vapaa

8517 50 90

muut

vapaa

8517 80

muut laitteet

 

 

8517 80 10

ovipuhelinjärjestelmät

vapaa

8517 80 90

muut

vapaa

8517 90

osat

 

 

 

alanimikkeeseen 8517 50 10 kuuluvien kantoaaltojärjestelmissä käytettävien laitteiden

 

 

8517 90 11

elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8517 90 19

muut

vapaa

 

muut

 

 

8517 90 82

elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8517 90 88

muut

vapaa

8518

Mikrofonit ja niiden jalustat; kaiuttimet, myös koteloidut; kuulokkeet, myös mikrofoniin yhdistetyt, ja mikrofonin ja yhden tai useamman kaiuttimen yhdistelmät; sähköllä toimivat äänitaajuusvahvistimet; sähköllä toimivat äänenvahvistinyhdistelmät

 

 

8518 10

mikrofonit ja niiden jalustat

 

 

8518 10 30

mikrofonit, joiden taajuusalue on 300 Hz — 3,4 kHz, läpimitta enintään 10 mm ja korkeus enintään 3 mm, ja jollaisia käytetään tietoliikenteessä

vapaa

8518 10 95

muut

2,5

 

kaiuttimet, myös koteloidut

 

 

8518 21 00

yksittäiset kaiuttimet, koteloidut

4,5

p/st

8518 22 00

kaksi tai useampi kaiutin yhteiseen koteloon asennettuna

4,5

p/st

8518 29

muut

 

 

8518 29 30

kaiuttimet, joiden taajuusalue on 300 Hz — 3,4 kHz, läpimitta enintään 50 mm, jollaisia käytetään tietoliikenteessä

vapaa

p/st

8518 29 95

muut

3

p/st

8518 30

kuulokkeet, myös mikrofoniin yhdistetyt, ja mikrofonin ja yhden tai useamman kaiuttimen yhdistelmät

 

 

8518 30 20

langallisten puhelimien luurit

vapaa

8518 30 95

muut

2

8518 40

sähköllä toimivat äänitaajuusvahvistimet

 

 

8518 40 30

puhelintekniikassa käytetyt vahvistimet ja mittausvahvistimet

3

 

muut

 

 

8518 40 81

joissa on ainoastaan yksi kanava

4,5

p/st

8518 40 89

muut

4,5

p/st

8518 50 00

sähköllä toimivat äänenvahvistinyhdistelmät

2

p/st

8518 90 00

osat

2

8519

Levysoittimet (joko sähkövahvistimella varustettuina tai ilman), kasettisoittimet ja muut äänen toistolaitteet, joissa ei ole äänen tallennuslaitetta

 

 

8519 10 00

rahalla tai rahakkeella toimivat levysoittimet

6

p/st

 

muut levysoittimet, joissa on sähkövahvistin (record-players)

 

 

8519 21 00

ilman kaiutinta

2

p/st

8519 29 00

muut

2

p/st

 

muut levysoittimet, ilman sähkövahvistinta (turn-tables)

 

 

8519 31 00

joissa on automaattinen levynvaihdin

2

p/st

8519 39 00

muut

2

p/st

8519 40 00

sanelunpurkukoneet

5

p/st

 

muut äänen toistolaitteet

 

 

8519 92 00

taskukokoiset kasettisoittimet

vapaa

p/st

8519 93

muut, kasettityyppiset

 

 

 

jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa

 

 

8519 93 31

joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

9

p/st

8519 93 39

muut

2

p/st

 

muut

 

 

8519 93 81

joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

9

p/st

8519 93 89

muut

2

p/st

8519 99

muut

 

 

 

joissa on laserlukulaite

 

 

8519 99 12

jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa ja joissa käytetään levyjä, joiden halkaisija on enintään 6,5 cm

9

p/st

8519 99 18

muut

9,5

p/st

8519 99 90

muut

4,5

p/st

8520

Magneettinauhurit ja muut äänen tallennuslaitteet, myös jos niissä on äänen toistolaite

 

 

8520 10 00

sanelukoneet, jotka eivät toimi ilman ulkoista voimanlähdettä

4

p/st

8520 20 00

puhelinvastaajat

vapaa

p/st

 

muut magneettinauhurit, joissa on äänen toistolaite

 

 

8520 32

digitaali-audiotyyppiset

 

 

 

kasettityyppiset

 

 

 

joissa on yhteenrakennettu vahvistin tai ainakin yksi yhteenrakennettu kaiutin

 

 

8520 32 11

joka toimii ilman ulkoista voimanlähdettä

vapaa

p/st

8520 32 19

muut

2

p/st

8520 32 30

taskukokoiset nauhurit

vapaa

p/st

8520 32 50

muut

2

p/st

 

muut

 

 

8520 32 91

joissa käytetään kelalla olevaa magneettinauhaa, jolloin äänen tallennus tai toisto tapahtuu joko ainoastaan nopeudella 19 cm sekunnissa tai useilla nopeuksilla, jotka ovat enintään 19 cm sekunnissa

2

p/st

8520 32 99

muut

7

p/st

8520 33

muut, kasettityyppiset

 

 

 

joissa on yhteenrakennettu vahvistin tai ainakin yksi yhteenrakennettu kaiutin

 

 

8520 33 11

joka toimii ilman ulkoista voimanlähdettä

vapaa

p/st

8520 33 19

muut

2

p/st

8520 33 30

taskukokoiset nauhurit

vapaa

p/st

8520 33 90

muut

2

p/st

8520 39

muut

 

 

8520 39 10

joissa käytetään kelalla olevaa magneettinauhaa, jolloin äänen tallennus tai toisto tapahtuu joko ainoastaan nopeudella 19 cm sekunnissa tai useilla nopeuksilla, jotka ovat enintään 19 cm sekunnissa

2

p/st

8520 39 90

muut

7

p/st

8520 90 00

muut

2

p/st

8521

Videosignaalien tallennus- tai toistolaitteet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin videovirittimin

 

 

8521 10

magneettinauhatyyppiset

 

 

8521 10 20

joissa käytetään nauhaa, jonka leveys enintään 1,3 cm, jolloin ääntä tallennettaessa tai toistettaessa nauhan nopeus on enintään 50 mm sekunnissa

14

p/st

8521 10 95

muut

8

p/st

8521 90 00

muut

14

p/st

8522

Osat ja tarvikkeet, jotka soveltuvat ainoastaan tai pääasiallisesti käytettäviksi nimikkeiden 8519—8521 laitteisiin

 

 

8522 10 00

äänirasiat

4

8522 90

muut

 

 

8522 90 30

äänen tallennus- tai toistoneulat; timantit, safiirit tai muut jalokivet tai puolijalokivet (luonnonjalokivet, synteettiset tai rekonstruoidut) äänirasiaa varten, myös asentamattomat

vapaa

 

muut

 

 

 

elektroniset rakenneyhdistelmät

 

 

8522 90 41

alanimikkeen 8520 20 00 laitteissa käytettävät

vapaa

8522 90 49

muut

4

8522 90 70

yksipesäisen kasettidekin yhdistelmä, jonka kokonaispaksuus on enintään 53 mm, äänen tallennus- ja toistolaitteiden valmistukseen

vapaa

8522 90 80

muut

4

8523

Valmistettu tallentamaton materiaali äänen tallennukseen tai muiden ilmiöiden vastaavalla tavalla tapahtuvaan tallennukseen, ei kuitenkaan 37 ryhmän tuotteet

 

 

 

magneettinauhat

 

 

8523 11 00

leveys enintään 4 mm

vapaa

p/st

8523 12 00

leveys suurempi kuin 4 mm, mutta enintään 6,5 mm

vapaa

p/st

8523 13 00

leveys suurempi kuin 6,5 mm

vapaa

p/st

8523 20

magneettilevyt

 

 

8523 20 10

jäykät

vapaa

p/st

8523 20 90

muut

vapaa

p/st

8523 30 00

kortit, joissa on magneettiraita

3,5

p/st

8523 90

muut

 

 

8523 90 10

laserlevyt, joiden tallennuskapasiteetti on enintään 900 megatavua, muut kuin pyyhittävät

vapaa

p/st

8523 90 30

laserlevyt, joiden tallennuskapasiteetti on yli 900 megatavua, mutta enintään 18 gigatavua, muut kuin pyyhittävät

vapaa

p/st

8523 90 90

muut

vapaa

8524

Levyt, nauhat ja muu materiaali, jotka sisältävät äänitallenteita tai muita vastaavalla tavalla tallennettuja ilmiöitä, myös matriisit ja isiöt äänilevyjen valmistusta varten, ei kuitenkaan 37 ryhmän tuotteet

 

 

8524 10 00

äänilevyt, muut kuin CD-levyt

3,5

p/st

 

laserlevyt (CD-levyt)

 

 

8524 31 00

muiden ilmiöiden kuin äänen tai kuvan toistoon

vapaa

p/st

8524 32

ainoastaan äänen toistoon

 

 

8524 32 10

joiden halkaisija on enintään 6,5 cm

3,5

p/st

8524 32 90

joiden halkaisija on suurempi kuin 6,5 cm

3,5

p/st

8524 39

muut

 

 

8524 39 10

konekielisessä binaarimuodossa tallennettujen ohjeiden, tietojen, äänen ja kuvan, joita voidaan käsitellä ja joita voidaan käyttää interaktiivisesti, toistoon automaattisen tietojenkäsittelykoneen avulla tarkoitetut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8524 39 20

digitaaliset monikäyttölevyt (DVD-levyt)

3,5

p/st

8524 39 80

muut

3,5

p/st

8524 40 00

magneettinauhat muiden ilmiöiden kuin äänen tai kuvan toistoon

vapaa

p/st

 

muut magneettinauhat

 

 

8524 51 00

leveys enintään 4 mm

3,5

p/st

8524 52 00

leveys suurempi kuin 4 mm, mutta enintään 6,5 mm

2,6

p/st

8524 53 00

leveys suurempi kuin 6,5 mm

3,5

p/st

8524 60 00

kortit, joissa on magneettiraita

3,5

p/st

 

muut

 

 

8524 91 00

muiden ilmiöiden kuin äänen tai kuvan toistoon

vapaa

8524 99

muut

 

 

8524 99 10

konekielisessä binaarimuodossa tallennettujen ohjeiden, tietojen, äänen ja kuvan, joita voidaan käsitellä ja joita voidaan käyttää interaktiivisesti, toistoon automaattisen tietojenkäsittelykoneen avulla tarkoitetut

vapaa

8524 99 90

muut

3,5

8525

Radiopuhelin-, radiolennätin-, yleisradio- tai televisiolähettimet, myös yhteenrakennetuin vastaanottimin tai äänen tallennus- tai toistolaittein; televisiokamerat; yksittäisiä kuvia ottavat videokamerat ja muut videokameranauhurit; digitaalikamerat

 

 

8525 10

lähettimet

 

 

8525 10 20

radiopuhelin- ja radiolennätinlaitteet

vapaa

p/st

8525 10 80

muut

3,6

p/st

8525 20

lähettimet, yhteenrakennetuin vastaanottimin

 

 

8525 20 20

soluverkkoja varten (matkapuhelimet)

vapaa

p/st

8525 20 80

muut

vapaa

p/st

8525 30

televisiokamerat

 

 

8525 30 10

joissa on kolme tai useampia kameraputkia

3

p/st

8525 30 90

muut

4,9

p/st

8525 40

yksittäisiä kuvia ottavat videokamerat ja muut videokameranauhurit; digitaalikamerat

 

 

 

yksittäisiä kuvia ottavat videokamerat; digitaalikamerat

 

 

8525 40 11

digitaaliset

vapaa

p/st

8525 40 19

muut

4,9

p/st

 

muut videokameranauhurit

 

 

8525 40 91

joilla voidaan tallentaa ainoastaan televisiokameralla otettua kuvaa ja ääntä

4,9

p/st

8525 40 99

muut

14

p/st

8526

Tutkalaitteet, radionavigointilaitteet ja radiokauko-ohjauslaitteet

 

 

8526 10 00

tutkalaitteet

3,7

 

muut

 

 

8526 91

radionavigointilaitteet

 

 

8526 91 20

radionavigointivastaanottimet

3,7

p/st

8526 91 80

muut

3,7

8526 92 00

radiokauko-ohjauslaitteet

3,7

8527

Radiopuhelin-, radiolennätin- tai yleisradiovastaanottimet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin äänen tallennus- tai toistolaittein tai kelloin

 

 

 

yleisradiovastaanottimet, jotka pystyvät toimimaan ilman ulkoista voimanlähdettä, mukaan lukien laitteet, jotka myös voivat toimia radiopuhelin- tai radiolennätinvastaanottimina

 

 

8527 12

taskukokoiset radiokasettisoittimet

 

 

8527 12 10

joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

14

p/st

8527 12 90

muut

10

p/st

8527 13

muut laitteet, joihin on yhdistetty äänen tallennus- tai toistolaitteet

 

 

8527 13 10

joissa on laserlukujärjestelmä

12

p/st

 

muut

 

 

8527 13 91

kasettityyppiset, joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

14

p/st

8527 13 99

muut

10

p/st

8527 19 00

muut

vapaa

p/st

 

yleisradiovastaanottimet, jotka eivät pysty toimimaan ilman ulkoista voimanlähdettä ja jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa, mukaan lukien laitteet, jotka voivat toimia myös radiopuhelin- tai radiolennätinvastaanottimina

 

 

8527 21

joihin on yhdistetty äänen tallennus- tai toistolaitteet

 

 

 

jotka pystyvät vastaanottamaan ja avaamaan radion datapalvelun signaaleja (RDS)

 

 

8527 21 20

joissa on laserlukujärjestelmä

14

p/st

 

muut

 

 

8527 21 52

kasettityyppiset, joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

14

p/st

8527 21 59

muut

10

p/st

 

muut

 

 

8527 21 70

joissa on laserlukujärjestelmä

14

p/st

 

muut

 

 

8527 21 92

kasettityyppiset, joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

14

p/st

8527 21 98

muut

10

p/st

8527 29 00

muut

12

p/st

 

muut yleisradiovastaanottimet, mukaan lukien laitteet, jotka voivat toimia myös radiopuhelin- tai radiolennätinvastaanottimina

 

 

8527 31

joihin on yhdistetty äänen tallennus- tai toistolaitteet

 

 

 

joissa on samassa ulkokuoressa yksi tai useampi kaiutin

 

 

8527 31 11

kasettityyppiset, joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

14

p/st

8527 31 19

muut

10

p/st

 

muut

 

 

8527 31 91

joissa on laserlukujärjestelmä

12

p/st

 

muut

 

 

8527 31 93

kasettityyppiset, joissa on analoginen ja digitaalinen lukulaite

14

p/st

8527 31 98

muut

10

p/st

8527 32

joihin on yhdistetty kello, mutta ei äänen tallennus- tai toistolaitteita

 

 

8527 32 10

herätyskelloradiot

vapaa

p/st

8527 32 90

muut

9

p/st

8527 39

muut

 

 

8527 39 20

joissa ei ole yhteenrakennettua vahvistinta

9

p/st

8527 39 80

joissa on yhteenrakennettu vahvistin

9

p/st

8527 90

muut laitteet

 

 

8527 90 20

kannettavat henkilöhakulaitteet

vapaa

p/st

8527 90 80

muut

9,3

p/st

8528

Televisiovastaanottimet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin yleisradiovastaanottimin tai äänen tai videosignaalin tallennus- tai toistolaittein; videomonitorit ja videoprojektorit

 

 

 

televisiovastaanottimet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin yleisradiovastaanottimin tai äänen tai videosignaalin tallennus- tai toistolaittein

 

 

8528 12

värivastaanottimet

 

 

8528 12 10

televisioprojektorit

14

p/st

8528 12 20

laitteet, joissa on videosignaalin tallennus- tai toistolaite

14

p/st

 

muut

 

 

 

joissa on yhteenrakennettu kuvaputki

 

 

 

kuvaruudun leveys-korkeussuhde on pienempi kuin 1,5, jolloin kuvaruudun läpimitta on

 

 

8528 12 52

enintään 42 cm

14

p/st

8528 12 54

suurempi kuin 42 cm, mutta enintään 52 cm

14

p/st

8528 12 56

suurempi kuin 52 cm, mutta enintään 72 cm

14

p/st

8528 12 58

suurempi kuin 72 cm

14

p/st

 

muut

 

 

 

joiden juovaluku on enintään 625 juovaa, jolloin kuvaruudun läpimitta on

 

 

8528 12 62

enintään 75 cm

14

p/st

8528 12 66

suurempi kuin 75 cm

14

p/st

8528 12 70

joiden juovaluku on suurempi kuin 625 juovaa

14

p/st

 

muut

 

 

 

joissa on kuvaruutu

 

 

8528 12 81

kuvaruudun leveys-korkeus-suhde on pienempi kuin 1,5

14

p/st

8528 12 89

muut

14

p/st

 

joissa ei ole kuvaruutua

 

 

 

videovirittimet

 

 

8528 12 90

automaattiseen tietojenkäsittelykoneeseen asennettaviksi tarkoitetut elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

p/st

8528 12 91

laitteet, joissa on mikroprosessorin avulla toimiva, modeemilla varustettu laite Internet-yhteyttä varten, valmiudet interaktiiviseen tietojen vaihtoon, ja jotka pystyvät vastaanottamaan televisiosignaaleja (tietoliikennevalmiudella varustetut sovittimet ”set-top boxes”)

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8528 12 94

digitaaliset (myös digitaali/analogiayhdistelmät)

14

p/st

8528 12 95

muut

14

p/st

8528 12 98

muut

14

p/st

8528 13 00

mustavalkovastaanottimet tai muut yksivärivastaanottimet

2

p/st

 

videomonitorit

 

 

8528 21

värimonitorit

 

 

 

joissa on katodisädeputki

 

 

8528 21 14

kuvaruudun leveys-korkeussuhde on pienempi kuin 1,5

14

p/st

 

muut

 

 

8528 21 16

joiden juovaluku on enintään 625 juovaa

14

p/st

8528 21 18

joiden juovaluku on suurempi kuin 625 juovaa

14

p/st

8528 21 90

muut

14 (153)

p/st

8528 22 00

mustavalkomonitorit tai muut yksivärimonitorit

14

p/st

8528 30

videoprojektorit

 

 

8528 30 05

joissa on litteä näyttö (esimerkiksi nestekidenäyttö) ja jotka pystyvät esittämään automaattisen tietojenkäsittelykoneen tuottamia digitaalisia tietoja

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8528 30 20

väriprojektorit

14

p/st

8528 30 90

mustavalkoprojektorit tai muut yksiväriprojektorit

2

p/st

8529

Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden 8525—8528 laitteissa

 

 

8529 10

kaikenlaiset antennit ja antenniheijastimet; osat, jotka soveltuvat käytettäviksi niiden kanssa

 

 

 

antennit

 

 

8529 10 13

radiopuhelin- ja radiolennätinlaitteiden antennit

vapaa

8529 10 20

kannettavien laitteiden tai sellaisten laitteiden, jotka on tarkoitettu asennettaviksi moottoriajoneuvoihin, teleskooppi- ja piiska-antennit

5

 

ulkoantennit yleisradio- ja televisiovastaanottimia varten

 

 

8529 10 31

satelliitin kautta tapahtuvaa vastaanottoa varten

3,6

8529 10 39

muut

3,6

8529 10 65

sisäantennit yleisradio- ja televisiovastaanottimia varten, myös yhteenrakennetut

4

8529 10 75

muut

3,6

8529 10 85

antennisuodattimet ja -erottimet

3,6

8529 10 99

muut

3,6

8529 90

muut

 

 

8529 90 40

alanimikkeiden 8525 10 20, 8525 20 20, 8525 20 80, 8525 40 11 ja 8527 90 20 laitteiden osat

vapaa

 

muut

 

 

 

kaapit ja kotelot

 

 

8529 90 51

puuta

2

8529 90 59

muuta ainetta

3

8529 90 60

elektroniset rakenneyhdistelmät

3

 

muut

 

 

8529 90 81

alanimikkeen 8525 30 televisiokameroita ja nimikkeiden 8527 ja 8528 laitteita varten

5

8529 90 95

muut

3

8530

Sähköllä toimivat merkinanto-, turva- tai liikenteenvalvonta- tai -ohjauslaitteet rautateitä, raitioteitä, katuja, teitä, sisävesiväyliä, paikoitustiloja, satamia tai lentokenttiä varten (muut kuin nimikkeeseen 8608 kuuluvat)

 

 

8530 10 00

laitteet rauta- tai raitioteitä varten

1,7

8530 80 00

muut laitteet

1,7

8530 90 00

osat

1,7

8531

Akustiset tai visuaaliset sähkömerkinantolaitteet (esim. soittokellot, sireenit, ilmaisintaulut sekä murto- tai palohälyttimet), muut kuin nimikkeeseen 8512 tai 8530 kuuluvat

 

 

8531 10

murto- tai palohälyttimet sekä niiden kaltaiset laitteet

 

 

8531 10 20

jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa

2,2

p/st

8531 10 30

jollaisia käytetään rakennuksissa

2,2

p/st

8531 10 95

muut

2,2

p/st

8531 20

ilmaisintaulut, joissa on nestekiteitä (LCD) tai valodiodeja (LED)

 

 

8531 20 20

joissa on valodiodeja (LED)

vapaa

 

joissa on nestekidenäyttö (LCD)

 

 

8531 20 40

joissa on aktiivimatriisi-nestekidenäyttö (LCD)

vapaa

8531 20 95

muut

vapaa

8531 80

muut laitteet

 

 

8531 80 20

litteänäyttöiset laitteet

vapaa

8531 80 95

muut

2,2

8531 90

osat

 

 

8531 90 20

alanimikkeiden 8531 20 ja 8531 80 20 laitteissa käytettävät

vapaa

8531 90 80

muut

2,2

8532

Sähkökondensaattorit, kiinteät tai säädettävät (myös esiaseteltavat)

 

 

8532 10 00

kiinteät kondensaattorit, jotka on suunniteltu käytettäviksi 50/60 Hz:n piireissä ja joiden loistehon varastoimiskyky on vähintään 0,5 kvaria (vaihesiirtokondensaattorit)

vapaa

 

muut kiinteät kondensaattorit

 

 

8532 21 00

tantaalikondensaattorit

vapaa

8532 22 00

alumiinielektrolyyttikondensaattorit

vapaa

8532 23 00

keraamisesti eristetyt, yksikerroksiset kondensaattorit

vapaa

8532 24 00

keraamisesti eristetyt, monikerroksiset kondensaattorit

vapaa

8532 25 00

paperi- tai muovieristeiset kondensaattorit

vapaa

8532 29 00

muut

vapaa

8532 30 00

säädettävät ja aseteltavat (myös esiaseteltavat) kondensaattorit

vapaa

8532 90 00

osat

vapaa

8533

Sähkövastukset (myös reostaatit ja potentiometrit), muut kuin kuumennusvastukset

 

 

8533 10 00

kiinteät hiilivastukset, massa- tai kalvotyyppiset

vapaa

 

muut kiinteät vastukset

 

 

8533 21 00

tehonkesto enintään 20 W

vapaa

8533 29 00

muut

vapaa

 

säädettävät lankavastukset, myös reostaatit ja potentiometrit

 

 

8533 31 00

tehonkesto enintään 20 W

vapaa

8533 39 00

muut

vapaa

8533 40

muut säädettävät vastukset, myös reostaatit ja potentiometrit

 

 

8533 40 10

tehonkesto enintään 20 W

vapaa

8533 40 90

muut

vapaa

8533 90 00

osat

vapaa

8534 00

Painetut piirit

 

 

 

joissa on ainoastaan johde-elementit ja kytkennät

 

 

8534 00 11

monikerrospiirilevyt

vapaa

8534 00 19

muut

vapaa

8534 00 90

joissa on muita passiivisia elementtejä

vapaa

8535

Sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten tai siihen liittämistä varten (esim. kytkimet, varokkeet, ylijännitesuojat, jännitteen rajoittimet, syöksyaaltosuojat, pistotulpat ja liitäntärasiat), suurempaa kuin 1 000 voltin nimellisjännitettä varten

 

 

8535 10 00

varokkeet

2,7

 

automaattiset virrankatkaisimet

 

 

8535 21 00

pienempää kuin 72,5 kV:n nimellisjännitettä varten

2,7

8535 29 00

muut

2,7

8535 30

erottimet ja kytkinlaitteet

 

 

8535 30 10

pienempää kuin 72,5 kV:n nimellisjännitettä varten

2,7

8535 30 90

muut

2,7

8535 40 00

ylijännitesuojat, jännitteen rajoittimet ja syöksyaaltosuojat

2,7

8535 90 00

muut

2,7

8536

Sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten tai siihen liittämistä varten (esim. kytkimet, releet, varokkeet, syöksyaaltosuojat, pistotulpat, pistorasiat, lampunpitimet ja liitäntärasiat), enintään 1 000 voltin nimellisjännitettä varten

 

 

8536 10

varokkeet

 

 

8536 10 10

enintään 10 A:n virtaa varten

2,3

8536 10 50

suurempaa kuin 10 A:n, mutta enintään 63 A:n virtaa varten

2,3

8536 10 90

suurempaa kuin 63 A:n virtaa varten

2,3

8536 20

automaattiset virrankatkaisimet

 

 

8536 20 10

enintään 63 A:n virtaa varten

2,3

8536 20 90

suurempaa kuin 63 A:n virtaa varten

2,3

8536 30

muut laitteet sähkövirtapiirien suojaamista varten

 

 

8536 30 10

enintään 16 A:n virtaa varten

2,3

8536 30 30

suurempaa kuin 16 A:n, mutta enintään 125 A:n virtaa varten

2,3

8536 30 90

suurempaa kuin 125 A:n virtaa varten

2,3

 

releet

 

 

8536 41

enintään 60 V:n jännitettä varten

 

 

8536 41 10

enintään 2 A:n virtaa varten

2,3

8536 41 90

suurempaa kuin 2 A:n virtaa varten

2,3

8536 49 00

muut

2,3

8536 50

muut kytkimet

 

 

8536 50 03

elektroniset vaihtovirtakytkimet, joissa on optisesti liitetyt tulo- ja lähtöpiirit (eristetyt tyristorivaihtovirtakytkimet)

vapaa

8536 50 05

elektroniset kytkimet, myös lämpösuojatut elektroniset kytkimet, joissa on transistori ja logiikkasiru (chip-on-chip teknologia)

vapaa

8536 50 07

sähkömekaaniset hyppykytkimet enintään 11 A:n virtaa varten

vapaa

 

muut

 

 

 

enintään 60 voltin nimellisjännitettä varten

 

 

8536 50 11

painokytkimet

2,3

8536 50 15

pyörivät kytkimet

2,3

8536 50 19

muut

2,3

8536 50 80

muut

2,3

 

lampunpitimet, pistotulpat sekä pistorasiat ja muut liitinkannat

 

 

8536 61

lampunpitimet

 

 

8536 61 10

edisonlampun pitimet

2,3

8536 61 90

muut

2,3

8536 69

muut

 

 

8536 69 10

koaksiaalikaapeleita varten

vapaa

8536 69 30

painettuja piirejä varten

vapaa

8536 69 90

muut

2,3

8536 90

muut laitteet

 

 

8536 90 01

asennusvalmiit elementit sähkövirtapiirejä varten

2,3

8536 90 10

liitännät ja kosketinelementit lankoja ja kaapeleita varten

vapaa

8536 90 20

puolijohdekiekon mittauspäät

vapaa

8536 90 85

muut

2,3

8537

Taulut, paneelit, konsolit, pöydät, kaapit ja muut alustat, joissa on vähintään kaksi nimikkeen 8535 tai 8536 laitetta, sähköistä ohjausta tai sähkönjakelua varten, myös sellaiset, joissa on 90 ryhmän kojeita tai laitteita, sekä numeeriset ohjauslaitteet, muut kuin nimikkeen 8517 kytkentälaitteet

 

 

8537 10

enintään 1 000 V:n jännitettä varten

 

 

8537 10 10

numeeriset ohjauspaneelit, joissa on yhteenrakennettu automaattinen tietojenkäsittelykone

2,1

 

muut

 

 

8537 10 91

ohjelmoitavat logiikat

2,1

8537 10 99

muut

2,1

8537 20

suurempaa kuin 1 000 V:n nimellisjännitettä varten

 

 

8537 20 91

suurempaa kuin 1 000 V:n, mutta enintään 72,5 kV:n jännitettä varten

2,1

8537 20 99

suurempaa kuin 72,5 kV:n jännitettä varten

2,1

8538

Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeen 8535, 8536 tai 8537 laitteissa

 

 

8538 10 00

taulut, paneelit, konsolit, pöydät, kaapit ja muut nimikkeen 8537 tavaroiden alustat, ilman niihin kuuluvia laitteita

2,2

8538 90

muut

 

 

 

alanimikkeen 8536 90 20 puolijohdekiekon mittauspäissä käytettävät

 

 

8538 90 11

elektroniset rakenneyhdistelmät

3,2 (154)

8538 90 19

muut

1,7 (154)

 

muut

 

 

8538 90 91

elektroniset rakenneyhdistelmät

3,2

8538 90 99

muut

1,7

8539

Sähköhehkulamput tai sähköpurkauslamput ja -putket, myös umpiovalonheittimet (sealed-beam lamp units) sekä ultravioletti- tai infrapunalamput; kaarilamput

 

 

8539 10 00

umpiovalonheittimet (sealed-beam lamp units)

2,7

p/st

 

muut hehkulamput, ei kuitenkaan ultravioletti- tai infrapunalamput

 

 

8539 21

volframihalogeenilamput

 

 

8539 21 30

jollaisia käytetään moottoripyörissä tai muissa moottoriajoneuvoissa

2,7

p/st

 

muut, jännite

 

 

8539 21 92

suurempi kuin 100 V

2,7

p/st

8539 21 98

enintään 100 V

2,7

p/st

8539 22

muut, teho enintään 200 W ja suurempaa kuin 100 V:n nimellisjännitettä varten

 

 

8539 22 10

heijastinvalaisimet

2,7

p/st

8539 22 90

muut

2,7

p/st

8539 29

muut

 

 

8539 29 30

jollaisia käytetään moottoripyörissä tai muissa moottoriajoneuvoissa

2,7

p/st

 

muut, jännite

 

 

8539 29 92

suurempi kuin 100 V

2,7

p/st

8539 29 98

enintään 100 V

2,7

p/st

 

purkauslamput ja -putket, muut kuin ultraviolettilamput

 

 

8539 31

loistelamput ja -putket

 

 

8539 31 10

joissa on liittimet molemmissa päissä

2,7

p/st

8539 31 90

muut

2,7

p/st

8539 32

elohopea- tai natriumhöyrylamput; metallihalidilamput

 

 

8539 32 10

elohopeahöyrylamput

2,7

p/st

8539 32 50

natriumhöyrylamput

2,7

p/st

8539 32 90

metallihalidilamput

2,7

p/st

8539 39 00

muut

2,7

p/st

 

ultravioletti- tai infrapunalamput; kaarilamput

 

 

8539 41 00

kaarilamput

2,7

p/st

8539 49

muut

 

 

8539 49 10

ultraviolettilamput

2,7

p/st

8539 49 30

infrapunalamput

2,7

p/st

8539 90

osat

 

 

8539 90 10

lampunkannat

2,7

8539 90 90

muut

2,7

8540

Elektroniputket (kuumakatodi-, kylmäkatodi- tai valokatodiputket), esim. tyhjiöputket, höyry- tai kaasutäytteiset putket, elohopeatasasuuntausputket, katodisädeputket ja televisiokameraputket

 

 

 

televisiovastaanottimien katodisädekuvaputket, myös videomonitorien katodisädeputket

 

 

8540 11

värinäyttöiset

 

 

 

joissa kuvaruudun leveys-korkeussuhde on pienempi kuin 1,5 jolloin kuvaruudun läpimitta on

 

 

8540 11 11

enintään 42 cm

14

p/st

8540 11 13

suurempi kuin 42 cm, mutta enintään 52 cm

14

p/st

8540 11 15

suurempi kuin 52 cm, mutta enintään 72 cm

14

p/st

8540 11 19

suurempi kuin 72 cm

14

p/st

 

muut, joissa kuvaruudun läpimitta on

 

 

8540 11 91

enintään 75 cm

14

p/st

8540 11 99

suurempi kuin 75 cm

14

p/st

8540 12 00

mustavalkonäyttöiset tai muut yksivärinäyttöiset

7,5

p/st

8540 20

televisiokameraputket; kuvanmuuttoputket ja kuvanvahvistinputket; muut valokatodiputket

 

 

8540 20 10

televisiokameraputket

2,7

p/st

8540 20 80

muut

2,7

p/st

8540 40 00

tieto-/grafiikkanäyttöputket, värilliset, joiden fosforipisteiden välinen etäisyys näytöllä on pienempi kuin 0,4 mm

2,6

p/st

8540 50 00

tieto-/grafiikkanäyttöputket, mustavalkoiset tai muut yksiväriset

2,6

p/st

8540 60 00

muut katodisädeputket

2,6

p/st

 

mikroaaltoputket (esim. magnetronit, klystronit, kulkuaaltoputket ja karsinotronit), ei kuitenkaan hilaohjatut putket

 

 

8540 71 00

magnetronit

2,7

p/st

8540 72 00

klystronit

2,7

p/st

8540 79 00

muut

2,7

p/st

 

muut putket

 

 

8540 81 00

vastaanottoputket ja vahvistinputket

2,7

p/st

8540 89 00

muut

2,7

p/st

 

osat

 

 

8540 91 00

katodisädeputkien

2,7

8540 99 00

muut

2,7

8541

Diodit, transistorit ja niiden kaltaiset puolijohdekomponentit; valolle herkät puolijohdekomponentit, mukaan lukien fotojännitekennot, myös jos ne on koottu moduuleiksi tai paneeleiksi; valodiodit; asennetut pietsosähköiset kiteet

 

 

8541 10 00

diodit, muut kuin valolle herkät diodit ja valodiodit

vapaa

 

transistorit, muut kuin valolle herkät transistorit

 

 

8541 21 00

joiden tehohäviö on pienempi kuin 1 W

vapaa

8541 29 00

muut

vapaa

8541 30 00

tyristorit, diakit ja triakit, muut kuin valolle herkät

vapaa

8541 40

valolle herkät puolijohdekomponentit, mukaan lukien fotojännitekennot, myös jos ne on koottu moduuleiksi tai paneeleiksi; valodiodit

 

 

8541 40 10

valodiodit, mukaan lukien laserdiodit

vapaa

8541 40 90

muut

vapaa

8541 50 00

muut puolijohdekomponentit

vapaa

8541 60 00

asennetut pietsosähköiset kiteet

vapaa

8541 90 00

osat

vapaa

8542

Elektroniset integroidut piirit ja mikromoduulit

 

 

8542 10 00

kortit, joissa on elektroninen integroitu piiri (”toimikortit”)

vapaa

 

integroidut monoliittipiirit

 

 

8542 21

digitaaliset

 

 

 

metallioksidipuolijohteet (MOS-teknologia)

 

 

8542 21 01

kiekot, joita ei vielä ole leikattu puolijohdesiruiksi

vapaa

p/st

8542 21 05

puolijohdesirut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

 

muistit

 

 

 

dynaamiset hakumuistit (D-RAMit)

 

 

8542 21 11

joiden muistitila on enintään 4 Mb

vapaa

p/st

8542 21 13

joiden muistitila on suurempi kuin 4 Mb, mutta enintään 16 Mb

vapaa

p/st

8542 21 15

joiden muistitila on suurempi kuin 16 Mb, mutta enintään 64 Mb

vapaa

p/st

8542 21 17

joiden muistitila on suurempi kuin 64 Mb

vapaa

p/st

8542 21 20

staattiset hakumuistit (S-RAMit), myös hakuvälimuistit (cache-RAMit)

vapaa

p/st

8542 21 25

ultraviolettivalolla pyyhittävät ohjelmoitavat lukumuistit (EPROMit)

vapaa

p/st

 

sähköllä pyyhittävät ohjelmoitavat lukumuistit (E2 PROMit), myös flash E2 PROMit

 

 

 

flash E2 PROMit

 

 

8542 21 31

joiden muistitila on enintään 4 Mb

vapaa

p/st

8542 21 33

joiden muistitila on suurempi kuin 4 Mb, mutta enintään 16 Mb

vapaa

p/st

8542 21 35

joiden muistitila on suurempi kuin 16 Mb, mutta enintään 32 Mb

vapaa

p/st

8542 21 37

joiden muistitila on suurempi kuin 32 Mb

vapaa

p/st

8542 21 39

muut muistit

vapaa

p/st

8542 21 41

muut muistit

vapaa

8542 21 45

mikrosuorittimet (mikroprosessorit)

vapaa

p/st

8542 21 50

mikro-ohjaimet ja microcomputer-piirit

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8542 21 61

mikro-oheislaitteet

vapaa

8542 21 69

muut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8542 21 71

kiekot, joita ei vielä ole leikattu puolijohdesiruiksi

vapaa

p/st

8542 21 73

puolijohdesirut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8542 21 81

muistit

vapaa

p/st

8542 21 83

mikrosuorittimet (mikroprosessorit)

vapaa

p/st

8542 21 85

mikro-ohjaimet ja microcomputer-piirit

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8542 21 91

mikro-oheislaitteet

vapaa

8542 21 99

muut

vapaa

p/st

8542 29

muut

 

 

8542 29 10

kiekot, joita ei vielä ole leikattu puolijohdesiruiksi

vapaa

p/st

8542 29 20

puolijohdesirut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8542 29 30

vahvistimet

vapaa

8542 29 50

jännitteen ja virran säätimet

vapaa

8542 29 60

ohjauspiirit

vapaa

8542 29 70

liitäntäpiirit; liitäntäpiirit, joilla voidaan suorittaa ohjaustoimintoja

vapaa

8542 29 90

muut

vapaa

p/st

8542 60 00

integroidut hybridipiirit

vapaa

8542 70 00

elektroniset mikromoduulit

vapaa

8542 90 00

osat

vapaa

8543

Sähkökoneet ja -laitteet, joilla on itsenäinen tehtävä, muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

 

hiukkaskiihdyttimet

 

 

8543 11 00

ioni-istutuslaitteet puolijohdemateriaalien seostamiseksi

vapaa

8543 19 00

muut

4

8543 20 00

signaaligeneraattorit

3,7

8543 30

koneet ja laitteet elektrolyyttistä metallilla pinnoittamista, elektrolyysiä tai elektroforeesia varten

 

 

8543 30 20

laitteet puolijohdekiekkojen tai litteiden näyttöjen alustojen märkäetsaamista, kerrostamista, kuorimista (stripping) tai puhdistamista varten

vapaa

8543 30 80

muut

3,7

8543 40 00

sähköaitojen energialähteet

3,7

 

muut koneet ja laitteet

 

 

8543 81 00

etälukukortit tai -merkit

vapaa

8543 89

muut

 

 

8543 89 15

kääntämis- tai sanakirjatoiminnoilla varustetut koneet

vapaa

8543 89 20

antennivahvistimet

3,7

 

solariumlaitteet, aurinkolamput ja niiden kaltaiset ruskettavat laitteet

 

 

 

A-ultraviolettisäteitä tuottavat loisteputket

 

 

8543 89 51

putken pituus enintään 100 cm

3,7

p/st

8543 89 55

muut

3,7

p/st

8543 89 59

muut

3,7

p/st

8543 89 65

laitteet puolijohdekiekkojen fysikaaliseen pinnoittamiseen

vapaa

8543 89 73

kotelointilaitteet puolijohdekomponenttien asentamista varten

vapaa

8543 89 75

laitteet nestekidenäyttöalustojen pinnoittamiseksi fysikaalisella sirotushöyrytysmenetelmällä

3,7 (154)

8543 89 79

täydennyspakkaukset, automaattisiin tietojenkäsittelykoneisiin ja niiden yksikköihin tarkoitetut, vähittäismyyntipakkauksissa, joissa on vähintään kaiuttimet ja/tai mikrofoni sekä elektroninen rakenneyhdistelmä, jonka avulla automaattinen tietojenkäsittelykone ja sen yksiköt voivat käsitellä äänisignaaleja (äänikortit)

vapaa

8543 89 97

muut

3,7

8543 90

osat

 

 

8543 90 20

automaattiseen tietojenkäsittelykoneeseen asennettaviksi tarkoitetut elektroniset rakenneyhdistelmät

vapaa

8543 90 30

alanimikkeen 8543 11 00, 8543 30 20, 8543 89 65 tai 8543 89 73 laitteissa käytettävät

vapaa

8543 90 40

alanimikkeen 8543 89 75 laitteissa käytettävät

3,7 (154)

8543 90 95

muut

3,7

8544

Eristetty (myös emaloitu tai anodisoitu) lanka ja kaapeli (myös koaksiaalikaapeli) sekä muut eristetyt sähköjohtimet, myös jos niissä on liittimiä; optiset kuitukaapelit, joissa kullakin kuidulla on oma kuorensa, myös jos niihin on yhdistetty sähköjohtimia tai jos niissä on liittimiä

 

 

 

käämilanka

 

 

8544 11

kuparia

 

 

8544 11 10

lakattu tai emaloitu

3,7

8544 11 90

muut

3,7

8544 19

muu

 

 

8544 19 10

lakattu tai emaloitu

3,7

8544 19 90

muut

3,7

8544 20 00

koaksiaalikaapeli ja muut koaksiaaliset sähköjohtimet

3,7

8544 30 00

sytytyskaapelisarjat ja muut kaapelisarjat, jollaisia käytetään ajoneuvoissa, ilma-aluksissa tai aluksissa

3,7

 

muut sähköjohtimet, enintään 80 V:n jännitettä varten

 

 

8544 41

joissa on liittimiä

 

 

8544 41 10

jollaisia käytetään tietoliikenteessä

vapaa

8544 41 90

muut

3,3

8544 49

muut

 

 

8544 49 20

jollaisia käytetään tietoliikenteessä

vapaa

8544 49 80

muut

3,7

 

muut sähköjohtimet, suurempaa kuin 80 V:n, mutta enintään 1 000 V:n nimellisjännitettä varten

 

 

8544 51

joissa on liittimiä

 

 

8544 51 10

jollaisia käytetään tietoliikenteessä

vapaa

8544 51 90

muut

3,3

8544 59

muut

 

 

8544 59 10

langat ja kaapelit, yksittäisen johdinlangan läpimitta on suurempi kuin 0,51 mm

3,7

 

muut

 

 

8544 59 20

1 000 V:n nimellisjännitettä varten

3,7

8544 59 80

suurempaa kuin 80 V:n, mutta pienempää kuin 1 000 V:n nimellisjännitettä varten

3,7

8544 60

muut sähköjohtimet, suurempaa kuin 1 000 V:n jännitettä varten

 

 

8544 60 10

joissa on kuparijohtimet

3,7

8544 60 90

joissa on muut johtimet

3,7

8544 70 00

optiset kuitukaapelit

vapaa

8545

Hiilielektrodit, hiiliharjat, lampunhiilet, paristohiilet ja muut grafiitista tai muusta hiilestä valmistetut tavarat, jollaisia käytetään sähkötarkoituksiin, myös jos niissä on metallia

 

 

 

elektrodit

 

 

8545 11 00

jollaisia käytetään uuneissa

2,7

8545 19

muut

 

 

8545 19 10

elektrodit elektrolyyttistä asennusta varten

2,7

8545 19 90

muut

2,7

8545 20 00

harjat

2,7

8545 90

muut

 

 

8545 90 10

kuumennusvastukset

1,7

8545 90 90

muut

2,7

8546

Mitä ainetta tahansa olevat sähköeristimet

 

 

8546 10 00

lasia

3,7

8546 20

keraamista ainetta

 

 

8546 20 10

joissa ei ole metalliosia

4,7

 

joissa on metalliosia

 

 

8546 20 91

voimalinjoja tai ajoneuvojen ilmajohtoja varten

4,7

8546 20 99

muut

4,7

8546 90

muut

 

 

8546 90 10

muovia

3,7

8546 90 90

muut

3,7

8547

Sähkökoneiden tai -laitteiden eristystarvikkeet, joitakin vähäisiä valettaessa tai puristettaessa ainoastaan yhteenliittämistarkoituksessa kiinnitettyjä metalliosia (esim. kierteitettyjä hylsyjä) lukuun ottamatta kokonaan eristysaineesta valmistettuja, muut kuin nimikkeen 8546 eristimet; sähköjohdinputket ja niiden liitoskappaleet, epäjaloa metallia, eristysaineella vuoratut

 

 

8547 10

keraamista ainetta olevat eristystarvikkeet

 

 

8547 10 10

joissa on vähintään 80 painoprosenttia metallioksideja

4,7

8547 10 90

muut

4,7

8547 20 00

muovia olevat eristystarvikkeet

3,7

8547 90 00

muut

3,7

8548

Galvaanisten parien, galvaanisten paristojen ja sähköakkujen jätteet ja romu; loppuunkäytetyt galvaaniset parit ja paristot sekä loppuunkäytetyt sähköakut; koneiden ja laitteiden sähköosat, muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

8548 10

galvaanisten parien, galvaanisten paristojen ja sähköakkujen jätteet ja romu; loppuunkäytetyt galvaaniset parit ja paristot sekä loppuunkäytetyt sähköakut

 

 

8548 10 10

loppuunkäytetyt galvaaniset parit ja paristot

4,7

p/st

 

loppuunkäytetyt sähköakut

 

 

8548 10 21

lyijyakut

2,6

ce/el

8548 10 29

muut

2,6

ce/el

 

galvaanisten parien, galvaanisten paristojen ja sähköakkujen jätteet ja romu

 

 

8548 10 91

joissa on lyijyä

vapaa

8548 10 99

muut

vapaa

8548 90

muut

 

 

8548 90 10

moniyhdisteiset muistit kuten pino-D-RAMit ja moduulit

vapaa

8548 90 90

muut

2,7

XVII JAKSO

KULKUNEUVOT, ILMA-ALUKSET JA ALUKSET SEKÄ NIIHIN RINNASTETTAVAT KULJETUSVARUSTEET

Huomautuksia

1.

Tähän jaksoon eivät kuulu nimikkeiden 9501, 9503 tai 9508 tavarat eivätkä bobsleighkelkat, toboggankelkat ja niiden kaltaiset tavarat (nimike 9506).

2.

Ilmaisuilla ”osat” ja ”tarvikkeet” ei tarkoiteta seuraavia tavaroita, vaikka ne voitaisiin tunnistaa tämän jakson tavaroihin tarkoitetuiksi:

a)

mitä ainetta tahansa olevat tiivisteet, aluslaatat ja niiden kaltaiset tavarat (nämä tavarat luokitellaan valmistusaineen mukaan tai nimikkeeseen 8484) sekä muut vulkanoidusta kumista valmistetut tavarat, ei kuitenkaan kovakumista valmistetut tavarat (nimike 4016);

b)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja niiden kaltaiset muovitavarat (39 ryhmä);

c)

82 ryhmän tavarat (työkalut ja -välineet);

d)

nimikkeen 8306 tavarat;

e)

nimikkeiden 8401—8479 koneet ja laitteet sekä niiden osat; nimikkeen 8481 tai 8482 tavarat sekä, jos ne ovat voimakoneiden tai moottorien osia, nimikkeen 8483 tavarat;

f)

sähkökoneet, -laitteet ja -tarvikkeet (85 ryhmä);

g)

90 ryhmän kojeet ja varusteet;

h)

91 ryhmän tavarat;

ij)

aseet (93 ryhmä);

k)

nimikkeen 9405 valaisimet ja valaistusvarusteet;

l)

harjat, jollaisia käytetään kulkuneuvojen osina (nimike 9603).

3.

Jäljempänä 86—88 ryhmässä ilmaisuilla ”osat” ja ”tarvikkeet” ei tarkoiteta sellaisia osia ja tarvikkeita, jotka eivät sovellu käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti näiden ryhmien tavaroissa. Osa tai tarvike, joka vastaa näiden ryhmien kahdessa tai useammassa nimikkeessä vahvistettua kuvausta, luokitellaan siihen nimikkeeseen, joka vastaa mainitun osan tai tarvikkeen pääasiallista käyttöä.

4.

Tässä jaksossa:

a)

ajoneuvot, jotka on erityisesti rakennettu kulkemaan tiellä tai raiteilla, luokitellaan asianmukaiseen 87 ryhmän nimikkeeseen;

b)

amfibiomoottoriajoneuvot luokitellaan asianmukaiseen 87 ryhmän nimikkeeseen; ja

c)

ilma-alukset, jotka on erityisesti suunniteltu käytettäväksi myös maantiekulkuneuvoina, luokitellaan asianmukaiseen 88 ryhmän nimikkeeseen.

5.

Ilmatyynykulkuneuvot luokitellaan lähinnä vastaavan ajoneuvon mukaisesti:

a)

86 ryhmään, jos ne on suunniteltu kulkemaan ohjauskiskoa pitkin (ilmatyynyjunat);

b)

87 ryhmään, jos ne on suunniteltu kulkemaan maalla tai sekä maalla että vedessä;

c)

89 ryhmään, jos ne on suunniteltu kulkemaan vedessä, myös jos ne voivat nousta rantaan tai laiturille tai kulkea myös jäällä.

Ilmatyynykulkuneuvojen osat ja tarvikkeet luokitellaan samalla tavalla kuin niiden kulkuneuvojen osat ja tarvikkeet, joiden nimikkeisiin ilmatyynykulkuneuvot edellä vahvistettujen määräysten mukaan kuuluvat.

Ilmatyynyjunan radan varusteet ja kiinteät laitteet luokitellaan kuten rautatieradan varusteet ja kiinteät laitteet, ja ilmatyynyjunakuljetusjärjestelmän merkinanto-, turva- tai liikenteenvalvonta- tai -ohjauslaitteet kuten rautatieradan merkinanto-, turva- tai liikenteenvalvonta- tai -ohjauslaitteet.

Lisähuomautuksia

1.

Jollei 89 ryhmän 3 lisähuomautuksen määräyksistä muuta johdu, kulkuneuvojen, ilma-alusten ja alusten huoltamiseen tai korjaamiseen tarvittavat työkalut ja tavarat luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin kulkuneuvo, ilma-alus tai alus, jos ne esitetään tullille yhdessä. Muut kulkuneuvojen, ilma-alusten ja alusten kanssa tullille esitetyt laitteet luokitellaan myös samaan nimikkeeseen, jos ne ovat kulkuneuvon, ilma-aluksen tai aluksen tavanomaisen varustuksen osia ja jos ne myydään tavallisesti yhdessä.

2.

Yhteisen nimikkeistön 2 yleisen tulkintasäännön a alakohdan määräyksiä sovelletaan tavaranhaltijan pyynnöstä ja, jollei toimivaltaisen viranomaisen määräämistä edellytyksistä muuta johdu, myös nimikkeisiin 8608, 8805, 8905 ja 8907 kuuluviin tavaroihin, jotka tuodaan maahan eri tavaralähetyksinä.

86 RYHMÄ

RAUTATIEVETURIT, RAITIOMOOTTORIVAUNUT JA MUU LIIKKUVA KALUSTO SEKÄ NIIDEN OSAT; RAUTATIE- JA RAITIOTIERADAN VARUSTEET JA KIINTEÄT LAITTEET SEKÄ NIIDEN OSAT; KAIKENLAISET MEKAANISET (MYÖS SÄHKÖMEKAANISET) LIIKENNEMERKINANTOLAITTEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

rautatien ja raitiotien puiset tai betoniset ratapölkyt ja betoniset ohjauskiskon osat ilmatyynyjunia varten (nimike 4406 tai 6810);

b)

nimikkeeseen 7302 kuuluvat rautatie- tai raitiotieradan valuraudasta tai -teräksestä valmistetut rakennusosat;

c)

nimikkeeseen 8530 kuuluvat sähköllä toimivat merkinanto-, turva- tai liikenteenvalvonta- tai -ohjauslaitteet.

2.

Nimikkeeseen 8607 kuuluvat muun muassa:

a)

akselit, pyörät, pyöräkerrat, metalliset pyöränrenkaat, -vanteet ja -navat sekä muut pyöränosat;

b)

kehykset, alustat, telit ja bissel-telit;

c)

laakeripesät; jarrulaitteet;

d)

liikkuvan kaluston puskurit; koukut ja muut kytkinlaitteet sekä käytäväpalkeet;

e)

vaununkorit.

3.

Jollei 1 huomautuksen määräyksistä muuta johdu, nimikkeeseen 8608 kuuluvat muun muassa:

a)

kootut raiteet, kääntölavat, laituripuskurit ja kuormamitat;

b)

semaforit, mekaaniset merkinantolevyt, tasoristeys-, merkinanto- ja vaihteenohjauslaitteet sekä muut mekaaniset (myös sähkömekaaniset) merkinanto-, turva- tai liikenteenvalvonta- tai -ohjauslaitteet, myös jos niissä on sähkövalaistusvarusteet, rautateitä, raitioteitä, katuja, teitä, sisävesiväyliä, paikoitustiloja, satamia tai lentokenttiä varten.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8601

Veturit, jotka toimivat ulkoisella virtalähteellä tai sähköakuilla

 

 

8601 10 00

ulkoisella virtalähteellä toimivat

1,7

p/st

8601 20 00

sähköakuilla toimivat

1,7

p/st

8602

Muut veturit; tenderit

 

 

8602 10 00

dieselsähköveturit

1,7

8602 90 00

muut

1,7

8603

Itseliikkuvat rautatie- tai raitiotievaunut, muut kuin nimikkeeseen 8604 kuuluvat

 

 

8603 10 00

ulkoisella virtalähteellä toimivat

1,7

p/st

8603 90 00

muut

1,7

p/st

8604 00 00

Rautatien tai raitiotien kunnossapito- tai huoltovaunut, myös itseliikkuvat (esim. työpajavaunut, nosturivaunut, raiteenalustan sulloimet, raiteenoikaisukoneet, koestusvaunut ja resiinat)

1,7

p/st

8605 00 00

Rautatien tai raitiotien matkustajavaunut, itseliikkumattomat; matkatavara-, posti- ja muut rautatien tai raitiotien erikoisvaunut, itseliikkumattomat (ei kuitenkaan nimikkeeseen 8604 kuuluvat)

1,7

p/st

8606

Rautatien tai raitiotien tavaravaunut, itseliikkumattomat

 

 

8606 10 00

säiliö- ja niiden kaltaiset vaunut

1,7

p/st

8606 20 00

lämpöeristetyt vaunut ja jäähdytysvaunut, muut kuin alanimikkeeseen 8606 10 kuuluvat

1,7

p/st

8606 30 00

itsetyhjentävät vaunut, muut kuin alanimikkeeseen 8606 10 tai 8606 20 kuuluvat

1,7

p/st

 

muut

 

 

8606 91

umpivaunut

 

 

8606 91 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

1,7

p/st

8606 91 90

muut

1,7

p/st

8606 92 00

avovaunut, joissa on kiinteät, suuremmat kuin 60 cm korkeat sivut

1,7

p/st

8606 99 00

muut

1,7

p/st

8607

Rautatien tai raitiotien veturien tai muun liikkuvan kaluston osat

 

 

 

telit, bissel-telit, akselit ja pyörät sekä niiden osat

 

 

8607 11 00

moottoritelit ja bissel-moottoritelit

1,7

8607 12 00

muut telit ja bissel-telit

1,7

8607 19

muut, myös osat

 

 

 

akselit, myös kootut; pyörät ja niiden osat

 

 

8607 19 01

valurautaa tai -terästä

2,7

8607 19 11

muottitaottua terästä

2,7

8607 19 18

muut

2,7

 

telien, bissel-telien ja niiden kaltaisten laitteiden osat

 

 

8607 19 91

valurautaa tai -terästä

1,7

8607 19 99

muut

1,7

 

jarrut ja niiden osat

 

 

8607 21

ilmajarrut ja niiden osat

 

 

8607 21 10

valurautaa tai -terästä

1,7

8607 21 90

muut

1,7

8607 29

muut

 

 

8607 29 10

valurautaa tai -terästä

1,7

8607 29 90

muut

1,7

8607 30

koukut ja muut kytkinlaitteet, puskurit sekä niiden osat

 

 

8607 30 01

valurautaa tai -terästä

1,7

8607 30 99

muut

1,7

 

muut

 

 

8607 91

veturien

 

 

8607 91 10

laakeripesät ja niiden osat

3,7

 

muut

 

 

8607 91 91

valurautaa tai -terästä

1,7

8607 91 99

muut

1,7

8607 99

muut

 

 

8607 99 10

laakeripesät ja niiden osat

3,7

8607 99 30

vaununkorit ja niiden osat

1,7

8607 99 50

alustat ja niiden osat

1,7

8607 99 90

muut

1,7

8608 00

Rautatie- tai raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet; mekaaniset (myös sähkömekaaniset) merkinanto-, turva- tai liikenteenvalvonta- tai -ohjauslaitteet rautateitä, raitioteitä, katuja, teitä, sisävesiväyliä, paikoitustiloja, satamia tai lentokenttiä varten; edellä mainittujen tavaroiden osat

 

 

8608 00 10

rauta- ja raitioteiden laitteet

1,7

8608 00 30

muut laitteet

1,7

8608 00 90

osat

1,7

8609 00

Kontit (myös nesteenkuljetuskontit), jotka on erityisesti suunniteltu ja varustettu yhtä tai useampaa kuljetusmuotoa varten

 

 

8609 00 10

kontit, joissa on säteilyä estävä lyijypäällyste, radioaktiivisten aineiden kuljetukseen (Euratom)

vapaa

p/st

8609 00 90

muut

vapaa

p/st

87 RYHMÄ

KULJETUSVÄLINEET JA KULKUNEUVOT, MUUT KUIN RAUTATIEN TAI RAITIOTIEN LIIKKUVAAN KALUSTOON KUULUVAT, SEKÄ NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään ei kuulu rautatien tai raitiotien yksinomaan raiteilla liikkuva kalusto.

2.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”traktorit” ajoneuvoja, jotka on rakennettu ensisijaisesti muun kuljetusvälineen, koneen, laitteen tai kuorman vetämiseen tai työntämiseen, myös jos ne pääasiallisesti traktorina käytön ohessa on toissijaisesti sovitettu työvälineiden, siementen, lannoitteiden tai muiden tavaroiden kuljetusta varten.

Nimikkeen 8701 traktoreihin vaihdettavina varusteina asennettaviksi tarkoitetut koneet ja työkalut luokitellaan asianmukaisiin nimikkeisiinsä, vaikka ne esitettäisiin tullille yhdessä traktorin kanssa tai siihen asennettuina.

3.

Ohjaamoin ja moottorein varustetut auton alustat kuuluvat nimikkeisiin 8702—8704 eivätkä nimikkeeseen 8706.

4.

Nimikkeeseen 8712 kuuluvat muun muassa kaikki lasten kaksipyöräiset polkupyörät. Muut lasten polkupyörät kuuluvat nimikkeeseen 9501.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8701

Traktorit, muut kuin nimikkeeseen 8709 kuuluvat

 

 

8701 10 00

yksiakseliset puutarhatraktorit (”pedestrian controlled tractors”)

3

p/st

8701 20

maantiekuljetuksiin tarkoitetut puoliperävaunujen vetotraktorit

 

 

8701 20 10

uudet

16

p/st

8701 20 90

käytetyt

16

p/st

8701 30

telaketjutraktorit

 

 

8701 30 10

tamppauskoneet

vapaa

p/st

8701 30 90

muut

vapaa

p/st

8701 90

muut

 

 

 

maataloustraktorit (muut kuin yksiakseliset puutarhatraktorit) ja metsätraktorit, pyörillä varustetut

 

 

 

uudet traktorit, joiden moottorin teho on

 

 

8701 90 11

enintään 18 kW

vapaa

p/st

8701 90 20

suurempi kuin 18 kW, mutta enintään 37 kW

vapaa

p/st

8701 90 25

suurempi kuin 37 kW, mutta enintään 59 kW

vapaa

p/st

8701 90 31

suurempi kuin 59 kW, mutta enintään 75 kW

vapaa

p/st

8701 90 35

suurempi kuin 75 kW, mutta enintään 90 kW

vapaa

p/st

8701 90 39

suurempi kuin 90 kW

vapaa

p/st

8701 90 50

käytetyt

vapaa

p/st

8701 90 90

muut

7

p/st

8702

Moottoriajoneuvot vähintään 10 henkilön (kuljettaja mukaan lukien) kuljettamiseen

 

 

8702 10

joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori)

 

 

 

iskutilavuus suurempi kuin 2 500 cm3

 

 

8702 10 11

uudet

16

p/st

8702 10 19

käytetyt

16

p/st

 

iskutilavuus enintään 2 500 cm3

 

 

8702 10 91

uudet

10

p/st

8702 10 99

käytetyt

10

p/st

8702 90

muut

 

 

 

joissa on kipinäsytytteinen mäntämoottori

 

 

 

iskutilavuus suurempi kuin 2 800 cm3

 

 

8702 90 11

uudet

16

p/st

8702 90 19

käytetyt

16

p/st

 

iskutilavuus enintään 2 800 cm3

 

 

8702 90 31

uudet

10

p/st

8702 90 39

käytetyt

10

p/st

8702 90 90

joissa on muuta tyyppiä oleva moottori

10

p/st

8703

Autot ja muut moottoriajoneuvot, pääasiallisesti henkilökuljetukseen suunnitellut (muut kuin nimikkeeseen 8702 kuuluvat), myös farmariautot ja kilpa-autot

 

 

8703 10

erityisesti lumessa liikkumista varten suunnitellut ajoneuvot; golfvaunut ja niiden kaltaiset ajoneuvot

 

 

8703 10 11

erityisesti lumessa liikkumista varten suunnitellut ajoneuvot, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori) tai kipinäsytytteinen mäntämoottori

5

p/st

8703 10 18

muut

10

p/st

 

muut ajoneuvot, joissa on kipinäsytytteinen iskumäntämoottori

 

 

8703 21

iskutilavuus enintään 1 000 cm3

 

 

8703 21 10

uudet

10

p/st

8703 21 90

käytetyt

10

p/st

8703 22

iskutilavuus suurempi kuin 1 000 cm3, mutta enintään 1 500 cm3

 

 

8703 22 10

uudet

10

p/st

8703 22 90

käytetyt

10

p/st

8703 23

iskutilavuus suurempi kuin 1 500 cm3, mutta enintään 3 000 cm3

 

 

 

uudet

 

 

8703 23 11

matkailuautot

10

p/st

8703 23 19

muut

10

p/st

8703 23 90

käytetyt

10

p/st

8703 24

iskutilavuus suurempi kuin 3 000 cm3

 

 

8703 24 10

uudet

10

p/st

8703 24 90

käytetyt

10

p/st

 

muut ajoneuvot, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori)

 

 

8703 31

iskutilavuus enintään 1 500 cm3

 

 

8703 31 10

uudet

10

p/st

8703 31 90

käytetyt

10

p/st

8703 32

iskutilavuus suurempi kuin 1 500 cm3, mutta enintään 2 500 cm3

 

 

 

uudet

 

 

8703 32 11

matkailuautot

10

p/st

8703 32 19

muut

10

p/st

8703 32 90

käytetyt

10

p/st

8703 33

iskutilavuus suurempi kuin 2 500 cm3

 

 

 

uudet

 

 

8703 33 11

matkailuautot

10

p/st

8703 33 19

muut

10

p/st

8703 33 90

käytetyt

10

p/st

8703 90

muut

 

 

8703 90 10

joissa on sähkömoottori

10

p/st

8703 90 90

muut

10

p/st

8704

Tavarankuljetukseen tarkoitetut moottoriajoneuvot

 

 

8704 10

dumpperit, muut kuin teillä käytettävät

 

 

8704 10 10

joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori) tai kipinäsytytteinen mäntämoottori

vapaa

p/st

8704 10 90

muut

vapaa

p/st

 

muut, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori)

 

 

8704 21

kokonaispaino enintään 5 tonnia

 

 

8704 21 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

3,5

p/st

 

muut

 

 

 

joiden moottorin iskutilavuus on suurempi kuin 2 500 cm3

 

 

8704 21 31

uudet

22

p/st

8704 21 39

käytetyt

22

p/st

 

joiden moottorin iskutilavuus on enintään 2 500 cm3

 

 

8704 21 91

uudet

10

p/st

8704 21 99

käytetyt

10

p/st

8704 22

kokonaispaino suurempi kuin 5 tonnia, mutta enintään 20 tonnia

 

 

8704 22 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

3,5

p/st

 

muut

 

 

8704 22 91

uudet

22

p/st

8704 22 99

käytetyt

22

p/st

8704 23

kokonaispaino suurempi kuin 20 tonnia

 

 

8704 23 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

3,5

p/st

 

muut

 

 

8704 23 91

uudet

22

p/st

8704 23 99

käytetyt

22

p/st

 

muut, joissa on kipinäsytytteinen mäntämoottori

 

 

8704 31

kokonaispaino enintään 5 tonnia

 

 

8704 31 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

3,5

p/st

 

muut

 

 

 

joissa on moottori, jonka iskutilavuus on suurempi kuin 2 800 cm3

 

 

8704 31 31

uudet

22

p/st

8704 31 39

käytetyt

22

p/st

 

joissa on moottori, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3

 

 

8704 31 91

uudet

10

p/st

8704 31 99

käytetyt

10

p/st

8704 32

kokonaispaino suurempi kuin 5 tonnia

 

 

8704 32 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

3,5

p/st

 

muut

 

 

8704 32 91

uudet

22

p/st

8704 32 99

käytetyt

22

p/st

8704 90 00

muut

10

p/st

8705

Erikoismoottoriajoneuvot, muut kuin pääasiallisesti henkilö- tai tavarankuljetukseen suunnitellut (esim. hinausautot, nosturiautot, paloautot, betoninsekoitinautot, kadunlakaisuautot, ruiskuautot, työpaja-autot ja röntgenautot)

 

 

8705 10 00

nosturiautot

3,7

p/st

8705 20 00

porausautot

3,7

p/st

8705 30 00

paloautot

3,7

p/st

8705 40 00

betoninsekoitinautot

3,7

p/st

8705 90

muut

 

 

8705 90 10

hinausautot

3,7

p/st

8705 90 30

betonipumpulla varustetut ajoneuvot

3,7

p/st

8705 90 90

muut

3,7

p/st

8706 00

Alustat, moottorein varustetut, nimikkeiden 8701—8705 moottoriajoneuvoja varten

 

 

 

alustat nimikkeen 8701 traktoreita varten; alustat nimikkeen 8702, 8703 tai 8704 moottoriajoneuvoja varten, varustettuina joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on suurempi kuin 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on suurempi kuin 2 800 cm3

 

 

8706 00 11

nimikkeen 8702 tai 8704 ajoneuvoja varten

19

p/st

8706 00 19

muut

6

p/st

 

muut

 

 

8706 00 91

nimikkeen 8703 ajoneuvoja varten

4,5

p/st

8706 00 99

muut

10

p/st

8707

Korit (myös ohjaamot), nimikkeiden 8701—8705 moottoriajoneuvoja varten

 

 

8707 10

nimikkeen 8703 ajoneuvoja varten

 

 

8707 10 10

teollisesti asennettaviksi tarkoitetut

4,5

p/st

8707 10 90

muut

4,5

p/st

8707 90

muut

 

 

8707 90 10

– –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 erikoismoottoriajoneuvot

4,5

p/st

8707 90 90

muut

4,5

p/st

8708

Nimikkeiden 8701—8705 moottoriajoneuvojen osat ja tarvikkeet

 

 

8708 10

puskurit ja niiden osat

 

 

8708 10 10

– –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 10 90

muut

4,5

 

korien (myös ohjaamoiden) muut osat ja tarvikkeet

 

 

8708 21

turvavyöt

 

 

8708 21 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

p/st

8708 21 90

muut

4,5

p/st

8708 29

muut

 

 

8708 29 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 29 90

muut

4,5

 

jarrut ja servojarrut sekä niiden osat

 

 

8708 31

asennetut jarruhihnat

 

 

8708 31 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

 

muut

 

 

8708 31 91

levyjarruja varten

4,5

8708 31 99

muut

4,5

8708 39

muut

 

 

8708 39 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 39 90

muut

4,5

8708 40

vaihdelaatikot

 

 

8708 40 10

– –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 40 90

muut

4,5

8708 50

vetoakselit tasauspyörästöineen, myös jos niissä on muita voimansiirto-osia

 

 

8708 50 10

– –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 50 90

muut

4,5

8708 60

muut akselit kuin vetoakselit, ja niiden osat

 

 

8708 60 10

– –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

 

muut

 

 

8708 60 91

muottitaottua terästä

4,5

8708 60 99

muut

4,5

8708 70

pyörät sekä niiden osat ja tarvikkeet

 

 

8708 70 10

– –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

 

muut

 

 

8708 70 50

alumiinipyörät; pyörien osat ja tarvikkeet, alumiinia

4,5

8708 70 91

tähden muotoiset pyörännavat, valettu yhtenä osana, rautaa tai terästä

3

8708 70 99

muut

4,5

8708 80

iskunvaimentimet

 

 

8708 80 10

– –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 80 90

muut

4,5

 

muut osat ja tarvikkeet

 

 

8708 91

jäähdyttimet

 

 

8708 91 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset traktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 91 90

muut

4,5

8708 92

äänenvaimentimet ja pakoputket

 

 

8708 92 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 92 90

muut

4,5

8708 93

kytkimet ja niiden osat

 

 

8708 93 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 93 90

muut

4,5

8708 94

ohjauspyörät, ohjauspylväät ja ohjausvaihteet

 

 

8708 94 10

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

3

8708 94 90

muut

4,5

8708 99

muut

 

 

 

– – –  seuraaviin ajoneuvoihin teollisesti asennettaviksi tarkoitetut:

alanimikkeen 8701 10 yksiakseliset puutarhatraktorit;

nimikkeen 8703 ajoneuvot;

nimikkeen 8704 ajoneuvot, jotka on varustettu joko puristussytytteisellä mäntämoottorilla (diesel- tai puolidieselmoottori), jonka iskutilavuus on enintään 2 500 cm3 tai kipinäsytytteisellä mäntämoottorilla, jonka iskutilavuus on enintään 2 800 cm3;

nimikkeen 8705 ajoneuvot (155)

 

 

8708 99 11

turvatyynyt täyttöjärjestelmineen

3

p/st

8708 99 19

muut

3

 

muut

 

 

8708 99 30

kallistuksen vakaimet

3,5

8708 99 50

muut vääntövarret

3,5

 

muut

 

 

8708 99 92

muottitaottua terästä

4,5

8708 99 98

muut

3,5

8709

Itseliikkuvat trukit, joissa ei ole nosto- eikä käsittelylaitteita ja jollaisia käytetään tehtaissa, varastoissa, satama-alueilla tai lentokentillä tavaran kuljetukseen lyhyitä matkoja; traktorit, jollaisia käytetään rautatieasemilla; edellä mainittujen ajoneuvojen osat

 

 

 

ajoneuvot

 

 

8709 11

sähköllä toimivat

 

 

8709 11 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

2

p/st

8709 11 90

muut

4

p/st

8709 19

muut

 

 

8709 19 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

2

p/st

8709 19 90

muut

4

p/st

8709 90 00

osat

3,5

8710 00 00

Panssarivaunut ja muut panssaroidut taisteluajoneuvot, moottoroidut, myös aseistetut, sekä tällaisten ajoneuvojen osat

1,7

8711

Moottoripyörät (myös mopot) ja apumoottorilla varustetut polkupyörät, myös sivuvaunuineen; sivuvaunut

 

 

8711 10 00

joissa on iskumäntäpolttomoottori, iskutilavuus enintään 50 cm3

8

p/st

8711 20

joissa on iskumäntäpolttomoottori, iskutilavuus suurempi kuin 50 cm3, mutta enintään 250 cm3

 

 

8711 20 10

skootterit

8

p/st

 

muut, iskutilavuus

 

 

8711 20 91

suurempi kuin 50 cm3, mutta enintään 80 cm3

8

p/st

8711 20 93

suurempi kuin 80 cm3, mutta enintään 125 cm3

8

p/st

8711 20 98

suurempi kuin 125 cm3, mutta enintään 250 cm3

8

p/st

8711 30

joissa on iskumäntäpolttomoottori, iskutilavuus suurempi kuin 250 cm3, mutta enintään 500 cm3

 

 

8711 30 10

iskutilavuus suurempi kuin 250 cm3, mutta enintään 380 cm3

6

p/st

8711 30 90

iskutilavuus suurempi kuin 380 cm3, mutta enintään 500 cm3

6

p/st

8711 40 00

joissa on iskumäntäpolttomoottori, iskutilavuus suurempi kuin 500 cm3, mutta enintään 800 cm3

6

p/st

8711 50 00

joissa on iskumäntäpolttomoottori, iskutilavuus suurempi kuin 800 cm3

6

p/st

8711 90 00

muut

6

p/st

8712 00

Polkupyörät (myös kolmipyöräiset tavarankuljetuspolkupyörät), moottorittomat

 

 

8712 00 10

joissa ei ole kuulalaakereita

15

p/st

 

muut

 

 

8712 00 30

polkupyörät

15

p/st

8712 00 80

muut

15

p/st

8713

Pyörätuolit ja muut liikuntarajoitteisten kulkuvälineet, myös moottoroidut tai muuten mekaanisella kuljetuskoneistolla toimivat

 

 

8713 10 00

joissa ei ole mekaanista kuljetuskoneistoa

vapaa

p/st

8713 90 00

muut

vapaa

p/st

8714

Nimikkeiden 8711—8713 kulkuneuvojen osat ja tarvikkeet

 

 

 

moottoripyörien (myös mopojen)

 

 

8714 11 00

satulat ja istuimet

3,7

p/st

8714 19 00

muut

3,7

8714 20 00

pyörätuolit ja muut liikuntarajoitteisten kulkuvälineet

vapaa

 

muut

 

 

8714 91

rungot ja haarukat sekä niiden osat

 

 

8714 91 10

rungot

4,7

p/st

8714 91 30

etuhaarukat

4,7

p/st

8714 91 90

osat

4,7

8714 92

pyöränvanteet ja puolat

 

 

8714 92 10

vanteet

4,7

p/st

8714 92 90

puolat

4,7

8714 93

navat, muut kuin jarrunavat, ja vapaarattaiden ketjupyörät

 

 

8714 93 10

navat, joissa ei ole vapaaratasta tai jarrulaitetta

4,7

p/st

8714 93 90

vapaarattaiden ketjupyörät

4,7

8714 94

jarrut, myös jarrunavat, sekä niiden osat

 

 

8714 94 10

jarrunavat

4,7

p/st

8714 94 30

muut jarrut

4,7

8714 94 90

osat

4,7

8714 95 00

satulat ja istuimet

4,7

8714 96

polkimet ja kampilaitteet sekä niiden osat

 

 

8714 96 10

polkimet

4,7

pa

8714 96 30

kampilaitteet

4,7

8714 96 90

osat

4,7

8714 99

muut

 

 

8714 99 10

ohjaustangot

4,7

p/st

8714 99 30

tavaratelineet

4,7

p/st

8714 99 50

irroitusvaihteet

4,7

8714 99 90

muut osat

4,7

8715 00

Lastenvaunut, lastenrattaat ja niiden kaltaiset lasten kuljettamiseen tarkoitetut laitteet sekä niiden osat

 

 

8715 00 10

lastenvaunut, lastenrattaat ja niiden kaltaiset lasten kuljettamiseen tarkoitetut laitteet

2,7

p/st

8715 00 90

osat

2,7

8716

Perävaunut ja puoliperävaunut; muut kuljetusvälineet, ilman mekaanista kuljetuskoneistoa; niiden osat

 

 

8716 10

matkailuperävaunut ja -puoliperävaunut asumista tai retkeilyä varten

 

 

8716 10 10

kokoontaitettavat

2,7

p/st

 

muut, joiden paino on

 

 

8716 10 91

enintään 750 kg

2,7

p/st

8716 10 94

suurempi kuin 750 kg, mutta enintään 1 600 kg

2,7

p/st

8716 10 96

suurempi kuin 1 600 kg, mutta enintään 3 500 kg

2,7

p/st

8716 10 99

suurempi kuin 3 500 kg

2,7

p/st

8716 20 00

maataloudessa käytettävät itselastaavat tai itsepurkavat perävaunut ja puoliperävaunut

2,7

p/st

 

muut perävaunut ja puoliperävaunut tavarankuljetukseen

 

 

8716 31 00

säiliöperävaunut ja -puoliperävaunut

2,7

p/st

8716 39

muut

 

 

8716 39 10

erittäin radioaktiivisten aineiden kuljetukseen erityisesti suunnitellut (Euratom)

2,7

p/st

 

muut

 

 

 

uudet

 

 

8716 39 30

puoliperävaunut

2,7

p/st

 

muut

 

 

8716 39 51

yksiakseliset

2,7

p/st

8716 39 59

muut

2,7

p/st

8716 39 80

käytetyt

2,7

p/st

8716 40 00

muut perävaunut ja puoliperävaunut

2,7

8716 80 00

muut kuljetusvälineet

1,7

8716 90

osat

 

 

8716 90 10

alustat

1,7

8716 90 30

korit

1,7

8716 90 50

akselit

1,7

8716 90 90

muut osat

1,7

88 RYHMÄ

ILMA-ALUKSET, AVARUUSALUKSET SEKÄ NIIDEN OSAT

Alanimikehuomautus

1.

Alanimikkeissä 8802 11—8802 40 ilmaisulla ”omapaino” tarkoitetaan tavanomaisessa lentokunnossa olevan koneen painoa, lukuun ottamatta miehistön, polttoaineen sekä muiden kuin pysyvästi kiinnitettyjen varusteiden, painoa.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8801

Ilmapallot ja -laivat; purje- ja liitolentokoneet ja riippuliitimet sekä muut moottorittomat ilma-alukset

 

 

8801 10 00

purje- ja liitolentokoneet sekä riippuliitimet

3,7

p/st

8801 90

muut

 

 

8801 90 20

ilmapallot ja -laivat

3,7

8801 90 80

muut

2,7

p/st

8802

Muut ilma-alukset (esim. helikopterit ja lentokoneet); avaruusalukset (myös satelliitit) ja niiden kantoraketit sekä suborbitaaliset alukset

 

 

 

helikopterit

 

 

8802 11 00

omapaino enintään 2 000 kg

7,5

p/st

8802 12 00

omapaino suurempi kuin 2 000 kg

2,7

p/st

8802 20 00

lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino enintään 2 000 kg

7,7

p/st

8802 30 00

lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino suurempi kuin 2 000 kg, mutta enintään 15 000 kg

2,7

p/st

8802 40 00

lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino suurempi kuin 15 000 kg

2,7

p/st

8802 60

avaruusalukset (myös satelliitit) ja niiden kantoraketit sekä suborbitaaliset alukset

 

 

8802 60 10

avaruusalukset (myös satelliitit)

4,2

p/st

8802 60 90

kantoraketit sekä suborbitaaliset alukset

4,2

p/st

8803

Nimikkeen 8801 tai 8802 tavaroiden osat

 

 

8803 10 00

potkurit ja roottorit sekä niiden osat

2,7 (156)

8803 20 00

laskutelineet ja niiden osat

2,7 (156)

8803 30 00

lentokoneiden tai helikoptereiden muut osat

2,7 (156)

8803 90

muut

 

 

8803 90 10

leijojen

1,7

8803 90 20

avaruusalusten (myös satelliittien)

1,7

8803 90 30

kantorakettien sekä suborbitaalisen alusten

1,7

8803 90 90

muut

2,7 (156)

8804 00 00

Laskuvarjot (myös ohjattavat laskuvarjot sekä liitovarjot) ja roottorivarjo (rotochutes); niiden osat ja tarvikkeet

2,7

8805

Ilma-alusten lähetyslaitteet; lentotukialusten kannella käytettävät jarrutuslaitteet ja niiden kaltaiset laitteet; laitteet maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten; edellä mainittujen tavaroiden osat

 

 

8805 10

ilma-alusten lähetyslaitteet ja niiden osat; lentotukialusten kannella ja lentoasemilla käytettävät jarrutuslaitteet ja niiden kaltaiset laitteet sekä niiden osat

 

 

8805 10 10

ilma-alusten lähetyslaitteet ja niiden osat

2,7

8805 10 90

muut

1,7

 

laitteet maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten ja niiden osat

 

 

8805 21 00

ilmataistelusimulaattorit ja niiden osat

1,7

8805 29 00

muut

1,7

89 RYHMÄ

ALUKSET JA UIVAT RAKENTEET

Huomautus

1.

Alusten runko tai epätäydellinen tai viimeistelemätön alus, koottuna, kokoamattomana tai osiinsa purettuna, tai täydellinen alus kokoamattomana tai osiinsa purettuna, luokitellaan nimikkeeseen 8906, jos sillä ei ole määrätyn aluksen olennaista luonnetta.

Lisähuomautuksia

1.

Alanimikkeitä 8901 10 10, 8901 20 10, 8901 30 10, 8901 90 10, 8902 00 12, 8902 00 18, 8903 91 10, 8903 92 10, 8904 00 91 ja 8906 90 10 sovelletaan ainoastaan merialuksiksi suunniteltuihin aluksiin, joiden rungon kokonaispituus (lukuun ottamatta ulkonevia osia) on vähintään 12 metriä. Merialuksiksi suunniteltuja kalastusaluksia ja pelastusveneitä pidetään kuitenkin merialuksina riippumatta niiden pituudesta.

2.

Alanimikkeitä 8905 10 10 ja 8905 90 10 sovelletaan ainoastaan sellaisiin aluksiin ja uiviin telakoihin, jotka on suunniteltu merialuksiksi.

3.

Nimikkeessä 8908 tarkoitetaan ilmaisulla ”romutettavaksi tarkoitetut alukset ja muut uivat rakenteet” romutettavaksi esitettäessä myös seuraavia tavaroita, jos ne ovat olleet tavanomaisen varustuksen osana:

varaosat (esim. potkurit), myös uudet,

liikuteltavat tavarat (huonekalut, keittiö- ja ruokailuvälineet jne.), joista käy selvästi ilmi, että ne ovat käytettyjä.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

8901

Risteilyalukset, kiertoajelualukset, lautta-alukset, lastialukset, proomut ja niiden kaltaiset alukset henkilö- tai tavarankuljetukseen

 

 

8901 10

risteilyalukset, kiertoajelualukset ja niiden kaltaiset alukset, jotka on suunniteltu pääasiallisesti henkilökuljetukseen; kaikenlaiset lautta-alukset

 

 

8901 10 10

merialukset

vapaa

GT

8901 10 90

muut

1,7

p/st

8901 20

säiliöalukset

 

 

8901 20 10

merialukset

vapaa

GT

8901 20 90

muut

1,7

ct/l

8901 30

jäähdytysalukset, muut kuin alanimikkeeseen 8901 20 kuuluvat

 

 

8901 30 10

merialukset

vapaa

GT

8901 30 90

muut

1,7

ct/l

8901 90

muut tavarankuljetukseen tarkoitetut alukset ja muut sekä henkilö- että tavarankuljetukseen tarkoitetut alukset

 

 

8901 90 10

merialukset

vapaa

GT

 

muut

 

 

8901 90 91

mekaanisella kuljetuskoneistolla varustamattomat

1,7

ct/l

8901 90 99

mekaanisella kuljetuskoneistolla varustetut

1,7

ct/l

8902 00

Kalastusalukset; tehdas- ja muut alukset kalastustuotteiden jalostusta tai säilöntää varten

 

 

 

merialukset

 

 

8902 00 12

aluksen bruttovetoisuus on suurempi kuin 250

vapaa

GT

8902 00 18

aluksen bruttovetoisuus on enintään 250

vapaa

p/st

8902 00 90

muut

1,7

p/st

8903

Huvi- tai urheilukäyttöön tarkoitetut alukset; soutuveneet ja kanootit

 

 

8903 10

ilmatäytteiset

 

 

8903 10 10

paino enintään 100 kg

2,7

p/st

8903 10 90

muut

1,7

p/st

 

muut

 

 

8903 91

purjeveneet, myös jos niissä on apumoottori

 

 

8903 91 10

merialukset

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8903 91 92

pituus enintään 7,5 m

1,7

p/st

8903 91 99

pituus suurempi kuin 7,5 m

1,7

p/st

8903 92

moottoriveneet, muut kuin perämoottoriveneet

 

 

8903 92 10

merialukset

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8903 92 91

pituus enintään 7,5 m

1,7

p/st

8903 92 99

pituus suurempi kuin 7,5 m

1,7

p/st

8903 99

muut

 

 

8903 99 10

paino enintään 100 kg

2,7

p/st

 

muut

 

 

8903 99 91

pituus enintään 7,5 m

1,7

p/st

8903 99 99

pituus suurempi kuin 7,5 m

1,7

p/st

8904 00

Hinaajat ja työntöalukset

 

 

8904 00 10

hinaajat

vapaa

 

työntöalukset

 

 

8904 00 91

merialukset

vapaa

8904 00 99

muut

1,7

8905

Majakkalaivat, ruiskualukset, ruoppausalukset, uivat nosturit ja muut alukset, joiden purjehduskelpoisuus on toissijainen niiden pääkäyttöön verrattuna; uivat telakat; uivat tai upotettavat poraus- tai tuotantolautat

 

 

8905 10

ruoppausalukset

 

 

8905 10 10

merialukset

vapaa

p/st

8905 10 90

muut

1,7

p/st

8905 20 00

uivat tai upotettavat poraus- tai tuotantolautat

vapaa

p/st

8905 90

muut

 

 

8905 90 10

merialukset

vapaa

p/st

8905 90 90

muut

1,7

p/st

8906

Muut alukset, myös sota-alukset ja pelastusveneet, muut kuin soutuveneet

 

 

8906 10 00

sota-alukset

vapaa

8906 90

muut

 

 

8906 90 10

merialukset

vapaa

p/st

 

muut

 

 

8906 90 91

paino enintään 100 kg

2,7

p/st

8906 90 99

muut

1,7

p/st

8907

Muut uivat rakenteet (esim. lautat, säiliöt, kasuunit, laiturit, poijut ja merimerkit)

 

 

8907 10 00

ilmatäytteiset lautat

2,7

8907 90 00

muut

2,7

8908 00 00

Romutettavaksi tarkoitetut alukset ja muut uivat rakenteet (157)

vapaa

XVIII JAKSO

OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; KELLOT; SOITTIMET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

90 RYHMÄ

OPTISET, VALOKUVAUS-, ELOKUVA-, MITTAUS-, TARKISTUS-, TARKKUUS-, LÄÄKETIETEELLISET TAI KIRURGISET KOJEET JA LAITTEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

tavarat, jollaisia käytetään koneissa tai laitteissa tai muihin teknisiin tarkoituksiin ja jotka on valmistettu vulkanoidusta kumista, ei kuitenkaan kovakumista (nimike 4016), nahasta tai tekonahasta (nimike 4204) tai tekstiiliaineesta (nimike 5911);

b)

tukiliivit tai muut tuiksi tarkoitetut tekstiiliaineesta valmistetut tavarat, joiden aiottu vaikutus tuettavaan tai paikallaan pidettävään elimeen perustuu ainoastaan tavaran joustavuuteen (esimerkiksi äitiysvyöt, rintakehän ja vatsan tukisiteet sekä nivel- tai lihastuet) (XI jakso);

c)

nimikkeeseen 6903 kuuluvat tulenkestävät tuotteet; nimikkeen 6909 keraamiset tavarat laboratorio-, kemialliseen tai muuhun tekniseen käyttöön;

d)

nimikkeen 7009 optisesti työstämättömät lasipeilit sekä epäjalosta metallista tai jalometallista valmistetut peilit, jotka eivät ole optisia elementtejä (nimike 8306 tai 71 ryhmä);

e)

nimikkeiden 7007, 7008, 7011, 7014, 7015 ja 7017 lasitavarat;

f)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja vastaavat muovitavarat (39 ryhmä);

g)

nimikkeen 8413 pumput, joissa on mittauslaitteita; painon perusteella toimivat lasku- tai tarkkailulaitteet sekä erikseen tullille esitettävät punnituslaitteiden punnukset (nimike 8423); nosto- tai käsittelykoneet ja -laitteet (nimikkeet 8425—8428); kaikenlaiset paperin-, kartongin- tai pahvinleikkuukoneet (nimike 8441); nimikkeeseen 8466 kuuluvat lisälaitteet työkappaleen tai työkalun asettamiseksi työstökoneeseen, eivätkä myöskään lisälaitteet, joissa on optiset asteikonlukulaitteet (esimerkiksi ”optiset” jakopäät), lukuun ottamatta niitä, jotka sellaisinaan ovat pääasiallisesti optisia kojeita (esimerkiksi asetuskaukoputket); laskukoneet (nimike 8470); hanat, venttiilit ja niiden kaltaiset laitteet (nimike 8481);

h)

hakuvalot ja valonheittimet, jollaisia käytetään polkupyörissä tai moottoriajoneuvoissa (nimike 8512); nimikkeen 8513 kannettavat sähkövalaisimet; elokuvaäänen tallennus-, toisto- tai siirtotallennuslaitteet (nimike 8519 tai 8520); äänipäät (nimike 8522); yksittäisiä kuvia ottavat videokamerat, muut videokameranauhurit ja digitaalikamerat (nimike 8525); tutkalaitteet, radionavigointilaitteet ja radiokauko-ohjauslaitteet (nimike 8526); nimikkeen 8537 numeeriset ohjauslaitteet; nimikkeen 8539 umpiovalonheittimet (sealed beam lamp units); nimikkeen 8544 optiset kuitukaapelit;

ij)

nimikkeen 9405 hakuvalot ja valonheittimet;

k)

95 ryhmän tavarat;

l)

tilavuusmitat, jotka luokitellaan valmistusaineensa mukaisesti;

m)

puolat, rullat ja niiden kaltaiset pohjalliset (jotka luokitellaan valmistusaineensa mukaisesti, esimerkiksi nimikkeeseen 3923 tai XV jaksoon).

2.

Jollei 1 huomautuksen määräyksistä muuta johdu, luokitellaan tämän ryhmän koneiden, laitteiden, kojeiden ja muiden tavaroiden osat ja tarvikkeet seuraavien sääntöjen mukaisesti:

a)

osat ja tarvikkeet, jotka kuuluvat tämän ryhmän nimikkeisiin tai 84, 85 tai 91 ryhmän nimikkeisiin (lukuun ottamatta nimikkeitä 8485, 8548 ja 9033), luokitellaan aina omaan nimikkeeseensä;

b)

muut osat ja tarvikkeet, jos ne soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti tietyssä koneessa, kojeessa tai laitteessa tai useammassa samaan nimikkeeseen kuuluvassa koneessa, kojeessa tai laitteessa (myös nimikkeen 9010, 9013 tai 9031 koneissa, kojeissa tai laitteissa), luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin mainittu kone, koje tai laite;

c)

kaikki muut osat ja tarvikkeet luokitellaan nimikkeeseen 9033.

3.

XVI jakson 4 huomautuksen määräyksiä sovelletaan myös tähän ryhmään.

4.

Nimikkeeseen 9005 eivät kuulu aseisiin kiinnitettävät kiikaritähtäimet, sukellusveneisiin tai panssarivaunuihin kiinnitettävät periskoopit eivätkä tähän ryhmään tai XVI jaksoon kuuluvien koneiden, laitteiden tai kojeiden kiikarit ja kaukoputket (nimike 9013).

5.

Optiset mittaus- tai tarkkailukojeet, -laitteet ja -koneet, jotka voidaan luokitella sekä nimikkeeseen 9013 että nimikkeeseen 9031, luokitellaan nimikkeeseen 9031.

6.

Nimikkeessä 9021 tarkoitetaan ilmaisulla ”ortopediset välineet” välineitä, joiden avulla:

ehkäistään tai korjataan kehon epämuodostumia; tai

tuetaan tai kannatellaan kehon osaa sairauden, leikkauksen tai loukkaantumisen jälkeen.

Ortopedisiin välineisiin kuuluvat myös ortopedisia vikoja korjaamaan tarkoitetut jalkineet ja erityiset sisäpohjat, jos ne on valmistettu joko (1) mittatilaustyönä tai (2) massatuotantona, ne esitetään tullille yksittäin eikä pareittain ja ne on tarkoitettu sopimaan yhtä hyvin kumpaankin jalkaan.

7.

Nimikkeeseen 9032 kuuluvat ainoastaan:

a)

kojeet ja laitteet nesteiden tai nestemäisten kaasujen virtauksen, pinnan korkeuden, paineen tai muiden vaihtelevien ominaisuuksien automaattista säätöä varten tai lämpötilan automaattista säätöä varten, myös jos niiden toiminta perustuu automaattisesti säädettävänä olevan tekijän mukaan vaihtelevaan sähköilmiöön, ja jotka on tarkoitettu saattamaan tämä tekijä haluttuun arvoon ja pitämään se siinä häiriöistä huolimatta mittaamalla määräajoin tai jatkuvasti sen todellista arvoa; ja

b)

sähkösuureiden automaattiset säätimet sekä muiden kuin sähköisten suureiden automaattiseen säätöön käytettävät kojeet ja laitteet, joiden toiminta perustuu säädettävänä olevan tekijän mukaan vaihtelevaan sähköilmiöön, ja jotka on tarkoitettu saattamaan tämä tekijä haluttuun arvoon ja pitämään se siinä häiriöistä huolimatta mittaamalla määräajoin tai jatkuvasti sen todellista arvoa.

Lisähuomautus

1.

Alanimikkeissä 9015 10 10, 9015 20 10, 9015 30 10, 9015 40 10, 9015 80 11, 9015 80 19, 9024 10 10, 9024 80 10, 9025 19 20, 9025 80 40, 9026 10 21, 9026 10 29, 9026 20 20, 9026 80 20, 9027 10 10, 9027 80 11, 9027 80 13, 9027 80 17, 9030 39 20, 9030 89 20, 9031 80 32, 9031 80 34, 9031 80 38 ja 9032 10 20 tarkoitetaan ilmaisulla ”elektroninen” kojeita ja laitteita, joissa on yksi tai useampi nimikkeen 8540, 8541 tai 8542 tavara. Edellä mainituissa määräystä sovellettaessa ei kuitenkaan oteta huomioon nimikkeen 8540, 8541 tai 8542 tavaroita, jotka ainoastaan tasasuuntaavat virtaa tai jotka sisältyvät kojeiden tai laitteiden voimajaksoon.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9001

Optiset kuidut ja optiset kuitukimput; optiset kuitukaapelit, muut kuin nimikkeeseen 8544 kuuluvat; polarisoivasta aineesta valmistetut laatat ja levyt; mitä ainetta tahansa olevat kehystämättömät linssit (myös piilolasit), prismat, peilit ja muut optiset elementit, muut kuin tällaiset elementit optisesti työstämätöntä lasia

 

 

9001 10

optiset kuidut, optiset kuitukimput ja optiset kuitukaapelit

 

 

9001 10 10

kuvien johtamiseen käytettävät kaapelit

2,9

9001 10 90

muut

2,9

9001 20 00

polarisoivasta aineesta valmistetut laatat ja levyt

2,9

9001 30 00

piilolasit

2,9

p/st

9001 40

silmälasilinssit, lasia

 

 

9001 40 20

muuhun kuin näön korjaamiseen käytettävät

2,9

p/st

 

näön korjaamiseen käytettävät

 

 

 

molemmat puolet viimeistelty

 

 

9001 40 41

yksi polttopiste

2,9

p/st

9001 40 49

muut

2,9

p/st

9001 40 80

muut

2,9

p/st

9001 50

silmälasilinssit, muuta ainetta

 

 

9001 50 20

muuhun kuin näön korjaamiseen käytettävät

2,9

p/st

 

näön korjaamiseen käytettävät

 

 

 

molemmat puolet viimeistelty

 

 

9001 50 41

yksi polttopiste

2,9

p/st

9001 50 49

muut

2,9

p/st

9001 50 80

muut

2,9

p/st

9001 90 00

muut

2,9

9002

Mitä ainetta tahansa olevat kehystetyt linssit, prismat, peilit ja muut optiset elementit, kun ne ovat kojeiden tai laitteiden osia tai tarvikkeita, muut kuin tällaiset elementit, optisesti työstämätöntä lasia

 

 

 

objektiivit

 

 

9002 11 00

kameroita, projektoreita tai valokuvan suurennus- tai pienennyslaitteita varten

6,7

p/st

9002 19 00

muut

6,7

p/st

9002 20 00

suodattimet

6,7

p/st

9002 90 00

muut

6,7

9003

Silmälasien tai niiden kaltaisten esineiden kehykset ja niiden osat

 

 

 

kehykset

 

 

9003 11 00

muovia

2,2

p/st

9003 19

muuta ainetta

 

 

9003 19 10

jalometallia tai valssattua jalometallia

2,2

p/st

9003 19 30

epäjaloa metallia

2,2

p/st

9003 19 90

muuta ainetta

2,2

p/st

9003 90 00

osat

2,2

9004

Silmälasit ja niiden kaltaiset esineet, näön korjaamiseen, silmien suojaamiseen tai muuhun tarkoitukseen

 

 

9004 10

aurinkolasit

 

 

9004 10 10

joissa on optisesti työstetyt linssit

2,9

p/st

 

muut

 

 

9004 10 91

joissa on muovilinssit

2,9

p/st

9004 10 99

muut

2,9

p/st

9004 90

muut

 

 

9004 90 10

joissa on muovilinssit

2,9

9004 90 90

muut

2,9

9005

Kiikarit ja kaukoputket sekä niiden jalustat; muut tähtitieteelliset kojeet ja niiden jalustat, ei kuitenkaan radiotähtitieteelliset kojeet

 

 

9005 10 00

kaksiokulaariset kiikarit

4,2

p/st

9005 80 00

muut kojeet

4,2

9005 90 00

osat ja tarvikkeet (myös jalustat)

4,2

9006

Valokuvauskamerat; valokuvaussalamalaitteet ja valokuvaussalamalamput, muut kuin nimikkeen 8539 sähköpurkauslamput

 

 

9006 10

kamerat, jollaisia käytetään painolaattojen tai painosylinterien valmistamiseen

 

 

9006 10 10

kuvioita kehittävät laitteet, jollaisia käytetään maskien tai hiusristikoiden valmistamiseen fotoresistillä päällystetyistä alustoista

vapaa

p/st

9006 10 90

muut

4,2

p/st

9006 20 00

kamerat, jollaisia käytetään asiakirjojen tallentamiseen mikrofilmille, mikrokortille tai muille mikrolomakkeille

4,2

p/st

9006 30 00

kamerat, jotka on erityisesti suunniteltu vedenalaiseen käyttöön, ilmavalokuvaukseen tai sisäelinten lääkinnälliseen tai kirurgiseen tutkimukseen; oikeuslääketieteessä ja rikostutkimuksessa vertailevaan valokuvaukseen käytettävät kamerat

4,2

p/st

9006 40 00

pikakuvakamerat

3,2

p/st

 

muut kamerat

 

 

9006 51 00

yksisilmäiset peilikamerat enintään 35 mm:n levyistä rullafilmiä varten

4,2

p/st

9006 52 00

muut, pienempiä kuin 35 mm:n levyistä rullafilmiä varten

4,2

p/st

9006 53

muut, 35 mm:n levyistä rullafilmiä varten

 

 

9006 53 10

kertakäyttökamerat

4,2

p/st

9006 53 90

muut

4,2

p/st

9006 59 00

muut

4,2

p/st

 

valokuvaussalamalaitteet ja valokuvaussalamalamput

 

 

9006 61 00

sähköpurkauslampulla toimivat (”elektroniset”) valokuvaussalamalaitteet

3,2

p/st

9006 62 00

salamalamput, salamakuutiot ja niiden kaltaiset tavarat

3,2

p/st

9006 69 00

muut

3,2

p/st

 

osat ja tarvikkeet

 

 

9006 91

kameroiden

 

 

9006 91 10

alanimikkeen 9006 10 10 laitteissa käytettävät

vapaa

9006 91 90

muut

3,7

9006 99 00

muut

3,2

9007

Elokuvakamerat ja -projektorit, myös jos niissä on äänen tallennus- tai toistolaitteet

 

 

 

kamerat

 

 

9007 11 00

pienempää kuin 16 mm:n levyistä filmiä tai 2 × 8 mm:n filmiä varten

3,7

p/st

9007 19 00

muut

3,7

p/st

9007 20 00

projektorit

3,7

p/st

 

osat ja tarvikkeet

 

 

9007 91 00

kameroiden

3,7

9007 92 00

projektoreiden

3,7

9008

Projektorit, muut kuin elokuvaprojektorit ja profiiliprojektorit; valokuvan (ei kuitenkaan elokuvan) suurennus- tai pienennyslaitteet

 

 

9008 10 00

diaprojektorit

3,7

p/st

9008 20 00

mikrofilmien, mikrokorttien tai muiden mikrolomakkeiden lukulaitteet, myös kopioivat

3,7

p/st

9008 30 00

muut projektorit

3,7

p/st

9008 40 00

valokuvan (ei kuitenkaan elokuvan) suurennus- tai pienennyslaitteet

3,7

p/st

9008 90 00

osat ja tarvikkeet

3,7

9009

Valokopiolaitteet, joissa on optinen järjestelmä tai jotka perustuvat kontaktimenetelmään, sekä lämpökopiolaitteet

 

 

 

laitteet sähköstaattista valokopiointia varten

 

 

9009 11 00

jotka jäljentävät alkuperäiskuvan suoraan kopiolle (suora menetelmä)

vapaa

p/st

9009 12 00

jotka jäljentävät alkuperäiskuvan kopiolle välimateriaalin kautta (epäsuora menetelmä)

6

p/st

 

muut valokopiolaitteet

 

 

9009 21 00

joissa on optinen järjestelmä

vapaa

p/st

9009 22 00

jotka perustuvat kontaktimenetelmään

3

p/st

9009 30 00

lämpökopiolaitteet

3

p/st

 

osat ja tarvikkeet

 

 

9009 91 00

automaattiset kopioitavan asiakirjan syöttölaitteet

vapaa

9009 92 00

kopiopaperin syöttölaitteet

vapaa

9009 93 00

lajittelijat

vapaa

9009 99 00

muut

vapaa

9010

Laitteet ja varusteet valokuva- ja elokuvalaboratorioita varten (myös laitteet piirikuvioiden projisointiin tai piirtämiseen säteilylle herkälle puolijohdeaineelle), muualle tähän ryhmään kuulumattomat; negatiivientarkastuslaitteet, valkokankaat

 

 

9010 10 00

laitteet ja varusteet, jotka automaattisesti kehittävät valokuva-(myös elokuva-)filmin tai rullilla olevan valokuvapaperin tai jotka automaattisesti valottavat kehitetyn filmin rullilla olevalle valokuvauspaperille

2,7

 

laitteet piirikuvioiden projisointiin tai piirtämiseen valoherkälle puolijohdeaineelle

 

 

9010 41 00

elektronisuihkulla suoraan puolijohdekiekolle piirtävät laitteet

vapaa

9010 42 00

askeltava asennoitin

vapaa

9010 49 00

muut

vapaa

9010 50

muut laitteet ja varusteet valokuva- ja elokuvalaboratorioita varten; negatiivientarkastuslaitteet

 

 

9010 50 10

laitteet piirikuvioiden projisointiin tai piirtämiseen säteilylle herkän litteän näytön alustalle

vapaa

9010 50 90

muut

2,7

9010 60 00

valkokankaat

2,7

9010 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9010 90 10

alanimikkeen 9010 41 00, 9010 42 00, 9010 49 00 tai 9010 50 10 laitteissa käytettävät

vapaa

9010 90 90

muut

2,7

9011

Optiset mikroskoopit, myös mikrovalokuvausta, mikroelokuvausta tai mikroprojisointia varten

 

 

9011 10

stereomikroskoopit

 

 

9011 10 10

joissa on erityisesti puolijohdekiekkojen tai hiusristikoiden käsittelyä ja kuljetusta varten suunnitellut laitteet

vapaa

p/st

9011 10 90

muut

6,7

p/st

9011 20

muut mikroskoopit mikrovalokuvausta, mikroelokuvausta tai mikroprojisointia varten

 

 

9011 20 10

mikrovalokuvaukseen tarkoitetut mikroskoopit, joissa on erityisesti puolijohdekiekkojen tai hiusristikoiden käsittelyä ja kuljetusta varten suunnitellut laitteet

vapaa

p/st

9011 20 90

muut

6,7

p/st

9011 80 00

muut mikroskoopit

6,7

p/st

9011 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9011 90 10

alanimikkeen 9011 10 10 tai 9011 20 10 laitteissa käytettävät

vapaa

9011 90 90

muut

6,7

9012

Mikroskoopit, muut kuin optiset; diffraktiolaitteet

 

 

9012 10

mikroskoopit, muut kuin optiset; diffraktiolaitteet

 

 

9012 10 10

elektronimikroskoopit, joissa on erityisesti puolijohdekiekkojen tai hiusristikoiden käsittelyä ja kuljetusta varten suunnitellut laitteet

vapaa

9012 10 90

muut

3,7

9012 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9012 90 10

alanimikkeen 9012 10 10 laitteissa käytettävät

vapaa

9012 90 90

muut

3,7

9013

Nestekidelaitteet, jotka eivät ole muissa nimikkeissä yksityiskohtaisemmin kuvattuja tavaroita; laserit, muut kuin laserdiodit; muut optiset laitteet ja kojeet, muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

9013 10 00

aseisiin kiinnitettävät kiikaritähtäimet; periskoopit; kiikarit ja kaukoputket, jotka on suunniteltu tämän ryhmän tai XVI jakson koneiden, laitteiden tai kojeiden osiksi

4,7

9013 20 00

laserit, muut kuin laserdiodit

4,7

9013 80

muut laitteet ja kojeet

 

 

 

nestekidelaitteet

 

 

9013 80 20

aktiivimatriisi-nestekidelaitteet

vapaa

9013 80 30

muut

vapaa

9013 80 90

muut

4,7

9013 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9013 90 10

nestekidelaitteita varten (LCD)

vapaa

9013 90 90

muut

4,7

9014

Kompassit; muut navigointikojeet ja -laitteet

 

 

9014 10 00

kompassit

2,7

9014 20

lento- tai avaruusnavigointikojeet ja -laitteet (muut kuin kompassit)

 

 

9014 20 20

inertianavigointijärjestelmät

3,7

p/st

9014 20 80

muut

3,7

9014 80 00

muut kojeet ja laitteet

3,7

9014 90 00

osat ja tarvikkeet

2,7

9015

Geodeettiset (myös fotogrammetriset), hydrografiset, oseanografiset, hydrologiset, meteorologiset tai geofysikaaliset kojeet ja laitteet, ei kuitenkaan kompassit; etäisyysmittarit

 

 

9015 10

etäisyysmittarit

 

 

9015 10 10

elektroniset

3,7

9015 10 90

muut

2,7

9015 20

teodoliitit ja takymetrit

 

 

9015 20 10

elektroniset

3,7

9015 20 90

muut

2,7

9015 30

vaaituskojeet

 

 

9015 30 10

elektroniset

3,7

9015 30 90

muut

2,7

9015 40

fotogrammetriset kojeet ja laitteet

 

 

9015 40 10

elektroniset

3,7

9015 40 90

muut

2,7

9015 80

muut kojeet ja laitteet

 

 

 

elektroniset

 

 

9015 80 11

meteorologiset, hydrologiset ja geofysikaaliset kojeet ja laitteet

3,7

9015 80 19

muut

3,7

 

muut

 

 

9015 80 91

geodeettiset, topografiset, maanmittaus- ja vaaituskojeet ja -laitteet; hydrografiset kojeet

2,7

9015 80 93

meteorologiset, hydrologiset ja geofysikaaliset kojeet ja laitteet

2,7

9015 80 99

muut

2,7

9015 90 00

osat ja tarvikkeet

2,7

9016 00

Vaa'at, joiden herkkyys on vähintään 0,05 g, myös punnuksineen

 

 

9016 00 10

vaa'at

3,7

p/st

9016 00 90

osat ja tarvikkeet

3,7

9017

Piirustus- tai merkintäkojeet ja matemaattiset laskukojeet (esim. piirustuskoneet, pantografit, astelevyt, harpikot, laskutikut ja laskulevyt); kädessä pidettävät pituuksien mittaukseen käytettävät kojeet (esim. mittatangot ja -nauhat sekä mikrometrit ja työntömitat), muualle tähän ryhmään kuulumattomat

 

 

9017 10

piirustuspöydät tai -koneet, myös automaattiset

 

 

9017 10 10

piirturit

vapaa

p/st

9017 10 90

muut

2,7

p/st

9017 20

muut piirustus- tai merkintäkojeet ja matemaattiset laskukojeet

 

 

9017 20 05

piirturit

vapaa

p/st

 

muut piirustuskojeet

 

 

9017 20 11

harpikot

2,7

p/st

9017 20 19

muut

2,7

 

merkintäkojeet

 

 

9017 20 31

kuvioita kehittävät laitteet, jollaisia käytetään maskien tai hiusristikoiden valmistamiseen fotoresistillä päällystetyistä alustoista

vapaa

p/st

9017 20 39

muut

2,7

p/st

9017 20 90

matemaattiset laskukojeet (myös laskutikut, laskulevyt ja niiden kaltaiset kojeet)

2,7

p/st

9017 30

mikrometrit, työntömitat ja tulkit

 

 

9017 30 10

mikrometrit ja työntömitat

2,7

p/st

9017 30 90

muut (lukuun ottamatta nimikkeen 9031 tulkkeja, joissa ei ole mittauselimiä)

2,7

p/st

9017 80

muut kojeet

 

 

9017 80 10

mittasauvat ja -nauhat sekä asteikolla varustetut viivoittimet

2,7

9017 80 90

muut

2,7

9017 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9017 90 10

alanimikkeen 9017 20 31 laitteissa käytettävät

vapaa

9017 90 90

muut

2,7

9018

Lääketieteessä, myös hammas- tai eläinlääketieteessä tai kirurgiassa käytettävät kojeet ja laitteet, mukaan lukien skintigrafiset laitteet, muut sähkölääkintälaitteet ja näöntarkastuskojeet

 

 

 

sähködiagnoosilaitteet (myös laitteet toimintojen tutkimista tai fysiologisten parametrien tarkkailua varten)

 

 

9018 11 00

elektrokardiografit

vapaa

9018 12 00

ultraäänipyyhkäisylaite

vapaa

9018 13 00

magneettiresonanssikuvauslaite

vapaa

9018 14 00

skintigraafiset laitteet

vapaa

9018 19

muut

 

 

9018 19 10

valvontalaitteet kahden tai useamman parametrin samanaikaista valvontaa varten

vapaa

9018 19 90

muut

vapaa

9018 20 00

ultravioletti- tai infrapunasäteilylaitteet

vapaa

 

injektioruiskut, neulat, katetrit, kanyylit ja niiden kaltaiset tavarat

 

 

9018 31

injektioruiskut, myös jos niissä on neula

 

 

9018 31 10

muovia

vapaa

9018 31 90

muut

vapaa

9018 32

putkimaiset metallineulat ja haavanompeluneulat

 

 

9018 32 10

putkimaiset metallineulat

vapaa

9018 32 90

haavanompeluneulat

vapaa

9018 39 00

muut

vapaa

 

muut kojeet ja laitteet, joita käytetään hammaslääketieteessä

 

 

9018 41 00

hammaslääkärin porakoneet, myös jos ne on yhdistetty jalustaan, jossa on muita hammaslääkintävarusteita

vapaa

9018 49

muut

 

 

9018 49 10

hiomakivet, laikat, porat ja harjat, hammaslääkärin porakoneisiin tarkoitetut

vapaa

9018 49 90

muut

vapaa

9018 50

muut oftalmologiset kojeet ja laitteet

 

 

9018 50 10

muut kuin optiset

vapaa

9018 50 90

optiset

vapaa

9018 90

muut kojeet ja laitteet

 

 

9018 90 10

kojeet ja laitteet verenpaineen mittausta varten

vapaa

9018 90 20

endoskoopit

vapaa

9018 90 30

dialyysihoitoon käytettävät laitteet (keinomunuaiset, munuaiskoneet ja dialysaattorit)

vapaa

 

diatermialaitteet

 

 

9018 90 41

ultraääni

vapaa

9018 90 49

muut

vapaa

9018 90 50

verensiirtolaitteet

vapaa

9018 90 60

nukutuslaitteet ja -kojeet

vapaa

9018 90 70

ultraäänellä toimivat virtsakivien rikkomiskojeet

vapaa

9018 90 75

hermojen stimulointilaitteet

vapaa

9018 90 85

muut

vapaa

9019

Mekanoterapeuttiset laitteet; hierontalaitteet; laitteet psykologisia soveltuvuustestejä varten; otsoni-, happi- tai aerosolihoitolaitteet, tekohengityslaitteet ja muut terapeuttiset hengityslaitteet

 

 

9019 10

mekanoterapeuttiset laitteet; hierontalaitteet; laitteet psykologisia soveltuvuustestejä varten

 

 

9019 10 10

sähköhierontalaitteet, joiden toiminta perustuu värinään

vapaa

9019 10 90

muut

vapaa

9019 20 00

otsoni-, happi- tai aerosolihoitolaitteet, tekohengityslaitteet ja muut terapeuttiset hengityslaitteet

vapaa

9020 00 00

Muut hengityslaitteet ja kaasunaamarit (ei kuitenkaan suojanaamarit, joissa ei ole mekaanisia osia eikä vaihdettavia suodattimia)

1,7

9021

Ortopediset välineet, myös kainalosauvat, kirurgiset vyöt ja kohjuvyöt; lastat ja muut murtumanhoitovälineet; proteesit; kuulolaitteet sekä muut vamman tai vajavuuden kompensoimiseksi mukana pidettävät tai kannettavat tai kehoon istutettavat välineet

 

 

9021 10

ortopediset välineet ja murtumanhoitovälineet

 

 

9021 10 10

ortopediset välineet

vapaa

9021 10 90

lastat ja muut murtumanhoitovälineet

vapaa

 

tekohampaat ja hammasproteesivarusteet

 

 

9021 21

tekohampaat

 

 

9021 21 10

muovia

vapaa

100 p/st

9021 21 90

muuta ainetta

vapaa

100 p/st

9021 29 00

muut

vapaa

 

muut proteesit

 

 

9021 31 00

nivelproteesit

vapaa

9021 39

muut

 

 

9021 39 10

silmäproteesit

vapaa

9021 39 90

muut

vapaa

9021 40 00

kuulolaitteet, ei kuitenkaan osat ja tarvikkeet

vapaa

p/st

9021 50 00

tahdistimet, jotka kiihottavat sydänlihaksia, ei kuitenkaan osat ja tarvikkeet

vapaa

p/st

9021 90

muut

 

 

9021 90 10

kuulolaitteen osat ja tarvikkeet

vapaa

9021 90 90

muut

vapaa

9022

Röntgensäteiden tai alfa-, beeta- tai gammasäteilyn käyttöön perustuvat laitteet, lääkintä-, myös hammas- tai eläinlääkintä- tai kirurgiseen käyttöön tai muuhun käyttöön, mukaan lukien radiografia- tai radioterapialaitteet, röntgenputket ja muut röntgengeneraattorit, suurjännitegeneraattorit, valvontapaneelit ja -pöydät, varjostimet, tutkimus- tai käsittelypöydät, -tuolit sekä niiden kaltaiset tavarat

 

 

 

röntgensäteiden käyttöön perustuvat laitteet, lääkintä-, myös hammas- tai eläinlääkintä- tai kirurgiseen käyttöön tai muuhun käyttöön, mukaan lukien radiografia- tai radioterapialaitteet

 

 

9022 12 00

tietokoneohjatut tomografialaitteet

vapaa

p/st

9022 13 00

muut, hammaslääkintäkäyttöön

vapaa

p/st

9022 14 00

muut, lääkintä-, eläinlääkintä- tai kirurgiseen käyttöön

vapaa

p/st

9022 19 00

muuhun käyttöön

vapaa

p/st

 

alfa-, beeta- tai gammasäteilyn käyttöön perustuvat laitteet, lääkintä-, myös hammas- tai eläinlääkintä- tai kirurgiseen käyttöön tai muuhun käyttöön, mukaan lukien radiografia- tai radioterapialaitteet

 

 

9022 21 00

lääkintä-, myös hammas- tai eläinlääkintä- tai kirurgiseen käyttöön

vapaa

p/st

9022 29 00

muuhun käyttöön

2,1

p/st

9022 30 00

röntgenputket

2,1

p/st

9022 90

muut, myös osat ja tarvikkeet

 

 

9022 90 10

fluoresoivat röntgenvarjostimet ja röntgenvahvistusvarjostimet; hajasäteilysuojat ja hilat

2,1

9022 90 90

muut

2,1

9023 00

Kojeet, laitteet ja mallit, jotka on tarkoitettu esittelyä (esim. opetusta tai näyttelyä) varten, muuhun käyttöön soveltumattomat

 

 

9023 00 10

jollaisia käytetään fysiikan, kemian tai teknisten aineiden opettamiseen

1,4

9023 00 80

muut

1,4 (158)

9024

Koneet ja laitteet aineiden (esim. metallin, puun, tekstiilitavaroiden, paperin tai muovin) kovuuden, lujuuden, kokoonpuristuvuuden, kimmoisuuden tai muiden mekaanisten ominaisuuksien testausta varten

 

 

9024 10

metallin testaukseen käytettävät koneet ja laitteet

 

 

9024 10 10

elektroniset

3,2

 

muut

 

 

9024 10 91

yleisiä tai vetolujuustestejä varten

2,1

9024 10 93

kovuustestejä varten

2,1

9024 10 99

muut

2,1

9024 80

muut koneet ja laitteet

 

 

9024 80 10

elektroniset

3,2

 

muut

 

 

9024 80 91

tekstiilitavaroiden, paperin, kartongin tai pahvin testausta varten

2,1

9024 80 99

muut

2,1

9024 90 00

osat ja tarvikkeet

2,1

9025

Densimetrit, areometrit ja niiden kaltaiset uppomittarit, lämpömittarit, pyrometrit, ilmapuntarit, hygrometrit ja psykrometrit, myös rekisteröivät, sekä näiden kojeiden yhdistelmät

 

 

 

lämpömittarit ja pyrometrit, muihin kojeisiin yhdistämättömät

 

 

9025 11

nestetäyttöiset, suoranäyttöiset

 

 

9025 11 20

kuumemittarit tai eläinlääkinnässä käytettävät lämpömittarit

vapaa

p/st

9025 11 80

muut

2,8

p/st

9025 19

muut

 

 

9025 19 20

elektroniset

3,2

p/st

9025 19 80

muut

2,1

p/st

9025 80

muut kojeet

 

 

9025 80 20

ilmapuntarit, muihin kojeisiin yhdistämättömät

2,1

p/st

 

muut

 

 

9025 80 40

elektroniset

3,2

9025 80 80

muut

2,1

9025 90 00

osat ja tarvikkeet

3,2

9026

Kojeet ja laitteet nesteiden tai kaasujen virtauksen, pinnan korkeuden, paineen tai muiden vaihtelevien ominaisuuksien mittaamista tai tarkkailua varten (esim. virtausmittarit, pinnan korkeuden osoittimet, painemittarit ja lämmönkulutusmittarit), ei kuitenkaan nimikkeen 9014, 9015, 9028 tai 9032 kojeet ja laitteet

 

 

9026 10

nesteiden virtauksen tai pinnan korkeuden mittaamista tai tarkkailua varten

 

 

 

elektroniset

 

 

9026 10 21

virtausmittarit

vapaa

p/st

9026 10 29

muut

vapaa

p/st

 

muut

 

 

9026 10 81

virtausmittarit

vapaa

p/st

9026 10 89

muut

vapaa

p/st

9026 20

paineen mittaamista tai tarkkailua varten

 

 

9026 20 20

elektroniset

vapaa

p/st

 

muut

 

 

9026 20 40

kierukka- ja metallikalvotyyppiset manometrit

vapaa

p/st

9026 20 80

muut

vapaa

p/st

9026 80

muut kojeet ja laitteet

 

 

9026 80 20

elektroniset

vapaa

9026 80 80

muut

vapaa

9026 90 00

osat ja tarvikkeet

vapaa

9027

Kojeet ja laitteet fysikaalista tai kemiallista analyysiä varten (esim. polarimetrit, refraktometrit, spektrometrit sekä kaasu- tai savuanalyysilaitteet); kojeet ja laitteet viskositeetin, huokoisuuden, laajenemisen, pintajännityksen tai niiden kaltaisten ominaisuuksien mittaamista tai tarkkailua varten; kojeet ja laitteet lämpömäärän, äänitason tai valon voimakkuuden mittaamista tai tarkkailua varten (myös valotusmittarit); mikrotomit

 

 

9027 10

kaasu- tai savuanalyysilaitteet

 

 

9027 10 10

elektroniset

2,5

p/st

9027 10 90

muut

2,5

p/st

9027 20 00

kromatografit ja elektroforeesilaitteet

vapaa

9027 30 00

spektrometrit, spektrofotometrit ja optista säteilyä (ultravioletti, näkyvä, infrapuna) käyttävät spektrografit

vapaa

9027 40 00

valotusmittarit

2,5

9027 50 00

muut optista säteilyä (ultravioletti, näkyvä, infrapuna) käyttävät kojeet ja laitteet

vapaa

9027 80

muut kojeet ja laitteet

 

 

 

elektroniset

 

 

9027 80 11

pH-mittarit, rH-mittarit ja muut johtokykyä mittaavat laitteet

vapaa

9027 80 13

laite, jolla puolijohdekiekkoja tai nestekidenäyttöalustoja valmistettaessa mitataan puolijohdeaineiden tai nestekidenäyttöalustojen ja niihin liittyvien eristävien ja johtavien kerrosten fysikaalisia ominaisuuksia

vapaa

9027 80 17

muut

vapaa

 

muut

 

 

9027 80 91

viskosimetrit, huokoisuus- ja laajennusmittarit

vapaa

9027 80 93

laite, jolla puolijohdekiekkoja tai nestekidenäyttöalustoja valmistettaessa mitataan puolijohdeaineiden tai nestekidenäyttöalustojen ja niihin liittyvien eristävien ja johtavien kerrosten fysikaalisia ominaisuuksia

vapaa

9027 80 97

muut

vapaa

9027 90

mikrotomit; osat ja tarvikkeet

 

 

9027 90 10

mikrotomit

2,5

p/st

 

osat ja tarvikkeet

 

 

9027 90 50

alanimikkeiden 9027 20—9027 80 laitteissa käytettävät

vapaa

9027 90 80

mikrotomien taikka kaasu- tai savuanalyysilaitteiden osat

2,5

9028

Kaasun, nesteen tai sähkön kulutus- tai tuotantomittarit, myös niiden tarkistusmittarit

 

 

9028 10 00

kaasumittarit

2,1

p/st

9028 20 00

nestemittarit

2,1

p/st

9028 30

sähkömittarit

 

 

 

vaihtovirta

 

 

9028 30 11

yksivaiheiset

2,1

p/st

9028 30 19

monivaiheiset

2,1

p/st

9028 30 90

muut

2,1

p/st

9028 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9028 90 10

sähkömittareiden

2,1

9028 90 90

muut

2,1

9029

Kierroslaskurit, tuotannonlaskurit, taksamittarit, matkamittarit, askelmittarit ja niiden kaltaiset kojeet; nopeusmittarit ja takometrit, muut kuin nimikkeeseen 9014 tai 9015 kuuluvat; stroboskoopit

 

 

9029 10 00

kierroslaskurit, tuotannonlaskurit, taksamittarit, matkamittarit, askelmittarit ja niiden kaltaiset kojeet

1,9

9029 20

nopeusmittarit ja takometrit; stroboskoopit

 

 

 

nopeusmittarit ja takometrit

 

 

9029 20 31

nopeusmittarit maa-ajoneuvoja varten

2,6

9029 20 38

muut

2,6

9029 20 90

stroboskoopit

2,6

9029 90 00

osat ja tarvikkeet

2,2

9030

Oskilloskoopit, spektrianalysaattorit ja muut sähkösuureiden mittaus- tai tarkkailukojeet ja -laitteet, ei kuitenkaan nimikkeen 9028 mittarit; alfa-, beeta-, gamma-, röntgen-, kosmisen tai muun ionisoivan säteilyn mittaus- tai toteamiskojeet ja -laitteet

 

 

9030 10 00

ionisoivan säteilyn mittaus- tai toteamiskojeet ja -laitteet

4,2

9030 20 00

katodisädeoskilloskoopit ja katodisädeoskillografit

4,2

 

muut kojeet ja laitteet jännitteen, virranvoimakkuuden, resistanssin tai tehon mittaamista tai tarkkailua varten, ilman rekisteröintilaitetta

 

 

9030 31 00

yleismittarit

4,2

9030 39

muut

 

 

9030 39 20

elektroniset

4,2

 

muut

 

 

9030 39 81

volttimittarit

2,1

9030 39 89

muut

2,1

9030 40 00

muut kojeet ja laitteet, jotka on erityisesti suunniteltu tietoliikennettä varten (esim. ylikuulumismittarit, vahvistusmittarit, särökerroinmittarit ja häiriöjännitemittarit)

vapaa

 

muut kojeet ja laitteet

 

 

9030 82 00

puolijohdekiekkojen tai -laitteiden mittaamista tai tarkkailua varten

vapaa

9030 83 00

muut, joissa on rekisteröintilaite

vapaa

9030 89

muut

 

 

9030 89 20

elektroniset

vapaa

9030 89 80

muut

2,1

9030 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9030 90 20

alanimikkeen 9030 82 00 laitteissa käytettävät

vapaa

9030 90 85

muut

2,5

9031

Mittaus- tai tarkkailukojeet, -laitteet ja -koneet, muualle tähän ryhmään kuulumattomat; profiiliprojektorit

 

 

9031 10 00

mekaanisten osien tasapainotuskoneet

2,8

9031 20 00

koestuspenkit

2,8

9031 30 00

profiiliprojektorit

2,8

p/st

 

muut optiset kojeet ja laitteet

 

 

9031 41 00

puolijohdekiekkojen tai -laitteiden tarkastamiseen tai puolijohdelaitteiden valmistuksessa käytettävien maskien ja hiusristikoiden kuvioiden tarkastamiseen

vapaa

9031 49 00

muut

vapaa

9031 80

muut kojeet, laitteet ja koneet

 

 

 

elektroniset

 

 

 

geometristen suureiden mittaamista tai tarkistamista varten

 

 

9031 80 32

puolijohdepiikiekkojen tai -laitteiden tarkastamiseen tai puolijohdelaitteiden valmistuksessa käytettävien maskien ja hiusristikoiden kuvioiden tarkastamiseen tarkoitetut

2,8 (159)

9031 80 34

muut

2,8

9031 80 38

muut

4

 

muut

 

 

9031 80 91

geometristen suureiden mittaamista tai tarkistamista varten

2,8

9031 80 98

muut

4

9031 90

osat ja tarvikkeet

 

 

9031 90 20

alanimikkeen 9031 41 00 laitteissa käytettävät tai alanimikkeen 9031 49 00 puolijohdekiekkojen pinnalla olevan laskeuman mittaamiseen käytettävissä optisissa kojeissa ja laitteissa käytettävät

vapaa

9031 90 30

alanimikkeen 9031 80 32 laitteissa käytettävät

2,8 (159)

9031 90 85

muut

2,8

9032

Automaattiset säätö- tai valvontakojeet ja -laitteet

 

 

9032 10

termostaatit

 

 

9032 10 20

elektroniset

2,8

p/st

 

muut

 

 

9032 10 81

joissa on sähköinen ohjainlaite

2,1

p/st

9032 10 89

muut

2,1

p/st

9032 20 00

paineensäätimet (pressostaatit)

2,8

p/st

 

muut kojeet ja laitteet

 

 

9032 81 00

hydrauliset tai pneumaattiset

2,8

9032 89 00

muut

2,8

9032 90 00

osat ja tarvikkeet

2,8

9033 00 00

90 ryhmän koneiden, laitteiden ja kojeiden osat ja tarvikkeet (muualle tähän ryhmään kuulumattomat)

3,7

91 RYHMÄ

KELLOT JA NIIDEN OSAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

kellonlasit ja -painot (jotka luokitellaan valmistusaineen mukaan);

b)

kellonperät (nimike 7113 tai 7117 tapauksesta riippuen);

c)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) sekä vastaavat muovista (39 ryhmä) tai jalometallista pleteroidusta metallista valmistetut tavarat (tavallisesti nimike 7115); kellonjouset (myös spiraalit) luokitellaan kuitenkin kellonosiksi (nimike 9114);

d)

laakerikuulat (nimike 7326 tai 8482 tapauksesta riippuen);

e)

nimikkeen 8412 tavarat, jotka on rakennettu toimimaan ilman hillikettä;

f)

kuulalaakerit (nimike 8482);

g)

85 ryhmän tavarat, joita ei vielä ole yhdistetty toisiinsa tai muihin komponentteihin kellokoneistoiksi tai tavaroiksi, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti tällaisten koneistojen osina (85 ryhmä).

2.

Nimikkeeseen 9101 kuuluvat ainoastaan ranne-, tasku- tai niiden kaltaiset kellot, joiden kuoret ovat kokonaan jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia tai näitä aineita yhdistettynä nimikkeiden 7101—7104 luonnonhelmiin tai viljeltyihin helmiin tai luonnon-, synteettisiin tai rekonstruoituihin jalo- tai puolijalokiviin. Kellot, joiden kuoret ovat epäjaloa metallia jalometalliupotuksin, luokitellaan nimikkeeseen 9102.

3.

Tässä ryhmässä tarkoitetaan ilmaisulla ”ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen koneistot” koneistoja, joiden toimintaa säätää liipotin ja spiraali, kvartsikide tai jokin muu aikavälien määräämiseen soveltuva järjestelmä ja joissa on näyttö tai järjestelmä, johon voidaan yhdistää mekaaninen näyttö. Tällaisten kellokoneistojen paksuus saa olla enintään 12 mm ja leveys, pituus tai halkaisija enintään 50 mm.

4.

Jollei 1 huomautuksen määräyksistä muuta johdu, koneistot ja muut osat, jotka soveltuvat käytettäviksi sekä kelloissa että muissa tavaroissa (esimerkiksi mitta- tai tarkkuuskojeissa), luokitellaan tähän ryhmään.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9101

Rannekellot, taskukellot ja niiden kaltaiset kellot, myös ajanottokellot, joiden kuori on jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia

 

 

 

rannekellot, sähkökäyttöiset, myös jos niissä on ajanottotoiminto

 

 

9101 11 00

joissa on ainoastaan mekaaninen näyttö

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9101 12 00

joissa on ainoastaan optoelektroninen näyttö

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9101 19 00

muut

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

 

muut rannekellot, myös jos niissä on ajanottotoiminto

 

 

9101 21 00

automaattivetoiset

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9101 29 00

muut

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

 

muut

 

 

9101 91 00

sähkökäyttöiset

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9101 99 00

muut

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9102

Rannekellot, taskukellot ja niiden kaltaiset kellot, myös ajanottokellot, muut kuin nimikkeeseen 9101 kuuluvat

 

 

 

rannekellot, sähkökäyttöiset, myös jos niissä on ajanottotoiminto

 

 

9102 11 00

joissa on ainoastaan mekaaninen näyttö

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9102 12 00

joissa on ainoastaan optoelektroninen näyttö

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9102 19 00

muut

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

 

muut rannekellot, myös jos niissä on ajanottotoiminto

 

 

9102 21 00

automaattivetoiset

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9102 29 00

muut

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

 

muut

 

 

9102 91 00

sähkökäyttöiset

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9102 99 00

muut

4,5 MIN 0,3 € p/st MAX 0,8 € p/st

p/st

9103

Muut kellot, joissa on ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen koneisto, ei kuitenkaan nimikkeen 9104 kellot

 

 

9103 10 00

sähkökäyttöiset

4,7

p/st

9103 90 00

muut

4,7

p/st

9104 00 00

Kojelautakellot ja niiden kaltaiset kellot ajoneuvoja, ilma-aluksia, avaruusaluksia tai aluksia varten

3,7

p/st

9105

Muut kellot, joissa ei ole ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen koneistoa

 

 

 

herätyskellot

 

 

9105 11 00

sähkökäyttöiset

4,7

p/st

9105 19 00

muut

3,7

p/st

 

seinäkellot

 

 

9105 21 00

sähkökäyttöiset

4,7

p/st

9105 29 00

muut

3,7

p/st

 

muut

 

 

9105 91 00

sähkökäyttöiset

4,7

p/st

9105 99

muut

 

 

9105 99 10

pöydällä tai takanreunuksella pidettävät kellot

3,7

p/st

9105 99 90

muut

3,7

p/st

9106

Kellonajanmerkitsemislaitteet ja aikavälien mittaamiseen, merkitsemiseen tai muulla tavalla ilmaisemiseen tarkoitetut laitteet, joissa on kellokoneisto tai synkronimoottori (esim. ajantarkkailukellot ja ajanmerkitsemislaitteet)

 

 

9106 10 00

ajantarkkailukellot; ajanmerkitsemislaitteet

4,7

p/st

9106 20 00

pysäköintimittarit

4,7

p/st

9106 90

muut

 

 

9106 90 10

merkinantokellot, nimikkeeseen 9101 kuulumattomat ajanottokellot ja niiden kaltaiset laitteet

4,7

p/st

9106 90 90

muut

4,7

p/st

9107 00 00

Aikakytkimet, joissa on kellokoneisto tai synkronimoottori

4,7

p/st

9108

Täydelliset ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen koneistot, kootut

 

 

 

sähkökäyttöiset

 

 

9108 11 00

joissa on ainoastaan mekaaninen näyttö tai laite, johon voidaan yhdistää mekaaninen näyttö

4,7

p/st

9108 12 00

joissa on ainoastaan optoelektroninen näyttö

4,7

p/st

9108 19 00

muut

4,7

p/st

9108 20 00

automaattivetoiset

5 MIN 0,17 € p/st

p/st

9108 90 00

muut

5 MIN 0,17 € p/st

p/st

9109

Muut täydelliset kellokoneistot, kootut

 

 

 

sähkökäyttöiset

 

 

9109 11 00

herätyskellojen

4,7

p/st

9109 19 00

muut

4,7

p/st

9109 90 00

muut

4,7

p/st

9110

Täydelliset kellokoneistot, kokoamattomat tai osittain kootut (kellokoneistosarjat); epätäydelliset kellokoneistot, kootut; kellojen raakakoneistot

 

 

 

ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen

 

 

9110 11

täydelliset koneistot, kokoamattomat tai osittain kootut (kellokoneistosarjat)

 

 

9110 11 10

joissa on liipotin ja spiraali

5 MIN 0,17 € p/st

p/st

9110 11 90

muut

4,7

p/st

9110 12 00

epätäydelliset koneistot, kootut

3,7

9110 19 00

raakakoneistot

4,7

9110 90 00

muut

3,7

9111

Ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen kuoret ja niiden osat

 

 

9111 10 00

kuoret jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia

0,5 € p/st MIN 2,7 MAX 4,6

p/st

9111 20 00

kuoret epäjaloa metallia, myös kullattua tai hopeoitua epäjaloa metallia

0,5 € p/st MIN 2,7 MAX 4,6

p/st

9111 80 00

muut kuoret

0,5 € p/st MIN 2,7 MAX 4,6

p/st

9111 90 00

osat

0,5 € p/st MIN 2,7 MAX 4,6

9112

Muut kellonkuoret, kellonkotelot ja niiden kaltaiset, muiden tähän ryhmään kuuluvien tavaroiden kuoret tai kotelot sekä niiden osat

 

 

9112 20 00

kuoret tai kotelot

2,7

p/st

9112 90 00

osat

2,7

9113

Kellonhihnat ja -rannekkeet sekä niiden osat

 

 

9113 10

jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia

 

 

9113 10 10

jalometallia

2,7

9113 10 90

jalometallilla pleteroitua metallia

3,7

9113 20 00

epäjaloa metallia, myös kullattua tai hopeoitua epäjaloa metallia

6

9113 90

muut

 

 

9113 90 10

nahkaa tai tekonahkaa

6

9113 90 80

muut

6

9114

Muut kellonosat

 

 

9114 10 00

jouset, myös spiraalit

3,7

9114 20 00

kivet

2,7

9114 30 00

kellotaulut

2,7

9114 40 00

pohjat ja sillat

2,7

9114 90 00

muut

2,7

92 RYHMÄ

SOITTIMET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja vastaavat muovitavarat (39 ryhmä);

b)

mikrofonit, vahvistimet, kaiuttimet, kuulokkeet, kytkimet ja stroboskoopit sekä muut 85 tai 90 ryhmään kuuluvat apukojeet tai -laitteet, joita käytetään tämän ryhmän soittimien kanssa, mutta joita ei ole asennettu niihin tai suljettu samaan koteloon niiden kanssa;

c)

lelusoittimet tai -soitinlaitteet (nimike 9503);

d)

harjat soittimien puhdistukseen (nimike 9603);

e)

kokoelmaesineet ja antiikkiesineet (nimike 9705 tai 9706).

2.

Nimikkeen 9202 tai 9206 soittimia soitettaessa käytettävät jouset, rumpupalikat ja niiden kaltaiset tavarat, jotka normaalimääräisinä esitetään tullille yhdessä tällaisten soittimien kanssa ja jotka selvästi on tarkoitettu niiden kanssa käytettäviksi, luokitellaan samaan nimikkeeseen kuin kyseinen soitin.

Nimikkeen 9209 kortit, kiekot ja rullat luokitellaan kuitenkin mainittuun nimikkeeseen, vaikka ne esitettäisiin tullille yhdessä niiden soittimien kanssa, joihin ne on tarkoitettu.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9201

Pianot, myös automaattipianot; cembalot ja muut koskettimistolla varustetut kielisoittimet

 

 

9201 10

pystypianot

 

 

9201 10 10

uudet

4

p/st

9201 10 90

käytetyt

4

p/st

9201 20 00

flyygelit

4

p/st

9201 90 00

muut

4

9202

Muut kielisoittimet (esim. kitarat, viulut ja harput)

 

 

9202 10

jousisoittimet

 

 

9202 10 10

viulut

3,2

p/st

9202 10 90

muut

3,2

p/st

9202 90

muut

 

 

9202 90 30

kitarat

3,2

p/st

9202 90 80

muut

3,2

p/st

9203 00 00

Koskettimistolla varustetut pilliurut; urkuharmonit ja niiden kaltaiset kosketinsoittimet, joissa on vapaasti värähtelevät metallilehdykät

3,2

9204

Hanurit ja niiden kaltaiset soittimet; huuliharput

 

 

9204 10 00

hanurit ja niiden kaltaiset soittimet

3,7

p/st

9204 20 00

huuliharput

3,7

p/st

9205

Muut puhallussoittimet (esim. klarinetit, trumpetit ja säkkipillit)

 

 

9205 10 00

vaskipuhaltimet

3,2

p/st

9205 90 00

muut

3,2

9206 00 00

Lyömäsoittimet (esim. rummut, ksylofonit, symbaalit, kastanjetit ja marakassit)

3,2

9207

Soittimet, joiden ääni saadaan aikaan tai joudutaan vahvistamaan sähköisesti (esim. urut, kitarat ja hanurit)

 

 

9207 10

kosketinsoittimet, muut kuin hanurit

 

 

9207 10 10

urut

3,2

p/st

9207 10 30

digitaalipianot

3,2

p/st

9207 10 50

syntetisaattorit

3,2

p/st

9207 10 80

muut

3,2

9207 90

muut

 

 

9207 90 10

kitarat

3,7

p/st

9207 90 90

muut

3,7

9208

Soittorasiat, orkestrionit, posetiivit, mekaaniset laululinnut, soitinsahat ja muut soittimet, tämän ryhmän muihin nimikkeisiin kuulumattomat; kaikenlaiset houkutuspillit ja muut eläinten ääniä matkivat houkutusvälineet; vihellyspillit, kutsutorvet ja muut suulla puhallettavat äänimerkinantovälineet

 

 

9208 10 00

soittorasiat

2,7

9208 90 00

muut

3,2

9209

Soittimien osat (esim. soittorasioiden mekanismit) ja tarvikkeet (esim. mekaanisten soittimien kortit, kiekot ja rullat); kaikenlaiset metronomit, ääniraudat ja virityspillit

 

 

9209 10 00

metronomit, ääniraudat ja virityspillit

3,2

9209 20 00

soittorasioiden mekanismit

1,7

9209 30 00

soittimien kielet

2,7

 

muut

 

 

9209 91 00

pianojen osat ja tarvikkeet

2,7

9209 92 00

nimikkeen 9202 soittimien osat ja tarvikkeet

2,7

9209 93 00

nimikkeen 9203 soittimien osat ja tarvikkeet

2,7

9209 94 00

nimikkeen 9207 soittimien osat ja tarvikkeet

2,7

9209 99

muut

 

 

9209 99 30

nimikkeen 9205 soittimien osat ja tarvikkeet

2,7

9209 99 70

muut

2,7

XIX JAKSO

ASEET JA AMPUMATARVIKKEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

93 RYHMÄ

ASEET JA AMPUMATARVIKKEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

36 ryhmän tavarat (esimerkiksi sytytysnallit, räjähdysnallit ja merkinantoraketit);

b)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja vastaavat muovitavarat (39 ryhmä);

c)

panssaroidut taisteluajoneuvot (nimike 8710);

d)

kiikaritähtäimet ja muut aseiden kanssa käytettäviksi soveltuvat optiset laitteet, paitsi jos ne on asennettu tuliaseisiin tai esitetään tullille yhdessä niiden tuliaseiden kanssa, joihin ne on tarkoitettu asennettaviksi (90 ryhmä);

e)

jouset, nuolet, miekkailuaseet ja leluaseet (95 ryhmä);

f)

kokoelmaesineet ja antiikkiesineet (nimike 9705 tai 9706).

2.

Nimikkeessä 9306 ilmaisulla ”niiden osat” ei tarkoiteta nimikkeen 8526 radio- tai tutkalaitteita.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9301

Sota-aseet, muut kuin revolverit, pistoolit ja nimikkeen 9307 aseet

 

 

 

tykistöaseet (esimerkiksi tykit, haupitsit ja mörssärit)

 

 

9301 11 00

itseliikkuvat

vapaa

9301 19 00

muut

vapaa

9301 20 00

raketinheittimet; liekinheittimet; kranaatinheittimet; torpedoputket ja niiden kaltaiset projektorit

vapaa

9301 90 00

muut

vapaa

9302 00 00

Revolverit ja pistoolit, muut kuin nimikkeeseen 9303 tai 9304 kuuluvat

2,7

p/st

9303

Muut tuliaseet ja niiden kaltaiset tavarat, joiden toiminta perustuu räjähtävän panoksen palamiseen (esim. metsästys- ja urheiluhaulikot ja -kiväärit, suustaladattavat tuliaseet, valopistoolit ja muut ainoastaan merkinantoraketteja ampuvat välineet, paukkupanospistoolit ja -revolverit, kiinteäpulttiset teurastuspistoolit sekä köydenheittolaitteet)

 

 

9303 10 00

suustaladattavat tuliaseet

3,2

p/st

9303 20

muut metsästys- tai urheiluhaulikot, myös haulikkorihlat

 

 

9303 20 10

yksipiippuiset, sileäksi poratut

3,2

p/st

9303 20 95

muut

3,2

p/st

9303 30 00

muut metsästys- tai urheilukiväärit

3,2

p/st

9303 90 00

muut

3,2

p/st

9304 00 00

Muut aseet (esim. jousi-, ilma- tai kaasukiväärit ja -pistoolit sekä patukat), ei kuitenkaan nimikkeeseen 9307 kuuluvat

3,2

9305

Nimikkeiden 9301—9304 tavaroiden osat ja tarvikkeet

 

 

9305 10 00

revolverien ja pistoolien

3,2

 

nimikkeen 9303 haulikoiden ja kiväärien

 

 

9305 21 00

haulikonpiiput

2,7

p/st

9305 29 00

muut

2,7

 

muut

 

 

9305 91 00

nimikkeen 9301 sotilaskäyttöön tarkoitettujen aseiden

vapaa

9305 99 00

muut

2,7

9306

Pommit, kranaatit, torpedot, miinat, ohjukset ja niiden kaltaiset sota-ammukset sekä niiden osat; patruunat ja muut projektiilit ja ampumatarvikkeet sekä niiden osat, myös haulit ja etupanokset

 

 

9306 10 00

patruunat niittaus- tai niiden kaltaisia työkaluja tai kiinteäpulttisia teurastuspistooleja varten sekä niiden osat

2,7

1 000 p/st

 

haulikonpatruunat ja niiden osat; ilmakiväärinluodit

 

 

9306 21 00

patruunat

2,7

1 000 p/st

9306 29

muut

 

 

9306 29 40

hylsyt

2,7

1 000 p/st

9306 29 70

muut

2,7

9306 30

muut patruunat ja niiden osat

 

 

9306 30 10

nimikkeen 9302 revolvereita ja pistooleja varten sekä nimikkeen 9301 konepistooleja varten

2,7

 

muut

 

 

9306 30 30

sotilaskäyttöön tarkoitettuja aseita varten

1,7

 

muut

 

 

9306 30 91

keskussytytyspatruunat

2,7

1 000 p/st

9306 30 93

reunasytytyspatruunat

2,7

1 000 p/st

9306 30 98

muut

2,7

9306 90

muut

 

 

9306 90 10

sotilaskäyttöä varten

1,7

9306 90 90

muut

2,7

9307 00 00

Miekat, sapelit, pistimet ja niiden kaltaiset aseet sekä niiden osat, tupet ja kotelot

1,7

XX JAKSO

ERINÄISET TAVARAT

94 RYHMÄ

HUONEKALUT; VUOTEIDEN JOUSTINPOHJAT JA VUODEVARUSTEET, KUTEN PATJAT JA TYYNYT, SEKÄ NIIDEN KALTAISET PEHMUSTETUT SISUSTUSTAVARAT; VALAISIMET JA VALAISTUSVARUSTEET, MUUALLE KUULUMATTOMAT; VALOKILVET JA NIIDEN KALTAISET TAVARAT; TEHDASVALMISTEISET RAKENNUKSET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

39, 40 tai 63 ryhmän ilma- tai vesipatjat ja -tyynyt;

b)

nimikkeen 7009 lattialle tai maahan asetettavat peilit (esimerkiksi kääntöpeilit);

c)

71 ryhmän tavarat;

d)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja vastaavat muovitavarat (39 ryhmä) sekä nimikkeen 8303 kassakaapit;

e)

huonekalut, myös kokoamattomat, jotka on erityisesti suunniteltu nimikkeen 8418 jäähdytys- tai jäädytyslaitteiden tai -laitteistojen osiksi; erityisesti ompelukoneita varten suunnitellut huonekalut (nimike 8452);

f)

85 ryhmän valaisimet ja valaistusvarusteet;

g)

huonekalut, jotka on erityisesti suunniteltu nimikkeen 8518 laitteiden osiksi (nimike 8518), nimikkeiden 8519—8521 laitteiden osiksi (nimike 8522) tai nimikkeiden 8525—8528 laitteiden osiksi (nimike 8529);

h)

nimikkeen 8714 tavarat;

ij)

hammaslääkärintuolit, joissa on nimikkeen 9018 hammaslääkintälaitteita, sekä hammaslääkärin sylkyastiatelineet (nimike 9018);

k)

91 ryhmän tavarat (esimerkiksi kellot ja kellonkotelot);

l)

leluhuonekalut, -valaisimet ja -valaistusvarusteet (nimike 9503), biljardipöydät ja muut erityisesti pelejä varten suunnitellut huonekalut (nimike 9504) sekä koristelutavarat (muut kuin sähkökoristeköynnökset), kuten japanilaiset lyhdyt, ja taikatemppujen tekemiseen tarkoitetut huonekalut (nimike 9505).

2.

Nimikkeissä 9401—9403 tarkoitettujen tavaroiden (muut kuin osat) on oltava tarkoitetut lattialle tai maahan asetettaviksi.

Seuraavat tavarat luokitellaan kuitenkin edellä mainittuihin nimikkeisiin, myös jos ne on tarkoitettu ripustettaviksi, kiinnitettäviksi seinälle tai asetettaviksi toistensa päälle:

a)

kaapit, kirjahyllyt ja muut huonekalut, joissa on hyllyjä, sekä useammasta yhteenkuuluvasta osasta koostuvat huonekalut;

b)

istuimet ja vuoteet.

3.

a)

Nimikkeissä 9401—9403 tavaroiden osina ei pidetä levyjä tai laattoja (ei myöskään määrämuotoisiksi leikattuja, mutta muihin osiin yhdistämättömiä levyjä tai laattoja), jotka on tehty lasista (ei myöskään lasipeilejä), marmorista, muusta kivestä tai muista 68 tai 69 ryhmään kuuluvista aineista, jotka esitetään tullille erikseen.

b)

Nimikkeessä 9404 esitetyt tavarat, jotka esitetään tullille erikseen, luokitellaan mainittuun nimikkeeseen, vaikka ne olisivat nimikkeiden 9401—9403 huonekalujen osia.

4.

Nimikkeessä 9406 tarkoitetaan ilmaisulla ”tehdasvalmisteiset rakennukset” rakennuksia, jotka tehdään valmiiksi tehtaalla tai jotka koostuvat yhdessä tullille esitettävistä elementeistä, jotka kootaan rakennuspaikalla, kuten asuintalot, työmaaparakit, toimistot, koulut, kaupat, vajat, autotallit ja niiden kaltaiset rakennukset.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9401

Istuimet (muut kuin nimikkeeseen 9402 kuuluvat), myös vuoteiksi muutettavat, sekä niiden osat

 

 

9401 10 00

istuimet, jollaisia käytetään ilma-aluksissa

vapaa

9401 20 00

istuimet, jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa

3,7

9401 30

pyörivät istuimet, joiden korkeutta voidaan säätää

 

 

9401 30 10

pehmustetut istuimet, joissa on selkänoja sekä pyörät tai liukujalat

vapaa

9401 30 90

muut

vapaa

9401 40 00

vuoteiksi muutettavat istuimet, muut kuin puutarhatuolit ja retkeilyvarusteet

vapaa

9401 50 00

istuimet, rottingista, koripajusta, bambusta tai niiden kaltaisista aineista valmistetut

5,6

 

muut istuimet, puurunkoiset

 

 

9401 61 00

pehmustetut

vapaa

9401 69 00

muut

vapaa

 

muut istuimet, metallirunkoiset

 

 

9401 71 00

pehmustetut

vapaa

9401 79 00

muut

vapaa

9401 80 00

muut istuimet

vapaa

9401 90

osat

 

 

9401 90 10

ilma-aluksissa käytettävien istuimien osat

1,7

 

muut

 

 

9401 90 30

puuta

2,7

9401 90 80

muut

2,7

9402

Lääkintä-, myös hammas- tai eläinlääkintä- tai kirurgiset huonekalut (esim. leikkauspöydät, tutkimuspöydät, sairaalavuoteet mekaanisin varustein ja hammaslääkärintuolit); parturintuolit ja niiden kaltaiset tuolit, joissa on sekä pyöritys- että kallistus- ja nostomekanismit; edellä mainittujen tavaroiden osat

 

 

9402 10 00

hammaslääkärin-, parturin- ja niiden kaltaiset tuolit sekä niiden osat

vapaa

9402 90 00

muut

vapaa

9403

Muut huonekalut ja niiden osat

 

 

9403 10

metallihuonekalut, jollaisia käytetään toimistoissa

 

 

9403 10 10

piirustuspöydät (muut kuin nimikkeeseen 9017 kuuluvat)

vapaa

 

muut

 

 

 

korkeus enintään 80 cm

 

 

9403 10 51

kirjoituspöydät

vapaa

9403 10 59

muut

vapaa

 

korkeus suurempi kuin 80 cm

 

 

9403 10 91

kaapit, joissa on ovet, myös rulla- ja sen kaltaiset ovet

vapaa

9403 10 93

asiakirja-, kortisto- ja niiden kaltaiset vetolaatikolliset kaapit

vapaa

9403 10 99

muut

vapaa

9403 20

muut metallihuonekalut

 

 

9403 20 20

vuoteet

vapaa

9403 20 80

muut

vapaa

9403 30

puuhuonekalut, jollaisia käytetään toimistoissa

 

 

 

korkeus enintään 80 cm

 

 

9403 30 11

kirjoituspöydät

vapaa

9403 30 19

muut

vapaa

 

korkeus suurempi kuin 80 cm

 

 

9403 30 91

kaapit, joissa on ovet, myös rulla- ja sen kaltaiset ovet; asiakirja-, kortisto- ja niiden kaltaiset vetolaatikolliset kaapit

vapaa

9403 30 99

muut

vapaa

9403 40

puuhuonekalut, jollaisia käytetään keittiöissä

 

 

9403 40 10

kiinteät keittiökalusteet

2,7

9403 40 90

muut

2,7

9403 50 00

puuhuonekalut, jollaisia käytetään makuuhuoneissa

vapaa

9403 60

muut puuhuonekalut

 

 

9403 60 10

puuhuonekalut, jollaisia käytetään ruokailuhuoneissa ja olohuoneissa

vapaa

9403 60 30

puuhuonekalut, jollaisia käytetään kaupoissa

vapaa

9403 60 90

muut puuhuonekalut

vapaa

9403 70 00

muovihuonekalut

vapaa

9403 80 00

huonekalut, muista aineista, myös rottingista, koripajusta, bambusta tai niiden kaltaisista aineista valmistetut

5,6

9403 90

osat

 

 

9403 90 10

metallia

2,7

9403 90 30

puuta

2,7

9403 90 90

muuta ainetta

2,7

9404

Vuoteiden joustinpohjat; vuodevarusteet ja niiden kaltaiset sisustustavarat (esim. patjat, täytetyt vuodepeitteet, tyynyt ja pielukset), jousitetut tai millä aineella tahansa täytetyt tai pehmustetut tai huokoisesta kumista tai huokoisesta muovista tehdyt, myös verhoamattomat

 

 

9404 10 00

vuoteiden joustinpohjat

3,7

 

patjat

 

 

9404 21

huokoista kumia tai huokoista muovia, myös verhoamattomat

 

 

9404 21 10

kumia

3,7

9404 21 90

muovia

3,7

9404 29

muuta ainetta

 

 

9404 29 10

jousitetut

3,7

9404 29 90

muut

3,7

9404 30 00

makuupussit

3,7

p/st

9404 90

muut

 

 

9404 90 10

höyhenillä tai untuvilla täytetyt

3,7

9404 90 90

muut

3,7

9405

Valaisimet ja valaistusvarusteet, myös hakuvalot ja valonheittimet, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat; valokilvet, kuten valaistut merkit ja valaistut nimikilvet, joissa on pysyvästi asennettu valonlähde, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat

 

 

9405 10

kattokruunut ja muut katto- tai seinävalaisimet, sähköllä toimivat, ei kuitenkaan valaistusvarusteet, jollaisia käytetään yleisten aukioiden tai liikenneväylien valaisemiseen

 

 

 

muovia

 

 

9405 10 21

jollaisissa käytetään hehkulamppuja

4,7

9405 10 28

muut

4,7

9405 10 30

keraamista ainetta

4,7

9405 10 50

lasia

3,7

 

muuta ainetta

 

 

9405 10 91

jollaisissa käytetään hehkulamppuja

2,7

9405 10 98

muut

2,7

9405 20

pöytä-, kirjoituspöytä-, vuode- tai jalkalamput, sähköllä toimivat

 

 

 

muovia

 

 

9405 20 11

jollaisissa käytetään hehkulamppuja

4,7

9405 20 19

muut

4,7

9405 20 30

keraamista ainetta

4,7

9405 20 50

lasia

3,7

 

muuta ainetta

 

 

9405 20 91

jollaisissa käytetään hehkulamppuja

2,7

9405 20 99

muut

2,7

9405 30 00

joulukuusen valaisinsarjat

3,7

9405 40

muut sähkövalaisimet ja -valaistusvarusteet

 

 

9405 40 10

hakuvalot ja valonheittimet

3,7

 

muut

 

 

 

muovia

 

 

9405 40 31

jollaisissa käytetään hehkulamppuja

4,7

9405 40 35

jollaisissa käytetään loisteputkia

4,7

9405 40 39

muut

4,7

 

muuta ainetta

 

 

9405 40 91

jollaisissa käytetään hehkulamppuja

2,7

9405 40 95

jollaisissa käytetään loisteputkia

2,7

9405 40 99

muut

2,7

9405 50 00

muut kuin sähköllä toimivat valaisimet ja valaistusvarusteet

2,7

9405 60

valokilvet, kuten valaistut merkit ja valaistut nimikilvet

 

 

9405 60 20

muovia

4,7

9405 60 80

muuta ainetta

2,7

 

osat

 

 

9405 91

lasia

 

 

 

sähkövalaistusvarusteiden osat (ei kuitenkaan hakuvalojen ja valonheittimien osat)

 

 

9405 91 11

hiotusta lasista tehdyt koristeet, levyt, kuulat, pisarat, kukka-aiheiset koristeet, riipukkeet ja muut niiden kaltaiset kattokruunujen koristeet

5,7

9405 91 19

muut (esim. häikäisysuojat, kuvut, varjostimet, pallot, tulppaaniaiheiset tavarat)

5,7

9405 91 90

muut

3,7

9405 92 00

muovia

4,7

9405 99 00

muut

2,7

9406 00

Tehdasvalmisteiset rakennukset

 

 

9406 00 11

”mobile home” -tyyppiset suuret asuntovaunut

2,7

 

muut

 

 

9406 00 20

puuta

2,7

 

rautaa tai terästä

 

 

9406 00 31

kasvihuoneet

2,7

9406 00 38

muut

2,7

9406 00 80

muuta ainetta

2,7

95 RYHMÄ

LELUT, PELIT JA URHEILUVÄLINEET; NIIDEN OSAT JA TARVIKKEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

joulukuusenkynttilät (nimike 3406);

b)

ilotulitusvälineet ja muut nimikkeen 3604 pyrotekniset tavarat;

c)

39 ryhmän, nimikkeen 4206 tai XI jakson kalastuksessa käytettävät monofilamenttilangat ja muut langat, punokset, suolista valmistetut perukkeet ja niiden kaltaiset tarvikkeet, myös määräpituisiksi leikatut, mutta kalastussiimaksi valmistamattomat;

d)

urheiluvälinelaukut ja muut nimikkeen 4202, 4303 tai 4304 säilytysesineet;

e)

61 tai 62 ryhmän tekstiilitavarasta tehdyt urheiluvaatteet ja naamiaispuvut;

f)

63 ryhmän tekstiiliainetta olevat liput ja lippukankaat sekä veneiden, purjelautojen ja maakulkuneuvojen purjeet;

g)

64 ryhmän urheilujalkineet (lukuun ottamatta luistin- tai rullaluistinjalkineita kiinnitetyin luistimin) sekä 65 ryhmän urheilupäähineet;

h)

kävelykepit, ruoskat, ratsupiiskat ja niiden kaltaiset tavarat (nimike 6602) sekä niiden osat (nimike 6603);

ij)

nimikkeen 7018 nukkien ja muiden lelujen asentamattomat lasisilmät;

k)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja vastaavat muovitavarat (39 ryhmä);

l)

nimikkeen 8306 soittokellot, kulkuset, kumistimet ja niiden kaltaiset tavarat;

m)

nestepumput (nimike 8413), nesteiden tai kaasujen suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet (nimike 8421), sähkömoottorit (nimike 8501), sähkömuuntajat (nimike 8504) tai radiokaukosäätölaitteet (nimike 8526);

n)

XVII jakson urheiluajoneuvot (lukuun ottamatta bobsleigh-, toboggan- ja niiden kaltaisia kelkkoja);

o)

lasten kaksipyöräiset polkupyörät (nimike 8712);

p)

urheilualukset, kuten kanootit ja kilpasoutuveneet (89 ryhmä) sekä niiden melat ja airot (44 ryhmä, jos ne on tehty puusta);

q)

suojalasit ja niiden kaltaiset esineet urheilua tai ulkoilmapelejä varten (nimike 9004);

r)

houkutuspillit ja vihellyspillit (nimike 9208);

s)

aseet ja muut 93 ryhmän varat;

t)

kaikenlaiset sähkökoristeköynnökset (nimike 9405);

u)

mailanjänteet, teltat ja leirintävarusteet sekä kintaat ja muut käsineet (jotka luokitellaan valmistusaineensa mukaan).

2.

Tämän ryhmän tavaroissa voi olla vähäisinä osina luonnonhelmiä, viljeltyjä helmiä, luonnon-, synteettisiä tai rekonstruoituja jalo- tai puolijalokiviä, jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia.

3.

Jollei 1 huomautuksesta muuta johdu, osat ja tarvikkeet, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti jonkun tämän ryhmän tavaran kanssa, luokitellaan mainitun tavaran kanssa.

4.

Nimikkeeseen 9503 eivät kuulu tavarat, jotka mallinsa, muotonsa tai valmistusaineensa perusteella voidaan tunnistaa ainoastaan eläimille tarkoitetuiksi, esim. lemmikkieläinten lelut (luokitellaan omiin asianmukaisiin nimikkeisiin).

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9501 00

Lasten ajettaviksi tarkoitetut lelut, joissa on pyörät (esim. kolmipyöräiset polkupyörät, potkulaudat ja poljinautot); nukenvaunut ja -rattaat

 

 

9501 00 10

nukenvaunut ja -rattaat

vapaa

9501 00 90

muut

vapaa

9502

Ainoastaan ihmistä esittävät nuket

 

 

9502 10

nuket, myös puetut

 

 

9502 10 10

muovia

4,7

9502 10 90

muuta ainetta

4,7

 

osat ja tarvikkeet

 

 

9502 91 00

vaatteet ja vaatetustarvikkeet sekä jalkineet ja päähineet

vapaa

9502 99 00

muut

vapaa

9503

Muut lelut; pienoismallit ja niiden kaltaiset mallit ajanvietetarkoituksiin, myös liikkuvat; kaikenlaiset palapelit

 

 

9503 10

sähköjunat, myös niiden raiteet, opasteet ja muut tarvikkeet

 

 

9503 10 10

pienoismallit

vapaa

9503 10 90

muut

vapaa

9503 20

pienoismallien, myös liikkuvien, rakennussarjat, ei kuitenkaan alanimikkeeseen 9503 10 kuuluvat

 

 

9503 20 10

muovia

vapaa

9503 20 90

muuta ainetta

vapaa

9503 30

muut rakennussarjat ja koottavat lelut

 

 

9503 30 10

puuta

vapaa

9503 30 30

muovia

4,7

9503 30 90

muuta ainetta

vapaa

 

eläimiä tai muita hahmoja kuin ihmistä esittävät lelut

 

 

9503 41 00

täytetyt

4,7

9503 49

muut

 

 

9503 49 10

puuta

vapaa

9503 49 30

muovia

vapaa

9503 49 90

muuta ainetta

vapaa

9503 50 00

lelusoittimet tai -soitinlaitteet

vapaa

9503 60

palapelit

 

 

9503 60 10

puuta

vapaa

9503 60 90

muuta ainetta

4,7

9503 70 00

muut lelut, sarjoina tai täydellisinä varusteina

4,7

9503 80

muut lelut ja mallit, joissa on moottori

 

 

9503 80 10

muovia

4,7

9503 80 90

muuta ainetta

vapaa

9503 90

muut

 

 

9503 90 10

leluaseet

vapaa

 

muut

 

 

 

muovia

 

 

9503 90 32

jotka eivät toimi mekaanisesti

4,7

9503 90 34

muut

4,7

9503 90 35

kumia

vapaa

9503 90 37

tekstiiliainetta

vapaa

 

metallia

 

 

9503 90 51

muottivaletut miniatyyrimallit

4,7

9503 90 55

muut

vapaa

9503 90 99

muuta ainetta

vapaa

9504

Seurapelivälineet ja pelilaitteet sisätiloja varten, biljardipelit, kasinoiden pelipöydät ja automaattiset keilapelivarusteet

 

 

9504 10 00

videopelit, jollaisia käytetään televisiovastaanottimen kanssa

vapaa

9504 20

biljardivälineet ja -tarvikkeet

 

 

9504 20 10

biljardipöydät (myös jalkoineen)

vapaa

9504 20 90

muut

vapaa

9504 30

muut pelilaitteet, kolikoilla, seteleillä, rahakkeilla tai sen kaltaisilla välineillä toimivat, muut kuin keilapelivarusteet

 

 

9504 30 10

joissa on näyttöruutu

vapaa

p/st

 

muut pelilaitteet

 

 

9504 30 30

flipperit

vapaa

p/st

9504 30 50

muut

vapaa

p/st

9504 30 90

osat

vapaa

9504 40 00

pelikortit

2,7

9504 90

muut

 

 

9504 90 10

sähköiset kilpa-autosarjat, joilla on kilpapelien luonne

vapaa

9504 90 90

muut

vapaa

9505

Juhla-, karnevaali- ja muut huvitusesineet, myös taikomisvälineet ja pilailuesineet

 

 

9505 10

joulunviettoesineet

 

 

9505 10 10

lasia

vapaa

9505 10 90

muuta ainetta

2,7

9505 90 00

muut

2,7

9506

Välineet ja varusteet liikuntaa, voimistelua, voimailua, muuta urheilua (myös pöytätennistä) tai ulkoilmapelejä tai -leikkejä varten, muualle tähän ryhmään kuulumattomat; uima-altaat ja kahluualtaat

 

 

 

sukset ja muut varusteet lumella hiihtoa varten

 

 

9506 11

sukset

 

 

9506 11 10

murtomaasukset

3,7

pa

 

laskettelusukset

 

 

9506 11 21

lumilaudat ja monoski-laudat

3,7

p/st

9506 11 29

muut

3,7

pa

9506 11 80

muut sukset

3,7

pa

9506 12 00

suksisiteet

3,7

9506 19 00

muut

2,7

 

vesisukset, lainelaudat, purjelaudat ja muut vesiurheiluvälineet

 

 

9506 21 00

purjelaudat

2,7

9506 29 00

muut

2,7

 

golfmailat ja muut golfvarusteet

 

 

9506 31 00

täydelliset mailat

2,7

p/st

9506 32 00

pallot

2,7

p/st

9506 39

muut

 

 

9506 39 10

golfmailojen osat

2,7

9506 39 90

muut

2,7

9506 40

pöytätennisvälineet ja -varusteet

 

 

9506 40 10

mailat, pallot ja verkot

2,7

9506 40 90

muut

2,7

 

tennis-, sulkapallo- tai niiden kaltaiset mailat, jänteineen tai ilman

 

 

9506 51 00

tennismailat, jänteineen tai ilman

4,7

9506 59 00

muut

2,7

 

pallot, muut kuin golfpallot ja poytätennispallot

 

 

9506 61 00

tennispallot

2,7

9506 62

ilmatäytteiset pallot

 

 

9506 62 10

nahkaa

2,7

9506 62 90

muut

2,7

9506 69

muut

 

 

9506 69 10

kriketti- ja poolopallot

vapaa

9506 69 90

muut

2,7

9506 70

luistimet ja rullaluistimet, myös luistin- tai rullaluistinjalkineet kiinnitetyin luistimin

 

 

9506 70 10

luistimet

vapaa

pa

9506 70 30

rullaluistimet

2,7

pa

9506 70 90

osat ja tarvikkeet

2,7

 

muut

 

 

9506 91

välineet ja varusteet liikuntaa, voimistelua ja voimailua varten

 

 

9506 91 10

harjoituslaitteet, joissa on rasitusasteen säätöjärjestelmä

2,7

9506 91 90

muut

2,7

9506 99

muut

 

 

9506 99 10

kriketti- ja poolovarusteet, muut kuin pallot

vapaa

9506 99 90

muut

2,7

9507

Vavat, kalakoukut ja muut siimakalastustarvikkeet; kalahaavit, perhoshaavit ja niiden kaltaiset haavit; houkutuslinnut (muut kuin nimikkeeseen 9208 tai 9705 kuuluvat) ja niiden kaltaiset metsästystarvikkeet

 

 

9507 10 00

vavat

3,7

9507 20

kalakoukut, myös perukkeineen

 

 

9507 20 10

kalakoukut ilman perukkeita

1,7

9507 20 90

muut

3,7

9507 30 00

uistin- tai perhokelat

3,7

9507 90 00

muut

3,7

9508

Karusellit, keinut, ampumaratavarusteet ja muut huvipuistovälineet; kiertävät sirkukset ja kiertävät eläinnäyttelyt; kiertävät teatterit

 

 

9508 10 00

kiertävät sirkukset ja kiertävät eläinnäyttelyt

1,7

9508 90 00

muut

1,7

96 RYHMÄ

ERINÄISET TAVARAT

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

kynät kosmeettiseen tai toalettikäyttöön (33 ryhmä);

b)

66 ryhmän tavarat (esimerkiksi sateenvarjojen ja kävelykeppien osat);

c)

epäaidot korut (nimike 7117);

d)

XV jakson 2 huomautuksen mukaiset epäjaloa metallia olevat yleiskäyttöiset osat (XV jakso) ja vastaavat muovitavarat (39 ryhmä);

e)

leikkaamisvälineet ja muut 82 ryhmän tavarat, joissa on veisto- tai muovailuaineesta valmistettu kädensija tai muita osia; nimikkeisiin 9601 ja 9602 kuuluvat kuitenkin tällaisten tavaroiden erikseen tullille esitettävät kädensijat ja muut osat;

f)

90 ryhmän tavarat [esimerkiksi silmälasinkehykset (nimike 9003), vetopiirtimet (nimike 9017) sekä harjat, jotka on erityisesti sovitettu lääkintä-, myös hammas- tai eläinlääkintä- tai kirurgiseen käyttöön (nimike 9018)];

g)

91 ryhmän tavarat (esimerkiksi kellonkuoret ja -kotelot);

h)

soittimet sekä niiden osat ja tarvikkeet (92 ryhmä);

ij)

93 ryhmän tavarat (aseet ja niiden osat);

k)

94 ryhmän tavarat (esimerkiksi huonekalut, valaisimet ja valaistusvarusteet);

l)

95 ryhmän tavarat (lelut, pelit ja urheiluvälineet);

m)

taideteokset, kokoelmaesineet ja antiikkiesineet (97 ryhmä).

2.

Nimikkeessä 9602 tarkoitetaan ilmaisulla ”kasvi- tai kivennäisveistoaineet”:

a)

kovia siemeniä, hedelmänsydämiä, siemenkuoria, pähkinöitä ja niiden kaltaisia kasviaineita, jollaisia käytetään veistoon (esimerkiksi kivipähkinät ja dumpalmun pähkinät);

b)

meripihkaa, merenvahaa, yhteenpuristettua meripihkaa, yhteenpuristettua merenvahaa sekä gagaattia (jetiä) ja sen kivennäiskorvikkeita.

3.

Nimikkeessä 9603 tarkoitetaan ilmaisulla ”luudan- tai harjantekoon tarkoitetut valmiit harjaskimput ja -tupsut” ainoastaan eläimenkarvasta, kasvikuiduista tai muusta aineesta valmistettuja kiinnikkeettömiä kimppuja ja tupsuja, jotka ovat valmiita jakamatta kiinnitettäväksi luutiin, harjoihin tai siveltimiin tai jotka vaativat ainoastaan vähäistä käsittelyä, kuten latvojen määrämuotoon viimeistelyä, jotta ne tulisivat valmiiksi kiinnittämistä varten.

4.

Tämän ryhmän tavarat, muut kuin nimikkeisiin 9601—9606 ja 9615 kuuluvat, luokitellaan kuitenkin tähän ryhmään, vaikka ne koostuisivatkin kokonaan tai osaksi jalometallista, jalometallilla pleteroidusta metallista, luonnonhelmistä, viljellyistä helmistä tai luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä. Nimikkeisiin 9601—9606 ja 9615 kuuluvat kuitenkin myös tavarat, joissa on ainoastaan vähäisinä osina luonnonhelmiä, viljeltyjä helmiä, luonnon-, synteettisiä tai rekonstruoituja jalo- tai puolijalokiviä, jalometallia tai jalometallilla pleteroitua metallia.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9601

Norsunluu, luu, kilpikonnankuori, sarvi, koralli, helmiäinen ja muut eläinkunnasta saadut veistoaineet, valmistetut, sekä näistä aineista tehdyt tavarat (myös muotoon puristetut)

 

 

9601 10 00

valmistettu norsunluu ja norsunluusta tehdyt tavarat

2,7

9601 90

muut

 

 

9601 90 10

valmistettu koralli (luonnon- tai yhteenpuristettu koralli) ja korallista valmistetut tavarat

vapaa

9601 90 90

muut

vapaa

9602 00 00

Kasvi- tai kivennäisveistoaineet, valmistetut, ja näistä aineista tehdyt tavarat; vahasta, steariinista, luonnosta saaduista kumeista, luonnonhartsista tai muovailumassasta valetut, muotoon puristetut tai veistetyt tavarat sekä muut muualle kuulumattomat valetut, muotoon puristetut tai veistetyt tavarat; valmistettu kovettamaton gelatiini (ei kuitenkaan nimikkeen 3503 gelatiini) sekä kovettamattomasta gelatiinista tehdyt tavarat

2,2

9603

Luudat, harjat (myös jos ne ovat koneiden, laitteiden tai kulkuneuvojen osia), siveltimet, käsikäyttöiset mekaaniset lattianlakaisimet, moottorittomat, sekä mopit ja höyhenhuiskut; luudan- tai harjantekoon tarkoitetut valmiit harjaskimput ja -tupsut; maalaustyynyt ja -telat; kumi- ja muut kuivauspyyhkimet (ei kuitenkaan kuivaustelat)

 

 

9603 10 00

yhteensidotuista varvuista tai muista kasviaineista koostuvat luudat ja harjat, myös jos niissä on varsi

3,7

p/st

 

hammasharjat, partasudit, hiusharjat, kynsiharjat, silmäripsiharjat ja muut toalettiharjat henkilökohtaiseen käyttöön, myös tällaiset harjat, jotka ovat laitteiden osia

 

 

9603 21 00

hammasharjat, myös hammasproteeseja varten

3,7

p/st

9603 29

muut

 

 

9603 29 30

hiusharjat

3,7

p/st

9603 29 80

muut

3,7

9603 30

taiteilijansiveltimet, kirjoitussiveltimet ja niiden kaltaiset siveltimet kosmeettisia valmisteita varten

 

 

9603 30 10

taiteilijansiveltimet ja kirjoitussiveltimet

3,7

p/st

9603 30 90

siveltimet kosmeettisia valmisteita varten

3,7

p/st

9603 40

maali- tai lakkaharjat ja -siveltimet (muut kuin alanimikkeen 9603 30 siveltimet); maalaustyynyt ja -telat

 

 

9603 40 10

maali- tai lakkaharjat ja -siveltimet

3,7

p/st

9603 40 90

maalaustyynyt ja -telat

3,7

p/st

9603 50 00

muut harjat, jotka ovat koneiden, laitteiden tai kulkuneuvojen osia

2,7

9603 90

muut

 

 

9603 90 10

käsikäyttöiset mekaaniset lattianlakaisimet, moottorittomat

2,7

p/st

 

muut

 

 

9603 90 91

kadunlakaisuharjat; kotitaloudessa käytettävät luudat ja harjat, myös kenkäharjat ja vaateharjat; harjat eläimiä varten

3,7

9603 90 99

muut

3,7

9604 00 00

Käsiseulat ja -sihdit

3,7

9605 00 00

Toaletti-, ompelu- tai kengänkiillotustarvikkeita tai vaatteiden puhdistukseen käytettäviä tarvikkeita sisältävät matkapakkaukset

3,7

9606

Napit, myös painonapit, napinsydämet ja muut näiden tavaroiden osat; napinteelmät

 

 

9606 10 00

painonapit ja niiden osat

3,7

 

muut napit

 

 

9606 21 00

muovia, tekstiiliaineella päällystämättömät

3,7

9606 22 00

epäjaloa metallia, tekstiiliaineella päällystämättömät

3,7

9606 29 00

muut

3,7

9606 30 00

napinsydämet ja muut napinosat; napinteelmät

2,7

9607

Vetoketjut ja niiden osat

 

 

 

vetoketjut

 

 

9607 11 00

joiden hakaset ovat epäjaloa metallia

6,7

m

9607 19 00

muut

7,7

m

9607 20

osat

 

 

9607 20 10

epäjaloa metallia, joissa on epäjalosta metallista tehdyt hakaset kiinnitettyinä kapeisiin tekstiilinauhoihin

6,7

9607 20 90

muut

7,7

9608

Kuulakärkikynät; huopa-, kuitu- tai muulla huokoisella kärjellä varustetut kynät; täytekynät ja niiden kaltaiset kynät; monistuskynät; lyijytäytekynät; kynänvarret, kynänpitimet ja niiden kaltaiset pitimet; edellä mainittujen tavaroiden osat (myös hylsyt ja pidikkeet), muut kuin nimikkeeseen 9609 kuuluvat

 

 

9608 10

kuulakärkikynät

 

 

9608 10 10

nestemäisellä musteella toimivat (kuulakynät)

3,7

p/st

 

muut

 

 

9608 10 30

joiden runko tai hylsy on jalometallia tai valssattua jalometallia

3,7

p/st

 

muut

 

 

9608 10 91

joissa on patruuna

3,7

p/st

9608 10 99

muut

3,7

p/st

9608 20 00

huopa-, kuitu- tai muulla huokoisella kärjellä varustetut kynät

3,7

p/st

 

täytekynät ja niiden kaltaiset kynät

 

 

9608 31 00

tussikynät

3,7

p/st

9608 39

muut

 

 

9608 39 10

joiden runko tai hylsy on jalometallia tai valssattua jalometallia

3,7

p/st

9608 39 90

muut

3,7

p/st

9608 40 00

lyijytäytekynät

3,7

p/st

9608 50 00

kahden tai useamman edellä mainitun alanimikkeen tavaroista koostuvat sarjat

3,7

9608 60

kuulakärkikynien varapatruunat, jotka koostuvat kuulakärjestä ja mustesäiliöstä

 

 

9608 60 10

nestemäisellä musteella toimivat

2,7

p/st

9608 60 90

muut

2,7

p/st

 

muut

 

 

9608 91 00

kynänterät ja niiden kärjet

2,7

9608 99

muut

 

 

9608 99 20

metallia

2,7

9608 99 80

muut

2,7

9609

Lyijy-, aniliini- tai värikynät (muut kuin nimikkeeseen 9608 kuuluvat), kivikynät, irtolyijyt, myös värilliset, pastelli- ja muut väriliidut, piirustushiilet, kirjoitus- tai piirustusliitu sekä vaatturinliitu

 

 

9609 10

kynät, joissa lyijyä ympäröi jäykkä tuppi

 

 

9609 10 10

joiden ”lyijyt” ovat grafiittia

2,7

9609 10 90

muut

2,7

9609 20 00

irtolyijyt, myös värilliset

2,7

9609 90

muut

 

 

9609 90 10

pastelliliidut ja piirustushiilet

2,7

9609 90 90

muut

1,7

9610 00 00

Kivitaulut ja muut kirjoitus- tai piirustustaulut, myös kehystetyt

2,7

9611 00 00

Päiväys-, sinetöimis-, numeroimis- ja niiden kaltaiset leimasimet (myös nimilippujen painamislaitteet ja kohokirjoittimet), käsikäyttöiset; käsikäyttöiset latomahaat sekä käsinpainantasarjat, joissa on tällaiset latomahaat

2,7

9612

Kirjoituskoneiden värinauhat ja niiden kaltaiset värinauhat, joihin on imeytetty väri tai joita on muuten valmistettu jättämään painantajälkeä, myös keloilla tai kaseteissa; värityynyt, myös jos niihin on imeytetty väri, koteloineen tai ilman

 

 

9612 10

värinauhat

 

 

9612 10 10

muovia

2,7

9612 10 20

tekokuitua, leveys pienempi kuin 30 mm, asetettu pysyvästi muovi- tai metallikoteloihin, jollaisia käytetään automaattisissa kirjoituskoneissa, atk-laitteissa ja muissa koneissa

vapaa

9612 10 80

muut

2,7

9612 20 00

värityynyt

2,7

9613

Savukkeensytyttimet ja muut sytyttimet (ei kuitenkaan nimikkeen 3603 sytyttimet), myös mekaaniset tai sähköllä toimivat, sekä niiden osat, ei kuitenkaan sytyttimenkivet ja -sydämet

 

 

9613 10 00

kaasukäyttöiset taskusytyttimet, kertatäyttöiset

2,7

p/st

9613 20

kaasukäyttöiset taskusytyttimet, uudelleen täytettävät

 

 

9613 20 10

joissa on sähköinen sytytysjärjestelmä

2,7

p/st

9613 20 90

joissa on muu sytytysjärjestelmä

2,7

p/st

9613 80 00

muut sytyttimet

2,7

9613 90 00

osat

2,7

9614

Tupakkapiiput (myös piipunpesät), sikari- tai savukeimukkeet sekä niiden osat

 

 

9614 20

tupakkapiiput ja piipunpesät

 

 

9614 20 20

karkeasti muotoillut puu- tai juuriteelmät tupakkapiippujen valmistusta varten

vapaa

9614 20 80

muut

2,7

p/st

9614 90 00

muut

2,7

9615

Kammat, hiussoljet ja niiden kaltaiset esineet; hiusneulat, hiuspinteet, papiljotit ja niiden kaltaiset esineet, muut kuin nimikkeeseen 8516 kuuluvat, sekä niiden osat

 

 

 

kammat, hiussoljet ja niiden kaltaiset esineet

 

 

9615 11 00

kovakumia tai muovia

2,7

9615 19 00

muut

2,7

9615 90 00

muut

2,7

9616

Hajuvesisuihkupullot ja niiden kaltaiset toalettisuihkupullot sekä niiden helat ja suihkutuspäät; puuterihuiskut ja tyynyt kosmeettisia tai toalettivalmisteita varten

 

 

9616 10

hajuvesisuihkupullot ja niiden kaltaiset toalettisuihkupullot sekä niiden helat ja suihkutuspäät

 

 

9616 10 10

hajuvesisuihkupullot ja niiden kaltaiset toalettisuihkupullot

2,7

9616 10 90

helat ja suihkutuspäät

2,7

9616 20 00

puuterihuiskut ja tyynyt kosmeettisia tai toalettivalmisteita varten

2,7

9617 00

Termospullot ja muut termosastiat, täydelliset koteloineen; niiden osat, muut kuin lasisäiliöt

 

 

 

termospullot ja muut termosastiat, täydelliset koteloineen

 

 

9617 00 11

enintään 0,75 litraa vetävät

6,7

9617 00 19

enemmän kuin 0,75 litraa vetävät

6,7

9617 00 90

osat, muut kuin lasisäiliöt

6,7

9618 00 00

Sovitus- ja mallinuket; automaattiset ja muut liikkuvat esittelyvälineet, joita käytetään näyteikkunoiden somistamiseen

1,7

XXI JAKSO

TAIDETEOKSET, KOKOELMAESINEET JA ANTIIKKIESINEET

97 RYHMÄ

TAIDETEOKSET, KOKOELMAESINEET JA ANTIIKKIESINEET

Huomautuksia

1.

Tähän ryhmään eivät kuulu:

a)

nimikkeeseen 4907 kuuluvat mitätöimättömät postimerkit, veromerkit, ehiöt ja niiden kaltaiset tavarat;

b)

teatterikulissiksi, ateljeen taustakankaaksi tai sen kaltaista tarkoitusta varten maalatut kankaat (nimike 5907), paitsi jos ne voidaan luokitella nimikkeeseen 9706;

c)

luonnonhelmet, viljellyt helmet sekä jalo- tai puolijalokivet (nimikkeet 7101—7103).

2.

Nimikkeessä 9702 tarkoitetaan ilmaisulla ”alkuperäiskaiverrukset, -painokset ja -litografiat” taiteilijan kokonaan käsin valmistamasta yhdestä tai useammasta laatasta suoraan saatuja mustavalkoisia tai värillisiä vedoksia, riippumatta hänen käyttämästään aineesta tai menettelystä, jollei se ole ollut mekaaninen tai fotomekaaninen.

3.

Nimikettä 9703 ei sovelleta massatuotantona tehtyihin tavaroihin eikä kaupallisen luonteen omaaviin tavallisiin käsitöihin, vaikka ne olisivatkin taiteilijoiden suunnittelemia tai tekemiä.

4.

a)

Jollei 1—3 huomautuksesta muuta johdu, tämän ryhmän tavarat, jotka voidaan luokitella sekä tähän ryhmään että muihin ryhmiin, on luokiteltava tähän ryhmään.

b)

Tavarat, jotka voidaan luokitella sekä nimikkeeseen 9706 että nimikkeisiin 9701—9705, on luokiteltava nimikkeisiin 9701—9705.

5.

Maalausten, piirustusten, pastellien, kollaasien ja niiden kaltaisten koristetaulujen, kaiverrusten, painosten ja litografioiden kehykset luokitellaan näiden tavaroiden kanssa, jos ne ominaisuuksiltaan ja arvoltaan vastaavat niitä.

Kehykset, joiden ominaisuudet ja arvo eivät vastaa tässä huomautuksessa tarkoitettuja tavaroita, luokitellaan erikseen.

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

Paljousyksikkö

(1)

(2)

(3)

(4)

9701

Maalaukset, piirustukset ja pastellit, kokonaan käsin tehdyt, muut kuin nimikkeen 4906 piirustukset ja muut kuin käsin maalatut tai käsin koristetut tavarat; kollaasit ja niiden kaltaiset koristetaulut

 

 

9701 10 00

maalaukset, piirustukset ja pastellit

vapaa

9701 90 00

muut

vapaa

9702 00 00

Alkuperäiskaiverrukset, -painokset ja -litografiat

vapaa

9703 00 00

Mistä aineesta tahansa valmistetut alkuperäisveistokset ja -patsaat

vapaa

9704 00 00

Postimerkit, veromerkit, arvoleimat, ensipäiväkuoret, ehiöt ja niiden kaltaiset tavarat, mitätöidyt tai mitätöimättömät, muut kuin nimikkeeseen 4907 kuuluvat

vapaa

9705 00 00

Eläintieteelliset, kasvitieteelliset, mineralogiset, anatomiset, historialliset, arkeologiset, paleontologiset, etnografiset ja numismaattiset kokoelmat ja kokoelmaesineet

vapaa

9706 00 00

Yli 100 vuotta vanhat antiikkiesineet

vapaa

98 RYHMÄ

KOKONAINEN TEOLLISUUSLAITOS

Huomautus

Komission asetusten (EY) N:o 1917/2000 (160), annettu 7. syyskuuta 2000, ja N:o 1982/2004 (161), annettu 18. marraskuuta 2004, mukaisesti kokonaisten teollisuuslaitosten vienti sekä näiden laitosten saapuminen tai lähettäminen voidaan rekisteröidä yhteisön ulkomaankaupan ja jäsenvaltioiden välisen tavarakaupan tilastoihin yksinkertaistettua ilmoitusmenettelyä käyttäen. Tämän menettelyn hyödyntämiseksi tilastotietojen antamisesta vastaavien henkilöiden on täytynyt etukäteen saada tarvittava valtuutus jäljempänä mainitulta toimivaltaiselta viranomaiselta.

Jäsenvaltio

Toimivaltaisen viranomaisen nimi ja osoite

Belgia

Institut des comptes nationaux

p/a Banque nationale de Belgique

Boulevard de Berlaimont 14

B-1000 Bruxelles

Instituut voor de Nationale Rekeningen

p/a Nationale Bank van België

de Berlaimontlaan 14

B-1000 Brussel

Tšekin tasavalta

Český statistický úřad

Na padesátém 81

100 82 Praha 10

Tanska

Skatteministeriet

Told-og Skattestyrelsen

Østbanegade 123

DK-2100 København Ø

Saksan liittotasavalta

Statistisches Bundesamt

Gruppe IV A — Koordinierung der Unternehmensstatistiken, Unternehmensregister, Klassifikationen

D-65180 Wiesbaden

Viro

Maksu- ja Tolliamet

Narva mnt 9j

15176 Tallinn

Statistikaamet

Väliskaubandusstatistika talitus Endla 15

15174 Tallinn

Kreikka

Εθνική Στατιστική Υπηρεσία της Ελλάδας

Πειραιώς 46 & Επονιτών

GR- 18510 Πειραιάς

Espanja

Departamento de Aduanas e Impuestos Especiales

Avda. Llano Castellano, 17

E-28071 Madrid

Ranska

Direction générale des douanes et droits indirects

Département des statistiques et des études économiques

8, rue de la Tour-des-Dames

F-75436 Paris Cedex 09

Italia

Agenzia delle Dogane

Area Centrale Gestione Tributi e Rapporto con gli Utenti

Ufficio per la tariffa doganale, per i dazi e per i regimi dei prodotti agricoli

Via Mario Carucci, 71

00143 Roma

Irlanti

Central Statistics Office

Ardee Rd.

Rathmines

Dublin 6

Office of the Revenue Commissioners

Dublin Castle

Dublin 2

Kypros

Τμήμα Τελωνείων

Υπουργείο Οικονομικών

Γωνία Μιχαήλ Καραολή και Γρηγόρη Αυξεντίου

1096, Λευκωσία

Υπηρεσία Φόρου Προστιθέμενης Αξίας

Τμήμα Τελωνείων

Υπουργείο Οικονομικών

Γωνία Μιχαήλ Καραολή και Γρ. Αυξεντίου

1471, Λευκωσία

Latvia

Latvijas Republikas Centrālā statistikas pārvalde,

Lāčplēša ielā 1,

Rīga, LV-1301

Latvijas Republikas Valsts ieņēmumu dienesta

Galvenā muitas pārvalde,

Kr.Valdemāra ielā 1a,

Rīga, LV-1841

Liettua

Muitinės departamentas prie Lietuvos Respublikos finansų ministerijos

A.Jakšto g.1/25

LT-01105 Vilnius

Luxemburg

Service Central de la Statistique et des Études Économiques

Centre administratif Pierre Werner

13, rue Erasme

L-1468 Luxembourg-Kirchberg

Unkari

Központi Statisztikai Hivatal

Külkereskedelem-statisztikai Főosztály

1024 Budapest, Petrezselyem u. 7–9.

Malta

Uffiċċju Nazzjonali ta' I-Istatistika

Lascaris.

II-Belt. CMR 02

Alankomaat

De inspecteur in wiens ambtsgebied

belanghebbende woont of is gevestigd

Itävalta

Zollamt des Bundeslandes, in dem der Anmeldepflichtige seinen Sitz oder Wohnsitz hat

tai

Bundesanstalt Statistik Austria,

Guglgasse 13

A–1110 Wien

Puola

Glówny Urząd Statystyczny

Al. Niepodległości 208

00-925 Warszawa

Izba Celna w Warszawie

Wydział Wiążących Informacji WIT i WIP

ul. 17 Stycznia 49

02-146 Warszawa

Portugali

Direcção-Geral das Alfândegas e dos Impostos Especiais sobre o Consumo

Direcção de Serviços de Tributação Aduaneira

Rua da Alfândega, 5, r/c

P-1149-006 Lisboa

Slovenia

Ministrstvo za finance

Carinska uprava Republike Slovenije

Generalni carinski urad

Šmartinska 55

SI-1523 Ljubljana

(za izvoz blaga)

Statistični urad Republike Slovenije

Vožarski pot 12

SI-1000 Ljubljana

(za odpreme in prejeme blaga)

Slovakia

Štatistický úrad SR

Odbor štatistiky zahraničného obchodu

Miletičova 3

824 67 Bratislava 26

Colné riaditel'stvo SR

Mierová 23

815 11 Bratislava

Suomi

Tullihallitus

PL 512

FI-00101 Helsinki

Tullstyrelsen

PB 512

FI-00101 Helsingfors

Ruotsi

Tullverket

Box 12854

S-11298 Stockholm

Statistiska centralbyrån

Box 24300

S-10451 Stockholm

Yhdistynyt kuningaskunta

Head of Compilation: Operations

Statistics and Analysis of Trade Unit

HM Revenue and Customs

3rd floor Alexander House

21 Victoria Avenue

Southend-on-Sea

SS99 1AA

CN-koodi

Tavaran kuvaus

(1)

(2)

 

Kokonaisen teollisuuslaitoksen osat ulkomaankaupassa ( 7. syyskuuta 2000 annettu komission asetus (EY) N:o 1917/2000)

98806300 – 98896310

— 63 ryhmään kuuluvat

98806800 – 98896815

— 68 ryhmään kuuluvat

98806900 – 98896914

— 69 ryhmään kuuluvat

98807000 – 98897020

— 70 ryhmään kuuluvat

98807200 – 98897229

— 72 ryhmään kuuluvat

98807300 – 98897326

— 73 ryhmään kuuluvat

98807600 – 98897616

— 76 ryhmään kuuluvat

98808200 – 98898215

— 82 ryhmään kuuluvat

98808400 – 98898485

— 84 ryhmään kuuluvat

98808500 –98898548

— 85 ryhmään kuuluvat

98808600 – 98898609

— 86 ryhmään kuuluvat

98808700 – 98898716

— 87 ryhmään kuuluvat

98809000 – 98899033

— 90 ryhmään kuuluvat

98809400 – 98899406

— 94 ryhmään kuuluvat

98809900 – 98899900

— ei luokitella ryhmiin, joihin ne kuuluisivat

CN-koodi

Tavaran kuvaus

 

Kokonaisen teollisuuslaitoksen osat jäsenvaltioiden välisessä kaupassa (18. marraskuuta 2004 annettu komission asetus (EY) N:o 1982/2004):

9880 XX 00

Tavaran koodit muodostetaan seuraavasti:

ensimmäiset neljä numeroa ovat 9880;

viides ja kuudes numero vastaavat CN-koodia, johon komponentin tavarat kuuluvat;

seitsemäs ja kahdeksas numero ovat nollia.

KOLMAS OSA

TARIFFILIITTEET

I JAKSO

MAATALOUSLIITTEET

LIITE 1

MAATALOUDEN MAKSUOSA (EA), SOKEREISTA KANNETTAVA LISÄTULLI (AD S/Z) JA JAUHOISTA KANNETTAVA LISÄTULLI (AD F/M)

Tähän liitteeseen viitattaessa maatalouden maksuosa (EA) ja tarvittaessa tietynlaisista sokereista kannettava lisätulli (AD S/Z) tai jauhoista kannettava lisätulli (AD F/M) määritetään kyseisessä tavarassa olevien, jäljempänä lueteltujen aineosien pitoisuuksien perusteella:

maitorasva,

maitoproteiinit,

sakkaroosi/inverttisokeri/isoglukoosi,

tärkkelys/glukoosi.

Tälle tavaralle on annettu lisäkoodi, joka on määritetty jäljempänä olevan taulukon 1 mukaisesti. Tavaraan sovellettava maatalouden maksuosa (euroina 100 nettopainokilolta) esitetään taulukossa 2 olevassa 2 sarakkeessa.

Tietynlaisista sokereista kannettavia lisätulleja (AD S/Z) (euroina 100 nettopainokilolta), jotka esitetään taulukossa 2 olevassa 3 sarakkeessa, sovelletaan kannettavaan enimmäistulliin ainoastaan silloin, kun tullisarakkeessa viitataan liitteeseen 1 merkinnällä ”AD S/Z”; taulukon 4 sarakkeessa esitettyjä jauhojen lisätulleja (AD F/M) (euroina 100 nettopainokilolta) sovelletaan kannettavaan enimmäistulliin ainoastaan silloin, kun tullisarakkeessa viitataan liitteeseen 1 merkinnällä ”AD F/M”.

Taulukko 1

Lisäkoodi (koostumuksen mukaan)

Maitorasvapitoisuus (% painosta)

Maitoproteiinit (% painosta) (162)

Tärkkelys/glukoosi (% painosta) (163)

≥ 0 < 5

≥ 5 < 25

≥ 25 < 50

≥ 50 < 75

≥ 75

Sakkaroosi/inverttisokeri/isoglukoosi (% painosta) (164)

≥ 0 < 5

≥ 5 < 30

≥ 30 < 50

≥ 50 < 70

≥ 70

≥ 0 < 5

≥ 5 < 30

≥ 30 < 50

≥ 50 < 70

≥ 70

≥ 0 < 5

≥ 5 < 30

≥ 30 < 50

≥ 50

≥ 0 < 5

≥ 5 < 30

≥ 30

≥ 0 < 5

≥ 5

≥ 0 < 1,5

≥ 0 < 2,5

7000

7001

7002

7003

7004

7005

7006

7007

7008

7009

7010

7011

7012

7013

7015

7016

7017

7758

7759

≥ 2,5 < 6

7020

7021

7022

7023

7024

7025

7026

7027

7028

7029

7030

7031

7032

7033

7035

7036

7037

7768

7769

≥ 6 < 18

7040

7041

7042

7043

7044

7045

7046

7047

7048

7049

7050

7051

7052

7053

7055

7056

7057

7778

7779

≥ 18 < 30

7060

7061

7062

7063

7064

7065

7066

7067

7068

7069

7070

7071

7072

7073

7075

7076

7077

7788

7789

≥ 30 < 60

7080

7081

7082

7083

7084

7085

7086

7087

7088

×

7090

7091

7092

×

7095

7096

×

×

×

≥ 60

7800

7801

7802

×

×

7805

7806

7807

×

×

7810

7811

×

×

×

×

×

×

×

≥ 1,5 < 3

≥ 0 < 2,5

7100

7101

7102

7103

7104

7105

7106

7107

7108

7109

7110

7111

7112

7113

7115

7116

7117

7798

7799

≥ 2,5 < 6

7120

7121

7122

7123

7124

7125

7126

7127

7128

7129

7130

7131

7132

7133

7135

7136

7137

7808

7809

≥ 6 < 18

7140

7141

7142

7143

7144

7145

7146

7147

7148

7149

7150

7151

7152

7153

7155

7156

7157

7818

7819

≥ 18 < 30

7160

7161

7162

7163

7164

7165

7166

7167

7168

7169

7170

7171

7172

7173

7175

7176

7177

7828

7829

≥ 30 < 60

7180

7181

7182

7183

×

7185

7186

7187

7188

×

7190

7191

7192

×

7195

7196

×

×

×

≥ 60

7820

7821

7822

×

×

7825

7826

7827

×

×

7830

7831

×

×

×

×

×

×

×

≥ 3 < 6

≥ 0 < 2,5

7840

7841

7842

7843

7844

7845

7846

7847

7848

7849

7850

7851

7852

7853

7855

7856

7857

7858

7859

≥ 2,5 < 12

7200

7201

7202

7203

7204

7205

7206

7207

7208

7209

7210

7211

7212

7213

7215

7216

7217

7220

7221

≥ 12

7260

7261

7262

7263

7264

7265

7266

7267

7268

7269

7270

7271

7272

7273

7275

7276

×

7838

×

≥ 6 < 9

≥ 0 < 4

7860

7861

7862

7863

7864

7865

7866

7867

7868

7869

7870

7871

7872

7873

7875

7876

7877

7878

7879

≥ 4 < 15

7300

7301

7302

7303

7304

7305

7306

7307

7308

7309

7310

7311

7312

7313

7315

7316

7317

7320

7321

≥ 15

7360

7361

7362

7363

7364

7365

7366

7367

7368

7369

7370

7371

7372

7373

7375

7376

×

7378

×

≥ 9 < 12

≥ 0 < 6

7900

7901

7902

7903

7904

7905

7906

7907

7908

7909

7910

7911

7912

7913

7915

7916

7917

7918

7919

≥ 6 < 18

7400

7401

7402

7403

7404

7405

7406

7407

7408

7409

7410

7411

7412

7413

7415

7416

7417

7420

7421

≥ 18

7460

7461

7462

7463

7464

7465

7466

7467

7468

×

7470

7471

7472

×

7475

7476

×

×

×

≥ 12 < 18

≥ 0 < 6

7940

7941

7942

7943

7944

7945

7946

7947

7948

7949

7950

7951

7952

7953

7955

7956

7957

7958

7959

≥ 6 < 18

7500

7501

7502

7503

7504

7505

7506

7507

7508

7509

7510

7511

7512

7513

7515

7516

7517

7520

7521

≥ 18

7560

7561

7562

7563

7564

7565

7566

7567

7568

×

7570

7571

7572

×

7575

7576

×

×

×

≥ 18 < 26

≥ 0 < 6

7960

7961

7962

7963

7964

7965

7966

7967

7968

7969

7970

7971

7972

7973

7975

7976

7977

7978

7979

≥ 6

7600

7601

7602

7603

7604

7605

7606

7607

7608

7609

7610

7611

7612

7613

7615

7616

×

7620

×

≥ 26 < 40

≥ 0 < 6

7980

7981

7982

7983

7984

7985

7986

7987

7988

×

7990

7991

7992

×

7995

7996

×

×

×

≥ 6

7700

7701

7702

7703

×

7705

7706

7707

7708

×

7710

7711

7712

×

7715

7716

×

×

×

≥ 40 < 55

 

7720

7721

7722

7723

×

7725

7726

7727

7728

×

7730

7731

7732

×

7735

7736

×

×

×

≥ 55 < 70

 

7740

7741

7742

×

×

7745

7746

7747

×

×

7750

7751

×

×

×

×

×

×

×

≥ 70 < 85

 

7760

7761

7762

×

×

7765

7766

×

×

×

7770

7771

×

×

×

×

×

×

×

≥ 85

 

7780

7781

×

×

×

7785

7786

×

×

×

×

×

×

×

×

×

×

×

×


Taulukko 2

Koodi

Maatalouden maksuosa

AD S/Z

AD F/M

1

2

3

4

7000

0

0

0

7001

10,06

10,06

 

7002

18,87

18,87

 

7003

27,25

27,25

 

7004

38,99

38,99

 

7005

4,16

 

4,16

7006

14,22

10,06

4,16

7007

23,03

18,87

4,16

7008

31,41

27,25

4,16

7009

43,15

38,99

4,16

7010

8,88

 

8,88

7011

18,95

10,06

8,88

7012

27,75

18,87

8,88

7013

36,14

27,25

8,88

7015

13,99

 

13,99

7016

24,05

10,06

13,99

7017

32,85

18,87

13,99

7020

16,63

 

 

7021

26,69

10,06

 

7022

35,50

18,87

 

7023

40,56

27,25

 

7024

52,30

38,99

 

7025

20,79

 

4,16

7026

30,85

10,06

4,16

7027

39,66

18,87

4,16

7028

44,72

27,25

4,16

7029

56,46

38,99

4,16

7030

25,51

 

8,88

7031

35,58

10,06

8,88

7032

44,38

18,87

8,88

7033

49,44

27,25

8,88

7035

27,29

 

13,99

7036

37,35

10,06

13,99

7037

46,16

18,87

13,99

7040

49,90

 

 

7041

59,96

10,06

 

7042

68,76

18,87

 

7043

67,17

27,25

 

7044

78,91

38,99

 

7045

54,05

 

4,16

7046

64,12

10,06

4,16

7047

72,92

18,87

4,16

7048

71,33

27,25

4,16

7049

83,07

38,99

4,16

7050

58,78

 

8,88

7051

68,84

10,06

8,88

7052

77,65

18,87

8,88

7053

76,05

27,25

8,88

7055

53,90

 

13,99

7056

63,96

10,06

13,99

7057

72,77

18,87

13,99

7060

89,10

 

 

7061

99,16

10,06

 

7062

107,97

18,87

 

7063

93,53

27,25

 

7064

110,27

38,99

 

7065

93,26

 

4,16

7066

103,32

10,06

4,16

7067

112,13

18,87

4,16

7068

102,69

27,25

4,16

7069

114,43

38,99

4,16

7070

97,98

 

8,88

7071

108,05

10,06

8,88

7072

116,85

18,87

8,88

7073

107,42

27,25

8,88

7075

85,27

 

13,99

7076

95,33

10,06

13,99

7077

104,13

18,87

13,99

7080

173,45

 

 

7081

183,51

10,06

 

7082

192,32

18,87

 

7083

166,01

27,25

 

7084

177,75

38,99

 

7085

177,61

 

4,16

7086

187,67

10,06

4,16

7087

196,47

18,87

4,16

7088

170,17

27,25

4,16

7090

182,33

 

8,88

7091

192,39

10,06

8,88

7092

201,20

18,87

8,88

7095

152,74

 

13,99

7096

162,81

10,06

13,99

7100

5,69

 

 

7101

15,75

10,06

 

7102

24,55

18,87

 

7103

32,94

27,25

 

7104

44,68

38,99

 

7105

9,84

 

4,16

7106

19,91

10,06

4,16

7107

28,71

18,87

4,16

7108

37,10

27,25

4,16

7109

48,84

38,99

4,16

7110

14,57

 

8,88

7111

24,63

10,06

8,88

7112

33,44

18,87

8,88

7113

41,82

27,25

8,88

7115

19,67

 

13,99

7116

29,73

10,06

13,99

7117

38,54

18,87

13,99

7120

22,32

 

 

7121

32,38

10,06

 

7122

41,19

18,87

 

7123

46,25

27,25

 

7124

57,99

38,99

 

7125

26,48

 

4,16

7126

36,54

10,06

4,16

7127

45,34

18,87

4,16

7128

50,40

27,25

4,16

7129

62,14

38,99

4,16

7130

31,20

 

8,88

7131

41,26

10,06

8,88

7132

50,07

18,87

8,88

7133

55,13

27,25

8,88

7135

32,98

 

13,99

7136

43,04

10,06

13,99

7137

51,85

18,87

13,99

7140

55,58

 

 

7141

65,65

10,06

 

7142

74,45

18,87

 

7143

72,86

27,25

 

7144

84,60

38,99

 

7145

59,74

 

4,16

7146

69,80

10,06

4,16

7147

78,61

18,87

4,16

7148

77,01

27,25

4,16

7149

88,75

38,99

4,16

7150

64,47

 

8,88

7151

74,53

10,06

8,88

7152

88,33

18,87

8,88

7153

81,74

27,25

8,88

7155

59,59

 

13,99

7156

69,65

10,06

13,99

7157

78,46

18,87

13,99

7160

94,79

 

 

7161

104,85

10,06

 

7162

113,65

18,87

 

7163

104,22

27,25

 

7164

115,96

38,99

 

7165

98,94

 

4,16

7166

109,10

10,06

4,16

7167

117,81

18,87

4,16

7168

108,38

27,25

4,16

7169

120,12

38,99

4,16

7170

103,67

 

8,88

7171

113,73

10,06

8,88

7172

122,54

18,87

8,88

7173

113,10

27,25

8,88

7175

90,95

 

13,99

7176

101,01

10,06

13,99

7177

109,82

18,87

13,99

7180

179,13

 

 

7181

189,20

10,06

 

7182

198,00

18,87

 

7183

171,70

27,25

 

7185

183,29

 

4,16

7186

193,36

10,06

4,16

7187

202,16

18,87

4,16

7188

175,86

27,25

4,16

7190

188,02

 

8,88

7191

198,08

10,06

8,88

7192

206,89

18,87

8,88

7195

158,43

 

13,99

7196

168,49

10,06

13,99

7200

37,49

 

 

7201

47,55

10,06

 

7202

56,36

18,87

 

7203

64,74

27,25

 

7204

76,48

38,99

 

7205

41,65

 

4,16

7206

51,71

10,06

4,16

7207

60,52

18,87

4,16

7208

68,90

27,25

4,16

7209

80,64

38,99

4,16

7210

46,37

 

8,88

7211

56,44

10,06

8,88

7212

65,24

18,87

8,88

7213

73,63

27,25

8,88

7215

51,48

 

13,99

7216

61,54

10,06

13,99

7217

70,34

18,87

13,99

7220

56,58

 

19,09

7221

66,64

10,06

19,09

7260

78,85

 

 

7261

88,91

10,06

 

7262

97,72

18,87

 

7263

106,11

27,25

 

7264

117,85

38,99

 

7265

83,01

 

4,16

7266

93,07

10,06

4,16

7267

101,88

18,87

4,16

7268

110,26

27,25

4,16

7269

122,00

38,99

4,16

7270

87,73

 

8,88

7271

97,80

10,06

8,88

7272

106,60

18,87

8,88

7273

114,99

27,25

8,88

7275

92,84

 

13,99

7276

102,90

10,06

13,99

7300

51,24

 

 

7301

61,30

10,06

 

7302

70,11

18,87

 

7303

78,50

27,25

 

7304

90,24

38,99

 

7305

55,40

 

4,16

7306

65,46

10,06

4,16

7307

74,27

18,87

4,16

7308

82,65

27,25

4,16

7309

94,39

38,99

4,16

7310

60,12

 

8,88

7311

70,19

10,06

8,88

7312

78,99

18,87

8,88

7313

87,38

27,25

8,88

7315

65,23

 

13,99

7316

75,29

10,06

13,99

7317

84,10

18,87

13,99

7320

70,33

 

19,09

7321

80,39

10,06

19,09

7360

86,43

 

 

7361

96,50

10,06

 

7362

105,30

18,87

 

7363

113,69

27,25

 

7364

125,43

38,99

 

7365

90,59

 

4,16

7366

100,66

10,06

4,16

7367

109,46

18,87

4,16

7368

117,85

27,25

4,16

7369

129,59

38,99

4,16

7370

95,32

 

8,88

7371

105,38

10,06

8,88

7372

114,18

18,87

8,88

7373

122,57

27,25

8,88

7375

100,42

 

13,99

7376

110,48

10,06

13,99

7378

105,52

 

19,09

7400

64,64

 

 

7401

74,70

10,06

 

7402

83,51

18,87

 

7403

91,89

27,25

 

7404

103,63

38,99

 

7405

68,80

 

4,16

7406

78,86

10,06

4,16

7407

87,66

18,87

4,16

7408

96,05

27,25

4,16

7409

107,79

38,99

4,16

7410

73,52

 

8,88

7411

83,58

10,06

8,88

7412

92,39

18,87

8,88

7413

100,78

27,25

8,88

7415

78,62

 

13,99

7416

88,69

10,06

13,99

7417

97,49

27,25

13,99

7420

83,73

 

19,09

7421

93,79

10,06

19,09

7460

93,07

 

 

7461

103,13

10,06

 

7462

111,93

18,87

 

7463

120,32

27,25

 

7464

132,06

38,99

 

7465

97,22

 

4,16

7466

107,29

10,06

4,16

7467

116,09

18,87

4,16

7468

124,48

27,25

4,16

7470

101,95

 

8,88

7471

112,01

10,06

8,88

7472

120,82

18,87

8,88

7475

107,05

 

13,99

7476

117,11

10,06

13,99

7500

76,83

 

 

7501

86,90

10,06

 

7502

95,70

18,87

 

7503

104,09

27,25

 

7504

115,83

38,99

 

7505

80,99

 

4,16

7506

91,05

10,06

4,16

7507

99,88

18,87

4,16

7508

108,24

27,25

4,16

7509

119,98

38,99

4,16

7510

85,72

 

8,88

7511

95,78

10,06

8,88

7512

104,58

18,87

8,88

7513

112,97

27,25

8,88

7515

90,82

 

13,99

7516

100,88

10,06

13,99

7517

109,69

18,87

13,99

7520

95,92

 

19,09

7521

105,98

10,06

19,09

7560

99,69

 

 

7561

109,75

10,06

 

7562

118,56

18,87

 

7563

126,94

27,25

 

7564

138,68

38,99

 

7565

103,85

 

4,16

7566

113,91

10,06

4,16

7567

122,71

18,87

4,16

7568

131,10

27,25

4,16

7570

108,57

 

8,88

7571

118,63

10,06

8,88

7572

127,44

18,87

8,88

7575

113,67

 

13,99

7576

123,74

10,06

13,99

7600

102,49

 

 

7601

112,56

10,06

 

7602

121,36

18,87

 

7603

129,75

27,25

 

7604

141,49

38,99

 

7605

106,65

 

4,16

7606

116,71

10,06

4,16

7607

125,52

18,87

4,16

7608

133,90

27,25

4,16

7609

145,64

38,99

4,16

7610

111,38

 

8,88

7611

121,44

10,06

8,88

7612

130,24

18,87

8,88

7613

138,63

27,25

8,88

7615

116,48

 

13,99

7616

126,54

10,06

13,99

7620

121,58

 

 

7700

121,42

 

 

7701

131,48

10,06

 

7702

140,29

18,87

 

7703

148,67

27,25

 

7705

125,58

 

4,16

7706

135,64

10,06

4,16

7707

144,44

18,87

4,16

7708

152,83

27,25

4,16

7710

130,30

 

8,88

7711

140,36

10,06

8,88

7712

149,17

18,87

8,88

7715

135,40

 

13,99

7716

145,47

10,06

13,99

7720

119,42

 

 

7721

129,49

10,06

 

7722

138,29

18,87

 

7723

146,68

27,25

 

7725

123,58

 

4,16

7726

133,64

10,06

4,16

7727

142,45

18,87

4,16

7728

150,83

27,25

4,16

7730

128,31

 

8,88

7731

138,37

10,06

8,88

7732

147,17

18,87

8,88

7735

133,41

 

13,99

7736

143,47

10,06

13,99

7740

153,54

 

 

7741

163,61

10,06

 

7742

172,41

18,87

 

7745

157,70

 

4,16

7746

167,77

10,06

4,16

7747

176,57

18,87

4,16

7750

162,43

 

8,88

7751

172,49

10,06

8,88

7758

19,09

 

19,09

7759

29,15

10,06

19,09

7760

187,67

 

 

7761

197,73

10,06

 

7762

206,53

18,87

 

7765

191,82

 

4,16

7766

201,89

10,06

4,16

7768

32,39

 

19,09

7769

42,46

10,06

19,09

7770

196,55

 

8,88

7771

206,61

10,06

8,88

7778

59,00

 

19,09

7779

69,07

10,06

19,09

7780

221,79

 

 

7781

231,85

10,06

 

7785

225,94

 

4,16

7786

236,01

10,06

4,16

7788

90,37

 

19,09

7789

100,43

10,06

19,09

7798

24,78

 

19,09

7799

34,84

10,06

19,09

7800

247,10

 

 

7801

257,17

10,06

 

7802

265,97

18,87

 

7805

251,26

 

4,16

7806

261,32

10,06

4,16

7807

270,13

18,87

4,16

7808

38,08

 

19,09

7809

48,14

10,06

19,09

7810

255,99

 

8,88

7811

266,05

10,06

8,88

7818

64,69

 

19,09

7819

74,75

10,06

19,09

7820

252,79

 

 

7821

262,85

10,06

 

7822

271,66

18,87

 

7825

256,95

 

4,16

7826

267,01

10,06

4,16

7827

275,82

18,87

4,16

7828

96,06

 

19,09

7829

106,12

10,06

19,09

7830

261,67

 

8,88

7831

271,74

10,06

8,88

7838

97,94

 

19,09

7840

11,37

 

 

7841

21,44

10,06

 

7842

30,24

18,87

 

7843

38,63

27,25

 

7844

50,37

38,99

 

7845

15,53

 

4,16

7846

25,59

10,06

4,16

7847

34,40

18,87

4,16

7848

42,78

27,25

4,16

7849

54,52

38,99

4,16

7850

20,26

 

8,88

7851

30,32

10,06

8,88

7852

39,12

18,87

8,88

7853

47,51

27,25

8,88

7855

25,36

 

13,99

7856

35,42

10,06

13,99

7857

44,23

18,87

13,99

7858

30,46

 

19,09

7859

40,52

10,06

19,09

7860

18,96

 

 

7861

29,02

10,06

 

7862

37,82

18,87

 

7863

46,21

27,25

 

7864

57,95

38,99

 

7865

23,11

 

4,16

7866

33,18

10,06

4,16

7867

41,98

18,87

4,16

7868

50,37

27,25

4,16

7869

62,11

38,99

4,16

7870

27,84

 

8,88

7871

37,90

10,06

8,88

7872

46,71

18,87

8,88

7873

55,09

27,25

8,88

7875

32,94

 

13,99

7876

43,00

10,06

13,99

7877

51,81

18,87

13,99

7878

38,04

 

19,09

7879

48,11

10,06

19,09

7900

26,54

 

 

7901

36,60

10,06

 

7902

45,41

18,87

 

7903

53,79

27,25

 

7904

65,53

38,99

 

7905

30,70

 

4,16

7906

40,76

10,06

4,16

7907

49,56

18,87

4,16

7908

57,95

27,25

4,16

7909

69,69

38,99

4,16

7910

35,42

 

8,88

7911

45,48

10,06

8,88

7912

54,29

18,87

8,88

7913

62,67

27,25

8,88

7915

40,52

 

13,99

7916

50,59

10,06

13,99

7917

59,39

18,87

13,99

7918

45,63

 

19,09

7919

55,69

10,06

19,09

7940

37,91

 

 

7941

47,98

10,06

 

7942

56,78

18,87

 

7943

65,17

27,25

 

7944

76,91

38,99

 

7945

42,07

 

4,16

7946

52,13

10,06

4,16

7947

60,94

18,87

4,16

7948

69,32

27,25

4,16

7949

81,06

38,99

4,16

7950

46,79

 

8,88

7951

56,86

10,06

8,88

7952

65,66

18,87

8,88

7953

74,05

27,25

8,88

7955

51,90

 

13,99

7956

61,96

10,06

13,99

7957

70,77

27,25

13,99

7958

57,00

 

19,09

7959

67,06

10,06

19,09

7960

54,97

 

 

7961

65,04

10,06

 

7962

73,84

18,87

 

7963

82,23

27,25

 

7964

93,97

38,99

 

7965

59,13

 

4,16

7966

69,19

10,06

4,16

7967

78,00

18,87

4,16

7968

86,38

27,25

4,16

7969

98,12

38,99

4,16

7970

63,86

 

8,88

7971

73,92

10,06

8,88

7972

82,72

18,87

8,88

7973

91,11

27,25

8,88

7975

68,96

 

13,99

7976

79,02

10,06

13,99

7977

87,83

18,87

13,99

7978

74,06

 

19,09

7979

84,12

10,06

19,09

7980

85,30

 

 

7981

95,37

10,06

 

7982

104,17

18,87

 

7983

112,56

27,25

 

7984

124,30

38,99

 

7985

89,46

 

4,16

7986

99,52

10,06

4,16

7987

108,33

18,87

4,16

7988

116,71

27,25

4,16

7990

94,19

 

8,88

7991

104,25

10,06

8,88

7992

113,05

18,87

8,88

7995

99,29

 

13,99

7996

109,35

10,06

13,99

LIITE 2

TUOTTEET, JOIHIN SOVELLETAAN TULOHINTAA (165)

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Sopimustulli (%)

(1)

(2)

0702 00 00

Tuoreet tai jäähdytetyt tomaatit

 

tullattaessa 1.1.—31.3.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 84,6 €

 

vähintään 82,9 € mutta vähemmän kuin 84,6 €

 

vähintään 81,2 € mutta vähemmän kuin 82,9 €

 

vähintään 79,5 € mutta vähemmän kuin 81,2 €

 

vähintään 77,8 € mutta vähemmän kuin 79,5 €

 

vähemmän kuin 77,8 €

 

tullattaessa 1.4.—30.4.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 112,6 €

 

vähintään 110,3 € mutta vähemmän kuin 112,6 €

 

vähintään 108,1 € mutta vähemmän kuin 110,3 €

 

vähintään 105,8 € mutta vähemmän kuin 108,1 €

 

vähintään 103,6 € mutta vähemmän kuin 105,8 €

 

vähemmän kuin 103,6 €

 

tullattaessa 1.5.—14.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 72,6 €

 

vähintään 71,1 € mutta vähemmän kuin 72,6 €

 

vähintään 69,7 € mutta vähemmän kuin 71,1 €

 

vähintään 68,2 € mutta vähemmän kuin 69,7 €

 

vähintään 66,8 € mutta vähemmän kuin 68,2 €

 

vähemmän kuin 66,8 €

 

tullattaessa 15.5.—31.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 72,6 €

 

vähintään 71,1 € mutta vähemmän kuin 72,6 €

 

vähintään 69,7 € mutta vähemmän kuin 71,1 €

 

vähintään 68,2 € mutta vähemmän kuin 69,7 €

 

vähintään 66,8 € mutta vähemmän kuin 68,2 €

 

vähemmän kuin 66,8 €

 

tullattaessa 1.6.—30.9.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 52,6 €

 

vähintään 51,5 € mutta vähemmän kuin 52,6 €

 

vähintään 50,5 € mutta vähemmän kuin 51,5 €

 

vähintään 49,4 € mutta vähemmän kuin 50,5 €

 

vähintään 48,4 € mutta vähemmän kuin 49,4 €

 

vähemmän kuin 48,4 €

 

tullattaessa 1.10.—31.10.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 62,6 €

 

vähintään 61,3 € mutta vähemmän kuin 62,6 €

 

vähintään 60,1 € mutta vähemmän kuin 61,3 €

 

vähintään 58,8 € mutta vähemmän kuin 60,1 €

 

vähintään 57,6 € mutta vähemmän kuin 58,8 €

 

vähemmän kuin 57,6 €

 

tullattaessa 1.11.—20.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 62,6 €

 

vähintään 61,3 € mutta vähemmän kuin 62,6 €

 

vähintään 60,1 € mutta vähemmän kuin 61,3 €

 

vähintään 58,8 € mutta vähemmän kuin 60,1 €

 

vähintään 57,6 € mutta vähemmän kuin 58,8 €

 

vähemmän kuin 57,6 €

 

tullattaessa 21.12.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 67,6 €

 

vähintään 66,2 € mutta vähemmän kuin 67,6 €

 

vähintään 64,9 € mutta vähemmän kuin 66,2 €

 

vähintään 63,5 € mutta vähemmän kuin 64,9 €

 

vähintään 62,2 € mutta vähemmän kuin 63,5 €

 

vähemmän kuin 62,2 €

0707 00

Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut

0707 00 05

kurkut (ei kuitenkaan pikkukurkut)

 

tullattaessa 1.1.—28./29.2.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 67,5 €

 

vähintään 66,2 € mutta vähemmän kuin 67,5 €

 

vähintään 64,8 € mutta vähemmän kuin 66,2 €

 

vähintään 63,5 € mutta vähemmän kuin 64,8 €

 

vähintään 62,1 € mutta vähemmän kuin 63,5 €

 

vähemmän kuin 62,1 €

 

tullattaessa 1.3.—30.4.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 110,5 €

 

vähintään 108,3 € mutta vähemmän kuin 110,5 €

 

vähintään 106,1 € mutta vähemmän kuin 108,3 €

 

vähintään 103,9 € mutta vähemmän kuin 106,1 €

 

vähintään 101,7 € mutta vähemmän kuin 103,9 €

 

vähemmän kuin 101,7 €

 

tullattaessa 1.5.—15.5.

 

jalostettavaksi tarkoitetut (167)

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 48,1 €

 

vähintään 47,1 € mutta vähemmän kuin 48,1 €

 

vähintään 46,2 € mutta vähemmän kuin 47,1 €

 

vähintään 45,2 € mutta vähemmän kuin 46,2 €

 

vähintään 44,3 € mutta vähemmän kuin 45,2 €

 

vähintään 35 € (169) mutta vähemmän kuin 44,3 €

 

vähintään 34,3 € (169) mutta vähemmän kuin 35 € (169)

 

vähintään 33,6 € (169) mutta vähemmän kuin 34,3 € (169)

 

vähintään 32,9 € (169) mutta vähemmän kuin 33,6 € (169)

 

vähintään 32,2 € (169) mutta vähemmän kuin 32,9 € (169)

 

vähemmän kuin 32,2 € (169)

 

muut

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 48,1 €

 

vähintään 47,1 € mutta vähemmän kuin 48,1 €

 

vähintään 46,2 € mutta vähemmän kuin 47,1 €

 

vähintään 45,2 € mutta vähemmän kuin 46,2 €

 

vähintään 44,3 € mutta vähemmän kuin 45,2 €

 

vähemmän kuin 44,3 €

 

tullattaessa 16.5.—30.9.

 

jalostettavaksi tarkoitetut (167)

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 48,1 €

 

vähintään 47,1 € mutta vähemmän kuin 48,1 €

 

vähintään 46,2 € mutta vähemmän kuin 47,1 €

 

vähintään 45,2 € mutta vähemmän kuin 46,2 €

 

vähintään 44,3 € mutta vähemmän kuin 45,2 €

 

vähintään 35 € (169) mutta vähemmän kuin 44,3 €

 

vähintään 34,3 € (169) mutta vähemmän kuin 35 € (169)

 

vähintään 33,6 € (169) mutta vähemmän kuin 34,3 € (169)

 

vähintään 32,9 € (169) mutta vähemmän kuin 33,6 € (169)

 

vähintään 32,2 € (169) mutta vähemmän kuin 32,9 € (169)

 

vähemmän kuin 32,2 € (169)

 

muut

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 48,1 €

 

vähintään 47,1 € mutta vähemmän kuin 48,1 €

 

vähintään 46,2 € mutta vähemmän kuin 47,1 €

 

vähintään 45,2 € mutta vähemmän kuin 46,2 €

 

vähintään 44,3 € mutta vähemmän kuin 45,2 €

 

vähemmän kuin 44,3 €

 

tullattaessa 1.10.—31.10.

 

jalostettavaksi tarkoitetut (167)

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 68,3 €

 

vähintään 66,9 € mutta vähemmän kuin 68,3 €

 

vähintään 65,6 € mutta vähemmän kuin 66,9 €

 

vähintään 64,2 € mutta vähemmän kuin 65,6 €

 

vähintään 62,8 € mutta vähemmän kuin 64,2 €

 

vähintään 35 € (169) mutta vähemmän kuin 62,8 €

 

vähintään 34,3 € (169) mutta vähemmän kuin 35 € (169)

 

vähintään 33,6 € (169) mutta vähemmän kuin 34,3 € (169)

 

vähintään 32,9 € (169) mutta vähemmän kuin 33,6 € (169)

 

vähintään 32,2 € (169) mutta vähemmän kuin 32,9 € (169)

 

vähemmän kuin 32,2 € (169)

 

muut

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 68,3 €

 

vähintään 66,9 € mutta vähemmän kuin 68,3 €

 

vähintään 65,6 € mutta vähemmän kuin 66,9 €

 

vähintään 64,2 € mutta vähemmän kuin 65,6 €

 

vähintään 62,8 € mutta vähemmän kuin 64,2 €

 

vähemmän kuin 62,8 €

 

tullattaessa 1.11.—10.11.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 68,3 €

 

vähintään 66,9 € mutta vähemmän kuin 68,3 €

 

vähintään 65,6 € mutta vähemmän kuin 66,9 €

 

vähintään 64,2 € mutta vähemmän kuin 65,6 €

 

vähintään 62,8 € mutta vähemmän kuin 64,2 €

 

vähemmän kuin 62,8 €

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 60,5 €

 

vähintään 59,3 € mutta vähemmän kuin 60,5 €

 

vähintään 58,1 € mutta vähemmän kuin 59,3 €

 

vähintään 56,9 € mutta vähemmän kuin 58,1 €

 

vähintään 55,7 € mutta vähemmän kuin 56,9 €

 

vähemmän kuin 55,7 €

0709

Muut tuoreet tai jäähdytetyt kasvikset

0709 10 00

latva-artisokat

 

tullattaessa 1.1.—31.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 82,6 €

 

vähintään 80,9 € mutta vähemmän kuin 82,6 €

 

vähintään 79,3 € mutta vähemmän kuin 80,9 €

 

vähintään 77,6 € mutta vähemmän kuin 79,3 €

 

vähintään 76 € mutta vähemmän kuin 77,6 €

 

vähemmän kuin 76 €

 

tullattaessa 1.6.—30.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 65,4 €

 

vähintään 64,1 € mutta vähemmän kuin 65,4 €

 

vähintään 62,8 € mutta vähemmän kuin 64,1 €

 

vähintään 61,5 € mutta vähemmän kuin 62,8 €

 

vähintään 60,2 € mutta vähemmän kuin 61,5 €

 

vähemmän kuin 60,2 €

 

tullattaessa 1.7.—31.10.

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 94,3 €

 

vähintään 92,4 € mutta vähemmän kuin 94,3 €

 

vähintään 90,5 € mutta vähemmän kuin 92,4 €

 

vähintään 88,6 € mutta vähemmän kuin 90,5 €

 

vähintään 86,8 € mutta vähemmän kuin 88,6 €

 

vähemmän kuin 86,8 €

0709 90

muut

0709 90 70

kesäkurpitsat

 

tullattaessa 1.1.—31.1.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 48,8 €

 

vähintään 47,8 € mutta vähemmän kuin 48,8 €

 

vähintään 46,8 € mutta vähemmän kuin 47,8 €

 

vähintään 45,9 € mutta vähemmän kuin 46,8 €

 

vähintään 44,9 € mutta vähemmän kuin 45,9 €

 

vähemmän kuin 44,9 €

 

tullattaessa 1.2.—31.3.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 41,3 €

 

vähintään 40,5 € mutta vähemmän kuin 41,3 €

 

vähintään 39,6 € mutta vähemmän kuin 40,5 €

 

vähintään 38,8 € mutta vähemmän kuin 39,6 €

 

vähintään 38 € mutta vähemmän kuin 38,8 €

 

vähemmän kuin 38 €

 

tullattaessa 1.4.—31.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 69,2 €

 

vähintään 67,8 € mutta vähemmän kuin 69,2 €

 

vähintään 66,4 € mutta vähemmän kuin 67,8 €

 

vähintään 65 € mutta vähemmän kuin 66,4 €

 

vähintään 63,7 € mutta vähemmän kuin 65 €

 

vähemmän kuin 63,7 €

 

tullattaessa 1.6.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 41,3 €

 

vähintään 40,5 € mutta vähemmän kuin 41,3 €

 

vähintään 39,6 € mutta vähemmän kuin 40,5 €

 

vähintään 38,8 € mutta vähemmän kuin 39,6 €

 

vähintään 38 € mutta vähemmän kuin 38,8 €

 

vähemmän kuin 38 €

 

tullattaessa 1.8.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 48,8 €

 

vähintään 47,8 € mutta vähemmän kuin 48,8 €

 

vähintään 46,8 € mutta vähemmän kuin 47,8 €

 

vähintään 45,9 € mutta vähemmän kuin 46,8 €

 

vähintään 44,9 € mutta vähemmän kuin 45,9 €

 

vähemmän kuin 44,9 €

0805

Tuoreet tai kuivatut sitrushedelmät

0805 10

appelsiinit

0805 10 20

makeat appelsiinit, tuoreet

 

tullattaessa 1.1.—31.3.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 35,4 €

 

vähintään 34,7 € mutta vähemmän kuin 35,4 €

 

vähintään 34 € mutta vähemmän kuin 34,7 €

 

vähintään 33,3 € mutta vähemmän kuin 34 €

 

vähintään 32,6 € mutta vähemmän kuin 33,3 €

 

vähemmän kuin 32,6 €

 

tullattaessa 1.4.—30.4.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 35,4 €

 

vähintään 34,7 € mutta vähemmän kuin 35,4 €

 

vähintään 34 € mutta vähemmän kuin 34,7 €

 

vähintään 33,3 € mutta vähemmän kuin 34 €

 

vähintään 32,6 € mutta vähemmän kuin 33,3 €

 

vähemmän kuin 32,6 €

 

tullattaessa 1.5.—15.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 35,4 €

 

vähintään 34,7 € mutta vähemmän kuin 35,4 €

 

vähintään 34 € mutta vähemmän kuin 34,7 €

 

vähintään 33,3 € mutta vähemmän kuin 34 €

 

vähintään 32,6 € mutta vähemmän kuin 33,3 €

 

vähemmän kuin 32,6 €

 

tullattaessa 16.5.—31.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 35,4 €

 

vähintään 34,7 € mutta vähemmän kuin 35,4 €

 

vähintään 34 € mutta vähemmän kuin 34,7 €

 

vähintään 33,3 € mutta vähemmän kuin 34 €

 

vähintään 32,6 € mutta vähemmän kuin 33,3 €

 

vähemmän kuin 32,6 €

 

tullattaessa 1.6.—15.10.

 

tullattaessa 16.10.—30.11.

 

tullattaessa 1.12.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 35,4 €

 

vähintään 34,7 € mutta vähemmän kuin 35,4 €

 

vähintään 34 € mutta vähemmän kuin 34,7 €

 

vähintään 33,3 € mutta vähemmän kuin 34 €

 

vähintään 32,6 € mutta vähemmän kuin 33,3 €

 

vähemmän kuin 32,6 €

0805 20

mandariinit (myös tangeriinit ja satsumat); klementiinit, wilkingit ja muut niiden kaltaiset sitrushybridit

0805 20 10

klementiinit

 

tullattaessa 1.1.—28./29.2.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 64,9 €

 

vähintään 63,6 € mutta vähemmän kuin 64,9 €

 

vähintään 62,3 € mutta vähemmän kuin 63,6 €

 

vähintään 61 € mutta vähemmän kuin 62,3 €

 

vähintään 59,7 € mutta vähemmän kuin 61 €

 

vähemmän kuin 59,7 €

 

tullattaessa 1.3.—31.10.

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 64,9 €

 

vähintään 63,6 € mutta vähemmän kuin 64,9 €

 

vähintään 62,3 € mutta vähemmän kuin 63,6 €

 

vähintään 61 € mutta vähemmän kuin 62,3 €

 

vähintään 59,7 € mutta vähemmän kuin 61 €

 

vähemmän kuin 59,7 €

0805 20 30

monrealit (monreales) ja satsumat

 

tullattaessa 1.1.—28./29.2.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

 

tullattaessa 1.3.—31.10.

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

0805 20 50

mandariinit ja wilkingit

 

tullattaessa 1.1.—28./29.2.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

 

tullattaessa 1.3.—31.10.

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

0805 20 70

tangeriinit

 

tullattaessa 1.1.—28./29.2.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

 

tullattaessa 1.3.—31.10.

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

0805 20 90

muut

 

tullattaessa 1.1.—28./29.2.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

 

tullattaessa 1.3.—31.10.

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 28,6 €

 

vähintään 28 € mutta vähemmän kuin 28,6 €

 

vähintään 27,5 € mutta vähemmän kuin 28 €

 

vähintään 26,9 € mutta vähemmän kuin 27,5 €

 

vähintään 26,3 € mutta vähemmän kuin 26,9 €

 

vähemmän kuin 26,3 €

0805 50

Sitruunat (Citrus limon, Citrus limonum) ja limetit (Citrus aurantifolia, Citrus latifolia)

0805 50 10

sitruunat (Citrus limon, Citrus limonum)

 

tullattaessa 1.1.—30.4.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 46,2 €

 

vähintään 45,3 € mutta vähemmän kuin 46,2 €

 

vähintään 44,4 € mutta vähemmän kuin 45,3 €

 

vähintään 43,4 € mutta vähemmän kuin 44,4 €

 

vähintään 42,5 € mutta vähemmän kuin 43,4 €

 

vähemmän kuin 42,5 €

 

tullattaessa 1.5.—31.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 46,2 €

 

vähintään 45,3 € mutta vähemmän kuin 46,2 €

 

vähintään 44,4 € mutta vähemmän kuin 45,3 €

 

vähintään 43,4 € mutta vähemmän kuin 44,4 €

 

vähintään 42,5 € mutta vähemmän kuin 43,4 €

 

vähintään 41,6 € mutta vähemmän kuin 42,5 €

 

vähintään 40,7 € mutta vähemmän kuin 41,6 €

 

vähintään 39,7 € mutta vähemmän kuin 40,7 €

 

vähintään 38,8 € mutta vähemmän kuin 39,7 €

 

vähemmän kuin 38,8 €

 

tullattaessa 1.6.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 55,8 €

 

vähintään 54,7 € mutta vähemmän kuin 55,8 €

 

vähintään 53,6 € mutta vähemmän kuin 54,7 €

 

vähintään 52,5 € mutta vähemmän kuin 53,6 €

 

vähintään 51,3 € mutta vähemmän kuin 52,5 €

 

vähintään 50,2 € mutta vähemmän kuin 51,3 €

 

vähintään 49,1 € mutta vähemmän kuin 50,2 €

 

vähintään 48 € mutta vähemmän kuin 49,1 €

 

vähintään 46,9€ mutta vähemmän kuin 48 €

 

vähemmän kuin 46,9 €

 

tullattaessa 1.8.—15.8.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 55,8 €

 

vähintään 54,7 € mutta vähemmän kuin 55,8 €

 

vähintään 53,6 € mutta vähemmän kuin 54,7 €

 

vähintään 52,5 € mutta vähemmän kuin 53,6 €

 

vähintään 51,3 € mutta vähemmän kuin 52,5 €

 

vähintään 50,2 € mutta vähemmän kuin 51,3 €

 

vähintään 49,1 € mutta vähemmän kuin 50,2 €

 

vähintään 48 € mutta vähemmän kuin 49,1 €

 

vähemmän kuin 48 €

 

tullattaessa 16.8.—31.10.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 55,8 €

 

vähintään 54,7 € mutta vähemmän kuin 55,8 €

 

vähintään 53,6 € mutta vähemmän kuin 54,7 €

 

vähintään 52,5 € mutta vähemmän kuin 53,6 €

 

vähintään 51,3 € mutta vähemmän kuin 52,5 €

 

vähemmän kuin 51,3 €

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 46,2 €

 

vähintään 45,3 € mutta vähemmän kuin 46,2 €

 

vähintään 44,4 € mutta vähemmän kuin 45,3 €

 

vähintään 43,4 € mutta vähemmän kuin 44,4 €

 

vähintään 42,5 € mutta vähemmän kuin 43,4 €

 

vähemmän kuin 42,5 €

0806

Tuoreet tai kuivatut viinirypäleet

0806 10

tuoreet

0806 10 10

syötäviksi tarkoitetut

 

tullattaessa 1.1.—14.7.

 

Emperor-lajiketta (Vitis vinifera c.v.) tullattaessa 1.1.—31.1. (179)

 

muut

 

tullattaessa 15.7.—20.7.

 

tullattaessa 21.7.—31.10.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 54,6 €

 

vähintään 53,5 € mutta vähemmän kuin 54,6 €

 

vähintään 52,4 € mutta vähemmän kuin 53,5 €

 

vähintään 51,3 € mutta vähemmän kuin 52,4 €

 

vähintään 50,2 € mutta vähemmän kuin 51,3 €

 

vähemmän kuin 50,2 €

 

tullattaessa 1.11.—20.11.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 47,6 €

 

vähintään 46,6 € mutta vähemmän kuin 47,6 €

 

vähintään 45,7 € mutta vähemmän kuin 46,6 €

 

vähintään 44,7 € mutta vähemmän kuin 45,7 €

 

vähintään 43,8 € mutta vähemmän kuin 44,7 €

 

vähemmän kuin 43,8 €

 

tullattaessa 21.11.—31.12.

 

Emperor-lajiketta (Vitis vinifera c.v.) tullattaessa 1.12.—31.12. (179)

 

muut

0808

Tuoreet omenat, päärynät ja kvittenit

0808 10

omenat

0808 10 10

omenasiiderin tai omenamehun valmistukseen tarkoitetut, irtotavarana, tullattaessa 16.9.—15.12.

0808 10 80

muut

 

tullattaessa 1.1.—14.2.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 56,8 €

 

vähintään 55,7 € mutta vähemmän kuin 56,8 €

 

vähintään 54,5 € mutta vähemmän kuin 55,7 €

 

vähintään 53,4 € mutta vähemmän kuin 54,5 €

 

vähintään 52,3 € mutta vähemmän kuin 53,4 €

 

vähemmän kuin 52,3 €

 

tullattaessa 15.2.—31.3.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 56,8 €

 

vähintään 55,7 € mutta vähemmän kuin 56,8 €

 

vähintään 54,5 € mutta vähemmän kuin 55,7 €

 

vähintään 53,4 € mutta vähemmän kuin 54,5 €

 

vähintään 52,3 € mutta vähemmän kuin 53,4 €

 

vähintään 51,1 € mutta vähemmän kuin 52,3 €

 

vähintään 50 € mutta vähemmän kuin 51,1 €

 

vähemmän kuin 50 €

 

tullattaessa 1.4.—30.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 56,8 €

 

vähintään 55,7 € mutta vähemmän kuin 56,8 €

 

vähintään 54,5 € mutta vähemmän kuin 55,7 €

 

vähintään 53,4 € mutta vähemmän kuin 54,5 €

 

vähintään 52,3 € mutta vähemmän kuin 53,4 €

 

vähintään 51,1 € mutta vähemmän kuin 52,3 €

 

vähintään 50 € mutta vähemmän kuin 51,1 €

 

vähintään 48,8 € mutta vähemmän kuin 50 €

 

vähemmän kuin 48,8 €

 

tullattaessa 1.7.—15.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 45,7 €

 

vähintään 44,8 € mutta vähemmän kuin 45,7 €

 

vähintään 43,9 € mutta vähemmän kuin 44,8 €

 

vähintään 43 € mutta vähemmän kuin 43,9 €

 

vähintään 42 € mutta vähemmän kuin 43 €

 

vähintään 41,1 € mutta vähemmän kuin 42 €

 

vähintään 40,2 € mutta vähemmän kuin 41,1 €

 

vähintään 39,3 € mutta vähemmän kuin 40,2 €

 

vähemmän kuin 39,3 €

 

tullattaessa 16.7.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 45,7 €

 

vähintään 44,8 € mutta vähemmän kuin 45,7 €

 

vähintään 43,9 € mutta vähemmän kuin 44,8 €

 

vähintään 43 € mutta vähemmän kuin 43,9 €

 

vähintään 42 € mutta vähemmän kuin 43 €

 

vähemmän kuin 42 €

 

tullattaessa 1.8.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 45,7 €

 

vähintään 44,8 € mutta vähemmän kuin 45,7 €

 

vähintään 43,9 € mutta vähemmän kuin 44,8 €

 

vähintään 43 € mutta vähemmän kuin 43,9 €

 

vähintään 42 € mutta vähemmän kuin 43 €

 

vähemmän kuin 42 €

0808 20

Päärynät ja kvittenit

 

päärynät

0808 20 10

päärynäsiiderin tai päärynämehun valmistukseen tarkoitetut, irtotavarana, tullattaessa 1.8.—31.12.

0808 20 50

muut

 

tullattaessa 1.1.—31.1.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 51 €

 

vähintään 50 € mutta vähemmän kuin 51 €

 

vähintään 49 € mutta vähemmän kuin 50 €

 

vähintään 47,9 € mutta vähemmän kuin 49 €

 

vähintään 46,9 € mutta vähemmän kuin 47,9 €

 

vähemmän kuin 46,9 €

 

tullattaessa 1.2.—31.3.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 51 €

 

vähintään 50 € mutta vähemmän kuin 51 €

 

vähintään 49 € mutta vähemmän kuin 50 €

 

vähintään 47,9 € mutta vähemmän kuin 49 €

 

vähintään 46,9 € mutta vähemmän kuin 47,9 €

 

vähemmän kuin 46,9 €

 

tullattaessa 1.4.—30.4.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 51 €

 

vähintään 50 € mutta vähemmän kuin 51 €

 

vähintään 49 € mutta vähemmän kuin 50 €

 

vähintään 47,9 € mutta vähemmän kuin 49 €

 

vähintään 46,9 € mutta vähemmän kuin 47,9 €

 

vähintään 45,9 € mutta vähemmän kuin 46,9 €

 

vähintään 44,9 € mutta vähemmän kuin 45,9 €

 

vähintään 43,9 € mutta vähemmän kuin 44,9 €

 

vähemmän kuin 43,9 €

 

tullattaessa 1.5.—30.6.

 

tullattaessa 1.7.—15.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 46,5 €

 

vähintään 45,6 € mutta vähemmän kuin 46,5 €

 

vähintään 44,6 € mutta vähemmän kuin 45,6 €

 

vähintään 43,7 € mutta vähemmän kuin 44,6 €

 

vähintään 42,8 € mutta vähemmän kuin 43,7 €

 

vähintään 41,9 € mutta vähemmän kuin 42,8 €

 

vähintään 40,9 € mutta vähemmän kuin 41,9 €

 

vähintään 40 € mutta vähemmän kuin 40,9 €

 

vähemmän kuin 40 €

 

tullattaessa 16.7.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 46,5 €

 

vähintään 45,6 € mutta vähemmän kuin 46,5 €

 

vähintään 44,6 € mutta vähemmän kuin 45,6 €

 

vähintään 43,7 € mutta vähemmän kuin 44,6 €

 

vähintään 42,8 € mutta vähemmän kuin 43,7 €

 

vähemmän kuin 42,8 €

 

tullattaessa 1.8.—31.10.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 38,8 €

 

vähintään 38 € mutta vähemmän kuin 38,8 €

 

vähintään 37,2 € mutta vähemmän kuin 38 €

 

vähintään 36,5 € mutta vähemmän kuin 37,2 €

 

vähintään 35,7 € mutta vähemmän kuin 36,5 €

 

vähemmän kuin 35,7 €

 

tullattaessa 1.11.—31.12.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 51 €

 

vähintään 50 € mutta vähemmän kuin 51 €

 

vähintään 49 € mutta vähemmän kuin 50 €

 

vähintään 47,9 € mutta vähemmän kuin 49 €

 

vähintään 46,9 € mutta vähemmän kuin 47,9 €

 

vähemmän kuin 46,9 €

0809

Tuoreet aprikoosit, kirsikat, persikat (myös nektariinit), luumut ja oratuomenmarjat

0809 10 00

aprikoosit

 

tullattaessa 1.1.—31.5.

 

tullattaessa 1.6.—20.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 107,1 €

 

vähintään 105 € mutta vähemmän kuin 107,1 €

 

vähintään 102,8 € mutta vähemmän kuin 105 €

 

vähintään 100,7 € mutta vähemmän kuin 102,8 €

 

vähintään 98,5 € mutta vähemmän kuin 100,7 €

 

vähemmän kuin 98,5 €

 

tullattaessa 21.6.—30.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 87,3 €

 

vähintään 85,6 € mutta vähemmän kuin 87,3 €

 

vähintään 83,8 € mutta vähemmän kuin 85,6 €

 

vähintään 82,1 € mutta vähemmän kuin 83,8 €

 

vähintään 80,3 € mutta vähemmän kuin 82,1 €

 

vähemmän kuin 80,3 €

 

tullattaessa 1.7.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 77,1 €

 

vähintään 75,6 € mutta vähemmän kuin 77,1 €

 

vähintään 74 € mutta vähemmän kuin 75,6 €

 

vähintään 72,5 € mutta vähemmän kuin 74 €

 

vähintään 70,9 € mutta vähemmän kuin 72,5 €

 

vähemmän kuin 70,9 €

 

tullattaessa 1.8.—31.12.

0809 20

Kirsikat

0809 20 05

hapankirsikat (Prunus cerasus)

 

tullattaessa 1.1.—30.4.

 

tullattaessa 1.5.—20.5.

 

tullattaessa 21.5.—31.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 149,4 €

 

vähintään 146,4 € mutta vähemmän kuin 149,4 €

 

vähintään 143,4 € mutta vähemmän kuin 146,4 €

 

vähintään 140,4 € mutta vähemmän kuin 143,4 €

 

vähintään 137,4 € mutta vähemmän kuin 140,4 €

 

vähintään 50,7 € (169) mutta vähemmän kuin 137,4 €

 

vähintään 49,7 € (169) mutta vähemmän kuin 50,7 € (169)

 

vähintään 48,7 € (169) mutta vähemmän kuin 49,7 € (169)

 

vähintään 47,7 € (169) mutta vähemmän kuin 48,7 € (169)

 

vähintään 46,6 € (169) mutta vähemmän kuin 47,7 € (169)

 

vähemmän kuin 46,6 € (169)

 

tullattaessa 1.6.—15.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 125,4 €

 

vähintään 122,9 € mutta vähemmän kuin 125,4 €

 

vähintään 120,4 € mutta vähemmän kuin 122,9 €

 

vähintään 117,9 € mutta vähemmän kuin 120,4 €

 

vähintään 115,4 € mutta vähemmän kuin 117,9 €

 

vähintään 50,7 € (169) mutta vähemmän kuin 115,4 €

 

vähintään 49,7 € (169) mutta vähemmän kuin 50,7 € (169)

 

vähintään 48,7 € (169) mutta vähemmän kuin 49,7 € (169)

 

vähintään 47,7 € (169) mutta vähemmän kuin 48,7 € (169)

 

vähintään 46,6 € (169) mutta vähemmän kuin 47,7 € (169)

 

vähemmän kuin 46,6 € (169)

 

tullattaessa 16.7.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 125,4 €

 

vähintään 122,9 € mutta vähemmän kuin 125,4 €

 

vähintään 120,4 € mutta vähemmän kuin 122,9 €

 

vähintään 117,9 € mutta vähemmän kuin 120,4 €

 

vähintään 115,4 € mutta vähemmän kuin 117,9 €

 

vähintään 45,9 € (169) mutta vähemmän kuin 115,4 €

 

vähintään 45 € (169) mutta vähemmän kuin 45,9 € (169)

 

vähintään 44,1 € (169) mutta vähemmän kuin 45 € (169)

 

vähintään 43,1 € (169) mutta vähemmän kuin 44,1 € (169)

 

vähintään 42,2 € (169) mutta vähemmän kuin 43,1 € (169)

 

vähemmän kuin 42,2 € (169)

 

tullattaessa 1.8.—10.8.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 91,6 €

 

vähintään 89,8 € mutta vähemmän kuin 91,6 €

 

vähintään 87,9 € mutta vähemmän kuin 89,8 €

 

vähintään 86,1 € mutta vähemmän kuin 87,9 €

 

vähintään 84,1 € mutta vähemmän kuin 86,1 €

 

vähintään 45,9 € (169) mutta vähemmän kuin 84,1 €

 

vähintään 45 € (169) mutta vähemmän kuin 45,9 € (169)

 

vähintään 44,1 € (169) mutta vähemmän kuin 45 € (169)

 

vähintään 43,1 € (169) mutta vähemmän kuin 44,1 € (169)

 

vähintään 42,2 € (169) mutta vähemmän kuin 43,1 € (169)

 

vähemmän kuin 42,2 € (169)

 

tullattaessa 11.8.—31.12.

0809 20 95

muut

 

tullattaessa 1.1.—30.4.

 

tullattaessa 1.5.—20.5.

 

tullattaessa 21.5.—31.5.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 149,4 €

 

vähintään 146,4 € mutta vähemmän kuin 149,4 €

 

vähintään 143,4 € mutta vähemmän kuin 146,4 €

 

vähintään 140,4 € mutta vähemmän kuin 143,4 €

 

vähintään 137,4 € mutta vähemmän kuin 140,4 €

 

vähemmän kuin 137,4 €

 

tullattaessa 1.6.—15.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 125,4 €

 

vähintään 122,9 € mutta vähemmän kuin 125,4 €

 

vähintään 120,4 € mutta vähemmän kuin 122,9 €

 

vähintään 117,9 € mutta vähemmän kuin 120,4 €

 

vähintään 115,4 € mutta vähemmän kuin 117,9 €

 

vähemmän kuin 115,4 €

 

tullattaessa 16.6.—15.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 125,4 €

 

vähintään 122,9 € mutta vähemmän kuin 125,4 €

 

vähintään 120,4 € mutta vähemmän kuin 122,9 €

 

vähintään 117,9 € mutta vähemmän kuin 120,4 €

 

vähintään 115,4 € mutta vähemmän kuin 117,9 €

 

vähemmän kuin 115,4 €

 

tullattaessa 16.7.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 125,4 €

 

vähintään 122,9 € mutta vähemmän kuin 125,4 €

 

vähintään 120,4 € mutta vähemmän kuin 122,9 €

 

vähintään 117,9 € mutta vähemmän kuin 120,4 €

 

vähintään 115,4 € mutta vähemmän kuin 117,9 €

 

vähemmän kuin 115,4 €

 

tullattaessa 1.8.—10.8.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 91,6 €

 

vähintään 89,8 € mutta vähemmän kuin 91,6 €

 

vähintään 87,9 € mutta vähemmän kuin 89,8 €

 

vähintään 86,1 € mutta vähemmän kuin 87,9 €

 

vähintään 84,1 € mutta vähemmän kuin 86,1 €

 

vähemmän kuin 84,1 €

 

tullattaessa 11.8.—31.12.

0809 30

Persikat, myös nektariinit

0809 30 10

nektariinit

 

tullattaessa 1.1.—10.6.

 

tullattaessa 11.6.—20.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 88,3 €

 

vähintään 86,5 € mutta vähemmän kuin 88,3 €

 

vähintään 84,8 € mutta vähemmän kuin 86,5 €

 

vähintään 83 € mutta vähemmän kuin 84,8 €

 

vähintään 81,2 € mutta vähemmän kuin 83 €

 

vähemmän kuin 81,2 €

 

tullattaessa 21.6.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 77,6 €

 

vähintään 76 € mutta vähemmän kuin 77,6 €

 

vähintään 74,5 € mutta vähemmän kuin 76 €

 

vähintään 72,9 € mutta vähemmän kuin 74,5 €

 

vähintään 71,4 € mutta vähemmän kuin 72,9 €

 

vähemmän kuin 71,4 €

 

tullattaessa 1.8.—30.9.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 60 €

 

vähintään 58,8 € mutta vähemmän kuin 60 €

 

vähintään 57,6 € mutta vähemmän kuin 58,8 €

 

vähintään 56,4 € mutta vähemmän kuin 57,6 €

 

vähintään 55,2 € mutta vähemmän kuin 56,4 €

 

vähemmän kuin 55,2 €

 

tullattaessa 1.10.—31.12.

0809 30 90

muut

 

tullattaessa 1.1.—10.6.

 

tullattaessa 11.6.—20.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 88,3 €

 

vähintään 86,5 € mutta vähemmän kuin 88,3 €

 

vähintään 84,8 € mutta vähemmän kuin 86,5 €

 

vähintään 83 € mutta vähemmän kuin 84,8 €

 

vähintään 81,2 € mutta vähemmän kuin 83 €

 

vähemmän kuin 81,2 €

 

tullattaessa 21.6.—31.7.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 77,6 €

 

vähintään 76 € mutta vähemmän kuin 77,6 €

 

vähintään 74,5 € mutta vähemmän kuin 76 €

 

vähintään 72,9 € mutta vähemmän kuin 74,5 €

 

vähintään 71,4 € mutta vähemmän kuin 72,9 €

 

vähemmän kuin 71,4 €

 

tullattaessa 1.8.—30.9.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 60 €

 

vähintään 58,8 € mutta vähemmän kuin 60 €

 

vähintään 57,6 € mutta vähemmän kuin 58,8 €

 

vähintään 56,4 € mutta vähemmän kuin 57,6 €

 

vähintään 55,2 € mutta vähemmän kuin 56,4 €

 

vähemmän kuin 55,2 €

 

tullattaessa 1.10.—31.12.

0809 40

Luumut ja oratuomenmarjat

0809 40 05

luumut

 

tullattaessa 1.1.—10.6.

 

tullattaessa 11.6.—30.6.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 69,6 €

 

vähintään 68,2 € mutta vähemmän kuin 69,6 €

 

vähintään 66,8 € mutta vähemmän kuin 68,2 €

 

vähintään 65,4 € mutta vähemmän kuin 66,8 €

 

vähintään 64 € mutta vähemmän kuin 65,4 €

 

vähemmän kuin 64 €

 

tullattaessa 1.7.—30.9.

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 69,6 €

 

vähintään 68,2 € mutta vähemmän kuin 69,6 €

 

vähintään 66,8 € mutta vähemmän kuin 68,2 €

 

vähintään 65,4 € mutta vähemmän kuin 66,8 €

 

vähintään 64 € mutta vähemmän kuin 65,4 €

 

vähemmän kuin 64 €

 

tullattaessa 1.10.—31.12.

2009

Käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät hedelmämehut, myös rypälemehu (grape must) ja kasvismehut, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät

 

viinirypälemehu [mukaan lukien rypälemehu (grape must)]

2009 61

Brix-arvo enintään 30

2009 61 10

arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto

 

tulohinta hehtolitraa kohti

 

vähintään 42,5 €

 

vähintään 41,7 € mutta vähemmän kuin 42,5 €

 

vähintään 40,8 € mutta vähemmän kuin 41,7 €

 

vähintään 40 € mutta vähemmän kuin 40,8 €

 

vähintään 39,1 € mutta vähemmän kuin 40 €

 

vähemmän kuin 39,1 €

2009 69

muu

 

Brix-arvo suurempi kuin 67

2009 69 19

muu

 

tulohinta hehtolitraa kohti

 

vähintään 212,4 €

 

vähintään 208,2 € mutta vähemmän kuin 212,4 €

 

vähintään 203,9 € mutta vähemmän kuin 208,2 €

 

vähintään 199,7 € mutta vähemmän kuin 203,9 €

 

vähintään 195,4 € mutta vähemmän kuin 199,7 €

 

vähemmän kuin 195,4 €

 

Brix-arvo suurempi kuin 30 mutta enintään 67

 

arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto

2009 69 51

tiivistetty

 

tulohinta hehtolitraa kohti

 

vähintään 209,4 €

 

vähintään 205,2 € mutta vähemmän kuin 209,4 €

 

vähintään 201 € mutta vähemmän kuin 205,2 €

 

vähintään 196,8 € mutta vähemmän kuin 201 €

 

vähintään 192,6 € mutta vähemmän kuin 196,8 €

 

vähemmän kuin 192,6 €

2009 69 59

muut

 

tulohinta hehtolitraa kohti

 

vähintään 42,5 €

 

vähintään 41,7 € mutta vähemmän kuin 42,5 €

 

vähintään 40,8 € mutta vähemmän kuin 41,7 €

 

vähintään 40 € mutta vähemmän kuin 40,8 €

 

vähintään 39,1 € mutta vähemmän kuin 40 €

 

vähemmän kuin 39,1 €

2204

Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypälemehu, muu kuin nimikkeeseen 2009 kuuluva

2204 30

muu rypälemehu

 

muu

 

tiheys enintään 1,33 g/cm3 20 °C, todellinen alkoholipitoisuus enintään 1 tilavuusprosentti

2204 30 92

tiivistetty

 

tulohinta hehtolitraa kohti

 

vähintään 209,4 €

 

vähintään 205,2 € mutta vähemmän kuin 209,4 €

 

vähintään 201 € mutta vähemmän kuin 205,2 €

 

vähintään 196,8 € mutta vähemmän kuin 201 €

 

vähintään 192,6 € mutta vähemmän kuin 196,8 €

 

vähemmän kuin 192,6 €

2204 30 94

muut

 

tulohinta 100 kilon nettopainoa kohti

 

vähintään 42,5 €

 

vähintään 41,7 € mutta vähemmän kuin 42,5 €

 

vähintään 40,8 € mutta vähemmän kuin 41,7 €

 

vähintään 40 € mutta vähemmän kuin 40,8 €

 

vähintään 39,1 € mutta vähemmän kuin 40 €

 

vähemmän kuin 39,1 €

 

muut

2204 30 96

tiivistetyt

 

tulohinta hehtolitraa kohti

 

vähintään 212,4 €

 

vähintään 208,2 € mutta vähemmän kuin 212,4 €

 

vähintään 203,9 € mutta vähemmän kuin 208,2 €

 

vähintään 199,7 € mutta vähemmän kuin 203,9 €

 

vähintään 195,4 € mutta vähemmän kuin 199,7 €

 

vähemmän kuin 195,4 €

2204 30 98

muut

 

tulohinta hehtolitraa kohti

 

vähintään 42,5 €

 

vähintään 41,7 € mutta vähemmän kuin 42,5 €

 

vähintään 40,8 € mutta vähemmän kuin 41,7 €

 

vähintään 40 € mutta vähemmän kuin 40,8 €

 

vähintään 39,1 € mutta vähemmän kuin 40 €

 

vähemmän kuin 39,1 €

II JAKSO

LUETTELOT LÄÄKEAINEISTA, JOILLE VOIDAAN MYÖNTÄÄ TUONTITULLITTOMUUS

LIITE 3

LUETTELO TULLITTOMISTA LÄÄKEAINEISTA, JOILLA ON MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN YHTEISEN KANSAINVÄLISEN NIMISTÖN (INN) MUKAINEN NIMI

CN-koodi

CAS RN

Nimi

2818 30 00

1330-44-5

algeldraatti

2833 22 00

61115-28-4

alusulfi

2842 10 00

12408-47-8

simaldraatti

 

71205-22-6

almasilaatti

2842 90 90

0-00-0

almagodraatti

 

12304-65-3

hydrotalsiitti

 

41342-54-5

karbaldraatti

 

60239-66-9

almadraattisulfaatti

 

66827-12-1

almagaatti

 

74978-16-8

magaldraatti

2843 30 00

10210-36-3

natriumaurotiosulfaatti

 

12244-57-4

natriumaurotiomalaatti

 

16925-51-2

aurotioglykanidi

 

34031-32-8

auranofiini

2843 90 90

15663-27-1

sisplatiini

 

41575-94-4

karboplatiini

 

61825-94-3

oksaliplatiini

 

62816-98-2

ormaplatiini

 

62928-11-4

iproplatiini

 

74790-08-2

spiroplatiini

 

95734-82-0

nedaplatiini

 

96392-96-0

deksormaplatiini

 

103775-75-3

miboplatiini

 

110172-45-7

sebriplatiini

 

111490-36-9

tseniplatiini

 

111523-41-2

enloplatiini

 

135558-11-1

lobaplatiini

2844 40 20

14932-42-4

ksenon (133 Xe)

2844 40 30

0-00-0

fibrinogeeni (125 I)

 

881-17-4

natriumjodohippuraatti (131 I)

 

1187-56-0

selenometioniini (75 Se)

 

5579-94-2

merisoproli (197 Hg)

 

7790-26-3

natriumjodidi (131 I)

 

8016-07-7

etiodoitu öljy (131 I)

 

8027-28-9

natriumfosfaatti (32 P)

 

9048-49-1

jodattu (125 I) ihmisseerumialbumiini

 

9048-49-1

jodattu (131 I) ihmisseerumialbumiini

 

10039-53-9

natriumkromaatti (51 Cr)

 

10375-56-1

kloorimerodriini (197 Hg)

 

13115-03-2

syanokobalamiini (57 Co)

 

13422-53-2

syanokobalamiini (60 Co)

 

15251-14-6

rose bengal (131 I) natrium

 

15690-63-8

cesium (131 Cs) kloridi

 

15845-98-4

natriumjotalamaatti (131 I)

 

17033-82-8

jometiini (125 I)

 

17033-83-9

jometiini (131 I)

 

17692-74-9

natriumjotalamaatti (125 I)

 

18195-32-9

syanokobalamiini (58 Co)

 

24359-64-6

natriumjodidi (125 I)

 

41183-64-6

gallium (67 Ga) sitraatti

 

42220-21-3

jodokolesteroli (131 I)

 

54063-42-2

ferri (59 Fe) sitraatti injektio

 

54182-60-4

tolpovidoni (131 I)

 

54182-63-7

makrosalbi (131 I)

 

54277-47-3

makrosalbi (99m Tc)

 

54510-20-2

jodosetiilihappo (123 I)

 

74855-17-7

iokanlidihappo (123 I)

 

75917-92-9

jofetamiini (123 I)

 

77679-27-7

jobenguani (131 I)

 

92812-82-3

fluorodopa (18 F)

 

94153-50-1

mespiperoni (11 C)

 

104716-22-5

teknetium (99m Tc) teborokssimi

 

105851-17-0

fludeoksiglukoosi (18 F)

 

106417-28-1

teknetium (99m Tc) siboroksiimi

 

109581-73-9

teknetium (99m Tc) sestamibi

 

113716-48-6

iolopridi (123 I)

 

121281-41-2

teknetium (99m Tc) bikisaatti

 

127396-36-5

jomatseniili (123 I)

 

136794-86-0

iometopaani (123 I)

 

142481-95-6

teknetium(99m Tc)-furifosmiini

 

154427-83-5

samarium (153 Sm) leksidronaami

 

155798-07-5

joflupaani (123 I)

 

157476-76-1

teknetium (99m Tc) pintumomabi

 

165942-79-0

teknetium (99m Tc) nofetumomabi merpentaani

 

178959-14-3

teknetium (99m Tc) apsitidi

2844 40 80

10043-49-9

kulta (198), kolloidinen

2845 90 10

35523-45-6

fludalaniini

 

122431-96-3

tsilaskorbi (2 H)

2845 90 90

103831-41-0

natriumborokaptaatti (10 B)

2846 90 00

72573-82-1

gadoterihappo

 

80529-93-7

gadopenteenihappo

 

113662-23-0

gadobeenihappo

 

117827-80-2

gadopenamidi

 

120066-54-8

gadoteridoli

 

131069-91-5

gadoversetamidi

 

131410-48-5

gadodiamidi

 

135326-11-3

gadoksetihappo

 

138071-82-6

gadobutroli

 

138721-73-0

sprodiamidi

2902 19 80

75-19-4

syklopropaani

2902 90 90

75078-91-0

temaroteeni

2903 44 10

76-14-2

kryofluoraani

2903 47 00

423-55-2

perflubroni

2903 49 30

124-72-1

tefluraani

2903 49 80

151-67-7

halotaani

2903 59 90

306-94-5

perflunafeeni

 

1715-40-8

bromosykleeni

2903 62 00

50-29-3

klofenotaani

2903 69 90

53-19-0

mitotaani

 

479-68-5

broparestroli

 

34106-48-4

fenodiumkloridi

 

56917-29-4

fluretofeeni

2904 10 00

5560-69-0

etyylidibunaatti

 

6223-35-4

natriumgualenaatti

 

14992-59-7

natriumdibunaatti

 

99287-30-6

ekvaleeni

2904 90 20

124-88-9

dimetiodaalinatrium

 

126-31-8

metiodaalinatrium

2905 29 90

77-75-8

metyylipentinoli

2905 39 85

55-98-1

busulfaani

 

35449-36-6

gemkadioli

 

64218-02-6

plaunotoli

2905 49 80

299-75-2

treosulfaani

 

7518-35-6

mannosulfaani

2905 51 00

113-18-8

etklorvinoli

2905 59 10

57-15-8

klooributanoli

 

24403-04-1

depropoli

2905 59 99

52-51-7

bronopoli

 

488-41-5

mitobronitoli

 

2209-86-1

loprodioli

 

10318-26-0

mitolaktoli

2906 11 00

15356-70-4

rasementoli

2906 19 00

67-96-9

dihydrotakisteroli

 

19793-20-5

bolandioli

 

23089-26-1

levomenoli

 

29474-12-2

simepanoli

 

57333-96-7

takalsitoli

 

112828-00-9

kalsipotrioli

 

131918-61-1

parikalsitoli

 

134404-52-7

seokalsitoli

2906 29 00

79-93-6

fenaglykodoli

 

583-03-9

fenipentoli

 

13980-94-4

metaglykodoli

 

14088-71-2

proklonoli

 

15687-18-0

fenpentadioli

 

56430-99-0

flumesinoli

 

104561-36-6

doretineli

2907 19 00

1300-94-3

amylmetakresoli

 

2078-54-8

propofoli

 

5591-47-9

syklomenoli

 

13741-18-9

ksibornoli

2907 29 00

56-53-1

dietylstilbesteroli

 

84-17-3

dienestroli

 

85-95-0

bentsestroli

 

130-73-4

metestroli

 

5635-50-7

heksestroli

 

10457-66-6

gerokvinoli

 

27686-84-6

masoprokoli

2908 10 00

59-50-7

klorokresoli

 

70-30-4

heksaklorofeeni

 

88-04-0

klorksylenoli

 

97-23-4

diklorofeeni

 

120-32-1

klorofeeni

 

133-53-9

dikloroksylenoli

 

145-94-8

klorindanoli

 

6915-57-7

bibrokatoli

 

10572-34-6

sikliomenoli

 

15686-33-6

biklotymoli

 

34633-34-6

bifluranoli

 

37693-01-9

klofoktoli

 

64396-09-4

tetrafluranoli

 

65634-39-1

pentafluranoli

 

127035-60-3

enofelasti

2908 20 00

4444-23-9

persiilihappo

 

20123-80-2

kalsiumdobesilaatti

 

57775-26-5

sultosiilihappo

 

78480-14-5

dikresuleeni

2908 90 00

10331-57-4

niklofolaani

 

39224-48-1

nitroklofeeni

2909 19 00

76-38-0

metoksifluraani

 

333-36-8

flurotyyli

 

406-90-6

flurokseeni

 

679-90-3

rofluraani

 

13838-16-9

enfluraani

 

26675-46-7

isofluraani

 

28523-86-6

sevofluraani

 

57041-67-5

desfluraani

2909 20 00

56689-41-9

alifluraani

2909 30 90

569-57-3

klorotrianisiini

 

777-11-7

haloprogini

 

55837-16-6

entsufoni

 

80844-07-1

etofenproksi

2909 49 19

544-62-7

batiloli

 

2216-77-5

dibuproli

 

13021-53-9

terbuproli

2909 49 90

59-47-2

mefenesiini

 

93-14-1

guaifenesiini

 

104-29-0

kloorifenesiini

 

3102-00-9

febuproli

 

3671-05-4

fenokinoli

 

26159-36-4

naproksoli

 

27318-86-1

floveriini

 

63834-83-3

guaietoliini

 

131875-08-6

leksakalsitoli

2909 50 10

1321-14-8

sulfogaiakoli

2909 50 90

103-16-2

monobentsoni

 

150-76-5

mekvinoli

 

2174-64-3

flamenoli

 

3380-34-5

triklosaani

2910 90 00

60-57-1

dieldriini

 

1954-28-5

etoglusiidi

2911 00 00

78-12-6

petrikloraali

 

3563-58-4

kloralodoli

 

6055-48-7

toloksiklorinoli

2912 19 00

111-30-8

glutaraali

2914 19 90

6809-52-5

teprenoni

2914 29 00

2226-11-1

borneloni

2914 39 00

82-66-6

difenadioni

 

83-12-5

fenindioni

 

55845-78-8

ksenipentoni

2914 40 90

128-20-1

eltanoloni

 

465-53-2

syklopregnoli

 

565-99-1

renanoloni

 

2673-23-6

ksenigloksaali

 

14107-37-0

alfadoloni

 

20098-14-0

idramantoni

 

21208-26-4

dimepregneeni

 

23930-19-0

alfaksaloni

 

35100-44-8

endrisoni

 

38398-32-2

ganaksoloni

 

50673-97-7

kolestoloni

 

85969-07-9

budotitaani

2914 50 00

70-70-2

paroksipropioni

 

114-43-2

desaspidiini

 

117-37-3

anisindioni

 

131-53-3

dioksibentsoni

 

131-57-7

oksibentsoni

 

480-22-8

ditranoli

 

579-23-7

syklovaloni

 

1641-17-4

meksinoni

 

1843-05-6

oktabentsoni

 

2295-58-1

flopropioni

 

7114-11-6

naftononi

 

18493-30-6

metokalkoni

 

27762-78-3

ketoksaali

 

42924-53-8

nabumetoni

 

52479-85-3

eksifoni

 

70356-09-1

avobentsoni

 

75464-11-8

butantroni

 

112018-00-5

tebufeloni

2914 69 90

117-10-2

dantroni

 

303-98-0

ubidekarenoni

 

319-89-1

tetrakinoni

 

863-61-6

menatetrenoni

 

4042-30-2

parvakvoni

 

14561-42-3

menoktoni

 

58186-27-9

idebenoni

 

80809-81-0

dosebenoni

 

88426-33-9

buparvakvoni

2914 70 00

130-37-0

menadioni natriumbisulfiitti

 

957-56-2

fluindioni

 

1146-98-1

bromindioni

 

1146-99-2

klorindioni

 

1470-35-5

isobromindioni

 

1879-77-2

doksibetasoli

 

3030-53-3

klofenoksidi

 

4065-45-6

sulisobensoni

 

6723-40-6

fluindaroli

 

15687-21-5

flumedroksoni

 

16469-74-2

hydromadinoni

 

49561-92-4

nivimedoni

 

56219-57-9

arildoni

 

95233-18-4

atovakviini

 

116313-94-1

nitekaponi

 

134308-13-7

tolkaponi

2915 39 30

102-76-1

triasetiini

2915 39 90

514-50-1

asebrokoli

 

2624-43-3

siklofeniili

 

5984-83-8

fenabuteeni

 

80595-73-9

asefluranoli

 

91431-42-4

lonapaleeni

 

99107-52-5

bunaprolasti

2915 70 20

555-44-2

tripalmitiini

2915 90 80

99-66-1

valproiinihappo

 

124-07-2

oktanonihappo

 

7008-02-8

jodetryyli

 

76584-70-8

valproaatti seminatrium

 

77372-61-3

valproaatti pivoksiili

2916 15 00

26266-58-0

sorbitaanitrioleaatti

2916 19 80

51-77-4

gefarnaatti

 

506-26-3

gamoleenihappo

 

6217-54-5

dokonesentti

 

10417-94-4

ikosapentti

 

83689-23-0

molfarnaatti

2916 20 00

25229-42-9

sikrotoiinihappo

 

26002-80-2

fenotriini

 

52645-53-1

permetriini

 

69915-62-4

loksanasti

 

75867-00-4

fenflutriini

2916 39 00

99-79-6

jofendilaatti

 

959-10-4

ksenbusiini

 

964-82-9

ksenihekseenihappo

 

1085-91-2

nafkapronihappo

 

1553-60-2

ibufenaakki

 

5104-49-4

flurbiprofeeni

 

5728-52-9

felbinaakki

 

7698-97-7

fenestreli

 

15301-67-4

feneritroli

 

17692-38-5

fluprofeeni

 

24645-20-3

heksaprofeeni

 

28168-10-7

tetriprofeeni

 

33159-27-2

ekabetti

 

34148-01-1

klidanaakki

 

36616-52-1

fenkloraakki

 

36950-96-6

sikloprofeeni

 

37529-08-1

meksoprofeeni

 

51146-56-6

deksibuprofeeni

 

51543-39-6

esflurbiprofeeni

 

55837-18-8

butibufeeni

 

57144-56-6

isoprofeeni

 

71109-09-6

vedaprofeeni

 

84392-17-6

ksenalipiini

 

91587-01-8

pelretiini

2917 13 90

123-99-9

atselaiinihappo

2917 19 90

53-10-1

hydroksidioni natriumsukkinaatti

 

577-11-7

dokusaatti natrium

2917 34 00

131-67-9

ftalofyyni

2918 11 00

15145-14-9

siklaktaatti

2918 16 00

1317-30-2

kaliumglukaldraatti

2918 19 80

128-13-2

ursodeoksikoolihappo

 

456-59-7

siklandelaatti

 

474-25-9

kenodeoksikoolihappo

 

503-49-1

meglutoli

 

512-16-3

syklobutiroli

 

5793-88-4

kalsiumsakkaraatti

 

5977-10-6

fensibutiroli

 

7007-81-0

tretokaanihappo

 

7009-49-6

natriumheksasyklonaatti

 

17140-60-2

kalsiumglukoheptonaatti

 

17692-20-5

syklobutoiinihappo

 

26976-72-7

asebuurihappo

 

31221-85-9

ibuveriini

 

34150-62-4

kalsiumnatriumferriklaatti

 

57808-63-6

siklosiilihappo

 

68635-50-7

deloksoloni

 

81093-37-0

pravastatiini

 

93105-81-8

lodelabeeni

2918 22 00

55482-89-8

guasetisaali

 

64496-66-8

salafibraatti

2918 23 90

118-56-9

homosalaatti

 

552-94-3

salsalaatti

 

58703-77-8

suprosaali

2918 29 80

83-40-9

hydroksitolueenihappo

 

96-84-4

jofeenihappo

 

153-43-5

klorindaanihappo

 

322-79-2

triflusaali

 

486-79-3

dipyrosetyyli

 

490-79-9

gentiisihappo

 

1884-24-8

sinariini

 

4955-90-2

natriumgentisaatti

 

7009-60-1

feniodoli natrium

 

15534-92-6

terbufisiini

 

22494-27-5

flufenisaali

 

22494-42-4

diflunisaali

2918 30 00

81-23-2

dehydrokoolihappo

 

145-41-5

natriumdehydrokolaatti

 

519-95-9

florantyroni

 

892-01-3

heksasiproni

 

2522-81-8

pibekarbi

 

3562-99-0

menbutoni

 

22071-15-4

ketoprofeeni

 

22161-81-5

deksketoprofeeni

 

32808-51-8

bukloksihappo

 

36330-85-5

fenbufeeni

 

41387-02-4

leksofenaakki

 

58182-63-1

itanoksoni

 

63472-04-8

metbufeeni

 

68767-14-6

loksoprofeeni

 

69956-77-0

pelubiprofeeni

 

112665-43-7

seratrodasti

2918 90 90

51-24-1

tiratrikoli

 

51-26-3

tyropropihappo

 

58-54-8

etakryynihappo

 

104-28-9

sinoksaatti

 

471-53-4

enoksoloni

 

517-18-0

metallenestriili

 

554-24-5

fenobutiodiili

 

579-94-2

menglytaatti

 

637-07-0

klofibraatti

 

882-09-7

klofibrihappo

 

2181-04-6

kaliumkanrenoaatti

 

2217-44-9

jodoftaleiini natrium

 

2260-08-4

asetiromaatti

 

3771-19-5

nafenopiini

 

4138-96-9

kanrenoiinihappo

 

5129-14-6

anisakriili

 

5697-56-3

karbenoksoloni

 

5711-40-0

bromebrihappo

 

7706-67-4

dimekrotihappo

 

12214-50-5

natriumglukaspaldraatti

 

13739-02-1

diasereiini

 

14613-30-0

magnesiumklofibraatti

 

14929-11-4

simfibraatti

 

17243-33-3

fepentolihappo

 

22131-79-9

alklofenaakki

 

22204-53-1

naprokseeni

 

22494-47-9

klobutsariitti

 

24818-79-9

aluminiumklofibraatti

 

25812-30-0

gemfibrotsiili

 

26281-69-6

eksiprobeeni

 

30299-08-2

klinofibraatti

 

31581-02-9

sinoksoloni

 

31879-05-7

fenoprofeeni

 

34645-84-6

fenklofenaakki

 

35703-32-3

sinametihappo

 

39087-48-4

kalsiumklofibraatti

 

40596-69-8

metopreeni

 

41791-49-5

lonaprofeeni

 

41826-92-0

trepibutoni

 

49562-28-9

fenofibraatti

 

52214-84-3

siprofibraatti

 

52247-86-6

sikloksoloni

 

54350-48-0

etretinaatti

 

54419-31-7

fenirofibraatti

 

55079-83-9

asitretiini

 

55902-94-8

sitofibraatti

 

55937-99-0

beklobraatti

 

56488-59-6

terbufibroli

 

57296-63-6

indakrinoni

 

61887-16-9

dulofibraatti

 

64506-49-6

sofalkoni

 

66984-59-6

sinfenoaakki

 

68170-97-8

palmoksiirihappo

 

68548-99-2

oksindanaakki

 

74168-08-4

losmiprofeeni

 

76676-34-1

oksprenoaatti kalium

 

77858-21-0

velaresoli

 

84290-27-7

tukaresoli

 

84386-11-8

baksitotsiini

 

88431-47-4

klomoksiiri

 

96609-16-4

lifibroli

 

106685-40-9

adapaleeni

 

117819-25-7

bakeprofeeni

 

124083-20-1

etomoksiiri

2919 00 90

62-73-7

diklorvossi

 

83-86-3

fytihappo

 

306-52-5

triklofossi

 

470-90-6

klofenvinfossi

 

522-40-7

fosfestroli

 

6064-83-1

fosfosali

 

17196-88-2

vinkofossi

 

21466-07-9

bromofenofossi

 

28841-62-5

atrinositoli

 

65708-37-4

flufosali

2920 10 00

299-84-3

fenklofossi

 

2104-96-3

bromofossi

2920 90 10

126-92-1

natriumetasulfaatti

 

139-88-8

natriumtetradekyylisulfaatti

 

1612-30-2

menadiolinatriumsulfaatti

 

5634-37-7

kloretaatti

 

88426-32-8

ursulkoolihappo

2920 90 85

78-11-5

pentaeritrityylitetranitraatti

 

1607-17-6

pentrinitroli

 

2612-33-1

klonitraatti

 

2921-92-8

propatylnitraatti

 

7297-25-8

eritrityylitetranitraatti

 

15825-70-4

mannitoliheksanitraatti

2921 12 00

2624-44-4

etamsylaatti

2921 19 80

51-75-2

kloorimetiini

 

107-35-7

tauriini

 

123-82-0

tuaminoheptaani

 

124-28-7

dimantiini

 

338-83-0

perfluamiini

 

502-59-0

oktamylamiini

 

503-01-5

isometeptiini

 

543-82-8

oktodriini

 

555-77-1

trikloormetiini

 

3151-59-5

hetafluuri

 

3735-65-7

butynamiini

 

13946-02-6

iproheptiini

 

36505-83-6

dektafluuri

 

61822-36-4

diprobutiini

2921 29 00

112-24-3

trientiini

 

9011-04-5

heksadimetriinibromidi

2921 30 99

60-40-2

mekamylamiini

 

102-45-4

syklopentamiini

 

768-94-5

amantadiini

 

3570-07-8

dimekamiini

 

3595-11-7

propylheksedriini

 

6192-97-8

levopropylheksedriini

 

13392-28-4

rimantadiini

 

19982-08-2

memantiini

 

79594-24-4

somantadiini

2921 45 00

494-03-1

kloorinafatsiini

 

52795-02-5

tametraliini

 

79617-96-2

sertraliini

2921 46 00

51-64-9

deksamfetamiini

 

122-09-8

fentermiini

 

156-08-1

bentsfetamiini

 

156-34-3

levamfetamiini

 

300-62-9

amfetamiini

 

457-87-4

etilamfetamiini

 

1209-98-9

fenkamfamiini

 

7262-75-1

lefetamiini

 

17243-57-1

mefenoreksi

2921 49 80

50-48-6

amitriptyliini

 

72-69-5

nortriptiliini

 

93-88-9

fenprometamiini

 

100-92-5

mefentermiini

 

102-05-6

dibemetiini

 

150-59-4

alveriini

 

155-09-9

tranylsipromiini

 

303-53-7

syklobentsapriini

 

341-00-4

etifelmiini

 

390-64-7

prenylamiini

 

434-43-5

pentoreksi

 

438-60-8

protriptiliini

 

458-24-2

fenfluramiini

 

461-78-9

kloorfentermiini

 

555-57-7

pargiliini

 

2201-15-2

etisyklidiini

 

3239-44-9

deksfenfluramiini

 

4255-23-6

alfetamiini

 

5118-29-6

melitraseeni

 

5118-30-9

litraseeni

 

5580-32-5

ortetamiini

 

5581-40-8

dimefadaani

 

5632-44-0

tolpropamiini

 

5966-41-6

di-isopromiini

 

7273-99-6

gamfeksiini

 

7395-90-6

indriliini

 

10262-69-8

maprotiliini

 

10389-73-8

kloortermiini

 

13042-18-7

fendiliini

 

13364-32-4

klobentsoreksi

 

13977-33-8

demelveriini

 

14334-40-8

pramiveriini

 

14611-51-9

selegiliini

 

15301-54-9

sipenamiini

 

15686-27-8

amfepentoreksi

 

15793-40-5

terodiliini

 

17243-39-9

bentsoktamiini

 

17279-39-9

dimetamfetamiini

 

19992-80-4

butiksiraatti

 

27466-27-9

intriptyliini

 

35764-73-9

fluotraseeni

 

35941-65-2

butriptyliini

 

37577-24-5

levofenfluramiini

 

47166-67-6

oktriptiliini

 

54063-48-8

heptaveriini

 

57653-27-7

droprenilamiini

 

58757-61-2

trimeksiliini

 

65472-88-0

naftifiini

 

78628-80-5

terbinafiini

 

86939-10-8

indatraliini

 

101828-21-1

butenafiini

 

106650-56-0

sibutramiini

 

119386-96-8

mofegiliini

 

136236-51-6

rasagiliini

 

140850-73-3

igmesiini

2921 59 90

3572-43-8

bromheksiini

 

3590-16-7

feklemiini

 

37640-71-4

aprindiini

 

77518-07-1

amiflamiini

2922 11 00

2272-11-9

monoetanoliamiinioleaatti

2922 14 00

469-62-5

dekstopropoksifeeni

2922 19 80

51-68-3

meklofenoksaatti

 

54-03-5

heksobendiini

 

54-32-0

moksisylyytti

 

54-80-8

pronetaloli

 

58-73-1

difenhydramiini

 

59-96-1

fenoksibentsamiini

 

64-95-9

adifeniini

 

74-55-5

ethambutoli

 

77-19-0

disikloveriini

 

77-22-5

karamifeeni

 

77-23-6

pentoksiveriini

 

77-38-3

kloorfenoksamiini

 

77-86-1

trometamoli

 

78-41-1

triparanoli

 

83-98-7

orfenadriini

 

90-54-0

etafenoni

 

90-86-8

sinnamedriini

 

92-12-6

fenyltoloksamiini

 

94-23-5

paretoksikaiini

 

102-60-3

edetoli

 

118-23-0

bromatsiini

 

299-61-6

ganglefeeni

 

302-33-0

proadifeeni

 

302-40-9

benaktitsiini

 

372-66-7

heptaminoli

 

468-61-1

okseladiini

 

493-76-5

propanokaiini

 

495-70-5

memoprylkaiini

 

509-74-0

asetylmetadoli

 

509-78-4

dimenoksadoli

 

511-46-6

klofenetamiini

 

512-15-2

syklopentolaatti

 

524-99-2

medrilamiini

 

525-66-6

propranololi

 

532-77-4

heksylkaiini

 

545-90-4

dimefeptanoli

 

576-68-1

mannomustiini

 

604-74-0

bufenadriini

 

791-35-5

klofedanoli

 

911-45-5

klomifeeni

 

1092-46-2

ketokaiini

 

1157-87-5

etoloksamiini

 

1234-71-5

namoksiraatti

 

1477-39-0

norasimetadoli

 

1600-19-7

ksyloksimiini

 

1679-75-0

sinnamaveriini

 

1679-76-1

drofeniini

 

2179-37-5

bensyklaani

 

2338-37-6

levopropoksifeeni

 

2933-94-0

toliprololi

 

3563-01-7

aprofeeni

 

3565-72-8

embramiini

 

3572-52-9

ksenysalaatti

 

3572-74-5

moksastiini

 

3579-62-2

denaveriini

 

3686-78-0

dietifeeni

 

3811-25-4

klorprenaliini

 

4148-16-7

ritrosulfaani

 

5051-22-9

dekspropranololi

 

5632-52-0

klofensiklaani

 

5633-20-5

oksibutiniini

 

5634-42-4

tokamfyyli

 

5668-06-4

mekloksamiini

 

5741-22-0

moprololi

 

6284-40-8

meglumiini

 

6452-71-7

oksprenololi

 

6535-03-1

stevaladiili

 

6818-37-7

olafluri

 

7077-34-1

trolnitraatti

 

7413-36-7

nifenaloli

 

7433-10-5

butidriini

 

7488-92-8

ketokainoli

 

7617-74-5

lauriksamiini

 

7712-50-7

myrtekaiini

 

10540-29-1

tamoksifeeni

 

13425-98-4

improsulfaani

 

13445-63-1

itramiinitosilaatti

 

13479-13-5

pargeveriini

 

13655-52-2

alprenololi

 

13877-99-1

minepentaatti

 

14007-64-8

butetamaatti

 

14089-84-0

proksibuteeni

 

14556-46-8

bupranololi

 

14587-50-9

difeteroli

 

14860-49-2

klobutinoli

 

15221-81-5

fludoreksi

 

15301-93-6

tofenasiini

 

15301-96-9

tyromedaani

 

15518-87-3

myralakti

 

15585-86-1

siprodinaatti

 

15599-37-8

heksapradoli

 

15639-50-6

safingoli

 

15687-08-8

dekstrofemiini

 

15687-23-7

guaiaktamiini

 

15690-55-8

tsuklomifeeni

 

15690-57-0

enklomifeeni

 

16112-96-2

indanoreksi

 

17199-54-1

alfametadoli

 

17199-55-2

betametadoli

 

17199-58-5

alfasetylmetadoli

 

17199-59-6

betasetyylimetadoli

 

17780-72-2

klorgiliini

 

18109-80-3

butamiraatti

 

18683-91-5

ambroksoli

 

18965-97-4

berlafenoni

 

19179-78-3

ksipranololi

 

20448-86-6

bornapriini

 

22232-57-1

rasefemiini

 

22487-42-9

benapritsiini

 

22664-55-7

metipranololi

 

23573-66-2

detanosali

 

23602-78-0

benfluoreksi

 

23891-60-3

mepramidiili

 

25314-87-8

elukaiini

 

27325-36-6

prosinololi

 

27581-02-8

idropranololi

 

27591-01-1

bunololi

 

27591-97-5

tiloroni

 

31828-71-4

meksiletiini

 

34433-66-4

levasetylmetadoli

 

34616-39-2

fenalkomiini

 

35607-20-6

avridiini

 

36199-78-7

guafekainoli

 

37148-27-9

klenbuteroli

 

37350-58-6

metoprololi

 

38363-40-5

penbutololi

 

39099-98-4

sinamololi

 

39133-31-8

trimebutiini

 

39563-28-5

kloranololi

 

41570-61-0

tulobuteroli

 

42050-23-7

nafetololi

 

42200-33-9

nadololi

 

47082-97-3

pargololi

 

47141-42-4

levobunololi

 

47419-52-3

deksproksibuteeni

 

50366-32-0

flunamiini

 

50583-06-7

halonamiini

 

52403-19-7

iproksamiini

 

52742-40-2

alimadoli

 

53076-26-9

moksaprindiini

 

53179-07-0

nisoksetiini

 

53657-16-2

dimepranoli

 

53716-44-2

rosiveriini

 

53716-48-6

nekseridiini

 

54063-24-0

amifloveriini

 

54063-25-1

amiteroli

 

54063-36-4

etoloreksi

 

54063-53-5

propafenoni

 

54141-87-6

sinfeniini

 

54910-89-3

fluoksetiini

 

55769-65-8

butobendiini

 

55837-19-9

eksaprololi

 

56341-08-3

mabuteroli

 

56433-44-4

oksaprotiliini

 

56481-43-7

setatsindoli

 

57526-81-5

prenalteroli

 

58313-74-9

treptilamiini

 

58473-73-7

drobuliini

 

60607-68-3

indenololi

 

60812-35-3

dekominoli

 

63075-47-8

fepradinoli

 

63659-12-1

sikloprololi

 

63659-18-7

betaksololi

 

64552-16-5

ekipramidiili

 

64552-17-6

butofilololi

 

65236-29-5

prenoveriini

 

65429-87-0

spirendololi

 

66451-06-7

bornaprololi

 

66722-44-9

bisoprololi

 

68567-30-6

solpekainoli

 

68876-74-4

tsokainoni

 

69429-84-1

silobamiini

 

69756-53-2

halofantriini

 

71827-56-0

klemeproli

 

76496-68-9

levoprotiliini

 

77164-20-6

levomoprololi

 

77599-17-8

panomifeeni

 

80387-96-8

difemeriini

 

81447-80-5

diprafenoni

 

81584-06-7

ksibenololi

 

82101-10-8

flerobuteroli

 

82168-26-1

adafenoksaatti

 

82186-77-4

lumefantriini

 

82413-20-5

droloksifeeni

 

83015-26-3

tomoksetiini

 

83480-29-9

voglibosi

 

84057-96-5

flusoksololi

 

85320-67-8

erikololi

 

87129-71-3

arnololi

 

89778-26-7

toremifeeni

 

90293-01-9

bifemelaani

 

90845-56-0

trekadriini

 

93221-48-8

levobetaksololi

 

96389-68-3

krisnatoli

 

96743-96-3

ramsiklaani

 

101479-70-3

adaprololi

 

103598-03-4

esmololi

 

112922-55-1

seriklamiini

 

119356-77-3

dapoksitiini

 

120444-71-5

deramsiklaani

 

123618-00-8

fedototsiini

 

124316-02-5

alprafenoni

 

125926-17-2

sarpogrelaatti

 

126924-38-7

seproksetiini

 

129612-87-9

miproksifeeni

 

173324-94-2

temiveriini

2922 29 00

51-61-6

dopamiini

 

93-30-1

metoksifenamiini

 

370-14-9

foledriini

 

493-75-4

bialamikoli

 

1199-18-4

oksidopamiini

 

1518-86-1

hydroksiamfetamiini

 

3735-45-3

vetrabutiini

 

5585-64-8

aminoksitrifeeni

 

15599-45-8

symetiini

 

15686-23-4

trimoksamiini

 

17692-54-5

mitoklomiini

 

18840-47-6

gepefriini

 

34368-04-2

dobutamiini

 

39951-65-0

lometraliini

 

53648-55-8

detsosiini

 

61661-06-1

levdobutamiini

 

64638-07-9

brolamfetamiini

 

65415-42-1

oksabreksiini

 

66195-31-1

ibopamiini

 

86197-47-9

dopeksamiini

 

103878-96-2

fosopamiini

 

112891-97-1

alentemoli

 

124937-51-5

tolterodiini

2922 31 00

76-99-3

metadoni

 

90-84-6

amfepramoni

 

467-85-6

normetadoni

2922 39 00

125-58-6

levometadoni

 

466-40-0

isometadoni

 

6740-88-1

ketamiini

 

15351-09-4

metamfepramoni

 

34662-67-4

kotriptyliini

 

34911-55-2

amfebutamoni

 

53394-92-6

drinidiini

 

92615-20-8

nafenodoni

 

92629-87-3

deksnafenodoni

2922 44 00

20380-58-9

tilidiini

2922 49 95

54-30-8

kamylofiini

 

56-41-7

alaniini

 

56-84-8

aspartiinihappo

 

59-46-1

prokaiini

 

60-00-4

edetiinihappo

 

60-32-2

aminokaproehappo

 

61-68-7

mefenaamihappo

 

61-90-5

leusiini

 

62-33-9

natriumkalsiumedetaatti

 

63-91-2

fenylalaniini

 

67-43-6

pentetihappo

 

70-26-8

ornitiini

 

72-18-4

valiini

 

73-32-5

isoleusiini

 

92-23-9

leusinokaiini

 

94-09-7

bentsokaiini

 

94-12-2

risokaiini

 

94-14-4

isobutambeeni

 

94-24-6

tetrakaiini

 

96-83-3

jopanonihappo

 

133-16-4

kloroprokaiini

 

136-44-7

lisadimaatti

 

148-82-3

melfalaani

 

149-16-6

butakaiini

 

305-03-3

klorambusiili

 

530-78-9

flufenaamihappo

 

531-76-0

sarkolysiini

 

553-65-1

amoksekaiini

 

644-62-2

meklofenaamihappo

 

1088-80-8

metamelfalaani

 

1134-47-0

baklofeeni

 

1197-18-8

traneksamihappo

 

4295-55-0

klofenamihappo

 

6582-31-6

dapabutaani

 

7424-00-2

fenkloniini

 

12111-24-9

kalsiumtrinatriumpentetaatti

 

13710-19-5

tolfenaamihappo

 

13930-34-2

klormekaiini

 

15250-13-2

araprofeeni

 

15307-86-5

diklofenaakki

 

15708-41-5

natriumferedetaatti

 

21245-01-2

padimaatti

 

23049-93-6

enfenaamihappo

 

29098-15-5

terofenamaatti

 

30544-47-9

etofenamaatti

 

32447-90-8

detstilidiini

 

34675-84-8

setraksaatti

 

36499-65-7

dikobolttiedetaatti

 

39718-89-3

alminoprofeeni

 

55986-43-1

setabeeni

 

57574-09-1

amineptiini

 

57775-28-7

prefenamaatti

 

59209-97-1

zafuleptiini

 

60142-96-3

gabapentiini

 

60643-86-9

vigabatriini

 

60719-82-6

alaproklaatti

 

63329-53-3

lobentsariitti

 

67037-37-0

eflornitiini

 

67330-25-0

ufenamaatti

 

75219-46-4

atrimustiini

 

89796-99-6

aseklofenaakki

 

148553-50-8

pregabaliini

2922 50 00

51-31-0

levisoprenaliini

 

56-45-1

seriini

 

59-42-7

fenylefriini

 

59-92-7

levodopa

 

60-18-4

tyrosiini

 

67-42-5

egtatsikhappo

 

86-43-1

propoksikaiini

 

89-57-6

mesalatsiini

 

99-43-4

oksibuprokaiini

 

99-45-6

adrenaloni

 

119-29-9

ambukaiini

 

133-11-9

fenamisaali

 

137-53-1

dekstrotyroksiini natrium

 

390-28-3

metoksamiini

 

395-28-8

isokssupriini

 

407-41-0

deksfosfoseriini

 

447-41-6

bufeniini

 

487-53-6

hydroksiprokaiini

 

490-98-2

hydroksitetrakaiini

 

497-75-6

dioksetedriini

 

499-67-2

proksimetakaiini

 

530-08-5

isoetariini

 

536-21-0

norfenefriini

 

555-30-6

metildopa

 

586-06-1

orsiprenaliini

 

620-30-4

rasemetirosiini

 

646-02-6

aminoetyylinitraatti

 

672-87-7

metirosiini

 

709-55-7

etilefriini

 

829-74-3

korbadriini

 

1174-11-4

ksenatsoikhappo

 

1212-03-9

metiprenaliini

 

2922-20-5

butaksamiini

 

3215-70-1

heksoprenaliini

 

3506-31-8

deterenoli

 

3571-71-9

metateroli

 

3625-06-7

mebeveriini

 

3703-79-5

bametaani

 

3818-62-0

betoksikaiini

 

5714-08-9

detrotyroniini

 

7683-59-2

isoprenaliini

 

10329-60-9

dioksifedriini

 

13392-18-2

fenoteroli

 

15686-81-4

norbudriini

 

15687-41-9

oksifedriini

 

17365-01-4

etiroksaatti

 

18559-94-9

salbutamoli

 

18866-78-9

kolteroli

 

18910-65-1

salmefamoli

 

22103-14-6

bufeniodi

 

22950-29-4

dimetofriini

 

23031-25-6

terbutaliini

 

23651-95-8

droksidopa

 

27203-92-5

tramadoli

 

30392-40-6

bitolteroli

 

32359-34-5

medifoksamiini

 

32462-30-9

oksfenisiini

 

34391-04-3

levosalbutamoli

 

50588-47-1

amafoloni

 

51579-82-9

amfenaakki

 

52365-63-6

dipivefriini

 

53034-85-8

ibuteroli

 

54592-27-7

divabuteroli

 

57558-44-8

sekoveriini

 

58882-17-0

roksadimaatti

 

59170-23-9

bevantololi

 

60734-87-4

nisbuteroli

 

62571-87-3

minaksoloni

 

63269-31-8

siramadoli

 

64862-96-0

ametantroni

 

65271-80-9

mitoksantroni

 

66734-12-1

butopamiini

 

67577-23-5

pivenfriini

 

71771-90-9

denopamiini

 

72973-11-6

forfenimeksi

 

75626-99-2

tobuteroli

 

78756-61-3

alifedriini

 

83200-09-3

dembreksiini

 

85750-39-6

etilefriinipivalaatti

 

89365-50-4

salmeteroli

 

90237-04-0

deksekoveriini

 

91714-94-2

bromfenaakki

 

92071-51-7

rotraksaatti

 

93047-39-3

etanteroli

 

93047-40-6

naminteroli

 

93413-69-5

venlafaksiini

 

96346-61-1

onapristoni

 

97747-88-1

lilopristoni

 

97825-25-7

raktopamiini

 

109525-44-2

kliropamiini

 

124478-60-0

aglepristoni

 

128470-16-6

arbutamiini

 

134865-33-1

meluadriini

 

141993-70-6

eldasimibi

2923 10 00

507-30-2

koliiniglukonaatti

 

1336-80-7

ferrokolinaatti

 

2016-36-6

koliinisalisylaatti

 

28038-04-2

salkoleksi

 

28319-77-9

kolinialfoskeraatti

2923 20 00

63-89-8

kolfoskeriilipalmitaatti

2923 90 00

50-10-2

oksifenoniumbromidi

 

51-83-2

karbakoli

 

55-97-0

heksametoniumbromidi

 

57-09-0

setrimoniumbromidi

 

60-31-1

asetyylikoliinikloridi

 

61-75-6

bretyliumtosilaatti

 

62-51-1

metakoliinikloridi

 

65-29-2

gallamiinitrietiodidi

 

71-27-2

suksametoniumkloridi

 

71-91-0

tetrylammoniumbromidi

 

79-90-3

triklobisoniumkloridi

 

116-38-1

edrofoniumkloridi

 

121-54-0

bensetoniumkloridi

 

122-18-9

setalkoniumkloridi

 

123-47-7

proloniumjodidi

 

125-99-5

tridiheksetyylijodidi

 

139-07-1

bentsodokekiniumkloridi

 

139-08-2

miristalkoniumkloridi

 

306-53-6

atsametoniumbromidi

 

317-52-2

heksafluroniumbromidi

 

391-70-8

troksoniumtosilaatti

 

461-06-3

karnitiini

 

538-71-6

domifenbromidi

 

541-15-1

levokarnitiini

 

541-20-8

pentametoniumbromidi

 

541-22-0

dekametoniumbromidi

 

552-92-1

tolokoniummetilsulfaatti

 

1119-97-7

tetradoniumbromidi

 

1794-75-8

laursetiumbromidi

 

2001-81-2

diponiumbromidi

 

2218-68-0

kloralbetaiini

 

2401-56-1

deditoniumbromidi

 

2424-71-7

metosiniumjodidi

 

3006-10-8

meketroniumetilsulfaatti

 

3166-62-9

metylbenaktitsiniumbromidi

 

3614-30-0

emepromiumbromidi

 

3690-61-7

prodekoniumbromidi

 

3818-50-6

befeniumhydroksinaftoaatti

 

4304-01-2

truksikuriumjodidi

 

4858-60-0

mefenidramiummetilsulfaatti

 

7002-65-5

oksibetaiini

 

7008-13-1

halopeniumkloridi

 

7009-91-8

nitrikoliiniperkloraatti

 

7168-18-5

kloorifenoktiumamsonaatti

 

7174-23-4

oksidipentoniumkloridi

 

7681-78-9

mebetsoniumjodidi

 

13254-33-6

karproniumkloridi

 

15585-70-3

bibentsoniumbromidi

 

15687-13-5

dodekloniumbromidi

 

15687-40-8

oktafoniumkloridi

 

17088-72-1

penoktoniumbromidi

 

19379-90-9

bentsoksoniumkloridi

 

19486-61-4

lauralkoniumkloridi

 

25155-18-4

metylbentsoniumkloridi

 

29546-59-6

sikloniumbromidi

 

30716-01-9

emiliumtosilaatti

 

42879-47-0

pranoliumkloridi

 

54063-57-9

suksetoniumkloridi

 

55077-30-0

aclatoniumnapadisilaatti

 

58066-85-6

miltefosiini

 

58158-77-3

amantaniumbromidi

 

58703-78-9

setheksoniumkloridi

 

68379-03-3

klofiliumfosfaatti

 

70641-51-9

edelfosiini

 

77257-42-2

stiloniumjodidi

2924 11 00

57-53-4

meprobamaatti

2924 19 00

51-79-6

uretaani

 

56-85-9

levoglutamidi

 

57-08-9

aseksamihappo

 

64-55-1

mebutamaatti

 

77-65-6

karbobromaali

 

77-66-7

asekarbromaali

 

78-28-4

emylkamaatti

 

78-44-4

karisoprodoli

 

95-04-5

ektylurea

 

99-15-0

asetylleusiini

 

116-52-9

dikloralurea

 

131-48-6

aseneuramiinihappo

 

154-93-8

karmustiini

 

306-41-2

heksakarbakoliinibromidi

 

466-14-8

ibrotamidi

 

496-67-3

bromisovali

 

512-48-1

valdetamidi

 

541-79-7

karbokloraali

 

544-31-0

palmidroli

 

633-47-6

kropropamidi

 

1675-66-7

adelmidroli

 

1954-79-6

mekloralurea

 

2430-27-5

valpromidi

 

2490-97-3

aseglutamidi

 

3106-85-2

isospaglumihappo

 

3342-61-8

deanolaseglumaatti

 

4171-13-5

valnoktamidi

 

4213-51-8

bromakrilidi

 

4268-36-4

tybamaati

 

4910-46-7

spaglumihappo

 

5579-13-5

kapuridi

 

5667-70-9

pentabamaatti

 

6168-76-9

krotetamidi

 

18679-90-8

hopanteenihappo

 

25269-04-9

nisobamaatti

 

26305-03-3

pepstatiini

 

32838-26-9

butoktamidi

 

32954-43-1

pendekamaiini

 

35301-24-7

sedefingoli

 

39825-23-5

bisorsikki

 

52061-73-1

valdipromidi

 

56488-60-9

glutauriini

 

60784-46-5

elmustiini

 

62304-98-7

tymalfasiini

 

69542-93-4

pivagabiini

 

73105-03-0

neptamustiini

 

76990-56-2

milasemidi

 

77337-76-9

akamprosaatti

 

78088-46-7

tabilautidi

 

78512-63-7

pimelautidi

 

128326-81-8

kaldiamidi

 

129009-83-2

versetamidi

 

132787-19-0

tradekamidi

 

138531-07-4

sinapultidi

 

146919-78-0

opratoniumjodidi

2924 21 90

101-20-2

triklokarbani

 

369-77-7

halokarbaani

 

13010-47-4

lomustiini

 

13909-09-6

semustiini

 

34866-47-2

karbuteroli

 

51213-99-1

klanfenuri

 

56980-93-9

keliprololi

 

57460-41-0

talinololi

 

71475-35-9

lotsilurea

 

74738-24-2

rekainami

 

75949-61-0

pafenololi

 

87721-62-8

flestololi

 

103055-07-8

lufenuroni

 

159910-86-8

droksinaviiri

2924 24 00

126-52-3

etinamaatti

2924 29 10

137-58-6

lidokaiini

2924 29 95

50-19-1

oksifenamaatti

 

50-65-7

niklosamidi

 

51-06-9

prokaiiniamidi

 

56-94-0

demekariumbromidi

 

60-46-8

dimevamidi

 

62-44-2

fenasetiini

 

63-25-2

karbariili

 

63-98-9

fenasemidi

 

65-45-2

salisyyliamidi

 

71-81-8

isopropamidijodidi

 

87-10-5

tribromsalaani

 

87-12-7

dibromsalaani

 

90-49-3

feneturidi

 

94-35-9

styramaatti

 

97-27-8

klooribetamidi

 

100-95-8

metalkoniumkloridi

 

101-71-3

difenaani

 

114-80-7

neostigmiinibromidi

 

115-79-7

ambenoniumkloridi

 

118-57-0

asetaminosaloli

 

126-27-2

oksetakaiini

 

126-93-2

oksanamidi

 

129-46-4

suramiininatrium

 

129-57-7

natriumdiprotritsoaatti

 

129-63-5

natriumasetritsoaatti

 

134-62-3

dietyltoluamidi

 

138-56-7

trimetobentsamidi

 

148-01-6

dinitolmidi

 

148-07-2

bentsmaleseeni

 

304-84-7

etamivani

 

306-20-7

fenakloni

 

332-69-4

bromamidi

 

358-52-1

heksapropymaatti

 

364-62-5

metoklopramidi

 

440-58-4

jodamidi

 

483-63-6

krotamitoni

 

487-48-9

salasetamidi

 

501-68-8

beklamidi

 

519-88-0

ambusetamidi

 

526-18-1

osalmidi

 

528-96-1

kalsiumbentsamidosalisylaatti

 

532-03-6

metokarbamoli

 

552-25-0

diampromidi

 

556-08-1

asedobeni

 

575-74-6

buklosamidi

 

579-38-4

diloksanidi

 

587-49-5

salfluveriini

 

606-17-7

adipiodoni

 

616-68-2

trimekaiini

 

621-42-1

metasetamoli

 

673-31-4

fenprobamaatti

 

721-50-6

prilokaiini

 

730-07-4

propetamidi

 

735-52-4

setofenikoli

 

737-31-5

natriumamidotritsoaatti

 

787-93-9

ameltolidi

 

847-20-1

flubanilaatti

 

891-60-1

deklopramidi

 

938-73-8

etentsamidi

 

1042-42-8

karkainiumkloridi

 

1083-57-4

busetiini

 

1223-36-5

klofeksamidi

 

1227-61-8

mefeksamidi

 

1233-53-0

bunamiodyli

 

1421-14-3

propanididi

 

1456-52-6

joprosemihappo

 

1505-95-9

naftypramidi

 

1693-37-4

parapropamoli

 

2276-90-6

jotalaamihappo

 

2277-92-1

oksiklotsanidi

 

2444-46-4

nonivamidi

 

2521-01-9

ensipraatti

 

2577-72-2

metabromsalaani

 

2618-25-9

joglykamihappo

 

2623-33-8

diasetamaatti

 

2901-75-9

afalaniini

 

3011-89-0

aklomidi

 

3115-05-7

jobentsamihappo

 

3207-50-9

klinolamidi

 

3440-28-6

betamiproni

 

3567-38-2

karfimaatti

 

3576-64-5

klefamidi

 

3686-58-6

tolykaiini

 

3734-33-6

denatoniumbentsoaatti

 

3785-21-5

butanilikaiini

 

4093-35-0

bromopridi

 

4551-59-1

fenalamidi

 

4582-18-7

endomidi

 

4663-83-6

buramaatti

 

4665-04-7

fenasetinoli

 

4776-06-1

flusalani

 

5003-48-5

benorilaatti

 

5107-49-3

flualamidi

 

5486-77-1

alloklamidi

 

5560-78-1

teklotsaani

 

5579-05-5

paksamaatti

 

5579-06-6

pentalamidi

 

5579-08-8

propyylidoketritsoaatti

 

5588-21-6

sintramidi

 

5591-33-3

josefaamihappo

 

5591-49-1

anilamaatti

 

5626-25-5

klodakaiini

 

5714-09-0

etyylikartritsoaatti

 

5749-67-7

karbasalaatti kalsium

 

5779-54-4

siklarbamaatti

 

6170-69-0

klamidoksihappo

 

6340-87-0

triklasetamoli

 

6376-26-7

salveriini

 

6620-60-6

proglumidi

 

6673-35-4

praktololi

 

6961-46-2

idrosiilamidi

 

7199-29-3

siheptamidi

 

7225-61-8

natriummetritsoaatti

 

7246-21-1

natriumtyropanoaatti

 

10087-89-5

enpromaatti

 

10397-75-8

jokarmihappo

 

10423-37-7

sitenamidi

 

13311-84-7

flutamidi

 

13912-77-1

oktakaiini

 

13931-64-1

prosymaatti

 

14008-60-7

kresotamidi

 

14261-75-7

kloforeksi

 

14417-88-0

melinamidi

 

14437-41-3

klioksanidi

 

14817-09-5

desimemidi

 

15301-50-5

klopononi

 

15302-15-5

etosalamidi

 

15302-18-8

formetoreksi

 

15585-88-3

dikarfeeni

 

15686-76-7

bensalaani

 

15687-05-5

klorasetadoli

 

15687-14-6

embutramidi

 

15687-16-8

karbifeeni

 

16024-67-2

jotritsoihappo

 

16034-77-8

josetaamihappo

 

16231-75-7

atolidi

 

17243-49-1

diklometidi

 

17692-45-4

kvatakaiini

 

18699-02-0

aktariti

 

18966-32-0

klokanfamidi

 

19368-18-4

ftaksilidi

 

19863-06-0

joksotritsoihappo

 

20788-07-2

resoranteeli

 

21434-91-3

kapobeenihappo

 

22662-39-1

rafoksanidi

 

22730-86-5

joliksanihappo

 

22839-47-0

aspartaami

 

24353-45-5

dibusadoli

 

24353-88-6

lorbamaatti

 

25287-60-9

etofamidi

 

25451-15-4

felbamaatti

 

25827-76-3

jomeglamihappo

 

26095-59-0

otiloniumbromidi

 

26717-47-5

klofibridi

 

26718-25-2

halofenaatti

 

26750-81-2

alibendoli

 

26887-04-7

jotranihappo

 

27736-80-7

fenaftihappo

 

28179-44-4

joksitalaamihappo

 

28197-69-5

diasetololi

 

29122-68-7

atenololi

 

29541-85-3

oksitriptyliini

 

29619-86-1

moktamidi

 

30531-86-3

kolfenamaatti

 

30533-89-2

fluranteli

 

30544-61-7

klanobutiini

 

30653-83-9

parsalmidi

 

31127-82-9

jodoksaamihappo

 

31598-07-9

jotsomihappo

 

32421-46-8

bunaftiini

 

32795-44-1

asekainidi

 

34919-98-7

setamololi

 

36093-47-7

salanteeli

 

36141-82-9

diamfenetidi

 

36637-18-0

etidokaiini

 

36894-69-6

labetaloli

 

37106-97-1

bentiromidi

 

37517-30-9

asebutololi

 

37723-78-7

jopronihappo

 

37863-70-0

josumetihappo

 

38103-61-6

tolamololi

 

38647-79-9

urefibraatti

 

39907-68-1

dopamantiini

 

40256-99-3

flusetoreksi

 

40912-73-0

brosotamidi

 

41113-86-4

bromoksanidi

 

41708-72-9

tokainidi

 

41859-67-0

betsafibraatti

 

42794-76-3

midodriini

 

46803-81-0

saletamidi

 

49755-67-1

joglisiinihappo

 

51012-32-9

tiapridi

 

51022-74-3

jotroksihappo

 

51876-99-4

joserihappo

 

53370-90-4

eksalamidi

 

53783-83-8

tromentadiini

 

53902-12-8

tranilasti

 

54063-35-3

dofamiumkloridi

 

54063-40-0

fenoksedili

 

54340-61-3

brovaneksiini

 

54785-02-3

adameksiini

 

54870-28-9

meglitinidi

 

55837-29-1

tiropramidi

 

56281-36-8

motretinidi

 

56562-79-9

joglunidi

 

57227-17-5

sevopramidi

 

58338-59-3

dinaliini

 

58473-74-8

sinromidi

 

58493-49-5

olvaniili

 

59017-64-0

joksaglihappo

 

59110-35-9

pamatololi

 

59160-29-1

lidofeniini

 

59179-95-2

lortsafoni

 

60019-19-4

jotetrihappo

 

62666-20-0

progabidi

 

62883-00-5

jopamidoli

 

62992-61-4

etersalaatti

 

63245-28-3

etifeniini

 

63941-73-1

joglukoli

 

63941-74-2

joglukomidi

 

64379-93-7

sinflumidi

 

65569-29-1

kloksasepridi

 

65617-86-9

avitsafoni

 

65646-68-6

fenretinidi

 

65717-97-7

disofeniini

 

66108-95-0

joheksoli

 

66292-52-2

butilfeniini

 

66532-85-2

propasetamoli

 

67579-24-2

bromadoliini

 

70009-66-4

oksalinasti

 

70541-17-2

oksatsafoni

 

70976-76-0

bifepramidi

 

71027-13-9

eklanamiini

 

71119-12-5

dinatsafoni

 

73334-07-3

jopromidi

 

73573-87-2

formoteroli

 

74517-78-5

indekainidi

 

75616-02-3

dulotsafoni

 

75616-03-4

sipratsafoni

 

75659-07-3

dilevaloli

 

76812-98-1

trigevololi

 

78266-06-5

mebrofeniini

 

78281-72-8

nepafenaakki

 

78649-41-9

jomeproli

 

79211-10-2

josimidi

 

79211-34-0

jotrisidi

 

79770-24-4

jotrolaani

 

81045-33-2

jodesimoli

 

81732-65-2

bambuteroli

 

82821-47-4

mabuprofeeni

 

83435-66-9

delaprili

 

86216-41-3

broksitalaamihappo

 

87071-16-7

arklofeniini

 

87771-40-2

joversoli

 

88321-09-9

aloksistatiini

 

89797-00-2

jopentoli

 

90895-85-5

ronaktololi

 

92339-11-2

jodiksanoli

 

92623-85-3

milnakipraani

 

94497-51-5

tamibaroteeni

 

96191-65-0

joksabrolihappo

 

97702-82-4

josarkoli

 

97964-54-0

tomoglumidi

 

97964-56-2

lorglumidi

 

98815-38-4

kasokefamidi

 

102670-46-2

batanopridi

 

104775-36-2

ekabapidi

 

105816-04-4

nateglinidi

 

106719-74-8

galtifeniini

 

107097-80-3

loksiglumidi

 

107793-72-6

joksilaani

 

119817-90-2

deksloksiglumidi

 

122898-67-3

itopridi

 

123122-54-3

kandoksatrilaatti

 

123122-55-4

kandoksatriili

 

123441-03-2

rivastigmiini

 

128298-28-2

remasemidi

 

136949-58-1

jobitridoli

 

138112-76-2

agomelatiini

 

141660-63-1

jofratoli

 

147362-57-0

loviridi

 

150812-12-7

retigabiini

 

172820-23-4

peksiganaani

 

175385-62-3

lasinaviiri

2925 12 00

77-21-4

glutetimidi

2925 19 95

50-35-1

talidomidi

 

60-45-7

fenimidi

 

64-65-3

bemegridi

 

77-41-8

mesuksimidi

 

77-67-8

etosuksimidi

 

86-34-0

fensuksimidi

 

125-84-8

aminoglutetimidi

 

1156-05-4

fenglutarimidi

 

1673-06-9

amfotalidi

 

2897-83-8

alonimidi

 

6319-06-8

noreksimidi

 

7696-12-0

tetrametriini

 

10403-51-7

mitindomidi

 

14166-26-8

taglutimidi

 

15518-76-0

kiproksimidi

 

21925-88-2

tesikaami

 

22855-57-8

brosuksimidi

 

35423-09-7

tesimidi

 

51411-04-2

alrestatiini

 

54824-17-8

mitonafidi

 

69408-81-7

amonafidi

 

129688-50-2

minalrestaatti

 

144849-63-8

bisnafidi

 

162706-37-8

elinafidi

2925 20 00

55-56-1

klooriheksidiini

 

55-73-2

betanidiini

 

74-79-3

arginiini

 

100-33-4

pentamidiini

 

101-93-9

fenakaiini

 

104-32-5

propamidiini

 

114-86-3

fenformiini

 

135-43-3

lauroguadiini

 

140-59-0

stilbamidiini-isetionaatti

 

459-86-9

mitoguatsoni

 

495-99-8

hydroksistilbamidiini

 

496-00-4

dibromipropamidiini

 

500-92-5

proguaniili

 

537-21-3

kloorproguaniili

 

657-24-9

metformiini

 

692-13-7

buformiini

 

886-08-8

norletimoli

 

1221-56-3

natriumjopodaatti

 

1729-61-9

renytoliini

 

3459-96-9

amikarbalidi

 

3658-25-1

guanoktiini

 

3748-77-4

bunamidiini

 

3811-75-4

heksamidiini

 

4210-97-3

tiformiini

 

5581-35-1

amfekloraali

 

5879-67-4

oletimoli

 

6443-40-9

ksylamidiinitosilaatti

 

6903-79-3

kreatinolifosfaatti

 

13050-83-4

guanoksyfeeni

 

15339-50-1

ferrotreniini

 

17035-90-4

targiniini

 

22573-93-9

aleksidiini

 

22790-84-7

karbanteeli

 

29110-47-2

guanfasiini

 

33089-61-1

amitratsi

 

39492-01-8

gabeksaatti

 

45086-03-1

etoformiini

 

46464-11-3

meobentiini

 

49745-00-8

amidanteeli

 

55926-23-3

guanklofiini

 

59721-28-7

kamostaatti

 

66871-56-5

lidamidiini

 

76631-45-3

napaktadiini

 

78718-52-2

beneksaatti

 

80018-06-0

fengabiini

 

81525-10-2

nafamostaatti

 

81907-78-0

batebulasti

 

85125-49-1

biklodiili

 

85465-82-3

tymotrinaani

 

86914-11-6

tolgabidi

 

104317-84-2

gusperimus

 

137159-92-3

aptiganeeli

 

146978-48-5

moksilubantti

 

149820-74-6

ksemilofibaani

 

160677-67-8

tresperimuusi

2926 30 00

15686-61-0

fenproporeksi

2926 90 95

52-53-9

verapamiili

 

77-51-0

isoaminiili

 

137-05-3

mekrilaatti

 

1069-55-2

bukrilaatti

 

1113-10-6

guansidiini

 

1689-89-0

nitroksiniili

 

5232-99-5

etokrileeni

 

6197-30-4

oktokrileeni

 

6606-65-1

enbukrilaatti

 

6701-17-3

okrilaatti

 

15599-27-6

etaminiili

 

16662-47-8

gallopamiili

 

17590-01-1

amfetaminiili

 

21702-93-2

kloguanamiili

 

23023-91-8

flukrilaatti

 

34915-68-9

bunitrololi

 

38321-02-7

deksverapamiili

 

53882-12-5

lodoksamidi

 

54239-37-1

simateroli

 

57808-65-8

klosanteeli

 

58503-83-6

penirololi

 

65655-59-6

pakrinololi

 

65899-72-1

alotsafoni

 

78370-13-5

emopamiili

 

83200-10-6

anipamiili

 

85247-76-3

dagapamiili

 

85247-77-4

ronipamiili

 

86880-51-5

epanololi

 

92302-55-1

devapamiili

 

101238-51-1

levemopamiili

 

111753-73-2

satigreeli

 

123548-56-1

akreotsasti

 

130929-57-6

entakaponi

 

136033-49-3

neksopamiili

 

137109-71-8

balatsiponi

 

147076-36-6

laflunimuusi

2927 00 00

94-10-0

etoksatseeni

 

502-98-7

klooriatsodiini

 

536-71-0

diminatseeni

 

80573-03-1

ipsalatsidi

 

80573-04-2

balsalatsidi

2928 00 90

51-71-8

feneltsiini

 

55-52-7

fenipratsiini

 

65-64-5

mebanatsiini

 

70-51-9

deferoksamiini

 

103-03-7

fenikarbatsidi

 

127-07-1

hydroksikarbamidi

 

140-87-4

syasetasidi

 

322-35-0

benseratsidi

 

511-41-1

difoksatsidi

 

546-88-3

asetohydroksaamihappo

 

555-65-7

brokresiini

 

671-16-9

prokarbatsiini

 

2438-72-4

bufeksamaki

 

3240-20-8

karbentsidi

 

3362-45-6

noksiptiliini

 

3544-35-2

iproklotsidi

 

3583-64-0

bumaditsoni

 

3788-16-7

simemokisiini

 

3818-37-9

fenoksipropatsiini

 

4267-81-6

bolatsiini

 

4684-87-1

oktamoksiini

 

5001-32-1

guanoklori

 

5051-62-7

guanabentsi

 

5579-27-1

simtratseeni

 

5854-93-3

alanosiini

 

7473-70-3

guanoksabentsi

 

7654-03-7

benmoksiini

 

14816-18-3

foksiimi

 

15256-58-3

beloksamidi

 

15687-37-3

naftatsoni

 

20228-27-7

ruvatsoni

 

24701-51-7

demeksiptiliini

 

25394-78-9

setoksiimi

 

25875-51-8

robenidiini

 

28860-95-9

karbidopa

 

34297-34-2

anidoksiimi

 

38274-54-3

benurestaatti

 

46263-35-8

nafomiini

 

53078-44-7

kaproksamiini

 

53648-05-8

ibuproksami

 

54063-51-3

nadoksololi

 

54739-18-3

fluvoksamiini

 

54739-19-4

klovoksamiini

 

56187-89-4

ksimoprofeeni

 

57925-64-1

naprodoksiimi

 

58832-68-1

kloksimaatti

 

60070-14-6

mariptiliini

 

78372-27-7

stirokainidi

 

81424-67-1

karakemidi

 

85750-38-5

erokainidi

 

90581-63-8

falintololi

 

95268-62-5

upenatsiimi

 

105613-48-7

eksametatsiimi

 

127420-24-0

idrapriili

 

141184-34-1

filaminasti

 

141579-54-6

fenleutoni

2929 90 00

139-05-9

natriumsyklamaatti

 

299-86-5

krufomaatti

 

1491-41-4

naftalofossi

 

3733-81-1

defosfamidi

 

4075-88-1

oksifentoreksi

 

4317-14-0

amitriptilinoksidi

 

15350-99-9

amoksidramiinikamsilaatti

 

52658-53-4

benfosformiini

 

52758-02-8

bentsaprinoksidi

 

70788-28-2

flurofamidi

 

70788-29-3

tolfamidi

 

97642-74-5

klomifenoksiidi

2930 20 00

148-18-5

ditiokarbnatrium

 

3735-90-8

fenkarbamidi

 

27877-51-6

tolindaatti

 

50838-36-3

tolkiklaatti

2930 30 00

95-05-6

sulfirami

 

97-77-8

disulfirami

 

137-26-8

tirami

2930 40 10

63-68-3

metioniini

2930 90 13

52-90-4

kysteiini

2930 90 16

52-67-5

penisillamiini

 

616-91-1

asetyylikysteiini

 

638-23-3

karbokisteiini

 

2485-62-3

mekysteiini

 

5287-46-7

prenisteiini

 

13189-98-5

fudosteiini

 

18725-37-6

dakisteiini

 

42293-72-1

benkisteiini

 

65002-17-7

bukillamiini

 

82009-34-5

kilastatiini

 

86042-50-4

kistineksiini

 

87573-01-1

salnasediini

 

89163-44-0

sinaprokseeni

 

89767-59-9

salmisteiini

2930 90 70

54-64-8

tiomersaali

 

59-52-9

dimerkaproli

 

60-23-1

merkaptamiini

 

67-68-5

dimetyylisulfoksidi

 

77-46-3

asedapsoni

 

80-08-0

dapsoni

 

82-99-5

tifenamiili

 

97-18-7

bitionoli

 

97-24-5

fentiklori

 

104-06-3

tioasetatsoni

 

108-02-1

kaptamiini

 

109-57-9

allyylitiourea

 

121-55-1

subatitsoni

 

127-60-6

asediasulfoninatrium

 

133-65-3

solasulfoni

 

144-75-2

aldesulfoninatrium

 

304-55-2

sukkimeeri

 

305-97-5

antiolimiini

 

473-32-5

kaulmosulfoni

 

486-17-9

kaptodiaami

 

500-89-0

tiambutosiini

 

502-55-6

diksantogeeni

 

513-10-0

ekotiopaattijodidi

 

539-21-9

ambatsoni

 

554-18-7

glukosulfoni

 

584-69-0

ditofaali

 

786-19-6

karbofenotioni

 

790-69-2

loflukarbaani

 

844-26-8

bitionoloksidi

 

910-86-1

tiokarlidi

 

926-93-2

metalliburi

 

1166-34-3

sinanseriini

 

1234-30-6

etokarlidi

 

1953-02-2

tioproniini

 

2398-96-1

tolnaftaatti

 

2507-91-7

gloksatsoni

 

2924-67-6

fluoresoni

 

3383-96-8

temefossi

 

3569-58-2

oksisoniumjodidi

 

3569-59-3

heksasoniumjodidi

 

3569-77-5

amidapsoni

 

4044-65-9

bitoskanaatti

 

4938-00-5

danosteiini

 

5835-72-3

diprofeeni

 

5934-14-5

sukkisulfoni

 

5964-24-9

natriumtimerfonaatti

 

5964-62-5

diatymosulfoni

 

5965-40-2

allokupreidinatrium

 

6385-58-6

natriumbitionolaatti

 

6964-20-1

tiadenoli

 

7009-79-2

ksentioraatti

 

10433-71-3

tiametoniumjodidi

 

10489-23-3

tioktilaatti

 

13402-51-2

tibentsaatti

 

14433-82-0

tiasetaramidinatrium

 

15599-39-0

noksitioliini

 

15686-78-9

tiosalaani

 

16208-51-8

dimesna

 

19767-45-4

mesna

 

19881-18-6

nitroskanaatti

 

20223-84-1

merkaptomeriini

 

20537-88-6

amifostiini

 

22012-72-2

tsilanteli

 

23205-04-1

josulamidi

 

23233-88-7

brotianidi

 

23288-49-5

probukoli

 

25827-12-7

suloksifeeni

 

26328-53-0

amoskanaatti

 

26481-51-6

tiprenololi

 

27025-41-8

oksiglutationi

 

27450-21-1

osmaditsoni

 

34914-39-1

ritiometaani

 

35727-72-1

ontianiili

 

38194-50-2

sulindaakki

 

38452-29-8

tolmesoksidi

 

39516-21-7

tiopropamiini

 

42461-79-0

sulfonteroli

 

53993-67-2

tifloreksi

 

54063-56-8

suloktidiili

 

54657-98-6

serfibraatti

 

55837-28-0

tiafibraatti

 

58306-30-2

febanteeli

 

63547-13-7

adrafiniili

 

66264-77-5

sulfinaloli

 

66516-09-4

mertiatidi

 

66608-32-0

imkarbofossi

 

66960-34-7

metkefamidi

 

68693-11-8

modafiniili

 

69217-67-0

sumasetamoli

 

70895-45-3

tipropidili

 

71767-13-0

jotasuli

 

74639-40-0

dokarpamiini

 

79467-22-4

bipenamoli

 

81045-50-3

pivopriili

 

81110-73-8

rasekadotriili

 

82599-22-2

ditiomustiini

 

82964-04-3

tolrestaatti

 

83519-04-4

ilmofosiini

 

85053-46-9

surikainidi

 

85754-59-2

ambamustiini

 

87556-66-9

klotikasoni

 

87719-32-2

etaroteeni

 

88041-40-1

lemidosuli

 

88255-01-0

netobimiini

 

89987-06-4

tiludronihappo

 

90357-06-5

bikalutamidi

 

90566-53-3

flutikasoni

 

94055-76-2

suplatastitosilaatti

 

103725-47-9

betiatidi

 

105687-93-2

sumaroteeni

 

106854-46-0

argimesna

 

107023-41-6

pobilukasti

 

112573-72-5

deksekadotriili

 

112573-73-6

ekadotriili

 

113593-34-3

flosatidiili

 

114568-26-2

patamostaatti

 

122575-28-4

naglivaani

 

123955-10-2

almokalantti

 

127304-28-3

linaroteeni

 

129731-11-9

tibeglisiini

 

137109-78-5

oratsiponi

 

159138-80-4

kariporidi

2931 00 95

0-00-0

propagermanium

 

0-00-0

repagermanium

 

52-68-6

metrifonaatti

 

62-37-3

kloormerodriini

 

97-44-9

asetarsoli

 

98-50-0

arsaniilihappo

 

98-72-6

nitarsoni

 

116-49-4

glykobiarsoli

 

121-19-7

roksarsoni

 

121-59-5

karbarsoni

 

126-22-7

butonaatti

 

306-12-7

oksofenarsiini

 

455-83-4

dikloorifenarsiini

 

457-60-3

neoarsfenamiini

 

492-18-2

mersalyyli

 

498-73-7

merkurobutoli

 

525-30-4

merkuderamidi

 

535-51-3

fenarsonisulfoksylaatti

 

554-72-3

tryparsamidi

 

618-82-6

sulfarsfenamiini

 

1984-15-2

medronihappo

 

2398-95-0

foskolihappo

 

2430-46-8

tolboksaani

 

2809-21-4

etidronihappo

 

3639-19-8

difetarsoni

 

5959-10-4

stibosamiini

 

8017-88-7

fenyylimerkuriboraatti

 

10596-23-3

klodronihappo

 

13237-70-2

fosmenihappo

 

14235-86-0

hydrargafeeni

 

15468-10-7

oksidronihappo

 

16543-10-5

fosenatsidi

 

17316-67-5

butafosfaani

 

19028-28-5

toliodiumkloridi

 

33204-76-1

kvadrosilaani

 

40391-99-9

pamidronihappo

 

51321-79-0

sparfosihappo

 

51395-42-7

butedronihappo

 

54870-27-8

fosfonettinatrium

 

57808-64-7

toldimfossi

 

60668-24-8

alafosfaliini

 

63132-39-8

olpadronihappo

 

63585-09-1

foskarnettinatrium

 

65606-61-3

disiferroni

 

66376-36-1

alendronihappo

 

68959-20-6

disikvoniumkloridi

 

73514-87-1

fosarilaatti

 

75018-71-2

tauroselkolihappo

 

76541-72-5

mifobaatti

 

79778-41-9

neridronihappo

 

92118-27-9

fotemustiini

 

103486-79-9

belfosdiili

 

114084-78-5

ibandronihappo

 

124351-85-5

inkadronihappo

 

127502-06-1

tetrofosmiini

 

132236-18-1

tsifrosiloni

2932 19 00

59-87-0

nitrofuraali

 

67-28-7

nihydratsoni

 

405-22-1

nidroksitsoni

 

541-64-0

furtretoniumjodidi

 

549-40-6

furostilbestroli

 

735-64-8

fenamifuriili

 

965-52-6

nifuroksatsidi

 

3270-71-1

nifuraldetsoni

 

3563-92-6

tsylofuramiini

 

3690-58-2

fubrogoniumjodidi

 

3776-93-0

furfenoreksi

 

4662-17-3

furidaroni

 

5579-89-5

nifursemitsoni

 

5579-95-3

nifurmeroni

 

5580-25-6

nifuretatsoni

 

6236-05-1

nifuroksimi

 

6673-97-8

spiroksasoni

 

15686-77-8

fursalaani

 

16915-70-1

nifursoli

 

19561-70-7

nifuratroni

 

28434-01-7

bioresmetriini

 

31329-57-4

naftidrofuryyli

 

53684-49-4

bufetololi

 

60653-25-0

orpanoksiini

 

64743-08-4

diklofuriimi

 

64743-09-5

nitrafudaami

 

66357-35-5

ranitidiini

 

72420-38-3

asifraani

 

75748-50-4

ankarololi

 

84845-75-0

niperotidiini

 

93064-63-2

venritidiini

 

142996-66-5

furomiini

2932 29 10

77-09-8

fenolftaleiini

2932 29 85

52-01-7

spironolaktoni

 

56-72-4

kumafossi

 

57-57-8

propiolaktoni

 

66-76-2

dikumaroli

 

76-65-3

amolanoni

 

81-81-2

warfariini

 

90-33-5

hymekromoni

 

152-72-7

asenokumaroli

 

321-55-1

haloksoni

 

435-97-2

fenprokumoni

 

465-39-4

bufogeniini

 

476-66-4

ellagihappo

 

477-32-7

visnadiini

 

548-00-5

etyylibiskumasetaatti

 

642-83-1

aseglatoni

 

804-10-4

karbokromeeni

 

1233-70-1

diarbaroni

 

2908-75-0

eskulamiini

 

3258-51-3

valofaani

 

3447-95-8

benfurodiilihemisukkinaatti

 

3902-71-4

trioksisaleeni

 

4366-18-1

kumetaroli

 

15301-80-1

oksamariini

 

15301-97-0

ksylokumaroli

 

26538-44-3

tseranoli

 

29334-07-4

sulmariini

 

32449-92-6

glukorolaktoni

 

35838-63-2

klokumaroli

 

42422-68-4

taleranoli

 

52814-39-8

meteskuletoli

 

58409-59-9

bukumololi

 

60986-89-2

klofuraakki

 

65776-67-2

afurololi

 

66898-60-0

talosalaatti

 

67268-43-3

giparmeeni

 

67696-82-6

akrihelliini

 

68206-94-0

klorikromeeni

 

73573-88-3

mevastatiini

 

75139-06-9

tetronasiini

 

75330-75-5

lovastatiini

 

75992-53-9

moksadoleeni

 

79902-63-9

simvastatiini

 

81478-25-3

lomevaktoni

 

87810-56-8

fostriekiini

 

91406-11-0

esuproni

 

96829-58-2

orlistaatti

 

112856-44-7

losigamoni

 

113507-06-5

moksidektiini

 

132100-55-1

dalvastatiini

2932 99 50

33069-62-4

paklitakseli

 

114977-28-5

dosetakseli

2932 99 70

136-70-9

protkyloli

 

451-77-4

homarylamiini

 

470-43-9

promoksolaani

 

541-66-2

oksapropaniumjodidi

 

1344-34-9

stibamiiniglukosidi

 

1508-45-8

mitopodotsidi

 

3416-24-8

glukosamiini

 

3567-40-6

dioksamaatti

 

5684-90-2

pentrikloraali

 

12569-38-9

kalsiumglubionaatti

 

18296-45-2

didrovaltraatti

 

18467-77-1

diprogulihappo

 

22693-65-8

olmidiini

 

25161-41-5

asevaltraatti

 

29041-71-2

ferrinfruktoosi

 

30910-27-1

treloksinaatti

 

31112-62-6

metritsamidi

 

34753-46-3

siheptolaani

 

40580-59-4

guandreli

 

47254-05-7

spiroksepiini

 

49763-96-4

stiripentoli

 

51497-09-7

tenamfetamiini

 

53341-49-4

ponfibraatti

 

53983-00-9

nibroksaani

 

55102-44-8

bofumustiini

 

56180-94-0

akarboosi

 

56290-94-9

medroksaloli

 

58546-54-6

besigomsiini

 

58994-96-0

ranimustiini

 

61136-12-7

almurtidi

 

61869-07-6

domiodoli

 

61914-43-0

glukoroniamidi

 

66112-59-2

temurtidi

 

71963-77-4

artemeteri

 

74817-61-1

murabutidi

 

78113-36-7

romurtidi

 

85443-48-7

bensianoli

 

88495-63-0

artesunaatti

 

90733-40-7

edifoloni

 

97240-79-4

topiramaatti

 

98383-18-7

ekomustiini

 

105618-02-8

galamustiini

 

116818-99-6

isalsteiini

 

122312-55-4

dosmalfaatti

 

123072-45-7

aprosulaattinatrium

 

135038-57-2

fasidotriili

2932 99 85

50-34-0

propanteliinibromidi

 

53-46-3

metanteliniumbromidi

 

61-74-5

domoksiini

 

68-90-6

bentsiodaroni

 

78-34-2

dioksationi

 

82-02-0

kellini

 

85-90-5

metyylikromoni

 

87-33-2

isosorbididinitraatti

 

119-41-5

efloksaatti

 

129-16-8

merbromiini

 

154-23-4

sianidanoli

 

474-58-8

sitoglusidi

 

480-17-1

leukosianidoli

 

521-35-7

kannabinoli

 

652-67-5

isosorbidi

 

1165-48-6

dimefliini

 

1477-19-6

bentsaroni

 

1668-19-5

doksepiini

 

1951-25-3

amiodaroni

 

1972-08-3

dronabinoli

 

2165-19-7

guanoksaani

 

2455-84-7

ambenoksaani

 

3562-84-3

bentsbromaroni

 

3607-18-9

sidoksepiini

 

3611-72-1

kloridaroli

 

4386-35-0

meraleiininatrium

 

4439-67-2

amikelliini

 

4442-60-8

butamoksaani

 

4730-07-8

pentamoksaani

 

4940-39-0

kromokarbi

 

6538-22-3

dimeprotsaani

 

7182-51-6

talopraami

 

13157-90-9

bentskversiini

 

15686-60-9

flavamiini

 

15686-63-2

etabentsaroni

 

16051-77-7

isosorbidmononitraatti

 

16110-51-3

kromoglisihappo

 

16509-23-2

etomoksaani

 

18296-44-1

valtraatti

 

19889-45-3

guabenksaani

 

22888-70-6

silibiniini

 

23580-33-8

furakriinihappo

 

23915-73-3

trebentsomiini

 

26020-55-3

oksetoroni

 

26225-59-2

mesinaroni

 

29782-68-1

silidianiini

 

33459-27-7

ksanoksihappo

 

33889-69-9

silikristiini

 

34887-52-0

fenisoreksi

 

35212-22-7

ipriflavoni

 

37456-21-6

terbukromiili

 

37470-13-6

flavodihappo

 

37855-80-4

iprocrololi

 

38873-55-1

furobufeeni

 

39552-01-7

befunololi

 

40691-50-7

tiksaanoksi

 

42408-79-7

pirandamiini

 

50465-39-9

tokofibraatti

 

51022-71-0

nabiloni

 

52934-83-5

nanafrosiini

 

54340-62-4

bufuraloli

 

55165-22-5

butokrololi

 

55286-56-1

doksaminoli

 

55453-87-7

isoksepaakki

 

55689-65-1

oksepinaakki

 

56689-43-1

kanbisoli

 

56983-13-2

furofenaakki

 

57009-15-1

isocromiili

 

58012-63-8

furkloprofeeni

 

58761-87-8

sudeksanoksi

 

58805-38-2

ambikromiili

 

59729-33-8

sitalopraami

 

60400-92-2

proksikromiili

 

63968-64-9

artemisiniini

 

65350-86-9

mesiadanoli

 

66575-29-9

kolforsiini

 

67102-87-8

pentomoni

 

67700-30-5

furaprofeeni

 

68298-00-0

pirnabiini

 

71316-84-2

fluradoliini

 

72492-12-7

spitsofuroni

 

72619-34-2

bermoprofeeni

 

74912-19-9

naboktaatti

 

76301-19-4

timefuroni

 

77005-28-8

teksakromiili

 

77416-65-0

eksepanoli

 

78371-66-1

bukromaroni

 

79130-64-6

ansoksetiini

 

79619-31-1

flavodiloli

 

80743-08-4

dioksadiloli

 

81486-22-8

nipradiloli

 

81674-79-5

guaimesaali

 

81703-42-6

bendakaloli

 

87549-36-8

parsetasali

 

87626-55-9

mitoflaksoni

 

96566-25-5

ablukasti

 

97483-17-5

tifurac

 

99200-09-6

nebivololi

 

110816-79-0

kromoglikaattilisetiili

 

113806-05-6

olopatadiini

 

123407-36-3

artefleeni

 

128232-14-4

raksofelasti

 

132017-01-7

bervastatiini

 

139110-80-8

tsanamiviiri

 

149494-37-1

ebaltsotaani

 

151581-24-7

iralukasti

 

169758-66-1

robaltsotaani

2933 11 10

479-92-5

propyfenatsoni

2933 11 90

58-15-1

aminofenatsoni

 

60-80-0

fenatsoni

 

68-89-3

metamitsolinatrium

 

747-30-8

aminofenatsonisyklamaatti

 

1046-17-9

dibupyroni

 

3615-24-5

ramifenatsoni

 

7077-30-7

butopyrammoniumjodidi

 

22881-35-2

famprofatsoni

 

55837-24-6

bisfenatsoni

2933 19 10

50-33-9

fenyylibutatsoni

2933 19 90

57-96-5

sulfiinipyratsoni

 

105-20-4

betatsoli

 

129-20-4

oksifenibutatsoni

 

853-34-9

kebutsoni

 

2210-63-1

mofebutatsoni

 

4023-00-1

praksadiini

 

7125-67-9

metokvitsiini

 

7554-65-6

fomepitsoli

 

13221-27-7

tributsoni

 

20170-20-1

difenamitsoli

 

23111-34-4

feklobutsoni

 

27470-51-5

suksibutsoni

 

30748-29-9

febratsoni

 

32710-91-1

trifetsolaakki

 

34427-79-7

proksifetsoni

 

50270-32-1

bufetsolaakki

 

50270-33-2

isofetsolaakki

 

53808-88-1

lonatsolaakki

 

55294-15-0

mutsolimiini

 

59040-30-1

nafatsatromi

 

60104-29-2

klofetsoni

 

70181-03-2

datsopridi

 

71002-09-0

piratsolaakki

 

80410-36-2

fetsolamiini

 

81528-80-5

dalbraminoli

 

103475-41-8

tepoksaliini

 

115436-73-2

ipatsilidi

 

119322-27-9

meribendaani

 

142155-43-9

sitsolirtiini

2933 21 00

50-12-4

mefenytoiini

 

57-41-0

fenytoiini

 

86-35-1

etotoiini

 

1317-25-5

alkloksa

 

5579-81-7

aldioksa

 

5588-20-5

klodantoiini

 

40828-44-2

klatsolimiini

 

56605-16-4

spiromustiini

 

63612-50-0

nilutamidi

 

89391-50-4

imirestaatti

 

93390-81-9

fosfenytoiini

2933 29 10

50-60-2

fentolamiini

2933 29 90

53-73-6

angiotensinamidi

 

56-28-0

triclodatsoli

 

59-98-3

tolatsoliini

 

60-56-0

tiamatsoli

 

71-00-1

histidiini

 

84-22-0

tetrytsoliini

 

91-75-8

antatsoliini

 

443-48-1

metronidatsoli

 

501-62-2

fenamatsoliini

 

526-36-3

ksylometatsoliini

 

551-92-8

dimetridatsoli

 

830-89-7

albutoiini

 

835-31-4

nafatsoliini

 

1077-93-6

ternidatsoli

 

1082-56-0

tefatsoliini

 

1082-57-1

tramatsoliini

 

1491-59-4

oksymetatsoliini

 

3254-93-1

doksenitoiini

 

3366-95-8

seknidatsoli

 

4201-22-3

tolonidiini

 

4205-90-7

klonidiini

 

4342-03-4

dakarbatsiini

 

4474-91-3

angiotensiini II

 

4548-15-6

flunidatsoli

 

4846-91-7

fenoksatsoliini

 

5377-20-8

metomidaatti

 

5696-06-0

metetoiini

 

5786-71-0

fosfokreatiniini

 

6043-01-2

domatsoliini

 

7036-58-0

propoksaatti

 

7303-78-8

imidoliini

 

7681-76-7

ronidatsoli

 

13551-87-6

misonidatsoli

 

14058-90-3

metatsamidi

 

14885-29-1

ipronidatsoli

 

15037-44-2

etonaami

 

16773-42-5

ornidatsoli

 

17230-89-6

nimatsoni

 

17692-28-3

klonatsoliini

 

19387-91-8

tinidatsoli

 

20406-60-4

mipimatsoli

 

21721-92-6

nitrefatsoli

 

22232-54-8

karbimatsoli

 

22668-01-5

etanidatsoli

 

22916-47-8

mikonatsoli

 

22994-85-0

bentsnidatsoli

 

23593-75-1

klotrimatsoli

 

23757-42-8

midafluuri

 

25859-76-1

glibutimiini

 

27220-47-9

ekonatsoli

 

27523-40-6

isokonatsoli

 

27885-92-3

imidokarbi

 

28125-87-3

flutonidiini

 

30529-16-9

stirimatsoli

 

31036-80-3

lofeksidiini

 

31478-45-2

bamnidatsoli

 

33125-97-2

etomidaatti

 

33178-86-8

alinidiini

 

34839-70-8

metiamidi

 

36364-49-5

imidatsolsalisylaatti

 

36740-73-5

flumitsoli

 

38083-17-9

klimbatsoli

 

38349-38-1

metrafatsoliini

 

40077-57-4

aviptadiili

 

40507-78-6

indanatsoliini

 

40828-45-3

atsolimiini

 

41473-09-0

fenmetotsoli

 

42116-76-7

karnidatsoli

 

51022-76-5

sulnidatsoli

 

51481-61-9

simetidiini

 

51940-78-4

tsetidoliini

 

53267-01-9

sibentsoliini

 

53597-28-7

fludatsoniumkloridi

 

54143-54-3

sepatsoniumkloridi

 

54533-85-6

nitsofenoni

 

55273-05-7

impromidiini

 

56097-80-4

valkonatsoli

 

57647-79-7

benklonidiini

 

57653-26-6

fenobami

 

58261-91-9

mefenidiili

 

59729-37-2

feksinidatsoli

 

59803-98-4

brimonidiini

 

59939-16-1

siratsoliini

 

60173-73-1

arfalasiini

 

60628-96-8

bifonatsoli

 

60628-98-0

lombatsoli

 

61318-90-9

sulkonatsoli

 

62087-96-1

triletiidi

 

62882-99-9

tinatsoliini

 

62894-89-7

tiflamitsoli

 

63824-12-4

alikonatsoli

 

63927-95-7

bentematsoli

 

64211-45-6

oksikonatsoli

 

64212-22-2

nafimidoni

 

64872-76-0

butokonatsoli

 

65571-68-8

lofemitsoli

 

65896-16-4

romifidiini

 

66711-21-5

apraklonidiini

 

66778-37-8

orkonatsoli

 

69539-53-3

etintidiini

 

70161-09-0

demokonatsoli

 

71097-23-9

tsofikonatsoli

 

72479-26-6

fentikonatsoli

 

73445-46-2

fenflumitsoli

 

73790-28-0

enilkonatsoli

 

73931-96-1

dentsimoli

 

74512-12-2

omokonatsoli

 

76448-31-2

propenidatsoli

 

76631-46-4

detomidiini

 

76894-77-4

datsmegreeli

 

77175-51-0

krokonatsoli

 

77671-31-9

enoksimoni

 

78186-34-2

bisantreeni

 

78218-09-4

datsoksibeeni

 

79313-75-0

sopromidiini

 

80614-27-3

midatsogreeli

 

81447-78-1

levlofeksidiini

 

81447-79-2

dekslofeksidiini

 

82571-53-7

otsagreeli

 

83184-43-4

mifentidiini

 

84203-09-8

trifenagreeli

 

84243-58-3

imatsodaani

 

84962-75-4

flutomidaatti

 

85392-79-6

indaanidiini

 

86347-14-0

medetomidiini

 

89371-37-9

imidapriili

 

89371-44-8

imidaprilaatti

 

89781-55-5

rolafagreeli

 

89838-96-0

oktimibaatti

 

90697-56-6

tsimidobeeni

 

91017-58-2

abunidatsoli

 

91524-14-0

napametsoli

 

95668-38-5

idralfidiini

 

96153-56-9

bisfentidiini

 

97901-21-8

nafagreeli

 

99500-54-6

efetotsoli

 

103926-64-3

sepimostaatti

 

104054-27-5

atipametsoli

 

104902-08-1

silutatsoliini

 

105920-77-2

kamonagreeli

 

107429-63-0

lintopridi

 

108894-40-2

brolakonatsoli

 

110605-64-6

isaglidoli

 

110883-46-0

girakodatsoli

 

113082-98-7

enalkireeni

 

113775-47-6

deksmedetomidiini

 

114798-26-4

losartaani

 

115574-30-6

irtematsoli

 

116002-70-1

ondansetroni

 

116684-92-5

galdansetroni

 

116795-97-2

ledatseroli

 

118072-93-8

tsoledronihappo

 

119006-77-8

flutrimatsoli

 

120635-74-7

silansetroni

 

122830-14-2

deriglidoli

 

125472-02-8

mivatseroli

 

126222-34-2

remikireeni

 

128326-82-9

eberkonatsoli

 

130120-57-9

pretsatidikupariasetaatti

 

130726-68-0

netikonatsoli

 

130759-56-7

nematsoliini

 

137460-88-9

odalprofeeni

 

138402-11-6

irbesartaani

 

145858-51-1

liarotsoli

 

158682-68-9

elisartaani

 

173997-05-2

nepikastaatti

 

177563-40-5

karafibaani

2933 33 00

57-42-1

petidiini

 

64-39-1

trimeperidiini

 

77-10-1

fensyklidiini

 

113-45-1

methyylifenidaatti

 

144-14-9

anileridiini

 

302-41-0

piritiramidi

 

359-83-1

pentatsokiini

 

437-38-7

fentanyyli

 

467-60-7

pipradroli

 

467-83-4

dipipanoni

 

469-79-4

ketobemidoni

 

562-26-5

fenoperidiini

 

915-30-0

difenoksilaatti

 

1812-30-2

bromatsepaami

 

15301-48-1

betsitramidi

 

15686-91-6

propiraami

 

28782-42-5

difenoksiini

 

71195-58-9

alfentaniili

2933 39 10

54-92-2

iproniatsidi

 

101-26-8

pyridostigmiinibromidi

2933 39 99

51-12-7

nialamidi

 

52-86-8

haloperidoli

 

53-89-4

bentspiperyloni

 

54-36-4

metiraponi

 

54-85-3

isoniatsidi

 

56-97-3

trimedoksiimibromidi

 

59-26-7

niketamidi

 

59-32-5

kloropyramiini

 

62-97-5

difemaniilimetilsulfaatti

 

76-90-4

mepentsolaatibromidi

 

77-01-0

fenpipramidi

 

77-20-3

alfaprodiini

 

77-39-4

sykrimiini

 

79-55-0

pempidiini

 

82-98-4

piperidolaatti

 

86-21-5

feniramiini

 

86-22-6

bromifeniramiini

 

87-21-8

piridokaiini

 

91-81-6

tripelennamiini

 

91-84-9

mepyramiini

 

93-47-0

veratsidi

 

94-63-3

pralidoksimijodidi

 

94-78-0

fenatsopyridiini

 

97-57-4

tolproniini

 

100-91-4

eukatropiini

 

101-08-6

diperodoni

 

114-90-9

obidoksiimikloridi

 

114-91-0

metiridiini

 

115-46-8

atsasyklonoli

 

117-30-6

dipiproveriini

 

123-03-5

setyylipyridiniumkloridi

 

125-51-9

pipentsolaattibromidi

 

125-60-0

fenpiveriniumbromidi

 

127-35-5

fenatsokiini

 

129-03-3

syproheptadiini

 

129-83-9

fenampromidi

 

132-21-8

deksbromifeniramiini

 

132-22-9

kloorifenamiini

 

136-82-3

piperokaiini

 

139-62-8

syklometikaiini

 

144-11-6

triheksifenidyyli

 

144-45-6

spirgetiini

 

147-20-6

difenyylipyraliini

 

149-17-7

ftivatsidi

 

300-37-8

diodoni

 

357-66-4

spirileeni

 

382-82-1

dikoliniumjodidi

 

468-50-8

betameprodiini

 

468-51-9

alfameprodiini

 

468-56-4

hydroksipetidiini

 

468-59-7

betaprodiini

 

469-21-6

doksyyliamiini

 

469-80-7

feneridiini

 

469-82-9

etokseridiini

 

479-81-2

bietamiveriini

 

486-12-4

triprolidiini

 

486-16-8

karbinoksamiini

 

495-84-1

salinatsidi

 

504-03-0

nanofiini

 

510-74-7

spiramidi

 

511-45-5

pridinoli

 

514-65-8

biperideeni

 

534-84-9

pimekloni

 

536-33-4

etionamidi

 

546-32-7

oksfeneridiini

 

548-73-2

droperidoli

 

553-69-5

fenyramidoli

 

555-90-8

nikotiatsoni

 

561-48-8

norpipanoni

 

561-76-2

properidiini

 

561-77-3

diheksiveriini

 

578-89-2

pimetremidi

 

586-60-7

dykloniini

 

586-98-1

pikonoli

 

587-46-2

bentspyriniumbromidi

 

587-61-1

propyylijodoni

 

603-50-9

bisakodyyli

 

728-88-1

tolperisoni

 

749-02-0

spiperoni

 

749-13-3

trifluperidoli

 

807-31-8

aseperoni

 

827-61-2

aseklidiini

 

852-42-6

kvaiapaatti

 

972-02-1

difenidoli

 

1050-79-9

moperoni

 

1096-72-6

heptsidiini

 

1098-97-1

pyritinoli

 

1219-35-8

primaperoni

 

1463-28-1

kvanakliini

 

1508-75-4

tropikamidi

 

1539-39-5

gapikomiini

 

1580-71-8

amiperoni

 

1707-15-9

metatsidi

 

1740-22-3

pyrinoliini

 

1841-19-6

fluspirileeni

 

1882-26-4

pyrikarbaatti

 

1893-33-0

pipamperoni

 

2062-78-4

pimotsidi

 

2062-84-2

benperidoli

 

2066-89-9

pasiniatsidi

 

2139-47-1

nifenatsoni

 

2156-27-6

benproperiini

 

2180-92-9

bupivakaiini

 

2398-81-4

oksiniasihappo

 

2531-04-6

piperiloni

 

2748-88-1

miripiriumkloridi

 

2779-55-7

opiniatsidi

 

2804-00-4

roksoperoni

 

2856-74-8

modaliini

 

2971-90-6

klopidoli

 

3099-52-3

nikametaatti

 

3425-97-6

dimekoloniumjodidi

 

3485-62-9

klidiniumbromidi

 

3540-95-2

fenpipraani

 

3562-55-8

piprokurariumjodidi

 

3565-03-5

pimetiini

 

3569-26-4

indopiini

 

3572-80-3

syklatsokiini

 

3575-80-2

melperoni

 

3626-67-3

heksadiliini

 

3670-68-6

propipokaiini

 

3691-78-9

bentsetidiini

 

3696-28-4

dipyritioni

 

3703-76-2

kloperastiini

 

3731-52-0

pikolamiini

 

3734-52-9

metasokiini

 

3737-09-5

disopyramidi

 

3781-28-0

propyperoni

 

3784-99-4

stilbatsiumjodidi

 

3811-53-8

propinetidiini

 

3964-81-6

atsatadiini

 

4354-45-4

oksiklipiini

 

4394-00-7

niflumihappo

 

4394-04-1

metaniksiini

 

4394-05-2

niksyylihappo

 

4546-39-8

pipetanaatti

 

4575-34-2

myfadoli

 

4876-45-3

kamfotamidi

 

4904-00-1

syprolidoli

 

4945-47-5

bamipiini

 

4960-10-5

perastiini

 

5005-72-1

leptakliini

 

5205-82-3

bevoniummetilsulfaatti

 

5322-53-2

oksiperomidi

 

5560-77-0

rotoksamiini

 

5579-92-0

jopydoli

 

5579-93-1

jopydoni

 

5598-52-7

fospiraatti

 

5634-41-3

parapentsolaattibromidi

 

5636-83-9

dimetindeeni

 

5638-76-6

betahistiini

 

5657-61-4

nikoksamaatti

 

5789-72-0

trimetamidi

 

5868-05-3

nikeritroli

 

5942-95-0

karpipramiini

 

6184-06-1

sorbinikaatti

 

6272-74-8

lapiriumkloridi

 

6556-11-2

inositolinikotinaatti

 

6621-47-2

perheksiliini

 

6968-72-5

mepiroksoli

 

7007-96-7

krotoniatsidi

 

7008-17-5

hydroksipyridiinitartraatti

 

7009-54-3

pentapiperidi

 

7009-82-7

trimetidiniummetosulfaatti

 

7162-37-0

paridokaiini

 

7237-81-2

hepronikaatti

 

7528-13-4

karperidiini

 

7681-80-3

pentapiperiummetilsulfaatti

 

10040-45-6

natriumpikosulfaatti

 

10447-39-9

kifenadiini

 

10457-90-6

bromiperidoli

 

10457-91-7

klofluperoli

 

10571-59-2

nikoklonaatti

 

13410-86-1

akoniatsidi

 

13422-16-7

triflokiini

 

13447-95-5

metaniatsidi

 

13456-08-1

bitipatsoni

 

13463-41-7

pyritionisinkki

 

13495-09-5

piminodiini

 

13752-33-5

panidatsoli

 

13862-07-2

difemetoreksi

 

13912-80-6

nikoboksiili

 

13958-40-2

oksiramidi

 

14222-60-7

protionamidi

 

14745-50-7

meletimidi

 

14796-24-8

sinpereeni

 

15301-88-9

pytamiini

 

15302-05-3

butoksilaatti

 

15302-10-0

klibukaiini

 

15378-99-1

anatsokiini

 

15387-10-7

niprofatsoni

 

15500-66-0

pankuroniumbromidi

 

15599-26-5

droksipropiini

 

15686-68-7

volatsokiini

 

15686-87-0

pifenaatti

 

15876-67-2

distigmiinibromidi

 

16426-83-8

niometasiini

 

16571-59-8

bentsindopyriini

 

16852-81-6

bentsoklidiini

 

17692-43-2

pikodralatsiini

 

17737-65-4

kloniksiini

 

17737-68-7

dikloniksiini

 

18841-58-2

pipoktanoni

 

20977-50-8

karperoni

 

21221-18-1

flatsaloni

 

21228-13-7

dorastiini

 

21686-10-2

flupranoni

 

21755-66-8

pikoperiini

 

21829-22-1

klonikserliini

 

21829-25-4

nifedipiini

 

21888-98-2

deksetimidi

 

22150-28-3

ipragratiini

 

22204-91-7

lifibraatti

 

22443-11-4

nepinaloni

 

22609-73-0

niludipiini

 

22632-06-0

bupikomidi

 

22801-44-1

mepivakaiini

 

23210-56-2

ifenprodiili

 

24340-35-0

piridioksilaatti

 

24358-84-7

deksivakaiini

 

24558-01-8

levofasetoperaani

 

24671-26-9

benriksaatti

 

24678-13-5

lenperoni

 

25384-17-2

allyyliprodiini

 

25523-97-1

dekskloorifeniramiini

 

26844-12-2

indoramiini

 

26864-56-2

penfluridoli

 

27112-37-4

diamokaiini

 

27115-86-2

dakuroniumbromidi

 

27302-90-5

oksisuraani

 

27959-26-8

nikomoli

 

28240-18-8

pinolkaiini

 

29125-56-2

droklidiniumbromidi

 

29342-02-7

metipiroksi

 

29876-14-0

nikotredoli

 

30652-11-0

deferiproni

 

30751-05-4

troksipidi

 

30817-43-7

fenkleksoniummetilsulfaatti

 

31224-92-7

pifoksiimi

 

31232-26-5

danitraseeni

 

31314-38-2

prodipiini

 

31637-97-5

etofibraatti

 

31721-17-2

kinupraamiini

 

31932-09-9

tikarbodiini

 

31980-29-7

nikofibraatti

 

32953-89-2

rimiteroli

 

33144-79-5

broperamoli

 

33605-94-6

pirisudanoli

 

34703-49-6

dropempiini

 

35515-77-6

truksipikuriumjodidi

 

35620-67-8

pirdoniumbromidi

 

36175-05-0

natriumpikofosfaatti

 

36292-69-0

ketatsokiini

 

36504-64-0

niktindoli

 

37087-94-8

tibrihappo

 

37398-31-5

dilmefoni

 

37612-13-8

enkainidi

 

38677-81-5

pirbuteroli

 

38677-85-9

fluniksiini

 

39123-11-0

pituksaatti

 

39537-99-0

misinikaatti

 

39562-70-4

nitrendipiini

 

42597-57-9

ronifibraatti

 

47029-84-5

datsadroli

 

47128-12-1

sykliramiini

 

47662-15-7

suksemeridi

 

47739-98-0

klokapramiini

 

47806-92-8

difenoksimidi

 

50432-78-5

pemeridi

 

50650-76-5

piroktoni

 

50679-08-8

terfenadiini

 

50700-72-6

vekuroniumbromidi

 

51832-87-2

pikobentsidi

 

52157-83-2

mindoperoni

 

53179-10-5

fluperamidi

 

53179-11-6

loperamidi

 

53179-12-7

klopimotsidi

 

53415-46-6

fepitritsoli

 

53449-58-4

siklonikaatti

 

54063-45-5

fetoksilaatti

 

54063-47-7

gematsokiini

 

54063-52-4

pitofenoni

 

54110-25-7

pirotsadiili

 

54143-55-4

flekainidi

 

54965-22-9

fluspiperoni

 

55285-35-3

butaniksiini

 

55285-45-5

pirifibraatti

 

55313-67-2

pipramadoli

 

55432-15-0

pirinidatsoli

 

55837-14-4

butaveriini

 

55837-15-5

butopipriini

 

55837-21-3

pipoksitsini

 

55837-22-4

pribekaiini

 

55837-26-8

fenperaatti

 

55905-53-8

klebopridi

 

55985-32-5

nikardipiini

 

56079-81-3

ropitoiini

 

56383-05-2

tsindotriini

 

56775-88-3

tsimeldiini

 

56995-20-1

flupirtiini

 

57021-61-1

isoniksiini

 

57237-97-5

timopratsoli

 

57548-79-5

pikafibraatti

 

57648-21-2

timiperoni

 

57653-28-8

ibatsokiini

 

57653-29-9

kogatsosiini

 

57734-69-7

sekvifenadiini

 

57808-66-9

domperidoni

 

57982-78-2

budipiini

 

58239-89-7

moksatsokiini

 

59429-50-4

tamitinoli

 

59708-52-0

karfentaniili

 

59729-31-6

lorkainidi

 

59831-64-0

milenperoni

 

59831-65-1

halopemidi

 

59859-58-4

femoksetiini

 

60324-59-6

nomelidiini

 

60560-33-0

pinasidiili

 

60569-19-9

propiveriini

 

60576-13-8

piketoprofeeni

 

60662-18-2

eniklobraatti

 

61380-40-3

lofentaniili

 

61764-61-2

kloroperoni

 

62658-88-2

mesudipiini

 

63388-37-4

declenperoni

 

63675-72-9

nisoldipiini

 

63758-79-2

indalpiini

 

64063-57-6

pikotriini

 

64755-06-2

kinukliumbromidi

 

64840-90-0

eperisoni

 

65141-46-0

nikorandiili

 

66085-59-4

nimodipiini

 

66208-11-5

ifoksetiini

 

66364-73-6

enpiroliini

 

66529-17-7

midaglitsoli

 

66564-14-5

sinitapridi

 

66564-15-6

alepridi

 

67765-04-2

enefeksiini

 

68252-19-7

pirmenoli

 

68284-69-5

disobutamidi

 

68797-29-5

pipradimadoli

 

68844-77-9

astemitsoli

 

69047-39-8

binifibraatti

 

69365-65-7

fenoktimiini

 

70132-50-2

pimonidatsoli

 

70260-53-6

mindodiloli

 

70724-25-3

karbatseraani

 

71138-71-1

oktapinoli

 

71195-56-7

broklepridi

 

71251-02-0

oktenidiini

 

71276-43-2

kvadatsokiini

 

71461-18-2

tonatsokiini

 

71653-63-9

riodipiini

 

71990-00-6

brematsokiini

 

72005-58-4

vadokaiini

 

72432-03-2

miglitoli

 

72808-81-2

tepirindoli

 

73278-54-3

lamtidiini

 

73590-58-6

omepratsoli

 

73590-85-9

ufipratsoli

 

74517-42-3

diterkaliniumkloridi

 

75437-14-8

milveriini

 

75444-64-3

flumeridoni

 

75530-68-6

nilvadipiini

 

75755-07-6

piridronihappo

 

75985-31-8

siameksoni

 

76956-02-0

lavoltidiini

 

77342-26-8

tefenperaatti

 

77502-27-3

tolpadoli

 

78090-11-6

pikopratsoli

 

78092-65-6

ristianoli

 

78273-80-0

roksatidiini

 

78421-12-2

droksikainidi

 

78997-40-7

prisotinoli

 

79201-85-7

pikenadoli

 

79449-98-2

kabastiini

 

79449-99-3

ikospiramidi

 

79455-30-4

nikaraveeni

 

79516-68-0

levokabastiini

 

79794-75-5

loratadiini

 

79992-71-5

pimetasiini

 

80343-63-1

sufotidiini

 

80349-58-2

panuramiini

 

80614-21-7

nikogrelaatti

 

80879-63-6

emiglitaatti

 

81098-60-4

sisapridi

 

81329-71-7

modekainidi

 

82227-39-2

pibaksitsiini

 

83059-56-7

tsabisicipriili

 

83799-24-0

feksofenadiini

 

83991-25-7

ambasilidi

 

84057-95-4

ropivakaiini

 

84490-12-0

piroksimoni

 

85166-20-7

siklotropiumbromidi

 

85966-89-8

preklamoli

 

86189-69-7

felodipiini

 

86365-92-6

tratsolopridi

 

86780-90-7

aranidipiini

 

86811-09-8

litoksetiini

 

86811-58-7

fluatsuroni

 

87784-12-1

oforniini

 

87848-99-5

akrivastiini

 

88150-42-9

amlodipiini

 

88296-62-2

transkainidi

 

88678-31-3

liranaftaatti

 

89194-77-4

bisaramiili

 

89419-40-9

mosapraamiini

 

89613-77-4

metsakopridi

 

89667-40-3

isbogreeli

 

90103-92-7

tsabisiprilaatti

 

90182-92-6

tsakopridi

 

90729-42-3

karebastiini

 

90729-43-4

ebastiini

 

90961-53-8

tedisamiili

 

92268-40-1

perfomediili

 

93181-81-8

lodaksapriini

 

93181-85-2

endiksapriini

 

93277-96-4

altapitsoni

 

93821-75-1

butinatsokiini

 

95374-52-0

prideperoni

 

96449-05-7

rispentsepiini

 

96487-37-5

nuventsepiini

 

96513-83-6

pentisomidi

 

96515-73-0

palonidipiini

 

96922-80-4

pantenikaatti

 

98323-83-2

karmoksirooli

 

98330-05-3

anpirtoliini

 

99499-40-8

disupratsoli

 

99518-29-3

derpanikaatti

 

99522-79-9

pranidipiini

 

100158-38-1

otentsepadi

 

100427-26-7

lerkanidipiini

 

100927-13-7

idaveriini

 

101343-69-5

okfentaniili

 

101345-71-5

brifentaniili

 

102625-70-7

pantopratsoli

 

103336-05-6

ditekireeni

 

103577-45-3

lansopratsoli

 

103878-84-8

latsabemidi

 

103890-78-4

lasidipiini

 

103922-33-4

pibutidiini

 

103923-27-9

pirtenidiini

 

104153-37-9

rilopiroksi

 

104713-75-9

barnidipiini

 

105462-24-6

risedronihappo

 

105979-17-7

benidipiini

 

106516-24-9

sertindoli

 

106669-71-0

arpromidiini

 

106686-40-2

gapromidiini

 

106900-12-3

loperamidoksidi

 

107266-06-8

gevotroliini

 

107266-08-0

karvotroliini

 

108687-08-7

teludipiini

 

110140-89-1

ridogreeli

 

110347-85-8

selfoteli

 

112192-04-8

roksindoli

 

112727-80-7

rentsapridi

 

113165-32-5

niguldipiini

 

115911-28-9

sampirtiini

 

115972-78-6

olradipiini

 

116078-65-0

bidisomidi

 

117976-89-3

rabepratsoli

 

118248-91-2

fodipiiri

 

119257-34-0

besipirdiini

 

119391-55-8

bentsetimidi

 

119431-25-3

eliprodiili

 

120014-06-4

donepetsiili

 

120054-86-6

deksniguldipiini

 

120656-74-8

trefentaniili

 

120958-90-9

dalkotidiini

 

121650-80-4

pankopridi

 

121750-57-0

itameliini

 

121840-95-7

rogletimidi

 

122955-18-4

sibopirdiini

 

122957-06-6

modipafantti

 

123524-52-7

atselnidipiini

 

124436-59-5

pirodaviiri

 

124858-35-1

nadifloksakiini

 

125602-71-3

bepotastiini

 

125729-29-5

lemildipiini

 

126825-36-3

bertosamiili

 

128075-79-6

lufironiili

 

130641-36-0

picumeteroli

 

132203-70-4

silnidipiini

 

132373-81-0

vamikamidi

 

132553-86-7

glemanseriini

 

132829-83-5

espatropaatti

 

132875-61-7

remifentaniili

 

134377-69-8

safironiili

 

135062-02-1

repaglinidi

 

135354-02-8

ksaliprodeeni

 

137795-35-8

spiroglumidi

 

138708-32-4

ferpifosaattinatrium

 

139886-32-1

milameliini

 

140944-31-6

silperisoni

 

141725-10-2

milakainidi

 

142001-63-6

saredutantti

 

143257-97-0

sameridiini

 

144035-83-6

piklamilasti

 

144412-49-7

lamifibaani

 

145216-43-9

forasartaani

 

145414-12-6

lireksapridi

 

145599-86-6

serivastatiini

 

147025-53-4

talsaklidiini

 

149488-17-5

trovirdiini

 

149926-91-0

revatropaatti

 

149979-74-8

terbogreeli

 

150443-71-3

nikanartiini

 

154413-61-3

tikolubantti

 

154541-72-7

alinastiini

 

155319-91-8

mangafodipiiri

 

155415-08-0

inogatraani

 

155418-06-7

nolpitantiumbesilaatti

 

156137-99-4

rapakuroniumbromidi

 

157716-52-4

perifosiini

 

158876-82-5

rupatadiini

 

159776-68-8

linetastiini

 

159912-53-5

sabkomeliini

 

159997-94-1

birikodari

 

160492-56-8

osanetantti

 

162401-32-3

roflumilasti

 

166432-28-6

klevidipiini

 

170566-84-4

lanepitantti

 

171049-14-2

lotrafibaani

 

171655-91-7

brasofensiini

 

172927-65-0

sibrafibaani

2933 41 00

77-07-6

levorfanoli

2933 49 10

85-79-0

kinkokaiini

 

132-60-5

kinkofeeni

 

485-34-7

neokinkofeeni

 

485-89-2

oksikinkofeeni

 

1698-95-9

prokinolaatti

 

5486-03-3

bukinolaatti

 

13997-19-8

nekvinaatti

 

17230-85-2

amkvinaatti

 

19485-08-6

kiprokinaatti

 

40034-42-2

rosoksakiini

 

105956-97-6

klinafloksakiini

 

110013-21-3

merafloksakiini

 

127254-12-0

sitafloksasiini

 

127294-70-6

balofloksasiini

 

127779-20-8

sakvinaviiri

 

141725-88-4

setefloksakiini

 

143224-34-4

telinaviiri

 

143383-65-7

premafloksasiini

 

151096-09-2

moksifloksasiini

 

154612-39-2

palinaviiri

2933 49 30

125-71-3

dekstrometorfaani

2933 49 90

54-05-7

klorokiini

 

72-80-0

kloorkinaldoli

 

83-73-8

dijodohydroksikinoliini

 

86-42-0

amodiakiini

 

86-75-9

bentsoksikiini

 

86-78-2

pentakiini

 

86-80-6

kinisokaiini

 

90-34-6

primakiini

 

118-42-3

hydroksikloorikiini

 

125-70-2

levometorfaani

 

125-73-5

dekstrorfaani

 

130-16-5

kloksikiini

 

130-26-7

kliokinoli

 

146-37-2

lauroliniumasetaatti

 

147-27-3

dimoksiliini

 

152-02-3

levallorfaani

 

154-73-4

guanisokiini

 

297-90-5

rasemorfaani

 

468-07-5

fenomorfaani

 

486-47-5

etaveriini

 

510-53-2

rasemetorfaani

 

521-74-4

broksikinoliini

 

522-51-0

dekvaliniumkloridi

 

525-61-1

kinosidi

 

548-84-5

pyrviniumkloridi

 

549-68-8

oktaveriini

 

550-81-2

amopyrokiini

 

574-77-6

papaveroliini

 

635-05-2

pamakiini

 

1131-64-2

debrisokiini

 

1531-12-0

norlevorfanoli

 

1748-43-2

tretiniumtosilaatti

 

1776-83-6

kintiofossi

 

2154-02-1

metofoliini

 

2545-24-6

nikeveriini

 

2545-39-3

klamoksikiini

 

2768-90-3

kinaldiininsininen

 

3176-03-2

drotebanoli

 

3253-60-9

laudeksiummetilsulfaatti

 

3684-46-6

broksaldiini

 

3811-56-1

aminokinuridi

 

3820-67-5

glafeniini

 

4008-48-4

nitroksoliini

 

4298-15-1

kletokiini

 

4310-89-8

hedakiniumkloridi

 

5541-67-3

tilikinoli

 

5714-76-1

kinetalaatti

 

7175-09-9

tilbrokinoli

 

7270-12-4

klokvinaatti

 

10023-54-8

aminokinoli

 

10061-32-2

levofenasyylimorfaani

 

10351-50-5

lenikvinsiini

 

10539-19-2

moksaveriini

 

13007-93-7

kuproksoliini

 

13425-92-8

amikinsiini

 

13757-97-6

kinprenaliini

 

14009-24-6

drotaveriini

 

15301-40-3

aktinokinoli

 

15599-52-7

brokinaldoli

 

15686-38-1

karbatsokiini

 

18429-69-1

memotiini

 

18429-78-2

famotiini

 

18507-89-6

dekokinaatti

 

19056-26-9

kindekamiini

 

21738-42-1

oksamnikiini

 

22407-74-5

bisobriini

 

23779-99-9

floktafeniini

 

23910-07-8

mebikiini

 

24526-64-5

nomifenisiini

 

30418-38-3

tretokinoli

 

36309-01-0

dimemorfaani

 

37517-33-2

esprokiini

 

40692-37-3

tisokvoni

 

42408-82-2

butorfanoli

 

42465-20-3

asekinoliini

 

53230-10-7

meflokiini

 

53400-67-2

tikinamidi

 

54063-29-5

sisarperoni

 

54340-63-5

klofeveriini

 

55150-67-9

klimikvaliini

 

55299-11-1

ikvindamiini

 

56717-18-1

isotikvimidi

 

59889-36-0

siprefadoli

 

61563-18-6

sokinololi

 

64039-88-9

nikafeniini

 

64228-81-5

atrakuriumbesilaatti

 

67165-56-4

diklofensiini

 

72714-74-0

vikvaliini

 

72714-75-1

ivokvaliini

 

74129-03-6

tebukiiini

 

76252-06-7

nikainoproli

 

76568-02-0

flosekinaani

 

77086-21-6

ditsokilpiini

 

77472-98-1

pipekvaliini

 

79201-80-2

veradoliini

 

79798-39-3

ketorfanoli

 

83863-79-0

florifeniini

 

85441-60-7

kinaprilaatti

 

85441-61-8

kinapriili

 

86024-64-8

kinakainoli

 

90402-40-7

abanokviili

 

90828-99-2

itrokainidi

 

91524-15-1

irloksakiini

 

96187-53-0

brekinaari

 

96946-42-8

sisatrakuriumbesilaatti

 

103775-10-6

moeksipriili

 

103775-14-0

moeksiprilaatti

 

106819-53-8

doksakuriumkloridi

 

106861-44-3

mivakuriumkloridi

 

108437-28-1

binfloksakiini

 

113079-82-6

terbekiniili

 

120443-16-5

verlukasti

 

136668-42-3

kiflaponi

 

139314-01-5

kilostigmiini

 

143664-11-3

elakridari

 

158966-92-8

montelukasti

 

159989-64-7

nelfinaviiri

2933 53 10

50-06-6

fenobarbitaali

 

57-30-7

fenobarbitaalinatrium

 

57-44-3

barbitaali

 

144-02-5

barbitaalinatrium

2933 53 90

52-31-3

syklobarbitaali

 

52-43-7

allobarbitaali

 

57-43-2

amobarbitaali

 

76-73-3

sekobarbitaali

 

76-74-4

pentobarbitaali

 

77-26-9

butalbitaali

 

115-38-8

metyylifenobarbitaali

 

125-40-6

sekbutabarbitaali

 

2430-49-1

vinyylibitaali

2933 54 00

50-11-3

metarbitaali

 

56-29-1

heksobarbitaali

 

76-23-3

tetrabarbitaali

 

77-02-1

aprobarbitaali

 

115-44-6

talbutaali

 

125-42-8

vinbarbitaali

 

143-82-8

probarbitaalinatrium

 

151-83-7

metoheksitaali

 

357-67-5

fetarbitaali

 

467-36-7

tialbarbitaali

 

467-38-9

tiotetrabarbitaali

 

467-43-6

metituraali

 

509-86-4

heptabarbi

 

561-83-1

nealbarbitaali

 

561-86-4

brallobarbitaali

 

744-80-9

bentsobarbitaali

 

841-73-6

bukolomi

 

960-05-4

karbubarbi

 

2409-26-9

pratsitoni

 

2537-29-3

proksibarbaali

 

4388-82-3

barbeksakloni

 

13246-02-1

febarbamaatti

 

15687-09-9

difebarbamaatti

 

27511-99-5

eterobarbi

2933 55 00

72-44-6

metakvaloni

 

340-57-8

meklokvaloni

 

34758-83-3

tsipeproli

 

61197-73-7

lopratsolaami

2933 59 10

333-41-5

dimpylaatti

2933 59 95

50-44-2

merkaptopuriini

 

51-21-8

fluoriurasiili

 

51-52-5

propyylitiourasiili

 

54-91-1

pipobromaani

 

56-04-2

metyylitiourasiili

 

58-14-0

pyrimetamiini

 

58-32-2

dipyridamoli

 

59-05-2

metotreksaatti

 

65-86-1

oroottihappo

 

66-75-1

uramustiini

 

68-88-2

hydroksitsiini

 

71-73-8

tiopentaalinatrium

 

82-92-8

syklitsiini

 

82-93-9

kloorsyklitsiini

 

82-95-1

buklitsiini

 

90-89-1

dietyylikarbamatsiini

 

91-85-0

tontsyyliamiini

 

115-63-9

heksosykliummetilsulfaatti

 

121-25-5

amproliumi

 

125-53-1

oksifensyklimiini

 

141-94-6

heksetediini

 

153-87-7

oksipertiini

 

154-42-7

tioguaniini

 

154-82-5

simetridi

 

298-55-5

klosinitsiini

 

298-57-7

sinnaritsiini

 

299-48-9

piperamidi

 

299-88-7

bentiamiini

 

299-89-8

asetiamiini

 

315-30-0

allopurinoli

 

315-72-0

opipramoli

 

396-01-0

triamtereeni

 

442-03-5

anisopiroli

 

446-86-6

atsatiopriini

 

448-34-0

atsaprosiini

 

510-90-7

butalitaalinatrium

 

522-18-9

kloribentsoksamiini

 

550-28-7

amisometradiini

 

553-08-2

tontsoniumbromidi

 

569-65-3

meklotsiini

 

642-44-4

aminometradiini

 

738-70-5

trimetopriimi

 

1243-33-0

mefekloratsiini

 

1480-19-9

fluanisoni

 

1649-18-9

atsaperoni

 

1866-43-9

rolodiini

 

1897-89-8

pirikvaloni

 

1977-11-3

perlapiini

 

2022-85-7

flusytosiini

 

2208-51-7

pelanseriini

 

2465-59-0

oksipurinoli

 

2608-24-4

piposulfaani

 

2667-89-2

bisbentiamiini

 

2856-81-7

atsabuperoni

 

3286-46-2

sulbutamiini

 

3416-26-0

lidoflatsiini

 

3601-19-2

ropitsiini

 

3607-24-7

fenyripoli

 

3733-63-9

dekloksitsiini

 

4004-94-8

tsolertiini

 

4015-32-1

kvatsodiini

 

4052-13-5

kloperidoni

 

4214-72-6

isaksoniini

 

4774-24-7

kipatsiini

 

5011-34-7

trimetatsidiini

 

5061-22-3

nafiveriini

 

5221-49-8

pyrimitaati

 

5234-86-6

atsakintsoli

 

5334-23-6

tisopuriini

 

5355-16-8

diaveridiini

 

5522-39-4

difluanatsiini

 

5581-52-2

tiamipriini

 

5587-93-9

ampyrimiini

 

5626-36-8

nonapyrimiini

 

5636-92-0

pikloksidiini

 

5714-82-9

triklofenolipiperatsiini

 

5786-21-0

klotsapiini

 

5984-97-4

jodotiourasiili

 

6981-18-6

ormetopriimi

 

7008-00-6

dimetolitsiini

 

7008-18-6

iminofenimidi

 

7077-33-0

febuveriini

 

7432-25-9

etakvaloni

 

8063-28-3

ribaminoli

 

10001-13-5

peksaanteeli

 

10402-90-1

epratsinoni

 

12002-30-1

piperatsiinikalsiumedetaatti

 

13665-88-8

mopidamoli

 

14222-46-9

pyritidiumbromidi

 

14728-33-7

teroksaleeni

 

15421-84-8

trapidiili

 

15534-05-1

pipratekoli

 

15793-38-1

kinatsosiini

 

17692-23-8

bentipimiini

 

17692-31-8

dropropitsiini

 

17692-34-1

etodroksitsiini

 

18694-40-1

epiritsoli

 

19562-30-2

piromidihappo

 

19794-93-5

tratsodoni

 

20326-12-9

mepipratsoli

 

20326-13-0

tolpipratsoli

 

21416-87-5

ratsoksaani

 

21560-58-7

pikvitsiili

 

21560-59-8

hokitsiili

 

22457-89-2

benfotiamiini

 

22760-18-5

prokvatsoni

 

23476-83-7

prospidiumkloridi

 

23790-08-1

moksiprakviini

 

23887-41-4

sinepatseti

 

23887-46-9

sinepatsidi

 

23887-47-0

sinpropatsidi

 

24219-97-4

mianseriini

 

24360-55-2

milipertiini

 

24584-09-6

deksratsoksaani

 

25509-07-3

klorokvaloni

 

26070-23-5

tratsitiliini

 

26242-33-1

vintiamoli

 

27076-46-6

alpertiini

 

27315-91-9

pipebutsoni

 

27367-90-4

niapratsiini

 

28610-84-6

rimatsoliummetilsulfaatti

 

28797-61-7

pirentsepiini

 

31729-24-5

enpipratsoli

 

32665-36-4

eprotsinoli

 

33453-23-5

siprokvatsoni

 

34661-75-1

urapidiili

 

35265-50-0

perakvinsiini

 

35795-16-5

trimatsosiini

 

36505-84-7

buspironi

 

36518-02-2

diprokvaloni

 

36531-26-7

oksanteeli

 

36590-19-9

amokartsiini

 

37554-40-8

flukvatsoni

 

37750-83-7

rimoprogiini

 

37751-39-6

siklatsindoli

 

37762-06-4

tsaprinasti

 

38304-91-5

minoksidiili

 

39186-49-7

pirolatsamidi

 

39640-15-8

piberaliini

 

39809-25-1

pensikloviiri

 

40507-23-1

fluprokvatsoni

 

41340-39-0

impakarsiini

 

41510-23-0

biriperoni

 

41964-07-2

tolidimidoni

 

42061-52-9

pumitepa

 

42471-28-3

nimustiini

 

50335-55-2

metsilamiini

 

50892-23-4

piriniksihappo

 

51481-62-0

bukainidi

 

51493-19-7

sinpratsoli

 

51940-44-4

pipemidihappo

 

52128-35-5

trimetreksaatti

 

52196-22-2

ketotreksaatti

 

52212-02-9

pipekuroniumbromidi

 

52395-99-0

belaritsiini

 

52468-60-7

flunaritsiini

 

52618-67-4

tioperidoni

 

52942-31-1

etoperidoni

 

53131-74-1

kiapilomi

 

53808-87-0

tetroksopriimi

 

54063-23-9

sinepatsihappo

 

54063-30-8

siltopratsiini

 

54063-38-6

fenaperoni

 

54063-39-7

fenetradiili

 

54063-58-0

toprilidiini

 

54188-38-4

metralindoli

 

54340-64-6

flusipratsiini

 

55149-05-8

pirolaatti

 

55268-74-1

pratsikvanteeli

 

55300-29-3

antrafeniini

 

55477-19-5

iprotsilamiini

 

55485-20-6

akapratsini

 

55779-18-5

arprinosidi

 

55837-13-3

piklopastiini

 

55837-17-7

brindioksiimi

 

55837-20-2

halofuginoni

 

56066-19-4

aditereeni

 

56066-63-8

aditiopriimi

 

56287-74-2

aflokvaloni

 

56518-41-3

brodimopriimi

 

56693-13-1

mokipratsiini

 

56693-15-3

tersipratsiini

 

56739-21-0

nitrakvatsoni

 

56741-95-8

bropirimiini

 

57132-53-3

proglumetasiini

 

57149-07-2

naftopidiili

 

58602-66-7

aminopteriininatrium

 

59184-78-0

bukineraani

 

59277-89-3

asikloviiri

 

59752-23-7

benderitsiini

 

59989-18-3

enilurasiili

 

60104-30-5

oratsamidi

 

60607-34-3

oksatomidi

 

60662-19-3

nilpratsoli

 

60762-57-4

pirlinidoli

 

60763-49-7

sinnaritsiiniklofibraatti

 

61337-67-5

mirtatsapiini

 

61422-45-5

karmofuuri

 

62052-97-5

bumepidiili

 

62973-76-6

atsanidatsoli

 

62989-33-7

sapropteriini

 

64019-03-0

dokvalasti

 

64204-55-3

esapratsoli

 

65089-17-0

piriniksiili

 

65329-79-5

mobentsoksamiini

 

65950-99-4

pirkvinotsoli

 

66093-35-4

talmetopriimi

 

66172-75-6

verofylliini

 

67121-76-0

fluperlapiini

 

67227-55-8

primidololi

 

67254-81-3

peradoksiimi

 

67469-69-6

vanokseriini

 

68475-42-3

anagrelidi

 

68576-86-3

ensipratsiini

 

68741-18-4

buteritsiini

 

68902-57-8

metiopriimi

 

69017-89-6

ipeksidiini

 

69372-19-6

pemirolasti

 

69479-26-1

pirepololi

 

70018-51-8

kvatsinoni

 

70312-00-4

tolnapersiini

 

70458-92-3

pefloksasiini

 

70458-96-7

norfloksasiini

 

71576-40-4

aptatsapiini

 

72141-57-2

losulatsiini

 

72444-62-3

perafensiini

 

72732-56-0

piritreksiimi

 

72822-12-9

dapipratsoli

 

73090-70-7

epiropriimi

 

74011-58-8

enoksasiini

 

74050-98-9

ketanseriini

 

75184-94-0

fenprinasti

 

75438-57-2

moksonidiini

 

75444-65-4

pirenperoni

 

75558-90-6

amperotsidi

 

75689-93-9

imaniksiili

 

75859-04-0

rimkatsoli

 

76330-71-7

altanseriini

 

76536-74-8

bukiteriini

 

76600-30-1

nosantiini

 

76696-97-4

rofelodiini

 

76716-60-4

flupratsiini

 

77197-48-9

kinetsamidi

 

78208-13-6

tsolenitsepiini

 

78299-53-3

tiakrilasti

 

79467-23-5

mioflatsiini

 

79644-90-9

vebufloksasiini

 

79660-72-3

fleroksakiini

 

79781-95-6

rilapiini

 

79855-88-2

trekvinsiini

 

80109-27-9

siladopa

 

80428-29-1

mafopratsiini

 

80433-71-2

kalsiumlevofolinaatti

 

80576-83-6

edatreksaatti

 

80680-06-4

tefludatsiini

 

80755-51-7

bunatsosiini

 

81043-56-3

metrenperoni

 

81523-49-1

vanepriimi

 

82117-51-9

sinuperoni

 

82190-92-9

flotrenitsiini

 

82190-93-0

trenitsiini

 

82410-32-0

gansikloviiri

 

83366-66-9

nefatsodoni

 

83881-51-0

setiritsiini

 

83928-76-1

gepironi

 

84408-37-7

dessikloviiri

 

85418-85-5

sunagreeli

 

85673-87-6

revenasti

 

85721-33-1

siprofloksasiini

 

86181-42-2

temelastiini

 

86304-28-1

busikloviiri

 

86393-37-5

amifloksasiini

 

86627-15-8

aroniksiili

 

86627-50-1

lodiniksiili

 

86641-76-1

dibrospidiumkloridi

 

86662-54-6

binitsolasti

 

86696-88-0

frabuprofeeni

 

87051-46-5

butanseriini

 

87611-28-7

melkvinasti

 

87729-89-3

seganseriini

 

87760-53-0

tandospironi

 

88133-11-3

bemitradiini

 

88579-39-9

tasuldiini

 

89303-63-9

atiprosiini

 

90808-12-1

divaploni

 

92210-43-0

bemarinoni

 

93106-60-6

enrofloksasiini

 

94192-59-3

liksatsinoni

 

94386-65-9

pelrinoni

 

95520-81-3

eltsiveriini

 

95634-82-5

batelapiini

 

95635-55-5

ranolatsiini

 

96164-19-1

perakloponi

 

96478-43-2

irindaloni

 

96604-21-6

osinaploni

 

96914-39-5

aktisomidi

 

97466-90-5

kineloraani

 

98079-51-7

lomefloksasiini

 

98105-99-8

sarafloksasiini

 

98106-17-3

difloksakiini

 

98123-83-2

epsipranteeli

 

98207-12-6

lobuprofeeni

 

98631-95-9

sobutsoksaani

 

99291-25-5

levodropropitsiini

 

100587-52-8

norfloksasiinisukkiniili

 

101197-99-3

asitemaatti

 

101477-55-8

lomeritsiini

 

102280-35-3

bakilopriimi

 

104227-87-4

famsikloviiri

 

104719-71-3

lorkinadoli

 

106400-81-1

lometreksoli

 

106941-25-7

adefoviiri

 

107361-33-1

enatsadreemi

 

107736-98-1

umespironi

 

108210-73-7

bifeprofeeni

 

108319-06-8

temafloksasiini

 

108436-80-2

rosikloviiri

 

108612-45-9

mitsolastiini

 

108674-88-0

idenasti

 

108785-69-9

lorpipratsoli

 

109713-79-3

neldatsosiini

 

110101-66-1

tirilatsadi

 

110629-41-9

elbanitsiini

 

110690-43-2

emitefuuri

 

110871-86-8

sparfloksasiini

 

111786-07-3

prinoksodaani

 

112398-08-0

danofloksasiini

 

112733-06-9

tsenarestaatti

 

113617-63-3

orbifloksasiini

 

113852-37-2

sidofoviiri

 

114298-18-9

tsalospironi

 

115313-22-9

seratsapiini

 

115762-17-9

rutsadolaani

 

116308-55-5

vatanidipiini

 

117827-81-3

delfapratsiini

 

118420-47-6

tagoritsiini

 

119514-66-8

lifaritsiini

 

119687-33-1

iganidipiini

 

119914-60-2

grepafloksasiini

 

120092-68-4

manidipiini

 

120770-34-5

draflatsiini

 

123205-52-7

trelnaritsiini

 

124832-26-4

valasikloviiri

 

125363-87-3

karsatriini

 

127266-56-2

adatanseriini

 

127759-89-1

lobukaviiri

 

128229-52-7

tamolaritsiini

 

130018-77-8

levosetiritsiini

 

130636-43-0

nifekalantti

 

130800-90-7

sipatrigiini

 

131635-06-8

sifapratsiini

 

132449-46-8

lesopitroni

 

132810-10-7

blonanseriini

 

133432-71-0

peldesiini

 

133718-29-3

revitsinoni

 

134208-17-6

matsapertiini

 

135637-46-6

atitsoraami

 

136470-78-5

abakaviiri

 

136816-75-6

atevirdiini

 

137234-62-9

vorikonatsoli

 

137281-23-3

pemetreksedi

 

140945-32-0

mapinastiini

 

141549-75-9

indisetroni

 

143257-98-1

lerisetroni

 

147149-76-6

nolatreksedi

 

148408-65-5

sunepitroni

 

148504-51-2

ripisartaani

 

150378-17-9

indinaviiri

 

150756-35-7

efletiritsiini

 

151319-34-5

tsaleploni

 

152939-42-9

opaniksiili

 

156862-51-0

belaperidoni

 

160738-57-8

gatifloksasiini

 

164150-99-6

fandofloksasiini

 

167933-07-5

flibanseriini

 

175865-60-8

valgansikloviiri

2933 69 20

100-97-0

metenamiini

2933 69 80

51-18-3

tretamiini

 

87-90-1

symkloseeni

 

500-42-5

kloratsaniili

 

537-17-7

amanotsiini

 

609-78-9

sykloguaniiliembonaatti

 

645-05-6

altretamiini

 

2244-21-5

trokloseenikalium

 

3378-93-6

klosiguaniili

 

5580-22-3

oksonatsiini

 

13957-36-3

meladratsiini

 

15585-71-4

brometenamiini

 

15599-44-7

spiratsiini

 

27469-53-0

almitriini

 

35319-70-1

tiatsuriili

 

57381-26-7

irsogladiini

 

63119-27-7

anitratsafeeni

 

66215-27-8

kyromatsiini

 

68289-14-5

metratsifoni

 

69004-03-1

toltratsuriili

 

84057-84-1

lamotrigiini

 

92257-40-4

ditsatrifoni

 

98410-36-7

palatrigiini

 

101831-36-1

klatsuriili

 

101831-37-2

diklatsuriili

 

103337-74-2

letratsuriili

 

108258-89-5

sulatsuriili

 

128470-15-5

melarsomiini

2933 72 00

125-64-4

metypryloni

 

22316-47-8

klobatsaami

2933 79 00

69-25-0

eledoisiini

 

77-04-3

pyrityylidioni

 

98-79-3

pidolihappo

 

125-13-3

oksifenisatiini

 

125-33-7

primidoni

 

134-37-2

amfenidoni

 

467-90-3

etypikoni

 

1910-68-5

metisatsoni

 

1980-49-0

felipyriini

 

2261-94-1

flukarbriili

 

7491-74-9

pirasetaami

 

17650-98-5

seruletidi

 

17692-37-4

fantridoni

 

18356-28-0

roltsirasetaami

 

21590-91-0

omidoliini

 

21590-92-1

etomidoliini

 

21766-53-0

iolidonihappo

 

22136-26-1

amedaliini

 

22365-40-8

triflubatsaami

 

26070-78-0

ubisindiini

 

29342-05-0

siklopiroksi

 

31842-01-0

indoprofeeni

 

33996-58-6

etirasetaami

 

35115-60-7

teprotidi

 

41729-52-6

detsaguaniini

 

43200-80-2

tsopikloni

 

50516-43-3

nofekainidi

 

51781-06-7

karteololi

 

53086-13-8

deksindoprofeeni

 

53179-13-8

pirfenidoni

 

54063-34-2

kofisatiini

 

54935-03-4

sulisatiini

 

59227-89-3

laurokapraami

 

59776-90-8

duprasetaami

 

60719-84-8

amrinoni

 

61413-54-5

rolipraami

 

62613-82-5

oksirasetaami

 

63610-08-2

indobufeeni

 

63958-90-7

nonatymuliini

 

65008-93-7

bometololi

 

67199-66-0

danikidoni

 

67542-41-0

imurasetaami

 

67793-71-9

drakinololi

 

68497-62-1

pramirasetaami

 

68550-75-4

silostamidi

 

72332-33-3

prokateroli

 

72432-10-1

anirasetaami

 

73725-85-6

lidanseriini

 

73963-72-1

silostatsoli

 

74436-00-3

geklosporiini

 

77191-36-7

nefirasetaami

 

77862-92-1

falipamiili

 

78415-72-2

milrinoni

 

78466-70-3

tsomebatsaami

 

78466-98-5

ratsobatsaami

 

81377-02-8

seglitidi

 

81840-15-5

vesnarinoni

 

82209-39-0

pirakselaatti

 

84088-42-6

rokinimeksi

 

84629-61-8

darentsepiini

 

84901-45-1

dolirasetaami

 

85136-71-6

tilisololi

 

85175-67-3

tsatebradiini

 

86541-75-5

benatsepriili

 

86541-78-8

benatseprilaatti

 

88124-26-9

adosopiini

 

88124-27-0

etatsepiini

 

88296-61-1

medorinoni

 

91374-21-9

ropiniroli

 

97878-35-8

libentsapriili

 

100510-33-6

adibendaani

 

100643-96-7

indolidaani

 

101193-40-2

kinotolasti

 

102669-89-6

saterinoni

 

102767-28-2

levetirasetaami

 

102791-47-9

nanterinoni

 

103997-59-7

selpratsiini

 

104051-20-9

brefonaloli

 

105431-72-9

linopirdiini

 

106730-54-5

olprinoni

 

108310-20-9

pirodomasti

 

109859-78-1

silobradiini

 

110958-19-5

fasorasetaami

 

111911-87-6

rebamipidi

 

113957-09-8

kebarasetaami

 

114485-92-6

pidolasetamoli

 

116041-13-5

nebrasetaami

 

120551-59-9

krilvastaatiini

 

122852-42-0

alosetroni

 

126100-97-8

dimirasetaami

 

128326-80-7

nikorasetaami

 

128486-54-4

lurosetroni

 

129300-27-2

fabesetroni

 

129722-12-9

aripipratsoli

 

133737-32-3

pagokloni

 

134143-28-5

glaspimodi

 

135548-15-1

okseklosporiini

 

135729-56-5

palonosetroni

 

138506-45-3

pidobentsoni

 

143343-83-3

toborinoni

 

143943-73-1

lirekiniili

 

145733-36-4

tasosartaani

 

148396-36-5

fradafibaani

 

149503-79-7

lefradafibaani

 

155974-00-8

ivabradiini

 

156001-18-2

embusartaani

 

163250-90-6

orbofibaani

2933 91 10

58-25-3

klooridiatsepoksidi

2933 91 90

146-22-5

nitratsepaami

 

439-14-5

diatsepaami

 

604-75-1

oksatsepaami

 

846-49-1

loratsepaami

 

846-50-4

tematsepaami

 

848-75-9

lormetatsepaami

 

1088-11-5

nordatsepaami

 

1622-61-3

klonatsepaami

 

1622-62-4

flunitratsepaami

 

2011-67-8

nimetatsepaami

 

2894-67-9

deloratsepaami

 

2898-12-6

medatsepaami

 

2955-38-6

pratsepaami

 

3563-49-3

pyrovaleroni

 

3900-31-0

fludiatsepaami

 

10379-14-3

tetratsepaami

 

17617-23-1

fluratsepaami

 

22232-71-9

matsindoli

 

23092-17-3

halatsepaami

 

28911-01-5

triatsolaami

 

28981-97-7

alpratsolaami

 

29177-84-2

etyyliloflatsepaatti

 

29975-16-4

estatsolaami

 

36104-80-0

kamatsepaami

 

52463-83-9

pinatsepaami

 

59467-70-8

midatsolaami

2933 99 20

82-88-2

fenindamiini

2933 99 30

73-07-4

pratsepiini

 

77-15-6

etoheptatsiini

 

298-46-4

karbamatsepiini

 

303-54-8

depramiini

 

469-78-3

metheptatsiini

 

509-84-2

metetoheptatsiini

 

739-71-9

trimipramiini

 

796-29-2

ketimipramiini

 

1232-85-5

elantriini

 

3426-08-2

protsapiini

 

6196-08-3

elantsepiini

 

6829-98-7

imipraminoksidi

 

15351-05-0

butsepidimetiodidi

 

21730-16-5

metapraamiini

 

23047-25-8

lofepramiini

 

27432-00-4

metsepiini

 

28721-07-5

okskarbatsepiini

 

33545-56-1

siklopramiini

 

47206-15-5

enpratsepiini

 

53716-46-4

anilopaami

 

54340-58-8

meptatsinoli

 

56030-50-3

trepipaami

 

58503-82-5

atsipramiini

 

58581-89-8

atselastiini

 

60575-32-8

ametsepiini

 

64294-95-7

setastiini

 

66834-24-0

sianopramiini

 

67227-56-9

fenoldopaami

 

68318-20-7

verilopaami

 

69624-60-8

neletsapriini

 

72522-13-5

eptatsokiini

 

80012-43-7

epinastiini

 

83275-56-3

tirakitsiini

 

83471-41-4

pinkainiidi

 

96645-87-3

eritsepiini

 

117827-79-9

tsilpateroli

 

135381-77-0

fletselastiini

2933 99 40

848-53-3

homokloorisyklitsiini

 

963-39-3

demoksepaami

 

1159-93-9

klobentsepaami

 

2898-13-7

sulatsepaami

 

4498-32-2

dibentsepiini

 

5571-84-6

kaliumnitratsepaatti

 

10171-69-4

klatsolaami

 

10321-12-7

propitsepiini

 

10379-11-0

nortetratsepaami

 

15687-07-7

sypratsepaami

 

22345-47-7

tofisopaami

 

23980-14-5

etyylidiratsepaatti

 

25967-29-7

flutopratsepaami

 

26304-61-0

atsepindoli

 

26308-28-1

ripatsepaami

 

28546-58-9

uldatsepaami

 

28781-64-8

menitratsepaami

 

29176-29-2

lofendatsaami

 

29442-58-8

motratsepaami

 

31352-82-6

tsolatsepaami

 

34482-99-0

fletatsepaami

 

35142-68-8

homopipramoli

 

35322-07-7

fosatsepaami

 

36735-22-5

kvatsepaami

 

37115-32-5

adinatsolaami

 

37669-57-1

arfendatsaami

 

40762-15-0

doksefatsepaami

 

42863-81-0

lopiratsepaami

 

51037-88-8

tuklatsepaami

 

52042-01-0

elfatsepaami

 

52391-89-6

flutematsepaami

 

52829-30-8

proflatsepaami

 

54663-47-7

tibetsoniumjodidi

 

55299-10-0

pivoksatsepaami

 

57109-90-7

dikaliumkloratsepaatti

 

57435-86-6

prematsepaami

 

57916-70-8

iklatsepaami

 

58662-84-3

meklonatsepaami

 

59009-93-7

karburatsepaami

 

59467-77-5

klimatsolaami

 

64098-32-4

tsapitsolaami

 

65400-85-3

etyylikarflutsepaatti

 

65517-27-3

metaklatsepaami

 

75696-02-5

sinolatsepaami

 

75991-50-3

datsepiniili

 

78755-81-4

flumatseniili

 

78771-13-8

sarmatseniili

 

82230-53-3

girisopaami

 

83166-17-0

tampramiini

 

84379-13-5

bretatseniili

 

86273-92-9

tolufatsepaami

 

87233-61-2

emedastiini

 

87646-83-1

lodatsekari

 

88768-40-5

silatsapriili

 

90139-06-3

silatsaprilaatti

 

98374-54-0

siltentsepiini

 

102771-12-0

nerisopaami

 

103420-77-5

devatsepidi

 

129618-40-2

nevirapiini

 

137332-54-8

tivirapiini

 

141374-81-4

taratsepidi

 

150408-73-4

pranatsepidi

2933 99 90

50-47-5

desipramiini

 

50-49-7

imipraamiini

 

52-24-4

tiotepa

 

52-62-0

pentoloniumtartraatti

 

53-86-1

indometakiini

 

54-95-5

pentetratsoli

 

55-65-2

guanetidiini

 

58-46-8

tetrabenatsiini

 

63-12-7

bentskinamidi

 

68-76-8

triatsikvoni

 

69-27-2

kloori-isondamiinikloridi

 

69-81-8

karbatsokromi

 

77-14-5

proheptatsiini

 

77-37-2

prosyklidiini

 

83-89-6

mepakriini

 

84-12-8

fankinoni

 

86-54-4

hydralatsiini

 

90-45-9

aminoakridiini

 

92-62-6

proflaviini

 

98-96-4

pyratsinamidi

 

130-81-4

kindoniumbromidi

 

147-85-3

proliini

 

300-22-1

medatsomidi

 

302-49-8

uredepa

 

303-49-1

klomipramiini

 

316-15-4

bukrikaiini

 

321-64-2

takriini

 

363-13-3

benhepatsoni

 

389-08-2

nalidiksiinihappo

 

428-37-5

profadoli

 

436-40-8

inprokvoni

 

442-16-0

etakridiini

 

442-52-4

klemitsoli

 

484-23-1

dihydralatsiini

 

487-79-6

kainihappo

 

493-80-1

histapyrrodiini

 

493-92-5

prolintaani

 

496-38-8

midamaliini

 

524-81-2

mebhydroliini

 

545-80-2

poldiinimetilsulfaatti

 

561-43-3

oksipyrroniumbromidi

 

596-51-0

glykopyrroniumbromidi

 

621-72-7

bendatsoli

 

642-72-8

bentsydamiini

 

911-65-9

etonitatseeni

 

968-63-8

butinoliini

 

1018-34-4

trepiriumjodidi

 

1050-48-2

bentsiloniumbromidi

 

1222-57-7

tsolimidiini

 

1239-45-8

homidiumbromidi

 

1661-29-6

meturedepa

 

1830-32-6

atsintamidi

 

1845-11-0

nafoksidiini

 

1980-45-6

bentsodepa

 

2030-63-9

klofatsimiini

 

2056-56-6

sinnopentatsoni

 

2201-39-0

rolisyklidiini

 

2210-77-7

pyrrokaiini

 

2235-90-7

etryptamiini

 

2423-66-7

kindoksiini

 

2440-22-4

drometritsoli

 

2609-46-3

amiloridi

 

2829-19-8

rolisypriini

 

3147-75-9

oktritsoli

 

3277-59-6

mimbaani

 

3478-15-7

etipiriumjodidi

 

3551-18-6

asetryptiini

 

3612-98-4

troksipyrroliumtosilaatti

 

3614-47-9

hydrakarbatsiini

 

3689-76-7

kloormidatsoli

 

3734-12-1

heksopyrroniumbromidi

 

3734-17-6

prodilidiini

 

3818-88-0

trisyklamolikloridi

 

3861-76-5

klonitatseeni

 

3896-11-5

bumetritsoli

 

4350-09-8

oksitriptaani

 

4533-39-5

nitrakriini

 

4630-95-9

prifiniumbromidi

 

4755-59-3

klodatsoni

 

4757-49-7

monometakriini

 

4757-55-5

dimetakriini

 

4774-53-2

botiakriini

 

5034-76-4

indoksoli

 

5214-29-9

ampytsiini

 

5220-68-8

klokinotsiini

 

5310-55-4

klomakraani

 

5370-41-2

pridefiini

 

5467-78-7

fenamoli

 

5534-95-2

pentagastriini

 

5560-72-5

iprindoli

 

5633-16-9

leiopyrroli

 

5980-31-4

heksediini

 

6187-50-4

tolkintsoli

 

6306-71-4

lobendatsoli

 

6503-95-3

triampytsiini

 

6804-07-5

karbadoksi

 

7007-92-3

ketoheksatsiini

 

7008-14-2

hydroksindasaatti

 

7008-15-3

hydroksindasoli

 

7009-68-9

pyroksamiini

 

7009-69-0

pyrofendaani

 

7009-76-9

triklatsaatti

 

7248-21-7

ipratsokromi

 

7527-91-5

akrisorsiini

 

10078-46-3

roletamidi

 

10355-14-3

boksidiini

 

10448-84-7

nitromifeeni

 

13523-86-9

pindololi

 

13539-59-8

atsapropatsoni

 

13696-15-6

bentsopyrroniumbromidi

 

14255-87-9

parbendatsoli

 

14368-24-2

trosimiini

 

14679-73-3

todralatsiini

 

15180-02-6

amfonelihappo

 

15301-68-5

fenharmaani

 

15301-89-0

killifoliini

 

15574-49-9

mekarbinaatti

 

15599-22-1

syklopyrroniumbromidi

 

15686-51-8

klemastiini

 

15686-97-2

pyrrolifeeni

 

15687-33-9

metinditsaatti

 

15992-13-9

intratsoli

 

15997-76-9

nonaperoni

 

16188-61-7

talastiini

 

16378-21-5

piroheptiini

 

16401-80-2

delmetasiini

 

16506-27-7

bendamustiini

 

16870-37-4

amogastriini

 

16915-79-0

mekidoksi

 

17243-65-1

pirralkoniumbromidi

 

17243-68-4

taloksimiini

 

17259-75-5

oksdralatsiini

 

17289-49-5

tetridamiini

 

17411-19-7

dikarbiini

 

17716-89-1

pranosaali

 

19281-29-9

aptokaiini

 

20168-99-4

sinmetasiini

 

20187-55-7

bendatsaakki

 

20559-55-1

oksibendatsoli

 

21363-18-8

viminoli

 

21626-89-1

diftaloni

 

22136-27-2

daledaliini

 

23249-97-0

prokodatsoli

 

23271-63-8

amikiboni

 

23465-76-1

karoveriini

 

23694-81-7

mepindololi

 

23696-28-8

olakindoksi

 

24279-91-2

karbokvoni

 

24622-72-8

amiksetriini

 

25126-32-3

sinikalidi

 

25771-23-7

duometasiini

 

25803-14-9

klometasiini

 

26171-23-3

tolmetiini

 

26921-72-2

melitsaami

 

27035-30-9

oksametasiini

 

27050-41-5

klenpiriini

 

27314-77-8

dratsidoksi

 

27314-97-2

tirapatsamiini

 

27737-38-8

miksidiini

 

28069-65-0

kuprimyksiini

 

28598-08-5

sinoktramidi

 

30033-10-4

sterkuroniumjodidi

 

30103-44-7

bumekaiini

 

30578-37-1

ametsiniummetilsulfaatti

 

31386-24-0

amindokaatti

 

31386-25-1

indokaatti

 

31430-15-6

flubendatsoli

 

31431-39-7

mebendatsoli

 

31431-43-3

siklobendatsoli

 

31793-07-4

pirprofeeni

 

32195-33-8

bisbendatsoli

 

32211-97-5

siklindoli

 

33369-31-2

tsomepiraakki

 

33996-33-7

oksakeproli

 

34024-41-4

deboksametti

 

34061-33-1

taklamiini

 

34301-55-8

isometamidiumkloridi

 

34499-96-2

temodoksi

 

34966-41-1

kartatsolaatti

 

35135-01-4

benafentriini

 

35452-73-4

siprafamidi

 

35578-20-2

oksarbatsoli

 

35710-57-7

tritsoksiimi

 

35898-87-4

dilatseppi

 

36121-13-8

burodiliini

 

36798-79-5

budralatsiini

 

38081-67-3

karmantadiini

 

38821-80-6

rodokaiini

 

39544-74-6

bentsotripti

 

39715-02-1

endralatsiini

 

39731-05-0

karpindololi

 

39862-58-3

strinoliini

 

40173-75-9

tofetridiini

 

40594-09-0

flusindoli

 

40759-33-9

noliniumbromidi

 

41094-88-6

trakatsolaatti

 

42438-73-3

denpidatsoni

 

42779-82-8

klopiraakki

 

42835-25-6

flumekiini

 

43210-67-9

fenbendatsoli

 

47135-88-6

klosiramiini

 

47487-22-9

akridoreksi

 

49564-56-9

fatsadiniumbromidi

 

50264-69-2

lonidamiini

 

50264-78-3

ksinidamiini

 

50454-68-7

tolnidamiini

 

50528-97-7

ksilobaami

 

50847-11-5

ibudilasti

 

51022-77-6

etatsolaatti

 

51037-30-0

asipimoksi

 

51047-24-6

dimetipiriumbromidi

 

51152-91-1

butaklamoli

 

51460-26-5

karbatsokrominatriumsulfonaatti

 

51987-65-6

desglugastriini

 

52304-85-5

lotukaiini

 

52340-25-7

deksklamoli

 

52443-21-7

glukametasiini

 

53164-05-9

asemetasiini

 

53583-79-2

sultopridi

 

53597-27-6

fendosaali

 

53716-49-7

karprofeeni

 

53716-50-0

oksfendatsoli

 

53808-86-9

ritropirroniumbromidi

 

53862-80-9

roksoloniummetilsulfaatti

 

53966-34-0

floksakriini

 

54029-12-8

albendatsolioksidi

 

54063-27-3

biklofibraatti

 

54063-28-4

kamiveriini

 

54063-37-5

etoprindoli

 

54063-41-1

fepromidi

 

54063-46-6

feksikaiini

 

54063-49-9

metamfazoni

 

54278-85-2

kandokuroniumjodidi

 

54824-20-3

pinafidi

 

54867-56-0

bufroliini

 

54965-21-8

albendatsoli

 

55242-77-8

triafungiini

 

55248-23-2

nebidratsiini

 

55837-25-7

buflomediili

 

55843-86-2

miroprofeeni

 

55902-02-8

isamfatsoni

 

56463-68-4

isopratsoni

 

56611-65-5

oksagrelaatti

 

57262-94-9

setiptiliini

 

57645-05-3

sermetakiini

 

57775-29-8

karatsololi

 

57998-68-2

diatsikvoni

 

59010-44-5

pritsidiloli

 

59252-59-4

guanatsodiini

 

59338-93-1

alitsapridi

 

59643-91-3

imeksoni

 

59767-12-3

oktastiini

 

60662-16-0

binedaliini

 

60719-86-0

imafeeni

 

60719-87-1

deksimafeeni

 

61484-38-6

pareptidi

 

61864-30-0

benolitsiimi

 

62087-72-3

pentigetidi

 

62228-20-0

butoprotsiini

 

62510-56-9

pikiloreksi

 

62568-57-4

emideltidi

 

62571-86-2

kaptopriili

 

62625-18-7

pirogliridi

 

62658-63-3

bopindololi

 

62732-44-9

ipidakriini

 

62851-43-8

tsidometasiini

 

63619-84-1

trioksifeeni

 

63667-16-3

dribendatsoli

 

64000-73-3

pildralatsiini

 

64057-48-3

oksifungiini

 

64118-86-1

atsimeksoni

 

64241-34-5

kadralatsiini

 

64557-97-7

sinokidoksi

 

64706-54-3

bepridiili

 

64779-98-2

irolapridi

 

65222-35-7

patselliptiini

 

65511-41-3

nantradoli

 

65884-46-0

siadoksi

 

66304-03-8

epikainidi

 

66535-86-2

lotrifeeni

 

66608-04-6

rolgamidiini

 

66635-85-6

anirolaakki

 

68786-66-3

triklabendatsoli

 

68788-56-7

etasepridi

 

69175-77-5

losindoli

 

69635-63-8

amipitsoni

 

69907-17-1

indopanololi

 

70696-66-1

napirimus

 

70704-03-9

vinkonaatti

 

70801-02-4

flutroliini

 

70977-46-7

eflumasti

 

71048-87-8

levonantradoli

 

71119-11-4

bukindololi

 

71195-57-8

bisifadiini

 

71675-85-9

amisulpridi

 

71680-63-2

dametralasti

 

72702-95-5

ponalrestaatti

 

72956-09-3

karvediloli

 

73384-60-8

sulmatsoli

 

73758-06-2

indorenaatti

 

73865-18-6

nardeteroli

 

74103-06-3

ketorolaakki

 

74150-27-9

pimobendaani

 

74258-86-9

alakepriili

 

75176-37-3

tsofenoprilaatti

 

75522-73-5

datsidamiini

 

75847-73-3

enalapriili

 

76002-75-0

datsokinasti

 

76145-76-1

tomoksiproli

 

76263-13-3

flutsinamidi

 

76420-72-9

enalaprilaatti

 

76530-44-4

atsamuliini

 

76547-98-3

lisiinopriili

 

76953-65-6

dramediloli

 

77400-65-8

asokainoli

 

77639-66-8

prinomidi

 

78459-19-5

adimololi

 

78541-97-6

pikindoni

 

79152-85-5

akodatsoli

 

79282-39-6

rilotsaroni

 

79286-77-4

esafloksasiini

 

79700-61-1

dopropidiili

 

79700-63-3

fronepidiili

 

80125-14-0

remoksipridi

 

80876-01-3

indolapriili

 

80883-55-2

enviradeeni

 

81872-10-8

tsofenopriili

 

82626-01-5

alpideemi

 

82626-48-0

tsolpideemi

 

82834-16-0

perindopriili

 

82924-03-6

pentopriili

 

82989-25-1

tatsanolasti

 

83200-08-2

eproksindiini

 

83395-21-5

ridatsololi

 

84225-95-6

raklopridi

 

84226-12-0

etiklopridi

 

85622-93-1

temotsolomidi

 

85622-95-3

mitotsolomidi

 

85691-74-3

pirmagreeli

 

85760-74-3

kinpiroli

 

85856-54-8

moveltipriili

 

86111-26-4

tsindoksifeeni

 

86140-10-5

neraminoli

 

86315-52-8

isomatsoli

 

86386-73-4

flukonatsoli

 

86696-87-9

aganodiini

 

87034-87-5

bamalutsoli

 

87056-78-8

kinagolidi

 

87269-97-4

ramiprilaatti

 

87333-19-5

ramipriili

 

87344-06-7

amtolmetinguasiili

 

87679-37-6

trandolapriili

 

87679-71-8

trandolaprilaatti

 

87936-75-2

tatsadoleeni

 

88069-67-4

pilsikainidi

 

88107-10-2

tomelukasti

 

88303-60-0

losoksantroni

 

88578-07-8

imoksiteroli

 

89622-90-2

brinatsaroni

 

90104-48-6

doreptidi

 

90509-02-7

luksabendatsoli

 

91077-32-6

detsinamidi

 

91441-23-5

piroksantroni

 

91441-48-4

teloksantroni

 

91618-36-9

ibafloksasiini

 

91753-07-0

mitokidoni

 

93479-96-0

altekonatsoli

 

93664-94-9

nemonapridi

 

93957-54-1

fluvastatiini

 

94948-59-1

tasonermiini

 

95104-27-1

tetratsolasti

 

95153-31-4

perindoprilaatti

 

95355-10-5

domipitsoni

 

95399-71-6

fosinoprilaatti

 

96258-13-8

tribendiloli

 

97110-59-3

tratsiumesilaatti

 

97546-74-2

troksolamidi

 

98048-97-6

fosinopriili

 

98116-53-1

sulukasti

 

99011-02-6

imikimodi

 

99258-56-7

oksamisoli

 

99323-21-4

inaperisoni

 

99591-83-0

siguatsodaani

 

99593-25-6

rilmatsafoni

 

101246-68-8

eptastigmiini

 

101975-10-4

tsardaveriini

 

102676-47-1

fadrotsoli

 

103238-56-8

parodiloli

 

103844-77-5

nekopideemi

 

103844-86-6

saripideemi

 

104340-86-5

leminopratsoli

 

104485-01-0

trapenkaiini

 

104675-35-6

suronakriini

 

105102-20-3

liroldiini

 

105806-65-3

efegatraani

 

106308-44-5

rufinamidi

 

106498-99-1

vintoperoli

 

107489-37-2

tymoktonaani

 

108138-46-1

tosufloksakiini

 

108391-88-4

orbutopriili

 

108894-41-3

famirapriniumkloridi

 

109623-97-4

gedokarniili

 

110623-33-1

suritotsoli

 

111223-26-8

seronapriili

 

111841-85-1

abekarniili

 

112809-51-5

letrotsoli

 

112964-98-4

velnakriini

 

114432-13-2

fantofaroni

 

114517-02-1

foskidoni

 

114607-46-4

asitatsanolasti

 

114856-44-9

oberadiloli

 

115308-98-0

tallimustiini

 

115956-12-2

dolasetroni

 

116057-75-1

idoksifeeni

 

116287-14-0

lanperisoni

 

116644-53-2

mibefradiili

 

116861-00-8

isamoltaani

 

117857-45-1

lorekletsoli

 

119610-26-3

alorasetaami

 

120081-14-3

goralatidi

 

120511-73-1

anastrotsoli

 

121104-96-9

selgosiviiri

 

122332-18-7

mivobuliini

 

123018-47-3

atiprimodi

 

125974-72-3

intoplisiini

 

127657-42-5

minodronihappo

 

128270-60-0

bivalirudiini

 

129655-21-6

bitselesiini

 

129731-10-8

vorotsoli

 

130610-93-4

niravoliini

 

130641-38-2

bindariitti

 

131741-08-7

simendaani

 

132036-88-5

ramosetroni

 

132640-22-3

andolasti

 

132722-73-7

kalteridoli

 

134523-00-5

atorvastatiini

 

135779-82-7

bamakimasti

 

136122-46-8

mipitrobaani

 

137862-53-4

valsartaani

 

137882-98-5

abitesartaani

 

139481-59-7

kandesartaani

 

140661-97-8

deltibantti

 

141505-33-1

levosimendaani

 

142880-36-2

ilomastaatti

 

143322-58-1

eletriptaani

 

144034-80-0

ritsatriptaani

 

144701-48-4

telmisartaani

 

144702-17-0

pomisartaani

 

145375-43-5

mitiglinidi

 

147059-72-1

trovafloksasiini

 

153205-46-0

asimadoliini

 

153436-22-7

gavestineeli

 

153438-49-4

dapitantti

 

153504-81-5

likostineeli

 

156601-79-5

nepapratsoli

 

157182-32-6

alatrofloksasiini

 

157476-77-2

lagatidi

 

158364-59-1

pumapratsoli

 

158747-02-5

frovatriptaani

 

159776-69-9

semadotiniini

 

159776-70-2

melagatraani

 

162301-05-5

esenofloksasiini

 

169312-27-0

talviraliini

2934 10 00

61-57-4

niridatsoli

 

73-09-6

etotsoliini

 

96-50-4

aminotiatsoli

 

140-40-9

aminitrotsoli

 

148-79-8

tiabendatsoli

 

444-27-9

timonasikki

 

473-30-3

tiatsosulfoni

 

490-55-1

amifenatsoli

 

500-08-3

forminitratsoli

 

533-45-9

klometiatsoli

 

553-13-9

tsolamiini

 

962-02-7

nitrodaani

 

3570-75-0

nifurtiatsoli

 

3810-35-3

tenonitrotsoli

 

6469-36-9

kloprotiatsoli

 

13409-53-5

podilfeeni

 

13471-78-8

beklotiamiini

 

15387-18-5

fetsationi

 

17243-64-0

piprotsoliini

 

17969-20-9

fenklotsihappo

 

17969-45-8

brofetsiili

 

18046-21-4

fentiatsaakki

 

21817-73-2

bidimatsiumjodidi

 

24840-59-3

pretamatsiumjodidi

 

25422-75-7

antatsoniitti

 

26097-80-3

kambendatsoli

 

27826-45-5

libesillidi

 

29952-13-4

peratitsoli

 

30097-06-4

tidiasikki

 

30709-69-4

titsoprolihappo

 

39832-48-9

tatsololi

 

51287-57-1

denotiviiri

 

53943-88-7

letosteiini

 

54147-28-3

tebatitsoli

 

54657-96-4

nifuralidi

 

55981-09-4

nitatsoksanidi

 

56355-17-0

tsoliprofeeni

 

56784-39-5

otsolinoni

 

60084-10-8

tiatsofuriini

 

61990-92-9

benpenolisiini

 

64179-54-0

timofibraatti

 

68377-92-4

arotinololi

 

69014-14-8

tiotidiini

 

70529-35-0

itatsigreeli

 

71079-19-1

timegadiini

 

71119-10-3

lotifatsoli

 

71125-38-7

meloksikaami

 

74531-88-7

tioksamasti

 

74604-76-5

enoksamasti

 

74772-77-3

siglitatsoni

 

76824-35-6

famotidiini

 

76963-41-2

nitsatidiini

 

77519-25-6

deksetotsoliini

 

79069-94-6

fanetitsoli

 

80830-42-8

rentiapriili

 

82114-19-0

amflutitsoli

 

82159-09-9

epalrestaatti

 

84233-61-4

nesosteiini

 

85604-00-8

tsaltidiini

 

91257-14-6

tuvatidiini

 

93738-40-0

ralitoliini

 

97322-87-7

troglitatsoni

 

100417-09-2

timirdiini

 

101001-34-7

pamikogreeli

 

103181-72-2

guaisteiini

 

104777-03-9

asobamasti

 

105292-70-4

alonasikki

 

105523-37-3

tiprotimodi

 

109229-58-5

englitatsoni

 

111025-46-8

pioglitatsoni

 

119637-67-1

moguisteiini

 

121808-62-6

pidotimodi

 

122320-73-4

rosiglitatsoni

 

122946-43-4

telmesteiini

 

128312-51-6

sinalukasti

 

136381-85-6

lintitripti

 

136433-51-7

tatsofeloni

 

136468-36-5

foropafantti

 

138511-81-6

ikoduliini

 

138742-43-5

tsankireeni

 

141200-24-0

darglitatsoni

 

149079-51-6

kartasteiini

 

153242-02-5

aseripidi

 

155213-67-5

ritonaviiri

2934 20 80

95-27-2

dimatsoli

 

514-73-8

ditiatsaniinijodidi

 

1744-22-5

rilutsoli

 

15599-36-7

haletatsoli

 

26130-02-9

frentitsoli

 

32527-55-2

tiaramidi

 

49785-74-2

supidimidi

 

61570-90-9

tioksidatsoli

 

70590-58-8

etrabamiini

 

75889-62-2

fostediili

 

77528-67-7

manotsodiili

 

79071-15-1

tatsasubraatti

 

85702-89-2

tatseprofeeni

 

95847-70-4

ipsapironi

 

95847-87-3

revospironi

 

100035-75-4

evandamiini

 

104153-38-0

sabelutsoli

 

104632-26-0

pramipeksoli

 

110703-94-1

tsopolrestaatti

 

144665-07-6

lubelutsoli

 

146939-27-7

tsiprasidoni

 

150915-41-6

perospironi

2934 30 10

50-52-2

tioridatsiini

 

1420-55-9

tietyyliperatsiini

2934 30 90

50-53-3

klooripromatsiini

 

58-34-4

tiatsinamiummetilsulfaatti

 

58-37-7

aminopromatsiini

 

58-38-8

proklooriperatsiini

 

58-39-9

perfenatsiini

 

58-40-2

promatsiini

 

60-87-7

prometatsiini

 

60-89-9

pekatsiini

 

60-91-3

dietatsiini

 

60-99-1

levomepromatsiini

 

61-00-7

asepromatsiini

 

61-01-8

metopromatsiini

 

61-73-4

metyylitioniniumkloridi

 

69-23-8

flufenatsiini

 

84-01-5

klooriproetatsiini

 

84-04-8

pipamatsiini

 

84-06-0

tiopropatsaatti

 

84-08-2

paratiatsiini

 

84-96-8

alimematsiini

 

92-84-2

fenotiatsiini

 

117-89-5

trifluoperatsiini

 

145-54-0

propyromatsiinibromidi

 

146-54-3

triflupromatsiini

 

362-29-8

propiomatsiini

 

388-51-2

metofenatsaatti

 

477-93-0

dimetoksanaatti

 

518-61-6

dasematsiini

 

522-00-9

profenamiini

 

522-24-7

fenetatsiini

 

523-54-6

etymematsiini

 

653-03-2

butaperatsiini

 

800-22-6

klooriasytsiini

 

1759-09-7

levometiomepratsiini

 

1982-37-2

metdilatsiini

 

2622-26-6

perisiatsiini

 

2622-30-2

karfenatsiini

 

2622-37-9

trifluomepratsiini

 

2751-68-0

asetofenatsiini

 

3546-03-0

syamematsiini

 

3689-50-7

oksomematsiini

 

3819-00-9

piperasetatsiini

 

3833-99-6

homofenatsiini

 

5588-33-0

mesoridatsiini

 

7009-43-0

metiomepratsiini

 

7220-56-6

flutiatsiini

 

7224-08-0

imiklopatsiini

 

13093-88-4

perimetatsiini

 

13461-01-3

aseprometatsiini

 

13799-03-6

protitsiinihappo

 

13993-65-2

metiatsiinihappo

 

14008-44-7

metopimatsiini

 

14759-04-7

oksiridatsiini

 

14759-06-9

sulforidatsiini

 

15302-12-2

dimelatsiini

 

16498-21-8

oksaflumatsiini

 

17692-26-1

siklofenatsiini

 

23492-69-5

sopitatsiini

 

24527-27-3

spiklomatsiini

 

28532-90-3

furomatsiini

 

29216-28-2

mekitatsiini

 

30223-48-4

fluakitsiini

 

31883-05-3

morasitsiini

 

33414-30-1

ftormetatsiini

 

33414-36-7

ftorpropatsiini

 

37561-27-6

fenoveriini

 

47682-41-7

flupimatsiini

 

49864-70-2

atsaklortsiini

 

54063-26-2

atsaftotsiini

 

62030-88-0

duoperoni

 

101396-42-3

mekitamiumjodidi

 

135003-30-4

apadoliini

2934 91 00

134-49-6

fenmetratsiini

 

357-56-2

dekstromoramidi

 

634-03-7

fendimetratsiini

 

2152-34-3

pemoliini

 

2207-50-3

aminoreksi

 

24143-17-7

oksatsolaami

 

24166-13-0

kloksatsolaami

 

27223-35-4

ketatsolaami

 

33671-46-4

klotiatsepaami

 

34262-84-5

mesokarbi

 

56030-54-7

sufentaniili

 

57801-81-7

brotitsolaami

 

59128-97-1

haloksatsolaami

2934 99 10

86-12-4

tenalidiini

 

113-59-7

klooriprotikseeni

2934 99 20

67-45-8

furatsolidoni

2934 99 90

0-00-0

erbulotsoli

 

50-18-0

syklofosfamidi

 

50-91-9

floksuridiini

 

53-31-6

medibatsiini

 

53-84-9

nadidi

 

54-42-2

idoksuridiini

 

58-63-9

inosiini

 

59-14-3

broksuridiini

 

59-39-2

piperoksaani

 

59-63-2

isokarboksatsidi

 

61-19-8

adenosiinifosfaatti

 

61-80-3

tsoksatsolamiini

 

67-20-9

nitrofurantoiini

 

68-91-7

trimetafaanikamsilaatti

 

70-00-8

trifluridiini

 

70-07-5

mefenoksaloni

 

70-10-0

tiklatoni

 

77-12-3

pentasyniumkloridi

 

80-77-3

kloorimetsanoni

 

86-14-6

dietyyltiambuteeni

 

91-79-2

tenyldiamiini

 

91-80-5

metapyrileeni

 

95-25-0

klooritsoksatsoni

 

113-53-1

dosulepiini

 

115-55-9

fenytiloni

 

115-67-3

parametadioni

 

119-96-0

arstinoli

 

125-45-1

atsatepa

 

127-48-0

trimetadioni

 

132-89-8

klooritenoksatsiini

 

135-58-0

mesulfeeni

 

139-91-3

furaltadoni

 

140-65-8

pramokaiini

 

144-12-7

tiemoniumjodidi

 

147-94-4

sytarabiini

 

148-65-2

klooripyrileeni

 

303-69-5

protipendyyli

 

309-29-5

doksapraami

 

314-03-4

pimetikseeni

 

318-23-0

imolamiini

 

320-67-2

atsakitidiini

 

339-72-0

levsykloseriini

 

350-12-9

sulbentiini

 

362-74-3

bukladesiini

 

364-98-7

diatsoksidi

 

441-61-2

etyylimetyylitiambuteeni

 

467-84-5

fenadoksoni

 

467-86-7

dioksafetyylibutyraatti

 

469-81-8

morferidiini

 

477-80-5

sinnofuradioni

 

479-50-5

lukantoni

 

482-15-5

isotipendyyli

 

493-78-7

metafenileeni

 

494-14-4

klooridimoriini

 

494-79-1

melarsoproli

 

524-84-5

dimetyylitiambuteeni

 

526-35-2

allometadioni

 

545-59-5

rasemoramidi

 

555-84-0

nifuradeeni

 

556-12-7

furalatsiini

 

611-53-0

ibasitabiini

 

633-90-9

sifostodiini

 

635-41-6

trimetotsiini

 

655-05-0

totsalinoni

 

695-53-4

dimetadioni

 

702-54-5

dietadioni

 

720-76-3

fluminoreksi

 

721-19-7

metastyridoni

 

748-44-7

akoksatriini

 

804-30-8

fursultiamiini

 

893-01-6

tenylidoni

 

952-54-5

morinamidi

 

959-14-8

oksolamiini

 

982-24-1

klopentiksoli

 

987-78-0

sitikoliini

 

1008-65-7

fenadiatsoli

 

1043-21-6

pirenoksiini

 

1054-88-2

spiroksatriini

 

1088-92-2

nifurtoinoli

 

1195-16-0

sitioloni

 

1219-77-8

bensuldatsihappo

 

1239-29-8

furatsaboli

 

1469-07-4

damotepiini

 

1614-20-6

nifurpratsiini

 

1665-48-1

metaksaloni

 

1767-88-0

desmetyylimoramidi

 

1856-34-4

klotioksoni

 

1900-13-6

nifurvidiini

 

1977-10-2

loksapiini

 

2037-95-8

karsalaami

 

2055-44-9

perisoksaali

 

2058-52-8

klotiapiini

 

2167-85-3

pipatsetaatti

 

2169-64-4

atsaribiini

 

2240-21-3

tiofuradeeni

 

2353-33-5

desitabiini

 

2385-81-1

furetidiini

 

2622-24-4

protikseeni

 

2627-69-2

akadesiini

 

2709-56-0

flupentiksoli

 

2949-95-3

tiksadiili

 

3056-17-5

stavudiini

 

3064-61-7

natriumstibokaptaatti

 

3094-09-5

doksifluridiini

 

3105-97-3

hykantoni

 

3363-58-4

nifurfoliini

 

3605-01-4

piribediili

 

3615-74-5

promolaatti

 

3731-59-7

moroksydiini

 

3778-73-2

ifosfamidi

 

3780-72-1

morsuksimidi

 

3795-88-8

levofuraltadoni

 

3876-10-6

klominireksi

 

4047-34-1

tranteliniumbromidi

 

4177-58-6

klotiksamidi

 

4291-63-8

kladribiini

 

4295-63-0

meprotiksoli

 

4304-40-9

teniumklosilaatti

 

4378-36-3

fenbutratsaatti

 

4397-91-5

nikofuraatti

 

4448-96-8

solypertiini

 

4741-41-7

deksoksadroli

 

4792-18-1

levoksadroli

 

4936-47-4

nifurateeli

 

4969-02-2

metikseeni

 

4991-65-5

tioksoloni

 

5029-05-0

antieniitti

 

5036-02-2

tetramisoli

 

5036-03-3

nifurdatsiili

 

5053-06-5

fenspiridi

 

5055-20-9

nifurkinatsoli

 

5118-17-2

furatsoliumkloridi

 

5169-78-8

tipepidiini

 

5536-17-4

vidarabiini

 

5571-97-1

dikloorimetsanoni

 

5578-73-4

sanginariumkloridi

 

5579-85-1

bromiklorenoni

 

5581-46-4

molinatsoni

 

5585-93-3

oksipendyyli

 

5588-29-4

fenmetramidi

 

5617-26-5

difenkloksatsiini

 

5666-11-5

levomoramidi

 

5696-09-3

proksatsoli

 

5696-17-3

epipropidiini

 

5800-19-1

metiapiini

 

5845-26-1

tiatsesiimi

 

6281-26-1

furmetoksadoni

 

6363-02-6

nitramisoli

 

6495-46-1

dioksadroli

 

6506-37-2

nimoratsoli

 

6536-18-1

moratsoni

 

6577-41-9

oksapiumjodidi

 

7035-04-3

pyridaroni

 

7125-73-7

flumetramidi

 

7219-91-2

tiheksinolimetyylibromidi

 

7247-57-6

heteroniumbromidi

 

7261-97-4

dantroleeni

 

7361-61-7

ksylatsiini

 

7416-34-4

molindoni

 

7481-89-2

tsalsitabiini

 

7489-66-9

tipindoli

 

7696-00-6

mitoteeniamiini

 

7716-60-1

etisatsoli

 

7724-76-7

ribopriini

 

7761-75-3

furtereeni

 

9004-04-0

aprotiniini

 

10072-48-7

asefurtiamiini

 

10189-94-3

bepiastiini

 

10202-40-1

flutitsenoli

 

13355-00-5

kaliummelarsonyyli

 

13411-16-0

nifurpirinoli

 

13445-12-0

jobutonihappo

 

13448-22-1

klorotepiini

 

13669-70-0

nefopaami

 

14008-66-3

pinoksepiini

 

14008-71-0

ksantioli

 

14028-44-5

amoksapiini

 

14176-10-4

setiediili

 

14176-49-9

tiletamiini

 

14461-91-7

syklatsodoni

 

14504-73-5

tritokvaliini

 

14698-29-4

oksoliinihappo

 

14769-73-4

levamisoli

 

14769-74-5

deksamisoli

 

14785-50-3

tiapirinoli

 

14796-28-2

klodanoleeni

 

15176-29-1

edoksudiini

 

15179-96-1

nifurimidi

 

15301-45-8

antafeniitti

 

15301-52-7

sykleksanoni

 

15301-69-6

flavoksaatti

 

15302-16-6

fenotsoloni

 

15311-77-0

kloksypendyyli

 

15351-04-9

bekantoni

 

15518-84-0

mobekarbi

 

15574-96-6

pitsotifeeni

 

15686-72-3

tibrofaani

 

15686-83-6

pyranteli

 

15687-22-6

foleskutoli

 

16485-05-5

oksadimediini

 

16509-11-8

natriumotimeraatti

 

16562-98-4

klantifeeni

 

16759-59-4

benoksafosi

 

16781-39-8

etasuliini

 

16985-03-8

nonabiini

 

17176-17-9

ademetioniini

 

17692-22-7

metitsoliini

 

17692-24-9

bisoksatiini

 

17692-35-2

etofuradiini

 

17692-39-6

fomokaiini

 

17692-56-7

moksikumoni

 

17692-63-6

oksitefoniumbromidi

 

17692-71-6

vanitiolidi

 

17854-59-0

mepiksanoksi

 

17902-23-7

tegafuuri

 

18053-31-1

fominobeeni

 

18464-39-6

karoksatsoni

 

18471-20-0

ditatsoli

 

18857-59-5

nifurmatsoli

 

19216-56-9

pratsosiini

 

19388-87-5

taurolidiini

 

19395-58-5

mokvitsoni

 

19885-51-9

aranotiini

 

20229-30-5

metitepiini

 

20574-50-9

moranteli

 

21256-18-8

oksaprotsiini

 

21440-97-1

brofoksiini

 

21489-20-3

talsupraami

 

21500-98-1

tenosyklidiini

 

21512-15-2

sitenatsoni

 

21679-14-1

fludarabiini

 

21715-46-8

etifoksiini

 

21820-82-6

fenpipaloni

 

22013-23-6

metoksepiini

 

22089-22-1

trofosfamidi

 

22131-35-7

butalamiini

 

22292-91-7

naranoli

 

22293-47-6

feprosidniini

 

22514-23-4

fopirtoliini

 

22619-35-8

tioklomaroli

 

22661-76-3

amoproksaani

 

23256-30-6

nifurtimoksi

 

23271-74-1

fedrilaatti

 

23707-33-7

metrifudiili

 

23744-24-3

pipoksolaani

 

23964-58-1

artikaiini

 

24237-54-5

tinoridiini

 

24632-47-1

nifurpiponi

 

24886-52-0

pipofetsiini

 

25392-50-1

oksatsoroni

 

25526-93-6

alovudiini

 

25683-71-0

teritsidoni

 

25717-80-0

molsidomiini

 

25905-77-5

minapriini

 

26058-50-4

dotefoniumbromidi

 

26350-39-0

nifuritsoni

 

26513-79-1

paraksatsoni

 

26513-90-6

letimidi

 

26615-21-4

tsotepiini

 

26629-87-8

oksaflotsaani

 

26839-75-8

timololi

 

27060-91-9

flutatsolaami

 

27199-40-2

pifeksoli

 

27574-24-9

tropatepiini

 

27591-42-0

oksatsidioni

 

28189-85-7

etoksadroli

 

28657-80-9

sinoksakiini

 

28810-23-3

tsepastiini

 

28820-28-2

naftoksaatti

 

29050-11-1

seklatsoni

 

29053-27-8

meseklatsoni

 

29218-27-7

toloksatoni

 

29462-18-8

bentatsepaami

 

29936-79-6

mofoksiimi

 

30271-85-3

ratsinodiili

 

30516-87-1

tsidovudiini

 

30840-27-8

pretiadiili

 

30868-30-5

piratsofuriini

 

30914-89-7

flumeksadoli

 

31428-61-2

tiamenidiini

 

31430-18-9

nokodatsoli

 

31698-14-3

ansitabiini

 

31848-01-8

morklofoni

 

31868-18-5

meksatsolaami

 

33005-95-7

tiaprofeenihappo

 

33588-20-4

klidafidiini

 

33665-90-6

asesulfaami

 

33743-96-3

proroksaani

 

33876-97-0

linisidomiini

 

34042-85-8

sudoksikaami

 

34161-24-5

fipeksidi

 

34552-84-6

isoksikaami

 

34580-13-7

ketotifeeni

 

34740-13-1

profeksaloni

 

34784-64-0

tertatololi

 

34959-30-3

atsaspiriumkloridi

 

34976-39-1

tioksasiini

 

35035-05-3

timepidiumbromidi

 

35067-47-1

droksakiini

 

35423-51-9

tisokromidi

 

35619-65-9

tritiotsiini

 

35843-07-3

morokromeeni

 

35846-53-8

maitansiini

 

35943-35-2

trisiribiini

 

36067-73-9

atsepeksoli

 

36322-90-4

piroksikaami

 

36471-39-3

nuklotikseeni

 

36505-82-5

prodolihappo

 

36791-04-5

ribaviriini

 

37065-29-5

miloksasiini

 

37132-72-2

fotretamiini

 

37681-00-8

kumatsoliini

 

37753-10-9

sufosfamidi

 

37855-92-8

atsanatori

 

37967-98-9

tienopramiini

 

38070-41-6

tiodoniumkloridi

 

38373-83-0

romifenoni

 

38668-01-8

taurultaami

 

38955-22-5

pinadoliini

 

38957-41-4

emorfatsoni

 

39178-37-5

inikaroni

 

39567-20-9

olpimedoni

 

39577-19-0

pikumasti

 

39633-62-0

aklantaatti

 

39754-64-8

tifemoksoni

 

39978-42-2

nifurtsidi

 

40054-69-1

etitsolaami

 

40180-04-9

tieniilihappo

 

40198-53-6

tioksaprofeeni

 

40680-87-3

piprofuroli

 

40828-46-4

suprofeeni

 

41152-17-4

morforeks

 

41340-25-4

etodolaakki

 

41717-30-0

befuraliini

 

41992-23-8

spirogermanium

 

42024-98-6

matsatikoli

 

42110-58-7

metioksaatti

 

42228-92-2

asivisiini

 

42239-60-1

tilotsepiini

 

42399-41-7

diltiatseemi

 

42408-80-0

tandamiini

 

46817-91-8

viloksatsiini

 

47420-28-0

triksolaani

 

47543-65-7

prenoksdiatsiini

 

50435-25-1

nimidaani

 

50708-95-7

tinabinoli

 

50924-49-7

mitsoribiini

 

51022-75-4

kliprofeeni

 

51234-28-7

benoksaprofeeni

 

51322-75-9

titsanidiini

 

51527-19-6

tianafaakki

 

51934-76-0

jomoriinihappo

 

52042-24-7

diproksadoli

 

52279-59-1

moksnidatsoli

 

52549-17-4

pranoprofeeni

 

52832-91-4

ksinomiliini

 

52867-74-0

tsoloperoni

 

52867-77-3

flutsoperiini

 

53003-81-9

ivarimodi

 

53123-88-9

sirolimuusi

 

53251-94-8

pinaveriumbromidi

 

53731-36-5

florediili

 

53736-51-9

kromitriili

 

53772-83-1

tsuklopentiksoli

 

53813-83-5

surikloni

 

53910-25-1

pentostatiini

 

54063-50-2

mofloveriini

 

54187-04-1

rilmenidiini

 

54340-59-9

kinkarbaatti

 

54340-66-8

subendatsoli

 

54341-02-5

piflutiksoli

 

54376-91-9

tipetropiumbromidi

 

54400-59-8

butamisoli

 

55142-85-3

tiklopidiini

 

55694-83-2

pentitsidoni

 

55694-98-9

siklafriini

 

55726-47-1

enositabiini

 

55837-23-5

teflutiksoli

 

56119-96-1

furodatsoli

 

56208-01-6

pifarniini

 

56391-55-0

oktatsamidi

 

56969-22-3

oksapadoli

 

57010-31-8

tiapamiili

 

57067-46-6

isamoksoli

 

57083-89-3

peralopridi

 

57474-29-0

nifurokiini

 

57726-65-5

nufenoksoli

 

58001-44-8

klavulaanihappo

 

58019-65-1

nabatseniili

 

58095-31-1

sulbenoksi

 

58416-00-5

protiofaatti

 

58433-11-7

tilomisoli

 

58712-69-9

traksanoksi

 

58765-21-2

siklotitsolaami

 

59653-74-6

teroksironi

 

59755-82-7

enolikaami

 

59798-73-1

enilospironi

 

59804-37-4

tenoksikaami

 

59831-63-9

dokonatsoli

 

59840-71-0

pitenodiili

 

59937-28-9

malotilaatti

 

60085-78-1

klopipatsaani

 

60136-25-6

epervudiini

 

60175-95-3

omonasteiini

 

60207-31-0

atsakonatsoli

 

60248-23-9

fupratsoli

 

60929-23-9

indeloksatsiini

 

60940-34-3

ebseleeni

 

61220-69-7

tiopinaakki

 

61325-80-2

flumetsapiini

 

61400-59-7

parkonatsoli

 

61477-97-2

datsolisiini

 

61869-08-7

paroksetiini

 

62265-68-3

kinfamidi

 

62380-23-8

sinekromeeni

 

62435-42-1

perfosfamidi

 

62473-79-4

teniloksatsiini

 

62904-71-6

dokspikomiini

 

63394-05-8

plafibridi

 

63590-64-7

teratsosiini

 

63638-91-5

brofaromiini

 

63996-84-9

tibalosiini

 

64224-21-1

oltipratsi

 

64420-40-2

etibendatsoli

 

64603-91-4

gaboksadoli

 

64748-79-4

atsumoleeni

 

64860-67-9

valperinoli

 

65277-42-1

ketokonatsoli

 

65509-24-2

maroksepiini

 

65509-66-2

sitatepiini

 

65847-85-0

morniflumaatti

 

65886-71-7

fatsarabiini

 

65899-73-2

tiokonatsoli

 

66203-00-7

karokainidi

 

66203-94-9

murokainidi

 

66556-74-9

nabitaani

 

66564-16-7

siklosidomiini

 

66788-41-8

tinofedriini

 

66898-62-2

talniflumaatti

 

66934-18-7

flunoksaprofeeni

 

66969-81-1

tiodatsosiini

 

66981-73-5

tianeptiini

 

67489-39-8

talmetasiini

 

67915-31-5

terkonatsoli

 

68020-77-9

karpratsidiili

 

68134-81-6

gasyklidiini

 

68302-57-8

amleksanoksi

 

68367-52-2

sorbiniili

 

69049-73-6

nedokromiili

 

69118-25-8

sinepaksadiili

 

69123-90-6

fiasitabiini

 

69123-98-4

fialuridiini

 

69304-47-8

brivudiini

 

69425-13-4

prifeloni

 

69655-05-6

didanosiini

 

69815-38-9

proksorfaani

 

70374-39-9

lornoksikaami

 

70384-91-7

lortalamiini

 

70833-07-7

prifuroliini

 

71320-77-9

moklobemidi

 

71620-89-8

reboksetiini

 

71731-58-3

tikvitsiumbromidi

 

71923-29-0

fludoksoponi

 

71923-34-7

klodoksoponi

 

72324-18-6

steproniini

 

72444-63-4

lodiperoni

 

72467-44-8

piklonidiini

 

72481-99-3

brokrinaatti

 

72803-02-2

darodipiini

 

72822-56-1

atsaloksaani

 

72830-39-8

oksmetidiini

 

72895-88-6

eltenaakki

 

73080-51-0

repirinasti

 

73815-11-9

simoksatoni

 

74191-85-8

doksatsosiini

 

75358-37-1

linogliridi

 

75458-65-0

tienokarbiini

 

75695-93-1

isradipiini

 

75706-12-6

leflunomidi

 

75841-82-6

mopidralatsiini

 

75949-60-9

isoksaprololi

 

75963-52-9

nuklomedoni

 

76053-16-2

reklatsepaami

 

76596-57-1

broksateroli

 

76732-75-7

pikartamidi

 

76743-10-7

lukartamidi

 

77181-69-2

sorivudiini

 

77590-92-2

suprokloni

 

77590-96-6

flordipiini

 

77658-97-0

anaksironi

 

77695-52-4

ekastololi

 

78168-92-0

filenadoli

 

78410-57-8

osiltidi

 

78613-35-1

amorolfiini

 

78967-07-4

mofetsolaakki

 

78994-23-7

levormeloksifeeni

 

78994-24-8

ormeloksifeeni

 

79253-92-2

tatsiprinoni

 

79262-46-7

savoksepiini

 

79784-22-8

barukainidi

 

79874-76-3

delmopinoli

 

79944-58-4

idatsoksaani

 

80263-73-6

eklatsolasti

 

80680-05-3

tivanidatsoli

 

80763-86-6

glunikaatti

 

80880-90-6

telentsepiini

 

81167-16-0

imiloksaani

 

81382-51-6

pentiapiini

 

81403-80-7

alfutsosiini

 

81656-30-6

tifluadomi

 

81801-12-9

ksamoteroli

 

82140-22-5

etolotifeeni

 

82239-52-9

moksirapriini

 

82650-83-7

tenilapiini

 

82857-82-7

ilepsimidi

 

83153-39-3

tiprinasti

 

83380-47-6

ofloksasiini

 

83573-53-9

titsabriini

 

83602-05-5

spiraprilaatti

 

83647-97-6

spirapriili

 

83656-38-6

ipramidiili

 

83784-21-8

menabitaani

 

83903-06-4

lupitidiini

 

84071-15-8

ramiksotidiini

 

84145-89-1

almoksatoni

 

84145-90-4

nafoksadoli

 

84449-90-1

raloksifeeni

 

84558-93-0

netivudiini

 

84611-23-4

erdosteiini

 

84625-59-2

dotaritsiini

 

84625-61-6

itrakonatsoli

 

84697-21-2

tsinokonatsoli

 

84697-22-3

tubulotsoli

 

85076-06-8

aksamotsidi

 

85118-42-9

lufuradomi

 

85118-44-1

minokromiili

 

85666-24-6

furegrelaatti

 

86048-40-0

kvatsolasti

 

86433-40-1

terflavoksaatti

 

86434-57-3

beperidiumjodidi

 

86487-64-1

setoperoni

 

86636-93-3

neflumotsidi

 

86696-86-8

tenilsetaami

 

87051-43-2

ritanseriini

 

87151-85-7

spiralodiini

 

87495-31-6

disoksariili

 

87691-91-6

tiospironi

 

87940-60-1

eprobemidi

 

88053-05-8

sinoksopatsidi

 

88058-88-2

naksagolidi

 

88859-04-5

mafosamidi

 

89197-32-0

efaroksaani

 

89213-87-6

karperitidi

 

89482-00-8

tsaltoprofeeni

 

89651-00-3

voksergolidi

 

89875-86-5

tiflukarbiini

 

89943-82-8

sikletaniini

 

90055-97-3

tienoksololi

 

90101-16-9

droksikaami

 

90243-97-3

spiklamiini

 

90326-85-5

nesapidiili

 

90697-57-7

motapitsoni

 

90729-41-2

oksodipiini

 

90779-69-4

atosibaani

 

91833-77-1

rokastiini

 

92569-65-8

aprikaliimi

 

92623-83-1

pravadoliini

 

94011-82-2

batsinapriini

 

94149-41-4

midesteiini

 

94470-67-4

kromakaliimi

 

94535-50-9

levkromakaliimi

 

94746-78-8

molrasetaami

 

95058-70-1

niktiatseemi

 

95058-81-4

gemsitabiini

 

95105-77-4

sornidipiini

 

95232-68-1

tenosaali

 

95588-08-2

tipentosiini

 

95896-08-5

anaritidi

 

96125-53-0

klentiatseemi

 

96306-34-2

timeloteemi

 

97852-72-7

tibeenelasti

 

98205-89-1

flesinoksaani

 

98224-03-4

eltopratsiini

 

99156-66-8

barmastiini

 

99248-32-5

donetidiini

 

99453-84-6

nelteneksiini

 

99464-64-9

ampiroksikaami

 

99592-32-2

sertakonatsoli

 

99803-72-2

nerbakadoli

 

100927-14-8

befiperidi

 

100986-85-4

levofloksasiini

 

101335-99-3

eprovafeeni

 

101363-10-4

rufloksasiini

 

101506-83-6

namiroteeni

 

101530-10-3

lanokonatsoli

 

101626-70-4

talipeksoli

 

102908-59-8

binospironi

 

103177-37-3

pranlukasti

 

103222-11-3

vapreotidi

 

103255-66-9

patsinakloni

 

103624-59-5

traboksopiini

 

103946-15-2

elnadipiini

 

103980-45-6

metostilenoli

 

104454-71-9

ipenoksatsoni

 

104456-79-3

siskonatsoli

 

104987-11-3

takrolimuusi

 

105118-13-6

iprotiatseemi

 

105182-45-4

fluparoksaani

 

105219-56-5

apafantti

 

105567-83-7

berefriini

 

105685-11-8

batopratsiini

 

106073-01-2

taniploni

 

106100-65-6

fasiploni

 

106266-06-2

risperidoni

 

106707-51-1

dobupridi

 

106972-33-2

denipridi

 

107233-08-9

sevimeliini

 

107320-86-5

isomolpaani

 

107452-89-1

tsikonotidi

 

108001-60-1

trokvidatsoli

 

108736-35-2

lanreotidi

 

108912-17-0

atliprofeeni

 

109543-76-2

romatsariitti

 

109683-61-6

utibapriili

 

109683-79-6

utibaprilaatti

 

109826-26-8

tsaldaridi

 

110143-10-7

lodenosiini

 

110221-53-9

temokaprilaatti

 

110314-48-2

adotselesiini

 

110588-56-2

noberastiini

 

110588-57-3

saperkonatsoli

 

111011-63-3

efonidipiini

 

111393-84-1

amitiviiri

 

111406-87-2

tsileutoni

 

111902-57-9

temokapriili

 

111974-69-7

ketiapiini

 

112018-01-6

bemoradaani

 

112362-50-2

dalfopristiini

 

112885-41-3

mosapridi

 

112887-68-0

raltitreksedi

 

112893-26-2

beklikonatsoli

 

113457-05-9

ledoksantroni

 

113665-84-2

klopidogreeli

 

113759-50-5

kronidipiini

 

114030-44-3

dekspemedolaakki

 

114686-12-3

imitrodasti

 

114716-16-4

pemedolaakki

 

114776-28-2

bepafantti

 

115103-54-3

tiagabiini

 

115464-77-2

elopipratsoli

 

115550-35-1

marbofloksasiini

 

116289-53-3

tulopafantti

 

116476-13-2

semotiadiili

 

116476-16-5

levosemotiadiili

 

116539-59-4

duloksetiini

 

117279-73-9

israpafantti

 

117523-47-4

mirfentaniili

 

117545-11-6

bimakaliimi

 

118288-08-7

lafutidiini

 

118292-40-3

tatsaroteeni

 

118812-69-4

ularitidi

 

118976-38-8

dabelotiini

 

119302-91-9

rokuroniumbromidi

 

119413-55-7

elgodipiini

 

119625-78-4

terlakireeni

 

119719-11-8

ilatreotidi

 

119813-10-4

kartselesiini

 

120210-48-2

tenidaappi

 

120819-70-7

naroparsiili

 

121029-11-6

altokvaliini

 

121032-29-9

neltsarabiini

 

121288-39-9

loksoribiini

 

121617-11-6

savipratsoli

 

121929-20-2

tsonikletsoli

 

122254-45-9

glenvastatiini

 

122384-88-7

amlintidi

 

123040-69-7

atsasetroni

 

123447-62-1

prulifloksasiini

 

124012-42-6

galositabiini

 

124066-33-7

taurosteiini

 

124378-77-4

enalodiini

 

124423-84-3

panadiploni

 

125372-33-0

dakopafantti

 

125533-88-2

mofaroteeni

 

126294-30-2

sagandipiini

 

127045-41-4

patsufloksasiini

 

127214-23-7

kamiglibosi

 

127308-82-1

tsamifenasiini

 

127625-29-0

fananseriini

 

128620-82-6

limatsosiikki

 

129029-23-8

okaperidoni

 

129336-81-8

tenosiproli

 

129729-66-4

emakaliimi

 

130308-48-4

ikatibantti

 

130370-60-4

batimastaatti

 

130403-08-6

soretolidi

 

130782-54-6

besiparsiili

 

131094-16-1

trafermiini

 

131796-63-9

odapipaami

 

131986-45-3

ksanomeliini

 

131987-54-7

tatsomeliini

 

132014-21-2

rilmakaliimi

 

132019-54-6

monatepiili

 

132338-79-5

terikalantti

 

132418-35-0

setipafantti

 

132418-36-1

rosepafantti

 

132539-06-1

olantsapiini

 

132722-74-8

pirsidomiini

 

133040-01-4

eprosartaani

 

133099-04-4

darifenasiini

 

133107-64-9

lisproinsuliini

 

133242-30-5

landiololi

 

133454-47-4

iloperidoni

 

134564-82-2

befloksatoni

 

134678-17-4

lamivudiini

 

135202-79-8

ilonidaapi

 

135459-90-4

ranelihappo

 

135928-30-2

beloksepiini

 

136087-85-9

fidarestaatti

 

137214-72-3

iliparisiili

 

137500-42-6

darsidomiini

 

138068-37-8

lepirudiini

 

138298-79-0

alnespironi

 

138661-02-6

pentetreotidi

 

138661-03-7

furnidipiini

 

138778-28-6

siratiatseemi

 

139225-22-2

panamesiini

 

139264-17-8

tsolmitriptaani

 

141575-50-0

vedaklidiini

 

141790-23-0

fotsivudiinitidoksiili

 

143248-63-9

sinitrodiili

 

143249-88-1

deksefaroksaani

 

143393-27-5

atsalanstaatti

 

143443-90-7

ifetrobaani

 

143631-62-3

siprokireeni

 

144245-52-3

fomivirseeni

 

145508-78-7

ikopetsiili

 

145574-90-9

skopinasti

 

145781-32-4

tsolasartaani

 

147432-77-7

ontatsolasti

 

147650-57-5

tererstigmiini

 

148031-34-9

eptifibatidi

 

148152-63-0

napitaani

 

148564-47-0

milfasartaani

 

148998-94-1

trekovirseeni

 

149908-53-2

atsimilidi

 

150490-85-0

berupipaami

 

151126-32-8

pramlintidi

 

151356-08-0

afovirseeni

 

152317-89-0

alniditaani

 

153168-05-9

plekonariili

 

153420-96-3

atibeproni

 

153507-46-1

bibapsitidi

 

154355-76-7

atreleutoni

 

154361-50-9

kapesitabiini

 

154598-52-4

efavirentsi

 

155773-59-4

ensakuliini

 

159098-79-0

tilnoprofeeniarbamel

 

163252-36-6

klevudiini

 

164178-54-5

matsokaliimi

 

165800-03-3

linetsolidi

 

165800-04-4

eperetsolidi

 

167305-00-2

omapatrilaatti

 

170902-47-3

roksifibaani

 

176894-09-0

omiloksetiini

 

179474-81-8

prukalopridi

 

183747-35-5

nepadutantti

2935 00 90

54-31-9

furosemidi

 

57-66-9

probenesidi

 

57-67-0

sulfaguanidiini

 

57-68-1

sulfadimidiini

 

58-93-5

hydroklooritiatsidi

 

58-94-6

klooritiatsidi

 

59-40-5

sulfakinoksaliini

 

59-66-5

asetatsolamidi

 

61-56-3

sultiaami

 

63-74-1

sulfanilamidi

 

64-77-7

tolbutamidi

 

68-35-9

sulfadiatsiini

 

72-14-0

sulfatiatsoli

 

73-48-3

bendroflumetiatsidi

 

73-49-4

kinetatsoni

 

77-36-1

klooritalidoni

 

80-13-7

halatsoni

 

80-32-0

sulfaklooripyridatsiini

 

80-34-2

glyprotiatsoli

 

80-35-3

sulfametoksipyridatsiini

 

85-73-4

ftalyylisulfatiatsoli

 

91-33-8

bentstiatsidi

 

94-19-9

sulfaetidoli

 

94-20-2

klooripropamidi

 

96-62-8

dinseedi

 

98-75-9

propatsolamidi

 

102-65-8

sulfaklotsiini

 

104-22-3

bentsyylisulfamidi

 

115-68-4

sulfadikramidi

 

116-42-7

sulfaproksiliini

 

116-43-8

sukkinyylisulfatiatsoli

 

119-85-7

vanyylidisulfamidi

 

120-97-8

diklofenamidi

 

121-64-2

sulokarbilaatti

 

122-11-2

sulfadimetoksiini

 

122-16-7

sulfanitraani

 

122-89-4

mesulfamidi

 

127-58-2

sulfameratsiininatrium

 

127-65-1

tosyylikloramidinatrium

 

127-69-5

sulfafuratsoli

 

127-71-9

sulfabentsamidi

 

127-77-5

sulfabentsi

 

127-79-7

sulfameratsiini

 

128-12-1

sulfadiasulfoninatrium

 

133-67-5

trikloorimetiatsidi

 

135-07-9

metyklotiatsidi

 

135-09-1

hydroflumetiatsidi

 

138-39-6

mafenidi

 

138-41-0

kartsenidi

 

139-56-0

salatsosulfamidi

 

144-80-9

sulfasetamidi

 

144-82-1

sulfametitsoli

 

144-83-2

sulfapyridiini

 

148-56-1

flumetiatsidi

 

152-47-6

sulfaleeni

 

316-81-4

tioproperatsiini

 

339-43-5

karbutamidi

 

346-18-9

polytiatsidi

 

451-71-8

glyheksamidi

 

473-42-7

nitrosulfatiatsoli

 

485-24-5

ftalyylisulfametitsoli

 

485-41-6

sulfakrysoidiini

 

498-78-2

stearyylisulfamidi

 

515-49-1

sulfatiourea

 

515-57-1

maleyylisulfatiatsoli

 

515-58-2

salatsosulfatiatsoli

 

515-64-0

sulfisomidiini

 

526-08-9

sulfafenatsoli

 

535-65-9

glybutiatsoli

 

547-32-0

sulfadiatsiininatrium

 

547-44-4

sulfakarbamidi

 

554-57-4

metatsolamidi

 

565-33-3

metaheksamidi

 

599-79-1

sulfasalatsiini

 

599-88-2

sulfaperiini

 

631-27-6

glyklopyramidi

 

632-00-8

sulfasomitsoli

 

636-54-4

klopamidi

 

651-06-9

sulfametoksidiatsiini

 

664-95-9

glysyklamidi

 

671-88-5

disulfamidi

 

671-95-4

klofenamidi

 

723-42-2

ditolamidi

 

723-46-6

sulfametoksatsoli

 

729-99-7

sulfamoksoli

 

742-20-1

syklopentiatsidi

 

852-19-7

sulfapyratsoli

 

968-81-0

asetoheksamidi

 

1027-87-8

tolpentamidi

 

1034-82-8

heptolamidi

 

1038-59-1

glyoktamidi

 

1084-65-7

metikraani

 

1150-20-5

atsaboni

 

1156-19-0

tolatsamidi

 

1161-88-2

sulfatolamidi

 

1213-06-5

etebenesidi

 

1220-83-3

sulfamonometoksiini

 

1228-19-9

glypinamidi

 

1421-68-7

amidefriinimesilaatti

 

1492-02-0

glybutsoli

 

1580-83-2

paraflutitsidi

 

1764-85-8

epititsidi

 

1766-91-2

penflutitsidi

 

1824-52-8

bemetitsidi

 

1824-58-4

etiatsidi

 

1984-94-7

sulfasymatsiini

 

2043-38-1

butitsidi

 

2127-01-7

kloreksoloni

 

2259-96-3

syklotiatsidi

 

2315-08-4

salatsosulfadimidiini

 

2447-57-6

sulfadoksiini

 

2455-92-7

sulklamidi

 

3074-35-9

glidatsamidi

 

3184-59-6

alipamidi

 

3313-26-6

tiotikseeni

 

3436-11-1

delfantriini

 

3459-20-9

glymidiininatrium

 

3563-14-2

sulfasukkinamidi

 

3567-08-6

glysobutsoli

 

3568-00-1

mebutitsidi

 

3688-85-5

tiamitsidi

 

3692-44-2

tioheksamidi

 

3754-19-6

ambusidi

 

3772-76-7

sulfametomidiini

 

3930-20-9

sotaloli

 

4015-18-3

sulfaklomidi

 

4267-05-4

teklotiatsidi

 

5588-16-9

altitsidi

 

5588-38-5

tolpyrramidi

 

7007-76-3

glukosulfamidi

 

7007-88-7

butadiatsamidi

 

7195-27-9

mefrusidi

 

7456-24-8

dimetotiatsiini

 

7541-30-2

mesupriini

 

10238-21-8

glibenklamidi

 

13369-07-8

sulfatrotsoli

 

13642-52-9

soterenoli

 

13957-38-5

hydrobentitsidi

 

14293-44-8

ksipamidi

 

14376-16-0

sulfaloksihappo

 

15676-16-1

sulpiridi

 

17560-51-9

metolatsoni

 

17784-12-2

sulfakitiini

 

20287-37-0

fenkitsoni

 

21132-59-2

patsoksidi

 

21187-98-4

gliklatsidi

 

21662-79-3

sulfasekoli

 

22736-85-2

diflumidoni

 

22933-72-8

salatsodiini

 

23256-23-7

sulfatroksatsoli

 

23672-07-3

levosulpiridi

 

24243-89-8

triflumidaatti

 

24455-58-1

glisetaniili

 

24477-37-0

glisolamidi

 

25046-79-1

glisoksepidi

 

26807-65-8

indapamidi

 

26944-48-9

glibornuridi

 

27031-08-9

sulfaguanoli

 

27589-33-9

atsosemidi

 

28395-03-1

bumetanidi

 

29094-61-9

glipitsidi

 

30236-32-9

dekssotaloli

 

30279-49-3

suklofenidi

 

32059-27-1

sumetitsidi

 

32295-18-4

tosifeeni

 

32797-92-5

glisentidi

 

32909-92-5

sulfametroli

 

33342-05-1

glikidoni

 

35273-88-2

gliflumidi

 

36148-38-6

besunidi

 

36980-34-4

glikaramidi

 

37000-20-7

tsinteroli

 

37598-94-0

glipalamidi

 

39860-99-6

pipotiatsiini

 

42583-55-1

karmetitsidi

 

42792-26-7

isosulpridi

 

51264-14-3

amsakriini

 

51803-78-2

nimesulidi

 

51876-98-3

gliamilidi

 

52157-91-2

galosemidi

 

52406-01-6

uredofossi

 

52430-65-6

glisamuridi

 

52994-25-9

glikondamidi

 

54063-55-7

sulfakloratsoli

 

55837-27-9

piretanidi

 

56211-40-6

torasemidi

 

56302-13-7

satranidatsoli

 

56488-58-5

titsolemidi

 

56488-61-0

flubepridi

 

57479-88-6

sulmepridi

 

60200-06-8

kloorisuloni

 

61477-95-0

monalatsonidinatrium

 

63198-97-0

viroksiimi

 

64099-44-1

kisultatsiini

 

65761-24-2

sulfamatsoni

 

66644-81-3

veralipridi

 

68291-97-4

tsonisamidi

 

68475-40-1

sipropridi

 

68556-59-2

prosulpridi

 

68677-06-5

lorapridi

 

69387-87-7

tinisulpridi

 

71010-45-2

glisindamidi

 

72131-33-0

sulotrobaani

 

72301-78-1

tsinviroksiimi

 

72301-79-2

enviroksiimi

 

73747-20-3

sulverapridi

 

73803-48-2

tripamidi

 

74863-84-6

argatrobaani

 

75820-08-5

tsidapamidi

 

77989-60-7

metibridi

 

79094-20-5

daltrobaani

 

80937-31-1

flosulidi

 

81428-04-8

taltrimidi

 

81982-32-3

alpiropridi

 

82666-62-4

sulosemidi

 

85320-68-9

amosulaloli

 

85977-49-7

tauromustiini

 

87051-13-6

tosuluuri

 

90207-12-8

sulikrinaatti

 

90992-25-9

besulpamidi

 

93479-97-1

glimepiridi

 

100981-43-9

ebrotidiini

 

101526-83-4

sematilidi

 

103628-46-2

sumatriptaani

 

103745-39-7

fasudiili

 

106133-20-4

tamsulosiini

 

107753-78-6

tsafirlukasti

 

108894-39-9

sitalidoni

 

110311-27-8

sulofenuuri

 

111974-60-8

ritolukasti

 

112966-96-8

domitrobaani

 

115256-11-6

dofetilidi

 

116649-85-5

ramatrobaani

 

119905-05-4

delekvamiini

 

120279-96-1

dortsolamidi

 

120688-08-6

risotilidi

 

120824-08-0

linotrobaani

 

121679-13-8

naratriptaani

 

122647-31-8

ibutilidi

 

123308-22-5

setsolamidi

 

125279-79-0

ersentilidi

 

127373-66-4

sivelestaatti

 

129981-36-8

sampatrilaatti

 

133267-19-3

artilidi

 

133276-80-9

samiksogreeli

 

136817-59-9

delavirdiini

 

138384-68-6

metesindi

 

138890-62-7

brintsolamidi

 

139133-26-9

leksipafantti

 

139133-27-0

nupafantti

 

139308-65-9

tolafentriini

 

139755-83-2

sildenafiili

 

140695-21-2

osutidiini

 

141626-36-0

dronedaroni

 

144494-65-5

tirofibaani

 

146623-69-0

saprisartaani

 

147536-97-8

bosentaani

 

149556-49-0

susalimodi

 

151140-96-4

avitriptaani

 

154323-57-6

almotriptaani

 

154397-77-0

napsagatraani

 

159634-47-6

ibutamoreeni

2936 10 00

137-76-8

ketotiamiini

 

137-86-0

oktotiamiini

 

6092-18-8

sykotiamiini

 

41294-56-8

alfakalsidoli

2936 21 00

68-26-8

retinoli

 

302-79-4

tretinoiini

 

4759-48-2

isotretinoiini

2936 22 00

59-43-8

tiamiini

 

59-58-5

prosultiamiini

 

154-87-0

kokarboksylaasi

 

532-40-1

monofosfotiamiini

2936 23 00

83-88-5

riboflaviini

2936 24 00

81-13-0

dekspantenoli

 

137-08-6

kalsiumpantotenaatti

 

16485-10-2

pantenoli

2936 25 00

65-23-6

pyridoksiini

2936 26 00

68-19-9

syanokobalamiini

 

13422-51-0

hydroksokobalamiini

 

13422-55-4

mesobalamiini

 

13870-90-1

kobamamidi

2936 27 00

50-81-7

askorbiinihappo

 

134-03-2

natriumaskorbaatti

2936 28 00

9002-96-4

tokofersolaani

 

40516-48-1

tretinoiinitokoferiili

 

61343-44-0

tokofenoksaatti

2936 29 10

59-30-3

foolihappo

 

1492-18-8

kalsiumfolinaatti

2936 29 30

58-85-5

biotiini

2936 29 90

50-14-6

ergokalsiferoli

 

59-67-6

nikotiinihappo

 

67-97-0

kolekalsiferoli

 

84-80-0

fytomenadioni

 

98-92-0

nikotinamidi

 

492-85-3

nikofoliini

 

5988-22-7

fytonadiolinatriumdifosfaatti

 

19356-17-3

kalsifedioli

 

32222-06-3

kalsitrioli

 

55721-11-4

sekalsiferoli

 

83805-11-2

falekalsitrioli

2937 11 00

12629-01-5

somatropiini

 

82030-87-3

somatreemi

 

89383-13-1

somidobovi

 

96353-48-9

somagrebovi

 

102733-72-2

sometripori

 

102744-97-8

sometribovi

 

106282-98-8

somalapori

 

119693-74-2

somenopori

 

123212-08-8

somatosalmi

 

126752-39-4

somavubovi

 

129566-95-6

somfasepori

2937 12 00

11061-68-0

insuliini, ihminen

2937 19 00

0-00-0

kortikoreliini

 

0-00-0

inisuliinidefalaani

 

50-56-6

oksitosiini

 

50-57-7

lypressiini

 

56-59-7

felypressiini

 

113-78-0

demoksitosiini

 

113-79-1

argipressiini

 

113-80-4

argiprestosiini

 

1393-25-5

sekretiini

 

3397-23-7

ornipressiini

 

9002-60-2

kortikotropiini

 

9002-61-3

koriongonadotropiini

 

9002-68-0

follitropiini alfa

 

9002-70-4

seerumigonadotropiini

 

9002-71-5

tyrotrofiini

 

9002-79-3

intermediini

 

9004-12-0

insuliinidalanaatti

 

9007-12-9

kalsitoniini

 

11000-17-2

vasopressiini injektio

 

11118-25-5

kalsitoniini, rotta

 

12279-41-3

seraktidi

 

12321-44-7

kalsitoniini, sika

 

14636-12-5

terlipressiini

 

16679-58-6

desmopressiini

 

16941-32-5

glukagoni

 

16960-16-0

tetrakosaktidi

 

17692-62-5

norleusaktidi

 

20282-58-0

trikosaktidi

 

21215-62-3

kalsitoniini, ihminen

 

22572-04-9

codaktidi

 

24305-27-9

protireliini

 

24870-04-0

giraktidi

 

26112-29-8

kalsitoniini, nauta

 

33515-09-2

gonadioreliini

 

33605-67-3

kargutosiini

 

34273-10-4

saralasiini

 

34765-96-3

alsaktidi

 

37025-55-1

karbetosiini

 

38234-21-8

fertireliini

 

38916-34-6

somatostatiini

 

47931-80-6

tosaktidi

 

47931-85-1

kalsitoniini, lohi

 

52232-67-4

teriparatidi

 

53714-56-0

leuproreliini

 

54017-73-1

murodermiini

 

57014-02-5

kalsitoniini, ankerias

 

57773-63-4

triptoreliini

 

57773-65-6

desloreliini

 

57982-77-1

busereliini

 

60731-46-6

elkatoniini

 

62305-86-6

orotireliini

 

65807-02-5

gosereliini

 

66866-63-5

lutreliini

 

68562-41-4

mekasermiini

 

68859-20-1

insuliiniargiini

 

69558-55-0

tymopentiini

 

76712-82-8

histreliini

 

76932-56-4

nafareliini

 

77727-10-7

nakartosiini

 

78664-73-0

posatireliini

 

83150-76-9

oktreotidi

 

83930-13-6

somatoreliini

 

85466-18-8

tymokartiini

 

86168-78-7

sermoreliini

 

89662-30-6

detireliksi

 

90243-66-6

montireliini

 

95729-65-0

atsetireliini

 

97048-13-0

urofollitropiini

 

100016-62-4

kalsitoniini, kana

 

103300-74-9

taltireliini

 

103451-84-9

avikationoni

 

105250-86-0

ebiratidi

 

105953-59-1

dumoreliini

 

111212-85-2

ersofermiini

 

116094-23-6

insuliini asparti

 

120287-85-6

setroreliksi

 

124904-93-4

ganireliksi

 

127932-90-5

ramoreliksi

 

140703-49-7

avoreliini

 

140703-51-1

eksamoreliini

 

144743-92-0

tevereliksi

 

144916-42-7

sonermiini

 

146706-68-5

rismoreliini

 

150490-84-9

follitropiini beeta

 

152923-57-4

lutropiinialfa

 

157238-32-9

setermiini

 

158861-67-7

pralmoreliini

 

160337-95-1

insuliini glargiini

 

165101-51-9

bekaplermiini

 

170851-70-4

ipamoreliini

 

177073-44-8

koriogonadotropiini alfa

 

182212-66-4

avotermiini

 

183552-38-7

abareliksi

 

308079-72-3

tymostimuliini

2937 21 00

50-23-7

hydrokortisoni

 

50-24-8

prednisoloni

 

53-03-2

prednisoni

 

53-06-5

kortisoni

2937 22 00

50-02-2

deksametasoni

 

53-33-8

parametasoni

 

53-34-9

fluprednisoloni

 

67-73-2

fluosinoloniasetonidi

 

124-94-7

triamkinoloni

 

127-31-1

fludrokortisoni

 

152-97-6

fluokortoloni

 

338-95-4

isoflupredoni

 

356-12-7

fluosinonidi

 

378-44-9

betametasoni

 

382-67-2

desoksimetasoni

 

426-13-1

fluorometoloni

 

595-52-8

deskinoloni

 

1524-88-5

fludroksikortidi

 

2135-17-3

flumetasoni

 

2193-87-5

fluprednideeni

 

2355-59-1

drosinonidi

 

2557-49-5

diflorasoni

 

2607-06-9

diflukortoloni

 

2825-60-7

formokortaali

 

3093-35-4

halsinonidi

 

3385-03-3

flunisolidi

 

3693-39-8

flukloroloniasetonidi

 

3841-11-0

fluperoloni

 

3924-70-7

amsinafaali

 

4419-39-0

beklometasoni

 

4732-48-3

meklorisoni

 

4828-27-7

klokortoloni

 

4989-94-0

triamkinolonifuretonidi

 

5251-34-3

kloprednoli

 

5534-05-4

betametasoniasibutaatti

 

5611-51-8

triamkinoloniheksasetonidi

 

7008-26-6

dikloori-isoni

 

7332-27-6

amsinafidi

 

19705-61-4

sikortonidi

 

21365-49-1

tralonidi

 

23674-86-4

difluprednaatti

 

24320-27-2

halokortoloni

 

25092-07-3

dimesoni

 

25122-41-2

klobetasoli

 

26849-57-0

triklonidi

 

28971-58-6

akrokinonidi

 

31002-79-6

triamkinolonibenetonidi

 

33124-50-4

fluokortiini

 

35135-68-3

kormetasoni

 

50629-82-8

halometasoni

 

51022-69-6

amsinonidi

 

52080-57-6

klooriprednisoni

 

54063-32-0

klobetasoni

 

57781-15-4

halopredoni

 

58497-00-0

prosinonidi

 

58524-83-7

siprokinonidi

 

59497-39-1

naflokorti

 

60135-22-0

flumoksonidi

 

67452-97-5

alklometasoni

 

74131-77-4

tikabesoni

 

78467-68-2

lokikortolonidisibaatti

 

83880-70-0

deksametasoniasefuraati

 

85197-77-9

tipredaani

 

87116-72-1

timobesoni

 

98651-66-2

ulobetasoli

 

103466-73-5

ikometasonienbutaatti

 

105102-22-5

mometasoni

 

106033-96-9

itrokinonidi

 

123013-22-9

amelometasoni

2937 23 00

50-28-2

estradioli

 

50-50-0

estradiolibentsoaatti

 

52-76-6

lynestrenoli

 

53-16-7

estroni

 

57-63-6

etinyyliestradioli

 

57-83-0

progesteroni

 

67-95-8

kingestroni

 

68-22-4

noretisteroni

 

68-23-5

noretynodreeli

 

68-96-2

hydroksiprogesteroni

 

72-33-3

mestranoli

 

79-64-1

dimetisteroni

 

152-43-2

kinestroli

 

152-62-5

dydrogesteroni

 

313-05-3

atsakosteroli

 

337-03-1

flugestoni

 

432-60-0

allyyliestrenoli

 

434-03-7

etisteroni

 

514-68-1

estriolisukkinaatti

 

520-85-4

medroksiprogesteroni

 

547-81-9

epiestrioli

 

566-48-3

formestaani

 

630-56-8

hydroksiprogesteronikaproaatti

 

797-63-7

levonorgestreeli

 

809-01-8

edogestroni

 

848-21-5

norgestrienoni

 

850-52-2

altrenogesti

 

896-71-9

tigestoli

 

965-90-2

etyyliestrenoli

 

977-79-7

medrogestoni

 

979-32-8

estradiolivaleraatti

 

1169-79-5

kinestradoli

 

1231-93-2

etynodioli

 

1253-28-7

gestonoronikaproaatti

 

1961-77-9

kloorimadinoni

 

2363-58-8

epitiostanoli

 

2740-52-5

anagestoni

 

2998-57-4

estramustiini

 

3124-93-4

etyneroni

 

3538-57-6

haloprogesteroni

 

3562-63-8

megestroli

 

3571-53-7

estradiolundekylaatti

 

3643-00-3

oksogestoni

 

4140-20-9

estrapronikaatti

 

5192-84-7

trengestoni

 

5367-84-0

klomegestoni

 

5630-53-5

tiboloni

 

5633-18-1

melengestroli

 

5941-36-6

estratsinoli

 

6533-00-2

norgestreeli

 

6795-60-4

norvinisteroni

 

7001-56-1

pentagestroni

 

7004-98-0

epimestroli

 

10116-22-0

demegestoni

 

10322-73-3

estrofuraatti

 

10448-96-1

almestroni

 

10592-65-1

kingestanoli

 

13563-60-5

norgesteroni

 

13885-31-9

orestraatti

 

14340-01-3

gestadienoli

 

15262-77-8

delmadinoni

 

16320-04-0

gestrinoni

 

16915-71-2

singestoli

 

19291-69-1

gestakloni

 

20047-75-0

klogestoni

 

23163-42-0

metynodioli

 

23873-85-0

proligestoni

 

25092-41-5

norgestomeetti

 

28014-46-2

polyestradiolifosfaatti

 

30781-27-2

amadinoni

 

34184-77-5

promegestoni

 

34816-55-2

moksestroli

 

35189-28-7

norgestimaatti

 

39219-28-8

promestrieeni

 

39791-20-3

nilestrioli

 

52279-58-0

metogesti

 

54024-22-5

desogestreeli

 

54048-10-1

etonogestreeli

 

54063-31-9

sismadinoni

 

54063-33-1

kloksestradioli

 

58691-88-6

nomegestroli

 

60282-87-3

gestodeeni

 

65928-58-7

dienogesti

 

74513-62-5

trimegestoni

 

80471-63-2

epostaani

 

105149-04-0

osateroni

 

129453-61-8

fulvestrantti

 

139402-18-9

alestramustiini

2937 29 00

52-39-1

aldosteroni

 

52-78-8

noretandroloni

 

53-39-4

oksandroloni

 

53-43-0

prasteroni

 

58-18-4

metyylitestosteroni

 

58-19-5

drostanoloni

 

58-22-0

testosteroni

 

64-85-7

desoksikortoni

 

67-81-2

penmesteroli

 

72-63-9

metanidienoni

 

76-43-7

fluoksimesteroni

 

76-47-1

hydrokortamaatti

 

83-43-2

metyyliprednisoloni

 

145-12-0

oksimesteroni

 

145-13-1

pregnenoloni

 

152-58-9

kortodoksoni

 

153-00-4

metenoloni

 

434-07-1

oksimetoloni

 

434-22-0

nandroloni

 

521-10-8

metandrioli

 

521-11-9

mestanoloni

 

521-18-6

androstanoloni

 

595-77-7

algestoni

 

599-33-7

prednylideeni

 

638-94-8

desonidi

 

797-58-0

norboletoni

 

846-48-0

boldenoni

 

965-93-5

metriboloni

 

968-93-4

testolaktoni

 

976-71-6

kanrenoni

 

1093-58-9

klosteboli

 

1110-40-3

kortivatsoli

 

1247-42-3

meprednisoni

 

1254-35-9

oksabolonikipionaatti

 

1424-00-6

mesteroloni

 

1491-81-2

bolmantalatti

 

1605-89-6

bolasteroni

 

2098-66-0

syproteroni

 

2205-73-4

tiomesteroni

 

2320-86-7

enesteboli

 

2454-11-7

formeboloni

 

2487-63-0

kvinboloni

 

2668-66-8

medrysoni

 

3570-10-3

benorteroni

 

3625-07-8

mebolatsiini

 

3638-82-2

propetandroli

 

3704-09-4

mibeloroni

 

3764-87-2

trestoloni

 

5055-42-5

silandroni

 

5060-55-9

prednisolonisteaglaatti

 

5197-58-0

stenboloni

 

5591-27-5

klometeroni

 

5626-34-6

prednisolamaatti

 

5714-75-0

prednatsaatti

 

5874-98-6

testosteroniketolauraatti

 

6693-90-9

prednatsoliini

 

7483-09-2

mesaboloni

 

10161-33-8

trenboloni

 

10418-03-8

stanotsololi

 

13085-08-0

matsipredoni

 

13583-21-6

norklosteboli

 

13647-35-3

trilostaani

 

14484-47-0

deflatsakorti

 

16915-78-9

bolenoli

 

17021-26-0

kalusteroni

 

17230-88-5

danatsoli

 

17332-61-5

isoprednidiini

 

18118-80-4

oksisopredi

 

19120-01-5

hydroksistenotsoli

 

19888-56-3

fluatsakorti

 

20423-99-8

deprodoni

 

21362-69-6

mepitiostaani

 

24358-76-7

nivakortoli

 

29069-24-7

prednimustiini

 

33122-60-0

nordinoni

 

33765-68-3

oksendoloni

 

41020-79-5

dikirenoni

 

43169-54-6

meksrenoaattikalium

 

49697-38-3

rimeksoloni

 

49847-97-4

prorenoaattikalium

 

50801-44-0

kortisutsoli

 

51333-22-3

budesonidi

 

51354-32-6

nisteriimi

 

53608-96-1

kloksotestosteroni

 

60023-92-9

roksiboloni

 

60607-35-4

topteroni

 

61951-99-3

tiksokortoli

 

63014-96-0

delanteroni

 

65415-41-0

nikokortonidi

 

66877-67-6

domoprednaatti

 

67392-87-4

drospirenoni

 

73771-04-7

prednikarbaatti

 

74050-20-7

hydrokortisoniaseponaatti

 

74220-07-8

spirorenoni

 

76675-97-3

resokortoli

 

77016-85-4

plomestaani

 

79243-67-7

rosteroloni

 

83625-35-8

amebukorti

 

84371-65-3

mifepristoni

 

86401-95-8

metyyliprednisoloniaseponaatti

 

87952-98-5

mespirenoni

 

89672-11-7

kioteroneli

 

90350-40-6

metyyliprednisolonisuleptanaatti

 

91935-26-1

toripristoni

 

96301-34-7

atamestaani

 

98319-26-7

finasteridi

 

105051-87-4

minamestaani

 

107000-34-0

tsanoteroni

 

107724-20-9

eplerenoni

 

107868-30-4

eksemestaani

 

119169-78-7

epristeridi

 

120815-74-9

butiksokorti

 

129260-79-3

loteprednoli

 

137099-09-3

turosteridi

 

141845-82-1

siklesonidi

 

144459-70-1

rofleponidi

 

154229-19-3

abirateroni

 

164656-23-9

dutasteridi

2937 31 00

51-43-4

epinefriini

2937 39 00

51-41-2

norepinefriini

 

329-65-7

rasepinefriini

2937 40 00

55-03-8

levotyroksiininatrium

 

3130-96-9

ratyroniini

 

6893-02-3

liotyroniini

 

9010-34-8

tyroglobuliini

2937 50 00

363-24-6

dinoprostoni

 

551-11-1

dinoprosti

 

745-65-3

alprostadiili

 

33813-84-2

deprostiili

 

35121-78-9

epoprostenoli

 

35700-23-3

karboprosti

 

40665-92-7

kloprostenoli

 

40666-16-8

fluprostenoli

 

51953-95-8

doksaprosti

 

54120-61-5

prostaleeni

 

55028-70-1

arbaprostiili

 

56695-65-9

rosaprostoli

 

59122-46-2

misoprostoli

 

59619-81-7

etiprostoni

 

60325-46-4

sulprostoni

 

61263-35-2

meteneprosti

 

61557-12-8

penprosteeni

 

62524-99-6

delprostenaatti

 

62559-74-4

froksiprosti

 

64318-79-2

gemeprosti

 

67040-53-3

tiprostanidi

 

67110-79-6

luprostioli

 

69381-94-8

fenprostaleeni

 

69648-38-0

butaprosti

 

69648-40-4

oksoprostoli

 

69900-72-7

trimoprostiili

 

70667-26-4

ornoprostiili

 

71097-83-1

nileprosti

 

71116-82-0

tiaprosti

 

73121-56-9

enprostiili

 

73647-73-1

viprostoli

 

73873-87-7

iloprosti

 

74176-31-1

alfaprostoli

 

77287-05-9

rioprostiili

 

79360-43-3

nokloprosti

 

79672-88-1

piriprosti

 

80225-28-1

tilsuprosti

 

81026-63-3

enisoprosti

 

81845-44-5

siprostiini

 

83997-19-7

ataprosti

 

85505-64-2

vapiprosti

 

86348-98-3

flunoprosti

 

87269-59-8

naksaprosteeni

 

88430-50-6

beraprosti

 

88852-12-4

limaprosti

 

88931-51-5

klinprosti

 

88980-20-5

meksiprostiili

 

90243-98-4

dimoksaprosti

 

90693-76-8

eptaloprosti

 

95722-07-9

sikcaprosti

 

105674-77-9

lanprostoni

 

108945-35-3

taprosteeni

 

110845-89-1

remiprostoli

 

120373-36-6

unoprostoni

 

122946-42-3

spiriprostili

 

130209-82-4

latanoprosti

 

139403-31-9

pimilprosti

2937 90 00

104-14-3

oktopamiini

 

13074-00-5

atsasteeni

 

83646-97-3

inokoteroni

2938 10 00

153-18-4

rutosidi

 

520-27-4

diosmiini

 

7085-55-4

trokserutiini

 

23869-24-1

monokserutiini

 

30851-76-4

etoksatsorutosidi

2938 90 10

71-63-6

digitoksiini

 

1111-39-3

asetyylidigitoksiini

 

1405-76-1

gitaliini, amorfinen

 

3261-53-8

gitaloksiini

 

7242-04-8

pengitoksiini

 

10176-39-3

gitoformaatti

 

17575-22-3

lanatosidi C

 

17598-65-1

deslanosidi

 

20830-75-5

digoksiini

 

30685-43-9

metildigoksiini

 

36983-69-4

aktodigiini

2938 90 90

466-06-8

proskillaridiini

 

8063-80-7

polisaponiini

 

14144-06-0

disoglusidi

 

17226-75-4

kellosidi

 

18719-76-1

kerasyaniini

 

29767-20-2

teniposidi

 

33156-28-4

ramnodigiini

 

33396-37-1

meproskillariini

 

33419-42-0

etoposidi

 

99759-19-0

tikvesidi

 

100345-64-0

siagosidi

 

131129-98-1

mipragosidi

 

150332-35-7

pamakesidi

2939 11 00

76-41-5

oksimorfoni

 

76-42-6

oksikodoni

 

125-28-0

dihydrokodeiini

 

125-29-1

hydrokodoni

 

466-90-0

tebakoni

 

466-99-9

hydromorfoni

 

509-67-1

folkodiini

 

639-48-5

nikomorfiini

 

14521-96-1

etorfiini

 

52485-79-7

buprenorfiini

2939 19 00

62-67-9

nalorfiini

 

128-62-1

noskapiini

 

143-52-2

metoponi

 

427-00-9

desomorfiini

 

465-65-6

naloksoni

 

466-97-7

normorfiini

 

467-15-2

norkodeiini

 

467-18-5

myrofiini

 

509-56-8

metyylidihydromorfiini

 

808-24-2

nikodikodiini

 

2183-56-4

hydromorfinoli

 

3688-66-2

nikokodiini

 

4406-22-8

kyprenorfiini

 

7125-76-0

kodoksiimi

 

14357-78-9

diprenorfiini

 

16008-36-9

metyylidesorfiini

 

16549-56-7

homprenorfiini

 

16590-41-3

naltreksoni

 

16676-26-9

nalmeksoni

 

20594-83-6

nalbufiini

 

23758-80-7

alletorfiini

 

25333-77-1

asetorfiini

 

42281-59-4

oksilorfaani

 

55096-26-9

nalmefeeni

 

68616-83-1

pentamorfoni

 

69373-95-1

diproteveriini

 

72060-05-0

konorfoni

 

77287-89-9

ksorfanoli

 

88939-40-6

semorfoni

2939 29 00

84-55-9

vikuidiili

 

1301-42-4

euprosiini

2939 41 00

90-81-3

rasefedriini

2939 42 00

90-82-4

pseudoefedriini

2939 43 00

492-39-7

katiini

2939 49 00

530-54-1

metoksifedriini

 

7681-79-0

etafedriini

 

14838-15-4

fenyylipropanolamiini

 

26652-09-5

ritodriini

2939 51 00

3736-08-1

fenetylliini

2939 59 00

314-35-2

etamifylliini

 

317-34-0

aminofylliini

 

437-74-1

ksantinolinikotinaatti

 

479-18-5

diprofylliini

 

519-30-2

dimetatsaani

 

519-37-9

etofylliini

 

523-87-5

dimenhydrinaatti

 

603-00-9

proksifylliini

 

606-90-6

piprinhydrinaatti

 

1703-48-6

dimabefylliini

 

2016-63-9

bamifylliini

 

4499-40-5

koliiniteofyllinaatti

 

5634-38-8

guaifylliini

 

6493-05-6

pentoksifylliini

 

10001-43-1

pimefylliini

 

10226-54-7

lomifylliini

 

13460-98-5

teodrenaliini

 

15518-82-8

meteskufylliini

 

15766-94-6

teofylliiniefedriini

 

17243-56-0

visnafylliini

 

17243-70-8

triklofylliini

 

17692-30-7

diniprofylliini

 

17693-51-5

prometatsiiniteoklaatti

 

18428-63-2

asefylliinipiperatsiini

 

30924-31-3

kafaminoli

 

36921-54-7

ksantifibraatti

 

41078-02-8

enprofylliini

 

53403-97-7

pyridofylliini

 

54063-54-6

reproteroli

 

54504-70-0

etofylliiniklofibraatti

 

55242-55-2

propentofylliini

 

57076-71-8

denbufylliini

 

58166-83-9

kafedriini

 

65184-10-3

teoprololi

 

69975-86-6

doksofylliini

 

70788-27-1

asefylliiniklofibroli

 

79712-55-3

tatsifylliini

 

80288-49-9

furafylliini

 

80294-25-3

meksafylliini

 

81792-35-0

teopranitoli

 

82190-91-8

flufylliini

 

85118-43-0

fluprofylliini

 

90162-60-0

isbufylliini

 

90749-32-9

laprafylliini

 

98204-48-9

spirofylliini

 

98833-92-2

stakofylliini

 

100324-81-0

lisofylliini

 

102144-78-5

tameridoni

 

105102-21-4

torbafylliini

 

107767-55-5

albifylliini

 

110390-84-6

perbufylliini

 

116763-36-1

nestifylliini

 

132210-43-6

sipamfylliini

 

136145-07-8

arofylliini

 

151581-23-6

apaksifylliini

2939 61 00

60-79-7

ergometriini

2939 62 00

113-15-5

ergotamiini

2939 69 00

50-37-3

lysergidi

 

113-42-8

metyyliergometriini

 

361-37-5

metysergidi

 

511-12-6

dihydroergotamiini

 

3031-48-9

asetergamiini

 

5793-04-4

propisergidi

 

7125-71-5

tokitsiini

 

17692-51-2

metergoliini

 

18016-80-3

lisuridi

 

22336-84-1

metergotamiini

 

25614-03-3

bromokriptiini

 

27848-84-6

nikergoliini

 

36945-03-6

lergotriili

 

37686-84-3

terguridi

 

57935-49-6

tiomergiini

 

59032-40-5

disulergini

 

59091-65-5

delergotriili

 

60019-20-7

bratsergoliini

 

64795-23-9

etisulergiini

 

64795-35-3

mesulergiini

 

66104-22-1

pergolidi

 

66759-48-6

desokriptiini

 

74627-35-3

kianergoliini

 

77650-95-4

proterguridi

 

81409-90-7

kabergoliini

 

81968-16-3

mergokriptiini

 

83455-48-5

bromerguridi

 

87178-42-5

dosergosidi

 

88660-47-3

epikriptiini

 

107052-56-2

romergoliini

 

108674-86-8

sergoleksoli

 

121588-75-8

amesergidi

2939 91 90

537-46-2

metamfetamiini

2939 99 00

50-39-5

proteobromiini

 

50-55-5

reserpiini

 

52-88-0

atropiinimetonitraatti

 

53-18-9

bietaserpiini

 

54-49-9

metaraminoli

 

57-22-7

vinkristiini

 

57-94-3

tubokurariinikloridi

 

80-49-9

homatropiinimetyylibromidi

 

80-50-2

oktatropiinimetyylibromidi

 

84-36-6

syrosingopiini

 

86-13-5

bentsatropiini

 

90-39-1

sparteiini

 

90-69-7

lobeliini

 

131-01-1

deserpidiini

 

143-92-0

tropentsiliinibromidi

 

357-70-0

galantamiini

 

365-26-4

oksilofriini

 

428-07-9

atromepiini

 

477-30-5

demekolsiini

 

486-56-6

kotiniini

 

495-83-0

tigloidiini

 

511-55-7

ksenytropiumbromidi

 

520-52-5

psilosybiini

 

522-87-2

johimbiinihappo

 

524-83-4

etybentsatropiini

 

533-08-4

tropigliini

 

546-06-5

konessiini

 

585-14-8

poskiini

 

602-40-4

syheptropiini

 

602-41-5

tiokolkikosidi

 

604-51-3

deptropiini

 

865-04-3

metoserpidiini

 

865-21-4

vinblastiini

 

865-24-7

vinglysinaatti

 

1028-33-7

pentifylliini

 

1178-28-5

metoserpaatti

 

1242-69-9

desitropiini

 

1617-90-9

vinkamiini

 

2589-47-1

prajmaliumbitartraatti

 

3735-85-1

mefeserpiini

 

3784-89-2

fenaktropiniumkloridi

 

4438-22-6

atropiinioksidi

 

4880-88-0

vinburniini

 

4880-92-6

apovinkamiini

 

4914-30-1

dehydroemetiini

 

5610-40-2

sekuriniini

 

5627-46-3

klobentstropiini

 

5868-06-4

fentoniumbromidi

 

7008-24-4

kloroserpidiini

 

7008-42-6

akroniini

 

7009-65-6

prampiini

 

10405-02-4

trospiumkloridi

 

15130-91-3

sultroponiumi

 

15180-03-7

alkuroniumkloridi

 

15228-71-4

vinrosidiini

 

15790-02-0

tropodifeeni

 

17127-48-9

glatsioviini

 

19410-02-7

tropiriini

 

19877-89-5

vinkanoli

 

22254-24-6

ipratropiumbromidi

 

23360-92-1

vinleurosiini

 

24815-24-5

reskinnamiini

 

25573-43-7

eseridiini

 

25775-90-0

tsukapsaisiini

 

29025-14-7

butropiumbromidi

 

30286-75-0

oksitropiumbromidi

 

33335-58-9

dimetyylitubokurariniumkloridi

 

40796-97-2

bemesetroni

 

42971-09-5

vinposetiini

 

47562-08-3

lorajmiini

 

51598-60-8

simetropiumbromidi

 

53643-48-4

vindesiini

 

53862-81-0

detajmiumbitartraatti

 

54022-49-0

vinformidi

 

57475-17-9

brovinkamiini

 

57694-27-6

vinpoliini

 

58337-35-2

elliptiniumasetaatti

 

63516-07-4

flutropiumbromidi

 

64294-94-6

tropabatsaatti

 

65285-58-7

vinkantriili

 

67699-40-5

vintsolidiini

 

68170-69-4

vinepidiini

 

71031-15-7

katinoni

 

71486-22-1

vinorelbiini

 

72238-02-9

retelliptiini

 

73573-42-9

reskimetoli

 

74709-54-9

vindeburnoli

 

76352-13-1

tropapridi

 

79467-19-9

sintropiumbromidi

 

81571-28-0

vinleukinoli

 

81600-06-8

vintriptoli

 

83482-77-3

vinmegallaatti

 

85181-40-4

tropanseriini

 

88199-75-1

sevitropiummesilaatti

 

89565-68-4

tropisetroni

 

97682-44-5

irinotekaani

 

105118-14-7

datelliptiumkloridi

 

109889-09-0

granisetroni

 

113932-41-5

tematropiummetilsulfaatti

 

117086-68-7

rikasetroni

 

123258-84-4

itasetroni

 

123286-00-0

vinfosiltiini

 

123482-22-4

tsatosetroni

 

123948-87-8

topotekaani

 

135905-89-4

mirisetroni

 

139404-48-1

tiotropiumbromidi

 

149882-10-0

lurtotekaani

 

162652-95-1

vinfluniini

2940 00 00

585-86-4

laktitoli

 

4618-18-2

laktuloosi

 

7585-39-9

betadeksi

 

10016-20-3

alfadeksi

 

10310-32-4

tribenosidi

 

15351-13-0

nikofuranoosi

 

15879-93-3

kloraloosi

 

29899-95-4

klobenosidi

 

33779-37-2

salprotosidi

 

54182-58-0

sukralfaatti

 

55902-93-7

mebenosidi

 

56824-20-5

amipriloosi

 

57680-56-5

sukrosofaatti

 

96427-12-2

laktalfaatti

 

132682-98-5

glufosfamidi

 

133692-55-4

sepriloosi

2941 10 10

26787-78-0

amoksisilliini

2941 10 20

69-53-4

ampisilliini

 

6489-97-0

metampisilliini

 

33817-20-8

pivampisilliini

2941 10 90

61-32-5

metisilliini

 

61-33-6

bentsyylipenisilliini

 

61-72-3

kloksasilliini

 

66-79-5

oksasilliini

 

87-08-1

fenoksimetyylipenisilliini

 

87-09-2

almesilliini

 

147-52-4

nafsilliini

 

147-55-7

fenetisilliini

 

525-94-0

adisilliini

 

551-27-9

propisilliini

 

751-84-8

benetamiinipenisilliini

 

983-85-7

penamesilliini

 

1538-09-6

bentsatiinibentsyylipenisilliini

 

1596-63-0

kinasilliini

 

1926-48-3

fenbenisilliini

 

1926-49-4

klometosilliini

 

3116-76-5

dikloksasilliini

 

3485-14-1

siklasilliini

 

3511-16-8

hetasilliini

 

3736-12-7

levopropisilliini

 

4697-36-3

karbenisilliini

 

4780-24-9

isopropisilliini

 

5250-39-5

flukloksasilliini

 

6011-39-8

klemisolipenisilliini

 

7009-88-3

fenyrasilliini

 

10004-67-8

amantosilliini

 

15949-72-1

pratsosilliini

 

17243-38-8

atsidosilliini

 

22164-94-9

sunsilliini

 

26552-51-2

tifensilliini

 

26774-90-3

episilliini

 

27025-49-6

karfesilliini

 

34787-01-4

tikarsilliini

 

35531-88-5

karindasilliini

 

37091-66-0

atslosilliini

 

40966-79-8

sarpisilliini

 

41744-40-5

sulbenisilliini

 

47747-56-8

talampisilliini

 

50972-17-3

bakampisilliini

 

51154-48-4

fibrasilliini

 

51481-65-3

metslosilliini

 

53861-02-2

oksetasilliini

 

54340-65-7

furbusilliini

 

55530-41-1

rotamisilliini

 

55975-92-3

pirbenisilliini

 

56211-43-9

tametisilliini

 

61477-96-1

piperasilliini

 

63358-49-6

aspoksisilliini

 

63469-19-2

apalsilliini

 

66148-78-5

temosilliini

 

66327-51-3

futslosilliini

 

67337-44-4

sarmoksisilliini

 

69414-41-1

piridisilliini

 

76497-13-7

sultamisilliini

 

78186-33-1

fumoksisilliini

 

82509-56-6

piroksisilliini

 

86273-18-9

lenamipisilliini

 

98048-07-8

fomidasilliini

 

151287-22-8

tobisilliini

2941 20 80

57-92-1

streptomysiini

 

4480-58-4

streptoniatsidi

 

11011-72-6

bluensomysiini

 

94554-99-1

paldimysiini

2941 30 00

57-62-5

klooritetrasykliini

 

60-54-8

tetrasykliini

 

79-57-2

oksitetrasykliini

 

127-33-3

demeklosykliini

 

564-25-0

doksysykliini

 

751-97-3

rolitetrasykliini

 

808-26-4

sansykliini

 

914-00-1

metasykliini

 

987-02-0

demesykliini

 

992-21-2

lymesykliini

 

1110-80-1

pipasykliini

 

1181-54-0

klomosykliini

 

2013-58-3

meklosykliini

 

4599-60-4

penimepisykliini

 

5585-59-1

nitrosykliini

 

5874-95-3

amisykliini

 

10118-90-8

minosykliini

 

15301-82-3

pekosykliini

 

15590-00-8

etamosykliini

 

15599-51-6

apisykliini

 

16259-34-0

penimosykliini

 

16545-11-2

guamesykliini

 

31770-79-3

meglusykliini

 

58298-92-3

kolimesykliini

2941 40 00

56-75-7

kloramfenikoli

 

847-25-6

rasefenikoli

 

13838-08-9

atsidamfenikoli

 

15318-45-3

tiamfenikoli

 

31342-36-6

kloramfenikolipantotenaatti

 

76639-94-6

florfenikoli

2941 50 00

114-07-8

erytromysiini

 

527-75-3

berytromysiini

 

53066-26-5

leksitromysiini

 

62013-04-1

diritromysiini

 

80214-83-1

roksitromysiiini

 

81103-11-9

klaritromysiini

 

82664-20-8

fluritromysiini

 

84252-03-9

erytromysiinistinopraatti

 

96128-89-1

erytromysiiniasistraatti

2941 90 00

0-00-0

aktagardiini

 

0-00-0

ardasiini

 

50-07-7

mitomysiini

 

50-59-9

kefaloridiini

 

50-76-0

daktinomysiini

 

53-79-2

puromysiini

 

59-01-8

kanamysiini

 

66-81-9

sikloheksimidi

 

68-41-7

sykloseriini

 

113-73-5

gramisidiini S

 

115-02-6

atsaseriini

 

119-04-0

framysetiini

 

125-65-5

pleuromuliini

 

126-07-8

griseofulviini

 

153-61-7

kefalotiini

 

154-21-2

linkomysiini

 

303-81-1

novobiosiini

 

480-49-9

filipiini

 

580-74-5

ksantosilliini

 

636-47-5

stallimysiini

 

801-52-5

porfiromysiini

 

859-07-4

kefaloraami

 

1018-71-9

pyrrolnitriini

 

1066-17-7

kolistiini

 

1391-41-9

endomysiini

 

1392-21-8

kitasamysiini

 

1393-87-9

fusafungiini

 

1394-02-1

hakimysiini

 

1397-89-3

amfoterisiini B

 

1400-61-9

nystatiini

 

1401-69-0

tylosiini

 

1402-81-9

ambomysiini

 

1402-82-0

amfomysiini

 

1402-84-2

antelmysiini

 

1403-17-4

kandisidiini

 

1403-47-0

duatsomysiini

 

1403-66-3

gentamisiini

 

1403-71-0

hamysiini

 

1403-99-2

mitogilliini

 

1404-04-2

neomysiini

 

1404-08-6

neutramysiini

 

1404-15-5

nogalamysiini

 

1404-20-2

peliomysiini

 

1404-26-8

polymyksiini B

 

1404-48-4

relomysiini

 

1404-55-3

ristosetiini

 

1404-59-7

rutamysiini

 

1404-64-4

sparsomysiini

 

1404-74-6

streptovarysiini

 

1404-88-2

tyrotrisiini

 

1404-90-6

vankomysiini

 

1405-00-1

viridofulviini

 

1405-52-3

sulfomyksiini

 

1405-87-4

basitrasiini

 

1405-97-6

gramisidiini

 

1407-05-2

metosidiini

 

1695-77-8

spectinomysiini

 

2750-76-7

rifamidi

 

2751-09-9

troleandomysiini

 

3577-01-3

kefaloglysiini

 

3922-90-5

oleandomysiini

 

3930-19-6

rufokromomysiini

 

4117-65-1

aspartosiini

 

4434-05-3

kumamysiini

 

4564-87-8

karbomysiini

 

4696-76-8

bekanamysiini

 

4803-27-4

antramysiini

 

5575-21-3

kefalonium

 

6990-06-3

fusidihappo

 

6998-60-3

rifamysiini

 

7542-37-2

paromomysiini

 

7644-67-9

atsotomysiini

 

7681-93-8

natamysiini

 

8025-81-8

spiramysiini

 

8052-16-2

kaktinomysiini

 

9014-02-2

tsinostatiini

 

10118-85-1

lidimysiini

 

10206-21-0

kefasetriili

 

11003-38-6

kapreomysiini

 

11006-70-5

olivomysiini

 

11006-76-1

mikamysiini

 

11006-76-1

ostreogrysiini

 

11006-76-1

virginiamysiini

 

11006-76-1

pristinamysiini

 

11014-70-3

levoriini

 

11015-37-5

bambermysiini

 

11029-70-2

heliomysiini

 

11033-34-4

steffimysiini

 

11043-99-5

mitomalsiini

 

11048-13-8

nebramysiini

 

11048-15-0

kalafungiini

 

11051-71-1

avilamysiini

 

11056-06-7

bleomysiini

 

11056-09-0

ranimysiini

 

11056-11-4

biniramysiini

 

11056-12-5

sirolemysiini

 

11056-14-7

mitokarsiini

 

11056-15-8

mitospeeri

 

11056-16-9

nifungiini

 

11096-49-4

partrisiini

 

11115-82-5

enramysiini

 

11121-32-7

mepartrisiini

 

12650-69-0

mupirosiini

 

12772-35-9

butirosiini

 

13058-67-8

lusimysiini

 

13292-46-1

rifampisiini

 

14289-25-9

diproleandomysiini

 

15686-71-2

kefaleksiini

 

16846-24-5

josamysiini

 

17090-79-8

monensiini

 

18323-44-9

klindamysiini

 

18378-89-7

plikamysiini

 

18883-66-4

streptotsokiini

 

19504-77-9

pekilosiini

 

20830-81-3

daunorubisiini

 

21593-23-7

kefapiriini

 

22733-60-4

sikkaniini

 

23110-15-8

fumagilliini

 

23155-02-4

fosfomysiini

 

23214-92-8

doksorubisiini

 

23477-98-7

sedekamysiini

 

24280-93-1

mykofenolihappo

 

25546-65-0

ribostamysiini

 

25953-19-9

kefatsoliini

 

25999-31-9

lasalosidi

 

26631-90-3

brobaktaami

 

26973-24-0

keftetsoli

 

27661-27-4

benaksibiini

 

28022-11-9

megalomisiini

 

30387-39-4

kolistimetaattinatrium

 

31101-25-4

mirinkamysiini

 

32385-11-8

sisomisiini

 

32886-97-8

pivmesillinaami

 

32887-01-7

mesillinaami

 

32986-56-4

tobramysiini

 

32988-50-4

viomysiini

 

33103-22-9

enviomysiini

 

34444-01-4

kefamandoli

 

34493-98-6

dibekasiini

 

35457-80-8

midekamysiini

 

35607-66-0

kefoksitiini

 

35775-82-7

maridomysiini

 

35834-26-5

rosaramisiini

 

36441-41-5

lividomysiini

 

36889-15-3

betamisiini

 

36920-48-6

kefoksatsoli

 

37305-75-2

aktaplaniini

 

37321-09-8

apramysiini

 

37332-99-3

avoparsiini

 

37517-28-5

amikasiini

 

37717-21-8

flurositabiini

 

38129-37-2

bikotsamysiini

 

38821-53-3

kefradiini

 

39685-31-9

kefurasetiimi

 

41952-52-7

kefkaneeli

 

47917-41-9

primysiini

 

50370-12-2

kefadroksiili

 

50846-45-2

bakmesillinaami

 

50935-04-1

karubisiini

 

50935-71-2

mokimysiini

 

51025-85-5

arbekasiini

 

51627-14-6

kefatritsiini

 

51627-20-4

kefaparoli

 

51762-05-1

kefroksadiini

 

52093-21-7

mikronomisiini

 

52231-20-6

kefrotiili

 

53003-10-4

salinomysiini

 

53228-00-5

ketosykliini

 

53994-73-3

kefakloori

 

54083-22-6

tsorubisiini

 

54182-61-5

vistatoloni

 

54182-65-9

atsalomysiini

 

54818-11-0

kefsumidi

 

55134-13-9

narasiini

 

55268-75-2

kefuroksiimi

 

55297-95-5

tiamuliini

 

55779-06-1

astromisiini

 

55870-64-9

pentisomisiini

 

56187-47-4

kefatsedoni

 

56283-74-0

laidlomysiini

 

56377-79-8

nosiheptidi

 

56391-56-1

netilmisiini

 

56420-45-2

epirubisiini

 

56592-32-6

efrotomysiini

 

56689-42-0

repromisiini

 

56796-20-4

kefmetatsoli

 

57576-44-0

aklarubisiini

 

57847-69-5

kefedroloori

 

58152-03-7

isepaamisiini

 

58665-96-6

kefatsafluuri

 

58857-02-6

ambrutisiini

 

58944-73-3

sinefungiini

 

58957-92-9

idarubisiini

 

58970-76-6

ubenimeksi

 

59733-86-7

butikasiini

 

59794-18-2

paulomysiini

 

59865-13-3

siklosporiini

 

60925-61-3

keforanidi

 

61036-62-2

teikoplaniini

 

61270-58-4

kefonisiidi

 

61379-65-5

rifapentiini

 

61622-34-2

kefotiaami

 

62107-94-2

plaurasiini

 

62587-73-9

kefsulodiini

 

62893-19-0

kefoperatsoni

 

63521-85-7

esorubisiini

 

63527-52-6

kefotaksiimi

 

64221-86-9

imipeneemi

 

64314-52-9

medorubisiini

 

64952-97-2

latamoksefi

 

65052-63-3

kefetametti

 

65057-90-1

talisomysiini

 

65085-01-0

kefmenoksiimi

 

65195-55-3

abamektiini

 

65307-12-2

kefetritsoli

 

66211-92-5

detorubisiini

 

66474-36-0

kefivitriili

 

66508-53-0

fosmidomysiini

 

66887-96-5

propikasiini

 

68247-85-8

peplomysiini

 

68373-14-8

sulbaktaami

 

68401-81-0

keftitsoksiimi

 

69712-56-7

kefotetaani

 

69739-16-8

kefoditsiimi

 

70288-86-7

ivermektiini

 

70639-48-4

etisomisiini

 

70774-25-3

leurubisiini

 

70797-11-4

kefpiramidi

 

71048-88-9

keftioksidi

 

71628-96-1

menogariili

 

72496-41-4

pirarubisiini

 

72558-82-8

keftatsidiimi

 

72559-06-9

rifabutiini

 

73384-59-5

keftriaksoni

 

73684-69-2

mirosamisiini

 

74014-51-0

rokitamysiini

 

75481-73-1

kefminoksi

 

76168-82-6

ramoplaniini

 

76470-66-1

lorakarbefi

 

76610-84-9

kefbuperatsoni

 

77360-52-2

keftioleeni

 

78110-38-0

atstreonaami

 

79350-37-1

kefiksiimi

 

79404-91-4

silofungiini

 

79548-73-5

pirlimysiini

 

80195-36-4

kefdaloksiimi

 

80210-62-4

kefpodoksiimi

 

80370-57-6

keftiofuuri

 

80621-81-4

rifaksimiini

 

82219-78-1

kefutsonaami

 

82547-58-8

kefteraami

 

83905-01-5

atsitromysiini

 

84845-57-8

ritipeneemi

 

84878-61-5

maduramisiini

 

84880-03-5

kefpimitsoli

 

84957-29-9

kefpiromi

 

84957-30-2

kefkuinomi

 

87638-04-8

karumonaami

 

87726-17-8

panipeneemi

 

88040-23-7

kefepiimi

 

88669-04-9

trospektomysiini

 

89786-04-9

tatsobaktaami

 

90850-05-8

gloksimonaami

 

90898-90-1

oksimonaami

 

91832-40-5

kefdiniiri

 

92665-29-7

kefprotsiili

 

94168-98-6

rifametaani

 

96036-03-2

meropeneemi

 

96497-67-5

rodorubisiini

 

97068-30-9

elsamitrusiini

 

97275-40-6

sefkaneelidaloksaatti

 

97519-39-6

keftibuteeni

 

99665-00-6

flomoksefi

 

101312-92-9

valnemuliini

 

102130-84-7

nemadektiini

 

102507-71-1

tigemonaami

 

103060-53-3

daptomysiini

 

103238-57-9

kefempidoni

 

104145-95-1

kefditoreeni

 

105239-91-6

kefklidiini

 

106560-14-9

faropeneemi

 

107452-79-9

sefmepidiumkloridi

 

108050-54-0

tilmikosiini

 

108319-07-9

piratsmonaami

 

108852-90-0

nemorubisiini

 

110267-81-7

amrubisiini

 

113102-19-5

rifameksiili

 

113167-61-6

terdekamysiini

 

113359-04-9

kefotsopraani

 

113378-31-7

semduramisiini

 

114451-30-8

ganefromysiini

 

116853-25-9

kefluprenaami

 

117211-03-7

kefetekoli

 

117704-25-3

doramektiini

 

120138-50-3

kinupristiini

 

120410-24-4

biapeneemi

 

120788-07-0

sulopeneemi

 

121584-18-7

valspodari

 

122173-74-4

mideplaniini

 

122841-10-5

kefoseliisi

 

123997-26-2

eprinomektiini

 

127785-64-2

basifungiini

 

129639-79-8

abafungiini

 

129791-92-0

rifalatsiili

 

135821-54-4

ceftitsoksiimi alapivoksiili

 

135889-00-8

kefkapeeni

 

149951-16-6

lenapenemi

 

156131-91-8

dimadektiini

 

156769-21-0

sanfetrineemi

 

159445-62-2

orientiparsiini

2942 00 00

16037-91-5

natriumstiboglukonaatti

3001 20 10

123774-72-1

sargramostiimi

 

134088-74-7

nartograstiimi

 

135968-09-1

lenograstiimi

3001 20 90

83712-60-1

defibrotidi

 

99283-10-0

molgramostiimi

 

121181-53-1

filgrastiimi

 

121547-04-4

mirimostiimi

 

127757-91-9

regramostiimi

3001 90 91

9005-49-6

hepariininatrium

3001 90 99

54182-59-1

sulglikotidi

 

120993-53-5

desirudiini

3002 10

9008-11-1

interferoni beta

 

9008-11-1

interferoni gamma

 

9008-11-1

interferoni alfa

 

118390-30-0

interferoni alfakoni-1

3002 10 10

137487-62-8

alvirseptisudotoksi

3002 10 91

0-00-0

bikiromabi

 

0-00-0

dorlimomabiaritoksi

 

0-00-0

muromonabi-CD3

 

0-00-0

sevirumabi

 

0-00-0

tuvirumabi

 

9000-94-6

antitrombiini III, ihminen

 

117305-33-6

telimomabiaritoksi

 

126132-83-0

imkiromabi

 

127757-92-0

maslimomabi

 

138661-01-5

nebakumabi

 

141410-98-2

edobakomabi

 

141483-72-9

tsolimomabiaritoksi

 

142864-19-5

enlimomabi

 

143653-53-6

absiksimabi

 

144058-40-2

satumomabi

 

145832-33-3

detumomabi

 

147191-91-1

priliksimabi

 

148189-70-2

votumumabi

 

150631-27-9

nakolomabitafenatoksi

 

151763-64-3

kapromabi

 

152923-56-3

daklitsumabi

 

152981-31-2

inolimomabi

 

153101-26-9

regavirumabi

 

154361-48-5

arsitumomabi

 

156227-98-4

afelimomabi

 

156586-89-9

edrekolomabi

 

156586-90-2

sedelitsumabi

 

156586-92-4

altumomabi

 

158318-63-9

bektumomabi

 

159445-64-4

odulimomab

 

162774-06-3

nerelimomabi

 

166089-32-3

lintutsumabi

 

167747-19-5

sulesomabi

 

167747-20-8

felvitsumabi

 

167816-91-3

faralimomabi

 

169802-84-0

enlimomabi pegoli

 

170277-31-3

infliksimabi

 

171656-50-1

igovomabi

 

174722-30-6

keliksimabi

 

174722-31-7

rituksimabi

 

179045-86-4

basiliksimabi

 

180288-69-1

trastutsumabi

 

182912-58-9

klenoliksimabi

3002 10 95

0-00-0

fibriini, ihminen

 

0-00-0

moroktokogialfa

 

102786-61-8

eptakogialfa(aktivoitu)

 

112721-39-8

pifonakiini

 

113478-33-4

nonakog alfa

 

124146-64-1

mobenakiini

 

137463-76-4

milodistiimi

 

139076-62-3

oktokogalfa

 

142261-03-8

hemoglobiini krosfumariili

 

142298-00-8

emoktakiini

 

143090-92-0

anakinra

 

143631-61-2

ateksakiinialfa

 

145941-26-0

oprelvekiini

 

148363-16-0

epoetiiniomega

 

148637-05-2

silmostiimi

 

148641-02-5

muplestiimi

 

148883-56-1

tifakogiini

 

154248-96-1

iroplacti

 

154725-65-2

epoetiiniepsilon

 

156679-34-4

lenersepti

 

161753-30-6

daniplestiimi

 

166089-33-4

nagrestipeeni

3002 10 99

0-00-0

fibriini, nauta

 

141752-91-2

pegaldesleukiini

3002 90 90

0-00-0

tendamistaatti

3003 20 00

123760-07-6

tsinostatiinistimalameeri

3003 31 00

8049-62-5

insuliinisinkkisuspensio

 

8049-62-5

insuliinisinkkisuspensio (amorfinen)

 

8049-62-5

insuliinisinkkisuspensio (kiteinen)

 

8052-74-2

isofaani-insuliini

 

8063-29-4

bifaasinen insuliini-injektio

3003 39 00

0-00-0

plusonermiini

 

8049-55-6

kortikotropiinisinkkihydroksidi

3003 40 00

8012-34-8

merkurofyllini

 

8069-64-5

meralluridi

 

60135-06-0

merkumatiliininatrium

3003 90 10

8002-90-2

kiniofoni

3003 90 90

0-00-0

fuladektiini

 

5779-59-9

alatsaniinitriklofenaatti

 

8026-10-6

natriumkloridiliuos

 

8026-79-7

natriumlaktaattiliuos

 

8031-09-2

natriummorruaatti

 

9014-67-9

aloksipriini

 

12040-73-2

sukraloksi

 

12182-48-8

glukaloksi

 

13051-01-9

karbatsokromisalisylaatti

 

66813-51-2

aleksitolnatrium

3004 31

9004-10-8

insuliini-injektio (neutraali)

 

9004-17-5

insuliinisinkkiprotamiini-injektio

 

9004-21-1

insuliinisinkkiglobuliini-injektio

3203 00 10

547-17-1

ksantofyllipalmitaatti

3204 12 00

3861-73-2

anatsoleeninatrium

 

15722-48-2

olsalatsiini

3204 13 00

92-31-9

toloniumkloridi

 

548-62-9

metyylirosaniliniumkloridi

 

7232-51-1

pararosaniliiniembonaatti

3204 19 00

7235-40-7

betakaroteeni

3204 90 00

1461-15-0

oftaskeiini

3402 12 00

8001-54-5

bentsalkoniumkloridi

3402 13 00

104-31-4

bentsonataatti

 

9002-92-0

lauromakrogoli 400

 

9002-93-1

oktoksinoli

 

9003-11-6

poloksameeri

 

9003-11-6

poloksaleeni

 

9004-95-9

ketomakrogoli 1000

 

9005-64-5

polysorbaati 21

 

9005-64-5

polysorbaati 20

 

9005-65-6

polysorbaati 80

 

9005-65-6

polysorbaati 81

 

9005-66-7

polysorbaati 40

 

9005-67-8

polysorbaati 60

 

9005-67-8

polysorbaati 61

 

9005-70-3

polysorbaati 85

 

9009-51-2

polysorbaati 8

 

9016-45-9

nonoksinoli

 

9017-37-2

polysorbaati 1

 

57821-32-6

menfegoli

 

154362-61-5

polysorbaati 120

3507 90 90

9000-99-1

brinaasi

 

9001-00-7

bromelainit

 

9001-01-8

kallidinogenaasi

 

9001-09-6

kymopapaiini

 

9001-54-1

hyaluronidaasi

 

9001-62-1

ritsolipaasi

 

9001-74-5

penisillinaasi

 

9002-01-1

streptokinaasi

 

9002-04-4

trombiini, nauta

 

9004-07-3

kymotrypsiini

 

9004-09-5

fibrinolysiini (ihminen)

 

9016-01-7

orgoteiini

 

9031-11-2

tilaktaasi

 

9039-53-6

urokinaasi

 

9039-61-6

batroksobiini

 

9046-56-4

ankrodi

 

9074-07-1

promelaasi

 

12211-28-8

sutilainnit

 

37312-62-2

serrapeptaasi

 

37326-33-3

hyalosidaasi

 

37340-82-2

streptodornaasi

 

51899-01-5

okraasi

 

63551-77-9

sferikaasi

 

81669-57-0

anistreplaasi

 

99149-95-8

saruplaasi

 

99821-44-0

nasaruplaasi

 

99821-47-3

urokinaasi alfa

 

105857-23-6

alteplaasi

 

110294-55-8

sudismaasi

 

120608-46-0

duteplaasi

 

130167-69-0

pegaspargaasi

 

131081-40-8

silteplaasi

 

133652-38-7

reteplaasi

 

143003-46-7

algluseraasi

 

143831-71-4

dornaasialfa

 

149394-67-2

ledismaasi

 

151912-42-4

pamiteplaasi

 

154248-97-2

imigluseraasi

 

155773-57-2

pegorgoteiini

 

156616-23-8

monteplaasi

 

159445-63-3

nateplaasi

3808 40 10

505-86-2

setrimidi

3824 90 64

8063-24-9

akriflavinumkloridi

 

87806-31-3

porfimeerinatrium

3824 90 99

1338-39-2

sorbitaanilauraatti

 

1338-41-6

sorbitaanistearaatti

 

1338-43-8

sorbitaanioleaatti

 

8007-43-0

sorbitaaniseskvioleaatti

 

26266-57-9

sorbitaanipalmitaatti

 

26658-19-5

sorbitaanitristearaatti

 

107667-60-7

polapresinkki

3901 90 90

25053-27-4

natriumapolaatti

3902 90 90

71251-04-2

surfomeeri

3905 99 90

9003-39-8

povidoni

 

9003-39-8

krospovidoni

3906 90 90

9003-97-8

polykarbofiili

3907 10 00

54531-52-1

polybentsarsoli

3907 20

9005-71-4

polysorbaati 65

3907 20 99

186638-10-8

pegmusirudiini

3907 30 00

9003-23-0

polyetadeeni

3907 99

26009-03-0

polyglykolihappo

3907 99 19

41706-81-4

poliglekaproni

3909 10 00

9011-05-6

polynoksiliini

3909 40 00

101418-00-2

polikresuleeni

3911 90

75345-27-6

polidroniumkloridi

3911 90 19

31512-74-0

poliksetoniumkloridi

 

95522-45-5

kolestilaani

3911 90 99

29535-27-1

maletameeri

 

32289-58-0

poliheksanidi

 

41385-14-2

leukiglumeeri

 

52757-95-6

sevelameeri

 

54063-44-4

ferropolimaleeri

 

56959-18-3

glusoferroni

 

82230-03-3

karbetimeeri

 

90409-78-2

polifeprosaani

 

182815-43-6

kolesevelaami

3912 31 00

9000-11-7

kroskarmelloosi

3912 39 80

0-00-0

selukloraali

 

9004-67-5

metyyliselluloosa

3912 90 10

9004-36-8

sellaburaatti

 

9004-38-0

sellasefaatti

3913 90 00

0-00-0

sertopariininatrium

 

0-00-0

minoltepariininatrium

 

0-00-0

nadropariinikalsium

 

0-00-0

parnapariininatrium

 

0-00-0

pentosaanipolysulfaatinatrium

 

0-00-0

revipariininatrium

 

0-00-0

tintsapariininatrium

 

8063-26-1

dekstriferroni

 

9004-54-0

dekstraani

 

9012-76-4

poliglusaami

 

9015-56-9

polygeliini

 

9015-73-0

kolekstraani

 

9041-08-1

enoksapariininatrium

 

9041-08-1

ardepariininatrium

 

9041-08-1

daltepariininatrium

 

9050-67-3

sitsofiraani

 

37209-31-7

detralfaatti

 

39464-87-4

beetasitsofiraani

 

53973-98-1

poligeenani

 

56087-11-7

dekstranomeeri

 

57459-72-0

suleparoidinatrium

 

57680-55-4

gleptoferroni

 

57821-29-1

sulodeksidi

 

64440-87-5

sideferroni

 

83513-48-8

danaparoidinatrium

 

110042-95-0

asemannaani

3914 00 00

11041-12-6

kolestyramiini

 

50925-79-6

kolestipoli

 

54182-62-6

polakriliini

 

56227-39-5

polideksidisulfaatti

LIITE 4

LUETTELO PREFIKSEISTÄ JA SUFFIKSEISTA, JOILLA YHDISTETTYNÄ LIITTEEN 3 INN-NIMIIN NIMETÄÄN INN-AINEIDEN SUOLAT, ESTERIT JA HYDRAATIT; NÄMÄ SUOLAT, ESTERIT JA HYDRAATIT OVAT TULLITTOMIA, JOS NE VOIDAAN LUOKITELLA SAMOIHIN 6-NUMEROISIIN HS-ALANIMIKKEISIIN KUIN VASTAAVAT INN-AINEET

 

ADIPAATTI

 

AKOKSIILI

 

AKSETIILI

 

ALLYYLI

 

ALLYYLIBROMIDI

 

ALLYYLIJODIDI

 

ALUMINIUM

 

AMINOSALISYLAATTI

 

AMMONIUM

 

AMMONIUMFUSIDAATTI

 

AMSONAATTI

 

ANTIPYRAATTI

 

ARGINIINI

 

ASETAATTI

 

1-ASETOKSIETYYLI

 

ASETONIDI

 

ASETURAATTI

 

N-ASETYYLIGLYSINAATTI

 

ASETYYLISALISYLAATTI

 

ASISTRAATTI

 

ASKORBAATTI

 

BARBITURAATTI

 

BENTSATIINI

 

BENTSEENISULFONAATTI

 

BENTSOAATTI

 

BENTSOASETAATTI

 

BENTSYYLI

 

BENTSYYLIBROMIDI

 

BENTSYYLIJODIDI

 

BESILAATTI, BESYLAATTI

 

BETSOMIILI

 

BIKINAATTI

 

BIS(FOSFAATTI)

 

BIS(VETYMALAATTI)

 

BIS(VETYMALEAATTI)

 

BIS(VETYMALONAATTI)

 

BITARTRAATTI

 

BORAATTI

 

BROMIDI

 

BUNAPSILAATTI

 

BUSIKLAATTI

 

BUTEPRAATTI

 

BUTYLAATTI

 

BUTYRAATTI

 

BUTYYLI

 

t-BUTYYLIAMIINI, tertiäärinen BUTYYLIAMIINI

 

t-BUTYYLIASETAATTI, tert-BUTYYLIASETAATTI, tertiäärinen BUTYYLIASETAATTI

 

BUTYYLIBROMIDI

 

t-BUTYYLI, tert-BUTYYLI, tertiäärinen BUTYYLI

 

BUTYYLIESTERI

 

t-BUTYYLIESTERI, tert-BUTYYLIESTERI, tertiäärinen BUTYYLIESTERI

 

DAPROPAATTI

 

DEANIILI

 

DEKANOAATTI

 

DESIILI

 

DIAMMONIUM

 

DIASETAATTI

 

DIBENTSOAATTI

 

DIBUDINAATTI

 

DIBUNAATTI

 

DIBUTYRAATTI

 

DIETANOLIAMIINI

 

DIETYYLIAMIINI

 

DIETYYLIAMMONIUM

 

DIFOSFAATTI

 

DIFUMARAATTI

 

DIFUROAATTI

 

DIGOLIILI

 

DIHYDRAATTI

 

DIHYDROBROMIDI

 

DIHYDROKLORIDI

 

DIHYDROKLORIDIFOSFAATTI

 

DIHYDROKSIBENTSOAATTI

 

DIKOLIINI

 

DIMALAATTI

 

DIMALEAATTI

 

DIMALONAATTI

 

DIMESILAATTI

 

N, N-DIMETYYLI-beeta-ALANIINI

 

DINATRIUM

 

DINATRIUMFOSFAATTI

 

DINITRAATTI

 

DINITROBENTSOAATTI

 

DIOKSIDI

 

DIOLAMIINI

 

DIPIVOKSIILI

 

DIPROPIONAATTI

 

DISULFAATTI

 

DISULFIDI

 

DISYKLOHEKSYYLIAMMONIUM

 

DIUNDEKANOAATTI

 

DIVETYFOSFAATTI

 

DIVETYSITRAATTI

 

DOFOSFAATTI

 

DOKOSIILI

 

EDAMIINI

 

EDISILAATTI

 

EMBONAATTI

 

ENANTAATTI

 

EPOLAMIINI

 

ERBUMIINI

 

ESILAATTI

 

ESTOLAATTI

 

1,2-ETAANIDISULFONAATTI

 

ETAANISULFONAATTI

 

ETABONAATTI

 

ETANOLIAMIINI

 

ETOBROMIDI

 

ETYLEENIDIAMIINI

 

ETYLENANTAATTI

 

ETYYLI

 

ETYYLIAMIINI

 

ETYYLIAMMONIUM

 

ETYYLIESTERI

 

ETYYLIHEKSANOAATTI

 

ETYYLIJODIDI

 

ETYYLISUKKINAATTI

 

FARNESIILI

 

FENDITSOAATTI

 

FENYYLIPROPIONAATTI

 

FERROSITRAATTI

 

FLUORIDI

 

FLUORISULFONAATTI

 

FORMAATTI

 

FORMAATTINATRIUM

 

FOSFAATTI

 

FOSFATEKSI

 

FOSFIITTI

 

FOSTEDAATTI

 

FTALAATTI

 

FUMARAATTI

 

FUROAATTI

 

GLUKARAATTI

 

GLUKOHEPTONAATTI

 

GLUKONAATTI

 

GLUKOSIDI

 

GLUSEPTAATTI

 

GLYKOLAATTI

 

GLYOKSILAATTI

 

HEKSA-ASETAATTI

 

HEKSAHYDRAATTI

 

HEKSANOAATTI

 

HEMIHYDRAATTI

 

HEMISULFAATTI

 

HEPTANOAATTI

 

HIBENTSAATTI, HYBENTSAATTI

 

HIPPURAATTI

 

HYDRAATTI

 

HYDROBROMIDI

 

HYDROKLORIDI

 

HYDROKLORIDIDIHYDRAATTI

 

HYDROKLORIDIFOSFAATTI

 

HYDROKLORIDIHEMIHYDRAATTI

 

HYDROKLORIDIMONOHYDRAATTI

 

HYDROKSIBENTSOAATTI

 

o-(4-HYDROKSIBENTSOYYLI)BENTSOAATTI

 

HYDROKSIDI

 

2-HYDROKSIETAANISULFONAATTI

 

HYDROKSINAFTOAATTI

 

HYKLAATTI

 

ISETIONAATTI

 

ISOBUTYRAATTI

 

ISOFTALAATTI

 

ISOKAPROAATTI

 

ISONIKOTINAATTI

 

ISOPROPIONAATTI

 

ISOPROPYYLI

 

JODIDI

 

KALIUM

 

KALIUMSULFAATTI

 

KALSIUM

 

KALSIUMDIHYDRAATTI

 

KALSIUMKLORIDI

 

KAMFERISULFONAATTI

 

KAMFERI-10-SULFONAATTI

 

KAMFORAATTI

 

KAMSILAATTI, KAMSYLAATTI

 

KAPROAATTI

 

KARBAMAATTI

 

KARBESILAATTI

 

KARBONAATTI

 

KINAATTI

 

KINNAMAATTI

 

p-KLOORIBENTSEENISULFONAATTI

 

8-KLOORITEOFYLLINAATTI

 

KLORIDI

 

KLOSILAATTI, KLOSYLAATTI

 

KOLIINI

 

KROBEFAATTI

 

KROMAKAATTI

 

KROMESILAATTI

 

KSINAFOAATTI

 

KULTA

 

LAKTAATTI

 

LAKTOBIONAATTI

 

LAURAATTI

 

LAURIILI

 

LAURIILISULFAATTI

 

LEVULINAATTI

 

LITIUM

 

LYSINAATTI

 

MAGNESIUM

 

MALAATTI

 

MALEAATTI

 

MALONAATTI

 

MANDELAATTI

 

MEGALLAATTI

 

MEGLUMIINI

 

MESILAATTI

 

METAANISULFONAATTI

 

METEMBONAATTI

 

4-4'-METYLEENIBIS-(3-HYDROKSI-2-NAFTOAATTI)

 

METYLEENIDISALISYLAATTI

 

4-METYYLIBISYKLO[2.2.2]OKT-2-EENI-1-KARBOKSYLAATTI

 

METYYLIBROMIDI

 

METYYLIESTERI

 

N-METYYLIGLUKAMIINI

 

METYYLIJODIDI

 

METYYLISULFAATTI

 

MOFETIILI

 

MONOBENTSOAATTI

 

MONOHYDRAATTI

 

MONOHYDROKLORIDI

 

MONONITRAATTI

 

NAFAATTI

 

1,5-NAFTALEENIDISULFONAATTI

 

2-NAFTALEENISULFONAATTI

 

NAPADISILAATTI

 

NAPSILAATTI

 

NATRIUM

 

NATRIUMFOSFAATTI

 

NATRIUMHYDRAATTI

 

NATRIUMLAURIILISULFAATTI

 

NATRIUMMETAANISULFONAATTI

 

NATRIUMMONOHYDRAATTI

 

NATRIUMSUKKINAATTI

 

NATRIUMSULFAATTI

 

NATRIUMSULFOBENTSOAATTI

 

NATRIUM-3-SULFOBENTSOAATTI

 

NATRIUMVETYFOSFAATTI

 

NIKOTINAATTI

 

NITRAATTI

 

NITROBENTSOAATTI

 

OKSALAATTI

 

OKSIDI

 

N-OKSIDIHYDROKLORIDI

 

OKSOGLURAATTI

 

4-OKSOPENTANOAATTI

 

OKTIILI

 

OLAMIINI

 

OLEAATTI

 

OROTAATTI

 

ORTOFOSFAATTI

 

PALMITAATTI

 

PALMITAATTIHYDROKLORIDI

 

PAMOAATTI

 

PANTOTENAATTI

 

PANTOTENAATTISULFAATTI

 

PENDETIIDI

 

PENTAHYDRAATTI

 

PERKLORAATTI

 

PIKRAATTI

 

PIVALAATTI

 

(PIVALOYYLIOKSI)METYYLI

 

PIVOKSETIILI

 

PIVOKSIILI

 

PIVOKSIILIHYDROKLORIDI

 

PROKSETIILI

 

PROPIONAATTI

 

PROPIONAATTIDODESYYLISULFAATTI

 

PROPIONAATTILAURYYLISULFAATTI

 

PROPYYLI

 

PROPYYLIESTERI

 

PYRIDYLIASETAATTI

 

1-PYRROLIDIINIETANOLI

 

RAUTAKLORIDI

 

RESINAATTI

 

SAKKARAATTI

 

SALISYLAATTI

 

SALISYLOYYLIASETAATTI

 

SIKLOTAATTI

 

SINKKI

 

SIPIONAATTI, SYPIONAATTI

 

SITRAATTI

 

STEAGLAATTI

 

STEARAATTI

 

SUKKINAATTI

 

SUKKINYYLI

 

SULFAATTI

 

SULFIITTI

 

SULFINAATTI

 

SULFOSALISYLAATTI

 

SYKLOHEKSAANIPROPIONAATTI

 

SYKLOHEKSYYLIAMMONIUM

 

SYKLOHEKSYYLIPROPIONAATTI

 

N-SYKLOHEKSYYLISULFAMAATTI

 

SYKLOPENTAANIPROPIONAATTI

 

TANNAATTI

 

TARTRAATTI

 

TEBUTAATTI

 

TENOAATTI

 

TEOKLAATTI

 

TEPROSILAATTI

 

TETRADEKYYLIVETYFOSFAATTI

 

TETRAHYDRAATTI

 

TETRAHYDROFTALAATTI

 

TETRAISOPROPYYLI

 

TETRANATRIUM

 

TIOSYANAATTI

 

TOFESILAATTI

 

p-TOLUEENISULFONAATTI

 

TOSILAATTI, TOSYLAATTI

 

TRIETANOLIAMIINI

 

TRIFLUORIASETAATTI

 

TRIFLUTAATTI

 

TRIHYDRAATTI

 

TRIJODIDI

 

TRIKLOFENAATTI

 

TRIMETYYLIASETAATTI

 

TRINITRAATTI

 

TRIPALMITAATTI

 

TROKSUNDAATTI

 

TROLAMIINI

 

TROMETAMIINI

 

TROMETAMOLI

 

UNDEKANOAATTI

 

UNDEK-10-ENOAATTI

 

UNDESYLENAATTI

 

VALERAATTI

 

VETYEDISILAATTI

 

VETYFUMARAATTI

 

VETYMALAATTI

 

VETYMALEAATTI

 

VETYMALONAATTI

 

VETYOKSALAATTI

 

VETYSUKKINAATTI

 

VETYSULFAATTI

 

VETYSULFIITTI

 

VETYTARTRAATTI

 

VISMUTTI

LIITE 5

INN-AINEIDEN TULLITTOMAT SUOLAT, ESTERIT JA HYDRAATIT, JOITA EI VOIDA LUOKITELLA SAMOIHIN HS-NIMIKKEISIIN KUIN VASTAAVAT INN-AINEET

HS-koodi

INN

Suola, esteri tai hydraatti

HS-koodi

CAS RN

2925.20

arginiini

 

 

 

2922.42

glutamiinihappo

arginiini-L-glutamaatti

2925.20

4320-30-3

2918.90

karbenoksoloni

karbenoksoloni, dikoliinisuola

2923.10

74203-92-2

2909.49

kloorifenesiini

klorfenesiinikarbamaatti

2924.29

886-74-8

2907.29

dienestroli

dienestrolidi(asetaatti)

2915.39

84-19-5

2907.29

dietylstilbesteroli

dietyylistilbestrolidibutyraatti

2915.60

74664-03-2

 

 

dietyylistilbestrolidipropionaatti

2915.50.00

130-80-3

2918.90

enoksoloni

enoksolonidivetyfosfaatti

2919.00

18416-35-8

2905.51

etklorvinoli

etklorvynolikarbamaatti

2924.19

74283-25-3

2907.29

heksestroli

heksestrolidibutyraatti

2915.60

36557-18-3

 

 

heksestrolidipropionaatti

2915.50.00

59386-02-6

2934.91

fenmetratsiini

fenmetratsiiniteoklaatti

2939.59

13931-75-4

LIITE 6

LUETTELO TULLITTOMISTA FARMASEUTTISISTA VÄLITUOTTEISTA ELI YHDISTEISTÄ, JOITA KÄYTETÄÄN FARMASEUTTISTEN LOPPUTUOTTEIDEN VALMISTUKSEEN

CN-koodi

CAS RN

Nimi

2843 30 00

12192-57-3

(alfa-D-glukopyranosyylitio)kulta

2844 40 30

82407-94-1

1-[4-(2-dimetyyliaminoetoksi)[14C]fenyyli)]-1,2-difenyylibutan-1-oli

2903 59 90

7051-34-5

bromimetyylisyklopropaani

2903 69 90

620-20-2

alfa,3-diklooritolueeni

 

3312-04-7

1-kloori-4,4-bis-(4-fluorifenyyli)butaani

 

42074-68-0

1-kloori-2-(klooridifenyylimetyyli)bentseeni

 

76283-09-5

alfa,4-dibromi-2-fluoritolueeni

2904 90 85

121-17-5

4-kloori-alfa,alfa,alfa-trifluori-3-nitrotolueeni

 

4714-32-3

1-nitro-4-(1,2,2,2-tetrakloorietyyli)bentseeni

2905 22 90

505-32-8

3,7,11,15-tetrametyyliheksadek-1-en-3-oli

 

1113-21-9

(6E,10E,14E)-3,7,11,15-tetrametyyliheksadeka-1,6,10,14-tetraen-3-oli

 

7212-44-4

3,7,11-trimetyylidodeka-1,6,10-trien-3-oli

2905 29 90

2914-69-4

(S)-but-3-yn-2-oli

2905 49 10

1947-62-2

(2R,3R)-1,4-bis(mesyylioksi)butaani-2,3-dioli

2905 59 10

75-89-8

2,2,2-trifluorietanoli

 

920-66-1

1,1,1,3,3,3-heksafluoripropan-2-oli

 

54322-20-2

natrium-4-kloori-1-hydroksibutaani-1-sulfonaatti

 

148043-73-6

4,4,5,5,5-pentafluoripentan-1-oli

2905 59 99

57090-45-6

(R)-3-klooripropaani-1,2-dioli

2906 29 00

1570-95-2

2-fenyylipropaani-1,3-dioli

 

104265-58-9

2-[(1S,2R)-6-fluori-2-hydroksi-1-isopropyyli-1,2,3,4-tetrahydro-2-naftyyli]etyyli-p-tolueenisulfonaatti

2907 19 00

27673-48-9

5,8-dihydro-1-naftoli

2907 29 00

700-13-0

2,3,5-trimetyylihydrokinoni

2909 30 38

5111-65-9

6-bromi-2-naftyylimetyylieetteri

2909 30 90

3383-72-0

(2-kloorietyyli)(4-nitrofenyyli)eetteri

 

31264-51-4

3-klooripropyyli-2,5-ksylyylieetteri

2909 50 90

63659-16-5

4-[2-(syklopropyylimetoksi)etyyli]fenoli

 

83682-27-3

natrium-2-hydroksi-1-(4-hydroksi-3-metoksifenyyli)propaani-2-sulfonaatti

2910 30 00

51594-55-9

(R)-2,3-epoksi-1-klooripropaani

2910 90 00

56718-70-8

2,3-epoksipropyyli-4-(2-metoksietyyli)fenyylieetteri

 

129940-50-7

(S)-[(trityylioksi)metyyli]oksiraani

2911 00 00

1132-95-2

1,1-di-isopropoksisykloheksaani

 

20627-73-0

alfa,alfa-dimetoksi-2-nitrotolueeni

 

94158-44-8

1,1-dimetoksi-2-(2-metoksietoksi)etaani

2912 29 00

38849-09-1

3-(9,10-dihydro-9,10-etaaniantrasen-9-yyli)akryylialdehydi

2912 49 00

1620-98-0

3,5-di-tert-butyyli-4-hydroksibentsaldehydi

 

2144-08-3

2,3,4-trihydroksibentsaldehydi

 

3453-33-6

6-metoksi-2-naftaldehydi

2914 39 00

645-13-6

4-metyylivalerofenoni

 

1210-35-1

10,11-dihydro-5H-dibentso[a,d]syklohepten-5-oni

 

2222-33-5

5H-dibentso[a,d]syklohepten-5-oni

2914 40 90

80-75-1

11-alfa-hydroksipregn-4-eeni-3,20-dioni

 

85700-75-0

11-alfa,17,21-trihydroksi-16-beeta-metyylipregna-1,4-dieeni-3,20-dioni

2914 50 00

104-20-1

4-(4-metoksifenyyli)butan-2-oni

 

981-34-0

9-beeta,11-beeta-epoksi-17-alfa,21-dihydroksi-16-beeta-metyleeni-pregna-1,4-dieeni-3,20-dioni

 

1078-19-9

6-metoksi-1,2,3,4-tetrahydro-1-naftoni

 

2107-69-9

5,6-dimetoksi-indan-1-oni

 

24916-90-3

9-beeta ,11-beeta-epoksi-17,21-dihydroksi-16-alfa-metyylipregna-1,4-dieeni-3,20-dioni

 

28315-93-7

5-hydroksi-1,2,3,4-tetrahydro-1-naftoni

2914 70 00

534-07-6

1,3-diklooriasetoni

 

3874-54-2

4-kloori-4'-fluoributyrofenoni

 

4252-78-2

2,2',4'-triklooriasetofenoni

 

43076-61-5

4'-tert-butyyli-4-klooributyrofenoni

 

79836-44-5

4-(3,4-dikloorifenyyli)-3,4-dihydronaftalen-1(2H)-oni

 

83881-08-7

21-kloori-9-beeta,11-beeta-epoksi-17-hydroksi-16-alfa-metyylipregna-1,4-dieeni-3,20-dioni

 

150587-07-8

21-bentsyylioksi-9-alfa-fluori-11-beeta,17-alfa-dihydroksi-16-alfa-metyylipregna-1,4-dieeni-3,20-dioni

 

151265-34-8

21-kloori-16-alfa-metyylipregna-1,4,9(11)-trieeni-3,20-dioni

 

153977-22-1

trans-2-kloori-3-[4-(4-kloorifenyyli)sykloheksyyli]-1,4-naftokinoni

2915 39 90

910-99-6

17-alfa-hydroksi-16-beeta-metyyli-3,20-dioksopregna-1,4,9(11)-trien-21-yyliasetaatti

 

979-02-2

20-oksopregna-5,16-dien-3-beeta-yyliasetaatti

 

7753-60-8

17-alfa-hydroksi-3,20-dioksopregna-4,9(11)-dien-21-yyliasetaatti

 

10106-41-9

17-hydroksi-16-alfa-metyyli-3,20-dioksopregna-1,4,9(11)-trien-21-yyliasetaatti

 

24085-06-1

2-asetoksi-5-asetyylibentsyyliasetaatti

 

24510-54-1

17-alfa-hydroksi-16-alfa-metyyli-3,20-dioksopregna-1,4-dien-21-yyliasetaatti

 

24510-55-2

17-alfa-hydroksi-16-beeta-metyyli-3,20-dioksopregna-1,4-dien-21-yyliasetaatti

 

37413-91-5

3,20-dioksopregna-1,4,9(11),16-tetraen-21-yyliasetaatti

 

127047-77-2

2-(asetoksimetyyli)-4-jodibutyyliasetaatti

 

131266-10-9

2-(asetoksimetyyli)-4-(bentsyylioksi)butyyliasetaatti

2915 90 20

638-41-5

pentyylikloroformaatti

2915 90 80

18997-19-8

kloorimetyylipivalaatti

2916 20 00

3721-95-7

syklobutaanikarboksyylihappo

2916 31 00

132294-16-7

(2S,3S)-2,3-bis(bentsoyylioksimetyyli)syklobutanoni

 

132294-17-8

(1S,2S,3S)-2,3-bis(bentsoyylioksimetyyli)syklobutanoli

2916 39 00

2417-72-3

metyyli-4-(bromimetyyli)bentsoaatti

 

4276-85-1

2-(2,4,6-tri-isopropyylifenyyli)etikkahappo

 

37742-98-6

4-bromi-2,2-difenyylivoihappo

 

49708-81-8

trans-4-(p-kloorifenyyli)sykloheksaanikarboksyylihappo

 

55332-37-1

(S)-2-(4-fluorifenyyli)-3-metyylivoihappo

 

110877-64-0

2-kloori-4,5-difluoribentsoehappo

 

119916-27-7

4,6-dibromi-3-fluori-o-tolueenikarboksyylihappo

 

141109-25-3

2-bromi-2-(2-kloorifenyyli)etikkahappo

2917 19 10

0-00-0

magnesiumbis-(4-nitrobentsyylimalonaatti)dihydraatti

2917 19 90

6065-63-0

dietyylidipropyylimalonaatti

 

28868-76-0

dimetyylikloorimalonaatti

 

48059-97-8

(E)-okt-4-eeni-1,8-dihappo

 

71170-82-6

trietyyli-3-bromipropaani-1,1,1-trikarboksylaatti

2917 39 80

21601-78-5

fenyylivetyfenyylimalonaatti

 

27932-00-9

indan-5-yylivetyfenyylimalonaatti

2918 13 00

2743-38-6

dibentsoyyli-L-viinihappo

2918 16 00

11116-97-5

kalsiumglukonaattilaktaatti

2918 19 80

611-71-2

D-mantelihappo

 

3976-69-0

metyyli-(R)-3-hydroksibutyraatti

 

4358-88-7

etyyli-DL-mandelaatti

 

29169-64-0

(R)-alfa-(kloorikarbonyyli)bentsyyliformiaatti

 

36394-75-9

(S)-alfa-klooriformyylietyyliasetaatti

 

56188-04-6

{(1R,3R,5S)-3,5-dihydroksi-2-[(E)-(3S)-3-hydroksiokt-1-enyyli]syklopentyyli}etikkahappo

 

77550-67-5

ammonium-(3R,5R)-7-{(1S,2S,6R,8S,8aR)-1,2,6,7,8,8a-heksahydro-2,6-dimetyyli-8-[(2S)-2-metyylibutyryylioksi]-1-naftyyli}-3,5-dihydroksiheptanoaatti

 

90315-82-5

etyyli-(R)-4-fenyyli-2-hydroksibutyraatti

 

139893-43-9

ammonium-(3R,5R)-7-[(1S,2S,6R,8S,8aR)-8-(2,2-dimetyylibutyryylioksi)-1,2,6,7,8,8a-heksahydro-2,6-dimetyyli-1-naftyyli]-3,5-dihydroksiheptanoaatti

 

157604-22-3

dinatrium-(2S,3R)-2-hydroksi-3-isobutyylisukkinaatti

2918 29 80

3943-89-3

etyyli-3,4-dihydroksibentsoaatti

 

167678-46-8

3-kloroformyyli-o-tolyyliasetaatti

 

168899-58-9

3-asetoksi-o-tolueenikarboksyylihappo

2918 30 00

302-97-6

3-oksoandrost-4-eeni-17-beeta-karboksyylihappo

 

1944-63-4

3-[(3aS,4S,7aS)-7a-metyyli-1,5-diokso-oktahydro-1H-inden-4-yyli]propionihappo

 

22161-86-0

(RS)-2-(3-bentsoyylifenyyli)propionihappo

 

39562-17-9

metyyli-2-(3-nitrobentsylideeni)-3-oksobutyraatti

 

56105-81-8

(R)-2-(3-bentsoyylifenyyli)propionihappo

 

64920-29-2

etyyli-2-okso-4-fenyylibutyraatti

 

78834-75-0

etyyli-7-kloori-2-oksoheptanoaatti

 

121873-00-5

etyyli-3-(2-kloori-4,5-difluorifenyyli)-3-hydroksiakrylaatti

2918 90 90

87-13-8

dietyylietoksimetyleenimalonaatti

 

26159-31-9

(RS)-2-(6-metoksi-2-naftyyli)propionihappo

 

28416-82-2

6-alfa,9-difluori-11-beeta,17-alfa-dihydroksi-16-alfa-metyyli-3-oksiandrosta-1,4-dieeni-17-beeta-karboksyylihappo

 

29754-58-3

metyyli-5-glyoksyloyylisalisylaattihydraatti

 

30131-16-9

4-(4-fenyylibutoksi)bentsoehappo

 

33924-48-0

metyyli-5-kloori-o-anisaatti

 

40098-26-8

metyyli-7-[(3RS)-3-hydroksi-5-oksosyklopent-1-enyyli]heptanoaatti

 

70264-94-7

metyyli-4-(bromimetyyli)-m-anisaatti

 

105560-93-8

metyyli-(2R,3S)-2,3-epoksi-3-(4-metoksifenyyli)propionaatti

 

111006-10-1

isobutyyli-3,4-epoksibutyraatti

 

157283-68-6

isopropyyli-(Z)-7-[(1R,2R,3R,5S)-3,5-dihydroksi-2-{(E)-(3R)-3-hydroksi-4-[3-(trifluorimetyyli) fenoksi]but-1-enyyli}syklopentyyli]hept-5-enoaatti

2920 90 10

16606-55-6

(R)-propyleenikarbonaatti

 

35180-01-9

isopropyylikloorimetyylikarbonaatti

 

208338-09-4

(4R,5R)-4,5-bis(mesyylioksimetyyli)-1,3,2-dioksatiolaani-2,2-dioksidi

2920 90 85

55-91-4

di-isopropyylifosforifluoridaatti

2921 19 80

4261-68-1

(2-kloorietyyli)di-isopropyyliamiinihydrokloridi

 

5407-04-5

3-klooripropyylidimetyyliammoniumkloridi

2921 29 00

100-36-7

2-aminoetyylidietyyliamiini

 

156886-85-0

N,N'-bis[3-(etyyliamino)propyyli]propaani-1,3-diamiinitetrahydrokloridi

2921 30 10

167944-94-7

sykloheksyyliammonium-1-[(S)-2-(tert-butoksikarbonyyli)-3-(2-metoksietoksi) propyyli]syklopentaanikarboksylaatti

2921 42 10

671-89-6

4-amino-6-klooribentseeni-1,3-di(sulfonyylikloridi)

2921 43 00

393-11-3

alfa,alfa,alfa-trifluori-4-nitro-m-toluidiini

2921 49 10

328-93-8

alfa,alfa,alfa,alfa',alfa',alfa'-heksafluori-2,5-ksylidiini

 

54396-44-0

alfa',alfa',alfa'-trifluori-2,3-ksylidiini

2921 49 80

103-67-3

bentsyyli(metyyli)amiini

 

1614-57-9

3-(5H-dibentso[a ,d]syklohepten-5-yylipropyyli)dimetyyliammoniumkloridi

 

33881-72-0

trietyylianiliini

 

69385-30-4

2,6-difluoribentsyyliamiini

 

79617-99-5

trans-(+-)-4-(3,4-dikloorifenyyli)-1,2,3,4-tetrahydro-1-naftyyli(metyyli)ammoniumkloridi

 

81972-27-2

3-(trikloorivinyyli)aniliinihydrokloridi

 

129140-12-1

1-etyyli-1,4-difenyylibut-3-enyyliamiini

 

132173-07-0

(Z)-N-[3-(3-kloori-4-sykloheksyylifenyyli)prop-2-enyyli]-N-etyylisykloheksyyliamiinihydrokloridi

 

166943-39-1

metyyli(4'-nitrofenetyyli)amiinihydrokloridi

2921 59 90

122-75-8

N,N'-dibentsyylietyleenidiammoniumdi(asetaatti)

2922 19 80

534-03-2

2-aminopropaani-1,3-dioli

 

1159-03-1

5-(3-dimetyyliaminopropyyli)-10,11-dihydrobentso[a,d]syklohepten-5-oli

 

23323-37-7

1-deoksi-1-(oktyyliamino)-D-glusitoli

 

38345-66-3

(2S,3R)-4-dimetyyliamino-3-metyyli-1,2-difenyylibutan-2-oli

 

54527-65-0

2-[bentsyyli(metyyli)amino]etyyliasetoasetaatti

 

68047-07-4

4'-[2-(dimetyyliamino)etoksi]-2-fenyylibutyrofenoni

 

83647-29-4

3-{(Z)-1-[4-(2-dimetyyliaminoetoksi)fenyyli]-2-fenyylibut-1-enyyli}fenoli

 

126456-43-7

(1S,2R)-1-aminoindan-2-oli

 

151807-53-3

(1RS,2RS,3SR)-2,3-bis(bentsoyylioksimetyyli)syklobutyyliamiini

 

151851-75-1

(R)-2-amino-2-etyyliheksan-1-oli

 

154598-58-0

(S)-2-(2-amino-5-kloorifenyyli)-1,1,1-trifluori-4-syklopropyylibut-3-yn-2-oli

2922 29 00

120-20-7

3,4-dimetoksifenetyyliamiini

 

55174-61-3

3,4-dimetoksi-beeta-metyylifenetyyliamiini

2922 39 00

784-38-3

2-amino-5-kloori-2'-fluoribentsofenoni

 

2011-66-7

2-amino-2'-kloori-5-nitrobentsofenoni

 

2958-36-3

2-amino-2',5-diklooribentsofenoni

 

156732-13-7

(S)-5-amino-2-(dibentsyyliamino)-1,6-difenyyliheks-4-en-3-oni

2922 41 00

113403-10-4

deksibuprofeenilysiini (INNM)

2922 49 95

56-12-2

4-aminovoihappo

 

875-74-1

D-a-fenyyliglysiini

 

949-99-5

3-(4-nitrofenyyli)-L-alaniini

 

961-69-3

kalium-(R)-N-(3-etoksi-1-metyyli-3-oksoprop-1-enyyli)-2-fenyyliglysiini

 

1118-89-4

dietyyli-L-glutamaattihydrokloridi

 

13291-96-8

natrium-(R)-N-(3-metoksi-1-metyyli-3-oksoprop-1-enyyli)-2-fenyyliglysinaatti

 

14205-39-1

metyyli-3-aminokrotonaatti

 

20763-30-8

2-sykloheksa-1,4-dienyyliglysiini

 

34582-65-5

kalium-(R)-N-(3-metoksi-1-metyyli-3-oksoprop-1-enyyli)-2-fenyyliglysinaatti

 

35453-19-1

5-amino-2,4,6-trijodi-isoftaalihappo

 

37441-29-5

5-amino-2,4,6-trijodi-isoftaloyylidikloridi

 

39878-87-0

(-)-alfa-(kloroformyyli)bentsyyliammoniumkloridi

 

42854-62-6

bentsyyli-L-alaninaatti--p-tolueenisulfonihappo (1:1)

 

54527-73-0

2-(N-metyylibentsyyliamino)etyyli-3-aminobut-2-enoaatti

 

67299-45-0

cis-4-(bentsyylioksikarbonyyli)sykloheksyyliammoniumtolsylaatti

 

81677-60-3

metyyli-(4-nitrofenyyli)-L-alaninaatti

 

82717-96-2

(S,S)-N-(1-etoksikarbonyyli-3-fenyylipropyyli)alaniini

 

119916-05-1

metyyli-3-amino-4,6-dibromi-o-toluaatti

 

128013-69-4

3-(aminometyyli)-5-metyyliheksaanihappo

 

154772-45-9

etyyli-(S)-3-aminopent-4-ynoaattihydrokloridi

2922 50 00

0-00-0

etyyli-2-(2-kloori-4,5-difluoribentsoyyli)-3-(2,4-difluorianiliino)akrylaatti

 

7206-70-4

4-amino-5-kloori-2-metoksibentsoehappo

 

16589-24-5

4-[1-hydroksi-2-(metyyliamino)etyyli]fenoli--L-viinihappo (2:1)

 

22818-40-2

D-2-(4-hydroksifenyyli)glysiini

 

24085-03-8

2-[bentsyyli(tert-butyyli)amino]-1-(alfa,4-dihydroksi-m-tolyyli)etanoli

 

24085-08-3

bentsyyli(tert-butyyli)(4-hydroksi-3-hydroksimetyyli-4-oksofenetyyli)ammoniumkloridi

 

26787-84-8

natrium-(R)-2-(4-hydroksifenyyli)-N-(3-metoksi-1-metyyli-3-oksoprop-1-enyyli)glysinaatti

 

35205-50-6

4'-bentsyylioksi-2-[(1-metyyli-2-fenoksietyyli)amino]propiofenonihydrokloridi

 

59338-84-0

metyyli-4-amino-5-nitro-o-anisaatti

 

69416-61-1

kalium-(R)-2-(4-hydroksifenyyli)-N-(3-metoksi-1-metyyli-3-oksoprop-1-enyyli)glysinaatti

 

79814-47-4

metyylivety(2S,3R)-3-amino-2-[(S)-(1-hydroksietyyli)]glutaraatti

 

90005-55-3

3'-amino-2'-hydroksiasetofenonihydrokloridi

 

121524-09-2

etyyli-((7S)-7-{[(2R)-2-hydroksi-2-(3-kloorifenyyli)etyyli]amino}-5,6,7,8-tetrahydro-2-naftyylioksi) asetaattihydrokloridi

2924 19 00

590-63-6

2-karbamoyylioksipropyylitrimetyyliammoniumkloridi

 

5422-34-4

N-(2-hydroksietyyli)laktamidi

 

5794-13-8

L-asparagiinihydraatti

 

90303-36-9

N-[N-(tert-butoksikarbonyyli)-L-alanyyli]-L-alaniinihydraatti

 

116833-20-6

2-(etyylimetyyliamino)asetamidi

 

125496-24-4

(S)-3-formamido-2-formyylioksipropionihappo

 

153758-31-7

(2S)-2-amino-3-hydroksi-N-pentyylipropionamidi--oksaalihappo (1:1)

2924 29 95

0-00-0

2-kloori-N-[2-(2-klooribentsoyyli)-4-nitrofenyyli]asetamidi

 

121-60-8

N-asetyylisulfanilyylikloridi

 

1149-26-4

N-(bentsyylioksikarbonyyli)-L-valiini

 

1584-62-9

2-bromi-2'-(2-fluoribentsoyyli)-4'-klooriasetanilidi

 

1939-27-1

2-metyyli-N-(alfa,alfa,alfa-trifluori-m-tolyyli)propionamidi

 

3588-63-4

N-bentsyylioksikarbonyyli-DL-valiini

 

4093-29-2

metyyli-4-asetamido-o-anisaatti

 

4093-31-6

metyyli-4-asetamido-5-kloori-o-anisaatti

 

13255-50-0

4-formyyli-N-isopropyylibentsamidi

 

24201-13-6

4-asetamido-5-kloori-o-anisiinihappo

 

27313-65-1

N-asetyyli-3-(3,4-dimetoksifenyyli)-DL-alaniini

 

30566-92-8

5-(N,N-dibentsyyliglysyyli)salisyyliamidi

 

32981-85-4

metyyli-(2R,3S)-3-bentsamido-2-hydroksi-3-fenyylipropionaatti

 

40187-51-7

5-asetyylisalisyyliamidi

 

40188-45-2

3'-asetyyli-4'-hydroksibutyranilidi

 

41526-21-0

2'-bentsoyyli-2-bromi-4'-klooriasetanilidi

 

41844-71-7

metyyli-N-(metoksikarbonyyli)-L-fenyylialaninaatti

 

50978-11-5

3,5-diasetamido-2,4,6-trijodibentsoehappodihydraatti

 

52806-53-8

2-hydroksi-2-metyyli-4'-nitro-3'-(trifluorimetyyli)propionanilidi

 

75885-58-4

2,2-dimetyylisyklopropaanikarboksiamidi

 

76801-93-9

5-amino-N,N'-bis(2,3-dihydroksipropyyli)-2,4,6-trijodi-isoftaaliamidi

 

91558-42-8

bentsyyli-(1-karbamyyli-2-hydroksipropyyli)karbamaatti

 

98737-29-2

tert-butyyli-{(S)-alfa-[(S)-oksiranyyli]fenetyyli}karbamaatti

 

112522-64-2

2'-amino-4-asetamidobentsanilidi

 

116661-86-0

(2S,3S)-3-(tert-butoksikarbonyyliamino)-2-hydroksi-4-fenyylivoihappo

 

125971-96-2

2-[alfa-(4-fluoribentsoyyli)bentsyyli]-4-metyyli-3-oksovaleranilidi

 

136450-06-1

3'-asetyyli-2'-hydroksi-4-(4-fenyylibutoksi)bentsanilidi

 

137246-21-0

N-(1-etyyli-1,4-difenyylibut-3-enyyli)syklopropaanikarboksamidi

 

141862-47-7

5-glyoksyloyylisalisyyliamidihydraatti

 

144163-85-9

tert-butyyli-[(1S,3S,4S)-4-amino-1-bentsyyli-5-fenyyli-3-hydroksipentyyli]karbamaatti

 

148051-08-5

5-amino-N,N'-bis[2-asetoksi-1-(asetoksimetyyli)etyyli]-2,4,6-trijodiisoftaaliamidi

 

149451-80-9

tert-butyyli-[(1S,2S)-1-bentsyyli-2,3-dihydroksipropyyli]karbamaatti

 

153441-77-1

metyyli-N-(fenoksikarbonyyli)-L-valinaatti

 

166518-60-1

N-[(2,6-di-isopropyylifenoksi)sulfonyyli]-2-(2,4,6-tri-isopropyylifenyyli)asetamidi

 

168960-18-7

tert-butyyli-(1R,4S)-4-(hydroksimetyyli)syklopent-2-enyylikarbamaatti

 

176972-62-6

metyyli-(1S,2S)-1-bentsyyli-2-hydroksi-3-klooripropyylikarbamaatti

2925 19 95

1075-89-4

8-atsaspiro[4.5]dekaani-7,9-dioni

 

84803-46-3

4-(4-kloorifenyyli)piperidiini-2,6-dioni

 

88784-33-2

1-bentsyylivety-(S)-4-ftaali-imidoglutaraatti

 

94213-26-0

etyyli-(S)-3-{4-[bis(2-kloorietyyli)amino]fenyyli}-2-ftalimidopropionaattihydrokloridi

 

97338-03-9

etyyli-(S)-3-(4-aminofenyyli)-2-ftalimidopropionaattihydrokloridi

 

151860-15-0

meso-N-bentsyyli-3-nitrosyklopropaani-1,2-dikarboksimidi

2925 20 00

149177-92-4

4'-amidinosukkinaniliinihappohydrokloridi

2926 90 95

94-05-3

etyyli-2-syano-3-etoksiakrylaatti

 

13338-63-1

3,4,5-trimetoksifenyyliasetonitriili

 

14818-98-5

L-N-(1-syano-1-vanillyylietyyli)asetamidi

 

15760-35-7

3-metyleenisyklobutaanikarbonitriili

 

20850-49-1

3-metyyli-2-(3,4-dimetoksifenyyli)butyronitriili

 

32852-95-2

2-(3-fenoksifenyyli)propiononitriili

 

36622-33-0

3-metyyli-2-(3,4,5-trimetoksifenyyli)butyronitriili

 

39186-58-8

4-bromi-2,2-difenyylibutaaninitriili

 

56326-98-8

1-(4-fluorifenyyli)-4-oksisykloheksaanikarbonitriili

 

58311-73-2

(Z)-(2-syanovinyyli)trimetyyliammonium-p-tolueenisulfonaatti

 

114772-53-1

4'-metyylibifenyyli-2-karbonitriili

 

123632-23-5

4-(2,2,3,3-tetrafluoripropoksi)sinnamonitriili

 

133481-10-4

etyyli-(1-syanosykloheksyyli)asetaatti

 

151338-11-3

N-tert-butyyli-3-syanoandrosta-3,5-dieeni-17-karboksiamidi

 

186038-82-4

dietyyli-(3-metyyli-1-syanobutyyli)malonaatti

2928 00 90

16390-07-1

4-kloori-1'-(4-metoksifenyyli)bentsohydratsidi

 

53016-31-2

13-etyyli-17-alfa-hydroksi-18,19-dinorpregn-4-en-20-yn-3-onioksiimi

 

55819-71-1

(RS)-serinohydratsidihydrokloridi

 

84080-70-6

4-kloori-2-[(Z)-(metoksikarbonyyli)metoksi-imino]-3-oksovoihappo

 

89766-91-6

1-karboksi-1-metyylietoksiammoniumkloridi

 

94213-23-7

(Z)-[syano(2,3-dikloorifenyyli)metyleeni]karbatsamidiini

 

130580-02-8

trans-2'-fluori-4-hydroksikalkoni-O-[(Z)-2-(dimetyyliamino)etyyli]oksiimi--fumaarihappo (2:1)

 

192802-28-1

(S)-O-bentsyylilaktaldehydi-N-(tert-butoksikarbonyyli)hydratsoni

2929 90 00

2188-18-3

N'-alfa-(tert-butoksikarbonyyli)-N'-omega-nitro-L-arginiini

 

92050-02-7

2,6-diisopropyylifenyylisulfamaatti

 

139976-34-4

N'-alfa-(tert-butoksikarbonyyli)-N-metoksi-N-metyyli-N'-omega-nitro-L-argininamidi

2930 90 16

105996-54-1

N,N'-bis(trifluoriasetyyli)-DL-homosystiini

 

159453-24-4

N-(bentsyylioksikarbonyyli)-S-fenyyli-L-systeiini

2930 90 30

583-91-5

2-hydroksi-4-(metyylitio)voihappo

2930 90 70

1134-94-7

2-(fenyylitio)aniliini

 

4274-38-8

2-merkapto-5-(trifluorimetyyli)aniliniumkloridi

 

6320-03-2

o-klooritiofenoli

 

10191-60-3

dimetyylisyanokarbonimidoditioaatti

 

10506-37-3

O-2-naftyyliklooritioformiaatti

 

27366-72-9

2-(dimetyyliaminotio)asetamidihydrokloridi

 

33174-74-2

2,2'-ditiodibentsonitriili

 

49627-27-2

(Z)-5-fluori-2-metyyli-1-(4-metyylitiobentsylideeni)-1H-inden-3-yylietikkahappo

 

51458-28-7

(1R,2R)-2-amino-1-(4-metyylisulfonyylifenyyli)propaani-1,3-dioli

 

56724-21-1

(1R,2R)-2-amino-1-(4-metyylisulfonyylifenyyli)propaani-1,3-diolihydrokloridi

 

61832-41-5

metyyli-(1-metyylitio-2-nitrovinyyli)amiini

 

62140-67-4

metyyli-5-(etyylisulfonyyli)-o-anisaatti

 

63484-12-8

metyyli-2-metoksi-5-metyylisulfonyylibentsoaatti

 

67305-72-0

N-(2-merkaptoetyyli)propionamidi

 

74345-73-6

D-(-)-3-asetyylitio-2-metyylipropionyylikloridi

 

76497-39-7

D-(-)-3-asetyylitio-2-metyylipropionihappo

 

87483-29-2

4-fluoribentsyyli-4-(metyylitio)fenyyliketoni

 

136511-43-8

etyyli-N-{2-[(asetyylitio)metyyli]-3-(o-tolyyli)-1-oksopropyyli}-L-metionaatti

 

148757-89-5

9-brominonyyli-4,4,5,5,5-pentafluoripentyylisulfidi

 

157521-26-1

(S)-2-(asetyylitio)-3-fenyylipropionihappo--disykloheksyyliamiini (1:1)

 

159878-02-1

bentsyyli-(1R,2S)-1-(fenyylitiometyyli)-2-hydroksi-3-klooripropyylikarbamaatti

 

162515-68-6

2-[1-(merkaptometyyli)syklopropyyli]etikkahappo

 

182149-25-3

N,N'-[ditiobis(o-fenyyleenikarbonyyli)]bis-L-isoleusiini

2931 00 95

1660-95-3

tetraisopropyylimetyleenidifosfonaatti

 

17814-85-6

(4-karboksibutyyli)trifenyylifosfoniumbromidi

 

31618-90-3

dietyyli-(tosyylioksi)metyylifosfonaatti

 

35000-38-5

tert-butyylitrifenyylifosforanylideeniasetaatti

 

87460-09-1

bentsyylihydroksi-(4-fenyylibutyyli)fosfinoyyliasetaatti

 

123599-78-0

[(2-metyyli-1-propionyylioksipropoksi)(4-fenyylibutyyli)fosfinoyyli]etikkahappo

 

128948-01-6

n(S)-[(R)-2-metyyli-1-propionyylioksipropoksi](4-fenyylibutyyli)fosfinoyylioetikkahappo

2932 19 00

37743-18-3

3,3-difenyylitetrahydrofuran-2-ylideeni(dimetyyli)ammoniumbromidi

 

66356-53-4

5-(2-aminoetyylitiometyyli)furfuryylidimetyyliamiini

 

86087-23-2

(S)-tetrahydrofuran-3-oli

 

97148-39-5

ammonium (Z)-2-methosi-imino-2-(2-furyyli)asetaatti

2932 29 85

79-50-5

DL-alfa-hydroksi-beeta,beeta-dimetyyli-gamma-butyrolaktoni

 

298-81-7

9-metoksifuro[3,2-g]kromen-7-oni

 

482-44-0

9-(3-metyylibut-2-enyylioksi)-7H-furo[3,2-g]kromen-7-oni

 

517-23-7

alfa-asetyyli-gamma-butyrolaktoni

 

599-04-2

alfa-hydroksi-beeta,beeta-dimetyyli-g-butyrolaktoni

 

976-70-5

3-oksopregn-4-eeni-21,17-alfa-karbolaktoni

 

6559-91-7

4'-demetyyliepipodofyllotoksiini

 

23363-33-9

4'-(bentsyylioksikarbonyyli)-4'-demetyyliepipodofyllotoksiini

 

39521-49-8

(3aR,4bS,4R,4aS,5aS)-4-(5,5-dimetyyli-1,3-dioksolan-2-yyli)heksahydrosyklopropa[3,4]syklopento [1,2-b]furan-2(3H)-oni

 

39746-01-5

(3aR,4R,5R,6aS)-4-formyyli-2-oksoheksahydro-2H-syklopenta[b]furan-5-yylibentsoaatti

 

73726-56-4

11-alfa-hydroksi-3-oksopregna-4,6-dieeni-21,17-alfa-karbolaktoni

 

104872-06-2

(3S,4S)-3-heksyyli-4-[(R)-2-(hydroksitridekyyli)]oksetan-2-oni

 

192704-56-6

11-alfa-hydroksi-7-alfa-(metoksikarbonyyli)-3-oksopregn-4-eeni-21,17-alfa-karbolaktoni

2932 99 50

32981-86-5

10-deasetyylibakkatiini III

2932 99 70

96-82-2

4-O-beeta-D-galaktopyranosyyli-D-glukonihappo

 

467-55-0

3-beeta-hydroksi-5-alfa-spirostan-12-oni

 

533-31-3

3,4-(metyleenidioksi)fenoli

 

7512-17-6

2-asetamido-2-deoksi-beeta-D-glukopyranoosi

 

33659-28-8

kalsiumbis-[4-O-(beeta-D-galaktopyranosyyli)-D-glukonaatti]--kalsiumbromidi (1:1)

 

57999-49-2

2-(3-bromifenoksi)tetrahydropyraani

 

79944-37-9

trans-6-amino-2,2-dimetyyli-1,3-dioksepan-5-oli

 

88128-61-4

(3aS,9aS,9bR)-3a-metyyli-6-[2-(2,5,5-trimetyyli-1,3-dioksan-2-yyli)etyyli]-1,2,4,5,8,9,9a,9b-oktahydro-3aH-syklopenta[a]naftaleeni-3,7-dioni

 

110638-68-1

kalsiumbis-[4-O-(beeta-D-galaktopyranosyyli)-D-glukonaatti]dihydraatti

 

114870-03-0

metyyli-O-2-deoksi-6-O-sulfo-2-(sulfoamino)-alfa-D-glukopyranosyyli-(1,4)-O-beeta-D-glukopyranuronosyyli-(1,4)-O-2-deoksi-3,6-di-O-sulfo-2-(sulfoamino)-alfa-D-glukopyranosyyli-(1,4)-O-2-O-sulfo-alfa-L-idopyranuronosyyli-(1,4)-2-deoksi-2-(sulfoamino)-6-(vetysulfaatti)-alfa-D-glukopyranosiidi, dekanatriumsuola

 

125971-94-0

tert-butyyli-[(4R,6R)-6-(syanometyyli)-2,2-dimetyyli-1,3-dioksolan-4-yyli]asetaatti

 

157518-70-2

(2R)-2-[(S)-2,2-dimetyyli-5-okso-1,3-dioksolan-4-yyli]-4-metyylivaleriaanahappo

 

170242-34-9

(S)-2-amino-5-(1,3-dioksolan-4-yyli)valeriaanahappo

2932 99 85

40591-65-9

2,3,4,6-tetra-O-asetyyli-S-beeta-glukopyranosyylikarbamidotioaattihydrobromidi

 

69999-16-2

(2,3-dihydrobentsofurani-5-yyli)etikkahappo

 

107188-34-1

2,5,7,8-tetrametyyli-2-(4-nitrofenoksimetyyli)-4-oksokroman-6-yyliasetaatti

 

107188-37-4

2-(4-aminofenoksimetyyli)-2,5,7,8-tetrametyyli-4-oksokroman-6-yyliasetaatti

 

130525-62-1

(4S,5R,6R)-4-amino-5-asetamido-6-[(1R,2R)-1,2,3-trihydroksipropyyli]-5,6-dihydropyran-2-karboksyylihappo

2933 11 90

6150-97-6

magnesiumbis[(2,3-dihydro-1,5-dimetyyli-3-okso-2-fenyyli-1H-pyratsol-4-yyli)metyyliamino]metaanisulfonaatti

2933 19 90

3736-92-3

1,2-difenyyli-4-(2-fenyylitioetyyli)pyratsolidini-3,5-dioni

 

4023-02-3

pyratsoli-1-karboksamidiinihydrokloridi

 

27511-79-1

3-aminopyratsoli-4-karboksamidihemisulfaatti

 

59194-35-3

N'1-metyyli-1H-pyratsoli-1-karboksamidiinihydrokloridi

 

139756-01-7

1-metyyli-4-nitro-3-propyylipyratsoli-5-karboksamidi

2933 29 90

696-23-1

2-metyyli-4-nitroimidatsoli

 

822-36-6

4-metyyli-imidatsoli

 

4897-25-0

5-kloori-1-metyyli-4-nitroimidatsoli

 

24155-42-8

1-(2,4-dikloorifenyyli)-2-imidatsol-1-yylietanoli

 

68282-49-5

2-butyyliimidatsoli5-karbaldehydi

 

83857-96-9

2-butyyli-5-kloori-1H-imidatsoli-4-karbaldehydi

 

99614-02-5

1,2,3,4-tetrahydro-9-metyyli-3-(2-metyyli-1H-imidatsol-1-yylimetyyli)karbatsol-4-oni

 

130804-35-2

1-[5-(4,5-difenyyli-imidatsol-2-yylitio)pentyyli]-1-heptyyli-3-(2,4-difluorifenyyli)urea

 

133909-99-6

2-butyyli-4-kloori-1-[2'(2-trityyli-2H-tetratsol-5-yyli)bifenyyli-4-yylimetyyli] imidatsol-5-yylimetanoli

 

138401-24-8

4'-[(2-butyyli-4-okso-1,3-diatsaspiro[4.4]non-1-en-3-yyli)metyyli]bifenyyli-2-karbonitriili

 

150097-92-0

metyyli-5-pentafluorietyyli-2-propyyli-imidatsoli-4-karboksylaatti

 

151012-31-6

3-(4-bromibentsyyli)-2-butyyli-4-kloori-1H-imidatsol-5-yylimetanoli

 

151257-01-1

2-butyyli-1,3-diatsaspiro[4.4]non-1-en-4-onihydrokloridi

 

152146-59-3

4-(2-butyyli-5-formyyli-imidatsol-1-yylimetyyli)bentsoehappo

2933 39 99

0-00-0

4-(4-fluoribentsoyyli)pyridinium-p-tolueenisulfonaatti

 

100-76-5

kinuklidiini

 

875-35-4

2,6-dikloori-4-metyylinikotiinonitriili

 

1452-94-4

etyyli-2-kloorinikotinaatti

 

1609-66-1

N-fenyyli-N-(4-piperidyyli)propionamidi

 

1619-34-7

kinuklidin-3-oli

 

2008-75-5

1-(2-kloorietyyli)piperidiniumkloridi

 

2147-83-3

1-(1,2,3,6-tetrahydro-4-pyridyyli)-1H-bentsimidatsol-2(3H)-oni

 

2942-59-8

2-kloorinikotiinihappo

 

4046-24-6

5-(1-metyyli-4-piperidyyli)-5H-dibentso[a,d]syklohepten-5-olihydrokloridi

 

4783-86-2

4-fenoksipyridiini

 

5005-36-7

2-fenyyli-2-pyridyyliasetonitriili

 

5006-66-6

6-hydroksinikotiinihappo

 

5223-06-3

2-(5-etyyli-2-pyridyyli)etanoli

 

5326-23-8

6-kloorinikotiinihappo

 

5382-23-0

4-kloori-1-metyylipiperidiinihydrokloridi

 

5424-11-3

2,2-difenyyli-4-piperidinovaleronitriili

 

5435-54-1

3-nitro-4-pyridoni

 

6298-19-7

2-kloori-3-pyridyyliamiini

 

6622-91-9

4-pyridyylietikkahappohydrokloridi

 

6935-27-9

bentsyyli(2-pyridyyli)amiini

 

7379-35-3

4-klooripyridiinihydrokloridi

 

19395-41-6

2-fenyyli-2-(2-piperidyyli)etikkahappo

 

20662-53-7

1-(4-piperidyyli)-1H-bentsimidatsol-2(3H)-oni

 

21472-89-9

(+-)-1-atsabisyklo[2.2.1]heptan-3-oni

 

22065-85-6

1-bentsyylipiperidiini-4-karbaldehydi

 

29976-53-2

etyyli-4-oksopiperidiini-1-karboksylaatti

 

31255-57-9

3-[2-(3-kloorifenyyli)etyyli]pyridiini-2-karbonitriili

 

32998-95-1

N-(tert-butyyli)-3-metyylipyridiini-2-karboksamidi

 

35794-11-7

3,5-dimetyylipiperidiini

 

38092-89-6

8-kloori-6,11-dihydro-11-(1-metyyli-4-piperidylideeni)-5H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridiini

 

39512-49-7

4-(4-kloorifenyyli)piperidin-4-oli

 

40807-61-2

4-fenyylipiperidin-4-oli

 

43076-30-8

1-(4-tert-butyylifenyyli)-4-[4-(alfa-hydroksibentshydryyli)piperidino]butan-1-oni

 

49608-01-7

etyyli-6-kloorinikotinaatti

 

53786-28-0

5-kloori-1-(4-piperidyyli)-1H-bentsimidatsol-2(3H)-oni

 

53786-45-1

etyyli-4-(2-amino-4-kloorianiliino)piperidiini-1-karboksylaatti

 

53786-46-2

etyyli-4-(5-kloori-2,3-dihydro-2-okso-1H-bentsimidatsol-2-yyli)piperidiini-1-karboksylaatti

 

56488-00-7

3-piperidino-3-(syanoimino)propiononitriili

 

57988-58-6

4-(4-bromifenyyli)piperidin-4-oli

 

61380-02-7

1-bentsyyli-4-(metoksimetyyli)-N-fenyyli-4-piperidyyliamiini

 

65326-33-2

2-amino-3-pyridyylimetyyliketoni

 

70708-28-0

1-(2-pyridyyli)-3-(pyrrolidin-1-yyli)-1-(p-tolyyli)propan-1-oli

 

75970-99-9

[1-(4-fluoribentsyyli)-1H-bentsimidatsol-2-yyli](4-piperidyyli)amiini

 

77145-61-0

1-(6-kloori-2-pyridyyli)-4-piperidyyliamiinihydrokloridi

 

82671-06-5

2,6-dikloori-5-fluorinikotiinihappo

 

83556-85-8

1-(3-klooripropyyli)-2,6-dimetyylipiperidiniumkloridi

 

83949-32-0

4-karboksi-4-fenyylipiperidinium-p-tolueenisulfonaatti

 

84196-16-7

N-[4-(metoksimetyyli)-4-piperidyyli]-N-fenyylipropionamidihydrokloridi

 

84449-80-9

1-[2-(4-karboksifenoksi)etyyli]piperidiniumkloridi

 

84501-68-8

etyyli-4-[1-(4-fluoribentsyyli)-1H-bentsimidatsol-2-yyliamino]piperidiini-1-karboksylaatti

 

86604-78-6

4-metoksi-3,5-dimetyyli-2-pyridyylimetanoli

 

87848-95-1

6-bromi-2-pyridyyli-p-tolyyliketoni

 

100643-71-8

8-kloori-11-(4-piperidyyli-ideeni)-5,6-dihydro-11H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridiini

 

101904-56-7

4-(5H-dibentso[a,d]syklohepten-5-yyli)piperidiini

 

103094-30-0

3-etyyli-5-metyyli-(+-)-4-(2-kloorifenyyli)-1,4-dihydro-2-[2-(1,3-dioksoisoindolin-2-yyli)etoksimetyyli]pyridiini-3,5-dikarboksylaatti

 

103577-66-8

3-metyyli-4-(2,2,2-trifluorietoksi)-2-pyridyylimetanoli

 

104860-26-6

cis-1-[3-(4-fluorifenoksi)propyyli]-3-metoksi-4-piperidyyliamiini

 

104860-73-3

4-amino-5-kloori-N-{1-[3-(4-fluorifenoksi)propyyli]-3-metoksi-4-piperidyyli}-2-metoksibentsamidi

 

107256-31-5

3-[2-(3-kloorifenyyli)etyyli]-2-pyridyyli-1-metyyli-4-piperidyyliketonihydrokloridi

 

108555-25-5

1-[2-(4-metoksifenyyli)etyyli]-4-piperidyyliamiinidihydrokloridi

 

118175-10-3

[4-(3-metoksipropoksi)-3-metyyli-2-pyridyyli]metanoli

 

120014-07-5

2-[(1-bentsyyli-4-piperidyyli)metyleeni]-5,6-dimetoksi-indan-1-oni

 

139781-09-2

5,5-bis-(4-pyridyylimetyyli)-5H-syklopenta[2,1-b:3,4-b']dipyridiinihydraatti

 

139886-04-7

1-metyyli-1,2,5,6-tetrahydropyridiini-3-karbaldehydi-(E)-O-metyylioksiimihydrokloridi

 

142034-92-2

(1S,3S,4S)-1-atsabisyklo[2.2.1]heptan-3-oli

 

142034-97-7

(1R,4S)-1-atsabisyklo[2.2.1]heptan-3-oni

 

142057-79-2

(RS)-2-[(1-bentsyyli-4-piperidyyli)metyyli]-5,6-dimetoksi-indan-1-oni

 

153050-21-6

(S)-1-{2-[3-(3,4-dikloorifenyyli)-1-(3-isopropoksifenasyyli)-3-piperidyyli]etyyli}-4-fenyyli-1-atsoniabisyklo [2.2.2]oktaanikloridi

 

157688-46-5

2-[1-(tert-butoksikarbonyyli)-4-piperidyyli]etikkahappo

 

160588-45-4

10,10-bis[(2-fluori-4-pyridyyli)metyyli]antroni

 

168273-06-1

1-(2,4-dikloorifenyyli)-5-(4-kloorifenyyli)-4-metyyli-N-piperidino-1H-pyratsoli-3-karboksamidi

 

171764-07-1

(S)-2-amino-3,3-dimetyyli-N-2-pyridyylibutyramidi

 

173050-51-6

(R)-N-(1-{3-[1-bentsoyyli-3-(3,4-dikloorifenyyli)-3-piperidyyli]propyyli}-4-fenyyli-4-piperidyyli)-N-metyyliasetamidihydrokloridi

 

176381-97-8

(S)-N-[4-(4-asetamido-4-fenyyli-1-piperidyyli)-2-(3,4-dikloorifenyyli)butyyli]-N-metyylibentsamidi--fumaarihappo (1:1)

 

179024-48-7

N-[(R)-1-fenyyli-9-metyyli-4-okso-3,4,6,7-tetrahydro[1,4]diatsepino[6,7,1-hi]indol-3-yyli]isonikotiiniamidi

 

180050-34-4

(1S,4R)-1-atsabisyklo[2.2.1]heptan-3-oni-O-[(Z)-(3-metoksifenyyli)etynyyli]oksiimi--maleiinihappo (1:1)

 

180250-77-5

(2S,3S)-3-amino-2-etoksi-N-nitropiperidiiini-1-karboksamidiinihydrokloridi

 

188591-61-9

1-(4-bentsyylioksifenyyli)-2-(4-fenyyli-4-hydroksi-1-piperidyyli)propan-1-oni

 

189894-57-3

4-fenyyli-1-[(1S,2S)-2-hydroksi-2-(4-hydroksifenyyli)-1-metyylietyyli]piperidin-4-olimetaanisulfonaattitrihydraatti

 

192329-80-9

4-(4-pyridyylioksi)bentseenisulfonihappo

 

192330-49-7

4-(4-pyridyylioksi)bentseenisulfonyylikloridihydrokloridi

 

193275-84-2

4-{4-[(11R)-3,10-dibromi-8-kloori-5,6-dihydro-11H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridin-11-yyli] piperidinokarbonyylimetyyli}piperidiini-1-karboksamidi

 

193275-85-3

4-{4-[(11S)-3,10-dibromi-8-kloori-5,6-dihydro-11H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridin-11-yyli] piperidinokarbonyylimetyyli}piperidiini-1-karboksamidi

2933 49 10

68077-26-9

7-kloori-1-etyyli-6-fluori-1,4-dihydro-4-oksokinoliini-3-karboksyylihappo

 

86393-33-1

7-kloori-1-syklopropyyli-6-fluori-4-okso-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksyylihappo

 

93107-30-3

1-syklopropyyli-6,7-difluori-1,4-dihydri-4-oksokinoliini-3-karboksyylihappo

 

98105-79-4

7-kloori-6-fluori-1-(4-fluorifenyyli)-1,4-dihydro-4-oksokinoliini-3-karboksyylihappo

 

98349-25-8

etyyli-1-syklopropyyli-6,7-difluori-4-okso-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksylaatti

 

100501-62-0

etyyli-1-etyyli-6,7,8-trifluori-1,4-dihydro-4-oksokinoliini-3-karboksylaatti

 

103995-01-3

1-(2,4-difluorifenyyli)-6,7-difluori-1,4-dihydro-4-oksokinoliini-3-karboksyylihappo

 

105956-96-5

7-[3-(tert-butoksikarbonyyliamino)pyrrolidin-1-yyli]-8-kloori-1-syklopropyyli-6-fluori-4-okso-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksyylihappo

 

112811-72-0

1-syklopropyyli-6,7-difluori-8-metoksi-4-okso-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksyylihappo

 

119916-34-6

7-bromi-6-fluori-5-metyyli-4-okso-1-syklopropyyli-1,4-dihydrokinoliini-3-karboksyylihappo

 

136465-98-0

N-(2-kinolyylikarbonyyli)-L-asparagiini

 

170143-39-2

3-metyylivety-7-kloori-1,4-dihydro-4-oksokinoliini-2,3-dikarboksylaatti

2933 49 90

1087-69-0

(9S,13S,14S)-3-metoksimorfinaanihydrokloridi

 

4965-33-7

7-kloori-2-metyylikinoliini

 

22982-78-1

1,2,3,4-tetrahydro-2-isopropyyliaminometyyli-6-metyyli-7-nitrokinoliinimetaanisylfonaatti

 

64228-78-0

pentametyleenibis{3-[1-(3,4-dimetoksibentsyyli-6,7-dimetoksi-1,2,3,4-tetrahydro-2-isokinolyyli] propionaatti}--oksaalihappo (1:2)

 

74163-81-8

(S)-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini-3-karboksyylihappo

 

77497-97-3

(S)-3-bentsyylioksikarbonyyli-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini-p-tolueenisulfonaatti

 

120578-03-2

3-[(E)-2-(7-kloori-2-kinolyyli)vinyyli]bentsaldehydi

 

136465-81-1

(3S,4aS,8aS)-N-tert-butyylidekahydroisokinoliini-3-karboksiamidi

 

136465-99-1

N-(2-kinolyylikarbonyylioksi)sukkiini-imidi

 

136522-17-3

(3S,4aS,8aS)-2-[(2R,3S)-3-amino-4-fenyyli-2-hydroksibutyyli]-N-tert-butyylidekahydroisokinoliini-3-karboksamidi

 

142522-81-4

natrium-(R)-1-[(1-{3-[2-(7-kloori-2-kinolyyli)vinyyli]fenyyli}-3-[2-(1-hydroksi-1-metyylietyyli)fenyyli]propyyli) tiometyyli]syklopropyyliasetaatti

 

146362-70-1

2-{[5-(2,6-dimetoksifenyyli)-1-(7-kloori-4-kinolyyli)-1H-pyratsol-3-yyli]karbonyyliamino}adamantaani-2-karboksyylihappo

 

149057-17-0

(S)-N-tert-butyyli-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini-3-karboksamidihydrokloridi

 

149182-72-9

(S)-N-tert-butyyli-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini-3-karboksiamidi

 

149968-11-6

metyyli-2-(3-{(E)-3-[2-(7-kloori-2-kinolyyli)vinyyli]fenyyli}-3-oksopropyyli)bentsoaatti

 

159878-04-3

bentsyyli-(1S,2S)-3-[(3S,4aS,8aS)-3-tert-butyylikarbamoyyliperhydro-2-isokinolyyli]-1-(fenyylitiometyyli)-2-hydroksipropyylikarbamaatti

 

159989-65-8

(3S,4aS,8aS)-N-(tert-butyyli)-2-[(2S,3S)-2-hydroksi-3-(3-hydroksi-2-metyylibentsamido)-4-(fenyylitio) butyyli]perhydroisokinoliini-3-karboksamidi--metaanisulfonihappo (1:1)

 

178680-13-2

metyyli-{(1S,2R)-1-bentsyyli-3-[(3S,4aS,8aS)-3-(tert-butyylikarbamyyli)dekahydro-2-isokinolyyli]-2-hydroksipropyyli}karbamaatti

 

181139-72-0

metyyli-2-[(S)-3-hydroksi-3-{(E)-3-[2-(7-kloori-2-kinolyyli)vinyyli]fenyyli}propyyli]bentsoaatti

 

186537-30-4

(S)-N-tert-butyyli-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini-3-karboksamidisulfaatti

2933 59 95

56-06-4

2,6-diaminopyrimidin-4-oli

 

65-71-4

5-metyyliurasiili

 

66-22-8

urasiili

 

68-94-0

purin-6(1H)-oni

 

71-30-7

sytosiini

 

696-07-1

5-jodiurasiili

 

707-99-3

6-amino-9H-purin-9-yylietanoli

 

841-77-0

1-bentshydryylipiperatsiini

 

2210-93-7

1-fenyylipiperatsiniumkloridi

 

3056-33-5

N-(9-asetyyli-6-okso-6,9-dihydro-1H-purin-2-yyli)asetamidi

 

5018-45-1

5,6-dimetoksipyrimidin-4-yyliamiini

 

5081-87-8

3-(2-kloorietyyli)kinatsoliini-2,4(1H,3H)-dioni

 

5464-78-8

1-(2-metoksifenyyli)piperatsiinihydrokloridi

 

6928-85-4

4-metyylipiperatsin-1-yyliamiini

 

7280-37-7

estropipaatti

 

7597-60-6

6-amino-5-formamido-1,3-dimetyyliurasiili

 

10310-21-1

2-amino-6-klooripuriini

 

13078-15-4

1-(3-kloorifenyyli)piperatsiinihydrokloridi

 

13889-98-0

1-asetyylipiperatsiini

 

14047-28-0

(R)-2-(6-amino-9H-purin-9-yyli)-1-metyylietanoli

 

19690-23-4

6-jodi-1H-purin-2-yyliamiini

 

20535-83-5

6-metoksi-1H-purin-2-yyliamiini

 

20980-22-7

2-(piperatsin-1-yyli)pyrimidiini

 

23680-84-4

4-amino-2-kloori-6,7-dimetoksikinatsoliini

 

27469-60-9

1-(4,4'-difluoribentshydryyli)piperatsiini

 

28888-44-0

6,7-dimetoksikinatsoliini-2,4(1H,3H)-dioni

 

35386-24-4

1-(2-metoksifenyyli)piperatsiini

 

41078-70-0

3-(2-kloorietyyli)-2-metyyli-4H-pyrido[1,2-a]pyrimidin-4-oni

 

41202-32-8

1-(2-kloorifenyyli)piperatsiinihydrokloridi

 

41202-77-1

1-(2,3-dikloorifenyyli)piperatsiinihydrokloridi

 

52605-52-4

1-(3-kloorifenyyli)-4-(3-klooripropyyli)piperatsiinihydrokloridi

 

56177-80-1

2-etoksi-5-fluoripyrimidin-4(1H)-oni

 

59703-00-3

4-etyyli-2,3-dioksopiperatsiini-1-karbonyylikloridi

 

64090-19-3

1-(4-fluorifenyyli)piperatsiinidihydrokloridi

 

67914-60-7

4-(4-asetyylipiperatsin-4-yyli)fenoli

 

67914-97-0

4-(4-isopropyylipiperatsin-1-yyli)fenoli

 

70849-60-4

1-(o-tolyyli)piperatsiinihydrokloridi

 

75128-73-3

2-[(2-asetamido-6-okso-6,9-dihydro-1H-purin-9-yyli)metoksi]etyyliasetaatti

 

93076-03-0

3-(2-kloorietyyli)-6,7,8,9-tetrahydro-2-metyyli-4H-pyrido[1,2-a]pyrimidin-4-onihydrokloridi

 

94021-22-4

2-piperatsin-1-yylipyrimidiinidihydrokloridi

 

97845-60-8

2-(asetoksimetyyli)-4-(2-amino-6-klooripurin-9-yyli)butyyliasetaatti

 

106461-41-0

2-sek-butyyli-4-{4-[4-(4-hydroksifenyyli)piperatsin-1-yyli]fenyyli}-2H-1,2,4-triatsol-3(4H)-oni

 

111641-17-9

4-(piperatsin-1-yyli)-2,6-bis(pyrrolidin-1-yyli)pyrimidiini

 

112733-28-5

etyyli-[3-(4-bromi-2-fluoribentsyyli)-7-kloori-2,4-diokso-1,2,3,4-tetrahydrokinatsolin-1-yyli]asetaatti

 

112733-45-6

etyyli-(7-kloori-2,4-diokso-1,2,3,4-tetrahydrokinatsolin-1-yyli)asetaatti

 

124832-31-1

2-[(2-amino-6-okso-1,6-dihydro-9H-purin-9-yyli)metoksi]etyyli-N-(bentsyylioksikarbonyyli)-L-valinaatti

 

125224-62-6

(1S)-2-metyyli-2,5-diatsabisyklo[2.2.1]heptaanidihydrobromidi

 

132961-05-8

(Z)-3-{2-[4-(2,4-difluori-alfa-hydroksi-iminobentsyyli)piperidino]etyyli}-6,7,8,9-tetrahydro-2-metyyli-4H-pyrido[1,2-a]pyrimidin-4-oni

 

137234-87-8

6-etyyli-5-fluoripyrimidin-4(1H)-oni

 

145012-50-6

(7RS,9aRS)-perhydropyrido[1,2-a]pyratsin-7-yylimetanoli

 

147127-20-6

(R)-[2-(6-amino-9H-purin-9-yyli)-1-metyylietoksi]metyylifosfonihappo

 

147149-89-1

2-amino-5-bromi-6-metyylikinatsolin-4(1H)-oni

 

147539-21-7

isopropyyli[2-(piperatsin-1-yyli)-3-pyridyyli]amiini

 

149062-75-9

1,3-dikloori-6,7,8,9,10,12-heksahydroatsepiino[2,1-b]kinatsoliinihydrokloridi

 

149950-60-7

6-bentsyyli-1-(etoksimetyyli)-5-isopropyylipyrimidiini-2,4(1H,3H)-dioni

 

150323-35-6

(3S)-1-(tert-butoksikarbonyyli)-3-(tert-butyylikarbamoyyli)piperatsiini

 

150728-13-5

4,6-dikloori-5-(2-metoksifenoksi)-2,2'-bipyrimidinyyli

 

153537-73-6

(S)-2-(4-{[(2,7-dimetyyli-4-okso-1,4-dihydrokinatsolin-6-yyli)metyyli](prop-2-ynyyli)amino}-2-fluoribentsamido)-4-(1H-tetratsol-5-yyli)voihappo

 

156126-48-6

tetrabutyyliammonium-(6-jodi-1H-purin-2-yyli)amidi

 

156126-53-3

(1R,2R,3S)-2-amino-9-[2,3-bis(bentsoyylioksimetyyli)syklobutyyli]-9H-purin-6-oni

 

156126-83-9

(1R,2R,3S)-9-[2,3-bis(bentsoyylioksimetyyli)syklobutyyli]-6-jodi-9H-purin-2-yyliamiini

 

157810-81-6

(2R,4S)-2-bentsyyli-5-[2-(tert-butyylikarbamoyyli)-4-(3-pyridyylimetyyli)piperatsin-1-yyli]-4-hydroksi-N-[(1S,2R)-2-hydroksi-indan-1-yyli]valeramidisulfaatti

 

171887-03-9

N-(2-amino-4,6-diklooripyrimidin-5-yyli)formamidi

 

172015-79-1

[(1S,4R)-4-(2-amino-6-kloori-9H-purin-9-yyli)syklopent-2-enyyli]metanolihydrokloridi

 

179688-29-0

6,7-bis(2-metoksietoksi)kinatsolin-4(1H)-oni

 

183319-69-9

(3-etynyylifenyyli)[6,7-bis(2-metoksietoksi)kinatsolin-4-yyli]amiinihydrokloridi

 

184177-81-9

fenyyli-{4-[4-(4-hydroksifenyyli)piperatsin-1-yyli]fenyyli}karbamaatti

 

188416-34-4

(2RS,3SR)-2-(2,4-difluorifenyyli)-3-(5-fluoripyrimidin-4-yyli)-1-(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)butan-2-oli--(1R,4S)-2-oksobornaani-10-sulfonihappo (1:1)

 

202138-50-9

bis[(isopropyylioksikarbonyylioksi)metyyli-[(R)-2-(6-amino-9H-purin-9-yyli)-1-metyylietoksi]metyylifosfonaatti--fumaarihappo (1:1)

2933 69 80

58909-39-0

tetrahydro-2-metyyli-3-tiokso-1,2,4-triatsiini-5,6-dioni

2933 79 00

15362-40-0

1-(2,6-dikloorifenyyli)indolin-2-oni

 

17630-75-0

5-kloori-indolin-2-oni

 

20096-03-1

3,3-dietyyli-5-(hydroksimetyyli)pyridiini-2,4(1H,3H)-dioni

 

56341-37-8

6-kloori-indol-2(3H)-oni

 

61516-73-2

etyyli-2-oksopyrrolidin-2-yyliasetaatti

 

61865-48-3

(+-)-2-atsabisyklo[2.2.1]hept-5-en-3-oni

 

71107-19-2

2-okso-5-vinyylipyrrolidiini-3-karboksiamidi

 

75363-99-4

p-nitrobentsyyli-(2R,5R,6S)-6-[(R)-1-hydroksietyyli]-3,7-diokso-1-atsabisyklo[3.2.0]heptaani-2-karboksylaatti

 

76855-69-1

(3S,4R)-4-asetoksi-3-[(R)-1-(tert-butyylidimetyylisilyylioksi)etyyli]atsetidin-2-oni

 

79200-56-9

(1R,4S)-2-atsabisyklo[2.2.1]hept-5-en-3-oni

 

90776-59-3

4-nitrobentsyyli-(4R,5R,6S)-3-(difenoksifosforyylioksi)-6-[(R)-1-hydroksietyyli]-4-metyyli-7-okso-1-atsabisyklo [3.2.0]hept-2-eeni-2-karboksylaatti

 

103335-41-7

metyyli-3-okso-4-atsa-5-alfa-androst-1-eeni-17-beeta-karboksylaatti

 

103335-54-2

3-okso-4-atsa-androst-5-eeni-17-beeta-karboksyylihappo

 

103335-55-3

3-okso-4-atsa-5-a-androstaani-17-beeta-karboksyylihappo

 

118289-55-7

6-kloori-5-(2-kloorietyyli)indol-2(3H)-oni

 

122852-75-9

5-metyyli-2,3,4,5-tetrahydro-1H-pyrido[4,3-b]indol-1-oni

 

132127-34-5

(3R,4S)-3-hydroksi-4-fenyyliatsetidin-2-oni

 

135297-22-2

(3S,4R)-3-[(R)-1-(tert-butyylidimetyylisilyylioksi)etyyli]-4-[(1R,3S)-3-metoksi-2-oksosykloheksyyli] atsetidin-2-oni

 

139122-76-2

4-(2-fenyyli-2-metyylihydratsino)-5,6-dihydro-2-pyridoni

 

141316-45-2

kalium-1-(1-hydroksietyyli)-5-metoksi-2-okso-1,2,5,6,7,8,8a,8b-oktahydroatseto[2,1-a]isoindoli-4-karboksylaatti

 

141646-08-4

1-{[(sykloheksyylioksi)karbonyyli]oksi}etyyli-1-(1-hydroksietyyli)-5-metoksi-2-okso-1,2,5,6,7,8,8a,8b-oktahydroatseto[2,1-a]isoindoli-4-karboksylaatti

 

159593-17-6

4-tert-butyylibentsyyli-2-{(2R,3S)-3-[(R)-1-(tert-butyylidimetyylisilyylioksi)etyyli]-2-[(1R,3S)-3-metoksi-2-oksosykloheksyyli]-4-oksoatsetidin-1-yyli}-2-oksoasetaatti

 

175873-08-2

4-[(S)-3-amino-2-oksopyrrolidin-1-yyli)bentsonitriilihydrokloridi

 

175873-10-6

etyyli-3-(3-{(S)-1-[4-(N'2-hydroksiamidino)fenyyli]-2-oksopyrrolidin-3-yyli}ureido)propionaatti

2933 99 30

256-96-2

5H-dibents[b,f]atsepiini

 

494-19-9

10,11-dihydro-5H-dibents[b,f]atsepiini

 

139592-99-7

(Z)-1-[3-(3-kloori-4-sykloheksyylifenyyli)prop-2-enyyli]heksahydro-1H-atsepiinihydrokloridi

 

179528-39-3

N-(bifenyyli-2-yyli)-4-[(2-metyyli-4,5-dihydro-1H-imidatso[4,5-d][1]bentsatsepin-6-yyli)karbonyyli]bentsamidi

2933 99 40

2886-65-9

5-(2-fluorifenyyli)-7-kloori-1H-1,4-bentsodiatsepin-2(3H)-oni

 

59467-63-9

7-kloori-5-(2-fluorifenyyli)-2-(nitrometyleeni)-2,3-dihydro-1H-1,4-bentsodiatsepiini

 

59467-64-0

[7-kloori-5-(2-fluorifenyyli)-2,3-dihydro-1H-1,4-bentsodiatsepin-2-yyli]metyyliamiini

 

59467-69-5

8-kloori-6-(2-fluorifenyyli)-1-metyyli-3a,4-dihydro-3H-imidatso[1,5-a][1,4]bentsodiatsepiini

 

59468-44-9

8-kloori-6-(2-fluorifenyyli)-1-metyyli-4H-imidatso[1,5-a][1,4]bentsodiatsepiini-3-karboksyylihappo

 

59469-29-3

[7-kloori-5-(2-fluorifenyyli)-2,3-dihydro-1H-1,4-bentsodiatsepin-2-yylimetyyli]ammoniumbis(maleaatti)

 

59469-63-5

7-kloori-5-(2-fluorifenyyli)-3-metyyli-2-(nitrometyleeni)-2,3-dihydro-1H-1,4-bentsodiatsepiini-4-oksidi

 

70890-50-5

3-amino-5-fenyyli-7-metyyli-1H-1,4-bentsodiatsepin-2(3H)-oni

 

106928-72-7

tert-butyyli-(1S,9S)-9-ftaaliimido-6,10-diokso-oktahydropyridatso[1,2-a][1,2]diatsepiini-1-karboksylaatti

 

177932-89-7

(4R,5S,6S,7R)-4,7-dibentsyyli-1,3-bis(3-aminobentsyyli)-5,6-dihydroksiheksahydro-2H-1,3-diatsepin-2-onidimetaanisulfonaatti

 

188978-02-1

(4R,5S,6S,7R)-1-[(3-amino-1H-indatsol-5-yyli)metyyli]-4,7-dibentsyyli-3-butyyli-5,6-dihydroksiheksahydro-2H-1,3-diatsepin-2-oni

2933 99 90

0-00-0

1,4,7,10-tetra-atsasyklododekaani-1,4,7-trietikkahapposulfaatti

 

1458-18-0

metyyli-3-amino-5,6-diklooripyratsiini-2-karboksylaatti

 

2380-94-1

4-hydroksi-indoli

 

3641-08-5

1H-1,2,4-triatsoli-3-karboksamidi

 

4928-87-4

1H-1,2,4-triatsoli-3-karboksyylihappo

 

4928-88-5

metyyli-1H-1,2,4-triatsoli-3-karboksylaatti

 

5521-55-1

5-metyylipyratsiini-2-karboksyylihappo

 

6969-71-7

1,2,4-triatsolo[4,3-a]pyridin-3(2H)-oni

 

7250-67-1

N-(2-kloorietyyli)pyrrolidiinihydrokloridi

 

13183-79-4

1-metyylitetratsoli-5-tioli

 

13485-59-1

L-alanyyli-L-proliini

 

21732-17-2

1H-tetratsol-1-yylietikkahappo

 

26116-12-1

1-etyylipyrrolidin-2-yylimetyyliamiini

 

27387-31-1

1,2,3,4-tetrahydro-9-metyylikarbatsol-4-oni

 

31251-41-9

8-kloori-5,6-dihydro-11H-bentso[5,6]syklohepta[1,2-b]pyridin-11-oni

 

36916-19-5

5-kloori-2-(3-metyyli-4H-1,2,4-triatsol-4-yyli)bentsofenoni

 

37052-78-1

5-metoksibentsimidatsol-2-tioli

 

38150-27-5

5-kloori-2-[3-(hydroksimetyyli)-5-metyyli-4H-1,2,4-triatsol-4-yyli]bentsofenoni

 

41340-36-7

2-(7-etyyli-1H-indol-3-yyli)etanoli

 

51856-79-2

metyyli-1-metyylipyrrol-2-yyliasetaatti

 

52099-72-6

1-isopropenyyli-1H-bentsimidatsol-2(3H)-oni

 

54196-61-1

2',5-dikloori-2-(3-metyyli-4H-1,2,4-triatsol-4-yyli)bentsofenoni

 

54196-62-2

2',5-dikloori-2-[3-(hydroksimetyyli)-5-metyyli-4H-1,2,4-triatsol-4-yyli]bentsofenoni

 

55408-10-1

etyylitetratsoli-5-karboksylaatti

 

59032-27-8

natrium-1,2,3-triatsoli-5-tiolaatti

 

64137-52-6

[3-(1H-bentsimidatsol-2-yyli)propyyli]metyyliamiini

 

64838-55-7

1-[(S)-3-(asetyylitio)-2-metyylipropionyyli]-L-proliini

 

65632-62-4

(S)-1-(bentsyylioksikarbonyyli)heksahydropyridatsiini-3-karboksyylihappo

 

66242-82-8

dinatrium-2,5-dihydro-5-tio-okso-1H-tetratsol-1-yylimetaanisulfonaatti

 

66635-71-0

isopropyyli-2,3-dihydro-1H-pyrrolitsiini-1-karboksylaatti

 

69048-98-2

1-etyyli-1,2-dihydro-5H-tetratsol-5-oni

 

71208-55-4

dietyyli-(6-kloori-9H-karbatsol-2-yyli)metyylimalonaatti

 

83783-69-1

4-fluoribentsyyli-1H-bentsimidatsol-2-yyliamiini

 

85440-79-5

2-metyyli-1-nitrosoindoliini

 

86386-75-6

2,4'-difluori-2-(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)asetofenonihydrokloridi

 

90657-55-9

trans-4-sykloheksyyli-2-proliinihydrokloridi

 

95885-13-5

5-etyyli-4-(2-fenoksietyyli)-4H-1,2,4-triatsol-3(2H)-oni

 

96034-57-0

trans-4-hydroxy-1-(4-nitrobentsyylioksikarbonyyli)-L-proliini

 

96107-94-7

etyyli-1H-tetratsoli-5-karboksylaatti, natriumsuola

 

100361-18-0

7-kloori-1-syklopropyyli-6-fluori-4-okso-1,4-dihydro-1,8-naftyridiini-3-karboksyylihappo

 

100491-29-0

etyyli-7-kloori-1-(2,4-difluorifenyyli)-6-fluori-1,4-dihydro-4-oksonaftyridiini-3-karboksylaatti

 

103300-89-6

N'6-trifluoriasetyyli-L-lysyyli-L-proliini

 

103300-91-0

1-{N'2-[(S)-1-etoksikarbonyyli-3-fenyylipropyyli]-N'6-trifluoriasetyylilysyyli}proliini

 

103831-11-4

pyrrolidin-3-yyliamiinidihydrokloridi

 

105641-23-4

N'6-trifluoriasetyyli-L-lysyyli-L-proliini-p-tolueenisulfonaatti

 

112193-77-8

1,4,7,10-tetra-atsoniasyklododekaanibis(sulfaatti)

 

114873-37-9

1,4,7,10-tetra-atsasyklododekaani-1,4,7-triyylitrietikkahappo

 

120851-71-0

trans-1-bentsoyyli-4-fenyyli-L-proliini

 

122536-48-5

3-[(S)-3-(L-alanyyliamino)pyrrolidin-1-yyli]-1-syklopropyyli-6-fluori-4-okso-1,4-dihydro-1,8-naftyridiini-3-karboksyylihappohydrokloridi

 

122536-66-7

tert-butyyli-{(S)-1-metyyli-2-okso-2-[(S)-pyrrolidin-3-yyliamino]etyyli}karbamaatti

 

122536-91-8

7-{(S)-3-[(S)-2-(tert-butoksikarbonyyliamino)-1-oksopropyyliamino]pyrrolidin-1-yyli}-1-syklopropyyli-6-fluori-4-okso-1,4-dihydro-1,8-naftyridiini-3-karboksyylihappo

 

122665-86-5

etyyli-[3-(syanometyyli)-4-okso-3,4-dihydroftalatsin-1-yyli]asetaatti

 

123631-92-5

2-(2,4-difluorifenyyli)-1,3-bis(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)propan-2-oli

 

124750-53-4

5-(4'-metyylibifenyl-2-yyli)-1-trityyli-1H-tetratsoli

 

127105-49-1

metyyli-(S)-2-amino-4-(1H-tetratsol-5-yyli)butyraatti

 

130404-91-0

N-[(R)-2-({(R)-2-[(2-adamantyylioksikarbonyyli)amino]-3-(1H-indol-3-yyli)-2-metyyli-1-oksopropyyli}amino)-1-fenyylietyyli]sukkinamiinihappo--1-deoksi-1-metyyliamino-D-glusitoli (1:1)

 

132026-12-1

4-(2-metyyli-1H-imidatso[4,5-c]pyridin-1-yyli)bentsoehappo

 

132659-89-3

3-dimetyyliaminometyyli-1,2,3,4-tetrahydro-9-metyylikarbatsol-4-oni

 

134575-17-0

tert-butyyli-meso-3-atsabisyklo[3.1.0]heks-6-yylikarbamaatti

 

137733-33-6

N',N'-dietyyli-N-(6-fenyyli-5-propyylipyridatsin-3-yyli)-2-metyylipropaani-1,2-diamiini--fumaarihappo (2:3)

 

140629-77-2

tert-butyyli-[(RS)-pyrrolidin-3-yyli]karbamaatti

 

141113-28-2

(E)-(+)-2-(2,4-difluorifenyyli)-1-{3-[4-(2,2,3,3-tetrafluoripropoksi)styryyli]-1H-1,2,4-triatsol-1-yyli}-3-(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)propan-2-oli

 

141113-41-9

(R)-2-(2,4-difluorifenyyli)-3-(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)propaani-1,2-dioli

 

143322-57-0

5-bromi-3-[(R)-1-metyylipyrrolidin-2-yylimetyyli]indoli

 

143722-25-2

2-(2-trityyli-2H-tetratsol-5-yyli)fenyyliboronihappo

 

151860-16-1

meso-3-bentsyyli-6-nitro-3-atsabisyklo[3.1.0]heksaani

 

153435-96-2

etyyli-3-formyyli-4,6-dikloori-indoli-2-karboksylaatti

 

155322-92-2

(3R)-3-[(S)-1-(metyyliamino)etyyli]pyrrolidiini

 

160194-26-3

2-jodi-4-(1H-1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)aniliini

 

170142-29-7

7-kloori-2-(4-metoksi-2-metyylifenyyli)-2,3-dihydro-5H-pyridatsiino[4,5-b]kinoliini-1,4,10-trioni, natriumsuola

 

176161-55-0

(5,6-dikloori-1H-bentsimidatsol-2-yyli)isopropyyliamiini

 

178619-89-1

6,7-dikloori-2,3-dimetoksikinoksalin-5-yyliamiini

 

182073-77-4

N'-[N-metoksikarbonyyli-L-valyyli]-N-[(S)-3,3,3-trifluori-1-isopropyyli-2-oksopropyyli]-L-prolinamidi

 

185453-89-8

7-etyyli-3-[2-(trimetyylisilyylioksi)etyyli]indoli

 

190791-29-8

(5R,6S)-6-fenyyli-5-[4-(2-pyrrolidinoetoksi)fenyyli]-5,6,7,8-tetrahydro-2-naftoli--(-)-viinihappo (1:1)

 

194602-25-0

dibentsyyli-1-(2,4-difluorifenyyli)-2-(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)-1-(1H-1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)etyylifosfaatti

 

194602-27-2

difenyyli[(S)-pyrrolidin-3-yyli]asetonitriilihydrobromidi

2934 10 00

556-90-1

2-imino-1,3-tiatsol-4-oni

 

2295-31-0

tiatsolidiini-2,4-dioni

 

38585-74-9

tiatsol-5-yylimetanoli

 

64485-82-1

etyyli-2-(2-amino-1,3-tiatsol-4-yyli)-2-hydroksi-iminoasetaatti

 

64485-88-7

etyyli-(Z)-2-(2-aminotiatsol-4-yyli)-2-(metoksi-imino)asetaatti

 

64486-18-6

(Z)-2-[2-(klooriasetamido)tiatsol-4-yyli]-2-(metoksi-imino)etikkahappo

 

64987-03-7

etyyli-(2-formamido-1,3-tiatsol-4-yyli)glyoksylaatti

 

64987-06-0

(2-formamido-1,3-tiatsol-4-yyli)glyoksyylihappo

 

65872-41-5

(Z)-2-(2-aminotiatsol-4-yyli)-2-metoksi-iminoetikkahappo

 

65872-43-7

2-(2-formamido-1,3-tiatsol-4-yyli)-2-metoksi-iminoetikkahappo

 

66215-71-2

(Z)-2-metoksi-imino-2-[2-(trityyliamino)tiatsol-4-yyli]etikkahappo

 

66339-00-2

etyyli-2-(hydroksi-imino)-2-[2-(trityyliamino)tiatsol-4-yyli]asetaattihydrokloridi

 

76823-93-3

1-{4-[(2-syanoetyyli)tiometyyli]tiatsol-2-yyli}guanidiini

 

88046-01-9

2-guanidiinotiatsol-4-yylimetyylikarbamidotioaattidihydrokloridi

 

105889-80-3

pivaloyylioksimetyyli-7-{(Z)-2-[2-(tert-butoksikarbonyyliamino)tiatsol-4-yyli]pent-2-enamido}-3-(karbamyylioksimetyyli)-3-kefeemi-4-karboksylaatti

 

119154-86-8

(Z)-2-(2-amino-1,3-tiatsol-4-yyli)-2-metoksi-iminoasetyylikloridihydrokloridi

 

139340-56-0

{5-[(Z)-3,5-di(tert-butyyli)-4-hydroksibentsylideeni]-4-okso-4,5-dihydrotiatsol-2-yyli} ammoniummetaanisulfonaatti

 

154212-59-6

4-nitrofenyylitiatsol-5-yylimetyylikarbonaattihydrokloridi

 

154212-61-0

N-[2-isopropyylitiatsol-4-yylimetyyli(metyyli)karbamoyyli]-L-valiini

 

171485-87-3

2-[4-(2-amino-4-okso-4,5-dihydrotiatsol-5-yylimetyyli)fenoksimetyyli]-2,5,7,8-tetrametyylikroman-6-yyliasetaatti

 

174761-17-2

bentshydryyli-7-{(Z)-2-[2-(tert-butoksikarbonyyliamino)tiatsol-4-yyli]-4-(3-metyylibut-2-enyylioksikarbonyyli) but-2-enamido}-3-kefeemi-4-karboksylaatti

 

180144-61-0

3-{[4-(4-amidinofenyyli)tiatsol-2-yyli][1-(karboksimetyyli)-4-piperidyyli]amino}propionihappo

 

190841-79-3

etyyli-3-({4-[4-(N-etoksikarbonyyliamidino)fenyyli]tiatsol-2-yyli}[1-(etoksikarbonyylimetyyli)-4-piperidyyli]amino)propionaatti

2934 20 80

80756-85-0

S-(bentsotiatsol-2-yyli)-(Z)-2-(2-aminotiatsol-4-yyli)-2-metoksi-iminotioasetaatti

 

87691-88-1

1-(1,2-bentsisotiatsol-3-yyli)piperatsiinihydrokloridi

 

89604-92-2

tert-butyyli-2-{[1-(2-aminotiatsol-4-yyli)-2-(bentsisotiatsol-2-yylitio)-2-oksoetylideeni]amino-oksi}-2-metyylipropionaatti

 

177785-47-6

(2S,3S)-3-metyyli-2-(3-okso-2,3-dihydro-1,2-bentsisotiatsol-2-yyli)valeriaanahappo

2934 30 90

92-39-7

2-kloorifenotiatsiini

 

6631-94-3

2-asetyylifenotiatsiini

 

32338-15-1

fenotiatsin-2-yyliamiini

2934 99 30

957-68-6

7-aminosefalosporaanihappo

2934 99 90

0-00-0

(4S,5S)-5-bentsyyli-2-okso-1,3-oksatsolidin-4-yylimetyyli-4-nitrobentseenisulfonaatti

 

0-00-0

(1R,2S,3S,6R)-[(S)-1-fenyylietyyli]-3,6-epoksitetrahydroftalimidi

 

50-89-5

tymidiini

 

58-61-7

adenosiini

 

63-37-6

sytidiini-5'-(divetyfosfaatti)

 

551-16-6

6-aminopenisillaanihappo

 

1463-10-1

5-metyyliuridiini

 

3083-77-0

1-(beeta-D-arabinofuranosyyli)pyrimidiini-2,4(1H,3H)-dioni

 

3158-91-6

2-klooridibents[b,f][1,4]oksatsepin-11(10H)-oni

 

3206-73-3

DL-5-(1,2-ditiolan-3-yyli)valeramidi

 

4097-22-7

2',3'-dideoksiadenosiini

 

4295-65-2

2-kloori-9-(3-dimetyyliaminopropyyli)-9H-tioksanten-9-oli

 

4462-55-9

3-(2,6-dikloorifenyyli)-5-metyyli-isoksatsoli-4-karbonyylikloridi

 

4691-65-0

inosiini-5'-dinatriumfosfaatti

 

5271-67-0

tiofeeni-2-karbonyylikloridi

 

13062-59-4

4-morfolin-2-yylipyrokatekolihydrokloridi

 

14282-76-9

2-bromi-3-metyylitiofeeni

 

16883-16-2

5-metyyli-3-fenyyli-isoksatsoli-4-karbonyylikloridi

 

21080-92-2

3-tienyylimalonihappo

 

22252-43-3

7-amino-3-metyyli-3-sefem-4-karboksyylihappo

 

22720-75-8

2-asetyylibentso[b]tiofeeni

 

24209-38-9

7-amino-3-(1-metyylitetratsol-5-yylitiometyyli)-3-sefem-4-karboksyylihappo

 

24683-26-9

etyyli-4-hydroksi-2-metyyli-2H-1,2-bentsotiatsiini-3-karboksylaatti-1,1-dioksidi

 

24701-69-7

7-amino-3-metoksimetyyli-3-sefem-4-karboksyylihappo

 

25229-97-4

2-syano-3-morfoliinoakryyliamidi

 

25629-50-9

3-(2-kloorifenyyli)-5-metyyli-isoksatsoli-4-karbonyylikloridi

 

25954-21-6

5-metyyliuridiinihemihydraatti

 

27255-72-7

7-(fenyyliasetamido)-3-metyyli-3-kefem-4-karboksyylihappo

 

28092-62-8

(3aS,6aR)-1,3-dibentsyyli-2,3,3a,4,6,6a-heksahydro-1H-furo[3,4-d]imidatsoli-2,4-dioni

 

28657-79-6

1-etyyli-1,4-dihydro-4-okso-1,3-dioksolo[4,5-g]kinnoliini-3-karbonitriili

 

28783-41-7

4,5,6,7-tetrahydrotieno[3,2-c]pyridiinihydrokloridi

 

29490-19-5

5-metyyli-1,3,4-tiadiatsoli-2-tioli

 

29706-84-1

3'-atsido-3'-deoksi-5'-O-trityylitymidiini

 

29707-62-8

4-nitrobentsyyli-6-(2-fenoksiasetamido)penisillanaatti-1-oksidi

 

30246-33-4

7-amino-3-[(5-metyyli-1,3,4-tiadiatsol-2-yyli)tiometyyli]-3-sefem-4-karboksyylihappo

 

32231-06-4

1-piperonyylipiperatsiini

 

38313-48-3

3',5'-anhydrotymidiini

 

39098-97-0

2-tienyyliasetyylikloridi

 

39754-02-4

7-[(R)-amino(fenyyli)asetamido]-3-metyyli-3-sefem-4-karboksyylihappo-dimetyyliformamidi (2:1)

 

39925-10-5

metyyli-1-(2,3,5-tri-O-asetyyli-beeta-D-ribofuranosyyli)-1H-1,2,4-triatsoli-3-karboksylaatti

 

40172-95-0

1-(2-furoyyli)piperatsiini

 

42399-49-5

(2S,3S)-3-hydroksi-2-(4-metoksifenyyli)-2,3-dihydro-1,5-bentsotiatsepin-4(5H)-oni

 

51762-51-7

bentshydryyli-7-(fenyyliasetamido)-3-hydroksikefam-4-karboksylaatti

 

51818-85-0

7-[(D)-manteliamido]kefalosporaanihappo

 

53994-83-5

4-nitrobentsyyli-7-amino-3-kloori-3-sefem-4-karboksylaatti

 

55612-11-8

5'-O-trityylitymidiini

 

59804-25-0

metyyli-4-hydroksi-2-metyyli-2H-tieno[2,3-e][1,2]tiatsiini-3-karboksylaatti-1,1-dioksidi

 

63074-07-7

1-(tetrahydro-2-furoyyli)piperatsiini

 

63427-57-6

4-nitrobentsyyli-3-metyleeni-7-(fenoksiasetamido)sefam-4-karboksylaatti-5-oksidi

 

63675-74-1

6-metoksi-2-(4-metoksifenyyli)bentso[b]tiofeeni

 

63877-96-3

2-(4-fluoribentsyyli)tiofeeni

 

67914-85-6

cis-2-(2,4-dikloorifenyyli)-2-(1H-1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)-1,3-dioksolan-4-yylimetanoli

 

69399-79-7

3-(2-kloori-6-fluorifenyyli)-5-metyyli-isoksatsoli-4-karbonyylikloridi

 

70918-74-0

1-(2,3-dihydro-1,4-bentsodioksin-2-yylikarbonyyli)piperatsiinihydrokloridi

 

71420-85-4

7-amino-3-[1-(sulfometyyli)-1H-tetratsol-5-yylitiometyyli]-3-kefem-4-karboksyylihappo, natriumsuola

 

76247-39-7

jodometyylipenisillanaatti-1,1-dioksidi

 

77887-68-4

bentshydryyli-6-(4-metyylibentsamido)penisillanaatti-4-oksidi

 

78850-37-0

metyyli-(3aR,4R,7aR)-2-metyyli-4-[(1S,2R)-1,2,3-triasetoksipropyyli]-3a,7a-dihydro-4H-pyrano[3,4-d]oksatsoli-6-karboksylaatti

 

80370-59-8

7-amino-3-(2-furoyylitiometyyli)-3-kefeemi-4-karboksyylihappo

 

84682-23-5

2-(2,4-dikloorifenyyli)-2-(1H-imidatsol-1-yylimetyyli)-1,3-dioksolan-4-yylimetanoli

 

84793-24-8

etyyli-(S)-2-[(S)-4-metyyli-2,5-diokso-1,3-oksatsolidin-3-yyli]-4-fenyylibutyraatti

 

84915-43-5

(3S)-2,2-dimetyyli-1,4-tiatsinaani-3-karboksyylihappo

 

87932-78-3

3-asetoksimetyyli-7-[(R)-2-formyylioksi-2-fenyyliasetamido]-3-sefem-4-karboksyylihappo

 

94732-98-6

1-(1-{3-[2-(4-fluorifenyyli)-1,3-dioksolan-2-yyli]propyyli}-4-piperidyyli)-2,3-dihydro-1H-bentsimidatsoli-2-tioni

 

104146-10-3

4-metoksibentsyyli-3-kloorimetyyli-7-(2-fenyyliasetamido)-3-sefem-4-karboksylaatti

 

104218-44-2

3'-O-mesyyli-5'-O-trityylitymidiini

 

104795-66-6

3-isopropoksi-5-metoksi-N-(1H-tetratsol-5-yyli)bentso[b]tiofeeni-2-karboksamidi

 

104795-67-7

3-isopropoksi-5-metoksi-N-(1H-tetratsol-5-yyli)bentso[b]tiofeeni-2-karboksamidi--1H-imidatsoli (1:1)

 

104795-68-8

3-isopropoksi-5-metoksi-N-(1H-tetratsol-5-yyli)bentso[b]tiofeeni-2-karboksamidi, natriumsuola

 

106447-44-3

7-amino-3-[(Z)-prop-1-enyyli]-3-sefem-4-karboksyylihappo

 

108895-45-0

3'-atsido-2',3'-dideoksi-5-metyylisytidiinihydrokloridi

 

110314-42-6

5-[(bentsofuran-2-yylikarbonyyli)amino]indoli-2-karboksyylihappo

 

110351-94-5

(S)-4-etyyli-4-hydroksi-7,8-dihydro-1H-pyrano[3,4-f]indolitsiini-3,6,10(4H)-trioni

 

112984-60-8

(+-)-6-fluori-1-metyyli-4-okso-7-(piperatsin-1-yyli)-4H-[1,3]tiatseto[3,2-a]kinoliini-3-karboksyylihappo

 

115787-67-2

2-(2-amino-5-nitro-6-okso-1,6-dihydropyrimidin-4-yyli)-3-(3-tienyyli)propioninitriili

 

116833-10-4

(Z)-2-(5-amino-1,2,4-tiadiatsol-3-yyli)-2-[(fluorimetoksi)imino]etikkahappo

 

117829-20-6

2-amino-7-tienyyli-1,7-dihydro-4H-pyrrolo[2,3-d]pyrimidin-4-onihydrokloridi

 

119221-49-7

5-[(2-aminoetyyli)amino]-2-(2-dietyyliaminoetyyli)-2H-[1]bentsotiopyrano[4,3,2-cd]indatsol-8-oli

 

122567-97-9

5'-bentsoyyli-2',3'-didehydro-3'-deoksitymidiini

 

124492-04-2

(S)-1,4-ditia-7-atsaspiro[4.4]nonaani-8-karboksyylihappo

 

125995-03-1

(4R,6R)-6-{2-[2-(4-fluorifenyyli)-5-isopropyyli-3-fenyyli-4-(fenyylikarbamoyyli)pyrrol-1-yyli]etyyli}-4-hydroksitetrahydro-2H-pyran-2-oni

 

126429-09-2

2-(dikloorimetyyli)-4,5-dihydro-5-(4-mesyylifenyyli)oksatsol-4-yylimetanoli

 

126813-11-4

(4R,5R)-2-(dikloorimetyyli)-4,5-dihydro-5-(4-mesyylifenyyli)oksatsol-4-yylimetanoli

 

130209-90-4

metyyli-2-(2-kloorifenyyli)-2-(4,5,6,7-tetrahydrotieno[3,2-c]pyridin-5-yyli)asetaattihydrokloridi

 

131986-28-2

3-(4-kloori-1,2,5-tiadiatsol-3-yyli)pyridiini

 

131988-19-7

3-(4-heksyylioksi-1,2,5-tiadiatsol-3-yyli)-1-metyylipyridiniumjodidi

 

138564-59-7

5-metyyli-2-(2-nitroaniliino)tiofeeni-3-karbonitriili

 

140841-32-3

6-[3-fluori-5-(4-metoksitetrahydropyran-4-yyli)fenoksimetyyli]-1-metyyli-2-kinoloni

 

143468-96-6

etyylivety(2-tienyylimetyyli)malonaatti

 

143491-57-0

(2R,5S)-4-amino-5-fluori-1-[2-(hydroksimetyyli)-1,3-oksatiolan-5-yyli]pyrimidin-2(1H)-oni

 

145514-04-1

(2R,4R)-4-(2,6-diamino-9H-purin-9-yyli)-1,3-dioksolan-2-yylimetanoli

 

147027-10-9

(1R,2S,5R)-mentyyli-(2R,5S)-5-(4-amino-2-okso-1,2-dihydropyrimidin-1-yyli)-1,3-oksatiolaani-2-karboksylaatti

 

147086-81-5

(4S,6S)-5,6-dihydro-6-metyyli-4H-tieno[2,3-b]tiopyran-4-oli-7,7-dioksidi

 

147086-83-7

N-[(4S,6S)-6-metyyli-7,7-diokso-5,6-dihydro-4H-tieno[2,3-b]tiopyran-4-yyli]asetamidi

 

147126-62-3

(1R,2S,5R)-mentyyli-(2R,5R)-5-hydroksi-1,3-oksatiolaani-2-karboksylaatti

 

152305-23-2

(S)-4-(4-aminobentsyyli)oksatsolidin-2-oni

 

157341-41-8

(2S)-N-[(R)-1-(1,3-bentsodioksol-5-yyli)butyyli]-3,3-dietyyli-2-{4-[(4-metyylipiperatsin-1-yyli) karbonyyli]fenoksi}-4-oksoatsetidiini-1-karboksamidi

 

158512-24-4

(3aS,8aR)-3-[(2R,4S)-2-bentsyyli-4,5-epoksivaleryyli]-2,2-dimetyyli-3,3a,8,8a-tetrahydro-2H-indeno [1,2-d]oksatsoli

 

160115-08-2

{(E)-3-[(6R,7R)-7-amino-2-karboksylaatto-8-okso-5-tia-1-atsabisyklo[4.2.0]okt-2-en-3-yyli]allyyli} (karbamyylimetyyli)(etyyli)metyyliammonium

 

161005-84-1

(S)-N,N-dimetyyli-[3-(2-tienyyli)-3-(1-naftyylioksi)propyyli]amiini--fosforihappo (1:1)

 

167304-98-5

metyyli-(4S,7S,10aS)-4-amino-5-okso-oktahydro-7H-pyrido[2,1-b][1,3]tiatsepiini-7-karboksylaatti

 

168828-81-7

bentsyyli-(3-fluori-4-morfolinofenyyli)karbamaatti

 

171228-49-2

4-[4-(4-{4-[(3R,5R)-5-(2,4-difluorifenyyli)-5-(1H-1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)tetrahydrofuran-3-yylimetyylioksi] fenyyli}piperatsin-1-yyli)fenyyli]-1-[(1S,2S)-1-etyyli-2-hydroksipropyyli]-1,2,4-triatsol-5(4H)-oni

 

175712-02-4

[(3S,5S)-5-(2,4-difluorifenyyli)-5-(1H-1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)tetrahydrofuran-3-yyli]metyyli-4-klooribentseenisulfonaatti

 

177575-17-6

(S)-N-{5-[2-(2-amino-4-okso-4,6,7,8-tetrahydro-1H-pyrimido[5,4-b][1,4]tiatsin-6-yyli)etyyli}-2-tenoyyli]-L-glutamiinihappo

 

177575-19-8

dietyyli-N-{5-[2-((6S)-2-amino-4-okso-4,6,7,8-tetrahydro-3H-pyrimido[5,4-b][1,4]tiatsin-6-yyli)etyyli]-2-tenoyyli}-L-glutamaatti

 

178357-37-4

(5aR,11bS)-9,10-dimetoksi-2-propyyli-4,5,5a,6,7,11b-heksahydrobentso[f]tieno[2,3-c]kinoliinihydrokloridi

 

181696-73-1

3,4-difenyyli-5-metyyli-4,5-dihydroisoksatsol-5-oli

 

184475-35-2

(4-fluori-3-kloorifenyyli)[7-metoksi-6-(3-morfolinopropoksi)kinatsolin-4-yyli]amiini

 

186521-38-0

etyyli-5-[(3R)-4-(tert-butoksikarbonyyliamino)-3-hydroksibutyyli]tiofeeni-2-karboksylaatti

 

186521-39-1

etyyli-5-[(3R)-4-(tert-butoksikarbonyyliamino)-3-(mesyylioksi)butyyli]tiofeeni-2-karboksylaatti

 

186521-40-4

etyyli-5-[(3S)-3-(asetyylitio)-4-(tert-butoksikarbonyyliamino)butyyli]tiofeeni-2-karboksylaatti

 

186521-41-5

dimetyyli-2-[(S)-1-(tert-butoksikarbonyyliaminometyyli)-2-(5-etoksikarbonyyli-2-tienyyli)propyylitio]malonaatti

 

186521-42-6

metyyli-(S)-6-{2-[5-etoksikarbonyyli)-2-tienyyli]etyyli}-3-okso-1,4-tiatsinaani-2-karboksylaatti

 

186521-44-8

etyyli-(6S)-5-[2-(2-amino-4-okso-4,6,7,8-tetrahydro-3H-pyrimido[5,4-b][1,4]tiatsin-6-yyli)etyyli]tiofeeni-2-karboksylaatti

 

186521-45-9

(6S)-5-[2-(2-amino-4-okso-4,6,7,8-tetrahydro-3H-pyrimido[5,4-b][1,4]tiatsin-6-yyli)etyyli]tiofeeni-2-karboksyylihappo

 

208337-82-0

etyyli-5-(but-3-enyyli)tiofeeni-2-karboksylaatti

 

208337-83-1

etyyli-5-[(3R)-3,4-dihydroksibutyyli]tiofeeni-2-karboksylaatti

 

208337-84-2

etyyli-5-[(3R)-4-amino-3-hydroksibutyyli]tiofeeni-2-karboksylaatti

2935 00 90

121-30-2

4-amino-6-klooribentseeni-1,3-disulfonamidi

 

6292-59-7

4-tert-butyylibentseenisulfonamidi

 

16673-34-0

N-[2-(4-sulfamoyyli)fenyyli]etyyli-5-kloori-2-metoksibentsamidi

 

17852-52-7

4-hydratsonobentseenisulfonamidihydrokloridi

 

22663-37-2

1-(4-klooribentseenisulfonyyli)urea

 

33045-52-2

metyyli-5-sulfamyyli-o-anisaatti

 

33288-71-0

5-metyyli-N-[4-(sulfamyyli)fenetyyli]pyratsiini-2-karboksamidi

 

66644-80-2

3-metoksi-5-sulfamyyli-o-anisiinihappo

 

81880-96-8

N-(4-hydratsinobentsyyli)metaanisulfonamidihydrokloridi

 

84522-34-9

natrium-4-[2-(5-metyylipyratsiini-2-karboksamido)etyyli]bentseenisulfonamidi

 

88918-84-7

4-aminobentsyyli-N-metyylimetaanisulfonamidihydrokloridi

 

88919-22-6

3-(2-aminoetyyli)-N-metyyli-indol-5-yylimetaanisulfonamidi

 

100632-57-3

4-[(4-mesyyliamino)fenyyli]-4-oksovoihappo

 

105951-31-3

5,6-dihydro-4-okso-4H-tieno[2,3-b]ti-iini-2-sulfonamidi

 

105951-35-7

5,6-dihydro-4-okso-4H-tieno[2,3-b]ti-iini-2-sulfonamidi-7,7-dioksidi

 

106820-63-7

metyyli-3-[(metoksikarbonyylimetyyli)sulfamyyli]tiofeeni-2-karboksylaatti

 

112101-81-2

5-[(R)-(2-aminopropyyli)]-2-metoksibentseenisulfonamidi

 

120298-38-6

N-(5,6-dihydro-6-metyyli-2-sulfamoyyli-4H-tieno[2,3-b]tiopyran-4-yyli)asetamidi-7,7-dioksidi

 

147200-03-1

N-[(4S,6S)-6-metyyli-7,7-diokso-2-sulfamyyli-5,6-dihydro-4H-tieno[2,3-b]tiopyran-4-yyli]asetamidi

 

150375-75-0

N'-{(2R,3S)-1-[(3,4-dimetoksifenyyli)sulfonyyli]-3-hydroksi-5-kloori-3-(2-kloorifenyyli)-2,3-dihydro-1H-indol-2-yylikarbonyyli}-L-prolinamidi

 

150975-95-4

5-metaanisulfonamidoindoli-2-karboksyylihappo

 

151140-66-8

(4-amino-3-jodifenyyli)-N-metyylimetaanisulfonamidi

 

161814-49-9

(3S)-tetrahydrofuran-3-yyli-(1S,2R)-3-[(4-aminofenyylisulfonyyli)(isobutyyli)amino]-1-bentsyyli-2-hydroksipropyylikarbamaatti

 

169590-42-5

4-[5-(p-tolyyli)-3-(trifluorimetyyli)-1H-pyratsol-1-yyli]bentseenisulfonamidi

 

179524-67-5

(S)-2-{3-[(2-fluoribentsyyli)sulfonyyliamino]-2-okso-2,3-dihydro-1-pyridyyli}-N-(1-formyyli-4-guanidinobutyyli)asetamidi

 

180200-68-4

2-fluori-4-(2-metyyli-4-sykloheksyylioksatsol-5-yyli)bentseenisulfonamidi

 

181695-72-7

4-(3-fenyyli-5-metyyli-isoksatsol-4-yyli)bentseenisulfonamidi

 

183556-68-5

(S)-N-{(1S,2R)-3-[(1,3-bentsodioksol-5-yylisulfonyyli)(isobutyyli)amino]-1-bentsyyli-2-hydroksipropyyli}-3,3-dimetyyli-2-(sarkosyyliamino)butyramidi

 

192329-42-3

(S)-N-hydroksi-2,2-dimetyyli-4-[4-(4-pyridyylioksi)fenyylisulfonyyli]-1,4-tiatsinaani-3-karboksamidi

 

192329-83-2

(3S)-2,2-dimetyyli-4-[4-(4-pyridyylioksi)fenyylisulfonyyli]-1,4-tiatsinaani-3-karboksyylihappo

 

194602-23-8

2-etoksi-5-[(4-metyylipiperatsin-1-yyli)sulfonyyli]bentsoehappo

 

198470-85-8

N-[4-(3-fenyyli-5-metyyli-isoksatsol-4-yyli)fenyylisulfonyyli]propionamidi, natriumsuola

2938 90 10

5511-98-8

asetyylidigoksiini

2938 90 90

81-27-6

sennosidi A

 

128-57-4

sennosidi B

 

8024-48-4

kasantranoli

 

52730-36-6

sennosidi A, kalsiumsuola

 

52730-37-7

sennosidi B, kalsiumsuola

 

104443-57-4

1-O-[O-2-asetamido-2-deoksi-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)-O-(N-asetyyli-alfa-neuraminosyyli)-(2,3)-O-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)-beeta-D-glukopyranosyyli]seramidi

 

104443-62-1

1-O-[O-(N-asetyyli-alfa-neuraminosyyli)-(2,3)-O-[O-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,3)-2-asetamido-2-deoksi-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)]-O-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)-beeta-D-glukopyranosyyli]seramidi

 

196085-62-8

N-{[(1R,2R)-1-[O-(N-asetyyli-alfa-neuraminosyyli)-(2,3)-O-2-asetamido-2-deoksi-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)-O-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)-beeta-D-glukopyranosyylioksimetyyli]-2-hydroksi-3-formyylipropyyli}stearamidi

2939 11 00

41444-62-6

kodeiinifosfaattihemihydraatti

2939 19 00

54417-53-7

(R)-1,2,3,4-tetrahydropapaveriinihydrokloridi

 

66820-84-6

(RS)-tetrahydropapaveriinihydrokloridi

2939 29 00

123599-79-1

[(2-metyyli-1-propionyylioksipropoksi)(4-fenyylibutyyli)fosfinoyyli]etikkahappo--kinkonidiini (1:1)

2939 99 00

51-55-8

atropiini

 

92-13-7

pilokarpiini

2940 00 00

50-69-1

D-riboosi

 

533-67-5

2-deoksi-D-erytropentoosi

 

4132-28-9

2,3,4,6-tetra-O-bentsyyli-D-glukoosi

 

13035-61-5

1,2,3,5-tetra-asetyyli-beeta-D-ribofuranoosi

 

24259-59-4

L-riboosi

 

80312-55-6

2,3,4,6-tetra-O-bentsyyli-1-O-(trimetyylisilyyli)-beeta-D-glukoosi

 

182410-00-0

beeta-syklodekstriinisulfobutyylieetterit, natriumsuolat

2941 90 00

13292-22-3

3-formyylirifamysiini

 

14487-05-9

rifamysiini O

3002 10 95

116638-33-6

SC-59735

 

193700-51-5

SC-70935

3003 90

141256-04-4

1-(28-{O-D-apio-beeta-D-furanosyyli-(1,3)-O-beeta-D-ksylopyranosyyli-(1,4)-O-6-deoksi-alfa-L-mannopyranosyyli)-(1,2)-4-O-[5-(5-alfa-L-arabinofuranosyylioksi-3-hydroksi-6-metyylioktanoyylioksi)-3-hydroksi-6-metyylioktanoyyli]-6-deoksi-beeta-D-galaktopyranosyylioksi}-16-alfa-hydroksi-23-beeta,28-dioksooleaani-12-eeni-3-beeta-yyli)-O-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,2)-O-beeta-D-ksylopyranosyyli-(1,3)-beeta-D-glukopyranosidiuronihappo

 

195993-11-4

hemosyaniinit, megathura crenulata, reaktiotuotteet joissa on 1-O-[O-2-asetamido-2-deoksi-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)-O-(N-asetyyli-alfa-neuraminosyyli)-(2,3)-O-beeta-D-galaktopyranosyyli-(1,4)-beeta-D-glukopyranoosi

3006 30 00

155773-56-1

ferristeeni

3507 90 90

0-00-0

fibrinukleaasi, jauhe

 

9001-63-2

lysosyymi

 

9002-12-4

uraattioksidaasi

 

9003-98-9

deoksiribonukleaasi

3824 90

0-00-0

4-(2-aminoetyylitiometyyli)-1,3-tiatsol-2-yylimetyyli(dimetyyli)amiini, liuok-sena tolueenissa

 

0-00-0

alfa-(6-fluori-2-metyyli-inden-3-yyli)-p-tolyylimetyylisulfidi, liuoksena tolueenissa

3824 90 64

0-00-0

Geneettisesti muunnetun E. coli käymisalustalta saatava välikonsentraatti, joka sisältää humaania granulosyytti-makrofagi pesäkkeitä stimuloivaa tekijää; käytettäväksi harmonoidun järjestelmän nimikkeeseen 3002 kuuluvienlääkkeiden valmistukseen

 

0-00-0

Geneettisesti muunnetun E. coli käymisalustalta saatava välikonsentraatti, joka sisältää humaania interferonialfa-2beeta; käytettäväksi harmonoidun järjestelmän nimikkeeseen 3002 kuuluvien lääkkeiden valmistukseen

 

0-00-0

Micromonospora inyoensisin käymisalustalta saatavat välikonsentraatit, joita käytetään valmistettaessa antibiootteja sisomisiini (INN) ja netilmisiini (INN)

 

0-00-0

Micromonospora purpurean käymisalustalta saatavat välikonsentraatit, joita käytetään valmistettaessa antibiootteja gentamisiinisulfaatti (INNM) ja isepamisiini (INN)

 

0-00-0

kaliumklavulanaatti--mikrokiteinen selluloosa (1:1)

 

0-00-0

kaliumklavulanaatti--piioksidi (1:1)

 

0-00-0

kaliumklavulanaatti--sukroosi (1:1)

 

330-95-0

1,3-bis(4-nitrofenyyli)urea--4,6-dimetyylipyrimidin-2-oli (1:1)

 

104832-01-1

(R)-6,7-dimetoksi-2-metyyli-1-(3,4,5-trimetoksibentsyyli)-1,2,3,4-tetrahydroisokinoliini--dibentsoyyli-L-viinihappo (1:1)

3824 90 99

0-00-0

etyyli-7-kloori-2-oksoheptanoaatti, tolueenissa olevana liuoksena

3911 90

162430-94-6

1,6-heksaanidiamiini, polymeeri 1,10-dibromidekaanin kanssa

III JAKSO

KIINTIÖT

LIITE 7

WTO-KIINTIÖT, JOTKA TOIMIVALTAISET VIRANOMAISET AVAAVAT

(Näitä kiintiöitä voidaan soveltaa asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrätyin edellytyksin.)

Järjestysnumero

CN-koodi

Tavaran kuvaus

Kiintiön määrä

Tulli (%)

Muut ehdot ja edellytykset

1

2

3

4

5

6

1

 

0102 90 05

 

0102 90 29

 

0102 90 49

 

0102 90 59

 

0102 90 69

Hiehot ja lehmät (ei kuitenkaan teuras-eläimet) seuraavia vuoristorotuja: harmaa, ruskea, keltainen tai laikullinen Simmental ja Pinzgau

5 000 päätä

6

 

2

 

0102 90 05

 

0102 90 29

 

0102 90 49

 

0102 90 59

 

0102 90 69

 

0102 90 79

Sonnit, lehmät ja hiehot (ei kuitenkaan teuraseläimet) seuraavia vuoristorotuja: Schwyz, Fribourg ja laikullinen Simmental

5 000 päätä

4

Eläimistä on esitettävä seuraavat asiakirjat:

sonnit: polveutumistodistus

lehmät ja hiehot: polveutumistodistus tai todistus merkitsemisestä kantakirjaan osoituksena puhdasrotuisuudesta

3

 

0102 90 05

 

0102 90 29

 

0102 90 49

Elävät lihotettaviksi tarkoitetut nuoret urospuoliset nautaeläimet, paino enintään 300 kg

169 000 päätä

16 + 582 €/1 000 kg net

 

4

 

0104 10 30

 

0104 10 80

 

0104 20 90

Elävät lampaat ja vuohet

39 310 t

10

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Puola

12 340 t

—Romania

1 010 t

—Unkari

21 385 t

—Bulgaria

4 255 t

entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia

215 t

—Muut

105 t

5

 

0104 10 30

 

0104 10 80

 

0104 20 90

Elävät lampaat ja vuohet

800 t

(ruhopaino)

10

Toimittajamaat: Tšekin ja Slovakian tasavallat

0204

Lampaan- ja vuohenliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

6

 

0201 10 00

 

0201 30 00

 

0202 10 00

 

0202 30 90

 

0206 10 95

 

0206 29 91

Korkealaatuinen naudanliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

37 800 t

(tuotepaino)

20

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Argentiina

17 000 t

—USA/Kanada

11 500 t

—Australia

7 000 t

—Uruguay

2 300 t

7

 

0201 20 90

 

0201 30 00

 

0202 20 90

 

0202 30 10

 

0202 30 50

 

0202 30 90

 

0206 10 95

 

0206 29 91

Korkealaatuinen naudanliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty, joka vastaa seuraavaa määritelmää: Valikoitu paloiteltu jäähdytetty tai jäädytetty ensiluokkainen naudanliha, joka on saatu yksinomaan laitumella kasvatetuista naudoista, joilla on enintään neljä pysyvää etuhammasta, ruhon paino ei saa ylittää 325:tä kilogrammaa, ulkonäöltään kiinteää, leikkausjälki siisti, liha väriltään vaalea ja yhtenäinen, sekä riittävä, muttei liian paksu rasvakerros. Kaikki palat on tyhjiöpakattu, ja niihin viitataan sanoilla ”korkealaatuista naudanlihaa”.

300 t

20

 

8

 

0201 30 00

 

0206 10 95

Luuton korkealaatuinen liha, tuore tai jäähdytetty, joka vastaa seuraavaa määritelmää: Erikois- tai hyvälaatuiset naudanlihapalat 22—24 kk:n ikäisistä yksinomaan laitumella kasvatetuista eläimistä, joilla on kaksi pysyvää etuhammasta ja joiden elopaino on teurastettaessa enintään 460 kg; paloja kutsutaan ”naudanlihan erikoispaloiksi”, ne on pakattu pahvipakkauksiin, ”special boxed beef”, ja ne voidaan varustaa merkinnällä ”sc” (special cuts)

11 000 t

20

 

9

 

0201 30 00

 

0202 30 90

 

0206 10 95

 

0206 29 91

Luuton korkealaatuinen liha, tuore tai jäähdytetty tai jäädytetty, joka vastaa seuraavaa määritelmää: Naudanlihapalat 20—24 kk:n ikäisistä yksinomaan laitumella kasvatetuista, nuorista häristä (novilhos) tai hiehoista (novilhas), joiden hampaiden kehitysvaihe on etumaitohampaiden putoamisen ja enintään neljän ensimmäisen pysyvän hampaan puhkeamisen välillä; palat ovat hyvin kypsyneitä ja ne vastaavat seuraavia naudanruhojen luokitteluvaatimuksia: B- tai R-luokan ruhoista saatu liha, jonka muoto vaihtelee pyöristetystä suoraan ja joka rasvaisuudeltaan kuuluu luokkaan 2 tai 3; näissä paloissa on merkintä ”sc” tai ne on varustettu päällysmerkinnältä ”sc” (special cuts) osoituksena niiden korkeasta laadusta ja ne on pakattu pahvipakkauksiin, joissa on merkintä ”korkealaatuista lihaa”

5 000 t

20

 

10

 

0201 30 00

 

0202 30 90

 

0206 10 95

 

0206 29 91

Luuton korkealaatuinen liha, tuore, jäähdytetty tai jäähdytetty, joka vastaa seuraavaa määritelmää: Erikois- tai hyvälaatuiset naudanlihapalat yksinomaan laitumella kasvatetuista eläimistä, joiden elopaino on teurastettaessa enintään 460 kg; paloja kutsutaan ”naudanlihan erikoispaloiksi”, ne on pakattu pahvipakkauksiin, ”special boxed beef”, ja ne voidaan varustaa merkinnällä ”sc” (special cuts)

4 000 t

20

 

11

 

0202 10 00

 

0202 30 90

Jäädytetty naudanliha

53 000 t

(paino ilman luita)

20

 

0206 29 91

Jäädytetty pallealiha ja kuveliha

 

12

0202 30 90

Luuton puhvelin liha, jäädytetty

2 250 t

20

Toimittajamaa: Australia

13

0202 20 30

Erottamattomat tai erotetut naudan etuneljännekset, jäädytetyt

50 700 t

(paino ilman luita)

20 (*)

20 + 994,5 €/1 000 kg/net

(**)

Tuotu liha on käytettävä jalostukseen

(*) Jos liha on tarkoitettu sellaisten säilykkeiden valmistukseen, jotka eivät sisällä muiden kuin naudanlihan ja hyytelön luontaisia aineosia

(**) Jos liha on tarkoitettu muiden tuotteiden kuin edellä mainittujen säilykkeiden valmistukseen

Määrä voidaan yhteisön säännöksien mukaisesti muuntaa vastaavaksi määräksi korkealaatuista lihaa

0202 30 10

Etuneljännekset, kokonaisina tai leikattuina enintään viideksi palaksi, kunkin neljänneksen ollessa omana kokonaisuutena; saman ruhon neljännekset, kahtena kokonaisuutena, joista toinen sisältää etuneljänneksen kokonaisena tai leikattuna enintään viideksi palaksi ja toinen takaneljänneksen, ilman sisäfilettä, yhtenä palana

20 (*)

20 + 1 554,3 €/1 000 kg/net

(**)

0202 30 50

Leikatut palat, joita kutsutaan nimillä ”etuneljänneksen selkäosa (crop)”, ”niska ja etuselkä sekä lapa (chuck and blade)” ja ”rinta (brisket)”

20 (*)

20 + 1 554,3 €/1 000 kg/net

(**)

0202 30 90

Muut

20 (*)

20 + 2 138,4 €/1 000 kg/net

(**)

0206 29 91

Jäädytetty pallealiha ja kuveliha

20 (*)

20 + 2 138,4 €/1 000 kg/net

(**)

14

 

0203 11 10

 

0203 21 10

Ruhot ja puoliruhot kesyä sikaa, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

15 000 t

268 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

15

 

Luuttomat tai luulliset palat kesyä sikaa, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt, lukuun ottamatta erikseen tullille esitettyä sisäfilettä

5 500 t

 

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0203 12 11

389 €/1 000 kg/net

0203 12 19

300 €/1 000 kg/net

0203 19 11

300 €/1 000 kg/net

0203 19 13

434 €/1 000 kg/net

0203 19 15

233 €/1 000 kg/net

0203 19 55

434 €/1 000 kg/net

0203 19 59

434 €/1 000 kg/net

0203 22 11

389 €/1 000 kg/net

0203 22 19

300 €/1 000 kg/net

0203 29 11

300 €/1 000 kg/net

0203 29 13

434 €/1 000 kg/net

0203 29 15

233 €/1 000 kg/net

0203 29 55

434 €/1 000 kg/net

0203 29 59

434 €/1 000 kg/net

16

0203 19 13

Selkä ja sen palat, luulliset, kesyä sikaa, tuoreet tai jäähdytetyt

7 000 t

0

 

0203 29 15

Kylki ja kuve (lihaskudosta sisältävä silava) kesyä sikaa sekä niiden palat, jäädytetyt

 

17

 

0203 19 55

 

0203 29 55

Luuton selkä ja kinkku sikaa, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

34 000 t

250 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

18

 

0203 19 55

 

0203 29 55

Sisäfilee, kesyä sikaa, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

5 000 t

300 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

19 (205)

0204

Lampaan- ja vuohenliha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

283 825 t

(ruhopaino)

0

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Argentiina

23 000 t

—Australia

18 650 t

—Chile

3 000 t

—Uusi-Seelanti

226 700 t

—Uruguay

5 800 t

—Islanti

600 t

—Puola

200 t

—Romania

75 t

—Unkari

1 150 t

—Bulgaria

1 250 t

Bosnia ja Hertsegovina

850 t

—Kroatia

450 t

—Slovenia

50 t

entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia

1 750 t

—Grönlanti

100 t

—Muu

200 t

20 (206)

 

0206 29 91

Naudan kokonainen kuveliha, jäädytetty

1 500 t

4

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Argentiina

700 t

—Muut

800 t

21

 

Kanan ruhot, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

6 200 t

 

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0207 11 10

131 €/1 000 kg/net

0207 11 30

149 €/1 000 kg/net

0207 11 90

162 €/1 000 kg/net

0207 12 10

149 €/1 000 kg/net

0207 12 90

162 €/1 000 kg/net

22

 

Kanan palat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt

4 000 t

 

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0207 13 10

512 €/1 000 kg/net

0207 13 20

179 €/1 000 kg/net

0207 13 30

134 €/1 000 kg/net

0207 13 40

93 €/1 000 kg/net

0207 13 50

301 €/1 000 kg/net

0207 13 60

231 €/1 000 kg/net

0207 13 70

504 €/1 000 kg/net

0207 14 20

179 €/1 000 kg/net

0207 14 30

134 €/1 000 kg/net

0207 14 40

93 €/1 000 kg/net

0207 14 60

231 €/1 000 kg/net

23

0207 14 10

Luuttomat kanan palat, jäädytetyt

700 t

795 €/1 000 kg/net

 

24

 

Kanan palat, jäädytetyt:

15 500 t

0

 

0207 14 10

luuttomat

 

0207 14 50

rinta ja sen palat

 

0207 14 70

muut

 

25

 

Kalkkunan liha, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty

1 000 t

 

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0207 24 10

170 €/1 000 kg/net

0207 24 90

186 €/1 000 kg/net

0207 25 10

170 €/1 000 kg/net

0207 25 90

186 €/1 000 kg/net

0207 26 10

425 €/1 000 kg/net

0207 26 20

205 €/1 000 kg/net

0207 26 30

134 €/1 000 kg/net

0207 26 40

93 €/1 000 kg/net

0207 26 50

339 €/1 000 kg/net

0207 26 60

127 €/1 000 kg/net

0207 26 70

230 €/1 000 kg/net

0207 26 80

415 €/1 000 kg/net

0207 27 30

134 €/1 000 kg/net

0207 27 40

93 €/1 000 kg/net

0207 27 50

339 €/1 000 kg/net

0207 27 60

127 €/1 000 kg/net

0207 27 70

230 €/1 000 kg/net

26

 

Kalkkunan palat, jäädytetyt:

2 500 t

0

 

0207 27 10

luuttomat

 

0207 27 20

puolikkaat ja neljännekset

 

0207 27 80

muut

 

27

 

0302 31 10

 

0302 39 90

 

0302 69 21

 

0302 69 25

 

0303 41 11

 

0303 49 80

 

0303 79 21

 

0303 79 31

Tonnikalat (Thunnus-suvun lajit) ja Euthynnus-suvun kalat

17 250 t

0

Kalan on oltava tarkoitettu säilyketeollisuuden käyttöön

Kiintiöön mukaan luettavan kalan on noudatettava viitehintaa

28

 

0302 40 00

 

0303 50 00

 

0304 10 97

 

0304 10 98

 

0304 90 22

Silli ja silakka

34 000 t

0

Kiintiöön mukaan luettavan kalan on noudatettava viitehintaa

29

 

0302 69 68

 

0303 78 19

Hopeakummeliturska (Merluccius bilinearis)

2 000 t

8

 

30

0303 29 00

Coregonus-suvun kalat

1 000 t

5,5

 

31

0304 20 94

Allocyttus-suvun kalat ja Pseudocyttus maculatus -lajin kalat

200 t

0

 

32

 

0305 51 10

 

0305 51 90

 

0305 62 00

Gadus morhua- ja Gadus ogac -lajin turska

25 000 t

0

 

 

0305 59 11

 

0305 59 19

 

0305 69 10

Boreogadus saida -lajin kala

 

33

0402 10 19

Rasvaton maitojauhe

68 000 t

475 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

34

 

0405 10 11

 

0405 10 19

 

0405 10 30

 

0405 10 50

 

0405 10 90

 

0405 90 10

 

0405 90 90

Voi ja muut maitorasvat

10 000 t

(voina)

++++

948 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

35

 

0405 10 11

 

0405 10 19

Voi, vähintään kuusi viikkoa vanha, rasvapitoisuus vähintään 80 mutta alle 82 painoprosenttia, valmistettu suoraan maidosta tai kermasta ilman varastoituja aineksia soveltamalla yksittäistä, itsenäistä ja keskeytymätöntä menettelyä

76 667 t

86,88 €/100 kg/net

Voin alkuperämaa Uusi-Seelanti

0405 10 30

Voi, vähintään kuusi viikkoa vanha, rasvapitoisuus vähintään 80 mutta alle 82 painoprosenttia, valmistettu suoraan maidosta tai kermasta ilman varastoituja aineksia soveltamalla yksittäistä, itsenäistä ja keskeytymätöntä menettelyä, jonka aikana kerma voi välillä olla voiöljynä ja/tai maitorasvan fraktiona (menettelyistä käytetään nimityksiä ”Ammix” ja ”Spreadable”)

 

 

 

36

 

0406 10 20

 

0406 10 80

Pizzajuusto, jäädytetty, leikattu enintään 1 gramman painoisiksi paloiksi, astioissa, joiden nettosisältö on vähintään 5 kg, vesipitoisuus vähintään 52 painoprosenttia ja rasvapitoisuus vähintään 38 prosenttia kuiva-aineen painosta

5 300 t

130 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

37

0406 30 10

Tuorejuusto, Emmentalia

18 400 t

719 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0406 90 13

Emmental

858 €/1 000 kg/net

38

0406 30 10

Tuorejuusto, Gruyèreä

5 200 t

719 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0406 90 15

Gruyère, Sbrinz

858 €/1 000 kg/net

39

0406 90 01

Jalostettavaksi tarkoitettu juusto

20 000 t

835 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

40

 

0406 90 01

Jalostettavaksi tarkoitettu juusto

4 500 t

17,06 €/100 kg/net

Kiintö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Uusi-Seelanti

4 000 t

—Australia

500 t

41

0406 90 21

Cheddar

15 000 t

210 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

42

0406 90 21

Kokonaiset Cheddar-juustot (jotka ovat litteitä ja lieriön muotoisia ja joiden nettopaino on vähintään 33 kg, mutta enintään 44 kg, ja litteät, lieriön muotoiset juustot tai suuntaissärmiön muotoiset juustot, joiden nettopaino on vähintään 10 kg), joiden rasvapitoisuus on vähintään 50 % kuiva-aineen painosta ja joita on kypsytetty vähintään kolme kuukautta

10 250 t

17,06 €/100 kg/net

Kiintö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Uusi-Seelanti

7 000 t

—Australia

3 250 t

43

 

0406 90 21

Pastöroimattomasta maidosta valmistettu Cheddar, jonka rasvapitoisuus on vähintään 50 % kuiva-aineen painosta, jota on kypsytetty vähintään 9 kuukautta ja jonka arvo vapaasti rajalla on 100 kilon nettopainoa kohti vähintään:

334,20 € kokonaisten standardikokojen osalta

354,83 € juustojen osalta, joiden nettopaino on vähintään 500 g

368,58 € juustojen osalta, joiden nettopaino on pienempi kuin 500 g

Ilmaisulla kokonaiset standardikoot tarkoitetaan juustoja, jotka ovat:

litteitä ja lieriön muotoisia ja joiden nettopaino on vähintään 33 kg mutta enintään 44 kg

litteitä lieriön muotoisia tai suuntaissärmiön muotoisia ja joiden nettopaino on vähintään 10 kg

4 000 t

13,75 €/100 kg/net

Kiintiö jaetaan toimittajamaa Kanadalle

44

0406 10 20

Tuorejuusto (kypsyttämätön), myös herajuusto ja juustoaine, lukuun ottamatta järjestysnumeroon 36 kuuluvaa pizzajuustoa

19 500 t

926 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0406 10 80

 

1 064 €/1 000 kg/net

0406 20 90

Muu juustoraaste ja juustojauhe

941 €/1 000 kg/net

0406 30 31

Muu tuorejuusto

690 €/1 000 kg/net

0406 30 39

 

719 €/1 000 kg/net

0406 30 90

 

1 029 €/1 000 kg/net

 

0406 40 10

 

0406 40 50

 

0406 40 90

Sinihomejuusto

704 €/1 000 kg/net

0406 90 17

Bergkäse ja Appenzell

858 €/1 000 kg/net

0406 90 18

Fromage Fribourgeois, Vacherin Mont d'Or ja Tête de Moine

755 €/1 000 kg/net

0406 90 23

Edam

755 €/1 000 kg/net

0406 90 25

Tilsit

 

0406 90 27

Butterkäse

 

0406 90 29

Kashkaval

 

 

0406 90 31

 

0406 90 33

Feta

 

0406 90 35

Kefalotyri

 

0406 90 37

Finlandia

 

0406 90 39

Jarlsberg

 

0406 90 50

Lampaan- tai puhvelinmaidosta valmistettu juusto

 

0406 90 63

Pecorino

941 €/1 000 kg/net

0406 90 69

Muu

 

0406 90 73

Provolone

755 €/1 000 kg/net

0406 90 75

Caciocavallo

 

0406 90 76

Dando, Fontal, Fynbo, Havarti, Maribo, Samsø

 

0406 90 78

Gouda

 

0406 90 79

Esrom, Italico, Kernhem, Saint-Paulin

 

0406 90 81

Cheshire, Wensleydale, Lancashire, Double Gloucester, Blarney, Colby, Monterey

755 €/1 000 kg/net

0406 90 82

Camembert

 

0406 90 84

Brie

 

0406 90 86

Rasvattoman aineen vesipitoisuus suurempi kuin 47 mutta enintään 52 painoprosenttia

 

0406 90 87

Rasvattoman aineen vesipitoisuus suurempi kuin 52 mutta enintään 62 painoprosenttia

 

0406 90 88

Rasvattoman aineen vesipitoisuus suurempi kuin 62 mutta enintään 72 painoprosenttia

 

0406 90 93

Rasvattoman aineen vesipitoisuus suurempi kuin 72 painoprosenttia

926 €/1 000 kg/net

0406 90 99

Muu

1 064 €/1 000 kg/net

45

0407 00 30

Muut siipikarjan munat

135 000 t

152 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

46

0408 11 80

Munankeltuaiset

7 000 t

(kuorellisina munina)

711 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

0408 19 81

 

310 €/1 000 kg/net

0408 19 89

 

331 €/1 000 kg/net

0408 91 80

Kuorettomat linnunmunat

687 €/1 000 kg/net

0408 99 80

 

176 €/1 000 kg/net

47

0701 90 50

Perunat, tullattaessa 1.1. — 15.5.

4 000 t

3

 

48

0703 20 00

Valkosipuli

38 370 t

9,6

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Argentiina

19 147 t

—Kiina

13 200 t

—Muut maat

6 023 t

49

0706 10 00

Porkkanat ja nauriit

1 200 t

7

 

50

0707 00 05

Kurkut (ei kuitenkaan pikkukurkut), tullattaessa 1.11. — 15.5.

1 100 t

Arvotulli suspendoidaan 2,5:een

 

51

0709 60 10

Makeat ja miedot paprikat

500 t

1,5

 

0711

Ks. järjestysnumero 84

 

52

0712 20 00

Kuivatut kepasipulit

12 000 t

10

 

53

 

0714 10 10

 

0714 10 91

 

0714 10 99

Maniokki

5 500 000 t

6

21 miljoonan tonnin enimmäismäärän rajoissa kunakin nelivuotiskautena

Kiintiö jaetaan toimittajamaa Thaimaalle

54

 

0714 10 91

 

0714 10 99

Maniokki

1 352 590 t

6

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Indonesia

825 000 t

—Gatt-maat, muut kuin Thaimaa

145 590 t

—Kiina

350 000 t

—muut Gatt-sopimuksen piiriin kuulumattomat maat

32 000 t

joista 2 000 t on oltava ihmisravinnoksi käytettävää tyyppiä, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino enintään 28 kg, joko tuoreina ja kokonaisina tai kuorettomina ja jäädytettynä, myös paloiteltuina

 

0714 90 11

 

0714 90 19

Arrow- ja salepjuuret ja muut niiden kaltaiset runsaasti tärkkelystä sisältävät juuret ja mukulat

55

0714 20 90

Bataatit, muut kuin ihmisravinnoksi tarkoitetut

600 000 t

0

Kiintiö jaetaan toimittajamaa Kiinalle

56

0714 20 90

Bataatit, muut kuin ihmisravinnoksi tarkoitetut

5 000 t

0

Kiintiö jaetaan muille maille kuin Kiinalle

57

 

0802 11 90

 

0802 12 90

Mantelit

90 000 t

2

 

58

0803 00 19

Banaanit

2 200 000 t

75 €/1 000 kg/net

 

59

0805 10 20

Korkealaatuiset appelsiinit

20 000 t

10

Tullattaessa 1.2. — 30.4.

60

0805 20 90

Minneolat

15 000 t

2

Tullattaessa 1.2. — 30.4.

61

0805 50 10

Sitruunat

10 000 t

6

Tullattaessa 15.1. — 14.6.

62

0806 10 10

Syötäväksi tarkoitetut viinirypäleet, tuoreet, tullattaessa 21.7 — 31.10.

1 500 t

Arvotulli suspendoidaan 9:ään

 

63

0808 10 80

Omenat, tuoreet, tullattaessa 1.4. — 31.7.

600 t

Arvotulli suspendoidaan 0:aan

 

64

0808 20 50

Päärynät, tuoreet, tullattaessa 1.8. — 31.12.

1 000 t

Arvotulli suspendoidaan 5:een

 

65

0809 10 00

Aprikoosit, tuoreet, tullattaessa 1.8. — 31.5.

500 t

10

 

66

0809 10 00

Aprikoosit, tuoreet, tullattaessa 1.6. — 31.7.

2 500 t

Arvotulli suspendoidaan 10:een

 

67

0809 20 95

Tuoreet (makeat) kirsikat, tullattaessa 21.5. — 15.6.

800 t

Arvotulli suspendoidaan 4:ään

 

68

1001 10 00

Makaroni- eli durumvehnä (lasimaisten jyvien osuus vähintään 73 %)

50 000 t

0

 

69

 

1001 10 00

 

1001 90 99

Laatuvehnä

300 000 t

0

 

70

1005 90 00

Muu maissi

500 000 t

MAX

50 €/1 000 kg/net (207)

Tuotavaksi Portugaliin

71

1005 90 00

Muu maissi

2 000 000 t

(33)

Tuotavaksi Espanjaan.

Kiintiön määrästä vähennetään Espanjaan kolmansista maista tuotujen maissigluteenirehun, viljamäskin ja sitrushedelmäjätteen määrät

1007 00 90

Muu durra

300 000 t

(33)

72

 

1006 20 11

 

1006 20 98

Esikuorittu riisi (cargo- eli ruskeariisi)

20 000 t

88 €/t

 

73

 

1006 30 21

 

1006 30 98

Osittain tai kokonaan hiottu riisi

63 000 t

vapaa

 

74

1006 40 00

Rikkoutuneet riisinjyvät, alanimikkeen 1901 10 00 tuotteiden valmistukseen tarkoitetut

1 000 t

0

 

75

1008 20 00

Hirssi

1 300 t

7 €/1 000 kg/net

 

76

1104 22 98

Muu käsitelty kaura

10 000 t

0

 

77

1601 00 91

Makkarat, kuivatut tai levitteiksi valmistetut, kypsentämättömät

3 000 t

747 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

1601 00 99

Muut

 

502 €/1 000 kg/net

78

 

Lihasäilykkeet kesyä sikaa

6 100 t

 

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

1602 41 10

784 €/1 000 kg/net

1602 42 10

646 €/1 000 kg/net

1602 49 11

784 €/1 000 kg/net

1602 49 13

646 €/1 000 kg/net

1602 49 15

646 €/1 000 kg/net

1602 49 19

428 €/1 000 kg/net

1602 49 30

375 €/1 000 kg/net

1602 49 50

271 €/1 000 kg/net

79

 

1605 20 10

 

1605 20 91

 

1605 20 99

Pandalus borealis -suvun katkaravut, kuoritut, keitetyt, jäädytetyt, mutta ei enempää valmistetut

500 t

0

 

80

1605 40 00

Makean veden ravut, tillissä keitetyt, jäädytetyt

3 000 t

0

 

81

1701 11 10

Puhdistettavaksi tarkoitettu raaka ruokosokeri

85 463 t

9,8 €/100 kg/net (*)

(*) Tätä määrää sovelletaan raakasokeriin, jonka tuottoaste on 92 prosenttia.

Ks. myös 17 ryhmän lisähuomautus 2

82

 

1701 11 10

 

1701 99 90

Ruoko- ja juurikassokeri

1 304 700 t

(valkoisena sokerina)

0

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Intia

10 000 t

—AKT-maat

1 294 700 t

Lomén yleissopimuksen säännösten mukaisesti

83

1702 50 00

Kemiallisesti puhdas fruktoosi

4 504 t

16

 

84

 

Agaricus-suvun sienet:

62 660 t

 

Määrä ilmaistu valutetun tuotteen painona

Kiintiö jaetaan toimittajamaiden kesken seuraavasti:

—Puola

33 880 t

—Muut maat

28 780 t

 

2003 10 20

 

2003 10 30

Valmistetut tai säilötyt

23

0711 51 00

Valmistetut tai säilötyt

12

85

2009 11 99

Jäädytetty, tiivistetty appelsiinimehu, jossa ei ole lisättyä sokeria, Brix-arvo on enintään 50o ja joka on enintään 2 litraa vetävissä astioissa ja joka ei sisällä veriappelsiinimehua

1 500 t

13

 

86

 

– viinirypälemehu (mukaan lukien rypäleen puristemehu ”grape must”):

14 000 tonnia

 

Tuodut tuotteet on käytettävä viinirypälemehun tai muiden kuin viinialan tuotteiden, kuten etikan, alkoholittomien juomien, hillojen ja kastikkeiden tuotantoon.

2009 61

– – Brix-arvo enintään 30:

 

2009 61 90

– – – arvo enintään 18 €/100 kg netto

22,4

2009 69

– – muu:

– – – Brix-arvo suurempi kuin 67:

 

2009 69 11

– – – – arvo enintään 22 €/100 kg netto

40 + 20,6 €/100 kg/net

2009 69 19

– – – – muu

40

 

– – – Brix-arvo suurempi kuin 30 mutta enintään 67:

– – – – arvo suurempi kuin 18 €/100 kg netto:

 

2009 69 51

– – – – tiivistetty

22,4

 

– – – – arvo enintään 18 €/100 kg netto:

 

2009 69 90

– – – – – muu

22,4

87

 

Leseet, lesejauhot ja viljan seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut:

475 000 t

 

 

2302 30 10

— vehnää

30,6 €/1 000 kg/net

2302 30 90

 

62,25 €/1 000 kg/net

2302 40 10

— muuta viljaa

30,6 €/1 000 kg/net

2302 40 90

 

62,25 €/1 000 kg/net

88

2309 90 31

Valmisteet, jotka ovat sekoitus mallas-ituja, ennen mallastusta ohran seulonnassa syntyneitä jätteitä (voi sisältää myös muita siemeniä) ja mallastuksen jälkeen ohran puhdistuksessa syntyneitä jätteitä, ja joiden proteiinipitoisuus on vähintään 12,5 painoprosenttia

20 000 t

0

 

2309 90 41

Valmisteet, jotka ovat sekoitus mallas-ituja, ennen mallastusta ohran seulonnassa syntyneitä jätteitä (voi sisältää myös muita siemeniä) ja mallastuksen jälkeen ohran puhdistuksessa syntyneitä jätteitä, ja joiden proteiinipitoisuus on vähintään 12,5 painoprosenttia ja tärkkelyspitoisuus enintään 28 painoprosenttia

 

89

2309 90 31

Valmisteet, jotka ovat sekoitus mallas-ituja, ennen mallastusta ohran seulonnassa syntyneitä jätteitä (voi sisältää myös muita siemeniä) ja mallastuksen jälkeen ohran puhdistuksessa syntyneitä jätteitä, ja joiden proteiinipitoisuus on vähintään 15,5 painoprosenttia

100 000 t

0

 

2309 90 41

Valmisteet, jotka ovat sekoitus mallas-ituja, ennen mallastusta ohran seulonnassa syntyneitä jätteitä (voi sisältää myös muita siemeniä) ja mallastuksen jälkeen ohran puhdistuksessa syntyneitä jätteitä, ja joiden proteiinipitoisuus on vähintään 15,5 painoprosenttia ja tärkkelyspitoisuus enintään 23 painoprosenttia

 

90

 

Valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokinnassa:

– muut:

– – – – – joissa ei ole lainkaan maitotuotteita tai joissa niitä on vähemmän kuin 10 painoprosenttia:

2 800 t

7

 

2309 90 31

– – – – – – joissa ei ole lainkaan tärkkelystä tai joissa sitä on enintään 10 painoprosenttia:

 

2309 90 41

– – – – – – joissa on tärkkelystä enemmän kuin 10 painoprosenttia, mutta enintään 30 painoprosenttia

 

2309 90 51

– – – – – – joissa on tärkkelystä enemmän kuin 30 painoprosenttia

 

91

3502 11 90

Muu muna-albumiini

15 500 t

(kuorellisina munina)

617 €/1 000 kg/net

Eurooppa-sopimusten mukainen tuonti voidaan ottaa huomioon tätä kiintiötä sovellettaessa

3502 19 90

83 €/1 000 kg/net

92

3201 90 90

Eukalyptusperäiset parkitusuutteet

250 t

3,2

 

93

 

4412 19 00

 

4412 92 99

 

4412 99 80

Havupuulajista valmistettu vaneri, johon ei ole lisätty muita aineita, ja:

jonka sivuja ei ole viiluksi sorvaamisen jälkeen käsitelty, paksuus suurempi kuin 8,5 mm, tai

joka on hiottu, paksuus suurempi kuin 18,5

650 000 m3

0

 

94

 

5306 10 10

 

5306 10 30

Valkaisematon pellavalanka (muu kuin rohdinlanka), vähintään 333,3 desitexiä (metrinen numero enintään 30)

400 t

1,8

Tuotteet on käytettävä kerratun tai kertokerratun langan valmistukseen jalkineteollisuutta varten tai kaapeleiden päätevahvikkeeksi

95

7018 10 90

Lasihelmet; jalokivien ja puolijalokivien jäljitelmät; niiden kaltaiset pienet lasitavarat

52 t

0

 

96

 

7202 21 00

 

7202 29 10

 

7202 29 90

Ferropii

12 600 t

0

 

97

7202 30 00

Ferropiimangaani

18 550 t

0

 

98

 

7202 49 10

 

7202 49 50

Ferrokromi, joka sisältää enintään 1,10 painoprosenttia hiiltä ja enemmän kuin 30 painoprosenttia, mutta enintään 90 painoprosenttia ferrokromia

2 950 t

0

 

IV JAKSO

TAVAROIDEN LUONTEEN PERUSTEELLA MYÖNNETTÄVÄ EDULLINEN TULLIKOHTELU

LIITE 8

RAVINNOKSI SOVELTUMATTOMAT TAVARAT

LIITE 8

RAVINNOKSI SOVELTUMATTOMAT TAVARAT

(Luettelo denaturointiaineista)

Sellaiset ravinnoksi soveltumattomat tai denaturoidut tavarat, jotka luokitellaan CN-koodiin, jossa viitataan näihin säännöksiin, on denaturoitava jollakin 4 sarakkeessa luetellulla denaturointiaineella käyttäen sitä 5 sarakkeessa mainittuina määrinä.

Järjestys-numero

CN-koodiin ”ex” kuuluvat tavarat

Tavaran kuvaus

Denaturointiaine

Nimi

Käytettävä vähimmäismäärä (grammaa / 100 kg denaturoitavaa tuotetta)

(1)

(2)

(3)

(4)

(5)

1

0408

Kuorettomat linnunmunat ja munankeltuainen, tuoreet, kuivatut, höyryssä tai vedessä keitetyt, muotoillut, jäädytetyt tai muulla tavalla säilötyt, myös lisättyä sokeria tai muuta säilöntäainetta sisältävät:

Pihkatärpätti

500

Laventeliöljy

100

Rosmariiniöljy

150

Koivuöljy

100

– munankeltuainen:

 

 

0408 11

– – kuivattu:

Alanimikkeen 2301 20 00 kalajauho, jolla on tunnusomainen haju ja joka sisältää kuiva-aineen painosta vähintään:

62,5 prosenttia raakaproteiineja, ja

6 prosenttia raakalipidejä (rasvaa)

5 000

0408 11 20

– – – ihmisravinnoksi soveltumattomat

 

 

0408 19

– – muut:

 

 

0408 19 20

– – – ihmisravinnoksi soveltumattomat

 

 

– muut:

 

 

0408 91

– – kuivatut:

 

 

0408 91 20

– – – ihmisravinnoksi soveltumattomat

 

 

0408 99

– – muut:

 

 

0408 99 20

– – – ihmisravinnoksi soveltumattomat

 

 

2

1106

Nimikkeen 0713 kuivatusta palkoviljasta, nimikkeen 0714 saagosta, juurista tai mukuloista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe; 8 ryhmän tuotteista valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe:

Lisäaineeton suodatettu kalaöljy tai kalanmaksaöljy, josta ei ole poistettu hajua eikä väriä

1 000

1106 20

– nimikkeen 0714 saagosta, juurista tai mukuloista valmistetut:

Alanimikkeen 2301 20 00 kalajauho, jolla on tunnusomainen haju ja joka sisältää kuiva-aineen painosta vähintään:

5 000

1106 20 10

– – denaturoidut

62,5 prosenttia raakaproteiineja, ja

6 prosenttia raakalipidejä (rasvaa)

 


Järjestys-numero

CN-koodiin ”ex” kuuluvat tavarat

Tavaran kuvaus

Denaturointiaine

Nimi

Käytettävä vähimmäismäärä (grammaa / 100 kg denaturoitavaa tuotetta)

Kemiallinen nimi tai kuvaus

Yleisnimi

Väri-indeksi (208)

(1)

(2)

(3)

(4)

(4)

(4)

(5)

3

2501 00

Suola (myös pöytäsuola ja denaturoitu suola) ja puhdas natriumkloridi, myös vesiliuoksena tai lisättyä paakkuuntumisenestoainetta tai valuvuutta parantavaa ainetta sisältävänä; merivesi

4-sulfobentseeniatsoresorsinolin tai 2,4-dihydroksiatsobentseeni-4'-sulfonihapon natriumsuola (väri: keltainen)

Krysoiini S

14270

6

– suola (myös pöytäsuola ja denaturoitu suola) ja puhdas natriumkloridi, myös vesiliuoksena tai lisättyä paakkuuntumisenestoainetta tai valuvuutta parantavaa ainetta sisältävänä:

1-(4'-sulfo-1'-fenyyliatso)-4-aminobentseeni-5-sulfonihapon dinatriumsuola (väri: keltainen)

Kiinteä keltainen

13015

6

– – muut:

 

 

 

 

2501 00 51

– – – denaturoidut tai muuhun teolliseen käyttöön (mukaan lukien puhdistus) kuin ihmis- tai eläinravinnoksi tarkoitettujen ravintovalmisteiden säilöntään tai valmistukseen tarkoitetut

1-(4'-sulfo-1-naftyyliatso)-2-naftoli-3,6,8-trisulfonihapon tetranatriumsuola (väri: punainen)

Ponceau 6 R

16290

1

Tetrabromifluoreseiini (väri: fluoresoiva keltainen)

Eosiini

45380

0,5

Naftaleeni

Naftaleeni

250

Saippuajauhe

Saippuajauhe

1 000

Natrium- tai kaliumdikromaatti

Natrium- tai kaliumdikromaatti

30

Rautaoksidi, jossa on vähintään 50 painoprosenttia Fe2O3:a ja jonka väri vaihtelee tummanpunaisesta ruskeaan sekä joka esiintyy hienona jauheena, josta vähintään 90 painoprosenttia läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 0,10 mm

Rautaoksidi

250

Natriumhypokloriitti

Natriumhypokloriitti

 

3 000


Järjestys-numero

CN-koodiin ”ex” kuuluvat tavarat

Tavaran kuvaus

Denaturointiaine

Nimi

Käytettävä vähimmäismäärä (grammaa / 100 kg denaturoitavaa tuotetta)

(1)

(2)

(3)

(4)

(5)

4

3502

Albumiinit (myös kahden tai useamman heraproteiinin tiivisteet, joiden heraproteiinipitoisuus on suurempi kuin 80 prosenttia kuiva-aineen painosta), albuminaatit ja muut albumiinijohdannaiset:

Rosmariiniöljy (vain nestemäisille albumiineille)

150

Raaka kamferiöljy (vain kiinteille albumiineille)

2 000

Valkoinen kamferiöljy (nestemäisille ja kiinteille albumiineille)

2 000

Natriumatsidi (nestemäisille ja kiinteille albumiineille)

100

Dietanoliamiini (vain kiinteille albumiineille)

6 000

– muna-albumiini (ovalbumiini):

 

 

3502 11

– – kuivattu:

 

 

3502 11 10

– – – ihmisravinnoksi soveltumaton tai soveltumattomaksi tehtävä

 

 

3502 19

– – muu:

 

 

3502 19 10

– – – ihmisravinnoksi soveltumattomat tai soveltumattomaksi tehtävät

 

 

3502 20

– maitoalbumiini (laktalbumiini), myös kahden tai useamman heraproteiinin tiivisteet:

 

 

3502 20 10

– – ihmisravinnoksi soveltumaton tai soveltumattomaksi tehtävä

 

 

3502 90

– muut:

 

 

– – albumiinit, muut kuin muna-albumiini (ovalbumiini) ja maitoalbumiini (laktalbumiini):

 

 

3502 90 20

– – – ihmisravinnoksi soveltumattomat tai soveltumattomaksi tehtävät

 

 

LIITE 9

TODISTUKSET

LIITE 9

TODISTUKSET

1. Yleiset säännökset

Edellyttäen, että tämän liitteen mallin mukainen todistus esitetään, edullinen tullikohtelu myönnetään seuraaville tavaroille niiden luonteen, laadun tai aitouden perusteella:

nimikkeen 0806 syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet,

nimikkeen 2106 juustofonduet

nimikkeen 2401 tupakka,

nimikkeen 3102 tai 3105 nitraatit.

2. Todistuksia koskevat säännökset

Todistusten ulkoasu

Todistusten on oltava tämän liitteen mallien mukaisia.

Ne on painettava ja täytettävä jollakin Euroopan yhteisön virallisista kielistä sekä tarpeen mukaan viejämaan virallisella kielellä tai jollakin sen virallisista kielistä.

Todistusten koon on oltava noin 210 × 297 millimetriä.

Juustofondueita koskeva todistus (todistus 2) on laadittava yhtenä alkuperäiskappaleena ja kahtena jäljennöksenä. Paperi on valkoista alkuperäiskappaleessa, vaaleanpunaista ensimmäisessä jäljennöksessä ja keltaista toisessa jäljennöksessä. Kuhunkin todistukseen on merkittävä todistuksen antavan viranomaisen yksilöllinen järjestysnumero, jonka jälkeen on merkittävä saman viranomaisen maatunnus. Jäljennöksissä on oltava sama järjestysnumero ja maatunnus kuin alkuperäiskappaleessa. Todistuksen ensimmäinen jäljennös on esitettävä asianomaisille viranomaisille yhdessä alkuperäiskappaleen kanssa. Todistuksen antavan viranomaisen on lähetettävä toinen jäljennös suoraan tuontijäsenvaltion tulliviranomaisille.

Muita tavaroita koskevat todistukset on laadittava valkoiselle paperille, joka painaa vähintään 40 grammaa neliömetriltä.

Todistusten vahvistaminen ja antaminen

Todistukset on vahvistettava asianmukaisesti. Todistus on asianmukaisesti vahvistettu, kun siinä mainitaan todistuksen antamispaikka ja -päivä ja siinä on viejämaan todistuksen antavan viranomaisen leima sekä todistuksen allekirjoittamaan valtuutetun yhden tai useamman henkilön allekirjoitus.

Todistuksen antajana on oltava jokin jäljempänä olevassa taulukossa luetelluista viranomaisista, ja edellytyksenä on, että kyseinen viranomainen:

on hyväksytty todistuksen antavaksi viranomaiseksi viejämaassa,

sitoutuu tarkastamaan todistuksissa olevat tiedot,

sitoutuu pyynnöstä toimittamaan komissiolle ja jäsenvaltioille kaikki todistuksessa esitettyjen seikkojen arvioimiseksi tarvittavat tiedot.

Viejämaiden on toimitettava komissiolle todistuksia antavan yhden tai useamman viranomaisen sekä tapauksen mukaan sen valtuutettujen virastojen käyttämien leimasinten leimanäytteet.

Komissio toimittaa nämä tiedot jäsenvaltioiden tulliviranomaisille.

Todistusten voimassaoloaika

Todistukset ovat voimassa 10 kuukautta todistuksen antopäivästä lukuun ottamatta tupakkaa, jota koskevan todistuksen voimassaoloaika on 24 kuukautta.

Osalähetykset

Jos tavaralähetys jaetaan osiin, alkuperäisestä todistuksesta on otettava valokopio jokaista osalähetystä varten. Valokopiot ja alkuperäinen todistus on esitettävä toimivaltaisessa tullitoimipaikassa. Jokaisessa valokopiossa on mainittava osalähetyksen vastaanottajan nimi ja osoite ja niissä on oltava punaisella maininta ”… kilogrammalle voimassa oleva ote” (numeroin ja kirjaimin) sekä maininta tavaralähetyksen osiin jaon paikasta ja päivästä. Nämä maininnat on todistettava oikeiksi tullitoimipaikan leimalla ja toimivaltaisen tullivirkailijan allekirjoituksella. Alkuperäiseen todistukseen on tehtävä asianmukainen merkintä lähetyksen jakamisesta osiin, ja se on säilytettävä asianomaisessa tullitoimipaikassa.

Luettelo todistusten vahvistamiseen valtuutetuista viranomaisista (209)

CN-koodi

Viejämaa

Todistuksen antava viranomainen

Kotipaikka

0806

Amerikan yhdysvallat

United States Department of Agriculture tai sen valtuuttamat virastot

Washington DC

2106

Sveitsi

Verband der Schweizerischen Schmelzkäseindustrie/Association de l'industrie suisse de fromage fondu/SESK

Bern

2401

Amerikan yhdysvallat

Tobacco Association of the United States tai sen valtuuttamat virastot

Raleigh, Pohjois-Carolina

 

Kanada

Canadian Food Inspection Agency tai sen valtuuttamat virastot

Ottawa

 

Argentiina

Cámara del Tabaco de Salta tai sen valtuuttamat virastot

Salta

 

Cámara del Tabaco de Jujuy tai sen valtuuttamat virastot

San Salvador de Jujuy

 

Cámara de Comercio Exterior de Misiones tai sen valtuuttamat virastot

Posadas

 

Bangladesh

Ministry of Agriculture, Department of Agriculture Extension, Cash Crop Division, tai sen valtuuttamat virastot

Dacca

 

Brasilia

Secretariat do commercio exterior

Rio de Janeiro

 

Federação das indústrias do Estado do Rio Grande do Sul

Porto Alegre

 

Federação das industrias do Estado do Paraná

Curitiba

 

Federação das indústrias do Estado de Santa Catarina tai sen valtuuttamat virastot

Florianópolis

 

Banco do Brasil SA ja sen valtuuttamat virastot:

 

 

1690-Agência Negócios Internacionais

Porto Alegre (RS)

 

2682-Agência Negócios Internacionais

Caxias do Sul (RS)

 

0180-Agência Negócios Internacionais

Santa Cruz do Sul (RS)

 

2309-Agência Negócios Internacionais

Blumenau (SC)

 

2978-5-Agência Negócios Internacionais

Salvador (BA)

 

Kiina

Shanghai Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Shanghai

 

Shandong Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Qingdao

 

Hubei Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Hankou

 

Guangdong Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Guangzhou

 

Liaoning Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Dalian

 

Yunnan Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Kunming

 

Shenzhan Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Shenzhan

 

Hainan Import and Export Commodity Inspection Bureau of the People's Republic of China tai sen valtuuttamat virastot

Hainan

 

Kolumbia

Superintendencia de Industria y Comercio-División de Control de Normas y Calidades tai sen valtuuttamat virastot

Bogotá

 

Kuuba

Empresa Cubana del Tabaco, ”Cubatabaco” tai sen valtuuttamat virastot

Havanna

 

Guatemala

Dirección de Comercio Interior y Exterior del Ministerio de Economía tai sen valtuuttamat virastot

Guatemala City

 

Intia

Tobacco Board tai sen valtuuttamat virastot

Guntur

 

Indonesia

Balai Pengujian Sertifikasi Mutu Barang (BPSMB) Dan Lembaga Tembakau Surabaya

Surabaya

 

Balai Pengujian Sertifikasi Mutu Barang (BPSMB) Dan Lembaga Tembakau Jember

Jember

 

Lembaga Tembakau Cabang Surakarta

Surakarta

 

Lembaga Tembakau Cabang Medan

Medan

 

Meksiko

Secretaría de Economia (Dirección General de Comercio Exterior) tai sen valtuuttamat virastot

Mexico City

 

Filippiinit

Republic of Philippines

Department of Agriculture

National Tobacco Administration

Quezón City

 

Etelä-Korea

Korea Tobacco and Ginseng Corporation tai sen valtuuttamat virastot

Taejon'

 

Sri Lanka

Department of Commerce tai sen valtuuttamat virastot

Colombo

 

Sveitsi

Eidgenössische Zollverwaltung EZV — Oberzolldirektion — Sektion Tabak- und Bierbesteuerung

Administration fédérale des douanes AFD — Direction générale des douanes — Section Imposition du tabac et de la bière

Amministrazione federale delle dogane AFD — Direzione generale delle dogane — Sezione Imposizione del tabacco e della birra

Swiss Customs Administration — Directorate-General — Tobacco and beer taxation section

Bern

 

Thaimaa

Department of Foreign Trade, Ministry of Commerce tai sen valtuuttamat virastot

Bangkok

ex 3102

3105

Chile

Servicio Nacional de Geología y Minería

Santiago


Todistusluettelo

Todistus 1:

AITOUSTODISTUS — TUOREET SYÖTÄVIKSI TARKOITETUT ”EMPEROR”- LAJIKKEEN VIINIRYPÄLEET

Todistus 2:

TODISTUS — JUUSTOFONDUET

Todistus 3:

AITOUSTODISTUS — TUPAKKA

Todistus 4:

LAATUTODISTUS — CHILENSALPIETARI

Image

Image

Image

Image


(1)  Ilmaisulla ”pakkauspäällykset ja pakkausaineet” tarkoitetaan kaikkia ulko- ja sisäpäällyksiä, pitimiä, kääreitä ja alustoja, lukuun ottamatta kuljetuslaitteita — esimerkiksi kontteja — tavarapeitteitä, lastausvälineitä ja apukuljetusvarusteita. Ilmaisulla ”pakkauspäällykset ja pakkausaineet” ei tarkoiteta 5 säännön a alakohdassa tarkoitettuja säilytysesineitä.

(2)  EYVL L 139, 11.5.1998, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2596/2000 (EYVL L 300, 29.11.2000, s. 2).

(3)  EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 82/97 (EYVL L 17, 21.1.1997, s. 1).

(4)  EYVL L 105, 23.4.1983, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1671/2000 (EYVL L 193, 29.7.2000, s. 11).

(5)  Kyseiset alanimikkeet ovat seuraavat: 0408 11 20, 0408 19 20, 0408 91 20, 0408 99 20, 0701 10 00, 0712 90 11, 0806 10 10, 1001 90 10, 1005 10 11, 1005 10 13, 1005 10 15, 1005 10 19, 1006 10 10, 1007 00 10, 1106 20 10, 1201 00 10, 1202 10 10, 1204 00 10, 1205 10 10, 1206 00 10, 1207 10 10, 1207 20 10, 1207 30 10, 1207 40 10, 1207 50 10, 1207 60 10, 1207 91 10, 1207 99 20, 2106 90 10, 2401 10 10, 2401 10 20, 2401 10 30, 2401 10 41, 2401 10 49, 2401 20 10, 2401 20 20, 2401 20 30, 2401 20 41, 2401 20 49, 2501 00 51, 3102 50 10, 3105 90 10, 3502 11 10, 3502 19 10, 3502 20 10, 3502 90 20, 5911 20 00.

(6)  EYVL 125, 11.7.1966, s. 2309, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2004/117/EY (EUVL L 14, 18.1.2005, s. 18).

(7)  EYVL L 193, 20.7.2002, s. 60, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2003/61/EY (EUVL L 165, 3.7.2003, s. 23).

(8)  EYVL L 193, 20.7.2002, s. 74, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2004/117/EY (EUVL L 14, 18.1.2005, s. 18).

(9)  Ilmaisulla ”kantokyky tonneina (ct/l)” tarkoitetaan aluksen kantokykyä tonneina ilmaistuna, lukuun ottamatta laivan varastoja (esimerkiksi polttoaineet, varusteet, ruokavarat). Aluksella kuljetettavat henkilöt (miehistö ja matkustajat) ja näiden matkatavarat eivät myöskään kuulu kantokykyyn tonneina.

(10)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. neuvoston direktiivi 94/28/EY (EYVL L 178, 12.7.1994, s. 66); komission päätös 93/623/ETY (EYVL L 298, 3.12.1993, s. 45).

(11)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(12)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. neuvoston direktiivi 77/504/ETY (EYVL L 206, 12.8.1977, s. 8) ja komission asetus (ETY) N:o 2342/92 (EYVL L 227, 11.8.1992, s. 12) sekä neuvoston direktiivi 94/28/EY (EYVL L 178, 12.7.1994, s. 66); komission päätös 96/510/EY (EYVL L 210, 20.8.1996, s. 53).

(13)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(14)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. neuvoston direktiivi 88/661/ETY (EYVL L 382, 31.12.1988, s. 36) ja neuvoston direktiivi 94/28/EY (EYVL L 178, 12.7.1994, s. 66); komission päätös 96/510/ETY (EYVL L 210, 20.8.1996, s. 53).

(15)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. neuvoston direktiivi 89/361/ETY (EYVL L 153, 6.6.1989, s. 30) ja neuvoston direktiivi 94/28/EY (EYVL L 178, 12.7.1994, s. 66) sekä komission asetus (EY) 874/96 (EYVL L 118, 15.5.1996, s. 12); komission päätös 96/510/ETY (EYVL L 210, 20.8.1996, s. 53).

(16)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(17)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on esitettävä komission asetuksessa (EY) N:o 139/81 (EYVL L 15, 17.1.1981, s. 4), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 649/2003 (EUVL L 95, 11.4.2003, s. 13), määrättyjen edellytysten mukaisesti annettu aitoustodistus.

(18)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(19)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(20)  Tulli suspendoidaan autonomisesti määrittämättömäksi ajaksi.

(21)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(22)  

tullattaessa 1.1.— 14.2. ja 16.6.— 31.12.: 15. WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

tullattaessa 15.2.— 15.6.: vapaa.

(23)  

tullattaessa 1.1.— 14.2. ja 16.6.— 31.12.: 13

tullattaessa 15.2.— 15.6.: vapaa.

(24)  

tullattaessa 1.1.— 14.2. ja 16.6.— 31.12.: 20

tullattaessa 15.2.— 15.6.: vapaa.

(25)  

tullattaessa 1.1.— 14.2. ja 16.6.— 31.12.: 10.

tullattaessa 15.2.— 15.6.: vapaa.

(26)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(27)  Tulli 100 kilogrammalta tuotetta on seuraavien tekijöiden summa:

a)

ilmoitettu määrä kilogrammalta kerrottuna 100 kilogrammaan kyseistä tuotetta sisältyvän maitoainesosan painolla; ja

b)

toinen ilmoitettu määrä.

(28)  Tulli 100 kilogrammalta tuotetta on ilmoitettu määrä kilogrammalta kerrottuna 100 kilogrammaan kyseistä tuotetta sisältyvän maidon kuiva-aineen painolla.

(29)  Tulli 100 kilogrammalta tuotetta on seuraavien tekijöiden summa:

a)

ilmoitettu määrä kilogrammalta kerrottuna 100 kilogrammaan kyseistä tuotetta sisältyvän maidon kuiva-aineen painolla; ja

b)

toinen ilmoitettu määrä.

(30)  Ks. liite 1.

(31)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (EY) N:o 2535/2001 4 artikla (EYVL L 341, 22.12.2001, s. 29) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(32)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2535/2001 4 artikla (EYVL L 341, 22.12.2001, s. 29) myöhemmin tehtyine muutoksineen); ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 artiklat 291—300 (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(33)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. neuvoston asetus (ETY) N:o 2782/75 (EYVL L 282, 1.11.1975, s. 100) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(34)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(35)  Puikko (vastaa yhteen siemennykseen tarvittavaa määrää).

(36)  

tullattaessa 1.1.— 31.5.: 8,5

tullattaessa 1.6.— 31.10.: 12

tullattaessa 1.11.— 31.12.: 8,5

(37)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(38)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(39)  

tullattaessa 1.1.— 15.5.: 9,6. WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

tullattaessa 16.5.— 30.6.: 13,4.

(40)  Ks. liite 2.

(41)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(42)  

tullattaessa 1.1.— 14.4.: 9,6 MIN 1,1 €/100 kg/net.

tullattaessa 15.4.— 30.11.: 13,6 MIN 1,6 €/100 kg/net.

tullattaessa 1.— 31.12.: 9,6 MIN 1,1 €/100 kg/net.

(43)  

tullattaessa 1.1.— 31.3.: 10,4 MIN 1,3 €/100 kg/br.

tullattaessa 1.4.— 30.11.: 12 MIN 2 €/100 kg/br.

tullattaessa 1.— 31.12.: 10,4 MIN 1,3 €/100 kg/br.

(44)  

tullattaessa 1.1.— 30.4.: 13,6.

tullattaessa 1.5.— 30.9.: 10,4.

tullattaessa 1.10.— 31.12.: 13,6.

(45)  

tullattaessa 1.1.— 31.5.: 8.

tullattaessa 1.6.— 31.8.: 13,6.

tullattaessa 1.9.— 31.12.: 8.

(46)  

tullattaessa 1.1.— 30.6.: 10,4 MIN 1,6 €/100 kg/net.

tullattaessa 1.7.— 30.9.: 13,6 MIN 1,6 €/100 kg/net.

tullattaessa 1.10.— 31.12.: 10,4 MIN 1,6 €/100 kg/net.

(47)  Paljoustulli kannetaan valutetusta nettopainosta erillisenä toimenpiteenä.

(48)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetus (EY) N:o 2402/96 (EYVL L 327, 18.12.1996, s. 14).

(49)  Tulli on alennettu autonomisesti 3 prosenttiin (suspensio) määrittämättömäksi ajaksi.

(50)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(51)  Autonominen tulli: 2.

(52)  

tullattaessa 1.1.— 31.5.: 4.

tullattaessa 1.6.— 30.11.: 5,1.

tullattaessa 1.— 31.12.: 4.

(53)  Ks. liite 2.

(54)  

tullattaessa 1.1.— 31.3.: 16.

tullattaessa 1.4.— 15.10.: 12.

tullattaessa 16.10.— 31.12.: 16.

(55)  

tullattaessa 1.1.— 30.4.: 1,5.

tullattaessa 1.5.— 31.10.: 2,4.

tullattaessa 1.11.— 31.12.: 1,5.

(56)  

tullattaessa 1.1.— 14.7.: 14,4.

tullattaessa 15.7.— 31.10.: 17,6.

tullattaessa 1.11.— 31.12.: 14,4.

(57)  

tullattaessa 1.1.— 30.4.: 11,2.

tullattaessa 1.5.— 31.7.: 12,8 MIN 2,4 €/100 kg/net.

tullattaessa 1.8.— 31.12.: 11,2.

(58)  

tullattaessa 1.1.— 14.5.: 8,8.

tullattaessa 15.5.— 15.11.: 8.

tullattaessa 16.11.— 31.12.: 8,8.

(59)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(60)  Yhteisö sitoutuu jäljempänä mainittuihin nimikkeisiin kuuluvien viljojen osalta:

ex 1001 vehnä,

1002 ruis,

ex 1005 maissi, lukuun ottamatta hybridimaissia, ja

ex 1007 durra, lukuun ottamatta kylvämiseen tarkoitettuja hybridejä,

soveltamaan tullia sen tasoisena ja sillä tavoin, että kyseisten viljojen tullin sisältävä tuontihinta ei ole korkeampi kuin tosiasiallinen interventiohinta (tai jos nykyistä järjestelmää muutetaan, tosiasiallinen tukihinta), johon on lisätty 55 prosenttia.

Sovellettava tulli ei saa missään tapauksessa olla 3 sarakkeessa esitettyä tullia korkeampi.

(61)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(62)  Yhteisö sitoutuu alanimikkeisiin 1006 20 11—1006 20 98 kuuluvan esikuoritun riisin osalta soveltamaan tullia sen tasoisena ja sillä tavoin, että tullin sisältävä tuontihinta ei ole korkeampi kuin tosiasiallinen interventiohinta (tai jos nykyistä järjestelmää muutetaan, tosiasiallinen tukihinta), johon on lisätty:

88 prosenttia japonica-riisin osalta ja

80 prosenttia indica-riisin osalta.

Edellä tarkoitettuja prosenttimääriä korotetaan hiotun riisin osalta olemassa olevan hiotun riisin kynnyshinnan laskentamenetelmän mukaisesti.

Sovellettava tulli ei saa missään tapauksessa olla 3 sarakkeessa esitettyä tullia korkeampi.

(63)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(64)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(65)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(66)  ≤ 0,2 öljyissä, jotka kuuluvat nimikkeeseen 1509.

(67)  ≤ 0,2 öljyille, jotka kuuluvat nimikkeeseen 1510.

(68)  Ehto ei koske neitsytoliiviöljylamppuöljyjä (alanimike 1509 10 10) eikä raakaa uutettua oliiviöljyä (alanimike 1510 00 10).

(69)  Delta-5,23-stigmastadienoli + klerosteroli + beetasitosteroli + sitostanoli + delta-5-avenasteroli + delta-5,24-stigmastadienoli.

(70)  Delta-5,23-stigmastadienoli + klerosteroli + beetasitosteroli + sitostanoli + delta-5-avenasteroli + delta-5,24-stigmastadienoli.

(71)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(72)  Autonominen tulli: vapaa.

(73)  Makkaroihin, jotka tuodaan säilöntänestettä sisältävissä säiliöissä, sovellettava tulli lasketaan nettopainosta, josta on vähennetty nesteen paino.

(74)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(75)  Siipikarjanlihan prosentuaalisen painon määrittämisessä jätetään luiden paino huomioimatta.

(76)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(77)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(78)  Tätä määrää sovelletaan raakasokeriin, jonka tuottoaste on 92 prosenttia.

(79)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(80)  1 painoprosentilta sakkaroosia.

(81)  Ks. liite 1.

(82)  Ks. liite 1.

(83)  Ks. liite 1.

(84)  Paljoustulli kannetaan valutetusta nettopainosta erillisenä toimenpiteenä.

(85)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(86)  Ks. liite 1.

(87)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EUVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(88)  Autonominen tulli: 17.

(89)  Ks. liite 2.

(90)  Ks. liite 1.

(91)  Paljoustulli on suspendoitu autonomisesti määrittämättömäksi ajaksi.

(92)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(93)  Autonominen tulli: 13 + 122,3 €/100 kg/net MAX 35 €/100 kg/net.

(94)  1 painoprosentilta sakkaroosia.

(95)  Ks. liite 2.

(96)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(97)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(98)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EUVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(99)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(100)  Ellei muuta ilmoiteta, tarkoitetaan ilmaisulla ”ASTM-menetelmä” menetelmiä, joista American Society for Testing and Materials -järjestö on määrännyt öljy- ja voitelutuotteiden vakiomääritelmiä ja -eritelmiä koskevassa vuoden 1976 painoksessa.

(101)  Ilmaisulla ”Abel-Pensky-menetelmä” tarkoitetaan menetelmää DIN (Deutsche Industrienorm) 51 775 — maaliskuu 1974, jonka on julkaissut Deutsche Normenausschuss (DNA), Berlin 15.

(102)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EUVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(103)  Tulli on suspendoitu autonomisesti määrittämättömäksi ajaksi.

(104)  Ks. 5 lisähuomautus (CN).

(105)  Mitattuna 15 °C:n lämpötilassa.

(106)  Tulli, jota kannetaan kaasuöljystä, jonka rikkipitoisuus on enintään 0,2 painoprosenttia, on suspendoitu autonomisesti määrittämättömäksi ajaksi.

(107)  Autonominen tulli: vapaa.

(108)  Mitattuna 1 013 millibaarin paineessa ja 15 °C:n lämpötilassa.

(109)  Autonominen tulli: vapaa.

(110)  Arvotulli on alennettu 9 prosenttiin (autonominen suspensio) määrittämättömäksi ajaksi.

(111)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EUVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(112)  Tulli suspendoidaan autonomisesti määrittämättömäksi ajaksi.

(113)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(114)  Tulli on suspendoitu autonomisesti 3 prosenttiin määrittämättömäksi ajaksi.

(115)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(116)  Autonominen tulli: vapaa.

(117)  Autonominen tulli: 2,3.

(118)  Ks. liite 1.

(119)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(120)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(121)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(122)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(123)  Autonominen tulli: 5 €/100 m.

(124)  Autonominen tulli: 3,5 €/100 m.

(125)  Arvotulli on alennettu 9 prosenttiin (autonominen suspensio) määrittämättömäksi ajaksi.

(126)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(127)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(128)  Ovea tai ikkunaa karmin, kehyksen tai kynnyksen kanssa tai ilman pidetään yhtenä kappaleena.

(129)  Tulli suspendoidaan autonomisesti määrittämättömäksi ajaksi polyuretaania olevien kondomien osalta (Taric-koodi 3926909860).

(130)  Autonominen tulli: 2,5.

(131)  Autonominen tulli: 2.

(132)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(133)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(134)  Ikkunaa tai ranskalaista ikkunaa (lasioven) kehyksen kanssa tai ilman pidetään yhtenä kappaleena.

(135)  Autonominen tulli: 3.

(136)  Ovea karmin, kehyksen tai kynnyksen kanssa tai ilman pidetään yhtenä kappaleena.

(137)  Autonominen tulli: vapaa.

(138)  Autonominen tulli: 3,8.

(139)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(140)  Sovittamattoman seulakankaan alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(141)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(142)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(143)  Ovea tai ikkunaa karmin, kehyksen tai kynnyksen kanssa tai ilman pidetään yhtenä kappaleena.

(144)  Muita aineita ovat esim. Al, Be, Co, Fe, Mn, Ni ja Si.

(145)  Muita aineita ovat esim. Cr, Cu, Mg, Mn, Ni ja Zn.

(146)  Kuparia saa olla enemmän kuin 0,1 painoprosenttia, mutta enintään 0,2 painoprosenttia, jos kromia ja mangaania ei ole enemmän kuin 0,05 painoprosenttia.

(147)  Ovea tai ikkunaa karmin, kehyksen tai kynnyksen kanssa tai ilman pidetään yhtenä kappaleena.

(148)  Tulli suspendoidaan yksipuolisesti toistaiseksi ”lyijyltä, joka sisältää vähintään 0,02 painoprosenttia hopeaa (raakalyijy)” (Taric-koodi 7801910010). Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(149)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(150)  Tulli on autonomisesti väliaikaisesti suspendoitu tullitta maahantuotuihin tai yhteisössä rakennettuihin ”ilmaa raskaampiin” ilma-aluksiin asennettavaksi tarkoitettujen tavaroiden osalta. Tätä suspensiota voidaan soveltaa noudattamalla asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä muodollisuuksia ja edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(151)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(152)  Autonominen tulli on suspendoitu kokonaan määrittämättömäksi ajaksi.

(153)  Videomonitoreihin, joiden kuvaruudun läpimitta on enintään 48,5 cm ja kuvasuhde 4:3 tai 5:4 (Taric-koodi 8528219030), sovellettava tulli suspendoidaan yksipuolisesti 31 päivään joulukuuta 2006.

(154)  Autonominen tulli on suspendoitu kokonaan määrittämättömäksi ajaksi.

(155)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(156)  Tulli on autonomisesti väliaikaisesti suspendoitu tullitta maahantuotuihin tai yhteisössä rakennettuihin ”ilmaa raskaampiin” ilma-aluksiin asennettavaksi tarkoitettujen tavaroiden osalta. Tätä suspensiota voidaan soveltaa noudattamalla asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä muodollisuuksia ja edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(157)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(158)  Tulli suspendoidaan yksipuolisesti toistaiseksi ”siviilikäyttöön tarkoitetuilta ilma-alusten huoltosimulaattoreilta” (Taric-koodi 9023008010).

Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (katso komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(159)  Autonominen tulli on suspendoitu kokonaan määrittämättömäksi ajaksi.

(160)  EYVL L 229, 9.9.2000, s. 14. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 179/2005 (EUVL L 30, 3.2.2005, s. 6).

(161)  EUVL L 343, 19.11.2004, s. 3.

(162)  Maitoproteiinit

Kaseiinia ja/tai kaseinaatteja ei pidetä maitoproteiineina, jos tuotteessa ei ole muuta maidosta peräisin olevaa ainesosaa.

Tavaran sisältämää alle 1 painoprosentin maitorasvapitoisuutta ja alle 1 painoprosentin laktoosipitoisuutta ei pidetä muina maitoperäisinä ainesosina.

Tullimuodollisuuksia täytettäessä asianomaisen on tässä tapauksessa merkittävä tähän tarkoitukseen varattuun tulli-ilmoitukseen: ”ainoa maitoainesosa: kaseiini/kaseinaatti.”

(163)  Tärkkelys/glukoosi

Tavaran (tullille esitettäessä) tärkkelyspitoisuus ja tärkkelyksen hajoamistuotteet, mukaan lukien kaikki glukoosin polymeerit ja glukoosi, määritettynä glukoosina ja ilmaistuna tärkkelyksenä (kuiva-aineena, puhtausaste 100 %; glukoosi muutetaan tärkkelykseksi muuntokertoimella 0,9).

Jos tavaran ilmoitetaan sisältävän glukoosin ja fruktoosin seosta (missä tahansa muodossa) ja/tai jos se havaitaan tavarassa, yllä olevassa laskutoimituksessa otetaan huomioon ainoastaan fruktoosin määrän ylittävä glukoosipitoisuus.

(164)  Sakkaroosi/inverttisokeri/isoglukoosi

Tavaran (tullille esitettäessä) sakkaroosipitoisuus, johon on lisätty kaikki sakkaroosina ilmoitetut glukoosin ja fruktoosin seokset (näiden kahden sokerimäärän aritmeettinen summa kerrottuna luvulla 0,95), joka ilmoitetaan (missä tahansa muodossa) ja/tai löydetään tavarasta.

Jos tavarassa on fruktoosia vähemmän kuin glukoosia, glukoosi on otettava yllä olevassa laskutoimituksessa huomioon fruktoosin pitoisuutta vastaavana pitoisuutena.

Huom: Aina kun tavaran ilmoitetaan sisältävän laktoosin hydrolyysituotetta ja/tai sokereissa on todettu galaktoosia, galaktoosia vastaava glukoosin määrä on vähennettävä glukoosin kokonaismäärästä ennen muita laskutoimituksia.

(165)  Hedelmien ja kasvisten tulohinnan soveltamista koskevat säännöt on annettu asetuksessa (EY) N:o 3223/94 (EUVL L 337, 24.12.1994, s. 66), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 386/2005 (EYVL L 62, 9.3.2005, s. 3).

(166)  WTO:n tariffikiintiö: ks. liite 7.

(167)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava asiaa koskevissa yhteisön säännöksissä määrättyjä edellytyksiä (ks. komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93 291—300 artikla (EYVL L 253, 11.10.1993, s. 1) myöhemmin tehtyine muutoksineen).

(168)  Autonominen tulli: 12,8.

(169)  Autonomisesti määrätty tulohinta.

(170)  Autonominen tulli: 12,8 + 0,7 €/100 kg/net.

(171)  Autonominen tulli: 12,8 + 1,4 €/100 kg/net.

(172)  Autonominen tulli: 12,8 + 2,1 €/100 kg/net.

(173)  Autonominen tulli: 12,8 + 2,8 €/100 kg/net.

(174)  Autonominen tulli: 16.

(175)  Autonominen tulli: 16 + 0,7 €/100 kg/net.

(176)  Autonominen tulli: 16 + 1,4 €/100 kg/net.

(177)  Autonominen tulli: 16 + 2,1 €/100 kg/net.

(178)  Autonominen tulli: 16 + 2,8 €/100 kg/net.

(179)  Tähän alanimikkeeseen luokiteltaessa on noudatettava johdantomääräysten II osaston F kohdassa säädettyjä edellytyksiä.

(180)  Autonominen tulli: 3 + 1,1 €/100 kg/net.

(181)  Autonominen tulli: 3 + 2,3 €/100 kg/net.

(182)  Autonominen tulli: 3 + 3,4 €/100 kg/net.

(183)  Autonominen tulli: 3 + 4,5 €/100 kg/net.

(184)  Autonominen tulli: 3 + 5,7 €/100 kg/net.

(185)  Autonominen tulli: 3 + 6,8 €/100 kg/net.

(186)  Autonominen tulli: 3 + 8 €/100 kg/net.

(187)  Autonominen tulli: 3 + 23,8 €/100 kg/net.

(188)  Autonominen tulli: 2,5 + 1 €/100 kg/net.

(189)  Autonominen tulli: 2,5 + 2 €/100 kg/net.

(190)  Autonominen tulli: 2,5 + 3,1 €/100 kg/net.

(191)  Autonominen tulli: 2,5 + 4,1 €/100 kg/net.

(192)  Autonominen tulli: 2,5 + 5,1 €/100 kg/net.

(193)  Autonominen tulli: 2,5 + 6,1 €/100 kg/net.

(194)  Autonominen tulli: 2,5 + 7,1 €/100 kg/net.

(195)  Autonominen tulli: 2,5 + 23,8 €/100 kg/net.

(196)  Autonominen tulli: 12.

(197)  Autonominen tulli: 12 + 1,0 €/100 kg/net.

(198)  Autonominen tulli: 12 + 2,0 €/100 kg/net.

(199)  Autonominen tulli: 12 + 3,0 €/100 kg/net.

(200)  Autonominen tulli: 12 + 4,1 €/100 kg/net.

(201)  Autonominen tulli: 12 + 0,9 €/100 kg/net.

(202)  Autonominen tulli: 12 + 1,8 €/100 kg/net.

(203)  Autonominen tulli: 12 + 2,8 €/100 kg/net.

(204)  Autonominen tulli: 12 + 3,7 €/100 kg/net.

(205)  Muu nimikettä 0204 koskeva kiintiö, ks. järjestysnumero 5.

(206)  Muut nimikettä 0206 koskevat kiintiöt, ks. järjestysnumerot 6—11 ja 13.

(207)  Yhteisön toimivaltaiset viranomaiset määrittävät tullin kiintiön täyttymiseksi.

(208)  Tämän sarakkeen numerot ovat teoksen Rewe Colour Index, 3. painos 1971, Bradford, Yhdistynyt kuningaskunta, mukaisia.

(209)  Tähän luetteloon myöhemmin tehtävät muutokset julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä C-sarjassa.

(210)  Tavaran viejä täyttää.

(211)  Tarpeeton yliviivataan.

(212)  Tarpeeton yliviivataan.