28.6.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 157/1

1.1

Vakuutussopimuksen tekoa ja voimassaoloa säätelevät perusperiaatteet vaihtelevat EU:n kunkin jäsenvaltion oikeusjärjestyksestä riippuen, vaikka niillä on yhteinen alkuperä ja sopimusten rakenteissa on huomattavia yhtäläisyyksiä.

1.2

Koska vakuutussopimukset ovat sisämarkkinoiden toimintaa ajatellen olennainen tekijä, sillä ne lisäävät ammattilaisten ja kuluttajien välisten kaupallisten suhteiden turvallisuutta, jäsenvaltioiden lainsäädännössä vallitsevat, vakuutussopimuksen olennaisia seikkoja koskevat toisistaan poikkeavat säännökset saattavat muodostaa esteitä sisämarkkinoiden toteutumiselle ja vaikeuttaa kyseisen rahoitusvälineen markkinointia yli rajojen.

1.3

Tämän oma-aloitteisen lausunnon tavoitteena onkin kiinnittää jäsenvaltioiden ja yhteisön toimivaltaisten viranomaisten huomio seuraaviin välttämättömiin ja aiheellisiin seikkoihin:

1.4

Ryhdyttäessä laatimaan käsillä olevaa oma-aloitteista lausuntoa pidettiin erittäin tärkeänä yhteistyötä vakuutussopimusoikeuden uudelleen määrittelemistä tutkivan ryhmän Restatement of European Insurance Contract Law jäsenten kanssa ja heidän osallistumistaan lausunnon valmistelutyöhön. Tutkimusryhmän johtajana ja koordinaattorina toimii Innsbruckin yliopiston emeritusprofessori Fritz Reichert-Facilides, ja se koostuu 15 EU-maan merkittävistä oikeusoppineista sekä vakuutusoikeuden asiantuntijoista.

1.4.1

Professori Reichert-Facilides otti yhteistyöpyynnön välittömästi ilomielin vastaan ja lupautui toimimaan esittelijän asiantuntijana. Tähän liittyen hän laati alustavan muistion (Position Paper 1).

1.4.2

Professori Reichert-Facilides menehtyi kuitenkin yllättäen kesken lausunnon valmistelua.

1.4.3

Professori Reichert-Facilidesin akateemisessa työssään osoittama jatkuva kiinnostus vakuutusasioihin sekä hänen Restatement-hankkeensa antavat oikeutetusti aiheen viitata häneen käsillä olevassa lausunnossa. Haluaisin erityisesti kiittää häntä arvokkaasta ja sinnikkäästä työstä sekä ilmaista osanottoni hänen poismenonsa johdosta.

1.4.4

Edellä esitetyn vuoksi on perusteltua siteerata tässä yhteydessä professori Reichert-Facilidesin laatiman muistion (Position Paper 1) keskeisiä osia. Muistio on laadittu johdatukseksi lausunnon taustamateriaaliin, ja se lienee yksi professori Reichert-Facilidesin viimeisistä kirjallisista töistä.

1.5

Lausuntoa valmisteltaessa järjestettiin useita kokouksia Euroopan komissiossa vakuutusalaa ja sisämarkkinoiden toteuttamista käsittelevien virkamiesten kanssa. Kokouksiin osallistui myös Euroopan vakuutuskomitean ja Euroopan kuluttajaliiton BEUC:n edustajia. Tarkoituksena oli kerätä näkemyksiä, reaktioita sekä asiaa koskevia ehdotuksia.

1.6

Lisäksi päätettiin laatia kyselylomake, joka lähetettiin useille jäsenvaltioiden ja yhteisön asianomaisille julkisille ja yksityisille tahoille. Samalla päätettiin järjestää myös kuulemistilaisuus, jonka kohderyhmänä olivat huomattavimmat sidosryhmät (vakuutuksenantajat, elinkeinonharjoittajat ja muut ammattilaiset sekä kuluttajat) sekä eri maita ja erilaisia oikeusjärjestelmiä edustavat vakuutusoikeuteen erikoistuneet juristit ja yliopistoväki.

1.7

Lausunnossa esitellään pääpiirteissään edellä mainittuun kyselylomakkeeseen tulleet vastaukset sekä 16. huhtikuuta 2004 järjestetyn kuulemistilaisuuden aikana esiin tulleet reaktiot ja ehdotukset.

2.1

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ETSK käsittelee vakuutuskysymyksiä. ETSK:n laatimassa oma-aloitteisessa lausunnossa aiheesta ”Kuluttajat vakuutusmarkkinoilla” (1) kiinnitettiin huomiota ehdotukseen neuvoston direktiiviksi vakuutussopimuksia koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (2). Ehdotetun direktiivin tarkoituksena oli yhdenmukaistaa tietyt vakuutussopimusoikeuden perussäännöt. Komitean lausunnossa pahoiteltiin sitä, ettei komissio ollut toistaiseksi aikonut käsitellä asiaa ”siitäkään huolimatta, että sekä vakuutusalan toimijat että kuluttajajärjestöt ovat yleisesti sitä mieltä, että juuri vakuutussopimuksia koskevien yhteisön sääntöjen puuttuminen (lain sisällön vähimmäismuotoinen yhdenmukaistaminen) estää alan yhtenäismarkkinoiden toteutumisen käytännössä ja hankaloittaa markkinoita.” (3)

2.1.1

Tuonnempana lausunnossa komitea painotti, että yksi suurimmista vakuutusalan yhtenäismarkkinoiden toteutumisen tiellä olevista esteistä on ”yhdenmukaisen materiaalioikeuden puuttuminen, toisin sanoen Euroopan unionilla ei ole vakuutussopimusoikeutta koskevia vähimmäissäännöksiä.” (4)

2.1.2

Toisaalta komitea kiinnitti huomiota siihen, että ”yhteisön tasolla ei ole minkäänlaista lainsäädäntökehystä, jossa määriteltäisiin yleisesti etenkin muiden kuin henkivakuutusten sopimuksenteon avoimuussäännöt tai jossa vakuutusten kohtuuttomat yleiset sopimusehdot olisi luokiteltu erikseen saati sitten määritelty hyvän tavan mukaiset yleiset periaatteet tai erityisesti vakuutussopimusten tasapainoa koskevat periaatteet.” (5)

2.1.3

Asia on ilmaistu tarkemmin seuraavasti: ”Kun kukin jäsenvaltio sääntelee edellä mainittuja seikkoja omalla tavallaan tai jättää antamatta asiaa koskevia määräyksiä eikä säännöksiä ole olemassa (jolloin markkinat jäävät kokonaan oman onnensa nojaan kilpailun ollessa kaikkea muuta kuin täydellistä ja toisen osapuolen pyrkiessä sopimaan asioista toisen vahingoksi), ajaudutaan tilanteeseen, jossa käytännössä samanlaisiin tilanteisiin on yhtenäismarkkinoilla lukuisia eri ratkaisutapoja. Näin tapahtuu varsinkin rajatylittävässä liiketoiminnassa, joka käy entistä helpommaksi ’tietoyhteiskunnan’ toteutumisen myötä.” (6)

2.1.4

Komitea tarkasteli aloja, jotka sen käsityksen mukaan olisi mahdollista tai aiheellista yhdenmukaistaa. Lausunnon päätelmissä kiinnitettiin komission ja jäsenvaltioiden huomiota siihen, että ”komission vuonna 1979 tekemää direktiiviehdotusta vakuutusalan lainsäädännön vähimmäistason yhdenmukaistamisesta on syytä tarkistaa läheisyysperiaatteen valossa” (7). Komitea kehotti komissiota tekemään kaikkensa määritelläkseen vakuutussopimuksiin sovellettavat vähimmäisvaatimukset yhteisön tasolla (direktiiviehdotus). (8)

2.2

Toisaalta sekä kuluttajajärjestöt että vakuutusalan ammattilaisten organisaatiot ovat jo kauan sitten todenneet, että vakuutussopimusoikeutta on yhdenmukaistettava.

2.2.1

Jo vuonna 1986 European Consumer Law Group (ECLG) kiinnitti huomiota siihen, että yhteisössä on ryhdyttävä tietyssä määrin yhdenmukaistamaan vakuutussopimuksia koskevaa lainsäädäntöä, ja osoitti yksityiskohtaisesti ne vakuutussopimussuhteisiin liittyvät seikat, jotka ryhmän käsityksen mukaan olisi aihetta yhdenmukaistaa. (9)

2.2.2

Myös BEUC on ainakin vuodesta 1994 alkaen esittänyt, että olisi syytä luoda perusluonteiset oikeuspuitteet, joissa käsiteltäisiin vakuutussopimusten keskeisimpiä kohtia ja jotka muodostaisivat vähimmäismääräisen yhteisen oikeusperustan.

2.2.3

Useat kuluttajia edustavat järjestöt ilmaisivat joulukuussa 1998 samantapaisen kannan.

2.2.4

Euroopan vakuutuskomitea (Comité Européen des Assurances, CEA) kommentoi äskettäin komission tiedonantoa Euroopan sopimusoikeuden yhtenäistämisestä ja tähdensi komission olevan oikeassa todetessaan, että kuluttajien kanssa tehtyjä vakuutussopimuksia sääntelevien kansallisten säädösten moninaisuus muodostaa esteen vakuutusalan rajatylittävän liiketoiminnan kehittämiselle. CEA huomautti vielä, että ”yhdenmukaistetuksi” sanotussa yhteisön säännöstössä vakuutussopimusoikeuteen sovellettaviin eri teksteihin sisältyvien säännösten lukumäärä ja monimutkaisuus aiheuttaa todellisia ongelmia.

2.2.4.1

CEA luetteli useita tapauksia, joissa samanlaiset tai perusteettomasti erilaiset säännökset toistetaan tarpeettomasti vakuutusalaan sovellettavissa yhteisön teksteissä. Lopuksi CEA totesi kannattavansa tätä yhteisön säännöstön parantamishanketta, kunhan ensin tarkastellaan asianmukaisesti hankkeen kustannuksia ja hyötyjä sekä kuullaan kaikkia sidosryhmiä ja keskitytään yhtenäismarkkinoiden tiellä oleviin esteisiin. (10)

2.3

Komissio on puolestaan korostanut tiedonannoissaan ”Euroopan sopimusoikeus” (11) ja ”Euroopan sopimusoikeuden yhtenäistäminen — Toimintasuunnitelma” (12), että kysyttäessä asiaa useilta tahoilta ne ovat todenneet vakuutusoikeuden olevan yksi rahoituspalvelualan ongelmallisimmista osa-alueista, koska jäsenvaltioiden soveltamat ”säännökset eroavat toisistaan”, ja siksi olisi otettava huomioon, että alan ”edelleen lähentämistä voidaan tarvita tasapainottamaan kansallisten säännösten parempaa yhdenmukaisuutta sekä innovaatioiden ja tuotevalikoimien ylläpitoa”, ja asetettava etusijalle ”paremman sääntelyn toimintasuunnitelman jatkotoimet” (13).

2.4

Euroopan parlamentti pitää edellä mainittua toimintasuunnitelmaa koskevasta komission tiedonannosta antamassaan mietinnössä valitettavana, ettei ”ole ryhdytty ajoissa toimenpiteisiin vaihtoehtoisten välineiden luomiseksi tietyille aloille, kuten kuluttajia koskevat liike- ja vakuutustoimet, joilla voitaisiin saavuttaa huomattavia etuja sekä sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseksi että yhteisön sisäisten liiketoimien ja kaupan lisäämiseksi”. Parlamentti katsoo, että ”sisämarkkinoilla harjoitettavan rajat ylittävän kaupan helpottamiseksi olisi ensisijaisen tärkeää luoda varhaisessa vaiheessa vaihtoehtoinen väline tietyille aloille, varsinkin kuluttajia koskevien sopimusten ja vakuutussopimusten aloille, ja kehottaa siksi komissiota korkeatasoinen kuluttajansuoja ja asianmukaiset pakolliset määräykset huomioon ottaen luomaan kuluttajia koskevien sopimusten ja vakuutussopimusten aloille vaihtoehtoisen välineen”. (14)

3.1

Eri tahoille aikoinaan lähetettyyn kyselyyn tuli vastauksia sekä useiden maiden kansallisilta lainsäätäjiltä että vakuutusalan, elinkeinonharjoittajien, kaupan ja kuluttajien etua ajavilta järjestöiltä. Vastauksia saatiin yhteensä 27.

3.1.1

Maittain jaoteltuina vastauksia tuli Belgiasta, Itävallasta, Liechtensteinista, Liettuasta, Maltasta, Norjasta, Puolasta, Ranskasta, Ruotsista, Saksasta, Slovakiasta, Sloveniasta ja Suomesta.

3.1.2

Projektiryhmän Restatement of European Insurance Contract Law jäsenet vastasivat kyselyyn yhdessä ja ilmaisivat yhteisen kantansa.

3.2

Suuri enemmistö totesi seuraavaa:

3.3

Kuulemistilaisuudessa oli läsnä 46 osanottajaa, jotka edustivat 36 instituutiota 17 maasta.

3.4

Kyselylomakkeeseen annettujen vastausten sekä kuulemistilaisuudessa käytyjen keskustelujen perusteella voidaan yhteenvedonomaisesti todeta, että yleisellä tasolla päästiin yhteisymmärrykseen seuraavista päälinjauksista:

3.4.1

Kansallisten säädösjärjestelmien välillä on huomattavia vakuutussopimuksen sääntelyyn liittyviä eroavuuksia.

3.4.2

Vakuutuslainsäädännön yhdenmukaistamisessa on huomattavia puutteita EU:n tasolla, millä on vaikutuksia kyseisen alan sisämarkkinoiden toteutumiseen.

3.4.3

Etenkin pienille ja keskisuurille vakuutetuille (yksittäisille kuluttajille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille) tietynasteinen yhdenmukaistaminen on toivottavaa/välttämätöntä eriarvoisuuden ja syrjinnän estämiseksi (massariskit).

3.4.4

Vakuutussopimuslainsäädännön yhdenmukaistamisessa on edettävä asteittain ja ilman liiallista jäykkyyttä ottaen huomioon se, että yhdenmukaistaminen ei ole päämäärä sinänsä, vaan väline sisämarkkinoiden toteuttamiseksi, ja että siinä on noudatettava tarkoituksenmukaisuuden ja suhteellisuuden periaatteita.

3.4.5

Yhdenmukaistamisen ensisijaisena tavoitteena tulee olla

3.4.6

Muodon osalta yhdenmukaistamisen tuloksena syntyvä sopimusmalli voi olla ”valinnainen”, mutta sopimuksen kaikkien käsitteiden ja osatekijöiden tulee olla sitovia siitä hetkestä lähtien, kun sopimus on hyväksytty.

3.4.7

Kyseisenlaisen mallin käyttöönottamiseksi on yhteisön välineenä käytettävä asetusta täydellisen yhdenmukaistamisen varmistamiseksi.

3.4.8

EP:n ja ETSK:n ehdotusten pohjalta muutetut komission ehdotukset direktiiveiksi vuosilta 1979 ja 1980 voivat muodostaa lähtökohdan asetuksen laatimiselle, mutta niitä on työstettävä perusteellisesti vakuutusoikeudessa sittemmin tapahtuneen kehityksen pohjalta.

3.4.9

Edellä kuvaillun kaltainen yhdenmukaistaminen saattaa lisätä rajatylittäviä vakuutuksia sekä edistää alan sisämarkkinoiden kehittymistä.

3.4.10

Perustamissopimuksen 95 artikla voisi muodostaa oikeusperustan tämänkaltaiselle aloitteelle.

3.5

Eräät osallistujat ja kyselyyn vastaajat totesivat lisäksi seuraavaa:

3.5.1

Yhdenmukaistamisen tulee olla ”vapaaehtoista” ja rajoittua keskeisten käsitteiden määrittelyyn.

3.5.2

Yhdenmukaistamisen tulee koskea ainoastaan rajatylittäviä sopimuksia ja luonnollisia henkilöitä.

3.5.3

Yhdenmukaistaminen ei ole yleisratkaisu vakuutusalan sisämarkkinoiden puutteelliseen kehittymiseen.

3.5.4

Erityistä huomiota on kiinnitettävä keskinäiseen vakuuttamiseen ja sosiaaliturvalaitoksiin niiden erityisluonteen takia.

4.1.1.1

Unionin sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla ei ole sisäisiä rajoja ja joka mahdollistaa tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden (EY:n perustamissopimuksen 14 artiklan 2 kohta). Vakuutukset kuuluvat palveluiden vapaan tarjonnan (EY:n perustamissopimuksen 49–55 artikla) tai sijoittautumisoikeuden piiriin tilanteen mukaan. Rajatylittäviä palveluita tarjoavat tai toiseen jäsenvaltioon sijoittautuvat vakuutuksenantajat luovat kilpailua kyseisen valtion vakuutustuotteiden ja omien vakuutustensa välille.

4.1.1.2

Mahdollisten vakuutuksenottajien valinnanvara näin ollen laajenee. Ihanteellisessa tapauksessa vakuutusta etsivien kuluttajien tekemät valinnat ovat vakuutusalan sisämarkkinoita ohjaava ”näkymätön käsi”.

4.1.1.3

Vakuutuksiin liittyvillä kysymyksillä on vaikutuksia myös muihin vapauksiin: vakuutusmaksujen ja -tulojen vapaa siirtäminen taataan (EY:n perustamissopimuksen 56 artikla). Lisäksi EY:n perustamissopimuksen 18 artiklaan sisältyvää vapauttaan käyttävien vakuutuksenottajien vakuutuksiin ei pitäisi kohdistua kielteisiä vaikutuksia, kun he muuttavat pysyvän asuinpaikkansa yhden oikeusjärjestelmän piiristä toiseen.

4.1.2.1

Vakuutuksien (lainsäädännön) ja EY:n perustamissopimukseen sisältyvien vapauksien välisten moninaisten yhteyksien johdosta EY on yhdenmukaistanut merkittäviä vakuutusoikeuden piiriin kuuluvia aloja mahdollistaakseen sisämarkkinoiden (asianmukaisen) toiminnan. Vakuutusvalvontalainsäädäntö on yhdenmukaistettu EU:ssa ja Euroopan talousalueella huomattavassa määrin vakuutusalan niin kutsuttujen kolmen direktiivisukupolven avulla.

4.1.2.2

Tällä tavoin alkuperämaahan on pystytty luomaan lupa- ja valvontajärjestelmä, kuten jo Euroopan yhteisöjen tuomioistuin määräsi 4. joulukuuta 1986 antamassaan tuomiossa (15). Vakuutussopimusoikeuden alalla yhdenmukaistaminen on rajoittunut lähinnä kansainvälistä yksityisoikeutta ja kansainvälistä prosessioikeutta koskeviin kysymyksiin (16).

4.1.2.3

Vakuutussopimuksia koskevaa aineellista oikeutta on yhdenmukaistettu ainoastaan tiettyjä aloja koskevien erityiskysymysten osalta. Esimerkiksi alalla, joka koskee moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalle otettavia vakuutuksia, on huomattava määrä säädöksiä (17). Myös oikeusturvavakuutuksen alalla on yhteisiä sääntöjä (18).

4.1.2.4

Valtaosa vakuutussopimuksia koskevan aineellisen oikeuden säännöistä — eli toisin sanoen yleinen osa, jossa säädetään kaikkiin vakuutusalan osa-alueisiin sovellettavista säännöistä — kuuluu edelleen kansallisen lainsäädännön piiriin. Tämä seikka johtaa väistämättä kysymykseen siitä, edellyttääkö sisämarkkinoiden asianmukainen toiminta myös vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamista. Kysymykseen on vastattava myöntävästi, mikäli kansallisten vakuutussopimusoikeuksien eroavuudet muodostavat esteen sisämarkkinoille.

4.2.1.1

On olemassa kokemukseen perustuvia näyttöjä siitä, että EY:n tähän mennessä toteuttamat toimenpiteet (19) ovat parantaneet huomattavasti vakuutusalan sisämarkkinoiden toimintaa tekemättä niistä kuitenkaan vielä täydellisiä (20). Tämä koskee esimerkiksi vapautta tarjota palveluita massariskejä koskevien vakuutusten alalla. Kyseinen vapaus taataan EY:n perustamissopimuksen 49 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa, ja siitä säädetään vakuutusoikeutta koskevissa direktiiveissä, mutta vakuutusala ja kuluttajat eivät käytännössä hyödynnä sitä erityisemmin.

4.2.2.1

Edellä kuvailtua nykytilannetta voidaan selittää tarkastelemalla sen oikeudellista taustaa. Yhtenä keskeisenä tekijänä on se, että vakuutuksen katsotaan usein olevan ”lainsäädännöllinen tuote”. Tällä viitataan siihen, että vakuutusyhtiön myymä tuote on itse asiassa vakuutussopimus, jota määrittävät osapuolten vapaa tahto sekä sopimukseen sovellettava (sitova) lainsäädäntö.

4.2.2.2

Vakuutusalan sisämarkkinoiden asianmukaisesta toiminnasta ei todellakaan ole syytä huolestua, mikäli vakuutussopimusoikeuden alalla osapuolilla on vapaa tahto, jonka pohjalta osapuolet voivat muovata vakuutustuotteet keskinäisten mieltymystensä mukaiseksi.

4.2.2.3

Vakuutuksia säädellään kuitenkin suurelta osin pakollisin säännöksin (21), joista osa on samalla kansainvälisesti pakottavia.

4.2.2.4

Tietyn vakuutuksenantajan tuotteeseen vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen sovellettava lainsäädäntö, mikä on syynä siihen, että eroavuudet vakuutussopimuksia koskevien kansallisten lainsäädäntöjen välillä voivat muodostaa esteen sisämarkkinoiden toiminnalle. Euroopan sopimusoikeuden yhtenäistämistä koskevassa komission toimintasuunnitelmassa myönnetään avoimesti kyseinen seikka (22). Tätä tilannetta käsitellään seuraavassa vakuutuksenantajan (kohta 4.2.3), vakuutuksenottajan (kohta 4.2.4) ja vakuutusedustajan (kohta 4.2.5) kannalta.

4.2.3.1

Vakuutuksenantajat tarjoavat vakuutusturvaa. Niiden laatimat vakuutuskirjat perustuvat riskilaskentaan, jossa otetaan huomioon se lainsäädäntöympäristö, jossa vakuutus myydään. Vakuutuksenantaja, joka kykenee myymään tuotteen yhteen ainoaan lainsäädäntöön tukeutuen koko unionin alueella, voi yhdistää unionin alueella katettavat riskit ilman kansallisten vakuutusoikeuksien eroavuuksista aiheutuvia vääristymiä. Tällä tavoin vakuutuksia koskevat lainsäädännölliset eroavuudet eivät muodostaisi estettä vakuutuksenantajan vapauksille.

4.2.3.2

Jos sitä vastoin vakuutuskirjaan sovellettava lainsäädäntö muuttuu vakuutuksen myyntipaikan mukaan, kunkin jäsenvaltion erilaiset lainsäädäntöympäristöt vaikuttavat riskilaskentaan, millä on vaikutuksia vakuutustoiminnan perustana olevan suurten lukujen lain toteutumiseen.

4.2.3.3

Tämän seurauksena rajojen yli palveluitaan myyvien vakuutuksenantajien täytyisi laatia vakuutuskirjat sekä suorittaa niihin liittyvät laskelmat eri tavoin kulloinkin sovellettavan lainsäädännön mukaan, mikä muodostaisi merkittävän esteen sisämarkkinoiden toiminnalle.

4.2.3.4

Kun tarkastellaan pikaisesti vakuutusalan kansainvälistä yksityisoikeutta koskevia yhteisön säännöksiä, käy ilmi, että vakuutuksenantaja on käytännössä velvollinen sovittamaan vakuutuskirjansa sen jäsenvaltion lainsäädännöllisiin puitteisiin, jossa vakuutus myydään. Toisen vahinkovakuutusdirektiivin (23) 7 artiklan 1 kohdan a ja h alakohdan mukaan vakuutussopimukseen sovelletaan sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa riski sijaitsee. Henkivakuutusdirektiivin (24) 32 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan siihen sovelletaan sitoumusjäsenvaltion lainsäädäntöä. Riskin sijaintipaikka tai sitoumuspaikka määräytyvät valtaosassa tapauksia vakuutuksenottajan vakinaisen asuinpaikan perusteella (25).

4.2.3.5

Vakuutuksenantaja voi välttää tämän tilanteen valitsemalla vakuutussopimukseen sovellettavan lainsäädännön (hyvin todennäköisesti kyse olisi vakuutuksenantajan toimipaikan lainsäädännöstä) sopimuksella vakuutetun kanssa. Tätä vaihtoehtoa rajoittavat kuitenkin huomattavasti vakuutusdirektiivien kansainvälisen yksityisoikeuden säännökset. Vahinkovakuutusten alalla direktiiveissä sallitaan sovellettavaa lainsäädäntöä koskeva valinnanvapaus ainoastaan, kun kyse on suuria riskejä kattavista vakuutussopimuksista (26). Jäsenvaltioilla — eli jäsenvaltiolla, jossa riski sijaitsee — on mahdollisuus laajentaa osapuolten itsenäisyyttä (27). Kaikissa muissa tapauksissa direktiiveillä rajoitetaan tietyssä määrin osapuolten itsenäisyyttä (28) eikä niillä näin ollen estetä edellä mainittuja, vakuutuksenantajille vakuutussopimusten myymisestä rajojen yli aiheutuvia ongelmia. Henkivakuutusten alalla sitoumusjäsenvaltio voi sallia osapuolten itsenäisyyden (29). Muissa tapauksissa osapuolilla on vain hyvin rajalliset mahdollisuudet valita sovellettava lainsäädäntö (30).

4.2.3.6

Edellä esitetyt huomiot kansainvälisiä vakuutussopimuksia koskevasta oikeudellisesta tilanteesta unionissa osoittavat selkeästi, että massariskejä koskevien vakuutusten kohdalla vakuutuksenantajan on sopeutettava tuotteensa useimmissa tapauksissa vakuutuksenottajan vakinaisen asuinvaltion oikeusjärjestelmään (31). Ongelmaa pahentaa se, että vakuutuksenottaja voi muuttaa vakinaista asuinpaikkaansa sopimuksen solmimisen jälkeen (32).

4.2.3.7

Ainoa poikkeus kansainvälisiä vakuutussopimuksia käsittelevässä unionin lainsäädännössä koskee suurten riskien vakuuttamista vahinkovakuutusalalla. Kyseisessä tapauksessa vakuutuksenantaja ja vakuutuksenottaja voivat valita sovellettavan lainsäädännön. Kuitenkin myös suurten riskien vakuuttamisessa sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa vakuutuksenottaja asuu, voi määrätä (Bryssel I -asetuksen 9 artiklan 1 kohdan d alakohdan nojalla (33)) pakottavien säännöstensä soveltamisesta (34).

4.2.3.8

Vakuutuksenantajat epäröivät suuresti tarjota palvelujaan rajojen yli ainakin massariskejä koskevien vakuutusten alalla. Voidaan väittää, että muuttamalla kansainvälisen yksityisoikeuden järjestelmää tilanne voitaisiin ratkaista. Voitaisiin todellakin olettaa, että edellä mainitut esteet poistuisivat, jos osapuolet voisivat valita sovellettavan lainsäädännön ja jos — kyseisen vaihtoehdon puuttuessa — sovellettava lainsäädäntö määräytyisi vakuutuksenantajan sijoittautumispaikan perusteella. Tällainen kansainvälisen yksityisoikeuden muutos vaarantaisi kuitenkin vakavalla tavalla vakuutuksenottajaa ja kuluttajansuojaa koskevat peruskäsitteet kansainvälisen yksityisoikeuden alalla: Se sallisi lainsäädännön vapaan valinnan vakuutusalalla myös yritysten ja kuluttajien välisissä liikesuhteissa, joissa kuluttajaa muilla aloilla suojaisi Rooman yleissopimuksen 5 artikla. Samalla se ei kuitenkaan ratkaisisi ongelmaa kokonaisuudessaan, sillä vakuutuksenottajan asuinvaltiona olevan jäsenvaltion tuomioistuimet jatkaisivat kansainvälisesti pakottavien säännöstensä soveltamista. Ennen kaikkea vakuutuksenottajat epäröisivät suuresti vakuutusten hankkimista ulkomailta tietäessään, että heiltä puuttuisi asuinvaltionsa lainsäädännön antama suoja ja että heihin sovellettaisiin ulkomaista vakuutuslainsäädäntöä, jota he eivät tunne (35).

4.2.4.1

Voimassaolevan kansainvälisen yksityisoikeudellisen järjestelmän puitteissa vakuutuksenottajat voivat olla halukkaita hankkimaan vakuutusturvan ulkomailta. Tietoisina siitä, että heidän suojanaan on (useimmissa tapauksissa) heidän asuinvaltionaan olevan jäsenvaltion lainsäädäntö, he ovat valmiit hankkimaan vakuutuksen ulkomailta. Vakuutuksenottajat eivät kuitenkaan voi hankkia ulkomaisia tuotteita edes niitä halutessaan, sillä heidän asuinvaltionsa lainsäädännön soveltaminen muuttaa hankitut vakuutuskirjat aina enemmän tai vähemmän kyseisen lainsäädännön mukaisiksi sopimuksiksi. Vaikka he vielä tästä huolimatta yrittäisivät hankkia ulkomaisia vakuutustuotteita, he havaitsisivat, että ulkomaiset vakuutuksenantajat epäröivät suuresti myöntää tällaista vakuutusturvaa.

4.2.4.2

Kuten edellä todettiin, tällainen epäröinti voitaisiin todennäköisesti välttää muuttamalla kansainvälisen vakuutussopimusoikeuden sääntöjä (36). Mikäli näin tehtäisiin, vakuutuksenantajan epäröinti tarjota vakuutusturvaa korvautuisi vakuutuksenottajan yhtä voimakkaalla epäröinnillä hankkia ulkomainen vakuutusturva. Vakuutusalan sisämarkkinoiden ei siis voida odottaa muodostuvan tältä pohjalta.

4.2.4.3

On otettava esille vielä eräs toinen seikka. Vakuutuksenottajalla on liikkumisvapaus sisämarkkinoilla (ks. erityisesti EY:n perustamissopimuksen 18 artikla). Vakinaisen asuinpaikan muuttumisella voi kuitenkin olla kielteisiä vaikutuksia vakuutuksenottajan vakuutustilanteeseen. Ensinnäkin vakuutuksenottajan uutena asuinpaikkana olevan jäsenvaltion tuomioistuimet voivat soveltaa uusia kansainvälisesti pakottavia sääntöjä, joilla on vaikutuksia edellisessä asuinpaikassa hankittuun vakuutukseen. Toiseksi pakollisia vakuutuksia koskevat säädökset voivat edellyttää vakuutuksenottajan edellisessä asuinpaikassa hankkimaan vakuutukseen nähden erilaista vakuutusturvaa. Kolmanneksi vakuutuksenottaja voi haluta sijoittaa riskit eri jäsenvaltioihin siten, että ne katetaan yhdellä ainoalla vakuutuksella.

4.2.4.4

Nykyisessä oikeudellisessa tilanteessa tällaiset eurooppalaiset vakuutukset eivät ole kaikilta osin mahdollisia. Sen sijaan on solmittu niin kutsuttuja sateenvarjosopimuksia, joita on käytännössä yhtä monta kuin asianomaisia jäsenvaltioita. Elämänsä aikana eri puolilla EU:ta asuvilta ja työskenteleviltä liikkuvilta vakuutuksenottajilta (37)puuttuu kuitenkin mahdollisuus hankkia siirrettävä vakuutus.

4.2.5.1

Edustajilla on merkittävä asema vakuutussopimusten jakelijoina. Edustajilla on tärkeä tehtävä vakuutusalan sisämarkkinoiden luomisessa. Tämä koskee erityisesti vakuutuksenvälittäjiä. Käyttäessään vapauttaan tarjota palveluita, joka taataan EY:n perustamissopimuksen 49 ja 55 artiklassa ja joka on pantu täytäntöön vakuutusedustajia koskevalla direktiivillä (38), edustajat edistävät merkittävästi vakuutusalan sisämarkkinoiden syntymistä ja niiden toimintaa. Erityisesti massariskejä koskevien vakuutusten alalla on todennäköisempää, että vakuutuksenvälittäjä pyrkii sijoittamaan riskin ulkomaisille vakuutusmarkkinoille kuin että kuluttaja tekisi sen itse.

4.2.5.2

Ulkomaisia vakuutusmarkkinoita ja sen tuotteita koskevilla tiedoilla ei kuitenkaan ole suurta merkitystä, mikäli vakuutuksenvälittäjä ei tunne paikallista lainsäädäntöä. Koska ulkomaisilla vakuutusmarkkinoilla olevat tuotteet suunnitellaan ottaen huomioon paikallinen lainsäädäntö, vakuutuksenvälittäjä ei voi olettaa, että vakuutuksen sisältö ja hinta pysyvät samoina (ulkomaisen) asiakkaansa lainsäädäntöympäristössä. Vakuutuksenvälittäjät eivät näin ollen voi vaivattomasti hyödyntää ulkomaisia vakuutusmarkkinoita tarjoamalla niillä massariskejä koskevia vakuutuksia, vaan heidän on neuvoteltava sopimuksista yksitellen. Todennäköisesti tästä koituu liiallisia liiketoimintakustannuksia, mikä näin ollen estää vakuutusalan sisämarkkinoiden toiminnan.

4.2.6.1

On usein todettu, että ominaispiirteidensä johdosta vakuutukset edellyttävät tiettyä maantieteellistä läheisyyttä vakuutuksenantajan ja asiakkaan välillä. Kyseinen huomio voi selittää sen, että myös tulevaisuudessa rajatylittävää kauppaa käydään vakuutusalalla vähemmän kuin muilla toimialoilla (esimerkiksi kirjamyynti Internetin välityksellä). Asiakassuhteiden hoitoon liittyvistä syistä vakuutuksenantajat saattavat katsoa paremmaksi toimia muissa jäsenvaltioissa haaraliikkeiden tai tytäryhtiöiden välityksellä.

4.2.6.2

Tämän näkemyksen edustajat eivät periaatteessa vastusta vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamista, vaan pyrkivät ennemminkin tuomaan esille, että vaikutus rajoittuisi tiettyyn osaan vakuutussopimuksia, joita tosiasiallisesti kaupataan rajojen yli, tai asiakkaisiin, jotka liikkuvat ja muuttavat asuinpaikkaansa jäsenvaltiosta toiseen.

4.2.6.3

Todellinen vaikutus on kuitenkin tätä huomattavampi. Jos vakuutussopimuksia myydään muissa jäsenvaltioissa haaraliikkeiden tai jopa tytäryhtiöiden välityksellä, esiin nousevat samat asiakkaita, edustajia ja vakuutuksenantajia koskevat ongelmat. Vakuutuksenantajien on sopeutettava tuotteensa paikallisiin olosuhteisiin, myös kyseisten markkinoiden lainsäädäntöympäristöön. Tämän seurauksena niiden on muokattava tuotteitaan. Siksi yhdessä jäsenvaltiossa laadittua vakuutusta ei voida myydä toisessa jäsenvaltiossa haaraliikkeen välityksellä ilman siihen tehtäviä huomattavia muutoksia erilaisen (lainsäädännöllisen) ympäristön johdosta. Edustajien ja asiakkaiden ongelmana on yksinkertaisesti se, että he eivät löydä ulkomaisia vakuutustuotteita omilta markkinoiltaan.

4.2.6.4

Vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistaminen vähentäisi merkittävästi tuotesuunnittelukustannuksia sisämarkkinoilla. Toiseen jäsenvaltioon sijoittautuvat vakuutuksenantajat voisivat esimerkiksi rajoittua asiakasneuvontaan asiamiestensä välityksellä tai riita-asioiden ratkaisuun toimivaltaisten alueellisten toimistojensa välityksellä. Siinäkin tapauksessa, että vakuutusyritysryhmät toimisivat tytäryhtiöiden välityksellä, ne voisivat jakaa tuotteiden suunnittelutyön ja -kustannukset.

4.2.6.5

Tämän tuloksena asiakkaat voisivat hyödyntää tehokkaasti sisämarkkinoita. Yhdenmukaistettuun vakuutussopimusoikeuteen perustuvilla sisämarkkinoilla vakuutusalan innovaatiot voisivat siirtyä rajojen yli entistä helpommin. Eurooppalaiset kuluttajat voisivat hankkia ulkomailla suunniteltuja vakuutustuotteita.

4.3.1

Toukokuun 1. päivänä 2004 EU:hun liittyi kymmenen uutta jäsenvaltiota, joista kahdeksan on siirtymävaiheen maita. Niiden vakuutuslainsäädäntö oli saatettava yhteisön säännöstön mukaiseksi ennakkoehtona unioniin liittymiselle (39). Nykyaikainen vakuutussopimuslainsäädäntö on välttämätön ennakkoedellytys vakuutusmarkkinoiden toiminnalle kyseisissä valtioissa. Vaikkakin osa uusista jäsenvaltioista on jo hyväksynyt nykyaikaisen lainsäädännön alalle, toisilla tämä on vielä tekemättä.

4.3.2

Vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistaminen näyttäisi näin ollen ajavan vakuutusalan laajentuneiden sisämarkkinoiden etua tukemalla uusia jäsenvaltioita lainsäädäntöjensä nykyaikaistamisessa ja estämällä uudet eroavuudet kansallisten järjestelmien välillä. Olisi hyödyllistä, jos Euroopan komissio voisi ilmoittaa kyseisille valtioille mahdollisimman pian, milloin se aikoo yhdenmukaistaa vakuutussopimusoikeutta.

5.1

Kuten edellä todettiin, komissio esitti vuonna 1979 ensimmäisen ehdotuksen direktiiviksi vakuutussopimuksia koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (40). Kyseistä ehdotusta laadittaessa tukeuduttiin palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien rajoitusten poistamista käsitelleeseen yleiseen ohjelmaan, jossa ensivakuutusten osalta määrättiin vakuutussopimuksia säätelevien lainsäädännöllisten ja hallinnollisten tekstien yhdenmukaistamisesta siltä osin kuin kyseisten tekstien eroavuudet aiheuttavat vahinkoa vakuutetuille ja kolmansille osapuolille (41).

5.2

Kyseisessä ehdotuksessa pidettiin riittämättömänä tuolloisten vakuutusdirektiivien avulla aikaansaatua yhteensovittamista sekä sitä, että perustamissopimuksessa kiellettiin palveluiden tarjoamiseen liittyvä kaikenlainen syrjivä kohtelu sillä perusteella, että yritys ei ole sijoittautunut siihen jäsenvaltioon, jossa palvelu tarjotaan.

5.2.1

Ehdotuksessa todettiinkin, että olisi asianmukaista yhdenmukaistaa säännöstö tiettyjen sellaisten yleisluonteisten kysymysten osalta, jotka liittyvät erityisesti vakuutusmaksusta riippuvaan vakuutusturvaan, sopimuksen voimassaoloaikaan sekä sellaisten vakuutettujen asemaan, jotka eivät ole vakuutuksenottajia, kuten myös niiden seikkojen osalta, jotka koskevat yhtäältä vakuutuksenottajan vahingonvaaran tai vahinkotapahtuman ilmoittamiseen liittyvien menettelytapojen seurauksia sopimuksen solmimishetkellä ja sen voimassaoloaikana sekä toisaalta hänen toimintaansa vahinkotapahtuman yhteydessä vaadittavien toimenpiteiden osalta.

5.2.2

Lisäksi kyseisessä ehdotuksessa katsottiin, että direktiivissä säädettyjen kysymysten osalta jäsenvaltioita ei voida valtuuttaa tekemään erilaisia ratkaisuja paitsi silloin, kun tästä on nimenomaan säädetty direktiivissä. Muutoin kyseenalaistettaisiin direktiivin tavoitteet. Kyse oli näin merkittävästä askeleesta kyseisen alan yhdenmukaistamiseksi kokonaan (42).

5.3

ETSK hyväksyi yksimielisesti kyseistä ehdotusta käsittelevän lausuntonsa (43), jonka pääkohdat ovat seuraavat:

5.4

Lisäksi ETSK tarkasteli yksityiskohtaisesti kutakin ehdotettua artiklaa ja esitti useita kriittisiä kommentteja, jotka on vielä nykyäänkin syytä ottaa huomioon mitä tahansa alaan liittyvää uutta aloitetta valmisteltaessa.

5.5

Myös Euroopan parlamentti esitti näkemyksensä edellä mainitusta ehdotuksesta (44). Se totesi erityisesti, että yhdenmukaistaminen on tae vakuutuksenottajille annettavasta samantasoisesta suojasta riippumatta siitä, mikä laki valitaan sovellettavaksi.

5.5.1

Lisäksi EP teki useita muutosehdotuksia, jotka koskivat muun muassa direktiivin soveltamisalaa (poikkeustapausten poistaminen), vakuutussopimuksen keskeisiä elementtejä, sekä alkuperäisiä olosuhteita että sopimuksen voimassaolon aikana tapahtuvia muutoksia koskevan vakuutuksenottajan ilmoitusvelvollisuutta ja sen seurauksia sopimuksen voimassapysymiseen, vakuutuksenottajan hankkimia todisteita vahinkotapauksen sattuessa sekä sopimuksen purkamiseen liittyviä ehtoja.

5.5.2

EP:n huomioista käy hyvin selvästi esille, että sen tavoitteena — kuten se selkeästi toteaa — on oikeudenmukainen tasapaino vakuutuksenantajan ja vakuutetun intressien välillä.

5.6

Näiden huomioiden jälkeen komissio laati ehdotuksestaan uuden muutetun version (45), jossa se muun muassa huomioi monet sekä ETSK:n että EP:n tekemät esitykset ja ehdotukset ja jossa se ensimmäistä kertaa kiinnittää huomiota siihen, että vakuutussopimuksia koskevien säännösten yhteensovittaminen helpottaisi tiettyyn jäsenvaltioon sijoittautuneiden vakuutuksenantajien palveluiden tarjoamista jossakin toisessa jäsenvaltiossa. Tämä oli ensimmäinen maininta pyrkimyksestä luoda rahoituspalvelualan sisämarkkinat (46).

5.6.1

Kyseisessä komission ehdotuksessa asetettiin direktiivin voimaantulopäivämääräksi 1. heinäkuuta 1983. Jäsenvaltioiden poliittisen tahdon puutteen vuoksi ehdotusta ei kuitenkaan lopulta hyväksytty.

5.7.1

Kyselylomakkeen pohjalta annetut vastaukset sekä 16. huhtikuuta 2004 järjestetty julkinen kuulemistilaisuus toivat ilmi laajalle levinneen yhteisymmärryksen siitä, että kyseistä ehdotusta — siitä huolimatta, että se on yli 20 vuotta vanha — on edelleen pidettävä validina panoksena sekä hyvänä lähtökohtana alalla tehtävää uutta aloitetta ajatellen.

5.7.2

Samalla kuitenkin tähdennettiin sitä, että vakuutussopimuksen yhdenmukaistamisen nykyinen tarve menee huomattavasti vuoden 1980 ehdotusta pidemmälle ja että ehdotettavien sääntöjen on perustuttava keskusteluun, jota käydään seikkaperäisen oikeusvertailututkimuksen pohjalta.

6.1.1

Ennen kuin Euroopan vakuutussopimusoikeutta ryhdytään yhdenmukaistamaan, on tehtävä valmistelevia oikeusvertailuja. Näitä vertailuja tehdään parhaillaan akateemisella tasolla. Yleisen sopimusoikeuden alalla on jo saatu päätökseen vertailututkimus, jossa esitetään Euroopan sopimusoikeuden periaatteet. Vakuutussopimusoikeuden alalla on julkaistu ja tullaan vielä julkaisemaan suuri määrä oikeusvertailututkimusten tuloksia (47). Edesmennyt professori Reichert-Facilides perusti vuonna 1999 projektiryhmän Restatement of European Insurance Contract Law. Kyseisen ryhmän jäsenet ovat vakuutusoikeuden asiantuntijoita ja edustavat erilaisia oikeusjärjestelmiä (EU:ssa ja sen ulkopuolella).

6.1.2

Jotta ”paras ratkaisu” löydetään vakuutussopimusoikeutta varten, lähestymistapa voi olla seuraavanlainen: Ensinnäkin on otettava asianmukaisella tavalla huomioon kaikkien vakuutussopimuslakien keskeinen tavoite, joka on nimenomaan tarjota vakuutuksenantajan tehokasta riskinkantokykyä tukevat lainsäädäntöpuitteet ja näin ollen varmistaa varsinaisen vakuutustoiminnan asianmukainen toiminta. Toiseksi on olennaista, että osapuolten vastakkaiset intressit saatetaan huolellisesti tasapainoon. Tässä yhteydessä on syytä ottaa asianmukaisella tavalla huomioon nykyinen suuntaus myöntää suhteellisen korkea suojelun taso vakuutuksenottajalle.

6.1.3

Edellä mainittujen huomioiden perusteella vakuutusalan sisämarkkinoiden edistämistoimissa tulisi keskittyä pakollisiin sääntöihin. Kyseiset säännöt tarjoavat välttämättömät puitteet osapuolten oikeudelle solmia vapaasti sopimuksia, ja samalla ne muodostavat esteen vakuutusalan sisämarkkinoille niin kauan kuin kyseisiä sääntöjä ei ole yhdenmukaistettu. Näin ollen sääntelyn tarve vakuutusalalla on yhdenmukainen vakuutusalan sisämarkkinoiden yhdenmukaistamista koskevien vaatimusten kanssa.

6.2.1

Vakuutussopimuksia koskevien lakien tavoitteena on ainakin niiden osittain pakollisten säännösten osalta suojella heikompaa osapuolta, ja toiminnallisesti niitä voidaan kutsua kuluttajalaeiksi. Perinteisesti vakuutuksenottajan suoja on kuitenkin yleistä kuluttajaoikeutta laajempi: yksityisasiakkaiden tavoin myös pienyrityksiä suojellaan vakuutuksen ottamisen yhteydessä.

6.2.2

Kun Euroopan kuluttajaoikeus yhdenmukaistetaan, EY:n on myönnettävä kuluttajille korkea suojan taso (ks. EY:n perustamissopimuksen 95 artiklan 3 kohta). Vastaavaa käsitettä sovelletaan myös muihin EY:n perustamissopimuksen artikloihin perustuviin säädöksiin (vakuutusoikeuden alalla yleisellä tasolla EY:n perustamissopimuksen 47 artiklan 2 kohta yhdistettynä 55 artiklaan). Tämän tuloksena vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistaminen tarjoaisi vakuutuksenottajalle korkean suojan tason.

6.3.1

Tarkasteltaessa vakuutusalan sisämarkkinoiden nykyisiä ongelmia tulee selvästi esille tarve yhdenmukaistaa vakuutussopimusoikeus kokonaisuudessaan. Vähimmäistason yhdenmukaistaminen mahdollistaisi sen, että jäsenvaltiot voisivat soveltaa korkeampaa suojan tasoa, kuten yhteisön oikeudessa säädetään, luoden näin uusia esteitä vakuutusalan sisämarkkinoille.

6.3.2

Vähimmäisvaatimukset eivät estäisi sisämarkkinoiden toimintaa, mikäli voimassaoleva kansainvälisen yksityisoikeuden järjestelmä korvattaisiin säännöillä, joiden pohjalta sovellettaisiin vakuutetun asuinvaltion lainsäädäntöä. Tällä tavoin kaikki vakuutuksenantajat laatisivat tuotteensa kansallisen lainsäädännön mukaisesti (tarjoten ainakin eurooppalaista vähimmäistasoa vastaavan suojan) ja voisivat myydä ne ”alkuperämaan” oikeutta soveltaen kaikissa muissa jäsenvaltioissa. Vakuutuksenottajalla olisi varmuus vähimmäissuojasta siitä huolimatta, että vakuutuksenottajaan sovellettaisiin ulkomaista lainsäädäntöä.

6.3.3

Tämänkaltainen muutos kansainvälisen yksityisoikeuden järjestelmässä ei kuitenkaan ole todennäköinen eikä toivottava. Ensinnäkin kyseisenlainen muutos jättäisi vakuutuspalveluiden kuluttajat ilman kuluttajansuojaa, josta on säädetty Rooman yleissopimuksen 5 artiklassa. Kyseinen artikla suojaa ”passiivista” kuluttajaa myös niillä aloilla, joilla kuluttajaa koskeva aineellinen oikeus on yhdenmukaistettu. Toiseksi tuomioistuimet panisivat täytäntöön vakuutuksenottajan asuinvaltion lainsäädäntöön sisältyvät pakolliset säännökset, ja näin esteet sisämarkkinoiden toiminnalle säilyisivät. Kolmanneksi on syytä mainita, että tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevan asetuksen nojalla vakuutuksenantaja voi haastaa vakuutuksenottajan oikeuteen ainoastaan tämän asuinvaltion tuomioistuimissa (ks. 12 artiklan 1 kohta, jossa on vain muutamia poikkeuksia), ja 9 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti vakuutuksenottaja valitsee hyvin todennäköisesti saman foorumin omia oikeustoimiaan varten.

6.3.4

Näin ollen kansainvälisen yksityisoikeuden järjestelmän muuttaminen loisi tilanteen, jossa toimivaltaisten tuomioistuinten täytyisi yleensä soveltaa ulkomaista lainsäädäntöä. Tämän tuloksena vakuutuksia koskevat riita-asiat tulisivat entistä monimutkaisemmiksi ja kalliimmiksi siinäkin tapauksessa, että varsinainen vakuutusoikeus yhdenmukaistettaisiin. Kyseinen lähestymistapa ei siis ole suositeltava. Kansainvälisen yksityisoikeuden järjestelmän on periaatteessa säilyttävä nykyisellään, ja vakuutussopimusoikeus on puolestaan yhdenmukaistettava kokonaisuudessaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nykyistä kansainvälisen yksityisoikeuden järjestelmää voitaisi parantaa. Esimerkiksi niin kauan kuin vakuutussopimusoikeutta ei ole yhdenmukaistettu, unionin alueella liikkuvalle kansalaiselle voitaisiin antaa mahdollisuus tehdä valinta asuinvaltionsa ja kansallisuuttaan vastaavan valtion lainsäädännön välillä.

6.4.1

Vakuutussopimusoikeus on liitetty järjestelmällisesti yleisen sopimusoikeuden piiriin. Tämä seikka nostaa esille kysymyksen siitä, voidaanko vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamisen tavoitteet saavuttaa vasta, kun koko sopimusoikeus on yhdenmukaistettu (tai ainakin sen yleinen osa), vai onko se mahdollista tästä riippumatta. Vaikuttaa siltä, että viimeksi mainittu vaihtoehto on oikea.

6.4.2

Kuten edellä todettiin, juuri pakolliset säännökset muodostavat esteen vakuutusalan sisämarkkinoille, minkä johdosta ne on yhdenmukaistettava. Yleinen sopimusoikeus ei ole perusolemukseltaan pakottavaa, vaikka se sisältääkin eräitä pakottavia sääntöjä. Nämäkään säännökset eivät vaikuta siinä määrin erilaisilta jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen välillä, että niiden yhdenmukaistamatta jättäminen häiritsisi vakuutusalan sisämarkkinoiden toimintaa sen lisäksi, että niillä ei ole merkittävää vaikutusta vakuutustuotteisiin sinällään.

6.4.3

Poikkeuksia voi olla, mutta ne voidaan selvittää vakuutusalan yhdenmukaistamisen yhteydessä. Esimerkkiä kyseisenlaisista säännöistä on itse asiassa jo käsitelty kuluttajasopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevassa direktiivissä (48), jota sovelletaan myös kuluttajien ottamiin vakuutuksiin (49). Riittäisi, että sopimusoikeutta koskevan unionin laajuisen säädöksen soveltamisalaa laajennettaisiin kattamaan kaikki massariskejä koskevat vakuutukset, jotta taattaisiin vakuutusalan sisämarkkinoiden toiminta.

6.4.4

Tässä yhteydessä esitetyillä toteamuksilla ei pyritä vastustamaan sopimusoikeuden yhdenmukaistamista yleisellä tasolla. Asia jätetään unionin toimielinten harkittavaksi. Tosiasiassa yleisen sopimusoikeuden yhdenmukaistamisella helpotettaisiin vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamista. Esitetyillä väitteillä pyritään ainoastaan osoittamaan, että pelkästään vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamisella voidaan saavuttaa halutut tavoitteet.

6.5.1.1

Euroopan sopimusoikeuden yhtenäistämistä käsiteltävässä toimintasuunnitelmassa korostetaan mahdollisuutta ottaa käyttöön vaihtoehtoinen väline sen sijaan, että kansalliset sopimusoikeudet yhdenmukaistettaisiin tai yhtenäistettäisiin. Keskeinen ero näiden vaihtoehtojen välillä liittyy siihen, että vaihtoehtoisella välineellä ei puututa kansallisiin sopimusoikeuksiin silloin, kun osapuolet päättävät käyttää tai olla käyttämättä kyseistä välinettä siitä riippuen, sisältyisikö kyseiseen välineeseen tämänkaltainen vaihtoehto. Tällä tavoin luodaan rinnakkaiset oikeusjärjestelmät (yhteisön ja jäsenvaltion oikeusjärjestelmä), ja osapuolet voivat valita kyseisten järjestelmien välillä.

6.5.1.2

Sen sijaan kansallisten sopimusoikeuksien yhdenmukaistamisella tai yhtenäistämisellä luotaisiin eurooppalainen ratkaisu kansallisten sopimusoikeuksien perinteisten käsitteiden tilalle. Osapuolilla ei olisi mahdollisuutta valita kansallisen mallinsa tai yhteisön mallin välillä.

6.5.2.1

Vakuutusalan sisämarkkinoiden näkökulmasta katsottuna kummallakin vaihtoehdolla on yksi ilmeinen etunäkökohta: niillä poistetaan tosiasiallisesti vakuutusten myynnin esteet unionissa sekä mahdollistetaan vakuutuksenottajien vapaa liikkuvuus unionissa ilman että vakuutussopimusoikeuksien eroavuuksilla olisi haittavaikutuksia vakuutuksiin. Tämän johdosta kumpi tahansa kyseisistä lähestymistavoista on nykytilannetta parempi, ja valinta niiden välillä on loppujen lopuksi ennemminkin poliittinen kuin periaatteellinen kysymys.

6.5.2.2

Kansallisten vakuutussopimusoikeuksien yhdenmukaistaminen voi osoittautua vaihtoehtoisen välineen hyväksymistä työläämmäksi tehtäväksi. Koska se johtaisi kansallisten ”perinteiden” korvaamiseen eurooppalaisella ratkaisulla, jäsenvaltioiden oikeusalan eliitti (ammattilaiset ja yliopistoväki) saattaisi epäröidä noudattaa yhdenmukaistamista koskevaa kehotusta.

6.5.2.3

Yhtenä epäselvyytenä on kansalliseen lainsäädäntöön puuttumisen intensiteetin ja sisämarkkinoilla saatavien tulosten ilmaantumiseen kuluvan ajan välinen korrelaatio. Koska vaihtoehtoinen väline ei kumoa kansallisia lainsäädäntöjä, sitä voidaan pitää pehmeänä lähestymistapana ja siten markkinoiden kannalta helpommin hyväksyttävänä. Toisaalta on pelättävissä, että vaihtoehtoisen välineen seurauksena yhteismarkkinoiden toimijat (kuten yritykset ja vakuutuksenvälittäjät) jäisivät odotuskannalle — epäröidessään liittyä kärkijoukkoon toimijat odottaisivat, että muut ottaisivat ensiaskeleet, ja yrittäisivät oppia kilpailijoiden (huonoista) kokemuksista. Vai suhtauduttaisiinko vaihtoehtoiseen välineeseen kuin ”mahdollisuuksien ikkunaan”, jonka kaikki haluavat avata ensimmäisenä esimerkiksi myymällä vakuutuksia Internetin kautta? On varmaa, että yhdenmukaistaminen toisi välittömiä tuloksia, koska kukaan toimijoista ei voisi välttyä sen täytäntöönpanolta. Toisaalta kyseinen toimi voitaisiin nähdä erittäin tai jopa liian voimakkaana.

6.5.2.4

Yksi vaihtoehtoista välinettä koskeva tekninen huolenaihe liittyy siihen, että se ei voi korvata kokonaan yhdenmukaistamista, mikä voidaan helposti osoittaa tarkastelemalla moottoriajoneuvojen vastuuvakuutuksia. Moottoriajoneuvojen vastuuvakuutuksia koskevan lainsäädännön yhdenmukaistaminen on ensiarvoisen tärkeää unionin kansalaisten liikkuvuutta ajatellen, koska se tarjoaa välttämättömän suojan onnettomuuksien uhreille. On ilmeistä, että uhrin suojelu ei voi riippua millään tavoin siitä, että osapuolet olisivat valinneet yhteisön säädöstä suosivan vakuutussopimuksen. Vaihtoehtoinen väline ei näin ollen voisi korvata moottoriajoneuvojen vastuuvakuutuslainsäädännön yhdenmukaistamista.

6.5.2.5

Lopuksi esitetään kysymys, voidaanko vaihtoehtoisella välineellä päästä hyviin tuloksiin vakuutusoikeuden kaltaisella alalla, jolle on ominaista osapuolten välinen epätasapaino. Tekisivätkö osapuolet järkevän valinnan vai tekisivätkö vakuutuksenantajat valinnan yksipuolisesti vakuutuksen yleisiin ehtoihin sisältyvien soveltamista tai soveltamatta jättämistä koskevien lausekkeiden avulla?

6.5.2.6

Ensisijaisena huolenaiheena ei ole saada selville, päästäänkö vakuutussopimuksia koskevaan yhteisön säädöksen tavoitteeseen yhdenmukaistamalla kansalliset lainsäädännöt vai panemalla täytäntöön vaihtoehtoinen väline. Joka tapauksessa kysymys edellyttää huolellista pohdintaa.

6.6.1

Lopuksi on kysyttävä, voidaanko lainsäädäntöjen yhdenmukaistaminen korvata laatimalla yleiset vakuutusehdot yhteisön tasolla. Huoli vakuutuksenantajista, joiden on otettava huomioon kunkin jäsenvaltion lainsäädännöt, vähenisi varmasti (ellei jopa häviäisi tyystin), jos kyseinen toimenpide suoritettaisiin yhteisesti ja unionin toimielinten tuella.

6.6.2

Tällaista lähestymistapaa ei kuitenkaan voida pitää kannatettavana. Ensinnäkin vaikka unionin alueella sovellettavissa yleisissä ehdoissa voidaan ottaa huomioon kansallisten lainsäädäntöjen eroavuudet, niissä edellytetään kuitenkin erillistä riskien laskentaa, ja ne voivat olla epäedulliset EU:n alueella liikkuvalle kansalaiselle.

6.6.3

Lisäksi kyseisen lähestymistavan seurauksena luotaisiin malleja ehdoista, joilla olisi kielteisiä vaikutuksia kilpailuun sisämarkkinoilla. On syytä muistaa, että yksi vakuutusalan sisämarkkinoiden luomisen tärkeimmistä vaiheista oli se, kun jäsenvaltioilta kumottiin oikeus valvoa järjestelmällisesti vakuutusten yleisiä ehtoja ennen kuin niitä ryhdytään soveltamaan markkinoilla (50). Kyseinen valvonta johtaa siihen, että vakuutustuotteita ei ole tarjolla monipuolisesti, kuluttajilla on vähemmän valinnanvaraa ja näin ollen kilpailua on vähemmän. Vakuutusten yleisten ehtojen laatimiseen yhteisön tasolla liittyy rakenteellisesti samankaltainen vaara.

7.1

Edellä jo mainittiin, että nimenomaan vakuutussopimusoikeuden pakolliset säännöt edellyttävät yhdenmukaistamista. Toinen kysymys koskee sitä, tuleeko yhdenmukaistaa vakuutussopimusoikeuden kaikki vai ainoastaan sen tietyt alat.

7.2

Vakuutusoikeus jaetaan usein yleiseen osaan, johon kuuluvia sääntöjä sovelletaan kaikkiin vakuutussopimuksiin, sekä erityisvakuutusaloja koskevaan oikeuteen. On pohdittava, edellyttävätkö vakuutusalan sisämarkkinat yleisten sääntöjen, erityisaloja koskevien erityissääntöjen vai näiden molempien yhdenmukaistamista

7.3

Teoriassa molemmat ovat välttämättömiä: yleiset säännöt sekä eri vakuutusaloja koskevat erityissäännöt vaikuttavat tuotteeseen ja näin ollen estävät vakuutusalan sisämarkkinoiden toiminnan. Esimerkiksi yleiseen osaan yleensä sisällytettävät maksusitoumuksiin sovellettavat säännöt vaikuttavat riskin ja vakuutusmaksun väliseen suhteeseen samalla tavoin kuin esimerkiksi henkivakuutusalaan vaikuttavat sitä säätelevät erityissäännöt. Näin ollen yhdenmukaistamisessa ei periaatteessa tule tehdä eroa näiden kahden säännöskokonaisuuden välillä.

7.4

Yhdenmukaistaminen voidaan kuitenkin toteuttaa useissa vaiheissa. Jos näin tehdään, on laadittava lista ensisijaisista kohteista. Tässä tapauksessa olisi asianmukaista yhdenmukaistaa ensin yleinen osa. Moniin vakuutusaloihin ei sovelleta erityis- tai pakollisia sääntöjä (51), vaan sen sijaan ainoastaan yleisiä sääntöjä voimassa olevien kansallisten vakuutussopimuslainsäädäntöjen mukaisesti. Näin ollen on kiireellisempää yhdenmukaistaa vakuutussopimusoikeuden yleiset pakolliset säännökset. Tällaisen yhdenmukaistamisen avulla olisi mahdollista luoda välittömästi vakuutusalan sisämarkkinat kaikilla niillä aloilla, joita erityiset ja pakolliset säännökset eivät koske. Kun kyseinen vaihe on saatu päätökseen, myös henkivakuutuksen ja sairausvakuutusten kaltaiset säännellyt alat on otettava yhdenmukaistamisen piiriin.

7.5

Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin yhdenmukaistaa seuraaviin seikkoihin liittyvät säännöt:

8.1

Vakuutus on nykyään olennainen palvelu yhtäältä ammatinharjoittajien ja toisaalta ammatinharjoittajien ja kuluttajien välisissä kaupallisissa suhteissa.

8.2

EU:n jäsenvaltioiden kansallisissa oikeusjärjestelmissä eräiden vakuutussopimuksen solmimista ja sen voimassaoloa yleisesti säätelevien keskeisten periaatteiden välillä on eroja.

8.3

Tämä tilanne muodostaa esteen kyseisen rahoitusvälineen rajatylittävälle markkinoinnille ja estää siten alan sisämarkkinoiden toteutumista.

8.4

Vakuutusoikeuden niin kutsutun ”yleisen osan” pakollisten sääntöjen tietynasteisella yhdenmukaistamisella voidaan edistää merkittävästi monien sellaisten esteiden ja ongelmien poistamista, joita vakuutusyritykset, vakuutusedustajat, vakuutetut ja vakuutuksenottajat — ovatpa he sitten ammatinharjoittajia tai kuluttajia — kohtaavat suorittaessaan vakuutuksiin liittyviä rajatylittäviä toimenpiteitä.

8.5

Tähän näkemykseen yhtyvät poikkeuksetta kaikki asianosaiset, joita on konsultoitu ja kuultu.

8.6

Vaikuttaa siltä, että yhdenmukaistamisen toteuttamisessa on noudatettava asteittaista lähestymistapaa, jonka ensimmäisen vaiheen tavoitteena olisi vapaaehtoisen vakuutussopimusmallin mahdollinen hyväksyminen niin, että kaikki sitä koskevat ehdot ja osatekijät olisivat velvoittavia.

8.7

Vakuutussopimusmallia laadittaessa on otettava huomioon komission ehdotukset direktiiviksi vuosilta 1979 ja 1980 niiden huomioiden ja analyysien valossa, joita siitä ovat esittäneet eri osapuolet sekä kansalaisyhteiskunnan ja jäsenvaltioiden sääntelyelinten edustajat. Lisäksi on otettava huomioon alalla sittemmin tapahtunut kehitys.

8.8

Käytettävän yhteisön välineen tulee olla asetus ja sen oikeusperustan perustamissopimuksen 95 artikla.

8.9

Tässä lausunnossa esitettyjen huomioiden pohjalta ETSK kehottaa komissiota ottamaan asian uudelleen käsittelyyn sekä aloittamaan oikeusvertailua ja kansallisia käytänteitä koskevat vakuutussopimusalan tutkimukset voidakseen vahvistaa, että vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamiseen yhteisön tasolla johtavien toimien jatkaminen on välttämätöntä, suositeltavaa ja mahdollista.

8.10

Kyseisissä toimenpiteissä on otettava huomioon akateemisten tutkijoiden alalla jo saavuttamat tulokset.

8.11

ETSK suosittelee komissiolle, että kyseiset tutkimukset julkaistaisiin ja että niistä käytäisiin yleistä keskustelua etenkin vihreän kirjan avulla. Vihreä kirja on välttämätön perusta sellaisen yhteisön säädöksen laatimiseksi, jota voidaan pitää kaikkein tarkoituksenmukaisimpana.

8.12

ETSK on tietoinen siitä, että tätä merkittävää toimenpidettä rahoituspalveluiden sisämarkkinoiden toteuttamiseksi voidaan edistää ainoastaan siinä tapauksessa, että jäsenvaltiot ilmaisevat selkeän poliittisen tahtonsa tukea vakuutussopimusoikeuden yhdenmukaistamisaloitetta.

8.13

ETSK kehottaa Euroopan parlamenttia osallistumaan tähän aloitteeseen ja asettamaan aiheen etusijalle poliittisessa ohjelmassaan ilmaisemalla uudelleen tukevansa vakuutussopimusoikeuden yleiseen osaan sisältyvien pakollisten säännösten yhdenmukaistamista koskevaa tavoitetta.

a)

vakuutuskirjan muodollinen rakenne

b)

oikeus takuuilmoitukseen sopimusta solmittaessa sekä sitä koskevat muodolliset vähimmäisvaatimukset

c)

sopimuskieli

d)

säännöt, jotka koskevat vakuutuksenottajan sopimusta tehdessä antamia ilmoituksia, jotka voivat vaikuttaa vahingonvaaranarviointiin ja hyväksymiseen, sekä seuraukset niiden puuttumisesta tai niitä koskevista tahallisista virheistä

e)

säännöt, jotka liittyvät vakuutetun sopimuksen voimassaoloaikana antamiin sellaisia seikkoja tai olosuhteita koskeviinilmoituksiin, jotka voivat lisätä vahingonvaaraa, sekä seuraukset kyseisen velvollisuuden noudattamatta jättämisestä

f)

edellä mainittujen velvollisuuksien noudattamatta jättämiseen liittyvää todistustaakkaa koskevat säännöt

g)

vakuutusmaksua koskevat säännöt vahingonvaaran vähentyessä

h)

vakuutusmaksun kokonaan tai osittain maksamatta jättämisestä vakuutuksen voimassaoloaikana aiheutuvat seuraukset

i)

vakuutuksenottajan velvollisuudet vahinkotapauksen sattuessa

j)

vakuutussopimuksen purkamista koskevat säännöt

k)

osapuolten mahdollisuudet poiketa direktiivin säännöksistä siltä osin kuin tämä olisi edullista vakuutuksenottajalle,vakuutetulle tai vahingon kolmannelle osapuolelle.

a)

raidekulkuneuvot

b)

ilma-alukset

c)

meri-, sisävesi- ja jokialukset

d)

tavarakuljetukset

e)

ilma-, meri-, sisävesi- ja jokialuksiin liittyvä korvausvastuu

f)

luotot ja vakuudet, ottaen huomioon kyseisten vakuutusalojen erityispiirteet.

(a)

Sairausvakuutus jätetään direktiivin ulkopuolelle, kuten ETSK oli ehdottanut.

(b)

Sopimuksen purkamiseen liittyviä yksityiskohtia tarkennetaan. Muutettujen sopimusten voimassaolon jatkamistapidetään parempana kuin niiden yksinkertaista peruuttamista.

(c)

Todistustaakkaa koskevat säännökset tulee muotoilla paremmin.

28.6.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 157/15

1.1

Matkailu ja urheilu edustavat kahta alaa, jotka tulevaisuudessa vaikuttavat yhä enemmän Euroopan taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Niiden avainrooli on tunnustettu yksimielisesti koko maailmassa.

1.2

Valtiot ja yhteiskunnat hyödyntävät matkailua ja urheilua yhä enemmän ensisijaisina kanavina, joiden avulla levitetään arvoja ja myönteisiä viestejä sekä kehitetään ympäristön ja yhteiskunnan kannalta kestävää taloutta.

1.3

Urheilu on aina kiehtonut suuria ihmisjoukkoja, joita yhdistää sama kiinnostuksen kohde, jonka vuoksi he myös matkustavat yhä uudelleen seuratakseen erikokoisia urheilutapahtumia.

1.4

Matkailuun liittyy tarjoaa nykyään täydellinen valikoima urheilumahdollisuuksia, mikä on etenkin viime vuosina lisännyt matkailun suosiota, ja auttanut osaltaan elävöittämään osittain tai erittäin heikosti kehittyneitä alueita (1).

1.5

Joistakin urheilutapahtumien areenoista on tullut matkailukohteita ja päinvastoin. Tällaiset ominaispiirteet ovat yhdentyneet yhä enemmän, ja matkailu- ja urheilualat ovat löytäneet toisistaan uusia tarjonnan ja kasvun mahdollisuuksia.

1.6

Tämä on lisännyt yksittäisten matkakohteiden kykyä houkutella sekä eri ikäisiä että vammaisia, jotka voivat viimein harrastaa lomallaan urheilua uudella ja entistä palkitsevammalla tavalla.

1.7

Vuonna 2002 Euroopassa vieraili 411 miljoonaa kansainvälistä matkailijaa, minkä vaikutus bkt:hen on yli viisi prosenttia. Euroopan osuus maailmanlaajuisista matkailumarkkinoista on näin ollen lähes 58 prosenttia. Maailman matkailujärjestö (OMT) arvioi kuitenkin, että uusien toimijoiden aiheuttaman kilpailun vuoksi Euroopan osuus maailmanlaajuisilla matkailumarkkinoilla alenee vuoteen 2020 mennessä 46 prosenttiin, vaikka matkailijamäärä lähes kaksinkertaistuu.

1.8

ETSK oli käsillä olevan lausunnon valmistelutyön yhteydessä mukana Roomassa järjestetyssä julkisessa kuulemistilaisuudessa aiheesta ”Matkailu ja urheilu: Euroopan tulevat haasteet”, johon osallistui Euroopan komission urheilu- ja matkailuyksiköiden päälliköiden ohella merkittäviä matkailu- ja urheilualan italialaisia ja eurooppalaisia edustajia. Tilaisuus tarjosi erinomaisen mahdollisuuden vertailla monia ehdotuksia ja esiin tuotuja ajatuksia (2).

1.9

Kun otetaan huomioon Roomassa järjestetty kuulemistilaisuus sekä se, että Maailman matkailujärjestön järjestämän Maailman matkailupäivän (27. syyskuuta 2004) aiheena on tänä vuonna ”Urheilu ja matkailu: keskinäisen ymmärryksen, kulttuurin ja yhteiskunnan kehityksen kaksi elintärkeää tekijää”, ETSK on muotoillut joitakin ajatuksia entistä integroidumpaa tulevaa politiikkaa varten analysoimalla kyseisiä aloja ja esittämällä niitä koskevia toimia.

1.10

Euroopassa on vuonna 2004 jo järjestetty jalkapallon EM-kisat Portugalissa sekä XXVII olympialaiset ja paralympialaiset Kreikassa. Euroopassa järjestetään tulevina viitenä vuotena useita maailmanlaajuisesti merkittäviä urheilutapahtumia, jotka vaikuttavat valtavasti matkailijavirtoihin ja talouteen. Euroopassa liikkuvien kansainvälisten matkailijoiden virta tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kaikille Euroopan matkakohteille.

2.1

Tulevina vuosina viestimet keskittävät maailmanlaajuisesti huomionsa Eurooppaan pitkäksi ajaksi. Euroopan unioni on kaikkien mainittujen tapahtumien (3) viestinnän keskus eri kanavilla ja eri tasoilla. Näin ollen Euroopasta puhutaan paitsi urheilun myös yleisesti politiikan, sosiokulttuurin ja matkailun yhteydessä.

2.2

Kyseinen suurten urheilutapahtumien ajanjakso tarjoaa eurooppalaiselle yhteiskunnalle taloudellisten mahdollisuuksien ohella ennen kaikkea tilaisuuden tarkastella ja levittää kulttuurisia ja sosiaalisia arvoja kasvua ja kestävää kehitystä ajatellen.

2.3

Kyseiset urheilutapahtumat tarjoavat kiistatta laajat mahdollisuudet kehittää ja edistää valveuttamista jäsenvaltioiden ja koko maailman väestön keskuudessa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä nuoriin sekä yhteiskuntaan heikosti integroituneisiin henkilöihin, kuten vammaisiin.

2.4

Matkailualan kilpailukykynäkymiä ajatellen tulevat vuodet voivat useine suurine ja maailmanlaajuisesti merkittävine urheilutapahtumineen tarjota erinomaisen tilaisuuden Euroopalle kehittää ja hyödyntää markkinavalintoja, jotka suuntautuvat palvelujen laadun ja tarjottujen palvelujen kestävyyden mukaisesti.

2.5

Euroopan unionissa on nykyisin 25 jäsenvaltiota, ja se voi hyödyntää kaikkia 450 miljoonan asukkaan uudelle yhteisölle tarjoutuvia etuja. Euroopassa on näin ollen entistä enemmän matkakohteita, matkailusta kiinnostuneita kansalaisia, urheilijoita ja tapahtumia, jotka on integroitava mahdollisimman pian eurooppalaisiin ohjelmiin ja kilpailuihin.

3.1

Matkailu on rauhaa ja kansakuntien integroitumista edistävä taloudenala, joka mahdollistaa suvaitsevaisuuteen ja vastavuoroiseen kunnioitukseen perustuvan rinnakkaiselon.

3.2

Matkailun on todettu voivan osaltaan parantaa miljoonien maailman asukkaiden elinoloja, sillä se edistää entistä oikeudenmukaisempaa ja solidaarisempaa talouskehitystä.

3.3

Matkailu vaikuttaa merkittävästi työllisyyteen. Alalla toimii Euroopassa yli kaksi miljoonaa yritystä, jotka työllistävät yli kahdeksan miljoonaa henkilöä, eikä luku sisällä avustavissa tehtävissä toimivia.

3.4

Matkailu on monialainen toimintamuoto, ja se kykenee luomaan työllisyyttä muita tuotantoaloja enemmän.

3.5

Matkailuala on kuitenkin erityisen herkkä talouden taantumille, kansainvälisille kriiseille sekä sesonkivaihteluille, jotka rajoittavat alan pitkäaikaisia työllisyysvaikutuksia. Tästä huolimatta ala on vaihtelevan tarjonnan ansiosta aina kyennyt tietyssä määrin selviytymään kriisitilanteista, sillä alalla voidaan näin kompensoida ja heikentää rakenteellisten ja satunnaisten kriisien vaikutuksia.

3.6

Tulevien vuosien haasteena on luoda ja ylläpitää sosiaalisesti ja taloudellisesti vakaa kehys koko 25 jäsenvaltion unionissa sekä eliminoida kaikenlaiset sosiaalisen syrjäytymisen muodot. Sekä matkailun ja urheilun että kulttuurin on oltava konkreettisesti kaikkien ulottuvilla, ja tätä varten heikoimpia sosiaaliryhmiä on autettava hyödyntämään kyseisten alojen tarjontaa.

3.7

Euroopan komissio on jo käynnistänyt tämänsuuntaisia toimia antamalla marraskuussa 2001 tiedonannon aiheesta ”Yhteistyöhön perustuva toimintatapa Euroopan matkailun tulevaisuutta varten” (4) ja marraskuussa 2003 tiedonannon aiheesta ”Euroopan matkailun kestävyyden suuntaviivat” (5). Nyt tiedonannoissa esitettyjä ajatuksia on kehitettävä käytännössä.

3.8

Laatumatkailua kehitettäessä siihen on integroitava muita yhteiskunnan tuotantoaloja ja/tai virkistystoimintaa. Urheilu, jossa yhdistyvät arvot, kulttuuri, säännöt ja ihanteet, on ihanteellinen kumppani edistettäessä kestävää kasvua kaikilla tasoilla.

3.9

Urheilu on nykyisin matkailun tavoin keskeinen vapaa-ajan toimintamuoto. Samalla se voi huomattavasti vauhdittaa yhteiskunnan kehitystä ja talouskasvua.

3.10

Urheilun välittämät arvot ovat peräisin 700-luvulla eKr. Kreikassa pidetyistä ensimmäisistä olympialaisista. Ne ovat edelleen ajankohtaisia, ja niitä käytetään yhä useammin nuoria koskevassa koulutuspolitiikassa.

3.11

Urheilun taloudellinen ulottuvuus on viime vuosina kasvanut suhteettomasti. Suurista urheilutapahtumista on tullut huomattavia yleisiä sosiaalisia tapahtumia, joiden avulla välitetään viestejä ja arvoja kaikkialle maailmaan ja kaikille ikäryhmille.

3.12

Urheilutapahtumat ovat synnyttäneet myös uusia matkailumuotoja, joissa perinteinen lomanvietto yhdistyy mahdollisuuteen harjoittaa tiettyä urheilulajia. Suuret urheilutapahtumat voivat kannustaa ihmisiä aloittamaan uuden urheiluharrastuksen.

3.13

Urheilu yhtäältä käyttää hyväkseen perusrakenteita ja matkailupalveluja ja toisaalta edistää matkailua. Matkailu puolestaan hyötyy huomattavasti urheilutapahtumista, joita järjestetään eri matkakohteissa. Ajatelkaamme jalkapallon MM-kisoja tai olympialaisia seuraamaan matkustavien määrää, sekä etenkin kyseisiä tapahtumia isännöivien maiden imagon edistämistä.

3.14

Käsillä olevassa lausunnossa tarkastellaan etenkin suuria urheilutapahtumia, joista on yleisesti ottaen eniten kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista hyötyä ja jotka antavat Euroopan matkailukohteille eniten näkyvyyttä.

3.15

Suurella urheilutapahtumalla tarkoitetaan yleisesti ottaen tapahtumaa, joka houkuttelee huomattavan määrän yöpyviä matkailijoita, jotka vilkastuttavat näin ollen kohteen matkailuteollisuutta.

3.16

Suuri urheilutapahtuma voi tarjota tilaisuuden sellaisten arvojen, tapojen ja käytänteiden korostamiseen, joita voidaan harjoittaa ja kehittää myös lukuisissa pienissä paikallistapahtumissa (6).

3.17

Matkailun ja urheilun monitahoinen suhde nivoutuu laajempaan verkostoon, johon sisältyy myös sosiaalinen, kulttuurinen ja ympäristöä koskeva ulottuvuus. Nykyajan matkailija etsii yhä monipuolisempia lomakokemuksia, joilla voidaan samanaikaisesti tyydyttää niin vapaa-aikaan, kulttuuriin kuin urheiluun liittyviä tarpeita.

4.1

Yhteisön matkailupolitiikan ainoana oikeusperustana oli aiemmin EY:n perustamissopimuksen 3 artiklan u kohta, jossa viitataan yleisesti toimenpiteisiin matkailun alalla. Tämä on rajoittanut huomattavasti useiden unionin jäsenvaltioiden talouteen voimakkaasti vaikuttavalla alalla todellisen eurooppalaisen matkailupolitiikan toteuttamista.

4.2

Matkailuala on nimittäin erittäin monialainen toimintamuoto, jonka piiriin kuuluvat lähes kaikki tuotanto- ja palvelualat ja joka tarvitsee tehokkaita suurtuotannon etuja sekä alueellisessa hallinnoinnissa että valintoihin vaikuttavassa poliittisessa päätöksentekoprosessissa.

4.3

Yhteisön toimielimet ovat kuitenkin vuodesta 1999 lähtien kiinnostuneet uudelleen ja yhä enemmän matkailualasta (7). ETSK on seurannut aktiivisesti tätä uutta suuntausta ja on erittäin tyytyväinen siihen, että Euroopan perustuslakiin on liitetty matkailua käsittelevä erityisartikla (8).

4.4

Tämä lähestymistapa päättää matkailualan pitkän ja toisinaan rankaisevan syrjimisen ja on välttämätön edellytys sille, että ala tunnustetaan samanarvoiseksi muiden alojen kanssa ja integroidaan institutionaalisesti Euroopan unionin politiikkaan.

4.5

Komitea on tyytyväinen siihen, että matkailualalla voidaan tästä lähtien odottaa unionitason kohdennettuja ja erityisiä toimia, ohjelmia ja aloitteita. Komitea toivoo, että tätä varten luodaan yksi ainoa unionitason ohjauskeskus tietyillä aloilla toimivaltaisten EU:n virastojen mallin mukaisesti (9).

4.6

Komitea arvostaa kuitenkin sitä, että Euroopan unionin toimilla tähdätään jo nykyisin kestävää kehitystä kaikissa muodoissaan edistävään matkailupolitiikkaan (10).

4.7

Unionin urheilupolitiikka pohjautuu puolestaan muun muassa urheilun eurooppalaiseen peruskirjaan vuodelta 1992, Amsterdamin sopimukseen, jossa vahvistetaan urheilun sosiaalinen merkitys, sekä Nizzan sopimuksen liitteenä olevaan julistukseen, jossa urheilulle annetaan erityisasema unionin toimivaltaan kuuluvien alojen joukossa.

4.8

Muun muassa Nizzan huippukokouksen antaman sysäyksen ansiosta urheilulle annettiin sille kuuluva asema kesäkuussa 2004 hyväksytyn Euroopan perustuslain erityisessä artiklassa (11).

4.9

Korostaakseen urheilun sosiaalista ja kasvatuksellista merkitystä Euroopan komissio on nimennyt vuoden 2004 Euroopan liikuntakasvatuksen teemavuodeksi. Näin kiinnitetään huomiota alaan sekä rahoitetaan koulutus-, valveuttamis- ja kehittämishankkeita kouluissa ja koulutuslaitoksissa unionin laajuisesti.

4.10

Kyseisen aloitteen yhteydessä on, vaikkakin rajallisin resurssein, edistetty opiskelijoiden liikkuvuutta siten, että he ovat voineet vierailla toisilla paikkakunnilla sekä yhdistää matkustamisen ja uusiin paikkakuntiin tutustumisen mieliurheilulajinsa harrastamiseen.

4.11

Matkailun, urheilun ja kulttuurin integroiminen on yksi tulevien vuosien haasteista Euroopan talouden ja koko väestön sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

4.12

Tämä on ensiarvoisen tärkeää, kun ajatellaan edellä mainittuja Lissabonin strategian tavoitteita, joiden yhteydessä kestävän kasvun ja kehityksen takaamiseksi on otettava huomioon myös unionin jäsenvaltioiden muuttuneet taloudelliset olot.

4.13

Matkailun, urheilun ja kulttuurin horisontaaliseen integraatioon tähtäävä unionitason innovatiivinen strategia voidaan toteuttaa sekä järjestämällä (myös Euroopan matkailufoorumin tai Euroopan urheilufoorumin yhteydessä) erityisiä seminaareja (workshop) että edistämällä innovatiivisia aloitteita (esimerkiksi opiskelijavaihto, valveuttamiskampanjat urheilumatkailijan tutustuttamiseksi urheilukohteen kulttuuri- ja yhteiskuntaelämään, uusien taitojen kehittämiseen tarkoitetut kurssit jne.). Tästä näkökulmasta on tärkeää kutsua toimiin mukaan niin kansalaisyhteiskunta kuin yksityiset kumppanit.

4.14

Matkailun ja urheilun oikeudellinen tunnustaminen Euroopan perustuslaissa on merkittävä askel eteenpäin, kun ajatellaan kyseisten tavoitteiden toteuttamista ja etenkin matkailu- ja urheilualoilla toimivien eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn edistämistä ja kehittämistä.

5.1

Tulevina vuosina järjestetään useita urheilutapahtumia ja miljoonat ihmiset koko maailmasta saapuvat seuraamaan niitä.

5.2

Suurten matkailijavirtojen, merkittävien urheilutapahtumien ja viestimien voimakkaan mielenkiinnon sävyttämänä aikana on painotettava voimakkaasti turvallisuuskysymystä. Asiaa on tarkasteltava vastuuntuntoisesti ilman perusteetonta pelottelua mutta valmistautumalla kaikkiin tarvittaviin ehkäisemis- ja valvontatoimiin, joilla varmistetaan jokaisen urheilutapahtuman kitkaton sujuminen.

5.3

Yhteistyö ja yhteisten toimintastrategioiden laatiminen ennakkoon ovat näin ollen ratkaisevia tekijöitä suuria urheilutapahtumia organisoitaessa.

5.4

Turvallisuuden on oltava tulevien vuosien urheilutapahtumien organisointistrategioiden ydin, ja sen on perustuttava turvallisuutta uhkaavien seikkojen ehkäisemiseen.

5.5

Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi 6. syyskuuta 2000 pitämässään yleiskokouksessa julistuksen, jonka 10 kohdassa todetaan seuraavaa: ”Kehotamme jäsenvaltioita yksin ja yhdessä kunnioittamaan olympiarauhaa nyt ja tulevaisuudessa sekä tukemaan kansainvälistä olympiakomiteaa sen pyrkimyksissä edistää urheilun ja olympia-aatteen avulla rauhaa ja ihmisten välistä yhteisymmärrystä.”

5.6

Samansuuntaisia ajatuksia ovat äskettäin esittäneet Brysselissä kokoontunut Eurooppa-neuvosto (12. joulukuuta 2003) ja Euroopan parlamentti (1. huhtikuuta 2004). Etenkin Euroopan parlamentti on suhtautunut myönteisesti Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) perustamaan kansainväliseen olympiarauhan säätiöön (International Olympic Truce Foundation), jonka tehtävänä on urheilun avulla edistää rauhanaatetta ja ymmärtämystä.

5.7

ETSK korostaa panoksessaan turvallisuudesta käytävään keskusteluun, että olympiarauhaa on edistettävä ”yleisenä sanomana” kaikissa tulevina vuosina järjestettävissä maailmanlaajuisissa urheilutapahtumissa. ETSK on sitä mieltä, että urheilun avulla voidaan levittää vuoropuhelun kulttuuria ja moninkertaistaa kohtaamismahdollisuuksia.

6.1

Kuten edellä on painotettu, matkailu ja urheilu käynnistävät monitahoisia vuorovaikutussuhteita, joilla on sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia. Suhteet monimutkaistuvat, kun kyseessä ovat suurtapahtumat.

6.2

Tapahtumia järjestettäessä on näin ollen otettava huomioon kaikki kestävyyden periaatteet eli sosiokulttuurinen, taloudellinen ja ympäristöä koskeva periaate. Myös urheiluun ja urheilukohteisiin on sovellettava kestävän matkailun suuntaviivoja, jotka Euroopan komissio on esittänyt edellä mainitussa äskettäin annetussa tiedonannossa aiheesta ”Euroopan matkailun kestävyyden suuntaviivat” (12) ja joita tarkastellaan ETSK:n antamassa lausunnossa aiheesta ”Kaikkien ulottuvilla oleva ja sosiaalisesti kestävä matkailu” (13).

6.3

Urheilutapahtumien tulisi sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta ennen kaikkea tarjota tilaisuuksia identiteettien esiin tuomiseen ja kulttuurivaihtoon. Komitea ehdottaakin, että tuetaan sellaisia matkailua tai urheilua koskevia aloitteita ja tapahtumia, joihin osallistuu alueita useista Euroopan maista (Interreg-ohjelman mallin mukaisesti).

6.4

Sosiaalis-taloudellisesta näkökulmasta on korostettava, että paikallisväestö on otettava erityisesti huomioon tapahtuman ensisijaisena toimijana. Palveluita ja perusrakenteita suunniteltaessa on pidettävä mielessä, miten asukkaat voivat hyödyntää niitä tulevaisuudessa. Paikallisväestön on oltava viitekohtana luotaessa työllisyyttä ja toteutettaessa tapahtumia palvelevaa koulutusta.

6.5

On jo kehitetty malleja, joiden avulla voidaan mitata matkailukohteiden ja niissä tarjottavien palvelujen kapasiteettia ympäristöä koskevan kestävyyden ja muiden kriteerien suhteen. Vaikuttaa asianmukaiselta edistää kyseisten mallien levittämistä ja soveltamista myös urheilutapahtumiin ja tukea kolmesta osatekijästä eli yhteiskunnasta, taloudesta ja ympäristöstä koostuvaa integroitua lähestymistapaa.

6.6

On määriteltävä urheilutapahtumien suunnittelu-, hallinnointi- ja kehitysmallit sekä edistettävä niitä, jotta maksimoidaan tapahtumista saatava hyöty ja lisäarvo etenkin tapahtuman järjestävän alueen ja yhteisön hyväksi, sillä ne kärsivät joka tapauksessa kielteisistä vaikutuksista ja saavat tapahtumista vain harvoin merkittävää hyötyä.

6.7

Suuret urheilutapahtumat voivat tarjota tilaisuuden kehittää huippuosaamista ja -asiantuntemusta, joista voi olla hyötyä matkailu- tai urheilukohteessa myös keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä palveluja kehitettäessä ja matkailijoiden tarpeisiin vastattaessa. Niitä voidaan myös hyödyntää levitettäessä parhaita käytänteitä matkailun ja urheilun integroidun hallinnoinnin alalla.

6.8

Monitahoisia tapahtumia järjestettäessä on kartoitettava paikallisväestön ja lyhytaikaisten matkailijoiden välisiä mahdollisia konflikteja resurssien, palvelujen ja tilan käytön sekä niiden laadun suhteen.

6.9

Tarvitaan ”hallinnointia”, johon osallistuvat tapahtumien tukijat ja järjestäjät, paikallisedustajat, loppukäyttäjien edustajat, yhteiskunnallisten eturyhmien edustajat sekä yleensä kaikki asianomaiset toimijat.

6.10

Urheilutapahtumat on sisällytettävä sekä tapahtumapaikkakunnan että isäntämaan keskipitkän ja pitkän aikavälin suunnittelutoimintaan. Etenkin on otettava huomioon niiden vaikutukset matka- tai urheilukohteesta saatavaan kokonaiskuvaan.

6.11

Matkailun sesonkiluonteisuus estää usein sen kehittämistä, mutta urheilutapahtumat voivat tukea matkailun kehittämispolitiikkaa ja matkailuteollisuutta kaikkina vuodenaikoina. Urheilutapahtumien avulla voidaan maksimoida voitot sekä varmistaa kestävä ja pitkäjänteinen työllisyys.

6.12

On järjestettävä nykyisten ja tulevien tapahtumien seuranta, jotta voidaan määritellä sellainen kokemuksiin perustuva urheilutapahtumien suunnittelu- ja hallintomalli, jossa otetaan täysimittaisesti huomioon edellä mainitut sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöä koskevat näkökohdat. Vaikuttaa erityisen hyödylliseltä seurata urheilukeskusten hyödyntämistä sekä tiettyä tapahtumaa varten luotujen rakenteiden ja palvelujen käyttöä tapahtuman jälkeen.

6.13

Komitea korostaa ylipäätään mahdollisuutta hyväksyä matkailun kestävää kehitystä koskevaan monivuotiseen unionin ohjelmaan sisältyviä toimia ja suosituksia perustamalla Agenda 21 -ohjelma myös urheilua sekä urheilutapahtumia eniten järjestäviä ja isännöiviä paikkakuntia varten.

6.14

Matkailunäkökulman sisältävien urheilutapahtumien suunnittelussa ja hallinnoinnissa hyödynnetyt hyvät käytänteet ja saadut myönteiset kokemukset tulisi kerätä järjestelmällisesti, jotta niitä voitaisiin levittää edelleen ja ne voitaisiin asettaa käyttöön ja siten helpottaa Euroopan unionissa tulevaisuudessa järjestettävien suurten urheilutapahtumien parasta mahdollista toteuttamista.

7.1

Komitea korostaa, että koulutus- ja kasvatustavoitteita on vahvistettava kaikilla tasoilla osana urheilu- ja kulttuuripolitiikkaa.

7.2

Tällainen lähestymistapa perustuu myös Nizzassa joulukuussa 2000 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien urheilua koskevaan julkilausumaan, jossa korostetaan, että ”– — (yhteisön) on otettava huomioon urheilun erityispiirteet, joka ovat seurausta sen yhteiskunnallisesta sekä koulutukseen ja kulttuuriin liittyvästä merkityksestä — – jotta urheilun yhteiskunnallisen merkityksen säilyttämisen kannalta välttämätöntä etiikkaa ja solidaarisuutta voidaan noudattaa ja edistää”.

7.3

Matkailun ja urheilun yhteisiä myönteisiä arvoja integroimalla ja hyödyntämällä voidaan tehokkaasti edistää yhteisöjen, paikkakuntien ja valtioiden yhdentymistä.

7.4

Vuonna 2004 käynnistynyt urheilutapahtumien sarja on erittäin tärkeä, kun ajatellaan ehdotettua tavoitetta: koulutusta koskevien toimien ja suuntaviivojen välittäminen sellaisissa suurissa urheilutapahtumissa, jotka nauttivat valtavaa julkista ja institutionaalista huomiota.

7.5

Unionin laajentuminen kymmenellä uudella jäsenvaltiolla vahvistaa tätä mahdollisuutta. Kattavia viestimiä hyödyntämällä unionia ja sen kansakuntia koskevaa tietoa voidaan levittää uusin jäsenvaltioihin, ja niiden kanssa voidaan vaihtaa urheilullisuutta, rehtiä kilpailua ja kilpailukykyä koskevia arvoja.

7.6

Keskeisiä kehitettäviä ja levitettäviä arvoja voivat olla esimerkiksi suvaitsevaisuus, avoimuus, vastaanottavuus sekä valmius kohdata muita kansoja ja etnisiä ryhmiä. Kyseisten arvojen vastavuoroinen vaihtaminen Euroopan unionissa edellyttää, että ensinnäkin kaikille matkailun ja urheilun alalla toimiville taataan asianomainen koulusivistys ja aikuiskoulutus ja että toiseksi edistetään tehokasta kokemusten vaihtoa. Matkailijoilla on myös odotuksia edellä mainittujen arvojen suhteen.

7.7

Urheilutapahtumien ja matkailun yhteydessä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että levitetään periaatetta kaikkien, etenkin heikoimpien väestöryhmien — nuorten, vanhojen ja vammaisten — oikeudesta harjoittaa eri urheilulajeja ja osallistua kyseisissä urheilulajeissa järjestettäviin tapahtumiin.

7.8

Kuten Nizzassa vuonna 2000 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmien urheilua koskevassa julkilausumassa todetaan, ”liikunnan ja urheilun harrastaminen tuottaa varsinkin fyysisesti tai psyykkisesti vammaisille henkilökohtaista tyydytystä ja se on keino edistää kuntoutusta, sosiaalista osallisuutta ja solidaarisuutta — –”

7.9

Tällaiset heikoimpiin väestöryhmiin kohdennetut toimet on toteutettava keskus- ja paikallistason instituutioissa, kansallisissa järjestöissä, urheiluseuroissa ja -yhdistyksissä, harrastelijakerhoissa ja kouluissa.

7.10

Juuri koulut tarjoavat hedelmällisimmän pohjan myönteisten arvojen levittämiselle ja vastavuoroisten suhteiden edistämiselle, sillä urheilun, matkailun ja koulutuksen välistä yhteyttä voidaan hyödyntää parhaiten jo kouluiästä lähtien.

7.11

Komitea ehdottaakin, että opiskelijoiden liikkuvuuden ja vaihtotoiminnan edistämistä jatketaan järjestämällä urheilutapahtumia, joiden yhteydessä voidaan tutustua perusteellisesti paikalliseen kulttuuriin ja elinoloihin.

7.12

Komitea kehottaa myös lisäämään jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä etenkin sellaisia parhaita käytänteitä koskevan tietojenvaihdon alalla, jotka koskevat urheilumatkailijoiden tutustumista urheilutapahtuman isäntäpaikkakunnan kulttuuri- ja yhteiskuntaelämään, jotta vähennettäisiin kaikenlaista väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta ja tarjottaisiin tilaisuuksia vastavuoroiseen kasvuun.

7.13

Vaikuttaa myös mielenkiintoiselta tutkia mahdollisuuksia järjestää kursseja, joilla kehitetään urheilu- tai matkailutapahtumien järjestämiseen tähtääviä uusia taitoja siten, että otetaan huomioon kaikki sosiaaliseen kasvuun, integroituun kestävyyteen, viestintään sekä matkailumarkkinointiin liittyvät tekijät.

8.1

Matkailua ja urheilua voidaan pitää yhteisten myönteisten arvojen kehityksen ja vaihdon laboratorioina. Myönteiset arvot perustuvat toisten kunnioittamiseen sekä yhteiseen tietoon, suvaitsevaisuuteen ja vastaanottavuuteen. Matkailu ja urheilu soveltuvat luonnollisesti tällaiseen tehtävään, ja niillä on erityisen merkittävä rooli yhä dynaamisemmassa yhteiskunnassa, jolle ovat ominaisia syvät sosiokulttuuriset, geopoliittiset ja teknologiset muutokset.

8.2

Matkailu ja urheilu voivat myös vaikuttaa merkittävästi Lissabonin strategian tavoitteiden saavuttamiseen. Kyseiset alat voivat vauhdittaa yhä enemmän Euroopan unionin talouskasvua etenkin, jos kaikki mahdollisuudet kehittää ja levittää kyseisiin aloihin liittyviä taitoja hyödynnetään täysimittaisesti.

8.3

Matkailun ja urheilun nivominen Euroopan perustuslain lopulliseen versioon on kyseisillä aloilla historiallinen käänne. ETSK toivoo merkittävää unionitason toimintaa matkailun ja urheilun aloilla sekä kehottaa hyödyntämään avointa koordinointimenetelmää, jotta varmistetaan tietojen ja taitojen vastavuoroinen vaihto ja vertailu unionitasolla.

8.4

Matkailu ja urheilu ovat monitahoisia ja epäyhtenäisiä aloja, joita on hyvin vaikea tarkastella yhdessä ja vertailla taloudellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Tämän vuoksi komitea ehdottaa, että perustetaan yleiseurooppalainen seurantaelin ja tietokanta, joiden avulla voidaan kerätä, koota ja levittää jäsenvaltiossa tietoja ja parhaita käytänteitä matkailun ja urheilun kehittämiseksi.

8.5

ETSK toivoo, että Euroopan unioni edistää tutkimuksia, joiden avulla voidaan laatia unionitasolla vertailuanalyysi matkailun ja urheilun sosiaalisista, taloudellisista ja ympäristöä koskevista vaikutuksista.

8.6

Matkailun ja urheilun tuominen kaikkien ulottuville sekä kyseisiä aloja tukevan politiikan laatiminen ovat asetettava matkailun ja urheilun kaikkien kehittämistoimien painopisteiksi. Tässä yhteydessä on otettava huomioon sekä heikoimmat väestöryhmät, eli nuoret, vanhukset ja vammaiset, että vähävaraiset henkilöryhmät. Komitea toivoo valveuttamiskampanjan toteuttamista, jotta lisätään tietoisuutta siitä, että saavutettavuus ja kestävyys ovat edellytyksiä kilpailukyvyn parantamiseksi markkinoilla.

8.7

Komitea ehdottaa, että perustetaan Euroopan matkailuvirasto, jotta suojellaan alan erityispiirteitä, analysoidaan alan kriittisiä tekijöitä, muotoillaan mahdolliset kehityslinjat sekä määritellään kestävää kasvua ajatellen innovatiivisia välineitä, jotka nivotaan Euroopan unionin rakennepoliittisiin toimiin.

8.8

Matkailu ja urheilu ovat monitahoisia ja monimutkaisia ilmiöitä, joilla on huomattavia kehitysmahdollisuuksia. Komitea kannattaa käsillä olevassa lausunnossa matkailun ja urheilun horisontaalista integrointia unionitasolla, jotta kyseisiä mahdollisuuksia voidaan toteuttaa käytännössä niin sosiaalis-taloudellisella kuin kulttuurialalla. ETSK korostaa, että tarvittavia toimia toteutettaessa on jatkuvasti otettava huomioon niiden kestävyys sekä edellä mainituilla aloilla että ympäristön kannalta.

8.9

ETSK on nimennyt lausuntonsa ”Rooman julistukseksi matkailusta ja urheilusta”, jotta se huomattaisiin ja jotta sitä levitettäisiin kaikissa huomattavissa matkailu- ja urheilualan tilaisuuksissa unionitasolla.

28.6.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 157/22

1.1

ETSK on tietoinen siitä, että käsillä olevassa lausunnossa tarkastellaan osittain uutta aihepiiriä, jolle on ominaista vähän tunnettu tai joka tapauksessa vähän käytetty terminologia. Tästä syystä komitea katsoo aiheelliseksi määritellä lausunnossaan lyhyesti alalla käytetyt termit sekä kuvata nanoteknologioiden tutkimuksen ja sovellutusten tasoa Yhdysvalloissa ja Aasian maissa.

1.2

Lausunnon sisällysluettelo

2

3

4

5

6

7

8

2.1

Nano. Nano merkitsee miljardisosaa. Mittasuhteista puhuttaessa nano on metrin miljardisosa.

2.2

Mikro. Mikro merkitsee miljoonasosaa. Mittasuhteista puhuttaessa mikro on metrin miljoonasosa.

2.3

Nanotieteet. Nanotieteet edustavat perinteisiin tieteisiin (kemia, fysiikka, biologia, elektroniikka jne.) verrattuna uudenlaista lähestymistapaa, kun ajatellaan aineen perusrakennetta ja käyttäytymistä atomien ja molekyylien tasolla. Nanotieteissä tutkitaan atomien tarjoamia mahdollisuuksia eri tieteenaloilla (1).

2.4

Nanoteknologiat. Nanoteknologioiden avulla voidaan käsitellä atomeja ja molekyylejä sellaisten uudenlaisten pintojen ja tuotteiden luomiseksi, joilla on atomien erilaisen koostumuksen ja uuden järjestyksen ansiosta erityisominaisuuksia, joita voidaan hyödyntää arkielämässä (2). Kyseessä ovat metrin miljardisosaa mittayksikkönä käsittelevät teknologiat.

2.5

Edellä mainitun määritelmän ohella on tuotava esiin yksi tieteelliseltä kannalta merkittävä näkökohta. Termillä nanoteknologia tarkoitetaan monialaista lähestymistapaa materiaalien, laitteiden ja järjestelmien luomiseen nanokokoluokan ainesosia käsittelemällä.

2.6

Nanomekaniikka. Esineen mittasuhteet ovat sen ominaisuuksien kannalta tärkeitä, kun kokoluokka vaihtelee nanometristä muutamaan kymmeneen nanometriin (kyseessä ovat esineet, joiden koko vaihtelee muutamasta kymmenestä muutamaan tuhanteen atomiin). Tällaisissa kokoluokissa esineellä, joka koostuu sadasta rauta-atomista, on aivan erilaiset fyysiset ja kemialliset ominaisuudet kuin kahdesta sadasta atomista koostuvalla esineellä, vaikka molemmat koostuvat samantyyppisistä rauta-atomeista. Näin ollen nanopartikkeleista koostuvan kiinteän aineen mekaaniset ja sähkömagneettiset ominaisuudet eroavat huomattavasti samanlaisen kemiallisen koostumuksen omaavan perinteisen kiinteän aineen ominaisuuksista ja riippuvat sen muodostavien yksittäisten ainesosien ominaisuuksista.

2.7

Kyseessä on tieteellinen ja teknologinen uutuus, joka muuttaa suhtautumistamme materiaalien luomiseen ja käsittelyyn kaikilla tieteen ja teknologian aloilla. Näin ollen nanoteknologia ei ole uusi tieteenala, joka perustuu kemiaa, fysiikkaan tai biologiaan, vaan uudenlainen tapa soveltaa kemiaa, fysiikkaa tai biologiaa.

2.8

Edellä mainitun perusteella voidaan todeta, että nanorakenteinen materiaali tai järjestelmä koostuu nanokokoluokan yksiköistä (yksittäisistä atomeista koostuvat rakenteet, joihin perinteisesti olemme tottuneet, eivät ole enää merkittäviä), joilla on monimutkaisissa rakenteissa yhdistyviä erityisominaisuuksia. Vaikuttaa selvältä, että yksittäisten atomien tai molekyylien yhdistelmiin perustuvat tuotantoparadigmat muuttuvat ja korvataan lähestymistavoilla, joissa perusparametrinä ovat mittasuhteet.

2.9

Nanoteknologian vallankumouksellisen merkityksen osoittamiseksi voimme kuvitella, että se vastaa sellaisen uuden alkuaineiden jaksollisen järjestelmän löytämistä, joka on nykyistä laajempi ja monitahoisempi, ja että faasidiagrammien edellyttämät rajoitukset (esimerkiksi mahdollisuus sekoittaa kahta materiaalia) voidaan ylittää.

2.10

Kyseessä ovat alhaalta ylöspäin suuntautuvat (bottom-up) teknologiat, joiden avulla voidaan siirtyä yksittäisten toimintojen dynamiikasta kokonaisuuteen. Teknologioissa löydetään yhä useampia sovellutuksia muun muassa seuraavilla aloilla: terveydenhuolto, tietotekniikat, materiaalitieteet, teollisuustuotanto, energia, turvallisuus, ilmailu- ja avaruustekniikka, optiikka, akustiikka, kemia sekä ravinto- ja ympäristötieteet.

2.11

Osa kyseisistä sovellutuksista on jo toteutuskelpoisia ja kansalaisten käytössä (3), ja niiden ansiosta voidaan realistisesti todeta, että ”nanoteknologiat voivat edistää huomattavasti elämänlaatua, teollisuustuotannon kilpailukykyä ja kestävää kehitystä” (4).

2.12

Mikroelektroniikka. Elektroniikan ala, jolla kehitetään ”yksittäisessä puolijohde-elementissä” toteutettuja erittäin pienen mittakaavan integroituja piirejä. Mikroelektroniikassa pystytään nykyisin toteuttamaan mittasuhteiltaan noin 0,1 mikrometrin tai 100 nanometrin suuruisia yksittäisiä komponentteja (5).

2.13

Nanoelektroniikka. Elektroniikan ala, jolla tutkitaan ja tuotetaan muutoin kuin piiteknologialla ja -materiaaleilla valmistettuja piirejä, jotka toimivat nykyperiaatteista oleellisesti eroavalla tavalla (6).

2.13.1

Nanoelektroniikasta on tulossa nanoteknologioiden kantavia voimia, sillä elektroniikkaa käytetään nykyisin kaikilla tieteen aloilla ja kaikissa teollisissa prosesseissa (7).

2.13.2

Sähkö- ja elektroniikkakomponenttien alalla kehitys on ollut hyvin nopeaa. Muutaman vuosikymmenen kuluessa on siirrytty elektroniputkista puolijohteisiin, siruihin, mikrosiruihin ja nykyisiin nanosiruihin, jotka koostuvat muutaman sadan atomin elementeistä. Nanosiru voi sisältää tietomäärän, joka vastaa Encyclopaedia Britannica -tietosanakirjan 25:tä nidettä (8).

2.13.3

Tutkijat ja elektroniikkakomponenttien tuottajat ymmärsivät nopeasti, että tietovirta nopeutuu sen mukaan, mitä pienemmästä sirusta on kyse (9). Näin ollen nanoelektroniikka mahdollistaa tietojen hyvin nopean hallinnan erittäin pienessä tilassa.

2.14

Tunnelointimikroskooppi. Tunnelointimikroskooppia, jonka keksijät voittivat Nobelin palkinnon, kutsutaan myös ”21. vuosisadan linssiksi”. Sen avulla aine voidaan nähdä atomikoossa. Mikroskooppi toimii seuraavasti: mikroskoopin mittakärki asetetaan näytteen pinnalle sen suuntaisesti. Pinnan elektronit (eivät atomit) hyppäävät tunneloitumisessa pinnalta mittakärkeen. Näin syntyy virtaus, joka on sitä tiiviimpi, mitä lyhyempi on pinnan ja kärjen etäisyys. Virtauksen ansiosta pinnan ja kärjen etäisyys voidaan mitata vertikaalisesti, ja näin materiaalin pinnasta saadaan topografiakuva nanometrikoossa.

2.14.1

Tunneloituminen. Perinteisessä mekaniikassa kolossa oleva partikkeli, jolla on tietty energia, ei voi hypätä kolosta, jollei sen energia riitä siihen. Kvanttimekaniikassa tilanne on epämääräisyysperiaatteen vuoksi aivan erilainen. Koska partikkeli on kolossa, sen aseman epämääräisyys on vähäinen ja näin ollen nopeuden epämääräisyys suuri. Partikkelilla on erittäin todennäköisesti riittävästi energiaa hypätä kolosta, vaikka sen keskimääräinen energia ei riittäisi esteen ylittämiseen (10).

2.15

Hiilinanoputket. Hiilinanoputket ovat hiiliatomien erityisyhdistelmän tulos. Nanoputket ovat nykyisin tunnetuista materiaaleista kestävimpiä ja kevyimpiä. Ne ovat terästä kuusi kertaa kevyempiä ja sata kertaa kestävämpiä. Nanoputkien halkaisija on muutama nanometriä ja pituus useita mikromillimetrejä (11).

2.16

Makromolekyylien itsejärjestäytyminen. Menetelmää käytetään laboratorio-oloissa luonnon jäljittelemiseksi: ”Kaikki elävä on järjestäytynyt itsenäisesti”. Itsejärjestäytymisessä luodaan elektroniikkapiirien ja biologisten kudosten välisiä rajapintoja ja linkitetään näin tietotekniikka ja biologia. Tavoitteena, joka ei tutkijoiden mielestä ole kovinkaan kaukainen, on auttaa kuuroja kuulemaan ja sokeita näkemään (12).

2.17

Biomimetiikka  (13). Biomimetiikka tutkii lainalaisuuksia, joihin luonnossa olevat molekyylirakenteet perustuvat. Kyseisten lainalaisuuksien tunteminen voi auttaa luomaan keinotekoisia nanomoottoreita, jotka pohjautuvat luonnossa esiintyviin periaatteisiin (14).

3.1

ETSK on tyytyväinen nanoteknologioita käsittelevän tiedonannon selkeyteen ja on komission kanssa samaa mieltä siitä, että aiheesta käytävään keskusteluun on viipymättä annettava asianmukainen panos. Komitea on tyytyväinen myös lukuisiin julkaisuihin, CD-ROM-levyt mukaan luettuina, jotka on suunnattu sekä asiantuntijoille että nuorille.

3.1.1

Etenkin koulutustarkoituksiin tehdyt CD-ROM-levyt vaikuttavat erittäin hyödyllisiltä välineiltä, joilla voidaan levittää tarvittavaa tietoa nanoteknologioista laajan, asiaa tuntemattoman ja usein nuoren yleisön keskuudessa.

3.2

ETSK katsoo, että kyseistä alaa, jolla voidaan tehdä uusia ja tuottoisia keksintöjä useilla kansalaisten elämään kuuluvilla aloilla, tulisi tehdä tunnetuksi yleistajuisesti. Uusia tuotteita koskevaa tutkimusta on voitava ohjata sellaisten kuluttajien tarpeiden ja kysynnän mukaisesti, jotka tiedostavat kestävän kehityksen.

3.2.1

Joukkoviestimien toimittajilla ja omistajilla voi olla erityisrooli, sillä etenkin erikoislehtien toimittajat levittävät ensimmäisinä uutisia käytännössä sovellettaviin tieteellisiin tuloksiin pyrkivien tutkijoiden menestyksestä.

3.2.2

Nanoteknologioiden kehityksen nykyiset indikaattorit keskittyvät etenkin neljään näkökohtaan: 1) julkaisut (15) 2) patentit 3) uusien yritysten perustaminen (start-up) 4) liikevaihto. Julkaisujen suhteen EU on 33 prosentin osuudella ensimmäisellä sijalla, ja toisella sijalla on Yhdysvallat 28 prosentin osuudella. Kiinan osalta käytettävissä ei ole tarkkoja prosenttilukuja, mutta julkaisujen määrä on lisääntymässä myös Kiinassa. Patenttien suhteen Yhdysvallat on ensimmäisellä sijalla 42 prosentin osuudella ja EU 36 prosentin osuudella toisella sijalla. Uusien yritysten perustamisen osalta tuhannesta todellisesta nanoteknologiayrityksestä 600 on perustettu Yhdysvalloissa ja 350 Euroopan unionissa. Liikevaihto on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna nousemassa nykyisistä 50 miljardista eurosta noin 350 miljardiin euroon vuonna 2010 ja 1 000 miljardiin euroon vuonna 2015 (16).

3.3

Nanoteknologiat ja nanotieteet ovat paitsi uusi lähestymistapa tieteisiin ja materiaalivalmistukseen myös ennen kaikkea yksi lupaavimpia ja keskeisimpiä monialaisia välineitä. Niiden avulla voidaan toteuttaa erittäin innovatiivisia tuotantojärjestelmiä ja laaja-alaisia sovellutuksia yhteiskunnan eri aloilla.

3.3.1

Nanometrin kokoluokassa perinteisillä materiaaleilla on makroskooppisiin materiaaleihin verrattuna erilaisia ominaisuuksia, joiden ansiosta voidaan kehittää toiminnaltaan ja suorituskyvyltään entistä parempia järjestelmiä. Nanoteknologioiden mullistava uutuus piilee siinä, että materiaalin mittasuhteita pienentämällä voidaan muuttaa sen fyysisiä ja kemiallisia ominaisuuksia. ”Näin voidaan toteuttaa luonnonprosesseja jäljitteleviä monimutkaisia tuotantostrategioita siten, että energiankäyttö on järkevää sekä tarvittavan raaka-aineen ja syntyvän jätteen määrä minimoitu”. (17)

3.3.2

Nanoteknologioihin perustuville tuotantoprosesseille on ominaista uusi lähestymistapa, jossa otetaan huomioon yleisesti uudenlaiset ominaisuudet. Näin varmistetaan, että Euroopan taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestelmä hyötyy nanoteknologioista mahdollisimman paljon.

3.4

Nanoteknologinen lähestymistapa yleistyy kaikilla tuotantoaloilla. Nanoteknologista lähestymistapaa noudatetaan tätä nykyä jo tietyissä tuotantoprosesseissa. Tällaisia aloja ovat elektroniikka (18), kemia (19), farmasia (20), mekaniikka (21), ajoneuvo-, ilmailu- ja avaruustekniikka (22), tuotantotekniikka (23) ja kosmetiikka-ala.

3.5

Euroopan unioni voi nanoteknologioiden avulla antaa voimakkaan sysäyksen Lissabonissa kokoontuneen Eurooppa-neuvoston määrittelemien tavoitteiden toteuttamiseksi ja kehittää osaamiseen perustuvaa yhteiskuntaa. Näin Euroopan unionista voidaan muodostaa maailman dynaamisin ja kilpailukykyisin alue, joka on yhtenäinen ja jossa huolehditaan ympäristöstä, perustetaan uusia yrityksiä ja luodaan entistä laadukkaampia työpaikkoja ja uusia ammatinkuvia.

3.6

Komission mukaan Euroopan unioni voi nanoteknologioiden alalla hyötyä edullisesta lähtökohta-asetelmasta. Se on kuitenkin kyettävä muuntamaan teollisuuden ja eurooppalaisen yhteiskunnan todellisiksi kilpailueduiksi. Samalla on varmistettava, että tutkimustoimintaan tehtävistä välttämättömistä suurinvestoinneista saadaan asianmukainen vastine.

3.6.1

Keskeisenä kysymyksenä on ymmärtää laajoille taloudellisille ja yhteiskunnallisille aloille tärkeiden nanoteknologioiden strateginen merkitys. Samoin on osattava kehittää nanoteknologioiden ja nanotieteiden alalla todellinen integroitu politiikka, jolla on asianmukaiset resurssit sekä yksityissektorin, teollisuuden ja rahoitus- ja koulutusalan varma tuki.

4.1

Komissio haluaa tiedonannollaan käynnistää toimielintasolla keskustelun koherentista aloitteesta, jolla pyritään

4.2

Komissio ehdottaa, että kehitetään etenkin seuraavia toimia:

5.1

Yhdysvaltain nanoteknologiaohjelmassa (National Nanotechnologies Initiative, NNI), joka käynnistettiin vuonna 2001 perus- ja soveltavan tutkimuksen ohjelmana, koordinoidaan nanoteknologia-alalla toimivien useiden yhdysvaltalaisten virastojen toimintaa. Ohjelmalla on varainhoitovuonna 2005 yli miljardin dollarin rahoitus eli sen budjetti on kaksinkertaistunut vuodesta 2001. Rahoitus kohdennetaan etenkin perus- ja soveltavaan tutkimukseen, osaamiskeskusten ja perusrakenteiden kehittämiseen sekä yhteiskuntaan kohdistuvien vaikutusten arviointiin ja toteamiseen etenkin eettiset ja oikeudelliset sekä turvallisuutta, kansanterveyttä ja henkilöresurssien kehittämistä koskevat näkökohdat huomioon ottaen.

5.1.1

Yhdysvaltain nanoteknologiaohjelmassa rahoitetaan suoraan kymmentä liittovaltion virastoa ja koordinoidaan useita muita. Yhdysvaltain tiedesäätiön (NSF), energiaministeriön (DOE) tiedeosaston, puolustusministeriön ja Yhdysvaltain terveysviraston (NIH) rahoitusta on huomattavasti lisätty ennen kaikkea nanoteknologioiden vuoksi. Etenkin energiaministeriö on investoinut valtavia summia ja perustanut viisi suurta nanotieteiden tutkimuskeskusta, jotka ovat koko tiedeyhteisön tutkijoiden käytettävissä. Myös puolustusministeriön nanoteknologiaohjelmaa on ajan mittaan vahvistettu muun muassa Yhdysvaltain asevoimien tarvitsemien palvelujen vuoksi.

5.1.2

Merkittävän kehityksen on mahdollistanut joulukuussa 2003 annettu, Yhdysvaltain nanoteknologiapolitiikan kannalta perusluonteinen laki 21. Century Nanotechnology Research and Development Act. Siinä säädetään muun muassa nanoteknologioiden kansallisen koordinointiviraston perustamisesta. Viraston tehtävänä on

5.1.3

Edellä mainitun lain nojalla Yhdysvaltain standardisointi- ja teknologiavirasto (NIST) on käynnistänyt erityisohjelman nanoteknologia-alan tuotannon kehittämiseksi. Ohjelmassa keskitytään metrologiaan, luotettavuuteen ja laatustandardeihin, prosessien valvontaan sekä parhaisiin tuotantokäytänteisiin. Ohjelman tulokset lienevät sovellettavissa myös pk-yrityksiin Manufacturing Extension Partnership -kumppanuuden ansiosta.

5.1.4

Edellä mainitussa laissa säädetään myös tiedonvaihtokeskuksen (Clearing House) perustamisesta. Sen tehtävänä on

5.1.5

Yhdysvalloissa suunnitellaan myös nanoteknologioita palvelevan valmistautumiskeskuksen perustamista. Keskuksen tehtävänä olisi toteuttaa, koordinoida, kerätä ja levittää tutkimuksia nanoteknologioiden eettisistä ja oikeudellisista sekä koulutusta, ympäristönsuojelua ja työllisyyttä koskevista vaikutuksista sekä ennakoida ongelmia mahdollisten kielteisten vaikutusten ehkäisemiseksi.

5.1.6

Kyseisessä laissa säädettyä organisatorista kehystä täydentää nanomateriaalien tuotantokeskuksen perustaminen. Keskuksen tehtävänä on kannustaa, johtaa ja koordinoida uusia tuotantotekniikoita koskevaa tutkimusta sekä kerätä ja levittää tutkimustuloksia, jotta helpotetaan niiden siirtämistä Yhdysvaltojen teollisuuden käyttöön.

5.1.7

Laissa säädetään myös tärkeimpien liittovaltion virastojen ja ministeriöiden, kuten NSF, DOE, NASA ja NIST, rahoituksesta ajanjaksoksi 2005–2008 (24).

5.2

Sen jälkeen kun Yhdysvaltain nanoteknologia-aloite julkaistiin, on Aasian ja Tyynenmeren maissa muutettu huomattavasti tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevaa tiedepolitiikkaa ja päätetty nostaa alue kärkiasemaan nanoteknologioiden kehittämisessä. Kyseisistä päätöksistä on tullut ”painopisteiden painopisteitä” useissa Aasian ja Tyynenmeren maissa. Vuonna 2003 alaa rahoitettiin yli 1,4 miljardilla dollarilla, josta 70 prosenttia käytettiin Japanissa. Huomattavia investointeja on tehty myös Kiinassa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Hong Kongissa, Intiassa, Malesiassa, Thaimaassa, Vietnamissa ja Singaporessa, unohtamatta Australiaa ja Uutta Seelantia.

5.3

1980-luvun puolivälistä lähtien Japani on käynnistänyt monivuotisia (5–10-vuotisia) ohjelmia nanotieteiden ja nanoteknologioiden alalla. Vuonna 2003 nanoteknologioita ja nanomateriaaleja koskevan t&k-ohjelman rahoitus oli 900 miljoonaa dollaria, mutta useat nanoteknologioihin kuuluvat aihepiirit sisältyivät myös bio- ja ympäristötieteitä sekä tietoyhteiskuntaa koskeviin ohjelmiin. Näin ollen alan kokonaisrahoitus oli vuonna 2003 lähes 1,5 miljardia dollaria, ja se nousee vuonna 2004 noin 20 prosentilla. Japanissa tutkimustoiminta on voimakasta myös yksityissektorilla ja etenkin kahdessa suuressa kaupallisessa yrityksessä (Mitsui & Co ja Mitsubishi Corporation). Suuret japanilaiset yritykset, kuten NEC, Hitachi, Fujitsu, NTT, Toshiba, Sony, Sumitomo Electric, Fuji Xerox jne., ovat investoineet huomattavasti nanoteknologioihin.

5.3.1

Kiina on suunnitellut investoivansa nanoteknologioihin nykyisessä viisivuotissuunnitelmassa 2001–2005 noin 300 miljoonaa dollaria. Kiinan tiede- ja teknologiaministeriön mukaan nanoteknologioiden alalla toimii aktiivisesti noin 50 yliopistoa, 20 instituuttia ja yli 100 yritystä. Jotta nanoteknologioiden kaupallistamista varten varmistetaan asianmukainen toimintarakenne, Pekingin ja Shanghain välille on perustettu insinöörikeskus ja nanoteknologioihin keskittyvä teollisuuspuisto. Lisäksi Kiinan hallitus on kohdentanut 33 miljoonaa dollaria nanotieteitä ja -teknologioita koskevan kansallisen tutkimuskeskuksen perustamiseen, jotta alan tutkimustoimintaa voidaan koordinoida entistä paremmin.

5.3.2

Kiinan tiedeakatemia (CAS) perusti vuonna 2002 yhteyteensä nanoteknologioihin keskittyneen insinöörikeskuksen (Casnec), jonka kokonaisrahoitus on kuusi miljoonaa dollaria. Keskuksen on tarkoitus nopeuttaa nanotieteen ja nanoteknologioiden kaupallistamista. Hong Kongissa nanoteknologioiden kaksi päärahoituslähdettä ovat Grant Research Council ja Innovation and Technology Fund, jotka investoivat alaan ajanjaksolla 1998–2002 yhteensä 20,6 miljoonaa dollaria. Vuosina 2003–2004 Hong Kongin tiede- ja teknologiayliopisto (Hkust) rahoitti omia nanoteknologiakeskuksiaan lähes yhdeksällä miljoonalla dollarilla.

5.3.3

Australian tutkimusneuvosto (Australian Research Council, ARC) on viidessä vuodessa kaksinkertaistanut kilpailukykyisten hankkeiden rahoituksen. Se suunnittelee kahdeksan osaamiskeskuksen perustamista eri alueille tarkoituksena syventää tiettyjen aihepiirien tutkimusta. Tällaisia ovat kvanttitietokonetekniikka (Quantum Computer Technology), kvanttiatomioptiikka (Quantum Atom Optics), fotojännite, edistynyt fotoniikka ja edistyneet optiset järjestelmät.

5.3.4

Uusiseelantilainen MacDiarmid Institute for Advanced Materials and Nanotechnology -tutkimuslaitos koordinoi Uudessa-Seelannissa tehtävää tutkimusta ja huippukoulutusta materiaalitieteiden ja nanoteknologioiden alalla. Toiminta perustuu yliopistojen ja eri kumppaneiden, kuten Industry Research Ltd (IRL) ja Institute of Geological and Nuclear Sciences (IGNS), tiiviiseen yhteistyöhön.

5.3.5

MacDiarmid Institute keskittyy toiminnassaan etenkin seuraaviin aloihin: materiaaleja koskeva nanotekniikka, optoelektroniikka (25), suprajohtimet, hiilinanoputket, kevyet materiaalit ja kompleksiset nesteet, sensori- ja kuvajärjestelmät sekä uudet energianvarastointimateriaalit.

6.1

Nanoteknologioiden voimakas leviäminen niin Yhdysvalloissa kuin Aasian ja Tyynenmeren maissa, eli maailmanlaajuisesti, osoittaa, että on viimein aika toteuttaa järjestelmällisiä ja koordinoituja unionitason toimia, joilla varmistetaan perus- ja soveltavaan tutkimukseen kohdennettu unionin ja jäsenvaltioiden yhteinen rahoitus sekä tutkimustulosten entistä nopeampi muuntaminen uusiksi tuotteiksi, prosesseiksi ja palveluiksi.

6.2

Unionitason yhteisessä strategiassa tulisi

6.3

Huomattavan ja lisäarvoltaan korkean kriittisen massan luomisen on johdettava yhteisen strategian toteuttamiseen ja kehittämiseen. Etenkin pienten tuotanto- ja palveluyritysten on yhtäältä voitava hyödyntää yhteisen strategian tuloksia kehittääkseen innovointiaan ja kilpailukykyään. Toisaalta niiden on voitava antaa siihen panoksensa aktivoimalla Euroopan laajuiset osaamisverkot yhdessä yliopistojen, julkisten ja yksityisten tutkimuskeskusten ja rahoituslaitosten kanssa.

6.4

Kyseisen strategian kehittäminen on ankkuroitava tiiviisti yhteiskunnan kehittämiseen. Näin ollen strategian on perustuttava siihen merkittävään panokseen, jonka se voi antaa sekä osaamiseen perustuvalle Euroopan talouden kilpailukyvylle että ennen kaikkea ihmisten terveydelle, ympäristönsuojelulle ja turvallisuudelle sekä Euroopan kansalaisten elämänlaadulle. Lisäksi on vaikutettava nanoteknologioiden kysyntään kansalaisten, yritysten ja organisaatioiden keskuudessa, sillä siihen on kyettävä vastaamaan konkreettisesti.

6.5

Koko yhteiskunnan sitoutuminen nanoteknologioiden käyttöönottoon on varmistettava avoimella ja varmalla nanoteknologioiden kehittämisprosessilla, joka ulottuu perustutkimuksesta tutkimustulosten soveltamiseen ja esittelyyn sekä kehittämiseen innovatiivisiksi tuotteiksi ja palveluiksi markkinoilla. Tätä varten on tehtävä selkeitä ja kansalaisten ymmärrettävissä olevia sopimuksia, joiden avulla osoitetaan, että uusien teknologioiden avulla valmistettuihin tuotteisiin liittyvien riskien jatkuva valvonta ja arviointi on taattu tuotteiden koko elinkaaren ja hävittämisen aikana.

6.6

Nanoteknologioiden alalla on luotava tieteen ja yhteiskunnan välinen myönteinen suhde, jotta voidaan välttää esteiden syntyminen tai nanoteknologioiden kehittämisen pysähtyminen, kuten on äskettäin tapahtunut muiden uusien teknologioiden levittämisen yhteydessä.

6.7

Lisäksi on luotava eurooppalaiset perusrakenteet sekä kehitettävä uusia ja monialaisia tieteellisiä ja akateemisia menettelytapoja. Tätä varten on saatava veronmaksajien ja poliittisten päättäjien täysi luottamus, ja heidän on oltava täysin perillä nanoteknologioiden vallankumouksellisista myönteisistä mahdollisuuksista.

6.8

Nanoteknologioiden kehittäminen on paitsi suuri älyllinen ja tieteellinen haaste myös ennen kaikkea haaste koko yhteiskunnalle. Ilmiöitä, joiden tieteelliset lainalaisuudet ovat tunnettuja makrotasolla, muutetaan, kasvatetaan, pienennetään tai poistetaan nanotasolla, millä on toisinaan radikaalejakin vaikutuksia käytännön sovellutuksiin. Näin kehitetään uusia tuotantotekniikoita ja lähestymistapoja, erilaisia palvelujen tarjontamuotoja sekä niihin liittyviä uusia ammatteja.

6.8.1

Tällainen nopea muutos edellyttää strategiaa, jonka avulla saadaan ja/tai uudelleenkoulutetaan johtajia, jotka kykenevät hallinnoimaan muutosta, toteuttamaan kyseisen prosessin edellyttämää uutta hallintotapaa, kehittämään uusia ammatinkuvia sekä houkuttelemaan maailmanlaajuisesti parhaita tutkijoita.

6.9

Komission äskettäin julkaisemat yhteisön rahoitusnäkymät ajanjaksoksi 2007–2013 on arvioitava ja niitä on mukautettava uuden vallankumouksellisen teknologian haasteisiin. Muistettakoon, että Yhdysvaltain kongressi tukee nanoteknologioita yli 700 miljoonalla eurolla pelkästään varainhoitovuonna 2004. Yhdysvaltain tiedesäätiön (NSF) arvioiden mukaan eri aloilla toimiville hallitusten alaisille siviiliorganisaatioille osoitettiin vuonna 2003 maailmanlaajuisesti yli 2 700 miljoonaa euroa, joka jakautui seuraavasti:

6.10

Nanoteknologia-alan teollisuustuotannon arvioidaan kasvavan maailmanlaajuisesti noin 1 000 miljardilla eurolla 10–15 vuoden kuluessa. Alalla tarvitaan yli kaksi miljoonaa uutta koulutettua ammattihenkilöä.

6.10.1

Tämä vahvistaa peruslauseen, ”nanoteknologiat = työllisyysstrategian edistäminen” (28). Osaamiseen perustuvan yhteiskunnan kehittymistä arvioidaan ennen kaikkea kyvyllä hyödyntää herkästi ja vastuuntuntoisesti uusien alojen tarjoamia työllisyys- ja kehitysmahdollisuuksia.

6.11

Jotta asianomainen unionin strategia olisi varmasti menestyksekäs, määrärahoja ja henkilöresursseja on lisättävä ja ne on koordinoitava unionitasolla.

6.12

Myös Aasian maissa ja Yhdysvalloissa alan kehitykseen suoraan tai epäsuorasti liittyvien politiikanalojen integrointiin pohjautuva lähestymistapa on osoittautunut välttämättömäksi, kun halutaan vastata proaktiivisesti tarpeeseen luoda uusia yrityksiä, uudenlaista koulutusta sekä uusi oikeudellinen, sääntelypoliittinen ja teknis-normatiivinen kehys.

6.13

Tähän mennessä toteutetuissa lukuisissa tutkimuksissa on osoitettu (29), että nanoteknologiat mahdollistavat tuotteiden tuotannon, käsittelyn ja asemoinnin sekä varmistavat samalla teknisesti proaktiivisen ja laaja-alaisen lähestymistavan sekä kilpailukykyiset työ- ja tuotantokustannukset.

6.14

Pitkällä aikavälillä tiede kykenee luomaan välineitä, yhdistelemään nanopartikkeleita siten, että ne muodostavat monimutkaisia järjestelmiä, jotka kykenevät suorittamaan yksittäisille komponenteille mahdottomia tehtäviä. Tämä on kuitenkin kaukainen tavoite, ja on vielä vaikea arvioida, milloin se on totta markkinoilla. Siihen on kuitenkin ilman muuta pyrittävä asianmukaisin tukitoimin.

6.15

Erilaisia ”älykkäitä” materiaaleja (30) on jo toteutettu ja kuluttajien käytettävissä:

6.15.1

Monet uudet sovellutukset edellä mainittujen ohella ovat jo käytettävissä tai viimeistelyvaiheessa, ja ne kuuluvat hyvin pian päivittäiseen elämään. Ne ovat osoituksena rakennusautomatiikan (it. domotica) (33) kehittymisestä ja/tai vallankumouksesta ja parantavat näin kansalaisten elämänlaatua.

6.16

Sähköpiirien ja biologisen kudoksen linkitysmahdollisuuksia tutkivan biomimetiikan ansiosta voidaan lähitulevaisuudessa edistää vaurioituneiden kuulo- tai näköelinten toimintakykyä.

6.16.1

Laboratoriossa on jo toteutettu erilaisia mikromoottoreita (34), jotka kykenevät saavuttamaan ennakkoon määritellyn kohteen, esimerkiksi infektoituneen solun, joka eliminoidaan muiden solujen tartuttamisen estämiseksi. Tällä hetkellä terveitä soluja ei voida rajata sairaisiin soluihin kohdennettujen toimenpiteiden ulkopuolelle, mikä vahingoittaa elimiä usein huomattavasti.

6.16.2

Tieteeseen sovelletulla tekniikalla kyetään jo nyt saamaan aikaan lukuisia konkreettisia tuloksia, joita voitaisiin soveltaa välittömästi päivittäisessä elämässä, mutta soveltamiskustannukset ovat vielä korkeat. Kustannusten alentamiseksi uusien mahdollisuuksien on tultava yleisesti kaikkien tietoon, jotta voidaan muuttaa piintyneitä menettelytapoja ja käytänteitä, jotka usein estävät ja hidastavat muutoksia.

6.17

Perinteinen tekstiili-, vaatetus- ja jalkinetuotanto on kriisissä koko Euroopan unionissa, mikä johtuu osittain sellaisista maista tulevien tuotteiden aiheuttamasta kilpailusta, joissa ei kunnioiteta työntekijöiden perusoikeuksia eikä oteta huomioon ympäristönsuojelukustannuksia eikä työterveyden ja -turvallisuuden edellyttämiä kustannuksia.

6.17.1

Älykkäät ja/tai tekniset kankaat, jotka on valmistettu nanorakenteisten jauheiden avulla, yleistyvät monissa Euroopan maissa. Niiden markkinat kasvavat vuosittain noin 30 prosenttia. Erityisen merkittäviä ovat turvallisuutta eri tavoin lisäävät kankaat: niitä voidaan hyödyntää parantamaan niin tieturvallisuutta kuin saastumiselta, kemiallisilta aineilta, allergeeneilta, ilmasto-oloilta ja muilta tekijöiltä suojautumiseenkin (35).

6.18

Nanoteknologiat muuttavat perinpohjaisesti myös lääketiedettä, etenkin diagnosointia, pahanlaatuisten kasvainten varhaishoitoa ja vanhenemiseen liittyvien hermoston rappeutumissairauksien hoitoa. Täsmäkäyttöön tarkoitettuja nanopartikkeleita voidaan hyödyntää indikaattoreina infektionaiheuttajien tai erityisten aineenvaihduntatuotteiden tehokkaassa diagnosoinnissa tai tiettyjen alueiden tai elinkohtaisten sairauksien täsmälääkinnässä. Tällaisia järjestelmiä käytetään jo erilaisissa kokeiluissa.

7.1

Uusiin materiaaleihin sovellettava nanoteknologinen lähestymistapa tarkoittaa, että nanokokoluokan komponenttien ansiosta luodaan uudenlaisia toimintoja. Vaikuttavana esimerkkinä ovat ajoneuvo- ja ilmailuteollisuudessa käytettävien kestävien ja tehokkaiden materiaalien tuotanto- ja käsittelytekniikat. Euroopalla on kyseisillä teollisuudenaloilla etulyöntiasema tärkeimpiin kilpailijoihin nähden. On laajalti osoitettu, että nanorakenteiset järjestelmät voivat vähentää huomattavasti kahden toisiinsa kosketuksissa olevan pinnan välistä kitkaa ja siten myös niiden kulumista.

7.1.1

Esimerkinomaisesti — pyrkimättä luettelemaan kaikkia nanoteknologioiden soveltamismahdollisuuksia eri tuotteissa — voidaan mainita nanorakenteisten pintojen ja materiaalien kehittäminen kitkan ja kulumisen vähentämiseksi. Kyseisillä järjestelmillä on perusluonteinen rooli kehitettäessä uusia tehokkaita teollisia prosesseja, jotka eivät saastuta ympäristöä. Maailmassa käytetystä energiasta häviää kitkan vuoksi noin 25 prosenttia (36), ja mekaanisten komponenttien kulumisesta johtuvien häviöiden arvioidaan olevan teollisuusmaassa 1,3–1,6 prosenttia bkt:stä. Kitkaan, kulumiseen ja voiteluun liittyvien ongelmien kustannusten arvioidaan olevan vuosittain noin 350 miljardia euroa, joka jakautuu seuraaville aloille: maantiekuljetukset (46,6 prosenttia), teolliset tuotantoprosessit (33 prosenttia), energiahuolto (6,8 prosenttia), ilmailu (2,8 prosenttia), kotitaloudet (0,5 prosenttia) ja muut alat (10,3 prosenttia) (37).

7.1.2

On luotava uusia teknologisia toimintarakenteita, jotka perustuvat sellaisiin lähestymistapoihin, joissa otetaan huomioon nanoteknologioiden erityispiirteet ja etenkin se, että toiminnot ja kokoluokka vastaavat toisiaan tai että kokoluokan käsittelykyky vastaa toimintojen käsittelykykyä. Voitelua koskeva esimerkki on valaiseva: jos pintaan lisätään mittasuhteiltaan sopivia nanokokoluokan partikkeleita, ei voiteluaineita enää tarvitse käyttää, sillä nanopartikkelit huolehtivat voitelusta uusien kokoluokkien ominaisuuksien ansiosta.

7.1.3

Nanorakenteiset eli nanokokoluokan partikkeleita sisältävien materiaalien ja pinnoitteiden avulla voidaan huomattavasti vähentää edellä mainittuja prosenttiosuuksia. Esimerkiksi ajoneuvon vaihteiston kitkakertoimen aleneminen 20 prosentilla voi vähentää energiahäviötä 0,64–0,80 prosenttia, mikä vastaa pelkästään kuljetusalalla 26 miljardin euron säästöä vuosittain.

7.1.4

Pintojen käsittely ja tekninen muuttaminen edustavat avainteknologiaa kestävää kehitystä silmällä pitäen. Yhdistyneen kuningaskunnan kauppa- ja teollisuusministeriön raportissa kuvataan pintakäsittelyteollisuuden tilaa ajanjaksolla 1995–2005 sekä vuonna 2010 (38). Raportista ilmenee, että pintakäsittelyä koskevat markkinat kasvoivat Isossa-Britanniassa vuonna 1995 noin 15 miljardiin euroon ja että niihin liittyvän tavaratuotannon arvo oli noin 150 miljardia euroa, joista 7 miljardia euroa käytettiin pintojen kulutuksensuojaa koskevien teknologioiden kehittämiseen. Tämän alan markkinoiden koon ennustetaan olevan Isossa-Britanniassa vuonna 2005 noin 32 miljardia euroa, ja siihen nivoutuu teollisuusprosesseja, joiden arvo on noin 215 miljardia euroa.

7.1.5

Kun kyseiset luvut projisoidaan Euroopan markkinoille, saadaan tulokseksi 240 miljardia euroa pintakäsittelyn osalta ja noin 1 600 miljardia euroa muihin tuotantoaloihin kohdistuvien vaikutusten osalta.

7.2

Jotta teollinen kehitys voi hyödyntää nanoteknologioita (39), kehityksen on perustuttava kykyyn ylläpitää nykyisissä ja uusissa toimintarakenteissa sekä perinteisiä valmistus- ja teknologiaprosesseja (top-down) että innovatiivisia prosesseja, joilla voidaan luoda, käsitellä ja integroida uusia nanokokoluokan komponentteja.

7.2.1

Hallinnointiin perustuva lähestymistapa on perusluonteisen tärkeä. Kuluttajiin kohdennettujen yleisluonteisten toimien ohella tulisi kehittää ammattialajärjestöihin, paikallisviranomaisiin ja voittoa tavoittelemattomiin järjestöihin kohdennettuja aloitteita, jotta taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset verkostot kutsutaan mukaan hallinnointiin. Osaamiskeskuksilla voisi olla merkittävä rooli tällaisessa toiminnassa (40), sillä ne voivat luoda edellytykset paikallis- ja unionitason aloitteiden entistä suuremmalle koordinoinnille sekä edistää nanoteknologioihin perustuvalle innovoinnille suotuisaa ilmapiiriä. Tähän yhteyteen tulisi myös liittää aloitteet, joilla pyritään arvioimaan nanoteknologioiden vaikutusta terveyteen ja ympäristönsuojeluun. Lisäksi EU:n edistämät aloitteet (top-down) tulisi nivoa paikallistasolla syntyneisiin ja edistettyihin aloitteisiin (bottom-up).

7.3

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea korostaa olevansa tietoinen nanotieteiden ja nanoteknologioiden kehittämisen avaamista suurista mahdollisuuksista Lissabonin strategian toteuttamisen yhteydessä. Kun yhdistetään eri tieteenalat lähestymistavassa, joka perustuu nanokokoluokan aineyksiköihin, luodaan uusi perusta tiedon, innovoinnin, teknologian ja kehityksen integroinnille.

7.4

Unionitasolla koordinointi vaikuttaa vielä pirstaleiselta huolimatta kuudennessa puiteohjelmassa tehdyistä ponnisteluista. Toimet näyttävät keskittyvän resurssien käytön rationalisointiin. Vaikka niin perustutkimusta kuin uusien teollisten prosessien kehittämistä on huomattavasti edistetty, massatuotantokelpoista teknologiaa kehittäviä aloitteita ei ole vielä riittävästi edistetty ja tuettu. Vielä vähemmän on tuettu eurooppalaisen hallintotavan kehittämistoimia.

7.5

Jäsenvaltiotasolla tarvitaan etenkin tutkimustuloksia sovellettaessa todellista koordinointia, jota ei tähän mennessä ole vielä toteutettu. Useissa Euroopan maissa etenkin pk-yritykset kärsivät seuraavista vaikeuksista:

7.6

ETSK:n mielestä on hyvin tärkeää luoda kansanterveyden ja kansalaisten päivittäisen elämän kannalta hyödyllisiä järjestelmiä sellaisen tutkimuksen avulla, jossa noudatetaan yhä enemmän luonnon jäljittelyn periaatetta.

7.7

ETSK on tyytyväinen temaattisen Nanoforum-verkon (41) luomiseen ja toivoo, että verkon julkaisut käännetään ja levitetään kaikissa jäsenvaltioissa. Julkaisujen kielen on oltava mahdollisimman yksinkertaista ja ymmärrettävää suuren yleisön kannalta. Yliopistojen ja tutkimuskeskusten on voitava hyödyntää temaattisen verkon tuloksia.

7.7.1

ETSK on vakuuttunut siitä, että korkean tason ryhmän esittämä ”Eurooppalainen nanoelektroniikan teknologinen toimintarakenne” (42) saattaa olla sitä onnistuneempi, mitä paremmin voidaan tiiviissä yhteistyössä komission kanssa välttää tutkimustoiminnassa hyödyttömät ja kalliit päällekkäisyydet.

7.8

ETSK on sitä mieltä, että nanoteknologia-aloille vuosittain tehtävien investointien on EU:ssa noustava vuoteen 2008 mennessä nykyisistä kolmesta miljardista kahdeksaan miljardiin euroon. Komission on valvottava tilannetta säännöllisesti ja otettava huomioon seuraavat näkökohdat:

8.1

ETSK yhtyy täysin kilpailukykyneuvoston 24. syyskuuta 2004 tekemiin päätelmiin nanotieteiden ja nanoteknologioiden merkittävästä roolista ja huomattavista mahdollisuuksista. Tähän mennessä saaduista tuloksista ilmenee, että on tärkeää syventää tietoa ja toteuttaa välineitä, joiden avulla voidaan käsitellä atomeja uudenlaisten rakenteiden luomiseksi ja nykyisten rakenteiden ominaisuuksien muuttamiseksi.

8.2

Näin ollen ETSK suosittaa, että hyväksytään välittömästi yhteinen, integroitu ja vastuullinen unionitason strategia, jotta voidaan etenkin kehittää yhteisiä toimia tutkimuksen, kehittämisen ja edistämisen sekä tieteellisen ja teknologisen koulutuksen aloilla, luoda teollisuuden ja akateemisen maailman väliset vuorovaikutussuhteet, kehittää entistä nopeammin teollisia ja monialaisia sovellutuksia sekä koordinoida avoimesti unionitasolla nykyistä voimakkaammin politiikan aloja, toimenpiteitä, rakenteita ja toimijaverkkoja. Kyseisen strategian yhteydessä on ennen kaikkea varmistettava alusta lähtien ja tuotteen koko elinkaaren ajan, että myös kansainvälisellä tasolla kunnioitetaan tieteellisten sovellutusten yhteydessä niin eettisiä kuin ympäristönsuojelua, terveyttä ja turvallisuutta koskevia näkökohtia sekä asianmukaista teknistä standardisointia.

8.3

ETSK korostaa painokkaasti, että kyseinen strategia on ankkuroitava vahvasti yhteiskunnan kehitykseen, sillä se vaikuttaa myönteisesti Euroopan talouden kilpailukykyyn sekä ennen kaikkea ihmisten terveyteen, ympäristönsuojeluun ja turvallisuuteen sekä kansalaisten elämänlaatuun.

8.3.1

ETSK korostaa tässä yhteydessä, että on tärkeää varmistaa alusta lähtien nanoteknologioiden vastuuntuntoinen ja kestävä kehittäminen, jotta vastataan kansalaisyhteiskunnan oikeutettuihin odotuksiin ympäristönsuojelun, terveyden, etiikan, teollisuuden ja talouden aloilla.

8.3.2

ETSK suosittelee, että perustutkimuksen resursseja lisätään merkittävästi, sillä teknologinen ja teollinen huippuosaaminen perustuu aina tieteelliseen huippuosaamiseen.

8.3.3

Barcelonassa asetettu kolmen prosentin tavoite (43) tulisi toteuttaa, ja asianmukainen osa näistä varoista tulisi käyttää nanotieteiden ja niiden sovellusten kehittämiseen sekä nano-, bio-, tieto- ja osaamisteknologioiden lähentymiseen.

8.3.4

Komission äskettäin julkaisemat yhteisön rahoitusnäkymät ajanjaksoksi 2007–2013 on arvioitava ja niitä on mukautettava uuden vallankumouksellisen nanoteknologian haasteisiin.

8.3.5

Tavoiteltujen lisävarojen tulisi kuvastua tulevan seitsemännen puiteohjelman riittävinä määrärahoina. Summan on kuitenkin vastattava muissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, myönnettyä rahoitusta.

8.4

ETSK on vakuuttunut siitä, että unionin tulisi hyväksyä integroituun lähestymistapaan perustuva kunnianhimoinen toimintasuunnitelma, joka sisältää konkreettisia ehdotuksia (roadmap) ja määräaikoja. Tällä tavoin on määrä päästä kaikkien kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kesken yhteisymmärrykseen yhteisistä tulevaisuudennäkymistä. Tulevaisuudennäkymissä tulisi määritellä selkeät ja avoimet tavoitteet, jotta vastataan taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen sekä elämänlaatua ja kaikkien kansalaisten terveyttä ja turvallisuutta koskeviin tarpeisiin.

8.5

Komitean mielestä on perustettava teknologisia toimintarakenteita, joilla on korkea kriittinen massa ja korkea lisäarvo unionitasolla ja jotka yhdistävät soveltavien alojen (tieteelliset, teolliset sekä rahoitus- ja hallintoalan) aktiiviset toimijat.

8.6

Komitea korostaa, että on pikaisesti luotava korkeatasoiset eurooppalaiset perusrakenteet ja vahvistettava osaamiskeskuksia. Unionin toimielinten ja paikallisyhteisöjen tulisi päättää tiiviissä yhteistyössä osaamiskeskusten sijainnista ja erikoistumisesta. Näin voitaisiin luoda yhtenäisiä teollisuusalueita, jotka ovat alueellisesti erikoistuneet tiettyyn tuotteeseen ja joilla on jo mahdollisesti vakiintunutta tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä tietty kriittinen massa.

8.6.1

Osaamiskeskusten tulisi varmistaa kyky toteuttaa ja muuntaa korkealaatuista, sovellutuksiin ja innovointiin tähtäävää tutkimusta, joka hyödyntää nanoteknologioita etenkin nanoelektroniikan, nanobioteknologian ja nanolääketieteen aloilla.

8.7

Etenkin nanoteknologioiden herkällä alalla tutkijoilla on oltava tiettyjä takuita sekä teollis- ja tekijänoikeuksien suoja. ETSK on vakuuttunut siitä, että patentointiin liittyvien ongelmien selkeä ja tyydyttävä ratkaiseminen on ensisijaisen tärkeää, jotta varmistetaan soveltavan tutkimuksen menestys nanoteknologioiden alalla. Komitean mielestä on kuitenkin välittömästi harkittava nanoteknologioita koskevien teollis- ja tekijänoikeuksien palvelupisteen (Nano-IPR Helpdesk) perustamista unionitasolle, jotta voidaan vastata tutkijoiden, yritysten ja tutkimuskeskusten tarpeisiin.

8.8

Komission on yhteisymmärryksessä jäsenvaltioiden kanssa tehostettava toimia sekä edistettävä yliopistojen ja tutkimuskeskusten asianomaisia tutkimuksia, jotta patentointi olisi kyseisellä innovatiivisella alalla yksinkertaista ja edullista.

8.8.1

Kansainvälisessä yhteistyössä tulisi vahvistaa turvallisuus- ja standardointitoimia yhteistyössä unionin ulkopuolisten maiden kanssa. Erityishuomiota tulisi kiinnittää Kiinaan, joka investoi huomattavasti nanoteknologioihin. Toisaalta myös Yhdysvallat ja Japani toteuttavat alalla erittäin aggressiivista politiikkaa (ajatelkaamme Kiinan ja Kalifornian osavaltion sopimusta osaamiskeskusten kehittämisestä biolääketiedettä koskevien nanoteknologioiden alalla).

8.8.2

ETSK on sitä mieltä, että muun muassa joulukuussa 2003 hyväksytyn kasvualoitteen avulla on toteutettava toimia, nanoteknologiayritysten määrän lisäämiseksi unionissa. Tätä varten on jatkuvasti edistettävä ja parannettava yliopistojen, innovatiivisten nanoteknologiakeskusten ja yritysten vuorovaikutusta.

8.8.3

Tarvitaan toimia, jotka kohdennetaan nanoteknologioihin perustuvien teollisten prosessien (nanoteknologiasta nanotuotantoon) kehittämiseen niin suuria kuin pieniä yrityksiä varten. Yhdysvaltojen esimerkkiä sellaisen suunnitelman kehittämiseksi, jonka avulla hyödynnetään liittovaltiotason ohjelmia, kuten Small Business Innovation Research Program ja Small Business Technology Transfer Research Program, tulisi seurata unionitasolla, jotta voidaan tukea nanoteknologioiden kehittämistä kaikissa, myös pienten yritysten toimintaympäristöissä.

8.8.4

Jäsenvaltio- ja paikallistason ammattialajärjestöillä voi tässä yhteydessä olla merkittävä rooli. Triestessä saatujen myönteisten kokemusten tarjoaman mallin mukaisesti (44) valveuttamistoimia voitaisiin tehostaa yhdessä komission tutkimuksen ja yritystoiminnan pääosastojen kanssa kaikkien taloudellisten ja sosiaalisten toimijoiden myötävaikutuksella.

8.8.5

ETSK mukaan tärkeä unionitason toimenpide voisi olla eurooppalaisen tiedonvaihtokeskuksen (Clearing House) perustaminen (45), jotta helpotettaisiin

8.9

Unionitason toimintarakenteiden ohella ja niiden yhteydessä tulisi luoda maailmanlaajuisia toimintarakenteita YK:n jäsenvaltioita varten. Niissä voitaisiin käsitellä seuraavia kysymyksiä:

8.10

Nanoteknologiatuotteiden tuotantoon keskittyvien yritysten perustamisen ja kehittämisen helpottamiseksi Euroopan investointipankin tulisi Euroopan investointirahaston konkreettisten toimien avulla tarjota edullisia lainoja, joita hallinnoidaan yhdessä luottolaitosten, yritysluottoihin erikoistuneiden alueellisten rahoituslaitosten, riskipääomayhtiöiden sekä takausosuuskuntien kanssa.

8.10.1

Nanoteknologioihin perustuvan uuden tuotannon kasvua (46), voitaisiin edistää jäljittelemällä myönteisiä kokemuksia, joista on viime vuosina saatu parhaita tuloksia, kuten pääasiassa ympäristöalaa koskevaa kasvu- ja ympäristöohjelmaa.

8.11

Tutkimus ja sen tuloksena saatavat tuotteet on muotoiltava siten, otetaan ennen kaikkea huomioon kansalaisten vaatimukset ja kestävän kehityksen kunnioittaminen. Tähän yhteyteen tulisi myös liittää aloitteet, joilla pyritään arvioimaan nanoteknologioiden vaikutusta terveyteen ja ympäristönsuojeluun. Lisäksi EU:n edistämät aloitteet (top-down) tulisi yhdistää paikallistasolla syntyneisiin ja edistettyihin aloitteisiin (bottom-up).

8.12

Suuren yleisön kanssa on käytävä jatkuvaa ja tieteellisesti perusteltua vuoropuhelua. Atomien hyödyntämiseen perustuvien uusien teknologioiden on oltava avoimia, ja niiden on vakuutettava kansalaiset siitä, ettei niissä piile mahdollisia terveys- ja ympäristöriskejä. Historia on opettanut, että uusia tuotteita kohtaan tunnetut pelot ja huolet johtuvat pikemminkin tietämättömyydestä kuin tosiseikoista.

8.12.1

Tästä syystä ETSK toivoo, että tutkimustulosten ja sellaisten yleisesti tunnustettujen eettisten periaatteiden välillä on tiivis yhteys, joista sopiminen edellyttää kansainvälistä vuoropuhelua.

8.13

Etenkin teknologisten toimintarakenteiden toteutus- ja kehittämisvaiheessa (47) on kiinnitettävä erityistä huomiota Euroopan unionin uusiin jäsenvaltioihin, jotta varmistetaan niiden merkittävä osallistuminen sekä tiiviit suhteet Euroopan osaamiskeskuksiin.

8.14

ETSK katsoo, että komission on huolehdittava tutkimuksen koordinoinnista nanotieteiden valtavalla alalla — lukuun ottamatta perustutkimusta, jonka tulisi kuulua tätä varten perustettavan riippumattoman Euroopan tutkimusneuvoston vastuualueeseen, sillä se voi yhdessä Euroopan parlamentin ja neuvoston kanssa varmistaa, että Euroopan kansalaiset hyötyvät mahdollisimman suuresta lisäarvosta, johon kuuluu myös tutkimustulosten laaja-alainen, tiivis ja puolueeton käyttö.

8.15

ETSK kehottaa komissiota esittämään komitealle kahden vuoden välein kertomuksen nanoteknologioiden kehityksestä, jotta se voi arvioida hyväksytyn toimintaohjelman edistymistä ja tehdä mahdollisia muutos- ja ajantasaistamisehdotuksia.

(a)

Yhdysvaltain tiedesäätiö (National Science Foundation)

(b)

Energiaministeriö (Department of Energy)

(c)

Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallitus (National Aeronautics and Space Administration)

(d)

Yhdysvaltain standardointi- ja teknologiainstituutti (National Institute of Standards and Technology)

(e)

Luonnonsuojeluvirasto (Environmental Protection Agency)

28.6.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 157/34

1.1

ETSK hyväksyi 29. tammikuuta 2004 pitämässään kokouksessa ”liikenne, energia, perusrakenteet, tietoyhteiskunta” -erityisjaoston esityksen eurooppalaisia liikennesääntöjä koskevan oma-aloitteisen lausunnon laatimiseksi.

1.2

Kun otetaan huomioon, että henkilöiden vapaa liikkuvuus on yksi perustamissopimukseen sisältyvistä perusvapauksista (1), että jäsenvaltioiden välisten rajojen poistaminen on yksi EU:n tavoitteista (2), jota on edistetty Schengenin säännöstön liittämisellä osaksi perustamissopimusta (3), ja että liikenne kuuluu yhteisön yhteisiin politiikkoihin (4), tieliikennelainsäädäntöjen lähentäminen vaikuttaa ensisijaisen tärkeältä etenkin sisämarkkinoiden toteutumiseen (5) liittyvien vaikutusten kannalta.

1.3

Lisäksi tulee pitää mielessä, että maanteiden henkilö- ja tavaraliikenne on merkittävässä asemassa 15 jäsenvaltion unionissa ja että se on kasvanut eksponentiaalisesti viime vuosina.

Viimeisimpien saatavilla olevien tilastotietojen perusteella voidaan muun muassa todeta seuraavaa:

1.4

Maanteiden henkilö- ja tavarankuljetuksiin sovelletaan lukuisia erilaisia kansallisia säännöksiä, jotka käsittävät myös ajoneuvolla ajamiseen liittyviä periaatteita ja perussääntöjä.

1.4.1

Lisäksi on voimassa useita kansainvälisiä yleissopimuksia, joiden soveltamisala vaihtelee ja määräykset ovat tietyissä tapauksissa keskenään ristiriitaisia.

1.4.2

Niinpä tavallisella automatkalla Euroopan halki kuljettaja joutuu tekemisiin monien eri oikeusjärjestelmien kanssa, minkä seurauksena häneen kohdistuu erilaisia ja keskenään jopa ristiriitaisia sääntöjä.

1.4.3

Tilanne muuttui erityisen hankalaksi EU:n äskettäisen laajentumisen johdosta, sillä myös unioniin liittyneillä uusilla jäsenvaltioilla on käytössään omat liikennesääntönsä.

1.5

Käsillä olevan oma-aloitteisen lausunnon tarkoituksena on saada komissio pohtimaan, olisiko tarpeellista ja mahdollista tehdä lainsäädäntöaloite liikennesääntöjen yhtenäistämiseksi Euroopan unionissa kuitenkin tietyin poikkeuksin. Oikeudellisen vertailun avulla tuodaan esille eri jäsenvaltioiden liikennesääntöjä koskevien lainsäädäntöjen väliset eroavuudet sekä mahdolliset keinot niiden yhdenmukaistamiseksi unionin tasolla.

1.6

Lausunnon laatimisen kannalta välttämättömänä pidettiin keskeisten osapuolien kuulemista (tienkäyttäjien, ajoneuvojen valmistajien ja sääntelyelinten edustajat). Näin ollen järjestettiin julkinen kuuleminen, joka pidettiin valmisteluryhmän toisen kokouksen yhteydessä 17. toukokuuta 2004 ja johon osallistui alan edustajia.

1.6.1

Keskustelun edistämiseksi sekä tietojen keräämiseksi laadittiin kyselylomake, joka annettiin valmisteluryhmän jäsenten tarkasteltavaksi.

2.1

Ajatus soveltamisalaltaan yleisten liikennesääntöjen laatimisesta ei ole uusi. Aihetta on jo käsitelty Euroopan tasollakin. Esimerkiksi liikennettä käsitelleessä kahdeksannessa oikeusalan kansainvälisessä konferenssissa esitettiin alan säännöstön kodifioimista (7).

2.2

Myös tammikuussa vuonna 2000 järjestetyssä Saksan liikennealan viranomaisten neuvoston 38. kokouksessa työryhmä IV tähdensi, että eurooppalaisten liikennesääntöjen yhdenmukaistaminen on merkittävä tavoite (8).

2.3

Komissio on esittänyt useita aloitteita, joiden taustalla on vastaavia huolenaiheita ja pyrkimyksiä, mutta se ei ole kuitenkaan tähän mennessä omaksunut täysin ajatusta varsinaisten eurooppalaisten liikennesääntöjen laatimisesta (9).

2.4

Erityisen maininnan ansaitsevat komission energian ja liikenteen pääosastolle laaditun tutkimuksen päätelmät. Niissä esitetään perusteet, joiden pohjalta voidaan katsoa välttämättömäksi yhdenmukaistaa liikennesäännöt ja niiden täytäntöönpanotoimet EU:n tulevien lainsäädäntöaloitteiden avulla (10).

2.5

ETSK on puolestaan useissa lausunnoissaan kiinnittänyt huomiota tarpeeseen edistää ”ajoneuvojen vapaata liikkuvuutta unionissa” asettamalla jäsenvaltioiden viranomaiset vastuuseen ”sellaisten tietyntyyppisten kansallisten määräysten mitätöimisestä, joiden vuoksi toisessa jäsenvaltiossa rekisteröidyn ja ulkomaisin rekisterikilvin varustetun ajoneuvon käytöstä aiheutuu kansalaisille vaikeuksia” (11).

3.1

Tieliikenteen kansainvälinen säännöstö perustuu useisiin eri yleissopimuksiin, joista voidaan erityisesti mainita Pariisin yleissopimus vuodelta 1926, Geneven yleissopimus vuodelta 1949 sekä Wienin yleissopimus vuodelta 1968.

3.2

Ajoneuvoliikennettä koskeva kansainvälinen yleissopimus allekirjoitettiin 24. huhtikuuta 1926 Pariisissa kansainvälisen matkailun edistämiseksi. Allekirjoittajavaltioita oli tuolloin 40, ja nykyään sopimus on voimassa yli 50 valtiossa.

3.2.1

Yleissopimuksen tavoitteena on erityisesti

3.2.2

Kyseinen yleissopimus helpotti tullimenettelyjä, mutta ei vapauttanut kuljettajia kansallisen tieliikennelainsäädännön tuntemisesta ja noudattamisesta.

3.2.3

Yleissopimuksen voimaantulo riippui sen ratifioimisesta kussakin valtiossa sekä asianomaisen ratifioimiskirjan tallettamisesta. Yleensä yleissopimus on voimassa ainoastaan sopimusvaltion keskeisimmillä alueilla, ja sen voimaantulo millä tahansa muulla hallinnollisella alueella edellyttää erityistä ilmoitusta.

3.3

Tieliikennettä koskeva yleissopimus allekirjoitettiin Genevessä 19. syyskuuta 1949. Sopimusvaltioita oli tuolloin 17, ja nykyään niitä on yli 120. Yleissopimus kumoaa vuoden 1926 yleissopimuksen kyseisen sopimuksen allekirjoittajavaltioiden ja sopimukseen myöhemmin liittyneiden valtioiden välillä.

3.3.1

Kyseisessä yleissopimuksessa kehiteltiin aiemmassa yleissopimuksessa esitettyjä periaatteita autoteollisuuden kehityksen mukaisesti, ja siinä tuli esille kasvava huoli tieliikenteen turvallisuudesta.

3.3.2

Yleissopimuksessa ei käsitelty liikennemerkkejä, mutta siinä määrättiin, että valtioiden on yhdenmukaistettava liikennemerkkijärjestelmiään ja käytettävä liikennemerkkejä ainoastaan silloin, kun se on ehdottoman välttämätöntä.

3.3.3

Yleissopimuksessa esitettiin vain muutamia liikennesääntöjä, eikä siihen sisältynyt muita merkittäviä uutuuksia kuin ajoneuvojen kohtaamisessa noudatettavaa varovaisuutta, etuajo-oikeutta ja ajovalojen käyttöä koskevat määräykset.

3.3.4

Yleissopimuksen voimaantulo edellytti samoja menettelyitä kuin edellä, ja yleissopimuksen yhdenmukaistavaa vaikutusta vähensi valtioiden mahdollisuus olla sitoutumatta osaan sen määräyksistä sekä olla hyväksymättä niihin tehtäviä muutoksia.

3.4

Tieliikennettä koskeva yleissopimus allekirjoitettiin Wienissä 8. marraskuuta 1968. Sopimusvaltioita oli tuolloin 37, ja nykyään sopimus on voimassa lähes 100 valtiossa. Yleissopimus kumosi valtioiden välillä vuosien 1926 ja 1949 yleissopimukset ratifioinnin ja ratifioimiskirjojen tallentamisen jälkeen.

3.4.1

Kyse on kaikkein pisimmälle menevästä tieliikenteen sääntelyä koskevasta yleissopimustekstistä, jossa aihetta käsitellään 30 artiklaa käsittävässä luvussa, minkä lisäksi sopimuksessa määrätään käytänteistä, jotka muodostavat nykyisten liikennesääntöjen keskeisen ytimen. Vuoden 1968 yleissopimuksessa mentiin aiemmissa yleissopimuksissa käsiteltyjä pelkistetyn rajallisia aiheita — ajoneuvojen kohtaaminen ja siihen liittyvät liikennemerkit — pidemmälle. Sen lisäksi, että yleissopimuksessa määrätään periaatteet, joita kuljettajien on noudatettava kaikkein vaarallisimmissa ajotilanteissa (kuten ohitustilanteet, ajosuunnan muuttaminen sekä jalankulkijoihin nähden noudatettava varovaisuus), siinä säännellään pysähtymistä, pysäköimistä, matkustajien nousemista ajoneuvoon ja sieltä poistumista sekä ajamista tunneleissa eli lyhyesti sanottuna kaikenlaisia tyypillisiä tieliikennetilanteita.

3.4.2

Yleissopimuksessa mentiin aiempia sopimustekstejä pidemmälle, ja se velvoitti sopimusvaltiot sekä myöhemmin siihen liittyneet valtiot mukauttamaan lainsäädäntönsä pääkohdat sopimuksessa esitettyjen liikennesääntöjen mukaisiksi. Kuljettajille tästä oli se hyöty, että he tunsivat tärkeimmät liikennesäännöt ajaessaan muissa sopimusvaltioissa.

3.4.3

Valtioilla säilyi kuitenkin mahdollisuus hylätä yleissopimukseen tehtävät muutokset.

3.5

Tämä katsaus osoittaa selkeästi, että Euroopan unionin alueella, joka on tällä välin laajentunut käsittämään 10 uutta valtiota, on voimassa kolme kansainvälistä yleissopimusta — tosin ei yhtenäisellä tavalla (12). Näin ollen tieliikenteen yhdenmukaisesta sääntelystä ollaan vielä kaukana etenkin, jos yleissopimusteksteihin lisätään 25 valtion jatkuvasti muuttuvat lainsäädännöt. (13)

3.6

Rajojen poistamisen, ajoneuvon ja sen osien tyyppihyväksyntää koskevien edellytysten, ajokorttien vastavuoroisen tunnustamisen ja niitä koskevien sääntöjen yhdenmukaistamisen kaltaiset esteet on jo saatu poistettua tai niitä ollaan poistamassa. Ratkaisematta on kuitenkin maantieliikenteen keskeinen ydin: liikennesäännöt ja liikennemerkkijärjestelmä.

3.7

Muuta maailmaa ajatellen yleissopimukset helpottavat tullimenettelyjä sekä ajoneuvolla liikkumista unionin alueella, mutta Euroopan unionissa vierailevat kolmansien maiden kansalaiset joutuvat tekemisiin yhtä monien tieliikennelainsäädäntöjen kanssa kuin unionissa on valtioita.

4.1

Lyhyestä vertailevasta tutkimuksesta käy kiistatta ilmi, että kansallisten tieliikennelainsäädäntöjen välillä on huomattavia eroja tärkeillä aloilla. Tällaiset erot muodostavat todellisia esteitä vapaalle liikkumiselle ja saattavat vaarantaa henkilöiden ja tavaroiden turvallisuuden sekä vaikuttaa onnettomuustilastoihin Euroopan tasolla.

4.2

Alla olevassa esityksessä on otettu erityisesti — mutta ei kuitenkaan yksinomaan — huomioon edellä mainitussa komissiolle laaditussa tutkimuksessa esitetyt huomiot. Useita näistä näkökohdista on tarkasteltu kyseisessä tutkimuksessa yksityiskohtaisesti. (14)

4.3

Seuraavassa tuodaan esille yksinomaan esimerkinomaisesti joitakin tavallisia tapauksia, joissa lainsäädännöt eroavat erityisen merkittävällä ja huolestuttavalla tavalla. Tällaisia tapauksia on luonnollisesti paljon muitakin.

Nopeusrajoitus taajamien ulkopuolella ajoradoilla, joiden vastakkaiset suunnat on erotettu toisistaan fyysisin estein

Vakava rikkomus

Veren sallittu alkoholipitoisuus

Ensiapulaukku kuuluu henkilöauton pakolliseen varustukseen

Punainen + keltainen valo: valmistautuminen liikkeellelähtöön

Liikenneympyrässä ajavilla pyöräilijöillä etuajo-oikeus

Julkisen liikenteen kulkuneuvoilla etuajo-oikeus pysäkiltä lähtiessään

Ajovalojen käyttöpakko päivällä taajamien ulkopuolella

Pysäköinnin kieltävä liikennemerkki

Matkustajat eivät saa poistua kulkuneuvosta ajoradan puolelle

4.4

Kuten edellä mainittu tutkimus seikkaperäisesti osoittaa, vastaavanlaisia eroavuuksia voidaan havaita myös muun muassa kysymyksissä, jotka liittyvät ajokortin saamista koskeviin edellytyksiin, liikennemerkkeihin, pakollisiin turvallisuusvarusteisiin, jalankulkijoiden tien ylittämiseen, etuajo-oikeutta koskeviin sääntöihin, ajovalojen käyttöön, matkustajien ajoneuvoon nousemiseen ja siitä poistumiseen, erikoiskaistojen käyttöön, ohittamiseen, ajoneuvojen luokitteluun, rengastyyppeihin, perävaunun käyttöön ja liikenteessä käytettäviin merkkeihin ja valoihin. Kaiken kaikkiaan tutkimuksessa todettiin 45 eroavuutta, jotka liittyivät keskeisiin, päivittäisessä maantieliikenteessä tavanomaisesti sovellettaviin sääntöihin.

4.5

Vaikka jo pelkästään keskeisten liikennesääntöjen muotoilussa on merkittäviä eroja, tilanne on erityisen vakava, kun tarkastellaan niiden tulkintaa ja soveltamista eri jäsenvaltioissa. Tämä johtuu sekä erilaisesta suhtautumisesta liikennesääntöjen noudattamatta jättämiseen että hyvin vaihtelevien rangaistuskäytäntöjen soveltamisesta asianomaisiin rikkomuksiin.

5.1

Toukokuun 17. päivänä 2004 järjestettyyn julkiseen kuulemistilaisuuteen osallistui edustajia useista autoilijoita, autoteollisuutta sekä liikenneturvallisuusalaa ja onnettomuuksien ehkäisemiseen pyrkiviä tahoja edustavista yksityisistä järjestöistä sekä AIT-FIA:n toimistosta ja TIS.pt-yrityksestä (joka oli edellä mainitun tutkimuksen koordinoija (15)). Tilaisuudessa esitetyt arvokkaat kannanotot valaisivat ja selvittivät monia käsillä olevan lausunnon kannalta oleellisia näkökohtia ja heijastelivat kansalaisyhteiskunnan keskeisten intressitahojen näkemyksiä.

Monet elimet myös täydensivät kannanottojaan toimittamalla kirjalliset vastauksensa kyselyyn, joka oli toimitettu niille etukäteen.

5.2

Esitetyt kannanotot ja tiedot osoittavat, että yleisesti ollaan sitä mieltä, että ETSK:n aloite tieliikenteen sääntöjen tietynlaajuiseksi yhdenmukaistamiseksi Euroopan tasolla on sisällöltään hyväksyttävä ja aiheellinen. Eräät osallistujat suhtautuivat myös avoimesti ajoneuvojen rekisteröinti- ja rekisteritunnusjärjestelmien mahdolliseen ja toivottavaan lähentämiseen.

5.3

Erityisesti korostettiin seuraavia seikkoja:

5.4

Kyseisen alan aloitteiden rinnakkaisina ja täydentävinä näkökohtina mainittiin erityisesti seuraavat:

6.1

Edellä mainitussa kuulemistilaisuudessa tuli hyvin selkeästi esille halu edetä tieliikennesääntöjen yhdenmukaistamisessa rajoittumatta kuitenkaan pelkkiin liikennettä koskeviin sääntöihin, vaan ottamalla huomioon myös esimerkiksi tieinfrastruktuureja ja turvallisuutta koskevat säännöt.

6.2

Perustamisestaan lähtien Euroopan unioni on laatinut lukemattomia tieliikenteeseen liittyviä säädöksiä, jotka ovat käsitelleet esimerkiksi ajokorttia, ajoneuvojen ja niiden osien tyyppihyväksyntää, kuljetuksia koskevia sääntöjä ja ajoneuvovakuutusta. Käsillä olevassa lausunnossa on kyseessä liikennesääntöjen laatiminen ja niiden yhdenmukaistaminen. Tämä voi toimia keinona edistää muita tavoitteita, kuten tieliikenneturvallisuutta, kun tiellä liikkujat tietävät, miten liikenteessä tulee käyttäytyä, jolloin myös turvallisuus lisääntyy.

6.3

Kuten edellä todettiin, vuoden 1968 Wienin yleissopimus on perinpohjaisin tieliikennealan asiakirja, jossa pyritään seikkaperäisyyteen. Yleissopimus on kansainvälinen väline, jonka suurin osa Euroopan valtioista on hyväksynyt. Sen erityispiirteenä on, että allekirjoittajavaltioilta ja sopimukseen liittyneiltä valtioilta edellytetään, että ne sovittavat kansallisen lainsäädäntönsä yleissopimuksen määräysten mukaiseksi. Koska kyse on eurooppalaisten valtioiden parhaiten tuntemasta ja laajimmin hyväksymästä tekstistä, kyseistä yleissopimusta voidaan käyttää lähtökohtana eurooppalaisia liikennesääntöjä koskevassa laaja-alaisemmassa keskustelussa.

6.4

Ehdotuksena onkin, että yhdenmukaistetaan liikennesäännöt, jotka muodostavat uudenaikaisimpien eurooppalaisten liikennesääntöjen keskeisen ytimen. Kyse on erityisesti — mutta ei kuitenkaan ainoastaan — seuraavista seikoista:

6.5

Liikennesääntöjä tulee täydentää tai selventää tai esittää niihin poikkeuksia liikennemerkein, jotka voivat sisältää monenlaisia tieliikenneturvallisuutta mahdollisesti parantavia tietoja. Näin ollen on yhdenmukaistettava sekä liikennemerkkien muoto, sisältö ja niiden sijoittamista koskevat säännöt että niiden asema suhteessa liikennesääntöihin sekä varmistettava, että liikennemerkkien sijoittamiseen ja näkyvyyteen liittyviä toimia edistetään.

6.6

Liikennemerkit eivät ole ainoa tarkastelun kohteena oleva ala. On tärkeää yhdenmukaistaa myös liikennepoliisin käyttämät merkit, valomerkit, kuljettajien antamat merkit sekä ajoradan merkinnät.

6.7

Liikennesääntöjen ja liikennemerkkien noudattamatta jättäminen on rikkomus. Tarvitaankin yhdenmukaisia sääntöjä muun muassa ajonopeuden sekä veren alkoholi- ja psykotrooppisten aineiden pitoisuuden valvonnassa. Ennen kaikkea on kuitenkin välttämätöntä, että valtioilla on yhteisymmärrys siitä, mitkä laittomat seikat muodostavat rikkomuksen, jotta vältetään se, että yhdessä valtiossa rikkomukseksi katsottava teko ei ole sitä toisessa valtiossa. Rikkomusten määrittely on näin ollen yhdenmukaistettava.

6.8

Onkin tärkeää tarkastella ja ottaa käyttöön yksinkertaistettuja mekanismeja, joilla edistetään eurooppalaisten liikennesääntöjen yhdenmukaista tulkintaa, sillä tieliikennerikkomusten käsittelyn tulee olla nopeaa, jotta säädökset eivät menetä tehokkuuttaan (viime kädessä tavoitteena on tuomioistuimelle esitettyjen ennakkoratkaisupyyntöjen yksinkertaistettu käsittely).

7.1

Koska myös ajoneuvojen rekisteröimiseen liittyvät vaatimukset, välineet ja menettelytavat ovat äärimmäisen vaihtelevia jäsenvaltioissa, kuulemistilaisuudessa tarkasteltiin niin ikään mahdollisuutta siirtyä yhtenäiseen eurooppalaiseen rekisteritunnukseen, mikä sai osakseen monia myönteisiä kannanottoja.

7.2

Kuulemistilaisuudessa punnittiin lisäksi Euroopan ajoneuvokeskusrekisterin etuja ja haittoja. Rekisterissä voitaisiin mainita ajoneuvojen mahdollisiin tulleihin, veroihin ja muihin maksuihin liittyvät keskeiset tiedot sekä niiden omistus-/käyttömuodot. Tilaisuudessa painotettiin tämänkaltaisen ratkaisun etuja ajoneuvojen yhteisön sisäisen kaupan, petosten ja ajoneuvovarkauksien ehkäisemisen sekä muista jäsenvaltioista kotoisin olevien kuljettajien tekemien liikennerikkomusten rankaisemisen kannalta.

7.3

Katsotaan, että on olemassa edellytyksiä edetä sellaisen yhtenäisen ajoneuvorekisterin käyttöönotossa, joka on yhteydessä ajoneuvoihin eikä niiden omistajiin tai haltijoihin. Tässä voitaisiin käyttää hyväksi kokemusta, jota on jo saatu rekisteritunnusta koskevasta tietojärjestelmästä sekä omistajien selvittämisestä ajoneuvovakuutuksen alalla (kolmas direktiivi).

7.4

Näin mahdollisuudet ostaa, vakuuttaa ja rekisteröidä ajoneuvo missä tahansa jäsenvaltiossa parantuisivat, mikä edistäisi merkittävästi ajoneuvojen rajatylittävää kauppaa, kansalaisten liikkuvuutta, matkailua sekä sisämarkkinoiden kehittymistä (18).

7.5

Yhtenäinen eurooppalainen ajoneuvojen rekisteröintijärjestelmä vaikuttaa lisäksi erittäin perustellulta sekä mahdolliselta toteuttaa ilman kohtuuttomia kustannuksia, sillä alkuvaiheessa voitaisiin lähteä liikkeelle nykyisten kansallisten rekisterien välisen koordinoinnin ja yhteistyön tiivistämisellä. Siitä koituisi suunnattomia etuja ajoneuvojen haltijan (omistajuus tai muu oikeudellinen järjestely) täsmällisen tunnistamisen, ajoneuvokauppaa koskevan oikeusvarmuuden, varkauksien ja petosten estämisen sekä eri jäsenvaltioissa tehtyjen rikkomusten valvonnan ja rankaisemisen helpottumisen kannalta.

8.1

Nykytilanteessa ETSK katsoo, että soveltuvin säädöslaji aloitteen täytäntöön panemiseksi käsillä olevassa lausunnossa ehdotetussa laajuudessa on direktiivi, jolla pyritään vähimmäistason yhdenmukaistamiseen.

8.2

Direktiivin oikeusperustassa tulee ottaa huomioon aloitteen vaikutus sisämarkkinoita täydentävänä välineenä sekä keinona edistää unionin kansalaisten liikkumisvapautta yhteisön alueella.

9.1

ETSK:n mielestä tieliikennelainsäädäntöjen tietynasteinen yhdenmukaistaminen ei ole ainoastaan tehokas keino jouduttaa sisämarkkinoiden toteutumista, vaan se takaa myös entistä turvallisemman ajoneuvoliikenteen.

9.2

Lisäksi ETSK katsoo, että yhdenmukaistaminen saattaa edistää ratkaisevalla tavalla tieliikenneturvallisuutta ja onnettomuuksien ehkäisemistä sekä Euroopan kansalaisten liikkumisvapauden aitoa toteutumista.

9.3

ETSK:n käsityksen mukaan on olemassa edellytykset aloittaa yhteisön lainsäädäntöaloitteen valmistelu edellä mainituin tavoittein. Aloitteessa on otettava huomioon käsillä olevassa lausunnossa esitetyt eri näkökohdat ja ongelmat.

9.4

ETSK katsoo, että nykytilanteessa tulisi harkita mahdollisuutta antaa vähimmäistason yhdenmukaistamiseen tähtäävä direktiivi käyttäen mallina Wienin yleissopimusta. Siinä tulisi määritellä keskeiset liikennesäännöt ja liikennemerkit, ajotaitoa ja ajokortin myöntämistä koskevat vaatimukset sekä rikkomustapaukset ja niihin liittyvät rangaistukset. Tämä olisi ensimmäinen askel eurooppalaisten liikennesääntöjen laatimiseksi.

9.5

ETSK katsoo lisäksi, että ajoneuvojen entistä parempaan jäljitettävyyteen perustuvaa ajoneuvojen käyttöön liittyvää oikeusvarmuutta voitaisiin huomattavasti edistää luomalla unionin tasolle ajoneuvojen yhtenäinen rekisteröintijärjestelmä, joka koskisi ainoastaan ajoneuvoja.

9.6

ETSK katsoo myös, että velvoittavassa yhteisön säädöksessä voitaisiin määritellä perusta ajoneuvojen yhtenäisen rekisterijärjestelmän luomiseksi käyttämällä laaja-alaisesti hyväksi toimivaltaisten kansallisten elinten välisessä yhteistyössä jo hankittua kokemusta.

9.7

ETSK kehottaa näin ollen komissiota käynnistämään välttämättömät alustavat tutkimukset eri alojen yhdenmukaistamista koskevan kustannus-hyötyanalyysin suorittamiseksi.

9.8

ETSK esittää komissiolle, että se käynnistäisi vihreän kirjan avulla julkisen keskustelun tämän aloitteen aiheesta kerätäkseen mahdollisimman monien tahojen mielipiteet ja kommentit.

9.9

ETSK kehottaa komissiota kuitenkin omalta osaltaan jatkamaan meneillä olevia tutkimuksia, joiden avulla edistetään ajoneuvolla ajamiseen yleisesti liittyvien näkökohtien yhdenmukaistamista sekä lisätään ajoneuvojen turvallisuutta.

9.10

ETSK kiinnittää jäsenvaltioiden huomion siihen, että on tarpeen ja aiheellista toteuttaa entistä tiiviimpiä yhteistyö- ja koordinointitoimenpiteitä liikennesääntöjen, onnettomuuksien ehkäisemisen, ensiavun antamisen sekä uhreille myönnettävien korvausten aloilla.

9.11

ETSK toivoo, että Euroopan parlamentti antaa täyden tukensa tälle aloitteelle ja kannustaa komissiota ja neuvostoa jatkamaan toimia esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

28.6.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 157/42

1.1

Euroopan komissio ja EU:n ministerineuvoston silloinen puheenjohtajamaa Irlanti järjestivät vuonna 1996 Dublinissa kansainvälisen konferenssin, jonka aiheena oli Euroopan unionin merenkulkijoiden asema ja tulevaisuus. Konferenssissa todettiin, että eurooppalaiset merenkulkijat ovat elintärkeitä Euroopan merenkulkualan kestävälle toiminnalle, ja tehtiin useita ehdotuksia erittäin ammattitaitoisen ja riittävän merenkulkijareservin palauttamiseksi. Samana vuonna komissio analysoi tilannetta tiedonannossaan ”Uusi merenkulun strategia” (1), minkä lisäksi samoihin asioihin kiinnitettiin huomiota myös yhteisön merenkulkualan kilpailukyvyn parantamista koskevasta strategiasta 24. maaliskuuta 1997 annetussa päätöslauselmassa (2). Euroopan unionin neuvosto antoi komission tiedonannolle tukensa ja totesi muun muassa, että yhteisön merenkulkijoiden työllistämisen edistämiseksi tarvitaan rakentavia toimenpiteitä.

1.2

Komissio toteaa merenkulkijoiden koulutuksesta ja palvelukseen ottamisesta antamassaan tiedonannossa (3), että hyvin koulutettujen merenkulkijoiden ja etenkin päällystön tarjonta on vähentynyt tuntuvasti kahden viime vuosikymmenen aikana. EU:n aluskanta ja merenkulkijoiden määrä ovat vähentyneet huomattavasti 1980-luvun alusta lähtien. Poikkeuksena on kuitenkin EU:n säännöllinen matkustajalaiva- ja lauttaliikenne: sitä harjoittavat edelleen pääasiassa EU-maiden lippujen alla purjehtivat alukset, joiden miehistöt ovat valtaosaltaan EU-maiden kansalaisia. Merenkulkualan edustajat, jäsenvaltiot ja komissio ovat käsitelleet EU-maiden merenkulkijoiden määrän vähenemistä ja ammattitaitoisten merenkulkijoiden puutetta jo useaan otteeseen, mutta vähenemiskehityksen pysäyttämiseksi ja kääntämiseksi määritellyt toimenpiteet ovat jääneet suurelta osin tehottomiksi.

1.3

EU-maiden merenkulkijoiden määrän vähenemistä on käsitelty useissa selvityksissä ja tutkimushankkeissa. Seuraavassa on esimerkkejä: