30.9.2005

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 255/1

---

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1552/2005,

annettu 7 päivänä syyskuuta 2005,

ammatillista koulutusta yrityksissä koskevista tilastoista

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 285 artiklan 1 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (1),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Eurooppa-neuvoston kokouksessa Lissabonissa 23 ja 24 päivänä maaliskuuta 2000 Euroopan unionin strategiseksi päämääräksi asetettiin, että siitä tulee maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin osaamiseen perustuva talous, joka kykenee ylläpitämään kestävää talouskasvua, luomaan uusia ja parempia työpaikkoja ja lisäämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

(2)	Kansalaisten työllistettävyys, sopeutumiskyky ja liikkuvuus ovat erittäin tärkeitä, jotta Euroopan unioni voi pitää kiinni sitoumuksestaan tulla maailman kilpailukykyisimmäksi ja dynaamisimmaksi osaamiseen perustuvaksi taloudeksi.

(3)	Elinikäinen oppiminen on olennainen tekijä ammattitaitoisen, koulutetun ja sopeutumiskykyisen työvoiman kehittämisessä ja tuottamisessa.

(4)

Keskimääräistä eurooppalaista suoritusta koskevista koulutuksen viitearvoista (benchmarks) 5 päivänä toukokuuta 2003 annetuissa neuvoston päätelmissä (2) vahvistetaan seuraava elinikäisen oppimisen viitearvo: ”Siksi vuoteen 2010 mennessä elinikäiseen oppimiseen osallistujien keskimääräisen osuuden Euroopan unionissa pitäisi olla vähintään 12,5 prosenttia työikäisestä aikuisväestöstä (25—64-vuotiaat)”.

(5)	Lissabonin Eurooppa-neuvosto vahvisti, että elinikäinen oppiminen on eurooppalaisen yhteiskuntamallin perustekijä.

(6)

Jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista 22 päivänä heinäkuuta 2003 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2003/578/EY (3) vahvistetun uuden eurooppalaisen työllisyysstrategian tavoitteena on edistää entistä enemmän Lissabonin strategiaa sekä panna täytäntöön johdonmukaisia ja kattavia elinikäisen oppimisen strategioita.

(7)	Tätä asetusta sovellettaessa olisi otettava huomioon jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoissa esitetty ”työmarkkinoilla heikommassa asemassa olevien väestöryhmien” käsite.

(8)	Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä koulutukseen työpaikalla ja työaikana, sillä nämä seikat ovat ratkaisevan tärkeitä elinikäisen oppimisen ulottuvuuksia.

(9)	Elinikäisen oppimisen strategioiden kehittämiseksi ja niiden täytäntöönpanon edistymisen valvomiseksi on olennaista, että yhteisön tasolla on olemassa vertailukelpoisia tilastotietoja varsinkin ammatillisesta koulutuksesta yrityksissä.

(10)	Yhteisön erityisten tilastojen tuottamista säännellään yhteisön tilastoista 17 päivänä helmikuuta 1997 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 322/97 (4).

(11)	Salassapidettävien tilastotietojen toimittamisesta säädetään asetuksessa (EY) N:o 322/97 ja salassapidettävien tilastotietojen luovuttamisesta Euroopan yhteisöjen tilastotoimistolle 11 päivänä kesäkuuta 1990 annetussa neuvoston asetuksessa (Euratom, ETY) N:o 1588/90 (5).

(12)

Yhteisön tilastoista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 322/97 täytäntöönpanosta tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien salassapidettävien tietojen käyttöoikeuden osalta 17 päivänä toukokuuta 2002 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 831/2002 (6) vahvistetaan edellytykset, joiden mukaisesti voidaan myöntää oikeus yhteisön viranomaiselle toimitettujen salassapidettävien tietojen käyttöön.

(13)

Tämän asetuksen tavoitetta, joka on yhteisten tilastostandardien luominen yhdenmukaisten tietojen tuottamisen mahdollistamiseksi ammatillisesta koulutuksesta yrityksissä, ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioissa, vaan se voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa määrätyn toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa määrätyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(14)

Tämän asetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (7) mukaisesti. Näiden toimenpiteiden yhteydessä olisi otettava huomioon jäsenvaltioissa käytettävissä olevat valmiudet tietojen keräämiseen ja käsittelemiseen.

(15)	Tilasto-ohjelmakomiteaa on kuultu Euroopan yhteisöjen tilasto-ohjelmakomitean perustamisesta 19 päivänä kesäkuuta 1989 tehdyn neuvoston päätöksen 89/382/ETY, Euratom (8) 3 artiklan mukaisesti,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Soveltamisala

Tällä asetuksella perustetaan yhteinen järjestelmä ammatillista koulutusta yrityksissä koskevien yhteisön tilastojen tuottamiseksi.

2 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan seuraavia määritelmiä:

1)	”yritys” tarkoittaa yritystä sellaisena kuin se määritellään tilastoyksiköistä yhteisön tuotantojärjestelmän havainnointia ja analyysia varten 15 päivänä maaliskuuta 1993 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 696/93 (9);

2)	”NACE Rev. 1.1” tarkoittaa Euroopan yhteisön tilastollisesta toimialaluokituksesta 9 päivänä lokakuuta 1990 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 3037/90 (10) vahvistettua Euroopan yhteisön yhteistä tilastollista toimialaluokitusta.

3 artikla

Kerättävät tiedot

1.   Yhteisön tilastojen tuottamiseksi ammatillisesta täydennyskoulutuksesta yrityksissä jäsenvaltioiden on analysoimista varten kerättävä tietoja seuraavilla aloilla:

a)	yritysten koulutuspolitiikka ja koulutusstrategiat niiden oman työvoiman taitojen kehittämiseksi;

b)	ammatillisen täydennyskoulutuksen hallinnointi, organisointi ja muodot yrityksissä;

c)	työmarkkinaosapuolten asema työpaikalla tapahtuvan ammatillisen täydennyskoulutuksen kaikinpuolisessa varmistamisessa;

d)	pääsy ammatilliseen täydennyskoulutukseen sekä ammatillisen täydennyskoulutuksen laajuus ja sisältö ottaen tässä yhteydessä erityisesti huomioon toimiala ja yrityksen koko;

e)	yritysten erityistoimenpiteet ammatillisen täydennyskoulutuksen alalla niiden oman työvoiman tieto- ja viestintätekniikkataitojen parantamiseksi;

f)	pienten ja keskisuurten (pk-) yritysten työntekijöiden mahdollisuudet päästä ammatilliseen täydennyskoulutukseen ja hankkia uusia taitoja sekä pk-yritysten erityistarpeet tällä alalla;

g)	julkisten toimenpiteiden vaikutukset ammatilliseen täydennyskoulutukseen yrityksissä;

h)	kaikkien työntekijöiden yhtäläiset mahdollisuudet päästä ammatilliseen täydennyskoulutukseen yrityksissä ottaen erityisesti huomioon molemmat sukupuolet ja eri ikäryhmät;

i)	työmarkkinoilla heikommassa asemassa oleviin väestöryhmiin kohdistetut erityistoimenpiteet ammatillisen täydennyskoulutuksen alalla;

j)	erityyppisiin työsopimuksiin sovitetut ammatillista täydennyskoulutusta koskevat toimenpiteet;

k)	ammatillisen täydennyskoulutuksen kustannukset: rahoituksen suuruus, rahoitusvarat ja ammatillisen täydennyskoulutuksen kannustimet; ja

l)	yritysten arviointi- ja seurantamenettelyt ammatillisen täydennyskoulutuksen suhteen.

2.   Ammatillisesta peruskoulutuksesta yrityksissä jäsenvaltioiden on kerättävä erityisiä tietoja

a)	ammatilliseen peruskoulutukseen osallistuvista; ja

b)	ammatillisen peruskoulutuksen kokonaiskustannuksista.

4 artikla

Tilastojen kattavuus

Ammatillista koulutusta yrityksissä koskevien tilastojen on katettava vähintään kaikki ne toimialat, jotka määritellään NACE Rev. 1.1:n pääluokissa C — K ja O.

5 artikla

Tilastoyksiköt

1.   Tietojenkeruussa käytetään tilastoyksikkönä yritystä, joka toimii jollakin 4 artiklassa mainituista toimialoista ja työllistää vähintään 10 henkilöä.

2.   Jäsenvaltiot voivat yrityskokojen kansallinen ominaisjakauma ja toimintatarpeiden kehitys huomioon ottaen laajentaa tilastoyksikön määritelmää maassaan. Myös komissio voi päättää laajentaa kyseistä määritelmää 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen, jos määritelmän laajentaminen lisäisi olennaisesti tutkimustulosten edustavuutta ja laatua kyseisissä jäsenvaltioissa.

6 artikla

Tietolähteet

1.   Jäsenvaltioiden on hankittava vaaditut tiedot käyttämällä joko yrityksissä tehtyä tutkimusta tai tällaisen tutkimuksen ja muiden lähteiden yhdistelmää noudattaen vastaajien vähimmäistaakan ja hallinnon yksinkertaistamisen periaatetta.

2.   Jäsenvaltioiden on määrättävä tavoista, joilla yritykset vastaavat tutkimukseen.

3.   Tutkimuksessa yrityksiä kehotetaan antamaan oikeat ja täydelliset tiedot annetuissa määräajoissa.

4.   Kerättävien tietojen täydentämiseksi voidaan käyttää muita lähteitä, mukaan luettuna hallinnolliset tiedot, jos lähteet ovat asian kannalta olennaisia ja ajantasaisia.

7 artikla

Tutkimuksen ominaisuudet

1.   Tutkimus tehdään otantatutkimuksena.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että niiden toimittamat tiedot kuvastavat tilastoyksikköjen perusjoukon rakennetta. Tutkimus tehdään siten, että tulokset voidaan yhteisön tasolla jakaa vähintään seuraaviin luokkiin:

a)	NACE Rev. 1.1:n mukaiset toimialat; ja

b)	yritysten koko.

3.   Otanta- ja tarkkuusvaatimukset, näiden vaatimusten täyttämisen edellyttämät otoskoot, yksityiskohtaiset NACE Rev. 1.1 -luokitusta koskevat määritykset sekä kokoluokat, joihin tulokset voidaan jakaa, vahvistetaan 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

8 artikla

Tutkimuksen lähestymistapa

1.   Vastaajien taakan vähentämiseksi tutkimuksessa on mahdollista mukauttaa tietojenkeruuta seuraavien seikkojen perusteella:

a)	koulutusta tarjoavat yritykset ja yritykset, jotka eivät tarjoa koulutusta; ja

b)	ammatillisen koulutuksen eri muodot.

2.   Erityistiedot, jotka on määrä kerätä yrityksistä, jotka tarjoavat koulutusta tai eivät tarjoa sitä, ja ammatillisen koulutuksen eri muodoista, vahvistetaan 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

9 artikla

Laadunvalvonta ja laatukertomukset

1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet toimittamiensa tietojen laadun varmistamiseksi.

2.   Viimeistään 21 kuukauden kuluttua kunkin 10 artiklassa tarkoitetun viitekauden päättymisestä jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostatille) laatukertomus, joka sisältää kaikki tiedot, jotka vaaditaan toimitettujen tietojen laadun todentamiseksi. Kertomuksessa on eriteltävä mahdolliset menetelmävaatimusten rikkomukset.

3.   Komissio (Eurostat) arvioi 2 kohdassa tarkoitettujen kertomusten perusteella toimitettujen tietojen laadun erityisesti eri jäsenvaltioiden tietojen vertailtavuuden varmistamisen kannalta.

4.   Ammatillista koulutusta yrityksissä koskevia yhteisön tilastoja varten kerättävien ja toimitettavien tietojen laatuvaatimukset, 2 kohdassa tarkoitettujen laatukertomusten rakenne sekä kaikki tietojen laadun arviointiin ja parantamiseen tähtäävät toimenpiteet vahvistetaan 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

10 artikla

Viitekausi ja jaksotus

1.   Tietojenkeruun viitekausi on yksi kalenterivuosi.

2.   Komissio määrittelee ensimmäisen viitevuoden, jolta tiedot on kerättävä, 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

3.   Jäsenvaltioiden on kerättävä tiedot joka viides vuosi.

11 artikla

Tietojen toimittaminen

1.   Jäsenvaltioiden ja komission on omien toimivaltuuksiensa mukaisesti luotava edellytykset sähköisen tietojenkeruun, sähköisen tietojen toimittamisen ja tietojen automaattisen käsittelyn entistä laajemmalle käytölle.

2.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostatille) yksittäiset tiedot yrityksistä niiden voimassa olevien salassapidettävien tilastotietojen toimittamista koskevien yhteisön säännösten mukaisesti, joista säädetään asetuksessa (EY) N:o 322/97 ja asetuksessa (Euratom, ETY) N:o 1588/90. Jäsenvaltioiden on varmistettava, etteivät toimitetut tiedot mahdollista tilastoyksiköiden suoraa tunnistamista.

3.   Jäsenvaltioiden on toimitettava tiedot sähköisesti 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen määritellyn tarkoituksenmukaisen teknisen muodon ja tiedonsiirtostandardin mukaisesti.

4.   Jäsenvaltioiden on toimitettava täydelliset ja oikeat tiedot viimeistään 18 kuukauden kuluttua kunkin viitevuoden päättymisestä.

12 artikla

Täytäntöönpanokertomus

1.   Viimeistään 20. lokakuuta 2010 ja kuultuaan tilasto-ohjelmakomiteaa komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen täytäntöönpanosta. Kertomuksessa

a)	arvioidaan tuotettujen tilastojen yhteisölle, jäsenvaltioille sekä tilastojen käyttäjille koituneet hyödyt suhteessa vastaajille aiheutuvaan taakkaan; ja

b)	osoitetaan alueita, joilla saavutettujen tulosten perusteella katsotaan tarvittavan parannuksia ja muutoksia.

2.   Komissio voi kertomuksen perusteella ehdottaa toimenpiteitä tämän asetuksen täytäntöönpanon parantamiseksi.

13 artikla

Täytäntöönpanotoimet

Tämän asetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavat toimenpiteet, mukaan luettuna toimenpiteet, joissa otetaan huomioon tiedonkeruuta sekä tietojen toimittamista ja käsittelyä koskeva taloudellinen ja tekninen kehitys, on toteutettava 14 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

14 artikla

Komiteamenettely

1.   Komissiota avustaa tilasto-ohjelmakomitea.

2.   Viitatessa tähän kohtaan sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklassa säädettyä menettelyä ja otetaan huomioon mainitun päätöksen 8 artikla.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa säädetty määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.

15 artikla

Rahoitus

1.   Komissio myöntää taloudellista tukea niiden kustannusten kattamiseksi, jotka ovat aiheutuneet jäsenvaltioille tietojen keruusta, käsittelystä ja toimittamisesta ensimmäiseltä viitevuodelta, jolta tässä asetuksessa tarkoitetut yhteisön tilastot on tuotettu.

2.   Taloudellisen tuen määrä vahvistetaan osaksi asiaa koskevaa vuosittaista talousarviomenettelyä. Talousarvioviranomainen määrittelee käytettävissä olevat määrärahat.

3.   Komissio voi pannessaan tätä asetusta täytäntöön käyttää asiantuntijoita ja teknisen avun organisaatioita, joiden käyttö voidaan rahoittaa tämän asetuksen kokonaismäärärahoista. Komissio voi lisäksi järjestää asiantuntijoiden seminaareja, keskustelutilaisuuksia tai muita kokouksia, joilla pyritään edistämään tämän asetuksen täytäntöönpanoa, sekä toteuttaa soveltuvia tiedotus-, julkaisu- ja levitystoimia.

16 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

---

(1)  Euroopan parlamentin lausunto, annettu 23. helmikuuta 2005 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 27. kesäkuuta 2005.

(2)  EUVL L 134, 7.6.2003, s. 3.

(3)  EUVL L 197, 5.8.2003, s. 13.

(4)  EYVL L 52, 22.2.1997, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

(5)  EYVL L 151, 15.6.1990, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

(6)  EYVL L 133, 18.5.2002, s. 7.

(7)  EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(8)  EYVL L 181, 28.6.1989, s. 47.

(9)  EYVL L 76, 30.3.1993, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

(10)  EYVL L 293, 24.10.1990, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

---

30.9.2005

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 255/6

---

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1553/2005,

annettu 7 päivänä syyskuuta 2005,

yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun asetuksen (EY) N:o 1177/2003 muuttamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 285 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa tarkoitettua menettelyä (1),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) 16 päivänä kesäkuuta 2003 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1177/2003 (2) vahvistetaan yhteiset puitteet sellaisten yhteisön tulo- ja elinolotilastojen järjestelmälliselle tuottamiselle, jotka sisältävät vertailukelpoiset ja ajantasaiset tuloja sekä köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen tasoa ja rakennetta koskevat poikittais- ja pitkittäistutkimuksiin perustuvat kansalliset ja Euroopan tason tiedot.

(2)	Uusien jäsenvaltioiden 1 päivänä toukokuuta 2004 tapahtuneen Euroopan unioniin liittymisen johdosta on tarpeen laajentaa asetuksen (EY) N:o 1177/2003 liitettä II, sillä kyseisessä liitteessä vahvistetaan EU-SILC-järjestelmän vaatimat otosten vähimmäiskoot kullekin jäsenvaltiolle.

(3)	Lisäksi useimmat uudet jäsenvaltiot ja monet vanhat jäsenvaltiot tarvitsevat nähtävästi lisäaikaa mukauttaakseen järjestelmiään vastaamaan yhteisön tilastojen tuottamisessa käytettyjä yhdenmukaisia menetelmiä ja määritelmiä.

(4)	Asetus (EY) N:o 1177/2003 olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetus (EY) N:o 1177/2003 seuraavasti:

1)

Korvataan 4 artiklan 2 kohta seuraavasti: 2.   ”Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, Tšekin tasavalta, Saksa, Kypros, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Alankomaat, Puola, Slovenia, Slovakia ja Yhdistynyt kuningaskunta voivat aloittaa vuotuisen poikkileikkaus- ja pitkittäisleikkaustietojen keräämisen vuodesta 2005. Tämä lupa edellyttää, että nämä jäsenvaltiot toimittavat vertailukelpoiset tiedot vuodelta 2004 niitä Euroopan unionin yhteisiä poikkileikkausindikaattoreita varten, jotka neuvosto on hyväksynyt ennen 1 päivää tammikuuta 2003 osana avointa koordinointimenetelmää ja jotka voidaan määritellä EU-SILC-välineen perusteella.”

2)	Lisätään 13 artiklaan kohdat seuraavasti: 4.   ”Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, Viro saa yhteisöltä rahoitusta työstä aiheutuviin kuluihin vuodesta 2005 alkaen neljäksi tietojenkeruuvuodeksi. 5.   Rahoitus vuodeksi 2007 on määrä vielä varmistaa tulevasta yhteisön ohjelmasta.”

3)	Korvataan liite II tämän asetuksen liitteellä.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

---

(1)  Euroopan parlamentin lausunto, annettu 10. toukokuuta 2005 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 12. heinäkuuta 2005.

(2)  EUVL L 165, 3.7.2003, s. 1.

---

---

30.9.2005

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 255/9

---

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS N:o 1554/2005/EY,

tehty 7 päivänä syyskuuta 2005,

naisten ja miesten tasa-arvoon liittyvää yhteisön strategiaa koskevan toimintaohjelman perustamisesta tehdyn neuvoston päätöksen 2001/51/EY ja yhteisön toimintaohjelman perustamisesta miesten ja naisten tasa-arvon alalla toimivien eurooppalaisten järjestöjen toiminnan edistämiseksi tehdyn päätöksen N:o 848/2004/EY muuttamisesta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 13 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (1),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Neuvoston päätöksellä 2001/51/EY (2) perustettiin naisten ja miesten tasa-arvoon liittyvää yhteisön strategiaa koskeva toimintaohjelma, jonka avulla parannetaan naisten ja miesten tasa-arvoon liittyvien näkökohtien ymmärtämistä, edistetään ja levitetään naisten ja miesten tasa-arvon perusteena olevia arvoja ja käytäntöjä sekä kehitetään toimijoiden valmiuksia edistää tehokkaasti naisten ja miesten tasa-arvoa.

(2)

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 848/2004/EY (3) perustettiin yhteisön toimintaohjelma miesten ja naisten tasa-arvon alalla toimivien eurooppalaisten järjestöjen toiminnan edistämiseksi, jonka avulla tuetaan sellaisten järjestöjen toimintaa, jotka pysyvän työohjelmansa mukaisesti tai joissakin yksittäisissä toimissaan pyrkivät edistämään yleistä eurooppalaista etua miesten ja naisten tasa-arvon alalla tai pyrkivät tavoitteeseen, joka kuuluu Euroopan unionin tasa-arvopolitiikan piiriin.

(3)	Molemmat ohjelmat päättyvät 31 päivänä joulukuuta 2005. On olennaisen tärkeää varmistaa, että naisten ja miesten tasa-arvoa edistävä yhteisön politiikka jatkuu perustamissopimuksen 13 artiklan mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

(4)	On tarpeen jatkaa ohjelmia yhden vuoden siirtymäajaksi, kunnes on perustettu uusi monivuotinen puiteohjelma työllisyys- ja sosiaalialan toimien rahoittamisesta kaudella 2007—2013 siihen sisältyvine naisten ja miesten tasa-arvo-osioineen.

(5)

Päätös 2001/51/EY pohjautui perustamissopimuksen 13 artiklaan. Nizzan sopimuksella tehtyjen muutosten seurauksena 13 artiklan 2 kohta muodostaa kuitenkin erityisen oikeusperustan niiden yhteisön kannustintoimenpiteiden hyväksymiselle, joiden avulla torjutaan syrjintää. Sen vuoksi on asianmukaista perustaa päätöksen 2001/51/EY muuttaminen 13 artiklan 2 kohtaan,

OVAT TEHNEET TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Muutetaan päätös 2001/51/EY seuraavasti:

1)	Korvataan 1 artiklassa päivämäärä ”31 päivän joulukuuta 2005” päivämäärällä ”31 päivän joulukuuta 2006”.

2)	Korvataan 11 artiklan 1 kohta seuraavasti: 1.   ”Ohjeellinen määräraha tämän ohjelman toteuttamiselle kaudella 2001—2006 on 61,5 miljoonaa euroa.”

2 artikla

Muutetaan päätös N:o 848/2004/EY seuraavasti:

1)	Korvataan 1 artiklan 3 kohdassa päivämäärä ”31 päivänä joulukuuta 2005” päivämäärällä ”31 päivänä joulukuuta 2006”.

2)	Korvataan 6 artiklan 1 kohta seuraavasti: 1.   ”Rahoituspuitteet ohjelman toteuttamiseksi vuosina 2004—2006 ovat 3,3 miljoonaa euroa.”

3 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

4 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

---

(1)  Euroopan parlamentin lausunto, annettu 26. toukokuuta 2005 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 12. heinäkuuta 2005.

(2)  EYVL L 17, 19.1.2001, s. 22.

(3)  EUVL L 157, 30.4.2004, s. 18, päätös sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 195, 2.6.2004, s. 7.

---

30.9.2005

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 255/11

---

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2005/35/EY,

annettu 7 päivänä syyskuuta 2005,

alusten aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta ja säännösten rikkomisista määrättävistä seuraamuksista

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 80 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),

ovat kuulleet alueiden komiteaa,

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (2),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Yhteisön meriturvallisuuspolitiikan tavoitteena on turvallisuuden ja ympäristönsuojelun korkea taso, ja se perustuu käsitykselle, jonka mukaan kaikilla tavaroiden merikuljetuksiin osallistuvilla osapuolilla on velvollisuus varmistaa, että yhteisön vesillä käytettävät alukset noudattavat sovellettavia sääntöjä ja normeja.

(2)

Aluksista peräisin oleviin ympäristöä pilaavien aineiden päästöihin kaikissa jäsenvaltioissa sovellettavat aineelliset vaatimukset perustuvat Marpol 73/78 -yleissopimukseen; hyvin monet yhteisön vesillä purjehtivat alukset laiminlyövät näitä sääntöjä kuitenkin päivittäin ilman, että korjaavia toimenpiteitä toteutetaan.

(3)

Marpol 73/78 -yleissopimuksen täytäntöönpano on erilaista yhteisön eri jäsenvaltioissa, joten täytäntöönpanoa on syytä yhdenmukaistaa yhteisön tasolla. Erityisesti aluksista peräisin olevista ympäristöä pilaavien aineiden päästöistä määrättäviin seuraamuksiin liittyvät jäsenvaltioiden käytännöt poikkeavat merkittävästi toisistaan.

(4)

Luonteeltaan varoittavat toimenpiteet ovat olennainen osa yhteisön meriturvallisuuspolitiikkaa, sillä ne varmistavat yhteyden kunkin ympäristöä pilaavien aineiden merikuljetuksiin osallistuvan osapuolen vastuun ja tälle mahdollisesti määrättävien seuraamusten välillä. Jotta ympäristönsuojelu olisi tehokasta, tarvitaan siis tehokkaita, varoittavia ja oikeasuhteisia seuraamuksia.

(5)

Tätä varten on erityisen tärkeää lähentää asianmukaisten oikeudellisten välineiden avulla voimassa olevia oikeudellisia säännöksiä, erityisesti niitä, jotka koskevat säännösten rikkomisen täsmällistä määrittelyä, vapauttamista ja vähimmäissääntöjä seuraamusten osalta, vastuukysymyksiä ja lainkäyttövaltaa.

(6)

Tätä direktiiviä täydennetään rikoksia ja seuraamuksia koskevilla yksityiskohtaisilla säännöillä sekä muilla määräyksillä, jotka ovat 12 päivänä heinäkuuta 2005 tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2005/667/YOS rikosoikeudellisen kehyksen lujittamisesta alusten aiheuttaman ympäristön pilaantumisen torjunnassa (3).

(7)

Siviilioikeudellista vastuuta ja öljyvahinkojen korvaamista taikka muiden vaarallisten tai haitallisten aineiden aiheuttamaa pilaantumista koskevilla kansainvälisillä järjestelmillä ei ole riittävää varoittavaa vaikutusta vaarallisten aineiden merikuljetuksiin osallistuvien osapuolten estämiseksi ryhtymästä sääntöjen vastaisiin käytäntöihin. Tarvittava varoittava vaikutus voidaan saavuttaa ainoastaan ottamalla käyttöön seuraamuksia, joita sovelletaan kaikkiin henkilöihin, jotka aiheuttavat meren pilaantumista tai myötävaikuttavat siihen. Seuraamuksia olisi voitava soveltaa aluksen omistajan tai päällikön lisäksi myös lastin omistajaan, luokituslaitokseen tai mihin tahansa muuhun asianomaiseen osapuoleen.

(8)

Aluksista peräisin olevia ympäristöä pilaavien aineiden päästöjä olisi pidettävä säännösten rikkomisina, jos päästöt on aiheutettu tahallaan, piittaamattomuudella tai törkeällä huolimattomuudella. Näitä säännösten rikkomisia pidetään tätä direktiiviä täydentävän puitepäätöksen 2005/667/YOS mukaan rikoksina puitepäätöksessä tarkoitetuissa olosuhteissa.

(9)

Aluksista peräisin olevista ympäristöä pilaavien aineiden päästöistä määrättävät seuraamukset eivät ole yhteydessä asianomaisten osapuolten siviilioikeudelliseen vastuuseen eikä niihin siten sovelleta mitään siviilioikeudellisten vastuiden rajoittamiseen tai kohdentamiseen liittyviä sääntöjä eivätkä ne myöskään rajoita korvausten tehokasta maksamista pilaantumisvahinkojen uhreille.

(10)

Jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä olisi tehostettava edelleen sen varmistamiseksi, että aluksista peräisin olevat ympäristöä pilaavien aineiden päästöt havaitaan ajoissa ja säännösten rikkojat tunnistetaan. Tästä syystä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1406/2002 (4) perustetun Euroopan meriturvallisuusviraston on tärkeää tehdä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa tämän direktiivin täytäntöönpanoon liittyvässä teknisten ratkaisujen kehittämisessä ja teknisen tuen antamisessa sekä komission avustamisessa sille tämän direktiivin tehokkaan täytäntöönpanon osalta annettujen tehtävien suorittamisessa.

(11)

Jotta merien pilaantumista voidaan paremmin ehkäistä ja torjua, olisi kehitettävä yhteistyötä täytäntöönpanoviranomaisten, kuten kansallisten rannikkovartiostojen, kesken. Komission olisi tältä osin tehtävä kustannukset ja hyödyt selvittävä toteutettavuustutkimus sellaisen Euroopan rannikkovartioston perustamisesta, jonka tehtävänä olisi pilaantumisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen. Tutkimuksen perusteella olisi tarvittaessa tehtävä ehdotus Euroopan rannikkovartioston perustamisesta.

(12)

Kun on olemassa selviä objektiivisia todisteita siitä, että päästö aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa huomattavia vahinkoja, jäsenvaltioiden olisi saatettava asia toimivaltaisten viranomaistensa käsiteltäväksi oikeudellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi vuonna 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen 220 artiklan mukaisesti.

(13)

Aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien vastaanottolaitteista satamissa 27 päivänä marraskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/59/EY (5) saattaminen voimaan on yhdessä tämän direktiivin kanssa keskeinen väline toteutettaessa toimenpiteitä alusten aiheuttaman ympäristön pilaantumisen torjumiseksi.

(14)	Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (6) mukaisesti.

(15)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän direktiivin tavoitteita, joita ovat alusten aiheuttamaa ympäristön pilaantumista koskevien kansainvälisten normien saattaminen osaksi yhteisön lainsäädäntöä ja seuraamusten, rikosoikeudellisten tai hallinnollisten, määrääminen näiden normien rikkomisesta, jotta varmistetaan turvallisuuden ja ympäristönsuojelun korkea taso merenkulun alalla, vaan ne voidaan sen vuoksi saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

(16)	Tässä direktiivissä noudatetaan täysin Euroopan unionin perusoikeuskirjaa. Säännösten rikkomisesta epäillylle on taattava asian oikeudenmukainen ja puolueeton käsittely, ja seuraamusten on oltava oikeasuhteisia,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Tarkoitus

1.   Tämän direktiivin tarkoituksena on saattaa alusten aiheuttamaa ympäristön pilaantumista koskevat kansainväliset normit osaksi yhteisön lainsäädäntöä ja varmistaa, että päästöistä vastuussa oleville henkilöille määrätään 8 artiklassa tarkoitettuja riittäviä seuraamuksia, jotta parannetaan merenkulun turvallisuutta ja meriympäristön suojelua alusten aiheuttamalta pilaantumiselta.

2.   Tämä direktiivi ei estä jäsenvaltioita toteuttamasta tiukempia kansainvälisen oikeuden mukaisia toimenpiteitä alusten aiheuttamaa ympäristön pilaantumista vastaan.

2 artikla

Määritelmät

Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

1.	’Marpol 73/78 -yleissopimuksella’ alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyä kansainvälistä yleissopimusta ja siihen liittyvää vuoden 1978 pöytäkirjaa, sellaisena kuin se kulloinkin on voimassa;

2.	’ympäristöä pilaavilla aineilla’ aineita, jotka kuuluvat Marpol 73/78 -yleissopimuksen liitteen I (öljy) ja liitteen II (irtolastina kuljetettavat haitalliset nestemäiset aineet) piiriin;

3.	’päästöllä’ miten tahansa aiheutunutta Marpol 73/78 -yleissopimuksen 2 artiklassa tarkoitettua päästämistä aluksesta;

4.	’aluksella’ minkälaista tahansa meriympäristössä toimivaa merialusta sen lippuvaltiosta riippumatta, mukaan luettuina kantosiipialukset, ilmatyynyalukset, veden alla käytettävät alukset ja kelluvat alukset.

3 artikla

Soveltamisala

1.   Tätä direktiiviä sovelletaan kansainvälisen oikeuden mukaisesti ympäristöä pilaavien aineiden päästöihin

a)	jäsenvaltion sisäisillä aluevesillä, satamat mukaan luettuina, siltä osin kuin Marpol-yleissopimuksen järjestelmä soveltuu;

b)	jäsenvaltion aluemerellä;

c)	kansainväliseen merenkulkuun käytettävissä salmissa, joihin sovelletaan vuonna 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen III osan 2 osastossa määrättyä esteetöntä kauttakulkua, siltä osin kuin tällaiset salmet kuuluvat jäsenvaltion lainkäyttövallan piiriin;

d)	kansainvälisen oikeuden mukaisesti määritellyllä jäsenvaltion talousvyöhykkeellä tai muulla vastaavalla vyöhykkeellä; ja

e)	aavalla merellä.

2.   Tätä direktiiviä sovelletaan mistä tahansa aluksesta peräisin oleviin ympäristöä pilaavien aineiden päästöihin riippumatta siitä, minkä lipun alla alus purjehtii, lukuun ottamatta sota-aluksia, sotalaivaston apualuksia tai muita aluksia, jotka ovat valtion omistuksessa tai käytössä ja joita sillä hetkellä käytetään vain valtion muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin.

4 artikla

Säännösten rikkomiset

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että aluksista peräisin olevia ympäristöä pilaavien aineiden päästöjä mille tahansa 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle alueelle pidetään säännösten rikkomisina, jos päästöt on aiheutettu tahallaan, piittaamattomuudella tai törkeällä huolimattomuudella. Näitä säännösten rikkomisia pidetään tätä direktiiviä täydentävän puitepäätöksen 2005/667/YOS mukaan rikoksina puitepäätöksessä tarkoitetuissa olosuhteissa.

5 artikla

Poikkeukset

1.   Säännösten rikkomisena ei pidetä ympäristöä pilaavien aineiden päästöä 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille alueille, jos päästö täyttää Marpol 73/78 -yleissopimuksen liitteessä I olevassa 9 tai 10 säännössä tai 11 säännön a tai c kohdassa tai liitteessä II olevassa 5 säännössä tai 6 säännön a tai c kohdassa asetetut edellytykset.

2.   Säännösten rikkomisena ei pidetä aluksen omistajan eikä päällikön eikä aluksen päällikön vastuulla toimivan laivaväen osalta ympäristöä pilaavien aineiden päästöä 3 artiklan 1 kohdan c, d tai e alakohdassa tarkoitetuille alueille, jos päästö täyttää Marpol 73/78 -yleissopimuksen liitteessä I olevassa 11 säännön b kohdassa tai liitteessä II olevassa 6 säännön b kohdassa asetetut edellytykset.

6 artikla

Täytäntöönpanotoimet jäsenvaltion satamassa olevien alusten osalta

1.   Jos sääntöjenvastaisuudet tai saadut tiedot antavat aihetta epäillä, että jäsenvaltion satamassa tai rannikon ulkopuolella sijaitsevassa ulkosatamassa vapaaehtoisesti oleva alus on syyllistynyt tai syyllistyy ympäristöä pilaavien aineiden päästöön 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle alueelle, kyseisen jäsenvaltion on varmistettava, että asiasta suoritetaan asianmukainen tarkastus jäsenvaltion kansallisen lainsäädännön mukaisesti ottaen huomioon Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) hyväksymät asiaan liittyvät ohjeet.

2.   Mikäli 1 kohdassa tarkoitetussa tarkastuksessa tulee esiin seikkoja, jotka voisivat viitata 4 artiklassa tarkoitettuun säännösten rikkomiseen, asiasta on ilmoitettava kyseisen jäsenvaltion ja lippuvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

7 artikla

Rantavaltioiden täytäntöönpanotoimet kauttakulkumatkalla olevien alusten osalta

1.   Jos epäilty ympäristöä pilaavien aineiden päästö tapahtuu 3 artiklan 1 kohdan b, c, d tai e alakohdassa tarkoitetuilla alueilla eikä päästöstä epäilty alus käy sen jäsenvaltion satamassa, jolla on epäiltyä päästöä koskevat tiedot, on sovellettava seuraavaa menettelyä:

a)	Jos satama, jossa alus seuraavaksi käy, on toisessa jäsenvaltiossa, kyseisten jäsenvaltioiden on tehtävä tiivistä yhteistyötä 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa tarkastuksessa ja päätettäessä tällaisen päästön johdosta toteutettavista asianmukaisista toimenpiteistä.

b)

Jos satama, jossa alus seuraavaksi käy, on yhteisön ulkopuolisessa valtiossa, jäsenvaltion on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että satamalle, jossa alus seuraavaksi käy, ilmoitetaan epäillystä päästöstä, ja sen on pyydettävä valtiota, jonka satamassa alus seuraavaksi käy, toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet tällaisen päästön johdosta.

2.   Kun on selviä objektiivisia todisteita siitä, että 3 artiklan 1 kohdan b tai d alakohdassa tarkoitetuilla alueilla purjehtiva alus on syyllistynyt 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla alueella säännösten rikkomiseen ja siitä seuranneesta päästöstä aiheutuu tai uhkaa aiheutua huomattavaa vahinkoa asianomaisen jäsenvaltion rantaviivalle tai tähän liittyville eduille tai 3 artiklan 1 kohdan b tai d alakohdassa tarkoitettujen alueiden luonnonvaroille, kyseisen valtion on saatettava asia toimivaltaisten viranomaistensa käsiteltäväksi, jotta voidaan toteuttaa tämän valtion lainsäädännön mukaisia oikeudellisia toimenpiteitä, mukaan luettuna aluksen pidättäminen, jos todisteet antavat siihen aihetta eikä vuonna 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen XII osan 7 osaston määräyksistä muuta johdu.

3.   Lippuvaltion viranomaisille on joka tapauksessa ilmoitettava asiasta.

8 artikla

Seuraamukset

1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 4 artiklassa tarkoitetuista säännösten rikkomisista määrätään tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia, joihin voi sisältyä rikosoikeudellisia tai hallinnollisia seuraamuksia.

2.   Jokaisen jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 1 kohdassa tarkoitettuja seuraamuksia sovelletaan jokaiseen, jonka todetaan olevan vastuussa 4 artiklassa tarkoitetusta säännösten rikkomisesta.

9 artikla

Kansainvälisen oikeuden noudattaminen

Jäsenvaltioiden on sovellettava tämän direktiivin säännöksiä syrjimättä muodollisesti tai asiallisesti ulkomaalaisia aluksia ja noudattaen sovellettavaa kansainvälistä oikeutta, vuonna 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen XII osan 7 osasto mukaan luettuna, ja niiden on viipymättä ilmoitettava aluksen lippuvaltiolle ja kaikille muille asianomaisille valtioille tämän direktiivin mukaisesti toteutetuista toimenpiteistä.

10 artikla

Liitännäistoimenpiteet

1.   Tätä direktiiviä sovellettaessa jäsenvaltioiden ja komission on toimittava yhdessä, tarvittaessa läheisessä yhteistyössä Euroopan meriturvallisuusviraston kanssa sekä ottaen huomioon päätöksellä N:o 2850/2000/EY (7) perustetun onnettomuuksista tai tahallisista päästöistä aiheutuvan meren pilaantumisen alan toimintaohjelman ja tapauksen mukaan myös direktiivin 2000/59/EY täytäntöönpanon,

a)	kehittääkseen tämän direktiivin tehokkaan täytäntöönpanon edellyttämät tarpeelliset tietojärjestelmät;

b)

luodakseen yhteisiä käytäntöjä ja suuntaviivoja kansainvälisellä tasolla voimassa olevien käytäntöjen ja suuntaviivojen pohjalta, erityisesti seuraavilla aloilla: — ympäristöä pilaavien aineiden päästöjä tämän direktiivin vastaisesti aiheuttavien alusten seuranta ja varhainen tunnistaminen, tarvittaessa aluksille asennettavat seurantalaitteet mukaan luettuina, — luotettavat menetelmät merestä löytyvien ympäristöä pilaavien aineiden jäljittämiseksi tiettyyn alukseen, ja — tämän direktiivin tehokas täytäntöönpano.

2.   Asetuksessa (EY) N:o 1406/2002 määriteltyjen tehtäviensä mukaisesti Euroopan meriturvallisuusvirasto

a)	toimii yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa tämän direktiivin täytäntöönpanoon liittyvien teknisten ratkaisujen kehittämisessä ja teknisen tuen antamisessa sellaisissa toimissa kuin päästöjen havaitseminen satelliittiseurannan ja -valvonnan avulla,

b)	avustaa komissiota tämän direktiivin täytäntöönpanossa ja tarvittaessa myös suorittamalla asetuksen (EY) N:o 1406/2002 3 artiklan mukaisia tarkastuskäyntejä jäsenvaltioihin.

11 artikla

Toteutettavuustutkimus

Komissio toimittaa vuoden 2006 loppuun mennessä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kustannukset ja hyödyt selvittävän toteutettavuustutkimuksen Euroopan rannikkovartioston perustamisesta, jonka tehtävänä olisi pilaantumisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen.

12 artikla

Kertomukset

Jäsenvaltioiden on toimitettava joka kolmas vuosi komissiolle kertomus siitä, kuinka toimivaltaiset viranomaiset ovat soveltaneet tätä direktiiviä. Komissio antaa näiden kertomusten pohjalta yhteisön kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Komissio arvioi kertomuksessa muun muassa, pitääkö se toivottavana, että direktiivin soveltamisalaa tarkistetaan tai laajennetaan. Se kuvailee myös asiaan liittyvän oikeuskäytännön kehittymistä jäsenvaltioissa ja pohtii mahdollisuuksia perustaa julkinen tietokanta, joka sisältäisi tällaisen oikeuskäytännön.

13 artikla

Komiteamenettely

1.   Komissiota avustaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2099/2002 (8) 3 artiklalla perustettu meriturvallisuutta ja alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä käsittelevä komitea (COSS-komitea).

2.   Jos tähän artiklaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa, ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan yhdeksi kuukaudeksi.

14 artikla

Tiedottaminen

Komissio tiedottaa säännöllisesti päätöksen N:o 2850/2000/EY 4 artiklalla perustetulle komitealle kaikista ehdotetuista toimenpiteistä tai muista asiaan liittyvistä toimista, jotka koskevat meren pilaantumisen torjuntaa.

15 artikla

Muutosmenettely

Asetuksen (EY) N:o 2099/2002 5 artiklan mukaisesti ja tämän direktiivin 13 artiklassa tarkoitettua menettelyä noudattaen COSS-komitea voi jättää tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle Marpol 73/78 -yleissopimuksen muutoksia.

16 artikla

Täytäntöönpano

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 1 päivänä maaliskuuta 2007. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltiot säätävät siitä, miten viittaukset tehdään.

17 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

18 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

---

(1)  EUVL C 220, 16.9.2003, s. 72.

(2)  Euroopan parlamentin lausunto, annettu 13. tammikuuta 2004 (EUVL C 92 E, 16.4.2004, s. 77), neuvoston yhteinen kanta, vahvistettu 7. lokakuuta 2004 (EUVL C 25 E, 1.2.2005, s. 29), Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 23. helmikuuta 2005 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), neuvoston päätös, tehty 12. heinäkuuta 2005.

(3)  Katso tämän virallisen lehden sivu 164.

(4)  EYVL L 208, 5.8.2002, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 724/2004 (EUVL L 129, 29.4.2004, s. 1).

(5)  EYVL L 332, 28.12.2000, s. 81, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2002/84/EY (EYVL L 324, 29.11.2002, s. 53).

(6)  EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 2850/2000/EY, tehty 20 päivänä joulukuuta 2000, yhteisön yhteistyöjärjestelyistä onnettomuuksista tai tahallisista päästöistä aiheutuvan meren pilaantumisen alalla (EYVL L 332, 28.12.2000, s. 1), päätös sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä N:o 787/2004/EY (EUVL L 138, 30.4.2004, s. 12).

(8)  EYVL L 324, 29.11.2002, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 415/2004 (EUVL L 68, 6.3.2004, s. 10).

---

---

30.9.2005

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 255/22

---

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI 2005/36/EY,

annettu 7 päivänä syyskuuta 2005,

ammattipätevyyden tunnustamisesta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 40 artiklan, 47 artiklan 1 kohdan ja 47 artiklan 2 kohdan ensimmäisen ja kolmannen virkkeen sekä 55 artiklan,

ottavat huomioon komission ehdotuksen (1),

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (2),

noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (3),

sekä katsovat seuraavaa:

(1)

Perustamissopimuksen 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti yksi yhteisön tavoitteista on henkilöiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta rajoittavien esteiden poistaminen jäsenvaltioiden väliltä. Jäsenvaltioiden kansalaisten osalta kyse on erityisesti oikeudesta harjoittaa ammattia itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkattuna työntekijänä muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa he ovat hankkineet ammattipätevyytensä. Lisäksi perustamissopimuksen 47 artiklan 1 kohdassa määrätään annettavaksi direktiivejä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta.

(2)

Lissabonissa 23 ja 24 päivänä maaliskuuta 2000 pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen johdosta komissio antoi tiedonannon ”Palvelujen sisämarkkinastrategia”, jonka tavoitteena on erityisesti tehdä palvelujen vapaasta tarjoamisesta yhtä helppoa yhteisön alueella kuin yksittäisen jäsenvaltion alueella. Komission annettua tiedonannon ”Kaikille avoimet uudet eurooppalaiset työmarkkinat”, Tukholmassa 23 ja 24 päivänä maaliskuuta 2001 kokoontunut Eurooppa-neuvosto antoi komissiolle tehtäväksi esittää kevään 2002 Eurooppa-neuvostolle ehdotuksia, joiden tavoitteena on yhtenäisempi, avoimempi ja joustavampi ammattipätevyyksien ja opintojaksojen tunnustamisjärjestelmä.

(3)

Tässä direktiivissä annettavat takeet, joiden mukaan yhdessä jäsenvaltiossa ammattipätevyytensä hankkineet henkilöt voivat ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa samaa ammattia toisessa jäsenvaltiossa samoin oikeuksin kuin kyseisen valtion kansalaiset, eivät saa rajoittaa muuttavan ammattihenkilön velvollisuutta noudattaa kyseisen jäsenvaltion mahdollisesti asettamia syrjimättömiä edellytyksiä ammatin harjoittamiselle, edellyttäen että ne ovat objektiivisesti perusteltuja ja oikeasuhtaisia.

(4)

Palvelujen vapaan tarjoamisen helpottamiseksi olisi säädettävä erityissääntöjä, joilla laajennetaan ammattitoiminnan harjoittamisen mahdollisuutta alkuperäisellä ammattinimikkeellä. Etäpalveluina tarjottavien tietoyhteiskunnan palvelujen osalta olisi sovellettava myös tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8 päivänä kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (4) säännöksiä.

(5)

Koska toisaalta väliaikaisen ja satunnaisen rajat ylittävän palvelujen tarjoamisen ja toisaalta sijoittautumisen osalta on perustettu erilaiset järjestelmät, olisi täsmennettävä perusteet näiden kahden käsitteen erottamiseksi toisistaan siinä tapauksessa, että palvelun tarjoaja siirtyy vastaanottavan jäsenvaltion alueelle.

(6)

Palvelujen tarjoamisen edistämisessä on otettava tarkasti huomioon kansanterveys ja yleinen turvallisuus sekä kuluttajansuoja. Tämän vuoksi olisi annettava erityisiä säännöksiä sellaisista säännellyistä ammateista, joilla on kansanterveyteen tai yleiseen turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia ja joiden harjoittajat tarjoavat rajat ylittäviä palveluja väliaikaisesti tai satunnaisesti.

(7)

Vastaanottavat jäsenvaltiot voivat tarvittaessa ja yhteisön oikeuden mukaisesti säätää ilmoitukseen liittyvistä vaatimuksista. Nämä vaatimukset eivät saisi aiheuttaa suhteetonta rasitetta palvelujen tarjoajille eivätkä estää palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämistä tai tehdä siitä vähemmän houkuttelevaa. Tällaisten vaatimusten tarpeellisuutta olisi arvioitava säännöllisesti uudelleen jäsenvaltioiden välistä hallinnollista yhteistyötä koskevien yhteisön puitteiden perustamisessa tapahtuneen edistymisen perusteella.

(8)

Palvelun tarjoajaan olisi sovellettava niitä vastaanottavan jäsenvaltion kurinpitosäännöksiä, jotka koskevat välittömästi ja nimenomaisesti ammattipätevyyttä, kuten ammattien määrittelyä, ammattiin kuuluvaa tai siihen yksinomaisesti rajoitettua toimintaa, ammattinimikkeiden käyttöä sekä vakavaa ammattivirhettä, joka liittyy välittömästi ja nimenomaisesti kuluttajansuojaan ja turvallisuuteen.

(9)

Sijoittautumisvapautta koskevat periaatteet ja takeet, jotka ovat perustana erilaisille voimassa oleville tunnustamisjärjestelmille, säilytetään, mutta kyseisiä tunnustamisjärjestelmiä koskevia sääntöjä olisi parannettava saadun kokemuksen perusteella. Lisäksi asiaa koskevia direktiivejä on muutettu useita kertoja, ja niiden säännökset olisi järjesteltävä uudelleen ja järkeistettävä yhdenmukaistamalla sovellettavat periaatteet. Tämän vuoksi olisi korvattava neuvoston direktiivit 89/48/ETY (5) ja 92/51/ETY (6) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/42/EY (7), joka koskee tutkintotodistusten yleistä tunnustamisjärjestelmää, sekä neuvoston direktiivit 77/452/ETY (8), 77/453/ETY (9), 78/686/ETY (10), 78/687/ETY (11), 78/1026/ETY (12), 78/1027/ETY (13), 80/154/ETY (14), 80/155/ETY (15), 85/384/ETY (16), 85/432/ETY (17), 85/433/ETY (18) ja 93/16/ETY (19), jotka koskevat yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan, hammaslääkärin, eläinlääkärin, kätilön, arkkitehdin, proviisorin ja lääkärin ammattia, ja ne olisi koottava yhdeksi säädökseksi.

(10)	Tällä direktiivillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden mahdollisuutta tunnustaa lainsäädäntönsä mukaisesti ammattipätevyys, jonka kolmannen maan kansalainen on hankkinut Euroopan unionin ulkopuolella. Tunnustamisessa olisi aina noudatettava koulutuksen vähimmäisvaatimuksia tiettyjen ammattien osalta.

(11)

Niiden ammattien osalta, jotka koulutuksesta annettujen asiakirjojen tunnustamista koskeva yleinen järjestelmä, jäljempänä ”yleinen järjestelmä”, kattaa, jäsenvaltioiden olisi säilytettävä oikeus määrittää tarvittava pätevyyden vähimmäistaso voidakseen taata alueellaan tarjottavien palvelujen laadun. Perustamissopimuksen 10, 39 ja 43 artiklan mukaisesti ne eivät kuitenkaan saisi vaatia jäsenvaltion kansalaista hankkimaan pätevyyttä, jonka ne yleensä määrittelevät ainoastaan kansallisen koulutusjärjestelmänsä mukaisesti annetuilla tutkintotodistuksilla, jos asianomainen on jo hankkinut tämän pätevyyden kokonaan tai osittain toisessa jäsenvaltiossa. Tämän vuoksi olisi säädettävä, että jokaisen vastaanottavan jäsenvaltion, jossa ammatti on säännelty, on otettava huomioon toisessa jäsenvaltiossa hankittu pätevyys ja arvioitava, vastaako se sen itsensä vaatimaa pätevyyttä. Tällä tunnustamista koskevalla yleisellä järjestelmällä ei kuitenkaan estetä jäsenvaltiota asettamasta kaikille alueellaan ammattia harjoittaville erityisvaatimuksia, joiden perusteena on yleisen edun mukaisten ammatillisten sääntöjen noudattaminen. Tällaisia ovat erityisesti ammattitoiminnan organisointia koskevat säännöt, ammatilliset säännöt mukaan lukien ammattieettiset säännöt sekä valvonta- ja vastuusäännöt. Direktiivin tavoitteena ei ole puuttua jäsenvaltioiden perusteltuun oikeuteen estää kansalaisiaan kiertämästä eri ammatteja koskevaa kansallista lainsäädäntöä.

(12)

Tämä direktiivi koskee toisessa jäsenvaltiossa hankitun ammattipätevyyden tunnustamista jäsenvaltiossa. Se ei kuitenkaan koske toisen jäsenvaltion tämän direktiivin nojalla tekemien tunnustamispäätösten tunnustamista. Näin ollen henkilö, jonka ammattipätevyys on tunnustettu tämän direktiivin nojalla, ei voi käyttää mainittua tunnustamista nauttiakseen kotijäsenvaltiossaan erilaisia oikeuksia kuin niitä, jotka johtuvat kyseisessä jäsenvaltiossa hankitusta ammattipätevyydestä, jollei hän osoita hankkineensa ammatillista lisäpätevyyttä vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

(13)

Yleiseen järjestelmään kuuluvan tunnustamismekanismin määrittelemiseksi on jaoteltava erilaiset kansalliset koulutusjärjestelmät eri tasoihin. Näillä tasoilla, jotka luodaan vain yleisen järjestelmän toimivuutta varten, ei ole vaikutusta kansallisiin koulutusrakenteisiin eikä jäsenvaltioiden toimivaltaan tällä alalla.

(14)

Direktiiveissä 89/48/ETY ja 92/51/ETY vahvistetut tunnustamisjärjestelmät eivät muutu. Näin ollen henkilölle, jolla on todistus keskiasteen jälkeisen vähintään vuoden pituisen koulutuksen suorittamisesta, olisi myönnettävä pääsy säänneltyyn ammattiin jäsenvaltiossa, jossa vaaditaan ammatin harjoittamisen aloittamiseksi todistusta nelivuotisen korkea-asteen koulutuksen tai yliopistokoulutuksen suorittamisesta, huolimatta siitä, mille tasolle vastaanottavassa jäsenvaltiossa vaadittu todistus kuuluu. Sen sijaan jos säännellyn ammatin harjoittamisen aloittamiseksi vaaditaan todistus pidemmän kuin nelivuotisen korkea-asteen koulutuksen tai yliopistokoulutuksen suorittamisesta, pääsy olisi myönnettävä ainoastaan niille, joilla on todistus vähintään kolmen vuoden pituisen korkea-asteen koulutuksen tai yliopistokoulutuksen suorittamisesta.

(15)

Koska koulutusta koskevia vähimmäisvaatimuksia, joita edellytetään niiltä, jotka haluavat ryhtyä harjoittamaan yleiseen järjestelmään kuuluvaa ammattia, ei ole yhdenmukaistettu, olisi tarpeen säätää vastaanottavan jäsenvaltion mahdollisuudesta vaatia korvaavan toimenpiteen suorittamista. Tämän toimenpiteen olisi oltava oikeasuhtainen, ja siinä on otettava huomioon erityisesti hakijan ammattikokemus. Kokemus on osoittanut, että muuttajan valinnan mukaan joko kelpoisuuskokeen tai sopeutumisajan vaatiminen tarjoaa riittävät takeet kyseisen henkilön pätevyyden tasosta, joten poikkeaminen tästä valinnanmahdollisuudesta olisi kussakin yksittäistapauksessa perusteltava yleiseen etuun liittyvällä pakottavalla syyllä.

(16)

Ammattihenkilöiden vapaan liikkuvuuden edistämiseksi siten, että samalla varmistetaan riittävä pätevyystaso, erilaisten ammatillisten yhdistysten ja järjestöjen tai jäsenvaltioiden olisi voitava ehdottaa Euroopan laajuisesti yhteisiä vähimmäisvaatimuksia. Tässä direktiivissä olisi tällaiset aloitteet otettava huomioon tietyin edellytyksin siten, että samalla otetaan huomioon jäsenvaltioiden toimivalta päättää pätevyysvaatimuksista eri ammattien harjoittamiseksi niiden alueella samoin kuin niiden koulutus- ja ammattikoulutusjärjestelmien sisällöstä ja organisoinnista sekä noudatetaan yhteisön lainsäädäntöä ja erityisesti yhteisön kilpailulainsäädäntöä; samalla olisi kuitenkin edistettävä automaattista tunnustamista yleisessä järjestelmässä. Jotta ammatillinen järjestö voisi esittää yhteisiä vähimmäisvaatimuksia, sen olisi oltava edustava kansallisella ja eurooppalaisella tasolla. Yhteiset vähimmäisvaatimukset ovat vaatimuksia, joilla voidaan tasoittaa hyvinkin erilaisia olennaisia eroja, joita on havaittu koulutusvaatimusten välillä vähintään kahdessa kolmasosassa jäsenvaltioista, joissa mukana ovat kaikki ne jäsenvaltiot, joissa ammattia säännellään. Näihin vaatimuksiin voisi kuulua esimerkiksi täydennyskoulutus, valvottu harjoittelujakso, kelpoisuuskoe tai säädetty työkokemuksen vähimmäismäärä tai näiden yhdistelmiä.

(17)

Jotta voitaisiin ottaa huomioon kaikki tilanteet, joita varten ei vielä ole lainkaan ammattipätevyyden tunnustamista koskevia säännöksiä, yleinen järjestelmä olisi laajennettava koskemaan tapauksia, joita mikään erityisjärjestelmä ei kata joko sen vuoksi, että kyseinen ammatti ei kuulu näihin järjestelmiin, tai sen vuoksi, että vaikka ammatti kuuluisikin johonkin tällaiseen erityisjärjestelmään, hakija ei täytä vaadittuja edellytyksiä voidakseen hyötyä siitä.

(18)

Sääntöjä, joiden nojalla voidaan ryhtyä harjoittamaan tiettyä kauppa-, teollisuus- tai käsiteollisuusalan toimintaa, olisi yksinkertaistettava niissä jäsenvaltioissa, joissa kyseiset ammatit ovat säänneltyjä, tapauksissa, joissa kyseistä toimintaa on harjoitettu toisessa jäsenvaltiossa kohtuullinen aika, josta ei ole liian kauan; samalla olisi kuitenkin säilytettävä tällaista toimintaa koskeva automaattisen tunnustamisen järjestelmä, joka perustuu ammattikokemukseen.

(19)

Vapaan liikkuvuuden ja lääkärien, yleissairaanhoidosta vastaavien sairaanhoitajien, hammaslääkärien, eläinlääkärien, kätilöiden, proviisorien ja arkkitehtien ammattipätevyydestä annettujen asiakirjojen vastavuoroisen tunnustamisen olisi pohjauduttava perusperiaatteeseen, joka on muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen automaattinen tunnustaminen koulutusta koskevien vähimmäisvaatimusten yhteensovittamisen perusteella. Lisäksi lääkärin, yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan, hammaslääkärin, eläinlääkärin, kätilön ja proviisorin ammatin harjoittamiseen ryhtymisen edellytyksenä olisi oltava, että henkilöllä on tietty koulutuksesta annettava asiakirja, joka takaa, että asianomainen on suorittanut asetettuja vähimmäisvaatimuksia vastaavan koulutuksen. Tätä järjestelmää olisi täydennettävä erilaisilla saavutetuilla oikeuksilla, joista pätevät ammattihenkilöt voivat hyötyä tietyin edellytyksin.

(20)

Lääkärien ja hammaslääkärien pätevöitymisjärjestelmän ominaispiirteiden ja vastavuoroista tunnustamista koskevan yhteisön säännöstön huomioon ottamiseksi on perusteltua säilyttää kaikille tämän direktiivin hyväksymispäivään mennessä tunnustetuille erikoisaloille automaattisen tunnustamisen periaate niillä lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisaloilla, jotka ovat yhteisiä ainakin kahdelle jäsenvaltiolle. Sitä vastoin järjestelmän yksinkertaistamiseksi automaattisen tunnustamisen periaatteen ulottaminen uusiin lääketieteen erikoisaloihin tämän direktiivin voimaantulon jälkeen olisi rajoitettava niihin, jotka ovat yhteisiä ainakin kahdelle viidesosalle jäsenvaltioista. Lisäksi tässä direktiivissä ei estetä jäsenvaltioita sopimasta omien sääntöjensä mukaisesta automaattisen tunnustamisen käytännöstä, joka koskee niitä lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisaloja, jotka ovat niille yhteisiä ja joita ei tunnusteta automaattisesti tämän direktiivin mukaisesti.

(21)	Lääkärin peruskoulutuksesta annettujen asiakirjojen automaattisen tunnustamisen ei pitäisi vaikuttaa jäsenvaltioiden toimivaltaan yhdistää tai olla yhdistämättä kyseiset asiakirjat ammattitoimintaan.

(22)

Kaikissa jäsenvaltioissa hammaslääkärin ammatin olisi oltava oma, lääkärin ammatista ja myös hammas- ja suusairauksien erikoislääkärin ammatista erillinen ammattinsa. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että hammaslääkärit saavat koulutuksensa aikana tarvittavan ammattitaidon toimintaan, johon sisältyy hampaiden, suun, leukojen ja niihin liittyvien kudosten poikkeavuuksien ja sairauksien ennaltaehkäisy, diagnosointi ja hoito. Hammaslääkärin ammattitoimintaa voisivat harjoittaa tässä direktiivissä tarkoitetun hammaslääkärin koulutuksesta annetun asiakirjan haltijat.

(23)	Ei ole osoittautunut toivottavaksi edellyttää yhtä yhdenmukaista kätilöiden koulutuslinjaa kaikissa jäsenvaltioissa. Sen sijaan jäsenvaltioiden olisi saatava päättää mahdollisimman vapaasti koulutuksensa järjestämisestä.

(24)	Yksinkertaistamisen vuoksi olisi käytettävä käsitettä ”proviisori”, jotta voidaan rajata koulutuksesta annettujen asiakirjojen automaattista tunnustamista koskevien säännösten soveltamisalaa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tästä toiminnasta annettujen kansallisten säännösten erityispiirteitä.

(25)

Proviisorin koulutuksesta annettujen asiakirjojen haltijat ovat lääkealan asiantuntijoita, ja heillä olisi periaatteessa oltava mahdollisuus päästä harjoittamaan kaikissa jäsenvaltioissa ainakin tiettyjä tämän alan toimia. Tällä direktiivillä määritellään tämä vähimmäisala, mutta sillä ei pitäisi voida rajoittaa sitä toimintaa, jota proviisorit saavat harjoittaa jäsenvaltioissa, erityisesti kliiniseen kemiaan kuuluvien analyysien osalta, eikä toisaalta voida myöntää heille yksinoikeutta, sillä yksinoikeuden myöntäminen kuuluu edelleen jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. Tämän direktiivin säännöksillä ei rajoiteta jäsenvaltioiden mahdollisuutta asettaa lisäkoulutusvaatimuksia niiden toimintojen harjoittamiselle, jotka eivät kuulu yhteensovitettuun toiminnan vähimmäisalaan. Näin ollen vastaanottavan jäsenvaltion olisi voitava asettaa näitä vaatimuksia kansalaisille, joilla on tämän direktiivin mukaisesti automaattisesti tunnustettava koulutuksesta annettu asiakirja.

(26)

Tällä direktiivillä ei yhteensoviteta kaikkia farmasian alan toiminnan aloittamisen ja harjoittamisen edellytyksiä. Etenkin apteekkien maantieteellisestä jakaumasta ja lääkejakelun yksinoikeudesta päättämisen olisi kuuluttava edelleen jäsenvaltioille. Tässä direktiivissä ei puututa niihin jäsenvaltioiden lakeihin, asetuksiin ja hallinnollisiin määräyksiin, joissa kielletään yrityksiltä tiettyjen farmasian alan toimintojen harjoittaminen tai asetetaan tiettyjä edellytyksiä näiden toimintojen harjoittamiseksi.

(27)

Arkkitehtuuri, rakennusten laatu ja niiden sopeutuminen ympäristöönsä sekä luonnon- ja kaupunkiympäristön ja yhteisen sekä yksityisen kulttuuriperinnön kunnioittaminen koskettavat kaikkia. Tästä syystä koulutuksesta annettujen asiakirjojen vastavuoroisen tunnustamisen olisi perustuttava laadullisiin ja määrällisiin arviointiperusteisiin, joiden avulla huolehditaan siitä, että tunnustettujen koulutuksesta annettujen asiakirjojen haltijoilla on edellytykset ymmärtää ja ilmaista käytännössä yksilöiden, yhteiskunnan eri ryhmien ja yhteisöjen tarpeet tilasuunnittelussa, rakennusten suunnittelussa, sijoittelussa ja rakentamisessa, arkkitehtuuriperinnön säilyttämisessä ja kohentamisessa sekä luonnon tasapainon säilyttämisessä.

(28)

Arkkitehtuurin alaa ja arkkitehdin ammattitoiminnan aloittamista ja harjoittamista koskevat kansalliset säädökset ovat laajuudeltaan hyvin erilaisia. Useimmissa jäsenvaltioissa arkkitehtuurin alalla toimivat ovat säädösten mukaan tai käytännössä henkilöitä, joilla on arkkitehdin arvo sekä sen lisäksi mahdollisesti jokin muu arvo, vaikka tällaisilla henkilöillä ei kuitenkaan ole yksinoikeutta mainittuun toimintaan, ellei laissa toisin säädetä. Tällä alalla tai sen osa-alueilla voivat toimia myös muiden ammattikuntien edustajat, varsinkin insinöörit, joilla on rakennustekninen erikoiskoulutus. Tämän direktiivin yksinkertaistamiseksi olisi käytettävä käsitettä ”arkkitehti”, jotta voidaan rajata arkkitehtuurin alan koulutuksesta annettujen asiakirjojen automaattista tunnustamista koskevien säännösten soveltamisala, sanotun kuitenkaan rajoittamatta näistä toiminnoista annettujen kansallisten säännösten erityispiirteitä.

(29)

Jos säännellyn ammatin kansallisella ja Euroopan tasolla edustava ammattijärjestö tai -yhdistys perustellusti vaatii erityisiä säännöksiä, jotka koskevat ammattipätevyyden tunnustamista koulutuksen vähimmäisvaatimusten koordinoinnin perusteella, komissio arvioi, onko aiheellista antaa ehdotus tämän direktiivin muuttamisesta.

(30)	Ammattipätevyyden tunnustamisjärjestelmän tehokkaan toiminnan varmistamiseksi olisi määritettävä sen täytäntöönpanoa koskevat yhdenmukaiset muodollisuudet ja menettelysäännöt sekä tietyt ammatin harjoittamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

(31)	Koska jäsenvaltioiden välinen ja jäsenvaltioiden ja komission välinen yhteistyö on omiaan helpottamaan tämän direktiivin täytäntöönpanoa ja siitä johtuvien velvoitteiden noudattamista, olisi asetettava sitä koskevat yksityiskohtaiset menettelysäännöt.

(32)

Ammattihenkilöiden vapaata liikkuvuutta voisi helpottaa se, että ammattiyhdistykset ja -järjestöt ottaisivat käyttöön Euroopan tason ammattikortin, jolloin erityisesti tiedonvaihto vastaanottavan jäsenvaltion ja kotijäsenvaltion välillä nopeutuisi. Ammattikortin olisi mahdollistettava eri jäsenvaltioihin sijoittautuvien ammattihenkilöiden uran seuranta. Kortti voisi tietosuojasäännöksiä tarkasti noudattaen sisältää tiedot henkilön ammattipätevyydestä (yliopisto tai laitokset, joissa tämä on opiskellut, hankittu pätevyys, ammattikokemus), henkilön laillisesta sijoittautumisesta, hänelle mahdollisesti langetetuista ammatin harjoittamiseen liittyvistä rangaistuksista ja tiedot vastaavasta toimivaltaisesta viranomaisesta.

(33)

Tunnustamisjärjestelmän avoimuus voidaan varmistaa perustamalla yhteystahojen verkko, jonka tehtävänä on antaa jäsenvaltioiden kansalaisille tietoa ja avustaa heitä. Yhteystahot antavat kaikki tunnustamismenettelyyn liittyvät tiedot ja osoitteet kansalaisille, jotka niitä pyytävät, sekä komissiolle. Se, että kukin jäsenvaltio nimeää yhden tähän verkkoon kuuluvan yhteystahon, ei vaikuta toimivallan järjestämiseen kansallisella tasolla. Se ei esimerkiksi estä sitä, että kansallisella tasolla nimettäisiin useita virastoja, koska edellä mainittuun verkkoon kuuluva yhteystaho vastaisi eri virastojen välisestä koordinoinnista ja antaisi kansalaisille tarvittaessa tiedot asianomaisesta toimivaltaisesta virastosta.

(34)

Alakohtaisissa direktiiveissä ja yleisessä järjestelmässä perustettujen eri tunnustamisjärjestelmien hallinnointi on osoittautunut raskaaksi ja monimutkaiseksi. Sen vuoksi on syytä yksinkertaistaa tämän direktiivin hallinnointia ja sen ajantasaistamista tieteen ja tekniikan kehityksen huomioon ottamiseksi, erityisesti silloin, kun koulutuksen vähimmäisvaatimukset on yhteensovitettu koulutuksesta annettujen asiakirjojen automaattista tunnustamista varten. Tätä varten olisi perustettava yksi ammattipätevyyden tunnustamista käsittelevä komitea, jotta voidaan taata eri ammatinharjoittajia edustavien järjestöjen asianmukainen osallistuminen myös Euroopan tasolla.

(35)	Tämän direktiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (20) mukaisesti.

(36)	Jäsenvaltiot laativat tämän direktiivin täytäntöönpanosta määräaikaisia kertomuksia, jotka sisältävät tilastotietoja; näiden kertomusten avulla voidaan selvittää ammattipätevyyden tunnustamista koskevan järjestelmän vaikutukset.

(37)	On syytä säätää tarkoituksenmukaisesta menettelystä tilapäisten toimenpiteiden käyttöön ottamiseksi siinä tapauksessa, että tämän direktiivin jonkin säännöksen soveltamisesta aiheutuu merkittäviä ongelmia jäsenvaltiossa.

(38)	Tämän direktiivin säännökset eivät vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan siltä osin kuin on kyse niiden kansallisen sosiaaliturvajärjestelmän organisoinnista ja niiden toimintojen määrittämisestä, joita voidaan harjoittaa kyseisen järjestelmän piirissä.

(39)

Tieteen ja tekniikan nopean kehityksen vuoksi elinikäisellä oppimisella on erityistä merkitystä useissa ammateissa. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden asiana on määrätä yksityiskohtaisista säännöistä, joiden mukaisesti asianmukaisella ammatillisella jatkokoulutuksella varmistetaan, että ammattihenkilöt pysyvät tieteen ja tekniikan kehityksen tasalla.

(40)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän direktiivin tavoitteita, eli ammattipätevyyden tunnustamista koskevien sääntöjen järkeistämistä, yksinkertaistamista ja parantamista, vaan ne voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Kyseisessä artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen.

(41)	Tämän direktiivin soveltaminen ei rajoita perustamissopimuksen 39 artiklan 4 kohdan eikä 45 artiklan soveltamista etenkään notaarien osalta.

(42)

Direktiiviä sovelletaan sijoittautumisoikeuden ja palvelujen tarjoamisen osalta, tämän kuitenkaan rajoittamatta muiden ammattipätevyyden tunnustamista koskevien erityisten oikeussäännösten soveltamista, joita on esimerkiksi liikenteen, vakuutusedustuksen ja lakisääteisen tilintarkastuksen aloilla. Tämä direktiivi ei vaikuta asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22 päivänä maaliskuuta 1977 annetun neuvoston direktiivin 77/249/ETY (21) soveltamiseen asianajajien palvelujen tarjoamisen osalta tai asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16 päivänä helmikuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY (22) soveltamiseen asianajajien sijoittautumisoikeuden osalta. Lakimiesten ammattipätevyyden tunnustamisen välitöntä sijoittautumista varten vastaanottavan jäsenvaltion ammattinimikkeellä olisi kuuluttava tämän direktiivin soveltamisalaan.

(43)

Tämä direktiivi koskee, siltä osin kuin vapaat ammatit ovat säänneltyjä, myös ”vapaan ammatin harjoittajia”, joilla tässä direktiivissä tarkoitetaan henkilöitä, jotka erityisen ammattipätevyyden nojalla henkilökohtaisesti, omavastuisesti ja ammatillisesti riippumattomasti tuottavat henkisiä palveluja toimeksiantajan edun tai yleisen edun vuoksi. Vapaan ammatin harjoittajan toiminta voi jäsenvaltioissa olla perustamissopimuksen määräysten mukaisesti valtiollisen lainsäädännön ja kulloisenkin ammattiryhmän sen puitteissa itsenäisesti laatimien sääntöjen mukaisesti erityisten ammattioikeudellisten sidonnaisuuksien alaista, joilla taataan ammatillisuus, palvelujen laatu sekä luottamuksellinen suhde asiakkaan kanssa.

(44)	Tämän direktiivin soveltaminen ei rajoita toimenpiteitä, jotka ovat välttämättömiä kuluttajien ja terveyden korkeatasoisen suojan takaamiseksi,

OVAT ANTANEET TÄMÄN DIREKTIIVIN:

I OSASTO

YLEISET SÄÄNNÖKSET

1 artikla

Tarkoitus

Tässä direktiivissä vahvistetaan säännöt, joiden mukaisesti jäsenvaltion, joka vaatii säännellyn ammatin harjoittamisen aloittamiseksi tai sen harjoittamiseksi alueellaan määrättyä ammattipätevyyttä (jäljempänä ”vastaanottava jäsenvaltio”), on tunnustettava kyseisen ammatin harjoittamisen aloittamiseen ja sen harjoittamiseen ammattipätevyys, joka on hankittu yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa (jäljempänä ”kotijäsenvaltio”) ja joka antaa kyseisen pätevyyden haltijalle oikeuden harjoittaa siellä samaa ammattia.

2 artikla

Soveltamisala

1.   Tätä direktiiviä sovelletaan niihin jäsenvaltion kansalaisiin, jotka haluavat harjoittaa säänneltyä ammattia joko itsenäisinä ammatinharjoittajina tai palkattuina työntekijöinä, vapaiden ammattien harjoittajat mukaan luettuina, muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa he ovat hankkineet ammattipätevyytensä.

2.   Kukin jäsenvaltio voi antaa oman lainsäädäntönsä mukaisesti jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka ovat hankkineet ammattipätevyyden muualla kuin jossakin jäsenvaltiossa, luvan harjoittaa alueellaan 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua säänneltyä ammattia. Tämän direktiivin III osaston III luvun soveltamisalaan kuuluvien ammattien ensimmäisessä tunnustamisessa on noudatettava mainitussa luvussa tarkoitettuja koulutuksen vähimmäisvaatimuksia.

3.   Jos muussa yhteisön oikeuden säädöksessä vahvistetaan järjestelyjä, jotka suoraan koskevat ammattipätevyyden tunnustamista tietyn säännellyn ammatin osalta, tämän direktiivin vastaavia säännöksiä ei sovelleta.

3 artikla

Määritelmät

1.   Tässä direktiivissä tarkoitetaan

a)

”säännellyllä ammatilla” yhdestä tai useammasta toiminnan lajista koostuvaa ammattitoimintaa, jonka aloittamisen tai harjoittamisen tai jonkin harjoittamisen muodon edellytyksenä on, suoraan tai välillisesti, lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten nojalla tietyn ammattipätevyyden omaaminen; yksi tällainen ammattitoiminnan harjoittamisen muoto on sellaisen ammattinimikkeen käyttö, johon lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten nojalla vain tietyn ammattipätevyyden omaavilla henkilöillä on oikeus. Kun ensimmäistä virkettä ei sovelleta, säänneltyyn ammattiin rinnastetaan 2 kohdassa tarkoitettu ammatti;

b)	”ammattipätevyydellä” pätevyyttä, josta on osoituksena ammattipätevyydestä annettu asiakirja, 11 artiklan a alakohdan i alakohdassa tarkoitettu pätevyystodistus ja/tai ammattikokemus;

c)

”muodollista pätevyyttä osoittavalla asiakirjalla” jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti nimetyn viranomaisen antamia tutkintotodistuksia, todistuksia ja muita muodollista pätevyyttä osoittavia asiakirjoja pääosin yhteisössä suoritetusta ammatillisesta koulutuksesta. Kun ensimmäistä virkettä ei sovelleta, muodollista pätevyyttä osoittavaan asiakirjaan rinnastetaan 3 kohdassa tarkoitettu asiakirja;

d)	”toimivaltaisella viranomaisella” viranomaista tai elintä, jotka jäsenvaltiot ovat valtuuttaneet myöntämään tai ottamaan vastaan tutkintotodistuksia ja muita asiakirjoja tai tietoja, sekä ottamaan vastaan hakemuksia ja tehdä tässä direktiivissä tarkoitettuja päätöksiä;

e)

”säännellyllä ammatillisella koulutuksella” koulutusta, joka on erityisesti suunnattu tietyn ammatin harjoittamiseen ja käsittää koulutuksen, jota tarvittaessa täydennetään ammattiin perehdyttävällä koulutuksella tai työharjoittelulla tai työelämään tutustumisella. Ammatillisen koulutuksen, työharjoittelun tai työkokemuksen rakenne ja taso määritellään asianomaisen jäsenvaltion laeissa, asetuksissa tai hallinnollisissa määräyksissä, tai niitä valvoo tai ne hyväksyy kyseistä tehtävää varten nimetty viranomainen;

f)	”ammattikokemuksella” kyseisen ammatin tosiasiallista ja luvallista harjoittamista jäsenvaltiossa;

g)

”sopeutumisajalla” säännellyn ammatin harjoittamista vastaanottavassa jäsenvaltiossa kyseisen ammatin pätevän harjoittajan valvonnassa siihen mahdollisesti liittyvine täydennyskoulutuksineen. Ohjatusta harjoitteluajasta tehdään arviointi. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen antaa määräykset sopeutumisaikaa ja sen arviointia sekä muuttajan asemaa harjoitteluaikana koskevista seikoista. Kyseisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset vahvistavat harjoittelijan aseman vastaanottavassa valtiossa erityisesti oleskeluluvan ja velvoitteiden, sosiaalisten oikeuksien ja etuuksien, korvauksien ja palkkauksen osalta yhteisön asianmukaisen lainsäädännön mukaisesti;

h)

”kelpoisuuskokeella” vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten laatimaa, yksinomaan ammatillista tietämystä mittaavaa koetta, jonka tarkoituksena on arvioida hakijan kykyä harjoittaa säänneltyä ammattia kyseisessä jäsenvaltiossa. Tätä koetta varten toimivaltaisten viranomaisten on laadittava kyseisen jäsenvaltion edellyttämän koulutuksen ja hakijan saaman koulutuksen vertailuun perustuva luettelo aiheista, jotka eivät sisälly hakijan tutkintotodistukseen tai muuhun muodollista pätevyyttä osoittavaan asiakirjaan. Kelpoisuuskokeessa on otettava huomioon, että hakija on pätevä ammatinharjoittaja kotijäsenvaltiossa tai jäsenvaltiossa, josta hän tulee. Sen tulee sisältää edellä tarkoitetusta luettelosta valittavat aiheet, joiden tuntemusta pidetään olennaisen tärkeänä, jotta hakija voi harjoittaa ammattiaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Koe voi sisältää kysymyksiä myös vastaanottavassa jäsenvaltiossa kyseiseen toimintaan sovellettavan hyvän ammattitavan tuntemuksesta. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset määräävät kelpoisuuskokeen yksityiskohtaisista säännöistä ja määrittävät kyseisessä valtiossa kelpoisuuskokeeseen valmistautuvan hakijan aseman;

i)

”yritysjohtajalla” sellaista henkilöä, joka on toiminut kyseisen ammattialan yrityksessä i) joko yritysjohtajana tai yrityksen sivuliikkeen johtajana, tai ii) yrityksen omistajan tai johtajan sijaisena, jos kyseiseen tehtävään liittyvä vastuu vastaa kyseisen omistajan tai johtajan vastuuta, taikka iii) johtavassa asemassa yrityksen kaupallisissa ja/tai teknisissä tehtävissä, mihin on kuulunut vastuu yhdestä tai useammasta yrityksen osastosta.

2.   Säännellyksi ammatiksi rinnastetaan liitteessä I tarkoitetun yhdistyksen tai järjestön jäsenten harjoittama ammatti.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen yhdistysten tai järjestöjen tarkoituksena on erityisesti edistää ja ylläpitää korkeaa tasoa kyseisellä ammattialalla. Jäsenvaltio on ne tätä varten erityisesti tunnustanut, ja ne myöntävät muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan jäsenilleen, huolehtivat, että yhdistyksen tai järjestön jäsenet noudattavat sen määräämiä ammattisääntöjä, ja myöntävät heille oikeuden käyttää tätä koulutuksesta annettua asiakirjaa vastaavaa nimikettä, lyhennettä tai asemaa.

Silloin kun jäsenvaltio tunnustaa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun yhdistyksen tai järjestön, sen on ilmoitettava siitä komissiolle, joka julkaisee asianmukaisen ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

3.   Muodollista pätevyyttä osoittavaan asiakirjaan rinnastetaan kolmannessa maassa myönnetty muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja edellyttäen, että asiakirjan haltijalla on kolmen vuoden ammattikokemus kyseiseltä ammattialalta sen jäsenvaltion alueella, joka on tunnustanut kyseisen asiakirjan 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti ja joka on antanut siitä todistuksen.

4 artikla

Tunnustamisen vaikutukset

1.   Ammattipätevyyden tunnustaminen vastaanottavassa jäsenvaltiossa antaa edunsaajalle oikeuden ryhtyä harjoittamaan kyseisessä jäsenvaltiossa samaa ammattia kuin se, johon kyseisellä henkilöllä on pätevyys kotijäsenvaltiossaan, sekä harjoittaa sitä siellä samoin edellytyksin kuin vastaanottavan jäsenvaltion omat kansalaiset.

2.   Tässä direktiivissä ammatti, jota hakija haluaa harjoittaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, on sama kuin se ammatti, johon kyseisellä henkilöllä on pätevyys kotijäsenvaltiossaan, jos ammatin käsittämät toiminnan lajit ovat vastaavanlaiset.

II OSASTO

PALVELUJEN TARJOAMISEN VAPAUS

5 artikla

Palvelujen tarjoamisen vapauden periaate

1.   Jäsenvaltiot eivät voi mistään ammattipätevyyteen liittyvästä syystä rajoittaa palvelujen tarjoamisen vapautta toisessa jäsenvaltiossa,

a)	jos palvelun tarjoaja on laillisesti sijoittautunut jäsenvaltioon (jäljempänä ”sijoittautumisjäsenvaltio”) harjoittaakseen siellä samaa ammattia ja jos ammatti on säännelty kyseisessä valtiossa, ja

b)

palvelun tarjoajan muuttaessa, jos palvelun tarjoaja on harjoittanut asianomaista ammattia sijoittautumisjäsenvaltiossa vähintään kahden vuoden ajan viimeisten kymmenen vuoden aikana, mikäli ammatti ei ole säännelty sijoittautumisjäsenvaltiossa. Kahden vuoden kokemusta koskevaa ehtoa ei sovelleta, jos joko ammattikoulutus tai ammattiin johtava koulutus on säännelty, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteisön oikeuden erityissäännösten ja tämän direktiivin 6 ja 7 artiklan soveltamista.

2.   Tämän osaston säännöksiä sovelletaan ainoastaan, jos palvelun tarjoaja siirtyy vastaanottavan jäsenvaltion alueelle harjoittaakseen väliaikaisesti ja satunnaisesti 1 kohdassa tarkoitettua ammattia.

Palvelun tarjoamisen väliaikaisuutta ja satunnaisuutta arvioidaan tapauskohtaisesti ja erityisesti palvelujen tarjoamisen keston, toistuvuuden, säännöllisyyden ja jatkuvuuden perusteella.

3.   Siinä tapauksessa, että palvelun tarjoaja siirtyy, häneen sovelletaan niitä ammatillisia, lakisääteisiä tai hallinnollisia käytännesääntöjä, jotka koskevat välittömästi ammattipätevyyttä, kuten ammattien määrittelyä, ammattinimikkeiden käyttöä sekä vakavaa ammattivirhettä, joka liittyy välittömästi ja nimenomaisesti kuluttajansuojaan ja turvallisuuteen, sekä kurinpitosäännöksiä, joita vastaanottavassa jäsenvaltiossa sovelletaan samaa ammattia harjoittaviin palvelun tarjoajiin.

6 artikla

Vapautukset

Vastaanottavan jäsenvaltion on 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti vapautettava toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet palvelun tarjoajat vastaanottavan jäsenvaltion alueelle sijoittautuneille ammattihenkilöille asetetuista vaatimuksista, jotka koskevat

a)

ammatillisen järjestön tai elimen myöntämää lupaa tai sen rekisteriin merkitsemistä tai jäsenyyttä. Jotta jäsenvaltioiden alueella voimassa olevia kurinpitosäännöksiä olisi helpompi soveltaa 5 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jäsenvaltiot voivat määrätä väliaikaisesta automaattisesta rekisteröinnistä ammatilliseen järjestöön tai elimeen tai tällaisen järjestön tai elimen muodollisesta jäsenyydestä edellyttäen, että se ei millään tavalla hidasta tai monimutkaista palvelujen tarjoamista eikä aiheuta palvelun tarjoajalle ylimääräisiä kuluja. Toimivaltainen viranomainen toimittaa asianomaiselle ammatilliselle järjestölle tai elimelle jäljennöksen ilmoituksesta ja tarvittaessa 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta uusimisesta sekä 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen kansanterveyteen ja yleiseen turvallisuuteen vaikuttavien ammattien tai III osaston III luvun nojalla automaattisen tunnustamisen piiriin kuuluvien ammattien osalta 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista asiakirjoista, ja tämä on katsottava kyseistä tarkoitusta varten tehdyksi väliaikaiseksi automaattiseksi rekisteröinniksi tai muodolliseksi jäsenyydeksi;

b)	rekisteröitymistä julkisoikeudelliseen sosiaaliturvalaitokseen vakuutettujen hyväksi harjoitettavaan toimintaan liittyvien tilien selvittämiseksi vakuutuslaitoksen kanssa.

Palvelun tarjoajan on kuitenkin ennakkoon tai kiireellisissä tapauksissa jälkikäteen ilmoitettava b alakohdassa tarkoitetulle laitokselle palvelun tarjoamisesta.

7 artikla

Ennakkoilmoitus, joka on tehtävä, jos palvelujen tarjoaja siirtyy

1.   Jäsenvaltiot voivat vaatia, että palvelun tarjoaja, joka ensimmäistä kertaa siirtyy yhdestä jäsenvaltiosta toiseen tarjotakseen palveluja, tekee asiasta kirjallisen ennakkoilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle; ilmoituksen on sisällettävä yksityiskohtaiset tiedot vakuutusturvasta tai vastaavasta henkilökohtaisesta tai kollektiivisesta ammatillista vastuuta koskevasta suojasta. Ilmoitus on uusittava kerran vuodessa, jos palvelun tarjoaja aikoo tarjota kyseisessä jäsenvaltiossa palveluja väliaikaisesti tai satunnaisesti kyseisen vuoden aikana. Palvelun tarjoaja voi antaa ilmoituksen millä tahansa tavalla.

2.   Kun palvelua tarjotaan ensimmäistä kertaa tai jos asiakirjoilla osoitettu tilanne on merkittävästi muuttunut, jäsenvaltiot voivat lisäksi vaatia, että ilmoitukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:

a)	todiste palvelun tarjoajan kansalaisuudesta;

b)	todistus siitä, että asiakirjan haltija on laillisesti sijoittautunut jäsenvaltioon harjoittaakseen siellä kyseistä toimintaa ja että häneltä ei ole edes väliaikaisesti evätty lupaa ammatin harjoittamiseen todistuksen antamisajankohtana;

c)	todiste ammattipätevyydestä;

d)	5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa todiste, joka voidaan antaa millä tahansa tavalla, siitä, että palvelun tarjoaja on harjoittanut kyseistä toimintaa vähintään kahden vuoden ajan viimeisten kymmenen vuoden aikana;

e)	turvallisuusalan ammattien yhteydessä todistus siitä, ettei henkilön ole tuomioistuimen päätöksellä todettu syyllistyneen rikokseen, jos jäsenvaltio vaatii tällaista todistusta omilta kansalaisiltaan.

3.   Palvelun tarjoamisen on tapahduttava käyttämällä sijoittautumisjäsenvaltion ammattinimikettä silloin kun kyseisessä jäsenvaltiossa on nimike asianomaista ammattitoimintaa varten. Kyseinen nimike on ilmoitettava sijoittautumisjäsenvaltion virallisella kielellä tai jollakin sen virallisista kielistä siten, että vältetään sen sekaantuminen vastaanottavan jäsenvaltion ammattinimikkeeseen. Siinä tapauksessa, että kyseistä ammattinimikettä ei sijoittautumisjäsenvaltiossa ole, palvelun tarjoajan on ilmoitettava tutkintonimikkeensä kyseisen jäsenvaltion virallisella kielellä tai jollakin sen virallisista kielistä. Palvelu tarjotaan poikkeuksellisesti vastaanottavan jäsenvaltion ammattinimikkeellä III osaston III luvussa tarkoitetuissa tapauksissa.

4.   Kun palvelua tarjotaan ensimmäistä kertaa sellaisten säänneltyjen ammattien tapauksessa, joilla on kansanterveyteen ja yleiseen turvallisuuteen liittyviä vaikutuksia ja joihin ei sovelleta III osaston III luvun mukaista automaattista tunnustamista, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi tarkistaa palvelun tarjoajan ammattipätevyyden ennen kuin palvelua tarjotaan ensimmäistä kertaa. Tällaisia etukäteistarkastuksia voidaan tehdä ainoastaan tapauksissa, joissa tarkastusten tarkoituksena on välttää palvelun tarjoajan ammatillisen epäpätevyyden vuoksi palvelun vastaanottajan terveydelle tai turvallisuudelle aiheutuva vakava haitta ja joissa ei ylitetä sitä, mikä on tätä tarkoitusta varten tarpeellista.

Toimivaltaisen viranomaisen on pyrittävä ilmoittamaan palvelun tarjoajalle kuukauden kuluessa ilmoituksen ja siihen liitettävien asiakirjojen vastaanottamisesta joko päätöksestään olla tarkistamatta palvelun tarjoajan ammattipätevyyttä tai tällaisen tarkastuksen tulos. Jos tarkastus jonkin vaikeuden vuoksi viivästyy, toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava palvelun tarjoajalle ensimmäisen kuukauden kuluessa viivästyksen syy ja esitettävä arvio päätöksentekoajankohdasta. Päätös on tehtävä kahden kuukauden kuluessa täydellisten asiakirjojen vastaanottamisesta.

Mikäli palvelun tarjoajan ammattipätevyyden ja vastaanottavan jäsenvaltion edellyttämän koulutuksen välillä on olennainen ero, joka saattaa vaarantaa kansanterveyden tai yleisen turvallisuuden, vastaanottavan jäsenvaltion on annettava palvelun tarjoajalle mahdollisuus osoittaa erityisesti kelpoisuuskokeen avulla, että tämä on hankkinut puuttuvat tiedot ja pätevyyden. Palvelun tarjoaminen on joka tapauksessa voitava aloittaa kuukauden kuluessa siitä, kun edellisen alakohdan mukainen päätös on tehty.

Mikäli toimivaltainen viranomainen ei ole vastannut edellä olevien alakohtien mukaisissa määräajoissa, palvelun tarjoaminen voidaan aloittaa.

Siinä tapauksessa, että pätevyys on tarkistettu tämän kohdan mukaisesti, palvelun tarjoamisessa on käytettävä vastaanottavan jäsenvaltion ammattinimikettä.

8 artikla

Hallinnollinen yhteistyö

1.   Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat pyytää sijoittautumisjäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta kunkin palvelun tarjoamisen osalta kaikkia sellaisia tietoja, jotka koskevat palvelun tarjoajan sijoittautumisen laillisuutta ja moitteetonta toimintaa sekä sitä, että ammatillisia kurinpito- tai rikosoikeudellisia seuraamuksia ei ole langetettu. Sijoittautumisjäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava nämä tiedot 56 artiklan mukaisesti.

2.   Toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava kaikkien tarvittavien tietojen vaihto, jotta palvelun vastaanottajan tekemä valitus palvelun tarjoajasta voidaan käsitellä asianmukaisesti. Palvelun vastaanottajille on ilmoitettava valituksen tuloksesta.

9 artikla

Palvelun vastaanottajille ilmoitettavat tiedot

Silloin kun palvelun tarjoamisessa on käytetty sijoittautumisjäsenvaltion ammattinimikettä tai palvelun tarjoajan tutkintonimikettä, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat muiden yhteisön lainsäädäntöön sisältyvien tiedottamista koskevien vaatimusten lisäksi edellyttää, että palvelun tarjoaja antaa palvelun vastaanottajalle seuraavat tiedot tai jotkin niistä:

a)	siinä tapauksessa, että palvelun tarjoaja on merkitty kaupparekisteriin tai muuhun vastaavaan julkiseen rekisteriin, maininta kyseisestä rekisteristä sekä rekisterinumero tai muu vastaava rekisterimerkinnän tunnistamistapa;

b)	siinä tapauksessa, että toiminta on sijoittautumisjäsenvaltiossa luvanvaraista, toimivaltaisen valvontaviranomaisen nimi ja osoite;

c)	ammattijärjestö tai vastaava elin, jonka rekisteriin palvelun tarjoaja on merkitty;

d)	ammattinimike tai, jos tällaista nimikettä ei ole, palvelun tarjoajan tutkintonimike ja jäsenvaltio, jossa nimike on annettu;

e)

siinä tapauksessa, että palvelun tarjoaja harjoittaa arvonlisäveron alaista toimintaa, jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta — yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun neuvoston kuudennen direktiivin 77/388/ETY (23) 22 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu alv-tunniste;

f)	yksityiskohtaiset tiedot vakuutusturvasta tai vastaavasta henkilökohtaisesta tai kollektiivisesta ammatillista vastuuta koskevasta suojasta.

III OSASTO

SIJOITTAUTUMISVAPAUS

I LUKU

Koulutuksesta annettavien asiakirjojen yleinen tunnustamisjärjestelmä

10 artikla

Soveltamisala

Tätä lukua sovelletaan kaikkiin niihin ammatteihin, jotka eivät kuuluu tämän osaston II ja III luvun soveltamisalaan, sekä seuraavissa tapauksissa, joissa hakija ei jostain erityisestä ja poikkeuksellisesta syystä täytä mainituissa luvuissa säädettyjä edellytyksiä:

a)	liitteessä IV luetellut toiminnat, jos siirtotyöläinen ei täytä 17, 18 ja 19 artiklassa säädettyjä edellytyksiä;

b)

peruskoulutuksen saaneet lääkärit, erikoislääkärit, yleissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitajat, hammaslääkärit, erikoishammaslääkärit, eläinlääkärit, kätilöt, proviisorit ja arkkitehdit, jos siirtotyöläinen ei täytä 23, 27, 33, 37, 39, 43 ja 49 artiklassa säädettyjä tosiasiallisen ja luvallisen ammatin harjoittamisen edellytyksiä;

c)	arkkitehdit, jos siirtotyöntekijällä on asiakirja muodollisesta pätevyydestä, jota ei ole lueteltu liitteessä V olevassa 5.7 kohdassa;

d)

lääkärit, sairaanhoitajat, hammaslääkärit, eläinlääkärit, kätilöt, proviisorit ja arkkitehdit, joilla on asiakirja muodollisesta erityispätevyydestä, joka saadaan liitteessä V olevassa 5.1.1, 5.2.2, 5.3.2, 5.4.2, 5.5.2, 5.6.2 ja 5.7.1 kohdassa tarkoitettuun nimikkeeseen johtavan koulutuksen jälkeen ja ainoastaan asiaan kuuluvan erikoisalan tunnustamiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 21 artiklan 1 kohdan sekä 23 ja 27 artiklan soveltamista;

e)

yleissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitajat ja erikoissairaanhoitajat, joilla on muodollista erityispätevyyttä osoittava asiakirja, joka saadaan liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa tarkoitettuun nimikkeeseen johtavan koulutuksen jälkeen, silloin kun siirtotyöntekijä hakee tunnustamista toisessa jäsenvaltiossa, jossa erikoissairaanhoitajat harjoittavat asiaan kuuluvia ammattitoimintoja ilman yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutusta;

f)

erikoissairaanhoitajat, joilla ei ole yleissairaanhoidosta vastaavan hoitajan koulutusta, jos siirtotyöntekijä hakee tunnustamista toisessa jäsenvaltiossa, jossa asiaan kuuluvia ammattitoimintoja harjoittavat yleissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitajat, erikoissairaanhoitajat, joilla ei ole yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutusta, tai erikoissairaanhoitajat, joilla on muodollista erityispätevyyttä osoittava asiakirja, joka saadaan liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa tarkoitettuun nimikkeeseen johtavan koulutuksen jälkeen;

g)	siirtotyöntekijät, jotka täyttävät 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

11 artikla

Pätevyystasot

Jäljempänä olevan 13 artiklan soveltamiseksi ammattipätevyys jaetaan seuraaviin tasoihin:

a)

kotijäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti nimetyn toimivaltaisen viranomaisen antama pätevyystodistus, jonka perustana on i) joko koulutus, joka ei kuulu b, c, d tai e alakohdassa määriteltyjen todistusten tai tutkintotodistusten piiriin, tai tietty koe, jota ei edellä koulutus tai ammatin harjoittaminen jäsenvaltiossa täysipäiväisesti ja yhtäjaksoisesti kolme vuotta tai osa-aikaisesti vastaavan ajan kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana, tai ii) perus- tai keskiasteen yleissivistävä koulutus, jonka suorittaneen todistetaan hallitsevan yleissivistävät tiedot;

b)

todistus, joka annetaan sellaisen keskiasteen koulutuksen suorittamisesta, joka on i) joko yleissivistävää koulutusta, jota on täydennetty muilla kuin c alakohdassa tarkoitetuilla ammatillisilla opinnoilla tai koulutuksella ja/tai tämän koulutuksen lisäksi vaadittavalla harjoittelulla tai ammatin harjoittamisella, tai ii) teknistä tai ammatillista koulutusta, jota on tarvittaessa täydennetty i alakohdassa tarkoitetuilla ammatillisilla opinnoilla tai koulutuksella ja/tai tämän koulutuksen lisäksi vaadittavalla harjoittelulla tai ammatin harjoittamisella;

c)

tutkintotodistus, joka annetaan i) joko muun kuin d ja e alakohdassa määritellyn keskiasteen jälkeisen koulutuksen suorittamisesta, jonka kesto on vähintään yksi vuosi tai sitä vastaava aika osa-aikaisesti ja jonka yhtenä pääsyvaatimuksena on pääsääntöisesti yliopistoon tai korkea-asteen koulutukseen pääsyn vaatimuksena olevan keskiasteen koulutuksen tai vastaavan toisen asteen koulutuksen suorittaminen, sekä keskiasteen jälkeisen koulutuksen lisäksi mahdollisesti vaadittavasta ammatillisesta koulutuksesta, tai ii) säännellyn ammatin ollessa kyseessä, koulutuksesta, jossa on i alakohdassa mainittua koulutustasoa vastaava liitteessä II oleva erityisrakenne ja joka johtaa vastaavaan ammatilliseen tasoon sekä antaa valmiudet vastaavantasoisiin vastuisiin ja tehtäviin. Liitteessä II olevaa luetteloa voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen sellaisen koulutuksen ottamiseksi huomioon, joka vastaa edeltävässä virkkeessä esitettyjä vaatimuksia;

d)

tutkintotodistus, joka annetaan sellaisen keskiasteen jälkeisen koulutuksen suorittamisesta, jonka kesto on vähintään kolme mutta enintään neljä vuotta tai sitä vastaava aika osa-aikaisesti ja jota annetaan yliopistossa, korkeakoulussa tai muussa samantasoisessa oppilaitoksessa, sekä keskiasteen jälkeisen koulutuksen lisäksi mahdollisesti vaadittavasta ammatillisesta koulutuksesta;

e)

tutkintotodistus, joka osoittaa sen haltijan suorittaneen keskiasteen jälkeisen vähintään neljä vuotta kestävän koulutuksen tai sitä vastaavan ajan osa-aikaisesti yliopistossa tai korkea-asteen oppilaitoksessa tai muussa samantasoisessa koulutuslaitoksessa ja tarvittaessa suorittaneen keskiasteen jälkeisen koulutuksen lisäksi vaadittavan ammatillisen koulutuksen.

12 artikla

Rinnasteinen ammattipätevyys

Edellä 11 artiklassa tarkoitettuna muodollista pätevyyttä osoittavana asiakirjana on pidettävä muodollista pätevyyttä osoittavaa yksittäistä asiakirjaa tai tällaisten asiakirjojen yhdistelmää, jonka toimivaltainen viranomainen on antanut jäsenvaltiossa, edellyttäen, että asiakirja on annettu yhteisössä suoritetusta koulutuksesta, jonka kyseinen jäsenvaltio tunnustaa vastaavantasoiseksi ja että asiakirja antaa jäsenvaltion alueella samat oikeudet ryhtyä harjoittamaan tai harjoittaa ammattia tai valmistaa tämän ammatin harjoittamiseen.

Lisäksi ammattipätevyytenä on pidettävä samoin edellytyksin kuin ensimmäisessä kohdassa ammattipätevyyttä, joka ei vastaa kotijäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisia vaatimuksia ammatin harjoittamisen aloittamiseksi tai ammatin harjoittamiseksi mutta joka antaa kyseisen pätevyyden haltijalle asianomaisten säännösten tai määräysten nojalla saavutetut oikeudet. Tätä sovelletaan erityisesti silloin, jos kotijäsenvaltio korottaa ammatin harjoittamisen aloittamiseksi tai ammatin harjoittamiseksi vaadittavaa koulutustasoa ja jos henkilö, joka on saanut aiemmin koulutuksen, joka ei vastaa uusia pätevyysvaatimuksia, nauttii saavutettuja oikeuksia kansallisten lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten nojalla; tällöin vastaanottava jäsenvaltio pitää 13 artiklaa sovellettaessa aiempaa koulutusta uuden koulutuksen tasoa vastaavana.

13 artikla

Tunnustamisen edellytykset

1.   Kun vastaanottavassa jäsenvaltiossa edellytetään säännellyn ammatin harjoittamisen aloittamiseksi tai sen harjoittamiseksi tiettyä ammattipätevyyttä, kyseisen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen antaa luvan ryhtyä harjoittamaan kyseistä ammattia ja harjoittaa sitä samoin edellytyksin kuin jäsenvaltion omat kansalaiset niille hakijoille, joilla on toisen jäsenvaltion alueellaan saman ammatin harjoittamisen aloittamiseksi tai sen harjoittamiseksi edellyttämä pätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja.

Pätevyystodistusten tai muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen on täytettävä seuraavat edellytykset:

a)	niiden on oltava jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti nimetyn toimivaltaisen viranomaisen antamia;

b)	niiden on oltava osoitus sellaisesta ammattipätevyyden tasosta, joka vastaa vähintään välittömästi edeltävää tasoa kuin se, jota vaaditaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa 11 artiklan mukaisesti.

2.   Ammatin harjoittamisen aloittaminen ja ammatinharjoittaminen, joita tarkoitetaan 1 kohdassa, on sallittava myös niille hakijoille, jotka ovat harjoittaneet täysipäiväisesti mainitussa kohdassa tarkoitettua ammattia kahden vuoden ajan kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana toisessa jäsenvaltiossa, jossa kyseinen ammatti ei ole säännelty, ja joilla on yksi tai useampi pätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja.

Pätevyystodistusten tai muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen on täytettävä seuraavat edellytykset:

a)	niiden on oltava jäsenvaltion lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti nimetyn toimivaltaisen viranomaisen antamia;

b)	niiden on oltava osoitus sellaisesta ammattipätevyyden tasosta, joka vastaa vähintään välittömästi edeltävää tasoa kuin se, jota vaaditaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa 11 artiklan mukaisesti;

c)	niiden on oltava osoitus haltijansa valmiudesta kyseisen ammatin harjoittamiseen.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua kahden vuoden ammattikokemusta ei voida kuitenkaan vaatia, jos hakijalla oleva muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja on osoituksena 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesta säännellystä ammatillisesta koulutuksesta 11 artiklan b, c, d tai e alakohdassa määritellyillä pätevyystasoilla. Säännellyksi ammatilliseksi koulutukseksi katsotaan erityisesti liitteessä III tarkoitettu säännelty ammatillinen koulutus 11 artiklan c alakohdassa määritellyllä tasolla. Liitteessä III olevaa luetteloa voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen sellaisen säännellyn ammatillisen koulutuksen ottamiseksi huomioon, joka johtaa vastaavaan ammatilliseen tasoon sekä antaa valmiudet vastaavantasoisiin vastuisiin ja tehtäviin.

3.   Tämän artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 2 kohdan b alakohdan säännöksistä poiketen vastaanottavan jäsenvaltion on sallittava säännellyn ammatin harjoittamisen aloittaminen ja ammatin harjoittaminen, jos tähän ammattiin pääsyn edellytyksenä on sen alueella neljä vuotta kestävästä korkea-asteen tai yliopistokoulutuksesta annettu asiakirja ja jos hakijalla on 11 artiklan c alakohdassa tarkoitettu koulutuksesta annettu asiakirja.

14 artikla

Korvaavat toimenpiteet

1.   Vastaanottava jäsenvaltio voi 13 artiklan estämättä edellyttää hakijan suorittavan enintään kolme vuotta kestävän sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen seuraavissa tapauksissa:

a)	jos hakijan 13 artiklan 1 tai 2 kohdan nojalla esittämän koulutuksen kesto on vähintään vuoden vastaanottavan jäsenvaltion edellyttämää lyhyempi;

b)	jos hakijan saaman koulutuksen sisältö on olennaisesti erilainen kuin sen koulutuksen sisältö, josta vastaanottavassa jäsenvaltiossa vaadittava muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja on osoituksena;

c)

jos vastaanottavassa jäsenvaltiossa säännelty ammatti käsittää yhdestä tai useammasta säännellyn toiminnan lajista koostuvaa ammattitoimintaa, joka ei sisälly vastaavaan ammattiin hakijan kotijäsenvaltiossa 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ja kun erona on se, että vastaanottavassa jäsenvaltiossa vaaditaan erityiskoulutusta, jonka sisältö on olennaisesti erilainen kuin se sisältö, josta hakijan esittämä pätevyystodistus tai muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja on osoituksena.

2.   Jos vastaanottava jäsenvaltio käyttää 1 kohdassa säädettyä mahdollisuutta, sen on annettava hakijalle mahdollisuus valita sopeutumisajan ja kelpoisuuskokeen välillä.

Jos jäsenvaltio katsoo, että tietyn ammatin osalta on välttämätöntä poiketa ensimmäisen alakohdan nojalla muuttajalle annettavasta mahdollisuudesta valita sopeutumisajan ja kelpoisuuskokeen välillä, sen on ilmoitettava asiasta ennakkoon muille jäsenvaltioille ja komissiolle sekä esitettävä riittävät perusteet poikkeukselle.

Jos komissio kaikki tarvittavat tiedot saatuaan katsoo, että toisessa alakohdassa tarkoitettu poikkeus ei ole asianmukainen tai että se ei ole yhteisön lainsäädännön mukainen, sen on kolmen kuukauden kuluessa kehotettava kyseistä jäsenvaltiota pidättymään toteuttamasta aiottua toimenpidettä. Jos komissio ei tähän määräaikaan mennessä ole ottanut asiaan kantaa, poikkeusta voidaan soveltaa.

3.   Sellaisten ammattien osalta, joiden harjoittaminen edellyttää kansallisen lainsäädännön tarkkaa tuntemusta ja jonka toiminnan keskeinen ja pysyvä osa on kansallista lainsäädäntöä koskevien neuvojen ja/tai avun antaminen, jäsenvaltio voi poiketa 2 kohdassa mainitusta periaatteesta, jonka mukaan hakijalla on oikeus valita, ja määrätä suoritettavaksi joko sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen.

Tätä sovelletaan myös 10 artiklan b ja c alakohdassa tarkoitettuihin tapauksiin, 10 artiklan d alakohdassa tarkoitettuihin tapauksiin lääkäreiden ja hammaslääkäreiden osalta, 10 artiklan f alakohdassa tarkoitettuihin tapauksiin, jos siirtotyöntekijä hakee tunnustamista toisessa jäsenvaltiossa, jossa asianomaista ammattitoimintaa harjoittavat yleissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitajat tai erikoissairaanhoitajat, joilla on muodollista erityispätevyyttä osoittava asiakirja, joka saadaan liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa tarkoitettuun nimikkeeseen johtavan koulutuksen jälkeen, sekä 10 artiklan g alakohdassa tarkoitettuihin tapauksiin.

Vastaanottava jäsenvaltio voi 10 artiklan a alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa vaatia sopeutumisaikaa tai kelpoisuuskoetta, jos siirtotyöntekijä aikoo harjoittaa ammattitoimintaa itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, mikä edellyttää tiettyjen voimassa olevien kansallisten sääntöjen tuntemista ja noudattamista, edellyttäen, että vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset pitävät kyseisten sääntöjen tuntemista ja noudattamista asianomaisen toiminnan harjoittamisen edellytyksenä myös omien kansalaistensa kohdalla.

4.   Edellä 1 kohdan b ja c alakohtaa sovellettaessa ”olennaisesti erilaisella sisällöllä” tarkoitetaan koulutuksen sisältöä, jonka tunteminen on ammatin harjoittamisen kannalta keskeistä ja jonka kesto tai keskeiset piirteet ovat siirtotyöntekijän suorittamassa koulutuksessa olennaisesti erilaisia kuin vastaanottavan jäsenvaltion edellyttämässä koulutuksessa.

5.   Edellä 1 kohtaa sovelletaan suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Erityisesti jos vastaanottava jäsenvaltio aikoo vaatia hakijaa suorittamaan sopeutumisajan tai kelpoisuuskokeen, sen on ensin tutkittava, ovatko hakijan jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa ammattikokemuksensa aikana hankkimat tiedot sellaisia, että ne korvaavat kokonaan tai osittain 4 kohdassa tarkoitetun olennaisen eron.

15 artikla

Korvaavista toimenpiteistä vapauttaminen yhteisten vähimmäisvaatimusten perusteella

1.   Tässä direktiivissä ”yhteisillä vähimmäisvaatimuksilla” tarkoitetaan sellaisia ammattipätevyyttä koskevia vaatimuksia, joilla voidaan tasoittaa tiettyä ammattia koskevissa koulutusvaatimuksissa eri jäsenvaltioiden välillä havaittuja olennaisia eroja. Kyseiset olennaiset erot on määritettävä vertailemalla koulutuksen kestoa ja sisältöä vähintään kahdessa kolmasosassa kaikista jäsenvaltioista, jolloin mukana on oltava kaikki ne jäsenvaltiot, joissa kyseistä ammattia säännellään. Erot koulutuksen sisällössä voivat johtua olennaisista eroista ammattitoimintojen laajuudessa.

2.   Jäsenvaltiot tai sellaiset ammattijärjestöt tai -liitot, jotka ovat edustavia kansallisella ja Euroopan tasolla, voivat esittää komissiolle 1 kohdassa määriteltyjä yhteisiä vähimmäisvaatimuksia. Jos komissio jäsenvaltioita kuultuaan katsoo, että yhteiset vähimmäisvaatimukset helpottavat ammattipätevyyksien vastavuoroista tunnustamista, se voi tehdä ehdotuksen toimenpiteiksi yhteisten vähimmäisvaatimusten hyväksymiseksi 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

3.   Jos hakijan ammattipätevyys vastaa 2 kohdan mukaisesti hyväksytyssä toimenpiteessä vahvistettuja vaatimuksia, vastaanottavan jäsenvaltion on jätettävä 14 artiklan mukaiset korvaavat toimenpiteet soveltamatta.

4.   Edellä olevat 1—3 kohta eivät vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan sellaisen ammattipätevyyden määrittelemiseksi, joka vaaditaan ammatin harjoittamiseen jäsenvaltioiden alueella, eikä niiden ammattikoulutusjärjestelmien sisältöön eikä järjestämiseen.

5.   Jos jäsenvaltio katsoo, että 2 kohdan mukaisesti hyväksytyssä toimenpiteessä vahvistetut vaatimukset eivät enää tarjoa riittäviä takeita ammattipätevyydestä, sen on ilmoitettava asiasta komissiolle, jonka on tarvittaessa tehtävä ehdotus toimenpiteeksi 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen.

6.   Komissio toimittaa 20 päivään lokakuuta 2010 mennessä Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän artiklan soveltamisesta sekä tarvittaessa asiaankuuluvat ehdotukset tämän artiklan muuttamiseksi.

II LUKU

Ammattikokemuksen tunnustaminen

16 artikla

Ammattikokemusta koskevat vaatimukset

Jos liitteessä IV lueteltujen toimintojen harjoittamiseen ryhtyminen tai sen harjoittaminen jäsenvaltiossa edellyttää yleisiä, kaupallisia tai ammatillisia tietoja ja kykyjä, kyseisen jäsenvaltion on hyväksyttävä riittäväksi todisteeksi näistä tiedoista ja kyvyistä kyseisen toiminnan aiempi harjoittaminen toisessa jäsenvaltiossa. Kyseisen toiminnan harjoittamisen on oltava 17, 18 ja 19 artiklan mukaista.

17 artikla

Liitteen IV luettelossa I mainitut toiminnot

1.   Kun on kyse liitteessä IV olevassa luettelossa I mainituista toiminnoista, kyseistä toimintaa on pitänyt aiemmin harjoittaa

a)	yhtäjaksoisesti kuusi vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana; tai

b)

yhtäjaksoisesti kolme vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, jos edunsaaja osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta vähintään kolmen vuoden koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi; tai

c)

yhtäjaksoisesti neljä vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, jos edunsaaja voi osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta vähintään kahden vuoden koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi; tai

d)	yhtäjaksoisesti kolme vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana, jos edunsaaja voi osoittaa harjoittaneensa vähintään viiden vuoden ajan kyseistä toimintaa palkattuna työntekijänä; tai

e)

yhtäjaksoisesti viisi vuotta johtavassa asemassa, joista vähintään kolme vuotta teknisissä tehtävissä ja vastuussa vähintään yhdestä osastosta yrityksessä, jos edunsaaja voi osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten aiemmin vähintään kolmen vuoden koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi.

2.   Edellä a ja d alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa kyseisen toiminnan harjoittamisen päättymisestä ei saa olla kulunut yli kymmentä vuotta sinä päivänä, jona kyseinen henkilö esittää kaikki vaadittavat asiakirjat sisältävän hakemuksen 56 artiklassa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle.

3.   Edellä 1 kohdan e alakohtaa ei sovelleta ISIC-luokituksen ryhmän Ex 855, kampaamot, toimintoihin.

18 artikla

Liitteessä IV olevassa luettelossa II mainitut toiminnot

1.   Kun on kyse liitteessä IV olevassa luettelossa II mainituista toiminnoista, kyseistä toimintaa on pitänyt aiemmin harjoittaa

a)	yhtäjaksoisesti viisi vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana; tai

b)

yhtäjaksoisesti kolme vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, jos edunsaaja osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta vähintään kolmen vuoden koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi; tai

c)

yhtäjaksoisesti neljä vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, jos edunsaaja voi osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta vähintään kahden vuoden koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi; tai

d)	yhtäjaksoisesti kolme vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, jos edunsaaja voi osoittaa harjoittaneensa vähintään viiden vuoden ajan kyseistä toimintaa palkattuna työntekijänä; tai

e)

yhtäjaksoisesti viisi vuotta palkattuna työntekijänä, jos edunsaaja voi osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta vähintään kolmen vuoden koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi; tai

f)

yhtäjaksoisesti kuusi vuotta palkattuna työntekijänä, jos edunsaaja voi osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta vähintään kahden vuoden koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi.

2.   Edellä a ja d alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa kyseisen toiminnan harjoittamisen päättymisestä ei saa olla kulunut yli kymmentä vuotta sinä päivänä, jona kyseinen henkilö esittää kaikki vaadittavat asiakirjat sisältävän hakemuksen 56 artiklassa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle.

19 artikla

Liitteessä IV olevassa luettelossa III mainitut toiminnot

1.   Kun on kyse liitteessä IV olevassa luettelossa III mainituista toiminnoista, kyseistä toimintaa on pitänyt aiemmin harjoittaa

a)	yhtäjaksoisesti kolme vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana; tai

b)

yhtäjaksoisesti kaksi vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, jos edunsaaja voi osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi; tai

c)	yhtäjaksoisesti kaksi vuotta itsenäisenä ammatinharjoittajana tai yritysjohtajana, jos edunsaaja voi osoittaa harjoittaneensa kyseistä toimintaa palkattuna työntekijänä vähintään kolmen vuoden ajan; tai

d)	yhtäjaksoisesti kolme vuotta palkattuna työntekijänä, jos edunsaaja voi osoittaa saaneensa kyseistä toimintaa varten ennalta koulutuksen, josta on osoituksena jäsenvaltion tunnustama todistus tai jonka toimivaltainen ammatillinen elin on arvioinut vaatimukset täysin täyttäväksi.

2.   Edellä a ja c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa kyseisen toiminnan harjoittamisen päättymisestä ei saa olla kulunut yli kymmentä vuotta sinä päivänä, jona kyseinen henkilö esittää kaikki vaadittavat asiakirjat sisältävän hakemuksen 56 artiklassa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle.

20 artikla

Liitteessä IV tarkoitettujen toimintojen luettelojen muuttaminen

Liitteessä IV tarkoitettujen ja 16 artiklan nojalla ammattikokemuksen vastavuoroisen tunnustamisen kohteena olevien toimintojen luetteloja voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen nimikkeistön ajantasaistamiseksi tai selventämiseksi edellyttäen, että tämä ei aiheuta muutoksia yksittäisiin luokkiin liittyviin toimintoihin.

III LUKU

Koulutuksen vähimmäisvaatimusten yhteensovittamiseen perustuva tunnustaminen

1 jakso

Yleiset säännökset

21 artikla

Automaattisen tunnustamisen periaate

1.   Kunkin jäsenvaltion on tunnustettava muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka antavat oikeuden ryhtyä harjoittamaan ammattitoimintaa lääkärin peruskoulutuksen saaneena lääkärinä tai erikoislääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, hammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä, eläinlääkärinä, proviisorina tai arkkitehtina ja joista säädetään liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.6.2 ja 5.7.1 kohdassa ja jotka täyttävät 24, 25, 31, 34, 35, 38, 44 ja 46 artiklassa tarkoitetut koulutuksen vähimmäisvaatimukset kunkin ammatin osalta. Lisäksi kyseisten asiakirjojen on annettava sen alueella samat oikeudet ammattitoiminnan aloittamiseen ja sen harjoittamiseen kuin jäsenvaltion itsensä antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat.

Kyseisten koulutuksesta annettujen asiakirjojen on oltava jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten antamia, ja niihin on tarvittaessa liitettävä liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.6.2 ja 5.7.1 kohdassa mainitut todistukset.

Ensimmäisen ja toisen alakohdan säännökset eivät vaikuta 23, 27, 33, 37, 39 ja 49 artiklassa tarkoitettuihin saavutettuihin oikeuksiin.

2.   Jokaisen jäsenvaltion on yleislääkärin toiminnan harjoittamiseksi sosiaaliturvajärjestelmänsä piirissä tunnustettava liitteessä V olevassa 5.1.4 kohdassa tarkoitetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka on annettu jäsenvaltioiden kansalaisille muissa jäsenvaltioissa ja jotka täyttävät 28 artiklassa säädetyt koulutuksen vähimmäisvaatimukset.

Ensimmäisen alakohdan säännös ei vaikuta 30 artiklassa tarkoitettuihin saavutettuihin oikeuksiin.

3.   Jokaisen jäsenvaltion on tunnustettava liitteessä V olevassa 5.5.2 kohdassa luetellut kätilön muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka on annettu jäsenvaltioiden kansalaisille muissa jäsenvaltioissa ja jotka täyttävät 40 artiklassa tarkoitetut koulutuksen vähimmäisvaatimukset ja ovat 41 artiklassa tarkoitettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisia, ja kyseisten asiakirjojen on annettava sen alueella samat oikeudet ammattitoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen kuin jäsenvaltion itsensä antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat. Tämä säännös ei vaikuta 23 ja 43 artiklassa tarkoitettuihin saavutettuihin oikeuksiin.

4.   Jäsenvaltioiden ei tarvitse ottaa huomioon liitteessä V olevassa 5.6.2 kohdassa tarkoitettuja muodollista pätevyyttä osoittavia asiakirjoja silloin kun kyseessä on yleisölle avoimien uusien apteekkien perustaminen. Tässä kohdassa uusiksi apteekeiksi on katsottava myös alle kolme vuotta toimineet apteekit.

5.   Liitteessä V olevassa 5.7.1 kohdassa tarkoitetut arkkitehdin muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka tunnustetaan automaattisesti 1 kohdan mukaisesti, ovat osoituksena suoritetusta koulutuksesta, joka on alkanut aikaisintaan edellä mainitussa liitteessä tarkoitetun viitelukuvuoden aikana.

6.   Jokaisen jäsenvaltion on asetettava lääkärin, yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan, hammaslääkärin, eläinlääkärin, kätilön ja proviisorin ammattitoiminnan aloittamisen ja harjoittamisen edellytykseksi liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.1.4, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.5.2 ja 5.6.2 kohdassa tarkoitettu muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, jolla taataan, että asianomainen henkilö on hankkinut koulutuksensa kokonaiskeston aikana 24 artiklan 3 kohdassa, 31 artiklan 6 kohdassa, 34 artiklan 3 kohdassa, 38 artiklan 3 kohdassa, 40 artiklan 3 kohdassa ja 44 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut tarvittavat tiedot ja taidot.

Jäljempänä 24 artiklan 3 kohdassa, 31 artiklan 6 kohdassa, 34 artiklan 3 kohdassa, 38 artiklan 3 kohdassa, 40 artiklan 3 kohdassa ja 44 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tietoja ja taitoja voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Tällainen ajantasaistaminen ei saa missään jäsenvaltiossa aiheuttaa muutoksia ammatin harjoittamisesta lailla säädettyihin periaatteisiin, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

7.   Jokaisen jäsenvaltion on ilmoitettava komissiolle antamistaan laeista, asetuksista ja hallinnollisista määräyksistä, jotka koskevat tämän luvun soveltamisalaan kuuluvien muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen myöntämistä. Lisäksi 8 jaksossa tarkoitetun alan muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen osalta kyseinen ilmoitus on osoitettava muille jäsenvaltioille.

Komissio julkaisee Euroopan unionin virallisessa lehdessä asianmukaisen ilmoituksen, jossa mainitaan jäsenvaltioiden hyväksymät nimikkeet muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen osalta sekä tarvittaessa muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan myöntävä elin, asiakirjaan liitettävä todistus ja sitä vastaava ammattinimike, jotka mainitaan liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.1.4, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.5.2, 5.6.2 ja 5.7.1 kohdassa.

22 artikla

Koulutusta koskevat yleiset säännökset

Jäljempänä 24, 25, 28, 31, 34, 35, 38, 40, 44, ja 46 artiklassa tarkoitetun koulutuksen osalta:

a)

Jäsenvaltiot voivat hyväksyä osa-aikaisen koulutuksen toimivaltaisten viranomaisten säätämin edellytyksin. Kyseisten toimivaltaisten viranomaisten on huolehdittava siitä, että kyseinen koulutus ei ole kokonaiskestoltaan lyhyempi eikä tasoltaan alhaisempi ja laadultaan heikompi kuin täysipäiväinen koulutus.

b)	Jatkokoulutuksella on varmistettava kunkin jäsenvaltion omien menettelyjen mukaisesti, että opintonsa päätökseen saattaneet henkilöt voivat seurata ammatillista kehitystä riittävällä tavalla voidakseen tarjota turvallisia ja tehokkaita palveluja.

23 artikla

Saavutetut oikeudet

1.   Jos jäsenvaltioiden kansalaisille annetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka antavat oikeuden ryhtyä harjoittamaan ammattitoimintaa lääkärin peruskoulutuksen saaneena lääkärinä tai erikoislääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, hammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä, eläinlääkärinä, kätilönä tai proviisorina, eivät vastaa kaikkia 24, 25, 31, 34, 35, 38, 40 ja 44 artiklassa tarkoitettuja koulutusvaatimuksia, jokaisen jäsenvaltion on hyväksyttävä riittäväksi todisteeksi jäsenvaltioiden antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jos nämä asiakirjat todistavat, että koulutus, joka on alkanut liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.5.2 ja 5.6.2 kohdassa olevia viiteajankohtia aiemmin, on suoritettu ja jos niihin on liitetty todistus, joka osoittaa asiakirjan haltijan harjoittaneen tosiasiallisesti ja laillisesti asianomaista toimintaa jäsenvaltiossa yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen myöntämistä edeltäneiden viiden vuoden aikana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianomaisten ammattien osalta saavutettuja erityisoikeuksia.

2.   Samoja säännöksiä on sovellettava entisen Saksan demokraattisen tasavallan alueella annettuihin lääkärin muodollista pätevyyttä osoittaviin asiakirjoihin, jotka antavat oikeuden ryhtyä harjoittamaan ammattitoimintaa lääkärin peruskoulutuksen saaneena lääkärinä tai erikoislääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, hammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä, eläinlääkärinä, kätilönä tai proviisorina ja jotka eivät täytä kaikkia 24, 25, 31, 34, 35, 38, 40 ja 44 artiklassa tarkoitettuja koulutukselle asetettuja vähimmäisvaatimuksia, jos kyseiset asiakirjat todistavat, että koulutus, joka on alkanut ennen

a)	3 päivää lokakuuta 1990, kun on kyse lääkärin peruskoulutuksen suorittaneista lääkäreistä, yleissairaanhoidosta vastaavista sairaanhoitajista, hammaslääkärin peruskoulutuksen suorittaneista hammaslääkäreistä, erikoishammaslääkäreistä, eläinlääkäreistä, kätilöistä ja proviisoreista, ja

b)	3 päivää huhtikuuta 1992, kun on kyse erikoislääkäreistä, on suoritettu.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat antavat oikeuden harjoittaa ammattitoimintaa koko Saksan alueella samoin edellytyksin kuin liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.5.2 ja 5.6.2 kohdassa tarkoitetut Saksan toimivaltaisten viranomaisten antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat.

3.   Jäljempänä olevan 37 artiklan 1 kohdan säännöksiä rajoittamatta jokaisen jäsenvaltion on tunnustettava entisessä Tšekkoslovakiassa jäsenvaltioiden kansalaisille annetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka antavat oikeuden ryhtyä harjoittamaan ammattitoimintaa lääkärin peruskoulutuksen tai erikoislääkärin koulutuksen saaneena lääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, eläinlääkärinä, kätilönä, proviisorina tai arkkitehtina tai jos asianomainen koulutus on alkanut Tšekin ja Slovakian osalta ennen 1 päivää tammikuuta 1993, jos edellä mainituista jäsenvaltioista toisen viranomaiset todistavat, että kyseiset muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat ovat niiden alueella oikeudellisesti yhtä päteviä kuin niiden itsensä antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat ja arkkitehtien osalta yhtä päteviä kuin kyseisten jäsenvaltioiden osalta liitteessä VI olevassa 6 kohdassa tarkoitetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, kun on kyse oikeudesta aloittaa ammattitoiminta peruskoulutuksen tai erikoislääkärin koulutuksen saaneena lääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, eläinlääkärinä, kätilönä, 45 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun toiminnan osalta proviisorina ja 48 artiklassa tarkoitetun toiminnan osalta arkkitehtina sekä kyseisen ammattitoiminnan harjoittaminen.

Todistukseen on liitettävä kyseisten viranomaisten myöntämä todistus, joka osoittaa kyseisten henkilöiden harjoittaneen tosiasiallisesti ja luvallisesti asianomaista toimintaa niiden alueella yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen myöntämistä edeltäneiden viiden vuoden aikana.

4.   Jokaisen jäsenvaltion on tunnustettava entisessä Neuvostoliitossa jäsenvaltioiden kansalaisille annetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka antavat oikeuden ryhtyä harjoittamaan ammattitoimintaa lääkärin peruskoulutuksen tai erikoislääkärin koulutuksen saaneena lääkärinä tai yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, hammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä, eläinlääkärinä, kätilönä, proviisorina ja arkkitehtina tai jos asianomainen koulutus on alkanut

a)	Viron osalta ennen 20 päivää elokuuta 1991,

b)	Latvian osalta ennen 21 päivää elokuuta 1991,

c)	Liettuan osalta ennen 11 päivää maaliskuuta 1990,

jos jonkin edellä mainitun kolmen jäsenvaltion viranomaiset todistavat, että kyseiset asiakirjat ovat niiden alueella oikeudellisesti yhtä päteviä kuin niiden itsensä antamat asiakirjat ja arkkitehtien osalta yhtä päteviä kuin kyseisten jäsenvaltioiden osalta liitteessä VI olevassa 6 kohdassa tarkoitetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, kun on kyse oikeudesta aloittaa ammattitoiminta lääkärin peruskoulutuksen saaneena lääkärinä tai erikoislääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, hammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä, eläinlääkärinä, kätilönä, 45 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun toiminnan osalta proviisorina ja 48 artiklassa tarkoitetun toiminnan osalta arkkitehtina sekä kyseisen ammattitoiminnan harjoittaminen.

Todistukseen on liitettävä kyseisten viranomaisten myöntämä todistus, joka osoittaa kyseisten henkilöiden harjoittaneen tosiasiallisesti ja luvallisesti asianomaista toimintaa niiden alueella yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen myöntämistä edeltäneiden viiden vuoden aikana.

Entisessä Neuvostoliitossa annettujen eläinlääkärin muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen osalta tai jos asianomainen koulutus on alkanut Viron osalta ennen 20 päivää elokuuta 1991, edellisessä alakohdassa tarkoitettuun todistukseen on liitettävä Viron viranomaisten myöntämä todistus, joka osoittaa kyseisten henkilöiden harjoittaneen tosiasiallisesti ja luvallisesti asianomaista toimintaa niiden alueella yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta todistuksen myöntämistä edeltäneiden seitsemän vuoden aikana.

5.   Kunkin jäsenvaltion on tunnustettava entisessä Jugoslavian tasavallassa jäsenvaltioiden kansalaisille annetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka antavat oikeuden ryhtyä harjoittamaan ammattitoimintaa lääkärin peruskoulutuksen tai erikoislääkärin koulutuksen saaneena lääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, hammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä, eläinlääkärinä, kätilönä, proviisorina tai arkkitehtina tai jos asianomainen koulutus on alkanut Slovenian osalta ennen 25 päivää kesäkuuta 1991, jos mainitun jäsenvaltion viranomaiset todistavat, että kyseiset asiakirjat ovat niiden alueella oikeudellisesti yhtä päteviä kuin niiden itsensä antamat asiakirjat ja arkkitehtien osalta yhtä päteviä kuin kyseisen jäsenvaltion osalta liitteessä VI olevassa 6 kohdassa tarkoitetut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, kun on kyse oikeudesta aloittaa ammattitoiminta lääkärin peruskoulutuksen saaneena lääkärinä tai erikoislääkärinä, yleissairaanhoidosta vastaavana sairaanhoitajana, hammaslääkärinä, erikoishammaslääkärinä, eläinlääkärinä, kätilönä, 45 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun toiminnan osalta proviisorina ja 48 artiklassa tarkoitetun toiminnan osalta arkkitehtina sekä kyseisen ammattitoiminnan harjoittaminen.

Todistukseen on liitettävä kyseisten viranomaisten myöntämä todistus, joka osoittaa kyseisten henkilöiden harjoittaneen tosiasiallisesti ja luvallisesti asianomaista toimintaa niiden alueella yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen myöntämistä edeltäneiden viiden vuoden aikana.

6.   Siinä tapauksessa, että jäsenvaltion kansalaisille annetut lääkärin, yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan, hammaslääkärin, eläinlääkärin, kätilön ja proviisorin muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat eivät vastaa liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.1.3, 5.1.4, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.5.2 ja 5.6.2 kohdassa mainittuja kyseisen jäsenvaltion nimikkeitä, jokaisen jäsenvaltion on hyväksyttävä riittäväksi todisteeksi kyseisten jäsenvaltioiden antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, joihin liittyy toimivaltaisten viranomaisten tai elinten antama todistus.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla todistuksella on osoitettava, että muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat todistavat, että 24, 25, 28, 31, 34, 35, 38, 40 tai 44 artiklan mukainen koulutus on suoritettu ja että asiakirjat antanut jäsenvaltio rinnastaa ne niihin koulutuksesta annettuihin asiakirjoihin, joihin liittyvät nimikkeet on lueteltu liitteessä V olevissa 5.1.1, 5.1.2, 5.1.3, 5.1.4, 5.2.2, 5.3.2, 5.3.3, 5.4.2, 5.5.2 ja 5.6.2 kohdassa.

2 jakso

Lääkärit

24 artikla

Lääkärin peruskoulutus

1.   Lääkärin peruskoulutukseen pääsyn edellytyksenä on oltava, että hakijalla on tutkintotodistus tai todistus, jonka perusteella hänellä on oikeus tulla hyväksytyksi yliopistoihin kyseiselle opintoalalle.

2.   Lääkärin peruskoulutuksen on käsitettävä yhteensä vähintään kuusi vuotta tai 5 500 tuntia teoreettista ja käytännöllistä opetusta yliopistossa tai yliopiston valvonnassa.

Jos henkilö on aloittanut opintonsa ennen 1 päivää tammikuuta 1972, ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu koulutus voi sisältää kuusi kuukautta kestävän täysipäiväisen yliopistotasoisen käytännön koulutuksen toimivaltaisten viranomaisten valvonnassa.

3.   Lääkärin peruskoulutuksella on taattava, että asianomainen on hankkinut seuraavat tiedot ja taidot:

a)	riittävät tiedot lääketieteen perustana olevista tieteenaloista ja hyvät tiedot tieteellisistä menetelmistä, biologisten toimintojen määrittämisen periaatteet, tieteellisesti todistettujen asioiden arviointi ja tietojen analysointi mukaan luettuina;

b)	riittävät tiedot terveen ja sairaan ihmisen rakenteesta, elintoiminnoista ja käyttäytymisestä sekä ihmisen terveydentilan ja fyysisen ja sosiaalisen ympäristön välisestä yhteydestä;

c)	kliinisiä oppiaineita ja menetelmiä koskevat riittävät tiedot, joiden pohjalta hänellä on selkeä käsitys psyykkisistä ja fyysisistä sairauksista, riittävät lääketieteelliset tiedot sairauksien ennaltaehkäisyn, diagnosoinnin ja hoidon kannalta sekä riittävät tiedot ihmisen lisääntymisestä;

d)	soveltuva, sairaalassa asianmukaisessa valvonnassa hankittu kliininen kokemus.

25 artikla

Erikoislääkärin koulutus

1.   Lääketieteen erikoistumiskoulutukseen pääsyn edellytyksenä on oltava, että hakija on suorittanut hyväksytysti kuuden vuoden opinnot 24 artiklassa mainitun koulutusohjelman puitteissa ja saavuttanut tuona aikana asianmukaiset lääketieteen perustiedot.

2.   Lääketieteen erikoistumiskoulutuksen on käsitettävä teoreettista ja käytännöllistä opetusta, ja se suoritetaan yliopistollisessa laitoksessa tai sairaalassa tai tarvittaessa toimivaltaisten viranomaisten tai elinten tätä tarkoitusta varten hyväksymässä terveydenhuollon yksikössä.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että liitteessä V olevassa 5.1.3 kohdassa tarkoitettujen lääketieteen erikoisalojen erikoistumiskoulutuksen vähimmäiskesto ei ole lyhyempi kuin mainitussa kohdassa määritetty kesto. Koulutus on suoritettava toimivaltaisten viranomaisten tai elinten valvonnassa. Siihen on kuuluttava erikoistumiskoulutukseen osallistuvan lääkärin henkilökohtainen osallistuminen kyseisiin palveluihin liittyviin toimiin ja tehtäviin.

3.   Koulutus on suoritettava täysipäiväisenä toimivaltaisten viranomaisten hyväksymissä laitoksissa. Siihen on kuuluttava osallistuminen kaikkiin lääketieteellisiin tehtäviin sillä osastolla, jossa koulutus toteutetaan, päivystys mukaan luettuna, niin että erikoistuvan lääkärin ammatillinen toiminta muodostuu tästä käytännöllisestä ja teoreettisesta koulutuksesta koko työviikon ja koko vuoden ajan toimivaltaisten viranomaisten vahvistamien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti. Näistä tehtävistä maksetaan asianmukainen palkka.

4.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että liitteessä V olevassa 5.1.1 kohdassa tarkoitetusta lääkärin peruskoulutuksesta annettu asiakirja on edellytyksenä erikoislääkärin koulutuksesta annettavan asiakirjan myöntämiselle.

5.   Liitteessä V olevassa 5.1.3 kohdassa tarkoitettuja koulutuksen vähimmäiskestoja voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden sopeuttamiseksi tieteelliseen ja tekniseen kehitykseen.

26 artikla

Lääketieteen erikoisalojen nimikkeet

Edellä 21 artiklassa tarkoitetut erikoislääkärin muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat ovat asiakirjoja, jotka liitteessä V olevassa 5.1.2 kohdassa lueteltujen toimivaltaisten viranomaisten tai elinten antamina vastaavat kyseisen erikoisalan osalta nimikkeitä, jotka ovat käytössä eri jäsenvaltioissa ja jotka luetellaan liitteessä V olevassa 5.1.3 kohdassa.

Uusien, vähintään kahdelle viidesosalle jäsenvaltioista yhteisten lääketieteen erikoisalojen sisällyttämisestä liitteessä V olevaan 5.1.3 kohtaan voidaan päättää 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen tämän direktiivin saattamiseksi ajan tasalle kansallisen lainsäädännön kehityksen johdosta.

27 artikla

Erikoislääkäreitä koskevat saavutetut oikeudet

1.   Vastaanottava jäsenvaltio voi edellyttää erikoislääkäreiltä, joiden osa-aikaista erikoistumiskoulutusta koskivat 20 päivänä kesäkuuta 1975 voimassa olleet lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset ja joiden erikoistumiskoulutus alkoi viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1983, että heidän muodollista pätevyyttään osoittavan asiakirjansa liitteenä on todistus siitä, että he ovat tosiasiallisesti ja luvallisesti harjoittaneet mainittua toimintaa yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen antamista edeltäneiden viiden vuoden aikana.

2.   Jokaisen jäsenvaltion on tunnustettava Espanjassa erikoislääkärin koulutuksesta niille lääkäreille annettu asiakirja, jotka ovat suorittaneet ennen 1 päivää tammikuuta 1995 erikoistumiskoulutuksen, joka ei vastaa 25 artiklassa säädettyjä koulutuksen vähimmäisvaatimuksia, jos tämän asiakirjan liitteenä on Espanjan toimivaltaisten viranomaisten antama todistus siitä, että asianomainen on suorittanut hyväksytysti erityistä ammattipätevyyttä mittaavan kokeen, joka on järjestetty kuninkaan asetuksessa 1497/99 olevien laillistamista koskevien poikkeustoimenpiteiden mukaisesti ja jonka tarkoituksena on varmistaa, että asianomaisella on vastaavat tiedot ja taidot kuin niillä lääkäreillä, joilla on liitteessä V olevissa 5.1.2 ja 5.1.3 kohdassa Espanjan osalta mainittu erikoislääkärin koulutuksesta annettu asiakirja.

3.   Jokaisen jäsenvaltion, joka on kumonnut lait, asetukset tai hallinnolliset määräykset liitteessä V olevissa 5.1.2 ja 5.1.3 kohdassa tarkoitettujen erikoislääkärin muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen antamisesta ja toteuttanut saavutettuja oikeuksia koskevia toimenpiteitä omien kansalaistensa eduksi, on annettava muiden jäsenvaltioiden kansalaisille oikeus saada näistä toimenpiteistä koituva etu niiltä osin kuin nämä muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat on annettu ennen päivää, josta alkaen vastaanottava jäsenvaltio ei enää anna kyseisiä asianomaista erikoisalaa koskevia asiakirjoja.

Näiden säännösten kumoamispäivät luetellaan liitteessä V olevassa 5.1.3 kohdassa.

28 artikla

Yleislääketieteen erityiskoulutus

1.   Yleislääketieteen erityiskoulutukseen pääsyn edellytyksenä on oltava, että hakija on suorittanut hyväksytysti kuuden vuoden opinnot 24 artiklassa tarkoitetun koulutusohjelman puitteissa.

2.   Yleislääketieteen erityiskoulutuksen, josta annetaan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja ennen 1 päivää tammikuuta 2006, on kestettävä vähintään kaksi vuotta täysipäiväisenä koulutuksena. Jos muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja annetaan mainitun päivän jälkeen, koulutuksen keston on oltava vähintään kolme vuotta täysipäiväisenä koulutuksena.

Jos 24 artiklassa tarkoitettu koulutusohjelma käsittää käytännön koulutusta, jota annetaan hyväksytyssä sairaalassa, jossa on asianmukaiset yleislääkärin laitteet ja palvelut, tai osana hyväksyttyä yleislääkärin vastaanottoa tai hyväksytyssä laitoksessa, jossa lääkärit suorittavat perusterveydenhuollon tehtäviä, tämän käytännön koulutuksen kesto voidaan sisällyttää, enintään yhden vuoden osalta, ensimmäisessä alakohdassa säädettyyn koulutuksen kestoon, joka koskee 1 päivästä tammikuuta 2006 alkaen koulutuksesta annettuja asiakirjoja.

Toisessa alakohdassa tarkoitettu mahdollisuus koskee ainoastaan niitä jäsenvaltioita, joissa yleislääketieteen erityiskoulutuksen kesto oli kaksi vuotta 1 päivänä tammikuuta 2001.

3.   Yleislääketieteen erityiskoulutuksen on oltava täysipäiväistä, ja sen on tapahduttava toimivaltaisten viranomaisten tai elinten valvonnassa. Sen on painotuttava enemmän käytäntöön kuin teoriaan.

Käytännön opetusta annetaan toisaalta vähintään kuuden kuukauden ajan hyväksytyssä sairaalassa tai klinikassa, jossa on asianmukaiset laitteet ja palvelut, ja toisaalta vähintään kuuden kuukauden ajan osana hyväksyttyä yleislääkärin vastaanottoa tai hyväksytyssä laitoksessa, jossa lääkärit suorittavat perusterveydenhuollon tehtäviä.

Käytännön koulutus tapahtuu yhteydessä muihin yleislääkärintointa harjoittaviin terveydenhuollon laitoksiin tai yksiköihin. Käytännön koulutusta voidaan antaa korkeintaan kuuden kuukauden ajan muissa yleislääkärintointa harjoittavissa terveydenhuollon laitoksissa tai yksiköissä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toisessa alakohdassa mainittuja vähimmäisjaksoja.

Koulutuksen on sisällettävä harjoittelijan henkilökohtaista osallistumista niiden henkilöiden ammattitoimintaan ja tehtäviin, joiden kanssa hän työskentelee.

4.   Jäsenvaltioiden on pidettävä jotakin liitteessä V olevassa 5.1.1 kohdassa tarkoitetuista lääkärin peruskoulutuksesta annetuista muodollista pätevyyttä osoittavista asiakirjoista edellytyksenä yleislääketieteen erityiskoulutuksesta annettavan muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan myöntämiselle.

5.   Jäsenvaltiot voivat antaa liitteessä V olevassa 5.1.4 kohdassa tarkoitetun muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan lääkärille, joka ei ole suorittanut tässä artiklassa säädettyä koulutusta mutta jolla on jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten antama muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, joka osoittaa hänen suorittaneen jonkin muun lisäkoulutusohjelman. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin antaa muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan vain, jos se on osoitus laadultaan samantasoisista tiedoista kuin tässä artiklassa säädetyn koulutuksen tuloksena saadut tiedot.

Jäsenvaltioiden on määriteltävä muun muassa, missä määrin hakijan jo suorittama lisäkoulutus ja hänen ammattikokemuksensa voidaan ottaa huomioon tässä artiklassa säädetyn koulutuksen sijasta.

Jäsenvaltiot voivat antaa liitteessä V olevassa 5.1.4 kohdassa tarkoitetun muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan vain, jos hakijalla on vähintään kuuden kuukauden kokemus yleislääkärin tehtävistä 3 kohdan mukaisesti yleislääkärin vastaanotolla tai terveydenhuollon laitoksessa, jossa lääkärit suorittavat perusterveydenhuollon tehtäviä.

29 artikla

Yleislääkärin ammattitoiminnan harjoittaminen

Jokaisen jäsenvaltion on asetettava edellytykseksi yleislääkärin ammatin harjoittamiselle kansallisen sosiaaliturvajärjestelmänsä piirissä liitteessä V olevassa 5.1.4 kohdassa tarkoitettu muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, jollei saavutettuja oikeuksia koskevista säännöksistä muuta johdu.

Jäsenvaltiot voivat myöntää vapautuksen tämän edellytyksen täyttämisestä henkilöille, jotka parhaillaan suorittavat yleislääketieteen erityiskoulutusta.

30 artikla

Yleislääkäreitä koskevat saavutetut oikeudet

1.   Jokaisen jäsenvaltion on määriteltävä tunnustamansa saavutetut oikeudet. Jäsenvaltion on kuitenkin tunnustettava oikeus harjoittaa yleislääkärin ammattia kansallisen sosiaaliturvajärjestelmänsä piirissä ilman liitteessä V olevassa 5.1.4 kohdassa tarkoitettua muodollista pätevyyttä osoittavaa asiakirjaa kaikille niille lääkäreille, joilla on tällainen oikeus mainitussa kohdassa tarkoitettuna viiteajankohtana niiden lääkärin ammattiin sovellettavien säännösten nojalla, jotka antavat lääkärin peruskoulutuksen suorittaneelle oikeuden ryhtyä harjoittamaan lääkärin ammattitoimintaa, ja jotka ovat kyseisenä ajankohtana sijoittautuneet kyseisen jäsenvaltion alueelle 21 tai 23 artiklan säännösten edunsaajina.

Jokaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on pyynnöstä annettava lääkärille, jolla on ensimmäisen alakohdan nojalla saavutettuja oikeuksia, todistus siitä, että tällä on oikeus harjoittaa yleislääkärin ammattia kyseisen jäsenvaltion kansallisen sosiaaliturvajärjestelmän piirissä ilman liitteessä V olevassa 5.1.4 kohdassa tarkoitettua muodollista pätevyyttä osoittavaa asiakirjaa.

2.   Jokaisen jäsenvaltion on tunnustettava 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut todistukset, jotka muut jäsenvaltiot ovat antaneet jäsenvaltioiden kansalaisille, ja katsottava niiden antavan alueellaan samat oikeudet kuin jäsenvaltion itsensä antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka oikeuttavat niiden haltijan harjoittamaan yleislääkärin ammattia sen kansallisen sosiaaliturvajärjestelmän piirissä.

3 jakso

Yleissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitajat

31 artikla

Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutus

1.   Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutukseen pääsyn edellytyksenä on oltava, että hakijalla on yleissivistävien kouluopintojen kymmenen vuoden oppimäärän suorittamisesta annettu tutkintotodistus, todistus tai muu asiakirja, jonka jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen tai elin on antanut, tai todistus terveydenhuolto-oppilaitoksiin pääsyyn oikeuttavan vastaavantasoisen kokeen suorittamisesta hyväksytysti.

2.   Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutuksen on oltava täysipäiväistä, ja sen on käsitettävä vähintään liitteessä V olevassa 5.2.1 kohdassa oleva ohjelma.

Liitteessä V olevassa 5.2.1 kohdassa olevia oppiaineluetteloita voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Tällainen ajantasaistaminen ei saa aiheuttaa missään jäsenvaltiossa muutoksia ammatin harjoittamisesta lailla säädettyihin periaatteisiin, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

3.   Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutukseen on kuuluttava vähintään kolme vuotta tai 4 600 tuntia teoreettista ja kliinistä opetusta, jossa teoreettisen opetuksen osuuden on oltava vähintään kolmasosa ja kliinisen opetuksen osuuden vähintään puolet koulutuksen vähimmäiskestosta. Jäsenvaltiot voivat myöntää osittaisia erivapauksia henkilöille, jotka ovat hankkineet osan koulutuksestaan vähintään samantasoisessa koulutuksessa.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sairaanhoitajien koulutuksesta huolehtivat laitokset vastaavat teoreettisen ja kliinisen opetuksen yhteensovittamisesta koko opinto-ohjelman osalta.

4.   Teoreettinen opetus määritellään siksi sairaanhoitajien koulutuksen osaksi, jossa sairaanhoitajaksi opiskelevat saavat ne ammatilliset tiedot, taidot ja kyvyt, jotka ovat välttämättömiä yleisen terveydenhoidon tehtävien suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Tätä opetusta antavat hoitotyön opettajat ja muut pätevät henkilöt terveydenhuolto-oppilaitoksissa ja muissa opetuspaikoissa, jotka oppilaitos on valinnut.

5.   Kliininen opetus määritellään siksi sairaanhoitajien koulutuksen osaksi, jossa sairaanhoitajaksi opiskelevat oppivat hoitoryhmän jäsenenä ja suorassa yhteydessä terveeseen tai sairaaseen henkilöön ja/tai yhteisöön suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan asianmukaisia yleissairaanhoidon tehtäviä saavutettujen tietojen ja taitojen perusteella. Sairaanhoitajaksi opiskelevan on opittava toimimaan sekä hoitoryhmän jäsenenä että myös hoitoryhmän johtajana, joka organisoi yleissairaanhoidon tehtäviä, myös henkilökohtaista ja pienryhmille annettavaa terveyskasvatusta hoitolaitoksessa tai muussa toimintayksikössä.

Tätä opetusta annetaan sairaaloissa ja muissa hoitolaitoksissa sekä muissa toimintayksiköissä, ja siitä vastaavat opettavat sairaanhoitajat yhteistyössä muiden pätevien sairaanhoitajien kanssa ja näiden avustamina. Myös muuta pätevää henkilöstöä voidaan ottaa mukaan opetukseen.

Sairaanhoitajaksi opiskelevien on osallistuttava niihin kyseisten yksikköjen tehtäviin, jotka edistävät heidän koulutustaan, jolloin he voivat oppia ottamaan vastuun hoitotyöhön liittyvistä tehtävistä.

6.   Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutuksella on taattava, että asianomainen on hankkinut seuraavat tiedot ja taidot:

a)	riittävät tiedot yleissairaanhoidon perustana olevista tieteenaloista, mukaan luettuina riittävät tiedot terveen ja sairaan ihmisen rakenteesta, fysiologiasta ja käyttäytymisestä, sekä riittävät tiedot ihmisen terveydentilan ja fyysisen ja sosiaalisen ympäristön välisestä yhteydestä;

b)	riittävät tiedot ammatin luonteesta ja ammattietiikasta sekä terveyden- ja sairaanhoidon yleisperiaatteista;

c)	riittävästi kliinistä kokemusta; tällainen koulutuksellisen arvon mukaan valittava kokemus on hankittava ammattitaitoisen hoitohenkilökunnan valvonnassa ja sellaisissa yksiköissä, joissa on asianmukainen määrä ammattihenkilöstöä ja asianmukaiset potilashoidon apuvälineet;

d)	kyky osallistua hoitohenkilökunnan käytännön koulutukseen ja kokemusta työskentelystä tällaisen henkilökunnan kanssa;

e)	kokemusta työskentelystä muissa terveysalan ammateissa toimivien kanssa.

32 artikla

Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan ammattitoiminnan harjoittaminen

Tässä direktiivissä tarkoitetaan ”yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan ammattitoiminnalla” toimintaa, jota harjoitetaan liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa olevilla ammattinimikkeillä.

33 artikla

Yleissairaanhoidosta vastaavia sairaanhoitajia koskevat saavutetut oikeudet

1.   Jos saavutettuja oikeuksia koskevat yleiset säännöt ovat sovellettavissa yleissairaanhoidosta vastaaviin sairaanhoitajiin, 23 artiklassa tarkoitetun toiminnan on ollut käsitettävä täysi vastuu potilaalle tehtävien hoitotoimenpiteiden suunnittelusta, organisoinnista ja toteuttamisesta.

2.   Yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan pätevyydestä Puolassa annettujen asiakirjojen osalta saavutettuihin etuihin sovelletaan ainoastaan jäljempänä olevia säännöksiä. Kun on kyse jäsenvaltioiden kansalaisille Puolassa ennen 1 päivää toukokuuta 2004 annetuista yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittavista asiakirjoista tai jos asianomaisen henkilön koulutus on alkanut Puolassa ennen 1 päivää toukokuuta 2004 eikä kyseinen hankittu koulutus vastaa 31 artiklassa säädettyjä koulutuksen vähimmäisvaatimuksia, jäsenvaltioiden on tunnustettava jäljempänä mainitut yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jos niihin on liitetty todistus, joka osoittaa kyseisten henkilöiden harjoittaneen tosiasiallisesti ja luvallisesti yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan toimintaa Puolassa seuraavien ajanjaksojen ajan:

a)	sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittava tutkintotason asiakirja (dyplom licencjata pielęgniarstwa): yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen antamispäivää edeltävien viiden vuoden aikana;

b)

sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, jonka antaa lääketieteen alan ammatillinen oppilaitos keskiasteen jälkeisen koulutuksen suorittamisesta (dyplom pielęgniarki albo pielęgniarki dyplomowanej): yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta todistuksen antamispäivää edeltävien seitsemän vuoden aikana.

Mainittuihin toimiin on täytynyt sisältyä täysi vastuu potilashoidon suunnittelusta, järjestämisestä ja toteuttamisesta.

3.   Jäsenvaltioiden on tunnustettava sairaanhoitajien muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka on annettu Puolassa sairaanhoitajille, kun he ovat saaneet päätökseen ennen 1 päivää toukokuuta 2004 koulutuksen, joka ei vastaa 31 artiklassa säädettyjä koulutuksen vähimmäisvaatimuksia ja jonka osoituksena on sairaanhoitajien ja kätilöiden ammateista annetun lain muuttamisesta ja eräistä muista oikeustoimista 20 päivänä huhtikuuta 2004 annetun lain 11 artiklassa (Puolan tasavallan virallinen lehti, 30.4.2004, N:o 92, s. 885) ja keskiasteen todistuksen saaneiden (päättökoe — tutkinto) sekä sairaanhoitajan tai kätilön ammattiin valmistavasta lääketieteen alan lukiosta tai ammatillisesta oppilaitoksesta valmistuneiden sairaanhoitajien ja kätilöiden opintoja koskevista yksityiskohtaisista edellytyksistä 11 päivänä toukokuuta 2004 annetussa terveysministerin asetuksessa (Puolan tasavallan virallinen lehti, 13.5.2004, N:o 110, s. 1170) tarkoitetun erityistäydennysohjelman perusteella saatu sairaanhoitajan tutkintotodistus, jolloin tavoitteena on tarkistaa, että kyseisellä henkilöllä on sairaanhoitajan pätevyyteen verrattavissa olevat tiedot ja pätevyys, jotka Puolan osalta on määritelty liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa.

4 jakso

Hammaslääkärit

34 artikla

Hammaslääkärin peruskoulutus

1.   Hammaslääkärin peruskoulutukseen pääsyn edellytyksenä on, että hakijalla on tutkintotodistus tai todistus, jonka perusteella hänellä on oikeus tulla hyväksytyksi jäsenvaltion yliopistoihin tai vastaavantasoiseksi tunnustettuihin korkeakouluihin kyseiselle opintoalalle.

2.   Hammaslääkärin peruskoulutuksen on käsitettävä yhteensä vähintään viisi vuotta täysipäiväistä teoreettista ja käytännöllistä opetusta yliopistossa, vastaavantasoiseksi tunnustetussa korkea-asteen koulutusta antavassa laitoksessa tai yliopiston valvonnassa, ja sen on sisällettävä vähintään liitteessä V olevassa 5.3.1 kohdassa oleva ohjelma.

Liitteessä V olevassa 5.3.1 kohdassa olevia oppiaineluetteloita voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Ajantasaistamisella ei voida muuttaa missään jäsenvaltiossa ammatin harjoittamisesta lailla säädettyjä periaatteita, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

3.   Hammaslääkärin peruskoulutuksella on taattava, että asianomainen on hankkinut seuraavat tiedot ja taidot:

a)	riittävät tiedot hammaslääketieteen perustana olevista tieteenaloista ja hyvät tiedot tieteellisistä menetelmistä, biologisten toimintojen määrittämisen periaatteet, tieteellisesti todistettujen asioiden arviointi ja tietojen analysointi mukaan luettuina;

b)	riittävät tiedot terveen ja sairaan ihmisen rakenteesta, elintoiminnoista ja käyttäytymisestä sekä fyysisen ja sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta ihmisen terveydentilaan, sikäli kuin nämä tekijät liittyvät hammaslääketieteeseen;

c)	riittävät tiedot sekä terveiden että sairaiden hampaiden, suun, leukojen ja niihin liittyvien kudosten rakenteesta ja toiminnoista sekä niiden yhteydestä potilaan yleiseen terveydentilaan ja fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin;

d)	kliinisiä oppiaineita ja menetelmiä koskevat riittävät tiedot, joiden pohjalta hammaslääkärillä on selkeä käsitys hampaiden, suun, leukojen ja niihin liittyvien kudosten poikkeavuuksista, vaurioista ja sairauksista sekä hammaslääketieteellisestä ennaltaehkäisystä, diagnosoinnista ja hoidosta;

e)	soveltuva, asianmukaisessa valvonnassa hankittu kliininen kokemus.

Hammaslääkärin koulutuksen on annettava hampaiden, suun, leukojen ja niihin liittyvien kudosten poikkeavuuksien ja sairauksien ehkäisyyn, diagnosointiin ja hoitoon liittyvien tehtävien hoitamiseen tarvittavat taidot.

35 artikla

Hammaslääkärin erikoistumiskoulutus

1.   Hammaslääkärin erikoistumiskoulutukseen hyväksymisen on edellytettävä viiden vuoden teoreettisten ja käytännöllisten opintojen suorittamista hyväksytysti 34 artiklassa tarkoitetun koulutusohjelman puitteissa tai 23 ja 37 artiklassa tarkoitettujen asiakirjojen omaamista.

2.   Hammaslääkärin erikoistumiskoulutuksen on käsitettävä teoreettisia ja käytännön opintoja, jotka suoritetaan yliopistollisessa laitoksessa, hoito-, opetus- ja tutkimuskeskuksessa tai, milloin se on tarkoituksenmukaista, toimivaltaisten viranomaisten tai toimielinten tätä tarkoitusta varten hyväksymässä terveydenhuollon laitoksessa.

Täysipäiväisen hammaslääkärin erikoistumiskoulutuksen on käsitettävä vähintään kolme vuotta opiskelua toimivaltaisten viranomaisten tai toimielinten valvonnassa. Siihen on sisällyttävä erikoistumisopintoja suorittavan hammaslääkärin henkilökohtainen osallistuminen kyseisten laitosten toimintaan ja tehtäviin.

Toisessa alakohdassa tarkoitettua koulutuksen vähimmäisajanjaksoa voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen sen mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

3.   Jäsenvaltioiden on asetettava hammaslääkärin erikoistumiskoulutusta osoittavan asiakirjan antamisen ehdoksi, että henkilöllä on liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa tarkoitettu hammaslääkärin peruskoulutusta osoittava asiakirja.

36 artikla

Hammaslääkärin ammattitoiminnan harjoittaminen

1.   Tässä direktiivissä tarkoitetaan ”hammaslääkärin ammattitoiminnalla” toimintaa, joka on määritelty 3 kohdassa ja jota harjoitetaan liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa luetelluilla ammattinimikkeillä.

2.   Hammaslääkärin ammatin on perustuttava 34 artiklassa tarkoitettuun hammaslääketieteelliseen koulutukseen ja muodostettava oma, yleislääkärin ja erikoislääkärin ammatista erillinen ammattinsa. Hammaslääkärin ammattitoiminnan harjoittamisen edellytyksenä on, että henkilöllä on liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa tarkoitettu muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja. Tällaisen muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan haltijoihin rinnastetaan henkilöt, joita 23 tai 37 artikla koskee.

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hammaslääkäreillä on oikeudet ryhtyä harjoittamaan yleisesti toimintaa, johon sisältyy hampaiden, suun, leukojen ja niihin liittyvien kudosten poikkeavuuksien ja sairauksien ennaltaehkäisy, diagnosointi ja hoito liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa tarkoitettuina viiteajankohtina voimassa olevia ammattiin sovellettavia säännöksiä ja määräyksiä sekä ammattietiikkaan liittyviä sääntöjä noudattaen.

37 artikla

Hammaslääkäreitä koskevat saavutetut oikeudet

1.   Jokaisen jäsenvaltion on tunnustettava, hammaslääkärin ammattitoiminnan harjoittamiseksi liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa luetelluilla nimikkeillä, lääkärin muodollisesta pätevyydestä Italiassa, Espanjassa, Itävallassa, Tšekissä ja Slovakiassa sellaisille henkilöille annetut asiakirjat, jotka ovat aloittaneet lääkärikoulutuksensa viimeistään mainitussa liitteessä kyseisen jäsenvaltion osalta ilmoitettuna viiteajankohtana, kun näiden asiakirjojen liitteenä on kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten myöntämä todistus.

Tästä todistuksesta on ilmettävä, että seuraavat kaksi edellytystä täyttyvät:

a)	asianomaiset henkilöt ovat kyseisessä jäsenvaltiossa tosiasiallisesti, luvallisesti ja päätoimisesti harjoittaneet 36 artiklassa tarkoitettua toimintaa yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen antamista edeltäneiden viiden vuoden aikana;

b)	asianomaisilla henkilöillä on oikeus harjoittaa mainittua toimintaa samoin edellytyksin kuin liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa kyseisen jäsenvaltion osalta mainittujen muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen haltijoilla.

Toisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetusta kolmivuotisesta ammatinharjoittamisesta ovat vapautettuja henkilöt, jotka ovat suorittaneet hyväksytysti vähintään kolmen vuoden opinnot, jotka asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset todistavat 34 artiklassa tarkoitettua koulutusta vastaaviksi.

Tšekin ja Slovakian osalta entisessä Tšekkoslovakiassa saadut muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat on tunnustettava saman tasoisina kuin Tšekin ja Slovakian muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat ja edellä olevissa alakohdissa säädetyin edellytyksin.

2.   Jokaisen jäsenvaltion on tunnustettava lääkärin muodollisesta pätevyydestä Italiassa niille henkilöille annetut asiakirjat, jotka ovat aloittaneet yliopistollisen lääkärikoulutuksensa 28 päivän tammikuuta 1980 jälkeen ja viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1984, kun näiden asiakirjojen liitteenä on Italian toimivaltaisten viranomaisten myöntämä todistus.

Tästä todistuksesta on ilmettävä, että seuraavat kolme edellytystä täyttyvät:

a)

asianomaiset henkilöt ovat suorittaneet hyväksytysti erityisen soveltuvuuskokeen, jonka Italian toimivaltaiset viranomaiset ovat järjestäneet sen varmistamiseksi, että asianomaisilla on vastaavantasoiset tiedot ja taidot kuin liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa Italian osalta mainittujen muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen haltijoilla;

b)	asianomaiset henkilöt ovat Italiassa tosiasiallisesti, luvallisesti ja päätoimisesti harjoittaneet 36 artiklassa tarkoitettua toimintaa yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen antamista edeltäneiden viiden vuoden aikana;

c)

asianomaisilla henkilöillä on oikeus harjoittaa tai he harjoittavat tosiasiallisesti, luvallisesti ja päätoimisesti ja samoin edellytyksin 36 artiklassa tarkoitettua toimintaa kuin liitteessä V olevassa 5.3.2 kohdassa Italian osalta mainittujen muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen haltijat.

Toisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetusta soveltuvuuskokeesta ovat vapautettuja henkilöt, jotka ovat suorittaneet hyväksytysti vähintään kolmen vuoden opinnot, jotka toimivaltaiset viranomaiset todistavat 34 artiklassa tarkoitettua koulutusta vastaaviksi.

Henkilöitä, jotka ovat aloittaneet yliopistollisen lääkärikoulutuksensa 31 päivän joulukuuta 1984 jälkeen, on kohdeltava samalla tavoin kuin edellä tarkoitettuja henkilöitä edellyttäen, että edellä mainitut kolmen vuoden opinnot on aloitettu ennen 31 päivää joulukuuta 1994.

5 jakso

Eläinlääkärit

38 artikla

Eläinlääkärin koulutus

1.   Eläinlääkärin koulutuksen on käsitettävä yhteensä vähintään viisi vuotta täysipäiväistä teoreettista ja käytännöllistä opetusta yliopistossa, vastaavantasoiseksi tunnustetussa korkea-asteen koulutusta antavassa laitoksessa tai yliopiston valvonnassa, ja sen on sisällettävä vähintään liitteessä V olevassa 5.4.1 kohdassa oleva ohjelma.

Liitteessä V olevassa 5.4.1 kohdassa olevia oppiaineluetteloita voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Ajantasaistamisella ei voida muuttaa missään jäsenvaltiossa ammatin harjoittamisesta lailla säädettyjä periaatteita, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

2.   Eläinlääkärin koulutukseen pääsyn edellytyksenä on oltava, että hakijalla on tutkintotodistus tai todistus, jonka perusteella hänellä on oikeus tulla hyväksytyksi jäsenvaltion yliopistoihin tai vastaavantasoiseksi tunnustettuihin korkeakouluihin kyseiselle opintoalalle.

3.   Eläinlääkärin koulutuksella on taattava, että asianomainen on hankkinut seuraavat tiedot ja taidot:

a)	riittävät tiedot eläinlääkärin toiminnan perustana olevista tieteenaloista;

b)	riittävät tiedot terveen eläimen rakenteesta ja elintoiminnoista, kotieläinten hoidosta, lisääntymisestä ja hygieniasta yleensä sekä eläinten ruokinnasta, eläinten tarpeita vastaavan ravinnon valmistukseen ja säilytykseen liittyvä teknologia mukaan luettuna;

c)	riittävät tiedot eläinten käyttäytymisestä ja niiden suojelusta;

d)	riittävät tiedot eläintautien syistä, luonteesta, taudinkulusta, vaikutuksista, taudinmäärityksestä ja hoidosta yhden eläimen tai eläinryhmän kohdalla, mukaan luettuina tiedot niistä taudeista, jotka voivat tarttua ihmisiin;

e)	riittävät tiedot ennaltaehkäisevästä lääketieteestä;

f)	riittävät tiedot hygieniasta ja teknologiasta, joka liittyy ihmisravinnoksi tarkoitettujen, eläinkunnasta peräisin olevien elintarvikkeiden tuotantoon, valmistukseen ja jakeluun;

g)	riittävät tiedot edellä mainittuihin aiheisiin liittyvistä laeista, asetuksista ja hallinnollisista määräyksistä;

h)	riittävä, asianmukaisessa valvonnassa hankittu kliininen ja muu käytännön kokemus.

39 artikla

Eläinlääkäreitä koskevat saavutetut etuudet

Jäsenvaltioiden on tunnustettava eläinlääkärin muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, joka on annettu Virossa jäsenvaltioiden kansalaisille ennen 1 päivää toukokuuta 2004 tai jonka edellyttämä koulutus on alkanut Virossa ennen 1 päivää toukokuuta 2004, jos asiakirjan liitteenä on todistus, joka osoittaa kyseisten henkilöiden harjoittaneen tosiasiallisesti ja luvallisesti asianomaista toimintaa Virossa yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta todistuksen myöntämistä edeltäneiden seitsemän vuoden aikana, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 23 artiklan 4 kohdan soveltamista.

6 jakso

Kätilöt

40 artikla

Kätilön koulutus

1.   Kätilön koulutuksen on käsitettävä yhteensä vähintään yksi seuraavista koulutusohjelmista:

a)	täysipäiväinen kätilön koulutusohjelma, johon kuuluu vähintään kolmen vuoden teoreettiset ja käytännölliset opinnot (linja I) ja joka käsittää vähintään liitteessä V olevassa 5.5.1 kohdassa olevan ohjelman;

b)	täysipäiväinen kätilön koulutusohjelma, joka kestää 18 kuukautta (linja II) ja käsittää vähintään liitteessä V olevassa 5.5.1 kohdassa olevan ohjelman siltä osin, mikä ei ole kuulunut yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan koulutuksen yhteydessä annettuun vastaavaan opetukseen.

Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että kätilökoulutusta antava oppilaitos vastaa teorian ja käytännön yhteensovittamisesta koko koulutusohjelman ajan.

Liitteessä V olevassa 5.5.1 kohdassa olevia oppiaineluetteloita voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Ajantasaistamisella ei voida muuttaa missään jäsenvaltiossa ammatin harjoittamisesta lailla säädettyjä periaatteita, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

2.   Kätilön koulutukseen pääsyn edellytyksenä on oltava, että yksi seuraavista ehdoista täyttyy:

a)	hakija on linjan I osalta suorittanut yleissivistävien kouluopintojen kymmenen ensimmäistä vuotta;

b)	hakijalla on linjan II osalta liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa tarkoitettu yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja.

3.   Kätilön koulutuksella on taattava, että asianomainen on hankkinut seuraavat tiedot ja taidot:

a)	riittävät tiedot kätilöntoimen perustana olevista tieteenaloista, erityisesti synnytys- ja naistentautiopista;

b)	riittävät tiedot kätilön ammattietiikasta ja ammattia koskevasta lainsäädännöstä;

c)	yksityiskohtaiset tiedot synnytysopin alaan kuuluvista ja vastasyntyneen biologisista toiminnoista, anatomiasta ja fysiologiasta sekä ihmisen terveydentilan ja fyysisen ja sosiaalisen ympäristön välisestä yhteydestä ja ihmisen käyttäytymisestä;

d)	riittävästi kliinistä kokemusta, joka on hankittu hyväksytyissä laitoksissa kätilöntoimen ja synnytysopin pätevyyden saaneen henkilöstön valvonnassa;

e)	riittävä käsitys terveydenhuoltohenkilöstön koulutuksesta ja riittävästi kokemusta työskentelystä tällaisen henkilöstön kanssa.

41 artikla

Kätilön muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen tunnustamista koskevat edellytykset

1.   Liitteessä V olevassa 5.5.2 kohdassa tarkoitettu kätilön muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja on tunnustettava automaattisesti 21 artiklan nojalla, jos se täyttää yhden seuraavista edellytyksistä:

a)

vähintään kolme vuotta kestävä täysipäiväinen kätilön koulutus: i) jonka pääsyvaatimuksena on tutkintotodistus, todistus tai muu muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, joka antaa oikeuden aloittaa opinnot yliopistossa tai korkeakoulussa, tai jollei näin ole, osoittaa, että henkilöllä on vastaavat tiedot, tai ii) jonka jälkeen ammattiin liittyviä tehtäviä on harjoitettu käytännössä kahden vuoden ajan, mistä annetaan todistus 2 kohdan mukaisesti;

b)	vähintään kaksi vuotta kestävä tai 3 600 tuntia käsittävä täysipäiväinen kätilön koulutus, jonka edellytyksenä on liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa tarkoitettu yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja;

c)

vähintään 18 kuukautta kestävä tai 3 000 tuntia käsittävä täysipäiväinen kätilön koulutus, jonka edellytyksenä on liitteessä V olevassa 5.2.2 kohdassa tarkoitettu yleissairaanhoidosta vastaavan sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja ja jonka jälkeen ammattiin liittyviä tehtäviä on harjoitettu yhden vuoden ajan, mistä annetaan todistus 2 kohdan mukaisesti.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetun todistuksen antavat kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset. Todistuksella on osoitettava, että sen haltija on kätilön muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan saatuaan harjoittanut tyydyttävästi kaikkea kätilöntoimeen kuuluvaa toimintaa tätä tarkoitusta varten hyväksytyssä sairaalassa tai muussa terveydenhuollon laitoksessa vastaavan ajan.

42 artikla

Kätilön ammattitoiminnan harjoittaminen

1.   Tämän jakson säännöksiä on sovellettava kätilöntoimeen, sellaisena kuin kukin jäsenvaltio sen määrittelee — tämän kuitenkaan rajoittamatta 2 kohdan soveltamista — ja jota harjoittavat henkilöt, joilla on jokin liitteessä V olevassa 5.5.2 kohdassa luetelluista ammattinimikkeistä.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kätilöillä on oikeudet ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa vähintään seuraavia toimintoja:

a)	antaa luotettavaa perhesuunnittelutietoa ja -neuvontaa;

b)	todeta raskaus ja seurata normaalia raskautta, tehdä tutkimuksia, jotka ovat tarpeen normaalin raskauden seuraamiseksi;

c)	määrätä tai suositella tutkimuksia, jotka ovat tarpeen riskiraskauksien toteamiseksi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa;

d)	toteuttaa vanhempien valmennusohjelmia ja antaa kattavaa synnytysvalmennusta, johon kuuluu hygienia- ja ravintoneuvontaa;

e)	hoitaa ja avustaa äitiä synnytyksen aikana ja seurata sikiön tilaa kohdussa asianmukaisia kliinisiä ja teknisiä apuvälineitä käyttäen;

f)	hoitaa normaaleja alatiesynnytyksiä, mukaan luettuina välilihan leikkauksen tekeminen tarvittaessa ja perätilasynnytyksen hoitaminen hätätapauksissa;

g)	havaita äidissä tai lapsessa tavallisesta poikkeavat vaaran merkit, jotka vaativat lääkärin hoitoa, ja avustaa lääkäriä tarvittaessa, sekä hoitaa välttämättömät hätätapaukset, jos lääkäriä ei ole saatavilla, erityisesti irrottaa istukka käsin ja mahdollisesti sen jälkeen tutkia kohtu käsin;

h)	tutkia vastasyntynyt ja hoitaa häntä; ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin ja aloittaa tarvittaessa elvytys välittömästi;

i)	hoitaa äitiä ja seurata hänen toipumistaan synnytyksen jälkeisenä aikana ja antaa hänelle kaikki lapsen hoitoon liittyvät tarpeelliset neuvot, jotta äiti pystyisi huolehtimaan siitä, että vastasyntynyt saa mahdollisimman hyvät kehitysmahdollisuudet;

j)	antaa lääkärin määräämä hoito;

k)	laatia tarvittavat potilasasiakirjat.

43 artikla

Kätilöitä koskevat saavutetut oikeudet

1.   Jokaisen jäsenvaltion on hyväksyttävä riittäväksi todisteeksi sellaiset jäsenvaltioiden kansalaisille jäsenvaltioissa ennen liitteessä V olevassa 5.5.2 kohdassa tarkoitettua viiteajankohtaa annetut kätilön muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, joiden liitteenä on todistus, joka osoittaa kyseisten kansalaisten harjoittaneen kyseistä toimintaa tosiasiallisesti ja luvallisesti yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta todistuksen myöntämistä edeltäneiden viiden vuoden aikana, jos nämä kätilön muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat täyttävät kaikki 40 artiklassa säädetyt koulutuksen vähimmäisvaatimukset mutta ne on 41 artiklan mukaan tunnustettava vain, jos niiden liitteenä on todistus mainitun 41 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta ammattiin liittyvien tehtävien harjoittamisesta käytännössä.

2.   Edellä 1 kohdan säännöksiä on sovellettava jäsenvaltioiden kansalaisiin, joiden muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat ovat osoitus kätilön koulutuksesta, joka on saatu entisen Saksan demokraattisen tasavallan alueella ja joka täyttää kaikki 40 artiklassa säädetyt koulutuksen vähimmäisvaatimukset, mutta koulutuksen vähimmäisvaatimukset on tunnustettava 41 artiklan nojalla vain, jos niiden liitteenä on todistus mainitun 41 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta ammattiin liittyvien tehtävien harjoittamisesta käytännössä ja jos siinä on osoitus koulutuksesta, joka on aloitettu ennen 3 päivää lokakuuta 1990.

3.   Kätilön muodollista pätevyyttä osoittavien puolalaisten asiakirjojen osalta saavutettuihin etuihin sovelletaan ainoastaan jäljempänä olevia säännöksiä.

Kun on kyse Puolassa jäsenvaltioiden kansalaisille myönnetyistä kätilön muodollista pätevyyttä osoittavista asiakirjoista, jotka eivät vastaa 40 artiklassa säädettyjä koulutuksen vähimmäisvaatimuksia, tai jos asianomainen koulutus on alkanut Puolassa ennen 1 päivää toukokuuta 2004, jäsenvaltioiden on tunnustettava jäljempänä mainitut kätilön muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jos niihin on liitetty todistus, joka osoittaa kyseisten henkilöiden harjoittaneen tosiasiallisesti ja luvallisesti kätilön toimintaa Puolassa seuraavien ajanjaksojen ajan:

a)	kätilön muodollista pätevyyttä osoittava tutkintotodistus (dyplom licencjata położnictwa): yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen antamispäivää edeltävien viiden vuoden aikana;

b)	kätilön muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, jonka antaa lääketieteen alan ammatillinen oppilaitos keskiasteen jälkeisen koulutuksen suorittamisesta (dyplom położnej): yhtäjaksoisesti vähintään viisi vuotta todistuksen antamispäivää edeltävien seitsemän vuoden aikana.

4.   Jäsenvaltioiden on tunnustettava kätilöiden muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka on annettu Puolassa kätilöille, kun he ovat saaneet päätökseen ennen 1 päivää toukokuuta 2004 koulutuksen, joka ei vastaa 40 artiklassa säädettyjä koulutuksen vähimmäisvaatimuksia ja jonka osoituksena on sairaanhoitajan ja kätilön ammatista annetun lain muuttamisesta ja eräistä muista oikeustoimista 20 päivänä huhtikuuta 2004 annetun lain 11 artiklassa (Puolan tasavallan virallinen lehti, 30.4.2004, N:o 92, s. 885) keskiasteen todistuksen saaneiden (päättökoe — tutkinto) sekä sairaanhoitajan tai kätilön ammattiin valmistavasta lääketieteen alan lukiosta tai ammatillisesta oppilaitoksesta valmistuneiden sairaanhoitajien ja kätilöiden opintoja koskevista yksityiskohtaisista edellytyksistä 11 päivänä toukokuuta 2004 terveysministerin antamassa asetuksessa (Puolan tasavallan virallinen lehti, 13.5.2004, N:o 110, s. 1170) tarkoitetun eritystäydennysohjelman perusteella saatu kätilön tutkintotodistus, jolloin tavoitteena on tarkistaa, että kyseisellä henkilöllä on kätilön pätevyyteen verrattavissa olevat tiedot ja pätevyys, jotka Puolan osalta on määritelty liitteessä V olevassa 5.5.2 kohdassa.

7 jakso

Proviisorit

44 artikla

Proviisorin koulutus

1.   Proviisorin koulutukseen pääsyn edellytyksenä on oltava, että hakijalla on tutkintotodistus tai todistus, jonka perusteella hänellä on oikeus tulla hyväksytyksi jäsenvaltion yliopistoihin tai vastaavantasoiseksi tunnustettuihin korkeakouluihin kyseiselle opintoalalle.

2.   Proviisorin muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan on oltava osoitus vähintään viisi vuotta kestäneiden opintojen suorittamisesta, joihin kuuluu vähintään

a)	neljä vuotta täysipäiväistä teoreettista ja käytännöllistä opiskelua yliopistossa, samantasoiseksi tunnustetussa korkea-asteen koulutusta antavassa laitoksessa tai yliopiston valvonnassa;

b)	kuusi kuukautta käytännön harjoittelua yleisölle avoimessa apteekissa tai sairaalassa kyseisen sairaalan farmaseuttisen osaston valvonnassa.

Tämän koulutuksen on käsitettävä vähintään liitteessä V olevassa 5.6.1 kohdassa oleva ohjelma. Liitteessä V olevassa 5.6.1 kohdassa olevia oppiaineluetteloita voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Ajantasaistamisella ei voida muuttaa missään jäsenvaltiossa ammatin harjoittamisesta lailla säädettyjä periaatteita, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

3.   Proviisorin koulutuksella on taattava, että asianomainen on hankkinut seuraavat tiedot ja taidot:

a)	riittävät tiedot lääkkeistä ja lääkkeiden valmistuksessa käytettävistä aineista;

b)	riittävät tiedot farmaseuttisesta teknologiasta sekä lääkevalmisteiden fysikaalisesta, kemiallisesta, biologisesta ja mikrobiologisesta testauksesta;

c)	riittävät tiedot lääkkeiden metaboliasta ja vaikutuksista sekä myrkyllisten aineiden vaikutuksista ja lääkkeiden käytöstä;

d)	riittävät tiedot, joiden perusteella proviisori voi arvioida lääkkeitä koskevaa tieteellistä tietoa asianmukaisen informaation jakamiseksi;

e)	riittävät tiedot apteekin hoitamiseen liittyvistä oikeudellisista ja muista vaatimuksista.

45 artikla

Proviisorin ammattitoiminnan harjoittaminen

1.   Tässä direktiivissä ”proviisorin toiminnalla” tarkoitetaan toimintaa, johon ryhtymiseksi ja jonka harjoittamiseksi on yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa asetettu ammattipätevyyttä koskevia vaatimuksia ja jota voivat ryhtyä harjoittamaan liitteessä V olevassa 5.6.2 kohdassa tarkoitettujen muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen haltijat.

2.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava, että henkilöillä, joilla on 44 artiklassa säädetyt vaatimukset täyttävä yliopistollista tai vastaavantasoiseksi tunnustettua farmasia-alan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, on oikeudet ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa vähintään seuraavia toimintoja; heiltä voidaan kuitenkin tarvittaessa vaatia täydentävää ammattikokemusta:

a)	lääkkeiden lääkemuodon valmistus;

b)	lääkkeiden valmistus ja testaus;

c)	lääkkeiden testaus laboratorio-olosuhteissa;

d)	lääkkeiden varastointi, säilytys ja jakelu tukkukauppavaiheessa;

e)	lääkkeiden valmistus, testaus, varastointi ja jakelu yleisölle avoimissa apteekeissa;

f)	lääkkeiden valmistus, testaus, varastointi ja jakaminen sairaaloissa;

g)	lääkkeitä koskevien tietojen ja neuvojen antaminen.

3.   Jos jäsenvaltiossa vaaditaan, että proviisorin toiminnan harjoittamisen aloittamista tai harjoittamista varten on liitteessä V olevassa 5.6.2 kohdassa tarkoitetun muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan lisäksi oltava täydentävä ammattikokemus, tällaisen jäsenvaltion on hyväksyttävä riittäväksi todisteeksi kotijäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen antama todistus, joka osoittaa, että henkilö on hoitanut mainittuja tehtäviä samanpituisen ajan kotijäsenvaltiossa.

4.   Edellä 3 kohdassa tarkoitettua tunnustamista ei sovelleta Luxemburgin suurherttuakunnan vaatimaan kaksivuotiseen ammattikokemukseen, joka vaaditaan valtion toimiluvan myöntämiseksi yleisöä palvelevalle apteekille.

5.   Jos jäsenvaltiossa oli 16 päivänä syyskuuta 1985 käytössä kokeeseen perustuva kilpailumenettely, jonka perusteella valitaan 2 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen haltijoiden joukosta jäsenvaltion maantieteellisen apteekkijakauman mukaan perustettavien uusien apteekkien hoitajat, tällainen jäsenvaltio voi 1 kohdasta poiketen säilyttää kilpailumenettelyn ja velvoittaa jäsenvaltioiden kansalaiset, joilla on liitteessä V olevassa 5.6.2 kohdassa tarkoitettu proviisorin muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja tai joita koskevat 23 artiklan säännökset, ottamaan osaa tällaiseen kilpailuun.

8 jakso

Arkkitehdit

46 artikla

Arkkitehdin koulutus

1.   Arkkitehdin koulutuksen on käsitettävä yhteensä vähintään joko neljä vuotta täysipäiväistä opiskelua tai kuusi vuotta opiskelua, josta ajasta vähintään kolme vuotta täysipäiväistä opiskelua, yliopistossa tai muussa vastaavantasoisessa oppilaitoksessa. Koulutuksen päätteeksi on hyväksytysti suoritettava korkeakoulututkinnon tasoinen koe.

Koulutus on toteutettava korkeakoulutasolla ja pääasiassa arkkitehtuurin alaan keskittyvinä opintoina, joihin on tasapuolisesti sisällytettävä sekä teoreettista että käytännöllistä arkkitehtuurikoulutusta ja joissa on varmistettava seuraavien tietojen ja taitojen hankkiminen:

a)	kyky esteettiset ja tekniset vaatimukset täyttävään arkkitehtoniseen suunnitteluun;

b)	riittävä arkkitehtuurin sekä sille läheisten taiteen, tekniikan ja ihmistieteen alojen historian ja teorian tuntemus;

c)	taiteiden tuntemus arkkitehtonisen suunnittelun laatuun vaikuttavana tekijänä;

d)	riittävät tiedot kaupunkisuunnittelusta ja suunnitteluprosessissa käytettävästä tekniikasta;

e)	kyky ymmärtää ihmisen ja rakennusten sekä rakennusten ja niiden ympäristön välisiä suhteita ja tarvetta suhteuttaa rakennukset ja niiden väliset alueet ihmisen tarpeisiin ja mittakaavaan;

f)	kyky ymmärtää arkkitehdin ammattikuva ja hänen tehtävänsä yhteiskunnassa ja erityisesti kyky ottaa yhteiskunnalliset tekijät huomioon hankkeiden ohjelmoinnissa;

g)	suunnitteluohjelman laadinnassa tarvittavien tutkimus- ja valmistelumenetelmien tunteminen;

h)	perehtyneisyys rakennussuunnitteluun liittyviin rakenne- ja muihin teknisiin kysymyksiin;

i)	riittävä perehtyneisyys rakennusten fysikaalisiin ongelmiin, teknologiaan ja toimintaan miellyttävän ja säältä suojaavan sisätilan luomiseksi;

j)	riittävä suunnittelutaito, jonka avulla rakennuksen käyttäjien vaatimukset täytetään kustannustekijöiden ja rakennusmääräysten asettamissa rajoissa;

k)	sellainen asianomaisten teollisuudenalojen, järjestöjen, säännösten ja menettelytapojen tuntemus, joka on tarpeen rakennussuunnitelmia toteutettaessa ja sovitettaessa hankkeita kokonaissuunnitteluun.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja ja taitoja voidaan muuttaa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen niiden mukauttamiseksi tieteen ja tekniikan kehitykseen.

Ajantasaistamisella ei voida muuttaa missään jäsenvaltiossa ammatin harjoittamisesta lailla säädettyjä periaatteita, jotka koskevat luonnollisten henkilöiden koulutusta ja ammattiin pääsyn edellytyksiä.

47 artikla

Poikkeukset arkkitehdin koulutusta koskeviin edellytyksiin

1.   Poiketen siitä, mitä 46 artiklassa säädetään, 21 artiklan vaatimukset täyttävänä pidetään myös Saksan liittotasavallan ”Fachhochschule”-ammattikorkeakouluissa järjestettävää kolmivuotista koulutusta sellaisena kuin sitä järjestettiin 5 päivänä elokuuta 1985 ja siltä osin kuin se täyttää 46 artiklassa tarkoitetut vaatimukset, jolloin se antaa oikeuden aloittaa 48 artiklassa tarkoitettu toiminta kyseisessä jäsenvaltiossa arkkitehdin ammattinimikettä käyttäen, edellyttäen kuitenkin, että mainitun koulutuksen täydennyksenä on Saksan liittotasavallassa hankittu nelivuotinen ammattikokemus, jonka on vahvistanut antamallaan todistuksella sellainen saman ammatin harjoittajien yhteenliittymä, jonka rekisteriin tämän direktiivin säännösten tuottamia etuuksia tavoitteleva arkkitehti on merkitty.

Saman ammatin harjoittajien yhteenliittymän on etukäteen varmistuttava siitä, että asianomaisen arkkitehdin alallaan suorittama työ kiistatta osoittaa hänen kykynsä soveltaa kaikkia 46 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja ja taitoja käytäntöön. Todistusta annettaessa on noudatettava samaa menettelyä kuin arkkitehteja rekisteriin merkittäessä.

2.   Poiketen siitä, mitä 46 artiklassa säädetään, 21 artiklan vaatimukset täyttävänä on pidettävä myös yhteiskunnallisen uudistusohjelman osana tai osa-aikaisena korkeakouluopiskeluna tapahtuvaa koulutusta, joka täyttää 46 artiklassa tarkoitetut vaatimukset ja jonka päätteeksi arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston valvonnassa vähintään seitsemän vuoden ajan tällä alalla työskennelleet henkilöt ovat suorittaneet hyväksytysti kokeen arkkitehtuurin alalla. Kokeen on oltava korkeakoulututkinnon tasoinen ja 46 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua päättökoetta vastaava.

48 artikla

Arkkitehdin ammattitoiminnan harjoittaminen

1.   Tässä direktiivissä tarkoitetaan arkkitehdin ammattitoiminnalla arkkitehdin ammattinimikettä käyttäen tavanomaisesti harjoitettavaa toimintaa.

2.   Jäsenvaltion kansalaisen, jolla on oikeus käyttää arkkitehdin ammattinimikettä sellaisen lain nojalla, jolla jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle annetaan valtuudet myöntää tämä nimike arkkitehtuurin alalla erityisen ansioituneelle jäsenvaltion kansalaiselle, on katsottava täyttävän ne vaatimukset, joita sovelletaan toimintaan arkkitehtuurin alalla arkkitehdin ammattinimikettä käyttäen. Siitä, että kyseinen henkilö on toiminut arkkitehtuurin alalla, on oltava osoituksena heidän kotijäsenvaltionsa antama todistus.

49 artikla

Arkkitehteja koskevat saavutetut oikeudet

1.   Kunkin jäsenvaltion on tunnustettava liitteessä VI olevassa 6 kohdassa tarkoitetut arkkitehdin muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, jotka toinen jäsenvaltio on antanut koulutuksesta, joka on aloitettu viimeistään mainitussa liitteessä olevan viitelukuvuoden aikana, vaikka nämä asiakirjat eivät täyttäisikään 46 artiklassa tarkoitettuja vähimmäisvaatimuksia, ja katsottava niiden antavan alueellaan samat oikeudet arkkitehdin ammattitoiminnan aloittamiseen ja harjoittamiseen kuin jäsenvaltion itsensä antamat arkkitehdin muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat.

Saksan liittotasavallan toimivaltaisten viranomaisten antamat todistukset, joilla vahvistetaan, että Saksan demokraattisen tasavallan toimivaltaisten viranomaisten toukokuun 8 päivän 1945 jälkeen myöntämät muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat antavat samat oikeudet kuin mainitussa liitteessä luetellut asiakirjat, on tunnustettava näillä edellytyksillä.

2.   Jokaisen jäsenvaltion on, tämän kuitenkaan rajoittamatta 1 kohdan soveltamista, tunnustettava sellaisten jäsenvaltioiden kansalaisten muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat, joissa arkkitehdin toiminnan aloittaminen ja sen harjoittaminen oli säänneltyä

a)	1 päivänä tammikuuta 1995 Itävallan, Suomen ja Ruotsin osalta;

b)	1 päivänä toukokuuta 2004 Tšekin, Viron, Kyproksen, Latvian, Liettuan, Unkarin, Maltan, Puolan, Slovenian ja Slovakian osalta;

c)	5 päivänä elokuuta 1987 muiden jäsenvaltioiden osalta;

ja katsottava niiden antavan alueellaan samat oikeudet arkkitehdin ammattitoiminnan aloittamiseen ja sen harjoittamiseen arkkitehdin ammattinimikettä käyttäen kuin jäsenvaltion itsensä antamat muodollista pätevyyttä osoittavat asiakirjat. Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuilla todistuksilla on osoitettava, että niiden haltija on saanut oikeuden käyttää arkkitehdin ammattinimikettä viimeistään tuona päivänä ja on tosiasiallisesti harjoittanut kyseistä toimintaa mainittuja sääntöjä noudattaen yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta todistuksen antamista edeltäneiden viiden vuoden aikana.

IV LUKU

Sijoittautumista koskevat yhteiset säännökset

50 artikla

Asiakirjat ja muodollisuudet

1.   Tehdessään päätöstä säännellyn ammatin harjoittamista koskevasta lupahakemuksesta tämän osaston mukaisesti vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia liitteessä VII lueteltujen asiakirjojen ja todistusten esittämistä.

Liitteessä VII olevan 1 kohdan d, e ja f alakohdassa tarkoitetut asiakirjat eivät niitä esitettäessä saa olla kolmea kuukautta vanhempia.

Jäsenvaltioiden, elinten ja muiden oikeushenkilöiden on huolehdittava, että annettuja tietoja käsitellään luottamuksellisina.

2.   Jos on aihetta epäilyksiin, vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia jäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta vahvistusta kyseisessä toisessa jäsenvaltiossa annettujen todistusten ja muodollista pätevyyttä osoittavien asiakirjojen aitoudesta sekä tarvittaessa vahvistusta siitä, että edunsaaja täyttää tämän osaston III luvussa tarkoitettujen ammattien osalta koulutukselle asetetut vähimmäisvaatimukset, jotka on vahvistettu 24, 25, 28, 31, 34, 35, 38, 40, 44 ja 46 artiklassa.

3.   Jos on aihetta epäilyksiin silloin kun jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on antanut 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa määritellyn muodollista pätevyyttä osoittavan asiakirjan, johon liittyvä koulutus on suoritettu kokonaan tai osittain oppilaitoksessa, joka sijaitsee laillisesti toisen jäsenvaltion alueella, vastaanottavalla jäsenvaltiolla on oikeus tarkistaa sen jäsenvaltion, jossa kyseinen asiakirja on annettu, toimivaltaiselta elimeltä,

a)	onko siihen jäsenvaltioon, jossa kyseinen asiakirja on annettu, sijoittautunut oppilaitos hyväksynyt virallisesti koulutuksen antaneen oppilaitoksen oppikurssin;

b)	onko annettu muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja sama kuin se asiakirja, joka olisi annettu, jos koulutus olisi suoritettu kokonaan siinä jäsenvaltiossa, jossa kyseinen asiakirja on annettu; ja

c)	antaako muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja samat ammatilliset oikeudet sen jäsenvaltion alueella, jossa kyseinen asiakirja on annettu.

4.   Jos vastaanottava jäsenvaltio edellyttää omilta kansalaisiltaan säännellyn ammatin harjoittamiseen ryhtymiseksi valan vannomista tai juhlallisen vakuutuksen antamista ja jos kyseisen valan tai vakuutuksen kaava ei sovellu muiden jäsenvaltioiden kansalaisten käytettäväksi, kyseisen jäsenvaltion on huolehdittava, että käytettävissä on asianomaisille sopiva vastaava valan tai vakuutuksen kaava.

51 artikla

Ammattipätevyyden tunnustamismenettely

1.   Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava hakijalle tämän esittämien asiakirjojen vastaanottamisesta sekä mahdollisista puuttuvista asiakirjoista kuukauden kuluessa asiakirjojen saapumisesta.

2.   Säännellyn ammatin harjoittamista koskevan lupahakemuksen tutkiminen on saatettava päätökseen mahdollisimman nopeasti ja siitä on annettava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen päätös asianmukaisine perusteluineen kolmen kuukauden kuluessa kaikkien vaadittavien asiakirjojen esittämisestä. Määräaikaa voidaan kuitenkin jatkaa kuukaudella tämän osaston I ja II luvun mukaisissa tapauksissa.

3.   Päätökseen tai siihen, että päätöstä ei ole annettu määräajassa, on voitava hakea muutosta kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

52 artikla

Ammattinimikkeen käyttö

1.   Jos tiettyyn ammattitoimintaan liittyvän ammattinimikkeen käyttö on vastaanottavassa jäsenvaltiossa säännelty, muiden jäsenvaltioiden kansalaisten, joilla on lupa harjoittaa säänneltyä ammattia III osaston nojalla, on käytettävä vastaanottavan jäsenvaltion ammattinimikettä, joka siinä valtiossa vastaa kyseistä ammattia, sekä sen mahdollista lyhennettä.

2.   Jos 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yhdistys tai järjestö sääntelee ammattia vastaanottavassa jäsenvaltiossa, jäsenvaltioiden kansalaiset saavat käyttää kyseisen järjestön tai yhdistyksen antamaa ammattinimikettä tai sen lyhennettä ainoastaan, jos he todistavat olevansa järjestön tai yhdistyksen jäseniä.

Jos yhdistys tai järjestö edellyttää jäsenyyden saamiseksi tiettyä pätevyyttä, se voi soveltaa tätä vaatimustaan ainoastaan tässä direktiivissä säädetyin edellytyksin muiden jäsenvaltioiden kansalaisiin, joilla on ammattipätevyys.

IV OSASTO

AMMATIN HARJOITTAMISTA KOSKEVAT YKSITYISKOHTAISET SÄÄNNÖT

53 artikla

Kielitaito

Ammattipätevyyden tunnustamisen edunsaajilla on oltava sellainen kielitaito, jota tarvitaan heidän ammattinsa harjoittamiseksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

54 artikla

Tutkintonimikkeen käyttö

Vastaanottavan jäsenvaltion on huolehdittava, että asianomaisille annetaan oikeus käyttää kotijäsenvaltion tutkintonimikettä tai tarvittaessa sen lyhennettä kotijäsenvaltion kielellä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 52 artiklan soveltamista. Vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia, että nimikkeen jäljessä on mainittava sen antaneen laitoksen tai tutkintolautakunnan nimi ja osoite. Siinä tapauksessa, että kotijäsenvaltion tutkintonimike voidaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa sekoittaa nimikkeeseen, joka vastaanottavassa valtiossa edellyttää lisäkoulutusta, jota edunsaaja ei ole suorittanut, vastaanottava jäsenvaltio voi vaatia edunsaajaa käyttämään kotijäsenvaltion tutkintonimikettä sopivassa muodossa, jonka vastaanottava jäsenvaltio määrää.

55 artikla

Sairausvakuutuslaitoksen antama hyväksyntä

Jäsenvaltioiden, jotka asettavat alueellaan ammattipätevyyden hankkineille vaatimuksen, jonka mukaan sairausvakuutuslaitoksen hyväksynnän edellytyksenä on valmistavan harjoittelujakson suorittaminen tai ammattikokemus, on vapautettava tästä vaatimuksesta toisessa jäsenvaltiossa hankittua lääkärin ja hammaslääkärin ammattipätevyyttä osoittavien asiakirjojen haltijat, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 5 artiklan 1 kohdan ja 6 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdan soveltamista.

V OSASTO

HALLINNOLLINEN YHTEISTYÖ JA TÄYTÄNTÖÖNPANOVALTA

56 artikla

Toimivaltaiset viranomaiset

1.   Vastaanottavan jäsenvaltion ja kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on toimittava tiiviissä yhteistyössä ja huolehdittava keskinäisestä avunannosta tämän direktiivin soveltamisen helpottamiseksi. Niiden on varmistettava, että vaihdettuja tietoja käsitellään luottamuksellisina.

2.   Vastaanottavan jäsenvaltion ja kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava tietoja hakijaan kohdistetuista kurinpitotoimista tai tälle määrätyistä rikosoikeudellisista seuraamuksista tai muista erityisistä vakavista seikoista, jotka todennäköisesti vaikuttavat tämän direktiivin mukaiseen toiminnan harjoittamiseen, yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta 1995 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY (24) ja henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen viestinnän alalla 12 päivänä heinäkuuta 2002 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2002/58/EY (25) (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) tarkoitettua henkilötietojen suojaa koskevaa lainsäädäntöä noudattaen.

Kotijäsenvaltion on tarkistettava tietojen oikeellisuus, ja sen viranomaisten on päätettävä tarvittavien tutkimusten laadusta ja laajuudesta sekä ilmoitettava vastaanottavalle jäsenvaltiolle kaikista toimenpiteistä, joihin ne ryhtyvät ilmoitettujen tietojen johdosta.

3.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä viimeistään 20 päivänä lokakuuta 2007 toimivaltaiset viranomaiset ja elimet, joilla on valtuudet antaa ja vastaanottaa muodollista pätevyyttä osoittavia asiakirjoja ja muita asiakirjoja tai tietoja, sekä ne viranomaiset ja elimet, joilla on valtuudet ottaa vastaan hakemuksia ja tehdä tässä direktiivissä tarkoitettuja päätöksiä, ja annettava ne viipymättä muille jäsenvaltioille ja komissiolle tiedoksi.

4.   Kunkin jäsenvaltion on nimettävä 1 kohdassa tarkoitetun viranomaistoiminnan yhteensovittamisesta vastaava henkilö ja ilmoitettava nimityksestä muille jäsenvaltioille ja komissiolle.

Yhteensovittamisesta vastaavien henkilöiden tehtävänä on

a)	edistää tämän direktiivin yhdenmukaista soveltamista;

b)	kerätä kaikki tämän direktiivin soveltamisen kannalta aiheelliset tiedot ja erityisesti tiedot, jotka koskevat säänneltyjen ammattien harjoittamiseen ryhtymisen edellytyksiä jäsenvaltioissa.

Edellä b alakohdassa tarkoitetun tehtävän täyttämiseksi yhteensovittamisesta vastaavat henkilöt voivat käyttää 57 artiklassa tarkoitettujen yhteystahojen palveluja.

57 artikla

Yhteystahot

Kunkin jäsenvaltion on nimettävä viimeistään 20 päivänä lokakuuta 2007 yhteystaho, jonka tehtävänä on

a)

toimittaa kansalaisille ja muiden jäsenvaltioiden yhteystahoille kaikki aiheelliset tiedot tämän direktiivin mukaisesta ammattipätevyyden tunnustamisesta ja erityisesti ammatteja ja niiden harjoittamista koskevasta kansallisesta lainsäädännöstä, myös sosiaalilainsäädännöstä, sekä tarvittaessa ammattietiikkaan liittyvistä säännöistä;

b)	avustaa kansalaisia heille tämän direktiivin nojalla kuuluvien oikeuksien toteuttamisessa toimimalla tarvittaessa yhteistyössä muiden yhteystahojen ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten kanssa.

Komission pyynnöstä yhteystahojen on ilmoitettava komissiolle b alakohdan nojalla käsiteltyjen tapausten tuloksesta kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asia saatetaan niiden käsiteltäväksi.

58 artikla

Ammattipätevyyden tunnustamista käsittelevä komitea

1.   Komissiota avustaa ammattipätevyyden tunnustamista käsittelevä komitea, jäljempänä ”komitea”.

2.   Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.

Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kahdeksi kuukaudeksi.

3.   Komitea vahvistaa työjärjestyksensä.

59 artikla

Kuuleminen

Komissio varmistaa, että asianomaisia ammattiryhmiä edustavia asiantuntijoita kuullaan asianmukaisesti erityisesti 58 artiklassa tarkoitetun komitean työn yhteydessä, ja antaa komitealle perustellun kertomuksen näistä kuulemisista.

VI OSASTO

MUUT SÄÄNNÖKSET

60 artikla

Kertomukset

1.   Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle 20 päivän lokakuuta 2007 jälkeen kahden vuoden välein kertomus käyttöön otetun järjestelmän soveltamisesta. Kyseisessä kertomuksessa on yleisten huomautusten lisäksi oltava tilastollinen yhteenveto tehdyistä päätöksistä ja selvitys tärkeimmistä tämän direktiivin soveltamiseen liittyvistä ongelmista.

2.   Komissio laatii kertomuksen tämän direktiivin täytäntöönpanosta joka viides vuosi 20 päivästä lokakuuta 2007 alkaen.

61 artikla

Poikkeuslauseke

Jos jäsenvaltiolla on huomattavia ongelmia tämän direktiivin jonkin säännöksen soveltamisessa tietyillä aloilla, komissio tutkii näitä ongelmia yhdessä kyseisen jäsenvaltion kanssa.

Komissio tekee tarvittaessa 58 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen päätöksen, jossa jäsenvaltiolle annetaan määräajaksi lupa poiketa kyseisen säännöksen soveltamisesta.

62 artikla

Kumoaminen

Kumotaan direktiivit 77/452/ETY, 77/453/ETY, 78/686/ETY, 78/687/ETY, 78/1026/ETY, 78/1027/ETY, 80/154/ETY, 80/155/ETY, 85/384/ETY, 85/432/ETY, 85/433/ETY, 89/48/ETY, 92/51/ETY, 93/16/ETY ja 1999/42/EY 20 päivästä lokakuuta 2007 alkaen. Viittauksia kumottuihin direktiiveihin pidetään viittauksina tähän direktiiviin, eikä kumoaminen vaikuta edellä mainittujen direktiivien perusteella annettuihin säädöksiin.

63 artikla

Saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 20 päivänä lokakuuta 2007. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

64 artikla

Voimaantulo

Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

65 artikla

Osoitus

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

---

(1)  EYVL C 181 E, 30.7.2002, s. 183.

(2)  EUVL C 61, 14.3.2003, s. 67.

(3)  Euroopan parlamentin lausunto, annettu 11. helmikuuta 2004 (EUVL C 97 E, 22.4.2004, s. 230), neuvoston yhteinen kanta, vahvistettu 21. joulukuuta 2004 (EUVL C 58 E, 8.3.2005, s. 1) ja Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 11. toukokuuta 2005 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä). Neuvoston päätös, tehty 6. kesäkuuta 2005.

(4)  EYVL L 178, 17.7.2000, s. 1.

(5)  EYVL L 19, 24.1.1989, s. 16, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2001/19/EY (EYVL L 206, 31.7.2001, s. 1).

(6)  EYVL L 209, 24.7.1992, s. 25, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission päätöksellä 2004/108/EY (EUVL L 32, 5.2.2004, s. 15).

(7)  EYVL L 201, 31.7.1999, s. 77.

(8)  EYVL L 176, 15.7.1977, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(9)  EYVL L 176, 15.7.1977, s. 8, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2001/19/EY.

(10)  EYVL L 233, 24.8.1978, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(11)  EYVL L 233, 24.8.1978, s. 10, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(12)  EYVL L 362, 23.12.1978, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2001/19/EY.

(13)  EYVL L 362, 23.12.1978, s. 7, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2001/19/EY.

(14)  EYVL L 33, 11.2.1980, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(15)  EYVL L 33, 11.2.1980, s. 8, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2001/19/EY.

(16)  EYVL L 223, 21.8.1985, s. 15, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(17)  EYVL L 253, 24.9.1985, s. 34, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2001/19/EY.

(18)  EYVL L 253, 24.9.1985, s. 37, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(19)  EYVL L 165, 7.7.1993, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

(20)  EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23.

(21)  EYVL L 78, 26.3.1977, s. 17, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(22)  EYVL L 77, 14.3.1998, s. 36, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

(23)  EYVL L 145, 13.6.1977, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2004/66/EY (EUVL L 168, 1.5.2004, s. 35).

(24)  EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31, direktiivi sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.

(25)  EYVL L 201, 31.7.2002, s. 37.

---

---

---

---

---