8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/1

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklan 2 kohdan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 67 artiklan ja 81 artiklan 2 kohdan g alakohdan,

—

ottaa huomioon komission 18. tammikuuta 2011 päivätyn kuulemisasiakirjan "Vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käytöstä keinona ratkaista kaupallisia tapahtumia ja käytäntöjä koskevia riitoja Euroopan unionissa" ja huhtikuussa 2011 julkaistun asiakirjan "Yhteenveto saaduista vastauksista",

—

ottaa huomioon 11. joulukuuta 2008 päivätyn komission kuulemisasiakirjan "Vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä rahoituspalvelujen alalla" ja 14. syyskuuta 2009 päivätyn asiakirjan "Yhteenveto vastauksista vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä rahoituspalvelujen alalla järjestettyyn julkiseen kuulemiseen",

—

ottaa huomioon vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa 19. huhtikuuta 2002 annetun vihreän kirjan (KOM(2002)0196),

—

ottaa huomioon tuomioistuinten ulkopuolisiin kuluttajariitoja ratkaiseviin elimiin sovellettavista periaatteista 30. maaliskuuta 1998 annetun komission suosituksen (1) ja kuluttajariitojen sovitteluun osallistuvia tuomioistuinten ulkopuolisia elimiä koskevista periaatteista 4. huhtikuuta 2001 annetun komission suosituksen (2),

—

ottaa huomioon komission 13. huhtikuuta 2011 antaman tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti – 12 viputekijää kasvun vauhdittamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi – "Yhdessä uuteen kasvuun" " (KOM(2011)0206),

—

ottaa huomioon kuluttajariitoja tuomioistuinten ulkopuolella ratkaisevien kansallisten elinten yhteisön laajuisesta verkosta 25. toukokuuta 2000 annetun neuvoston päätöslauselman (3) ja tuomioistuinten ulkopuolisten riidanratkaisuelinten eurooppalaisen verkoston (EEJ-verkko), joka käynnistettiin 16. lokakuuta 2001,

—

ottaa huomioon 30. maaliskuuta 1998 päivätyn muistion aiheesta "tuomioistuinten ulkopuolinen kuluttajavalitusverkosto rahoituspalvelujen alalla – muistio yhteistyöstä rajatylittävissä kuluttajariidoissa Euroopan talousalueella" ja FIN-NET-verkoston,

—

ottaa huomioon siviili- ja kauppaoikeuden alan Euroopan oikeudellisen verkoston perustamisesta 28. toukokuuta 2001 tehdyn neuvoston päätöksen 2001/470/EY (4),

—

ottaa huomioon vuonna 2004 käyttöön otetut sovittelijoita koskevat eurooppalaiset menettelysäännöt (jäljempänä "menettelysäännöt"),

—

ottaa huomioon tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla 21. toukokuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/52/EY (5),

—

ottaa huomioon 9. kesäkuuta 2010 päivätyn tutkimuksen, jonka otsikkona on "The Cost of Non ADR – Surveying and Showing the Actual Costs of Intra-Community Commercial Litigation" (ADR Centre, Rooma, Italia),

—

ottaa huomioon Euroopan yrityspaneelin (EBTP) vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä tekemät havainnot, jotka kattavat ajanjakson 17. joulukuuta 2010–17. tammikuuta 2011,

—

ottaa huomioon 12. maaliskuuta 2003 antamansa päätöslauselman komission vihreästä kirjasta vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (6),

—

ottaa huomioon Equitable Life Assurance Society -yhtiön kriisiä käsittelevän tutkintavaliokunnan mietinnön perusteella 19. kesäkuuta 2007 antamansa suosituksen (7),

—

ottaa huomioon 25. marraskuuta 2009 antamansa päätöslauselman komission tiedonannosta Euroopan parlamentille ja neuvostolle "Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue kansalaisia varten" – Tukholman ohjelma (8),

—

ottaa huomioon 6. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman hallintotavasta ja kumppanuudesta sisämarkkinoilla (9),

—

ottaa huomioon sovittelua koskevan direktiivin täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa, sen vaikutuksesta sovitteluun sekä sen hyödyntämisestä tuomioistuimissa 13. syyskuuta 2011 antamansa päätöslauselman (10),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan mietinnön sekä sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan lausunnon (A7-0343/2011),

A.

ottaa huomioon, että oikeussuojakeinojen saatavuus on perusoikeus;

B.

ottaa huomioon, että vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, joka on kirjattu perussopimuksiin, on täytettävä kansalaisten ja yritysten tarpeet esimerkiksi luomalla yksinkertaisempia ja selkeämpiä menettelyjä samalla, kun tehostetaan oikeussuojakeinojen saatavuutta;

C.

katsoo, että oikeusmenettelyjen ja vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen tavoitteet ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa ja niillä pyritään palauttamaan nopeasti oikeusrauha riita-asian osapuolten välille, suojelemaan asianmukaisesti subjektiivista aineellista oikeutta ja ratkaisemaan osapuolten välisiä riitoja;

D.

ottaa huomioon, että vaihtoehtoisilla riidanratkaisumenettelyillä, jotka auttavat osapuolia välttämään perinteiset oikeuskäsittelyyn perustuvat menetelmät, kyetään saamaan aikaan nopea ja kustannustehokas vaihtoehto oikeudenkäynnille;

E.

katsoo, että vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt ovat ristiriitojen sovitteluun tähtääviä järjestelmiä, joilla autetaan kuluttajaa ja myyjää ratkaisemaan ristiriita kolmannen osapuolen (sovittelijan tai välimiehen) välityksellä;

F.

toteaa, että useissa maissa viranomaisilla – mukaan luettuina oikeusasiamiehet ja sääntelyviranomaiset – on tärkeä osuus riitojen ratkaisuun kannustamisessa;

G.

ottaa huomioon, että vahvistamalla kansalaisten luottamusta sisämarkkinoihin, usko oikeuksien toteutumiseen rajatylittävissä riidoissa voi osaltaan piristää EU:n taloutta;

H.

ottaa huomioon, että EU:n kansalaisten tiedot ja käsitys vaihtoehtoisista riidanratkaisujärjestelmistä ovat heikkoja ja sekavia koko EU:ssa ja että vain pieni osa kansalaisista tietää, miten vaatimus esitetään riidanratkaisuelimelle;

I.

ottaa huomioon, että on varmistettava, että vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä tiedotetaan paremmin, ja kuluttajia ja ammattilaisia on kannustettava entistä enemmän hyödyntämään niitä vaihtoehtona tuomioistuinkäsittelylle siten, että vältetään vastakkainasettelu ja tarjotaan mahdollisuus tarkastella tilannetta molempia osapuolia hyödyttävänä;

J.

katsoo, että on pyrittävä käyttämään tasapainoista järjestelmää, jossa otetaan huomioon sekä vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen joustavuus että tarve varmistaa kuluttajansuoja ja oikeudenmukaiset menettelyt;

K.

ottaa huomioon, että Euroopan parlamentti on toistuvasti kehottanut tehostamaan vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen kehittämistä; ottaa huomioon, että 6. huhtikuuta 2011 antamassaan päätöslauselmassa parlamentti on pyytänyt komissiota esittämään lainsäädäntöehdotuksen vaihtoehtoisista riidanratkaisumenetelmistä EU:ssa vuoden 2011 loppuun mennessä;

L.

ottaa huomioon, että komissio on sisällyttänyt vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevan lainsäädäntöehdotuksen vuoden 2011 työohjelmansa strategiseksi aloitteeksi ja nimennyt yhtenäismarkkina-asiakirjasta 13. huhtikuuta 2011 antamansa tiedonannon yhdeksi kahdestatoista viputekijästä, jotka vauhdittavat kasvua ja lujittavat luottamusta kuluttajan voimaannuttamiseksi;

M.

ottaa huomioon, että direktiivin 2008/52/EY täytäntöönpanon määräaika umpeutui 21. toukokuuta 2011;

1.

suhtautuu myönteisesti komission äskettäiseen kuulemiseen vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä, joka laaja-alaisesta otsikostaan huolimatta käsittelee yksinomaan kuluttajaa koskevia liiketapahtumia;

2.

katsoo kuitenkin, että vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt ovat osa yleistä kasvua oikeudesta -ohjelmaa kaikilla aloilla; katsoo, että kaikkien vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevien lähestymistapojen olisi ulotuttava kuluttajariitojen lisäksi myös yritysten välisiin siviili- ja kauppaoikeudellisiin tapahtumiin – olivatpa ne sitten yksityisen tai julkisen sektorin yrityksiä –, perheiden riita-asioihin, kunnianloukkaustapauksiin ja muihin yleiseen etuun liittyviin riita-asioihin osapuolten välillä, joilla on erilainen oikeudellinen asema;

3.

pitää ilahduttavana, että direktiivillä 2008/52/EY on yhdenmukaistettu eräitä sovittelun normeja; korostaa, että on määriteltävä yhteiset käsitteet ja säilytettävä menettelylliset takuut vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen kaikilla alueilla; katsoo, että olisi tarkasteltava uudelleen komission vuosina 1998 ja 2001 antamia suosituksia ja menettelysääntöjä;

4.

katsoo, että vaikka itsesäätely on yhä tärkeää, vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen mahdolliseksi perustaksi sopivia vähimmäisnormeja koskevat lainsäädäntötoimet ovat välttämättömiä, jotta voidaan tarjota vaihtoehtoisille riidanratkaisumenettelyille kehys jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmissä; pitää direktiiviä 2008/52/EY esimerkkinä tästä; painottaa, että tällaisissa kehyksissä ei pitäisi rajoittaa vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen moninaisuutta, koska ei ole mitään yhtä kaikille sopivaa ratkaisua, jota voitaisiin soveltaa eri oikeudenaloilla nouseviin erilaisiin ongelmiin;

5.

toteaa, että on tärkeää ymmärtää paremmin monia erilaisia mekanismeja ja prosesseja (mukaan lukien oikeusasiamiesten kaltaisten viranomaisten toiminta), joita usein kutsutaan vaihtoehtoisiksi riidanratkaisumenettelyiksi (ADR); toteaa, että neuvottelutekniikalla ja riitojenratkaisun helpottamisella on huomattavaa samankaltaisuutta vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen kanssa, mutta vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen rakenteet ja arkkitehtuuri ovat hyvin erilaisia eri jäsenvaltioissa;

6.

katsoo, että Euroopan unionin tasolla toteutetut lainsäädännölliset toimenpiteet helpottavat vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen soveltamista ja kannustavat luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä turvautumaan niihin useammin etenkin valtioiden rajat ylittävissä riita-asioissa, koska tämän tyyppisten riita-asioiden ratkaiseminen oikeusmenettelyissä on monimutkaisempaa ja kalliimpaa ja vie enemmän aikaa;

7.

pyytää tähän liittyen komissiota esittämään lainsäädäntöehdotuksen kuluttaja-asioita koskevien vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käytöstä EU:ssa vuoden 2011 loppuun mennessä ja korostaa, että on tärkeää hyväksyä se nopeasti;

8.

katsoo, että vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen normeihin on kuuluttava: vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen noudattaminen ja niistä sopiminen; riippumattomuus, avoimuus, tehokkuus, oikeudenmukaisuus, puolueettomuus ja luottamuksellisuus; vaikutukset määrä- ja vanhentumisaikoihin; vaihtoehtoisilla riidanratkaisumenettelyillä aikaansaatujen sopimusten täytäntöönpano; kolmansien osapuolten kelpuuttaminen;

9.

katsoo, että riippumattomien arvioijien olisi valvottava ja arvioitava säännöllisesti vaihtoehtoisen riidanratkaisumenettelyn elimiä;

10.

hylkää vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen pakollisen käyttöönoton EU:n tasolla, jotta ei vaikutettaisi oikeussuojakeinojen saatavuuteen, mutta pyytää tarkastelemaan mahdollisuuksia ottaa käyttöön järjestelmä, jossa osapuolten on harkittava vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen vireillepanoa;

11.

toteaa, että Italiassa käytetty "yhteinen sovittelu" on käyttökelpoinen esimerkki hyvästä käytännöstä, joka perustuu yrityksen ja kuluttajajärjestöjen allekirjoittamaan pöytäkirjaan, jossa edellytetään yrityksen sopivan etukäteen vaihtoehtoisen riidanratkaisumenettelyn käytöstä kaikkien pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvien riitojen ratkaisemiseksi;

12.

painottaa, että mikään vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen lauseke ei saa heikentää oikeussuojakeinojen saatavuutta, varsinkaan heikomman osapuolen osalta, joka tietyissä olosuhteissa saattaa olla myös pk-yritys, ja katsoo täten, että vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen päätökset voivat olla sitovia vain jos kaikki asianomaiset osapuolet ovat yksiselitteisesti niin sopineet;

13.

katsoo, että sellaisen olosuhteiden ilmoittamista koskeva velvoite, jotka vaikuttavat kolmannen osapuolen riippumattomuuteen tai aiheuttavat eturistiriitoja, ja velvollisuus palvella kaikkia osapuolia yhtäläisesti, kuten menettelysääntöihin on kirjattu, on sovellettava yleisesti vaihtoehtoisiin riidanratkaisumenettelyihin;

14.

vaatii asianomaisille osapuolille ja tarvittaessa kolmannelle osapuolelle velvoitetta säilyttää vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen tiedot luottamuksellisina, kuten menettelysääntöihin on kirjattu; harkitsee tapauskohtaisesti myös pidemmälle meneviä toimia, kuten asianajosalaisuuden käyttöönottamista samaan tapaan kuin direktiivin 2008/52/EY 7 artiklassa säädetään;

15.

toteaa, että samalla kun on tärkeää kunnioittaa henkilötietojen luottamuksellisuutta, vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevassa prosessissa olisi kuitenkin voitava noudattaa tiettyä avoimuutta, jotta jäsenvaltiot ja vaihtoehtoiset riidanratkaisuelimet voisivat tunnistaa ja jakaa parhaita käytänteitä sekä antaa riippumattomille valvontaviranomaisille mahdollisuuden tarkastaa menettelyitä tapauksissa, joista on valitettu;

16.

katsoo, että sovittelun lisäksi myös vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen yleensä (direktiivin 2008/52/EY 8 artikla) olisi vaikutettava määrä- ja vanhentumisaikoihin; tunnustaa, että moniin vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen muotoihin liittyy vaaroja, myös vaara siitä tuomioistuinkäsittelyn tahallisesta viivästyttämisestä; panee merkille, että Euroopan sopimusoikeuden toteutettavuustutkimuksessa (11) todetaan, että nautintaoikeus voidaan keskeyttää välimies- ja sovittelumenettelyissä ja tietyissä muissa vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen tilanteissa; kehottaa komissiota jatkamaan tätä koskevaa työtä;

17.

on vakuuttunut siitä, että vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen tarjoama nopea ja edullinen sopimusten täytäntöönpano on välttämätöntä myös rajatylittävissä riidoissa; kehottaa toteuttamaan tätä koskevia lainsäädäntötoimenpiteitä;

18.

muistuttaa, että on tärkeää järjestää erityistä koulutusta puolueettomille kolmansille osapuolille; kehottaa komissiota keräämään tietoja siitä, millaista ja kuinka laajaa koulutuksen pitäisi olla, ja avustamaan eri aloja koulutus- ja laadunvalvontaohjelmien kehittämisessä;

19.

tukee komission pyrkimystä kannustaa käyttämään olemassa olevia vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä, jotka ovat nopeita, tehokkaita ja kustannuksiltaan edullisia ja joiden avulla voidaan luoda laadukkaita ja luottamukseen perustuvia kauppa-, talous- ja naapuruus- ja sosiaalisia suhteita ja turvata ne sekä nostaa kuluttajansuojan tasoa molempien osapuolten hyväksi koituvassa tilanteessa verrattuna voimassa olevaan tuomioistuinkäytäntöön;

20.

korostaa, että vaikka Euroopassa on parhaillaankin monia tehokkaasti toimivia vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä, yksi merkittävimmistä niiden käyttöä estävistä seikoista on se, ettei näitä järjestelmiä ole kehitetty kaikkialla EU:ssa tasaisesti, ei maantieteellisesti eikä alakohtaisesti; ehdottaa siksi, että on korjattava nopeasti nykyiset puutteet, jotka liittyvät vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen maantieteelliseen kattavuuteen Euroopassa; pitää valitettavina merkittäviä alakohtaisia puutteita, joita esiintyy jatkuvasti useimmissa jäsenvaltioissa, mutta pitää myönteisenä alakohtaisen kattavuuden parantamista siten, että mukaan otetaan henkilöitä, jotka tuntevat tietyn alan toimintamekanismit; kannustaa jäsenvaltioita harkitsemaan vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käynnistämistä koskevia tietoja tarjoavien alakohtaisten palvelupisteiden käyttöönottoa;

21.

muistuttaa, että vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt ovat erityisesti eduksi pk-yrityksille; toistaa kehotuksensa, että komission olisi tarkasteltava vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen ja EU:n sopimusoikeussäädöksen välisiä yhteisvaikutuksia; suhtautuu lisäksi myönteisesti ohjeisiin vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevista lausekkeista standardisopimuksissa;

22.

antaa tunnustusta FIN-NET- ja ECC-Net -verkostojen saavutuksille mutta katsoo, että osapuolille tarjottavia tietoja ja rahoitusta voidaan yhä parantaa, ja kehottaa komissiota tukemaan, vahvistamaan sekä lisäämään entisestään nykyisten tehokkaasti toimivien ja arvonsa osoittaneiden elinten toimintaedellytyksiä;

23.

katsoo, että tietoverkossa tapahtuvilla vaihtoehtoisilla riidanratkaisumenettelyillä on suuria mahdollisuuksia erityisesti pienempien vaateiden osalta; ottaa huomioon, että perinteiset vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt ovat tietoverkossa muiden riitojen välttämiseen tai ratkaisemiseen pyrkivien mekanismien rinnalla; korostaa, että jos perinteinen riitojenratkaisumenettely toteutetaan tietoverkossa, menettelyyn liittyviä vaatimuksia ei saa alentaa, ja että olisi ratkaistava myös muun muassa päätösten täytäntöönpanemiskelpoisuutta koskevat ongelmat; pitää erityisen hyödyllisinä tietoverkon luotettavuusmerkintäjärjestelmiä; panee merkille YK:n kansainvälisen kauppaoikeuden toimikunnan (UNCITRAL) verkkovälitteistä riidanratkaisua käsittelevän työryhmän työn (12), joka koskee yritysten välisiä ja yritysten ja kuluttajien välisiä liiketoimia;

24.

katsoo, että ratkaisujen "hierarkia" – joka kattaa ensinnäkin talon sisäisen valitusjärjestelmän, toiseksi vaihtoehtoisen riidanratkaisumenettelyn ja vasta viimeisenä keinona oikeudenkäynnin – säästää aikaa ja kustannuksia; kehottaa komissiota avustamaan toimialoja tällaisten järjestelmien edistämisessä;

25.

korostaa tietyntyyppisten vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen keskeistä merkitystä perheiden riita-asioissa, joissa kyseiset menettelyt voivat vähentää psykologista haittaa, auttaa osapuolia käynnistämään vuoropuhelu uudelleen ja siten erityisesti auttaa varmistamaan suoja lapsille; näkee rajatylittävissä vaihtoehtoisissa riitojenratkaisumenettelyissä erityisesti joustavuuteen liittyviä mahdollisuuksia; viittaa lisäksi työhön, jota tekee vanhempien tekemiä kansainvälisiä lapsikaappauksia hoitava Euroopan parlamentin sovittelija;

26.

yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan tarkoituksenmukainen vahingonkorvausten saaminen sisämarkkinoilla edellyttää, että vaihtoehtoisiin riidanratkaisumenettelyihin on mahdollista turvautua helposti ja että käytössä on tehokas kollektiivisen muutoksenhaun järjestelmä, ja näiden kahden on täydennettävä toisiaan sen sijaan, että ne sulkisivat toisensa pois;

27.

näkee mahdollisuuksia vaihtoehtoisiin riidanratkaisumenettelyihin meneillään olevan kollektiivista muutoksenhakua koskevan keskustelun yhteydessä, koska vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käyttäminen on tehokas keino välttää viemästä riitoja tuomioistuinten ratkaistavaksi;

28.

katsoo, että EU:n tasolla tarvitaan vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä lehdistönvapauden ja henkilöllisyyteen liittyvien oikeuksien alalla, kun otetaan huomioon, että erityisesti kunnianloukkaustapauksissa ja henkilöllisyyteen liittyvien oikeuksien loukkaustapauksissa oikeudenkäyntikulut voivat varsinkin eräissä jäsenvaltiossa olla tuhoisan suuret, ja että vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt voivat auttaa parantamaan nykyistä tilannetta;

29.

korostaa, että eurooppalaisille kuluttajille on taattava mahdollisuus käyttää vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä niin kansallisissa kuin myös rajat ylittävissä riitatapauksissa ja etenkin verkkokauppaan, joka on EU:n alueella voimakkaassa kasvussa, liittyvissä kiistoissa; toteaa, että vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käyttö tarjoaa mahdollisuuden suojella paremmin kuluttajien oikeuksia ja kasvattaa kuluttajien luottamusta markkinoihin, yrityksiin ja kuluttajansuojaelimiin lisäämällä niiden vetovoimaa, edistämällä rajat ylittävää kaupankäyntiä sekä lisäämällä kaikkien toimijoiden vaurautta EU:n markkinoilla;

30.

kehottaa luomaan koko EU:n kattavan järjestelmän kuluttajariitojen ratkaisemiseksi tuomioistuinten ulkopuolella;

31.

kehottaa komissiota sisällyttämään tulevaan lainsäädäntöehdotukseensa kuluttaja-asioita koskevien vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käytöstä Euroopan unionissa periaatteita, joita on noudatettava Euroopassa käyttöönotetuissa vaihtoehtoisissa riidanratkaisumenettelyissä ja joita ovat

32.

kehottaa komissiota suunnittelemaan koordinointia rajat ylittäviä kuluttajariitoja varten kansallisten ja yritysjohtoisten vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen saatavuuden ja koordinoinnin helpottamiseksi;

33.

kehottaa komissiota rajat ylittävien sähköistä kaupankäyntiä koskevien kuluttajariitojen osalta ottamaan nopeasti käyttöön monikielisen foorumin, jolla annetaan kuluttajille mahdollisuus ratkaista erimielisyytensä täysin sähköisesti, ja katsoo, että foorumin on oltava laatuvaatimusten mukainen ja sen on perustuttava jäsenvaltioissa käytössä oleviin vaihtoehtoisiin riidanratkaisumenettelyihin;

34.

katsoo, että vastuu tietojen antamisesta kuluttajille kuuluu julkisen vallan edustajille, tieto- ja neuvontaverkostoille, sääntelyviranomaisille sekä kuluttajayhdistyksille, ja kehottaa näitä kutakin toteuttamaan tasollaan asiaa koskevia valistuskampanjoita ja pilottihankkeita;

35.

arvostelee komission nykyisen vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevan tietokannan epäselvyyttä; ehdottaa, että komissio luo eurooppalaisen, vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevan ja käytössä olevien tietojärjestelmien ja verkostojen varaan rakentuvan monikielisen verkkoportaalin, josta kuluttajat voisivat hankkia tietoa siitä, kuinka vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt toimivat ja mitä niihin sisältyy, sekä tietoa heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan; tähdentää, että kuluttajien edun mukaisesti huomiota on kiinnitettävä sähköisen portaalin helppokäyttöisyyteen ja selkeyteen;

36.

tähdentää, että kuluttajilla on oltava mahdollisuus saada käyttöönsä kaikki olennaiset vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevat sähköiset tiedot asianmukaisesti heidän omalle kielelleen käännettyinä käyttämällä valmiiksi saatavilla olevia, helppokäyttöisiä sähköisiä käännöskoneita;

37.

korostaa, että on olennaisen tärkeää antaa kuluttajille enemmän tietoa vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen olemassaolosta ja eduista ennen kuluttajariidan käynnistämistä; vaatii, että yritysten ja liike-elämän järjestöjen vastuuntuntoa on tältä osin lisättävä; katsoo, että yrityksillä ja yritysten etujärjestöillä on velvollisuus tiedottaa kuluttajille käytettävissä olevista vaihtoehtoisista riidanratkaisuvälineistä; ehdottaa, että etukäteen tiedottaminen tapahtuisi siten, että kaikkiin ammattilaisten laatimiin sopimusasiakirjoihin sisällytettäisiin maininta mahdollisuudesta turvautua vaihtoehtoisiin riidanratkaisumenettelyihin ja että samaan yhteyteen liitettäisiin yhteystiedot ja vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen vireillepanoa koskevat menettelyt; katsoo, että tästä ei kuitenkaan saisi aiheutua lisäkustannuksia ja byrokratiaa;

38.

suosittelee, että yrityksiä voitaisiin kannustaa ottamalla käyttöön kuluttajariitojen sovitteluun liittyvä laatumerkintä, joka olisi yhdenmukainen parhaiden käytänteiden tunnustamiseen käytettävien suuntaviivojen kanssa ja jonka avulla kuluttajille annettaisiin mahdollisuus tunnistaa nopeasti yritykset, jotka tukevat vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyitä; katsoo, että ensin olisi laadittava tätä ehdotusta koskeva kustannusselvitys; korostaa, että komission olisi varmistettava, että laatumerkintää käytetään tarkoituksenmukaisesti ja että se saatetaan voimaan;

39.

panee merkille, että olisi parannettava yleistä tiedottamista oikeuksista ja niiden toteuttamisesta sekä erityisistä vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä, mukaan lukien niiden olemassaolosta, toiminnasta ja sijainnista; katsoo, että tiedotusohjelmissa olisi myös painotettava vaihtoehtoisen riidanratkaisumenettelyn valinnan tärkeimpiä etuja, kuten sen kustannuksia, onnistumisastetta ja ajallista tehokkuutta oikeudenkäyntiin verrattuna; katsoo, että tällaiset ohjelmat olisi suunnattava erityisesti kansalaisille ja pk-yrityksille; uskoo, että vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä voidaan tehokkaimmin tarjota kansalaisia lähellä olevassa verkossa ja yhdessä jäsenvaltioiden kanssa;

40.

kehottaa samalla komissiota ryhtymään välittömiin toimiin, joilla varmistetaan, että kuluttajat ja yritykset saavat lisää tietoa käytössä olevista lainsäädäntövälineistä, kuten eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annetusta asetuksesta (EY) N:o 861/2007, tietyistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetusta direktiivistä 2008/52/EY sekä riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta annetusta asetuksesta (EY) N:o 805/2004; ehdottaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi, että kansalliset viranomaiset, tuomioistuimet, asianajajaliitot ja kauppakamarit, kuluttajaneuvontavirastot, oikeusturvavakuutusten antajat ja muut toimivaltaiset järjestöt otettaisiin mukaan kattavaan tiedotuskampanjaan; kehottaa antamaan rahoitustukea tällaisille EU:n ja kansallisen tason kampanjoille;

41.

panee merkille, että vähäisiä vaatimuksia käsittelevän tuomioistuimen käyttö joissakin jäsenvaltioissa on edelleen erittäin vähäistä ja että lisätoimia on toteutettava oikeusturvan, kielimuurien poistamisen ja menettelyjen avoimuuden alalla; kehottaa komissiota kiinnittämään erityistä huomiota näihin oikeudellisiin yksiköihin laatiessaan lainsäädäntöehdotusta vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käytöstä EU:n kuluttaja-asioissa;

42.

toteaa, että vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen sovitteleva luonne tarkoittaa, että ratkaisu on todennäköisesti edullinen molemmille osapuolille, ja huomauttaa, että vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen avulla saavutettuihin ratkaisuihin yleensä sitoudutaan; katsoo siksi, että päivitetyt tilastot näistä seikoista olisi julkaistava vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevien yleisten tietojen yhteydessä;

43.

kehottaa komissiota yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa toteuttamaan tiedotuskampanjoita, joilla pyritään antamaan lisätietoa sekä kuluttajille että yrittäjille ja valistamaan heitä tämän järjestelmän käyttämiseen liittyvistä eduista;

44.

katsoo, että vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä koskevat tiedotuskampanjat olisi järjestettävä yhteistyössä kauppakamareiden, kuluttajaryhmien ja kilpailuvirastojen (tai vastaavien elinten) kanssa, jotta voidaan varmistaa hyvin koordinoitu ja tehokas kampanjointi;

45.

katsoo, että vastuu tietojen antamisesta yrityksille kuuluu sekä julkisen vallan edustajille että etujärjestöille, ja kehottaa näitä kutakin toteuttamaan tasollaan asiaa koskevia valistuskampanjoita ja pilottihankkeita;

46.

korostaa, että yksi merkittävimmistä vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen käyttöä estävistä seikoista on yritysten haluttomuus sitoutua tällaisiin mekanismeihin; ehdottaa, että kauppakamarit ja sekä kansallisen että EU:n tason kattojärjestöt ja muut ammattialojen järjestöt olisivat velvollisia tiedottamaan yrityksille olemassa olevista vaihtoehtoisista riidanratkaisumenettelyistä ja niiden käytöstä koituvista mahdollisista hyödyistä, kuten niiden tuomat mahdollisuudet vähentää oikeudenkäyntejä ja kohottaa yrityksen imagoa sekä palauttaa osapuolten väliseen luottamukseen perustuvat kauppasuhteet, kun tilannetta verrataan välimiesoikeuden päätökseen tai tuomioistuimen antamaan tuomioon;

47.

kehottaa komissiota kerättyjen tietojen ja parempaan sääntelyyn nojautuvan perinpohjaisen vaikutustenarvioinnin perusteella arvioimaan, voidaanko kaikille aloille tarjota vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen vähimmäisnormit, samalla kun kehitetään olemassa olevia järjestelmiä ja kannustetaan jäsenvaltioita ja järjestelmän piiriin kuuluvia aloja lisäämään rahoitusta, ja pitämään mielessä, että vaikka vaihtoehtoiset riidanratkaisumenettelyt tarjoavat osapuolille kustannustehokkaan vaihtoehdon, ne eivät saa merkitä "oikeuden alennusmyyntiä";

48.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/9

—

ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen, Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan,

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista (UNCRPD) ja sen voimaantulon unionissa 21. tammikuuta 2011 vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta 26. marraskuuta 2009 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2010/48/EY (1),

—

ottaa huomioon yhteisön peruskirjan työntekijöiden sosiaalisista perusoikeuksista (2),

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 2, 10, 19 ja 168 artiklan,

—

ottaa huomioon yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27. marraskuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (3),

—

ottaa huomioon komission ehdotuksen neuvoston direktiiviksi uskonnosta tai vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta (KOM(2008)0426) sekä 2. huhtikuuta 2009 vahvistetun Euroopan parlamentin kannan (4) kyseisestä ehdotuksesta,

—

ottaa huomioon 3. maaliskuuta 2010 julkaistun komission tiedonannon "Eurooppa 2020: Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia" (KOM(2010)2020),

—

ottaa huomioon vammaisten pysäköintiluvasta 4. kesäkuuta 1998 annetun neuvoston suosituksen 98/376/EY (5),

—

ottaa huomioon 26. elokuuta 2010 annetun komission tiedonannon "Euroopan digitaalistrategia" (KOM(2010)0245),

—

ottaa huomioon 12. toukokuuta 2000 annetun komission tiedonannon "Tavoitteena eurooppalainen nanoteknologiastrategia" (KOM(2000)0284),

—

ottaa huomioon 25. syyskuuta 2001 annetun komission tiedonannon "eEurope 2002: Julkisen sektorin verkkosivujen ja niiden sisällön saavutettavuus" (KOM(2001)0529),

—

ottaa huomioon Maailman terveysjärjestön luoman toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisen luokittelujärjestelmän (International Classification of Functioning, Disability and Health, ICF), joka hyväksyttiin 22. toukokuuta 2001 (Maailman terveyskokouksen päätöslauselma 54.21),

—

ottaa huomioon 30. marraskuuta 2003 annetun komission tiedonannon "Yhtäläiset mahdollisuudet vammaisille: eurooppalainen toimintasuunnitelma" (KOM(2003)0650),

—

ottaa huomioon 24. tammikuuta 2003 annetun komission tiedonannon "Tavoitteena oikeudellisesti sitova Yhdistyneiden kansakuntien asiakirja vammaisten oikeuksien ja ihmisarvon edistämiseksi ja suojelemiseksi" (KOM(2003)0016),

—

ottaa huomioon 16. maaliskuuta 2005 julkaistun komission vihreän kirjan "Kohti väestörakenteen muutoksia – uusi solidaarisuus sukupolvien välillä" (KOM(2005)0094),

—

ottaa huomioon 26. marraskuuta 2007 annetun komission tiedonannon "Vammaisten tilanne Euroopan unionissa: eurooppalainen toimintasuunnitelma 2008–2009" (KOM(2007)0738),

—

ottaa huomioon 16. joulukuuta 2010 annetun komission tiedonannon "Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalainen foorumi: Eurooppalaiset puitteet sosiaaliselle ja alueelliselle yhteenkuuluvuudelle" (KOM(2010)0758),

—

ottaa huomioon 15. marraskuuta 2010 annetun komission tiedonannon "Euroopan vammaisstrategia 2010–2020: Uudistettu sitoutuminen esteettömään Eurooppaan" (KOM(2010)0636),

—

ottaa huomioon 13. joulukuuta 2006 hyväksytyn vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen valinnaisen pöytäkirjan (jäljempänä "valinnainen pöytäkirja"),

—

ottaa huomioon 30. marraskuuta 2009 annetut neuvoston päätelmät "Työmarkkinoille osallistumisen edistäminen – Kriisistä elpyminen ja vuoden 2010 jälkeisen Lissabonin strategian valmistelu",

—

ottaa huomioon Urzula Weber-Królin vetoomuksen N:o 1454/2010,

—

ottaa huomioon komission kertomuksen vammaisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksista lentoliikenteessä 5. heinäkuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1107/2006 toiminnasta ja vaikutuksista (KOM(2011)0166),

—

ottaa huomioon unionin tuomioistuimen 11. heinäkuuta 2006 tekemän päätöksen (asia C-13/05, joka koskee direktiiviä 2000/78/EY – Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Vammaisuuden käsite),

—

ottaa huomioon jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista 21. lokakuuta 2010 annetun neuvoston päätöksen 2010/707/EU (6),

—

ottaa huomioon kuurojen viittomakielistä 17. kesäkuuta 1988 antamansa päätöslauselman (7),

—

ottaa huomioon naisista ja vammaisuudesta 26. toukokuuta 1989 antamansa päätöslauselman (8),

—

ottaa huomioon henkisesti vammaisten oikeuksista 16. syyskuuta 1992 antamansa päätöslauselman (9),

—

ottaa huomioon vammaisten ihmisoikeuksista 14. joulukuuta 1995 antamansa päätöslauselman (10),

—

ottaa huomioon autististen oikeuksista 9. toukokuuta 1996 antamansa päätöslauselman (11),

—

ottaa huomioon liikuntaesteisten pysäköintiluvasta 13. joulukuuta 1996 antamansa päätöslauselman (12),

—

ottaa huomioon vammaisten yhtäläisistä mahdollisuuksista 11. huhtikuuta 1997 antamansa päätöslauselman (13),

—

ottaa huomioon 23. kesäkuuta 2003 antamansa päätöslauselman (14) komission tiedonannosta neuvostolle ja Euroopan parlamentille aiheesta "Tavoitteena oikeudellisesti sitova Yhdistyneiden kansakuntien asiakirja vammaisten oikeuksien ja ihmisarvon edistämiseksi ja suojelemiseksi",

—

ottaa huomioon 12. tammikuuta 2011 annetun komission tiedonannon "Vuotuinen kasvuselvitys: EU:lle kattava ratkaisu kriisiin" (KOM(2011)0011) ja siihen liittyvän mietintöluonnoksen työllisyydestä,

—

ottaa huomioon jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista 19. toukokuuta 2011 annetun neuvoston päätöksen 2011/308/EU (15),

—

ottaa huomioon terveyserojen vähentämisestä EU:ssa 8. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman (16),

—

ottaa huomioon EU:n työmarkkinaosapuolten 25. maaliskuuta 2010 tekemän puitesopimuksen osallistavista työmarkkinoista,

—

ottaa huomioon neuvoston päätelmät Euroopan unionin terveysjärjestelmien yhteisistä arvoista ja periaatteista (2006/C146/01),

—

ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2010 annetut neuvoston päätelmät aiheesta "Oikeudenmukaisuus ja terveys kaikissa politiikoissa: solidaarinen terveydenhuolto",

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön sekä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan sekä vetoomusvaliokunnan lausunnot (A7-0263/2011),

A.

ottaa huomioon, että yhdenvertaisina kansalaisina vammaisilla (myös fyysisesti ja psykososiaalisesti vammaisilla) on yhtäläiset oikeudet sekä oikeus kiistämättömään ihmisarvoon, yhdenvertaiseen kohteluun ja itsenäiseen suoriutumiseen sekä oikeus osallistua täysimääräisesti yhteiskuntaan;

B.

ottaa huomioon, että yli 80 miljoonaa eli noin 16 prosenttia Euroopan unionin työikäisestä väestöstä on vammaisia, joihin kuuluu myös mielenterveysongelmista –erityisesti autismista – kärsiviä henkilöitä, ja että vammaisten työttömyysaste on vähintään kaksi kertaa muiden työttömyysastetta korkeampi; ottaa huomioon, että vammaiset muodostavat haavoittuvan ryhmän, jossa köyhiä on 70 prosenttia enemmän kuin väestössä keskimäärin; ottaa huomioon, että vammaisten työllisyysaste on ainoastaan noin 45 prosenttia ja että korkealaatuiset työpaikat varmistavat taloudellisen riippumattomuuden ja edistävät henkilökohtaista kasvua; ottaa huomioon, että työttömyys lisää köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riskiä, sillä ainakin neljännes väestöstä kärsii vähintään kerran elämänsä aikana jostakin mielenterveyden ongelmasta ja kymmenesosassa tapauksia tällaiset ongelmat voivat kroonistua, mikä korostaa tarvetta aktiivisiin ja kohdennettuihin toimiin, joilla voidaan puuttua tähän jatkuvaan ongelmaan; katsoo, että suurempi riski altistua köyhyydelle johtuu usein vähäisistä mahdollisuuksista saada työpaikka, päästä koulutukseen ja saada terveydenhoitoa ja muuta asianmukaista hoitoa;

C.

katsoo, että kriisi vaikuttaa pahimmin syrjäytyneimpiin ryhmiin, ja ottaa huomioon, että vammaiset ovat yksi ryhmistä, joihin rahoituskriisi on vaikuttanut Euroopassa eniten;

D.

ottaa huomioon, että kansalaiset tuovat säännöllisesti vetoomusvaliokunnan tietoon puutteita nykyisen vammaisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteutumisessa;

E.

ottaa huomioon, että paljon tukea tarvitsevat vammaiset ovat yhteiskunnan syrjäytyneimpiä ja että vammaiset naiset ovat yleensä muita heikommassa asemassa ja kuuluvat yhteiskunnan syrjäytyneimpiin ja että he kokevat syrjintää ja syrjäytymistä koulutukseen, työhön ja yhteiskunnalliseen elämään osallistumisessa;

F.

katsoo, että Eurooppa 2020 -strategia, jonka tavoitteena on (innovointiin ja tutkimukseen perustuva) älykäs, kestävä ja osallistava talous, edellyttää ehdottomasti rakenteellisia parannuksia vammaisten liikkuvuuteen ja osallistamiseen tulevaisuudessa;

G.

ottaa huomioon, että määrä kasvaa huomattavasti lähivuosina väestöpyramidin muuttuessa väistämättä käänteiseksi, sillä yli kolmasosa 75-vuotiaista ja sitä vanhemmista kärsii jonkinasteisista toimintarajoitteista ja yli 20 prosenttia huomattavista rajoitteista;

H.

ottaa huomioon, että Euroopan unioni on ratifioinut virallisesti Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista ja että kaikki EU:n 27 jäsenvaltiota ovat myös allekirjoittaneet sen ja niistä 17 on ratifioinut sen;

I.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin toimivaltuudet vammaisuuden alalla rajoittuvat nykyisellään työhön, ammattiin ja ammatilliseen koulutukseen (2000/78/EY) ja että vammaisyleissopimus on yhteinen sopimus ja EU:n toimielimillä ja jäsenvaltioilla on sen täytäntöönpanoon liittyviä velvoitteita, ja katsoo, että tähän mietintöön sisältyviä ehdotuksia ja linjauksia on tarkasteltava ja käsiteltävä komission tulevassa ehdotuksessa saavutettavuutta koskevasta eurooppalaisesta säädösaloitteesta;

J.

ottaa huomioon, että vammaispolitiikka kuuluu usein jäsenvaltioiden toimivaltaan, minkä vuoksi se perustuu kansallisiin traditioihin ja sosiaalisiin käytänteisiin ja taloudelliseen kehitykseen sekä siihen erittäin tärkeään rooliin, joka perheillä ja järjestöillä on vammaisten tukemisessa kohti itsenäistä suoriutumista ja sopeutumista yhteiskuntaan;

K.

ottaa huomioon, että vammaisuus on alati muuttuva käsite, joka muodostuu vuorovaikutuksesta vammaisten henkilöiden sekä sellaisten asenteisiin ja ympäristöön liittyvien esteiden välillä, jotka estävät vammaisia osallistumasta täysimääräisesti ja tehokkaasti yhteiskuntaan muiden kanssa yhdenvertaisesti ja yhtä arvokkaasti;

L.

ottaa huomioon, että liikkuvuuden, vammaisuuden ja sosiaalisen osallisuuden välillä on kiinteä yhteys erityisesti sellaisissa asiayhteyksissä kuin viestinnän vapaus ja esteettömyys (kuten pistekirjoitus, viittomakieli ja muut vaihtoehtoiset viestintämuodot), vapaa liikkuvuus kaikilla elämänalueilla ja palvelujen saatavuus; katsoo, että täysimääräistä osallistumista yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin on edistettävä siten, että otetaan huomioon tieto- ja viestintätekniset toimintalinjat, tietotekniikka-avusteinen asuminen ja sähköiset viestintäratkaisut sekä tarve pyrkiä täyteen saavutettavuuteen edistämällä sisämarkkinoiden laajuisia normeja ja edistämällä niiden yleistä käyttöönottoa;

M.

ottaa huomioon, että oikeus tietoon (perusoikeuskirjan 11 artikla) ja kulttuuriin on vahvistettu muun muassa 6. toukokuuta 2003 annetussa neuvoston päätöslauselmassa vammaisten mahdollisuuksia päästä kulttuurilaitoksiin ja -tiloihin ja nauttia kulttuuritoiminnasta, ja katsoo, että se on myös vammaisten ihmisten älyllisen kehityksen olennainen osa ja vaikuttaa näin suoraan heidän työllistymismahdollisuuksiinsa;

N.

ottaa huomioon, että vammaisilla on oikeus itsenäistä suoriutumista edistäviin avohuollon palveluihin, oikeus henkilökohtaisen avustajan käyttöön, taloudelliseen ja sosiaaliseen riippumattomuuteen sekä oikeus osallistua täysimääräisesti yhteiskuntaan ja työmarkkinoille; ottaa huomioon, että jos tukitoimista maksettaisiin korvausta, niiden osuus BKT:stä olisi lähes 50 prosenttia (talouden suorituskyvyn ja sosiaalisen edistyksen mittaamista käsittelevän komitean 21. huhtikuuta 2010 päivätty raportti);

O.

ottaa huomioon, että kaikille tarkoitettuihin palveluihin ja tavaroihin liittyy huomattavia esteettömyysongelmia vammaisten kannalta;

P.

ottaa huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa ja tietyillä aloilla vammaiset kärsivät syrjinnästä koko elämänsä ajan ja erityisesti koulutuksessa, koska vammaisten lasten ja oppilaiden vammaisuutta ei tunnisteta eikä siihen puututa ajoissa, mikä rajoittaa heidän tulevia työllistymismahdollisuuksiaan;

Q.

ottaa huomioon, että 16–19-vuotiaista vammaisista 37 prosenttia on koulutuksen ulkopuolella, kun samanikäisten jossain määrin toimintarajoitteisten vastaava osuus on 25 prosenttia ja muiden kuin vammaisten vastaava osuus 17 prosenttia;

R.

ottaa huomioon, että EU:n joulukuussa 2010 ratifioiman vammaisia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen 24 artiklassa kielletään koulutusjärjestelmän ulkopuolelle jättäminen vammaisuuden perusteella, ja katsoo, että osallistava koulutus on tehokkain väline syrjivien asenteiden torjumiseksi, osallistavan yhteiskunnan rakentamiseksi ja koulutuksen mahdollistamiseksi kaikille;

S.

ottaa huomioon, että vammaiset naiset kokevat usein kaksinkertaista syrjintää ja että hallitukset voivat korjata tilannetta ottamalla tasa-arvoasiat huomioon kaikessa vammaispolitiikassa;

T.

ottaa huomioon, että talouskriisi on haaste työllisyydelle yleisesti ja vammaisille erityisesti, sillä jonkinasteisesta vammaisuudesta kärsivien työttömyyden kasvu on suurempaa, ja pelko kasvaa jatkuvasti siitä, että vammaisetuuksia käytetään työvoiman tarjonnan ohjailuun;

U.

ottaa huomioon, että vammaisten henkilöiden perheenjäsenet kärsivät läheissyrjinnästä ja että perheiden tukitoimilla on puolestaan myönteinen vaikutus vammaisten henkilöiden oikeuksien täysimääräiseen ja yhdenvertaiseen toteutumiseen;

V.

korostaa, että komissiolle esitettiin vuonna 2007 vetoomus, jossa oli 1 364 984 allekirjoitusta ja jossa vaadittiin, että vammaisia on suojeltava laajasti Euroopan unionin kaikilla politiikan aloilla, ja toteaa, että komissio ei ole tähän mennessä onnistunut ottamaan asianmukaisesti huomioon tätä oikeutettua aloitetta;

1.

korostaa, että EU:n Eurooppa 2020 -strategian tavoite päästä 20–64-vuotiaan aktiiviväestön 75 prosentin työllisyysasteeseen ei ole saavutettavissa, ellei oteta mukaan myös väestöä, joka kärsii jostakin vammaisuuden muodosta;

2.

korostaa, että varojen käyttö ja taloudelliset investoinnit vammaisten hyväksi ovat pitkän aikavälin investointeja kaikkien hyvinvointiin ja kestävään yhteiskuntaan, jossa ihmiset voivat elää pidempään ja työskennellä tehokkaammin paremmissa olosuhteissa; korostaa tässä yhteydessä, että julkisen talouden säästötoimien yhteydessä ei ole hyväksyttävää tehdä perusteettomia leikkauksia vammaisille tarkoitetuista palveluista tai hankkeista, joiden tavoitteena on edistää heidän osallistumistaan yhteiskuntaan, koska tällaiset leikkaukset johtaisivat siihen, että eräitä vammaisten kiistämättömiä perusoikeuksia ei voitaisi taata; katsoo, että näissä asioissa investointeja olisi päinvastoin lisättävä huomattavasti; muistuttaa, että kaikkien Euroopan unionin terveydenhuoltojärjestelmien on perustuttava yleisen kattavuuden, korkealaatuisen hoidon saatavuuden, tasapuolisuuden ja yhteisvastuun perusarvoille;

3.

panee merkille, että koko rahoituskriisin aikana, jonka osalta on nyt nähtävissä merkkejä elpymisestä, eurooppalaisissa yhteiskunnissa on säilynyt niille ominainen yhteisvastuu; tunnustaa ja korostaa kaikilta osin tarvetta taata erityyppiseen ja -asteiseen vammaisuuteen perustuvien yksilöllisten tukitoimien tarvetta, kun on kyse vammaista henkilöistä, jotka ihmisoikeuksien ja ihmisarvon takaamiseksi ja syrjinnän välttämiseksi tarvitsevat erityistä tukea, koska tätä tarvetta ei yleensä oteta huomioon, minkä vuoksi asialle on saatava kannustusta ja tukea Euroopan kansalaisille suunnattujen tiedotuskampanjoiden avulla; toteaa, että vammaisten tarpeet olisi näin ollen otettava huomioon heidän omien erityisvaatimustensa mukaisesti, jotta koko koulutuksen ja työelämän ajan olisi mahdollista löytää heille sopivia ratkaisuja;

4.

korostaa uuden Euroopan vammaisstrategian 2010–2020 tavoitteiden merkitystä ja kehottaa määrittelemään luotettavien tietojen perusteella hallinnon kaikkia tasoja koskevia tarkempia tavoitteita; katsoo, että olisi noudatettava perusperiaatetta, jonka mukaan vammaisia koskevaa toimintaa ei toteuteta heitä kuulematta, ja että vammaiset olisi otettava mukaan kaikkiin heitä koskeviin toimiin ja päätöksiin;

5.

pahoittelee, ettei komission tiedonantoon Euroopan vammaisstrategiasta 2010–2020 sisälly yhtenäistä sukupuolinäkökulmaa eikä erillistä lukua sukupuolinäkökohdat huomioon ottavasta vammaispolitiikasta, vaikka vammaiset naiset ovat usein vammaisia miehiä heikommassa asemassa ja kärsivät muita useammin köyhyydestä ja sosiaalisesta syrjäytymisestä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan sukupuolinäkökohdat huomioon Euroopan vammaisstrategiassa 2010–2020;

6.

korostaa tarvetta omaksua uusi tapa tarkastella vammaisuutta ja kehottaa lähtemään liikkeelle perustamalla Euroopan vammaislautakunta, joka kokoontuisi säännöllisesti siten, että myös Euroopan parlamentti olisi aktiivisesti mukana sen toiminnassa, ja johon myös vammaisten etujärjestöjen edustajat sekä kansalliset toimintaryhmät osallistuisivat sellaisten tehokkaampien järjestelmien varmistamiseksi, joiden avulla voidaan koordinoida ja valvoa Euroopan vammaisstrategian täytäntöönpanoa komission ja jäsenvaltioiden ohjelmien ja strategioiden yhteydessä noudattaen toissijaisuuden periaatetta;

7.

muistuttaa, että kestävän yhteiskunnan, jossa ihmiset elävät pidempään terveinä, olisi merkittävä myös parannuksia kaupunkialueiden ja julkisen tilan suunnitteluun sekä tavaroiden ja palvelujen esteettömyyteen, mukaan lukien yhtäläiset mahdollisuudet käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa, jotta voidaan parantaa vammaisten elämänlaatua ja ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä;

8.

kehottaa noudattamaan Euroopan unionin perusoikeuskirjaa ja tukemaan kaikkien tarpeet huomioon ottavan suunnittelun (Design for all) periaatteita; tunnustaa Euroopan unionin ja Yhdistyneiden kansakuntien toteuttamat toimet, jotka koskevat lainsäädäntöä, jolla pyritään vahvistamaan vammaisten täysimääräistä integrointia yhteiskuntaan, mutta katsoo, että enemmän olisi tehtävä;

9.

korostaa erityisesti tarvetta varmistaa, että myös lapsen oikeuksien yleissopimuksessa määriteltyjä alaikäisten vammaisten oikeuksia kunnioitetaan täysimääräisesti, mukaan lukien oikeus leikkiin ja opetukseen sekä oikeus osallistua oman yhteisön kulttuuri-, taide- ja muuhun elämään, oikeus henkilökohtaisen tilanteen mukaiseen terveydenhoitoon sekä vapaus hankkia ja vastaanottaa tietoja ja ajatuksia; muistuttaa, että erityisesti yleissopimuksen 23 artiklassa tunnustetaan alaikäisen lapsen oikeus "saada nauttia täysipainoisesta ja hyvästä elämästä oloissa, jotka takaavat ihmisarvon, edistävät itseluottamusta ja helpottavat lapsen aktiivista osallistumista yhteisönsä toimintaan" sekä vaaditaan, että vammaisilla lapsilla on "mahdollisuus koulunkäyntiin, koulutukseen, terveydenhoito- ja kuntoutuspalveluihin, ammattikoulutukseen ja virkistystoimintaan siten, että lapsi sopeutuu mahdollisimman hyvin häntä ympäröivään yhteiskuntaan ja että hän saavuttaa mahdollisimman korkean yksilökohtaisen kehitystason, sivistyksellinen ja henkinen mukaan luettuina";

10.

kehottaa sisällyttämään vammaisuuden tehokkaasti koko Eurooppa 2020 -strategiaan ja sen lippulaiva-aloitteisiin, myös innovaatiounioniin, jossa ei viitata vammaisuuteen;

11.

kiinnittää huomiota siihen, että monet vammaiset kärsivät edelleen syrjinnästä, joka liittyy yhdenvertaisuuden puutteeseen lainsäädännössä ja oikeuslaitoksessa, ja kehottaa jäsenvaltioita korjaamaan nämä puutteet, mukaan luettuna vammaisten henkilöiden tehokas oikeussuoja, asianmukainen koulutus oikeudenkäytön alalla työskenteleville ihmisille, myös poliisin ja vankiloiden henkilökunnalle, ja korostaa, että on tärkeää taata yhdenvertainen osallistuminen poliittiseen ja julkiseen elämään, mukaan luettuna oikeus äänestää, asettua ehdolle ja toimia virassa vammaisyleissopimuksen 29 artiklan mukaisesti, sillä kyseisen alan kansalaisjärjestöjen ja vaaliasiantuntijoiden arvioiden mukaan ainoastaan pienellä osalla vammaisista on mahdollisuus osallistua vaaleihin;

12.

katsoo, että tavaroiden ja palvelujen hankinnan sekä niitä koskevan asiaankuuluvan ja esteettömän tiedon pitäisi sisältää sopivat (sähköiset) ostomahdollisuudet ja että tavarat ja palvelut olisi suunniteltava siten, että ne ovat esteettömiä pitkällä aikavälillä; kiinnittää huomiota siihen, että vammaisille tarkoitetut tuotteet on hyväksyttävä eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia standardeja noudattaen; kehottaa komissiota toteuttamaan lisää toimenpiteitä kaikille sopivien tavaroiden ja palvelujen kehittämisen ja saatavuuden sekä parhaiden käytänteiden vaihtamisen edistämiseksi vammaisyleissopimuksen 29 artiklan mukaisesti;

13.

korostaa vammaisten oikeuksia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen huomioon ottaen, että useissa tutkimuksissa on osoitettu, että vammaiset naiset joutuvat kärsimään kaksinkertaisesta syrjinnästä sekä sukupuolensa että vammaisuutensa vuoksi; toteaa, että järjestelmiä tähän asiaan puuttumiseksi ei juuri ole, ja kehottaa sen vuoksi komissiota kiinnittämään erityistä huomiota vammaisten naisten sosiaaliturvajärjestelmiin;

14.

korostaa, että kehitysvammaiset ovat erityisen alttiita joutumaan hyväksikäytön tai väkivallan uhreiksi; kehottaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön tehokkaan valvontajärjestelmän, jonka avulla voidaan tarjota palveluja ja oikeussuojaa uhreille ja taata, että ihmis- ja vapausoikeuksia kunnioitetaan laitoshoidossa ja että erityistä huomiota kiinnitetään vammaisiin naisiin ja lapsiin; kehottaa Euroopan tasa-arvoinstituuttia tekemään selvityksiä vammaisten tyttöjen ja naisten kohtaamasta väkivallasta; korostaa, että tarvitaan toimenpiteitä ja toimintaa, joiden avulla naisten kaksinkertaista syrjintää voidaan torjua ja edistää täyttä yhdenvertaisuutta oikeuksien ja mahdollisuuksien suhteen; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ryhtymään aktiivisiin ja tehokkaisiin toimiin, joilla voidaan tukea ja edistää siirtymistä laitoshoidosta avohuoltoon siten, että hyödynnetään tehokkaasti EU-rahoituksen tarjoamia mahdollisuuksia, kuten Progress-ohjelmaa, jolla lisätään yleisön tietoja laitoshoidossa olevien vammaisten tilanteesta; kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan, että väkivallan uhriksi joutuneilla vammaisilla naisilla on ensisijainen mahdollisuus asumispalveluihin, tukeen kotiympäristön mukauttamista varten, kotihoidon tukeen ja sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreille tarkoitettuihin julkisiin palveluihin;

15.

katsoo, että jäsenvaltioiden pitäisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota vammaisuuden yhteiskunnallisiin näkökohtiin; katsoo, että edellytyksenä kansalaisoikeuksien käyttämiselle saattaisi olla oikeusperustan luominen tuetulle päätöksentekomekanismille; kehottaa jäsenvaltioita edistämään kaikin mahdollisin tavoin henkilökohtaisen avustajan käytön kaltaisia avustusmuotoja, joilla tuetaan itsenäistä suoriutumista, jotta laitoshoitoa voitaisiin yleisesti vähentää ja muita tukimuotoja edistää; pyytää komissiota toteuttamaan tutkimuksen näistä ilmiöistä ja tiedottamaan niistä paremmin suurelle yleisölle; painottaa vapaaehtoistyön merkitystä, sillä sen antama tuki vammaisille on välttämätöntä, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita jatkamaan ja parantamaan vammaisia tukevia aloitteita ja ohjelmia;

16.

korostaa, että on tärkeää taata julkisen tiedon yhdenvertainen saatavuus ja kiinnittää erityistä huomiota julkisen vallan toimiin luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamisen katastrofien yhteydessä vammaisyleissopimuksen 21 artiklan mukaisesti;

17.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin luonnonkatastrofien sekä ihmisen aiheuttamien katastrofien varalta ja kiinnittämään erityisesti huomiota sopivan ja hyödyllisen tiedon tarjoamiseen vammaisille muun muassa tuomalla esiin hyödyllisiä kansainvälisiä esimerkkejä;

18.

korostaa tarvetta kansallisen ja Euroopan tason toimiin, joilla edistetään siirtymistä laitoshoidosta avohoitoon hyödyntämällä rakennerahastoja sekä toimenpiteitä, joiden avulla parannetaan ihmisten tietämystä laitoksissa asuvien vammaisten tilanteesta;

19.

korostaa, että vammaiskysymyksiä ja -palveluja koskevat johdonmukaiset sukupuolittain eritellyt tiedot, kuten erityiset indikaattorit ja hoitolaitosten ja -kotien määrää ja laatua koskevat tiedot, ovat tällä hetkellä puutteellisia tai vähäisiä ja että Eurostatin olisi tarjottava vuositasolla enemmän sukupuolittain eriteltyjä tietoja vammaisista ja näiden hoitajista;

20.

pitää valitettavana vammaisten henkilöiden vähäistä osallistumista tiedonkeruuseen ja kuulemisiin ja niiden puutteellista avoimuutta ja katsoo, että kansalaisjärjestöjen kokemusten mukaisesti komission pitäisi kannustaa vammaisia osallistumaan kuulemismenettelyihin, joiden olisi oltava täysin esteettömiä ja jotka olisi suunniteltava siten, että niissä voidaan esittää konkreettisia kommentteja; toteaa, että niitä olisi myös tuettava tehokkailla tiedotuskampanjoilla; katsoo, että kansalaisyhteiskunnan antamien vastausten määrä (336 vastausta) komission erityisellä kuulemisverkkosivustolla vuonna 2009 järjestämään kyselyyn osoittaa, että tiedotuskampanjoilla ei ole tavoitettu kohderyhmiä ja että verkkotyökalu ei ole ollut esteetön näytönlukijaa käyttäville näkövammaisille; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että vammaiset ja heidän järjestönsä otetaan mukaan kaikkiin täytäntöönpanoprosesseihin kaikilla tasoilla (vammaisyleissopimuksen 33 artiklan mukaisesti);

21.

kehottaa komissiota jouduttamaan jäsenvaltioiden keskinäistä seurantaa, yhteistyötä ja hyvien käytänteiden vaihtoa erityisesti sukupuolittain eriteltyjen vertailtavien tietojen ja edistystä mittaavien indikaattorien keräämisessä, jotta kansallisella tasolla ja unionin tasolla vahvistetut tavoitteet saavutetaan; korostaa, että mittaamisen on perustuttava vammaisten tarpeisiin eikä ainoastaan lääketieteellisiin näkökohtiin mutta sen yhteydessä olisi otettava huomioon myös sosiaalisia ja toimintaympäristöön liittyviä näkökohtia; korostaa samanaikaisesti sellaisten koordinoitujen toimien merkitystä, joilla torjutaan järjestelmän hyväksikäyttöä ja vammaiseksi tekeytymistä;

22.

muistuttaa, että vammaisten rekisteröinti palveluja ja julkisista varoista maksettavaa tukea varten ei saa johtaa heidän ihmisoikeuksiensa ja yksityisyytensä loukkaamiseen ja leimaamiseen;

23.

korostaa, että väestörakenteen muutosten seurauksena myös vammaisten ikääntyneiden määrä kasvaa tulevaisuudessa, sillä aiempaa useammat ihmiset joutuvat kärsimään vammaisuudesta eliniän pidentymisen johdosta, minkä vuoksi tarve kehittää ja suunnitella palveluja ja ratkaisuja, jotka hyödyttävät paitsi vammaisia henkilöitä ikään katsomatta myös ikääntyneitä henkilöitä, olivatpa he vammaisia tai eivät;

24.

kannustaa luomaan liittoumia näiden kahden väestöryhmän välille, jotta voitaisiin edistää työllisyyteen ja sosiaaliseen kehitykseen perustuvaa innovatiivista kasvua jäsenvaltioissa ja vastata ikääntyvästä yhteiskunnasta ja väestörakenteen muutoksesta johtuviin uusiin vaatimuksiin;

25.

kehottaa komissiota vahvistamaan sekä jäsenvaltioille langetettavia seuraamuksia että niille myönnettäviä myönteisiä kannustimia asetuksen (EY) N:o 1083/2006 16 artiklan panemiseksi täytäntöön ja sen oikeudellisesti sitovien vaatimusten täyttämiseksi; kehottaa komissiota lujittamaan syrjinnänvastaisia ja esteettömyyttä koskevia säännöksiä tulevassa vuosien 2014–2020 koheesiopolitiikassa sekä valvomaan ja arvioimaan Euroopan rahoitusohjelmien täytäntöönpanoa ja Euroopan sosiaalirahaston hyödyntämistä;

26.

kehottaa komissiota edistämään Euroopan rakennerahastojen, erityisesti Euroopan aluekehitysrahaston, käyttöä, jotta voidaan parantaa tavaroiden ja palvelujen sekä rakennetun ympäristön esteettömyyttä EU:n rahastoja käyttämällä;

27.

toteaa, että vapaa liikkuvuus Euroopan unionissa on perusoikeus; korostaa, että se vaikuttaa myönteisesti elämänlaatuun ja vammaisten ja heidän perheidensä osallistumiseen yhteiskuntaan ja työmarkkinoille; katsoo, että erityistä huomiota olisi kiinnitettävä terveyspalvelujen parempaan saatavuuteen ja kroonisista vammauttavista sairauksista kärsiviin ihmisiin, jotta terveyseroja voidaan vähentää koko unionissa;

28.

huomauttaa, että kansalaisten tasa-arvoisuutta ja liikkumisvapautta alueellaan edistävässä Euroopan unionissa vammaisten oikeudet vaihtelevat jäsenvaltioittain;

29.

korostaa, että esteettömien liikennevälineiden ansiosta vammaiset voivat helpommin osallistua työmarkkinoille, mikä auttaa torjumaan köyhyyttä ja sosiaalista syrjäytymistä;

30.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita kehittämään nopeammin palvelujen saatavuutta tarvittavien tekniikoiden tiellä olevien esteiden purkamiseen tähtäävien strategioiden avulla, muun muassa hintoja alentamalla, sekä Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeilla, jotka on suunniteltu Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamiseksi;

31.

muistuttaa, että liikkuvuus on keskeinen asia Euroopan työllisyysstrategiassa ja että vielä on paljon erityisiä esteitä sille, että EU:ssa voitaisiin taata vammaisten ihmisarvoiset ja itsenäiset elinolot, erityisesti etuuksien ja tukien siirrettävyydessä sekä henkilökohtaisten avustajien palvelujen saatavuudessa;

32.

korostaa, että vammaiset ovat potilaiden oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa annetun direktiivin (2011/24/EU) mukaisesti oikeutettuja rajatylittäviin terveyspalveluihin ja heille pitäisi myöntää yhtäläinen mahdollisuus käyttää terveyspalveluita kaikissa EU:n jäsenvaltioissa varsinkin, jos he tarvitsevat pitkälle erikoistunutta hoitoa;

33.

kehottaa parempaan vastavuoroiseen vammaisten aseman tunnustamiseen kaikissa jäsenvaltioissa; kehottaa jäsenvaltioita vaihtamaan keskenään hyviä käytänteitä vammaisuusasteiden arviointiin tarkoitettujen kansallisten järjestelmien lähentämiseksi koko EU:ssa vammaisten paremman liikkuvuuden takaamiseksi;

34.

korostaa, että on tarpeen kannustaa jäsenvaltioita ottamaan vammaisia hoitavien henkilöiden, yleensä naisten, osallistuminen ja palkaton työ huomioon sosiaaliturva- ja eläkejärjestelmissä; painottaa, että näihin naisiin tulee kiinnittää aivan erityistä huomiota;

35.

tunnustaa vammaisten pysäköintiluvasta 4. kesäkuuta 1998 annetun neuvoston suosituksen 98/376/EY merkityksen, koska siinä todetaan, että luvan pitäisi olla vakiomuotoinen ja että kaikkien jäsenvaltioiden pitäisi tunnustaa se luvanhaltijoiden autonkäytön helpottamiseksi, ja toteaa, että yhdenmukainen EU:n perusoikeuskirja matkailijoiden oikeuksista ajokorttien ja muiden jäsenvaltioiden väliseen liikkuvuuteen tarvittavien lupien ja asiakirjojen saamiseksi ja uusimiseksi ovat vammaisten yhteiskunnallisen osallistamisen kannalta oleellisia kaikissa jäsenvaltioissa; toteaa, että näkö- ja kuulovammaisten käyttöön tarkoitettujen esteettömien viestintävälineiden innovatiiviset muodot, kuten esteettömät tietopalvelut ja erityisesti verkkopalvelut, ovat myös oleellisia, jotta vammaisten oikeudet voivat toteutua täysimääräisesti; huomauttaa, että myös kognitiivisista häiriöistä kärsiville ja kehitysvammaisille tarkoitetut helppolukuiset versiot kuuluvat näihin viestintävälineisiin; kehottaa vähentämään vammaisten liikkuvuuden esteitä hyväksymällä eurooppalaisen liikkuvuuskortin, joka perustuu invalidikorttien sekä vammaisten etuuksien ja oikeuksien vastavuoroiseen tunnustamiseen jäsenvaltioiden välillä, jotta vammaisten olisi mahdollista opiskella, työskennellä ja matkustaa helpommin, myös käyttämällä avointa koordinointimenetelmää; kehottaa komissiota luomaan vammaisille tarkoitetun verkkosivuston, joka sisältää täsmällisiä lisätietoja ja jossa selitetään heidän oikeutensa ja annetaan tarkempia lisätietoja matkustamisesta;

36.

pyytää komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan tarpeellisia toimenpiteitä, joilla karsitaan fyysisiä esteitä ja siten edistetään pääsyä työpaikoille ja asuntoon, sillä tällä tavalla tuetaan vammaisten integroitumista työelämään;

37.

korostaa, että innovointiin ja tietoon perustuvat taloudet eivät voi kehittyä ilman vammaisille tarkoitettuja velvoittavalla lainsäädännöllä säädeltyjä sisältöjä ja rakenteita, kuten näkövammaisille tarkoitetut esteettömät verkkosivut, kuulovammaisille tarkoitetut tekstitetyt sisällöt, myös joukkotiedotusvälineiden palveluissa, verkossa olevat palvelut viittomakieltä käyttäville, älypuhelinsovellukset ja kosketuksella ja äänellä toimivat apuvälineet julkisissa tiedotusvälineissä;

38.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan käyttöön kaksitahoisen tarkastelutavan, jossa velvoittava lainsäädäntö ja standardit katsotaan toisiaan täydentäviksi välineiksi, joita tarvitaan esteettömyyden toteuttamiseksi; tähdentää, että lainsäädännöllä pitäisi varmistaa toimintapuitteiden kestävyys, sillä tieto- ja viestintätekniikan ala kehittyy nopeasti; katsoo, että standardeista pitäisi kehittyä välineitä, joilla voidaan varmistaa lainsäädännön täytäntöönpano;

39.

toteaa, että terveyspalvelut ja terveyttä ja terveydenhuoltoa koskevat tiedot eivät ole saatavilla tasa-arvoisesti, ja kehottaa Euroopan komissiota laatimaan nopeammin suosituksia, joilla voidaan tukea yhtäläistä mahdollisuutta käyttää terveyspalveluita ja saada terveyttä ja terveydenhuoltoa koskevaa tietoa;

40.

painottaa, että vammaisten saamiseksi aktiivisesti mukaan kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla on edistettävä viestintäratkaisujen tarjontaa kehitysvammaisille (esimerkiksi selkokieliset verkkosivut) sekä puhetta tukevan ja korjaavan viestintätekniikan (AAC) tarjontaa niille, joilla on viestinnällisiä erityistarpeita;

41.

kehottaa jäsenvaltioita parantamaan komission tuella vammaisten integroitumista yhteiskuntaan ja yhteiskunnallista hyväksyntää edistämällä heidän pääsyään urheilu- ja kulttuuritiloihin sekä vapaa-ajan tiloihin sekä heidän mahdollisuuksiaan osallistua tällaiseen toimintaan, sekä lisäämään jäsenvaltioiden välistä näkövammaisten saatavilla olevan kulttuuriaineiston vaihtoa, kuten vammaisten mahdollisuuksista päästä kulttuurilaitoksiin ja -tiloihin ja nauttia kulttuuritoiminnasta 6. toukokuuta 2003 annetussa neuvoston päätöslauselmassa (17) kehotetaan;

42.

kehottaa jäsenvaltioita korjaamaan erityisesti sellaisen esteettömyyslainsäädännön puutteet, joka koskee julkista liikennettä, matkustajien oikeuksia muun muassa liikkumisen apuvälineille aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen, sähköisiä tieto- ja viestintäpalveluja sekä julkista rakennettua ympäristöä ja palveluja koskevia sääntöjä;

43.

katsoo, että yhdenvertaisia mahdollisuuksia ei voida tulkita siten, että ne tarkoittaisivat samoja ehtoja ja olosuhteita ihmisille, joilla on erilaiset tarpeet, ja katsoo siksi, että eri tavoin vammaisilla ihmisillä olisi oltava mahdollisuus käyttää tarkoituksenmukaisia keinoja, joiden avulla he voivat hankkia tavaroita ja palveluja, mikä merkitsisi todellisten yhdenvertaisten mahdollisuuksien luomista;

44.

vahvistaa, että vammaisille on taattava yleinen, tehokas ja syrjimätön mahdollisuus saada sosiaaliturvaa, sosiaalietuuksia, terveydenhuoltoa ja koulutusta sekä taattava sellaisten tavaroiden ja palvelujen tarjonta, jotka ovat julkisesti saatavilla, mukaan luettuna asuminen, televiestintä ja sähköinen viestintä, tieto, myös esteettömässä muodossa tarjottu tieto, rahoituspalvelut, kulttuuri ja vapaa-aika, yleisölle avoimet rakennukset, liikennemuodot ja muut julkiset tilat ja palvelut;

45.

korostaa, että sijoittuminen työelämään sekä taloudellinen riippumattomuus ovat erittäin tärkeitä tekijöitä, jotka edistävät vammaisten integroitumista yhteiskuntaan;

46.

vahvistaa, että tuotteiden, tavaroiden ja palvelujen ei mukautettuinakaan pidä olla syrjiviä eikä niistä näin ollen pidä aiheutua suurempia kustannuksia vammaisille;

47.

katsoo, että pk-yritykset ovat olennaisen tärkeitä vammaisten työelämään sijoittumisen kannalta, mikäli ne kykenevät luomaan sopivan työympäristön vammaisten yksilöllisten ja ammatillisten kykyjen vahvistamiseksi; painottaa, että tämän vuoksi pk-yrityksille olisi annettava kaikki tiedot, jotka koskevat suojatyön tekijöiden työllistämisen tukemista, sekä kaikki tiedot tekniikoista ja koulutusväylistä, joiden avulla vammaisilla on mahdollisuus toimia itsenäisesti ja aktiivisesti työelämässä;

48.

korostaa, että on erityisen tärkeää työllistää vammaisia normaaleilla työmarkkinoilla; toteaa, että tarvitaan kipeästi joustavampia oikeudellisia työsuhdemuotoja, joissa painotetaan nykyaikaisia työnantajan ja työntekijän välisiä suhteita, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioiden hallituksia hyväksymään lainsäädännöllisiä ja taloudellisia toimenpiteitä, joilla tuetaan tehokkaasti vammaisten työllistymistä;

49.

pyytää jäsenvaltioita tehostamaan ja toteuttamaan aktiivista työllisyyspolitiikkaa siten, että mahdollistetaan paitsi vammaisten pääsy työmarkkinoille myös heidän pysymisensä työelämässä; kannustaa toteuttamaan vammaisuuden tyypin mukaisia räätälöityjä toimia, kuten työtä koskevat suunnitelmat ja ammatinvalinnanohjaus, jotka ovat käytettävissä heti, kun erityistukea tarvitsevat henkilöt kirjautuvat tätä tarkoitusta varten luotuihin palveluihin;

50.

korostaa, että vaikka suojatyöpaikat ja tuetut työpaikat eivät vastaa avoimille työmarkkinoille osallistumista, ne ovat hyödyllisiä keinoja tukea ja auttaa kaikkia eri tavoin vammaisia ihmisiä eri elämänvaiheissa, myös kohtuullisten mukautuksien avulla siirryttäessä kohti avoimia työmarkkinoita, ja katsoo, että kohtuullisten mukautuksien (direktiivin 2000/78/EY 5 artikla) perusteeton kieltäminen olisi katsottava yhdeksi syrjinnän muodoksi vammaisyleissopimuksen 2 artiklan mukaisesti; huomauttaa, että joissakin jäsenvaltioissa suojatyökeskuksia ja kiintiöitä voidaan käyttää siirryttäessä avoimille työmarkkinoille ja että ne tarjoavat vammaisten tarvitsemia erityispalveluja ja koulutettua henkilökuntaa; korostaa, että olisi suhtauduttava myönteisesti vammaisten edustajien käyttöön suurissa yrityksissä, jotta vammaiset voisivat puhua omasta puolestaan, ja olisi myös pidettävä suotavana kyseisen alan paikallisten kansalaisjärjestöjen ja pk-yritysten tiiviimpää yhteistyötä; painottaa, että henkilökohtaisia avustajia olisi tarvittaessa tuettava, sillä tällä tavalla parannettaisiin huomattavasti vammaisten mahdollisuuksia saada jalansijaa työmarkkinoilla;

51.

korostaa siirtymäajan ohjelmien merkitystä, koska niiden avulla voidaan tarjota työtilaisuuksia ensin suojatyökeskuksissa ja sitten myös vähitellen avoimilla työmarkkinoilla ja koska niiden avulla voidaan luoda aiempaa joustavammat puitteet siirtymiselle ammatillisesta kuntoutuksesta muihin työmuotoihin Eurooppa 2020 -strategian täytäntöönpanon aikana;

52.

kehottaa jäsenvaltioita vahvistamaan ja parantamaan aktiivista työllisyyspolitiikkaa, jolla pyritään integroimaan vammaisia työelämään, ja tehostamaan asiasta vastaavia kansallisia elimiä;

53.

panee merkille, että jäsenvaltioiden olisi ensisijaisesti päästävä sopimukseen ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi uskonnosta tai vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta (KOM(2008)0426) ja hyväksyttävä se; kehottaa komissiota tukemaan edelleen teknisten vaikeuksien ratkaisemista neuvostossa, jotta asiassa päästään nopeasti sopimukseen; toteaa, että syrjimättömyyspolitiikka on olennaisen tärkeässä osassa vammaisten sosiaalisen osallistamisen ja työllisyyden edistämisessä;

54.

kehottaa tarkistamaan EU:n julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä, jotta esteettömyysperusteista tehdään pakollisia vahvistettaessa valintaperusteita, joilla pyritään edistämään sosiaalista osallisuutta, innovointia ja esteettömyyttä vammaisia hyödyttävällä tavalla;

55.

korostaa, että jäsenvaltioiden keskinäisistä eroista huolimatta suurimmassa osassa sosiaaliturvajärjestelmiä ei ole riittävää joustavuutta, joka mahdollistaisi sosiaalietuuksien saamisen ja samanaikaisesti edunsaajan pysymisen työmarkkinoilla; pyytää, että näitä järjestelmiä muutettaisiin aktivoivammiksi, jotta sosiaalietuuksien saaminen ja osittainen työkyvyttömyys voitaisiin sovittaa yhteen työmarkkinoilla pysymisen kanssa;

56.

muistuttaa, että komissio ilmaisee Euroopan vammaisstrategiasta antamassaan tiedonannossa huolensa tekstityksen ja ääniselitteiden vähäisestä saatavuudesta televisiossa Euroopan unionissa; korostaa erityisesti, että kuurojen ja kuulovammaisten järjestöt ovat käyneet Euroopan parlamentin tuella jo monien vuosien ajan kampanjaa tekstityksen laajemman saatavuuden takaamiseksi televisio-ohjelmissa Euroopan unionissa; kehottaa panemaan huolellisemmin täytäntöön direktiivin 2007/65/EY mukaisen jäsenvaltioiden velvoitteen kannustaa lähetystoiminnan harjoittajia varmistamaan tiedotusvälineiden palvelujen saatavuuden kuulo- tai näkövammaisille; kehottaa komissiota tarjoamaan julkisille lähetystoiminnan harjoittajille erityisiä rahoitusmahdollisuuksia, joilla autetaan niitä ottamaan ohjelmissaan käyttöön tekstitys- ja ääniselitemahdollisuudet;

57.

on sitä mieltä, että vammaisten työllisyysaste koko Euroopassa on valitettavan matala, ja muistuttaa EU:n toimielimiä, että Eurooppa 2020 -strategian tavoitteita ei voida saavuttaa, ellei vammaisten tilanne parane; katsoo, että yhteiskunnassa on sen vuoksi kerrottava vammaisuudesta ja yhteiskunnan on otettava vastuu vammaisuudesta, myös esi- ja peruskoulun tasolla;

58.

toteaa, että nykyiset koulutusjärjestelmät eivät yksistään riitä vähentämään opintonsa keskeyttäneiden vammaisten suurta osuutta vaan lisäksi tarvitaan julkisen vallan lisätoimia, sillä Eurooppa 2020 -strategiassa pyritään alle kymmenen prosentin tavoitteeseen, ja korostaa, että tämä aiheuttaa vammaisille huomattavia sosiaalisia vaikeuksia, työllistymisongelmia ja köyhyyttä, etenkin meneillään olevan talouskriisin jatkuessa; ottaa huomioon opintonsa keskeyttäneiden vammaisten suuren määrän ja korostaa koulutuksen sosiaalisesta ulottuvuudesta 11. toukokuuta 2010 annettuihin neuvoston päätelmiin viitaten tarvetta edistää tehokkaita (ja myös vaihtoehtoisia) koulutusohjelmia, jotka on sovitettu vammaisten tarpeisiin, ominaisuuksiin ja kykyihin, ja huomauttaa, että tämä edellyttää määrällisesti tarkoituksenmukaista, pätevää ja motivoitunutta henkilöstöä sekä järkeviä ja sopivia ohjelmia sekä näiden ohjelmien sisällyttämistä kaikkiin ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen opinto-ohjelmiin, myös vammaisille tarkoitettuihin opetusohjelman ulkopuolisiin ohjelmiin, jotta voidaan torjua vammaisiin lapsiin kohdistuvia kielteisiä asenteita ja jotta nämä saisivat asianmukaisen pätevyyden nykyaikaisia avoimia työmarkkinoita varten; kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota antamaan vammaisille paremmat mahdollisuudet saada tietoa nykyisistä liikkuvuus- ja koulutusohjelmista sekä yhtäläiset mahdollisuudet osallistua elinikäisen oppimisen ohjelmiin; katsoo näin ollen, että syrjimättömyysperiaatteet on sisällytettävä Eurooppa 2020 -strategiaan ja sen lippulaiva-aloitteisiin YK:n vammaisyleissopimuksen 24 artiklan täyttämiseksi;

59.

vahvistaa, että osallistava koulutus olisi nostettava keskeiseen asemaan erityisesti kokemusperäistä oppimisen ansioksi lukemisessa, ja katsoo, että tästä syystä sitä olisi korostettava eurooppalaisen koulutusyhteistyön strategisten puitteiden ("ET 2020") yhteydessä sekä Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahankkeessa "Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma"; panee lisäksi merkille tarpeen edistää uutta sopivaa ohjeistusta sekä tietotekniikan tarkoituksenmukaista käyttöä kouluissa ja kotona henkilökohtaisen ja räätälöidyn avun tarjoamiseksi;

60.

korostaa, että kaikille lapsille, myös vammaisille, on taattava oikeus yleiseen pääsyyn kaikille koulutuksen aloille ja tasoille kaikissa oppilaitoksissa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita parantamaan vammaisten lasten perheille tarkoitetun tiedon jakamista, jotta varhainen tunnistaminen, tuki ja mahdolliset ratkaisut voidaan toteuttaa heidän tarpeidensa mukaisesti; korostaa, että julkisen vallan on tärkeää tukea perheitä, joissa on vammaisia, antamalla taloudellista ja muuta apua (kuten päivähoitopalveluja), tarjoamalla terveyspalveluja, psykologista tukea ja asiantuntemusta sekä mahdollistamalla joustavammat työajat vammaisten lasten vanhemmille (tai toiselle heistä); kehottaa jäsenvaltioita perustamaan esteettömiä erityisyhteyspisteitä, joista voi saada tietoa ja hallinnollista neuvontaa; kehottaa jäsenvaltioita tukemaan kohdennetuilla tiedotus- ja koulutustoimilla vammaisten perheitä ja terveydenhoitoalan ammattilaisia ja ottamaan potilasjärjestöt mukaan päätöksentekoon ja seurantaan;

61.

korostaa, että työnantajien pitäisi antaa vammaisille mahdollisuus päästä työhön, jos he ovat siihen päteviä, ja antaa heille mahdollisuus edetä työssään, ja että työnantajien pitäisi tukea vammaisia tarjoamalla koulutusta;

62.

korostaa, että on tärkeää edistää työelämäsidonnaisia koulutushankkeita, jotka mahdollistavat vammaisten nuorten välittömän siirtymisen koulutuksesta työelämään;

63.

korostaa, että on myös huolehdittava vammaisten nuorten epävirallisesta oppimisesta ja koulutuksesta sellaisissa asioissa kuin sosiaalinen kanssakäyminen, tiedotusvälineet (joihin olisi sovellettava yhä tiukempia esteettömyysvaatimuksia esimerkiksi tekstitys- ja ääniselitejärjestelmien suhteen), urheilu, vapaa-aika ja ulkoilu jokaisen lapsen ja nuoren erityistarpeiden mukaisesti; korostaa, että nämä eivät ole pelkästään välttämättömiä välineitä jokaisen ihmisen terveen kehityksen takaamiseksi, vaan ne ovat myös YK:n tunnustamia kiistämättömiä oikeuksia;

64.

katsoo, että elinikäinen oppiminen on ratkaisevan tärkeä tapa tukea ja lisätä vammaisten sopeutumista ja työsuhteen jatkuvuutta ja että se on erityisen merkityksellistä työuransa aikana vammautuneille ja etenkin niille, joilla on etenevä vammauttava sairaus;

65.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tukemaan tai luomaan entistä tehokkaampia ja toisiaan täydentäviä kuntoutuspalveluja, jotka liittyvät muun muassa terveydenhoitoon, koulutukseen, työllisyyteen, itsenäisen suoriutumisen välineisiin ja kuljetukseen; toteaa, että näitä ei pidä ainoastaan seurata ja suunnitella yksilöllisesti vaan niiden on myös tuettava pitkän aikavälin talousarvio- ja kehityssuunnitelmia;

66.

katsoo, että vammaisjärjestöille on ohjattava tarkoituksenmukaista rahoitusta; painottaa, että vammaisjärjestöjen taloudellisten vaikeuksien vuoksi niiden osarahoitusosuuden on oltava vähintään kymmenen prosenttia niiden tuettaviksi esittämien hankkeiden arvosta;

67.

painottaa, että myös yritysten yhteiskuntavastuu voisi vapaaehtoisuuden pohjalta antaa merkittävän sysäyksen vammaisten tilanteeseen; kehottaa ottamaan käyttöön sopimustyypin mukaan vaihtelevia tukia ja avustuksia henkilöille ja yrityksille, jotka palkkaavat vammaisia työntekijöitä, ja kiinnittämään erityistä huomiota EU-tukiin ja ohjelmasuunnitteluun; kehottaa toimijoita ja sidosryhmiä tukemaan ja soveltamaan hyviä käytänteitä tällä alalla ja tukemaan niitä sekä kiinnittämään tässä erityistä huomiota vammaisiin lapsiin ja naisiin;

68.

vahvistaa, että EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden virkamiehiä olisi vakiokäytäntönä koulutettava ottamaan vastaan vammaisia ja antamaan heille tietoa ja että olisi tuettava konkreettisilla toimilla mahdollisuutta tutustua julkisiin lainsäädäntöasiakirjoihin ja julkisiin oikeudellisiin menettelyihin; kehottaa EU:n toimielimiä toimimaan esimerkkinä vammaisten palvelukseen ottamisessa ja kannustamaan myös jäsenvaltioita noudattamaan tätä menettelytapaa;

69.

korostaa, että omaa yrittäjyyttä edistävillä ja tukevilla toimintalinjoilla mahdollistetaan vammaisten integroituminen työmarkkinoille ja taloudelliseen toimintaan, koska integraatiolla luodaan joustavuutta, jonka ansiosta voidaan monissa tapauksissa poistaa työpaikoilla olevat rajoitteet ja esteet; pyytää jäsenvaltioita ottamaan käyttöön yksityisyrittäjyyttä edistävään toimintaan tarkoitettuja tarkoituksenmukaisempia ja tehokkaampia tukia, jotka on suunnattu tälle ryhmälle;

70.

kehottaa komissiota tuomaan tehokkaammin esiin esteettömyyden etuja ja ottamaan kaikille esteettömän ympäristön luomisen kustannukset ja kulut huomioon yleiskustannuksina kiinnittäen erityistä huomiota ikääntyvään yhteiskuntaan;

71.

kannustaa ottamaan käyttöön erityisvapaita, jotta vanhemmat voivat huolehtia vammaisista lapsistaan; kannattaa lisäksi vakaasti sitä, että vammaisten lasten vanhempien sitoutuminen ja työ tunnustetaan ottamalla se huomioon työkokemuksena ja erityisesti vanhuuseläkeoikeuksia laskettaessa;

72.

korostaa, että esteetön pääsy terveyspalveluihin ja monimuotoisiin kuntoutuspalveluihin ei pysäytä terveyden heikkenemistä kokonaan etenkään ikääntyvässä yhteiskunnassa, minkä vuoksi jokaisen on kannettava osa vastuusta päivittäisissä toimissaan ja kulutustottumuksissaan, jos halutaan saavuttaa kestävä yhteiskunta, jossa terveydelle asetetaan entistä suurempi painoarvo ennaltaehkäisystä kuntoutukseen;

73.

kehottaa komissiota takaamaan riittävän rahoitustuen EU:n vammaisia edustavalle kattojärjestölle sekä muille eurooppalaisille vammaisjärjestöille, jotta voidaan taata täysimääräinen osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon ja lainsäädännön täytäntöönpanoon, joka perustuu Euroopan vammaisstrategian sekä vammaisyleissopimuksen sitoumuksiin ja muihin päätöksentekoprosesseihin, jotka koskevat vammaisia henkilöitä;

74.

pitää valitettavana, että vammaisille koituu ylimääräisiä taloudellisia rasitteita eli vammaisuudesta todennäköisesti lyhyellä aikavälillä aiheutuvia lisäkustannuksia heidän arkielämässään, mikä heikentää huomattavasti heidän elämänlaatuaan;

75.

kehottaa komissiota sen köyhyyden vähentämistä koskevien tavoitteiden pohjalta erittelemään köyhyyttä koskevia lukuja niiden vammaisten henkilöiden määrän laskemiseksi, jotka elävät köyhyydessä, jotta vammaisten henkilöiden köyhyyden vähentämistä koskevat vertailukelpoiset tavoitteet voidaan saavuttaa Eurooppa 2020 -strategian puitteissa;

76.

huomauttaa, että tämän köyhyyden poistaminen tai huomattava lieventäminen edellyttäisi, että useammalla vammaisella olisi työpaikka, mikä lisäisi valtion verotuloja ja vähentäisi äärimmäisen köyhyyden vuoksi avustuksia tarvitsevien määrää;

77.

muistuttaa Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuoden antamasta virikkeestä sekä uudesta köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan eurooppalaisesta foorumista ja vahvistaa, että köyhyyden vähentäminen ei toteudu, jos vammaisia ei integroida ensin koulutukseen ja myöhemmin työmarkkinoille ja jollei tulopolitiikkaa mukauteta sairaus- ja työkyvyttömyyseläkejärjestelmien osalta työllisyyttä, sosiaalipolitiikkaa, terveyttä ja kuluttaja-asioita käsittelevän neuvoston (EPSCO:n) 30. marraskuuta 2009 järjestetyssä kokouksessa annettujen päätelmien 12 kohdan mukaisesti, ja muistuttaa, että tämä voi myös johtaa leimautumiseen;

78.

tunnustaa, että aikainen toteaminen ja aikaisessa vaiheessa annettu apu ovat elintärkeitä ja olennaisia vammaisten lasten kannalta ja niitä on pidettävä pitkän aikavälin sijoituksina ikääntyvässä yhteiskunnassa; huomauttaa, että vammaisten henkilöiden perheet ovat alttiimpia köyhyysriskille ja sosiaaliselle syrjäytymiselle ja että niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota;

79.

kehottaa jäsenvaltioita välttämään vammaisten sosiaaliturvan perusteetonta leikkaamista talouskriisin torjumiseksi tehtävien säästötoimenpiteiden vuoksi, koska on varmistettava vammaisten kohtuullinen elintaso heidän luovuttamattomana oikeutenaan;

80.

toteaa, että vammaiset henkilöt ovat erittäin alttiita sosiaaliselle syrjäytymiselle ja köyhyydelle, ja korostaa, että vammaisten henkilöiden köyhyysaste on 70 prosenttia korkeampi kuin muiden; tähdentää, että vakavasti vammaiset tai monivammaiset ja vammaisten lasten yksinhuoltajat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan heidän oikeutensa ja ryhtymään toimiin heidän elämänlaatunsa parantamiseksi tarjoamalla muun muassa käytännöllistä tietoa päivittäisistä asioista, myös perehdyttämällä perheet taitoja kehittäviin menetelmiin ja palveluihin, jotka vaikuttavat perhe-elämään;

81.

kehottaa neuvostoa ja komissiota ryhtymään lisätoimenpiteisiin ja antamaan säännöllisesti selvityksiä harvinaisista sairauksista sekä tarjoamaan todellista apua kehittämällä vanhempien ja heidän asuinpaikkaansa lähimpänä olevien asiantuntijoiden välisiä yhteyksiä; katsoo, että tämä olisi otettava huomioon INSERIM-organisaation työssä ja määrittää siihen kuuluvaksi; kehottaa komissiota edistämään harvinaisten tautien tiettyjen muotojen diagnosointiin ja hoitoon tähtäävien keskusten eurooppalaisen verkoston perustamista, jotta voidaan koordinoida ja seurata niiden toimintaa ja potilaille koituvaa hyötyä;

82.

toteaa EU:n perusoikeuskirjassa vahvistettuihin uusiin oikeuksiin viitaten, että komissio toimii yhtäläisten mahdollisuuksien alalla oikealla tavalla tavoitteenaan syrjinnän tehokkaampi torjunta, aktiivisten osallistamistoimien tukeminen, vammaisuudesta valistaminen, kaikkein käyttäjien tarpeet huomioon ottavan suunnittelun ja kaikille sopivan suunnittelun mukaan ottaminen sekä kohtuullisten mukautusten merkityksen korostaminen;

83.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota ratifioimaan viipymättä vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen sekä siihen liittyvät valinnaiset pöytäkirjat ja suhtautuu myönteisesti komission aloitteeseen yleissopimuksen valinnaiseen pöytäkirjaan liittymisestä;

84.

kehottaa neuvostoa ja komissiota harkitsemaan toimielinten välisen sopimuksen solmimista parlamentin kanssa ja laatimaan vuoden sisällä parlamentille erityinen suositus valvoa YK:n vammaisyleissopimuksen täytäntöönpanoa;

85.

kehottaa neuvostoa hyväksymään komission ehdotuksen päätökseksi EU:n liittymisestä valinnaiseen pöytäkirjaan ja korostaa, että kyseisellä pöytäkirjalla perustettu järjestelmä voisi Euroopan parlamentin myötävaikutuksella johtaa siihen, että EU panee täytäntöön YK:n vammaisyleissopimuksen;

86.

kehottaa komissiota kehittämään konkreettisia, tarkoituksenmukaisia ja selkeitä toimenpiteitä sekä perustamaan järjestelmän, jolla voidaan valvoa Euroopan vammaisstrategian täytäntöönpanoa hallinnon kaikilla tasoilla Euroopan vammaisstrategian toimenpiteiden luettelon mukaisesti tiiviissä yhteistyössä Euroopan parlamentin kanssa;

87.

kehottaa jäsenvaltioita tukemaan mahdollisuuksiensa mukaan (lääketieteellisiä näkökohtia lukuun ottamatta) sellaisia soveltuvia toimenpiteitä ja räätälöityjä välineitä, joilla pyritään lisäämään mahdollisuuksia itsenäiseen elämään siten, että voidaan varmistaa yhtäläiset mahdollisuudet ja aktiivinen elämä vammaisille henkilöille ja heidän perheilleen;

88.

korostaa, että on autettava niitä, jotka voivat tehdä työtä ja jotka haluavat pysyä työelämässä, vaikka he ovat menettäneet osan toimintakykyään; kehottaa jäsenvaltioita edistämään osallisuuden kulttuuria ja auttamaan myös osittain työkykyisiä ihmisiä pääsemään työmarkkinoille;

89.

kehottaa jäsenvaltioita arvioimaan (uudestaan) vammaisuuteen liittyviä toimiaan sekä siihen liittyviä kansallisia ohjelmia tai strategioita Euroopan vammaisstrategian määräajan kuluessa ja sen puitteissa Eurooppa 2020 -strategian sekä vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen mukaisesti;

90.

kehottaa komissiota esittämään lainsäädäntöehdotuksen saavutettavuutta koskevaksi eurooppalaiseksi säädösaloitteeksi, kuten Euroopan vammaisstrategiassa on ilmoitettu, ja korostaa, että EU:n tasolla tarvitaan vahvoja sitovia toimenpiteitä, joilla parannetaan selkeän etenemissuunnitelman avulla vammaisten mahdollisuuksia hankkia tavaroita ja palveluja;

91.

pyytää jäsenvaltioita hyväksymään komission tuella sosiaalisia erityistoimenpiteitä, joilla varmistetaan yhtäläiset mahdollisuudet saada terveyspalveluja, sekä fyysisesti vammaisille ja kehitysvammaisille suunniteltuja laadukkaita terveys- ja kuntoutuspalveluja;

92.

korostaa sellaisia uusia hoitomenetelmiä koskevan tutkimuksen merkitystä, jotka edesauttavat vammaisten integroitumista yhteiskuntaan; huomauttaa, että tässä suhteessa esimerkiksi teatteri- ja lemmikkieläinterapia ovat osoittautuneet tehokkaiksi, sillä ne edistävät sosiaalistumista ja ihmisten välistä viestintää;

93.

kehottaa komissiota toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet näkövammaisten liiketoimien helpottamiseksi;

94.

vaatii, että komission on viitattava selkeämmin vammaisuuteen liittyviin kysymyksiin suunnitteilla olevassa julkisten hankintojen uudistuksen tarkistamisessa;

95.

pyytää komissiolta, että eläkkeitä koskevan vihreän kirjan julkaisemisen pohjalta käydyn keskustelun mukaisesti peräänkuulutetaan monialaista vammaispolitiikkaa seuraavassa valkoisessa kirjassa, joka on tarkoitus julkaista vuoden 2011 jälkipuoliskolla;

96.

kehottaa komissiota arvioimaan, auttaisivatko Euroopan rakennerahastojen ja erityisesti maaseudun kehitysrahaston puitteissa toteutetut uudet toimenpiteet maaseudulla eläviä vammaisia toimimaan aktiivisina kansalaisina Euroopassa;

97.

kehottaa komissiota ja neuvostoa pyrkimään kaikin tavoin laatimaan kuljetuspalveluiden käytön yhteydessä tehtävää henkilökohtaista selvitystä koskevat säännöt, joilla taataan matkustajien perusoikeudet ja ihmisarvo ja palvellaan matkustajien matkan tarkoitusta siten, että erityistä huomiota kiinnitetään mukaan otettaviin lääkinnällisiin laitteisiin, apuvälineisiin ja tarvikkeisiin, sekä saamaan aikaan selkeän yhteisen tulkinnan voimassa olevista turvallisuusvaatimuksista, jotta varmistetaan, ettei vammaisilta evätä – asianmukaisen perustelujen puuttuessa ja kohtuuttomissa määrin – mahdollisuutta matkustamiseen vain sen vuoksi, ettei palvelun tarjoajalle koituu siitä vaivaa;

98.

kehottaa komissiota lisäämään pyrkimyksiä yksilöllisesti räätälöityjen, navigaatioon perustuvien palveluiden luomiseksi sokeille ja vakavasti näkövammaisille, raportoimaan palveluista vuosittain ja laatimaan erityisiä suosituksia, joissa otetaan huomioon tekniikan dynaaminen kehitys, jotta varmistetaan, että edistystä tapahtuu ja että jatkuva multimodaalinen ovelta ovelle ulottuva kuljetus on mahdollista, kuten esitetään valkoisessa kirjassa "Kohti kilpailukykyistä ja resurssitehokasta liikennejärjestelmää";

99.

kehottaa jäsenvaltioita tarkastelemaan terveyspalvelujen tarjontaa vammaisille ja kiinnittämään huomiota esimerkiksi palvelujen konkreettiseen saatavuuteen, koulutukseen ja terveydenhoitohenkilökuntaan, valistukseen, esteettömässä muodossa tarjottuun tietoon, räätälöityihin neuvontapalveluihin, mukaan luettuna käännökset eri kielille, ja terveyspalvelujen räätälöintiin vammaisten tarpeiden mukaisesti;

100.

vaatii, että komission ja jäsenvaltioiden on vältettävä vammaisuutta määrittäessään luomasta erotteluja, kun ne myöntävät tukea vammaisten urheiluun tai vapaa-ajan toimintaan; kannustaa neuvostoa jatkamaan pyrkimyksiään ja muistuttaa, että Euroopan neuvoston ministerikomitea lupasi vuonna 1986 tukea vammaisten urheilua;

101.

kehottaa komissiota ja neuvostoa parantamaan vammaisten mahdollisuuksia tekijänoikeusalalla muun muassa lisäämällä parhaiden käytäntöjen vaihtamista, jotta voidaan tukea parhaiden yhteistyömuotojen kehittämistä ja varmistaa, että palveluntarjoajia säännellään asianmukaisilla, yleisillä ja pakollisilla vaatimuksilla, jotka koskevat vammaisia ja etenkin näkövammaisia;

102.

painottaa, että YK:n vammaisyleissopimuksen hengen mukaisesti sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi 2005/29/EY – etenkin harhaanjohtavaa ilmoittamatta jättämistä koskeva säännös – koskee myös vammaisia;

103.

kehottaa komissiota ja neuvostoa ryhtymään toimiin Euroopan parlamentin kokemuksen ja käytäntöjen perusteella tehdäkseen tieto- ja viestintätekniikasta esteetöntä kuuroille parlamentin vuonna 1988 ja 1998 hyväksymien päätösten mukaisesti ja tekemään vuosittain selvityksen asianomaisille parlamentin jäsenille;

104.

kehottaa komissiota tekemään näkövammaisiin liittyvän tutkimuksen, jossa selvitetään yritys- ja yksityiskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden digitaalisten näyttöjen (käyttöliittymien) sekä vastaavien näkövammaisille tarkoitettujen vaihtoehtoisten tietotekniikkaratkaisujen ominaisuuksia ja esitetään erityissäädösehdotuksia;

105.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota tunnustamaan viittomakielen viralliseksi kieleksi kussakin jäsenvaltiossa; toteaa, että jäsenvaltioiden olisi näin ollen toimittava tällaisen tunnustamisen mahdollistamiseksi 19. marraskuuta 2010 annetun Brysselin julistuksen mukaisesti;

106.

kehottaa komissiota kiinnittämään huomiota vammaisten etujen huomioimiseen YK:n vuosituhattavoitteiden mukaisesti, kun käsitellään kansainvälisiin suhteisiin ja kehitykseen myönnettäviä avustuksia;

107.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/25

—

ottaa huomioon direktiivit 2004/18/EY ja 2004/17/EY julkisten hankintojen menettelyistä (1) ja direktiivin 2007/66/EY julkisten hankintojen menettelyiden tarkistamisesta (2),

—

ottaa huomioon vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta tehdyn neuvoston päätöksen 2010/48/EY (3), joka tuli voimaan 22. tammikuuta 2011 ja jossa määritellään julkista hankintaa koskevat direktiivit yhteisön säädöksiksi, jotka kuuluvat yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluviin asioihin,

—

ottaa huomioon 15. huhtikuuta 1994 annetun julkisia hankintoja koskevan WTO:n sopimuksen,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan ja erityisesti sen 26 artiklan (vammaisten sopeutuminen yhteiskuntaan),

—

ottaa huomioon 12. toukokuuta 2011 antamansa päätöslauselman tasapuolisesta pääsystä julkisen sektorin markkinoille EU:ssa ja kolmansissa maissa (4),

—

ottaa huomioon komission vihreä kirjan EU:n julkisten hankintojen politiikan uudistamisesta (KOM(2011)0015),

—

ottaa huomioon komission vihreän kirjan sähköisen hankinnan käytön laajentamisesta EU:ssa (KOM(2010)0571),

—

ottaa huomioon yrityksiä ja kasvua tukevista sisämarkkinoista 6. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman (5),

—

ottaa huomioon julkisia hankintoja koskevasta viimeaikaisesta kehityksestä 18. toukokuuta 2010 antamansa päätöslauselman (6),

—

ottaa huomioon 3. helmikuuta 2009 antamansa päätöslauselman "Esikaupalliset hankinnat: innovoinnin edistäminen kestävien ja korkealaatuisten julkisten palvelujen varmistamiseksi Euroopassa" (7),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Järkevä sääntely Euroopan unionissa" (KOM(2010)0543),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti. Kohti kilpailukykyistä sosiaalista markkinataloutta. 50 ehdotusta työskentelyn, yrittäjyyden ja kaupankäynnin parantamiseksi" (KOM(2010)0608),

—

ottaa huomioon professori Mario Montin 9. toukokuuta 2010 annetun raportin "A new strategy for the single market",

—

ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan SEC(2010)1214,

—

ottaa huomioon raportin "Evaluation of SMEs’ access to public procurement markets in the EU" (8),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Ympäristöä säästävät julkiset hankinnat" (KOM(2008)0400),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Pienet ensin – Eurooppalaisia pk-yrityksiä tukeva aloite" (KOM(2008)0394),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Eurooppa 2020 -strategian lippulaivahanke. Innovaatiounioni" (KOM(2010)0546),

—

ottaa huomion alueiden komitean 11.–12. toukokuuta 2011 antaman lausunnon vihreästä kirjasta "EU:n julkisten hankintojen politiikan uudistamisesta: Kohti tehokkaampia eurooppalaisia hankintamarkkinoita",

—

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 13. heinäkuuta 2011 antaman lausunnon vihreästä kirjasta "EU:n julkisten hankintojen politiikan uudistamisesta: Kohti tehokkaampia eurooppalaisia hankintamarkkinoita",

—

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 13. heinäkuuta 2011 antaman lausunnon vihreästä kirjasta sähköisen hankinnan käytön laajentamisesta EU:ssa,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan raportin ja kansainvälisen kaupan valiokunnan, talousarvion valvontavaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan, teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan sekä aluekehitysvaliokunnan lausunnot (A7-0326/2011),

A.

toteaa, että asianmukaisesti toimivat EU:n julkisten hankintojen markkinat ovat keskeinen kasvun liikkeellepaneva voima ja sisämarkkinoiden kulmakivi ja lisäksi ratkaisevia kilpailuun ja innovaatioon kannustamisessa ja nopeasti kehittyvien ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvien yleisen järjestyksen haasteiden, sekä asianmukaisen palkkauksen, tasa-arvoisuuden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja osallistamisen kaltaisten työn laatua koskevien kysymysten käsittelemisessä ja ihanteellisen hinta-laatusuhteen saavuttamisessa kansalaisille, yrityksille ja veronmaksajille;

B.

katsoo, että EU:n julkisia hankintoja koskevat säännöt ovat edistäneet huomattavasti avoimuuden ja yhdenvertaisen kohtelun lisäämistä, korruption torjuntaa ja hankintaprosessin ammattimaisuuden lisäämistä;

C.

katsoo, että ottaen huomioon tämänhetkisen taloudellisen tilanteen on tärkeämpää kuin koskaan varmistaa julkisten menojen optimaalinen tehokkuus ja rajoittaa mahdollisimman paljon yrityksille aiheutuvia kustannuksia, ja katsoo lisäksi, että paremmin toimivat julkiset hankinnat olisivat osa näitä kahta tavoitetta;

1.

suhtautuu myönteisesti komission vihreään kirjaan ja laajaan kuulemismenettelyyn, jotka toimivat lähtökohtana julkisia hankintoja koskevien direktiivien tarkistamisessa Lissabonin sopimuksen määräyksiä ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä sekä tarkistettuja valtiontukisääntöjä noudattaen;

2.

huomauttaa, että vaikka EU:n hankintadirektiivin tarkistus vuonna 2004 johti pääasiallisesti julkisten hankintojen sisämarkkinoiden hyödylliseen lisäkehitykseen, muutama vuosi sen jälkeen, kun direktiivit 2004/17/EY ja 2004/18/EY on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, on arvioitava, onko direktiivejä kehitettävä ja selvennettävä käytännössä ilmenneiden ongelmien ratkaisemiseksi; korostaa, että useiden sidosryhmien mukaan julkisten hankintojen säännöt ovat erittäin monimutkaisia, mikä on johtanut kalliisiin ja raskaisiin vaatimustenmukaisuutta koskeviin hallintomenettelyihin; pitää valitettavana, että monissa tapauksissa sääntöjä ei ole siirretty asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja että koulutustoimet ovat olleet riittämättömiä; kehottaa komissiota ehdottamaan huomattavaa sääntöjen yksinkertaistamista ja vakiinnuttamista ja antamaan tarvittaessa lisää selkeytyksiä; korostaa lisäksi, että informaatioteknologian lisääntyneen käytön on nyt oltava tärkeässä roolissa hallinnon ja kulujen vähentämisessä ja että sähköistä hankintaa ja sähköistä kaupankäyntiä koskevien eurooppalaisten aloitteiden tulisi siis olla yhdenmukaisia hankintasääntöjen uudistuksen kanssa;

3.

kehottaa ilmaisemaan direktiivissä nimenomaisesti, että sillä ei estetä jäsenvaltioita noudattamasta ILO:n yleissopimusta N:o 94; kehottaa komissiota kannustamaan kaikkia jäsenvaltioita noudattamaan kyseistä yleissopimusta; korostaa, että ympäristöä säästävien julkisten hankintojen toimivuus edellyttää selkeitä ja yksiselitteisiä EU-sääntöjä, joissa määritellään tarkalleen jäsenvaltioiden lainsäädäntö- ja täytäntöönpanokehys;

4.

vaatii direktiivien soveltamisalan selkeyttämistä; toteaa, että julkisten hankintojen päätarkoituksena on tavaroiden, työn ja palveluiden ostaminen viranomaisten toimesta kansalaisten tarpeiden mukaisesti sekä julkisten varojen tehokkaan käytön takaaminen; huomauttaa, että hankintaviranomaiselle täytyy olla menettelystä suora hyöty, jotta menettely katsotaan julkiseksi hankinnaksi;

5.

vaatii direktiivien määritelmien selkeyttämistä (esim. käsite "julkisyhteisö") unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti ja kaventamatta EU:n julkisia hankintoja koskevien sääntöjen soveltamisalaa;

6.

muistuttaa toukokuussa 2010 antamasta julkisten hankintojen viimeaikaisia kehityssuuntia koskevasta päätöslauselmastaan, jossa katsottiin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti, että julkisten hankintojen säännöt eivät koske julkisen sektorin toimijoiden välistä kumppanuutta, kun seuraavat kriteerit täyttyvät: kumppanuuden tarkoituksena oli kaikille asianomaisille julkisille viranomaisille kuuluvien julkisten tehtävien hoitaminen, tehtäviä hoitivat pelkästään asianomaiset viranomaiset eli yksityinen pääoma ei osallistunut siihen, osallistuvat julkisyhteisöt hoitivat pääosan toiminnasta; korostaa, että tehtävien siirtäminen julkisen sektorin organisaatioiden välillä kuuluu jäsenvaltioiden sisäisten hallintojärjestelyjen eikä hankintasääntöjen piiriin; katsoo, että kyseiset selkeytykset tulisi kodifioida hankintoja koskeviin direktiiveihin;

7.

korostaa palveluja koskevan käyttöoikeussopimuksen sulkemista eurooppalaisten julkisten hankintojen sääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle; muistuttaa, että on otettava huomioon sekä menettelyjen monimutkaisuus että ne huomattavat erot, joita esiintyy jäsenvaltioiden oikeudellisessa kulttuurissa ja oikeuskäytännössä palveluja koskevien käyttösopimusten yhteydessä; katsoo, että palveluja koskevien käyttösopimusten määritelmästä käytävä keskustelu ja näitä käyttösopimuksia sääntelevän oikeudellisen kehyksen laatiminen ovat edistyneet vuonna 2004 julkisista hankinnoista annettujen direktiivien hyväksymisen ja Euroopan unionin tuomioistuimen täydentävän oikeuskäytännön seurauksena; vaatii, että käyttöoikeussopimuksia koskevan säädösehdotuksen esitteleminen olisi perusteltua ainoastaan sisämarkkinoiden mahdollisten vääristymien korjaamisen vuoksi; korostaa, että tämäntyyppistä vääristymää ei ole tähän mennessä havaittu ja että käyttöoikeussopimuksia koskeva säädös on siis hyödytön, ellei sen avulla pyritä selvästi parantamaan sisämarkkinoiden toimintaa;

8.

korostaa, että nykyinen jako A- ja B-palveluluokkiin tulisi säilyttää, jos B-palveluluokan löyhemmät määräykset ovat perusteltavissa pääasiassa paikallisesti tai alueellisesti tarjotuilla palveluilla; pyytää komissiota kehittämään välineet, joiden avulla paikallis- ja alueviranomaisten on helpompaa ratkaista, mihin luokkaan tietyt sopimustehtävät kuuluvat;

9.

toteaa tässä yhteydessä, että julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön soveltaminen sosiaalipalveluihin ei aina takaa parasta mahdollista tulosta palvelujen käyttäjälle; vaatii sen vuoksi tunnustamaan Euroopan unionin tasolla jäsenvaltioissa hyväksi todetut menetelmät, joiden perustana on se, että kaikki palveluntarjoajat, jotka kykenevät täyttämään ennalta määritellyt lakiperusteiset ehdot, saavat oikeudellisesta muodostaan riippumatta tarjota palvelujaan, mikäli tässä yhteydessä noudatetaan yhdenvertaisen kohtelun, avoimuuden ja syrjimättömyyden yleisiä periaatteita;

10.

korostaa, että uusien sääntöjen käyttöönottoa EU:n kynnysarvon alittaville julkisten hankintojen markkinoille olisi vältettävä, koska se saattaa vaarantaa kansallisella tasolla vakiintuneen oikeusvarmuuden;

11.

kehottaa komissiota mukauttamaan muutoksenhakudirektiiviä uusiin julkisia hankintoja koskeviin puitteisiin, jotka laaditaan nykyisen tarkistuksen perusteella, ja toteuttamaan tämän tehtävän rinnakkain keskeisen lainsäädäntöehdotuksen kanssa johdonmukaisuuden takaamiseksi;

12.

korostaa Euroopan komission vastuuta valvoa EU:n direktiivien oikeaa täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa;

13.

katsoo, että julkisten hankintojen täyden potentiaalin kehittäminen edellyttää, että alhaisimman hinnan kriteerin ei enää pitäisi olla määräävä kriteeri julkisten hankintojen tekemiselle ja että tämä olisi korvattava yleisellä tasolla taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti hyödyllisimmän tarjouksen kriteerillä, ottaen huomioon asiaankuuluvien tuotteiden, palveluiden tai töiden koko elinkaaren kustannukset; painottaa, että tällä ei suljettaisi alhaisinta hintaa pois ratkaisevista kriteereistä vakiomuotoisten tavaroiden tai palvelujen tapauksessa; pyytää komissiota kehittämään yhdessä jäsenvaltioiden kanssa laajapohjaisen ja vapaaehtoisen elinkaaren kustannusten laskentamenetelmän; korostaa, että "suurimman taloudellisen hyödyn" kriteerien tukeminen edistäisi innovointia ja pyrkimyksiä saavuttaa paras laatu ja vastine rahoille eli toisin sanoen noudattaa Eurooppa 2020 -strategian vaatimuksia; korostaa, että tämä on erityisen merkityksellistä kuluttajien terveyteen vaikuttavien tavaroiden julkisessa hankinnassa, jossa laadulla ja tuotantomenetelmillä on merkittävä asema, esimerkiksi elintarvikealalla; korostaa, että julkisen hankinnan sääntöjen olisi oltava riittävän joustavia, jotta voidaan varmistaa, että passiiviset kuluttajat esimerkiksi sairaaloissa, vanhustenhoidossa, kouluissa ja lastentarhoissa, voivat saada yhdenvertaisesti terveellisiä elintarvikkeita, joista saa vastinetta rahoille, eikä vain halvimpia mahdollisia vaihtoehtoja;

14.

tunnustaa, että julkinen hankinta voi tehokkaasti käytettynä olla todellinen liikkeellepaneva voima laadukkaiden työpaikkojen, palkkojen ja työolojen, yhdenvertaisuuden, taitojen kehittämisen ja koulutuksen edistämisessä, ympäristöpolitiikan edistämisessä ja tutkimuksen ja innovaation kannustimien tarjoamisessa; kehottaa komissiota kannustamaan hallituksia ja hankintaviranomaisia lisäämään kestävän julkisen hankinnan käyttöä laadukkaan työllisyyden tukemiseksi ja edistämiseksi ja laadukkaiden palvelujen ja tavaroiden tarjoamiseksi Euroopassa; kehottaa komissiota valvomaan, miten julkinen hankinta on edistänyt EU:n laajempien tavoitteiden saavuttamista, ja hahmottelemaan, mitä pitäisi tehdä näiden tavoitteiden edistämiseksi tulevaisuudessa;

15.

muistuttaa, että esikaupalliset hankinnat ovat liian vähän käytetty väline, joka voi vauhdittaa innovaatiota julkisissa hankinnoissa ja edistää huomattavasti edelläkävijämarkkinoiden määrittämistä ja luomista ja parantaa pk-yritysten pääsyä julkisiin hankintoihin; katsoo lisäksi, että ehdotettu riskien ja hyötyjen jakamista esikaupallisissa hankinnoissa koskeva malli edellyttää sekä oikeudellista selkeyttämistä että yksinkertaistamista, jotta hankintojen toimijat voivat käyttää tätä välinettä säännöllisesti ja tehokkaasti; kehottaa siksi komissiota ehdottamaan asiaankuuluvien hankinta- tai valtiontukisääntöjen mukauttamista osana yleistä tarkistamista esikaupallisten hankintojen käyttämisen vauhdittamiseksi;

16.

panee merkille julkisia hankintoja koskevien standardien merkityksen, koska niiden avulla julkisista hankinnoista vastaavat tahot voivat saavuttaa tavoitteensa tehokkaasti ja avoimesti; kehottaa siksi kehittämään julkisten viranomaisten saataville säännöllisesti päivitettävän tietokannan normeille, erityisesti ympäristö- ja sosiaalikriteereihin liittyville, sen varmistamiseksi, että hankintaviranomaisilla on tarjouspyyntöjä laatiessaan saatavilla asianmukaista ohjausta ja selkeät säännöt, jotta ne voivat tarkistaa vaivattomasti niiden yhdenmukaisuuden asiaankuuluvan normin kanssa;

17.

kehottaa lisäämään syrjimättömien ja avointen normien käyttöä julkisissa hankinnoissa yksinkertaistamis- ja innovaatiotavoitteiden tukemiseksi, erityisesti esteettömyyden, tieto- ja viestintätekniikan ja ympäristön aloilla;

18.

korostaa, että tuotteen tai palvelun kestävän kehityksen mukainen tuotanto on katsottava tuotteen ominaisuudeksi, jota voidaan käyttää kriteerinä vertailussa tuotteiden tai palveluiden kanssa, joita ei ole tuotettu kestävän kehityksen mukaisesti, jotta hankintaviranomaiset voivat avoimesti valvoa tekemiensä sopimusten vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan heikentämättä kuitenkaan tarvittavaa yhteyttä sopimuksen kohteeseen; huomauttaa, että tuotantoprosessia koskevien vaatimusten sisällyttämistä kaikkien sopimusten teknisiin eritelmiin tulisi selkeyttää tarpeen mukaan ja suhteellisuutta noudattaen; viittaa Wienstrom-tapaukseen, josta on tullut jo klassinen esimerkki siitä, miten ja miksi tuotantotiedot voi luokitella teknisiksi eritelmiksi;

19.

korostaa, että julkisen hankinnan kestävyyttä koskevaa ulottuvuutta on vahvistettava siten, että se voidaan sisällyttää jokaiseen hankintaprosessin vaiheeseen (eli valmiuksien testaamiseen, teknisiin eritelmiin, sopimuksen suorittamista koskeviin lausekkeisiin);

20.

toteaa, että tavaroiden, töiden ja palvelujen ilmasto- sekä ympäristövaikutuksiin kohdistuvasta lisääntyvästä tietoisuudesta aiheutuen hankintaviranomaisten pitäisi sisällyttää ympäristölle aiheutuneet kustannukset arviointiinsa "kokonaistaloudellisesti edullisimmasta tarjouksesta" ja laskelmaansa elinkaaren kustannuksista;

21.

toteaa, että direktiivien tekstiä on täsmennettävä vammaisten henkilöiden osallistumismahdollisuuksien parantamiseksi;

22.

katsoo, että tämänhetkisiä alihankintaa koskevia säännöksiä olisi vahvistettava, koska monen tason alihankinnan käyttö saattaa aiheuttaa työehtosopimusten noudattamiseen, työskentelyolosuhteisiin ja terveys- ja turvallisuusstandardeihin liittyviä ongelmia; tästä syystä suosittelee, että viranomaisille ilmoitetaan kaikista alihankkijoiden käyttöön liittyvistä yksityiskohdista ennen sopimuksen tekemistä; pyytää komissiota arvioimaan direktiivien tulevaa tarkastelua silmällä pitäen tarvitaanko alihankintasopimusten tekemistä koskevia lisäsääntöjä esimerkiksi vastuuketjun käyttöönotosta torjumaan erityisesti sitä, että alihankkijana toimivan pk-yrityksen ehdot olisivat huonommat kuin julkisen sopimuksen saaneella pääurakoitsijalla;

23.

tunnustaa EU:n merkityksen menestyksellisten julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kehittämisen helpottamisessa, sillä se voi edistää oikeudenmukaista kilpailua ja jakaa sosiaali- ja työllisyyspolitiikan hyviä käytäntöjä kaikissa jäsenvaltioissa; viittaa kuitenkin jäsenvaltioiden välisiin merkittäviin eroihin oikeudellisissa ja menettelyjä koskevissa vaatimuksissa; kehottaa siksi komissiota selventämään julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden käsitettä etenkin osapuolten välisten jaettujen riskien ja taloudellisten velvoitteiden täyttämisen osalta;

24.

kehottaa komissiota arvioimaan uudelleen toimitus- ja palvelusopimusten kynnysarvojen asianmukaisen tason ja nostamaan niitä tarvittaessa, jotta julkisia hankintoja koskevien sopimusten saaminen olisi mahdollista myös voittoa tavoittelemattomille ja sosiaalista taloutta edustaville toimijoille ja pk-yrityksille; pyytää, että WTO-sopimuksen oikeudellisesti sitovat määräykset koskien hallitusten tekemiä ostoja on otettava tarkasti huomioon; katsoo, että lisäksi on otettava huomioon myös, että julkisiin hankintamenettelyihin pääsyä koskevat neuvottelut ovat jo muutoinkin vaikeita, joten kynnysarvon nostaminen Euroopan unionissa voisi varsin helposti johtaa lisävaikeuksiin EU:n kauppapolitiikassa;

25.

korostaa, että kaikki EU:n julkisia hankintoja koskevien sääntöjen laajentaminen "mitä ostaa" -alueelle tarkoittaisi merkittävää muutosta nykyiseen toimintamalliin ja tulisi arvioida huolellisesti; epäilee, ettei tämä johtaisi yksinkertaistamiseen eikä selkeyttämiseen, vaan pelkää tämän johtavan monimutkaisempiin sääntöihin ja moniin poikkeuslupiin, joita olisi vaikeaa hallinnoida käytännössä – hankintadirektiivit perustuvat menettelyohjeisiin ("miten ostaa"), joita ei pitäisi tukea säännöksillä siitä "mitä ostaa";

26.

toteaa, että direktiivit ovat monien näkemysten mukaan liian yksityiskohtaisia ja yhä teknisempiä sekä monimutkaisempia, kun samaan aikaan hankintaviranomaisten ja toimittajien sääntöjen noudattamatta jättämisen oikeudellinen riski on kasvanut merkittävästi; panee merkille, että haasteen pelko johtaa riskejä karttavaan lähestymistapaan, joka tukahduttaa innovaation ja kestävän kehityksen sekä johtaa sopimusviranomaiset aivan liian usein valitsemaan edullisimman hinnan parhaan hinta-laatusuhteen sijaan; pyytää enemmän neuvottelu- ja viestintätilaa sekä toimenpiteitä, joilla taataan avoimuus ja estetään väärinkäytökset ja syrjintä, ja vaatii, että mahdollinen ensimmäinen askel voisi olla markkinoiden kuuleminen;

27.

toteaa, että julkisia hankintoja koskevan politiikan avulla pitäisi ensisijaisesti varmistaa, että jäsenvaltiot käyttävät varoja tehokkaasti, saavuttaa julkisissa hankinnoissa parhaat mahdolliset tulokset soveltamalla selviä, avoimia ja joustavia menettelyjä sekä tarjota eurooppalaisille yrityksille mahdollisuus kilpailla samoin lähtökohdin koko unionissa;

28.

puoltaa Euroopan unionin hankintalainsäädännön tarkistamisen yhteydessä selkeitä, yksinkertaisia ja vähemmän yksityiskohtaisia sääntöjä ja hankintamenettelyn muuttamista yksinkertaisemmaksi, kestoltaan lyhyemmäksi ja edullisemmaksi sekä pk-yrityksiä ja investointeja suosivaksi; katsoo siksi, että olisi tukeuduttava merkittävämmin läpinäkyvyyden, tasapuolisen kohtelun ja syrjimättömyyden yleisiin periaatteisiin; katsoo, että julkisia hankintoja koskevien sääntöjen yksinkertaistaminen mahdollistaisi virheiden riskin pienentämisen ja sen, että pienten hankintaviranomaisten tarpeisiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota;

29.

pyytää arvioimaan voitaisiinko aiemmin EU:n tasolla julkaistujen neuvottelumenettelyiden laajempi käyttö sallia niin, että hankintaviranomaiset ja talouden toimijat voisivat nykyisiä direktiivejä paremmin viestiä keskenään ja että kysyntä ja tarjonta voitaisiin sovittaa tehokkaasti yhteen; katsoo, että kaikissa neuvottelumenettelyn soveltamisalan suunnitelluissa laajentamisissa olisi otettava käyttöön hyväksikäyttöön kohdistuvia suojatoimenpiteitä, esimerkiksi hankintaviranomaisen velvollisuus laatia vähintään joitakin menettelyn suorittamista koskevia vähimmäisehtoja kaikille tarjoajille alusta alkaen, kuten toimitaan myös asianmukaisissa yksityisissä hankinnoissa, ja laatia vaatimukset kirjoitetulle dokumentaatiolle;

30.

kehottaa komissiota tarkistamaan nykyiset lähestymistavat toimittajien valintaan (erityisesti puitesopimukset, dynaamiset hankintajärjestelmät ja palveluhankintaviranomaisten valintajärjestelmien käyttö), jotta kaikilla uusilla valintaa koskevilla lähestymistavoilla vähennetään kustannuksia ja ajankäyttöä, jotta ne ovat houkuttelevia sekä hankintaviranomaisille että talouden toimijoille ja jotta niistä saadaan mahdollisimman hyvät tulokset;

31.

toistaa vaatimuksensa vaihtoehtoisten tarjousten (tai vaihtoehtojen) hyväksymisestä, koska ne ovat välttämättömiä innovatiivisten ratkaisujen edistämisen ja levittämisen kannalta; korostaa, että tehokkuuteen ja käytännön vaatimuksiin liittyvät eritelmät sekä vaihtoehtojen nimenomainen hyväksyminen antavat tarjoajille mahdollisuuden ehdottaa innovatiivisia ratkaisuja, erityisesti hyvin innovatiivisilla aloilla, kuten tieto- ja viestintätekniikassa; kehottaa lisäksi tutkimaan kaikki lainsäädännölliset ja muut kuin lainsäädännölliset keinot, jotta varmistettaisiin julkisten hankintojen alan nykyistä parempi osallistuminen innovaatioihin Euroopassa;

32.

kehottaa komissiota selventämään julkisten hankintojen sääntelykehystä, erityisesti sopimusten täytäntöönpanovaiheen osalta (esimerkiksi voimassa olevan sopimuksen merkittävä muutos, urakoitsijaa koskevat muutokset ja sopimusten irtisanominen);

33.

pitää valitettavana, että tarjoajilla on vain rajalliset mahdollisuudet oikaista tarjoustensa puutteita; pyytää komissiota siis tarkentamaan, mitä puutteita tarjoajat saavat oikaista, mitä lisämuutoksia sallitaan ja miten läpinäkyvyys sekä tasapuolinen kohtelu taataan;

34.

toteaa, että hankintaviranomaisilla tulisi olla mahdollisuus hyötyä aiemmasta kokemuksesta tarjoajan kanssa virallisen arviointiraportin perusteella; suosittelee, että poissulkemisille asetetaan aikaraja, minkä tulisi taata läpinäkyvyys ja objektiivisuus; huomauttaa, että direktiiveihin 2004/17/EY ja 2004/18/EY on sisällytettävä lainsäädännöllinen selkeytys, jossa todetaan, että tarjoaja, joka on todettu syylliseksi väärinkäytökseen edellisessä hankintamenettelyssä, voi saada luottamuksen takaisin todistettuaan asianmukaisesti toteuttaneensa tehokkaita vapaaehtoisia niin sanottuja self-cleaning-toimenpiteitä; katsoo, että kyseisellä selkeytyksellä edistettäisiin korruptiontorjuntamekanismeja tukemalla kannustimia, joilla vauhditetaan korruptiokäytäntöjen nujertamista ja poistetaan vakavat oikeudelliset epätarkkuudet;

35.

pitää valitettavana, ettei vihreä kirja maininnut julkisiin hankintoihin liittyviä puutteita eikä asiantuntijuuden, tietojen ja julkisen sektorin hankintastrategioiden puutteellisuutta; korostaa, että hankintaviranomaisten ja markkinatoimijoiden ammattimaisuutta on edistettävä ja objektiivisuus taattava erityisesti siten, että tuetaan heille osoitettujen koulutusohjelmien kehittämistä; suosittelee huippuyksikköverkon perustamista olemassa olevissa kansallisissa puitteissa tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihdon edistämiseksi jäsenvaltioiden välillä; kannustaa myös kattojärjestöjä, sekä kansallisella tasolla että EU:n tasolla, kantamaan yhteistä vastuuta asiaankuuluvan tiedon asettamisesta saataville ja tiedonvaihdon helpottamiseksi jäsentensä välillä koko Euroopassa; korostaa, että hankintaviranomaisten ja tarjoajien on tärkeää saada havainnolliset ja helposti ymmärrettävät ohjekirjat; pitää valitettavana, että vuonna 2005 ja 2010 julkaistut asiakirjat "Ympäristöä säästäviä hankintoja – Käsikirja ympäristönäkökohtien huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa" ja "Sosiaalinen ostaminen – Opas sosiaalisten näkökohtien huomioon ottamisesta julkisissa hankinnoissa" eivät ole tässä mielessä riittävän käyttökelpoisia;

36.

toteaa, että vain 1,4 prosenttia toimeksiannoista myönnetään muissa jäsenvaltioissa toimiville yrityksille; korostaa, että hankintaviranomaisten ja tarjoajien pätevöityminen ja parempi koulutus auttaisi edistämään Euroopan unionin laajuista kilpailua ja hyödyntämään paremmin hankintojen sisämarkkinoiden etuja;

37.

korostaa, että Euroopan talouden moottoreina toimivien pk-yritysten suora pääsy julkisiin hankintoihin on välttämätöntä työllisyyden säilyttämisen, kestävän kehityksen, innovoinnin ja kasvun kannalta; korostaa, että menettelyiden ja hallintomuodollisuuksien yksinkertaistaminen, pk-yrityksiä tukevien strategioiden laatiminen ja pk-yritysten pääsyä julkisiin hankintoihin helpottavan hyvien käytäntöjen säännöstön täytäntöönpano helpottavat pk-yritysten pääsyä julkisiin hankintoihin ja mahdollistavat niiden osallistumisen tasa-arvoisemmista ja reilummista lähtökohdista; katsoo, että se, että kaikille talouden toimijoille tarjottaisiin yksinkertaistetut, yhtäläiset ja tasapuoliset mahdollisuudet osallistua julkisiin hankintoihin, johtaisi veronmaksajien rahojen parempaan käyttöön; huomauttaa, ettei pk-yrityksillä ole useinkaan merkittävää ja erikoistunutta hallinnollista kapasiteettia ja että siksi niille aiheutuvan hallinnollisen rasitteen minimointi on hyvin tärkeää;

38.

huomauttaa, että valintakriteerien, jotka koskevat taloudellista tilannetta, kuten yrityksen liikevaihtoa, pitäisi olla oikeassa suhteessa kyseisen sopimuksen luonteeseen; varoittaa komissiota ja jäsenvaltioita luomasta uusia esteitä pk-yrityksille joustavia ja käyttäjän kannalta suotuisia välineitä hyväksyessään ja kehottaa niitä sen sijaan ottamaan ensisijaisesti huomioon niiden edut; kehottaa komissiota parantamaan pääsyä julkisiin hallintomenettelyihin ja lisäämään niiden avoimuutta, mistä hyötyisivät etenkin pienemmät hankintaviranomaiset ja tarjoajat, uudistamaan verkkopalvelua Tenders Electronic Daily (TED) parantamalla sen kiinnostavuutta ja käyttäjäystävällisyyttä etenkin hakuehtoihin keskittymällä sekä kustakin tarjouksesta tehtyjen lyhyiden käännösten laatua parantamalla; suosittelee, että tällä verkkosivulla pitäisi olla hälytyspalvelu tilaajille, kun valitulla alalla on julkaistu uusi tarjouspyyntö;

39.

pyytää komissiota kasvattamaan tietoisuutta sopimusten eriin jakamisen tärkeydestä ja ottamaan huomioon "sovella tai selitä" -periaatteen, jonka mukaan eriin jakamisen kaltaisten asioiden sääntöjä tulee noudattaa tai noudattamatta jättäminen tulee selittää;

40.

huomauttaa, että hankintaviranomaisten pitäisi käyttää enemmän mahdollisuutta jakaa julkiset hankinnat eriin, sillä tämä parantaisi pk-yritysten mahdollisuuksia osallistua julkisiin hankintoihin laadullisesti ja määrällisesti ja lisäisi kilpailua; kannustaa pk-yrityksiä hyödyntämään yhteistä hankintaa ja sopimusten yhdistämistä, minkä ansiosta ne saisivat mittakaavaedun logistiikan ja kuljetuksen kaltaisilla aloilla; kannustaa julkisia viranomaisia olemaan joustavia näitä uudenaikaisia ja vapaaehtoisia järjestelymuotoja käsitellessään; kehottaa komissiota tutkimaan kaikki mahdollisuudet, joiden avulla voitaisiin rohkaista pk-yrityksiä ja pieniä rakenteita ryhmittymään väliaikaisesti tai pysyvästi, jotta ne voisivat vastata tarjouspyyntöihin olematta jakautuneina osiksi ja toimimatta alihankkijoina; pyytää komissiota tutkimaan tämän osalta erityisesti pk-yritysten alihankintaa koskevat nykyiset käytännöt, joissa usein sovelletaan huonompia ehtoja kuin pääurakoitsijan kanssa tehdyt, niiden sopimusten osalta, joita ei ole jaettu eriin ja jotka ovat liian isoja, jotta pk-yritykset voisivat osallistua hankintamenettelyyn;

41.

ehdottaa, että itse annettavat vakuutukset sallitaan, kun se on mahdollista, ja että alkuperäisiä asiakirjoja vaaditaan vain jatkoon päässeiltä ehdokkailta tai tarjouskilpailun voittajalta, jotta vältettäisiin virheellisistä ilmoituksista johtuvat mahdolliset myöhästymiset ja markkinoiden vääristymiset; pyytää komissiota edistämään kaikkien jäsenvaltioiden hyväksymää sähköistä rekisteröintijärjestelmää, jolla talouden toimijat voivat osoittaa täyttävänsä julkisia hankintoja koskevan EU:n lainsäädännön ehdot; korostaa, että EU:n esivalintajärjestelmä voisi olla hyödyllinen väline, jos se pidetään yksinkertaisena, halpana ja helposti pk-yritysten saatavilla olevana;

42.

kehottaa komissiota edistämään entistä tehokkaampia ilmoitusmenettelyjä korruption torjumiseksi julkisissa hankinnoissa, mukaan luettuna jäsenvaltioiden välinen tiedonvaihto epäasiallisten tarjoajien pois sulkemisesta; kehottaa komissiota antamaan selkeät säännöt ilmiantajien suojelusta Euroopan neuvoston parlamentaarisen edustajakokouksen päätöslauselmassa 1729(2010) (9) esitettyjen suositusten mukaisesti, lisäämään EU:n varoin rahoitettujen sopimusten avoimuutta ja edistämään koulutustoimia niin toimielinten tasolla kuin suuren yleisönkin piirissä;

43.

toteaa, että joissakin jäsenvaltioissa sovelletaan jo tehokkaita julkisten hankintojen sopimuksentekomenettelyjä, joilla taataan avoimuus ja veronmaksajien rahojen asianmukainen käyttö; pyytää komissiota tutkimaan jäsenvaltioiden tämän alan hyviä käytäntöjä ja yksilöimään EU:n kaikkein tehokkaimmat julkisten hankintojen periaatteet;

44.

huomauttaa, että korruption ja suosituimmuuskohtelun torjuminen on yksi direktiivien tavoitteista; korostaa, että jäsenvaltioilla on edelleen erilaisia haasteita tällä alalla ja että tarkempi EU:n lähestymistapa saattaa heikentää ponnistuksia sääntöjen järkeistämiseksi ja yksinkertaistamiseksi ja luoda sen sijaan uutta byrokratiaa; panee merkille, että avoimuuden ja kilpailun periaatteet ovat keskeisiä korruption torjunnassa; pyytää yhteistä lähestymistapaa vapaaehtoisiin niin sanottuihin self-cleaning-toimenpiteisiin markkinoiden vääristymisen välttämiseksi ja oikeusvarmuuden takaamiseksi taloudellisille toimijoille sekä hankintaviranomaisille;

45.

katsoo, että julkisia hankintoja koskevat sopimukset koskevat julkisia varoja, joten niiden on oltava avoimia ja niitä on valvottava julkisesti; pyytää komissiolta selvennystä, jotta varmistetaan, että paikallisilla ja muilla viranomaisilla on oikeusvarmuus ja että ne voivat tiedottaa kansalaisille sopimusvelvoitteistaan;

46.

kehottaa komissiota arvioimaan erityisen alhaisiin tarjouksiin liittyviä ongelmia ja ehdottamaan asianmukaisia ratkaisuja; suosittelee, että hankintaviranomaiset tarjoavat varhaista ja riittävää tietoa muille tarjoajille epätavallisen alhaisen tarjouksen ollessa kyseessä, jotta ne voivat arvioida, onko tarkastelumenettelyn aloittamiseen syytä; vaatii aiempaa enemmän johdonmukaisuutta EU:n yhteisen ulkoisen kauppapolitiikan ja jäsenvaltioiden poikkeuksellisen alhaisten tarjouksien hyväksymiskäytäntöjen välille;

47.

suhtautuu myönteisesti komission vihreään kirjaan sähköisen hankinnan käytön laajentamisesta; panee merkille, että sähköisen hankinnan toimintasuunnitelmassa ei ole onnistuttu saavuttamaan sen tavoitetta ja että kaikilla hallinnon tasoilla – myös EU:ssa – tarvitaan enemmän poliittista johtajuutta sähköiseen hankintaan siirtymisen vauhdin ylläpitämiseksi ja nopeuttamiseksi; haluaa varmistaa, että vähintään 50 prosenttia EU:n toimielinten ja jäsenvaltioiden julkisista hankinnoista toteutetaan sähköisessä muodossa, siten kuin jäsenvaltioiden hallitukset ovat sitoutuneet Manchesterissa vuonna 2005 sähköistä hallintoa käsitelleessä ministerikokouksessa;

48.

korostaa, että komissiolla on ainutlaatuinen asema standardointi- ja infrastruktuurikysymysten edistämisessä, sillä esimerkiksi sähköiset allekirjoitukset ja aikaleimat edellyttävät yhteisesti sovittua muotoa turvallisuuden takia; pyytää komissiota kehittämään kyseessä olevat yhteiset normit; korostaa, että työläät tekniset vaatimukset tarjoajan tunnistamisessa voivat osoittautua esteiksi toimijoille; korostaa tässä yhteydessä, että sähköiselle allekirjoitukselle on kehitettävä standardijärjestelmä; kehottaa jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että sertifiointilaitokset järjestävät saataville sertifikaattien validointijärjestelmän ja valvovat sitä;

49.

korostaa, että erilaisten järjestelmien yhteentoimivuuden varmistamiseksi ja yhden toimittajan palveluihin lukittumisen välttämiseksi on noudatettava avoimia standardeja ja teknologian puolueettomuutta; pyytää komissiota takaamaan todellisen yhteentoimivuuden jäsenvaltioissa jo olemassa olevien erilaisten sähköisen hankinnan foorumien välillä, jolloin PEPPOL:n ja e-CERTI:n kaltaisten EU:n aloitteiden tuloksista olisi enemmän hyötyä;

50.

huomauttaa, että kaikki lainsäädäntöehdotukset sähköisen hankinnan laajentamiseksi ja yksinkertaistamiseksi olisi sisällytettävä keskeisten julkisia hankintoja koskevien direktiivien tarkistukseen ja niiden olisi oltava yhdenmukaisia yleisten julkista hankintaa koskevien sääntöjen, kuten kynnysarvoon liittyvien velvollisuuksien, ja niiden soveltamisalan kanssa;

51.

korostaa, että sähköisellä hankinnalla voidaan edistää koko hankintaprosessin yksinkertaistamista ja saada aikaan tehokkuutta, joka puolestaan saa aikaan huomattavia säästöjä kustannuksissa ja ajassa sekä yritysten että viranomaisten osalta ja joka lisää avoimuutta ja esteettömyyttä; toteaa, että erityisesti sähköinen myöntämismenettely avaa uusia näkymiä julkisten hankintojen alan hallinnon uudistamisessa; toistaa, että sähköisen hankinnan pitäisi olla edullisempaa, tarkoituksenmukaisempaa ja avoimempaa kuin tavanomaisten julkisten hankintamenettelyjen; katsoo kuitenkin, että parantamisen varaa on ja että olisi tehtävä aiempaa enemmän luotettavien, vertailukelpoisten ja puolueettomien tietojen ja tilastojen osalta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään sähköisten hankintamenettelyjen rajat ylittävää käyttöä;

52.

huomauttaa, että lainsäädäntö ei ole ainoa muutoksia ratkaisevasti edistävä tekijä; pyytää siksi komissiota selvittämään uusia tapoja vaihtaa kokemuksia, jakaa parhaita käytäntöjä ja siirtää tietoa rajojen yli paikallisten ja alueellisten toimijoiden kesken; korostaa, että edelleen on ehdottomasti vahvistettava sähköisen hankinnan parissa työskentelevän henkilöstön valmiuksia ja ymmärrystä ja avustettava pk-yrityksiä tietojen ja valmiuksien kehittämisessä kansallisten ja/tai EU:n kannustimien avulla pk-yritysten ja suuryritysten "tasapuolisten toimintaedellytysten" takaamiseksi; pitää myönteisenä uutta Verkkojen Eurooppa -välinettä, jolla tuetaan rajat ylittävää sähköistä hankintaa ja vahvistetaan siten digitaalisten yhtenäismarkkinoiden kehittymistä;

53.

suhtautuu myönteisesti Euroopan komission sähköisen hallinnon toimintasuunnitelmassa vuosiksi 2011–2015 annettuun ilmoitukseen kehittää epractice.eu -alustaa tehokkaaksi kokemusten ja tietojen vaihdon välineeksi jäsenvaltioille ja sähköisen hallinnon käyttäjille, ja kannattaa voimakkaasti soveltamisalan laajentamista paikallisiin ja alueellisiin käyttäjiin;

54.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/35

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 21, 45 ja 47 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 15, 21, 29, 34 ja 45 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 151 artiklan,

—

ottaa huomioon 15. lokakuuta 1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68 työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella (1),

—

ottaa huomioon työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työntekijöille työsopimuksessa tai työsuhteessa sovellettavista ehdoista 14. lokakuuta 1991 annetun neuvoston direktiivin 91/533/ETY (2),

—

ottaa huomioon Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työelämän perusnormit,

—

ottaa huomioon sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29. huhtikuuta 2004 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 883/2004 (3),

—

ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston 29. huhtikuuta 2004 annetun direktiivin 2004/38/EY Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella (4), vuonna 2008 annetun kertomuksen direktiivin 2004/38/EY soveltamisesta (KOM(2008)0840) ja marraskuussa 2007 ja huhtikuussa 2009 annetut neuvoston päätöslauselmat direktiivistä 2004/38/EY,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella annetun direktiivin 2004/38/EY täytäntöönpanon ja soveltamisen parantamisesta (KOM(2009)0313),

—

ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan pyytämän ja eurokansalaisen toimintapalvelukeskuksen (ECAS) toimittaman väliraportin vertailevasta tutkimuksesta, joka koskee direktiivin 2004/38/EY soveltamista,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon direktiivin 2004/38/EY täytäntöönpanon ja soveltamisen parantamisesta sekä sen aikomuksen julkaista yksinkertaistettuja oppaita unionin kansalaisille ja hyödyntää internetiä parhaalla mahdollisella tavalla,

—

ottaa huomioon ammattipätevyyden tunnustamisesta 7. syyskuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY (5),

—

ottaa huomioon 6. joulukuuta 2007 annetun komission tiedonannon "Liikkuvuuden avulla uusia ja parempia työpaikkoja: Eurooppalainen ammatillisen liikkuvuuden toimintasuunnitelma (2007–2010)" (KOM(2007)0773),

—

ottaa huomioon 18. marraskuuta 2008 annetun komission tiedonannon työntekijöiden vapaan liikkuvuuden vaikutuksista ja EU:n laajentumisesta (KOM(2008)0765),

—

ottaa huomioon 16. joulukuuta 2008 annetun komission tiedonannon "Uudet taidot uusia työpaikkoja varten – Työmarkkinoiden ja ammattitaitotarpeiden ennakoiminen ja yhteensovittaminen" (KOM(2008)0868),

—

ottaa huomioon 13. heinäkuuta 2010 annetun komission tiedonannon "Työntekijöiden vapaan liikkuvuuden vahvistaminen: oikeudet ja tärkeimmät kehitysaskelet" (KOM(2010)0373),

—

ottaa huomioon 13. huhtikuuta 2011 annetun komission tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti: 12 viputekijää kasvun vauhdittamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi ‧Yhdessä uuteen kasvuun‧ " (KOM(2011)0206), jossa yhtenä keskeisenä välineenä on työntekijöiden liikkuvuus,

—

ottaa huomioon Eurooppa 2020 -strategian ja erityisesti sen lippulaiva-aloitteet "Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma" ja "Nuoret liikkeellä",

—

ottaa huomioon 27. marraskuuta 2008 annetut oikeus- ja sisäasioiden neuvoston päätelmät "Henkilöiden vapaa liikkuvuus: väärinkäytökset ja huomattavat ongelmat",

—

ottaa huomioon 9. maaliskuuta 2009 annetut työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvoston päätelmät "Työvoiman ammatillinen ja maantieteellinen liikkuvuus ja työntekijöiden vapaa liikkuvuus Euroopan unionissa",

—

ottaa huomioon Euroopan kansalaisuutta koskevista ongelmista ja näkymistä 2. huhtikuuta 2009 antamansa päätöslauselman (6),

—

ottaa huomioon Euroopan ammatillisen liikkuvuuden toimintasuunnitelmasta (2007–2010) 18. joulukuuta 2008 antamansa päätöslauselman (7),

—

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon liikkuvuutta EU:n sisäisillä työmarkkinoilla haittaavien jäljellä olevien esteiden tunnistamisesta (8),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan mietinnön sekä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan lausunnot (A7-0258/2011),

A.

toteaa, että toisessa jäsenvaltiossa asuminen ja työskenteleminen muodostavat yhden unionin perusvapauksista – henkilön etnisestä alkuperästä riippumatta – ja unionin kansalaisuuden peruskomponentin, joka tunnustetaan perussopimuksissa, mutta tilastot osoittavat kuitenkin, että edelleenkin liian harvat hyödyntävät tätä oikeutta työntekijöiden liikkuvuutta tukevista aloitteista huolimatta;

B.

katsoo, että EU:n työntekijöiden liikkuvuutta olisi edistettävä kaikkialla Euroopan unionissa siellä, missä työvoimaa tarvitaan;

C.

ottaa huomioon, että EU:n työntekijät voivat kohdata vaikeuksia ja haasteita hakiessaan työtä toisessa jäsenvaltiossa;

D.

toteaa, että oikeus asua ja työskennellä toisessa unionin jäsenvaltiossa on yksi unionin perusvapauksista ja unionin kansalaisuuden peruskomponentti, joka tunnustetaan perussopimuksissa, mutta tilastot osoittavat kuitenkin, että edelleenkin liian harvat hyödyntävät tätä oikeutta työntekijöiden liikkuvuutta tukevista aloitteista huolimatta;

E.

toteaa, että työntekijöiden nykyinen liikkuvuusaste ei ole riittävä, jotta se tehostaisi Euroopan unionin työmarkkinoita; toteaa, että vain 2,3 prosenttia EU:n väestöstä asuu muussa valtiossa kuin siinä, jonka kansalaisia he ovat, mutta 17 prosenttia aikoo tulevaisuudessa hyödyntää vapaata liikkuvuutta ja 48 prosenttia harkitsisi työpaikan hakemista muusta maasta tai muulta alueelta irtisanomistilanteessa;

F.

ottaa huomioon, että työntekijöiden vapaa liikkuvuus on sekä EU:lle että jäsenvaltioille myönteinen sosiaalis-taloudellinen toimintamalli, sillä se tukee EU:n yhdentymistä, taloudellista kehitystä, sosiaalista yhteenkuuluvuutta, henkilöiden ammatillista etenemistä sekä ennakkoluulojen, rasismin ja muukalaisvihan torjuntaa ja voi ehkäistä talouskriisin kielteisiä vaikutuksia ja auttaa valmistautumaan paremmin globaalin muutoksen haasteisiin, kun kaikki päätöksentekotason sidosryhmät ja kansalaisyhteiskunta käyvät vuoropuhelua keskenään;

G.

katsoo, että työntekijöiden liikkuvuutta tukemalla edistetään Eurooppa 2020 -strategiassa asetettuja työllisyystavoitteita; kehottaa komissiota sisällyttämään työvoiman liikkuvuuden lippulaiva-aloitteisiin ja jäsenvaltioita sisällyttämään työvoiman liikkuvuutta ja maantieteellistä liikkuvuutta koskevat asiat kansallisiin strategioihinsa ja uudistusohjelmiinsa;

H.

katsoo, että liian joustamaton työlainsäädäntö vähentää työntekijöiden liikkuvuutta Euroopassa;

I.

toteaa, että 18. marraskuuta 2008 annetun komission tiedonannon mukaan liikkuvia työntekijöitä vastaanottaneiden jäsenvaltioiden taloudet ovat hyötyneet EU:hun vuosina 2004 ja 2007 liittyneiden maiden työntekijöiden liikkuvuudesta;

J.

katsoo, että teollisen muutoksen, globalisaation, uusien työnteon mallien ja väestörakenteen muutoksen myötä muuttunut yhteiskunta sekä liikennemuotojen kehitys edellyttävät työntekijöiden entistä suurempaa liikkuvuutta;

K.

toteaa, että ne jäsenvaltiot, jotka eivät sovella siirtymäjärjestelyjä vuosina 2004 ja 2007 liittyneistä jäsenvaltioista tulevien työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen, eivät ole ilmoittaneet kielteisistä vaikutuksista, mutta muutamat jäsenvaltiot ovat päättäneet jatkaa rajoitusten soveltamista työmarkkinoillaan Romanian ja Bulgarian kansalaisiin;

L.

toteaa, että työntekijöiden vapaata liikkuvuutta edistävistä EU:n säädöksistä ja ohjelmista huolimatta tämän perusvapauden täydelle toteuttamiselle on olemassa esteitä (esimerkiksi sosiaaliset, kielelliset, kulttuuriset, oikeudelliset ja hallinnolliset esteet, puutteelliset paluujärjestelyt, jotka eivät vastaa siirtotyöläisten tarpeita, liikkuvuudesta saadun kokemuksen puutteellinen tunnustaminen, puolison tai kumppanin työllistymiseen liittyvät ongelmat sekä tutkintojen ja ammattipätevyyden tunnustamisen hitaus);

M.

katsoo, että talouskriisin vallitessa työntekijöiden ammatillinen ja maantieteellinen liikkuvuus voi auttaa vähentämään työttömyyttä, kun työvoiman tarjonta pyritään sovittamaan yhteen kysynnän kanssa, ja että se voi myötävaikuttaa työpaikkojen syntymiseen, talouden, yhteiskunnan ja väestörakenteen mukauttamiseen rakenteellisiin muutoksiin sekä talouskasvuun ja EU:n kilpailukykyyn; katsoo tässä yhteydessä, että nykyiset menettelyt ammattipätevyyden tunnustamiseksi muodostavat huomattavan esteen työntekijöiden vapaalle liikkuvuudelle Euroopan unionissa;

N.

toteaa, että nämä esteet ja rajoitukset rikkovat työntekijöiden perusoikeutta, vaikeuttavat EU:n talouksien toipumista ja saattavat johtaa haitallisiin vaikutuksiin, kuten ilman laillista työlupaa tehdyn työn lisääntymiseen, harmaan talouden laajenemiseen ja työntekijöiden hyväksikäyttöön;

O.

toteaa, että syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella kielletään perusoikeuskirjan 21 artiklassa;

P.

ottaa huomioon, että nykyinen talouskriisi on vaikuttanut kielteisesti liikkuvuuteen ja on koskettanut eniten määrä- ja osa-aikaisia työntekijöitä ja että vaikutukset koskevat etenkin naisia;

Q.

ottaa huomioon, että työntekijöiden liikkuvuudessa on suuria sukupuolten välisiä eroja EU:ssa (miehet ilmoittavat (44 %) muuttavansa uuden työn tai siirron vuoksi paljon useammin kuin naiset (27 % (9))); katsoo, että liikkuvuutta pitäisi seurata tehokkaammin sukupuolen mukaan eriteltyjen tietojen pohjalta;

1.

korostaa, että komission kertomuksessa KOM(2008)0840 todetaan, että jäsenvaltiot syyllistyvät jatkuvasti rikkomuksiin direktiivin 2004/38/EY täytäntöönpanossa, mikä vaikuttaa työntekijöiden mahdollisuuteen toteuttaa oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, ja ottaa huomioon, että tilanteen johdosta on saatu useita yksittäisiä kanteluja, vetoomuksia sekä yli 40 kysymystä Euroopan parlamentilta, minkä seurauksena komissio on käynnistänyt viisi rikkomusmenettelyä direktiivin virheellisestä soveltamisesta;

2.

on tyytyväinen komission tiedonantoon KOM(2010)0373, jossa kuvataan ja selitetään työntekijöiden vapaan liikkuvuuden nykytilanne, mutta pahoittelee, ettei liikkuvuuteen liittyviin ongelmiin ole löydetty konkreettisia toimenpiteitä ja ratkaisuja;

3.

pitää myönteisinä komission aloitteita, kuten WO.M.EN Mobility Enhancement Mechanism -hanketta, ja kehottaa laajentamaan ja parantamaan naistyövoiman liikkuvuuden lisäämiseen tähtäävien hankkeiden soveltamisalaa;

4.

kehottaa komissiota edistämään entuudestaan työvoiman liikkuvuutta esittelemällä pitkän aikavälin kattavan ja monialaisen liikkuvuusstrategian, jolla poistetaan kaikki nykyiset oikeudelliset, hallinnolliset ja käytännön esteet työntekijöiden vapaalta liikkuvuudelta; pyytää johdonmukaista, tehokasta ja avointa politiikkaa, joka keskittyy työmarkkinoiden ja suhdannekehitysten vaatimuksiin;

5.

kehottaa komissiota edistämään työvoiman liikkuvuutta suunnittelemalla ja tukemalla uusia strategioita, joiden tarkoituksena on tarjota yksinkertaistettua tietoa siirtotyöläisten oikeuksista ja siitä, miten liikkuvuus hyödyttää kehitystä yleensä ja sekä EU:n että sen jäsenvaltioiden taloutta; katsoo, että EU:n lainsäädännön tehokkaan täytäntöönpanon kannalta on ratkaisevan tärkeää lisätä työntekijöiden, heidän perheenjäsentensä sekä muiden osapuolten tietoisuutta heidän oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan sekä heidän käytettävissään olevista välineistä, jotka liittyvät vapaaseen liikkuvuuteen;

6.

katsoo, että liikkuvuutta voidaan edistää tehokkaasti ainoastaan lisäämällä merkittävästi jäsenvaltioiden solidaarisuutta ja yhteistä vastuunkantoa ja luomalla laillisen maahanmuuton selkeä sääntelykehys;

7.

kehottaa jäsenvaltioita poistamaan työntekijöiden liikkuvuuden esteitä tarjoamalla henkilöille (joista valtaosa on naisia), jotka seuraavat puolisoaan tai kumppaniaan toiseen jäsenvaltioon, asianmukaisia palveluja, kuten kursseja heidän sopeutumistaan uuteen sosiaali- ja kulttuuriympäristöönsä helpottavia kursseja, esimerkiksi kielikursseja ja ammatillista koulutusta;

8.

toteaa kuitenkin, että liikkuvuuden olisi edelleen oltava vapaaehtoista; korostaa, että EU:n tasolla olisi pyrittävä entistä paremmin vähentämään lisääntyneen liikkuvuuden kielteisiä sivuvaikutuksia, kuten aivovuotoa ja nuorten poismuuttoa, samoin kuin kielteisiä vaikutuksia perheiden yhteenkuuluvuuteen ja lapsiin, kun toinen tai molemmat vanhemmista työskentelevät ulkomailla;

9.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan yhteistyömekanismeja, joiden tarkoituksena on estää tuhoisat vaikutukset, joita perheille ja etenkin lapsille aiheutuu siitä, että lapset joutuvat elämään erossa vanhemmistaan kaukana heistä;

10.

ottaa huomioon perussopimusten määräykset ja olemassa olevan lainsäädännön ja muistuttaa, että jäsenvaltioilla on velvollisuus yksinkertaistaa hallinnollisia menettelyjään työntekijöiden vapaan liikkuvuuden suhteen, jotta tämä oikeus voi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla ja vältetään perusteettomat, tarpeettomat tai hankalat hallinnolliset menettelyt, jotka rajoittavat tämän oikeuden soveltamista;

11.

kehottaa komissiota virtaviivaistamaan hallinnollisia käytäntöjä ja hallinnollista yhteistyötä, jotta kansallisten viranomaisten toiminnassa voidaan saavuttaa synergiaetuja;

12.

kannustaa jäsenvaltioita luomaan tehokkaampia viestintäkanavia siirtotyöläisten ja vastaavien valtion virastojen välille, jotta työntekijät saavat täydelliset tiedot oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan;

13.

korostaa, että "työntekijöiden oikeudet" voidaan panna paremmin täytäntöön jos ja kun EU-siirtolainen on laillisessa ansiotyössä vastaanottavassa jäsenvaltiossa;

14.

korostaa, että naispuoliset työntekijät, jotka muuttavat ulkomaille lasten- tai vanhustenhoitotyöhön, kuten lastenvahdit, au pairit, lastenhoitajat tai sairaanhoitajat, menevät usein yksityisten tahojen, kuten perheiden tai perheenjäsenten, palvelukseen ja päätyvät näin työskentelemään ilman sopimusta tai laittomasti eivätkä siten saa muun muassa sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon liittyviä oikeuksia ja etuuksia;

15.

on huolissaan työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien direktiivien, erityisesti direktiivin 2004/38/EY, heikosta täytäntöönpanosta ja toteuttamisesta kolmansista maista olevien perheenjäsenten maahantulo- ja oleskeluoikeuden suhteen, sekä hankalista hallinnollisista menettelyistä ja niiden lisäksi vaadituista oleskeluasiakirjoista (työluvat, todistus tyydyttävästä majoituksesta), jotka eivät ole direktiivin 2004/38/EY mukaisia;

16.

kehottaa komissiota käyttämään kaikkia perussopimuksiin perustuvia oikeuksiaan valvomalla jatkuvasti ja kattavasti direktiivin 2004/38/EY täytäntöönpanoa ja käyttämällä tarvittaessa oikeuttaan käynnistää rikkomusmenettelyjä niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät noudata sääntöjä;

17.

kehottaa jäsenvaltioita tarkistamaan työmarkkinoille pääsyä koskevia siirtymäsäännöksiään, joilla voi pitkällä aikavälillä olla kielteinen vaikutus EU:n perussopimuksiin kirjattuihin perustaviin arvoihin ja oikeuksiin, kuten liikkumisvapauteen, syrjinnän kieltoon ja solidaarisuuteen sekä yhtäläisiin oikeuksiin; pitää näin olen myönteisenä joidenkin jäsenvaltioiden äskettäistä päätöstä työmarkkinoidensa täydellisestä avaamisesta eräiden unioniin toukokuussa 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden kansalaisille, mutta pitää valitettavina joidenkin muiden jäsenvaltioiden lainsäädäntöehdotuksia, joiden tarkoituksena on rajoittaa unioniin vuosina 2004 ja 2007 liittyneiden jäsenvaltioiden työntekijöiden oikeuksia; kehottaa komissiota tutkimaan, rikotaanko tällaisilla toimilla EU:n oikeutta;

18.

kehottaa komissiota lujittamaan direktiivissä 2005/36/EY määritettyä ammattipätevyyden tunnustamista koskevaa nykyistä oikeudellista kehystä;

19.

kehottaa komissiota tarkistamaan työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15. lokakuuta 1968 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 1612/68 (10), jotta voidaan ottaa huomioon parlamentin tässä päätöslauselmassa esittämät ehdotukset;

20.

kehottaa komissiota varmistamaan, että jäsenvaltiot soveltavat "Bryssel I" -asetusta (neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001) tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla; korostaa tämän asetuksen merkitystä työntekijöiden hyväksikäytöstä määrättävien seuraamusten ja sakkojen kannalta;

21.

kehottaa komissiota varmistamaan, että jäsenvaltiot panevat direktiivin 2004/38/EY täytäntöön ilman minkäänlaista syrjintää, mukaan lukien sukupuoliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä; muistuttaa komissiota aiemmista kehotuksista turvata liikkumisen vapaus kaikille EU:n kansalaisille ja heidän perheilleen sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta;

22.

toteaa, että työntekijöiden oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen ei voi tarkastella erillään EU:n muista oikeuksista ja perusperiaatteista ja että Euroopan sosiaalisen mallin ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa taattujen ja Euroopan unionin perusoikeuskirjassa kuvattujen oikeuksien kunnioittaminen tarjoavat mahdollisuuden kunnollisiin työpaikkoihin, asianmukaisiin työoloihin, työturvallisuuteen, sosiaaliturvaoikeuksiin, yhdenvertaiseen kohteluun, perhe- ja työelämän yhteensovittamiseen ja vapauteen tarjota palveluja; korostaa, että oikeus äänestää paikallisissa ja alueellisissa vaaleissa sekä Euroopan parlamentin vaaleissa kuuluu olennaisena osana näihin oikeuksiin, ja kehottaa panemaan sen paremmin täytäntöön; panee merkille, että oikeus äänestää alkuperäjäsenvaltion kansallisissa vaaleissa saatetaan menettää, ja katsoo, että tätä asiaa olisi syytä käsitellä tarkemmin;

23.

kehottaa komissiota laatimaan tulostaulun, jossa esitetään merkittävimmät esteet, joita unionin työntekijät kohtaavat halutessaan käyttää oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen, ja jäsenvaltioiden toimet näiden esteiden poistamiseksi, jotta voidaan arvioida, miten perinpohjaisesti ja tehokkaasti esteitä pyritään poistamaan;

24.

kehottaa komissiota arvioimaan perinpohjaisesti jäsenvaltioiden nykyistä taloudellista tilannetta työmarkkinoiden kannalta; kehottaa jäsenvaltioita sovittamaan muuttoliikepolitiikan paremmin yhteen työvoima-asioiden kanssa, jotta voidaan puuttua työvoimapulaan ja tukea kotimaista tuotantoa;

25.

pitää ilahduttavana, että komissio on liittänyt työntekijöiden liikkuvuuden osaksi Eurooppa 2020 -strategiaa, ja katsoo, että tämä on olennaisen tärkeää, jotta voidaan tukea EU:n sisäistä hyvinvointia luomalla asianmukaisia ja kestäviä työpaikkoja;

26.

korostaa sen tärkeyttä, että työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu, yhdistettynä riittävään työntekijöiden oikeuksien suojeluun on kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä ja työehtosopimuksissa vahvistettujen voimassa olevien sääntöjen mukaista; katsoo, että periaatetta "sama palkka samasta työstä samalla työpaikalla" yhdessä sukupuolten tasa-arvon kanssa olisi sovellettava koko EU:ssa, jotta estetään palkkojen polkeminen ja sosiaalinen polkumyynti; korostaa, että oikeudet hyödyttävät kaikkia vain siinä tapauksessa, että ne pannaan asianmukaisesti täytäntöön ja niiden täytäntöönpanoa valvotaan asianmukaisesti; pyytää näin ollen sekä komissiota että jäsenvaltioita varmistamaan, että vapaata liikkuvuutta ei koskaan käytetä verukkeena eriarvoiselle kohtelulle, palkkojen polkemiselle tai sosiaaliselle polkumyynnille;

27.

katsoo, että EU:n ja jäsenvaltioiden lainsäädäntö olisi sovitettava paremmin yhteen, jotta voidaan estää esteiden muodostuminen työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevan oikeuden täytäntöönpanolle ja käytölle;

28.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan toissijaisuusperiaatteen huomioon ottaen nykyisen syrjintälainsäädännön asianmukaisen täytäntöönpanon, huolehtimaan käytännön toimin liikkuvien työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta sekä torjumaan ennakkoluuloja, rasismia ja muukalaisvihaa;

29.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota tehostamaan EU:n politiikkaa, jolla torjutaan suoraa ja epäsuoraa syrjintää, siirtotyöläisten hyväksikäyttöä unionissa ja heidän oikeuksiensa loukkauksia heidän riittämättömän kielitaitonsa vuoksi sekä siksi, että he tuntevat huonosti lainsäädäntöä, jota sovelletaan heidän työskentelyynsä vastaanottavassa jäsenvaltiossa;

30.

kannustaa jäsenvaltioita huolehtimaan siitä, että työmarkkinoiden seurannasta vastuussa olevat viranomaiset kiinnittävät enemmän huomiota liikkuvien työntekijöiden oikeuksien suojelemiseen erityisesti parantamalla koulutusta ja tarjoamalla tietoa työlainsäädännöstä;

31.

katsoo, että kun sosiaaliturvaa, terveydenhuoltoa ja verotusta koskevaan jäsenvaltioiden lainsäädäntöön tehdään muutoksia, olisi etukäteen tutkittava, miten ne vaikuttavat työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen; kehottaa näin ollen ottamaan käyttöön vaatimuksen pakollisesta rajaseutuvaikutusten arvioinnista, jonka tarkoituksena on hankkia yksityiskohtaista tietoa vapaan liikkuvuuden esteistä;

32.

huomauttaa, että lisääntynyt rajatylittävä liikkuvuus edellyttää myös työmarkkinaosapuolilta aktiivista roolia sen varmistamisessa, että etenkin tilapäisesti ulkomailla työskenteleville työntekijöille tarjotaan riittävästi ja tehokkaasti tietoa heidän sosiaalisista ja työntekoon liittyvistä oikeuksistaan sekä niihin liittyvää tukea ja suojaa;

33.

katsoo, että kaikkien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien politiikkojen tehokas täytäntöönpano vaatii toimien koordinointia, erityisesti kun on kyse sisämarkkinoiden toteuttamisesta, sosiaaliturvajärjestelmien koordinoinnista, lisäeläkeoikeuksista, työntekijöiden suojelusta, rajatylittävästä terveydenhuollosta, yleissivistävästä ja ammatillisesta koulutuksesta, esimerkiksi sellaisista verotusmenettelyistä, joilla pyritään estämään kaksinkertainen verotus, sekä syrjimättömyydestä;

34.

painottaa, että työntekoa koskevat rajoitukset ovat este sisämarkkinoiden toiminnalle ja että talouskriisi osoittaa, että työvoiman vapaata liikkuvuutta on edistettävä;

35.

toistaa, että epäjohdonmukaisuuksien välttämiseksi EU:n sisämarkkinoilla jäsenvaltioiden on annettava työllistämisessä etusija unionin kansalaisille ja niiden on voitava antaa etusija kolmansien maiden kansalaisille, jotka hakevat korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä, kuten säädetään 25. toukokuuta 2009 annetussa neuvoston direktiivissä 2009/50/EY kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten (11); painottaa, että on tärkeää hylätä EU:n sinistä korttia koskevat hakemukset, kun on kyse työmarkkina-aloista, joille muista jäsenvaltioista tulevien työntekijöiden pääsy on rajoitettua siirtymäkauden järjestelyjen perusteella;

36.

kehottaa unionin toimielimiä ja jäsenvaltioiden vastaavia elimiä koordinoimaan toimensa paremmin keskenään, jotta ne voivat huolehtia paremmin kansalaisten tiedon- ja avunsaannista sekä seurata, miten työntekijöiden oikeus vapaaseen liikkuvuuteen toteutuu käytännössä ja miten yksilöt hyödyntävät sitä, ja siten vauhdittaa työvoiman liikkuvuuden täytäntöönpanoa;

37.

katsoo, että riittävät sosiaaliturvajärjestelmät edistävät merkittävästi työntekijöiden maantieteellistä ja ammatillista liikkuvuutta ja että liikkuvien työntekijöiden sosiaalisen osallisuuden ja palanneiden työntekijöiden sopeuttamisen on sisällyttävä työvoiman liikkuvuutta koskevaan politiikkaan; korostaa, että tämän vuoksi on välttämätöntä tunnustaa saavutetut oikeudet ja ymmärtää paremmin eri jäsenvaltioiden järjestelmien välisiä eroja ja tukea näitä seikkoja;

38.

kehottaa jäsenvaltioita puuttumaan näennäisesti itsenäiseen ammatinharjoittamiseen liikkuvien työntekijöiden keskuudessa; korostaa, että näille työntekijöille on taattava heille kuuluvat oikeudet ja suoja;

39.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita torjumaan muukalaisvihaa kaikkia EU:n alueella työskenteleviä kohtaan tarjoamalla kotoutusta ja tietoa sekä edistämällä keskinäistä ymmärrystä, kulttuurista monimuotoisuutta ja kunnioitusta liikkuvia työntekijöitä vastaanottavissa jäsenvaltioissa;

40.

painottaa, että työntekijöiden vapaan liikkuvuuden tehokas täytäntöönpano vaatii EU:n ja kansallisten viranomaisten koordinoituja toimia, jotta voidaan helpottaa ja yksinkertaistaa hallinnollisia menettelyjä, jotka koskevat välillisesti tähän oikeuteen liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi ajoneuvorekisteröintien siirtämistä ja terveystietojen saatavuuden takaamista, laajan tietokannan luomista tointaan harjoittavien lääkärien ammattipätevyydestä, kaksinkertaisen verotuksen estämistä ja sairauskulujen korvaamiseen liittyviä selkeitä sääntöjä;

41.

katsoo, että on välttämätöntä huolehtia siirtotyöläisten sosiaaliturvaoikeuksien siirrettävyydestä, jotta he voivat oikeasti hyötyä saavuttamistaan oikeuksista;

42.

katsoo, että pk-yritykset voivat toimia talouden elpymisen ja kehityksen käynnistäjinä, koska ne ovat uusien työpaikkojen ensisijainen lähde; toistaa näin ollen, että on tärkeää, että EU sitoutuu pk-yritysten tukemiseen (esimerkiksi Progress-mikrorahoitusjärjestelyn avulla) ja kehittämiseen erityisesti aktiivisilla työvoimapolitiikoilla ja ammatillisen koulutuksen ohjelmilla;

43.

kehottaa rajaseutualueita harkitsemaan sopimuksia, joilla edistetään työvoiman liikkumista rajojen yli kyseisten alueiden molemminpuolisen hyödyn lisäämiseksi;

44.

kehottaa jäsenvaltioita poistamaan nykyiset siirtymäkauden esteet, jotka haittaavat unioniin vuonna 2007 liittyneiden jäsenvaltioiden työntekijöiden vapaata liikkuvuutta; katsoo, että nämä esteet luovat kaksoisstandardin, ovat haitallisia ja syrjivät EU:n kansalaisia, ja kehottaa panemaan etuuskohtelulausekkeen tehokkaasti täytäntöön koko unionissa;

45.

katsoo, että työvoiman liikkuvuus unionissa on oleellisen tärkeää talouden elpymisen ja Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamisen kannalta; vaatii sen vuoksi jäsenvaltioita, jotka edelleen pitävät voimassa Romanian ja Bulgarian kansalaisia koskevia työmarkkinarajoituksia, poistamaan rajoitukset vuoden 2011 loppuun mennessä liittymissopimuksessa säädetyn määräajan mukaisesti;

46.

kehottaa toimivaltaisia viranomaisia tekemään entistä tiiviimpää ja tehokkaampaa yhteistyötä, kun ne tarkastavat, että työsopimukset ovat kansallisen ja unionin lainsäädännön mukaisia; korostaa, että jäsenvaltioiden keskinäinen avunanto ja tietojen vaihto on taattava säännösten rikkomistapauksissa; pyytää komissiota valvomaan tätä prosessia;

47.

kehottaa julkisia viranomaisia ja kaikkia sidosryhmiä tekemään kaikkensa lisätäkseen työntekijöiden tietoisuutta oikeuksistaan ja niistä välineistä (työlainsäädäntö, työehtosopimukset, käytännesäännöt, sosiaaliturvasäännökset), joilla heidän työsuhdettaan sekä heidän työ- ja elinolojaan säännellään;

48.

pitää valitettavana, että työsuojelutarkastuksia tehdään entistä vähemmän kaikkialla EU:ssa; korostaa, että tehokkaat tarkastukset ovat välttämättömiä, jotta voidaan taata yhdenvertainen kohtelu ja tasapuoliset toimintaedellytykset; kehottaa jäsenvaltioita lisäämään työsuojelutarkastuksia ja tarjoamaan niihin riittävät resurssit; kehottaa komissiota lisäämään työsuojelutarkastuksiin liittyvää yhteistyötä ja koordinointia;

49.

katsoo, että jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että EU:n liikkuvien työntekijöiden lapsille ei koidu kansallisuutta tai kansalaisuutta koskevia ongelmia vanhempien työskentelyvalintojen takia, ja katsoo, että liikkuvien työntekijöiden lasten erityistarpeita on tutkittava asianmukaisesti, jotta niihin voidaan vastata tehokkain toimin;

50.

korostaa, että jäsenvaltioiden olisi parannettava niiden lasten tilannetta, jotka jäävät lähtömaahan vanhempien työskennellessä toisessa jäsenvaltiossa, ja autettava heitä kehittymään normaalisti, saamaan koulutusta sekä hyötymään asianmukaisista sosiaalisista suhteista;

51.

on huolestunut siitä, että EU:ssa teetetään yhä enemmän pakkotyötä, joka joillakin aloilla on tiiviisti kytköksissä järjestäytyneeseen rikollisuuteen; korostaa, että pakkotyön torjuminen on otettava keskeiseksi prioriteetiksi Europolin ja Eurojustin toiminnassa; kehottaa jäsenvaltioita lisäämään yhteisiä toimiaan, joiden tarkoituksena on valvoa pakkotyötä sekä asettaa siitä syytteeseen ja langettaa seuraamuksia, ja varmistamaan, että pakkotyöhön sovelletaan rikosoikeudellisia seuraamuksia; korostaa sellaisten toimenpiteiden tarvetta, joilla varmistetaan pakkotyön uhrien suojelu;

52.

kehottaa komissiota tutkimaan myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia, joita työvoiman liikkuvuus on ollut vastaanottavassa valtiossa, kotivaltiossa ja EU:ssa sosioekonomisesta ja maantieteellisen yhteenkuuluvuuden näkökulmasta ja julkistamaan tutkimukset, sekä korostaa seuraavia seurauksia: taloudelliset tappiot, pimeän työn ja kohtuuttomin ehdoin teetettävän työn lisääntyminen siirtymätoimenpiteistä aiheutuvan epäselvän oikeudellisen tilanteen vuoksi, EU:n kansalaisten puutteelliset tiedot oikeuksistaan sekä sen seuraukset, että jäsenvaltioiden toimet vuosien 2004 ja 2007 siirtolaisaaltojen mukana tulleiden EU:n työntekijöiden integroimiseksi viivästyivät; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita välttämään sellaisten siirtymätoimenpiteiden toteuttamista, jotka rajoittavat työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ja vaikuttavat kielteisesti EU:n työmarkkinoihin nykyisissä jäsenvaltioissa tai ehdokasvaltiossa;

53.

kannustaa komissiota jatkamaan aloitteitaan, joiden tarkoituksena on edistää nuorten maantieteellistä liikkuvuutta opiskelijoiden liikkuvuutta tukevien järjestelmien avulla, ja käyttämään kaikkia tämän asian edistämiseen suunnattuja ohjelmia;

54.

on tyytyväinen komission suunnitelmiin käynnistää säännölliset ja systemaattiset arvioinnit EU:n työmarkkinoiden pitkän aikavälin tarjonnasta ja kysynnästä vuoteen 2020 saakka alojen, ammattien, koulutustasojen ja maiden mukaan jaoteltuna ja suosittelee painokkaasti työvoima- ja koulutuspolitiikkojen koordinointia jäsenvaltioiden välillä, jotta voidaan saavuttaa Eurooppa 2020 -strategian työpaikkojen luontia koskevat tavoitteet ja välttää vastaisuudessa välilliset esteet, jotka saattavat estää vapaaseen liikkuvuuteen liittyvän oikeuden käyttämistä: tällaisia ovat esimerkiksi muissa EU-maissa suoritettujen tutkintojen tunnustamatta jättäminen; katsoo, että suunnitelmassa olisi tarkasti kartoitettava, millä aloilla EU:ssa esiintyy työvoimapulaa lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä;

55.

kehottaa suunnittelemaan ja toteuttaman asianmukaisia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on katkaista jatkuva syrjintä ja häivyttää kielteiset stereotypiat, jotka kohdistuvat esimerkiksi Itä- ja Etelä-Euroopasta tuleviin työntekijöihin, sekä tukemaan oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen käyttävien työntekijöiden kotoutumista vastaanottajamaansa yhteiskuntaan;

56.

kehottaa viranomaisia kaikilla tasoilla takaamaan tuen politiikalle ja lisäämään tietoisuutta liikkuvuuden mahdollisuuksista ja eduista, etenkin työuransa alussa oleville, painottaen komission koordinointiroolia;

57.

katsoo, että jäsenvaltioiden olisi helpotettava tutkintojen ja ammattipätevyyden tunnustamista ja vahvistettava niitä koskevat yleiset kriteerit, koska tämä asia aiheuttaa hyvin usein vaikeuksia haettaessa työtä oman jäsenvaltion ulkopuolelta;

58.

pitää valitettavina jäsenvaltioiden toimia, joiden tarkoituksena on kannustaa aktiivisesti muiden EU-maiden kansalaisia lähtemään kyseisestä jäsenvaltiosta; pyytää komissiota tarkistamaan loukkaavatko tällaiset toimet oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen;

59.

korostaa työvoimapalvelujen, erityisesti Eures-järjestelmän ja -verkoston, tärkeyttä työvoiman liikkuvuuden edistämisessä koko EU:ssa ja etenkin rajaseutualueilla, sillä se tarjoaa tietoja avoimista työpaikoista, maahanmuuttoon ja muuhun muuttoon sekä rajatyöhön liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista, sekä yleissivistävään ja ammattikoulutukseen liittyvistä mahdollisuuksista ja työskentely- ja elinoloista; korostaa työmarkkinaosapuolten erityistä merkitystä neuvonnan tarjoamisessa rajaseutukumppanuuksiin osallistuville työntekijöille; korostaa, että Eures-verkoston olisi säilyttävä keinona edistää oikeudenmukaista liikkuvuutta, ja kehottaa sen vuoksi komissiota osoittamaan jatkossakin rahoitusta työmarkkinaosapuolten rajaseutualueilla tekemän työn tukemiseen;

60.

kehottaa kehittämään Eures-verkoston institutionaalisia valmiuksia ja vahvistamaan sitä keskitettynä täyden palvelun välineenä, jolla helpotetaan työntekijöiden ja heidän perheidensä liikkuvuutta;

61.

on huolissaan Eures-neuvojien rahoituksen leikkaamisesta; kehottaa sitoutumaan pitkän aikavälin strategiaan, jonka avulla Eures ja sen henkilöstö voivat suorittaa tehtävänsä tehokkaasti, ja toteaa, että tämä on mahdollista vain, jos varoja lisätään;

62.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat toimet, joilla Euresin ja vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyö saadaan tuottavammaksi ja tehokkaammaksi;

63.

kannustaa jäsenvaltioita yhteistyössä komission kanssa tekemään Euresia tunnetuksi kansalaisten keskuudessa tarjoamalla sen käyttöä koskevaa tietoa ja neuvontaa julkisten työnvälityspalvelujen kautta mutta myös järjestämällä kokouksia, joiden tarkoituksena on edistää liikkuvuutta korkeakoulutuksen piirissä;

64.

katsoo, että EU:n työntekijöille työvoiman liikkuvuuteen liittyvistä eduista, oikeuksista ja velvollisuuksista tiedottamista olisi parannettava entuudestaan; kehottaa komissiota koordinoimaan toimintansa kansallisten viranomaisten kanssa ja kehittämään Eures-palvelun ja SOLVIT-ongelmanratkaisuverkon välisiä yhteyksiä, jotta voidaan edistää liikkuvuutta koskevia oikeuksiaan käyttäville kansalaisille tarjottavien palvelujen laatua; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita perustamaan EU:n siirtotyöläisille tarkoitettuja monikielisiä neuvontapisteitä erityisesti paikkakunnille, joilla näitä työntekijöitä on runsaasti;

65.

korostaa, että kaikkialla EU:ssa tarjolla olevista opiskelu- ja koulutusohjelmista tiedottamisen pitäisi olla keskeisellä sijalla, kun edistetään aktiivista työllisyyspolitiikkaa;

66.

kehottaa vahvistamaan työnantajan velvollisuudesta ilmoittaa työntekijöille työsopimuksessa tai työsuhteessa sovellettavista ehdoista 14. lokakuuta 1991 annettua neuvoston direktiiviä 91/533/ETY (nk. tiedottamisdirektiivi) (12), jossa säädetään työsuhdetta koskevista vähimmäistiedoista (muun muassa kaikki työtilannetta vastaanottavassa valtiossa koskevat asiaankuuluvat säännökset), jotka työntekijän olisi saatava työnantajalta;

67.

kehottaa komissiota edistämään yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa työmarkkinaosapuolten aktiivista osallistumista, jotta voidaan varmistaa käytännön täytäntöönpano ja lujittaa siirtotyöläisten oikeuksia;

68.

korostaa, että Eures-verkoston yhteydessä tarvitaan työntekijöiden ja työnantajien välistä yhteistyötä;

69.

kehottaa kansallisia ja alueellisia viranomaisia lisäämään keskinäistä vuoropuheluaan ja toimiensa koordinointia, koska ne ovat yleensä useiden kansalaisten ensimmäinen tietolähde läheisyytensä ja kansalaisten tarpeiden tuntemuksensa vuoksi, sekä ottamaan työmarkkinaosapuolet entistä laajemmin mukaan toimintaan;

70.

kehottaa jäsenvaltioita seuraamaan työnvälitystoimistojen toimintaa tarkemmin, jotta voidaan varmistua siitä, ettei liikkuvien työntekijöiden oikeuksia loukata tai heidän odotuksiaan petetä, mikä voisi ehkäistä työntekijöiden vapaata liikkuvuutta ja heikentää heidän sosiaaliturvaansa;

71.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita seuraamaan sellaisia toimistoja ja järjestöjä, jotka tarjoavat työpaikkoja muista jäsenvaltioista tuleville työntekijöille, ja havaitsemaan mahdolliset laittomat tai pimeät työt tai toimistot/järjestöt, jotka tarjoavat tekaistuja työpaikkoja;

72.

korostaa, että vapaata liikkuvuutta toteutettaessa työnantajat olisi velvoitettava antamaan ulkomaisille työntekijöille tietoa työntekijöiden oikeuksista kyseisessä työskentelymaassa; katsoo lisäksi, että jäsenvaltioihin on perustettava siirtotyöläisille tarkoitettuja monikielisiä neuvontapisteitä;

73.

kehottaa komissiota laatimaan tiedonannon tämän direktiivin soveltamisen piiriin kuuluvien työntekijöiden verotukseen kohdistuvista vaikutuksista, jotta saataisiin parempi kuva niistä keskeisistä seikoista, jotka saattavat estää tai vähentää työntekijöiden liikkuvuutta, ja voitaisiin tarjota ratkaisuja niihin;

74.

katsoo, että unionin kilpailukyvyn varmistamiseksi ja parantamiseksi ensisijaiseksi tavoitteeksi olisi asetettava investoinnit virallisen koulutusjärjestelmän sisäiseen ja ulkopuoliseen koulutukseen, ammatilliseen koulutukseen, työkokemukseen liittyvään vaihtoon ja työvoiman liikkuvuutta nopeuttaviin koordinoituihin toimiin;

75.

katsoo, että on vahvistettava aktiivista työmarkkinapolitiikkaa ja etenkin ammatillista koulutusta ja elinikäistä oppimista, koska nämä voivat osaltaan edistää työvoiman liikkuvuutta, helpottaa siirtymiä rakenteellisen työttömyyden aikana ja auttaa työntekijöitä mukautumaan työmarkkinoiden muutoksiin;

76.

onnittelee komissiota sen "Nuoret liikkeellä" -lippulaiva-aloitteesta ja "Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma" -aloitteen laatimisesta ja on erityisen tyytyväinen "Eka Eures-työpaikka" -pilottihakkeeseen ja ehdotukseen eurooppalaisen osaamispassin kehittämisestä;

77.

kannattaa nuorten kouluttamista taitoihin, joita työskentely ja asuminen toisessa maassa edellyttää; katsoo, että ihmisillä on oikeus asua ja työskennellä haluamassaan maassa;

78.

katsoo, että tiedot ja taidot, jotka vastaavat kansallisten, alueellisten tai paikallisten markkinoiden tarpeita, edistävät työntekijöiden liikkuvuutta, ja pyytää komissiota laatimaan etenemissuunnitelman taitojen kysynnälle sekä keskipitkän ja pitkän aikavälin arvion tulevaisuuden työpaikoista, joissa on mahdollista sovittaa yhteen osaamisen kysyntä ja tarjonta, samoin kuin keskipitkän ja pitkän aikavälin ennusteet tiettyjen alojen työvoimapulasta, joka saattaa syntyä väestörakenteen muutoksen ja väestön ikääntymisen seurauksena;

79.

katsoo, että työvoiman liikkuvuus on kaksisuuntainen prosessi: yhtäältä se johtaa tietojen ja taitojen hankkimiseen erityyppisen koulutuksen avulla ja sitä kautta valmistaa aktiivista väestöä uutta työpaikkaa hakiessa kohdattavaan kilpailuun ja toisaalta siihen, että liikkuvat työntekijät voivat sen avulla parantaa tietojaan ja taitojaan kerätessään käytännön kokemusta ja tietoa uudessa kohteessa;

80.

katsoo, että ammatillisessa koulutuksessa on edistettävä erityisesti liikkuvuutta, koska tällä alalla on edelleen merkittäviä puutteita; korostaa Leonardon kaltaisten ohjelmien merkitystä ja kehottaa jäsenvaltioita ja ammatillisessa koulutuksessa mukana olevia yrityksiä käyttämään niitä entistä enemmän ja myös helpottamaan niiden käyttöä;

81.

toivoo lisäksi, että liikkuvien työntekijöiden liikkuessaan hankkima uusi pätevyys ja siten myös heidän kasvanut henkilökohtainen potentiaalinsa tunnustetaan, jolloin myös heidän mahdollisuutensa pysyä pitkään työelämässä paranevat;

82.

katsoo, että nuorten työntekijöiden ei pitäisi olla ainoa kohderyhmä ja että tarvitaan kohdistettuja strategioita, joilla edistetään ja helpotetaan tiettyjen erityispiirteiden (ikä, sukupuoli, osaaminen, kuuluminen heikossa asemassa olevaan väestöryhmään tai vähemmistöön) ja -tarpeiden perusteella eri ryhmiin jakautuvien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, jotta liikkuvuudesta voi tulla vaihtoehto kaikille työntekijäryhmille;

83.

kehottaa jäsenvaltioita räätälöimään elinikäisen oppimisen ja ammattikoulutuksen strategiansa työmarkkinoiden kehityksen mukaan ja tarjoamaan siirrettävää osaamista, jolla on laajempi soveltamisala sekä maantieteellisesti että tietojen puolesta, jotta strategiat saadaan vastaamaan tarjolla olevia työpaikkoja;

84.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita työskentelemään yhdessä koulujen ja yliopistojen opetussuunnitelmien ja EU:n koulutusjärjestelmien vastaavuuden lisäämiseksi yksinkertaistamalla tutkintotodistusten vastavuoroista tunnustamista tarkoituksena edistää myös ammattipätevyyden tunnustamista, mikä on äärimmäisen tärkeää; korostaa kuitenkin, että tämä eroaa säänneltyjen ammattien pätevyyksien tunnustamisesta, vaikka toivoo samalla, että näihin ammatteihin voisi päästä vapaammin; pitää tässä yhteydessä ilahduttavana, että opistojen ja korkeakoulujen välillä tehdään yhä enemmän rajatylittävää yhteistyötä koskevia sopimuksia, ja kehottaa jäsenvaltioita tukemaan tätä kehitystä;

85.

kannustaa jäsenvaltioita lisäämään pk-yritysten osallistumista elinikäiseen oppimiseen tarjoamalla työnantajille ja työntekijöille kannustimia ja painottamaan tässä yhteydessä erityisesti kielten opiskelua ja uutta teknologiaa, mikä on sopusoinnussa myös työmarkkinoiden vaatimusten kanssa, koska suurin osa unionin työvoimasta työskentelee pk-yrityksissä ja näin unionista tulee entistä kilpailukykyisempi; katsoo, että tämä lisää myös liikkuvuutta, joka voi korjata tilannetta eräissä jäsenvaltioissa, joissa vapaita työpaikkoja on vaikea saada täytetyiksi;

86.

katsoo, että on saavutettava parempi synergia opiskelijoiden, ammattikoulutuksessa olevien henkilöiden ja harjoittelijoiden vapaata liikkuvuutta edistävien ohjelmien ja erityisesti työntekijöiden vapaata liikkuvuutta edistävien ohjelmien välille;

87.

kannustaa jäsenvaltioita luomaan komission ja työmarkkinaosapuolten avustuksella rakenteita, joilla tuetaan kielten opiskelua sekä vastaanottavien jäsenvaltioiden kulttuuriperinteiden opetusta siirtotyöläisten perheille, erityisesti siksi, että nämä tekijät edelleen ehkäisevät unionin kansalaisten liikkuvuutta;

88.

katsoo, että riittämätön kielitaito (erityisesti aikuisilla) on edelleen tärkeä työvoiman liikkuvuuden este ja saattaa lisätä pimeästi työskentelyä; kehottaa jäsenvaltioita edistämään aktiivisesti vieraiden kielten opetusta ja ulottamaan sen kaikkiin koulumuotoihin sekä kehottaa komissiota jatkamaan pyrkimyksiään tällä alalla;

89.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/46

—

ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 3 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 9, 49 ja 56 artiklan,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Palvelujen sisämarkkinat toimivammiksi – palveludirektiivin mukaisen keskinäisen arvioinnin tulokset ja tarvittavat jatkotoimet" (KOM(2011)0020) ja siihen liittyvän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan "On the process of mutual evaluation of the Services Directive" (SEC(2011)0102),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti – 12 viputekijää kasvun vauhdittamiseksi ja luottamuksen lisäämiseksi" (KOM(2011)0206),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon "Sisämarkkinoiden toimenpidepaketti" (KOM(2010)0608),

—

ottaa huomioon 10. maaliskuuta 2011 annetut neuvoston päätelmät palvelujen sisämarkkinoiden toimivuuden parantamisesta palveludirektiiviä koskevan keskinäisen arvioinnin perusteella,

—

ottaa huomioon palveluista sisämarkkinoilla 12. joulukuuta 2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (1),

—

ottaa huomioon ammattipätevyyden tunnustamisesta 7. syyskuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY (2),

—

ottaa huomioon 6. huhtikuuta 2011 antamansa päätöslauselman hallintotavasta ja kumppanuudesta sisämarkkinoilla (3),

—

ottaa huomioon 15. helmikuuta 2011 antamansa päätöslauselman palveludirektiivin 2006/123/EY täytäntöönpanosta (4),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan mietinnön sekä työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan lausunnon (A7-0324/2011),

A.

ottaa huomioon, että palvelut edustavat edelleen vain noin yhtä viidesosaa kaikesta EU:n sisäisestä kaupasta, vaikka niiden osuus EU:n BKT:stä ja työllisyydestä on yli kaksi kolmasosaa;

B.

ottaa huomioon, että palveludirektiivin soveltamisalaan kuuluvan toiminnan osuus EU:n BKT:stä ja työpaikoista on 40 prosenttia, mutta toteaa, että tässä toiminnassa on myös huomattavasti EU:n taloudellisen kasvun ja työpaikkojen luomisen hyödyntämättömiä mahdollisuuksia, sillä sisämarkkinoilla on edelleen lukuisia palvelukaupan esteitä;

C.

katsoo, että palvelut ovat jäsenvaltioiden talouksien käyttövoima, sillä ne luovat työpaikkoja, kasvua ja innovaatioita, ja katsoo, että sen vuoksi palvelualan toimivat ja yhtenäiset sisämarkkinat ovat meneillään olevan talous- ja rahoituskriisin taustaa vasten sitäkin tärkeämpiä ja edellytys talouden elpymiselle;

D.

ottaa huomioon, että palveludirektiivi on Euroopan unionin kasvun väline ja että sen täysimääräinen ja asianmukainen täytäntöönpano sisältyy Eurooppa 2020 -strategiaan ja sisämarkkinoiden toimenpidepakettiin;

E.

ottaa huomioon, että vaikka palveludirektiivin oikea-aikainen ja moitteeton saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on ollut haaste jäsenvaltioiden hallinnoille, se on välttämätöntä ja vahva perusta jäsenvaltioiden välisen hallinnollisen yhteistyön kehittämiselle;

F.

ottaa huomioon, että komissiolle on ilmoitettu lähes 34 000 vaatimusta arvioinnin yhteydessä;

1.

on tyytyväinen komission tiedonantoon palveludirektiivin keskinäisestä arvioinnista ja tunnustaa komission sekä ennen kaikkea jäsenvaltioiden hallintojen, muun muassa paikallis- ja aluehallintojen, tehneen paljon työtä;

2.

korostaa, että toimivat palvelujen sisämarkkinat ovat edellytys kasvun, kunnollisten työpaikkojen ja innovoinnin edistämiselle EU:ssa ja EU:n maailmanlaajuisen kilpailuaseman säilyttämiselle;

3.

huomauttaa, että palvelujen sisämarkkinoiden kokonaispotentiaalia ei ole hyödynnetty kaikilta osin etenkin siksi, että jäsenvaltioiden asettamien markkinoita koskevien rajoitusten vuoksi ainoastaan pieni osa pk-yrityksistä tarjoaa rajatylittäviä palveluja;

4.

katsoo, että palvelujen sisämarkkinoiden luomisen ensisijaisena tavoitteena on panna palveludirektiivi täysimääräisesti täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa ja perustaa moitteettomasti toimivia keskitettyjä asiointipisteitä;

5.

kehottaa sen vuoksi harkitsemaan, voitaisiinko tietoa tarjota keskitetyissä asiointipisteissä paitsi paikallisella kielellä myös englanniksi muista jäsenvaltioista tulevien palvelujen tarjoajien sekä palvelujen käyttäjien edun mukaisesti, ja pohtimaan, voisivatko palvelujen tarjoajat ja käyttäjät ottaa käyttöön sähköisen nimikirjoituksen;

6.

korostaa, että keskinäinen arviointiprosessi on mahdollistanut palvelujen sisämarkkinoiden arvioinnin direktiivin täytäntöönpanon jälkeen erityisesti sen 9, 15 ja 16 artiklan vaatimusten osalta;

7.

toteaa, että palveludirektiivin 39 artiklassa säädetyt keskinäisen arviointiprosessin tavoitteet ovat epämääräiset; toteaa, että sidosryhmillä on erilaisia käsityksiä ja odotuksia sen tarkoituksesta ja tuloksista;

8.

huomauttaa, että keskinäinen arviointi järjestettiin palveludirektiivin säännösten saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä asetetun määräajan jälkeen; korostaa, että palveludirektiivin täytäntöönpanoa ja keskinäistä arviointia ei tule sekoittaa keskenään;

9.

pitää valitettavana palveludirektiivin täytäntöönpanon viivästymistä eräissä jäsenvaltioissa ja katsoo, että viivästyminen on vaikuttanut keskinäiseen arviointiprosessiin;

10.

katsoo, että vaikka keskinäisen arvioinnin ajoitus oli haastava, se vauhditti osaltaan asioita direktiivin toimeenpanon jälkeen;

11.

katsoo, että keskinäinen arviointiprosessi osoittautui hyödylliseksi, sillä se auttoi komissiota ja jäsenvaltioita ymmärtämään paremmin, minkälaisia esteitä kussakin jäsenvaltioissa on vielä jäljellä, sekä jäsenvaltioiden tilannetta; toteaa, että prosessin avulla jäsenvaltiot saivat palautetta toimintapoliittisista valinnoistaan ja prosessi helpotti parhaiden käytänteiden edistämistä ja paransi täytäntöönpanon tulosten julkisuutta;

12.

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota käynnistämään keskustelun siitä, mitkä esteet ovat sallittuja ja mitkä eivät;

13.

on sitä mieltä, että keskinäinen arviointi oli oleellisen tärkeää ratkaistaessa kansallisella ja rajatylittävällä tasolla edelleen yleisiä palvelujen tarjoamisen alan epäselvyyksiä, kuten ammattipätevyyden keskinäinen tunnustaminen ja rajojen yli toimiville palveluntarjoajille asetetut vakuuttamisvelvoitteet; korostaa, että viime kädessä arviointi auttoi arvioimaan, toteutetaanko kussakin jäsenvaltiossa hyväksyttyjä täytäntöönpanotoimia palveludirektiivin hengessä;

14.

korostaa "ryhmäkeskustelujen" merkitystä keskinäisen arvioinnin keskeisenä osana; pitää myönteisenä keskusteluissa vallinnutta yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen henkeä;

15.

katsoo, että keskinäinen arviointi on vaikuttanut eurooppalaisen hengen kehittymiseen kansallisten hallintoviranomaisten keskuudessa ja että sen avulla jäsenvaltioiden hallinnot ovat voineet solmia läheisempiä yhteyksiä; vaatii komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että keskinäisestä arvioinnista saatua tietoa ja kokemusta ylläpidetään ja käytetään palveluiden sisämarkkinoiden parantamiseen;

16.

toteaa, että sidosryhmien osallistuminen keskinäisen arvioinnin prosessiin on ollut rajallista; myöntää, että tietynasteinen luottamuksellisuus oli merkittävä edellytys jäsenvaltioiden välisen luottamuksen synnylle; pahoittelee kuitenkin sitä, että sidosryhmille ei ole annettu säännöllistä palautetta prosessista;

17.

on tietoinen keskinäisen arvioinnin hallinnollisista kuluista etenkin jäsenvaltioissa, joissa aluetason hallinto oli mukana prosessissa;

18.

katsoo, että palveludirektiiviä koskeva keskinäinen arviointi on tärkeä väline, jonka avulla voidaan määritellä lisäaloitteita, joilla pyritään parantamaan palveluiden sisämarkkinoiden toimintaa; on tyytyväinen siihen, että komissio ehdottaa toimia täytäntöönpanosta ja keskinäisestä arvioinnista saatujen kokemuksien pohjalta;

19.

kehottaa komissiota tiedottamaan parlamentille jäsenvaltioiden palveludirektiivin täytäntöönpanoa koskevan vuoropuhelun edistyksestä ja tuloksista; vaatii komissiota ryhtymään tarpeen vaatiessa muihin täytäntöönpanotoimenpiteisiin;

20.

odottaa luvattua palveludirektiivin täytäntöönpanon taloudellista arviointia ja sen vaikutusta palvelumarkkinoiden toimintaan; toivoo, että tämän arvioinnin avulla voidaan mitata direktiivin todellista vaikutusta taloudelliseen toimintaan ja työllisyyteen; kehottaa komissiota varmistamaan mahdollisimman suuren avoimuuden arviointia tehtäessä ja pyytää komissiota esittämään sen tulokset parlamentille heti, kun ne ovat saatavilla;

21.

suhtautuu myönteisesti sisämarkkinoiden suorituskyvyn testausta koskevaan aloitteeseen ja toivoo, että näin voidaan saavuttaa huomattavasti käytännön tietoa siitä, miten EU:n lainsäädännön eri osia sovelletaan ja miten ne vaikuttavat toisiinsa käytännössä; katsoo, että suorituskyvyn testauksessa tulisi ottaa huomioon sisämarkkinoiden käyttäjien näkökulma;

22.

kehottaa komissiota ottamaan parlamentin tiiviisti mukaan suorituskyvyn testaukseen;

23.

kehottaa puuttumaan jäljellä oleviin lainsäädännöllisiin esteisiin, kuten sääntöihin, jotka koskevat varattuja toimintoja, vakuuttamisvelvoitteita, oikeudellista muotoa ja pääomaomistusta koskevia vaatimuksia; kehottaa komissiota keskittämään toimensa perusteettomiin tai kohtuuttomiin vaatimuksiin, jotka olisi poistettava sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi;

24.

pitää valitettavana sitä, että toimia ei ole toteutettu aikaisemmin aloilla, joiden ongelmat ovat olleet tiedossa pitkään;

25.

pitää valitettavana, ettei komissio ole määritellyt kohdennettuja toimia koskevien erityisvaatimustyyppien valitsemisperusteita; kehottaa komissiota selvittämään syyt, joiden vuoksi palveludirektiivin 15 artiklassa mainittuja muita vaatimustyyppejä, kuten työntekijöiden vähimmäismäärää tai vähimmäis- tai enimmäishintojen vahvistamista koskevia vaatimuksia, pidettiin vähemmän tärkeinä kuin sen tiedonannossa mainittuja vaatimuksia;

26.

vaatii komissiota keräämään ja esittämään tiedot, jotka kuvaavat määrällisesti sellaisten jäljellä olevien vaatimusten vaikutusta, joiden poistaminen parantaisi palveluiden sisämarkkinoiden toimintaa; kehottaa komissiota kaikilta osin palveludirektiivin 1 artiklaa noudattaen asettamaan etusijalle kohdistetut toimensa sellaisten vaatimusten poistamiseksi, joiden poistaminen toisi mahdollisimman paljon lisäarvoa palveluiden sisämarkkinoiden toiminnalle; kehottaa komissiota myös kohdistamaan toimensa aloille ja ammatteihin, joilla on hyvät kasvumahdollisuudet rajatylittävien palvelujen tarjoamisessa;

27.

kehottaa komissiota jatkamaan ja tehostamaan jäsenvaltiokohtaisia toimiaan, jotta kaikki jäsenvaltiot saattaisivat palveludirektiivin kokonaisuudessaan ja asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään ja panisivat sen kokonaisuudessaan ja asianmukaisesti täytäntöön;

28.

katsoo, että monia kansallisia esteitä on yhä jäljellä, mikä hidastaa kasvua erityisesti ammattimaisissa yritystenvälisissä palveluissa; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että uudet ja jäljelle jäävät vaatimukset ovat syrjimättömiä, tarpeellisia ja oikeasuhteisia; kehottaa komissiota toimimaan aktiivisemmin yhdessä jäsenvaltioiden kanssa, jotta palveludirektiivin 15 artiklan täytäntöönpanoon liittyviä kansallisia säädöksiä voidaan seurata tiiviisti ja varmistaa, että niistä toimitetaan asianmukaiset tiedot;

29.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toimimaan tiiviimmässä yhteistyössä, jotta voidaan varmistaa, että palveludirektiivin 16 artiklan palvelujen tarjoamisen vapautta koskevaa säännöstä sovelletaan asianmukaisesti jäsenvaltioissa; kehottaa komissiota tekemään kattavan arvioinnin rajatylittävien palvelujen tarjoamisen nykytilasta EU:ssa ja sisällyttämään siihen myös syyt, jotka selittävät tämän alan vaatimattoman kasvunopeuden, sekä yksityiskohtaisen katsauksen siitä, miten tehokkaasti jäsenvaltiot ovat panneet täytäntöön palveludirektiivin 16 artiklan säännöksiä;

30.

korostaa, että on varmistettava palvelutoimintojen kannalta keskeisen lainsäädännön eri osien täytäntöönpanon yhdenmukaisuus;

31.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että palveludirektiivin säännökset, joita ei sisällytetty keskinäiseen arviointiin, kuten keskitetyt asiointipisteet, pannaan asianmukaisesti täytäntöön, ja kehottaa komissiota varmistamaan, että nämä säännökset pannaan täsmällisesti täytäntöön;

32.

kehottaa komissiota kiinnittämään erityistä huomiota jäsenvaltioiden keskitettyjen asiointipisteiden toiminnan säännöllisiin tarkastuksiin ja arviointeihin, koska niillä on tärkeä tehtävä palveluntarjoajille suunnattujen tarpeellisten, ajantasaisten ja helppokäyttöisten tietojen tarjoajina;

33.

panee merkille SOLVIT-verkoston kaltaisten vaihtoehtoisten riitojenratkaisumekanismien ja ongelmanratkaisuvälineiden tärkeän roolin sen varmistamisessa, että palveluntarjoajat ja erityisesti pk-yritykset voivat käyttää täysipainoisesti sisämarkkinaoikeuksiaan; pitää myönteisenä komission ilmoitusta, että se arvioi näiden välineiden tehokkuutta ja antaa kertomuksen uusien erityisaloitteiden tarpeellisuudesta;

34.

yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan sekä palvelujen tarjoajia että niiden vastaanottajia tulisi auttaa puolustamaan oikeuksiaan, ja suosittelee SOLVITin ja muiden nykyisten työvälineiden edelleen kehittämistä;

35.

vahvistaa tukensa keskinäisen arvioinnin käytölle muilla politiikan aloilla tarvittaessa; uskoo, että keskinäinen arviointi on osoittautunut innovatiiviseksi ja käyttökelpoiseksi ja että sitä tulee pitää sisämarkkinoiden toimintaa tehostavana työvälineenä;

36.

kehottaa sen vuoksi harkitsemaan "kevyttä" keskinäistä arviointia ja tarvittaessa käyttämään sitä, kun arvioidaan politiikan aloja, joista säädetään horisontaalisissa direktiiveissä, joiden mukaisesti jäsenvaltioilla on edelleen runsaasti liikkumavaraa, jotta voitaisiin yhdenmukaistaa lainsäädäntöä, luoda parempia suhteita, parantaa jäsenvaltioiden keskinäistä ymmärrystä ja ehkäistä kansallista ylisääntelyä ("gold plating");

37.

suosittelee keskinäisen arvioinnin käyttöä joustavana työvälineenä tapauskohtaisesti; suosittelee, että olisi ehdotettava työvälineen sisällyttämistä kohdennetusti valikoituihin horisontaalisiin direktiiveihin, jotka edellyttävät lukuisia toimia säännösten saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä ja mahdollistavat jäsenvaltioiden laajan harkintavallan; ehdottaa lisäksi, että keskinäistä arviointia käytetään kohdennetusti siten, että menettelyä sovelletaan vain direktiivin tärkeimpiin säännöksiin;

38.

kehottaa komissiota kuitenkin selkeästi määrittelemään keskinäisen arvioinnin tavoitteet ja saavutettavat tulokset ennen keskinäisen arvioinnin ehdottamista muissa direktiiveissä, jotta varmistetaan, että arviointi ei aiheuta tarpeettomia rasitteita arviointiviranomaisille;

39.

katsoo, että "ryhmäkeskustelujen" tulisi edelleen olla keskinäisen arviointiprosessin keskeinen osa; katsoo myös, että hyvin kohdennettu mutta rajallinen ryhmäkeskusteluihin osallistuvien asiantuntijoiden määrä mahdollistaa tehokkuuden ja tulosten saavuttamisen; katsoo, että keskinäistä arviointia tulee kehittää edelleen menettelynä, jonka avulla vaihdetaan parhaita käytäntöjä ja jäsenvaltioiden välisten toimintalinjojen kehittämisestä kertyneitä kokemuksia, ja että komission roolia ohjeiden antamisessa ja prosessin ohjaamisessa etenkin näiden ryhmäkeskustelujen aikana voitaisiin selkiyttää; katsoo, että ryhmien koostumuksessa olisi aina otettava huomioon jäsenvaltioiden odotukset ja mahdollinen vaikutus sisämarkkinoihin;

40.

pyytää komissiota lisäämään avoimuutta antamalla tietoja parlamentille jäsenvaltioiden välisten keskustelujen sisällöstä ja etenemisestä ja esittämällä säännöllisiä kertomuksia keskinäisen arvioinnin eri vaiheissa, jotta kaikki sidosryhmät pysyvät ajan tasalla; vaatii komissiota julkaisemaan ryhmäkeskustelujen ja "täysistuntojen" keskeiset päätelmät;

41.

huomauttaa, että vastaavuustaulukoiden ja keskinäisen arvioinnin päämäärät ovat erilaiset, minkä vuoksi niitä tulisi pitää erillisinä toimintapolitiikan välineinä, jotka eivät ole keskenään korvattavissa, ja että vastaavuustaulukot ovat siksi välttämättömiä EU:n lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä;

42.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille.

8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/51

—

ottaa huomioon Lontoon, Pittsburghin, Toronton ja Soulin G20-huippukokouksien päätelmät ja sopimukset,

—

ottaa huomioon Palais-Royal Initiative -ryhmän 8. helmikuuta 2011 julkaiseman raportin "Reform of the Monetary System: a cooperative approach for the twenty-first century",

—

ottaa huomioon 20. lokakuuta 2010 antamansa päätöslauselman "Unionin talouden ohjausta ja hallintaa sekä vakautta koskevan kehyksen parantaminen etenkin euroalueella" (1),

—

ottaa huomioon 11. toukokuuta 2011 antamansa päätöslauselman "EU maailmanlaajuisena toimijana: sen rooli monenvälisissä järjestöissä" (2),

—

ottaa huomioon lainsäätäjien transatlanttisen vuoropuhelun (TLD) ja liike-elämän transatlanttisen vuoropuhelun (TABD) jatkuvan toiminnan alalla,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon talous- ja raha-asioiden valiokunnan mietinnön sekä kansainvälisen kaupan valiokunnan lausunnon (A7-0323/2011),

A.

ottaa huomioon, että maailmantalouden kehitys on yleensä ottaen viime vuosikymmeninä lisännyt kasvua ja vaurautta ja että vaikka ne ovat jakautuneet epätasaisesti, miljoonat ihmiset ovat päässeet köyhyysloukusta; ottaa huomioon, että samaan aikaan monet elävät köyhyydessä ja että epätoivon määrää on mahdoton hyväksyä; katsoo, että maiden välistä ja niiden sisäistä sosiaalista ja taloudellista epätasa-arvoisuutta on vähennettävä; katsoo, että köyhyyden torjunnan Euroopassa on oltava yksi Eurooppa 2020 -strategian tärkeimmistä painopisteistä;

B.

ottaa huomioon, että Yhdysvallat ja Eurooppa ovat tällä hetkellä edelleen 1930-luvun suuren lamakauden jälkeen koetun pahimman kansainvälisen talouden taantuman aiheuttamien vaikutusten kurimuksessa;

C.

katsoo, että maailmantalouden kehitys on viime vuosikymmeninä kärsinyt kestämättömästä epätasapainosta;

D.

katsoo, että tehokkaalla maailmantalouden hallinnalla minimoitaisiin globalisaation kielteiset vaikutukset ja korjattaisiin sen vaaralliset seuraukset, kuten esimerkiksi epätasa-arvoisuuden syveneminen tai ympäristön tuhoutuminen;

E.

ottaa huomioon, että maailmankaupan ja talouskasvun kannalta tärkeiden uusien toimijoiden ilmaantumisella Kiinan ja Intian johdolla maailmantalouteen on ollut syvällekäyvä vaikutus ja että se on muuttanut taloudellista ympäristöä oleellisesti, mikä edellyttää kaupan uudistuksia ja vaihdettavissa olevia valuuttakursseja;

F.

ottaa huomioon, että alijäämäisissä maissa nykyinen epätasapaino aiheutuu edelleen pääosin kilpailukyvyn sekä yksityisten ja julkisten säästöjen puutteesta ja ylijäämäisissä maissa puolestaan korkeista säästöistä ja kysynnän puutteesta ja että tämä epätasapaino on nyt suurempi, kun otetaan huomioon huomattava globalisaatio ja pääomavirtojen laajuus, ja se luo uusia vaatimuksia maailmanlaajuiselle hallinnalle ja haastaa nykyisten institutionaalisten järjestelyjen rakenteet;

G.

katsoo, että maailmantalouden tasapainon palauttamisessa laajassa mielessä tärkeintä ovat seuraavat kaksi seikkaa: kasvua edistävät parempi kilpailukyky ja laajat uudistukset alijäämäisissä maissa ja markkinoiden avaaminen ja kestävä rahapolitiikka ylijäämäisissä maissa;

H.

ottaa huomioon, että EMU:n toiminnan ensimmäinen vuosikymmen on osoittanut, että vastuullinen budjettipolitiikka on yksi maailmanlaajuisten rahoitus- ja taloussokkien vaikutusten minimoinnin edellytyksistä;

I.

ottaa huomioon, että on olemassa lukuisia kansainvälisiä järjestöjä, joiden tarkoituksena on hallinnoida maailmantaloutta, kuten IMF, Maailmanpankki, WTO, UNCTAD ja Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC), sekä hallitusten välisiä areenoita, kuten G7- ja G20-ryhmät, joista IMF ja G20-ryhmä ovat tehokkaimpia elimiä, vaikka niidenkin toimintaa on vielä parannettava;

J.

ottaa huomioon, että maailmanlaajuiset markkinat edellyttävät maailmanlaajuisia sääntöjä;

K.

ottaa huomioon, että vallitsevat rahataloudelliset järjestelyt ovat johtaneet joissakin ylijäämäisissä maissa ulkomaanvaluuttavarantojen ja etenkin Yhdysvaltojen dollarin huomattaviin kertymiin, mikä puolestaan on lisännyt pääoman tarjontaa alijäämäisissä maissa, aiheuttanut koronlaskupaineita ja siten edistänyt tuoreimmassa rahoituskriisissä keskeisessä roolissa olleen hintakuplan kasvua;

L.

ottaa huomioon, että rahoitusalalta alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi on nyt johtanut korkeaan velkaantuneisuuteen joissakin maailmantalouden johtavissa maissa, kuten Yhdysvalloissa, Japanissa ja EU:ssa;

M.

ottaa huomioon, että G20-ryhmä sopi Pittsburghin lopullisessa julkilausumassa vahvan, kestävän ja tasapainoisen kasvun kehyksestä ja siitä, että kriisiin vastaamiseksi tarvitaan kiireellisesti uutta monenvälistä lähestymistapaa;

N.

ottaa huomioon, että rahoitusalan tiettyjen osien rooli on tunnustettu globaalisti maailmanlaajuisen rahoituskriisin aiheuttamisessa, rahoitussääntelyn heikkouksien osoittamisessa sekä valtionvelkakriisin syventämisessä ja että vallitsee yhteisymmärrys siitä, että rahoitusalan vastuuta ja avoimuutta olisi lisättävä ja alan olisi otettava kantaakseen oikeudenmukainen osuus kriisin aiheuttamista kustannuksista;

O.

ottaa huomioon, että usein mainittu vaihtotaseen epätasapaino johtuu taustalla olevasta kotimaisten talouksien rakenteellisesta epätasapainosta;

P.

ottaa huomioon, että maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän koordinoidun ja tehokkaan sääntelyn ja valvonnan puute johti heikkouksiin rahoitusalalla, mikä puolestaan pahensi maailmantalouden haavoittuvuutta;

Q.

panee tyytyväisenä merkille G20-ryhmän vahvistuneen aseman maailmanlaajuisesti korkeimman tason epävirallisten poliittisten keskustelujen areenana; panee merkille, että instituutiona G20-ryhmältä puuttuu oikeusperusta ja pysyvä sihteeristö ja että sen hallintorakenne on heikko etenkin muihin kansainvälisiin elimiin, kuten IMF ja WTO, verrattuna;

R.

ottaa huomioon, että nykyinen kansainvälinen valuuttajärjestelmä on mahdollistanut sen, että useat maat ovat käyttäneet devalvointistrategioita kilpailukeinona, ja että nämä ovat yhdessä vaikutusvaltaisten sidosryhmien valuuttamarkkinoilla tekemien yhä lisääntyneiden, spekulatiivisten liiketoimien kanssa vaikuttaneet vakavalla tavalla valuuttakurssien suhteettomaan epävakauteen ja luoneet valuuttamarkkinoille ja kansainväliselle kaupalle merkittäviä riskejä;

S.

katsoo, että EU:ta ei pidetä voimakkaana tekijänä kansainvälisen valuutta- ja finanssijärjestelmän uudistamisessa, koska se ei puhu yhdellä äänellä ja koska sen ulkoinen edustus kansainvälisissä talousasioissa on hajanaista;

T.

katsoo, että on olennaisen tärkeää taata, että talous- ja rahoitusjärjestelmät eivät vahingoita reaalitaloutta;

U.

toteaa, että G20-ryhmän suositusten mukaisesti IMF:lle on annettu suuremmat valvonta- ja seurantavaltuudet maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän suhteen, sen rahoitusvaroja on lisätty ja sen hallintorakenteen perinpohjainen uudistus on tulossa;

V.

ottaa huomioon, että rahoitusmarkkinat ovat kehittyneet viime vuosikymmenten aikana maailmanlaajuisiksi tietotekniikkaan pohjautuvien prosessien ja verkostojen kautta ja että tietojen standardointi on jäänyt jälkeen, mikä estää markkinoita ja usein jopa yrityksiä keräämästä, analysoimasta ja käsittelemästä tietoja sekä vähentää rahoitusliiketoimien avoimuutta;

1.

korostaa, että maailmanlaajuinen epätasapaino muodostaa – etenkin ollessaan liiallinen – potentiaalisen uhan finanssialan ja makrotalouden vakaudelle johtavissa talouksissa ja että sillä voi olla vaikutuksia muihin talouksiin; ottaa tämän huomioon ja korostaa, että sekä yli- ja alijäämämaiden olisi puututtava rakenteellisista vääristymistä johtuvaan epätasapainoon ja kotimaisen talouden kilpailukyvyn puuttumiseen, koska ne voivat myös olla keskeisten ongelmien lähde;

2.

korostaa, että rahoitus- ja talouskriisi osoittivat, että maailmanlaajuisesta epätasapainosta aiheutuvaan pääoman sisäänvirtaukseen olisi liitettävä vastuullinen rahapolitiikka ja vahva rahoitussääntely ja -valvonta;

3.

toteaa, että poliittisten päättäjien eri puolilla maailmaa on syytä jatkaa toimiaan ehdottaakseen ratkaisuja maailmantalouden hallinnan uudistamiseksi, jotta edistettäisiin maailmantalouden palauttamista tasapainoon ja vältettäisiin uusi taantuma; korostaa, että maailmantalouden hallinnan uudistamisella olisi varmistettava, että markkinat ovat osa kattavaa institutionaalista kehystä niiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi; katsoo myös, että maailmanlaajuisen taloushallinnan yksi tärkeimmistä tavoitteista on oltava suosiollisen ympäristön luominen pitkän aikavälin investoinneille;

4.

korostaa vastuullisen rahapolitiikan tärkeyttä; kehottaa suurten talouksien keskuspankkeja ottamaan huomioon mahdolliset negatiiviset ulkoisvaikutukset, kuten varallisuuskupla, korkoerokauppa ja muiden maiden rahoitusvakauden horjuminen, toteuttaessaan tavanomaisia tai epätavanomaisia toimenpiteitä;

5.

on tietoinen siitä, että pohjimmiltaan luottamus taustalla olevan talouden vahvuuteen ja sen rahoitusmarkkinoiden syvyyteen, avoimuuteen, kehittyneisyyteen ja vakauteen ovat tärkeimmät tekijät, jotka ratkaisevat, mitä valuuttoja keskuspankit käyttävät varantovaluuttoina; korostaa tässä yhteydessä, että valuutan, joka halutaan liittää IMF:n erityisnosto-oikeuksien piiriin, on oltava täysin vaihdettavissa, ja myöntää, että IMF:n erityisnosto-oikeuksien yhdistelmän olisi ilmennettävä valuuttojen suhteellista merkitystä maailman kauppa- ja rahoitusjärjestelmissä;

6.

toteaa, että taustalla olevien markkinoiden perustekijöiden pitäisi heijastua valuuttakursseihin, jotta lisättäisiin avoimuutta ja joustavuutta sekä helpotettaisiin taloudellista mukautumista, ja katsookin, että kansallisten rahaviranomaisten ei pitäisi hallinnoida eikä manipuloida niitä;

7.

kehottaa IMF:n jäseniä noudattamaan sen sääntöjä ja erityisesti sitoumusta pidättyä valuuttakurssin manipuloinnista sekä asiaa koskevia GATT- ja WTO-sopimusten määräyksiä;

8.

kehottaa harkitsemaan uudelleen erityisnosto-oikeuksien käyttöä dollarin mahdollisena korvaajana maailman varantovaluuttana, mikä voisi auttaa maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vakauttamisessa; kehottaa IMF:ää tarkastelemaan erityisnosto-oikeuksien (SDR) antamisen lisäämistä ja niiden laajempaa käyttöä etenkin parannettaessa uutta monenvälistä valuuttakurssijärjestelmää;

9.

puoltaa G20-maiden työtä ja sitoutumista asianmukaisesti porrastettujen ja kasvua edistävien julkisen talouden vakauttamissuunnitelmien täytäntöönpanoon keskipitkällä aikavälillä ja tukee samalla sitä, että kotimaista kysyntää pidetään yllä kunkin maan olosuhteiden määräämään tahtiin harjoittamalla asianmukaista rahapolitiikkaa ja lisäämällä valuuttakurssin joustavuutta, jotta se ilmentäisi paremmin taustalla olevia talouden perustekijöitä, ja toteuttamalla työpaikkojen luomista ja maailmanlaajuisen tasapainon palauttamista edistäviä rakenneuudistuksia;

10.

panee kuitenkin merkille, että muutoin G20-tason näkymät maailmanlaajuisen epätasapainon korjaamisesta ovat tähän mennessä vaikuttaneet kovin rajallisilta;

11.

kehottaa WTO:ta ottamaan aktiivisen roolin erilaisten sääntelyjärjestelmien aiheuttamien mahdollisten kaupan vääristymien tunnistamisessa ja korjaamisessa rahoitusalalla;

12.

kehottaa komissiota laatimaan kokonaisvaltaisen mekanismin, joka perustuu pitkälti WTO:n sääntöihin ja on niihin vahvasti sidoksissa ja joka estää kaupan käyttämisen keinona harjoittaa ulkopolitiikkaa YK:n peruskirjassa esitettyjen, kansainvälisesti tunnustettujen demokraattisten arvojen vastaisesti;

13.

kehottaa komissiota ottamaan transatlanttisen talousneuvoston seuraavassa EU:n ja Yhdysvaltojen välisessä kokouksessa esiin kysymyksen hyödykejohdannaisten valvonnassa tehtävästä vastavuoroisesta yhteistyöstä olemassa olevien, avoimuutta ja markkinoiden väärinkäyttöä koskevien sääntöjen mukaisesti;

14.

kehottaa EU:ta panemaan täytäntöön G8- ja G20-huippukokousten julkilausumat erityisesti kun on kyse fossiilisten polttoaineiden ja maatalouden tuista – ja ottamaan tällöin huomioon tätä alaa koskevat OECD:n suuntaviivat – sekä elintarvikkeiden hintojen vaihtelusta ja hyödykemarkkinoista;

15.

kehottaa komissiota tarkistamaan kauppastrategiaansa ja vahvistamaan etelän maiden keskinäistä kauppaa ja alueiden sisäistä kauppaa maailman muissa osissa monien pienten talouksien haavoittuvuuden vähentämiseksi ja vahvempien talouskumppanien kehityksen edistämiseksi tulevaisuudessa;

16.

puoltaa aikataulun vahvistamista toimintasuunnitelmalle, jolla G20-ryhmän vahvan, kestävän ja tasapainoisen kasvun järjestelmä pannaan täytäntöön;

17.

pitää tervetulleina kaikkea lisäkeskustelua ja -yhteistyötä yhteisistä maailmanlaajuisista haasteista, mutta huomauttaa, että monet nykyisistä foorumeista, kuten G20-ryhmä, ovat vain epävirallisten keskustelujen areenoja ilman oikeusperustaa tai kansainvälisten järjestöjen ominaisuuksia päätöksenteossa tai päätöstensä täytäntöönpanossa ja valvonnassa ja että sellaisina ne pysyvät edelleen heikkoina hallinnointirakenteina;

18.

toteaa, että yksimielisiä päätöksiä edellyttävä menettely, joka on tunnusomaista monille maailmanlaajuisille yhteistyöelimille, ei kannusta tekemään rohkeita päätöksiä ja johtaa usein epämääräisiin sopimuksiin, jotka eivät ole sitovia; kehottaa maailmanlaajuista foorumia ottamaan EU:sta mallia ja luopumaan yksimielisyyden yksinomaisesta käytöstä;

19.

katsoo, että G20-maiden antamien sitoumusten on oltava konkreettisempia ja että IMF:n kaltaisen riippumattoman, virallisemman ja osallistavan elimen, jolla on ohjesääntö ja sihteeristö, on seurattava edistymistä;

20.

panee tyytyväisenä merkille G20-ryhmän valtiovarainministerien 19. helmikuuta 2011 pidetyssä huippukokouksessa sovitut toimet epätasapainon mittaamiseksi tietyillä indikaattoreilla; korostaa, että indikaattorien on katettava sisäinen epätasapaino kuten julkinen velka ja alijäämät, yksityiset säästöt ja velat sekä kaupasta ja investointivirroista ja siirroista johtuva ulkoinen epätasapaino;

21.

pyytää G20-ryhmää toteuttamaan säännöllisesti keskinäisen arviointiprosessin, joka perustuu G20-ryhmän kehyksiin ja edellä tarkoitettuihin indikaattoreihin, jotta voidaan tarjota toimintalinjavaihtoehtoja, joiden avulla voidaan saavuttaa vahva, kestävä ja tasapainoinen kasvu;

22.

painottaa, että rahoitusalan toimijat toimivat maailmanlaajuisesti, ja katsoo, että tästä lähtien on puututtava rahoitusalan sääntelyjärjestelmien koordinoinnin aukkoihin, jotta vältetään, että tietyt rahoitusalan toimijat käyttävät hyväkseen sääntelyn katvealueita;

23.

korostaa, että Euroopan unionin on toimittava johtavassa roolissa maailmanlaajuisessa taloudellisessa uudistuksessa, jolla lisätään kansainvälisten instituutioiden legitiimiyttä, avoimuutta ja tilivelvollisuutta, ja että Euroopan unionin olisi vieläkin enemmän esiinnyttävä kansainvälisissä talousasioissa yhtenä ryhmänä;

24.

vaatii EU:lle edustajaa IMF:ssä ja Maailmanpankissa; kehottaa tekemään IMF:stä demokraattisemman ja myös valitsemaan sen johtajan avoimesti ja ansioiden perusteella sekä lisäämään kehitysmaiden ja siirtymävaiheessa olevien maiden äänestysoikeuksia merkittävästi;

25.

katsoo, että maailmantalouden hallinnan on oltava riittävän kehityskykyistä, joustavaa ja käytännöllistä, jotta voidaan selvittää, mitkä järjestelyt ovat soveltuvimpia olosuhteisiin nähden ja toissijaisuusperiaatetta noudattaen;

26.

korostaa, että Euroopan unionin on toimittava johtavassa roolissa maailmanlaajuisessa taloudellisessa uudistuksessa, jolla lisätään kansainvälisten instituutioiden ja epävirallisten foorumien legitiimiyttä, avoimuutta ja tilivelvollisuutta;

27.

huomauttaa, että näiltä instituutioilta ja foorumeilta, etenkin G20-ryhmältä, puuttuu tietty parlamentaarinen legitimiteetti maailmanlaajuisesti, ja kehottaa siten kansallisia parlamentteja osallistumaan niiden päätöksentekoon; pitää valitettavina eräiden kumppaneiden demokratian puutteita;

28.

panee merkille vaikeudet, joita voisi syntyä eri epävirallisten foorumien ja kansainvälisten talous- ja rahoitusinstituutioiden toimintatapojen johdonmukaisuuden puutteen vuoksi; painottaa, että maailmanlaajuiset institutionaaliset koordinointitoimet olisi toteutettava IMF:n kautta;

29.

painottaa maailmanlaajuisen ymmärryksen tarvetta ja yhteistä lähestymistapaa rahapolitiikkaan, kansainväliseen kauppaan, kestävään julkiseen talouteen ja talouden perustekijöihin perustuviin joustaviin valuuttoihin; katsoo, että maailmantaloudelle pitäisi olla tyypillistä avoimet markkinat kaikkien osallistujien yhteiseksi eduksi; tähdentää, että tiukat sosiaaliset ja ympäristölliset vaatimukset ovat tärkeitä ja että niitä on kehitettävä kaikilla tasoilla; korostaa, että IMF:n ja WTO:n olisi oltava tällaisen prosessin ydin;

30.

kehottaa WTO:n jäseniä liittymään monenvälisten kauppasopimusten sopimuspuoliksi ja käynnistämään uusia kansainvälistä kauppaa koskevia neuvottelukierroksia, joiden tarkoituksena on vähentää merkittävästi kansainvälisen kaupan esteitä mutta varmistaa samalla tasavertaiset mahdollisuudet kaikille aloille, mikä myötävaikuttaisi talouden kasvuun ja kehitykseen;

31.

katsoo, että jotta kehitysmaat voisivat hyötyä enemmän kaupasta ja jotta kaikille työntekijöille taattaisiin ihmisarvoiset työolot ja säälliset palkat, Euroopan unionille on tärkeää vahvistaa Kansainvälistä työjärjestöä (ILO) ja kannustaa sitä osallistumaan WTO:n työhön sekä valvoa yleiseen tullietuusjärjestelmään liittyviä kestävyyttä koskevia lukuja;

32.

kehottaa komissiota uudistamaan EU:n kauppa- ja investointistrategiaa niin, että BRIC-maat (Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina) sisällytetään siihen tulevaisuuden tärkeinä kauppakumppaneina, joilla on omat syynsä kuulua sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä koskevien, toisiinsa liittyvien etujen yhteiseen maailmanlaajuiseen verkostoon;

33.

katsoo, että monenvälisten kehityspankkien pitäisi tarjota lisää varoja, jotta erityisiin paikallisiin tarpeisiin voidaan vastata tehokkaammin, tukea pitkäaikaisia investointeja ja vahvistaa paikallisia talouksia;

34.

suosittelee, että IMF:stä tehdään vahva ja riippumaton ja että sille annetaan riittävät välineet ja resurssit, joiden avulla se pystyy kiinnittämään enemmän huomiota maiden välisiin yhteyksiin paitsi vahvistamalla monenvälistä valvontaa myös keskittymällä järjestelmälle tärkeisiin talouksiin ja kehittämällä indikaattoreita pysyvän suuren epätasapainon arvioimiseen; kehottaa myös laajentamaan IMF:n väliintulovaltuuksia omasta pääomasta aiheutuviin riskeihin;

35.

painottaa, että on varmistettava, että monenvälisiin verotietojen vaihtoa koskeviin sopimuksiin sisältyy automaattista tiedonvaihtoa koskevia määräyksiä, ja kehottaa ryhtymään toimiin yhteistyöstä kieltäytyviä oikeudenkäyttöalueita koskevan OECD:n mustan listan oikeusperustan vahvistamiseksi, jotta voidaan parantaa julkisen talouden avoimuutta sekä torjua petoksia ja veronkiertoa; vaatii komissiota ehdottamaan vuoden 2011 loppuun mennessä rajatylittäville yrityksille vankkaa maakohtaista raportointivaatimusta, jonka tavoitteena on parantaa avoimuutta ja veroviranomaisten oikeutta tutustua relevantteihin tietoihin;

36.

korostaa kansainvälisten aloitteiden merkitystä kirjanpitomääräysten tai tilintarkastusta koskevien sääntöjen osalta;

37.

kehottaa G20-johtajia saattamaan viivyttelemättä päätökseen neuvottelut maailmanlaajuisen finanssitransaktioveron yhteisiä vähimmäisosuuksia koskevasta sopimuksesta;

38.

katsoo muiden elinten merkitystä väheksymättä, että G20-ryhmä on erittäin tärkeä maailmanlaajuinen kuulemisfoorumi, mutta huomauttaa, että maailmanlaajuisena instituutiona sillä on muutamia puutteita, kuten se, etteivät pienet kansakunnat ole siinä edustettuina, avoimuuden ja demokraattisen vastuullisuuden puute sekä sellaisen oikeusperustan puute, joka tekisi sen päätöksistä oikeudellisesti sitovia;

39.

kannustaa IMF:ää ja G20-ryhmää hakemaan apua ja neuvoja globaaleilta talouksilta, joiden talousarvion alijäämä on pieni ja joissa julkiset menot ovat kurissa, ja kannustaa niitä toimimaan näiden neuvojen mukaisesti;

40.

korostaa, että maailmanlaajuisia rahataloudellisia järjestelyjä koskevien keskustelujen yhteydessä euroaluetta on pidettävä yhtenä kokonaisuutena sen yhteisen raha- ja valuuttakurssipolitiikan johdosta;

41.

kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita etsimään ratkaisuja, joilla G-ryhmien ja YK-järjestelmän välistä koordinointia voidaan edelleen parantaa;

42.

vaatii perustamaan kansainvälisen keskuspankkien valvontaryhmän, joka koostuu aluksi EU:n, Japanin, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen keskuspankeista ja jolla on valtuudet koordinoida rahapolitiikkaa, johtaa rahoitusvalvontaa sekä laajentaa ja edistää erityisnosto-oikeuksia maailmanlaajuisena varantovaluuttana;

43.

suosittaa, että IMF:ää vahvistetaan poliittisesti vuosittaisilla huippukokouksilla, joihin osallistuvat IMF:n johtokunnassa edustettuina olevien maiden johtajat; kannustaa tätä taustaa vasten myös IMF:n jäsenvaltioita nimittämään johtokuntaan hallitustensa kokeneimpia henkilöitä, jotta siitä voi tulla maailmantalouden hallintaa käsittelevä johtava keskustelu- ja päätösfoorumi;

44.

katsoo, että kansainvälisten pääomavirtojen läpinäkyvyyttä on lisättävä etenkin pyrkimällä lopettamaan pankkisalaisuus;

45.

korostaa, että rahoitusvalvojien välisen yhteistyön puuttuminen helpotti finanssikriisin leviämistä ja pahensi sen vaikutuksia; vaatii näin ollen unionin valvontaviranomaisia ottamaan johdon käsiinsä rakennettaessa kansainvälistä yhteistyötä ja luotaessa rahoitussääntelyn parhaita käytänteitä; tähdentää myös, että lähentyminen kohti Yhdysvaltojen ja EU:n yhteistä rahoituskehystä olisi erittäin hyödyllistä;

46.

katsoo, että on toteutettava maailmanlaajuisesti rahoituslaitosten avoimuutta ja vastuullisuutta parantavia uudistuksia;

47.

korostaa, että vaikka rahoitusalan joidenkin alojen sääntelyä parantavaa lainsäädäntöä on hyväksytty maailman rahoituskeskuksissa, pankki- ja varjopankkijärjestelmän sääntöjen ja käytäntöjen lisäuudistukset ovat aiheellisia;

48.

painottaa tarvetta antaa eurooppalaisille rahoitusvalvontaelimille selvä mandaatti toimia tiiviissä yhteistyössä kolmansien maiden tai kansainvälisten vastaavien elinten kanssa samaan tapaan kuin Euroopan järjestelmäriskikomitea toimii yhteistyössä finanssimarkkinoiden vakauden valvontaryhmän kanssa;

49.

korostaa, että on tärkeää yhdistää mikro- ja makrotalouden vakauden valvonta osana johdonmukaista ja yhtenäistä toimintamallia;

50.

toteaa, että Yhdysvallat ja EU kattavat yhdessä lähes 40 prosenttia maailmankaupasta ja melkein 50 prosenttia maailman BKT:sta, ja suosittelee makrotalouden vakautta koskevaa tehostettua vuoropuhelua, jossa keskitytään atlanttiseen vuoropuheluun, Basel III -paketin perinpohjaiseen ja tasapuoliseen täytäntöönpanoon ja lisäkeskusteluihin valvonnan laajentamisesta muihin rahoituslaitoksiin kuin pankit; vaatii rahoitusalan sääntelyn uudistamisen jatkuvaa kehittämistä sen varmistamiseksi, että rahoituksella tuetaan tehokkaasti maailmanlaajuisen reaalitalouden vakautta ja kasvua;

51.

arvostaa G20-ryhmän, WTO:n, Basel III:n ja muiden monikansallisten elinten toimintatapaa samalla kun myöntää ylisääntelyn ja sääntelykilpailun mahdolliset vaarat;

52.

suhtautuu myönteisesti keskuspankkien pääjohtajien sellaisen Global Economy Meeting -talousryhmän perustamiseen Kansainvälisen järjestelypankin alaisuudessa, joka toimii asiantuntijaryhmänä keskuspankkien yhteistyötä järjestettäessä;

53.

on huolissaan hajanaisuusriskistä, joka liittyy rahoitusalan globaalien toimijoiden toimintaa koskevien sääntöjen moninaisuuteen; vaatii siksi, että eri aloilla sovellettavia sääntöjä on yhdenmukaistettava enemmän;

54.

tunnustaa EIP:n roolin kasvun edistämisessä pitkän aikavälin investoinneilla;

55.

painottaa tarvetta kehittää riittävät kriteerit systeemisesti merkittävien rahoituslaitosten tunnistamiseksi, sillä tavoitteena on välttää rahoituslaitoksia, jotka ovat "liian tärkeitä tai liian yhteenliittyneitä päästettäviksi konkurssiin", ja katsoo, että tämän vuoksi olisi vähennettävä järjestelmäriskiä käyttämällä lisärahastoa ja pääomavaatimuksia sekä kartellilainsäädäntöä;

56.

kehottaa Baselin pankkivalvontakomiteaa ehdottamaan toimia systeemisesti merkittävien rahoituslaitosten vähittäispankkitoiminnan rajaamiseksi ja edellyttämään, että niitä rahoitetaan pankkikohtaisesti;

57.

kehottaa Baselin pankkivalvontakomiteaa kehittämään vakiomallin riskipainotettujen varojen laskemiseksi, jotta voidaan tarkasti arvioida ja verrata pankkien alttiutta luotto- ja markkinariskeille;

58.

suosittaa, että IMF:n suojissa kehitetään sopiva kansainvälinen infrastruktuuri, joka tarjoaa viranomaisille ja rahoitusalalle yhden lähteen, josta saadaan standardoitua rahoitusalan perustietoa, joka toimii teknistä toimintakykyä tehostavana tekijänä kansainvälisissä vakauden valvontatehtävissä ja tekee alan prosesseista turvallisempia ja tehokkaampia;

59.

korostaa EU:n ja euroalueen vahvemman talouden hallintakehyksen myönteisiä vaikutuksia maailmanlaajuiseen yhteistyöhön ja koordinointiin;

60.

ottaa huomioon Euroopan sisämarkkinoiden vahvistamisen ja syventämisen suuren merkityksen ei ainoastaan sisäisenä tavoitteena vaan myös tärkeänä esimerkkinä muille maailman kaupparyhmittymille;

61.

painottaa, että sekä maatalous- että rahoitusalalla tarvitaan EU:n toimintamalleja, jotka auttavat välttämään maailmanlaajuiset kriisit elintarviketarjonnassa ja elintarvikkeiden hinnoissa;

62.

korostaa EU:n ja euroalueen vahvemman talouden hallintakehyksen, jolla vahvistetaan vakaus- ja kasvusopimusta, myönteisiä vaikutuksia maailmanlaajuiseen yhteistyöhön ja koordinointiin;

63.

toteaa, että EU:n olisi osallistuttava aktiivisesti kansainvälisen valuutta- ja finanssijärjestelmän uudistamiseen vahvemman sellaisen ulkoisen edustuksen avulla, joka perustuu Lissabonin sopimuksen relevanttien määräysten mukaisesti toteutettavaan tehokkaampaan ja avoimempaan sisäiseen päätöksentekoon;

64.

suhtautuu myönteisesti neljän uuden eurooppalaisen rahoitusalan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ja Euroopan järjestelmäriskikomitea) perustamiseen ja toivoo, että niistä tulee vahvoja ja tehokkaita;

65.

katsoo, että vaikka on suosittava kansainvälisesti tasavertaisia mahdollisuuksia, sen ei pitäisi estää EU:ta tai muita alueellisia yhteenliittymiä tai maita vahvistamasta alueellisia järjestelyjä, joilla pyritään hyödyntämään täysipainoisesti WTO:n ja muiden kansainvälisten normien tarjoamaa joustavuutta, jotta tasapainotetaan makrotalouden perustekijät uudelleen ja lisätään vaurautta;

66.

vaatii EU:ta keskittymään energiariippuvuutensa vähentämiseen, jotta hillittäisiin tuonti-inflaatiota ja jotta kauppa öljyntuottajamaiden kanssa saataisiin takaisin tasapainoon;

67.

painottaa, että ehdollista markkinoillepääsyä koskevalla EU:n kehyksellä voitaisiin edistää maailmanlaajuisten julkishyödykkeiden tuotantoa, kuten ilmastonsuojelua ja vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamista;

68.

kehottaa komissiota esittämään ehdotuksen siitä, miten EU:n sisäistä päätöksentekomenettelyä voidaan parantaa johdonmukaisuuden parantamiseksi ulkoisen edustuksen osalta talous- ja rahoitusasioiden alalla, jotta varmistetaan, että EU:n edustus on demokraattisessa vastuussa Euroopan parlamentille, jäsenvaltioille ja kansallisille parlamenteille;

69.

kehottaa G20-ryhmää tai WTO:ta tutkimaan mahdollisuutta maailmanlaajuiseen sopimukseen siitä, että tuontituotteille ja -palveluille asetetaan hiilidioksidivero;

70.

muistuttaa, että Lissabonin sopimuksen 138 artiklan nojalla euroalueella olisi oltava yhtenäinen ulkoinen edustus; kehottaa komissiota esittämään tätä koskevan lainsäädäntöehdotuksen;

71.

korostaa, että täysimittainen osallistuminen maailmantalouteen on ratkaisevan tärkeää Euroopalle, jotta se voisi hyödyntää kaikkia mahdollisuuksiaan, ja sen paras mahdollisuus toimia näin yhtenä yksikkönä;

72.

kehottaa EU:ta edistämään kauppapolitiikallaan aina oikeudenmukaista kauppaa, demokratiaa, ihmisoikeuksia, ihmisarvoisia työoloja ja kestävää kehitystä Lissabonin sopimuksen, sisäisen ohjelmansa ja vuosituhannen kehitystavoitteiden mukaisesti.

73.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

8.5.2013   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 131/60

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 14 artiklan 3 kohdan sekä 23, 24 ja 33 artiklan,

—

ottaa huomioon vuonna 1979 hyväksytyn kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon lapsen oikeuksista tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen 5 artiklan,

—

ottaa huomioon Euroopan neuvoston laatiman Euroopan sosiaalisen peruskirjan (tarkistettu) 7, 8, 16, 17, 27 ja 30 artiklan,

—

ottaa huomioon 3. lokakuuta 2008 annetun komission tiedonannon "Työ- ja yksityiselämän tasapainon parantaminen: enemmän tukea työ-, yksityis- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen" (KOM(2008)0635),

—

ottaa huomioon 21. syyskuuta 2010 annetun komission kertomuksen "Naisten ja miesten tasa-arvostrategia vuosiksi 2010–2015" (KOM(2010)0491),

—

ottaa huomioon 3. lokakuuta 2008 annetun komission kertomuksen esikouluikäisten lasten hoitojärjestelyjä koskevien Barcelonan tavoitteiden täytäntöönpanosta (KOM(2008)0638),

—

ottaa huomioon komission 18. joulukuuta 2008 annetun kertomuksen "Naisten ja miesten tasa-arvo – 2010" (KOM(2009)0694),

—

ottaa huomioon 3. lokakuuta 2008 annetun komission suosituksen 2008/867/EY työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämisestä,

—

ottaa huomioon Euroopan tasa-arvosopimuksen vuosiksi 2011–2020,

—

ottaa huomioon sosiaalisen syrjäytymisen torjumista koskevan EU:n foorumin,

—

ottaa huomioon Eurofoundin 24. maaliskuuta 2010 päivätyn raportin "Second European Quality of Life Survey: Family life and work",

—

ottaa huomioon 13. lokakuuta 2005 antamansa päätöslauselman naisten köyhyydestä Euroopan unionissa (1),

—

ottaa huomioon 3. helmikuuta 2009 antamansa päätöslauselman sukupuoleen perustuvasta syrjimättömyydestä ja sukupolvien välisestä solidaarisuudesta (2),

—

ottaa huomioon 17. kesäkuuta 2010 antamansa päätöslauselman talouden taantumaan ja rahoituskriisiin liittyvistä sukupuolinäkökulmista (3),

—

ottaa huomioon 17. kesäkuuta 2010 antamansa päätöslauselman naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelman 2006–2010 tulosten arvioinnista ja suosituksista jatkotoimiksi (4),

—

ottaa huomioon 16. helmikuuta 2011 antamansa päätöslauselman riittävien, kestävien ja turvattujen eurooppalaisten eläkejärjestelmien kehittämisestä (5),

—

ottaa huomioon 8. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman "Naisten ja miesten tasa-arvo Euroopan unionissa – 2010" (6),

—

ottaa huomioon 8. maaliskuuta 2011 antamansa päätöslauselman naisten köyhyydestä Euroopan unionissa (7),

—

ottaa huomioon ensimmäisessä käsittelyssä 20. lokakuuta 2010 vahvistamansa kannan ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä annetun neuvoston direktiivin 92/85/ETY muuttamisesta (8),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A7-0317/2011),

A.

ottaa huomioon, että sosiokulttuuriset muutokset ja niihin liittyvä naisten työssäkäynti ja lisääntynyt taloudellinen itsenäisyys ovat murentaneet kahden vanhemman perhemallia ja käsitystä äitiyden kuulumisesta avioliiton solmimisen jälkeiseen aikaan ja naimattomat äidit ovat yhä merkittävämpi ryhmä kaikissa kehittyneissä ja teollisuusmaissa; ottaa huomioon myös, että yhä useammat naiset päättävät vapaasta tahdostaan ryhtyä yksinhuoltajiksi;

B.

katsoo, että teinivanhemmuus yksinhuoltajuuteen johtavana tilanteena saa suhteettoman paljon huomiota, mikä antaa virheellisen kuvan siitä, keitä yksinhuoltajat ovat; katsoo, että haitalliset ja virheelliset stereotypiat heikentävät yksinhuoltajien ja heidän lastensa itseluottamusta ja omanarvontuntoa;

C.

katsoo, että yksinhuoltajaperheet eivät muodosta yhtenäistä ryhmää vaan elävät hyvin erilaisissa perhetilanteissa sekä taloudellisissa ja sosiaalisissa tilanteissa;

D.

ottaa kuitenkin huomioon, että osa yksinhuoltajaäideistä elää vaikeissa olosuhteissa, mikä voi vaikuttaa heidän lapsiinsa;

E.

ottaa huomioon, että yksinhuoltajaäidit ovat yhä merkittävämpi ryhmä kaikissa kehittyneissä ja teollisuusmaissa riippumatta siitä, ovatko he eronneita tai asumuserossa tai ovatko he koskaan olleet naimisissa; katsoo, että tähän uuteen todellisuuteen on näin ollen vastattava toimintalinjoja mukauttamalla;

F.

ottaa huomioon jäsenvaltioiden vastuun kohtuullisten olosuhteiden varmistamisesta yksinhuoltajaäideille ja heidän lapsilleen;

G.

toteaa, että julkisia toimia ei monissa jäsenvaltioissa edelleenkään ole mukautettu erilaisiin perhemalleihin ja -tilanteisiin ja että yksinhuoltajaäidit ovat usein edelleen sosiaalisesti ja taloudellisesti epäedullisessa asemassa;

H.

ottaa huomioon, että monissa yhteiskunnissa päätöstä ryhtyä äidiksi olematta naimisissa ei pidetä huonona tai häpeällisenä toisin kuin yhteiskunnissa, joissa patriarkaalinen malli on eri syistä vallalla;

I.

toteaa, että Euroopassa valtaosa yksinhuoltajista on naisia; ottaa myös huomioon, että vuonna 2001 keskimäärin 85 prosenttia yksinhuoltajista oli 25–64-vuotiaita naisia eli 5 prosenttia kaikista naisista oli yksinhuoltajia ja että joissakin jäsenvaltioissa yksinhuoltajaäitien osuus oli 6–7,5 prosenttia (Tšekin tasavalta, Puola, Unkari ja Slovenia) ja joissakin toisissa jopa 9 prosenttia (Viro ja Latvia);

J.

ottaa huomioon, että yksinhuoltajaäitejä koskevat käsitykset ja sovelletut toimintalinjat vaihtelevat alueelta toiselle kaikkialla Euroopassa ja että voidaan havaita maantieteellistä epätasapainoa, koska pohjoisilla alueilla sosiaaliturvajärjestelmillä on merkittävämpi rooli ja etelässä sukulaiset ovat tukena, kun taas idässä on käytössä näiden välimuoto;

K.

ottaa huomioon, että koska yksinhuoltajaäitien oikeudellinen asema vaihtelee (eronnut, asumuserossa, naimaton tai leski) ja julkisen vallan toimet ovat erilaisia, heidän tilanteensa eri asuinmaissa on erilainen ja he saavat erilaisia tukia, kuten erilaisia terveydenhuoltopalveluita itselleen ja lapsilleen;

L.

toteaa, että yksinhuoltajaäideiltä jää usein koulutus ja ammattitaidon hankkiminen kesken, koska kaikki heidän aikansa ja resurssinsa kuluvat lasten kasvatukseen, ja he ovat siksi alttiita sosiaaliselle syrjäytymiselle ja köyhyydelle;

M.

katsoo, että varsinkin nuoremmille naisille on annettava naisten seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia koskevaa valistusta ja ohjausta ei-toivottujen raskauksien välttämiseksi;

N.

katsoo, että naiset, jotka ovat menettäneet kumppaninsa esimerkiksi sukupuoleen perustuvan väkivallan, terrorismin tai järjestäytyneen rikollisuuden seurauksena, päätyvät helpommin elämään eristäytyneenä yhteiskunnasta ja tarvitsevat siksi erityistä huomiota, jotta heidän integroitumistaan yhteiskuntaan voidaan edistää, ja ohjausta vanhemman roolin jatkamisessa lapsen edun mukaisella tavalla;

O.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin asiasta vastaavilla viranomaisilla on käytettävissään varoja ja ohjelmia näiden ryhmien tukemiseen;

P.

painottaa, että monet tekijät vaikuttavat siihen, miten lapset kehittyvät yksinhuoltajaperheissä, ja huomauttaa, että useimmat yksinhuoltajien lapset kasvavat hyvin selviytyviksi aikuisiksi ja että lasten kehitykseen vaikuttavat tekijät ovat paljon monimutkaisempia kuin perhetyyppi;