21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/1

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/2

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/2

1)

Onko kansallinen säännös, jonka mukaan rautatieinfrastruktuurin käyttäjä, jolta rataverkonhaltija vaatii siviiliasioita käsittelevässä tuomioistuimessa käyttömaksun maksamista tai joka vaatii maksamansa käyttömaksun palauttamista, voi vedota rataverkon haltijan asettaman käyttömaksun kohtuuttomuuteen, sopusoinnussa direktiivin (1) rataverkon haltijan toiminnan itsenäisyyttä (4 artiklan 1, 4 ja 5 kohta), käyttömaksun asettamisessa noudatettavia periaatteita (7–12 artikla) ja sääntelyelimen tehtäviä (30 artikla) koskevien säännösten kanssa?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi: onko mainitun direktiivin säännöksen kanssa sopusoinnussa sellainen kansallinen säännös, jonka mukaan tuomioistuimella on siinä tilanteessa, että se pitää asetettua käyttömaksua kohtuuttomana, oikeus ja velvollisuus tuomiolla määrittää sen sijasta maksettava käyttömaksu?

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/3

—

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-806/14 10.5.2016 antaman tuomion

—

kumoaa valituslautakunnan asiassa R0644/2014-5 tekemän päätöksen, tai vaihtoehtoisesti palauttaa sen tarvittaessa unionin yleiseen tuomioistuimeen

—

velvoittaa EUIPO:n vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoittaa sen korvaamaan valittajalle unionin tuomioistuimessa, unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituslautakunnassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

I

Ensimmäinen valitusperuste: Asetuksen N:o 207/2009 (1) 7 artiklan 1 kohdan rikkominen – virheellisten arviointiperusteiden soveltaminen

II

Toinen valitusperuste: Asetuksen N:o 207/2009 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkominen – Spesialiteettiperiaatteen noudattamatta jättäminen

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/4

—

kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T-34/15 1.6.2016 antaman tuomion

—

määrää EUIPO:n ja ensimmäisessä oikeusasteessa väliintulijana esiintyneen osapuolen maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa, ja velvoittaa ne korvaamaan Wolf Oilin oikeudenkäyntikulut.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/5

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/5

1)

Onko tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 (1) 5 artiklan 1 alakohdan a alakohtaa tulkittava siten, että sopimusta koskevan asian käsitteen alaan kuuluu myös matkustajille heidän lennolle pääsynsä epäämisen sekä lentojen peruuttamisen tai pitkäaikaisen viivästymisen johdosta annettavaa korvausta ja apua koskevista yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 29[5]/91 kumoamisesta 11.2.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 (2) 7 artiklan mukainen korvausvaatimus, joka on esitetty lennosta vastaavaa lentoliikenteen harjoittajaa vastaan, joka ei ole asianomaisen matkustajan sopimuspuoli?

2)

Siltä osin kuin asetuksen (EY) N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohtaa voidaan soveltaa kysytään seuraavaa:

Onko kahdesta lennosta koostuvassa henkilökuljetuksessa ilman merkittävän pituista oleskelua kauttakulkulentokentällä matkustajan lopullista määränpäätä pidettävä asetuksen (EY) N:o 44/2001 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan mukaisena velvoitteen täytäntöönpanopaikkana siinäkin tapauksessa, että kanteessa esitetty, asetuksen (EY) N:o 261/2004 7 artiklan mukainen korvausvaatimus perustuu ensimmäisellä matkaosuudella sattuneeseen häiriöön ja kanne kohdistetaan ensimmäisestä lennosta vastaavaan lentoliikenteen harjoittajaan, joka ei ole kuljetussopimuksen sopimuskumppani?

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/6

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/7

1)

Kun on kyseessä kansallinen oikeusjärjestelmä, jossa lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti ja ehdottomasti todennut, missä prosessin vaiheessa päätös on riitautettava, ja kun tuomioistuimen on tehtävä ratkaisu kunkin kanteen osalta tapauskohtaisesti oikeuskäytäntöön perustuvien sääntöjen (common law rules) mukaisesti, sovelletaanko direktiivin 2011/92/EU (1) 11 artiklan 4 kohdan mukaista oikeutta menettelyyn, joka ”ei saa olla niin kallis, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle”, kansallisessa tuomioistuimessa käytävään menettelyyn, jossa ratkaistaan, onko kyseessä oleva kanne nostettu asianmukaisessa vaiheessa?

2)

Sovelletaanko direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 4 kohdan mukaista vaatimusta, jonka mukaan menettely ”ei saa olla niin kallis, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle”, tuomioistuinmenettelyn, jossa riitautetaan yleisön osallistumista koskevien direktiivin säännösten soveltamisalaan kuuluvan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin laillisuus (kansallisen tai unionin oikeuden mukaan), kaikkiin osatekijöihin vai ainoastaan unionin oikeuteen perustuviin osatekijöihin (vai nimenomaan ainoastaan sellaisiin osatekijöihin, jotka liittyvät kysymyksiin, jotka koskevat direktiivin säännöksiä yleisön osallistumisesta)?

3)

Kuuluvatko direktiivin 2011/92/EU 11 artiklan 1 kohdassa oleva ilmaisun ”päätökset, toimet tai laiminlyönnit” soveltamisalaan hallinnolliset päätökset ratkaistaessa rakennuslupahakemus riippumatta siitä, ratkaistaanko tällaisella hallinnollisella päätöksellä peruuttamattomasti ja lopullisesti asianosaisten lakiin perustuvat oikeudet?

4)

Onko kansallisen tuomioistuimen – tehokas oikeussuoja unionin ympäristöoikeuteen kuuluvilla aloilla varmistaakseen – tulkittava kansallista oikeuttaan tavalla, joka on mahdollisimman pitkälle tiedon saatavuudesta, yleisön osallistumisesta päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuudesta ympäristöasioissa Århusissa 25.6.1998 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa määrättyjen tavoitteiden mukainen, a) menettelyssä, jossa riitautetaan sellaisen rakennuslupaprosessin pätevyys, johon sisältyy yhteistä etua koskeva hanke, joka on nimetty Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista 17.4.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 347/2013 (2) mukaisesti, ja/tai b) menettelyssä, jossa riitautetaan sellaisen rakennuslupaprosessin pätevyys, jossa rakennushanke vaikuttaa eurooppalaiseen alueeseen, joka on nimetty luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY mukaisesti?

5)

Mikäli neljännen kysymyksen a ja/tai b kohtaan vastataan myöntävästi, estääkö vaatimus siitä, että kantajat ”täyttävät mahdolliset kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset”, yleissopimuksen välittömän oikeusvaikutuksen silloin, kun kantajat eivät ole jättäneet täyttämättä mitään kanteen nostamiselle kansallisessa oikeudessa asetettua perustetta ja/tai kun kantajilla on selvästi oikeus nostaa kanne a) menettelyssä, jossa riitautetaan sellaisen rakennuslupaprosessin pätevyys, johon sisältyy yhteistä etua koskeva hanke, joka on nimetty Euroopan laajuisten energiainfrastruktuurien suuntaviivoista 17.4.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 347/2013 mukaisesti, ja/tai b) menettelyssä, jossa riitautetaan sellaisen rakennuslupaprosessin laillisuus, jossa rakennushanke vaikuttaa eurooppalaiseen alueeseen, joka on nimetty luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY mukaisesti?

6)

Voiko jäsenvaltio halutessaan säätää lainsäädännössä poikkeuksia säännöstä, jonka mukaan ympäristöoikeudelliset menettelyt eivät saa olla niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle, kun tällaisesta poikkeuksesta ei säädetä direktiivissä 2011/92/EU eikä tiedon saatavuudesta, yleisön osallistumisesta päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuudesta ympäristöasioissa Århusissa 25.6.1998 tehdyssä Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission yleissopimuksessa?

7)

Onko tiedon saatavuudesta, yleisön osallistumisesta päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuudesta ympäristöasioissa Århusissa 25.6.1998 tehdyn Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission yleissopimus esteenä sellaiselle kansallisessa oikeudessa säädetylle vaatimukselle, jonka mukaan väitetyn lainvastaisen toimen tai päätöksen ja ympäristölle aiheutuneen vahingon välillä on oltava syy-yhteys, jotta voidaan soveltaa kansallista lainsäädäntöä, jolla yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappale pannaan täytäntöön sen varmistamiseksi, että ympäristöoikeudelliset menettelyt eivät ole niin kalliita, että se olisi esteenä menettelyyn osallistumiselle.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/8

1)

Velvoittavatko SEU 19 artikla ja SEUT 253, SEUT 266 ja SEUT 267 artikla sekä vilpittömän yhteistyön periaate (SEU 4 artiklan 3 kohta), jonka mukaan jäsenvaltioilla ja niiden toimivaltaisilla viranomaisilla on velvollisuus toteuttaa kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet unionin oikeuden rikkomisen lopettamiseksi ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomioiden noudattamiseksi erityisesti siltä osin kuin kyseessä on erga omnes -vaikutuksen omaavien unionin toimielinten toimien pätevyys, jäsenvaltiot kumoamaan tai muuttamaan vastaavasti säädöstä, jolla direktiivi, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut pätemättömäksi sillä perusteella, että se on Euroopan unionin perussopimusten tai perusoikeuskirjan määräysten vastainen, on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, taatakseen unionin tuomioistuimen tuomion täytäntöönpanon ja lopettaakseen siten perussopimusten ja perusoikeuskirjan rikkomisen ja torjuakseen uudet rikkomiset tulevaisuudessa?

2)

Edeltävään kysymykseen liittyen: voidaanko SEUT 266 artiklaa (entistä EY 233 artiklaa) tulkita siten, että ”elimen tai laitoksen” käsitteeseen sisältyy (laajassa mielessä tai analogisesti) myös jäsenvaltio, joka on saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöään direktiivin, joka sittemmin on julistettu perussopimusten tai perusoikeuskirjan vastaisena pätemättömäksi, tai voidaanko tällaisessa tilanteessa soveltaa analogisesti SEUT 260 artiklan 1 kohtaa?

3)

Siinä tapauksessa, että vastaus edeltäviin kysymyksiin on lähtökohtaisesti myöntävä, toisin sanoen jos jäsenvaltiot ovat velvollisia toteuttamaan kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet unionin primäärioikeuden rikkomisen lopettamiseksi kumoamalla tai muuttamalla vastaavasti säädöstä, jolla on pantu täytäntöön direktiivi, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut perusoikeuskirjan tai perussopimusten rikkomisen vuoksi pätemättömäksi, ulottuuko kyseinen velvollisuus myös kansallisiin tuomioistuimiin siten, että niillä on velvollisuus jättää soveltamatta säädöstä, jolla on pantu täytäntöön sellainen pätemättömäksi julistettu direktiivi – tässä tapauksessa direktiivi 2006/24/EY (1) –, joka (tai ainakin siltä osin kuin se) rikkoo perusoikeuskirjaa tai perussopimuksia, ja pidättyä näin ottamasta huomioon kyseisten säädösten (direktiivin ja kansallisen säädöksen, jolla direktiivi on pantu täytäntöön) perusteella hankittuja todisteita?

4)

Kuuluuko kansallinen säädös, jolla unionin tuomioistuimen 8.4.2014 annetussa tuomiossa Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12) (2) perusoikeuskirjan vastaisena pätemättömäksi julistettu direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla unionin oikeuden soveltamisalaan pelkästään sillä perusteella, että direktiivi 2006/24 on pantu sillä täytäntöön, riippumatta siitä, että unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut kyseisen direktiivin pätemättömäksi?

5)

Kun otetaan huomioon, että direktiivin 2006/24, jonka unionin tuomioistuin on sittemmin julistanut pätemättömäksi, hyväksymisen tarkoituksena on ollut toteuttaa unionin tasolla direktiivin 2002/58/EY 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yhdenmukainen sääntelykehys, joka koskee viestintäpalvelujen tarjoajien toteuttamaa tietojen säilyttämistä rikosten torjuntaa, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa varten niin, ettei sähköisen viestinnän sisämarkkinoille muodostu esteitä, kuuluuko kansallinen säädös, jolla direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun asiayhteyteen niin, että se kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla?

6)

Kun otetaan huomioon, että nyt tarkasteltavan tapauksen kaltaisesta unionin jäsenvaltion kansalaisen mahdollisesta rikostuomiosta seuraa välttämättä rajoituksia kyseisen henkilön oikeuteen harjoittaa unionin oikeuteen perustuvia vapaan liikkuvuuden oikeuksiaan, onko pelkästään tästä syystä katsottava silloinkin, kun kyseiset rajoitukset ovat periaatteessa perusteltuja, että kaiken kaikkiaan kyseiset rikosoikeudenkäynnit kuuluvat unionin oikeuden soveltamisalaan perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa edellytetyllä tavalla?

Jos vastaus edeltäviin kysymyksiin tukee lähtökohtaisesti perusoikeuskirjan sovellettavuutta sen 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti:

7)

Onko perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan mukaista, että direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytetyt tiedot ovat poliisin saatavissa ja käytettävissä rikostutkinnan yhteydessä kiireellisissä tapauksissa ja erityisesti verekseltään kiinni otettujen tekijöiden tekemän rikoksen yhteydessä ilman tuomioistuimen [tai riippumattoman hallintoelimen] etukäteen antamaa, säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnettyä lupaa?

8)

Jos poliisi tai muu sellainen viranomainen, joka ei ole varsinainen lainkäyttöelin, suorittamansa rikostutkinnan yhteydessä pyytää direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettyjen tietojen saantia ja oikeutta käyttää niitä, erityisesti siinä tapauksessa, ettei kyseisen tutkinnan tarkoituksena ole nimenomaisesti yksilöityjen ja kansallisen lainsäätäjän vakaviksi rikoksiksi luokittelemien rikosten torjunta, tutkinta tai syyteharkinta, poistaako perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan mukaan sen henkilön, jota kyseiset tiedot koskevat, mahdollinen suostumus tarpeen saada etukäteen tuomioistuimelta [tai riippumattomalta hallintoelimeltä] säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnetty lupa tietojen saantiin ja niiden käyttöön, kun otetaan erityisesti huomioon, että pyydettyihin tietoihin sisältyy väistämättä myös kolmansien henkilöiden tietoja (esimerkiksi soittaja – puhelun vastaanottaja)?

9)

Onko pelkkä syyttäjän suostumus direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettyjen tietojen saantiin ja käyttöön rikostutkinnan yhteydessä yhteensopiva perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa, kun tuomioistuimelta [tai riippumattomalta hallintoelimeltä] ei ole etukäteen saatu säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnettyä lupaa, erityisesti kun tutkinnan tarkoituksena ei ole nimenomaisesti yksilöityjen ja kansallisen lainsäätäjän vakaviksi rikoksiksi luokittelemien rikosten torjunta, tutkinta tai syyteharkinta?

10)

Kun asiaa tarkastellaan unionin tuomioistuimen 8.4.2014 antaman tuomion Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12, EU:C:2014:238, 60 ja 61 kohta) ja direktiivin 2006/24 1 artiklan 1 kohdan ilmauksen ”vakava rikollisuus” perusteella, onko kyseinen ilmaus Euroopan unionin oikeudessa itsenäinen käsite ja, jos vastaus on myöntävä, mikä on sen aineellinen sisältö, jonka perusteella tietyn rikoksen voidaan katsoa olevan riittävän vakava, jotta se oikeuttaa direktiivin 2006/24 mukaisesti säilytettyjen tietojen saantiin ja niiden käyttöön?

11)

Kun asiaa tarkastellaan unionin tuomioistuimen 8.4.2014 antaman tuomion Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12, EU:C:2014:238, 60 ja 61 kohta) perusteella ja direktiivin 2006/24 1 artiklan 1 kohdan ilmauksen ”vakava rikollisuus” mahdollisesta itsenäisyydestä riippumatta, esitetäänkö perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklassa ja 52 artiklan 1 kohdassa yleisiä perusteita, joiden mukaan tietyn rikoksen on katsottava olevan riittävän vakava, jotta se oikeuttaa direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti säilytettyjen tietojen saantiin ja niiden käyttöön, ja jos vastaus on myöntävä, mitkä nämä perusteet ovat?

12)

Jos vastaus edeltävään kysymykseen on lähtökohtaisesti myöntävä, koostuuko tällainen oikeasuhteisuuden tarkastelu viime kädessä a) pelkästään unionin tuomioistuimen suorittamasta vai b) kansallisen tuomioistuimen unionin tuomioistuimen määrittämien yleisten perusteiden nojalla suorittamasta tutkittavan rikoksen ominaisuuksien arvioinnista?

13)

Kun asiaa tarkastellaan unionin tuomioistuimen 8.4.2014 antaman tuomion Digital Rights Ireland Ltd (C-293/12 ja C-594/12, EU:C:2014:238, 58–68 kohta ja tuomiolauselma) perusteella, onko säilytettyjen tietojen saanti ja niiden käyttö rikosoikeudenkäynnin yhteydessä direktiivin 2006/24 ja/tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustetun yleisen tietojen säilyttämisjärjestelmän perusteella yhteensopivaa perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa, kun kyseinen järjestelmä täyttää mainitun tuomion 60, 61, 62, 67 ja 68 kohdassa mainitut edellytykset mutta ei sen 58, 59, 63 ja 64 kohdassa mainittuja edellytyksiä?

[toisin sanoen säilyttämisjärjestelmä, joka yhtäältä edellyttää tuomioistuimen antamaa, etukäteen säädettyjen aineellisten ja menettelyllisten edellytysten mukaisesti myönnettyä lupaa, erityisesti kansallisen lainsäätäjän tarkasti määrittelemien ja luettelemien ja tämän vakaviksi luokittelemien rikosten torjuntaa, tutkintaa ja syyteharkintaa varten, ja jolla voidaan varmistaa säilytettyjen tietojen tehokas suoja väärinkäytön vaaraa vastaan sekä tietojen kaikenlaista laitonta saantia ja käyttöä vastaan (ks. kyseisen tuomion 60, 61, 62, 67 ja 68 kohta) ja joka toisaalta mahdollistaa tietojen säilyttämisen a) erotuksetta kaikkien niiden henkilöiden osalta, jotka käyttävät sähköisiä viestintäpalveluita, ilman että kyseisten henkilöiden (syytettyjen tai tutkinnan kohteena olevien) osalta olisi mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin olettaa, että kyseinen henkilö voisi edes kaukaisesti olla yhteydessä vakavaan rikollisuuteen, ennen kuin olosuhde, jonka vuoksi tietoja pyydetään viestintäpalvelujen tarjoajalta, on ilmennyt; b) ilman, että pyydettyjen tietojen tarvitsee ennen tutkinnan kohteena olevan tosiseikan toteutumista koskea i) tiettyä ajanjaksoa ja/tai maantieteellisesti määriteltyä aluetta ja/tai sellaisten tiettyjen henkilöiden piiriä, jotka voisivat olla sekaantuneita tavalla tai toisella vakavaan rikollisuuteen, tai ii) henkilöitä, joiden tietojen säilyttäminen voi muista syistä edistää vakavien rikosten torjuntaa, tutkintaa ja syyteharkintaa; c) tietyn ajan (nyt tarkasteltavassa tapauksessa 12 kuukautta), joka määritetään tekemättä minkäänlaista eroa mainitun direktiivin 5 artiklassa säädettyjen tietoluokkien välillä sen mukaan, kuinka hyödyllisiä ne mahdollisesti ovat tavoitellun päämäärän kannalta tai kyseessä olevien henkilöiden mukaan (ks. mainitun tuomion 58, 59, 63 ja 64 kohta).]

14)

Jos vastaus edeltävään kysymykseen on lähtökohtaisesti, ettei kyseisten tietojen saanti ja käyttö sovi yhteen perusoikeuskirjan 7 ja 8 artiklan ja 52 artiklan 1 kohdan kanssa, täytyykö kansallisen tuomioistuimen jättää soveltamatta kansallista säädöstä, jolla unionin tuomioistuimen pätemättömäksi julistama direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohtaan perustuvaa säädöstä, koska se on perusoikeuskirjan vastainen, ja siten jättää ottamatta huomioon niiden perusteella säilytetyt ja hankitut tiedot?

15)

Direktiivin 2006/24 ja erityisesti sen johdanto-osan 6 perustelukappaleen, jonka mukaan ”tietojen säilyttämistä rikosten torjuntaa, tutkintaa, selvittämistä ja syyteharkintaa varten koskevien kansallisten lakien – – keskinäiset erot aiheuttavat esteitä – – sisämarkkinoille”, sen 1 artiklan 1 kohdassa esitetyn tavoitteen, joka on ”yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden säännökset”, sekä muiden perustelukappaleiden, etenkin [3, 4, 5, 11 ja 21] perustelukappaleen, valossa sekä unionin tuomioistuimen 10.2.2009 antaman tuomion Irlanti v. parlamentti ja neuvosto (C-301/06, EU:C:2009:68, 70–72 kohta) valossa kysytään seuraavaa: muodostaako sisämarkkinoiden toteuttamiselle ja toiminnalle esteen se, että laki, jolla direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, pidetään voimassa, vaikka unionin tuomioistuin on julistanut kyseisen direktiivin pätemättömäksi, kun otetaan huomioon, ettei mitään uudempaa unionin oikeuden säädöstä ole vielä tullut voimaan?

16)

Muodostaako sisämarkkinoiden toteutumiselle ja toiminnalle esteen se, että voimassa pidetään laki, jolla direktiivi 2006/24 on pantu täytäntöön, vaikka unionin tuomioistuin on julistanut kyseisen direktiivin pätemättömäksi, taikka direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu kansallinen laki, sen vuoksi, että jompikumpi tai molemmat seuraavista toteutuvat:

17)

Jos vastaus vähintään yhteen edeltävistä kysymyksistä on myöntävä, onko kansallisen tuomioistuimen unionin oikeuden mukaan jätettävä soveltamatta kansallista säädöstä, jolla unionin tuomioistuimen sisämarkkinoiden toteutumisen ja toiminnan vastaisena pätemättömäksi julistama direktiivi 2006/24 on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja jätettävä siten huomiotta säilytetyt tiedot, jotka se on voinut saada direktiivin 2006/24 perusteella tai direktiivin 2002/58 15 artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen säädöksen perusteella?

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/11

1)

Onko unionin oikeutta nykytilassaan, erityisesti unionin oikeuden yhdenvertaisen kohtelun yleistä periaatetta, SEU 6 artiklan 3 kohdassa ja perusoikeuskirjan 21 artiklassa tarkoitettua ikään perustuvan syrjinnän kiellon yleistä periaatetta, syrjinnän kieltoa SEUT 45 artiklaan perustuvan työntekijöiden vapaan liikkuvuuden yhteydessä ja yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annettua neuvoston direktiiviä 2000/78/EY, (1) tulkittava siten, että se on esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle säännöstölle, jossa Euroopan unionin tuomioistuimen antamassa tuomiossa Gotthard Starjakob (2) toteaman ikään perustuvan syrjinnän (nimittäin ennen 18 vuoden ikää täyttyneiden työskentelykausien huomioon ottamatta jättäminen Itävallan rautateiden palveluksessa olevilta henkilöitä) poistamiseksi liittovaltion rautateiden palveluksessa olevien niiden henkilöiden, joihin vanhan säännöstön mukainen syrjintä kohdistui, pienen osan osalta otetaan huomioon ennen 18 vuoden ikää täyttyneet työskentelykaudet (tosin vain asiallisesti liittovaltion rautateillä ja siihen rinnastettavissa julkisissa rautatieinfrastruktuuri- ja/tai rautatieliikenneyrityksissä EU:ssa, ETA:ssa ja EU:n kanssa assosiaatiosopimuksen ja/tai vapaata liikkuvuutta koskevan sopimuksen tehneissä maissa täyttyneet työskentelykaudet), mutta ylivoimaisesti suurimman osan alun perin syrjinnän kohteena olleiden, Itävallan rautateiden palveluksessa olevien henkilöiden osalta jätetään kuitenkin ottamatta huomioon kaikki muut ennen 18 vuoden ikää täyttyneet työskentelykaudet, erityisesti ne, joiden avulla kyseessä oleva Itävallan rautateiden henkilöstö voi suoriutua työstään paremmin, kuten aikaisemmat työskentelykaudet yksityisissä tai muissa julkisissa liikennealan yrityksissä ja/tai infrastruktuuriyrityksissä, joissa työnantajan käyttämää infrastruktuuria (liikkuva kalusto, kiskojen valmistus, johdinten valmistus, sähköiset laitteet, ohjauskeskukset, asemarakentaminen ja vastaavat) valmistetaan, käytetään tai huolletaan tai niihin verrattavissa olevissa yrityksissä, ja siten siinä tosiasiassa vahvistetaan niiden rautateiden palveluksessa olevien henkilöiden, joihin vanhan säännöstön mukainen syrjivä kohtelu kohdistui, ylivoimaisesti suurimman osan osalta lopullisesti ikään perustuvan syrjinnän jatkuminen?

2)

Täyttääkö sellaisen jäsenvaltion menettely, jonka omistuksessa rautatieliikenneyritys on ja joka on tosiasiallisesti tässä yrityksessä työskentelevien henkilöiden työnantaja, joka yrittää kiertää näiden työntekijöiden unionin oikeuteen perustuvan oikeuden saada lisäkorvaus Euroopan unionin tuomioistuimen useammassa ratkaisussa (David Hütter, (3) Siegfried Pohl, (4) Gotthard Starjakob) toteaman, muun muassa ikään perustuvan syrjinnän perusteella, mikä myös on tunnustettu useammassa kansallisen tuomioistuimen päätöksessä, muun muassa Oberster Gerichtshofin päätöksessä (8 ObA 11/15y), ja jonka se puhtaasti verotuksellisista syistä yrittää taannehtivilla lain muutoksilla vuosina 2011 ja 2015 poistaa, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut edellytykset tämän jäsenvaltion unionin oikeuden mukaisesta vastuusta, erityisesti edellytyksen riittävän ilmeisestä unionin oikeuden rikkomisesta, kuten unionin tuomioistuimen useammalla ratkaisulla (David Hütter, Siegfried Pohl, Gotthard Starjakob) tulkitseman direktiivin 2000/78/EY 2 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä 1 artiklan kanssa, rikkomisesta?

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/12

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/12

—

kumoamaan tuomion ja päätöksen (1) toisessa valitusperusteessa esitetyillä perusteilla ja toteamaan, ettei Telefónican menettelyssä ollut kyse tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta

—

toissijaisesti kumoamaan tuomion ensimmäisessä valitusperusteessa esitetyillä perusteilla ja palauttamaan asian unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, jotta tämä toteuttaa todistajien kuulemisen, josta se kieltäytyi, ja lausuu aineellisesti Telefónican unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamasta kumoamiskanteesta ottaen huomioon todistajien kuulemisen tulokset

—

tai ainakin kolmannessa valitusperusteessa esitetyillä perusteilla

—

velvoittaa komission korvaamaan Telefónicalle sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että tässä unionin tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäyntimenettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

—

hyväksyy tämän kirjelmän pituuden, joka ylittää hieman unionin tuomioistuimen käytännön ohjeissa suositellun pituuden, ottaen huomioon asian taloudellisen merkityksen valittajalle sekä esitettyjen väitteiden ja niiden perusteluiden monitahoisuuden.

1.

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ja 48 artiklan 2 kohdan sekä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 68 artiklan rikkominen aliarvioimalla pyydetyn todistajien kuulemisen merkitystä. Sen vuoksi, että unionin yleinen tuomioistuin kieltäytyi kuulemasta todistajia, Telefónica ei voinut puolustaa itseään, koska siltä evättiin olennainen ja asian ratkaisemisen kannalta määräävä todistelukeino. Unionin yleisen tuomioistuimen toiminnasta voidaan esittää neljä perustavanlaatuista arvostelua: i) teleologinen ristiriitaisuus, ii) todistustaakan kohtuuttomuus, iii) todistajien kuulemisen tulosten ennakoiminen ja iv) arvioinnin epätasapainoisuus.

2.

SEUT 101 artiklan rikkominen, joka johtuu tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta koskevan oikeuskäytännön ja perusteluperiaatteen ja syyttömyysolettaman periaatteen virheellisestä soveltamisesta.

3.

Arviointivirhe sen osalta, että rikkominen oli vähemmän vakavaa ja että Telefónican menettelyä koskevat lieventävät seikat ovat olemassa. Telefónica katsoo, ettei unionin yleinen tuomioistuin ottanut arvioinnissaan huomioon lisäseikkoja, jotka osoittavat menettelyn olleen vähemmän vakavaa ja joiden perusteella komission määräämää lisäsakkoa olisi pitänyt alentaa.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/14

1)

Kanne hylätään.

2)

Søndagsavisen A/S vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

3)

Tanskan kuningaskunta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/14

1)

Kanne hylätään.

2)

Perry Ellis International Group Holdings Ltd velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/15

1)

Kanne hylätään.

2)

Guccio Gucci SpA velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien Guess? IP Holder LP:lle asian käsittelystä Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) valituslautakunnassa aiheutuneet kulut.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/16

1)

Kanne hylätään.

2)

Guccio Gucci SpA velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien Guess? IP Holder LP:lle asian käsittelystä Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) valituslautakunnassa aiheutuneet kulut.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/16

1)

Kanne jätetään tutkimatta.

2)

European Crop Protection Associationin (ECPA), Dow AgroSciences Ltd:n ja Dow AgroSciences Iberica SA:n väliintulohakemuksista ei ole enää tarpeen lausua.

3)

Pesticide Action Network Europe (PAN Europe), Bee Life European Beekeeping Coordination (Bee Life) ja Unione nazionale associazioni apicoltori italiani (Unaapi) vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan ja ne korvaavat Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

4)

PAN Europe, Bee Life, Unaapi, komissio, ECPA, Dow AgroSciences ja Dow AgroSciences Iberica vastaavat omista väliintulohakemuksiin liittyvistä kuluistaan.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/17

—

kumoaa vastaajan 28.6.2016 lähettämät veloitusilmoitukset nro 3241608864, määrältään 63 653,58 euroa, ja nro 3241608865, määrältään 9 690,30 euroa.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/18

—

kumoamaan komission asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (1) mukaisesti 13.7.2016 antaman päätöksen, joka koskee pyyntöä saada tutustua asiakirjoihin, jotka on kirjattu viitenumerolla GESTDEM 2015/5711

—

velvoittamaan komissio korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan asetuksessa N:o 1049/2001 säädettyjä menettelyllisiä määräaikoja ei noudatettu

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan pyyntöä saada tutustua asiakirjoihin käsiteltiin virheellisesti uutena hakemuksena

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan asiakirjoihin tutustumista koskevan pyynnön ulottuvuutta laajennettiin lainvastaisesti uudistetussa pyynnössä

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan vastaaja sisällytti riidanalaiseen päätökseen kolmannelle luovutettavaksi asiakirjoja, joiden ilmaiseminen rikkoisi asetuksen N:o 1224/2009 (2) 113 artiklaa.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/19

—

kumoamaan 15.4.2016 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen C(2016) 2136 final, jolla hylättiin pyyntö osittaisesta välivaiheen tarkastelusta, joka koskee ainoastaan sitä lopullista polkumyyntitullia koskevia seikkoja, jonka Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien keraamisten laattojen tuonille otettiin käyttöön neuvoston täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 917/2011;

—

velvoittamaan komission korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/19

—

kumoamaan virkamiestuomioistuimen 18.7.2016 antaman määräyksen;

—

hyväksymään ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt vaatimukset;

—

velvoittamaan muun osapuolen korvaamaan oikeudenkäyntikulut kokonaisuudessaan.

1)

Ensimmäinen valitusperuste, joka muodostuu kahdesta osasta, perustuu henkilöstön arviointimenettelystä 27.8.2009 tehdyn Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (jäljempänä Frontex) pääjohtajan päätöksen (jäljempänä 27.8.2009 tehty päätös) 11 artiklan 4, 5 ja 6 kohdan, luettuna Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklan 1 ja 2 kohdan valossa, rikkomiseen.

2)

Toinen valitusperuste, joka perustuu 27.8.2009 tehdyn päätöksen 2 artiklan 2 kohdan rikkomiseen sillä perusteella, että siinä ei otettu huomioon eroa arvioijan ja arvioinnin vahvistajan tehtävien välillä, sellaisena kuin nämä tehtävät on vahvistettu Frontexissa.

21.11.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 428/20

—

toteamaan, että yhtäältä ohjeet, jotka Euroopan komission puheenjohtaja on toimittanut sähköisesti 28.6.2016 päivätyllä kirjeellä Euroopan komission kollegion jäsenille ja jotka on mainittu puheenjohtaja Junckerin Euroopan parlamentin 28.6.2016 pidetyssä täysistunnossa pitämässä puheessa (SPEECH/16/2356), ja joissa kielletään komissiota neuvottelemasta virallisesti tai epävirallisesti Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa ennen kuin tämä on antanut SEU 50 artiklaan perustuvan ilmoituksen aikomuksestaan erota Euroopan unionista, ja toisaalta Euroopan komission puheenjohtajan lausunto, jonka mukaan hän oli antanut edellä mainitut ohjeet Euroopan komission kollegion jäsenille ”puheenjohtajan määräyksellä”, kuten hän nimenomaisesti totesi kyseisessä puheessaan Euroopan parlamentin 28.6.2016 pidetyssä täysistunnossa ja sellaisena kuin lausunto käy ilmi tämän puheen (SPEECH/16/2353) englanninkielisestä ja ranskankielisestä lehdistötiedotteesta, ovat SEUT 264 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla mitättömiä

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan riidanalaisilla toimilla ei ole mitään oikeudellista perustetta tai asianmukaista oikeudellista perustetta.

Kantajat väittävät, että

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiset toimet ovat SEUT 18 artiklan vastaisia, koska ne ovat Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja sen kansalaisia kansalaisuuden perusteella syrjiviä.

Kantajat väittävät, että

3)

Kolmas kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiset toimet ovat kantajille unionin oikeuden nojalla kuuluvien perusoikeuksien vastaisia.

Kantajat katsovat, että

4)

Neljäs kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiset toimet on annettu SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisen vilpittömän yhteistyön periaatteen vastaisesti.

Kantajat väittävät, että riidanalaisissa toimissa nimenomaisesti kielletään se, että komissio ja sen henkilöstö noudattaisivat vilpittömän yhteistyön periaatetta auttamalla Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja muita unionin toimielimiä perussopimuksista johtuvien tehtävien täyttämisessä.

5)

Viides kanneperuste, jonka mukaan riidanalaiset toimet ovat lainvastaisia siltä osin kuin ne on annettu kokonaan tai osittain siinä tarkoituksessa, että muiden unionin jäsenvaltioiden kansalaiset saadaan luopumaan ilmaisemasta vapaasti mielipiteensä (koskien Euroopan unioniin kuulumista), vaikka tämä oikeus on suojattu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 11 artiklassa.