1)

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 3 artiklan 2 kohtaa ja 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa pelkästään se, että kuluttaja on allekirjoittanut elinkeinonharjoittajan kanssa tekemänsä sopimuksen, jossa määrätään, että kuluttaja hyväksyy allekirjoituksellaan kaikki elinkeinonharjoittajan ennalta laatimat sopimusehdot, ei kumoa olettamaa siitä, että tällaisista ehdoista ei ole erikseen neuvoteltu.

2)

Direktiivin 93/13 3 artiklan 3 kohtaa on tulkittava yhdessä direktiivin liitteen kanssa siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaiset, kuluttajan elinkeinonharjoittajan kanssa tekemään sopimukseen otetut nimenomainen purkuehto ja sopimussakkoehto, jotka elinkeinonharjoittaja on laatinut ennalta yksinomaan oman etunsa mukaisesti, voivat olla liitteessä olevan 1 kohdan d–f alakohdassa tarkoitettuja kohtuuttomia ehtoja, mikä kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä.

3)

Direktiivin 93/13 6 artiklaa on tulkittava siten, että silloin, kun kuluttajan elinkeinonharjoittajan kanssa kaupasta tekemään esisopimukseen otetut nimenomainen purkuehto ja sopimussakkoehto todetaan kohtuuttomiksi, kansallinen tuomioistuin ei voi korjata tällaisten kohtuuttomien ehtojen pätemättömyyttä korvaamalla ne omalla päätöksellään, paitsi jos tilanne on se, että sopimus ei voi pysyä voimassa, jos kohtuuttomat ehdot poistetaan, ja että kuluttajalle aiheutuisi koko sopimuksen pätemättömäksi toteamisesta erityisen haitallisia seurauksia.

1)

Onko kansallisen EY-tyyppihyväksyntäasetuksen (1) (jäljempänä EG-FGV) 6 §:n 1 momenttia ja 27 §:n 1 momenttia tai direktiivin 2007/46/EY (2) 18 artiklan 1 kohtaa ja 26 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että valmistaja laiminlyö velvollisuutensa antaa voimassa oleva todistus EG-FGV:n 6 §:n 1 momentin mukaisesti (tai velvollisuutensa esittää direktiivin 2007/46/EY 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimuksenmukaisuustodistus), jos se on asentanut ajoneuvoon asetuksen (EY) N:o 715/2007 (3) 5 artiklan 2 kohdassa ja 3 artiklan 10 alakohdassa tarkoitetun kielletyn estolaitteen, ja tällaisen ajoneuvon saattaminen markkinoille on ristiriidassa EG-FGV:n 27 §:n 1 momentissa tarkoitetun ajoneuvon markkinoille saattamista ilman voimassa olevaa vaatimustenmukaisuustodistusta koskevan kiellon (tai direktiivin 2007/46/EY 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ajoneuvon myyntiä ilman voimassa olevaa vaatimustenmukaisuustodistusta koskevan kiellon) kanssa?

Jos edeltävään kysymykseen vastataan myöntävästi:

2)

Onko asetuksen (EY) N:o 715/2007 5 artiklan 2 kohdan tavoitteena suojella myös loppuasiakasta juuri hänen toimintavapautensa ja omaisuutensa osalta? Kuuluuko se, että loppuasiakas ostaa ajoneuvon, johon on asennettu kielletty estolaite, niihin vaaroihin, joiden estämiseksi nämä oikeussäännöt on annettu?

—

tässä velvoitteessa ei edellytetä mitään erityistä paikallista, ajallista tai maantieteellistä aluetta koskevaa perustetta,

—

tallentamisvelvoite koskee yleisesti saatavilla olevien puhelinpalvelujen tarjoamisen – teksti- ja multimediaviestien tai vastaavien viestien sekä vastaamattomien tai epäonnistuneiden puhelujen välittäminen mukaan luettuna – yhteydessä seuraavia tietoja:

—

tallentamisvelvoite koskee yleisesti saatavilla olevien internetpalvelujen tarjoamisen yhteydessä seuraavia tietoja:

—

seuraavia tietoja ei saa tallentaa:

—

säilyttäminen kestää paikkatietojen, ts. käytetyn solun nimen, osalta neljä viikkoa ja muiden tietojen osalta kymmenen viikkoa,

—

taataan säilytettyjen tietojen tehokas suoja väärinkäytösriskiltä ja kaikenlaiselta luvattomalta pääsyltä ja

—

säilytettyjä tietoja voidaan käyttää ainoastaan erityisten vakavien rikosten syyteharkintaan ja henkilön terveyteen, henkeen tai vapauteen tai liitto- tai osavaltioon kohdistuvan konkreettisen vaaran torjumiseen, lukuun ottamatta tilaajalle internetin käyttöä varten annettua ip-osoitetta, jonka käyttö paikkatietojen haussa on sallittua kaikenlaisten rikosten syyteharkintaa, yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen kohdistuvan vaaran torjumista ja tiedustelupalvelujen tehtävien hoitamista varten?

—

tässä velvoitteessa ei edellytetä mitään erityistä paikallista, ajallista tai maantieteellistä aluetta koskevaa perustetta,

—

tallentamisvelvoite koskee yleisesti saatavilla olevien puhelinpalvelujen tarjoamisen – teksti- ja multimediaviestien tai vastaavien viestien sekä vastaamattomien tai epäonnistuneiden puhelujen välittäminen mukaan luettuna – yhteydessä seuraavia tietoja:

—

tallentamisvelvoite koskee yleisesti saatavilla olevien internetpalvelujen tarjoamisen yhteydessä seuraavia tietoja:

—

seuraavia tietoja ei saa tallentaa:

—

säilyttäminen kestää paikkatietojen, ts. käytetyn solun nimen, osalta neljä viikkoa ja muiden tietojen osalta kymmenen viikkoa,

—

taataan säilytettyjen tietojen tehokas suoja väärinkäytösriskiltä ja kaikenlaiselta luvattomalta pääsyltä ja

—

säilytettyjä tietoja voidaan käyttää ainoastaan erityisten vakavien rikosten syyteharkintaan ja henkilön terveyteen, henkeen tai vapauteen tai liitto- tai osavaltioon kohdistuvan konkreettisen vaaran torjumiseen, lukuun ottamatta tilaajalle internetin käyttöä varten annettua ip-osoitetta, jonka käyttö paikkatietojen haussa on sallittua kaikenlaisten rikosten syyteharkintaa, yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen kohdistuvan vaaran torjumista ja tiedustelupalvelujen tehtävien hoitamista varten?

1)

Onko apteekilla, joka toimittaa lääkkeitä lakisääteiselle sairausvakuutuskassalle, oikeus pienentää vakuutetuille myönnettävän hinnanalennuksen johdosta veron perustetta Euroopan unionin tuomioistuimen 24.10.1996 antaman tuomion Elida Gibbs Ltd. (C-317/94, EU:C:1996:400) perusteella?

2)

Mikäli kysymykseen vastataan myöntävästi, onko vastoin neutraalisuuden periaatetta ja yhdenvertaista kohtelua sisämarkkinoilla koskevaa periaatetta, että kotimainen apteekki voi pienentää veron perustetta, kun vastaavaa pienennystä ei voi tehdä apteekki, joka suorittaa toisesta jäsenvaltiosta verottoman yhteisöluovutuksen lakisääteiselle sairausvakuutuskassalle?

1)

Onko asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (1) 21 artiklaa sovellettava työsuhteeseen, jonka yhteydessä tehtiin Itävallassa työsopimus työsuoritusten tekemisestä Saksassa, mutta työntekijä, joka on odottanut Itävallassa useita kuukausia varsinaisia työtoimeksiantoja, ei ole tehnyt työsuorituksia?

2)

Onko asetuksen (EU) N:o 1215/2012 21 artiklaa tulkittava siten, että voidaan soveltaa ASGG:n 4 §:n 1 momentin a kohdan kaltaista kansallista säännöstä, jossa annetaan työntekijälle (helpotettu) mahdollisuus nostaa kanne sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa hänellä oli kotipaikka työsuhteen aikana tai työsuhteen päättyessä?

3)

Onko asetuksen (EU) N:o 1215/2012 21 artiklaa tulkittava siten, että voidaan soveltaa ASGG:n 4 §:n 1 momentin d kohdan kaltaista kansallista säännöstä, jossa annetaan työntekijälle (helpotettu) mahdollisuus nostaa kanne sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa palkka on maksettava tai oli maksettava työsuhteen päättyessä?

4)

Jos toiseen ja kolmanteen kysymykseen vastataan kieltävästi:

5)

Onko asetuksen (EU) N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohtaa sovellettava työsuhteeseen, jonka yhteydessä tehtiin Itävallassa työsopimus työsuoritusten tekemisestä Saksassa, mutta työntekijä, joka on odottanut Itävallassa useita kuukausia varsinaisia työtoimeksiantoja, ei ole tehnyt työsuorituksia, jos voidaan soveltaa ASGG:n 4 §:n 1 momentin a kohdan kaltaista kansallista säännöstä, jossa annetaan työntekijälle (helpotettu) mahdollisuus nostaa kanne sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa hänellä oli kotipaikka työsuhteen aikana tai työsuhteen päättyessä, tai jos voidaan soveltaa ASGG:n 4 §:n 1 momentin d kohdan kaltaista kansallista säännöstä, jossa annetaan työntekijälle (helpotettu) mahdollisuus nostaa kanne sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa palkka on maksettava tai oli maksettava työsuhteen päättyessä?

1)

Onko [kansallisen EY-tyyppihyväksyntäasetuksen (1) (jäljempänä EG-FGV)] 6 §:n 1 momenttia ja 27 §:n 1 momenttia tai direktiivin 2007/46/EY (2) 18 artiklan 1 kohtaa ja 26 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että valmistaja laiminlyö velvollisuutensa antaa voimassa oleva todistus EG-FGV:n 6 §:n 1 momentin mukaisesti (tai velvollisuutensa esittää direktiivin 2007/46/EY 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimuksenmukaisuustodistus), jos se on asentanut ajoneuvoon asetuksen N:o 715/2007 (3) 5 artiklan 2 kohdassa ja 3 artiklan 10 alakohdassa tarkoitetun kielletyn estolaitteen, ja tällaisen ajoneuvon saattaminen markkinoille on ristiriidassa EG-FGV:n 27 §:n 1 momentissa tarkoitetun ajoneuvon markkinoille saattamista ilman voimassa olevaa vaatimustenmukaisuustodistusta koskevan kiellon (tai direktiivin 2007/46/EY 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ajoneuvon myyntiä ilman voimassa olevaa vaatimustenmukaisuustodistusta koskevan kiellon) kanssa?

Mikäli tähän vastataan myöntävästi:

2)

Onko asetuksen N:o 715/2007 5 artiklan 2 kohdan tarkoituksena suojella myös loppuasiakasta ja – jos kyseessä on jälleenmyynti käytettyjen ajoneuvojen markkinoilla – erityisesti seuraavaa autonostajaa myös hänen toimintavapautensa ja omaisuutensa osalta? Kuuluuko se, että ostaja ostaa käytetyn ajoneuvon, johon on asennettu kielletty estolaite, niihin vaaroihin, joiden estämiseksi nämä oikeussäännöt on annettu?

3)

Onko EG-FGV:n 6 ja 27 §:ää tai direktiivin 2007/46/EY 18 artiklan 1 kohtaa, 26 artiklan 1 kohtaa ja 46 artiklaa sekä asetuksen N:o 715/2007 5 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kun näitä säännöksiä on rikottu, ajoneuvon tosiasiallisesta käytöstä suoritettavaa käyttökorvausta ei pidä veloittaa lainkaan tai että se voidaan veloittaa vain osittain loppuasiakkaan vahingoksi (ja jos veloitetaan, millä tavoin tai missä laajuudessa), jos loppuasiakas voi vaatia tämän rikkomisen vuoksi ajoneuvon kauppasopimuksen purkamista ja vaatii sitä? Vaikuttaako tulkintaan jollain tavoin se, jos rikkomiseen liittyy hyväksyntäviranomaisten ja loppuasiakkaan huijaaminen sen osalta, että kaikki hyväksynnän edellytykset täyttyvät ja ajoneuvon käyttäminen tieliikenteessä on rajoituksitta sallittua, ja säännöksiä on rikottu ja huijaus suoritettu kustannusten pienentämiseksi ja voiton maksimoimiseksi suurten myyntilukujen ja samanaikaisen kilpailuedun saamisen avulla pahaa-aavistamattomien asiakkaiden kustannuksella?

1)

Onko [kansallisen EY-tyyppihyväksyntäasetuksen (1) (jäljempänä EG-FGV)] 6 §:n 1 momenttia ja 27 §:n 1 momenttia tai direktiivin 2007/46/EY (2) 18 artiklan 1 kohtaa ja 26 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että valmistaja laiminlyö velvollisuutensa antaa voimassa oleva todistus EG-FGV:n 6 §:n 1 momentin mukaisesti (tai velvollisuutensa esittää direktiivin 2007/46/EY 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu vaatimuksenmukaisuustodistus), jos se on asentanut ajoneuvoon asetuksen N:o 715/2007 (3) 5 artiklan 2 kohdassa ja 3 artiklan 10 alakohdassa tarkoitetun kielletyn estolaitteen, ja tällaisen ajoneuvon saattaminen markkinoille on ristiriidassa EG-FGV:n 27 §:n 1 momentissa tarkoitetun ajoneuvon markkinoille saattamista ilman voimassa olevaa vaatimustenmukaisuustodistusta koskevan kiellon (tai direktiivin 2007/46/EY 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ajoneuvon myyntiä ilman voimassa olevaa vaatimustenmukaisuustodistusta koskevan kiellon) kanssa?

Mikäli tähän vastataan myöntävästi:

2)

Onko asetuksen N:o 715/2007 5 artiklan 2 kohdan tarkoituksena suojella myös loppuasiakasta ja – jos kyseessä on jälleenmyynti käytettyjen ajoneuvojen markkinoilla – erityisesti seuraavaa autonostajaa myös hänen toimintavapautensa ja omaisuutensa osalta? Kuuluuko se, että ostaja ostaa käytetyn ajoneuvon, johon on asennettu kielletty estolaite, niihin vaaroihin, joiden estämiseksi nämä oikeussäännöt on annettu?

3)

Onko EG-FGV:n 6 ja 27 §:ää tai direktiivin 2007/46/EY 18 artiklan 1 kohtaa, 26 artiklan 1 kohtaa ja 46 artiklaa sekä asetuksen N:o 715/2007 5 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kun näitä säännöksiä on rikottu, ajoneuvon tosiasiallisesta käytöstä suoritettavaa käyttökorvausta ei pidä veloittaa lainkaan tai että se voidaan veloittaa vain osittain loppuasiakkaan vahingoksi (ja jos veloitetaan, millä tavoin tai missä laajuudessa), jos loppuasiakas voi vaatia tämän rikkomisen vuoksi ajoneuvon kauppasopimuksen purkamista ja vaatii sitä? Vaikuttaako tulkintaan jollain tavoin se, jos rikkomiseen liittyy hyväksyntäviranomaisten ja loppuasiakkaan huijaaminen sen osalta, että kaikki hyväksynnän edellytykset täyttyvät ja ajoneuvon käyttäminen tieliikenteessä on rajoituksitta sallittua, ja säännöksiä on rikottu ja huijaus suoritettu kustannusten pienentämiseksi ja voiton maksimoimiseksi suurten myyntilukujen ja samanaikaisen kilpailuedun saamisen avulla pahaa-aavistamattomien asiakkaiden kustannuksella?

1)

Voidaanko asetuksen N:o 261/2004 (1) 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna ”poikkeuksellisena olosuhteena” pitää sitä, että lentoliikenteen harjoittajan palveluksessa oleva henkilöstö käyttää lakko-oikeuttaan osallistuakseen ammattiliiton järjestämään lakkoon parempien työehtojen vaatimiseksi, jos lakko ei perustu työnantajan aiempaan päätökseen vaan työntekijöiden omiin vaatimuksiin, vai onko päinvastoin kyse lentoliikenteen harjoittajan toiminnan tavanomaiseen harjoittamiseen liittyvästä olosuhteesta?

2)

Onko lentoliikenteen harjoittaja käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisissa olosuhteissa velvollinen toteuttamaan lainsäädännössä hyväksyttyjä toimenpiteitä myös silloin, kun lakko-oikeuden käyttämisestä on annettu lainsäädännössä edellytetty ennakkoilmoitus, eli esimerkiksi tarjoamaan lentoja muilta lentoyhtiöiltä, joihin lakko ei vaikuta?

3)

Onko määritettäessä sitä, voidaanko lentoyhtiön matkustamohenkilöstön lakkoa pitää asetuksen N:o 261/2004 5 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna ”poikkeuksellisena olosuhteena”, merkitystä sillä, miten lakko päätetään, erityisesti siinä tapauksessa, että se päätetään riidan osapuolten tekemiin vastavuoroisiin myönnytyksiin?

—

toteaa, että Belgian kuningaskunta on jättänyt noudattamatta SEUT 260 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut kaikkia unionin tuomioistuimen asiassa C-110/17 komissio v. Belgia 12.4.2018 antaman tuomion täytäntöön panemiseksi tarvittavia toimenpiteitä

—

velvoittamaan Belgian kuningaskunnan maksamaan 22 076,55 euron suuruista uhkasakkoa kultakin päivältä, jolla edellä mainitun asiassa C-110/17 annetun tuomion täytäntöönpano viivästyy siitä päivästä alkaen, jona tässä asiassa annetaan tuomio edellä mainitun asiassa C-110/17 annetun tuomion täytäntöönpanopäivään asti, komission myöhemmin ilmoittamalle tilille

—

velvoittamaan Belgian kuningaskunnan maksamaan joko vähintään 2 029 000 euron suuruisen kiinteämääräisen hyvityksen tai, jos tämä kiinteänmääräisen hyvityksen vähimmäismäärä ylittyy, 4 905,90 euron suuruista päivittäistä kiinteämääräistä hyvitystä edellä mainitun asiassa C-110/17 annetun tuomion antamispäivästä alkaen siihen päivään asti, jona tässä asiassa annetaan tuomio tai siihen päivään asti, jona edellä mainittu asiassa C-110/17 annettu tuomio pannaan täytäntöön, jos se tapahtuu aikaisemmin, komission myöhemmin ilmoittamalle tilille

—

Belgian kuningaskunta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

kumoaa valituksenalaisen tuomion siltä osin kuin siinä jätettiin kanne tutkimatta

—

toteaa, että valittajan nostama kanne voidaan ottaa tutkittavaksi ja palauttaa asian ratkaistavaksi unionin yleiseen tuomioistuimeen

—

velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut tässä menettelyssä ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä.

1.

Unionin yleinen tuomioistuin sovelsi väärää testiä sen arvioimiseksi, koskevatko riidanalaiset säännökset (1) suoraan Venezuelan bolivariaanista tasavaltaa.

2.

Unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, koska se jätti huomiotta eräitä käsiteltävän asian olennaisia olosuhteita soveltaessaan arviointiperustetta suoraan koskemisesta, sellaisena kuin se esitetään Almaz-Antey -oikeuskäytännössä.

3.

Unionin yleinen tuomioistuin jätti huomiotta tosiasialliset vaikutukset, joita riidanalaisista säännöksistä aiheutuu Venezuelan bolivariaaniselle tasavallalle.

—

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen määräyksen 10.10.2019, Aeris Invest v. SRB, T-599/18, EU:T:2019:740, siltä osin kuin siinä todetaan, että kanne otetaan tutkittavaksi

—

palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen ratkaistavaksi, jolloin unionin yleinen tuomioistuin on sidottu unionin tuomioistuimen asiassa ratkaisemiin oikeusseikkoihin, tämän asianosaisen ensimmäisessä oikeusasteessa esittämien vaatimusten mukaisesti

—

päättää oikeudenkäyntikuluista myöhemmin.

—

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen (toinen laajennettu jaosto) asiassa T-105/17, HSBC Holdings plc ym. v. komissio, 24.9.2019 antaman tuomion tuomiolauselman 2 kohdan

—

kumoaa SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (Asia AT.39914 – Euromääräiset korkojohdannaiset) 7.12.2016 annetun komission päätöksen C(2016) 8530 final (1) 1 artiklan b kohdan tai vaihtoehtoisesti kumoaa 1 artiklan b kohdan siltä osin kuin siinä viitataan HSBC:n osallistumiseen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen 19.3.2007 jälkeen

—

velvoittaa komission korvaamaan HSBC:n oikeudenkäyntikulut asiassa T-105/17 ja nyt käsiteltävässä muutoksenhaussa.

—

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen (laajennettu seitsemäs jaosto) yhdistetyissä asioissa T-755/15 ja T-759/15 24.9.2019 antaman tuomion

—

kumoaa 21.10.2015 annetun komission riidanalaisen päätöksen (1) SEUT 263 artiklan neljännen kohdan perusteella; tai toissijaisesti, jos ja siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei pysty ratkaisemaan asiaa lopullisesti, palauttaa asian unionin yleiselle tuomioistuimelle ja

—

velvoittaa komission unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan ja 184 artiklan 1 ja 2 kohdan perusteella korvaamaan Fiat Chrysler Finance Europen oikeudenkäyntikulut ja korvaaman sen oikeudenkäyntikulut ensimmäisen asteen tuomioistuimessa.

—

kumoaa valituksenalaisen tuomion

—

hylkää ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn ensimmäisen vaatimuksen toisen osan, sellaisena kuin se toistetaan valituksenalaisessa tuomiossa

—

ratkaisee itse ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn ensimmäisen vaatimuksen toisen osan, sellaisena kuin se toistetaan valituksenalaisessa tuomiossa

—

palauttaa asian unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä voi ratkaista kantajan loput vaatimukset, jotka koskevat lain rikkomista ja

—

velvoittaa kantajan korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut unionin tuomioistuimessa sekä tämän oikeudenkäyntikulut ensimmäisessä oikeusasteessa.

—

kumoaa valituksenalaisen tuomion

—

hylkää ensimmäisen ja toisen kanneperusteen perusteettomina

—

palauttaa kolmannen ja neljännen kanneperusteen yleisen tuomioistuimen uudelleen arvioitaviksi

—

määrää, että ensimmäisessä oikeusasteessa ja valitusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista määrätään yleisen tuomioistuimen tuomiossa.

1)

Onko SEUT 18 artiklaa tulkittava siten, että Euroopan unionin jäsenvaltion, joka päättää Euroopan unionin ulkopuolisen mutta Schengen-alueeseen kuuluvan valtion kansalaisen luovuttamisesta kolmannelle maalle, on ilmoitettava luovutuspyynnöstä Schengen-alueeseen kuuluvalle valtiolle, jonka kansalainen kyseinen henkilö on?

2)

Jos edelliseen kysymykseen vastataan myöntävästi ja jos Schengen-alueeseen kuuluva valtio pyytää kyseisen henkilön luovuttamista itselleen sellaisen menettelyn käymiseksi, jota varten luovutuspyyntö on esitetty, onko kyseinen henkilö luovutettava tälle valtiolle Euroopan unionin sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välisen Euroopan unionin jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan välistä luovutusmenettelyä koskevan sopimuksen mukaisesti?

—

toteamaan, ettei sääntöjenvastaista valtiontukea ole myönnetty, kumoamaan valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annetun päätöksen C(2019) 2526 final 1 artiklan siltä osin kuin siinä katsotaan, että sääntöjenvastaista valtiontukea on myönnetty, ja kumoamaan Yhdistyneelle kuningaskunnalle asetetun vaatimuksen periä kantajien tässä yhteydessä saama väitetty sääntöjenvastainen valtiontuki takaisin (riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artikla)

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artiklan siltä osin kuin niissä velvoitetaan Yhdistynyt kuningaskunta perimään väitetty valtiontuki takaisin kantajilta ja

—

joka tapauksessa velvoittamaan komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio ei ymmärrä Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaisia väliyhtiöitä (CFC) koskevien sääntöjen asiayhteyttä, tarkoitusta eikä toimintaa, kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen kohtelusta. Komission päätelmät riidanalaisessa päätöksessä perustuvat kumulatiivisiin ilmeisiin virheisiin. Komissio teki erityisesti ilmeisiä virheitä siinä, miten se ymmärsi Yhdistyneen kuningaskunnan yleisen verojärjestelmän, siinä, miten se ymmärsi CFC-järjestelmän tarkoituksen, konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen erityisessä soveltamisalassa, ja siinä, miten se määritteli ehdot täyttävän lainasuhteen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio tulkitsee konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen virheellisesti verovapautukseksi ja siis eduksi. Kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista, mainittu poikkeus on veron määräytymistä koskeva säännös ja osa CFC-sääntöjen rajaamista koskevaa määritelmää eikä valikoiva etu. Komissio ei ole esittänyt määrällistä arviointia näyttääkseen, että kyseessä on etu, ja kun vakuuttavaa näyttöä siitä, että kyseessä olevan toimenpide johtaa etuun, ei ole, riidanalainen päätös on kumottava.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio yksilöi virheellisesti viitejärjestelmän CFC-sääntöjen vaikutusten arvioimiseksi ja yksilöi virheellisesti CFC-säännöt Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä yhteisöverojärjestelmästä erilliseksi sääntöryhmäksi. Komissio ei ymmärtänyt asianmukaisesti CFC-sääntöjen tavoitetta eikä tarkastellut Yhdistyneen kuningaskunnan harkintavaltaa.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä valtiontukea koskevassa analyysissään ja sovelsi virheellisiä kriteerejä, kun se tarkasteli rinnastettavuutta.. Komissio ei todennut, että Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjalle aiheutuu eritasoisia riskejä sen mukaan, onko kyseessä lainananto konserniyhteisölle, joka on verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vai lainananto konserniyhteisölle, joka ei ole verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja katsoi kohtuuttomasti, että konsernin sisäinen lainananto on rinnastettavissa lainanantoon kolmannelle.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan on niin, että vaikka kyseisten CFC-toimenpiteiden katsottaisiin prima facie olevan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, riidanalaisessa päätöksessä katsottiin virheellisesti, että minkäänlaista oikeuttamisperustetta, jota voitaisiin soveltaa sen puolustamiseksi, että asianomaiset toimenpiteet ovat EU:n valtiontukisääntöjen mukaisia, ei ollut. Riidanalainen päätös on lisäksi kohtuuton ja ristiriitainen, koska komissio hyväksyi asianmukaisesti sen, että vuoden 2010 verolain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act 2010) 9 luvun 9A osa on oikeutettavissa tapauksissa, joissa ainoa syy CFC-veron soveltamiselle sanotun 9 A osan vaihtoehtoisen 5 luvun nojalla on ”Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyviä pääomia” koskeva kriteeri, sillä perusteella, että kriteeriä voi olla suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, mutta samanaikaisesti – ja riittäviä perusteluja esittämättä – komissio katsoo, ettei mainittu 9 luku ole milloinkaan oikeutettavissa tapauksissa, joissa avainhenkilötoimintakriteeri aiheuttaisi sen, että CFC-veroa sovellettaisiin mainitun 5 luvun nojalla. Avainhenkilötoimintakriteeriä on nimittäin suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, joten komission olisi pitänyt todeta, että mainittu 9 luku on oikeutettavissa myös kyseisen kriteerin asiayhteydessä, ja sen olisi pitänyt katsoa, ettei valtiontukea ollut olemassa.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan on niin, että jos riidanalainen päätös pysytetään, sen täytäntöönpano väitetty valtiontuki kantajilta takaisin perimällä loukkaa unionin oikeuden perusperiaatteita, joihin kuuluu sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus, kun otetaan huomioon, että kantajien tapauksessa asianomaiset CFC:t sijaitsevat muissa jäsenvaltioissa.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiseen päätökseen perustuva takaisinperintämääräys on perusteeton ja unionin perusperiaatteiden vastainen.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio ei perustellut riittävästi riidanalaisen päätöksen kriittisiä seikkoja, joihin kuuluu muun muassa päätelmä, jonka mukaan 5 luvun mukaista CFC-veroa voitaisiin soveltaa vaikeuksitta tai ilman suhteetonta taakkaa avainhenkilötoimintakriteeriä käyttäen.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisella päätöksellä loukataan niin ikään hyvän hallinnon periaatetta, jonka mukaan komission hallinnollisten menettelyjen on oltava läpinäkyviä ja ennakoitavia, ja sen on tehtävä päätöksensä kohtuullisessa ajassa. Ei ole kohtuullista, että komissiolta kuluu yli neljä vuotta sen päätöksen tekemiseen, jolla tutkimus käsiteltävässä asiassa aloitettiin, ja että se tekee päätöksen yli kuusi vuotta sen jälkeen, kun riidanalainen toimenpide tuli voimaan.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 tehdyn komission päätöksen (EU) 2019/3152 (EUVL 2019, L 216, s. 1) siltä osin kuin siinä katsotaan, että tukitoimenpide on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea ja määrätään sen takaisinperimisestä korkoineen myös kantajilta

—

vaihtoehtoisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2, 3 ja 4 artiklan siltä osin kuin niissä määrätään sääntöjenvastaisen tuen takaisinperimisestä myös kantajilta

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut

1.

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut SEUT 107 artiklan 1 kohtaa katsoessaan, että tukitoimenpide antaa valikoivaa etua

2.

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut SEUT 107 artiklan 1 kohtaa, koska se ei ole osoittanut, että tukitoimenpide on ollut omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja että se on uhannut vääristää kilpailua.

3.

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan vaihtoehtoisesti komissio on rikkonut SEUT 49 artiklaa katsoessaan tukitoimenpiteen sääntöjenvastaiseksi valtiontueksi, jolla ei loukata SEUT 49 artiklassa vahvistettua sijoittautumisvapautta.

4.

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio on loukannut yleistä syrjintäkiellon periaatetta/yhdenvertaisuusperiaatetta, kun se on

5.

Viides kanneperuste, joka on vaihtoehtoinen ja jonka mukaan siinäkin tapauksessa, että tukitoimenpide kuuluu SEUT 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, komissio on rikkonut neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 16 artiklan 1 kohtaa, kun se on määrännyt sääntöjenvastaiseksi väitetyn tuen takaisinperinnästä tukitoimenpiteen edunsaajilta, koska tällainen takaisinperintä on unionin oikeuden periaatteiden ja erityisesti luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden vastainen.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantajat vetoavat seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja/tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantajat vetoavat seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantajat vetoavat seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että riidanalainen toimenpide johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

toteamaan, ettei sääntöjenvastaista valtiontukea ole myönnetty, kumoamaan valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annetun päätöksen C(2019) 2526 final 1 artiklan siltä osin kuin siinä katsotaan, että sääntöjenvastaista valtiontukea on myönnetty, ja kumoamaan Yhdistyneelle kuningaskunnalle asetetun vaatimuksen periä kantajien tässä yhteydessä saama väitetty sääntöjenvastainen valtiontuki takaisin (riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artikla)

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artiklan siltä osin kuin niissä velvoitetaan Yhdistynyt kuningaskunta perimään takaisin väitetty valtiontuki ja

—

joka tapauksessa velvoittamaan komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio ei ymmärrä Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaisia väliyhtiöitä (CFC) koskevien sääntöjen asiayhteyttä, tarkoitusta eikä toimintaa, kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen kohtelusta. Komission päätelmät riidanalaisessa päätöksessä perustuvat kumulatiivisiin ilmeisiin virheisiin. Komissio teki erityisesti ilmeisiä virheitä siinä, miten se ymmärsi Yhdistyneen kuningaskunnan yleisen verojärjestelmän, siinä, miten se ymmärsi CFC-järjestelmän tarkoituksen, konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen erityisessä soveltamisalassa, ja siinä, miten se määritteli ehdot täyttävän lainasuhteen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio tulkitsee konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen virheellisesti verovapautukseksi ja siis eduksi. Kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista, mainittu poikkeus on veron määräytymistä koskeva säännös ja osa CFC-sääntöjen rajaamista koskevaa määritelmää eikä valikoiva etu. Komissio ei ole esittänyt määrällistä arviointia näyttääkseen, että kyseessä on etu, ja kun vakuuttavaa näyttöä siitä, että kyseessä olevan toimenpide johtaa etuun, ei ole, riidanalainen päätös on kumottava.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio yksilöi virheellisesti viitejärjestelmän CFC-sääntöjen vaikutusten arvioimiseksi ja yksilöi virheellisesti CFC-säännöt Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä yhteisöverojärjestelmästä erilliseksi sääntöryhmäksi. Komissio ei ymmärtänyt asianmukaisesti CFC-sääntöjen tavoitetta eikä tarkastellut Yhdistyneen kuningaskunnan harkintavaltaa.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä valtiontukea koskevassa analyysissään ja sovelsi virheellisiä kriteerejä, kun se tarkasteli rinnastettavuutta.. Komissio ei todennut, että Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjalle aiheutuu eritasoisia riskejä sen mukaan, onko kyseessä lainananto konserniyhteisölle, joka on verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vai lainananto konserniyhteisölle, joka ei ole verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja katsoi kohtuuttomasti, että konsernin sisäinen lainananto on rinnastettavissa lainanantoon kolmannelle.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan on niin, että vaikka CFC-toimenpiteiden katsottaisiin prima facie olevan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, riidanalaisessa päätöksessä katsottiin virheellisesti, että minkäänlaista oikeuttamisperustetta, jota voitaisiin soveltaa sen puolustamiseksi, että asianomaiset toimenpiteet ovat EU:n valtiontukisääntöjen mukaisia, ei ollut. Riidanalainen päätös on lisäksi kohtuuton ja ristiriitainen, koska komissio hyväksyi asianmukaisesti, että vuoden 2010 verolain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act 2010) 9 luvun 9A osa on oikeutettavissa tapauksissa, joissa ainoa syy CFC-veron soveltamiselle sanotun 9 A osan vaihtoehtoisen 5 luvun nojalla on ”Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyviä pääomia” koskeva kriteeri, sillä perusteella, että kriteeriä voi olla suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, mutta samanaikaisesti – ja riittäviä perusteluja esittämättä – komissio katsoo, ettei mainittu 9 luku ole milloinkaan oikeutettavissa tapauksissa, joissa avainhenkilötoimintakriteeri aiheuttaisi sen, että CFC-veroa sovellettaisiin mainitun 5 luvun nojalla. Avainhenkilötoimintakriteeriä on nimittäin suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, joten komission olisi pitänyt todeta, että mainittu 9 luku on oikeutettavissa myös kyseisen kriteerin asiayhteydessä, ja sen olisi pitänyt katsoa, ettei valtiontukea ollut olemassa.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan on niin, että jos riidanalainen päätös pysytetään, sen täytäntöönpano väitetty valtiontuki kantajilta takaisin perimällä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, joihin kuuluu sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus, kun otetaan huomioon, että kantajien tapauksessa asianomaiset CFC:t sijaitsevat muissa jäsenvaltioissa.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiseen päätökseen perustuva takaisinperintämääräys on perusteeton ja unionin perusperiaatteiden vastainen.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio ei perustellut riittävästi riidanalaisen päätöksen kriittisiä seikkoja, joihin kuuluu muun muassa päätelmä, jonka mukaan 5 luvun mukaista CFC-veroa voitaisiin soveltaa vaikeuksitta tai ilman suhteetonta taakkaa avainhenkilötoimintakriteeriä käyttäen.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisella päätöksellä loukataan niin ikään hyvän hallinnon periaatetta, jonka mukaan komission hallinnollisten menettelyjen on oltava läpinäkyviä ja ennakoitavia, ja sen on tehtävä päätöksensä kohtuullisessa ajassa. Ei ole kohtuullista, että komissiolta kuluu yli neljä vuotta sen päätöksen tekemiseen, jolla tutkimus käsiteltävässä asiassa aloitettiin, ja että se tekee päätöksen yli kuusi vuotta sen jälkeen, kun riidanalainen toimenpide tuli voimaan.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annetun komission päätöksen C(2019) 2526 Final

—

velvoittamaan joka tapauksessa komission korvaamaan kantajalle tästä menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen päätellessään, että merkityksellisen viitejärjestelmän muodostivat ulkomaisia väliyhteisöjä (Controlled Foreign Company) koskevat säännöt (CFC-säännöt) eikä Yhdistyneen kuningaskunnan yhtiöverojärjestelmä. Erityisesti komission päätelmällä, jonka mukaan viitejärjestelmän muodostavat Yhdistyneen kuningaskunnan CFC-säännöt, sovelletaan virheellisesti unionin tuomioistuinten oikeuskäytäntöä. Komission olisi sen sijaan pitänyt päätellä, että asianmukainen viitejärjestelmä oli Yhdistyneen kuningaskunnan yhtiöverojärjestelmä, jonka olennainen ja erottamaton osa CFC-säännöt ovat.

2.

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen viitejärjestelmän tavoitteiden osalta.

3.

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että komissio on tehnyt oikeudellisen virheen ja ilmeisen arviointivirheen sekä jättänyt noudattamatta perusteluvelvollisuuttaan päätellessään, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeus merkitsee valikoivaa poikkeusta viitejärjestelmästä ja erityisesti, että yritykset, jotka saavat muuntyyppisiä kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja, ovat sellaisessa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa, joka voidaan rinnastaa sellaisten yritysten tilanteeseen, jotka saavat kaupankäynnin ulkopuolisia rahoitustuloja ehdot täyttävistä lainoista.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että riidanalainen toimenpide johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 (EUVL 2019 L 216, s. 1) kokonaisuudessaan

—

vaihtoehtoisesti kumoamaan komission päätöksen (EU) 2019/1352 siltä osin kuin siinä todetaan, että Taxation (International and Other Provisions) Act 2010:n 371ID jakso merkitsee Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua lainvastaista valtiontukea

—

vaihtoehtoisesti kumoamaan komission päätöksen (EU) 2019/1352 2, 3 ja 4 artiklan

—

joka tapauksessa velvoittamaan Euroopan komission korvaamaan tästä kanteesta aiheutuvat oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että komissio valitsi virheellisen viitejärjestelmän valikoivuutta koskevaa arviointiaan varten. Konsernirahoitukseen sovellettava poikkeus (riidanalainen toimenpide) ei kantajien mukaan merkitse asianmukaiseen viitejärjestelmään verrattuna lainkaan poikkeusta eikä ole valikoiva.

2)

Toinen kanneperuste perustuu siihen, että komissio ymmärsi perustavanlaatuisesti väärin valitsemansa viitejärjestelmän ensisijaisen tavoitteen luonteen eikä ottanut huomioon kaikkia kyseisen järjestelmän tavoitteita, minkä seurauksena se sovelsi epätäydellistä ja hypoteettista viitejärjestelmää.

3)

Kolmas kanneperuste perustuu siihen, että komissio arvioi riidanalaisen toimenpiteen roolin perustavanlaatuisesti virheellisellä tavalla ja otti riittämättömästi huomioon sen lainsäädäntöteknisen perustan. Oikein ymmärrettynä riidanalainen toimenpide ei kantajien mukaan merkitse poikkeusta komission valitsemasta viitejärjestelmästä.

4)

Neljäs kanneperuste perustuu siihen, että komissio totesi virheellisesti, että riidanalaisella toimenpiteellä tehtiin ero sellaisten yritysten välillä, jotka voitiin sen valitseman viitejärjestelmän valossa rinnastaa toisiinsa.

5)

Viides kanneperuste perustuu siihen, että komissio ei ymmärtänyt, että riidanalainen toimenpide ei merkitse valikoivaa etua, koska se on johdettavissa komission valitseman viitejärjestelmän johtavista periaatteista ja sen luonteesta ja on kyseisen järjestelmän toimivuudelle ja tehokkuudelle välttämätön mekanismi.

6)

Kuudes kanneperuste perustuu siihen, että komission päätös ylittää komissiolle valtiontukien alalla kuuluvan toimivallan ja loukkaa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellista itsemääräämisoikeutta.

7)

Seitsemäs kanneperuste perustuu siihen, että riidanalaista toimenpidettä koskenut komission tutkintamenettely oli Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 108 artiklan 2 kohdan ja asetuksen (EU) 2015/1589 (1) 6 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistetun hyvän hallinnon periaatteen vastainen.

8)

Kahdeksas kanneperuste perustuu siihen, että komissio laiminlöi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 296 artiklan mukaisen perusteluvelvollisuutensa.

9)

Yhdeksäs kanneperuste perustuu siihen, että komissio ei katsonut, että Taxation (International and Other Provisions) Act 2010:n 371ID jakso oli täysin perusteltu eikä merkinnyt valikoivaa etua.

10

Kymmenes kanneperuste perustuu siihen, että tukea ei olisi pitänyt määrätä takaisinperittäväksi, sillä tuomion Cadbury Schweppes (2) (C-196/04) mukaan takaisinperiminen olisi sijoittautumista koskevaa perusvapautta koskevien unionin oikeuden yleisten periaatteiden vastaista.

11

Yhdestoista kanneperuste perustuu siihen, että tukea ei olisi pitänyt määrätä takaisinperittäväksi, koska komissio ylitti takaisinperintää koskevien määräysten osalta toimivaltansa ja loukkasi sääntöjenvastaisen valtiontuen takaisinperimistä koskevia unionin oikeuden yleisiä periaatteita.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

toteamaan, ettei sääntöjenvastaista valtiontukea ole myönnetty, kumoamaan valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annetun päätöksen C(2019) 2526 final 1 artiklan siltä osin kuin siinä katsotaan, että sääntöjenvastaista valtiontukea on myönnetty, ja kumoamaan Yhdistyneelle kuningaskunnalle asetetun vaatimuksen periä kantajan tässä yhteydessä saama väitetty sääntöjenvastainen valtiontuki takaisin (riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artikla)

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artiklan siltä osin kuin niissä velvoitetaan Yhdistynyt kuningaskunta perimään väitetty valtiontuki takaisin kantajalta ja

—

joka tapauksessa velvoittamaan komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio ei ymmärrä Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaisia väliyhtiöitä (CFC) koskevien sääntöjen asiayhteyttä, tarkoitusta eikä toimintaa, kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen kohtelusta. Komission päätelmät riidanalaisessa päätöksessä perustuvat kumulatiivisiin ilmeisiin virheisiin. Komissio teki erityisesti ilmeisiä virheitä siinä, miten se ymmärsi Yhdistyneen kuningaskunnan yleisen verojärjestelmän, siinä, miten se ymmärsi CFC-järjestelmän tarkoituksen konsernirahoituksen sovellettavan poikkeuksen erityisessä soveltamisalassa, ja siinä, miten se määritteli ehdot täyttävän lainasuhteen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio tulkitsee konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen virheellisesti verovapautukseksi ja siis eduksi. Kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista, mainittu poikkeus on veron määräytymistä koskeva säännös ja osa CFC-sääntöjen rajaamista koskevaa määritelmää eikä valikoiva etu. Komissio ei ole esittänyt määrällistä arviointia näyttääkseen, että kyseessä on etu, ja kun vakuuttavaa näyttöä siitä, että kyseessä olevan toimenpide johtaa etuun, ei ole, riidanalainen päätös on kumottava.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio yksilöi virheellisesti viitejärjestelmän CFC-sääntöjen vaikutusten arvioimiseksi ja yksilöi virheellisesti CFC-säännöt Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä yhteisöverojärjestelmästä erilliseksi sääntöryhmäksi. Komissio ei ymmärtänyt asianmukaisesti CFC-sääntöjen tavoitetta eikä tarkastellut Yhdistyneen kuningaskunnan harkintavaltaa.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä valtiontukea koskevassa analyysissään ja sovelsi virheellisiä kriteerejä, kun se tarkasteli rinnastettavuutta.. Komissio ei todennut, että Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjalle aiheutuu eritasoisia riskejä sen mukaan, onko kyseessä lainananto konserniyhteisölle, joka on verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vai lainananto konserniyhteisölle, joka ei ole verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja katsoi kohtuuttomasti, että konsernin sisäinen lainananto on rinnastettavissa lainanantoon kolmannelle.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan on niin, että vaikka CFC-toimenpiteiden katsottaisiin prima facie olevan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, riidanalaisessa päätöksessä katsottiin virheellisesti, että minkäänlaista oikeuttamisperustetta, jota voitaisiin soveltaa sen puolustamiseksi, että asianomaiset toimenpiteet ovat EU:n valtiontukisääntöjen mukaisia, ei ollut. Riidanalainen päätös on lisäksi kohtuuton ja ristiriitainen, koska komissio hyväksyi asianmukaisesti, että vuoden 2010 verolain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act 2010) 9 luvun 9A osa on oikeutettavissa tapauksissa, joissa ainoa syy CFC-veron soveltamiselle sanotun 9 A osan vaihtoehtoisen 5 luvun nojalla on ”Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyviä pääomia” koskeva kriteeri, sillä perusteella, että kriteeriä voi olla suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, mutta samanaikaisesti – ja riittäviä perusteluja esittämättä – komissio katsoo, ettei mainittu 9 luku ole milloinkaan oikeutettavissa tapauksissa, joissa avainhenkilötoimintakriteeri aiheuttaisi sen, että CFC-veroa sovellettaisiin mainitun 5 luvun nojalla. Avainhenkilötoimintakriteeriä on nimittäin suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, joten komission olisi pitänyt todeta, että mainittu 9 luku on oikeutettavissa myös kyseisen kriteerin asiayhteydessä, ja sen olisi pitänyt katsoa, ettei valtiontukea ollut olemassa.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan on niin, että jos riidanalainen päätös pysytetään, sen täytäntöönpano väitetty valtiontuki kantajalta takaisin perimällä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, joihin kuuluu sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus, kun otetaan huomioon, että kantajan tapauksessa asianomaiset CFC:t sijaitsevat muissa jäsenvaltioissa.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiseen päätökseen perustuva takaisinperintämääräys on perusteeton ja unionin perusperiaatteiden vastainen.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio ei perustellut riittävästi riidanalaisen päätöksen kriittisiä seikkoja, joihin kuuluu muun muassa päätelmä, jonka mukaan 5 luvun mukaista CFC-veroa voitaisiin soveltaa vaikeuksitta tai ilman suhteetonta taakkaa avainhenkilötoimintakriteeriä käyttäen.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisella päätöksellä loukataan niin ikään hyvän hallinnon periaatetta, jonka mukaan komission hallinnollisten menettelyjen on oltava läpinäkyviä ja ennakoitavia, ja sen on tehtävä päätöksensä kohtuullisessa ajassa. Ei ole kohtuullista, että komissiolta kuluu yli neljä vuotta sen päätöksen tekemiseen, jolla tutkimus käsiteltävässä asiassa aloitettiin, ja että se tekee päätöksen yli kuusi vuotta sen jälkeen, kun riidanalainen toimenpide tuli voimaan.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun riidanalaisen päätöksen C(2019) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta tai SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantajat vetoavat seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantajat vetoavat seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajien SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että konsernirahoitukseen sovellettava poikkeusohjelma (riidanalainen toimenpide) johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

kumoamaan 2.4.2019 annetun komission päätöksen (EU) 2019/1352 valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla (EUVL 2019, L 216, s. 1),

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin sillä loukataan kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta, ja

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen, kun se katsoi, että riidanalainen toimenpide johti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun saamiseen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen ja/tai ilmeisen arviointivirheen määrittäessään viitejärjestelmän valikoivuuden arvioimista varten.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti tai puutteellisesti määritteli valitsemansa viitejärjestelmän asianomaiset tavoitteet eikä ymmärtänyt niitä oikein.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä määrittäessään riidanalaisen toimenpiteen poikkeukseksi valitsemastaan viitejärjestelmästä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisia virheitä ja/tai ilmeisiä arviointivirheitä, kun se virheellisesti luokitteli riidanalaisen toimenpiteen lähtökohtaisesti valikoivaksi katsomalla virheellisesti, että se merkitsi toisiinsa rinnastettavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olevien yritysten erilaista kohtelua.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se otti neuvoston direktiivin (EU) 2016/1164 (1) huomioon arvioidessaan riidanalaisen toimenpiteen valikoivuutta, vaikka kyseinen asetus tuli voimaan vasta sen ajanjakson päättymisen jälkeen, jonka aikana komissio totesi, että riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalainen päätös merkitsee komission toimivallan väärinkäyttöä, mikä on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan verotuksellisen itsemääräämisoikeuden kanssa.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä, kun se katsoi, ettei poikkeus ole perusteltu ehdot täyttävistä lainasuhteista saatavien kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371EB jakson (Yhdistyneessä kuningaskunnassa harjoitettava toiminta) soveltamisalaan, verotuksen osalta. Komission päätös on myös perusteluiltaan puutteellinen siltä osin kuin on kyse siitä, ovatko poikkeukset, jotka koskevat ehdot täyttäviä resursseja ja vastaavaan korkoon liittyviä tuloja, oikeutettuja.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan komissio rikkoi SEUT 108 artiklan 2 kohtaa, asetuksen (EU) 2015/1589 (2) 6 artiklaa ja perusoikeuskirjan 41 artiklaan perustuvaa hyvää hallintoa koskevaa velvollisuutta. Komissio ei erikseen maininnut menettelyn aloittamispäätöksessä, että se epäili vuoden 2010 Taxation (International and Other Provisions) Act -lain 371ID jakson mukaisen 75 prosentin vapautuksen oikeuttamista, jotta se välttäisi konsernin sisäistä lainanantotoimintaa koskevan avainhenkilötoimintoanalyysin tekemiseen liittyvät käytännön vaikeudet, kuten sen, että asianomaisille osapuolille annetaan riittävät mahdollisuudet esittää huomautuksia. Tältä osin komissio ei pyytänyt tutkinnan aikana asianomaisia osapuolia esittämään huomautuksia, eikä se riidanalaisessa päätöksessä ottanut huomioon tällaisia huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet olivat toimittaneet. Näin ollen päätös on pätemätön.

10

Kymmenes kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneen yrityksen verottaminen ulkomaisten tytäryhtiöiden tulojen osalta ei ole sijoittautumisvapauden rajoittamista siltä osin kuin tulot ovat kohdennettavissa kotimaisiin varoihin ja kotimaiseen toimintaan, ja ettei riidanalainen toimenpide ole tarpeen perussopimuksissa vahvistettujen perusvapauksien noudattamisen varmistamiseksi.

Kanteensa tueksi (toissijaisesti) riidanalaisen päätöksen 2 artiklan kumoamiseksi kantaja vetoaa seuraavaan kanneperusteeseen:

11

Yhdestoista kanneperuste, jonka mukaan komissio teki oikeudellisen virheen vaikka (mikä kiistetään) riidanalainen toimenpide olisi valtiontukiohjelma, kun se katsoi, ettei tuen takaisinperintä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, ja kun se määräsi takaisinperinnästä riippumatta siitä, oliko ulkomaisten väliyhteisöjen perustaminen ja se, että ne antoivat lainoja konserniin kuuluville ulkomaisille yrityksille, sijoittautumisvapauden tai pääomien vapaan liikkuvuuden käyttämistä. Nyt käsiteltävässä asiassa erityisesti takaisinperintä loukkaisi kantajan SEUT 49 artiklan mukaista sijoittautumisvapautta ja SEUT 63 artiklan mukaista pääomien vapaata liikkuvuutta. Tällaisen loukkauksen osalta riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa oleva takaisinperintämääräys on kumottava.

—

toteamaan, ettei sääntöjenvastaista valtiontukea ole myönnetty, kumoamaan valtiontuesta SA.44896, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on myöntänyt ulkomaisten väliyhteisöjen konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen nojalla, 2.4.2019 annetun päätöksen C(2019) 2526 final 1 artiklan siltä osin kuin siinä katsotaan, että sääntöjenvastaista valtiontukea on myönnetty, ja kumoamaan Yhdistyneelle kuningaskunnalle asetetun vaatimuksen periä kantajien tässä yhteydessä saama väitetty sääntöjenvastainen valtiontuki takaisin (riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artikla)

—

toissijaisesti kumoamaan riidanalaisen päätöksen 2 ja 3 artiklan siltä osin kuin niissä velvoitetaan Yhdistynyt kuningaskunta perimään kantajilta takaisin väitetty valtiontuki ja

—

joka tapauksessa velvoittamaan komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio ei ymmärrä Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaisia väliyhtiöitä (CFC) koskevien sääntöjen asiayhteyttä, tarkoitusta eikä toimintaa, kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisten rahoitustulojen kohtelusta. Komission päätelmät riidanalaisessa päätöksessä perustuvat kumulatiivisiin ilmeisiin virheisiin. Komissio teki erityisesti ilmeisiä virheitä siinä, miten se ymmärsi Yhdistyneen kuningaskunnan yleisen verojärjestelmän, siinä, miten se ymmärsi CFC-järjestelmän tarkoituksen, konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen erityisessä asiayhteydessä, ja siinä, miten se määritteli ehdot täyttävän lainasuhteen.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan komissio tulkitsee konsernirahoitukseen sovellettavan poikkeuksen virheellisesti verovapautukseksi ja siis eduksi. Kun on kyse kaupankäynnin ulkopuolisista rahoitustuloista, mainittu poikkeus on veron määräytymistä koskeva säännös ja osa CFC-sääntöjen rajaamista koskevaa määritelmää eikä valikoiva etu. Komissio ei ole esittänyt määrällistä arviointia näyttääkseen, että kyseessä on etu, ja kun vakuuttavaa näyttöä siitä, että kyseessä olevan toimenpide johtaa etuun, ei ole, riidanalainen päätös on kumottava.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan komissio yksilöi virheellisesti viitejärjestelmän CFC-sääntöjen vaikutusten arvioimiseksi ja yksilöi virheellisesti CFC-säännöt Yhdistyneen kuningaskunnan yleisestä yhteisöverojärjestelmästä erilliseksi sääntöryhmäksi. Komissio ei ymmärtänyt asianmukaisesti CFC-sääntöjen tavoitetta eikä tarkastellut Yhdistyneen kuningaskunnan harkintavaltaa.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan komissio teki ilmeisiä arviointivirheitä valtiontukea koskevassa analyysissään ja sovelsi virheellisiä kriteerejä, kun se tarkasteli rinnastettavuutta.. Komissio ei todennut, että Yhdistyneen kuningaskunnan veropohjalle aiheutuu eritasoisia riskejä sen mukaan, onko kyseessä lainananto konserniyhteisölle, joka on verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, vai lainananto konserniyhteisölle, joka ei ole verovelvollinen Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja katsoi kohtuuttomasti, että konsernin sisäinen lainananto on rinnastettavissa lainanantoon kolmannelle.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan on niin, että vaikka CFC-toimenpiteiden katsottaisiin prima facie olevan SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, riidanalaisessa päätöksessä katsottiin virheellisesti, että minkäänlaista oikeuttamisperustetta, jota voitaisiin soveltaa sen puolustamiseksi, että asianomaiset toimenpiteet ovat EU:n valtiontukisääntöjen mukaisia, ei ollut. Riidanalainen päätös on lisäksi kohtuuton ja ristiriitainen, koska komissio hyväksyi asianmukaisesti, että vuoden 2010 verolain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act 2010) 9 luvun 9A osa on oikeutettavissa tapauksissa, joissa ainoa syy CFC-veron soveltamiselle sanotun 9 A osan vaihtoehtoisen 5 luvun nojalla on ”Yhdistyneeseen kuningaskuntaan liittyviä pääomia” koskeva kriteeri, sillä perusteella, että kriteeriä voi olla suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, mutta samanaikaisesti – ja riittäviä perusteluja esittämättä – komissio katsoo, ettei mainittu 9 luku ole milloinkaan oikeutettavissa tapauksissa, joissa avainhenkilötoimintakriteeri aiheuttaisi sen, että CFC-veroa sovellettaisiin mainitun 5 luvun nojalla. Avainhenkilötoimintakriteeriä on nimittäin suhteettoman vaikeaa soveltaa käytännössä, joten komission olisi pitänyt todeta, että mainittu 9 luku on oikeutettavissa myös kyseisen kriteerin asiayhteydessä, ja sen olisi pitänyt katsoa, ettei valtiontukea ollut olemassa.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan on niin, että jos riidanalainen päätös pysytetään, sen täytäntöönpano väitetty valtiontuki kantajilta takaisin perimällä loukkaisi unionin oikeuden perusperiaatteita, joihin kuuluu sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus, kun otetaan huomioon, että kantajien tapauksessa asianomaiset CFC:t sijaitsevat muissa jäsenvaltioissa.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiseen päätökseen perustuva takaisinperintämääräys on perusteeton ja unionin perusperiaatteiden vastainen.

8)

Kahdeksas kanneperuste, jonka mukaan komissio ei perustellut riittävästi riidanalaisen päätöksen kriittisiä seikkoja, joihin kuuluu muun muassa päätelmä, jonka mukaan 5 luvun mukaista CFC-veroa voitaisiin soveltaa vaikeuksitta tai ilman suhteetonta taakkaa avainhenkilötoimintakriteeriä käyttäen.

9)

Yhdeksäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisella päätöksellä loukataan niin ikään hyvän hallinnon periaatetta, jonka mukaan komission hallinnollisten menettelyjen on oltava läpinäkyviä ja ennakoitavia, ja sen on tehtävä päätöksensä kohtuullisessa ajassa. Ei ole kohtuullista, että komissiolta kuluu yli neljä vuotta sen päätöksen tekemiseen, jolla tutkimus käsiteltävässä asiassa aloitettiin, ja että se tekee päätöksen yli kuusi vuotta sen jälkeen, kun riidanalainen toimenpide tuli voimaan.

—

kumoamaan komission 2.4.2019 antaman päätöksen kokonaisuudessaan siltä osin kuin se koskee kantajaa

—

toissijaisesti velvoittamaan, että määritettäessä takaisinperittävän tuen määrää tappiot, vähennykset ja vapautukset, joita kantaja olisi voinut käyttää, kun se vaati konsernirahoitukseen sovellettavaa vapautusta, tai jotka olisivat olleet kantajan käytettävissä kyseisenä aikana, jos se ei olisi vaatinut kyseistä vapautusta, otetaan kummassakin tapauksessa huomioon, vaikka oikeus kyseisten tappioiden, vähennysten ja vapautusten käyttämiseen on nyt vanhentunut Yhdistyneen kuningaskunnan oikeuden perusteella, ja siitä riippumatta, ovatko ne automaattisia vai eivät

—

joka tapauksessa velvoittamaan vastaaja korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan vastaaja ei ole osoittanut, että konsernirahoitukseen sovellettava vapautus on etu. Kantaja väittää, että vastaaja ei ole osoittanut, että kussakin tapauksessa, jossa kyseistä vapautusta vaadittiin, oli kyseessä etu.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan kyseessä ei ollut valtion toimenpide eikä valtion varoilla toteutettu toimenpide. Kantaja väittää, että komissio ei ole näyttänyt toteen, että konsernirahoitukseen sovellettavan vapautuksen vaatiminen on epäilemättä johtanut yhteisöverovelvollisuuden supistumiseen Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan konsernirahoitukseen sovellettava vapautus ei suosi tiettyjä yrityksiä eikä tiettyjen tavaroiden valmistamista. Kantaja väittää, että komissio teki virheen (i) vahvistamalla viitejärjestelmän liian suppeasti vuoden 2010 verolain (kansainväliset ja muut säännökset) (Taxation (International and Other Provisions) Act 2010) 9A osan säännöiksi laajemman Yhdistyneen kuningaskunnan yhteisöverojärjestelmän sijaan, (ii) olemalla ymmärtämättä, että mainitun 9A osan 9 luku ei ole poikkeus sen 5 luvusta ja (iii) jättämällä toteamatta, että vaikka mainittu 9 luku olisi poikkeus mainitusta 5 luvusta, se on oikeutettavissa asianomaisen lainsäädännön 9A osan luonteella tai yleisellä rakenteella.

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan konsernirahoitukseen sovellettava vapautus ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kantaja väittää, että komissio teki virheen, kun se katsoi, että kyseinen vapaus voi vaikuttaa monikansallisten konsernien tekemiin valintoihin, kun on kyse niiden konsernirahoitustoiminnoista ja päätoimipaikasta unionissa.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan konsernirahoitukseen sovellettava vapautus ei vääristä eikä uhkaa vääristää kilpailua. Kantaja väittää, että komissio ei ole osoittanut, että kyseisen vapautuksen vaatiminen on epäilemättä johtanut yhteisöverovelvollisuuden supistumiseen Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

6)

Kuudes kanneperuste, jonka mukaan väitetyn tuen takaisinperiminen olisi unionin oikeuden yleisten periaatteiden vastaista. Kantaja väittää, että mainitun 5 luvun 371EB jakson avainhenkilötoimintakriteeri on oikeudellisesti epävarma, Yhdistyneellä kuningaskunnalla oli harkintavaltaa puuttua kyseiseen epävarmuuteen ja vastaaja laiminlöi velvollisuuttaan suorittaa kaikkien asian kannalta merkityksellisten tekijöiden täysimääräinen analyysi. Kun komissio määräsi tuen takaisinperimiseen, se toimi vastoin neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (1) 16 artiklan 1 kohtaa, jossa kielletään tuen takaisinperiminen, kun tämä olisi unionin oikeuden yleisen periaatteen vastaista.

7)

Seitsemäs kanneperuste, jonka mukaan valikoiva etu poistuisi eikä takaisinperimistä edellytettäisi, jos Yhdistynyt kuningaskunta laajentaisi taannehtivasti konsernirahoitukseen sovellettavaa vapautusta tytäryhtiöiden lainanantoon ja kolmansille osapuolille lainaamiseen. Kantaja väittää, että komissio on jättänyt myöntämättä, että tällaisen toimen toteuttaminen poistaisi mahdollisen valikoivan edun (jos tällaisen katsotaan olevan olemassa), jolloin lainvastaista valtiontukea, joka on unionin oikeuden mukaan perittävä takaisin, ei olisi olemassa.

8)