ISSN 1725-2490

Euroopan unionin

virallinen lehti

C 286

European flag  

Suomenkielinen laitos

Tiedonantoja ja ilmoituksia

48. vuosikerta
17. marraskuuta 2005


Ilmoitusnumero

Sisältö

Sivu

 

II   Valmistavat säädökset

 

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

 

8.—9. kesäkuuta 2005 pidetty 418. täysistunto

2005/C 286/1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi eräistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alallaKOM(2004) 718 lopullinen — 2004/0251 COD

1

2005/C 286/2

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kansanterveysongelmista kärsiviin maihin vietävien lääkkeiden valmistusta koskeviin patentteihin liittyvästä pakkolisensoinnistaKOM(2004) 737 lopullinen — 2004/0258 COD

4

2005/C 286/3

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi mallien oikeudellisesta suojasta annetun direktiivin 98/71/EY muuttamisestaKOM(2004) 582 lopullinen — 2004/0203 COD

8

2005/C 286/4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Yritysten sosiaalisen vastuun arviointimenetelmät ja asiasta tiedottaminen globaalissa taloudessa

12

2005/C 286/5

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Vihreä kirja taloudellisista syistä tapahtuvan maahanmuuton hallinnassa sovellettavasta EU:n strategiastaKOM(2004) 811 lopullinen

20

2005/C 286/6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Palvelukaupan yleissopimus (GATS) — Palvelujen neljättä toimitusmuotoa koskevat neuvottelut (henkilöiden vapaa liikkuvuus)

28

2005/C 286/7

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: Neuvoston direktiivi radioaktiivisen jätteen ja käytetyn polttoaineen siirtojen valvonnasta ja tarkkailustaKOM(2004) 716 lopullinen — 2004/0249 CNS

34

2005/C 286/8

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta Ehdotus: neuvoston päätös jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoista (EY:n perustamissopimuksen 128 artiklan nojalla)KOM(2005) 141 lopullinen — 2005/0057 CNS

38

FI

 


II Valmistavat säädökset

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

8.—9. kesäkuuta 2005 pidetty 418. täysistunto

17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/1


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi eräistä sovittelun näkökohdista siviili- ja kauppaoikeuden alalla”

KOM(2004) 718 lopullinen — 2004/0251 COD

(2005/C 286/01)

Neuvosto päätti 16. marraskuuta 2004 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellämainitusta aiheesta.

Asian valmistelusta vastannut ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 23. toukokuuta 2005. Esittelijä oli María Candelas Sánchez Miguel.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 8.–9. kesäkuuta 2005 pitämässään 418. täysistunnossa (kesäkuun 9. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 157 ääntä puolesta ja 1 vastaan 1:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Johdanto

1.1

Tampereella 15. ja 16. lokakuuta 1999 pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen Euroopan komissio käynnisti prosessin sellaisten säädösten yhtenäistämiseksi ja laatimiseksi, joiden avulla voidaan kehittää vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue, jolla taataan henkilöiden vapaa liikkuvuus Euroopan unionin alueella. Tätä ennen neuvosto oli antanut tarpeelliset säädökset (1), joilla helpotetaan oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa jäsenvaltioissa. Tähän toimenpiteeseen suhtaudutaan myönteisesti, sillä se parantaa kansalaisten tiedonsaantia.

1.2

Tampereella kokoontuneen Eurooppa-neuvoston antamien suuntaviivojen mukaisesti komissio kehotti jäsenvaltioita käynnistämään tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat menettelyt sekä vaihtoehtoisia, tuomioistuinten ulkopuolisia siviili- ja kauppaoikeudellisten riitojen ratkaisumenettelyjä, joilla parannettaisiin yksittäisten jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien toimivuutta. Samalla tehostettiin unionin laajuisia keskitettyjä tiedonkeruujärjestelmiä ja tietoverkkoja hyödyntämällä uutta tekniikkaa ja asettamalla se unionin kansalaisten käyttöön.

1.3

Neuvosto antoi ensiksi mainittuun aiheeseen liittyvän asetuksen tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa. (2) Asetuksessa säädetään muun muassa täytäntöönpanomenettelyn yksinkertaistamisesta, tuomioiden täytäntöönpanon noudattamisen kannalta erittäin tärkeiden turvaamistoimien mukauttamisesta ja tuomioistuinten virallisten asiakirjojen tunnustamisesta kaikkialla Euroopassa.

1.4

Komissio teki niin ikään ehdotuksen päätökseksi siviili- ja kauppaoikeutta koskevan Euroopan oikeudellisen verkoston perustamisesta. (3) Päätöksen tarkoituksena on luoda unionille väline, jonka piiriin kuuluvat oikeudellinen yhteistyö sekä yksityishenkilöille, alan ammattilaisille, instituutioille ja hallinnolle tiedottaminen kunkin jäsenvaltion siviili- ja kauppaoikeudellisesta lainsäädännöstä ja niissä sovellettavista menettelyistä. Välineestä on paljon apua ennen kaikkea rajatylittävien riitojen ratkaisussa.

1.5

Komissio julkaisi vuonna 2002 vihreän kirjan, jossa tarkastellaan vaihtoehtoista riidanratkaisua unionissa. Asiasta kuultiin laajasti sekä jäsenvaltioita että sidosryhmiä. Tarkasteltavana oleva direktiiviehdotus on tehty kyseisen aineiston pohjalta. Direktiiviä pidetään tarkoituksenmukaisena välineenä tehokkaiden tulosten saavuttamiseksi. Samalla säilytetään kunkin jäsenvaltion lainsäädännölliset ominaispiirteet ratkaistaessa siviili- ja kauppaoikeuden alaan kuuluvia riitoja.

1.6

Viimeksi mainitun seikan osalta on syytä ottaa arvokkaana taustatekijänä huomioon kuluttaja-asioiden sovittelukäytäntö (4). Sillä on pitkät perinteet, ja se on osoittautunut erittäin käytännölliseksi osittain siksi, että sovittelu on sisällytetty kuluttajansuojaa koskeviin oikeussääntöihin. Järjestelmä on pystynyt mukautumaan uusien kuluttajatottumusten mukanaan tuomiin olosuhteisiin, joten se toimii erityisesti sekä tavaroiden että palveluiden kulutukseen liittyvillä useilla osa-alueilla.

1.7

Siviili- ja kauppaoikeudellisten asioiden sovittelulla on oikeuskäsittelyn kannalta hyvin tärkeitä erityispiirteitä muihin sovittelumuotoihin verrattuna. On syytä pitää mielessä, että oikeusjärjestelmän organisointi kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan ja että sovittelu on pätevä riitojenratkaisumenetelmä, jos riidan osapuolet hyväksyvät sen. Kummatkin näistä erityispiirteistä rajoittavat komission toimivaltaa direktiiviehdotuksen sisältöä hahmoteltaessa. Tarkoituksena on kuitenkin saada käyttöön vaihtoehtoisia riitojenratkaisumenetelmiä (alternative dispute resolution), mutta kuten komissio toteaa, jäsenvaltioiden on taattava ”tehokas ja oikeudenmukainen oikeusjärjestelmä” ja ylläpidettävä sitä, ja järjestelmän on täytettävä ihmisoikeuksien suojelun edellyttämät vaatimukset.

2.   Ehdotuksen sisältö

2.1

Ehdotetun direktiivin tavoitteena on helpottaa sovittelun avulla sisämarkkinoilla syntyvien siviili- ja kauppaoikeudellisten riitojen ratkaisua. Siksi sovittelun ja sovittelijan käsite rajataan siten, että jäsenvaltiot voivat omassa lainsäädännössään säätää asiasta, etenkin sovittelua harjoittavilta henkilöiltä vaadittavista ominaisuuksista.

2.2

Kiistan osapuolet voivat vapaaehtoisesti pyytää sovittelun käynnistämistä tai se voidaan käynnistää oikeusprosessin alettua. Sovittelua koskevan ehdotuksen voivat siis esittää joko kiistan osapuolet tai oikeusviranomainen. Kummassakin tapauksessa osapuolet ryhtyvät sovitteluun välttääkseen oikeuskäsittelyn tai, jos se on jo alkanut, keventääkseen käsittelyä noudattamalla sovittelun tuloksia. Osapuolet voivat kummassakin tapauksessa pyytää tuomioistuimen antamalla tuomiolla, päätöksellä tai virallisella asiakirjalla aikaansaadun sopimuksen täytäntöönpanoa.

2.3

Sovittelutoimien sisältöä ei voida käyttää todisteena oikeudenkäynneissä siltä osin kuin ehdotetun direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa säädetään. Sovittelun osapuolten ja siihen osallistuvien henkilöiden on suojeltava menettelyn luottamuksellisuutta. Aineistoa voidaan kuitenkin käyttää todisteena, jos riidan osapuolet ja sovittelija näin sopivat ja etenkin, jos näin suojellaan alaikäisiä tai ehkäistään henkilöiden ruumiilliselle tai henkiselle koskemattomuudelle aiheutuvia vahinkoja.

2.4

Sovittelun kohteena olevaa vaadetta koskevan määräajan tai vanhentumisajan kuluminen keskeytyy heti, kun osapuolet sopivat sovittelun käynnistämisestä tai kun tuomioistuin määrää osapuolet sovitteluun.

3.   Ehdotettua direktiiviä koskevia huomioita

3.1

ETSK pitää komission tekemää aloitetta myönteisenä välineenä, jolla jatketaan Tampereella pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen käynnistettyjä toimia oikeusvarmuuden lujittamiseksi EU:ssa. Euroopan laajuisten oikeuspuitteiden luominen sovittelulle siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa merkitsee itse asiassa sitä, että muutamissa jäsenvaltioissa jo käytössä oleva väline sisällytetään yhteisön oikeuskäytäntöön. Jäsenvaltioissa sovittelua tosin käytetään riitojen ratkaisuun enimmäkseen yksityistasolla osana tuomioistuinkäsittelyä. Järjestelmän avulla tuomioistuimet voivat esittää prosessin ulkopuolisen sovittelijan käyttöä, jotta kiistan osapuolet pääsisivät helpommin sovintoon.

3.2

Ehdotetun direktiivin tarkoituksena on lisätä sovittelun käyttöä oikeusasioissa EU:n alueella. Näin saataisiin taloudellista hyötyä, kun menettelyjen kustannukset laskisivat, ja sosiaalista hyötyä, kun siviiliprosessien pitkät käsittelyajat tuomioistuimissa lyhentyisivät. Korkeat oikeudenkäyntikulut ja pitkät käsittelyajat aiheuttavat näet osapuolille kielteisiä seurauksia varsinkin perheoikeuden alalla, mistä on riitakumppaneille tavallisesti sosiaalista haittaa. Sovittelua ei kuitenkaan pidä sekoittaa useimpia kansallisia oikeudenkäyntejä edeltävään pakolliseen sovintomenettelyyn: tällöin osapuolet ja heidän asianajajansa joko pääsevät tai eivät pääse tuomarin valvonnassa sopimukseen, jonka perusteella oikeuskäsittelystä voidaan luopua.

3.3

Onnistuneen tuloksen saavuttamisessa on korostettava sovittelijan roolin merkitystä. Sovittelutyön tehokkuutta ja onnistuneeseen tulokseen pääsemistä helpottavat sovittelijan luotettavuus ja tasapuolisuus sekä aivan erityisesti riippumattomuus riidan osapuolista ja salassapitovelvollisuus sovittelun yhteydessä. Ehdotetussa direktiivissä (4 artikla) jätetään kuitenkin jäsenvaltioiden tehtäväksi päättää sovittelijalle asetettavista ehdoista ja muista edellytyksistä ja ohjataan ottamaan yhteisön tasolla käyttöön itsesääntelytoimenpiteitä, joista mainitaan erityisesti eurooppalaiset menettelysäännöt. Korostettakoon, että vaikka ehdotetulla direktiivillä ei tarkoiteta yksinomaan rajatylittävien riitojen sovittelua, sovittelijoiksi nimettäville henkilöille on ryhdyttävä antamaan koulutusta yhteisön oikeudesta, ja on laadittava oikeuspuitteet, joiden avulla sovittelupalvelua voidaan tarjota vapaasti kaikissa jäsenvaltioissa.

3.4

Sovittelussa on ensiarvoisen tärkeää taata tarjotun palvelun laatu. Ehdotuksessa olisikin aiheellista esittää suuntaviivat, joiden avulla sovittelutoiminnan harjoittamiselle asetettavat edellytykset voitaisiin edes jossain määrin yhtenäistää. Eräs vaadittavista edellytyksistä olisi sovittelijoiden pätevyys ja riippumattomuus; samaa suositellaan myös kuluttaja-asioiden sovittelua varten. Sovittelijoiden koulutus- ja nimeämisjärjestelmien yhdenmukaistaminen saavutettaisiin tiivistämällä eurooppalaista yhteistyötä.

3.5

Siviili- ja kauppaoikeuden alalla tapahtuva sovittelu rajataan kielteisellä ilmauksella, kun johdanto-osan 8 kappaleessa todetaan, että direktiivi ”ei kata lakiin perustuvia menettelyjä, kuten välimiesmenettelyä, erilaisia asiamiesjärjestelyjä, kuluttajavalitusmenettelyjä, asiantuntijapäätöksiä tai menettelyjä, joissa jokin taho antaa virallisen suosituksen kiistan ratkaisemisesta riippumatta siitä, onko suositus oikeudellisesti sitova”. Soveltamisalan rajaamisen voidaan katsoa johtuvan siitä, että kutakin luettelossa mainittua tapausta varten on oma sovittelumenettelynsä. Sovittelun mahdollisuutta olisi kuitenkin harkittava myös rikos- ja veroasioihin liittyvien siviilikanteiden yhteydessä. (5) Ne näet jäisivät alun perin direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle, mutta sovittelun käyttö tässä yhteydessä saattaisi edistää kyseisten siviilikanteiden ratkaisua.

3.6

ETSK on komission kanssa yhtä mieltä säännöksestä, jolla taataan sovittelun aikana käsiteltyjen sekä siviili- että kaupallisiin asioihin liittyvien tietojen mahdollisimman korkeatasoinen luottamuksellisuus (6 artiklan 1 kohta). Sen piiriin kuuluvat sekä henkilötiedot että suhteiden yksityisyyteen liittyvät tiedot. Tietojen todisteena käyttämisen rajoitusta ei kuitenkaan missään tapauksessa saa soveltaa, jos näin loukataan alaikäisten oikeutta tai riidan osapuolten ruumiillista tai henkistä koskemattomuutta.

4.   Erityistä

Sovittelu on vapaaehtoinen riidanratkaisumenettely, ja se on tehokas ainoastaan silloin, kun osapuolet sopivat sen käytöstä ja sovittelun tulosten noudattamisesta. Niinpä annettavassa direktiivissä on syytä ilmaista selkeästi muutamia erittäin tärkeitä näkökohtia, jotta sovittelu olisi käyttökelpoinen väline ja saisi unionin kansalaisten luottamuksen. Seuraavassa ETSK esittää direktiivistä muutamia huomioita, jotka komitean mielestä olisi syytä panna merkille.

4.1

Ehdotetut oikeuspuitteet rajaavat sovittelun siviili- ja kauppaoikeuden alaan. (6) Vaikka siviili- ja kauppaoikeuden alan kattavuudesta on olemassa runsaasti oikeuskäytäntöä, 1 artiklan 2 kohdassa olisi kuitenkin aiheellista säätää siitä, millaisiin siviili- ja kauppaoikeudellisiin asioihin direktiiviä sovelletaan, eikä käyttää johdanto-osan 8 kappaleen kieltoilmausta. Lisäksi olisi otettava huomioon muunlaiset siviili- ja kauppaoikeudelliset kanteet, kuten vero-, hallinto- tai rikosasioihin liittyvät kanteet. (7)

4.1.1

Kun ehdotetussa direktiivissä tarkoitetun sovittelun täytäntöönpanon tulokset saadaan selville, voitaisiin vastaisuudessa harkita mahdollisuutta laajentaa sovittelun soveltamisalaa kattamaan hallinto- ja veroasioita koskevat kanteet.

4.2

Ehdotuksen toisistaan poikkeavat kielitoisinnot saattavat aiheuttaa ongelmia. Tämä puolestaan voi hankaloittaa direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä (8). On otettava huomioon, että oikeusjärjestelmän organisointi kuuluu kunkin jäsenvaltion yksinomaiseen toimivaltaan, joten oikeuskäytäntö voi vaihdella jäsenvaltioittain. Olisi selvennettävä, että sovittelua voivat ehdottaa tuomioistuinten lisäksi myös tuomiovaltaa käyttävät elimet. Edelleen olisi selvennettävä, että sovittelun tuloksena syntyneen sopimuksen voi tuomioistuinten lisäksi panna täytäntöön mikä tahansa kansallisen lainsäädännön nojalla täytäntöönpanoon oikeutettu julkisyhteisö.

4.3

ETSK tähdentää sovittelijan merkitystä menettelyn kokonaisuuden kannalta varmistaakseen menettelyn soveltamisen ja tehokkuuden. Komitea katsookin, että komission olisi ehdotettava suuntaviivoja, joiden avulla taattaisiin kaikkien jäsenvaltioiden menettelyjen olevan keskenään tietyllä tavoin yhtenäisiä sekä varmistettaisiin sovittelijoiden auktoriteetti ja laadukkuus. Sovittelijoille olisi asetettava muun muassa seuraavat vähimmäisvaatimukset, jotka olisi mainittava direktiivin 4 artiklassa:

sovittelun kohteena olevaan alaan liittyvä asianmukainen tutkinto ja koulutus

riippumattomuus riidan osapuolista ja puolueettomuus

avoimuus ja vastuu toimistaan.

Erityisesti on varmistettava palvelutarjonnan keskinäinen vapaus kaikissa jäsenvaltioissa, mikä parantaisi pienissä maissa sovittelijoiden riippumattomuutta kiistan osapuolista.

4.3.1

Sovittelijoita koskevien sääntöjen vahvistaminen laatimalla eurooppalaiset menettelysäännöt tuntuu ensi alkuun sopivalta. Jotta säännöt olisivat pätevät, komission olisi kuitenkin otettava tässä tapauksessa huomioon, että sovittelijoina toimivien sekä luonnollisten että oikeushenkilöiden ammattitaito, riippumattomuus ja vastuullisuus on aina taattava, eli heillä on oltava ominaisuudet, jotka ehdotetaan mainittaviksi direktiivin 4 artiklassa.

4.4

Sovittelun kustannuksiin liittyy muitakin ongelmia kuin niiden sisällyttäminen oikeudenkäyntikuluihin siten kuin kussakin jäsenvaltiossa on tapana. Vaatimukseksi olisi asetettava joko sovittelun hinnoittelu asian ja sen laajuuden mukaan tai, jos se ei ole mahdollista, pakollisen hinta-arvion antaminen ennen sovittelun käynnistämistä, jolloin osapuolet voisivat arvioida, ovatko ne kiinnostuneita sovittelusta vai eivät. Sovittelun kustannukset eivät missään tapauksessa saisi ylittää osapuolille oikeudenkäynnistä aiheutuvia kustannuksia.

Bryssel 9. kesäkuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


(1)  Ks. ehdotus neuvoston direktiiviksi oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (KOM(1999) 219 lopullinen). Aiheesta annetun ETSK:n lausunnon esittelijä oli Bernardo Hernández Bataller, EYVL C 368, 20.12.1999.

(2)  Aiheesta annetun ETSK:n lausunnon esittelijä oli Henri Malosse, EYVL C 117, 26.4.2000.

(3)  KOM(2000) 592 lopullinen. Aiheesta annetun ETSK:n lausunnon esittelijä oli Daniel Retureau, EYVL C 139, 11.5.2001.

(4)  Komission suositus, annettu 4. huhtikuuta 2001, tuomioistuinten ulkopuolisiin kuluttajariitoja ratkaiseviin elimiin sovellettavista periaatteista, EYVL L 109, 19.4.2001.

(5)  ETSK:n lausunto, kohta 3.7. Esittelijä Daniel Retureau. EYVL C 139, 11.5.2001.

(6)  Syyskuun 27. päivänä tehdyssä Brysselin yleissopimuksessa määritellään tuomioistuimen toimivalta siviili- ja kauppaoikeuden alalla.

(7)  Aiheesta annetun ETSK:n lausunnon (EYVL C 139, 11.5.2001) esittelijä oli Daniel Retureau. Lausunnon kohdassa 3.7 mainitaan olevan ongelmallista määritellä, mitkä asiat kuuluvat siviili- ja kauppaoikeuden alaan, ja suositellaan, että ”päätöksessä viitattaisiin – – nimenomaisesti yhteisöjen tuomioistuimen käyttämiin määritelmiin. Koska rikos- ja veroasioihin liittyviä siviilikanteita ei ole suljettu ehdotetun säädöksen soveltamisalan ulkopuolelle ja koska myös niissä saatetaan edellyttää asiakirjoja, joiden oikeudellinen luokittelu ei aina ole toimivaltaiselle oikeuselimelle ilmiselvää, ehdotukseen olisi asianomaisten oikeuksien turvaamiseksi hyvä lisätä seuraavaa: ’Vastaanottava taho luokittelee mahdollisimman väljästi sellaiset asiakirjat, joiden oikeudellinen luonne ei liity selkeästi siviili- tai kauppaoikeuteen, mutta joilla on kuitenkin niihin yhtymäkohtia.’”

(8)  Direktiiviehdotuksen saksankielisessä toisinnossa käytetään monesti ilmaisua ’Streitschlichtung’ (’riidan ratkaisu’). Sitä ei kuitenkaan voida rinnastaa sovitteluun, sillä välitystuomioistuimen päätös on välimiehen esittämä perusteltu riidanratkaisuehdotus, kun taas sovittelija ei perinteisen käsityksen mukaan ota kantaa riidan asiasisältöön. Näin ollen direktiiviehdotuksen saksankielisessä toisinnossa tulisi käyttää ilmaisun ’Streitschlichtung’ sijasta ilmaisua ’Streitbeilegung’.


17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/4


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus kansanterveysongelmista kärsiviin maihin vietävien lääkkeiden valmistusta koskeviin patentteihin liittyvästä pakkolisensoinnista”

KOM(2004) 737 lopullinen — 2004/0258 COD

(2005/C 286/02)

Neuvosto päätti 15. joulukuuta 2004 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 251 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellämainitusta aiheesta.

Asian valmistelusta vastannut ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 23. toukokuuta 2005. Esittelijä oli Paolo Braghin.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 8.–9. kesäkuuta 2005 pitämässään 418. täysistunnossa (kesäkuun 8. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 64 ääntä puolesta ja 1 vastaan 1:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Lausunnon pääkohdat

1.1

ETSK kannattaa komission asetusehdotusta, jonka tavoitteena on toteuttaa käytännössä Maailman kauppajärjestön (WTO) yleisneuvoston 30. elokuuta 2003 tekemä päätös. Komitea arvostaa komission aktiivista toimintaa sekä kansainvälisten elinten että sidosryhmien kanssa. Toimien tavoitteena on löytää tarkoituksenmukaisia ratkaisuja sellaisissa kehitysmaissa esiintyviin vakaviin terveysongelmiin, joissa lääkealan valmistuskapasiteetti on olematon ja joilla ei ole asianmukaisia terveydenhuoltorakenteita.

1.2

ETSK kannattaa ehdotettua menettelyä patentoituja tai lisäsuojatodistuksella suojattuja lääkkeitä koskevien pakkolisenssien myöntämiseksi sekä esitettyjä valvontajärjestelyjä.

1.3

ETSK suosittaa kuitenkin ehdotuksen vahvistamista seuraavien seikkojen varmistamiseksi:

Voimassa olevaa lainsäädäntöä tulee noudattaa säntillisesti erityisesti tuotannon laadunvalvontaa koskevissa asioissa.

Pakkolisenssin myöntämisedellytyksiä (8 artikla) tulee vahvistaa erityisesti alkuperäisen ja lisenssillä valmistetun lääkkeen erottelumekanismien osalta, jotta vältetään laiton jälleenvienti yhteisöön tai unionin ulkopuolisiin maihin.

Tuojamaiden viranomaisten kanssa tulee toimia koordinoidusti petosten, väärennysten ja alkuperäisen tarkoituksen mukaisesta poikkeavan käytön torjumiseksi.

Tulliasetuksen ja jäsenvaltioiden seuraamusmenettelyjen soveltamista tulee valvoa tarkasti kaiken laittoman toiminnan estämiseksi.

Pakkolisenssien myöntämisestä tulee tiedottaa entistä enemmän teollis- ja tekijänoikeuksien suojan tehostamiseksi.

1.4

ETSK toivoo, että soveltamisalaa laajennetaan eläinten lääkkeisiin siltä varalta, että eläimistä tarttuvat taudit tai eläinperäisten elintarvikkeiden saastuminen aiheuttavat terveyteen liittyviä hätätilanteita.

1.5

Lopuksi ETSK toivoo komission jatkavan kansainvälisiä ponnistelujaan sen varmistamiseksi, että hätätilanteiden sattuessa tarjottavat lääkkeet ja asianmukaiset terveydenhuoltorakenteet ovat myös niiden kehitysmaiden käytettävissä, jotka eivät ole WTO:n jäseniä.

2.   Johdanto

2.1

Kansanterveyden tila on erittäin huolestuttava monin paikoin maailmassa. Epidemiat uhkaavat jatkuvasti, hoitorakenteet ja -menetelmät ovat riittämättömiä, sairastavuus on suurta ja kuolleisuus korkea. Haaste on maailmanlaajuinen: sosiaali- ja terveyspalveluja tulee lisätä paitsi vähiten kehittyneissä maissa myös suhteellisen kehittyneissä maissa, jotka eivät kuitenkaan ole osoittaneet asianmukaisia resursseja sosiaali- ja terveysongelmien ratkaisemiseksi.

2.2

Terveydenhuoltoalan apu, jota kehittyneimmät maat antavat, ei riitä kyseisten ongelmien ratkaisemiseksi. Tarvitaan siis uusia välineitä. Ei voida tyytyä vain toimittamaan lääkkeitä hätätilanteiden sattuessa, kuten kehitysavun yhteydessä usein toimitaan, vaan tulee pyrkiä tehostamaan koko järjestelmän toimintaa. Käytettävissä olevat vähäiset resurssit tulee kohdentaa todella ensisijaisiin kohteisiin, ja resursseja tulee hallita ja valvoa siten, että hyötyä saavat todellakin apua tarvitsevat. Lisäksi tulee löytää ratkaisuja lääkkeiden tai palvelujen tuotannon puutteisiin ja huolehtia siitä, että palvelujen hallinnointi on tehokasta.

2.3

Komissio on kiinnittänyt asiaan erityisen paljon huomiota ja ollut aktiivinen. Se on toteuttanut toimia useilla terveyskysymyksiin liittyvillä aloilla ja selvittänyt, mitkä ovat sopivia yhteistyö- ja avustustapoja. Mainittakoon tässä yhteydessä toimintaohjelma, joka koskee vähiten kehittyneissä maissa tai kehitysmaissa kuolleisuuteen eniten vaikuttavia kolmea sairautta (HI-virusta/aidsia, tuberkuloosia ja malariaa) (1). Sen tavoitteena on samanaikaisesti vahvistaa paikallisia terveydenhuoltojärjestelmiä, parantaa mahdollisuuksia hankkia keskeisiä lääkkeitä kohtuuhintaan ja edistää kyseisten sairauksien torjumiseksi tarvittavien lääkkeiden ja rokotteiden tutkimusta.

2.4

Lisäksi komissio on toiminut aktiivisesti ja erittäin rakentavasti sekä kansainvälisten elinten että sidosryhmien kanssa lisätäkseen tietoisuutta ja päästäkseen niiden kanssa yhteisiin ratkaisuihin. Tavoitteena on parantaa keskeisten lääkkeiden saatavuutta ja taata köyhimmille yhtäläiset mahdollisuudet saada lääkkeitä. Samalla pyritään suojaamaan teollis- ja tekijänoikeuksia kansainvälistä kauppaa sääntelevien sopimusten asettamissa rajoissa sekä torjumaan jälleentuonnin tai keinottelutarkoituksessa unionin ulkopuolisiin maihin suuntautuvan kaupan uhka.

2.5

Komission toiminta on ollut ratkaisevan tärkeää erityisesti kyseisistä tavoitteista käytävän keskustelun edistämiseksi WTO:n TRIPS-sopimukseen (2) liittyvän työskentelyn yhteydessä. WTO:n jäsenvaltiot antoivat Dohassa vuonna 2001 pidetyssä ministerikokouksessa TRIPS-sopimusta ja kansanterveyttä koskevan julistuksen (3), jossa selvitetään, kuinka paljon sopimuksen täytäntöönpanossa voidaan joustaa kansallisen terveyspolitiikan yhteydessä. Samalla määriteltiin keskeiset tekijät sen varmistamiseksi, että vähiten kehittyneet maat, joissa lääkealan valmistuskapasiteetti on vähäinen tai olematon, voivat hyödyntää pakkolisenssejä. Tätä näkökohtaa säännellään pääasiassa kansallisella tasolla.

2.6

Edellä mainitussa kansanterveyttä koskevassa Dohan julistuksessa vahvistettiin periaate, jonka mukaan TRIPS-sopimusta tulee tulkita ja se tulee panna täytäntöön siten, että tuetaan oikeutta kansanterveyden suojeluun ja edistetään lääkkeiden saatavuutta kaikille. Erityisesti korostettiin WTO:n jäsenvaltioiden oikeutta määrittää itse, mitä tarkoitetaan ”kansallisella hätätilalla” tai ”äärimmäisen kiireellisillä olosuhteilla”, joiden perusteella pakkolisenssejä voidaan myöntää. Lisäksi yleisneuvoston tehtäväksi annettiin etsiä nopeasti ratkaisu niitä maita koskevaan ongelmaan, joissa lääkealan valmistuskapasiteetti on vähäinen tai olematon.

2.7

WTO:n yleisneuvosto pääsi ratkaisuun 30. elokuuta 2003 tekemässään päätöksessä (4), jossa selvennetään periaatteita ja eri toimijoiden tehtäviä, jotta näin määritellyn järjestelmän mukaisesti maahan tuodut tuotteet käytettäisiin todellakin kansanterveyden edistämiseen eikä tuotteita joutuisi muualle. Lisäksi tunnustetaan, että WTO:n jäsenvaltioiden tulisi tehdä yhteistyötä teknologian siirron edistämiseksi ja lääkealan valmistuskapasiteetin lisäämiseksi TRIPS-sopimuksen 66 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

2.8

Yleisneuvoston puheenjohtajan samassa yhteydessä antama virallinen julistus (5) on hyvin merkittävä. Siinä käsitellään kyseisen ongelman ratkaisemiseen tähtäävien laajojen kansallisten ja kansainvälisten toimien yhteydessä kohdattuja vaikeuksia ja selvitetään toimenpiteiden syvällistä merkitystä ja yhtäläistä arvoa, mikä antaa oman lisänsä päätöksen sisältöön. Julistuksessa todetaan, että eräät WTO:n jäsenvaltiot, joiden joukossa ovat myös EU:n jäsenvaltiot, kieltäytyvät käyttämästä pakkolisenssejä koskevaa erityismenettelyä erikoislääkkeiden tuomiseksi maahan.

2.9

Yleisneuvoston päätöksen mukaan sen voimassaolo päättyy, kun TRIPS-sopimukseen hyväksytään muutos, jossa otetaan huomioon päätöksen sisältämät seikat. Asetetuista tiukoista määräajoista huolimatta yleisneuvoston aloite ei ole toistaiseksi johtanut ratkaiseviin toimiin. Eräät WTO:n jäsenvaltiot ovatkin tehneet itsenäisesti aloitteita kyseisen päätöksen toteuttamiseksi käytännössä. Komission asetusehdotus on samansuuntainen.

3.   Asetusehdotuksen sisältö

3.1

Asetusehdotuksen tarkoituksena on panna yhteisön tasolla täytäntöön WTO:n yleisneuvoston 30. elokuuta 2003 tekemä päätös, joka koskee TRIPS-sopimuksesta ja kansanterveydestä annetun julistuksen 6 kohdan täytäntöönpanoa. Päätöksen nojalla WTO:n jäsenet voivat myöntää pakkolisenssejä sellaisiin maihin vietävien lääkkeiden valmistusta ja myyntiä varten, joissa lääkealan valmistuskapasiteetti on riittämätön tai olematon. Päätöksellä siis poistetaan teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn WTO:n sopimuksen 31 artiklan ensimmäisen kohdan f alakohdan mukaiset WTO:n jäsenten velvoitteet.

3.2

Asetuksen on tarkoitus olla osa yhteisön kansainvälisen tason toimintaa, jonka avulla pyritään ratkaisemaan vähiten kehittyneiden maiden ja muiden kehitysmaiden kansanterveysongelmia ja parantamaan lääkkeiden saatavuutta kohtuuhintaan WTO:n jäsenvaltioissa kansallisen hätätilan tai äärimmäisen kiireellisten olosuhteiden sattuessa.

3.3

Yleisneuvoston päätös sisältää merkittävät suojamekanismit kauppatavaroiden muualle kulkeutumisen torjumiseksi sekä säännöt avoimuuden vahvistamiseksi. Lisäksi siinä pohjustetaan päätöksen korvaamista tulevaisuudessa TRIPS-sopimuksen muutoksella.

3.4

Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot ovat olleet aktiivisesti mukana päätöksen hyväksymisessä. Lisäksi ne ovat sitoutuneet WTO:ssa osallistumaan täysimääräisesti päätöksen täytäntöönpanoon ja varmistamaan, että päätöksellä perustetun järjestelmän tehokkaalle toiminnalle on edellytykset. Komissio pitääkin tärkeänä, että yhteisö osallistuu päätöksellä perustettuun järjestelmään ja panee sen täytäntöön omassa oikeusjärjestyksessään.

3.5

Päätös tulee panna yhtenäisesti täytäntöön sen varmistamiseksi, että vientiä varten myönnettäviä pakkolisenssejä koskevat edellytykset ovat samat kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Tavoitteena on välttää yhtenäismarkkinoiden toimijoiden välisen kilpailun vääristyminen ja soveltaa yhtenäisiä sääntöjä, jotta pakkolisenssien perusteella valmistettuja lääkkeitä ei tuotaisi takaisin EU:n alueelle.

3.6

Kun lisäksi otetaan huomioon päätöksen erityisluonne sekä se, että pakkolisensoinnista on jo kansainvälisiä sopimuksia ja että lääkkeiden viemiseksi kansanterveysongelmista kärsiviin maihin on ryhdyttävä kiireellisiin toimiin, komissio ehdottaa toteutusmuodoksi perustamissopimuksen 95 ja 133 artiklaan perustuvaa asetusta.

4.   Huomiot

4.1

ETSK on kaikilta osin samaa mieltä siitä, että tarvitaan toimia keskeisten lääkkeiden saatavuuden varmistamiseksi maissa, joiden taloudelliset ja tuotantoresurssit ovat vähäiset ja joissa nykyiset välineet ovat riittämättömiä paikallisia epidemioita aiheuttavien sairauksien tai terveyskriisien torjumiseksi. Ehdotetun asetuksen avulla voidaan patentoituja lääkkeitä toimittaa tiukasti rajatuin edellytyksin ja patenttijärjestelmää kunnioittaen. Ehdotuksessa ei käsitellä ongelmaa, joka koskee patentoimattomien lääkkeiden puutetta kehitysmaissa, sillä se ei kuulu WTO:n päätöksen soveltamisalaan.

4.2

ETSK on tyytyväinen komission aloitteeseen, jonka tavoitteena on patentteja ja lisäsuojatodistuksia koskevien pakkolisenssien myöntämismenettelyn täysimääräinen ja yhtenäinen soveltaminen, kun kyseessä on lääkkeiden valmistus ja myynti maihin, jotka ovat pyytäneet lääkkeitä merkittävän kansanterveysongelman ratkaisemiseksi. Komitea pitää ehdotettuja menettelyjä pääpiirteissään tarkoituksenmukaisina. Sen mielestä tekstiä voidaan kuitenkin paikoin parantaa seuraavassa esitettyjen huomioiden mukaisesti.

4.3

Lääkkeen määritelmän yhteydessä (2 artiklan 1 kohta) on suora viittaus ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2001/83/EY (6). WTO:n yleisneuvoston päätöksessäkään ei mainita eläinten lääkkeitä. ETSK toivoo kuitenkin, että soveltamisalaa laajennetaan koskemaan eläinten lääkkeitä, jotta pystytään toimimaan sellaisten terveyteen liittyvien hätätilanteiden sattuessa, joita eläimistä ihmiseen tarttuvat taudit tai eläinperäisten elintarvikkeiden saastuminen voisivat aiheuttaa. Keinona voisi olla esimerkiksi se, että WTO:n yleisneuvosto tekee asiaa koskevan päätöksen.

4.4

Asetusta on määrä soveltaa WTO:n jäsenmaihin (4 artikla), mikä on loogista, sillä se on laadittu kyseisen kansainvälisen järjestön sisäisen päätöksen täytäntöönpanoa varten. ETSK vetoaa kuitenkin komissioon ja jäsenvaltioihin, jotta ne jatkaisivat keskusteluja kansainvälisellä tasolla ja pyrkisivät löytämään ratkaisuja, joita voidaan soveltaa maailman kaikkiin valtioihin. Tässä yhteydessä tulee kunnioittaa teollis- ja tekijänoikeuksia sekä voimassa olevia kansainvälisiä sopimuksia.

4.5

Ehdotetun asetuksen 5 artiklassa todetaan, että ”kuka tahansa voi hakea pakkolisenssiä”. ETSK arvelee, että toimijan luonnehdinta on yleisluonteinen, koska tuotantomahdollisuudet halutaan pitää mahdollisimman laajoina. Komitean mielestä olisi kuitenkin viisasta mainita, että toimijan on täytettävä kaikki unionin lääkelainsäädännön mukaiset vaatimukset. Näin varmistettaisiin, että tässä yhteydessä noudatetaan EU:n voimassa olevia tuotantosääntöjä terveyden ja väestön suojelemiseksi, vaikka kyseiset tuotteet on tarkoitettu yksinomaan vientiä varten.

4.6

ETSK katsookin, että kaikkien asianomaisten toimivaltaisten viranomaisten tulee valvoa tuotannon laatunormien noudattamista. Kun tuotteita viedään maihin, joilla ei ole asianmukaisia laadunvalvontarakenteita, normien tulee olla samat kuin sisämarkkinoilla toimittaessa. Asetuksen täytäntöönpanon yhteydessä tulee löytää asianmukaiset keinot tuojamaiden valvontamekanismien tarkkailemiseksi. Erityisen tärkeää on toimia koordinoidusti, jotta ei tapahtuisi petoksia tai väärennyksiä ja jotta pakkolisenssin perusteella valmistetut lääkkeet eivät päätyisi muuhun tarkoitukseen tai laittoman jälleentuonnin kohteeksi. Näin varmistetaan, että potilaita suojellaan heidän asuinalueellaan.

4.7

Luvalliset valmistusmäärät ovat arkaluonteinen asia. ETSK huomauttaa, että tässä suhteessa 6 artiklan 2 kohta ja 8 artiklan 2 kohta ovat ristiriidassa keskenään: edellisessä todetaan, että luvallinen kokonaismäärä ei saa selvästi ylittää ”määrää, jonka kyseinen maa on ilmoittanut WTO:lle”, kun taas jälkimmäisessä todetaan, että ”lisenssin nojalla valmistettujen – – tuotteiden määrä ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen – – tarpeiden täyttämiseksi”. ETSK ehdottaa, että ristiriita poistetaan muuttamalla 6 artiklan 2 kohtaa. Siinä tulee todeta selvästi, että tuotantomäärä ei saa olla kohtuuton tarvittavaan ja pyydettyyn määrään nähden.

4.8

Koska järjestelmä vaikuttaa rajoittavasti oikeuksien täyteen omistajuuteen, asetusehdotuksessa todetaan oikeutetusti, että asetusta on sovellettava vilpittömässä mielessä (johdanto-osan 6 kappale) ja että sen nojalla valmistettujen tuotteiden on päädyttävä niitä tarvitsevien käyttöön eivätkä ne saa kulkeutua muualle (johdanto-osan 7 kappale). ETSK kannattaa näitä seikkoja varauksettomasti. Ne tulisi kuitenkin ilmaista selkeästi myös artikloissa, joissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti soveltamismekanismeja (esim. 5 ja 6 artikla) tai joissa säädetään luovuttamatta jättämisestä tai pakkolisenssin peruuttamisesta (12 ja 14 artikla).

4.9

ETSK kannattaa toimia, joita ehdotuksessa esitetään pakkolisenssin väärinkäytön estämiseksi. Lisäksi komitea toivoo, että asetuksessa mainittaisiin nimenomaisesti, että patentin tai lisäsuojatodistuksen haltija voi tehdä ilmoituksen tai esittää vastalauseensa, mikäli asetusta ei joiltakin osin noudateta. Tämä koskee erityisesti osoitusta ennakkoneuvottelujen käymisestä sekä sen tarkistamista, onko tuotanto 8 artiklan säännösten mukaista (erityisesti artiklan 4, 5 ja 8 kohta).

4.10

Ehdotetun asetuksen 8 artiklan 1 kohdassa näyttää olevan virhe, sillä siinä viitataan 2–8 kohtaan. Tässä yhteydessä tulisi mainita myös 9 kohta, joka sekin koskee lisenssinhaltijaa.

4.11

Ehdotetun asetuksen 8 artiklan 4 kohdassa esitetään lisenssin nojalla valmistettuja tuotteita koskevat etiketöinti-, merkintä- ja pakkaussäännöt, joiden avulla varmistetaan, että tuotteita käytetään yksinomaan pyynnön esittäneeseen tuojamaahan suuntautuvaa vientiä ja siellä tapahtuvaa myyntiä varten. ETSK ehdottaa myös sen mainitsemista, että tuotteen merkin, graafisen tunnuskuvion ja pakkausvärien on oltava erilaisia, jotta estettäisiin laiton jälleenvienti Euroopan unioniin tai unionin ulkopuolisiin maihin.

4.12

Asetuksen 10 artikla koskee EU:n jäsenvaltioiden velvollisuutta ilmoittaa komissiolle pakkolisenssin myöntämisestä. Komitean mielestä artikla ei takaa sitä, että oikeudenhaltija ja alan toimijat saisivat asianmukaisesti tiedon pakkolisenssin myöntämisestä. ETSK toivoo, että kyseiset tiedot voitaisiin antaa kaikille asianomaisille toimijoille tarkoituksenmukaisessa muodossa. Tässä yhteydessä tulee varmistaa, että luottamukselliset tiedot suojataan.

4.13

Komitean mielestä 11 artiklan 2 kohtaa ei ole muotoiltu väärinkäytön estämisen kannalta asianmukaisesti, etenkään muualla kuin EU:ssa valmistettujen ja unionin kautta kuljetettavien lääkkeiden osalta. Se ei ole riittävän tehokas. ETSK ehdottaa, että komissio tarkkailisi valvontamenettelyjä ja jäsenvaltioiden hyväksymien seuraamusten soveltamista, jotta ne olisivat tulliasetuksen (7) mukaisesti todella tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia ja jotta vältettäisiin petokset ja väärennykset.

4.14

Lopuksi ETSK toivoo, että komissio selvittäisi, millä tavoin – esim. kahdenvälisten sopimusten avulla – vastaavia järjestelyjä voitaisiin parhaiten soveltaa myös kehitysmaihin, jotka eivät ole WTO:n jäseniä.

Bryssel 8. kesäkuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


(1)  EUVL C 133, 6.6.2003.

(2)  TRIPS on sopimus teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista (Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights). Sopimuksella säännellään mahdollisuutta tehdä teollis- ja tekijänoikeuksiin velvoittavia muutoksia tietyin edellytyksin.

(3)  Declaration on the TRIPS Agreement and Public Health, hyväksytty 14. marraskuuta 2001, luettavissa osoitteessa http://www.wto.org.

(4)  Yleisneuvoston päätös TRIPS-sopimusta ja kansanterveyttä koskevan Dohan julistuksen 6 kohdan täytäntöönpanosta (Implementation of Paragraph 6 of the Doha Declaration on the TRIPS Agreement and Public Health), luettavissa osoitteessa http://www.wto.org.

(5)  The General Council Chairperson's statement, 30. elokuuta 2003, luettavissa osoitteessa http://www.wto.org.

(6)  EYVL L 311, 28.11.2001.

(7)  Asetuksen N:o 1383/2003 V luku, 18 artikla.


17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/8


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi mallien oikeudellisesta suojasta annetun direktiivin 98/71/EY muuttamisesta”

KOM(2004) 582 lopullinen — 2004/0203 COD

(2005/C 286/03)

Neuvosto päätti 6. joulukuuta 2004 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellämainitusta aiheesta.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean työvaliokunta päätti antaa asian valmistelun ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaoston tehtäväksi. Huhtikuun 20. päivänä 2005 pitämässään kokouksessa ”yhtenäismarkkinat, tuotanto ja kulutus” -erityisjaosto hylkäsi Virgilio Ranocchiarin valmisteleman lausuntoluonnoksen.

Asian kiireellisyyden vuoksi Euroopan talous- ja sosiaalikomitea nimesi 8. ja 9. kesäkuuta 2005 pitämässään 418. täysistunnossa (kesäkuun 8. päivän kokouksessa) Virgilio Ranocchiarin yleisesittelijäksi. Lausuntoluonnos hylättiin ja sen sijasta hyväksyttiin käsillä oleva, Jorge Pegado Lizin ja Heiko Steffensin esittämä vastalausunto äänin 107 puolesta ja 71 vastaan 22:n pidättyessä äänestämästä.

1   Johdanto ja taustaa

1.1

Käsiteltävänä olevalla direktiiviehdotuksella on tarkoitus muuttaa direktiiviä 98/71/EY. Muutoksen tavoitteena on poistaa kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa mahdollisuus suojata moniosaisten tuotteiden osat kolmansien osapuolten (riippumattomat osantoimittajat) käytöltä silloin, kun niitä tuotetaan, käytetään ja/tai myydään moniosaisen tuotteen korjaamiseen sen alkuperäisen ulkoasun palauttamiseksi.

1.2

Ehdotukseen piiriin kuuluvista aloista (kodinkoneet, moottoripyörät, kellot jne.) ehdotuksella olisi eniten vaikutusta moottoriajoneuvoihin.

1.3

Muistutettakoon, että ennen direktiiviä 98/71/EY komissio antoi vihreän kirjan teollisten mallien oikeudellisesta suojasta. Vihreässä kirjassa esiteltiin aihetta koskevan laajan tutkimuksen tulokset, ja se sisälsi alustavan luonnoksen ehdotuksesta direktiiviksi jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä sekä alustavan luonnoksen ehdotuksesta asetukseksi.

1.4

Vihreässä kirjassa käsiteltiin myös moniosaisen tuotteen osien suojaa, erityisesti niiden osien, joiden avulla tuote voidaan liittää toiseen. Vihreän kirjan mukaan suojattavia osia ovat ne, jotka itsessään täyttävät suojattavuuden vaatimukset. Siinä todettiin kuitenkin, että suojan ulkopuolelle tulee jättää ne ehdottoman tarpeelliset piirteet tai elementit (ns. liitännät tai liitososat), jotka on välttämättä toisinnettava tarkalleen saman muotoisina ja kokoisina, jotta tuote, johon mallia sovelletaan, voitaisiin asentaa tai liittää toiseen tuotteeseen.

1.5

Komission joulukuussa 1993 virallisesti esittämässä direktiiviehdotuksessa (1) vahvistettiin, että myös moniosaisen tuotteen osaa voidaan suojata, jos se täyttää sellaisenaan suojeltavuuden vaatimukset eli jos se on uusi ja sillä on yksilöllinen luonne (3 artikla). Sen sijaan liitännöille tai liitososille ei myönnetty suojaa (7 artiklan 2 kohta).

1.6

Kyseiseen ehdotukseen sisältyi myös toinen tärkeä säännös, jonka mukaan suojattujen mallien yksinoikeutta ei voida käyttää niitä kolmansia osapuolia vastaan, jotka kolme vuotta kokonaisen tuotteen, johon kyseinen malli sisältyy, ensimmäisestä markkinoille saattamisesta käyttävät (kopioivat) tätä mallia, sillä ehdolla että malli on riippuvainen kokonaisen tuotteen ulkoasusta ja että käytön tavoitteena on moniosaisen tuotteen korjaaminen sen alkuperäisen ulkoasun palauttamiseksi (14 artikla). Mallien suojaan säädettiin näin merkittävä poikkeus korjaamista ja osien vaihtamista varten (spare parts exception tai repair clause).

1.6.1

ETSK totesi Jean Pardonin esittelemässä, 6. heinäkuuta 1994 antamassaan lausunnossa IND/504 vuoden 1993 direktiiviehdotuksen kyseisestä näkökohdasta erityisesti seuraavaa:

1.6.1.1

Kuten kaikki muutkin teollisen suojan piiriin kuuluvat oikeudet, myös mallien oikeudellinen suoja synnyttää yksinoikeuksia (monopolioikeuksia). Mallisuojan haltijalle annettu monopoli koskee kuitenkin vain tuotteen ulkomuotoa (muotoilua) eikä itse tuotetta.

1.6.1.2

Mallisuojaoikeudet antavat siis monopolin muotoon, ei tuotteeseen. Kellon mallisuoja ei estä kilpailua kellomarkkinoilla (komission asetusehdotuksen perustelujen kohta 9.2).

1.6.1.3

Korjauslausekkeessa tarkoitettujen varaosien (esim. lokasuoja tai ajovalot) kohdalla tilanne on erilainen. Näiden varaosien muotoa (muotoilua) ei voida muuttaa suhteessa alkuperäiseen korvattavaan tuotteeseen.

1.6.1.4

Mallisuojan ulottaminen tällaisiin varaosiin merkitsee monopolin luomista varaosamarkkinoille. Vaihtolokasuojan tai vaihdettavien ajovalojen mallisuoja estää kaikenlaisen kilpailun kyseisten tuotteiden alalla.

1.6.1.5

Tämä on ristiriidassa mallisuojan perustarkoituksen kanssa. Mallisuojan sisällön määrittely kuuluu lainsäätäjän toimivaltaan.

1.6.1.6

Korjauslauseke sisältää tällaisen määritelmän. Se mahdollistaa mallisuojan saamisen ja mallioikeuksien käytön tapauksissa, joissa näitä oikeuksia voidaan soveltaa järjestelmällisesti. Se estää näiden oikeuksien käytön vain silloin, kun niitä ei voida soveltaa järjestelmällisesti, kuten korjaamisen kohdalla. Näin se estää monopolien luomisen, kilpailijoiden sulkemisen markkinoilta sekä tilanteen, jossa yksi ainoa tuottaja määrittelee mielivaltaisesti kuluttajahinnat.

1.6.1.7

Korjauslauseke estää myös monopolikorvaukset. Mallin käytöstä maksettavan korvauksen edellytyksenä ovat markkinat ja kuluttajien vapaan valinnan mahdollisuus. Nämä jäisivät kuitenkin puuttumaan, jos mallisuoja ulotettaisiin korjauslausekkeessa tarkoitettuihin varaosiin.

1.6.1.8

Näistä syistä Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kannattaa komission ehdottamaa korjauslauseketta.

1.7

Kyseinen poikkeus eli korjauslauseke oli tiettyjen teollisuusalojen, nimenomaan moottoriajoneuvojen osien ja erityisesti kolareissa tavallisimmin vaurioituvien osien jäljitelmiä valmistavan teollisuuden esittämien vaatimusten suuntainen. Nämä riippumattomat osantoimittajat olivat jo yrittäneet saada poikkeusta mallisuojajärjestelmään voimassa olevan lainsäädännön nojalla vetoamalla tuomioistuimeen. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu. (Ks. asia Cicra vastaan Renault (2) ja asia Volvo vastaan Veng (3).)

1.8

Autonvalmistajat, joilla on erilaiset (tai vastakkaiset) intressit kuin varaosien riippumattomilla toimittajilla, suhtautuivat kriittisesti vuoden 1993 direktiiviehdotukseen sisältyneeseen korjauslausekkeeseen. Komissio pyrkikin uuteen lähestymistapaan muutetussa ehdotuksessa (4). Uudessa ehdotuksessa säädettiin, että kolmannet osapuolet, jotka aikovat kopioida tietyn moniosaisen tuotteen mallin tuotteen korjaamiseksi, voivat tehdä sen heti (tarvitsematta odottaa, että moniosaisen tuotteen markkinoille saattamisesta kuluu ensin kolme vuotta) sillä ehdolla, että ne maksavat ”kohtuullisen ja sopivan” korvauksen (14 artikla).

1.9

Riippumattomat toimittajat (5) ja mallioikeuksien haltijoina olevat autonvalmistajat (6) eivät kuitenkaan hyväksyneet kohtuullista ja sopivaa korvausta koskevaa ratkaisua.

1.10

Merkittäviä näkemyseroja tuli esille myös neuvoston ja Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyssä, joten jouduttiin käynnistämään sovittelumenettely, joka saatiin päätökseen syyskuussa 1998. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että luovuttiin asiaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta, ”jäädytettiin” jäsenvaltioiden nykyiset lainsäädännöt (ns. freeze plus -ratkaisu) ja lykättiin ongelman ratkaisu myöhempään ajankohtaan.

2   Tuotteen osia koskevat direktiivin 98/71/EY (7) säännökset

2.1

Direktiivin mukaan suojattava malli voi koskea tuotteen tai sen osan ulkomuotoa (1 artiklan a kohta).

2.2

Myös osien mallit voidaan suojata, jos ne täyttävät kaikentyyppisille tuotteille säädetyt suojeltavuuden vaatimukset eli ovat uusia ja luonteeltaan yksilöllisiä (3 artiklan 2 kohta). Osan mallisuoja tunnustetaan kuitenkin ainoastaan, jos

a)

”osa, sen jälkeen, kun se on sisällytetty moniosaiseen tuotteeseen, pysyy näkyvissä tuotteen tavanomaisen käytön aikana” ja

b)

jos ”nämä osan näkyvät piirteet itsessään täyttävät uutuuden ja yksilöllisen luonteen vaatimukset” (3 artiklan 3 kohta).

Direktiivin ”3 kohdan a alakohdan mukaisella ’tavanomaisella käytöllä’ tarkoitetaan käyttäjän toimesta tapahtuvaa käyttöä, pois luettuna kunnossapito-, huolto- tai korjaustyöt” (3 artiklan 4 kohta).

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos kyseisiä säännöksiä sovelletaan moottoriajoneuvoihin, konepellin alle jääviä osia ei voida suojata mallioikeudella, sillä ne eivät ole näkyvissä ajoneuvon tavanomaisessa käytössä (esim. moottorin kansi).

2.3

Osien malleihin sovelletaan myös säännöstä, jonka mukaan mallisuojaa ei myönnetä tuotteen ulkoasun niille piirteille, jotka määräytyvät pelkästään tuotteen teknisen käyttötarkoituksen mukaan (7 artiklan 1 kohta). Suojaa ei myönnetä myöskään tuotteen (tai osan) ulkoasun niille piirteille, jotka on välttämättä toisinnettava tarkalleen saman muotoisina ja kokoisina, jotta tuote (tai osa) voidaan liittää toiseen tuotteeseen (tai osaan) (7 artiklan 2 kohta). Moottoriajoneuvoalalla tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että mallioikeudella voidaan suojata puskurin tai taustapeilin muoto, muttei niiden liitososia, joilla ne kiinnitetään koriin.

2.4

Lopuksi on aiheellista todeta vielä seuraavaa:

2.4.1

Direktiivissä säädetään, että kolmen vuoden kuluttua täytäntöönpanopäivästä (käytännössä siis lokakuuhun 2004 mennessä) komission tulee esittää selvitys direktiivin vaikutuksista yhteisön teollisuuteen, erityisesti moniosaisten tuotteiden ja osien valmistajiin, kuluttajiin, kilpailuun ja sisämarkkinoiden toimintaan. Viimeistään vuoden kuluttua edellä mainitusta ajankohdasta (käytännössä lokakuuhun 2005 mennessä) komission tulee ehdottaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle direktiiviin sellaisia muutoksia, jotka ovat tarpeen sisämarkkinoiden toteuttamiseksi moniosaisten tuotteiden osien osalta, sekä mahdollisia muita muutoksia (18 artikla).

2.4.2

Siihen saakka kunnes edellä mainitut muutokset on hyväksytty, jäsenvaltioiden on pidettävä voimassa nykyiset säädöksensä, jotka koskevat osien suojattujen mallien käyttöä moniosaisten tuotteiden korjaamiseen alkuperäisen ulkoasun palauttamiseksi. Jäsenvaltiot voivat tehdä muutoksia säädöksiinsä vain, jos tarkoituksena on tällaisten osien markkinoiden vapauttaminen (14 artiklan siirtymäsäännös eli ns. freeze plus -ratkaisu). Kaikki jäsenvaltiot ovat tähän mennessä panneet direktiivin täytäntöön. EU:n 25 jäsenvaltiosta yhdeksän (Belgia, Irlanti, Italia, Latvia, Luxemburg, Alankomaat, Yhdistynyt kuningaskunta, Espanja ja Unkari) on ottanut jossain muodossa käyttöön korjauslausekkeen (repair clause) vapauttaen näin markkinat, mutta valtaosassa jäsenvaltioita (16) annetaan suoja myös varaosille ja korjaamiseen tarkoitetuille osille.

2.4.3

Yhteisömallista 12. joulukuuta 2001 annetun asetuksen (EY) N:o 6/2002 110 artiklan 1 kohdassa säädetään jälkimarkkinoiden vapauttamisesta seuraavaa: ”– — yhteisömalliin perustuvaa suojaa ei ole mallilla, joka on osa moniosaista tuotetta, jota käytetään — – kyseisen moniosaisen tuotteen korjaamiseen sen alkuperäisen ulkoasun palauttamiseksi”.

2.4.4

Samansuuntainen ajatus esitetään komission 31. heinäkuuta 2002 antamassa asetuksessa (EY) N:o 1400/2002 moottoriajoneuvoalan vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmistä. Se ei kuitenkaan kyseenalaista tarkasteltavana olevan komission ehdotuksen tarvetta.

3   Ehdotetun direktiivin sisältö

3.1

Ehdotetun direktiivin keskeinen sisältö on hyvin yksinkertainen. Siinä ehdotetaan direktiivin 98/71/EY 14 artiklaan (siirtymäsäännös) muutosta, joka tarkoittaisi käytännössä, että mallisuojaa ei myönnettäisi moniosaisen tuotteen osille, joita käytetään kyseisen moniosaisen tuotteen korjaamiseen sen alkuperäisen ulkoasun palauttamiseksi. Kyseessä on siis vapaata ja välitöntä korjaamista koskeva lauseke, jota osa asianomaisista tahoista on toivonut jo pitkään, kuten edellä on todettu.

3.2

Ehdotuksen johdanto-osassa esitetään pääasialliset perusteet tälle täydellisen, välittömän ja ilmaisen vapauttamisen järjestelmälle:

Mallisuojan ainoana tarkoituksena on myöntää yksinoikeus tuotteen ulkoasuun, ei monopolia itse tuotteeseen.

Jos suoja annetaan mallille, jolle ei ole käyttökelpoista vaihtoehtoa, tuloksena on tosiasiallinen monopoli tuotteeseen. Tällaista suojaa voitaisiin pitää lähes mallisuojajärjestelmän väärinkäyttönä.

Kun kolmansilla osapuolilla on mahdollisuus valmistaa ja toimittaa varaosia, kilpailu pysyy yllä.

Jos mallisuoja taas ulotetaan varaosiin, nämä kolmannet osapuolet loukkaisivat mallisuojan haltijan oikeuksia, kilpailu häviäisi ja mallisuojan haltija saisi tosiasiallisen monopolin tuotteeseensa.

3.3

Esille tuodaan myös se, että mallien oikeudellisen suojan järjestelmissä on nykyisellään eroja jäsenvaltioiden välillä. Tämä haittaa sisämarkkinoiden toimintaa ja voi vääristää kilpailua.

3.4

Perusteluosassa esitetään lisää ja tarkempia syitä. Siinä toistetaan ja tiivistetään pääpiirteissään laajennetun vaikutustenarvioinnin ja vain osin EPEC:n selvityksen päätelmät. Eri vaihtoehdoista ainoastaan vapauttaminen toisi etuja ilman vakavia haittoja, sillä se ”parantaisi sisämarkkinoitten toimintaa, lisäisi kilpailua jälkimarkkinoilla, laskisi kuluttajahintoja ja avaisi toimintamahdollisuuksia pk-yrityksille ja loisi niihin työpaikkoja”.

3.5

Sen sijaan muut vaihtoehdot eivät ole suositeltavia pääasiassa seuraavista syistä:

Nykytilanteen ja jäsenvaltioiden toisistaan eroavien lainsäädäntöjen säilyttäminen estäisi sisämarkkinoiden toteuttamisen.

Lyhytkestoinen suoja saattaisi antaa mallioikeuden haltijoille mahdollisuuden nostaa hintoja kyseisen ajanjakson aikana (tämän tueksi ei kuitenkaan esitetä mitään konkreettisia tietoja).

Järjestelmä, jossa kolmannet osapuolet voisivat käyttää toisten hallussa olevia malleja maksua vastaan, aiheuttaisi ongelmia sen suhteen, miten mallisuojan omistajuus todettaisiin, voitaisiinko korvausta pitää asianmukaisena ja olisivatko kolmannet osapuolet todella valmiit maksamaan korvauksen.

Kahden edellä mainitun järjestelmän eli lyhytkestoisen mallisuojan ja sitä seuraavana jaksona sovellettavan korvausjärjestelmän yhdistelmä merkitsisi suhteellisen suuria kustannuksia, mistä johtuen luultavasti vain harvat riippumattomat tuottajat olisivat valmiita tekemään tarvittavat investoinnit. (Ks. rahoitusselvityksen kohta 5.1.2, s. 17.)

4   Tekniset huomiot

4.1

EPEC:n selvityksessä, johon on jo viitattu useaan otteeseen, myönnetään (kohta 3.7), että muut kuin alkuperäiset varaosat eivät ole laadullisesti samantasoisia alkuperäisten varaosien kanssa. Tämä johtuu siitä, että riippumattomilla toimittajilla ei ole useinkaan samanlaista prosesseihin liittyvää tai laadullista ja teknistä osaamista kuin autonvalmistajilla.

4.2

Nykyaikaiset autot kootaan monimutkaisessa prosessissa toisistaan riippumattomista osista, jotka ovat teknisesti huipputasoisia (esimerkiksi erikoisluja teräs). Niiden ominaisuuksiin eivät kuulu ainoastaan muoto ja mittasuhteet, vaan myös kokoamisen (hitsaustekniikat ja käytetyt kiinnitykset) ja materiaalien laatu. On siis mahdollista, että muut kuin alkuperäiset osat ovat ominaisuuksiltaan erilaisia kuin alkuperäiset.

4.3

Autolle tehdäänkin tyyppihyväksynnän yhteydessä useita erilaisia etu- ja sivutörmäystestejä, jotta voidaan arvioida, miten se täyttää vaatimukset, jotka asetetaan direktiiveissä, jotka koskevat matkustajien suojaamista törmäystilanteissa. Näiden lisäksi on annettu äskettäin jalankulkijoiden suojaamista koskeva direktiivi, jonka tavoitteena on lieventää jalankulkijoille törmäystilanteessa aiheutuvia seurauksia. Kyseisessä säädöksessä edellytetään, että autonvalmistajat suunnittelevat ajoneuvon etuosan tiettyjen turvallisuusvaatimusten mukaisesti ja että autolle tehdään tietyt erityiset törmäystestit.

4.4

Sen sijaan riippumattomille varaosatoimittajille ei ole asetettu minkäänlaista velvoitetta markkinoille saattamiensa osien ennakkotarkastuksesta, sillä ajoneuvojen yksittäisille osille ei ole tyyppihyväksyntämenettelyä muuta kuin tietyissä erityistapauksissa, kun kyseessä ovat ns. erilliset tekniset yksiköt. Näitä ovat korinosista lasit, taustapeilit, ajovalot ja takavalot. Muiden osien suhteen (konepelti, puskurit jne.) ei ole mitään velvoitetta teknisistä kokeista ennen markkinoille saattamista, eikä siten ole mitään varmuutta siitä, että niillä olisi samat ominaisuudet kuin uuteen ajoneuvoon tuotetuilla osilla. Riippumattomilta toimittajilta edellytetään ainoastaan yleisten tuoteturvallisuussääntöjen ja viallisten tuotteiden aiheuttamiin vahinkoihin liittyvää vastuuta koskevien yleisten sääntöjen noudattamista.

4.5

Ehdotus näyttää myös olevan ristiriidassa romuajoneuvoja (End of Life Vehicles) koskevan tärkeän direktiivin kanssa. Kyseisessä direktiivissä ajoneuvojen valmistajilta edellytetään raskasmetalliosien eliminointia ja niiden ainesosien ilmoittamista kierrätyksen helpottamiseksi. Lisäksi valmistajan tulee suunnitella ajoneuvot niin, että ne on käyttöiän päätyttyä helppo purkaa ja kierrättää. Nämä velvoitteet eivät luonnollisestikaan päde riippumattomiin toimittajiin, kun osia (esim. puskureita) korvataan osilla, joiden koostumus ei ole tiedossa, joten romun käsittelyprosessi saattaa vaarantua, se voi vaikuttaa ympäristöön ja saattaa aiheuttaa lisäkustannuksia.

4.6

Komissio on oikeassa todetessaan, että mallisuojan tarkoituksena on palkita mallin luojan ponnistelut, mutta se ei takaa tuotteen teknistä toimivuutta tai laatua (ehdotetun direktiivin perustelut, s. 9). Voidaankin sanoa, että käsitteellisesti mallisuoja ja turvallisuus ovat eri tasoilla. Ei voida kuitenkaan sivuuttaa sitä käytännön näkökohtaa, että komission ehdottama vapauttaminen saattaisi lisätä markkinoilla sellaisten osien määrää, joita ei ole testattu asianmukaisesti kohdassa 4.3 mainituilla testeillä ja jotka eivät täytä romuajoneuvodirektiivin vaatimuksia. Niiden oletettujen etujen rinnalla, joita vapauttaminen komission mukaan tarjoaisi kuluttajille kilpailun lisääntyessä, on siis mietittävä myös sitä, mitä mahdollisia vaaroja siitä saattaa olla kuluttajille.

5   Päätelmät ja suositukset

5.1

Komitea toistaa eri lausunnoissaan jo aiemmin esittämänsä kannan, jonka mukaan on tunnustettava teollis- ja tekijänoikeuksien ja niihin liittyen myös teollisten mallien oikeudellisen suojan yhä tärkeämpi merkitys kauppavaihdossa, sillä se on perustekijä teknisessä innovoinnissa ja siitä johtuvassa tarpeessa torjua väärentämistä.

5.2

Komitea painottaa kuitenkin, että se katsoo mallioikeuden haltijan monopolin ulottuvan vain tuotteen ulkomuotoon, ei itse tuotteeseen.

5.3

Komitea vahvistaakin aiemmissa lausunnoissaan esittämänsä kannan, jonka mukaan korjauslausekkeen piiriin kuuluvien varaosien sisällyttäminen mallisuojajärjestelmään merkitsisi tuotemonopolin syntymistä jälkimarkkinoille. Tämä olisi ristiriidassa mallien oikeudellisen suojan luonteen kanssa.

5.4

Komitea toteaa lisäksi, että direktiivillä 98/71/EY luotu järjestelmä on mahdollistanut toisistaan eroavien ja jopa vastakkaisten kansallisten järjestelmien säilymisen ja EU:n hiljattaisen laajentumisen myötä myös lisännyt erilaisten järjestelmien määrää alalla, joka on äärimmäisen tärkeä tälle Euroopan markkinoilla taloudellisesti hyvin merkittävälle teollisuuden alalle.

5.5

Komission ehdotuksen tavoitteena on toteuttaa alan sisämarkkinat lähentämällä kansallisia järjestelmiä siten, että suojattujen mallien käyttö vapautetaan silloin, kun kyseessä on moniosaisten tuotteiden korjaaminen alkuperäisen ulkoasun palauttamiseksi (jälkimarkkinat).

5.6

Komitea kannattaa komission ehdotusta, joka on yhteydessä muihin lainsäädäntöaloitteisiin, joista komitea on jo ilmaissut myönteisen kantansa. Ehdotuksen avulla voidaan edistää kilpailua, alentaa hintoja ja lisätä työpaikkoja erityisesti pk-yrityksissä.

5.7

Komitea toteaa kuitenkin, että komission ehdotukselle olisi eduksi, jos siinä perusteltaisiin selkeästi sen yhdenmukaisuus TRIPS-sopimuksen kanssa ja tuotaisiin paremmin esille sen vaikutukset työllisyyteen. Erityisen tärkeää olisi — tiedonsaantioikeuden lisäksi, joka vaikuttaa jo varmistetulta — antaa takeet siitä, ettei ehdotuksella ole välitöntä vaikutusta kuluttajien valintoihin riippumattomilta tuottajilta peräisin olevien tuotteiden turvallisuuden ja luotettavuuden takia eikä välillistä vaikutusta niiden seurausten takia, joita tällaisten osien käytöllä moniosaisten tuotteiden (pääasiassa ajoneuvojen) korjaamisessa on sekä jälkimarkkina-arvoon että välillisiin kustannuksiin (esim. vakuutukset).

Bryssel 8. kesäkuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


(1)  EYVL C 345, 23.12.1993.

(2)  Asia 53/87, tuomio annettu 5. lokakuuta 1988.

(3)  Asia 238/87, tuomio annettu 5. lokakuuta 1988.

(4)  EYVL C 142, 14.5.1996.

(5)  R. Hughes, Legal Counsel ECAR ”The legal protection of designs”, 1996; Eurooppalainen kampanja varaosa- ja korjaamomarkkinoiden riippumattomuudesta, selonteko (kohdat 1–6), 1996.

(6)  Euroopan autonvalmistajien liiton (ACEA) kommentit mallien oikeudellista suojaa koskevasta direktiiviehdotuksesta, viite 97000622 ja Key questions about design protection for car parts, viite 97000517.

(7)  EYVL L 289, 28.10.1998.


17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/12


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Yritysten sosiaalisen vastuun arviointimenetelmät ja asiasta tiedottaminen globaalissa taloudessa”

(2005/C 286/04)

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea päätti 15. syyskuuta 2004 työjärjestyksensä 29 artiklan 2 kohdan nojalla antaa lausunnon aiheesta Yritysten sosiaalisen vastuun arviointimenetelmät ja asiasta tiedottaminen globaalissa taloudessa (oma-aloitteinen lausunto).

Asian valmistelusta vastannut ”työllisyys, sosiaaliasiat ja kansalaisuus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 24. toukokuuta 2005. Esittelijä oli Evelyne Pichenot.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 8.–9. kesäkuuta pitämässään 418. täysistunnossa (kesäkuun 8. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 135 ääntä puolesta ja 2 vastaan 18 pidättyessä äänestämästä.

1   Johdanto

1.1

Komissio hyväksyi heinäkuussa 2002 yritysten sosiaalista vastuuta koskevat uudet suuntaviivat ja sisällytti silloin yritykset kestävän kehityksen strategiaansa. Yritysten sosiaalinen vastuu onkin yksi makrotaloudellisen kestävän kehityksen mikrotaloudellisista muodoista. Komissio määrittelee yritysten sosiaalisen vastuun konkreettisesti toiminnaksi, jossa ”yritykset yhdistävät vapaaehtoisesti sosiaaliset ja ekologiset huolenaiheensa liiketoimintaansa ja vuorovaikutukseensa sidosryhmiensä kanssa”. Komissio antaa asiaa koskevien eri toimien pohjalta uuden tiedonannon ”Strategia yritysten sosiaalisen vastuun edistämiseksi ja kehittämiseksi Euroopan unionissa”.

1.2

Tilinpäätöksistä vuonna 1978 annettua neljättä direktiiviä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä vuonna 1983 annettua seitsemättä direktiiviä muutettiin 18 päivänä kesäkuuta 2003 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/51/EY (1) lisäämällä niihin seuraava kohta: ”Analyysin on sisällettävä yhtiön kehityksen, tuloksen tai aseman ymmärtämisen kannalta tarvittavassa laajuudessa tärkeimmät sekä taloudelliset että tarvittaessa muut kuin taloudelliset tulosindikaattorit, jotka ovat merkityksellisiä liiketoiminnalle, mukaan lukien tiedot ympäristöä ja työntekijöitä koskevista seikoista.”

1.3

Hyvä yrityshallinto, jossa noudatetaan OECD:n hyväksymiä periaatteita, ja sosiaalisesti vastuulliset investoinnit ovat käymässä yhä tärkeämmiksi yritysmaailmassa. Sosiaalisesti vastuullisessa investointipolitiikassa arvopaperisalkkua hoidettaessa otetaan tuottavuuden lisäksi huomioon yhteiskuntaan ja ympäristöön liittyviä perusteita.

1.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pitää hyvin tärkeänä, että yritysten sosiaalisesta vastuusta kehittyy voima, jolla edistetään maailmanlaajuista kestävän kehityksen strategiaa. Aiemmin antamansa lausunnon (2) loppupäätelmissä Euroopan talous- ja sosiaalikomitea vahvisti pitävänsä yritysten sosiaalista vastuuta keskeisenä tekijänä ja totesi seuraavansa tiiviisti sen kehittämistä ja osallistuvansa siihen. Lausunnossa katsotaan, että sosiaalisesti vastuullisen menettelyn on perustuttava olemassa olevien sääntöjen (lainsäädännön ja yhteisten sopimusten) tehokkaaseen ja dynaamiseen soveltamiseen ja että sen yhteydessä on tehtävä näitä sääntöjä pidemmälle meneviä omaehtoisia sitoumuksia. Lausunnossa esitettiin myös EU-ulottuvuuden luomista yritysten sosiaaliselle vastuulle.

1.5

Tällä hetkellä kaikissa laajentuneen unionin jäsenvaltioissa keskustellaan yritysten sosiaalisesta vastuusta, vaikka asiaa koskevat lainsäädännöt ja käytännöt ovatkin eri maissa hyvin erilaisia. Uusissa jäsenvaltioissa on jatkettava toimia tietoisuuden lisäämiseksi. Tämä onkin peruste käsillä olevan oma-aloitteisen lausunnon laatimiselle hetkellä, jolloin komissio antaa uuden tiedonannon jatkoksi vihreälle kirjalle ja yritysten sosiaalista vastuuta koskevan sidosryhmien monenvälisen foorumin työskentelylle.

1.6

Lokakuun 2002 ja kesäkuun 2004 välillä toimineeseen yritysten sosiaalista vastuuta koskevaan monenväliseen eurooppalaiseen foorumiin osallistui noin kaksikymmentä järjestöä, jotka edustivat työnantajia, yritysverkostoja, palkansaajia sekä kansalaisyhteiskunnan muita sidosryhmiä. Foorumi oli ensimmäinen kokeilu kansalaiskeskustelusta ja yhteiskunnallisesta vuoropuhelusta. (3) Työskentelytavalla, jonka perustana ja yhtenä tavoitteena oli konsensuksen luominen välineiden avoimuuden lisäämiseksi ja lähentämiseksi, pyrittiin määrittämään yhteisesti yritysten sosiaalisen vastuun pontimet ja esteet sekä mahdollisuuksien rajoissa antamaan yhteisiä etenemissuosituksia. Foorumissa analysoitiin yritysten sosiaalisen vastuun edistämisen tiellä olevia esteitä sekä tätä vastuuta kehittäviä tekijöitä. Lisäksi tuotiin selkeästi esille kannustimia toimijoiden tietoisuuden lisäämiseksi ja heidän kouluttamisekseen ja suositeltiin, että arviointi perustuisi merkittäviin kansainvälisiin asiakirjoihin, jotka kaikki jäsenvaltiot ovat jo allekirjoittaneet.

1.7

Euroopan perustuslakisopimusehdotuksen I-3 artiklassa muistutetaan, että Euroopan unionin tavoitteena on Euroopan kestävä kehitys, jonka perustana on ”täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous”. Yritysten sosiaalinen vastuu on yksi niistä välineistä, joilla pyritään säilyttämään Lissabonin strategian kolmen pilarin — talouden ja kasvun, työllisyyden ja Euroopan sosiaalisen mallin sekä ympäristön — välinen tasapaino. Siten se on myös keino sosiaalisen yhteenkuuluvuuden vahvistamiseksi ja osaamisyhteiskunnan edistämiseksi. Sillä vahvistetaan unionin talouden tehokkuutta ja lisätään yritysten kilpailukykyä (4).

1.8

Kansainvälisen kaupan kasvu koskee kaikenkokoisia yrityksiä, vaikka monikansallisilla yrityksillä onkin siinä huomattava osuus. Tavarat, palvelut ja pääomat virtaavat maasta toiseen saman yritysryhmän sisällä. Kyse on talouden globalisoitumisesta eikä enää yksinomaan kaupan kansainvälistymisestä. Sitä mukaa kuin yritysten rooli käy yhä merkittävämmäksi, niille lankeaa myös yhä enemmän valtioiden rajat ylittävää yhteiskunnallista vastuuta.

1.9

Näissä oloissa tilannetta ei voida enää tarkastella yksinomaan Euroopan sisämarkkinoiden tasolla. Maailmanlaajuisista markkinoista on tullut lukuisille yrityksille asianmukaisin viitekehys, jonka sisällä kehittyy erilaisia käytäntöjä. Näillä käytännöillä on suora tai epäsuora yhteys eri käsityksiin yritysten sosiaalisesta vastuusta. Vaikka näitä ilmenemismuotoja pidetään yleismaailmallisina, kukin niistä ilmentää jotakin tiettyä etiikka-, yhteiskunta-, sosiaali-, yhteiskunnallisuus- ja ympäristökäsitystä.

2.   Kokeiluasteelta käytäntöön: avoimuuden lisääntyminen

2.1   Kansainväliset sopimukset, normit ja periaatteet (5)

2.1.1

Maailmanlaajuisesti tiedostetaan yhä useammin, että ihmisoikeudet, ihmisarvoinen kohtelu työpaikoilla ja maapallon tulevaisuudesta huolehtiminen ovat taloudellisen toiminnan eettisiä toimintamuotoja. Näitä arvoja ilmennetään sekä kansainvälisesti että Euroopan tasolla.

2.1.2

Alan kansainvälisiin sopimuksiin, normeihin ja periaatteisiin kuuluvat kansainvälisiä yrityksiä koskeva ILO:n julistus, perusoikeuksia ja OECD:n monikansallisille yrityksille antamia suuntaviivoja koskeva ILO:n julistus sekä YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus.

2.1.3

Näiden perustavanlaatuisten asiakirjojen ohella on syytä mainita kuluttajansuojaa koskevat Yhdistyneiden Kansakuntien perusperiaatteet sekä elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua koskevat Codex alimentarius -ohjeet. Ympäristön ja hyvän hallintotavan osalta on syytä viitata myös yleistä tullietuusjärjestelmää (GSP+) koskevien uusien toimenpiteiden pohjana oleviin yleissopimuksiin (6).

2.1.4

Kansainvälinen yhteisö on sitoutunut toteuttamaan vuosituhannen tavoitteet vuoteen 2015 mennessä. Johannesburgissa hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa yritysten sosiaalinen vastuu on väline, jonka avulla pyritään kohti tasapuolisempaa ja osallistavampaa globalisaatiota. Näin erilaisia yrityksiä sekä kaikkia yritysten rahoittajia kehotetaan painokkaasti osallistumaan maapallomme kestävän kehityksen edistämiseen.

2.1.5

”Oikeudenmukainen globalisaatio” (7) -selvityksessä korostetaan, että omaehtoiset aloitteet eivät ole uskottavia, ellei niihin liity pyrkimys avoimuuteen ja valmius tietojen antamiseen. Tämä edellyttää tehokkaita järjestelmiä tulosten arvioimiseksi, tietojen julkistamiseksi ja toiminnan valvomiseksi.

2.1.6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kehottaa kaikkia unionin jäsenvaltioita ratifioimaan kaikki niitä koskevat ILO:n yleissopimukset ja saattamaan ne osaksi kansallista lainsäädäntöään.

2.2   Eurooppalaiset säännökset (8)

2.2.1

Näiden kansainvälisten viitekehysten joukkoon on lisättävä myös Euroopan neuvoston hyväksymät asiakirjat: ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty eurooppalainen yleissopimus (ECHR) ja Euroopan sosiaalinen peruskirja. Unionin jäsenvaltioita velvoittaa yhteinen yhteisön säännöstö. Tämän eurooppalaisen säännöstön takaajina ovat Strasbourgissa toimiva Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Luxemburgissa toimiva Euroopan yhteisöjen tuomioistuin. Nizzassa vuonna 2000 hyväksytyn Euroopan unionin perusoikeuskirjan myötä saavutettiin uusi virstanpylväs poistamalla erottelu yhtäältä kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien ja toisaalta taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien väliltä. Sidosryhmien monenvälinen foorumi on uudistanut perusteita, joiden mukaisesti yritysten sosiaalinen vastuu otetaan huomioon näitä säännöksiä sovellettaessa.

2.2.2

Yritykset kuuluvat yhteiskuntaan; ne eivät ole ainoastaan osa talousjärjestelmää. Niiden tärkein tehtävä on tuottaa tavaroita tai palveluja ja siten luoda työpaikkoja, jakaa tuloja ja maksaa veroja. Yritykset ovat osa yhteiskuntaa. Yritysten taloudellista suorituskykyä on jo kauan mitattu hallinto- ja tilinpitovälineiden avulla. Näitä välineitä mukautetaan ajoittain uusia tilanteita vastaaviksi.

2.2.3

Euroopan sosiaalisessa markkinatalousmallissa yrityksiä ei pidetä ainoastaan pääomayhtiöinä tai sopimusten solmukohtina vaan ennen kaikkea yhteisöinä, joissa tulisi käydä sosiaalista vuoropuhelua. Pääomayhtiö on olemassa vain osakkeenomistajiensa kautta, ja yritys — riippumatta siitä, millaiset toimintasäännöt sillä on — on osa ihmisten yhteiskuntaa eikä pelkkä talousjärjestelmän lenkki.

2.2.4

Sidosryhmät huomioon ottava malli on nykyään todellinen vaihtoehto mallille, jossa keskitytään vain osakkeenomistajien voittoihin. Yritys hoitaa parhaiten vastuutaan silloin, kun se ottaa huomioon eri sidosryhmiensä odotukset.

2.2.5

Vihreässä kirjassa yritysten sosiaalisen vastuun eurooppalaisten puitteiden edistämisestä todetaan seuraavaa: ”Yritysten sosiaalinen vastuu tarkoittaa pohjimmiltaan sitä, että yritykset päättävät vapaaehtoisesti edistää paremman yhteiskunnan ja puhtaamman ympäristön kehittämistä.” Komission vihreää kirjaa koskevassa ETSK:n lausunnossa sekä komitean lausunnossa aiheesta ”Globalisaation sosiaalinen ulottuvuus — etujen laajempaa jakautumista edistävät EU:n poliittiset linjaukset” todetaan seuraavaa: ”Sosiaalisesti vastuullinen toiminta tarkoittaa, että yritykset soveltavat voimassa olevia sosiaalisäännöksiä vakuuttavasti ja pyrkivät luomaan kumppanuushenkeä asianomaisten toimijoiden kanssa.”

2.2.6

Unionin on vahvistettava käsitystä siitä, mitä yritystoiminnan harjoittaminen Euroopassa merkitsee. Unioni voisi kannustaa eri toimijoiden välistä vuoropuhelua ja näkemystenvaihtoa siitä, minkätyyppisiä kokemuksia ne ovat saaneet yritysten sosiaalisen vastuun arviointimenetelmistä, jotta yritysten sosiaalista vastuuta koskevat käytännöt edistäisivät vastaisuudessakin innovaatioita ja jotta ne leviäisivät erityyppisiin yrityksiin.

2.3   Yritysten sosiaalisen vastuun välineet: standardeja, joissa säännöstö ilmenee (9)

2.3.1

Säännöstö ilmenee julkisten tai yksityisten elinten luomina konkreettisina välineinä (joista suurin osa on peräisin tapaoikeutta soveltavista maista): standardeina ja niiden soveltamismenetelminä. Nämä välineet tarjoavat säännöstöstä lukuisia tulkintoja, jotka liittyvät niiden laatijoiden sosiaalis-kulttuuriseen kontekstiin. Laatijoita ovat yritysten yhteenliittymät, julkiset standardointivirastot, tilintarkastusyhteisöt, luokituslaitokset, yliopistot, kansalaisyhdistykset ja viranomaiset. Välineitä on paljon. Pääasiassa ne ovat yksityisiä, usein keskenään kilpailevia ja joskus yhteensopimattomia.

2.3.2

Tietyt standardit ovat julkisessa levityksessä, olivatpa ne mittasuhteiltaan kansainvälisiä (kuten ISO 9000, ISO 14000, SA 8000, AA 1000, GRI), eurooppalaisia (EMAS, SME Key, Eurosif, yhteiskunnalliset kartoitusjärjestelmät (10)) tai kansallisesti sovellettavia (lait, asetukset ja suositukset).

2.3.3

Palveluntarjoajat — varainhoitajien ja sosiaali- ja ympäristöalan luokituslaitosten erityiset analysoijat — käyttävät hyväkseen kansainvälisiä säännöksiä. Ne muokkaavat säännöstön periaatteista (arvoista) täsmällisempiä perusteita. Näiden perusteiden noudattaminen arvioidaan — laadullisesti ja määrällisesti — relevanttien, hyödyllisten, ymmärrettävien ja verrattavissa olevien osoittimien avulla.

2.3.4

Palveluntarjoajien vastuulla on luokitella sijoittajien ja kuluttajien muut kuin rahoitukseen liittyvät riskit luotettavasti, minkä vuoksi yritysten sosiaalisesta vastuusta tulee usein kilpailua eriyttävä tekijä markkinoilla. Ammattikunnan sisäinen sääntely on tarpeen palveluntarjoajien oman uskottavuuden varmistamiseksi. CSRR-QS 1.0 -standardin luominen on osoitus halusta edetä tähän suuntaan.

2.3.5

Yksi omaehtoisesti kehitetyistä välineistä on YK:n pääsihteerin Maailmanlaajuinen sopimus (Global Compact), johon on liittynyt lähes 2 000 yritystä eri puolilta maailmaa.

2.3.6

Verraten monet monikansalliset yritykset noudattavat GRI-suuntaviivoja (Global Reporting Initiative). Kansainvälinen standardointijärjestö (ISO) käynnisti vuonna 2005 sosiaalisen vastuun suuntaviivoja koskevan erityishankkeen (11) (ISO 26000).

2.3.7

Työmarkkinaosapuolten alakohtaisissa komiteoissa onnistuttiin löytämään työmarkkinaosapuolten välinen yhteinen näkemys. (12) Tähän liittyen päätettiin seuraavista yhteisistä aloitteista: säännöt hotellialan yritysten sosiaalisesta vastuusta, yhteinen julistus kaupan alan yritysten sosiaalisesta vastuusta sekä sokeri-, tekstiili-, nahka- ja vaatetusteollisuuden ja viimeksi myös pankkialan käytännesäännöt.

2.3.8

Lisäksi on mainittava yritysten omat käytännesäännöt ja toimintaohjeet, jotka yrityksen johto on laatinut joko yksipuolisesti tai kuultuaan useita osapuolia ja mahdollisesti neuvoteltuaan henkilöstön edustajien kanssa. Kaikissa tapauksissa ei kuitenkaan täytetä ILO:n asettamia vaatimuksia.

2.3.9

Joitakin välineitä ei päästetä levitykseen. Luokituslaitoksen käyttämä menetelmä — indikaattorit, joilla arvioidaan kunkin arviointiperusteen täyttyminen — on nimittäin laitoksen taloudellisessa toiminnassa juuri se väline, jonka avulla se kilpailee vastaavien muiden luokituslaitosten kanssa.

2.3.10

Välineet voivat olla yritysten omaehtoisessa käytössä tai niitä voivat soveltaa sosiaalisesti vastuulliset sijoittajat. Ne voidaan myös osoittaa kuluttajille. Reilusta kaupasta tai ympäristöominaisuuksista kertovat tuotemerkit ohjaavat yksittäisten kuluttajien valintoja. Valistuskampanjat — esimerkiksi etikettien etiikasta -kampanja — ovat osaltaan lisänneet kollektiivista tietoisuutta. Tämä on johtanut vastuulliseen kuluttamiseen. Pakkausmerkintöjä koskevia järjestelmiä varten saattaa kuitenkin olla vaikea antaa yhtenäisiä ja päteviä perusteita, joilla taattaisiin riittävä hyväksyntä ja annettaisiin todella luotettavaa tietoa.

3.   Yritysten sosiaalisen vastuun mittareiden luotettavuuden ja avoimuuden lisääminen

3.1   Yleistä

3.1.1

Yrityksen sosiaalisen vastuun mittareiden on täytettävä yhdenmukaisuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja luotettavuutta koskevat vaatimukset. Näitä ominaisuuksia ja niiden nivoutumista toisiinsa on arvioitava sekä ottamalla huomioon monimuotoisuuden vaatimus että nojautumalla yleismaailmallisiin arvoihin ja niitä vastaaviin periaatteisiin.

3.2   Välineiden yhdenmukaisuus

3.2.1

Välineiden on oltava yhdenmukaisia kansainvälisten viitekehysten kanssa.

3.2.2

Niiden on oltava myös myös eurooppalaisten säännösten ja yhteisön säännöstön mukaisia.

3.2.3

Yritysten on aina noudatettava paikallista lainsäädäntöä. Yritysten sosiaalisesta vastuullisuudesta koituva lisäarvo voi kuitenkin vaihdella sosiaalis-taloudellisten olosuhteiden mukaan (varhaisessa vaiheessa teollistuneet maat, kasvavan talouden maat, köyhät maat).

3.2.4

Heikoimmin kehittyneissä maissa suuret yritykset voivat julkisen vallan laiminlyöntien vuoksi joutua vastaamaan työntekijöidensä ja näiden perheiden terveydenhuollosta, asumisesta ja koulutuksesta. Tällaisissa olosuhteissa yritysten sosiaalisen vastuun välineiden avulla voidaan saada selkeä kuva yritysten oma-aloitteisesti toteuttamien toimenpiteiden tehokkuudesta ja niiden kaikille eri sidosryhmille tuomista eduista.

3.3   Välineiden tarkoituksenmukaisuus

3.3.1

Yhtä ja samaa kriteeriä voidaan arvioida eri mittareilla. Esimerkiksi ”sukupuolten välisen tasa-arvon” arviointiperusteena voidaan käyttää naisten osuutta hallintoneuvostossa, naisten osuutta yritysjohdossa, naisten ja miesten palkkojen tai koulutustuntimäärän välistä suhdetta jne. Arvioitaessa ”työpaikkojen luomista” tuotannon siirtämisen yhteydessä eli tilanteessa, jossa henkilöstöä vähennetään alkuperämaassa ja lisätään kohdemaassa, tarkoituksenmukainen mittari riippuu arvioijan näkökulmasta.

3.3.2

On syytä kiinnittää erityistä huomiota myös arvioitavan kohteen varsinaiseen ulottuvuuteen. Esimerkiksi yrityksen henkilöstön keskipalkka ei ole yrityksen sosiaalipolitiikan mittarina tarkoituksenmukainen siinä tapauksessa, että yritys pakottaa alihankkijansa tilanteeseen, jossa ne eivät voi taata omille työntekijöilleen asianmukaista palkkaa.

3.3.3

Koska yritysten sosiaalinen vastuu ulottuu oikeudellisia säännöksiä pidemmälle, kansallisten lainsäädäntöjen kirjavuus voi johtaa vahingollisiin seurauksiin. Esimerkiksi keskitasoisesti saastuttava yritys saisi hyvän arvosanan maassa, jossa ilmakehän päästöjä koskeva lainsäädäntö on kehittymätöntä, ja huonon arvosanan maassa, jossa sääntely on tiukkaa. Tämän vuoksi on välttämätöntä, että yhteiskunta- ja ympäristönormien lähtökohdaksi otetaan Euroopan unionin säännöstö ja että säännöstön parantamista jatketaan.

3.4   Välineiden luotettavuus

3.4.1

Mittarin on mahdollistettava vertailu ajassa ja tilassa:

Sillä on voitava mitata saman ilmiön kehittymistä vuodesta toiseen.

Sillä on voitava mitata samaa ilmiötä eri paikoissa. Epäselvyydet on siksi poistettava. Esimerkiksi investoinnit ammatilliseen koulutukseen voivat käsittää ainoastaan koulutuslaitokselle maksetut määrät tai työntekijöiden palkat koulutusajalta.

3.4.2

Kaikkia tietoja ei kannata ottaa mukaan arviointiin. Esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen määrä on tarkoituksenmukaista ottaa mukaan, sillä niiden vaikutukset ovat maailmanlaajuisia. Vedenkulutuksen kohdalla tilanne on toinen, sillä vaikutus riippuu paikallisista vesivaroista.

3.4.3

Mittarin yhteydessä on esitettävä ”laatuselvitys”, josta käy ilmi ennen kaikkea, kuka toimittaa tiedot ja millä menetelmällä.

Laitteet, joilla mitataan fyysistä volyymiä (esimerkiksi kaasujen päästömittari), on sijoitettava sopivaan paikkaan ja kalibroitava. Laadullisempien mittareiden (esimerkiksi ammatillisen koulutuksen mittareiden) osalta käsitteiden on oltava täsmällisiä ja arviointimenetelmän yksiselitteinen.

Tietojen kerääjä on mainittava, sillä kerääjän asemalla ja paikalla on merkitystä. On etujen mukaista, että paikallinen vastuuhenkilö saa luvuille vahvistuksen asianomaiselta osapuolelta tai luotetulta kolmannelta osapuolelta. Esimerkiksi teknisille tiedoille olisi saatava vahvistus tarkastusyritykseltä, sosiaalisille tiedoille henkilöstön edustajalta ja ympäristötiedoille asiaan erikoistuneelta kansalaisjärjestöltä.

3.4.4

Yritykselle kustannuksia aiheuttavan menettelyn tuloksena myönnetään jonkinmuotoinen tunnustus (merkintä, todistus jne.). Tähän tarvitaan toimivaltaista ja riippumatonta ulkopuolista osapuolta. Kunkin alan ammattikunta on tässä yhteydessä menettelyn ja tulosten kannalta tärkeässä asemassa.

4.   Käytännön levittäminen ja välineiden laadun parantaminen

4.1   Tiedotuskäytännön kehittäminen

4.1.1

Suuryritysten vuosikertomuskäytäntö on yleistymässä. Tämä on sopusoinnussa yritysstrategian avoimuutta koskevien vaatimusten kanssa. Vaatimukset koskevat myös avoimuutta yritysten sosiaalisen vastuun käytännöissä. Tietojen laatu kuitenkin vaihtelee suuresti, joten sitä on parannettava.

4.1.2

Pienet ja keskisuuret yritykset sekä listaamattomat yritykset eivät juuri ole edustettuina tiedotuksen laatua koskevissa tutkimuksissa, joissa keskitytään suuryrityksiin. Ne yritykset, joille on myönnetty EMAS- tai ISO 14001 -sertifikaatti, ovat velvollisia tekemään määräajoin ympäristöselvityksen. Sertifikaatin kustannukset estävät monia pk-yrityksiä ryhtymästä noudattamaan tätä käytäntöä, varsinkin kun kyse on annetulla hetkellä suoritettavasta tarkastuksesta, joka edellyttää kausittaista uudelleenarviointia.

4.1.3

Koska pk-yritysten taloudelliset ja henkilöresurssit ovat rajalliset, niiltä ei voida heti alkuun vaatia yhtä kattavia tietoja kuin suuryrityksiltä. Sitä mukaa kuin pk-yritykset edistyvät alalla, niitä on kuitenkin syytä kannustaa tiedottamaan sidosryhmilleen vastuullisista käytännöistään, olivatpa nämä sitten vaatimattomia tai huomattavia.

4.1.4

Lisäksi on olemassa yksityisten, julkisten tai puolijulkisten organisaatioiden muodostamia verkostoja, yliopistojen tutkimustyö mukaan luettuna, jotka tiedottavat yritysten sosiaalisesta vastuusta ja edistävät sen toteutumista kansallisella, eurooppalaisella (erityisesti CSR Europe ja Dublinin säätiö) ja maailmanlaajuisella (erityisesti WBCSD ja ILO:n tietokanta) tasolla. Niitä olisi autettava työnsä tulosten levittämisessä. Samalla olisi avoimesti tiedotettava käyttäjille useiden eri toimijoiden ja menetelmien olemassaolosta.

4.1.5

Tietyissä jäsenvaltioissa tehdään kouluopetuksen alalla pedagogisia uudistuksia, joilla pyritään lisäämään kuluttajien tietoisuutta. Kansainvälisten säännösten olisi kuuluttava olennaisena osana eurooppalaisten nuorten kasvatukseen.

4.2   Välineiden eriyttäminen

4.2.1

On sovitettava yhteen periaatteiden ykseys ja monimuotoisuuden kunnioittaminen.

4.2.1.1

Ykseys: Mittarit on voitava tarvittaessa koota yhteen, jotta voidaan laatia yleiskatsaus kulloinkin tarkasteltavan yrityksen politiikasta.

4.2.1.2

Monimuotoisuus: Mittareissa on otettava huomioon erilaisten maantieteellisten alueiden ja eri ammattialojen sosiaalis-taloudellinen, oikeudellinen ja kulttuurinen tilanne sekä tarkasteltavien yritysten koko ja tyyppi.

4.2.2

Mittareiden olisi suositeltavaa mahdollistaa sekä maantieteellinen että alakohtainen vertailu (benchmarking): vertailu yrityksen tai yhtymän eri yksiköiden välillä, toimialan eri yksiköiden välillä tai alueen eri yksiköiden välillä.

4.2.3

Teollisuuteen ja palveluihin ei voida soveltaa täsmälleen samoja mittareita, ja siksi kannattaakin laatia tiettyjä erityisvälineitä. Samojen käsitteiden pohjalta on luotava toimialoittain mukautetut mittarit yleistä etua koskeville palveluille ja tavanomaisten tavaroiden ja palveluiden tuottajille, kaupalliselle ja epäkaupalliselle toiminnalle, monikansallisille yhtymille ja pk-yrityksille.

4.2.4

Teollisuuden ja palvelualan kaltaisilla suurilla toimialoilla alakohtainen yhteenkuuluvuus edellyttää, että alakohtaisista standardeista ja niitä vastaavista välineistä neuvotellaan — eurooppalaisten tai muiden asiaankuuluvien tasojen — alakohtaisten työntekijä- ja työnantajajärjestöjen tasolla. Työntekijöiden kansainvälisten kattojärjestöjen ja monikansallisten yritysten välisten puitesopimusten lisääntyminen avaa tässä suhteessa uusia näköaloja. Olisi hyvä, jos työmarkkinaosapuolten alakohtaisen vuoropuhelun osapuolet laatisivat nämä kriteerit ja mittarit yhdessä ja hyödyntäisivät tässä myös muiden osapuolten panosta.

4.3   Välineiden käyttöalan laajentaminen

4.3.1

Yritysten sosiaalisen vastuun välineitä käytetään entistä enemmän. Muut kuin taloudelliset riskit, kuten maineen vaarantuminen, yhteenkuuluvuuden vaarantuminen (huono ilmapiiri yrityksessä), kavallusten riski (lahjonta, sisäpiiririkokset, petokset, epäreilu kilpailu, väärennökset), käyvät yhä merkittävämmiksi. Sijoittajat, erityisesti tietyt palkkasäästörahastojen ja eettisten rahastojen hoitajat ja sosiaalisesti vastuulliset sijoittajat, ottavat huomioon nämä ei-taloudelliset riskit, joista on tulossa markkinakriteerejä.

4.3.2

Pankkien myöntämien vientiluottojen ja erikoistuneiden vakuutusyhtiöiden myöntämien luottovakuutusten luokituksissa olisi otettava nykyistä paremmin huomioon asianomaisen valtion kestävän kehityksen politiikka ja kyseisessä maassa toimivien yritysten strategia yritysten sosiaalisen vastuun toteuttamiseksi.

4.3.3

Kun yritykset onnistuvat sosiaalisesti vastuullisten käytäntöjen avulla pienentämään riskejään, pankkien ja vakuutusyhtiöiden olisi syytä ottaa asia huomioon palveluhinnoissaan.

4.3.4

Julkisissa hankinnoissa sovelletaan usein ainoastaan alhaisimman hintatarjouksen periaatetta. Tarjouskilpailusääntöihin olisi syytä sisällyttää myös laadullisempia perusteita, kuten suhtautuminen yritysten sosiaaliseen vastuuseen. Euroopan unioni aikoo ottaa nämä perusteet huomioon yleisen tullietuusjärjestelmän GSP+ -järjestelmässä.

4.3.5

Unioni sisällyttääkin kahdenvälisiin sopimuksiinsa (esimerkiksi EU:n ja Chilen assosiaatiosopimukseen) viittauksia OECD:n perusperiaatteisiin ja pyrkii edistämään perustavanlaatuisten säännösten noudattamista suhteissaan kasvavan talouden maihin, kuten Brasiliaan, Intiaan ja Kiinaan. Unionin on järjestelmällisesti pidettävä transatlanttisen vuoropuhelun asialistalla lähentyminen yritysten sosiaalisen vastuun alalla ja jatkettava asian käsittelyä EU:n ja Kanadan vuoropuhelussa.

4.3.6

Välineiden aiempaa runsaampi käyttö edellyttää OECD:n mekanismien vahvistamista; ennen kaikkea on parannettava kansallisten yhteyspisteiden laatua kaikissa OECD:n jäsenvaltioissa. Euroopan unionin on kannustettava OECD:n ulkopuolisia valtioita omaksumaan järjestön perusperiaatteet. Julkisella vallalla on kaikissa OECD:n jäsenvaltioissa oltava erityisen merkittävä rooli seurantajärjestelmän tehokkuuden takaajana.

4.4   Välineiden uuden sukupolven luominen

4.4.1

GRI-suuntaviivat (Global Reporting Initiative) on tunnustettu riippumaton standardi, jota voidaan vielä parantaa. Kun suuntaviivoja tarkistetaan vuosina 2005–2006, eurooppalaisten toimijoiden on osallistuttava aktiivisesti järjestelmän työstämiseen, jotta sen menetelmiä ja perusteita voitaisiin muuttaa eurooppalaisiin puitteisiin nähden sopivammiksi.

4.4.2

Kansainvälinen standardointijärjestö (ISO) päätti kesäkuussa 2004 ryhtyä laatimaan sosiaalista vastuuta koskevia suuntaviivoja (Guidance on Social Responsibility). Toisin kuin ISO 9000 -standardi (laadunhallinta) ja ISO 14000 -standardi (ympäristönhallinta), nämä suuntaviivat (ISO 26000) eivät muodosta yleistä normia hallintajärjestelmille, eikä niitä voida sertifioida. Työryhmän puheenjohtajuudesta ja sihteeristöstä vastaavat yhteisesti yksi kasvavan talouden maa (Brasilia) ja yksi varhain teollistunut maa (Ruotsi). Maaliskuussa 2005 aloitetun työn on tarkoitus kestää kolme vuotta, ja suuntaviivat pitäisi julkaista vuoden 2008 alussa. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea seuraa erityisen tiiviisti tämän aloitteen toteutumista.

4.4.3

ETSK ehdottaa, että suuryrityksiltä saatavien tietojen pohjalta luotaisiin tietoportaali näiden yritysten sosiaalista vastuuta koskevista käytännöistä. Tiedot annetaan omaehtoisesti, eikä niille nykyisellään tarvita asianomaisten sidosryhmien vahvistusta. Institutionaalisen tarkkailijan olisi hyvä sovittaa yhteen yrityksen selvitykset ja sidosryhmien arvioinnit. Dublinin säätiön kaltainen organisaatio olisi omiaan ottamaan hoitaakseen tällaisen laadullisen analysointitehtävän. Komitea ehdottaa, että asiasta keskustellaan Euroopan muutoksenseurantakeskuksen (EMCC) työohjelman puitteissa.

5.   Yritysjohdon aloitteesta toteutetusta sosiaalisesta vastuusta vapaaehtoiseen osallistumiseen yhdessä sidosryhmien kanssa

5.1   Toiminnan avoimuus

5.1.1

Yrityksen omaehtoiset sitoumukset on julkistettava, ja niiden tehokkuus on aina voitava tarkistaa. Esimerkiksi yrityksen, joka ilmoittaa aikovansa palkata vammaisia työntekijöitä, on julkistettava vammaisten osuus palkatusta työvoimasta ja toimet asianomaisten työpaikkojen mukauttamiseksi. Konkreettisten ja mahdollisimman täydellisten tietojen perusteella voidaan saada nykyistä paremmin selville, miten yritys täyttää sitoumuksensa työnantajana. Koska vastuu mitataan tekojen eikä puheiden perusteella, yrityksen on toimittava avoimesti.

5.2   Viestintätoiminnan erottaminen selontekomenettelystä

5.2.1   Selonteko

5.2.1.1

Selonteko on asiakirja, jossa yritys selvittää julkisesti, miten se huolehtii toimintansa taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista. Antaessaan selonteon yritys hyväksyy, että sidosryhmillä on oikeus esittää sille kysymyksiä.

5.2.1.2

Pääomayhtiöissä hallintoneuvosto on alkuajoista lähtien tiedottanut yrityksen toiminnasta yhtiökokoukselle. Yhtä pitkät perinteet on myös sillä, että viranomaiset vaativat tietoja ainakin ennakonpidätyksistä ja sosiaalimaksuista. Useissa Euroopan maissa on jo kymmeniä vuosia harjoitettu osittaista tiedottamista työntekijöille yrityksen toiminnasta. Uutta on se, että tästä lähtien tiedottaminen on entistä kattavampaa ja se suunnataan kansalaisyhteiskunnan kaikille toimijoille.

5.2.1.3

Yleisellä selonteolla vastataan siis sidosryhmien suoriin tai epäsuoriin kysymyksiin. Kyse on vuoropuhelun välineestä, johon saattaa sisältyä interaktiivisia kuulemis- tai yhteistoimintajärjestelmiä. Vuosikertomuksessa esitetään mittareiden yksityiskohtaisen analysoinnin pohjalta yrityksen yleinen suorituskyky, toisin sanoen sen kyky täyttää niin taloudellista tulosta, sosiaalista tehokkuutta kuin ympäristövaikutuksiakin koskevat vaatimukset. Vuosikertomuksessa asetetaan tavoitteita, määräaikoja niiden saavuttamiseksi sekä keinoja niiden toteuttamiseksi. Vuosikertomusmenettelyssä on kyse yleisestä edistymisestä.

5.2.2   Yritysviestintä

5.2.2.1

Suhteessa suureen yleisöön esiintyy nykyisin myös aivan toinen ilmiö, viestintätoiminta, jossa on kyse tiedon levittämisestä yrityksen esille tuomiseksi ja myönteisen kuvan luomiseksi yrityksestä suuren yleisön keskuudessa.

5.2.2.2

Tähän pääsemiseksi yrityksen viestintäjohto korostaa yrityksen sitoumuksia ja hyvien toimintatapojen alalla saavutettuja tuloksia. Yritysviestintään voi kuulua myös vertailu muiden yritysten kanssa; tällöin tehdään tunnetuksi yrityksen valtteja ja korostetaan saavutettuja laatumerkintöjä. Yritysviestinnällä ei voida korvata selontekoa.

5.3   Tiedon laatu

5.3.1

On yleistä, että tietoja vääristellään, olipa kyse rahoitustiedoista (tilinpäätös) tai muista kuin taloudellisista tiedoista (harhaanjohtava mainonta). Tällaiset menettelyt ovat lain nojalla rangaistavia.

5.3.2

Laadukas tiedottaminen edellyttää sellaista järjestelyä, johon keskusjohto osallistuu, jotta voidaan täyttää esimerkiksi seuraavat tehtävät: yhteydenpito sidosryhmiin, yrityksen sisäinen johtaminen yhteyshenkilöverkoston avulla, hyvien toimintatapojen tunnistaminen ja levittäminen yhtymän sisällä ja selonteon laatiminen. Lisäksi yksikön on määriteltävä sisäinen tiedonkeruumenettely, johon kuuluu sidosryhmien kuuleminen tiedonkeruusta, neuvottelu työntekijöiden edustajien kanssa, johdonmukaisuuden testaaminen sekä luotettavuuden toteaminen, jonka suorittaa asiasta vastaava ryhmä.

5.3.3

Sidosryhmät vaihtelevat tuotantoaloittain, maittain ja alueittain. Ne on syytä kartoittaa mahdollisimman tarkkaan. Mitä paremmin yritys päästää sidosryhmänsä osallistumaan sosiaalista vastuuta koskevan strategiansa laatimiseen, sitä uskottavampi se on tiedotusvälineiden ja kansalaisyhteiskunnan silmissä.

5.3.4

Asianomaiset sidosryhmät ja/tai luotetut kolmannet osapuolet otetaan olosuhteiden salliessa mukaan tiedonkeruu- ja raportointimenettelyyn. Jos näitä toimijoita ei ole, käytännesääntöjä valvomassa on oltava vähintään seurantakomitea. Ammattijärjestöjen puuttuessa työsuojelukomiteat ja paikalliset ihmisoikeusjärjestöt olisi tunnustettava tämän seurannan päteviksi suorittajiksi. Vastaavasti elintarvikkeiden turvallisuutta valvoisivat tutkimuslaitokset ja kuluttajajärjestöt. Tavarantoimittajien ja palveluntarjoajien on otettava kuluttajien ja käyttäjien edustajat mukaan kestävän kehityksen strategiansa laatimiseen.

5.4   Vuoropuhelu sidosryhmien kanssa

5.4.1

Omaehtoinen sitoutuminen ja hallittu vuoropuhelu sidosryhmien kanssa kuuluvat erottamattomasti yhteen. Omaehtoinen sitoutuminen on vain yksi keino saavuttaa pysyvästi lisäarvoa sekä taloudellista, sosiaalista ja ympäristöön liittyvää suorituskykyä koskevat tavoitteet. Näin yritys onkin valmis sekä ”tekemään” että siten myös ”tekemään tiettäväksi”.

5.4.2

Tästä seuraa, että yritys sitoutuu omaehtoisesti ottamaan huomioon sidosryhmien odotukset ja edut ja vahvistamaan toimintansa avoimuutta tällä osa-alueella. Suostuminen vuoropuheluun sidosryhmien kanssa merkitsee sitä, että yritys säilyttää hallinnassaan asiat, joihin se sitoutuu. Yritys voi objektiivisten standardien ja oman strategiansa pohjalta asettaa moninaiset odotukset ja edut haluamaansa tärkeysjärjestykseen.

5.4.3

Eri sidosryhmät voivat yhtä lailla esittää odotuksiaan, mutta kaikilla ei ole tähän yhtä vahvaa oikeutusta. Voidaankin katsoa, että sisäisten sidosryhmien oikeutus on usein suurempi kuin kaukaisempien sidosryhmien. Kaikkia oikeutettuja pyyntöjä ei myöskään voida ottaa huomioon, sillä yrityksen voimavarat ovat rajalliset. Ratkaisu eri pyyntöjen välillä voidaan tehdä neuvottelujen ja kuulemisten kautta, mutta lopullinen päätös on yrityksen käsissä.

5.4.4

Vuoropuhelu on erityisen tärkeää niille sidosryhmille, jotka osallistuvat arvoketjuun. Asiakkaiden on autettava tavarantoimittajiaan ja alihankkijoitaan parantamaan sosiaalisesti vastuullisia käytäntöjä. Kumppaneille ei saisi asettaa ristiriitaisia vaatimuksia esimerkiksi siten, että esitetään korkeat sosiaaliset vaatimukset, mutta tarjotaan samalla suoritteista riittämätön hinta. Asiakkaiden olisi tuettava alihankkijoidensa edistymistä.

5.4.5

Omaehtoinen yritysstrategia edellyttää työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua yritysten sosiaalisesta vastuusta. Työntekijöiden edustajat on otettava mukaan kolmessa vaiheessa: luotaessa yritysstrategiaa kestävän kehityksen periaatteiden pohjalta, pantaessa täytäntöön tarvittavat keinot strategian noudattamiseksi sekä valvottaessa riippumattomasti toimenpiteiden tehokkuutta yrityksen kaikilla tasoilla.

5.4.6

Yritysten sosiaalisen vastuun haasteita koskevan menettelyn aloittaminen omaehtoisesti ja/tai neuvottelun kautta kaikissa monikansallisissa yrityksissä, joissa on eurooppalainen yritysneuvosto, on Euroopan tasolla tärkeä virstanpylväs. Sen myötä saadaan myös uudet jäsenvaltiot mukaan tähän kehitykseen. Eurooppalaisilla yritysneuvostoilla tulisi olla oma roolinsa yritysten sosiaalisen vastuun sisällyttämisessä yrityksen politiikkaan. Yritysneuvosto on sisäisten sidosryhmien kannalta ensiarvoisen tärkeä, sillä johdonmukaisessa sosiaalista vastuuta koskevassa yrityspolitiikassa on otettava huomioon myös ulkoiset sidosryhmät, erityisesti koko työyhteisö (määräaikaiset työntekijät, yrityksen tiloissa työskentelevät alihankkijoiden työntekijät, käsityöläiset ja muut yritykselle työskentelevät itsenäiset ammatinharjoittajat) sekä mahdollisimman suuri osa arvoketjusta (alihankkijat, tavarantoimittajat).

Bryssel 8. kesäkuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


(1)  Ks. 22.–23. tammikuuta 2003 annettu Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden sekä vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä annettujen neuvoston direktiivien muuttamisesta” (esittelijä: Guido Ravoet) EUVL C 85, 8.4.2003 ja 30. toukokuuta 2001 annettu komission suositus (N:o 2001/453/EY) ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta ja julkistamisesta yritysten tilinpäätöksissä ja toimintakertomuksissa.

(2)  Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Yritysten sosiaalinen vastuu” (esittelijä: Renate Hornung-Draus) – EYVL C 125, 27.5.2002.

(3)  On huomattava, että sanalla ”sosiaalinen” (social) on eri merkitys ranskan ja englannin kielessä, minkä vuoksi ranskankieliset ovat tehneet eron käsitteen ”sosiaalisen” (social) ja ”yhteiskunnallisen” (sociétal) ulottuvuuden välillä. Näin voidaan tuoda esille sekä sisäisten sidosryhmien vastuu (”sosiaalinen” työmarkkinasuhteiden merkityksessä) että ulkoisten sidosryhmien vastuu (”yhteiskunnallinen” viittaa yhteisöön, jossa ihmisille työ- ja elinpiirin tarjoavat yritykset toimivat).

(4)  Kilpailukyvyn ja yritysten sosiaalisen vastuun yhteensovittaminen on merkittävä ja monimutkainen ongelma, jota ei tarkastella tässä lausunnossa.

(5)  Sidosryhmien monenvälisen foorumin loppupäätelmiin sisältyy kattavampi luettelo.

(6)  Ympäristöön ja hyvän hallintotavan periaatteisiin liittyvät yleissopimukset:

Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista

Baselin yleissopimus vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvonnasta

Tukholman yleissopimus pysyvistä orgaanisista yhdisteistä

Yleissopimus villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälisestä kaupasta

Yleissopimus biologisesta monimuotoisuudesta

Cartagenan bioturvallisuuspöytäkirja

Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskevaan puiteyleissopimukseen liitetty Kioton pöytäkirja

Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus huumausaineista (1961)

Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus psykotrooppisista aineista (1971)

Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan (1988)

Meksikossa hyväksytty korruption vastainen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto CESE 132/2005 aiheesta ”Yleinen tullietuusjärjestelmä” (esittelijä: Antonello Pezzini), 9.2.2005.

(7)  Globalisaation sosiaalisen ulottuvuuden maailmankomission selvitys ”Oikeudenmukainen globalisaatio: mahdollisuuksia kaikille”, helmikuu 2004.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto CESE 252/2005 aiheesta ”Globalisaation sosiaalinen ulottuvuus – etujen laajempaa jakautumista edistävät EU:n poliittiset linjaukset”, esittelijät: Tom Etty ja Renate Hornung-Draus, 9.3.2005 (KOM(2004) 383 lopullinen).

(8)  Sidosryhmien monenvälisen foorumin loppupäätelmiin sisältyy kattavampi luettelo.

(9)  Ks. Euroopan komission työllisyyden, sosiaali- ja tasa-arvoasioiden pääosaston julkaisema ABC of CSR Instruments.

(10)  Osuus- ja yhteisötalouden piirissä käyttöön otettu yhteiskunnallinen kartoitusjärjestelmä on kokonaisvaltainen diagnosointiväline, joka perustuu yrityksen sisäisten ja ulkopuolisten osapuolien ristikkäisen arvioinnin periaatteeseen.

(11)  Guidance on social responsability.

(12)  Euroopan talous- ja sosiaalikomitean tiedonanto aiheesta ”Yhteissääntelyn ja itsesääntelyn nykytilanne yhtenäismarkkinoilla” (esittelijä: Bruno Vever).


17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/20


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Vihreä kirja taloudellisista syistä tapahtuvan maahanmuuton hallinnassa sovellettavasta EU:n strategiasta”

KOM(2004) 811 lopullinen

(2005/C 286/05)

Euroopan komissio hyväksyi tammikuun 11. päivänä 2005 neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle suunnatun tiedonannon aiheesta Vihreä kirja taloudellisista syistä tapahtuvan maahanmuuton hallinnassa sovellettavasta EU:n strategiasta

Asian valmistelusta komiteassa vastannut ”työllisyys, sosiaaliasiat, kansalaisuus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 24. toukokuuta 2005. Esittelijä oli Luis Miguel Pariza Castaños.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 8.–9. kesäkuuta 2005 pitämässään 418. täysistunnossa (kesäkuun 9. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon äänin 137 puolesta, 1 vastaan 3:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Johdanto

1.1

Vaikka viisi vuotta on kulunut siitä, kun Tampereella kokoontunut Eurooppa-neuvosto ryhtyi toimeen Amsterdamin sopimuksessa myönnetyn mandaatin nojalla, asetettua tavoitetta — sitä, että Euroopan unionilla olisi yhteinen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka — ei kuitenkaan ole saavutettu. Tiettyä edistymistä on tapahtunut, ja komissio on laatinut lukuisia poliittisia ja lainsäädännöllisiä ehdotuksia, mutta niitä ei ole otettu asianmukaisesti huomioon neuvostossa. ETSK on tehnyt yhteistyötä komission kanssa ja laatinut lukuisia lausuntoja, jotta unionilla olisi maahanmuuttoa koskeva todellinen yhteinen politiikka sekä yhdenmukainen lainsäädäntö.

1.2

Nykyinen tilanne on uusi, sillä marraskuussa 2004 hyväksytty Haagin ohjelma merkitsee uudenlaista sitoumusta kehittää maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkoja lähivuosina. Kyseinen ohjelma on lisäksi perustuslakisopimuksen mukainen. Sopimuksessa vahvistetaan unionin mandaattia, jotta unionilla olisi tulevaisuudessa yhteinen maahanmuuttopolitiikka (1).

1.3

Komission laatimassa vihreässä kirjassa käsitellään maahanmuuttopolitiikan keskeistä kysymystä: taloudellisista syistä muuttavien maahanpääsyä koskevia ehtoja sekä keinoja hallita kyseisiä maahanmuuttovirtoja. Maahanpääsyä koskeva lainsäädäntö muodostaa maahanmuuttopolitiikan kovan ytimen. Nykyään aihealueesta on olemassa yksinomaan kansallisia säädöksiä, jotka lisäksi eroavat toisistaan merkittävästi ja ovat useimmiten rajoittavia.

1.4

Yli kolme vuotta on kulunut siitä, kun komissio laati ehdotuksensa direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä palkkatyötä tai itsenäistä ammatinharjoittamista varten (2). ETSK ja parlamentti ottivat ehdotukseen myönteisen kannan (3). Ehdotus ei kuitenkaan edennyt ensimmäistä käsittelyä pidemmälle neuvostossa. Tämän jälkeen eräät jäsenvaltiot ovat laatineet taloudellisiin syihin perustuvaa maahanmuuttoa koskevia uusia säädöksiä, ja maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat lukeutuneet poliittisten ohjelmien ”kuumiin” aiheisiin.

1.5

Thessalonikissa kesäkuussa 2003 kokoontunut Eurooppa-neuvosto korosti, että on tutkittava kolmansien maiden kansalaisten käytettävissä olevia laillisia keinoja muuttaa Euroopan unioniin ja samalla otettava huomioon jäsenvaltioiden vastaanottokyky (4). Lausunnossaan ”Maahanmuutto, kotouttaminen ja työllisyys” (5) ETSK painotti, että EU tarvitsee kiireellisesti käyttöönsä taloudellisiin syihin perustuvaa maahanmuuttoa koskevan aktiivisen politiikan sekä yhdenmukaisen lainsäädännön. Unionin väestökehitys (6) ja Lissabonin strategia merkitsevät sitä, että unionilla on oltava käytössään taloudellisista syistä muuttavien työntekijöiden maahanpääsyä koskevat aktiiviset politiikat sekä erittäin ammattitaitoisia että vähän koulutettuja varten. Vaikka kullakin maalla on omat tarpeensa ja erityispiirteensä, väylien avaaminen taloudellisiin syihin perustuvalle maahanmuutolle on kaikkiin jäsenvaltioihin yhteisesti liittyvä piirre.

1.6

Toisaalta on myös otettava huomioon, että uusien jäsenvaltioiden kansalaisten oikeutta vapaaseen oleskeluun ja työskentelyyn on väliaikaisesti rajoitettu. Tässä on kyse epäkohdasta. ETSK toivoo, että kyseinen rajoitus voidaan poistaa pian. Siirtymäkauden aikana uusien jäsenvaltioiden kansalaisilla tulee olla oikeus etuuskohteluun.

1.7

ETSK panee huolestuneena merkille maahanmuuttopolitiikkaan liittyvät poliittiset vaikeudet sekä yleisen mielipiteen ja tiedotusvälineiden eräiltä osin kielteiset reaktiot. Poliittisten johtajien ja muiden mielipidejohtajien on luovuttava rasistisesta ja muukalaisvihamielisestä kielenkäytöstä ja toimittava poliittisesti asianmukaisen vastuullisesti ja esimerkillisesti.

1.8

Kaikilta osapuolilta vaaditaan merkittäviä ponnisteluita, jotta tarkasteltavana olevasta vihreästä kirjasta käytävässä keskustelussa jätetään syrjään työvoimaperusteisen maahanmuuton nykyään nostattamat monet ennakkoluulot ja pelot. ETSK haluaa antaa oman panoksensa kyseiseen keskusteluun täsmällisyyden ja rationaalisuuden pohjalta.

2.   Huomioita vihreässä kirjassa esitetyistä kysymyksistä

2.1   Kuinka kattava yhdenmukaistaminen on tarpeen Euroopan unionissa?

Kuinka kattavaa EU:n politiikkaa työvoimaperusteisessa maahanmuutossa tarvitaan, ja mitä Euroopan yhteisön toimia tarvittaisiin?

Pitäisikö EU:n maahanmuuttolainsäädännön muodostaa kattava oikeudellinen kehys, jota sovelletaan lähes kaikkiin EU:n alueelle pyrkiviin kolmansien maiden kansalaisiin, vai pitäisikö siinä keskittyä maahanmuuttajien erityisryhmiin?

Pitäisikö lainsäädännössä valita alakohtainen lähestymistapa? Mihin maahanmuuttajien ryhmään sitä tulisi ensisijaisesti soveltaa ja miksi?

Olisiko mielestänne harkittava muita lähestymistapoja (esimerkiksi EU:n nopeutettu menettely)? Haluatteko ehdottaa muita vaihtoehtoja?

2.1.1

ETSK toteaa, että taloudellista syistä muuttavien maahanpääsyä on säänneltävä EU:n tasolla, mikä edellyttää pitkälle vietyä lainsäädännön yhdenmukaistamista, kuten perustuslakiluonnoksessa esitetään. ETSK on jo esittänyt aiemmissa lausunnoissaan (7), että EU:lle on luotava nopeasti yhteinen maahanmuuttopolitiikka sekä yhdenmukainen lainsäädäntö. Euroopan unionilla ja sen jäsenvaltioilla tulee olla käytettävissään avoin lainsäädäntö, joka mahdollistaa sekä erittäin ammattitaitoisten työntekijöiden että vähäistä koulutusta edellyttävillä aloilla työskentelevien henkilöiden työvoimaperusteisen maahanmuuton laillisia ja avoimia kanavia pitkin.

2.1.2

Perustuslakisopimuksessa asetetaan rajat maahanmuuttoa koskevalle yhteiselle lainsäädännölle: ”Tämä artikla ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään niiden alueelle hakemaan työtä palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.” (8) ETSK katsoo, että edellä mainittu rajoitus ei estä unionia toteuttamasta taloudellisista syistä muuttavien maahanpääsyä koskevan lainsäädännön pitkälle vietyä yhdenmukaistamista, joka voi olla asteittaista niin, että jäsenvaltioille myönnetään sopeutumiskausia.

2.1.3

ETSK on komission ehdotuksen kanssa yhtä mieltä siitä, että on parempi laatia kokonaisvaltainen (horisontaalinen) lainsäädäntökehys alakohtaisten säädösehdotusten sijasta. Komission aikoinaan esittämään lainsäädäntöehdotukseen — joka sai ETSK:n tuen — sisältyivät sellaisten maahanmuuttajien maahantulon ja oleskelun edellytykset, jotka työskentelevät jäsenvaltion alueella yli kolme kuukautta palkattuna työntekijänä, itsenäisenä ammatinharjoittajana tai muuta taloudellista toimintaa harjoittaen. Täydentävästi voidaan laatia erityissääntöjä sellaisia erityistilanteita varten, jotka koskevat esimerkiksi kausityöntekijöitä, yrityksissä sisäisen siirron saaneita työntekijöitä tai palvelujen tarjoajia.

2.1.4

Mikäli Eurooppa-neuvosto valitsee alakohtaisen lähestymistavan (korkeasti koulutetut maahanmuuttajat), se olisi luonteeltaan syrjivä. Kyseinen vaihtoehto saattaa olla neuvoston kannalta helpompi, mutta tällöin etäännyttäisiin perustuslakisopimuksen määräyksistä.

2.1.5

Lisäksi on syytä muistaa, että suurimmassa osassa kansallisia lainsäädäntöjä suljetaan ovet pitkälle ja vähän koulutettujen työntekijöiden taloudellisiin syihin perustuvalta maahanmuutolta, mutta tästä huolimatta sääntöjen vastainen maahanmuutto, harmaa talous ja pimeä työnteko ovat kasvussa. (9) Kuten ETSK esittää lausunnossaan (10), eräissä jäsenvaltioissa on selvä yhteys taloudellisiin syihin perustuvan maahanmuuton laillisten väylien puuttumisen ja sääntöjen vastaisen maahanmuuton lisääntymisen välillä.

2.2   Kotimaisen työvoiman suosiminen

Kuinka voidaan varmistaa, että yhteisön etuuskohtelun periaatetta sovelletaan tarkoituksenmukaisesti?

Onko yhteisön etuuskohtelun voimassa oleva määritelmä edelleen käyttökelpoinen? Jos vastaus on ei, kuinka sitä pitäisi muuttaa?

Ketkä ovat sisäisen siirron saaneiden avainhenkilöiden lisäksi sellaisia taloudellisista syistä maahan muuttavia henkilöitä, joihin yhteisön etuuskohtelua ei kenties voida soveltaa?

Onko pitkään oleskelleen henkilön aseman saaneiden henkilöiden lisäksi kolmansien maiden kansalaisten muodostamia ryhmiä, joille olisi annettava etuoikeus työmarkkinoille pääsyyn suhteessa vastatulleisiin kolmansien maiden työntekijöihin?

Pitäisikö sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat tilapäisesti poistuneet EU:n alueelta työskenneltyään siellä tietyn ajan, antaa tarkasti rajattu etuoikeus EU:n työmarkkinoille pääsyyn?

Hyödyttäisikö kolmansista maista tulevien työntekijöiden oikeus siirtyä helposti jäsenvaltiosta toiseen EU:n taloutta ja kansallisia työmarkkinoita? Kuinka tämä voitaisiin toteuttaa tehokkaasti käytännössä? Mitä rajoituksia/helpotuksia tarvittaisiin?

Kuinka Euroopan julkiset työnvälityspalvelut (European Public Employment Services) ja Euroopan työnvälityspalvelun (EURES) ammatillisen liikkuvuuden portaali voivat edistää kolmansista maista tulevien henkilöiden työvoimaperusteista maahanmuuttoa?

2.2.1

Työmarkkinoilla vallitsevan syrjinnän torjuntaan tähtääviä direktiivejä on noudatettava maahanmuuttoa koskevassa unionin uudessa lainsäädännössä.

2.2.2

Yhteisön etuuskohtelun periaatteen on koskettava kaikkia Euroopan unionin työmarkkinoihin kuuluvia henkilöitä eikä ainoastaan kansallista tai yhteisön työvoimaa (11). ETSK katsoo, että yhteisön etuuskohtelun periaate on ulotettava kattamaan

jäsenvaltioiden kansalaiset

pitkään oleskelleet kolmansien maiden kansalaiset (12)

kolmansien maiden kansalaiset, joilla on laillinen oleskelu- ja työlupa jossakin jäsenvaltiossa (13)

kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat työskennelleet ja oleskelleet laillisesti Euroopan unionissa (vaikka oleskelevatkin väliaikaisesti alkuperämaassa).

2.2.3

Maahanmuuttajien liikkuvuuden edistäminen alkuperä- ja vastaanottavan maan välillä vaikuttaa myönteisesti alkuperämaan taloudelliseen ja sosiaaliseen kehitykseen sen lisäksi, että näin estetään joidenkin maahanmuuttajien sääntöjenvastainen maassaoleskelu. Siksi ETSK katsoo, että mikäli etuoikeus uuteen maahanmuuttohankkeeseen otetaan käyttöön, se tulisi laajentaa koskemaan myös sellaisia kolmansien maiden kansalaisia, jotka ovat tilapäisesti poistuneet EU:n alueelta työskenneltyään siellä tietyn ajan.

2.2.4

Kaikissa unionin työmarkkinoita tarkastelevissa kertomuksissa tuodaan esille työntekijöiden vähäinen liikkuvuus. Liikkuvuuden edistäminen on yksi Euroopan työllisyysstrategian tavoitteista. Maahanmuuttajat voivat epäilemättä lisätä omalta osaltaan merkittävästi liikkuvuutta Euroopan työmarkkinoiden välillä. Kun maahanmuuttoa koskeva lainsäädäntö on pitkälle yhdenmukaistettu, liikkuvuus ja siirtolaisvirtojen yhteinen hallinta on aiempaa helpompaa.

2.2.5

EURES-verkoston avulla koordinoidaan jäsenvaltioiden työvoimapalveluita, ja sen tavoitteena on täyttää avoinna olevat työpaikat eurooppalaisten työntekijöiden liikkuvuuden avulla. Yhteisön työmarkkinoiden asianmukaisen hallinnoinnin sekä uudenlaisten muuttovirtojen hallinnan kannalta EURES-verkosto on erittäin tärkeä väline. Jotta EURES-verkostoa voitaisiin hyödyntää siirtolaisvirtojen hallinnassa, jäsenvaltioissa olemassa olevien työpaikkojen tarjonta ja kysyntä on saatava sen avulla tehokkaasti vastaamaan toisiaan ja järjestelmään on sisällytettävä myös siirtotyöläiset, jotka yleensä ovat muita valmiimpia siirtymään paikasta toiseen.

2.2.6

Tulevaisuudessa EURES-verkostolla voi olla myös merkittävä rooli tuettaessa alkuperämaissa sijaitsevia jäsenvaltioiden konsulipalveluita uudenlaisen maahanmuuton hallinnassa. Voitaisiin luoda järjestelmä, jonka avulla työtarjous välitetään tiedoksi alkuperämaan työnhakijoille konsulipalveluiden välityksellä. Konsulipalveluilla tulee olla työmarkkinoihin sekä työvoimaperusteiseen maahanmuuttoon erikoistunutta henkilöstöä. Näin toimittaisiin silloin, kun työpaikkaa ei ole täytetty yhteisön työmarkkinoilla korkeintaan 60 päivän kuluessa. Myös EU:n edustustot voisivat informoida asiasta kiinnostuneita EURES-verkostossa olevista mahdollisuuksista.

2.3   Maahanpääsyyn sovellettavat järjestelmät

Pitäisikö kolmansien maiden kansalaisia päästää EU:n työmarkkinoille vain sillä ehdolla, että tarjolla on nimettyjä työpaikkoja, vai pitäisikö jäsenvaltioilla olla mahdollisuus päästää kolmansien maiden kansalaisia maahan ilman tällaista ehtoa?

Mitä menettelyä tulisi soveltaa taloudellisista syistä maahan tuleviin henkilöihin, jotka eivät asettaudu työmarkkinoille?

2.3.1

Jo maahanpääsyä koskevaa direktiiviehdotusta käsittelevässä lausunnossaan (14) ETSK tuo esille sen, että maahanmuuttajien laillista maahanpääsyä varten on oltava kaksi järjestelmää.

2.3.2

Valtaosa taloudellisiin syihin perustuvasta uudenlaisesta maahanmuutosta voidaan kanavoida, kun maahanmuuttajat saavat työtarjouksen ollessaan kotimaassaan. Tämä järjestelmä on kaikkein tarkoituksenmukaisin, kun kyse on erikoisalojen työntekijöistä ja kausityöntekijöistä. Järjestelmää käyttävät suuryritykset ja suuret yhtymät, joilla on valmiuksia rekrytoida työntekijöitä lähtömaissa.

2.3.3

Pienyritykset, käsiteollisuus sekä kodinhoitopalvelut ja hoivapalvelut muodostavat kuitenkin maahanmuuttajaväestöä työllistävän työmarkkinoiden osa-alueen. Kyseisenlaisissa tapauksissa ei vaikuta mahdolliselta, että työnantaja ja siirtotyöläinen voisivat tutustua toisiinsa edeltä käsin lähtömaassa. Eräissä maissa kyseiset työt toteutetaan harmaan talouden ja sääntöjen vastaisen maahanmuuton avulla. Edellä mainitussa lausunnossa (15) ETSK ehdottaakin, että maahanmuuttajien laillista maahanpääsyä koskevaan yhteisön lainsäädäntöön sisällytettäisiin myös väliaikainen oleskelulupa työnhakua varten. Se olisi voimassa kuusi kuukautta, ja kukin jäsenvaltio hallinnoisi sitä yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa.

Onko taloudellinen tarveharkinta mielestänne käyttökelpoinen menetelmä? Pitäisikö sitä soveltaa joustavasti ottaen huomioon esimerkiksi alueelliset ja alakohtaiset erityispiirteet tai yrityksen koko?

Pitäisikö työpaikka laittaa tietyksi vähimmäisajaksi julkiseen hakuun EU:ssa ennen kuin voidaan harkita EU:n ulkopuolisesta maasta tulevan henkilön palkkaamista?

Miten muuten voidaan osoittaa, että työtehtävään tarvitaan EU:n ulkopuolista työvoimaa?

Pitäisikö taloudellista tarveharkintaa soveltaa uudelleen työluvan voimassaoloajan umpeutuessa, jos työsopimus (jonka nojalla työntekijä on päästetty maahan) on uusittu tai aiotaan uusia?

2.3.4

Taloudellinen tarveharkinta tai tietynlaiset työpaikat ovat uudenlaisen maahanmuuton hallinnan kannalta välttämättömiä. Järjestelmän avulla on mahdollista tarjota työpaikkoja maahanmuuttajille alkuperämaissa niin, että suuri osa maahanmuutosta kanavoituu kyseisen menettelyn kautta.

2.3.5

Edellä mainittu järjestelmä edellyttää, että EURES-verkosto toimii asianmukaisella tavalla ja että konsulipalveluilla on palveluksessaan erikoistunutta henkilöstöä. Aikajakson, jonka jälkeen koko EU:n alueella ilmoitettua työpaikkaa on tarjottava uusille maahanmuuttajille, tulee olla lyhyt, yhdestä kahteen kuukautta. Mikäli menettely vie tätä pidemmän ajan, työnantajat saattavat pitää järjestelmää tehottomana.

2.3.6

On kuitenkin tarkoituksenmukaista, että kyseisiä järjestelmiä hallinnoidaan joustavasti, sillä eurooppalaisilla työmarkkinoilla liikkuvuus on vähäistä. Liikkuvuus on suurinta ammattitaitoa edellyttävissä sekä muita paremmin palkatuissa tehtävissä. Valtaosassa työtehtäviä liikkuvuus on kuitenkin vähäistä jopa yksittäisessä maassa. Useiden toimialojen ja ammattialojen käytäntö osoittaakin, että työmarkkinat ovat pitkälle eriytyneet useisiin eri työmarkkinoihin.

2.3.7

Jos työsopimus uusitaan työluvan — jonka nojalla maahanmuuttaja on päästetty maahan — voimassaoloajan umpeutuessa, taloudellista tarveharkintaa ei tule soveltaa uudelleen. Taloudellista tarvehankintaa ei tule myöskään soveltaa silloin, jos maahanmuuttaja on rekisteröitynyt työnhakijaksi oleskelumaansa julkiseen työvoimapalveluun.

Mitä vaihtoehtoisia järjestelmiä voitaisiin soveltaa?

Voitaisiinko valintajärjestelmää soveltaa yleisesti EU:n tasolla harkittaessa taloudellisista syistä maahan pyrkivien päästämistä EU:n työmarkkinoille? Mitkä olisivat asianmukaiset kriteerit?

Miten työnantajat saisivat kattavasti käyttöönsä työnhakijoiden ansioluettelot koko EU:n alueella? Miten EURES-järjestelmää voitaisiin kehittää tässä suhteessa?

Olisiko harkittava ns. työnhakijaluvan käyttöönottoa?

2.3.8

Työmarkkinaosapuolten kanssa yhteistyössä toimivat jäsenvaltioiden viranomaiset saattavat katsoa, että tietyissä ammateissa, toimialoilla tai alueilla on välttämätöntä avata työmarkkinat maahanmuutolle soveltamatta taloudellista tarveharkintaa. Kyseisenlaisia joustavia järjestelmiä varten voitaisiin soveltaa eri menettelyitä, kuten väliaikaisia lupia työnhakua varten, vihreitä kortteja tai kiintiöitä, mikäli niistä on sovittu kolmansien maiden kanssa solmituissa sopimuksissa.

2.3.9

Työnhakijaluvalla maahan päästetyillä maahanmuuttajilla on käytettävissään tietty aikajakso työnhakua varten. ETSK on ehdottanut kuuden kuukauden aikajaksoa, ja Ison-Britannian järjestelmässä myönnettävä aikajakso on yksi vuosi. Kyseisillä henkilöillä tulee olla sairausvakuutus sekä riittävät varat.

2.3.10

Jotta Euroopan unioniin voitaisiin luoda nopea ja joustava valintajärjestelmä taloudellista syistä muuttavien maahanpääsyä varten, voitaisiin käyttää lomaketta, jossa hakijat antavat tietoja esimerkiksi työkokemuksensa pituudesta, koulutustasostaan, kielitaidostaan sekä EU:ssa asuvista perheenjäsenistään. Kukin jäsenvaltio voisi käyttää kyseistä järjestelmää omien tarpeidensa pohjalta. EURES-verkoston välityksellä työnhakijoiden ansioluettelot voisivat olla työnantajien saatavilla. Maahanpääsyn kriteerien tulisi perustua kyseisiin tietoihin siten, että vältetään kaikenlaista syrjintää.

2.3.11

Jäsenvaltiot tekevät yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa päätöksen siitä, myönnetäänkö maahanpääsy maahanmuuttajille, joilla on väliaikainen työnhakijalupa. Julkiset työnvälityspalvelut toimivat yhteistyössä työnhakijoiden kanssa työnhaun yhteydessä.

2.4   Itsenäisten ammatinharjoittajien maahanmuutossa sovellettavat menettelyt

Pitäisikö EU:lla olla yhteiset säännöt, joita sovellettaisiin itsenäisinä ammatinharjoittajina toimiviin kolmansien maiden kansalaisiin? Jos vastaus on kyllä, millaisin edellytyksin?

Pitäisikö soveltaa joustavampia menettelyjä niihin itsenäisiin ammatinharjoittajiin, jotka pyrkivät EU:n alueelle vuotta lyhyemmäksi ajaksi EU:n alueelle sijoittautuneen asiakkaan kanssa tehdyn sopimuksen nojalla? Jos kyllä, millaisia muutoksia?

2.4.1

ETSK on samaa mieltä siitä, että EU:lla on oltava pitkälle yhdenmukaistettu yhteinen lainsäädäntö itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivien kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyä varten. Jo maahanpääsyä koskevaa direktiiviehdotusta käsittelevässä lausunnossaan (16) ETSK tuo esille myönteisen kantansa sekä esittää eräitä parannusehdotuksia.

2.4.2

Voitaisiin laatia erityinen laki tai samaan direktiiviin voitaisiin sisällyttää sekä itsenäiset ammatinharjoittajat että palkatut työntekijät, kuten komissio on ehdottanut.

2.5   Työ- ja oleskelulupahakemukset

Olisiko EU:n tasolla otettava käyttöön yhdistetty työ- ja oleskelulupa? Mitkä olisivat sen hyödyt/haitat?

Olisiko edellisen sijaan otettava käyttöön yhteinen hakemus, jolla haetaan sekä työ- että oleskelulupaa?

Haluatteko ehdottaa muita vaihtoehtoja?

2.5.1

Oleskelu- ja työluvan keskinäisten kytkösten osalta eri jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen välillä on huomattavia eroja. ETSK katsoo, että unionille on laadittava yhdenmukainen lainsäädäntö. Kyseisten lupien myöntämisestä vastaisi kunkin jäsenvaltion viranomainen. Yhden jäsenvaltion myöntämä lupa on tunnustettava asianmukaisin seurauksin muualla EU:ssa.

2.5.2

ETSK toivoo, että lainsäädännöllä vähennetään mahdollisuuksien mukaan byrokraattisia menettelyitä ja helpotetaan asianomaisten henkilöiden eli maahanmuuttajien, työnantajien ja viranomaisten tilannetta. On toivottavaa, että tarvittaisiin ainoastaan yksi lupa, toisin sanoen oleskelulupa, johon sisältyisi työlupa.

2.5.3

Yhden asiointipisteen järjestelmä yksinkertaistaisi nykyisiä menettelyjä.

2.6   Mahdollisuus vaihtaa työnantajaa/toimialaa

Pitäisikö kolmannesta maasta tulevan työntekijän siirtymismahdollisuuksia asuinjäsenvaltion työmarkkinoiden sisällä rajoittaa jonkin aikaa tämän aloitettua työskentelyn? Jos vastaus on kyllä, mitä rajoituksia (työnantaja, ala, alue jne.) tulisi soveltaa, missä olosuhteissa ja kuinka kauan?

Pitäisikö työluvan haltijan olla työnantaja vai työntekijä vai pitäisikö se myöntää heille yhteisesti?

2.6.1

Työluvan haltijan on aina oltava työntekijä.

2.6.2

Jäsenvaltion on varmistettava, että kun henkilö on saanut oleskeluluvan yrityksen työtarjouksen perusteella, kyseinen yritys täyttää välittömästi kyseisen työsuhteen rekisteröintiä sekä työntekijän sosiaaliturvajärjestelmään rekisteröimistä koskevat velvollisuutensa. Kyseisen työntekijän työuran ensimmäinen askel oleskeluluvan myöntäneessä jäsenvaltiossa on otettava työtarjouksen tehneessä yrityksessä. Tämän jälkeen hänellä on kuitenkin oltava mahdollisuus vaihtaa yritystä ilman alaan tai alueeseen liittyviä rajoituksia.

2.6.3

Yrityksen vaihdosta on kuitenkin ilmoitettava luvan myöntäneelle viranomaiselle ainakin luvan ensimmäisen voimassaolovuoden aikana. Tällä tavoin voidaan ylläpitää valvontaa, jonka avulla kyetään havaitsemaan maahanmuuton helpottamiseksi perustettujen valeyritysten tekemät mahdolliset petokset.

2.6.4

Kansallisen työlainsäädännön mukaan siirtotyöläisen on tehtävä työnantajalle yrityksestä lähtemistä koskeva etukäteisilmoitus.

2.7   Oikeudet

Mitä oikeuksia EU:n alueella tilapäisesti työskentelevillä kolmansien maiden kansalaisilla pitäisi olla?

Pitäisikö joidenkin oikeuksien edellytyksenä olla oleskelulle määritetty vähimmäiskesto? Jos vastaus on kyllä, mikä oleskelun vähimmäiskeston pitäisi olla?

Pitäisikö ottaa käyttöön kannustimia (esimerkiksi paremmat edellytykset perheiden yhdistämiselle tai pitkäaikaisen oleskeluluvan saamiselle), joilla houkutellaan tiettyihin ammattiryhmiin kuuluvia kolmansien maiden työntekijöitä? Jos vastaus on kyllä, miksi ja mitä ammattiryhmiä olisi tavoiteltava?

2.7.1

Edellä esitettyjä seikkoja koskevan keskustelun lähtökohtana tulee olla syrjimättömyyden periaate. Siirtotyöläisillä tulee olla muihin työntekijöihin nähden samat taloudelliset, työelämää koskevat sekä sosiaaliset oikeudet riippumatta oleskelu- ja työluvan pituudesta.

2.7.2

Oikeus perheenyhdistämiseen on perusoikeus, jota ei tästä huolimatta ole asianmukaisesti suojeltu unionin direktiivissä (17) eikä eräissä kansallisissa säädöksissä. ETSK kehottaa komissiota tekemään uuden lainsäädäntöaloitteen, jonka lähestymistapa olisi Euroopan parlamentin ja ETSK:n tekemien ehdotusten mukainen (18). Oikeutta perheiden yhdistämiseen, joka kuuluu perusihmisoikeuksiin, tulisi niin ikään soveltaa kaikkiin unionin ulkopuolisista maista tuleviin henkilöihin asettamatta mitään maahanmuuttajaryhmää etusijalle toisiin nähden.

2.7.3

Komission laatimassa vihreässä kirjassa ei tarkastella velvollisuuksia, jotka maahanmuuttajien on täytettävä. ETSK katsoo, että kaikilla henkilöillä — niin EU:n kansalaisilla kuin unionin ulkopuolelta saapuneilla asukkailla — on velvollisuus noudattaa asuinmaansa lakeja.

2.7.4

Maahanmuuttoa koskevassa yhteisön lainsäädännössä on noudatettava perustuslakisopimukseen sisältyvää perusoikeuskirjaa, sillä moniin nykyisin voimassa oleviin kansallisiin lainsäädäntöihin sisältyy perusoikeuskirjan vastaisia säädöksiä.

2.7.5

ETSK on samaa mieltä komission kanssa siitä, että tietyt oikeudet riippuvat oleskelun pituudesta. Oikeudet ovat erilaisia niille, joiden oleskelu on väliaikaista, suhteessa niihin, joilla on pitkäaikainen oleskelulupa. Erityisesti ETSK esittää, että laillisesti maassa työskenteleville ja oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille tulee myöntää seuraavat oikeudet:

oikeus sosiaaliturvaan, terveydenhuolto mukaan luettuna

oikeus hankkia tavaroita ja palveluita, asunto mukaan lukien, samoin edellytyksin kuin kyseisen valtion kansalaisilla

pääsy yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen

tutkintotodistusten, todistusten ja ammattinimikkeiden tunnustaminen yhteisön lainsäädännön puitteissa

alaikäisten oikeus koulutukseen, opintoavustukset ja apurahat mukaan luettuina

oikeus harjoittaa tieteellistä opetus- ja tutkimustyötä direktiivissä esitetyn ehdotuksen mukaisesti (19)

oikeus ilmaiseen oikeusapuun tarvittaessa

oikeus maksuttomiin työhönsijoituspalveluihin

oikeus saada vastaanottavan yhteiskunnan kielen opetusta

kulttuurisen monipuolisuuden kunnioittaminen

oikeus vapaaseen liikkumiseen ja oleskeluun jäsenvaltion alueella.

2.7.6

Direktiiviin pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta sisältyy eräitä kyseisille henkilöille myönnettäviä erityisoikeuksia, jotka koskevat etenkin heidän oleskeluoikeutensa pysyvyyttä sekä mahdollisuutta liikkua ja asua unionin muissa jäsenvaltioissa. Lausunnossaan (20) ETSK on jo esittänyt näkökantansa uusista oikeuksista, joista tärkeimmät ovat epäilemättä kansalais- ja poliittiset oikeudet. Kyseisessä lausunnossa ETSK ehdottaa, että pitkään oleskelleille kolmansien maiden kansalaisille myönnettäisiin äänioikeus kunnallisvaaleissa ja Euroopan parlamentin vaaleissa, kuten yhteisön kansalaisille. Lisäksi ETSK on hyväksynyt valmistelukunnalle suunnatun oma-aloitteisen lausunnon (21), jossa se kehottaa ”— – asettamaan unionin kansalaisuudelle uuden myöntämisperusteen siten, että kansalaisuus liittyy tietyn jäsenvaltion kansalaisuuden lisäksi myös vakinaiseen oleskeluun Euroopan unionissa” sekä myöntämään unionin kansalaisuus ”myös kaikille — – vakinaisesti tai pitkään oleskeleville henkilöille”. ETSK esittää, että komissio tekisi uusia aloitteita, joilla tähdätään kyseiseen tavoitteeseen.

2.7.7

Lisäksi ETSK hyväksyi vuonna 2004 oma-aloitteisen lausunnon (22), jossa se esittää, että Euroopan unioni ja jäsenvaltiot ratifioisivat siirtotyöläisten ja heidän perheidensä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, jonka Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokous hyväksyi vuonna 1990 (23), jotta Euroopasta käsin edistettäisiin siirtotyöläisten perusihmisoikeuksien yleistymistä. ETSK esittää, että komissio tekisi uusia aloitteita yleissopimuksen ratifioimiseksi.

2.7.8

Euroopan unionin on varmistettava, että ILO:n määräyksiä noudatetaan maahanmuuttoa koskevassa lainsäädännössä.

2.7.9

Yhteisön säännöstöön osana kuuluva miesten ja naisten tasa-arvo on varmistettava maahanmuuttoa koskevassa lainsäädännössä. Lisäksi kaikessa yhteisön lainsäädännössä on varmistettava syrjinnän torjuminen.

2.7.10

ETSK ei pidä asianmukaisena syrjivien perusteiden sisällyttämistä perusoikeuksiin maahanmuuttajien tiettyjen erityisryhmien houkuttelemiseksi.

2.8   Kotouttaminen, palauttaminen ja yhteistyö kolmansien maiden kanssa

Mitä liitännäistoimenpiteitä EU:ssa ja alkuperämaissa olisi toteutettava, jotta taloudellisista syistä maahan muuttavien henkilöiden pääsyä EU:n jäsenvaltioihin ja kotouttamista voitaisiin helpottaa?

Mitä EU voisi kehitysyhteistyöpolitiikkansa puitteissa tehdä edistääkseen osaamiskiertoa ja lievittääkseen aivoviennin mahdollisia haittavaikutuksia?

Pitäisikö kehitysmaille korvata EU:hun lähtevien henkilöiden mukana menetettävään osaamispääomaan tehdyt investoinnit (kuka korvaa ja miten)? Miten haitat voidaan minimoida?

Pitäisikö vastaanottava valtio ja kotivaltio velvoittaa varmistamaan, että tilapäisesti muuttavat työntekijät voivat palata kotimaahansa? Jos vastaus on kyllä, millä edellytyksillä?

Miten paluumuutto voidaan järjestää sekä vastaanottavaa valtiota että kotivaltiota hyödyttävällä tavalla?

Pitäisikö maahanpääsyssä suosia tiettyjen kolmansien maiden kansalaisia? Millä perusteilla?

Voisiko kyseinen etuuskohtelu perustua erityisjärjestelyihin (esim. Euroopan naapuruuspolitiikka, laajentumiseen valmistava strategia)?

2.8.1

Yhteistyön alkuperämaiden kanssa on oltava keskeinen osa työntekijöiden maahanpääsyä koskevaa unionin politiikkaa sekä maahanmuuttovirtojen hallintaa. Huomioon on otettava paitsi unionin myös maahanmuuttajien edut. Unionin ei tule omalta osaltaan asettaa kehitykselle uusia esteitä. Kehitysmaista peräisin olevien henkilöiden muuttamisen Eurooppaan on edistettävä kyseisten maiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä.

2.8.2

Eräät Euroopan hallitukset ovat erittäin kiinnostuneita siitä, että alkuperämaat tekevät yhteistyötä laittoman maahanmuuton torjunnassa, rajavalvonnassa sekä karkotettujen palauttamisessa. ETSK on jo tuonut esille näkökantansa (24) siitä, että kyseistä yhteistyötä on laajennettava ja että se on ulotettava koskemaan muuttovirtojen hallintaa kokonaisuudessaan.

2.8.3

Kuten vihreässä kirjassa todetaan, aivovuoto on alkuperämaiden kannalta merkittävä haittatekijä, sillä sen vuoksi maille ei synny tuottoa koulutukseen tekemistään investoinneista. Lisäksi unionin nykyiset toimet ammattitaitoisten työntekijöiden houkuttelemiseksi voivat pahentaa huomattavasti kyseistä ongelmaa. Siksi on erittäin tärkeää, että laaditaan kyseisille maille tästä aiheutuvia menetyksiä kompensoivia politiikkoja. EU:n on lisättävä merkittävästi investointeja yhteistyö- ja kehitysohjelmiin, jotka käsittävät yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen sekä tutkimukseen alkuperämaissa annettavan tuen. EU:n olisi esimerkiksi kohdennettava investoinnit käytännöllisellä tavalla, jotta voidaan helpottaa taloudellista ja sosiaalista kehitystä. Tämä voisi tapahtua luomalla entistä enemmän koulutuspaikkoja niihin EU:n ulkopuolisiin maihin, jotka tuottavat ammattitaitoisia työntekijöitä kuten opettajia, sairaanhoitajia, lääkäreitä ja insinöörejä. Useat EU:n ulkopuoliset valtiot joutuvat voimavarojen puutteen vuoksi rajoittamaan koulutuspaikkojen määrää, mikä johtaa siihen, että useiden kyseisten maiden kansalaisten on odotettava pitkään ennen kuin he saavat paikan oppilaitoksissa, vaikka he täyttävät pääsyvaatimukset. Koulutuspaikkojen lisääminen lieventäisi aivovuodon vaikutuksia. Unionin on myös oltava aiempaa avokätisempi kauppaneuvotteluissa.

2.8.4

Lisäksi on helpotettava sellaisten maahanmuuttajien vapaaehtoista paluuta alkuperämaahan, jotka ammattitaidoltaan tai yritystoiminnassa tarvittavilta taidoiltaan voivat myötävaikuttaa kehitykseen. Tässä mielessä olisi tärkeää parantaa mahdollisuuksia palata väliaikaisesti alkuperämaahan; direktiivi pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten oikeuksista ne jo tarjoaa. Kun asukas, joka on kolmannen maan kansalainen, haluaa palata kotimaahansa ammattia tai investointia koskevan suunnitelman vuoksi, hänen ei pidä menettää oleskeluoikeuttaan. Niin sanottu osaamiskierto alkuperämaiden ja unionin jäsenvaltioiden välillä on mahdollista ainoastaan, mikäli unioni laatii joustavan lainsäädännön.

2.8.5

Osaamiskiertoa voitaisiin helpottaa myös rohkaisemalla sellaisia jäsenvaltioiden kansalaisia, joiden juuret ovat lisäksi jossakin unionin ulkopuolisessa maassa, palaamaan vanhempiensa tai isovanhempiensa alkuperämaahan toteuttaakseen tietyn vähimmäisajan kestäviä työ- tai investointihankkeita.

2.8.6

Eurooppalaisissa yhteistyöohjelmissa on suosittava sellaisia investointihankkeita, joihin osallistuvat alkuperämaiden ammattilaiset tai investoijat, mukaan lukien etenkin kotimaahansa palanneet. Tukea on annettava sellaisille investointihankkeille, joita suunnittelevat EU:ssa oleskelevat henkilöt, jotka haluavat palata — vaikka väliaikaisestikin — kotimaahansa.

2.8.7

Lausunnossaan henkilöiden palauttamista koskevasta yhteisön politiikasta (25) sekä sitä edeltäneessä vihreää kirjaa käsittelevässä lausunnossaan (26) komitea esittää käsityksensä tavasta, jolla vapaaehtoinen paluu saattaa edistää alkuperämaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä.

2.8.8

Maahanmuuton hallintaa yhteistyössä alkuperämaiden kanssa on edistettävä. Maissa, joissa maastamuuttajien lukumäärä on merkittävä, jäsenvaltioiden konsulipalveluilla tulee olla maahanmuuttoon erikoistunutta henkilöstöä. Myös EU:n lähetystöt kyseisissä maissa voisivat tehdä yhteistyötä aiempaa aktiivisemmin.

2.8.9

Euroopan unioni voisi solmia suosituimmuussopimuksia ehdokasvaltioiden kanssa.

2.8.10

Myös EU:n sekä eri valtioiden ja alueellisten ryhmittymien välillä allekirjoitettuihin yhteistyösopimuksiin voitaisiin sisällyttää maahanmuuttoon liittyvää etuuskohtelua koskevia edellytyksiä niin, että kaikkea etnistä tai kulttuurista syrjintää vältetään.

2.8.11

Lisäksi ETSK esittää jälleen, että kotouttaminen kuuluisi osana unionin harjoittamaan maahanmuuttopolitiikkaan. Komitea on laatinut lukuisia ehdotuksia useissa lausunnoissaan (27) sekä vuonna 2002 järjestetyssä konferenssissa (28). Euroopan unionin tulee laatia kotouttamista koskeva yhteisön ohjelma, jolle osoitetaan uusissa rahoitusnäkymissä asianmukaiset varat. ETSK toimii yhteistyössä komission kanssa kyseistä ohjelmaa laadittaessa. Vihreässä kirjassa tulisi viitata kaikkiin asiaankuuluviin kansainvälisiin ja eurooppalaisiin sopimuksiin (29).

Bryssel 9. kesäkuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


(1)  III-267 artikla.

(2)  KOM(2001) 386 lopullinen.

(3)  Katso ETSK:n lausunto, EYVL C 80, 3.4.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños), sekä EP:n mietintö, EUVL C 43 E, 19.2.2004 (esittelijä Anna Terrón i Cusi).

(4)  Katso Eurooppa-neuvoston päätelmien kohta 30.

(5)  Ks. ETSK:n lausunto, EUVL C 80, 30.3.2004 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(6)  Katso komission tiedonanto väestökehityksestä, KOM(2005) 94, 16.3.2005.

(7)  Ks. ETSK:n lausunto yhteisön maahanmuuttopolitiikkaa koskevasta tiedonannosta, EYVL C 260, 17.9.2001 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños), sekä ETSK:n lausunto laitonta maahanmuuttoa koskevaa yhteistä politiikkaa käsittelevästä tiedonannosta, EYVL C 149, 21.6.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(8)  III-267 artiklan 5 kohta.

(9)  Ks. lausunto ”Kansalaisyhteiskunnan rooli pimeän työn torjunnassa” (SOC/172), joka hyväksyttiin 6.–7. huhtikuuta 2005 pidetyssä täysistunnossa (esittelijä Erik Hahr).

(10)  Ks. komission tiedonantoa ”Laillisen ja laittoman maahanmuuton välisiä yhteyksiä koskeva tutkimus” (KOM(2004) 412 lopullinen) koskeva lausunto, jonka täysistunto hyväksyi 15. joulukuuta 2004 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(11)  Kesäkuun 20. päivänä 1994 annettu neuvoston päätöslauselma.

(12)  Ks. pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemaa käsittelevä ETSK:n lausunto, EYVL C 36, 8.2.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(13)  Ks. ETSK:n lausunto kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä palkkatyötä varten, EYVL C 80, 3.4.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(14)  Ks. ETSK:n lausunto, joka koskee kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksiä palkkatyötä varten, EYVL C 80, 3.4.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(15)  Ks. ETSK:n lausunto, joka koskee kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksiä palkkatyötä varten, EYVL C 80, 3.4.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(16)  Ks. ETSK:n lausunto kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä palkkatyötä varten, EYVL C 80, 3.4.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(17)  Ks. direktiivi 2003/86/EY.

(18)  Katso ETSK:n lausunto, EYVL C 204, 18.7.2000 (esittelijä Giacomina Cassina), ja EYVL C 241, 7.10.2002 (esittelijä: Dario Mengozzi), sekä EP:n mietintö, EYVL C 135, 7.5.2001 (esittelijä Graham Watson).

(19)  Ks. komission direktiiviehdotus kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsystä Euroopan yhteisössä suoritettavaa tieteellistä tutkimusta varten KOM(2004) 178. Ks. myös ETSK:n aiheesta laatima lausunto, joka hyväksyttiin 27. lokakuuta 2004 pidetyssä täysistunnossa (esittelijä Brenda King).

(20)  Ks. pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemaa koskeva ETSK:n lausunto, EYVL C 36, 8.2.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(21)  Ks. lausunnon ”Euroopan unionin kansalaisuuden saaminen” kohdat 6.4 ja 6.5, EUVL C 208, 3.9.2003 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(22)  Ks. ETSK:n lausunto aiheesta ”Siirtotyöläisiä koskeva kansainvälinen yleissopimus”, EUVL C 302, 7.12.2004 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(23)  18. joulukuuta 1990 annettu päätöslauselma 45/158, joka tuli voimaan 1. heinäkuuta 2003.

(24)  Ks. ETSK:n lausunto laitonta maahanmuuttoa koskevasta tiedonannosta, EYVL C 149, 21.6.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(25)  Ks. lausunto henkilöiden palauttamista koskevasta yhteisön politiikasta, EUVL C 85, 8.4.2003 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(26)  Ks. lausunto aiheesta ”Vihreä kirja jäsenvaltioissa laittomasti oleskelevien henkilöiden palauttamista koskevasta yhteisön politiikasta”, EUVL C 61, 14.3.2003 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(27)  Ks. ETSK:n lausunto, EUVL C 80, 30.3.2004 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños), sekä lausunto aiheesta ”Maahanmuutto, kotouttaminen ja järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan rooli”, EYVL C 125, 27.5.2002 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños, apulaisesittelijä Vítor José Melícias Lopes).

(28)  Ks. lausunnon ”Maahanmuutto, kotouttaminen ja työllisyys” liite, EUVL C 80, 30.3.2004 (esittelijä Luis Miguel Pariza Castaños).

(29)  

ILO:

Siirtotyöläisiä koskeva yleissopimus (tarkistettu), 1949 (no 97)

Siirtotyöläisiä koskeva suositus (tarkistettu), 1949 (no 86)

Siirtotyöläisiä koskeva yleissopimus (täydentävät määräykset), 1975 (no 143)

Siirtotyöläisiä koskeva suositus, 1975 (no 151)

ILO:n perussääntöjen 24 ja 26 artikla

Päätöslauselma siirtotyöntekijöitä koskevasta oikeudenmukaisesta lähestymistavasta globaalissa taloudessa, kesäkuu 2004

Euroopan neuvosto:

Euroopan sosiaalinen peruskirja, 1961 (no 35) ja tarkistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja, 1996 (no 163)

Siirtotyöläisten oikeudellista asemaa koskeva eurooppalainen yleissopimus, 1977 (no 93)

Euroopan unioni:

EU:n perusoikeuskirja, 2000 (perustuslaillisen sopimuksen osa II, 2004)

Yhdistyneet Kansakunnat:

Asuinmaansa kansalaisuutta vailla olevien henkilöiden ihmisoikeuksia koskeva julistus

Siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksien suojelua koskeva kansainvälinen yleissopimus.


17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/28


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Palvelukaupan yleissopimus (GATS) — Palvelujen neljättä toimitusmuotoa koskevat neuvottelut (henkilöiden vapaa liikkuvuus)”

(2005/C 286/06)

Euroopan komissio pyysi 20. tammikuuta 2003 päivätyllä jäsenensä Pascal Lamyn allekirjoittamalla kirjeellä Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa laatimaan valmistelevan lausunnon aiheesta Palvelukaupan yleissopimus (GATS)Palvelujen neljättä toimitusmuotoa koskevat neuvottelut (henkilöiden vapaa liikkuvuus).

Asian valmistelusta vastannut ”ulkosuhteet”-erityisjaosto antoi lausuntonsa 20. toukokuuta 2005. Esittelijä oli Susanna Florio.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 8.–9. kesäkuuta 2005 pitämässään 418. täysistunnossa (kesäkuun 8. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 134 ääntä puolesta ja 1 vastaan 7:n pidättyessä äänestämästä.

Johdanto

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on useissa yhteyksissä (konferenssit, lausunnot, institutionaaliset tapaamiset) luonut rakentavat yhteistyö- ja keskustelusuhteet Euroopan komission kauppapolitiikan pääosastoon. Etenkin edellisen komission jäsen Pascal Lamy keskusteli toimivaltansa mukaisesti usein ETSK:n kanssa WTO-neuvotteluihin liittyen kansainvälistä kauppaa ja ihmisoikeuksia koskevista kysymyksistä.

ETSK esittää nyt lausuntoluonnoksensa palvelukaupan yleissopimukseen (GATS) liittyvää palvelujen neljättä toimitusmuotoa koskevista neuvotteluista, joita pidetään eräänä avaintekijänä WTO:n käynnissä olevissa neuvotteluissa kansainvälisen palvelukaupan avaamiseksi. Palvelujen vapaata liikkuvuutta niin Euroopan unionissa kuin sen rajojen ulkopuolella pidetään oikeutetusti talouden ja työllisyyden eräänä mahdollisena elvytyskeinona. Analysoimalla esteitä ja riskejä entistä tarkemmin voidaan mahdollistaa palvelukaupan tasapainoinen kehitys uusien kansainvälisten sopimusten tarjoamassa taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävässä kehyksessä.

Toisessa maassa palveluja tarjoavan yrityksen tai yhtiön työntekijän tilapäinen läsnäolo maassa, joka ei ole hänen asuinpaikkansa, vaatii syventäviä pohdintoja sekä kehitysmaiden että Euroopan unionin jäsenvaltioiden näkökulmasta.

1   Palvelukaupan yleissopimus (GATS)

1.1

Palvelukaupan yleissopimus (GATS) neuvoteltiin Uruguayn kierroksen aikana (1986–1994), ja se tuli voimaan vuoden 1995 alussa, jolloin Maailman kauppajärjestö (WTO) korvasi GATT:in sihteeristön. Jo 1980-luvulla, kun tavaroiden ja palvelujen välinen raja hämärtyi palvelualan ja palvelukaupan kasvun myötä entisestään (palvelut muodostavat noin kaksi kolmannesta EU:n BKT:stä ja työllisyydestä), oltiin yleisesti sitä mieltä, että palvelukaupassa tarvitaan jonkinlaisia monenvälisiä sääntöjä. Tavaroiden vienti edellyttää yhä useammin esimerkiksi asennuksen, koulutuksen ja asiakastuen kaltaisten palvelujen vientiä. Myös esimerkiksi sähköhuollon, televiestinnän sekä lähi- ja rautatieliikenteen aloilla valtiollisten tai paikallisten monopoliyritysten tuottamien palvelujen kehittyminen entistä markkinalähtöisemmiksi on avannut kiinnostavia uusia markkinoita kansainväliselle palvelukaupalle (1). Vaikka päätavoitteena on palvelukaupan liberalisointi, jäsenmaita ei GATS-sopimuksessa velvoiteta vapauttamaan palvelukauppaa enempää kuin ne pitävät asianmukaisena. Lisäksi on mahdollista rajoittaa sekä suosituimmuuskohtelua että ulkomaisten palvelun tarjoajien kansallista kohtelua. Sopimuksessa määrätään selkeästi myös oikeudesta sääntelyyn ja uusien sääntöjen soveltamiseen palvelumarkkinoilla. Mitään aloja ei periaatteessa ole suljettu sopimuksen ulkopuolelle lukuun ottamatta julkista valtaa käytettäessä tarjottavia palveluja (2).

2   Toimitusmuodot

2.1   Neljän toimitusmuodon peruslogiikka

2.1.1

Palvelukaupan yleissopimuksen 1 artiklan 2 kohdan mukaan palvelukauppa on määritelty palvelun tarjoamiseksi

a)

jäsenen alueelta toisen jäsenen alueelle

b)

jäsenen alueella toisen jäsenen palvelun kuluttajalle

c)

jäsenen palvelujen tarjoajan toimesta toisen jäsenen alueella tapahtuvan kaupallisen läsnäolon välityksellä

d)

jäsenen palvelujen tarjoajan toimesta toisen jäsenen alueella tapahtuvan jäsenen luonnollisten henkilöiden läsnäolon välityksellä.

2.1.2

Kyseisiä palvelujen tarjoamisen muotoja nimitetään toimitusmuodoiksi 1, 2, 3 ja 4. Ensimmäisessä toimitusmuodossa palvelut tarjotaan etäpalveluina esimerkiksi postitse, faksitse, puhelimitse tai Internetissä. Toisessa toimitusmuodossa kuluttaja matkustaa ulkomaille palvelun saamiseksi (tavallisin esimerkki on matkailu). Kolmannessa toimitusmuodossa perustetaan kaupallinen yritys toiseen jäsenmaahan (sijoitukset), ja neljännessä toimitusmuodossa luonnollinen henkilö matkustaa tilapäisesti toiseen maahan palvelun tarjoamiseksi, koska henkilökohtainen kanssakäyminen asiakkaan kanssa on välttämätöntä tai koska palvelut on suoritettava itse paikalla.

2.1.3

Kolmas ja neljäs toimitusmuoto ovat usein kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Yritykset kierrättävät säännöllisesti erikoisalan asiantuntijoitaan eri maissa. Yritysten sisäinen liikkuvuus on erittäin tärkeää tarjottujen palvelujen tehokkaan toimittamisen kannalta. Myös ensimmäisen ja toisen toimitusmuodon mukaista palvelujen tarjontaa voidaan helpottaa neljännen toimitusmuodon avulla. Esimerkiksi yritysvierailijat (Business Visitors) voivat neuvotella ja tehdä sopimuksia kyseisen toimitusmuodon puitteissa.

2.1.4

Toimitusmuotojen välisten yhteyksien vuoksi on GATS-sopimuksen neljättä toimitusmuotoa koskevan OECD:n tutkimuksen (3) mukaan lähes mahdotonta arvioida vain yhden, esimerkiksi neljännen, toimitusmuodon lisäliberalisoinnin makrotaloudellisia vaikutuksia, joita ovat kaupan syntyminen, talouskasvu, työllisyys, kilpailu, palvelujen entistä parempi tarjonta ja aiempaa alhaisemmat kuluttajahinnat. Tutkimuksia, jotka koskevat neljännen toimitusmuodon liberalisoinnin vaikutuksia kauppaan, talouskasvuun ja työllisyyteen, vaikeuttavat myös kyseiseen toimitusmuotoon liittyvää tilapäistä liikkumista koskevien tilastojen puute. Kyse ei niinkään ole neljännen toimitusmuodon avulla saatavan edun suuruudesta kuin siitä, minkälaisia etuja voidaan varmistaa ja minkälaisia kielteisiä vaikutuksia minimoida. Monien yritysten mukaan kauppaa on haitannut viisumien ja työlupien aiheuttama byrokratia.

2.1.5

GATS-sopimuksen neljänteen toimitusmuotoon liittyy hyvin erityinen liikkumisen muoto, jolla on kolme ominaispiirrettä: 1) liikkuminen on ennen kaikkea tilapäistä 2) palvelun tarjoaja on päättänyt liikkumisesta ja sen tarkoituksesta 3) liikkumisen yhteydessä ei määritellä eikä suojata kyseisten työntekijöiden oikeuksia, joista kukin WTO:n jäsenenä oleva kohdemaa voi antaa säännöksiä. Neljänteen toimitusmuotoon sisältyvä työntekijöiden liikkuminen on tilapäistä ja se tapahtuu työnantajan aloitteesta palvelun tarjoamiseksi. Neljänteen toimitusmuotoon voidaan lukea myös tilanne, jossa palvelujen tarjoaja velvoittaa työntekijän työskentelemään toisessa maassa.

2.1.6

On muistettava, että neljäs toimitusmuoto poikkeaa oleellisesti työntekijöiden vapaan liikkuvuuden periaatteesta EU:ssa tai ETAssa. Vapaa liikkuvuus EU:ssa tarkoittaa sitä, että yksittäiset henkilöt voivat valita asuin- ja työpaikkansa. Neljännessä toimitusmuodossa on kyse palvelun tarjoajan oikeudesta siirtyä EU:n jäsenvaltioon määräajaksi tarjotakseen palveluja.

2.1.7

Työvoiman liikkuminen kuuluu ensi sijassa maahanmuutto- ja työmarkkinapolitiikan eikä niinkään kansainvälisen kaupan alaan. On olemassa vaara, että työvoiman tilapäinen liikkuminen johtaa tilanteeseen, jossa työ muuttuu WTO-sääntöjen perusteella hyödykkeeksi. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) keskeisen periaatteen mukaan työ ei ole hyödyke (4). Neljäs toimitusmuoto koskee ihmisiä, mutta palvelukaupan yleissopimuksessa ei viitata lainkaan ihmisoikeuksiin, työntekijöiden oikeuksiin tai työoloihin. Jäsenmaat voivat kuitenkin ja niiden tuleekin ottaa ne huomioon pyynnöissään, tarjouksissaan ja sitoumuksissaan, kuten EU ja sen jäsenvaltiot ovat tehneet.

2.2   Neljäs toimitusmuoto sekä liite sopimuksen mukaisesti palveluja tarjoavien luonnollisten henkilöiden liikkuvuudesta

2.2.1

Kaupan, maahanmuuton ja työmarkkinoiden sääntelyn välinen yhteys neljännessä toimitusmuodossa tunnustetaan GATS-sopimuksen erillisessä liitteessä luonnollisten henkilöiden liikkuvuudesta. Liitteen 2 kohdan mukaan sopimusta ei sovelleta jäsenen työmarkkinoille pyrkiviä luonnollisia henkilöitä koskeviin toimenpiteisiin eikä myöskään vakituista kansalaisuutta, asumista tai työpaikkaa koskeviin toimenpiteisiin. Liitteen alaviitteen mukaan pelkästään sen seikan, että joidenkin jäsenten luonnollisilta henkilöitä vaaditaan viisumi ja muiden jäsenten luonnollisilta henkilöiltä ei sitä vaadita, ei katsota tekevän tyhjäksi erityisen sitoumuksen mukaisia etuja tai heikentävän niitä. Sopimuksessa todetaan myös, että jäsenen on edelleen voitava säädellä vapaasti luonnollisten henkilöiden pääsyä alueelleen tai heidän tilapäistä oleskeluaan alueellaan (viisumipolitiikka) edellyttäen, että tällaiset toimenpiteet eivät haittaa kauppaa. Liitteestä ilmenee selvästi, miten arkaluonteinen kysymys kansalaisten tilapäinen liikkuminen on WTO:n jäsenmaille.

2.3   EU:n sitoumukset

2.3.1

WTO:n jäsenmaiden sitoumukset neljännen toimitusmuodon suhteen eroavat muita toimitusmuotoja koskevista sitoumuksista tietyiltä osin siksi, että tärkeimmät niistä ovat horisontaalisia ja koskevat näin ollen kaikkia aloja, jotka jokin jäsenvaltio mainitsee sitoumusluettelossaan. Tämä johtuu maahanmuuttoviranomaisten tavasta säännellä tilapäistä maahanmuuttoa erityisalasta riippumatta maahanmuuton syyn, ammattitaidon, koulutuksen ja muiden seikkojen perusteella.

2.3.2

Useimmat maat ovat Uruguayn kierroksen päätteeksi tehneet neljättä toimitusmuotoa koskevia sitoumuksia, mutta arvioiden mukaan yli 90 prosenttia sitoumuksista koskee vain korkeasti koulutettuja työntekijöitä (johtohenkilöitä ja erityisalojen asiantuntijoita) tai yritysvierailijoita. Jopa korkeasti koulutettujen työntekijöiden osalta useimmat sitoumukset ovat voimassa vain silloin, kun palvelun tarjoaja kykenee yrityksen sisäisten siirtojen (Intra-Company-Transfers) avulla olemaan kaupallisesti läsnä vastaanottavassa maassa (kolmas toimitusmuoto). Harvat maat ovat tehneet sellaisia palvelun tarjoajia koskevia sitoumuksia, joihin ei sisälly kaupallista läsnäoloa vastaanottavassa maassa, olipa kyse ulkomaisen yrityksen työntekijöistä tai itsenäisestä yrityksestä (esimerkiksi vapaan ammatin harjoittajat ja yrittäjät). Vielä harvemmat maat ovat tehneet sitoumuksia, jotka koskevat keskitasoisen koulutuksen saaneita tai sitä vähemmän koulutettuja työntekijöitä. Suurimmassa osassa maista 90 prosenttia sitoumuksista koskee vain korkeasti koulutettuja työntekijöitä.

2.3.3

Neljänteen toimitusmuotoon liittyvät sitoumukset koskevat myös mahdollisesti toimitettavan palvelun tasoa. Se on ratkaisevan tärkeä seikka tietyillä aloilla, joilla neljäs toimitusmuoto on pääasiallisin toimitusmuoto (esimerkiksi terveydenhuollossa) tai silloin, kun palvelun tarjoaja ei ole kaupallisesti läsnä (esimerkiksi paikallaoloa vaativat rakennus- ja tietotekniset palvelut).

2.3.4

EU ja sen jäsenvaltiot tekivät Uruguayn kierroksella sitoumuksia, joiden perusteella unionin ulkopuolisten maiden kansalaiset voivat saapua tilapäisesti EU:hun palvelujen tarjoamista varten. Niihin sisältyvät myös sitoumukset, jotka tehtiin Uruguayn kierroksen jälkeen neljännestä toimitusmuodosta käydyissä neuvotteluissa.

2.4

Euroopan komissio jakaa muiden WTO:n jäsenten tavoin neljänteen toimitusmuotoon kuuluvat palvelujen tarjoajat kolmeen pääryhmään:

Yrityksen sisäisesti siirretyt henkilöt: työntekijä on siirretty EU:n ulkopuolella toimivan yrityksen sisällä tilapäisesti EU:ssa sijaitsevaan yrityksen toimipaikkaan (tytäryhtiö, sivuliike, edustustoimisto).

Yritysvierailijat: Ulkomaisen palvelun tarjoajan edustajina toimivat yritysvieraat saapuvat tilapäisesti EU:n jäsenvaltion alueelle a) neuvotellakseen palvelujen myynnistä b) tehdäkseen sopimuksia palvelujen myynnistä tai c) perustaakseen tytäryhtiön, sivuliikkeen tai edustustoimiston. Yritysvieraat eivät saa tarjota palveluja EU:ssa henkilökohtaisesti.

Sopimuksen perusteella palveluja tarjoavat henkilöt: Ryhmään kuuluvat oikeushenkilöiden palveluksessa olevat työntekijät ja siihen voisivat Euroopan komission uuden tarjouksen perusteella kuulua myös vapaat ammatinharjoittajat. Oikeushenkilöiden palveluksessa olevat työntekijät saapuvat tilapäisesti EU:hun, kun ulkomainen yhtiö on tehnyt EU:n jäsenvaltiossa palvelusopimuksen. Vapaat ammatinharjoittajat ovat itsenäisiä työntekijöitä, jotka saapuvat tilapäisesti EU:hun täyttääkseen tekemänsä palvelusopimuksen.

2.5   EU:n pyynnöt muille WTO:n jäsenille

2.5.1

EU on esittänyt täsmällisiä pyyntöjä 106:lle WTO:n jäsenmaalle lisätäkseen neljättä toimitusmuotoa koskevia sitoumuksia. Pyynnöt on porrastettu siten, että ne kuvastavat jäsenmaiden kehitysastetta sekä maan merkitystä kauppakumppanina. Tämä ilmentää myös EU:n omia vienti-intressejä palvelualalla. EU pyrkii siihen, että useimmat WTO-maat tekevät yhtä laaja-alaisia sitoumuksia kuin EU itse. Pyynnöt ovat pääasiassa seuraavanlaisia:

1)

Yrityksen sisäisesti siirretyt henkilöt (Intra-Corporate Transfers): EU pyrkii pyynnöllään mahdollistamaan yrityksen sisäisesti siirrettyjen henkilöiden kolmivuotisen oleskelun. Kyseisiin sopimuksiin tulisi sisällyttää myös lyhytaikaiset koulutustarkoituksessa tehdyt siirrot.

2)

Yritysvierailijat: Yritysvierailijoiden oleskeluaika pyydetään tarkentamaan korkeintaan 90 päivän mittaiseksi ajanjaksoksi.

3)

Sopimuksen perusteella palveluja tarjoavat henkilöt (Contractual Service Providers): Alustavat pyynnöt koskivat vain oikeushenkilöiden palveluksessa olevia työntekijöitä ja vain tiettyjä palvelualoja (esimerkiksi yritys- tai ympäristöpalveluja). Tässä yhteydessä OECD-maille ja kehitysmaille on esitetty erilaisia alaluetteloita, joihin pyynnöt viittaavat. Vähiten kehittyneille maille ei ole esitetty pyyntöjä. WTO-kumppaneille tammikuussa esitettyihin pyyntöihin sisältyi vain suurimpien kauppakumppaneiden vapaita ammatinharjoittajia koskevia pyyntöjä.

2.6   WTO:n jäsenten pyynnöt

2.6.1

WTO:n jäsenmaat ovat esittäneet Euroopan unionille neuvotteluissa yli 50 pyyntöä neljännen toimitusmuodon kehittämiseksi eri tasoilla. Pyynnöt ulottuvat sitoumusten nykyistä suuremmasta avoimuudesta lähes kaikkien useimpiin palveluihin sovellettavien rajoitusten poistamiseen.

2.6.2

Suurimman osan pyynnöistä ovat esittäneet kehitysmaat, joista noin puolet pyytää kaikkien rajoitusten poistamista (työntekijöiden vapaa liikkuvuus mukaan luettuna), liikkuvuuden ulottamista muita vähemmän koulutettuihin työntekijöihin sekä neljänteen toimitusmuotoon liittyvän taloudellisen tarpeen tai erityisten työmarkkinatarpeiden kriteerin poistamista. Kolme maata on pyytänyt viisumipakon poistamista ja automaattisesti myönnettävän maahanmuutto- ja oleskeluluvan käyttöön ottamista. Useat maat pitävät myös tärkeänä vastavuoroista tunnustamista koskevien EU:n direktiivien soveltamista niihin unionin ulkopuolisten maiden kansalaisiin, jotka ovat saaneet tutkintotodistuksensa tai hankkineet ammattipätevyytensä EU:ssa.

2.6.3

Kehitysmaiden kauppaministerit vaativat Dhakassa (Bangladeshissa) 31. toukokuuta — 2. kesäkuuta 2003 järjestetyssä toisessa tapaamisessa antamassaan Dhakan julistuksessa (15 kohdan iv alakohdassa) neljännen toimitusmuodon perusteella etenkin kouluttamattomien ja keskitason koulutuksen saaneiden luonnollisten henkilöiden vapaata pääsyä kehittyneiden maiden markkinoille tilapäistä oleskelua varten ennen kaikkea siten, että tunnustetaan ammattipätevyys, yksinkertaistetaan viisumin myöntämiseen liittyviä muodollisuuksia ja luovutaan taloudellisia tarpeita koskevasta kriteeristä.

3   EU:n tarjoukset

3.1

EU on tarjonnut eräillä aloilla erilaisia parannusmahdollisuuksia. Sopimuksen perusteella palveluja tarjoavien henkilöiden osalta on tehty sitoumuksia 22 osa-alalla (ammatinharjoittajien tarjoamat palvelut ja yrityspalvelut) sekä neljällä itsenäisten työntekijöiden toimialalla kuuteen kuukauteen ulottuvaa oleskelua varten. EU on kyseisillä 22 osa-alalla sitoutunut luopumaan taloudellisia tarpeita koskevista testeistä (Economic Needs Tests) ja ottamaan niiden sijaan käyttöön kyseisen sopimuksen piiriin kuuluvia palvelujen tarjoajia koskevat määrälliset rajoitukset. Määrästä ja soveltamismuodollisuuksista ei ole vielä tehty lopullista päätöstä. Lisäksi nuorille tarjotaan mahdollisuus enintään 12 kuukautta kestävään koulutukseen yritysten sisäisten siirtojen yhteydessä (Intra-Company Transfers). Kyseinen Euroopan unionin tarjous on epäilemättä eräs kunniahimoisimmista ja aloitteellisimmista tähän mennessä tehdyistä tarjouksista.

4   Unionin ulkopuolisten maiden tarjoukset

4.1

Vain muutamat WTO:n jäsenet (38) ovat Dohan julistuksessa asetettuun määräaikaan mennessä tehneet tarjouksia palvelukaupan liberalisoinnin lisäämiseksi, vaikka palvelukaupan osuus maailmankaupasta on 91,6 prosenttia. Sekä teollisuus- että kehitysmaiden tarjousten taso on myös laadullisesti alhainen ja rajallinen. Samalla on kuitenkin muistettava, että jotkut maat — Intia, Filippiinit, Thaimaa ja Indonesia — ovat muotoilleet pyyntönsä uudelleen EU:n uuden tarjouksen pohjalta.

5   Tilapäinen oleskelu, työmarkkinat ja sosiaalinen koheesio

5.1

Neljänteen toimitusmuotoon liittyvät ongelmat eivät rajoitu vain kaupan alaan vaan koskevat myös laajoja maahanmuutto- ja työmarkkinapoliittisia kysymyksiä. Eräs maahanmuuton osa-aloista on tilapäinen maahanmuutto, johon puolestaan sisältyy työvoimaperusteinen maahanmuutto. Myös GATS-sopimuksen neljäs toimitusmuoto on oma osa-alansa.

5.2

Neljäs toimitusmuoto ei kuitenkaan ole selkeästi määritelty. Tässä yhteydessä on erotettava tilapäinen työvoimaperusteinen maahanmuutto ja tilapäinen maahanmuutto kaupallisen edustuksen luomista varten. Ennen kaikkea on määriteltävä käsite ”tilapäinen”, joka voi merkitä muutamaa kuukautta tai viittä vuotta pidempää ajanjaksoa. Tähän mennessä ei myöskään ole määritelty sitä, mitkä työntekijäryhmät kuuluvat neljännen toimitusmuodon piiriin. Lisäksi ”tilapäisen maahanmuuton” käsite ymmärretään eri tavoin EU:ssa (perussopimus) ja WTO:ssa.

5.3

Neljännen toimitusmuodon on määrä koskea vain korkeasti koulutettuja asiantuntijoita ja itsenäisiä ammatinharjoittajia, mutta jos neljännen toimintamuodon sääntöjä sovelletaan tulevaisuudessa myös muihin palveluluokkiin ja työntekijäryhmiin, on käsitteet ”tilapäinen” ja ”palvelun tarjoaja” määriteltävä nykyistä selkeämmin ja täsmällisemmin. Kun otetaan huomioon, että kauppasopimukset soveltuvat huonosti työntekijöiden oikeuksien sääntelyyn, tulisi vuonna 1998 annettu ILO:n julistus työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sekä sen liitteet (5) — jotka sinällään ovat oikeudellinen viitekehys — selkeyden vuoksi ulottaa koskemaan neljännen toimitusmuodon piiriin kuuluvia työntekijöitä. Euroopan unionin jäsenvaltioille on Nizzan huippukokouksessa hyväksytty perusoikeuskirja varmasti ensisijaisen tärkeä etenkin siksi, että se sisältyy Euroopan perustuslakia koskevaan sopimusehdotukseen.

5.4

Tämä olisi sekä monien palvelusopimuksen tehneiden itsenäisten työntekijöiden (Independent Contractor Professionals) että eläke- ja työttömyysvakuutukseen liittyvien seikkojen kannalta erittäin tärkeää. Maastamuuttoa on luonnollisesti hallinnoitava kansallisella tasolla eikä WTO:ssa. Joitakin työhön liittyviä näkökohtia, kuten oikeuksia tai sosiaaliturvaa, on kuitenkin tarkasteltava kansainvälisellä tasolla esimerkiksi ILO:ssa.

6   Päätelmät ja suositukset

6.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on tietoinen siitä, että maailmanlaajuisen palvelukaupan liberalisoinnin jatkaminen on tärkeää sekä kehitys- että teollisuusmaiden talouskasvulle. Komitea muistuttaa kuitenkin, ettei sosiaalisia seurauksia eikä alkuperä- ja kohdemaiden työmarkkinoihin kohdistuvia todellisia vaikutuksia ole edelleenkään analysoitu.

6.2

ETSK on myös tietoinen siitä, että WTO:n jäsenten on tärkeää voida säännellä palvelujen tarjontaa ja ottaa käyttöön sitä koskevia uusia säännöksiä.

6.2.1

ETSK kannattaa EU:n alustavia tarjouksia liberalisoinnin jatkamiseksi GATS-sopimuksen neljännen toimitusmuodon osalta edellyttäen, että tässä yhteydessä kunnioitetaan työelämän perussääntöjä, kansainvälistä työoikeutta sekä vastaanottavassa maassa (Host Country) voimassa olevia kansallisia työehtosopimuksia. Komitea on tyytyväinen siihen, että komissio on maininnut työntekijöiden oikeudet sitoumusluettelossaan.

6.2.1.1

Ehdotus lisätä yritysten sisäisten harjoittelijoiden ryhmä (Intra-Company Trainees) tarjoukseen saattaisi olla erittäin kiinnostava sekä EU:n monikansallisille yrityksille että unionin ulkopuolisten maiden yrityksille ja nuorille johtajille. Näin ollen ehdotukseen tulisi suhtautua myönteisesti. Tässä yhteydessä on selvennettävä tällaisten työsuhteiden koulutuksellista luonnetta, jotta vältetään se riski, että ne voivat muuttua alipalkatuksi palvelualan työksi ja jäädä joko lainsäädännön tai työehtosopimusten avulla määriteltyjen, koulutusta koskevien kansallisten säännösten tai kansainvälisten työelämän perussääntöjen ulkopuolelle.

6.2.2

EU ehdottaa uusia sitoumuksia sopimuksen perusteella palveluja tarjoavia vapaita ammatinharjoittajia varten. Ehdotusta olisi kuitenkin määrä soveltaa vain tietyillä osa-aloilla ja korkeasti koulutettuihin asiantuntijoihin (6).

6.2.3

ETSK korostaa, että EU:n jäsenvaltioiden on tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin, jotta varmistetaan tilapäisten työntekijöiden suoja ja syrjimättömyys sekä asianmukainen valvonta esimerkiksi ILO:n yleissopimuksessa N:o 95 mainittujen, palkkasuojaa koskevien periaatteiden pohjalta.

6.2.4

Kun ajatellaan etenkin EU:n tuoreinta sekä tulevaa laajentumista maihin, joissa työehtosopimukset ovat harvinaisia, on paikallaan ottaa käyttöön yhtä hyviä valvontamekanismeja.

6.2.5

Ennen kuin palvelukaupan liberalisointia jatketaan EU:ssa, on ETSK:n mielestä

1)

tarkennettava, että myös työntekijöiden tilapäinen liikkuminen perustuu työntekijöiden lähettämistä käsittelevään direktiiviin.

2)

selvitettävä, mitä oikeudellista viitekehystä sovelletaan palvelualan liberalisointiin EU:n sisämarkkinoilla (vrt. ehdotettu sisämarkkinoiden palveluja koskeva direktiivi). Kyseinen aihe on viime kuukausina ollut erityisen ristiriitaisen keskustelun polttopisteessä.

3)

eroteltava selkeästi toisistaan yleishyödylliset palvelut (mm. terveydenhuolto, koulutus sekä vesi-, energia- ja kaasuhuolto), taloudelliset ja muut kuin taloudelliset palvelut, kaupalliset ja ei-kaupalliset palvelut sekä muut palvelut.

6.3

ETSK kannattaa periaatteessa ja vaikeuksista huolimatta Euroopan palvelufoorumin (European Service Forum) ehdotusta luoda WTO:n puitteissa ”GATS-lupaa” koskevat säännökset. Niiden avulla helpotettaisiin palvelun tarjoajien liikkumista EU:hun ja EU:sta sekä muutettaisiin neljännen toimitusmuodon seurantaa nykyistä avoimemmaksi.

6.4

Monissa kehitysmaissa on olemassa aivovuodon vaara. Useissa kehitysmaissa on suuri pula esimerkiksi sairaanhoitajista, sillä he muuttavat kehittyneisiin maihin, joissa on pulaa ammattitaitoisesta henkilökunnasta. ETSK ehdottaa, että Euroopan unioni ja jäsenvaltiot loisivat sääntöjä tai käytänteitä (kuten on jo tehty Yhdistyneen kuningaskunnan terveydenhuoltoalalla etenkin sairaanhoidossa, jota varten on laadittu työhönoton eettiset säännöt), jotta vältettäisiin tilanne, jossa kehitysmaat menettävät ammattitaitoista työvoimaansa ja erikoistunutta henkilöstöään sekä näin ollen kykynsä huolehtia oman väestönsä tarpeista.

6.5

ETSK kehottaa Euroopan unionia ja jäsenvaltioita torjumaan tällä hetkellä sen, että neljäs toimitusmuoto ulotettaisiin koskemaan keskitasoisen koulutuksen saaneita tai kouluttamattomia työntekijöitä. Käytännössä näin voitaisiin nimittäin vaarantaa ILO:n perusperiaate, jonka mukaan ”työ ei ole hyödyke”. Keskitasoisen koulutuksen saaneet tai kouluttamattomat ulkomaiset työntekijät ovat työmarkkinoilla lähes aina heikossa asemassa, kun taas ulkomaisilla korkeasti koulutetuilla johtohenkilöillä, asiantuntijoilla ja ammatinharjoittajilla on yleensä vakaa asema ja hyvä suoja.

6.6

ETSK on sitä mieltä, että työntekijöiden tilapäistä liikkumista eli itse asiassa tilapäistä maahanmuuttoa ei voida ensisijaisesti säännellä WTO:ssa GATS-sopimuksella ilman takeita ihmisoikeuksien tai työelämän perussääntöjen, kuten syrjimättömyyden, kunnioittamisesta. Jotta neljännen toimitusmuodon soveltamisalaa voidaan laajentaa WTO:ssa, tarvitaan ainakin WTO:n, ILO:n, Kansainvälisen siirtolaisjärjestön (International Organisation for Migration, IOM) ja Yhdistyneiden kansakuntien toimivaa yhteistyötä tilapäisten maahanmuuttajien suojelemiseksi. Tässä yhteydessä on hyödynnettävä ILO:n roolia kolmikantaelimenä ja mahdollisena koordinoijana.

6.7

ETSK katsoo, että kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten tulisi ratifioida heinäkuussa 2003 voimaan tullut siirtotyöläisten ja heidän perheidensä oikeuksia koskeva YK:n kansainvälinen yleissopimus. Yleissopimuksessa määritellään tilapäisten maahanmuuttajien, esimerkiksi ”tiettyä työtä varten maahanmuuttoluvan saaneiden työntekijöiden”, oikeudet. Vaikka yleissopimusta ei ratifioitaisikaan, sitä voitaisiin käyttää kansainvälisesti tunnustettuna normina politiikan ohjaamiseksi (7). ILO:n yleissopimus N:o 146 on ratifioitu kuudessa EU:n jäsenvaltiossa (ennen ja jälkeen laajentumisen) sekä neljässä muussa Euroopan maassa. Yleissopimuksen määräyksiä tulisi soveltaa suosituksen N:o 151 ohella, samoin kuin Euroopan neuvoston sosiaalisen peruskirjan asianomaisia artikloja. GATS-sopimuksen neljännen toimitusmuodon yhteydessä toteutettujen EU:n toimien on oltava etenkin kyseisten määräysten ja etenkin sellaisten sääntöjen mukaisia, joiden noudattamiseen EU:n jäsenvaltiot ovat sitoutuneet.

6.8

ETSK suhtautuu myönteisesti Euroopan parlamentin (12. maaliskuuta 2003 antamaan) päätöslauselmaan palvelukaupan yleissopimuksesta (GATS) WTO:ssa, kulttuurin monimuotoisuus mukaan lukien, ja etenkin sen 5, 10 ja 11 kohtaan (esitetty jäljempänä). Komitea kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan päätöslauselman huomioon GATS-sopimuksesta käytävissä neuvotteluissa.

Kohta 5: ”– — palauttaa mieliin, että GATS on vapaaehtoinen sopimus ja että sen periaatteissa ei edellytetä sen enempää yksityistämistä, sääntelyn purkamista kuin tietyn asteista vapauttamistakaan; vaatii kuitenkin, että kehitysmaita ja vähiten kehittyneitä maita ei saa painostaa vapauttamaan palveluita, erityisesti julkisia palveluita”.

Kohta 10: ”– — panee tyytyväisenä merkille tarjouksen taata erityisesti kehitysmaille paremmat mahdollisuudet toimittaa palveluja EU:n markkinoille turvautumalla koulutetun henkilöstön siirtoihin tilapäisesti yli rajojen, mutta vaatii, että neuvotteluissa on turvattava siirtotyöläisten suojelu kaikenlaiselta syrjinnältä; muistuttaa, että kaikissa näissä tapauksissa on sovellettava edelleen EU:n ja jäsenvaltioiden työolosuhteita ja vähimmäispalkkaa koskevia vaatimuksia ja mahdollisia työehtosopimuksia riippumatta siitä, onko työntekijä rekisteröitynyt EU:hun”.

Kohta 11: ”– — korostaa, että ’kaupalliseen läsnäoloon’ (investointeihin) on edelleen sovellettava sisäisiä verotuksellisia, sosiaalisia ja muita sääntelytoimia; vaatii säilyttämään oikeuden saattaa ulkomainen kaupallinen läsnäolo ehdolliseksi sen mukaan, miten hyvin monikansallisia yrityksiä ja sosiaalipolitiikkaa koskevaa Kansainvälisen työjärjestön kolmenvälistä periaatteiden julistusta ja OECD:n tarkistettuja monikansallisten yritysten suuntaviivoja noudatetaan”.

Bryssel 8. kesäkuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


(1)  Vrt. Euroopan talous- ja sosiaalikomitean toiminta Alankomaiden puheenjohtajuuskaudella, 2004, sekä seuraavat asiakirjat: Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 17. lokakuuta 2001 antama lausunto aiheesta ”WTO:n neljännen ministerikonferenssin valmistelu – TSK:n kanta” (EYVL C 36, 8.2.2002, s. 85); Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 26. tammikuuta 2000 antama lausunto aiheesta ”Euroopan lentoliikenne: yhtenäismarkkinoilta maailmanlaajuisiin haasteisiin” (EYVL C 75, 15.3.2000, s. 4); Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 11. joulukuuta 2003 antama lausunto aiheesta ”Vihreä kirja yleishyödyllisistä palveluista” (EUVL C 80, 30.3.2004, s. 66); Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 26. maaliskuuta 2003 antama lausunto aiheesta ”Ihmiskasvoinen WTO – ETSK:n ehdotukset” (EUVL C 133, 6.6.2003, s. 75).

(2)  Kyseiset palvelut vaihtelevat maittain, ja niiden sääntely riippuu kustakin yksittäisestä valtiosta.

(3)  Ks. http://www.oecd.org/document/25/0,2340,fr_2649_34145_31773849_1_1_1_1,00.html.

(4)  ILO, kansainvälinen työkonferenssi, Philadelphian julistus, 1944.

(5)  http://www.ilo.org/dyn/declaris/DECLARATIONWEB.INDEXPAGE?var_language=EN.

(6)  Heinäkuussa 2003 julkaistun UNICEn raportin Cancún, Moving forward together mukaan neljäs toimitusmuoto koskee liiketoiminnan johtohenkilöiden tilapäistä liikkumista.

(7)  GATS-sopimuksissa ei esimerkiksi mainita puolisoiden tai lasten oikeuksia.


17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/34


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: Neuvoston direktiivi radioaktiivisen jätteen ja käytetyn polttoaineen siirtojen valvonnasta ja tarkkailusta”

KOM(2004) 716 lopullinen — 2004/0249 CNS

(2005/C 286/07)

Komissio päätti 12. marraskuuta 2004 Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 31 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellämainitusta aiheesta.

Asian valmistelusta vastannut ”liikenne, energia, perusrakenteet, tietoyhteiskunta” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 19. toukokuuta 2005. Esittelijä oli Stéphane Buffetaut.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 8.–9. kesäkuuta 2005 pitämässään 418. täysistunnossa (kesäkuun 9. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 120 ääntä puolesta 6:n pidättyessä äänestämästä.

1.   Johdanto

1.1

Jäsenvaltioiden välisten radioaktiivisen jätteen siirtojen valvontaan ja tarkkailuun sovelletaan neuvoston 3. helmikuuta 1992 antamaa direktiiviä 92/3.

1.2

Direktiiviä sovelletaan sekä jäsenvaltioiden välisiin radioaktiivisen jätteen siirtoihin että tuontiin ja vientiin. Sillä varmistetaan, että määrämaina ja kauttakulkumaina oleville jäsenvaltioille ilmoitetaan niihin tai niiden kautta tapahtuvista radioaktiivisen jätteen siirroista. Jäsenvaltioilla on oikeus joko sallia tai kieltää siirrot.

1.3

Niin ikään viennin määrämaana olevan kolmannen maan viranomaisille on ilmoitettava siirrosta.

1.4

Direktiiviä on sovellettu yli kymmenen vuoden ajan yleensä ottaen tyydyttävästi. Nyt komissio pitää kuitenkin tarpeellisena tehdä siihen joitakin mukautuksia käytännön syistä ja juridisten seikkojen vuoksi.

1.5

Tarkistusprosessi aloitettiin SLIM-hankkeen (sisämarkkinalainsäädännön yksinkertaistamista koskeva hanke) viidennen vaiheen yhteydessä.

1.5.1

Tarkoituksena on tarvittaessa

sisällyttää direktiiviin uusia teknisiä säännöksiä

yhtenäistää direktiivin säännökset uusimpien Euratomin direktiivien sekä tiettyjen kansainvälisten sopimusten kanssa

selkeyttää säännöksiä ja poistaa niissä olevia epäjohdonmukaisuuksia siltä osin kuin säännökset koskevat kolmansien maiden oikeutta esittää kantansa suunnitellusta radioaktiivisen jätteen siirrosta

laajentaa direktiivin soveltamisala kattamaan jälleenkäsittelyä varten tarkoitettu käytetty polttoaine

tarkastella ja selkeyttää niitä direktiivin sääntöjä, jotka koskevat radioaktiivisen jätteen siirtoja koskevien hyväksyntöjen epäämistä

yksinkertaistaa vakiomuotoista ilmoitusasiakirjaa

tarkastella mahdollisuutta korvata direktiivi asetuksella.

1.5.2

Prosessin päätteeksi laadittiin 14 suositusta, jotka ovat olleet pohjana direktiivin tarkistamiselle.

2.   Ehdotettu uusi direktiivi

2.1

Komissio esittää seuraavat neljä perustetta direktiivin 92/3 muuttamiselle:

yhdenmukaisuus uusimpien Euratomin direktiivien kanssa

yhdenmukaisuus kansainvälisten yleissopimusten kanssa

käytännön menettelyjen selkeyttäminen; tämä merkitsee tiettyjen käsitteiden selkeyttämistä, nykyisten määritelmien muuttamista ja uusien määritelmien lisäämistä sekä epäjohdonmukaisuuksien poistamista ja menettelyn yksinkertaistamista

käytetyn polttoaineen sisällyttäminen soveltamisalaan; direktiivin 92/3 mukaan käytetty polttoaine, jota ei aiota käyttää uudelleen, katsotaan ’radioaktiiviseksi jätteeksi’, ja tällaisen aineen siirtoihin sovelletaan direktiivissä säädettyä valvontamenettelyä. Jälleenkäsiteltäväksi tarkoitetun käytetyn polttoaineen siirtoihin sitä vastoin ei sovelleta tällaista menettelyä. Komissio haluaa sisällyttää jälleenkäsiteltäväksi tarkoitetun käytetyn polttoaineen direktiivin soveltamisalaan, sillä komissio pitää epäjohdonmukaisena sitä, että samaan aineeseen voidaan sen käytön mukaan joko soveltaa tai olla soveltamatta kyseistä lainsäädäntöä.

2.2

Komission tavoitteena on myös parantaa direktiivin juridis-teknistä rakennetta.

3.   Yleistä

3.1

Komission mukaan direktiivitekstistä on aiheutunut joitakin käytännön täytäntöönpanoon liittyviä ongelmia. SLIM-menettelyn yhteydessä kuullut ydinvoima-alan edustajat laativat suosituksia nykyisten menettelyjen selkeyttämiseksi ja yksinkertaistamiseksi, jotta järjestelmää voitaisiin tehostaa, ennakoitavuutta parantaa ja ajanhukkaa vähentää.

3.2

Komitea pitää perusteltuna komission pyrkimystä yksinkertaistaa ja ajantasaistaa direktiiviä, jotta se voidaan yhtenäistää uusimpien Euratomin direktiivien sekä tiettyjen kansainvälisten sopimusten ja erityisesti käytetyn polttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon turvallisuutta koskevan kansainvälisen yleissopimuksen kanssa.

3.3

Nykyisten menettelyiden yksinkertaistamiseen tähtääviä pyrkimyksiä on pidettävä tervetulleina. Esimerkkeinä ansaitsevat tulla mainituiksi automaattisen hyväksymismenettelyn käytön lisääminen (6 artikla), hakemuksen vastaanottamisesta annettavan vastaanottoilmoituksen käyttöönotto (8 artikla) sekä vakioasiakirjaa koskevan kielijärjestelmän mukauttaminen (13 artikla). Ehkä olisi voitu mennä vielä tätäkin pidemmälle SLIM-menettelyn mukaiseen suuntaan. Itse asiassa monet mainituista käytännön ongelmista jäävät edelleen ratkaisematta. Eräät ehdotetut muutokset herättävät lisäksi kysymyksiä niiden käytännön täytäntöönpanosta. Tietyt muutokset puolestaan voivat haitata radioaktiivisten jätteiden ja käytetyn polttoaineen siirtojen sujuvuutta. Alan edustajat ovat niin ikään huolissaan direktiivin 92/3/Euratom soveltamisalan laajentamisesta kattamaan myös jälleenkäsiteltäväksi tarkoitettu käytetty ydinpolttoaine, sillä tämä voi vaikeuttaa siirtoja. Se myös lisää hallintomenettelyitä parantamatta kuitenkaan väestön ja työntekijöiden suojelua, joka on jo varmistettu muilla lainsäädännöllisillä välineillä: erityisesti käytetyn polttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon turvallisuutta koskevalla kansainvälisellä yleissopimuksella sekä voimassa olevilla, radioaktiivisen aineen kuljetusta koskevilla säännöksillä.

4.   Erityistä

Ehdotus herättää nykyisessä muodossaan eräitä tärkeitä periaatteellisia kysymyksiä.

4.1   Uusi direktiivi ja jälleenkäsiteltäväksi tarkoitetun käytetyn polttoaineen vapaa liikkuvuus

4.1.1

Yksi uuden ehdotuksen tärkeimmistä muutoksista on direktiivin soveltamisalan laajentaminen koskemaan kaikkea käytettyä polttoainetta tekemättä eroa sen suhteen, onko se tarkoitus jälleenkäsitellä vai loppusijoittaa.

Nykyään jälleenkäsiteltäväksi tarkoitettua käytettyä ydinpolttoainetta — toisin kuin radioaktiivista jätettä — pidetään käyttöä odottavana kauppatavarana, joka ei kuulu direktiivin 92/3 soveltamisalaan.

4.1.2

Komissio on useaan otteeseen määritellyt selkeästi radioaktiivisena jätteenä pidettävän, lopulliseen varastointiin tarkoitetun käytetyn polttoaineen ja jälleenkäsiteltäväksi tarkoitetun käytetyn polttoaineen välisen eron (vastaukset Euroopan parlamentin jäsenten kirjallisiin kysymyksiin E-1734/97 ja P-1702/02). Erottelu kuvastaa esimerkiksi kunkin jäsenvaltion oikeutta päättää itse käytetyn polttoaineen huoltoa koskevasta politiikastaan ja sen täytäntöönpanosta. Näin ilmennetään myös sitä, että kysymystä koskevissa strategioissa on eroja.

4.1.3

Komissio käyttää säteilysuojeluun ja logiikkaan liittyviä argumentteja (kyse on samoista aineista, ainoastaan niiden määränpää muuttuu) perustellakseen soveltamisalan laajentamista jälleenkäsiteltäväksi tarkoitettuun käytettyyn ydinpolttoaineeseen. Kun radioaktiiviset aineet luetaan saman järjestelmän piiriin — riippumatta niiden määränpäästä — haasteena on välttää se, ettei uusi säännös käänny tarkoitustaan vastaan ja luo esteitä käytetyn polttoaineen siirroille. Tästä syystä niin kutsuttu automaattinen hyväksymismenettely on tekstiä tasapainottava tekijä, joka on säilytettävä. Tekstin tasapainoa edistää myös nykyistä tiukempi määritelmä perusteluille, joihin kauttakulkumaa nojautuu kieltäytyessään hyväksymästä siirtoja.

4.2   Kauttakulkumaahan liittyvät ongelmat

4.2.1

Ehdotetussa uudessa direktiivissä kauttakulkumaa määritellään maaksi, ”joka on muu kuin alkuperämaa tai määrämaa ja jonka alueen kautta siirto suunnitellaan tehtäväksi tai tehdään”. Mitä ”alueella” tarkoitetaan? Sisältääkö määritelmä maa-alueen, aluevedet, talousvyöhykkeen ja ilmatilan?

4.2.2

Nämä käsitteet olisi syytä määritellä tarkoin, sillä säännösten seuraukset voivat vaihdella hyvin paljon sen mukaan, katsotaanko esimerkiksi talousvyöhykkeen kuuluvan valtion alueeseen vai ei. On syytä pitää mielessä, että kansainvälisessä oikeudessa valtion toimivalta vaihtelee sen mukaan, mistä osasta aluetta on kysymys.

4.2.3

Kansainvälisessä julkisoikeudessa valtioiden myönnetään olevan täysivaltaisia aluevesillään, mutta ei talousvyöhykkeellä ja mannerjalustalla, joilla niillä on rajalliset oikeudet. Tästä syystä ETSK katsoo, että kauttakulkumaan alue on määriteltävä kattamaan maa-alue ja ilmatila sekä aluevedet lukuun ottamatta talousvyöhykettä.

4.2.4

Tämä kanta on perusteltu varsinkin siitä syystä, että esimerkiksi Välimeren alueella ei ole olemassa talousvyöhykkeitä, sillä meri on tätä varten liian pieni. Euroopan unionilla on kuitenkin useita Välimereen rajoittuvia jäsenvaltioita, jotka tästä syystä eivät nauttisi samoista oikeuksista kuin muut jäsenvaltiot. ETSK suosittaa, että kauttakulkumaan nykyistä tarkempaa määritelmää sovellettaisiin kansainvälisen oikeuden mukaisten, meriliikenteen harjoittamista koskevien oikeuksien ja vapauksien sekä etenkin viattoman kauttakulun periaatteen valossa aluevesiin samaan tapaan kuin kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n yleissopimuksen 27 artiklan 3 kohdan i alakohdan erityismääräyksiä.

4.3   Kauttakulkumaan oikeuksien määrittely

4.3.1

On syytä tarkastella direktiivissä kauttakulkumaalle annettavien oikeuksien laajuutta.

4.3.2

Ehdotuksessa edellytetään kauttakulkumaalta saatua ennakkohyväksyntää riippumatta siitä, onko kyseessä EU:n jäsenvaltio vai unionin ulkopuolinen maa.

4.3.3

Kun jäsenvaltioiden on anottava ennakkohyväksyntää unionin ulkopuolisessa maassa tapahtuvaa kauttakulkua varten, niiden on varmistettava, että kyseinen maa noudattaa sovittuja turvallisuusmääräyksiä.

4.4   Edellytykset, joilla kauttakulkumaa voi käyttää sille myönnettyjä oikeuksia

4.4.1

Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n yleissopimuksen 27 artiklan 3 kohdan i alakohdassa täsmennetään, ettei mikään kyseisen sopimuksen määräyksistä vaikuta kansainvälisen oikeuden mukaisiin, valtioiden vesiliikenne- ja ilma-alusten meri-, joki- ja ilmaliikenteen harjoittamista koskeviin oikeuksiin ja vapauksiin.

4.4.2

SLIM-ryhmä esitti itse asiassa samankaltaisen säännöksen sisällyttämistä ehdotettuun direktiiviin, mikä olisikin ollut paikallaan.

4.4.3

Joka tapauksessa olisi tarpeen määritellä entistä täsmällisemmin ne syyt, joiden perusteella kauttakulkumaana toimiva jäsenvaltio voi kieltäytyä antamasta suostumustaan siirrolle. Direktiivissä 92/3 luotiin poikkeusjärjestelmä ydinenergia-alan yhteismarkkinoiden periaatteille, ja poikkeusjärjestelmää tulisi soveltaa tinkimättä. Direktiivin mukaisesti kauttakulkumaat voisivat näin kieltäytyä antamasta suostumustaan siirrolle ainoastaan, mikäli kansainvälisiä tai EU:n asettamia säännöksiä rikotaan. Komission ehdotuksessa viitataan kuitenkin epämääräisesti vain ”voimassa olevaan asiaa koskevaan lainsäädäntöön”.

4.4.4

Olisi hyödyllistä ja selkeyden kannalta edullista tehdä ero kauttakulkumaana ja määrämaana olevien jäsenvaltioiden välillä. Kauttakulkumaan pääasiallinen huoli on varmistaa, että suunniteltu siirto-operaatio täyttää kansainväliset ja EU:n asettamat säännökset, jotka koskevat radioaktiivisten aineiden siirtoja. Määrämaana olevan valtion huolenaiheet ovat suuremmat ja koskevat paitsi kuljetukseen liittyviä, myös radioaktiivisen aineen huoltoa koskevia kysymyksiä.

4.4.5

Direktiivin 6 artiklan 3 alakohta voitaisiin muotoilla uudelleen seuraavasti:

”Hyväksynnän epääminen tai hyväksyntään liitettävät ehdot on perusteltava:

i)

kauttakulkumaana olevan jäsenvaltion osalta perusteena on oltava kansainväliset säännökset, yhteisön antamat säännökset tai kansalliset säännökset, jotka koskevat radioaktiivisen aineen kuljetuksia

ii)

määrämaana olevan jäsenvaltion osalta perusteena on oltava voimassa oleva lainsäädäntö, joka koskee radioaktiivisen jätteen ja käytetyn polttoaineen huoltoa, tai kansainväliset, yhteisön tai kansalliset säännökset, jotka koskevat radioaktiivisen aineen kuljetuksia.”

4.4.6

Ns. automaattinen hyväksymismenettely, joka estää valtioita lykkäämästä tai viivästyttämästä toimenpiteitä, on erittäin hyödyllinen, eikä sitä tule kyseenalaistaa (ehdotetun direktiivin 6 artiklan 2 kohta).

4.5   Tiettyjen menettelyjen täytäntöönpanoon liittyvät käytännön ongelmat

4.5.1

Ehdotettu direktiivi yksinkertaistaa merkittävästi nykyisiä menettelyitä, mitä on pidettävä myönteisenä. Tiettyjen muutosten käytännön täytäntöönpanoon liittyy kuitenkin eräitä kysymyksiä ja ongelmia.

4.6   Tuonnin ja viennin valvontaa koskevien säännösten selkeyttäminen (10, 11 ja 12 artikla)

4.6.1

Direktiivin rakennetta on muutettu, jotta menettelyn vaiheet pystytään erittelemään entistä selvemmin. Direktiivi sisältää tuontia ja vientiä koskevia erityissääntöjä, mutta niiden nivoutumista yleisiin säännöksiin, joissa määritellään menettelyn vaiheet, tulisi selventää.

4.6.2

Kun 10 artiklan 1 kohtaa luetaan yhdessä ehdotukseen sisältyvien yleisten säännösten kanssa, tuloksena on, että määrämaana olevan jäsenvaltion tulisi jättää itselleen hyväksymishakemus, mikä vaikuttaa kummalliselta.

4.6.3

Lisäksi 10 artiklan 2 kohtaan sisältyvä käsite ”henkilö, joka vastaa siirron toteuttamisesta” on epäselvä ja voi viitata useampaan toimijaan. Jos tässä viitataan juridiseen vastuuseen, määritelläänkö vastuu sopimuksin vai/ja lainsäädäntöteitse?

4.6.4

Kysymyksiä herättää myös se, kuinka sovittaa toisiinsa 10 artiklan 2 kohta ja 12 artikla, jossa määritellään ehdot vientikielloille. Onko kauttakulkumaana olevan jäsenvaltion näin ollen arvioitava muiden kysymysten lisäksi myös kolmannen maan valmiudet huolehtia radioaktiivisesta jätteestä turvallisesti (12 artiklan 1 kohdan c alakohta)? Mitä tapahtuu, jos kauttakulkumaana oleva jäsenvaltio katsoo, ettei määrämaana olevalla kolmannella maalla ole näitä valmiuksia?

4.6.5.

Jotta voidaan määrittää tarkasti periaatteet, jotka koskevat radioaktiivisen jätteen ja käytetyn polttoaineen vientiä EU:n ulkopuolelle, ehdotetaan direktiivin 12 artiklan c alakohdan tarkistamista siten, että jäsenvaltioiden viranomaiset eivät saa antaa lupaa siirrolle sellaiseen unionin ulkopuoliseen maahan, jossa ei ole tarvittavia teknisiä, oikeudellisia ja hallinnollisia valmiuksia ja julkisviranomaisten päätöksentekoon osallistumista koskevia periaatteita, jotta voitaisiin taata radioaktiivisen jätteen turvallinen, vähintään EU-maissa vaaditun tasoinen huolto.

4.6.6

Yhteisön ulkopuolelle tapahtuvan viennin valvontaa koskevassa 11 artiklassa ei täsmennetä, millä tavoin määrämaana olevan kolmannen maan viranomaisilta pyydetään ja/tai saadaan suostumus. Lisäksi ehdotukseen sisältyvien yleisten sääntöjen soveltaminen kilpistyy siihen, että määrämaana olevat kolmannet maat eivät kuulu yhteisön oikeusjärjestyksen piiriin.

4.6.7

Mitä tulee määrämaana olevan valtion mahdollisuuteen kieltäytyä hyväksymästä siirtoa, kuten kauttakulkumaana olevien valtioiden osalta edellä mainittiin, olisi syytä määritellä entistä selkeämmin syyt, joilla voidaan perustella siirtoa koskevan hyväksynnän epääminen (ehdotetun direktiivin 6 artiklan 3 kohdassa mainitaan sekä kauttakulku- että määrämaa).

4.7   Tiettyjen käsitteiden selventäminen tai harmonisointi

4.7.1

’Radioaktiivinen jäte’: ehdotetun direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa radioaktiiviselle jätteelle annetaan uusi määritelmä, jonka on määrä perustua kansainvälisen yleissopimuksen määritelmään. Siinä on kuitenkin joitakin eroja. Näin on erityisesti sen suhteen, mikä maa päättää radioaktiivisen jätteen luokittelusta. Näin ollen olisi toivottavaa pitäytyä yleissopimuksen määritelmässä.

4.7.2

’Tekniset eritelmät’: ehdotetun direktiivin 9 artiklassa viitataan käsitteeseen ”tekniset eritelmät, joiden perusteella siirto on hyväksytty”, määrittelemättä kuitenkaan tätä termiä. Kyseistä käsitettä käytetään usein radioaktiivisen jätteen ja käytetyn polttoaineen siirtoja koskevassa direktiivissä, joten väärinkäsitysten välttämiseksi kyseinen termi tulisi määritellä selkeästi.

4.7.3

’Lupa — hyväksyminen — myöntäminen — suostumus’: ehdotetun direktiivin monissa eri artikloissa (4–7 artikla, 10, 11 ja 13 artikla) näihin käsitteisiin viitataan eri tavoin. Terminologian yhdenmukaistaminen helpottaisi tekstin luettavuutta ja tulkintaa. ETSK ehdottaa, että pitäydytään kahdessa käsitteessä: ’lupa’ ja ’suostumus’. ’Lupa’-käsite viittaisi alkuperämaan hyväksyntään. ’Suostumus’-käsite tarkoittaisi määrämaan ja/tai kauttakulkumaan antamaa hyväksyntää. Erottelun avulla voitaisiin kuvata direktiivillä luodun valvontamenettelyn kahta merkittävää vaihetta.

5.   Päätelmät

5.1

ETSK kannattaa direktiivin tarkistamista, jotta se voidaan yhtenäistää uusimpien Euratomin direktiivien ja kansainvälisten sopimusten kanssa. Samalla voidaan yksinkertaistaa ja selkeyttää nykyisiä menettelyitä. Komitea pitää tervetulleena ehdotukseen sisältyvää automaattista hyväksymismenettelyä, joka estää viivästyttämisen.

5.2

Komitea kiinnittää kuitenkin huomiota tarpeeseen määritellä selkeästi siirtoja koskevat säännökset, jotteivät ne estä aiheettomasti jälleenkäsiteltäväksi tarkoitetun käytetyn ydinpolttoaineen siirtoja yhteisössä. Tämä olisi ydinvoima-alan yhteismarkkinoiden säännösten vastaista.

5.3

Lisäksi tulisi selkeyttää tuontia ja vientiä koskevia erityissääntöjä sekä määritellä entistä tiukemmin syyt, joilla kauttakulkumaa tai määrämaa voi perustella siirtoa koskevan hyväksynnän epäämisen.

Bryssel 9. kesäkuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


17.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 286/38


Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Ehdotus: neuvoston päätös jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoista (EY:n perustamissopimuksen 128 artiklan nojalla)”

KOM(2005) 141 lopullinen — 2005/0057 CNS

(2005/C 286/08)

Neuvosto päätti 22. huhtikuuta 2005 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 128 artiklan nojalla pyytää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon edellämainitusta aiheesta.

Asian valmistelusta vastannut ”työllisyys, sosiaaliasiat, kansalaisuus” -erityisjaosto antoi lausuntonsa 24. toukokuuta 2005. Esittelijä oli Henri Malosse.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 31. toukokuuta 2005 seuraavan lausunnon kirjallisella menettelyllä (työjärjestyksen 58 artikla) enemmistön äänin yhden äänestäessä vastaan.

1   Johdanto

Maaliskuun 22. ja 23. päivänä 2005 kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi, että Lissabonin strategialle tulee antaa uusi alku ja että kasvua ja työllisyyttä koskevien painopistealueiden merkitystä tulee lisätä.

Neuvosto pyysi komissiota sisällyttämään kasvun ja työllisyyden painottamisen uusiin talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin sekä uusiin työllisyyden suuntaviivoihin.

Molemmat suuntaviivat sisältyvät yhteen ja samaan asiakirjaan, jossa esitetään ensimmäiset kasvua ja työllisyyttä koskevat yhdennetyt suuntaviivat vuosiksi 2005–2008.

Käsillä oleva lausunto koskee kyseiseen asiakirjaan sisältyvää ehdotusta neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoista (EY:n perustamissopimuksen 128 artiklan nojalla).

Komitea pahoittelee, että suuntaviivojen tiukan hyväksymisaikataulun takia kyseisestä aiheesta, joka on unionin kansalaisille perustavan tärkeä, ei ehditä käydä todellista keskustelua kansalaisyhteiskunnan kanssa. Tämä käytäntö on ristiriidassa perustuslakisopimuksessa mainitun osallistavan demokratian periaatteen kanssa. Komitea pyytää näin ollen neuvostoa tarkistamaan tulevaisuudessa aikataulua, jotta demokraattisen keskustelun ja kansalaisvuoropuhelun järjestämiseksi sekä yhteisön tasolla että jäsenvaltioissa saataisiin kunnolliset edellytykset. Vain näin voidaan varmistaa, että kaikkien osapuolten mm. Lissabonin strategian puoliväliarvioinnin yhteydessä esittämään voimakkaaseen vaatimukseen voidaan vastata; sen mukaan kaikkien merkittävien yhteiskuntaelämän toimijoiden on osallistuttava laaja-alaisesti kaikkiin prosessin vaiheisiin työllisyysstrategian toteuttamisen tehostamiseksi.

Samalla komitea pahoittelee, että kuulemisprosessin rakenteen vuoksi se voi ilmaista kantansa vain osaan kasvua ja työllisyyttä koskevasta, periaatteessa kokonaisuutena käsiteltävästä ehdotuksesta. Olisi ollut asianmukaista sisällyttää työllisyyden suuntaviivat ja jäsenvaltioiden talouspolitiikan laajat suuntaviivat samaan lausuntopyyntöön, mikä olisi antanut todellisen kokonaisvaltaisen politiikan avulla mahdollisuuden suhdanne- ja rakennepolitiikkojen tasapainoiseen yhdistämiseen (policy-mix).

Komitea katsoo vielä, että komission tulee laatia työllisyyspolitiikan tukemiseksi ja täydentämiseksi nykyistä johdonmukaisempi strategia, jolla vastataan entistä paremmin kansalaisten odotuksiin ja mahdollistetaan Lissabonin strategian täystyöllisyyden tavoitteen tosiasiallinen saavuttaminen.

2   Yleistä

2.1   Yleinen johdonmukaisuus

Kasvun ja työllisyyden uudelleenpainottamisen tehostamiseksi Eurooppa-neuvosto päätti lujittaa olemassa olevien mekanismien johdonmukaisuutta ja täydentävyyttä käynnistämällä uuden hallintosyklin.

ETSK kannattaa uutta lähestymistapaa sillä ehdolla, että se on tehokas eikä koske pelkästään muotoseikkoja. Nämä ehdot eivät valitettavasti vielä täyty. Lisäksi arvioinnin yhteydessä pitäisi ilmetä sen johdonmukaisuus.

Jatkuvuuden varmistamiseksi työllisyyden suuntaviivoja ja talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja tulee tarkistaa perusteellisesti kolmen vuoden välein todellisen demokraattisen keskustelun mahdollistamiseksi.

Painopistealueet

Täystyöllisyyttä, työn laatua ja tuottavuutta sekä sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi on määritelty seuraavat painopisteet:

yhä useampien ihmisten houkutteleminen työelämään ja pitäminen työelämässä sekä sosiaaliturvajärjestelmien nykyaikaistaminen

työntekijöiden ja yritysten mukautumiskyvyn kehittäminen ja työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen

lisäsijoittaminen henkiseen pääomaan parantamalla koulutusta ja pätevyyttä.

2.2

Komitea pahoittelee kuitenkin sitä, että muita mahdollisuuksia, joita seuraavassa mainitaan, ei ole tutkittu riittävästi tai että ne on vain mainittu tekemättä niistä kuitenkaan varsinaisia painopistealueita.

2.2.1

Politiikka, jonka avulla edistetään nuorten integroitumista työmarkkinoille sekä pyritään takaamaan nuorille ensimmäinen työpaikka ja tulevaisuudennäkymiä: myös tutkinnon suorittaneita vaivaavan nuorisotyöttömyyden sitkeys (ja eräissä maissa paheneminen) on Euroopan keskeisiä haasteita, sillä yhteiskunnalla, joka ei tarjoa nuorisolle toivoa, ei liene tulevaisuutta.

2.2.2

Toimet, jotka liittyvät osaamistalouteen siirtymiseen ja koskevat etenkin työpaikkojen laadun ja työn tuottavuuden parantamista: Komitea on vakuuttunut siitä, että ei ole todella tajuttu uuteen taloudelliseen aikakauteen siirtymisen (palvelujen kehittyminen, teollisuuden kehitys jne.) laajuutta ja että työllisyyspolitiikan tiettyjen osien tehottomuus perustuu siihen, että niissä ei oteta riittävästi huomioon meneillään olevia muutoksia. Osaamistalouteen siirtyminen edellyttää määrätietoisempaa ja keskitetympää sitoutumista ammatilliseen koulutukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä jatkuvaa mukautumista uuteen teknologiaan. Näin ollen tulee kyseenalaistaa perinteinen koulutusta vaativien tai vain vähän koulutusta vaativien alojen ja työpaikkojen erottaminen, joka on peräisin teollisuuden aikakaudelta eikä ole enää ajankohtaista osaamisyhteiskunnassa.

2.2.3

Komitea pahoittelee, että innovaatiota ja tutkimusta koskevat suuntaviivat koskevat vain talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja eikä niissä käsitellä lainkaan työllisyyttä, vaikka EU vaikuttaisi osaltaan työpaikkojen luomiseen erityisesti nuorille investoidessaan enemmän näille aloille. Tämä puute tuo selvästi esiin talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen ja työllisyyspolitiikan suuntaviivojen välisen johdonmukaisuuden puutteen.

2.2.4

On yllättävää, ettei ehdotuksessa ole erityisesti sukupuolten tasa-arvoa koskevaa yhdennettyä suuntaviivaa. Sukupuolten tasa-arvo työllisyyden alalla on kuitenkin Lissabonin strategian avainteemoja, ja toimia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi tulee jatkaa. Samalla komitea ihmettelee, että suuntaviivoissa ei korosteta enempää työllisten ikääntymisen luomaa haastetta eikä tarvetta torjua nykyistä tehokkaammin ikään, vammaisuuteen tai etniseen taustaan perustuvaa syrjintää työmarkkinoilla.

2.2.5

Yhteinen maahanmuuttopolitiikka ja Euroopan väestönkehityksen taantuminen: Euroopan komission tiedonannossa muuttoliikkeiden hallinnasta (1) korostetaan, että syntyvyyden pienenemisen johdosta unionin aktiiviväestö saattaa vähetä yli 20 miljoonalla vuoteen 2030 mennessä. Vaikka maahanmuutto ei sinällään ratkaise Euroopan unionin maiden väestötilannetta, EU:lla on oltava käytössään taloudellisiin syihin perustuvaa maahanmuuttoa koskeva aktiivinen politiikka (2), jotta maahanmuutolla tyydytetään työmarkkinoiden tarpeet ja edistetään EU:n vaurautta. Eräät jäsenvaltiot soveltavat siirtotyöläisiin rajoittavaa ja syrjivää politiikkaa, mikä vaikuttaa pelotteen lailla ja on työmarkkinoiden tarpeiden vastaista. Sekä jäsenvaltio- että unionitasolla on tehtävä tiivistä yhteistyötä. Demografinen haaste antaa aihetta myös perhe- ja väestöpolitiikan pohtimiselle yhteisön tasolla.

2.2.6

Toimet paikallisten aloitteiden ja kaikenlaisen yrittäjyyden edistämiseksi: Euroopan unionin yrityskehitys on heikkoa (joitakin uusia jäsenvaltioita lukuun ottamatta) ja kuvastaa sitä, että olosuhteet eivät suosi yrittäjyyttä. Lisäksi pienyrityksillä on vaikeuksia kypsyä ja kehittyä, ja hyvin monet niistä lopettavat toimintansa. Parannuskeinot ovat tiedossa: luovaa toimintaa haittaavien hallinnollisten esteiden poistaminen, yrityksen luovuttamista koskevien verosäännösten uudistaminen, monopolien ja kilpailunvääristymien torjuminen, kohtuuttomien maksuviivästysten ja -aikojen poistaminen sekä yhteisön tason välineet yhtenäismarkkinoiden edistämiseksi. Niitä sovelletaan kuitenkin vain harvoin. Komitea korostaa kyseisten seikkojen merkitystä ja toivoisi, että EU:n yrityspolitiikkaan liittyvät ohjelmat olisivat johdonmukaisia kasvua ja työllisyyttä koskevien suuntaviivojen kanssa.

2.3   Saavutettujen tulosten arviointi

2.3.1

ETSK toteaa, että uudet suuntaviivat perustuvat Lissabonin strategian avulla tähän mennessä saavutettujen tulosten määrälliseen arviointiin. Tulosten perusteella työllisyysaste on hieman parantunut (61,9 prosentista vuonna 1999 62,9 prosenttiin vuonna 2003). Siitä huolimatta on muistutettava, että EU:n työllisyyspoliittinen tilanne ei vastaa odotuksia ja on kaukana vuodeksi 2010 asetetuista tavoitteista. ETSK olisi siis toivonut, että tulokset olisi arvioitu yksityiskohtaisemmin ja että arvioinnissa olisi otettu huomioon muita muuttujia (nuorten työllisyys, naisten työllisyysaste, ikääntyneet työntekijät jne.) sekä eri jäsenvaltioiden tulosten erot ja merkittävimmissä tapauksissa tarvittaessa myös alueelliset ja alakohtaiset erot. ETSK voisi tulevaisuudessa yhdessä maakohtaisten talous- ja sosiaalineuvostojen ja vastaavien elinten kanssa laatia tai sitä voitaisiin pyytää laatimaan vertaileva arvio saavutetuista tuloksista kansalaisyhteiskunnan tekemien havaintojen perusteella. Tämä on tehtävä täysin vuoden 2005 maaliskuussa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston suositusten mukaisesti, sillä niissä kehotetaan ETSK:ta toimimaan maakohtaisten talous- ja sosiaalineuvostojen kanssa täysivaltaisesti Lissabonin strategian täytäntöönpanossa.

2.4   Toteutusmenetelmät

2.4.1

ETSK toteaa, että kaiken kaikkiaan jäsenvaltioille jää suuntaviivojen yhteydessä riittävästi liikkumavaraa niiden uudistustarpeita parhaiten vastaavien paikallisten ratkaisujen löytämiseksi. Poliittiset toimijat, työmarkkinaosapuolet, taloudelliset organisaatiot ja muut kansalaisyhteiskunnan toimijat joutuvat kuitenkin käsittelemään työllisyyskysymyksiä ja tekevät konkreettisia aloitteita valtakunnallisen politiikan sijaan yhä enemmän alue- tai paikallistasolla. Euroopan unionin tuoreimmassa koheesioraportissa korostetaan sitä paitsi paikallisten ja alueellisten työllisyysstrategioiden monipuolisuutta.

2.4.2

Komitea pahoittelee suuresti, että uusissa suuntaviivoissa ei mainita nimenomaisesti työllisyyden ja työmarkkinoiden alan erityistavoitteita vaan poiketaan aiemmasta lähestymistavasta, jonka mukaan kaikille jäsenvaltioille esitettiin selkeät puitteet ja sitoumukset aktiivisen työllisyyspolitiikan edistämiseksi. Uudet suuntaviivat eivät siis enää ole pilareita, joihin jäsenvaltiot voivat tukeutua. Jäsenvaltioiden työllisyyspoliittisia toimia ei myöskään voi enää aiempaan tapaan verrata unionin konkreettisiin ja monilla aloilla myös määrällisiin tavoitteisiin.

2.4.3

Sitä vastoin komitea on tyytyväinen komission ehdotukseen siitä, että kukin jäsenvaltio asettaa omat määrälliset erityistavoitteensa kuultuaan kansallisia parlamentteja ja työmarkkinaosapuolia. Suuntaviivathan on toteutettava nimenomaan jäsenvaltiotasolla. Jotta kansalliset tavoitteet vahvistaisivat yhteistä dynamiikkaa, niissä tulisi ottaa huomioon kunkin maan realistiset kehitysnäkymät. Tietyt Lissabonin työllisyystavoitteet jo saavuttaneiden maiden tuleekin jatkaa edistysaskeleitaan.

3   Erityistä

YHÄ USEAMPIEN IHMISTEN HOUKUTTELEMINEN TYÖELÄMÄÄN JA PITÄMINEN TYÖELÄMÄSSÄ SEKÄ SOSIAALITURVAJÄRJESTELMIEN NYKYAIKAISTAMINEN

3.1

Suuntaviiva. Täystyöllisyyteen, työn laadun ja tuottavuuden parantamiseen sekä sosiaalisen ja alueellisen koheesion lujittamiseen tähtäävien työllisyyspolitiikkojen täytäntöönpano. Politiikkojen avulla olisi pyrittävä saamaan Euroopan unionin keskimääräiseksi työllisyysasteeksi 70 prosenttia, naisten työllisyysasteeksi vähintään 60 prosenttia ja ikääntyvien työntekijöiden (55–64 vuotta) työllisyysasteeksi 50 prosenttia sekä vähentämään työttömyyttä ja työmarkkinoiden ulkopuolella olevien ihmisten määrää. Jäsenvaltioiden olisi asetettava kansalliset työllisyystavoitteet vuosiksi 2008 ja 2010 (yhdennetty suuntaviiva nro 16).”

3.1.1

ETSK muistuttaa aiheesta ”ETSK:n työllisyyspoliittinen rooli EU:n laajentumisen jälkeen Lissabonin prosessin näkökulmasta” antamassaan lausunnossa (3) seuraavaa:

On selvää, että työllisyyspoliittiset tavoitteet voidaan saavuttaa vain, jos onnistutaan käynnistämään kestävä noususuhdanne. Kasvumahdollisuuksien parantamiseksi ja täystyöllisyyden saavuttamiseksi on luotava sekä ulkoista että sisäistä kysyntää edistävät perusedellytykset. ETSK on viime aikoina todennut tässä yhteydessä useaan otteeseen, että tämä edellyttää ”tervettä makrotaloudellista toimintaympäristöä” EU:n tasolla. Siihen kuuluu ennen kaikkea sellainen makrotalouspolitiikka, joka jättää talouden kasvun pysähtyessä jäsenvaltioille liikkumavaraa suhdannepoliittisiin toimiin talous- ja finanssipolitiikassa ja joka talouden kasvuvaiheessa luo tarvittavaa liikkumavaraa.

3.1.2

Eurooppalaisen työllisyyskeskustelun pääteemana on nykyisin työllisyysasteen kohottamisen tarve. Lissabonin strategisena tavoitteena on työllisyyden edistäminen parhaana köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisykeinona. Tämä edellyttää ”työn laadun parantamisen” strategiaa eikä pelkästään määrällisen kehityksen tavoittelua. Näin ollen Euroopan täystyöllisyyteen johtavaan tiehen tulee liittyä asianmukaiset palkat, ammattipätevyyden kohentaminen (muun muassa täydennyskoulutuksen avulla), sosiaaliturva ja tiukat työoikeudelliset normit. ETSK kehottaa kiinnittämään tulevaisuudessa kaikilla aloilla enemmän huomiota työpaikkojen laatuun, kun siirrytään osaamisyhteiskuntaan.

3.1.3

Kaikentyyppisten eurooppalaisten yritysten innovaatiokyky on ratkaisevan tärkeä Euroopan talouden dynamiikan kannalta. Ilman uusia ja parempia tuotteita ja palveluja ja ilman tuottavuuden kasvua Eurooppa jää taloudellisesti ja työllisyyspoliittisesti jälkijunaan. Tuottavuuden lisääntyminen merkitsee myös työelämän muutoksia, mutta ei aina välittömästi myönteiseen suuntaan. Yritykset voivat kehittää innovointikykyään ja tuottavuuttaan juuri parantamalla kaikentyyppisten työpaikkojen laatua.

3.1.4

Lisäksi on otettava asianmukaisesti huomioon syrjinnän torjunta ja sukupuolten tasa-arvon edistäminen. Jäsenvaltioita tulisi tässä yhteydessä painokkaasti kehottaa jatkamaan kansallisissa toimintasuunnitelmissaan asianmukaisia toimia kaikenlaisen syrjinnän ja etenkin palkkasyrjinnän torjumiseksi sekä naisten työllisyysasteen kasvattamiseksi huomattavasti.

3.2

Suuntaviiva. Elämänvaiheajatteluun perustuvan työn edistäminen seuraavilla tavoilla: uusien työllistymispolkujen rakentaminen nuorille ja nuorisotyöttömyyden vähentäminen; määrätietoiset toimet työllisyyteen, työttömyyteen ja palkkoihin liittyvien sukupuolierojen poistamiseksi; työn ja yksityiselämän sovittaminen yhteen aiempaa paremmin muun muassa tarjoamalla edullisia lastenhoitopalveluja ja muita huollettavana olevia henkilöitä koskevia hoitopalveluja; nykyaikaiset eläke- ja terveydenhuoltojärjestelmät, joiden asianmukaisuus, rahoituksen jatkuvuus ja kyky vastata muuttuviin tarpeisiin on varmistettu ja joista tuetaan osallistumista työelämään ja pidempää työuraa mukaan luettuina asianmukaiset kannustimet työn jatkamiseksi ja varhaiseläkkeelle siirtymisen ehkäisemiseksi; aktiivista ikääntymistä kannustavien työolojen tukeminen (yhdennetty suuntaviiva nro 17). Ks. myös yhdennetty suuntaviiva ’Talouden kestävyyden varmistaminen’ (nro 2).”

3.2.1

ETSK kannattaa tehtyjä ehdotuksia.

3.2.2

Komitea ilmaisee täyden tukensa 22. ja 23. maaliskuuta 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston hyväksymälle Euroopan nuorisosopimukselle, jonka tarkoituksena on, että eurooppalaisia nuoria varten toteutetaan joukko politiikkoja ja toimia osana Lissabonin strategian tavoitteita. Aiheesta ”Valkoinen kirja nuorisopolitiikasta” antamassaan oma-aloitteisessa lausunnossa (4) komitea toteaa, että ”jäsenvaltioiden tulisi yhteisön tuella sitoutua määrällisiin tavoitteisiin nuorisotyöttömyyden vähentämiseksi”.

3.2.2.1

Komitea kehottaa siis sisällyttämään ehdotukseen nuorten työllisyyttä koskevan erillisen suuntaviivan, johon voisi sisältyä mekanismeja ensimmäisen työpaikan etsinnän helpottamiseksi, ensimmäisiä työpaikkoja ja tulevaisuudennäkymiä koskevia sitoumuksia, oppisopimuskoulutuksen kehittämistä, entistä johdonmukaisempia yhteisön ohjelmia nuorten työntekijöiden liikkuvuuden edistämiseksi, liikkumisen tiellä olevien esteiden poistaminen (etenkin oppisopimuskoulutuksessa olevien, harjoittelijoiden ja ensimmäistä työpaikkaa hakevien osalta) sekä yrityksen perustamisen ja uudenlaisen toiminnan tukeminen.

3.2.3

ETSK kehottaa edelleen jäsenvaltioita tukemaan perhe- ja työelämän yhdistämistä. Tämä on koko yhteiskuntaa koskeva tehtävä. Erityisesti luomalla lastenhoitopalveluja mahdollistetaan perhe- ja työelämän velvollisuuksien sovittaminen toisiinsa, työelämässä pysyminen sekä pikainen työmarkkinoille paluu poissaolon jälkeen.

3.2.4

ETSK katsoo, että aktiivisen ikääntymisen todelliseksi tukemiseksi on luotava taloudelliset ja poliittiset toimintaedellytykset, jotka vahvistavat työuran pidentämisen kannustimia. Lisäksi tulisi edistää sosiaalista toimintaa ja kansalaisten osallistumista.

3.2.5

Nyt tarvitaan sosiaaliturvajärjestelmien tasapainoista modernisointia ja parantamista, jotta ne voidaan mukauttaa tämän päivän olosuhteisiin (esim. väestönkehitykseen) heikentämättä järjestelmien sosiaalisia turvatehtäviä (5). Pitkän aikavälin rahoitusta varmistettaessa on näin ollen otettava huomioon myös sellaiset kriteerit kuin sosiaalinen asianmukaisuus, yleinen saatavuus ja palvelujen korkea laatu.

3.2.6

Komitean mielestä monenlaisten, suoraan työpaikkoihin sidoksissa olevien tukien käyttäminen on vaarallista, koska ne vääristävät kilpailua ja aiheuttavat eriarvoisuutta ja tuettaessa työpaikkoja, jotka eivät edellytä ammattipätevyyttä, laskevat palkkatasoa ja siis työpaikkojen laatua. Komitea suosittaa siis yleistä toimintaympäristöä koskevia aktiivisia toimia ja sellaisten rakenteiden luomista, jotka edistävät sosiaalista osallisuutta, työ- ja perhe-elämän yhdistämistä sekä yhtäläisiä mahdollisuuksia. Tässä yhteydessä on syytä ottaa huomioon myös kunkin jäsenvaltion erityistarpeet, etenkin alueelliset työttömyysongelmat.

3.3

Suuntaviiva. Osallisuutta edistävien työmarkkinoiden varmistaminen työnhakijoille ja heikommassa asemassa oleville ryhmille seuraavilla tavoilla: aktiiviset ja ennalta ehkäisevät työmarkkinatoimenpiteet, joihin sisältyy tarpeiden tunnistaminen varhaisessa vaiheessa, työnhaun tukeminen, ohjaaminen ja koulutus yksilöllisten toimintasuunnitelmien mukaisesti, heikommassa asemassa olevien ryhmien osallisuutta työmarkkinoilla edistävien, sosiaalista ja alueellista koheesiota lujittavien ja köyhyyttä poistavien sosiaalipalvelujen tarjonta; verotus- ja etuusjärjestelmien, myös etuuksien hallinnointi ja ehdollisuus, jatkuva tarkastelu sekä korkeiden efektiivisten marginaaliveroasteiden alentaminen, jotta työn tekeminen kannattaa ja riittävä sosiaaliturvan taso varmistetaan (yhdennetty suuntaviiva nro 18).”

3.3.1

Työllisyyspolitiikan suuntaviivoista vuonna 2003 antamansa lausunnon (6) mukaisesti ETSK korostaa kuitenkin seuraavaa: ”’Heikommassa asemassa olevilla ryhmillä’ tarkoitetaan — –useita eri ihmisryhmiä, jotka ovat työllisyyspolitiikan näkökulmasta toisistaan poikkeavassa asemassa. Erityisesti vammaisten ja työelämän suhdetta sekä sen ehtoja ja määritelmiä on tarkasteltava esitettyä yksityiskohtaisemmin. Monet vammaiset ja mahdollisesti joihinkin muihin ryhmiin kuuluvat ihmiset eivät edes ole pyrkimässä työmarkkinoille. Tämä ei tietenkään saa johtaa siihen, että heiltä poistetaan mahdollisuus saada koulutusta tai hankkia ammattikokemusta työllisyyden toimintasuunnitelmien puitteissa.”

3.3.2

ETSK on aiemmissa lausunnoissaan korostanut, että vammaisten tilanne edellyttää kannustinjärjestelmien luomista vammaisten työllistämiseksi sekä edellytyksien luomista sille, että vammaiset voivat perehtyä uuteen teknologiaan. Komitea korostaa osuus- ja yhteisötalouden sekä kolmannen sektorin keskeistä roolia innovoinnissa ja työllistämisessä muita heikommassa asemassa olevien osallisuuden edistämiseksi työmarkkinoilla, mistä myös maaliskuussa 2005 kokoontunut Eurooppa-neuvosto muistutti.

3.3.3

Aiempien kannanottojensa suuntaisesti ETSK korostaa yksilöllisten toimintasuunnitelmien mukaista ohjaamista ja kouluttamista koskevan ehdotuksen merkitystä.

3.3.4

Lisäksi ETSK muistuttaa seuraavaa: ”Työmarkkinoille pääsy yhdenvertaisen kohtelun edellytyksin on äärimmäisen tärkeää, jotta maahanmuuttajat ja pakolaiset saadaan kotoutettua yhteiskuntaan. Se merkitsee taloudellista itsenäisyyttä sekä parantaa maahanmuuttajien ihmisarvoa ja osallistumista yhteiskuntaelämään. Vapaan työmarkkinoille pääsyn tiellä olevat rakenteelliset ja institutionaaliset esteet on poistettava.” (7)

3.3.5

Komitea korostaa myös, että sosiaalituet, joihin on erillinen oikeus, tulee pitää työn vastaanottamisesta riippumattomina. Joissakin maissa monet jättävät työllistymismahdollisuuden käyttämättä, mikäli työn vastaanottamisen johdosta menetetään sosiaalituet, jotka muodostavat suuren osan tuloista. Työtä vastaanottavien taloudellinen tilanne voi siis tosiasiassa heikentyä (sillä sosiaalituen tarpeen syyt pysyvät samoina: perhetilanne, vammaisuus jne.), jolloin nk. köyhien työntekijöiden määrä kasvaa. Edellä esitetyn mukaisesti komitea korostaa, että köyhyyden torjunta tulee erottaa työllisyyskysymyksestä ja että unionin jäsenvaltioiden tulee torjua köyhyyttä johdonmukaisesti ja nykyistä tarmokkaammin Lissabonin strategian tavoitteiden mukaisesti.

3.4

Suuntaviiva. Työmarkkinoiden tarpeiden yhteensopivuuden varmistaminen seuraavilla tavoilla: työmarkkinainstituutioiden ja erityisesti työllisyyspalvelujen nykyaikaistaminen ja lujittaminen; työllisyys- ja koulutusmahdollisuuksien avoimuuden varmistaminen kansallisella ja Euroopan tasolla Euroopan laajuisen liikkuvuuden helpottamiseksi; tarvittavien taitojen, työmarkkinoiden puutteiden ja pullonkaulojen parempi ennakointi; taloudellisista syistä tapahtuvan muuttoliikkeen asianmukainen hallinta (yhdennetty suuntaviiva nro 19).”

3.4.1

Kuten aiemminkin moneen otteeseen, ETSK korostaa työllisyyskysymyksissä liikkuvuuden merkitystä. Liikkuvuus edellyttää riittäviä perusrakenteita sekä sitä, että varmistetaan palvelu- ja asuinalueiden kulkuyhteydet huolehtimalla siitä, että laadukkaita yleishyödyllisiä palveluita on riittävästi. Maantieteelliseen liikkuvuuden lisäksi tulisi edistää ylöspäin suuntautuvaa sosiaalista liikkuvuutta, joka mahdollistaa siirtymisen toiseen ammattiin samalla sektorilla ja myös niillä sektoreilla, jotka eivät liity suoranaisesti osaamistalouteen.

3.4.2

ETSK korostaa, että maahanmuuttajilla voi olla oma roolinsa työmarkkinoiden tarpeiden täyttämisessä ja Euroopan unionin talouskasvun edistämisessä. Komitea painottaa, että siirtotyöläisiin sovellettavat toimet eivät saa olla syrjiviä ja että tarvitaan toimia siirtotyöläisten ja heidän perheidensä vastaanottamiseksi ja kotouttamiseksi.

TYÖNTEKIJÖIDEN JA YRITYSTEN MUKAUTUMISKYVYN KEHITTÄMINEN JA TYÖMARKKINOIDEN JOUSTOJEN LISÄÄMINEN

3.5

Suuntaviiva. Joustavuuden ja työsuhdeturvan edistäminen sekä työmarkkinoiden segmentoitumisen vähentäminen seuraavilla tavoilla: työlainsäädännön mukauttaminen, vakituisten ja tilapäisten työsopimusten joustavuuden tarkistaminen tarpeen mukaan; muutosten ja erityisesti kaupan avautumiseen liittyvien muutosten ennakoinnin parantaminen ja positiivinen hallinta taloudellinen rakenneuudistus mukaan luettuna, jotta voitaisiin minimoida niistä aiheutuvat sosiaaliset kustannukset ja helpottaa sopeutumista; työtehtävissä tapahtuvien siirtymien tukeminen, koulutus, itsenäisen ammatin harjoittaminen, yrityksen perustaminen ja maantieteellinen liikkuvuus mukaan luettuina; innovatiivisten ja mukautuvien työn organisointimuotojen edistäminen ja levittäminen, myös terveyden ja turvallisuuden parantaminen, sekä työsuhde- ja työaikajärjestelyjen moninaisuus työn laadun ja tuottavuuden parantamiseksi; uusiin teknologioihin sopeutuminen työpaikalla, määrätietoiset toimet pimeän työn muuttamiseksi lailliseksi työksi (yhdennetty suuntaviiva nro 20). Ks. myös yhdennetty suuntaviiva ’Makrotaloudellisten ja rakenteellisten politiikkojen johdonmukaistaminen’ (nro 4).”

3.5.1

ETSK on todennut seuraavaa: ”[Komitea] pitää tärkeänä, että tässä yhteydessä löydetään oikea tasapaino työmarkkinoiden joustavuuden ja työsuhdeturvan välillä, jotta yrityksillä on mahdollisuus tarjota menestyksekkäästi lisää työpaikkoja ja työntekijät saavat samalla tarpeellisen työsuhdeturvan. ETSK on tyytyväinen työllisyystyöryhmän tasapainoiseen lähestymistapaan luvussa ’Työmarkkinoiden joustavuuden ja työsuhdeturvan lisääminen’. Vaikka jäsenvaltioiden yhteiskunnalliset ja rakenteelliset edellytykset ovat erilaisia, voidaan tässä yhteydessä tunnistaa yhteisiä näkökohtia, joita ETSK:n mielestä tulisi erityisesti painottaa.”

3.5.1.1

Komitea kiinnittää kuitenkin komission ja neuvoston huomiota nuorten ja heitä vanhempienkin epävarman tilanteen pahenemisen vaaroihin, mikä heikentää heidän asemaansa neuvoteltaessa palkoista, työehdoista, sosiaaliturvasta ja erityisesti heidän eläkeoikeuksistaan. Näin ollen unionin toimielinten ajaman sosiaaliturvan taso ja eurooppalainen yhteiskuntamalli heikkenevät myös kansainvälisissä tapaamisissa ja neuvotteluissa.

3.5.1.2

Olisi aihetta pyrkiä erottamaan ”kaupan avautumiseen liittyvien muutosten” hallinta satojen tuhansien unionin työntekijöiden ja kansalaisten työllisyystilanteen, palkkojen ja elinehtojen jatkuvasta heikkenemisestä. Komitea korostaa niin ikään, että suuntaviivan 4 edellyttämistä ja suuntaviivassa 20 eritellyistä makrotaloudellisista toimista koituu suuria inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Komission olisi syytä tehdä niistä tarkka vaikutusanalyysi ennen suuntaviivojen voimaantuloa. Kuten aiemmin on todettu, komitea itse tekee ristikkäisarvioinnin kunkin jäsenvaltion kokemuksista suuntaviivojen toteuttamisessa.

3.5.2

Komitea korostaa, että ei saa sekoittaa joustavuutta ja pimeää työtä, vaikka niitä käsitelläänkin samassa suuntaviivassa. Työsopimusten ja palkkojen joustoilla ei ratkaista laittoman työn ongelmaa; se on erikseen käsiteltävä kysymys.

3.5.2.1

Komitea painottaa pimeän työn torjunnan erityistavoitetta. Komitea esittää lausunnossaan (CESE 325/2004) seuraavia pohdintoja, joiden avulla ongelmaan voitaisiin löytää asianmukainen lähestymistapa:

3.5.2.2

Työnteon ilmoittamisen kannustimia tulee parantaa.

3.5.2.3

Hyvin usein juuri naiset ja muut heikossa asemassa olevat ryhmät joutuvat tekemään huonopalkkaista pimeää työtä. On siis tärkeää saada nykyistä parempi selko heidän tilanteestaan, jotta voidaan ryhtyä tarvittaviin toimiin.

3.5.2.4

Yrityslainsäädäntöä tulee tarkastella uudelleen, jotta byrokratiaa saataisiin vähennettyä etenkin uusien yritysten käynnistämistä koskevissa asioissa.

3.5.2.5

Pimeää työtä ei tule pitää vähäisenä rikkomuksena. Langetettavia seuraamuksia tulee siis tehostaa, jotta pimeän työn käyttö ei enää olisi kannattavaa.

3.5.2.6

Kun arvioidaan unioniin 1. toukokuuta 2004 liittyneistä maista peräisin olevien työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevia siirtymätoimia — tai pikemminkin liikkumisen rajoittamista — on tehtävä selkoa työnantajille ja työntekijöille aiheutuneista ongelmista ja otettava huomioon ammattipätevyyden, väestön, kulttuurien ja liikkumistarpeiden kehitys. On tutkittava, ovatko kyseiset toimet haitanneet EU:n sisäistä liikkuvuutta ja edistäneet kyseisistä maista peräisin olevien työntekijöiden pimeää työtä.

3.5.3

Komitea panee ihmetellen merkille, ettei komissio kyseistä suuntaviivaa käsitellessään mainitse sanallakaan taloudellisen rakenneuudistuksen yhteydessä asianosaisten, varsinkaan työntekijöiden ja heidän edustajiensa, osallistumisen merkitystä. Se on hämmästyttävää, sillä äskettäin esitetyssä komission tiedonannossa aiheesta ”Rakennemuutos ja työllisyys” asiaa tarkastellaan perinpohjaisesti ja korostetusti. Komitea on tiedonantoon erittäin tyytyväinen, ja se käsittelee asiaa piakkoin erillisessä lausunnossaan.

3.6

Suuntaviiva. Työllisyyttä tukevien palkkojen ja muiden työvoimakustannusten varmistaminen seuraavilla tavoilla: suotuisten puitteiden luominen tuottavuutta ja työmarkkinasuuntauksia alakohtaisella ja alueellisella tasolla heijastavia palkkaneuvottelujärjestelmiä varten kunnioittaen työmarkkinaosapuolten asemaa; välillisten työvoimakustannusten rakenteen ja tason seuraaminen ja tarvittaessa tarkistaminen sekä niiden vaikutus työllisyyteen erityisesti matalapalkka-aloilla työskentelevien ja ensimmäistä kertaa työelämään tulevien osalta (yhdennetty suuntaviiva nro 21). Ks. myös suuntaviiva ’Makrotaloudellisen vakauden ja kasvun edistäminen palkkakehityksen avulla’ (nro 5).”

3.6.1

Komitea toteaa aiheesta ”Talouspolitiikan laajat suuntaviivat vuosiksi 2003–2005” antamassaan lausunnossa (8) seuraavaa:

”Komitea kannattaa periaatteessa laajoissa suuntaviivoissa esitettyä vaatimusta nimellisen palkkakehityksen ja tuottavuuden kehityksen sekä keskipitkän aikavälin inflaation välisestä johdonmukaisuudesta. Mikäli kuitenkin usein esitettävä vaatimus kohtuullisista, maltillisista tai pidättyvistä palkkaratkaisuista merkitsisi sitä, että palkkojen kasvun tulisi olla vähäisempää kuin tuottavuuden kasvun, komitea ei voi kannattaa vaatimusta, sillä tällöin tarjonnan ja kysynnän tekijöiden välinen tasapaino horjuisi.”

”Mikäli tilannetta arvioidaan vain tarjonnan näkökulmasta, palkankorotusten maltillisuus alentaa suhteellisia työvoimakuluja ja voi siksi vaikuttaa työllisyyttä lisäävästi. Tällöin unohdetaan kuitenkin, että palkat eivät ole vain tarjontapuolen kustannustekijä, vaan lisäksi ne ovat kysyntäpuolella suurin sisäistä kysyntää määräävä tekijä. Erittäin maltillinen palkkakehitys heikentää kokonaiskysyntää ja näin ollen myös kasvua ja työllisyyttä.”

3.6.2

Komitea ilmaisee jälleen tukevansa sopimusvapauden periaatetta.

3.6.3

Komitean mielestä pelkän palkkakysymyksen lisäksi tulee kantaa huolta myös talouksien ostovoiman kehityksestä, joka on joissakin jäsenvaltioissa polkenut paikallaan tai jopa heikentynyt viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana. Verotuksen kiristyminen (usein paikallisesti), kiinteistöjen hintojen voimakas nousu ja energian hinnan kohoaminen ovat syöneet palkankorotuksia ja pienentäneet niiden vaikutuksia. Tulos on nähtävissä kulutuksessa ja näin ollen myös talouskasvussa. Komitea kehottaa pohtimaan tätä ilmiötä unionissa ja on valmis osallistumaan keskusteluun.

LISÄSIJOITTAMINEN HENKISEEN PÄÄOMAAN PARANTAMALLA KOULUTUSTA JA TAITOJA

3.7

Suuntaviiva. Inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien laajentaminen ja parantaminen seuraavilla tavoilla: tehokkaiden elinikäistä oppimista koskevien strategioiden käyttöönotto Euroopan laajuisten sitoumusten mukaisesti, myös asianmukaiset kannustimet ja kustannusten jakautumista koskevat järjestelyt yrityksille, viranomaisille ja yksilöille erityisesti koulunkäynnin kesken jättäneiden oppilaiden lukumäärän vähentämiseksi merkittävästi; parempi pääsy ammatilliseen, keskiasteen ja korkeamman asteen koulutukseen, mukaan luettuina oppisopimukset ja yrittäjyyskoulutus; laajempi osallistuminen jatko- ja työpaikkakoulutukseen kaikissa elämän vaiheissa erityisesti ammattitaidottomille ja ikääntyville työntekijöille (yhdennetty suuntaviiva nro 22). Ks. myös yhdennetty suuntaviiva ’T&K-investointien lisääminen ja parantaminen’ (nro 12).”

3.7.1

Komission ehdotukset vastaavat ETSK:n lukuisissa lausunnoissa esittämiä suosituksia. Komitea pitää ehdotuksia hyväksyttävinä ja kannattaa niitä. Se toivoisi kuitenkin, että suosituksiin liitettäisiin selkeitä määrällisiä tavoitteita. Tässä yhteydessä komitea korostaa vastuun jakamista kaikkien toimijoiden kesken (yksityiset ja julkiset toimijat sekä kaikentyyppiset yritykset) koulutusinvestointien toteutettavuuden ja tarvittavan rahoituksen varmistamiseksi.

3.8

Suuntaviiva. Koulutusjärjestelmien mukauttaminen uusiin pätevyysvaatimuksiin seuraavilla tavoilla: ammatillisten tarpeiden ja tärkeimpien pätevyysvaatimusten tunnistamisen parantaminen sekä tulevaisuuden taidollisten vaatimusten ennakoiminen; koulutustarjonnan laajentaminen; puitteiden kehittäminen ammattipätevyyksien avoimuuden, niiden tosiasiallisen tunnustamisen sekä epävirallisen oppimisen ja arkioppimisen tunnustamisen tukemiseksi; koulutusjärjestelmien houkuttavuuden, avoimuuden ja korkeatasoisuuden varmistaminen (yhdennetty suuntaviiva nro 23).”

3.8.1

ETSK kannattaa näitäkin ehdotuksia ja palauttaa mieliin, että komitea on jo pitkään vedonnut sen puolesta, että toimia oppimisen eurooppalaisen alueen luomiseksi voimistettaisiin (9). Komitea painottaa uudelleen tarvetta kehittää elinikäistä oppimista ja koulutusta sekä vahvistaa työmarkkinaosapuolten ja muiden kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden asemaa kyseisellä alalla. ETSK korostaa niin ikään avoimuuden merkitystä sekä sen tärkeyttä, että ammattipätevyydet yhtenäistetään koko Euroopassa ja kansainvälisellä tasolla.

Bryssel 31. toukokuuta 2005

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Anne-Marie SIGMUND


(1)  COM(2005) 123 final.

(2)  Ote on lausuntoluonnoksesta ”Vihreä kirja taloudellisista syistä tapahtuvan maahanmuuton hallinnassa sovellettavasta EU:n strategiasta” (SOC/199). Asiakirjaa on tarkasteltu erityisjaoston kokouksessa 24. toukokuuta 2005.

(3)  Lausunto CESE 135/2005 aiheesta ”ETSK:n työllisyyspoliittinen rooli EU:n laajentumisen jälkeen Lissabonin prosessin näkökulmasta”, esittelijä: Wolfgang Greif.

(4)  Lausunto CESE 1418/2000 aiheesta ”Valkoinen kirja nuorisopolitiikasta”, esittelijä: Jillian Hassett van Turnhout.

(5)  Ks. alaviite 1.

(6)  Lausunto EUVL C 208, 3.9.2003 aiheesta ”Ehdotus: neuvoston päätös jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista”, esittelijä: Christoforos Koryfidis.

(7)  Lausunto EUVL C 80, 30.3.2004 aiheesta ”Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Maahanmuutto, kotouttaminen ja työllisyys”, esittelijä: Luis Miguel Pariza Castaños.

(8)  Lausunto CESE 1618/2003, esittelijä: Thomas Delapina.

(9)  Ks. mm. ETSK:n lausunto aiheesta ”Koulutuksen eurooppalainen ulottuvuus: luonne, sisältö ja tulevaisuuden näkymät”, esittelijä: Christoforos KoryfidisEYVL C 139, 11.5.2001.