25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/1

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/2

—

unionin yleisen tuomioistuimen presidenttinä toimii presidentti Jaeger;

—

unionin yleisen tuomioistuimen varapresidenttinä toimii varapresidentti Kanninen;

—

viiden tuomarin ja kolmen tuomarin jaostojen puheenjohtajina toimivat varapresidentti Kanninen ja jaostojen puheenjohtajat Martins Ribeiro, Papasavvas, Prek, Dittrich, Frimodt Nielsen, van der Woude, Gratsias ja Berardis;

—

tuomareiden jakautumisesta jaostoihin 23. lokakuuta 2013 tehtyä päätöstä (EUVL 2013, C 344, s. 2), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 9. kesäkuuta 2016 tehdyllä päätöksellä (EUVL 2016, C 243, s. 2), suuren jaoston kokonpanosta ja menettelystä tuomarin nimeämiseksi estyneen tuomarin sijaan 13. toukokuuta 2015 tehtyjä päätöksiä (EUVL 2015, C 213, s. 2) sekä asioiden jaostoihin osoittamisen perusteista ja muutoksenhakujaoston kokoonpanosta 23. syyskuuta 2013 tehtyjä päätöksiä (EUVL 2013, C 313, s. 4 ja 5) sovelletaan edelleen.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/3

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/4

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/4

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/5

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/6

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/7

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/7

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/8

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/9

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/10

1)

Julkisia tavaranhankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin liittyvien muutoksenhakumenettelyjen soveltamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 21.12.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/665/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 11.12.2007 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2007/66/EY, 1 artiklaa sekä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteita on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa velvoitetaan maksamaan pääasiassa kyseessä olevan yhdenmukaistetun maksun kaltainen tuomioistuinmaksu, kun hallintotuomioistuimissa saatetaan vireille julkisten hankintojen alaa koskeva muutoksenhaku.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/10

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/11

1)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa sekä yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja tehokkuusperiaatetta on tulkittava siten, etteivät ne ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle onnenpelejä koskevalle kansalliselle lainsäädännölle, jossa säädetään sellaisen uuden tarjouskilpailun järjestämisestä, jossa myönnetään toimilupia, joiden voimassaolon kesto on lyhyempi kuin aikaisemmin myönnettyjen toimilupien sen takia, että järjestelmä organisoidaan uudelleen yhtenäistämällä toimilupien voimassaolon päättymisajankohdat.

2)

SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa on tulkittava siten, että ne ovat esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle rajoittavalle kansalliselle säännökselle, jossa toimiluvan haltija velvoitetaan luovuttamaan vastikkeetta oikeus käyttää sellaisia aineelliseen tai aineettomaan omaisuuteen kuuluvia hyödykkeitä, jotka muodostavat pelin hallinnointi- ja keräysverkoston, siinä tapauksessa, että toiminta päättyy toimiluvan voimassaoloajan päätyttyä, jos tällaisella rajoituksella ylitetään se, mikä on tarpeen kyseisellä säännöksellä tosiasiallisesti tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkastettava.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/12

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/13

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/13

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/14

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/14

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/14

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/15

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/15

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/15

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/16

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/16

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/16

1)

Toimiiko kansallinen viranomainen julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31.3.2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18/EY (1) 47 artiklan ja erityisesti sen 1 kohdan a alakohdan ja 4 kohdan tavoitteen mukaisesti, jos se toteaa, että hankintasopimusta, jonka ennakoitu arvo on 3 miljoonaa euroa, varten tarjouksen tehnyt ei täyttänyt taloudellisiin ja rahoitusta koskeviin voimavaroihin liittyvää valintaperustetta, vaikka tarjoajan kunnian ja omantunnon kautta antama lausunto ja tarjoajan pankin tarjoajalle antama todistus osoittavat, että tarjoaja voi nostaa pankkiluoton, jota ei ole sidottu tiettyyn käyttötarkoitukseen, perusteella summia aina sellaiseen rajaan saakka, jonka suuruus ylittää hankintasopimuksen arvon?

2)

Onko pankin, joka sitovassa luottositoumuksessa asettaa pyydettyjen varojen käyttöönasettamisen edellytykseksi sellaisten luottoehtojen noudattamisen, joita ei ole tarkemmin määritelty luottosopimuksessa hankintasopimuksen tekomenettelyn aikaan, toiminta jäsenvaltion pankkipalvelujen markkinoilla direktiivin 2004/18 47 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu hyväksyttävä syy, joka estää tarjoajaa esittämästä hankintaviranomaisen vaatimia asiakirjoja, jolloin kyseinen tarjoaja voi osoittaa taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavaransa kunnian ja omantunnon kautta annettavalla lausunnolla, jonka mukaan tarjoajan ja sen pankin välinen luottosuhde on riittävä?

3)

Voidaanko katsoa, että kansallinen tuomioistuin kohtaa objektiivisen esteen, joka estää sitä noudattamasta Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäistä ja toista kohtaa, luettuna yhdessä julkisia tavarahankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin liittyvien muutoksenhakumenettelyjen soveltamista koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 21.12.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/665/ETY (2) 1 artiklan 1 kohdan ja 2 artiklan 3, 6, 7 ja 8 kohdan kanssa, jos kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava kanne, jonka julkisten hankintojen alalla toimivaltaisen viranomaisen päätöksellä hylätty tarjoaja nostaa, kun valittu tarjoaja on saattanut hankintasopimusten täytäntöönpanon lähes päätökseen?

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/17

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/17

1)

Onko direktiivin 2003/49/EY (1) 1 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä saman direktiivin 1 artiklan 4 kohdan kanssa, tulkittava siten, että jäsenvaltiossa kotipaikan omaava yhtiö, joka kuuluu direktiivin 3 artiklan soveltamisalaan ja joka asiassa vallitsevan kaltaisissa olosuhteissa vastaanottaa korkoja tytäryhtiöltä toisesta jäsenvaltiosta, on direktiivissä tarkoitettu näiden korkojen ”tosiasiallinen edunsaaja”?

2)

Edellyttääkö se, että jäsenvaltio vetoaa direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan, joka koskee kansallisten säännösten soveltamista petosten tai väärinkäytösten torjumiseksi, tai direktiivin 5 artiklan 2 kohtaan, että kyseinen jäsenvaltio on hyväksynyt erityisen kansallisen säännöksen direktiivin 5 artiklan täytäntöön panemiseksi tai että kansallisessa oikeudessa on petoksia, väärinkäytöksiä ja veropetoksia koskevia yleisiä säännöksiä tai periaatteita, joita voidaan tulkita 5 artiklan mukaisesti?

3)

Onko kahden jäsenvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen määräys, joka on laadittu OECD:n mallisopimuksen mukaisesti ja jonka mukaan koron verottaminen riippuu siitä, pidetäänkö korkojen vastaanottajaa korkojen tosiasiallisena edunsaajana, direktiivin 5 artiklassa tarkoitettu tällainen sopimukseen perustuva määräys väärinkäytösten torjumiseksi?

4)

Onko kyseessä direktiivin 2003/49/EY mukainen väärinkäytös, jos siinä jäsenvaltiossa, jossa koron maksajalla on kotipaikka, sallitaan korkojen verovähennykset, kun taas jäsenvaltiossa, jossa koronsaajalla on kotipaikka, korkoja ei veroteta?

5)

Onko jäsenvaltio, joka ei halua myöntää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön olevan korkojen tosiasiallinen edunsaaja ja joka väittää, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö on niin sanottu keinotekoinen väliyhteisö, direktiivin 2003/49/EY tai EY 10 artiklan mukaan velvollinen ilmoittamaan, kenen jäsenvaltio siinä tapauksessa katsoo olevan tosiasiallinen edunsaaja?

6)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 2003/49/EY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista koroista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan rajoitetusti verovelvollinen kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä koroista, onko EY 43 artikla, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa, tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla viimeksi mainittu jäsenvaltio velvoittaa veron pidättämiseen velvollisen (tytäryhtiön) maksamaan lähdeverovelan maksamisen viivästymisen johdosta viivästyskorkoa, joka on suurempi kuin viivästyskorko, jonka asianomainen jäsenvaltio lisää yhteisöverovelkaan (jonka soveltamisalaan muun muassa korkotulot sisältyvät), joka kohdistuu samassa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavaan yhtiöön?

7)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 2003/49/EY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista koroista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan se verosubjekti, johon rajoitettu verovelvollisuus kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä koroista kohdistuu, onko EY 43 artikla, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa, (vaihtoehtoisesti EY 56 artikla) tällöin erikseen tai kokonaisuutena tarkasteltuina esteenä lainsäädännölle,

Unionin tuomioistuinta pyydetään ottamaan kysymykseen 7 annettavassa vastauksessa huomioon kysymykseen 6 annettu vastaus.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/20

1)

Edellyttääkö se, että jäsenvaltio vetoaa emo-tytäryhtiödirektiivin (1) 1 artiklan 2 kohtaan, joka koskee kansallisten säännösten soveltamista petosten tai väärinkäytösten torjumiseksi, että kyseinen jäsenvaltio on hyväksynyt erityisen kansallisen säännöksen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan täytäntöön panemiseksi tai että kansallisessa oikeudessa on petoksia, väärinkäytöksiä ja veropetoksia koskevia yleisiä säännöksiä tai periaatteita, joita voidaan tulkita 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti?

2)

Onko kahden jäsenvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen määräys, joka on laadittu OECD:n mallisopimuksen mukaisesti ja jonka mukaan jaettujen osinkojen verottaminen riippuu siitä, pidetäänkö osinkojen vastaanottajaa osinkojen tosiasiallisena edunsaajana, direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sopimusmääräys väärinkäytösten estämiseksi?

3)

Jos kysymykseen 2 vastataan myöntävästi, onko kansallisten tuomioistuinten tehtävä tällöin määritellä tosiasiallisen edunsaajan käsitteen sisältö, vai onko tätä käsitettä direktiiviä 90/435/ETY sovellettaessa tulkittava siten, että tälle unionin tuomioistuimen tutkittavaksi saatetulle käsitteelle on annettava unionin oikeudessa erityinen merkitys?

4)

Jos kysymykseen 2 vastataan myöntävästi ja kysymykseen 3 vastataan siten, että kansallisten tuomioistuinten tehtävä ei ole määritellä tosiasiallisen edunsaajan käsitteen sisältöä, onko tätä käsitettä siinä tapauksessa tulkittava siten, että yhtiö, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa ja joka asiassa vallitsevan kaltaisissa olosuhteissa vastaanottaa osinkoja tytäryhtiöltä toisesta jäsenvaltiosta, on näiden osinkojen ”tosiasiallinen edunsaaja”, koska tätä käsitettä on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti?

5)

Jos pääasiassa katsotaan, että on olemassa ”sellaisia kansallisia säännöksiä tai sopimusmääräyksiä, jotka ovat välttämättömiä veropetosten ja väärinkäytösten estämiseksi,” (ks. direktiivin 90/435/ETY 1 artiklan 2 kohta), että yhtiö (A), jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, on jakanut osinkoja sen toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle emoyhtiölle (B), josta ne on siirretty kyseisen yhtiön emoyhtiölle (C), jolla on kotipaikka EU:n/ETA:n ulkopuolella ja joka puolestaan on jakanut varat emoyhtiölleen (D), jolla on myös kotipaikka EU:n/ETA:n ulkopuolella, että ensiksi mainittu valtio ja valtio, jossa C:llä on kotipaikka, eivät ole tehneet sopimusta kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi, että ensiksi mainittu valtio ja valtio, jossa D:llä on kotipaikka, ovat tehneet sopimuksen kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja että ensiksi mainitulla valtiolla ei siten olisi oman lainsäädäntönsä mukaan ollut oikeutta kantaa A:n D:lle jakamista osingoista lähdeveroa, jos D olisi omistanut A:n suoraan, onko kyseessä direktiivissä tarkoitettu väärinkäytös, jolloin B ei saa suojaa direktiivin nojalla?

6)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 90/435/ETY 1 artiklan 2 kohdan nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta, onko SEUT 49 artikla, luettuna yhdessä SEUT 54 artiklan kanssa, tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla viimeksi mainittu jäsenvaltio kantaa emoyhtiöltä, jolla on kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa, veroa osingoista, kun kyseinen jäsenvaltio katsoo siinä kotipaikan omaavien emoyhtiöiden muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan vapautettu tällaisista osingoista maksettavasta verosta?

7)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 90/435/ETY 1 artiklan 2 kohdan nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan rajoitetusti verovelvollinen kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä osingoista, onko SEUT 49 artikla, luettuna yhdessä SEUT 54 artiklan kanssa, tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla viimeksi mainittu jäsenvaltio velvoittaa veron pidättämiseen velvollisen (tytäryhtiön) maksamaan lähdeverovelan maksamisen viivästymisen johdosta viivästyskorkoa, joka on suurempi kuin viivästyskorko, jonka asianomainen jäsenvaltio lisää yhteisöverovelkaan, joka kohdistuu samassa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavaan yhtiöön?

8)

Jos kysymykseen 2 vastataan myöntävästi ja kysymykseen 3 vastataan siten, että kansallisten tuomioistuinten tehtävä ei ole määritellä tosiasiallisen edunsaajan käsitteen sisältöä, ja jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei voida tämän perusteella katsoa olevan direktiivin 90/435/ETY nojalla vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta, onko viimeksi mainittu jäsenvaltio tällöin direktiivin 90/435/ETY tai SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaan velvollinen ilmoittamaan, kenen jäsenvaltio siinä tapauksessa katsoo olevan tosiasiallinen edunsaaja?

9)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 90/435/ETY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta, onko SEUT 49 artikla, luettuna yhdessä SEUT 54 artiklan kanssa, (vaihtoehtoisesti SEUT 63 artikla) tällöin erikseen tai kokonaisuutena tarkasteltuina esteenä lainsäädännölle,

Unionin tuomioistuinta pyydetään ottamaan kysymykseen 9 annettavassa vastauksessa huomioon kysymyksiin 6 ja 7 annettu vastaus.

10)

Olosuhteissa, joissa

onko SEUT 63 artikla tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla jäsenvaltio, jossa tytäryhtiöllä on kotipaikka, verottaa kyseisiä osinkoja, jos kyseinen jäsenvaltio pitää siinä kotipaikan omaavia yhtiöitä, jotka täyttävät direktiiviin 90/435/ETY sisältyvän pääomavaatimuksen, toisin sanoen omistivat verovuonna 2011 vähintään 10 prosenttia osinkoja jakavan yhtiön osakepääomasta, vapautettuina tällaisista osingoista maksettavasta verosta?

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/22

1)

Edellyttääkö se, että jäsenvaltio vetoaa emo-tytäryhtiödirektiivin (1) 1 artiklan 2 kohtaan, joka koskee kansallisten säännösten soveltamista petosten tai väärinkäytösten torjumiseksi, että kyseinen jäsenvaltio on hyväksynyt erityisen kansallisen säännöksen direktiivin 1 artiklan 2 kohdan täytäntöön panemiseksi tai että kansallisessa oikeudessa on petoksia ja väärinkäytöksiä koskevia yleisiä säännöksiä tai periaatteita, joita voidaan tulkita 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti?

2)

Onko kahden jäsenvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen määräys, joka on laadittu OECD:n mallisopimuksen mukaisesti ja jonka mukaan jaettujen osinkojen verottaminen riippuu siitä, pidetäänkö osinkojen vastaanottajaa osinkojen tosiasiallisena edunsaajana, direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sopimusmääräys väärinkäytösten estämiseksi?

3)

Jos kysymykseen 2 vastataan myöntävästi, onko kansallisten tuomioistuinten tehtävä tällöin määritellä tosiasiallisen edunsaajan käsitteen sisältö, vai onko tätä käsitettä direktiiviä 90/435/ETY sovellettaessa tulkittava siten, että tälle unionin tuomioistuimen tutkittavaksi saatetulle käsitteelle on annettava unionin oikeudessa erityinen merkitys?

4)

Jos kysymykseen 2 vastataan myöntävästi ja kysymykseen 3 vastataan siten, että kansallisten tuomioistuinten tehtävä ei ole määritellä tosiasiallisen edunsaajan käsitteen sisältöä, onko tätä käsitettävä siinä tapauksessa tulkittava siten, että jäsenvaltiossa kotipaikan omaava yhtiö, joka asiassa vallitsevan kaltaisissa olosuhteissa vastaanottaa osinkoja tytäryhtiöltä toisesta jäsenvaltiosta, on näiden osinkojen ”tosiasiallinen edunsaaja”, koska tätä käsitettä on tulkittava unionin oikeuden mukaisesti?

5)

Jos pääasiassa katsotaan, että on olemassa ”sellaisia kansallisia säännöksiä tai sopimusmääräyksiä, jotka ovat välttämättömiä veropetosten ja väärinkäytösten estämiseksi,” (ks. direktiivin 90/435/ETY 1 artiklan 2 kohta), että yhtiö (A), jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, on jakanut osinkoja sen toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle emoyhtiölle (B), josta ne on siirretty kyseisen yhtiön emoyhtiölle (C), jolla on kotipaikka EU:n/ETA:n ulkopuolella ja joka puolestaan on jakanut varat emoyhtiölleen (D), jolla on myös kotipaikka EU:n/ETA:n ulkopuolella, että ensiksi mainittu valtio ja valtio, jossa C:llä on kotipaikka, eivät ole tehneet sopimusta kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi, että ensiksi mainittu valtio ja valtio, jossa D:llä on kotipaikka, ovat tehneet sopimuksen kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja että ensiksi mainitulla valtiolla ei siten olisi oman lainsäädäntönsä mukaan ollut oikeutta kantaa A:n D:lle jakamista osingoista lähdeveroa, jos D olisi omistanut A:n suoraan, onko kyseessä direktiivissä tarkoitettu väärinkäytös, jolloin B ei saa suojaa direktiivin nojalla?

6)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 90/435/ETY 1 artiklan 2 kohdan nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta, onko EY 43 artikla, luettuna yhdessä EY 48 artiklan (ja/tai EY 56 artiklan) kanssa, tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla viimeksi mainittu jäsenvaltio kantaa emoyhtiöltä, jolla on kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa, veroa osingoista, kun kyseinen jäsenvaltio katsoo siinä kotipaikan omaavien emoyhtiöiden muutoin vastaavissa olosuhteissa olevan vapautettu tällaisista osingoista maksettavasta verosta?

7)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 90/435/ETY 1 artiklan 2 kohdan nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan rajoitetusti verovelvollinen kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä osingoista, onko EY 43 artikla, luettuna yhdessä EY 48 artiklan (ja/tai EY 56 artiklan) kanssa, tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla viimeksi mainittu jäsenvaltio velvoittaa veron pidättämiseen velvollisen (tytäryhtiön) maksamaan lähdeverovelan maksamisen viivästymisen johdosta viivästyskorkoa, joka on suurempi kuin viivästyskorko, jonka asianomainen jäsenvaltio lisää yhteisöverovelkaan, joka kohdistuu samassa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavaan yhtiöön?

8)

Jos kysymykseen 2 vastataan myöntävästi ja kysymykseen 3 vastataan siten, että kansallisten tuomioistuinten tehtävä ei ole määritellä tosiasiallisen edunsaajan käsitteen sisältöä, ja jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei voida tämän perusteella katsoa olevan direktiivin 90/435/ETY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta, onko viimeksi mainittu jäsenvaltio tällöin direktiivin 90/435/ETY tai EY 10 artiklan mukaan velvollinen ilmoittamaan, kenen jäsenvaltio siinä tapauksessa katsoo olevan tosiasiallinen edunsaaja?

9)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 90/435/ETY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista osingoista maksettavasta lähdeverosta, onko EY 43 artikla, luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa, (vaihtoehtoisesti EY 56 artikla) tällöin erikseen tai kokonaisuutena tarkasteltuina esteenä lainsäädännölle,

10)

Olosuhteissa, joissa

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/25

1)

Onko direktiivin 2003/49/EY (1) 1 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä saman direktiivin 1 artiklan 4 kohdan kanssa, tulkittava siten, että jäsenvaltiossa kotipaikan omaava yhtiö, joka kuuluu direktiivin 3 artiklan soveltamisalaan ja joka asiassa vallitsevan kaltaisissa olosuhteissa vastaanottaa korkoja tytäryhtiöltä toisesta jäsenvaltiosta, on direktiivissä tarkoitettu näiden korkojen ”tosiasiallinen edunsaaja”?

2)

Edellyttääkö se, että jäsenvaltio vetoaa direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan, joka koskee kansallisten säännösten soveltamista petosten tai väärinkäytösten torjumiseksi, tai direktiivin 5 artiklan 2 kohtaan, että kyseinen jäsenvaltio on hyväksynyt erityisen kansallisen säännöksen direktiivin 5 artiklan täytäntöön panemiseksi tai että kansallisessa oikeudessa on petoksia, väärinkäytöksiä ja veropetoksia koskevia yleisiä säännöksiä tai periaatteita, joita voidaan tulkita 5 artiklan mukaisesti?

3)

Onko kahden jäsenvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen määräys, joka on laadittu OECD:n mallisopimuksen mukaisesti ja jonka mukaan koron verottaminen riippuu siitä, pidetäänkö korkojen vastaanottajaa korkojen tosiasiallisena edunsaajana, direktiivin 5 artiklassa tarkoitettu tällainen sopimukseen perustuva määräys väärinkäytösten torjumiseksi?

4)

Onko kyseessä direktiivin 2003/49/EY mukainen väärinkäytös, jos siinä jäsenvaltiossa, jossa koron maksajalla on kotipaikka, sallitaan korkojen verovähennykset, kun taas jäsenvaltiossa, jossa koronsaajalla on kotipaikka, korkoja ei veroteta?

5)

Kuuluuko direktiivin 2003/49/EY soveltamisalaan yhtiö, jonka kotipaikka on Luxemburgissa, joka on perustettu ja rekisteröity Luxemburgin yhtiöoikeuden mukaisesti kommandiittiosakeyhtiöksi (”société en commandite par actions”, jäljempänä S.C.A.) ja joka myös luokitellaan riskipääomasijoitusyhtiöistä 15.6.2004 annetun Luxemburgin lain nojalla riskipääomasijoitusyhtiöksi (”société d’investissement en capital à risque”, jäljempänä SICAR)?

6.

Onko jäsenvaltio, joka ei halua myöntää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön olevan korkojen tosiasiallinen edunsaaja ja joka väittää, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö on niin sanottu keinotekoinen väliyhteisö, direktiivin 2003/49/EY tai EY 10 artiklan mukaan velvollinen ilmoittamaan, kenen jäsenvaltio siinä tapauksessa katsoo olevan tosiasiallinen edunsaaja?

7.

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 2003/49/EY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista koroista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan rajoitetusti verovelvollinen kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä koroista, onko EY 43 artikla luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla viimeksi mainittu jäsenvaltio velvoittaa veron pidättämiseen velvollisen (tytäryhtiön) maksamaan lähdeverovelan maksamisen viivästymisen johdosta viivästyskorkoa, joka on suurempi kuin viivästyskorko, jonka asianomainen jäsenvaltio lisää yhteisöverovelkaan (jonka soveltamisalaan muun muassa korkotulot sisältyvät), joka kohdistuu samassa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavaan yhtiöön?

8.

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 2003/49/EY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista koroista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan se verosubjekti, johon rajoitettu verovelvollisuus kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä koroista kohdistuu, onko EY 43 artikla luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa (vaihtoehtoisesti EY 56 artikla) tällöin erikseen tai kokonaisuutena tarkasteltuina esteenä lainsäädännölle,

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/27

1)

Onko direktiivin 2003/49/EY (1) 1 artiklan 1 kohtaa luettuna yhdessä saman direktiivin 1 artiklan 4 kohdan kanssa tulkittava siten, että jäsenvaltiossa kotipaikan omaava yhtiö, joka kuuluu direktiivin 3 artiklan soveltamisalaan ja joka asiassa vallitsevan kaltaisissa olosuhteissa vastaanottaa korkoja tytäryhtiöltä toisesta jäsenvaltiosta, on direktiivissä tarkoitettu näiden korkojen ”tosiasiallinen edunsaaja”?

2)

Edellyttääkö se, että jäsenvaltio vetoaa direktiivin 5 artiklan 1 kohtaan, joka koskee kansallisten säännösten soveltamista petosten tai väärinkäytösten torjumiseksi, tai direktiivin 5 artiklan 2 kohtaan, että kyseinen jäsenvaltio on hyväksynyt erityisen kansallisen säännöksen direktiivin 5 artiklan täytäntöön panemiseksi tai että kansallisessa oikeudessa on petoksia, väärinkäytöksiä ja veropetoksia koskevia yleisiä säännöksiä tai periaatteita, joita voidaan tulkita 5 artiklan mukaisesti?

3)

Onko kahden jäsenvaltion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen määräys, joka on laadittu OECD:n mallisopimuksen mukaisesti ja jonka mukaan koron verottaminen riippuu siitä, pidetäänkö korkojen vastaanottajaa korkojen tosiasiallisena edunsaajana, direktiivin 5 artiklassa tarkoitettu tällainen sopimukseen perustuva määräys väärinkäytösten torjumiseksi?

4)

Onko jäsenvaltio, joka ei halua myöntää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhtiön olevan korkojen tosiasiallinen edunsaaja ja joka väittää, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhtiö on niin sanottu keinotekoinen väliyhteisö, direktiivin 2003/49/EY tai EY 10 artiklan mukaan velvollinen ilmoittamaan, kenen jäsenvaltio siinä tapauksessa katsoo olevan tosiasiallinen edunsaaja?

5)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 2003/49/EY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista koroista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan rajoitetusti verovelvollinen kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä koroista, onko EY 43 artikla luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa tällöin esteenä lainsäädännölle, jolla viimeksi mainittu jäsenvaltio velvoittaa veron pidättämiseen velvollisen (tytäryhtiön) maksamaan lähdeverovelan maksamisen viivästymisen johdosta viivästyskorkoa, joka on suurempi kuin viivästyskorko, jonka asianomainen jäsenvaltio lisää yhteisöverovelkaan (jonka soveltamisalaan muun muassa korkotulot sisältyvät), joka kohdistuu samassa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavaan yhtiöön?

6)

Jos yhtiön, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa (emoyhtiö), ei katsota olevan direktiivin 2003/49/EY nojalla konkreettisesti vapautettu toisessa jäsenvaltiossa kotipaikan omaavalta yhtiöltä (tytäryhtiö) saaduista koroista maksettavasta lähdeverosta ja jos viimeksi mainittu jäsenvaltio katsoo emoyhtiön olevan se verosubjekti, johon rajoitettu verovelvollisuus kyseisessä jäsenvaltiossa kyseisistä koroista kohdistuu, onko EY 43 artikla luettuna yhdessä EY 48 artiklan kanssa (vaihtoehtoisesti EY 56 artikla) tällöin erikseen tai kokonaisuutena tarkasteltuina esteenä lainsäädännölle,

Unionin tuomioistuinta pyydetään ottamaan kysymykseen 6 annettavassa vastauksessa huomioon kysymykseen 5 annettu vastaus.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/29

1)

2)

Jos jäsenvaltion ja Amerikan yhdysvaltojen välillä rikoksen johdosta tapahtuvan luovuttamisen kuuluminen perussopimusten soveltamisalaan ei ole lähtökohtaisesti poissuljettua:

Onko SEUT 18 artiklan ensimmäistä kohtaa ja siitä annettua unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä tulkittava siten, että jäsenvaltio rikkoo perusteettomasti SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan mukaista syrjintäkieltoa, jos se perustuslaillisen säännöksen (tässä: perustuslain 16 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen) nojalla kohtelee kolmansien maiden luovutuspyyntöjen yhteydessä eri tavalla omia kansalaisiaan ja muiden unionin jäsenvaltioiden kansalaisia, koska se luovuttaa ainoastaan viimeksi mainittuja?

3)

Jos edellä mainituissa tapauksissa katsotaan olevan kyse SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisen yleisen syrjintäkiellon rikkomisesta:

Onko Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö ymmärrettävä siten, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa, jossa toimivaltaisen viranomaisen suostumista luovuttamiseen edeltää välttämättä laillisuusvalvontaa tuomioistuinmenettelyssä, jonka tulos sitoo viranomaista kuitenkin vain, jos todetaan, että luovutusta ei hyväksytä, riittävän ilmeinen voi olla jo SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisen syrjintäkiellon pelkkä rikkominen vai edellytetäänkö tässä yhteydessä syrjintäkiellon selvää rikkomista?

4)

Ellei selvää rikkomista edellytetä:

Onko Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä tulkittava siten, että nyt käsiteltävän kaltaisessa tapauksessa ei ole kyse riittävän ilmeisestä rikkomisesta jo siksi, että konkreettista yksittäistapausta (tässä: SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan mukaisen yleisen syrjintäkiellon aineellinen sovellettavuus jäsenvaltion ja Amerikan yhdysvaltojen välillä rikoksen johdosta tapahtuvaan luovuttamiseen) koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön puuttuessa kansallinen ylin toimeenpanoviranomainen voi viitata päätöksensä perustelemiseksi samassa asiassa aiemmin annettujen kansallisten tuomioistuinten päätösten yhdenmukaisuuteen?

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/30

1)

Onko kansallinen lainsäädäntö yhteisön oikeuden – erityisesti tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY (1) 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan (sekä tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY (2) ja EUT-sopimuksen) mukainen, kun siinä kielletään elinkeinonharjoittajaa tarjoamasta yksityisille palvelua, jossa valmistetaan yksityisiä kopioita tekijänoikeuksien suojaamista teoksista etäohjattavan videotallentamisen avulla ns. pilvilaskennan keinoin siten, että elinkeinonharjoittaja huolehtii aktiivisesti tallentamisesta, eikä kopioinnille ole tekijänoikeuksien haltijan suostumusta?

2)

Onko kansallinen lainsäädäntö yhteisön oikeuden – erityisesti tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa 22.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 2 kohdan b alakohdan (sekä tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/31/EY ja EUT-sopimuksen) mukainen, kun siinä sallitaan elinkeinonharjoittajalle se, että se tarjoaa yksityisille palvelua, jossa valmistetaan yksityisiä kopioita tekijänoikeuksien suojaamista teoksista etäohjattavan videotallentamisen avulla ns. pilvilaskennan keinoin, vaikka se merkitsee sitä, että elinkeinonharjoittaja huolehtii aktiivisesti tallentamisesta, eikä kopioinnille ole tekijänoikeuden haltijan suostumusta, jos tekijänoikeuden haltijalle suoritetaan kiinteämääräinen hyvitys, johon sovelletaan lähinnä pakkolupajärjestelmää?

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/31

1)

Onko SEUT 49 artikla esteenä Suomen lainsäädännölle, jonka mukaan tilanteessa, jossa kotimainen yhtiö luovuttaa liiketoimintasiirtona toisessa EU-jäsenvaltiossa sijaitsevan kiinteän toimipaikan varoja tässä valtiossa sijaitsevalle yhtiölle saaden vastikkeeksi tältä uusia osakkeita, varojen siirtoa verotetaan heti siirtämisvuonna, kun taas vastaavassa kotimaisessa tilanteessa vasta realisointihetkellä?

2)

Onko kyse epäsuorasta tai suorasta syrjinnästä, kun Suomi verottaa välittömästi liiketoimintasiirtovuonna ennen kuin tulo on realisoitunut ja kotimaisissa tilanteissa vasta realisointihetkellä?

3)

Jos vastaus kysymyksiin 1 ja 2 on myönteinen, voidaanko sijoittautumisoikeuden rajoitusta perustella oikeuttamisperusteilla kuten yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä tai kansallisen verotusvallan turvaamisella? Onko kielletty rajoitus suhteellisuusperiaatteen mukainen?

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/32

—

kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen (neljäs jaosto) 16.3.2016 antaman tuomion Xinyi PV Products (Anhui) Holdings v. komissio (T-586/14), joka on annettu komissiolle tiedoksi 17.3.2016

—

kumoamaan oikeudellisesti perusteettomana unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn kannekirjelmän ensimmäisen kanneperusteen ensimmäisen osan

—

palauttamaan asian unionin yleiseen tuomioistuimeen unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn kannekirjelmän ensimmäisen kanneperusteen toisen osan sekä toisen, kolmannen ja neljännen kanneperusteen osalta

—

määräämään ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhakuasteessa aiheutuvista oikeudenkäyntikuluista myöhemmin.

—

ensimmäinen osa: viisivuotissuunnitelman täytäntöönpanotoimenpiteet ovat peräisin aiemmasta keskusjohtoisesta järjestelmästä

—

toinen osa: strategisten toiminta-alojen tuki (”voittajien valinta”) ei ole legitiimi päämäärä markkinataloudessa

—

kolmas osa: markkinataloudessa subventiot eivät ole luonteeltaan mukautettavia vaan sidoksissa investointiin

—

neljäs osa: tutkitut toimenpiteet eivät ole verrattavissa unionissa todettuihin lainvastaisiin ja yhteismarkkinoille soveltumattomiin tukitoimenpiteisiin

—

viides osa: suunnitelmatalouden käsitteen virheellinen tulkinta.

—

ensimmäinen osa: unionin yleinen tuomioistuin on ylittänyt toimivaltansa (ultra vires), se on sivuuttanut periaatteen, jonka mukaan osapuolet määrittävät oikeusriidan kohteen, ja se on sivuuttanut Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklan ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan ja 48 artiklan 2 kohdan säännökset, sellaisina kuin niitä sovellettiin saatettaessa oikeusriita ensimmäisen oikeusasteen käsiteltäväksi

—

toinen osa: komissiota ei ole kuultu yhtäältä niiden tukitoimenpiteiden, joista oli kyse asioissa, jotka johtivat valituksenalaisen tuomion 66 kohdassa esiin tuotuihin tuomioihin, ja toisaalta nyt käsiteltävässä asiassa tutkittujen tukitoimenpiteiden väitetystä vertailukelpoisuudesta

—

kolmas osa: unionin yleinen tuomioistuin ei ole lausunut komission väitteistä, jotka koskivat suunnitelmatalouden käsitteen määritelmää.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/33

1)

Sovelletaanko asetuksen (EU) N:o 2015/751 (1) (jäljempänä siirtohinta-asetus) 1 artiklan 5 kohtaan ja 2 artiklan 18 kohtaan sisältyvää edellytystä, jonka mukaan korttipohjaisia maksuvälineitä rinnakkaiskäyttökumppanin (co-branding partner) kanssa tai agentin kautta liikkeeseen laskeva kolmen osapuolen maksukorttijärjestely katsotaan neljän osapuolen maksukorttijärjestelyksi, ainoastaan siltä osin kuin rinnakkaiskäyttökumppani tai agentti toimii siirtohinta-asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa ja johdanto-osan 29 perustelukappaleessa tarkoitettuna liikkeeseenlaskijana (nimittäin jos kyseisellä kumppanilla tai agentilla on maksajaan sopimussuhde, jossa se sopii tarjoavansa maksajalle maksuvälineen maksajan korttipohjaisten maksutapahtumien käynnistämistä ja käsittelyä varten)?

2)

Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, ovatko siirtohinta-asetuksen 1 artiklan 5 kohta ja 2 artiklan 18 kohta pätemättömiä siltä osin kuin niissä säädetään, että tällaiset järjestelyt katsotaan neljän osapuolen maksukorttijärjestelyiksi, seuraavilla perusteilla:

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/34

1)

Jos suoramyyntiä harjoittava yritys myy tavaroita (jäljempänä myynnin apuvälineet) rekisteröitymättömille jälleenmyyjille tai jos rekisteröitymätön jälleenmyyjä ostaa kolmannelta henkilöltä tavaroita ja palveluja (jäljempänä kolmannen henkilön luovuttamat tavarat ja palvelut), jotka rekisteröitymätön jälleenmyyjä käyttää kummassakin tapauksessa taloudellisessa toiminnassaan sellaisten muiden tavaroiden myynnin edistämiseksi, jotka se myös ostaa suoramyyntiä harjoittavalta yritykseltä ja joihin sovelletaan hallinnollisia järjestelyjä, jotka on viimeksi toteutettu 24.5.1989 tehtyyn neuvoston päätökseen 89/534/ETY (1) perustuvan poikkeuksen nojalla (jäljempänä poikkeus), ovatko asianomaiset luvat, täytäntöönpanolainsäädäntö ja/tai hallinnolliset järjestelyt ristiriidassa asianomaisten Euroopan unionin lainsäädäntöön kuuluvien säännösten ja/tai periaatteiden kanssa siltä osin kuin kansallisissa toimenpiteissä edellytetään, että suoramyyntiä harjoittava yritys vastaa myynteihin sisältyvästä arvonlisäverosta rekisteröitymättömän jälleenmyyjän kyseisten muiden tavaroiden myyntihinnan osalta ilman, että rekisteröitymättömän jälleenmyyjän hankkimiin myynnin apuvälineisiin ja/tai kolmannen osapuolen luovuttamiin tavaroihin ja palveluihin liittyvä arvonlisävero vähennetään?

2)

Oliko Yhdistyneellä kuningaskunnalla pyytäessään neuvostolta poikkeusta velvollisuus ilmoittaa komissiolle siitä, että rekisteröitymättömien jälleenmyyjien taloudellista toimintaansa varten ostamista myynnin apuvälineistä ja/tai kolmannen osapuolen luovuttamista tavaroista ja palveluista kannetaan arvonlisävero ja että poikkeukseen olisi tehtävä tätä ostoihin sisältyvää vähennyskelvotonta veroa tai myynteihin sisältyvää arvonlisäveron ylijäämää vastaava mukautus?

3)

Jos ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastataan myöntävästi:

4)

Onko [direktiivin 77/388/ETY] 27 artiklassa ([direktiivin 2006/112/EY] 395 artiklassa) tarkoitettuna veropetoksiin ja veron kiertämiseen liittyvänä veron määränä pidettävä jäsenvaltiolle koitunutta veron nettomenetystä (jossa otetaan huomioon maksettu myynteihin sisältyvä vero ja ostoihin sisältyvä vero, joka on vähennyskelpoinen veropetoksen tai veronkierron aiheuttavassa rakenteessa) vai jäsenvaltiolle koitunutta veron bruttomenetystä (jossa otetaan huomioon ainoastaan myynteihin sisältyvä vero veropetoksen tai veronkierron aiheuttavassa rakenteessa)?

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/36

—

kumoaa valituksenalaisen tuomion

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen (1) siltä osin kuin siinä velvoitetaan Italian tasavalta perimään tuki takaisin tai

—

palauttaa asian käsiteltäväksi unionin yleiseen tuomioistuimeen

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan 10.12.2013 annettua tuomiota siten, että se katsoi olevansa velvollinen toteamaan, että menettelyn aloittamisen julkaiseminen 2.2.2002 päätti Euralluminan luottamuksensuojan.

2.

Tämän virheen seurauksena unionin yleinen tuomioistuin jätti noudattamatta sitä, mikä juuri on tarkoituksena, kun asia palautetaan käsiteltäväksi kyseiseen tuomioistuimeen, ja jätti tutkimatta Euralluminan argumentit luottamuksensuojansa jatkumisesta tai tutki ne vääristyneessä oikeudellisessa yhteydessä ja virheellisesti.

3.

Vääristyneen oikeudellisen yhteyden soveltamisessakin unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se totesi, että komission perusteeton viivyttely tutkinnan toteuttamisessa ei voinut johtaa Euralluminan sellaiseen luottamuksensuojaan, joka olisi ollut esteenä tuen takaisinperinnälle.

4.

Unionin yleinen tuomioistuin tulkitsee direktiiviä 2003/96 (2) virheellisesti contra legem, mikä on vastoin unionin oikeutta ja sen tulkintaperiaatteita.

5.

Unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen hylätessään Euralluminan argumentit tämän investoinneista Sardinian tuotantolaitokseen.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/37

1)

Kanne hylätään.

2)

Magic Mountain Kletterhallen GmbH, Kletterhallenverband Klever eV, Neoliet Beheer BV ja Pedriza BV vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

3)

Deutscher Alpenverein eV ja Deutscher Alpenverein, Sektion Berlin eV vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/38

1)

Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuonnissa 18.2.2013 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 157/2013 kumotaan siltä osin kuin se koskee Patriot Renewable Fuels LLC:tä, Plymouth Energy Company LLC:tä, POET LLC:tä ja Platinum Ethanol LLC:tä.

2)

Kanne hylätään muilta osin.

3)

Growth Energy ja Renewable Fuels Association, Euroopan unionin neuvosto, Euroopan komissio ja ePURE, de Europese Producenten Unie van Hernieuwbare Ethanol vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/38

1)

Lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta Amerikan yhdysvalloista peräisin olevan bioetanolin tuonnissa 18.2.2013 annettu neuvoston täytäntöönpanoasetus (EU) N:o 157/2013 kumotaan siltä osin kuin se koskee Marquis Energy LLC:tä.

2)

Euroopan unionin neuvosto vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Marquis Energyn oikeudenkäyntikulut.

3)

Euroopan komissio ja ePURE, de Europese Producenten Unie van Hernieuwbare Ethanol vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/39

1)

Kumotaan 6.12.2013 tehty komission päätös C(2013) 8681 final.

2)

Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Italian tasavallan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/40

1)

Kanne hylätään.

2)

Fútbol Club Barcelona velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/41

1)

Kanne hylätään.

2)

Staatliche Porzellan-Manufaktur Meissen GmbH velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/41

1)

Kanne hylätään.

2)

Loops, LLC velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/42

1)

Kanne hylätään.

2)

Monster Energy Company velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/43

1)

Kanne hylätään.

2)

Monster Energy Company velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/43

1)

Lausunnon antaminen kanteesta raukeaa.

2)

REWE-Zentral AG velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/44

1)

Kanne jätetään tutkimatta.

2)

Istituto di ricerche economiche per la pesca e l’acquacoltura – IREPA Onlus vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission ja Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimen oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/45

1)

Kanne hylätään selvästi täysin perusteettomana.

2)

Kohrener Landmolkerei GmbH ja DHG Deutsche Heumilchgesellschaft mbH vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/45

—

kumoamaan Espanjan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/42/EY mukaisesti toteuttamasta toimenpiteestä painepesurityypin markkinoille saattamisen kieltämiseksi 8.2.2016 annetun Euroopan komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2016/175 (EUVL 2016, L 33, s. 12)

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee olennaisten muotomääräysten rikkomista

Kantaja väittää, että riidanalaisella päätöksellä rikotaan SEUT 296 artiklan toisen kohdan mukaista perusteluvelvollisuutta, koska johdanto-osan perustelukappaleet ovat ristiriitaisia ja epäselviä.

Riidanalaisella päätöksellä rikotaan lisäksi periaatetta, jonka mukaan komission on osoitettava asianmukaisesti tosiseikat. Johdanto-osan neljännessä perustelukappaleessa komissio totesi virheellisesti kantajan viitanneen EY-vaatimustenmukaisuusvakuutuksessa standardiin EN-60335-2-67-2009, mikä ei pidä paikkansa.

2.

Toinen kanneperuste, joka koskee direktiivin 2006/42/EY (1) 11 artiklan rikkomista

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/46

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen ja siten hylkää väitteen ja sallii haetun tavaramerkin rekisteröinnin

—

velvoittaa EUIPO:n ja väliintulijan korvaamaan asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituslautakunnassa aiheutuneet kulut.

—

Asetuksen N:o 207/2009 42 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkominen

—

Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohdan rikkominen.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/47

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Asetuksen N:o 207/2009 15 artiklaa, 51 artiklan 1 kohdan a alakohtaa, 57 artiklan 1 kohtaa, 63 artiklan 2 kohtaa, 64 artiklaa, 75 artiklaa, 76 artiklan 2 kohtaa ja 77 artiklaa on rikottu.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/48

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen ja toteaa riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi, koska sitä ei ole käytetty vakiintuneesti luokkaan 6 ”Metalliset kunniamerkit” kuuluville tuotteille

—

velvoittaa EUIPO:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/48

—

kumoamaan Ukrainan tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2014/119/YUTP muuttamisesta 4.3.2016 tehdyn neuvoston päätöksen (YUTP) 2016/318 sekä Ukrainan tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 208/2014 täytäntöönpanosta 4.3.2016 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 2016/311

—

toissijaisesti toteamaan (i) 5.4.2014 annetun neuvoston päätöksen 2014/119/YUTP (sellaisena kuin se on muutettuna) 1 artiklan 1 kohdan ja (ii) 5.3.2014 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 208/2014 (sellaisena kuin se on muutettuna) 3 artiklan 1 kohdan soveltumattomiksi niiden lainvastaisuuden vuoksi kantajaa koskevin osin

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, johon on tuettu kumoamisvaatimuksen tueksi sillä perusteella, että neuvosto ei ole ilmoittanut asianmukaista oikeudellista perustaa riidanalaisille toimenpiteille.

2)

Toinen kanneperuste, johon on vedottu kumoamisvaatimuksen tueksi sillä perusteella, että SEUT 6 artiklaan, luettuna SEUT 2 ja SEU 3 artiklan kanssa, sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklaan perustuvia kantajan oikeuksia on loukattu, koska neuvosto on olettanut, että oikeudenkäyntimenettelyissä Ukrainassa noudatetaan perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia.

3)

Kolmas kanneperuste, johon on vedottu kumoamisvaatimuksen tueksi sillä perusteella, että neuvosto on tehnyt ilmeisen arviointivirheen vuoksi sen päätelmän, että kantajan tapauksessa ovat täyttyneet 5.3.2014 annetun neuvoston päätöksen 2014/119/YUTP (sellaisena kuin se on muutettuna) 1 artiklan 1 kohdan ja 5.3.2014 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 208/2014 (sellaisena kuin se on muutettuna) 3 artiklan 1 kohdan mukaiset luetteloon merkitsemisen edellytykset.

4)

Neljäs kanneperuste, johon on vedottu kumoamisvaatimuksen tueksi sillä perusteella, että neuvosto on loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia ja oikeutta hyvään hallintoon ja tehokkaaseen oikeussuojaan. Kantajan mukaan neuvosto on erityisesti jättänyt tutkimatta huolellisesti ja puolueettomasti, olivatko väitetyt syyt luetteloon uudelleen merkitsemiselle perusteltuja ottaen huomioon kantajan aikaisemmin esittämät huomautukset.

5)

Viides kanneperuste, johon on vedottu kumoamisvaatimuksen tueksi sillä perusteella, että neuvosto on loukannut ilman oikeuttamisperustetta ja suhteettomalla tavalla kantajan perusoikeuksia, mm. tämän omistusoikeutta ja oikeutta hyvään maineeseen. Kantajan mukaan riidanalaisten toimenpiteiden vaikutus on laajalle ulottuva sekä hänen omaisuutensa että maineensa huomioon ottaen. Neuvosto ei ole osoittanut, että kantajan omaisuuden ja varojen jäädyttämisellä olisi jokin legitiimi päämäärä tai että se olisi tällaisen perusteella oikeutettua, tai puhumattakaan siitä, että se olisi oikeasuhteista tällaiseen päämäärään nähden.

6)

Kuudennella kanneperusteella, johon on vedottu lainvastaisuuden toteamisen tueksi, kantaja väittää, että jos 5.3.2014 annetun neuvoston päätöksen 2014/119/YUTP (sellaisena kuin se on muutettuna) 1 artiklan 1 kohtaa ja 5.3.2014 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 208/2014 (sellaisena kuin se on muutettuna) 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava toisessa kanneperusteessa esitettyjen väitteiden vastaisesti siten, että ne kattavat (a) minkä tahansa Ukrainan viranomaisen aloittaman tutkinnan siitä riippumatta, onko se johtanut tuomioistuinratkaisuun tai menettelyyn taikka onko sen lainmukaisuus selvitetty tai onko se kumottu, ja/tai (b) minkä tahansa ”julkisessa tehtävässä olevan henkilön aseman väärinkäytön perusteettoman hyödyn tuottamiseksi” siitä riippumatta, onko julkisia varoja väitetty käytetyn väärin, luetteloon lisäämisen kriteereille ei ole – kun otetaan huomioon näin laajan tulkinnan mielivaltaisuus – asianmukaista oikeusperustaa ja/tai että ne eivät ole oikeassa suhteessa 5.3.2014 annetun neuvoston päätöksen 2014/119/YUTP ja 5.3.2014 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 208/2014 tavoitteisiin nähden, ja ne on siksi katsottava lainvastaisiksi.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/50

—

kumoamaan Ukrainan tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2014/119/YUTP muuttamisesta 4.3.2016 tehdyn neuvoston päätöksen (YUTP) 2016/318 sekä Ukrainan tilanteen johdosta tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistettavista rajoittavista toimenpiteistä annetun asetuksen (EU) N:o 208/2014 täytäntöönpanosta 4.3.2016 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 2016/311 siltä osin kuin näissä toimissa sisällytetään kantaja rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden ja yhteisöjen luetteloon

—

velvoittaa neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että luetteloon merkitseminen oli lainvastaista, koska merkitsemismenettelyä on muutettu siten, että merkitseminen on sallittua vain rikosoikeudenkäynnin perusteella ilman, että vaadittaisiin tuomioistuimen suorittamaa vahvistusta.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että neuvosto on antanut riittämättömät ja stereotyyppiset perustelut, koska se vain kopioinut luetteloon merkitsemisestä annetun säännöksen sanamuodon.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että neuvosto on tehnyt ilmeisen arviointivirheen, koska sillä ei ollut riittävää asiallista perustetta kantajan luetteloon merkitsemiselle sillä perusteella, että kantaja on Ukrainan viranomaisten suorittaman rikostutkinnan kohteena julkisten varojen väärinkäytön vuoksi.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, että neuvoston toteuttamat toimenpiteet eivät ole kantajan osalta ulkopoliittisia toimenpiteitä, vaan rikostutkinnalliseen kansainväliseen yhteistyöhön liittyviä toimenpiteitä, joten niiden oikeudellinen perusta on virheellinen.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/51

—

kumoaa Euroopan keskuspankin 3.3.2016 tekemän päätöksen peruuttaa Trasta Komercbanka AS:n pankkitoimilupa ja

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste perustuu siihen, että Euroopan keskuspankki ei tutkinut ja arvioinut huolellisesti ja puolueettomasti kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja, mukaan lukien rajoituksitta se, ettei Euroopan keskuspankki reagoinut asianmukaisesti siihen tosiseikkaan, että Latvian paikallisen sääntelyviranomaisen toimittama tieto ja asiakirjat olivat virheellisiä.

2.

Toinen kanneperuste perustuu siihen, että Euroopan keskuspankki loukkasi suhteellisuusperiaatetta kun se ei huomioinut mahdollisia vaihtoehtoisia toimenpiteitä.

3.

Kolmas kanneperuste perustuu siihen, että Euroopan keskuspankki loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

4.

Neljäs kanneperuste perustuu siihen, että Euroopan keskuspankki rikkoi YVM-asetuksen (1) 19 artiklaa ja 75 kappaletta ja syyllistyi toimivallan väärinkäyttöön.

5.

Viides kanneperuste perustuu siihen, että Euroopan keskuspankki loukkasi luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita.

6.

Kuudes kanneperuste perustuu siihen, että Euroopan keskuspankki rikkoi menettelysäännöksiä, mukaan lukien oikeutta tulla kuulluksi, oikeutta tutustua asiakirjoihin, oikeutta saada asianmukaisesti perusteltu päätös, YVM-kehysasetuksen (2) 83 artiklan 1 kohtaa ja oikeutta hyvään hallintomenettelyyn.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/52

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Asetuksen N:o 207/2009 57 artiklan 2 ja 3 kohtaa on rikottu.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/52

—

kumoamaan Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 17.3.2016 annetun Euroopan komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2016/417 (EUVL L 75, s. 16) niiltä osin kuin sillä suljetaan rahoituksen ulkopuolelle 358 726,22 euron suuruinen määrä, joka liittyi Portugalin 19.1.2009 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 68 artiklan perusteella varainhoitovuosilta 2011, 2012 ja 2023 erityisinä tukitoimenpiteinä ilmoittamiin menoihin.

—

velvoittamaan Euroopan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut asetuksen N:o 1122/2009 46 artiklan 2 kohtaa – Portugalin viranomaiset ovat noudattaneet kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat Portugalin hallituksen asetuksen N:o 73/2009 86 artiklan perusteella käyttöön ottaman, maitolehmäkohtaisen erityistuen maksamiseen liittyviä tarkastuksia.

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan neuvoston asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohtaa on rikottu, koska komission asiakirjassa nro VI/5330/97 vahvistamissa suuntaviivoissa asetetut edellytykset 2 prosentin kiinteämääräisen korjauskertoimen soveltamiseksi eivät täyttyneet.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/53

—

kumoamaan Euroopan maatalouden tukirahastosta (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (maaseuturahasto) maksettavien jäsenvaltioiden tiettyjen menojen jättämisestä Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle 17.3.2016 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen, joka on annettu tiedoksi numerolla C(2016) 1509) ja julkaistu virallisessa lehdessä EUVL L 75, 22.3.2016, s. 16:

—

velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/55

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa EUIPO:n, ja jos muu osapuoli osallistuu väliintulijana, vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan unionin yleisessä tuomioistuimessa EUIPO:ssa kanteesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

—

Asetuksen 207/2009 8 artiklan 1 kohdan rikkominen

—

Asetuksen 207/2009 75 artiklan ja sitä seuraavien artikloiden rikkominen

—

EUIPO:n velvollisuuden noudattaa toimivaltaansa Euroopan unionin periaatteiden mukaisesti rikkominen.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/56

—

kumoamaan Egyptin tilanteen johdosta määrättävistä tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2011/172/YUTP muuttamisesta 18.3.2016 annetun neuvoston päätöksen (YUTP) 2016/411 (EUVL 2016, L 74, s. 40) kantajaa koskevilta osin

—

toteamaan, ettei Egyptin tilanteen johdosta määrättävistä tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 21.3.2011 annetun neuvoston päätöksen 2011/172/YUTP (EYVL 2011, L 76, s. 63) 1 artiklan 1 kohtaa ja Egyptin tilanteen johdosta määrättävistä tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 21.3.2011 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 270/2011 (EUVL 2011, L 76, s. 4) 2 artiklan 1 kohtaa voida soveltaa kantajaan, ja näin ollen kumoamaan päätöksen (YUTP) 2016/411 kantajaa koskevilta osin

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu siihen, ettei neuvosto ole esittänyt asianmukaista oikeusperustaa päätöksen 2011/172/YUTP (jäljempänä päätös) 1 artiklan 1 kohdalle ja asetuksen (EU) N:o 270/2011 (jäljempänä asetus) 2 artiklan 1 kohdalle. Ei ole viitteen häivääkään siitä, että neuvosto olisi tarkastellut uudelleen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan oikeusperustaa antaessaan riidanalaisen päätöksen, vaikka sillä oli tähän nimenomainen velvollisuus päätöksen 5 artiklan mukaan. Se, että 1 artiklan 1 kohdalla mahdollisesti oli pätevä oikeusperusta silloin, kun se ensimmäisen kerran annettiin 21.3.2011, ei merkitse sitä, että kyseisellä säännöksellä olisi pätevä oikeusperusta vuoteen 2016 saakka ja sen jälkeen.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu siihen, että kantajan oikeuksia, jotka perustuvat SEU 6 artiklaan, luettuna yhdessä 2 ja 3 artiklan kanssa, ja EU:n perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklaan, on loukattu neuvoston olettamuksella siitä, että Egyptissä järjestetyt oikeudenkäynnit ovat perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien mukaisia.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu siihen, että neuvosto on tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä, kun se on katsonut, että päätöksen 1 artiklan 1 kohdan ja asetuksen 2 artiklan 1 kohdan mukainen edellytys kantajan sisällyttämiselle luetteloon täyttyi.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu siihen, ettei neuvosto ole perustellut sitä, miksi kantajan nimi on sisällytetty uudelleen luetteloon.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu siihen, että neuvosto on loukannut kantajan puolustautumisoikeuksia, oikeutta hyvään hallintoon ja oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan. Kantaja toteaa tältä osin erityisesti, että neuvosto on jättänyt huolellisesti ja puolueettomasti tutkimatta, olivatko ne väitetyt syyt, joiden perusteella kantajan nimi aiottiin sisällyttää uudelleen luetteloon, perusteltuja kantajan tätä ennen esittämien lausuntojen valossa.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu siihen, että neuvosto on perusteettomasti ja suhteettomasti loukannut kantajan perusoikeuksia, mukaan lukien hänen omaisuudensuojaansa ja mainettaan. Neuvoston päätöksellä (YUTP) 2016/411 on kauaskantoiset seuraukset kantajan omaisuudelle ja maineelle maailmanlaajuisesti. Neuvosto ei ole kyennyt osoittamaan, että kantajan varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen liittyisi mihinkään lainmukaiseen tavoitteeseen tai olisi oikeutettu tällaisella tavoitteella, tai vielä vähemmän että se olisi oikeasuhteista tällaiseen tavoitteeseen nähden.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/57

—

kumoamaan Egyptin tilanteen johdosta määrättävistä tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä annetun päätöksen 2011/172/YUTP muuttamisesta 18.3.2016 annetun neuvoston päätöksen (YUTP) 2016/411 (EUVL 2016, L 74, s. 40) siltä osin, kuin se koskee kantajia

—

toteamaan, että Egyptin tilanteen johdosta määrättävistä tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 21.3.2011 annetun neuvoston päätöksen 2011/172/YUTP (EUVL 2011, L 76, s. 63) 1 artiklan 1 kohtaa ja Egyptin tilanteen johdosta määrättävistä tiettyihin henkilöihin, yhteisöihin ja elimiin kohdistuvista rajoittavista toimenpiteistä 21.3.2011 annetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 270/2011(EUVL 2011, L 76, s. 4) 2 artiklan 1 kohtaa ei voida soveltaa kantajia koskevilta osin, ja tämän seurauksena kumoamaan päätöksen (YUTP) 2016/411 siltä osin, kuin se koskee kantajia

—

velvoittamaan neuvoston korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäisen kanneperusteen mukaan neuvosto ei yksilöinyt asianmukaista oikeudellista perustaa päätöksen 2011/172/YUTP (jäljempänä päätös)1 artiklan 1 kohdalle ja asetuksen (EU) N:o 270/2011 (jäljempänä asetus) 2 artiklan 1 kohdalle. Asiassa ei ole esitetty mitään näyttöä siitä, että neuvosto olisi tutkinut mitenkään päätöksen 1 artiklan 1 kohdan oikeudellista perustaa antaessaan päätöksen (YUTP) 2016/411 (jäljempänä riidanalainen päätös), vaikka päätöksen 5 artiklassa nimenomaisesti säädetään tällaisesta velvoitteesta. Se seikka, että 1 artiklan 1 kohdalla on saattanut olla pätevä oikeudellinen perusta, kun se annettiin 21.3.2011, ei merkitse, että säädöksellä on oikeudellinen perusta edelleen vuonna 2016 tai sen jälkeen.

2)

Toisen kanneperusteen mukaan asiassa on loukattu oikeuksia, joita kantajilla on SEU 6 artiklan nojalla, kun sitä luetaan yhdessä SEU 2 ja SEU 3 artiklan sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan kanssa, koska neuvosto oletti, että oikeudenkäyntimenettely Egyptissä on perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien mukaista.

3)

Kolmannen kanneperusteen mukaan neuvosto teki ilmeisen arviointivirheen katsoessaan, että edellytys kantajien kirjaamiseksi päätöksen 1 artiklan 1 kohtaan ja asetuksen 2 artiklan 1 kohtaan täyttyi.

4)

Neljännen kanneperusteen mukaan neuvosto ei esittänyt riittäviä perusteluja kantajien kirjaamiseksi uudelleen.

5)

Viidennen kanneperusteen mukaan neuvosto on loukannut kantajien puolustautumisoikeuksia ja oikeuttaa hyvään hallintoon ja tehokkaaseen tuomioistuimen tarjoamaan oikeussuojaan. Ne väittävät erityisesti, että neuvosto ei tutkinut huolellisesti ja puolueettomasti, olivatko uudelleen kirjaamisen tueksi esitetyt väitetyt perusteet paikkansapitäviä niiden lausumien valossa, joita kantajat esittivät ennen uudelleen kirjaamista.

6)

Kuudennen kanneperusteen mukaan neuvosto on loukannut oikeudettomasti ja suhteettomasti kantajien perusoikeuksia, mukaan luettuna heidän omaisuudensuojaa ja mainetta. Riidanalaisen päätöksen vaikutus kantajiin on laaja-alainen sekä heidän omaisuutensa että maailmanlaajuisen maineen kannalta. Neuvosto ei ole osoittanut, että kantajien varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttäminen liittyy mihinkään lailliseen tarkoitukseen tai on oikeutettu tällaisella tai että se on oikeasuhteinen tähän päämäärään nähden.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/58

—

kumoamaan valtiontuesta SA.38869 (2014/N), jonka Puola aikoo toteuttaa myöntääkseen Poczta Polskalle korvauksen vuosien 2013–2015 aikana täyttämän yleispalveluvelvoitteen nettokustannuksista, 26.11.2015 annetun komission päätöksen (EU) C(2015) 8236;

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu yhtäältä SEUT 106 artiklan 2 kohdan rikkomiseen, koska komissio katsoi virheellisesti, että julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevien Euroopan unionin puitteiden [(2011)] edellytys nro 19 (2.6 kohta) täyttyi, ja toisaalta julkisia hankintoja koskevien perussopimuksen sääntöjen rikkomiseen sekä yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä 15.12.1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/67/EY (EUVL 1998, L 15, s. 14; jäljempänä postidirektiivi) 7 artiklan 2 kohdan virheelliseen tulkintaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu SEUT 106 artiklan 2 kohdan rikkomiseen, koska komissio katsoi virheellisesti, että julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevien Euroopan unionin puitteiden edellytykset nro 14 (2.3 kohta) ja nro 60 (2.10) täyttyivät.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu yhtäältä SEUT 106 artiklan 2 kohdan rikkomiseen, koska komissio katsoi virheellisesti, että julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevien Euroopan unionin puitteiden edellytys nro 52 (2.9 kohta) täyttyi, ja toisaalta postidirektiivin 7 artiklan 1, 3 ja 5 artiklan rikkomiseen.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu postidirektiivin 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, koska Euroopan komissio hyväksyi yleispalvelun kustannusten rahoittamisen tiettyjen Poczta Polskalle myönnettyjen erityisoikeuksien kautta.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu SEUT 102 artiklan ja SEUT 106 artiklan 1 kohdan, kun niitä luetaan yhdessä, rikkomiseen.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 16 artiklan ja 17 artiklan 1 kohdan rikkomiseen.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu olennaisten muotomääräysten rikkomiseen ja SEUT 296 artiklassa säädetyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/60

—

kumoamaan valtiontuesta SA.38869 (2014/N), jonka Puola aikoo toteuttaa myöntääkseen Poczta Polskalle korvauksen vuosien 2013–2015 aikana täyttämän yleispalveluvelvoitteen nettokustannuksista, 26.11.2015 annetun komission päätöksen (EU) C(2015) 8236;

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu yhtäältä SEUT 106 artiklan 2 kohdan rikkomiseen, koska komissio katsoi virheellisesti, että julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevien Euroopan unionin puitteiden [(2011)] edellytys nro 19 (2.6 kohta) täyttyi, ja toisaalta julkisia hankintoja koskevien perussopimuksen sääntöjen rikkomiseen sekä yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun parantamista koskevista yhteisistä säännöistä 15.12.1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/67/EY (EUVL 1998, L 15, s. 14; jäljempänä postidirektiivi) 7 artiklan 2 kohdan virheelliseen tulkintaan.

2)

Toinen kanneperuste, joka perustuu SEUT 106 artiklan 2 kohdan rikkomiseen, koska komissio katsoi virheellisesti, että julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevien Euroopan unionin puitteiden edellytykset nro 14 (2.3 kohta) ja nro 60 (2.10) täyttyivät.

3)

Kolmas kanneperuste, joka perustuu yhtäältä SEUT 106 artiklan 2 kohdan rikkomiseen, koska komissio katsoi virheellisesti, että julkisesta palvelusta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevien Euroopan unionin puitteiden edellytys nro 52 (2.9 kohta) täyttyi, ja toisaalta postidirektiivin 7 artiklan 1, 3 ja 5 artiklan rikkomiseen.

4)

Neljäs kanneperuste, joka perustuu postidirektiivin 7 artiklan 1 kohdan rikkomiseen, koska Euroopan komissio hyväksyi yleispalvelun kustannusten rahoittamisen tiettyjen Poczta Polskalle myönnettyjen erityisoikeuksien kautta.

5)

Viides kanneperuste, joka perustuu SEUT 102 artiklan ja SEUT 106 artiklan 1 kohdan, kun niitä luetaan yhdessä, rikkomiseen.

6)

Kuudes kanneperuste, joka perustuu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 16 artiklan ja 17 artiklan 1 kohdan rikkomiseen.

7)

Seitsemäs kanneperuste, joka perustuu olennaisten muotomääräysten rikkomiseen ja SEUT 296 artiklassa säädetyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/61

—

kumoaa riidanalaisen päätöksen

—

velvoittaa vastaajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

—

Asetuksen N:o 207/2009 8 artiklan 1 kohdan b alakohtaa on rikottu.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/62

—

ensisijaisesti kumoaa 17.3.2016 annetun komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2016/417 siltä osin kuin siinä jätetään Euroopan unionin rahoituksen ulkopuolelle Belgian kuningaskunnan osalta 9 601 619,00 euron suuruinen summa (alamomentti 6701),

—

toissijaisesti kumoaa osittain mainitun päätöksen jättää yhteisön rahoituksen ulkopuolelle 9 601 619 euron suuruinen summa siltä osin kuin se sisältää 4 106 470,02 euron suuruisen summan, joka maatalousrahastolle on maksettu jo aikaisemmin, ja

—

velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1.

Ensimmäinen kanneperuste, joka perustuu yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta 21.6.2005 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1290/2005 (EUVL 2005, L 209, s. 1) 31 artiklan 1 kohdan ja 32 artiklan rikkomiseen sillä perusteella, että komissio ei ole osoittanut, että belgialaisen maksajaviraston toteuttama meno ei ole yhteisön oikeuden mukainen ja että takaisin perimättä jättäminen tai väärinkäytös on perustunut väärinkäytökseen tai laiminlyöntiin, josta Bureau d’intervention et de restitution belge (BIRB) on vastuussa.

2.

Toinen toissijaisesti esitetty kanneperuste, joka perustuu asetuksen N:o 1290/2005 31 artiklan 2 kohdan rikkomiseen ja suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen sillä perusteella, että rahoituksen ulkopuolelle jätetty määrä ei vastaa merkittävyydeltään todettua sääntöjenvastaisuutta ja että Euroopan unionille aiheutunutta taloudellista vahinkoa ei ole otettu huomioon.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/63

—

kumoamaan asiakirjan Final Report OF/2013/0086/B1 THOR (2015) 40189 – 26.11.2015 sen sisältämien vakavien lainvastaisuuksien vuoksi

—

tämän vuoksi kumoamaan asiakirjan Recommendation for action to be taken following an OLAF investigation THOR (2015) 4257 – 09.12.2015

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee ensinnäkin riidanalaisten toimien kannekelpoisuutta SEUT 263 artiklan perusteella

2)

Toinen kanneperuste, joka koskee riidanalaisten toimien lainvastaisuutta

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/64

—

velvoittamaan Euroopan komission korvaamaan vahingon, jonka Escarp. S.C.P., Agropecuaria Sebcar, S.L. ja Rusfal 2000, S.L. kärsivät sen persikka- ja nektariinimarkkinoiden viljelyvuonna 2014 kärsimiin häiriöihin liittyvien toimenpiteiden ja laiminlyöntien sekä erityisesti komission delegoitujen asetusten (EU) N:o 913/2014 ja (EU) N:o 932/2014 antamisen seurauksena,

—

velvoittamaan komission suorittamaan

—

velvoittamaan Euroopan komission vastaamaan oikeudenkäyntikuluista.

—

otti käyttöön kriisimekanismin, jota se itse oli aikaisemmin pitänyt soveltumattomana ja tehottomana sillä perusteella, etteivät tuottajajärjestöt olleet käyttäneet sitä pienen kokonsa ja puutteellisten voimavarojensa vuoksi

—

ei hankkinut tarpeellisia markkinatietoja

—

toimi markkinoiltapoistojen osalta ilman tarpeellisia tietoja

—

toimi liian myöhään.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/66

—

toteamaan, että Euroopan komission sopimukseen perustumaton vastuu on syntynyt

—

velvoittamaan vastaajan korvaamaan kantajalle aiheutuneen vahingon, jonka määräksi arvioidaan 496 000 euroa (määrää voidaan myöhemmin tarkistaa)

—

joka tapauksessa velvoittamaan vastaajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

1)

Ensimmäinen kanneperuste, jonka mukaan komissio on rikkonut riittävän ilmeisesti oikeussääntöjä, kun se aktivoi komission tulojen ja menojen hyväksyjien ja toimeenpanovirastojen käyttöön tarkoitetusta ennakkovaroitusjärjestelmästä 16.12.2008 tehdyn komission päätöksen 2008/969/EY, Euratom (EUVL 2008, L 344, s. 125) perusteella W3b-luokan varoituksen ennakkovaroitusjärjestelmässä kantajaa vastaan petostentorjuntaviraston (OLAF) suorittaman tutkimuksen perusteella ja totesi riskin tason, joka liittyy kantajaan siinä ominaisuudessa, että kantajan kanssa tehdään julkisia palveluhankintoja koskeva sopimus hankkeesta pimeän työn torjunnan tehostamiseksi entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa. Perusteessa on viisi osaa:

2)

Toinen kanneperuste, jonka mukaan kantaja on kärsinyt vahinkoa ja komission virheellisen menettelyn ja tämän vahingon väillä on syy-yhteys.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/67

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/67

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/67

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/68

1)

Kanne hylätään.

2)

Euroopan komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se velvoitetaan korvaamaan Elia Fernández Gonzálezin oikeudenkäyntikulut.

25.7.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 270/69

1)

Kanne hylätään.

2)

HI vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja hänet velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.