19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/1

Yleisesittelijä:

Dumitru FORNEA

Toinen yleisesittelijä:

Renata EISENVORTOVÁ

1.1

Energiakäänteessä siirryttäessä kohti vähäpäästöistä taloutta EU:n energiajärjestelmällä on edessään syvälle käyvien teknisten, taloudellisten ja yhteiskunnallisten muutosten jakso. Näillä muutoksilla on vaikutuksia moniin energia-aloihin, myös hiiliteollisuuteen ja näin ollen EU:n hiilikaivosalueisiin.

1.2

Eräissä jäsenvaltioissa kotimaisella kivi- ja ruskohiilellä on edelleen merkittävä rooli sähkön- ja lämmöntuotannossa. Ne antavat oman panoksensa varmaan ja kohtuuhintaiseen energiahuoltoon, taloudelliseen kilpailukykyyn, ja niillä on vakauttava rooli energiajärjestelmässä sekä teknisesti että taloudellisesti.

1.3

Nykyisin aktiivisten hiilikaivosalueiden on kuitenkin valmistauduttava hiilentuotannon vaiheittaiseen lopettamiseen mukautuakseen fossiilisten polttoaineiden käyttöä koskeviin EU:n energia- ja ilmastopoliittisiin päätöksiin tai taloudellisista syistä.

1.4

Hiilen käytöstä nykyisin riippuvaisten alueiden tulevaisuus ja tulevat elinolosuhteet on otettava huomioon kaksi sukupolvea (eli noin 25–50 vuotta) kattavassa ennakoivassa suunnittelussa. Hiilen energiakäytön vaiheittainen lopettaminen näillä alueilla ei saa johtaa niiden lamautumiseen. Näiden alueiden taloudellinen ja sosiaalinen potentiaali edellyttää, että ne on otettava mukaan EU:n energia- ja ilmastopolitiikan täytäntöönpanoon. Kyseisten alueiden kestävä kehitys on saavutettava varmistamalla poliittinen, kansalais- ja työmarkkinavuoropuhelu, joiden puitteissa on huolehdittava siitä, että laaditaan suunnitelmat siirtymistä varten jäsenvaltio-, elinkeinoala- ja yritystasolla.

1.5

Energiaturvallisuuden, kilpailukykyisen teollisuuden, ympäristönsuojelun, kasvihuonekaasupäästöjen vähennysvelvoitteiden noudattamisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden varmistamiseksi hiilikaivosalueilla ETSK suosittaa, että laaditaan ”hiilentuotannosta riippuvaisten yhteisöjen ja alueiden siirtymää tukeva suunnitelma” (jäljempänä ”suunnitelma”) energiakäänteen aikana toteutettavaan hiilialan rakenneuudistukseen liittyvien kysymysten käsittelemiseksi, jotta hiilikaivosalueet voivat sopeutua muutokseen.

1.6

Neuvoa-antava ryhmä voisi laatia suunnitelman yhteistyössä Euroopan komission ja Euroopan parlamentin kanssa. Tämän neuvoa-antavan ryhmän jäsenten tulisi olla kaivosalueiden, ammattiliittojen, valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden ja hiilialan edustajia.

1.7

Suunnitelman tulisi perustua kolmeen pilariin: i) poliittiseen, kansalais- ja työmarkkinavuoropuheluun, ii) taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristöinvestointeihin sekä iii) investointeihin yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen, tutkimukseen ja kehitykseen, innovointiin ja kulttuuriin.

1.8

Suunnitelmalla tulisi kannustaa alueita muuttumaan, edistämään innovatiivista kehitystä, pitämään yllä houkuttelevuutta investoinneille ja luomaan mahdollisuuksia työllisyydelle ja ihmisarvoiselle elämälle. Tässä siirtymäprosessissa on hyödynnettävä täysimääräisesti kaivosalueiden taitotietoa ja potentiaalia.

1.9

Alueviranomaisten, jäsenvaltioiden hallitusten ja EU:n toimielinten on kaikkien sitouduttava energiakäänteeseen ja siihen liittyvään hiilikaivosalueiden rakenneuudistukseen.

1.10

Euroopan talous- ja sosiaalikomitealla ja alueiden komitealla on tarvittava kokemus osallistuakseen tähän prosessiin sekä EU:n että jäsenvaltioiden tasolla. Ne kykenevät myös tarjoamaan tehokkaat puitteet poliittista, työmarkkina- ja kansalaisvuoropuhelua varten, joka on välttämätöntä hiilikaivosalueiden asukkaiden kuulemiseksi.

1.11

Yksi tärkeimmistä energiakäänteeseen liittyvistä kysymyksistä EU:n hiilikaivosalueiden kannalta on, että varmistetaan asianmukaiset institutionaaliset ja poliittiset puitteet, joilla voidaan edistää tulevina vuosina tarvittavia julkisia ja yksityisiä investointeja.

2.1

Kymmenen viime vuoden aikana EU:n energiajärjestelmässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. EU etenee kohti vähähiiliseen talouteen siirtymistä ja kasvihuonekaasupäästöjä, energiatehokkuutta ja uusiutuvia energialähteitä koskevien tavoitteidensa saavuttamista 20-20-20-tavoitteidensa mukaisesti. Vuonna 2014 EU hyväksyi vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet, joiden mukaisesti kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä 40 prosentilla, uusiutuvien energialähteiden osuus on nostettava 27 prosenttiin ja energiansäästöä on parannettava 27 prosentilla. Näiden keskipitkän aikavälin tavoitteiden tarkoituksena on auttaa EU:ta saavuttamaan vuoteen 2050 ulottuvat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevat pitkän aikavälin tavoitteensa niin, että kasvihuonekaasupäästöt vähenevät 80–95 prosentilla.

2.2

EU:n energiajärjestelmässä ollaan näin ollen siirtymässä pois fossiilisten polttoaineiden ja suuriin keskitettyihin voimalaitoksiin perustuvan sähköntuotannon hallitsemalta aikakaudelta kohti uusiutuviin energialähteisiin ja hajautettuihin laitoksiin perustuvaa sähköntuotantoa samalla kun maksimoidaan mahdollisuudet, jotka liittyvät energiatehokkuuden lisäämiseen ja energian kysynnän hallinnan parantamiseen.

2.3

Energiakäänne ja EU:n kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ovat saaneet vahvaa tukea energiaunionihankkeesta, ja niitä on edistetty intensiivisesti Pariisin sopimuksen jälkeen. Pariisin sopimus lähettää selkeän signaalin siitä, että päästöjä on vähennettävä riittävästi, jotta maapallon keskilämpötilan nousu voidaan pitää alle sovitun kahden celsiusasteen rajan vuosisadan loppuun mennessä.

2.4

Ilmaston vakauttamiseksi tarvitaan kauaskantoisia muutoksia kaikkien taloudenalojen energiajärjestelmissä (1).

2.5

Energiakäänteeseen liittyy teknisiä, tutkimuksellisia, yhteiskunnallisia, kulttuurisia, taloudellisia ja ympäristöön liittyviä näkökohtia, ja on ilmeistä, että tämä merkitsee entistä aktiivisempaa roolia yksilöille ja yhteisöille. Tämä prosessi edellyttää, että kiinnitetään erityistä huomiota tutkimukseen ja kehitykseen, sillä se aiheuttaa uusia haasteita energiajärjestelmälle ja teollisuusaloille, joiden on reagoitava ja mukauduttava tähän tilanteeseen.

3.1

Hiiliteollisuus on yksi aloista, joihin energiakäänteellä on syvällekäyviä vaikutuksia. Satojen vuosien ajan hiili oli teollisen ja yhteiskunnallisen kehityksen keskiössä Euroopassa ja koko maailmassa. Euroopan unionin perustaminen perustui poliittiseen tahtoon yhdistää ensimmäisten kuuden perustajajäsenvaltion hiili- ja terästuotannon resurssit (2).

3.2

Ympäristönsuojeluun, ilmastonmuutokseen ja ihmisten terveyteen liittyvät nykyiset huolet  (3) ovat johtaneet siihen, että lukuisissa poliittisissa ja yhteiskunnallisissa lähestymistavoissa kyseenalaistetaan tarve jatkaa hiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden käyttöä sähkön ja lämmön tuottamiseksi.

3.3

Tämän uuden poliittisen lähestymistavan myötä hiilen elinpäivät näyttävät olevan lasketut siitä huolimatta, että 280 hiilivoimalaitosta 22 maassa tuottaa nykyisin edelleen yli neljänneksen sähköstä EU:ssa. Vain kuudessa jäsenvaltiossa ei ole hiilivoimaloita: Kyproksessa, Latviassa, Liettuassa, Luxemburgissa, Maltassa ja Virossa (4).

3.4

Vaikka ajatus hiilen vaiheittaisesta poistamisesta energiayhdistelmästä näyttää olevan yleisesti hyväksytty niissä jäsenvaltioissa, joissa ei hyödynnetä kotimaisia hiilivarantoja, näin ei ole EU:n hiilikaivosalueilla, missä hiiliteollisuus työllistää suoraan 240 000 työntekijää. Kaivoslaiteteollisuuden työpaikat, toimitusketjun muut työpaikat ja välilliset työpaikat mukaan luettuina ala luo lähes miljoona työpaikkaa. Monet niistä sijaitsevat alueilla, joilla on vain vähän muita työllistymismahdollisuuksia (5).

3.5

Kivihiiltä louhitaan kuudessa jäsenvaltiossa: Espanjassa, Puolassa, Romaniassa, Saksassa, Tšekissä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Kymmenen jäsenvaltiota käyttää ruskohiiltä kilpailukykyisenä polttoaineena sähköntuotannossa: Bulgaria, Espanja, Kreikka, Puola, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Unkari.

3.6

Näissä maissa kotimaisella kivi- ja ruskohiilellä on tärkeä rooli toimitusvarmuuden kannalta, ja ne auttavat näin osaltaan EU:n energiavarmuuden varmistamisessa ja suuren tuontiriippuvuuden vähentämisessä. Euroopan energiaturvallisuusstrategian (6) mukaan EU:lle aiheutuu energiantuonnista päivittäin yli miljardin euron lasku. Vuonna 2013 kokonaislasku oli noin 400 miljardia euroa eli yli viidesosa EU:n kokonaistuonnista. Raakaöljystä oli tuotava 90 prosenttia, maakaasusta 66 prosenttia, kiinteistä polttoaineista 42 prosenttia ja ydinpolttoaineesta 40 prosenttia. Eräissä EU:n jäsenvaltioissa, joissa on laajamittaista kotimaista hiilentuotantoa, kuten Saksassa ja Tšekissä, noin 50 prosenttia sähköstä tuotetaan hiilikäyttöisissä voimalaitoksissa. Puolassa tämä osuus on yli 80 prosenttia.

3.7

Sen lisäksi, että hiiltä käytetään sähköntuotannossa, hiilellä on monia muitakin käyttötarkoituksia. Sitä käytetään sementin valmistukseen, ja se voidaan muuntaa nestemäisiksi polttoaineiksi. Muita merkittäviä hiilen käyttäjiä ovat muun muassa teräsjalostamot, paperiteollisuus, kemian- ja lääketeollisuus sekä elintarviketeollisuus.

3.8

Hiili on myös olennainen ainesosa esimerkiksi suodattimissa käytettävän aktiivihiilen sekä muun muassa avaruusalalla, rakennusteknisellä alalla ja sotilasalalla käytettävän hiilikuidun kaltaisten erikoistuotteiden valmistuksessa. Metanolista on mahdollista valmistaa monenlaisia petrokemian tuotteita, joita tuotetaan nykyisin muista fossiilisista polttoaineista.

3.9

Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskevan tavoitteen saavuttamiseksi EU:n energia-alojen on osallistuttava tosissaan ja intensiivisesti välttämättömään energiakäänteeseen. Hiiliteollisuudessa on keskityttävä hiilen entistä tehokkaampaan ja puhtaampaan käyttöön ja kehitettävä hiilen vaihtoehtoisia hyödyntämistapoja. Siksi EU:n tulisi osoittaa tarvittavat varat hiilikemian alan tutkimukseen ja kehitykseen.

4.1

Vaikka hiilen käytön vaiheittainen lopettaminen EU:ssa on odotettavissa jossain vaiheessa tulevaisuudessa, eräissä maissa ja eräillä kaivosalueilla hiiltä käytetään vielä joidenkin vuosikymmenien ajan. Lissabonin sopimuksen mukaan jäsenvaltioilla on oikeus hyödyntää omia energiavarojaan ja päättää energianlähteiden yhdistelmästään. Niiden on kuitenkin muistettava, ettei energiantuotantoon myönnettäviä tukia hyväksytä, ja otettava huomioon kaikki ilmastonmuutokseen liittyvät velvoitteensa. Hiilialan on kuitenkin vastattava meneillään olevaan energiakäänteeseen, siirtymiseen kohti vähähiilistä taloutta ja erityisesti hiilestä irtautumista koskevaan tavoitteeseen käyttämällä kaikkia käytettävissään olevia toimenpiteitä ja tekniikoita vähemmän haitallisen ja tehokkaamman hiilen käytön edistämiseksi. Tässä yhteydessä useat hyödylliset ja luotettaviksi osoittautuneet välineet ovat maininnan arvoisia: tehokkuuden lisääminen, joustavuus sekä sähkön ja lämmön yhteistuotanto.

4.2

Koska hiilen käyttö on suurinta sähköntuotannossa, tehokkuuden lisääminen on merkittävä keino vähentää hiilen käytöstä aiheutuvaa saastumista. Tehokkuutta lisäämällä voidaan tuottaa enemmän sähköä kutakin hiilitonnia kohden ja hiilidioksidipäästöjä voidaan vähentää 30 prosenttia tai enemmän. Hyviä esimerkkejä erittäin tehokkaista hiilikäyttöisistä voimalaitoksista on Saksassa, missä voimalaitosten toiminta perustuu optimoituun järjestelmäteknologiaan. Nämä hiilikäyttöiset voimalaitokset ovat myös hyvin joustavia ja voivat lisätä tai vähentää tuotantoaan nopeasti ja tukea näin vaihtelevasti saatavilla olevaa energiaa tarjoavia uusiutuvia energialähteitä.

4.3

Lämmön ja sähkön yhteistuotanto on tuloksellinen ja tehokas sähköntuotannon muoto, joka tarjoaa merkittäviä etuja sekä energian ja ympäristön kannalta. Tavanomaiset energiantuotantolaitokset päästävät hukkalämmön ympäristöön. Yhteistuotantolaitokset ottava tämän lämmön talteen ja hyödyntävät sen, minkä johdosta ne käyttävät polttoaineen tehokkaammin. Nykyisin EU:ssa tuotetaan 11,7 prosenttia sähköstä yhteistuotannon avulla (7).

4.4

Keskipitkällä aikavälillä toiveena on, että hiilidioksidin talteenotolla ja varastoinnilla voisi olla oma roolinsa hiilettömässä taloudessa. Nykyisiä prosesseja on parannettava laajamittaisesti, infrastruktuuri ja varastointi on optimoitava ja hiilidioksidia talteen ottavien ja varastoivien hiilikäyttöisten voimalaitosten tuottaman sähkön on oltava selkeästi kilpailukykyistä, ennen kuin ryhdytään minkäänlaisiin toimiin hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin vaatimiseksi. On toteutettava kustannus-hyötyanalyysi ja ympäristövaikutusten arviointi.

4.5

Tarkasteltaessa hiilen tehokasta ja vähemmän saastuttavaa käyttöä olisi myös tuotava esiin hiilen vaihtoehtoisia käyttötapoja, joista esimerkkinä on hiilen nesteyttäminen. Hiili voidaan muuntaa nestemäisiksi polttoaineiksi – bensiiniksi, dieselpolttoaineeksi, lentopetroliksi ja petrokemian tuotteiksi. Tarvittavat tekniikat on jo kehitetty, mutta investointi- ja toimintakustannukset on otettava huomioon.

5.1.1

Hiilikaivosalueet ovat perinteisiä teollisuusalueita, joilla teollistuminen on liittynyt paikallisten mineraalivarojen hyödyntämiseen. Alueet ovat näin historiallisesti sidoksissa perinteisiin taloudenaloihin, joista raskaalla metallurgisella teollisuudella, kemianteollisuudella ja energia-alalla on ollut merkittävä rooli. Nämä alat ja niillä toimivat yritykset ovat joutuneet ulkoisessa ympäristössä tapahtuneiden nopeiden muutosten (markkinaolosuhteet, kilpailu, asiakkaat, teknologiat) ja perustavanlaatuisten sisäisten muutosten (omistajanvaihdokset, omistajien tavoitteet ja pääoman vahvuus) kohteeksi viime vuosina.

5.1.2

Näiden merkittävien muutosten lisäksi eräillä perinteisillä teollisuudenaloilla on kärsitty stagnaatiosta, jouduttu siirtämään toiminta pois alueelta tai jopa lopettamaan toiminta vaiheittain. Eräillä alueilla eurooppalainen hiili ei ole kyennyt kilpailemaan tuontihiilen tai muiden fossiilisten energialähteiden kanssa, mikä on johtanut hiilen louhinnan dramaattiseen vähentymiseen. Tästä vain yhtenä esimerkkinä olkoon se, että sata vuotta sitten Yhdistyneessä kuningaskunnassa tuotettiin noin 300 miljoonaa tonnia hiiltä vuosittain ja työllistettiin yli miljoona kaivostyöntekijää. Teollisuustoiminnan väheneminen on johtanut työpaikkojen katoamiseen, mutta hiilikaivosyritykset ovat kuitenkin pysyneet eräinä suurimmista työnantajista useilla alueilla. Hiilikaivosyritysten toiminnan vaiheittaisella alasajolla tai täydellisellä lopettamisella on näin ollen vakavia vaikutuksia asianomaisiin alueisiin. Tällä tilanteella on ollut merkittävä vaikutus pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka ovat sidoksissa kaivosyhtiöihin.

5.1.3

Monissa maissa hiilikaivosalueille on ominaista kansallista keskiarvoa korkeampi työttömyysaste sekä pitkäaikaistyöttömyys. Irtisanottujen kaivostyöntekijöiden on näin ollen vaikea löytää uusia työllistymismahdollisuuksia. Tämän seurauksena köyhyys lisääntyy, stagnaatio pahenee, elintaso heikkenee yhä enemmän ja sosiaalisesti syrjäytyneiden alueiden ja ihmisten lukumäärä kasvaa.

5.1.4

Keskeinen ongelma, jonka kohoava työttömyysaste aiheuttaa, on kysynnän ja tarjonnan epätasapaino työmarkkinoilla. Toisin sanoen vaikka työttömyys on korkea, työvoiman kysyntä on hyvin ilmeistä, mutta kysyntä kohdistuu osaamiseen, joka vastaa työmarkkinoiden tarpeita. Entisten kaivostyöntekijöiden – joiden keskuudessa kädentaidot ovat hallitsevassa asemassa – koulutuksellinen profiili ei ole kaikilta osin sopusoinnussa työmarkkinoiden tarpeiden kanssa ammatillisten (pätevyydet) ja henkilökohtaisten (motivaatio) näkökohtien osalta. Kun suuri joukko kaivostyöntekijöitä irtisanotaan kaivoksen sulkemisen johdosta, hyvin monet työpaikat katoavat käytännössä yhdessä yössä, ja tämä voi aiheuttaa voimakkaita paikallisia häiriötilanteita.

5.1.5

Kaivannaisteollisuuden työntekijät ovat myös huomattavasti vähemmän yrittäjähenkisiä, eivätkä he ole kovin halukkaita panostamaan uuteen yritystoimintaan. Heidän itsenäistä yritystoimintaa kohtaan osoittamansa innostuksen puute johtuu siitä, että heihin ovat pitkään kohdistaneet vaikutuksensa suuret ja vahvat kaivosyhtiöt, jotka ovat edistäneet työntekijöidensä keskuudessa palkansaajakulttuuria, johon liittyy haluttomuus ottaa riskejä. Tämä suuntaus voidaan kuitenkin havaita myös yleisemmällä tasolla. Jopa yliopisto-opiskelijat asettavat palkkatyön etusijalle valmistumisensa jälkeen.

5.1.6

Tilannetta kärjistävät usein lupaavien työ- ja uranäkymien puuttuminen, vähemmän suotuisat edellytykset itsenäisen liiketoiminnan harjoittamiselle, alhainen elintasoindeksi ja puutteellinen innovaatiosuorituskyky, joihin tieteen, tutkimuksen ja kehityksen heikompi asema on yhteydessä. Julkiset t&k-resurssit eivät ole riittävän kehittyneitä kaikkialla, eikä tietämyksen ja sovellusten siirtäminen yrityssektorille toimi erityisen hyvin. Myös nämä seikat ovat syynä siihen, että talouden siirtymä on haastavampaa ja vaikeaa ja ettei se onnistu kaikissa tapauksissa.

5.2.1

EU:n hiilentuottajamaissa rakenneuudistus on usein toteutettu vastauksena kriiseihin ilman riittäviä poliittisia sitoumuksia, mikä on johtanut dramaattisiin seurauksiin kaivosyhteisöjen ihmisten elämänlaadun kannalta. Hiilentuotannon mahdollinen vähentäminen voi aiheuttaa lisää työttömyyttä erityisesti kaivosalueilla, joilla on meneillään pitkäaikainen rakenteellinen taantuma. Monilla entisillä kaivostyöntekijöillä ja kaivostoimintaan yhteydessä olevien yritysten työntekijöillä on edessään pitkäaikainen ja usein pysyvä työttömyys, joka lisää köyhtymistä.

5.2.2

Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta asianomaiset EU:n ja jäsenvaltioiden viranomaiset ovat valitettavasti tähän mennessä noudattaneet ”pään piilottaminen pensaaseen” -politiikkaa, kun kyse on ilmastopolitiikkojen odotettavissa olevista vaikutuksista hiilikaivosteollisuuteen, ja välttäneet minkäänlaista sitoutumista asianmukaiseen kansalais- ja työmarkkinavuoropuheluun kaivosyhteisöjen työntekijöiden ja asukkaiden kanssa. Muistot aiemmista rakenneuudistustoimista, jotka toteutettiin sellaisten populististen poliittisten lupausten pohjalta, jotka eivät lopulta johtaneet konkreettisiin toimenpiteisiin näiden yhteisöjen taloudellisen elpymisen edistämiseksi, heijastuvat vielä nykyisin työntekijöiden suurena epäluottamuksena viranomaisten kykyyn puuttua tehokkaasti teollisuuden rakenneuudistusprosesseihin.

5.2.3

Samanaikaisesti EU- ja jäsenvaltiotasolla voidaan havaita, että empatia on vähäistä ja todellinen ymmärrys puuttuu kaivosalueiden ongelmia kohtaan. Vallitsevana suuntauksena on, että keskustelu ilmastopolitiikkojen yhteydessä harjoitettavan kaivostoiminnan tulevaisuudesta on politisoitumassa liiallisesti varsinkin hiilikaivosalueilla, joilla hiilen louhintatoiminta ei edellytä valtiontukea, mutta myös kaivosalueilla, joilla hiiliteollisuus käy jo läpi tuskallista rakenneuudistusprosessia, poliitikot välttelevät aihetta, koska siirtymätoimenpiteet kohti uudenlaista alueellista profiilia eivät varmista minkäänlaista välitöntä äänipääomaa vaaleissa, ovat epäsuosittuja ja edellyttävät kymmeniä vuosia tuottaakseen tuloksia.

5.2.4

Koska hiilen käytön vaiheittaisen lopettamisen ja ilmastonmuutospolitiikan välillä vallitsee selvä yhteys, rakenteellisista muutoksista kärsivien alueiden, toisin sanoen hiilikaivosalueiden, tukemisen on kuuluttava osana ilmastotavoitteiden täytäntöönpanoon tähtäävään EU:n politiikkaan.

5.2.5

Paikallisviranomaisilta puuttuvat usein tarvittavat taloudelliset ja hallinnolliset valmiudet, jotta ne kykenisivät ottamaan hankkeita vastuulleen ja hallinnoimaan niitä Euroopan komission ja kansallisten viranomaisten erityisten vaatimusten mukaisesti, minkä johdosta EU:n varoin saadaan aikaan varsin rajallisia tuloksia hiilikaivosyhteisöjen asukkaiden mahdollisuuksien ja elämänlaadun osalta.

5.3.1

Kaivosyhteisöille voidaan varmistaa ”oikeudenmukainen siirtymä” (8), jos jäsenvaltioiden ja EU:n viranomaiset voivat laatia ajoissa keskitetyn toimenpidesuunnitelman, jotta taataan asianomaisten työntekijöiden kohtuulliset palkat ja työsuhdeturva, helpotetaan ammatillista koulutusta, osaamisen kehittämistä ja henkilöstösiirtoja tarjoamalla kunnollisia työskentelyvaihtoehtoja, kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja varmistetaan sosiaalisen suojelun toimet, eläkkeet mukaan luettuina, tuetaan ihmisiä siirtymän aikana ja turvataan investoinnit yhteisölliseen uudistumiseen, mukaan lukien kaivosten sulkeminen ja kaivosalueiden ennallistamistoimet tai rakennustoiminta ja palvelut, jotka liittyvät energiakäänteeseen.

5.3.2

Siksi nämä alueet tarvitsevat kiireellistä taloudellista ja tieteellistä tukea, jotta niitä paitsi kehitettäisiin kohti uudenlaista taloudellista ja sosiaalista mallia mutta myös jotta puututaan kohtuullisessa ajassa moniin ihmisen terveyteen ja ympäristöön kohdistuviin uhkiin, jotka liittyvät nykyiseen ja aiempaan kaivostoimintaan. Tältä osin jäsenvaltioiden geologisten tutkimuselinten ja kaivosten sulkemisesta ja ennallistamisesta vastaavien viranomaisten on tehtävä yhteistyötä kerätäkseen ja tallentaakseen mineraaleihin ja kaivoksiin liittyviä tietoja sekä kartoittaakseen keskeiset riskit, jotka liittyvät aiempaan kaivostoimintaan, kaivosten sulkemiseen tai kaivosten säilyttämiseen.

5.3.3

Hiilen käytöstä nykyisin riippuvaisten alueiden tulevaisuus ja tulevat elinolosuhteet on otettava huomioon kaksi sukupolvea (eli noin 25–50 vuotta) kattavassa ennakoivassa suunnittelussa. Hiilen energiakäytön vaiheittainen lopettaminen näillä alueilla ei saa johtaa niiden lamautumiseen. Näiden alueiden taloudellinen ja sosiaalinen potentiaali edellyttää, että ne on otettava mukaan EU:n energia- ja ilmastopolitiikan täytäntöönpanoon. Kyseisten alueiden kestävä kehitys on saavutettava varmistamalla poliittinen, kansalais- ja työmarkkinavuoropuhelu, joiden puitteissa on huolehdittava siitä, että laaditaan suunnitelmat siirtymistä varten jäsenvaltio-, elinkeinoala- ja yritystasolla.

5.3.4

Olisi myös saatava pysäytettyä kehitys, jossa kyky vetää puoleensa uusia ulko- ja kotimaisia investoijia heikkenee. Työvoiman riittämättömän osaamisen lisäksi houkuttelevuutta vähentää liikekiinteistöille soveltuvien ja asianmukaisesti valmisteltujen alueiden sekä laajojen strategisten teollisuusalueiden puuttuminen.

5.3.5

Tilanne hiilikaivosalueilla ei näin ollen ole helppo entisten kaivostyöntekijöiden kannalta. Hiilikaivosalueiden kaukokatseisten edustajien olisi käännyttävä asianomaisten kansallisten hallitusten puoleen, ja yhdessä niiden tulisi valmistautua hiilikaivosalueiden rakenneuudistukseen ja kehittämiseen hyvissä ajoin ennen hiilen louhinnan mahdollista suunniteltua vähentämistä tai vaiheittaista lopettamista.

5.3.6

Alueviranomaisten, jäsenvaltioiden hallitusten ja EU:n toimielinten on kaikkien sitouduttava energiakäänteeseen ja siihen liittyvään rakenneuudistukseen hiilikaivosalueilla.

5.3.7

Hiilikaivosalueilla on kuitenkin huomattavaa potentiaalia sekä rakenneuudistuksen että kehittämisen osalta. Olisi laadittava joukko kehittämistoimenpiteitä, jotka käsittävät muun muassa tutkimuksen ja kehityksen tukemisen innovatiivisessa ympäristössä sekä hiilikaivosalueilla elinvoimaisina säilyneiden perinteisten alojen ja uusien kasvualojen hyödyntämisen.

5.3.8

Olemassa olevaa energiainfrastruktuuria ja päteviä henkilöresursseja hiilikaivosalueilla on hyödynnettävä täysimääräisesti, ja tähän liittyen tulee julkisten ja yksityisten investointien edistämisen kuulua toimenpiteisiin, joita tuetaan. Nykyisten yritysten ja muiden markkinatoimijoiden on investoitava voimakkaasti uusiin tuotantolaitoksiin, uusiutuvan energian tuotantolaitokset mukaan luettuina.

5.3.9

Toteutettavuustutkimukset saattavat osoittaa, että tietyillä hiilikaivosalueilla on paitsi merkittävää potentiaalia aurinko-, tuuli- tai geotermisen energian tuottamiseksi mutta että ne myös täyttävät helpommin muut vaadittavat edellytykset investoinneille ja ympäristöystävällisten energiateknologioiden käyttöönotolle: uusia tuotantolaitoksia varten tarvittavan maan saannin helppous, ammattitaitoinen työvoima tai halukkuus uudelleenkoulutukseen, paikallisviranomaisten tietoisuus energia-alan haasteista sekä paikallisyhteisöjen tottuneisuus teollisiin hankkeisiin.

5.3.10

Nykyiset kaivosyhtiöt omistavat tai hallitsevat toimiluvan nojalla merkittäviä maa-alueita ja/tai satoja kilometrejä maanalaisia käytäviä, joita voidaan hyödyntää energiakäänteen yhteydessä. Useimmilla kaivosyksiköillä on lisäksi luotettava yhteenliittymä alueellisiin ja valtakunnallisiin energiansiirtoverkostoihin.

5.3.11

Lisäinvestointien houkuttelemiseksi yksityiseltä sektorilta, jolla on keskeinen rooli, Euroopan rakenne- ja investointirahastoista (ERI-rahastot) on varattu vähintään 27 miljardia euroa nimenomaan vähähiilisen talouden investointeihin, energiatehokkuus mukaan luettuna. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) kansallisista määrärahoista on investoitava vähähiiliseen talouteen siirtymisen tukemiseksi kaikilla aloilla vähintään 12 prosenttia EU:n vähemmän kehittyneillä alueilla, vähintään 15 prosenttia siirtymäalueilla ja vähintään 20 prosenttia kehittyneemmillä alueilla. Jos tällaisiin investointeihin käytetään koheesiorahastoa, osuus nousee 15 prosenttiin vähemmän kehittyneiden alueiden osalta (9).

5.3.12

EU:n rahoituksella voidaan osittain tukea kaivosyhteisöjä niiden pyrkimyksissä talouden monipuolistamiseen ja energiakäänteen toteuttamiseen, mutta suuri osa investoinneista talouden kehittämiseksi on mahdollistettava asianomaisten jäsenvaltioiden julkisin varoin tai houkuttelemalla uusia yksityisiä investointeja.

5.3.13

Edellä mainitut näkökohdat on otettava huomioon suunniteltaessa toimenpiteitä hiilikaivosalueiden tukemiseksi tässä energiakäänteen ja talouden monipuolistamisen väistämättömässä prosessissa, ja alueiden työmarkkinaosapuolet, kansalaisyhteiskunta ja kansalaiset yleisesti on kutsuttava mukaan kartoittamaan uusia mahdollisuuksia kehittää omia yhteisöjä.

5.3.14

”Hiilentuotannosta riippuvaisten yhteisöjen ja alueiden siirtymää tukevassa suunnitelmassa” tulisi kannustaa alueita toteuttamaan siirtymä, edistää innovatiivista kehitystä, ylläpitää houkuttelevuutta investoinneille ja luoda mahdollisuuksia työllistymiselle ja ihmisarvoiselle elämälle.

5.3.15

Neuvoa-antava ryhmä voisi laatia suunnitelman yhteistyössä Euroopan komission ja Euroopan parlamentin kanssa. Tämän neuvoa-antavan ryhmän jäsenten tulisi olla kaivosalueiden, ammattiliittojen, valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden ja hiilialan edustajia.

5.3.16

Hiilentuotannosta riippuvaisia yhteisöjä ja alueita tukevan suunnitelman olisi perustuttava kolmeen pilariin:

5.4.1

Euroopan hiilikaivosalueiden kehitys tulevaisuudessa on kaksijakoinen. Tietyillä hiilikaivosalueilla on odotettavissa nopea tai jopa äkillinen hiilentuotannon vaiheittainen lopettaminen, kun vastaavasti toisilla alueilla tuotanto saattaa jatkua useiden vuosikymmenien ajan.

5.4.2

Ensimmäisessä tapauksessa hiilentuotannon vaiheittainen lopettaminen voi olla monimutkaisen talous- ja markkinatilanteen seuraus, etenkin kun kyse on Euroopan kivihiiliteollisuudesta, joka kilpailee hyvin halvan tuontihiilen kanssa. Tämä vaikeuttaa huomattavasti asioita myös niiden kaivosten kannalta, jotka vielä vähän aikaa sitten olivat kannattavia. Tietyillä alueilla hallitus tai yritykset voivat päättää kaivosten sulkemisesta Lissabonin sopimuksen mukaisesti ja sopusoinnussa sen kanssa, että EU:n jäsenvaltioilla on oikeus päättää energialähteiden yhdistelmästään.

5.4.3

Näiden alueiden kannalta olisi hyödyllistä laatia viipymättä sosiaalinen ohjelma, joka perustuu sellaisten hiiltä tuottavien EU:n jäsenvaltioiden parhaisiin käytänteisiin, joilla on kokemusta hiilentuotannon vaiheittaisesta lopettamisesta tai jotka ovat valmistautumassa siihen. Tässä yhteydessä Saksan kokemukset voivat olla hyödyllisiä: Saksassa kivihiilen louhinta loppuu suunnitelmien mukaan vuonna 2018. On myös monia muita entisiä hiilikaivosalueita – esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Belgiassa – joilla on kaikilla arvokkaita kokemuksia.

5.4.4

Alueilla, joilla hiilentuotannon odotetaan jatkuvan pitkällä aikavälillä, on tärkeää keskittyä ennen kaikkea hiilen tehokkaaseen ja vähemmän haittaa aiheuttavaan käyttöön. Hiilen käytössä sähköntuotantoon etusijalla on jatkossakin päästöjen vähentäminen. EU:lla on tähän välineet: tarkistettu päästökauppajärjestelmä, joka edellyttää hiilidioksidipäästöjen poistamista kokonaan vuoteen 2058 mennessä, direktiivi teollisuuden päästöistä sekä parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa koskeva uusi, lähes valmiiksi saatu vertailuasiakirja suuria polttolaitoksia varten.

5.4.5

Tutkimuksella ja kehityksellä on hyvin merkittävä rooli niitä hiilikaivosalueita koskevassa strategiassa, joilla on pidemmän aikavälin tulevaisuus: lisäparannukset voimalaitosten tehokkuuteen johtavat suurempiin päästövähennyksiin ja alhaisempaan polttoainekulutukseen. Voimalaitosten joustavuutta lisäämällä voidaan tukea vaihtelevasti saatavilla olevaa energiaa tarjoavia uusiutuvia energialähteitä. Puhtaan hiilen teknologioiden tai hiilidioksidin käytön ja varastoinnin ohella olisi otettava huomioon hiilen vaihtoehtoisia käyttötapoja.

5.4.6

Kuitenkin myös alueilla, joilla on hiilen louhintaan liittyviä pidemmän aikavälin näkymiä, etusijalle on asetettava valmistautuminen hiilen louhinnan loppumiseen ja hiilikaivosalueiden rakenneuudistus.

19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/10

Esittelijä:

Raymond HENCKS

1.1

ETSK on tyytyväinen Pariisin sopimuksen hyväksymiseen ilmastonmuutosta koskevan YK:n puitesopimuksen osapuolten 21. kokouksessa (COP 21) sekä suunniteltuun EU:n ja sen jäsenvaltioiden kansallisesti päätettävään panostukseen (INDC), jonka mukaisesti EU:n kasvihuonekaasupäästöjä sitoudutaan vähentämään vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 päästötasoon verrattuna.

1.2

Komitea hyväksyy myös sen, että tavoite tulee saavuttaa kollektiivisesti ja soveltaen EU:n ja jäsenvaltioiden jaettua vastuuta, sekä sen, että uudet kansalliset panostukset ilmoitetaan viiden vuoden välein.

1.3

Liikenteelle asetettu tavoite vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosenttia vuoden 1990 päästötasosta on erittäin kunnianhimoinen ja edellyttää suuria ponnisteluja. Vaikka ponnistelujen jakautumisesta kuluvalla, vuoteen 2020 ulottuvalla jaksolla tehdyn päätöksen (päätös N:o 406/2009/EY) ja vuosia 2020–2030 koskevan tulevan päätöksen mukaan jäsenvaltiot saavat valita vapaasti ne talouden alat, joilla tulee vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, komissio suosittaa kuitenkin, että jos lisäponnisteluja tarvitaan, hyödynnetään mieluummin kansainvälisiä hyvityksiä eikä tehdä lisäsitoumuksia aloilla, jotka eivät kuulu päästökauppajärjestelmän piiriin (COM(2015) 81). Liikennealasta komissio on todennut, että ”muilla talouden aloilla voidaan tehdä rajumpia leikkauksia” (COM(2011) 144). Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen 60 prosentin vähennystavoitetta voidaan siten pitää edelleen pätevänä ja EU:lle COP 21:n puitteissa asetetun yleisen tavoitteen mukaisena edellyttäen, että toimet ja aloitteet toteutetaan kiireellisesti noudattaen määrätietoista lähestymistapaa ja viivytyksettä.

1.4

Tästä riippumatta unionin ja jäsenvaltioiden tulee silti arvioida uudelleen niiden toimien ja aloitteiden tehokkuutta, toteutettavuutta ja erityisesti vaikutusta liikenteen vähähiilisyystavoitteeseen, jotka on aloitettu tai joita kaavaillaan liikennepolitiikan valkoisen kirjan (COM(2011) 144 final) ja joustavaa energiaunionia koskevan puitestrategian toteuttamissuunnitelman (COM(2015) 80 final) yhteydessä, ja uudistettava ja/tai täydennettävä niitä uusilla toimilla ja aloitteilla tarkistettaessa liikennepolitiikan valkoista kirjaa (ilmoitettu tehtäväksi vuonna 2016), heikentämättä kuitenkaan EU:n kilpailukykyä. Osa näistä uusista toimista on lainsäädännöllisiä, mutta suurimman osan tulee perustua vapaaehtoisiin kansallisiin panostuksiin, joilla muutetaan käyttäytymistä ja tapoja, sillä se on välttämätöntä hankkeen onnistumiseksi.

1.5

ETSK kehottaa panemaan merkille myös Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) merkittävät suunnitelmat perustaa maailmanlaajuinen ilmailualan päästökauppajärjestelmä ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) aikomukset tarkkailla meriliikenteen päästöjä. Komitea kehottaa pyrkimään kunnianhimoisiin tuloksiin näiden organisaatioiden kanssa parhaillaan käytävissä neuvotteluissa.

1.6

Komitea korostaa, että saastuttaja maksaa -periaatetta olisi sovellettava joustavasti – erityisesti syrjäisillä maaseutu-, vuoristo- ja saarialueilla–, jotta vaikutukset eivät olisi kääntäen verrannolliset kustannuksiin nähden ja jotta se säilyisi hyödyllisenä keinona vaikuttaa liikenteen organisointia koskeviin valintoihin ja kitkeä samalla epäoikeudenmukainen kilpailu eri liikennemuotojen väliltä. ETSK suosittaa, että alueilla harkitaan maaseutuliikenteen kokonaisvaltaista järjestämistä siten, että otetaan huomioon COP 21 -sopimuksen täytäntöönpano ja muita heikommassa asemassa olevien ihmisten tarpeet.

1.7

On joka tapauksessa selvää, että saastuttaja maksaa -periaatteen soveltaminen ei yksin riitä vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseksi. Yhtä tärkeitä ovat myös täydentävät toimenpiteet, kuten energiatehokkuuden, sähköisen liikkuvuuden, autojen yhteiskäytön ja liikennemuotojen yhteistoiminnan lisääminen, vaihtoehtoisten energialähteiden kehittäminen, ympäristölaatuvaatimusten laatiminen ja ennen kaikkea julkisen liikenteen edistäminen.

1.8

Bioenergian alalla tarvitaan jatkuvasti toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi nopeammin ja maankäytön muutosten ehkäisemiseksi. Tämän vuoksi olisi edistettävä edelleen jäännös- ja sivutuotteiden sekä jätteiden hyödyntämistä energiatarkoituksiin eli polttoaineiden tuotantoon. Maanteiden tavaraliikenteen, ilmailun ja meriliikenteen alalla on vielä potentiaalia biopolttoaineille. Biopolttoaineet eivät kuitenkaan yksin riitä ratkaisuksi, ja näin ollen tuleekin kehittää edelleen ja edistää ratkaisuja, joissa polttomoottori korvataan sähköisellä liikkuvuudella ja/tai vetyteknologialla taikka muilla vaihtoehtoisilla ja kestävän kehityksen mukaisilla energialähteillä.

Tarkoituksena ei ole rajoittaa liikkuvuutta sinänsä, vaan vähentää yksityistä moottoriliikennettä silloin kuin on olemassa käyttökelpoinen vaihtoehto ja suosia joukkoliikennettä yleisen ympäristöedun vuoksi ja jotta kaupungit eivät tukehtuisi liikenteeseen.

1.9

Saastuttavasta toiminnasta luopuminen ei saa olla vain valtiovallan asia, ja se voi onnistua vain, jos koko liikennealan ketju (valmistajat, liikenteenharjoittajat, käyttäjät) saadaan tiedostamaan asia ja osallistumaan aktiivisesti lainsäädännöllisten ja kannustavien tai jopa lannistavien toimenpiteiden avulla. Valmiuksien kehittäminen, tekninen apu ja rahoituksen saannin helpottaminen paikallisella ja valtakunnallisella tasolla on ratkaisevan tärkeää vähähiiliseen liikennejärjestelmään siirtymiseksi. Niinpä Euroopan unionin investointiohjelmissa on asetettava ilmastonsuojelullisesti tehokkaimmat hankkeet etusijalle soveltamalla COP 21 -päätelmien kanssa yhdenmukaisia arviointiperusteita, ja samanaikaisesti integroitava kaikki liikennemuodot.

1.10

Kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden ja talouden ja yhteiskuntaelämän toimijoiden COP 21 -kokouksen yhteydessä aloittaman aktiivisen toiminnan tulee saada jatkoa, jotta kansalaistoiminta ilmastoon liittyvän oikeudenmukaisuuden puolesta ja saastuttavasta toiminnasta luopumiseksi laajentuisi.

1.11

ETSK suosittaakin 11. heinäkuuta 2012 antamassaan valmistelevassa lausunnossa ”Liikennepolitiikan valkoinen kirja: kansalaisyhteiskunnan osallistuminen ja sitoutuminen” (CESE 1598/2012) esittämän määritelmän mukaisen osallistavan vuoropuhelun käymistä kansalaisyhteiskunnan kanssa.

2.1

Ilmastonmuutosta koskevassa Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksessa (jonka osapuolet osallistuivat COP 21 -kokoukseen vuonna 2015) pyrittiin vain pysäyttämään ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuudet (liikenteestä aiheutuva pääasiallinen kasvihuonekaasu on hiilidioksidi, jota syntyy sähkön tuotantovaiheessa ja polttoaineiden käyttövaiheessa) sellaiselle tasolle, ettei ihmisen toiminnasta aiheudu vaarallista häiriötä ilmastojärjestelmässä Pariisin sopimuksessa, joka allekirjoitettiin 12. joulukuuta 2015, kaikki 195 edellä mainitun puitesopimuksen osapuolta sitoutuivat sen sijaan ensimmäistä kertaa vauhdittamaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä siten, että viime kädessä pitkän aikavälin tavoitteena on pitää maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alhaisempana kuin 2 oC (vuoteen 2100 mennessä) esiteollisen ajan tasoista ja että ponnisteluja jatketaan niin että lämpötilan nousu rajoittuisi 1,5 celsiusasteeseen, kun tämänhetkisenä kehityssuuntauksena on ilmaston lämpeneminen 3 oC 2000-luvun loppuun mennessä.

2.2

Sopimuksen ratifioinnin jälkeen sopimuksen allekirjoittajien tulee laatia ja antaa tiedoksi kansallisesti päätettävät panostuksensa joka viides vuosi laadittavien ohjelmien mukaisesti lopullisen tavoitteen saavuttamiseksi.

2.3

Pariisin sopimuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2020 jälkeen, edellyttäen että vähintään 55 yleissopimuksen sopimuspuolta, jotka edustavat yhteensä vähintään 55:tä prosenttia maailmanlaajuisista kasvihuonekaasujen päästöistä, on ratifioinut sen. Sopimusta voi tästä riippumatta soveltaa jo ennen sen voimaantuloa, mikä onkin erittäin suositeltavaa.

2.4

EU ja EU:n jäsenvaltiot sopivat 6. maaliskuuta 2015 Eurooppa-neuvoston 23. ja 24. lokakuuta 2014 antamien päätelmien mukaisesti sitovasta tavoitteesta vähentää EU:n sisäisiä kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

2.5

Päätelmien mukaan tavoite on EU:n ja sen jäsenvaltioiden yhteinen ja siihen pyritään muun muassa vähentämällä päästöjä 43 prosenttia vuoteen 2030 mennessä aloilla, jotka kuuluvat päästökauppajärjestelmän piiriin, ja 30 prosenttia aloilla, jotka eivät kuulu sen piiriin (tavoitteet verrattuna vuoteen 2005), soveltaen oikeudenmukaisen ja solidaarisen osallistumisen periaatetta.

3.1

Euroopan komissio esitti jo liikennettä koskevassa valkoisessa kirjassa (COM(2011) 144 final) vuonna 2011 kiireellisen vetoomuksen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi huomattavasti, jotta ilmastonmuutos jäisi alle kahteen celsiusasteeseen, ja totesi, että liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä tulee vähentää ainakin 60 prosenttia vuoden 1990 päästötasoista. Komissio totesi myös, että ”muilla talouden aloilla voidaan tehdä rajumpia leikkauksia”. Liikenteestä aiheutuu noin neljäsosa EU:n kasvihuonekaasupäästöistä.

3.2

Kaikista liikenteen päästöistä 12,7 prosenttia on peräisin ilmailusta, 13,5 prosenttia meriliikenteestä, 0,7 prosenttia rautatieliikenteestä, 1,8 prosenttia sisävesiliikenteestä ja 71,3 prosenttia tieliikenteestä (2008). Tietyn liikennemuodon ympäristövaikutukset eivät kuitenkaan muodostu vain suorista päästöistä vaan myös epäsuorista päästöistä, joita aiheutuu ennen muuta liikkumiseen tarvittavan energian tuottamisesta.

3.3

Hiilidioksidipäästöjen kasvu on kaikkien alojen keskuudessa maailmanlaajuisesti suurinta nimenomaan liikenteessä. EU:ssa liikenne tuottaa toiseksi eniten kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi ilmailun ja meriliikenteen päästöt kasvavat nopeimmin, vaikka ne eivät kuulu Pariisin sopimuksen soveltamisalaan.

3.4

Vuonna 2011 annetussa liikennepolitiikan valkoisessa kirjassa todetaan, että EU:n liikennejärjestelmä ei ole vielä kestävällä pohjalla, ja esitetään, että sen korjaamiseksi tulisi

3.5

Komissio esittää liikennepolitiikan valkoisessa kirjassa ja vakaata energiaunionia koskevan puitestrategian toteuttamissuunnitelmassa useita toimenpiteitä vähähiilisen liikennealan luomiseksi.

3.6

Toimenpiteisiin kuuluvat tiukemmat hiilidioksidipäästörajat henkilö- ja pakettiautoille vuoden 2020 jälkeen, polttoaineiden tehostaminen, raskaiden ajoneuvojen päästöjen vähentäminen ja liikenteen ohjauksen parantaminen. Saastuttaja maksaa tai käyttäjä maksaa -periaatteen mukaisia tiemaksujärjestelmiä tulee edistää, samoin vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöönottoa, kuten sähköistä liikkuvuutta. Tässä yhteydessä on otettava erityisesti huomioon soveltuvan infrastruktuurin tarve.

4.1

Sopimuksen ratifioinnin (21. huhtikuuta 2017 saakka) jälkeen sopimuksen allekirjoittajien tulee laatia ja antaa tiedoksi kansallisesti päätettävät panostuksensa joka viides vuosi laadittavien ohjelmien mukaisesti lopullisen tavoitteen saavuttamiseksi.

4.2

Euroopan unioni voi Pariisin sopimuksen 4 artiklan 16 kohdan mukaan toimia yhteisesti jäsenvaltioidensa kanssa jaetun vastuun mukaisesti, ja sen tulee ilmoittaa Pariisin sopimuksen sihteeristölle kullekin jäsenvaltiolle osoitettu päästötaso.

4.3

Pariisin sopimuksen 4 artiklan 9 kohdan ja päätöksen 1/CP.21 mukaan panostukset, jotka on päätetty vuoteen 2030 ulottuvan aikataulun perusteella, annetaan tiedoksi tai saatetaan ajan tasalle vuoteen 2020 mennessä, ja tämä tehdään joka viides vuosi vuoteen 2050 ulottuvan vähähiilistä kehitystä koskevan strategian puitteissa. Peräkkäisissä panostuksissa edetään aina aiempaa panostusta pidemmälle (4 artiklan 3 kohta).

4.4

Vaikka Euroopan unioni on jo asettanut itselleen tavoitteita ja panostuksia vuoteen 2030 ja 2050 asti, COP 21 arvioi vuoteen 2030 ulottuvien kansallisten panostusten perusteella, että kokonaispäästöjen tasot (kaikki talouden alat yhteenlaskettuina 55 gigatonnia) eivät ole tarpeeksi alhaiset siihen, että saavutettaisiin tavoite pitää lämpötilan nousu alle kahdessa celsiusasteessa ja että lisäponnistelut ovat näin ollen tarpeen päästöjen vähentämiseksi 40 gigatonniin.

4.5

Vaikka ponnistelujen jakautumisesta kuluvalla, vuoteen 2020 ulottuvalla jaksolla tehdyn päätöksen (päätös N:o 406/2009/EY) ja vuosia 2020–2030 koskevan tulevan päätöksen mukaan jäsenvaltiot saavat valita vapaasti ne talouden alat, missä tulee vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, komissio kehottaa kuitenkin tiedonannossa ”Pariisin pöytäkirja – Suunnitelma ilmastonmuutoksen torjumiseksi vuoden 2020 jälkeen” (COM(2015) 81 final) hyödyntämään mieluummin kansainvälisiä hyvityksiä ja välttämään lisäsitoumusten tekemistä aloilla, jotka eivät kuulu päästökauppajärjestelmän piiriin. ETSK on ilmoittanut kannattavansa tätä EU:n kantaa (asiakokonaisuuteen NAT/665 kuluva lausunto vuodelta 2015). Lisäksi komissio totesi liikennepolitiikan valkoisessa kirjassa, että ”muilla talouden aloilla voidaan tehdä rajumpia leikkauksia”.

4.6

Edellä esitetyn valossa ja kun otetaan huomioon, että jo kauan ennen Pariisin kokousta on päätetty vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä 60 prosenttia ilmaston lämpenemisen pitämiseksi alle kahdessa celsiusasteessa, ETSK katsoo, että 60 prosentin vähennystavoite on edelleen pätevä ja COP 21:n päätösten mukainen.

4.7

Lisäksi on huomattava, että kansallisesti päätettävien panostusten piiriin ei lueta EU:n sitoumusta tukea Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) toimia maailmanlaajuisen ilmailualan päästökauppajärjestelmän perustamiseksi ja Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) pyrkimystä velvoittaa meriliikenneala ilmoittamaan kasvihuonekaasupäästöt. EU:n tulisi edistää kunnianhimoisiin tuloksiin pääsemistä ICAOn ja IMOn kanssa parhaillaan käytävissä neuvotteluissa.

5.1

ETSK panee siis merkille, että EU:n kansallisesti päätettävä panostus ja ilmastopoliittisia toimenpiteitä käsittelevissä eri komission tiedonannoissa määritetyt tavoitteet ovat hyvin johdonmukaisia liikenteen alalla. Valkoiseen kirjaan sisältyvät 40 toimea ja 131 aloitetta tulee kuitenkin aivan ehdottomasti toteuttaa kiireellisesti, noudattaen tarvittavaa määrätietoisuutta ja ilman viivytyksiä.

5.2

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tähtääviä liikennepolitiikan valkoisen kirjan toimenpiteitä tulee kuitenkin tarkastella uudelleen EU:n kansallisesti päätettävän panostuksen ja energiaunionipaketissa asetettujen tavoitteiden valossa, kun valkoista kirjaa tarkistetaan vuonna 2016 komission ilmoituksen mukaisesti (1).

5.3

Liikennepolitiikan valkoiseen kirjaan ja energiaunionipakettiin perustuvien aloitteiden tehokkuutta, toteutettavuutta ja erityisesti vaikutusta liikenteen vähähiilisyystavoitteeseen on arvioitava, ja niitä on uudistettava ja/tai täydennettävä uusilla aloitteilla. Osa näistä uusista toimista on lainsäädännöllisiä, mutta suurimman osan tulee perustua vapaaehtoisiin kansallisiin panostuksiin, joilla muutetaan käyttäytymistä ja tapoja, sillä se on välttämätöntä hankkeen onnistumiseksi.

5.4

Vähähiiliseen liikenteeseen siirtymiseen liittyy seuraavia haasteita:

Asianmukaiset toimet liikenteen alalla päästöjen vähentämiseksi kansallisella ja alueellisella tasolla voisivat saada kaupungit oikeille raiteille, jotta ne voisivat saavuttaa 50 prosentin vähennystavoitteen päästöissä vuoteen 2050 mennessä, verrattuna siihen, että jatkettaisiin entiseen tapaan. Jo olemassa olevat yksittäiset ratkaisut olisi sisällytettävä strategisen liikennesuunnittelun toimintalinjoihin, jotta voitaisiin parantaa kaupunki- ja liikennepolitiikan koordinointia. Valmiuksien kehittäminen, tekninen apu ja rahoituksen saannin helpottaminen paikallisella ja valtakunnallisella tasolla on ratkaisevan tärkeää näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

5.5

Verkkojen Eurooppa -välineessä, rakenne- ja koheesiorahastossa, Euroopan strategisten investointien rahastossa samoin kuin kaikissa muissa, hankerahoituksellaan liikenneinvestointeja tukevissa EU:n ohjelmissa on asetettava ilmastonsuojelullisesti tehokkaimmat hankkeet etusijalle ja samanaikaisesti integroitava eri liikennemuodot Euroopan liikenneverkon aikaansaamiseksi. Rahoitushakemuksien arviointiperusteisiin tulee kuulua nimenomaiset viittaukset COP 21:n päätelmiä vastaaviin periaatteisiin.

5.6

Panostusten jakautuminen jäsenvaltioiden kesken ja päästökauppajärjestelmään piiriin kuuluvien ja kuulumattomien alojen kesken (muun muassa liikenne) on keskeinen kysymys EU:n kansallisesti päätettävän panostuksen toteuttamisessa, ja tässä tulee myös noudattaa EU:n strategisia tavoitteita. Jaossa tulee ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston lokakuussa 2014 antamat päätelmät, jotta lopputulos olisi tasapainoinen, kun otetaan huomioon tehokkuus kustannusten ja kilpailukyvyn näkökulmasta. Näiden muuttujien tulee olla ensisijaisia, kun vuonna 2016 tehdään päätös jakson 2020–2030 panostuksista (COM(2015) 80, liite 1). Huomioon on otettava myös EU:n kilpailukyvyn turvaaminen.

5.7

Edellä mainitun valkoisen kirjan tarkistuksen yhteydessä tulee myös varata erityisiä resursseja laajan keskustelun käymiseksi kansalaisyhteiskunnan kanssa, sillä osin epäsuosittujen toimenpiteiden sosiaalinen hyväksyntä on välttämätöntä: kaikki toimet ovat tehottomia, elleivät kaikki kohderyhmät sitoudu kehitykseen. Kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden ja talouden ja yhteiskuntaelämän toimijoiden COP 21 -kokouksen yhteydessä aloittaman aktiivisen toiminnan tulee siis saada jatkoa, jotta kansalaistoiminta ilmastoon liittyvän oikeudenmukaisuuden puolesta ja saastuttavasta toiminnasta luopumiseksi laajentuisi.

5.8

Olisi edistettävä ja laajennettava sellaisia aloitteita kuin polttoaineenkulutuksen vähentämiseen tähtäävä Global Fuel Economy Initiative, joka kokoaa yhteen ajoneuvojen energiatehokkuutta parantavia politiikkoja ja säännöksiä kehittämään sitoutuneita maita, sähköistä liikkumista ja ilmastonmuutosta koskeva Pariisin julistus ja vetoomus, jotka perustuvat sitoumuksiin toteuttaa satoja päättäväisiä toimia, joilla pyritään kestäväpohjaiseen liikenteen sähköistämiseen, MobiliseYourCity-aloite, jonka tavoitteena on tukea kaupunkeja, kehitysmaita ja nousevan talouden maita, jotta ne voivat laatia ja toteuttaa kestävän kaupunkiliikenteen toimintasuunnitelmia ja kaupunkiliikenteen kansallisia toimintalinjoja, sekä ympäristöystävällisen rahtiliikenteen maailmanlaajuinen toimintasuunnitelma.

5.9

Kuten ETSK on jo aiemmin ilmaissut (2), osallistava hallinto edellyttää huolellisesti laadittua organisaatio- ja menettelyrakennetta, jotta siitä voi tulla tehokas ja jotta sillä voidaan saavuttaa halutut tavoitteet. Sidosryhmien osallistuminen kestävään kehitykseen pitkällä aikavälillä toimii parhaiten, jos se järjestetään jatkuvana ja integroivana prosessina sen sijaan, että se organisoitaisiin kertaluonteisten tai tilapäisten toimien avulla.

5.10

ETSK on päättänyt perustaa kestävää kehitystä käsittelevän eurooppalaisen kansalaisyhteiskuntafoorumin, joka tarjoaa järjestelmällisen ja riippumattoman kehyksen kansalaisyhteiskunnan osallistumiselle vuoteen 2030 ulottuvan kestävän kehityksen ohjelman horisontaalisten kysymysten ja erityisesti sen tavoitteen 13 (”Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan”) täytäntöönpanoon, seurantaan ja uudelleentarkasteluun. Liikenteeseen liittyvissä kysymyksissä kannattaa hyödyntää ETSK:n hallinnoimaa osallistavaa vuoropuhelua, joka on suunniteltu vuonna 2011 annetun liikennepolitiikan valkoisen kirjan täytäntöönpanoa varten.

5.11

ETSK laatii myös parhaillaan lausuntoa (asiakokonaisuus NAT/684) aiheesta ”Kansalaisyhteiskunnan ja valtiotasoa alempien viranomaistahojen koalition rakentaminen Pariisin sopimuksen sitoumusten toteuttamiseksi”. Pariisin sopimuksen ei pidä muodostaa taas yhtä uutta foorumia sitoumuksille, vaan sen pitäisi ennemminkin luoda kattavat puitteet sille, että pitkällä aikavälillä yhdistetään valtiosta riippumattomat toimet ja valtiovallan toimet. Kansalaisyhteiskunnan rooli sitoumusten toteuttamisessa on ehdottoman tärkeä.

5.12

Saastuttavasta toiminnasta luopuminen ei saa olla vain valtiovallan asia, ja se voi onnistua vain, jos koko liikennealan ketju (valmistajat, liikenteenharjoittajat, käyttäjät) saadaan tiedostamaan asia ja osallistumaan aktiivisesti lainsäädännöllisten ja kannustavien tai jopa lannistavien toimenpiteiden avulla.

5.13

COP 21:n hyväksymä vapaaehtoisten sitoumusten strategia rajoittuu siihen, että kukin maa ilmoittaa ei-sitovat sitoumuksensa, vaikka sitovien päästövaatimusten asettaminen olisi epäilemättä tehokkain ratkaisu Pariisin sopimuksessa tavoiteltujen tulosten saavuttamiseen. Jakson 2020–2030 panostusten jakautuminen EU:n sisällä (ks. kohta 5.5 edellä) tekee kuitenkin tehdyistä sitoumuksista lujempia.

6.1

Lissabonin sopimuksen mukaan (ks. EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 191 artiklan 2 kohta) EU:n ympäristöpolitiikka perustuu ennalta varautumisen periaatteelle sekä periaatteille, joiden mukaan ennalta ehkäiseviin toimiin olisi ryhdyttävä, ympäristövahingot olisi torjuttava ensisijaisesti niiden lähteellä ja saastuttajan olisi maksettava.

6.2

Ympäristövahingoista aiheutuneen hinnan maksaa siten se, joka on vastuussa saastuttamisesta. Hiilen hinta on kuitenkin sisällytetty hyvin eri tavoin eri jäsenvaltioiden ilmastopolitiikkaan. Yleisin tapa on vero, joka kuitenkin kohdistuu etupäässä vähätuloisimpien kotitalouksin ostovoimaan ja työpaikkoihin.

6.3

Liikennepolitiikan valkoisessa kirjassa todetaan, että liikenteen maksurakennetta olisi muutettava saastuttaja maksaa- ja käyttäjä maksaa -periaatteiden aiempaa laajemman soveltamisen suuntaan.

6.4

Komission kaavailema lähestymistapa perustuu saastuttaja maksaa -järjestelmään ja tiemaksujen tarjoamaan mahdollisuuteen rahoittaa infrastruktuurin rakentaminen ja ylläpito. Tällaisessa järjestelmässä suositaan kestäväpohjaisia liikennemuotoja ulkoisten kustannusten hintoihin sisällyttämisen ja rahoituksen hankkimisen kautta.

6.5

Unionissa on kuitenkin hyvin erilaisten ja keskenään epäjohdonmukaisten järjestelmien kirjo, johon kuuluvat muassa sähköisesti kannettavat tietullit, leimaverotarrat, ruuhkaverot ja satelliitin (GNSS) avulla laskettavat kilometrimaksut. Lisäksi EU:n sääntöjä raskaiden ajoneuvojen tieliikennemaksuista (eurovinjetti) sovelletaan vain neljässä jäsenvaltiossa, kun taas osa jäsenvaltioista ei peri lainkaan tienkäyttömaksuja. Tilanne asettaa vakavia haasteita sisämarkkinoiden kehitykselle ja kansalaisille, haittaa talouskasvua ja lisää sosiaalista epätasa-arvoa monissa jäsenvaltioissa. Tieverkon käyttömaksujen perimättä jättäminen voi vaikuttaa haitallisesti (puhumattakaan ympäristöön kohdistuvien haittavaikutusten kustannuksista) kilpailun edellytyksiin suhteessa rautatieliikenteeseen sikäli kun rautatieliikennepalvelu on käytettävissä.

6.6

Eurooppalaisen tiemaksujärjestelmän on kuitenkin oltava joustava, jotta voidaan ottaa huomioon sellaisten harvaan asuttujen syrjäseutualueiden ja syrjäisten maaseutu-, vuoristo- ja saarialueiden tilanne, kun tieliikenteelle ei ole kunnollista vaihtoehtoa, sillä ulkoisten kustannusten sisällyttämisellä hintoihin ei niiden kohdalla olisi mitään vaikutusta käyttäytymiseen tai liikenteen organisointiin, vaan sen ainoana vaikutuksena olisi niiden kilpailukyvyn heikentäminen. Maaseutualueiden taloudellinen ja sosiaalinen hyvinvointi riippuu sekä kustannustehokkaasta että ympäristöystävällisestä liikennejärjestelmästä. Keinona liikennepäästöjen vähentämiseksi eräät valtiot ovat ottaneet käyttöön erilaisia hiiliveron muotoja, jotka eivät kuitenkaan ole toimineet toivotulla tavalla ja jotka ovat lisänneet huomattavasti erityisesti maaseutualueilla, syrjäisillä alueilla ja vuoristoalueilla asuvien perheiden kustannuksia.

6.7

Liikennekomissaarin mukaan komissio aikoo ehdottaa vuoden 2016 lopussa eurooppalaista kuorma- ja henkilöautojärjestelmää, jossa on yhdenmukaiset säännöt tietullien perimiseksi kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ja joka perustuu yksinomaan ajettuihin kilometreihin.

6.8

ETSK on tyytyväinen komission aikomukseen luoda EU:hun yhdenmukainen tiemaksujärjestelmä, joka perustuu saastuttaja maksaa -periaatteeseen, mutta katsoo, että nämä toimet kustannusten sisällyttämiseksi hintoihin eivät ole lainkaan riittäviä kestäväpohjaisen, COP 21:ssa tehtyjen sitoumusten mukaisen liikennepolitiikan luomiseksi, vaan tähän tarvitaan täydentäviä toimenpiteitä, joita ovat esimerkiksi energiatehokkuuden, sähköisen liikkuvuuden, autojen yhteiskäytön ja liikennemuotojen yhteistoiminnan lisääminen, vaihtoehtoisten energialähteiden kehittäminen, ympäristölaatuvaatimusten laatiminen ja ennen kaikkea julkisen liikenteen edistäminen.

6.9

Yksi toimenpiteistä voisi olla hiilen hinnan sitominen taloudellisiin ja sosiaalisiin perusteisiin. Kun öljyn hinta on liian alhainen, kuten nyt, viesti liikenteen alan toimijoille ei ole lainkaan sellainen, että se ohjaisi muuttamaan käyttäytymistä ja toteuttamaan toimenpiteitä energiankulutuksen vähentämiseksi. Polttoainetta, energiatehokkuutta, tietokoneavusteista liikenteenohjausta ja vaihtoehtoisten polttoaineiden kehittämistä koskevat tiukemmat säännöt ja vaatimukset voivat sen sijaan avata mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseen heikentämättä kilpailukykyä.

7.1

ETSK korostaa, että on ehdottoman välttämätöntä toteuttaa aktiivista teollisuuspolitiikkaa ja koordinoituja T&K-toimia vähähiiliseen talouteen siirtymisen tukemiseksi. Liikenteen määrän väistämättömän nousun ja saastepäästöjen vähenemisen erottaminen toisistaan edellyttää määrätietoista T&K-toimintaa.

7.2

Liikennealan etenemissuunnitelman mukaan biopolttoaineiden kehittämistä on syytä jatkaa erityisesti ilmailun ja raskaiden ajoneuvojen tarpeisiin, kun samalla todetaan, että elintarviketurvallisuuteen ja ympäristöön liittyvät ongelmat ovat sidoksissa biopolttoaineiden kehittämiseen. Suunnitelmassa korostetaan tarvetta kehittää kestäväpohjaisempia toisen ja kolmannen sukupolven biopolttoaineita.

7.3

Bioenergian alalla tarvitaan jatkuvasti toimia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi nopeammin ja maankäytön muutosten ehkäisemiseksi. Tämän vuoksi olisi edistettävä edelleen jäännös- ja sivutuotteiden sekä jätteiden hyödyntämistä energiatarkoituksiin eli polttoaineiden tuotantoon. Maanteiden tavaraliikenteen, ilmailun ja meriliikenteen alalla on vielä potentiaalia biopolttoaineille. Biopolttoaineet eivät kuitenkaan yksin riitä ratkaisuksi, ja näin ollen tuleekin kehittää edelleen ja edistää ratkaisuja, joissa polttomoottori korvataan sähköisellä liikkuvuudella ja/tai vetyteknologialla taikka muilla vaihtoehtoisilla ja kestävän kehityksen mukaisilla energialähteillä.

7.4

Sähköiseen liikkuvuuteen siirtymisen rinnalla on siirryttävä yhteiskäyttöautoiluun. On kuitenkin tiedostettava, että vaikka siirryttäisiin kokonaan kestäväpohjaisia polttoaineita käyttäviin moottoreihin, kaupunkien riski tukehtua liikenteeseen on ajankohtainen ongelma siihen saakka kunnes joukkoliikenteestä ja tehokkaista jakelujärjestelmistä on tullut arkipäivää.

19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/17

Esittelijä:

Emmanuelle BUTAUD-STUBBS

1.1

Kysymys ihmisarvoisesta työstä muun muassa tekstiili-, vaatetus- ja jalkineteollisuuden, elektroniikan, mineraalialan ja maatalousteollisuuden globaaleissa toimitusketjuissa on ratkaisevan tärkeä kaikille julkisen ja yksityisen sektorin toimijoille, jotka osallistuvat toimitusketjujen hallinnointiin kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

1.2

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) on mukauttanut sisäisiä menettelyjään voidakseen antaa lausuntonsa ennen ihmisarvoista työtä globaaleissa toimitusketjuissa käsittelevää kansainvälisen työkonferenssin (ILC) 105. istuntoa Genevessä.

ETSK suosittaa seuraavaa:

1.3

Euroopan komissio laatii kattavan ja kunnianhimoisen strategian ihmisarvoisen työn edistämiseksi globaaleissa toimitusketjuissa kaikissa sisäisissä (osallistuminen EU:n julkisiin hankintoihin, tuotemerkinnät jne.) ja ulkoisissa (kauppa, kehitysapu, naapuruuspolitiikka jne.) toimintapolitiikoissaan.

1.4

Otetaan käyttöön yhteinen kieli ja yhteiset määritelmät, vertaillaan eri sidosryhmien (OECD, ILO, WTO, Euroopan komissio, Maailmanpankki ja IMF (1)) tilastotietoja sekaannusten ja virhetulkintojen välttämiseksi ja laaditaan johdonmukainen toimintapolitiikka tällä alalla toimiville erilaisia toimivaltuuksia käyttäville julkisille elimille.

1.5

Yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat YK:n suuntaviivat huomioon ottaen on identifioitava olemassa olevassa työkaluvalikoimassa tarjolla olevat parhaat käytänteet ja aloitteet ja edistettävä niitä. Näihin kuuluvat OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille, OECD:n toimialakohtaiset due diligence -ohjeet (tekstiili- ja vaatetusala, mineraalit, maatalous ja finanssiala), kaupan tukitoimet, taloudelliset järjestelyt vahinkojen korvaamiseksi, käytännesäännöt, merkinnät, standardit ja itsearviointivälineet. Tavoitteena on ottaa käyttöön asteittainen, johdonmukainen ja kestäväpohjainen toimintapolitiikka globaalien toimitusketjujen vastuullista hallinnointia varten.

1.6

Edistetään käytännöllisiä ja tarkoituksenmukaisia riskiin perustuvia lähestymistapoja, joissa otetaan huomioon kunkin globaalin arvoketjun ja globaalin toimitusketjun erityisluonne (lineaarinen vai modulaarinen, yksinkertainen vai monitahoinen, lyhyt vai pitkä organisaatio).

1.7

Edistetään olemassa olevien käytänteiden arvioinnin perusteella mallia, johon osallistuu eri sidosryhmiä (julkisen ja yksityisen sektorin toimijoita, työmarkkinaosapuolia, kansalaisjärjestöjä, asiantuntijoita jne.), jotta voidaan laatia OECD:n toimintaohjeiden pohjalta paras mahdollinen toimenpideyhdistelmä riskien havaitsemiseksi, ennaltaehkäisemiseksi ja pienentämiseksi sekä toimintasuunnitelmasta tiedottamista ja raportointia varten. Toimintasuunnitelmaan voitaisiin sisällyttää sekä lainsäädännöllisiä että muita toimenpiteitä, parhaita käytänteitä, taloudellisia kannustimia, koulutusmahdollisuuksia ja valmiuksien kehittämistä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua ja ammattiyhdistystoimintaa varten.

1.8

Pohditaan erityisesti sitä, millaisilla avoimuusvälineillä voitaisiin tiedottaa loppukuluttajille sosiaalisista tuotanto-olosuhteista.

1.9

Tarkastellaan tulevassa ILO:n konferenssissa ILO:n mahdollisuuksia toimia aktiivisesti työn ihmisarvoisuuden varmistamiseksi globaaleissa toimitusketjuissa sekä tutkitaan tässä yhteydessä mahdollisuuksia kehittää ja ottaa myöhemmin käyttöön sellaisia merkityksellisiä ja tarkoituksenmukaisia välineitä, joilla voidaan kaikkien sidosryhmien sitoutumisen kautta osaltaan edistää työolojen tosiasiallista paranemista.

2.1.1

Globaalin arvoketjun käsitettä alettiin käyttää 1990-luvun puolivälissä kuvaamaan kaikkia toimintoja, jotka tarvitaan aina tuotteen suunnittelusta, muotoilusta, raaka-aineista, välillisistä panoksista, markkinoinnista ja jakelusta sen toimittamiseen loppukuluttajalle (2).

Globaalien arvoketjujen oletetaan nostavan tasoa sekä prosesseissa (tuottaja omaksuu paremman teknologian tehokkuuden lisäämiseksi) että toiminnallisesti (tuottajan kyky kehittää suunnittelu-, brändäys- ja markkinointivalmiuksia). On kuitenkin esimerkkejä, jotka osoittavat, että näin ei aina tapahdu.

Globaalien arvoketjujen kestäväpohjainen ja vastuullinen hallinnointi on kansainvälisen asialistan (OECD, ILO, G7, G20, EU, YK) kärkipäässä, koska globaalit arvoketjut kattavat yhä suuremman osan maailmanlaajuisesta kaupasta ja investoinneista ja koska johtavien yritysten harjoittamalla alihankinnalla ja maailmanlaajuisen tuotannon rajatylittävällä koordinoinnilla on merkittäviä sosiaalisia vaikutuksia. Osa vaikutuksista on myönteisiä, esim. parempipalkkaiset työpaikat, naisten korkeampi työllisyysaste, uusien työpaikkojen ja siten työllistymismahdollisuuksien luominen, taitojen kehittyminen ja osaamisen ja teknologian leviäminen. Osa on huolestuttavampia: työn epävarmuus, huonot työolot (myös työterveys ja -turvallisuus), sosiaalisten oikeuksien puuttuminen (myös sosiaaliturvan puuttuminen) ja ihmisoikeuksien ja työntekijän perusoikeuksien loukkaukset.

Työelämän normien kunnioittamisen ja ihmisarvoisen työn edistämiseksi onkin laadittu ja otettu käyttöön erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä välineitä, joita ovat muun muassa ILO:n yleissopimukset, OECD:n toimintaohjeet ja yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat YK:n suuntaviivat (ks. myös kohta 2.3.3), sekä toimintakehyksiä, joita ovat muun muassa kestävän kehityksen toimintasuunnitelma 2030 (3) ja siihen liittyvä Addis Abeban kehitysyhteistyön rahoitusohjelma (4). Pyrkimyksenä on myös kehittää edelleen kauppaa, investointeja, yksityistä sektoria ja toimitusketjuja.

2.1.2

Globaali toimitusketju muodostuu toisiinsa kytköksissä olevista organisaatioista, resursseista ja prosesseista, joissa luodaan ja toimitetaan tuotteita ja palveluja loppukuluttajille. Globaali toimitusketju on itsessään globaalin arvoketjun osa, joka koskee hankintaa eikä suunnittelua tai tavaroiden tai palvelujen jakelua.

2.1.3

Ihmisarvoinen työ on ILO:n osapuolten laatima käsite, jonka ILC hyväksyi sosiaalisesti oikeudenmukaisesta globalisaatiosta annetussa julistuksessa (5). Se kattaa kansalliset ja paikalliset ohjelmat, joilla pyritään neljään strategiseen tavoitteeseen:

ILO on maailmanlaajuisena standardointielimenä hyväksynyt useita yleissopimuksia, jotka liittyvät globaaleihin toimitusketjuihin. Niihin kuluvat työelämän perusnormit (yhdistymisvapauden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden edistäminen, syrjimättömyyden edistäminen työelämässä, pakkotyön ja lapsityön kielto) sekä työterveyttä ja -turvallisuutta, työsuojelutarkastuksia ja muita aiheita koskevat yleissopimukset. Kun valtio on ratifioinut yleissopimuksen, se on velvollinen saattamaan lainsäädäntönsä ja käytäntönsä sen mukaisiksi. ILO:n vuonna 1998 antamassa julistuksessa työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista (6) todetaan lisäksi, että kaikki ILO:n jäsenvaltiot ovat velvollisia kunnioittamaan ja panemaan täytäntöön työelämän perusnormit lainsäädännössä ja käytännössä, vaikka ne eivät olisikaan ratifioineet asiaa koskevia yleissopimuksia.

2.2.1

Globaalien arvoketjujen merkitys maailmankaupassa on kasvanut nopeasti. WTO:n, OECD:n, ILO:n ja UNCTADin vuoden 2013 tietojen (7) mukaan ne kattavat 60–80 prosenttia kansainvälisestä kaupasta ja yli 20 prosenttia kaikista työpaikoista maailmassa (8). Aloja, joilla esiintyy toisiinsa kytköksissä olevia organisatorisia suunnittelun, tuotannon, jakelun ja kulutuksen osatekijöitä ja joilla kehitystä hallitsevat monikansalliset yritykset, ovat muun muassa maatalous, teollisuus (esim. autoteollisuus, ilmailu, tekstiili- ja vaatetusala, lelut, elektroniikka) ja palveluala (esim. puhelinpalvelut, tietotekniikka).

2.2.2

Myös globaalien arvoketjujen muodot ja rakenteet vaihtelevat: toiset ovat melko lyhyitä (pieni määrä toimintoja) ja toiset pidempiä, jolloin niihin liittyy taloudellisia, sosiaalisia ja rahoitukseen liittyviä sidoksia monien kauas toisistaan sijoittautuneiden (Yhdysvallat, EU ja Aasia) yritysten välillä. Gary Gereffin mukaan (9) kolme yleisintä hallintomallia ovat seuraavat: ostajalähtöiset globaalit arvoketjut, useimmin esiintyvät kustannuslähtöiset globaalit arvoketjut (esim. vaatetus- ja jalkinealan globaalit arvoketjut) ja tuottajalähtöiset globaalit arvoketjut (joissa osa toimittajien teknologisesta osaamisesta [kuten suunnittelu ja innovointi] sijaitsee kehitysmaissa; esim. elektroniikka).

2.2.3

Globaalin toimitusketjun sisältyminen yhtenä osana globaaliin arvoketjuun perustuu ostajien ja toimittajien sekä mahdollisten alihankkijoiden väliseen suhteeseen. Ketju voi olla muodoltaan erilainen: vertikaalisesti integroitunut, monopoliketju, modulaarisesti hallinnoitava ketju (pääasialliset toimittajat toimivat johtoyrityksestä riippumattomasti) tai markkinaketju hyödykemarkkinoita varten.

2.3.1

EU määrittelee yritysten yhteiskunnallisen vastuun ”yritysten vastuuksi omista yhteiskunnallisista vaikutuksistaan” (10).

2.3.2

Seuraavat seikat on nimetty viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana erityisesti elektroniikka-, urheiluvaruste- ja vaatealalla ilmaantuneiden ongelmien perusteella pääasiassa OECD:n toimesta ratkaisevan tärkeiksi, kun ajatellaan johtavan monikansallisen yrityksen harjoittamaa globaalin arvo- tai toimitusketjunsa kestäväpohjaista hallinnointia:

2.3.3

Monenlaiset tahot, kuten lukuisat julkiset ja yksityiset kansalliset, eurooppalaiset ja kansainväliset organisaatiot ja elimet, pohtivat nykyisin näitä aiheita erityisesti Rana Plazassa (Bangladesh) vuonna 2013 tapahtuneen yli 1 100 työntekijän kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen:

Myös erilaisia yksityisiä pysyviä tai tilapäisiä hankkeita on käynnistetty esim. työterveyden ja -turvallisuuden parantamiseksi Bangladeshin vaatetehtaissa Rana Plazan katastrofin jälkeen (palo- ja rakennusturvallisuutta koskeva Bangladeshin sopimus) (20).

2.3.4

Kaikki nämä julkisen ja yksityisen sektorin toimijat ovat sitoutuneet kehittämään ja ottamaan käyttöön erilaisia työkaluja ja välineitä työolojen ja työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Välineitä ovat

3.1.1

Vaatetus- ja jalkinealan globaalit toimitusketjut kattavat hyvin monenlaisia toimijoita ja tuotantoprosesseja. Vaatteiden, tekstiilien ja jalkineiden viennin kokonaismäärä Aasian ja Tyynenmeren alueelta on arvoltaan 601 miljardia dollaria eli 60 prosenttia koko maailmankaupasta. Kiinan osuus tästä on ylivoimaisesti suurin. Muun muassa Bangladesh ja Kambodža ovat erikoistuneet yhä enemmän vaatteiden ja jalkineiden tuotantoon ja vientiin: niiden osuus koko tavaraviennistä oli 82,9 prosenttia Bangladeshissa ja 77,4 prosenttia Kambodžassa vuonna 2014 (22). Tämä johtuu pääasiassa palkkojen jyrkästä noususta Kiinan vaate- ja tekstiiliteollisuudessa, minkä seurauksena kansainväliset ostajat ovat etsineet uusia toimittajia Aasiasta.

ILO:n mukaan (23) keskimääräiset kuukausiansiot olivat useimmissa maissa vuonna 2014 alle 200 dollaria. Kouluttamattomalle vaatetusalan työntekijälle maksettavaa vähimmäiskuukausipalkkaa sovelletaan Kiinassa (enimmillään 297 dollaria), Filippiineillä, Malesiassa, Indonesiassa (247 dollaria), Thaimaassa, Vietnamissa (145 dollaria), Intiassa (136 dollaria), Kambodžassa (128 dollaria), Pakistanissa (119 dollaria), Bangladeshissa (71 dollaria) ja Sri Lankassa (66 dollaria).

Suurimpia riskejä ovat toimeentuloon riittämätön palkka, pakko- ja lapsityö, heikot työmarkkinasuhteet yhdistymisvapauden puutteellisen turvaamisen ja rajallisten kollektiivisten työehtoneuvottelujen vuoksi, heikkotasoinen työterveys ja -turvallisuus, riittämättömät työsuojelutarkastukset, kehittymättömät työtapaturmavakuutusjärjestelmät, veden pilaantuminen, altistuminen kemiallisille aineille ja naistyövoiman hyväksikäyttö.

3.1.2

Vaatetehtaana käytetyn Rana Plaza -rakennuksen romahduksessa Bangladeshissa 24. huhtikuuta 2013 kuoli 1 136 työntekijää, joista suurin osa oli naisia. Suuronnettomuus, joka johtui rakennuksen erittäin huonosta kunnosta ja hätäuloskäyntien puuttumisesta, johti merkittäviin reaktioihin hallitusten (EU ja jäsenvaltiot, Yhdysvallat, Kanada, Norja), kansainvälisten organisaatioiden (ILO, OECD ja Maailmanpankki) ja kansainvälisten ja paikallisten sidosryhmien taholta: ne käynnistivät kunnianhimoisia aloitteita kansallisiksi lyhyen aikavälin toimenpiteiksi (korvausten maksaminen uhrien perheille, vaatetehtaiden tarkastaminen ja korjaavat toimenpiteet, uudet tarkastusmenetelmät, työlainsäädännön tarkistaminen), kansallisiksi keskipitkän aikavälin toimenpiteiksi (esim. riippumattomien ammattiyhdistysten kehittäminen ja työsuojelutarkastusten tehostaminen) ja systemaattisiksi toimenpiteiksi, joilla edistetään globaalien toimitusketjujen vastuullista hallinnointia.

3.1.3

OECD valmistelee parhaillaan vastuullista toimitusketjua vaatetus- ja jalkinealalla koskevia due diligence -ohjeita.

3.1.4

ILO toteuttaa yhteistyössä kansainvälisten avunantajien, valtiovallan, työntekijöiden ja työnantajien kanssa (mm. Aasiassa) vaatetusalan hankkeita, joiden tarkoituksena on helpottaa tiedonsaantia palkoista, työoloista ja työmarkkinasuhteista ja parantaa näin työehdoista käytävän työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun laatua, kehittää työmarkkinaosapuolten valmiuksia ja työehtosopimusmenetelmiä ja varmistaa työelämän normien noudattaminen tehtaissa (25).

3.1.5

Euroopan komissio valmistelee kestäväpohjaista vaatetusalan toimitusketjua koskevaa lippulaivahanketta, johon sisältyviä osa-alueita ovat yhteinen suunnittelu, koordinoitu rahoitus, ohjelmien yhteinen toteuttaminen, kuluttajavalistus jne.

3.1.6

EU:n tekstiili- ja vaatetusalan työmarkkinaosapuolet ovat laatineet Euroopan komission tuella yhteisen hankkeen, johon sisältyy globaaleihin toimitusketjuihin liittyvä yritysten yhteiskuntavastuuta koskeva arviointiväline. Välinettä viimeistellään parhaillaan, ja sitä on tarkoitus jakaa pk-yrityksille ja muille sidosryhmille.

3.1.7

EU:n puheenjohtajavaltio Alankomaat haluaa tutkia keinoja vahvistaa synergiaa EU:n kehitysyhteistyö- ja kauppapolitiikan välillä, jotta voidaan edistää globaalien arvoketjujen kestäväpohjaisuutta.

3.1.8

Saksan liittovaltion talous- ja kehitysyhteistyöministeri Gerd Müller on perustanut kestäväpohjaisen tekstiiliteollisuuden yhteenliittymän, johon osallistuvat alan pääasialliset kumppanitahot. Hän esitti edellisessä G7-kokouksessa hyvin konkreettisen yhdenvedon tilanteesta: ”Vastuun ottaminen maksaisi yhden euron: vain yksi euro mekosta, takista tai housuista, jotta kovasta työstä Bangladeshissa, Kambodžassa tai Afrikassa saisi kohtuullisen palkan ja jotta lapset ja ompelijat saisivat uusia tulevaisuudennäkymiä (26).”

3.1.9

Yksityisten aloitteiden yleistyminen on tuonut kokemusta ja auttanut parhaiden käytänteiden jakamisessa. Niitä ovat muun muassa ICS (Initiative Clause Sociale), jonka puitteissa 22 suurta jälleenmyyjää (mm. Monoprix, Carrefour, Casino), joiden liikevaihto on yli 243 miljardia euroa, toteuttaa sosiaalinäkökohtiin keskittyvät tarkastuksensa käyttäen samanlaista menetelmää, ja Brysselissä sijaitsevan FTA:n (Foreign Trade Association) vuonna 2003 käynnistämä BSCI (Business Social Compliance Initiative), jossa on mukana 36 eri maasta yli 1 700 vähittäismyyjää ja tuojaa, joilla on liiketoimintaa 30 000 tehtaan kanssa.

3.2.1

Globaaleja arvoketjuja käsittelevässä Sturgeonin ja Kawakamin tutkimuksessa (27) todetaan, että välipanosten osuus vaateteollisuudessa vaikuttaa olevan välituotekaupan arvon perusteella selvästi pienempi kuin panokset elektroniikka- ja henkilöautoteollisuudessa.

3.2.2

Elektroniikka-alan globaali arvoketju on yksi tavara-alan tärkeimmistä: sen osuus kaikista välituotteista oli yli 17 prosenttia vuonna 2006, kun vastaava osuus kemian- ja muoviteollisuudessa oli 2,7 prosenttia ja ilma-alusten osista 1,9 prosenttia. Kaksi suurinta elektroniikka-alan välituotteiden viejämaata ovat Kiina/Hongkong ja Yhdysvallat.

3.2.3

Kolme keskeistä yritystoimijaa, jotka pyörittävät modulaarista arvoketjua, ovat

Tämän alan arvoketjun modulaarisuus perustuu keskeisten yritysprosessien kuten tietokoneavusteisen suunnittelun, tuotesuunnittelun ja -inventoinnin ja logistiikkavalvonnan kodifiointiin ja standardointiin.

3.2.4

Kuluttajaelektroniikan elinkaari on lyhyt, kolmesta 18 kuukauteen, ja tuotteet poistuvat käytöstä nopeasti. Tämän vuoksi tuotteiden toimittajilta tilataan yhä nopeampia toimituksia markkinoille. Kun esimerkiksi Applen iPhone julkistettiin vuonna 2007, markkinoilletuontiaika oli kuusi kuukautta, mutta vuonna 2012 se oli enää alle kaksi viikkoa (28). Tämä on haastavaa valmistajille ja työntekijöille, ja ratkaisuja on kehitettävä ja toteuttava tilanteeseen puuttumiseksi.

Joissakin yrityksissä on sovittu ylityöstä tai vuorotyöstä kiireaikoina ja vastaavista hyvityksistä muina aikoina, kun taas toisissa palkataan yhä enemmän tilapäistä työvoimaa ja vuokratyövoimaa tai maahanmuuttajia (esim. Meksikossa vuonna 2009 elektroniikkateollisuuden työvoimasta 60 % oli vuokrattuja työntekijöitä ja kiireaikoina osuus nousi 90 % (29)). Tämä merkitsee usein työntekijöiden oikeuksien heikentymistä eli mm. alempaa palkkaa, sosiaaliturvan puuttumista tai kieltoa liittyä ammattijärjestöihin. Ratkaisuja voisivat olla kansallisen lainsäädännön lisäksi yrityskohtaiset sopimukset sekä ostajien ja toimittajien välisen koordinoinnin ja tiedonvaihdon parantaminen, jolloin tuotannon suunnittelu helpottuisi ja olisi mahdollista käyttää pysyvää työvoimaa tilapäisen työvoiman sijaan.

3.2.5

Ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen liittyy myös elektroniikkateollisuuden tarvitsemien mineraalien hankkimiseen konflikti- ja riskialttiilta alueilta, kuten Afrikan suurten järvien alueelta (30). Yhdysvaltain annettua asiasta lainsäädäntöä (Dodd-Frank Act) Euroopan komissio esitti vuonna 2014 ehdotuksen asetukseksi tinaa, tantaalia, volframia ja kultaa EU:n markkinoille tuovien toimijoiden omaehtoiseen vakuutukseen perustuvasta mekanismista, jolla varmistetaan, että mineraalien louhinnan ja kaupan tuotoilla ei tueta paikallisia aseellisia konflikteja. Due diligence -toimenpiteillä ja muilla toimenpiteillä parannetaan toimitusketjun avoimuutta ja vaikutetaan myönteisesti työpaikkojen luomiseen ja kaivosten työoloihin, kuten työterveyteen ja -turvallisuuteen, tulotasoon ja toiminnan virallistamiseen. Näin mahdollistettaisiin myös toimitusten jatkaminen Afrikasta sen sijaan että raaka-aineet hankittaisiin muilta maailman alueilta, joilla ei esiinny konflikteja (31).

3.2.6

OECD on laatinut konflikti- ja riskialueilta peräisin olevien mineraalien toimitusketjun vastuullisuutta koskevat due diligence -toimintaohjeet (32).

3.3.1

ETSK korostaa, että globaaleihin arvo- ja toimitusketjuihin saattaa liittyä työoloja ja erityisesti työterveyttä ja -turvallisuutta koskevia ongelmia myös muilla aloilla, kuten palvelualalla ja maatalousteollisuudessa.

3.3.2

Ihmisarvoista työtä maaseudun taloudessa käsittelevässä ILO:n tukiohjelmassa (33) keskitytään kolmeen toiminta-alaan: muita epäedullisemmassa tai heikommassa asemassa olevien ja syrjäytyneiden maaseudun asukkaiden ihmisarvoinen työ, toimitusketjuihin kuuluvien maaseudun työntekijöiden ihmisarvoinen työ ja viljelyksillä työskentelevien maaseudun työntekijöiden ihmisarvoinen työ.

—

Valtiot ovat vastuussa kansallisen työ- ja sosiaalilainsäädännön laatimisesta, täytäntöönpanosta ja noudattamisen valvomisesta ja ILO:n yleissopimusten ratifioinnista ja tehokkaasta täytäntöönpanosta. EU:n jäsenvaltiot vastaavat myös EU:n direktiivien saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanosta. Lisäksi niiden velvollisuutena on osoittaa kaikki tarvittavat hallinnolliset ja taloudelliset resurssit muun muassa työsuojelutarkastuksiin, jotta oikeudellisen kehyksen noudattamista pystytään valvomaan.

—

Kansainväliset organisaatiot määrittävät vaatimuksia ja laativat maailmanlaajuisia aloitteita, joilla edistetään kansainvälisiä työelämän normeja ja vastuullista yritystoimintaa. Yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien YK:n suuntaviivojen (suojeluun, kunnioittamiseen ja korjaamiseen perustuva toimintakehys) kaltaisissa asiakirjoissa annetaan ohjeita pääasiallisten toimijoiden tehtävistä ja vastuualoista.

—

Työmarkkinaosapuolia kannustetaan käymään ja edistämään vuoropuhelua työelämän normeista ja työoloista sekä toimialakohtaisesti että rajatylittävästi, ja hallitusten tulisi varmistaa, että yhdistymisvapaus ja työehtosopimusoikeus on tosiasiallisesti turvattu ja että niitä edistetään.

—

Monikansallisten yritysten tulisi noudattaa niiden maiden lakeja, joissa ne harjoittavat toimintaa. Niitä kannustetaan lisäksi sitoutumaan yritysten yhteiskuntavastuuseen ja due diligence -lähestymistapoihin.

—

Kansalaisjärjestöt täydentävät muiden tahojen työtä ja ovat keskeisessä asemassa työntekijöiden oikeuksia koskevassa valistustyössä ja väärinkäytösten ilmiantamisessa.

Koska toimintakenttä on monitahoinen ja keskeisiin osapuoliin liittyy ilmeisiä merkittäviä riskejä, ETSK kehottaa perustamaan jäsenneltyjä, avoimia ja osallistuvia sidosryhmäfoorumeita monimutkaisten kysymysten käsittelemiseksi.

19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/28

Esittelijä:

Ariane RODERT

Toinen esittelijä:

Oliver RÖPKE

1.1

Euroopalla on edessään monitahoisia haasteita, jotka edellyttävät sosiaalisten ja taloudellisten mallien uudistamista. Jotta Euroopassa saadaan aikaan edistystä, kasvua ja hyvinvointia, on siirryttävä kohti innovointiin perustuvaa taloutta.

1.2

Kehittymässä onkin innovatiivisia konsepteja ja liiketoimintamalleja, jotka merkitsevät siirtymistä perinteisestä innovoinnista sellaiseen innovointiin, jossa otetaan huomioon tekniset, ympäristöön liittyvät ja sosiaaliset näkökohdat ja keskitytään ihmisten elämään ja hyvinvointiin.

1.3

ETSK kehottaa Euroopan komissiota näin ollen luomaan toimintapoliittisen kehyksen näiden kehittymässä olevien uusien liiketoimintamallien tukemiseksi. Tämä tapahtuu tunnustamalla, yhdistämällä ja edistämällä kyseisiin yritystoimintamalleihin liittyviä keskeisiä konsepteja käyttäen lähtökohtana teorioita esimerkiksi yhteisestä arvosta, kollektiivisista vaikutuksista, vaikutusten mittaamisesta, helix-kumppanuudesta ja sosiaalisesta innovoinnista.

1.4

Toimintapoliittiseen kehykseen kuuluu sellaisen suotuisan toimintaympäristön luominen, jonka avulla poistetaan esteitä ja laajennetaan perinteisiä yrityskonsepteja. Tarkasteltavia kysymyksiä ovat julkiset hankinnat, innovoinnille suotuisa sääntely, räätälöity rahoitusväline, rakennerahastojen tuen parempi kohdistaminen, mahdolliset verokannustimet, koulutus, tuki sekä ammattitaitojen ajantasaistaminen erityisesti digitalisaatio ja robotisaatio huomioon ottaen.

1.5

On ratkaisevan tärkeää, että jäsenvaltiot ja unionin toimielimet edistävät ”reilumpia” liiketoimintamalleja ja tunnustavat ne varauksetta. Kyseisissä liiketoimintamalleissa keskitytään tuottamaan sosiaalista kehitystä edistäviä innovaatioita siten, että taloudellista edistystä koskevaan raportointiin yhdistetään sosiaalisten vaikutusten mittaaminen.

1.6

ETSK kehottaa komissiota ottamaan sosiaalialan investointipaketin periaatteet ja paketin yhteyden sosiaaliseen innovointiin täysimääräisesti huomioon eurooppalaista sosiaalisten oikeuksien pilaria kehitettäessä, sillä monet näistä uusista liiketoimintamalleista ovat kyseisten periaatteiden konkreettinen ilmentymä.

1.7

Jäsenvaltioiden ja komission on varmistettava, että sosiaalinen innovointi sisällytetään kaikilta osin innovointiohjelmiin. Sosiaaliseen innovointiin myönnettävä EU:n rahoitustuki, esimerkiksi Horisontti 2020 -puiteohjelman mukainen tuki, on hyödynnettävä täysimääräisesti, ja sitä olisi arvioitava (kunkin sidosryhmän) teknisten hyödyntämisvalmiuksien sekä poliittisten vaikutusten pohjalta.

1.8

Jäsenvaltioiden ja unionin toimielinten on sisällytettävä innovoinnin periaatteet kaikkeen yrityspolitiikkaan, jotta voidaan varmistaa innovointia edistävän, suosivan, palkitsevan ja levittävän kulttuurin syntyminen. Tällaiseen suotuisaan kulttuuriin kuuluvat sellaiset elementit kuin kokeilut, uudet kumppanuusasetelmat ja laajempi näkemys arvonluonnista yhteiskunnassa.

1.9

Unionin on innovaatiopoliittisissa aloitteissa keskityttävä entistä enemmän pk-yritysten, erityisesti yhteisötalouden yritysten, mikroyritysten ja perheyritysten, sekä kaikenlaisten startup-yritysten tukemiseen ja suojeluun, jotta voidaan luoda paremmat edellytykset toimintamallien kestokyvylle ja jäljittelemiselle tai soveltamiselle laajemmassa mittakaavassa.

1.10

Uudet innovatiiviset liiketoimintamallit on otettava täysimääräisesti huomioon neljänteen teolliseen vallankumoukseen tähtäävissä toimintapoliittisissa aloitteissa ja tähän liittyvillä politiikanaloilla, kuten kierto-, jakamis- ja toimintotaloudessa. Tämä tapahtuu siten, että edistetään kaikkien nykyisten yritysten ja mallien mukauttamista, tuetaan uusien ja epätavanomaisten yritysmuotojen kehittymistä ja luodaan uusia suhteita ja mukautettuja yhteistyömalleja.

1.11

ETSK kehottaa komissiota ottamaan nämä uudet liiketoimintamallit täysimääräisesti huomioon tulevassa sisämarkkinastrategian tarkistuksessa, joka on määrä toteuttaa vuonna 2017, ja ehdottamaan uusia samansuuntaisia toimenpiteitä.

1.12

Kuten kaiken yritystoiminnan myös uusien liiketoimintamallien yhteydessä on tärkeää, että ihmisarvoista työtä, työntekijöiden sosiaalisia oikeuksia ja työmarkkinaosapuolten roolia koskevia periaatteita noudatetaan täysimääräisesti.

2.1

Euroopan yhteiskunnallinen maisema on nopeasti muuttumassa, ja Euroopan muotoutuminen moderniksi ja maailmanlaajuisesti kilpailukykyiseksi taloudeksi edellyttää uusia sosiaalisia ja taloudellisia malleja.

2.2

Uusi innovointia koskeva ajattelutapa on tarpeen kehitystä, sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja hyvinvointia edistävän kasvun tuottamiseksi. Tämä ajattelutapa on hyväksytty kaikkialla maailmassa innovointi- ja tutkijapiireissä samoin kuin monissa yrityksistä, jotka nyt pyrkivät sekä sosiaaliseen ja ekologiseen että taloudelliseen kasvuun ja vaikutukseen. Lisäksi kuluttajien odotukset ja kysyntä viittaavat siihen, että tällainen lähestymistapa saa kannatusta. Tätä osoittaa selvästi yhteistyö-, kierto- ja jakamistaloutta koskevien aloitteiden syntyminen. Näille aloitteille on yhteistä se, että ne perustuvat uudenlaisiin arvoihin ja että niiden tavoitteena on älykäs, kestävä ja osallistava kasvu sellaisen edistyksen hyväksi, jossa yhdistyvät tekninen, ympäristöön liittyvä ja sosiaalinen innovointi.

2.3

Tässä lausunnossa on tarkoitus tarkastella muutamia uusia konsepteja, jotka ovat keskeisiä uusia liiketoimintamalleja vauhdittavan innovoinnin kannalta. Havainnollisena esimerkkinä käytetään erityisesti yhteisötalouden yrityksiä. Lausunto perustuu ETSK:n alalta hankkimaan kokemukseen ja erityisesti työhön, jota on tehty yhteiskunnallisia yrityksiä koskevan ETSK:n hankkeen (1) puitteissa. Lausunnossa ei käsitellä esimerkiksi kierto-, yhteistyö-, toiminto- tai jakamistaloutta, innovointia tai pk-yrityspolitiikkaa, joita tarkastellaan omissa lausunnoissaan.

3.1.1

Euroopalla on edessään monitahoisia sosiaalisia haasteita, joihin ei pystytä vastaamaan nykyisten järjestelmien avulla. Tämä merkitsee paradigman muutosta, joka vaatii uutta ajattelutapaa ja innovatiivisia ratkaisuja. Tällaisia innovaatioita kutsutaan usein sosiaalisiksi tai yhteiskunnallisiksi innovaatioiksi. ”Sosiaaliset innovaatiot ovat sosiaalisia sekä päämääriltään että keinoiltaan. Lisäksi voidaan todeta seuraavaa: Käytännössä sosiaalisiksi innovaatioiksi voidaan määritellä uudet ideat (tuotteet, palvelut ja mallit), jotka vastaavat sosiaalisiin tarpeisiin (tehokkaammin kuin niiden vaihtoehdot) ja jotka luovat samalla uusia sosiaalisia suhteita tai yhteistyötä. Toisin sanoen sen lisäksi, että innovaatiot ovat hyväksi yhteiskunnalle, ne parantavat myös yhteiskunnan toimintakykyä” (2). Sosiaalisia innovaatioita tehdään kaikilla aloilla, eivätkä ne ole mitään uutta. Yhteisenä piirteenä on kuitenkin se, että ne johtavat lopulta järjestelmän muutokseen.

3.1.2

Akateemisessa maailmassa innovointi käsittää nykyään muutakin kuin teknisen kehityksen. Tutkijat ovat tätä nykyä yksimielisiä siitä, että innovoinnissa ja tutkimuksessa on otettava huomioon tekniset, ympäristöä koskevat ja sosiaaliset näkökohdat. Sosiaalinen, digitaalinen ja tekninen innovointi ovat riippuvaisia toisistaan. Digitaaliteknologia toimii tässä yhteydessä välineenä, jonka avulla kannustetaan jakamaan asioita ja annetaan ihmisille mahdollisuus ryhtyä toimiin. Sosiaalinen innovointi taas on päätavoite.

3.1.3

Sosiaalinen innovointi näyttäytyy erilaisena kuin tekninen innovointi. Se on tarvelähtöistä, ja sillä pyritään usein vastaamaan yhteiskunnassa esiintyvään haasteeseen, tai huomio kohdistetaan tiettyyn käyttäjäryhmään. Huomioon otetaan aina myös sosiaaliset, ympäristöä koskevat ja taloudelliset näkökohdat. Onnistuneimmat sosiaaliset innovaatiot tuovat mukanaan kokonaisvaltaista ajattelua, mikä johtaa lopulta järjestelmän muutokseen eikä niinkään yksittäistä ongelmaa tai kohdetta koskevaan ratkaisuun.

3.1.4

Sosiaalisen innovaation lähtökohtana on eettinen, ideologinen tai yhteistä etua koskeva näkökulma. Tästä on osoituksena kansalaisyhteiskunnan nykyinen ja aikaisempi rooli sosiaaliturvajärjestelmien luomisessa. Sosiaalinen innovointi saattaa olla uusi konsepti, mutta sitä on ollut olemassa jo kauan.

3.1.5

Sosiaalinen innovointi perustuu avoimeen kommunikointiin ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, jossa on mukana erilaisia sidosryhmiä ja jossa sovelletaan erilaisia käytäntöjä uusien ratkaisujen luomiseksi. Sosiaalinen innovointi kaataa raja-aitoja eri alojen ja markkinoiden väliltä. Kilpailuajattelu vaihtuu yhteistyöhön ja pitkäaikaiseen kumppanuuteen perustuviin ratkaisuihin. Kyse on jakamisesta, avoimen lähdekoodin (open source) liikkeeseen nivoutuvasta ajattelutavasta ja muuhun kuin kilpailuun perustuvien lähestymistapojen soveltamisesta.

3.1.6

Sosiaalinen innovointi tarjoaa Euroopalle perustavanlaatuisen toimintakentän ja edistää ”todellista sosiaalista markkinataloutta” Lissabonin sopimuksen 2 artiklan mukaisesti. Tähän päästään kuitenkin vain, jos innovoinnilla pyritään selkeästi tiettyihin tavoitteisiin, kuten osallisuuteen ja tasa-arvoon. Tämä puolestaan vauhdittaa uutta yhteiskunnallista innovointia.

3.2.1

Yhä useammin tiedostetaan, että kiinnostavan liiketoiminnan ydin on aiempaa kattavampi näkemys taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöön liittyvän arvon luomisesta. Sosiaalisen ja ympäristölle koituvan lisäarvon varmistaminen tuottaa tai lisää taloudellista hyötyä, mikä osoittaa selvästi, että talouskasvu on sidoksissa sosiaaliseen ja ekologiseen edistykseen. Useat tutkijat tutkivat tätä yhteisen arvon luomiseksi kutsuttua käsitettä (3).

3.2.2

Strategian ydin on, että jos ennen normina oli mahdollisimman hyvä taloudellinen tulos lyhyellä aikavälillä, nyt pyritään luomaan taloudellista arvoa niin, että samalla saadaan aikaan myös sosiaalista edistystä ja lisäarvoa yhteiskunnalle. Yhteinen arvo voi hyvinkin olla innovoinnin ja tuottavuuden kasvun seuraavan aallon liikkeellepaneva voima maailmantaloudessa.

3.2.3

Todellisen sosiaalisen markkinatalouden tukeminen edellyttää sellaisten investointimuotojen edistämistä, jotka on erityisesti suunniteltu tukemaan nykyistä osallistavamman ja demokraattisemman talouden kehittymistä. Tähän tarvitaan kattava taloudellinen ekosysteemi, jossa on erityisen kiinnostavaa harkita turvautumista hybridi- ja sekamuotoiseen pääomaan. ETSK on jo tarkastellut aihetta aiemmassa lausunnossaan (4).

3.2.4

Yhteiseen arvoon liittyvän ajattelun soveltaminen tarkoittaa, että arvon luomisessa ei enää ole kyse olemassa olevan arvon siirtämisestä vaan pikemminkin sosiaalisen, ympäristöön liittyvän ja taloudellisen arvon yleisestä lisääntymisestä. Markkinoita ei tällöin myöskään määritellä ainoastaan talouden ehdoin, vaan myös sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät näkökohdat otetaan huomioon. Olennaista on, että yhteisen arvon perustana ovat yksityissektorin ja kansalaisyhteiskunnan vahvuudet ja eroavuudet ja että nämä tahot soveltavat yhdessä luomisen mallia, jonka avulla saadaan lopulta luotua uusia ja kasvavia markkinoita.

3.3.1

Tehokkaiden ratkaisujen löytäminen monitahoisiin yhteiskunnallisiin haasteisiin edellyttää usein valtiovallan, markkinoiden ja kansalaisyhteiskunnan tiivistä yhteistyötä. Tällainen kumppanuus perustuu kunkin sidosryhmän näkökannan syvälliseen ymmärtämiseen, nopeaan päätöstentekoon ja empaattisiin lähestymistapoihin.

3.3.2

Yhteistyö, yhdessä luominen ja eri alojen välinen innovointi tarjoavat suunnattomia etuja verrattuna siihen, miten yhteiskunnassa on aiemmin puututtu yhteiskunnallisiin ongelmiin. Keskeistä tässä on, että sidosryhmät kootaan varhaisessa vaiheessa yhteen sopimaan yhteisestä yhteiskunnallisesta tavoitteesta ja siitä, miten asiassa edetään.

3.3.3

On syytä panna merkille, että huomion ja tuen on kohdistuttava koko yhteiskuntaan, sillä innovointi saa usein alkunsa paikallisissa olosuhteissa todellisten tarpeiden äärellä. Tarjolla on useita mahdollisuuksia koota ja jakaa näitä paikallisia kokemuksia, joista monia voidaan jäljitellä tai soveltaa laajemmin myös muilla alueilla ja muissa maissa.

3.4.1

Kuten edellä mainittiin, laajamittainen sosiaalinen muutos edellyttää laajaa eri alojen välistä koordinointia, yhteensovittamista ja kumppanuutta. Lisäksi toiminnalla on oltava kollektiivista vaikutusta.

3.4.2

Kollektiivinen vaikutus perustuu siihen, että joukko eri alojen keskeisiä sidosryhmiä sitoutuu yhteiseen toimintasuunnitelmaan tietyn sosiaalisen tai yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi. Lisäksi se edellyttää keskitettyä infrastruktuuria, erillistä henkilöstöä, järjestelmällistä prosessia, yhteistä mittausmenetelmää, jatkuvaa viestintää ja toisiaan vastavuoroisesti tukevaa toimintaa kaikkien osanottajien kesken. Laajamittainen sosiaalinen muutos syntyy pikemminkin eri alojen välisen paremman koordinoinnin tuloksena kuin yksittäisten organisaatioiden toiminnan ansiosta.

3.5.1

Jos innovoinnin käsitteen on tarkoitus kattaa teknisen näkökulman lisäksi myös sosiaalinen ja ympäristöä koskeva näkökulma, edistystä on mitattava eri tavalla. ETSK on jo aiemmin tarkastellut aiheita (”Sosiaalisten vaikutusten mittaaminen” (5) ja ”Yhteiseen etuun pyrkivä talous” (6)), joiden yhteydessä on käynyt selvästi ilmi, että tuloksia ja raportointia on tarkasteltava laajemmasta näkökulmasta.

3.5.2

Taloudelliset indikaattorit ovat pitkään olleet tulosten mittaamisen normina. Innovaatioita tuottavien hybridirakenteiden lisääntyminen vaatii kuitenkin joukon uusia kokonaisvaltaisia indikaattoreita, joilla mitataan sosiaalisia, ympäristöön liittyviä ja taloudellisia vaikutuksia.

3.5.3

Sosiaalisen vaikutuksen mittaamista koskevien periaatteiden soveltaminen edellyttää sidosryhmien mukaan ottamista. Tärkeimmistä tuloksista ja niiden määrittelystä on oltava yhteisymmärrys, ja indikaattorit on määriteltävä yhdessä. Tällöin on helpompi saada kartoitettua koko todellinen arvo, joka on saatu aikaan. Keskeistä on siirtyä taloudellisesta raportoinnista sellaisten tekijöiden mittaamiseen kuin sosiaalinen panos, tuotos, tulos ja vaikutus. On tärkeää, että sidosryhmillä on samanlainen käsitys näistä käsitteistä, sillä niitä sovelletaan sekä innovoinnin että liiketoiminnan yhteydessä.

3.6.1

Sosiaalisilla ja teknisillä innovaatioilla voi olla valtava vaikutus työn organisointiin ja työntekijöiden työoloihin. Lisääntyvä yksilöllistyminen sekä suurempi autonomia ja joustavuus työsuhteissa eivät saisi johtaa sosiaalisen suojelun heikkenemiseen. Jotta innovatiiviset mallit menestyisivät, ihmisarvoisen työn periaatteiden noudattaminen on taattava myös muuttuneessa työympäristössä (7).

3.6.2

Innovointi tuo mukanaan yleistä sosiaalista edistystä vain, jos kaikki sidosryhmät pääsevät osallisiksi ja hyötyvät siitä, jos saavutettu lisäarvo jakaantuu tasapuolisesti ja jos sosiaalisia oikeuksia ei heikennetä. Työntekijöiden sosiaalinen suojelu on taattava myös muuttuneissa olosuhteissa.

3.6.3

Sama koskee työntekijöiden yksilöllisiä sosiaalisia oikeuksia, erityisesti työoloja ja palkkoja. Innovatiiviset mallit ja varsinkin digitalisaatio johtavat usein yksilöllistymisen lisääntymiseen työpaikoilla ja vaarantavat sosiaalinormit. Kestävien innovatiivisten mallien on oltava työntekijöiden oikeuksia ja työehtoja kunnioittavia myös työelämän muuttuessa.

3.6.4

Uusien innovatiivisten liiketoimintamallien on edistettävä työntekijöiden kollektiivisia oikeuksia, niiden käytännön toteuttamista sekä työmarkkinaosapuolten roolia. Työmarkkinaosapuolet, työehtosopimukset ja työntekijöiden osallistuminen ovat usein innovoinnin lähde, koska ne luovat sille tarvittavat edellytykset.

3.6.5

Työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua ja kattavaa kollektiivista sopimista olisi edistettävä jatkossakin, koska ne voivat myös osaltaan parantaa edellytyksiä siirtyä innovatiivisiin liiketoimintamalleihin. ”Sosiaalisia pelisääntöjä” on ennenkin jouduttu kerta toisensa jälkeen mukauttamaan teknisten ja sosiaalisten uudistusten myötä, ja näin on tehtävä myös tulevaisuudessa. Esimerkkinä mainittakoon työn uudelleenjakaminen (mm. työajan lyhentäminen).

4.1

ETSK kannattaa näkemystä, jonka mukaan liike- ja yritystoimintamallit, jotka yhdessä muodostavat sisämarkkinat, on syytä tunnustaa kaikessa moninaisuudessaan ja koko kirjoa on syytä edistää (8). ETSK:lla on erityisasiantuntemusta nimenomaan yhteisötalouden yrityksistä. Yhteisötalouden yrityksissä ja yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä yhdistyy useita edellä käsiteltyjä konsepteja, ja ne ovat havainnollinen esimerkki näistä Euroopassa parhaillaan kehittyvistä sekamuotoisista yritystoimintamalleista.

4.2

Euroopassa on yli 2 miljoonaa yhteiskunnallista yritystä, ja niiden osuus BKT:sta on 10 prosenttia. Ala on monissa jäsenvaltioissa kuitenkin uusi ja kehittymätön, mikä merkitsee sitä, että kehitysmahdollisuudet ovat huomattavat. Kansalaisyhteiskunta ja yhteisötalous nivoutuvat tiiviisti toisiinsa ja ovat innovoinnin avulla myötävaikuttaneet moniin merkittäviin järjestelmämuutoksiin yhteiskunnassa, esimerkiksi kun on kyse lastenhoidosta, sairaaloista, vanhusten ja vammaisten itsemääräämisoikeuden ja itsenäisen elämän edistämisestä, työ- ja yksityiselämän tasapainosta, työelämään integroitumisesta ja (sosiaalisesta) asuntotarjonnasta sekä lukuisista tieteellisistä saavutuksista ja keksinnöistä.

4.3

Yhteisötalouden yritykset keskittyvät johonkin tiettyyn käyttäjäryhmään, täyttämättä olevaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen tai jonkin puutteen korjaamiseen ja tekevät kokeiluja ja hakevat innovatiivisia ratkaisuja osallistuen samalla taloudelliseen toimintaan. Ne investoivat voitot uudelleen täyttääkseen yhteiskunnallisen tehtävänsä ja saadakseen aikaan sosiaalisia vaikutuksia. Yhteisötalouden yritykset on viime aikoina tuotu esiin erityisesti siksi, että ne tarjoavat kiinnostavan ratkaisumallin kaksinkertaisen arvonluontinsa ansiosta: toiminnan avulla luotava sosiaalinen arvo (sosiaalinen yhteenkuuluvuus tai osallisuus) ja taloudellinen arvo (kaupankäynnin, liiketoiminnan käynnistämisen ja työllistämisen kautta).

4.3.1

Innovoinnin ja luovuuden edistäminen riippuu sekä kustakin sidosryhmästä että käyttäytymisestä ja asenteista. Yhteisötalouden yrityssektorin vahvistamisen lisäksi onkin ratkaisevan tärkeää huolehtia sitä, että muihinkin kehittymässä oleviin eri malleihin suhtaudutaan avoimesti. Yhteistyön ja yhteisten arvojen kulttuuria on vaalittava. Tällä periaatteella on ollut luja jalansija esimerkiksi yhteisötaloudessa alusta alkaen. Yhteisötalouden yritykset luovat innovointitoiminnallaan uusia markkinamahdollisuuksia, joten näiden yritysten suojeluun on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta ne voivat jatkaa kehitystään.

4.3.2

Huomionarvoista on erityisesti se, että tutkimusten mukaan naiset ovat yhteiskunnallisissa yrityksissä paremmin edustettuina kuin tavanomaisissa yrityksissä. Lisäksi tutkimukset, joissa on kerätty sukupuolen mukaan eriytettyä tietoa asiasta, osoittavat, että eräissä Euroopan maissa yhteiskunnallisten yrittäjien joukossa on jopa enemmän naisia kuin miehiä. Nämä tutkimukset näyttävät myös viittaavan siihen, että naispuoliset yhteiskunnalliset yrittäjät ovat miespuolisia innovatiivisempia, vaikka he käyttävätkin innovointiin vähemmän varoja (9). Tutkimusten perusteella alan kehitysmahdollisuudet ovat suuret erityisesti, kun ajatellaan naisten yhteiskunnallisen yrittäjyyden tukemista.

5.1

Uudet ja innovatiiviset liiketoimintamallit, kuten yhteisötalouden yritykset, ovat osa virallista taloutta, eivätkä ne ole ristiriidassa muiden liiketoimintamallien kanssa. Euroopan yhteiskunnallisen maiseman muuttuessa päähuomio on kiinnitettävä kaikenlaisen uusiin liiketoimintamalleihin johtavan innovoinnin hyödyntämiseen. Koska nämä uudet mallit pohjautuvat moniin tekstijaksossa 3 käsiteltyihin konsepteihin, useimmat nykyiset yritystoiminnan edistämistoimet, kehittämisohjelmat ja yritysten perustamiseen tarkoitetut ohjelmat sekä muut tarvittavat puitteet, kuten lainsäädäntö ja rahoitusvälineet, eivät yleensä toimi näiden erilaisten liiketoimintamallien tukemisessa. Tämä johtuu siitä, että valtaosa nykyisistä tukitoimista ja toimintalinjoista on edelleen suunniteltu tavanomaista, perinteisempää yritystoimintamallia ja -ajattelua varten. Euroopassa kehittymässä olevien erilaisten liiketoimintamallien koko kirjon tukemiseksi olisikin kiinnitettävä huomiota seuraaviin näkökohtiin.

5.1.1

Yhteisötalouden yritysten osalta ETSK pyrkii aktiivisesti edistämään sellaisen kattavan ekosysteemin luomista, joka on räätälöity juuri tämän liiketoimintamallin erityispiirteiden mukaiseksi (10). Vastaavanlaisia ekosysteemejä on kehitettävä myös muita uusia ja sekamuotoisia liiketoimintakonsepteja varten. Lisäksi nykyisiä tukitoimia on ajantasaistettava ja mukautettava, jotta uudet mallit voidaan ottaa huomioon ja olemassa olevia yrityksiä voidaan auttaa mukautumaan näihin uusiin suuntauksiin ja omaksumaan niitä. Ihanteellinen ekosysteemi koostuu sellaisista osatekijöistä kuin räätälöity rahoitusjärjestelmä sekamuotoisine pääomaratkaisuineen, nykyistä paremmat tavat tehdä julkisia hankintoja, räätälöity tuki liiketoiminnan kehittämiseen ja sosiaalisten vaikutusten mittaaminen. Tämä on ratkaisevan tärkeää kunkin liiketoimintamallin kehittymisen ja kestäväpohjaisuuden tukemiseksi.

5.1.2

Innovointi ei ole enää lineaarista. Tulevaisuuden ratkaisuja yksilöitäessä on olennaisen tärkeää nivoa yhteen innovoinnin tekninen, ympäristöön liittyvä ja sosiaalinen näkökulma. Näiden konseptien täysimääräinen huomioon ottaminen edellyttää uudenlaista näkemystä edistymisen raportoinnista: sen tulee olla tulos- tai vaikutuslähtöistä. Kahdella osatekijällä on tässä yhteydessä erityinen merkitys: yhteisen arvon luominen ja kolmoishyödyn periaate (on varmistettava, että sosiaalisella, ympäristöön liittyvällä ja taloudellisella edistyksellä on sama painoarvo). Kun taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien näkökohtien kollektiivisen vaikutuksen kautta syntyvä kokonaisarvo tunnustetaan, uudenlaisia hybridiyrityksiä alkaa kehittyä nopeasti. Yhteinen arvo on yhä lapsenkengissään. Yritysjohtajien onkin hankittava uusia taitoja ja uutta tietämystä, ja valtiovallan on opittava sääntelemään tavalla, joka mahdollistaa yhteisen arvon luomisen eikä estä sitä.

5.1.3

Rahoitusmarkkinoilla on keskeinen asema pyrittäessä kohdistamaan varoja oikealla tavalla yhteiskunnassa. Ne keskittyvät kuitenkin yhä enemmän lyhyen aikavälin toimintaan, mikä on avoimessa ristiriidassa yhteiskunnan pitkän aikavälin tarpeisiin vastaamista koskevan vaatimuksen kanssa. Tämä todetaan useissa raporteissa (11). Yrityksillä on oltava mahdollisuuksia investoida tulevaisuutta varten, jotta arvoa syntyy niin investoijille kuin koko yhteiskunnalle. Tarvitaan uusia järjestelmiä, jotka palkitsevat pitkäjänteistä investointitoimintaa. Julkinen rahoitus, jossa monesti yhdistetään erilaisia pääomaratkaisuja, on tässä yhteydessä tärkeä elementti, joka usein vahvistaa yritysten kehittymistä.

5.1.4

Jotta innovointi voi vauhdittaa uusia liiketoimintamalleja, innovaatiomyönteistä kulttuuria on edistettävä jatkuvasti. Euroopan innovointikulttuurin vaalimiseksi on olennaista kannustaa kokeilujärjestelyihin, joissa sallitaan niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin (opettavaisina kokemuksina). Ennalta varautumisen periaatetta olisi täydennettävä ”innovointiperiaatteella” ilman, että ensiksi mainittu toimii innovoinnin esteenä. Innovointiperiaatteen soveltaminen merkitsee sitä, että lainsäädännön ja sääntelyn vaikutukset innovointiin otetaan huomioon. Yksi lähtökohta on prosessien ja järjestelmien suunnitteleminen kumppanuuskäsitteen pohjalta ottamalla keskeiset sidosryhmät toimintaan mukaan (edistämällä avoimia foorumeita, tilaisuuksia vuoropuheluun ja yhteistyökokouksia). Tätä tapahtuu jo nyt kaikkialla Euroopassa, ja toimintamallia voitaisiin helposti soveltaa laajemmassa mittakaavassa, jakaa ja levittää (12).

5.2

Poliittisella tahdolla ja sitoutumisella on keskeinen merkitys pyrittäessä edistämään uusien yritysten syntymistä Euroopassa. Ratkaisevan tärkeää on, että EU:ssa ja jäsenvaltioissa kehitetään johdonmukaisia poliittisia toimintaohjelmia nimenomaan erilaisten liiketoimintamallien tukemiseksi. On selvää, että kasvun ja hyvinvoinnin tuottaminen Euroopassa edellyttää siirtymistä kohti innovointiin perustuvaa taloutta ja yhteiskuntaa. Sisämarkkinalainsäädäntöä ja -politiikkaa on hyödynnettävä asianmukaisesti tähän tarkoitukseen. Vuonna 2017 tehtävä sisämarkkinastrategian tarkistus tarjoaa mahdollisuuden harkita uusia tämänsuuntaisia toimenpiteitä.

5.2.1

Perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen riittävä ja jatkuva tukeminen on ratkaisevan tärkeää, kun painotetaan yhteistä arvoa ja kolmoishyödyn periaatetta, sillä tutkimus on tulevien innovaatioiden alku ja juuri. Lisäksi uusien liiketoimintamallien toiminnasta on koottava tilastotietoa, jotta niille voidaan antaa kaikkein tarkoituksenmukaisinta poliittista tukea.

5.2.2

On tärkeää lisätä tietoisuutta erilaisista innovointimuodoista ja innovoijista. Yhteisötalouden yritykset ja kansalaisyhteiskunta eivät useinkaan tuo itseään esiin innovoijina. Sosiaalisen innovoinnin erottuvuuden parantaminen ja sen varmistaminen, että se saa tunnustusta ja avointa arvostusta laajan yhteiskuntavaikutuksensa ansiosta, kannustaa lisäämään innovointia eri aloilla.

5.2.3

EU:lla on jatkossakin keskeinen rooli, kun uusia aloitteita kartoitetaan ja niistä levitetään tietoa, kun luodaan suotuisaa ympäristöä ja kun varmistetaan, että nämä uudet suuntaukset todella otetaan huomioon tärkeimmissä poliittisissa aloitteissa. Komissiolla on hyvät mahdollisuudet helpottaa tätä jäljittelykelpoisten hyvien käytänteiden ja mallien vaihtoa.

19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/36

Esittelijä:

Jorge PEGADO LIZ

1.1

Puheenjohtajavaltio Alankomaat on esittänyt ETSK:lle pyynnön laatia valmisteleva lausunto aiheesta ”Jakamistalous ja itsesääntely”. Saatuaan työnsä päätökseen komitea esittelee nyt lausuntonsa sekä seuraavat päätelmät.

1.2

Useissa lausunnoissaan, joihin käsillä oleva lausunto luonnollisesti tukeutuu, ETSK on jo ehtinyt käsitellä useita tämän – kielen ja lähestymistavan mukaan eri nimillä kulkevan – ilmiön eri näkökohtia.

1.3

Esitetyn pyynnön mukaisesti komitea on pyrkinyt laatimaan nyt sellaisen määritelmän jakamistalouden erityispiirteistä, joka kattaa käsitteen piiriin kuuluvat taloudelliset käytännöt, sekä määrittämään, miten – millä tavoin ja keinoin erityisesti itse- ja yhteissääntelyn avulla – tätä taloudellista ja sosiaalista toimintaa tulee suojella oikeudellisesti.

1.4

Jakamistaloudessa, joka on ollut yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti merkittävää 2000-luvulta lähtien internetin ja sosiaalisen median käytön myötä, ei ole kysymys keskinäisestä vaihdannasta, jota on harjoitettu ihmiskunnan alkuajoista lähtien, vaan ennemminkin yhteiskunnallisesti hyödyllisestä vastavuoroisuuteen perustumattomasta käyttäytymisestä tai täsmällisemmin ilmaistuna toiminnasta ja prosessista, jossa itselle kuuluvaa jaetaan muiden kanssa, jotta he voivat käyttää sitä, ja jossa saadaan tai otetaan jotakin muilta omaa käyttöä varten.

1.5

Jakamistalouden käsitteen määritelmää – jonka komitea kuitenkin pyrkii laatimaan – tärkeämpää on määritellä jakamistalouden erityispiirteet, joista voidaan mainita erityisesti seuraavat:

1.6

Tämä luonnehdinta, jota tukee käsite, josta vallitsee suhteellisen laaja yhteisymmärrys, mahdollistaa sen, että voidaan määritellä tämäntyyppisten taloudellisten suhteiden malli ja erottaa toisistaan jakamistalouden piiriin todella kuuluvat toimet, joihin tulee soveltaa erityisjärjestelyjä, ja toimet, joista tätä nimitystä käytetään toisinaan aiheettomasti vain, jotta voitaisiin kiertää sääntelyä, jota niihin tulisi soveltaa. Uber on tästä ajankohtainen esimerkki. On mahdollista tukea paremmin poliittista päätöksentekoa ja tarkoituksenmukaistaa sääntelyä, jos laaditaan täsmällisempi analyyttinen erittely käsitteen ”jakaminen” sisällöstä sekä siitä, mitä alustapohjaisuus tarkoittaa.

1.7

On myös ilmeistä, että jakamistalouden eri muodoilla on yhä suurempi taloudellinen painoarvo, sillä siihen liittyvän liiketoiminnan laajuus on yltänyt jo merkittäviin mittasuhteisiin Euroopassa ja maailmanlaajuisesti. On myös syytä painottaa jakamistalouden sosiaalista ja ekologista ulottuvuutta, joka mahdollistaa solidaarisuuden siteiden tiivistämisen kansalaisten välillä, paikallistalouden elvyttämisen, työpaikkojen luomisen, kotitalouksien kulutuksen järkiperäistämisen tiettyjen hyödykkeiden yhteiskäytön avulla, energiajalanjäljen pienentämisen ja entistä vastuullisemman ja kestävämmän kulutuksen edistämisen. Eräitä varteenotettavia esimerkkejä esitetään kohdassa 5.2.

1.8

Tätä taustaa vasten ETSK kehottaa jälleen komissiota ryhtymään erilaisiin välttämättömiin poliittisiin toimenpiteisiin, jotta EU:n tasolla ja eri jäsenvaltioissa tuettaisiin ja otettaisiin käyttöön jakamistalouden monia eri muotoja ja toimintatapoja, jotta niiden uskottavuus kasvaisi ja jotta ne herättäisivät entistä enemmän luottamusta.

1.9

ETSK kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että näissä uusissa liiketoimintamuodoissa on noudatettava sovellettavaa kansallista ja EU:n lainsäädäntöä ja varmistettava erityisesti työntekijöiden oikeudet, asianmukainen verotus, asianomaisia tahoja koskeva tietosuoja ja yksityisyyden suoja, sosiaaliset oikeudet, tasapuolinen kilpailu sekä monopolien ja kilpailunvastaisten käytäntöjen torjunta, alustojen vastuu osapuolten välisissä transaktioissa ja niiden tarjonnan lainmukaisuus sekä ennen kaikkea kaikkien jakamistalouden puitteissa toimivien osapuolten – tuottajakuluttajat mukaan luettuina – oikeuksien suojelu siten, että EU:n koko voimassa oleva kuluttajien oikeuksia koskeva säännöstö sekä erityisesti säädökset, jotka liittyvät kohtuuttomiin ehtoihin, sopimattomiin kaupallisiin menettelyihin, terveyteen, turvallisuuteen ja sähköiseen kaupankäyntiin, mukautetaan näihin suhteisiin.

1.10

ETSK katsoo näin ollen, että EU:n – ja luonnollisesti neuvostossa puheenjohtajavaltio Alankomaiden johdolla kokoontuvien jäsenvaltioiden – on kiireellisesti määriteltävä selkeä ja avoin oikeudellinen kehys, jonka puitteissa tätä toimintaa tulee kehittää ja harjoittaa EU:n alueella siten kuin kohdassa 8.2.4 määritellään, ja kehottaa komissiota julkaisemaan viipymättä lupaamansa jakamis- tai yhteistyötaloutta koskevan toimintasuunnitelman, joka on jo viivästynyt.

1.11

Toimintasuunnitelmassa on määriteltävä selkeästi, millainen täydentävä rooli itse- ja yhteissääntelyllä tulee olla, niiden periaatteiden ja menettelytapojen mukaisesti, jotka ETSK on määritellyt jo vuosia sitten lausunnoissaan ja tiedonannoissaan, joissa keskitytään nimenomaan näihin näkökohtiin, ja jotka komitea tässä yhteydessä vahvistaa ja joihin se viittaa.

2.1

Puheenjohtajavaltio Alankomaat on pyytänyt ETSK:ta sosiaali- ja työministeriön kirjeessä laatimaan valmistelevan lausunnon aiheesta ”Jakamistalous ja itsesääntely” esittämättä minkäänlaisia suuntaviivoja tai täsmällisiä kysymyksiä.

2.2

Jakamistalous on erittäin ristiriitainen ja ajankohtainen aihe alkaen sen määritelmästä ja käsitteellisestä rajaamisesta aina siihen liittyviin erilaisiin käsitteisiin ja käytänteisiin sekä sen vaikutuksiin asti.

2.3

Viime vuosina tämä käsite on mainittu lukemattomien käytäntöjen yhteydessä, ja yhtä lailla aiheesta on laadittu lukemattomia erilaisia julkaisuja.

2.4

Ei siis ole ihme, että kansalaisyhteiskunnan erilaisia ilmiöitä seuraava ETSK on jo ehtinyt käsitellä useita tämän – kielen ja lähestymistavan mukaan eri nimillä kulkevan – ilmiön eri näkökohtia useissa eri lausunnoissaan, joihin käsillä oleva lausunto luonnollisesti tukeutuu (1) ja joissa esiteltyyn yleiseen ajatusmalliin se nojautuu sitä kehittäen.

2.5

Käsillä olevassa lausunnossa tavoitteena on vastata puheenjohtajavaltio Alankomaiden esittämään pyyntöön ja pyrkiä sellaiseen määritelmään jakamistalouden erityispiirteistä, joka mahdollistaa jakamistalouden käsitteellisen autonomian ja kattaa käsitteen piiriin kuuluvat taloudelliset käytännöt. Tavoitteena on myös määrittää, tuleeko tätä taloudellista ja sosiaalista toimintaa suojella oikeudellisesti ja miten – millä tavoin ja keinoin erityisesti itse- ja yhteissääntelyn avulla – se toteutetaan.

3.1

Niin sanotun jakamistalouden tiettyjen muotojen käytännöt ovat saaneet alkunsa jo ennen kyseisen käsitteen syntymistä. Niiden lähtökohtana on omistamiseen ja olemiseen liittyvä asennoituminen, joka perustuu ennen kaikkea ajatukseen siitä, ettei ihminen ole sitä, mitä hän omistaa, vaan sitä, mitä hän voi saada käyttöönsä.

3.2

On ilmeistä, että tietyntyyppinen jakamistalous, jonka historialliset juuret ovat alkukantaisten yhteisöjen ”vaihdantataloudessa”, on yhtä vanha kuin ihmiskunta ja että se korvattiin vähitellen vasta rahan – joka antaa haltijalleen mahdollisuuden ostaa ja siis omistaa – käyttöönoton myötä.

3.3

Se, mistä 2000-luvulta lähtien on tullut internetin ja sosiaalisen median käytön myötä sosiaalisesti ja taloudellisesti merkittävää, ei ole keskinäinen vaihdanta, vaan ennemminkin yhteiskunnallisesti hyödyllinen vastavuoroisuuteen perustumaton käyttäytyminen tai täsmällisemmin ilmaistuna toiminta ja prosessi, jossa itselle kuuluvaa jaetaan muiden kanssa, jotta he voivat käyttää sitä, ja jossa saadaan tai otetaan jotakin muilta omaa käyttöä varten. Jakamistalous onkin saanut vaikutteita monista erilaisista ajatussuuntauksista, jotka ulottuvat tiedon vapaasta, ilmaisesta ja yleisestä saatavuudesta toimintotalouteen ja lahjatalouteen (gift economy), joka perustuu vaihtoon ilman voitontavoittelua. Toisin kuin puhdas vaihdantatalous, jakamistalous perustuu ajatukseen rahallisesta tai muusta kuin rahallisesta vastineesta.

4.1

Tämä käsite on otettava lähtökohdaksi rajattaessa ala, joka on jakamistaloudelle ominainen ja erityinen sen eri muodoissaan, luettelemalla erityispiirteet, joita siihen kuuluvilla käytännöillä tulee olla ja joiden avulla se voidaan erottaa muista markkinatalouden käytännöistä.

4.2

Määräävä ja yhteinen ominaispiirre on ensinnäkin, että tämä käytäntö ei johda tavaroiden omistamiseen eikä niiden yhteisomistamiseen vaan yhteiskäyttöön tai -hyödyntämiseen.

4.3

Lisäksi on olennaista, että toimintaa harjoitetaan sellaisen alustan välityksellä, joka luo yhteyden nimenomaan sähköisin välinein (selain tai sovellus) useiden tavaroita tai palveluita tarjoavien ja useiden käyttäjien välille.

4.4

Tämäntyyppisen toiminnan yhtenä yhteisenä ja tunnusomaisena tavoitteena on hyödyntää asianomaisia tavaroita ja palveluja (käyttämätön kapasiteetti) entistä paremmin niiden jakamisen ansiosta.

4.5

Niin ikään pidetään tärkeänä, että tässä liiketoimintamallissa on kyse ennen kaikkea ”samanarvoisten” osapuolten välisistä liiketoimista (yksityishenkilöiden välinen kaupankäynti) eikä koskaan kuluttajien ja yritysten välisistä sopimussuhteista (B2C), on kyse sitten luonnollisista tai oikeushenkilöistä, yritykset mukaan luettuina, ja etteivät osapuolet harjoita tätä jakamista kaupallisessa tarkoituksessa (esimerkkinä yritys, joka jakaa autokannan tai offsetpainokoneiden käytön toisen yrityksen kanssa). Ei voida kuitenkaan sulkea pois mahdollisuutta, että samanarvoiset osapuolet käynnistävät varsinaisen liiketoiminnan.

4.6

Seuraavassa kaaviossa kuvataan kyseisten liiketoimintamallien eroja:

4.7

Tämäntyyppinen liiketoiminta edellyttää monimutkaista kolmitahoista sopimusrakennetta, joka perustuu sopimussuhteisiin hyödykkeen haltijan tai palvelun tarjoajan ja alustaa hallinnoivan tahon välillä, käyttäjän ja transaktiota alustassa – mahdollisesti maksua vastaan – käsittelevän välittäjätahon välillä sekä alustan eri käyttäjien välillä kulloistakin käyttöä varten.

4.8

Siksi seuraavia ominaispiirteitä ei pidetä jakamistaloudelle erityisesti tunnusmerkillisinä tai erityisinä:

5.1

Käsillä olevan lausunnon pituudelle asetetut rajoitukset eivät mahdollista laajaa kuvausta puhumattakaan yksityiskohtaista keskustelua sellaisten hyvin moninaisten tilanteiden luonteesta, joiden oletetaan liittyvän jakamistalouden mainittuihin erityispiirteisiin.

5.2

Eräät niistä ansaitsevat kuitenkin erityisen maininnan lausunnossa tarkasteltavan aiheen kuvailemiseksi:

5.2.1

Majoitusalalta on syytä mainita erityisesti Airbnb, Rentalia, Homeaway, Couchsurfing ja Bedycasa, jotka ovat alustoja, joihin kiinteistönomistajat voivat rekisteröityä jakaakseen huoneen tai koko asunnon väliaikaisesti. On myös mahdollista, että retkeilymajat, majatalot ja muut majoitusliikkeet ilmoittavat tarjonnastaan näillä alustoilla. Koska kuka tahansa voi helposti ilmoittaa kiinteistöstään näissä jakamisverkostoissa, ja kun otetaan huomioon taloudellinen hyöty, jonka omistajat saavat tästä toiminnasta, majoitustarjonnan yleistyminen markkinoiden tällä lohkolla on johtanut muun muassa Pariisissa ja Amsterdamissa alustojen ja veroviranomaisten välisiin yhteistyösopimuksiin verojen keräämisen ja verotuksen toimittamisen alalla. Amsterdamissa, Barcelonassa, Lontoossa ja Berliinissä on luotu järjestelmä tällaisen majoituksen pakollista rekisteröimistä varten sekä ajallisia rajoituksia koskevat säännöt, jotta ei aiheutettaisi haittaa pitkän aikavälin vuokraamiselle ja jotta näin estettäisiin vuokrien nousu.

5.2.2

Liikenteen alalta voidaan mainita Blablacar, Umcoche, Liftshare ja Karzoo. Ne ovat sovelluksia, joihin voivat rekisteröityä ajoneuvojen yksityisomistajat, jotka haluavat jakaa ajoneuvojensa vapaat matkustajapaikat matkoillaan (kimppakyyti). Joillakin näistä alustoista matkakulut voidaan jakaa, mutta maksujen periminen voitontavoittelumielessä ei ole sallittua. Uber on kuitenkin tapaus, joka on aiheellista mainita erikseen, sillä se sekä tarjoaa yksityishenkilöiden ajoneuvojen yhteiskäyttöpalveluja (UberPop, joka on kielletty lähes koko EU:ssa) että mahdollistaa ammattikuljettajien tarjoamien kuljetuspalveluiden käyttämisen (Uberblack ja UberX, jotka ovat perinteisten taksipalveluiden kaltaisia). Luonnehtiminen ei ole yksiselitteistä, sillä yrityksen liiketoimintamalli ei ole avoin, ja tuomioistuimessa onkin jo tarkasteltu sitä, ovatko Uberin kuljettajat yrityksen työntekijöitä (2). Tämä palvelu on johtanut toisinaan väkivaltaisiin mielenilmauksiin ja jopa oikeudenkäynteihin lähes kaikkialla EU:ssa. Ainoastaan Yhdistyneen kuningaskunnan ja Viron lainsäädännössä nämä palvelut on laillistettu, ja parhaillaan odotetaan Euroopan unionin tuomioistuimen vastausta barcelonalaisen ja brysseliläisen tuomioistuimen esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin palveluiden luonteen selkiyttämiseksi (3).

5.2.3

Esimerkkejä joukkorahoituksesta ovat lainarahoitus, josta maksetaan korkoa (esimerkiksi Zopa ja Auxmoney); pääomarahoitus, jossa hankitaan osuus perustetusta yrityksestä (esimerkiksi Fundedbyme ja Crowdcube); rahoitus hyvitystä vastaan (esimerkiksi Kickstarter ja Indiegogo) sekä lahjoituksen muodossa annettu rahoitus, johon ei sisälly minkäänlaista vastinetta.

6.1

On tavallista, että pyrkimyksissä määritellä käsitteitä erityisesti, kun käytetään induktiivista menetelmää, ei edetä lineaarisesti, sillä määritelmien vakiintuminen ja niistä yhteisymmärrykseen pääseminen vievät aikaa. Tämä koskee myös jakamistalouden käsitettä, jota käytetään joukkoviestimissä rinnakkain muiden käsitteiden kanssa, joista esimerkkeinä mainittakoon ”yhteisö- tai yhteisvastuullinen talous”, ”kiertotalous”, ”toimintotalous”, ”vihreä talous”, ”sininen talous”, ”ratkaisujen talous”, ”horisontaalinen talous”, ”kysyntäohjauksinen (on demand) talous”, ”alustatalous” ja ”keikkatalous (gig economy)”.

6.2

Tästä syystä eräät tahot katsovat, että on parempi olla edes yrittämättä laatia määritelmää, koska he pelkäävät, että se ei olisi riittävän kattava, tai päinvastoin, että se ei rajoittaisi asianmukaisesti käsitteen soveltamisalaa.

6.3

Vaikka ETSK:n lausunnoissa on lukuisia viittauksia tähän käsitteeseen, niissä ei ole koskaan yritetty määritellä sitä. Samaan tapaan AK:n lausunnossa (4) pyritään luomaan luokittelu, joka käsittää kaksi peruskategoriaa ja neljä tyyppiä, mutta siinä ei uskalleta laatia määritelmää. Lisäksi komissio asettaa äskettäin antamassaan tiedonannossa ”Sisämarkkinoiden päivitys” (5) etusijalle ilmauksen ”vuorovaikutustalous”, jota pidetään jakamistalouden synonyymina, mutta käsitteen määrittelemisen sijasta se tyytyy luettelemaan edut tiettyjen toimijoiden (kuluttajat, työntekijät) kannalta sekä tuomaan esille sen vaikutukset tuottavuuteen ja kestävyyteen. Komissio myös ilmoittaa, että vuonna 2016 julkaistaan vuorovaikutustaloutta koskeva eurooppalainen toimintaohjelma. Euroopan parlamentin tähän mennessä antama panos ei ole ollut merkittävä lukuun ottamatta 21. joulukuuta 2015 annettua päätöslauselmaa digitaalisten sisämarkkinoiden toimenpidepaketista (6), eräitä korkeatasoisia tutkimuksia sekä muutamia erityisaiheista laadittuja katsauksia. Missään edellä mainituista asiakirjoista ei ole kuitenkaan tähän mennessä tehty työllisyyteen ja kasvuun liittyvää vaikutustenarviointia.

6.4

ETSK katsoo, ettei tässä kysymyksessä tarvitse ryhtyä keksimään pyörää uudelleen, sillä lukuisista esitetyistä määritelmistä yksi näyttää saavuttaneen laajan yhteisymmärryksen. Komitea ottaa näin ollen käyttöön Botsmanin ja Rogersin laatiman määritelmän, jonka mukaan jakamistalous on talousjärjestelmä, joka perustuu siihen, että yksityishenkilöt jakavat keskenään suoraan vähän käytettyjä tavaroita ja palveluja ilmaiseksi tai maksua vastaan verkkoalustojen kautta. Poliittisen päätöksenteon tukeminen ja tarkoituksenmukaisempi sääntely onnistuisivat kuitenkin paremmin, jos laadittaisiin täsmällisempi analyyttinen erittely käsitteen ”jakaminen” sisällöstä, toisin sanoen sen voittoa tavoittelemattomasta luonteesta, sekä siitä, mitä alustapohjaisuus tarkoittaa.

6.5

Tämä määritelmä on riittävän kattava käsittääkseen niinkin erilaiset alat kuin tuotannon, kulutuksen, rahoituksen (joukkorahoitus) ja varsinaisen osaamisen ja jotta siinä voidaan erottaa neljä suhteellisen itsenäistä alaa: yhteisöllinen kuluttaminen, yhteisöllinen koulutus ja osaaminen, joukkorahoitus ja yhteistuotanto (7).

6.6

Tämän määritelmän ansiosta voidaan myös erottaa liiketoimintamallit, jotka kuuluvat näennäisesti jakamistalouden piiriin mutta joissa todellisuudessa tavoitellaan yksinomaan voittoa ja jotka edustavat kuluttajien ja yritysten välisen kaupankäynnin mallia (B2C). Tämä päätelmä on todennettavissa analysoimalla näiden alustojen toimintatapaa (joka ei tosin aina ole avoin). Voidaankin löytää esimerkkejä järjestelyistä, jotka kuuluvat todellisen jakamistalouden piiriin, joissa alustan välityksellä luotu yhteys vastaa yksityishenkilöiden välisiin transaktioihin perustuvaa mallia ja joissa alustan ainoana tehtävänä on luoda yhteys samanarvoisten osapuolten välille. On kuitenkin myös esimerkkejä yrityksistä, jotka näennäinen samanarvoisten osapuolten (P2P) välinen alusta verhonaan harjoittavat liiketoimintaa palkkioita nostamalla, maksuja vastaanottamalla ja lisäpalveluja tarjoamalla ja joita ei näin ollen pidä kohdella jakamistalouden osapuolina vaan kuluttajien ja yritysten välisiin transaktioihin perustuvien palvelujen tarjoajina siitä aiheutuvine seurauksineen.

6.7

Lisäksi tämä määritelmä tarjoaa näin ollen mahdollisuuden sulkea jakamistalouden käsitteen ulkopuolelle tietyntyyppisiä toimia, joiden muutoin saatettaisiin katsoa kuuluvan sen piiriin ja joista esimerkkeinä mainittakoon

7.1

Vaikka jakamistalouden soveltamisalaa ei ole vielä määritelty kovin selkeästi, on toteutettu lukuisia tutkimuksia ja kyselyitä jakamistalouden taloudellisen painoarvon määrittämiseksi EU:ssa ja maailmanlaajuisesti.

7.2

Onkin kiistämätöntä, että viime vuosina ja nimenomaan nykyisen kriisin aikana sekä vastauksena kriisiin jakamistalouden aloitteiden lukumäärä on kasvanut jatkuvasti: verkkosivulla www.collaborativeconsumption.com luetellaan yli tuhat aloitetta.

7.3

Euroopan komission käyttämien arvioiden mukaan jakamistalouden nimityksen piiriin kuuluvan toiminnan maailmanlaajuinen liikevaihto kohosi 3,5 miljardiin dollariin vuonna 2013, mikä merkitsee 25 prosentin vuotuista kasvua. Nykyisin liikevaihto olisi näin ollen jo 20 miljardia dollaria. Konsulttiyritys PwC:n ennusteiden mukaan kasvu on hyvin voimakasta vuoteen 2025 saakka (8).

7.4

Sen lisäksi, että jakamistalous luo taloudellista arvoa, se mahdollistaa sosiaalisen ja ekologisen ulottuvuutensa ansiosta solidaarisuuden siteiden tiivistämisen kansalaisten välillä, paikallistalouden elvyttämisen, työpaikkojen luomisen, kotitalouksien kulutuksen järkiperäistämisen tiettyjen hyödykkeiden yhteiskäytön avulla, energiajalanjäljen pienentämisen ja entistä vastuullisemman ja kestävämmän kulutuksen edistämisen.

7.5

ETSK katsoo, että tämäntyyppinen talous ”merkitsee [– –] innovatiivista käyttötalouden yleistymistä tuotantotalouteen nähden, ja se tarjoaa taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön liittyviä etuja”, ja ”[s]e myös tarjoaa yhden ratkaisun talous- ja rahoituskriisiin” (9).

7.6

Tästä syystä ETSK ei ole epäröinyt kehottaa komissiota ryhtymään erilaisiin välttämättömiin poliittisiin toimenpiteisiin, jotta EU:n tasolla ja eri jäsenvaltioissa tuettaisiin ja otettaisiin käyttöön jakamistalouden monia eri muotoja ja toimintatapoja, jotta niiden uskottavuus kasvaisi ja jotta ne herättäisivät entistä enemmän luottamusta. Tässä lausunnossa voidaan vain toistaa näkökannat, jotka ETSK on jo asiasta esittänyt ja joihin se nimenomaisesti viittaa. Komitea katsoo näin ollen, että uudet liiketoimintamallit, joita alustat edustavat, herättävät kiireellisiä kysymyksiä muun muassa kansallisen lainsäädännön soveltamisesta, työntekijöiden oikeuksien turvaamisesta ja asianmukaisen verotuksen varmistamisesta. ETSK kehottaa komissiota tarttumaan näihin kysymyksiin, jos halutaan, että näiden liiketoimintamallien tarjoamat yhteiskunnalliset edut todella konkretisoituvat.

7.7

On myös tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että EU:n tasolla tarvitaan kiireellisesti määritelmiä, ohjeita ja suuntaviivoja, sillä eräät jäsenvaltiot laativat jo nyt itsenäisesti omia toimintapolitiikkojaan samalla, kun EU:n toimielimissä vitkastellaan ja ollaan ilmeisen epätietoisia.

8.1.1

Kuten mikä tahansa toiminta, joka saattaa yhteen ihmisiä omine ja mahdollisesti ristiriitaisine intresseineen, jakamistalous kuuluu kyseisiä intressejä säätelevän oikeuden ja sääntelyn piiriin. Komitea ei näin ollen pidä vakavasti otettavana näkemystä, jonka mukaan jakamistalouden tulee olla laeista vapaa vyöhyke, jolla vapauden tulee vallita ilman minkäänlaisia esteitä tai rajoitteita ja joka perustuu yksinomaan luottamukseen ja luonnolliseen hyväntahtoisuuteen (Rousseaun ”jalon villin” esikuvan mukaisesti).

8.1.2

ETSK on järjestelmällisesti ja johdonmukaisesti puolustanut käsitystä siitä, että kaikenlaisella taloudellisella toiminnalla tulee olla oikeudellinen suoja. Se on kuitenkin myös todennut, että tämä sääntely voi käsittää monia erilaisia muotoja, joita on koordinoitava yhdenmukaisella tavalla.

8.1.3

Erityisesti tuoreimmassa itse- ja yhteissääntelyn roolia EU:ssa käsittelevässä lausunnossaan (10), jonka sisältöön komitea tässä yhteydessä viittaa, ETSK puolustaa nimenomaisesti käsitystä siitä, että ”itsesääntely ja yhteissääntely ovat oma-aloitteisesti tai määräyksestä käyttöön otettuja mekanismeja, joilla säännellään monien eri taloudellisten toimijoiden (stakeholders) taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja tai kaupallisia suhteita ja käytänteitä”, että ”niitä on pidettävä merkittävinä ulkopuolisen sääntelyn (sitova oikeus, hard law) täydentävinä ja kartuttavina välineinä, mutta ei koskaan sen vaihtoehtona” ja että niiden pätevyys riippuu siitä, että ”niiden ominaispiirteet ja soveltamisala” määritellään ”sitovan lainsäädännön nimenomaisin ja yksiselitteisin säännöksin, jotka ovat oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisia sekä jäsenvaltio- että unionitasolla. Samalla on kunnioitettava näiden välineiden luonnetta ja erityisesti osapuolten välisten sopimusten vapaaehtoisuutta.”

8.2.1

Kun yksityishenkilöiden välillä harjoitettavat puhtaasti spontaanit käytännöt alkavat olla painoarvoltaan taloudellista toimintaa ja osapuolten keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet saavat sopimuksellisen luonteen, niihin on sovellettava kansallisia tai eurooppalaisia säädöksiä, jotka muodostavat oikeudellisen kehyksen eri tahojen oikeuksille ja velvollisuuksille.

8.2.2

Jakamistaloudessa syntyvien suhteiden monitahoisuus, jota kuvaillaan kohdassa 4.7, antaa perusteet sellaisen oikeudellisen kehyksen määrittelylle, jonka puitteissa osapuolten tulee toimia, erityisesti kun nämä toimet osoittautuvat luonteeltaan hybridimäisiksi. Esimerkkejä tästä ovat freemium (tuotteen perusversio on ilmainen ja lisätoiminnot maksullisia) ja donationware (ohjelmistot, joista maksettavasta mahdollisesta korvauksesta käyttäjä päättää itse). Geokätköily (geocaching) on varsin havainnollinen esimerkki.

8.2.3

Koska jakamistalous on nykyisin luonteeltaan selkeästi jäsenvaltioiden rajat ylittävä ilmiö, EU:n on määriteltävä laajojen sisämarkkinoiden käsittämää yhteistä ja yhdennettyä aluettaan varten oikeudellinen kehys, jota sovelletaan aina, kun näitä toimia harjoitetaan rajojen yli. Tällaisen kehyksen puuttuminen on jo johtanut siihen, että eri jäsenvaltioissa omaksuttu kanta suhteessa tiettyihin konkreettisiin tapauksiin (esimerkkinä Uber) on erilainen ja ristiriitainen, kuten on asian laita myös Yhdysvalloissa.

8.2.4

Tämä oikeudellinen kehys koskee erityisesti seuraavia ensisijaisia aloja:

8.3.1

ETSK katsoo, että EU:n tasolla – joka on ainoa taso, jolla on tämän lausunnon kannalta merkitystä – toimielinten, ennen kaikkea komission sen aloiteoikeuden takia mutta myös neuvoston ja Euroopan parlamentin, on otettava tavoitteekseen kiinnittää kiireellisesti aivan erityistä huomiota siihen, että otetaan käyttöön sääntelykehys, jossa määritellään täsmällisesti sen soveltamisala sekä parametrit, joiden puitteissa tätä toimintaa tulee harjoittaa. On selvää, että toimenpiteet on mukautettava jakamistalouden eri muotoihin.

8.3.2

Tässä kehyksessä keskeinen asema on annettava yleistä etua ja yleistä järjestystä koskeville yhteisille periaatteille, joita on pidettävä tämänkaltaiseen taloudelliseen toimintaan osallistuvia tahoja velvoittavina, sekä erityisesti kohdassa 8.2.4 mainituille näkökohdille.

8.3.3

ETSK on kuitenkin aina korostanut, että tämän kanssa rinnakkain ja samanaikaisesti on oltava olemassa alue, joka jätetään itse- ja yhteissääntelylle. Komitea katsookin, että tämä on malliesimerkki siitä, mitä jotkut jo kutsuvat keskinäiseksi sääntelyksi (shared regulation), kuten on todennut äskettäin lontoolainen Royal Society for the encouragement of Arts, Manufactures and Commerce (RSA) tai Sharing Economy UK (SEUK) käytännesäännöistä laatimassaan mallissa (12).

8.4.1

ETSK:n käsityksenä on aina ollut, ettei EU:n toimielinten tai kansallisten viranomaisten pidä määritellä itsesääntelyä koskevien sääntöjen sisältöä, vaan se tulee jättää osapuolten yksinomaiseen harkintavaltaan, kun pyrkimyksenä ei ole saada sitovaa tunnustusta osapuolten välillä.

8.4.2

ETSK toteaa edellä mainitussa lausunnossaan, että mikäli pyrkimyksenä on kuitenkin se, että tällaiset sopimukset tunnustetaan sääntelyä tukevaksi välineeksi asianomaisessa oikeusjärjestelmässä, EU:n ”on määritettävä selkeästi parametrit itse- ja yhteissääntelyn tunnustamiseksi, itse- ja yhteissääntelyssä noudatettavat periaatteet sekä niiden rajoitukset”. Tämä näkemys on kaikilta osin sovellettavissa jakamistalouden tapaukseen, jonka ei tule muodostaa siitä poikkeusta.

8.4.3

ETSK pitää valitettavana sitä, etteivät neuvosto, parlamentti ja komissio käyttäneet tilaisuutta hyväkseen uudessa toimielinten välisessä sopimuksessaan, joka hyväksyttiin 13. huhtikuuta 2016, ja tehneet edelliseen sopimukseen tällä alalla itse- ja yhteissääntelyä käsittelevässä komitean lausunnossa suositeltuja parannuksia. Komitean mielestä on niin ikään valitettavaa, että itse- ja yhteissääntelyä koskevasta aiheesta on nyt vain epämääräinen maininta sääntelyn parantamista koskevaa pakettia käsittelevässä tiedonannossa, johon sisältyy alaviite itse- ja yhteissääntelyn parempaa hyödyntämistä koskevista periaatteista ja CoP-foorumista (Pilot Community of Practice for better self and co-regulation) sekä muutamia hajanaisia mainintoja kyseisen paketin suuntaviivoissa ja välineissä.

8.4.4

Jos on olemassa ala, jolla on yhä välttämättömämpää määritellä edellä mainitut parametrit uskottavuuden ja käyttäjien luottamuksen lisäämiseksi, se on nimenomaan jakamistalous, joka hyötyisi merkittävästi vankasta perustasta, jonka itse- ja yhteissääntelyn luotettavat puitteet EU-tasolla tarjoaisivat.

8.4.5

Komitea jää näin ollen mielenkiinnolla odottamaan luvattua vuorovaikutustalouden eurooppalaista toimintaohjelmaa ja kehottaa jo tässä vaiheessa komissiota kiinnittämään huomiota näkökohtiin, jotka liittyvät tämän toiminnan sääntelyyn sekä rooliin, joka itse- ja yhteissääntelyllä tulee siinä olla.

19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/45

Esittelijä:

Denis MEYNENT

1.1

Komitea muistuttaa, että REFIT-ohjelman (1) pääasiallinen tavoite on parantaa EU:n lainsäädännön laatua ja vaikuttavuutta ja luoda yksinkertaisia, ymmärrettäviä ja johdonmukaisia säännöksiä kyseenalaistamatta asetettuja strategisia tavoitteita tai heikentämättä kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden suojaa, työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua tai ympäristönsuojelua.

1.2

EU:n lainsäädäntö on olennainen yhdentymisen osatekijä, ei rasite tai kustannus, jota pitäisi alentaa. Oikeasuhtaisena se on päinvastoin kaikille Euroopan toimijoille ja kansalaisille tärkeä tae suojelusta, edistyksestä ja oikeusvarmuudesta.

1.3

Kaikista säädösehdotuksista on esitettävä vaikutusanalyysit, joissa otetaan riittävällä tavalla huomioon taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöulottuvuus ja myös pk-yritykset. Komitea vaatii, että parlamentti, neuvosto ja Euroopan komissio sopivat yhteisestä vaikutusanalyysimetodologiasta, josta myös komitea ja alueiden komitea (AK) voisivat ottaa vaikutteita.

1.4

Julkinen kuulemisprosessi ja asiantuntijoiden ja sidosryhmien konsultointi tulee toteuttaa mahdollisimman avoimesti, mutta ne eivät voi korvata työmarkkinaosapuolten ja komitean kuulemista.

1.5

Komitea pyytää komissiota sisällyttämään tulostauluunsa vuotuisen arvioinnin REFIT-ohjelman toimenpiteiden pääasiallisista kustannuksista sekä määrällisistä ja laadullisista hyödyistä, joita ovat muun muassa vaikutukset työllisyystasoon ja työllisyyden laatuun, sosiaaliseen suojeluun ja ympäristönsuojeluun sekä kuluttajansuojaan.

1.6

Päätöksentekoprosessin on oltava mahdollisimman sujuva ja tarkoituksenmukainen. Mikään prosessin perusteltavuuden varmistamiseksi perustettu elin tai suodatusmekanismi ei saa puuttua poliittiseen päätöksentekoon, jonka on oltava riippumatonta. Päätöksentekoprosessin byrokratisoitumista on siksi torjuttava.

1.7

Komitea panee merkille äskettäin perustetun REFIT-foorumin, jonka tehtäväksi on annettu muun muassa tehokkaamman lainsäädännön ja yksinkertaisempien hallinnollisten sääntöjen edistäminen. Komitea korostaa, että foorumin tulisi käsitellä vain rajallista määrää aiheita eikä se voi korvata lainsäätäjiä tai komitean pakollisia kuulemisia – koska sen työskentely on luonteeltaan erilaista – tai työmarkkinaosapuolten kuulemisia, joista on määrätty perussopimuksissa. Komitea kehottaa komissiota julkistamaan foorumille esitettävien ehdotusten esivalintakriteerit, huolehtimaan niiden tasapainoisuudesta ja antamaan selkeää tietoa foorumin suositusten jatkotoimista, jotta vaikutukset pystytään jäljittämään.

1.8

REFIT-foorumin edustuksellisuudesta komitea katsoo, että kahden lisäpaikan antaminen mahdollistaisi komitealle sen tehtävänannon luonteen kunnioittamisen täysimääräisesti ja siten kansalaisyhteiskunnan edustamisen kokonaisuudessaan. Komitea toteaa myös, ettei mikroyrityksillä ja pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ole yleiseurooppalaista edustusta foorumin sidosryhmien parissa, ja pyytää, että tilanne korjataan mahdollisimman pian.

1.9

Komitea, jolla on suorat yhteydet ruohonjuuritasoon ja jolla on käytettävissään laaja kansallisten organisaatioiden verkosto sekä jäsentensä asiantuntemus, on hyvässä asemassa osallistumaan merkittävällä panoksella Euroopan tasolla toteutettaviin vaikutustenarviointeihin. Komitea aikoo panostaa erityisesti jälki- ja laatuarviointeihin, joissa pystytään kartoittamaan EU:n säädöksen tai poliittisen linjauksen vaikutus ja välittämään Euroopan talous- ja yhteiskuntaelämän osapuolten kokemukset ja tuntemukset.

1.10

Komitea haluaa tuoda panoksensa erityisesti Euroopan parlamentin valiokunta-aloitteiseen mietintöön EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa käsittelevästä vuosikertomuksesta ja käsitellä kohdennetusti lisäyksiä, joita jäsenvaltiot ovat tehneet saattaessaan tiettyjä direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöä.

1.11

Komitea toivoo, että REFIT-ohjelma olisi kaksisuuntainen prosessi eli että siinä ei lähtökohtaisesti rajattaisi suuntaa, johon sääntelyä halutaan ohjata (säädöksen validointi, lisääminen, täydentäminen, muuttaminen tai kumoaminen).

1.12

Komitea ei voisi suostua hankkeeseen, jossa asetetaan kohdennetut määrälliset EU:n säännöstön vähentämistavoitteet arvioimatta ensin kaikkia seurauksia, joita tästä aiheutuu sosiaaliselle suojelulle ja ympäristönsuojelulle sekä kuluttajansuojalle.

1.13

Komitea kannattaa huolellisempaa EU:n sääntelyn vaikutusten jälkiarviointia EU:n poliittisen syklin puitteissa ja huomion kiinnittämistä etenkin odotettuihin kasvu- ja työllisyysvaikutuksiin, jotka on esitetty alkuperäiseen säädösehdotukseen liittyvässä vaikutusanalyysissa. Jälkiarvioinnit olisi tehtävä monialaisesti kohtuullisen ajan kuluttua määräajasta, johon mennessä jäsenvaltioiden on pitänyt saattaa säädös osaksi kansallista lainsäädäntöä.

2.1

Komitea muistuttaa, että lainsäädännöllä on ratkaiseva merkitys perussopimuksissa asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa ja edellytysten luomisessa kansalaisia, liike-elämää ja työntekijöitä hyödyttävälle älykkäälle, kestävälle ja osallistavalle kasvulle (2). Sääntely auttaa myös parantamaan hyvinvointia, suojelemaan yleistä etua ja perusoikeuksia, edistämään korkeatasoista sosiaalista suojelua ja ympäristönsuojelua ja turvaamaan oikeusvarmuuden ja oikeudellisen ennakoitavuuden. Sääntelyn tulisi estää kilpailun vääristyminen ja sosiaalinen polkumyynti.

2.2

Komitea onkin tyytyväinen siihen, että varapuheenjohtaja Timmermans on muistuttanut useaan otteeseen, ettei REFIT-ohjelma saa johtaa EU:n säännöstön purkamiseen tai sosiaalisen suojelun, ympäristönsuojelun tai perusoikeuksien heikentämiseen (3).

2.3

Komitea katsoo, että sääntelystä koituu kustannuksia ja hallinnollisia rasitteita, jotka voivat olla raskaita tai tarpeettomia, mutta myös huomattavia etuja kansalaisille, yrityksille ja viranomaisille. Komitea muistuttaa, että järkevässä sääntelyssä on aina pyrittävä tuottamaan todellista lisäarvoa. Aina kun se vain on mahdollista, EU:n sääntelyllä on poistettava rasitusta sen sijaan, että sitä lisättäisiin.

2.4

Komitea katsoo, että sääntelyn parantamisessa on nostettava etusijalle ratkaisut, jotka soveltuvat parhaiten EU:n sisämarkkinoiden tehostamiseen. Tällaisia ovat kohdennettu yhdenmukaistaminen, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen tarkoituksenmukainen soveltaminen aloilla, joita ei ole yhdenmukaistettu, yhteissääntely, itsesääntely ja standardointi. Komitea muistuttaa tässä yhteydessä, että lainsäädännön kohdennettu ja järkevä yhdenmukaistaminen auttaa poistamaan esteitä sisämarkkinoiden toiminnalta. Kaikkien 28 jäsenvaltion lainsäädännön yhdenmukaistaminen tarjoaa EU:n yrityksille ja kansalaisille huomattavia mahdollisuuksia yksinkertaistamiseen ja sääntely- ja hallintotaakan vähentämiseen.

2.5

Komitea muistuttaa, että REFIT-ohjelman pääasiallinen tavoite on parantaa EU:n lainsäädännön laatua ja vaikuttavuutta ja luoda yksinkertaisia, ymmärrettäviä ja johdonmukaisia säännöksiä kyseenalaistamatta asetettuja strategisia tavoitteita tai heikentämättä kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden suojaa, työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua tai ympäristönsuojelua.

2.6

Komitea muistuttaa tässä yhteydessä pitävänsä tärkeänä, että kaavailtavan lainsäädännön siihen liittyvine rasitteineen tulee olla hyödyllistä ja tuoda viime kädessä aiheuttamiaan kustannuksia suurempia etuja ja että lainsäädännön tulee olla oikeasuhtaista ja tarjota riittävä oikeusvarmuus.

2.7.1

Komitea panee merkille EU:n kolmen toimielimen 13. huhtikuuta 2016 allekirjoittaman sopimuksen paremmasta lainsäädännöstä.

2.7.2

Komitea on tyytyväinen muun muassa siihen, että toimielimet tunnustavat vaikutusanalyysijärjestelmän olevan väline, joka auttaa niitä tekemään tietoon pohjautuvia päätöksiä ja joka ei korvaa poliittisia päätöksiä (4).

2.7.3

Komitea on tyytyväinen siihen, että komissio sisällyttää yhdennettyjen, tasapainoisten ja monialaisten vaikutusanalyysien piiriin vaihtoehtoisia ratkaisuja, jotka koskevat EU:n toimien puuttumisen kustannuksia ja eri vaihtoehtojen vaikutusta kilpailukykyyn mutta myös ehdotusten vaikutuksia pk-yrityksiin ja mikroyrityksiin sekä digitaalista ja alueellista ulottuvuutta (5).

2.7.4

Komitea suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio voi täydentää vaikutusanalyysiaan omasta aloitteestaan tai Euroopan parlamentin tai neuvoston pyynnöstä, mutta pitää valitettavana, että jokainen toimielin määrittelee itse arviointityönsä organisoimistavan. Komitea toivoo, että toimielimet sopivat yhteisestä vaikutusanalyysimetodologiasta, josta myös ETSK ja AK voisivat ottaa vaikutteita omien muutosehdotustensa pohjaksi.

2.7.5

Komitean mielestä vaikutustenarvioinnit on tehtävä EU:n toimielimissä. Jos kuitenkin harkitaan yksityisten konsulttien käyttämistä tietyistä syistä, komitea vaatii, että

2.8.1

Komitea katsoo, että sidosryhmien ja asiantuntijoiden kuuleminen ei saa korvata työmarkkinaosapuolten, komitean ja alueiden komitean kuulemisia, jotka pidetään tarkasti määrätyssä lainsäädäntäsyklin vaiheessa EU:n toiminnasta tehdyssä sopimuksessa asetetuissa aikarajoissa, eikä kansallisella tasolla toteuttavia kuulemismenettelyjä, joiden on perustuttava työmarkkinaosapuolten tehostettuun osallistumiseen. Komitea korostaa, että sidosryhmien asianmukainen kartoittaminen on olennaisen tärkeää edustavuuden ja laadukkaan kuulemismenettelyn varmistamiseksi, ja kehottaa komissiota hyödyntämään tässä avoimuusrekisteriä.

2.8.2

Komitea pyytää varmistamaan, että kuuleminen ei vaikuta säännölliseen kansalaisvuoropuheluun (SEUn 11 artiklan 2 kohta), kuulemisiin erityistilanteissa, kuten työmarkkinaosapuolten kuulemiseen työmarkkinaosapuolten (työnantaja- ja työntekijäjärjestöt) vuoropuhelun yhteydessä (SEUTin 154 artikla), tai Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kaltaisten neuvoa-antavien elinten kuulemiseen (SEUTin 304 artikla).

2.8.3

Komitea korostaa, että sidosryhmien kartoittamisessa tulee varmistaa asianmukainen maantieteellinen ja kohderyhmittäinen jako siten että erityistä huomiota kiinnitetään aliedustettuina oleviin ryhmiin. Analysoitaessa kuulemisiin annettuja vastauksia on sovellettava perusteltua painotusmekanismia (6).

2.9.1

Komitea panee merkille komission laatiman REFIT-ohjelman yleiset tavoitteet ja viittaa muun muassa lausuntoihinsa (7), joissa käsitellään sääntelyn parantamista koskevaa ohjelmaa ja järkevää sääntelyä. Komitean mukaan järkevä sääntely ei vapauta noudattamasta kansalaisten, kuluttajien ja työntekijöiden suojelua koskevaa sääntelyä, naisten ja miesten tasa-arvovaatimuksia tai ympäristövaatimuksia eikä se saa vaikuttaa siten, ettei sääntelyä voitaisi parantaa. Järkevässä lainsäädännössä tulee myös kunnioittaa sisämarkkinoiden sosiaalista ulottuvuutta sellaisena kuin se on perussopimuksissa määritelty, erityisesti kun on kyse eurooppalaisen työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun kautta neuvoteltujen sopimusten käytännön täytäntöönpanosta.

2.9.2

Komitea panee merkille, että komissio pyrkii kehittämään prosessia ja täytäntöönpanon optimaaliseen seurantaan tarkoitettujen välineiden laatua.

2.9.3

Komitea pyytää komissiota sisällyttämään tulostauluunsa vuotuisen arvioinnin REFIT-ohjelman toimenpiteiden pääasiallisista kustannuksista sekä määrällisistä ja laadullisista hyödyistä, joita ovat muun muassa vaikutukset työllisyystasoon ja työllisyyden laatuun, sosiaaliseen suojeluun ja ympäristönsuojeluun sekä kuluttajansuojaan.

2.9.4

Komitea korostaa, että parempi sääntely ei voi eikä saa korvata poliittisia päätöksiä.

2.10.1

Komitea panee merkille äskettäin perustetun REFIT-foorumin, johon se itsekin osallistuu ja jonka tehtävänä on analysoida ehdotuksia, jotka on annettu tarpeettoman hallinto- ja sääntelytaakan vähentämiseksi ja unionin lainsäädännön soveltamisen helpottamiseksi jäsenvaltioissa. Komitea toteaa, että alat, jotka kuuluvat sosiaalisen vuoropuhelun ja työmarkkinaosapuolten toimivallan piiriin, on jätetty foorumin tehtävänannon ulkopuolelle.

2.10.2

Komitea huomauttaa kuitenkin, että foorumin tulee

2.10.3

Komitea odottaa myös, että

2.10.4

Komitea pyytää kiinnittämään huomiota siihen, että foorumin suuri osallistujajoukko, osallistujien hyvin erilainen luonne (jäsenvaltioita, työmarkkinaosapuolia, kansalaisjärjestöjä, kansalaisyhteiskunnan jäseniä), esityslistalla olevien aiheiden erittäin laaja kirjo ja kokousten harva tahti eivät ole omiaan saamaan aikaan syvällistä keskustelua foorumissa käsiteltävistä ehdotuksista.

2.11.1

Komitea korostaa, että sillä on vain yksi paikka ja se osallistuu työskentelyyn kolmen ryhmän vuorotteluperiaatteella, vaikka se on perussopimuksilla perustettu EU:n elin, joka edustaa EU:n monimuotoisuutta.

2.11.2

Komitea katsookin, että kahden lisäpaikan saaminen mahdollistaisi komitean kolmikantaluonteen ja sen tehtävänannon kunnioittamisen ja kansalaisyhteiskunnan edustamisen asianmukaisesti.

2.11.3

Komitea toteaa, ettei mikroyrityksillä ja pienillä ja keskisuurilla yrityksillä ole yleiseurooppalaista edustusta foorumin sidosryhmien parissa, ja pyytää, että tilanne korjataan mahdollisimman pian.

2.12.1

Komitea kehottaa komissiota

3.1.1

Komitea muistuttaa, että sitä tulee pitää täysivaltaisena institutionaalisena kumppanina eikä yhtenä moninaisia, erilaisia ja vastakkaisia etuja edustavien sidosryhmien alaluokkana.

3.1.2

Komitea muistuttaa, että sillä on suorat yhteydet ruohonjuuritasoon ja käytettävissään laaja kansallisten organisaatioiden verkosto sekä jäsentensä asiantuntemus, joten se on hyvässä asemassa osallistumaan merkittävällä panoksella vaikutustenarviointityöhön.

3.1.3

Komitea korostaa, että arviointitoiminta on luonteeltaan sellaista, että se tiivistää komitean suhteita kansalaisyhteiskunnan organisaatioihin ja vahvistaa sen roolia siltana toimielinten ja kansalaisyhteiskunnan edustajien välillä.

3.1.4

ETSK täsmentää, että arvioinnin tulokset ilmaistaan poliittisina suosituksina, joissa tuodaan esiin tarkasteltavan toimintapolitiikan pääasialliset vaikutukset kansalaisyhteiskuntaan ja ehdotetaan parasta toimintatapaa tulevaisuutta varten.

3.1.5

Komitea korostaa, että sen tulee panostaa erityisesti jälki- ja laatuarviointeihin, joissa pystytään kartoittamaan EU:n säädöksen tai poliittisen linjauksen vaikutus ja välittämään eurooppalaisten talouselämän osapuolten ja työmarkkinaosapuolten kokemukset ja tuntemukset.

3.1.6

Komitea katsoo, että komission ja parlamentin tekemien jälkiarviointien, joihin komitea antaa oman panoksensa, tulisi pohjustaa lainsäädännön muutoksia tai uusia säädöksiä, joista pyydetään komitean lausuntoa.

3.1.7

Komitea on tyytyväinen päästessään näin osallistumaan täysivaltaisesti lainsäädäntöprosessiin ja moninkertaistaessaan mahdollisuutensa vaikuttaa unionin tulevien poliittisten strategioiden määrittelyyn.

3.2.1

Kun jäsenvaltiot saattavat direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöä, ne lisäävät joskus osia, jotka eivät liity mitenkään asianomaiseen unionin lainsäädäntöön. Komitea katsoo, että nämä lisäykset olisi tuotava selvästi esiin täytäntöönpanosäädöksessä tai -säädöksissä tai niihin liittyvissä asiakirjoissa (8). Komitea katsoo, että sen ei tule käyttää ilmaisua ”ylisääntely” (gold-plating), sillä se leimaa tietyt kansalliset käytännöt eikä mahdollista eriytettyä ja joustavaa lähestymistapaa.

3.2.2

Komitea katsoo, että kun on kyse vähimmäistason yhdenmukaistamisesta, jäsenvaltioilla tulee säilyä mahdollisuus säätää omassa lainsäädännössään säännöksiä, joiden tavoitteena on työllisyyden edistäminen, elin- ja työolojen kohentaminen, riittävä sosiaalinen suojeleminen, korkea ja kestävä työllisyystaso ja syrjäytymisen torjunta (9), pk-yritysten tukeminen ja kehittäminen sekä ihmisten terveyden korkeatasoinen suojelu ja korkea kuluttajansuojan taso (10) sekä korkea ympäristönsuojelun taso (11), luomatta kuitenkaan tarpeettomia sääntely- ja hallintoesteitä, ja että on siksi tärkeää käyttää mieluummin asetuksia kuin direktiivejä aina kun se on mahdollista.

3.2.3

Komitea katsoo, että pyrkimys mahdollisimman pitkälle menevään yhdenmukaistamiseen säädösehdotuksissa johtaa usein moninaisiin poikkeuksiin, joiden tuloksena luodaan uusia sisämarkkinaesteitä ja annetaan niille oikeutus.

3.2.4

Komitea katsoo, että sillä voi olla hyödyllinen rooli lainsäätäjien ja EU:n lainsäädännön käyttäjien välisenä yhteystahona ja se voi tuoda oman erityisen panoksensa Euroopan parlamentin valiokunta-aloitteiseen mietintöön EU:n lainsäädännön täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa koskevasta vuosikertomuksesta keskittymällä lisäyksiin, joita jäsenvaltiot ovat tehneet saattaessaan säädöksiä osaksi kansallista lainsäädäntöään. Komitea katsoo, että tässä suhteessa yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmän selvitys ”Palveludirektiivin toiminta rakennusalalla” (12) ja seurantaryhmän selvitys nuorten työttömyydestä (13) ovat kaksi esimerkkiä selvityksistä, jotka saattavat osoittautua metodologisesti hyödyllisiksi.

3.3.1

Komitea toivoo, että REFIT-ohjelma olisi kaksisuuntainen prosessi eli että siinä ei lähtökohtaisesti rajattaisi suuntaa, johon sääntelyä halutaan ohjata (säädöksen lisääminen, täydentäminen, muuttaminen tai kumoaminen).

3.3.2

Komitea on samaa mieltä siitä, että komission tulee jatkuvasti seuloa ja arvioida uudelleen EU:n säännöstöä muun muassa tarkastelemalla EU:n säädösten ja muiden toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta ja lisäarvoa.

3.3.3

Komitea katsoo, että vaikutusanalyysien yhdennetty ja kattava luonne on perustavan tärkeä ja että komissio ei saa keskittyä ainoastaan kilpailukykyulottuvuuteen. Komitean mielestä on tärkeää ottaa asianmukaisesti huomioon EU:n toiminnan lisäarvo ja tarkastella kustannus-hyöty-analyysissa kaikkia näkökohtia, myös toimien puuttumisesta aiheutuvia kustannuksia.

3.3.4.1

Komitea katsoo, että vaikutusanalyysissa käytettävien kriteerien moninkertaistuminen ei saa johtaa siihen, että komissio ei tee mitään tai hylkää aloitteen siksi, että yksi tai useampia kriteerejä jää täyttymättä. Komitean mielestä komission tulee painottaa kriteerejä keskenään. Komitea katsoo, että kriteerien moninkertaistuminen ei saa myöskään johtaa päätöksentekoprosessin byrokratisoitumiseen ja lainsäädäntöaloitteista pidättäytymiseen.

3.3.4.2

Komitea kiinnittää erityistä huomiota periaatteeseen ”pk-yritykset ensin” (Think Small First) ja pk-yritystestiin etenkin lausunnossaan Small Business Act –aloitteesta (14), mutta katsoo, ettei mikroyrityksille tule myöntää yleispoikkeuksia vaan että olisi tarkoituksenmukaisempaa soveltaa säädösehdotuksissa tapauskohtaista lähestymistapaa, joka perustuisi huolelliseen vaikutusanalyysiin.

3.3.4.3

Komitea on samaa mieltä siitä, että komission ehdotuksiin tulee liittää huolellinen vaikutusanalyysi, joka perustuu vahvaan näyttöön, mutta korostaa, että on unionin lainsäätäjän tehtävä käyttää harkintavaltaansa ja varmistaa tasapaino toisaalta terveyden ja ympäristön suojelun ja kuluttajansuojan ja toisaalta toimijoiden taloudellisten etujen välillä pyrittäessä perussopimuksissa asetettuun tavoitteeseen, joka on korkeatasoisen terveyden ja ympäristön suojelun tason varmistaminen (15).

3.3.4.4

Komitea täsmentää, että arviointi voi koskea myös sääntely- ja hallintotaakan määrää, kunhan

3.3.4.5

Komitea ei voisi suostua hankkeeseen, jossa asetetaan kohdennetut määrälliset EU:n säännöstön vähentämistavoitteet arvioimatta ensin kaikkia seurauksia, joita tästä aiheutuu sosiaaliselle suojelulle ja ympäristönsuojelulle sekä kuluttajansuojalle.

3.3.4.6

Kumulatiivisten kustannusten arvioinnista komitea toteaa, että komission on unionin säädöksen ennakko- tai jälkiarviointia tehdessään otettava huomioon se, että nämä uudet kustannukset lisätään entisiin vaatimustenmukaisuus- ja täytäntöönpanokustannuksiin. Komitea myöntää, että kumulatiivisten kustannusten arvioinneissa keskitytään laskemaan tietyn alan lainsäädännöstä aiheutuvia rahoituskustannuksia, mutta täsmentää, ettei arvioinnin perusteella voida vapauttaa tiettyä alaa osittain tai kokonaan.

3.3.5.1

Komitea on huolissaan siitä, että keskustelun painopiste siirtyy yhä enemmän prosessin alkuun ennen kuin lainsäätäjät ja työmarkkinaosapuolet ovat käsitelleet asiaa, sillä nämä uhkaavat näin jäädä ulkopuolelle keskustelusta, joka on käyty ilman niitä.

3.3.6.1

Komitea arvioi, että jälkiarviointi on vähintään yhtä tärkeää kuin ennakkoarviointi, ja pyytää komissiota esittämään metodologisen oppaan kestävän kehityksen kriteereistä tällä alalla.

3.3.6.2

Komitea kannattaa huolellisempaa EU:n sääntelyn vaikutusten jälkiarviointia EU:n poliittisen syklin puitteissa ja huomion kiinnittämistä etenkin odotettuihin kasvu- ja työllisyysvaikutuksiin, jotka on esitetty alkuperäiseen säädösehdotukseen liittyvässä vaikutusanalyysissa.

3.3.6.3

Komitea katsoo, että jälkiarvioinnit olisi tehtävä monialaisesti kohtuullisen ajan kuluttua määräajasta, johon mennessä jäsenvaltioiden on pitänyt saattaa säädös osaksi kansallista lainsäädäntöä.

3.3.6.4

Komitea katsoo, että jälkiarvioinnit ovat tärkeitä analyysivälineitä ja että arviointien päätelmiä voidaan käyttää suoraan pohjana mahdolliselle vaikutustenarvioinnille, joka edeltää säädöksen tarkistamista.

19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/54

Esittelijä:

Kathleen WALKER SHAW

1.1

Työn ja työsuhteiden luonne kehittyy nopeasti. EU:n haasteena on kannustaa innovointiin, teknologian kehittämiseen ja luovuuteen, jotta voidaan edistää ja tuottaa myönteisiä tuloksia kestävällä pohjalla olevaa ja kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta varten. On arvioitava näiden kehityskulkujen vaikutusta työmarkkinoihin ja normeihin, talouteen, vero- ja sosiaaliturvajärjestelmiin sekä toimeentuloon riittävään palkkaan. Suurimpia haasteita ovat yhdenvertaisten mahdollisuuksien ja oikeudenmukaisen digitaalitalouden luominen työntekijöille ja kaikenkokoisille yrityksille ja aloille sekä digitaalisten taitojen parantaminen. EU:lla ja sen työmarkkinaosapuolilla on keskeinen rooli sen varmistamisessa, että tämä prosessi johtaa myönteiseen, oikeudenmukaiseen ja pysyvään tulokseen ja että oikeuksien ja suojan harmaisiin alueisiin puututaan.

1.2

ETSK:n mielestä on ensisijaisen tärkeää suojella EU:n sosiaaliturvajärjestelmien laatua ja rahoituksen pohjan kestävyyttä. Komitea suosittaa, että Euroopan komissio ja jäsenvaltiot tutkisivat työmarkkinaosapuolia konsultoiden parhaita käytänteitä, jotta voitaisiin luoda perusta sellaisten sosiaaliturvamallien kehittämiselle, jotka soveltuvat kattamaan joustavampia työmuotoja. Tässä yhteydessä on varmistettava kaikkien työntekijöiden, myös perinteisen sosiaalisen turvaverkon ulkopuolelle jäävien itsenäisten ammatinharjoittajien, asianmukaisella tasolla oleva sosiaaliturva. Asia olisi otettava huomioon kehitettäessä EU:n sosiaalisten oikeuksien pilaria. On tervetullutta, että ETSK käsittelee tätä asiaa erillisessä lausunnossa.

1.3

ETSK suosittaa, että tutkitaan tarkemmin näiden kehityskulkujen vaikutusta osaamiseen sekä arvioidaan työntekijöiden ulottuvilla näissä uusissa työsuhteissa olevia mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen sekä uudelleen- ja täydennyskoulutukseen, jotta vältetään se, että nämä innovaatiot alentavat osaamista tai heikentävät pätevyyksiä, ja jotta varmistetaan paremmat työllisyysmahdollisuudet. EU:n on asetettava prioriteetiksi digitaalisten taitojen edistäminen ja parantaminen.

1.4

ETSK katsoo, että EU:n tasolla tarvitaan enemmän tietoa ja analyyseja joukkotyön laajuudesta, joukkoistamista hyödyntäville yrityksille työtä tekevien ominaispiirteistä, uusista työn muodoista, kuten nollatunti- ja tilaussopimukset, sekä uusista ammateista, yksityisoikeudellisista sopimuksista, ”alustatalouden” koosta sekä aloista, missä se toimii, ja sen maantieteellisestä jakautumisesta eri puolilla EU:ta. Tämä auttaa arvioimaan yritysten ja työntekijöiden tarpeita silloin, kun käytetään tällaisia työnteon muotoja.

1.5

Tilastoja näistä kehityskuluista on laadittava rutiininomaisemmin eurooppalaisten työvoimatutkimusten avulla, ja työmarkkinaraporteissa on kartoitettava parhaita käytänteitä siellä, missä niitä on olemassa. Näin voidaan seurata työnteon ja työsuhteiden uusien muotojen vaikutusta työmarkkinoihin ja talouteen sekä arvioida niiden panosta kestäväpohjaisten laadukkaiden työpaikkojen ja kasvun luomiseen. Näin saatua tietoa voidaan hyödyntää EU:n työllisyyspolitiikan, myös eurooppalaisen ohjausjakson ja Eurooppa 2020 -strategian, kehittämisessä. Tällaista tutkimusta olisi rahoitettava Horisontti 2020 -puiteohjelmasta ja muista asianomaisista EU:n rahoitusvälineistä.

1.6

Pitkittäistutkimuksiin perustuvia tietoja tarvitaan myös siihen, että selvitetään uusien työmuotojen elinikäisiä vaikutuksia sekä niiden vaikutusta työn kestäväpohjaisuuteen eliniän aikana (1). On myös tärkeää kartoittaa, missä määrin ne ovat sukupuolittuneita tai miten muut väestölliset muuttujat (esimerkiksi ikä, vamma, etninen alkuperä ja maahanmuuttajatausta) liittyvät niihin.

1.7

Työmarkkinoiden uusien välittäjien, esimerkiksi verkkoalustojen, oikeudellista asemaa on pikaisesti selkeytettävä, jotta ne voidaan kartoittaa virallisissa tilastoissa, jotta niiden kasvua voidaan seurata ja jotta voidaan määritellä, minkälaisia normeja, velvoitteita, vastuita ja toimintasääntöjä niiden olisi noudatettava ja minkälaisten sääntelyelinten olisi vastattava tarkastuksesta ja täytäntöönpanon valvonnasta. Samalla olisi tunnustettava, että tällaiset alustat voivat olla innovaation, työllisyysmahdollisuuksien ja talouskasvun lähde.

1.8

ETSK panee merkille, että Euroopan komissio toteuttaa parhaillaan kuulemista kirjallista ilmoittamista käsittelevästä direktiivistä (2), ja lähtee siitä, että työsuhteiden uusia muotoja käsitellään ehdotuksissa, jos Euroopan komissio päättää tarkistaa asianomaista lainsäädäntöä. Erityisen toivottavia ovat työn uusia muotoja koskevat selvennykset. Samalla on vältettävä hallintotaakan lisäämistä etenkin pk-yrityksissä. Lisäksi olisi kiinnitettävä huomiota myös siihen, että soveltamisala ulotetaan kattamaan kaikki työntekijät, että kirjalliset ilmoitukset annetaan heti ensimmäisenä päivänä ja että tuntien vähimmäismäärä ilmoitetaan nollatuntisopimusten estämiseksi.

1.9

ETSK suosittaa, että työntekijöiden, kuluttajien ja suuren yleisön suojelemiseksi ratkaistaan kysymykset, jotka liittyvät välittäjien toiminnan sääntelyyn sekä onnettomuuksia, vahinkoja ja palvelukatkoksia koskevaan vastuuseen verkkoalustojen, joukkoistamisen, taloudellisesti riippuvaisten itsenäisten ammatinharjoittajien ja muiden itsenäisen ammatinharjoittamisen uusien muotojen yhteydessä. On tarpeen selventää työterveyttä ja -turvallisuutta käsittelevien nykyisten EU:n säännösten sovellettavuutta näiden uusien työnteon muotojen yhteydessä sekä menettelyjä näiden säännösten rikkomisten käsittelemiseksi, tarkastusvastuuta sekä velvoitetta työntekijöitä ja kuluttajia koskevasta sekä yleisestä vastuuvakuutuksesta.

1.10

Työsuojeluviranomaisille olisi annettava tehtäväksi kansallisten käytäntöjen mukaisesti niiden vastuualaan kuuluvien työmuotojen kattaminen, ja tarkastajille olisi annettava asianmukaiset resurssit sekä asianmukainen pätevyys ja koulutus. Kumppanuuksien luominen ammattijärjestöjen, kuluttajajärjestöjen tai muiden etujärjestöjen kanssa voisi olla avuksi pyrittäessä vastaamaan kansalaisten huoliin ja varmistamaan oikeussuojakeinot. Parhaiden käytänteiden vaihtaminen on tärkeä osa tätä prosessia.

1.11

Olisi myös analysoitava vaikutusta työehtosopimusten kattavuuteen asianomaisilla aloilla, sillä monet työntekijät saattavat jäädä työehtosopimusneuvottelujen rakenteiden ja ammattijärjestöjen edustuksen ulkopuolelle. ETSK on huolissaan siitä, että kun työntekijöitä pidetään itsenäisinä ammatinharjoittajina, heidän oikeutensa yhdistymisvapauteen voidaan kyseenalaistaa, jos heidän liittonsa voidaan katsoa muodostavan kartellin, jolloin vaarana on, että ne ovat ristiriidassa kilpailunvastaisia toimia koskevien EU:n sääntöjen kanssa. Näihin huolestuttaviin seikkoihin, jotka saattavat vaarantaa tämän perusoikeuden, on puututtava ja asia on korjattava. Tarvitaan ohjausta kilpailusääntöjen soveltamisessa itsenäisiin ammatinharjoittajiin, jotka ovat työntekijän kaltaisessa asemassa. Tässä yhteydessä ILO:n määrittelemän ”työntekijän” käsitteen käyttäminen kapeamman ”palkansaajan” määritelmän sijaan voisi auttaa ymmärtämään paremmin, miten työhön liittyviä perusperiaatteita ja -oikeuksia sovelletaan (3). EU:n kilpailusääntöjen ei tulisi estää näiden perusoikeuksien harjoittamista.

1.12

ETSK kehottaa tutkimaan joukkoistamista hyödyntäville yrityksille työtä tekevien ja muiden työn ja työsuhteen uusien muotojen sopimuksellista asemaa sekä välittäjien velvoitteita. Tässä yhteydessä on otettava huomioon kyseisten työntekijöiden mahdollisuudet neuvotella palkasta, työtunneista ja -olosuhteista, lomista, eläkkeistä, äitiyteen liittyvistä oikeuksista, työnantajan sairausvakuutusmaksuista ja muista työntekijöiden oikeuksista ja määritellä ne sekä suojata tuotetun henkisen omaisuuden omistajuus. Tarvitaan myös suuntaviivoja työsuhteen laatuun liittyvien mahdollisten harmaiden alueiden selkiyttämiseksi verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyen.

1.13

ETSK suosittaa, että Euroopan komissio, OECD ja ILO tekevät yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa, jotta laaditaan asianmukaiset määräykset ihmisarvoisista työoloista ja verkkotyötä tekevien sekä muissa uudenlaisissa työsuhteissa työskentelevien suojelusta. ETSK uskoo, että EU-tason lähestymistapa olisi hyödyllinen, ja toteaa samalla, että suurin osa toimista tulee toteuttaa valtiollisella, alakohtaisella ja työpaikkakohtaisella tasolla.

1.14

Kuten Euroopan työmarkkinaosapuolet ovat huomauttaneet, on tärkeää, että Euroopan komissio suunnittelee työllisyyspoliittisen ohjelmansa siten, että tuetaan talouden ja työmarkkinoiden digitaalista muutosta. Samalla tulisi pyrkiä maksimoimaan laadukkaat työllistymismahdollisuudet, joita voi syntyä talouden digitalisoinnista. Työmarkkinapolitiikoissa tulisi myös pyrkiä siihen, että suojellaan niitä, joihin digitalisointi vaikuttaa, sekä kehitetään heidän osaamistaan tai uudelleenkoulutetaan heitä. ETSK suosittaa, että tässä yhteydessä toteutetaan todelliset oikeudet sekä tehokas suojelun, seurannan ja täytäntöönpanon valvonta, jotta vältetään tuloerojen kasvaminen ja käytettävissä olevien tulojen vähentyminen ja varmistetaan kestävällä pohjalla olevat mahdollisuudet talouskasvuun kaikkialla EU:ssa.

1.15

ETSK ehdottaa, että Euroopan komissio tutkii tapoja, joilla eurooppalaisten alustojen kehittämistä voitaisiin edistää siten, että luotu arvo säilyisi paikallistalouksissa. Tässä yhteydessä voitaisiin tukeutua vastavuoroisuuden ja yhteistyön rikkaaseen eurooppalaiseen perinteeseen työmarkkinoiden koordinoinnissa, joka toteutetaan usein yhteisötasolla ja jossa ammattijärjestöt, paikalliset työnantajat ja itsenäisten ammatinharjoittajien valtakunnalliset järjestöt tekevät aktiivista yhteistyötä. Olisi tärkeää harkita toimia, joilla autetaan yrityksiä luomaan kestäväpohjaisia ja laadukkaita työpaikkoja tarjoamalla tukea alun ”käynnistysvaiheen” yli ”laajentumisvaiheeseen” asti, sillä tässä vaiheessa monilla uusilla yrityksillä ei ole nykyisin mahdollisuutta saada rahoitusta.

2.1

Nopea teknologinen kehitys yhdistettynä muuhun taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen on lisännyt työn ja työsuhteiden uusia muotoja, jotka muuttavat työmarkkinoiden maisemaa ja monimutkaistavat sitä entisestään. Innovointi ja luovuus ovat tärkeitä edistettäessä kestäväpohjaista ja kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta. On tärkeää saavuttaa tasapaino näiden uusien kehityskulkujen taloudellisten ja sosiaalisten etujen edistämisen sekä työntekijöille, kuluttajille ja yrityksille taattavan tarvittavan suojan välillä. Samalla tulee välttää niiden väärinkäyttöä keinona kiertää oikeudenmukaisia työelämän käytänteitä.

2.2

Uusilla työmuodoilla on potentiaalia luoda työmahdollisuuksia ja tehdä työmarkkinoiden toiminnasta kitkattomampaa, sillä ne lisäävät sekä työntekijöiden että työnantajien joustavuutta, työntekijöiden autonomiaa ja työpaikkojen sopeutumiskykyä, edistävät osaamisen kehittämistä ja antavat enemmän liikkumavaraa työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiselle. Samaan aikaan on tärkeää edistää mahdollisuuksien mukaan laadukkaita työpaikkoja, työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua ja työehtosopimusneuvottelujen rakenteita sekä poistaa epäselvyydet, jotka liittyvät työantajien ja työntekijöiden oikeuksiin ja velvoitteisiin, työntekijöiden työsuhteen laatuun, vastuukysymyksiin onnettomuuksien, vakuutuksen ja ammatillisen vastuun varalta sekä verotuksen, sosiaaliturvan ja muiden sääntöjen soveltamiseen. On tehtävä kattava arvio nykyisten työmarkkinoiden ja sosiaaliturvajärjestelmien kyvystä selviytyä tällaisesta kehityksestä, jotta vältetään tuloerojen kasvu sekä varmistetaan kansalaisille kohtuullinen ja luotettava toimeentulo sekä työ- ja perhe-elämän välinen tasapaino.

2.3

ETSK on tarkastellut näihin uusiin suuntauksiin liittyviä kysymyksiä useissa lausunnoissaan (4), jotka ovat olleet hyödyllisenä perustana käsillä olevan valmistelevan lausunnon laatimisessa. Alankomaissa ja Slovakiassa, jotka ovat puheenjohtajavaltioina pyytäneet käsillä olevan valmistelevan lausunnon laatimista, epätyypillisten työsuhteiden osuus on lähes 60 prosenttia ensiksi mainitussa ja viimeksi mainitussa 20 prosenttia (5).

2.4

Eurofoundin (6) ja ILO:n (7) tuoreet raportit ovat auttaneet kartoittamaan siirtymistä perinteisistä työsuhteista epätyypillisempiin työsuhteisiin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. ILO toteaa, että ”käynnissä olevalla työsuhteiden muutoksella on merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Se kasvattaa työtulojen ja tuottavuuden eroa ja – – saattaa lisätä tuloeroja (8).” ILO:n mukaan (9) maissa, joista on saatavilla tietoja – jotka kattavat 84 prosenttia koko maailman työllisyydestä –, vain noin neljänneksellä (26,4 prosenttia) työntekijöistä on vakituinen työsopimus, kun taas korkean tulotason maissa yli kolmella neljästä työntekijästä on vakituinen työsopimus. Vaikka vakiomuotoisesta työllisyysmallista on tulossa vähemmän yleinen, se on edelleen tärkeä osa Euroopan työmarkkinoiden mallia. Tässä yhteydessä korostuu valtiovallan, EU:n toimielinten ja työmarkkinaosapuolten merkitys työsuhteiden uusien muotojen kartoittamisessa ja määrittelyssä sekä politiikan ja lainsäädännön kehittämisessä ja mukauttamisessa, jotta muutosta voidaan hallita ja jotta voidaan varmistaa myönteiset tulokset, jotka takaavat suotuisan politiikka- ja sääntely-ympäristön yritysten ja kaikenlaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden etujen suojelemiseksi.

3.1

Erilaiset työn käytännöt ovat lisääntyneet Euroopan talouksissa. Tämä haastaa perinteisen täysipäiväisen vakinaisen työn, johon liittyvät määritellyt työajat, sovitut oikeudet ja edut sekä täysimääräinen osallistuminen kansallisiin sosiaalisen suojelun järjestelmiin. Toisaalta ne voivat luoda uusia työpaikkoja ja innovatiivisia tapoja tehdä työtä, ja on tärkeää varmistaa näiden työpaikkojen laatu uusien liiketoimintamallien mukaisesti. Eräät näistä työmuodoista liittyvät globalisaatioon, digitalisointiin ja tuotantotapojen muutokseen, kuten aiemmin yrityksen sisällä tehdyn työn ulkoistaminen, eräät puolestaan yritysten uusiin käytänteisiin ja eräät kokonaan uusiin työn malleihin.

3.2

Työn uudet muodot voivat avata ihmisille uusia mahdollisuuksia ryhtyä yrittäjiksi ja alkaa harjoittaa ammatteja, jotka eivät aiemmin ole olleet heidän ulottuvillaan, tai siirtyä pois pimeän työn harmaasta taloudesta. Yrittäjyysmotivaatiota koskevat mittaukset osoittavat, että yritys perustetaan useammin myönteisistä syistä (esim. hyvän idean hyödyntämiseksi) kuin kielteisistä syistä (esim. siksi, ettei ole muita työllistymisvaihtoehtoja) (10).

3.3

Uusia työsuhteita ovat nollatunti-, kutsutyö- (on-call) tai fly-time only -sopimukset, minityöpaikat, itsenäinen työ usealle työnantajalle (portfolio work), arvoseteliin perustuva työ, yksityisoikeudelliset sopimukset ja työn jakaminen. Näihin liittyy joukko sopimusmuotoja, joissa työ järjestetään välittäjien kautta. Näitä ovat ”sateenvarjoyritykset”, itsenäisiä ammatinharjoittajia välittävät vuokrayritykset, usean työnantajan jakamia työntekijöitä välittävät vuokrayritykset tai verkossa toimivat joukkoistamisalustat. Monissa näistä työmuodoista työntekijöitä kutsutaan itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi, osakkaiksi, tehtävänsuorittajiksi, kumppaneiksi tai muilla nimikkeillä, jotka toisinaan hämärtävät heidän työsuhteensa laadun. Vaikka tällaista työtä pidetään usein itsenäisenä ammatinharjoittamisena, osa tällaisesta työstä ei täytä kriteereitä, jotka yhdistetään varsinaiseen itsenäiseen ammatinharjoittamiseen, kuten mahdollisuus määritellä tehtävät ja palkkataso sekä omistaa oikeudet tuotettuun henkiseen omaisuuteen. Eräillä aloilla, kuten matkailussa, ravintola-alalla ja maataloudessa, jaksoittainen, satunnainen tai kausittainen työ on tavallista ja sekä työnantajalta että työntekijältä vaaditaan tiettyä joustavuutta. Riippumatta siitä, onko työ hankittu toimiston kautta vai itsenäisesti, tällaisten sopimusten sääntely on tarpeen, jotta voidaan välttää pimeän työn vitsausta.

3.4

On tärkeää tehdä ero varsinaisen yrittäjyyden, itsenäisten ammatinharjoittajien ja riippuvuussuhteessa tehtävien uusien itsenäisen ammatinharjoittamisen muotojen välillä sekä varmistaa työn laatu. Myös niiden työntekijöiden kohdalla, joilla on virallinen työsopimus, tehtäväperusteiseen arviointiin ja projektityöhön liittyvä työn organisoinnin kehitys muuttaa perinteisiä työaikoja, mikä vaikuttaa elämänrytmiin ja toimeentuloturvaan. Työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ja keskitetyn sopimisen avulla on monissa työpaikoissa, kuten puhelinpalvelukeskuksissa, onnistuttu poistamaan harmaita alueita ja parantamaan työoloja.

4.1

Digitalisointi voi lisätä tuottavuutta ja joustavuutta nykyisissä yrityksissä sekä tarjota perustan uusille toimialoille ja työllisyydelle. Näin se voi antaa panoksen Euroopan kasvuun ja kilpailukykyyn. Jos sitä hallinnoidaan tehokkaasti, sillä on myös merkittävä rooli kehitettäessä sosiaalista markkinataloutta, edistettäessä työ- ja yksityiselämän tasapainoa ja vähennettäessä sukupuolten epätasa-arvoa työllisyydessä ja sosiaaliturvassa. Äskettäin hyväksytty EAY:n, BusinessEuropen, CEEPin ja UEAPME:n yhteinen julkilausuma on hyödyllinen viiteasiakirja tässä yhteydessä (11).

4.2

Digitalisointi on vaikuttanut huomattavasti työn organisointiin ja työllisyyteen, mikä edellyttää poliittista lisähuomiota ja hallintaa. Se on myös muuttanut kuluttajasuhteita ja johtanut tavaroiden ja palvelujen helpompaan saatavuuteen. Kuluttajat ovat tyytyväisiä, mutta vaikutukset talouteen herättävät huolta, ja tarvitaan parannuksia tehokkaiden oikeussuojakeinojen suhteen. EU:n ja kansallisen tason aloitteellisella politiikalla on varmistettava, että digitalisoinnin mahdollisuudet hyödynnetään ja että samalla vältetään siihen liittyvät sudenkuopat (12).

4.3

Erittäin suurella osalla väestöstä on mahdollisuus käyttää internetiä eri paikoista käsin, ja periaatteessa on mahdollista olla milloin tahansa ja missä tahansa tavoitettavissa työasioissa. Tämä lisää paikasta riippumatonta työskentelyä ja rikkoo työ- ja yksityiselämän ajalliset ja paikalliset rajat. Tällainen joustavuus voi hyödyttää yrityksiä ja työntekijöitä silloin, kun molempien intressit otetaan huomioon. Tarvitaan lisäselvityksiä siitä, onko työntekijöiden yksityis- ja perhe-elämän suojelua syytä vahvistaa ja missä määrin vahvistaminen on tarpeen aikana, jolloin digitaali- ja mobiiliviestintä on läsnä kaikkialla, sekä siitä, minkälaiset toimet ovat jäsenvaltio- tai EU-tasolla asianmukaisia, jotta voidaan rajoittaa tällaista yleistä käytettävissä olemista tai saavutettavuutta (13).

4.4

Tieto- ja viestintäteknisten taitojen leviäminen sekä perusohjelmien tuntemus ja maailmanlaajuisesti käytettävät kielet ovat vahvistaneet työnantajien mahdollisuutta hyödyntää globaaleja työmarkkinoita työn ulkoistamiseksi. Tämä luo Euroopan kansalaisille mahdollisuuksia työskennellä globaaleille asiakkaille sijainnista riippumatta, mutta tilanne uhkaa myös aiheuttaa epätasapuolista kilpailua yrityksille ja työntekijöille, sillä näiden on kilpailtava töistä sellaisten matalapalkkamaista tulevien tarjoajien kanssa, jotka eivät ehkä noudata ILO:n työelämän perusnormeja eivätkä takaa ihmisarvoista työtä.

5.1

Teknologinen muutos voi edistää osaamisen kehittämistä mutta myös heikentää perinteisiä ammatteja harjoittavien työntekijöiden osaamista. Olisi otettava huomioon näiden kehityskulkujen vaikutus osaamiseen sekä arvioitava sitä, minkälaisia mahdollisuuksia tarvitaan ja minkälaiset mahdollisuudet ovat työntekijöille tarjolla uusissa työsuhteissa elinikäistä oppimista sekä uudelleen- ja täydennyskoulutusta varten. Yritysten on yhteistyössä ammattijärjestöjen, Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) ja eri hallintotasojen kanssa varmistettava, että osaamista kehitetään vastaamaan muuttuvan työelämän vaatimuksia. EU:n sosiaalirahaston ja muiden resurssien tehokas käyttö on ratkaisevan tärkeää vastattaessa näihin haasteisiin.

5.2

Keskeisenä haasteena on varmistaa, että ihmisillä on taidot, jotka ovat laadukkaaseen työhön etenemisen edellytys muuttuvilla työmarkkinoilla. Tämän on oltava myös EU:n uuden osaamisen ohjelman painopiste. EU:n toimielinten ja viranomaisten tulee ensisijaisesti arvioida, miten osaamista voidaan parhaiten mukauttaa, sekä edistää kaikkien digitaalisia taitoja. Työmarkkinaosapuolten on tässä yhteydessä osallistuttava aktiivisesti toimiin kaikilla tasoilla. ETSK toteaa, että EU on jo sitoutunut tähän työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua koskevassa työohjelmassa 2015–2017.

6.1

Luotettavia tilastoja näistä kehityssuuntauksista ei ole olemassa. Tarvitaan enemmän tietoa joukkotyön laajuudesta, joukkoistamista hyödyntäville yrityksille työtä tekevien ominaispiirteistä, itsenäisen ammatinharjoittamisen erilaisista muodoista, taloudellisesti riippuvaisesta itsenäisestä ammatinharjoittamisesta, näennäisestä itsenäisestä ammatinharjoittamisesta ja epävarmoista työsuhteista, ”alustatalouden” koosta sekä aloista, joilla se toimii, ja sen maantieteellisestä jakautumisesta, sekä vertailtava EU:n asemaa globaalisti.

6.2

Tilastoja tarvitaan myös, jotta voidaan seurata työsuhteiden uusien muotojen vaikutusta työmarkkinoihin, työn polarisoitumiseen, tuloihin ja talouteen sekä hyödyntää näin saatua tietoa EU:n työllisyyspolitiikassa, myös eurooppalaisessa ohjausjaksossa ja Eurooppa 2020 -strategiassa.

6.3

Pitkittäistutkimuksiin perustuvia tietoja tarvitaan myös siihen, että selvitetään uusien työmuotojen elinikäisiä vaikutuksia sekä niiden vaikutusta työn kestäväpohjaisuuteen eliniän aikana ja kartoitetaan, missä määrin ne ovat sukupuolittuneita tai miten muut väestölliset muuttujat (esimerkiksi ikä, vamma, etninen alkuperä ja maahanmuuttajatausta) liittyvät niihin. Olisi myös analysoitava vaikutusta työehtosopimusten kattavuuteen asianomaisilla aloilla, sillä monet työntekijät saattavat vastoin toiveitaan jäädä työehtosopimusneuvottelujen rakenteiden ja ammattijärjestöjen edustuksen ulkopuolelle.

6.4

Tällaista tutkimusta olisi rahoitettava Horisontti 2020 -puiteohjelmasta ja EU:n muista asianomaisista rahoitusvälineistä.

7.1

Uudet työmuodot kehittyvät niin nopeasti, että sopimussuhteiden kehitys ei pysy perässä, minkä vuoksi on puututtava niiden oikeudelliseen asemaan. Työmarkkinoiden välittäjien ja verkkoalustojen asemaa on pikaisesti selkeytettävä, jotta ne voidaan kartoittaa virallisissa tilastoissa, jotta niiden kasvua voidaan seurata ja jotta voidaan todeta, minkälaisia normeja, velvoitteita, vastuita ja toimintasääntöjä niiden olisi noudatettava ja minkälaisten sääntelyelinten olisi vastattava tarkastuksesta ja täytäntöönpanon valvonnasta. EU:ssa työntekijöistä, palkansaajista, itsenäisistä ammatinharjoittajista ja harjoittelijoista käytettävät erilaiset käsitteet ja määritelmät tekevät arvioinnista vielä hankalampaa.

7.2

ETSK panee merkille, että Euroopan komissio toteuttaa parhaillaan kuulemista kirjallista ilmoittamista käsittelevästä direktiivistä (14), ja lähtee siitä, että työsuhteiden uudet muodot sisällytetään sen soveltamisalaan.

7.3

Verkkoalustat leviävät nopeasti. Yleensä niiden vaikutukset talouteen, työllisyyteen ja innovointiin ovat myönteisiä, mutta eräissä tapauksissa niiden kehittyminen aiheuttaa monopolien muodostumisen vaaran, mikä saattaa vääristää markkinoita ja luoda epätasapuolista kilpailua. ”Jakamistaloutta” ja muita uusia työllisyyden malleja ei saisi käyttää väärin keinona välttää kohtuullisen palkan maksamista, vero- ja sosiaaliturvavelvollisuuksien täyttämistä sekä työntekijöiden muiden oikeuksien ja työehtojen varmistamista ulkoistamalla kustannukset käyttäjille ja työntekijöille ja kiertämällä perinteisille yrityksille asetettuja sääntöjä. Vaarana on, että työ tehdään muilla aloilla toimivia yrityksiä ja työntekijöitä edullisemmin ja heikennetään sovittuja normeja ja tasapuolisia toimintaedellytyksiä.

8.1

Yrityksen ulkopuolella tehtävään työhön saattaa liittyä huomattavia terveys- ja turvallisuusuhkia työntekijöille, heidän asiakkailleen ja suurelle yleisölle. Työtä voidaan tehdä julkisissa tiloissa ja yksityiskodeissa, ja sen yhteydessä voidaan käyttää vaarallisia aineita ja laitteita ilman asianmukaisia ohjeita tai suojavaatteita. Vastuu vakuutuksista, sertifioinnista ja ammatillisesta vastuusta voi olla epäselvää. Verkkotyöntekijät saattavat tehdä intensiivistä näyttöpäätetyötä epäasianmukaisessa työympäristössä ja käyttää kalusteita ja laitteita, jotka eivät vastaa ergonomisia normeja.

8.2

Vastuu turvallisuudesta ja onnettomuuksista on harmaata aluetta eräillä verkkoalustoilla, ja kysymys on ratkaistava, jotta suojellaan työntekijöitä, asiakkaita ja suurta yleisöä.

8.3

Lausuntoa varten järjestetyssä kuulemisessa (15) viitattiin muihin seikkoihin, joita on arvioitava. Näihin kuuluvat pitkästä ja sääntelemättömästä työajasta johtuva uupuminen, työn ja tulojen ennakoimattomuuteen liittyvä stressi, työn hylkäämisestä johtuva tulojen menettäminen, huonojen asiakasarvioiden saaminen ilman mahdollisuutta valittaa niistä, poissulkeminen alustalta tai sopimuksesta, huoltovelvollisuuksien hoitamiseen liittyvät haasteet selkeiden työaikojen puuttumisen vuoksi, sosiaalinen eristyneisyys sekä yhteisvaikutukset tasapainottelusta useiden töiden välillä.

8.4

On tarpeen selvittää, missä määrin työterveyttä ja -turvallisuutta koskevat nykyiset EU:n ja jäsenvaltioiden säännöt sekä menettelyt näiden sääntöjen rikkomisen käsittelemiseksi, tarkastusvastuut sekä velvoitteet työntekijöitä ja kuluttajia koskevasta sekä yleisestä vastuuvakuutuksesta suojaavat näitä uusia työmuotoja. Bilbaossa sijaitseva EU-OSHA voisi avustaa tällä alalla tehtävässä tutkimus- ja analyysityössä.

8.5

Työsuojeluviranomaisille olisi annettava tehtäväksi kansallisten käytäntöjen mukaisesti niiden vastuualaan kuuluvien työmuotojen kattaminen, ja tarkastajille olisi annettava asianmukaiset resurssit sekä asianmukainen pätevyys ja koulutus tehokkuuden varmistamiseksi. Kumppanuuksien luominen ammattijärjestöjen, kuluttajajärjestöjen tai muiden etujärjestöjen kanssa voisi olla avuksi pyrittäessä vastaamaan kansalaisten huoliin ja varmistamaan oikeussuojakeinot.

9.1

Työsuhteiden uudet muodot liittyvät laajaan ja heterogeeniseen työn kirjoon, ja ne ulottuvat aiemmin epävirallisessa taloudessa tehdystä työstä freelancetyöhön ja työhön, jota yleensä tekevät suoraan palkatut työntekijät. Työsuhteiden uudet muodot saattavat johtaa tilanteisiin, joissa erilaisissa työsuhteissa olevat työntekijät tekevät täysin samaa työtä, mikä luo eriarvoisuutta suojan, oikeuksien ja palkkauksen suhteen.

9.2

Uusien välittäjien käyttäminen työsuhteissa on johtanut eräissä tapauksissa avoimuuden puutteeseen osapuolten välissä suhteissa ja estänyt työehdoista käytäviä henkilökohtaisia neuvotteluja sekä rajoittanut työntekijöiden pääsyä työehtosopimusneuvotteluihin.

9.3

Kysymys kuuluukin, mitä osapuolta olisi pidettävä työnantajana ja miten olisi määriteltävä itsenäinen ammatinharjoittaminen. Lisäksi tarvitaan oikeudellinen määritelmä ja seuraamusjärjestelmä laitonta työvoiman tarjontaa ja vakavampia hyväksikäytön muotoja varten. Verkkoalustoilla on olemassa useita erilaisia työmalleja. On myös esimerkkejä alustoista, jotka ovat siirtyneet tarjoamaan työntekijöilleen työntekijän aseman laadun parantamiseksi ja vaihtuvuuden vähentämiseksi (16). Työntekijän asema tarjoaa väylän muihin työntekijän oikeuksiin. Kun työntekijöitä pidetään itsenäisinä ammatinharjoittajina, heidän oikeutensa yhdistymisvapauteen voidaan kyseenalaistaa, jos heidän liittonsa voidaan katsoa muodostavan kartellin, jolloin ne ovat ristiriidassa kilpailunvastaisia toimia koskevien EU:n sääntöjen kanssa. Tähän seikkaan on puututtava etenkin tilanteissa, joissa näennäisesti itsenäiset ammatinharjoittajat eivät voi itsenäisesti määritellä tehtäviään ja palkkaustaan.

9.4

ETSK kehottaa tutkimaan työsuhteen joukkoistamista hyödyntäville yrityksille työtä tekevien työsuhteen laatua ja muita työsuhteiden uusia muotoja. Tässä yhteydessä on otettava huomioon kyseisten työntekijöiden mahdollisuudet neuvotella työehdoista, palkanmaksutavoista (ja siitä, kuka määrittelee ne) sekä tuotetun henkisen omaisuuden omistajuudesta. Tutkimuksella olisi pyrittävä antamaan suuntaviivat jäsenvaltioille, jotta voidaan selventää kansallisten käytänteiden mukaisesti työntekijöiden verotuksen, sosiaaliturvan ja työsuhteen laatua sekä kyseisten alustojen velvoitteita, jotka liittyvät työaikaan, palkkaan, lomaan, eläkeoikeuksiin, äitiyteen liittyviin oikeuksiin, työnantajan sairausvakuutusmaksuihin ja muihin työntekijöiden oikeuksiin.

10.1

On selvitettävä joukkoistamista hyödyntäville yrityksille työtä tekevien ja muiden epävarmoissa tai vaihtelevissa työsuhteissa työskentelevien oikeuksia useiden eri asioiden suhteen, kuten

10.2

Euroopan komission, OECD:n ja ILO:n tulisi tehdä yhteistyötä työmarkkinaosapuolten kanssa, jotta voidaan laatia asianmukaiset määräykset ihmisarvoisista työoloista ja verkkotyötä tekevien sekä muissa uudenlaisissa työsuhteissa työskentelevien suojelusta. ETSK uskoo, että EU-tason lähestymistapa olisi hyödyllinen, ja toteaa samalla, että suurin osa toimista tulee toteuttaa valtiollisella, alakohtaisella ja työpaikkakohtaisella tasolla.

10.3

Ammattijärjestöt ja itsenäisten ammatinharjoittajien järjestöt ovat alkaneet tehdä yhteistyötä suositusten antamiseksi paremmista ratkaisuista ja sosiaalisen suojelun ja sosiaalietuuksien kattavuudesta.

11.1

Työsuhteiden uusia muotoja ei ole rajattu matalan osaamistason ruumiilliseen työhön tai palveluammatteihin. Nollatuntisopimukset ja muunlainen ”kutsutyö” ovat leviämässä hyvin palkattuun ja korkeaa osaamistasoa edellyttävään työhön, esimerkkeinä luennoitsijat, lentäjät sekä terveysalan ja muiden julkisten palvelujen työntekijät. Vaarana on ansiomahdollisuuksien ja työllisyysturvan heikentyminen.

11.2

Koska suuri osa tieto- ja viestintätekniikka- ja mediapohjaisesta työstä ja palveluista voidaan suorittaa missä päin maailmaa tahansa, syntyy yritysten ja työntekijöiden kannalta epätasapuolista kilpailua, sillä tällaiset työt siirretään yhä useammin matalapalkkamaihin, mikä painaa alas työehtosopimuksissa sovittuja palkkoja.

11.3

Tutkimuksissa (17) on käynyt ilmi, että digitalisointi johtaa korkeaa ammattitaitoa edellyttävien hyvin palkattujen töiden ja alhaisen osaamistason matalapalkkatöiden väliseen polarisaatioon ja että yhä epätasa-arvoisempien työmarkkinoiden uhreja ovat keskituloiset ja keskitason ammattiosaamista edellyttävien pankki-, vakuutus- ja hallinnon alan töiden työntekijät. Monien on pakko tehdä useita töitä toimeentuloon riittävän palkan saamiseksi. Osa näistä itsenäisistä ammatinharjoittajista on kuitenkin erittäin korkeasti koulutettuja ja kokeneita ammattilaisia, jotka ovat hyvin perillä markkina-asemastaan, tuntevat arvonsa ja ovat aidosti halukkaita harjoittamaan toimintaansa itsenäisesti tai ovat kiinnostuneita itsenäisestä työstä monipuolistaakseen tulovirtaansa, turvatakseen selustansa päätulolähteen menettämisen tapauksessa, saadakseen tuloa kutsumuksen kohteestaan ja kokeillakseen uutta uraa ja liiketoimintamahdollisuuksia. Molemmat vaihtoehdot ovat olemassa, ja tarvittavat oikeudet ja suojelu on taattava kaikille.

11.4

Eräät työn uudet muodot ovat syntyneet pyrkimyksestä välttää tavanomaisimmille työsuhteille ominaiset kustannukset ja velvoitteet. On olemassa vaara, että ilman todellisia oikeuksia sekä tehokasta suojelua, seurantaa ja täytäntöönpanon valvontaa monet työsuhteiden uudet muodot johtavat palkan ja työehtojen heikkenemiseen, kasvattavat tuloeroja, alentavat käytettävissä olevia tuloja, vähentävät kysyntää ja talouskasvun mahdollisuuksia EU:ssa ja johtavat pitkäaikaisiin makroekonomisiin ongelmiin. Kyseisten työntekijöiden mahdollisuudet määritellä palkkatasonsa ja työehtonsa työehtosopimuksin on keskeisen tärkeää, jotta voidaan säilyttää toimeentuloon riittävä palkka.

11.5

Palkanmaksu perustuu työn uusissa muodoissa usein tiettyjen tehtävien suorittamiseen eikä niinkään tuntipalkkaan. Kohtuullisen palkan periaate tulisi säilyttää kaikissa näissä olosuhteissa, ja huomiota tulisi kiinnittää palkan kaikkiin oleellisiin osatekijöihin, kuten suoritetun työn laatuun ja työajan korvaamiseen (18).

11.6

Koska perheiden tukeminen ja sosiaaliturvajärjestelmät vaihtelevat EU:ssa, on tärkeää arvioida työn uusien muotojen vaikutusta perheiden tukitoimien rahoitukseen ja tunnustettava, että yhden ihmisen toimeentuloon riittävä palkka ei välttämättä riitä lapsiperheen elättämiseen.

11.7

Palkkaukseen liittyviä kysymyksiä ei voida tarkastella erillään palkkojen, verotuksen, sosiaalisen suojelun ja etuusjärjestelmien välisestä ongelmallisesta rajapinnasta vähemmän selkeästi määritellyissä työsuhteissa. Selvyys siitä, kuka on työnantaja ja mikä on työntekijän asema, on ratkaisevan tärkeä.

12.1

ETSK on tietoinen jäsenvaltioiden erilaisista järjestelmistä ja katsoo, että tarvitaan tutkimusta sellaisten sosiaaliturvamallien kehittämiseksi, jotka soveltuvat kattamaan nykyistä joustavammat työmarkkinat ja turvaamaan kestäväpohjaisen ja riittävän tulotason ihmisarvoisen elämän varmistamiseksi. Tämä olisi otettava huomioon kehitettäessä EU:n sosiaalisten oikeuksien pilaria. On tervetullutta, että ETSK käsittelee tätä asiaa erillisessä lausunnossa.

12.2

Koska työmarkkinat muuttuvat joustavammiksi ja koska yhä suurempi osa työntekijöistä ei tiedä etukäteen, milloin ja missä he työskentelevät, yhteensopimattomuus kansallisten sosiaaliturvajärjestelmien kanssa lisääntyy, sillä ne perustuvat oletukseen, että voidaan tehdä selkeä ero työllisten ja työttömien välillä. Tällaiset yhteensopimattomuudet eivät hyödytä yrityksiä eivätkä työntekijöitä.

12.3

Yhä suurempi osa työvoimasta ei ehkä suorita maksuja vakiintuneisiin sosiaaliturvajärjestelmiin eikä hyödy sosiaalietuuksista, kuten työttömyys-, sairaus- ja eläke-etuuksista tai -vakuutuksesta. Työmarkkinaosapuolet ja hallitustahot keskustelevat jo tästä kysymyksestä eräissä jäsenvaltioissa, missä työmarkkinaosapuolet ovat keskeisiä toimijoita. Keskustelua on kuitenkin laajennettava kaikkialle EU:hun, ja paikallisviranomaisten, muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, järjestöjen ja palveluntarjoajien on osallistuttava siihen, jotta voidaan määritellä toteutuskelpoisia ja kestäväpohjaisia poliittisia toimia ja lainsäädäntöä ja täydentäviä toimia, joiden avulla varmistetaan, että kaikki työntekijät – myös itsenäiset ammatinharjoittajat, joukkoistamista hyödyntäville yrityksille työtä tekevät ja jakamistalouden työntekijät – kuuluvat asianmukaisella tasolla olevan sosiaaliturvan piiriin.

12.4

ETSK toteaa, että jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmien välillä on huomattavia eroja. Vaikka on selkeästi tarpeen arvioida sosiaaliturvajärjestelmien kestävyyttä talouden ja työmarkkinoiden uuden kehityksen aiheuttamiin haasteisiin vastaamiseksi, ETSK katsoo, että on tärkeää turvata vero- ja sosiaaliturvajärjestelmien tulot sekä parantaa niiden yleistä laatua, luotettavuutta, saatavuutta ja tehokkuutta koko EU:ssa. Nämä ovat nykyisin monissa jäsenvaltioissa riippuvaisia tavanomaisessa työsuhteessa olevien suuresta määrästä ja heidän suorittamistaan maksuista. Tällainen tehokkuuden väheneminen uhkaisi Euroopan sosiaalista mallia ja sosiaalista markkinataloutta, jotka perustuvat vahvaan julkiseen sitoutumiseen yleishyödyllisten palvelujen rahoittamiseen ja tuottamiseen sekä tehokkaisiin sosiaaliturvaverkkoihin.

12.5

Vero- ja sosiaaliturvajärjestelmiä on tutkittava huolellisesti, jotta voidaan varmistaa kaikkien tulomuotojen asianmukaiset veroasteet ja sosiaaliturvamaksut riippumatta siitä, syntyykö tulo perinteisesti organisoiduilla aloilla vai jakamis- tai alustataloudessa. ETSK katsoo, että näiden alustojen roolia voitaisiin selkiyttää määräyksillä ja tarvittaessa lainsäädännöllä siten, että määritellään suoja sekä työntekijöille että itsenäisille ammatinharjoittajille ja sisällytetään heidät sosiaaliturvajärjestelmään sekä lakisääteisesti että sosiaaliturvamaksujen kautta. EU:n olisi edistettävä ja koordinoitava parhaisiin käytänteisiin perustuvia jäsenvaltiotason uudistuksia.

13.1

Verkkoalustat ovat innovaatio, joka on jo taloudellista todellisuutta Euroopassa. Niistä suuri osa sijaitsee kuitenkin nykyisin EU:n ulkopuolella, mikä tarkoittaa huomattavia osuuksia jokaisesta transaktiosta EU:ssa, toisinaan 25 prosenttia arvosta, josta suurin osa siirtyy ulkomaille. Ne saattavat maksaa vain vähän tai ei lainkaan veroa tai muita maksuja koulutusta, infrastruktuuria tai julkisia palveluita varten paikkakunnilla, joilla ne toimivat Euroopassa. Jos työntekijät eivät ole aidosti itsenäisiä ammatinharjoittajia, veronmaksussa sekä eläkemaksujen ja muiden sosiaaliturvamaksujen suorittamisessa saattaa olla eroavuuksia. On arvioitava niiden vaikutusta kestäväpohjaisten työpaikkojen luomiseen ja kasvuun EU:ssa sekä niiden tässä yhteydessä antamaa panosta.

13.2

Euroopan komission olisi tutkittava tapoja, joilla eurooppalaisten alustojen kehittämisessä voitaisiin kannustaa siihen, että luotu arvo säilyisi paikallistalouksissa. Tässä yhteydessä voitaisiin tukeutua vastavuoroisuuden ja yhteistyön rikkaaseen eurooppalaiseen perinteeseen työmarkkinoiden koordinoinnissa, joka toteutetaan usein yhteisötasolla ja jossa ammattijärjestöt ja paikalliset työnantajat tekevät aktiivista yhteistyötä. Olisi tärkeää harkita toimia, joilla autetaan yrityksiä luomaan kestäväpohjaisia ja laadukkaita työpaikkoja tarjoamalla tukea alun ”käynnistysvaiheen” yli ”laajentumisvaiheeseen” asti, sillä siinä tilanteessa monien uusien yritysten on nykyisin tultava toimeen ilman tukea.

19.8.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 303/64

Esittelijä:

Mindaugas MACIULEVIČIUS

1.1

ETSK toteaa, että elintarviketuotannon ja -kulutuksen moniin taloudellisiin, ympäristöön liittyviin ja sosiaalisiin seurauksiin on puututtava nopeasti, ja kehottaa Euroopan komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan selkeän EU-strategian ja täytäntöönpanosuunnitelman, jotta voitaisiin luoda kestävä, sopeutumiskykyinen, terveellinen, oikeudenmukainen ja ilmastoystävällinen elintarvikejärjestelmä, jonka avulla edistetään kaikkien elintarvikeketjun toimijoiden yhteistyötä ja keskinäistä ymmärrystä. On varmistettava elintarvikkeisiin liittyvien poliittisten tavoitteiden ja välineiden johdonmukaisuus ja yhdentäminen (esim. maatalouden, ympäristön, terveyden, ilmaston ja työllisyyden osalta) ottaen huomioon kestävyysajattelun kolme pilaria.

1.2

On ehdottomasti siirryttävä kestävämpiin elintarvikejärjestelmiin kaikissa vaiheissa tuotannosta kulutukseen – tuottajien on tuotettava aiempaa enemmän elintarvikkeita samalla kun ympäristövaikutuksia vähennetään, ja kuluttajia on kannustettava siirtymään ravitsevaan ja terveelliseen ruokavalioon, jonka hiilijalanjälki on entistä pienempi. EU:n olisi vauhditettava pyrkimyksiään YK:n asettamien kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamiseksi, koska niillä luodaan ratkaisevan tärkeät puitteet yhteisille toimille, jotta maailman väestölle voitaisiin tuottaa ruokaa kestävyysperiaatteiden mukaisesti vuoteen 2030 mennessä.

1.3

ETSK toteaa, että mikään elintarviketuotannon järjestelmä ei kykene yksinään tuottamaan ruokaa koko maailman väestölle, mutta erilaisten tavanomaisten, innovatiivisten ja akroekologisten menetelmien yhdistelmillä voitaisiin puuttua paremmin nykyisten elintarviketuotannon järjestelmien ympäristö- ja ilmastovaikutuksiin. Etenkin täsmäviljelyn, johon liittyy tieto- ja viestintätekniikan sekä satelliittijärjestelmien kehittäminen, ja akroekologisten menetelmien yhdistelmä voisi täydentää tavanomaista maataloutta ja tarjota periaatteita ja käytäntöjä, joiden tavoitteena on vahvistaa maatalousjärjestelmien kestävyysajattelun mukaisuutta. Tällaisia käytäntöjä ovat esimerkiksi biomassan käytön lisääminen, biomassan varastoinnin ja käyttöönoton parantaminen, suotuisten maaperäolosuhteiden varmistaminen, viljelmien monipuolistaminen ja torjunta-aineiden käytön minimointi. Suljettujen maatalouden mallien edistäminen voisi johtaa maatalouden vapautumiseen fossiilisten polttoaineiden tarpeesta. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisen yhteydessä on otettu käyttöön viherryttämisen ja maatalouden ympäristö- ja ilmasto-ohjelmien kaltaisia toimenpiteitä, joita voidaan pitää askeleena oikeaan suuntaan.

1.4

Kaikkien elintarvikeketjun toimijoiden vakaa ja kohtuullinen tulotaso on välttämätön, jotta voidaan varmistaa kestävät ja tasaiset investoinnit maatalouden ympäristö- ja ilmastoystävällisiin teknologioihin.

1.5

Kaikilla elintarvikeketjun toimijoilla on yhteinen vastuu elintarvikejätteen ennaltaehkäisystä ja vähentämisestä. ETSK suhtautuu myönteisesti kiertotalouspakettiin kuuluvaan komission suunnitelmaan, jonka tavoitteena on luoda sidosryhmäfoorumi tarvittavien toimenpiteiden kartoittamiseksi sekä elintarvikejätteen ennaltaehkäisyä ja vähentämistä koskevien parhaiden käytäntöjen jakamiseksi. ETSK kehottaa komissiota tutkimaan, kuinka elintarvikkeiden käyttöön liittyvää hierarkiaa sovelletaan käytännössä eri jäsenvaltioissa, mukaan luettuina taloudelliset kannustimet, jotka voivat antaa yrityksille ristiriitaisia signaaleja. ETSK kannattaa jätehierarkian tehokasta toteuttamista ja kehottaa tarkistamaan asetusta (EY) N:o 1069/2009 siten, että ihmisravinnoksi kelpaamatonta ruokaa voitaisiin käyttää eläinten ravintona silloin, kun se on turvallista.

1.6

On edistettävä kestäviä elintarvikevaihtoehtoja parantamalla niiden saatavuutta kuluttajille. Kestävyysajattelun mukaisten elintarviketuotteiden kulutusta tulisi lisätä vahvistamalla markkinakysyntää ympäristöä säästävillä julkisilla hankinnoilla tai muilla lähestymistavoilla. ETSK kehottaa jäsenvaltioita tarkistamaan kansallisia ravitsemussuosituksia siten, että ne tukisivat kestävyysajattelua, ja kannattaa ravintotietouden sisällyttämistä koulujen opetusohjelmaan. EU:n olisi myös edistettävä alkuperämerkintöjä, sellaisten merkintöjen kehittämistä, jotka tuovat selkeästi esiin elintarvikkeiden kestävyysnäkökohdat, samoin kuin EU:n laajuisia terveellisen ruuan ja ruokavalioiden visuaalisia markkinointikampanjoja.

1.7

EU:n politiikkojen sekä tutkimus- ja innovaatio-ohjelmien samoin kuin elintarviketuottajille suunnattujen taloudellisten kannustimien olisi

1.8

Siirtyminen kestävämpiin elintarvikejärjestelmiin edellyttää kokonaisvaltaista elintarvikepolitiikkaa yhdistettynä laajapohjaiseen biotalousstrategiaan – ei vain maatalouspolitiikkaa. Kärjistyneen keskustelun sijasta tarvitaan monialaista ajattelua sekä komission pääosastojen, jäsenvaltioiden eri ministeriöiden ja instituutioiden, paikallis- ja aluehallintotahojen sekä elintarvikejärjestelmien sidosryhmien yhteistyötä, jotta voidaan vastata tässä lausunnossa esiin tuotaviin, toisiinsa liittyviin haasteisiin. ETSK toivoo, että elintarviketuotannon ja -kulutuksen keskinäinen riippuvuus tunnustetaan ja että kehitetään asianmukainen eurooppalainen lähestymistapa sekä erilaisia yksityisiä aloitteita, joiden avulla luodaan edellytykset kestävyydelle, terveydelle ja selviytymiskyvylle. Yhteisellä maatalouspolitiikalla ja yhteisellä kalastuspolitiikalla on kuitenkin myös tulevaisuudessa tärkeä rooli EU:ssa.

2.1

ETSK antaa käsillä olevan lausunnon EU:n puheenjohtajavaltion Alankomaiden pyynnöstä tuodakseen esille kansalaisyhteiskunnan kasvavan huolen elintarvikkeiden tuotannon ja kulutuksen ympäristö-, terveys-, talous- ja sosiaalisista vaikutuksista ja siihen liittyvistä haasteista maapallon enenevän väestön ruokkimiseksi maailmassa, jonka luonnonvarat ovat rajalliset. Ravinto on keskeinen osatekijä kaikissa yhteiskunnissa. Sen tuotanto riippuu luonnonvaroista ja vaikuttaa niihin. Se vaikuttaa myös kansanterveyteen, ja sillä on olennainen rooli unionin taloudessa, koska elintarviketeollisuus on työllisyyden ja BKT:n kannalta sen suurin sektori.

2.2

Elintarviketurvallisuutta ja ravitsemusta käsittelevän maailman ruokakomitean korkean tason asiantuntijaryhmä toteaa, että kestävä elintarvikejärjestelmä on ”elintarvikejärjestelmä, jonka avulla varmistetaan elintarviketurvallisuus ja ravitsemus kaikille siten, että tulevien sukupolvien elintarviketurvallisuuden ja ravitsemuksen varmistamiseen tarvittavat taloudelliset, yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät perustekijät eivät vaarannu” (1). Siirtyminen vahvempiin ja kestävämpiin elintarvikejärjestelmiin koskee näin ollen kaikkia toisiinsa liittyviä toimintoja elintarvikkeiden tuotannossa, jalostuksessa, kuljetuksessa, varastoinnissa, markkinoinnissa ja kulutuksessa. Myös maailmanlaajuisten kulutussuuntausten vaikutus elintarviketuotannon käytäntöihin ja elintarviketyyppeihin tunnustetaan.

2.3

ETSK käsittelee kestäviä elintarvikejärjestelmiä kokonaisvaltaisesti ja keskittyy pääasiassa EU:n puitteisiin, vaikka myös EU:n ulkopuoliset vaikutukset otetaan huomioon, koska EU on maailman suurin maatalous- ja elintarviketuotteiden viejä ja tuoja.

2.4

Kestäviä elintarvikejärjestelmiä käsittelevä tiedonanto oli määrä julkaista vuonna 2014, mutta se poistettiin sittemmin komission työohjelmasta. Joulukuussa 2015 julkistetussa kiertotaloutta koskevassa EU:n toimintasuunnitelmassa käsitellään eräitä näistä kysymyksistä, ja elintarvikkeiden haaskauksen vähentäminen on siinä keskeisenä painopisteenä. Tämä heijastaa EU:n ja sen jäsenvaltioiden tekemää sitoumusta ja liittyy vuoteen 2030 mennessä toteutettaviin YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, joiden mukaan elintarvikejäte puolitetaan henkeä kohti vähittäiskaupan ja kuluttajien tasolla ja elintarvikehävikkiä vähennetään tuotanto- ja toimitusketjuissa (kestävän kehityksen tavoite 12.3).

3.1

Luonnonvarojen kestävää hallintaa edistävän kansainvälisen YK:n paneelin mukaan elintarvikkeiden tuotannolla on suuremmat ympäristövaikutukset kuin millään muulla sektorilla, kun ajatellaan resurssien käyttöä maailmanlaajuisella tasolla (2). EU:ssa vaikutukset ovat kuitenkin paljon vähäisemmät. Elintarvikejärjestelmät hyödyntävät monia luonnonvaroja, joihin kuuluvat maa, maaperä, vesi ja fosfori sekä energia muun muassa typpilannoitteiden tuotantoon, jalostukseen, pakkaamiseen, kuljetukseen ja jäähdytykseen. Ei ole yllättävää, että näin ollen sillä on myös maailmanlaajuisia ympäristövaikutuksia, joihin kuuluvat biologisen monimuotoisuuden väheneminen, metsäkato, maaperän heikentyminen, veden ja ilman saastuminen sekä kasvihuonekaasupäästöt. Maatalouden biologisen monimuotoisuuden jatkuva heikkeneminen maatiloilla on edelleen vakava ongelma (3). Maailmanlaajuisesti katsoen suurinta osaa kalastusalueista hyödynnetään täysimääräisesti tai liikaa. Onkin välttämätöntä hoitaa kaikkia näitä luonnonvaroja tehokkaasti ja kestävyysperiaatteiden mukaisesti, jotta terveellisen ja kohtuuhintaisen ruuan saanti voidaan varmistaa jatkossakin.

3.2

Kolmannes kaikista maailmassa ihmisravinnoksi tuotetuista elintarvikkeista haaskataan, mikä tarkoittaa jopa 1,6 miljardia tonnia elintarvikkeita ja aiheuttaa 8 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä (4). Syömättä jäävien elintarvikkeiden tuotannosta johtuu yli 20 prosenttia biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvasta maailmanlaajuisesta paineesta ja siihen käytetään lähes 30 prosenttia maailman kaikesta maatalousmaasta.

3.3

EU:ssa haaskataan vuosittain noin 100 miljoonaa tonnia elintarvikkeita  (5), ja on ennustettu, että ilman ehkäiseviä toimia tämä määrä kasvaa 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Ruokahävikkiä syntyy Euroopassa kaikkialla toimitusketjussa, ja kotitalouksissa siitä syntyy arviolta 46 prosenttia (6). On huomattava, että vähittäiskauppa ja valmistusteollisuus ovat ryhtyneet viime vuosina merkittäviin toimiin elintarvikejätteen syntymisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Tuotannon vahvistaminen ja toimitusketjun kestävyyden parantaminen edellyttää merkittäviä toimia jätteen vähentämiseksi.

3.4

Elintarvikehävikistä ja elintarvikejätteen syntymisestä maatilojen tasolla tiedetään tällä hetkellä hyvin vähän (7). Elintarvikehävikki voi johtua esimerkiksi joidenkin maatilojen vanhanaikaisista menetelmistä, tilausten peruutuksista ja hyödykkeiden hinnan heilahtelusta ja se johtaa satojen kyntämiseen peltoon silloin, kun ei ole taloudellisesti kannattavaa korjata satoa (ainakin tällä on myönteinen vaikutus ympäristöön, koska se edistää maaperän orgaanisen aineksen paranemista) tai sellaisten elintarvikkeiden hylkäämiseen ja kompostointiin, joita ei voida myydä uudelleen. Toinen merkittävä haaste, johon törmätään yhä useammin, ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset sääolosuhteisiin sekä mahdolliset tautiepidemiat. Kun otetaan huomioon tällaiset vaikutukset, on paljon sellaista, mikä voidaan laskea elintarvikejätteeseen kuuluvaksi vuosittain. Muuhun maailmaan verrattuna EU on puuttunut tähän ongelmaan hyvin aktiivisesti, ja näin ollen sen tulisikin tukea hyvien käytäntöjen ja tietämyksen levittämistä.

3.5

Elintarvikejärjestelmät ovat yksi ilmastonmuutoksen syistä, mutta ilmastonmuutos vaikuttaa myös merkittävästi niihin (8). Ilmastonmuutos vaikuttaa tärkeiden luonnonvarojen (vesi, maaperä) saatavuuteen ja johtaa eräillä alueilla merkittäviin muutoksiin elintarvike- ja teollisuustuotannon olosuhteissa (9). Äärimmäiset ilmasto-olosuhteet, kuten tulvat, kuivuus, maastopalot ja kovat tuulet sekä ilmastonmuutokseen liittyvä kasvi- ja eläintautien leviäminen, vaikuttavat jo elintarvikkeiden tuotantoon, ja tulevaisuudessa vaikutukset lisääntyvät.

3.6

Maailmassa esiintyy nykyään sekä aliravitsemusta että elintarviketuotteiden ylitarjontaa seurauksineen. Noin 795 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä, kun taas ylipainoisten ja hyvin lihavien määrä on maailmassa yli 1,4 miljardia, mikä tarkoittaa yli 30 prosenttia koko aikuisväestöstä. Samalla ylipainoon liittyvät terveysongelmat lisääntyvät nopeasti sekä kehitys- että kehittyneissä maissa (10). Nämä lukemat ovat osoitus syvästä epätasapainosta elintarvikkeiden tuotannossa, jakelussa ja kulutuksessa. Väestönkasvu ja ennustettu maailmanlaajuinen lihankulutuksen kasvu 82 prosentilla vuoteen 2050 mennessä pahentavat kumpaakin ongelmaa (11). Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana monissa maissa kaikkialla maailmassa on tapahtunut kaupungistumista ja talouskasvua, ja samalla on tapahtunut muutoksia ravitsemuksessa, mikä on muuttanut elintarvikkeiden tuotantoa ja kulutusta. Ravintotottumuksissa ollaan maailmanlaajuisesti siirtymässä yhä enemmän elintarvikesekoituksiin, ja lihan, maitotuotteiden, sokerin ja sokeria sisältävien juomien kulutus kasvaa (12). Samalla ihmisillä on entistä liikkumattomampi elämäntapa, joka ei edistä fyysistä aktiivisuutta.

3.7

Karjalla on huomattava merkitys elintarvikejärjestelmissä korkealaatuisen proteiinin ja muiden ravinteiden, kuten vitamiinien ja mineraalien lähteenä, ja se on välttämätön osa näitä järjestelmiä. Karjalla on myös merkittävä rooli maatilojen ja alueiden ravinnekierrossa sekä avoimen ja monipuolisen maaseudun, pysyvän nurmen ja osittain luonnontilaisten elinympäristöjen suojelussa sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Lisäksi se tarjoaa ihmisille tuloja, varoja ja elinkeinoja. Toisaalta EU:ssa on myös runsaasti maatalousmaata, joka käytännössä soveltuu ainoastaan karjan laidunmaaksi. Viimeksi kuluneina 50 vuotena lihan ja kananmunien tuotanto maailmassa on kuitenkin lisääntynyt nelinkertaisesti, ja maidontuotanto on enemmän kuin kaksinkertaistunut. Samana aikana maailman väestö kasvoi vain kaksinkertaiseksi (13). On huomattava, että kysynnän rakenne on myös muuttunut ja että lihan, maidon ja munien tuotannon lisäys liittyy tulojen nousuun, kun taas hinnat ovat pysyneet alhaisina.

3.8

Kun otetaan huomioon kasvipohjainen ihmisille tuotettu ravinto, karjalle kasvatettu kasvipohjainen rehu ja ravintona käytettävien viljelykasvien käyttö siemenviljana ja teollisiin tarkoituksiin, kuten biopolttoaineeksi, maailmassa tuotetaan nykyään puolitoista kertaa se ravintomäärä, jota tarvitaan ruokkimaan tämänhetkinen väestö, ja todennäköisesti tämä riittäisi ruokkimaan väestön myös vuonna 2050. Nykyinen maailmanlaajuinen elintarvikkeiden haaskauksen taso ja rehuntuotanto lihankulutuksen kasvun tukemiseksi luo tarvetta elintarviketuotannon lisäämiseksi merkittävällä tavalla. Jotta maailman väestölle pystytään tuottamaan ravintoa kestäväpohjaisesti vuonna 2050 ja sen jälkeenkin, on luotava nykyisen maatalousmaan ja kalastusalueiden tuottavuuden ja optimoinnin yhdistelmä, joka on sopusoinnussa ympäristön vakauden ja laadun, työterveyden ja -turvallisuuden sekä sosiaalisen oikeuden kanssa, siirryttävä kestäväpohjaisiin ruokavalioihin sekä vähennettävä merkittävästi elintarvikehävikkiä ja -jätettä.

3.9

Viimeisen kymmenen vuoden aikana maataloustuotteiden ja maatalouden tuotantovälineiden hintojen nousu ja niiden vaihtelu ovat lisänneet haasteita elintarviketurvallisuuden ja elintarvikejärjestelmän vakauden kannalta. Yhtäältä korkeat kuluttajahinnat eivät ole tuoneet korkeampia tuloja elintarviketuottajille – näiden tulojen väheneminen ja stagnaatio synnyttävät päinvastoin paineen vähentää työvoimaa, mikä uhkaa kaikkien toimijoiden tulojen vakautta. Toisaalta talouskriisi on rapauttanut kuluttajien ostovoimaa. Kaikkien elintarvikeketjun toimijoiden vakaa ja kohtuullinen tulotaso on välttämätön, jotta voidaan varmistaa kestävällä pohjalla olevat ja jatkuvat investoinnit maatalouden ympäristö- ja ilmastoystävällisiin teknologioihin.

3.10

Maatalousmarkkinoiden viimeaikainen kehitys etenkin maitoalalla osoittaa selvästi merkkejä sellaisesta mahdollisesta epätasapainosta, jonka syynä ei ole ylitarjonta markkinoilla, vaan myös poliittisista syistä johtuvat kiellot aiemmilla vientimarkkinoilla. Tuleva vakaus riippuu laajalti toimituspohjan kyvystä selviytyä tasapainoa järkyttävistä tilanteista, joista ilmastonmuutos on huomattavin. EU:n politiikoissa olisi edistettävä voimakkaasti maatilojen monipuolistamista, innovatiivista rahoitusta, tulovakuutusjärjestelmiä ja muita innovatiivisia markkinoiden hallintavälineitä, jotka antavat suojaa ilmastonmuutokselta tai markkinahäiriöiltä.

3.11

Elintarvikkeiden hintojen sosiaalisia ja tulonjakovaikutuksia on tarkasteltava sekä tuottajan että kuluttajan näkökulmasta. Nykyään monilla kuluttajilla ei ole varaa hyvään, korkealaatuiseen ravintoon. Viime vuosina elintarvikeketjun voimasuhteet ovat muuttuneet, mikä on johtanut elintarvikevalmistajien ja alan vähittäiskauppiaiden asteittaiseen keskittymiseen sekä neuvotteluvoiman siirtymiseen enimmäkseen vähittäiskaupan alan eduksi ja alkutuottajien vahingoksi. Tätä ongelmaa käsitellään ETSK:n erillisessä lausunnossa aiheesta ”Oikeudenmukaisempi elintarvikeketju”.

3.12

Maailmankaupan painopisteen siirtyessä yhä enemmän kahdenvälisiin ja ”mega-alueellisiin” neuvotteluihin, kun WTO:n Dohan kierrosta ei ole saatu päätökseen, on tärkeää, että ympäristö- ja ilmastovaikutukset, ruuan laatuun ja terveyteen liittyvät normit, laajemmat terveys- ja kasvinsuojelustandardit sekä tuotantoprosessi (”teollinen ekosysteemi”, jossa tuotanto tapahtuu, työolot, tuotannon kulttuurinen konteksti ja työmarkkinasuhteet), otetaan täysimääräisesti huomioon. EU:n kannalta on ehdottoman tärkeää, että vältetään elintarviketuotannon siirtäminen kolmansiin maihin silloin, kun se johtuu yksinomaan tai pääasiassa siitä, että elintarviketuotannon oikeudellinen perusta ei ole niin vaativa kuin EU:ssa. EU-politiikoilla on maailmanlaajuinen rooli edistettäessä turvallista ja terveellistä elintarviketuotantoa ja pyrittäessä kieltämään sellaisten elintarvikkeiden tuonti, jotka eivät täytä kansainvälisiä terveys- ja kasvinsuojelustandardeja tai eurooppalaisia elintarviketurvallisuusstandardeja.

3.13

Jo 140 vuoden ajan tuottajien osuuskunnat ovat selvästi osoittaneet, että ne pystyvät selviytymään paremmin maatalousmarkkinoiden myllerryksestä ja auttavat välttämään maataloustuotannon siirtämistä. Sen vuoksi on edistettävä yhä vahvempaa sekä ala- ja aluesuuntautunutta tuottajien ja etenkin pienten osuuskuntien välistä yhteistyötä. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota aloihin ja alueisiin, missä yhteistyötä on vähän.

4.1

Maatalouden, vesiviljelyn ja kalastuksen ympäristövaikutusten sekä kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen edellyttää muutoksia elintarvikkeiden tuotantotavoissa. On otettava käyttöön kestävämmällä pohjalla olevia käytäntöjä, jotta voidaan pysäyttää luonnonvarojen kuluminen loppuun sekä sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja lieventää niitä. Monet toimenpiteet voisivat lisätä tuottavuutta ja samalla parantaa ekologista kestävyyttä ja kykyä sietää ilmastonmuutosta, kuten kasvi- ja eläinlajien monipuolisuuden lisääminen, eläinaineksen parantaminen, kasvinjalostus, maatalouden ekosysteemien ja vesihuollon toimivuuden vahvistaminen, tutkimuksen ja innovaation edistäminen ja soveltaminen käytäntöön, maaperän toimintojen optimointi, tietämyksen siirron ja koulutuksen helpottaminen sekä teknologiamuutosten edistäminen investointituen avulla. EU:n satelliittijärjestelmien ja suurten datakeskusten kehittämistä olisi edistettävä, jotta helpotettaisiin äärimmäisten sääolosuhteiden ja erilaisten tautien varhaista havaitsemista ja estämistä ja niihin valmistautumista. Myös täsmäviljelyä olisi edistettävä.

4.2

Perheviljelmämallin säilyttäminen Euroopassa on myös olennaisen tärkeää ja edellyttää sukupolvenvaihdoksen tukemista tiloilla väestön ikääntymisen vuoksi. Tällä olisi myönteinen vaikutus maaseutualueiden työllisyyteen. On myös tärkeää, että monipuolinen maataloustuotanto kyetään säilyttämään EU:n kaikilla alueilla. Erityistä huomiota tulee kiinnittää epäsuotuisiin maatalousalueisiin. On tunnustettava, että maatilojen tyypit poikkeavat toisistaan, ja sitä varten on luotava erityisiä kohdennettuja välineitä.

4.3

Viime vuosina on tehty elintarvikkeiden toimitusketjujen uudelleenjärjestelyjä, joiden tavoitteena on tuoda tuottajat ja kuluttajat jälleen yhteen sekä siirtää maatalous- ja elintarviketuotantoa. Näihin sisältyvät yhteisön tukema maatalous, lyhyet toimitusketjut, vaihtoehtoiset elintarvikeverkostot, paikalliset viljelyjärjestelmät ja suoramyynti. Vaikka ala on verrattain suppea, sen kasvua olisi edistettävä, koska tuoreiden, laadukkaiden, terveellisten ja perinteikkäiden elintarvikkeiden myynnillä on erittäin myönteisiä vaikutuksia ja sitä kautta myös myönteisiä sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia. Myös pk-yritykset ovat tärkeitä osatekijöitä tällä alalla. Olisi korostettava kaupunkikuntien erityisroolia, koska kaupunkialueilla on toteutettava tarvittava infrastruktuuri ja asianmukaiset investoinnit, jotta voitaisiin helpottaa tuottajien käynnistämää suoramyyntiä. Olisi kannustettava myös hyviä yksityisen sektorin käytäntöjä, esimerkiksi sitä, että paikalliset ostoskeskukset luovat tällaisen infrastruktuurin omasta aloitteestaan.

4.4

Resurssitehokkaan elintarviketuotannon vauhdittamiseksi yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen sisältyi lukuisia toimenpiteitä, kuten pakollinen viherryttäminen, maatalouden ympäristöohjelmat sekä maatilojen neuvontajärjestelmän ja sovelletun tutkimuksen laaja tuki elintarviketurvallisuuteen, ilmastonmuutokseen ja luonnonvarojen kestävään hoitoon liittyviin haasteisiin vastaamiseksi maaseudusta huolehtimisen ja maaseudun taloudellisen elinkelpoisuuden säilyttämisen ohella. Tämä on tärkeä askel oikeaan suuntaan. Sen toteuttamista voitaisiin kuitenkin parantaa sekä byrokratian vähentämisen että tuottavuuden lisäyksen osalta.

4.5

Kalastusketjun osalta on tärkeää varmistaa oikea tasapaino terveellisyyden ja kestävyysajattelun välillä, koska kalan syöminen on terveellistä, mutta liiallinen kalatalouteen kohdistuva paine on usein täysin vastakkaista ekologiselle kestävyydelle. Vuonna 2013 tehdyn yhteisen kalastuspolitiikan uudistus tehostanee osaltaan kalavarojen käyttöä etenkin kaikille eurooppalaisille kalakannoille asetettua kestävää enimmäistuottoa koskevan pakollisen tavoitteen avulla. Myös avomerellä ja sisävesillä harjoitettavan vesiviljelyn mallien kestäväpohjainen kehittäminen on tärkeää.

4.6

Kiertotaloutta käsittelevässä paketissa viitataan EU:n ja sen jäsenvaltioiden sitoumukseen saavuttaa YK:n asettama kestävän kehityksen tavoite 12.3, joka koskee elintarvikejätteen määrän puolittamista vuoteen 2030 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi elintarvikkeiden käyttöön liittyvän hierarkian tulisi olla perusperiaatteena ruokavarojen hallinnassa, ja taloudellisten kannustimien olisi tuettava sitä kaikissa asiaankuuluvissa EU:n politiikoissa. Siten vältettäisiin nykyinen tilanne, jossa on usein edullisempaa viedä syömäkelpoista ruokaa kaatopaikalle kuin valmistaa ja jakaa elintarvikkeita ruokapankkeihin.

4.7

Resurssien kestäväpohjainen hallinta edellyttää myös energiajäämävirtojen käytön tehostamista mahdollisimman pitkälle. Uudet tutkimukset, joissa vertaillaan elintarvikkeiden valmistelun kustannuksia uudelleenjakeluun, rehuksi, anaerobiseen mädättämiseen ja kaatopaikalle vietäväksi EU:n 28 jäsenvaltiossa, auttaisivat kartoittamaan taloudellisten kannustimien roolia EU:n jätehierarkian asianmukaisessa soveltamisessa. Majoitus- ja ravitsemusalan tekemät elintarvikkeiden lahjoitukset ovat edelleen haastavia ja siihen liittyvä lainsäädäntö on huonosti tunnettua. Tämä on keskeinen osa-alue, jolla olisi erityisen hyödyllistä levittää EU:n ohjeistusta laajalti alan yrityksille.

4.8

Kiertotalouspaketissa tuodaan esiin myös tarve selkiyttää nykyistä ohjeistusta, joka koskee ihmisravinnoksi kelpaamattomien elintarvikkeiden käyttöä eläinten rehuksi. Vakaalla lainsäädännöllä, jolla säännellään keskitetysti uusia teollisuuden hyödyntämiä elintarvikejätteen sterilointiteknologioita, voitaisiin varmistaa rehun mikrobiologinen turvallisuus, luoda uusia työpaikkoja ja investointimahdollisuuksia sekä saada ympäristöhyötyjä jätehierarkian soveltamisen tehostamisesta.

4.9

Koska kuluttajien tietoisuus ja hyväksyntä on ratkaisevan tärkeää, elintarvikkeisiin, elintarviketuotannon kestävyyteen ja elintarvikejätteeseen liittyvien opetusmateriaalien tarjonnalla pyritään vahvistamaan elintarvikkeiden arvoa ja tukemaan järjestelmällisiä muutoksia käyttäytymisessä. Moduuleja perus- ja keskiasteen kouluille ja yliopistoille sekä monenlaisiin hyviin käytäntöihin perustuvia erityisohjelmia maatalous-, valmistusteollisuus- ja majoitus- ja ravitsemusalalle on jo saatavilla.

4.10

EU on aktiivisesti edistänyt toimia elintarvikejätteen vähentämiseksi jo useiden vuosien ajan. EU:n johtavalla esimerkillä on keskeinen rooli tavoitteen 12.3 saavuttamisessa maailmanlaajuisesti esimerkiksi eurooppalaisten hyvien käytäntöjen ja osaamisen levittämisen välityksellä.

4.11

Ilmastonmuutos vaikuttaa elintarviketurvallisuuden kaikkiin osa-alueisiin – ei ainoastaan satoihin vaan myös maataloustuottajien terveyteen, tuholaisten ja tautien leviämiseen, monimuotoisuuden heikkenemiseen, tulojen epävakauteen, veden laatuun jne. Myös viljelykelpoisen maan menetys maaperän huononemisen ja maatalousmaan kaupungistumisen vuoksi on mahdollinen aihe huoleen. Sen vuoksi on olennaisen tärkeää pitää maan käyttö ruuan tuotantoon etusijalla. Instituutioilla ja yksityisellä sektorilla on ratkaiseva rooli elintarvikejärjestelmien kestokyvyn varmistamisessa esimerkiksi vahvistamalla sosiaaliturvajärjestelmiä kotitalouksien kohtaamien ongelmien lieventämiseksi ja varmistamalla investointien jatkuminen vähähiilisiin teknologioihin maataloudessa ja elintarvikealalla, monipuolistamalla viljelyä ja kehittämällä geenivaroja, investoimalla sopeutumiskykyisen maatalouden kehittämiseen sekä tiloilla että niiden ulkopuolella, ja toteuttamalla järjestelmiä, joilla hallitaan paremmin ilmastonmuutokseen liittyviä riskejä.

4.12

Kun otetaan huomioon kestävyyden taloudellinen pilari, komission ja jäsenvaltioiden on pohdittava sekä ilmastonmuutoksen lieventämisen että hiilidioksidin talteenoton potentiaalia ja tarjottava kaikki mahdolliset rahoituskeinot innovatiivisten julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyömekanismien toteuttamiseen ja edistämiseen. Lisäindikaattorit, jotka mittaavat maatalouden tuottavuuden nousua, olemassa olevaa maata, ruokavalioita sekä elintarvikejätettä, täydentäisivät kuvaa elintarvikejärjestelmien vaikutuksesta ilmastonmuutokseen.

4.13

Terveellinen ruoka on usein kestäväpohjainen vaihtoehto (14) etenkin tasapainoisen ruokavalion osana. Esimerkiksi kausittaisten, paikallisten ja eri viljelykasveja sisältävien ruokien syöminen on hyväksi sekä terveydelle että ympäristölle. Terveellinen ruokavalio vähentää myös kroonisten sairauksien riskiä, terveydenhuollon kustannuksia ja työn tuottavuuden menetyksiä taloudessa. Tarvitaan periaatteet terveellistä ja kestäväpohjaista ruokavaliota koskeville ohjeille, joita jäsenvaltiot voivat harkita. Ruokavaliota ja hankintoja koskevilla ohjeilla on suora vaikutus kulutukseen silloin, kun koulujen ja sairaaloiden kaltaiset julkiset laitokset soveltavat niitä. On myös syytä ottaa huomioon maailmanlaajuinen ravitsemuksen muutos, ja EU:n tehtävänä on tarjota myönteisiä esimerkkejä kestäväpohjaisista ruokavalioista. Esimerkiksi Alankomaissa edistettyä ”osittaisen vegetarismin” mallia, jossa lihansyöntiä vähennetään vähintään kerran viikossa, voidaan pitää hyvänä esimerkkinä.

4.14

EU:n kouluruokajärjestelmän kaltaiset aloitteet, jotka sisältävät ravitsemusneuvontaa sekä elintarvikkeiden jakelua, edistävät osaltaan tasapainoista ruokavaliota. Komission olisi kehotettava jäsenvaltioita edistämään terveellistä ja kestäväpohjaista kulutusta. Olisi edistettävä EU:n laajuisia terveellisen ruuan visuaalisia markkinointikampanjoja. Tämä voisi olla myös hyvä tapa lisätä paikallista kulutusta globaalien markkinoiden myllerryksen aikana.

4.15

Samalla kun kuluttajat ovat tulleet yhä tottuneemmiksi elintarvikkeiden halpoihin hintoihin, olisi jälleen korostettava ruuan todellista arvoa. Halvoissa tuotteissa ei oteta huomioon jäteveden puhdistukseen liittyvien kustannusten kaltaisia ulkoisia tekijöitä. Kuten edellä mainittiin, kouluihin tarvitaan elintarvikkeisiin liittyvää valistusta, tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja peruskeittotaidon opetusta, jotta voidaan edistää terveyttä ravitsemussuositusten mukaisten, kotona valmistettujen aterioiden avulla ja vähentää elintarvikejätettä.

4.16

Alankomaiden terveys-, hyvinvointi- ja urheiluministeriö on laatinut sopimuksen elintarvikkeiden koostumuksen parantamisesta tuotanto-, vähittäiskauppa- sekä hotelli- ja ravintola-alan liittojen kanssa, jotta tuotteista tehtäisiin aiempaa terveellisempiä ja jotta terveellinen vaihtoehto olisi myös helpoin vaihtoehto. Sopimukseen sisältyy kunnianhimoisia tavoitteita, jotka koskevat suolan, tyydyttyneiden rasvojen ja kalorien vähentämistä elintarvikkeissa asteittain vuoteen 2020 mennessä ja mauissa havaittavien muutosten minimoimista (15). Käsillä olevassa lausunnossa kehotetaan toteuttamaan EU:n puitteet tiettyjä ravintoaiheita koskeville kansallisille aloitteille ja erityisesti lisättyä sokeria koskeva äskettäin hyväksytty liite.

4.17

Tuotekehitys, markkinoiden kehitys ja keskeisten kumppanuuksien luominen voi auttaa tekemään terveellisistä ja kestäväpohjaisista valinnoista sekä helppoja että houkuttavia. Teollisuuden ja kansalaisyhteiskunnan olisi tutkittava ja hyödynnettävä mahdollisuuksia lisätä kausittaisten ja paikallisten hedelmien ja vihannesten sekä muiden luonnostaan kuitupitoisten tuotteiden, kuten kokojyväviljan ja kuivattujen palkokasvien, kulutusta. Lähtökohtana on tämän vuoden nimeäminen YK:n kansainväliseksi palkokasvien vuodeksi.

4.18

Tuotteen alkuperää, tuotantovälineitä ja ravintoarvoa koskevan selkeän merkintäjärjestelmän käyttöönotto helpottaisi kuluttajien valintoja. Jäljitettävyys on myös hyvin tärkeää elintarviketuottajille ja kuluttajille elintarviketurvallisuuden varmistamiseksi. Komission olisi harkittava yksittäisen, helposti ymmärrettävän ”kestävyysperiaatteiden mukaisesti tuotettu elintarvike” -merkinnän toteutettavuutta. Olisi myös tuotava esiin mobiilisovellusten kaltaisia teknologioita ja edistettävä kuluttajille suunnattujen näyttöpaneelien käyttöönottoa vähittäiskaupassa kaiken tarvittavan tiedon tarjoamiseksi ja jäljitettävyyden tukemiseksi.

4.19

Moniin elintarvike- ja ravitsemusturvallisuuteen liittyviin haasteisiin vastaaminen edellyttää tutkimusyhteisön osallistumista tiedon tuottamiseksi, innovoinnin edistämiseksi, kansalaisten saavuttamiseksi ja kestävämmän elintarvikejärjestelmän laatimiseksi. Tähän tarkoitukseen on varattu huomattavasti rahoitusta EU:n tutkimus- ja innovaatiopuiteohjelmassa ”Horisontti 2020” ja aiemmassa seitsemännessä puiteohjelmassa. Ruokavaliota, elintarvikehävikkiä ja -jätettä koskevaa tutkimusta ei ole kuitenkaan tuettu riittävästi, ja niihin on suunnattava lisähuomiota. ETSK tukee voimakkaasti komission aloitetta Euroopan maatalouden tutkimusta ja innovointia koskevan pitkän aikavälin strategian kehittämisestä sekä tutkimuksen ja innovoinnin pääosaston äskettäistä tavoitteiltaan kunnianhimoista päätöstä kehittää kattava strategia EU:n elintarviketutkimusalueelle. EU voi myös tukea kestävyysperiaatteiden mukaisia ruokavaliomuutoksia sekä elintarvikehävikin ja -jätteen vähentämistä maailman muilla alueilla Switch-ohjelman avulla (16).