Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI oikeusavun saatavuuden parantamisesta rajatylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapuun ja muuhun yksityisoikeudellisiin riita-asioihin liittyvään taloudelliseen tukeen sovellettavat yhteiset vähimmäisvaatimukset

(komission esittämä)

PERUSTELUT

1. TAVOITTEET

Euroopan unioni on ottanut tavoitteekseen säilyttää vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus, ja kehittää sitä.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 61 artiklan c alakohdassa määrätään, että tällaisen alueen toteuttamiseksi asteittain neuvosto toteuttaa oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa koskevat toimenpiteet.

Saman sopimuksen 65 artiklan c alakohdassa määrätään, että tällaisia toimenpiteitä ovat riita-asiain oikeudenkäyntien moitteettoman sujumisen esteiden poistaminen edistämällä tarvittaessa riita-asian oikeudenkäyntiä koskevien jäsenvaltioissa sovellettavien säännösten yhteensopivuutta.

Tässä yhteydessä Tampereella 15. ja 16. lokakuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto kehotti neuvostoa laatimaan vähimmäisvaatimukset, joilla varmistettaisiin asianmukainen oikeusapu rajatylittävissä riita-asioissa koko unionin alueella.

Komissio esitti maaliskuussa 2000 vihreän kirjan "Oikeusapu riita-asioissa". Helmikuussa 2001 kuultiin kansallisia asiantuntijoita ja ammattipiirien edustajia heidän lausuntojensa kokoamiseksi ennen lainsäädäntöaloitteen laatimista.

Vihreän kirjan tavoitteena on kartoittaa, millaisia ongelmia rajatylittävien riita-asioiden osapuolilla on saada oikeusapua, ja tehdä ehdotuksia näiden ongelmien ratkaisemiseksi.

Rajatylittäviä riita-asioita on yhä enemmän ja niissä voi olla osallisena yksityishenkilöitä, joilla on niin vaatimattomat tulot, että heidän oikeussuojansa riippuu siitä, saavatko he oikeusapua.

Saadakseen oikeusapua rajatylittävissä riita-asioissa henkilö, joka haluaa nostaa kanteen tai jota vastaan on nostettu kanne, kohtaa erilaisia esteitä, koska kansalliset järjestelmät eroavat toisistaan. Tällaiset vaikeudet liittyvät erityisesti oikeusavun luonnetta ja laajuutta koskeviin kansallisiin sääntöihin sekä hakijan taloudelliseen tilanteeseen. Vaikeuksia voi aiheutua myös siitä, että oikeusavun hakijan on tunnettava ja ymmärrettävä sen jäsenvaltion menettelyt, jossa oikeutta käydään, sekä siitä, että hakija saattaa tarvita kahden asianajajan palveluja ja joutua vastaamaan riita-asian rajatylittävästä luonteesta johtuvista ylimääräisistä kuluista.

Rajatylittävän riita-asian osapuoli saa helpommin ja nopeammin oikeusapua jäsenvaltiossa, jossa oikeutta käydään, jos osapuolten kotivaltioiden viranomaisten välistä oikeudellista yhteistyötä varten on luotu menettelyt. Lisäksi on suotavaa järjestää koulutusta ja tiedotusta niin suurelle yleisölle kuin oikeusalan ammattilaisillekin.

Vihreä kirja on saanut suotuisan vastaanoton, ja enemmistö pitää yhteisön toimintaa tarpeellisena.

Komissio kutsui jäsenvaltioiden asiantuntijat kokoon 29. heinäkuuta 2001 keskustelemaan ehdotusluonnoksesta.

Vihreän kirjan julkaisemisen, helmikuussa 2001 järjestetyn kuulemistilaisuuden ja kesäkuussa 2001 järjestetyn kokouksen yhteydessä esiin tulleita reaktioita käsiteltäessä on käynyt ilmi, että enemmistö katsoo, että komission aloitteessa olisi säädettävä vähimmäisnormeista, joilla pyrittäisiin varmistamaan asianmukaisen oikeusavun avulla rajatylittävän riita-asian osapuolten oikeussuoja.

Siksi direktiiviehdotuksen säännöksissä pyritään varmistamaan, että kansainvälisen riita-asian osapuolta kohdellaan niin kuin hän asuisi siinä jäsenvaltiossa, jossa oikeutta käydään, ja että riita-asian rajatylittävään luonteeseen liittyvät vaikeudet eivät estä oikeusavun myöntämistä.

Ehdotuksessa säädetään myös jäsenvaltioiden välisistä yhteistyö- ja tiedotusmenettelyistä, joiden tavoitteena on helpottaa niiden toimenpiteiden toteuttamista, joihin rajatylittävän riita-asian osapuolten on ryhdyttävä.

On huomattava, että kaikki jäsenvaltiot eivät ole ratifioineet edes nykyisiä kansainvälisiä sopimuksia (Strasbourgissa vuonna 1977 tehty maksutonta oikeudenkäyntiä koskevien hakemusten toimittamista koskeva eurooppalainen sopimus ja Haagissa vuonna 1980 tehty kansainvälisluonteisten oikeudenkäyntien helpottamista koskeva yleissopimus), joita ei tästä syystä juurikaan sovelleta. Komission ehdotuksella pyritään tehostamaan jäsenvaltioiden välisiä yhteistyömenettelyjä.

Direktiiviehdotuksen ensisijaisena tavoitteena on varmistaa asianmukainen oikeusapu rajatylittävissä riita-asioissa. Asianmukaisen oikeusavun varmistaminen edellyttää jäsenvaltioiden kansallisten säännösten yhteensopivuutta. Tässä neuvoston direktiivi on paras oikeudellinen keino.

Vahvistamalla yhteiset vähimmäisvaatimukset pyritään myös välttämään tilannetta, jossa kaikkein varattomimmat eivät saa oikeusapua eivätkä näin ollen voi nauttia Euroopan oikeusalueesta, koska he eivät voi harjoittaa oikeuksiaan varojen puutteen vuoksi. On syytä muistaa, että neuvoston 30 päivänä marraskuuta 2000 hyväksymällä vastavuoroista tunnustamista koskevalla ohjelmalla pyritään varmistamaan tuomioiden vapaa liikkuvuus poistamalla asteittain täytäntöönpanomenettelyt. Komissio tekee lähiaikoina ehdotuksen asetukseksi riidattomia vaateita koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanomääräyksen perustamiseksi.

Tämä direktiiviehdotus sisältää joitakin sääntöjä kansallisten säännösten yhteensovittamiseksi. Ehdotettuja periaatteita on tarkoitus noudattaa kaikissa yksityisoikeudellisissa riita-asioissa. Näin ollen komission aloite ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen järjestää oma oikeusapujärjestelmänsä haluamallaan tavalla perinteidensä mukaisesti.

Direktiivin säännökset eivät estä jäsenvaltioita säätämästä oikeusavun hakijoihin sovellettavista suotuisammista säännöksistä.

Komission aloite on jatkoa mm. seuraaville yhteisön säädöksille ja kansainvälisille asiakirjoille:

Euroopan unionin perusoikeuskirja, jossa määrätään, että maksutonta oikeusapua annetaan niille, joilla ei ole riittäviä varoja, jos tällainen apu on tarpeen, jotta asianomainen voisi tehokkaasti käyttää oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi (perusoikeuskirjan 47 artiklan kolmas kohta).

Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty Euroopan yleissopimus, jossa määrätään, että jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (yleissopimuksen 6 artikla). Tämä koskee lähinnä rikosoikeudenkäyntiä, mutta periaatteen, jonka mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, on katsottu joissain tapauksissa tarkoittavan myös oikeutta saada oikeusapua yksityisoikeudellisissa riita-asioissa (ks. asia Airey v. Irlanti, tuomio 9.10.1979).

Haagissa vuonna 1980 allekirjoitetussa kansainvälisluonteisten oikeudenkäyntien helpottamista koskevassa yleissopimuksessa määrätään, että sopimusvaltion kansalaisilla sekä henkilöillä, joilla on kotipaikka jossakin sopimusvaltiossa, on oikeus saada maksuton oikeudenkäynti siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa jokaisessa sopimusvaltiossa samoin edellytyksin kuin jos he olisivat tämän valtion kansalaisia ja heillä olisi siellä kotipaikkansa (yleissopimuksen 1 artikla). Yleissopimuksen on ratifioinut tähän mennessä vasta muutama jäsenvaltio.

2. OIKEUSPERUSTA

Direktiiviehdotus perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 61 artiklan c alakohtaan.

Vähimmäisvaatimusten vahvistamisella pyritään varmistamaan asianmukainen oikeusapu koko unionin alueella, mikä helpottaa henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Direktiiviehdotusta ei osoiteta Tanskalle Euroopan unionista tehdyn sopimuksen liitteenä olevan, Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan perusteella.

Direktiiviehdotusta ei osoiteta myöskään Yhdistyneelle kuningaskunnalle eikä Irlannille, mutta näillä valtioilla on mahdollisuus osallistua direktiivin soveltamiseen Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta tehdyn pöytäkirjan nojalla.

3. EHDOTUKSEN PERUSTELUT SUHTEELLISUUS- JA TOISSIJAISUUSPERIAATTEIDEN OSALTA

Direktiiviehdotus on osaltaan mukana luomassa perustamissopimuksissa mainittua vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvaa aluetta Tampereella lokakuussa 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston kehotuksen mukaisesti.

Toimenpiteellä pyritään luomaan jäsenvaltioiden välisiä yhteistyömenettelyjä sekä varmistamaan tiettyjen kansallisten säännösten yhteensopivuus vahvistamalla vähimmäisvaatimukset.

Tämä on tehtävä yhteisön tasolla, koska jäsenvaltiot eivät pysty saavuttamaan näitä tavoitteita.

Tässä ehdotuksessa säädetään ainoastaan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavista vähimmäisvaatimuksista eikä siinä mennä pidemmälle kuin on tämän vuoksi tarpeen.

4. ARTIKLAKOHTAISET PERUSTELUT

1 artikla (tavoitteet ja soveltamisala)

Direktiiviehdotuksella pyritään vastaamaan Eurooppa-neuvoston toiveeseen parantaa oikeussuojaa. Ehdotuksessa säädetään sellaisten yhteisten vähimmäisvaatimusten käyttöönotosta, joiden tavoitteena on varmistaa riita-asian osapuolten oikeussuoja koko unionin alueella, ja näin ollen edistetään myös sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa ja vapaata liikkuvuutta.

"Muu riita-asioihin liittyvä taloudellinen tuki" liittyy 170 artiklan säännöksiin, joissa mennään varsinaista oikeusavun käsitettä pidemmälle.

Ehdotuksen soveltamisala kattaa yksityisoikeudelliset riita-asiat siitä riippumatta, millaisessa lainkäyttöelimessä riita-asiaa käsitellään.

Tämä ehdotus noudattaa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 [1] (ns. Bryssel I -asetus) henkeä ja koskee näin kaikkia siviili- ja kauppaoikeudellisia riita-asioita, myös työoikeutta ja kuluttajansuojaa, vaikka näitä käsiteltäisiin muunlaisissa lainkäyttöelimissä, esim. hallintotuomioistuimessa.

[1] EYVL L 12, 16.1.2001, s. 1.

Ehdotuksen ulkopuolelle jäävät hallinto-oikeudelliset riita-asiat, koska direktiivin oikeusperustana oleva perustamissopimuksen 61 artikla ei niitä kata. Hallinto-oikeudellisissa riita-asioissa annettava oikeusapu saattaa kuulua muiden ehdotusten piiriin (esim. ehdotus neuvoston direktiiviksi turvapaikanhakijoiden vastaanottoa jäsenvaltioissa koskevista vähimmäisvaatimuksista [2], jonka 19 artiklan 2 kohdassa säädetään, että "jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus saattaa 1 kohdassa tarkoitetut päätökset tuomioistuimen tutkittavaksi ja että heillä on mahdollisuus saada oikeusapua").

[2] EYVL C 213 E, 31.7.2001, s. 286.

2 artikla (määritelmät)

Tässä artiklassa määritellään direktiivissä käytetyt käsitteet: oikeusapu, yksityisoikeudellinen riita-asia ja riita-asian kustannukset.

3 artikla (oikeus oikeusapuun)

Ehdotuksen tavoitteena on, että varojen riittämättömyys ei estä ketään turvaamasta oikeuksiaan oikeusteitse.

Oikeusavun käsite voi vaihdella huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen, mikä kuvastaa eri valtioiden käytäntöjen ja ajattelutapojen eroja. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voivat varmistaa henkilön oikeussuojan seuraavilla tavoilla:

Annetaan maksutonta asianajoapua. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voivat itse päättää, miten tällaisen avun antaminen järjestetään (apua voivat antaa joko valtio, oikeusviranomaiset tai asianajajat), samoin kuin sen, miten tämä korvataan asianajajalle. Asianajajan antaman avun on oltava tehokasta, pelkkä asianajajan nimeäminen ei riitä, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi asiassa Artico v. Italia 13.5.1980 antamassaan tuomiossa.

Vapautetaan oikeudenkäyntikuluista tai vastataan niistä. Tällä tarkoitetaan vain varsinaisia oikeudenkäyntikuluja, ei siis "muita riita-asiasta aiheutuvia kuluja", joita on vaikea määrittää ja jotka voivat nousta hyvinkin korkeiksi. On jäsenvaltioiden asia, kattaako niissä annettava oikeusapu nämä muut kulut. Sen sijaan välittömästi riita-asian rajatylittävään luonteeseen liittyvät kulut korvataan 5 artiklan mukaisesti.

4 artikla (oikeusavusta vastaava taho)

Rajatylittävissä riita-asioissa annettavasta oikeusavusta säädettäessä on vastattava kysymykseen, miten määritetään noudatettava oikeusjärjestelmä. Noudatetaanko sen jäsenvaltion järjestelmää, jossa oikeusavun hakija asuu, vai sen jäsenvaltion järjestelmää, jossa oikeutta käydään- Vaikuttaisi järkevältä, että se jäsenvaltio, jossa oikeutta käydään ja joka vastaa oikeusavun kustannuksista, soveltaa omaa järjestelmäänsä varsinkin oikeusavun laajuuden ja hakijan hakukelpoisuuden osalta tämän direktiivin säännöksiä noudattaen (eli ottaen huomioon riita-asian rajatylittävän luonteen varsinkin silloin, kun elinkustannukset ovat asianomaisissa jäsenvaltioissa erilaiset).

5 artikla (riita-asian rajatylittävään luonteeseen välittömästi liittyvistä kustannuksista vastaaminen)

Ehdotuksen 5 artiklassa säädetään, että sen jäsenvaltion myöntämä oikeusapu, jossa oikeutta käydään, kattaa riita-asian rajatylittävästä luonteesta välittömästi aiheutuvat kustannukset (lukuun ottamatta matkakustannuksia paitsi silloin, kun asianosaisten kuuleminen paikan päällä on pakollista). Tällä säännöksellä pyritään välttämään riita-asian osapuolen kaikenlainen taloudellinen syrjintä rajatylittävissä tapauksissa. Tämä säännös edustaa huomattavaa panosta riita-asioiden rajatylittävään luonteeseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Artiklan 3 kohdassa jätetään oikeusavun saajan asuinjäsenvaltiossa aiheutuneet kustannukset kyseisen jäsenvaltion maksettavaksi. Jos esimerkiksi henkilö tarvitsee neuvoja asuinvaltiossaan toimivalta asianajajalta mutta käy oikeutta toisessa jäsenvaltiossa, kustannuksista vastaa asuinvaltio.

6 artikla (syrjintäkielto)

Perustamissopimuksen 12 artiklassa määrätään periaatteesta, ettei ketään saa syrjiä kansalaisuuden perusteella, ja tämä toistetaan ehdotuksen 6 artiklassa. Direktiiviehdotuksen tarkoituksena on myös välttää kaikkea unionin kansalaisten keskinäistä, asuinpaikkaan perustuvaa syrjintää.

Ehdotus siis kattaa unionin kansalaiset sekä kaikki henkilöt, joiden vakituinen asuinpaikka on jossakin jäsenvaltiossa. Tämä kattaa myös kansalaisuudettomat, pakolaiset ja turvapaikanhakijat.

Tämä ei kuitenkaan estä jäsenvaltioita säilyttämästä laaja-alaisempia säännöksiään, joiden mukaan riita-asian asianosaisilla on oikeus oikeusapuun niiden lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella asianosaisten kansalaisuudesta tai asuinpaikasta riippumatta.

Ehdotuksen 6 artiklassa mennään myös pidemmälle kuin muissa edellä mainituissa kansainvälisissä asiakirjoissa.

Eurooppa-neuvosto korosti Tampereen kokouksessaan, että "vapaudesta nauttiminen edellyttää todellista oikeusaluetta, jossa henkilöt voivat lähestyä minkä hyvänsä jäsenvaltion tuomioistuimia ja viranomaisia yhtä helposti kuin omassa jäsenvaltiossaan".

Komission vihreän kirjan julkaisemisen jälkeisessä kuulemistilaisuudessa useat osallistujat korostivat, kuinka tärkeää direktiivissä on muistuttaa syrjimättömyyden periaatteesta.

7 artikla (oikeusavun kesto)

Jos oikeusapua saava henkilö voittaa oikeudenkäynnin, on johdonmukaista, että oikeusapu koskee myös kuluja, jotka aiheutuvat tuomion julistamisesta täytäntöönpantavaksi tai täytäntöönpanosta. Sama koskee myös tilannetta, jossa henkilö on vastaajana asiassa, jos oikeusavun saajan taloudellinen asema ei ole tällä välin olennaisesti kohentunut. Mutta silloin, kun kyseinen henkilö päättää hakea muutosta asiassa, jota ei ole ratkaistu hänen hyväkseen, jäsenvaltio voi käsitellä uuden oikeusapuhakemuksen ja kiinnittää erityistä huomiota sen perusteluihin.

Täytäntöönpanomenettelyjen osalta on suotavaa soveltaa tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 50 artiklan periaatteita. Artiklassa säädetään, että "jos täytäntöönpanon hakija on tuomiojäsenvaltiossa saanut korvauksetta tai osakorvausta vastaan oikeusapua tai vapautuksen kulujen tai maksujen suorittamisesta, on hänellä myös ... [täytäntöönpano]menettelyssä oikeus saada sen jäsenvaltion lain mukainen laajin mahdollinen oikeusapu tai vapautus kulujen tai maksujen suorittamisesta, missä täytäntöönpanoa pyydetään".

8 artikla (hakemusten käsittely)

Tämän artiklan tarkoituksena on suojata oikeusavun hakijan oikeudet. Artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla muutoksenhaulla ei tarkoiteta pelkästään muutoksenhakua tuomioistuimessa.

9 artikla (oikeusapuhakemusten jättäminen ja siirtäminen)

Strasbourgissa vuonna 1977 tehdyssä maksutonta oikeudenkäyntiä koskevien hakemusten toimittamista koskevassa eurooppalaisessa sopimuksessa määrätään, että jokainen henkilö, jonka vakituinen asuinpaikka on yhdessä sopimuksen sopimuspuolena olevassa valtiossa ja joka hakee oikeusapua toisesta sopimuspuolena olevasta valtiosta, voi jättää hakemuksensa vakituiseen asuinvaltioonsa, jonka on toimitettava se toiselle valtiolle.

Tässä direktiiviehdotuksessa toistetaan Strasbourgin sopimuksessa määrätyt menettelyt. Sopimusta ei toistaiseksi ole juuri sovellettu. Jäsenvaltioiden vastaanottavien ja lähettävien viranomaisten olisi oltava samat kuin sopimuksen ratifioineen Euroopan unionin 14 jäsenvaltion.

Direktiiviehdotuksessa vahvistetaan myös kahdeksan päivän määräaika hakemusten siirtämiselle. Tavoitteena on myös laatia vakiolomake.

10 artikla (ilmoitukset komissiolle)

Tässä artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle luettelo oikeusapuhakemuksia lähettävistä ja vastaanottavista viranomaisista sekä luettelo kielistä, joilla niille osoitetut hakemukset voidaan jättää.

11 artikla (vakiolomake)

Vakiolomakkeen laatiminen ei ole helppoa ja vaatii aikaa. Kerran laadittu vakiolomake kyllä helpottaisi viranomaisyhteistyötä sekä oikeusavun hakemista.

12 artikla (kiireelliset menettelyt)

Tällä artiklalla pyritään välttämään tilanteita, joissa riita-asian osapuoli, joka haastetaan oikeuteen tai jonka on kiireesti nostettava kanne eri jäsenvaltiossa kuin missä hän asuu, ei saa oikeusapua kyseisestä jäsenvaltiosta riittävän nopeasti.

13 artikla (varoja koskevat edellytykset)

On hyvin vaikea ratkaista, milloin henkilö ei taloudellisen asemansa vuoksi kykene itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluista. Useimmissa jäsenvaltioissa on käytössä tuloraja, jonka alittavat henkilöt voivat saada oikeusapua tietyin edellytyksin.

Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden väliset elintasoerot ja menettelyjen kustannusten erot näyttää hyvin vaikealta määrittää EU:lle yhtä yhteistä tulorajaa. Näin ollen tässä ehdotuksessa annetaan jäsenvaltioiden vahvistaa nämä tulorajat siten, että direktiivin tavoitteet saavutetaan. Puolueettomasti määritetyistä tulorajoista riippumatta oikeusavun hakijan on aina voitava todistaa, että ilman tällaista apua hän ei kykenisi turvaamaan oikeuksiaan oikeusteitse. Tämä on erityisen tärkeää rajatylittävissä riita-asioissa.

Direktiivin 13 artiklassa viitataan myös sellaiseen mahdollisuuteen, että oikeusavun hakijat turvautuisivat yksityiseen rahoitusmekanismiin, mikä varmistaa heidän oikeussuojansa. He voisivat esimerkiksi turvautua vakuutukseen tai asianajajan kanssa tehtyyn yksityiseen sopimukseen, jonka ehtojen mukaisesti tämä saisi korvauksen vain, jos hän voittaisi asian asiakkaansa hyväksi. Tämäntapaista yksityistä sopimusta ei voida katsoa oikeusavun muodoksi, mutta se antaa asianosaiselle mahdollisuuden varmistaa oikeussuojansa tarvitsematta kuitenkaan käyttää oikeusapua.

14 artikla (riita-asian perusteisiin liittyvät edellytykset)

Tämän säännöksen tarkoituksena on antaa jäsenvaltioiden hylätä uhkarohkeita tai tuulesta temmattuja asioita koskevat oikeusapuhakemukset. Jäsenvaltioiden lainsäädännöissä on tällaisia säännöksiä. Näin ollen direktiiviehdotuksessa ei viitata tarkoituksella sellaisiin käsitteisiin kuin "asia, jonka voittaminen on todennäköistä," koska tällöin oikeusapuhakemuksen ehdoissa olisi tilaa subjektiiviselle näkemykselle ja niiden analyysistä tulisi eräänlainen "ennakkotuomio". Tässä lähestymistavassa kehitetään edelleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen äskettäin antamassa tuomiossa (Aerts v. Belgia, tuomio 31.7.1998) omaksuttua kantaa, jonka mukaan oikeusapuhakemuksen arvioinnista vastaava viranomainen ei saa arvioida suunnitellun toimen menestymismahdollisuuksia (esim. muutoksenhakuoikeudessa).

15 artikla (oikeusavun myöntäminen oikeushenkilöille)

Saattaa olla, että pienyrityksen elinkelpoisuus tai sen tarjoamien työpaikkojen säilyminen riippuu oikeudenkäynnin tuloksesta. Oikeushenkilö voi tällöin saada oikeusapua samoin perustein kuin luonnollinen henkilökin eli silloin, kun hän ei varojen puuttuessa pysty itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluista. Eräiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä säädetään, että oikeushenkilö voi saada tietyin edellytyksin oikeusapua, kun taas muissa jäsenvaltioissa tämä ei ole lainkaan mahdollista tai avun saamiseksi asetetut edellytykset ovat äärimmäisen tiukat. Direktiiviehdotuksessa otetaan huomioon jäsenvaltioiden väliset erot ja enemmistön varauksellinen suhtautumineen oikeushenkilöille annettavaan tukeen, joten tämä direktiiviehdotus ei koske voittoa tavoittelevia oikeushenkilöitä.

Siinä kuitenkin säädetään, että voittoa tavoittelemattomat oikeushenkilöt, esim. kuluttajayhdistykset, voivat saada oikeusapua, jos oikeudenkäynnillä on tarkoitus suojata laissa tunnustettuja yleisiä etuja, eli yhteisiä etuja, jotka eivät ole pelkästään tiettyyn ryhmään kuuluvien yksityisiksi katsottavia etuja. Tämä säännös lähestyy kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 19 päivänä toukokuuta 1998 annettua direktiiviä 98/27/EY [3]. Kyseisessä direktiivissä säädetään, että jäsenvaltioiden tunnustamat "oikeutetut yksiköt" voivat nostaa kieltokanteen kaikkialla yhteisön alueella. Tällaisten organisaatioiden mahdollisuus saada oikeusapua edistää vuoden 1998 direktiivin tavoitteiden saavuttamista.

[3] EYVL L 166, 11.06.98, s. 51.

16 artikla (tuomioistuinten ulkopuoliset menettelyt)

Komissio laatii vihreän kirjan vaihtoehtoisista riita-asioiden ratkaisumalleista. Eräiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä jo suositellaan tällaisten vaihtoehtoisten ratkaisumallien, esim. välimiesmenettelyn, käyttämistä lähinnä perinteisen oikeusjärjestelmän ruuhkien purkamiseksi. Tuomioistuinten ulkopuolisista menettelyistä voi aiheutua kustannuksia asianosaisille kuten perinteisistäkin menettelyistä. On siis johdonmukaista, että myös henkilöt, jotka eivät taloudellisen asemansa vuoksi kykene itse vastaamaan tällaisista kustannuksista, voivat saada oikeusapua samoin edellytyksin.

17 artikla (oikeudenkäyntikulujen ja asianajopalkkioiden korvaaminen)

Tällä artiklalla on oikeusapukysymyksiä laajempi soveltamisala. Komissio lähetti jäsenvaltioille kyselylomakkeen elokuussa 1999 selvittääkseen, miten niiden lainsäädännössä säädetään oikeudenkäynnin voittaneen asianosaisen mahdollisuudesta saada asianajokulut korvattua. Useimmissa jäsenvaltioissa, jotka vastasivat kyselyyn, on järjestelmä, jonka mukaan voittaneen asianosaisen asianajokulut korvataan kunkin jäsenvaltion järjestelmän mukaisesti. Useimmiten nämä kustannukset ovat asian hävinneen asianosaisen vastuulla tiettyyn laissa säädettyyn taikka asianajajakuntien tai tuomioistuinten määräämään enimmäismäärään asti. Ehdotuksella pyritään laajentamaan tällaisen järjestelmän käyttöä, mutta jättämään riittävästi joustavuutta sen toteuttamiseen jäsenvaltioissa (tätä kuvastavat ilmaisut "kohtuullinen" ja "joko osasta tai kaikista riita-asian kustannuksista").

Oikeussuojaa heikennetään vakavasti, jos asian voittaneen osapuolen on maksettava oikeudenkäyntikulut tai asianajopalkkiot. Henkilö, joka arvioi, että kustannukset ovat yhtä suuret tai jopa suuremmat kuin oikeudenkäynnistä mahdollisesti koituva hyöty, tuskin pyrkii turvaamaan oikeuksiaan oikeusteitse.

Sitä paitsi hänen tilanteensa olisi huonompi kuin oikeusapua saaneen henkilön, jolloin olisi myös kyse syrjinnästä.

Direktiiviehdotuksessa viitataan myös mahdollisuuteen poiketa näistä periaatteista heikompien suojelemiseksi. Tällaiset poikkeukset liittyvät mm. työoikeuteen ja kuluttajansuojaan. Ei esimerkiksi olisi oikeudenmukaista, että irtisanottu palkansaaja, joka vie asiansa oikeuteen mutta häviää sen, joutuisi korvaamaan hänet irtisanoneen yrityksen kustannukset.

Jos henkilö, joka häviää asian, saa oikeusapua, hänellä tuskin on varaa korvata voittaneen asianosaisen asianajokuluja. Tällöin jäsenvaltiot voivat säätää, että kyseisen henkilön ei tarvitse suorittaa korvausta tai että valtio hoitaa korvauksen.

18 artikla (tiedotus)

Oikeussuojan parannuksilla varsinkin rajatylittävissä riita-asioissa on tuskin mitään merkitystä, jos henkilöt, jotka voivat saada oikeusapua, eivät siitä tiedä. Kansallisia oikeusapujärjestelmiä on jo kuvattu "vuoropuhelu kansalaisten kanssa" -sivustolla sekä Euroopan neuvoston julkaisussa. Lisätietoa jäsenvaltioiden lainsäädännöstä ja tämän direktiivin säännöksistä on tarkoitus julkaista Euroopan oikeudellisen verkoston sivustolla.

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI oikeusavun saatavuuden parantamisesta rajatylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapuun ja muuhun yksityisoikeudellisiin riita-asioihin liittyvään taloudelliseen tukeen sovellettavat yhteiset vähimmäisvaatimukset

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 61 artiklan c alakohdan,

ottaa huomioon komission ehdotuksen [4],

[4] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottaa huomioon Euroopan parlamentin lausunnon [5],

[5] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean lausunnon [6],

[6] EYVL C [...], [...], s. [...].

ottaa huomioon alueiden komitean lausunnon [7],

[7] EYVL C [...], [...], s. [...].

sekä katsoo seuraavaa:

(1) Euroopan unioni on ottanut tavoitteekseen säilyttää vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen, jossa taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus, ja kehittää sitä.

(2) Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 65 artiklan c alakohdassa määrätään, että tällaisia toimenpiteitä ovat riita-asiain oikeudenkäyntien moitteettoman sujumisen esteiden poistaminen edistämällä tarvittaessa riita-asian oikeudenkäyntiä koskevien jäsenvaltioissa sovellettavien säännösten yhteensopivuutta.

(3) Tampereella 15 ja 16 päivänä lokakuuta 1999 kokoontunut Eurooppa-neuvosto kehotti neuvostoa laatimaan vähimmäisvaatimukset, joilla varmistettaisiin asianmukainen oikeusapu rajatylittävissä riita-asioissa koko unionin alueella.

(4) Riita-asian kantajan tai vastaajan varojen puute tai rajatylittävästä riita-asiasta johtuvat vaikeudet eivät saa olla tehokkaan oikeussuojan esteenä.

(5) Direktiiviehdotuksen tavoitteena on ennen kaikkea taata asianmukainen oikeusapu rajatylittävissä riita-asioissa, mikä edellyttää yhteisten vähimmäisvaatimusten vahvistamista. Neuvoston direktiivi on paras oikeudellinen keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(6) Direktiivi kattaa kaikki yksityisoikeudelliset riita-asiat, myös kauppaoikeudelliset sekä työoikeuteen ja kuluttajansuojaan liittyvät riita-asiat.

(7) Jokaisen yksityisoikeudellisessa riita-asiassa osapuolena olevan henkilön on voitava puolustaa oikeuksiaan oikeusteitse, vaikka hän ei taloudellisen asemansa vuoksi voisi vastata menettelyjen kustannuksista.

(8) Oikeusavun on käsitettävä vähintään asianmukainen asianajoapu ja oikeudenkäyntikuluista vapauttaminen tai niistä vastaaminen.

(9) Oikeusapu vastaa tarkoitustaan silloin, kun sen avulla varmistetaan sitä saavan henkilön oikeussuoja.

(10) Oikeusapua myöntää omaa lainsäädäntöään soveltaen ja direktiivin periaatteita noudattaen se jäsenvaltio, jossa oikeutta käydään, lukuun ottamatta paikallista asianajoapua riita-asian valmisteluvaiheessa silloin, kun oikeusavun hakija ei asu pysyvästi siinä jäsenvaltiossa, jossa oikeutta käydään.

(11) Jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien erot ja monitahoisuus tai rajatylittäviin riita-asioihin liittyvät kustannukset eivät saisi estää oikeussuojan toteutumista. Oikeusavun olisi siis katettava riita-asian rajatylittävään luonteeseen välittömästi liittyvät kustannukset.

(12) Unionin kansalaisilla on asuinpaikastaan riippumatta oikeus saada oikeusapua, jos he täyttävät direktiivissä asetetut edellytykset. Tämä pätee myös kolmansien maiden kansalaisiin, jotka oleskelevat laillisesti jonkin jäsenvaltion alueella.

(13) Jos oikeusapua myönnetään, sen on katettava koko menettely, myös kulut, jotka aiheutuvat tuomion julistamisesta täytäntöönpantavaksi tai täytäntöönpanosta. Oikeusavun saajan on saatava apua edelleen, jos hänen hyväkseen annettuun tuomioon haetaan muutosta.

(14) On suotavaa järjestää yksityisoikeuden alan oikeudellista yhteistyötä jäsenvaltioiden välillä, jotta suurelle yleisölle ja ammattilaisille tiedotettaisiin asiasta ja jotta oikeusapuhakemusten siirtäminen yhdestä jäsenvaltiosta toiseen yksinkertaistuisi ja nopeutuisi.

(15) Strasbourgissa vuonna 1977 allekirjoitettua maksutonta oikeudenkäyntiä koskevien hakemusten toimittamista koskevaa eurooppalaista sopimusta, jonka mukaan sopimuspuolten on ilmoitettava lähettäville ja vastaanottaville viranomaisille siirroista ja jossa määrätään myös hakemusten siirtomenettelyistä, sovelletaan edelleen tämän sopimuksen sopimuspuolina olevien jäsenvaltioiden ja kolmansien valtioiden kesken. Tämän direktiivin jäsenvaltioiden suhteita koskevat säännökset korvaavat kyseisen sopimuksen vastaavat säännökset.

(16) Direktiivissä säädetyt ilmoitus- ja siirtomenettelyt perustuvat suoraan eurooppalaisen sopimuksen vastaaviin menettelyihin. On suotavaa vahvistaa määräaika oikeusapuhakemusten siirtämiselle, mistä ei määrätty vuoden 1977 sopimuksessa. Suhteellisen lyhyen määräajan vahvistamisella pyritään oikeudenkäytön moitteettomaan toimintaan.

(17) Vakiolomakkeen laatiminen oikeusapuhakemusten siirtämiseksi rajatylittävissä riita-asioissa sekä helpottaisi että nopeuttaisi menettelyjä.

(18) Kun otetaan huomioon riita-asioihin liittyvien kustannusten erot ja elintasoerot eri jäsenvaltioissa, on suotavaa antaa jäsenvaltioiden määrittää itse ne tulorajat, jotka ylittävien henkilöiden oletetaan kykenevän vastaamaan menettelyjen kustannuksista, direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi.

(19) Direktiivin tavoitteita ei saavuteta, jos oikeusavun hakijoille ei anneta mahdollisuutta todistaa, että he eivät kykene selviytymään menettelyjen kustannuksista myös silloin, kun heidän varansa ylittävät sen jäsenvaltion, jossa oikeutta käydään, asettaman tulorajan.

(20) Mahdollisuutta turvautua yksityisiin menettelyihin tai sopimuksiin, joilla oikeussuoja varmistetaan, ei voida katsoa oikeusavuksi. Tällainen mahdollisuus voi johtaa oletukseen, että asianosainen kykenee vastaamaan menettelyn kustannuksista heikosta taloudellisesta asemastaan huolimatta.

(21) On suotavaa antaa jäsenvaltioille mahdollisuus hylätä ilmeisen perusteettomia toimia koskevat oikeusapuhakemukset. Tällöin ei saa kuitenkaan antaa tuomiota ennakoivaa päätöstä eikä arvioida oikeusavun hakijan menestymismahdollisuuksia asiassa.

(22) Direktiivin soveltamisala ei koske oikeushenkilöitä, lukuun ottamatta voittoa tavoittelemattomia oikeushenkilöitä, kuten kuluttajayhdistyksiä, silloin kun ne joutuvat ajamaan asiaansa oikeudessa laissa tunnustettuja yleisiä etuja suojatakseen. Tämä periaate on kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista 19 päivänä toukokuuta 1998 annetun direktiivin 98/27/EY [8] mukainen.

[8] EYVL C 166, 11.6.1998, s. 51.

(23) Oikeusapua on annettava samoin edellytyksin, oli kyse perinteisistä oikeudenkäynneistä tai tuomioistuinten ulkopuolisista menettelyistä, kuten välimiesmenettelyistä, siitä alkaen, kun tuomioistuinten ulkopuolisista menettelyistä säädetään laissa.

(24) Oikeussuojaa heikennetään, jos oikeudenkäynnin voittaneen asianosaisen on maksettava oikeudenkäynti- ja asianajokulut. Tämä epäkohta poistuu, kun asian hävinneen osapuolen vastuulla olevat kustannukset korvataan oikeudenmukaisesti. Tästä periaatteesta voidaan poiketa heikompien suojelemiseksi erityisesti työoikeuden ja kuluttajansuojan aloilla.

(25) On suotavaa täsmentää, että vähimmäisvaatimusten vahvistaminen ei estä jäsenvaltioita säätämästä oikeusavun hakijoihin sovellettavista suotuisammista säännöksistä.

(26) Kun jäsenvaltiot eivät yksinään voi riittävällä tavalla toteuttaa suunnitellun toimen tavoitteita ja kun ne voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, yhteisö voi toteuttaa toimia perustamissopimuksen 5 artiklassa mainitun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Samassa artiklassa esitettyä suhteellisuusperiaatetta noudattaen direktiivissä ei ylitetä sitä mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(27) Tässä direktiivissä kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina. Direktiivin erityisenä tavoitteena on edistää perusoikeuskirjan 47 artiklan 3 kohdassa mainitun periaatteen soveltamista, jonka mukaan maksutonta oikeusapua annetaan niille, joilla ei ole riittäviä varoja, jos tällainen apu on tarpeen, jotta asianomainen voisi tehokkaasti käyttää oikeutta saattaa asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi.

(28) [Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan, Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät osallistu tämän direktiivin antamiseen.] [Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskevan, Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn pöytäkirjan 3 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät osallistu tämän direktiivin antamiseen eivätkä soveltamiseen.]

(29) Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen liitteenä olevan, Tanskan asemasta annetun pöytäkirjan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin antamiseen, joten tämä direktiivi ei ole Tanskaa sitova eikä sitä sovelleta Tanskassa,

ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:

1 artikla

Tavoitteet ja soveltamisala

Direktiivin tavoitteena on parantaa oikeusavun saatavuutta rajatylittävissä riita-asioissa vahvistamalla oikeusapua ja muita yksityisoikeudellisiin riita-asioihin liittyviä seikkoja koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset.

Tämä direktiivi kattaa kaikki yksityisoikeudelliset menettelyt lainkäyttöelimestä riippumatta.

2 artikla

Tässä direktiivissä tarkoitetaan

'oikeusavulla' kaikenlaista henkilölle annettavaa apua tämän oikeussuojan varmistamiseksi silloin, kun hän ei varojen puuttuessa pysty itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluista

'yksityisoikeudellisella riita-asialla' kaikkia yksityisoikeudellisia riita-asioita, myös kauppaoikeudellisia sekä työoikeuteen ja kuluttajansuojaan liittyviä riita-asioita

'riita-asian kustannuksilla' oikeudenkäyntikuluja ja asianajopalkkioita.

3 artikla

oikeus oikeusapuun

Jokaisella luonnollisella henkilöllä on oikeus saada asianmukaista oikeusapua yksityisoikeudellisissa riita-asioissa, oli kyse kantajasta tai vastaajasta, jos hänellä ei ole 13 artiklan mukaan riittävästi varoja oikeuksiensa turvaamiseksi oikeusteitse, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 14 artiklan soveltamista.

Oikeusapu käsittää vähintään asianajoavun riita-asian valmisteluvaiheessa ja asianomaisen henkilön edustamisen oikeudenkäynnissä, kun tällaista apua antaa asianajaja ja/tai muu lailla sitä antamaan valtuutettu henkilö, sekä oikeudenkäyntikuluista vapauttamisen tai niistä vastaamisen.

Jäsenvaltiot voivat säätää velvoitteesta, jonka mukaan oikeusavun saajan on korvattava saamansa oikeusapu kokonaan tai osittain menettelyn lopussa, jos hänen taloudellinen asemansa on olennaisesti kohentunut.

4 artikla

Oikeusavusta vastaava taho

Sen jäsenvaltion, jossa oikeutta käydään, on myönnettävä lainsäädäntönsä mukaista oikeusapua tämän direktiivin säännöksiä noudattaen.

5 artikla

Riita-asian rajatylittävään luonteeseen välittömästi liittyvistä kustannuksista vastaaminen

Sen jäsenvaltion, jossa oikeutta käydään, myöntämän oikeusavun on katettava kaikki sellaiset ylimääräiset kustannukset, jotka johtuvat siitä, että riita-asia on rajatylittävä.

Tässä tarkoitetaan tulkkaus- ja kääntämiskuluja sekä matkakustannuksia silloin, kun asianosaisten kuuleminen paikan päällä on pakollista.

Oikeusavun hakijan asuinjäsenvaltion on annettava oikeusapua, joka kattaa hakijan asuinjäsenvaltiossa aiheutuvat kustannukset, varsinkin paikallisen asianajoavun.

6 artikla

Syrjintäkielto

Jäsenvaltioiden on myönnettävä oikeusapua ilman syrjintää Euroopan unionin kansalaisille ja niille kolmansien maiden kansalaisille, jotka oleskelevat laillisesti jossakin jäsenvaltiossa.

7 artikla

oikeusavun kesto

Oikeusapua myönnetään siten, että se kattaa kulut, jotka aiheutuvat tuomion julistamisesta täytäntöönpantavaksi tai täytäntöönpanosta jäsenvaltiossa, jossa oikeutta käydään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 artiklan 3 kohdan säännösten soveltamista.

Täytäntöönpanossa sovelletaan tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 50 artiklan säännöksiä.

Oikeusapua myönnetään edelleen, silloin kun oikeusapua saaneen henkilön hyväksi annettuun tuomioon haetaan muutosta. Oikeusavun saajan on tehtävä uusi hakemus, kun hän aloittaa muutoksenhaun.

8 artikla

Hakemusten käsittely

Kansallisten viranomaisten, joilla on toimivalta päättää oikeusapuhakemuksista, on varmistettava, että hakemukset käsitellään mahdollisimman avoimesti.

Hakemuksen hylkääminen on aina perusteltava.

Jäsenvaltioiden on taattava mahdollisuus hakea muutosta oikeusapuhakemusta koskevaan kielteiseen päätökseen.

9 artikla

Oikeusapuhakemusten jättäminen ja siirtäminen

Oikeusavun hakijat, jotka asuvat pysyvästi muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa oikeutta käydään, voivat tehdä oikeusapuhakemuksensa siinä jäsenvaltiossa, jossa he asuvat pysyvästi.

Asuinjäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on siirrettävä hakemus sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jossa oikeuspaikka sijaitsee, kahdeksassa päivässä.

Tämän direktiivin mukaisesti toimitettuja asiakirjoja ei tarvitse laillistaa eikä niiltä vaadita muuta vastaavanlaista muodollisuutta.

Jäsenvaltiot eivät saa periä maksuja 2 kohdan mukaan suoritetuista palveluksista.

Lähettävät viranomaiset voivat kieltäytyä siirtämästä hakemusta, jota ei selvästi voida ottaa käsiteltäväksi, varsinkin silloin kun ei ole kyse yksityisoikeudellisesta asiasta.

Tässä direktiivissä säädetyn menettelyn mukaisesti siirrettävät oikeusapuhakemukset laaditaan vastaanottavan viranomaisen kielellä tai jollakin sen hyväksymällä kielellä.

Tämän direktiivin jäsenvaltioiden suhteita koskevat säännökset korvaavat Strasbourgissa vuonna 1977 allekirjoitetun maksutonta oikeudenkäyntiä koskevien hakemusten toimittamista koskevan eurooppalaisen sopimuksen vastaavat säännökset.

10 artikla

Ilmoitukset komissiolle

Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle luettelo viranomaisista, joilla on toimivalta lähettää ja vastaanottaa hakemuksia. Tämä luettelo julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle luettelo niistä Euroopan unionin virallisista kielistä oman kielensä tai omien kieltensä lisäksi, joilla laaditut oikeusapuhakemukset voidaan toimittaa niiden viranomaisille.

11 artikla

Vakiolomake

Komissio laatii vakiolomakkeen hakemusten siirtämisen helpottamiseksi. Komissiota avustaa oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1348/2000 [9] mainittu komitea.

[9] EYVL L 160, 30.6.2000, s. 37.

12 artikla

Kiireellinen menettely

Jäsenvaltioiden on valvottava, että sellaisten henkilöiden jättämät oikeusapuhakemukset, jotka eivät asu siinä jäsenvaltiossa, jossa oikeutta käydään, tutkitaan kohtuullisessa määräajassa ennen asian käsittelyä.

13 artikla

Varoja koskevat edellytykset

Jäsenvaltioiden on myönnettävä oikeusapua luonnollisille henkilöille, jotka ovat riita-asian osapuolena niiden lainkäyttövallan alueella ja jotka eivät taloudellisen asemansa vuoksi itse kykene vastaamaan riita-asian kustannuksista.

Jäsenvaltiot voivat asettaa tulorajat, jotka ylittävien oikeusavun hakijoiden otaksutaan kykenevän vastaamaan riita-asian kustannuksista. Tällaisia tulorajoja asetettaessa on otettava huomioon erilaisia objektiivisia seikkoja, kuten elinkustannukset ja menettelyjen kustannukset.

Oikeusavun hakija, joka ei täytä edellisessä kohdassa esitettyjä edellytyksiä, voi kuitenkin osoittaa, ettei hän itse kykene vastaamaan riita-asian kustannuksista, varsinkin silloin kun elinkustannukset ovat erilaiset hänen asuinjäsenvaltiossaan ja siinä jäsenvaltiossa, jossa oikeutta käydään, missä tapauksessa hänelle on myönnettävä oikeusapua.

Oikeusavun hakijan otaksutaan kykenevän vastaamaan riita-asian kustannuksista, jos hän voi kyseisessä tapauksessa turvautua yksityisoikeudellisiin järjestelyihin, joissa asianajopalkkioita ei makseta, jos asia hävitään, vaan oikeudenkäyntikulut hoitaa tällöin kolmas osapuoli.

14 artikla

Riita-asian perusteisiin liittyvät edellytykset

Jäsenvaltiot voivat säätää, että niiden viranomaiset voivat hylätä oikeusapuhakemuksen, jos se koskee ilmeisen perusteetonta oikeusriitaa.

15 artikla

Oikeusavun myöntäminen oikeushenkilöille

Oikeusapua myönnetään jäsenvaltion alueelle sijoittautuneille voittoa tavoittelemattomille oikeushenkilöille, jos oikeudenkäynnillä on tarkoitus suojata laissa tunnustettuja yleisiä etuja ja jos niillä ei ole riittäviä varoja vastata menettelyjen kustannuksista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 14 artiklan soveltamista.

16 artikla

Tuomioistuinten ulkopuoliset menettelyt

Oikeusapu on ulotettava koskemaan tuomioistuinten ulkopuolella ratkaistavia riita-asioita, jos laissa on säädetty tällaisesta mahdollisuudesta tai jos tuomioistuin määrää riita-asian osapuolet kääntymään tuomioistuinten ulkopuolisen elimen puoleen.

17 artikla

Oikeudenkäyntikulujen ja asianajopalkkioiden korvaaminen

Jäsenvaltioiden on säädettävä, että oikeudenkäynnin voittaneella henkilöllä on oikeus saada kohtuullinen korvaus joko osasta tai kaikista riita-asian kustannuksista oikeudenkäynnin hävinneeltä asianosaiselta.

Jäsenvaltioiden lainsäädännössä voi olla poikkeuksia tästä periaatteesta heikompien osapuolten riittävän suojelun varmistamiseksi.

Jäsenvaltiot voivat säätää, että korvausta ei tarvitse suorittaa tai että valtio vastaa korvauksesta, silloin kun oikeudenkäynnin hävinnyt asianosainen saa oikeusapua.

18 artikla

Tiedotus

Toimivaltaisten kansallisten viranomaisten on toimittava yhteistyössä, jotta varmistetaan, että yleisö ja oikeusalan ammattilaiset saavat tietoa erilaisista oikeusapujärjestelmistä, varsinkin neuvoston päätöksellä 2001/470/EY perustetun siviili- ja kauppaoikeutta koskevan Euroopan oikeudellisen verkoston välityksellä.

19 artikla

suotuisammat säännökset

Tämän direktiivin säännökset eivät estä jäsenvaltioita säätämästä oikeusavun hakijoihin sovellettavia suotuisampia säännöksiä.

20 artikla

Tämä direktiivi tulee voimaan [kahdentenakymmenentenä] päivänä siitä päivästä, jona se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

21 artikla

Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin soveltamiseksi tarvittavat lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan 1 päivään tammikuuta 2004 mennessä. Niiden on ilmoitettava tästä komissiolle viipymättä.

Näissä jäsenvaltioiden antamassa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.

22 artikla

Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille Euroopan yhteisön perustamissopimuksen mukaisesti.

Tehty Brysselissä [...]

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja