20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/1

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklan ja erityisesti sen h alakohdan, jonka mukaan unioni määrittelee ja toteuttaa yhteistä politiikkaa ja toimintaa sekä pyrkii saamaan aikaan pitkälle menevää yhteistyötä kaikilla kansainvälisten suhteiden aloilla tavoitteenaan edistää kansainvälistä järjestelmää, joka perustuu entistä tiiviimpään monenväliseen yhteistyöhön, ja maailmanlaajuista hyvää hallintotapaa,

—

ottaa huomioon Euroopan ulkosuhdehallinnon organisaatiosta ja toiminnasta 26. heinäkuuta 2010 annetun neuvoston päätöksen 2010/427/EU (1),

—

ottaa huomioon 10. maaliskuuta 2010 antamansa päätöslauselman toukokuun 17. päivänä 2006 tehdyn toimielinten sopimuksen II osan G jakson 43 kohdan mukaisesti Euroopan parlamentille esitetystä neuvoston vuosittaisesta selvityksestä yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) tärkeimmistä näkökohdista ja perusvalinnoista vuonna 2008 (2),

—

ottaa huomioon 16. syyskuuta 2010 annetut Eurooppa-neuvoston päätelmät EU:n suhteista strategisiin kumppaneihin,

—

ottaa huomioon 5. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman epävakauden aiheuttamista muuttovirroista: EU:n ulkopolitiikan soveltamisala ja tehtävä (3),

—

ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2011 neuvostolle antamansa suosituksen Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 66. istunnosta (4),

—

ottaa huomioon 13. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman tehokkaasta eurooppalaisesta raaka-ainestrategiasta (5),

—

ottaa huomioon 7. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman demokratiakehitystä edistävästä EU:n ulkopolitiikasta (6),

—

ottaa huomioon rahoituskehystä 2014–2020 koskevan komission tiedonannon "Eurooppa 2020 -strategiaa tukeva talousarvio" (COM(2011)0500),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan lausunnon (A7-0010/2012),

A.

ottaa huomioon, että Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan (BRICS-maat) kasvava poliittinen ja taloudellinen painoarvo lisää näiden maiden ulkopoliittista painoarvoa;

B.

katsoo, että BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien ulkopoliittinen painoarvo voisi lisääntyä huomattavasti maailmanlaajuisesti, jos niiden talouskasvu vakiintuu edelleen;

C.

katsoo, että seitsemän nousevan talouden maan (Brasilia, Venäjä, Kiina, Indonesia, Meksiko ja Turkki) talouksien odotetaan olevan suurempia kuin G7-maiden (Yhdysvallat, Japani, Kanada, Yhdistynyt kuningaskunta, Saksa, Ranska ja Italia) taloudet yhteensä vuonna 2050; katsoo, että bruttokansantuotteena mitattuna Kiinan odotetaan olevan suurin talous ennen vuotta 2020; katsoo, että Intiasta voisi tulla maailman nopeimmin kasvava talous vuoteen 2050 mennessä; katsoo, että vuonna 2050 Kiina, Yhdysvallat ja Intia voisivat yhdessä muodostaa 50 prosenttia maailman taloudesta; katsoo, että EU voisi olla samaa suuruusluokkaa kuin mikä tahansa näistä maista, jos se toimii yhtenäisenä ja vankkana poliittisena yksikkönä; katsoo, että vastaavan suuruusluokan ansiosta pystytään säilyttämään poliittinen vaikutusvalta ja edistämään jatkossakin yleismaailmallisia arvoja uudessa moninapaisessa globaalin hallinnan järjestelmässä, joka on muotoutumassa; katsoo, että tämä pitäisi toteuttaa sellaisen ulkopoliittisen lähestymistavan puitteissa, jolla pyritään edistämään kumppanuutta, yhteistyötä ja yhteisiin arvoihin perustuvaa yhteistä hallintaa;

D.

toteaa, että BRICS-maiden kaltaisten vahvojen taloudellisten ja ulkopoliittisten mahtien vakiintumisen myötä on syntynyt moninapainen järjestelmä, jossa globaali johtajuus jakaantuu yhä enenevässä määrin useiden maiden ja alueellisten maaryhmien kesken; toteaa, että tällaiseen moninapaiseen järjestelmään liittyy kansainvälisen taloudellisen vallan siirtyminen asteittain BRICS-maille ja muille nouseville talouksille ja tämä voi johtaa ulkopoliittisen johtajuuden ja selvän vaikutusvallan siirtymiseen nykyisiltä talousmahdeilta nouseville talousmahdeille; toteaa, että tämänhetkinen talouskriisi on jouduttanut moninapaiseen järjestelmään siirtymistä; katsoo, että uusien globaalien toimijoiden nousu saattaa osoittautua arvokkaaksi mahdollisuudeksi luoda rakentavia kumppanuuksia kehittyneiden talouksien ja nousevien talouksien välille sekä globaaleja ongelmia ja haasteita koskevaa yhteistä toimintaa varten;

E.

katsoo, että kansainväliset haasteet – ilmastonmuutos, kansainväliset sääntelykysymykset, raaka-aineiden ja harvinaisten maametallien saanti, terrorismi, valtiosta riippumattomien radikaaliliikkeiden torjunta, kestävä kehitys, maailmanpolitiikan vakaus ja turvallisuus – edellyttävät sääntöihin perustuvaa, osallistavaa lähestymistapaa, jossa tukeudutaan kumppanuuteen, yhteisiin arvoihin, konsensukseen, tiiviiseen neuvonpitoon ja yhteistyöhön uusien nousevien talouksien kanssa; katsoo, että yhteistoiminnalla kansainvälisiin haasteisiin voidaan löytää tehokkaita ratkaisuja; katsoo, että EU voisi ja sen pitäisi olla asiassa aloitteellinen;

F.

katsoo, että ellei luoda uutta osallistavaa globaalin hallinnan järjestelmää, joka perustuu läheiseen neuvonpitoon ja yhteistyöhön BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien kanssa, ei ole erityistä kannustinta kansainväliseen yhteistyöhön eikä yhteiseen toimintaan tärkeissä globaaleissa kysymyksissä, jolloin mahdollisia vaaratekijöitä ovat (i) poliittinen ja taloudellinen pirstaloituminen ja kilpailevien kansainvälisten toimintaohjelmien ja erillisten alueellisten vyöhykkeiden syntyminen, (ii) globaalien taloudellisten rakenteiden ja investointivirtojen hajaantuminen ja (iii) sellaisten alueellisten voimablokkien syntyminen, joissa kansainvälinen koordinointi on vähäistä ja joiden avulla ei voida ratkaista yhdessä rajat ylittäviä ongelmia;

G.

katsoo, että BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien suuri väestö verrattuna länsimaiden pienenevään väestöön tarjoaa näille maille lisää vaikutusvaltaa kansainvälisillä foorumeilla, koska BRICS-maat ja muut nousevat taloudet voivat vaatia enemmän edustajia sen perusteella, että ne edustavat suurta enemmistöä maailman väestöstä; katsoo, että tämän vuoksi on uudistettava globaalin hallinnan järjestelmää ja kansainvälisten järjestöjen hallintorakennetta, jotta ne voivat vastata paremmin uutta taloudellista ja poliittista tilannetta ja säilyttävät keskeisen roolinsa globaalin yhteisymmärryksen muodostamisessa ja päätöksenteossa;

H.

ottaa huomioon, että tämänhetkisen talouskriisin sekä EU:n ja Yhdysvaltojen budjettirajoitusten vuoksi on tarve yhdistää kiireellisesti resursseja muiden nousevien talouksien kanssa, jotta varmistettaisiin yhtenäinen ja tehokas maailmanlaajuinen turvallisuus- ja vakausrakenne sekä toimiva väliintulo arkaluonteisille alueille yhteisten tavoitteiden sekä koordinoitujen strategioiden ja toimien pohjalta;

I.

katsoo, että onnistunut siirtyminen keskitulotason talouteen voi tietyin edellytyksin edistää maltillisempaa ja vakauteen pohjautuvaa ulkopolitiikkaa; toteaa kuitenkin, että joissakin BRICS-maissa ja muissa nousevissa talouksissa taloudellisen ja poliittisen vaikutusvallan vakiintuminen ei ole aina johtanut tällaiseen siirtymiseen;

J.

ottaa huomioon, että huolimatta useimpien BRICS-maiden viimeaikaisesta ilmiömäisestä talouskasvusta, nämä samat maat ovat myös niitä, joilla on maailman laajin yksittäinen köyhyyskeskittymä; katsoo, että tämä on osoitus siitä, että ilman köyhiä hyödyttävää kasvua ja turvaverkkojen käyttöönottoa nopea talouskasvu voi useimmiten johtaa eriarvoisuuden lisääntymiseen;

K.

ottaa huomioon, että BRICS-maat ja tämänhetkiset nousevat taloudet eivät muodosta tai sisällä virallista maiden ryhmittymää, jolla olisi erityisrooli kansainvälisissä asioissa, ja katsoo, että tästä syystä EU:n olisi kehitettävä suhteet jokaiseen näistä maista ja otettava huomioon niiden erikoispiirteet sekä erityiset ulkopoliittiset tavoitteet ja pyrkimykset; katsoo, että EU:n olisi investoitava strategisiin kumppanuuksiin kunkin BRICS-maan ja muiden nousevien talouksien kanssa, koska niiden merkitys kasvaa kansainvälisellä näyttämöllä, erityisesti kansainvälisissä järjestöissä, kuten YK:ssa, jotta voitaisiin edistää yhteisiä tavoitteita, nimittäin rauhaa ja globaalia turvallisuutta, oikeusvaltioperiaatetta kotimaassa tai kansainvälisesti sekä ihmisoikeuksia, demokratiaa, kestävää kehitystä ja globaalia rahoitusalan sääntelyä;

L.

katsoo, että BRICS-maat ja muut nousevat taloudet tarvitsevat vakaat ulkopoliittiset puitteet ja vakaan sääntely-ympäristön sekä yleisen järjestyksen kehyksen, joiden avulla voidaan vahvistaa mielenkiintoa ja investointeja niiden talouksiin ja yhteiskuntiin; katsoo, että BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien on panostettava demokraattisen, poliittisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen vakauden lujittamiseen ja niitä on tuettava siinä;

M.

katsoo, että EU:lla on oltava keskeinen rooli globaalissa vallan siirtymisessä kumppanuuden ja osallistavan hallinnan edistäjänä, mutta sen on toimittava nopeasti, jos se haluaa säilyttää vaikutusvaltansa (tai se voisi joutua strategisesti syrjään); katsoo, että tämä johtaa strategisiin muutoksiin sekä EU:ssa että sen ulkopolitiikassa, muun muassa selvästi johdonmukaisemman politiikan omaksumiseen;

N.

ottaa huomioon BRICS-maiden johtajien 14. huhtikuuta 2011 pidetyn kolmannen kokouksen päätteeksi antaman yhteisen julkilausuman, jossa kehotetaan lisäämään kansainvälistä yhteistyötä ja lujittamaan globaalia hallintaa ja ilmaistaan tuki YK:n ja G20-maiden kanssa harjoitettavalle monenväliselle diplomatialle; toteaa, että kaikki viisi BRICS-maata ovat olleet YK:n turvallisuusneuvostossa vuoden 2011 aikana; ottaa huomioon, että BRICS-maat ovat pyytäneet muutosta kansainvälisten rahoitusinstituutioiden ja YK:n hallintorakenteisiin, jotta niissä näkyisivät maailmantalouden muutokset ja jotta voitaisiin paremmin hallita nykyisiä globaaleja haasteita;

O.

ottaa huomioon, että BRICS-maiden poliittisissa järjestelmissä ja talousjärjestelmissä, väestösuuntauksissa ja yhteiskunnallisissa kehityssuunnissa sekä ulkopoliittisissa näkemyksissä on huomattavia eroja;

P.

ottaa huomioon, että Eurooppa-neuvoston 16. syyskuuta 2010 antamissa päätelmissä korostettiin, että Lissabonin sopimuksen ja Euroopan turvallisuusstrategian mukaan Euroopan unioni ja sen jäsenvaltiot tulevat toimimaan entistä strategisemmin, jotta Eurooppa saa todellista kansainvälistä painoarvoa, ja että Euroopan unionin strategiset kumppanuudet maailman keskeisten toimijoiden kanssa ovat hyödyllinen väline Euroopan tavoitteiden ja etujen ajamisessa;

Q.

ottaa huomioon, että nykyiset kauppasopimukset EU:n ja BRICS-maiden välillä ovat hyödyllisiä kummallekin osapuolelle paitsi taloudellisesti myös poliittisesti;

R.

katsoo, että EU:n olisi oltava aktiivisesti mukana luomassa osallistavaa ja edustavaa kumppanuuteen perustuvaa YK-järjestelmää, joka voi tehokkaasti myötävaikuttaa globaaliin hallintaan ja ratkaisuihin, rauhaan ja turvallisuuteen, demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen perustuvaan kansainväliseen järjestykseen; toteaa, että SEU-sopimuksen 21 artiklan mukaisesti EU on virallisesti sitoutunut toimivaan monenvälisyyteen, jonka ytimessä on vahva YK;

S.

ottaa huomioon, että EU on vuosien ajan kehittänyt BRICS-maiden kanssa kahdenvälisiä strategisia kumppanuuksia, jotka perustuvat yhteisiin arvoihin ja intresseihin ja joiden avulla pyritään parantamaan suhteita ja vahvistamaan yhteistyötä kaikilla tasoilla; katsoo, että nämä strategiset kumppanuudet ovat usein osoittautuneet riittämättömiksi erityisesti demokratian edistämisessä, oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisessa ja yhteisen lähestymistavan määrittämisessä konfliktien ratkaisemiseen;

T.

katsoo, että on etsittävä pikaisesti tapoja vahvistaa yhteistyötä YK-järjestelmässä ja johtavien maiden ryhmissä (G-7, G-20) ja parantaa niiden työn koordinointia;

U.

katsoo, että G-20-ryhmästä, jonka jäsenvaltioiden BKT muodostaa 88 % koko maailman BKT:stä ja väestö 65 % maailman väestöstä, on tullut tärkeä yhteistyöfoorumi maailmanlaajuisesti, mutta sen edustavuutta koskeva ongelma on ratkaistava ja sen tarkka asema monenvälisessä järjestelmässä on määritettävä;

1.

korostaa tämänhetkisen talouskriisin osoittaneen kehittyneiden talouksien sekä BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien keskinäisen riippuvuuden; toteaa, että kehittyneiden talouksien vakaan talouskasvun ja nousevien talouksien vakaan talouskasvun välillä on vahva keskinäinen yhteys; painottaa tällaisen keskinäisen riippuvuuden myönteisyyttä sekä kehittyneiden talouksien ja nousevien talouksien välisten poliittisten ja taloudellisten siteiden molempia hyödyttäviä piirteitä; katsoo, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden olisi pyrittävä lisäämään poliittista vuoropuhelua ja yhteisymmärrystä BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien kanssa, myös kunkin maan kanssa erikseen, kumppanuuden hengessä ja pitämällä yleistavoitteena uuden osallistavan hallinnan järjestelmän saavuttamista; katsoo lisäksi, että EU:n ja yksittäisten BRICS-maiden säännölliset korkean tason kokoukset tarjoaisivat arvokkaan tilaisuuden rakentaa luottamuksellisia suhteita, lähentää kantoja ja kannustaa BRICS-maita ottamaan enemmän vastuuta uudesta globaalin hallinnan järjestelmästä, joka perustuu jaettuun vastuuseen, yhteisiin lähestymistapoihin ja paremmin koordinoituihin toimiin; ilmaisee kantanaan, että strategisen kumppanuuden välineellä voitaisiin saada aikaan arvokkaita synergioita tällaisten tavoitteiden saavuttamiseksi;

2.

katsoo, että kehittyneiden talouksien sekä BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien väliset suhteet sisältävät jatkossakin tärkeän taloudellisen ulottuvuuden, mutta ovat perimmiltään poliittisia ja siksi niillä pitäisi olla poliittiset puitteet, sillä kaikkien näiden maiden etujen mukaista on varmistaa toimiva globaalin hallinnan järjestelmä ja ratkaista yhdessä yhteistyön ja neuvonpidon hengessä sekä poliittisia kantoja lähentämällä globaaliin vakauteen ja turvallisuuteen kohdistuvat ongelmat, jotka saattavat uhata kestävää globaalia kasvua ja sen tulevaisuutta; vaatii siksi tehostettua yhteistyötä EU:n ja BRICS-maiden välillä, yksittäisten BRICS-maiden kanssa solmitut kumppanuudet mukaan lukien, kaikissa kansainvälisesti huolestuttavissa asioissa;

3.

korostaa, että vaikka BRICS-mailla voi olla samanlaisia ulkopoliittisia kantoja, ne eroavat toisistaan suuresti poliittisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti; korostaa erityisesti, että niiden poliittiset järjestelmät vaihtelevat vahvoista autoritaarisista järjestelmistä vakuuttaviin ja vakaisiin demokratioihin; kehottaa EU:ta tässä suhteessa tiivistämään suhteita ja kehittämään synergioita erityisesti niiden BRICS-maiden kanssa, jotka aidosti jakavat ja ottavat huomioon demokraattiset arvot ja tavoittelevat sosiaalista markkinataloutta;

4.

katsoo, että uusien taloudellisten ja ulkopoliittisten mahtien nousun myötä EU:n vaikutusvalta ei vähene, vaan sillä on merkittävä asema poliittisia valintoja koskevan yhteisymmärryksen edistämisessä ja sen olisi otettava johtoasema globaaleihin haasteisiin vastattaessa; on sitä mieltä, että EU:n ja sen transatlanttisten kumppaneiden olisi keskityttävä saavuttamaan tarvittavat mittakaavaedut ja kehitettävä yhteisiä toimia, joiden avulla ne voivat olla rakentavassa ja toimivassa vuorovaikutuksessa nousevien talouksien kanssa kahden- ja monenvälisesti sekä todellisen kumppanuuden ja hyvän yhteistyön hengessä; korostaa, että tarvitaan osallistava globaalin hallinnan järjestelmä, joka perustuu tarvittaessa BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien kanssa harjoitettavaan yhteistyöhön ja koordinointiin kaikkien hyödyksi; korostaa lisäksi EU:n ja sen transatlanttisten kumppaneiden keskeistä asemaa osallistavan globaalin hallinnan järjestelmän edistämisessä; korostaa, että EU:n olisi toimittava strategisemmin, jotta Euroopan todellinen painoarvo tunnettaisiin kansainvälisesti, erityisesti hallitsemalla keskinäisen riippuvuuden vaikutukset, vauhdittamalla globaalin hallinnan uudistuksia ja käynnistämällä kollektiivisia toimia, jotka liittyvät oikeusvaltioperiaatteeseen, kestävään ympäristöön ja alueelliseen turvallisuuteen, rakentavassa vuorovaikutuksessa BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien kanssa;

5.

panee tyytyväisenä merkille kahdenvälisten strategisten kumppanuussopimusten konseptin ja kehottaa neuvostoa ja Euroopan ulkosuhdehallintoa tekemään siitä toiminnallisen; katsoo, että strategiset kumppanuudet ovat lupaava ja mahdollisesti muutoksia mukanaan tuova väline järjestettäessä ja edistettäessä EU:n suhteita kansainvälisiin avaintekijöihin, BRICS-maat ja muut nousevat taloudet mukaan lukien; suosittaa, että EU käyttää tätä välinettä jatkaakseen sekä monenvälisiä että kahdenvälisiä toimintasuunnitelmiaan ja kehittääkseen merkityksellisiä kytköksiä niiden välille; korostaa, että sisäinen johdonmukaisuus on olennaisen tärkeä EU:lle, jotta se toimisi aitona strategisena keskustelukumppanina ja jotta se miellettäisiin sellaiseksi BRICS-maissa ja muissa nousevissa talouksissa;

6.

panee merkille, että BRICS-maat ovat aiemmin koordinoineet ulkopoliittisia kantojaan YK:n turvallisuusneuvostossa tietyissä tapauksissa, etenkin Libyan ja Syyrian kriisien puhjetessa, ja lisäksi lykkäämällä äänestystä EU:n roolista YK:n yleiskokouksessa ja hyväksymällä yhteneväisen kannan Norsunluurannikkoon ja Sudaniin; huomauttaa tässä yhteydessä, että BRICS-maat näyttävät ehkä haastavan nykyisen globaalin hallinnan järjestelmän, mutta demokraattinen vuoropuhelu, poliittinen sitoutuminen, myös yksittäisten maiden tasolla, ja todellinen kumppanuus saattavat tuoda etualalle positiivisia synergioita ja edistää uutta osallistavaa globaalin hallinnan järjestelmää; katsoo, että EU:n olisi otettava aiheellisesti huomioon BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien uusi poliittinen ja taloudellinen painoarvo, sillä tämä voi myötävaikuttaa globaalin hallinnan rauhalliseen uudistamiseen, joka perustuu lähentymiseen ilman että syntyy epävakautta;

7.

panee merkille, että BRICS-maat ovat osoittaneet alueellista integroitumisvalmiutta ja näin ollen valmiutta osallistua moninapaisiin hallintajärjestelmiin; katsoo, että tämä ilmentää edelleen BRICS-maiden mahdollista kiinnostusta globaalin hallinnan edistämiseen; katsoo tästä syystä, että BRICS-maat ja muut nousevat taloudet ovat määrittämässä ulkopolitiikkansa strategista suuntaa ja näin niistä tulee kehittyneiden talouksien kumppaneita ja yleismaailmallisiin arvoihin, kumppanuuteen ja osallisuuteen pohjautuvan globaalin hallinnan järjestelmän kannattajia;

8.

katsoo, että poliittisten ja taloudellisten etujen ja niiden laajuuden, alueellisen roolin ja pyrkimysten valossa BRICS-maat saattavat yrittää toimia ryhmänä ulkopolitiikan alalla, mutta tunnustaa, että yksilölliset ulottuvuudet ovat myös olennaisia; katsoo tässä yhteydessä, että EU:n pitäisi sen lisäksi, että se keskittyy BRICS-maihin mahdollisena yhtenäisenä valtioryhmänä ulkopolitiikan alalla, keskittyä myös BRICS-maihin maakohtaisesti ja pitää samalla kiinni kokonaisuutta koskevasta ja koordinoidusta lähestymistavasta; on tässä suhteessa sitä mieltä, että tämän lähestymistavan myötä EU pystyy luomaan mittakaavaetuja yksittäisten BRICS-maiden kanssa solmittujen kumppanuuksien kautta, maksimoimaan intressinsä ja roolinsa eri alueilla ja edistämään moninapaisen järjestyksen vakiintumista kehittyneiden talouksien ja nousevien talouksien välisen poliittisen ja taloudellisen tasapainon avulla sellaisen osallistavan järjestelmän pohjalta, joka perustuu vuoropuheluun, kumppanuuteen ja kahden- tai monenvälisiin kumppanuuksiin;

9.

katsoo lisäksi, että BRICS-maiden poliittisiin ja taloudellisiin järjestelmiin, väestösuuntauksiin ja yhteiskunnallisiin kehityssuuntiin sekä ulkopoliittisiin näkemyksiin sisältyvien merkittävien eroavaisuuksien olisi vaikutettava ja heijastuttava näihin maihin sovellettavaan EU:n monivivahteiseen politiikkaan, jolla pyritään luomaan synergioita yksittäisten BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien kanssa ja rajoittamaan mahdollisten yhtenäisten vaihtoehtoisten valtioryhmien muodostumista tai vakiintumista ulkopolitiikan alalla; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita tässä yhteydessä rajoittamaan kehittyneiden talouksien ja nousevien talouksien välisten rintamien juurtumista ja niiden välistä strategista kilpailua; väittää, että kansainvälisen kollektiivisen toiminnan edistämiseksi ja globaalin hallinnan uudistamiseksi EU:n on lisättävä monenlaisia kahden- ja monenvälisiä sekä valtioista riippumattomia vuorovaikutustoimia ja valjastettava asiakohtaisia yhteenliittymiä, jotka ylittävät kehittyneiden ja nousevien talouksien välisen kuilun;

10.

katsoo, että EU:n olisi määriteltävä kantansa suhteiden tiivistämiseen BRICS-maiden kanssa ottaen kuitenkin huomioon, että EU:n ja näiden maiden näkemykset tiukoista sitoumuksista ja institutionalisoiduista hallintojärjestelmistä eivät välttämättä aina kohtaa; katsoo myös, että BRICS-maiden tuki toimivalle monenvälisyydelle voitaisiin saada, jos niille tarjotaan vaihdossa vahvempaa edustusta asiaankuuluvissa kansainvälisissä instituutioissa; korostaa, että BRICS-maiden nousuun liittyvät haasteet olisi nähtävä pikemmin mahdollisuutena kuin ongelmana;

11.

on sitä mieltä, että suhteiden BRICS-maihin olisi perustuttava kahdenväliseen vuoropuheluun, jossa keskitytään demokratisoitumiseen ja sen edistämiseen edelleen sekä oikeusvaltioperiaatteen, hyvän hallinnon ja sääntelyn lähentämisen vahvistamiseen, yhteisten kantojen koordinointiin kansainvälisillä foorumeilla ja tehostettuihin EU-suhteisiin;

12.

korostaa Brasilian merkitystä johtavana voimana Mercosur-maiden alueellisessa yhdentymisessä; panee tyytyväisenä merkille EU:n ja Brasilian uudistettuun strategiseen kumppanuuteen sisältyvän yhteisen toimintasuunnitelman 2012–2014 sekä demokratian edistämisestä ja monenvälisen hallintojärjestelmän uudistamisesta annetut molemminpuoliset sitoumukset; kehottaa molempia osapuolia pitämään kiinni sitoumuksistaan ja edistämään maailman rahoitusjärjestelmän uudistamista; palauttaa mieliin presidentti Rousseffin tarjouksen EU:n tukemisesta, jotta se selviäisi valtionvelkakriisistään, ja tunnustaa EU:n ja Brasilian väliset keskinäiset suhteet; ilmaisee tukensa tasapainoisen ja oikeudenmukaisen Dohan kehitysohjelman päätökseen saattamiselle sekä sellaisen EU:n ja Mercosur-maiden assosiaatiosopimuksen tekemiselle, joka tulee olemaan kaikkien aikojen tärkein EU:n allekirjoittama assosiaatiosopimus, sillä se kattaa 750 miljoonaa ihmistä ja sen kaupallinen arvo on 125 miljardia Yhdysvaltojen dollaria vuodessa; panee merkille Brasilian pyynnön saada täydellinen viisumivapaus ja pyytää komissiota esittämään asiasta ehdotuksen;

13.

korostaa EU:n ja Venäjän strategisen kumppanuuden välttämätöntä roolia rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä Euroopassa, kaupan ja taloudellisen kehityksen vahvistamisessa, energiavarmuuden turvaamisessa ja kansainvälisiin haasteisiin vastaamisessa; katsoo, että pitkällä aikavälillä Aasian talousmahtien nousu tulee todennäköisesti helpottamaan intressien lähentämistä entisestään ja strategisen yhteistyön tiivistämistä EU:n ja Venäjän välillä; uskoo, että tällainen yhteistyö on olennaisen tärkeää, jotta edistyttäisiin globaalisti tärkeissä asioissa, kuten ydinaseiden leviäminen, terrorismi, ilmastonmuutos tai laiton muuttoliike;

14.

korostaa EU:n ja Intian strategisen kumppanuuden tärkeyttä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia; katsoo, että tämänhetkisen globaalin talouskriisin aikana sosiaalisen kriisin, ilmastonmuutoksen, muuttovirtojen ja globaalin turvallisuuden kaltaisia ongelmia olisi käsiteltävä entistä kattavamman kumppanuuden puitteissa Intian ja EU:n välillä; panee myös merkille, että käynnissä olevat vapaakauppasopimusneuvottelut vahvistavat EU:n ja Intian suhteita; katsoo kuitenkin, että näitä suhteita ei pitäisi rajoittaa kauppa-asioihin; pitäisi tervetulleena suhteista Intiaan vastaavan Euroopan parlamentin valtuuskunnan uudelleenperustamista Intian parlamentissa ennen vuoden 2009 vaaleja toimineesta Intian ja Euroopan unionin välisestä ystävyysryhmästä saatujen kokemusten perusteella;

15.

korostaa Kiinan merkitystä merkittävänä talousmahtina ja tähdentää sen olennaisen tärkeää roolia globaalin talouden elvyttämisessä; muistuttaa tässä yhteydessä, että Kiinan on täytettävä sovitut WTO-velvoitteensa kymmenen vuotta järjestöön liittymisensä jälkeen; kehottaa lisäksi EU:ta ja sen jäsenvaltioita sekä Kiinaa tarttumaan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta koskeviin yhteisiin haasteisiin ja uhkiin, erityisesti parantamalla yhteistyötä diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi Iranin ydinkriisiin; kehottaa kumpaakin osapuolta edistämään nykyistä tasapainoisempaa keskinäistä kauppaa, etenkin tehostamalla pyrkimyksiään saattaa päätökseen uudesta kumppanuus- ja yhteistyösopimuksesta käytävät neuvottelut, jotta nämä puitteet täyttäisivät EU:n ja Kiinan strategisen kumppanuuden mahdollisuudet;

16.

korostaa EU:n ja Etelä-Afrikan suhteiden strategista luonnetta; panee tyytyväisenä merkille syyskuussa 2011 pidetyn EU:n ja Afrikan neljännen huippukokouksen myönteiset tulokset, erityisesti Libyan tilannetta koskevien näkemysten lähentymisen; kehottaa EU:ta ja Etelä-Afrikkaa saattamaan mahdollisimman pian päätökseen neuvottelut uudesta talous- ja kumppanuussopimuksesta; arvelee, että kun otetaan huomioon Etelä-Afrikan menestyksekäs ja rauhanomainen siirtyminen demokratiaan ja sen asema alueellisena mahtina, Etelä-Afrikka voi olla keskeinen voimatekijä demokratian ja hyvän hallinnon edistämisessä, alueellisen taloudellisen yhdentymisen vaalimisessa ja kansallisen sovinnon tukemisessa eri puolilla Afrikkaa sekä EU:n avainkumppani näissä pyrkimyksissä; korostaa ilmastonmuutosta, kestävää kehitystä ja kansainvälisten järjestöjen uudistusta koskevan EU:n ja Etelä-Afrikan välisen tiiviin yhteistyön merkitystä;

17.

katsoo, että koska BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien merkitys kasvaa ja moninapainen globaalin hallinnan järjestelmä on muotoutumassa, G20-ryhmä voisi osoittautua hyödylliseksi ja erityisen sopivaksi foorumiksi yhteisymmärryksen luomiseen ja päätöksentekoon, joka on osallistavaa, joka perustuu kumppanuuteen ja jolla on mahdollista edistää lähentymistä, myös sääntelyn lähentymistä; katsoo, että G20-ryhmän merkityksen kasvusta huolimatta G7-ryhmä voisi olla avainasemassa kehittyneiden talouksien neuvoa-antavana, koordinoivana ja yhteisymmärrystä luovana foorumina, joka käy vuoropuhelua BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien kanssa ennen G20-kokouksia; katsoo, että myös G8-ryhmää on hyödynnettävä pyrkimyksissä lähentää kantoja Venäjän kanssa, jotta yhteisiin haasteisiin voidaan vastata koordinoidusti ja tehokkaasti; kannattaa G20-ryhmän parlamentaarista ulottuvuutta ja katsoo, että sitä olisi edelleen vahvistettava ja käytettävä päätöksenteossa, jotta voidaan varmistaa vankka demokraattinen vuoropuhelu ja valvonta; kannattaa myös sitä, että perustetaan rinnakkainen neuvoa-antava G20-ryhmän foorumi, johon kootaan valtioista riippumattomia järjestöjä ja G20-valtioiden kansalaisyhteiskunnan ja yritysten johtavia edustajia;

18.

katsoo, että tämänhetkinen valtionvelkakriisi on tärkeä testi G-20-ryhmälle strategisen poliittisen vuoropuhelun tehokkaana foorumina, joka voi edistää todella globaalia talous- ja rahoitusalan hallintojärjestelmää, jossa ilmenee kehittyneiden talouksien ja nousevien talouksien keskinäinen riippuvuus, luomalla perustan sellaisten järjestelmään kuuluvien epätasapainoisuuksien poistamiselle, jotka voivat olla erityisen haitallista sekä kehittyneille talouksille että pitkällä aikavälillä nouseville talouksille, ja edistämällä solidaarisuutta kansainvälisillä rahoitusfoorumeilla, kuten Kansainvälisessä valuuttarahastossa (IMF);

19.

kehottaa EU:ta edistämään poliittista vuoropuhelua ja yhteistyötä BRICS-maiden kanssa edistääkseen entistä voimakkaammin rahoitus- ja talousalan hallintoelinten eli Bretton Woodsin instituutioiden uudistusta, jolla pyritään varmistamaan kaikkien jäsenvaltioiden laaja edustus ja ottamaan samalla huomioon taloudelliseen painoarvoon liittyvät muutokset;

20.

katsoo, että kehittyneiden talouksien olisi tuettava alueellisia järjestöjä, joihin kuuluvat BRICS-maat ja muut nousevat taloudet, kuten ASEAN- tai Mercosur-maat, sekä niiden instituutioiden ja valmiuksien kehittämistä ja varmistettava korkeatasoinen diplomaattinen läsnäolo tällaisten järjestöjen kokouksissa;

21.

toteaa, että sekä Yhdysvallat että EU saattavat Kiinan, Intian ja muiden Aasian nousevien talouksien globaalin ja alueellisen painoarvon kasvaessa kääntää vähitellen päähuomionsa ja keskittää poliittiset investointinsa ja resurssinsa Tyynenmeren alueelle ja alkaa pitää Pohjois-Atlantin ulottuvuutta ja keskinäistä yhteistyötä strategisesti vähemmän tärkeänä; toteaa lisäksi, että Aasian olisi saatava keskeisempi rooli EU:n ja sen jäsenvaltioiden ulkopolitiikassa; kehottaa koordinoimaan tehokkaammin Yhdysvaltojen ja EU:n toimia Kiinan, Intian ja muiden Aasian nousevien talouksien suhteen, jotta vältetään näiden toimien eriytymisen; uskoo vakaasti, että toimiaan koordinoimalla Yhdysvallat ja EU saavuttavat tarvittavat poliittiset synergiat, joilla voidaan aloittaa todellinen myönteinen ja rakentava vuoropuhelu BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien kanssa; katsoo, että G7-kokouksia sivuuttamatta EU:n ja Yhdysvaltojen huippukokoukset ovat tilaisuus määritellä yhteisiä tavoitteita ja koordinoida strategioita globaalisti merkittävissä asioissa, talouden hallinta mukaan lukien, jotta saavutetaan yhteinen lähestymistapa nousevia talouksia kohtaan; muistuttaa, että transatlanttiset suhteet ovat erittäin tärkeät sekä taloudellisesti että poliittisesti ja korostaa Yhdysvaltojen ja EU:n molemminpuolista vahvaa taloussuhdetta; katsoo, että transatlanttinen talousneuvosto ja transatlanttinen lainsäätäjien vuoropuhelu voisivat myös tarjota mahdollisuuden vuoropuheluun ja arviointiin ja siksi niihin olisi sisällytettävä EU:n ja Yhdysvaltojen pohdintaa BRICS-maiden ja muiden keskeisten nousevien talouksien strategisesta osallistumisesta ja siitä, miten näiden maiden kanssa edistetään sääntelyn lähentämistä; palauttaa mieliin tarpeen luoda transatlanttinen poliittinen neuvosto tilapäisenä elimenä, joka vastaisi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevien asioiden järjestelmällisestä korkean tason neuvonpidosta ja koordinoinnista;

22.

korostaa, että maailmanlaajuisissa tai globaaliin hallintaan liittyvissä asioissa EU:n, eikä niinkään sen jäsenvaltioiden, olisi oltava kehittyneiden talouksien, BRICS-maiden ja muiden nousevien talouksien keskustelukumppani; katsoo, että pyrittäessä saavuttamaan BRICS-maita ja muita nousevia talouksia koskeva yhdenmukainen poliittinen kanta on erittäin tärkeää, että jäsenvaltiot kehittävät kahdenvälisiä suhteitaan mahdollisimman avoimesti ja pitävät mielessä näiden suhteiden mahdollisen vaikutuksen EU:n politiikkaan ja kantoihin; katsoo, että EU:n olisi pyrittävä lisäämään poliittista ja taloudellista koheesiota ja kasvua, jotta se säilyttäisi poliittisen vaikutusvallan ja avainroolin muotoutumassa olevassa moninapaisessa järjestelmässä ja jotta BRICS-maat ja uudet nousevat taloudet mieltäisivät EU:n välttämättömäksi ja arvokkaaksi vastapuoleksi;

23.

korostaa, että unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan / komission varapuheenjohtajan olisi varmistettava BRICS-maita ja muita nousevia talouksia koskevan EU:n ulkopolitiikan koordinointi SEU-sopimuksen 18 artiklan 4 kohdan ja 21 artiklan 3 kohdan mukaisesti; katsoo, että EU:n olisi pyrittävä korkean edustajan koordinoimana kytkemään ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimet paremmin EU:n alakohtaisiin politiikkoihin, kuten kehitysyhteistyöhön, energiavarmuuteen, kauppaan, raaka-aineiden ja harvinaisten maametallien saantiin sekä ilmastonmuutokseen ja muuttoliikkeeseen, jotta voidaan hyötyä synergioista ja varmistaa yhtenäinen ja järjestelmällinen ulkopoliittinen lähestymistapa, jonka tavoitteena on oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja demokraattisen hallinnan yleinen kunnioittaminen; katsoo, että näiden perustavoitteiden huomioon ottamiseksi EU:n "strategisia kumppaneita" koskevaa käsitettä olisi parannettava ja vahvistettava; viittaa ilmastonmuutosta koskevaa Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimusta (UNFCCC) käsitelleen COP17-konferenssin päätelmiin ja korostaa jatkuvaa tarvetta johdonmukaiseen ja koordinoituun toimintaan BRICS-maiden kanssa, jotta saavutettaisiin asteittainen sopimus;

24.

on sitä mieltä, että yhtenäinen ulkopoliittinen lähestymistapa Euroopan tasolla edellyttää myös sellaisten Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, korkean edustajan, neuvoston, parlamentin ja komission toimien koordinointia, jotka koskevat G7-, G8- ja G20-ryhmien asialistoilla olevia asioita;

25.

toteaa, että EU:n olisi voitava mukauttaa ja uudistaa sisäisiä hallintorakenteitaan varmistaakseen EU:n moniarvoisuutta ilmentävän päätöksenteon ja luodakseen yhteisymmärrystä; pitää tärkeänä, että Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) toiminta ilmentää Euroopan tasolla yhtenäistä ulkopoliittista lähestymistapaa suhteessa BRICS-maihin ja muihin nouseviin talouksiin; katsoo, että Euroopan ulkosuhdehallinnon olisi tarkistettava ja lujitettava strategisia kumppanuuksia yksittäisten BRICS-maiden kanssa tiiviissä neuvonpidossa parlamentin kanssa ja tarkasteltava niiden ominaispiirteitä ja mahdollisia synergioita ja yhteistyötä EU:n kanssa; kehottaa Euroopan ulkosuhdehallintoa suunnittelemaan horisontaalisia ja vertikaalisia koordinointimekanismeja, joiden avulla EU:n ulkopolitiikassa voidaan saada hyötyä EU:n institutionaalisista synergioista ja jäsenvaltioiden lukuisista syvällisistä kahdenkeskisistä suhteista strategisiin kumppaneihin, BRICS-maat ja muut nousevat taloudet mukaan lukien; on sitä mieltä, että BRICS-maita varten Euroopan ulkosuhdehallinnon olisi maantieteellisen ja temaattisen organisaationsa lisäksi luotava tilapäinen koordinointimekanismi, jolla varmistettaisiin, että kaikki yksittäiset BRICS-maihin sovellettavat politiikat ovat keskenään yhteensopivia kokonaisuuden kannalta ja että vahvistetut poliittiset linjaukset näkyvät EU:n ja kehittyneiden maiden, kuten Yhdysvaltojen, Kanadan ja Japanin vuoropuhelussa; katsoo, että BRICS-maissa ja muissa keskeisissä nousevissa talouksissa olevien EU:n edustustojen olisi tehtävä keskenään tiiviimpää yhteistyötä varmistaakseen BRICS-maiden keskinäisten suhteiden ja keskeisten arkojen aiheiden jatkuvan seurannan ja analysoinnin, jotta saadaan järjestelmällisempi kuva asioista; katsoo tässä suhteessa, että BRICS-maissa olevissa EU:n edustustoissa olisi analysoitava BRICS-maiden kantoja hallintaan ja globaaleihin haasteisiin sekä suhteisiin muihin BRICS-maihin; katsoo, että EU:n olisi suunnattava uudistettuja toimia ja resursseja globaalin hallinnan järjestelmän ja kansainvälisten järjestöjen uudistamisen johtamiseen, erityisesti YK:n turvallisuusneuvoston ja maailmanlaajuisen monenvälisen rahoitusalan järjestelmän uudistamiseen, jotta saataisiin luotua osallistavampi järjestelmä yhteisymmärryksen luomista ja päätöksentekoa varten;

26.

katsoo, että "toimiva monenvälisyys" ja globaalin hallinnan kysymysten käsittelemiseen tähtäävien monenvälisten foorumien parempi koordinointi olisi säilytettävä EU:n ja BRICS-maiden "tehostetun kumppanuuden" ydintavoitteina; suosittaa erityisesti, että EU jatkaa toimiaan saadakseen nämä maat sitoutumaan näihin pyrkimyksiin;

27.

katsoo, että parlamentin olisi osallistuttava Euroopan unionin ja sen strategisten kumppaneiden välisiin kahdenkeskisiin huippukokouksiin;

28.

katsoo, että BRICS-maissa olevien EU:n edustustojen henkilöstöön olisi kuuluttava parlamentin yhteyshenkilöitä, jotta voitaisiin lisätä ymmärtämystä kansallisesta parlamentaarisesta ulottuvuudesta kussakin näistä maista, edistää Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien tiiviimpää yhteistyötä ja vuoropuhelua kahdenväliseltä pohjalta ja lisätä päätöksenteon demokraattista vastuullisuutta kansainvälisillä foorumeilla, kuten G8- ja G20-ryhmissä; katsoo, että nykyisten parlamentin suhteista Venäjään, Intiaan, Kiinaan ja Etelä-Afrikkaan vastaavien valtuuskuntien lisäksi voitaisiin myös tarkastella mahdollisuutta perustaa suhteista Brasiliaan vastaava valtuuskunta;

29.

katsoo, että BRICS-maita ja muita nousevia talouksia koskevan EU:n politiikan tehokkaan demokraattisen valvonnan varmistamiseksi ja näiden maiden kanssa käytävän parlamenttien välisen vuoropuhelun tehostamiseksi parlamentin asiasta vastaavan henkilöstön olisi hankittava erityispätevyys, jolloin sillä olisi asianmukaisia analysointivälineitä ja seurantavalmiuksia ja se voisi avustaa parlamentin jäseniä toimivan vuoropuhelun edistämisessä; katsoo myös, että parlamentin ja Euroopan ulkosuhdehallinnon välille olisi perustettava henkilövaihtojärjestelmä synergioiden, toimielinten välisen vuoropuhelun ja yhteistyön maksimoimiseksi ja asiantuntijavaihdon edistämiseksi;

30.

painottaa, että suhteiden syventämisen ja BRICS-maiden kanssa hallitusten tasolla tehtävän poliittisen yhteistyön vahvistamisen olisi edettävä kansalaisjärjestöjen kanssa käytävän kestävän vuoropuhelun mukaisesti; kehottaa Euroopan ulkosuhdehallintoa ja EU:n edustustoja tässä yhteydessä luomaan puitteet, joilla helpotetaan ja lisätään henkilöiden välisiä yhteyksiä sekä olemassa oleviin ja tilapäisiin ohjelmiin perustuvaa kulttuurista ja akateemista vaihtoa, jonka tavoitteena on keskinäisen ymmärryksen parantaminen sekä yhteisten toimien ja aloitteiden kehittäminen;

31.

korostaa tarvetta tehostaa ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä sosiaalisten normien ja ympäristönormien noudattamista koskevaa poliittista vuoropuhelua BRICS-maiden kanssa; muistuttaa tässä yhteydessä, että perustyönormien ja ILOn ihmisarvoista työtä koskevan ohjelman noudattaminen on olennaisen tärkeää vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamisessa, sillä yhteiskunnallisen ja poliittisen vakauden takaaminen ja maan työvoiman osaamistason parantaminen vaikuttavat myönteisesti maan talouteen;

32.

pitää tervetulleena edellä mainittua komission tiedonantoa "Eurooppa 2020 -strategiaa tukeva talousarvio", jossa ehdotetaan rahoitusvälineitä ja ohjelmia seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen 2014–2020 perusteella; korostaa, että uuden kumppanuusvälineen, jonka tavoitteena on tukea EU:n poliittisia ja taloudellisia intressejä maailmalla ja johon kuuluu virallisen kehitysavun piiriin kuulumattomia toimia, olisi oltava ulkopolitiikan väline; katsoo, että tällainen kumppanuusväline voisi auttaa vakiinnuttamaan vahvempia poliittisia siteitä ja sitä kautta vahvempia taloudellisia siteitä sen piiriin valittujen maiden kanssa, ja pitää myönteisenä sen yhtenä tavoitteena olevaa sääntelyn lähentämisen edistämistä; katsoo myös, että kumppanuusvälineen olisi sisällettävä julkisen diplomatian rahoitusmahdollisuuksia, joiden avulla pyritään lujittamaan yksittäisten maiden suhteita EU:hun ja vahvistamaan vaikutusvaltaa, kumppanuutta ja uskollisuutta; katsoo kuitenkin, että olisi myös varattava lisärahoitusmahdollisuuksia, joiden avulla tuetaan demokratisoitumista, oikeusvaltioperiaatteen lujittamista, koulutuksen parantamista ja sosiaalisten erojen pienentämistä; katsoo, että uusien rahoitusvälineiden ja -ohjelmien suunnittelussa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tilapäisiin rahoitusmahdollisuuksiin, joilla autetaan nykyisiä nousevia talouksia ja mahdollisia uusia nousevia talouksia vakiinnuttamaan demokraattiset rakenteet ja edistämään hyvää hallintoa ja oikeusvaltioperiaatetta, kansalaisjärjestöjä, hyviä koulutusjärjestelmiä sekä sosiaalista osallisuutta; pitää myönteisenä komission ehdotusta ehdollisuuden periaatteen sisällyttämisestä kaikkiin EU:n ohjelmiin ja välineisiin ja katsoo, että näin saadaan enemmän pontta ihmisoikeuksien, demokratian ja hyvän hallinnon edistämiseen yleismaailmallisina arvoina;

33.

pyytää, että BRICS-maat ottavat kansainvälisessä kehitysyhteistyöpolitiikassa roolin, joka vastaa paremmin niiden osuutta maailman BKT:stä;

34.

kehottaa EU:ta ja jäsenvaltioita tukemaan etelä-etelä-yhteistyötä ja osallistumaan kolmenvälisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin, joihin BRICS-maat osallistuvat;

35.

pitää erittäin tärkeänä, että kannustetaan EU:n ja BRICS-maiden sekä muiden nousevien talouksien välisen yhteistyön lisäämistä globaalin hallinnan järjestelmässä ja kansainvälisissä järjestöissä; katsoo, että EU:n ja Yhdysvaltojen olisi ryhdyttävä strategiseen vuoropuheluun BRICS-maiden kanssa kansainvälisten järjestöjen uudistamisvaihtoehdoista; katsoo, että Euroopan tasolla olisi harkittava, miten voidaan maksimoida EU:n asema, sananvalta ja äänivalta kansainvälisillä foorumeilla ja saavuttaa nykyistä selkeytetympi koordinointi EU:n jäsenvaltioiden kesken näillä foorumeilla ja tätä kautta yhtenäisempi näkemys myönteisestä vuoropuhelusta, kumppanuudesta ja yhteistyöstä BRICS-maiden kanssa;

36.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle, komission puheenjohtajalle, komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, neuvostolle, neuvoston puheenjohtajavaltiolle Puolalle, komissiolle ja Yhdysvaltojen ulkoministeriölle.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/11

—

ottaa huomioon Graham Watsonin ALDE-ryhmän puolesta esittämän ehdotuksen suositukseksi neuvostolle johdonmukaisesta politiikasta sellaisia autoritaarisia hallintoja kohtaan, joihin EU soveltaa rajoittavia toimenpiteitä, niiden suorittaessa niiden johtajien henkilökohtaisiin ja kaupallisiin etuihin liittyvää toimintaa EU:n rajojen sisällä (B7-0235/2011),

—

ottaa huomioon YK:n peruskirjan ja erityisesti sen 1 ja 25 artiklan sekä sen VII lukuun sisältyvän 39 ja 41 artiklan,

—

ottaa huomioon kaikki Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksia koskevat yleissopimukset ja niiden valinnaiset pöytäkirjat,

—

ottaa huomioon kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja kaksi siihen liitettyä valinnaista pöytäkirjaa,

—

ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus),

—

ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston 28. huhtikuuta 2006 antaman päätöslauselman 1674, jossa vahvistetaan vuoden 2005 maailmanlaajuisen huippukokouksen päätösasiakirjan määräykset, jotka koskevat velvollisuutta suojella väestöjä kansanmurhalta, sotarikoksilta, etnisiltä puhdistuksilta ja rikoksilta ihmisyyttä vastaan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan,

—

ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston 12. joulukuuta 2003 hyväksymän Euroopan unionin turvallisuusstrategian "Turvallisempi Eurooppa oikeudenmukaisemmassa maailmassa",

—

ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston Afganistanin tilanteesta antaman päätöslauselman 1267(1999) ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian tilanteesta antaman päätöslauselman 1371(2001),

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 21 artiklan 2 kohdan, 22 ja 36 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 215 artiklan,

—

ottaa huomioon omaisuuden tai todistusaineiston jäädyttämistä koskevien päätösten täytäntöönpanosta Euroopan unionissa 22. heinäkuuta 2003 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2003/577/YOS (1),

—

ottaa huomioon 22. tammikuuta 2004 päivätyn neuvoston asiakirjan "Ulkosuhdeneuvosten työryhmän pakotteet-kokoonpanon (RELEX/pakotteet) perustaminen" (5603/2004),

—

ottaa huomioon 7. kesäkuuta 2004 päivätyn neuvoston asiakirjan "Rajoittavien toimenpiteiden (pakotteiden) käyttöä koskevat perusperiaatteet" (10198/1/2004),

—

ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion asiassa Ahmed Ali Yusuf ja Al Barakaat International Foundation vastaan Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan yhteisöjen komissio (ECR 11-3533 (2005)),

—

ottaa huomioon vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin 6. lokakuuta 2006 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2006/783/YOS (2),

—

ottaa huomioon 9. heinäkuuta 2007 päivätyn neuvoston asiakirjan "EU:n parhaat käytänteet rajoittavien toimenpiteiden tehokasta täytäntöönpanoa varten" (11679/2007),

—

ottaa huomioon 21. heinäkuuta 2007 päivätyn neuvoston asiakirjan yhteisen kannan 2001/931/YUTP täytäntöönpanosta (10826/1/2007),

—

ottaa huomioon 24. huhtikuuta 2008 päivätyn neuvoston asiakirjan "EU:n parhaiden käytänteiden ajantasaistettu versio rajoittavien toimenpiteiden tehokasta täytäntöönpanoa varten" (08666/1/2008),

—

ottaa huomioon erityistoimenpiteiden toteuttamisesta terrorismin torjumiseksi hyväksytyn yhteisen kannan 2001/931/YUTP ajantasaistamisesta sekä yhteisen kannan 2008/586/YUTP kumoamisesta 26. tammikuuta 2009 hyväksytyn neuvoston yhteisen kannan 2009/67/YUTP (3),

—

ottaa huomioon neuvoston asiakirjan "Suuntaviivat rajoittavien toimenpiteiden (pakotteiden) täytäntöönpanoa ja arviointia varten EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla", sellaisena kuin se on viimeksi tarkistettuna 15. joulukuuta 2009 (17464/2009),

—

ottaa huomioon 4. syyskuuta 2008 antamansa päätöslauselman EU:n pakotteiden arvioinnista osana EU:n ihmisoikeustoimia ja -politiikkaa (4),

—

ottaa huomioon direktiivin 2005/60/EY rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen (5),

—

ottaa huomioon jäsenvaltioiden ulkopoliittiset resurssit,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 121 artiklan 3 kohdan,

—

ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön (A7-0007/2012),

A.

ottaa huomioon, että Lissabonin sopimuksen 1 artiklan 24 kohdassa esitetyssä SEU-sopimuksen uuden 21 artiklassa todetaan, että unionin toimintaa ohjaavat "demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien yleismaailmallisuus ja jakamattomuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasa-arvo ja yhteisvastuu sekä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan periaatteiden ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen";

B.

ottaa huomioon, että pakotteita sovelletaan SEU-sopimuksen 21 artiklassa asetettujen YUTP:n tavoitteiden mukaisesti ja että niihin kuuluu muun muassa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen, oikeusvaltion periaatteen, demokratian ja hyvien hallintotapojen edistäminen;

C.

ottaa huomioon, että YUTP:n yhteydessä pakotteet tai rajoittavat toimenpiteet katsotaan lieviksi pakkokeinoiksi, joita ovat muun muassa asevientikielto, kauppapakotteet, rahoitukselliset ja taloudelliset pakotteet, varojen jäädyttäminen, lentokiellot, maahantulon rajoittaminen, diplomaattiset pakotteet, urheilu- ja kulttuuritapahtumien boikotointi ja kolmannen maan kanssa tehtävän yhteistyön keskeyttäminen;

D.

ottaa huomioon, että pakotteiden ja rajoittavien toimenpiteiden käyttöönottaminen on tehokasta ainoastaan, jos se on osa EU:n ja jäsenvaltioiden johdonmukaista ja kattavaa ihmisoikeusstrategiaa;

E.

ottaa huomioon, että "kohdennetut pakotteet" voivat olla henkilökohtaisia pakotteita, valikoituja taloudellisia toimenpiteitä ja diplomaattisia toimenpiteitä kuten viisumikieltoja, varojen jäädyttämisiä, tiettyjen tavaroiden viennin tai tuonnin estämistä, lentokieltoja, investointikieltoja tai virallisten kontaktien rajoittamista;

F.

ottaa huomioon, että erimielisyydet jäsenvaltioiden välillä johtavat usein rajoittavien toimenpiteiden epäjohdonmukaiseen soveltamiseen, mikä vie EU:lta uskottavuutta ja heikentää toimenpiteiden tehokkuutta;

G.

ottaa huomioon, että EU on usein soveltanut pakotepolitiikkaansa epäjohdonmukaisesti kohdellessaan eri tavoin kolmansia maita, joiden ihmisoikeus- ja demokratiatausta on samankaltainen, ja että se on siten saanut kritiikkiä kaksoisstandardeista;

H.

ottaa huomioon, että tietoteknologian edistys muuttaa kansalliset rajat yhä merkityksettömämmiksi ja että globalisoituvassa maailmassa maan tai sen eliitin eristäminen on siten vaikeampaa;

I.

ottaa huomioon, että useimmat maat, joihin on kohdistettu pakotteita, ovat myös kaikkein eristyneimpiä kansainvälisestä järjestelmästä ja niiden yhteiskunnat hyötyisivät muutosta ajatellen eniten, jos ne altistuisivat enemmän kansainvälisyydelle; ottaa huomioon, että joissakin tapauksissa rajoittavilla toimenpiteillä erityisesti tiettyjä yksilöitä vastaan voi kuitenkin olla varoittavia ja psykologisia vaikutuksia;

J.

ottaa huomioon, että EU:n pakotteita koskevat päätökset olisi tehtävä vasta sitten, kun on arvioitu perusteellisesti, mikä on kaikkein tehokkain tapa saada aikaan demokraattinen muutos maassa; ottaa huomioon, että jokaiseen päätökseen olisi liitettävä tätä koskeva perustelu;

K.

toteaa, että Euroopan unioni houkuttelee monia autoritaarisia johtajia ja heidän liittolaisiaan investointi-, omaisuudenhoito-, pankki- ja terveydenhoitopalvelujen vuoksi sekä alueena, jolla he voivat vapaasti matkustella ja kuluttaa usein epäilyttävillä keinoilla hankkimaansa varallisuutta;

L.

toteaa, että mahdollisuus käyttää valtaa henkilökohtaisen varallisuuden lisäämiseen esimerkiksi kavaltamalla valtion varoja tai hankkimalla niihin henkilökohtainen valvontavalta tarjoaa autoritaarisille johtajille kannustimen ja vahvistaa heidän mahdollisuuksiaan kaapata valta ja pysyä vallassa; toteaa, että on tutkittava enemmän sitä, miten voidaan heikentää mahdollista suhdetta kehitykseen tai muihin tarkoituksiin suunnatun ulkomaanavun ja autoritaaristen johtajien ja heidän lähipiirinsä rikastumisen välillä;

M.

ottaa huomioon, että ilman yhteisiä toimia on vaikea saada tarkkoja tietoja autoritaaristen johtajien EU:hun sijoittamista varoista ja että EU:n on sitkeästi pyrittävä saamaan näitä tietoja;

N.

katsoo, että johtajiin kohdistuvilla pakotteilla on vaikutusta, jos heitä painostetaan henkilökohtaisesti sellaisten rajoittavien toimenpiteiden muodossa, jotka koskevat heidän mahdollisuuksiaan siirtää rahaa, investoida ja käyttää taloudellisia varojaan, matkustaa, saada tiettyjä tuotteita ja palveluita tai diplomaattista edustusta;

O.

katsoo, että kansainvälisten ja alueellisten toimijoiden moninaisuus edellyttää vuoropuhelua ja toimijoiden välistä virallista ja epävirallista kuulemista;

P.

katsoo, että olennainen osa autoritaarisia hallintoja koskevaa vaikuttavaa politiikkaa on tasapaino pakkokeinoja käyttävän diplomatian, rajoittavat toimenpiteet mukaan luettuina, sekä selkeän viestinnän ja väkivallattomien rakentavien vaihtoehtojen välillä, ja ottaa huomioon, että EU:n ja jäsenvaltioiden ulkopolitiikan keinovalikoimassa suositaan eristämisen sijasta kriittistä ja etenevää vuoropuhelua;

Q.

ottaa huomioon, että uudelleentarkastelumenettely, jossa pakotteita voidaan laajentaa, lieventää tai poistaa vastauksena muutoksiin pakotteiden kohteina olevien johtajien toiminnassa, on oleellisen tärkeä rajoittavien toimenpiteiden tehokkuuden kannalta, ja että menettelyä on käytettävä täsmällisesti ja strategisesti;

R.

katsoo, että kaikissa rajoittavissa toimenpiteissä on otettava huomioon ihmisoikeudet, kansainvälinen humanitaarinen oikeus, asianmukaiset menettelyt, suhteellisuusperiaate ja oikeus tehokkaaseen oikaisumenettelyyn, eikä niillä missään tapauksessa saa rankaista heikoimmassa asemassa olevia väestöryhmiä maissa, joita kyseiset toimenpiteet koskevat;

1.

suosittaa neuvostolle seuraavaa:

Selkeämpien määritelmien laatiminen

Toimivan pakotepolitiikan laatiminen

Sitoutuminen johdonmukaiseen toimintaan EU:n rajojen sisällä

Kolmansiin maihin liittyvät toimet

*

* *

2.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän suosituksen neuvostolle ja tiedoksi komissiolle sekä EUH:lle.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/18

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 225 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 50 ja 54 artiklan,

—

ottaa huomioon 21. toukokuuta 2003 annetun komission tiedonannon "Yhtiöoikeuden uudistaminen ja omistajaohjauksen (corporate governance) parantaminen Euroopan unionissa – etenemissuunnitelma" (COM(2003)0284),

—

ottaa huomioon 3. maaliskuuta 2010 annetun komission tiedonannon "Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia" (COM(2010)2020),

—

ottaa huomioon 27. lokakuuta 2010 annetun komission tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti – Kohti kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta – 50 ehdotusta yhteistyön, yritystoiminnan ja vuorovaikutuksen parantamiseksi" (COM(2010)0608),

—

ottaa huomioon 13. huhtikuuta 2011 annetun komission tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti – 12 viputekijää kasvun vauhdittamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi – 'Yhdessä uuteen kasvuun'"(COM(2011)0206),

—

ottaa huomioon eurooppayhtiön (SE) säännöistä 8. lokakuuta 2001 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2157/2001 (1),

—

ottaa huomioon eurooppayhtiön sääntöjen täydentämisestä henkilöstöedustuksen osalta 8. lokakuuta 2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/86/EY (2),

—

ottaa huomioon pääomayhtiöiden rajatylittävistä sulautumisista 26. lokakuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/56/EY (3),

—

ottaa huomioon unionin tuomioistuimen tuomiot asioissa Daily Mail  (4), Centros  (5), Überseering  (6), Inspire Art  (7), SEVIC Systems  (8), Cadbury Schweppes  (9) ja Cartesio  (10),

—

ottaa huomioon 4. heinäkuuta 2006 antamansa päätöslauselman yhtiöoikeuden viimeaikaisesta kehityksestä ja tulevaisuudennäkymistä (11),

—

ottaa huomioon 25. lokakuuta 2007 antamansa päätöslauselman yksityisestä eurooppayhtiöstä ja yhtiön kotipaikan siirtoa koskevasta neljännestätoista yhtiöoikeusdirektiivistä (12),

—

ottaa huomioon 19. helmikuuta 2009 antamansa päätöslauselman työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä annetun direktiivin 2002/14/EY soveltamisesta (13),

—

ottaa huomioon 10. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman suosituksista komissiolle yhtiön sääntömääräisen kotipaikan siirtämisestä jäsenvaltioiden välillä (14),

—

ottaa huomioon 23. marraskuuta 2010 antamansa päätöslauselman Tukholman ohjelman toteuttamista koskevan toimintasuunnitelman yksityis-, kauppa- ja perheoikeuteen sekä kansainväliseen yksityisoikeuteen liittyvistä näkökohdista (15),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 42 ja 48 artiklan,

—

ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan lausunnon (A7-0008/2012),

A.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 49 ja 54 artikla takaavat sijoittautumisvapauden kaikille yrityksille; ottaa huomioon, että yritysten kotipaikan siirtäminen rajojen yli on olennainen osa sisämarkkinoiden toteuttamista; toteaa lainsäädännön epäyhtenäisyyden koskien kansallisen oikeuden mukaisesti perustetun yhtiön sääntömääräisen tai tosiasiallisen kotipaikan siirtämistä jäsenvaltiosta toiseen yhtenäismarkkinoiden piirissä sekä siihen liittyvät työllisyysriskit ja hallinnolliset vaikeudet, aiheutuvat kustannukset, sosiaaliset vaikutukset ja oikeusvarmuuden puutteen;

B.

ottaa huomioon, että valtaosa 15. huhtikuuta 2004 päättyneen julkisen kuulemisen osanottajista kannatti yhtiöiden kotipaikan rajatylittäviä siirtoja koskevan yhtiöoikeusdirektiivin hyväksymistä;

C.

toteaa, että pitäen mielessä jäsenvaltioiden väliset erot yritysten kotipaikan siirtämistä koskevissa vaatimuksissa unionin tuomioistuimen ratkaisu asiassa Cartesio vahvistaa tarpeen ottaa käyttöön yhtiöiden kotipaikan rajatylittäviä siirtoja koskeva yhdenmukainen järjestelmä;

D.

ottaa huomioon, että tuomioistuin ei asiassa Cartesio antamassaan tuomiossa esittänyt tarvittavaa selvennystä yhtiön kotipaikan siirrosta, kuten komissio oletti vaikutusarvioinnissaan vuodelta 2007 (16);

E.

katsoo, ettei ole tuomioistuimen vaan lainsäätäjän asia vahvistaa perussopimuksen pohjalta toimenpiteet, joiden avulla yhtiön kotipaikan siirtämisen vapaus toteutuu;

F.

ottaa huomioon, että yhtiöiden liikkuvuuteen liittyy edelleen suuria hallinnollisia rasitteita sekä korkeita veroja ja sosiaalikuluja, mikä johtuu komission vuoden 2007 vaikutustenarvioinnissa esittämästä toteamuksesta (17), jonka mukaan nollavaihtoehto vaikuttaa oikeasuhteisemmalta, sillä se ei edellytä EU:lta lisätoimia;

G.

katsoo, ettei komission vuoden 2007 vaikutustenarvioinnissa oteta huomioon muita sosiaali- ja työllisyyspolitiikkoihin kohdistuvia vaikutuksia kuin työntekijöiden osallistuminen;

H.

katsoo, että lakisääteisten, sosiaalisten ja verotukseen liittyvien vaatimusten kiertämiseksi perustettavien postilokeroyhtiöiden ja peiteyritysten väärinkäyttö olisi estettävä;

I.

katsoo, että yhtiön kotipaikan rajatylittävän siirron olisi oltava verotuksellisesti neutraali;

J.

katsoo, että kotipaikan siirrossa olisi säilytettävä asianomaisen yhtiön oikeushenkilöyden jatkuvuus, jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa sujuvasti;

K.

katsoo, että siirron ei pitäisi vaikuttaa niihin sidosryhmien (vähemmistöosakkaat, työntekijät ja velkojat) oikeuksiin, jotka olivat olemassa jo ennen siirtoa;

L.

katsoo, että siirtomenettelyssä olisi noudatettava tiukkoja avoimuutta ja sidosryhmille tiedottamista koskevia sääntöjä jo ennen siirron toteuttamista;

M.

katsoo, että työntekijöiden oikeuksilla osallistua päätöksentekoon on suuri merkitys yhtiön kotipaikkaa siirrettäessä;

N.

katsoo, että työntekijöiden osallistumismenettelyiden yhdenmukaisuus olisi varmistettava yhtiöoikeusdirektiiveihin sisältyvien oikeudellisten säännösten välillä;

1.

pyytää komissiota antamaan pikaisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 50 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan g alakohdan mukaisesti ehdotuksen yhtiöiden toimipaikan rajatylittävää siirtoa koskevaksi direktiiviksi liitteenä olevien yksityiskohtaisten suositusten mukaisesti;

2.

vahvistaa, että suosituksissa kunnioitetaan perusoikeuksia ja noudatetaan toissijaisuusperiaatetta;

3.

katsoo, että pyydetyllä ehdotuksella ei ole talousarviovaikutuksia;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja sen liitteenä olevat yksityiskohtaiset suositukset komissiolle ja neuvostolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/23

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen humanitaarista apua koskevan 214 artiklan,

—

ottaa huomioon varainhoitoasetuksen (1) ja sen soveltamissäännöt (2),

—

ottaa huomioon humanitaarisesta avusta 20. kesäkuuta 1996 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1257/96 (3),

—

ottaa huomioon 27. syyskuuta 2011 aiheesta "Kohti parempaa Euroopan katastrofiapua: pelastuspalvelun ja humanitaarisen avun rooli" (4), 19. tammikuuta 2011 aiheesta "Haitin tilanne vuosi maanjäristyksen jälkeen: humanitaarinen apu ja jälleenrakentaminen" (5), 10. helmikuuta 2010 Haitin äskettäisestä maanjäristyksestä (6), 29. marraskuuta 2007 humanitaarista apua koskevan eurooppalaisen konsensuksen julistamisesta ja 18. tammikuuta 2011 aiheesta "Yhteisön humanitaarista apua koskevan konsensuksen täytäntöönpano: toimintasuunnitelman väliarviointi ja tulevat toimet" (7) antamansa päätöslauselmat,

—

ottaa huomioon 5. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2008 (8) ja 10. toukokuuta 2011 antamansa päätöslauselman varainhoitovuodesta 2009 (9),

—

ottaa huomioon Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2008 (10) ja varainhoitovuonna 2009 (11) sekä toimielinten vastaukset,

—

ottaa huomioon Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomukset nro 3/2006 Euroopan komission humanitaarisesta avusta hyökyaallon uhrien auttamiseksi, nro 6/2008 Euroopan komission antamasta kunnostusavusta hyökyaallon ja Mitch-pyörremyrskyn jälkeen, nro 15/2009 aiheesta "Yhdistyneiden Kansakuntien järjestöjen kautta täytäntöönpantu EU:n apu: päätöksenteko ja seuranta" sekä nro 3/2011 Yhdistyneiden kansakuntien järjestöjen kautta konflikteista kärsiviin maihin ohjatun EU:n avun tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta,

—

ottaa huomioon humanitaarisen avun ja pelastuspalveluasioiden pääosaston ECHOn vuosikertomukset ja vuosittaiset toimintakertomukset varainhoitovuosilta 2009 ja 2010 sekä niiden liitteet,

—

ottaa huomioon vuotuisen kertomuksen humanitaarisen avun politiikasta ja sen täytäntöönpanosta vuonna 2009 (KOM(2010)0138) ja siihen liittyvän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SEC(2011)0398),

—

ottaa huomioon vuotuisen kertomuksen Euroopan unionin humanitaarisen avun ja pelastuspalvelualan politiikoista ja niiden täytäntöönpanosta vuonna 2010 (KOM(2011)0343) ja siihen liittyvän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SEC(2011)0709),

—

ottaa huomioon rahoituksesta ja hallinnosta tehdyn Euroopan yhteisön ja Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen,

—

ottaa huomioon komission humanitaaristen järjestöjen kanssa tekemän puitesopimuksen kumppanuudesta,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon talousarvion valvontavaliokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan lausunnon (A7-0444/2011),

A.

ottaa huomioon, että humanitaaristen katastrofien lukumäärä, esiintymistiheys, laajuus ja vakavuus ovat lisääntyneet valtavasti ja että katastrofeja esiintyy nyt aiempaa useammissa maailman osissa;

B.

toteaa, että EU:n globaali johtoasema humanitaarisen avun antajana, avustustoimien lukumäärän ja taajuuden lisääntyminen unionissa ja sen ulkopuolella yhdessä tämänhetkisten talousarviorajoitteiden kanssa tuovat korostetusti esiin moitteettoman varainhoidon eli taloudellisuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden periaatteiden merkityksen;

C.

toteaa, että Haitin ja Pakistanin suuren luokan katastrofit nostivat jälleen kerran esiin tarpeen parantaa niiden välineiden tehokkuutta, nopeutta ja koordinointia, joita EU käyttää avun toimittamiseen katastrofitilanteissa;

1.

panee merkille ECHOn määrätietoisuuden ja toimet, joita on toteutettu EU:n humanitaarisen avun tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi;

2.

palauttaa mieliin Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksissa esitetyn näkemyksen, että ennakkotarkastukset, seuranta- ja valvontajärjestelmä, jälkitarkastukset sekä ECHOn sisäinen tarkastus toimivat kaiken kaikkiaan yleensä tehokkaasti; painottaa, että kaikissa näissä osatekijöissä on kuitenkin parantamisen varaa;

3.

toteaa, että ECHOn ja sen yhteistyökumppaneina olevien kansalaisjärjestöjen suhteita sääntelee kumppanuudesta tehty puitesopimus ja että talousarvion toteuttamisen menetelmänä on suora keskitetty hallinnointi;

4.

pitää myönteisenä kumppanuudesta vuonna 2008 tehdyn puitesopimuksen entistä suurempaa joustavuutta ja tehokkuutta verrattuna vuoden 2005 puitesopimukseen: toimintamalli on entistä tuloskeskeisempi, on otettu käyttöön A- ja P-valvontamekanismit ja ohjeistamalla on yksinkertaistettu ja selkeytetty menettelyitä; kehottaa komissiota kehittämään edelleen toimia yhteistyön tehostamiseksi puitesopimuksen tehneiden kumppanien kanssa vuoden 2012 jälkeen tehtävässä uudessa puitesopimuksessa; painottaa, että on tärkeää tehostaa yhteistyötä ja keventää kumppanuuspuitesopimuksen tehneiden yhteistyökumppanien liiallista hallintotaakkaa siten, että samalla varmistetaan vastuullisuuden ja seurattavuuden korkea taso;

5.

kehottaa komissiota parantamaan menetelmiä ja käytäntöjä, joita sovelletaan arvioitaessa, täyttääkö mahdollinen yhteistyökumppani puitesopimuksen tekemisen edellytykset; muistuttaa, että kokemukset vuoden 2008 puitesopimusta edeltävältä ajalta osoittivat, että kumppaneille myönteinen P-valvontamekanismin mukainen ensivaiheen arviointi, joka perustui niiden sisäisten valvontajärjestelmien luotettavuuteen ja taloudelliseen vakauteen, oli liian optimistinen; toteaa, että kumppanien päästyä ensivaiheen arvioinnin perusteella P-valvontamekanismin piiriin niiden sisäiset valvontajärjestelmät tarkastetaan harvemmin, ne saavat käyttää omia hankintamenettelyjään ja niiden toimiin ei sovelleta sopimuksessa vahvistettuja rahoitusta koskevia rajoituksia; muistuttaa, että vuoden 2008 puitesopimuksen mukaisesti tehdyn arvioinnin johdosta monet kumppaneista jouduttiin laskemaan alempaan luokkaan A-kumppaneiksi eli A-valvontamekanismin piiriin;

6.

kehottaa komissiota varmistamaan, että yhteistyökumppanit korjaavat ripeästi niiden järjestelmien säännöllisissä tarkastuksissa havaitut puutteet ja että tarvittaviin toimiin ryhdytään, jos puutteet jäävät korjaamatta; muistuttaa, että ulkoisten tarkastajien on pyrittävä parantamaan entisestään kumppaneille antamiensa suositusten laatua ja otettava huomioon näiden erityisrakenteet, sillä näin voidaan varmistaa suositusten hyväksyminen ja toteutettavuus; korostaa, että humanitaarisia avustustoimia koskevien ehdotusten arviointiin liittyvää dokumentointia on yleisten vertailujen mahdollistamiseksi edelleen yhtenäistettävä ja standardoitava;

7.

uskoo, että nykyisten tarkastus- ja seurantamekanismien ansiosta puitesopimuksen tehneiden kumppanien tehokkuuden ja vaikuttavuuden arvioinnissa vastuunotto on luotettavampaa kuin YK-kumppanien tapauksessa; huomauttaa kuitenkin, että kansainvälistä organisaatiota, kuten YK:ta, ei voi verrata puitesopimuksen tehneisiin kumppaneihin;

8.

toteaa, että ECHOn ja sen YK-kumppanien suhteita sääntelee rahoituksesta ja hallinnosta tehty puitesopimus, kun taas suhteita Punaiseen Ristiin ja sen yhdistyksiin sekä Kansainväliseen siirtolaisuusjärjestöön sääntelee puitesopimus kumppanuudesta kansainvälisten järjestöjen kanssa; muistuttaa, että molemmissa tapauksissa talousarvion toteuttamisen menetelmänä on ollut yhteistyössä toteutettava hallinnointi;

9.

huomauttaa, että yhteistyössä hallinnoitujen EU:n varojen valvonnan ja seurannan ehdoissa ja toteutuksessa on havaittu vakavia puutteita; kehottaa painokkaasti komissiota sopimaan etenkin YK:n järjestöjen kanssa toimenpiteistä, joilla varmistetaan YK:n elinten toteuttamien tarkastusten luotettavuus ja lujitetaan ja lisätään nykyisistä, myös paikan päällä suoritettavista tarkastuksista saatavaa varmuutta;

10.

muistuttaa, että varainhoitoasetuksen meneillään olevan tarkistamisen perusteella esitetään, että YK:n ja kansainvälisten järjestöjen kautta ohjattuja EU:n varoja hallinnoidaan välillisesti;

11.

painottaa, että EU:n varojen välillistä hallinnointia koskevalle valvonnalle asetettavien vaatimusten on oltava yhtä tiukkoja kuin yhteisen hallinnoinnin valvontavaatimusten; vaatii, että ECHOn kumppaneilta edellytetään yhtä suurta vastuullisuutta, kun ne hallinnoivat välillisesti EU:n varoja, kuin varainhoitoasetusta koskevan komission ehdotuksen 57 artiklan 5 kohdassa; korostaa, että EU:n talousarviosta rahoitettujen toimien moitteettoman varainhoidon varmistaminen edellyttää ehdottomasti oikeutta tutustua ECHOn kumppanien tarkastuskertomuksiin;

12.

korostaa, että tarkastusten tulokset on toimitettava nopeasti vastuuvapauden myöntävälle viranomaiselle, mikä ei kuitenkaan saa estää Euroopan tilintarkastustuomioistuinta ja Euroopan petostentorjuntavirastoa harjoittamasta toimivaltaansa;

13.

pitää valitettavana YK:n kertomusten yleisluonteisuutta, sillä niissä ei kerrota riittävästi tuloksista; huomauttaa, että koska YK soveltaa yhtenäisen tarkastusmallin periaatetta ja koska komission suorittaman valvonnan laajuus rajoittuu tarkastuksiin ja seurantaan, YK:n kertomukset ovat silti keskeinen tietolähde, kun pyritään varmistamaan vastuullisuus ja seurattavuus;

14.

kehottaa komissiota varmistamaan, että YK:n kertomuksissa on riittävästi tietoa hankkeiden tuotoksista ja tuloksista asianomaiselta raportointiajalta; painottaa, että raportointikriteereihin on aina sisällytettävä mitattavissa olevia tuotos- ja vaikutusindikaattoreita; pitää valitettavana, että ECHOn toimittaessa vastauksia Euroopan tilintarkastustuomioistuimen kyselyihin erityiskertomusta nro 15/2009 varten yli 70 prosentissa vastauksia ilmeni, että YK:n kertomukset annettiin myöhässä, ja pyytää komissiota kertomaan viimeisimmät tilannetiedot;

15.

huomauttaa, että komissio ja rahoituksesta ja hallinnosta tehdyn puitesopimuksen allekirjoittajat tulkitsevat eri tavoin puitesopimuksen tarkastuslauseketta, etenkin tarkastusten toteuttamisen osalta; piti hyvänä sitä, että tarkastuksille laadittiin vakiomuotoinen toimeksianto, joka hyväksyttiin heinäkuussa 2009, sillä se ohjaa tarkastuslausekkeen käyttöä ja selkeyttää sitä; muistuttaa, että ECHOn ulkoisen tarkastuksen jaoksen (EAS) sekä Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosittaisen tarkastuslausuman yhteydessä tekemien viimeisimpien havaintojen mukaan sovitussa toimeksiannossa ja tarkastuslausekkeessa on edelleen selkiyttämisen varaa;

16.

panee merkille, että ulkoisen tarkastuksen jaos ei juuri ole hyötynyt ECHOn päätoimipaikan henkilöstömäärän kasvusta vuonna 2010 (247:stä 289:ään);

17.

pahoittelee vaikeuksia, joihin Euroopan tilintarkastustuomioistuin on törmännyt arvioidessaan tietoja YK-kumppaneiden toteuttamista toimista; muistuttaa, että rahoituksesta ja hallinnosta tehdyn puitesopimuksen tarkastuslausekkeen mukaan EU ja siten myös tilintarkastustuomioistuin voivat tehdä paikalla varainhoidon tarkastuksia ja että YK:n on annettava niiden käyttöön kaikki tarvittavat varainhoitoa koskevat tiedot; painottaa, että YK:n on huolehdittava tilintarkastustuomioistuimen tiedonsaannista ja pantava näin täytäntöön rahoituksesta ja hallinnosta tehdyn puitesopimuksen tarkastuslauseke;

18.

iloitsee Maailman elintarvikeohjelman (WFP) sekä YK:n lastenavun rahaston (UNICEF) kanssa käytyjen keskustelujen myönteisistä tuloksista, joiden johdosta WFP ja UNICEF muuttivat sääntöjään siten, että ECHO saa käyttöönsä niiden sisäiset tarkastuskertomukset; kehottaa ECHOa käynnistämään viipymättä vastaavat neuvottelut muiden YK-järjestöjen kanssa, jotta niiden sisäisiin tarkastuskertomuksiin voidaan tutustua vaivatta ja ilman byrokratiaa; kehottaa komissiota tiedottamaan asiasta vastaaville Euroopan parlamentin valiokunnille puolivuosittain neuvottelujen edistymisestä; painottaa, että kaikki sisäiset tarkastuskertomukset olisi asetettava komission saataville sähköisesti eikä vain asianomaisten YK-järjestöjen toimitiloissa;

19.

palauttaa mieliin, että WFP:n kanssa aloitettiin vuonna 2010 keskustelut yhteisistä menettelytavoista, joita WFP noudattaisi tarkastaessaan EU:n rahoittamia hankkeita; kehottaa komissiota viemään tämän työn päätökseen ja käymään vastaavia neuvotteluja muiden YK-kumppanien kanssa;

20.

pitää ansioituneena suuronnettomuuksien yhteydessä annettavaan apuun liittyviä tilivelvollisuuskysymyksiä ja tarkastuksia käsittelevää työryhmää, joka asetettiin ylimpien tarkastuselinten kansainvälisen järjestön (INTOSAI) yhteyteen ja jonka puheenjohtajana toimii Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäsen; palauttaa mieliin sen kaksi päätavoitetta: (i) ohjeiden ja hyvien käytäntöjen vahvistaminen ja niihin perustuvan yhtenäisen mallin laatiminen raportointia varten sekä (ii) ohjeiden ja hyvien käytäntöjen vahvistaminen suuronnettomuuksien yhteydessä annettavan avun tarkastuksia varten;

21.

pitää tätä tärkeänä edistysaskeleena prosessissa, jossa pyritään ratkaisemaan seurattavuuden ja vastuullisuuden haasteet yhteistyössä YK:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa; kannustaa työryhmää suorittamaan tehtävänsä asetetussa määräajassa;

22.

huomauttaa, että Pohjois-Koreassa vuoden 2006 lopulla paljastunut humanitaariseen ja kehitysapuun osoitettujen YK:n varojen väärinkäyttö maan hallituksen toimesta antoi kimmokkeen laajaan kritiikkiin, joka kohdistui YK:n varainhoidon seurattavuuden, vastuullisuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden puutteeseen; pahoittelee, että YK:n uudistuksessa ei ole vielä mainittavasti edistytty seurattavuuden ja vastuullisuuden alalla; painottaa, että EU:n jäsenvaltioiden on osoitettava lujempaa poliittista tahtoa, määrätietoisuutta ja johdonmukaisuutta, jotta uudistus etenee ja vastuullisuus lisääntyy; pyytää unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa priorisoimaan tämän ongelman ja edistämään sen ratkaisemista;

23.

toteaa, että ECHOn kannattaa etsiä uusia rahoitusjärjestelyjä kumppaniensa kanssa; kehottaa pitämään mielessä eurooppalaisten humanitaaristen ohjelmien täytäntöönpanoon ja rahoittamiseen osallistuvien toimijoiden – kuten YK:n, Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liikkeen sekä kansalaisjärjestöjen – moninaisuus, sillä katastrofit ylittävät usein valtioiden rajat ja edellyttävät monenvälisiä ja koordinoituja toimia; kannustaa parantamaan paikallisten toimijoiden toimintaedellytyksiä ja kykyä tilannearviointiin ja nopeaan toimintaan kentällä humanitaarisen avun pääosaston toimistojen ja kentällä toimivien asiantuntijoiden välityksellä;

24.

huomauttaa, että tarkka ja johdonmukainen tarvearviointi on välttämätön edellytys humanitaarisen avun tehokkaalle toteutukselle; tunnustaa, että kokonaistarvearvioinnin ja unohdettuja kriisejä koskevan arvioinnin ansiosta ECHOn hallinnoima humanitaarinen apu täyttää ratkaisevan kriteerin eli on ehdottoman tarveperusteista; painottaa, että komission on pyrittävä edelleen käymään keskustelua paremmin koordinoidun ja johdonmukaisemman tarvearvioinnin käyttöönotosta; pitää tervetulleena komission ja YK:n vuoropuhelua asiasta;

25.

korostaa, että ECHOn yhteistyökumppanien työ on laadukasta, koska valintamenettely – erityisesti puitesopimus kumppanuudesta – on tehokas ja kumppanuudessa sovelletaan humanitaariselle alalle tarkoitettuja normeja ja käytäntöjä; korostaa lisäksi, että yksityisten tarkastusyritysten suorittama yhteistyökumppanien varojenkäytön tehokas valvonta tarkastusten avulla on tärkeää ja edistää humanitaarisen alan oikeutusta; haluaa kuitenkin säilyttää yhteistyökumppanien monimuotoisuuden ja taata varojen saatavuuden pienille ja keskisuurille kansalaisjärjestöille ja huomauttaa, että rahoituksen saamista koskevat hallinnolliset menettelyt ovat monimutkaisia ja hallintoon liittyvät maksut liian kalliita kansalaisjärjestöille ja tarkastuksissa on vaikeuksia henkilöstöresurssien puutteen takia; pyytääkin, että käytettyjä välineitä mukautettaisiin humanitaarisen alan toimintaan ja paikallisiin tarpeisiin, jotta humanitaarinen apu saadaan suunnatuksi asianmukaisesti ja monien apua toimittavien järjestöjen toiminnan koordinointi voidaan aloittaa varhaisessa vaiheessa;

26.

pitää myönteisinä ECHOn pyrkimyksiä edistää innovatiivisten toimintamallien käyttöä, kuten rahasuorituksiin perustuvaa mallia ("cash-based approach") ja erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ryhmille suunnattuja ehdottomia siirtoja; toteaa, että nämä paikallisia markkinoita hyödyntävät toimintamallit voivat olla kaikkein tehokkaimpia ja ne eivät välttämättä aiheuta suurempia fidusiaarisia riskejä kuin luontoissuoritukset; kannustaa ECHOa jatkamaan rahasuorituksiin perustuvien mallien kehittämistä ja kehottamaan sen yhteistyökumppaneita käyttämään niitä;

27.

palauttaa mieliin päätelmät päätoimipaikassa kolmessa erässä suoritetuista tarkastuksista, joissa ECHOn ulkoisen tarkastuksen jaos selvitti ECHOn ja sen yhteistyökumppanien rahoitussuhteiden luonnetta ja vakautta ja joista ilmeni, että varat, jotka komissio osoitti kumppaniensa käyttöön, oli käytetty yleisesti ottaen melko huolellisesti ja voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä noudattaen;

28.

panee merkille, että useimmissa suosituksissa, jotka ulkoisen tarkastuksen jaos antoi päätoimipaikassa suorittamiensa kumppanuutta koskevan puitesopimuksen tehneiden kumppanien tarkastusten perusteella, puututtiin yhteistyökumppanien soveltamiin hankintasääntöihin; nostaa esiin yhden päätoimipaikassa suoritettujen tarkastusten päähavainnoista, nimittäin että kaikki puitesopimuksen tehneet kumppanit (sekä A- että P-valvontamekanismissa) eivät soveltaneet menettelyjä, jotka olisivat olleet täysin vuoden 2008 puitesopimuksen liitteen IV periaatteiden mukaisia; panee merkille ongelmat täydellisten hankinta-asiakirjojen toimittamisessa ja paremmin dokumentoitujen ja luotettavien hankintamenettelyjen käyttöönotossa;

29.

panee merkille, että kumppanuuspuitesopimuksen tehneiden yhteistyökumppanien on ratkaistava seuraavat ongelmat: asianmukaisten sisäisten valvontamekanismien käyttöönotto, kustannusten kohdentamisjärjestelmien ja niiden seurattavuuden parantaminen, kirjanpitojärjestelmien puutteiden korjaaminen ja johdon sitoutuminen laatustandardeihin, riskinhallintamenettelyjen kehittäminen koko organisaatiolle sekä petoksiin ja lahjontaan liittyvistä riskeistä tiedottaminen;

30.

huomauttaa, että ECHOn yhteistyökumppanit voivat siirtää humanitaaristen avustustoimien tukitoimia alihankkijoina toimivien kumppanien täytäntöönpantaviksi; pahoittelee, ettei kumppanuuspuitesopimuksen tehneillä kumppaneilla ole täytäntöönpanosta vastaavia kumppaneitaan varten asianmukaisia menettelyjä, valvontaa ja hallinnointijärjestelmää; kehottaakin komissiota puuttumaan tähän ongelmaan, koska se voi petostapauksissa aiheuttaa riskin ja koska toimien perustana olevat asiakirjat eivät ole saatavilla ja ECHOlla ei ole keinoja tunnistaa alihankkijoina toimivia täytäntöönpanosta vastaavia kumppaneita;

31.

uskoo, että avunsaajien tehokas ja jatkuva mukanaolo avun suunnittelussa ja hallinnoinnissa kuuluu olennaisiin edellytyksiin humanitaaristen toimien laadukkaalle ja ripeälle toteutukselle etenkin pitkäkestoisissa kriiseissä; huomauttaa, että monestikaan ei ole käytössä virallisia järjestelyitä, joilla avunsaajan valitukset tai palaute saataisiin välitettyä asianomaiselle kumppanille, tai selkeitä sääntöjä ilmiantajien suojelemisesta; painottaa, että tämä on tärkeää, kun halutaan parantaa vaikuttavuutta ja vastuullisuutta sekä estää mahdollinen avustustarvikkeiden väärinkäyttö; vaatii ECHOa ottamaan viipymättä käyttöön mainitunkaltaiset järjestelyt;

32.

muistuttaa ulkoisen tarkastuksen jaoksen suosittaneen, että prosessin ulkopuolinen henkilöstö valvoisi paremmin toimintaa jakelun aikana ja sen jälkeen, jotta voidaan arvioida, onko tarvearvioinnissa huomattu kaikki tarpeet ja onko ne täytetty; kehottaa komissiota siirtämään käytäntöön tästä valvonnasta opitut asiat;

33.

palauttaa mieliin Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksessa nro 15/2009 esitetyn näkemyksen, että YK-kumppaneiden tapauksessa kumppanien objektiivisen ja avoimen valitsemisen strategisia ja lainsäädännöllisiä vaatimuksia ei ole riittävästi muunnettu päätöksentekoa tukeviksi käytännön perusteiksi; kehottaa komissiota tekemään järjestelmällisesti YK:n ja muiden kumppanien avuntoimitusmekanismien vertailevia muodollisia arviointeja sekä dokumentoimaan ne;

34.

huomauttaa, että sen ohella, että komissio osallistuu välillisiin kustannuksiin (jopa 7 prosentin osuudella tietyn toimen talousarviosta) eli kustannuksiin, jotka eivät suoraan liity tietyn hankkeen toteuttamiseen, se rahoittaa monia hankkeiden välittömiä kustannuksia, kuten paikallisia toimistoja, henkilöstöä ja kuljetuksia koskevia, toimintaan suoraan liittyviä tukitoimia; huomauttaa, että tukitoimien, kuten (esimerkiksi elintarvikeavun) kuljetusten, varastoinnin ja käsittelyn, taso vaihtelee suuresti; myöntää, että tämä voi johtua asianomaisesta maasta tai olosuhteista mutta huomauttaa, että syynä voi myös olla tarve tehostaa toimintoja niiden kustannusvaikuttavuuden parantamiseksi; ehdottaa, että komissio arvioisi tukitoimien kustannustasoa suhteessa normaalitasoon ja sen vaihteluihin tai kyseisen hanketyypin vertailuarvoon selvittääkseen, ovatko kustannukset kohtuulliset;

35.

painottaa, että kumppanien valinnassa myös kustannusvaikuttavuuden olisi oltava tärkeä peruste keskeisten kriteerien eli muun muassa kokemuksen ja asiantuntemuksen, aiempien tulosten, koordinoinnin, vuoropuhelun ja nopeuden rinnalla; pitää hyvänä sitä, että ECHO on kehittämässä kustannuksia koskevien tietojen vertailujärjestelmää (niin kutsuttu Cost Observed for Results -järjestelmä), joka perustuu vertailukelpoisiin yksikkökustannuksiin; korostaa, että tämän välineen tarjoamia tietoja on käytettävä hanke-ehdotusten kustannusvaikuttavuuden arvioinnissa;

36.

kiinnittää huomiota siihen, että ECHOn määrärahoja on säännöllisesti lisätty joko käyttämällä hätäapuvarausta tai siirtämällä varoja muista EKR:n ulkoisen tuen otsakkeen budjettikohdista; pitää talousarvion kasvattamista rakenteellisena ongelmana; korostaa tarvetta laatia realistinen talousarvio, jossa luonnonkatastrofeihin tai humanitaarisiin toimiin osoitetaan määrärahoja määrärahojen käytöstä aikaisempina vuosina kertyneiden vahvistettujen kokemusten perusteella;

37.

korostaa, että EU:n on vahvistettava valmiuksiaan reagoida suuriin luonnonkatastrofeihin, sillä niiden määrä on kasvussa, ja muistuttaa tässä yhteydessä, että parlamentti on vedonnut jo useita vuosia realistisemman humanitaarisen alan talousarvion puolesta, jotta vältettäisiin asianomaisten budjettikohtien jatkuvasti riittämätön rahoitus ja varmistettaisiin, että rahoituksessa on liikkumavaraa koko varainhoitovuoden ajan, sekä säilytettäisiin johdonmukainen tasapaino yhtäältä humanitaaristen katastrofien ehkäisytoimien ja toisaalta sellaisten toimien välillä, jotka mahdollistavat nopean vastaamisen ihmisen aiheuttamiin ja luonnonkatastrofeihin;

38.

panee tyytyväisenä merkille komission hiljattain monivuotisesta rahoituskehyksestä 2014–2020 antaman tiedonannon, jossa suunnitellaan humanitaarisen avun välineelle tarkoitetun talousarvion korottamista 6,4 miljardiin euroon kyseiseksi ajaksi (tällöin vuosittainen talousarvio olisi keskimäärin 915 miljoonaa euroa, kun se vuosina 2007–2013 oli 813 miljoonaa euroa); panee myös tyytyväisenä merkille, että hätäapuvarauksen määrärahoja aiotaan korottaa samaksi ajaksi 2,5 miljardiin euroon ja että on ehdotettu varauksen käyttämättömien määrärahojen siirtämistä seuraavalle vuodelle, ja pyytää komissiota varmistamaan, että nämä varat osoitetaan edelleen pääasiassa kiireellisiin humanitaarisiin tarpeisiin;

39.

pyytää, että EU:n talousarviosta tuetaan toimintaa, jonka tarkoituksena on ennakoida katastrofeja, valmistautua niihin, ehkäistä niitä ja reagoida niihin nopeammin, sekä toimenpiteitä, joilla varmistetaan entistä joustavammat kriisitilanteiden ratkaisemiseen tarkoitetut kehitystoimet; pitää valitettavana, että konkreettiset edistysaskeleet hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltämisen alalla ovat edelleen vähäisiä, vaikka poliittisia sitoumuksia onkin viime vuosina tehty useita;

40.

pyytää näin ollen, että varoja hallinnoitaisiin paremmin ja käytettäisiin enemmän jatkuvuuden varmistamiseen hätäavun ja kehitysyhteistyön välisten siirtymävaiheiden aikana ja että keskusteluissa käsiteltäisiin olemassa olevien rahoitusvälineiden joustavuuden ja täydentävyyden parantamista erityisesti Euroopan kehitysrahaston (EKR) ja kehitysyhteistyön rahoitusvälineen (DCI) maa- ja aluekohtaisten strategia-asiakirjojen puitteissa; pyytää huolehtimaan erityisesti lasten, raskaana olevien naisten ja pikkulasten äitien elintarvike- ja vaatehuollosta, evakuoinnista ja kuljetuksesta sekä terveydenhoidosta, jotta voidaan ehkäistä ei-toivottuja raskauksia ja sukupuolitauteja, ja katsoo, että nämä ovat ensisijaisia toimia nykyisissä rahoitusmekanismeissa;

41.

suosittaa, että kunnostukseen tähtäävässä, hätäavun ja kehitysyhteistyön välisessä siirtymävaiheessa keskitytään pääasiassa paikallisten instituutioiden valmiuksien kehittämiseen ja varmistetaan paikallisten kansalaisjärjestöjen ja yhdistysten laaja osallistuminen toimien suunnitteluun ja täytäntöönpanoon, sillä näin voidaan edistää ja pohjustaa laadukkaita ja tehokkaita inhimillisten voimavarojen kehittämisohjelmia;

42.

pitää ECHOn rahoittamien toimien näkyvyyttä tyydyttävänä; myöntää, että näkyvyyttä edistävät toimet ovat tärkeitä vastuullisuuden varmistamiseksi ja ne auttavat samalla vähentämään kahdenkertaisen rahoituksen riskiä; painottaa, ettei niistä pidä tulla humanitaarisille järjestöille keinoa mainostaa omaa toimintaansa ja että ne eivät saisi johtaa siihen, että näkyvyydestä kilpaillaan avunsaajien todellisten tarpeiden tyydyttämisen kustannuksella;

43.

katsoo, että yhteenliittymille suotu yhä merkittävämpi rooli saattaa vaikuttaa myönteisesti lisäämällä humanitaarista apua ja parantamalla koordinointia; kehottaa komissiota selkeyttämään ohjeistusta, jotta voidaan taata seurattavuus ja varmistaa, että yhteenliittymät eivät vaikuta kielteisesti kansalaisjärjestöjen ja eritoten pienten ja keskisuurten järjestöjen moninaisuuteen;

44.

korostaa hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltämisen tärkeyttä, sillä näin voidaan lujittaa yhteyksiä hätäavun, jälleenrakentamisen ja kehitysyhteistyön välillä sekä varmistaa kitkaton siirtyminen humanitaarisesta avusta kehitysapuun; painottaa, että hätäavun, kunnostustoimien ja kehitysyhteistyön niveltämisen koordinoinnin, tehokkuuden, vaikuttavuuden ja johdonmukaisuuden parantamisessa on vielä paljon tehtävää;

45.

pitää myönteisenä, että ECHO edistää katastrofiriskien vähentämistä DIPECHO-ohjelman avulla ja erottamattomana osana humanitaarisia toimia;

46.

kehottaa ECHOa kohdistamaan enemmän huomiota humanitaaristen toimien kestävyyteen; vaatii ECHOa ja muita asianomaisia komission yksiköitä painottamaan enemmän katastrofiriskien vähentämistä ja katastrofivalmiutta, lujittamaan riskiväestön katastrofikestävyyttä kehittämällä valmiuksia, tarjoamalla koulutusta ja järjestämällä yleisölle suunnattua tiedotusta sekä ottamaan käyttöön tehokkaat ennakkovaroitusjärjestelmät katastrofialttiissa kriisimaissa, jotta ne voivat reagoida asianmukaisesti;

47.

uskoo, että kulttuuritietoisuus ja kulttuurin tuntemus ovat avainasemassa humanitaarisen avun tehokkaassa toimittamisessa; painottaa esimerkiksi, että humanitaarisen avun yhteydessä toimitettujen tuotteiden on oltava paikallisväestön kannalta soveliaita ja hyväksyttäviä;

48.

kehottaa ECHOa selvittämään tarkkaan humanitaarisen avun mahdolliset kielteiset vaikutukset; huomauttaa esimerkiksi, että liiallinen elintarvikeapu voi tukahduttaa paikallisen elintarviketuotannon, vaikuttaa kielteisesti paikallisiin markkinoihin ja siten vaarantaa elintarviketurvan pitkällä aikavälillä;

49.

kehottaa komissiota parantamaan humanitaarisen avun ja kehitysavun yhtenäisyyttä ja keskinäistä täydentävyyttä sekä toimintalinjojen että käytännön tasolla;

50.

pitää Afrikan sarven alueella vallitsevaa vakavaa elintarvikekriisiä osaksi traagisena seurauksena kansainvälisen humanitaarisen ja kehitysavun johdonmukaisuuden ja täydentävyyden puutteesta; korostaa, että toisin kuin luonnonkatastrofit, tämä kriisi on käynnistynyt hitaasti ja kärjistynyt vähitellen humanitaariseksi katastrofiksi; palauttaa mieliin, että kuivuus ja elintarvikepula ovat valitettavasti muuttuneet luonteeltaan krooniseksi Afrikan sarven alueella; pahoittelee, että huolimatta tästä todellisuudesta ja suuresta määrästä kehitysapua, jota alueelle on virrannut viime vuosikymmeninä, paikallisten viljelijöiden omavaraisuuden lisääntymisestä ei ole näkyviä merkkejä eikä kestävää kehitystä ole saatu varmistettua;

51.

pitää valitettavana, että vuosi 2010 tullaan muistamaan kahdesta suuren luokan katastrofista: Haitin tuhoisa maanjäristys, jota seurasi koleraepidemia, ja Pakistanin ennennäkemättömän voimakkaat tulvat;

52.

panee merkille, että vuonna 2010 ECHO osoitti 122 miljoonaa euroa Haitin ja 150 miljoonaa euroa Pakistanin tukemiseen ja että ECHOn Pakistanille myöntämä humanitaarinen apu oli suurin yksittäisenä vuonna toteutettu tukitoimi;

53.

tunnustaa, että katastrofien laajuus ja luontaiset vaikeudet, muun muassa alueelle pääsyyn ja turvallisuuteen liittyvät ongelmat, tekivät olosuhteista erittäin vaikeat; huomauttaa, että molemmissa katastrofeissa ilmeni samanlaisia ongelmia;

54.

korostaa, että humanitaarisen avun tehokkuus ja vaikuttavuus edellyttävät ehdottomasti tehokasta kansainvälistä koordinointia, ja tunnustaa, että YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston (OCHA) alaisuudessa toimiminen humanitaaristen avustustoimien aikana tuo lisäarvoa ja on välttämätöntä;

55.

panee merkille komission merkittävän tuen OCHAlle; pitää valitettavana, että Haitin ja Pakistanin kokemukset osoittivat korostetun selvästi, ettei OCHAlla nykyisellään ole riittävästi koordinointivalmiuksia; painottaa, että OCHAn kykyä selviytyä koordinointitehtävästään heikensivät alhainen kapasiteetti, riittämätön tarvearviointi ja vain osittain toimintakykyiset sähköiset laitteet, joita tarvittiin tietojen käsittelyyn;

56.

toteaa, että komissio on tukenut YK:ta merkittävästi klusterijärjestelmän kehitystyössä ja täytäntöönpanossa; korostaa, että Haitin ja Pakistanin katastrofit paljastivat, että sen vaikuttavuutta, tehokkuutta ja koordinointia on vielä parannettava merkittävästi ja että sitoutumista ja vastuullisuutta on lisättävä;

57.

huomauttaa, että komissio kieltäytyi toimittamasta Euroopan parlamentin esittelijälle lopullista selontekoa ja ECHOn yhteistyökumppanien rahoituskertomuksia humanitaaristen toimien toteutuksesta Haitin ja Pakistanin vuoden 2010 katastrofien jälkeen vedoten siihen, että ne sisältävät arkaluonteisia tietoja ECHOn kumppaneista; painottaa, että Euroopan parlamentin on saatava tutustua mainitunkaltaisiin kertomuksiin tai vähintäänkin tärkeimpiin tietoihin, jotka kertovat toimien toteutuksen tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta, jotta se voi arvioida niiden varainhoidon moitteettomuutta;

58.

huomauttaa, että talousarvion valvontavaliokunta aikoo lähettää valtuuskunnan Haitiin maalle annettuun apuun liitettyjen ongelmien vuoksi;

59.

kehottaa komissiota ottamaan YK:hon liittyvät kysymykset puheeksi asiasta vastaavien YK:n elinten kanssa;

60.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/32

—

ottaa huomioon 4. helmikuuta 2011 päivätyn komission yksiköiden valmisteluasiakirjan "Julkinen kuuleminen: Kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskeva johdonmukainen eurooppalainen lähestymistapa" (SEC(2011)0173),

—

ottaa huomioon komission kesäkuussa 2011 julkaiseman luonnoksen vahingonkorvauskanteita koskevaksi ohjausasiakirjaksi "Quantifying harm in actions for damages based on breaches of Article 101 or 102 of the Treaty on the Functioning of the European Union",

—

ottaa huomioon kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY (1),

—

ottaa huomioon komission vuonna 2009 julkaiseman tausta-asiakirjan kuluttajan kollektiivisista oikeussuojakeinoista annetun vihreän kirjan seurannasta käytäviä keskusteluja varten,

—

ottaa huomioon 26. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvia vahingonkorvauskanteita koskevasta valkoisesta kirjasta (2),

—

ottaa huomioon komission 27. marraskuuta 2008 esittämän vihreän kirjan kuluttajan kollektiivisista oikeussuojakeinoista (COM(2008)0794),

—

ottaa huomioon 20. tammikuuta 2011 antamansa päätöslauselman kilpailupolitiikkaa koskevasta kertomuksesta 2009 (3),

—

ottaa huomioon 2. huhtikuuta 2008 päivätyn komission valkoisen kirjan yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista (COM(2008)0165),

—

ottaa huomioon Mario Montin 9. toukokuuta 2010 laatiman raportin uudesta sisämarkkinastrategiasta,

—

ottaa huomioon 13. maaliskuuta 2007 annetun komission tiedonannon "EU:n kuluttajapoliittinen strategia vuosiksi 2007–2013: Kuluttajien vaikutusmahdollisuuksien lisääminen, hyvinvoinnin parantaminen ja tehokas suojaaminen" (COM(2007)0099),

—

ottaa huomioon 25.lokakuuta 2011 antamansa päätöslauselman vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä siviili-, kauppa- ja perheoikeuden alan asioissa (4),

—

ottaa huomioon 13. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman sovittelua koskevan direktiivin täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa, sen vaikutuksesta sovitteluun sekä sen hyödyntämisestä tuomioistuimissa (5),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan, talous- ja raha-asioiden valiokunnan sekä sisämarkkina- ja kuluttajavaliokunnan lausunnot (A7-0012/2012),

A.

katsoo, että Euroopan oikeusalueella ei riitä, että kansalaisilla ja yrityksillä on oikeuksia, vaan näitä oikeuksia on myös voitava käyttää vaikuttavasti ja tehokkaasti;

B.

ottaa huomioon, että vastikään hyväksytyllä EU:n lainsäädännöllä pyritään antamaan rajat ylittävissä tilanteissa osapuolille mahdollisuus käyttää oikeuksiaan vaikuttavasti (6) tai hakea ratkaisua tuomioistuimen ulkopuolella sovittelun avulla (7);

C.

ottaa huomioon, että vaihtoehtoisen riidanratkaisun edut ovat kiistattomat ja että kaikilla EU:n kansalaisilla on vastedeskin oltava yhtäläinen oikeussuoja;

D.

ottaa huomioon, että kuluttajien asenteista rajat ylittävään kauppaan ja kuluttajansuojaan maaliskuussa 2011 tehdyn kyselyn (Flash Eurobarometer "Consumer attitudes towards cross-border trade and consumer protection") mukaan 79 prosenttia eurooppalaisista kuluttajista on samaa mieltä siitä, että he olisivat valmiimpia puolustamaan oikeuksiaan oikeudessa, jos he voisivat liittyä muihin kuluttajiin, jotka kantelevat samasta asiasta;

E.

ottaa huomioon, että oikeudellisen rikkomuksen kohteeksi joutuneet kuluttajat, jotka haluavat viedä asian oikeuteen yksittäisenä kanteena oikeussuojan saamiseksi, kohtaavat usein huomattavia esteitä, jotka liittyvät oikeussuojan saatavuuteen ja tehokkuuteen sekä toisinaan korkeista oikeudenkäyntikuluista johtuviin rahoitusvaikeuksiin, mahdollisiin psykologisiin kustannuksiin, monimutkaisiin ja pitkittyviin menettelyihin sekä käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja koskevan tiedon puutteeseen;

F.

ottaa huomioon, että kun saman rikkomuksen uhreiksi on joutunut useita kansalaisia, yksittäiset kanteet eivät ehkä ole tehokas keino laittomien käytäntöjen lopettamiseksi tai korvauksen saamiseksi, erityisesti jos henkilökohtainen tappio on pieni suhteessa oikeudenkäyntikuluihin;

G.

ottaa huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa nykyisten Euroopan tasolla määriteltyjen kuluttajan oikeussuojakeinojen ja lainvalvonnan toimivuutta ei pidetä tyydyttävänä tai näitä mekanismeja ei tunneta riittävästi, joten niitä käytetään rajoitetusti;

H.

ottaa huomioon, että Euroopan markkinoiden yhdentyminen ja sen seurauksena lisääntynyt rajat ylittävä toiminta korostavat johdonmukaisen EU:n laajuisen lähestymistavan merkitystä, jotta voidaan käsitellä tapauksia, joissa kuluttajat jäävät tyhjin käsin, kun kollektiivisena oikeussuojakeinona käytetty vahingonkorvausvaatimus, joka on otettu käyttöön muutamissa jäsenvaltioissa, ei tarjoa rajat ylittäviä ratkaisuja;

I.

katsoo, että kansallisilla ja eurooppalaisilla viranomaisilla on keskeinen asema EU:n lainsäädännön täytäntöönpanossa ja yksityisellä täytäntöönpanolla olisi ainoastaan täydennettävä, mutta ei korvattava julkista täytäntöönpanoa;

J.

ottaa huomioon, että lainsäädännön julkinen täytäntöönpano, jolla pyritään lopettamaan rikkomukset ja määräämään sakkoja, ei sinällään mahdollista kärsityn vahingon korvaamista kuluttajille;

K.

ottaa huomioon, että menettelyä voitaisiin yksinkertaistaa ja osapuolten kustannuksia vähentää, jos kanteet yhdistetään yhdeksi kollektiiviseksi oikeussuojakeinoksi tai kanteen nostaminen annetaan yleisen edun nimissä toimivan yhteisön tai elimen tehtäväksi;

L.

katsoo, että ryhmäkannejärjestelmä voi täydentää järkevästi yksilön oikeussuojaa, mutta ei korvata sitä;

M.

katsoo, että komission on noudatettava toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta kaikissa ehdotuksissa, jotka eivät kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan;

1.

pitää myönteisenä edellä mainittua horisontaalista kuulemista ja korostaa, että laittomien käytäntöjen uhrien – niin kansalaisten kuin yritystenkin – on voitava vaatia korvausta kärsimästään henkilökohtaisesta tappiosta tai vahingosta, erityisesti tapauksissa, joissa vahinkoa on aiheutunut useille tai on kyse satunnaisvahingoista, jolloin kustannusriski saattaisi olla suhteeton kärsittyyn vahinkoon nähden;

2.

panee merkille Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden pyrkimykset rajoittaa perusteettomia oikeudenkäyntejä ja Yhdysvaltojen ryhmäkannejärjestelmän väärinkäyttöä (8), ja korostaa, että Euroopan on pidättäydyttävä ottamasta käyttöön amerikkalaistyylistä ryhmäkannejärjestelmää tai järjestelmää, jossa ei noudateta eurooppalaisia oikeusperinteitä;

3.

pitää myönteisinä jäsenvaltioiden pyrkimyksiä lujittaa laittoman toiminnan uhrien oikeuksia siten, että ne ovat ottaneet käyttöön tai suunnittelevat ottavansa käyttöön lainsäädäntöä, jolla pyritään helpottamaan oikaisua samalla kun vältetään perusteettomia oikeudenkäyntejä, mutta tunnustaa myös, että kansalliset kollektiiviset oikeussuojajärjestelmät ovat hyvin erilaisia, erityisesti soveltamisalan ja menettelyjen erityispiirteiden osalta, mikä saattaa heikentää kansalaisten mahdollisuuksia käyttää oikeuksiaan;

4.

panee tyytyväisenä merkille komission työn kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan yhtenäisen eurooppalaisen lähestymistavan edistämiseksi ja pyytää komissiota osoittamaan vaikutustenarvioinnissaan, että toissijaisuusperiaatteen mukaan tarvitaan Euroopan tason toimintaa nykyisen EU:n lainsäädännön tehostamiseksi, jotta EU:n lainsäädännön rikkomisen uhreille voidaan korvata heidän kärsimänsä vahinko ja siten myötävaikuttaa kuluttajien luottamukseen ja sisämarkkinoiden moitteettomaan toimintaan;

5.

korostaa mahdollisia etuja, joita kollektiivisista oikeustoimista koituu kantajille, vastaajille ja oikeusjärjestelmälle, kun kustannukset alenevat, oikeusvarmuus paranee ja vältetään samanlaisia vaatimuksia koskevat päällekkäiset oikeudenkäynnit;

6.

katsoo, että lainsäädännön julkinen täytäntöönpano on välttämätöntä kilpailualalla perussopimusten määräysten täytäntöön panemiseksi, EU:n tavoitteiden täysimääräiseksi saavuttamiseksi sekä komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten suorittaman EU:n kilpailulainsäädännön täytäntöönpanon varmistamiseksi;

7.

muistuttaa, että tällä hetkellä vain jäsenvaltiot säätävät korvaussumman määrittämistä koskevista kansallisista säännöistä; toteaa lisäksi, että kansallisen lainsäädännön täytäntöönpano ei saa estää EU:n lainsäädännön yhtenäistä soveltamista;

8.

kehottaa komissiota tarkastelemaan perusteellisesti asianmukaista oikeusperustaa toimenpiteille kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla;

9.

panee merkille, että tähän mennessä käytettävissä olevat tiedot, erityisesti komission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston (PO SANCO) vuonna 2008 tekemä kollektiivisten oikeussuojajärjestelmien tehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointia koskeva tutkimus ("Evaluation of the effectiveness and efficiency of collective redress mechanisms in the EU"), osoittavat, että käytettävissä olevat EU:n nykyiset kollektiiviset oikeussuojajärjestelmät eivät ole aiheuttaneet kohtuuttomia taloudellisia seurauksia;

10.

panee merkille, että Euroopan tasolla on jo otettu käyttöön täytäntöönpanomekanismeja yksittäistapauksia varten, kuten tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettu direktiivi 2008/52/EY ja riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta annettu asetus (EY) N:o 805/2004, ja katsoo, että erityisesti eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettu asetus (EY) N:o 861/2007 tarjoaa oikeussuojan yksinkertaistamalla rajat ylittäviä riita-asioita ja vähentämällä kustannuksia tapauksissa, joihin sisältyy alle 2 000 euron suuruinen vaatimus, mutta toteaa, että tätä lainsäädäntöä ei ole suunniteltu tarjoamaan toimivaa oikeussuojaa tapauksissa, joissa suuri määrä uhreja on kärsinyt saman vahingon;

11.

katsoo, että kieltovaatimuksilla on myös merkittävä asema niiden oikeuksien suojaamisessa, joita kansalaisilla ja yrityksillä on EU:n lainsäädännön nojalla, ja katsoo, että kuluttajansuojaa koskevasta yhteistyöstä annetun asetuksen (EY) N:o 2006/2004 (9) sekä kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY perusteella käyttöönotettuja mekanismeja voidaan huomattavasti parantaa, jotta voidaan edistää yhteistyötä ja kieltovaatimuksia rajat ylittävissä tilanteissa;

12.

katsoo, että kieltovaatimusten käyttöä oikeuskeinona on parannettava erityisesti ympäristöalalla; kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuuksia laajentaa kieltovaatimusten käyttöä tällä alalla;

13.

katsoo, että kieltovaatimuksissa olisi keskityttävä sekä yksityisen että julkisen edun suojaamiseen, ja kehottaa noudattamaan varovaisuutta, kun laajennetaan organisaatioiden oikeussuojaa, sillä organisaatioilla ei pitäisi olla parempaa oikeussuojaa kuin yksityishenkilöillä;

14.

kehottaa siksi komissiota vahvistamaan ja tehostamaan nykyisiä välineitä, kuten kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annettua direktiiviä 98/27/EY ja kuluttajansuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä annettua asetusta (EY) N:o 2006/2004, jotta varmistetaan kuluttajien oikeuksien asianmukainen julkinen täytäntöönpano EU:ssa; korostaa kuitenkin, ettei direktiivi 98/27/EY eikä asetus (EY) N:o 2006/2004 mahdollista kärsityn vahingon korvaamista kuluttajille;

15.

katsoo, että kollektiivisten oikeussuojakeinojen kautta saatava oikeussuoja kuuluu prosessioikeuden alaan, ja on huolissaan siitä, että yhteensovittamattomat EU:n aloitteet kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla johtavat kansallisen prosessioikeuden ja vahingonkorvauslainsäädännön pirstaloitumiseen, mikä heikentää oikeussuojaa EU:ssa eikä vahvista sitä; vaatii siinä tapauksessa, että tarkan harkinnan jälkeen päätetään, että unionin kollektiivisten oikeussuojakeinojen järjestelmä on tarpeellinen ja toivottava ja että kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla tehdään ehdotus horisontaalisesta kehyksestä, johon sisältyy yhteisiä periaatteita ja joka tarjoaa yhtenäisen oikeussuojan kollektiivisten oikeussuojakeinojen kautta EU:ssa ja jota voidaan soveltaa erityisesti mutta ei ainoastaan kuluttajien oikeuksien loukkauksiin;

16.

korostaa tarvetta ottaa asianmukaisesti huomioon yksittäisten jäsenvaltioiden oikeusperinteet ja oikeusjärjestykset ja edistää hyvien käytäntöjen koordinointia jäsenvaltioiden välillä ja katsoo, että työ sellaisen EU:n järjestelmän laatimiseksi, jolla edistetään todellisia korvauksia sekä kuluttajille että pk-yrityksille, ei saisi viivästyttää horisontaalisen kehyksen hyväksymistä;

17.

korostaa, että laillisesti sitovan horisontaalisen kehyksen on katettava kollektiivisten vahingonkorvausten saamista koskevat tärkeimmät näkökohdat; korostaa lisäksi, että erityisesti prosessioikeutta ja kansainvälistä yksityisoikeutta koskevia asioita on sovellettava ryhmäkanteisiin yleensä riippumatta kyseessä olevasta alasta, kun taas rajoitettu määrä kuluttajansuojan tai kilpailulainsäädännön kannalta merkittäviä sääntöjä, jotka koskevat kansallisten kilpailuviranomaisten tekemien päätösten mahdollista sitovaa vaikutusta, voitaisiin säätää esimerkiksi horisontaalisen välineen erillisissä artikloissa tai luvuissa tai erillisessä oikeudellisessa välineessä horisontaalisen välineen hyväksymisen kanssa samanaikaisesti tai sen jälkeen;

18.

katsoo, että kärsitty henkilökohtainen vahinko tai tappio on ratkaisevassa asemassa, kun päätetään nostaa kanne, koska vahingon tai tappion suuruutta verrataan väistämättä oikeustoimiin ryhtymisestä aiheutuviin mahdollisiin kustannuksiin; muistuttaa siksi komissiota siitä, että kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan horisontaalisen kehyksen on oltava toimiva ja kustannustehokas väline kaikille osapuolille, ja on sitä mieltä, että jäsenvaltiot voisivat käyttää kansallisissa menettelysäännöissään eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettua asetusta (EY) N:o 861/2007 lähtökohtana kollektiivisille oikeussuojakeinoille tapauksissa, joissa kanteen arvo ei ylitä tämän asetuksen soveltamisalaa;

19.

katsoo, että horisontaalisen kehyksen mukaisesta ryhmäkanteesta olisi eniten hyötyä tapauksissa, joissa vastaajan ja edustettuina olevien uhrien kotipaikka ei sijaitse samassa jäsenvaltiossa (rajat ylittävä ulottuvuus) ja joissa loukatuiksi väitetyt oikeudet on myönnetty EU:n lainsäädännön nojalla (EU:n lainsäädännön rikkominen); vaatii tarkastelemaan lisää sitä, miten oikeussuojaa voidaan parantaa tapauksissa, joissa kansallista lainsäädäntöä on rikottu ja joilla voi olla laajoja, rajat ylittäviä vaikutuksia;

20.

toistaa, että horisontaalisessa välineessä on otettava käyttöön suojatoimia perusteettomien kanteiden ja kollektiivisten oikeussuojakeinojen väärinkäytön välttämiseksi, jotta voidaan taata oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit, ja painottaa, että suojatoimien on katettava muun muassa seuraavat kohdat:

—

jotta ryhmäkanne otettaisiin käsiteltäväksi, on oltava selkeästi nimetty ryhmä ja ryhmän jäsenten nimeämisen on täytynyt tapahtua ennen kanteen nostamista;

—

kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevan eurooppalaisen lähestymistavan on perustuttava osallistumisperiaatteeseen, jonka mukaan uhrit nimetään selkeästi ja he osallistuvat menettelyyn vain, jos he ilmaisevat yksiselitteisesti halunsa osallistua, jotta vältetään mahdolliset väärinkäytökset; korostaa tarvetta kunnioittaa nykyisiä kansallisia järjestelmiä toissijaisuusperiaatteen mukaisesti; kehottaa komissiota harkitsemaan järjestelmää, joka tarjoaa asianmukaista tietoa kaikille mahdollisesti asianosaisille uhreille, lisää ryhmäkanteiden edustavuutta, antaa suurimmalle määrälle uhreja mahdollisuuden hakea korvausta ja varmistaa yksinkertaisen, edullisen ja tehokkaan oikeussuojan EU:n kansalaisille, samalla kun vältetään kohtuuttomat oikeudenkäynnit ja samaa rikkomusta koskevat myöhemmät tarpeettomat yksittäiset kanteet tai ryhmäkanteet; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön tehokkaita mekanismeja, joilla varmistetaan, että mahdollisimman moni uhri saa tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan, erityisesti jos he asuvat useammassa jäsenvaltiossa, ja samalla on vältettävä vahingoittamasta turhaan asianomaisen osapuolen mainetta, jotta noudatettaisiin syyttömyysolettaman periaatetta;

—

kollektiivinen oikeussuojajärjestelmä, jossa uhreja ei ole nimetty ennen tuomion antamista, on hylättävä sillä perusteella, että se on monien jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksen vastainen ja rikkoo sellaisten uhrien oikeuksia, jotka saattaisivat osallistua menettelyyn tietämättään ja joita kuitenkin sitoisi tuomioistuimen päätös;

—

jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuomari tai vastaava elin voi edelleen oman harkintansa mukaan tarkistaa alustavasti potentiaalisen ryhmäkanteen hyväksyttävyyden, jotta vahvistetaan, että hyväksymiskriteerit täyttyvät ja että kanne voidaan nostaa;

—

jäsenvaltioiden olisi nimettävä organisaatioita, jotka ovat oikeutettuja nostamaan ryhmäkanteita, ja tarvittaisiin eurooppalaisia kriteerejä, joilla määritettäisiin selvästi oikeutetut yksiköt; nämä kriteerit voisivat perustua kuluttajien etujen suojaamista tarkoittavista kieltokanteista annetun direktiivin 2009/22/EY 3 artiklaan, mutta niitä on täsmennettävä edelleen, jotta varmistetaan sekä perusteettomien oikeudenkäyntien välttäminen että oikeussuojan saaminen; näiden kriteerien olisi katettava muun muassa oikeutettujen organisaatioiden taloudelliset ja inhimilliset resurssit;

—

uhreilla on joka tapauksessa oltava oikeus hakea vaihtoehtoista henkilökohtaista vahingonkorvausta toimivaltaisessa tuomioistuimessa;

—

horisontaalisen kehyksen olisi katettava ainoastaan todellisesta aiheutuneesta vahingosta maksettava korvaus ja rankaisevat vahingonkorvaukset on kiellettävä; korvausperiaatteen nojalla annetut vahingonkorvaukset on jaettava yksittäisille uhreille suhteessa heidän henkilökohtaisesti kärsimäänsä vahinkoon; yleisesti ottaen Euroopassa ei tunneta ehdollisia palkkioita, eikä niitä tulisi sisällyttää pakolliseen horisontaaliseen kehykseen;

—

ryhmäkanteen esittäjät eivät saa olla paremmassa asemassa kuin yksittäiset kantajat, kun on kyse mahdollisuudesta saada todisteaineistoa vastaajalta, ja jokaisen kantajan on toimitettava todisteet vaatimustaan varten; velvollisuus paljastaa asiakirjoja kantajille (asiakirjojen paljastaminen) on enimmäkseen tuntematon käsite Euroopassa, eikä sitä tulisi sisällyttää horisontaaliseen kehykseen;

—

kannetta ei voi nostaa ilman taloudellista riskiä, ja jäsenvaltioiden on määriteltävä kustannusten jakautumista koskevat omat sääntönsä, joiden mukaisesti hävinneen osapuolen on vastattava toisen osapuolen kustannuksista, jotta estetään perusteettomien kanteiden yleistymisen EU:n laajuisessa kollektiivisessa oikeussuojajärjestelmässä;

—

komissio ei saa asettaa ehtoja vahingonkorvauskanteiden rahoittamiselle tai antaa siitä ohjeita, koska kolmannelta osapuolelta saadun rahoituksen käyttö esimerkiksi siten, että tarjotaan osuutta myönnetyistä vahingonkorvauksista, on tuntematon käytäntö useimpien jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä; tämä ei estä jäsenvaltioita vahvistamasta mahdollisia ehtoja tai suuntaviivoja vahingonkorvauskanteiden rahoittamiselle;

21.

ehdottaa, että jos komissio esittää ehdotuksen kollektiivisia oikeussuojakeinoja koskevaksi horisontaaliseksi kehykseksi, tarvittaessa olisi hyväksyttävä seurantatoimen periaate, jonka mukaan yksityistä täytäntöönpanoa kollektiivisten oikeussuojakeinojen avulla voidaan käyttää vain, jos komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen on tehnyt aiemmin rikkomista koskevan päätöksen; toteaa, että seurantatoimen periaatteen käyttöön ottaminen ei tarkoita yleensä sitä, ettei voitaisi tarjota sekä itsenäisiä toimia että seurantatoimia;

22.

kehottaa komissiota tarkastelemaan mahdollisuuksia lisätä kuluttajien tietoisuutta käytettävissä olevista kollektiivisista oikeussuojajärjestelmistä ja helpottaa ryhmäkanteiden ajamiseen valtuutettujen tahojen yhteistyötä; painottaa keskeistä asemaa, joka kuluttajajärjestöillä ja Euroopan kuluttajakeskusten verkostolla (ECC-verkosto) voi olla tiedon välittämisessä mahdollisimman monelle EU:n lainsäädännön rikkomisen uhrille;

23.

korostaa, että monet komission havaitsemat EU:n lainsäädännön rikkomiset EU:n kuluttajansuojatoimien alalla edellyttävät kieltovaatimusten lujittamista (10), ja on samalla tietoinen siitä, että kieltovaatimukset eivät riitä tapauksissa, joissa uhrit ovat kärsineet vahinkoa ja heillä on oikeus saada korvausta; kehottaa komissiota yksilöimään EU:n lainsäädännön, jonka yhteydessä on vaikea saada vahingonkorvausta;

24.

katsoo, että tämä olisi tehtävä niiden alueiden määrittämiseksi, joilla horisontaalisessa kehyksessä voitaisiin säätää kollektiivisesta vahingonkorvauksesta lainsäädännön rikkomisen sekä EU:n kilpailuoikeuden rikkomisen yhteydessä; kehottaa luetteloimaan asiaankuuluvan EU:n lainsäädännön horisontaalisen välineen liitteessä;

25.

toteaa, että vaihtoehtoiset riidanratkaisumekanismit ovat usein riippuvaisia elinkeinonharjoittajan yhteistyöhalukkuudesta, ja katsoo, että tehokkaan oikeussuojajärjestelmän saatavuus toimisi osapuolille vahvana kannustimena sopia asia tuomioistuimen ulkopuolella ja näin voitaisiin todennäköisesti välttää huomattava määrä oikeudenkäyntejä; kannustaa laatimaan vaihtoehtoisia riidanratkaisujärjestelmiä Euroopan tasolla, jotta riidat voidaan ratkaista nopeasti ja edullisesti oikeudenkäyntejä houkuttelevamman vaihtoehdon avulla, ja ehdottaa, että tuomareille, jotka alustavasti tarkastavat ryhmäkanteen hyväksyttävyyden, annettaisiin myös valtuudet kehottaa osapuolia etsimään ensin ratkaisua kollektiivisten sovittelumenettelyjen avulla ennen kollektiivisen oikeudenkäynnin aloittamista; katsoo, että Euroopan unionin tuomioistuimen kehittämiä kriteerejä (11) olisi pidettävä lähtökohtana näiden valtuuksien vahvistamiselle; korostaa kuitenkin, että näiden mekanismien olisi pysyttävä nimensäkin mukaisesti oikeussuojakeinojen vaihtoehtona eikä niiden ennakkoedellytyksenä;

26.

korostaa, että horisontaalisessa kehyksessä olisi itsessään säädettävä säännöt, joilla estetään ryntäys tuomioistuimiin (asianosaiselle edullisimman oikeuspaikan etsiminen) vaarantamatta kuitenkaan oikeussuojaa, ja että Bryssel I -asetus olisi otettava lähtökohdaksi toimivaltaisten tuomioistuinten määrittämiselle;

27.

vaatii tarkastelemaan lisää sitä, miten lainvalintasääntöjä voitaisiin muuttaa; katsoo, että yhtenä ratkaisuna voisi olla sen paikan lainsäädännön soveltaminen, jossa uhrien enemmistön kotipaikka sijaitsee, kun pidetään mielessä, että yksittäisillä uhreilla pitäisi olla oikeus olla antamatta suostumusta menettelyyn osallistumiseksi ryhmäkanteen yhteydessä, ja sen sijaan he voisivat hakea oikaisua henkilökohtaisesti Bryssel I-, Rooma I- ja Rooma II -asetuksissa säädettyjen kansainvälisen yksityisoikeuden yleisten sääntöjen mukaisesti;

28.

korostaa, että asiassa C-360/09, Pfleidener, annetun tuomion johdosta komission on varmistettava, että kollektiiviset oikeussuojakeinot eivät vaaranna kilpailulainsäädäntöön liittyvän leniency-järjestelmän ja sovittelumenettelyn tehokkuutta;

29.

vaatii, että Euroopan parlamentin on osallistuttava tavallisen lainsäätämisjärjestyksen puitteissa kaikkiin lainsäädäntöaloitteisiin kollektiivisten oikeussuojakeinojen alalla ja että jokaisen ehdotuksen on perustuttava yksityiskohtaiseen vaikutustenarviointiin;

30.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä Euroopan tason työmarkkinaosapuolille.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/39

—

ottaa huomioon elintarvikkeita koskevista ravitsemus- ja terveysväitteistä 20. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1924/2006 (1),

—

ottaa huomioon luonnoksen komission asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1924/2006 muuttamisesta ravitsemusväitteiden luettelon osalta,

—

ottaa huomioon asetuksessa (EY) N:o 1924/2006 olevassa 25 artiklassa tarkoitetun komitean 13. lokakuuta 2011 antaman lausunnon,

—

ottaa huomioon elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean 14 päivänä joulukuuta 2007 hyväksymät komission suuntaviivat asetuksen (EY) N:o 1924/2006 täytäntöönpanosta (2),

—

ottaa huomioon elintarviketietojen antamisesta kuluttajille 25. lokakuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1169/2011 (3),

—

ottaa huomioon neuvoston 28 päivänä kesäkuuta 1999 antaman päätöksen 1999/468/EY 5a artiklan 3 kohdan b alakohdan menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä (4),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 88 artiklan 2 kohdan ja 4 artiklan b alakohdan,

A.

ottaa huomioon, että asetuksen (EY) N:o 1924/2006 3 artiklan mukaisesti ravitsemus- ja terveysväitteet eivät saa olla totuudenvastaisia, moniselitteisiä tai harhaanjohtavia;

B.

ottaa huomioon, että asetuksen (EY) N:o 1924/2006 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti ravitsemus- ja terveysväitteet ovat sallittuja vain, mikäli keskivertokuluttajan voidaan olettaa ymmärtävän väitteessä esitetyt hyödyt;

C.

ottaa huomioon, että asetuksen (EY) N:o 1924/2006 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti, vertailevissa ravitsemusväitteissä on vertailtava kyseisen elintarvikkeen koostumusta useisiin samaan ryhmään kuuluviin elintarvikkeisiin, muiden valmistajien tuottamat elintarvikkeet mukaan luettuina;

D.

ottaa huomioon, että asetuksen (EU) N:o 1169/2011 7 artiklan mukaisesti elintarviketiedot eivät saa johtaa kuluttajaa harhaan elintarvikkeen luonteen, ominaisuuksien ja erityispiirteiden osalta;

E.

katsoo, että ottaen huomioon edellä mainitut elintarvikkeita koskevien sallittujen ravitsemusväitteiden valintaa ohjaavat periaatteet, uusi ravitsemusväite "sisältää nyt X % vähemmän [ravintoainetta]", jota komissio on esittänyt sisällytettäväksi asetuksen (EY) N:o 1924/2006 liitteeseen, on ristiriidassa perussäädöksen tavoitteen ja sisällön kanssa olemalla moniselitteinen, harhaanjohtava ja epäselvä keskivertokuluttajalle;

F.

ottaa huomioon, että uusi väite "sisältää nyt X % vähemmän [ravintoainetta]" rikkoo asetuksen (EY) N:o 1924/2006 9 artiklan 2 kohdassa määriteltyä periaatetta vertailevista ravitsemusväitteistä; ottaa huomioon, että se mahdollistaa tuotteen ravintoarvojen vertaamisen tuotteen aiemman version kanssa, riippumatta kyseessä olevan ravintoaineen lähtötasosta, joka voisi olla kohtuuttoman korkea verrattuna muihin markkinoilla oleviin tuotteisiin; ottaa huomioon, että tuotteissa, joiden koostumusta ei ole muutettu, mutta joissa on silti vähemmän tiettyä ravintoainetta kuin toisen valmistajan tuotteissa, joiden koostumusta on muutettu, ei voitaisi käyttää ravitsemusväitettä, mikä olisi väistämättä harhaanjohtavaa kuluttajille;

G.

ottaa huomioon, että väite "sisältää nyt X % vähemmän [ravintoainetta]" voisi tuottaa epäoikeudenmukaista kilpailuetua olemassa oleviin väitteisiin kuten "vähennetty [ravintoaineen nimi]" ja "kevyt" nähden; ottaa huomioon, että viimeksi mainittuihin vaaditaan vähintään 10 %:n vähennys (mikroravintoaineet), vähintään 25 %:n vähennys (natrium) tai vähintään 30 %:n vähennys (sokerit ja rasvat) vastaavaan muuhun tuotteeseen verrattuna; ottaa huomioon, että kuluttaja voisi olettaa, että määrällisesti ilmaistu väite "sisältää nyt X % vähemmän [ravintoainetta]" tarkoittaa suurempaa vähennystä kuin väitteissä "vähennetty" tai "kevyt", vaikka vaatimukset näille väitteille ovat paljon tiukemmat kuin väitteelle "sisältää nyt X % vähemmän [ravintoainetta]", johon vaaditaan ainoastaan vähintään 15 %:n vähennys;

H.

ottaa huomioon, että "sisältää nyt X % vähemmän [ravintoainetta]" ei kannustaisi tuottajia muuttamaan tuotteidensa koostumusta enemmän saavuttaakseen väitteille "vähennetty" tai "kevyt" asetetut vaatimukset, koska olisi helpompaa vähentää ravintoainetta 15 %:lla kuin 30 %:lla;

I.

ottaa huomioon, että komissio selvästi tunnustaa toimenpideluonnoksen johdanto-osan 4 kappaleessa, että "kun sokereita vähennetään, kuluttajat odottavat energiapitoisuuden vähenevän"; ottaa huomioon, että kun on kyse ehdotetusta tarkistuksesta väitteeseen 'vähennetty rasvoja/sokereita', joka on määritelty toimenpideluonnoksen liitteen 2 kohdassa, komissio sallii tällaisten väitteiden käytön siinäkin tapauksessa, että tuotteen, josta väitettä käytetään, energiamäärä on sama kuin vastaavassa tuotteessa;

1.

vastustaa luonnosta komission asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1924/2006 muuttamisesta ravitsemusväitteiden luettelon osalta;

2.

katsoo, että luonnos komission asetukseksi ei ole yhteensopiva perussäädöksen tavoitteen ja sisällön kanssa;

3.

kehottaa komissiota toimittamaan valiokunnalle tarkistetun toimenpideluonnoksen;

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/41

—

ottaa huomioon 30. tammikuuta 2012 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät,

—

ottaa huomioon 9. ja 10. joulukuuta 2011 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät,

—

ottaa huomioon euroalueen valtion- ja hallitusten päämiesten 9. joulukuuta 2011 antaman julkilausuman,

—

ottaa huomioon Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen kannan,

—

ottaa huomioon talouspolitiikan ohjauspaketin ja komission kaksi ehdotusta julkisen talouden kurinalaisuuden tiukentamiseksi (1),

—

ottaa huomioon komission puheenjohtajan 18. tammikuuta 2012 pidetyssä istunnossa antaman julkilausuman,

—

ottaa huomioon tilapäisessä euroryhmän työryhmässä ja euroryhmässä käytyjen neuvottelujen tuloksen,

—

ottaa huomioon tarpeen säilyttää sopu euroalueeseen kuuluvien ja sen ulkopuolisten sopimuspuolten välillä,

—

ottaa huomioon esityksen, jonka parlamentin edustajat tekivät sen puolesta tilapäiselle työryhmälle,

—

ottaa huomioon 18. tammikuuta 2012 antamansa päätöslauselman finanssivakausunionia koskevan kansainvälisen sopimuksen luonnosta käsitelleen Eurooppa-neuvoston kokouksen (8.–9. joulukuuta 2011) päätelmistä (2),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 110 artiklan 2 kohdan,

1.

vahvistaa kannan, jonka se esitti 18. tammikuuta 2012 antamassaan päätöslauselmassa, mutta panee merkille talous- ja rahaliiton vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta tehtävän sopimuksen lopullisen tekstin ja toistaa, että olisi ollut parempi päästä sopimukseen unionin oikeuden puitteissa; pitää valitettavana, ettei kaikkien jäsenvaltioiden sopimus ollut mahdollinen Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin vastustuksen takia;

2.

panee kuitenkin merkille, että lähes kaikki uuteen sopimukseen sisältyvät osat voidaan toteuttaa ja on suurelta osin jo toteutettukin voimassa olevassa unionin oikeudessa ja johdetun oikeuden kautta lukuun ottamatta kultaista sääntöä, käänteistä määräenemmistöäänestystä ja unionin tuomioistuimen osallistumista;

3.

katsoo, että lopullisessa tekstissä on monin kohdin parannettu alkuperäistä tekstiä ja että siihen on sisällytetty useita parlamentin ehdottamia muutoksia, erityisesti

4.

toteaa, että finanssivakaus on tärkeä osa tämänhetkisen kriisin ratkaisua; korostaa kuitenkin, että talouden elpyminen edellyttää toimia, joilla lujitetaan yhteisvastuullisuutta ja edistetään kestävää kasvua ja työllisyyttä; pitää myönteisenä, että tämä tunnustetaan nyt Eurooppa-neuvostossakin, mutta korostaa tarvetta konkreettisiin ja kauaskantoisiin toimiin;

5.

toistaa vaatimuksensa lunastusrahaston perustamisesta pikaisesti Saksan talouspoliittisen asiantuntijaneuvoston tekemän ehdotuksen mukaisesti; vaatii lunastusrahastoa varten tarvittavien säännösten sisällyttämistä mieluiten finanssipoliittista pakettia koskevaan nykyiseen lainsäädäntömenettelyyn; pitää valitettavana, ettei tähän ole vielä ryhdytty; pyytää komissiota ehdottamaan tehokkaita toimia kasvun ja työllisyyden edistämiseksi;

6.

vaatii nyt finanssivakauden takaamista koskevien toimien ohella ottamaan käyttöön hankejoukkolainat, laatimaan vakausjoukkolainoja koskevan etenemissuunnitelman ja toteuttamaan unionin tasolla finanssitransaktioveron, josta komissio on jo tehnyt ehdotuksen;

7.

huomauttaa kuitenkin, että uudesta sopimuksesta puuttuu joitakin tärkeitä osia:

8.

pitää valitettavana, ettei lopullisessa tekstissä ole otettu huomioon parlamentin pyyntöä sen puhemiehen täysimääräisestä osallistumisesta epävirallisiin eurohuippukokouksiin; pyytää, että eurohuippukokouksen puheenjohtaja antaisi parlamentin puhemiehelle pysyvän kutsun osallistua eurohuippukokouksiin;

9.

edellyttää, että sopimuspuolet kunnioittavat täysin sitoumustaan liittää sopimus vakaudesta, yhteensovittamisesta sekä ohjauksesta ja hallinnasta viiden vuoden kuluessa osaksi unionin perussopimuksia, ja pyytää tässä yhteydessä korjaamaan Lissabonin sopimukseen jääneet puutteet;

10.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman valtion- ja hallitusten päämiehille, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle, euroryhmän puheenjohtajalle, kansallisille parlamenteille, komissiolle ja Euroopan keskuspankille.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/43

—

ottaa huomioon aikaisemmat päätöslauselmansa Iranista,

—

ottaa huomioon 22. tammikuuta 2011 annetun julkilausuman, jonka EU:n komission varapuheenjohtaja / ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja antoi E3+3:n puolesta Iranin kanssa Istanbulissa 21.–22. tammikuuta 2011 käytyjen neuvottelujen jälkeen,

—

ottaa huomioon EU:n korkean edustajan Iranin islamilaisen tasavallan ylimmän kansallisen turvallisuusneuvoston sihteerille Saeed Jalilille 21. lokakuuta 2011 osoittaman kirjeen,

—

ottaa huomioon Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) pääjohtajan 8. marraskuuta 2011 laatiman raportin ydinsulkusopimuksen valvontasopimuksen ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien asiaa koskevien määräysten täytäntöönpanosta Iranin islamilaisessa tasavallassa,

—

ottaa huomioon IAEA:n hallintoneuvoston 18. marraskuuta 2011 antaman päätöslauselman,

—

ottaa huomioon EU:n korkean edustajan 18. marraskuuta 2011 IAEA:n hallintoneuvoston päätöslauselmasta antaman lausunnon,

—

ottaa huomioon EU:n korkean edustajan 29. marraskuuta 2011 Ison-Britannian Teheranin-suurlähetystöön tehdystä iskusta ja lähetystön ryöstämisestä antaman lausunnon,

—

ottaa huomioon 9. joulukuuta 2011 annetut Eurooppa-neuvoston päätelmät,

—

ottaa huomioon 14. marraskuuta 2011, 1. joulukuuta 2011 ja 23. tammikuuta 2012 annetut neuvoston päätelmät Iranista,

—

ottaa huomioon, että Iran on sitoutunut ydinsulkusopimukseen, että kaikkien sopimusosapuolten on noudatettava siitä aiheutuvia velvoitteitaan täysimääräisesti ja että jokaisella sopimuksen osapuolena olevalla valtiolla on oikeus kehittää ydinenergian tutkimusta, tuotantoa tai käyttöä rauhanomaisiin tarkoituksiin ilman syrjintää ja sopusoinnussa kyseisen sopimuksen 1 ja 2 artiklan kanssa,

—

ottaa huomioon ulkoasianvaliokunnan suosituksen neuvostolle johdonmukaisesta politiikasta sellaisia hallintoja kohtaan, joihin EU soveltaa rajoittavia toimenpiteitä, niiden johtajien harjoittaessa henkilökohtaisiin ja kaupallisiin etuihinsa liittyvää toimintaa EU:n rajojen sisällä,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 110 artiklan 4 kohdan,

A.

ottaa huomioon, että ydinsulkusopimuksen ratifioinnin yhteydessä Iran on sitoutunut olemaan hankkimatta ydinaseita ja että se on oikeudellisesti velvoitettu ilmoittamaan kaikista ydinalan toimistaan – ydinmateriaali mukaan luettuna – ja asettamaan ne IAEA:n valvontaan;

B.

ottaa huomioon, että Iran ei ole vieläkään noudattanut kaikkien asiaa koskevien YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien – joista viimeisin on päätöslauselma 1929 (2010) – mukaisia velvoitteitaan ja kaikkia IAEA:n hallintoneuvoston vaatimuksia, joiden mukaisesti IAEA:lla on oltava täysimääräinen ja ehdoton pääsy kaikkiin laitoksiin, laitteistoihin, ihmisten luo ja asiakirjoihin, mikä mahdollistaisi Iranin ydinohjelman asianmukaisen tarkastamisen ja IAEA:n asianmukaisen toiminnan ydinvoimaa valvovana viranomaisena;

C.

ottaa huomioon, että IAEA:n marraskuussa 2011 antamassa raportissa tuodaan esiin "vakava huoli siitä, että Iranin ydinohjelmalla saattaa olla sotilaallisia ulottuvuuksia" ja että Iran "saattaa jatkaa joitakin toimia", jotka "olennaisesti liittyvät ydinräjähteen kehittämiseen";

D.

ottaa huomioon, että 27. joulukuuta 2011 Iranin varapresidentti Reza Rahimi uhkasi käyttää sotilaallista voimaa Hormuzin salmen sulkemiseksi, jos Iranille asetetaan öljynvientiin kohdistuvia pakotteita; ottaa huomioon, että tätä uhkaa torjumaan on lähetetty lisää EU:n jäsenvaltioiden ja Yhdysvaltojen laivastovoimia ja että sotilaallinen valmiustila on noussut korkeaksi koko alueella;

E.

ottaa huomioon, että Iran on ydinsulkusopimuksesta aiheutuvia velvoitteitaan rikkoen rakentanut salaisen rikastuslaitoksen Fordowiin lähelle Qumia ja että Iran ilmoitti siitä IAEA:lle vasta kauan sen jälkeen, kun rakennustyöt oli käynnistetty; ottaa huomioon, että tällainen salaileva toimintatapa heikentää edelleen luottamusta Iranin vakuutteluihin, joiden mukaan Iranin ydinohjelma on tarkoitettu puhtaasti siviilikäyttöön;

F.

ottaa huomioon, että Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoğlu välitti 5. tammikuuta 2012 Iranille EU:n korkean edustajan pyynnön aloittaa uudelleen neuvottelut ydinohjelmasta E3+3-maiden kanssa; ottaa huomioon, että Turkin pääministerin vierailun aikana Iranin ulkoministeri Ali Akbar Salehi ilmoitti, että Iran on valmis aloittamaan neuvottelut uudelleen;

G.

ottaa huomioon, että EU:n ulkoministerit ovat sopineet uusista rajoittavista toimenpiteistä Irania vastaan energia-alalla, vaiheittain toteutettava kielto tuoda raakaöljyä Iranista EU:hun mukaan luettuna, rahoitusalalla, Iranin keskuspankkiin kohdistuvat toimenpiteet mukaan luettuna, ja liikenteen alalla, sekä muista erityisesti kultaan ja arkaluonteisiin kaksikäyttötuotteisiin ja -teknologioihin kohdistuvista vientirajoituksista, ja toimenpiteistä, joiden kohteeksi on nimetty lisää henkilöitä ja yhteisöjä, joista useat ovat islamilaisen vallankumouskaartin (IRCG) hallinnassa;

H.

ottaa huomioon, että neuvosto on vahvistanut uudelleen sitoumuksensa pyrkiä Iranin ydinkysymyksessä diplomaattiseen ratkaisuun kaksitahoista menettelytapaa noudattaen;

I.

ottaa huomioon, että neuvosto on vahvistanut uudelleen kantansa, jonka mukaan EU:n tavoitteena on päästä kattavaan ja pitkäaikaiseen ratkaisuun, jolla saavutettaisiin kansainvälisen yhteisön luottamus siihen, että Iranin ydinohjelma on täysin rauhanomainen, samalla kun kunnioitetaan Iranin laillisia oikeuksia ydinenergian rauhanomaiseen käyttöön ydinsulkusopimuksen mukaisesti;

1.

toistaa, että Iranin ydinohjelmaan liittyvä ydinaseiden leviämisen riski on edelleen EU:n vakava huolenaihe ja on syvästi huolestunut siitä, että IAEA:n raportissa todetaan, että uskottavat tiedot osoittavat, että Iran on toteuttanut toimia, jotka olennaisesti liittyvät ydinräjähteen kehittämiseen;

2.

pahoittelee syvästi, että Iran on kiihdyttänyt rikastustoimintaa vastoin kuutta YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa ja yhtätoista IAEA:n hallintoneuvoston päätöslauselmaa, josta osoituksena on se, että Qomin lähellä Fordowissa maan alle sijoitetussa laitoksessa on äskettäin käynnistetty jopa 20-prosenttisen uraanin rikastaminen;

3.

kehottaa uudelleen Irania lopettamaan välittömästi rikastusteknologian kehittämisen, joka ylittää selvästi siviilitarkoituksiin tarvittavan polttoaineen turvaamisen ja jolla sivuutetaan kansainvälinen huoli laittomista sotilaallisista aikeista;

4.

kannattaa neuvoston hyväksymiä uusia rajoittavia toimenpiteitä Irania vastaan energia- ja rahoitusaloilla sekä lisäpakotteita, jotka on suunnattu henkilöihin ja yhteisöihin, joista useat ovat islamilaisen vallankumouskaartin (IRCG) hallinnassa; myöntää, että pakotteet ja diplomaattiset toimet saattavat saada Iranin hallituksen hyväksymään YK:n päätöslauselmat ja noudattamaan niitä, minkä myötä voitaisiin välttää tilanteen kiristyminen; panee merkille, että pakotteet eivät ole itsetarkoitus ja että tähän mennessä sovelletuilla Iraniin kohdistuvilla EU:n pakotteilla ei ole saavutettu EU:n määrittämiä tavoitteita;

5.

toistaa EU:n johdonmukaisen kannan, jonka mukaan Iranin ydinohjelmaa koskevat ratkaisemattomat kysymykset on ratkaistava rauhanomaisesti ja jonka mukaan konfliktia ei voida ratkaista sotilaallisesti;

6.

panee merkille, että Iranin raakaöljylle määrätään vaiheittainen vientikielto EU:hun ja että jo tehdyt sopimukset voidaan panna täytäntöön 1. heinäkuuta 2012 saakka; kehottaa neuvostoa päättämään tarvittavista toimista, joilla korvataan vientikiellon seuraukset EU:n eri jäsenvaltioille;

7.

pyytää, että käytetään kohdistettuja pakotteita tai rajoittavia toimenpiteitä, jotka ovat oikeassa suhteessa haluttuun tavoitteeseen ja joilla pyritään vaikuttamaan pääasiassa painostusta harjoittavan tai rikollisen hallinnon vastuulliseen eliittiin ja romahtaneiden valtioiden vastuussa oleviin muihin kuin valtiollisiin toimijoihin sekä minimoimaan siviiliväestöön ja erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin kohdistuvat kielteiset vaikutukset;

8.

tukee neuvoston sitoumusta edistää Iranin ydinkysymystä koskevan diplomaattisen ratkaisun saavuttamista kaksitahoista menettelytapaa noudattaen ja tukee EU:n tavoitetta saavuttaa kattava ja pitkän aikavälin ratkaisu; kehottaa Iranin viranomaisia vastaamaan myöntävästi EU:n korkean edustajan 21. lokakuuta 2011 päivätyssä kirjeessä esitettyyn laajaan neuvottelutarjoukseen osoittamalla selkeästi, että se on valmis ryhtymään luottamusta lisääviin toimiin ja osallistumaan ilman ennakkoehtoja merkityksekkäisiin neuvotteluihin, joissa ydinkysymystä koskevia huolenaiheita käsitellään asiallisesti;

9.

kehottaa uudelleen Iranin viranomaisia täyttämään ydinsulkusopimuksen mukaiset velvoitteensa; kehottaa Iranin parlamenttia ja hallitusta ratifioimaan ja panemaan täytäntöön lisäpöytäkirjan ja panemaan kokonaisuudessaan täytäntöön Iranin ja IAEA:n välisen turvavalvontasopimuksen määräykset;

10.

pitää myönteisenä sitä, että Iran suostui vastaanottamaan varapääjohtaja Herman Nackaertsin johtaman IAEA:n korkean tason tarkastusvaltuuskunnan Iranissa 29.–31. tammikuuta 2012;

11.

kehottaa painokkaasti Irania tekemään täyttä yhteistyötä IAEA:n kanssa kaikkien keskeneräisten kysymysten ratkaisemiseksi ja etenkin Iranin ydinohjelman mahdollista sotilaallista luonnetta koskevien huolenaiheiden poistamiseksi muun muassa huolehtimalla, että IAEA voi perehtyä esteettä laitoksiin, laitteistoihin ja pyytämiinsä asiakirjoihin ja tavata henkilökuntaa, sekä pidättymällä tarkastajien nimittämisen vastustamisesta; korostaa, että on varmistettava, että IAEA:lla on kaikki tarvittavat resurssit ja valtuudet tehtäviensä hoitamiseen Iranissa;

12.

tukee IAEA:n pyrkimyksiä seurata Iranin ydinohjelman kehitystä, jotta se voi esittää kansainväliselle yhteisölle tarkan tilanneselvityksen;

13.

myöntää, että vuoropuhelu ja yhteistyö Turkin kanssa saattaa olla tärkeä tekijä ratkaisun löytämisen kannalta;

14.

tuomitsee jyrkästi Iranin uhkauksen sulkea Hormuzin salmi; kehottaa Iranin viranomaisia pidättäytymään Hormuzin salmen sulkemisesta; katsoo, että tällainen teko voisi johtaa alueelliseen konfliktiin ja käynnistää kansainvälisen yhteisön vastatoimet;

15.

pitää valitettavana, että Kiina ja Venäjä kieltäytyvät edelleen tukemasta Iranin vastaisia pakotteita YK:n turvallisuusneuvostossa; kehottaa Venäjää keskeyttämään Iranin ydinohjelman kehittämisen avustamisen siihen saakka, kunnes Iran noudattaa täysin asiaa koskevien YK:n päätöslauselmien mukaisia velvoitteitaan;

16.

tuomitsee jyrkästi mielenosoittajien hyökkäyksen Ison-Britannian Teheranin-suurlähetystöön 29. marraskuuta 2011; kehottaa Iranin hallitusta noudattamaan kansainvälisiä velvoitteitaan diplomaattien ja suurlähetystöjen suojelemiseksi, Wienin yleissopimuksen noudattaminen mukaan luettuna;

17.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, neuvostolle, komissiolle, EU:n jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Turkin hallitukselle ja parlamentille, Kiinan kansantasavallan hallitukselle ja parlamentille, Venäjän federaation hallitukselle ja parlamentille, IAEA:n pääjohtajalle, YK:n pääsihteerille, Iranin korkeimman hengellisen johtajan toimistolle sekä Iranin islamilaisen tasavallan hallitukselle ja parlamentille.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/46

—

ottaa huomioon komission 18. tammikuuta 2011 antaman tiedonannon "Urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittäminen" (KOM(2011)0012),

—

ottaa huomioon komission urheilua koskevan valkoisen kirjan (KOM(2007)0391),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Korruption torjuminen EU:ssa" (KOM(2011)0308),

—

ottaa huomioon kaksi Euroopan neuvoston yleissopimusta: 19. elokuuta 1985 tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen katsojien väkivallasta ja epäsopivasta käyttäytymisestä urheilutilaisuuksissa ja 19. elokuuta 1990 tehdyn dopingin vastaisen yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon 5. kesäkuuta 2003 antamansa päätöslauselman naisista ja urheilusta (1),

—

ottaa huomioon 22. huhtikuuta 2004 antamansa päätöslauselman työelämän tärkeimpien normien noudattamisesta olympiakisojen urheiluvälinetuotannon yhteydessä (2);

—

ottaa huomioon 14. huhtikuuta 2005 antamansa päätöslauselman dopingin torjumisesta urheilussa (3),

—

ottaa huomioon 14. maaliskuuta 2006 antamansa kannanoton jalkapalloilun yhteydessä esiintyvän rasismin poistamisesta (4),

—

ottaa huomioon 15. maaliskuuta 2006 antamansa päätöslauselman pakkoprostituutiosta kansainvälisten urheilutapahtumien yhteydessä (5);

—

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman ammattilaisjalkapalloilun tulevaisuudesta Euroopassa (6),

—

ottaa huomioon 13. marraskuuta 2007 antamansa päätöslauselman urheilun asemasta koulutuksessa (7),

—

ottaa huomioon 8. toukokuuta 2008 antamansa päätöslauselman urheilua koskevasta valkoisesta kirjasta (8),

—

ottaa huomioon 19. helmikuuta 2009 antamansa päätöslauselman osuus- ja yhteisötaloudesta (9),

—

ottaa huomioon 10. maaliskuuta 2009 antamansa päätöslauselman online-rahapelien yhtenäisyydestä (10),

—

ottaa huomioon 5. heinäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman komission viidennestä koheesiokertomuksesta ja koheesiopoliittisesta strategiasta vuoden 2013 jälkeen (11),

—

ottaa huomioon 16. joulukuuta 2010 antamansa kannanoton Euroopan unionin lisääntyvään tukeen ruohonjuuritason urheilulle (12),

—

ottaa huomioon 27. marraskuuta 2009 tehdyn neuvoston päätöksen 2010/37/EY aktiivista kansalaisuutta edistävän vapaaehtoistyön Euroopan teemavuodesta (2011),

—

ottaa huomioon neuvoston 18. marraskuuta 2010 tekemät päätelmät urheilun asemasta aktiivisen sosiaalisen osallisuuden lähteenä ja edistäjänä (13),

—

ottaa huomioon neuvoston 17. kesäkuuta 2010 tekemät päätelmät uudesta työllisyys- ja kasvustrategiasta,

—

ottaa huomioon 1. kesäkuuta 2011 annetun neuvoston päätöslauselman Euroopan unionin urheilualan työsuunnitelmasta vuosiksi 2011–2014 (14),

—

ottaa huomioon joulukuussa 1999 annetun Punta del Esten julkilausuman ja UNESCO:n pyöreän pöydän kokouksen perinteisistä urheilulajeista ja peleistä (15), jossa käsiteltiin perinteisten urheilulajien ja pelien tunnustamista aineettoman kulttuuriperinnön osaksi ja kulttuurin moninaisuuden symboliksi,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytännön sekä urheilualaan liittyvät komission päätökset,

—

ottaa huomioon naisten oikeuksia urheilussa koskevan eurooppalaisen peruskirjan (Jump in Olympia – Strong(er) Women through Sport),

—

ottaa huomioon seksuaalivähemmistöjen syrjinnän torjumista urheilussa koskevan peruskirjan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 6, 19 ja 165 artiklan,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon alueiden komitean 11.–12. lokakuuta 2011 antaman lausunnon (16) ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 26.–27. lokakuuta 2011 antaman lausunnon urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittämisestä (17),

—

ottaa huomioon kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan mietinnön sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan, oikeudellisten asioiden valiokunnan, kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan sekä naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunnot (A7-0385/2011),

A.

katsoo, että urheilu edistää osaltaan unionin strategisten tavoitteiden toteutumista, sillä se tuo esiin keskeisiä pedagogisia ja kulttuurisia arvoja ja edistää integraatiota, koska siihen voivat osallistua kaikki kansalaiset sukupuolesta, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, iästä, kansallisuudesta, yhteiskunnallisesta asemasta ja sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta;

B.

katsoo, että urheilun erityisluonteen olisi oltava etusijalla urheiluasioita koskevissa unionin tuomioistuimen tuomioissa ja komission päätöksissä;

C.

katsoo, että kaikkien sidosryhmien, myös poliittisten päättäjien, on otettava huomioon urheilun erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnalliset ja kasvatukselliset tehtävät;

D.

katsoo, että urheilun erityisluonteella ymmärretään kaikkia niitä ainutlaatuisia ja olennaisia piirteitä, jotka erottavat urheilun muista toiminnan aloista, muun muassa taloudellisista toiminnoista; katsoo, että urheiluun olisi kuitenkin soveltuvin osin ja tarvittaessa tapauskohtaisesti sovellettava Euroopan unionin oikeutta;

E.

katsoo, että EU:n urheilun alan toiminnassa olisi aina otettava huomioon urheilun erityisluonne sekä sen sosiaaliset, pedagogiset ja kulttuuriset ulottuvuudet;

F.

ottaa huomioon, että urheilu kuuluu Lissabonin sopimuksen mukaan EU:n toimivaltaan ja EU:n tavoitteena on edistää urheilukilpailujen rehellisyyttä ja avoimuutta sekä urheilusta vastaavien järjestöjen välistä yhteistyötä, suojella urheilijoiden fyysistä ja henkistä koskemattomuutta sekä lisätä urheilusta saatavaa terveydellistä, sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista hyötyä, ja katsoo, että urheilulle on myönnettävä asianmukaista taloudellista ja poliittista tukea;

G.

katsoo, että urheilu edistää merkittävästi myönteisiä arvoja kuten reilua peliä, kunnioitusta ja sosiaalista osallisuutta;

H.

ottaa huomioon, että miljardit ihmiset maailmassa harjoittavat Euroopassa keksittyjä, kodifioituja ja levitettyjä urheilulajeja ja toteaa lisäksi, että paroni Pierre De Coubertin loi modernin olympialiikkeen Ranskassa;

I.

katsoo, että EU:n urheilupolitiikkaa on kehitettävä vastaamaan sekä ammattilais- että amatööriurheilun tavoitteisiin ja tukemaan niitä;

J.

katsoo, että fyysisesti tai psyykkisesti vammaisten urheilun tukemisen olisi oltava EU:n ensisijainen painopiste, kun otetaan huomioon urheilun tärkeä asema sosiaalisen osallisuuden, kansanterveyden ja vapaaehtoisuuden edistämisessä yli valtiorajojen;

K.

ottaa huomioon, että vapaaehtoisuus on useimmiten amatööriurheilun kulmakivi Euroopassa;

L.

katsoo, että kuntourheilun kehitys ja urheiluihanteiden levitys on mahdollista 35 miljoonan vapaaehtoisen sekä voittoa tavoittelemattomien urheiluseurojen ansiosta;

M.

katsoo, että urheilu vaikuttaa merkittävästi terveyteen nyky-yhteiskunnassa ja että sillä on virallisessa ja muussa koulutuksessa oma tehtävänsä, joka tekee siitä keskeisen osan laadukasta koulutusta, ja se edistää ikääntyneiden hyvinvointia;

N.

ottaa huomioon, että liikunnan ja urheilun edistäminen tuo mukanaan merkittäviä säästöjä julkisiin terveydenhuoltomenoihin;

O.

ottaa huomioon, että kansalaisten tärkein motiivi urheilun ja liikunnan harrastamiseen on henkilökohtaisen terveyden ja hyvinvoinnin parantaminen;

P.

katsoo, että dopingiin liittyvät käytännöt ovat urheilun arvojen vastaisia ja altistavat urheilijat vakaville vaaroille sekä aiheuttavat vakavia ja pysyviä terveyshaittoja;

Q.

ottaa huomioon, että huippu-urheilussa tuodaan esiin joitakin urheilun perusarvoja ja ulotetaan ne koskemaan koko yhteiskuntaa sekä edistetään urheilun harrastamista;

R.

ottaa huomioon monen huippu-urheilijan epävarman tilanteen urheilu-uran päättyessä;

S.

ottaa huomioon, että on erittäin tärkeää valmistaa urheilijat ammatilliseen uudelleensuuntautumiseen siten, että heille tarjotaan yleissivistävää tai ammatillista koulutusta samanaikaisesti urheiluvalmennuksen kanssa;

T.

katsoo, että urheilijoiden perusoikeudet on turvattava ja niitä on suojeltava;

U.

katsoo, että urheilukilpailuihin saattaa mahdollisesti liittyä sanallisia ja fyysisiä väkivallantekoja ja syrjivää käytöstä;

V.

katsoo, ettei naisten osallistumista urheiluun arvosteta riittävästi ja että naiset ovat aliedustettuina urheilujärjestöjen päättävissä elimissä;

W.

katsoo, että urheilutoiminta edellyttää erityisiä ja asianmukaisia tiloja, välineitä ja laitteita ja että myös kouluissa olisi oltava liikunnan edistämiseen sopivat tilat;

X.

katsoo, että urheilulla on tärkeä asema Euroopan taloudessa, sillä urheilu tarjoaa suoraan tai välillisesti noin 15 miljoonaa työpaikkaa eli työpaikan 5,4 prosentille työvoimasta ja tuottaa noin 407 miljardin euron vuotuisen lisäarvon, mikä vastaa 3,65 prosenttia EU:n BKT:stä, ja että taloudellisesti menestyvä urheiluala auttaa tällä tavoin osaltaan saavuttamaan Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet;

Y.

ottaa huomioon, että urheilujärjestöjen teollis- ja tekijänoikeuksien rikkominen ja digitaalisen kopioinnin lisääntyminen, kuten urheilutapahtumien luvattomat suorat lähetykset, vaarantavat koko urheilualan talouden;

Z.

katsoo, että urheilu toimii eri tavoin kuin tyypilliset talouden alat, koska vastustajat ovat riippuvaisia toisistaan ja tarvitaan kilpailun tasapaino, jotta voidaan säilyttää tulosten ennustamattomuus;

AA.

ottaa huomioon, että urheiluala ei toimi kuin tyypillinen talouden ala, mikä johtuu sen erityispiirteistä ja organisaatiorakenteesta, joka pohjautuu urheiluliittoihin, jotka eivät toimi kuten kaupalliset yritykset, ja että urheilua koskevat intressit ja kaupalliset intressit on pidettävä erillään toisistaan;

AB.

katsoo, että Euroopan työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulla voi olla merkittävä tehtävä ja sitä olisi tästä syystä edistettävä;

AC.

ottaa huomioon, että urheilulla on merkittävä asema ja se tuo iloa monille kansalaisille, olivatpa he osanottajia, kannattajia tai katsojia;

AD.

katsoo, että suuret urheilutapahtumat ja liikunnan harjoittaminen tarjoavat erinomaisia tilaisuuksia käyttää hyväksi Euroopan matkailun kehittämisen mahdollisuuksia, sillä sen avulla voidaan levittää urheiluun liittyviä arvoja ja periaatteita;

AE.

katsoo, että urheilun eurooppalainen malli perustuu yhden lajiliiton periaatteeseen ja että sille on ominaista urheilun ja rahoituksen yhteisvastuumekanismien itsenäinen, demokraattinen, alueellinen ja pyramidimainen organisoituminen, kuten ylemmälle tasolle nostamisen ja alemmalle tasolle pudottamisen periaate sekä avoimet kilpailut, joissa kilpailevat rinnakkain sekä seurat että maajoukkueet, ja tämä on seurausta pitkäaikaisesta demokraattisesta perinteestä;

AF.

katsoo, että urheiluseurojen avoimuutta ja demokraattista vastuuvelvollisuutta voidaan parantaa ottamalla kannattajat mukaan seurojen omistus- ja hallintorakenteisiin;

AG.

ottaa huomioon, että perinteiset ja ruohonjuuritason urheilujärjestöt ovat erittäin tärkeässä asemassa kulttuurin vahvistamisessa, sosiaalisen osallisuuden edistämisessä ja yhteisöjen lujittamisessa;

AH.

katsoo, että maajoukkueet ovat merkittäviä, kansainväliset kilpailut toimivat edelleen viitemallina ja on syytä torjua kansalaisuuden myöntämistä harhautustarkoituksessa;

AI.

katsoo, että maajoukkueiden välillä käytävien kilpailujen luonteesta johtuen liitot ja urheiluseurat voivat korostaa kansallisten urheilijoiden koulutuksen merkitystä;

AJ.

katsoo, että ammattilaisurheilu ja ruohonjuuritason urheilu kamppailevat ankarasti epävakaan rahoitustilanteen kanssa, ja kyseisten liittojen vastuulla on kannustaa seuroja kohti järkevää suunnittelu- ja investointikulttuuria;

AK.

katsoo, että kansainväliset siirrot voivat olla nuorille urheilijoille haitallisia, koska epäonnistunut urheilu-ura, perheiden hajoaminen ja sosiaalinen syrjäytyminen ovat mahdollisia seurauksia siitä, että nuoret urheilijat muuttavat pois kotoa liian varhain;

AL.

katsoo, ettei urheiluliitoilla ole rakenteellisia eikä oikeudellisia keinoja torjua tehokkaasti ottelutulosten väärentämistä;

AM.

ottaa huomioon, että rahapelipalveluita ei ole niiden erityispiirteiden vuoksi sisällytetty direktiiviin palveluista sisämarkkinoilla (2006/123/EY) eikä kuluttajan oikeuksia koskevaan uuteen direktiiviin (2011/83/EU), jonka Euroopan parlamentti hyväksyi;

AN.

ottaa huomioon, että ruohonjuuritason urheilun rahoitus voidaan taata ainoastaan, jos välttämättömien kansallisten rahapelilupien haltijat, jotka maksavat veroja ja rahoittavat muita yleisen edun mukaisia tavoitteita jäsenvaltioissa, velvoitetaan oikeudellisesti maksamaan julkisen edun mukaisia maksuja ja niitä suojellaan tehokkaasti laittomalta kilpailulta;

AO.

katsoo, että pelaaja-agenttien valvonta edellyttää urheilun hallintoelinten ja viranomaisten yhteisiä toimia, jotta sääntöjä rikkoville agenteille ja/tai välittäjille voidaan määrätä tehokkaita seuraamuksia;

AP.

katsoo, että urheilulla voi olla merkitystä monilla unionin ulkosuhteiden aloilla esimerkiksi diplomatian keinona;

1.

kehottaa komissiota ehdottamaan urheilupolitiikalle erillistä kunnianhimoista talousarviota osana tulevaa monivuotista rahoituskehystä, kun otetaan huomioon urheilun kansanterveydelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset hyödyt;

2.

vaatii jäsenvaltioita varmistamaan, että urheilu on osa kaikkien koulujen opetusohjelmaa, ja korostaa tarvetta edistää urheilua nuoresta iästä alkaen koulutuksen kaikilla tasoilla, muun muassa kouluissa, korkeakouluissa ja paikallisyhteisöissä, joita olisi kannustettava hankkimaan urheilutilat ja asianmukaiset välineet;

3.

kehottaa jäsenvaltioita laatimaan selkeät suuntaviivat urheilun ja liikunnan sisällyttämisestä kaikentasoiseen koulutukseen kaikissa jäsenvaltioissa;

4.

korostaa urheilun kautta annettavan kasvatuksen merkitystä ja urheilun mahdollisuuksia auttaa sosiaalisesti muita heikommassa asemassa olevia nuoria saamaan elämänsä takaisin oikeille raiteille ja pyytää jäsenvaltioita, kansallisia järjestöjä, liigoja ja seuroja laatimaan ja tukemaan tähän tähtääviä aloitteita;

5.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään ja tukemaan koulujen ja urheiluseurojen yhteistyötä; katsoo, että komission olisi tässä yhteydessä hyödynnettävä koordinointitehtäväänsä urheilun alalla siten, että se kerää jäsenvaltioista esimerkkejä parhaista käytännöistä ja saattaa ne keskustietokannassa kaikkien osapuolten saataville koko Euroopassa;

6.

kehottaa komissiota kannustamaan ikääntyneitä henkilöitä urheilun pariin, sillä se edistää sosiaalista kanssakäymistä ja hyvää terveydentilaa;

7.

korostaa, että urheilu kaikkina ikäkausina on tärkeää ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia parantaa eurooppalaisten yleistä terveydentilaa, ja kehottaa siksi EU:ta ja jäsenvaltioita helpottamaan osallistumista urheiluun ja edistämään terveellisiä elämäntapoja sekä käyttämään täysin hyväksi urheiluun liittyviä mahdollisuuksia ja siten vähentämään terveydenhuoltomenoja;

8.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan nykyistä päättäväisemmin terveydenhoidon ammattihenkilöiden roolia liikuntaan kannustamisessa sekä tarkastelemaan, miten sairausvakuutusten tarjoajat voisivat tarjota kannustimia, joilla kansalaisia rohkaistaan aloittamaan liikuntaharrastus;

9.

korostaa, että on tärkeää saada urheilu kaikkien kansalaisten ulottuville eri ympäristöissä, esimerkiksi kouluissa, työpaikoilla, harrastustoimintana tai seurojen ja järjestöjen kautta;

10.

antaa tunnustusta urheilutoimintaa fyysisesti ja psyykkisesti vammaisille koko EU:ssa tarjoavien järjestöjen työlle; kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja urheilujärjestöjä edistämään ja kehittämään vammaisurheilutoimintaa ja -kilpailuja, erityisesti tarjoamalla ja tuomalla vammaisten saataville yhtäläiset mahdollisuudet osallistua urheilutoimintaan ja käyttää ilmaisia urheilumahdollisuuksia, jotka on mukautettu heidän tarpeisiinsa, sekä tarjoamaan näille asianmukaista rahoitusta;

11.

korostaa urheilun valtavaa sosiaalisen integraation voimaa monilla aloilla, joihin sisältyvät kansalaistoiminta ja demokratiakäsite, hyvän terveyden edistäminen, kaupunkikehitys, sosiaalinen integraatio, työmarkkinat, työllisyys, ammatillinen ja muu koulutus;

12.

kannustaa jäsenvaltioita ja yhteisön elimiä lisäämään sellaisille järjestöille myönnettäviä avustuksia, jotka pyrkivät urheilun avulla integroimaan sosiaalisen syrjäytymisen uhkaamia ihmisiä tai jotka edistävät liikuntavammaisten tai kehitysvammaisten urheiluharrastusta;

13.

kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään urheilun pysyvästi kaikkien sellaisten ryhmien, jotka ovat vaarassa joutua syrjinnän kohteiksi, todelliseen integrointiin tarkoitettuihin ohjelmiin ja palveluihin ja kehottaa urheilujärjestöjä ottamaan käyttöön asianmukaisia koulutusohjelmia ammattilaisille ja vapaaehtoisille syrjinnän ja rasismin ehkäisemiseksi ennakolta ja torjumiseksi kaikissa muodoissaan;

14.

korostaa urheilun esikuvia tarjoavaa tehtävää yhteiskunnassa ja kehottaa urheilun hallintoelimiä omaksumaan johtavan roolin institutionaalisen syrjinnän torjunnassa;

15.

muistuttaa, ettei urheilussa saisi esiintyä sukupuoleen perustuvaa syrjintää, ja kehottaa ulottamaan Kansainvälisen olympiakomitean peruskirjan soveltamisen kaikkiin, erityisesti eurooppalaisiin, urheilutapahtumiin;

16.

kehottaa neuvostoa, komissiota ja jäsenvaltioita sekä kansallisia urheilun hallintoelimiä sitoutumaan homo- ja transfobian torjumiseen sekä erityisesti seksuaalivähemmistöjen syrjinnän torjumista koskevan lainsäädännön ja politiikan asianmukaiseen täytäntöönpanoon;

17.

kehottaa jäsenvaltioita painottamaan tähänastista enemmän laadukkaan liikuntakasvatuksen merkitystä molemmille sukupuolille ja ehdottaa, että jäsenvaltiot kehittävät tätä varten tarvittavat strategiat;

18.

korostaa, että urheilujärjestöjen päätöksentekoelinten kokoonpanon on heijastettava niiden vuosikokousten kokoonpanoa sekä nais- ja miespuolisten lisensoitujen urheilijoiden suhteellista määrää, sillä kyse on miesten ja naisten yhtäläisestä pääsystä johtoelimiin jopa ylikansallisella tasolla;

19.

kannustaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon urheilun merkityksen keinona edistää rauhaa, talouden kehitystä, kulttuurien välistä vuoropuhelua, kansanterveyttä, integraatiota ja naisten emansipaatiota;

20.

vaatii, että komissio ja jäsenvaltiot kehottavat Kansainvälistä olympiakomiteaa edellyttämään, että urheilutapahtumissa noudatetaan olympiakomitean peruskirjaan sisältyvää kieltoa järjestää mielenosoituksia tai harjoittaa poliittista, uskonnollista tai rasistista propagandaa urheilutapahtumien yhteydessä, ja samalla varmistamaan, ettei naisia painosteta rikkomaan tätä sääntöä tai ettei sääntöä kierretä siten, etteivät maat lähetä naisia kilpailuihin;

21.

kehottaa urheilujärjestöjä kannustamaan edelleen naisia urheiluun ja osallistumiseen urheilujärjestöjen hallintoelimiin takaamalla etenkin epäsuotuisassa asemassa oleville tytöille ja naisille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua urheiluun edistämällä naisten osallistumista urheiluun ja antamalla naisten ja miesten lajeille ja tuloksille yhtäläistä arvostusta ja näkyvyyttä; kannustaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimia sen varmistamiseksi, että naisurheilijat voivat sovittaa perhe-elämän ja ammattilaisurheilun toisiinsa, sekä edistämään sukupuolten tasa-arvoa urheilua koskevassa valtiollisessa politiikassa; kehottaa komissiota kannustamaan tietojen ja hyvien käytäntöjen vaihtoon sukupuolten yhtäläisten mahdollisuuksien alalla urheilussa;

22.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan eurooppalaisia järjestöjä naisten oikeuksia urheilussa koskevan eurooppalaisen peruskirjan suositusten edistämisessä ja täytäntöönpanossa;

23.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita sisällyttämään sukupuolten tasa-arvon kaikkiin urheiluun liittyviin toimiinsa keskittyen erityisesti seuraaviin seikkoihin: maahanmuuttajanaisten ja etnisiä vähemmistöjä edustavien naisten mahdollisuudet harrastaa urheilua, naisten edustus urheilun päätöksentekoelimissä ja naisurheilusta raportointi tiedotusvälineissä; kehottaa varmistamaan, että urheilupolitiikka ja -lainsäädäntö perustuvat sukupuolten tasa-arvoon;

24.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan ja rohkaisemaan eurooppalaisia tutkijoita, jotta he tutkisivat naisurheilun erityispiirteitä, naisten ja tyttöjen urheilun keskeyttämisen syitä sekä edelleen vallitsevaa epätasa-arvoa naisten urheilumahdollisuuksissa;

25.

kannustaa luomaan urheiluun liittyviä naisten verkostoja parhaiden käytänteiden ja tietojen vaihtamiseksi;

26.

korostaa, että vanhempien maahanmuuttajatytöille asettamaa kieltoa osallistua urheiluun ja uimiseen kouluissa ei voida hyväksyä tai oikeuttaa kulttuurin tai uskonnon varjolla;

27.

korostaa, että monet tytöt harrastavat urheilua nuorempina, mutta keskeyttävät sen murrosiässä; viittaa tässä yhteydessä tutkimuksiin, jotka osoittavat, että heidän ikätoverinsa tai perheensä painostavat heitä avoimesti tai vaivihkaa käyttäytymään naisellisemmin tai kantamaan vastuuta, joka estää heitä jatkamasta urheiluun osallistumista; kannustaa jäsenvaltioita ja kansallisia urheilun hallintoelimiä kehittämään strategioita sellaisia ohjelmia ja valmennusmenetelmiä varten, joilla tuetaan erityisesti urheilusta kiinnostuneita tyttöjä urheilijan identiteetin kehittämisessä;

28.

pitää ehdottoman tärkeänä torjua ehkäisy- ja tiedotuskampanjoiden avulla dopingia kunnioittaen samalla urheilijoiden perusvapauksia, erityisesti kaikkein nuorimpien urheilijoiden kohdalla; kehottaa jäsenvaltioita suhtautumaan dopingaineiden kauppaan urheilun alalla samalla tavoin kuin laittomien huumeiden kauppaan ja mukauttamaan kansallista lainsäädäntöään tältä osin pyrkien tällä tavoin parantamaan alan eurooppalaista koordinointia; kehottaa Maailman antidopingtoimistoa luomaan helposti noudatettavan seurantajärjestelmän, joka on EU:n lainsäädännön mukainen, ja korostaa dopingin käyttöä sekä testeihin saapumatta jättämistä koskevan tilastoinnin tarvetta räätälöidyn lähestymistavan laatimiseksi dopingin torjumiseen;

29.

katsoo, että EU:n liittyminen Euroopan neuvoston dopingin vastaiseen yleissopimukseen on tarpeen, jotta koordinoidaan WADAn säännöstön yhtenäisempää soveltamista jäsenvaltioissa;

30.

kannattaa lainsäädännön laajempaa yhdenmukaistamista, jotta tehostetaan poliisin ja oikeuslaitoksen yhteistyötä dopingin ja muunlaisen urheilutapahtumien manipuloinnin torjunnassa;

31.

kehottaa jäsenvaltioita käsittelemään uhkapeliriippuvuuden ongelmaa ja alaikäisten suojelua uhkapelin vaaroilta;

32.

kannattaa selkeiden sääntöjen laatimista alaikäisten suojelemiseksi kilpaurheilussa ja sitä, että kehitetään lisää keskeisiä suojelutoimia yhteistyössä liittojen kanssa;

33.

korostaa, että nuorten urheilijoiden kohdalla on erittäin tärkeää yhdistää urheilu- ja uravalmennus; kehottaa tästä syystä komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien toimijoiden kanssa suuntaviivat, jotta varmistetaan, että nuoret urheilijat voivat jatkaa normaalia koulunkäyntiä ja/tai ammatillisia opintoja urheiluvalmennuksen lisäksi, ottaen huomioon olemassa olevat parhaat käytännöt yksittäisissä jäsenvaltioissa; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan tässä suhteessa huomioon entisten urheilijoiden asiaankuuluvan kokemuksen heidän halutessaan ryhtyä valmentajiksi sekä perustamaan sellaisille huippu-urheilijoille tarkoitettuja järjestelmiä, jotka ovat päättäneet jatkaa korkeakouluopintojaan, ja käyttämään heidän kokemustaan yleisesti urheilun hyväksi;

34.

kehottaa jäsenvaltioita laatimaan koulutusohjelmia, jotka on jäsennelty siten, että ammattiurheilijoiden on helpompi yhdistää oppiminen ja harjoittelu;

35.

ehdottaa, että perustetaan valmentajien ja valmentajakoulutuksen opinto- ja tutkintojärjestelmä, joka sisällytetään eurooppalaiseen tutkintojen viitekehykseen ja elinikäisen oppimisen ohjelmiin, jotta edistetään tietoyhteiskunnan ja valmennuksen huippuosaamisen kehitystä sekä amatööri- että ammattilaistasolla;

36.

korostaa valmentajien merkitystä nuorten kehitykselle ja oppimiselle urheilutaitojen lisäksi elämäntaidoissa; toteaa, että valmentajat voivat tarjota nuorille ohjausta terveellisten elämäntapojen omaksumiseen;

37.

kehottaa jäsenvaltioita tiiviissä yhteistyössä asiasta vastaavien urheiluliittojen kanssa kieltämään pääsyn stadionille kannattajilta, jotka ovat syyllistyneet väkivaltaiseen ja syrjivään käytökseen, ja luomaan koordinoidun lähestymistavan heihin kohdistuvien seuraamusten määräämiseksi ja voimaan saattamiseksi, tekemään tiivistä yhteistyötä säilyttääkseen nämä kiellot myös muissa jäsenvaltioissa järjestettävissä kansainvälisissä tapahtumissa sekä perustamaan urheilijoiden yksilönvapautta kunnioittaen eurooppalaisen tietokannan tiedon jakamiseksi ja yhteistyön tiivistämiseksi tehokkaamman varoitusjärjestelmän avulla riskialttiita otteluita varten;

38.

suhtautuu myönteisesti siihen, että jäsenvaltiot laativat yhteistyössä Euroopan urheiluliittojen kanssa stadionien turvallisuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia ja ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin toimiin varmistaakseen urheilijoiden ja kannattajien parhaan mahdollisen turvallisuuden;

39.

huomauttaa, että kun urheilua harrastetaan luonnossa, on varmistettava tasapaino urheilun yhteiskunnallisen hyödyn ja sen ympäristön hyvinvoinnin välillä, jossa urheilua harrastetaan;

40.

korostaa urheilutapahtumien tarjoamia mahdollisuuksia matkailulle paikallistasolla ja kansallisella tasolla ja kehottaa jäsenvaltioita tukemaan tämän alan taloudellisen ja kaupallisen toiminnan kehitystä;

41.

kannattaa sitä, että sisämarkkinoilla ja kilpailuoikeudessa olisi tunnustettava urheilun erityisluonne, ja kehottaa tästä syystä jälleen komissiota hyväksymään EU:n oikeuden soveltamista urheiluun koskevat suuntaviivat monilla aloilla esiintyvän oikeudellisen epävarmuuden poistamiseksi;

42.

toteaa, että sponsorien käyttö tarjoaa elintärkeän rahoituslähteen ja runsaasti mahdollisuuksia urheilulle, kuitenkin siten, että noudatetaan rahoituskysymysten reilun hoitamisen periaatteita;

43.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita antamaan suuren arvon vapaaehtoistyölle urheilussa; toteaa jälleen kerran vapaaehtoistyön suuren merkityksen urheilussa ja korostaa tarvetta luoda yhteiskunnallisen tunnustuksen puitteet sekä tarjota vapaaehtoisille riittävä koulutus; kannattaa tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden välillä vapaaehtoistyön edistämiseksi urheilussa ja sitä, että tarkastellaan mahdollisuutta laatia urheiluseurojen toimintaan soveltuva oikeudellinen ja verotusta koskeva kehys;

44.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita luomaan järjestelmän vapaaehtoistyön kautta hankitun pätevyyden tunnustamista ja säänneltyjen, urheiluun liittyvien ammattien tutkintovaatimuksia varten;

45.

korostaa, että kurssien ja erityiskoulutuksen vastavuoroinen tunnustaminen urheilun parissa asiantuntijoina työskenteleviin ammattilaisiin (tuomarit, valmentajat) sovellettavien yhteisten eurooppalaisten sääntöjen mukaisesti on erityisen tärkeää, koska se edistää pitkällä aikavälillä kilpailukykyä, mikä puolestaan auttaa välttämään tulojen menetystä;

46.

kannustaa jäsenvaltioita varmistamaan, että urheilijoille tarjotaan korkeakoulutusta ja heidän urheilualan ja koulutuksellinen pätevyytensä tunnustetaan yhdenmukaisesti, jotta lisätään ammatillista liikkuvuutta;

47.

kehottaa lisäksi jäsenvaltioita parantamaan työmarkkinoille palaaville entisille urheilijoille tarkoitettuja järjestelyjä ja heidän integroitumistaan työelämään ammattilaisuran jälkeen;

48.

kehottaa jäsenvaltioita tarkastelemaan keinoja keventää kaikkein vähiten ansaitsevien ammattilaisurheilijoiden, joilla on lyhytkestoinen ja vaihteleva urheilu-ura, taloudellista taakkaa; toistaa, että ammattilaisurheilijoilla, jotka luokitellaan urheilijoiksi ja joiden tuloista suurin osa tulee urheilusta, olisi oltava samat oikeudet sosiaaliturvaan kuin työntekijöillä;

49.

katsoo, että urheilualan työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu on asianmukainen keino tasapainon löytämiseksi urheilijoiden perusoikeuksien ja työhön liittyvien oikeuksien sekä urheilun erityisluonteen välillä;

50.

katsoo, että urheilualan taloudellisen ulottuvuuden jatkuvasti kehittyessä tarvitaan välittömästi parannuksia urheiluun liittyvissä kysymyksissä sellaisilla tärkeillä aloilla kuin työntekijöiden ja palveluiden vapaa liikkuvuus, sijoittautumisvapaus, ammattipätevyyden tunnustaminen, teollis- ja tekijänoikeudet sekä valtiontukea koskevat säännöt, jotta voidaan varmistaa, että urheiluala hyötyy kattavasti sisämarkkinoista;

51.

korostaa, että on oleellisen tärkeää, että urheilukilpailujen mediaoikeuksien kaupallinen hyväksikäyttö perustuu oikeuksien yhteismyyntiin, yksinoikeuteen ja alueellisuuteen, jotta varmistetaan tulojen jakautuminen oikeudenmukaisesti huippu-urheilun ja massaurheilun välillä;

52.

katsoo, että yhteiskunnallisesti merkittävien suurten urheilutapahtumien olisi oltava mahdollisimman suuren yleisön saatavilla; kehottaa niitä jäsenvaltioita, jotka eivät ole vielä varmistaneet, että niiden toimivaltaan kuuluvat lähetystoiminnan harjoittajat eivät lähetä tällaisia tapahtumia vain rajalliselle yleisölle, ryhtymään asianmukaisiin toimiin;

53.

tunnustaa toimittajien oikeuden saada osallistua yleisesti kiinnostaviin urheilutapahtumiin ja uutisoida niistä, jotta turvataan yleisön oikeus hankkia ja vastaanottaa riippumattomia uutisia ja tietoa urheilutapahtumista;

54.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita suojelemaan urheilusisältöä koskevia teollis- ja tekijänoikeuksia siten, että noudatetaan yleisön tiedonsaantioikeutta;

55.

katsoo, että urheiluvedonlyönnit ovat eräs muoto käyttää kaupallisesti hyväksi kilpailuja, ja pyytää komissiota ja jäsenvaltioita suojelemaan kilpailuja luvattomalta hyväksikäytöltä, luvattomilta vedonlyönnin harjoittajilta ja sopupeliepäilyiltä erityisesti tunnustamalla järjestäjien tekijänoikeudet järjestämiinsä kilpailuihin, varmistamalla, että urheiluvedonlyöntien järjestäjät tukevat huomattavalla summalla kuntourheilua ja ruohonjuuritason urheilua, ja suojelemalla kilpailujen vilpittömyyttä painottaen urheilijoiden koulutusta; katsoo kuitenkin, että tällaiset tekijänoikeudet eivät saisi kuitenkaan vaikuttaa direktiivissä 2007/65/EY (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi) säädettyyn lyhyiden otteiden raportointioikeuteen;

56.

toistaa komissiolle esittämänsä pyynnön siitä, että se määrittelisi valtiontukia koskevat suuntaviivat ja tarkentaisi, millainen julkinen tuki on oikeutettua urheilun sosiaalisten, kulttuuristen ja kasvatuksellisten tehtävien toteuttamiseksi;

57.

kehottaa jäsenvaltioita torjumaan tehokkaasti korruptiota ja valvomaan urheiluetiikkaa; pitää näin ollen välttämättömänä, että kaikissa maissa pannaan täytäntöön seurojen varainvalvontaa koskevat tiukat säännöt;

58.

kannustaa urheilujärjestöjä toimimaan yhteistyössä lainvalvontaviranomaisten kanssa esimerkiksi jakamalla tietoa, jotta noudatetaan riittävän tehokasta toimintatapaa ottelujen tuloksista sopimisen ja muiden urheilussa ilmenevien petosten torjunnassa;

59.

kehottaa komissiota ehdottamaan konkreettisia toimia arpajaisten avulla tuotetun urheilurahoituksen turvaamiseksi;

60.

toteaa, että komission toteuttama satelliittitilinpidon käyttöönotto urheilun alalla on erittäin hyvin ajoitettu, koska se mahdollistaa urheiluun liittyvän toiminnan arvioinnin jäsenvaltioissa yhtenäisten normien mukaisesti, mikä mahdollistaa sääntöjenvastaisuuksien havaitsemisen ja tuottaa lisäarvoa EU:n taloudelle ja sisämarkkinoille;

61.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään konkreettisesti hyvien käytäntöjen vaihtoa sekä suoraa yhteistyötä urheilun teknisellä ja tieteellisellä saralla;

62.

katsoo, että paikallis- ja alueviranomaisten rooli urheilun eurooppalaisen ulottuvuuden kehittämisessä on ensiarvoisen tärkeä, sillä niiden toimenkuvaan kuuluu liikuntapalveluiden tarjoaminen yleisölle ja rahoituksen myöntäminen urheilutoimintaan ja sen vaatimiin tiloihin ja välineisiin;

63.

vaatii, että ruohonjuuritason urheilun olisi saatava hyötyä Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta, joiden olisi mahdollistettava urheiluinfrastruktuuriin tehtävät investoinnit, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita laatimaan unionille erityisen talousarvio-ohjelman urheilun alalle, mikä on nykyisin mahdollista SEUT-sopimuksen 165 artiklan mukaisesti;

64.

huomauttaa, että Euroopan urheilurakenteet perustuvat kansallisuuteen ja alueellisuuteen;

65.

vakuuttaa pitävänsä kiinni urheilun eurooppalaisesta mallista, jossa keskeisen tärkeitä toimijoita ovat urheiluliitot ja jonka perustana ovat eri toimijat, mukaan lukien kannattajat, pelaajat, urheiluseurat, liigat, järjestöt ja vapaaehtoiset, joiden tehtävä on erittäin tärkeä koko urheilurakenteen tukijoina;

66.

kehottaa poistamaan esteitä vapaaehtoisten osallistumiselta urheiluun koko EU:ssa;

67.

korostaa paikalliselinten merkittävää tehtävää kaikille kuuluvan urheilun edistämisessä yhteiskunnassa ja kehottaa kyseisiä elimiä osallistumaan aktiivisesti urheilua käsitteleviin foorumeihin ja siitä käytävään vuoropuheluun;

68.

muistuttaa, että hyvä hallintatapa on edellytys urheilujärjestöjen itsenäisyydelle ja itsesääntelylle avoimuuden, vastuuvelvollisuuden ja demokratian periaatteiden mukaisesti, ja korostaa, että urheilussa esiintyvän korruption suhteen on noudatettava nollatoleranssia; painottaa tarvetta siihen, että kaikki sidosryhmät ovat asianmukaisesti edustettuina päätöksentekoprosessissa;

69.

kehottaa jäsenvaltioita ja urheilun hallintoelimiä aktiivisesti innostamaan reilua peliä kannattavia urheiluharrastajia toimimaan sosiaalisessa ja demokraattisessa tehtävässä siten, että edistetään heidän osallistumistaan urheiluseurojensa omistus- ja hallintorakenteisiin ja urheilun hallintoelimiin tärkeinä sidosryhminä;

70.

toteaa, että urheiluseurojen olisi vapautettava maajoukkueeseen kutsutut urheilijansa ja tunnustettava heidän myötävaikutuksensa tärkeiden maajoukkueturnausten menestykseen, mihin voisi sisältyä vakuutusmekanismeja, ja korostaa, että kaikkeen urheiluun ei voida soveltaa yleispätevää toimintamallia;

71.

korostaa, että pelaajien paikallinen koulutus ja sijoitukset urheilukasvatukseen ovat välttämättömiä Euroopan urheiluliikkeen kestävälle kehitykselle ja sen yksilöihin ja yhteiskuntaan kohdistuvan myönteisen vaikutuksen levittämiselle; katsoo näin ollen, että on tarpeen varmistaa, että huippu-urheilu ei haittaa nuorten urheilijoiden kehitystä, amatööriurheilua ja ruohonjuuritason urheilujärjestöjen olennaista tehtävää, painottaa, että olisi määritettävä urheilualan tutkintojen ja pätevyyksien vastaavuudet ja vastavuoroinen tunnustaminen;

72.

toistaa olevansa sitoutunut "omiin kasvatteihin" liittyvän säännön kannattamiseen ja katsoo, että se voisi toimia mallina muille Euroopan ammattilaisliigoille; tukee urheilun hallintoelinten lisäponnisteluja, joilla kannustetaan paikallisten nuorten pelaajien valmennusta EU:n lainsäädännön rajoissa ja siten vahvistetaan kilpailutasapainoa urheilukilpailuissa ja eurooppalaisen urheilumallin tervettä kehitystä;

73.

katsoo, että uusien kykyjen kehittyminen on yksi urheiluseurojen toiminnan tärkeimmistä osa-alueista ja liiallinen riippuvuus pelaajasiirroista voi heikentää urheilun arvoja;

74.

korostaa koulutuksesta maksettavan korvauksen tärkeyttä, koska se on tehokas väline koulutuskeskusten suojelemiseksi ja takaa oikeudenmukaisen tuoton sijoitukselle;

75.

katsoo, että agentin ammatin olisi oltava säädeltyä ammattitoimintaa, että agenteilta olisi vaadittava riittävä muodollinen pätevyys ja että agenttien olisi avoimuuden vuoksi maksettava veronsa unionin alueella; kehottaa komissiota laatimaan ja panemaan yhteistyössä urheiluliittojen, pelaajajärjestöjen ja agenttiliittojen kanssa täytäntöön agenttien eurooppalaisen lisenssi- ja rekisteröintijärjestelmän sekä käytännesäännöt ja seuraamusjärjestelmän;

76.

ehdottaa, että urheiluliitot perustavat eurooppalaisen pelaaja-agenttirekisterin, joka ei ole julkinen ja joka sisältää agenttien laatiman nimiluettelon niistä pelaajista, joiden puolesta he ovat saaneet valtuudet toimia, jotta suojellaan urheilijoita, erityisesti alle 18-vuotiaita, ja rajoitetaan eturistiriitojen riskiä; katsoo, että agenttien pelaajasiirroista saaman palkkiosumman maksaminen olisi suoritettava useissa erissä sen sopimuksen keston aikana, jonka urheilija tekee siirron seurauksena, siten, että maksun täysimääräisyys riippuu sopimuksen toteutumisesta;

77.

kehottaa jäsenvaltioita täydentämään olemassa olevaa pelaaja-agentteja / välittäjiä koskevaa sääntelyä varoittavilla seuraamuksilla ja panemaan nämä seuraamukset tiukasti täytäntöön;

78.

kehottaa urheilun hallintoelimiä parantamaan pelaaja-agenttien toiminnan avoimuutta ja toimimaan yhteistyössä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa lahjonnan kitkemiseksi;

79.

pitää myönteisenä komission tilaamaa tutkimusta pelaajasiirtojen taloudellisista ja oikeudellisista vaikutuksista; katsoo lisäksi, että on tuettava urheiluliittojen aloitteita, joilla pyritään lisäämään kansainvälisten siirtojen avoimuutta;

80.

katsoo, että urheilun hallintoelinten käyttöön ottamat järjestelmät kansainvälisten pelaajasiirtojen avoimuuden lisäämiseksi ovat askel oikeaan suuntaan, koska ne ovat hyvän hallintotavan periaatteen mukaisia ja tähtäävät vilpittömyyden varmistamiseen urheilukilpailuissa;

81.

tuo selvästi julki tukensa lisenssijärjestelmille ja taloudelliselle oikeudenmukaisuudelle, koska ne kannustavat urheiluseuroja kilpailemaan todellisten taloudellisten valmiuksiensa mukaisesti;

82.

katsoo, että näiden toimien avulla parannetaan hallintotapaa, palautetaan seurojen pitkän aikavälin taloudellinen vakaus ja kestävyys sekä edistetään eurooppalaisten kilpailujen reilua rahoitusta; pyytää näin ollen komissiota tunnustamaan, että tällaiset säännöt ovat EU:n lainsäädännön mukaisia;

83.

pitää myönteisinä urheiluliittojen ponnisteluja, joilla pyritään kieltämään samaan kilpailuun osallistuvien urheiluseurojen yhtäaikainen omistussuhde; katsoo, että kaikilta urheiluvedonlyöntien järjestäjiltä on kiellettävä kilpailujen järjestäjien valvominen tai osallistuminen kilpailuihin, samoin kuin on kiellettävä kaikilta kilpailujen järjestäjiltä tai niihin osallistuvilta, että ne valvovat urheiluvedonlyöntien järjestäjiä tapahtumissa, joita ne järjestävät tai joihin ne osallistuvat;

84.

kehottaa jäsenvaltioita ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimiin urheilun vilpittömyyttä loukkaavan laittoman toiminnan estämiseksi ja rankaisemiseksi ja määrittelemään sellaisen toiminnan rikokseksi, erityisesti sellaiset teot, jotka liittyvät vedonlyöntiin, jolloin kyse on urheilukilpailun tuloksen tai sen vaiheen tarkoituksellisesta ja petollisesta manipuloinnista, jonka tarkoituksena on hyötyä tilanteesta tavalla, joka ei perustu ainoastaan tavanomaiseen urheilutoimintaan tai siihen liittyvään epävarmuuteen;

85.

kehottaa urheiluliittoja toimimaan tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa urheilun vilpittömyyden suojelemiseksi;

86.

kehottaa komissiota puuttumaan siirtojen avoimuuden ja sopupelien kysymyksiin julkistamansa EU:n lahjonnanvastaisen strategian mukaisesti laatimalla tämän alan rikoksien tunnusmerkistöä koskevat vähimmäissäännöt;

87.

on erittäin huolissaan urheilussa esiintyvistä vakavista lainvastaisuuksista, kuten rahanpesusta, ja kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan yhteistyötään näihin asioihin puuttumiseksi ja varmistamaan suuremman avoimuuden pelaajasiirtoihin ja agenttien toimintaan liittyvissä rahoitustoimissa;

88.

vakuuttaa, että on erittäin tärkeää kehittää välineitä, joilla on tarkoitus edistää julkisten viranomaisten, urheiluviranomaisten ja rahapelioperaattoreiden välistä yhteistyötä urheilupetostapauksissa, ja että voitaisiin harkita yhteistyötä Europolin ja Eurojustin kanssa;

89.

tunnustaa urheilualan tuomioistuinten legitimiteetin urheilualan riitojen ratkaisussa edellyttäen, että ne kunnioittavat kansalaisten perusoikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin; kehottaa urheilun välimiesoikeutta (CAS) ottamaan huomioon EU:n lainsäädännön, kun kyse on EU:ssa syntyneiden urheilualan riitojen ratkaisemisesta;

90.

kehottaa komissiota esittämään vuoteen 2012 mennessä ehdotuksen, jonka avulla voidaan paremmin ymmärtää urheilualan erityistarpeita ja toteuttaa käytännön toimia niihin puuttumiseksi ottaen täysimääräisesti huomioon SEUT-sopimuksen 165 artiklan määräykset;

91.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toimimaan yhteistyössä kolmansien maiden kanssa sellaisissa kysymyksissä kuin kansainväliset pelaajasiirrot, alaikäisten pelaajien hyväksikäyttö, ottelujen tuloksista sopiminen, piratismi ja laiton vedonlyönti; korostaa myös tarvetta tehostaa kansainvälistä yhteistyötä urheilun edistämiseksi kehitysmaissa;

92.

odottaa mielenkiinnolla niiden järjestelmien tuloksia, jotka on otettu käyttöön avoimuuden ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden valvomiseksi sekä korruption ja ihmiskaupan torjumiseksi; korostaa, että järjestelmän on oltava EU:n lainsäädännön ja tietosuojasäännösten mukainen; kehottaa urheilun hallintoelimiä yhdistämään rekisteröintijärjestelmän tiedot muihin korruption vastaisiin järjestelmiin, jotta voidaan tehostaa valvontaa ja torjua sopupelejä;

93.

korostaa tarvetta puuttua myös ongelmaan, jonka aiheuttavat rekisteröitymättömät EU:ssa toimivat ja muualla kuin EU:ssa toimipaikkaansa pitävät rahapelioperaattorit, jotka pystyvät välttelemään urheilupetosten seurantajärjestelmiä;

94.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään kaikessa yhteistyössään kolmansien maiden kanssa olympialiikkeen sääntöjen ja säännösten kattavaa noudattamista;

95.

kehottaa urheiluseuroja valvomaan, että maahanmuuttolainsäädäntöä noudatetaan rekrytoitaessa nuoria urheilijoita kolmansista maista, ja varmistamaan, että heidän sopimuksensa on voimassa olevan lainsäädännön mukainen; vaatii, että nuoret urheilijat voivat halutessaan palata tyydyttävin edellytyksin alkuperämaahansa etenkin, jos uran luominen ei onnistu; korostaa tähän liittyen, että lainsäädännön tehokas täytäntöönpano on erittäin tärkeää;

96.

korostaa, että on välttämätöntä lisätä alaikäisten suojelua kansainvälisissä siirroissa; arvioi, että kansainväliset siirrot voivat olla vaarallisia nuorille urheilijoille, jotka jättävät perheensä ja lähtevät maastaan varhain ja ovat erityisen haavoittuvaisia ja joihin urheilujärjestöjen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota;

97.

kehottaa komissiota ja Euroopan ulkosuhdehallintoa korostamaan naisille kulttuurisista, perinteisistä, historiallisista tai uskonnollisista syistä asetetuista säännöistä tai velvoitteista huolimatta niin naisille kuin miehillekin kuuluvaa, kaikkien urheilulajien harrastamista koskevaa täydellistä vapautta;

98.

kehottaa komissiota laajentamaan jo käynnistettyjä ohjelmia, jotka edistävät urheilua kehityspolitiikan välineenä, ja tekemään uusia tämän alan aloitteita;

99.

kehottaa komissiota:

100.

ehdottaa, että EU:n lippu liehuisi unionin alueella järjestettävissä suurissa kansainvälisissä urheilutapahtumissa, ja ehdottaa Euroopan urheiluliitoille, että ne harkitsisivat lipun käyttämistä myös jäsenvaltioiden urheilijoiden paidoissa kansallisten lippujen rinnalla; korostaa, että tämän mahdollisuuden käyttämisen olisi oltava täysin vapaaehtoista ja jäsenvaltioiden sekä urheilujärjestöjen päätettävissä;

101.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille sekä eurooppalaisille, kansainvälisille ja kansallisille urheiluliitoille.

20.8.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 239/60

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 227 artiklassa vahvistetun oikeuden esittää vetoomus,

—

ottaa huomioon vastaanotetut vetoomukset, jotka mainitaan vetoomusvaliokunnan mietinnön liitteessä (A7-0335/2011),

—

ottaa huomioon jätteistä ja tiettyjen direktiivien kumoamisesta 19. marraskuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY (1),

—

ottaa huomioon ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin 19. marraskuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/99/EY (2),

—

ottaa huomioon kaatopaikoista 26. huhtikuuta 1999 annetun neuvoston direktiivin 1999/31/EY (3),

—

ottaa huomioon jätteenpoltosta 4. joulukuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/76/EY (4),

—

ottaa huomioon tiettyjen suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista 27. kesäkuuta 2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2001/42/EY (5),

—

ottaa huomioon ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta 28. tammikuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (6),

—

ottaa huomioon yleisön osallistumisesta tiettyjen ympäristöä koskevien suunnitelmien ja ohjelmien laatimiseen sekä neuvoston direktiivien 85/337/ETY ja 96/61/EY muuttamisesta yleisön osallistumisen sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden osalta 26. toukokuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/35/EY (7),

—

ottaa huomioon tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan yleissopimuksen (25. kesäkuuta 1998 tehty Århusin yleissopimus),

—

ottaa huomioon heinäkuussa 2011 julkaistun asiantuntijatutkimuksen "Waste management in Europe: main problems and best practices",

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 202 artiklan 2 kohdan,

—

ottaa huomioon vetoomusvaliokunnan mietinnön (A7-0335/2011),

A.

ottaa huomioon, että vetoomusvaliokunta on vuosina 2004–2010 saanut ja ottanut käsiteltäväksi 114 vetoomusta, jotka koskevat edellä mainittujen säädösten vastaisia menettelyjä ja jotka ovat tulleet seuraavista jäsenvaltioista: Italia, Kreikka, Ranska, Espanja, Irlanti (kustakin yli 10 vetoomusta), Bulgaria, Yhdistynyt kuningaskunta, Puola, Romania, Saksa (kustakin 3–10 vetoomusta), Itävalta, Unkari, Liettua, Malta, Portugali, Slovakia (kustakin 1 vetoomus);

B.

ottaa huomioon, että vetoomusvaliokunta on laatinut viisi raporttia jäteasioissa tehtyjä vetoomuksia koskevista tiedonhankintamatkoista seuraaviin kohteisiin: Irlanti (8), Fos-sur-Mer (Ranska) (9), Path Headin kaatopaikka (Yhdistynyt kuningaskunta) (10), Campania (Italia) (11) ja Huelva (Espanja) (12);

C.

ottaa huomioon, että eniten vetoomuksia esitetään jatkuvasti ympäristöasioissa ja että näistä vetoomuksista monet koskevat jätteitä; toteaa, että jäteasiat koskevat kansalaisia hyvin suoraan kaikkialla EU:ssa erityisesti uusien jätehuoltolaitosten tai nykyisten laitosten lupamenettelyjen osalta ja yleisesti jätehuollon osalta;

D.

ottaa huomioon, että suurin osa jäteasioissa esitetyistä vetoomuksista koskee jätehuoltolaitoksia (noin 40 prosenttia uusien laitosten lupamenettelyjä ja toiset 40 prosenttia olemassa olevien laitosten toimintaa, näistä 75 prosenttia koskee kaatopaikkoja ja 25 prosenttia jätteenpolttolaitoksia) ja loput vetoomukset koskevat jätehuoltoa yleisesti;

E.

toteaa Eurostatin tuoreimpien tilastojen vuodelta 2009 osoittavan, että EU-kansalainen tuottaa keskimäärin 513 kiloa jätettä vuodessa, että monissa uusissa jäsenvaltioissa tämä luku on keskiarvon alapuolella ja että eniten jätettä syntyy pisimmälle teollistuneissa maissa;

F.

ottaa huomioon, että eniten jätettä tuottavissa maissa kierrätetään, kompostoidaan ja poltetaan jätettä energiaksi eniten ja että niissä jätteen sijoittaminen kaatopaikoille on loppumassa tai jo loppunut, kun taas keskiarvoa vähemmän jätteitä tuottavissa jäsenvaltioissa suurin osa jätteistä sijoitetaan kaatopaikoille ja niissä kierrätys ja jopa jätteenpoltto on vähäisempää;

G.

ottaa huomioon, että joissakin jätteenpolttolaitoksissa on puutteellinen infrastruktuuri jätteen erottelua ja käsittelyä varten; ottaa huomioon, että sille, millaista jätettä voidaan polttaa, ei tunnu olevan selkeitä rajoja ja että polttamisesta syntyvän myrkyllisen tuhkan käsittelyssä on edelleen ongelmia;

H.

ottaa huomioon, että jätteistä annetussa direktiivissä 2008/98/EY (jätehuollon puitedirektiivi) säädetään toimenpiteistä, joilla suojellaan ympäristöä ja ihmisten terveyttä ehkäisemällä tai vähentämällä jätteen syntymisen ja jätehuollon aiheuttamia haittavaikutuksia sekä vähentämällä materiaalien käytöstä aiheutuvia kokonaisvaikutuksia ja parantamalla tällaisen käytön tehokkuutta, edistetään EU-kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia ja luodaan ympäristön kannalta kestävä jätteenkäsittelymenetelmä;

I.

ottaa huomioon, että ympäristönsuojelusta rikosoikeudellisin keinoin annetussa direktiivissä 2008/99/EY määritetään vakavien ympäristörikosten vähimmäismäärä ja vaaditaan jäsenvaltioita säätämään varoitusvaikutukseltaan tehokkaammista seuraamuksista tämän tyyppisistä rikoksista silloin, kun ne ovat tahallisia tai tapahtuvat törkeästä tuottamuksesta;

J.

toteaa, että jätehuollon puitedirektiivin mukaisella jätehuoltostrategialla halutaan varmistaa, että kaikki jäte kerätään ja toimitetaan asianmukaisiin jätteenkäsittelylaitoksiin hyödynnettäväksi ja lopulta loppukäsittelyyn ja että strategiaan on sisällytettävä toimia jätteen syntymisen ehkäisemiseksi;

K.

ottaa huomioon, että joillakin alueilla, esimerkiksi Fos-sur-Merissä (Ranska – 2008), Path Headissä (Yhdistynyt kuningaskunta – 2009), Huelvassa (Espanja – 2009) ja Campanian maakunnassa (Italia – 2011), edistyminen jätteiden vähentämisessä ja kotitalousjätteen kierrättämisessä on ollut minimaalista ja että lajittelematonta kotitalousjätettä ja muuta jätettä on edelleen tuotu kaatopaikoille ja joissakin tapauksissa erityyppisiin teollisuusjätteisiin sekoitettuna;

L.

ottaa huomioon, että määräaika jätehuollon puitedirektiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä umpeutui joulukuussa 2010, ja toteaa, että vain kuusi jäsenvaltiota on noudattanut määräaikaa; toteaa lisäksi, että komissio on ryhtynyt tehokkaisiin toimenpiteisiin varmistaakseen, että loputkin jäsenvaltiot toteuttavat kansalliset toimet ja aloittavat täytäntöönpanon pikaisesti;

M.

toteaa, että kotitalousjätehuollossa olisi noudatettava jätehuollon puitedirektiivin 4 artiklan mukaista jätehierarkiaa: ehkäiseminen, vähentäminen, uudelleenkäyttö, kierrätys, hyödyntäminen (esimerkiksi energiana) sekä loppukäsittely;

N.

ottaa huomioon, että resurssitehokas Eurooppa on yksi Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeista ja että jätehuollon puitedirektiivissä on asetettu kaikkien jäsenvaltioiden tavoitteeksi kierrättää vuoteen 2020 mennessä 50 prosenttia yhdyskuntajätteestä, sekä toteaa, että EU:n kehittäminen vihreäksi kierrätystaloudeksi, joka hyödyntää jätettä, on tärkeä osa resurssitehokkuustavoitetta;

O.

katsoo, että on olemassa useita syitä siihen, ettei ole otettu käyttöön jätehuollon puitedirektiivin mukaisia jätehuoltosuunnitelmia, muun muassa täytäntöönpanon ja sen valvonnan puute, asianmukaisesti koulutetun henkilöstön puute paikallis- ja aluetasolla, koordinoinnin puute kansallisella tasolla, riittämätön valvonta EU:n tasolla, epäonnistuminen riittävien resurssien myöntämisessä ja sakkojärjestelmän puuttuminen, ja katsoo, että siten on jätetty käyttämättä hyvän jätehuollon tarjoamat mahdollisuudet vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja muita ympäristövaikutuksia sekä vähentää Euroopan riippuvuutta raaka-aineiden tuonnista;

P.

toteaa, että usein jää vaille huomiota se tärkeä seikka, että jätteiden kierrätysalalla voidaan luoda jopa puoli miljoonaa työpaikkaa, sillä tietyntyyppinen jäte on tuottava resurssi, jonka avulla voidaan lisätä ekologista kestävyyttä ja edesauttaa siirtymistä kohti vihreää taloutta;

Q.

toteaa, että biojätehuolto on EU:ssa vielä lapsen kengissä ja että on kehitettävä edelleen nykyisiä säädösvälineitä ja tehostettava tekniikoita;

R.

katsoo, että ensisijaisesti on pyrittävä saavuttamaan EU:n tavoitteet, jotka koskevat jätteen keräystä ja kierrätystä ja kaatopaikkojen korvaamista;

S.

katsoo, että jäsenvaltioilla on kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla päävastuu unionin lainsäädännön täytäntöönpanosta ja että kansalaisten mielestä EU on vastuussa jätepolitiikan täytäntöönpanon varmistamisesta mutta sillä ei ole asianmukaisia keinoja panna lainsäädäntöä täytäntöön;

T.

ottaa huomioon, että Århusin yleissopimuksen mukaisesti kansalaisilla on oikeus saada tietoa oman alueensa tilanteesta ja viranomaiset ovat velvoitettuja antamaan tietoja ja motivoimaan kansalaisia omaksumaan vastuullisen asenteen ja käyttäytymään vastuullisesti; ottaa huomioon, että direktiivin 2003/35/EY mukaisesti jäsenvaltiot ovat velvollisia varmistamaan, että kansalaiset voivat varhaisessa vaiheessa ja tehokkaasti osallistua laadittavien suunnitelmien tai ohjelmien valmisteluun, muuttamiseen tai tarkistamiseen;

U.

katsoo vetoomusmenettelyn kertovan siitä, että kansalaisten mielestä viranomaiset eivät hallitse asiaansa eivätkä ole aina valmiita pyrkimään ongelmien ratkaisemiseen, että luottamussuhde on vaurioitunut ja että asiat luisuvat kohti avointa selkkausta ja lamaantumista, jotka estävät toimimisen;

V.

toteaa, että komission äskettäin teettämä tutkimus (13) EU:n jätehuoltoviraston perustamisen toteuttamiskelpoisuudesta osoitti, että monet jäsenvaltiot eivät kykene laatimaan jätehuoltosuunnitelmia eivätkä toteuttamaan tarkastuksia, valvontaa ja muita toimia jätelainsäädännön panemiseksi asianmukaisesti täytäntöön;

W.

panee merkille, että tutkimuksessa havaittiin myös suuria puutteita lainsäädännön noudattamisessa, laitonta jätteen hävittämistä ja laittomia jätekuljetuksia, lukuisia kansalaisten tekemiä valituksia ja unionin tuomioistuimeen vietyjä rikkomistapauksia, mikä osoittaa, että ei ole kyetty toteuttamaan EU:n jätelainsäädännön päätavoitteena olevaa kansanterveyden ja ympäristön suojelua;

X.

ottaa huomioon, että jätteen laittomasta käsittelystä on tullut osa järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa, mikä herättää kysymyksiä asiasta vastaavien viranomaisten roolista ja teollisuusjätteen osalta salaisista sopimuksista teollisuuden piirissä;

Y.

toteaa, että menetelmät, joilla valvotaan, ettei kotitalousjätteessä ole myrkyllistä jätettä, ovat joskus tehottomia tai niitä ei ole lainkaan, minkä vuoksi myrkkyjä joutuu kaatopaikoille ja jätteenpolttolaitoksiin; katsoo, että on korostettava, että myrkyllisen jätteen vieminen jätteenpolttolaitoksiin, jotka on tarkoitettu kotitalousjätteen polttamiseen, on ehdottomasti kiellettyä;

Z.

toteaa vetoomusten perusteellisen tarkastelun osoittaneen, että toimivista ja ympäristöystävällisistä jätehuoltojärjestelmistä on pääosin riittävästi säädöksiä, että suurimmat puutteet ovat säädösten täytäntöönpanossa ja täytäntöönpanon valvonnassa ja että 95 prosenttia vetoomuksista koskee laiminlyöntejä paikallis- tai aluehallinnon tasolla;

AA.

katsoo, että tärkeimpiä syitä tähän ovat tiedotuksen ja tiedon puute sekä paikallistason hallinnollisten, taloudellisten ja muiden resurssien puute;

AB.

panee merkille, että komissio on tehostanut EU:n jätelainsäädännön täytäntöönpanoa ja täytäntöönpanon valvontaa tukevia toimia muun muassa myöntämällä siihen 4,1 miljardia euroa vuosiksi 2005 ja 2006; toteaa, että siitä huolimatta vuoden 2009 lopussa 20 prosenttia kaikista ympäristöalan rikkomistapauksista koski jäteasioita;

AC.

toteaa, että huonosta jätehuollosta aiheutuu suuria kustannuksia ja että alueellinen järjestelmä, jonka avulla voidaan huolehtia jätehuollosta kokonaisuudessaan, saa aikaan suuria säästöjä;

AD.

toteaa, että vaikka jätelainsäädännön täytäntöönpano EU:ssa on julkishallinnon vastuulla, yksityiset ja monikansalliset yritykset hoitavat 60 prosenttia kotitalousjätteestä ja 75 prosenttia yritysten jätteistä ja niiden vuotuinen liikevaihto on 75 miljardia euroa (14),

AE.

toteaa, että uusien kaatopaikkojen ja polttolaitosten perustaminen kuuluu ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin (YVA-direktiivi) (15) liitteen I 9 kohdassa tarkoitettuihin hankkeisiin ja sitä varten tarvitaan 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ympäristövaikutusten arviointi tai ainakin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu arviointi siitä, kuuluuko kaatopaikka liitteen II 11 b kohdassa tarkoitettuihin hankkeisiin;

AF.

toteaa, että kaatopaikkaluvat kuuluvat YVA-direktiivin liitteen II soveltamisalaan, jos kaatopaikalla "todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia" ja kaatopaikkoihin sovelletaan jäsenvaltioiden vahvistamia raja-arvoja;

AG.

ottaa huomioon YVA-direktiivin 6 artiklan 4 kohdan, jonka mukaan "yleisölle, jota asia koskee, on annettava ajoissa ja tehokkaalla tavalla mahdollisuus osallistua 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin ympäristöä koskeviin päätöksentekomenettelyihin ja sillä on tätä tarkoitusta varten oltava oikeus esittää toimivaltaiselle viranomaiselle tai toimivaltaisille viranomaisille huomautuksensa ja mielipiteensä ennen kuin lupahakemuksesta päätetään vaihtoehtojen ollessa vielä avoinna";

AH.

ottaa huomioon, että EU-direktiiveissä ja Århusin yleissopimuksessa vahvistetaan yleisön oikeus saada tietoa ympäristöasioiden päätöksenteosta ja oikeus osallistua siihen;

AI.

panee merkille, että monien vetoomusten mukaan jätehuoltolaitosten lupamenettelyissä ei ole noudatettu täysimääräisesti EU:n lainsäädäntöä, ei varsinkaan ympäristövaikutusten arvioinnissa eikä asianosaisten kuulemisessa;

AJ.

toteaa, että jos luvat ovat direktiivin säännösten mukaisia ja ympäristövaikutusten arviointi on tehty, komissiolla ei ole valtuuksia puuttua kansallisten viranomaisten päätöksiin; katsoo kuitenkin, että eräät jäsenvaltiot eivät ole tehneet perusteellista ympäristövaikutusten arviointia ennen kuin ovat myöntäneet lupia kaatopaikkojen perustamiseen tai laajentamiseen tai polttolaitosten rakentamiseen;

AK.

toteaa, että oikeustoimiin voidaan ryhtyä vasta kun jäsenvaltio on hyväksynyt hankkeen; toteaa, että kansalaisten on vaikea ymmärtää, että EU voi tosiasiallisesti puuttua asiaan vasta sitten, kun koko menettely on päättynyt ja jäsenvaltio on hyväksynyt hankkeen;

AL.

panee merkille, että usein kansalaisten yhteydenotot suunniteltujen uusien kaatopaikkojen sijoittamista koskevan julkisen kuulemismenettelyn ja ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä liittyvät suojeltujen alueiden oletettuihin loukkauksiin, kuten Vesuviuksen luonnonpuistoon sijoitettavan kaatopaikan tapauksessa, tai pelkoon kielteisistä vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin;

AM.

toteaa, että uusien kaatopaikkojen suunniteltu sijoitus aiheuttaa usein vastustusta, koska vetoomusten esittäjien mielestä kaatopaikat tuodaan suojelluille ympäristö- tai kulttuurialueille, kuten osoittaa vetoomuksissa kuvattu suunnitelma uuden kaatopaikan perustamisesta Vesuviuksen luonnonpuistoon, ja katsoo, että kaatopaikkojen sijoittamista Natura 2000 -verkostoon kuuluville alueille olisi pidettävä EU:n ympäristölainsäädännön vastaisena;

AN.

toteaa, että kaatopaikkadirektiivissä vahvistetaan vaatimukset, jotka koskevat toimilupien myöntämistä sekä kaatopaikan toiminnan ja jälkihoidon aikana sovellettavia yhteisiä valvontamenettelyjä, ja että ennen direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä suljettuihin kaatopaikkoihin ei sovelleta direktiivin säännöksiä; toteaa, että direktiivissä esitetyt vaatimukset koskevat sijaintia, vesien hallintaa ja suotoveden käsittelyä, maaperän ja vesien suojelua, kaasujen hallintaa, haittoja ja vaaroja sekä vakautta ja esteitä;

AO.

toteaa vetoomusvaliokunnan saaneen useita vetoomuksia – esimerkkinä Ison-Britannian Path Headiin tehdyn tiedonhankintamatkan takana ollut vetoomus –, joissa on ollut kyse lähellä asutusta sijaitsevista kaatopaikoista, joiden takia lähiseudun asukkaat kärsivät hajuhaitoista, lisääntyneestä ilman pilaantumisesta ja tuhoeläinten leviämisestä asutuksen läheisyydessä; katsoo kuitenkin, että koska EU-säädöksissä ei ole tarkkoja määräyksiä kaatopaikkojen etäisyydestä asuintaloista, kouluista ja sairaaloista, ihmisten terveyden ja ympäristön suojelun varmistamiseksi tarvittavien tarkkojen määräysten antaminen kuuluu perussopimuksissa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen piiriin;

AP.

toteaa, että kaatopaikkoja koskevissa vetoomuksissa esitetään usein huoli pohjaveden pilaantumisesta, koska vanhoilla kaatopaikoilla ei aina ole tiivistyksiä, jotka estävät valumat pohjavettä johtaviin kerroksiin, tai tiivistykset saattavat näyttää vaurioituneilta ja herättää epäilyksiä valumista taikka kaatopaikat voivat olla geologisesti epävakaalla perustalla ja liian lähellä pohja- ja juomavesivarastoja;

AQ.

toteaa komission raportoineen, että vuodesta 2001 lähtien on käynnistetty 177 rikkomismenettelyä kaatopaikkadirektiivin tapauksessa ja että uusimmassa tarkastelussa on havaittu vähintään 619 laitonta kaatopaikkaa eri EU-maissa;

AR.

katsoo komissiolle osoitettujen vetoomusten ja valitusten osoittavan, että ilman lupaa toimivia laittomia kaatopaikkoja on paljon, mutta tarkkaa määrää ei tiedetä, koska ei ole asianmukaista valvontaa;

AS.

muistuttaa vaatineensa, että kaatopaikkojen olisi oltava viimeinen vaihtoehto; toteaa, että jätteen ehkäisemisessä, kierrätyksessä ja hyödyntämisessä vähemmän edistyneiden jäsenvaltioiden viranomaiset saattavat tuntea paineita laajentaa nykyisiä, jopa määräysten vastaisia kaatopaikkoja tai avata lyhyellä aikavälillä uusia kaatopaikkoja ongelmien ratkaisemiseksi;

AT.

toteaa, että jätehierarkiassa matalalla oleva polttolaitosten käyttö on yleistä ja kansalaisten hyväksymää joissakin maissa, jotka noudattavat hyvin jätehuollon puitedirektiivin säännöksiä, ja että maissa, joissa ei vielä ole turvauduttu jätteenpolttoon, saatetaan päättää tehdä niin kertyneen jätemäärän hoitamiseksi;

AU.

katsoo, että näin voidaan toimia vain sillä ehdolla, että valvonta on tiukkaa ja että noudatetaan EU:n lainsäädäntöä, ja pitäen mielessä, että toiminta saattaa aiheuttaa ymmärrettävää vastustusta lähiseudun asukkaiden keskuudessa, koska heille saattaa koitua terveyshaittoja;

AV.

tunnustaa, että jätteenpolttolaitosten päästöt ovat vähentyneet huomattavasti uuden teknologian ansiosta; toteaa, että paikalliset asukkaat näyttävät hyväksyvän jätteenpolton tavallista paremmin etenkin niissä jäsenvaltioissa, joissa jätteenpolton osuus on suuri, mitä saattaa edesauttaa se, että jätteenpolttolaitokset tuottavat lämpöä tai sähköä, sekä avoin tiedotus laitosten toiminnasta;

AW.

toteaa, että jätteenpolttolaitosten perustamista koskevia lupia vastustetaan samalla tavalla ja samoista syistä kuin kaatopaikkalupia, koska kansalaiset pelkäävät erityisesti ilman pilaantumista sekä kansanterveydelle ja/tai luonnonsuojelualueille aiheutuvia haittoja;