ISSN 1725-2490

Euroopan unionin

virallinen lehti

C 120

European flag  

Suomenkielinen laitos

Tiedonantoja ja ilmoituksia

51. vuosikerta
16. toukokuu 2008


Ilmoitusnumero

Sisältö

Sivu

 

III   Valmistelevat säädökset

 

EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEA

 

12. ja 13. joulukuuta 2007 pidetty 440. täysistuntö

2008/C 120/01

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheista

1

2008/C 120/02

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi mittayksikköjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 80/181/ETY muuttamisestaKOM(2007) 510 lopullinen — 2007/0187 COD

14

2008/C 120/03

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden kuljettajalle kantautuvan äänen tasosta (Kodifioitu toisinto) KOM(2007) 588 lopullinen — 2007/0205 COD

15

2008/C 120/04

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Vihreä kirja markkinapohjaisista ohjauskeinoista ympäristöä ja asiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia vartenKOM(2007) 140 lopullinen — SEK(2007) 388

15

2008/C 120/05

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Rajanylittävä maataloustyövoima

19

2008/C 120/06

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Maatalouden työmarkkinat

25

2008/C 120/07

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen rooli

29

2008/C 120/08

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Vihreä kirja laivanromutustoiminnan parantamisestaKOM(2007) 269 lopullinen

33

2008/C 120/09

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Komission vihreä kirja neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Sopeutuminen ilmastonmuutokseen Euroopassa — Vaihtoehdot EU:n toimilleKOM(2007) 354 lopullinen

38

2008/C 120/10

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: Neuvoston asetus viinin yhteisestä markkinajärjestelystä ja eräiden asetusten muuttamisestaKOM(2007) 372 lopullinen — 2007/0138 CNS

42

2008/C 120/11

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Maatalouden tulevaisuudennäkymät erityisistä luonnonhaitoista kärsivillä alueilla (vuoristoalueet, saaret ja syrjäisimmät alueet)

47

2008/C 120/12

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus lemmikkieläinten muihin kuin kaupallisiin kuljetuksiin sovellettavista eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista annetun asetuksen (EY) N:o 998/2003 muuttamisesta siirtymäkauden pidentämisen osaltaKOM(2007) 572 lopullinen — 2007/0202 COD

49

2008/C 120/13

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheista

50

2008/C 120/14

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Alueellisen verolainsäädännön vaikutus teollisuuden muutoksiin

51

2008/C 120/15

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta EU:n ympäristösäännösten vaikutus teollisuuden muutoksiin

57

2008/C 120/16

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle — Sukupolvien välisen solidaarisuuden edistäminenKOM(2007) 244 lopullinen

66

2008/C 120/17

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Neljäs kertomus taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudestaKOM(2007) 273 lopullinen

73

2008/C 120/18

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Muuttoliikkeen ja kehityksen mahdollisuudet ja haasteet

82

2008/C 120/19

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan rooli EU:n ja Moldovan suhteissa

89

2008/C 120/20

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Lissabonin strategian täytäntöönpanon nykytilanne ja tulevaisuudennäkymät

96

2008/C 120/21

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: neuvoston direktiivi valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista (kodifioitu toisinto) KOM(2007) 587 lopullinen

100

FI

 


III Valmistelevat säädökset

EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEA

12. ja 13. joulukuuta 2007 pidetty 440. täysistuntö

16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/1


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheista

”Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista”ja

”Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista” ja

”Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen 3052/95/EY kumoamisesta”

KOM(2007) 37 lopullinen — 2007/0029 COD

KOM(2007) 53 lopullinen — 2007/0030 COD

KOM(2007) 36 lopullinen — 2007/0028 COD

(2008/C 120/01)

Neuvosto päätti 14. maaliskuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan ja 133 artiklan 3 kohdan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheista

Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja

Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista.

Neuvosto päätti 2. huhtikuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 37 ja 95 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Ehdotus — Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen 3052/95/EY kumoamisesta.

Asian valmistelusta vastannut ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 21. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Antonello Pezzini.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 68 ääntä puolesta ja 2 vastaan 3:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1

Komitea on täysin vakuuttunut siitä, että on tärkeää taata perustamissopimukseen kirjatun ja EY:n tuomioistuimen useissa tuomioissaan vahvistaman tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen täysi toteuttaminen, jotta yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti kaupan olevia tuotteita voidaan vaikeuksitta pitää kaupan koko EU:ssa.

1.2

Komitea katsoo, että on ensisijaisen tärkeää taata kaupan varmuus, avoimuus ja tehokkuus poistamalla päällekkäiset tarkastukset ja testit sekä varmistamalla kuluttajien, kansalaisten ja yritysten korkeatasoinen suoja. Yhtä tärkeää on varmistaa tuoteturvallisuudesta annettujen yhteisön säännösten aktiivinen ja yhtenäinen soveltaminen koordinoimalla ja vahvistamalla markkinavalvontaa.

1.3

Komitea korostaa, että tavaroiden vapaa liikkuvuus on Euroopan yhtenäismarkkinoiden kilpailukyvyn sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen keskeinen moottori ja että turvallisten ja laadukkaiden tuotteiden kaupan pitämisen edellytysten vahvistaminen ja ajanmukaistaminen ovat eurooppalaisten kuluttajien, yritysten ja kansalaisten kannalta avaintekijöitä.

1.4

Komitea katsoo, että tavaroita koskeva EU:n lainsäädäntö on ajanmukaistettava ja uudistettava viipymättä, kun ajatellaan

perustamissopimuksen määräysten soveltamisessa ja toteuttamisessa kohdattuja vaikeuksia

jäsenvaltioiden markkinavalvontajärjestelmien epäyhtenäisyyttä

vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten ja CE-merkinnän oikeudellisen suojan puutteita

yritysten, hallinnon ja kansalaisten puutteellista tietämystä omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

1.5

Komitea kannattaakin komission aloitetta asianomaisesta lainsäädäntöpaketista, sikäli kun sen avulla onnistutaan

soveltamaan vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta tehokkaasti ja yhdenmukaisesti

vahvistamaan markkinavalvontaa

luomaan yleishyödyllisen julkisen palvelun muodossa toteutettava eurooppalainen akkreditointijärjestelmä

varmistamaan akkreditoitujen sertifiointielinten yhteinen pätevyystaso

laatimaan nykyistä tiukemmat valintakriteerit ja yhdenmukaistetut valintamenettelyt vaatimustenmukaisuuden arviointia varten

lisäämään jäsenvaltioiden viranomaisten jatkuvaa ja järjestelmällistä yhteistyötä

vahvistamaan CE-merkinnän oikeudellista suojaa ja välttämään sekaannuksia merkkien suuren määrän johdosta

varmistamaan tuotteita markkinoille saattavan tahon vastuun täysi tunnustaminen ja määrittely

varmistamaan entistä yhtenäisempi lainsäädäntökehys ja nykyisten säännösten entistä parempi johdonmukaisuus sekä korkea yhdenmukaisuustaso ja mahdollisimman pieni hallinnollinen taakka

takaamaan kaikkien markkinoille saatettujen tuotteiden jäljitettävyys

soveltamaan menettelyihin sekä sertifiointikuluihin täysimittaisesti suhteellisuusperiaatetta etenkin pienyritysten sekä pienissä määrissä tuotettujen tai muiden kuin sarjatuotannossa olevien tuotteiden osalta

varmistamaan kaikkien markkinatoimijoiden ja etenkin kuluttajien täysi osallistuminen

säätämään ilman oikeudellista menettelyä toteutettavista mekanismeista, joihin käytetty aika on mahdollisimman lyhyt ja joiden kulut ovat mahdollisimman alhaiset.

1.6

Komitean mielestä on ensisijaisen tärkeää varmistaa vastavuoroisessa tunnustamisessa riittävä avoimuus ja oikeusvarmuus yhteisiä menettelyjä sovellettaessa siten, että

sovelletaan käänteistä todistustaakkaa ja luodaan mahdollisuus nostaa kanne jäsenvaltioiden tuomioistuimissa

annetaan mahdollisuus riita-asioiden käsittelyyn ilman oikeudellista menettelyä jäsenvaltioiden tuoteyhteyspisteissä myös internet-sivuston avulla

lyhennetään menettelyiden edellyttämiä käsittelyaikoja sekä oikeudellisten menettelyjen että ilman oikeudellista menettelyä käsiteltävien tapausten yhteydessä

luodaan jäsenvaltioissa tehokkaat ja pätevät tekniset rakenteet sekä kiireellisyysmenettely, jotta voidaan nopeasti tuottaa mahdolliset todisteet

annetaan standardointielimille aktiivinen rooli laadittaessa telemaattista opasta, jonka avulla koko EU:ssa voidaan saada yleiskuva voimassa olevista säännöksistä.

1.7

Komitea kannattaa ehdotuksen periaatteita, jotka perustuvat uudesta lähestymistavasta saatuihin myönteisiin kokemuksiin yhdistettynä vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevaan yleiseen lähestymistapaan. Kyseisiä periaatteita tulisi soveltaa yleisesti nykyiseen ja tulevaan yhteisön lainsäädäntöön, joka kattaa kaupan pidettävien tuotteiden kaikki näkökohdat etenkin terveyden, turvallisuuden ja ympäristönsuojelun aloilla.

1.8

Komitea korostaa olevan tärkeää, että kaikki toimitus- ja jakeluketjuun osallistuvat talouden toimijat — riippumatta siitä, onko kyse valmistajista, valtuutetuista edustajista tai maahantuojista — ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin ja ottavat yhtälailla vastuuta siitä, että markkinoille saatetaan ainoastaan lainsäädännön vaatimusten mukaisia tuotteita.

1.9

Tuotteiden jäljitettävyyden avulla voidaan asettaa vastuuseen ne talouden toimijat, jotka saattavat tavaroita Euroopan markkinoille. Sen yhteydessä onkin mahdollistettava näiden toimijoiden selkeä tunnistaminen yhteisön lainsäädännön tehokasta soveltamista varten.

1.10

Komitean mielestä olisi tarkasteltava myös ongelmia, jotka liittyvät tuotteiden markkinoille saattamiseen internetissä, sillä sähköisiä markkinoita ei ole vielä täysin säännelty.

1.11

Uuden lähestymistavan nykykehyksen parantamiseksi komitea pitää välttämättömänä seuraavien seikkojen selkiyttämistä:

talouden toimijoiden velvoitteet, joiden on oltava perusteltuja ja oikeasuhteisia ja joiden ei tule aiheuttaa kalliita byrokraattisia eikä hallinnollisia rasitteita

nykyistä tehokkaampi markkinavalvonta sekä ilmoitettujen vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten nykyistä yhtenäisempi pätevyyden taso, jotta koko Euroopan talousalueella varmistetaan mahdollisimman pitkälle puolueettomuus ja tehokkuus sekä kaikkien tuottajien yhdenvertainen kilpailu.

1.12

Komitea on komission kanssa samaa mieltä siitä, että CE-merkinnän asemaa ja merkitystä on vahvistettava ja että sille on annettava nykyistä suurempi oikeudellinen suoja rekisteröimällä se yhteisön yhteismerkiksi, minkä ansiosta viranomaiset voivat toimia nopeasti väärinkäytösten estämiseksi.

1.13

Komitea vahvistaa, että teknisellä standardointiprosessilla on alalla keskeinen rooli, sillä uusi lähestymistapa perustuu nimenomaan keskeisten lakisääteisten vaatimusten ja eurooppalaisten teknisten standardien tiiviiseen suhteeseen. Teknisiä standardeja on tuettava ja vahvistettava.

1.14

Eurooppalaisessa akkreditointijärjestelmässä, jonka on määrä olla yleishyödyllinen julkinen palvelu, on varmistettava vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tulosten yleinen hyväksyminen sekä vältettävä tarpeetonta päällekkäistä arviointia. Järjestelmän on perustuttava kansainvälisesti tunnustettuihin standardeihin ja selkeisiin määritelmiin.

1.15

Eurooppalaisesta akkreditointijärjestelmästä annetun asetuksen säännöksiä on sovellettava kaikkiin akkreditointilaitoksiin ja niiden tuottamiin palveluihin Euroopan talousalueella riippumatta asiakkaille tarjottujen, vaatimustenmukaisuuden arviointiin liittyvien palvelujen luonteesta.

1.16

Säännösten avulla on varmistettava

yhteiset, selkeät, avoimet ja kansainvälisten standardien mukaiset määritelmät, joita sovelletaan kaikissa uuden lähestymistavan mukaisissa direktiiveissä sekä tuotekohtaisissa direktiiveissä (1), mukaan luettuina vaatimustenmukaisuuden arviointia ja vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksia koskevat direktiivit

viranomaisen hallinnoima akkreditointijärjestelmä, johon ei sovelleta kaupallista kilpailua

kaiken asianomaisen yhteisön lainsäädännön kuuluminen säännösten piiriin poikkeuksetta niin terveyden ja turvallisuuden kuin ympäristönsuojelun aloilla

yleinen soveltaminen kaikkiin akkreditoinnin piiriin kuuluviin toimiin, mukaan luettuna kalibrointi, riippumatta siitä, onko tällaisen akkreditoinnin tarkoituksena lakisääteisten vaatimustenmukaisuusvelvoitteiden täyttäminen vai yksityisten sopimusten noudattaminen

kansallisia akkreditointilaitoksia koskevien pätevyys- ja puolueettomuusstandardien noudattaminen siten, että ne osallistuvat vertaisarviointiin (peer evaluation), jonka toteuttamista valvovat kaikki akkreditointiprosessiin osallistuvat tahot.

1.17

Komitea katsoo, että eurooppalaista akkreditointiyhteistyötä (European Cooperation for Accreditation, EA) varten on laadittava selkeä oikeusperusta. Kyseisen yhteistyön roolia on vahvistettava, ja se on määriteltävä nykyistä paremmin: kaikkien kansallisten akkreditointielinten on kuuluttava yhteistyön piiriin, jotta varmistetaan samantasoisuus, avoimuus, luotettavuus ja tehokkuus. Jäsenvaltioiden on tuettava eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön verkkoa.

1.18

Jotta akkreditointilaitokset voivat osoittaa olevansa niihin kohdistetun luottamuksen arvoisia, niiden on komitean mielestä voitava todistaa, että ne osallistuvat menestyksekkäästi vertaisarviointiin.

1.19

Komitea katsoo myös, että kaikkien sidosryhmien on tärkeää olla edustettuina akkreditointilaitoksissa. Asiaa koskeva säännös tulisi sisällyttää uuteen asetukseen.

1.20

Komitea on sitä mieltä, että kuluttajien oikeudet on tunnettava ja tunnustettava nykyistä paremmin sisämarkkinoilla ja että tätä varten on suunniteltava asianmukaisia toimia.

1.21

Markkinavalvonnan on ulotuttava myös yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin piiriin kuuluviin tuotteisiin, sillä monia tuotteita myydään sekä ammattikäyttöön että kuluttajille. Komitea pitää myös täysin oikeutettuna nykyistä nopeaa Rapex-tiedonvaihtojärjestelmää, jonka avulla voidaan varmistaa tehokas markkinavalvonta.

1.22

Tulliviranomaisten on tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa eurooppalaisessa verkossa, jotta varmistetaan tuotteiden tehokkaat tarkastukset ennen kuin ne lasketaan liikkumaan vapaasti unionin sisämarkkinoille.

1.23

Myös tämän vuoksi tulliviranomaisilla on oltava käytössään ammattitaitoista henkilökuntaa sekä asianmukaiset varat ja toimivaltuudet, jotta ne voivat toteuttaa tehokkaasti niille annetut tehtävät. Lisäksi niillä on oltava käytössään asianmukaiset välineet, joiden avulla voidaan toimia nopeasti sesonkiluonteisten tai rajoitetun ajan kaupan pidettävien tuotteiden osalta.

1.24

Lopuksi komitea katsoo, että asetuksessa tulisi säätää selkeästi siitä, että myös toimissa, jotka toteutetaan osoitetun vaatimustenvastaisuuden johdosta, noudatetaan suhteellisuusperiaatetta.

2.   Johdanto

2.1

Tavaroiden sisämarkkinat sekä edistävät keskeisesti kasvua yhteisössä että vaikuttavat voimakkaasti Euroopan unionin kansainväliseen kilpailukykyyn. Komitea on useaan otteeseen korostanut seuraavaa: ”Globalisaatiotekijän merkitys on kasvanut. Se on sekä haaste että mahdollisuus. Haasteeseen voidaan vastata vain, jos hyödynnetään yhtenäismarkkinoiden koko potentiaali (2)”.

2.2

Yhtenäismarkkinoiden keskeinen pilari on tavaroiden vapaa liikkuvuus: EY:n perustamissopimuksen 28–30 artiklaa (3) soveltamalla on edistytty huomattavasti teknisten määräysten yhtenäistämisessä EU:n tasolla ja poistettu näin kaupan teknisiä esteitä etenkin ”uuden lähestymistavan” direktiivien avulla (tunnetaan myös nimellä ”CE-merkintä” -direktiivit).

2.3

Perustamissopimuksen määräysten soveltamisessa ja täytäntöönpanossa on kuitenkin ilmennyt puutteita etenkin tuotealoilla, joita ei ole yhdenmukaistettu. Kansallisten teknisten määräysten asettaminen on luonut vakavia vapaan kaupan esteitä etenkin pk-yrityksille, sillä lainsäädäntökehys on vielä liian pirstaleinen, eikä jäsenvaltioilla ole yhtenäistä lähestymistapaa markkinavalvontaan.

2.4

Komitea on korostanut, että ”jäsenvaltioilla on merkittävä vastuu varmistettaessa, että EU:n toimet saatetaan asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä ja pannaan täytäntöön” ja että ”on tärkeää, että prosessin tuloksena kansallisella tasolla on sääntelykehys, joka on yritysten, työntekijöiden, kuluttajien ja kaikkien kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kannalta sisällöltään mahdollisimman tasapainoinen ja samalla mahdollisimman yksinkertainen” (4).

2.5

Komitea kannattaa painokkaasti tavoitteita, joilla tähdätään nykyistä avoimempiin ja tehokkaampiin määräyksiin sekä turvallisten ja laadukkaiden tuotteiden markkinointiedellytysten vahvistamiseen ja ajanmukaistamiseen. Näin voidaan varmistaa seuraavat seikat:

Kuluttajille tarjotaan sekä kotimaisten että tuontitavaroiden luotettavien vaatimustenmukaisuuden arviointien pohjalta korkea turvallisuus- ja laatutaso ja entistä suurempi valinnanvapaus.

Tuottajilla on käytössään varma, selkeä ja yhtenäinen lainsäädäntö sekä yhteinen kehys teollisuustuotteita varten. Järjestelmä on riittävän joustava, jotta voidaan mukautua tekniseen kehitykseen. Kaupankäynti on vapaata ilman tarpeettomia teknisiä esteitä, hallinnollista valvontaa ja raskaita lisätestejä yksittäisten jäsenvaltioiden markkinoille pääsemiseksi.

Kansalaiset hyötyvät terveyden- ja ympäristönsuojelusta, raskaan ja tarpeettoman hallinnollisen taakan poistamisesta sekä laatuun ja läheisyyteen perustuvasta konkreettisesta ”tulosten Euroopasta”, joka on Euroopan kansalaisuuden keskeinen tekijä.

2.6

Komitea korostaa aiheesta ”Sisämarkkinastrategia — Vuosien 2003–2006 painopisteet” (5) antamassaan lausunnossa, että ”kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa on kasvanut nopeammin kuin EU:n jäsenvaltioiden välinen kauppa” ja että ”yhtenä syynä on se, että vastavuoroisen tunnustamisen järjestelmä, joka luotiin vahvistamaan kuluttajien luottamusta toisessa maassa valmistettuihin tuotteisiin, on epäonnistunut. Jäsenvaltioiden tulisi luottaa toistensa järjestelmiin. Vakaa oikeusjärjestelmä, tiukat ja avoimet laatustandardit sekä kuluttajavalistusaloitteet ovat parhaita edellytyksiä tavarakaupan vilkastuttamiseksi jäsenvaltioiden välillä”.

2.7

Komitea on myös tähdentänyt, ettei kuluttajien oikeuksia tunneta riittävästi sisämarkkinoilla, ja kiinnittänyt useaan otteeseen huomiota (6) kyseisiin puutteisiin etenkin syrjäisissä ja unioniin äskettäin liittyneissä maissa sekä tapaan, jolla jäsenvaltio- ja paikallistason viranomaiset usein käyttävät hyväkseen tätä tietämättömyyttä.

2.8

Komitea muistuttaa myös siitä, että yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmän vuonna 2007 määrittelemät, sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa haittaavat kolme pääestettä ovat

talouden toimijoiden ja jäsenvaltioiden hallintojen epävarmuus vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamiseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista

riittämätön luottamus, avoimuus ja jäsenvaltioiden yhteistyö vastavuoroisen tunnustamisen, sertifioinnin hyväksymisen sekä tavaroiden vapaan liikkuvuuden helpottamiseksi; vaatimustenmukaisuuden arviointia, akkreditointi- ja markkinavalvontajärjestelmiä sekä CE-merkinnän avoimuutta ja suojelua varten tarvitaan nykyistä selkeämpi kehys

sellaisten yhtenäisten toimien puute, joilla varmistettaisiin markkinoille saatettaviin tuotteisiin sovellettavat korkeatasoiset turvallisuus- ja terveellisyysvaateet sekä optimaaliset yleiset vaatimukset.

2.9

Komitea on todennut, että ”on valitettavasti nähtävissä, että Euroopan pitkään jatkuneesta yhdentymiskehityksestä huolimatta EU:n lainsäädäntöä ja politiikkaa ei monissa jäsenvaltioissa pidetä riittävässä määrin sisäpoliittisen päätöksenteon poliittisena ja hallinnollisena tasona sellaisilla aloilla, joilla valtiot ovat sitoutuneet yhteiseen politiikkaan ja toteuttamaan yhteisen päätöksenteon tuloksia” (7).

2.10

Lisäksi komitea katsoo, että ”EU-asioihin jäsenvaltiotasolla sovellettava tehokas ja avoin lähestymistapa on välttämätön. Erilaisista hallintokulttuureista ja -perinteistä huolimatta unionin 25 jäsenvaltion on kunnioitettava yhteistä säännöstöä, johon kuuluu yhteisiä vaatimuksia EU-lainsäädännön laatimisesta, saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä, soveltamisesta ja noudattamisen valvonnasta” (8).

2.11

Kokin raportin (9) mukaan tavaroiden vapaata liikkuvuutta EU:ssa haittaavat edelleen paikalliset määräykset, joita usein sovelletaan mielivaltaisesti ja selvässä ristiriidassa vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen kanssa (10).

2.12

Edellä esitetyn valossa komitea katsoo, että Euroopan integraation tulevaisuuden varmistamiseksi sekä kuluttajien ja kansalaisten että eurooppalaisten yritysten tulevaisuuden suojelemiseksi on ehdottoman tärkeää, että

taataan perustamissopimukseen kirjatun ja EY:n tuomioistuimen useissa tuomioissaan vahvistaman tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteen täysi toteuttaminen, jotta yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti kaupan olevat tuotteet voidaan vaikeuksitta saattaa markkinoille koko EU:ssa

taataan kaupan varmuus, avoimuus ja tehokkuus poistamalla päällekkäiset tarkastukset ja testit sekä varmistamalla kuluttajien, kansalaisten ja yritysten korkeatasoinen suoja

poistetaan epävarmuudet, päällekkäinen lainsäädäntö, oikeudelliset epäjohdonmukaisuudet sekä tuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointien tarpeeton monimutkaisuus: arviointien tulee olla asianmukaisia, virallisia, riippumattomia ja puolueettomia sekä teollisuustuotteista annetun yhteisen lainsäädäntökehyksen mukaisia

varmistetaan tuoteturvallisuudesta annettujen yhteisön säännösten aktiivinen ja yhtenäinen soveltaminen koordinoimalla ja vahvistamalla markkinavalvontaa

hyödynnetään, vahvistetaan ja suojellaan nykyistä paremmin CE-merkintää; sen on oltava todellinen ”vaatimustenmukaisuuspassi”, joka oikeuttaa vapaaseen liikkuvuuteen koko EU:ssa yhteisön lainsäädännössä määritellyt turvallisuus- ja laatutasot huomioon ottaen.

3.   Komission ehdotukset

3.1

Komission lähtökohtana on toteamus, jonka mukaan ”sisämarkkinoita ei ole vielä toteutettu”.

Jäsenvaltioiden tekniset määräykset muodostavat vielä vakavia kaupan esteitä EU:ssa. Eräässä tutkimuksessa on osoitettu (11), että yli kolmannes yrittäjistä katsoo toisen jäsenvaltion teknisten määräysten aiheuttavan ongelmia, ja noin puolet on päättänyt mukauttaa tuotteensa kyseisten määräysten mukaisiksi.

Liian monet EU:n määräykset ovat epäjohdonmukaisia ja monimutkaisia: samaan tuotteeseen sovelletaan eri määritelmiä, vaatimuksenmukaisuuden arviointiprosessit ovat päällekkäisiä, vaatimuksenmukaisuuden arviointilaitokset eroavat toisistaan, lainsäädäntökehys on pirstaleinen, säännöt ja menettelytavat ovat hajanaisia.

Niin kuluttajien ja kansalaisten kuin pk-yritysten tiedot ja valveutuneisuus omista oikeuksista sisämarkkina-asioissa ovat vielä hyvin puutteellisia. Lisäksi kyseisiä oikeuksia käytettäessä syntyy asteittain uusia esteitä ja uusia raskaita hallinnollisia muodollisuuksia.

3.2

Kyseisten ongelmien ratkaisemiseksi komissio ehdottaa seuraavaa:

asetus (KOM(2007) 36 lopullinen) tiettyjen kansallisten teknisten määräysten soveltamista toisessa jäsenvaltiossa laillisesti kaupan pidettyihin tuotteisiin koskevista menettelyistä sekä päätöksen 3095/95/EY kumoamisesta

päätös (KOM(2007) 53 lopullinen) tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista; samalla komissio aikoo rekisteröidä CE-merkinnän yhteisön yhteismerkiksi antaakseen sille oikeudellisen suojan

asetus (KOM(2007) 37 lopullinen) tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista.

3.3

Ehdotuksessa asetukseksi (KOM(2007) 36 lopullinen) esitetään nykyisen vastavuoroisen tietojenvaihtomenettelyn kumoamista ja tarkastellaan yhdenmukaistamattomien alojen eräitä näkökohtia:

uusi menettely jäsenvaltioiden viranomaisille silloin, kun ne aikovat noudattaa kansallista teknistä määräystä eivätkä katso voivansa soveltaa vastavuoroista tunnustamista

EU-tason määritelmä jäsenvaltioiden viranomaisten sekä sellaisten yritysten oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka haluavat myydä jossakin jäsenvaltiossa tuotetta, joka on jo laillisesti kaupan jossakin toisessa jäsenvaltiossa

yhden tai useamman tuoteyhteyspisteen perustaminen kuhunkin jäsenvaltioon; tuoteyhteyspisteiden tehtävänä on antaa tietoa sovellettavista teknisistä määräyksistä sekä ilmoittaa toimivaltaiset viranomaiset tai organisaatiot, joiden puoleen tulee kääntyä; lisäksi on mahdollista perustaa tuoteyhteyspisteiden telemaattinen verkko tiedonvaihtoa varten HVTYK-ohjelman (yleiseurooppalaisten sähköisten viranomaispalveluiden yhteentoimiva toimittaminen julkishallinnolle, yrityksille ja kansalaisille) mukaisesti.

3.4

Ehdotuksessa päätökseksi (KOM(2007) 53 lopullinen) esitetään yhtenäinen yleiskehys tulevalle alakohtaiselle lainsäädännölle:

yhdenmukaistetut määritelmät, talouden toimijoiden yhteiset velvoitteet, vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten valintakriteerit, ilmoittamisesta vastaavia kansallisia viranomaisia koskevat kriteerit ja säännöt ilmoittamismenettelyä varten

säännöt vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen valintaa varten sekä yhdenmukaistetut menettelyt raskaiden päällekkäisyyksien välttämiseksi

yksi määritelmä CE-merkinnälle (sekä vastuu- ja suojasäännöt) yhteisön yhteismerkkinä niiden direktiivien osalta, joissa jo säädetään sen käytöstä

tiedonvälitys- ja markkinavalvontamenettely, joka täydentää yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin mukaista järjestelmää

yhdenmukaistetut säännökset tulevia suojamekanismeja varten markkinavalvontaa koskevien säännösten täydentämiseksi.

3.5

Ehdotuksessa asetukseksi (KOM(2007) 37 lopullinen) säädetään akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevien määräysten vahvistamisesta, jotta vaatimustenvastaiset tuotteet voidaan tunnistaa helposti ja poistaa markkinoilta. Ehdotuksen päätavoite on varmistaa tavaroiden vapaa liikkuvuus yhdenmukaistetulla alueella seuraavin keinoin:

Vahvistetaan eurooppalaista yhteistyötä, jotta akkreditointi voi toimia tehokkaasti valvonnan viimeisenä tasona varmistettaessa EU-lainsäädännön asianmukainen toiminta.

Vahvistetaan puitteet jo olemassa olevan eurooppalaisten akkreditointielinten yhteistyöjärjestön (European Co-operation for Accreditation, EA) tunnustamiselle, jotta varmistetaan jäsenvaltioiden akkreditointielinten (12) perusteellinen vertaisarviointi.

Vahvistetaan kehys yhteisön markkinavalvonnalle sekä yhteisön markkinoille tulevien tuotteiden tarkastuksille, jotta varmistetaan jäsenvaltioiden viranomaisten ja tulliviranomaisten nykyistä tiiviimpi yhteistyö sekä jäsenvaltioiden viranomaisten tiedonvaihto ja yhteistyö useampien jäsenvaltioiden markkinoilla olevien tuotteiden osalta.

Sovelletaan kaikilla aloilla selkeitä vakiosääntöjä, varmistetaan toimien oikeudellinen vakaus ja johdonmukaisuus, kevennetään markkinoille saattamista edeltäviä velvoitteita sekä vähennetään vaatimustenmukaisuuden arvioinnista aiheutuvia rasitteita.

Myönnetään yhteisön rahoitusta alakohtaisille akkreditointiohjelmille, EA:n keskussihteeristön toiminnalle, markkinavalvontahankkeiden perustamiselle ja koordinoinnille sekä kansallisten viranomaisten — myös tulliviranomaisten — koulutus- ja vaihto-ohjelmille.

4.   Yleistä

4.1

Komitea on täysin vakuuttunut siitä, että tavaroiden vapaa liikkuvuus on Euroopan yhtenäismarkkinoiden kilpailukyvyn sekä taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen keskeinen moottori ja että turvallisten ja laadukkaiden tuotteiden kaupan pitämisen edellytysten vahvistaminen ja ajanmukaistaminen ovat eurooppalaisten kuluttajien, yritysten ja kansalaisten kannalta avaintekijöitä.

4.2

Tavaroiden yhtenäismarkkinat ovat 50 viime vuoden aikana osaltaan lähentäneet yhä enemmän Euroopan talouksia. Nykyisin 27 jäsenvaltion EU:ssa jäsenvaltioiden välisen kaupan osuus on unionin kokonaiskaupasta kaksi kolmannesta.

4.3

Yhteisön sisäisen kaupan kehityksen keskeisiä pilareita ovat EY:n perustamissopimuksen 28 ja 30 artiklan (13) määräysten toteuttaminen, vanhan ja uuden lähestymistavan mukaisten teknisten määräysten yhtenäistämisprosessi sekä vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen oikea soveltaminen.

4.4

Tavaroita koskeva EU:n lainsäädäntö on ajanmukaistettava ja uudistettava viipymättä, kun ajatellaan perustamissopimuksen määräysten soveltamisessa ja toteuttamisessa kohdattuja vaikeuksia, jäsenvaltioiden markkinavalvontajärjestelmien epäyhtenäisyyttä, vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten ja CE-merkinnän oikeudellisen suojan puutteita, usein kumulatiivisten ja päällekkäisten, erilaisia menettelyjä edellyttävien unionin säännösten epäjohdonmukaisuuksia ja monimutkaisuutta sekä yritysten, hallinnon ja kansalaisten puutteellista tietämystä omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

4.5

Komitea kannattaakin komission aloitetta, sillä se on yhtenäismarkkinoista antamissaan lausunnoissa (14) jo painottanut asiaa ja kehottanut toteuttamaan kyseisen aloitteen. Komitea on tyytyväinen tehtyihin ehdotuksiin, kunhan niissä otetaan huomioon käsillä olevassa lausunnossa esitetyt huomiot.

4.6

Komitean mielestä esitettyjä aloitteita tulisi arvioida neljän avainkriteerin pohjalta, jotta varmistetaan, että ne sisällytetään nykyiseen yhteisön kehykseen:

avoimuuden, yksinkertaistamisen, luotettavuuden, oikeusvarmuuden ja ymmärrettävyyden taso yhteisön käyttäjän — kuluttajan, yrityksen, julkishallinnon tai kansalaisen — kannalta

johdonmukaisuus suhteessa unionin muihin politiikanaloihin ja tavoitteisiin

oikeuksia ja velvollisuuksia koskevan, asianomaisten yhteisön toimijoiden välisen tiedotuksen ja viestinnän taso

tarpeettoman byrokratian määrä ja siihen liittyvät rasitteet etenkin pienille toimijoille, kuten kuluttajille, pienille ja keskisuurille yrityksille sekä yksittäisille kansalaisille.

4.7

Komitea katsoo, että komission ehdotukset ovat merkittävä askel eteenpäin, sillä niihin sisältyy

säännöksiä markkinavalvonnan vahvistamiseksi

yhteinen akkreditointijärjestelmä

akkreditoitujen sertifiointielinten yhteinen pätevyystaso

nykyistä tiukemmat valintakriteerit ja yhdenmukaistetut valintamenettelyt vaatimustenmukaisuuden arviointia varten

jäsenvaltioiden viranomaisten nykyistä laajempi yhteistyö ja tiedonvaihto

CE-merkinnän oikeudellisen suojan vahvistaminen yhteisön yhteismerkkinä.

4.8

Komitea on komission kanssa täysin samaa mieltä siitä, että ilmoitettujen laitosten akkreditointijärjestelmää on parannettava laadullisesti ja että kyseisten laitosten nimeämistä, hallintoa ja valvontaa varten on laadittava nykyistä tiukemmat kriteerit. Lisäksi tarvitaan oikeudellinen kehys, jolla taataan hajautetun järjestelmän yhtenäisyys, vertailtavuus ja koordinointi luotettavuuden ja keskinäisen luottamuksen varmistamiseksi.

4.9

Etenkin etenevää maailmanlaajuistumista silmällä pitäen markkinavalvontajärjestelmän on taattava yhteinen sääntelykehys, jotta lainsäädäntöä sovelletaan tehokkaasti ja yhdenmukaisesti koko unionissa.

4.10

Vaatimustenvastaisten ja mahdollisesti vaarallisten tuotteiden saattaminen markkinoille on estettävä, kuten todetaan Rapexin (tuoteturvallisuuden nopea hälytysjärjestelmä) vuosikertomuksessa 2006 (15).

4.11

CE-merkintä on tarkoitettu vaatimustenmukaisuusmerkiksi eikä laatumerkiksi. Komitea pitää tärkeänä, että luottamus vaatimustenmukaisuusmerkkeihin palautetaan. CE-merkinnälle on palautettava sille kuuluva merkitys. Näin vahvistetaan mahdollisuuksia nostaa kanne sen väärinkäytöstä ja taataan sen oikeudellinen suoja, sillä se edustaa sääntelyjärjestelmää, johon kaikki nykyään 20 tuotantoalaa kattavat ”uuden lähestymistavan” direktiivit perustuvat.

4.12

Nykyistä lainsäädäntökehystä ajatellen komitea katsoo, että epäjohdonmukaisuudet, päällekkäiset säännökset ja oikeudelliset epävarmuudet saattavat olla koko järjestelmän heikoin kohta, joka haittaa vakavasti kuluttajia, yrityksiä, kansalaisia ja koko kansalaisyhteiskuntaa.

4.13

Lainsäädännön päällekkäisyys sekä unionin muihin tavoitteisiin ja politiikkoihin liittyvien aloitteiden yhtenäisyyden puute on johtanut liialliseen ja paljon aikaa vievään byrokratiaan, joka haittaa erilaisten menettelyjen tehokasta käynnistämistä. Tällä on ollut erittäin kielteinen vaikutus etenkin kuluttajiin, pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sekä yksittäisiin kansalaisiin.

4.14

Komitea kannattaa näin ollen täysin ehdotusta yhteiseksi viitekehykseksi tuotteiden kaupan pitämistä varten (16). Tällaiseen kehykseen tulisi sisältyä yhteiset määrittelyt, menettelyt ja tekijät tulevaa uudelleenjärjestelyä sekä yksittäisten direktiivien mukauttamista varten. Näin nykyisestä lainsäädäntökehyksestä voidaan poistaa puutteet ja tarpeettomat byrokraattiset rasitteet.

4.15

Komitean mielestä sisämarkkinoiden kannalta on tärkeää laatia käytännön telemaattinen opas tuotteiden kaupan pitämisestä unionin sisämarkkinoilla (17). Oppaassa esitettäisiin käyttäjäystävällinen yhteenveto kaikista säädöksistä ja menettelyistä horisontaalisessa kehyksessä ja keskeisiin aloihin jaoteltuna sekä selostettaisiin oikeudet ja velvollisuudet, osallistumismenettelyt, aikarajoitukset ja käynnistyskustannukset.

5.   Erityistä

5.1   Ehdotus päätökseksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteesta ja tuoteyhteyspisteistä, KOM(2007) 36 lopullinen

5.1.1

Perustamissopimuksen 28 ja 30 artiklassa määrätty vastavuoroisen tunnustamisen periaate on tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden kulmakiviä sisämarkkinoilla. EU on 50 vuoden ajan jatkuvasti laajentunut, ja markkinat ovat globalisoituneet yhä enemmän. Tämän vuoksi on komitean mielestä vahvistettava sisämarkkinoiden asema ja suoja, taattava nykyistä parempi oikeusvarmuus ja lainsäädännön yhtenäinen soveltaminen sekä hyödynnettävä täysin kaikkia sisämarkkinoiden mahdollisuuksia niin talouden toimijoiden ja eurooppalaisten yritysten kuin jäsenvaltioiden viranomaisten kannalta.

5.1.2

Komission ehdotus on myönteinen askel tähän suuntaan, sillä siinä

säädetään menettelystä yleisperiaatteeseen tehtävien poikkeusten esiin tuomiseksi

vahvistetaan yhteiset oikeudet ja velvollisuudet jäsenvaltioiden viranomaisia ja yrityksiä varten

esitetään järjestelmä tiedotusta ja hallinnollista yhteistyötä varten kansallisen sääntelyn osalta.

5.1.3

Komitea katsoo kuitenkin, että edelleen on olemassa eräitä ongelmallisia seikkoja, joita tulisi tarkentaa ehdotetussa asetuksessa.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista ei voi erottaa jäsenvaltioiden keskinäisestä luottamuksesta markkinavalvontajärjestelmien luotettavuuteen — markkinavalvontajärjestelmät ovat keskeisessä asemassa sallittaessa tuotteen pääsy unionin sisämarkkinoille — vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen tehokkuuteen, testilaboratorioiden rooliin sekä sertifioijien ja standardointielinten pätevyyteen.

Nykyisessä ehdotetussa asetuksessa komission rooli on suppeampi verrattuna päätöksessä 3052/95/EY määrättyyn rooliin.

Hallinnollisen yhteistyön mekanismit rajoitettaisiin yritysten ja jäsenvaltioiden viranomaisten vertikaaliseen yhteistyöhön, vaikka hallintoviranomaisten, samoin kuin tuoteyhteyspisteiden, horisontaalisen yhteistyön kehittäminen vaikuttaisi tärkeältä.

Ehdotuksessa ei viitata konfliktien ratkaisumekanismeihin, kuten Solvit-järjestelmään (18), jonka avulla yritykset voisivat hyödyntää suoraan nopeaa ja hyväksi havaittua menettelyä.

Käänteistä todistustaakkaa sovelletaan myös unionin ulkopuolisista maista tuleviin tuotteisiin, jotka eurooppalaiset maahantuojat saattavat unionin markkinoille.

Ehdotukseen sisältyy tuoteluettelon käyttöönotto, mikä voi osoittautua erityisen ongelmalliseksi, sillä vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta sovelletaan kaikkiin tuotteisiin, jotka eivät kuulu yhtenäistetyn lainsäädännön piiriin.

5.1.4

Komitean mielestä olisi asianmukaista viitata tekstissä nimenomaan siihen, että perustamissopimuksen oikeusperustoissa, joissa vahvistetaan vastavuoroisen tunnustamisen periaate, korostetaan, että oletettuja kansallisia vaatimuksia suojellaan vain poikkeustapauksessa.

5.1.5

Komitean mielestä on ensisijaisen tärkeää varmistaa riittävä avoimuus, oikeusvarmuus ja yksinkertaistaminen vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisessa ja toteuttamisessa:

käänteisen todistustaakan soveltaminen yksinkertaisin ja ajallisesti määritellyin menetelmin, jos jäsenvaltioiden viranomaiset aikovat poiketa periaatteesta, jotta ristiriitaiset tapaukset voidaan ratkaista entistä avoimemmin ja nopeammin

mahdollisuus nostaa kanne jäsenvaltioiden tuomioistuimissa siten, etteivät kustannukset ja asiaan käytetty aika ja vaiva lisäänny

mahdollisuus riita-asioiden käsittelyyn ilman oikeudellista menettelyä EU:ssa tehokkaaksi havaittujen mekanismien mukaisesti

tavaroiden ja palvelujen entistä laajempi ja parempi liikkuvuus myös yrityksille, kuluttajille ja viranomaisille suunnattujen yhdistettyjen tiedotus- ja koulutuskampanjoiden avulla

nykyistä lyhyemmät menettelyt: jäsenvaltion viranomaiselta saadun kirjallisen ja perustellun ilmoituksen jälkeen yrityksellä on 20 päivää aikaa esittää vastaväitteensä ja jos riita-asia ei ratkea tietyn ajan kuluessa, yritys voi viedä sen mahdollisen markkina-alueen muodostavan jäsenvaltion tuomioistuimeen

kunkin jäsenvaltion tuoteyhteyspisteiden verkottaminen Euroopan laajuisesti ja niiden sisällyttäminen EU:n internet-sivustolle, jotta varmistetaan riittävä viestintä ja tiedotus oikeuksista ja velvollisuuksista.

5.1.6

Komitea mielestä on asianmukaista määritellä kanteen käsittelylle enimmäisaikaraja, jotta asia voidaan ratkaista ensimmäisen asteen oikeusistuimessa.

5.1.7

Jäsenvaltioiden on luotava tehokkaat ja pätevät tekniset rakenteet sekä kiireellisyysmenettely, jotta ne voivat nopeasti hankkia mahdolliset todisteet vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen tehdyistä poikkeuksista EY:n perustamissopimuksen 30 artiklan mukaisesti, sillä siinä ”sallitaan jäsenvaltioiden soveltaa tuonnin määrällisiä rajoituksia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä, mikäli ne perustuvat yleiseen ei-taloudelliseen etuun (julkinen moraali, yleinen järjestys tai turvallisuus, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojeleminen, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojeleminen taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojeleminen)” (19).

5.1.8

Tuoteyhteyspisteissä tulisi soveltaa Solvit-järjestelmää, jonka avulla pyrittäisiin aluksi ratkaisemaan riita-asiat ja annettaisiin niille yrityksille, joiden tuotteet on pysäytetty rajalla, mahdollisuus hyödyntää jäsenvaltioiden viranomaisten hallinnollista yhteistyötä ilman oikeudellista menettelyä ja saada vastaus kymmenen viikon kuluessa (20).

5.1.9

Komitean mielestä on tärkeää, että tuoteyhteyspisteillä on ennakoiva rooli ja että ne antavat käyttöön oppaita käytännön menettelyistä. Niiden tulisi myös laatia jäsenvaltioissa internet-sivustoja, jotka verkotetaan Euroopan laajuisesti ja linkitetään EU:n internet-sivustoon. Kyseisillä sivustoilla tulisi esittää aiemmin ratkaistuja asioita koskevat päätökset, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen piiriin kuuluvien tuotteiden luettelo sekä mahdollisille käyttäjille avoin tietokanta, joka on linkitetty tuoteyhteyspisteiden tiedonvaihdon telemaattiseen verkkoon HVTYK-ohjelman yhteentoimivuusmallien mukaisesti (21).

5.1.10

Kyseisten välineiden valmistelu ja käyttö ei voi olla vapaaehtoista vaan sen on oltava pakollista, ja asiasta tulisi säätää ehdotuksessa. Tuoteyhteyspisteiden tulisi järjestää säännöllisesti yhdessä komission kanssa yhdistettyjä tiedotus- ja koulutusseminaareja talouden toimijoille, hallinto- ja tullivirkamiehille sekä kuluttajille, jotta varmistettaisiin perustamissopimuksessa määrättyjen oikeuksien ja velvollisuuksien asianmukainen ymmärtäminen ja levittäminen.

5.1.11

Lisäksi tulisi laatia telemaattinen opas, jonka avulla koko EU:ssa voidaan saada yleiskuva voimassa olevista säännöksistä horisontaalisessa kehyksessä ja keskeisiin aloihin jaoteltuna.

5.1.12

Asetuksen piiriin kuuluvien tuotteiden luettelon laatiminen ei vaikuta asianmukaiselta, kuten ei myöskään yleisestä tuoteturvallisuudesta annetussa direktiivissä säädetyn kiireellisyysmenettelyn poissulkeminen.

5.1.13

Komission on seurattava tiiviisti ilmoitusmenettelyjä toiminnan valvomiseksi. Jäsenvaltiot on näin ollen velvoitettava lähettämään kopio kaikista ilmoituksista sekä laatimaan vuosikertomus asetuksen mukaisesti hyväksytyistä toimista, jotta komissio voi esittää Euroopan parlamentille, neuvostolle ja ETSK:lle (yhtenäismarkkinoiden seurantaryhmälle) asiaa koskevan kertomuksen.

5.2   Ehdotus päätökseksi tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä yhteisistä puitteista ja CE-merkinnästä, KOM(2007) 53 lopullinen

5.2.1

Komitea kannattaa ehdotuksen periaatteita, jotka perustuvat uudesta lähestymistavasta saatuihin myönteisiin kokemuksiin yhdistettynä vaatimustenmukaisuuden arviointia koskevaan yleiseen lähestymistapaan (22). Kyseisiä periaatteita tulisi soveltaa yleisesti nykyiseen ja tulevaan yhteisön lainsäädäntöön, ja niiden tulisi kattaa kaupan olevien tuotteiden kaikki näkökohdat etenkin terveyden, turvallisuuden ja ympäristönsuojelun aloilla. Sisämarkkinoiden pääperiaatetta eli talouden toimijoiden syrjimättömyyttä on noudatettava lainsäädännössä ja toteutettava täysimääräisesti jäsenvaltioissa.

5.2.2

Komitea korostaa seuraavan toteamuksen tärkeyttä: ”Kaikkien talouden toimijoiden, jotka kuuluvat toimitus- ja jakeluketjuun, olisi ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että markkinoilla asetetaan saataville ainoastaan sellaisia tuotteita, jotka ovat sovellettavan lainsäädännön vaatimusten mukaisia” (23). Näin riippumatta siitä, onko kyse valmistajista, valtuutetuista edustajista tai maahantuojista (24).

5.2.3

Tuotteiden jäljitettävyys on keskeistä, jotta voidaan määritellä niiden talouden toimijoiden vastuu, jotka saattavat tavaroita Euroopan markkinoille ja jotta varmistetaan, että kaikkia asianomaisia unionin vaatimuksia noudatetaan. Kyse ei ole vain vaatimustenmukaisuuden velvoitteista, jotka on komission ehdotuksen mukaan ”rajoitettava tiettyihin valvontatoimenpiteisiin” (25).

5.2.4

Kun ajatellaan ehdotetun päätöksen aihetta ja soveltamisalaa, komitea katsoo, että päätökseen sisältyviä poikkeuksia on vältettävä ja että tuotteiden kaupan pitämiseen liittyviä yhteisiä puitteita on sovellettava — kuten ehdotetaan eurooppalaisesta akkreditointijärjestelmästä ja markkinavalvontamekanismeista annettua asetusta koskevassa kohdassa 5.3.3 — kaikkeen asianomaiseen yhteisön lainsäädäntöön poikkeuksetta, olipa kyse turvallisuudesta, terveydestä tai ympäristönsuojelusta. Uutta kehystä on sovellettava kaikkeen nykyiseen lainsäädäntöön odottamatta jokaisen yksittäisen direktiivin tai asetuksen mahdollista yleistarkistusta.

5.2.5

Ehdotuksen I osastossa esitetyt yhteiset määritelmät ovat ensiarvoisen tärkeitä markkinatoimijoille, sillä liian monissa direktiiveissä, jotka käsittelevät samoja tuotteita, käytetään erilaisia määritelmiä.

5.2.6

Komitea pitää tärkeänä

nykyistä selkeämpiä kuvauksia talouden toimijoiden velvollisuuksista, jotta parannetaan uuden lähestymistavan nykyistä kehystä

nykyistä tehokkaampaa markkinavalvontaa

ilmoitettujen vaatimustenmukaisuuden arviointilaitosten nykyistä yhtenäisempää pätevyyden tasoa.

5.2.7

Talouden toimijoiden velvoitteiden tulee olla perusteltuja ja oikeasuhteisia, eikä niiden tule aiheuttaa kalliita byrokraattisia ja hallinnollisia rasitteita. Tämä koskee sekä näytteisiin perustuvia testejä kaupan pidetyille tuotteille ja kirjan pitämistä valituksista (7 artiklan 4 kohdan toinen alakohta) sekä ilmoitusvelvoitetta, joka tulisi rajoittaa yleisessä tuoteturvallisuusdirektiivissä määriteltyihin vaarallisiin tuotteisiin.

5.2.7.1

Eurooppalaisessa akkreditointijärjestelmässä vaatimustenmukaisuuden sertifiointielinten käyttämien välineiden on oltava suhteutettuja. Kyseisten elinten on sovellettava menetelmiä, jotka soveltuvat pienille ja keskisuurille yrityksille sekä muille kuin sarjatuotantoon tai pienissä määrissä valmistetuille tuotteille.

5.2.8

Ilmoitettujen laitosten osalta komitea toistaa, että niiden on taattava kilpailu, puolueettomuus ja tehokkuus koko Euroopan talousalueella. Kaikkien tuottajien yhdenvertaisen kilpailun varmistamiseksi kansallisen akkreditointielimen on — asetuksen 3 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa säädetyn akkreditointivelvoitteen mukaisesti — arvioitava akkreditointi, ja ilmoittamisesta vastaavan viranomaisen on hyväksyttävä se. Näin vältetään tarpeettomia ja kalliita päällekkäisyyksiä.

5.2.9

Vaatimuksenmukaisuuden arviointimenetelmissä tulisi asettaa etusijalle sisäisen tarkastuksen moduuli A, sillä se vastaa parhaiten ajatusta, jonka mukaan Euroopan talousalueella vastuu tuotteesta lankeaa joka tapauksessa yksinomaan sen valmistajalle tai tuojalle. Lisäksi on varmistettava yksinkertaistettujen moduulien erilaiset valinnanmahdollisuudet etenkin pk-yrityksiä sekä pienissä määrissä valmistettuja tuotteita ajatellen.

5.2.10

Säädöksen ytimenä on CE-merkintä, jonka avulla pyritään varmistamaan, että tuote vastaa sille asetettuja määräyksiä, ja jonka suojaa jäsenvaltioita kehotetaan vahvistamaan. Niiden tulisi puuttua merkinnän asiattomaan käyttöön ja asettaa asianmukaiset ja oikeasuhteiset seuraamukset, rikosoikeudelliset seuraamukset mukaan luettuina. Kuten aiemminkin, uusissa säädöksissä tarkennetaan, ettei CE-merkinnällä todistettu tuotteen vaatimustenmukaisuus poista valmistajalta velvoitetta korvata myöhemmin vialliseksi osoittautuneen tuotteen mahdollisesti aiheuttama vahinko.

5.2.11

Komitea on täysin samaa mieltä siitä, että CE-merkinnän uskottavuuden puute johtaa ”koko järjestelmän uskottavuuden puutteeseen, joka ulottuu markkinavalvontaviranomaisiin, tuottajiin, laboratorioihin ja sertifioijiin sekä viime kädessä uuteen lähestymistapaan perustuvan lainsäädännön soveltuvuuteen” (26).

5.2.12

Paras tapa vahvistaa neuvoston päätöksessä 93/465/ETY (27) määriteltyä CE-merkinnän asemaa ja merkitystä on uudistaa merkintää perusteellisesti. Tässä yhteydessä olisi toimittava seuraavasti:

Olisi tehtävä selväksi, ettei merkintää tule käyttää eikä sitä tule pitää merkintä- tai merkkijärjestelmänä kulutusta varten (28) eikä laadun tai sertifioinnin takeena tai riippumattoman kolmannen osapuolen hyväksyntänä, vaan ainoastaan vaatimuksenmukaisuuden ilmaisuna ja teknisenä dokumentointina, joka valmistajan tai maahantuojan on esitettävä tuotteelle asetettujen vaatimusten mukaisesti ja josta ne ovat täysin vastuussa viranomaisiin ja kuluttajiin nähden.

Erilaiset vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt olisi rationalisoitava.

Olisi vahvistettava CE-merkinnän oikeudellinen suoja rekisteröimällä se yhteisön yhteismerkiksi. Näin viranomaiset voisivat toimia nopeasti väärinkäytösten estämiseksi, ja samalla säilytettäisiin mahdollisuus kansallisiin lisämerkintöihin.

Markkinavalvontamekanismeja ja tullivalvontaa rajoilla olisi vahvistettava.

Olisi saatava tuottajat ja kuluttajat tutkimaan mahdollisten vapaaehtoisten käytännesääntöjen hyötyjä ja haittoja, kun ajatellaan eurooppalaisten ja kansallisen — vapaaehtoisten tai pakollisten — laatumerkintöjen ja -merkkien levittämisen tehokkuutta sekä kyseisten merkintöjen ja merkkien suhdetta CE-merkintään.

5.2.13

Markkinavalvontamekanismeja käsitellään kohdassa 5.3.13 ja sitä seuraavissa kohdissa. Komitea korostaa komission osallistumisen merkitystä ei vain silloin, kun kyseessä ovat vaatimustenmukaiset tuotteet, joihin liittyy terveys- ja turvallisuusriskejä, vaan myös muodollisesti vaatimustenvastaisissa tapauksissa, joita tarkastellaan ehdotetun päätöksen 38 artiklassa.

5.2.14

Komitea vahvistaa, että teknisellä standardointiprosessilla on keskeinen rooli kaikkien asiaa koskevien näkökohtien kannalta, sillä uusi lähestymistapa perustuu nimenomaan lakisääteisten minimivaatimusten ja eurooppalaisten teknisten standardien tiiviiseen suhteeseen. Teknisiä standardeja on tuettava ja vahvistettava. Jos yhdenmukaistettuja standardeja vastaan esitetään virallinen vastalause (29), asianomaiselle standardointielimelle on ilmoitettava tästä välittömästi, jotta se voi ottaa sen asianmukaisesti huomioon standardeja laatiessaan.

5.3   Ehdotus asetukseksi eurooppalaisesta akkreditointi- ja markkinavalvontajärjestelmästä, KOM(2007) 37 lopullinen

5.3.1

Komitea kannattaa ehdotuksia laatia luottamukseen ja yhteistyöhön perustuva eurooppalainen akkreditointijärjestelmä, sikäli kun sen tarkoituksena on asettaa sitovia sääntöjä niin talouden toimijoille kuin viranomaisille. Näin pyritään varmistamaan, että kaikissa markkinoille saatettavissa tuotteissa noudatetaan korkeatasoista terveyden ja turvallisuuden suojelun tasoa. Järjestelmässä varmistetaan myös kaikkien eurooppalaisten kuluttajien ja talouden toimijoiden kannalta samantasoinen sääntöjen soveltaminen sekä menettelyjen yksinkertaistaminen ja byrokratian vähentäminen.

5.3.2

Eurooppalaisessa akkreditointijärjestelmässä on varmistettava vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tulosten yleinen hyväksyminen sekä vältettävä tarpeetonta päällekkäistä arviointia. Jotta varmistetaan, että järjestelmä hyväksytään kansainvälisesti, vaatimustenmukaisuuden arvioinnin edellyttämän pätevyyden on perustuttava kansainvälisesti tunnustettuihin standardeihin, ja määritelmät ”vaatimustenmukaisuuden arviointi”, ”vaatimustenmukaisuuden arviointilaitokset”, ”laitoksen nimeäminen” ja ”tiedoksi antaminen” on nimenomaan mainittava asetuksessa.

5.3.3

Asetuksen säännöksiä on sovellettava kaikkiin akkreditointilaitoksiin ja niiden tuottamiin palveluihin Euroopan talousalueella riippumatta asiakkaille tarjottujen, vaatimustenmukaisuuden arviointiin liittyvien palvelujen luonteesta. Säännösten avulla on varmistettava

yhteiset, selkeät, avoimet ja kansainvälisten standardien mukaiset määritelmät, joita käytetään kaikissa uuden lähestymistavan mukaisissa direktiiveissä sekä tuotekohtaisissa direktiiveissä, mukaan luettuina vaatimustenmukaisuuden arviointia ja vaatimustenmukaisuuden arviointilaitoksia koskevat direktiivit

viranomaisen hallinnoima akkreditointijärjestelmä, johon ei sovelleta kaupallista kilpailua

kaiken asianomaisen yhteisön lainsäädännön kuuluminen säännösten piiriin poikkeuksetta niin terveyden ja turvallisuuden kuin ympäristönsuojelun aloilla: asianomaiselle monimutkaistuvalle yhteisön lainsäädännölle on uusien säännösten myötä annettava yksi yhtenäinen kehys sekä EU:n että EU:n ulkopuolisia tuottajia varten

yleinen soveltaminen kaikkiin akkreditoinnin piiriin kuuluviin toimiin, mukaan luettuna kalibrointi, riippumatta siitä, onko tällaisen akkreditoinnin tarkoituksena lakisääteisten vaatimustenmukaisuusvelvoitteiden täyttäminen vai yksityisten sopimusten noudattaminen

kansallisia akkreditointilaitoksia koskevien pätevyys- ja puolueettomuusstandardien noudattaminen siten, että kyseiset laitokset osallistuvat vertaisarviointiin (peer evaluation), jonka toteuttamista valvovat kaikki akkreditointiprosessiin osallistuvat tahot

kustannustehokkuus, oikeasuhtaisuus, luotettavuus ja vastavuoroinen luottamus yhteiseen akkreditointijärjestelmään niin säänneltyjen kuin sääntelemättömien alojen osalta.

5.3.4

Akkreditoinnin määrittelyä tulisi muuttaa siten, että sen piiriin kuuluvat kalibrointi, testit, sertifiointi, tarkastukset ja muut vaatimustenmukaisuuden arviointiin kuuluvat toimet.

5.3.5

Jotta varmistetaan asianomaisen, kaikki vaatimustenmukaisuuden arviointiprosessit — mukaan luettuina laadun varmistaminen, kalibrointi ja ISO 43 -arviointitestit — kattavan lainsäädännön yhtenäisyys, poikkeuksia ei tulisi sallia. Kaikkien akkreditointilaitosten ja kaikkien niiden Euroopan talousalueella tarjoamien palvelujen tulisi kuulua asetuksen soveltamisalaan riippumatta asiakkaille tarjotun vaatimustenmukaisuuden arvioinnin tyypistä.

5.3.6

Kansallisten akkreditointilaitosten tulisi toimia voittoa tavoittelematta, kuten esitetään ehdotetun asetuksen 4 artiklan 6 kohdassa. Nykyinen sanamuoto saattaa kuitenkin estää sellaisen pääomapohjan muodostamisen, jolla varmistetaan vakaa rahoitusperusta laadukkaiden palvelujen tehokasta tarjontaa varten. Komitean mielestä kansallisten akkreditointilaitosten tulisi toimia voittoa tavoittelematta siten, ettei niiden tarvitse jakaa voittoa, kuten on määrätty kansainvälisesti standardissa ISO/IEC 17011 (30).

5.3.7

Eurooppalaista akkreditointijärjestelmää tulisi pitää korkeimpana akkreditoinnin tasona sekä yleishyödyllisenä julkisena palveluna, joka ei kuulu kilpailun piiriin. Komitea kannattaa sääntöä, jonka mukaan jäsenvaltioilla on oltava yksi kansallinen akkreditointilaitos, jonka pätevyys, puolueettomuus ja riippumattomuus varmistetaan vertaisarvioinnilla, lukuun ottamatta pienille jäsenvaltioille tietyin edellytyksin (31) myönnettäviä poikkeuksia, mikäli ne haluavat käyttää naapurijäsenvaltion kansallista akkreditointilaitosta.

5.3.8

Komitea katsoo, että eurooppalaista akkreditointiyhteistyötä varten on laadittava selkeä oikeusperusta. Kyseisen yhteistyön roolia on vahvistettava, ja se on määriteltävä nykyistä paremmin: kaikkien kansallisten akkreditointielinten on kuuluttava yhteistyön piiriin, jotta varmistetaan samantasoisuus, avoimuus, luotettavuus ja tehokkuus. Jäsenvaltioiden on tuettava eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön verkkoa.

5.3.9

Komitea on sitä mieltä, että eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön vahvistamiseksi akkreditointilaitosten on oltava eurooppalaisessa akkreditointiyhteistyössä tehtyjen monenvälisten sopimusten sopimusosapuolia. Lisäksi ehdotetussa asetuksessa säädetyt rahoitusmekanismit on ulotettava eurooppalaisen akkreditointiyhteistyön ohella kampanjoihin, joilla tuetaan markkinavalvontatoimia, sekä yhteistyöhön osallistuvien kansallisten viranomaisten yhteiseen koulutukseen.

5.3.10

Ehdotetun asetuksen 9 artiklan 1 kohdassa esitetty vertaisarviointi, jonka avulla on määrä helpottaa ja parantaa sisämarkkinoiden toimintaa lisäämällä sen luotettavuutta, on järjestettävä eurooppalaisen akkreditointijärjestelmän yhteydessä ja toteutettava yhtenäisten, eurooppalaisessa akkreditointiyhteistyössä määriteltyjen sääntöjen mukaisesti. Vertaisarvioinnin tulokset on julkaistava, ja niistä on ilmoitettava kaikille jäsenvaltioille ja komissiolle.

5.3.11

Koska akkreditointilaitosten on osoitettava aktiivisesti, että niiden nauttima luottamus on oikeutettu, niiden on komitean mielestä todistettava, että ne osallistuvat menestyksekkäästi vertaisarviointiin.

5.3.12

Komitea katsoo myös, että sidosryhmien osallistuminen on tärkeää: niiden tulisi olla edustettuina akkreditointilaitoksissa, ja asiaa koskeva säännös tulisi sisällyttää uuteen asetukseen.

5.3.13

Komitea painottaa vastaavien, entistä yhdenmukaisempien ja tehokkaampien markkinavalvontamekanismien luomisen merkitystä jäsenvaltioissa yhteisön lainsäädännön yhtenäistämisen avulla. Tähän tulisi sisältyä rajatylittävän yhteistyön vahvistaminen. On mukautettava yleisestä tuoteturvallisuudesta annettuja säännöksiä — tuoteturvallisuudesta annettu direktiivi 2001/95/EY — sekä muita asianomaisia direktiivejä, jotta varmistetaan sääntelyn parantamisen periaatteen täysi soveltaminen sisämarkkinoiden toiminnassa. Markkinavalvonnan on ulotuttava myös yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin piiriin kuuluviin tuotteisiin, sillä monia tuotteita myydään sekä ammattikäyttöön että kuluttajille. Komitean mielestä ei siis ole perusteltua jättää yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle 13 artiklan 2 kohdassa mainittuja tuotteita, sillä tämä aiheuttaisi sekaannusta ja hankaluuksia talouden toimijoille eikä edistäisi sisämarkkinoiden valvonnan yhtenäisyyttä.

5.3.14

Komitea pitää myös täysin oikeutettuna nykyistä nopeaa Rapex-tiedonvaihtojärjestelmää (32), jonka avulla voidaan seurata tehokkaasti markkinavalvontaa. Jäsenvaltioiden sekä tulli- ja hallintoviranomaisten on kuitenkin käytettävä järjestelmää nykyistä yhtenäisemmin ja koordinoidummin.

5.3.15

Tulliviranomaisten on tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa eurooppalaisessa verkossa, jotta varmistetaan tuotteiden tehokas valvonta ennen niiden saattamista unionin sisämarkkinoille. Tulliviranomaisilla on oltava käytössään ammattitaitoista henkilökuntaa sekä asianmukaiset varat ja toimivaltuudet, jotta ne voivat toteuttaa tehokkaasti niille annetut tehtävät.

5.3.16

Markkinavalvonnalla ja tullivalvonnalla on ennen kaikkea oltava käytössään asianmukaiset välineet, joiden avulla voidaan toimia nopeasti sesonkiluonteisten tai vain rajoitetun ajan alennuksella myytävien sellaisten tuotteiden osalta, joilla on usein lyhytaikaiset keksityt merkit. Viranomaisilla on oltava nopean toiminnan mahdollistavat toimivaltuudet ja välineet, ja yhteisön maahantuojan on oltava täysin vastuussa siitä, että tuotteet vastaavat keskeisiä EU:n vaatimuksia etenkin turvallisuuden ja ympäristönsuojelun osalta.

5.3.17

Komitea katsoo, että asetuksessa tulisi säätää selkeästi siitä, että toimissa, jotka toteutetaan osoitetun vaatimustenvastaisuuden johdosta, noudatetaan suhteellisuusperiaatetta riippumatta ehdotetun asetuksen 19 artiklan 1 kohdassa esitetyistä suuntaviivoista. Komitean mielestä ehdotetun asetuksen 17 artiklaa tulisi muuttaa vastaavasti.

Bryssel 13. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  EU:n lainsäädännössä käytetään erilaisia määritelmiä kuvaamaan tavaroista annetuissa eri säädöksissä mainittuja samoja käsitteitä. Kyseiset säädökset koskevat esimerkiksi ympäristöystävällistä suunnittelua, tuoteturvallisuutta, tuotevastuuta, jätteiden hävittämistä ja energiatehokkuutta. Tämä on aiheuttanut sekaannusta välittömissä sidosryhmissä etenkin silloin, kun samaan tuotteeseen sovelletaan eri direktiivejä.

(2)  EUVL C 93, 27.4.2007, Yhtenäismarkkinoiden tarkastelu, esittelijä Bryan Cassidy.

(3)  Ks. myös EY:n perustamissopimuksen 94 ja 95 artikla.

(4)  EUVL C 309, 16.12.2006, Yhteisön Lissabon-ohjelman toteuttaminen, esittelijä: Bryan Cassidy.

(5)  EUVL C 234, 30.9.2003, esittelijä: Bryan Cassidy.

(6)  EUVL C 208, 3.9.2003, esittelijä: Antonello Pezzini.

(7)  EUVL C 325, 30.12.2006, esittelijä: Joost van Iersel.

(8)  Ks. alaviite 5.

(9)  Wim Kokin johtaman korkean tason työryhmän marraskuussa 2004 julkaisema raportti Facing the Challenge, the Lisbon Strategy for Growth and Employment, Euroopan komissio.

(10)  SEK(2007) 113, 14.2.2007.

(11)  Toinen kaksivuotiskertomus vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta sisämarkkinoilla, KOM(2002) 419 lopullinen.

(12)  Ilmoitettuja laitoksia on EU:ssa nykyisin noin 1 700.

(13)  Ks. myös EY:n perustamissopimuksen 94 ja 95 artikla.

(14)  Luettelo ETSK:n äskettäin laatimista lausunnoista, joissa tarkastellaan yksinkertaistamista, sääntelyn parantamista ja yhtenäismarkkinoiden painopisteitä:

1)

EUVL C 93, 27.4.2007, ”Yhtenäismarkkinoiden tarkastelu”, esittelijä Bryan Cassidy.

2)

lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle — Yhteisön Lissabon-ohjelman toteuttaminen: strategia sääntely-ympäristön yksinkertaistamiseksi”, KOM(2005) 535 lopullinen, esittelijä: Bryan Cassidy, EUVL C 309, 16.12.2006.

3)

puheenjohtajamaana toimineen Yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöstä 28. syyskuuta 2005 annettu valmisteleva lausunto aiheesta ”Lainsäädännön parantaminen”, esittelijä: Daniel Retureau, EUVL C 24, 31.1.2006.

4)

syyskuun 28 päivänä 2005 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”EU:n lainsäädännön soveltamisen ja noudattamisen valvonnan parantaminen”, esittelijä: Joost van Iersel, EUVL C 24, 31.1.2006.

5)

maaliskuun 31 päivänä 2004 annettu lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto — Yhteisön säännöstön päivittäminen ja yksinkertaistaminen”, KOM(2003) 71 lopullinen, esittelijä: Daniel Retureau, EUVL C 112, 30.4.2004.

6)

maaliskuun 26 päivänä 2003 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yksinkertaistaminen”, esittelijä: John Simpson, EUVL C 133, 6.6.2003.

7)

maaliskuun 21 päivänä 2001 annettu valmisteleva lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto — Lainsäädännön yksinkertaistaminen ja parantaminen”, KOM(2001) 726 lopullinen, esittelijä: Kenneth Walker, EYVL C 125, 27.5.2002.

8)

marraskuun 29 päivänä 2001 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yksinkertaistaminen”, esittelijä: Kenneth Walker, EYVL C 48, 21.2.2002.

9)

lokakuun 19 päivänä 2000 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yhtenäismarkkinasääntelyn yksinkertaistaminen”, esittelijä: Bruno Vever, EYVL C 14, 16.1.2001.

10)

huhtikuun 7 päivänä 2005 annettu oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Yhtenäismarkkinoiden painopistealueet vuosina 2005–2010”, esittelijä: Bryan Cassidy, EUVL C 255, 14.10.2005.

11)

heinäkuun 16 päivänä 2003 annettu lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Sisämarkkinastrategia — Vuosien 2003–2006 painopisteet”, esittelijä: Bryan Cassidy, EUVL C 234, 30.9.2003.

12)

tiedonanto aiheesta ”Yksinkertaistaminen”.

13)

tammikuun 11 päivänä 2005 annettu tiedonanto aiheesta ”Yhteissääntelyn ja itsesääntelyn nykytilanne yhtenäismarkkinoilla”, esittelijä Bruno Vever, CESE 1182/2004 fin.

(15)  Euroopan komission Rapex-kertomus vuodelta 2006, http://ec.europa.eu/rapex. Huhtikuun 19 päivänä 2007 julkaistussa kertomuksessa todetaan, että viime vuosina ilmoitusten määrä on kasvanut jatkuvasti. Ilmoitukset vakavan turvallisuusriskin aiheuttavista kulutustuotteista, jotka ovat muita kuin elintarvikkeita, ovat yli kaksinkertaistuneet Euroopassa vuosina 2004–2006 ja nousseet 388:sta 924:ään. Vuosittainen lisäys vuoteen 2005 nähden on ollut 32 prosenttia. Ilmoitukset koskivat leluja, sähkölaitteita, moottoriajoneuvoja, valaisimia ja kosmetiikkaa. Niihin liittyi loukkaantumisen, sähköiskun, tulipalon, palovammojen, kuristumisen ja tukehtumisen vaara tai ne sisälsivät kemiallisia vaaratekijöitä.

(16)  Yhteisessä kehyksessä tulisi ottaa huomioon myös palvelut, jotka liittyvät yhä tiiviimmin itse tuotteiden kaupan pitämiseen.

(17)  Ks. kohta 5.1.11.

(18)  http://ec.europa.eu/solvit/.

(19)  Euroopan parlamentti: Faktatietoja — 3.2.1 Tavaroiden vapaa liikkuvuus. Päivitetty: 22. lokakuuta 2001

(http://www.europe-info.de/facts/fi/3_2_1.htm).

(20)  SEC(2007) 585. Commission Staff Working DocumentSOLVIT 2006 ReportDevelopment and Performance of the SOLVIT Network in 2006,30.4.2007.

Kaikki EU:n jäsenvaltiot sekä Norja, Islanti ja Liechtenstein ovat perustaneet Solvit-keskuksen useimmiten ulkoasiain- tai talousministeriönsä yhteyteen.

Solvit-keskukset tekevät sähköisen tietokannan avulla suoraan yhteistyötä ratkaistakseen kansalaisten ja yritysten esittämiä ongelmia nopeasti ja käytännöllisesti. Solvit-järjestelmän yhteistyösäännöt on esitetty vuonna 2001 annetussa komission suosituksessa, joka on hyväksytty neuvoston päätelmissä. Solvit-järjestelmä on ollut toiminnassa heinäkuusta 2002. Suosituksen ohella Solvit-keskukset antoivat joulukuussa 2004 joukon yhteisiä laatu- ja suoritusstandardeja, jotta varmistetaan laadukas palvelu koko verkostossa.

(21)  EUVL C 80, 30.3.2004, esittelijä: Antonello Pezzini.

(22)  Yleisen lähestymistavan myötä on otettu käyttöön modulaarinen lähestymistapa, jossa vaatimustenmukaisuuden arviointiprosessi jaetaan erilaisiin toimiin, ns. moduuleihin. Ne eroavat toisistaan tuotteen kehitysvaiheen perusteella (esimerkiksi suunnittelu, prototyyppi, täysimittainen tuotanto), toteutetun arvioinnin perusteella (asiakirjojen tarkastus, tyyppitarkastus, laatutakuu) sekä arvioinnista vastaavan tahon perusteella (valmistaja tai kolmas osapuoli).

Yleinen lähestymistapa on virallistettu neuvoston päätöksessä 90/683/EY, jota on muutettu ja ajantasaistettu päätöksellä 93/465/ETY. Molemmissa päätöksissä määrätään uuden lähestymistavan direktiiveissä käytettävistä yleisistä suuntaviivoista ja yksityiskohtaisista menettelyistä vaatimustenmukaisuuden arvioinnin alalla.

(23)  KOM(2007) 53 lopullinen, johdanto-osan 14. perustelukappale.

(24)  Mukaan luettuina unionin ulkopuolisista maista tuotujen sellaisten ns. nimettömien tuotteiden maahantuojat, joita usein markkinoidaan lyhyen aikaa keksityillä nimillä ja ”myy ja pakene” -periaatteella.

(25)  KOM(2007) 53 lopullinen, johdanto-osan 17. perustelukappale.

(26)  The role and significance of the CE marking, Euroopan komissio, Draft Certif Doc 2005 — 11, 30.8.2005.

(27)  Neuvoston päätös 93/465/ETY moduuleista: ”CE-merkintä ilmaisee vaatimustenmukaisuuden kaikkien niiden velvollisuuksien kanssa, jotka tuotteen osalta kuuluvat valmistajalle CE-merkinnän kiinnittämisestä säätävien yhteisön direktiivien perusteella”.

(28)  Euroopan kuluttajaliiton (BEUC) asiakirja 298/2007, 5.6.2007 aiheesta Internal Market package for goods (Sisämarkkinapaketti tavaroita varten). Jim Murrayn kuuleminen Euroopan parlamentissa 5.6.2007.

(29)  Ehdotetun päätöksen 14 artikla, KOM(2007) 53 lopullinen.

(30)  ISO/IEC 17011, The accreditation body shall have the financial resources, demonstrated by records and/or documents, required for the operation of its activities. (Akkreditointilaitoksella on oltava taloudelliset resurssit, jotka osoitetaan asianmukaisissa, ennen toiminnan aloittamista esitettävissä asiakirjoissa).

(31)  Ehdotetun asetuksen 6 artiklan 1 kohta, KOM(2007) 37 lopullinen.

(32)  Rapexin lisäksi elintarvikealalla on käytössä RASF-hälytysjärjestelmä, tartuntatautien alalla varhaisvaroitus- ja reagointijärjestelmä ja eläintautien alalla ADNS-järjestelmä. Ks. päätös 2004/478/EY ja asetus 2230/2004.


LIITE

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausuntoon

Keskustelussa hylättiin seuraavat muutosehdotukset, jotka saivat vähintään neljänneksen annetuista äänistä:

Kohta 5.2.12

Lisätään ensimmäiseen luetelmakohtaan:

”—

Olisi tehtävä selväksi, ettei merkintää tule käyttää eikä sitä tule pitää merkintä- tai merkkijärjestelmänä kulutusta varten eikä laadun tai sertifioinnin takeena tai riippumattoman kolmannen osapuolen hyväksyntänä, vaan ainoastaan vaatimuksenmukaisuuden ilmaisuna ja teknisenä dokumentointina, joka valmistajan tai maahantuojan on esitettävä tuotteelle asetettujen vaatimusten mukaisesti ja josta ne ovat täysin vastuussa viranomaisiin ja kuluttajiin nähden. Näin ollen, koska CE-merkintä ei ole laadun tai sertifioinnin tae tai riippumattoman kolmannen osapuolen hyväksyntä, riittää että se tehdään tuotteen mukana seuraaviin asiakirjoihin eikä itse tuotteeseen.

Perustelu

Nykyisten sääntöjen mukaan kaikki tietynlaiset tuotteet, esimerkiksi lelut, on varustettava CE-merkinnällä. Se ei tarkoita, että kuluttajalle annettaisiin viesti yhden tuotteen paremmuudesta toiseen nähden. Se tarkoittaa (ainoastaan) sitä, että tuote vastaa turvallisuusnormeja, joiden perusteella sitä yleensä voidaan myydä. Kuluttaja puolestaan odottaa, että kaikkia kaupassa saatavilla olevia tuotteita on lupa myydä.

Esimerkiksi, jos kuluttaja on etsimässä rullaluistinten tai rullalaudan kaltaisia urheiluvälineitä, yli 20-kiloisille lapsille tarkoitetuissa tuotteissa ei vaadita CE-merkintää. Merkinnöiltään erilaisia tuotteita voi olla samalla hyllyllä, ja kuluttaja voi luulla, että CE-merkinnällä varustetut tuotteet ovat parempia kuin muut.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että kuluttajat eivät ymmärrä CE-merkintää tai että se johtaa heitä harhaan. Virheellisiä käsityksiä ovat muun muassa se, että merkintä kertoisi tuotteiden tietyntasoisesta laadusta (eivätkä vain turvallisuudesta), että kolmas osapuoli on testannut ne, tai että tuotteet on tuotettu EU:ssa.

On myös ymmärrettävää, että kuluttajat eivät ymmärrä merkintäjärjestelmää. Kaikissa elintarvikkeissa ei tarvita erityistä merkintää, mutta niiden on kuitenkin oltava EU:n asetusten ja direktiivien mukaisia. Eurooppalaisten kuluttajajärjestöjen ANEC:in ja BEUC:in mukaan riittää, että markkinoille oikeuttavana turvallisuustakeena toimiva CE-merkintä näkyy tuotteen mukana seuraavissa asiakirjoissa viranomaisia varten.

Äänestystulos

Puolesta 24 Vastaan 27 Pidättyi 10

Kohta 5.2.12

Lisätään uusi kuudes luetelmakohta:

”—

Olisi saatava komissio, tuottajat ja kuluttajat harkitsemaan sellaisen todellisen tuotteiden laatumerkintäjärjestelmän luomista, joka perustuisi ulkopuolisen tahon tekemään sertifiointiin ja joka kattaisi useampia näkökohtia kuin direktiivien sisältämät turvallisuutta koskevat perussäännöt.”

Perustelu

Tällainen keskustelu antaisi mahdollisuuden harkita sellaisten standardien luomista, jotka kattaisivat turvallisuusnäkökohtien ohella myös laatu-, ympäristö- ja eettiset vaatimukset. Silloin tuottajat voisivat — halutessaan — testauttaa tuotteensa useampien seikkojen kuin pelkästään turvallisuusvaatimusten osalta.

Jos tämä muutosehdotus hyväksytään, tulisi lausunnon osaa 1. ”Päätelmät ja suositukset” muuttaa vastaavasti (esim. kohtaa 1.5 voitaisiin muuttaa seitsemännen luetelmakohdan jälkeen).

Äänestystulos

Puolesta 25 Vastaan 29 Pidättyi 12


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/14


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi mittayksikköjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 80/181/ETY muuttamisesta”

KOM(2007) 510 lopullinen — 2007/0187 COD

(2008/C 120/02)

Neuvosto päätti 26. syyskuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi mittayksikköjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 80/181/ETY muuttamisesta.

Asian valmistelusta vastannut ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 21. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Bryan Cassidy.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 114 ääntä puolesta 2:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1

ETSK kannattaa varauksetta käsiteltävänä olevaa ehdotusta.

1.2

Muutettavaksi ehdotetun direktiivin mukaan lisäosoitusten eli muiden kuin metrijärjestelmän mukaisten osoitusten käyttö ei olisi enää sallittua vuoden 2009 jälkeen. Kyseisen määräajan säilyttäminen aiheuttaisi kustannuksia kaikille Atlantin yli kauppaa käyville EU:n yrityksille.

1.3

Direktiivissä edellytetään niin ikään, että Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti asettavat määrärajan poikkeuksille, jotka koskevat yksiköiden pintti, maili ja troy ounce käyttöä.

1.4

Komissio ehdottaa, että nämä määrärajat poistetaan kokonaan korvaamatta niitä uusilla.

1.5

Direktiivissä EU:n virallisiksi mittayksiköiksi määritellään metrijärjestelmän yksiköt eli yleisen paino- ja mittakonferenssin (Conférence Générale des Poids et Mesures, CGPM) vuonna 1960 hyväksymän kansainvälisen mittayksikköjärjestelmän (SI) mukaiset yksiköt. Vaikka Euroopan unioni ei ole allekirjoittajana järjestelmässä, kaikki unionin jäsenvaltiot ovat. Koska SI-yksiköitä päivitetään säännöllisesti tekniikan kehityksen mukaisesti, komissio ehdottaa katalyyttisen aktiivisuuden SI-yksikön hyväksymistä yhteisössä käytettäväksi katal-yksiköksi.

1.6

ETSK on tyytyväinen komission ehdotukseen, jolla komissio pyrkii yksinkertaistamaan ja parantamaan lainsäädäntöä, ja arvostaa sitä, että komissio ottaa huomioon toissijaisuusperiaatteen merkityksen Irlannille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle.

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/15


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden kuljettajalle kantautuvan äänen tasosta” (Kodifioitu toisinto)

KOM(2007) 588 lopullinen — 2007/0205 COD

(2008/C 120/03)

Euroopan neuvosto päätti 24. lokakuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi pyörillä varustettujen maatalous- ja metsätraktoreiden kuljettajalle kantautuvan äänen tasosta (kodifioitu toisinto).

Koska komitea katsoo, että asiakirjan sisältö on täysin hyväksyttävä, eikä sillä ole siihen kommentoitavaa, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) antaa sille esitetystä asiakirjasta myönteisen lausunnon. Äänestyksessä annettiin 135 ääntä puolesta 2:n pidättyessä äänestämästä.

 

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/15


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Vihreä kirja markkinapohjaisista ohjauskeinoista ympäristöä ja asiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia varten”

KOM(2007) 140 lopullinen — SEK(2007) 388

(2008/C 120/04)

Euroopan komissio päätti 28. maaliskuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Vihreä kirja markkinapohjaisista ohjauskeinoista ympäristöä ja asiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia varten.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 31. lokakuuta 2007. Esittelijä oli Lutz Ribbe.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 48 ääntä puolesta 1:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Tiivistelmä

1.1

ETSK panee merkille ympäristönsuojelun markkinapohjaisista ohjausvälineistä laaditun vihreän kirjan, joka viivästyi huomattavasti.

1.2

Komitea on samaa mieltä vihreässä kirjassa esitetyistä ympäristönsuojelun erilaisten markkinapohjaisten ohjausvälineiden (muun muassa verot, maksut, käyttömaksut, tuet ja oikeudet/sertifiointijärjestelmät) vaikutuksista budjettiin ja ympäristöön.

1.3

ETSK toteaa, että markkinapohjaiset ohjausvälineet ovat jo pitkään olleet osa poliittisia toimia. Kyse ei siis ole enää siitä, tulisiko markkinapohjaisia ohjausvälineitä ottaa käyttöön, vaan siitä, miten niitä käytetään.

1.4

Komissio toteaa aivan oikein, että markkinapohjaiset ohjausvälineet tarjoavat hyvän mahdollisuuden päästä ympäristönsuojelussa kustannustehokkaisiin ratkaisuihin, mutta ne eivät kuitenkaan tarjoa vastausta kaikkiin ongelmiin. Näin ollen poliittisessa keskustelussa ja vihreässä kirjassa olisi tarkasteltava esimerkiksi sääntöjen, kieltojen, sääntelyn ja markkinapohjaisten ohjauskeinojen (kuten verojen, käyttömaksujen, kohdennettujen tukien sekä vaihdettavien lupien ja oikeuksien) suhdetta ja yhteisvaikutusta. ETSK pahoittelee, ettei vihreässä kirjassa puututa tällaisiin näkökohtiin riittävästi.

1.5

Komitea kehottaa näin ollen komissiota hyödyntämään vihreällä kirjalla käynnistettyä keskustelua siten, että konkreettisten esimerkkien avulla esitettäisiin niin erilaisten ympäristönsuojeluvälineiden mahdollisuuksia ja vaikutuksia kuin niiden rajoituksia.

2.   Vihreän kirjan sisältö

2.1

Komissio antoi tämän lausunnon aiheena olevan vihreän kirjan markkinapohjaisista ohjauskeinoista ympäristöä ja asiaan liittyviä toimintapoliittisia tarkoituksia varten (1)28. maaliskuuta 2007. Vihreän kirjan antamisesta oli alun perin ilmoitettu jo vuonna 2004.

2.2

Komissio pyrkii vihreällä kirjalla käynnistämään keskustelun markkinapohjaisten ohjauskeinojen käytön lisäämisestä yhteiskunnassa.

2.3

Komissio muistuttaa vihreässä kirjassaan ympäristönsuojelutavoitteista, joista EU:ssa on jo sovittu. Näihin kuuluu esimerkiksi uusi energia- ja ilmastopolitiikka, joka komission mukaan merkitsee ”uutta teollista vallankumousta seuraavien 10–15 vuoden aikana”.

2.4

Komissio toteaa selvästi, että edellä mainittuihin ”kunnianhimoisiin tavoitteisiin ei päästä ilman julkisia toimia”. Komission mielestä ympäristöpolitiikassa tulisi käyttää yhä enemmän markkinapohjaisia ohjauskeinoja ja niiden tulisi olla ”tärkeä osa pyrkimyksiä päästä todelliseen muutokseen muuttamalla liikeyrityksille ja kuluttajille suunnattuja kannustimia”.

2.5

Komissio toteaa kuitenkin, etteivät markkinapohjaiset ohjauskeinot ole ”patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin”.

2.6

Markkinapohjaisina ohjauskeinoina mainitaan verot, käyttömaksut, kohdennetut tuet sekä vaihdettavat luvat ja oikeudet.

Markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttö politiikan välineenä

2.7

Komission mielestä markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttö on perusteltua, koska niiden avulla voidaan ”korjata markkinoiden toiminnan riittämättömyyttä kustannustehokkaalla tavalla”. Markkinoiden toiminnan riittämättömyydellä komissio tarkoittaa ”tilanteita, jossa markkinat joko puuttuvat kokonaan (esimerkiksi ympäristövarat, jotka ovat luonteeltaan julkisia hyödykkeitä) tai eivät riittävällä tavalla ota huomioon taloudellisen toiminnan tosiasiallisia tai yhteiskunnallisia kustannuksia”.

2.8

Vihreän kirjan mukaan markkinapohjaisten ohjauskeinojen etuna on, että ne

mahdollistavat yritysten välisten erojen huomioon ottamisen

parantavat hintasignaaleja määrittelemällä taloudellisen toiminnan ulkoiset kustannukset ja siitä koituvan hyödyn

tarjoavat teollisuudelle enemmän joustavuutta tavoitteiden saavuttamisessa ja alentavat sääntöjen noudattamisesta aiheutuvia yleisiä kustannuksia

tarjoavat yrityksille pitkällä aikavälillä kannustimen ottaa käyttöön teknologisia innovaatioita, jotta yritykset voivat jatkossakin vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia (”dynaaminen tehokkuus”)

tukevat työllisyyttä, kun niitä käytetään ympäristöverouudistusten tai ympäristöalan rahoitusuudistusten yhteydessä.

2.9

Komissio tekee kuitenkin selväksi, että markkinapohjaisin ohjauskeinoin pyritään paitsi saavuttamaan ympäristöpoliittisia tavoitteita myös varmistamaan, että ”samalle alalle lankeaa samanlainen taakka kautta koko EU:n, ja välttääkseen kilpailuun mahdollisesti kohdistuvia haitallisia vaikutuksia EU:ssa”. Tällä tavoin on tarkoitus ”välttää sisämarkkinoiden häiriöitä, joita aiheutuu eri jäsenvaltioiden erilaisista lähestymistavoista.”

2.10

Komissio toteaa myös, että erilaiset markkinapohjaiset ohjausvälineet ovat vaikutukseltaan erilaisia. Erityistavoitteet (esimerkiksi päästörajat) saavutetaan varmemmin määrällisten järjestelmien (kuten vaihdettavien lupien) kuin puhtaasti hintaperusteisten keinojen (kuten verojen) avulla. Hintaperusteiset ohjauskeinot ovat puolestaan varmempia kustannusten tai hintojen suhteen ja myös helppokäyttöisempiä.

2.11

Lisäksi komissio ottaa esiin toisen tärkeän eron: Veroin (ja käyttömaksuin) pyritään ohjaamaan käyttäytymistä, mutta julkissektori saa niistä myös tuloja. Vaihdettavien lupien järjestelmissä tuloja saadaan vain, ”jos julkiset viranomaiset huutokauppaavat oikeudet”.

2.12

Vihreässä kirjassa käsitellään edelleen kasvua ja työllisyyttä sekä ympäristöverouudistuksen perusteita. Vuoden 2006 kesäkuussa kokoontunut Eurooppa-neuvosto mainitsi uudessa kestävän kehityksen strategiassa kestävyyskriteereihin pohjautuvan verotusjärjestelmän mutta ei konkretisoinut ajatusta sen enempää. Komissio toteaa ajatuksen pohjalta nyt seuraavaa: ”Jos ympäristöverouudistuksella verorasite siirretään hyvinvoinnin kannalta kielteisistä veroista (esimerkiksi työn verotus) hyvinvoinnin kannalta myönteisiin veroihin (esimerkiksi ympäristön kannalta haitallinen toiminta, kuten luonnonvarojen käyttö tai saastuttaminen), tilanteesta voivat hyötyä kaikki sekä ympäristön että työllisyyden kannalta (2). Verotuksen painopisteen pitkäaikainen siirtymä edellyttää samanaikaisesti, että ympäristöön liittyvä veropohja tuo suhteellisen vakaasti tuloja.”

2.13

Lisäksi vihreässä kirjassa mainitaan muutamia esimerkkejä markkinapohjaisista ohjauskeinoista, jotka ovat jo vakiintuneessa käytössä (energiaverotus, eurovinjetti ja paikalliset maksujärjestelmät liikenteen vähentämiseksi kaupunkien keskustoissa), ja esitetään useita suurelle yleisölle suunnattuja osittain yksityiskohtaisia ja osittain hyvinkin yleisluonteisia kysymyksiä, joiden on tarkoitus herättää yhteiskunnallista keskustelua.

2.14

Komissio katsoo, että markkinapohjaisia ohjauskeinoja voidaan hyödyntää myös luonnon monimuotoisuuden suojelussa.

3.   Yleistä

3.1

ETSK on useaan otteeseen todennut, että ympäristönsuojeluun tarkoitettujen poliittisten toimintavälineiden valikoimaa tulisi hyödyntää mahdollisimman hyvin ja että markkinapohjaisilla ohjauskeinoilla voi olla tärkeä merkitys. Tästä asiasta komitea ja komissio ovat siis yhtä mieltä.

3.2

Vaikka komitea ymmärtää esitetyt perustelut ja pitää niitä hyvinä ja oikeina, se olisi toivonut, että vihreä kirja, jonka laatiminen kesti kauan ja jonka julkaisemista lykättiin yhä uudelleen, olisi tuonut hieman enemmän selvyyttä siihen, miten markkinapohjaisia ohjauskeinoja aiotaan tulevaisuudessa käyttää. Pitkään kestänyt erilaisten näkökantojen yhteensovittaminen komissiossa lienee ollut tarpeen, mutta komitea ei näe, että siitä olisi vielä ollut hyötyä politiikan muotoilun kannalta.

3.3

Pikemminkin vaikuttaa siltä, että poliittinen tilanne kehittyy toisinaan sisäistä neuvonpitoa nopeammin.

3.4

ETSK toteaa, että markkinapohjaisia ohjauskeinoja on jo pitkään sovellettu ympäristönsuojelussa, vaikka niitä käytetäänkin jäsenvaltioittain hyvin eri tavoin. Esimerkkinä mainittakoon, että Eurostatin mukaan kaikista EU:n jäsenvaltioissa perityistä veroista ympäristöverotulojen osuus on keskimäärin lähes seitsemän prosenttia.

3.5

Vihreässä kirjassa ja poliittisessa keskustelussa ei näin ollen voi olla kyse markkinapohjaisten ohjauskeinojen mahdollisesta käyttöönotosta ympäristönsuojelussa. Kysymyksenä ei ole ”jos” vaan ”miten”: missä laajuudessa ja miten markkinapohjaisia ohjauskeinoja on käytettävä suhteessa kieltoihin, sääntöihin ja muihin välineisiin?

3.6

Vihreässä kirjassa esitetyt näkemykset ovat jo pitkään olleet yritysten ja eri yhteiskuntaryhmien tiedossa ja keskustelunaiheena, eikä asiassa edetä nyt yhtään pidemmälle. Vihreässä kirjassa ei myöskään käsitellä sitä, kenen tulee olla ensisijainen toimija. EU:lla ei tunnetusti ole yhtä laajaa toimivaltaa kaikkien mahdollisten ohjausvälineiden käytössä ja esimerkiksi verotuskysymyksissä sen toimivalta on erittäin vähäinen. Lisäksi poliittisella tasolla jää epäselväksi, mitä tapahtuu vihreän kirjan julkaisemisen jälkeen eli onko myöhemmin — kuten tavallista — määrä julkaista valkoinen kirja vai minkälaisia päätelmiä on tarkoitus tehdä.

3.7

Suurin puute on, että vihreä kirja jättää epäselväksi, missä poliittisessa tilanteessa millekin ohjauskeinolle olisi tarkoitus antaa toiminnassa etusija. Niin ikään epäselväksi jää, miten esimerkiksi sääntely ja markkinapohjaiset ohjauskeinot aiotaan rajata toisistaan tai miten ne mahdollisesti nivotaan yhteen.

3.8

Näin ollen ETSK kyllä suhtautuu vihreään kirjaan suopeasti ja merkitsee sen tiedoksi mutta toteaa, että yhteiskunnallisen keskustelun entistä tehokkaampien välineiden käytöstä ympäristöpolitiikassa tulisi olla sitoutuneempaa ja pohjautua mahdollisimman konkreettisiin esimerkkeihin, jotta esimerkiksi EU:n kunnianhimoiset energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet todella voidaan saavuttaa.

3.9

ETSK:n mielestä markkinapohjaisten ohjauskeinojen tulee perustua aiheuttamisperiaatteeseen, jotta niiden avulla voidaan tarjota kannustimia niille, jotka suojelevat ympäristöä aktiivisesti.

4.   ETSK:n erityishuomiot

4.1

ETSK on jatkuvasti korostanut, miten tärkeää on, että ns. ulkoiset kustannukset sisällytetään hintoihin. Tähän tarkoitukseen markkinapohjaiset ohjauskeinot soveltuvat hyvin, kuten komissio itsekin toteaa. Ensin tarvitaan kuitenkin selkeä poliittinen päätös hintoihin sisällytettävien ulkoisten kustannusten määrästä.

4.2

Vihreässä kirjassa tieliikennettä koskevana markkinapohjaisena ohjauskeinona mainittu eurovinjetti on hyvä esimerkki keinosta, jonka katsotaan soveltuvan ulkoisten kustannusten huomioonottamiseen mutta jota on tähän mennessä käytetty hyvin puolinaisesti. Komissio itsekin toteaa, että ”keskimääräiset maksut voivat kattaa ainoastaan infrastruktuurikustannukset, jolloin ulkoiset kustannukset siis jäävät ulkopuolelle”. Näin ollen tarvitaan aloitteita ulkoisten kustannusten sisällyttämiseksi vastaisuudessa esimerkiksi eurovinjetin hintaan.

4.3

ETSK kehottaa komissiota, neuvostoa ja parlamenttia nimittämään markkinapohjaisia ohjauskeinoja ympäristönsuojeluvälineiksi vain, jos niillä on todellinen ympäristötavoite ja jos tavoite on selkeä. Mainittu eurovinjetti ei täysin vastaa tätä kriteeriä, sillä siihen ei sisällytetä ulkoisia kustannuksia. Eurovinjetissä on ensi sijassa kyse siitä, että infrastruktuuria rahoitetaan julkistalouden ohella muistakin rahoituslähteistä eli että käyttäjät osallistuvat suoraan rahoitukseen. Tällaisella lähestymistavalla on luonnollisesti myös epäsuoria ympäristövaikutuksia, kun käyttäjä esimerkiksi kustannusten noustessa alkaa pohtia, olisiko parempi siirtyä maanteiltä raideliikenteeseen (tai luopua matkasta kokonaan). Mutta vasta sitten, kun (ympäristö)kustannukset, joilla ei tähän mennessä ole ollut ”markkinoita” ja jotka on jätetty huomiotta, sisällytetään hintoihin, tulisi eurovinjettiä pitää ympäristönsuojeluvälineenä.

4.4

Poliittisella tasolla on siis ensin esitettävä, mitä tietyllä poliittisella toimenpiteellä ylipäätään halutaan saavuttaa. Vasta tavoitteen määrittelyn jälkeen tulisi käydä keskustelua soveltuvasta välineestä.

4.5

Näin ollen politiikassa ei voida markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttöä lisäämällä välttää kiistanalaisten ja siksi osittain erittäin vaikeiden päätösten tekemistä, esimerkiksi päästörajojen kaltaisten (ympäristöpoliittisten) tavoitteiden asettamista. Tähän asti puutteita on ollut usein nimenomaan päätöksenteossa. Markkinapohjaiset ohjauskeinot eivät ole päätösten korvike vaan kyse on, kuten nimikin jo sanoo, keinoista asetettujen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

4.6

Komission on mahdollisimman pian poistettava vihreän kirjan aiheuttama epävarmuus. Sen on selvennettävä, miten se on ajatellut erilaisia poliittisia välineitä käytettävän tulevaisuudessa. ETSK suosittaakin, että jo tarkasteltaessa aihetta suunnitelmien mukaisesti vielä laaja-alaisemmin komissio ottaa muutamia käytännön esimerkkejä politiikan eri aloilta, esimerkiksi liikenne- ja energiapolitiikasta, ja havainnollistaa niiden avulla erilaisia poliittisia toimintamahdollisuuksia (sekä sellaisia, joiden yhteydessä käytetään markkinapohjaisia ohjauskeinoja, että sellaisia, joiden yhteydessä niitä ei käytetä).

4.7

Komissio voisi tässä yhteydessä esimerkiksi selventää, ettei se aio ratkaista syöpää aiheuttaviin aineisiin liittyvää ongelmaa markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttöönotolla, vain yhden esimerkin mainitaksemme.

4.8

Markkinapohjaisten ohjauskeinojen käyttö saattaisi kuitenkin olla mielenkiintoista esimerkiksi ratkaistaessa yhä ajankohtaisempaa ongelmaa siitä, miten tulevaisuudessa aiotaan rakentaa hiilidioksidipäästöttömiä hiilivoimaloita, kun vaadittava tekniikka on mahdollisesti lähiaikoina käytettävissä. Onko tavoitteena säätää kyseisten voimaloiden ”tekniikan taso” pakolliseksi (siis turvautua sääntelyyn) vai tehdä niistä markkinapohjaisten ohjauskeinojen avulla kannattavia? Tällaisista kysymyksistä tulisi tulevaisuudessa käydä nykyistä enemmän yhteiskunnallista keskustelua.

4.9

Jos sääntelyn ja markkinapohjaisten ohjauskeinojen rajausta tai yhdistämistä selkiytettäisiin kokonaisuudessaan esittämällä konkreettisia toimintavaihtoehtoja, myös vihreässä kirjassa esitetyt pohdinnat markkinapohjaisten ohjauskeinojen käytöstä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi saattaisivat olla nykyistä ymmärrettävämpiä. Tähänastiset pohdinnat eivät ETSK:n mielestä ole vielä olleet niin vakuuttavia, että todella olisi toivoa siitä, että biologisen monimuotoisuuden uhkaavaa vähenemistä voidaan torjua tehokkaasti markkinapohjaisin ohjauskeinoin.

4.10

Komitea on jo lausunnossaan ”Kaksivuotisraportti EU:n kestävän kehityksen strategiasta” (3) pyytänyt, että komissio konkretisoi erittäin epämääräisesti ilmaisemiaan ajatuksia uudesta kestävyysindikaattoreihin pohjautuvasta verotusjärjestelmästä. Eurostatin mukaan ympäristöverotulojen osuus on noin seitsemän prosenttia.

4.11

ETSK katsoo, että nyt on todella korkea aika aloittaa keskustelu työn verotuksen keventämisestä ja ympäristölle haitallisen toiminnan verottamisesta tulonmenetysten kompensoimiseksi ja että sitä tulisi vauhdittaa vihreän kirjan julkaisemisen jälkeen. Keskustelussa on kuitenkin tuotava myös selkeästi esiin, mitä EU tällaisilla muutoksilla tarkoittaa, sillä perussopimusten mukaan unionilla on erittäin vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa jäsenvaltioiden veropolitiikkaan näissä asioissa.

4.12

ETSK pitää erittäin tärkeänä, että luvattu selvitys ympäristölle haitallisista tuista esitetään pikimmiten ja että tällaiset tuet poistetaan mahdollisimman nopeasti. Komitean mielestä ympäristölle haitalliset tuet vääristävät kilpailua huomattavasti, eikä julkisten varojen osoittaminen tällaisiin toimiin ole missään tapauksessa hyväksyttävää. Luonnonsuojelua voidaan edistää markkinapohjaisin ohjauskeinoin tehokkaasti vasta sitten, kun kaikki ympäristölle haitalliset tuet on poistettu.

Bryssel 13. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  KOM (2007) 140 lopullinen, 28.3.2007.

(2)  Komissio nosti tämän kysymyksen esille jo vuonna 1993 kasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä koskevassa valkoisessa kirjassaan (KOM(93) 700, luku 10) ja uudelleen hiljattain Euroopan sosiaalista mallia koskevassa tiedonannossa sekä työllisyyspolitiikan ja ympäristöpolitiikan välistä yhteyttä käsittelevässä valmisteluasiakirjassa, ks. KOM(2005) 525 ja SEC(2005) 1530. Tämän jälkeen Pohjoismaissa saadut kokemukset sekä mallipohjaisten tutkimusten tulokset osoittavat, että molemmantyyppisiä etuja on olemassa.

(3)  EUVL C 256, 27.10.2007, s. 76.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/19


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Rajanylittävä maataloustyövoima”

(2008/C 120/05)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 16. helmikuuta 2007 työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla laatia lausunnon aiheesta

Rajanylittävä maataloustyövoima.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 31. lokakuuta 2007. Esittelijä oli Martin Siecker.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon äänin 104 puolesta, 3 vastaan 1:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1

Työvoiman muuttoliikkeellä on Euroopassa taloudelliset lähtökohdat, ja se on seurausta työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta EU:ssa, jonka jäsenvaltioiden välillä vallitsee merkittäviä hyvinvointitason eroja. Korkea työttömyys osassa uusista jäsenvaltioista ja halvan, heikosti koulutetun työvoiman kysyntä 15 vanhassa jäsenvaltiossa ylläpitävät jatkuvaa, työtä etsivien virtaa.

1.2

Vuosina 2004 ja 2007 sovittiin siirtymäjärjestelyistä, joilla vanhat jäsenvaltiot pystyvät säätelemään uusista jäsenvaltioista tulevaa muuttoliikettä. Yhtenä syynä oli vanhojen jäsenvaltioiden halu estää tilanne, jossa liian suuri siirtotyöläisten määrä aiheuttaisi työmarkkinoilla jännitteitä ja mahdollisesti laittoman työvoiman palkkaamista.

1.3

Siirtymäjärjestelyjen seurauksena on syntynyt juuri sellainen tilanne, jota niillä pyrittiin välttämään. Komissio toteaa siirtymäjärjestelyjen toimivuutta koskevassa kertomuksessaan, että uusista jäsenvaltioista lähtöisin olevien työntekijöiden laillista työntekoa koskevat rajoitukset ovat käytännössä johtaneet pimeän työn nopeaan lisääntymiseen, valheelliseen ”itsenäiseen ammatinharjoittamiseen” sekä näennäiseen palveluntarjontaan ja alihankintaan.

1.4

On syntynyt paradoksaalinen tilanne, jossa EU:n 15 vanhan jäsenvaltion maataloudessa on paljon kausittaista työtä, jonka tekemiseen työmarkkinat eivät tarjoa riittävästi maassa vakinaisesti asuvia työntekijöitä. Samalla on kyllä tarjolla riittävästi uusista jäsenvaltioista peräisin olevia työntekijöitä, jotka ovat valmiita tekemään kyseistä työtä, mutta monet heistä eivät voi ottaa tätä työtä vastaan rajoittavien siirtymäjärjestelyiden vuoksi. Maataloustyövoiman virta vaihtelee niin lähtö- kuin vastaanottajamaankin osalta. Erot liittyvät erityisesti siihen, onko olemassa osittaisia tai kokonaisvaltaisia siirtymäjärjestelyitä.

1.5

Tässä tilanteessa työ siirtyy usein harmaalle sektorille. Asiasta on vaikea saada oikeaa tietoa, koska seuraavassa mainituilla kolmella osapuolella on omat syynsä estää sen julkituloa. On työnantajia, jotka eivät halua maksaa lakisääteistä tai voimassa olevien työehtosopimusten mukaista palkkaa. On työntekijöitä, jotka tyytyvät laissa määrättyä tai työehtosopimusten mukaista palkkaa pienempiin ansioihin. On myös hämäräperäisiä työnvälittäjiä, jotka ovat hyvin halukkaita hoitamaan tarvittavat järjestelyt, koska he voivat hankkia siitä suuret rahat.

1.6

Monet näistä välittäjistä tarjoavat työvoimaa polkuhintaan, mutta alhaisia hintoja tarjotaan viime kädessä siirtotyöläisten kustannuksella, sillä he joutuvat tyytymään vähimmäistoimentuloa alhaisempiin palkkoihin. On myös tapauksia, joissa työnantajat maksavat välittäjille kausityöntekijöistä markkinoilla käypiä hintoja, mutta välittäjät eivät maksa asianmukaisia ennakonpidätyksiä eivätkä sosiaalimaksuja. Lisäksi tällaiset välittäjät pitävät yleensä osan siirtotyöläisten palkasta itsellään. Internet-sivustoista löytyy sen lisäksi itä- ja länsieurooppalaisia puhelinnumeroita, joihin soitettaessa tarjotaan itsenäisiä ammatinharjoittajia, joiden työstä ei tarvitse maksaa työnantajamaksuja eikä sosiaalimaksuja.

1.7

Tilanne on monessa suhteessa epätoivottava. Lähtökohtana on oltava, että siirtotyöläisiä kohdellaan kaikilta osin samalla tavalla kuin maassa vakinaisesti asuvia työntekijöitä, joiden kanssa he työskentelevät yhdessä. Samasta työstä on maksettava samaa palkkaa, ja sosiaaliturvan saatavuutta on parannettava. Kyse ei ole ainoastaan työntekijöiden sosiaalieduista, vaan myös työnantajien taloudellisista intresseistä (samat lähtökohdat reilulle kilpailulle) sekä jäsenvaltioiden verotuloista.

1.8

Komissio on laatinut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä. Komissio ehdottaa asiakirjassaan yhdenmukaistettuja seuraamuksia työnantajille, ennaltaehkäiseviä toimia sekä seuraamusten soveltamista koskevien hyvien käytänteiden määrittelyä ja näiden vaihtoa jäsenvaltioiden välillä.

1.9

ETSK toivoo, että niin kauan kuin uusista jäsenvaltioista lähtöisin olevia siirtotyöläisiä koskevia rajoituksia ei ole poistettu, ehdotettua direktiiviä sovellettaisiin myös työnantajiin, jotka ottavat laittomasti palvelukseen työntekijöitä sellaisista jäsenvaltioista, joiden suhteen rajoitukset ovat vielä voimassa. Lisäksi ETSK pitää erityisen tärkeänä, että EU huolehtii tarkkaan niin siitä, että direktiivi siirretään kaikkien jäsenvaltioiden omaan lainsäädäntöön, kuin sitä, että säädöstä sovelletaan käytännössä.

1.10

Pimeän työnteon torjumisessa olisi hyötyä yksiselitteisestä unionitasoisesta työsuhteen määritelmästä, jossa erotettaisiin selkeästi toisistaan työn vastaanottaminen (palveluiden tarjoaminen) sekä työn tekeminen toisen osapuolen määräysvallassa (työsopimus). ILO on antanut asiasta selkeän suosituksen. Näin todellisille itsenäisille ammatinharjoittajille, jotka ovat pitkälle erikoistuneita eivätkä tarjoa pelkästään halpaa kouluttamatonta työvoimaa, annetaan työmaailmassa selkeämpi asema, ja työntekijät taas saavat sellaista suojelua, johon heillä on oikeus. ETSK on tyytyväinen siihen, että Euroopan komissio on hyväksynyt ehdotuksen rakennusalan eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten laatimaksi tutkimukseksi, joka koskee (näennäistä) itsenäistä ammatinharjoittamista. Komitea pitää lisäksi tervetulleena, että komissio aikoo myös rahoittaa tutkimuksen.

1.11

Laillista työtä koskevien rajoitusten seuraukset huomioon ottaen lienee parempi olla soveltamatta kyseisenlaisia siirtymäjärjestelyjä EU:n tulevien laajentumisten yhteydessä. ETSK pyytää myös komissiota tutkimaan mahdollisuutta poistaa kaikki vuosina 2004 ja 2006 liittyneistä 12 jäsenvaltiosta peräisin olevia työntekijöitä koskevat rajoitukset. Suuri osa eurooppalaisista työmarkkinaosapuolista kannattaa tätä ehdotusta edellyttäen, että EU:n, jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten tasolla ryhdytään tehokkaisiin toimiin siirtotyöläisten tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi.

2.   Johdanto

2.1

Lissabonin strategian mukaan Euroopan unionin on tulevaisuudessa oltava hyvin kilpailukykyinen osaamistalous, joka perustuu kestävyysperiaatteiden mukaiseen tuotantoon ja kulutukseen ja jossa vallitsee laaja sosiaalinen yhteenkuuluvuus.

2.2

Nykyisellään EU on kohtuullisen kilpailukykyinen osaamistalous, jonka tuotantotavat ja kulutustottumukset eivät vielä ole riittävän kestävällä pohjalla ja jonka sosiaalinen yhteenkuuluvuus jättää paljon toivomisen varaa.

2.3

Käsillä olevassa lausunnossa keskitytään nimenomaan viimeksi mainittuun näkökohtaan, eli sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. EU:ssa kiinnitetään runsaasti huomiota erityisesti tuotannon taloudelliseen kehitykseen ja kestävyysperiaatteiden noudattamiseen paremmin tuotannossa. Lissabonin strategian kolmanteen pilariin kohdistuva vähäinen poliittinen huomio johtaa siihen, että sosiaalinen yhteenkuuluvuus ei lisäänny vaan vähenee.

2.4

Seuraukset ovat selvästi nähtävissä työmarkkinoilla. Harmaan työn osuus kasvaa, ja työmaailmaan on tullut takaisin työntekijätyyppi, jota vielä hiljattain pidettiin jo ammoin hävinneenä: päivätyöläinen.

2.5

Uudet päivätyöläiset tarjoavat työvoimaansa kaduilla, sellaisissa paikoissa, jotka ovat tunnettuja hämäräperäisten välittäjien noutopisteinä. Työntekijät palkataan päiväksi kerrallaan, ennakonpidätystä eikä sosiaalimaksuja ei makseta, työpäivät ovat ylipitkiä, tuntipalkat ovat alimittaisia eikä päivätyöläisiin sovelleta suojaavaa työlainsäädäntöä, jos sellaista yleensä on olemassa.

2.6

Vielä muutama vuosi sitten työmarkkinat rajoittuivat erityisesti vähän koulutetun tai täysin kouluttamattoman työvoiman osalta pelkästään omaan jäsenvaltioon. Vuonna 2004 tapahtuneen EU:n laajentumisen jälkeen myös kyseiselle työntekijäryhmälle ovat syntyneet eurooppalaiset työmarkkinat. Vuonna 2007 tapahtuneen laajentumisen jälkeen tarjonta mainituilla työmarkkinoilla on kasvanut, kun nyt myös bulgarialaiset ja romanialaiset ovat liittyneet joukkoon.

2.7

Tämä kehityskulku on ollut erityisen nopeaa maataloudessa. Lisäksi monet toisessa maassa työtä etsivät ihmiset löytävät lähes aina ensimmäisen työpaikkansa nimenomaan tältä sektorilta.

2.8

ETSK pyrkii käsillä olevalla lausunnollaan tuomaan kyseisen aiheen EU:n asialistalle, jotta asiaan vaikuttavat unionin toimielimet voisivat yhdessä jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten kanssa etsiä ratkaisuja tähän merkittävään, polttavaan ja valitettavasti kasvavaan ongelmaan.

3.   Maatalous

3.1

Maatalous on taloudellista toimintaa, jolla luonnollista ympäristöä muokataan kasvien ja eläinten tuotantoon (1). Tuotteesta, tuotantomenetelmästä ja vaurauden tasosta riippuen tässä toiminnassa käytetään hyvin monenlaisia tekniikoita, ja välineistö vaihtelee yksinkertaisista työkaluista suuriin koneisiin. Yleisenä kehityssuuntana on työvoiman korvaaminen koneiden avulla.

3.2

Maatalous on EU:ssa suuri elinkeinoala. EU:ssa on yhteensä runsaat 160 miljoonaa hehtaaria maata maatalouskäytössä sekä 11 miljoonaa maatalousyritystä, jotka tarjoavat työtä yhteensä 15 miljoonalle ihmiselle. Enimmäkseen kyse on maanviljelijöistä ja heidän perheenjäsenistään, mutta noin miljoonalla maatilalla on yhteensä 6,5 miljoonaa palkattua työntekijää. Näistä 4,5 miljoonaa työskentelee kausityöläisinä, lukumäärältään tuntematon joukko heistä muualla kuin kotimaassaan (2). Monet kausityöläiset ovat peräisin Puolasta, Bulgariasta ja Romaniasta.

3.3

Maatalous voidaan jakaa erilaisiin toiminta-aloihin: karjankasvatus (eläintuotanto) ja vesiviljely (kalankasvatus), puutarhanviljely (lyhyen kasvujakson omaavien kasvien, kuten vihannesten, koristekasvien, hedelmien ja herkkusienten pienimuotoinen kasvattaminen) ja peltoviljelystä (joka eroaa puutarhanviljelystä suuremman mittakaavansa ja pienemmän työpanoksen vuoksi). Kaupallista metsätaloutta ei lasketa kaikkialla EU:ssa maatalousalaksi, vaan joissain maissa sitä pidetään erillisenä alana.

3.4

Maataloudessa ei tuoteta pelkästään ruokaa vaan yhä lisääntyvissä määrin myös muita tuotteita, kuten kukkia, turkiksia, nahkaa, biopolttoaineita (biodieseliä, etanolia, kaasua, nopeakasvuista puuta), entsyymejä, kuituja jne. Geneettisesti muunnellut kasvit tuottavat myös erityisiä lääkeaineita.

3.5

Sekä ILO:n (3) että Eurofoundin (4) tietojen mukaan maatalous on työntekijöille yksi vaarallisimmista toimialoista. Vuosittain tapahtuu noin 335 000 kuolemaan johtavaa työtapaturmaa. Yli puolet tästä määrästä, 170 000 ihmishengen menetykseen johtavaa työtapaturmaa, sattuu maatalousalalla.

4.   Harmaan työn muotoja

4.1

EU:ssa on liikaa oikeudellisia esteitä harmaan työn yksiselitteisen määritelmän laatimiseksi. Yhden maan yleisiä käytäntöjä (kun tietyllä alalla ei ole lainsäädäntöä, sitä ei myöskään ole noudatettava) pidetään toisessa maassa epäsopivina tai jopa voimassa olevien säädösten vastaisina.

4.2

Harmaan työn maakohtaiset määritelmät eroavat toisistaan. Kyse on työstä, jota ei ole kirjattu virallisiin taloustilastoihin. Lukuja on kylläkin olemassa, mutta ne ovat usein peräisin pelkästään yhdestä lähteestä, ne eivät ole tarkistettavissa eivätkä ne siis ole kaikissa tapauksissa luotettavia. On kuitenkin kiistatonta, että harmaata työtä tehdään ja että sen volyymi on suuri.

4.3

Lähes kaikissa harmaan työn maakohtaisista määritelmissä verojen maksamatta jättämistä pidetään ratkaisevana tekijänä. Lisäksi lähes kaikissa määritelmissä mainitaan myös sosiaaliturvaa koskevien velvoitteiden täyttämättä jättäminen. Kumma kyllä muiden, työoikeudellisten velvoitteiden (työskentelyolosuhteet, työajat, yleisesti sitovat työehtosopimukset) noudattamista ei mainita kuin joissakin harvoissa harmaata työtä koskevissa maakohtaisessa määritelmässä.

4.4

Harmaata työtä tekevät rekisteröimättömät työntekijät. Kyse ei siis ole välttämättä siirtotyöläisistä, joilla ei ole työ- ja/tai oleskelulupaa. Myös ihmiset, joilla on tarvittavat asiakirjat — tai jotka eivät niitä tarvitse, koska asuvat vakinaisesti maassa, jossa rikkomus tapahtuu — saattavat tehdä harmaata työtä. Työntekijät vailla laillisia asiakirjoja ovat tietysti haavoittuvammassa asemassa ja näin ollen helpommin hyväksikäytettävissä kuin ihmiset, joilla on tarvittavat asiakirjat. Viimeksi mainituilla on aina laillisen työnteon mahdollisuus, joka on suljettu ensinnä mainitulta ryhmältä.

4.5

Perinteisen palkattujen työntekijöiden sopimussuhteiden ohella on olemassa myös ”ilman omia työntekijöitä toimivia itsenäisiä ammatinharjoittajia”. Kyseiset itsenäiset ammatinharjoittajat tulkitaan yrittäjiksi, sillä heistä ei tarvitse maksaa ennakonpidätyksiä eikä sosiaalimaksuja. He ovat itse vastuussa kyseisten verojen ja maksujen suorittamisesta.

4.6

Ilman omia työntekijöitä toimiviin itsenäisiin ammatinharjoittajiin ei myöskään ulotu työlainsäädännön suojelu, joka pätee tavallisiin työntekijöihin. Heitä eivät myöskään koske minimipalkka, työviikon maksimipituus eivätkä työturvallisuutta ja -terveyttä koskevat säännöt. Tämä ei ole hyväksyttävissä, kun otetaan huomioon sektorilla vallitseva vakavan työtapaturman merkittävä riski (ks. kohta 3.5). Kyseiset ammatinharjoittajat voivat itse päättää, millaisesta korvauksesta ja millaisin työehdoin he suostuvat työtä tekemään.

4.7

Tällaiset itsenäiset ammatinharjoittajat olivat alun perin kokeneita ammattilaisia, jotka olivat pätevöityneet tiettyihin ammatteihin. Yleensä he tarvitsivat vuosia saavuttaakseen alaansa täysin perehtyneen ja pätevän ammattimiehen tason, jota he tarvitsivat toimiakseen itsenäisenä ammatinharjoittajana.

4.8

Muista kuin ydintoiminnoista luopumisen myötä lisääntyvän ulkoistamisen seurauksena alihankintana teetetään nykyisin paljon muutakin kuin erikoistumista vaativaa työtä. Yritykset säilyttävät pienen ytimen hyvin koulutettua vakinaista henkilöstöä, ja usein yksinkertaisempi työ teetetään lisääntyvässä määrin alihankintayrityksissä ja ulkoistettuna. Kysyntään vastaa suuri joukko työmarkkinoille ilmaantuneita uusia, ilman omia työntekijöitä toimivia itsenäisiä ammatinharjoittajia. Useiden näiden uusien itsenäisten ammatinharjoittajien tärkein erikoistumisala on lähinnä halvan, kouluttamattoman työvoiman tarjoaminen.

4.9

Todellisuudessa kyse on eräästä näennäisen yrittäjyyden muodosta, jota käytettiin 80-luvun lopussa työttömyyden vientiin Irlannista ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta. Kyseisenä aikana Britannian lainsäädäntö sisälsi takuita, joilla voitiin varmistaa, että yrittäjät täyttivät tiettyjä edellytyksiä. Yhtenä edellytyksenä oli, että kyseiset työntekijät olivat tietyn erityisalan kokeneita ammattilaisia. Yhdistyneen kuningaskunnan silloinen hallitus poisti kyseiset pätevyyskriteerit, minkä vuoksi yhtäkkiä paljon suurempi joukko ihmisiä pystyi rekisteröitymään ilman omia työntekijöitä toimiviksi itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi ja siirtymään Englannin kanaalin yli töihin, ilman että kyseisten Euroopan talousyhteisön jäsenmaiden työlainsäädäntöä olisi pitänyt noudattaa (5).

4.10

Mainittu ilmiö ei kuitenkaan rajoitu enää pelkästään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan: esimerkiksi Puolan hallituksen edustaja ilmaisi työntekijöiden vapaata liikkuvuutta käsittelevässä konferenssissa, että maan hallitus kehottaa puolalaisia työnhakijoita rekisteröitymään itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi (6). Näin he voivat kiertää kaikki mahdollisesti muissa jäsenvaltioissa vielä voimassa olevat työntekijöitä koskevat rajoitukset ja työskennellä missä päin EU:ta tahansa. Tällä tavoin itsenäisen ammatinharjoittajan asemaa käytetään järjestelmällisesti ja tietoisesti hämäyksenä lainsäädännön tai työehtojen välttämiseen yritys- ja alihankintaketjun avulla. Lumeyrittäjien kanssa solmituilla riistosopimuksilla, jotka usein ovat välittäjien käsialaa, siirretään myös ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvaa koskevat velvoitteet työntekijälle.

4.11

Kyseinen ilmiö esiintyy myös laajasti rakennusalalla, jolla on tehty enemmän sitä koskevia tutkimuksia kuin maatalousalalla. Näiden kahden sektoreiden välillä on paljon yhtäläisyyksiä. Yhteisiä ovat erityisesti harmaan työn kolme suurta riskitekijää: kyse on työvoimavaltaisesta, tilapäisestä työstä, jota tekevät ensisijaisesti kyseisen jäsenvaltion ulkopuolelta lähtöisin olevat työntekijät. Rakennusalan työmarkkinaosapuolet ovat tällä välin havainneet vaaran ja pyytäneet Euroopan komissiolta rahoitusta tutkimuksen laatimiseksi (näennäisen) itsenäisen ammatinharjoittamisen ilmiöstä 18 jäsenvaltiossa. Komissio on hyväksynyt pyynnön, ja tutkimusehdotuksesta järjestetään EU:n tasolla tarjouskilpailu ennen vuoden loppua.

4.12

Koska työsuhteita koskevaa EU:n puitelainsäädäntöä ei vielä ole, halvan työvoiman kanssa käytävälle hämäräperäiselle kaupalle jää liikkumavaraa, millä on huomattavia haitallisia oheisvaikutuksia EU:n tasolla. Euroopan komissio toteaa itsekin kertomuksessaan vuoden 2003 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymäjärjestelyjen toimivuudesta, että ”rajoitukset ovat voineet kannustaa EU8-kansalaisia etsimään muita tapoja harjoittaa taloudellista toimintaa EU15-jäsenvaltioissa, mikä näkyy poikkeuksellisen korkeana lähetettyjen työntekijöiden ja itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi ilmoittautuvien työntekijöiden määränä” (7).

4.13

Samassa kertomuksessa komissio toteaa, että ”työmarkkinaosapuolet tunnustivat, että muuttovirrat EU8-jäsenvaltioista EU15-jäsenvaltioihin ovat olleet vähäisiä, mutta korostivat voimakkaasti, että työnormien heikentämistä ja ’sosiaalista polkumyyntiä’ olisi vältettävä. Lisäksi ne totesivat, että laillista työtä koskevat rajoitukset johtavat pimeän työn nopeaan lisääntymiseen, valheelliseen ’itsenäiseen ammatinharjoittamiseen’ ja näennäiseen palveluntarjontaan ja alihankintaan.” Jäljempänä tekstissään komissio korjaa kuvaa siitä, että muuttovirrat eivät ole olleet kovin suuria toteamalla, että ”todelliset muuttovirrat laajentuneen EU:n alueella voivat olla suurempia kuin tässä kertomuksessa esitetyt tiedot antavat ymmärtää, koska virallisissa tilastoissa ei saada näkymään pimeän työn koko kuvaa”. Komissio katsoo myös yleisesti, että rajoittunut pääsy työmarkkinoille voi johtaa pimeän työn lisääntymiseen.

4.14

Esimerkiksi vuonna 1992 Alankomaiden eniten työntekijöitä käsittävällä maatalousalalla — puutarhanviljelyssä — oli 54 200 työntekijää (kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna). Lähes 87 prosenttia työntekijöistä oli vakituisessa työsuhteessa ja noin 13 prosenttia teki työtä yrityksen hyväksi muussa ominaisuudessa (vuokratyöntekijöinä, määräaikaisina työntekijöinä, [näennäisinä] itsenäisinä yrittäjinä). Vuonna 2005 alalla oli 59 000 työntekijää (kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna), joista noin 61 prosenttia oli vakituisessa työsuhteessa ja lähes 39 prosenttia oli yrityksen palveluksessa muussa ominaisuudessa. On kuitenkin muistettava, että kyse on virallisista talousluvuista. Arvioiden mukaan alalla oli keväällä 2007 lisäksi vielä 40 000 työntekijää (kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna), jotka tekevät harmaata työtä (8). On kuitenkin olemassa selkeitä merkkejä siitä, että harmaan työn osuus puutarhanviljelyssä on pienentynyt jatkuvasti siitä lähtien, kun vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden kansalaisia koskevat rajoitukset on poistettu.

5.   Työnormit uhattuina

5.1

Parin viime vuoden aikana on käynyt ilmi, että työmarkkinoille pääsyn rajoittamisella on usein ollut toivotun vastainen vaikutus. Se voi johtaa lainsäädännön ja työehtojen kiertämiseen. Romaniasta ja Bulgariasta lähtöisin oleville työnhakijoille ei ole asetettu rajoituksia 31. joulukuuta 2008 asti Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Slovakiassa, Tšekissä, Ruotsissa, Suomessa, Kyproksessa eikä Sloveniassa, mutta viimeksi mainitussa kolmessa maassa heidän on kuitenkin rekisteröidyttävä. Muissa 15:ssa EU:n jäsenvaltiossa Romaniasta ja Bulgariasta peräisin oleville työnhakijoille on asetettu rajoituksia (9). Vuonna 2004 liittyneistä 10 jäsenvaltioista lähtöisin olevia työnhakijoita koskevia rajoituksia on edelleen voimassa, mutta ne ovat lievempiä ja pätevät harvemmassa jäsenvaltiossa kuin Bulgarian ja Romanian kansalaisia koskevat säännöt (10).

5.2

Työvoiman muuttoliikkeellä on EU:ssa taloudelliset perustat, ja se on seurausta työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta Euroopan unionissa, jonka jäsenvaltioissa vallitsee merkittäviä hyvinvointitason eroja. Korkea työttömyys osassa uusista jäsenvaltioista ja halvan, heikosti koulutetun työvoiman kysyntä 15 vanhassa jäsenvaltiossa kasvattavat työtä hakevien virtaa.

5.3

Monet työnhakijat löytävät työtä maataloussektorilta, jossa määräaikaisen työvoiman kysyntä on kausiluontoisuuden vuoksi syksyisin suurta. Maatalousalalla sosiaalisen polkumyynnin riski on myös suurempi kuin muilla aloilla, mm. siksi, että osassa jäsenvaltioista maataloussektorilla ei ole voimassa työehtosopimuksia tai sen työehtosopimukset eivät ole yleisesti sitovia.

5.4

Kausityö on eurooppalaisen maatalouden rakenteellinen osa. Kestävä ja tehokas maataloustuotanto ei ole mahdollista ilman työvoiman joustavaa käyttöä. Maatalousalan kausityöstä vastaavat suurelta osin siirtotyöläiset. Eräissä tapauksissa tästä syntyy ongelmia, jotka uhkaavat sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

5.5

Laillisesti työskentelevien siirtotyöläisten työvoima on edullisempaa kuin maassa vakinaisesti asuvien työntekijöiden, koska työnantajat eivät joudu maksamaan osaa työsuhteeseen liittyvistä maksuista. Tämä koskee esimerkiksi alakohtaisia koulutusmaksuja ja eläkemaksuja. Vuonna 2004 liittyneestä 10 jäsenvaltiosta lähtöisin olevat siirtotyöläiset, joita osassa vanhojen jäsenvaltioiden työmarkkinoista koskevat vielä rajoitukset, tekevät usein osittain harmaata työtä, eikä kaikkia työtunteja ilmoiteta verottajalle. Bulgariasta ja Romaniasta peräisin olevien työntekijöiden — joita koskevat vielä tiukemmat rajoitukset — ainoana mahdollisuutena on yleensä harmaa sektori. Harmaalla sektorilla ei makseta kaikkia työtunteja, tuntipalkat ovat aivan liian alhaisia tai työntekijöitä pakotetaan riistosopimuksin ottamaan työtä vastaan (näennäisesti) itsenäisinä yrittäjinä.

5.6

ILO on laatinut joukon käsillä olevassa lausunnossa puheena oleviin asioihin liittyviä sopimuksia. Kyseessä ovat sopimukset N:o 97 (Muuttavat työntekijät, 1949), N:o 143 (Siirtolaisuuteen liittyvät väärinkäytökset sekä ulkomaalaisten työntekijöiden yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhtäläisen kohtelun edistäminen, 1975), N:o 181 (Yksityiset työnvälitystoimistot, 1997) ja N:o 184 (Maatalousalan työturvallisuus ja -terveys, 2001). Yleissopimuksia N:o 97 ja N:o 181 ei ole ratifioitu 17:ssa EU:n 27:stä jäsenvaltiosta. Yleissopimus N:o 143 on ratifioimatta 22 EU:n jäsenvaltiossa, ja 24 jäsenvaltiossa on ratifioimatta yleissopimus N:o 184. Kaikkia neljää yleissopimusta ei ole ratifioitu yhdessäkään EU:n nykyisestä 27 jäsenvaltiosta (11). ILO laati vuonna 2006 myös työsuhteita koskevan suosituksen (12). Suosituksen ydinsisältönä on, että kaikissa maissa tulisi kansallisella tasolla parantaa lainsäädäntöä itsenäisten yrittäjien ja työntekijöiden välisen eron selkeyttämiseksi yhdenmukaisella tavalla. Vain näin voidaan torjua kasvava joukko vilpillisiä käytäntöjä, joilla työntekijöitä pyritään naamioimaan itsenäisiksi yrittäjiksi (13).

6.   Työnormien ylläpitäminen

6.1

Lähtökohtana on oltava, että siirtotyöläisiä kohdellaan kaikilta osin samalla tavalla kuin maassa vakinaisesti asuvia työntekijöitä, joiden kanssa he työskentelevät yhdessä. Samasta työstä on maksettava sama palkka, ja sosiaaliturvan saatavuutta on parannettava. Kyse ei ole ainoastaan työntekijöiden sosiaalieduista, vaan myös työnantajien taloudellisista intresseistä (samat lähtökohdat reilulle kilpailulle) sekä jäsenvaltioiden verotuloista. Tätä periaatetta ei ole sovellettu läheskään kaikkialla. Alankomaissa työmarkkinaosapuolet ovat vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden kansalaisia koskevien rajoitusten poistamisen yhteydessä ilmaisseet aikomuksensa valvoa 1. toukokuuta 2007 alkaen yhteistyössä sosiaali- ja työlainsäädännön noudattamista. Viranomaiset ovat luvanneet asiaa tukevan politiikan toteuttamista. Vielä ei kuitenkaan ole päästy konkreettisiin tuloksiin.

6.2

Komissio on laatinut ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä (14). Komissio ehdottaa asiakirjassaan yhdenmukaistettuja seuraamuksia työnantajille, ennaltaehkäiseviä toimia sekä seuraamusten soveltamista koskevien hyvien käytänteiden määrittelyä ja näiden vaihtoa jäsenvaltioiden välillä.

6.3

Ehdotuksen perustana on EU:ssa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten valtava määrä (arvioiden mukaan 4,5–8 miljoonaa). Tämä johtaa laittomaan työhön, ja maatalous on rakennus-, ravintola- ja siivousalan ohessa yksi neljästä sektorista, joita asia eniten koskee. Komission ehdotuksen mukaan Euroopan parlamentti ja neuvosto toteavat, että mainitun kaltainen laiton työnteko, ”samoin kuin EU:n kansalaisten pimeä työnteko, vähentää julkisia tuloja ja saattaa myös alentaa palkkoja ja heikentää työoloja sekä vääristää kilpailua yritysten välillä. Pimeän työn tekijät eivät myöskään voi hyötyä sairausvakuutuksesta ja eläkeoikeuksista”.

6.4

Kuten komission kertomuksessa vuoden 2003 liittymissopimuksessa vahvistettujen siirtymäjärjestelyjen toimivuudesta (1. toukokuuta 2004 — 30. huhtikuuta 2006 välinen aika) mainitaan, Euroopan työmarkkinaosapuolet ovat todenneet, että ”laillista työtä koskevat rajoitukset johtavat pimeän työn nopeaan lisääntymiseen, valheelliseen ’itsenäiseen ammatinharjoittamiseen’ ja näennäiseen palveluntarjontaan ja alihankintaan”. Kokemukset huomioon ottaen olisi parempi, että kaikki vuosina 2004 ja 2007 liittyneistä 12 jäsenvaltiosta lähtöisin olevia työntekijöitä koskevat rajoitukset poistettaisiin ja että kaikille luotaisiin yhtäläiset mahdollisuudet. Suurin osa Euroopan työmarkkinaosapuolista kannattaa tätä ehdotusta edellyttäen, että EU:n, jäsenvaltioiden ja työmarkkinaosapuolten tasolla ryhdytään tehokkaisiin toimiin siirtotyöläisen tasa-arvoisen kohtelun varmistamiseksi.

6.5

ETSK toivoo, että niin kauan kuin uusista jäsenvaltioista peräisin olevia siirtotyöläisiä koskevia rajoituksia ei ole poistettu, ehdotettua direktiiviä maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavien seuraamusten säätämisestä sovellettaisiin myös työnantajiin, jotka ottavat laittomasti palvelukseen työntekijöitä sellaisista jäsenvaltioista, joiden suhteen rajoitukset ovat vielä voimassa. Lisäksi ETSK pitää erityisen tärkeänä, että EU huolehtii tarkkaan siitä, että direktiivi siirretään kaikkien jäsenvaltioiden omaan lainsäädäntöön ja että sitä myös sovelletaan käytännössä.

6.6

Direktiivillä korjataan niin ikään jäsenvaltioiden välisiä suuria eroja valvonnan laadun ja intensiteetin sekä seuraamusten suhteen. Alankomaissa laittomien työntekijöiden palkkaamisesta kiinni jäävä työnantaja voi saada korkeintaan 6 700 euron sakon työntekijää kohden. Belgiassa kyseinen sakko on 20 000 euroa ja Luxemburgissa 50 000 euroa. On kuitenkin olemassa myös jäsenvaltioita, joissa laittomia työntekijöitä palkkaavia työnantajia ei edelleenkään rangaista.

6.7

Hyvien käytänteiden vaihtaminen on välttämätön osa prosessia, jonka on johdettava sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisääntymiseen. Plovdivissa pidetyssä kuulemistilaisuudessa (15) mainittiin monia tällaisia esimerkillisiä käytänteitä:

Kansainvälisen ammattiyhdistysten neuvoston perustaminen Itävallan ja Unkarin raja-alueella Burgenlandissa (16): itävaltalaiset ja unkarilaiset liitot toimivat yhteistyössä varmistaakseen, että rajanylittävä työssäkäynti tapahtuu lakien ja sääntöjen mukaisesti.

Ns. gangmaster-järjestelmän sertifiointi Yhdistyneessä kuningaskunnassa (17): Tiukan valvonnan kautta viranomaiset sertifioivat luotettavia työnvälittäjiä (gangmasters), jotka maatalousalalla vastaavat suurimmalta osin määräaikaisen työvoiman kysyntään. ILO mainitsee julkaisuissaan kyseisen järjestelmän hyvänä esimerkkinä.

Belgiassa maataloussektorin työmarkkinaosapuolet ovat sopineet hallinnollisen valvonnan järjestelmästä harmaan työn torjumiseksi. Järjestelmä toimii hyvin (18).

Alankomaissa työmarkkinaosapuolet ottivat vuonna 2007 käyttöön sertifiointijärjestelmän, jonka tarkoituksena on taata sosiaali- ja työnormien noudattamisen tehokas valvonta vuokratyösuhteissa (19). Järjestelmässä esiintyy vielä joitain lastentauteja, mutta tavoite on hyvä ja kehitys antaa toivoa.

Italiassa työmarkkinaosapuolet, työministeri ja maatalousministeri sopivat syyskuussa 2007 laajasta ohjelmasta, jolla torjutaan harmaan työn ja näennäisen itsenäisen ammatinharjoittamisen leviämistä maataloudessa (20).

ILO on kehittänyt ohjelmia yksityisen työnvälityksen säätelemiseksi ja sen estämiseksi, että siirtotyöläiset joutuvat hämäräperäisten välittäjien toimesta ihmiskaupan ja pakkotyön uhreiksi. Ohjelman kohderyhminä ovat lainsäätäjät, työlainsäädännön valvonnasta vastaavat viranomaiset, poliisi jne.

6.8

Osa näistä esimerkeissä mainituista tilanteista ei kuitenkaan vastaa lainkaan Bulgariasta ja Romaniasta lähtöisin olevien, 15:sta vanhasta EU:n jäsenvaltiosta työtä etsivien ihmisten tilannetta. Burgenlandissa työskentelevät unkarilaiset työntekijät palaavat esimerkiksi joka ilta kotiinsa, kun taas Romaniasta ja Bulgariasta peräisin olevat siirtotyöläiset ovat kuukausia poissa kotoaan. Vaikka esimerkkitilanteissa tapahtuukin hyväksikäyttöä, sitä esiintyy paljon vähäisemmässä määrin, ja aktiivisen laillisuusvalvonnan avulla lainrikkojat voidaan havaita ja saattaa rangaistavaksi. Yleiseksi vaikutelmaksi muodostuukin, että kyseisissä tapauksissa vallitsevat sosiaalisesti hyväksyttävät työskentelyolosuhteet.

Bryssel 13. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  Euroopan yhteisön tilastollisen toimialaluokituksen (NACE) pääluokka A.

(2)  www.agri-info.eu.

(3)  Genevessä toimipaikkaansa pitävä Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälinen työjärjestö ILO.

(4)  Dublinissa toimipaikkaansa pitävä Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö.

(5)  European Institute for Construction Labour Research.

(6)  Työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskeva, 1. kesäkuuta 2006 Oslossa järjestetty FAFO-konferenssi,

www.fafo.no.

(7)  KOM(2006) 48 lopullinen.

(8)  Productschap Tuinbouw, www.tuinbouw.nl.

(9)  http://ec.europa.eu/employment_social/free_movement/enlargement_en.htm.

(10)  http://ec.europa.eu/eures/home.jsp?lang=fi.

(11)  http://www.ilo.org/ilolex/.

(12)  ILO:n suositus R 198 (2006) työsuhteesta (2006).

(13)  Amsterdam Institute of Advanced Labour Studies.

(14)  KOM(2007) 249 lopullinen.

(15)  Plovdiv Bulgaria, 18.9.2007.

(16)  www.igr.at.

(17)  www.gla.gov.uk.

(18)  www.limosa.be, www.ksz.fgov.be/En/CBSS.htm.

(19)  www.normeringarbeid.nl.

(20)  www.lavoro.gov.it, www.lavoro.gov.it/NR/rdonlyres/7E345511-29CC-4D81-B502-225F85070D3C/0/new_n12ottobre07.pdf.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/25


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Maatalouden työmarkkinat”

(2008/C 120/06)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean työvaliokunta päätti 13. maaliskuuta 2007 työjärjestyksensä 29 artiklan täytäntöönpanomääräysten A kohdan nojalla antaa:

Maatalouden työmarkkinat.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 31. lokakuuta 2007. Esittelijä oli Hans-Joachim Wilms.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 96 ääntä puolesta ja 1 vastaan 3:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Yhteenveto

1.1

Tiedonannolla ”Työllistäminen maaseutualueilla: eroon työllisyyskuilusta” (1) komissio loi merkittävän perustan maataloustyöstä käytävälle keskustelulle. Maataloustyö on keskeinen tekijä luotaessa ja varmistettaessa työpaikkoja maaseutualueilla.

1.2

Maatalouden rakennemuutos jatkuu. Se vaikuttaa satoihin tuhansiin maataloustyöntekijöihin, jotka menettävät työpaikkansa tai joiden elämäntilanne muuttuu. Maataloustyön keskeinen osatekijä, nimittäin työntekijöiden ja etenkin kausi- ja siirtotyöläisten tilanne, jätetään tiedonannossa kuitenkin lähes huomiotta.

1.3

Tämä on valitettavaa, kun ajatellaan komission toimia Euroopan työntekijöiden liikkuvuuden teemavuoden 2006 johdosta. Vuosittain noin neljä miljoonaa kausi- ja osa-aikatyöntekijää, joista noin kaksi miljoonaa on siirtotyöläisiä, todistaa huomattavasta liikkuvuudesta ja joustavuudesta maatalousalalla.

1.4

Kausityö etenkin hedelmien ja vihannesten tuotannossa on maatalouden rakenteellinen osatekijä, jota ilman maataloustoiminta ei ole tehokasta eikä kestävää. Kausityöntekijöiden tarpeeseen ei useinkaan voida vastata paikallisella työvoimalla, joten siirtotyöläiset antavat panoksensa Euroopan maatalouden kehittämiseen.

1.5

Terveellisten elintarvikkeiden tuotanto on keskeisiä elämämme perusehtoja. Siihen sisältyy myös oikeudenmukainen palkka.

1.6

Huolimatta monien Euroopan alueiden korkeasta työttömyydestä kausityöntekijöitä halutaan myös Valko-Venäjältä, Ukrainasta ja muista maista. EU:n työmarkkinoita on kehitettävä sosiaalisesti kestävällä tavalla, eli kaikilla on oltava mahdollisuus ansaita elantonsa työllä. Unionin ulkopuolisista maista tuleva halpatyövoima rajoittaa tällaisia mahdollisuuksia.

1.7

Euroopan unioni asettamat kasvutavoitteet voidaan saavuttaa vain rehdillä kilpailulla. Maataloustyöntekijöitä on alkuperästä riippumatta kohdeltava kaikilta osin tasavertaisesti.

1.8

Maatalouden työmarkkinoilla liikkuvuus on hyvin yleistä. Tämä on komission tavoitteiden mukaista. Liikkuvuudesta ei kuitenkaan saa koitua työntekijöille haittaa. Tämän vuoksi on poliittisen ja taloudellisen integraation jälkeen toteutettava myös sosiaalinen integraatio. ETSK pitää lyhyellä aikavälillä seuraavia toimia tarpeellisina:

On laadittava työ- ja asuinoloja koskevat vähimmäisstandardit, joita sovelletaan kaikkiin siirtotyöläisiin Euroopassa.

Siirtotyöläisillä on oltava työhön perustuva kattava sosiaaliturva, johon sisältyvät myös vanhuuseläkeoikeudet.

Myös kausityöntekijät on otettava huomioon ammatillisissa pätevöitymissuunnitelmissa.

Siirtotyöläisille on annettava tietoa työehdoista ja työntekijöiden oikeuksista.

1.9

Euroopan maataloudessa työllisyyden laajuus ja sosiaalistandardit eivät ole riittävän selkeitä. Tämä aiheuttaa kilpailuvääristymiä. Eräs keino rehdin kilpailun palauttamiseksi on sosiaaliset kriteerit täyttävien yritysten laatumerkintä.

2.   Johdanto

Maataloustyö tulee edelleen muuttumaan Euroopassa. Osa-aika- ja kausityö on hyvin yleistä maataloustyöntekijöiden keskuudessa. Siirtotyöläisiin, jotka siirtyvät asuinpaikkakunnaltaan työpaikkakunnalle, sovelletaan erityisehtoja. Tämä kokonaistilanne ei lähitulevaisuudessa tule muuttumaan oleellisesti.

2.1   Maatalouden kausityön kehitys

2.1.1

ETSK on jo useaan otteeseen käsitellyt lausunnoissaan maataloustyön tilannetta. Siirto- ja kausityöläisyydestä käytävä keskustelu on yhä merkittävämpää sekä unionin tasolla että monissa jäsenvaltioissa. Kolme päätoimijaa — työnantajien edustajat, ammattijärjestöt sekä poliittiset tai hallinnolliset edustajat — ovat nyt tarttuneet asiaan monilla aloilla ja erilaisten toimien yhteydessä. Esimerkkeinä mainittakoon, että

monet maatalousalan ammattijärjestöt antavat tietoa kohdemaiden oikeudellisesta tilanteesta usealla eri kielellä

eräissä maissa työmarkkinaosapuolet tekevät mukautettuja työehtosopimuksia siirto- ja kausityöläisiä varten

siirtotyöläisille tarjotaan usein oikeudellista neuvontaa etenkin työsopimusten tekemisessä

eräät hallitukset järjestävät pyöreän pöydän kokouksia työmarkkinaosapuolten kanssa kausi- ja siirtotyöläisten aseman parantamiseksi

Euroopan komissio osallistuu työmarkkinaosapuolten toimia seuraten ongelman tarkasteluun ja tukee yhä enemmän siirtotyöläisyyteen liittyviä työmarkkinaosapuolten hankkeita sekä unionitasolla että rahastojensa kautta parannettaessa esimerkiksi siirtotyöläisten asuinoloja ja työnvälitystä.

2.1.2

Useaan otteeseen on vaadittu siirto- ja kausityöläisyyden seurantaelimen perustamista. Vaatimus ei kuitenkaan ole saanut vastakaikua. Maataloustyötä koskevien ymmärrettävien tietojen kokoaminen ja esittäminen sekä niiden analysointi on keskeinen seikka pyrittäessä parantamaan työntekijöiden tilannetta.

2.2   Määritelmä

2.2.1

Maatalouden kausityöstä käytävän keskustelun vitkallisuus johtuu avoimuuden puutteesta sekä todellisen tilanteen puutteellisesta kuvauksesta. Edelleenkään ei ole käytettävissä ymmärrettäviä ja yksityiskohtaisia tietoja maatalouden kausityön laajuudesta.

2.2.2

Maatalouden parissa työskentelee Euroopan unionissa noin kaksi miljoonaa kokopäiväistä työntekijää. Noin neljä miljoonaa henkilöä on epätyypillisessä työsuhteessa. Heistä osa tekee osa-aikatyötä ja osa kausityötä, joka kestää vuosittain muutamasta päivästä kahdeksaan kuukauteen. Suurin osa kausityöntekijöistä on siirtotyöläisiä, jotka eivät työskentele asuinpaikkakunnallaan ja joiden on usein siirryttävä työskentelemään toiseen maahan.

2.2.3

Analysoitaessa työntekijälukuja on selvitettävä pitkälti kriteerit, kuten yrityskoko, alakohtainen jakautuminen sekä etenkin puutarhaviljelyn ja palvelusuuntautuneen maatalouden ero.

3.   Lausunnon kiireellisyys

3.1

Lausunto on kiireellinen eri syistä

a)

Tiedonannossaan maaseutualueiden työllisyystilanteesta komissio tarkastelee yksityiskohtaisesti myös työllisyyden määrällistä kehitystä. Komissio korostaa, että huolimatta maataloustyön pienestä osuudesta alalla on huomattava merkitys maaseudulla. Komissio odottaa, että vuoteen 2014 mennessä maatalousalan työllisyys (kokoaikaiseksi muutettuna) alenee nykyisistä 10 miljoonasta työntekijästä 4–6 miljoonalla työntekijällä (EU:n vanhoissa jäsenvaltioissa 2 miljoonalla, unioniin vuonna 2004 liittyneissä jäsenvaltioissa 1–2 miljoonalla sekä Romaniassa ja Bulgariassa 1–2 miljoonalla).

b)

EU:n vanhoissa jäsenvaltioissa kokopäivätyössä olevien maataloustyöntekijöiden määrä vakiintunee tai — kuten Saksan liittotasavallassa (vanhoissa osavaltioissa) — jopa hieman nousee. Uusissa maissa kokopäivätyötä tekevien määrän odotetaan vielä alenevan. On selvää, että jos kehitys jatkuu tämänsuuntaisena, yritykset tarvitsevat yhä enemmän kausityöntekijöitä hedelmien ja vihannesten tuotantoalueilla.

c)

Monissa maissa ennustetaan pulaa pätevistä työntekijöistä, jotka kykenevät esimerkiksi toimimaan yritysten johtotehtävissä tai osaavat käyttää monimutkaista tekniikkaa.

d)

Yritykset valittavat, etteivät ne löydä kausityöntekijöitä. Onkin alettu esittää, että EU:n sisäisen työvoiman vapaan liikkuvuuden ohella sallittaisiin yhä useammin myös EU:n ulkopuolisista maista tulevan työvoiman kausityö. Puola on jo tehnyt avauksen, ja sallinut työvoiman tulon Valko-Venäjältä ja Ukrainasta.

e)

Monilla maaseutualueilla on kuitenkin edelleen korkea työttömyys. Komission strategia perustuu työntekijöiden liikkuvuuden parantamiseen. Strategian onnistumiseksi tarjottujen työpaikkojen on kuitenkin oltava houkuttelevia.

f)

On selvää, että siirtotyöläisyys aiheuttaa konflikteja ja ongelmia.

g)

Samoin on selvää, että maataloudessa on kasvukausien johdosta kausittaisia työhuippuja, jolloin työtä on tarjolla. Lissabonin strategian avulla pyritään taas luomaan laadukkaita työpaikkoja.

h)

Göteborgin strategiassa jäsenvaltiot ovat sopineet kestävän kehityksen tavoitteista. Sosiaalista ulottuvuutta on näin ollen pidettävä taloudellisten ja ekologisten tavoitteiden kanssa samanarvoisena. Tämän perusteella voidaan päätellä, että sosiaalistandardeja on sovellettava myös siirtotyöläisiin. Yritysten on tässä yhteydessä kannettava sosiaalinen vastuunsa. Siirtotyöläisillä on oikeus tasavertaiseen kohteluun sekä ihmisarvoisiin asuin- ja elinoloihin. Lisäksi heidät on integroitava täysin sosiaaliturvajärjestelmiin.

i)

Euroopan komission aloitteella syrjinnän torjunnasta ollaan myös käynnistämässä syrjinnän vastaista keskustelua ulkomaalaisten työntekijöiden työ- ja elinoloista.

j)

Työvoiman täysimittainen vapaa liikkuvuus EU:ssa tarkoittaa, että jäsenvaltioiden toimintamahdollisuudet muuttuvat. Samalla sekä työntekijöiden että työnantajien välinen kilpailu lisääntyy.

k)

Komissio on ennustanut maataloustyöntekijöiden määrän vähenevän 4–6 miljoonalla, joten yhteisestä maatalouspolitiikasta käytävässä keskustelussa on tarkasteltava myös työn laadullisia näkökohtia. Pysyvien työntekijöiden tilanne muuttuu, pätevästä työvoimasta on ennusteiden mukaan pulaa ja pitkällä aikavälillä työntekijöiden määrä vakiintuu.

4.   Nykyiset ongelmat

4.1

Siirtotyöläisyyden syyt johtuvat pääasiassa elintasoeroista Euroopan alueilla. Työvoiman siirtyminen muualle johtaa pitkällä aikavälillä lähtömaissakin pääasiassa pätevän työvoiman pulaan. Kyseisillä alueilla työvoimapulaa ei pyritä torjumaan tulo- tai koulutustasoa parantamalla vaan houkuttelemalla työvoimaa vieläkin köyhemmiltä alueilta, vastedes yhä useammin Euroopan unionin ulkopuolelta.

4.2

Työvoimapulan yhtenä syynä ovat kuitenkin eri alojen joskus vaikeat ja epätyypilliset työehdot. Siirtotyöläiset puolestaan käyttäytyvät markkinoiden mukaisesti. He siirtyvät vapailla työmarkkinoilla sinne, missä heille tarjotaan parhaat ehdot.

4.3

Siirtotyöläisyyteen liittyy edelleen ongelmia:

Naispuolisten maatalouden siirtotyöläisten tilanteeseen on kiinnitettävä huomiota nykyistä enemmän. Monissa maissa työhön haetaan etupäässä naisia. Tämä aiheuttaa kulttuurisia ja sosiaalisia ongelmia sekä kohde- että lähtömaissa.

Vuosina 2004 ja 2007 tapahtuneiden unionin laajentumisten johdosta käyttöön otettujen työntekijöiden vapaan liikkuvuuden siirtymäsäännösten vuoksi työlainsäädännön rikkomuksia ilmenee palvelujen tarjontaan liittyvässä komennustyössä. Lisäksi palkka on toisinaan lakisääteistä minimipalkkaa sekä monesti työehtosopimuksissa määriteltyä tai paikallisesti sovittua palkkaa alempi.

Ammattijärjestöjen monista ponnisteluista ja aloitteista huolimatta siirtotyöläisille ei onnistuta antamaan tietoa heidän oikeuksistaan. Monissa tapauksissa kohdemaiden lakeja ja sääntöjä ei noudateta. Tällainen ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö on räikeässä ristiriidassa syrjinnän torjumiseen tähtäävien Euroopan unionin pyrkimysten kanssa.

Sosiaaliturvaa ajatellen kausityöntekijöille koituu edelleen taloudellista haittaa sosiaaliturvamaksuihin tulevien katkosten vuoksi.

Maataloustyöntekijöiden työehtosopimusten mukaisia maksuja ei yleensä sovelleta kausityöntekijöihin.

Siirtotyöläisten asuinoloissa on lähes kaikissa maissa toivomisen varaa.

Eräs kehityssuuntaus on vuokratyön käyttö maataloustyössä. Vaikka vuokratyövoimaa välittävistä yrityksistä on huonoja esimerkkejä, saattaa vuokratyö olla sekä työnantajalle että työntekijälle edullista.

Alat, joilla lyhytaikaisten työsuhteiden osuus on suuri, ovat otollinen maaperä laittomalle työnteolle. Usein laillista kausityötä käytetään siltana, jonka kautta siirrytään työluvan päättymisen jälkeen muille aloille ilman voimassa olevia papereita.

5.   Päätelmät ja toimintakehys

5.1   Yleinen poliittinen kehys

5.1.1

ETSK on tyytyväinen komission toimiin parantaa työllisyyttä maaseutualueilla. Toimiin kuuluvat myös ponnistelut avoimuuden edistämiseksi maataloustyössä. Siihen liittyy työllisyystilanteen tilastointi sekä laaja-alainen tiedotus työntekijöille kunkin maan työ- ja elinoloista.

5.1.2

Maatalouspolitiikassa on tähän mennessä tarkasteltu pääasiassa tuotteiden laadullisia ja määrällisiä näkökohtia. Työntekijöiden nykyiset ja tulevat työolot ovat pitkälti jääneet huomiotta.

5.1.3

Lissabonin ja Göteborgin strategioiden tavoitteet on pyrittävä konkretisoimaan. Kestävää maataloutta kehitettäessä on taloudellisten ja ekologisten näkökohtien ohella otettava huomioon myös sosiaalinen ulottuvuus.

5.1.4

Kaikkien toimijoiden ensisijaisena tavoitteena on oltava epätasapainon poistaminen Euroopan työmarkkinoilta. Tavoitteeseen ei päästä siten, että Eurooppaan tulee yhä enemmän halpatyövoimaa entistä kauempana sijaitsevilta alueilta. Eurooppalaisen mallin keskeinen tekijä on sosiaalisen yhteiselämän kehittäminen Euroopassa. Siihen eivät kuulu siirtotyöläisten getot huonoine elin- ja asuinoloineen ilman kulttuurisia ja sosiaalisia yhteyksiä paikallisyhteisöön.

5.1.5

Lisätutkimuksissa ja niiden perusteella laadittavissa ongelmanratkaisumalleissa on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota sukupuolinäkökohtaan.

5.1.6

Ehdot eivät vielä täsmää! Kaikkien toimijoiden on annettava asiaan panoksensa.

5.1.7

Siirtotyöläiset on rinnastettava paikallisiin työntekijöihin. Komission on mahdollisuuksien mukaan annettava panoksensa tähän prosessiin. Ensimmäinen tämänsuuntainen askel on vähimmäisstandardien laatiminen. Vähimmäisstandardit ovat hyvä perusta työn laadusta käytävälle laaja-alaiselle keskustelulle.

5.2   Työmarkkinaosapuolten tehtävät ja aloitteet

5.2.1

ETSK suhtautuu myönteisesti työmarkkinaosapuolten toimiin, joilla halutaan edistää työmarkkinaosapuolten vuoropuhelussa ammattikoulutuksen kehittämistä maatalousalalla ja etenkin ammattitaidon tunnustamista jäsenvaltioiden valtuutetuissa elimissä. Perusteilla olevan eurooppalaisen ”agripassin” tavoitteena on helpottaa maataloustyöntekijöiden liikkuvuutta Euroopassa. Agripassin käyttö ei saa heikentää niiden työntekijöiden asemaa, joilla ei ole passia, vaan tavoitteena tulisi olla vain kannustaa hankkimaan tällainen ammattipätevyystodistus.

5.2.2

Ammattitutkintojen selkeys saattaa myös parantaa työntekijöiden liikkuvuutta sekä heidän mahdollisuuksiaan työskennellä ja asua ulkomailla. ETSK on tyytyväinen komission aloitteisiin tukea työmarkkinaosapuolia ”agripassin” käyttöönotossa.

5.2.3

Työmarkkinaosapuolten on yhdessä Euroopan komission ja kulloisenkin jäsenvaltion hallituksen kanssa kehitettävä ja toteutettava suunnitelmia laittoman työskentelyn torjumiseksi.

5.3   Sosiaaliturvaa koskevat yhteiset aloitteet

5.3.1

Kausityöntekijöiden sosiaaliturva on erityishuomiota ansaitseva seikka. Useita vuosia kausityötä tekevillä työntekijöillä ei tule olla huonompi sosiaaliturva kuin muilla työntekijöillä. Tätä varten on etenkin varmistettava, että

kausityöntekijät integroidaan kohdemaan eläkejärjestelmään ja että heillä on mahdollisuus täysiin eläkeoikeuksiin

työsuojelumääräyksiä noudatetaan ja että siirtotyöläisille kerrotaan heidän äidinkielellään työn riskeistä ja vaaroista

siirtotyöläisillä on kattava sairausvakuutus.

5.3.2

Työntekijöille on tiedotettava heidän äidinkielellään vastaanottavan maan lainsäädännöstä, sopimuksista ja käytänteistä esimerkiksi palkan, järjestäytymisen, sosiaaliturvan, verojen ja työsuojelun osalta. EU:n tulee samalla kunnioittaa työmarkkinaosapuolien roolia, eikä se saa antaa lainsäädäntöä aloilla, jotka kuuluvat kansallisten sopimussuhteiden piiriin.

5.4   Siirtotyöläisten elin- ja asuinolojen parantaminen

5.4.1

Siirtotyöläisillä on kohdemaassaan oikeus ihmisarvoiseen majoitukseen. Unionitasolla on laadittava puitteet, joissa määritellään siirtotyöläisten majoituksen perusstandardit.

5.5   Oikeudenmukaisen kausityön laatumerkintä

5.5.1

Komitea on jo vuosia kannattanut useissa lausunnoissaan kestävää taloudenpitoa. Kestävään taloudenpitoon kuuluu ekologisen ulottuvuuden lisäksi myös liiketaloudellisia ja sosiaalisia näkökohtia. Valtiosta riippumaton ja vapaaehtoinen ”oikeudenmukaisen kausityön” sertifiointimenettely saattaisi muuttaa kilpailua nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Vapaaehtoisen sertifioinnin kriteereitä voisivat olla:

asianmukainen palkka

työsuojelu

työntekijöiden osallistuminen yrityksen sisäisiin prosesseihin

työsopimukset

majoitus

työaika.

Sertifioinnilla on määrä

edistää rehtiä kilpailua

antaa asianomaisille kausityöntekijöille tietoa yrityksistä

tehdä tunnetuksi hyviä yrityskäytänteitä.

5.6   Hyvien käytänteiden levittäminen

5.6.1

Euroopan maataloudessa on useita mielenkiintoisia aloitteita ja hankkeita, joilla pyritään edistämään liikkuvuutta maatalousalalla sekä parantamaan kausityöntekijöiden tilannetta. ETSK kehottaa komissiota ryhtymään toimiin hyvien käytänteiden arvioimiseksi ja levittämiseksi.

Bryssel 13. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille — Työllistäminen maaseutualueilla: eroon työllisyyskuilusta KOM(2006) 857 lopullinen.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/29


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen rooli”

(2008/C 120/07)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 25.–26. huhtikuuta 2007 työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla laatia lausunnon aiheesta

Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen rooli.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto (kestävän kehityksen seurantaryhmä) antoi lausuntonsa 27. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Roman Haken.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 115 ääntä puolesta 3:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät

1.1

Kestävän kehityksen kansalliset neuvostot voivat olla vahva ja vaikutusvaltainen kestävää kehitystä tukeva voima, sillä ne voivat tarjota riippumatonta neuvontaa ja edistää vuoropuhelua kestävästä kehityksestä kansalaisyhteiskunnan ja sidosryhmien kanssa.

1.2

Yleiskatsaus kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen asemaan osoittaa tilanteen eri EU-maissa vaihtelevan suuresti. Eräissä jäsenvaltioissa ei ole lainkaan neuvostoa tai on vain neuvosto, joka ei toimi aktiivisesti, ja toisten valtioiden aktiivisten neuvostojen tehtävät, kokoonpano, riippumattomuusaste, voimavarat ja myös toiminnan vaikutus vaihtelevat suuresti.

1.3

Jäsenvaltioissa, joissa toimii vahva kestävän kehityksen kansallinen neuvosto, on saatu myönteisiä kokemuksia, ja ETSK kehottaakin kaikkia jäsenvaltioita vahvistamaan omia neuvostojaan tai perustamaan toimivan ja tehokkaan neuvoston maihin, joissa sellaista ei vielä ole.

1.4

ETSK suosittelee, että

kestävän kehityksen kansallisiin neuvostoihin kuuluu edustajia yhteiskunnan kaikilta asiaankuuluvilta pääaloilta

neuvostot ovat riittävän riippumattomia valtionhallinnosta

neuvostoilla on merkittävä rooli kestävän kehityksen strategioiden muotoilemisessa ja strategioiden täytäntöönpanon seurannassa

neuvostoilla on käytössään riittävät varat, jotta ne pystyvät tuomaan todellista lisäarvoa keskusteluihin ja päätöksentekoprosessiin

neuvostot kokoavat yhteen kokemuksiaan ja vaihtavat tietoa parhaista käytänteistä sekä ylläpitävät keskuudessaan avointa vuoropuhelua etenkin vahvistamalla eurooppalaista ympäristöä ja kestävää kehitystä käsittelevien neuvoa-antavien neuvostojen (EEAC) verkkoa.

2.   Taustaa

2.1

Kestävä kehitys merkitsee nykyisen sukupolven tarpeiden täyttämistä vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuuksia täyttää omat tarpeensa. Tämä on yksi EU:n yleistavoitteista, joka ohjailee sen kaikkia politiikkoja ja kaikkea toimintaa. Se perustuu demokratian, sukupuolten välisen tasa-arvon, solidaarisuuden ja oikeusvaltion periaatteisiin sekä perusoikeuksien, myös vapauden ja yhtäläisten mahdollisuuksien, kunnioittamiseen.

2.2

Kestävästä kehityksestä tuli maailmanlaajuisesti tunnustettu politiikanala vuonna 1992 pidetyn Yhdistyneiden kansakuntien Rion konferenssin myötä. Myös ajatus neuvoa-antavista elimistä, kuten kestävän kehityksen kansallisista neuvostoista, juontuu Rion konferenssista. Agenda 21:ssä, joka niin ikään hyväksyttiin Rion konferenssissa, todetaan, että kansallista kestävän kehityksen strategiaa olisi kehitettävä mahdollisimman laaja-alaisen osallistumisen avulla. Samoin vuonna 2002 annetuissa Johannesburgin suosituksissa kehotettiin perustamaan kestävän kehityksen kansallisia neuvostoja.

2.3

EU:n ensimmäinen kestävän kehityksen strategia hyväksyttiin Göteborgissa vuonna 2001. Jotta strategiasta saataisiin entistä kokonaisvaltaisempi ja tehokkaampi, komissio käynnisti vuonna 2004 tarkistusprosessin, ja kesäkuussa 2006 neuvosto hyväksyi laajentuneelle EU:lle uudistetun kestävän kehityksen strategian (1). Uudistetun strategian tavoitteena on panna toimeen EU:n pitkän aikavälin sitoumus kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamisesta.

2.4

YK:n ja sittemmin EU:n suositusten mukaisesti 1990-luvulla alettiin useissa maissa perustaa kestävän kehityksen kansallisina neuvostoina tunnettuja elimiä, joiden päätarkoituksena oli varmistaa Agenda 21:n tehokas täytäntöönpano ja kestävän kehityksen periaatteiden toteuttaminen käytännössä. Eräät hallitukset perustivat ministeriöiden välisiä koordinointielimiä (esimerkiksi Unkarin vuonna 1993 perustama kestävän kehityksen komissio), toiset päätyivät sekaelinten kannalle, kuten Suomen kansallinen kestävän kehityksen toimikunta (1993), tai loivat neuvostoja, jotka koostuivat kansalaisyhteiskunnan edustajista, kuten Belgian kansallinen neuvosto (1993) tai Yhdistyneen kuningaskunnan kestävän kehityksen pyöreä pöytä (1994). Osa maista seurasi muiden jäljillä myöhemmin, osassa jo aiemmin perustettuja elimiä organisoitiin uudestaan ja osa niistä lopulta lakkautettiin.

2.5

EU:n uudistetussa strategiassa todetaan, että ”jäsenvaltioiden olisi harkittava kestävää kehitystä käsittelevien, useiden sidosryhmien kansallisten neuvoa-antavien neuvostojen vahvistamista tai vaihtoehtoisesti perustamista. Niiden tehtävänä olisi kannustaa tietoon perustuvaa keskustelua, avustaa kansallisten kestävän kehityksen strategioiden laatimisessa ja antaa panoksensa kansallisiin ja EU:n tilannekatsauksiin. Kansallisten kestävän kehityksen neuvostojen tarkoituksena on lisätä kansalaisyhteiskunnan osallistumista kestävää kehitystä koskeviin asioihin ja edistää yhteyksiä eri politiikkojen ja politiikan tasojen välillä, myös käyttämällä eurooppalaista ympäristöä ja kestävää kehitystä koskevien neuvoa-antavien neuvostojen (EEAC) verkkoa.”

2.6

Kestävän kehityksen kansallisia neuvostoja on nyttemmin perustettu virallisesti useisiin jäsenvaltioihin. Jäsenvaltioiden erilaisen historian vuoksi kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen muoto vaihtelee EU:ssa. Jonkinmuotoinen kestävän kehityksen tai ympäristöpolitiikan neuvosto on olemassa 24 jäsenvaltiossa. Näistä kahdeksassa on erityinen kestävän kehityksen neuvosto ja kuudessa sidosryhmien edustajista tai asiantuntijoista koostuva ympäristöneuvosto, joka on aktiivinen myös kestävän kehityksen alalla. Muissa maissa on neuvostoiksi kutsuttuja valtionhallinnon koordinointielimiä, joista joihinkin kuuluu myös kansalaisyhteiskunnan edustajia. Osa elimistä ei ole aktiivisia. Lisäksi useissa maissa, joissa alueilla on huomattavaa valtaa, kansallisten neuvostojen lisäksi on perustettu alueellisia neuvostoja. Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen määrän nopea kasvu osoittaa, että niillä on potentiaalia ja ne voivat tarjota lisäarvoa päätöksentekoprosesseihin ja laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

2.7

Tämän lausunnon tarkoituksena on tarkastella kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen roolia, tehtäviä, kokoonpanoa, voimavaroja ja toimintatapoja sekä ennen kaikkea kansalaisyhteiskunnan osallistumista niihin. Lausunnossa on myös tarkoitus käsitellä neuvostojen tehokkuutta ottaen kuitenkin huomioon, että kyseisenlaisiin arvioihin liittyy aina subjektiivisuuden vaara. Arvion perustana ovat erityisesti EEAC-verkoston tekemä tutkimustyö (2) sekä ETSK:n useille kansallisille yhdyspisteille ja kestävän kehityksen kansallisille neuvostoille sekä eräille kansalaisyhteiskunnan organisaatioille lähettämän kyselyn tulokset. Lisäksi on haastateltu kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen ja kansalaisyhteiskunnan edustajia.

3.   Yleiskatsaus kestävän kehityksen kansallisista neuvostoihin

3.1

Seuraava yleiskatsaus osoittaa kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen tilanteen vaihtelevan suuresti.

Neuvostojen tehtävät

3.2

Kestävän kehityksen kansallisilla neuvostoilla on neljä pääasiallista tehtävää:

Ne neuvovat valtionhallinnon elimiä (avustamalla kestävän kehityksen strategioiden laadinnassa ja antamalla raportteja erityisistä toimintalinjoista).

Ne seuraavat kestävän kehityksen strategioiden täytäntöönpanon edistymistä ja erityistavoitteiden saavuttamista sekä kiinnittävät huomion puutteisiin.

Ne kannustavat vuoropuheluun kansalaisyhteiskunnan kanssa sekä kansalaisyhteiskunnan kuulemiseen (tavoitteeseen pyritään kutsumalla neuvostojen toimintaan mukaan jäseniksi kansalaisyhteiskunnan edustajia ja edistämällä vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden kesken sekä niiden ja valtionhallinnon välillä).

Ne tiedottavat kestävästä kehityksestä (järjestämällä julkisia tapahtumia ja julkaisemalla kestävää kehitystä koskevaa tietoa internetissä, viestimissä jne.).

3.2.1

Kaikkien jäsenvaltioiden neuvostot eivät täytä näitä neljää tehtävää. Eräiden tehtäväkenttä on paljon suppeampi, ja osassa näitä tehtäviä hoidetaan vain osittain tai ei lainkaan siitä huolimatta, että kyseiset tehtävät on neuvostolle osoitettu. Tätä kuvastaa myös se seikka, että eräät neuvostoista pitävät kokouksia hyvin harvoin (kaksi tai kolme kertaa vuodessa). Toiset tapaavat useammin, ja niillä on lisäksi työryhmiä (erityisen tehokkaita näyttäisivät olevan sellaiset työryhmät, jotka työstävät tiiminä jotakin projektia eivätkä niinkään toimi yhteen aiheeseen keskittyvänä pysyvänä ryhmänä). Eräissä jäsenvaltioissa neuvostot voivat antaa panoksensa kansallisen kestävän kehityksen strategiaan jo varhaisessa vaiheessa, toisissa niiden panosta pyydetään hyvin myöhään tai ei lainkaan. Laadittujen raporttien määrä vaihtelee nollasta yli kymmeneen vuodessa. Vakiintuneet neuvostot toimivat säännöllisessä vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa ja järjestävät säännöllisesti julkisia tapahtumia tai asiantuntijoiden kokouksia.

Neuvostojen koko ja kokoonpano

3.3

Kestävän kehityksen kansalliset neuvostot ovat kooltaan ja kokoonpanoltaan erilaisia. Jäsenmäärä vaihtelee Saksan 15:stä Belgian 78:aan, Suomen 81:een ja Ranskan 90:een. Useimpiin neuvostoihin kuuluu jäseninä kansalaisyhteiskunnan (yritysten, ammattijärjestöjen, valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden ja tutkimuslaitosten) edustajia. Toisiin kuuluu myös valtionhallinnon eri osastojen edustajia. Eräissä tapauksissa valtionhallinnon koordinointielintä kutsutaan ”neuvostoksi” ja siinä voi olla jäseninä pieni joukko sidosryhmien edustajia. Myös alue- ja paikallishallinto on usein edustettuna. Osa kansalaisyhteiskunnan edustajista on ilmaissut tyytymättömyytensä siihen, että kansalaisyhteiskunnalle ei ole annettu riittävästi mahdollisuuksia osallistua maansa kansallisen neuvoston toimintaan ja kestävän kehityksen prosesseihin yleensä.

Riippumattomuusaste

3.4

Koska neuvostot ovat valtionhallinnon perustamia ja rahoittamia, tietty riippuvuussuhde on olemassa. Saadakseen sekä valtionhallinnon elinten että kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden arvostuksen neuvostojen on saavutettava tietty riippumattomuusaste, ja tämän tasapainon löytäminen on vaikea tehtävä. Valintaprosessit poikkeavat toisistaan, mutta yleisesti ottaen valtionhallinto nimeää neuvoston jäsenet tyypillisesti neuvostossa edustettuina olevien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden esitysten perusteella. Toinen seikka koskee neuvoston työntekijöitä: useissa maissa he kuuluvat valtionhallinnon elinten henkilökuntaan. Tämä voi rajoittaa neuvoston itsenäisyyttä. Lisäksi joidenkin neuvostojen puheenjohtajana toimii valtionhallituksen jäsen.

Voimavarat

3.5

Neuvostojen voimavaroissa on suuria eroja sekä henkilöresurssien että käytettävissä olevien budjettivarojen osalta. Joissakin maissa, joissa sihteeristö toimii ministeriön yhteydessä, hallintohenkilöstöön kuuluu vain yksi henkilö, joka lisäksi tekee työtä neuvostolle usein vain osa-aikaisesti. Henkilöstön kokonaismäärä vaihtelee alle yhdestä noin 20:een. Suurin neuvosto on Yhdistyneen kuningaskunnan neuvosto, jolla on 58 työntekijää. Kaikilla neuvostoilla ei ole omaa budjettia. Budjettien suuruus vaihtelee alle sadastatuhannesta eurosta noin miljoonaan euroon. Poikkeuksena on Yhdistyneen kuningaskunnan kestävän kehityksen neuvosto, jonka budjetti on 5,5 miljoonaa euroa.

Neuvostojen vaikutus

3.6

Neuvostojen työn vaikutuksen arvioiminen ei ole helppoa, mutta joitakin päätelmiä saatujen tietojen perusteella voidaan kuitenkin tehdä. Näyttäisi esimerkiksi siltä, että useissa maissa, joissa neuvostolla on vahvat valtuudet, sen antamista suosituksista suuri osa sisällytetään hallituksen politiikkoihin ja etenkin kansalliseen kestävän kehityksen strategiaan. Eräillä neuvostoilla on selvästi läheiset suhteet ministeriöihin ja niiden osastoihin, ja näitä neuvostoja kuullaan säännöllisesti politiikan muotoilun yhteydessä. Toisilla on etäinen suhde ministeriöihin. Todettakoon myös, että eräät neuvostot ovat onnistuneet saavuttamaan lukuisten sidosryhmien ja suuren yleisön huomion keräämällä tapahtumiinsa runsaasti osallistujia ja varmistamalla niin ollen kansalaisyhteiskunnan aktiivisen osallistumisen kestävän kehityksen prosesseihin.

Arvio

3.7

Kansalliset neuvostot voivat olla vahva ja vaikutusvaltainen kestävää kehitystä tukeva voima. Ne voivat tarjota riippumatonta neuvontaa ja laaja-alaista asiantuntemusta, niillä on mahdollisuus edistää vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan ja sidosryhmien kanssa, ne voivat olla keskeisessä roolissa seurattaessa kestävän kehityksen pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista ja ne voivat toimia arvokkaassa muistuttajan ja kannustajan roolissa, jos edistystä ei tapahdu riittävästi.

3.8

Eräissä jäsenvaltioissa ei ole lainkaan neuvostoa tai on vain neuvosto, joka ei toimi aktiivisesti, ja toisten valtioiden aktiivisten neuvostojen tehtävät, kokoonpano, riippumattomuusaste, voimavarat ja myös toiminnan vaikutus vaihtelevat suuresti. Tähän vaikuttavat monet tekijät, kuten maan koko ja poliittinen organisaatio, hallituksen kestävän kehityksen politiikoille antama painoarvo, kansalaisyhteiskunnan osallistumista koskevat perinteet, neuvoston tehtävää osittain hoitavien muiden elinten olemassaolo, hallituksen halu ottaa vastaan neuvoja muilta elimiltä jne.

3.9

Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen tarjoamaa potentiaalia ei hyödynnetä täysimittaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Eräissä jäsenvaltioissa neuvosto on perustettu enemminkin näön vuoksi kuin pyrkimyksestä saada kansalaisyhteiskunnalta toimintaan todellinen panos. On kuitenkin myös maita, joissa neuvostoilla on vakiintunut asema, joissa ne täyttävät tehtävänsä ja joissa niillä on todellista vaikutusvaltaa.

3.10

Useimmilla neuvostoilla näyttäisi olevan liian vähän voimavaroja kaikkien niille annettujen tehtävien täyttämiseen. Tietojen kerääminen, politiikkojen ja niiden vaikutusten analysointi, neuvoston kokousten ja julkisten tapahtumien järjestäminen, hyvin perusteltujen ja arvovaltaisten raporttien tekeminen sekä niiden edistäminen aktiivisesti hallituksen ja muiden tahojen keskuudessa edellyttää huomattavia henkilöstöresursseja ja rahoitusvaroja.

3.11

Eräissä jäsenvaltioissa hallituksella näyttäisi olevan hyvin vahva rooli kun ajatellaan esimerkiksi neuvoston jäsenien nimeämistä, valtionhallinnon edustajien määrää neuvostossa sekä neuvoston henkilöstön määrää. Tällöin on olemassa tietty vaara, että hallituksen näkökulma hallitsee neuvoston työskentelyä, jolloin on vähemmän todennäköistä, että neuvosto pystyy merkittävällä tavalla auttamaan hallitusta pääsemään lyhyen aikavälin poliittisten pohdintojen yli ja siirtymään kohti pidemmän aikavälin kestävän kehityksen tavoitteita.

3.12

Kestävän kehityksen kansallisilla neuvostoilla on ollut hyvin erilaisia kokemuksia kansalaisyhteiskunnan osallistumisen edistämisestä kestävää kehitystä koskevissa kysymyksissä. Eri puolilla Eurooppaa toimivilla neuvostoilla voisi olla paljon annettavaa toisilleen aihetta koskevien hyvien käytänteiden kehittämisessä.

3.13

Monissa kestävän kehityksen kysymyksissä toimivalta on jaettu Euroopan unionin ja jäsenvaltioiden välillä. Useimmilla neuvostoilla on kuitenkin vähäiset mahdollisuudet keskittyä euroopanlaajuisiin näkökohtiin tai vaikuttaa unionin toimintaan. Ne ovat osittain pyrkineet ratkaisemaan tätä ongelmaa luomalla kestävän kehityksen neuvostojen kattojärjestön EEAC:n, jonka merkitys kestävän kehityksen puolestapuhujana EU:ssa kasvaa jatkuvasti.

4.   Suositukset

4.1

Jäsenvaltioissa, joissa toimii ”vahva” kestävän kehityksen kansallinen neuvosto, on saatu myönteisiä kokemuksia, ja ETSK kehottaakin kaikkia jäsenvaltioita vahvistamaan omia kansallisia neuvostojaan tai perustamaan vahvan neuvoston maihin, joissa sellaista ei vielä ole.

4.2

Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen kokoonpano, valtuudet ja tehtävät vaihtelevat maittain paikallisten olosuhteiden ja poliittisten rakenteiden mukaan. ETSK suosittelee, että jäsenvaltiot huomioivat tarkkaan seuraavat neuvostoihin liittyviä keskeisiä näkökohtia koskevat yleissuositukset.

4.2.1

Jäsenyys: Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen vaikutusvalta ja uskottavuus kasvaa, mikäli neuvostoihin kuuluu jäseninä edustajia kaikilta kestävän kehityksen kannalta olennaisilta yhteiskunnan pääaloilta. Mitä laajempi neuvoston jäsenyyspohja on, sitä todennäköisempää on laajan hyväksynnän saavuttavien ratkaisujen löytäminen.

4.2.2

Valtuudet ja visio: Kestävyyden saavuttaminen edellyttää päätöksentekijöiltä kysymysten tarkastelua pitkällä aikavälillä ja sitä, että ne ottavat huomioon niin tulevien sukupolvien kuin koko maapallon tarpeet sekä myös välittömämmät ja lyhyen aikavälin näkökohdat. Kestävän kehityksen kansalliset neuvostot voivat olla keskeisessä asemassa hahmoteltaessa pitkän aikavälin visiota. Jotta neuvostot voivat hoitaa tätä rooliaan tehokkaasti, niissä on oltava jäseninä kaukokatseisia, arvovaltaisia henkilöitä, joilla on vakaa asema yhteiskunnassa ja jotka pystyvät tarkastelemaan asioita itsenäisesti ja kyseenalaistamaan vallitsevat politiikat ja käytännöt.

4.2.3

Riippumattomuus: Neuvostot pystyvät vaikuttamaan kestävän kehityksen edistämiseen tehokkaammin, mikäli ne ovat tarpeeksi riippumattomia valtionhallinnosta ja pystyvät käsittelemään vaikeita poliittisia aiheita, joissa lyhyen aikavälin poliittisten tavoitteiden ja pitkän aikavälin kestävyystarpeiden välillä saattaa olla tiettyä ristiriitaa.

4.2.4

Toiminnan laajuus: Neuvostoilla tulisi jo varhaisessa vaiheessa olla keskeinen rooli kestävän kehityksen (ja muiden aiheeseen liittyvien) strategioiden laadinnassa ja strategioiden täytäntöönpanon seurannassa. Neuvostojen tulisi käsitellä monenlaisia kestävyyteen liittyviä kysymyksiä, kuten ilmastomuutosta, energia- ja liikennepolitiikkoja, biologista monimuotoisuutta, maaseutu- ja maatalouskysymyksiä sekä kestävää taloudenhoitoa yleensä. Tuottavinta neuvostojen toiminta on todennäköisesti silloin, kun niillä on mahdollisuus vastata sekä valtionhallinnon pyyntöihin erityiskysymysten tarkastelusta että ottaa oma-aloitteisesti käsiteltäväkseen muita aiheita, joita ne pitävät tärkeinä.

4.2.5

Tiedon saanti: Voidakseen toimia tehokkaasti neuvostojen pitää pystyä keräämään tietoa kaikista asiaankuuluvista lähteistä. Erityisen tärkeää on, että ne saavat tarvittavaa tietoa valtionhallinnolta ja tuntevat sen ajattelutavan.

4.2.6

Kansalaisyhteiskunnan panoksen edistäminen kestävää kehitystä koskevissa kysymyksissä: Yksi neuvostojen tärkeimmistä tehtävistä on kansalaisten tietoisuuden lisääminen. Ne voivat auttaa arvokkaalla tavalla asiaankuuluvia viranomaisia sisällyttämään kestävän kehityksen näkökulman sekä viralliseen että epäviralliseen koulutukseen. Ne voivat edistää aiheeseen liittyvien kysymysten laajempaa ymmärtämystä viestimien välityksellä. Neuvostojen laatimien vuosittaisten ”kestävyyden tila” -raporttien avulla voitaisiin saada lisää huomiota aiheelle sekä edistää julkista keskustelua.

4.2.7

Voimavarat: ETSK kehottaa kaikkia jäsenvaltioita varmistamaan kestävän kehityksen kansallisille neuvostoille riittävän rahoituksen, jotta ne pystyvät täyttämään tehtävänsä ja tuomaan todellista lisäarvoa kestävyyskysymyksiä koskeviin keskusteluihin ja päätöksentekoprosesseihin.

4.2.8

Euroopanlaajuinen toiminta: Komitea kannustaa neuvostoja kokoamaan yhteen kokemuksiaan ja vaihtamaan tietoa parhaista käytänteistä sekä ylläpitämään keskuudessaan avointa vuoropuhelua etenkin EEAC-verkostoa vahvistamalla. Näin kestävälle kehitykselle saadaan vahva puolestapuhuja EU:n tasolla.

4.3

ETSK suosittelee niin ikään, että kestävän kehityksen kansalliset neuvostot pyrkivät parantamaan valmiuksiaan toimia sekä yksittäin että yhdessä Euroopan unionin toimielinten kanssa kestävän kehityksen politiikkojen euroopanlaajuisiin näkökohtiin liittyvissä asioissa kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta. ETSK (ja etenkin sen kestävän kehityksen seurantaryhmä) voisi toimia hyödyllisenä apuna vahvistettaessa kansallisten neuvostojen osallistumista kestävää kehitystä koskeviin kysymyksiin EU:n tasolla. ETSK voisi pyrkiä säännölliseen yhteistyöhön EEAC:n ja sen jäsenien kanssa tulevissa kysymyksissä. Komitea voisi tukea EU:n laajuisen vertailevan tutkimuksen toteuttamista alalla ja kiinnittää huomion erityisesti kansalaisyhteiskunnan panokseen ja rooliin. Se voisi niin ikään kiinnittää huomion esimerkkeihin parhaista käytänteistä sekä julkaista niitä.

4.4

ETSK korostaa, että suuren yleisön laaja-alainen osallistuminen kestävää kehitystä koskeviin kysymyksiin myös kansallisten neuvostojen toiminnan ulkopuolella on tärkeää. Se kehottaa niin ollen hallintoa niin valtio- kuin alue- ja paikallistasolla huolehtimaan siitä, että kansalaisyhteiskunnan edustajat voivat osallistua kaikkiin poliittisiin päätöksiin, joihin liittyy merkittävä kestävyysnäkökohta. Suuntaviivoja, joilla asetettaisiin vähimmäisnormit kansalaisten aktivoimista koskeville hyville käytänteille, ei ole kuitenkaan olemassa. ETSK suosittelee säännöllisten vertailuanalyysien tekemistä tai parhaiden käytänteiden palkitsemista osallistumisprosessin tukemiseksi. Kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen tulisi myös varmistaa, että ne tekevät kotivaltiossaan tiivistä yhteistyötä myös muiden sellaisten organisaatioiden ja elinten kanssa, jotka toimivat kestävän kehityksen parissa. Niihin kuuluu myös talous- ja sosiaalineuvosto maissa, joihin sellainen on perustettu.

4.5

Lopuksi ETSK huomauttaa, että kestävän kehityksen kansallisten neuvostojen toiminta voi olla tuloksellista ainoastaan, jos hallituksilla on halu kuunnella niitä ja ottaa niiden neuvot huomioon. Hallitusten on myös toteutettava käytännön toimia varmistaakseen, että niiden politiikoissa otetaan entistä enemmän huomioon kestävä kehitys ja että tarkoitusta varten varataan myös riittävästi määrärahoja.

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  EU:n kestävän kehityksen strategia, neuvoston päätelmät, 26. kesäkuuta 2006.

(2)  Katso lähdeluettelo lausunnon lopussa.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/33


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Vihreä kirja laivanromutustoiminnan parantamisesta”

KOM(2007) 269 lopullinen

(2008/C 120/08)

Euroopan komissio päätti 22. toukokuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Vihreä kirja laivanromutustoiminnan parantamisesta.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 31. lokakuuta 2007. Esittelijä oli Richard Adams.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin < ääntä puolesta ja < vastaan <:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) suhtautuu myönteisesti komission ehdotukseen ryhtyä toimiin sekä kansainvälisesti että aluetasolla, jotta nykyisiä kelvottomia laivanromutuskäytänteitä muutetaan mahdollisimman pian.

1.2

Nykyisin aluksia romutetaan maailmalla sekä turvallisesti, hyvin säännellyillä kuivatelakoilla että hiekkarannoilla, joilla alukset hajotetaan käsin, mikä merkitsee minimaalista työ- ja ympäristönsuojelua. Useimmat kauppalaivat päätyvät nykyisin tällaiselle, jossain Etelä-Aasiassa sijaitsevalle rannalle. Maailmalla on huutava pula ympäristönsuojelun ja sosiaalisesti kestävän toiminnan periaatteet täyttävistä romuttamoista.

1.3

Komitea on huolestunut siitä, että tilannetta pahentaa lähivuosien aikana käytöstä poistettavien alusten suma, kun kaikkialla maapallolla luovutaan vähitellen yksirunkoisista öljysäiliöaluksista ja romutetaan arviolta 15 miljoonaa kevytpainotonnia (1) ja kun laivanrakennus on hiljattain kokenut nousukauden. Koska osa ylijäämäaluksista on lähivuosina hävitettävä sen vuoksi, että Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO toteuttaa EU:n oman ympäristönsä suojelemiseksi ajamia toimia, on myös unioni selvästi vastuussa toiminnasta.

1.4

Huomattakoon, että jotkut alusten omistajat eivät varaudu toimintakustannuksissaan romutettavien alusten hävittämiseen turvallisesti ja hallitusti. Suuri joukko (2) tuntee kuitenkin tarvetta ryhtyä toimiin ja on alkanut toteuttaa vapaaehtoisia toimenpiteitä.

1.5

On niin ikään hyvä muistaa, että vaikka EU:lla on lainsäädäntöä, jolla pitäisi estää aluksia päätymästä romutettaviksi paikkaan, jossa ei ole asianmukaisia romuttamoja, säädökset on helposti kierrettävissä. ETSK on lausunnoissaan johdonmukaisesti todennut — viimeksi maaliskuussa 2007 vihreästä kirjasta ”Euroopan unionin tuleva meripolitiikka” antamassaan lausunnossa (3) –, että jäsenvaltioiden tulisi ratifioida meriturvallisuutta ja ympäristönsuojelua koskevat kansainväliset yleissopimukset pikaisesti ja huolehtia siitä, että ne pannaan asianmukaisesti täytäntöön.

1.6

Alusten romuttaminen on tunnetusti monimutkainen kysymys, sillä toiminnalla on huomattava työllisyysvaikutus ja se tarjoaa raaka-ainevaroja, mikä saa kehitysmaat tarjoamaan halpoja romutuspalveluita. Samalla komitea toteaa, että Etelä-Aasian tiettyjen alueiden rakenteellinen köyhyys sekä muut sosiaaliset ja lainsäädännölliset ongelmat liittyvät kiinteästi jopa minimitasoisten työehtojen sekä työ- ja ympäristönsuojelunormien puuttumiseen tai noudattamatta jättämiseen.

ETSK suosittelee näin ollen seuraavaa:

1.7

Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n puitteissa olisi luotava tiukka kansainvälinen järjestelmä romutettavien alusten kartoittamiseksi, valvomiseksi ja hävittämiseksi. Järjestelmän valvontatason on vastattava Baselin yleissopimuksen tasoa, ja siihen on sisällytettävä kaikki Kansainvälisen työjärjestön ILO:n keskeiset normit. Järjestelmässä ei pidä sallia poikkeuksia, ja sen on estettävä vaarallisia jätteitä sisältävien romutettavien alusten joutuminen sellaisiin maihin, jotka eivät ole mukana yleissopimuksessa ja joista puuttuvat asianmukaiset romutuslaitokset.

1.8

Kuluu kuitenkin useita vuosia, ennen kuin edellä kuvatun kaltaista IMO:n sopimusta aletaan soveltaa käytäntöön. Niinpä onkin ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin:

Olisi tuettava tehokkaita alusten omistajien vapaaehtoisesti käynnistämiä ohjelmia alusten hävittämisongelmien minimoimiseksi.

EU:n olisi sovellettava varauksetta nykyistä lainsäädäntöään panemalla jätteensiirtoasetus täytäntöön. Olisi välittömästi ryhdyttävä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että satamavaltioilla on toimivalta määrät alus romutettavaksi ja että tuetaan ohjeasiakirjan laatimista ilmaisujen ”hävittämisaikomus” ja ”vientivaltio” selkeyttämiseksi. ETSK kehottaa komissiota myös kiireesti suunnittelemaan ja panemaan täytäntöön lisätoimenpiteitä säännösten kiertämisen estämiseksi, esimerkiksi vaatimaan yli 25 vuotta vanhoilta tai erittäin riskialttiiksi luokitelluilta aluksilta takuita sekä nivomaan merenkulkualalle myönnettävien tukien jatkuvuuden ympäristöä säästävän ”vihreän” laivanromutus- ja/tai esipuhdistuslaitosten käyttöön.

EU:n olisi otettava käyttöön turvallisia ja ympäristön kannalta järkeviä romuttamoja koskeva kolmannen osapuolen sertifiointi- ja auditointijärjestelmä, jota varustamoala on peräänkuuluttanut. Järjestelmä auttaa luomaan avoimet, tasavertaiset toimintaedellytykset.

1.9

ETSK antaa vankan tukensa sille, että EU:ssa kannustetaan noudattamaan alusten kierrätyksessä parhaita käytänteitä ja poistamaan aluksista esipuhdistuksen yhteydessä kaasut ja myrkylliset jätteet. Jäsenvaltioiden sitoutuminen käsittelemään kaikki valtion omistuksessa olevat alukset tällä tavoin ja sitovien romutuslausekkeiden soveltaminen kolmansille osapuolille myytäviin jäsenvaltioiden omistamiin aluksiin ovat ratkaisevia ensiaskeleita tämänkaltaisen lähestymistavan tukemiseksi. Alusten esipuhdistus ennen vientiä on keino saada puhdasta käytettyä terästä Etelä-Aasiaan, jossa kysyntä on suuri. Tarkoitusta varten olisi laadittava esipuhdistusta koskeva ohjeasiakirja.

1.10

Tiettyjä pahimpia ongelmia lievitetään antamalla Etelä-Aasian maille taloudellista ja teknistä apua, jonka turvin ne voivat parantaa käsittelylaitoksiaan. Rantaoperaatioiden sijaan aluksia on vähintäänkin ryhdyttävä käsittelemään hallitusti laiturilla tai kuivatelakoilla sekä huolehdittava nykyistä paremmin turvallisuudesta ja myöhempien vaiheiden jätehuollosta.

1.11

ETSK myöntää, että ongelman tehokas ratkaisu aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Komitea kannattaa komission alustavia ehdotuksia mekanismeiksi, joilla varmistetaan, että kyseiset kustannukset huomioidaan vastaisuudessa osana merenkulkualan tavanomaisia toimintakustannuksia. Etenkin IMO ja laivanvarustajat kehottavat ryhtymään pikaisesti lisätoimiin, jotta kutakin alusta varten kerätään kierrätysvaroja joko sen käyttöiän aikana tai aluksen vesillelaskun yhteydessä annettavina takuina. Eri rahoituslaitokset ovat sopiva taho muotoilemaan ja toteuttamaan tarvittavat toimet. Mikäli tällaisen rahaston perustaminen ei ole mahdollista, EU:n olisi harkittava alueellisia mekanismeja, kuten satamavaltiolle maksettavia veroja tai vastaavia järjestelyjä.

1.12

Kierrätystietoinen suunnittelu, nykyisten riskien kartoittaminen ja mahdollisimman monen myrkyllisen materiaalin korvaaminen muilla materiaaleilla alusten rakennusvaiheessa vaikuttaa pitkällä aikavälillä myönteisesti. ETSK kannattaa sekä EU:n ja IMO:n että laivanvarustajien ja -rakentajien tahoillaan toteuttamia tämänsuuntaisia ponnisteluja.

2.   Johdanto

2.1

Lausunnon aihe liittyy kansainväliseen merenkulkuun ja kansainväliseen jätteensiirtoon. Vuosittain puretaan 200–600 isokokoista alusta ja niiden teräs- ym. raakamateriaali kierrätetään. Laivat puretaan usein Etelä-Aasian vuorovesirannikkojen hiekkarannoilla eikä työ- tai ympäristönsuojeluun kiinnitetä juurikaan huomiota. Seuraavan kahdeksan vuoden aikana tällaisiin romuttamoihin päätyy arviolta 5,5 miljoonaa tonnia romutettavista aluksista peräisin olevia vaarallisia aineita, erityisesti öljylietettä, öljyjä, maaleja, PVC:tä ja asbestia.

2.2

Missään Intian niemimaalla sijaitsevassa romuttamossa ei ole suojajärjestelmiä, joilla estettäisiin maaperän ja veden pilaantuminen, ja jätteen käsittelyssä noudatetaan harvoin edes ympäristöä koskevia vähimmäisvaatimuksia. Turvallisuustoimenpiteiden alhaisen tason vuoksi onnettomuuksia sattuu paljon, ja työntekijät altistuvat pitkäaikaisille terveysriskeille käsitellessään myrkyllisiä aineita ilman asianmukaista suojaa (4).

2.3

Romutettavien alusten siirtäminen teollisuusmaista kehitysmaihin kuuluu periaatteessa kansainvälisen jätteensiirtolainsäädännön soveltamisalaan, ja EU:n jätteensiirtoasetus kieltää vaarallisia aineita sisältävien alusten viemisen Euroopan unionista. Alusten siirto aluskaupan välittäjien omistukseen ja lippuvaltion vaihto hämärtävät omistussuhteita ja vastuukysymyksiä, mikä hankaloittaa nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanoa ja antaa vastuuta kaihtaville omistajille mahdollisuuden kiertää velvollisuutensa.

2.4

Ongelma ratkeaa osittain sillä, että kannustetaan lisäämään romutuskapasiteettia EU:ssa. Vaikka tämä olisi myönteinen askel ja saattaisi toimia merivoimien ja valtion omistamien alusten tapauksessa, unionissa ei kuitenkaan todennäköisesti pystytä käsittelemään kuin pieni osa arvioiduista 105 miljoonasta kevytpainotonnista, jotka on määrä romuttaa vuoteen 2020 mennessä (5).

2.5

Kuten edellä todetaan, vihreässä kirjassa etsitään siis pikaisesti parantaa toiminnan tasoa kustannustehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti nykyisen eurooppalaisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti.

3.   Tiivistelmä vihreästä kirjasta

3.1

Neuvosto toteaa marraskuussa 2006 antamissaan päätelmissä, että ympäristön kannalta järkevä laivanromutus kuuluu Euroopan unionin ensisijaisiin tavoitteisiin. Komissio on jo esittänyt oman kantansa kesäkuussa 2006 meripolitiikasta laatimassaan vihreässä kirjassa (6), jossa se toteaa, että EU:n olisi tulevalla meripolitiikallaan tuettava kansainvälisiä aloitteita, joilla saadaan aikaan alusten kierrätystä koskevat sitovat vähimmäisvaatimukset ja edistetään ympäristöystävällisten kierrätyslaitosten perustamista.

3.2

Nyt käsiteltävässä vihreässä kirjassa esitetään uusia ideoita, joiden pohjalta voidaan jatkaa ja tehostaa jäsenvaltioiden ja sidosryhmien kanssa käytävää keskustelua ja valmistaa tietä tuleville toimille. Asiakirjassa pyydetään vastauksia tiettyihin keskeisiin kysymyksiin, jotka heijastavat alan suurimpia ongelmia.

3.3

Aloitteen päämääränä on ympäristön ja ihmisten terveyden suojelu; sillä ei siis pyritä tuomaan laivanromutustoimintaa keinotekoisesti takaisin EU:hun eikä riistämään tätä tärkeää tulo- ja raaka-ainelähdettä Etelä-Aasian mailta. Perimmäisenä tavoitteena on löytää kysymykseen globaalisti kestäviä ratkaisuja.

3.4

Ympäristö- ja turvallisuusvaatimusten mukaista alustenkierrätyskapasiteettia on nykyään saatavilla koko maailmassa ainoastaan sen verran, että vuodessa voidaan käsitellä enintään 2 miljoonaa tonnia, joka on noin 30 prosenttia normaalivuosien arvioidusta romutuksen kokonaiskysynnästä. Useimmat näistä kierrätyslaitoksista, joita on erityisesti Kiinassa mutta myös eräissä EU:n jäsenvaltioissa, eivät voi tarjota samoja romutushintoja kuin eteläaasialaiset kilpailijansa, ja niiden kustannukset ovat paljon suuremmat. Näihin (ja kaikkiin muihinkin) laitoksiin kohdistuu pian paineita, kun jopa 1 300 yksirunkoista säiliöalusta on poistettava käytöstä vuoteen 2015 mennessä Erika- ja Prestige-onnettomuuksien johdosta toteutettavien toimien (7) vuoksi. Huolestuttavinta on, että vähemmän ammattitaitoisen työvoiman palkkaaminen käsittelemään reilusti lisääntynyttä alusmäärää alentaa turvallisuus- ja ympäristövaatimusten tasoa entisestään. Huippu saavutetaan vuonna 2010, jolloin yksirunkoisia säiliöaluksia romutetaan arviolta 800, joten toimiin on ryhdyttävä pikimmiten.

3.5   Lainsäädäntötilanne

Vuonna 1989 hyväksytty Baselin yleissopimus on järjestelmä, jolla valvotaan vaarallisten jätteiden siirtoa valtioiden rajojen yli. Vuonna 1997 EU:n lainsäädäntöön sisällytettiin jäsenvaltioita sitova nk. Baselin kielto (8), jolla kiellettiin kokonaan vaarallisten jätteiden vienti OECD-maista OECD:n ulkopuolisiin maihin. Kun alus on poistunut Euroopan vesiltä, vientikieltoa on kuitenkin hyvin vaikea noudattaa. IMO:ssa parhaillaan käsiteltävään yleissopimusluonnokseen ehdotetaan sisällytettäväksi uusia sitovia määräyksiä laivanromutuksesta, mutta kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että laivanromutuksen huippu on kaukana takanapäin, kun tämä yleissopimus tulee voimaan.

3.6   Laivanromutuksen taloudelliset näkökohdat

Suurin osa aluksista romutetaan nykyisin Etelä-Aasiassa useiden taloudellisten tekijöiden ansiosta saavutettavien etujen vuoksi. Tärkeimmät tekijät ovat:

unionia alhaisemmat jäte-, terveys- ja turvallisuusvaatimukset tai niiden täytäntöönpanon laiminlyönti

huomattavasti alhaisemmat palkkakustannukset; kun aluksia romutetaan rannoilla, ei voida käyttää raskaita koneita, joten suuri osa kustannuksista on peräisin käsityöstä

epäsäännölliset ja vaihtelevat alustoimitukset; aluksia otetaan yleensä pois käytöstä, kun rahdinkuljetuksen kannattavuus vähenee, ja romutettavien alusten suunnittelu ja kokoonpano vaihtelee suuresti

lakisääteisten vaatimusten vuoksi OECD-maista puuttuvat käytetyn teräksen ja laivavarustuksen markkinat lähes tyystin.

Komissio toteaa selvästi, että Etelä-Aasian markkinat toimivat äärimmilleen viedyn kustannusten ulkoistamisen ansiosta, minkä vuoksi sosiaaliset ja ympäristöolot ovat erittäin ongelmalliset.

3.7   Ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset

Suurin osa aluksista romutetaan taivasalla rannoilla, missä valmiudet eristää, uudelleenprosessoida ja hävittää jätteet ovat olemattomat. Monenlaisia ympäristölle haitallisia aineita suodattuu maaperään, hiekkaan ja mereen. Maali- ja muovipinnoitteiden polttaminen synnyttää lisäksi ilmansaasteita. Kuolemaan johtavat räjähdykset ovat tavallisia, onnettomuuksia sattuu usein, ja turvatoimet ovat täysin epäasianmukaiset. Työntekijät altistuvat parantumattomille kroonisille sairauksille. Noin 16 %:n Intian Alangin telakalla asbestia käsittelevistä työntekijöistä on havaittu sairastavan asbestoosia. Bangladeshissa yli 400 työntekijää on kuollut työtapaturmissa ja yli 6 000 on loukkaantunut vakavasti kuluneiden 20 vuoden aikana (9).

3.8   Kansainvälinen tilanne

Vuodesta 2005 lähtien IMO:n, ILO:n ja YK:n ympäristöohjelman UNEP:n puitteissa on työstetty ympäristöystävällistä laivanromutusta koskevaa, sitovaa kansainvälistä järjestelmää. Parhaillaan neuvotellaan yleissopimusluonnoksesta, joka on määrä hyväksyä vuoteen 2009 mennessä mutta joka tulee voimaan vasta vuosia myöhemmin. Sopimusluonnos ei nykyisellään kata sota-aluksia eikä valtion omistuksessa olevia aluksia. Ratkaisematta ovat vielä kysymykset IMO:n ulkopuolisista standardeista, alusten kierrätyslaitoksille asetettavat perusvaatimukset, raportointivaatimukset — valtioiden toisilleen tekemät ilmoitukset mukaan luettuina — ja valvontamekanismi. Komissio antaa ymmärtää, ettei ehdotettu yleissopimus todennäköisesti takaa yhtä korkeatasoista valvontaa, täytäntöönpanoa eikä suojaa kuin Baselin yleissopimus.

3.9   Kansainväliset ratkaisut

Vihreän kirjan mukaan keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä paras tapa lähestyä asiaa on tukea parhaillaan neuvoteltavana olevaa IMO:n yleissopimusta. On erityisen huolestuttavaa, ettei yleissopimus ole tarpeeksi tiukka, ja se tulee liian myöhään ratkaistakseen yksirunkoisista säiliöaluksista luopumisen aiheuttaman ongelman, johon on puututtava väliaikaisin keinoin. Komissio esittääkin vaihtoehtoja laivanromutuksen parantamiseksi Euroopassa. Vaihtoehdot on suunniteltu tukemaan kansainvälisiä ponnisteluja, joihin on ryhdyttävä pikimmiten, koska lähivuosina romutettaviksi päätyy hyvin suuri määrä aluksia.

3.10   EU:n jätteensiirtolainsäädännön täytäntöönpanon tehostaminen

Täytäntöönpanon tehostaminen merkitsee jäsenvaltioiden yhteistyön tiivistämistä ja lisäohjeistusta siitä, miten jätteet ja hyväksyttävät kierrätyslaitokset määritellään. Tämän lisäksi jätteensiirrosta vastaavien viranomaisten ja unionin satamaviranomaisten on parannettava lainsäädännön täytäntöönpanoa ja kiinnitettävä huomiota tietyn iän ylittäneisiin (esimerkiksi yli 25 vuotta vanhoihin) aluksiin tai aluksiin, joista on aihetta epäillä, että ne aiotaan romuttaa. On niin ikään tehostettava romutettavien alusten jäljittämistä ja yhteistyötä tärkeimpien kolmansien maiden kanssa (kuten Egyptin, sillä Suezin kanava sijaitsee sen alueella). Komissio ehdottaa myös, että toimissa keskitytään sota-alusten ja muiden valtion omistamien alusten romuttamiseen.

3.11   EU:n laivanromutuskapasiteetin vahvistaminen

Koska EU:n ja muiden OECD-maiden (varsinkin Turkin) laivanromutuskapasiteetti tuskin riittää sota-alusten ja muiden valtion omistuksessa olevien alusten purkamiseen seuraavien 10 vuoden aikana, kelvollisessa romutuskapasiteetissa on lähitulevaisuudessa huomattavaa vajausta. Tällaiset nykyisin toiminnassa olevat ympäristöä säästävät laitokset eivät kuitenkaan pysty kilpailemaan Etelä-Aasian laivanromuttajien kanssa. Komissio ehdottaa, että toiminnassa keskitytään valtion omistuksessa oleviin aluksiin, kunnes aletaan toteuttaa tehokkaita kansainvälisiä toimenpiteitä tasavertaisin toimintaedellytyksin. Sota-aluksia velvollisuutensa mukaisesti esimerkillisesti hävittävät jäsenvaltiot voisivat varmistaa, että tarkoitukseen käytetään ympäristömyötäisten romuttamojen kapasiteettia. Sisällyttämällä EU:n ulkopuolisiin maihin myytävien sota-alusten myyntisopimuksiin romutettavien alusten hävittämistä koskevia lausekkeita tällaista vastuuta voidaan tehdä laajalti tunnetuksi asianmukaisella tavalla.

3.11.1

Aloitteet ovat tarpeen, jotta kauppalaivasto, joka on sotalaivastoa huomattavasti suurempi, saadaan muuttamaan nykyisiä käytäntöjään. Kuten edellä todetaan, olisi pyrittävä luomaan rahoitusjärjestelmä, jossa alusten omistajat ja muut toimijat myötävaikuttavat turvalliseen ja ympäristön kannalta järkevään laivanromutukseen kaikkialla maailmassa.

3.12   Tekninen apu sekä teknologian ja parhaiden käytänteiden välittäminen aluksia kierrättäville valtioille

Vakavista sosiaalisista ja ympäristöllisistä varjopuolista huolimatta laivanromutuksella on elintärkeä rooli tiettyjen Etelä-Aasian maiden talouskehityksessä. Niinpä onkin harkittava näissä maissa toimivien romuttamojen modernisointia antamalla niille teknistä apua ja parantamalla sääntelyä. On kuitenkin myönnettävä, että perusluonteisten työ- ja ympäristönsuojelunormien puuttuminen tai niiden noudattamatta jättäminen on vahvasti sidoksissa rakenteelliseen köyhyyteen sekä muihin sosiaalisiin ja juridisiin ongelmiin. Kestävän muutoksen aikaansaamiseksi apu on nivottava laajempiin puitteisiin.

3.13   Vapaaehtoisen toiminnan tukeminen

Aluksen omistaja voi parhaiten varmistaa aluksen turvallisen hävittämisen. Eurooppalaiset laivanvarustajat ja romuttamot ovatkin tehneet toimiviksi osoittautuneita vapaaehtoisia sopimuksia tukeakseen romuttamojen nykyaikaistamista. Lyhyellä aikavälillä on niin ikään hyödyllistä tukea vapaaehtoisia ohjeistoja ja sopimuksia palkinnoin ja sertifikaatein osana yritysten sosiaaliseen vastuuseen liittyvää toimintaa (10). Sosiaalisesti vastuullinen kirjanpitokäytäntö ja vapaaehtoiset sopimukset saattavat olla asianmukaisesti suunniteltuina tehokkaita, ja ne ovat nopein tapa kohentaa asiantilaa. Jos tämän jälkeen kuitenkin käy ilmi, ettei sitoumuksia noudateta käytännössä, voi olla tarpeen turvautua lainsäädäntötoimiin.

3.14   Laivanromutusrahasto

Keskustelua on herättänyt se, olisiko aiheellista antaa suoraa taloudellista tukea EU:ssa toimiville ympäristöystävällisille laivaromuttamoille tai alusten omistajille, jotka lähettävät aluksensa ympäristömyötäisiin romuttamoihin joko täydellistä romutusta tai puhdistusta varten. Tässä yhteydessä korostetaan tuen korkeita kustannuksia ja mahdollista ristiriitaisuutta ”saastuttaja maksaa” -periaatteen kanssa. Vihreässä kirjassa ehdotetaankin, että yleistetään periaate, jonka mukaan romutettavan aluksen ympäristön kannalta kestävästä hävittämisestä aiheutuvat kustannukset sisällytetään aluksen toimintakustannuksiin.

3.14.1

Kestävää laivanromutusta tukevan pakollisen rahaston perustaminen osana uutta IMO:n kaavailemaa kansainvälistä laivanromutusjärjestelmää saattaisi niin ikään olla myönteinen tapa edetä asiassa. Rahaston edeltäjiä ovat nykyiset MARPOL-yleissopimuksen mukaiset öljyn aiheuttamien pilaantumisvahinkojen korvausrahastot.

3.15   Muita vaihtoehtoja

Monet muut toimenpiteet saattavat olla hyödyllisiä vauhditettaessa laivanromutusalan uudistamista lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä:

a)

EU:n lainsäädäntö ja erityisesti yksirunkoisia öljysäiliöaluksia koskeva lainsäädäntö

b)

merenkulkualan tukien yhdenmukaistaminen kytkemällä ne ympäristömyötäiseen laivanromutukseen

c)

eurooppalaisen sertifiointijärjestelmän luominen ympäristöystävällistä laivanromutusta varten ja palkintojärjestelmän perustaminen esimerkillisen ympäristöystävällisen kierrätyksen edistämiseksi

d)

laivanromutusta koskevan kansainvälisen tutkimustoiminnan tehostaminen.

4.   Yleistä

4.1

Alusten kierrättämisessä ei useinkaan noudateta kansainvälisesti hyväksyttyjä työ- ja ympäristönsuojelunormeja.

4.2

EU:n on ehdottomasti varmistettava, etteivät esimerkiksi unionin antamat yksirunkoisten säiliöalusten merenkulku- ja turvallisuusmääräykset johda siihen, että vahingot vain siirretään kehitysmaihin, vaan että asiaan puututaan panemalla Baselin yleissopimuksen mukainen jätteensiirtoasetus periaatteineen kaikilta osin täytäntöön, Baselin kielto mukaan luettuna.

4.3

Sen lisäksi että kehitysmaille annetaan teknistä apua ja rahoitustukea laivanromuttamoilla vallitsevien olosuhteiden parantamiseen, tarvitaan varoja pilaantuneen maaperän ja vesialueiden ennallistamiseksi sekä valvomattoman laivanromutuksen aiheuttamien muiden vahinkojen korjaamiseksi. Olisi korostettava myös vastaisuudessa, etteivät kehitysmaissa tyypillisesti esiintyvät ongelmat ole ratkaistavissa pelkästään uusinta teknologiaa toimittamalla.

4.4

ETSK on komission tavoin huolestunut asiasta ja kannattaa komission omaksumaa tapaa ryhtyä yhdistelemään toimenpiteitä laaja-alaisesti. Koska etenkin Bangladeshissa romuttamoja ja niillä vallitsevia olosuhteita on parannettava pikaisesti, olisi asetettava etusijaan nopeat päätökset tehokkaimmista avustus-, sääntely- ja kannustusmuodoista, jotta ehdotukset voidaan kiteyttää valkoiseksi kirjaksi ja tehdä asianmukaiset vaikutustenarvioinnit. Merenkulkualalla myönnetään myös, että alusten kierrätyslaitosten työsuojelunormeja on tiukennettava kaikkialla maailmassa (11), ja ala suhtautuu myönteisesti EU:n mahdolliseen rooliin asiassa sekä unionin mahdollisuuteen vaikuttaa IMO:hon.

5.   Erityistä

5.1

Selkeyden ja lyhyyden vuoksi komitean erityishuomiot on tiivistetty käytännön toimia koskeviksi asiakohdiksi, jotka on esitetty lausunnon alussa olevassa osassa ”Päätelmät ja suositukset” (kohdat 1.1–1.12).

Bryssel 13. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  Euroopan komission ympäristöasioiden pääosaston loppuselonteko Ship Dismantling and Pre-cleaning of Ships, kesäkuu 2007.

(2)  ICS:n, BIMCO:n, ESCA:n, INTERTANKO:n ja INTERCARGO:n jäsenet, jotka yhdessä omistavat suuren osan maailman kauppalaivastosta.

(3)  EUVL C 168, 20.7.2007, s. 50.

(4)  Vuonna 2005 laadittu selonteko Young Power in Social Action (YPSA) laivanromutusalan työntekijöistä.

(5)  Euroopan komissio, ympäristöasiain pääosasto. Ship Dismantling and Pre-cleaning of Ships, loppuraportti, kesäkuu 2007.

(6)  KOM(2006) 275 lopullinen, Bryssel 7. kesäkuuta 2006.

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 417/2002, annettu 18. päivänä helmikuuta 2002, yksirunkoisiin öljysäiliöaluksiin sovellettavien kaksoisrunkoa tai vastaavaa rakennetta koskevien rakennevaatimusten nopeutetusta käyttöönotosta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2978/94 kumoamisesta.

(8)  Neuvoston asetus (ETY) N:o 259/93, annettu 1 päivänä helmikuuta 1993, Euroopan yhteisössä, Euroopan yhteisöön ja Euroopan yhteisöstä tapahtuvien jätteiden siirtojen valvonnasta ja tarkastamisesta, sellaisena kuin se on muutettuna, EYVL L 30, 6.2.1993, s. 1.

(9)  Vuonna 2005 laadittu selonteko Young Power in Social Action (YPSA) laivanromutusalan työntekijöistä.

(10)  Esimerkkeinä mainittakoon Marisec (www.marisec.org/recycling) ja Euroopan yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestö (ECSA).

(11)  BIMCO, ECSA, INTERTANKO & INTERCARGO: Ship RecyclingThe Way Forward.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/38


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Komission vihreä kirja neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Sopeutuminen ilmastonmuutokseen Euroopassa — Vaihtoehdot EU:n toimille”

KOM(2007) 354 lopullinen

(2008/C 120/09)

Euroopan komissio päätti 29. kesäkuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Komission vihreä kirja neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle — Sopeutuminen ilmastonmuutokseen Euroopassa — vaihtoehdot EU:n toimille.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 27. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Frederic Osborn.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 127 ääntä puolesta ja 1 vastaan 2:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1

Ilmastonmuutos on yksi suurimmista haasteista 2000-luvun maailmassa. Muutoksen rajoittaminen vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä on ensisijaisen tärkeää. On myös tärkeää suunnitella hyvissä ajoin sopeutumista muutoksiin, jotka ovat tulleet väistämättömiksi. Vihreä kirja on Euroopan unionilta tervetullut ensiaskel siihen suuntaan.

1.2

ETSK suosittaa, että on laadittava kattava eurooppalainen sopeutumisstrategia ohjaamaan unionilta, jäsenvaltioilta ja muilta toimijoilta vaadittavien toimenpiteiden suunnittelua.

1.3

ETSK:n näkemyksen mukaan seuraavat avainkohdat tulisi ottaa huomioon unionin ja kansallisten sopeutumisstrategioiden kehittämisessä:

Strategioissa on käsiteltävä kaikkia vihreässä kirjassa mainittuja kysymyksiä, joihin kuuluvat rannikoiden suojelu, tulvat ja kuivuus, vesivarat, tulipalot, kansanterveys, maatalous ja biologinen monimuotoisuus, maankäytön ja infrastruktuurin suunnittelu, rakentaminen jne.

Sopeutumistoimiin on varattava nykyistä huomattavasti enemmän EU:n varoja tulevissa ohjelmissa, ja sopeutuminen on sisällytettävä ohjelmien ja hankkeiden arviointiperusteisiin.

EU:n ja sen jäsenvaltioiden on myönnettävä huomattavasti uusia ja lisäresursseja kehitysmaissa toteutettavien sopeutumistoimien edistämiseksi.

Lieventämis- ja sopeutumisstragioiden on sovittava yhteen ja täydennettävä toisiaan. Riskien arvioinnin ja hallinnan tulisi olla keskeinen väline tärkeysjärjestystä laadittaessa.

Eurooppalaista tutkimusta ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja niihin sopeutumisesta on lisättävä merkittävästi.

Eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan, kuluttajien ja suuren yleisön tulisi osallistua laaja-alaisemmin ilmastonmuutosta koskevan tiedon levittämiseen, jotta kansalaiset ymmärtäisivät paremmin muutokseen liittyviä ongelmia ja tarvittavia toimintatapojen muutoksia sen rajoittamiseksi sekä pystyisivät sopeutumaan väistämättömiin muutoksiin.

Olisi perustettava itsenäinen elin seuraamaan ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja siihen sopeutumiseen tähtäävien toimien edistymistä sekä vauhdittamaan tarvittavien toimien toteuttamista.

2.   Yleistä

2.1

Ilmastonmuutos on yksi 2000-luvun suurimmista haasteista.

2.2

Maailmassa on toistaiseksi keskitytty pääasiassa ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseen rajoittamalla kasvihuonekaasupäästöjä. On kuitenkin käymässä yhä selvemmäksi, että pelkästään tähänastiset päästöt aiheuttavat merkittävää ilmakehän ja merien lämpenemistä tulevien sadan vuoden aikana ja myöhemminkin. Tällä on merkittäviä vaikutuksia ilmastoon ja sääilmiöihin sekä luonnon- ja rakennettuun ympäristöön kaikkialla maailmassa. Sen vuoksi on aika ryhtyä tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin maapallon lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen väistämättömiä vaikutuksia ja keinoja sopeutua niihin.

2.3

Tällaisten toimien ei tule heikentää pyrkimyksiä rajoittaa päästöjä ilmastonmuutoksen lieventämiseksi tulevaisuudessa. Sopeutumiseen liittyvien vaikeuksien ymmärtäminen voi paremminkin vahvistaa kansalaisten päättäväisyyttä huomattavien päästövähennysten aikaansaamiseksi. Jos päästöjen annetaan kasvaa rajoittamatta, tulevat sukupolvet joutuvat toteuttamaan vielä vaivalloisempia ja kalliimpia toimia sopeutuakseen muutoksiin.

2.4

Lieventämis- ja sopeutumisstragioiden on sovittava yhteen ja täydennettävä toisiaan. On laadittava luotettavia ja toteuttamiskelpoisia strategioita, jotta kasvihuonekaasupäästöt voidaan rajoittaa hyväksyttävälle tavoitetasolle realistisessa aikataulussa. Sen jälkeen sopeutumisstrategioissa on selvitettävä, kuinka maailma voi parhaiten mukautua todennäköisimpiin väistämättömiin muutoksiin, joihin lieventämistavoitteet liittyvät. Riskien arviointi ja hallinta on ratkaisevan tärkeä väline laadittaessa toimintasuunnitelmia ja tärkeysjärjestystä.

2.5

On hyödyllistä, että vihreässä kirjassa käsitellään monia aloja, joilla ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan, ja esiin nousevia ongelmia.

2.6

ETSK:n näkemyksen mukaan on ehdottomasti laadittava kattava eurooppalainen puitestrategia, jossa käsitellään kaikkia ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä kysymyksiä ja suunnitellaan toimia, joita tarvitaan unionin, jäsenvaltioiden ja muiden toimijoiden tasoilla.

2.7

EU:n sopeutumisstrategiassa olisi kehotettava jäsenvaltioita luomaan kansalliset sopeutumisstrategiat tarkoituksenmukaiseen määräaikaan mennessä sekä raportoimaan niiden toteutuksesta säännöllisesti.

2.8

Eurooppalaisella sopeutumisstrategialla on oltava vankka ulkoinen ulottuvuus, jossa määritellään, kuinka Eurooppa voi auttaa maailman muita alueita selviämään sopeutumiseen liittyvistä ongelmista.

2.9

Eurooppa tarvitsee vahvoja ja riippumattomia institutionaalisia järjestelyjä voidakseen huolehtia tarvittavasta tutkimuksesta ja seurannasta ja saadakseen poliittiset elimet toteuttamaan tarvittavat toimet ajoissa. Kansalaisyhteiskunnan on osallistuttava täysipainoisesti näiden instituutioiden työskentelyyn.

3.   Erityishuomioita

3.1

ETSK katsoo, että vihreässä kirjassa yksilöidyt erityiset toiminta-alat ovat pääosin perusteltuja. Vihreän kirjan mukaisesti komitea suosittaa, että Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden tulee kehittää konkreettisia ohjelmia ja toimenpiteitä kullakin toiminta-alalla yleisten strategioidensa puitteissa. On laadittava suunnitelmia ja aikatauluja, ja tarpeelliset varat on saatava käyttöön.

3.2

Useimmissa tapauksissa tarvittavien toimien organisointi kuuluu ensi sijassa kansallisille ja paikallisille viranomaisille. Euroopan unionilla tulisi kuitenkin olla merkittävä rooli puitteiden luomisessa ja kansallisen tason sopeutumistoimien edistämisessä ja tukemisessa. Komitea ehdottaa, että EU toimisi erityisesti seuraavin tavoin:

Käynnistetään seikkaperäinen tutkimus ja seuranta, jotta ilmastonmuutoksen todennäköisestä vauhdista ja vaikutuksista eri puolilla Eurooppaa saataisiin yksityiskohtaisia ennusteita ja skenaarioita ja jotta näistä aiheista monilla eri tahoilla kaikkialla Euroopassa tehtävää tutkimusta voitaisiin koordinoida.

Kehitetään menetelmiä vaikutusten arvioimiseksi ja asianmukaisia sopeutumisstrategioita sekä edistetään asiaa koskevien kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa.

Vauhditetaan kansallisten, alueellisten ja paikallisten sopeutumisstrategioiden ja toteutussuunnitelmien kehittämistä ja kannustetaan levittämään parhaita käytäntöjä ja kokemuksia sekä hyödyntämään eri tahoilla jo toteutettuja toimia.

Määritetään valtioiden rajat ylittäviä aihealueita, joilla naapurimaat tai koko Euroopan kattava yhteistyö voi olla tarpeen (esimerkiksi ihmisyhteisöjen, maatalous- tai muun taloudellisen toiminnan siirtäminen, elinympäristöjen ja biologisen monimuotoisuuden suojelu, käytännön tuki suurten tulvien, tulipalojen, pandemioiden yhteydessä jne.).

Arvioidaan ilmastonmuutoksen erilaisia taloudellisia vaikutuksia unionin eri osissa sekä tarvetta tukea sopeutumisohjelmia koheesio- tai rakennerahastoista.

Arvioidaan ilmastonmuutoksen erilaisia vaikutuksia talouksiin, yksilöihin ja pk-yrityksiin sekä vakuutus- ja korvausjärjestelmän riittävyyttä kaikkialla unionissa.

Kartoitetaan alat, joilla unionin lainsäädännöstä tai aloitteista voisi olla merkittävää hyötyä, esimerkiksi luomalla standardit mahdollisten ilmastonmuutoksen vaikutusten ja asianmukaisten ratkaisujen arvioimiseksi.

4.   Erityiskysymyksiä koskevat huomiot

4.1

Rannikoiden suojelu — Merenpinta nousee, kun jäätiköt sulavat ja meren lämpötila kohoaa. Joillakin alueilla voi olla tarpeen rakentaa tai vahvistaa fyysisiä esteitä maa-alueiden ja asutuksen suojelemiseksi. Paikoittain rantaviivan hallittu vetäytyminen ja suojaa-antavien suoalueiden luominen sekä uhanalaisimpien kiinteistöjen jättäminen saattaa olla sopivampi strategia.

4.2

Tulvat — Ilmastonmuutos johtaa todennäköisesti aiempaa vaihtelevampiin sääolosuhteisiin. Niille ovat ominaisia pitkät kuivuuskaudet sekä rankkasateiden jaksot, jotka aiheuttavat nopeasti valumia ja tulvia. Tulvantorjuntasuunnitelmia on ajantasaistettava niin, että sääolosuhteiden muuttuminen otetaan huomioon. Joissakin tapauksissa tarvitaan uusia tulvantorjuntaohjelmia. Toisaalla saatetaan joutua luomaan asianmukaisia tulva- tai valuma-alueita tulvavesien varalta. Tällaisten alueiden rakentamista voidaan joutua rajoittamaan ja harkitsemaan siirtymistä muualle.

4.3

Vesivarat, vesipula — Vesivarojen riittävyys on jo ongelma useissa Euroopan osissa, ja näistä ongelmista tulee yhä yleisempiä, koska ilmastonmuutos johtaa paikoittain pitkiin vähäsateisiin kausiin ja kuivuuteen. On mahdollista, että tarvitaan toimenpiteitä uusien vesivarojen saamiseksi kuivuudesta kärsiville alueille (esimerkiksi poistamalla suolaa merivedestä tai kuljettamalla vettä pitkiä matkoja) ja veden käytön hallitsemiseksi nykyistä tehokkaammin. Kannustimia veden käytön tehostamiseksi (myös veden hinnoittelua) on vahvistettava. Kuivuudesta eniten kärsivillä alueilla voi myös olla tarpeen hillitä tehomaatalouden tai matkailun kaltaista toimintaa. (ETSK on parhaillaan laatimassa erillistä yksityiskohtaista lausuntoa veden niukkuudesta ja kuivuudesta.)

4.4

Vakavien tulipalojen riski ja esiintymistiheys on jo nousemassa Etelä-Euroopan kaltaisilla alueilla, joista tulee yhä kuumempia ja kuivempia, ja tilanne saattaa pahentua, kun lämpötilat yhä kohoavat. Suojatoimia ja pelastuspalveluvalmiuksia on vahvistettava ja niiden koordinointia on kehitettävä. (ETSK on valmistelemassa seikkaperäistä lausuntoa luonnonkatastrofeista ja pelastuspalvelutoimista.)

4.5

Kansanterveys — Ilmastonmuutos voi vaikuttaa kansanterveyteen monin tavoin. Ilmastonmuutos voi saada aikaan taudinaiheuttajien laajaa leviämistä ja erityisesti monien aiemmin vain tropiikissa esiintyneiden sairauksien kulkeutumista kohti pohjoista. Äärimmäisillä lämpötiloilla voi olla myös suoria vaikutuksia. Tällaisiin muutoksiin on varauduttava laatimalla asianmukaisia suunnitelmia.

4.6

Maatalous — Ilmastonmuutos vaikuttaa erittäin voimakkaasti maatalouteen. Lämpötilan ja sademäärän muutokset vaikuttavat maan soveltuvuuteen erilaisiin maataloustarkoituksiin ja niistä aiheutuu suuria muutoksia tuotannon laatuun ja määrään ja siten myös erilaisten viljelyjärjestelmien kannattavuuteen Euroopan eri osissa.

4.6.1

Yhteisen maatalouspolitiikan vuonna 2008 suoritettavan yleisen tarkastelun yhteydessä tulisi tehdä muutoksia, joilla viljelijöitä voidaan kannustaa mukauttamaan viljelykäytäntönsä odotettavissa oleviin ilmastonmuutoksiin.

4.6.2

Uusien, muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin paremmin soveltuvien lajikkeiden ja viljelymenetelmien tutkimusta olisi laajennettava. Myös ilmastonmuutoksen vaikutusta eläinten kasvatukseen eri puolilla Eurooppaa on arvioitava samoin kuin keinoja torjua ilmastonmuutoksesta johtuvaa tautien leviämistä. (ETSK tulee piakkoin valmistelemaan perusteellisen lausunnon ilmastonmuutoksesta ja maataloudesta).

4.7

Biologinen monimuotoisuus — Ilmastonmuutos aiheuttaa suuria muutoksia kasvien ja eläinten elinympäristöihin kaikkialla Euroopassa. Joissakin tapauksissa tietyt lajit eivät kykene enää selviämään muuttuneissa elinympäristöissään tai niistä tulee erittäin uhanalaisia. Jotkut lajit saattavat muuttaa uusiin elinympäristöihin luonnon omien prosessien mukaisesti. Tietyt lajit voivat tarvita apua siirtymävaiheessa, jotta ne selviäisivät. Olemassaolevia biologista monimuotoisuutta koskevia strategioita ja ohjelmia on ajantasaistettava ja niiden toteutukseen on varattava resursseja, jotta siirtymävaiheesta suoriuduttaisiin ilman monien lajien häviämistä.

4.8

Puut ja metsät — Ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi myös puihin ja metsiin. Jotkut alueet muuttuvat vähemmän sopiviksi tietyille lajeille. Toisista alueista taas saattaa itse asiassa tulla joillekin lajeille sopivampia. Istutus-, puiden hoito- ja metsänhoito-ohjelmat on mukautettava muutoksiin.

4.9

Maankäytön suunnittelu — Lämpötilojen ja sääolosuhteiden muutokset on otettava yhä enemmän huomioon kaupunki- ja muun asumisen, liikenteen ja infrastruktuurien suunnittelussa. Nämä näkökohdat on huomioitava suunnittelustandardeissa, ammatillisten erityisalojen käytänteissä ja koulutuksessa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset on otettava huomioon myös yksittäisissä kehitysohjelmissa ja -hankkeissa. Vaikutustenarviointimenetelmät on mukautettava tarkoituksenmukaisella tavalla.

4.10

Rakentaminen — Ilmastonmuutos vaikuttaa huomattavasti rakentamiseen ja rakennusteollisuuteen. Tarvitaan tiukemmat minimivaatimukset rakennusten energiatehokkuudelle, paremmat rakennusstandardit jne. Kansalaisten on myös saatava paremmin tietoa hyvistä käytännöistä vanhojen rakennusten kunnostamisessa ja uudisrakentamisessa ja niissä käytettävistä menetelmistä ja materiaaleista sekä saatavilla olevista avustuksista. Siten voidaan vähentää energiankulutusta ja saada rakennukset paremmin kestämään muuttuvia lämpötiloja ja sääoloja.

4.11

EU:n talousarvio — ETSK suosittaa, että myös vuosittaisessa talousarviossa tulisi olla oma kohta sopeutumistoimille sellaisilla politiikan aloilla, joilla tarvitaan välittömiä investointeja (esimerkiksi energia, tutkimus, maatalous, liikenne, rakennusnormit, luonnonkatastrofiapu, biologisen monimuotoisuuden suojelu, kansanterveyspolitiikka jne.). Seuraavissa rahoituspuitteissa tulisi varata nykyistä huomattavasti suurempi osuus resursseista ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja siihen sopeutumiseen liittyville ohjelmille. Jäsenvaltioiden tulisi tehdä vastaavia muutoksia kansallisiin talousarvioihinsa ja rahoitusohjelmiinsa.

4.12

Rakennerahastot — Euroopan aluekehitysrahaston, koheesiorahaston ja liittymistä valmistelevan tukivälineen kriteereihin sisältyy ympäristöhankkeiden tukeminen, mutta niissä ei mainita mitään nimenomaan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta, ja vaikutustenarvioinnit ovat usein riittämättömiä (monet liikenne- ja energiahankkeet ovat selvästi haitallisia ympäristölle ja ilmastolle). Kaikkien näiden ohjelmien seuraavissa tarkistuksissa ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja siihen sopeutumiseen tarkoitetuille toimille on varattava huomattavasti nykyistä suurempi osuus varoista.

4.13

Euroopan investointipankin (EIP) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) tulisi ottaa ilmastonmuutos huomioon talousarviomenettelyssä sekä hankkeiden ja ohjelmien arviointiperusteissa.

4.14

Vakuutusala — Vakuutusala on kiinnittänyt runsaasti huomiota ilmastonmuutokseen, ja se ottaa yhä useammin huomioon ilmastonmuutokseen liittyviä tekijöitä vakuutuskohteista ja -ehdoista päätettäessä. EU:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi vakiinnuttaa vakuutusalan kanssa meneillään oleva vuoropuhelu, jotta voitaisiin varmistaa vakuutusalan täysipainoinen osallistuminen liike-elämän ja muiden alojen sopeutumisprosessin ylläpitämiseen.

4.15

Kehitysmaat — Monilla kehitysmailla tulee olemaan vakavampia sopeutumisongelmia kuin Euroopan mailla ja vähemmän resursseja niistä selviämiseen. Jotkut vähiten kehittyneistä maista eivät ole vaikuttaneet juuri mitenkään ilmastonmuutosongelman syntymiseen, vaikka ne tulevat olemaan niitä, jotka joutuvat kärsimään muutoksesta eniten. Niiden tilanne edellyttää näin ollen oikeudenmukaista ja tasapuolista yhteistyötä ja tukea. Voidakseen toteuttaa asianmukaisia sopeutumistoimia ne tarvitsevat kehittyneiden maiden tukea, muun muassa henkilöresursseja sekä teknisiä ja taloudellisia voimavaroja. EU:n tulisi omaksua johtava rooli tarjoamalla lisäresursseja sopeutumistoimiin sen omissa ja kansallisissa kehitysyhteistyöohjelmissa sekä edistämällä kansainvälisen rahoitusyhteisön mukautumista sopeutumisprosessin muodostamaan haasteeseen.

4.16

Joistakin maailman alueista tulee vähemmän sopivia asumiseen (ja äärimmäisissä tapauksissa niistä voi tulla käytännössä asuinkelvottomia) joko merenpinnan nousun tai poikkeuksellisen ankarien sääolojen vuoksi. Ilmastonmuutos voi lisätä sekä muuttoliikettä maailman muista osista Eurooppaan että Euroopan väestön liikettä oman mantereen alueella. Kehitysyhteistyövirastojen ja muiden asiaankuuluvien julkisen vallan hallintoyksiköiden on oltava valmiita avustamaan kehitysmaita, jotta ne voivat havaita tällaiset tilanteet ajoissa ja jotta ne pystyvät suunnittelemaan tarvittavia väestönsiirto-ohjelmia.

4.17

Ilmastonmuutoksen mahdolliset maakohtaiset ja paikalliset vaikutukset Euroopassa samoin kuin muutosten nopeus voidaan ennakoida vain osittain, ja ennusteiden kehittämiseksi ja tarkentamiseksi tarvitaan runsaasti jatkotutkimusta ja analyyseja. Euroopan ympäristökeskuksella voisi olla hyödyllinen rooli aiheeseen liittyvän tutkimuksen, seurannan, analyysien ja ennusteiden koordinoijana. Samalla se voisi levittää uusinta saatavilla olevaa tietoa päättäjille ja muille toimijoille, jotka tarvitsevat yksityiskohtaista tietoa sopeutumisstrategioiden toteuttamisesta. ETSK on valmis tekemään osansa edistämällä perinpohjaista ja laajaa tietämystä ilmastonmuutoksen vaikutuksista Euroopan eri osissa sekä tarvittavista sopeutumistoimista.

4.18

Kansalaisyhteiskunnan on voitava osallistua tiiviisti ilmastonmuutokseen liittyvään sopeutumisprosessiin. Ilmastonmuutos vaikuttaa yhä enemmän paikallisyhteisöihin, yrityksiin ja kaikenlaisiin muihin organisaatioihin, ja niiden on osallistuttava sopeutumisstrategioiden laadintaan. Ihmiset ja organisaatiot tarvitsevat perusteellista tietoa jo meneillään olevista sekä tulevista muutoksista, joita todennäköisesti tapahtuu heidän ja heidän lastensa elinaikana. Tarvitaan myös yksityiskohtaista tietoa siitä, mitä ilmastonmuutoksen lieventäminen ja siihen sopeutuminen todella tarkoittaa. Näitä kysymyksiä koskevan tiedon lisäämisen tulisi olla keskeinen osa koulutusta ja koulutusjärjestelmän ulkopuolista oppimista.

4.19

ETSK korostaa, että kansalaisyhteiskunnan osallistuminen sekä kuluttajien ja suuren yleisön kanssa kommunikoiminen on tärkeää kaikilla tasoilla. Se kannattaa varauksetta vihreässä kirjassa mainittua ehdotusta alakohtaisten työryhmien perustamisesta ja asianosaisten osallistumisesta tarvittavien alakohtaisten toimien kehittämiseen. Yhtenä työryhmien tärkeistä tehtävistä olisi kehittää riskienarviointitekniikkoja ja seurata organisaatioiden ja yhteisöjen valmiutta kohdata äärimmäisiä sääolosuhteita ja muita katastrofeja, jotka voivat pahentua tai yleistyä ilmastonmuutoksen edetessä.

4.20

Alue- ja paikallisviranomaisten tärkeänä roolina on koordinoida ja vauhdittaa toimintaa omilla hallintotasoillaan sekä edistää kansalaisten aktiivisuutta ja osallistumista. Viranomaiset voivat kaikilla tasoilla myös näyttää esimerkkiä rakennusten ja alueiden asianmukaisessa suunnittelussa ja julkisia hankintoja koskevassa politiikassa.

4.21

Vihreässä kirjassa ehdotetaan, että perustetaan ilmastonmuutokseen sopeutumista käsittelevä eurooppalainen neuvoa-antava ryhmä, joka koostuu kansalaisyhteiskunnan edustajista, poliittisista päättäjistä ja tutkijoista ja jonka tarkoituksena on toimia asiantuntijaryhmänä strategiaa kehitettäessä. Komitea tukee ryhmän perustamista.

4.22

Lisäksi komitea katsoo, että EU:n tulisi harkita itsenäisen valvontaelimen perustamista. Sillä olisi riippumaton puheenjohtaja, ja sen tehtävänä olisi tarkastella ilmastonmuutosstrategian edistymistä (sekä sopeutumista että lieventämistoimia) kokonaisuutena. Valvontaelimen tehtävänä olisi raportoida edistymisestä säännöllisesti ja julkisesti sekä antaa ennakkovaroitus, mikäli toteutus näyttää jäävän jälkeen sovitusta aikataulusta ja tilanteen asettamista vaatimuksista. Myös ETSK itse aikoo tarkastella edistymistä säännöllisesti.

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/42


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Neuvoston asetus viinin yhteisestä markkinajärjestelystä ja eräiden asetusten muuttamisesta”

KOM(2007) 372 lopullinen — 2007/0138 CNS

(2008/C 120/10)

Neuvosto päätti 7. syyskuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 36 ja 37 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Ehdotus: Neuvoston asetus viinin yhteisestä markkinajärjestelystä ja eräiden asetusten muuttamisest.

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 27. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Adalbert Kienle.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 109 ääntä puolesta ja 5 vastaan 12:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Tiivistelmä päätelmistä ja suosituksista

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK) on tyytyväinen siihen, että Euroopan komissio esittää viinin yhteisen markkinajärjestelyn uudistamista koskevassa ehdotuksessaan lähtökohtaisesti viinialan oman markkinajärjestelyn säilyttämistä. ETSK olisi kuitenkin toivonut, että komissio olisi ottanut nykyistä paremmin huomioon komitean 14. joulukuuta 2006 antamassaan lausunnossa ”Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille — Kohti kestävää viinialaa Euroopassa” (1) kehittelemät ehdotukset.

1.2

ETSK toteaa toistamiseen, että uudistuksen tärkeimpänä tavoitteena on oltava eurooppalaisten viinien kilpailukyvyn parantaminen ja menetettyjen markkinaosuuksien palauttaminen. Komission tulisikin viinin YMJ:n uudistuksessa ja ulkomaankauppaa koskevissa säännöissä huomioida entistä paremmin Euroopan viinialan asema maailmanmarkkinoiden johtajana.

1.3

Komitea korostaa, että viini ja viininviljely ovat tärkeä ja kiinteä osa eurooppalaista kulttuuria ja elämäntapaa. Viininviljely vaikuttaa sosiaaliseen ja taloudelliseen ympäristöön monilla eurooppalaisilla viininviljelyalueilla. Siksi komitea pitää tärkeänä, että uudistustavoitteissa ja -toimissa otetaan huomioon paitsi taloudelliset seuraukset myös vaikutukset työllisyyteen, yhteiskunnalliseen rakenteeseen, ympäristöön (erityisesti raivausohjelmat), kuluttajansuojaan ja terveyteen. Komission esittämässä ehdotuksessa näitä näkökohtia ei ole huomioitu riittävästi.

1.4

ETSK muistuttaa, että viininviljely tarjoaa Euroopan unionissa toimeentulon 1,5 miljoonalle yritykselle, joista suurin osa on pieniä perheyrityksiä, ja että se tarjoaa ainakin kausiluonteista työtä yli 2,5 miljoonalle työntekijälle. Tämän vuoksi komitea katsoo, että uudistuksessa on annettava etusija toimenpiteille, jotka vaikuttavat myönteisesti viininviljelijöiden tuloihin ja eurooppalaisen viininviljelyn työllistämismahdollisuuksiin.

1.5

ETSK katsoo, että Euroopan komission ehdotus, jonka mukaan viiniä tuottaville jäsenvaltioille myönnetään kansalliset määrärahat, edistää merkittävästi toissijaisuusperiaatteen toteuttamista ja alueellisten erojen huomioon ottamista. Uudistuksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kuitenkin nykyistä laajempaa tukivälineiden valikoimaa.

1.6

ETSK pitää Euroopan komission ehdottamia kuluttajavalistustoimia riittämättöminä. Komitea on tyytyväinen ehdotuksiin menekinedistämiseksi vientimarkkinoilla mutta pitää välttämättömänä, että toimet laajennetaan koskemaan myös sisämarkkinoita.

2.   Euroopan komission ehdotukset

2.1

Euroopan komissio ehdottaa, että viinin yhteistä markkinajärjestelyä uudistetaan ennen kaikkea seuraavilta osin:

kansallisin määrärahoin rahoitettavat toimet, joilla tuetaan viinitarhojen rakenneuudistuksia ja uusiin lajikkeisiin siirtymistä, rypäleiden korjaamista raakana, sijoitusrahastoja, satovakuutuksia ja menekinedistämistä kolmansien maiden markkinoilla

määrärahojen siirto maaseudun kehittämiseen

viininvalmistusta, erityisesti viininvalmistusmenetelmiä, väkevöimistä ja happamuuden lisäämistä, koskevien säännösten muuttaminen

erityisesti viinien alkuperämerkintöjä koskevien säännösten muuttaminen sekä muiden merkintäsääntöjen mukauttaminen

tuottajaorganisaatiot ja toimialajärjestöt

istutusoikeuksia koskevan sääntelyn purkaminen vuoden 2013 jälkeen

vapaaehtoinen raivausohjelma

nykyisten markkinamekanismien poistaminen

toimivallan siirto neuvostolta komissiolle.

3.   Yleistä

3.1

ETSK kannattaa pitkälti Euroopan komission esittämiä tavoitteita mutta katsoo, että ehdotettuja toimia on syytä mukauttaa ja parantaa.

3.2

ETSK toteaa toistamiseen, että on parannettava eurooppalaisten viinintuottajien kilpailukykyä sisä- ja vientimarkkinoilla, vahvistettava Euroopan taloutta, tuettava laatupyrkimyksiä sekä noudatettava entistä tarkemmin markkinakehitystä ja kuluttajien toiveita. Komission ehdottamassa asetuksessa näitä vaatimuksia ei oteta asianmukaisesti huomioon.

3.3

ETSK:n mielestä on edelleen tärkeää konkretisoida taloudellisia tavoitteita ja täydentää niitä sosiaalisin ja työllisyyspoliittisin tavoittein. Näihin kuuluvat viinitilojen tulotason kohentaminen, nuorten viininviljelijöiden kehitysmahdollisuuksien parantaminen sekä kestävien työpaikkojen ja asianmukaisen palkan tarjoaminen kokopäivätyöntekijöille ja kausityöntekijöille.

3.4

ETSK suhtautuu yhä kielteisesti — esimerkiksi uusien viininvalmistusmenetelmien hyväksymiseen liittyvän — toimivallan siirtämiseen neuvostolta komissiolle, koska komissio ei ole ajanut riittävän hyvin eurooppalaisten viinintuottajien etuja kahdenvälisiä sopimuksia koskevissa neuvotteluissa.

3.5

ETSK toistaa näkemyksensä, jonka mukaan määrärahoja tulee lisätä nykyisestä, jotta voidaan ottaa huomioon kahden uuden tuottajamaan liittyminen Euroopan unioniin.

3.6

Komitea on edelleen sitä mieltä, että markkinoita on tarkasteltava aiempaa yksityiskohtaisemmin ja laajemmin, jotta viinin markkinajärjestelyn perustaksi voidaan kerätä tarkempia tietoja tuotannosta, kaupasta ja kulutuksesta. Tähän asti käytetyt kokonaistiedot ovat merkittäviä mutta riittämättömiä. Tarvitaan myös ajankohtaisia tietoja tuotantorakenteen, myyntikanavien ja kuluttajatottumusten muutoksista.

3.7

ETSK kannattaa komission näkemystä, jonka mukaan uusi markkinajärjestely tulee saattaa voimaan mahdollisimman pian. Komitean mielestä on kuitenkin tarpeellista määritellä siirtymäkausi, joka antaa tiloille mahdollisuuden sopeutua tarvittaessa asteittain uusiin olosuhteisiin.

3.8

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on tarkistanut raivausohjelmaa koskevaa ehdotustaan. Komitea katsoo kuitenkin, että tällaiset toimet on järkevä toteuttaa osana alueellisia tai kansallisia rakenneohjelmia, jotta voidaan välttää yksittäisten raivausten kielteiset vaikutukset (esimerkiksi viljelykäytöstä poistetut alueet viinitarhojen keskellä) ja taata toimien järjestelmällinen toteutus.

3.9

ETSK vastustaa edelleen istutussääntelyn täysimääräistä purkamista, koska se vaarantaisi viinin markkinauudistuksen taloudelliset, sosiaaliset, ympäristöpoliittiset ja maisemahoidolliset tavoitteet.

4.   Erityistä

4.1   Asetuksen II osaston (Tukitoimenpiteet) I luku: Tukiohjelmat

4.1.1

ETSK on tyytyväinen siihen, että ehdotetussa asetuksessa säädetään kansallisten määrärahojen käyttöönotosta ja otetaan tällä tavalla periaatteessa huomioon komitean vaatimus, jonka mukaan viinialalla on otettava nykyistä paremmin huomioon alueelliset erot ja toteutettava entistä johdonmukaisemmin toissijaisuusperiaatetta. Komitea pitää ehdotettuja tukitoimia kuitenkin riittämättöminä.

4.1.2

ETSK yhtyy komission käsitykseen, jonka mukaan johdonmukaiset ja tarkoituksenmukaiset yhteisön puitteet on säilytettävä. Tarkoituksena on, että jäsenvaltiot voivat näiden puitteiden rajoissa itse valita, mitä toimia niiden viininviljelyalueilla toteutetaan. Tuottajajärjestöillä, toimialajärjestöillä, sääntelyelimillä ja muilla vastaavanlaisia tavoitteita ajavilla instituutioilla voi tässä yhteydessä olla suuri merkitys.

4.1.3

ETSK kannattaa nykyistä laajempaa toimenpidevalikoimaa markkinajärjestelyn tavoitteiden saavuttamiseksi. Komitea viittaa aiempiin viinin YMJ:tä käsitteleviin lausuntoihinsa (2), jossa se on jo vaatinut muun muassa ohjelmaa laatutuotteiden edistämiseksi viininviljelyn, kellaroinnin, markkinoinnin ja kuluttajavalistuksen yhteydessä, toimia epäsuotuisten viininviljelyalueiden tukemiseksi sekä mahdollisuutta myöntää pinta-alan mukaisia suoria tukia.

4.1.4

ETSK toistaa näkemyksensä, jonka mukaan toimenpiteiden on oltava johdonmukaisia ja yhdennettyjä, jotta voidaan varmistaa niiden mahdollisimman suuri tehokkuus. Siksi toimenpiteet on sisällytettävä kattaviin suunnitelmiin, jotka koskevat koko tuotantoketjua viinitilalta jalostukseen ja edelleen tuotteen markkinoille saattamiseen. Tämä koskee myös toimia vaihtoehtoisten markkinoiden löytämiseksi kaikille viinirypäleistä valmistettaville tuotteille.

4.1.5

ETSK vaatii toistamiseen painokkaasti erityisen ohjelman käynnistämistä epäsuotuisten viininviljelyalueiden, esimerkiksi erilaisten rinnealueiden tai äärimmäisistä ilmasto-olosuhteista kärsivien alueiden, tukemiseksi.

4.1.6

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on asettanut viennin edistämistoimet keskeiseen asemaan kansallisista määrärahoista rahoitettavassa toiminnassa. Lisäksi sisämarkkinoilla tarvitaan tiedotustoimia, jotta kuluttajat saavat tietoa viininviljelykulttuurista ja erityisesti kohtuullisen viininkulutuksen hyödyistä ja liikakäytön vaaroista. Komitea toteaa toistamiseen, että Euroopan markkinoiden seurannan käynnistämistä on tuettava.

4.1.7

Komitea ei pidä interventiotoimenpiteiden välitöntä lopettamista hyväksyttävänä vaan suosittaa, että siirtymäkaudella 2008–2010 voitaisiin kansallisin määrärahoin tukea tislausta väkevien viiniperäisten alkoholijuomien valmistamiseksi sekä yksityistä varastointia.

4.1.8

ETSK katsoo, että kansallisten määrärahojen puitteissa on suunniteltava kriisinhallintatoimia, jotka perustuvat tuottajien osavastuuseen. Tähän mennessä esitetyt toimet (satovakuutus ja sijoitusrahastot) eivät ole riittäviä suhdanteista johtuvien kriisien hallitsemiseksi. Siksi olisi selvitettävä, ovatko tähänastiset kriisitislaukset osoittautuneet toimiviksi ja voidaanko kriisitislaukset sisällyttää kansallisin määrärahoin toteutettaviin toimiin.

4.1.9

Nykyinen rypäleiden, rypälemassan ja viinisakan liikapuristuskielto on osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi tavaksi varmistaa viinituotteiden laatu ja välttää mahdolliset väärinkäytökset. Siksi kielto olisi säilytettävä. Jäsenvaltioille tulisi antaa valtuudet lisätä tislattavan tuotannon osuutta tiettyinä vuosina.

4.1.10

ETSK panee merkille komission ehdotuksen kansallisiin määrärahoihin varatun budjetin jaosta. Uusille jäsenvaltioille, joihin järjestelyä ei ole aikaisemmin sovellettu, tulisi kuitenkin määritellä oma, viininviljelyalaan perustuva määrärahojen jakojärjestelmänsä.

4.2   Asetuksen II osaston II luku: Määrärahojen siirto

4.2.1

Komitea on korostanut lukuisissa lausunnoissa toisen pilarin merkitystä maaseudun ja siis myös eurooppalaisten viininviljelyalueiden tulevan kehityksen kannalta. Komitea ottaa tämän periaatteellisen tavoitteen huomioon mutta katsoo silti, että viinin markkinauudistuksen puitteissa esille nostetut toimenpiteet tulisi viinialan erityisongelmien ratkaisemiseksi rahoittaa kokonaisuudessaan viinibudjetista. Siksi budjettia ei saa pienentää leikkauksin eikä määrärahasiirroin.

4.3   Asetuksen III osaston (Sääntelytoimenpiteet) II luku: Viininvalmistusmenetelmät ja rajoitukset

4.3.1

Komitea pitää ehdottoman tarpeellisena luoda viini-tuotteelle kansainvälisesti hyväksytty määritelmä. Näin ollen on tarpeen määritellä myös hyväksytyt valmistusmenetelmät. Lisäksi olisi tehtävä selväksi, että niin sanotut hedelmäviinit eivät kuulu viinin markkinajärjestelyn soveltamisalaan.

4.3.2

Komitea toivoo, että viininvalmistusmenetelmien mukauttaminen OIV:n sääntöihin sisällytettäisiin aiempaa johdonmukaisemmin kahdenvälisten ja kansainvälisten kauppasopimusten strategisiin tavoitteisiin. Kaikkien maailmalla sallittujen menetelmien hyväksyminen tuontiviinien osalta on ristiriidassa sen kanssa, että eurooppalaisten viinien osalta OIV:n sääntöjä pyritään noudattamaan yhä tiukemmin. Tällainen menettely vääristäisikin kilpailua entisestään. Lisäksi ETSK vastustaa ehdotusta sallia vientiin tarkoitettujen viinien valmistuksessa menetelmät, jotka ovat kiellettyjä sisämarkkinoilla myytävien viinien valmistuksessa.

4.3.3

ETSK katsoo, että asetukseen tulisi liittää luettelo sallituista viininvalmistusmenetelmistä ja että luettelon päivittämisen ja uusien menetelmien sallimisen tulisi jatkossakin kuulua neuvoston toimivaltaan.

4.3.4

Komitea suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio on luopunut suunnitelmista sallia Euroopassa viinin valmistaminen tuoduista rypäleen puristemehuista tai puristemehutiivisteistä ja kolmansien maiden tuotteiden sekoittaminen eurooppalaisiin viineihin.

4.3.5

ETSK kehottaa komissiota ottamaan tuotantosääntöjä koskevissa ehdotuksissa huomioon Euroopan unionin viininviljelyalueiden erilaiset toimipaikka-, ilmasto- ja sääolot. Aihe on hyvin arkaluonteinen, ja on varottava, ettei sen käsittely johda Euroopan viinialan jakautumiseen tai peräti uudistusehdotusten pysäyttämiseen. ETSK on kuitenkin samaa mieltä siitä, että kaikkien viinivalmistusmenetelmien valvontaa on parannettava viinien laadun edistämiseksi ja varmistamiseksi.

4.3.6

Näin ollen ETSK ottaa komission ehdotusten arvioinnissa huomioon aiemman lausuntonsa, komission esittämät analyysit, ehdotuksen viininvalmistusmenetelmien vapauttamisesta sekä viininvalmistusmenetelmien tunnustamisen kahdenvälisissä sopimuksissa. Lisäksi komitea tarkastelee ehdotuksia uudistustavoitteiden ja erityisesti kilpailukyvyn parantamisen ja tuotantokustannusten vähentämisen valossa. Tarkasteltuaan komission ehdotuksen etuja ja haittoja komitea kannattaa sakkaroosin käyttöön sekä tiivistetyn puristemehun tukemiseen sovellettavien säännösten periaatteellista säilyttämistä ennallaan.

4.4   Asetuksen III osaston III luku: Alkuperänimitykset ja maantieteelliset merkinnät

4.4.1

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on täsmentänyt viinien alkuperämerkintöjä kokevia ehdotuksiaan. Komitea yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan laatuviinien käsite perustuu yhteisössä muun muassa viinin maantieteelliseen alkuperään liittyviin erityisominaisuuksiin. Alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen suojalla on ensisijaisen tärkeä merkitys, ja siksi niiden käyttö tulisi rajoittaa vain määrätyillä maantieteellisillä alueilla valmistettaviin viineihin.

4.4.2

ETSK on niin ikään tyytyväinen siihen, että komissio on selventänyt ja tarkentanut ehdotuksiaan siten, että toimiviksi osoittautuneita laatupoliittisia järjestelmiä, jotka eivät perustu yksinomaan tai lainkaan alkuperämerkintöjen periaatteeseen, voidaan soveltaa jatkossakin. Erityisesti laatuviinien tarkastukset ovat monissa maissa osoittautuneet hyviksi sekä tuottajien että ennen kaikkea kuluttajien kannalta.

4.4.3

Komission ehdotus jättää kuitenkin avoimeksi useita kysymyksiä siitä, miten asetus käy yksiin 29. huhtikuuta 2002 annetun komission asetuksen (EY) N:o 753/2002 kanssa (komission asetus neuvoston asetuksen (EY) N:o 1493/1999 soveltamista koskevista eräistä yksityiskohtaisista säännöistä tiettyjen viinituotteiden kuvauksen, nimityksen, tarjontamuodon ja suojauksen osalta (3)). ETSK kehottaakin esittämään vastaavuustaulukon, josta käy ilmi, miten säännökset vaikuttavat viinin maantieteellisiin ja perinteisiin nimityksiin.

4.5   Asetuksen III osaston IV luku: Päällysmerkinnät

4.5.1

ETSK pitää merkintöjä koskevia ehdotuksia erittäin monitahoisina ja odottaa Euroopan komissiolta ehdotettujen muutosten aiheuttamien vaikutusten tarkkaa simulaatiota.

4.5.2

ETSK muistuttaa, että nimityssäännöksiä muutettiin vasta äskettäin vuosikausia kestäneiden keskusteluiden jälkeen. Komitea kehottaa komissiota esittämään mahdolliset uudet näkökohdat, joita ei ole otettu juuri päättyneissä keskusteluissa huomioon.

4.5.3

ETSK pitää päällysmerkintäsääntöjen yksinkertaistamista tervetulleena silloin, kun se parantaa kuluttajien tiedonsaantia. Tällaiset muutokset eivät kuitenkaan saa kasvattaa kilpailun vääristymisen tai kuluttajien harhauttamisen vaaraa eivätkä siten lisätä oikeusprosesseja. Näin ollen on arveluttavaa, että komissio ehdottaa rypälelajikkeen ja satovuoden vapaaehtoista merkitsemistä alkuperänimitystä tai maantieteellistä merkintää vailla oleviin viineihin. Ehdotus on hyväksyttävissä vain siinä tapauksessa, että viinien jäljitettävyys varmistetaan valvonta- ja sertifiointijärjestelmän avulla kuluttajansuojan takaamiseksi sekä harhaanjohtamisen ja vilpillisen kilpailun välttämiseksi.

4.5.4

Komitea muistuttaa, että Euroopan unionin laajentuessa myös kielten määrä kasvaa, mikä voi aiheuttaa kauppaesteitä, kuten nyt on tapahtunut sulfiittien merkitsemisen suhteen. Tämän vuoksi on huolehdittava siitä, että pakolliset tiedot, esimerkiksi ainesosat, voidaan päällysmerkinnöissä ilmoittaa yleisesti ymmärrettävissä olevin symbolein.

4.6   Asetuksen V osasto: Tuotantokyky

4.6.1

ETSK suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio on tarkistanut raivaussäännöksiä koskevia ehdotuksiaan ja leikannut raivaustarkoituksiin varattuja määrärahoja. Komitea tunnustaa raivauksen markkinajärjestelyn välineeksi, jota tulisi tarjota alueellisten tai kansallisten rakenneohjelmien osana yhteisön kokonaispuitteissa ja jonka soveltaminen tulisi rajoittaa 3–5 vuoteen. Raivauksen tulisi olla vapaaehtoinen toimenpide, jolla poistetaan viiniköynnöksiä viininviljelyyn sopimattomilta aloilta ja vaimennetaan elinkelvottomien yritysten lakkauttamisen sosiaalisia seurauksia.

4.6.2

ETSK on tyytyväinen siihen, että komissio on muuttanut istutussääntelyn purkamisen alkuperäistä aikataulua. ETSK vastustaa kuitenkin edelleen täysimääräistä sääntelystä vapauttamista (vapauttamisajankohdan lykkäämisestä riippumatta), koska se vaarantaisi viinin markkinauudistuksen taloudelliset, sosiaaliset, ympäristöpoliittiset ja maisemahoidolliset tavoitteet. Viininviljelyn siirtämistä kulttuurisesti arvokkailta viinialueilta kustannustehokkaammin viljeltäville aloille ei voida tukea viininviljelyalueiden työllisyyteen, talouteen ja infrastruktuuriin sekä yhteiskunnalliseen rakenteeseen, ympäristöön ja luonnonsuojeluun liittyvän yleisen vastuun vuoksi.

4.6.3

Jos eurooppalaisten viljelysäännösten ja niihin liittyvän uusien viljelmien istutuskiellon soveltamista ei aiota jatkaa, on luotava kehykset, joiden perusteella viinialueet voivat jatkaa tai mukauttaa istutusoikeuksiaan ja viljelysäännöksiään viinin eurooppalaisen markkinajärjestelyn tavoitteiden mukaisesti.

4.7   Uusi osasto: Menekinedistäminen ja tiedotus

4.7.1

ETSK:n mielestä komission ehdotukset eivät ole riittäviä, jotta kolmansien maiden ja erityisesti uuden maailman viineille menetetyt markkinaosuudet saataisiin vallattua sisämarkkinoilla takaisin.

4.7.2

ETSK kehottaa komissiota esittämään, että kansallisin määrärahoin edistetään kuluttajavalistus- ja menekinedistämistoimia paitsi vientimarkkinoilla myös sisämarkkinoilla. Tässä yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota tiedotukseen, joka koskee kohtuullisen viininkulutuksen etuja osana terveellisiä ravintotottumuksia ja nykyaikaista elämäntapaa.

4.7.3

ETSK korostaa, että tiedostus- ja menekinedistämistoimien tulisi koskea kaikkia viinirypäleistä valmistettavia tuotteita.

4.7.4

ETSK suosittaa, että viinituotteita ja viininviljelyalueiden matkailua, gastronomiaa ja muita tuotteita koskevat tiedotustoimet liitetään toisiinsa.

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  EUVL C 325, 30.12.2006, s. 29.

(2)  EYVL C 101, 12.04.1999, s. 60–64, ja alaviitteessä 1 mainittu lausunto.

(3)  EYVL L 118, 4.5.2002, s. 1–54.


LIITE

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausuntoon

Keskustelussa hylättiin seuraavat muutosehdotukset, jotka saivat vähintään neljänneksen annetuista äänistä:

Kohta 4.3.6

Korvataan kohdan viimeinen virke seuraavasti:

Tarkasteltuaan komission ehdotuksen etuja ja haittoja komitea kannattaa sakkaroosin käyttöön sekä tiivistetyn puristemehun tukemiseen sovellettavien säännösten periaatteellista säilyttämistä ennallaan. Tarkasteltuaan komission ehdotuksen etuja ja haittoja ETSK katsoo, että mahdollisuus käyttää sakkaroosia laillisesti ja perinteen mukaisesti voitaisiin säilyttää kyseistä käytäntöä soveltavissa maissa. EU:n viinintuottajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi olisi kuitenkin säilytettävä tiivistetyn ja puhdistetun puristemehun tuet, ja ne tulisi sopeuttaa sokerin hinnasta johtuviin uusiin markkinaolosuhteisiin. Nämä tuet ovat välttämättömiä yhtäläisten kustannusten ylläpitämiseksi, eikä niiden pitäisi vaikuttaa jäsenvaltiokohtaisiin määrärahoihin, vaan niille pitäisi luoda oma budjettikohtansa.

Perustelu

Jo voimaan tullut sokerin YMJ:n uudistus ja viinin YMJ:n kokonaisuudistus muuttavat perin juurin viinintuotannon kustannusrakennetta. Jos halutaan todella säilyttää entinen tilanne ja noudattaa vääristymättömän kilpailun periaatetta, puristemehun tuet on mukautettava ja ne on jätettävä jäsenvaltiokohtaisten määrärahojen ulkopuolelle, sillä sokeri ja puristemehu ovat viinin väkevöintiprosesseissa kilpailevia tuotteita.

Äänestystulos

Puolesta 25 Vastaan 54 Pidättyi 8

Uusi kohta 4.3.7

Lisätään seuraava uusi kohta:

”4.3.7

Sakkaroosin käyttö viinin väkevöittämiseksi merkitsisi sitä, että viiniin lisättäisiin muuta kuin viinirypäleistä peräisin olevaa tuotetta. Koska ETSK pitää merkintöjen avoimuutta ja kuluttajasuojaa tärkeinä asioina, se katsoo, että kyseisellä menetelmällä väkevöitettyjen viinien merkinnöissä tulee olla maininta menetelmän käytöstä.

Perustelu

ETSK:n peruuttamattomana ja kiistattomana tehtävänä on pyrkiä aina ja jatkuvasti mahdollisimman suureen avoimuuteen tavaroiden ja elintarvikkeiden kuluttajille suunnatussa tiedotuksessa.

Äänestystulos

Puolesta 30 Vastaan 70 Pidättyi 21


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/47


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Maatalouden tulevaisuudennäkymät erityisistä luonnonhaitoista kärsivillä alueilla (vuoristoalueet, saaret ja syrjäisimmät alueet)”

(2008/C 120/11)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 27. syyskuuta 2007 työjärjestyksensä 29 artiklan täytäntöönpanomääräysten A kohdan nojalla laatia aiheesta

Maatalouden tulevaisuudennäkymät erityisistä luonnonhaitoista kärsivillä alueilla (vuoristoalueet, saaret ja syrjäisimmät alueet).

Asian valmistelusta vastannut ”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 27. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Gilbert Bros.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 127 ääntä puolesta ja 1 vastaan 6:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea antoi 13. syyskuuta 2006 oma-aloitteisen lausunnon aiheesta ”Maatalouden tulevaisuudennäkymät erityisistä luonnonhaitoista kärsivillä alueilla (vuoristoalueet, saaret ja syrjäisimmät alueet)” (1).

1.1.1

Tuossa lausunnossaan ETSK käsittelee kokonaisen luvun verran (4 luku) vuoristoalueiden ongelmia ja korostaa muun muassa tarvetta

harjoittaa EU:ssa erityisesti vuoristoalueiden aseman edistämistä koskevaa politiikkaa

yhtenäistää määritelmä Euroopan unionin tasolla

antaa vuoristoalueille etusija toisen pilarin määrärahoja jaettaessa

vakiinnuttaa vuoristoalueiden viljelijöille maksettavat korvaukset

yhdentää maatalous- ja aluepolitiikat niiden vaikutusten tehostamiseksi vuoristoalueilla.

1.2

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso kertoi 7. joulukuuta 2006 alueiden komitean täysistunnon päätteeksi käydyssä poliittisessa keskustelussa kannattavansa vihreän kirjan laatimista vuoristoalueita suosivan politiikan tulevaisuudesta.

1.3

Sen vuoksi ETSK on katsonut tarpeelliseksi laatia lisälausunnon, jossa se voi ottaa kantaa tällaisen vihreän kirjan laadintaperiaatteeseen.

1.4

Vuoristoalueet tarjoavat Euroopan koko väestölle lukuisia julkisia ja taloudellisia hyödykkeitä ja palveluja. Tällaisia ovat muun muassa

luonnonkatastrofien riskin vähentäminen (tästä hyötyvät sekä vuoristoalueiden asukkaat että muu väestö esim. liikenneväylien suojaamisen ansiosta)

virkistys- ja matkailu-alueet (ne ovat olennaisen tärkeitä taajaan asutun Euroopan väestölle ja maanosan kilpailukyvylle)

merkittävä biologinen monimuotoisuus

ainutlaatuiset vesivarat

korkealaatuiset tuotteet, etenkin elintarvikkeet.

1.5

Näiden hyödykkeiden ja palvelujen tuotanto vaarantuu, elleivät vuoristoalueiden asukkaat hoida asuinalueitaan kunnolla.

1.6

Vastattavana on uusia ja merkittäviä nykyhetken ja tulevaisuuden haasteita, kuten talouden kilpailun kiristyminen, väestörakenteen muutos ja ilmastonmuutos. Nämä haasteet koskevat kaikkia alueita, mutta niiden vaikutukset ovat vielä paljon voimakkaampia vuoristossa. Näin ollen niihin on vastattava juuri tilanteeseen sopivalla tavalla.

1.7

Valtaosa vuoristoalueilla toteutettavista toimintalinjoista on kuitenkin alakohtaisia, ja niistä päätetään usein muualla kuin vuoristoalueilla ottamatta asianmukaisesti huomioon tällaisten alueiden erityispiirteitä. Vuoristoalueisiin kohdistuvat yhteiskunnalliset toimet usein yleistyvät ja leviävät muille alueille, jolloin vuoristoalueiden erityispiirteiden huomioon ottaminen heikkenee. Samalla EU:n ja jäsenvaltioiden yhteiskunnallisissa toimintalinjoissa korostetaan yhä enemmän ja pyritään edistämään ja parantamaan alueiden kilpailuetuja.

1.8

Merkityksestään huolimatta Euroopan vuoristoalueita on yhteisön politiikassa tietyssä määrin laiminlyöty, eikä niiden huomattavaa potentiaalia Euroopan talouskasvun ja monimuotoisuuden edistämiseksi ole tunnustettu mm. niiden lähestymistapojen vuoksi.

1.9

ETSK kannattaakin poliittisen lähestymistavan huomattavaa yhtenäistämistä ja yhdentämistä. Vuoristoalueet tarvitsevat kestävän kehityksensä edistämiseksi monialaista alueellista lähestymistapaa.

1.10

Vuoristoaluepolitiikan tulevaisuutta koskevan EU:n vihreän kirjan avulla voitaisiin järkeistää ja yhtenäistää unionitasolla toteutettavaa politiikkaa ja aloitteita ja tehostaa niitä erityisesti vuoristoalueita ajatellen. Tämä pätee erityisesti tässä lausunnossa mainittuun vuoristoalueiden maatalouteen. Suurimmalla osalla Euroopan vuoristoalueita maatalous on muun sosioekonomisen toiminnan, kuten jalostuksen ja matkailupalvelujen, kehityspohja ja alueiden kiinnostavuuden perusta. Yhteisellä maatalouspolitiikalla on siis keskeinen rooli, ja se on sisällytettävä vuoristoalueilla toteutettavia yhteisön toimintalinjoja koskevaan katsaukseen, jollainen vihreän kirjan perusteella halutaan laatia.

1.11

ETSK kehottaa siis kirjaamaan vuoristoaluepolitiikan tulevaisuutta koskevan vihreän kirjan mahdollisimman ripeästi Euroopan komission työohjelmaan. Vihreässä kirjassa voitaisiin määritellä tarkemmin aihepiirit, jotka ovat strategisen tärkeitä Euroopan unionin jäsenvaltioiden vuoristoalueille, ja selventää eri hallintotasojen ja taloudenalojen tehtäviä sekä niiden välistä koordinointia. Lisäksi vihreässä kirjassa voitaisiin vahvistaa, mihin tilastotietoihin vuoristoalueilla toteutettavat politiikat pohjautuvat, tarkastella Euroopan unionin määrittämien strategisten tavoitteiden johdosta vuoristoalueilla toteutettavia liitännäis- ja tukitoimenpiteitä ja tuoda esille, millä tavoin EU:n ja jäsenvaltioiden julkisia toimia voitaisiin kehittää.

1.12

Vihreä kirja vuoristoaluepolitiikan tulevaisuudesta helpottaisi vuoristoalueiden kilpailuetujen hyödyntämistä ja nivoutuisi näin ollen myös uudistettuun Lissabonin strategiaan ja Göteborgin strategiaan. Se edistäisi myös kasvu- ja työllisyystavoitteen saavuttamista ja auttaisi Euroopan unionia kehittymään tulevina vuosina maailman kilpailukykyisimmäksi osaamistaloudeksi. Vuoristoalueilla on paljon annettavaa koko Euroopalle, ja niiden innovointi- ja kasvupotentiaali olisi hyödynnettävä mahdollisimman tarkoin.

1.13

Aluepolitiikasta vastaava komission jäsen Danuta Hübner puhui 11.–12. heinäkuuta 2007 pidetyssä ETSK:n täysistunnossa ”EU:n aluepoliittisesta toimintasuunnitelmasta” ja kertoi, että vuonna 2008 on määrä julkaista alueellista yhteenkuuluvuutta käsittelevä kertomus, jossa tarkastellaan tulevaisuuden suurten haasteiden vaikutusta alueisiin ja keinoja vastata haasteisiin. ETSK kehottaa ottamaan vuoristoalueiden, saarten ja syrjäisimpien alueiden alueelliset erityispiirteet asianmukaisesti huomioon määriteltäessä Euroopan unionin koheesiopolitiikkaa ja toteutettaessa aluepoliittista toimintasuunnitelmaa.

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  EUVL C 318, 23.12.2006, s. 93.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/49


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus lemmikkieläinten muihin kuin kaupallisiin kuljetuksiin sovellettavista eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista annetun asetuksen (EY) N:o 998/2003 muuttamisesta siirtymäkauden pidentämisen osalta”

KOM(2007) 572 lopullinen — 2007/0202 COD

(2008/C 120/12)

Neuvosto päätti 23. lokakuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 37 artiklan ja 152 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus lemmikkieläinten muihin kuin kaupallisiin kuljetuksiin sovellettavista eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista annetun asetuksen (EY) N:o 998/2003 muuttamisesta siirtymäkauden pidentämisen osalta.

Koska komitea katsoo, että asiakirjan sisältö on täysin hyväksyttävä, ja koska komitea on jo käsitellyt aihetta 29. marraskuuta 2000 antamassaan lausunnossa CESE 1411/2000 (1), Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa), äänin 131 puolesta 4:n pidättyessä äänestämästä, antaa sille esitetystä asiakirjasta myönteisen lausunnon ja viitata mainitussa lausunnossa ilmaisemaansa kantaan.

 

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  EYVL C 116, 20.4.2001, s. 54–56.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/50


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheista

”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös neuvoston direktiivien 76/768/ETY, 88/378/ETY, 1999/13/EY ja direktiivien 2000/53/EY, 2002/96/EY ja 2004/42/EY muuttamisesta niiden mukauttamiseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivin 67/548/ETY ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annettuun asetukseen (EY) …” ja

”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus asetuksen (EY) N:o 648/2004 muuttamisesta sen mukauttamiseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivin 67/548/ETY ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annettuun asetukseen (EY) N:o …”

KOM(2007) 611 lopullinen — 2007/0212 COD

KOM(2007) 613 lopullinen — 2007/0213 COD

(2008/C 120/13)

Neuvosto päätti 13. marraskuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheista

Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös neuvoston direktiivien 76/768/ETY, 88/378/ETY, 1999/13/EY ja direktiivien 2000/53/EY, 2002/96/EY ja 2004/42/EY muuttamisesta niiden mukauttamiseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivin 67/548/ETY ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annettuun asetukseen (EY) … ja

Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus asetuksen (EY) N:o 648/2004 muuttamisesta sen mukauttamiseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivin 67/548/ETY ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta annettuun asetukseen (EY) N:o …

ETSK katsoo, että asianomaisten ehdotusten sisältö on hyväksyttävä, eikä sillä ole niihin kommentoitavaa.

Komitea päätti 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) antaa kyseisistä ehdotuksista myönteisen lausunnon. Äänestyksessä annettiin 139 ääntä puolesta ja 3:n pidättyessä äänestämästä.

Komitea esittää näkemyksensä aineiden ja seosten luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskevan komission ehdotuksen (1) sisällöstä parhaillaan valmisteilla olevassa lausunnossaan (2), joka on määrä hyväksyä maaliskuussa 2008 pidettävässä täysistunnossa.

 

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivin 67/548/ETY ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta (KOM(2007) 355 lopullinen).

(2)  NAT/367, esittelijä: David Sears.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/51


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Alueellisen verolainsäädännön vaikutus teollisuuden muutoksiin”

(2008/C 120/14)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 16. helmikuuta 2007 työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla laatia lausunnon aiheesta

Alueellisen verolainsäädännön vaikutus teollisuuden muutoksiin.

Asian valmistelusta vastannut neuvoa-antava valiokunta ”teollisuuden muutokset” antoi lausuntonsa 13. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Robert Schadeck ja apulaisesittelijä Bernard Gay.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon äänin 102 puolesta ja 7 vastaan 6:n pidättyessä äänestämästä.

Ensimmäinen osa — Päätelmät ja suositukset

A

Euroopan talous on integroitunut vahvasti maailmantalouteen. Yhdentymisen taso riippuu taloudenalasta: se on erityisen voimakasta niillä teollisuuden aloilla, joilla suhtautuminen globalisaatioon on kaikkein avoiminta. Näin ollen myös Euroopan unionin (EU) talous- ja veropolitiikat on määriteltävä suhteessa maailmantalouden kehitykseen. Vaikka tässä lausunnossa käsitellään alueellisen verolainsäädännön vaikutusta teollisuuden muutoksiin EU:ssa, lausuntoa ei kuitenkaan tule tarkastella irrallaan yleismaailmallisesta tilanteesta.

B

EU:n ja kaikkien sen jäsenvaltioiden on hallinnoitava talous-, raha-, sosiaali- ja ympäristöpolitiikkoja, joiden vaatimukset eivät rajoitu markkinoiden dynamiikkaan. Näin ollen on syytä huolehtia siitä, että alueellinen verolainsäädäntö vaikuttaa myönteisesti teollisuuden muutoksiin Euroopan tasolla. Muutokset vastaavat tietenkin markkinoiden dynamiikkaan, mutta niitä kannattaa tukea yllämainittujen politiikkojen avulla myös laajemmassa kontekstissa. Lissabonin strategia perustuu luonnostaan eri alojen (kilpailukyky, sosiaalinen ulottuvuus, ympäristönsuojelu) väliseen tasapainoon, josta on syytä huolehtia myös suhteessa jäsenvaltioiden väliseen verokilpailuun (1).

C

Komitea toteaa, että verokilpailu on todellisuutta sisämarkkinoilla, ja se voi johtaa kilpailun vääristymiseen. Kilpailu edellyttää avoimuutta koskevia sääntöjä sekä mahdollisten väärinkäytösten ja haitallisten käytäntöjen tunnistamista (2). Lisäksi se edellyttää sellaisten indikaattorien olemassa oloa, jotka tarjoavat hyvän vertailukohdan verokilpailun tilan arvioimiseksi. ETSK katsoo kuitenkin, että verotus ei ole keskeinen tekijä pk-yritysten investointipäätösten kannalta. Liikkuvammissa monikansallisissa yrityksissä sillä sen sijaan on paljon enemmän painoarvoa.

D

Verokilpailu ei koske ainoastaan yritysten verotusta. Rahoitusvarojen liikkuvuuden lisääntyessä kilpailu koskee myös henkilöiden pääomatuloa sekä omaisuusverotusta.

E

Komitea katsoo, että eri viranomaisten verojärjestelyjen yhdenmukaistamisen myötä voidaan tehostaa sisämarkkinoiden toimintaa vähentämällä markkinahäiriöitä ja verotussääntöjen noudattamiskustannuksia erityisesti rajaseuduilla. ETSK toistaa suositukset, jotka se esitti Fiscalis 2013 -ohjelmasta äskettäin antamassaan lausunnossa (3).

F

Kansallisen tason välitöntä verotusta koskevan koordinoinnin puute jäsenvaltioiden välillä johtaa komitean näkemyksen mukaan verottamatta jättämiseen (4), väärinkäytöksiin tai yhtenäismarkkinoiden toiminnan vääristymiseen. Lisäksi tilanne aiheuttaa EU:n kokonaisverotulojen epävakautta — tai jopa pienentymistä.

G

Rajoittamaton verokilpailu yhteisön sisällä saattaa toisaalta lisätä vähiten liikkuvien verovelvollisten — esimerkiksi pienten yritysten ja paikkaan sidottujen palveluiden — verorasitusta ja toisaalta muuttaa verotuksen jakautumista veronmaksajien ja kuluttajien välillä julkisten menojen ja sosiaalietuuksien kattamiseksi. Viimeksi mainittu seikka vahingoittaisi sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

H

Pk- ja palveluyrityksillä on heikoimmat edellytykset hyötyä verokilpailusta. Komitea suosittelee, että käynnistettäisiin tukitoimia, esimerkiksi koulutusohjelmia näiden yritysten toimihenkilöille (kuten julkishallinnon virkamiehillekin) ja perustettaisiin erityisesti EU:n raja- ja syrjäseuduille asianmukaisia tietokantoja, joiden kautta kyseisiä yrityksiä autettaisiin niiden kansainvälistymiseen tähtäävissä toimissa.

I

Komitea katsoo veropetosten torjunnan olevan tärkeää ja viittaa hiljattain aiheesta antamansa lausunnon (5) päätelmiin.

J

Verorasituksen siirtäminen vähiten liikkuviin tuotantotekijöihin saattaa vähentää kyseisten yritysten ja niiden tarjoamien työpaikkojen kilpailukykyä niiden ulkomaisiin kilpailijoihin verrattuna. Kansallisen bruttokansantuotteen kasvu kärsii verorasituksen siirrosta, mikä saattaa uusien määrärahojen puuttuessa vähentää mahdollisuuksia julkisiin investointeihin.

K

Verokilpailun myötä jokaisen valtion on parannettava julkisten menojensa hallintaa. Komitea toivoo, että tätä ei tehtäisi julkisten palveluiden tarjonnan tai laadun kustannuksella, sillä ne ovat äärimmäisen tärkeitä vaurautta, työpaikkoja — ja lopulta myös — veropohjaa luovan tuotannollisen toiminnan ylläpidon ja houkuttelevuuden kannalta. Verokilpailu ei saa haitata yhteisen sosiaaliturvan rahoitusta ja kattamista.

L

Komitea tukee jäsenvaltioiden pyrkimyksiä poistaa haitallinen verokilpailu sekä niiden sitoumusta poistaa viimeistään vuonna 2010 joukko sellaisia haitallisia verojärjestelmiä, joita kuvataan vuonna 1997 hyväksytyissä käytännesäännöissä (6). Toisaalta komitea kehottaa komissiota jatkamaan samaan aikaan aloitettua samansuuntaista toimintaansa.

M

Komitea tukee myös komission politiikkaa, jonka tarkoituksena on saada julkiset tuet, myös yrityksille valikoiden myönnettävät veroedut, hyödyttämään teollisuuden muutosten ja aluekehityksen kestäviä tavoitteita kuitenkin siten, että ne ovat koko ajan EU:n sisäisen kilpailupolitiikan mukaisia.

N

Komitea toivoo, että otettaisiin käyttöön yhteinen yhtenäistetty yhtiöveropohja (7), joka perustuu jäsenvaltioiden väliseen verotuskäytäntöjen yksinkertaistamiseen, tasa-arvoisuuteen ja avoimuuteen. Tämän myötä sisämarkkinoista saataisiin mahdollisimman suuri hyöty säilyttäen samalla jäsenvaltioiden riippumattomuus talousarvio- ja verotusasioissa ja suojaten niitä mahdollisilta ristiriidoilta perussopimuksen määräysten kanssa. Koska yhteinen yhtenäistetty yhtiöveropohja perustuisi todennäköisesti vahvistettuun yhteistyöhön, komitea toivoo, että mahdollisimman moni jäsenvaltio ottaisi sen käyttöön.

O

Komitea toivoo saavansa lisätietoja yhteistä yhtenäistettyä yhtiöveropohjaa koskevan hankkeen sisällöstä, säännöistä ja kehityksestä ennen kuin se antaa lausuntonsa tästä monimutkaisesta ja strategisesti tärkeästä asiakokonaisuudesta. Toistaiseksi komitea tyytyy vain viittaamaan vuonna 2006 antamaansa, komission jäsenen László Kovácsin pyynnöstä laadittuun valmistelevaan lausuntoon (8).

P

Komitea kuitenkin pohtii ja kyseenalaistaa joitakin yhteiseen yhtenäistettyyn yhtiöveropohjaan liittyviä seikkoja. Se pitää toivottavana, että tämä vapaaehtoinen hanke käynnistettäisiin mahdollisimman monessa jäsenvaltiossa (tarvittaessa siirtymäsäännösten kautta) ja että jäsenvaltiot siirtymäajan päättyessä soveltaisivat kaikkiin veronmaksajiin yhtä ainoaa veropohjajärjestelmää. Lisäksi olisi tutkittava, annetaanko ulkomarkkinoilla toimiviin yrityksiin sovellettava yhteinen veropohja kansainvälisen tahon hallintaan. Lopuksi on syytä tarkastella kyseisen veropohjan vaikutusta verokantoihin, joiden väliset erot uhkaavat lisääntyä. Voitaisiin määritellä vähimmäisverokanta, joka olisi juuri uusien jäsenvaltioiden keskimääräisen verokannan alapuolella.

Q

Komitea suosittelee, että komissio tiivistäisi verokäytäntöjen seurantaa tietyissä veroparatiiseissa, jotka pyrkivät saamaan itselleen tuloja, jotka olisivat jäsenvaltioiden verotusjärjestelmissä veronalaisia.

Toinen osa — Perustelut

1.   Lausunnon tarkoitus

1.1

Verotus (verorasituksen taso ja kerättyjen verojen määrä) mainitaan usein kriteerinä, jonka perusteella voidaan arvioida alueen vetovoimaa teollisen, rahoitus- ja kaupallisen toiminnan kotipaikkana. Siitä ei kuitenkaan olla yksimielisiä, miten paljon verotuskriteeri painaa suhteessa muihin kriteereihin, kuten kaupallisen potentiaalin läheisyyteen, tuotantokustannuksiin, koulutetun henkilöstön saatavuuteen, julkisiin infrastruktuureihin ja laitteisiin, julkisiin tukiin jne.

1.2

Verojärjestelmät ovat monimutkaisia, eikä niiden vertailu ole helppoa. On kuitenkin erittäin tärkeää voida arvioida, saavutetaanko eri viranomaisten verokannustimilla niille asetetut tavoitteet. Lisäksi on tärkeää arvioida, mitä vaikutuksia tiettyyn alueeseen on sillä, että päätetään tukea myönteisiä teollisuuden muutoksia, sekä suhteuttaa vaikutukset arvioituihin kustannuksiin.

1.3

Lausunnon tarkoituksena on tuoda esiin suuntauksia, joiden perusteella voidaan ennakoida ja hallita teollisuuden muutoksia, lisätä eurooppalaista kilpailukykyä ja edistää Lissabonin tavoitteita sekä todellisia sisämarkkinoita, joiden tunnusmerkkinä on terve ja vääristymätön tai ainakin ”hyväksyttävä” (sisämarkkinasääntöjen mukainen) kilpailu.

2.   Verokilpailu ja taloudellisten tekijöiden liikkuvuus

2.1

Taloudellisten tekijöiden liikkuvuus kiihtyy EU:ssa seuraavista syistä:

Suuret yritykset pitävät Euroopan sisämarkkinoita yksinä markkinoina, kotimarkkinoinaan.

Sähköisessä kaupankäynnissä ei huomioida kansallisia rajoja.

Tuotanto- ja jakelutekijöiden arvoketjut ovat yhä jakaantuneempia ja ketjujen eri yksiköt yhä liikkuvampia (9).

Kuljetusinfrastruktuurien parannukset ja kulujen pieneneminen rahtien ryhmittelyn myötä rohkaisevat yrityksiä ja niiden tytäryhtiöitä levittäytymään maantieteellisesti.

Yritysten monikansalliset hankinnat ja fuusiot lisääntyvät.

Myös EU:n laajentuminen vaikuttaa osaltaan taloudellisten investointien, henkilöiden ja pääomien liikkuvuuteen.

Henkilöiden liikkuvuuden lisääntymiseen vaikuttaa myös osaamisen lisääntyminen sekä kielikoulutus.

2.2

Kukin jäsenvaltio käyttää kaikkia verojärjestelmänsä erityisiä tai rakenteellisia elementtejä houkutellakseen alueelleen investointeja ja toimintaa laajentaen siten työpaikkapotentiaaliaan ja veropohjaansa.

Veronmaksajat (yritykset ja henkilöt) puolestaan pyrkivät optimoimaan taloudellisen tilanteensa kotimaansa ulkopuolella. Verotulot, joihin kansallisten verojärjestelmien erot heijastuvat, kuuluvat väistämättä strategisiin muuttujiin.

2.3

Investointien houkutteluun tähtäävä verokilpailu on todellisuutta myös kunkin jäsenvaltion sisällä.

2.4

Sen voimakkuutta ja todellisia vaikutuksia tuotantotekijöiden ja pääomien liikkuvuuteen ei ole helppo mitata. Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta päätelmät eivät ole aidosti yhteneviä muutoin kuin siltä osin, että verokriteeri on vain yksi liikkuvien investointien sijoittumista määrittävistä tekijöistä. Tätä aihetta käsitellään tuonnempana.

2.5

Laajentuessaan 15-jäsenisestä 27-jäseniseksi Euroopan unioni muuttui entistä monimuotoisemmaksi. Jokaisella uudella jäsenvaltiolla on oma ja erityinen maantieteellinen, historiallinen, kulttuurinen, sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen konteksti. Lisäksi niistä jokainen tuo mukanaan erityisen teollisuusrakenteensa sekä verolainsäädäntönsä.

3.   Verotuksen vaikutus teollisuuden muutoksiin

a)   Työn verotus ja investoidun pääoman verotus

3.1

Koko Euroopan unionissa kaikkien verotulojen ja sosiaaliturvamaksujen yhteissumma on keskimäärin noin 39 prosenttia Euroopan BKT:sta. Maksut voidaan jakaa osiin seuraavasti (10):

Yhtiöiden voitoista perittävät verot

10 %

Yksityishenkilöiden tuloista perittävät verot

25 %

Sosiaaliturvamaksut

26 %

Välilliset verot

30 %

Muut verot

9 %

Verot ja sosiaaliturvamaksut YHTEENSÄ

100 %

3.2

Välilliset verot muodostuvat pääasiassa yleisistä kulutusveroista ja erityisesti arvonlisäverosta (alv), joka on yhtenäistetty EU:n tasolla, sekä tietyistä tuotteista ja palveluista kannettavista veroista, esimerkiksi valmisteveroista, jotka EU:ssa on osittain yhtenäistetty. Koska välillisillä veroilla on vain vähän merkitystä yritysten sijoittautumisen kannalta, tässä lausunnossa keskitytään pääasiassa työn verotukseen (3.2.1) ja yritysten investoiman pääoman verotukseen (3.2.2).

3.2.1

Palkansaajien tulosta perittävä vero ja kaikki sosiaaliturvamaksut vastaavat noin puolta kaikista veroista ja veroluonteisista maksuista. Nämä maksut perustuvat suoraan työhön, minkä vuoksi ne tietysti kasvattavat palkatun työvoiman aiheuttamia kuluja. Työvoiman hinta on teollisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeä taloudellinen muuttuja, joten voitaneen todeta, että palkansaajien ansioita vähentävät verot ja veroluonteiset maksut — myös sosiaaliturvamaksut — saattavat suorasti tai epäsuorasti vaikuttaa EU:n teollisuusyritysten kilpailukykyyn. Vaikutus on suora silloin, kun viranomaiset saavat yrityksiltä veroja tai sosiaaliturvamaksuja. Kun verot ja sosiaaliturvamaksut peritään palkansaajilta, ne vähentävät ensin palkansaajien nettotuloa. Ne saattavat vaikuttaa myös epäsuorasti heidän bruttotulojensa määräytymiseen ja johtaa jopa muille alueille siirtymiseen. Samalla ne voivat lannistaa toiminnan kehittämisen muilla kuin matalan palkkatason teollisuusaloilla.

3.2.1.1

Työvoimakustannusten nousu kannustaa luonnollisesti yrityksiä kasvattamaan työn tuottavuutta lisäämällä investoidun pääoman intensiteettiä. Erityisen merkittävää tämä kannustus on niissä jäsenvaltioissa, joissa työ on kaikkein kalleinta. Työn suhteellinen hinta sen sijaan on muuttuja (muiden joukossa), joka kannustaa yrityksiä sijoittamaan intensiiviset investointinsa työhön pikemminkin niissä jäsenvaltioissa, joissa työvoimakustannukset ovat kaikkein matalimmat. Koska verotus ja sosiaaliturvamaksut ovat yleensä korkeampia niissä jäsenvaltioissa, joissa palkansaajakorvausten (mukaan luettuina työnantajan sosiaaliturvamaksut ja verot) taso ylittää Euroopan keskiarvon, työn verotus kasvattaa työvoimakustannusten eroa ja kannustaa siten luomaan työpaikkoja pikemminkin niihin jäsenvaltioihin, joissa kustannusrakenne on kilpailukykyisempi.

3.2.1.2

Kuluttajan näkökulmasta teollisuustuotteiden loppuhintaan vaikuttavat tietenkin kaikki kulut, myös verotus. Välilliset verot vaikuttavat tuotteeseen täysin neutraalilla tavalla sen myyntivaiheessa. Kuluttajan omassa jäsenvaltiossa sovellettava alv-prosentti on sama riippumatta siitä, onko tuotteen valmistanut samassa maassa, jossain toisessa jäsenvaltiossa vai EU:n ulkopuolisessa valtiossa sijaitseva yritys. Unionissa tuotannon eri vaiheissa perittävät maksut (esimerkiksi verot ja työkustannuksia lisäävät veroluonteiset maksut) ovat puhtaasti kansallisia kuluja, jotka vaikuttavat tuotteisiin tuotantovaltiossa. Näin ollen kuluttaja voi tuottajajäsenvaltion perusteella valita kevyemmin tai raskaammin verotettujen tuotteiden välillä. Lisäksi todettakoon, että vaikka työn kustannuksia korottavat sosiaalimaksut ja verot yhdenmukaistettaisiin unionin sisällä, kuluttaja voisi kuitenkin valita, ostaako unionissa valmistettuja tuotteita, joihin liittyvät verot ja sosiaalikulut ovat melko suuret, vai EU:n ulkopuolelta peräisin olevia tuotteita, joihin liittyvät kulut vaihtelevat, mutta ovat yleensä selvästi pienemmät. Näin ollen on tärkeää paitsi yhtenäistää työn tekemiseen liittyvien verojen ja sosiaaliturvamaksujen rakennetta myös huomioida analyysissa ne tekijät, jotka liittyvät EU:n ja muun maailman väliseen kauppaan.

3.2.1.3

Komitea suosittelee, että komissio tiivistäisi verokäytäntöjen seurantaa tietyissä veroparatiiseissa, jotka pyrkivät saamaan itselleen tuloja, jotka olisivat jäsenvaltioiden verotusjärjestelmissä veronalaisia.

3.2.2

Investoidun pääoman verotusta analysoidaan ensisijaisesti yrityksen tasolla ja toissijaisesti sijoittajan, erityisesti osakkeenomistajan kannalta.

3.2.2.1

Yritysten voiton verotus perustuu nimellisverokantoihin (11), joissa on tuntuvia jäsenvaltioiden välisiä eroja (ks. taulukko liitteessä 2). Belgiassa, Saksassa, Espanjassa ja Maltassa veroaste on 34–38 prosenttia, kun taas Kyproksessa, Irlannissa, Liettuassa ja Latviassa se on 10–15 prosenttia.

Yleisesti voidaan todeta, että uusissa jäsenvaltioissa veroaste on merkittävästi matalampi kuin vanhoissa jäsenvaltioissa: EU15-maissa keskiarvo on 29,5 prosenttia ja EU10-maissa 20,3 prosenttia (12).

3.2.2.2

Nimellisverokannat ovat kuitenkin vain yksi epätäydellinen verotuksen indikaattori. Verorasituksessa onkin huomioitava sekä verotettavan tulon määritystapa että vero-osuuden määrittelyn yhteydessä toteutetut erilaiset tekniset toimenpiteet. Näin ollen vaikuttaa asianmukaiselta tarkastella myös pääomaan sovellettavaa implisiittistä veroastetta, jossa yrityksiltä kannettua veroa verrataan yritysten bruttotoimintaylijäämään (13) (ks. taulukko liitteessä 3).

3.2.2.3

Mainittujen kahden mittavälineen välinen ero on huomattava:

Tietyissä jäsenvaltioissa nimellisverokanta on erittäin korkea, mutta yritysten verotus tuntuu kuitenkin olevan suhteellisen kevyttä.

Toisissa jäsenvaltioissa nimellisverokanta puolestaan on ”houkutteleva” (erittäin matala), mutta yritysten tuloverotus tuntuu kuitenkin olevan suhteellisen raskasta.

On ilmeistä, että tietyt jäsenvaltiot soveltavat korkeaa verokantaa kapeaan veropohjaan, kun taas toisissa veropohja on laajempi, ja siihen sovelletaan matalampaa verokantaa. Todellinen verorasitus riippuu tietenkin näistä muuttujista. Näin ollen analyysi ei voi perustua ainoastaan muodollisten verokantojen tarkasteluun. Tätä väitettä tukevat esimerkiksi Irlantia ja Saksaa koskevat tiedot (14).

3.2.2.4

Jo nämä tilastotiedot yksinään kuvastavat verotuskysymysten monimutkaisuutta (15). Emme halua tehdä ennenaikaisia johtopäätöksiä, vaan tyydymme vain tuomaan esille jäsenvaltioiden väliset erot, joiden vuoksi tietty eurooppalaisilla markkinoilla teollista toimintaa harjoittava yritys saattaa konkreettisissa tilanteissa joutua huomaamaan, että verojen ja sosiaaliturvamaksujen suuruudessa on eri jäsenvaltioiden välillä merkittäviä eroja.

b)   Yrityksen arvoketju

3.3

Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) suhtautuvat markkinoiden globalisoitumiseen yhä avoimemmin — sekä aktiivisina että passiivisina osapuolina. Erityisen avoimia ovat ne, jotka sijaitsevat EU:n raja- ja syrjäseuduilla. Pk-yritykset ovat usein yksittäisten henkilöiden tai perheiden omistamia eivätkä ne siten pääse hyötymään verokilpailusta yhtä hyvin kuin suuret monikansalliset yritykset. Niillä ei nimittäin ole organisaatiota, hallintoa, rahoitusta eikä tietoja, joita kilpailusta hyötyminen edellyttää. Eri maiden veroilmoituskäytäntöihin mukautuminen sekä esimerkiksi veropohjien, verokantojen, vapautusten ja poistoja koskevien sääntöjen erot aiheuttavat päinvastoin pk-yrityksille ylimääräisiä kustannuksia, jotka haittaavat niiden pääsyä ulkomarkkinoille. Samaan aikaan tämä kansainvälistyneiden (tai kansainvälisyyteen pyrkivien) pk-yritysten joukko on kuitenkin yksi parhaista kasvun moottoreista Lissabonin strategian mukaisen vaurauden, lisäarvon, innovaation ja tietenkin työpaikkojen luomisen kannalta. Näiden yritysten auttaminen edellyttää tukitoimia. Niiden toimihenkilöitä, niin kuin julkishallinnon henkilöstöäkin, on koulutettava, jotta he voisivat auttaa muutoksessa.

3.4

Monet yritykset, joilla on merkittävä vaikutus yhteisön sisäisessä kaupassa, — ja erityisesti kansainvälistä kauppaa EU:n ulkopuolella käyvät yritykset — noudattavat yleensä seuraavaa taloudellista mallia:

Yritykset ovat pääomayhtiöitä, ja niiden osakkaat eivät välttämättä asu sillä alueella tai siinä jäsenvaltiossa, jossa yrityksen päätoimipaikka sijaitsee.

Ne muodostuvat yleensä emo- ja tytäryhtiöistä, jotka muodostavat melko yhtenäisen yhtiöryhmän, konsernin.

Konsernin eri yksiköt toimivat useissa jäsenvaltioissa.

Konsernin eri yksiköt vastaavat kukin jostain erityistehtävästä, jokainen yksikkö osallistuu arvon tuottamiseen, ja arvoketju on selkeästi jaettu eri yhtiöiden välillä siten, että kullakin yhtiöllä on tietty tehtävä kokonaisuudessa.

3.5

Nykyaikaiset teollisuuskonsernit vastaavat monista limittäisistä taloudellisista toiminnoista (arvo- ja toimitusketjujen hallinnointi, tuotannon eri vaiheiden organisointi, aineettoman omaisuuden, kuten taitotiedon, patenttien ja tuotemerkkien, optimointi), tarkoituksenaan markkinoida tuotteitaan systemaattisiin markkina-analyyseihin perustuvan strategian mukaisesti. Taloudellisten toimintojen sijoittaminen on osa loogista kokonaisuutta, jonka muuttujista yksi on verotus.

3.6

Tällaisessa konsernirakenteessa on syytä tarkastella sekä jokaista erillistä oikeudellista yksikköä että konsernia kokonaisuudessaan. Konserni jakaa taloudellisia toimintoja jokaiselle yksikölleen markkinoita koskevien taloudellisten tietojen perusteella pyrkien saavuttamaan kokonaisuuden kannalta mahdollisimman hyvän tehokkuuden ja tuoton. Jäsenvaltioilla on oikeus hioa verotustaan elinkeinoelämän edistämiseksi. Samoin yrityksillä on oikeus käsitellä veroja samalla tavoin kuin muitakin yritystä rasittavia kuluja.

3.7

Kuhunkin oikeudelliseen kokonaisuuteen sovelletaan sijaintipaikan verolainsäädäntöä, ja verotusolosuhteet vaikuttavat konsernin hallinnolliseen päätöksentekoon siinä missä muutkin muuttujat.

3.8

Unionin markkinoilla toimivien teollisuuskonsernien todellisuus on siis hyvin monimutkainen. Sen sijaan, että puhutaan konsernin sijoittamisesta, toiminnan siirtämisestä tai uudelleensijoittamisesta, olisi asianmukaisempaa laatia teollisuusrakenteesta toiminnallinen analyysi ja määritellä, mitkä sijoittautumistekijät vaikuttavat kussakin taloudellisessa toiminnassa jäsenvaltiotasolla, EU:n tasolla tai jopa sen ulkopuolella. Eräät taloudelliset toiminnot ovat liikkuvampia kuin toiset, ja eräiden liikkuvien toimintojen osalta verotus on muita olennaisempi sijoittautumistekijä. Vaikka onkin selvää, että verotus kuuluu päätöksentekoon vaikuttaviin muuttujiin, olisi kuitenkin virhe yliarvioida sen merkitystä sijoituspaikan valinnassa.

4.   Yritysten verotusta koskevan jäsenvaltioiden välisen kilpailun puitteet

4.1

EU:n sisäiseen verokilpailuun vaikuttaa tällä hetkellä kolme toimenpidekokonaisuutta:

Käytännesäännöt ja verolainsäädännön muutoksista ilmoittamista koskeva järjestelmä, jotka hyväksyttiin vuonna 1997, ovat käynnistäneet valtiovarainministerien aktiivisen vuoropuhelun, jonka tarkoituksena on varmistaa, että lainsäädäntätoimet eivät kannusta haitalliseen verokilpailuun (kohdat 4.2–4.4).

EU:n kilpailulainsäädännön, ja erityisesti valtiontukiin liittyvän lainsäädännön, tavoitteena on estää se, että tietyt yritykset saisivat yhteismarkkinoiden hyvän toiminnan vastaisia valtiotukia eräiden verojärjestelmien käyttöönoton tai verolainsäädännön käytännön toteuttamisen myötä (kohdat 4.5–4.7).

Suurin osa jäsenvaltioista on laatinut lainsäädäntöä estämään sellaisten keinotekoisten ja sopimattomien rakenteiden luomista, joiden tavoitteena on saada yritykset hyötymään alhaisesta verotuksesta (kohta 4.8).

4.2

Käytännesäännöt, jotka eivät ole juridisesti sitovia, velvoittavat jäsenvaltiot noudattamaan terveen verokilpailun periaatteita. Prosessin seurauksena on eritelty joukko verotukseen liittyviä lainsäädännöllisiä, hallinnollisia ja sääntelyllisiä toimia, jotka vaikuttavat — tai voisivat vaikuttaa — merkittävästi yritysten taloudellisten toimintojen sijoittamiseen EU:ssa. Asianomaiset jäsenvaltiot ovat ilmaisseet myöntymyksensä ja ryhtyneet konkreettisiin toimiin kyseisten järjestelmien muuntamiseksi sitä silmällä pitäen, että haitallinen verokilpailu saataisiin kitketyksi joitakin poikkeuksia (16) lukuun ottamatta vuoteen 2010 mennessä.

4.3

Komitea suhtautuu myönteisesti käytännesääntöjen aikaansaamiin tuloksiin, sillä poistamalla haitalliset verokäytännöt (17) jäsenvaltiot vahvistavat tervettä verokilpailua EU:ssa ja edistävät sisämarkkinoiden loppuun saattamista.

Komitea rohkaisee komissiota jatkamaan aloitteen toteuttamista laajentamalla käytännesääntöjen vaikutusalaa sekä arvioimalla eräitä viime vuosina käyttöön otettuja erityisiä verojärjestelmiä.

4.4

On niin ikään perustettu jäsenvaltioiden ja komission välille ilmoitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on varmistaa, että verolainsäädännön muutokset ovat unionin politiikan mukaisia. Jäsenvaltiot ovat sitoutuneet siihen, että ne eivät ota käyttöön uusia verotustoimia, joiden arvioidaan olevan unionin edun kannalta haitallisia.

4.5

Jo Rooman sopimuksessa oli määräyksiä, jotka kielsivät jäsenvaltioita myöntämästä yrityksille tukia — veroedut mukaan luettuna — jotka vääristävät tai uhkaavat vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla. Määräysten noudattamisen valvonta ja seuranta annettiin komission tehtäväksi. Vuonna 1997 Ecofin-neuvostoon kokoontuneet valtiovarainministerit, jotka käynnistivät käytännesääntöihin liittyvän työskentelyn, valtuuttivat yksiselitteisesti komission jatkamaan valtiontukiin liittyvää toimintaansa sekä torjumaan jäsenvaltioiden verolainsäädäntöä, joka olisi edellä mainittujen perustamissopimuksen määräysten vastaista.

4.6

Komissio on kymmenen viime vuoden aikana vahvistanut asteittain toimintaansa tällä alalla. Ensinnäkin se käynnisti — jäsenvaltioita kuultuaan — selvitysprosessin, jonka päätteeksi se tarkensi sen toimintaa useilla aloilla ohjaavia kriteereitä. Komissio on lisäksi käynnistänyt erityisiä toimia, joilla pyritään torjumaan tiettyjen jäsenvaltioiden käyttöönottamia erityisiä verotustoimia.

4.7

Toisin kuin luonteeltaan poliittiset ja sitomattomat käytännesäännöt, valtiontukiin liittyvä lainsäädäntö on oikeudellisesti sitovaa. Komissiolla on vahva auktoriteettiasema, ja se voi kieltää soveltumattoman tuen käyttöönoton, edellyttää, että tukeen tehdään muutoksia, tai velvoittaa kyseisen jäsenvaltion perimään takaisin yhteismarkkinoille soveltumattomat tuet, jos niistä ei ole ilmoitettu ennen niiden käyttöönottoa. Tukia saaneiden yritysten on tässä tapauksessa palautettava niille myönnetyt veroedut.

4.8

Useimmilla jäsenvaltioilla on verotusta koskevia määräyksiä, joiden tarkoituksena on torjua veronkiertoa sekä toiminnan siirtämistä verotuksellisesti suotuisammille alueille. Kaikki jäsenvaltiot haluavat houkutella omalle alueelleen taloudellista toimintaa, hankkia siihen liittyviä verotuloja ja estää verotuskohteiden siirtämisen ulkomaille.

4.8.1

Vaikka verotustoimissa on eroa jäsenvaltioiden välillä, on toisinaan aiheellista kysyä, sopivatko tällaiset määräykset yhteen sisämarkkinoiden ja EU:n sisäisen vapaan liikkuvuuden kanssa, jos kaikissa jäsenvaltioissa sovellettava verolainsäädäntö on yhteisön lainsäädännön mukaista. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tarkentanut tätä aihepiiriä koskevaa kantaansa: Määräykset, joiden tarkoituksena on torjua veronkiertoa sekä tulojen siirtämistä verotuksellisesti suotuisammille alueille, ovat periaatteessa vapaata liikkuvuutta EU:n sisällä koskevan periaatteen vastaisia. Tällaiset määräykset ovat kuitenkin perusteltuja ainoastaan, jos niiden tarkoituksena on yksinomaan torjua oikeasuhtaisesti keinotekoisten ja sopimattomien rakenteiden ottamista käyttöön.

4.9

Komitea katsoo veropetosten torjunnan olevan tärkeää ja viittaa hiljattain aiheesta antamansa lausunnon (18) päätelmiin.

4.10

Rooman sopimuksen 93 artiklan mukaan neuvosto antaa yksimielisesti ”säännökset liikevaihtoveroja — – koskevan lainsäädännön yhdenmukaistamisesta siltä osin kuin yhdenmukaistaminen on tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan varmistamiseksi”.

4.11

Euroopan komissio on käynnistänyt useita kiinnostavia aloitteita, joiden tarkoituksena on viimeistellä sisämarkkinat yritysten verotusta koskevilla toimenpiteillä. Erityisesti todettakoon, että komissio vahvisti 3. toukokuuta 2007 jatkavansa työskentelyään yhteisen yhtenäistetyn yhtiöveropohjan käyttöön ottamiseksi. Verotuksesta vastaava komission jäsen aikoo tehdä vuoden 2008 alkupuoliskolla ehdotuksen direktiiviksi yhteisen yhtenäistetyn yhtiöveropohjan soveltamisen aloittamisesta vuoteen 2010 mennessä. Komitea on komission kanssa yhtä mieltä siitä, että yhteinen yhtenäistetty yhtiöveropohja voi edistää merkittävällä tavalla sisämarkkinoiden onnistumista, vaikka se lisääkin avoimuutta ja aktivoi verokilpailua. Komitea rohkaisee komissiota jatkamaan työskentelyään, vaikka siihen liittyvät ongelmat ovatkin monimutkaisia. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin ennenaikaiselta kommentoida hanketta yksityiskohtaisemmin, koska komissio ei ole vielä edes esitellyt yksityiskohtaista mallia yhteisen yhtenäistetyn veropohjan määrittelystä tai yhtenäistetyn verojärjestelmän käyttöönotosta EU:n 27 jäsenvaltion tasolla. Komitea kuitenkin esittää tulevaisuutta varten joitakin pohdintoja ja kysymyksiä yritysten verotukseen liittyvästä yhteistä yhtenäistettyä yhtiöveropohjaa koskevasta hankkeesta.

5.   Yhteistä yhtenäistettyä yhtiöveropohjaa koskevaan hankkeeseen liittyvät komitean pohdinnat ja kysymykset

5.1

Koska yhteinen yhtenäistetty yhtiöveropohja voisi olla jäsenvaltioille vapaaehtoinen (ja perustuisi todennäköisesti vahvistettuun yhteistyöhön), komitea toivoo, että mahdollisimman moni jäsenvaltio ottaisi sen käyttöön, tarvittaessa siirtymäsäännösten kautta.

5.2

Jos yhteisen yhtenäistetyn yhtiöveropohjan soveltaminen on yrityksille vapaaehtoista, valinnan mahdollisuus pakottaa kunkin hankkeeseen osallistuvan jäsenvaltion hallinnon käsittelemään kahdenlaisia ilmoitus- ja verojärjestelmiä. Onko tämä järkevää, kun suurin osa jäsenvaltioista pyrkii parantamaan julkisten palveluidensa tuottavuutta?

5.3

Jos monikansalliset yritykset päättävät alkaa soveltaa yhteistä yhtenäistettyä yhtiöveropohjaa, eikö ole olemassa vaara, että yritysten välinen kohtelu (muodollisuudet, kirjanpitovaatimukset, verotus) vääristyy yhteistä veropohjaa soveltavien jäsenvaltioiden sisällä?

5.4

Eikö kahden edellisen kohdan perusteella olisi suotavaa, että saman jäsenvaltion sisällä samaa järjestelmää alettaisiin asteittain soveltaa kaikkiin veronmaksajiin?

5.5

Jos yhteisen yhtenäistetyn yhtiöveropohjan on tarkoitus lisätä avoimuutta, olisiko se annettava kansainvälisen tahon hallintaan?

5.6

Yhteisen yhtenäistetyn yhtiöveropohjan myötä veropohjien laskennasta johtuvat verotuksen piilevät erot heijastuvat yhteisen veropohjan valinneiden jäsenvaltioiden verokantoihin. Eikö yhteisen veropohjan soveltaminen johda siihen, että verokantojen (ainakin nimellisverokantojen) erot lisääntyvät entisestään? Verokilpailu uhkaa vilkastua verokantojen ilmoittamisen osalta. Komission tutkimuksen (2001) mukaan nimellisverokantojen etääntyminen toisistaan oli tärkein syy verokilpailun aiheuttamiin taloudellisiin vääristymiin!

5.7

Jos yhteisen yhtenäistetyn yhtiöveropohjan valinneiden jäsenvaltioiden veroprosenttien väliset erot säilyisivät ennallaan (viimeaikaisen lähentymistaipumuksen vastaisesti) tai jopa kasvaisivat, olisiko mahdollista harkita vähimmäisverokannan määrittelyä näille jäsenvaltioille? Vähimmäisverokanta voisi olla esimerkiksi juuri uusien jäsenvaltioiden hyväksymän verokannan alapuolella. Tällöin näiden maiden tilanne suhteessa ulkomaisen pääoman tuontiin ei muuttuisi. Toiset jäsenvaltiot puolestaan voisivat ottaa käyttöön korkeamman verokannan tarvitsematta pelätä ulkomaisen veropolitiikan liian aggressiivista vaikutusta niiden taloudelliseen pääomaan.

Bryssel 13. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  ”Verokilpailusta on kysymys silloin, kun (kansallisen, alueellisen tai paikallisen) hallinnon päätökset vaikuttavat suoraan muiden hallintotasojen valmiuksiin ja kun markkinamekanismit eivät riitä kyseisen vuorovaikutuksen hallinnointiin.” (Lähde: OECD). Katso yksityiskohtaisemmat tiedot liitteestä 1.

(2)  Haitalliset verotustoimenpiteet ovat yritysverotukseen sovellettavien käytännesääntöjen laajan määritelmän mukaan toimenpiteitä, ”jotka vaikuttavat tai voivat merkittävästi vaikuttaa liiketoiminnan sijoittumiseen yhteisössä”. Mahdollisesti haitallisiksi käytännesäännöissä määritellään toimenpiteet, ”joilla todellista verotustasoa selvästi alennetaan verrattuna toimenpiteisiin, joita kyseisessä jäsenvaltiossa tavallisesti sovelletaan, nollaverotus mukaan lukien”.

(ks. http://ec.europa.eu/taxation_customs/taxation/company_tax/harmful_tax_practices/index_en.htm).

(3)  EUVL C 93, 27.4.2007.

(4)  Kaksinkertainen verottamattomuus voi johtua jäsenvaltioiden verosääntöjen koordinoinnin puutteesta. Esimerkiksi voidaan ottaa se, miten jäsenvaltiot määrittelevät oman ja vieraan pääoman. ”Yhdessä jäsenvaltiossa saatetaan pitää jotakin transaktiota osuutena omasta pääomasta pikemminkin kuin lainana, eikä näin ollen veroteta pääomasta saatavaa tuottoa, kun taas toisessa jäsenvaltiossa lainaa saatetaan pitää vieraana pääomana ja määritellä maksetut korot vähennyskelpoisiksi menoiksi korkoja maksavalle yhtiölle. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa yhdessä jäsenvaltiossa voidaan tehdä vähennyksiä, joille ei löydy vastaavaa verotusta toisessa jäsenvaltiossa. Toinen huomionarvoinen kysymys liittyy ns. hybrideihin yhteisöihin, eli yhteisöihin, joita yksi jäsenvaltio pitää yhtiöinä (’verotuksellisesti läpinäkymättöminä’) ja toinen jäsenvaltio ei-yhtiömuotoisina (’verotuksellisesti läpinäkyvinä’). Tällaiset erot jäsenvaltioiden käyttämissä määritelmissä voivat johtaa kaksinkertaisiin verovapautuksiin tai -vähennyksiin.” (Lähde: Euroopan komission tiedonanto aiheesta ”Jäsenvaltioiden välittömän verotuksen järjestelmien koordinointi sisämarkkinoilla”, KOM(2006) 823 lopullinen, kohta 3).

(5)  ETSK:n lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle koordinoidusta strategiasta veropetosten torjunnan tehostamiseksi”, EUVL C 161, 13.7.2007, s. 8.

(6)  Ks. http://ec.europa.eu/taxation_customs/taxation/company_tax/harmful_tax_practices/index_en.htm#code_conduct. Ks. myös liite 4.

(7)  Ks. komission hiljattain antama tiedonanto ”Kasvun ja työllisyyden lisäämiseen ja EU-yritysten kilpailukyvyn parantamiseen tähtäävän yhteisön ohjelman toteuttaminen: ohjelman edistyminen vuonna 2006 ja jatkotoimet yhteistä yhtenäistettyä yhtiöveropohjaa koskevan ehdotuksen antamiseksi”, KOM(2007) 223 lopullinen, 2.5.2007.

(8)  ECO/165 — CESE 241/2006, EUVL C 88, 11.4.2006.

(9)  Ks. komitean lausunto aiheesta ”Arvo- ja toimitusketjujen kehittyminen eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa yhteydessä”, CCMI/037 — EUVL C 168, 20.7.2007, s. 1.

(10)  Lähde OECD:n julkisia tuloja koskeva tilastot vuosilta 1965–2005, vuoden 2006 painos (Statistiques des recettes publiques 1965–2005: Édition 2006). Tiedot perustuvat EU15:een.

(11)  Lakisääteinen verokanta on lailla määritelty verokanta.

Tosiasiallinen verokanta on yksityishenkilön tai yrityksen kaikkien valtiollisten vähennysten ja maksujen jälkeen maksaman veron määrä jaettuna yksityishenkilön tai yrityksen kokonaistulon tai veronalaisen tulon määrällä.

Implisiittiset verokannat määritellään erikseen jokaisen taloudellisen toiminnon osalta. Niissä verrataan sektorin kokonaisverotuloja (kulutus, työ, pääoma) laskennalliseen verokantaan, jonka määrittelyssä on käytetty kansallisen tilinpidon tuotanto- ja tulotietoja.

Pääoman implisiittinen kokonaisverokanta lasketaan vertaamalla pääomaverotuksesta saatavaa kokonaistuloa talouden kaikkeen (periaatteessa) mahdolliseen verotettavaan pääoma- ja elinkeinotuloon. Sen tarkoituksena on kuvastaa pääomatulon keskimääräistä verotaakkaa.

(Edellä esitettyjen määritelmien lähde: Euroopan komissio, verotuksen pääosasto — ks. Structures of the taxation systems in the EU, 1995-2004, European Commission).

Liitteissä 2 ja 3 olevissa taulukoissa verrataan EU:n jäsenvaltioita nimellisverokantojen ja pääoman implisiittisen kokonaisverokannan osalta. Tosiasiallisten verokantojen laskentatapojen erojen vuoksi näistä verokannoista ei ole mahdollista laatia vastaavaa taulukkoa.

(12)  Lähde: Euroopan komissio, Structures of the taxation systems in the European Union: 1995–2004, s. 83 (asiakirja TAXUD E4/2006/DOC/3201). Bulgariaa ja Romaniaa koskevat tiedot eivät ole vielä saatavilla.

(13)  Tarkempi metodologinen analyysi sekä tietojen yksityiskohtainen esittely löytyy edellä mainitun teoksen sivuilta 84–87.

(14)  Edellä esitetyn paradoksin näyttää Saksan ja Irlannin tapauksessa vahvistavan eräs toinen indikaattori. Pääomaverotus kattaa Saksassa 15 prosenttia kokonaisverotuksesta, kun sama prosentti Irlannissa on 28. (Lähde: Structures of the taxation systems in the EU, 1995–2004, Euroopan komissio, taulukko C.3_T).

(15)  Tämän lausunnon yhteydessä ei ole mahdollista analysoida näitä tietoja ja etsiä niihin tarkkoja selityksiä erikseen kunkin jäsenvaltion osalta. Ei myöskään ole mahdollista varmistaa tilastollisia indikaattoreita vertaamalla niitä muihin tietokantoihin.

(16)  Joidenkin järjestelmien osalta määräaika on asetettu vuoteen 2016.

(17)  Ks. liitteenä olevan muistion 1 kohdassa 2 esitetty määritelmä.

(18)  ETSK:n lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle koordinoidusta strategiasta veropetosten torjunnan tehostamiseksi”, ECO/187 — EUVL C 161, 13.7.2007, s. 8.


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/57


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”EU:n ympäristösäännösten vaikutus teollisuuden muutoksiin”

(2008/C 120/15)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 16. helmikuuta 2007 työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla antaa lausunnon aiheesta

EU:n ympäristösäännösten vaikutus teollisuuden muutoksiin.

Asian valmistelusta vastannut neuvoa-antava valiokunta ”teollisuuden muutokset” antoi lausuntonsa 13. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Antonello Pezzini ja apulaisesittelijä Maciej Nowicki.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 12 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 137 ääntä puolesta ja 1 vastaan 1:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Päätelmät ja suositukset

1.1

Ympäristöpolitiikka on tällä hetkellä yksi viranomaisten ja talouselämän päätöksentekijöiden tärkeimmistä sosiaalisista haasteista. Hidasta maailmanlaajuista reagointia ympäristöongelmiin ei voida enää käyttää tekosyynä niiden lainsäädäntöä ja käyttäytymistä koskevien muutosten lykkäämiseen, joita tarvitaan EU:n perustavoitteen eli kestävän kehityksen saavuttamiseen.

1.2

EU:n teollisuudella on hyvät mahdollisuudet noudattaa kestävää kehitystä, mutta sen menestys riippuu yhä enemmän sen innovointikyvystä teollisuuden muutosten alalla. Nämä muutokset ovat tarpeen markkinoiden avautumisen, globalisaation sekä teknologiassa ja käyttäytymisessä tapahtuvien muutosten takia. Muutoksia kiihdyttää myös tietoisuuden lisääntyminen ympäristön ja luonnonvarojen suojelun periaatteista.

1.3

Komitea katsoo, että talous- ja yhteiskuntaelämän kaikkien, niin julkisten kuin yksityistenkin, toimijoiden sekä poliittisten päättäjien ja viranomaisten on oltava täysin tietoisia siitä, että edessä on uusi teollinen vallankumous, jonka myötä kehityksen keskeisiksi tekijöiksi tulevat elämänlaatu ja laadukas ympäristö ja joka tuo tullessaan uuden, integroidun tavan suunnitella, tuottaa, kuluttaa sekä suojella ja hallinnoida luonnonvaroja.

1.4

Komitean mielestä on kiireesti siirryttävä puolustuskannalta ja reaktiivisesta asenteesta sellaiseen määrätietoiseen ja ennakoivaan suhtautumistapaan, että tulevaisuuteen valmistaudutaan laatimalla EU-tasolla ja jäsenvaltioissa selkeät ja vakaat puitteet positiivisille ja kestäville toimille. Näin vauhditetaan

puhtaiden prosessi- ja tuoteteknologioiden kehittämistä ja hyödyntämistä

sellaisen määrätietoisen yrittäjyyden edistämistä, jossa pidetään tärkeänä, että tuotteiden valmistus kuormittaa ympäristöä vain vähän

ammattitaitoisen teknisen henkilökunnan koulutusta.

1.5

ETSK:n mielestä on tärkeää, että tällainen uusi ja ennakoiva lähestymistapa perustuu jälkikäteen toteutettavien korjaustoimenpiteiden sijasta pikemminkin ennaltaehkäisyyn ja että EU:n ympäristösäännökset tarjoavat kaikille toimijoille yhtenäiset menettelyt, mistä on hyötyä lainsäätäjälle, toimijoille ja kuluttajille.

1.6

Komitea on vakuuttunut siitä, että tekniikan kehittämisen ja innovoinnin on kuuluttava yrittäjien ja viranomaisten ensisijaiseen vastuualaan. Kuitenkin sekä yrittäjiä että viranomaisia on innostettava, kannustettava ja autettava asianmukaisilla yhteisö-, jäsenvaltio- ja paikallistason toimintalinjoilla sekä julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksilla, jotka yksinkertaistavat ja vapauttavat tällaisiin haasteisiin vastaamisen kannalta perustavan tärkeitä resursseja.

1.7

Komitea pitää olennaisen tärkeänä, että uudet, kestävyysperiaatteiden mukaiset teollisuusaloitteet nivotaan EU-tasolla yhteen rakennerahastojen sekä innovointia, tutkimusta ja koulutusta koskevien yhteisön ohjelmien ja asiaankuuluvien rahoitusvälineiden kanssa.

1.8

Komitea muistuttaa komissiolle ja jäsenvaltioille, että niiden tulee kiirehtiä konkreettisten yksinkertaistamistoimenpiteiden hyväksymistä, jotta voidaan poistaa turha byrokratia ja pienentää voimassa olevaan ympäristölainsäädäntöön liittyvien hallinnollisten ja teknisten menettelyjen yhä kasvavia kustannuksia. Ympäristölainsäädäntöä olisi järkeistettävä ja yhtenäistettävä.

1.8.1

Eri tasoilla tarvitaan tiivistä koordinaatiota sekä joukko toimintalinjoja ja välineitä. Lisäksi tulee harjoittaa mahdollisimman selkeää ympäristöpolitiikkaa, joka on helppotajuista eikä aiheuta lisäkustannuksia etenkään pk-yrityksille. Periaatetta ”vähemmän mutta parempaa lainsäädäntöä” on sovellettava siten, että saadaan aikaan konsolidoituja ja yhtenäisiä säädöstekstejä, joilla luodaan teollisuuden muutoksiin mukautumiselle oikeusvarmuutta ja avoimuutta, joissa keskitytään siihen, miten luonnonvaroja ja ympäristöä voidaan suojella parhaiten, ja joissa sovelletaan kestävyysperiaatteita noudattavia ja kilpailukykyisiä teknisiä innovaatioita maailmanlaajuisilla markkinoilla. Pk-yritysten on voitava kantaa säännösten noudattamisesta aiheutuvat kustannukset ilman, että se heikentää niiden kilpailuetua.

1.9

Komitea korostaa tarvetta saada pikaisesti aikaan yhdennetty ja pitkäaikainen yhteisön strategia, joka antaisi julkisen ja yksityisen sektorin päättäjille varmuutta toteuttaa entistä tiukempien ympäristönsuojeluvaatimusten noudattamiseksi tarvittavat tekniset ja organisatoriset mukautukset.

1.10

Vakaus- ja kasvusopimusta voitaisiin mahdollisesti mukauttaa siten, että siinä otettaisiin nykyistä paremmin huomioon ekologisesti kestävää kehitystä koskevat Lissabonin ja Göteborgin strategioiden tavoitteet ja että tarvittavien julkisten investointien tekemistä edistettäisiin pitkäjänteisesti, selkeästi, avoimesti ja kilpailua vääristämättä sulkemalla tällaiset investoinnit pois julkistalouden alijäämän määritelmästä.

1.11

Jäsenvaltioiden olisi sisällytettävä Lissabonin prosessia koskeviin vuosikertomuksiinsa yksityiskohtaiset tiedot ympäristöalan vuotuisista investointisuunnitelmistaan sekä toteuttamiensa lainsäädäntä- ja rahoitustoimien jälkikäteisarvioinnin tulokset. Näissä jo käytettävissä olevissa tiedoissa olisi eriteltävä nykyistä paremmin ympäristötoimien osuus, ja tällaisen erittelyn tulisi olla kiinteä osa tiivistelmäkertomusta, jonka komissio esittää vuosittain keväällä kokoontuvalle Eurooppa-neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle.

1.12

Komitea katsoo, että jäsenvaltioiden toimintalinjoissa tulee tuoda esille erilaisten taloudellisten keinojen ja verokannustimien ympäristövaikutukset. Tämä pätee ennen muuta verotukseen, jonka alalla olisi toivottavaa päästä koko yhteisössä sovellettaviin ratkaisuihin (1) ja joka heijastuu

tuotantotoimintaan ja työelämään

luonnonvarojen käyttöön

ympäristön saastuneisuuteen

korkeatasoisen ympäristönsuojelun valintoihin

ympäristön kuormitusta vähentäviin teknologisiin prosessi-, tuote- ja organisaatioinnovaatioihin.

1.13

Tulee vauhdittaa yhteisten mitattavien tavoitteiden määrittelyä, jotta kevään Eurooppa-neuvostossa ja sen jälkeen pidetyssä ympäristöneuvoston kokouksessa tehdyt kunnianhimoisetkin päätökset voidaan toteuttaa.

1.14

Komitea toteaa jälleen, että työmarkkinaosapuolilla ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan edustajilla on oltava eri toimialojen välisesti ja alakohtaisesti perustava rooli eri tasoilla aina yhteisötasosta lähtien kilpailukyky-, energia- ja ympäristöongelmien käsittelyssä. Tällaiset ongelmat vaikuttavat merkittävästi moniin teollisuudenaloihin, vaativat huomattavia rakenteellisia mukautuksia etenkin tuotantoteollisuudelta ja edellyttävät tiivistä koordinointia ja yhdennettyä lähestymistapaa sekä lisäksi jatkuvia yksinkertaistamismenettelyjä ja byrokratian vähentämistä.

1.15

Komitea katsoo, että ympäristöongelmien käsittelyssä, luonnonvarojen käyttämisessä kestävyysperiaatteiden mukaisesti sekä ympäristöä kuormittamattomien uusien markkinamahdollisuuksien ja uusien ja parempien työpaikkojen luomisessa ympäristövaatimukset huomioon ottaen tarvitaan liiketoiminnalle ja työntekijöille myönteistä toimintaympäristöä, jossa voidaan edistää sellaisia yritysten ja henkilöstön innovointikykyä sekä taloutta, yhteiskuntaa, kulttuuria ja koulutusta koskevia pyrkimyksiä, joita yritysten on toteutettava jatkuvasti pysyäkseen mukana markkinakilpailussa.

1.16

Kuten ETSK sekä komission, neuvoston ja Euroopan parlamentin johtohahmot ovat usein todenneet, on välttämätöntä vähentää yritysten hallinnollista ja byrokraattista taakkaa niiden taloudellisen ja sosiaalisen energian vapauttamiseksi ja sen keskittämiseksi tuotanto- ja organisaatioympäristön ja -rakenteiden uudenaikaistamiseen kestävällä tavalla.

1.17

Tarvitaan yhtenäistettyä, ennakoivaa yrityspolitiikkaa, jossa sitoumus ympäristönsuojeluun voidaan yhdistää kilpailukyvyn tehostamiseen ja jolla voidaan turvata elämän ja työn laatu nostamalla työllisyystasoa ja takaamalla osaavien ja pätevien työntekijöiden saanti: tutkimuksen ja teknologian kehittämisen sekä kilpailukyvyn ja innovoinnin ohjelmia sekä Life+-ohjelmaa on vahvistettava parantamalla niiden käytettävyyttä ja ne on yhdenmukaistettava rakenteellisten ja alueellisten koheesiovälineiden kanssa.

1.18

Koulutusohjelmissa toteutettavilla yhteisön toimilla, joiden avulla kehitetään tietoyhteiskuntaa, on pyrittävä sisällyttämään ympäristöasiat peruskouluopetukseen sekä ammatti-, johtamis- ja tutkijakoulutukseen.

1.19

Sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä sekä ympäristöasioita on käsiteltävä johdonmukaisesti ja otettava huomioon niiden kotimaiset ja kansainväliset vaikutukset niin, että yritykset voivat kilpailla tasaveroisesti maailmanmarkkinoilla ja että kestävässä kehityksessä voidaan ottaa huomioon uusi entistä suurempi keskinäinen riippuvuus, joka on kehittynyt valtioiden ja eri mantereiden tärkeimpien talousalueiden välille.

1.20

Euroopan on pystyttävä esiintymään yhtenäisenä kahden- ja monenvälisissä yhteyksissä varmistaakseen, että WTO:n puitteissa neuvoteltaviin ja kahdenvälisiin sopimuksiin sisällytetään sosiaalisen ulottuvuuden lisäksi myös voimakas ympäristönsuojelu-ulottuvuus.

2.   Johdanto

2.1

Brysselissä 8.–9. maaliskuuta 2007 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa keskityttiin erityisesti ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ja määriteltiin konkreettisia tavoitteita.

2.1.1

Tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä vuoden 1990 tasosta 20–30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 60–80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

2.2

Kasvua ja työllisyyttä koskevaa Lissabonin strategiaa käsittelevässä, komission vuonna 2007 antamassa vuotuisessa edistymiskertomuksessa keskitytään ilmastonmuutokseen, ekologiseen innovointiin, energiatehokkuuteen, uusiutuviin energialähteisiin ja energiamarkkinoihin.

2.2.1

Kertomuksessa korostetaan, että sitoutumalla toimintaan kyseisillä aloilla löydettäisiin todennäköisesti tehokkaita ratkaisuja ympäristöongelmiin, luonnonvarojen kestävään käyttöön sekä uusien markkinamahdollisuuksien ja uusien työpaikkojen luomiseen.

2.3

Ympäristöneuvosto korosti 20. helmikuuta 2007, että EU:n tarkistettu kestävän kehityksen strategia sekä Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategia täydentävät toisiaan ja että Lissabonin strategia antaa tärkeän panoksen päätavoitteena olevaan kestävään kehitykseen. Ympäristöneuvosto tähdensi myös, että on tärkeää voimistaa ympäristönsuojelua, koska sitä on pidettävä yhtenä kestävän kehityksen kolmesta keskeisestä pilarista, sekä ottaa ympäristöasiat huomioon kaikilla politiikanaloilla.

2.4

Hyvin suunniteltu ympäristöpolitiikka, jossa kiinnitetään asianmukaista huomiota mukautusten vaatimaan aikaan ja joka perustuu säädöskäytänteiden kehittämisen periaatteeseen sekä lainsäädännön ja byrokratian yksinkertaistamiseen, voi antaa myönteisen panoksen kilpailukykyyn, kasvuun ja työllisyyteen edistämällä aktiivisesti ekologista innovointia ja tehokkaita resursseja. Lainsäädäntäprosessia ei tule kiirehtiä, sillä silloin säädöksiin olisi odotettavissa jatkuvia muutoksia.

2.5

Neuvosto on pyytänyt komissiota antamaan lähitulevaisuudessa vihreän kirjan ympäristöasioiden hallinnan markkinapohjaisista ohjauskeinoista. Vihreässä kirjassa tulee esittää uusia kustannustehokkaita ympäristöpolitiikan välineitä, joita jäsenvaltioissa käytettäisiin yhdessä sääntelyn ja taloudellisten kannusteiden kanssa. Tällaiset toimenpiteet eivät saisi aiheuttaa epäreiluja vääristymiä, ja niiden tavoitteena tulisi olla ekologisen tehokkuuden toteutuminen kaikilla tuotannonaloilla siten, että paikallisiin ongelmiin voidaan etsiä paikallisia ratkaisuja.

2.5.1

Kuten komitea on korostanut, ”[j]otta kestävän kehityksen strategia voi antaa todellisia virikkeitä, on sitä toteutettaessa sovellettava tiukkaan analyysiin perustuvia konkreettisia ja mitattavia tavoitteita ja linjauksia”. Sitä vastoin neuvoston asiakirjaan EU:n kestävän kehityksen strategian uudelleentarkastelusta ”sisältyy monia tavoitteita ja toimia, mutta niitä ei ole tarkoitus analysoida millään tavoin määrällisesti tietojen ja kehityksen osalta tai laadullisesti kysymyksenasettelujen ja ongelmien osalta” (2).

2.6

Siksi on välttämätöntä, että neuvoa-antava valiokunta keskustelee aiheena laajasta EU:n ympäristösäännösten vaikutuksesta teollisuuden muutoksiin ja ottaa huomioon kokemukset, joita ETSK ja valiokunta ovat saaneet valmistellessaan eri lausuntoja tästä aiheesta.

2.7

Kilpailukykyneuvosto korosti 4. joulukuuta 2006, että on tärkeää edistää ekologista innovointia (erityisesti teollisuudessa), kilpailukykyä, tutkimusta ja kehittämistä sekä hyödyntää täysimääräisesti sellaisten edelläkävijämarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia kuin

kestävyysperiaatteiden mukaiset ja turvalliset tekniikat, joiden ympäristövaikutukset ovat vähäiset

tuotteiden ekologinen suunnittelu

uusiutuvat energialähteet

energiatehokkuus ja luonnonvarojen säästäminen

vesihuoltopalvelut.

Lisäksi materiaaleja tulisi käyttää tehokkaasti (3).

2.7.1

Tavoitteena on tehdä EU:sta ekologisen innovoinnin edelläkävijä ja paikka, jossa energian ja luonnonvarojen käyttö on maailman tehokkainta.

2.8

Neuvoa-antava valiokunta on viime aikoina pohtinut kysynnän hillitsemiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutusta perusteellisesti erityisesti kahdessa lausunnossa, jotka Euroopan talous- ja sosiaalikomitea antoi syyskuussa 2003 ja syyskuussa 2006 (4): ”Teollisuuden muutokset: nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät” sekä ”Kestävä kehitys, teollisuuden muutosten liikkeelle paneva voima”. Tärkeimpänä tavoitteena oli tutkia ”kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa” (5).

2.9

Käsillä olevan oma-aloitteisen lausunnon avulla pyritään kuitenkin tarkastelemaan ympäristön kannalta kestävää tuotantotoimintaa lähemmin tarjontapuolelta sekä analysoimaan EU:n ympäristösäännöksiä, joilla on huomattava yhteys tuotantoon ja jakeluun sekä yhä suurempi vaikutus tuotteisiin, prosesseihin ja tarjottuihin palveluihin.

2.10

Kun yhdennetty tuotepolitiikka on määritelty ja sen kaikki vaikutukset toimintaan on arvioitu, siitä tulee keskeinen osa yhteisön kestävän kehityksen strategiaa. Kaikilla tuotteilla on ympäristövaikutus, joko tuotannon, käytön tai hävittämisen aikana. Näin on myös palvelujen laita. EU pyrkii myös kannustamaan taloustoimijoita ja kansalaisyhteiskunnan vaikuttajia osallistumaan ympäristönsuojeluun ympäristömerkin ja yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmän kaltaisin toimenpitein tai vapaaehtoisin sopimuksin.

2.11

Tehokas ympäristönsuojelu edellyttää, että ihmisten päätösten ja toiminnan vaikutus ympäristöön arvioidaan tarkasti. Ympäristövaikutuksia voidaan siis tutkia ennakolta käyttämällä julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arviointijärjestelmää ja jälkikäteen suorittamalla ympäristövalvontaa jäsenvaltioissa siten, että kaikki sidosryhmät ovat mukana.

2.11.1

Huomiota on kiinnitettävä yhtä lailla myös kestävään teollisuuspolitiikkaan ja kulutukseen.

2.12

Myös suojeltuun luonnonympäristöön ja vesiympäristöön kohdistuvat vahingot sekä maaperän saastuttaminen ovat nykyisin rangaistusseuraamusten peruste. Aiheuttamisperiaatteesta tuli totta, kun ympäristövastuudirektiivi annettiin vuonna 2004. Direktiivin mukaan niitä, jotka vastaavat ympäristövahingoista, voidaan vaatia maksamaan korjaavat toimenpiteet. Sen lisäksi voimassa on EU:n säädöksiä, jotka koskevat jätehuoltoa, pakkauksia, melua, vettä ja ilmansaasteita, ilmastonmuutosta, luonnon ja teknologian riskejä sekä onnettomuuksia, joihin liittyy tiettyjä vaarallisia aineita (6).

2.13

Ympäristövaatimusten järjestelmällinen sisällyttäminen tuotesuunnitteluun (7) on maailmanlaajuisilla markkinoilla laajalle ulottuva tavoite, jolla pyritään vähentämään kielteistä vaikutusta ympäristöön tuotteen koko elinkaaren ajan. Se on EU:n erityisten säädösten aiheena ja kuuluu ensisijaisiin tavoitteisiin EU:n kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa (2002–2012), jossa käsitellään seitsemän teemakohtaisen strategian (8) kehittämistä ja täytäntöönpanoa. ETSK on jo ilmaissut niistä näkemyksensä; ne koskevat tuotanto- ja jakelujärjestelmää yleisellä ja erityisellä tasolla.

2.14

Neuvoa-antava valiokunta kannattaa täysin tavoitetta ottaa ympäristövaatimukset huomioon alusta lähtien tuotteiden suunnittelussa sekä tuotanto- ja jakeluprosesseissa. Tämän on oltava kiinteä osa Lissabonin strategiaa, jotta EU:n teollisuudelle voidaan palauttaa kilpailukyky. Teollisuus on siirtymässä kestävään, yhtenäiseen kehitysvaiheeseen, ja samaan aikaan yritysten, erityisesti pienten yritysten, teknistä ja hallinnollista taakkaa yksinkertaistetaan ja kevennetään.

2.15

Yhtenäinen toimintakehys ekologisten vaatimusten sisällyttämiseksi kaikkien energiaa käyttävien tuotteiden suunnittelu-, kehitys-, jakelu- ja hävittämisvaiheeseen kattaa yli 70 prosenttia nykyään yhtenäismarkkinoilla vapaasti liikkuvista tuotteista (9). Kehys ei rajoitu energiatehokkuuteen, vaan se koskee kaikenlaisia ympäristövaikutuksia (mm. kiinteät päästöt, kaasu- ja melupäästöt sekä sähkömagneettiset päästöt).

2.16

Tuotanto- ja jakelujärjestelmään vaikuttaa kuitenkin myös laaja ympäristövaikutusta koskeva säännöstö, joka muuttaa perinpohjaisesti tapaa, jolla tuotteita valmistetaan ja palveluja tarjotaan EU:ssa. Tämä lainsäädäntö kaipaa selkeyttämistä, yksinkertaistamista ja konsolidointia. Yhteisön ympäristöpoliittinen sitoumus koskee kaikkia muita poliittisia toimia, liittyivätpä ne tekniseen standardointiin, kemiallisten aineiden sääntelyyn REACH-asetuksella, työllisyyspolitiikkaan tai yhtenäismarkkinoihin ja tavaroiden ja palvelujen vaihdantaan.

2.17

Toimintalinjoja toteutettaessa on pidettävä mielessä sivuvaikutukset, jotka usein rajoittavat päätavoitteiden laajuutta (10) aiheuttamalla erittäin vakavia epätoivottuja talousseurauksia, ellei yhdennettyyn kehykseen sisälly kattavaa arviointia (11).

3.   Yhteisön ympäristötoimien nykyinen kehys

3.1

Ympäristöpolitiikka on tällä hetkellä yksi viranomaisten ja talouselämän päätöksentekijöiden tärkeimmistä sosiaalisista haasteista. Hidasta maailmanlaajuista reagointia ympäristöongelmiin ei voida enää käyttää tekosyynä niiden lainsäädäntöä ja käyttäytymistä koskevien muutosten lykkäämiseen, joita tarvitaan, jotta voidaan saavuttaa EU:n perustavoite eli kestävä kehitys. Tämä on maailmanlaajuinen haaste myös EU:n kumppaneille kaikkialla maailmassa.

3.2

Kestävän kehityksen on komitean mielestä (12) johdettava entistä vauraampaan ja oikeudenmukaisempaan eurooppalaiseen yhteiskuntaan, joka takaa puhtaan, turvallisen ja terveellisen ympäristön kaikille kansalaisille sekä heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen ja parantaa näiden elämän ja työn laatua. Tämä vaatii kuitenkin suurempaa yhdenmukaisuutta EU:n eri politiikanaloilta ja välineiltä, jotta voidaan varmistaa byrokraattisen sijaan ennakoiva lähestymistapa, jossa otetaan huomioon teollisuuden muutosten taloudellinen ja sosiaalinen ulottuvuus ja jolla parannetaan yritysten kykyä kilpailla tehokkaasti globaaleilla markkinoilla.

3.3

Tieteellinen ja teknologinen edistys on olennaista talouskasvun sovittamiseksi yhteiskunnan ja ympäristön kestävyyteen. Komitea korostaakin tuoreessa lausunnossaan seuraavaa: ”Tieteellinen ja tekninen huippuosaaminen ja sen soveltaminen kilpailukykyisen talousvoiman muodossa ovat ratkaisevia edellytyksiä sille, että voimme turvata — esimerkiksi energia- ja ilmastopolitiikkaa ajatellen — tulevaisuutemme, säilyttää tai parantaa nykyistä asemaamme maailmanlaajuisella toimintakentällä sekä suojella ja laajentaa eurooppalaista sosiaalimallia” (13).

3.4

Euroopan yhteisön seitsemännessä tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmassa (2007–2013) ympäristö on selkeästi asetettu painopistealaksi. Tässä yhteydessä ETSK on korostanut seuraavaa: ”Ympäristön suojelu on olennaisen tärkeää nykyisen ja tulevien sukupolvien elämän laadun sekä elinehtojen kannalta. Tähän liittyvien — ihmisten aiheuttamien tai luonnollista alkuperää olevien — ongelmien tunnistaminen ja ratkaiseminen on erityisen kunnianhimoinen ja mahdollisesti elintärkeä tavoite. Tehtävä liittyy tiiviisti hyvin erilaisiin tutkimus- ja politiikanaloihin, kuten talouspolitiikkaan, energiapolitiikkaan, terveyspolitiikkaan ja maatalouspolitiikkaan, ja se kattaa myös valvontatehtävät ja maailmanlaajuisten näkökohtien perusteella kansainväliset sopimukset” (14).

3.4.1

Eurooppalaiset teknologiayhteisöt (15) ovat tärkeä keino vapauttaa Euroopan innovointipotentiaalia. Lisäksi on olemassa ympäristöteknologian toimintasuunnitelma, jossa puhutaan ”edelläkävijämarkkinoista”.

3.4.2

Teollisuustuotanto on vastaisuudessakin merkittävä ala Euroopan taloudessa, mikäli sitä kehitettäessä pidetään jatkuvasti mielessä elämänlaadun ja ympäristönsuojelun uudet vaatimukset ja luonnonvarojen järkevä hallinnointi. Huomioon on otettava

uudenlaiset liiketoimintamallit

runsaasti lisäarvoa sisältävät tuotteet ja palvelut

edistynyt tuotantotekniikka, jossa hyödynnetään ympäristöteknisesti erittäin pitkälle vietyjä prosesseja

uusi tuotantoa koskeva teknologia ja tutkimus ekologisten ja teknisten standardien luomiseksi

tutkimuksen ja teknologian kehittämisen mallien sekä koulutusinfrastruktuurin ajantasaistaminen siten, että niissä otetaan huomioon uudet ympäristövaatimukset

ympäristöystävällisten hankintamenettelyjen kehittäminen

toimintasuunnitelmaan (16) sisältyvät uudet ympäristöteknologian rahoitusmuodot

tutkimuksen ja teknis-normatiivisten standardien soveltamisen parantaminen.

3.5

Vuosien 2007–2013 koheesiopolitiikan välineiden ensisijaisissa tavoitteissa on varattu runsaasti tilaa kestävälle kehitykselle, ja niillä pyritään luomaan synergioita sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden välille. Välineitä varten on budjetoitu yhteensä 308 miljardia euroa. ”Ympäristönsuojelu on otettava huomioon ohjelmien ja hankkeiden valmistelussa, jotta kestävää kehitystä voidaan edistää” (17).

3.5.1

EAKR:sta tuetaan ohjelmia, jotka liittyvät aluekehitykseen, talouden muutokseen ja kilpailukyvyn ja alueellisen yhteistyön vahvistamiseen koko EU:ssa. Siitä saatavan rahoituksen tavoitteisiin kuuluvat myös ympäristönsuojelu, tutkimus ja riskien ehkäisy tällä tärkeällä alalla, erityisesti kehityksessä jälkeen jääneillä alueilla.

3.5.2

Koheesiorahastosta tuetaan ympäristöön ja Euroopan laajuisiin liikenneverkkoihin liittyviä toimia. Tällä hetkellä rahoitusta myönnetään jäsenvaltioille, joiden bruttokansantulo (BKTL) on alle 90 prosenttia yhteisön keskiarvosta (18). Rautateiden infrastruktuureja rahoitetaan kuitenkin niukasti maantieliikenteeseen verrattuna, millä on huolestuttavia vaikutuksia ympäristöön ja elämänlaatuun.

3.5.3

Koheesiomenot aiotaan suunnata uudelleen yleisiin aiheisiin, joita ovat mm. tutkimus ja teknologian kehittäminen, innovointi ja yrittäjyys, tietoyhteiskunta, liikenne, energia (mukaan luettuna uusiutuvat energialähteet), ympäristönsuojelu sekä henkilöresursseihin ja työmarkkinapolitiikkaan liittyvät kysymykset.

3.5.4

Komitea huomauttaa lisäksi, että ”rakenne- ja koheesiorahastoilla on toteutettu Lissabonin strategiaa jo ennen kuin se oli olemassakaan, ja toiminnassa on huomioitu sen eri näkökohdat: kasvu, koheesio, työllisyys, työn laatu ja ympäristön kannalta kestävä toiminta — [r]ahastot ovat omalta osaltaan lujittaneet Euroopan sosiaalista mallia” (19).

3.5.5

Kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelma (2007–2013), jota komitea pitää tervetulleena (20), sisältää myös Älykäs energiahuolto Euroopassa -ohjelman, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä energia-alalla sekä kehittämään energiatehokkuutta, energian huoltovarmuutta ja uusiutuvia energialähteitä. LIFE+-rahoitusvälineellä, jolta tosin puuttuu rahoitusta (21), pyritään tukemaan innovatiivisten toimintatapojen ja välineiden kehittämistä, kehityksen tietämysperustan lujittamista, valvontaa ja arviointia, valmiuksien kehittämistä, hyviä käytänteitä koskevaa tietojenvaihtoa, ympäristöhallinnon kehittämistä, tiedon levittämistä ja ympäristöasioista valveuttamista.

3.5.6

Euroopan investointipankin ympäristönsuojeluhankkeille myöntämä erillisrahoitus on myös huomionarvoista, kuten komitean aikaisemmissa lausunnoissa todetaan. Kyseiset lainat muodostavat kolmasosan kaikesta erillisrahoituksesta, jonka yhteismäärä EU:ssa vuonna 2005 oli 10,9 miljardia euroa.

3.5.7

Kuten komitea on korostanut, ”[n]ykyisessä, maailmanlaajuiselle kilpailulle avoimessa toimintaympäristössä on sosiaalisesti vastuullisen paikallis- ja aluekehityksen hallintostrategiassa varmistettava kestävä suuntaus kohti taloudellista kehitystä ja korkeita sosiaalisia standardeja”, jotta voidaan varmistaa ”sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän kehityksen korkea taso sekä tuotannon että kulutuksen yhteydessä” (22).

3.5.8

Lisäksi komitea on todennut, että koska 40 prosenttia hiilidioksidipäästöistä on peräisin kaupungeista, ensisijaista on laatia kaupunkisuunnittelupolitiikka ”[m]yös kaupunki-ilman laatua koskevien EU:n säännösten noudattamiseksi ja EU:n asettamien tavoitearvojen saavuttamiseksi” (23).

3.6

On kuitenkin huomautettava, että nykyisissä ympäristöalan valtiontukea koskevissa säännöissä, joita ETSK on kommentoinut (24), tunnustetaan kolme pääasiallista tukimuotoa:

toimintatuki, jota myönnetään jätehuoltoon ja energiansäästöön

pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yritykset) suunnattu ympäristöavun ja -neuvonnan tuki (25)

tuki investointeihin, joita tarvitaan ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi, saastumisen ja saasteiden vähentämiseksi tai torjumiseksi tai tuotantomenetelmien mukauttamiseksi ympäristön suojelemista varten.

Säännöt on tarkistettava vuoden 2007 loppuun mennessä.

3.7

Komitean mielestä olisi kiireellisesti toteutettava seuraavat toimet:

Parannetaan ja vahvistetaan päästökauppajärjestelmää (26).

Kehitetään hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia.

Rajoitetaan liikenteen päästöjä.

Kohdennetaan huomio etenkin kasvun kestävään kasvuun.

Tutkitaan mahdollisuuksia lisätä energiansäästöä kuluttajatiedotuksen avulla, soveltamalla rakennusten energiankulutusta koskevia suuntaviivoja sekä energiankuluttajien oikeuksia koskevan tulevan eurooppalaisen peruskirjan (27) avulla.

3.7.1

Etenkin tavara- ja matkustajaliikenteen lisääntyminen on tähän mennessä osittain kumonnut polttoaineiden tehokkuuden parantumisen vaikutukset. Se on kasvattanut kasvihuonekaasupäästöjen nettomäärää (tietolähde: International Climate Change Partnership -yhteenliittymän tietokanta — Euroopan ympäristökeskus) (28). Paikallistasolla on edelleen vakavia ongelmia, joista mainittakoon erityisesti liikenneruuhkat, melusaaste ja hiukkaspäästöt, mutta hiukkassuodattimien tekninen kehitys voi tulevaisuudessa tuottaa hyviä tuloksia (29).

3.8

Sääntelyn ja lainsäädännön tasolla täytäntöönpano ei vaikuta tyydyttävältä myöskään ympäristön näkökulmasta, sillä helmikuussa 2007 ilmestyneessä uusimmassa sisämarkkinoiden tulostaulussa (Internal Market Scoreboard) todetaan, että yhtenäismarkkinoiden määräyksiä on rikottu eniten juuri ympäristöalalla. Niiden osuus kaikista rikkomuksista on nyt 18 prosenttia. Jos lukuun lisätään energia- ja liikennealan rikkomukset, määrä nousee kolmannekseen kaikista rikkomuksista (30).

3.8.1

Ensimmäinen yhteisön säädös, jonka päätavoitteisiin sisältyy aiheuttamisperiaate, oli ympäristövastuusta ympäristövahinkojen ehkäisemisen ja korjaamisen osalta 21. huhtikuuta 2004 annettu direktiivi 2004/35/EY, johon komitea on todennut (31) olevansa erittäin tyytyväinen, koska aikomuksena on ehkäistä vahinkoja ja palauttaa luonto sen alkuperäiseen tilaan.

3.8.2

Vuonna 2006 tarkistettiin monia säädöksiä. Tarkoituksena oli kehittää, yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa sääntely-, lainsäädäntö- ja hallintokoneistoa. Näitä säädöksiä ovat

nk. RoHS-direktiivi 2002/95/EY, jossa säädetään lyijyn, elohopean, kadmiumin, kuudenarvoisen kromin ja joidenkin palonestoaineiden kiellosta ja käytön rajoittamisesta sähkölaitteissa ja elektronisissa laitteissa

myös WEEE-direktiivinä tunnettu direktiivi 2002/96/EY, jonka avulla pyritään ehkäisemään ja rajoittamaan laitteiden jätevirtoja kaatopaikoille harjoittamalla laitteiden ja komponenttien uudelleenkäyttö- ja kierrätyspolitiikkaa

IPPC-direktiivi ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämisestä

jätealan puitedirektiivi  (32), jolla yhdistetään kolme aiempaa direktiiviä.

3.8.3

Komitea katsoo, että nämä tarjoavat valmistajille erinomaisia tilaisuuksia sisällyttää ympäristönäkökohdat pitkän aikavälin strategioihinsa ja luoda markkinamahdollisuuksia nostamalla tuotteiden ja tuotantoprosessien ympäristönsuojelullista tasoa.

3.8.4

Komitea korostaa yhdennetyn tuotepolitiikan strategiaa koskevassa lausunnossaan (33), että on kiinnitettävä erityishuomiota energiaa käyttävien tuotteiden ekologista suunnittelua koskevaan puitedirektiiviin 2005/32/EY. Se koskee kaikkia energiaa — sähköä tai fossiilisia polttoaineita — käyttäviä laitteita, ja sillä pyritään edistämään sellaisen kehyksen luomista, jonka avulla ympäristönäkökohdat otettaisiin lukuisilla teollisuudenaloilla huomioon suunnitteluvaiheessa.

3.8.5

Asetuksella (EY) N:o 1907/2006, joka tunnetaan REACH-asetuksena (kemikaalien rekisteröinti, arviointi, lupamenettelyt ja rajoitukset), korvataan noin neljäkymmentä asetusta ja luodaan yhtenäinen järjestelmä kaikille kemikaaleille. Komitea on aikoinaan todennut (34), että REACH-asetus on monimutkainen ja sen tekniset liitteet ovat kovin pitkiä.

3.9

Vapaaehtoisia toimia varten on käytettävissä hyödyllisiä välineitä ympäristösopimuksista ja EU:n ympäristömerkkijärjestelmästä yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään (EMAS), joiden lisäksi voidaan mainita yritysten yhteiskuntavastuulle ehdotetut puitteet ja sosiaalisesti vastuullisten alueiden kehittäminen.

3.9.1

Ympäristösopimuksia koskevalla toimintasuunnitelmalla (35), jonka komissio julkaisi heinäkuussa 2002 ja josta ETSK on antanut lausunnon (36), pyritään ensisijaisesti ”uuden koordinoidun strategian kautta sääntely-ympäristön yksinkertaistamiseen” Lissabonissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston antamien sekä Tukholman, Laekenin ja Barcelonan kokouksissaan vahvistamien valtuuksien mukaisesti, jotta voidaan turvata oikeusvarmuus ja edistää dynaamista ympäristöä taloustoimijoita ajatellen.

3.9.2

Lisäksi komissio käynnisti jo vuonna 1996 vapaaehtoiset ympäristösopimukset. Näiden itse- ja yhteissääntelyvälineiden etuna on, että niissä hyödynnetään teollisuuden eteenpäin suuntautuvaa lähestymistapaa ja tarjotaan ongelmiin tehokkaita ja räätälöityjä ratkaisuja. Tällaiset välineet nopeuttavat toteuttamista ja edistävät merkittävästi ”lainsäädäntämenetelmien parantamista, jotta ne olisivat nykyistä yksinkertaisempia, joustavampia ja kansalaisläheisempiä ja jotta unionin kansalaisten olisi helpompi ymmärtää niitä”, sekä ”yhteisön laajuisten vapaaehtoisten ympäristösopimusten tekoa” (37).

3.9.3

Komitea korostaa tässä yhteydessä seuraavaa: ”Komission tulisi aina harkita, edellyttääkö aiottujen tavoitteiden saavuttaminen sääntelykehystä vai riittääkö itsesääntely tai yhteissääntely. Komitea katsoo, että erilaisia vaihtoehtoja pohdittaessa on valittava se, jonka avulla voidaan päästä samoihin tuloksiin alhaisemmin kustannuksin ja kevyimmällä hallinnollisella taakalla ja joka varmistaa mahdollisimman suuren avoimuuden ja kaikkien asianomaisten tahojen nykyistä laajemmat osallistumismahdollisuudet” (38).

3.9.4

Euroopan ympäristömerkillä on mahdollisuudet menestyä. Yritykset voivat anoa ympäristömerkkiä asetuksen (EY) N:o 1980/2000 mukaisesti tehdäkseen tunnetuksi sellaisia tuotteita, joiden ympäristövaikutus on pienempi kuin muiden samantyyppisten tuotteiden, ja tarjotakseen kuluttajille selkeitä, tieteellisesti todistettuja tuotetietoja. Mahdollista menestystä voi heikentää vain muiden yhteisön merkkien ja kansallisten ympäristömerkkien lisääntyminen: ”Tarkoituksena on ottaa käyttöön erilaisia ympäristömerkintäjärjestelmiä (muun muassa ympäristöväittämät ja omaehtoiset ympäristöväittämät). Jää kuitenkin epäselväksi, tarvitaanko jäsenvaltioiden tasolla vielä muita valvontavälineitä ja -tyyppejä, joilla voidaan arvioida näiden järjestelmien luotettavuutta. [Komitea] vastusti uutta yhteisön ympäristömerkkiasetusta koskevassa lausunnossaan (39) erilaisten ympäristömerkkien lisääntymistä, sillä ne hämmentävät kuluttajia ja saattavat olla harhaanjohtavia” (40).

3.9.5

Komitea on ilmaissut suhtautuvansa erittäin myönteisesti (41) yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmän (EMAS) soveltamiseen. ETSK pitää sitä ”hyödyllisenä välineenä, kun pyritään kestäviin (kestävää kehitystä edistäviin) tuotanto- ja kulutusmalleihin” ja halutaan ”tunnistaa ja palkita organisaatiot, jotka noudattavat lainsäädäntöön sisältyviä vähimmäisvaatimuksia tiukempia normeja ja parantavat jatkuvasti ympäristönsuojelutasoaan” (42). Lisäksi komitea toteaa: ”EMASin avulla yksittäiset organisaatiot ja instituutiot etsivät konkreettisia keinoja eri toimien, esimerkiksi energian ja raaka-aineiden käytön sekä autolla, junalla tai lentokoneella matkustamisen ympäristövaikutuksien mittaamiseksi ja niiden vähentämiseksi” (43).

3.9.6

Yritysten yhteiskuntavastuu on — kuten komitea on toistuvasti korostanut (44) — ”tärkeä tekijä pyrittäessä Lissabonissa asetettuun strategiseen tavoitteeseen”, eikä sitä voida komitean mielestä nähdä erillään sosiaalisesti vastuullisista alueista ja teollisuuden muutosten alueellisesta hallinnasta. Tämä tapahtuu kannustamalla ”uusien yritysten, uusien ammattiprofiilien sekä uusien ja entistä parempien työpaikkojen luomista ja kehittämistä, samalla kun säilytetään eurooppalainen yhteiskuntamalli ja suuntautumalla osaamiseen perustuvaan talouteen” (45). Tällöin sovelletaan yhtenäistä alueellista lähestymistapaa, johon kuuluu ”ympäristönsuojelun optimointi taloudellisissa ja teollisissa muutosprosesseissa” (46). Vuosina 2000–2005 EU:n ympäristönsuojelumenojen vuosittainen keskiarvo oli noin 1,7 prosenttia teollisuuden tuottamasta lisäarvosta (47).

3.9.7

Ympäristönäkökohtien sisällyttämistä EU:n standardointiprosessiin on käsitelty useissa ETSK:n lausunnoissa (48): ”ETSK:n vakaa käsitys on, että sisämarkkinoiden kehityksen ja — kaikissa suhteissa, myös ympäristön kannalta — laadukkaan toiminnan turvaamiseksi tulee standardointiprosessia nopeuttaa, muttei kuitenkaan tehdä nykyistä raskaammaksi. Tavoitteena on tehokas ja edullinen standardointiprosessi, joka ei ole byrokraattinen. Lisäksi pyritään jo ennakolta saattamaan jäsenvaltioiden hallinnolliset valmiudet asianmukaisiksi.”

3.9.8

Komitea tähdentää jälleen, että on syytä sovittaa yhteen ympäristösäädökset ja vapaaehtoispohjaiset tekniset normit, joissa ympäristökysymykset ja laatu otetaan entistä paremmin huomioon. On myös pyrittävä entistä joustavampiin menettelysääntöihin, joiden ansiosta voidaan toteuttaa ympäristöystävällisyyttä koskevia standardointiprosesseja yrityksiä ja erityisesti pk-yrityksiä ajatellen.

3.9.9

Komitean mielestä on tärkeää varmistaa, että julkisten hankintasopimusten sisältö vastaa ympäristönsuojelun ja kestävän kehityksen vaatimuksia sekä työskentelyn, julkisten töiden ja toimilupien että soveltamisalan ulkopuolelle jäävien alojen osalta.

4.   Yleistä

4.1

Kun otetaan huomioon, että kilpailukyky-, energia- ja ympäristöasioiden välillä on tiivis yhteys ja että niillä on merkittävä vaikutus monien perus- ja välituotteiden valmistukseen ja ne edellyttävät tuotantoteollisuudelta suuria rakenteellisia mukautuksia, komitea katsoo, että tarvitaan tiiviisti koordinoitua, yhdennettyä lähestymistapaa moniin politiikanaloihin ja välineisiin eri tasoilla. Lisäksi tulee pyrkiä jatkuvasti yksinkertaistamaan ja vähentämään erityisesti pk-yrityksiin kohdistuvaa byrokratiaa.

4.2

Komitea katsoo, että erillisten aloitteiden yhdenmukaisuuden varmistamiseksi ja kestävyysnäkökohtien ja kilpailukyvyn parantamiseksi tarvitaan

kaikkien sidosryhmien tasapainoista osallistumista, jotta voidaan luoda vakaa ja luotettava sääntelykehys, jossa kilpailukyky, energia ja ympäristö sovitetaan yhteen

standardoinnin ja sääntelyn sekä vapaaehtoisen itsesääntelyn asianmukaista yhteensovittamista

tukimekanismeja, jotka edistävät rakenteellisia mukautuksia sekä uusien, ympäristöä säästävien ja kilpailukykyisten teknologioiden luomista

ammattikoulutusta ja uudelleenkoulutusta yrityksissä sekä johdolle että työntekijöille, jotta voidaan toteuttaa kestäviä teollisuuden muutoksia, joiden avulla luodaan uusia työpaikkoja ja uusia kilpailumahdollisuuksia

sääntelyvälineiden, vapaaehtoisten välineiden ja toimintalinjojen järjestelmällistä etukäteen ja jälkikäteen tapahtuvaa vaikutusarviointia johdonmukaisuuden, tehokkuuden ja kestävyyden varmistamiseksi

kuluttajien, tuottajien ja jakelijoiden entistä tiiviimpää osallistumista sekä aluksi suunnitteluvaiheeseen että myöhemmin täytäntöönpanotoimien soveltamisen ja menettelyjen noudattamisen valvontaan ja arviointiin

EU:n yhtenäismarkkinoiden suojelua aidosti tasapuolisiksi todennettujen toimintaedellytysten toteuttamiseksi — myös ympäristöstandardien näkökulmasta — sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

4.3

Toimet ympäristönäkökohtien sisällyttämiseksi teollisuuden toimintaan ovat tuottaneet tärkeitä tuloksia, jotka ovat mahdollistaneet EU:lle 11 prosentin vähennyksen teollisuuden hiilidioksidipäästöissä vuosina 1985–2000, vaikka teollinen tuotanto kasvoi 31 prosenttia saman jakson aikana (49). Lisäksi tuotannossa on päästy täysin eroon happamoittavien kaasujen ja otsonin esiasteiden päästöistä, ja siitä on tullut suhteellisen riippumatonta energian ja raaka-aineiden käytöstä.

4.4

Komitea on vakuuttunut, että ympäristönsuojelu voi tarjota uusia mahdollisuuksia ammattiryhmien välillä ja alakohtaisesti käytävälle työmarkkinaosapuolten ja kansalaisyhteiskunnan vuoropuhelulle, jonka tavoitteena on käynnistää kestävyysperiaatteiden mukainen teollisuuden muutosprosessi.

4.5

Tulee osoittaa yhä enemmän varoja sellaisten uusien toimintamallien tutkimukseen ja kehittämiseen, joiden avulla ongelmat voidaan ratkaista niiden lähteillä ja säilyttää tuotanto ja työpaikkojen määrä laadukkaalla tasolla. Tämä on parempi vaihtoehto kuin kaupankäynti sertifikaateilla ja edessä olevien ongelmien ratkaisematta jättäminen.

4.5.1

Komitea katsoo, että vastaamalla ympäristötavoitteita koskeviin haasteisiin pitkän aikavälin näkemysten ja etenemissuunnitelmien avulla, kuten eurooppalaisen terästeknologian yhteisö on tehnyt, luodaan paremmat mahdollisuudet kehittää ja koordinoida käytettävissä olevia keinoja ja resursseja sekä hyödyntää mahdollisimman tarkoin huipputason tieteellistä tietoa ja teknologia-alan osaamista.

4.5.2

Saatettaessa unionin direktiivejä ja asetuksia osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä tulisi kannustaa eri tavoin uuteen lähestymistapaan tuotteiden suunnittelussa, jotta niiden kierrätys olisi entistä tehokkaampaa.

4.6

Kilpailukyky-, energia- ja ympäristöpolitiikat liittyvät kiinteästi toisiinsa ja vaikuttavat merkittävästi monien perus- ja välituotteiden teolliseen tuotantoon.

4.7

Kestävän teollisuustuotannon edistämiseksi tarvitaan kaikkien sidosryhmien tasapuolista osallistumista, jotta saataisiin aikaan vakaa ja luotettava sääntelykehys, jossa kilpailukyky, energia ja ympäristö sovitetaan yhteen. Tässä yhteydessä olisi käsiteltävä seuraavia aiheita:

sääntelyn parantamisperiaatteiden konkreettinen täytäntöönpano

ilmastonmuutos, erityisesti päästökauppajärjestelmä

energiatehokkuutta ja uusiutuvia energialähteitä koskevat aloitteet

energiamarkkinoiden, erityisesti sähkömarkkinoiden, toimivuus

jätteiden syntymisen ehkäisemistä ja kierrätystä koskevan teemakohtaisen strategian toteuttaminen

resurssien käytön tehostaminen sekä ympäristöä koskevien ja muiden innovatiivisten teknologioiden käyttöönotto.

4.8

Ympäristöpolitiikan tavoitteet koskevat ”paikallisia julkishyödykkeitä”, kuten ilmanlaatua ja kaupunkipuistoja. On siis selvää, että ympäristön laadun muutoksilla on huomattavia paikallisia vaikutuksia asuntojen hintoihin, työllisyyteen sekä heikommin toimeen tulevien mahdollisuuksiin olla edustettuina ympäristönsuojelupäätösten teossa ja heidän valmiuteensa tai mahdollisuuksiinsa noudattaa energiansäästöön liittyviä tehokkuusnormeja.

4.8.1

Poistettavat työpaikat korvautuvat pitkälti uusilla työpaikoilla, joita julkinen ja yksityinen sektori luovat. Palvelualalla tarvitaan kuitenkin valtavaa koulutuspanosta ammattiprofiilien uudistamiseksi siten, että niissä otetaan huomioon ympäristöulottuvuus. Lisäksi tulee toteuttaa kestävän liikkuvuuden eurooppalaista strategiaa.

4.9

Komitean mielestä ympäristönsuojelutoimenpiteiden tehostamiseksi ja niiden positiivisten vaikutusten voimistamiseksi tulee varmistaa, että yhteisön koordinointitoimilla on kansainvälinen ulottuvuus. Euroopan on tärkeää pystyä varmistamaan mm. neuvoteltaviin sopimuksiin lisättävien ympäristölausekkeiden avulla, että yhä laajempi joukko sitoutuu noudattamaan ympäristönsuojeluvaatimuksia. Kansainvälisen kaupan säännöissä olisi erityisesti otettava huomioon sosiaalisen polkumyynnin lisäksi myös ekologinen polkumyynti (50) ja edistettävä maailmanlaajuisesti ympäristöteknologian siirtämistä ja ekologista innovointia (51).

4.10

Tässä yhteydessä olisi edistettävä ja tuettava aloitteita kunnianhimoisten mutta toteuttamiskelpoisten etenemissuunnitelmien (roadmap) laatimiseksi, kansainvälisten alakohtaisten energiatehokkuusvertailujen luomiseksi ja saastepäästöjen vähentämiseksi parhaan saatavilla olevan teknologian (BAT (52)) avulla.

4.11

Euroopan unionin on vastaisuudessakin pyrittävä löytämään teollistuneiden maiden ja suurten, nopeasti kasvavan talouden maiden (erityisesti Kiinan ja Intian) kanssa uusia toimintatapoja, joiden avulla kaikki maat osallistuisivat kestävän kehityksen edistämiseen. Yhtenä keinona voisi olla myös yhteisön kehitysyhteistyöpolitiikan uudelleenmuotoilu (53).

Bryssel 12. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  Kuten eurovinjettijärjestelmä, ks. direktiivi 2006/38/EY verojen ja maksujen kantamisesta raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta tiettyjen infrastruktuurien käytöstä annetun direktiivin 1999/62/EY muuttamisesta.

(2)  Ks. asiakokonaisuuteen NAT/348 kuuluva valmisteleva lausunto EUVL C 168, 20.7.2007, fin, esittelijä: Lutz Ribbe.

(3)  Asiakokonaisuuteen CCMI/029 kuuluva ETSK:n lausunto EUVL C 318, 23.12.2006, aiheesta ”Kestävä kehitys, teollisuuden muutosten liikkeelle paneva voima”.

(4)  Asiakokonaisuus CCMI/002 ja asiakokonaisuus CCMI/029 — EUVL C 318, 23.12.2006.

(5)  Asiakokonaisuus CCMI/029 — EUVL C 318, 23.12.2006, kohta B.

(6)  Vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta 9. joulukuuta 1996 annettu neuvoston direktiivi 96/82/EY (Seveso II -direktiivi).

(7)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/32/EY, annettu 6. heinäkuuta 2005, energiaa käyttävien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista sekä neuvoston direktiivin 92/42/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 96/57/EY ja 2000/55/EY muuttamisesta.

(8)  Aihekohtaiset strategiat ovat

ilman pilaantuminen

meriympäristö

luonnonvarojen kestävä käyttö

jätteiden syntymisen ehkäiseminen ja kierrätys

maaperän suojelu

torjunta-aineiden käyttö

kaupunkiympäristö.

(9)  Ks. direktiivi 2005/32/EY.

(10)  Ks. asiakokonaisuudet TEN/274, esittelijä: Edgardo Maria Iozia ja TEN/287, esittelijä: Josef Zbořil.

(11)  Ks, asiakokonaisuuteen TEN/286 kuuluva lausunto fin biopolttoaineiden käytön kehityksestä, esittelijä: Edgardo Maria Iozia.

(12)  EUVL C 117, 30.4.2004 antama lausunto kestävän kehityksen strategiasta.

(13)  ETSK:n EUVL C 325, 30.12.2006 antama valmisteleva lausunto aiheesta ”Euroopan tutkimus-, kehitys- ja innovointipotentiaalin vapauttaminen ja vahvistaminen”, esittelijä: Gerd Wolf.

(14)  EUVL C 185, 8.8.2006 antama lausunto seitsemännen puiteohjelman 2007–2013 erityisohjelmista, esittelijä: Gerd Wolf ja apulaisesittelijä: Antonello Pezzini.

(15)  Eurooppalaiset teknologiayhteisöt ovat epävirallisia yksityisiä organisaatioita, joissa kaikki sidosryhmät (stakeholders) ajavat yhteistä visiota ja lähestymistapaa tietyn alan tai tiettyjen alueiden teknologian kehittämiseen. Yhteisöt keskittyvät strategisiin kysymyksiin, joissa Euroopan tuleva talouskasvu, kilpailukyky ja kestäväpohjainen kehitys edellyttävät merkittäviä teknologisia edistysaskelia. Vuoden 2007 alussa eurooppalaisia teknologiayhteisöjä oli 31 kappaletta. — Ks. Third Status Report on European Technology PlatformsAt the Launch of FP7, maaliskuu 2007, Euroopan komissio.

(16)  Ks. KOM(2004) 38 lopullinen, ”Kestävän kehityksen teknologioiden edistäminen: ympäristöteknologioita koskeva Euroopan unionin toimintasuunnitelma”.

(17)  2006/702/EY: Neuvoston päätös, tehty 6 päivänä lokakuuta 2006, yhteisön koheesiopolitiikan strategisista suuntaviivoista.

(18)  Neuvoston asetus (EY) N:o 1084/2006, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2006, koheesiorahaston perustamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1164/94 kumoamisesta, 2 artikla ja sitä seuraavat artiklat.

(19)  ETSK:n EUVL C 93, 27.4.2007 antama lausunto, esittelijä: Olivier Derruine.

(20)  ETSK:n EUVL C 65, 17.3.2006 antama lausunto, esittelijä: Bernhard Welschke ja apulaisesittelijä: Lucia Fusco.

(21)  EUVL C 255, 14.10.2005 antama lausunto, esittelijä: Lutz Ribbe.

(22)  Ks. ETSK:n EUVL C 318, 23.12.2006 antama lausunto teollisuuden muutosten alueellisesta hallinnasta, esittelijä: Antonello Pezzini ja apulaisesittelijä: Enrico Gibellieri.

(23)  Ks. ETSK:n EUVL C 168, 20.7.2007 antama lausunto CESE kaupunki- ja suurkaupunkialueiden liikenteestä, esittelijä: Lutz Ribbe.

(24)  ETSK:n EUVL C 318, 23.12.2006 antama lausunto valtiontuen uudistamisesta, esittelijä: Antonello Pezzini, erityisesti kohta 3.10: ”Yhteisön suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelualalla ovat voimassa vuoteen 2007 saakka. Myös tässä tapauksessa on tärkeää pyrkiä Lissabonin strategiassa asetettuihin tavoitteisiin edistämällä hiilidioksidipäästöoikeuksien kaupan järjestelmää (päästöoikeuksien kansalliset jakosuunnitelmat) Kioton pöytäkirjan tavoitteiden puitteissa.”

(25)  Ks. 8.10.2007 julkaistu KOM(2007) 379, erityisesti kohdat 5.2–5.5.

(26)  ETSK:n EUVL C 221, 17.9.2003 antama lausunto 2 aiheesta ”Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kasvihuonekaasujen päästöjen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta” (KOM(2001) 581 lopullinen — 2001/0245 COD, EYVL C 221, 17.9.2002, s. 27).

(27)  Ks. KOM(2007) 386 lopullinen, josta ETSK (”liikenne, energia, perusrakenteet, tietoyhteiskunta” -erityisjaosto) on laatimassa lausuntoa.

(28)  ETSK:n EUVL C 80, 30.3.2004 antama lausunto aiheesta ”Hankemekanismit — Kioto (II)”, esittelijä: An Le Nouail Marlière.

(29)  Ks. ETSK:n EUVL C 318, 31.12.2006 antama lausunto aiheesta ”Kaupunkiympäristöä koskeva teemakohtainen strategia”, esittelijä: Antonello Pezzini.

(30)  Ks. Internal Market Scoreboard 15 bis, joulukuu 2006, s. 21, (http://ec.europa.eu/internal_market/score/docs/score15bis/score15bis_en.pdf), otsikko ”Breakdown of infringement proceedings per sector” — Kuvio 16: ”Environment”, ”energy and transport” and ”taxation and customs union” account for half of the infringement proceedings.

(31)  ETSK:n EYVL C 241, 7.10.2002, esittelijä: María Candelas Sánchez Miguel (EYVL C 241, 7.10.2002).

(32)  KOM(2005) 667 lopullinen.

(33)  EUVL C 117, 30.4.2004, esittelijä: Antonello Pezzini.

(34)  EUVL C 294, 25.11.2005, esittelijä: Paolo Braghin.

(35)  KOM(2002) 412 lopullinen, komission tiedonanto ”Yhteisön tason ympäristösopimukset osana lainsäädännön yksinkertaistamista ja parantamista koskevaa toimintasuunnitelmaa”.

(36)  EUVL C 61, 14.3.2003, esittelijä: José Ignacio Gafo Fernández.

(37)  EUVL C 61, 14.3.2003.

(38)  Ks. asiakokonaisuuteen INT/347 kuuluva ETSK:n valmisteleva lausunto CESE 562/2007 fin aiheesta ”Koneenrakennusalan sääntely-ympäristön yksinkertaistaminen”, esittelijä: Edgardo Maria Iozia.

(39)  3.2.4 kohdan, EYVL C 296, 29.9.1997.

(40)  925/2001 kohdan, esittelijä: Antonello Pezzini.

(41)  EYVL C 258, 10.9.1999, esittelijä: Antonello Pezzini ja ”Ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen — kansalaisyhteiskunnan rooli”, esittelijä: Ernst Erik Ehnmark.

(42)  ETSK:n jäsenet ovat useaan otteeseen toivoneet, että komitean tilat EMAS-sertifioitaisiin, kuten komissio on ehdottanut omien rakennustensa osalta.

(43)  EUVL C 318, 23.12.2006 lausunto aiheesta ”Ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaaminen — kansalaisyhteiskunnan rooli”, esittelijä: Ernst Erik Ehnmark.

(44)  EYVL C 169, 6.7.1992 antama lausunto aiheesta ”Vihreä kirja yritysten sosiaalisen vastuun eurooppalaisten puitteiden edistämisestä”, esittelijä: Renate Hornung-Draus, apulaisesittelijät: Ursula Engelen-Kefer ja Jean-François Hoffelt; EUVL C 223, 31.8.2005 antama lausunto aiheesta ”Yritysten sosiaalisen vastuun arviointimenetelmät ja asiasta tiedottaminen globaalissa taloudessa”, esittelijä: Evelyne Pichenot; EUVL C 325, 30.12.2006 antama lausunto aiheesta ”Kasvua ja työllisyyttä edistävän kumppanuuden toteuttaminen: Euroopasta esikuva yritysten yhteiskuntavastuun alalla”, esittelijä Evelyne Pichenot.

(45)  EUVL C 185, 8.8.2006, esittelijä: Ernst Erik Ehnmark.

(46)  EUVL C 318, 23.12.2006antama oma-aloitteinen lausunto aiheesta ”Teollisuuden muutosten alueellinen hallinta: työmarkkinaosapuolten rooli ja kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman panos”, esittelijä: Antonello Pezzini ja apulaisesittelijä: Enrico Gibellieri.

(47)  Teollisuuden bruttoarvonlisäys on tällä hetkellä 22 prosenttia BKT:sta (palvelujen osuus on 71 prosenttia, rakentamisen 5 prosenttia ja maatalouden 2 prosenttia), lähde: Eurostat.

(48)  29.11.2001; EUVL C 117, 30.4.2004, sekä EUVL C 74, 23.3.2005, esittelijä: Antonello Pezzini.

(49)  Ks. Environmental Impact of Products (EIPRO), Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus, toukokuu 2006.

(50)  Ks. vihreä kirja laivanromutustoiminnan parantamisesta, KOM(2007) 269 lopullinen, 22. toukokuuta 2007.

(51)  Neuvoston päätelmät ”Uutta pontta EU:n ympäristöpolitiikalle”, 28.6.2007.

(52)  BAT = Best Available Technologies.

(53)  Esim. kestävään kehitykseen kohdistuvien vaikutusten arviointi (sustainability impact assessment — SIA) AKT-maiden kanssa tehtävien talouskumppanuussopimusten yhteydessä (ks. asiakokonaisuuteen REX/189 kuuluva valmisteleva lausunto EUVL C 65, 17.3.2006, 14.12.2005, esittelijä: Antonello Pezzini ja apulaisesittelijä: Gérard Dantin).


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/66


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle — Sukupolvien välisen solidaarisuuden edistäminen”

KOM(2007) 244 lopullinen

(2008/C 120/16)

Komissio päätti 20. kesäkuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle — Sukupolvien välisen solidaarisuuden edistäminen.

Asian valmistelusta vastannut ”työllisyys, sosiaaliasiat, kansalaisuus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 14. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Luca Jahier.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 106 ääntä puolesta ja 21 vastaan 28:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Johdanto

1.1

Sukupolvien välisen solidaarisuuden periaate on yksi eurooppalaisen sosiaalimallin rakenteellisista avaimista. Väestöllisen epätasapainon aiheuttamien seurausten takia tarvitaan uusia ponnistuksia ja ratkaisuja, jotka mahdollistavat sukupolvien välisen solidaarisuuden vahvistamisen uuden ja välttämättömän rahoituksellisen tasapainon puitteissa. Sukupolvien välisen solidaarisuuden periaatteen säilyttäminen edellyttääkin eri tason julkisilta viranomaisilta aktiivista lähestymistapaa sekä kaikkien sosiaalialan eri toimijoiden osallistumista. Tavoitteena on varmistaa laadukkaat yleishyödylliset sosiaalipalvelut perheille, nuorille ja kaikille niille, jotka tarvitsevat hoitoa, sekä taata eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmien kestävyys.

1.2

ETSK on antanut hiljattain näistä aiheista sarjan lausuntoja (1). Erityisesti voidaan mainita työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä yhdenvertaisten mahdollisuuksien ja etenkin naisten työllisyyden edistäminen. Kyseisissä lausunnoissa annetut suositukset ovat edelleenkin voimassa, ja ne esitetään uudelleen käsillä olevassa lausunnossa sekä analyysi- että ehdotusosassa.

1.3

Vaikka komission asiakirjan otsikkona on ”Sukupolvien välisen solidaarisuuden edistäminen”, siinä keskitytään pääasiassa perheisiin sekä uuteen eurooppalaiseen Perheallianssiin, jonka perustamisesta päätettiin hiljattain Eurooppa-neuvostossa. Yhteisön tasolla tällä hetkellä käynnissä oleva kehitys perustuu itse asiassa siihen, että nyt on ryhdytty pitkän tauon jälkeen kiinnittämään uudelleen erityistä huomiota perheisiin ja toteuttamaan asiaan liittyviä toimenpiteitä. Tiedonannossa todetaan, että tämä on ”ensimmäinen etappi unionin toiminnassa väestörakenteen muutosten aiheuttamien haasteiden ratkaisemiseksi”. Käsillä olevassa lausunnossa keskitytäänkin kyseisiin ongelmiin.

1.4

Euroopan parlamentti hyväksyi vuonna 1983 päätöslauselman eurooppalaisesta perhepolitiikasta. Näin perhepolitiikalle annettiin ensimmäisen kerran näkyvyyttä yhteisön tasolla ja mahdollistettiin ennen kaikkea se, että seuraavana vuonna voitiin luoda budjettikohta perheiden hyväksi toteutettavien toimien edistämistä varten.

1.5

Vuonna 1989 pidettiin perheasioiden ministerien neuvoston ensimmäinen kokous, jossa hyväksyttiin eräitä merkittäviä toimenpiteitä Euroopan komission ehdotusten pohjalta. Komissiota pyydettiin perustamaan sosiaalista tilannetta, väestöä ja perheitä koskeva eurooppalainen seurantajärjestelmä (nykyinen väestön ja sosiaalisen tilanteen seurantajärjestelmä) sekä perheasioista vastaavista korkeista virkamiehistä koostuva ryhmä. Komissio perusti lopulta yhteisön eri politiikkojen perheulottuvuutta käsittelevän yksiköiden välisen ryhmän. Samassa yhteydessä neuvosto päätti vakiinnuttaa yhteydet perhejärjestöihin sekä perheasioita ja lasten suojelua käsittelevään Euroopan parlamentin laajennettuun työryhmään (intergroup).

1.6

Vuosina 1994, 1999 ja 2004 parlamentti hyväksyi uudet päätöslauselmat. Perheasioita käsittelevä laajennettu työryhmä perustettiin puolestaan vuonna 1988.

1.7

Budjettikohtia ja niiden oikeusperustaa koskeva kriisi vuonna 1998 johti valitettavasti siihen, että myös perheiden tukemiseen tarkoitettu budjettikohta poistettiin.

1.8

Tarkasteltavana oleva tiedonanto on jatkoa väestökysymyksiä koskeville komission pohdinnoille, jotka käynnistettiin vuonna 2005 annetussa vihreässä kirjassa väestökehityksen haasteista (2) ja jota jatkettiin tiedonannossa ”Euroopan väestökehitys — haasteista mahdollisuuksiin” (3). Tiedonanto liittyy lisäksi laajempaan institutionaalisen kehitykseen, joka käynnistettiin Saksan puheenjohtajuuskaudella keväällä kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä ja joka saatettiin päätökseen ministerineuvoston 30. toukokuuta 2007 antamissa Perheallianssia koskevissa päätelmissä. Kyseiset päätelmät esitettiin vielä uudelleen 21.–22. kesäkuuta 2007 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä.

1.9

Tiedonannossa muistutetaan, että Euroopassa on pääasiallisesti kolmenlaisia perhe-elämää tukevia toimia: perheeseen liittyvien välittömien ja välillisten kustannusten korvaaminen, vanhemmille tarjotut tukipalvelut lasten hoitoa ja kasvattamista sekä huollettavien henkilöiden hoitoa varten sekä työaikoja, työoloja ja työsuhteen ehtoja koskevat järjestelyt ja yleishyödyllisten sosiaalipalvelujen saannin paikallinen järjestäminen. Nämä toimintalohkot ovat kehittyneet jäsenvaltioissa eri tavoin riippuen poliittisista valinnoista ja tavoitteista. Vaikka komission mielestä on vaikeaa määrittää, millainen politiikka on tehokkainta, se korostaa kuitenkin, että eräät jäsenvaltiot (Skandinavian maat) ovat onnistuneet löytämään sellaisen työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä naisten ja miesten tasa-arvoa tukevien politiikkojen yhdistelmän, jolla voidaan edistää samanaikaisesti sekä syntyvyyttä että naisten työllisyysastetta.

1.10

Vaikka perhepolitiikka kuuluu tarkkaan ottaen jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, komissio muistuttaa, että unioni on kuitenkin aina pyrkinyt ottamaan poliittisissa toimissaan huomioon perheulottuvuuden ja perheenjäsenten elämänlaadun. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta onkin tullut Lissabonin strategian yhteydessä yksi yhteisön työllisyyspolitiikan kulmakivistä.

1.11

Seuraavaksi komission tiedonannossa esitellään eurooppalaista Perheallianssia ja yhteisön toimia sen tukemiseksi. Erityisesti suunnitellaan valtioiden edustajista koostuvan, väestökysymyksiä käsittelevän korkean tason asiantuntijaryhmän perustamista, eurooppalaisten, kansallisten, alueellisten ja paikallisten foorumien ja verkostojen järjestämistä sekä hyviä käytäntöjä kartoittavan seurantakeskuksen perustamista Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön yhteyteen. Lisäksi on tarkoitus toteuttaa tutkimustoimia erityisesti tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen seitsemännen puiteohjelman yhteydessä. Komissio aikoo myös suunnata Euroopan rakennerahastojen varoja yhdenvertaisten mahdollisuuksien sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen tukemiseen.

2.   Huomiot ja haasteet

2.1.1

Sukupolvien välinen solidaarisuus on ilman muuta varsin laaja ja monimutkainen aihe. Se liittyy yleisemmin käynnissä olevien sosiaalisten, taloudellisten ja kansainvälisten muutosten asettamiin monimuotoisiin haasteisiin — erityisesti väestön ikääntymiseen — joilla on tulevaisuudessa suuri vaikutus Euroopan kansalaisten elämään ja etenkin työoloihin ja sosiaalisiin olosuhteisiin. Komission tiedonannossa Lissabonin strategia antaa lähtökohdat, joiden pohjalta perhepolitiikkaa voidaan nykyaikaistaa edistämällä yhdenvertaisia mahdollisuuksia ja ennen kaikkea parantamalla työn sekä perhe- ja yksityiselämän yhteensovittamista, mikä lisää naisten osallistumista työmarkkinoille. Tätä yhteensovitusta korostetaan myös kasvun ja työllisyyden yhdennetyissä suuntaviivoissa, joiden mukaan työllisyyspolitiikkaa olisi mukautettava perhe-elämän olosuhteisiin ja niissä eri ikäkausina tapahtuviin muutoksiin. Sosiaalista suojelua ja sosiaalista osallisuutta koskeva avoin koordinointijärjestelmä painottaa köyhien lasten ja heidän perheidensä tilanteen parantamista, huollettavien pitkäaikaishoidon tukemista sekä eläkejärjestelmien nykyaikaistamista.

2.1.2

Perheissä esiintyvästä ja kehittyvästä sukupolvien kohtaamisesta on tullut valtava haaste myös Euroopalle. Perhe on ensisijainen paikka, jossa esiintyy sukupuolten ja eri ikäryhmien välistä luonnollista solidaarisuutta. Yhteiskunnallisten muutosten vuoksi perherakenteet ovat eriytyneet voimakkaasti. Toimenpiteitä suunniteltaessa onkin otettava huomioon kaikki erilaiset perhetilanteet. Tällöin on kuitenkin kunnioitettava toissijaisuusperiaatetta sekä jäsenvaltioiden lainsäädäntöä (4).

2.1.3

Tuoreimpien sosiaalista ja väestöllistä tilannetta koskevien raporttien mukaan useissa maissa perheiden määrä kasvaa, mutta niiden koko pienenee. Samaan aikaan perheiden rakenne muuttuu entistä nopeammin, koska avioliittoja solmitaan entistä vähemmän (60-luvulla avioliittoja oli 1 000:ta asukasta kohden kahdeksan, vuonna 1999 niitä oli 5,1). Myös avioitumisikä on noussut, erojen ja yksin elävien ihmisten määrä on kasvanut ja avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia on entistä enemmän. Yksinhuoltajaperheissä elävien lasten määrä on kasvanut EU:ssa 50 prosenttia vuodesta 1983, ja nykyään unionissa 13 prosenttia lapsista elää yhden aikuisen perheissä (25 prosenttia Yhdistyneessä kuningaskunnassa) (5). Yhä useammat lapset elävät uusperheissä, joissa on useampia isovanhempia ja sisaruksia vanhempien edellisistä perheistä, Euroopan ulkopuolelta olevien lasten adoptoiminen lisääntyy, ja maahanmuuton myötä on ilmestynyt uudenlaisia perhekulttuureja.

2.1.4

Syntyvyysaste on Euroopassa nykyään noin 1,45 lasta naista kohden, eli se on paljon pienempi kuin väestön uusiutumisaste. Syntyvyys on alhaisimmillaan Välimeren maissa ja Itä-Euroopan maissa. Syntyvyyden lasku on yleinen ilmiö lähes kaikkialla Euroopan unionissa. Laskua on ollut 60-luvulta nykypäivään yli 45 prosenttia.

2.1.5

Yhteiskunnassa on yhä vähemmän lapsia ja nuoria ja yhä enemmän eläkeläisiä ja yleisesti vanhuksia. Vuonna 1950 väestöstä oli 25 jäsenvaltion alueella alle 25-vuotiaita 40 prosenttia. Vuonna 2000 vastaava luku oli enää 30 prosenttia, ja vuonna 2025 se laskee 25 prosenttiin. Sen sijaan vuonna 1950 vain yksi kymmenestä henkilöstä oli yli 65-vuotias, kun vuonna 2000 vastaava luku oli jo yksi kuudesta, ja vuonna 2025 sen odotetaan olevan lähes yksi neljästä. Nämä luvut antavat odottaa syvällisiä muutoksia kulutusrakenteeseen, asunto- ja hoitotarpeisiin, sosiaalisiin käyttäytymismalleihin sekä julkisten politiikkojen painopistealoihin.

2.1.6

Nykyään suurin osa vanhuksista voi tosin odottaa Euroopassa käytössä olevien erilaisten sosiaaliturvamallien, työolosuhteiden ja lääketieteen edistyksen ansiosta entistä pidempää elinikää ja kutakuinkin kohtuullisia tuloja. On kuitenkin olemassa vakavia köyhyysongelmia, jotka koskettavat ainakin yhtä kuudesosaa yli 65-vuotiaista naisista ja yleisesti noin neljäsosaa yksinelävistä vanhuksista (6). Iäkkäiden naisten köyhyysongelma ja syrjäytyminen ovat yleensä seurausta vähäisestä tai olemattomasta työhistoriasta. Tilanne on luonnollisesti vielä vakavampi yli 70- ja yli 80-vuotiaiden ryhmässä. Tämä lisää perheiden taakkaa kestämättömällä tavalla, mikäli julkinen sosiaali- ja hoivapalvelujärjestelmä ei kykene tarjoamaan riittäviä palveluja.

2.2

Eurobarometrin (7) mukaan 97 prosenttia eurooppalaisista pitää perhettä yhtenä tärkeimmistä tekijöistä elämässään heti terveyden jälkeen. Eurooppalaisten esittämä arvio on vielä perhemyönteisempi, jos heitä pyydetään suuntaamaan katseensa tulevaisuuteen (8). Perheen merkitys korostuu, kun tarvitaan apua: 70 prosenttia sanoo kääntyvänsä kumppaninsa puoleen ja 25 prosenttia muun perheenjäsenen puoleen erityisesti silloin, kun kyseessä on sairaus (88 prosenttia), kun tarvitaan neuvoja (78 prosenttia) tai kun tarvitaan rahaa (68 prosenttia).

2.3

Eurooppalaiset perheet elävät yhä useammin suurten kaupunkien liepeillä. Tässä mallissa on kuitenkin suuria eroja ikäluokittain: vanhukset ja nuoret asuvat usein suurissa kaupungeissa, kun taas lapsiperheet ja työelämästä poistuvat siirtyvät usein pieniin keskuksiin. Asuinpaikan määräytyminen ikäluokan mukaan luo usein uusia ongelmia palvelujen hallinnointiin ja sosiaaliseen koheesioon suurkaupunkialueilla. Ilmiötä kärjistävät vielä muuttoliikkeet, jotka ovat keskimäärin voimakkaampia kaupungeissa; niissä tarvitaan enemmän työvoimaa.

2.4

Väestön ikäjakautumasta voidaan todeta, että yli 65-vuotiaiden osuus Euroopan väestöstä on kasvanut ja oli vuonna 2005 (15 jäsenvaltion alueella) 17,2 prosenttia. Naiset ovat pitkäikäisempiä, joten heidän osuutensa kasvavasta vanhusväestöstä on suurin. Naisten osuus yli 65-vuotiaista on yli 50 prosenttia kaikissa Euroopan maissa.

2.5

Köyhyys koskettaa noin 72:ta miljoonaa ihmistä 25 jäsenvaltion EU:ssa (eli 15:ta prosenttia), ja 26 miljoonaa ihmistä on riskirajalla (9). Heistä noin 12 miljoonaa on vanhuksia. EU:n väestöstä 9 prosenttia on elänyt pienituloisessa perheessä kaksi viimeksi kuluneista kolmesta vuodesta elämässään. Köyhyysriski on suurempi etenkin monilapsisissa perheissä. Noin 20 prosenttia Euroopan 94 miljoonasta nuoresta, jotka ovat alle 18-vuotiaita, on köyhyysvaarassa. Viimeisten 30 vuoden aikana lasten köyhyysaste on kasvanut kaikissa unionin jäsenvaltioissa, ja se on nykyään korkeampi kuin koko väestön köyhyysaste. Erityisen vakava tilanne on yksinhuoltajaperheissä, perheissä, joissa on pitkäaikaistyöttömyyttä tai alityöllisyyttä, sekä suurperheissä. Köyhien perheiden lapset kärsivät puutteesta, he ovat muita huonommassa asemassa, heillä on enemmän terveysongelmia ja heidän koulutuloksensa ovat huonoja. Tällä kaikella on ilman muuta sosiaalisia, taloudellisia ja poliittisia vaikutuksia tulevaisuuteen. Tällainen piittaamattomuus lasten oikeuksista saattaa toimia kasvualustana lapsiin kohdistuvalle rikollisuudelle ja lapsikaupalle.

3.   Yleistä

3.1

Siitä huolimatta, mitä johdannossa todettiin, Euroopan unionin toimielimillä on ollut toistaiseksi suuria vaikeuksia nähdä perhe sosiaalisena rakenteena, jolla on erittäin tärkeä rooli nyky-yhteiskunnassa ja johon on siten kiinnitettävä yhteisössä entistä enemmän huomiota.

3.2

Vaikka mitä erilaisimmat elimet ovat antaneet kansainvälisellä ja eurooppalaisella tasolla lukuisia virallisia julkilausumia, joissa tunnustetaan perheen keskeinen tehtävä yhteiskunnassa, unioni ei ole näyttänyt toistaiseksi sisällyttäneen perhettä konkreettisesti prioriteetteihinsa. Unionin painopisteet perustuvat pääasiassa kahteen pilariin: toisaalta vapaisiin markkinavoimiin ja kilpailuun ja toisaalta kaikkien kansalaisten yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin. Viittaus näihin kahteen pilariin on selkeä esimerkiksi Lissabonin strategiassa ja vuosien 2005–2010 sosiaalipoliittisessa ohjelmassa.

3.3

Yleensä Euroopan komissio käsittelee perheasioita sosiaali-, työllisyys- ja tasa-arvopolitiikan yhteydessä (10). On kuitenkin tavallista, että mm. nuoria, lasten oikeuksia ja koulutusta käsittelevissä asiakirjoissa perhettä ei yleensä mainita, ja tapana on keskittyä vain yksilöiden oikeuksiin tai ihmisiin taloudellisina toimijoina. Harvoin ihmistä tarkastellaan jäsenenä erilaisten suhteiden järjestelmässä, jossa ihminen on ensisijaisesti osa perhettä ja sosiaalisten suhteiden verkkoa. Perheellä on kuitenkin edelleen tärkeä rooli ihmisen kasvun tukemisessa, yhteiskuntaan ja työelämään sijoittumisen helpottamisessa ja hyvin usein myös sairauden hoidossa sekä mahdollisissa väliaikaisissa tai pitkäkestoisissa tilanteissa, joissa ihmistä kohtaa vammautuminen tai joissa hän ei pysty itse huolehtimaan itsestään. Julkisen sektorin sekä yksityisten tai sosiaalisten markkinoiden tarjoamilla palveluilla on edelleenkin keskeinen asema erityisesti työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen edistämisessä, perheiden köyhyyden ja työttömyyden torjumisessa sekä sairauksista, päihteiden väärinkäytöstä, kasvatusvaikeuksista ja perheväkivallasta kärsivien perheiden tukemisessa ja auttamisessa. Nämä palvelut eivät kuitenkaan voi yksin vastata asianmukaisesti ihmisten — sekä hoitajan että hoidettavan — emotionaalisiin tarpeisiin (11).

3.4

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että EU:n puheenjohtajavaltiona toiminut Saksa on vastannut hyvin Euroopan kansalaisten yhä kasvavaan vaatimukseen siitä, että perheeseen kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota. Saksa on ehdottanut, että toimielimet ”liittoutuisivat” voidakseen edistää koordinoituja toimintalinjoja, joiden avulla voitaisiin tasapainottaa syntyvyyden laskua ja vanhusväestön lisääntymistä. Kahden viime vuoden aikana unionin kaikkien toimielinten kiinnostus on itse asiassa herännyt uudelleen, ja nyt lähestymistapa on entistä järjestelmällisempi, strategisempi ja ennakoivampi, eli se tarjoaa entistä suuremmat mahdollisuudet.

3.5

Tämä käy ilmi Euroopan unionin perusoikeuskirjan tärkeistä, perhettä koskevista määräyksistä (12). Tosin Euroopan unionin perussopimusten tarkistamisen yhteydessä olisi ollut toivottavaa lisätä Euroopan unionin tavoitteita koskevaan 3 artiklaan selkeä viittaus perhe-elämän tukemiseen.

3.6

ETSK on erittäin tyytyväinen komission tiedonantoon, jossa esitetään konkreettinen, operatiivinen suunnitelma tulevan eurooppalaisen Perheallianssin muodostamiseksi. Kyseessä on rakentava foorumi, jossa otetaan huomioon ETSK:n esittämät ja yleisemmin viime vuosina käydyissä keskusteluissa esiin tulleet suuntaviivat. Tavoitteena on vastata väestömuutoksen aiheuttamiin haasteisiin, kannustaa eri toimijoita yhteistyöhön ja kumppanuuteen, vastata entistä paremmin perheiden tarpeisiin niiden huolehtiessa lapsista ja muista hoivaa tarvitsevista henkilöistä ja parantaa työn sekä perhe- ja yksityiselämän yhteensovittamista. Tähän voidaan päästä myös investoimalla päättäväisesti laadukkaisiin, lapsille ja perheille tarkoitettuihin palveluihin, mikä auttaa osaltaan luomaan uutta, entistä vakaampaa sukupolvien välistä solidaarisuutta.

3.7

On kuitenkin valitettavaa, että eräiden jäsenvaltioiden tuen puuttumisen johdosta tässä yhteydessä ei ole voitu soveltaa avointa koordinointimenetelmää, mikä olisi antanut Perheallianssille strategista ja rakenteellista painoa. ETSK toteaa tästä huolimatta, että tiedonanto tarjoaa mahdollisen perustan sellaisen orgaanisen foorumin luomiselle, jota voidaan vielä myöhemmin kehittää selkeämmän koordinoinnin pohjalta.

3.8

Onkin huolehdittava siitä, että nyt kun unionin puheenjohtajavaltiona toiminut Saksa on antanut asialle ratkaisevan sysäyksen, ei jouduta tilanteeseen, jossa tämä uusi suunta unohtuu. Erilaisten eurooppalaisten tahojen kiinnittäessä yhä enemmän ja uudella tavalla huomiota sosiaalikysymyksiin ja kansalaisten hyvinvointiin perheestä on tulossa uusi mielenkiinnon, pohdinnan ja toiminnan kohde. Tällaisia ensimmäisiä varovaisia askeleita on asteittain vahvistettava ja laajennettava laatimalla järjestelmällinen toimintasuunnitelma. Se tulisi saada valmiiksi vuonna 2010 järjestettävässä kolmannessa Euroopan väestöfoorumissa.

3.9

Yleisemmin on tunnustettava konkreettisesti se käytännöllinen ja keskeinen panos, jonka perheet antavat edelleenkin yhteiskunnalle ja kaikenikäisten ihmisten hoitoon. Tuleekin ottaa huomioon perheiden sosiaalinen ja taloudellinen merkitys sekä etenkin hyvinvointipalveluiden mahdollinen kestämätön kustannusten kasvu siinä tapauksessa, ettei perheitä tueta asianmukaisesti eikä kannusteta niitä oman roolinsa täyttämiseen.

3.10

Tältä osin eri tason työmarkkinaosapuolilla on jo nyt merkittävä rooli. Eurooppalaiset työmarkkinaosapuolet esittivät ensimmäisessä yhteisessä työohjelmassaan 2003–2006 yhdenvertaisten mahdollisuuksien toimintakehyksen, jossa viitattiin erikoisesti työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen ja kaikkiin asiaan liittyviin näkökohtiin. Toinen ohjelma 2006–2008 puolestaan perustuu työmarkkinoiden tärkeimpien haasteiden laajaan analyysiin (13). ETSK kannustaa työmarkkinaosapuolia jatkamaan toimiaan samansuuntaisesti.

3.11

On myös pohdittava yhä tarkemmin sosiaalisen pääoman ja ihmisten välisten suhteiden tuottamisen ja uudistamisen roolia sekä sen rakenteellista ulottuvuutta, sillä tämän roolin tunnustetaan yhä useammin olevan keskeinen tekijä yksittäisten kansalaisten ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Lapsille ja perheelle omistettu aika on ilman muuta pois uraan panostettavasta ajasta, mutta se on myös investointi ihmisten hoitamiseen ja kouluttamiseen, joten sille tulisi antaa tunnustusta ja arvostusta. Nykyisten toimenpiteiden (tulonsiirrot, verovähennykset, vanhempainlomat jne.) lisäksi tulisi pohtia mahdollisuutta siihen, että perheessä elävien, hoivaa tarvitsevien henkilöiden hoitoon käytetty aika tunnustettaisiin jollain tapaa eläkejärjestelmässä (14). Näin voitaisiin välttää se, että sukupolvien välinen solidaarisuus luo tulevaisuuden rasitteen (riittämättömien eläkkeiden muodossa, mikä lisää köyhyysriskiä), jolla on vaikutusta erityisesti naisten elämään.

3.12

Onkin pohdittava myös ilmaiseksi käyttöön annettavaa aikaa, josta on vaikea pitää kirjaa ja joka on näin ollen usein näkymätöntä. Se vaikuttaa kuitenkin merkittävällä tavalla ihmisten yhä enemmän arvostaman ja tavoitteleman sosiaalisen elämän laatuun.

3.13

Tälle ihmisten perusluonteiselle ja aidolle rakenteelliselle ulottuvuudelle, joka luo sosiaalisia suhteita, on näin ollen annettava selkeää ja positiivista sosiaalista arvostusta. Samalla on kehitettävä ja mukautettava entistä paremmin kaikkia niitä muita ympäristöön ja palveluihin liittyviä olosuhteita, jotka mahdollistavat oman perheen perustamisen, toivotun lasten lukumäärän hankkimisen ja läheisten ihmisten tasapainoisen hoitamisen.

4.   Erityistä

4.1

Komission tiedonannossa hahmotellaan jo muutamia positiivisia toimintalinjoja, joilla on hyvät tarkoitusperät ja jotka on hyvin valmisteltuja (esim. valtioiden edustajista koostuvan, väestökysymyksiä käsittelevän korkean tason asiantuntijaryhmän perustaminen). ETSK kannattaa tällaisia suuntaviivoja, kannustaa kehittämään niitä edelleen ja toivoo, että niistä annetaan jatkuvasti asianmukaista tietoa ja että niiden edistymisestä kerrotaan laajasti. Näin voidaan samalla luoda edellytykset sille, että prosessiin osallistutaan mahdollisimman laajasti.

4.2

Alue- ja paikallistason toimijoilla on yhä suurempi ja keskeisempi rooli sosiaalipalvelujen tuottamisessa ja tehokkaiden kokeilujen toteuttamisessa. Näiden tahojen kytkeminen mukaan positiivisessa hengessä onkin erityisen tärkeää. Onkin aiheellista edistää alueellisten ja paikallisten foorumien järjestämistä. Lisäksi komissiota tulisi kehottaa toimimaan ennakoivasti ja laatimaan yhdessä asiaankuuluvien tahojen kanssa järjestelmällinen suunnitelma kaikkien unionin maiden foorumeista ja aloitteista sekä tukemaan tätä suunnitelmaa, jotta prosessille voidaan varmistaa mahdollisimman suuri kannatus.

4.3

Perhepolitiikkojen hyviä käytänteitä kartoittava seurantakeskus on tarkoitus perustaa Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiöön. ETSK pitää tätä kannatettavana ja suosittaa, että tämän työn eri vaiheissa kuultaisiin tiiviisti kansalaisyhteiskunnan toimijoita, erityisesti perhejärjestöjä. Kuulemisen tulisi koskea sekä hyvien käytäntöjen erittelyä että vertailua ja pohdintaa asianmukaisissa vaiheissa.

4.4

On myös tarpeen huolehtia siitä, ettei seurantakeskus keskity ainoastaan työelämään liittyviin perhekysymyksin, vaan suuntaa toimintansa ennen kaikkea perheiden ja sukupolvien tarpeiden sekä uudenlaisen sukupolvien välisen solidaarisuuden kehityksen tukemiseen ja edistämiseen liittyvän tarjonnan ja kustannusten tunnistamiseen. Näin voitaisiin tuoda esille unionin maissa nykyään käytössä olevien sosiaalisen kansalaisuuden rakenteiden tilanne (15).

4.5

Tutkimustyöhön ETSK ehdottaa vielä seuraavia aloja:

unionin eri maissa käytössä olevien veropolitiikkojen (sekä tulonsiirrot että veroalennukset ja -vähennykset) rooli ja vaikutukset perhe-elämän tukemiseen tai tukahduttamiseen erityisesti lasten (syntymä, hoito, koulutus) ja yksittäisten perheiden vastuulla olevien aikuisten osalta sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, naisten työllisyyteen ja perhevastuun tasa-arvoisempaan jakamiseen naisten ja miesten kesken

aktiivista ikääntymistä koskevat politiikat ja toimet, kun otetaan huomioon, että eläkkeelle jäämisen ja sairauksista tai ikääntymisestä johtuvan riippuvuuden välinen aika on entistä pidempi — mm. sellaisten aloitteiden ja toimien toteuttaminen, joiden tarkoituksena on saada ikääntyneet mukaan oman yhteisönsä hyväksi tehtävään sosiaaliseen ja kulttuuritoimintaan; tällainen toiminta kasvattaa kokonaisvaltaista sosiaalista pääomaa

elinkaarta koskevat näkökohdat: Tavoitteena olisi tutkia, voitaisiinko keskiarvoelinkaaren (16) nykyiseen pitkittäiseen ulottuvuuteen saada mukaan nykyistä liikkuvampi, vaihtoehtoinen rakenne. Näin perheeseen panostamista tai urakatkoja, jotka käytetään lapsista tai muista hoitoa tarvitsevista henkilöistä huolehtimiseen tai omaan kouluttautumiseen, ei pidettäisi enää onnekkaana poikkeuksena eikä väistämättömänä haittana varsinkin naisten uralle, vaan niistä tulisi asteittain tavallisia vaihtoehtoja suurimmalle osalle naisista ja miehistä, jotka sitä haluaisivat (17).

Samalla tutkimuksissa on otettava huomioon, että edellä mainittu yksinhuoltajaperheiden määrän merkittävä lisääntyminen uhkaa johtaa yksinäisten vanhusten määrän lisääntymiseen. Välttämättömät menot rasittavat huomattavasti yksin eläviä vanhuksia, ja elinkaaren liikkuva rakenne saattaa vaikuttaa erittäin haitallisesti heidän elintasoonsa. Lisäksi on aiheellista tutkia, mihin toimiin olisi ryhdyttävä, jotta eläkkeiden taso riittäisi takaamaan hyväksyttävän elintason kaikille. Olisi pohdittava myös mahdollisuutta määritellä perheenjäsenten eläkkeet yksilöllisesti.

lasten köyhyyden vaikutukset ja kustannukset yhteiskunnalle (ml. lapsikauppa ja lapsiin kohdistuva rikollisuus), perheiden tukeminen työttömyyden, sairauden, päihteiden väärinkäytön, mielenterveysongelmien, perheväkivallan ja kasvatusvaikeuksien kohdatessa sekä nuorten itsenäistymisen ja perheen perustamisen esteet eri sukupuolilla.

4.6

Lisäksi on kaksi alaa, joita on tutkittu vähän ja joihin ETSK:n mielestä komission tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota nykyisessä strategiassa:

Asuntopolitiikka; se nähdään vielä oleellisesti osana elinkaarta, jossa suurin osa elämästä on omistettu työlle, vaikka tämä tilanne ei enää nykyään vastaakaan todellisuutta (18). Erityisesti tulee mainita sosiaalinen asuntotuotanto, oli sitten kyseessä perhepäivähoidon kehittäminen tai monien itsenäiseen elämään kykenemättömien oikeus ja konkreettinen mahdollisuus asua kotona.

Vammaisten tai täysin muista riippuvaisten henkilöiden tilanne. Nämä henkilöt asuvat usein kotonaan tai perheensä kanssa. He ovat haaste sellaisten sosiaali- ja hoitopalveluiden ja tuotteiden luomiseksi, jotka tukevat heidän itsenäistä elämistään omassa kodissaan. Lisäksi he ovat haaste puhuttaessa ihmisten ja perheiden yksinäisyydestä. Heidät muistetaan vain silloin, kun esille tulee sosiaalisia tragedioita.

4.7

Erityisen huomionarvoinen on ehdotus, jonka perhejärjestöjen laaja Euroopan tason liittoutuma esitti äskettäin uudelleen useille EU:n toimielimille (19). Ehdotuksessa esitetään lastentarvikkeiden, mm. vaippojen, alv-kannan tarkistamista. Komissio teki jo 19. heinäkuuta 2006 poliittisen sitoumuksen, jonka mukaan se tekee ehdotuksen kuudennen direktiivin ja erityisesti direktiivin 2006/112/EY H liitteen tarkistamisesta. Liitteessä luetteloidaan tuotteet ja palvelut, joihin jäsenvaltiot voivat mahdollisesti soveltaa alennettua, vähintään 5 prosentin verokantaa (20). Näiden tarvikkeiden kustannukset ovat keskimäärin sellaiset, että ne vaikuttavat merkittävällä tavalla perheiden budjettiin kaikkialla Euroopassa. ETSK kannattaa tätä ehdotusta, joka saattaisi olla konkreettinen ja Euroopan unionin toimivaltaan kuuluva keino kannustaa jäsenvaltioita antamaan perheille huomattavaa taloudellista tukea.

4.8

On vielä aiheellista mainita kaksi muuta toimintalinjaa.

On tarpeen ryhtyä valtavirtaistamaan perhenäkökohtia (family mainstreaming) unionin politiikkoihin, jotta voidaan ottaa järjestelmällisesti huomioon yksittäisten toimenpiteiden vaikutukset perheisiin sekä perheulottuvuus unionin talous- ja sosiaalialan eri toimintasektoreilla. ETSK pitää tässä yhteydessä aiheellisena, että komissio käynnistää uudelleen vuonna 1989 perustetun, mutta sittemmin unohdetun yksiköiden välisen ryhmän toiminnan. Sen avulla voitaisiin parantaa asiaa koskevien toimien koordinointia.

On tarpeen kuulla järjestelmällisesti Euroopan kansalaisia ja erityisesti perhejärjestöjä ja työmarkkinaosapuolia, jotta käynnistettyjä toimenpiteitä voidaan arvioida entistä paremmin ja tietoja voidaan levittää entistä asianmukaisemmin ja tehokkaammin. Prosessia tulee tukea sekä taloudellisesti että luomalla asianmukaiset menettelyt ja foorumit. ETSK voi tarjota oivallisen foorumin toiminnan vakaiden rakenteiden luomiselle.

5.   Päätelmät

5.1

Sukupolvien välisen solidaarisuuden teemassa ei pidä keskittyä ja rajoittua vain väestökysymyksiin, vaikka ne ovatkin vakava haaste. Sukupolvien välinen solidaarisuus pitää nähdä tulevien vuosien ensisijaisena ongelmana sekä horisontaalisella vastuutasolla (instituutiot, työmarkkinaosapuolet, kansalaisyhteiskunnan organisaatiot) että vertikaalisella tasolla (nuoret, vanhukset jne.), sillä ne ovat ratkaisevassa asemassa Euroopan (taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen) kehityksen sekä demokratiamme perustana olevan sosiaalisen sopimuksen uusimisen kannalta.

Euroopan kehitykselle ominainen solidaarisuuden kulttuuri on mahdollistanut aikojen kuluessa omaperäiset ja kestävät ratkaisut, jotka ovat osoittautuneet ratkaiseviksi Euroopan inhimillisen, sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen kannalta: kansalliset sosiaaliturvajärjestelmät, sosiaalisten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen suhde, kansalaisoikeuksien kehittyminen, sukupolvien välinen vastuu ja sen jatkuvuus perheissä.

5.2

Kuten ranskalainen kirjailija Antoine de Saint-Exupéry on todennut, tulevaisuutta ei tarvitse ennakoida, mutta se on tehtävä mahdolliseksi. On siis toimittava sen hyväksi, että kaikki kansalaiset, erityisesti perheet ja ennen kaikkia nuoret, saadaan jälleen luottamaan tulevaisuuteen. Näin heidän ei enää tarvitse elää sosiaalisessa ympäristössä, jossa resurssien, palvelujen ja ajankäytön olosuhteet ovat niin epäedulliset, että oman perheen perustamista on lykättävä tai toivotusta lapsiluvusta on tingittävä. Sukupolvien uudistettu yhteys voidaan kokea vakaana ja on mahdollista luoda olosuhteet, joissa jokainen voi antaa oman panoksensa ja vastata aikamme haasteisiin.

Bryssel 13. joulukuuta 2007

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Dimitris DIMITRIADIS


(1)  Ks. ETSK:n 16. joulukuuta 2004 antama lausunto aiheesta ”Sukupolvien väliset suhteet” (esittelijä: Jean-Michel Bloch-Lainé), EUVL C 157, 28.6.2005; ETSK:n 14. maaliskuuta 2007 antama lausunto aiheesta ”Perhe ja väestökehitys” (esittelijä: Stéphane Buffetaut), EUVL C 161, 13.7.2007; ETSK:n 14. maaliskuuta 2007 antama lausunto aiheesta ”Väestön ikääntymisen taloudelliset ja budjettivaikutukset” (esittelijä: Susanna Florio), EUVL C 161, 13.7.2007; heinäkuussa 2007 annettu lausunto ”Työmarkkinaosapuolten rooli työ-, perhe- ja yksityiselämän yhteensovittamisessa” (esittelijä: Peter Clever). Tässä on mainittu vain muutama tärkein lausunto.

(2)  KOM(2005) 94 lopullinen.

(3)  KOM(2006) 571 lopullinen, johon komitea otti kantaa 14. maaliskuuta 2007 puheenjohtajavaltio Saksan pyynnöstä antamassaan valmistelevassa lausunnossa ”Perhe ja väestökehitys” (esittelijä: Stéphane Buffetaut), EUVL C 161, 13.7.2007.

(4)  Ks. ETSK:n 28. syyskuuta 2005 antama lausunto aiheesta ”Vihreä kirja sovellettavasta lainsäädännöstä ja tuomioistuimen toimivallasta avioeroasioissa” (esittelijä: Daniel Retureau, EUVL C 24, 31.1.2006), jossa todetaan: ”Vihreässä kirjassa ehdotetaan sen vuoksi (viisaasti), että aineellisen oikeuden yhdenmukaistamiseen ei ryhdytä”.

(5)  Eurostat, Population in Europe, 2005. Vaikka yksinhuoltajaperheiden määrä on jakaantunut epätasaisesti Euroopan unionin eri maissa (Italiassa ilmiö ei ole kovin yleinen toisin kuin Ruotsissa), kaikissa maissa sukupuolijakauma on lähes identtinen (yksinhuoltajista suuri enemmistö on naisia). Ainoana poikkeuksena on Ruotsi, jossa 26 prosenttia yksinhuoltajista on miehiä.

(6)  Köyhyysaste on tässä laskettu suhteessa kunkin jäsenvaltion tulotasoihin, joten se on alhaisempi eräissä uusissa jäsenvaltioissa (esim. vain 6 prosenttia Puolassa) ja suhteellisen korkea toisissa maissa, esim. Irlannissa (44 prosenttia), Kreikassa (33 prosenttia), Portugalissa (30 prosenttia), Belgiassa (26 prosenttia) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (24 prosenttia). Konsultoinnin tausta-asiakirjana oleva Euroopan komission Eurooppa-politiikan neuvonantajien toimiston (BEPA) laatima Euroopan sosiaalista todellisuutta käsittelevä mietintö, maaliskuu 2007.

(7)  Special Eurobarometer 273, European Social Reality, helmikuu 2007.

(8)  Ks. R. Gubertin ja G. Pollinin toimittama kirja Valori a confronto, Milano 2006, joka perustuu European Values Study -tutkimukseen. Useiden eurooppalaisten yliopistojen toteuttaman tutkimuksen kohderyhmänä oli 40 000 kansalaista 33:sta Euroopan maasta (EU:n jäsenvaltiot ja muutama Euroopan neuvoston jäsenmaa). Ks. myös tutkimus The demografic future of Europe, jonka on toteuttanut Robert Bosch Institute yhdessä Saksan väestöntutkimuskeskuksen kanssa. Tutkimuksessa haastateltiin 34 000:ta kansalaista 14:sta Euroopan maasta, ja se vahvistaa eurooppalaisten vahvan sitoutumisen perheinstituutioon.

(9)  Perustuu laskelmaan, jossa köyhyysrajaksi on asetettu 60 prosenttia keskituloista. Sosiaalinen tilanne Euroopassa 2004 ja Eurostat 2003. Ks. myös komission keväällä 2007 julkaisema viimeisin kertomus sosiaalisesta tilanteesta Euroopassa.

(10)  2005–2006, jonka teemana on sukupolvien välinen tasapaino eurooppalaisten ikääntyessä. Perheasiat kuuluvat työllisyyden, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden pääosastolle. Asiaan liittyviä asiakirjoja voi löytää eurooppalaisen Perheallianssin sivuilta http://ec.europa.eu/employment_social/families/index_en.html. On kuitenkin valitettavaa, etteivät jo aiemmin mainitun, vuonna 1989 perustetun perheiden seurantajärjestelmän ennen vuotta 2000 eli yli kymmenen vuoden aikana tekemän tärkeän työn tulokset ole saatavilla.

(11)  Susy Giullari ja Jane Lewis, The Adult Worker Model, Gender Equality and Care, sosiaalipolitiikka ja kehitys, ohjelma-asiakirja 19, YK:n sosiaalisen kehityksen tutkimusinstituutti, huhtikuu 2005.

(12)  7, 9 ja 14 artikla, 24 artiklan 3 kohta sekä 33 ja 34 artikla.

(13)  Euroopan työmarkkinaosapuolet lähettivät heinäkuussa 2007 komissaari Špidlalle kirjeen, jossa ne ilmaisivat halukkuutensa selvittää perhevapaata koskevan direktiivin sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen tilannetta EU:ssa. Järjestöt ovat koonneet sitä varten yhteisen työryhmän, jonka on tarkoitus antaa raporttinsa ensi vuoden maaliskuussa pidettävälle EU:n sosiaalihuippukokoukselle.

(14)  Esimerkiksi Suomessa on otettu käyttöön uusia toimenpiteitä. Työmarkkinaosapuolet neuvottelivat vuonna 2003 suuresta eläkeuudistuksesta, jonka eduskunta hyväksyi vuonna 2004 ja joka tuli voimaan vuonna 2005. Lisätietoja

www.tyoelake.fi.

(15)  Ks. ETSK:n 10. joulukuuta 2003 antama lausunto sosiaalipoliittisesta ohjelmasta (esittelijä: Luca Jahier), EUVL C 80, 30.3.2004.

(16)  Keskiarvoelinkaareen kuuluvat tänä päivänä tiukasti aikajärjestyksessä etenevät jaksot: kasvuvaihe, koulutus, vaikea ja pitkä työelämään hakeutuminen ja siitä väistämättä koituvat vaikutukset perheelle jäävään aikaan ja mahdolliseen syntyvyyteen ja lopuksi keski-ikäistyminen, mikä merkitsee toisaalta lapsista ja toisaalta hoivaa tarvitsevista vanhenevista omaisista huolehtimista.

(17)  Tässä yhteydessä on ehdottomasti edistettävä ja laajennettava Dublinin säätiön jo olemassa olevia tutkimuslinjoja.

(18)  Ks. mm. ETSK:n antama lausunto aiheesta ”Asuminen ja aluepolitiikka” (esittelijä: Angelo Grasso, apulaisesittelijä: Nicole Prud'homme), EUVL C 161, 13.7.2007.

(19)  15. toukokuuta 2007 kansainvälisen perhepäivän yhteydessä ELFAC (European Large Families Conferederation) esitti yhdessä useiden muiden järjestöjen, mm. COFACE:n (Confederation of Family Organizations in the European Union), kanssa toimielinten vastuuhenkilöille vetoomuksen otsikolla ”Need for reduced VAT on essential items for child raising”. Lisätietoja ja asiakirjoja osoitteesta

www.elfac.org.

(20)  Jo nyt muutamat jäsenvaltiot soveltavat alennettua alv:tä vaippoihin, mutta asiassa olisi tehtävä kattavampi päätös, joka sisältäsi kaikki pienille lapsille tarkoitetut tuotteet — elintarvikkeista vaatteisiin — joihin sovelletaan toistaiseksi korkeimpia mahdollisia verokantoja.


LIITE

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea lausuntoon

Seuraava muutosehdotus, joka sai tuekseen vähintään neljänneksen annetuista äänistä, hylättiin keskusteluissa (työjärjestyksen 54 artiklan 3 kohta):

Kohta 4.3

Muutetaan kuulumaan seuraavasti:

”Perhepolitiikkojen hyviä käytänteitä kartoittava seurantakeskus on tarkoitus perustaa Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiöön. ETSK pitää tätä kannatettavana ja suosittaa, että tämän työn eri vaiheissa kuultaisiin tiiviisti kansalaisyhteiskunnan toimijoita, erityisesti perhejärjestöjä. Kuulemisen tulisi koskea sekä hyvien käytäntöjen erittelyä että vertailua ja pohdintaa asianmukaisissa vaiheissa. ETSK kehottaa komissiota, Euroopan parlamenttia ja neuvostoa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin perhepolitiikkojen seurantakeskuksen perustamiseksi Dublinin säätiöön sekä myöntämään tarvittavat määrärahat tähän tarkoitukseen.

Perustelu

Unionin toimielimissä keskustellaan parhaillaan budjettiasioista, ja sillä on vaikutuksia määrärahoihin, joita tarvitaan, jotta seurantakeskus voisi aloittaa toimintansa jo vuonna 2008.

Äänestystulos

Puolesta: 63 Vastaan: 67 Pidättyi äänestämästä: 22


16.5.2008   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/73


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Neljäs kertomus taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta”

KOM(2007) 273 lopullinen

(2008/C 120/17)

Euroopan komissio päätti 30. toukokuuta 2007 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta

Neljäs kertomus taloudellisesta ja sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta.

Asian valmistelusta vastannut ”talous- ja rahaliitto, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 8. marraskuuta 2007. Esittelijä oli Olivier Derruine.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 12.–13. joulukuuta 2007 pitämässään 440. täysistunnossa (joulukuun 13 päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 88 ääntä puolesta ja kenenkään äänestämättä vastaan tai pidättymästä äänestämästä.

1.   Johdanto

1.1

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 159 artiklan nojalla komissio on velvollinen julkaisemaan kolmen vuoden välein kertomuksen taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tilasta Euroopassa.

1.2

Koska kertomuksen julkaiseminen ajoittuu Lissabonin strategian yhdennettyjen suuntaviivojen ajantasaistamista edeltävään vuoteen, ETSK toivoo esittämänsä pyynnön mukaisesti, että sen pohdinnat otetaan huomioon sekä aluepolitiikan seuraavassa sukupolvessa että näiden uusien yhdennettyjen suuntaviivojen laatimisessa (1).

1.3

Uudistussopimuksen uutuuksiin kuuluu alueellisen yhteenkuuluvuuden sisällyttäminen EU:n yleisiin tavoitteisiin (3 artikla). Alueellinen yhteenkuuluvuus puuttui tavoitteiden joukosta, kunnes Euroopan unionin tulevaisuutta käsittelevä valmistelukunta lisäsi ja vuoden 2007 hallitustenvälinen konferenssi (HVK) vahvisti sen tavoitteeksi.

2.   Yleistä

2.1

Kertomukseen liitetyllä tiedonannolla käynnistetään rakennepolitiikan tulevaisuutta koskeva keskustelu sarjalla kysymyksiä. ETSK katsoo, että kaksi erittäin tärkeää kysymystä, joihin pitäisi saada konkreettinen vastaus, on jätetty pois:

Vaikuttaa turhalta pohtia koheesiopolitiikkaa, joka edustaa lähes kolmasosaa EU:n talousarviosta, ellei samanaikaisesti keskustella varoista sen toteuttamiseen. ETSK haluaa muistuttaa, että EU:n talousarvio, sellaisena kuin siitä sovittiin rahoitusnäkymistä tehdyssä sopimuksessa, on riittämätön vastaamaan unionille asetettuihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin. Nimenomaan rakennepolitiikkaa tarkasteltaessa havainto on sama: 0,36 prosenttia BKT:sta ei riitä takaamaan taloudellista, sosiaalista ja alueellista yhteenkuuluvuutta unionissa (2).

Mitä tulee työmarkkinaosapuolten ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan asemaan, useissa kysymyksissä käsitellään kyllä hallintoa, mutta rajoitutaan yksinomaan sen poliittiseen ulottuvuuteen. Kertomuksessa ei kuitenkaan valitettavasti ole huomioitu työmarkkinaosapuolten ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan roolia, vaikka ne ovat välttämättömiä tekijöitä sen varmistamisessa, että hankkeet mukautetaan paikallisiin oloihin ja että ne saavat laajan yleisen kannatuksen, ja vaikka mainitut tahot edistävät avoimuutta resurssien käytössä.

2.2

Tarkkaavainen lukija saattaa hämääntyä kertomuksen luvuista, koska aina ei ole selvää, koskevatko ne 15, 25 vai 27 jäsenvaltion EU:ta. Myös kehityskulkuja käsiteltäessä ajankohtia koskevat viittaukset saattavat jäädä epäselviksi. Kertomuksessa käsitellään usein yhteenkuuluvuutta 27 jäsenvaltion EU:ssa käyttämällä viiteajankohtana vuotta 1996, jolloin jäsenvaltioiden määrä oli juuri noussut 15 valtioon. Tästä seuraa, että hahmotellut suuntaukset eivät koske ainoastaan EU:ta vaan ne koskevat myös valtioita, joihin (ottaen huomioon kyseisten valtioiden kauppasuhteiden suuntautuminen) EU:n alakohtaiset politiikat (sisämarkkinat, kilpailu, aluepolitiikka) eivät olleet vaikuttaneet tai olivat vaikuttaneet vain vähän. Toisin sanoen tämä kaikki hämärtää johtopäätöksiä, joita voidaan tehdä rakennepolitiikkojen erityisestä panoksesta yhteenkuuluvuuden lisäämiseen, vaikka panos on kiistämätön (3).

2.3

Peruste, jonka mukaan jälkeenjääneiksi alueiksi katsotaan sellaiset alueet, joiden asukaskohtainen BKT on alhaisempi kuin 75 prosenttia EU:n keskiarvosta, on hämärtynyt useiden edellisiä jäsenvaltioita köyhempien valtioiden liityttyä unioniin (tilastovaikutus). Tämä pätee myös Bulgarian ja Romanian liittymiseen. Näin ollen ennen vuotta 2004 vallinnutta yhteenkuuluvuuden tilannetta ei voida suoraan verrata nykyiseen tilanteeseen. Raja-arvon yli hivuttautuneiden 12 valtion suoriutumista on suhteutettava, koska mikään ei takaa, etteikö niiden suoriutumiskyky selittyisi tilastovaikutuksella.

2.4

Kertomuksessa ilmoitetaan, että seuraavan ohjelmakauden alussa yhdeksän EU:n 12:sta vuosina 2004 ja 2007 liittyneestä jäsenvaltiosta on ylittänyt kynnysarvon, joka on 75 prosenttia asukaskohtaisen bruttokansantuotteen keskiarvosta. Näin ollen tämä viitearvo ei ole enää olennainen. Tätä kysymystä olisi syytä miettiä jo nyt.

2.5

Vaikka kertomuksessa annetaan runsaasti tietoja, on harmillista, ettei niitä aina vertailla ristiin.

Esimerkiksi liitteen I kohtien 2.1.3, 3.2, 2.2.4 (erityisesti grafiikan osalta) ja 2.2.6 samanaikaisesta tarkastelusta käyvät ilmi vaikeudet yhdistää talouskasvu ja tasapainoinen kehitys (tässä tapauksessa kaikkia alueita hyödyttävään työpaikkojen luomiseen). Kyse on todellisesta haasteesta erityisesti tietyille uusille jäsenvaltioille (Puolalle, Unkarille, Romanialle, Bulgarialle ja Tšekin tasavallalle).

Vaikka onkin totta, että entiset koheesiomaat Irlanti, Kreikka ja Espanja ovat päässeet eroon jälkeenjääneisyydestään kokonaan tai osittain, miten on niiden kasvun kestävyyden laita? Kuinka tulevaan kehitykseen voi suhtautua myönteisesti, kun tuntikohtainen tuottavuus on kymmenen vuoden ajan laskenut suhteessa eurooppalaiseen keskiarvoon tai kun kasvu perustuu suureksi osaksi kiinteistöalaan (kuten Espanjassa)? Miten on selitettävissä, että huolimatta Irlannin voimakkaasta kasvusta, joka on nostanut sen toiselle sijalle reaalisen asukaskohtaisen BKT:n osalta ja on mahdollistanut täystyöllisyyden palauttamisen, melkein yksi henkilö viidestä elää köyhyysuhan alaisena?

On merkillepantavaa, että Lissabonin strategiassa vuonna 2000 keskeiseksi tavoitteeksi tunnustettua työllisyyden laadun ulottuvuutta ei käsitellä tässä laajassa kertomuksessa lainkaan (4). Komitea katsoo, että jokaisen jäsenvaltion on arvioitava tarkkaan, ovatko rakennerahastojen tukemat tai niiden ansiosta luodut työpaikat sellaisia, että ne ovat mahdollistaneet ihmisille työmarkkinoille pääsyn, kohtuulliset elinolot ja riittävän palkan.

2.6

ETSK kiinnittää huomiota myös siihen, ettei kertomuksessa viitata osuus- ja yhteisötalouteen, joka koskee 10 prosenttia Euroopan yrityksistä, eikä sen asemaan yhteenkuuluvuudessa (erityisesti haavoittuvimmassa asemassa oleville henkilöille annettava tuki työmarkkinoilla). Tämä ala tuottaa laadukkaita työpaikkoja ja edistää osaltaan kestävää kehitystä vakiinnuttamalla alueellista työllisyyttä, elvyttämällä maaseutualueita, luomalla sosiaalista pääomaa ja ennakoimalla ala- ja aluekohtaisia rakenneuudistusprosesseja. Olisikin toivottavaa esittää määrällisesti ja laadullisesti vertailukelpoisia, jäsenvaltiokohtaisia tilastotietoja alan tuntemuksen parantamiseksi.

2.7

ETSK katsoo, että on syvennettävä ja tarkasteltava useita taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden ulottuvuuksia, kuten yhdenvertaisia mahdollisuuksia työmarkkinoilla.

2.8

Vaikka EU:n koheesiopolitiikan hyödyllisyydestä on vielä esitettävä näyttöä, kertomuksessa tuodaan esiin uusia tekijöitä:

Markkinavoimat suosivat pääkaupunkeja; työntekijävirrat ja työttömät hakeutuvat usein niitä kohti, vaikka ne eivät olisikaan sellaisia onneloita kuin annetaan ymmärtää. Tätä tekijää ei pidä aliarvioida keskusteluissa, joissa pyritään ratkaisemaan työttömyys edistämällä liikkuvuutta.

Pääkaupungit ovat usein ainoita kasvua vetäviä alueita. Toissijaisia kehityskeskuksia, joilla on kansainvälistä merkitystä ja jotka ovat taloudellisesti kestävällä pohjalla, on vain kolmessa maassa. Tämä selittää keskimääräisen kasvuasteen alueellisen tason vaihtelun 0 prosentin ja 8,6 prosentin välillä (1997–2004).

Mikäli jokin valtio kokonaisuudessaan saavuttaakin pääkaupunkinsa ansiosta kriittisen 75 prosentin raja-arvon, monet alueet tarvitsevat paljon enemmän aikaa sen saavuttamiseen.

Alueellinen yhteenkuuluvuus näyttää yhä enemmän vahvistuvan taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden perustaksi. Se olisi siten kiireellisesti tunnustettava täysimääräisesti EU:n yleiseksi tavoitteeksi.

2.9

ETSK suhtautuu myönteisesti siihen, että Euroopan yhteenkuuluvuutta havainnollistetaan vertaamalla EU:ta sen maailmanlaajuisiin kilpakumppaneihin sekä korostamalla pääkaupunkien asemaa, kestävään kehitykseen kohdistuvia vaikutuksia (erityisesti epätasapainoista kehitystä ja ympäristöpaineita) ja ilmastonmuutoksen alueellisia vaikutuksia.

2.10

ETSK tukee Euroopan unionin tavoitetta saavuttaa johtoasema ilmastonmuutoksen torjunnassa. Jos muut maat eivät kuitenkaan seuraa EU:n esimerkkiä, kilpailukyky joutuu vaaraan, ja tämä vaikuttaa unionin koheesiopolitiikkaan. Kilpailun vääristyminen edistäisi yritysten siirtymistä maihin, jotka eivät osallistu ilmastonmuutospolitiikkaan.

2.11

ETSK suhtautuu myönteisesti myös siihen, että kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomiota yhteenkuuluvuuden alueelliseen ulottuvuuteen, joka on Euroopan aluekehityssuunnitelman (ESDP) (1999) hyväksymisestä huolimatta jäänyt toistaiseksi sivurooli. Kaupunkikehityksen strategiassa, alueellisessa toimintasuunnitelmassa ja Leipzigin peruskirjassa luetellaan kaupunkikehityksen olennaisia periaatteita, ja ETSK puolestaan on korostanut teollisuus- ja innovaatiopolitiikan yhteydessä klustereina toimivien suurkaupunkialueiden asemaa.

2.12

Yhteisön politiikkojen ja yhteenkuuluvuuden yhteyksiä esittelevä viimeinen luku on vähiten vakuuttava: siinä luetellaan Lissabonin strategian yhteydessä toteutetut toimet tarjoamatta uskottavia todisteita niiden konkreettisista vaikutuksista yhteenkuuluvuuteen.

3.   Suositukset

3.1

Ennakoimatta tulevaa oma-aloitteista lausuntoaan, jonka ETSK esittää vastauksena komission järjestämän julkisen kuulemiseen tulevasta EU:n talousarviosta, ETSK palauttaa mieliin joitakin aiemmista suosituksistaan.

3.1.1

Rakennerahastot rajoittuvat nykyisin pääasiassa tukien myöntämiseen. Aikaisemmassa lausunnossaan (5) ETSK ehdotti rakennerahastojen rahoitusmuotojen määrittelemistä uudelleen, jotta niiden vaikutukset moninkertaistettaisiin Euroopan investointirahaston ja Euroopan investointipankin osallisuuden avulla. Siinä ehdotettiin tukien muuttamista rahoitustuotteiksi vipuvaikutuksen luomiseksi: esimerkiksi yhden euron varaaminen riskipääomalainan takaamiseen mahdollistaisi pk-yrityksen 5–10 euron suuruisen investoinnin rahoittamisen. JEREMIE-ohjelman mallia on laajennettava (6).

3.1.2

Lisäksi voitaisiin vapauttaa varoja korottamatta kuitenkaan jäsenvaltioiden maksuosuutta, ja ne voitaisiin ohjata eurooppalaista lisäarvoa tuoviin hankkeisiin (erityisesti Euroopan laajuisten verkkojen (TEN) puuttuviin yhteyksiin ja Euroopan globalisaatiorahastoon).

3.1.2.1

ETSK on moneen otteeseen arvostellut EU:n talousarvioon sisältyvää ALV-järjestelmää, koska verojen keräämisen, hallinnan ja valvomisen kulut ovat ylettömän suuria (7). Kyseisiä kustannuksia tulee vähentää, mikä vapauttaisi varoja yhteisiin hankkeisiin.

3.1.2.2

Olisi lakkautettava vakiintunut käytäntö, jonka mukaan käyttämättä jätetyt määrärahat palautetaan EU:n jo ennestään niukasta talousarviosta jäsenvaltioille. Kyseiset määrärahat edustavat vain pientä osaa vuosittaisesta talousarviosta. Kuitenkin kaudella 2000–2005 kertyneet varat olivat lähes 45 miljardia euroa, jotka olisi voitu käyttää hyödyllisesti (8).

3.1.2.3

Kun otetaan huomioon kaikkia jäsenvaltioita uhkaava väestön vanheneminen, jonka myötä sosiaalikulut kasvavat, sekä vakaussopimuksesta jäsenvaltioille koituvat budjettirajoitukset, yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus saattaisi olla yksi vaihtoehto. Tällaiset kumppanuudet ovat riippuvaisia (erityisesti valtion sisällä) hallintoviranomaisten kyvystä neuvotella tasapainoisia sopimuksia yksityisen sektorin kanssa, mikä edellyttää hallinnollisten valmiuksien vahvistamista.

3.2

Aluepolitiikan ohjaamiseksi laaditut strategiset suuntaviivat on yhdenmukaistettu Lissabonin strategian kanssa. ETSK ehdottaa, että aluepolitiikassa otetaan tasapainoisemmin huomioon kestävän kehityksen strategia, joka koskee kaikkia yhteenkuuluvuuden ulottuvuuksia, sillä sitä täydentävässä Lissabonin strategiassa keskitytään kilpailukykyyn (9).

 

LISSABON

KESTÄVÄ KEHITYS

Aikaperspektiivi

2010

Ei määräaikaa; pitkä aikaväli

Toiminta-alue

Euroopan unioni

Ulkoisen ulottuvuutensa myötä EU:n rajat ylittävä

Painopistealueet (10)

Kasvun ja työllisyyden parantaminen; dynaamisen ja toimivan euroalueen varmistaminen; Euroopasta houkuttelevampi paikka investoijille ja työntekijöille; kasvua osaamisella ja innovaatiolla; useampien ihmisten houkutteleminen työelämään ja pitäminen työelämässä sekä sosiaaliturvajärjestelmien nykyaikaistaminen; työntekijöiden ja yritysten mukautumiskyvyn kehittäminen sekä työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen; lisäsijoittaminen inhimilliseen pääomaan parantamalla koulutusta ja taitoja

Ilmastonmuutokseen vastaaminen; laadukkaan terveydenhuollon edistäminen — julkinen terveydenhuolto; sosiaalisen syrjäytymisen torjuminen ja väestörakenteen muutokseen puuttuminen; luonnonvarojen parempi hallinta; liikenteen muuttaminen kestävämmäksi; maailmanlaajuisen köyhyyden torjuminen; kehityksen edistäminen

3.2.1

Seuraavissa Euroopan aluesuunnittelun seurantakeskuksen (European Spatial Planning Observation Network, ESPON) laatimissa kartoissa havainnollistetaan vuoteen 2030 mennessä tapahtuvaa yhä suurempaa keskittymistä ja suurkaupungistumista, joihin Lissabonin strategian syventäminen nykyisten suuntaviivojen perusteella johtaisi. Yhteenkuuluvuuteen painottuvalla visiolla voitaisiin laajentaa taloudellista keskusta ja ennen kaikkea nostaa esiin muita kehityskeskuksia (Itämeren alueet, Wienin, Berliinin, Varsovan ja Budapestin rajaama neliönmuotoinen alue idässä sekä Etelä-Ranska ja Katalonia).

3.2.2

Tässä yhteydessä ETSK muistuttaa (11), että on tärkeää kehittää ja toteuttaa monikeskuksisuutta kahdella tasolla tasapainoisen kehityksen yhteydessä, jotta vältytään keskittymisen haitallisilta vaikutuksilta (12). Ensimmäisellä tasolla helpotetaan ympäri Eurooppaa sijaitsevien kehityskeskusten muodostamista levittämään kasvua ja työllisyyttä talouskeskuksen (viisikulmion) ulkopuolelle. Toisella tasolla lujitetaan suurten kaupunkikeskittymien ja (syrjäisten) maaseutualueiden synergiaa erityisesti yhteisen tilastollisen alueyksiköiden nimikkeistön (NUTS) sisäisen alueellisen jakautumisen välttämiseksi.

3.3

Kun otetaan huomioon, että pääkaupungeilla on yhä keskeisempi asema vaurauden, toiminnan ja työpaikkojen luomisessa erityisesti tietyissä uusissa jäsenvaltioissa (13), sekä se, että BKT:n kasvuasteen ja inflaation välillä on voimakas vastaavuus, euroalueeseen liittyvien maiden hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten yhtenäisvaluuttaan siirtyminen vaikuttaa maiden sisäiseen koheesioon. Sisäiseen koheesioon saattaa kohdistua paineita, kun saman maan eri alueiden dynamiikat ovat erilaisia. Unohtamatta euron tuomia etuja (14) voidaan todeta, että yhteisen korkotason politiikalla ei välttämättä pystytä vastaamaan näiden maiden talouksien erityisiin tarpeisiin ja että lisäksi kyseisen politiikan vaikutukset koetaan eri tavoin suurissa toiminnan keskuksissa (mukaan lukien pääkaupunki) ja muilla alueilla. Täydentävänä toimena on vahvistettava jäsenvaltioiden talouspolitiikkojen koordinointia ilmiön lieventämiseksi (15).

3.4

Kertomuksessa korostetaan uudelleen yleishyödyllisten palvelujen merkitystä. Vuoden 2007 HVK:n määrittelemää uutta yleishyödyllisiä palveluja koskevaa pöytäkirjaa ajatellen ETSK toistaa pyyntönsä, jonka mukaan ”yhteisön tasolle on näin ollen määriteltävä yleishyödyllisiä palveluja varten yhteinen viitekehys ja yhteiset säännöt, jotka pätevät kaikkiin (taloudellisiin ja muihin kuin taloudellisiin) yleishyödyllisiin palveluihin, myös yleishyödyllisiin sosiaalipalveluihin. Ne tulee koota puitedirektiiviin, joka hyväksytään yhteispäätösmenettelyllä ja jonka avulla voidaan luoda palvelujen erityispiirteisiin mukautettu yhteisön kehys” (16).

3.5

ETSK:n (jonka kannan Euroopan parlamentti on toistanut tuoreissa mietinnöissään) mukaan yhteenkuuluvuutta ei voida tarkastella yksinomaan BKT-pohjaisten indikaattoreiden avulla. Komitea toivoo, että luotaisiin ”entistä objektiivisempi yhteenkuuluvuutta mittaava indikaattori”, jonka tulisi BKT:n lisäksi ”sisältää myös esimerkiksi työllisyys- ja työttömyysastetta, sosiaalisen suojelun laajuutta ja yleishyödyllisten palveluiden saatavuutta koskevia parametreja” (17). Kyseisiä indikaattoreita olisi lisäksi täydennettävä tuloeroihin (Gini-kerroin tai tuloviidenneksien tulo-osuuksien suhdetta tarkasteleva raportti) sekä hiilidioksidipäästöihin (asukaskohtaiset päästöt tai vuoden 1990 jälkeinen kehitys) liittyvillä indikaattoreilla. Yleisesti ottaen on tärkeää vahvistaa EU:n tilastovälineitä erityisesti NUTS-tasolla ja lujittaa Eurostatin ja kansallisten tilastokeskusten välisiä yhteyksiä, jotta päästäisiin mahdollisimman nopeasti käsiksi mahdollisimman täydellisiin ja täsmällisiin tietoihin (18).

3.6

ETSK ehdottaa pohdittavaksi, olisiko asianmukaisempaa käyttää seuraavassa rakennerahastovarojen jakovaiheessa indikaattorina ennemminkin bruttokansantuloa (BKTL) kuin BKT:ta, kuten tehdään jo koheesiorahastossa. Näin voitaisiin ottaa huomioon muualla asuvat työntekijät, joiden aiheuttamat talousvaikutukset auttavat erojen umpeen kuromisessa, kuten kertomuksen yhdessä osassa korostetaan, kun liikkuvuutta kannustetaan kaikilla tasoilla. Samoin voitaisiin ottaa huomioon suorien ulkomaisten investointien virrat, joissa osa tuloista palaa alkuperämaahan. BKTL:ssä siis otetaan huomioon sekä sisälle tulevat että ulospäin suuntautuvat virrat, toisin kuin BKT:ssa. Tämä ero voi olla merkittävä tietyissä maissa (Luxemburgissa, Irlannissa, Tšekin tasavallassa, Virossa, Kyproksessa, Unkarissa ja vähäisemmässä määrin Puolassa ja Romaniassa), mikä voi johtaa ihanteellisen määrän alittavaan rakennerahastojen varojen jakamiseen. On myös huomattava, että nämä tiedot eivät ole saatavilla NUTS-tasolla. Tämä puute on mahdollisuuksien mukaan korjattava.

4.   Vastaukset kuulemisen eräisiin kysymyksiin

4.1   Kuinka alueet voivat vastata vähän tai keskinkertaisesti teknistyneillä aloilla dynaamisesti toimivien kilpailijoiden aiheuttamiin rakennemuutospaineisiin?

4.1.1

Mitä tulee eurooppalaisten yritysten laadun parantamiseen, on selvää, että seitsemännessä tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen puiteohjelmassa sekä korkeakoulujen välisessä yhteistyöohjelmassa (KVY), joilla pyritään kannustamaan pk-yrityksiä ja alueiden osaamista, käytettävä lähestymistapa suuntautuu liiaksi ylhäältä alaspäin. On syytä edistää yhteyksiä ”teknologisen ja tieteellisen huippuosaamisen verkostoon”, teollisuuspuistoja sekä järjestelmällisiä yhteyksiä ”korkeakoulujen, teollisuuden ja hallituksen välillä”. On kuitenkin pidettävä mielessä, että innovaation vaatimus sisältää pirstoutumisen riskin, mikäli ei ”muotoilla uusia vastuualueita kansalaisten ohjaamiseksi muutosten keskellä” (19). Tämä merkitsee, että työllisyyden laadun ulottuvuutta on tarkasteltava vakavammin, koska ”sen lisäksi, että on lisättävä tutkimus- ja kehittämistoimintaan tehtäviä investointeja, investointeja yleensä sekä osaamis- ja tietoyhteiskunnan edellyttämään perus- ja jatkokoulutukseen tehtäviä investointeja, on myös parannettava työelämän laatua tuottavuuden kasvun ja yritysten innovointikyvyn edistämiseksi. Tämä ilmenee tieteellisistä tutkimuksista, joissa tarkastellaan työelämän laadun ja tuottavuuden yhteyttä sekä ’kunnollisen työn’ merkitystä työntekijän työmotivaatiolle ja työhalukkuudelle” (20).

4.1.2

Teollisuuspolitiikan osalta ”yhteisvaikutusten yksilöimisellä ja kaikkien asianomaisten osallistumisella teollisuuden muutoksia voitaneen hallita yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä tavalla, mikäli taataan työmarkkinaosapuolten järjestelmällinen osallistuminen muutosten ennakointiin ja hallintaan ja pyritään johdonmukaisesti saavuttamaan sekä yritysten kilpailukyvyn parantamista että kielteisten sosiaalisten vaikutusten minimointia koskeva tavoite” (21).

4.1.3

Rajaseutualueilla teollisuuden muutoksia voidaan helpottaa konkretisoimalla ”työmarkkinaneuvottelujen parhaat mahdolliset kansainväliset puitteet, kuten vuosiksi 2005–2010 laaditussa sosiaalipoliittisessa ohjelmassa todetaan” (22).

4.1.4

Komitea kannattaa Euroopan parlamentin esittämää pyyntöä, että arvioidaan toiminnan siirtoja ja seurataan niiden vaikutuksia aluetasolla (luotujen ja menetettyjen työpaikkojen määrä, työpaikkatyypit, vaikutukset taloudelliseen, yhteiskunnalliseen ja alueelliseen koheesioon) sekä tehdään konkreettisia ehdotuksia säännöllisin väliajoin laadittavien kertomusten muodossa (23).

4.1.5

Osaa käyttämättä jääneistä määrärahoista voitaisiin käyttää Euroopan globalisaatiorahastoon (EGR). Kyseessä on uusi väline, jolla tuetaan väliaikaisesti ja nopeasti ”globalisaation uhreina” irtisanottuja työntekijöitä. Olisi myös syytä tarkistaa tukikelpoisuusrajaa laskemalla rahaston tukitoimien käynnistämiseksi tarvittavaa irtisanottujen työntekijöiden määrää ottaen huomioon, että yrityksistä 99,8 prosenttia on pk-yrityksiä (mikroyrityksiä 91,5 prosenttia), ja niissä työskentelee 67,1 prosenttia kaikista työntekijöistä.

4.1.6

Rakennerahastoa koskevien yleisten säännösten mukainen seitsemän vuoden määräaika, jonka ajan tukea saaneen yrityksen on sitouduttava säilyttämään investointinsa asianomaisella alueella, on säilytettävä.

4.1.7

Alustavan arvion mukaan näyttää siltä, että JEREMIE-aloite keskittyy liiaksi huippualoille, eikä siitä ole riittävästi hyötyä pk-yrityksille, jotka eivät toimi kyseisillä aloilla.

4.1.8

Kaikki Euroopan alueet eivät pysty olemaan tietoon perustuvan talouden huipulla infrastruktuurien tai henkilöresurssien puutteen takia, tai koska niiden koko ei mahdollista mittakaavaetuja. Kyseisten alueiden on kytkettävä itsensä lähellä sijaitseviin suurkaupunkialueisiin kehittämällä asumistaloutta tai keskittymällä aloihin, joilla asutuskeskusten vaikutukset eivät ole niin merkittäviä tai joilla tarvittava kriittinen massa on vähäisempi. ETSK vastustaa maaseutualueiden vaihtoehdotonta samastamista maatalousalueisiin.

4.1.9

Yhtenä mahdollisena vaihtoehtona ovat matkailuala ja sen johdannaiset. Tämä tarkoittaa, että ”maaseudulle voidaan luoda uusia työpaikkoja esimerkiksi seuraavilla aloilla: paikallistuotteisiin erikoistunut kauppa; käsityönä valmistetut perinnetuotteet ja perinteiset elintarvikkeet; ympäristölähtöiset liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut; audiovisuaaliset ja virtuaalikampukset; kulttuurin tunnetuksi tekeminen; lastentarhat, leirit ja retkeilymajat; luonnonmukainen lääketiede; terveyskylpylät; perinteinen rakennustyyli ja perinneammattien elvyttäminen; Internet-kahvilat ja muut vastaavanlaiset julkiset tilat; paikallinen kiinteistövälitys; uusiin ammatteihin keskittynyt elinkeinoneuvonta; majoitusliikkeissä tavanomaisesti kulutettavat tavarat ja palvelut; ikääntyneiden ihmisten tarvitsemat erityispalvelut” (24). Luonnonmukaiseen toimintatapaan perustuvaan ekomatkailuun tulee kohdentaa mahdollisimman paljon huomiota ja tukea. Ekomatkailun tavoitteena on lisätä kansalaisten tietoisuutta ympäristömyönteisestä kestävästä kehityksestä, joka ei horjuta luonnon tasapainoa. Tässä yhteydessä Euroopan sosiaalirahastolla ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastolla on panoksensa annettavana.

4.1.10

Kulttuurimatkailu voi tarjota kiinnostavia vaihtoehtoja monille alueille. Tässä yhteydessä ”Euroopan unioni voisi edistää parhaita toimintatapoja kulttuurimatkailuun liittyvien palveluiden hallinnassa hyödyntämällä palkintoja ja kannustimia omissa ohjelmissaan kuten Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtumassa ja tulevassa Euroopan huippukohteet -ohjelmassa. EU voisi myös tarjota neuvontaa kaupungeille ja alueille, jotka päättävät asettua ehdolle näissä kahdessa ohjelmassa, lisätä niille myönnettävää rahoitusta nykyisestä ja mahdollisesti myös suosia niitä rakennerahastoista myönnettävistä varoista päätettäessä” (25).

4.2   Missä määrin ilmastonmuutos merkitsee haastetta yhteenkuuluvuuspolitiikalle?

4.2.1

ETSK jakaa ESPONin (26) kannan, jonka mukaan ilmastonmuutoksen seuraukset vaihtelevat alueittain, ja niihin on vastattava eriytetysti. Taloudellisessa keskuksessa tavoitteena on ylläpitää taloudellista tuottavuutta vähentämällä toimintojen keskittymisestä syntyvien hyötyjen sivutuotteena koituvia haittavaikutuksia, kuten ilman pilaantumista ja hiilidioksidipäästöjä, siirtymällä tehokkaaseen ja innovatiiviseen joukkoliikenteeseen ja parempaan maankäyttöön. Etelä-Euroopan alueilla mutta myös vuoristoalueilla pääasiallisen haasteen muodostaa kaoottisen maankäytön ja rakentamisen rajoittaminen. Syrjäisillä alueilla tarvitaan innovatiivisia ratkaisuja näille alueille pääsyn parantamiseksi toimilla, joilla ei ole kielteisiä vaikutuksia pitkällä aikavälillä.

4.2.2

ETSK ehdottaa, että luonnonkatastrofin sattuessa kiireelliseen apuun nykyisin käytettävää solidaarisuusrahaston budjettia vahvistetaan ja täydennetään. Jotta EU:n huoli pitkän aikavälin toimenpiteitä edellyttävästä ilmastonmuutoksesta saisi lisää huomiota, ETSK ehdottaa, että vastaisuudessa solidaarisuusrahasto osallistuisi myös ennaltaehkäisevien riskienhallintahankkeiden rahoitukseen.

4.2.3

Eri budjettikohdista ja ohjelmista rahoitettavien hankkeiden valintakriteereiden tulee olla selkeät ja avoimet. Niihin tulee sisältyä kestävyyttä koskevia kriteereitä, kuten hankkeen vaikutus ympäristöön, terveyteen, työllisyyteen ja EU:n kilpailukykyyn (27).

4.3   Kuinka yhteenkuuluvuuspolitiikalla voidaan edistää yhdenmukaista, tasapainoista ja kestävää kehitystä, kun otetaan huomioon EU:n aluerakenteen monimuotoisuus, toisaalta epäsuotuisassa asemassa olevat alueet, saaret, maaseutu- ja rannikkoalueet, toisaalta myös kaupungit, taantuvat teollisuusalueet ja muut maantieteellisiltä ominaisuuksiltaan erityiset alueet?

4.4

ETSK on moneen otteeseen ilmaissut kannattavansa monikeskuksisuuden toteuttamista EU:n alueella. Neljännessä kertomuksessa korostetaan taloudellisen keskuksen (viisikulmio) valta-asemaa ja pääkaupunkien merkityksen kasvamista sekä tästä koituvia sosiaali- ja ympäristökuluja. ETSK korostaa myös toissijaisten kehityskeskusten ja suurkaupunkialueiden kehittämistä sekä synergian ja täydentävyyden lujittamista kaupunkikeskusten ja syrjäisten alueiden välillä. Suurkaupunkialueiden sosiaalis-taloudellisesta tilanteesta voitaisiin säännöllisesti julkaista raportti, mihin tarvittaisiin tilastollista seurantatyökalua (28). ETSK katsoo lisäksi, että tässä yhteydessä globalisaatioon liittyvät alueelliset kehityssopimukset voisivat osoittautua hyödyllisiksi erityisesti silloin, kun ne ovat osana tulevaisuuteen suuntautuvaa lähestymistapaa kaikkia osallistavan yhteiskunnan kulttuurisen kehityksen edistämiseksi (29).

4.4.1

ETSK katsoo, että erityisesti kaupunkiympäristön kehittämiseen olisi käytettävä ”sosiaalisesti vastuullisen alueen” mallia. Kyse on alueista, jotka joulukuussa 2005 tehdyn Bristolin sopimuksen (30) mukaisesti pyrkivät kestävään kehitykseen, ja ottavat huomioon toiminnassaan taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden sekä väestön ikääntymisen sosiaalis-taloudelliset vaikutukset. Tässä yhteydessä on ehdottomasti tuettava ja ylläpidettävä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden osallistumista tulevaisuuden suunnan määrittelemiseen tutkimuksen ja teknologian kehittämisen kuudennen puiteohjelman suositusten mukaisesti. Tutkimuksen ja kehittämisen seitsemäs puiteohjelma sisältää ihmisen kehitystä ja vanhenemista koskevia erityisiä toimia (31).

4.4.2

Kun otetaan huomioon, että työpaikkoja ja toimintaa luovat alueet voivat ylittää valtiolliset rajat, Interreg-aloitteelle olisi osoitettava enemmän varoja rajatylittävän yhteistyön tukemiseen (32).

4.4.3

Syrjäisimpien alueiden osalta ETSK ”suhtautuu myönteisesti komission aikeeseen luoda lähentymistavoitteen puitteissa erityismekanismi, jolla myönnetään korvauksia kaikista ulkoalueilla kärsittävistä haitoista sekä alueiden pysyvistä rakenteellisista haitoista” (33). ETSK toteaa, että 50 prosenttia tutkimukseen ja kehitykseen osoitetuista varoista on suunnattu muutamille alueille ja kehottaa lisäämään ”kannustimia teknologian siirtämiseksi alueelta toiselle”. ETSK katsoo, että ”pysyvistä haitoista kärsiville alueille suunnatun unionin politiikan on perustuttava kolmeen keskeiseen periaatteeseen”, jotka ovat 1) pysyvyys (”kiinni kuromisen” käsite on näiden alueiden kannalta merkityksetön), 2) positiivinen erityiskohtelu todellisen tasa-arvon luomiseksi ja 3) suhteellisuusperiaate alueiden maantieteellisten, demografisten ja ympäristöön liittyvien ominaispiirteiden sekä alueille aiheutuvien haittatekijöiden moninaisuuden huomioon ottamiseksi. Epätasa-arvon poistamiseksi voidaan suunnitella sosiaalisia tukitoimenpiteitä, kuten ”suora tuki tietyille kaupan aloille tai palveluiden tarjoajille, meri- ja lentokuljetuksissa asukkaille myönnettävät erikoishinnat ja laadukkaiden julkisten palveluiden tarjoaminen” (34) yms.

4.4.3.1

Komissio on oikeassa todetessaan, että saarten saavutettavuus-ongelmista on osoituksena se tosiseikka, että matkustusaika autolla tai junalla kasvaa merimatkan vuoksi. Saavutettavuus on ”erityisongelma”, jonka kanssa saarten on tultava toimeen. Komissio on myös oikeassa korostaessaan saarten pienen väestömäärän aiheuttamaa ongelmaa. Tosiasiassa useimmat saaret eivät voi toimia ainoastaan omien kotimarkkinoidensa varassa. On kuitenkin myös muita ongelmia, jotka määräävät niiden ”pitkän aikavälin kehitysnäkymiä”: esimerkiksi rajalliset resurssit, luonnonvahinkojen riskit sekä herkkä ympäristö.

4.4.3.2

Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 16 artiklan mukaan ”jäsenvaltiot huolehtivat kukin toimivaltansa mukaisesti ja tämän sopimuksen soveltamisalalla siitä, että [yleistä taloudellista etua koskevat] palvelut toimivat sellaisin perustein ja edellytyksin, että ne voivat täyttää tehtävänsä”.

4.4.3.3

Yhtenä esimerkkinä välineistä voidaan mainita julkispalvelualan yhtenäistetty yleispalvelumalli, jonka toteuttamisesta kyseisillä aloilla säädetään EU:n poliittisissa asiakirjoissa ja säädöksissä. Tätä välinettä korostetaan yleishyödyllisiä palveluja koskevassa vihreässä kirjassa (35).

4.4.4

ETSK muistuttaa, että on tärkeää rangaista EU:n tukea saavia yrityksiä, jotka siirtävät toimintansa seitsemän vuoden sisällä. Julkisia varoja ei voida tuhlata siihen, että rahoitetaan työpaikkojen vähentämistä.

4.5   Mitä vaikutuksia tässä kertomuksessa kartoitetuilla haasteilla on sellaisiin sosiaalisen yhteenkuuluvuuden keskeisiin tekijöihin kuin osallisuus, yhteiskuntaan sopeutuminen ja yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoaminen kaikille? Mitä uusia panostuksia tarvitaan kyseisiin vaikutuksiin varautumiseksi?

4.5.1

Naisten ja miesten tasa-arvo mainitaan nimenomaisesti rakennerahastoista annetuissa asetuksissa kaikki alat läpäisevänä ulottuvuutena. Näyttää kuitenkin siltä, että tähän periaatteeseen on kiinnitetty huomiota lähes yksinomaan työmarkkinoihin liittyvissä kysymyksissä. Jäsenvaltioita on kannustettava omaksumaan kokonaisvaltainen lähestymistapa (mahdollisesti Lissabonin strategian yhdennettyjen suuntaviivojen avulla ja tarvittaessa yksittäisin suosituksin). Toimintaohjelmien arvioimiseksi tarvitaan sukupuolen perusteella eriteltyjä tietoja.

4.5.2

Jotta pariskunnat voisivat hankkia niin monta lasta kuin he toivovat, jäsenvaltioiden olisi toteutettava erilaisia toimia, jotka ilmenevät ”välittöminä taloudellisina suorituksina, vero-oikeudellisina mukautuksina sekä julkisten ja yksityisten järjestelyjen (esim. erilaiset päiväkodit, mukaan lukien yritysten tai useampien yritysten yhteiset päiväkodit), kokopäiväkoulujen ja tuettujen palvelujen tarjontana. Tärkeää ei siis ole vain järjestelyjen määrä vaan myös niiden laatu.” (36) ETSK muistuttaa lisäksi, että Barcelonassa (kesäkuussa 2002) pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa jäsenvaltiot sopivat, että ne pyrkivät tarjoamaan lastenhoitopalveluja ”vuoteen 2010 mennessä vähintään 90 prosentille kolmevuotiaista ja sitä vanhemmista alle kouluikäisistä lapsista ja vähintään 33 prosentille alle kolmevuotiaista lapsista”. Olisi lisäksi syytä asettaa ”minimimäärä lapsille ja perheille tarkoitetuille budjeteille ja näin ollen investoimiselle tulevaisuuteen, jotta voidaan välttää se, että ikääntyneiden määrän kasvusta aiheutuvat kulut syövät nämä määrärahat kokonaisuudessaan, sillä vaarana on, että vanheneva äänestäjäkunta asettaa kyseiset kulut etusijalle” (37). Tässä yhteydessä kannattaisi harkita demografisen rahaston perustamista. Sen tavoitteena olisi tukea kansallisia ponnistuksia syntyvyyden ja naisten työmarkkinoille osallistumisen edistämiseksi osoittamalla enemmän EU:n rahoitusta lastenhoito- ja vanhustenhoitopalveluihin tehtäviin investointeihin sekä koulujen kunnostamiseen ja nykyaikaistamiseen varsinkin maaseutualueilla.

4.5.3

Samanaikaisesti kuin demografista kehitystä tuetaan, on turvattava lasten terveys ja turvallisuus ja parannettava niitä, annettava kaikille laadukasta koulutusta sekä tarjottava ”vanhemmille erilaisia apu- ja tukijärjestelmiä näiden tarpeisiin vastaamiseksi ja vaikeuksissa auttamiseksi. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä perheisiin ja lapsiin, jotka elävät erittäin köyhissä oloissa, jotka tarvitsevat erityistä tukea ja joilla on maahanmuuttajatausta. ETSK toteaa, että Euroopan väestö ikääntyy, ja katsoo, että sukupolvien uusiutuminen on välttämätöntä Euroopan selviytymiselle, mutta muistuttaa, että suurtyöttömyyden poistumisen, 25–30-vuotiaiden pääsyn vakituiseen työhön ja yleisesti urakehityksen asianmukaisen turvaamisen tulisi mahdollistaa eläkeajan rahoittamisen sen aktiivisuudesta riippumatta” (38). Euroopan sosiaalirahastosta on osoitettava huomattavasti määrärahoja näihin pyrkimyksiin.

4.5.4

ETSK katsoo myös, että EU:n tasolla olisi laadittava ”ehdotus asuntojen saatavuutta koskeviksi yhteisiksi tavoitteiksi” ja olisi asetettava ”asuntojen laadulle vähimmäisstandardit, joissa määriteltäisiin asianmukaisen asunnon käsite” (39).

4.5.5

Eurooppalaisten rahoituslaitosten olisi voitava myöntää hyvin edullisia lainoja yhdennettyihin rakennusohjelmiin, jotka on tarkoitettu asuntojen rakentamiseksi nuorille, lapsiperheille, maahanmuuttajille, iäkkäille ja vammaisille, sosiaalisiin riskiryhmiin kuuluville yms. Näin voitaisiin ”edistää työntekijöiden liikkuvuutta sekä varmistaa, että alueiden asukasrakenne koostuu eri sosiaaliluokkiin kuuluvista ihmisistä ja kustannukset eivät ole liian korkeita asukkaiden maksettaviksi. ETSK huomauttaa, että Jessica-rahoitusvälineen käyttäminen tarjoaisi tarvittavat elementit takuurahaston luomiseen mittavia sosiaaliasuntohankkeita varten. Komitea pyytää, että kysymystä tarkasteltaisiin rakennerahastojen väliarvioinnissa” (40).

4.6   Mitkä ovat tulevaisuudessa olennaiset ammattitaidot, jotka kansalaisilla on oltava, jotta he voivat vastata uusiin haasteisiin?

4.6.1

Alueelliset kehityssopimukset, joihin viitattiin vastauksessa kysymykseen 2.1, tarjoavat kiinnostavan lähestymistavan tähän kysymykseen siltä osin, että erilaisten tilanteiden ja konkreettisten haasteiden moninaisuus edellyttää erilaisia välineitä ja taitoja (katso kohta 1.1.). Työmarkkinaosapuolet, jotka ovat vuodesta 2002 lähtien esittäneet kevään Eurooppa-neuvostolle raportin osallisuudestaan elinikäistä oppimista koskevaan aloitteeseen, on otettava aktiivisesti mukaan toimintaan.

4.6.2

ETSK muistuttaa, että ”perusedellytys sille, että TVT:tä voidaan hyödyntää elinikäisessä oppimisessa etenkin unionin maaseutualueilla ja pienissä kaupungeissa on, että EU ja jäsenvaltioiden julkinen valta tukevat Internetin laajakaistayhteyksien (41) asentamista pääsyn tarjoamiseksi sähköisen oppimisen järjestelmiin — ETSK kehottaa tässä yhteydessä komissiota ottamaan laajakaistayhteyksien käyttömahdollisuuden osaksi laajempaa strategiaa, jonka tavoitteena on varmistaa, että sähköisten yhteyksien käyttömahdollisuus katsotaan kuuluvaksi yleishyödyllisiin palveluihin. [A]lalla tulee ottaa huomioon etenkin sukupolvien välisen kuilun vaara” (42).

4.7   Kun otetaan huomioon yhteenkuuluvuuspoliittisten ohjelmien hallinnon tehokkuusvaatimus, mikä on paras vastuunjako yhteisön, kansallisen ja aluetason välillä monitasoisessa hallintojärjestelmässä?

4.7.1

ETSK toistaa painokkaasti vastustavansa yrityksiä uudelleenkansallistaa koheesiopolitiikkaa, koska kyseisellä politiikalla tuodaan kiistatta eurooppalaista lisäarvoa solidaarisuuden, kasvun ja työllisyyden osalta, ja sen konkreettiset ilmentymät ovat Euroopan kansalaisten nähtävillä.

4.7.2