20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/1

1.1

Euroopan unionissa ei ole nykyään yhdenmukaistettua jälleenvakuutusyritysten valvontakehystä. Myös jälleenvakuutustoiminnan valvontajärjestelmät vaihtelevat huomattavasti jäsenvaltioittain.

1.2

Tämän vuoksi komissio antoi 21. huhtikuuta 2004 ehdotuksen direktiiviksi jälleenvakuutuksesta ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 92/49/ETY sekä direktiivien 98/78/EY ja 2002/83/EY muuttamisesta. Ehdotetun direktiivin keskeisimmät piirteet ovat seuraavat:

2.1

Direktiivin tavoitteena on luoda Euroopan unioniin jälleenvakuutusyrityksiä ja jälleenvakuutusalan kytkösyrityksiä (captives) (1) koskeva yhdenmukainen lainsäädäntökehys.

2.2

Ehdotetussa direktiivissä säädetään virallisen toimiluvan saamiselle asetetuista vähimmäisedellytyksistä. Kyseisiä edellytyksiä ovat mm. määrätty oikeudellinen muoto, liiketoimintasuunnitelma ja vähimmäistakuurahasto. Jälleenvakuutusyrityksen on rajattava toimintansa jälleenvakuutukseen ja siihen välittömästi liittyvään toimintaan. Lisäksi valvotaan määräomistusyhteyksiä ja yritysten johtoa. Myönnetty toimilupa on voimassa koko yhteisössä.

2.3

Ehdotetun direktiivin tavoitteena on kieltää joissain jäsenvaltioissa lainsäädännön edellyttämä käytäntö, jossa jälleenvakuuttaja suorittaa talletteen ensivakuuttajalle. Tämä ei koske sopimusperäisiä talletteita. Toimivien sisämarkkinoiden luomisen lisäksi komission tavoitteena on antaa kansainvälinen esimerkki ja vähentää eurooppalaisille jälleenvakuuttajille talletteista koituvaa rasitusta.

2.4

Yritysten taloudellista vakautta koskevien säännösten osalta vahinkojälleenvakuuttajaa koskevien säännösten tulee perustua vahinkoensivakuuttajalle asetettuihin vaatimuksiin. Vaatimusta voidaan kuitenkin korottaa komiteamenettelyn mukaisesti enintään 50 prosentilla. Henkijälleenvakuutusyritysten solvenssia koskevien säännösten tulee perustua henkiensivakuuttajia koskeviin vaatimuksiin. Mikäli yritys harjoittaa samanaikaisesti sekä henki- että vahinkojälleenvakuutustoimintaa, on kokonaismäärä katettava omin varoin. Ensivakuuttajien tavoin myös jälleenvakuuttajilla on oltava vähintään kolmen miljoonan euron arvoinen vähimmäistakuurahasto. Jälleenvakuutusalan kytkösyritysten kohdalla summa voidaan laskea miljoonaan euroon.

2.5

Ehdotetussa direktiivissä säädetään myös valvontaa koskevasta toimivallasta, mikäli yrityksen rahoitustilanne heikkenee, vakuutusteknisestä vastuuvelasta ei ole huolehdittu riittävästi tai solvenssi ei ole riittävä. Kyseiset säännökset vastaavat ensivakuuttajiin sovellettavia säännöksiä ja sisältävät vaatimukset yrityksen tervehdyttämissuunnitelman, rahoitussuunnitelman ja taloudellisen aseman tervehdyttämissuunnitelman esittämisestä sekä toimiluvan peruuttamista koskevat säännöt.

2.6

Jälleenvakuutusyritykset, joilla on oikeus tai toimilupa harjoittaa jälleenvakuutustoimintaa ennen tässä käsiteltävän direktiivin täytäntöönpanoa, voivat jatkaa toimintaansa, eikä niiden tarvitse hakea uutta toimilupaa. Niihin sovelletaan ehdotetun direktiivin aineellisia säännöksiä. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin myöntää kahden vuoden ylimääräisen siirtymäajan.

2.7

Ehdotetussa direktiivissä komissiolle myönnetään valtuudet tehdä direktiiviin teknisiä mukautuksia (komiteamenettely).

2.8

Jälleenvakuutusyrityksiin sovellettavaa valvontajärjestelmää koskevien ehdotetun direktiivin säännösten perusteella mukautetaan myös vahinko-, henki- ja vakuutusyritysryhmädirektiivejä. Näin ollen

3.1

Komitea pitää komission ehdotusta tervetulleena, sillä se vahvistaa osaltaan Euroopan asemaa finanssikeskuksena varmistamalla, että eurooppalaisilla jälleenvakuutusyrityksillä ja jälleenvakuutusalan kytkösyrityksillä on riittävästi pääomaa, jolla ne pystyvät vastaamaan vakuutussitoumuksistaan. Samalla vahvistetaan kestävällä tavalla eurooppalaisten jälleenvakuutusyritysten kilpailuasemaa kansainvälisillä vakuutusmarkkinoilla.

3.2

Komitea korostaa jälleenvakuutustoiminnan merkitystä Euroopan rahoitusmarkkinoilla. Vuonna 2002 alan 40 suurimman jälleenvakuutusyrityksen jälleenvakuutusmaksujen kokonaismäärä oli 138 601 200 000 Yhdysvaltain dollaria, josta EU:n jälleenvakuuttajien osuus oli 58 544 000 000 dollaria.

3.3

Jälleenvakuutusyritysten toiminnassa on ensisijaisesti kyse ensi- ja jälleenvakuuttajien suhteesta. Yhden tai useamman jälleenvakuuttajan maksukyvyttömyyden vaikutus voi kuitenkin ulottua myös kuluttajiin, mikäli ensivakuuttajat eivät sen vuoksi pysty enää vastaamaan sitoumuksistaan. Komitea myöntääkin, että ehdotettu direktiivi parantaa epäsuorasti myös kuluttajansuojaa unionissa. Samalla komitea muistuttaa, että riittävä jälleenvakuutussuoja palvelee myös kuluttajien etuja. Tämä edellyttää kuitenkin, että unionin markkinoilla on riittävästi kohtuuhintaista jälleenvakuutuskapasiteettia.

3.4

Komitea pitää tervetulleena, että komissio soveltaa nopeutettua menettelyä eli hyödyntää jälleenvakuutusta koskevien valvontasääntöjen laadinnassa ensivakuutusyrityksiin sovellettavia valvontasääntöjä. Tämä vaikuttaa oikealta lähestymistavalta etenkin, kun ajatellaan käynnissä olevaa ”solvenssi II” -hanketta.

3.5

Erittäin tärkeä seikka on myös se, että jälleenvakuutusmarkkinoille on tyypillistä maailmanlaajuisuus. Komitea vaatiikin parlamenttia, neuvostoa ja komissiota ottamaan direktiiviehdotukseen liittyvissä jatkotoimissa erityisesti huomioon eurooppalaisen jälleenvakuutustoiminnan kansainvälisen kilpailukyvyn.

3.6

Komitea myöntää, että myös eurooppalainen jälleenvakuutusala osoitti rahoitusperustansa kestävyyden 11. syyskuuta 2001 tehtyjen terrori-iskujen yhteydessä. Tätä taustaa vasten tulisi jokaisesta uudesta eurooppalaiseen jälleenvakuutusalaan kohdistuvasta rasitteesta koituvat kustannukset ja hyöty analysoida huolellisesti.

3.7

Komitea toteaa, että tähän asti unionissa on ollut käytössä erilaisia valvontajärjestelmiä. Ne koostuvat tyypillisesti solvenssia, pääomasijoituksia ja talletteita koskevista säännöistä. Komission ehdottaman direktiivin perusteella erityisesti talletteita koskevat säännöt kumoutuvat. Tässä yhteydessä on varmistettava, että asianosaiset valvontaviranomaiset voivat luottaa riittävästi uusiin valvontavälineisiin ja kehittää niiden yhdenmukaista käyttöä EU:ssa.

4.1

Ehdotetun direktiivin nojalla henkijälleenvakuutusyritysten vakavaraisuuden määrittämisessä sovelletaan henkiensivakuutusyrityksiin sovellettavaa solvenssimarginaalia. Komissio ehdottaa ensivakuutusalaa koskevien solvenssimarginaalisäännösten soveltamista henkijälleenvakuutustoimintaan muuttamattomana. Kyseinen solvenssimarginaalilaskelma muodostuu kahdesta osasta: 0,3 prosenttia riskisummasta (sum at risk) ja 4 prosenttia laskennallisesta vakuutusmaksuvastuusta. Komitea katsoo, että tämä muodostaa suhteettoman rasitteen eurooppalaisille henkijälleenvakuutusyrityksille. Komission ehdotus

4.2

Eurooppalaisten henkiensivakuutusyritysten riskirakenne eroaa huomattavasti henkijälleenvakuuttajien vastaavasta. Henkijälleenvakuutuksissa pääomasijoitusriski jää tavallisesti ensivakuuttajan vastattavaksi. Jo tämä ero osoittaa, ettei henkiensivakuuttajien vakavaraisuuden määrittelyssä käytettävä solvenssimarginaalin laskukaava sovellu henkijälleenvakuuttamisen riskirakenteeseen.

4.3

Luokituslaitosten käyttämien laskutapojen vertailu osoittaa, että komission ehdotuksessa esitetyt vaatimukset lienevät ylisuuria. Yhdysvalloissa sovellettavat solvenssivaatimukset perustuvat nekin riskisummaan, mutta huomioon otetaan myös tekijä, jonka koko vaihtelee kyseisen riskikannan mukaan (yli 25 miljardin euron arvoisen riskikannan kohdalla 0,08 prosenttia, ks. liite). Kanadalaiset valvontaviranomaiset ja luokituslaitokset soveltavat rakenteeltaan vastaavia perusteita.

4.4

Toisin kuin vakuuttajan ja asiakkaan välinen ensivakuutustoiminta, joka on edelleen luoteeltaan pikemminkin kansallista, on jälleenvakuutustoiminta aina ollut kansainvälistä liiketoimintaa. Tämä on seurausta jo pelkästään tarpeesta hajauttaa riskit kansainvälisesti. Tästä syystä alalla unionissa toimiville on tarjottava yhdenvertaiset mahdollisuudet verrattuna kilpailijoihin Yhdysvalloissa, Bermudassa ja Sveitsissä.

4.5

Kansainvälisillä markkinoilla kilpailevat eurooppalaiset jälleenvakuuttajat joutuisivat direktiiviehdotuksen perusteella kärsimään huomattavasta haitasta verrattuna Euroopan ulkopuolisiin kilpailijoihin, joilta ei vaadita yhtä paljon omaa pääomaa. Huomattava osa jälleenvakuutustoiminnasta voisi hyvinkin siirtyä Euroopan ulkopuolisiin alan keskuksiin, kuten Bermudaan tai Yhdysvaltoihin. Jälleenvakuutuskapasiteetin siirtyminen heikentäisi puolestaan huomattavasti Euroopan asemaa finanssikeskuksena. Liian tiukat vaatimukset johtaisivat väistämättä jälleenvakuutuskapasiteetin vähenemiseen ja/tai jälleenvakuuttamisen kallistumiseen. Jälleenvakuutusmaksujen kallistuminen vaikuttaa väistämättä ensivakuuttajien tarjoamien tuotteiden hinnoitteluun ja siten myös kuluttajiin. Kallistuneet hinnat haittaavat vuorostaan vääjäämättä pikaisesti tarvittavan rahastoidulla pääomalla katettavan yksityisen lisäeläkejärjestelmän luomista.

4.6

Komitea katsoo, että edellä mainitut seikat eivät ole omiaan edistämään eurooppalaisia sisämarkkinoita. Toimivat eurooppalaiset jälleenvakuutusmarkkinat palvelevat erityisesti myös uusien jäsenvaltioiden etuja, ja jälleenvakuutustoiminnan tarjontarakenteen haitalliset muutokset kohdistuisivat erityisesti niihin.

4.7

Näin ollen komitea katsookin, että ehdotetussa direktiivissä henkijälleenvakuuttamiseen sovellettavaksi esitetty solvenssimarginaalin laskentatapa voi haitata eurooppalaisten jälleenvakuuttajien kilpailukykyä. Tämän perusteella komitea katsoo, että komission ehdotusta on tarpeen muuttaa huomattavasti henkijälleenvakuutusyritysten solvenssia koskevien säännösten osalta.

4.8

Rakentavana ehdotuksena komitea esittää, että henkijälleenvakuuttamiseen sovellettava solvenssimarginaalin laskutapa johdettaisiin vahinkojälleenvakuuttamiseen sovellettavasta laskutavasta.

4.8.1

Vahinkojälleenvakuutusyrityksiin sovellettava solvenssimarginaalin laskutapa on sekä riskeihin että kilpailukykyyn liittyvien näkökohtien kannalta hyvinkin riittävä. Vertailun perusteella kyseinen laskukaava vastaa pitkälti kansainvälisiä solvenssivaatimuksia, eikä siten aiheuttaisi juurikaan kilpailuhaittoja eurooppalaiselle jälleenvakuutustoiminnalle.

4.8.2

Vahinkovakuuttamiseen sovellettava kaava kuvaa riittävällä tavalla myös henkijälleenvakuutustoimintaa. Koska henkijälleenvakuuttamisessa on pääasiassa kyse kuolemanriskin vakuuttamisesta, henkijälleenvakuuttaminen vastaa pikemminkin vahinkoensivakuuttajan ja vahinkojälleenvakuuttajan välistä liiketoimintaa kuin henkiensivakuuttamista.

4.8.3

Yksittäiset riskit, jotka eivät kuulu vahinkovakuuttamiseen sovellettavan kaavan piiriin, voidaan ottaa vaivatta huomioon ”solvenssi II” -hankkeen yhteydessä.

4.8.4

Vahinkovakuuttamiseen sovellettava kaava on myös lakiteknisesti helppo panna täytäntöön, koska komission ehdotus direktiiviksi sisältää jo valmiin muotoilun (muutos 3).

4.8.5

Vahinkolaskentamalli tarjoaa henkijälleenvakuutusyrityksille mahdollisuuden arvioida solvenssitarpeensa nopeasti, sillä yrityksillä on jo nyt käytettävissään tarvittavat tiedot eikä niitä tarvitse enää koota. Kansainväliseen toimintaan liittyvien tietojen puutteen vuoksi vahinkolaskentamalli tarjonnee etuja.

4.8.6

Samoin se on erityisen sopiva, kun ajatellaan nopeutettua menettelyä. Sen toimeenpano on vaivatonta, koska kaavaa voidaan soveltaa sellaisenaan myös tapauksiin, joissa asetetaan sopimusperusteisia tallenteita.

5.1

Ehdotetun direktiiviin nojalla vahinkojälleenvakuutusyrityksiin sovelletaan vahinkoensivakuutusyrityksiin sovellettavaa solvenssimarginaalia. Tähän liittyen on mahdollista Lamfalussy-menettelyn puitteissa korottaa vahinkojälleenvakuutuksen solvenssivaatimusta enintään 50 prosentilla.

5.2

Komitea katsoo, että vahinkoensivakuuttajia koskevien solvenssisäännösten soveltaminen sellaisenaan vahinkojälleenvakuuttajiin on asianmukainen osa nopeutettua menettelyä. Komitea suhtautuu kuitenkin erittäin epäilevästi siihen, että Lamfalussy-menettely on tarkoitus ulottaa koskemaan solvenssivaatimuksia.

5.3

Tässä käsiteltävä ehdotus direktiiviksi laadittiin nopeutettuna hankkeena eikä Lamfalussy-menettelyyn sisältyvänä puitedirektiivinä. Solvenssivaatimusten sopeuttaminen tulee siirtää muita kauaskantoisemman ”solvenssi II” -hankeen yhteyteen.

5.4

Lamfalussy-menettelyn soveltamiselle ei myöskään ole asiaperusteita. Jälleenvakuutusyritysten omaa pääomaa koskevissa vaatimuksissa ei missään tapauksessa ole kysymys täytäntöönpanotoimenpiteiden hyväksymisestä, jota varten Lamfalussy-menettely on tarkoitettu. Kuten pankkialalla käydyt Baselin yleissopimuksen tarkistamiseen liittyvät neuvottelut (Basel II) osoittavat, omaan pääomaan liittyvät vaatimukset ovat tulevan valvontajärjestelmän ydinalue eivätkä suinkaan kokonaisuutta täydentävä yksityiskohta.

5.5

Komitea katsoo, että konkreettisten omaa pääomaa koskevien vaatimusten tulee sisältyä jo direktiiviin eikä siihen liittyviin muihin yhteisön säädöksiin. Tätä eroa kannatetaan myös tuoreessa valmistelukunnan laatimassa luonnoksessa, jossa vaaditaan, että olennaisten säännösten tulee sisältyä direktiiviin. Näin ollen komission viittaus asianosaisten tahojen kattavaan kuulemiseen ei riitä.

6.1

Ehdotetussa direktiivissä säädetään, että toisten jälleenvakuuttajien kanssa solmittavissa edelleenvakuutuksissa voidaan solvenssilaskelmissa ottaa korvausmenojen bruttomäärä huomioon 50 prosenttiin asti. Tämä vastaa voimassa olevia henki- ja vahinkoensivakuuttajia koskevia määräyksiä. Jälleenvakuutusyritysten valvontaa koskeva ehdotettu direktiivi edistänee huomattavasti Euroopan unionin jälleenvakuutusalan rahoituksen vakautta. Tätä taustaa vasten komitea pitää oikeutettuna ensivakuuttajien siirtojen ja jälleenvakuuttajien edelleensiirtojen täydellistä tunnustamista, mikäli vakuuttajat ja jälleenvakuuttajat kuuluvat Euroopan unionin valvonnan piiriin.

6.2

Komitea pitää suositeltavana jälleenvakuutus- ja edelleenvakuutusfaktorien lisäämistä etenkin, kun ajatellaan vakuutusalaan kohdistuvia ja koko yhteiskuntaa koskevien ongelmien ratkaisemiseen liittyviä vaatimuksia. Osittain alhaisesta jälleen- ja edelleenvakuutusfaktorista johtuen tarjolla ei ollut edullisia ratkaisuja, kun syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskujen jälkeen terroririskejä vastaan vakuuttamisen kysyntä nousi teollisuudessa ja ilmailualalla. Samasta syystä ei joissain jäsenvaltioissa vielä ole pystytty löytämään ratkaisuja terroririskien vakuuttamiseen liittyvään ongelmaan.

7.1

Komitea hyväksyy 34 artiklaan kirjatun laadullisia valvontaperusteita koskevan lähestymistavan (niin sanottu varovaisuusperiaate). Jälleenvakuutustoiminnan erityispiirteiden ja erityisesti sen kansainvälisen luonteen vuoksi tämä vaikuttaa asianmukaisemmalta menettelyltä kuin jäykän määrällisen lähestymistavan noudattaminen. EU on näin ollen valinnut sovellettavaksi ajanmukaisen lähestymistavan, jota myös vakuutustarkastajien kansainvälinen yhdistys IAIS (International Association of Insurance Supervisors) suosittelee. Samalla komitea kuitenkin myöntää, ettei laadullinen lähestymistapa suinkaan ole avoin valtakirja, vaan edellyttää yrityksiltä pääomasijoittamisen jatkuvaa valvontaa ja parantamista.

7.2

Koska ehdotetun direktiivin nojalla nykyisiä valvontaperusteita (esim. talletteet) pyritään rajoittamaan tai karsimaan, ehdotetaan direktiivissä säädettäväksi, että jäsenvaltiot voivat halutessaan edellyttää alueellaan toimivilta jälleenvakuutusyrityksiltä täydentävien sijoitussääntöjen noudattamista. Kyseisten sääntöjen on kuitenkin oltava perusteltuja sekä varovaisuusperiaatteen että sopimusvelvoitteiden suhteen.

9.1

Komitea kannattaa edellä esitetyin varauksin komission edotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi jälleenvakuutuksesta ja neuvoston direktiivien 73/239/ETY ja 92/49/ETY sekä direktiivien 98/78/EY ja 2002/83/EY muuttamisesta. Komitea katsoo, että ehdotus kattaa lähes kaikki jälleenvakuutusyritysten valvontaan liittyvät seikat. Direktiivin täysimääräinen täytäntöönpano tulee komission asettamien tavoitteiden mukaisesti vahvistamaan olennaisesti jälleenvakuutusmarkkinoiden vakautta Euroopan unionissa.

9.2

Tutkittuaan komission ehdotusta komitea on lausunnossaan käsitellyt tiettyjä ehdotetun direktiivin näkökohtia esittääkseen komissiolle konkreettisia huomautuksia ja ehdotuksia myös tulevia pohdintoja ja analyyseja varten. Komitea esittää, että henkijälleenvakuuttamiseen sovellettava solvenssimarginaalin laskutapa johdettaisiin vahinkojälleenvakuuttamiseen sovellettavasta laskutavasta. Lisäksi komitea katsoo, ettei solvenssivaatimusten tulisi kuulua Lamfalussy-mennettelyn piiriin. Komitea pitää ehdotettua direktiiviä tärkeänä ja toivoo, että lainsäädäntäprosessi saatetaan ripeästi päätökseen.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/6

1.1

”Olemassa olevilla aineilla” aineilla tarkoitetaan aineita, joiden katsotaan olleen Euroopan yhteisön markkinoilla 1. tammikuuta 1971 ja 18. syyskuuta 1981 välisenä aikana. Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä vuonna 1990 julkaistussa Euroopassa kaupallisessa käytössä olevien kemiallisten aineiden luettelossa (Einecs) (1) on yksilöity ja lueteltu 100 195 tällaista ainetta. Syyskuun 18. päivän 1981 jälkeen markkinoille saatettuja aineita kutsutaan ”uusiksi” aineiksi, ja asiaa koskevan EU:n lainsäädännön mukaan niiden markkinoille tuomisesta on tehtävä ennakkoilmoitus.

1.2

Olemassa olevien aineiden terveys- ja ympäristöriskit on arvioitu rutiiniluonteisesti asetuksen (ETY) N:o 793/93 mukaisesti (2). Vaarojen arviointia varten on tähän mennessä laadittu neljä ensisijaisten aineiden luetteloa toimivaltaisen viranomaisen jäsenvaltioissa suorittamaa toimeenpanoa varten. Viimeisin kyseisistä listoista on päivätty 25. lokakuuta 2000 (3). Listoilla on yksilöity 141 ainetta, joiden voidaan erityisrakenteensa tai tunnettujen tai oletettujen biokemiallisten ominaisuuksiensa vuoksi olettaa aiheuttavan vaaraa tai joiden suuret tuotantomäärät ovat antaneet aihetta huoleen.

1.3

Mahdollisten terveys- ja ympäristöriskien määrittämiseksi jäsenvaltiot arvioivat kunkin aineen vaarallisuuden ja sen aiheuttaman altistumisriskin kaikissa tuotanto- ja käyttövaiheissa. Jos riskejä esiintyy, on myös määritettävä tarvittavat riskinvähennystoimenpiteet. Jos nykyiseen tai suunniteltuun käyttöön liittyviä riskejä pidetään olemattomina tai erittäin pieninä siitä huolimatta, että aine on vaarojen arviointia varten laaditussa ensisijaisten aineiden luettelossa, valvontatoimenpiteitä ei joko vaadita ollenkaan tai niiden vaikutukset sekä hyöty ovat todennäköisesti vähäiset.

1.4

Myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevä tiedekomitea arvioi jäsenvaltioiden laatimat riskinarviointiraportit. Jos tiedekomitea yhtyy raportin päätelmiin ja katsoo, että yleinen arviointiprosessi on ollut asianmukainen, voidaan tehdä ehdotus tiettyjen vaarallisten aineiden ja valmisteiden markkinoille saattamista ja käyttöä koskevan neuvoston direktiivin 76/769/ETY (4) muuttamiseksi siten, että mahdolliset riskinvähennystoimenpiteet sisällytetään direktiivin liitteeseen I. Käsillä oleva ehdotus on kahdeskymmeneskahdeksas tällainen muutos.

1.5

Ehdotuksessa mainitut kaksi ainetta (tolueeni ja triklooribentseeni) on arvioitu edellä mainitun menettelyn mukaisesti. Molemmat aineet sisältyivät toiseen ensisijaisten aineiden luetteloon, joka julkaistiin 27. syyskuuta 1995 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2268/95 (5) yhteydessä. Kyseisten kahden aineen arvioiminen annettiin Tanskan tehtäväksi. Myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevä tiedekomitea antoi 12. kesäkuuta 2001 ja 20. heinäkuuta 2001 pitämissään 24. ja 25. täysistunnoissaan lausunnot, joissa se tuki oleellisilta osin asiaa koskeneiden riskinarviointiraporttien sisältöä.

1.6

Käsillä oleva ehdotus sisältää riskinvähennystoimenpiteet, jotka jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön 18 kuukauden kuluessa direktiivin voimaantulosta. Komissio julkaisi kyseisen ehdotuksen 28. huhtikuuta 2004. Asianmukaisten menettelyjen jälkeen ja sillä edellytyksellä, että kaikista tarvittavista muutoksista päästään yksimielisyyteen, jäsenvaltioiden tulisi alkaa noudattaa direktiiviä viimeistään kesäkuussa 2006.

2.1

Komission ehdotuksen tavoitteina ovat ihmisten terveyden ja ympäristön suojeleminen sekä sisämarkkinoiden toimivuuden varmistaminen (tai säilyttäminen) tolueenin ja triklooribentseenin osalta. Tavoitteeseen uskotaan päästävän pienin kustannuksin tai ilman kustannuksia, sillä kyseisten aineiden käyttö erityissovelluksissa on jo vähentynyt ja vaihtoehtoisia tuotteita arvioidaan olevan helposti saatavilla.

2.2

Tolueeni on monikäyttöinen aine, jota tuotetaan suuria määriä. Sitä käytetään kemiallisten yhdisteiden perusraaka-aineena sekä liuottimena useissa teollisuus- ja kuluttajasovelluksissa. Tolueenin käyttö on tarkoitus kieltää 0,1 massaprosentin tai sitä suurempina pitoisuuksina yleiseen myyntiin tarkoitetuissa sideaineissa ja spraymaaleissa. Rajoituksen tarkoituksena on suojella kuluttajien terveyttä, eikä se koske teollisuudessa käytettäviä valmisteita.

2.3

Triklooribentseenin käyttö on tolueenia rajoitetumpaa: sitä käytetään välituotteena kasvintorjunta-aineiden valmistuksessa sekä prosessiliuottimena suljetuissa järjestelmissä. Triklooribentseenin käyttö on tarkoitus kieltää 0,1 massaprosentin tai sitä suurempina pitoisuuksina kaikissa käyttötarkoituksissa välituotekäyttöä lukuun ottamatta. Kielto rajoittaa aineen käyttöä yleiseen myyntiin tarkoitetuissa valmisteissa sekä edistää työntekijöiden terveyden suojelua.

2.4

Tolueenista ja triklooribentseenistä, joita käsillä oleva muutos koskee, käytetään ehdotuksen liitteessä niiden CAS-numeroita 108-88-3 ja 120-82-1. Kyseisten aineiden käytön rajoitukset lisätään direktiivin 76/769/ETY liitteeseen I.

2.5

Jäsenvaltioilla on ehdotetun direktiivin voimaantulosta lähtien vuosi aikaa julkaista direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, minkä lisäksi valvonnan järjestämiseen annetaan kuusi kuukautta lisäaikaa. Ensin on kuitenkin kuultava perustamissopimuksen 95 artiklan mukaisesti Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa (ETSK), ja asiassa tulee noudattaa neuvoston ja Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyä.

3.1

Samoin kuin ehdotuksessa neuvoston direktiivin 76/769/ETY muuttamisesta kahdennenkymmenennenkuudennen kerran (6) (nonyylifenolin, nonyylifenolietoksylaatin ja sementin markkinoille saattamisen ja käytön rajoittaminen – ETSK antoi aiheesta lausuntonsa maaliskuussa 2003 (7)) myös käsillä olevassa ehdotuksessa tarkastellaan toisiinsa liittymättömiä aineita, joita tässä selvyyden vuoksi käsitellään erikseen. (Myös ehdotus direktiivin 76/769/ETY muuttamisesta kahdennenkymmenennenseitsemännen kerran on julkaistu, mutta asian käsittely on vielä kesken. Kyseinen muutos koskee pehmittimissä ja renkaissa esiintyviä polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä.)

4.1

Tolueeni on kirkas, väritön neste, jolla on tunnusomainen haju. Aine tunnetaan myös metyylibentseeninä, ja se on bentseenin jälkeen rakenteeltaan yksinkertaisin aromaattinen yhdiste. Tolueenimolekyyli muodostuu kuuden hiiliatomin renkaasta, johon on liittynyt yhden hiiliatomin muodostama hiilivetyryhmä (alkyyliryhmä). Tolueenia esiintyy luonnossa raakaöljyssä, eräissä kasveissa ja puissa sekä tulivuorenpurkauksista ja metsäpaloista peräisin olevissa kaasuissa, ja sitä voidaan tuottaa keinotekoisesti erittäin suuria määriä hiilestä tai raakaöljystä.

4.2

Teollisuuden antamien tietojen mukaan tolueenin maailmanlaajuinen tuotantokapasiteetti vuonna 2002 oli 20 miljoonaa tonnia ja tuotantomäärä 14 miljoonaa tonnia. 75 prosenttia tuotantokapasiteetista on Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Japanissa. Myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevän tiedekomitean lausunnossa tuotannon määräksi EU:ssa vuonna 1995 mainitaan 2,6 miljoonaa tonnia. Huomattavasti suurempia määriä tolueenia syntyy tavanomaisen bensiininvalmistuksen sivutuotteena, mikä lisää yleistä altistumista aineelle. Bensiinin sivutuotteena syntyvää tolueenia ei ole sisällytetty edellä mainittuihin kokonaistuotantolukuihin (8).

4.3

Tolueenia käytetään pääasiassa raaka-aineena bentseenin, uretaanivaahtojen ja muiden kemikaalien suljetuissa tuotantoprosesseissa sekä huomattavasti vähäisemmissä määrin kantajaliuottimena maaleissa, musteissa, sideaineissa, lääkevalmisteissa ja kosmeettisissa aineissa. Sen vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön on tutkittu laajasti, ja kaikki asianosaiset tahot hyväksyvät tutkimusten tulokset. On olemassa selvä tarve minimoida kaikki tarpeeton tosiasiallinen tai mahdollinen kontrolloimaton altistuminen aineelle varsinkin niissä tapauksissa, kun on saatavilla vaihtoehtoisia tuotteita, joiden liuotuskyky on yhtä hyvä kuin tolueenilla.

4.4

Komission ehdotuksessa yksilöidyt kaksi käyttötarkoitusta ovat juuri edellä mainitun kaltaisia tapauksia. Tolueenin käyttö liuottimena yleiseen myyntiin tarkoitetuissa sideaineissa ja spraymaaleissa ei ole välttämätöntä, eivätkä eurooppalaiset tolueenintuottajat kannata sitä. Tolueenia arvioidaan myytävän tällä hetkellä kyseisiin kahteen käyttötarkoitukseen erittäin vähän tai ei ollenkaan. Kyseessä on siten suurelta osin varotoimenpide, jolla odotetaan olevan vain vähän vaikutuksia tuotantokustannuksiin, kuluttajien valinnanmahdollisuuksiin tai ihmisten terveyteen.

4.5

ETSK:n mielestä ensisijaisena vaatimuksena tulee olla sen varmistaminen, että suuria määriä tolueenia voidaan käsitellä työpaikoilla turvallisesti suljetuissa järjestelmissä. Käsillä olevalla ehdotuksella varmistetaan, että kansalaisia suojellaan nyt ja tulevaisuudessa riittävästi tarpeettomalta altistumiselta valvotun työympäristön ulkopuolella. Sen vuoksi ETSK kannattaa tolueenia koskevaa osaa komission ehdotuksesta.

5.1

Triklooribentseenin osalta tilanne poikkeaa huomattavasti edellä esitetystä, ja tältä osin ehdotus vaatiikin tiettyjä muutoksia ja selvennyksiä.

5.2

Triklooribentseeni on keinotekoisesti valmistettu kemikaali, jota ei esiinny luonnossa muualla kuin kloorattujen aromaattisten yhdisteiden hajoamisen yhteydessä. Triklooribentseenillä on kolme eri isomeeriä riippuen siitä, missä kohdassa kuuden hiiliatomin rengasta klooriatomit sijaitsevat. Kullakin niistä on (hieman) erilaiset fysikaaliset ja biokemialliset ominaisuudet, jotka näkyvät esimerkiksi toisistaan poikkeavina LD 50 -arvoina. Jokaisella niistä on myös omat erilliset CAS- ja EINECS-numeronsa. Sen lisäksi sekä CAS-rekisterissä että Euroopassa kaupallisessa käytössä olevien kemiallisten aineiden luettelossa (Einecs) triklooribentseeni on myös omana yleisenä nimikkeenä. Kaikkia isomeerejä on kaupallisesti saatavilla Yhdysvalloissa ja muualla. 1,3,5-triklooribentseeniä ei tiettävästi enää valmisteta Euroopassa. Yksityiskohtaiset luettelotiedot käyvät ilmi seuraavasta taulukosta (9):

5.3

Riskinarviointiraportissa ja myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevän tiedekomitean lausunnossa viitataan erityisesti 1,2,4-triklooribentseeniin ja käytetään edellä mainitun taulukon mukaan sille kuuluvia CAS- ja EINECS-numeroita. Komission ehdotuksessa käytetään vain samaa yhtä CAS-numeroa (ja viitataan siten vain yhteen, tutkimuksen kohteena olleeseen isomeeriin) liitteessä, mutta asiaa ei ole otettu huomioon ehdotuksen otsikossa eikä tekstissä.

5.4

Eri isomeerejä tuotetaan erittäin puhtaassa muodossa käytettäväksi välituotteena rikkakasvihävitteiden, torjunta-aineiden, väriaineiden ja muiden erityiskemikaalien suljetuissa valmistusprosesseissa. Niissä tapauksissa, joissa isomeerirakenne ei ole yhtä tärkeää, eri isomeerien sekoitusta voidaan käyttää suljetuissa järjestelmissä väriaineiden kantajaliuottimena, prosessinhallinta- tai lämmönsiirtovälineenä, spraymaaleissa syöpymisenestoaineena tai nestemäisissä metallintyöstöaineissa.

5.5

EU:ssa (ja muualla) käytetään ennen kaikkea 1,2,4-triklooribentseeniä (1,2,4-TCB) puhtausasteeltaan vaihtelevissa muodoissa. Sen tuotannon arvioidaan vähentyneen tasaisesti 1980-luvulta alkaen. Merellisen ympäristön suojelua käsittelevälle OSPAR-komissiolle esitettyjen tietojen mukaan 1,2,4-triklooribentseenin tuotantomääräksi arvioitiin vuonna 1994 seitsemästä kymmeneen tuhatta tonnia, 1,2,3-triklooribentseenin tuotantomääräksi alle kaksi tuhatta tonnia ja 1,3,5-triklooribentseenin tuotantomääräksi alle 200 tonnia (10). Kesäkuussa 2000 OSPAR-komissio lisäsi kaikki kolme isomeeriä omina nimikkeinään ensisijaisia toimenpiteitä vaativien vaarallisten aineiden luetteloonsa. Myös heinäkuussa 2001 annetussa myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevän tiedekomitean lausunnossa todetaan, että Euroopassa tuotanto oli vuosina 1994/95 seitsemän tuhatta tonnia. Tuotannon määrä on pienentynyt jatkuvasti, ja sen arvioidaan olevan nykyään noin puolet edellä mainituista määristä. Suurin osa tuotannosta menee vientiin. (11)

5.6

Tällä hetkellä EU:ssa ja Koillis-Atlantin meriympäristön suojelua koskeva yleissopimuksen (OSPAR) piiriin kuuluvilla alueilla arvioidaan olevan jäljellä vain yksi tuottaja. Markkinoilla sanotaan olevan vain kahta isomeeriä, 1,2,4- ja 1,2,3-triklooribentseeniä, joita myydään ainoastaan välituotekäyttöön. Vahvistuksena tälle ovat kunkin käyttäjän ennen aineen toimittamista antamat käyttötarkoitusilmoitukset.

5.7

Komissio ja myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevä tiedekomitea tuntevat ja hyväksyvät rajallisen määrän triklooribentseenin muita käyttötarkoituksia suljetuissa järjestelmissä. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi prosessiliuottimena ilman että ainetta pääsee ympäristöön. Koska käsillä olevan ehdotuksen tarkoituksena on sallia merkittävä tuotanto mutta rajoittaa samalla tiukasti avoimesta käytöstä aiheutuvia päästöjä, vaikuttaisi järkevältä lisätä edellä mainittu käyttötarkoitus ehdotuksen liitteessä mainittujen sallittujen käyttötarkoitusten joukkoon.

5.8

ETSK katsoo, että edellä esitettyjen erityishuomioiden valossa komission ehdotuksella tulisi pyrkiä tehostamaan työntekijöiden suojelua sekä poistamaan täydellisesti kaikki riskit altistua aineelle työympäristön ulkopuolella. Triklooribentseenin ja kilpailevien tuotteiden tuottajat ja kuluttajat näyttävät ottaneen ehdotetun direktiivin suurelta osin ennalta huomioon, joten ehdotuksella pitäisi olla vain vähäisiä tuottajiin ja kuluttajiin kohdistuvia kustannusvaikutuksia. Näin ollen ETSK kannattaa triklooribentseeniä koskevaa osaa komission ehdotuksesta.

6.1

Edellä esitetyn perusteella ETSK huomauttaa, että käsillä olevan ehdotuksen on perustuttava asiaa koskevaan riskinarviointiraporttiin ja myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevän tiedekomitean lausuntoon, joten siinä on viitattava yksinomaan 1,2,4-triklooribentseeniin. Asia tulisi tehdä selväksi ehdotuksen otsikossa ja tekstissä. Triklooribentseenin käyttörajoitusten vaikutukset eivät onneksi tämän takia muutu, sillä kyseinen isomeeri on tärkein aineosa triklooribentseenin eri isomeerien seoksessa, jota on aikaisemmin myyty käytettäväksi liuottimena tai spraymaaleissa.

6.2

Triklooribentseenin käyttö myös muissa suljetuissa järjestelmissä tulisi sallia muuttamalla asiaa koskevan rajoituksen loppu kuulumaan seuraavasti: ”– – välituotekäyttöä lukuun ottamatta välinetuotantokäyttöä tai käyttöä muissa suljetuissa järjestelmissä, joissa aineen pääsy ympäristöön ei ole mahdollista.”

6.3

ETSK on pahoillaan siitä, että samoin kuin neuvoston direktiivin 76/769/ETY aikaisempien muutosten yhteydessä myös käsillä olevassa ehdotuksessa samassa asiakirjassa käsitellään toisiinsa liittymättömiä aineita, joten ehdotuksen sovittaminen yhteen ulkoisen todellisuuden kanssa saattaa vaatia jatkuvia erityismuutoksia. Tämä ei ole hyvän, oikein ajoitetun ja tehokkaan hallintotavan mukaista. Jos syynä on resurssien puute riskinvähennystoimenpiteitä koskevan päätösprosessin viimeisessä ja ratkaisevan tärkeässä vaiheessa, kyseinen puute tulisi poistaa mahdollisimman pian.

6.4

ETSK huomauttaa, että viimeisin vaarojen arviointia varten laadittu ensisijaisten aineiden luettelo julkaistiin lokakuussa 2000. ETSK pahoittelee sitä, että kyseisestä lähestymistavasta näyttää luovutun ennen kuin REACH:n (kemikaalien rekisteröinti, arviointi ja lupamenettely) tapaisten uusien menettelyjen täytäntöönpano on mahdollista. Tällainen dynamiikan hukkaaminen on valitettavaa.

6.5

ETSK panee merkille, että myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevällä tiedekomitealla on aikaisemmin ollut keskeinen rooli asiassa, ja uskoo, että kyseisen roolin säilyminen tulevaisuudessakin on varmistettu riittävän hyvin huolimatta niistä muutoksista, jotka on äskettäin ilmoitettu tehtävän tiedekomiteoiden rakenteeseen ja vastuualueisiin.

6.6

ETSK yhtyy yleiseen huoleen siitä, että aineiden vaarallisuuden arvioimiseen kuluu nykyjärjestelmässä liikaa aikaa. Nyt tarkasteltavien kahden aineen osalta prosessi on kestänyt lähes 11 vuotta, ennen kuin niitä koskeva lainsäädäntö vihdoin tulee voimaan. Kyseisistä 11 vuodesta viisi vuotta ajoittuu sen jälkeen, kun myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevä tiedekomitea on ilmoittanut kannattavansa asiaa koskevien riskinarviointiraporttien sisältöä. Kun lainsäädäntö vihdoin tulee voimaan, siitä ei aiheudu käytännöllisesti katsoen minkäänlaisia kustannuksia kenellekään asianosaiselle eikä siitä ole mitattavissa olevaa hyötyä ihmisten terveydelle tai ympäristölle. Lisätietojen puutteen vuoksi on mahdotonta sanoa, onko kyseessä hyvä (markkinat ovat sopeutuneet tilanteeseen vaarojen arvioinnin jatkumisen aiheuttaman paineen seurauksena) vai huono (kaikille asianomaisille tahoille aiheutuneista huomattavista kustannuksista huolimatta prosessilla on saatu aikaan vain vähäisiä tuloksia) asia – tai miten tilannetta voitaisiin parantaa entisestään.

6.7

ETSK onkin sitä mieltä, että syyt prosessin hitaaseen etenemiseen on selvitettävä viipymättä, jotta voidaan täydentää REACH:n kaltaisia muita ehdotuksia ja varmistaa, että ne toimivat nykyisiä menettelyjä tehokkaammin eivätkä heikommin. Sen tulisi tapahtua rinnakkain muiden parhaillaan käynnissä olevien tutkimusten kanssa, joiden tarkoituksena on mitata tällaisten terveyden ja ympäristön tilan parantamiseen tähtäävien prosessien vaikutukset, kustannukset ja hyödyt kaikkien sidosryhmien näkökulmasta menestyvän ja kilpailukykyisen, tietoon perustuvan Euroopan talouden puitteissa.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/10

1.1

Euroopan komissio on pyytänyt ETSK:lta valmistelevaa lausuntoa, sillä komissio katsoo, että pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten rooli on erityisen tärkeä Lissabonin strategian kannalta. Komission mukaan komitea voisi lausunnossaan erityisesti pohtia sääntelykehystä yksilöiviä tekijöitä sekä kyseisten yritysten tarvitsemaa tukea.

1.2

Pyyntö on jatkoa ETSK:n 1.4.2004 yksimielisesti hyväksymälle oma-aloitteiselle lausunnolle pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten roolista unioniin liittyvien maiden talouden monipuolistamisessa. Kyseisessä lausunnossa käsitellään molempia yritysmuotoja ja määritellään ne. Siinä korostetaan pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten merkitystä koko EU:lle, sillä ne antavat oman panoksensa kansantalouteen, työllisyyteen ja sosiaaliseen koheesioon ja ne ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutus- ja synergiasuhteessa. Lausunnossa täsmennetään myös, että talouden muutoksen käsite on paljon laajempi ja dynaamisempi kuin rakenneuudistuksen käsite. Lausunnossa mainitaan komission asettaman ja Pehr G. Gyllenhammarin johtaman korkean tason työryhmän laatima kertomus ”Kuinka hallita muutosta”, jossa korostetaan työpaikkojen luomisen merkitystä. Komitea suhtautuu myönteisesti kertomuksessa esitettyä esikuva-analyysia, innovaatiota ja yhteiskunnallista koheesiota koskevaan strategiaan. Komitea ehdottaa lausunnossaan kymmenen kohdan ohjelmaa pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten roolin kehittämiseksi unioniin liittyvien maiden talouden monipuolistamisessa. Kymmenen kohdan ohjelma perustui laajalti osuus- ja yhteisötalouden yrityksien hyviin käytäntöihin EU:ssa.

1.3

Osuus- ja yhteisötalouden yritysten hyvät käytännöt EU:ssa voisivat olla kyseisten yritysten ja pk-yritysten välisen vuorovaikutuksen ja synergian perusta innovaatioiden kehittämiseksi, sillä osuus- ja yhteisötalouden yrityksissä on paljon yhteistyö- ja innovaatiohenkeä sekä dynaamisuutta, jota pk-yritykset voivat käyttää hyväksi. Pk-yritykset saisivat näin kasvulleen todellista lisäarvoa, sillä osuus- ja yhteisötalouden yritysten rakenteen johdosta edistettäisiin yhteistyötä, edustavuutta ja keskinäistä luottamusta.

1.4

Lissabonin strategiassa, josta Eurooppa-neuvosto sopi maaliskuussa 2000 ja jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta maailman dynaamisin ja kilpailukykyisin tietoon perustuva talous, korostetaan tarvetta ”luoda innovatiivisten yritysten, erityisesti pk-yritysten, perustamiselle ja kehittämiselle suotuisa ympäristö”. Siinä todetaan myös, että ”liikeyritysten kilpailukyky ja dynaamisuus ovat suoraan riippuvaisia investointeja, innovaatioita ja yrittäjyyttä edistävästä säädösympäristöstä.” (1) Feirassa 19.–20. kesäkuuta 2000 kokoontunut Eurooppa-neuvosto hyväksyi tältä pohjalta pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen peruskirjan, jonka mukaan ”pienyritykset ovat Euroopan talouden perusta” ja ”ne ovat tärkeitä työpaikkojen luojia ja uusien liikeideoiden kehittäjiä” (2). Lisäksi Lissabonin strategiassa todetaan myös, että talouskasvu on avaintekijä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden varmistamiseksi Euroopassa. Komissio on sittemmin todennut, että Lissabonin tavoitteen toteuttamisen kannalta haasteina ovat työpaikkojen tarjonnan ja työllisyysasteen lisääminen, teknisen osaamisen parantaminen sekä sujuvan siirtymisen varmistaminen maataloudesta ja teollisuudesta palveluihin lisäämättä alueellisia eroja valtioiden sisällä (3).

1.5

Pk-yrityksillä, joihin myös mikroyritykset kuuluvat, on omat erityispiirteensä. Ne ovat yrityksiä, jotka täyttävät Euroopan komission määrittelemät tarkat määrälliset kriteerit (4):

1.6

Osuus- ja yhteisötalouden yritykset muodostuvat neljästä ryhmästä: osuuskunnista, keskinäisistä yhtiöistä, yhdistyksistä ja säätiöistä. Näille yrityksille on ominaista se, että sosiaaliset tavoitteet menevät voiton maksimoinnin edelle. Tämä luo usein siteen alueeseen ja paikalliskehitykseen. Niiden perusarvoja ovat solidaarisuus, sosiaalinen yhteenkuuluvuus, sosiaalinen vastuu, demokraattinen hallinto, osallistuminen ja autonomia (5).

1.7

EU:n esittämä pk-yritysten vakiomääritelmä kattaa suurimman osan osuus- ja yhteisötalouden yrityksistä (6). Niillä yrityksillä, jotka eivät sovi tähän määritelmään kokonsa takia, on kuitenkin yleensä yhteisiä piirteitä pk-yritysten kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi ulkoisten investointien heikko osuus, se, että yrityksiä ei noteerata pörssissä, omistajien ja osakkeenomistajien läheisyys sekä tiiviit yhteydet paikalliseen rakenteeseen.

1.8

Unionin toimielimet ovat antaneet pieniä ja keskisuuria yrityksiä koskevaan politiikkaan sovellettavan säädöskehyksen. Vuoteen 2005 asti voimassa on yksi sitova, pk-yrityksiä sellaisenaan koskeva toimi: neuvoston päätös 2000/819/EY monivuotisesta ohjelmasta yritysten ja yrittäjyyden, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten hyväksi (2001–2005). Tällä ohjelmalla, jota käytetään myös pienyrityksiä koskevassa eurooppalaisessa peruskirjassa vahvistettujen tavoitteiden edistämiseksi, on seuraavat tavoitteet:

1.9

Tammikuun 21. päivänä 2003 annetussa komission tiedonannossa (KOM(2003) 26 lopullinen) esiteltiin viisi kertomusta pk-yrityksiä koskevasta EU:n politiikasta: kaksi kertomusta pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen peruskirjan täytäntöönpanosta EU:ssa ja ehdokasmaissa, kertomus yhteisön toimista pk-yritysten tukemiseksi, pk-yritysten edustajan kertomus sekä yrittäjyyden vihreä kirja. Muiden haasteiden lisäksi yhteisön toimia koskevasta kertomuksesta käy ilmi EU:n sitoutuminen pk-yritysten toiminnan edistämiseen rakennerahastojen, jo mainitun monivuotisen ohjelman täytäntöönpanon sekä kuudennen puiteohjelman avulla. Vihreän kirjan perusteella on laadittu yhteisön toimintasuunnitelma yrittäjyyden ja yritysten kilpailukyvyn edistämiseksi (2006–2010).

1.10

Euroopan komissio on myös tehnyt ehdotuksen osuus- ja yhteisötalouden yrityksiä koskevista säädöksistä. Osuus- ja yhteisötalouden yrityksistä merkittävimmistä eli osuuskunnista on 23.2.2004 annettu tiedonanto, jonka otsikkona on ”Tiedonanto osuuskunnista Euroopassa”. Tiedonannon mukaan osuuskuntien näkyvyyttä sekä niiden toiminnan ymmärtämistä olisi tehostettava ja niitä koskevaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöä olisi lähennettävä (7). Tiedonannossa mainitaan tämäntyyppisiin yrityksiin sovellettavat perussäännöt, sellaisina kuin ne on määritelty osuuskuntien edistämisestä annetussa ILO:n suosituksessa, joka hyväksyttiin kansainvälisellä tasolla kesäkuussa 2002. Myös EU:n 25 jäsenvaltion hallitukset ja suurin osa kansallisista työnantaja- ja työntekijäjärjestöistä hyväksyivät kyseisen suosituksen, jossa viitataan tärkeimpiin työsuhteeseen sovellettaviin kansainvälisiin sääntöihin. Suosituksen mukaan näitä sääntöjä sovelletaan kokonaisuudessaan myös osuuskuntien työntekijöihin. Euroopan komissio julkaisi 3.10.2003 keskinäisiä yhtiöitä koskevan valmisteluasiakirjan ”Keskinäiset yhtiöt laajentuneessa Euroopassa”. Valmisteluasiakirjassa mainitaan tämäntyyppistä osuus- ja yhteisötalouden yritystä koskevat perussäännöt (8).

2.1

Komissio on todennut, että pk-yritykset ovat Euroopan talouden perusta, sillä EU:ssa niiden osuus kaikista työpaikoista on 66 prosenttia ja kokonaislisäarvosta 60 prosenttia, kun mukaan ei lasketa maatalousalaa. Alueet, joilla on paljon pk-yrityksiä, kuten Emilia-Romagna, Baden-Württemberg ja Jylland, ovat alueita, joiden BKT asukasta kohden sekä työllisyysaste ovat Euroopan korkeimpia (9).

2.2

ETSK korosti aiheesta ”Osuus- ja yhteisötalous ja yhtenäismarkkinat” antamassaan lausunnossa (10) osuus- ja yhteisötalouden yritysten sosioekonomista merkitystä todeten, että niiden rooli on keskeinen yritystoiminnan monimuotoisuuden ja talouden monipuolistamisen kannalta (11). Myös komissio on todennut saman asian esimerkiksi eurooppalaisia osuuskuntia koskevassa tiedonannossaan sekä kuulemisasiakirjassaan ”Keskinäiset yhtiöt laajentuneessa Euroopassa”, jotka mainittiin kohdassa 1.10. Osuus- ja yhteisötalouden yritysten ja organisaatioiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys Euroopassa kasvaa jatkuvasti; ala työllistää 9 miljoonaa kokopäiväistä työntekijää eli 7,9 prosenttia palkkatyövoimasta (12). Lisäksi niissä on mukana merkittävä osa kansalaisyhteiskuntaa: Euroopan komission mukaan osuuskuntiin kuuluu 140 miljoonaa ja keskinäisiin yhtiöihin 120 miljoonaa jäsentä. Arvioiden mukaan yli 25 prosenttia EU:n kansalaisista osallistuu osuus- ja yhteisötalouteen ja heillä on näissä yrityksissä ja organisaatioissa tarkasti määritelty sosioekonominen rooli tuottajina, kuluttajina, säästäjinä, asukkaina, vakuutuksenottajina, opiskelijoina, vapaaehtoistyöntekijöinä jne. Osuus- ja yhteisötalouden yrityksiä syntyy eri aloille ja erityisesti yleishyödyllisiä palveluja tarjoaville aloille (13), kuten terveydenhuoltoon, ympäristöalalle, sosiaalipalveluihin ja koulutukseen (14). Niillä on tärkeä rooli myös sosiaalisen pääoman luomisessa, heikossa asemassa olevien henkilöiden palkkaamisessa, sosiaalisessa hyvinvoinnissa, paikallistalouden elvyttämisessä sekä paikallisten hallintomallien ajanmukaistamisessa. Ne ovat kehittäneet yhteiskunnallisia kartoitusjärjestelmiä, joissa arvioidaan niiden sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia.

2.3

Pk-yritykset sekä osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat tärkeä työllisyyden ja uudelleentyöllistämisen väline meneillään olevien suurten teollisten muutosten yhteydessä. Taantuvilta ja työtekijöitä vähentäviltä aloilta siirrytään perinteisille aloille (käsi- ja pienteollisuus) sekä laajentuville aloille, kuten yrityspalveluihin, uuden tieto- ja viestintätekniikan yrityksiin, huipputeknologia-aloille, rakennusalalle ja julkisiin töihin, lähipalveluihin (myös terveyspalvelut) ja matkailuun.

2.4

Pk-yritykset sekä osuus- ja yhteisötalouden yritykset joutuvat kuitenkin kohtaamaan erityisiä haasteita. Pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen peruskirjan mukaan pk-yritykset sekä osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat kaikkien haavoittuvaisimpia suhteessa liiketoimintaympäristön muutoksiin. Euroopan komission vihreässä kirjassa ”Yrittäjyys Euroopassa” todetaan, että koska osuus- ja yhteisötalouden yritykset ”soveltavat liiketoiminnan periaatteita ja tuloshakuisuutta saavuttaakseen sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita”, niiden ”on erityisen vaikeaa saada rahoitusta, johtamiskoulutusta ja neuvonta-apua” (15).

2.5

Pk-yrityksillä sekä osuus- ja yhteisötalouden yrityksillä voi sosioekonomisessa muutosprosessissa olla monin tavoin tärkeä rooli. Hyvistä käytänteistä on lukuisia esimerkkejä. Voidaan palkata uusia työntekijöitä työmarkkinoilta, voidaan tukea mikro- ja pienyritysten innovaatiokapasiteettia, voidaan palkata henkilöitä, jotka ovat jääneet työttömiksi aloilta, joilla on jouduttu vähentämään työvoimaa tai lakkauttamaan toimintoja, voidaan perustaa sosiaalivakuutusyhtiöitä, voidaan perustaa uusia yrityksiä kehittymässä oleville aloille, voidaan kehittää palveluita ja alihankintaa, voidaan siirtää kriisissä olevia yrityksiä työntekijöiden omistukseen, voidaan tehdä alansisäisiä laatumuutoksia. Lisäksi osuus- ja yhteisötalouden yritykset voivat antaa erityispanoksensa muutoksiin jo osoittamansa yrittäjyyshengen luomiskapasiteetin avulla sekä sellaisten edistämiensä arvojen kautta kuin sosiaalisesti vastuullinen yrittäjyys, demokratia ja kansalaisten osallistuminen, työntekijöiden osallistuminen yrityksen toimintaan ja sen rahoitukseen, sosiaalisen syrjäytymisen torjunta, kiinnostus paikalliskehitykseen ja kestävään kehitykseen.

2.6

Monissa EU:n jäsenvaltioissa perinteiset pk-yritykset sekä osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutussuhteessa, jota voidaan tulevaisuudessa vielä kehittää huomattavasti. Vuorovaikutus tapahtuu ainakin seuraavilla kolmella tavalla:

3.1.1

Komissio on julkaissut eri asiakirjoissa esimerkkejä BEST-toimiin liittyvistä hyvistä käytännöistä monivuotisen ohjelman yhteydessä. Komission mukaan kyse on ”käytännöistä, jotka osoittavat sellaisia lähestymistapoja yritystoiminnan tukemiseen liittyviin kehityssuuntauksiin, joihin käytännön toimijoiden kannattaa paneutua” (16). Kyseessä olevat toimet eivät välttämättä ole parhaita käytäntöjä (best practice) vaan niiden tarkoituksena on innostaa muutoksiin ja parempiin käytäntöihin (better practice), joiden perustella EU:n politiikkoja varten voidaan tehdä johtopäätöksiä sekä antaa suuntaviivoja.

3.1.2

ETSK on tietoinen siitä, että pk-yrityksiä koskevien hyvien käytäntöjen mallintamisen hyväksi on viime vuosina tehty paljon työtä (ks. edellä mainitut BEST-toimet). Jäljempänä esitettävät hyvät käytännöt koskevat ainoastaan pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten olemassa olevaa tai potentiaalista vuorovaikutusta. Ne esitetään tämän lausunnon liitteessä konkreettisten esimerkkien avulla. Esimerkeistä käy myös ilmi mallien mukautumiskyky ja niiden kehittyminen sisämarkkinoilla vallitsevan sekä globalisaatiosta johtuvan talouden dynamiikan myötä.

3.1.3

Tyyppikohtainen erittely on hyödyksi sellaisia yhteisön politiikkaa koskevia ehdotuksia varten, jotka voivat vahvistaa pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten dynaamisuutta Lissabonin strategiaa ajatellen. Kyseessä ovat osuus- ja yhteisötalouden yritysten väliset hyvät käytännöt, joita pk-yritykset voisivat soveltaa. Kyseeseen tulee myös pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten välinen vuorovaikutus, jossa pk-yritykset käyttävät suoraan osuus- ja yhteisötalouden rakenteita; näitä toimintatapoja voitaisiin käyttää vieläkin enemmän.

3.1.4

Voidaan olettaa, että jokaisen menettelytavan soveltaminen tuo julkiselle taloudelle keskipitkällä aikavälillä huomattavia vaihtoehtoiskustannuksiin (opportunity cost) (17) liittyviä etuja tai jopa nettovoittoja, ja tästä on jo osittain näyttöä.

3.2.1

Työpaikkojen luominen ja ylläpitäminen yritysten käynnistämisen ja yritysjärjestelyjen avulla: Osuus- ja yhteisötalouden yritysten kokemuksista EU:n eri jäsenvaltioissa tulee esiin, että työpaikkansa menettäneille työntekijöille myönnettävät rahoitusjärjestelyt, joiden avulla he voivat käynnistää vaikeuksissa olevan yrityksensä toiminnan uudelleen tai perustaa uuden ja joihin liittyvät tukitoimenpiteet ovat riittäviä, mahdollistavat työpaikkojen luomisen tai pelastamisen sekä taloudellisen toiminnan käynnistämisen tai ylläpitämisen. Tällaisia rahoitusjärjestelyjä käytettäessä myös valtio ja/tai muut rahoittajat pystyvät suhteellisen lyhyessä ajassa perimään kokonaisrahoitusmäärän takaisin, ja useissa tapauksissa ne hyötyvät jopa enemmän (18).

3.2.2

Yritysklustereiden perustaminen kehitystä ja innovaatiota varten sekä kilpailukyvyn vahvistamiseksi: Osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat esimerkiksi Pohjois-Italiassa ja Espanjan Baskimaassa muodostaneet alueellisia klustereita, jotka on myöhäisemmässä vaiheessa integroitu monialaisiin tai pariteettiperiaatteeseen perustuviin järjestelyihin tai ryhmittymiin. Klustereihin osallistuneet yritykset (suurimmaksi osaksi pk-yrityksiä) kuuluvat nykyisin alueensa tärkeimpiin taloudellisiin toimijoihin. Nämä yritykset ovat perustaneet teknisen innovaation ja liikkeenjohtamisen osaamiskeskuksia.

3.2.3

Resurssien yhdistäminen mittakaavaetuja varten: Useassa Euroopan maassa eräiden alojen perinteiset pk-yritykset, mikroyritykset ja itsenäiset ammatinharjoittajat (kuten vähittäiskauppiaat Italiassa, kampaajat ja lihakauppiaat Ranskassa ja leipurit Saksassa) mukaan luettuna, järjestäytyvät osuuskuntamuotoisiksi ryhmittymiksi toteuttaakseen yhdessä ostoja ja markkinointitoimia sekä tarjotakseen palveluja. Jokainen pk-yritys pysyy täysin itsenäisenä, ja samalla sillä on mahdollisuus vahvistaa kilpailukykyään, säilyttää markkinaosuutensa ja laajentaa sitä, välttää alihankintaa ja väliportaita sekä saada hyväkseen mittakaavaetuja. Yhteiskunnan kannalta tämä järjestelmä takaa työpaikkojen säilymisen ja paikallistalouden kehityksen (19).

3.2.4

Rahoitusmahdollisuudet ja riskien vähentäminen: Keskinäisen takausjärjestelmän avulla pk-yritykset, ja myös mikroyritykset sekä itsenäiset ammatinharjoittajat, joilla ei ole tarjota riittäviä takuita rahoitukselleen, voivat saada luottoja. Keskinäistä takausta harjoittavan yhtiön (joka on usein keskinäinen yhtiö) tarkoituksena on taata lainoja yksinomaan lainanantajan hyväksi. Mikäli lainaa ei makseta takaisin, keskinäinen takausyhtiö vastaa velvoitteista käyttämällä takuurahastoa, jonka rahoittamiseen yhtiön osakkaana olevat pk-yritykset osallistuvat. Osuus- ja yhteisötalouden yritysten yhteisrahastoja on käytetty yritysten perustamiseen, tuotantosuunnan vaihtoon tai kehittämiseen pankkirahoituksen tukemiseksi, jolloin yritysten luottokelpoisuus on pankkien näkökulmasta vahvistunut (20).

3.2.5

Sosiaaliset palvelut: Osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat merkittäviä toimijoita sosiaali-, terveydenhuolto-, koulutus- ja kulttuuripalvelualalla erityisesti siltä osin kuin näitä palveluja on yksityistetty, sillä osuus- ja yhteisötaloudessa yrittäjähenki ja näiden palvelujen perustana oleva yleishyödyllisyys voidaan yhdistää. On pystytty osoittamaan, että valtion tuottamiin palveluihin verrattuna osuus- ja yhteisötalouden yritykset tarjoavat usein korkealaatuisempia palveluja edullisempaan hintaan. Joissain tapauksissa näitä palveluja tuotetaan julkisen ja yksityisen sektorin paikallisten kumppanuussuhteiden perusteella, jolloin osapuolina ovat osuus- ja yhteisötalouden yritykset ja paikallisviranomaiset. Näiden kumppanuuksien perusteella tuotetaan yleishyödyllisiä palveluja, kuten työneuvontakeskuksia, terveydenhuolto- ja kotihoitopalveluja ym.

3.2.6

Laadukkaat ja eettisesti korkeatasoiset tuotanto- ja markkinointiketjut: Osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat erikoistuneet sellaisten tuotteiden markkinointiin, joiden laadun ne voivat jatkuvasti varmistaa. Ne pystyvät jatkuvasti myös varmistamaan tuotantoprosessin eettisyyden (hyväksikäytön estyminen, työnormien noudattaminen, oikeudenmukainen palkka ym.).

4.1.1

Pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten keskeinen merkitys Euroopan taloudelle ja Lissabonin strategian täytäntöönpanolle sekä osuus- ja yhteisötalouden mallien ja rakenteiden käyttämisestä aiheutuva näiden kahden yritysmuodon myönteinen vuorovaikutuspotentiaali puhuvat sen puolesta, että EU:n tasolla tulisi ryhtyä toimiin pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten toiminnan edistämiseksi ja tukemiseksi.

4.1.2

ETSK ottaa huomioon etenkin pk-yritysten tukemista koskevat ohjelmat mutta toteaa samalla, että osuus- ja yhteisötalouden yritysten tukemiseksi sekä pk-yritysten ja osuus- ja yhteisötalouden keskinäistä vuorovaikutusta koskevien aloitteiden edistämiseksi ei ole olemassa riittäviä rakenteita.

4.1.3

ETSK toteaa myös, että ei ole luotettavia, kattavia, Euroopan laajuisia ja poikkitieteellisiä tutkimuksia, joissa olisi osoitettu ja laskettu sellaisten hyvien käytäntöjen vaihtoehtoiskustannukset, jotka edistävät pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten toimintaa niiden keskinäisen vuorovaikutuksen avulla.

4.1.4

Tällaisten tutkimusten puuttuminen rajoittaa huomattavasti sellaisen politiikan valmistelua, jonka tarkoituksena on edistää pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten toimintaa niiden keskinäisen vuorovaikutuksen avulla. Jotta tällaisen politiikan perusperiaatteet voitaisiin määritellä, niiden kustannus-hyötysuhteen jatkuva seuraaminen ja analysointi on olennaisen tärkeää.

4.2.1.1

ETSK ehdottaa, että perustettaisiin Euroopan osuus- ja yhteisötalouden yritysten seurantakeskus, joka tutkisi osuus- ja yhteisötalouden yritysten lisäksi pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten välisiä olemassa olevia ja potentiaalisia vuorovaikutussuhteita sekä tällaisen vuorovaikutuksen perustavaa merkitystä pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten liiketoiminnan kehitykselle. Seurantakeskuksen tarkoituksena olisi myös edistää yritysten sosiaalista vastuuta sekä syrjäytymisen torjumista.

4.2.1.2

Euroopan komissio ja EU:n 25 jäsenvaltion hallitukset tukisivat seurantakeskuksen toimintaa. Siinä olisivat mukana osuus- ja yhteisötalouden organisaatiot, ja toimintaan osallistuisi myös osuus- ja yhteisötaloutta tutkivia yliopistotason tutkimuskeskuksia. Se tekisi tiivistä yhteistyötä Euroopan pk-yritysten seurantakeskuksen kanssa.

4.2.1.3

ETSK ehdottaa myös, että osuus- ja yhteisötalouden yritysten seurantakeskuksen avulla käynnistettäisiin monitieteellinen, kolme vuotta kestävä Euroopan laajuinen tutkimus, jotta voitaisiin kerätä tietoja sellaisista hyvistä käytännöistä, jotka koskevat pk-yrityksiä suoraan kehittäviä osuus- ja yhteisötalouden järjestelmiä tai sellaisia malleja, joiden perusteella pk-yrityksiä voidaan kehittää esimerkiksi kohdassa 3 mainituilla aloilla.

4.2.1.4

Tutkimuksen tavoitteena olisi vaihtoehtoiskustannusten osoittaminen, ja siinä keskityttäisiin seuraavien tekijöiden laskemiseen:

4.2.1.5

Euroopan osuus- ja yhteisötalouden yritysten seurantakeskuksen tutkimustulokset olisi julkaistava, ja niistä tiedottamiseen yhteisön toimielimille, jäsenvaltioiden hallituksille ja kansalaisille olisi panostettava huomattavasti.

4.2.1.6

ETSK valvoisi osuus- ja yhteisötalouden yritysten seurantakeskuksen tekemän tutkimuksen kehitystä ja arvioisi tutkimustuloksia kolmen vuoden tutkimusjakson jälkeen. Se tarkastelisi tutkimustulosten mahdollisia vaikutuksia pk-yrityksiä sekä osuus- ja yhteisötalouden yrityksiä koskevaan Euroopan komission politiikkaan.

4.2.2.1

ETSK pyytää komissiota varmistamaan, että osuus- ja yhteisötalouden yrityksillä on mahdollisuus osallistua yhdenvertaisesti yrittäjyyttä koskevaan uuteen monivuotiseen ohjelmaan (2006–2010). Komission tulisi myös edistää pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten keskinäistä vuorovaikutusta koskevia aloitteita sekä osuus- ja yhteisötalouden rakenteiden käyttöä pk-yritysten välisessä yhteistyössä.

4.2.2.2

ETSK vaatii myös, että pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten osallistumisasteesta EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmiin sekä maailmanmarkkinoille pääsyä koskeviin ohjelmiin tulisi yksi yhteisön politiikan keskeisistä painopistealueista.

4.2.2.3

ETSK katsoo, että rakennerahastoissa tulisi säilyttää pk-yritysten toimintaa edistävien hankkeiden osuus ja että osuus- ja yhteisötalouden tukihankkeita sekä pk-yritysten ja osuus- ja yhteisötalouden yritysten vuorovaikutusta edistäviä toimia tulisi lisätä, etenkin kun tällaiset hankkeet edistävät uusien työpaikkojen luomista ja maaseutualueiden kehitystä. Rakennerahastotuen piiriin pääsyä ei tule rajoittaa yrityksen toimialan perusteella.

4.2.3.1

ETSK ehdottaa myös, että komissio ottaisi huomioon Istanbulissa pidetyn OECD:n ministerikonferenssin esittämät pk-yrityksiä koskevat päätelmät ja soveltaisi niitä myös osuus- ja yhteisötalouden yrityksiin. ETSK vaatii, että komission lähestymistavassa näihin kysymyksiin otettaisiin aiempaa paremmin huomioon pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten tarpeet ja ominaispiirteet seuraavasti:

4.2.4.1

Pk-yrityksillä ei ole useassa EU:n jäsenvaltiossa eikä etenkään eräissä uusissa jäsenvaltiossa riittävää edustusta sosiaalista vuoropuhelua käyvissä jäsenvaltioiden elimissä. ETSK katsoo, että niiden olisi tehostettava edustustaan jo senkin takia, että näin voitaisiin tehostaa pk-yritysten toiminnan edistämistä ja sääntelyä koskevaa politiikkaa. Samalla suuret ja pk-yritykset voisivat ilmaista mielipiteensä tasavertaisina.

4.2.4.2

Osuus- ja yhteisötalouden yritykset eivät suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltioita tai yhteisön tasolla ole millään tavoin edustettuina sosiaalisessa vuoropuhelussa. ETSK ehdottaa, että osuus- ja yhteisötalouden yritykset sekä yhteisön tasolla että EU:n jäsenvaltioissa järjestäytyvät ja tehostavat toimintaansa ja että ne osallistuvat sosiaaliseen vuoropuheluun sekä unionin tasolla että jäsenvaltioissa. Osuus- ja yhteisötalouden organisaatioiden näkemykset tulisi ottaa entistä paremmin huomioon yritystoimintaa koskevia säädöksiä valmisteltaessa (22).

4.2.5.1

Osuus- ja yhteisötalouden yritykset ovat kehittäneet erityisosaamista sen suhteen, miten työntekijät voivat osallistua yrityksensä päätöksentekomenettelyyn ja sen pääoman merkintään. Eräät osuuskunnat ovat kehittäneet ”työosuuskunnan”, (23) jossa kaikki tai useimmat osuuskunnan osuudenomistajista ovat työntekijöitä ja kaikki tai suurin osa työntekijöistä puolestaan osuudenomistajia. Jokaisella on päätöksenteossa yksi ääni riippumatta hänen osuutensa suuruudesta yrityksessä. Osuudet ovat käypähintaisia eikä niitä voida siirtää. Tällainen yhteisömuoto on yksi keskeisistä tekijöistä, jotka selittävät useiden hyvistä käytännöistä annettujen esimerkkien menestyksen. Työntekijät ovat kyseistä yhteisömuotoa käytettäessä suoraan vastuussa yrityksensä tulevaisuudesta ja voivat osallistua täysimääräisesti yrityksen kehitysstrategian suunnitteluun. Tämä yhteisömuoto on osoittautunut nykyaikaiseksi ja innovatiiviseksi; kun otetaan huomioon Lissabonin strategian tavoite tietoon perustuvasta taloudesta, tänä päivänä ollaan yhä yleisemmin sitä mieltä, että yrityksen keskeinen voimavara on sen henkilöstö.

4.2.5.2

ETSK ehdottaa komissiolle, että edellä mainitussa osuus- ja yhteisötalouden yritysten seurantakeskuksessa sekä komission järjestämissä teemakohtaisissa seminaareissa tätä erityistä yhteisömuotoa tarkastellaan siten, että huomioon otetaan seuraavat näkökulmat:

5.1

Pk-yritykset ovat Euroopan talouden ja työllisyyden perusta, ja Lissabonin ohjelmassa määriteltyjen tavoitteiden toteuttaminen koskee niitä tämän vuoksi keskeisesti. Osuus- ja yhteisötalouden yrityksillä on kasvava rooli sosiaalisen koheesion vahvistamisessa ja paikallisessa kehityksessä. Tähän mennessä ei ole vielä käytetty riittävästi hyväksi pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten kykyä toimia vuorovaikutussuhteessa siten, että pk-yritykset käyttäisivät laajalti osuus- ja yhteisötalouden rakenteita tavalla, josta molemmat yritysmuodot hyötyisivät.

5.2

ETSK ehdottaa, että komissio tutkisi pk-yritysten sekä osuus- ja yhteisötalouden yritysten olemassa olevia ja potentiaalisia vuorovaikutussuhteita. Komission olisi tuotava esiin, että vuorovaikutus on hyödyllistä molempien yritysmuotojen kehitykselle talouden dynamiikasta johtuvien syvällekäyvien muutosten yhteydessä sekä aluekehityspolitiikassa, sosiaalisen koheesion vahvistamisessa ja innovaatioiden saralla.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/17

1.1

Pysyvän valmisteluryhmän tehtäväkenttää laajennettiin (1) koskemaan kaikkia yleiseurooppalaisiin liikennekäytäviin liittyviä kysymyksiä, ja se aloitti työnsä uudelleen tammikuussa 2003. Komitean täysistunto oli joulukuussa 2002 pannut tyytyväisenä merkille pysyvän valmisteluryhmän edellisellä toimikaudella tekemän työn. Liikennekäytäviä koskevien toimien jatkamiseen ja kehittämiseen on vuosina 2003–2004 liittynyt myös komission tekemiä tärkeitä uusia linjauksia Euroopan laajuisten liikenneverkkojen kehityksen suhteen. Ne koskevat myös Helsingissä annetussa julkilausumassa mainituissa kymmenessä yleiseurooppalaisessa liikennekäytävässä tehtäviä töitä. Euroopan unionin laajentuminen toukokuussa 2004 ja Kaakkois-Euroopan valtioiden liittymisnäkymät muuttavat yhteisen infrastruktuuripolitiikan ja liikennekäytäväyhteistyön toimintaympäristöä.

1.2

Käsillä olevan oma-aloitteisen lausunnon tarkoituksena ei ole pelkästään raportoida yleiseurooppalaisiin liikennekäytäviin liittyvistä ETSK:n kahden viime vuoden toimista ja tuloksista, vaan esittää myös ehdotuksia siitä, mihin jatkotoimiin asianomaisten tahojen tulisi ryhtyä ja millä tavoin komitea voi niitä siinä tukea.

2.1

Komissio käynnisti vuoden 2003 puolivälissä Euroopan laajuisia liikenneverkkoja koskevan uudistuksen Karel van Miertin johtaman asiantuntijatyöryhmän laatimalla raportilla. Raportissa laajennettiin vuonna 1996 laadittua hankeluetteloa ja ehdotettiin uusia EU:n rahoitusmahdollisuuksia sekä uutta ja parempaa koordinointimuotoa (2). Suunnitelmiin kuului ajatus liikennekäytävien sisällyttämisestä EU:n infrastruktuuripolitiikkaan. EU:n yleisen verkkokeskeisen infrastruktuuripolitiikan sijasta oli tulevaisuudessa tarkoitus keskittyä tietyillä pääliikenneväylillä sijaitseviin painopisteisiin. Tämä van Miertin ryhmän lähestymistapa ei saanut kannatusta.

2.2

ETSK:n TEN-erityisjaosto keskusteli laajasti syyskuussa 2003 Roomassa pitämässään komitean ulkopuolisessa kokouksessa Euroopan laajuisten liikenneverkkojen tulevaisuudesta yhdessä Italian talous- ja työneuvoston CNEL:n ”perusrakenteet ja perusrakenneverkot” -valiokunnan kanssa ja hyväksyi asiasta yhteisen päätöslauselman (3). Päätöslauselmassa vaadittiin lisätoimia sellaisen integroidun liikenneverkon toteuttamiseksi, joka liittää uudet jäsenvaltiot tehokkaasti muihin jäsenvaltioihin ja ulottuu tätäkin kauemmaksi. Intermodaalisuus ja kestävyys olisi asetettava etusijalle, ja rahoitusta olisi yhdessä vahvistettava ja mahdollisesti täydennettävä Euroopan laajuisille liikenneverkoille tarkoitetulla rahastolla.

2.3

Puheenjohtajamaa Italian pyynnöstä ETSK laati oma-aloitteisen lausunnon, jolla oli tarkoitus syventää Roomassa aloitettua keskustelua. Komitea kokosi ajankohtaiset EU:n liikenneinfrastruktuuripolitiikkaa koskevat keskeiset näkemyksensä asiakirjaan ”Tulevaisuuden liikenneinfrastruktuurit: suunnittelu ja naapurimaat – kestävä liikkuvuus – rahoitus” (4). Tulevaisuuteen viitaten ETSK ehdottaa uusien rahoitusmuotojen ja -välineiden kokeilemista sekä ympäristönsuojelun ja sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden painoarvon lisäämistä. Lisäksi Euroopan laajuisen liikenneverkon suunnittelussa ja toteutuksessa tulisi sekä jatkaa hyväksi havaittua työtä Helsingin julkilausumassa mainituissa liikennekäytävissä että reagoida uusilla menettelyillä muuttuneisiin haasteisiin.

2.4

Euroopan unioni on antanut Kaakkois-Euroopan rauhanomaiselle jälleenrakentamiselle ensisijaisen aseman ja edistänytkin päättäväisesti toimintakykyisen liikenneinfrastruktuurin rakentamista. Kaakkois-Euroopan liikennesuunnitelma on kehitetty täydennyksenä alueisiin X, V, VII, IV ja VIII liittyville jo olemassa oleville käytäville sekä vuonna 1997 annetun Helsingin julkilausuman ja TINA-prosessista (5) saatujen kokemusten perusteella. Siihen kuuluu intermodaalinen infrastruktuuriverkko, ns. Kaakkois-Euroopan ydinalueiden liikenneverkko (South East Europe Core Regional Transport Network), joka on tarkoitus toteuttaa yhdessä ja koordinoidusti. Asianomaiset valtiot (6) ovat valmistelleet yhteisymmärryspöytäkirjan, jossa mm. viitataan selkeästi alueen sosioekonomisten eturyhmien ja ETSK:n pysyvän valmisteluryhmän kanssa tehtävään yhteistyöhön.

2.5

Ohjauskomiteoiden työn koordinointia Helsingin julkilausumassa mainituissa kymmenessä liikennekäytävässä (7) ja neljällä yleiseurooppalaisella liikennealueella (PETrA) (8) on uudistettu. Noin kerran vuodessa komissio kutsuu liikennekäytävien puheenjohtajat ja sihteeristöjen johtajat sekä joukon muita eurooppalaisten tai EU:n elinten edustajia työtilannetta ja sen näkymiä koskeviin keskusteluihin. Entinen G-24-työryhmä ”liikenne” oli tarkoitus korvata pienemmällä ja tehokkaammalla rakenteella. Samalla asiasta vastaavat komission edustajat ovat tietoisia siitä, että vain he pystyvät toteuttamaan tiettyjä koordinointitehtäviä ja antamaan teknis-organisatorista tukea. Viimeisimmät tapaamiset järjestettiin kesäkuussa 2003 ja 15. maaliskuuta 2004. Näiden kokousten tärkeimmät tulokset on esitelty kohdissa 3 ja 4.

2.6

Laajentuminen ja EU:n ”uusi naapuruuspolitiikka” vaikuttavat myös Euroopan tulevaan liikennepoliittiseen suunnitteluun ja tätäkin laajemmin. Kesäkuussa järjestettiin komission ja Euroopan parlamentin yhteinen strategiatapaaminen, johon kutsuttiin myös eurooppalaisen liikennesektorin edustajia, erityisesti EU:n naapurimaista. Siellä päätettiin perustaa korkean tason työryhmä, jonka tehtävänä on laatia sopimuksia Euroopan laajuisten pääliikenneväylien rakentamisesta, erityisesti itäisten naapurivaltioiden, Venäjän, Mustameren alueen ja Balkanin suuntaan. Välimeren aluetta varten käynnistettiin hanke Eurooppa–Välimeri-liikenneverkon luomiseksi. Turkin liikenneinfrastruktuuritarpeita tutkitaan parhaillaan.

3.1.1

Edes Helsingin julkilausuman seitsemän vuotta jatkuneella toimeenpanolla ja yhteistyön vakiinnuttamisella ohjauskomiteoissa ja ylimmällä tasolla EU:n komission avulla ei ole pystytty huomattavasti parantamaan eri suunnitteluprosessien avoimuutta ja verkottumista. Euroopan laajuisia liikenneverkkoja koskevat uudet suuntaviivat, liikennekäytävät ja -alueet, Kaakkois-Euroopan ydinalueiden liikenneverkko, Euroopan liikenneministerikonferenssin ja YK:n Euroopan talouskomission työ sekä erilaiset alueelliset yhteistyön tehostamiseen tähtäävät aloitteet avautuvat ainoastaan pienelle asiantuntijapiirille.

3.1.2

Avoimuuden puute lisääntyy järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan tasolla. Yksi pysyvän valmisteluryhmän keskeisistä tehtävistä on toimia tiedonkulun varmistajana virallisissa elimissä sekä kiinnostuneiden kanaslaisjärjestöjen suuntaan. Komissio valmistelee tietojärjestelmää, jota on tarkoitus käyttää yleisesti suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa (GIS). Kyseistä tietojärjestelmää pystytään nykyisin käyttämään ainoastaan sisäisesti, mutta sitä voidaan mahdollisesti laajentaa sosioekonomisten tietojen suhteen ja siten hyödyntää paremmin myös ETSK:n työssä. Tästä toiveesta tulisi keskustella komission kanssa.

3.2.1

Van Miertin ryhmän tuloksissa ilmenivät vaikeudet, jotka aiheuttavat kunnianhimoisten eurooppalaisten suunnitelmien ja niiden toteuttamisen välisen kuilun, johon on vaikea vaikuttaa. Rajanylittävien suunnittelumenettelyiden ja kansalaisjärjestöjen osallistumisen lisääminen on oikein tunnistettu tulevien parannusten edellytykseksi, ja se on otettu huomioon myös Euroopan laajuisia verkkoja koskevissa uusissa suuntaviivoissa.

3.2.2

Kansalaisjärjestöjen osallistuminen on avain tasapainoiseen kehitykseen, jossa otetaan huomioon myös paikalliset ja alueelliset edut ja elävöitetään liikenneväylien ylläpitoa ja hyödyntämistä. Euroopan edun mukaiset infrastruktuurihankkeet täyttävät tehtävänsä vasta kun ne ovat kestävyyden vaatimusten mukaisia ja pyrkivät vastaamaan niihin. Tätä varten Euroopan tasolla tarvitaan talousalan järjestöjen, liikenneyritysten, ammattijärjestöjen sekä ympäristönsuojelu- ja kuluttajansuojajärjestöjen rajanylittävää osallistumista. ”Eurooppalaisten” liikenneväylien toteuttamisvirikkeiden on pohjauduttava yhteiskunnan tukemaan ”eurooppalaiseen” ymmärrykseen ja konsensukseen. ETSK on tarjoutunut toistuvasti osallistumaan tämän yhteisymmärryksen rakentamiseen. Tämä edellyttää kuulemisten järjestelmällistä hyödyntämistä Euroopan tasolla. ETSK varoittaa kuitenkin järjestämästä kuulemisia vain muodon vuoksi ja vaatii, että niiden tulosten huomioonottaminen on taattava. ETSK:n yhteistyössä komission kanssa vuonna 1998 toteuttamaa kuulemista TINA-prosessista ei suuresta mielenkiinnosta ja selkeistä päätelmistä huolimatta otettu päätösraportissa huomioon.

3.3.1

Osallistumista ja kuulemista koskeva periaatevaatimus oli kauan ETSK:n yhteiseurooppalaista liikennepolitiikkaa koskevan pitkäaikaisen työn keskipisteessä. Nykyisin tämä perusajatus on levinnyt laajalti Euroopan laajuisesti toimivien osapuolten parissa, ja ETSK on luonut hyviä työkontakteja. Näin ollen nyt on aika toteuttaa pyrkimys päästä osallistumaan ohjauskomiteoiden ja muiden elinten suunnittelu- ja toimeenpanotyöhön.

3.3.2

Suunnitteluyhteistyön sisältö pohjautuu erityisesti komitean tuoreimpaan oma-aloitteiseen lausuntoon ”Tulevaisuuden liikenneinfrastruktuurit”, jossa määritellään selkeästi eurooppalaisen liikennepolitiikan perusta komitean näkökulmasta. Painopisteinä ovat kestävyys, rahoituksen parantamista koskevat pohdinnat sekä liikenneinfrastruktuurin yhteiseurooppalainen suuntaaminen. Liikennekäytävien rakentamisen suhteen määritellään toimintapainopisteitä, jotka ovat ohjanneet pysyvän valmisteluryhmän työtä ja jotka siksi luetellaan tässä lyhyesti (9):

3.3.3

Komissio on sisällyttänyt nämä tavoitteet osittain Euroopan laajuisia verkkoja koskeviin tarkistettuihin suuntaviivoihin. Olisi pystyttävä edistämään tavoitteiden toimeenpanoa ymmärrettävästi ja toteuttamaan se yhteisesti ja rajanylittävästi. ETSK:lla on hyvät mahdollisuudet osallistua tähän erityisten ja käytännönläheisten toimien avulla.

3.4.1

Ohjauskomiteoiden työskentely on nykyisin kaikissa liikennekäytävissä suunnilleen yhtä intensiivisessä vaiheessa. Samalla on todettava yleisesti alueellisten yhteyksien olemassaolo, joten nykyisin voidaan puhua ennemminkin käytäväverkosta kuin yksittäisistä liikenneväylistä. Yhdessä liikennealueita koskevien toimien kanssa on pääsemässä yhä enemmän vallalle alueellisen yhteistyön muoto, esimerkiksi Kaakkois-Euroopassa käytävien IV, V, VII ja X ja Itämeren alueella käytävien I ja IX kohdalla. Tämä eroaa suuresti virallisesti määritellyillä liikennealueilla (PETrA) toteutettujen toimien vähäisyydestä.

3.4.2

Molemmat lähestymistavat – pääliikenneväylien toteuttaminen ja laaja-alainen alueellinen verkottaminen – täydentävät toisiaan. Pysyvän valmisteluryhmän työssä on tarkoitus käsitellä aiempaa enemmän alueellisia kehittämistoimia. Liikennepolitiikan, aluekehityksen ja ETSK:n ulkosuhteiden painopisteiden (itäiset naapurivaltiot, pohjoinen ulottuvuus, Kaakkois-Eurooppa) välinen yhteys on ESTK:n merkittävä, erityisjaostojen vastuualueiden rajat ylittävä panos.

3.5.1

ETSK pitää tervetulleena kesäkuussa 2004 järjestettyä komission ja Euroopan parlamentin strategiatapaamista, sillä komitea on aina korostanut, että EU:n aloitetta eurooppalaisten liikenneyhteyksien toteuttamiseksi ei tulisi laajentumisen myötä heikentää. ETSK:n kanssa käymässään kirjeenvaihdossa komissio vakuutti, että tapaamisella käynnistettiin yhteisymmärryksen löytämiseksi laaja ja avoin menettely, johon kaikki osapuolet pääsevät osallistumaan. Tämä avautuminen on ratkaisevaa Euroopan tason uusien liikennesuunnitelmien onnistumisen ja kestävyyden kannalta.

3.5.2

Tähänastiset kokemukset, erityisesti ohjauskomiteoiden työ, muodostavat tärkeän ja välttämättömän perustan uusille suunnitelmille. ETSK voisi antaa nyt infrastruktuurisuunnittelun aikaisessa vaiheessa erityisen panoksensa, joka on esitelty käsillä olevassa lausunnossa ja joka on kehittynyt vuosien käytännön työn seurauksena. Tätä mahdollisuutta on hyödynnettävä.

4.1

Liikennekäytävässä II  (10) on perustettu ammattiliittojen työryhmä. Sen ensimmäinen kokous pidettiin 10.–11. huhtikuuta 2003 Moskovassa. ETSK osallistui myös 15.–16. toukokuuta 2003 Berliinissä pidettyyn viralliseen ohjauskomitean kokoukseen. Molemmissa tapaamisissa tuli esiin työmme kannalta lupaavia suuntauksia. Liikennekäytävän II ongelmana on vaikea yhteistyö ValkoVenäjän kanssa. Tällä välin käytännöksi on muodostunut, että Valko-Venäjä – ja näin ollen suuri ja hyväkuntoinen osa käytävää – kierretään pohjoisen kautta. Syynä ovat ongelmat rajoilla. Rautatieyhtiöiden yhteistyötä ollaan parhaillaan tiivistämässä. Vastikään ehdotettiin liikennekäytävän jatkamista Jekaterinburgiin asti. Sidosryhmät ovat erittäin kiinnostuneita hyödyntämään ETSK:n apua maantieliikenteen ongelmien hallitsemisessa ja rajanylityspaikkojen käytänteiden parantamisessa.

4.2

Osallistuminen liikennekäytävän IV  (11) työhön on jatkuvasti vahvistunut. Toukokuun 20.–21. päivänä 2003 Sopronissa Unkarissa pidetyn ohjauskomitean kokouksen yhteydessä toteutettiin myös liikennekäytävässä IV toimivien rautatieyhtiöiden ja rautatietyöntekijöiden ammattiliittojen edustajien tapaaminen, joka johti antoisaan rautatiekuljetusten edistämistä koskevaan keskusteluun, jota tulee jatkaa. Näin tapahtuikin viimeisimmässä, 10.–11. marraskuuta 2003 Dortmundissa Saksassa pidetyssä kokouksessa. Jatkokeskusteluiden sisällöllisiksi painopisteiksi on määritelty rajanylityspaikkoja koskevat teknis-organisatoriset esteet ja ratkaisuehdotukset. Jatkuvuuden varmistamiseksi yksi rautatietyöläisten ammattiliiton edustaja pääsee osallistumaan tarkkailijana ohjauskomitean kokouksiin. Johdonmukaista olisi käsitellä seuraavaksi liikennekäytävässä IV tapahtuvien maantiekuljetusten taloudellista ja sosiaalista tilannetta sekä teknis-organisatorisia näkökohtia.

4.3

ETSK antaa erityistä arvoa liikennekäytävän X  (12) tukemiselle. Tämän vuoksi yhteyksiä kyseisen liikennekäytävän ohjauskomiteaan on tiivistetty. Mahdollisia ETSK:n toimia konkretisoitiin 18.–19. heinäkuuta 2003 Sloveniassa pidetyssä ohjauskomitean kokouksessa. Marraskuun 3. päivänä 2003 ETSK järjesti Belgradissa erittäin onnistuneen vuoropuhelukonferenssin, joka päättyi yhteiseen päätöslauselmaan (13). Tästä seuraa toimia työn tehostamiseksi etenkin rautatieliikenteessä. Tähän työhön liittyvät myös yhteydet Sarajevoon sekä yhteistyö Kaakkois-Euroopan ydinalueiden liikenneverkon ohjausryhmän kanssa. Liikennekäytävä V  (14) muodostaa tässä tärkeän yhteysväylän, kun otetaan huomioon tasapainoinen merisatamapolitiikka ja satamien yhdysliikenne.

4.3.1

Marraskuun 2004 alussa aiotaan järjestää yhteinen tapahtuma rautatieyhtiöiden yhteishankkeen (ARGE Korridor Xline) kanssa rautatiepalveluiden parantamiseksi. Siihen kuuluu erityinen esittelyjuna ja tapahtumia Villachissa (Itävalta), Zagrebissa (Kroatia) ja Sarajevossa (Bosnia ja Hertsegovina) (15).

4.4

ETSK on laatinut joukon ehdotuksia sisävesiliikenteen ja liikennekäytävän VII  (16) (Tonava) edistämiseksi (17). Viimeisin ohjausryhmän kokous pidettiin heinäkuussa 2004. Parhaillaan pysyvässä valmisteluryhmässä käydään keskusteluja, jotka koskevat liikennekäytävän VII laivaliikenteen nykyisiä kehitysesteitä ja sopivia toimia näiden esteiden poistamiseksi. Samalla kyse on multimodaaliseen liikennejärjestelmään integrointia koskevista mahdollisuuksista ja sen vaatimista investoinneista (18).

4.4.1

ETSK korosti 28. tammikuuta 2004 antamassaan lausunnossa (19)”Tulevaisuuden liikenneinfrastruktuurit” seuraavia edellytyksiä: ”sisävesiliikenteen käytävä VII:n erityinen tukeminen, Tonava, rautatielinjojen yhdistäminen sekä rajanylittävää sisävesiliikennettä koskevat asianmukaiset tekniset ja sosiaalialaa koskevat säännöt”.

4.4.2

Lisäksi EU:n ja Romanian välinen neuvoa-antava sekakomitea ehdotti 23.–24. toukokuuta 2002 Bukarestissa pitämässään kokouksessa, että ryhdyttäisiin asianmukaisiin toimiin ja lisättäisiin rahoitustukia Tonavan liikennöintimahdollisuuksien ja sen Mustanmeren yhteyden parantamiseksi, jotta Tonavan rooli yleiseurooppalaisena liikennekäytävänä voitaisiin optimoida.

4.5

Vuonna 2001 Katowicessa järjestetyn liikennekäytäviä III  (20) ja VI  (21) koskevan vuoropuhelukonferenssin jälkeen ETSK ei ole ryhtynyt näitä käytäviä koskeviin toimiin. ETSK on vastaanottanut elokuussa 2004 liikennekäytävän III sihteeristön kirjeen, jossa komiteaa pyydetään osallistumaan käytävän kehittämiseen esittämällä ehdotuksia vuosien 2003–2004 työohjelmaan.

4.6

ETSK on saanut parin viime vuoden aikana erityistä tukea liikennekäytävissä ja yleiseurooppalaisessa kontekstissa uudelleen muotoutuvalta liikennealan ammattiliittojen yhteistyöltä, jonka järjestäjänä on toiminut kansainvälinen kuljetustyöläisten liitto ITF (International Transport Workers' Federation). ITF:n hanke on ylittänyt liikennesektoreiden rajat ja edistänyt tärkeillä suunnitteluun ja käytäntöön liittyvillä toimilla huomattavasti ETSK:n työn onnistumista. Yhteistyötä on tarkoitus vahvistaa myös tulevaisuudessa.

4.7

Todettakoon lisäksi, että pysyvän valmisteluryhmän puheenjohtaja on yhteistyössä TEN-jaoston sihteeristön kanssa ja Euroopan komission asianomaisten yksiköiden avustuksella laatinut koosteen jokaisen liikennekäytävän perustiedoista (22).

5.1

Pysyvä valmisteluryhmä on omaksunut työssään yhteiseurooppalaisen liikennepolitiikan edellä esitetyn uuden toimintaympäristön ja ottanut sen huomioon alueellisessa sekä käytännön- ja teoriatason suunnittelussa. ETSK:n vahvuus löytyy entistä enemmän sen kyvystä yhdistää erilaisia etuja ja esittää käytännönläheisiä ehdotuksia. Toimet on toteutettava esisijaisesti paikan päällä ja läsnäolon on oltava vahvaa.

5.2

Pysyvä valmisteluryhmä toimii eräänlaisena ETSK:n selvitysyhteisönä, joka on tieto- ja kontaktipiste asiasta kiinnostuneille komitean sisäisille tai ulkopuolisille tahoille. Pysyvä valmisteluryhmä on rakentanut työnsä perustan komitean 13 vuotta jatkuneella aktiivisella osallistumisella yhteiseurooppalaiseen liikennepolitiikkaan, ja sen keskeisiä tehtäviä ovat tiedon jakaminen, välittäjänä toimiminen, ETSK:n toimien koordinointi ja vastuullinen osallistuminen Euroopan tason koordinointitoimiin.

5.3

Seuraavien kahden vuoden aikana ETSK:n toimien painopisteenä tulisi olla kansalaisjärjestöjen käytännön osallistumisen ja toiminnan edistäminen asianomaisissa kohteissa. Kohdassa 3.3.2 esitettyjä liikennepoliittisia tavoitteita tulee edistää antamalla asianomaisille kansalaisjärjestöille mahdollisuus ilmaista yksittäisiin liikennekäytäviin, alueisiin tai infrastruktuurihankkeisiin liittyviä arvioita, kritiikkiä ja parannusehdotuksia.

5.4

ETSK:n yhteistyötä liikennekäytävien ohjauskomiteoiden ja EU:n komission kanssa tulisi tiivistää entisestään. Erityisesti tulee hyödyntää pysyvän valmisteluryhmän uuden roolin Kaakkois-Euroopan ydinalueiden liikenneverkon (ks. kohta 2.4) toteuttamisen puitteissa tarjoamat mahdollisuudet.

5.5

Pysyvässä valmisteluryhmässä tulisi pohtia, miten liikenteen operatiivisia näkökohtia voitaisiin ottaa paremmin huomioon yleiseurooppalaisten liikenneväylien toteutuksessa. Tavoitteena tulisi erityisesti olla intermodaalisuuden, ympäristönsuojelun, turvallisuuden, sosiaalikysymysten ja tehokkuuden käytännön toteutus liikennekäytäväpolitiikan yhteydessä.

5.6

Parhaillaan suunnitellaan uusia liikenneväyliä Euroopan naapuruuspolitiikan puitteissa. Komissio on ilmoittanut soveltavansa tässä yhteydessä avointa lähestymistapaa, ja pysyvän valmisteluryhmän tulisi antaa panoksensa asiaan.

5.7

Komission toimia tulisi yhdistää tiiviimmin ohjauskomiteoiden työhön liikennekäytävissä ja liikennealueilla. Komissiolla on tärkeä koordinointitehtävä, johon tulisi sisältyä myös teknis-organisatorinen tuki. Olisi toivottavaa, että eri toimia suunniteltaisiin useammin yleiseurooppalaisella tasolla kaikkien sidosryhmien voimin ja että myös Euroopan parlamentti osallistuisi tähän entistä vahvemmin.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/22

1.1

Komitea pitää komission tiedonannossa ”Nopeiden yhteyksien Eurooppa: sähköisen viestinnän viimeaikainen kehitys” (KOM(2004) 61 lopullinen) tehtyä analyysia ja annettuja suosituksia tervetulleina. Kyseessä on ansiokas ja ajankohtainen selonteko, jossa kuvataan tarkkanäköisesti strategiaa, jolla Euroopan sähköisen viestinnän alaa tulisi ohjata sen seuraavassa kasvuvaiheessa.

1.2

Komitean lausunnossa tuetaan tiedonannon yleislinjaa ja siinä tehtyjä arviointeja sekä tuodaan esiin komitealle erityisen tärkeitä huolenaiheita.

2.1

Komissio hyväksyi 3. helmikuuta 2004 tiedonantonsa aiheesta ”Nopeiden yhteyksien Eurooppa: sähköisen viestinnän viimeaikainen kehitys”. Tiedonanto on vastaus kevään 2003 Eurooppa-neuvoston pyyntöön saada selonteko alan kehityksestä ennen seuraavaa kevätkokousta, ja siinä tarkastellaan Euroopan sähköisen viestinnän alaa yleisesti Lissabonin strategian näkökulmasta. Tiedonanto sisältää analyysin alan tulevaan kasvuun vaikuttavista avaintekijöistä, ja sillä haetaan myös poliittista tukea alan tulevan kehityksen tukemisessa tarvittaville toimenpiteille.

2.2

Lissabonin strategiassa todetaan, että tieto- ja viestintäteknologia (TVT) on kasvun sekä tuottavuuden ja kilpailukyvyn kehityksen keskeinen tekijä. Se edistää sekä talouskehitystä että yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta. Tiedonannossa painotetaan sähköisen viestinnän merkitystä Euroopan taloudelle ja tuottavuuden lisäämiselle. Ala sisältää kaksi sektoria: palvelut ja laitteet. Sähköinen viestintä on merkittävä ala kokonsa ja dynaamisuutensa takia sekä siksi, että se vaikuttaa lähes kaikkeen muuhun taloudelliseen toimintaan. Äskettäin on osoitettu, että se on ollut tärkein eurooppalaisen työn tuottavuutta lisäävä tekijä.

2.3

Voimakkaasta 1990-luvun alkupuolella tapahtuneesta kasvusta ja Lissabonin strategian kunnianhimoisista tavoitteista huolimatta Eurooppa on jäänyt jälkeen Yhdysvalloista ja eräistä Aasian maista tuotantotahdissa sekä tieto- ja viestintäteknologian (TVT) käytössä, ja TVT-investointien puute vahingoittaa Euroopan kilpailukykyä (1). Sähköisen viestinnän edistyminen seuraavien 18 kuukauden kuluessa on keskeistä eEurope 2005 -toimintasuunnitelman ja Lissabonin strategian pitkän tähtäimen tavoitteiden tuloksille. Sähköisen viestinnän ala kasvoi nopeasti 1990-luvun loppupuolella, mutta kehitys kääntyi jyrkästi alaspäin vuosina 2000 ja 2001, minkä vuoksi neuvosto ja komissio ryhtyivät seuraamaan alan tilannetta tiiviisti ja aiheesta laadittiin tiedonanto ennen keväällä 2003 pidettyä Eurooppa-neuvoston kokousta.

2.4

Kahden vakaannuttavan vuoden jälkeen olosuhteet näyttävät nyt olevan sellaiset, että voidaan päästä jälleen korkeampiin kasvulukemiin. Komission mukaan operaattorien rahoitustilanne on parantunut ja palvelujen tuotto on kasvanut jatkuvasti. Alan kestävä kasvu voidaan saavuttaa kuitenkin vain, jos pääomainvestoinnit elpyvät ja markkinoille saadaan uusia innovatiivisia palveluja.

2.5

Internet-kuplan puhkeamisen jälkeen teleoperaattorit ovat vähentäneet pääomamenoja osana tervehdyttämistoimiaan. Alan kasvun elpyminen edellyttää pääomainvestointien piristymistä. Poliittisten päättäjien toiminta vaikuttaa sijoitusasteeseen: uuden sääntelyjärjestelmän täytäntöönpano luo sijoituksille aiempaa paremman oikeusvarmuuden; kansallisten laajakaistastrategioiden toteuttaminen parantaa palveluiden saatavuutta; uusien palveluiden tukeminen ja innovatiivisten sisältöjen saatavuus stimuloi kysyntää, ja sääntely- ja teknisten esteiden poistaminen helpottaa 3G-verkkojen käyttöönottoa.

Tiedonannossa eritellään neljä painopistealuetta:

2.6

Brysselissä maaliskuun 8.–9. päivänä 2004 pidetty televiestintäneuvoston kokous korosti poliittista sitoutumista Lissabonin strategian kestävää kehitystä, työllisyyttä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta koskeviin tavoitteisiin ja hyväksyi komission tiedonannossa (KOM(2004) 61 lopullinen) ja eEurope-toimintasuunnitelman väliarviointia koskevassa tiedonannossa (KOM(2004) 108 lopullinen) peräänkuulutetut toimet.

3.1

Tiedonannossa käsiteltävä sähköinen viestintä on laaja ja monimutkainen ala, jonka merkitys Lissabonin strategialle on huomattava. Vuosien mittaan komitea on hyväksynyt monia lausuntoja, joissa käsitellään alaa koskevaa politiikkaa (3). Komitea pitää tervetulleena mahdollisuutta kommentoida sähköisen viestinnän yleistä kehitystä, laajakaistayhteyksien saatavuutta, matkaviestintäalan kehitystä ja alan uutta sääntelyjärjestelmää.

3.2

Komissio on tehnyt erinomaista työtä kehittäessään ja toteuttaessaan sähköisen viestinnän kasvuun tähtäävää politiikkaa. Kyseessä on hyvin nopeasti muuttuva ja kehittyvä ala, jota luonnehtivat omia tavoitteitaan tarmokkaasti ajavien kaupallisten ja yhteiskunnallisten tahojen toiminta sekä ministerineuvoston, kansallisten hallitusten ja alueviranomaisten vahva poliittinen tuki.

3.3

Koska kyseessä on monimutkainen ja dynaaminen sekä unionin taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle merkittävä aihe, komitean mielestä on tärkeää, että kaikki osapuolet voivat säännöllisesti sanoa sanottavansa. Siten voidaan toteuttaa aiempaa täydellisempää ja yhdennetympää politiikkaa. Komitea tukee komission aikomusta jatkaa yhteistyötään sidosryhmien kanssa seuraavilla aihealueilla: teollis- ja tekijänoikeudet, digitaaliseen sisältöön kohdistuvien oikeuksien hallintajärjestelmät, turvallisuus- ja luottamuskysymykset, yhteentoimivuus ja standardointi, taajuuksien hallinnointi sekä kattavuus maa- ja syrjäseuduilla. Komitea osallistuu edelleen aktiivisesti alan kysymysten käsittelyyn.

3.4

Komitea on erityisen ilahtunut siitä, että komissio painottaa yhteentoimivuuden ja avoimuuden tarvetta teknologian ja palveluiden eri tasoilla: päätelaitteen ja verkon välillä, eri päätelaitteiden välillä, verkkojen välillä ja sisällön ja/tai sovellusten välillä. Ilman asianmukaista yhteentoimivuutta ja järjestelmän avoimuutta uusien teknologioiden massamarkkinoiden kehitys vaikeutuu huomattavasti.

3.5

Kuten kohdassa 1.1 todetaan, komitea tukee tiedonantoa ja katsoo, että komissio tekee erinomaista työtä alalla. Perusteellinen tutkimus ja konsultointi on edesauttanut sähköisen viestinnän tuntemusta sekä vahvan ja kestävän kasvun edistämiseen tähtäävän politiikan kehittämistä. Komitea tukee eEurope 2005 -toimintasuunnitelmaa ja komission tiedonannossa (KOM(2004) 61 lopullinen) suositeltuja toimenpiteitä.

3.6

Komitea haluaa erityisesti painottaa muutamien aihealueiden merkitystä:

3.6.1.1

Komitea pitää sähköisen viestinnän uutta sääntelyjärjestelmää tervetulleena, koska se parantaa markkinoiden toiminnan ennakoitavuutta, johdonmukaisuutta ja yhtenäisyyttä kaikkialla unionissa. Järjestelmän mukanaan tuoma varmuus ja avoimuus kannustaa sähköisen viestintäalan investointeihin sekä vauhdittaa kilpailua ja uusien innovatiivisten palvelujen syntymistä.

3.6.1.2

Komitea yhtyy komission näkemykseen siitä, että sähköisen viestinnän jakelukanavien välisessä kilpailussa riippumattomuus teknologiatyypeistä, tukeutuminen avoimiin standardeihin ja pyrkimys näkökohtien yhteensovittamiseen ovat olennaisen tärkeitä tekijöitä elinvoimaisten ja kilpailukykyisten markkinoiden luomiselle. Komitea on tyytyväinen siihen, että uusi sääntelyjärjestelmä tukee avointa kilpailua eri yhteystekniikoiden välillä (laajakaista, 3G, digitaalitelevisio jne.). Tällainen lähestymistapa alentaa verkkokustannuksia ja palveluiden hintoja sekä lisää käytettävyyttä ja edistää asiakkaiden liikkuvuutta. Riippumattomuus yksittäisistä teknologiatyypeistä ja järjestelmien avoimuus stimuloi myös huomattavasti palveluiden kysyntää.

3.6.1.3

Komitea pitää näin ollen uudessa sääntelyjärjestelmässä omaksuttua yksittäisistä teknologioista riippumatonta lähestymistapaa tervetulleena. Se heijastaa kiinteän verkon ja matkaviestintäpalveluiden, verkkosisällön sekä radio- ja TV-sisällön samoin kuin erilaisten jakelutekniikoiden lähentymistä. Komitea odottaa komission varmistavan, että järjestelmien yhteentoimivuus toteutetaan puitedirektiivin 2002/21/EY mukaisesti.

3.6.1.4

Palvelumarkkinoiden todellinen kilpailukyky on riippuvainen asiakkaan kotiin tai tiloihin johtavien yhteyksien eli tilaajayhteyksien hinnoittelun kilpailukykyisyydestä. Tällä hetkellä uusien palveluiden käyttöönottoa ja hintojen alentamista vaikeuttaa useimmilla markkinoilla se, että hallitsevassa asemassa olevat operaattorit kontrolloivat tilaajayhteyksiä. Komission tulisi seurata, kykeneekö sääntelyjärjestelmä tilaajayhteyksien eriyttämiseen hallitsevassa asemassa olevien operaattorien hallinnasta kaikilla markkinoilla.

3.6.1.5

Komitea pahoittelee sitä tosiasiaa, että komission on täytynyt käynnistää jäsenyysvelvoitteiden rikkomismenettelyjä Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa niitä jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole panneet uutta sääntelyjärjestelmää täytäntöön. Komitea kehottaa komissiota ajamaan jatkossakin järjestelmän täydellistä täytäntöönpanoa kaikissa jäsenvaltioissa uudet tulokkaat mukaan lukien.

3.6.1.6

Komitea pitää tervetulleena Euroopan sääntelyviranomaisten ryhmän äskettäin hyväksymää yhteisestä kantaa sähköisen viestinnän vasta avatuilla markkinoilla esiintyvien kilpailuongelmien poistamiseksi (4). Komitea katsoo, että sääntelyjärjestelmän tarkoituksena on sääntelyn purkaminen ja kilpailun edistäminen, ja kehottaa komissiota varmistamaan, että järjestelmää toteutetaan syntymässä olevia markkinoita ja uusien palvelujen käyttöönottoa edistävällä eikä niiden kehitystä estävällä tavalla. Se kehottaa komissiota myös seuraamaan tarkoin jäsenyysvelvoitteiden rikkomista vastaan suunnattujen toimien riittävyyttä ja niiden johdonmukaista soveltamista jäsenvaltioissa.

3.6.2.1

Yleinen ja toimintavarma laajakaistainfrastruktuuri on olennaisen tärkeää sellaisten palvelujen ja sovellusten kuin eHealth, eBusiness, eGovernment ja eLearning kehitykselle ja jakelulle. Laajakaistayhteydet ovat tulevina vuosina elintärkeitä Euroopan kasvulle ja elämänlaadulle. Laajakaistayhteys on julkinen hyödyke, jonka tulisi olla kaikkien EU-kansalaisten saatavilla. Komitea suosittelee, että komissio harkitsisi laajakaistan sisällyttämistä yleishyödyllisten palvelujen listaan.

3.6.2.2

eEurope 2005 -toimintasuunnitelmassa peräänkuulutetaan laajakaistayhteyksien suurta saatavuutta ja käyttöä EU:ssa vuoteen 2005 mennessä, mutta tämän kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamisessa ollaan jäljessä. Ellei laajakaistayhteyksien käyttöönottotahti nopeudu erityisesti kaupunkikeskusten ulkopuolella, unioni ei saavuta Barcelonan tavoitetta (5).

3.6.2.3

Komitea on tyytyväinen siihen, että 15 jäsenvaltion kansalliset laajakaistastrategiat on jätetty tarkistettavaksi, ja toteaa, että uudet jäsenvaltiot esittävät strategiansa vuoden 2004 loppuun mennessä. Se panee merkille, että komission ensimmäinen arvio suunnitelmista on myönteinen (6), ja odottaa kiinnostuneena kesäkuussa annettavaa yksityiskohtaista selontekoa strategioista.

3.6.2.4

Komitea ei kuitenkaan pidä epämääräisestä tavasta, jolla termiä ’laajakaista’ käytetään monissa tutkimuksissa ja selonteoissa. (Esimerkiksi 144 kilobitin kapasiteettia pidetään ’laajakaistayhteytenä’ myöhemmin mainittavassa komission viestintäkomitean selonteossa COCOM04-20 final ja samassa asiakirjassa sisällytetään 3G-yhteydet Italian laajakaistayhteyksien kokonaismäärään, vaikka niitä ei oteta huomioon muiden jäsenvaltioiden kohdalla.) Täsmällisen määritelmän puute heikentää huomattavasti laajakaista-termin selkeyttä ja käyttökelpoisuutta kaikissa keskusteluissa. Komitea kehottaakin komissiota säätämään laajakaista-termille täsmällisen ja vaativan määritelmän unionin käyttöä varten.

3.6.2.5

Komitea ei ole tyytyväinen myöskään siihen, että laajakaistakattavuutta koskevissa tilastoissa ei oteta huomioon saatavilla olevien yhteyksien laatua. Se kehottaakin komissiota sisällyttämään yhteyden laatua koskevan vähimmäisvaatimuksen laajakaistan täsmälliseen määritelmään. Laajakaistayhteyksiä koskevilla tilastoilla on merkitystä vasta kun tämä on huomioitu.

3.6.2.6

Komitea tiedostaa täysin tarpeen torjua tarmokkaasti digitaalisen jaon syntymistä Eurooppaan, koska jako vahingoittaisi heikossa asemassa olevia ja vaikeuttaisi sähköisten palveluiden yleistymistä. Vaikka ministerineuvosto onkin hyväksynyt politiikan painopisteen siirtämisen liittymismahdollisuuksista innovatiivisten palvelujen kehittämiseen ja tehokkaaseen käyttöön, komitea on huolestunut laajakaistan käyttöönoton tahdista ja kattavuudesta. Se on erityisen huolestunut tiettyjen maiden ja alueiden välisestä erosta komission viestintäkomitean uusimmissa laajakaistan levinneisyyttä koskevissa tilastoissa (7). Unionin 15 vanhassa jäsenvaltiossa 20 prosenttia väestöstä on nykyisin laajakaistayhteyksien ulkopuolella, koska verkon kattavuus on riittämätön. Komitea on tyytyväinen siihen, että komission tiedonannon painopisteenä on laajakaistan käyttöönotto heikompaan asemaan jääneillä alueilla. Lisäksi se kehottaa komissiota korostamaan kansallisten laajakaistastrategioiden yksityiskohtaisen arvioinnin yhteydessä tarvetta laajentaa laajakaistaverkot koko unionin alueelle nopeasti sekä korostamaan verkoissa olevia puutteita tulevissa selonteoissaan.

3.6.2.7

Komitea pitää tervetulleina ns. pikakäynnistyshankkeita ja rakennerahastotuen saatavuutta yhteyksien luomiseksi unionin kaupallisesti vähemmän kiinnostaville ja maaseutualueille. Se toivoo kuitenkin komission seuraavan tarkoin jäsenvaltioiden kansallisten laajakaistastrategioiden toteuttamista ja kiinnittävän huomiota yhteyksien luomistahtiin sekä niiden kattavuuteen ja laatuun.

3.6.2.8

Komitea pahoittelee, että komission tiedonanto käsittelee digitaalista kahtiajakoa vain maantieteen näkökulmasta (huonoista yhteyksistä kärsivät alueet) ja ettei siinä oteta huomioon taloudellisista syistä aiheutuvaa digitaalista kahtiajakoa (verkkoon pääsy on mahdotonta varojen puutteen vuoksi). Komission käyttämä perustelu, jonka mukaan nopeat yhteydet kohentavat elinolosuhteita lyhentämällä välimatkoja ja parantamalla terveydenhuollon, koulutuksen ja julkisten palveluiden saatavuutta, koskee yhtä hyvin maantieteellisesti eristyksissä olevia kuin kaikkein vähäosaisimpia kansalaisia.

3.6.2.9

Komitean arvion mukaan komission muistutus siitä, että viranomaisten toimien digitaalisen kahtiajaon voittamiseksi tulee tapahtua kilpailun periaatteita ja oikeutta noudattaen, on ristiriitainen itsessään: Digitaalista kahtiajakoa esiintyy, koska markkinat eivät ole kiinnostuneita kohderyhmästä. Julkisen palvelun tehtävä on siis välttämätön, ja julkisen palvelun velvoitteet on määriteltävä täsmällisesti virallisella säädöksellä.

3.6.3.1

Komitea pitää tervetulleena komission viime lokakuussa perustamaa Mobile Communications & Technology Platform -työryhmää, jonka tarkoitus on saattaa yhteen johtavat matkaviestintäoperaattorit, laite- ja komponenttivalmistajat sekä sisällöntuottajat. Se on tyytyväinen myös ryhmän ensimmäiseen selontekoon (8), jossa annetaan 20 suositusta matkaviestintäverkkojen ja -palvelujen käyttöönoton tukemiseksi kaikkialla Euroopassa. Niihin sisältyvät tutkimustoiminta, standardit, sisällöntuotanto, turvallisuus, taajuudet, kansainvälinen yhteistyö sekä sääntely.

3.6.3.2

Komitea on tyytyväinen siihen, että työryhmän selonteossa samoin kuin komission kertomuksissa 3G-matkaviestinnän painopiste on asiakaskeskeisen ja turvallisen ympäristön luomisessa, mikä tukee erilaisten laajakaistalaitteiden välityksellä kaikkialla ja ajankohdasta riippumatta saatavissa olevia nopeita yhteyksiä tieto- ja viihdepalveluihin.

3.6.3.3

Komitea hyväksyy täysin kaikkien osapuolten ilmaisemat näkemykset siitä, että tavoitteena ovat avoimet, yhteenliitettävät verkot sekä sovellusten ja palveluiden yhteentoimivuus. Se pitää tervetulleena Mobile Platform -työryhmän aikomusta laatia seitsemännessä tutkimuksen puiteohjelmassa strateginen linjanveto tutkimustoiminnasta tulevaisuuden langatonta maailmaa varten.

3.6.3.4

Komitea toivoisi komission käyttävän kaikkia mahdollisia keinoja, jotta 3G-verkkojen käyttöönottoa voitaisiin helpottaa ja jotta se voitaisiin tehdä kustannustehokkaasti. Jäsenvaltioiden on erityisesti autettava ratkaisemaan pikaisesti suunnitteluun ja ympäristövaikutuksiin liittyvät ongelmat, jotka viivyttävät tämän uuden ja merkittävän teknisen ratkaisun käyttöönottoa.

3.6.3.5

Komitea on huolestunut operaattoreille annettavien 3G-lupien kalleudesta joissakin jäsenvaltioissa ja tämän mahdollisesta kielteisestä vaikutuksesta tulevaan strategiaan. Se toivoisi komission jakavan yksityiskohtaiset näkemyksensä aiheesta ja osoittavan toimenpiteitä, joilla voidaan poistaa tieto- ja viestintäteknologian käyttöönottoa ja hyödyntämistä koskevaan strategiaan kohdistuvat haitalliset vaikutukset.

3.6.3.6

Kuluttajien etua ja EU:n resurssien tehokasta käyttöä ajatellen komitea toivoisi komission harkitsevan lainsäädäntöä infrastruktuurin yhteiskäytöstä 3G-operaattorien kesken silloin kun se on tarkoituksenmukaista. Tällainen politiikka vauhdittaisi yhteyksien saatavuutta, vähentäisi ympäristöä koskevia huolenaiheita ja alentaisi palvelutarjonnan kustannuksia. Komitea panee merkille, että komissio on havainnut eräiden merkittävien operaattorien vastustavan infrastruktuurin yhteiskäyttöä kilpailusyistä. Komitea uskoo kuitenkin, että koko unionin etua tulisi pitää muutamien operaattorien suppeita kaupallisia motiiveja tärkeämpänä.

3.6.3.7

Komitea kiinnittää huomiota siihen, että Mobile Platform -työryhmän mukaan tarvitaan yhteistä politiikkaa kolmannen sukupolven matkaviestintää koskevien kysymysten ratkaisemiseksi johdonmukaisella tavalla. Ryhmä pitää seuraavan kokouksensa kesäkuussa, ja komitea odottaa kiinnostuneena tiedonantoa, jonka komissio on luvannut laatia kokouksen tulosten pohjalta.

3.6.4.1

Komission mukaan sellaisillakin alueilla, joilla laajakaistayhteyksien saatavuus on 90 %, niiden käyttöönottoaste on alhainen (keskiarvo 12 %) ja edelleen hidastumassa. Tämä johtuu yhteyksien kalleudesta, heikosta laadusta ja kiinnostavan sisällön puuttumisesta – kuluttajilla ei ole riittävästi mielenkiintoa laajakaistayhteyden hankkimiseen.

3.6.4.2

Sisältötarjonnan ja palveluiden kehittäminen laajakaistayhteyksien käyttöönoton edistämiseksi on keskeisen tärkeää tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämiselle ja sitä kautta kilpailukyvylle, tuottavuuden kasvulle ja työllisyydelle kaikkialla Euroopassa. Tässä yhteydessä komitea pitää tervetulleena komission äskettäistä ehdotusta eContentplus-ohjelmasta vuosiksi 2005–2008 (9). Ohjelman tarkoituksena on edistää digitaalisen sisällön saatavuutta ja käyttöä.

3.6.4.3

Komitea katsoo, että laajakaistayhteyksien ja 3G-verkkojen kysynnän edistäminen, uusien innovatiivisten palveluiden tarve, kilpailu ja verkkojen käyttöönotto liittyvät toisiinsa. Kunkin osa-alueen kehitys auttaa muita. Edellä käsittelemiinsä tarjontaan liittyviin kysymyksiin viitaten komitea puoltaa kaikkia uusien, innovatiivisten palvelujen kehittämiseen tähtääviä komission aloitteita, jotka lisäävät kysyntää sekä uusien teknologioiden ja verkkojen painoarvoa.

3.6.4.4

Komitea uskoo, että verkkojen, järjestelmien ja laitteiden yhteentoimivuus edistää huomattavasti palveluiden käyttöönottoa ja kasvua. Se kehottaa komissiota vaatimaan yhteentoimivuutta sääntelyjärjestelmän avulla ja neuvotteluissaan kaikkien sähköisen viestinnän sidosryhmien kanssa.

3.6.4.5

Komitea tukee komissiota sen kehottaessa jäsenvaltioita pitäytymään hallinnon sähköisten palvelujen (esim. eHealth, eLearning) käyttöönottoaikataulussa ja toteaa, että julkinen sektori on kysynnän kantava voima uusien tietopalvelujen kehityksen varhaisvaiheessa.

3.6.4.6

Komitea on erityisen tyytyväinen komission aikomukseen työskennellä yhdessä elinkeinoelämän kanssa uusien palveluiden kehitystä vaikeuttavien kysymysten käsittelemiseksi. Tärkeitä kysymyksiä ovat muun muassa digitaaliseen sisältöön kohdistuvien oikeuksien hallintajärjestelmät, yhteentoimivuus, mikromaksut ja mobiilimaksut. Tässä yhteydessä komitea pitää tervetulleena äskettäin julkaistua tiedonantoa (10) ja teollis- ja tekijänoikeuksia käsittelevää kuulemismenettelyä sekä kiinnittää komission huomion teollis- ja tekijänoikeuksia koskevaan, vuonna 2003 annettuun komitean lausuntoon (11).

3.6.4.7

Komitea korostaa turvallisuuskysymysten merkitystä kuluttajien päätöksille ottaa käyttöön uusia palveluita. Kuluttajien luottamus uusiin teknologioihin ja palveluihin on riippuvainen siitä, miten hyvin heidän etujaan suojellaan.

3.6.4.8

Komitea toivoo komission jatkavan yhteistyötään operaattorien, Internet-palveluiden tarjoajien, sisällöntuottajien, tv- ja radioyhtiöiden sekä viihdeteollisuuden kanssa ja pohtivan niiden kanssa, millaisia uusia kumppanuusmuotoja niiden toiminnassa voitaisiin käyttää uusien liiketoimintamallien ja palveluiden luomiseksi yhtenäisessä ja liikkuvassa unionissa.

3.6.4.9

Komitea on tyytyväinen myös tutkimus- ja kehitystyölle kuudennessa puiteohjelmassa annetusta tuesta. Se korostaa, että sähköisen viestintäteknologian alalla samoin kuin kaikkien muidenkin alojen teknologian kehityksessä Euroopan tulee panostaa tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin Lissabonin strategiassa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Koska alalla on jo koettu vakaannuttamisen ja sijoitusten supistumisen aika, komitea kehottaa nyt kaikkia osapuolia – Euroopan unionia, jäsenvaltioita ja yksityissektoria – osoittamaan sitoutumisensa ja sijoittamaan sähköisen viestinnän tulevaisuuteen lisäämällä merkittävästi tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuutta ja määrää.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/28

1.1

Syyskuun 11. päivänä 2001 ja maaliskuun 11. päivänä 2004 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen maailmassa on huomattu, että terrorismin vastainen taistelu kestää pitkään. Komission jäsen Loyola de Palacio kehotti jo varhaisessa vaiheessa ETSK:ta laatimaan valmistelevan lausunnon liikenneturvallisuudesta. ETSK asetti joukon tavoitteita (1) EU:n tulevaa liikenneturvallisuuspolitiikkaa varten ja panee tyytyväisenä merkille, että komissio on hyväksynyt ne.

1.2

Merenkulun turvatoimien parantamista koskevaan Euroopan komission tiedonantoon sekä alusten ja satamien turvatoimien parantamista koskevaan asetukseen liittyen ETSK antoi satamaterminaalien turvallisuutta käsittelevän lausunnon (2).

1.3

Kesäkuun 30. päivänä 2004 ETSK hyväksyi lisäksi lausunnon satamien turvatoimien parantamista koskevasta direktiiviehdotuksesta (3). Ehdotetulla direktiivillä täydennetään alusten ja satamarakenteiden turvatoimien parantamista koskevalla asetuksella käyttöönotettuja turvatoimia varmistamalla, että koko satama kuuluu turvajärjestelmän piiriin.

2.1

Satamien turvatoimien parantamista koskevasta direktiiviluonnoksesta neuvostossa käytyjen keskustelujen pohjalta komissio ehdotti 7 artiklan muuttamista (4) siten, että sataman turvasuunnitelmassa varmistetaan, että toimivaltaiset kansalliset viranomaiset suorittavat riskinarviointien perusteella riittävät turvatarkastukset henkilöautoille ja tavarankuljetusajoneuvoille, jotka on määrä ajaa aluksiin, jotka kuljettavat myös matkustajia.

2.2

Ehdotus koskee ro-ro-aluksia (roll-on-roll-off) kotimaisilla ja kansainvälisillä reiteillä. Kansainvälisen liikenteen tapauksessa asianomaisten jäsenvaltioiden on tehtävä riskinarviointi yhteistyössä.

3.1

ETSK tukee painokkaasti tasapainoista lähestymistapaa, jolla turvallisuus taataan vapaata kaupankäyntiä estämättä. Näin ollen se ymmärtää komission huolenaiheen, joka tuodaan esille ehdotetun direktiivin johdanto-osan uudessa 8 kappaleessa.

3.2

Aikaisempien lausuntojensa mukaisesti ETSK kannattaa täysin satamien turvatoimien parantamista koskevaan direktiiviluonnokseen ehdotettua muutosta. Vaikka täydellistä turvallisuutta ei voida koskaan saavuttaa, ETSK tuo uudelleen esiin sen, että turvatoimenpiteiden on katettava koko logistiikkaketju ja että on varmistettava, että siihen ei sisälly heikkoja kohtia. Ensisijaista huomiota on kiinnitettävä matkustajaliikenteeseen, johon kohdistuvalla terroriteolla olisi ihmishenkien kannalta vakavimmat seuraukset.

3.2.1

Ro-ro-alukset ovat erityisen alttiita terroriteoille, etenkin jos niillä kuljetetaan matkustajia. Itse asiassa ro-ro-aluksille lastatuista autoista saattaa tulla nykyajan ”Troijan hevosia” turvallisuutta ajatellen.

3.2.2

Olisi ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että ro-ro-aluksilla kuljetettavat henkilöautot ja tavarankuljetusajoneuvot eivät aiheuta vaaraa. Toimenpiteet tulisi toteuttaa satamassa tai sataman alueella ennen aluksen lastaamista, ja ne olisi toteutettava tavalla, joka haittaa mahdollisimman vähän toimintojen sujuvuutta.

3.2.3

Ro-ro-matkustaja-aluksilla kuljetettavien henkilöautojen ja tavarankuljetusajoneuvojen turvallisuustarkastukset aiheuttavat ongelmia, jotka johtuvat ajoneuvoihin lastattujen lastien luonteesta. Pitkäaikainen kokemus osoittaa, että asianmukaisinta olisi tarkastaa kyseisten ajoneuvojen sisältö ennen niiden saapumista satama-alueelle, jotta voitaisiin hyödyntää kehittyneitä turvallisuuslaitteita ja asianmukaisesti koulutettua henkilöstöä.

3.3

ETSK haluaa kiinnittää huomiota tarkastuksiin liittyviin vastuukysymyksiin. Vastuun henkilöautojen ja tavarankuljetusajoneuvojen turvallisuustarkastuksista tulisi luonnollisesti olla jäsenvaltioiden toimivaltaisilla viranomaisilla eikä aluksella, jolle kyseiset ajoneuvot lastataan.

3.4

Merenkulkijoiden ja turvatarkastuksia tekevän satamahenkilöstön henkilöllisyyden tunnistamista koskevia vaatimuksia tulisi noudattaa käytännönläheisellä tavalla, jotta kaupallista toimintaa ei perusteettomasti estetä.

3.5

ETSK panee merkille, että ehdotetun muutoksen seurauksena komissio alkaa kuuden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona ehdotettua direktiiviä aletaan soveltaa, toteuttaa yhteistyössä jäsenvaltioiden viranomaisten kanssa tarkastuksia todentaakseen direktiivin nojalla vahvistettujen kansallisten suunnitelmien täytäntöönpanoa koskevat valvontamenetelmät. Komitea painottaa, että EU:n jäsenvaltioiden sekä EU:hun kuulumattomien valtioiden satamien on välittömästi luotava valmius toteuttaa satamaterminaaleja koskevia uusia turvatoimenpiteitä (ISPS-säännöstö), jotka tulivat kansainvälisesti voimaan 1. heinäkuuta 2004.

3.6

ETSK käyttää lisäksi tilaisuutta hyväkseen tähdentääkseen sitä, että satamien turvatoimien taloudellista ulottuvuutta tulisi käsitellä viipymättä EU:n tasolla ja että tulisi luoda yhdenmukainen lähestymistapa satamien ja liikennemuotojen välisen ja erityisesti roro-liikennettä rasittavan kilpailun vääristymisen estämiseksi. Komitea kehottaa komissiota tekemään yleisen arvion satamien turvatoimia koskevista rahoitusvaikutuksista sekä laatimaan toimenpiteiden toteuttamista varten tarvittaessa EU:n rahoitussuunnitelman.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/30

1.1

Polysykliset aromaattiset hiilivedyt (PAH-yhdisteet) ovat luonnossa esiintyviä aineita, joita muodostuu, kun öljy-yhdisteitä poltetaan matalassa lämpötilassa valvomattomissa olosuhteissa. Niitä syntyy metsäpaloissa ja tulivuorenpurkauksissa sekä sellaisen ihmisten toiminnan kuin tupakoinnin ja kotitalouksien lämmityksen, sähkön tuotannon, fossiilisia polttoaineita käyttävien ajoneuvojen käytön, ruuanvalmistuksen ja jätteiden polton tuloksena sekä useissa teollisissa prosesseissa. PAH-yhdisteitä on luonnostaan raakaöljyssä ja hiilessä. Ne muodostuvat helposti ja ovat pysyviä, ja niitä syntyy erityisesti krakkauksen ja tislauksen alkuvaiheissa.

1.2

Tämän osittaisen hapettumisprosessin tuloksena syntyy rengasrakenteinen yhdistesekoite. Se koostuu viiden ja kuuden tyydyttämättömän hiiliatomin renkaista, jotka voivat toistua käytännöllisesti katsoen mihin suuntaan tahansa. Rakenteita on tunnistettu noin 600. Vain muutama niistä on karakterisoitu tai eristetty käytettäviksi välittäjinä. Ainuttakaan niistä ei ole tuotettu tarkoituksella suurissa määrin. Lisähapettuminen tuottaa nokea (hiilen epäpuhtaita hiukkasia), johon PAH-yhdisteet yleensä liitetään.

1.3

Koska PAH-yhdisteet esiintyvät aina eriytymättömissä ryhmissä, niiden yksittäisiä piirteitä ei ole helppo määritellä (ja ne ovat tästä samasta syystä myös varsin epäolennaisia). Koska osan yhdisteistä voidaan osoittaa olevan karsinogeenisia eläimille, on järkeenkäypää ajatella, että ne aiheuttavat todennäköisesti syöpää myös ihmisille. Öljyt ja muutamat muut valmisteet, joiden tiedetään sisältävän PAH-yhdisteitä, edellyttävätkin vaara- ja turvallisuusmerkintöjä sekä asianmukaista käsittelyä turvallisuuden takaamiseksi työpaikoilla. Prosesseja, joiden yhteydessä ympäristöön leviää PAH-yhdisteitä, tulisi mahdollisuuksien mukaan valvoa tai välttää.

1.4

Yksi näistä prosesseista on pehmittimien käyttö henkilöautojen, hyötyajoneuvojen, moottoripyörien, kilpa-autojen ja ilma-alusten renkaissa. Kyseisten öljyjen osuus kulutuspinnasta voi olla jopa 28 prosenttia, ja ne antavat kulutuspinnalle pitoa, jota ei tarvita renkaan rungossa. Jos kulutuspinta ei toimi tarkoitetulla tavalla tai jos se ei ole käyttöominaisuuksiltaan yhdenmukainen, turvallisuus ja suorituskyky kärsivät. Tällä on luonnollisesti seurauksia, jotka kohdistuvat ajoneuvojen kuljettajiin.

1.5

Teknisesti öljyjen tulee liuottaa luonnonkumia, synteettistä kumia ja muita renkaissa käytettäviä materiaaleja, niiden tulee olla kestäviä ja stabiileja, niiden tulee jakautua tasaisesti ja sitoutua hyvin kumimassaan ja toimia eri lämpötiloissa ja kosteusolosuhteissa. Lisäksi niitä on voitava käsitellä turvallisesti sekä tuotanto- että käyttövaiheessa. Yleisesti sovittujen vaatimusten mukaisesti valmistettuja öljyjä tulee olla myös saatavilla suuria määriä, useiden kilpailevien hankkijoiden tarjoamana ja kumia halvemmalla, jotta renkaiden kokonaiskustannuksia voidaan pienentää.

1.6

Johtavat öljyntuottajat ovat perinteisesti toimittaneet kyseiset vaatimukset täyttäviä korkea-aromaattisia öljyjä eli tisleiden aromaattisia uutteita (distillate aromatic extracts). Tarvittava liuotuskyky on yhteydessä öljyjen aromaattisuuteen, joka on puolestaan yhteydessä korkeaan PAH-pitoisuuteen. Kun renkaan pinta kuluu, on oletettavissa, että ympäristöön leviää PAH-yhdisteitä. Se, onko vapautuvien PAH-yhdisteiden määrä huomattava muihin päästöihin verrattuna, on kiistanalainen kysymys. Euroopassa näitä öljyjä ollaan kuitenkin vaihtamassa toisiin, ja prosessi on saatava päätökseen tyydyttävällä tavalla.

1.7

Tämä on erityisen tärkeää, sillä tisleistä saatujen aromaattisten uutteiden maailmanlaajuinen tarjonta on supistumassa, kun jalostustoiminnassa keskitytään nyt kokonaan hydrattujen (eli matala-aromaattisten ja liuotuskyvyltään heikompien) ja arvokkaampien tuotteiden tuotantoon sekä ”puhtaisiin” bensiini- ja polttoainetuotteisiin.

1.8

Kun otetaan huomioon, että Euroopassa tuotetaan vuosittain noin 300 miljoonaa rengasta ja että rengasteollisuudelle tarkoitettujen pehmitin- ja tuotantoöljyjen markkinat ovat lähes miljoona tonnia, asian hoitaminen kustannustehokkaalla tavalla siten, että turvallisuus ja suorituskyky säilytetään kustannusten pysyessä matalina tai kohtuullisina, on suuri haaste öljyn toimittajille, rengasvalmistajille ja sääntelyviranomaisille.

1.9

Toistaiseksi on esitetty kaksi ei-karsinogeenista öljyvalmistetta, jotka edellyttävät öljyn toimittajilta eriasteisia investointeja ja rengasyhtiöiltä erilaisia uudelleenjärjestelyjä. Nämä ovat mieto uuttoliuotin (mild extraction solvate) ja käsitelty tisleen aromaattinen uute (treated distillate aromatic extract). Euroopan ulkopuolella muut toimittajat ovat saattaneet kehittää muita öljyjä.

1.10

Korvaavia tuotteita on tiettävästi (yksityiskohtaisia tietoja ei ole julkisesti saatavilla, sillä kilpailu rengasmarkkinoilla on ankaraa) jo otettu käyttöön esimerkiksi talvirenkaissa ja kuorma-autojen renkaissa, joissa kulutuspinnan märkäpito ei ole niin tärkeää. Yleisesti ollaan kuitenkin yhtä mieltä siitä, että suorituskyvyltään tehokkaampien kesärenkaiden sekä kilpa-autojen ja ilma-alusten renkaiden muuttaminen vie paljon enemmän aikaa. Tisleiden aromaattisten uutteiden saatavuutta koskevien, edellä mainittujen rajoitusten lisäksi myös mietojen uuttoliuottimien ja käsiteltyjen, tisleistä saatujen aromaattisten uutteiden tuotantokapasiteetti on puutteellinen.

1.11

Jotta halutut muutokset saataisiin toteutettua ajallaan ja yhdenmukaisesti sekä EU:n kilpailu- että terveys- ja turvallisuusalan lainsäädännön kanssa, teollisuuden edustajat (Euroopan öljyteollisuuden järjestö CONCAWE, synteettisen kumin tuottajien kansainvälinen instituutti IISRP ja Euroopan kumiteollisuuden järjestö BLIC) ovat tehneet yhteistyötä komission ja muiden sääntelyelinten kanssa tuotantoa koskevan asianmukaisen lähestymistavan ja sääntelypuitteiden määrittämiseksi. Alalta puuttuu vielä testit sen määrittämiseksi, mitkä öljyt voidaan hyväksyä käytettäviksi Euroopassa, sekä kaikkien markkinoille saatettujen, EU:ssa ja sen ulkopuolella valmistettujen renkaiden testaukset, joilla voitaisiin osoittaa, että lopputuotteessa on käytetty hyväksyttäviä, PAH-pitoisuudeltaan alhaisia öljyjä.

2.1

Komissio ehdotti heinäkuussa 2003 yleisiä rajoituksia ilmassa oleville raskasmetalleille ja PAH-yhdisteille. ETSK antoi lausuntonsa ehdotuksesta helmikuussa 2004. Nyt käsiteltävänä olevan, helmikuussa 2004 julkaistun ehdotuksen tavoitteena on sisämarkkinoiden luominen sekä korkeatasoinen ihmisten terveyden ja ympäristön suojelu. Siihen pyritään lisäämällä tiettyjä PAH-yhdisteitä direktiivin 76/769/ETY liitteeseen I. Luetteloidut PAH-yhdisteet eivät ole suurina määrinä tuotettavia aineita, eikä niitä ole mainittu yhdessäkään neljästä ensisijaisten aineiden luettelosta vaarojen arviointia varten. PAH-yhdisteet luokitellaan kuitenkin pysyviksi orgaanisiksi yhdisteiksi asiaa koskevassa YK:n Euroopan talouskomission pöytäkirjassa ja yleissopimuksessa.

2.2

Yksi PAH-yhdisteistä, bentso(a)pyreeni (BaP, CAS-numero 50-32-8), on luokiteltu direktiivissä 67/548/ETY ryhmään 2 kuuluvaksi karsinogeeniseksi, mutageeniseksi ja lisääntymistoksiseksi aineeksi. Ehdotuksessa se määritellään laadulliseksi ja määrälliseksi merkkiaineeksi PAH-yhdisteiden esiintymisen todentamiseksi.

2.3

Markkinoille ei saa saattaa eikä renkaiden valmistuksessa käyttää pehmittimiä, jotka sisältävät bentso(a)pyreeniä yli 1mg/kg tai kaikkia lueteltuja polysyklisiä aromaattisia hiilivetyjä yhteensä yli 10 mg/kg.

2.4

Komissio myöntää, että ratkaistavana on vielä useita teknisiä ongelmia, joten yleiseksi soveltamisajankohdaksi on määrätty 1. tammikuuta 2009. Kilparenkaisiin direktiiviä ryhdyttäisiin soveltamaan 1:stä tammikuuta 2012 lähtien ja ilma-alusten renkaisiin myöhemmin määriteltävänä ajankohtana. Sen, että pehmittimissä ja renkaissa esiintyville PAH-pitoisuuksille ei ole relevantteja yhdenmukaisia testausmenetelmiä, esimerkiksi CEN- tai ISO-standardeissa, ei pitäisi viivyttää direktiivin voimaantuloa.

2.5

Komissio huomauttaa, että se on saanut myrkyllisyyttä, ekomyrkyllisyyttä ja ympäristöä käsittelevältä tiedekomitealta (CSTEE) lausunnon tieteellisistä tiedoista, jotka osoittavat PAH-yhdisteiden olevan terveydelle haitallisia.

2.6

Jäsenvaltioilla on ehdotetun direktiivin voimaantulosta lähtien vuosi aikaa julkaista direktiivin noudattamisen edellyttämät lait. Ensin on kuitenkin kuultava perustamissopimuksen 95 artiklan mukaisesti Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa (ETSK), ja asiassa tulee noudattaa neuvoston ja Euroopan parlamentin yhteispäätösmenettelyä.

3.1

Tämä ehdotus täydentää PAH-yhdisteiden muuta valvontaa. Se perustuu selvityksiin terveyteen ja ympäristöön kohdistuvista rengasjätteen todennäköisistä vaikutuksista. Saksan ympäristövirasto (Umweltbundesamt) laati tällaisen selvityksen 18. maaliskuuta 2003 ja Ruotsin kemikaalivirasto (KEMI) 27. maaliskuuta 2003. Euroopan komission tiedekomitea CSTEE tarkisti nämä selvitykset, kuten komitean 40. täysistunnossa 12.–13. marraskuuta 2003 hyväksytyssä lausunnossa todetaan.

3.2

CSTEE totesi edellä mainituista syistä, että PAH-yhdisteet tulisi luokitella ryhmänä ihmisille mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi aineiksi ja että PAH-yhdisteitä leviää ympäristöön renkaiden kulumisen yhteydessä. Se tuki kuitenkin vain osittain bentso(a)pyreenin käyttöä laadullisena ja määrällisenä merkkiaineena muiden PAH-yhdisteiden esiintymiselle ja kyseenalaisti selkeästi tämän päästötavan yleiset vaikutukset.

3.3

Tiivistäen voidaan todeta, että renkaiden kulumisen aiheuttamat PAH-päästöt muodostavat alle kaksi prosenttia kaikista niistä päästöistä, joille ihmiset altistuvat, ja kohdassa 1.1 mainittujen lähteiden osuus on loput yli 98 prosenttia. Tämä on yhdenmukaista WHO:n toistuvasti esittämien arvioiden kanssa, joiden mukaan ilman saastumisen ja siihen liittyvien tautien, mm. syövän, pääasiallisina aiheuttajina ovat tupakointi sekä puun ja hiilen polttaminen lämmitys- ja ruuanvalmistustarkoituksiin. CSTEE esitti näin ollen päätelmänään, että PAH-yhdisteiden rajoittaminen renkaissa ei vaikuta merkittävällä tavalla PAH-yhdistepitoisuuksiin ilmassa ja sedimenteissä.

3.4

Tästä seuraa se, että tavanmukainen väittämä, jonka mukaan ”direktiivin etuna on korkeatasoinen ihmisten terveyden ja ympäristönsuojelu”, ei varsinaisesti päde tässä tapauksessa. Vaarallisia aineita koskevaan direktiivin sisältyy jo pehmittimien merkinnät ja niiden turvallinen käsittely työpaikoilla. Ehdotus ei näin ollen tuo mitään uusia etuja työpaikoille ja vain minimaalisia etuja ympäristölle.

3.5

Huomautettakoon lisäksi, että ehdotus vie direktiivin sille tarkoitetun sovellusalan äärirajoille tai jopa niiden yli. Sama pätee myös neuvoston direktiivin 76/769/ETY kahdenteenkymmenenteenkuudenteen muutokseen (ETSK antoi aiheesta lausuntonsa maaliskuussa 2003), jolla pyrittiin rajoittamaan luonnossa esiintyvän kromi VI:n pitoisuuksia sementissä. PAH-yhdisteitä ei valmisteta erikseen eikä niitä saateta markkinoille sellaisenaan. Tämä myönnetään liitteessä, jossa puhutaan aivan oikein PAH-yhdisteitä sisältävien tuotteiden rajoittamisesta, muttei otsikossa, jota tulisi näin ollen muuttaa.

3.6

Otsikon ja tekstin viittaukset ”tiettyihin” PAH-yhdisteisiin erityisenä ja merkityksellisenä ryhmänä ovat myös epäselviä. Kuten CSTEE toteaa, PAH-yhdisteitä on karakterisoitu todella vähän ja niistä vain muutamien on osoitettu olevan sellaisia, jotka eivät todennäköisesti aiheuta syöpää. Niinpä on pääteltävä, että koko ryhmään sisältyy riskejä aina, kun ihmisten altistuminen on mahdollista. Markkinoille saattamisen ja käytön rajoitusten kohteena tulisi siten olla runsaasti PAH-yhdisteitä sisältävät öljyt, joita käytetään renkaiden valmistuksessa, sekä näitä öljyjä sisältävät renkaat.

3.7

Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat sekä se, että ehdotettu direktiivi menee päällekkäin ilmassa olevia raskasmetalleja ja PAH-yhdisteitä koskevan aiemman komission ehdotuksen kanssa, on esitetty, että direktiivi on tarpeeton ja että se tulisi vetää pois. Markkinat ovat pirstaloituneet, ja aiemmin käytetyn tuotteen korvaamiseksi tarvitaan ainakin kaksi uutta tuotetta. Tuotantokapasiteetti on riittämätön kysynnän tyydyttämiseksi. Korvaavien valmisteiden turvallisuus antaa vielä aihetta huoleen. Jos kulutuspinnat, jotka on valmistettu PAH-pitoisuudeltaan alhaisista öljyistä, eivät osoittaudu käytössä asianmukaisiksi, varotoimien perusteena esitettyjen hypoteettisten kuolemantapausten tilalle tulevat oikeat kuolemantapaukset.

3.8

ETSK ymmärtää tämän huolen, mutta on kuitenkin painokkaasti sitä mieltä, että direktiivillä tulee edelleenkin, tiiviissä yhteistyössä kyseisten teollisuudenalojen kanssa, pyrkiä toteuttamaan onnistuneesti maailmanlaajuinen siirtyminen PAH-pitoisuudeltaan alhaisten öljyjen käyttöön renkaiden valmistuksessa. Näiden korvaavien öljyjen tulee suorituskyvyltään luonnollisesti täyttää samat vähimmäisvaatimukset kaikkien turvallisuuteen liittyvien näkökohtien osalta. Näiden uusien tuotteiden todellisten, kilpailukykyisten ja luotettavien sisämarkkinoiden luominen Eurooppaan on siten riittävä peruste ehdotukselle.

3.9

Ratkaisevaa tässä on ajoituksen kannalta se, että päästään yksimielisyyteen testeistä, joilla määritellään, mitkä öljyt voidaan hyväksyä käyttöön. Nykyisessä liitteessä esitetään yksittäisten PAH-yhdisteiden esiintymisen testaamista. Tämä ei ole asianmukaista, sillä laajamittaisissa jatkuvissa jalostusoperaatioissa kemialliset aineosat vaihtelevat prosessin edetessä raakaöljyjä käsiteltäessä. Öljyteollisuudessa on jo direktiivin 67/548/ETY mukaisesti käytössä muunlaisia testejä, joilla voidaan asianmukaisesti mitata karsinogeenisuutta, muun muassa öljyinstituutin (Institute of Petroleum) IP-346-menetelmä, jossa tutkitaan PAH-yhdisteiden kokonaispitoisuutta mittaamalla DMSO-liuotteella uutettavien 3-7 -renkaisten PAH-yhdisteiden määrä. CONCAWE:n öljyteollisuudelle tekemät tutkimukset tukevat CSTEE:n näkemystä, että ainoastaan bentso(a)pyreenin mittaus antaa heikot korrelaatiotiedot mahdollisesta yleisestä karsinogeenisuudesta. IP-346-menetelmän käyttö erilaisten pehmittimien määrittelyssä ja testaamisessa on siten erittäin suositeltavaa.

3.10

Euroopan rengasteollisuuden – ja ympäristön, jos ympäristöetuja on olemassa – suojelemiseksi tarvitaan samankaltainen testi tuontirenkaita varten. Kansainvälisen standardointijärjestön standardiehdotuksessa (ISO TC 45/SC 3 N, 29. lokakuuta 2003) esitetään tutkittavaksi ja kommentoitavaksi testimenetelmä kumiseoksien öljytyypin määrittämiseksi. Tässä asiassa olisi päästävä tyydyttävään lopputulokseen ennen kuin käsiteltävänä oleva direktiivi pannaan täytäntöön.

3.11

Edellä mainittujen seikkojen vuoksi tulisi olla mahdollista ratkaista nykyiset toimitusrajoitukset erityisesti käsitellyistä tisleistä saadun aromaattisen uutteen kohdalla; se edellyttää suurempia investointeja kuin mieto uuttoliuotin. Tämä vie kuitenkin aikaa, joten ehdotuksessa esitetty vaatimus, että muutoksen pitäisi tapahtua yleiseen käyttöön tarkoitettujen renkaiden kohdalla tammikuun 1. päivään 2009 mennessä, vaikuttaa erittäin epärealistiselta. Koska ehdotuksen edut ovat mitä luultavimmin minimaaliset ja epäonnistuneiden uudistusten kustannukset ja riskit ovat suuria, ETSK ehdottaa, että esitettyä määräaikaa pidennetään 12 kuukaudella tammikuun 1. päivään 2010. Tämäkin määräaika edellyttää tiiviitä neuvotteluja kilpailevien osapuolien välillä. Komissiolla on edelleenkin avainasema prosessin edistämisessä EU:n lainsäädännön rajoissa ja lopulta sen onnistuneessa loppuunsaattamisessa.

4.1

Edellä esitettyjen seikkojen valossa ehdotuksen otsikon ja sen muotoilun tulisi vastata sen yleistä tavoitetta rajoittaa renkaiden valmistuksessa käytettävien runsaasti PAH-yhdisteitä sisältävien öljyjen sekä näitä öljyjä sisältävien renkaiden markkinoille saattamista ja käyttöä.

4.2

Tämä tulisi näkyä liitteessä siten, että rajoitetaan sellaisten renkaiden valmistuksessa käytettävien öljyjen markkinoille saattamista ja käyttöä, joissa voidaan todeta IP-346 testausmenetelmällä olevan yli 3 prosenttia DMSO-uutetta ja jotka voidaan siten luokitella karsinogeenisiksi direktiivin 67/548/ETY mukaisesti. Kaikki viittaukset bentso(a)pyreeniin merkkiaineena ja muihin yksittäisiin PAH-yhdisteisiin tulisi poistaa.

4.3

Kumiseoksissa ja erityisesti renkaissa esiintyvien öljyjen karakterisointia varten tulisi kehittää kansainvälinen standarditestimenetelmä, ja se tulisi liittää direktiiviin.

4.4

Kumi- ja rengasteollisuudelle tulisi antaa riittävästi aikaa, jotta ne saisivat meneillään olevat uudelleenjärjestelyt loppuun, ja öljyteollisuudelle tulisi antaa aikaa investointeihin ja tarvittavien raaka-aineiden toimittamiseen. Tällä hetkellä ajatellaan, että osapuolet voisivat täyttää vaatimuksen tammikuun 1. päivään 2010 mennessä. Tämä ajankohta tulisi säätää alustavaksi määräajaksi ehdotetussa direktiivissä. Poikkeuksista kilparenkaille, ilma-alusten renkaille ja muille huippusuorituskykyä vaativille renkaille tulisi sopia yhdessä asianomaisten osapuolien kanssa. Edellä esitetyn valossa on vaikeaa nähdä, mitä mitattavissa olevia etuja nämä muutokset voisivat tuoda, kun niitä verrataan suorituskyvyn puutteisiin liittyviin ilmeisiin riskeihin.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/34

1.1

EU osallistui unionin ja sen ulkopuolisten maiden maataloustuotteiden tiedotuskampanjojen ja menekinedistämistoimien rahoitukseen vuoteen 1999 saakka erilaisten markkinajärjestelmien puitteissa. Alakohtaiset säännökset korvattiin sittemmin laaja-alaisemmalla strategialla. Tämä tehtiin asetuksella (EY) N:o 2702/1999, joka koskee toimia EU:n ulkopuolisissa maissa, ja asetuksella N:o 2826/2000, joka puolestaan koskee sisämarkkinoita, ja tarkoitus oli tukea jäsenvaltioiden ja yritysten omia menekinedistämistoimia. Mikäli ensin mainitun asetuksen voimassaoloaikaa ei jatketa, se lakkaa olemasta voimassa vuoden 2004 lopussa. Asetuksissa mainitun vaatimuksen mukaisesti komissio laati maaliskuussa 2004 yksityiskohtaisen selvityksen asetusten soveltamisesta ja teki ehdotuksia toimien yksinkertaistamiseksi ja parantamiseksi.

1.2

Sellaiset EU:n sisäiset ongelmat kuin hullun lehmän tauti, dioksiini ja listeria ovat korostaneet tarvetta vahvistaa luottamusta eurooppalaisiin elintarvikkeisiin ja lisätä valvontajärjestelmistä tiedottamista elintarvikkeiden laadun ja jäljitettävyyden takaamiseksi. Siksi pidetään erityisen tärkeänä tiedottaa elintarvikkeiden laadun, turvallisuuden, merkinnän, jäljitettävyyden, suojattujen maantieteellisten merkintöjen, alkuperämerkintöjen, erityisluonnetta koskevan todistuksen sekä luonnonmukaisen ja integroidun tuotannon varmistamista koskevasta lainsäädännöstä niin, että eurooppalaisten tuotteiden imagoa voidaan parantaa kuluttajien silmissä.

1.3

Unionin ulkopuolisissa maissa järjestelmän tarkoituksena on samoin tiedottaa EU:n pyrkimyksistä varmistaa sellaisten tuotteiden laatu, turvallisuus ja ominaisuudet, jotka liittyvät tiettyihin alueisiin. Niin ikään pyritään tiedottamaan vaatimuksista luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden laadun takaamiseksi. Sekä EU:ssa että sen ulkopuolella järjestetään valistuskampanjoita, PR-toimintaa, menekinedistämis- ja mainostapahtumia sekä osallistutaan messuille ja näyttelyihin. Ne voivat valmistaa maaperää kansallisille ja yksityisille kampanjoille, joiden tarkoituksena on lisätä omien tuotteiden markkinaosuutta.

1.4

EU:n osuus menekinedistämisohjelmista on yleensä 50 %. Asianomaiset toimialakohtaiset yhteenliittymät maksavat 30 % ja jäsenvaltiot 20 %, mikä voi molempien osalta tapahtua veronluonteisten maksujen muodossa. Jäsenvaltioiden menot katsotaan tukitoimenpiteeksi, ja ne korvaa komissio.

1.5

Asianomaisten eurooppalaisten tai kansallisten organisaatioiden on itse tehtävä ohjelma-aloitteita, ja ohjelmien hallinnoinnista, valvonnasta ja maksusuorituksista vastaavat taas jäsenvaltiot. Eurooppalaisen ulottuvuuden varmistamiseksi etusija annetaan ohjelmille, joiden aloitteentekijöinä on vähintään kaksi jäsenvaltiota ja ammattialajärjestöä. Hallinnollisten sääntöjen ja menettelyjen erilaisuuden sekä tiettyjen jäsenvaltioiden kiinnostuksen puutteen vuoksi ohjelmien toteutuksessa kohdataan kuitenkin monenlaisia vaikeuksia. Kokonaisuutena katsoen ohjelmien koordinointi, valvonta ja hallinnointi vaatii asianomaisilta ehdotuksen tekijöiltä kohtuuttoman paljon aikaa ja resursseja.

1.6

Ehdotuksilla pyritään vähentämään monimutkaisten menettelyjen ja byrokratian aiheuttamia haittoja, kuten komission selvityksessä tarkemmin mainitaan. Muutoksien tarkoituksena on niin ikään varmistaa, että ohjelmiin saadaan entistä enemmän sellaista konkreettista sisältöä, jolla on todellista eurooppalaista merkitystä.

2.1

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistus ja kilpailun kärjistyminen markkinoilla on saanut aikaan järjestelmän uudistamistarpeen. Kilpailevien maiden tuki valistuskampanjoille ja menekinedistämistoimille antaa oikeutuksen järjestelmän jatkamiselle sekä EU:ssa että sen ulkopuolella.

2.1.1

Järjestelmää on kuitenkin huomattavasti yksinkertaistettava ja parannettava. Komissio on kuullut yrittäjäjärjestöjä ja muita asianosaisia ja kuulemisen perusteella laatinut perusteellisen selvityksen järjestelmän uudistamisesta. Komission ehdotuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa hallinnollisia menettelyjä niin, että järjestelmä saadaan toimimaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

2.2

Kuten komissio huomauttaa, vielä on liian aikaista arvioida uuden järjestelmän tuloksia. Sitä ryhdyttiin toteuttamaan asteittain vasta vuonna 2001 EU:n ulkopuolisten maiden ja vuonna 2002 sisämarkkinoiden osalta. Vuosi 2003 oli ensimmäinen, jolloin järjestelmää sovellettiin kokonaisuudessaan. Siksi on komission ehdotuksen mukaan aiheellista laatia vuoden 2006 lopussa vielä yksi selvitys, jossa analysoidaan, miten järjestelmä on toiminut sen uudistamisen jälkeen ja jossa lisäksi voidaan arvioida järjestelmän soveltamista EU:n uusissa jäsenvaltioissa.

2.3

Monille organisaatioille alkavat järjestelmän säännökset ja hallinnolliset vaatimukset olla tuttuja vasta nyt. Komissio huomauttaakin, että eurooppalaisesta näkökulmasta tarkastellen eräillä ohjelmaehdotuksilla on ollut vain rajallista merkitystä. Siksi on panostettava entistä enemmän niin laajoihin ohjelmiin, että niillä on merkitystä EU-yhteyksissä. Samoin on taattava kansallisten ja EU:n toimien välinen synergia.

2.4

Varsinkin nyt laajentumisen jälkeen on EU:ssa avoimuuden vuoksi yleisesti pyrittävä laatimaan mahdollisimman yksinkertaisia sääntöjä. Sisäisten ja ulkoisten ohjelmien erilaisista päämääristä ja sisällöistä huolimatta jako kahteen järjestelmään on historiallisesti perusteltavissa. Jotta järjestelmää voitaisiin entisestään yksinkertaistaa, asetukset on kuluttajaystävällisyyden vuoksi ensi tilassa koonnettava. Suurin osa säännöksistä on yhtäläisiä, ja niiden väliset erot eivät useinkaan ole perusteltavissa. Nyt käsiteltävänä olevien asetusten muutosehdotukset ovat myös yhtäläisiä ohjelmaehdotusten, päätöksenteon ja valvonnan osalta.

2.5

Maaseudun kehittämistä koskevissa säännöksissä myönnetään lisäksi tukea maataloustuotteista ja elintarvikkeista tiedottamiselle sekä niiden menekinedistämiskampanjoille ja mainonnalle. Säännösten muotoilu vaihtelee verrattuna nykyiseen järjestelmään. Huolimatta siitä, että järjestelmän eri käyttöaloihin on saatu viime aikoina enemmän selvyyttä, komission olisi jo tässä vaiheessa pitänyt arvioida mahdollisuuksia poistaa kyseiset päällekkäisyydet. Niinpä pohdintaa ei ole syytä enää lykätä tuonnemmaksi, kuten komissio ehdottaa.

2.6

EU:n osarahoitusta on jatkettava entiseen tapaan, ja EU:n laajentumisen sekä tulevien tarpeiden vuoksi budjettimäärärahoja on lisättävä. Järjestelmän avulla voidaan täten osaltaan vaikuttaa eri tuotealojen sisämarkkinoiden luomiseen ja yhdentämiseen ottamalla huomioon tuotteiden vaihtelevuus ja gastronominen monimuotoisuus. Euroopan ammattialajärjestöjen on siis toteutettava entistä suuremmassa määrin sellaisia tiedotuskampanjoita, joissa valistetaan tuotteiden laadusta ja EU:n kuluttajien erilaisista mieltymyksistä. EU:n ulkopuolisilla markkinoilla vientituista on luovuttava vähitellen ja samanaikaisesti on asetettava etusijalle sellaiset tehokkaat ohjelmat, joiden toteuttamiseksi on olemassa reaalisia mahdollisuuksia.

2.7

Järjestelmän rajallinen hyödyntäminen EU:n ulkopuolisilla markkinoilla johtuu eritoten vaatimuksesta, että ohjelmien on koskettava vain yleisluonteisia kampanjoita. Siksi käy niin, että ammattialajärjestöjen tärkeimmät jäsenyritykset suhtautuvat useissa tapauksissa ohjelmiin varauksellisesti eivätkä osallistu niiden rahoitukseen. Laatumerkinnälle ja samalla yksittäisille yrityksille ei myönnetä tukea, mutta jos halutaan, että toimilla on selvä vaikutus vientimarkkinoihin, komission on osoitettava tiettyä joustavuutta kampanjoissa ja vastaavissa toimissa hyväksymällä kohtuullinen määrä laatumerkintöjä yhdennettynä osana yleisluonteista kampanjaa niin, että kampanjan sanoman ja markkinoilla olevien tuotteiden välille voidaan luoda yhteys. Komission on pyrittävä sovittamaan yleinen yksittäiseen sekä luotava näin yhteisvaikutuksia. Tällä ei sinänsä ole vaikutusta kampanjan sanomaan mutta myötävaikuttaa siihen, että ostajat ja asiakkaat voivat ylipäänsä käytännössä löytää johonkin tiettyyn kampanjaan sisältyvät tuotteet. Huomiota kiinnitetään samoin yhä enemmän EU:n tuotteiden alkuperään. Jos kaupalliset merkit jo hallitsevat tietyillä markkinoilla, EU:n menekinedistämistoimien tuottama lisäarvo on rajallinen, koska yksityiset merkit pyrkivät siinä tapauksessa määrätietoisesti lisäämään markkinaosuuksiaan mittavin mainosbudjetein.

2.8

Jäsenvaltioiden ja yrittäjäjärjestöjen välisiä rahoitusosuuksia ei ole syytä muuttaa. Ongelmana on, että tietyt jäsenvaltiot osoittavat vähäistä kiinnostusta rahoitukseen osallistumiseen tai katsovat, että niillä ei ole mahdollisuuksia täyttää osarahoitusvaatimuksia. Täten asianomaiset yrittäjäjärjestöt eivät pysty hyödyntämään järjestelmiä, paitsi jos rahoitus tapahtuu veronluonteisten maksujen muodossa. Hallinnon yksinkertaistamiseksi monivuotisten ohjelmien nykyisistä asteittain vähenevistä rahoitusosuuksista on luovuttava ja EU:n osuuden on oltava 50 %.

2.9

Veronluonteisten maksujen hyväksyntä rahoituslähteeksi merkitsee sitä, että tietyt organisaatiot kattavat rahoituksesta todellisuudessa jo 50 %. Tämä mahdollisuus on säilytettävä, mutta jäsenvaltioiden pakollista 20 %:n osuutta on vastaavasti joustavoitettava niin, että maat voivat tapauskohtaisesti ratkaista, minkä suuruista rahoitusta ne haluavat kullekin ohjelmalle myöntää. Asianomaisen järjestön vähimmäisosuus on kuitenkin määriteltävä, ja se voisi olla esim. 20 %.

2.10

ETSK:n mielestä on oltava mahdollista tukea kukkien ja koristekasvien myynninedistämistoimia EU:n ulkopuolisten maiden markkinoilla samalla tavalla kuin sisämarkkinoillakin.

2.11

Valtiontukea koskevien perustamissopimuksen määräysten soveltaminen silloin, kun on kyse järjestelmän mukaisesta jäsenvaltioiden rahoitustuesta, on hallinnollinen rasite, eikä sillä ole asiallista perustetta. Ehdotetun ilmoitusvelvoitteesta poikkeamisen olisi täten pitänyt olla voimassa alusta lähtien samalla tavalla kuin maaseutua koskevassa järjestelmässä.

2.12

Mahdollisuus vahvistaa tukikelpoisille ohjelmille vähimmäis- ja enimmäistalousarvio on asianmukainen ratkaisu, kun otetaan huomioon hallinnolliset rasitteet ja asianomaisia markkinoita koskevien pienehköjen ohjelmien suuri määrä ja minimaalinen vaikutus. Onkin välttämätöntä asettaa etusijalle sellaiset ohjelmat, joiden pituus ja talousarvio ovat sitä luokkaa, että niiden vaikutus on entistä paremmin taattu.

2.13

EU:ssa tuotettujen luomutuotteiden osalta on välttämätöntä, että kansalliset ja yksityiset sertifiointi- ja valvontajärjestelmät sisällytetään niin pitkälti kuin mahdollista EU:n yhteiseen luomutuotteiden järjestelmään. Tällainen kehitys on jo käynnissä, ja sitä on mahdollisimman paljon tuettava tiedotuskampanjoin, jotta luomutuotteille voidaan luoda varsinaiset sisämarkkinat ja korvata kansalliset ja yksityiset järjestelmät. EU:n ulkopuolisissa maissa toteutetuilla EU:n luomutuotekampanjoilla on tähän asti ollut vain vähäinen vaikutus. Luomutuotteiden sisämarkkinoiden aikaansaaminen on edellytys näiden tuotteiden markkinoinnille EU:n ulkopuolissa maissa. Lisäksi on otettava huomioon esim. EU:n ja USA:n järjestelmien vastavuoroista tunnustamista koskevat ongelmat.

3.1

On harkittava, onko jäsenvaltioiden ja komission sisäistä työn- ja vastuunjakoa mahdollista jatkaa ehdotettua pidemmälle. Tilanne on sama puhuttaessa sääntöjen laatimiseen sekä ohjelmien valitsemiseen, toteutukseen, seurantaan ja valvontaan osallistuvien lukuisien komiteoiden ja muiden elimien toiminnan yksinkertaistamisen ja vastuunjaon selventämisen tarpeesta. Toimintaa ehdotetaan edelleen laajennettavaksi perustamalla tilapäisiä työryhmiä, jotka koostuisivat jäsenvaltioiden edustajista ja/tai menekinedistämisen ja mainonnan asiantuntijoista. Heidän tehtävänään olisi neuvoa komissiota järjestelmän strategioiden ja toimien kehittämisessä ja toteuttamisessa.

3.2

Toteuttamisesta vastaavien organisaatioiden valintaa koskevat muutosehdotukset yksinkertaistavat menettelyä olennaisesti. Edelleen on tarpeellista, että asianomaiset organisaatiot toteuttavat kampanjan luonteesta riippuen itse tiettyjä ohjelmatoimia ja että toteuttamisesta vastaava elin valitaan vasta sitten, kun komissio on sen hyväksynyt.

3.3

Muita kritiikkiä aiheuttavia kohtia ovat ajankäyttö ehdotusten jättämisestä lopulliseen päätökseen saakka, yksityiskohtaisuusvaatimukset jo alkuvaiheessa ja päätösten avoimuuden puute. Ehdotetuissa muutoksissa otetaan askel kohti tällaisen kritiikin huomioon ottamista. Kuitenkin on samanaikaisesti välttämätöntä harkita raskaiden raportointivaatimusten keventämistä.

3.4

Ehdotus siitä, että komissio voisi joustavasti itse tehdä aloitteita tiedotus- ja myyntikampanjoiksi, jotta eri tuotantoalojen välinen jako olisi nykyistä tasapuolisempi, on katsottava asianmukaiseksi, kun otetaan huomioon sovellusten huomattava keskittyminen hedelmä- ja vihannesalalle. Muut alat ovat taas saaneet osakseen lähes olematonta tai varsin vähäistä huomiota. Käytännön toteutus herättää kuitenkin eräitä kysymyksiä. Esimerkkinä mainittakoon liitteissä esitetty perusteellinen luettelo, jossa mainitaan ne maat ja tuotteet, jotka saattavat tulla kysymykseen EU:n myynninedistämistoimien kohdemaina ja tuotteina.

3.5

EU:n luomutuotantologon on oltava selvästi esillä tiedotus- ja menekinedistämiskampanjoissa, jotta EU:n sertifiointi- ja valvontajärjestelmien tuntemusta voitaisiin lisätä ja kansallisten järjestelmien yhtenäistämistä edistää. Logossa on EU:ta symboloivat kaksitoista tähteä, joten vaatimusta EU:n lipun merkitsemisestä kampanjamateriaaliin tiettyjen määriteltyjen periaatteiden mukaisesti on lievennettävä. Nykyisten vaatimusten vuoksi joudutaan samassa kampanjamateriaalissa käyttämään erilaisia EU-symboleja. Lisäksi tulevat vielä jäsenvaltioiden omat luomutuotantologot sekä lähettäjän logo, minkä vuoksi materiaalin sanoma hämärtyy. Esimerkiksi Life-ohjelmasta rahoitusta saavassa kampanjassa käytetään näin ollen Life-logoa, johon myös sisältyy kaksitoista tähteä, muttei EU:n lippua.

3.6

Tähänastinen vaatimus siitä, että jäsenvaltioiden omaa luomutuotantologoa saa käyttää ainoastaan silloin, kun on kyse laajapohjaisista kansallisista säännöistä, aiheuttaa syrjintää ja haittaa toimien yhtenäistämistä. Luonnoksessa luonnonmukaisia elintarvikkeita ja luonnonmukaista maataloutta koskevaksi eurooppalaiseksi toimintasuunnitelmaksi (1) ehdotetaan, että jäsenvaltioiden omia logoja käytetään rinnakkain EU-logon kanssa.

3.7

ETSK kehottaa komissiota laatimaan menettelytapoja koskevat ohjeet, jotka tukisivat sekä toimijoita että valvonnasta vastaavia viranomaisia ja täten olisivat hyödyksi unionin uudelle myynninedistämispolitiikalle kokonaisuudessaan.

3.8

Tarkasteltavina olevat määräykset on pantu täytäntöön vasta äskettäin, mutta jo nyt on alkanut tulla esille perustarpeita, joita on pohdittava vastaisen varalta. Komission on osoitettava suurta varovaisuutta koordinoidessaan eri markkinoiden toimia välttääkseen päällekkäisyydet tai ristikkäiset sanomat, jotka vain vähentävät myynninedistämisen tehokkuutta.

4.1

Komission ehdotus tulee hyväksyä sillä ehdolla, että edellä esitetyt huomautukset yksinkertaistamisen lisäämisen tarpeesta otetaan huomioon.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/37

1.1

Tässä oma-aloitteisessa lausunnossa käsitellään teollisuuden muutosten ja valtiontukien välistä suhdetta käyttäen esimerkkinä terästeollisuutta.

1.2

Oma-aloitteisen lausunnon laatijat määrittelevät ”teollisuuden muutokset” normaaliksi kulloiseenkin teollisuusalaan kuuluvaksi prosessiksi, jolla reagoidaan proaktiivisesti kyseisen taloudenalan dynaamisiin suuntauksiin kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja kasvumahdollisuuksien luomiseksi.

1.3

Eurooppa ei voi välttyä käynnissä olevilta teollisuuden muutoksilta. Markkinat maailmanlaajuistuvat yhä enemmän, ja talouden rakenteita on ennemmin tai myöhemmin muotoiltava maailmanmarkkinoiden tapahtumien mukaan. Euroopan unionin on tätä taustaa vasten toimittava aktiivisesti kansainvälisiä perusedellytyksiä määriteltäessä.

1.4

Tämän oma-aloitteisen lausunnon lähtökohtia ovat

Tässä oma-aloitteisessa lausunnossa analysoidaan terästeollisuutta esimerkkinä käyttäen sitä, miten valtiontuki voi vaikuttaa tarvittaviin rakennemuutoksiin.

1.5

Yhtiöt, jotka eivät saa valtiontukea kilpailukykynsä turvaamiseksi, ovat usein epäedullisessa asemassa valtiontukea saaviin kilpailijoihinsa nähden. Tällaisten yhtiöiden kehitykseen kohdistuvat haittavaikutukset voivat olla vakavia ja jopa pakottaa kyseiset yhtiöt pois markkinoilta. Tästä huolimatta usean vuosikymmenen kestäneestä rakenneuudistuksesta saadut kokemukset esimerkiksi Euroopan terästeollisuudesta osoittavat, että poliittisten päätöksentekijöiden on usein vaikea lakata myöntämästä valtiontukia lopetusuhan alaisille suuryrityksille, jotka työllistävät huomattavan määrän työntekijöitä. Yleisesti ottaen tämä tarkoittaa, että ylikapasiteettia ja kannattamatonta toimintaa ylläpidetään markkinoiden määrittämän lopettamisajankohdan jälkeenkin. Merkittäviä mukautusprosesseja käynnistetään vain varoen.

1.6

Politiikassa, taloudessa ja ammattijärjestöjen piirissä ollaan kuitenkin nykyisin yleisesti yksimielisiä teollisuuden muutosten välttämättömyydestä sekä siitä, että muutokset on toteutettava kansainvälisten puitesopimusten (esimerkiksi WTO, OECD, ILO jne.) mukaisesti. Tällaiset käsitykset perustuvat hiili- ja terästeollisuuden vuosikymmeniä jatkuneesta muutoksesta saatuihin kokemuksiin. Rakennemuutokset ja vakauttaminen sekä niihin liittyvä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu ovat nykyisin yleisesti tunnustettuja edellytyksiä eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn varmistamiseksi yhä verkottuvammilla markkinoilla.

1.7

Teollisuuspolitiikkaa koskevassa tiedonannossa, jonka Euroopan komissio antoi huhtikuun lopulla vuonna 2004 (1), kiinnitetään huomiota siihen, ettei teollisuuden muutos merkitse teollisen toiminnan lopettamista kokonaan. Teollisuuden lopettamiselle on ominaista samanaikainen työllisyyden, tuotannon ja tuottavuuden kasvun aleneminen. Jos teollisuustoiminta lopetetaan kokonaan, alhaisen tuottavuuden työpaikat menetetään kehitysmaihin ja äskettäin teollistuneisiin maihin, joissa työvoimakustannukset ovat alhaisemmat. Tärkein syy työpaikkojen siirtymiseen on se, että unionin ulkopuolisten maiden suhteellinen kustannusrakenne on muuttunut EU:ta edullisemmaksi.

1.8

Euroopan komissio tulee teollisuuspolitiikka koskevassa analyysissaan siihen tulokseen, että teollisuustoiminta on kaivosteollisuuden ohella loppumassa vain harvoilla teollisuudenaloilla (tekstiili-, vaate-, nahkatavara-, laivanrakennus-, koksinvalmistus- ja öljynjalostusteollisuus sekä ydinpolttoaineen ja ydinpolttoaineen raaka-aineen valmistus ja käsittely). Rakennemuutos on epäilemättä vaikea asia tietyillä alueilla, mutta yleistaloudellisesta näkökulmasta se on kuitenkin hyödyllinen edellyttäen, että muutos on asianmukaisesti ennakoitu, tunnistettu ja tuettu.

1.9

Teollisuuden kokonaistaloudesta muodostavan osuuden suhteellinen aleneminen kuvastaa pitkän aikavälin rakennemuutosprosessia. Useimmilla teollisuudenaloilla, kuten rauta- ja terästeollisuudessa, on huomattavasti vähennetty työvoimaa kuluneina vuosikymmeninä, mutta samalla niiden tuotteiden ja työn tuottavuuden lisäarvo on selkeästi kasvanut.

1.10

Palvelualan sosiaalisen merkityksen lisääntymistä pidetään julkisuudessa usein todisteena teollisuuden kustannuksella tapahtuneesta rakennemuutosprosessista. Tällaista painopisteen siirtymistä on kuitenkin tarkasteltava palvelu- ja teollisuusalojen lisääntyvän linkittymisen valossa. Jalostusteollisuus on viime vuosikymmeninä ulkoistanut eri toimintoja (kuljetus, logistiikka, tietojenkäsittely jne.) ulkopuolisille palveluntarjoajille. Teollisuuden muutosta koskevia tilastoja on näin ollen tulkittava huolellisesti ja erittäin varovasti. Pintapuolisiin analyyseihin tai poliittisesti motivoituneisiin puolitotuuksiin perustuvat virhepäätelmät voivat nopeasti käynnistää tuhoisia vaikutuksia teollisuudessa.

1.11

Tietoon perustuvassa Euroopan unionin taloudessa teollisuuden tuottama lisäarvo on edelleen merkittävä. Kun otetaan huomioon teollisuuden muille taloudenaloille tuottama lisäarvo, on selvää, että teollisuuden merkitys on 1990-luvun alusta lähtien ollut huomattava EU:ssa. Kun otetaan lisäksi huomioon edellä mainittu yhteisvaikutus, teollisuuden osuus bruttolisäarvosta on esimerkiksi Saksassa yli 40 prosenttia.

1.12

Euroopan komissio ehdottaa yksityistämisestä ja rakennemuutoksesta saadun lähes 30-vuotisen ja toisinaan hyvinkin kipeän kokemuksen valossa, että tulevien rakennemuutostoimien (jotka toteutetaan KIE-maiden terästeollisuudessa ja muilla aloilla) tulisi perustua EU:ssa teräsalan mukauttamistoimien soveltamisesta saatuihin kokemuksiin.

1.13

Viime vuosikymmeninä teräsalan toimintaympäristö EU:ssa on muuttunut huomattavasti niin poliittisesti, teknisesti kuin taloudellisesti. Öljykriisit, EU:n sisämarkkinoiden luominen, EU:n laajentuminen sekä maailmanlaajuistuminen ovat vaikuttaneet perinpohjaisesti teräsalaan, joka on merkittävä myös muille teollisuudenaloille. Kaikista syklisistä ja rakenteellisista suhdannevaihteluista huolimatta ensimmäisen kriisivuoden 1975 jälkeen EU:n terästuotanto on säilynyt jokseenkin vakaana. Terästä tuotetaan vielä nytkin lähes kaikissa maissa, jotka kuuluivat 15-jäseniseen yhteisöön. Teräsmäärän tuotantoon tarvitaan tekniikan kehittymisen ansiosta nykyään kuitenkin vain noin kolmannes vuonna 1975 vaaditusta työvoimasta. Valtioenemmistöisten teräsalan yritysten prosenttiosuus 15:n jäsenvaltion EU:ssa on tätä nykyä pudonnut vuonna 1985 tilastoidusta 53 prosentista alle kymmeneen prosenttiin. Lisäksi valtion hallitsemilla yrityksillä on nykyään samanlaiset taloudelliset perusedellytykset kuin yksityisyrityksillä.

1.14

Tätä taustaa vasten Euroopan talous- ja sosiaalikomitean neuvoa-antava valiokunta ”teollisuuden muutokset” tarkastelee valtiontukien yleistä roolia rakennemuutosten yhteydessä etenkin Euroopan terästeollisuudessa. Tässä oma-aloitteisessa lausunnossa ilmauksella 'teräsala' tarkoitetaan kaikkea teollista toimintaa, joka liittyy teräksen tuotantoon ja markkinointiin sekä sen avainrooliin terästä hyödyntävillä aloilla EU:ssa.

2.1

Valtiontuet ovat erityisetuja, joita valtion elimet myöntävät tietyille teollisuudenaloille ja viime kädessä erityisille ryhmille. Jotta toimenpiteet voidaan määritellä valtiontueksi, on eroteltava toimet, joilla pyritään tukemaan tiettyä yritystä tai tuotannonalaa EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, sekä yleiset toimet, joita niin ikään sovelletaan jäsenvaltioissa mutta joilla pyritään hyödyttämään taloutta kokonaisuudessaan. Viimeksi mainitut toimet eivät perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtiontukia vaan yleisiä talouspoliittisia toimia, joita sovelletaan yhtäläisesti kaikkiin yrityksiin (esimerkiksi yleiset verokannustimet investointikuluja varten).

2.2

Tulisi kuitenkin pitää mielessä, että markkinataloudessa taloudellista toimintaa ohjaa tarjonta ja kysyntä, ja sitä koordinoidaan hintamekanismilla. Kaikki toimet, jotka vaarantavat hinnan saamaa tiedotus-, ohjaus- ja kannustustehtävää, voivat periaatteessa olla haitallisia.

2.3

Valtiontuki voi vaarantaa vapaan kilpailun pitkäksi ajaksi, estää resurssien tehokkaan kohdentamisen ja muodostaa uhan EU:n sisämarkkinoille. Euroopan unioni toteaakin, että vapaan ja vääristymättömän kilpailun turvaaminen on yksi yhteisön perusperiaatteista.

2.4

Kohdennettu valtiontuki (rahoitustuki tai verohelpotukset) on oikeutettua vain, jos markkinat toimivat epätäydellisesti ja jos on olemassa realistinen mahdollisuus, että tukien myöntäminen parantaa taloudellista tulosta. Markkinoiden epäonnistuessa tehtävässään valtion rahoitustuki voi auttaa välttämään resurssien virheellistä kohdentamista. Valtiolla on kuitenkin harvoin sellaista tietoa, jota se tarvitsee varmistaakseen, että markkinoiden vaikutuksen jäädessä tuloksettomaksi tilannetta korjataan oikean suuruisella julkisella rahoituksella. Valtiontuesta kilpailevia yrityksiä voidaan hyödyntää tietolähteinä vain rajoitetusti.

2.5

Lisävaikeutena on, että markkinaolosuhteet muuttuvat jatkuvasti. Alunperin oikeutetusti myönnetty valtiontuki voi ajan mittaan osoittautua taloudellisesti tarpeettomaksi, mutta tästä huolimatta sitä jatketaan poliittisen prosessin hitauden vuoksi tai alueellisten tai alakohtaisten eturyhmien vaikutusvallan tuloksena.

2.6

Valtiontuen myöntäminen myös muuttaa usein markkinatoimijoiden toimintamalleja. Ne ovat tukia saadessaan aiempaa haluttomampia mukautuksiin, joita tarvitaan yrityksen kilpailukyvyn säilyttämiseksi tai uudelleenluomiseksi. Tukea nauttivissa yrityksissä voi myös kehittyä ”tukimentaliteetti”.

2.7

Valtiontuki saattaa – ainakin keskipitkällä aikavälillä – myös lisätä verotaakkaa. Valtiontukien supistaminen on erittäin tärkeää sekä talousarvion kestäväksi vakauttamiseksi että taloudellisista ja sääntelypoliittisista syistä. Väärin perustein myönnetyt tuet viivästyttävät rakennemuutosta.

2.8

Valtiontukien kokonaismäärän alentaminen on tarpeen, ja niinpä EU:n eri ministerineuvostojen päätelmissä on kehotettu siirtämään painopistettä yksittäisten yritysten tai taloudenalojen tukemisesta yleistä etua palvelevien horisontaalisten tavoitteiden, myös koheesiotavoitteiden, saavuttamiseen. Horisontaalisten tavoitteiden saavuttamiseksi myönnetyillä valtiontuilla pyritään yleensä kompensoimaan markkinoiden epäonnistumista tehtävässään. Tällöin valtiontuki aiheuttaa yleensä vähemmän kilpailuvääristymiä kuin alakohtainen tai erityistarkoituksiin myönnetty tuki. Suurin osa viimeksi mainituista tuista myönnetään vaikeuksissa olevien yritysten elvyttämiseen tai rakennemuutokseen.

2.9

Valtiontukia myönnettäessä pyritään noudattamaan seuraavia horisontaalisia päätavoitteita:

2.10

Valtioilla on perinteisesti ollut huomattavaa vaikutusvaltaa terästeollisuudessa. Etenkin sotilaallisilla ja turvallisuusseikoilla on tässä yhteydessä ollut merkittävä rooli. Valtion vaikutusvallan laajuuden kuvaamiseksi on muistettava, että vuonna 1980 noin 60 prosenttia maailman teräksestä tuottivat vielä yritykset, jotka olivat suoraan tai epäsuorasti valtion valvonnassa.

2.11

Kun valtio omistaa teräsyritykset, se yleensä pitkälti kattaa tappiot ja käytännössä takaa näin yritysten eloonjäämisen. Tehokkaan kilpailun saavuttamiseksi tällainen tilanne on yhtä haitallinen kuin valtiontuen myöntäminen yrityksen kilpailuaseman vahvistamiseksi tai valtion epäsuorasti omistamia yrityksiä uhkaavan lopettamisen estämiseksi. Yritysten lakkauttamisen estäviä taloudellisia toimia myötäillään myös poliittisin toimenpitein. Mukautusten toteuttamistaakka saatetaan näin siirtää kilpailukykyisemmille yrityksille. Tällaiset toimet voivat myös käynnistää toimenpidekierteen.

2.12

Toimintansa lopettaville yrityksille myönnettävän tuen lisäksi Euroopan terästeollisuudelle voidaan myöntää enää vain horisontaalista tukea. Rakennemuutosprosessi eteni erittäin hitaasti 1990-luvun lopulle asti, mutta Euroopan terästeollisuudessa on nyt lopulta hyväksytty tarve siirtyä alakohtaisesta ja erityistuesta horisontaaliseen tukeen. Tätä nykyä Euroopan terästeollisuus on tukijärjestelmässään luopunut jopa alueellisista tuista (2).

2.13

Euroopan unionissa kiinnitetään suurta huomiota jäsenvaltioiden kaiken varainkäytön seurantaan. Euroopan komission on varmistettava, että EU:n tukipolitiikka perustuu valtiontukien avoimeen seurantaan ja käyttöön, kuten on jo asianlaita teräsalalla.

2.14

Euroopan komissio jatkaa parhaillaan valtiontukia koskevien yleisten suuntaviivojen ja perussäännösten tarkistamista. Ne on laadittava yksinkertaisiksi ja selkeiksi, toisin kuin aiemmin. Ristiriitaisuudet on poistettava. Komissio painottaa seuraavia toimenpiteitä: vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen tai rakennemuutokseen myönnettäviä tukia koskevien säännösten tarkistus, EU:n laajentumisen johdosta annettavaa aluetukea koskevien EU:n säännösten uudistus, uusien perussäännösten laatiminen pienten tukisummien arvioimiseksi sekä yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen tilanteen selkeyttäminen.

2.15

EU:n yleistä tukijärjestelmää tulevina vuosina kehitettäessä on otettava huomioon kansainvälinen toimintaympäristö ja etenkin monenväliset velvoitteet. Muiden kuin maataloustuotteiden tuki kuuluu tukia ja tasoitustulleja koskevan WTO:n sopimuksen piiriin.

3.1

Vuonna 1952 voimaan tulleessa Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksessa oli selkeät määräykset siitä, voivatko jäsenvaltiot myöntää tukia hiili- ja teräsalan yrityksille: ”Hiilen ja teräksen yhteismarkkinoille soveltumattomina pidetään – – ja kielletään tässä sopimuksessa määrätyin edellytyksin yhteisössä: – – valtioiden muodossa tai toisessa myöntämä tuki tai avustukset – –”. EHTY:n perustamissopimuksen 4 artiklan c kohdassa esitetty kielto, jonka mukaan yksittäiset jäsenvaltiot eivät saa antaa tukea yrityksille, oli looginen seuraus jäsenvaltioiden soveltamien suojelumekanismien poistamisesta yhtenäismarkkinoilta.

3.2

Yhtenäismarkkinoiden perustamisen jälkeen kävi kuitenkin pian selväksi, ettei energiahuoltoa eikä rauta- tai terästuotantoa voida turvata Euroopassa sisäisin hiilivaroin ilman valtiontukea. Etsittäessä ratkaisua, joka ei edellyttäisi muutoksia EHTY:n perustamissopimukseen, päättäjät esittivät, että tietynlaiset valtiontuet voitaisiin katsoa yhteisön tueksi, jota periaatteessa voitiin myöntää. Oikeusperustana käytettiin 95 artiklaa, jolla oli määrä ottaa huomioon ennakoimattomat tilanteet sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Artikla mahdollisti yhteisön toimet tarvittaessa yhden tai useamman perustamissopimukseen kirjatun tavoitteen toteuttamiseksi.

3.3

Yksi tällainen tavoite oli hiilikaivosteollisuuden ja etenkin sen tarjoamien työpaikkojen säilyttäminen. Tästä lähtien jäsenvaltioiden hiilikaivosyhtiöilleen maksama tuki energiansaannin ja terästuotannon turvaamiseksi katsottiin yhteisön tueksi.

3.4

1970-luvulla useat jäsenvaltiot eivät edes vaivautuneet käyttämään tätä veruketta myöntäessään tukea teräsyhtiöille. Sen sijaan ne maksoivat miljarditukia usein täysin vastustuksetta, tarkoituksenaan ensin edistää teräsalan laajentamista ja myöhemmin kyseisten yritysten säilyttämiseksi hengissä, sillä suurin osa niistä oli valtion omistuksessa. Vielä 1980-luvun alussa kilpailun pääosaston pääjohtaja komissiossa kuvasi avoimesti EHTY:n perustamissopimuksen tukikieltoa vanhentuneeksi.

3.5

Vuodesta 1978 lähtien yksityiset teräsyhtiöt, jotka olivat kärsineet huomattavasti kilpailuvääristymistä ”tukikilpailun” vuoksi, onnistuivat yhä paremmin pyrkimyksissään saattaa tukikielto jälleen voimaan.

3.6

EHTY:n perustamissopimuksen 95 artiklaan perustuvassa teräsalan tukisäännöstössä määrättiin vuodesta 1980 lähtien, että teräsyhtiöille voidaan myöntää tukea vain tarkkaan määritellyissä olosuhteissa. Alussa sallittuihin tukimuotoihin sisältyivät kuitenkin lähes kaikki tuet, joita jäsenvaltiot joka tapauksessa jo myönsivät yrityksilleen. Näin ollen ensimmäisessä tukisäännöstössä vain laillistettiin harjoitettavat käytänteet. Vasta asteittain onnistuttiin kilpailulle kaikkein haitallisimmat tukimuodot, kuten elvytys-, toiminta- ja investointituki, kieltämään täysin.

3.7

1980-luvun puolivälin jälkeen tukisäännöstössä sallittiin vain tutkimus- ja kehittämistuki sekä ympäristö- ja lopettamistuki. Tästä huolimatta tietyt valtio-omisteiset teräsyhtiöt saivat 95 artiklan poikkeusten perusteella edelleen valtiontukea 1990-luvun puoliväliin asti velkojen maksua ja rakennemuutosta varten.

3.8

Lopulta ”yhteisötukien” myöntäminen tehtiin riippuvaiseksi tuotantokapasiteetin olennaisesta alentamisesta. EU:n jäsenvaltiot pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen ja sopivat siitä, ettei tukikieltoon tehdä enää muita kuin tukisäännöstössä mainittuja poikkeuksia.

3.9

Terästukia koskeva tiukka lainsäädäntö, johon EHTY:n perustamissopimuksen laatineet perustajajäsenet olivat jo pyrkineet ja jota Euroopan komissio alkoi ajaa EHTY:n perustamissopimuksen päättyessä vuonna 2002, oli jatkuvien poliittisten ponnistusten ja terästeollisuuden nostamien kanteiden tulos. Vaikka Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen viedyt kanteet eivät aina johtaneet riitautetun tuen poistamiseen, tapaukset auttoivat kuitenkin varmistamaan, että teräsalan tukikiellon poikkeusten lailliset rajat määriteltiin selkeästi ja poikkeuksia rajoitettiin entisestään.

3.10

EHTY:n teräsyhtiöille on kaiken kaikkiaan kanavoitu huomattavat varat: yli 70 miljardia euroa vuodesta 1975 lähtien! Varat jakautuivat seuraavasti:

3.11

Euroopan komission tuoreimpien tukitaulukoiden mukaan terästeollisuuden osuus kaikesta EU:n tuesta on nykyisin alle kaksi tuhannesosaa. Tuki myönnetään lähes täysin ympäristönsuojelutoimiin. Nykyinen teräsalan tukilainsäädäntö ja -käytänteet ovat selkeästi ankarampia kuin muita teollisuudenaloja koskevat EU:n tukijärjestelyt.

3.12

1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuoliskolla maailman teräksenkulutus kasvoi vahvasti ja jatkuvasti, keskimäärin yli viiden prosentin vuosivauhtia. Vuonna 1974 raakateräksen tuotanto yhdeksän jäsenvaltion yhteisössä saavutti ennätyskorkeuden: lähes 156 miljoonan tonnin kokonaistuotanto ja 87 prosentin käyttökapasiteetti.

3.13

Vuotta myöhemmin, vuonna 1975, teräksentuotanto aleni kuitenkin jyrkästi öljykriisin vuoksi, ja tuotanto väheni EY:ssä vuodessa 30 miljoonaa tonnia (19 prosenttia). Teräksen hintaromahdus oli tuotannon alenemistakin voimakkaampi. Samaan aikaan EHTY:n teräsyhtiöt joutuivat toteamaan, että tuonti lisääntyi samalla kun niiden oma vienti väheni yhtä selkeästi. Teräksen käytön vähenemistä yhtenäismarkkinoilla kärjisti teräsvarastojen alasajo.

3.14

Aluksi näytti siltä, että kyseessä oli vain erityisen voimakas laskusuhdanne. Kaikki asiantuntijat uskoivat, että sitä seuraisi pian käänne parempaan. Euroopan komission konsultoimat talousinstituutit vahvistivat, että toipuminen olisi erityisen voimakas ja pitkäkestoinen. Komission pitkän aikavälin ennusteessa ”Yleiset tavoitteet vuonna 1985”, joka oli laadittu yhdessä alan tuottajien, kuluttajien ja kauppiaiden kanssa, todettiin, että teräksen tuotanto nousisi 188 miljoonaan tonniin yhdeksässä EY-maassa vuonna 1985. Todellisuudessa tuotanto oli kuitenkin vain 120 miljoonaa tonnia. Teräsyhtiöiden keskipitkän ja pitkän aikavälin investointisuunnittelu perustui näin ollen täysin vääriin parametreihin. Näin luotiin ylikapasiteettia, ja kysyntä ja tarjonta ajautuivat yhä kauemmas toisistaan.

3.15

Teräksen käyttäjien sijoitusaktiivisuus oli vähentynyt jyrkästi maailmanlaajuisen taantuman vuoksi. Tämä vähensi huomattavasti teräksen kulutusta, sillä pitkälle kehittyneiden teollisuusmaiden teräksen kulutuksesta lähes kaksi kolmannesta nivoutuu sijoitusaktiivisuuteen.

3.16

Teräksen maailmanlaajuisesti heikko kysyntä vuodesta 1975 lähtien johtuu myös siitä, että terästä käytetään entistä vähemmän kulloisiinkin erityistarkoituksiin, sillä sitä käytetään nykyisin paljon tehokkaammin. Jatkuva siirtyminen määrällisestä laadulliseen kasvuun sekä palvelualan laajeneminen ovat myös vähentäneet teräksen kysyntää Euroopassa.

3.17

Huolimatta teräksen kulutuksen pysymisestä laimeana teräskapasiteetti kuitenkin kasvoi vuodesta 1975 lähtien edelleen huomattavasti. Maailman nimellinen raakateräskapasiteetti nousi 150 miljoonaa tonnia pelkästään vuosina 1974–1983, kun taas maailmanlaajuinen teräksen kysyntä laski 44 miljoonaa tonnia saman ajanjakson. Samaan aikaan kapasiteetti kasvoi erityisen nopeasti ”uusissa” terästä tuottavissa maissa sekä itäblokin maissa. Teräksen todelliseen kulutukseen verrattuna nimellinen ylikapasiteetti vuonna 1974 oli maailmanlaajuisesti 130 miljoonaa tonnia, ja kymmenessä vuodessa se lähes kolminkertaistui (343 miljoonaan tonniin).

3.18

Koska kysynnän romahtamista pidettiin tuolloin edelleen pelkkänä suhdanneilmiönä, kapasiteettia ylläpidettiin kriisitoimenpiteistä huolimatta. Toimilla ei onnistuttu alentamaan tarjonnan painetta, estämään hintasotia Euroopan teräsmarkkinoilla tai jarruttamaan hintojen romahdusta. Yhtiöillä, joilla oli korkeat tuotantokustannukset ja pienet varat, oli yhä enemmän vaikeuksia. Ne anoivat valtiontukea ja yleensä saivatkin sitä kotimaidensa hallituksilta. Yksittäisten yhtiöiden ongelmista tuli näin koko alan ongelmia. Vapaaehtoisten rajoitusten järjestelmä, jonka vasta perustetun Euroopan rauta- ja terästeollisuuden liiton (European Confederation of the Iron and Steel Industry, Eurofer) jäsenet olivat hyväksyneet, romahti lopulta siihen, että suuret yhtiöt eivät enää osallistunut siihen.

3.19

Vapaaehtoisuuteen perustuvan järjestelmän romahdettua komission oli syksyllä 1980 ilmoitettava teräsalan olevan kriisissä ja otettava käyttöön kaikkia EY:n tuotantolaitoksia koskeva pakollinen tuotantokiintiöjärjestelmä (pakollinen kiintiösääntely). Komissio määritti tästä eteenpäin tuotantokiintiöt neljännesvuosittain. Järjestelmässä oli mahdollista langettaa sanktioita, jos kiintiöitä ei noudatettu. Lisäksi tietyille tuotteille asetettiin erityiset vähimmäishinnat. Tässä lähestymistavassa keskeisiä seikkoja olivat myös hintavakaus sekä sosiaalisesti ja alueellisesti siedettävät kapasiteettivähennykset. Kullekin EY:n teräsyhtiölle määriteltiin tuotantokiintiöt sekä toimituskiintiöt yhtenäismarkkinoita varten. Lisäksi tehtiin vapaaehtoisia rajoitussopimuksia 15:n terästä tuovan maan kanssa. Terästuotteiden alhaisten maailmanmarkkinahintojen vuoksi oli tärkeää välttää vientitappioita, jotka olisivat vaatineet EY:ltä lisätukia kriisijärjestelmän puitteissa. Noin 70 prosenttia Euroopan terästuotannosta kuului kiintiöjärjestelmän piiriin 1980-luvun alussa.

3.20

Poliittiseen päämäärään eli kapasiteetin asteittaiseen vähentämiseen ei kuitenkaan aluksi päästy. Järjestelmän piiriin kuuluvien yritysten toiveet kysynnän kasvusta ja kilpailijoiden karsiutumisesta sekä valtiontukien saanti ja tarjonnan rajoittaminen estivät vähiten kilpailukykyisiä yrityksiä alentamasta kapasiteettiaan. Kapasiteetin asteittainen vähentäminen alkoi toisen tukisäännöstön myötä. Siinä määrättiin rakennemuutosohjelmien toteuttaminen tukien myöntämisen ehdoksi. Pakollista kiintiösääntelyä, jonka ehdotettiin alun perin jatkuvan vain vuoteen 1981, oli jatkettava yhä uudelleen kilpailusyistä.

3.21

Jotta väistämätön kapasiteetin alentaminen voitaisiin toteuttaa, komissio valitsi EHTY:n perustamissopimuksessa kielletyn valtiontuen painostuskeinoksi ja päätti laillistaa aiemmin laittoman käytänteen samaan aikaan käyttöön otetussa tukisäännöstössä. Samalla komissio kuitenkin vaati lupajärjestelmää, jonka se sitoi kapasiteetinvähentämisvaatimuksiin. Tämä teräspolitiikan vaihe kesti vuoden 1985 loppuun. Kiintiöjärjestelmä säilytettiin ja raakateräksen kapasiteettia alennettiin noin 44 miljoonaa tonnia ja kuumavalssatun teräksen 32 miljoonaa tonnia vastineeksi valtiontuen hyväksymiselle.

3.22

Pelkästään vuosina 1983–1985 teräsyhtiöille maksettiin valtiontukea noin 15 miljardia euroa. Poliittiset päätöksentekijät eivät yhdenmukaistaneet kilpailusääntöjä eivätkä hyödyntäneet tarpeeksi mahdollisuutta määrätä taloudellisesti vahvoja yrityksiä alentamaan kapasiteettiaan. Näin ollen ne siirsivät markkinoiden jo kauan edellyttämän ylikapasiteetin vähentämisen liian pitkälle.

3.23

Kun kriisin vuonna 1985 todettiin päättyneen, Euroopan komissio lopulta kehotti uudistamaan perinpohjaisesti EY:n teräsmarkkinapolitiikkaa. Pian sen jälkeen kun valtiontuki oli noussut 15 miljardiin euroon, oli ensin kiintiöjärjestelmää joustavoittamalla ja sitten markkinat täysin liberalisoimalla tarkoitus leikata ylikapasiteettia, mitä ei ilmeisestikään kyetty toteuttamaan ohjaustoimilla Brysselistä käsin. Komissio ei nopean suunnanmuutoksensa yhteydessä kuitenkaan kiinnittänyt huomiota siihen, että sen vuoden 1985 loppuun asti hyväksymät tukimiljardit vaikuttaisivat kilpailukykyyn vasta tulevina vuosina. Vuoden 1986 loppuun mennessä komissio oli leikannut huomattavasti sääntelyn piiriin kuuluvien tuotteiden osuutta.

3.24

Huolimatta noin 40 miljoonan tonnin kapasiteetin leikkauksesta ja kymmenien tuhansien työpaikkojen menetyksestä 25 miljoonan tonnin mahdollinen ylituotanto loi tuolloin edelleen painetta markkinoille.

3.25

Kysynnän lyhytaikainen kasvu vuoden 1987 jälkeen tuki komission käsityksiä siitä, ettei terästeollisuus enää ollut kriisissä. Sääntelytoimet, kuten tuotantosertifikaatit ja toimitusmäärien ilmoitusvelvollisuus, poistettiin. Jäsenvaltioiden hallituksiin ja komissioon kohdistuva paine kasvoi, joten laadittiin kolmas (vuonna 1985), neljäs (vuonna 1989) ja viides (vuonna 1992) tukisäännöstö yhteisön tuen rajoittamiseksi lopullisesti. Rahoitusta tulisi EU:n jäsenvaltioissa vastedes myöntää vain tutkimus- ja kehittämistoimintaan, ympäristönsuojeluun sekä erityiseen lopettamistukeen (3). Tuet rahoitettiin lähes kokonaan jäsenmaksuin kootusta EHTY:n rahastosta.

3.26

Lyhyen korkeasuhdanteen jälkeen vuonna 1990 teräksen kysyntä laski jälleen. Myös teräksen hinta aleni noin 20 prosenttia. Vuonna 1992 komissiota kehotettiin yhä useammin ryhtymään toimiin. Etenkin vaadittiin yksittäisiä tuotteita koskevia neljännesvuosittaisia tuotanto- ja toimitusmäärien ennusteita, sulautumien yksinkertaistamista, tuontisuojaa Itä-Euroopan maihin nähden sekä rakennemuutostukea. Ylikapasiteetin vähentämiseksi ehdotettiin rakenteellista kriisisopimusta eli yritysten keskinäistä rasitusten tasausjärjestelmää sekä kapasiteetin alentamista lopullisesti 20 prosenttia vuoden 1996 loppuun mennessä, mikä tarkoitti 50 000 työpaikan menetystä.

3.27

Komissio kuitenkin hylkäsi ajatuksen rakenteellisesta kriisisopimuksesta sekä uudesta tuotantokiintiöjärjestelmästä. Se esitti vuonna 1993 oman ehdotuksensa, joka koostui vain epäsuorista toimista. Komission esittämiä toimia olivat komission myöntämä kapasiteetin alasajon ennakkorahoitus, sulautumien ja tuotantoyhteistyön edistäminen, teräsmarkkinoiden määräaikainen suojeleminen Itä-Euroopasta peräisin olevalta tuonnilta, markkinoiden avoimuuden lisääminen tuotantoa ja EU:hun suuntautuvaa tuontia koskevalla tiedotuksella sekä sosiaalipoliittiset tukitoimet, joilla kannustettiin alentamaan kapasiteettia. Aloitettiin rakennemuutosprosessi, jonka aikana tuotantokapasiteettia vähennettiin edelleen 19 miljoonaa tonnia, ja EY:n rauta- ja terästeollisuudesta poistui noin 100 000 työpaikkaa. Ministerineuvoston jo hyväksymää ennakkorahoitusmallia ei käytetty.

3.28

Viidennestä tukisäännöstöstä huolimatta EU:n ministerineuvosto hyväksyi joulukuussa 1993 yksimielisesti komission esityksestä ja vastineeksi kapasiteetin vähentämiselle lähes 7 miljardia euroa valtiontukia EU:n eri teräsyrityksille, mutta muistutti kuitenkin tukien kertaluonteisuudesta.

3.29

EHTY:n perustamissopimuksen 4 artiklan c kohdassa valtiontuki kiellettiin jyrkästi. Tukikielto esti EY:n jäsenvaltioita kuitenkin vain rajoitetusti tukemasta terästeollisuuttaan, mikä hyväksyttiin yhteisön korkeimmalla tasolla. Yli 70 miljardilla eurolla veronmaksajien rahoja, joita maksettiin EHTY:n perustamissopimuksen päättymiseen asti, viivytettiin tarvittavia teollisuuden muutoksia, joiden toteutumista ei lopulta voitu estää. Euroopan komissio noudatti hyväksi kokemaansa lähestymistapaa, jonka mukaan valtiontukia myönnettiin vastineeksi kapasiteetin vähentämisestä, myös 1990-luvulla KIE-maiden terästeollisuuden rakennemuutoksen yhteydessä osana EU:hun liittymistä koskevia valmisteluja.

3.30

EY:n jäsenvaltiot tekivät vuonna 1982 markkinaperiaatetta kiertäen poliittisen sopimuksen, jonka mukaan tarvittavat kapasiteetin vähennykset jaetaan tasapuolisesti EY:n jäsenvaltioiden kesken. Tämä oli ristiriidassa EHTY:n perustamissopimuksen kanssa, sillä sen 2 artiklassa todetaan, että teräs on tuotettava siellä, missä siihen on edullisimmat tuotantokustannukset. Sen sijaan, että EU:n jäsenvaltiot ja Euroopan komissio olisivat edistäneet kannattamattomien yritysten oikea-aikaista poistumista markkinoilta sekä vaimentaneet tästä johtuvia sosiaalisia seurauksia ja näin tasapainottaneet nopeasti kysyntää ja tarjontaa, ne käyttivät EHTY:n perustamissopimuksessa mainittuja kriisivälineitä – eikä välttämättä kaikkien teräsyritysten eduksi. Kannattamatonta kapasiteettia ylläpidettiin sosiaali-, alue- ja jakelupoliittisista syistä, ja kannattavat – etenkin yksityiset – yritykset kaatuivat vieden mukanaan työpaikkoja, joiden olisi vertailuanalyysien perusteella pitänyt olla turvattuja.

3.31

On kuitenkin todettava, että EU:n terästeollisuuden kriisivuodet on ohitettu, vaikkakaan ei vaikeuksitta. EY:n terästeollisuudessa on kuitenkin lopulta luotu kansainvälisellä tasolla tarvittavat kilpailukykyiset rakenteet. Tästä on maksettu korkea hinta, sillä terästeollisuudesta on poistunut yli 550 000 työpaikkaa, useimmiten yhteiskunnallisesti vastuullisella tavalla. Prosessi voitiin toteuttaa vain työmarkkinaosapuolten tiiviillä vuoropuhelulla.

3.32

Monet Euroopan terästeollisuutta muokanneet tekniset innovaatiot on käynnistetty tai niitä on kehitetty merkittävästi jäsenmaksuin omarahoitetuissa EHTY:n tutkimusohjelmissa. EHTY:n perustamissopimuksen tarkoituksena oli tuoda tutkimusresurssit yhteisössä harjoitettavan tutkimuksen ulottuville, jotta edistettäisiin teollisuuden kilpailukykyä yleensä sekä turvattaisiin työpaikat.

3.33

EHTY:n ensimmäinen tutkimusohjelma aloitettiin vuonna 1955. Siitä lähtien teknologisen innovaation keskipisteessä toimivat tutkijat ja insinöörit ovat ohjanneet työskentelyään yhä enemmän yhteistyöhön perustuvan eurooppalaisen lähestymistavan mukaisesti. Terästeollisuus ja sen mukana eurooppalainen yhteiskunta ovat hyötyneet tutkimusyhteistyöstä, jossa koordinoidaan tavoitteet, toteutetaan yhteisiä toimia ja asetetaan tulokset kaikkien asianosaisten käyttöön. Näin teollinen innovaatio on edistynyt nopeasti jatkuvien parannusten myötä.

3.34

EHTY:n tutkimustoiminnassa on saavutettu huomattavia tuloksia yhteiskunnallisesti merkittävällä ympäristöalalla. Rikkidioksidipäästöt ovat alentuneet 70 prosenttia ja nokipäästöt 60 prosenttia. Hiilidioksidipäästöt ovat puolittuneet 1980-luvun alkuun verrattuna. Euroopan terästuottajat kuluttavat nykyään 40 prosenttia vähemmän energiaa tuotettua terästonnia kohti kuin 20 vuotta sitten.

3.35

EHTY:n vuoden 1955 talousarviosta kohdennettiin aluksi yhteisössä harjoitettavaan tutkimukseen vuosittain vain seitsemän miljoonaa euroa. Summa kohosi 1990-luvulla 15:n jäsenvaltion unionissa noin 50 miljoonaan euroon vuodessa. EHTY rahoitti 60 prosenttia yhteisöhankkein toteutetusta tutkimustoiminnasta menettelytapojen, materiaalien ja ympäristönsuojelun parantamiseksi. Vuodesta 1983 lähtien se myönsi kokeilu- ja tutkimushankkeisiin 40 prosentin tutkimusavustuksen.

3.36

Näin ollen jokainen EHTY:n tutkimustoimintaan investoitu euro on tuottanut keskimäärin 13 euroa. Tätä taustaa vasten ei ole hämmästyttävää, että EHTY:n perustamissopimuksen päättyessä EU:n jäsenvaltiot sopivat yksimielisesti siitä, että hiili- ja teräsyritysten jäsenmaksuista kerätyt ja jäljelle jääneet varat käytetään yksinomaan tutkimustoiminnan jatkamiseen hiili- ja terästeollisuusalalla. Hyväksyttyjen suuntaviivojen mukaisesti EHTY:n jäljelle jäävistä varoista vuosittain saatavat noin 60 miljoonan euron korkotulot käytetään yksinomaan hiili- ja teräsalan tutkimustoimintaan, joka koskee etenkin teräsalalla

3.37

EU:n terästeollisuus on Euroopan unionin laajentuessa varustautunut kohtaamaan maailmanlaajuisen kilpailun. Euroopan terästeollisuus on viime vuosina vahvistanut asemaansa niin teknisesti ja taloudellisesti kuin ympäristönsuojelun kannalta. Jotkut aiemmat valtionyhtiöt ovat käyttäneet saamansa rahoitustuen kohdennetusti ja teknologisen mukauttamisen ja tehostettujen rakenteiden avulla edenneet maailmanlaajuisiksi markkinajohtajiksi.

3.38

Terästeollisuus on onnistunut mukautumaan maailmanlaajuistumisen ja kestävän kehityksen haasteisiin. Euroopan terästeollisuus on selvästikin oppinut läksynsä 1970-, 1980- ja 1990-luvun kriiseistä. Teräsala on nykyisin niin kilpailukykyinen, että se kykenee jopa taloudellisten taantumien aikana pysymään pääasiassa voitollisena.

3.38

Teräksen voimakas kysyntä EU:n yhtenäismarkkinoilla korostaa eurooppalaisten yritysten suuria ponnisteluja pyrkiä menestyksekkäästi kustannustehokkuuteen sekä parantaa samalla laatua ja asiakasläheisyyttä. EU:n teräksentuottajat ovat sulautumin ja yritysostoin sekä tehokkuutta lisäämällä ja kuluja leikkaamalla luoneet perustan 21. vuosisadan kilpailukykyiselle terästeollisuudelle. Käsitteet ’elvytys ja rakennetuki’ ovat kadonneet teräksentuottajien sanastosta. Vetoamalla selkeästi valtiontukia koskevien tiukkojen sääntöjen säilyttämiseksi myös EHTY:n perustamissopimuksen päättymisen jälkeen EU:n teräsyritykset ovat korostaneet, että ne haluavat tukimentaliteetin ja kilpailuvääristymien aikakauden olevan lopullisesti ohi.

3.40

Vakiintuminen ja teollisuuden muutosprosessit eivät kuitenkaan ole vielä päättyneet. Tietyt yritykset pyrkivät jo maanosat ylittäviin sulautumiin. Kiinan nousu teolliseksi toimijaksi vaikuttaa nykyisin huomattavasti yritysten kilpailukykyyn. Teräksen nopeasti kasvava kysyntä Kiinassa kärjistää kysyntää kansainvälisillä teräsmarkkinoilla. Esimerkiksi rautamalmin ja rautaromun osto Kiinaan aiheuttaa pulaa maailmanmarkkinoilla, mikä nostaa räjähdysmäisesti raaka-aineiden hintaa ja rahtimaksuja.

3.41

Unionin uusien jäsenvaltioiden terästeollisuuden rakennemuutos on myös tätä nykyä nopeutumassa. Kyseisten maiden terästeollisuuden rakennemuutoksen haasteita voidaan verrata jossain määrin Länsi-Euroopan tilanteeseen 25 vuotta sitten, vaikka markkinat ovatkin sittemmin muuttuneet maailmanlaajuisiksi. Näin ollen on tärkeää, että kumppanit Keski- ja Itä-Euroopan maissa voivat hyödyntää Länsi-Euroopan terästeollisuuden rakennemuutosprosessista sekä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelusta saatuja kokemuksia.

3.42

1990-luvun alkupuolella tehdyissä Eurooppa-sopimuksissa KIE-maita vaadittiin vastineeksi erityistuen saamiselle (ns. armonaika, grace period) toteuttamaan tehokkaita rakennemuutostoimia, vähentämään huomattavasti ylikapasiteettia sekä osoittamaan, että tukea saavat yritykset ovat muuttuneet elinkelpoisiksi. Vapaan ja rehdin kilpailun varmistamiseksi EU:n teräsmarkkinoilla myös EU:n laajentumisen jälkeen uusien jäsenvaltioiden on liittymissopimusten mukaisesti noudatettava nykyisiä EU:n säännöksiä (esim. kilpailua ja valtiontukia, veroja, ympäristönsuojelua, sosiaalipolitiikkaa jne. koskevia direktiivejä ja puitepäätöksiä). Euroopan komission on tiukasti seurattava tilannetta, jotta varmistetaan, ettei KIE-maiden hallitusten myöntämä valtiontuki ole ristiriidassa EU:ssa sovittujen tiukkojen tukisäännösten kanssa. Komission on myös varmistettava, että kysynnän nykytasoa ajatellen tehotonta tuotantokapasiteettia todella vähennetään suunnitelmien mukaisesti.

4.1

Maailman teräsmarkkinoiden vaikeasta tilanteesta Yhdysvalloille koituneet seuraukset johtivat siihen, että Yhdysvaltain hallitus otti maaliskuussa 2002 Yhdysvaltain kauppalain 201 artiklan nojalla käyttöön väliaikaiset tuontitullit kotimaisten teräsmarkkinoiden suojelemiseksi, mikä rikkoi WTO:n sääntöjä. Koska teräksen kaupalle on ominaista taipumus erittäin suuriin vaihteluihin, mikä johtuu maailmanlaajuisesta tehottomasta ylikapasiteetista, Yhdysvaltain presidentti Bushin hallitus on myös ilmoittanut olevansa valmis edistämään kansainvälisiä neuvotteluja tehottoman tuotantokapasiteetin poistamiseksi sekä terästeollisuudelle myönnettävän valtiontuen alentamiseksi maailmanlaajuisesti.

4.2

EU:n jäsenvaltiot ja Euroopan komissio tukevat kaikkia pyrkimyksiä ottaa käyttöön terästeollisuudelle myönnettäviä tukia koskevat nykyistä tiukemmat säännöt koko maailmassa. OECD:n puitteissa Pariisissa joulukuussa 2002 aloitetut monikansalliset neuvottelut tarjosivat EU:lle tilaisuuden ehdottaa, että sen hyväksi kokemaa terästeollisuuden tukijärjestelmää käytettäisiin kansainvälisen terästukisopimuksen perustana.

4.3

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kannattaa Euroopan komission toimia huolimatta siitä, että EU:n terästeollisuus näyttää epäilevän suuresti muiden valtioiden ja alueiden vakavia aikeita leikata terästukia ja näin ollen allekirjoittaa tehokas terästukisopimus, johon sisältyy ilmoitusvelvoitteita ja sanktioita. Komitea on myös huolissaan siitä, ettei tuki- ja kapasiteettiongelmista ole keskusteltu kaupan esteiden yhteydessä, sillä niitä käytetään usein epäoikeudenmukaisesti ja ne aiheuttavat näin ollen markkinavääristymiä.

4.4

EU:n teräksentuottajat menevät mahdollisen terästukisopimuksen päämäärien suhteen pidemmälle kuin useimmat OECD-maiden edustajat. OECD:n neuvotteluissa EU:n teräksentuottajat kannattivat yhtenä rintamana kaikkien sellaisten valtiontukien kieltämistä, joiden avulla lisätään kapasiteettia tai ylläpidetään kannattamatonta kapasiteettia. Tämä vaatimus ei koske vain tietyille teräksentuottajille kohdennettua erityistukea vaan myös yleistä tukea.

4.5

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on samaa mieltä EU:n teräksentuottajien kanssa siitä, että valtiontukea tulisi myöntää vain niin kauan kuin se ei haittaa tuotantokapasiteetin kehitystä, rehtiä kilpailua eikä kauppavirtoja. Komitea kannattaa kuitenkin seuraavia poikkeuksia OECD:n neuvotteluissa:

4.6

Tukisopimuksen yhteydessä tulisi ottaa huomioon myös se seikka, että ainakin joillakin kehitysmailla on jo täysin kilpailukykyinen terästeollisuus. Kehitysmaiden tai kehittyvien maiden teräksentuottajat hyötyvät kilpailueduista, kuten alhaisista työvoimakuluista, raaka-aineiden saatavuudesta, alhaisista ympäristönsuojelunormeista sekä korkeasta tuontitullisuojasta. Näin ollen kyseisten maiden teräsyhtiöille voidaan harkita valtiontuen myöntämistä vain sillä edellytyksellä, että

5.1

Euroopan terästeollisuuden rakennemuutoksesta saadut kokemukset osoittavat, että valtiontuki on kaksiteräinen miekka. Kun valtiontukea myönnetään yritystukena, se hyödyttää vain yksittäisiä yrityksiä ja johtaa resurssien virheelliseen kohdentamiseen sekä kannattamattoman tuotantokapasiteetin ylläpitämiseen markkinoilla keskipitkällä aikavälillä. Sovitun rakennemuutosohjelman puitteissa myönnetyt valtiontuet voivat kuitenkin lieventää sosiaalisia vaikeuksia ja siten edistää teollisuuden muutosten hyväksymistä ja vaikutuksia. Kyseisten prosessien ohjaaminen sosiaalidialogin avulla on osoittautunut onnistuneeksi käytänteeksi.

5.2

On myös kysyttävä, eikö valtiontukiin käytettyjä valtavia summia veronmaksajien rahoja olisi voitu käyttää paremmin, esimerkiksi koulutukseen tai tutkimukseen.

5.3

Terästeollisuuden kriisivuosien ongelmana oli myös se, että vaikka valtiotukien oikeudellinen asema (EHTY:n perustamissopimuksen 4 artiklan c kohta) vaikutti selkeältä (kaikki valtiontuet olivat kiellettyjä), tukisäännöstöt, ministerineuvoston päätökset ja yhteisöjen tuomioistuimen tuomiot hämärsivät tätä asemaa ja tekivät siitä ennakoimattoman. Teräsyrityksillä ei ollut luotettavia viitetietoja eikä suunnitteluvarmuutta.

5.4

Kymmenen tai kahdentoista uuden jäsenvaltion liittyessä unioniin on entistäkin tärkeämpää vaatia terästeollisuuden tukea koskevien selkeiden sääntöjen tiukkaa noudattamista sekä reagoida kaikkiin sääntörikkomuksiin, kuten oli asianlaita USS Kosicen tapauksessa.

5.5

Viidentoista jäsenvaltion EU:ssa tehtyjä virheitä ei tule toistaa.

5.6

OECD:n puitteissa käytävät ja tällä välin keskeytetyt neuvottelut ovat tarkoituksenmukaisia vain, jos niillä parannetaan kestävästi nykytilannetta esimerkiksi siten, ettei

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/47

1.1

Euroopan kansalaisten terveysturva on yksi kansanterveyden perustekijöistä. Se edellyttää, että toimivaltaiset viranomaiset asetetaan yhteisvastuuseen suojelua koskevien yhteisten velvoitteiden suhteen (jopa bioterrorismiin liittyvissä tapauksissa) ja että tältä pohjalta kansalaiset käyttävät oikeuttaan saada avointa tietoa viranomaisten päätöksistä.

1.2

Turvallisuus ja hoitojärjestelmä ovat kaksi termiä, jotka tavallisesti yhdistetään toisiinsa, vaikkakin tiedostamatta. Kansanterveyden käsitettä puolestaan rasittavat vielä sosiologiset paineet ja lääketieteelliset tottumukset, jotka korostavat yksilökohtaista diagnoosia ja hoitoa.

1.3

Koska Euroopassa koetut iskut ovat selvästi osoittaneet, että terveysriskit eivät ole enää pelkästään lääketieteellisiä vaan ovat voimakkaasti muuntuneet myös sosiaalisiksi ja poliittisiksi, terveysturvastrategian määrittely on siirtynyt kaikkien ja erityisesti poliittisten päättäjien vastuulle. Vastedes kansalaisten täytyy voida luottaa tällaisten takuiden olemassaoloon.

1.4

Terveysturva ei synny tyhjästä vaan se täydentää kansanterveyden perinteisiä aloja, etenkin epidemiologiaa. Lisäksi terveysturva tukeutuu harkintaan sekä lääkkeiden valvontajärjestelmiin ja on välttämätön lääketieteellisen toiminnan kaikkien vaikutusten paljastamiseksi.

1.5

Terveysturvan kehitys ei eroa lääketieteen kehityksestä. Se etenee asteittain ja muodostuu sarjasta todennäköisyyden pohjalta tietyllä hetkellä tehtyjä valintoja, joihin on vaikuttanut hyödyn, kustannusten ja mahdollisten riskien arviointi. Terveysturvan laatu heijastaa hoitojärjestelmän laatua.

1.6

Terveysturva tukeutuu lääketieteelliseen lähestymistapaan ja sen kehittämiseksi tarvitaan samoin ehdottomasti myös oma metodiikka. Lisäksi viranomaisten on aidosti sitouduttava asiaan. Terveysturvan kenttä on luonnollisesti paljon laajempi, koska lääketieteellistä innovaatiota tehdään jatkuvasti.

1.7

Terveysturvan käsite on väistämättä muuttuva. Koska on syytä pelätä esimerkiksi bioterrorismia, ei voida tyytyä kaavoihin kangistuneisiin ratkaisukeinoihin; on löydettävä tasapaino täydellisen, eli saavuttamattoman turvan ja välinpitämättömyyden tai toimimatta jättämisen välillä. Terveysturvan tarve lähtee terveydenhoitojärjestelmän tehokkuuden lisäämisestä, vaikkakaan ei pidä unohtaa vertaamista köyhimpiin maihin, joissa tällä hetkellä tärkeintä on kansanterveysjärjestelmän peruselementtien luominen.

1.8

Vauraassa Euroopan unionissa, jossa on sitouduttu riskien jakamiseen, terveysturva on otettava nyt huomioon yhteisön tasolla. On käytettävä kaikkia mahdollisia keinoja, jotta terveysturvaa koskevista päätöksistä voidaan keskustella ja erityisesti jotta päätökset voidaan julkistaa; unionin kansalaisille on voitava tarjota muitakin vaihtoehtoja kuin hämmennys tai salailu. Tällä tavoin Euroopan unionista voi tulla kansanterveyden alalla vakiintunut demokratia.

2.1

Terveyspolitiikkaa ainoastaan sivuttiin yhteisön säädöksissä ennen 7. helmikuuta 1992 solmittua Maastrichtin sopimusta Euroopan unionista. Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) 25. maaliskuuta 1957 allekirjoitettu perustamissopimus sisälsi erityisehtoja väestön terveyden suojelemiseksi ionisoivan säteilyn vaaroja vastaan.

2.2

Käsite ”terveyden suojelu” tuli esille 25. maaliskuuta 1957 solmitussa Rooman sopimuksessa vain sopimuksen 36 artiklassa, jossa todetaan:

2.2.1

”30–34 artiklan säännökset eivät estä sellaisia tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten tai eläinten terveyden ja elämän suojelemiseksi tai kasvien suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi taikka teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojelemiseksi. Nämä kiellot tai rajoitukset eivät kuitenkaan saa olla keino mielivaltaiseen syrjintään tai jäsenvaltioiden välisen kaupan peiteltyä rajoittamista.”

2.3

118 a artiklan lisääminen Euroopan yhtenäisasiakirjaan vuonna 1986 laajensi yhteisön toimielinten toimivaltaa, koska siinä annettiin Euroopan komissiolle mahdollisuus tehdä terveysalaa koskevia aloitteita korkeatasoisen suojelun pohjalta.

2.4

Toinen epäsuora viittaus terveyden suojeluun on Euroopan yhtenäisasiakirjassa Rooman sopimukseen lisätyssä 130 r artiklassa, jossa määrätään, että ympäristöä koskevissa kysymyksissä yhteisön toiminnan tavoitteena on ”suojella ihmisten terveyttä”.

2.5

Euroopan unionin perustamissopimus muutti huomattavasti terveyteen liittyvää näkökulmaa unionin rakentamisessa. Siihen lisättiin osasto X ”Kansanterveys”, jonka mukaan ”yhteisö myötävaikuttaa ihmisten terveyden korkeatasoisen suojelun toteuttamiseen”. Kyseisen 129 artiklan 4 kohdan mukaan neuvosto voi tavoitteidensa saavuttamiseksi ottaa käyttöön 189 b artiklassa määriteltyjä kannustustoimia tai antaa suosituksia.

2.6

Terveyden suojelun käsite tulee esille myös muissa Euroopan unionin perustamissopimuksen artikloissa. Esimerkiksi kuluttajansuojaa koskevassa 129 a artiklassa mainitaan myös kuluttajien terveyden suojelu.

2.7

Täsmällinen oikeudellinen kehys, jota parannetaan Euroopan perustuslakia koskevan sopimusehdotuksen 179 artiklassa, antaa unionin toimielimille mahdollisuuden kehittää toimintaansa kansanterveyden alalla:

2.8

Käyttöön otetuilla uusilla rakenteilla kuten Euroopan lääkearviointivirastolla saattaa olla huomattava merkitys, varsinkin kun unionin toimielimet ovat sitoutuneet noudattamaan politiikkaa, jolla lisätään yhteistyötä kolmansien maiden ja suurten kansainvälisten organisaatioiden kanssa ja jota tulee seurata ja vahvistaa. Esimerkkejä yhteistyökumppaneista ovat Maailman terveysjärjestö, Euroopan neuvosto, OECD, Kansainvälinen atomienergiajärjestö (säteilysuojaan liittyvissä toimissa) sekä YK:n huume- ja rikostoimisto (UNODC).

3.1.1

Lääketieteellisiin päätöksiin liittyy usein epämääräisyyttä kuten epävarmuutta sairauksien tunnistamisesta sekä hoitojen vaikutuksista ja riskeistä samoin kuin potilaan tilaa koskevista tiedoista sekä täydentävien tutkimusten ja tutkimusvälineiden valinnasta. Lisäksi lääkärin kysellessä tietoja potilaalta tunne tai huoli aiheuttavat epätarkkuutta, ja kliiniset tutkimukset ovat luonteeltaan vain suuntaa-antavia.

3.1.2

Lääketieteellinen toimenpide on usein monien epävarmassa tilanteessa tehtyjen, todennäköisyyteen tähtäävien päätösten tulos: mitä enemmän valintoja ja päätöksiä diagnoosiin tai hoitoon tarvitaan, sitä suurempi on erehdyksen mahdollisuus – vaikka kyseessä ei loppujen lopuksi olisikaan tuottamuksellinen virhe.

3.1.3

Jokaiseen lääketieteelliseen päätökseen tai toimenpiteeseen sisältyy tekijä, jota ei voida ennalta arvioida. Tämä hallitsematon epävarmuustekijä ja väistämätön tilastollinen riski kuuluu erottamattomasti lääketieteeseen.

3.1.4

Lääketieteen epävarmuustekijöiden taustalla on inhimillisiä syitä kuten lääkärin virhe tai tahaton erehdys. Tosiasioihin perustuvia syitä ovat tunnetut, mutta tieteen luonteesta johtuen tilastollisesti väistämättömät riskit sekä aina mahdolliset tuntemattomat riskit.

3.1.5

Terveysturvasta ei voida puhua muistamatta lääketieteellisen päätöksenteon peruspiirteitä. Kun on kyse terveydestä tai elämästä, on usein vaikeaa olla pyytämättä mahdottomia. Riskitöntä lääketieteellistä toimintaa ei kuitenkaan ole, koska ei ole riskitöntä elämää.

3.2.1

Terveysturvaa koskevat päätökset voidaan rinnastaa lääketiedettä koskeviin päätöksiin. Toimimatta jättäminen on yhdenlainen päätös, joka voi olla tuomittava.

3.2.2

Hoidon riskejä on punnittava spontaaneja riskejä vastaan. Riskin järjenvastainen kieltäminen terveyttä koskevissa asioissa on yhtä vastuutonta kuin välinpitämättömyys.

3.2.3

Hyötyjen ja riskien pohtiminen on vierasta eurooppalaiselle yhteiskunnalle, joka on onnistunut vähentämään luonnostaan ilmenevien riskien määrää huomattavasti.

3.2.4

Arvioitaessa toiminnan tai tuotteen turvallisuutta terveydelle on tärkeää käyttää riskiasteikkoa, jonka avulla voidaan ”nollariskin” sijasta määritellä pienin mahdollinen riski. Hyötyjä ja riskejä punnittaessa on otettava huomioon viisi kriteeriä:

3.2.5

Onkin yleisen mielipiteen ja sairaanhoitopalveluiden tarjoajien asettamien joko samansuuntaisten tai vastakkaisten paineiden alaisina toimivien viranomaisten vastuulla valita epävarmassa tilanteessa kansanterveyden kannalta joko pessimistisin (ja siten myös konservatiivisin) oletus tai mahdollisimman todennäköinen arvio.

3.2.6

Terveysturvaa koskevia päätöksiä joudutaan joskus tekemään myös kriisitilanteessa. Viranomaiset kohtaavat silloin samanaikaisesti eteen vyöryvät ongelmat, järjestelmissä ilmenevät toimintahäiriöt ja tehtäviä päätöksiä koskevat huomattavat näkemyserot.

3.2.7

Jotta kiireellisessä tilanteessa ei jouduttaisi improvisoimaan, on ennalta määriteltyihin ja viimeisteltyihin arviointi-, valvonta- ja toimenpidemenetelmiin voitava luottaa. Tätä varten tarvitaan aiempien kriisitilanteiden analysointia ja terveysturvan metodiikkaa.

3.2.8

Tarjolla olevista tieteellisistä ja lääketieteellisistä takeista huolimatta hyötyjen ja riskien suhteen arviointiin liittyy usein lopulta myös sisäinen vakaumus.

4.1.1

Koska epidemiologinen seuranta on kansanterveyden suojelun olennainen osa, terveysuhkien tarkkailu on annettava eurooppalaisen terveysvalvontakeskuksen tehtäväksi (ks. kohta 6.3).

4.1.2

Tarkkailun tavoitteena on havaita hoitovirheet ja hoidosta aiheutuvat sairaudet, tunnistaa hoitomuotojen odottamattomat haittavaikutukset, valvoa ja analysoida tuloksia sekä arvioida terveyteen liittyvien järjestelmien tehokkuutta. Kaikki nämä toiminnot ovat terveysturvan keskeisen tärkeitä osia.

4.1.3

Tarkkailu on myös kansainvälistä, koska Maailman terveysjärjestön ja Euroopan unionin suojeluksessa on käynnistetty tiedonvaihto- ja varoitusjärjestelmiä.

4.1.4

Yhteistyön organisoimiseksi on tehty monenvälisiä sopimuksia kaikilla tasoilla, kaikilla erikoisaloilla ja kaikilla mantereilla. Niiden ansiosta terveysturvan takaamiseksi tarvittaviin toimiin voidaan ryhtyä viivytyksettä.

4.2.1

Hoitomenetelmän valinta ja menetelmän turvallisuus riippuvat ensi sijassa tieteen kehitysvaiheesta ja siten lääkärin tietämyksestä.

4.3.1

Kaikki asianosaiset viranomaiset valvovat velvoitteiden noudattamista, ja laaja ja yhtenäinen oikeuskäytäntö määrittelee terveydenhoitoalan ammattilaisten velvoitteet ja luotettavan, huolellisen ja nykytietämyksen mukaisen hoidon käsitteen.

4.3.2

Toimien suorittaminen on tietenkin riippuvaista terveysturvajärjestelmistä, jotka vaihtelevat huomattavasti toimenpiteiden luonteen ja mahdollisten ”luonnollisten” riskien mukaan.

4.3.3

Ainoa tapa määritellä ne ehdot, jotka terveysturvan on täytettävä, on vertailla toimenpiteiden suorittamiseen liittyviä vaikeuksia, eli osittain myös jopa marginaalisia tilastollisesti vältettäviä riskejä. Kyseessä on eräänlainen hyöty-riski -suhteen analyysi, joka mahdollistaa terveysturvan hyväksyttävän ja odotetun normaalitason määrittelemisen.

—

Hoitojärjestelmän ja sen toiminnan laatu vaikuttaa huomattavasti terveysturvaan.

—

Terveysturva asettaa kaikille julkisille tai yksityisille laitoksille resursseja koskevan velvoitteen. Resursseista määrätään säännöksissä ja niihin sovelletaan erityistä lupamenettelyä. Kansanterveysjärjestelmän on kyettävä vastaamaan väestön tarpeisiin ja huolehtimaan terveydenhuollosta mahdollisimman turvallisissa olosuhteissa.

4.5.1

Tiukat säännökset koskevat ennaltaehkäisyssä, diagnostiikassa tai hoidossa käytettäviä tuotteita ja hyödykkeitä, joita ovat seuraavat:

4.5.2

Kyseisiin tuotteisiin sovellettavat terveysturvasäännöt muodostavat todellisen turvaketjun.

5.1.1

Euroopan unionin jäsenvaltioissa kansanterveydestä vastaavat instituutiot eivät ole vielä ottaneet huomioon terveysturvan periaatteita.

5.1.2

Terveysturvaa ei saavuteta soveltamalla tiettyä yhtälöä tai kaavaa, vaan se tapahtuu ennalta varautumisen ja vastakkainasettelun hengessä.

5.1.3

Terveysturva edellyttää rajatylittävää valistusta ja koordinointia. On varottava uskomasta harhakuvaan suojavarustuksesta, jonka avulla voitaisiin helposti välttää seuraava epidemia. Terveysriskit ovat monimuotoisia ja yleensä odottamattomia, ja ne muuttuvat loputtomasti. Sairauksiin suhtautuminen muuttuu, virukset muuntautuvat ja taudinaiheuttajat uudistuvat tai kätkeytyvät.

5.2.1

Koska kansanterveyden suojeluun ei ole erityisiä oikeusvälineitä, jotkut Euroopan unionin maat ovat toisinaan omaksuneet kiertoteitä tai epämääräisiä käytäntöjä kuten sosiaaliturvan säännösten virheellisen soveltamisen. Tällöin sekoitetaan terveyteen liittyvät ja taloudelliset arvot samaan keskusteluun. Vaikka onkin oikeutettua arvioida terveydenhoidon kustannuksia ja käyttää sen rajallisia resursseja mahdollisimman järkevällä tavalla, on vaarallista sekoittaa nämä kaksi asiaa.

5.2.2

On eri asia arvioida tuotteen tai hoidon tehokkuutta, laatua ja turvallisuutta, kuin päättää sen korvattavuudesta osana sosiaaliturvaa. Valtakilpailu korostaa terveydenhoitoalan päätöksentekovaikeuksia.

5.2.3

Toimivallan määrittely merkitsee vastuiden määrittelyä ja siten terveysalan eettisen, hallinnollisen ja/tai oikeudellisen vastuun kantavan viranomaisen yksilöimistä. Vastuu voidaan omaksua täysin vain sillä edellytyksellä, että säännöksissä ei ole puutteita tai epäselvyyksiä, jotka voisivat johtaa tehtäviä valintoja vääristäviin kiistoihin tai toimenpiteisiin.

5.3.1

Euroopan kansanterveysalan hallinto on riittämätöntä ja sen oikeudellinen pohja on hyvin heikko. Resurssien niukkuuden vuoksi siltä puuttuu myös lääketieteellinen legitimiteetti. Kaikki nämä puutteet on pyrittävä korjaamaan.

5.3.2

Julkisen sektorin toiminta voi olla tehokasta vain, jos sillä on todellinen oikeutus. Terveysalan hallinto voi huolehtia terveysturvan ylläpidosta kattavasti vain, jos se on sekä jokaisen unionin jäsenmaan viranomaisten että suuren yleisön eli kuluttajien tunnustama.

5.3.3

Tieteellinen ja lääketieteellis-tekninen uskottavuus edellyttää resurssien vahvistamista, korkeatasoista teknistä henkilökuntaa sekä kaikkien eurooppalaisten ja kansallisten instituutioiden yhteistyötä.

5.3.4

Viisi keskeistä tehtävää ovat seuraavat: suosittelu, valvonta, tarkastus, toimiminen asiantuntijana ja arviointi.

5.3.5

Euroopan kansanterveysverkoston perustaminen on osoitus kaikkien eurooppalaisten viranomaisten tahdosta koota kansanterveysalan toimijat yhteen sekä yhdenmukaistaa unionin jäsenvaltioissa jo olemassaolevia terveysvalvonnan välineitä ja tehostaa niitä.

5.4.1

Terveyspalvelujen teknisen ja tieteellisen osaamisen tasosta riippumatta vastakkainasettelun periaatetta on ehdottomasti noudatettava terveysturvaan kuuluvissa toimissa.

5.4.2

Riippumattomiin asiantuntijoihin turvautuminen antaa Euroopan viranomaisille tilaisuuden hyödyntää alan kaikkein korkeatasoisinta osaamista, ja vuorovaikutuksen ansiosta tietoja voidaan hioa ja täydentää ennen päätösten tekemistä.

5.4.3

Kaikkein tärkeimmillä tai kapeimmilla erikoisaloilla näyttää myös unionin ulkopuolisten maiden kansainvälisesti maineikkaisiin asiantuntijoihin turvautuminen välttämättömältä. Kansainväliset yhteydet voivat luoda yhteisymmärrystä kaikkien asianosaisten maiden kesken, ja siten voidaan välttää viivästyksiä, jotka voisivat olla haitallisia kaikille (sekä sairaille että alan eri toimijoille).

5.4.4

Näin voidaan ehkäistä kansallisten terveydenhuoltoalan hallintokulttuurien erityispiirteistä ja lääkärien koulutusmenetelmien eroista johtuvia ongelmia.

5.5.1

Kansanterveyden valvojan toimivalta on itse asiassa päätöksentekoa (sallimista tai kieltämistä), ja sitä voidaan hoitaa asianmukaisesti vain ottamalla huomioon kaikkien kuhunkin terveysongelmaan vaikuttavien tekijöiden kokonaisuus.

5.5.2

Kyseessä on aina hyötyjen ja riskien suhteen arviointi, joka ei voi olla pelkästään tieteellistä. Arviointia tekevälle hallinnoijalle tai muulle toimijalle ei myöskään saa koitua asiasta aineellista tai muuta hyötyä.

5.5.3

Asiantuntijan ja päätöksentekijän roolien selkeyttämisen tarkoituksena on taata asiantuntijoiden ja hallinnoijien suhteen avoimuus. Asiantuntemuksen osalta on vahvistettava tiukka eettinen linja, jota on noudatettava. Tämä ei ole aina itsestään selvää, etenkään kun ongelma vaatii hyvin korkeatasoista erityisosaamista, asiantuntijoita on vähän ja heillä on usein yhteyksiä asianosaisiin organisaatioihin tai yrityksiin.

5.5.4

Terveysturvaan liittyvälle päätöksenteolle välttämätön avoimuus edellyttää, että jokainen asiantuntija ilmoittaa terveysviranomaisille yhteydet tehtäväänsä liittyviin organisaatioihin, yrityksiin tai henkilöihin.

5.5.5

Euroopan yhteisö on aloittanut kyseisten menettelyjen määrittelemisen. Asiantuntijoiden itsensä toivoma avoimuusmenettelyjen yleistyminen takaa, että asiantuntijalausunnot ovat mahdollisimman puolueettomia.

5.6.1

Kuten uudet asiat yleensä, uudet terveysriskit horjuttavat ja kyseenalaistavat varmoina pidettyjä peruskäsityksiä ja tottumuksia.

5.6.2

Niitä on lähestyttävä samalla tavalla eli ”kuuntelemalla hiljaisuutta”.

5.6.3

Valitusta valvontajärjestelmästä riippumatta ”kollektiivisen sokeuden” mahdollisuutta ei pidä väheksyä.

5.6.4

Julkinen keskustelu on välttämätöntä. Potilaiden ja asiantuntijapiirin ulkopuolisten lääkäreiden on voitava saada äänensä kuuluviin, kysyä heitä vaivaavista aiheista ja antaa varoituksia.

5.6.5

Keskustelu on järjestettävä asianmukaisesti, jotta ei huolestutettaisi ihmisiä turhaan.

5.6.6

Terveysalan moniarvoisuus, joka parantaa olennaisesti mahdollisuuksia välttyä uusilta ongelmilta, edellyttää päätöksentekomenetelmien kehittämistä aiempaa avoimemmiksi. Asiantuntijalausunnot sekä terveydenhuoltoon liittyvien päätösten perustelut on julkistettava, kuitenkin lääketieteellisen luottamuksellisuuden ja teollisuussalaisuuksien suojelua koskevin varauksin.

5.7.1

Kansanterveyteen liittyvällä tiedottamisella on kansantajuistamisesta huolimatta joitakin erityispiirteitä, jotka ovat erityisen selkeitä terveysturvaa koskevissa asioissa.

5.7.2

Alaan liittyvä tiedottaminen tarkoittaa usein sairauksista tai kuolemasta kertomista. Tällaista arkaluonteista terveydenhuoltojärjestelmän tehtävää hoidettaessa avoimuus ja maltillisuus ovat tärkeitä.

5.7.3

Avoimuus on välttämätöntä luottamuksen takaamiseksi ja turhan levottomuuden välttämiseksi. Levottomuuden aiheuttajana voi olla äskettäin esiin tullut tieto, joka herättää kohua sitä aiemmin ympäröineen näennäisen salaperäisyyden vuoksi.

5.7.4

Terveysviranomaisten ja organisaatioiden on toimittava avoimesti, aivan kuten lääkärinkin on velvollisuus antaa tietoa potilaalle. Koska kyseessä ovat jokaisen terveyteen liittyvät riskit, velvollisuus kertoa totuus on ehdoton.

5.7.5

Tähän moraaliseen velvoitteeseen liittyy kuitenkin maltillisuuden vaatimus. Tieto joudutaan usein välittämään kiireessä, mutta se ei saisi kuitenkaan olla ristiriitaista, liiallista kohua herättävää tai paniikkia lietsovaa, vaan sen on oltava selkeää ja perustuttava tieteellisiin tosiasioihin. Tiedotusvälineillä, terveysalan ammattilaisilla, potilasjärjestöillä ja viranomaisilla on oltava yhteiset toimintasäännöt. Paniikki tai salailu eivät ole kelvollisia vaihtoehtoja.

5.8.1

Potilaat suhtautuvat terveyttä koskevaan tietoon erityisen herkästi.

5.8.2

Lääkäreille suunnatun tiedon ja suurelle yleisölle tarkoitetun tiedon välillä on luonnollinen ero.

5.8.3

Lääkäreille suunnatussa tiedossa hyödynnetään kohderyhmän tieteellistä taustaa. Sillä on omat kanavansa: kurssit, konferenssit, kongressit sekä ammattialan ja teollisuuden organisaatiot.

5.8.4

Toisaalta suurelle yleisölle suunnatussa viestinnässä ei voida ilman väärinymmärryksen tai paniikin vaaraa olettaa, että yleisöllä olisi annetun tiedon merkityksen arvioimiseksi tarvittavaa lääketieteen tuntemusta. On löydettävä tasapaino yhtäältä uusista tai perinteisistä hoitomuodoista tarvittavan tiedon ja toisaalta tiedon väärinymmärtämiseen liittyvien riskien välillä.

5.8.5

Tieto saattaa herättää turhaa tai liiallista hämmennystä tai perusteetonta toivoa uusista hoidoista. Tieto on osa väestön terveyskasvatusta, jolla on suora vaikutus terveyspolitiikoiden tehokkuuteen, riskien estämiseen ja yleensä ennaltaehkäisyyn painottuvaan terveydenhoitojärjestelmään.

5.9.1

Kansanterveydellisessä hätätilassa tai vakavan vaaran uhatessa, tiedotuksen tulisi vastata kolmeen tarpeeseen:

5.9.2

Tiedotusvälineiden rooli on joka tapauksessa ratkaiseva kriisitilanteeseen liittyvän tiedotuksen onnistumiseksi. Tiedotusvälineiden on joissain tapauksissa hyväksyttävä, että tietoa ei levitetä suurelle yleisölle ennen kuin terveysalan ammattilaiset ovat saaneet asiasta tarvitsemansa informaation. Tulisi myös kouluttaa erikoistuneita toimittajia, jotka ymmärtävät terveysalaan liittyviä kysymyksiä ja pystyvät tiedottamaan niistä asianmukaisesti.

5.9.3

Kyseessä on vaikea tehtävä, koska esimerkiksi epätoivottujen vaikutusten määrän ja niiden syiden sekä ilmoituskynnystä alentavan tiedotusvälineiden vaikutuksen arviointiin samoin kuin yleiseen riskien arviointiin liittyy hankalia ja monimutkaisia analyyseja. Samalla suuri yleisö odottaa saavansa tietoa välittömästi ymmärrettävällä ja empaattisella kielellä.

6.1

Kahdenkymmenen kuluneen vuoden aikana maailmaa ravistelleiden toisiaan seuranneiden kriisien (AIDS, saastuneen veren aiheuttamat katastrofit, SARS, legioonalaistauti sekä pernarutolla uhkaamalla harjoitettu bioterrorismi) vuoksi Euroopan talous- ja sosiaalikomitea ehdottaa kansanterveysalan korkean tason eurooppalaisten kongressien järjestämistä säännöllisesti.

6.2

Näiden konferenssien tarkoituksena on keskustella yhteisistä toimenpiteistä, antaa täsmällisiä tietoja mainituista kriiseistä, laatia koordinoituja vastauksia, arvioida ulkopuolelta tulevien riskien uhkaa sekä avustaa diagnostiikassa ja tarjota riittäviä ratkaisuja.

6.3

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea suosittaa, että Tukholmaan perustettavan Euroopan terveysvalvontakeskuksen tehtäväkenttää laajennetaan ja vahvistetaan ja siihen sisällytetään asianmukaisten ja säännöllisten kansanterveyttä koskevien selontekojen laatiminen ja EU:n jäsenmaissa toteutettavien tarvittavien toimenpiteiden seuranta toissijaisuusperiaatetta kunnioittaen.

6.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo olevansa ensisijainen foorumi huolehtimaan Euroopan kansalaisyhteiskunnan valistamisesta ja varoittamisesta.

6.5

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pyytää painokkaasti, että kaikki osapuolet omaksuisivat kansanterveyttä koskevissa kysymyksissä aktiivisen asenteen. Kokonaisnäkemys kansanterveyttä uhkaavista kriiseistä edellyttää kaikkien kokemuksien jakamista, koska kriisit ovat maailmanlaajuisia.

6.6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että tiedotuspolitiikan suuria linjoja tulee edistää eurooppalaisella tasolla. Siihen tulee sisältyä koulutusta kaikille toimijoille ja tiedotusvälineille, joilla on asiassa erityinen vastuu.

6.7

ETSK muistuttaa, että sen suositukset liittyvät toisiinsa ja että niiden noudattaminen vaatii Euroopan unionin jäsenmailta voimakasta sitoutumista. Komitea suosittaa seuraavia toimenpiteitä:

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/54

1.1

Kehityssuuntausten taustalla on useita toisiinsa kietoutuneita syitä.

1.2

Edellä esitetty tilanne tulee väistämättä aiheuttamaan terveyspoliittisia ongelmia sekä hoidon laadulle että rajatylittävän hoidon saatavuudelle; potilaat, terveydenhuollon ammattilaiset ja poliittiset päättäjät vaativat tietoa.

1.3

Nämä tosiasiat pakottavat jo nyt arvioimaan jäsenvaltioiden politiikkoja. Niissä on otettava huomioon kaikki unionin velvoitteisiin liittyvät vaatimukset. Velvoitteet lisääntyvät pikku hiljaa, ja niiden ansiosta Euroopan kansalaiset saavat yhä uusia oikeuksia.

1.4

Uudenlainen tilanne selventää vastedes keskustelua. Toiset väittävät, että uusi vapaus horjuttaa haitallisesti nykyisten terveydenhuoltojärjestelmien vakautta, koska heidän mielestään potilaiden liikkuvuuden rajoittaminen helpottaa järjestelmien kustannusten tai painopisteiden valvontaa. Toiset taas kannattavat potilaiden liikkuvuutta, sillä näin mahdollistetaan järjestelmien yhteentoimivuus, samojen indikaattoreiden käyttö sekä parhaiden käytänteiden vaihto ja käytetään resursseja yhdessä entistä järkevämmin. Tavoitteena tulisi olla ilman muuta soveltaa viimeksi mainittua ajattelutapaa kaikkine vaikutuksineen, joita sillä on kansallisten järjestelmien yhdenmukaistamiseen.

2.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea määritteli 16. heinäkuuta 2003 antamassaan oma-aloitteisessa lausunnossa (1) terveyden ”kaikkein tärkeimmäksi hyvinvoinnin muodoksi. Tämä pätee sekä yksittäisiin kansalaisiin ja heidän perheisiinsä että valtioihin.” Lausunnon päätelmissä todetaan, että ”komitea pyrkii tekemään terveydenhuoltoa koskevista haasteista toiminta-alan kuitenkin siten, että se noudattaa yhteisön voimassaolevaa poliittista ja oikeudellista järjestelmää”.

2.2

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea esitti edellä mainitussa lausunnossa asiaa koskevia argumentteja sekä suuntaviivoja tulevalle työskentelylle ja tutkimusmenetelmille. Euroopan komissio on sisällyttänyt ne 20. huhtikuuta 2004 antamiinsa kahteen tiedonantoon neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle.

2.3

Käsillä oleva tiedonanto on tarpeellinen myös siksi, että 9. helmikuuta 2004 tehtiin ehdotus palveluita koskevaksi direktiiviksi. Valitettavasti sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat osuudet on kirjattu liian tulkinnanvaraisiksi, minkä vuoksi direktiivi on herättänyt kielteisiä reaktioita. Siksi nämä direktiivin kohdat vaativat tarkempia määritelmiä, jotta näiden palvelujen erityisluonne, joka liittyy kansalaisten turvallisuuteen ja yhdenvertaiseen kohteluun, voidaan ottaa riittävästi huomioon.

2.4

Komissio on laatinut nämä kaksi tiedonantoa samanaikaisesti, sillä 28. huhtikuuta 1998 asiassa Kröll annetun tuomion ja 18. maaliskuuta 2004 asiassa Leichtle annetun tuomion välisenä aikana Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tehnyt ratkaisuja, joiden ansiosta Euroopan unionin kansalaiset voivat tästedes hakeutua hoitoon muihin Euroopan unionin maihin. Tiedonannolla on selkiytetty ehtoja, joiden mukaisesti terveydenhoitokulut voidaan korvata.

2.5

Kesäkuun 1. päivästä 2004 alkaen unionin kansalaiset voivat osoittaa oikeutensa käyttämällä tulevaa eurooppalaista sairausvakuutuskorttia (2), joka korvaa nykyiset paperilomakkeet (E111).

2.6

Euroopan unionin eri maiden keskenään epäsymmetrinen terveydenhuoltotilanne ja -toimintaympäristö saattaa johtaa siihen, että kansalaiset pyrkivät hakeutumaan tehokkaimpien terveydenhuoltojärjestelmien piiriin. Tämä saisi aikaan sen, että terveydenhoitoalan eurooppalaiset osaamiskeskukset ruuhkautuisivat tai tukkiutuisivat yhtäkkiä, ja sosiaaliturvan välineet olisivat vaarassa ajautua hintojen polkemisen kohteeksi, kun ne eivät pystyisi ennakoimaan muualta tulleiden asiakkaiden vaihtelevia määriä. Tässä mielessä uusittu asetus N:o 1408/71 voi olla omiaan luomaan uudenlaisia ja hankalia tilanteita.

2.7

Haasteena on siis kehittää sellainen eurooppalainen toimintalinja, jonka avulla pyritään saavuttamaan mahdollisimman myönteisiä tavoitteita ja samalla muuttamaan jäsenvaltioiden omien terveydenhuoltojärjestelmien vaatimuksia silloin, kun se ehdottoman välttämätöntä.

2.8

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean 16. heinäkuuta 2003 antamassa oma-aloitteisessa lausunnossa tarkastellaan erittäin laajasti Euroopan komission käynnistämää korkean tason pohdintaprosessia. Käsillä olevassa lausuntoluonnoksessa tarkastellaan oma-aloitteisessa lausunnossa tehtyihin suosituksiin liittyviä seikkoja: Euroopan laajuista yhteistyötä, potilaille, terveydenhuollon ammattilaisille ja poliittisille päättäjille annettavaa tietoa, laadukkaan terveydenhuollon saatavuutta, jäsenvaltioiden terveydenhuoltopolitiikkojen sovittamista vastaamaan unionin asettamia velvoitteita jne.

3.1

Potilaiden liikkuvuutta käsittelevässä tiedonannossa tehdään joukko eri aloja koskevia konkreettisia ehdotuksia, jotta perustamissopimuksessa tavoitteeksi asetettu korkeatasoinen terveydenhuolto toteutuisi yhteisön politiikoissa.

3.2

Yhteisön lainsäädännön mukaan kansalaisilla on oikeus hakeutua hoitoon muissa jäsenvaltioissa ja oikeus saada hoidosta korvausta. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ja ehdotuksessa direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla on selvennetty edellytyksiä, joiden perusteella terveydenhoidon kustannukset voidaan korvata silloin, kun hoito on saatu muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa potilas on vakuutettuna. Käytännössä näiden oikeuksien käyttäminen ei usein kuitenkaan ole kansalaisten kannalta yksinkertaista.

3.3

Näyttää myös olevan tarpeen laatia unionille strategia seuraavine tavoitteineen:

3.3.1

Tuetaan eurooppalaista yhteistyötä, jolla parannetaan resurssien käyttöä.

3.3.2

Jotta voidaan laatia terveyspalvelujen ostoa koskeva selkeä ja avoin järjestelmä, jota jäsenvaltioiden toimivaltaiset elimet voisivat hyödyntää tehdessään keskenään sopimuksia, Euroopan komissio kehottaa jäsenvaltioita toimittamaan sille tietoja nykyisistä järjestelmistä, minkä jälkeen komissio tekee asianmukaiset ehdotukset.

3.3.3

Vastataan potilaiden, terveydenhuollon ammattilaisten ja politiikkojen laadinnasta vastaavien tahojen tiedonsaantitarpeisiin.

3.3.4

Lujitetaan unionin asemaa kansanterveyteen liittyviä tavoitteita toteutettaessa.

3.3.5

Vastataan laajentumiseen kehittämällä terveydenhuoltoon ja sen infrastruktuuriin tehtäviä investointeja.

3.3.5.1

Pohdintaprosessissa komissiota, jäsenvaltioita ja liittymässä olevia maita kehotettiin tutkimaan, miten terveydenhuoltoon, terveydenhuollon perusrakenteiden kehittämiseen ja ammattitaidon kehittämiseen kohdistuvia investointeja voitaisiin helpommin sisällyttää yhteisön nykyisistä rahoitusvälineistä tuettavien kohteiden painopistealoihin erityisesti tavoite 1 -alueilla. Itse asiassa unioni tukee jo nyt terveydenhuollon investointeja nykyisissä jäsenvaltioissa silloin, kun asianomaiset maat ja alueet ovat asettaneet ne etusijalle. Suosituksen täytäntöönpano riippuukin asianomaisten alueiden ja maiden päätöksestä asettaa terveydenhuoltoon ja sen infrastruktuuriin tehtävät investoinnit etusijalle yhteisön tukea myönnettäessä. Komissio työskentelee yhdessä jäsenvaltioiden kanssa terveyspalveluja ja sairaanhoitoa käsittelevässä korkean tason ryhmässä ja rahoitusvälineisiin liittyvien asiaankuuluvien rakenteiden kautta sen varmistamiseksi, että terveydenhuollolle annetaan kokonaissuunnittelussa sen ansaitsema painoarvo. Terveydenhuollon infrastruktuuriin kohdistuvien EU:n investointien tarve on huomioitava myös tarkistettaessa unionin uusia rahoitusnäkymiä vuodesta 2006 alkaen.

4.1

Potilaiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioissa aiheuttaa lukuisia ongelmia, joiden seuraukset on syytä laskea, arvioida, analysoida ja ottaa huomioon. Nykyiset sosiaaliturvajärjestelmät on ensinnäkin tunnettava perinpohjaisesti, mikä edellyttää niiden lähtökohtana olevien kriteereiden mahdollisimman täydellistä ja dynaamista luettelointia. Erityisesti on kuvailtava nykyisiä ja tulevia kehityssuuntia.

4.2

Ennaltaehkäisy on epäilemättä yksi keskeisimmistä tavoitteista, sillä sen avulla voidaan ja tulee toteuttaa tuntuvia säästöjä. Se on terveydenhuoltopolitiikkojen paras lähestymistapa, sillä on helppo kertoa tuloksista, joita on saatu esimerkiksi hyvästä tieliikenneonnettomuuksien, aidsin leviämisen tai tupakoinnin ennaltaehkäisystä. Näiden osa-alueiden ennaltaehkäisyn koordinoinnista saadaan näyttäviä tuloksia.

4.3

Hajanaiseen luetteloon voidaan vielä lisätä sellaiset ennaltaehkäisytoimet, jotka tällä hetkellä ovat kaikkien toimijoiden, terveydenhuollon ammattilaisten, viestimien ja poliittisten päättäjien huomion kohteena: päihteiden (huumausaineet, alkoholi, lääkkeet) väärinkäyttö, terveiden elämäntapojen edistäminen (liikunta, ravinto, lepo), työtapaturmat ja työperäiset sairaudet.

4.4

Edellä mainittujen yksilöllisten, sosiaalisten ja perheriskien arvioiminen auttaa saamaan selville vältettävissä olevan ennenaikaisen kuolleisuuden ja sen aiheuttamat kustannukset.

4.5

Lääkealalla tai tutkimustekniikoissa tapahtuneen teknologisen kehityksen myötä vanhat tekniikat on korvattava tehokkaasti ja tosiasiallisesti uusilla.

4.6

Ennen kaikkea on pyrittävä tehokkuuteen, jonka avulla saadaan lopulta aikaan säästöjä koko yhteiskunnan kannalta, siitäkin huolimatta, että tekniikoiden välttämätöntä korvaamista jarruttavat sosiaaliset, kulttuuriset ja/tai korporatiiviset esteet.

4.6.1

On tuettava nykyistä täsmällisempien ja tehokkaampien toimien tutkimusta ja kannustettava yhteiskunnallis-ammatillisten piirien aloitteita yhteisten terveydenhuoltopolitiikkojen tehostamiseksi.

4.7

Oikea suhtautuminen potilaiden liikkuvuuteen edellyttää, että Euroopan unioni takaa väestön saavan käyttöönsä alan osaamiskeskuksia ja sairaaloita. Niitä ei pidä keskittää ainoastaan vauraimpiin maihin, jotka ovat investoineet valtavia summia terveydenhoitojärjestelmäänsä. Siksi Euroopan unionin on tuettava arviointivälineiden, sertifioinnin sekä uusien tekniikoiden ja uusien hoitomuotojen mahdollistavan lupamenettelyn käyttöönottoa. Sairaalajärjestelmien tai kaikentyyppisten hoitolaitosten tehokkuuden on perustuttava lupa- tai sertifiointimenettelyyn.

4.8

Edellä kuvatuilla laatutoimilla Euroopan unioni voi rakentaa mantereen laajuisen laitosverkoston, jossa myös osaamiskeskusten kannalta erittäin tärkeät tieteenharjoittajat ja korkeatasoiset alan ammattilaiset voivat työskennellä. Tällaisia keskuksia voi hyvinkin syntyä nopeasti tiettyihin 25-jäsenisen Euroopan unionin maihin, etenkin jos EU sitoutuu luomaan kansallisten politiikkojen analyysiin ja tiedonvaihtoon tarkoitetun seurantavälineen ja kunnioittaa perussopimusten mukaisia perusperiaatteita, etenkin toissijaisuusperiaatetta ja jäsenvaltioiden toimivaltaisuuden periaatetta.

4.9

Asiaa pohdittaessa ei suinkaan pidä unohtaa kansanterveyden indikaattoreiden yhdenmukaistamista. Se on hyödyllistä, jotta opitaan tuntemaan paremmin Euroopan unionin terveydenhuollolle asettamat tavoitteet. Näitä indikaattoreita ovat kuolleisuutta, vältettävissä olevaa kuolleisuutta, sairauksien esiintymistä ja vältettävissä olevaa sairauksien esiintymistä kuvaavat merkittävimmät luvut. Tosin indikaattoreita ei välttämättä ymmärretä kaikissa EU:n valtioissa samalla tavalla.

4.10

Eroista voidaan päätellä, että saavutettuja tuloksia voidaan parantaa nostamalla terveydenhoito kaikkein tehokkaimman valtion tasolle. Keuhkosyöpäpotilaiden selviytymisaste ei viiden vuoden perspektiivillä mitattuna ole nykyisin sama Ranskassa kuin Puolassa. Verisairauksien (leukemian) hoidosta ei saada samanlaisia tuloksia Englannissa kuin Ranskassa, mikä johtuu käytetyistä hoitomenetelmistä.

4.11

Potilaille, alan ammattilaisille ja poliittisille päättäjille annettava tieto on Euroopan komission suuntaviivojen perustavoitteita.

4.12

Terveyskasvatus auttaa selvittämään potilaalle, millaiseksi Euroopan kansalaiset mieltävät terveyden, etenkin terveydenhuollolle asetettujen odotusten ja terveyskäyttäytymisen alalla. Terveydenhuolto käsitetään tästedes absoluuttiseksi hyödykkeeksi, oikeudeksi, ja terveyttä tulee joka tapauksessa pitää tilana, jota kaikkien toimivaltaisten viranomaisten on suojeltava. Tämän odotuksen täyttäminen edellyttää sitä, että terveysalan tavoitteita varten myönnetään varoja sekä terveydenhoitoon että ennaltaehkäisyyn ja ympäristötavoitteisiin, jotta sosiaaliturvajärjestelmien tasapainoa ei horjutettaisi.

4.13

Terveysturvasta on tullut oikeus ja Euroopan unionin kansalaisten uusi voimavara. (3)

4.14

On myös keskusteltava mahdollisimman avoimesti teknologisista ratkaisuista, yksityisyyden suojasta, potilaskertomusten luovuttamisesta, tiedottamisen vapaudesta ja tietosuojasta. Kaikki toimijat on saatava tietoisiksi näistä seikoista, ja niistä on keskusteltava jatkuvasti, koska kehitys on nopeaa, asioista on päätettävä pikaisesti ja päätöksenteko saattaa olla hankalaa. Kaikki nämä osatekijät ovat kaikille kolmelle terveydenhuoltoalan toimijalle yhtä kiperiä kysymyksiä.

4.15

Jäsenvaltioiden asettamien tavoitteiden sovittaminen unionin velvollisuuksiin: Terveydenhoitojärjestelmien keskinäinen vertailu johtaa hankaliin strategisiin pohdintoihin, joiden tuloksia on voitava hyödyntää tuettaessa terveydenhoitoalan eurooppalaista yhteistyötä ja seurattaessa Euroopan unionin vaikutuksia terveydenhoitojärjestelmiin. On esimerkiksi tarkasteltava lähemmin laaja-alaisia aiheita, joilla saattaa olla vakavia seurauksia. Tällaisia lohkoja ovat terveydenhuollon hyvät käytänteet ja tehokkuus, väestön ikääntyminen ja terveydenhuolto, terveydenhuolto Euroopan unionin uusissa jäsenvaltioissa ja eri tekijöiden vaikutus terveyteen.

4.16

Lisäksi on tutkittava pikimmiten oikeusvarmuuden takaavia välineitä, joiden avulla potilaat voivat käyttää oikeuttaan saada korkeatasoista hoitoa jossakin Euroopan unionin jäsenvaltiossa. On tehtävä asiaa koskevia sopivia ehdotuksia (oikeuskäytännön soveltamisen selkiyttämiseksi, sosiaaliturvajärjestelmien koordinointia koskevien sääntöjen yksinkertaistamiseksi ja unionin sisällä tehtävän yhteistyön helpottamiseksi).

4.17

Yllättävin mutta samalla hyödyllisin uutinen, jonka komissio ilmoittaa tiedonannossaan, on Euroopan unionin koheesiorahasto- ja rakennerahastomäärärahojen käyttöönotto. Tarkoituksena on tukea terveydenhuoltoon tehtäviä investointeja sekä terveydenhuollon infrastruktuurin ja lääketieteellisen ammattitaidon kehittämistä, joista onkin tullut yhteisön rahoitusvälineiden ensisijaisia tukikohteita.

4.18

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea yhtyy täysin päätökseen. Näin Euroopan unionin kehittämiselle ja menestykselle avautuu uusi toimintakenttä etenkin Lissabonin strategian puitteissa.

4.19

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kannattaa periaatteessa komission suhtautumista terveydenhuoltoon. Terveydenhoitojärjestelmien kehittäminen edellyttää dynaamista lähestymistapaa alan ammatteihin ja ammattitaitoon. Terveydenhoidossa tarvitaan koulutettua, erittäin pätevää henkilöstöä sekä elinikäisen täydennyskoulutuksen käynnistämistä.

4.20

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pyrkii tavoitteidensa mukaisesti edistämään tietoisuutta ratkaisevista haasteista, joita terveydenhuollon ongelmat aiheuttavat Euroopan unionille, sen yhteenkuuluvuudelle ja kyvylle kehittyä osaamistaloudeksi.

4.21

Ongelmia on analysoitava ja ne on ennakoitava, jotta edistetään alan toimijoiden ammatillista liikkuvuutta jäsenvaltioiden omia järjestelmiä horjuttamatta. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea toivoo, että hyväksymistä odottava ehdotus direktiiviksi ammattitaidosta ja -pätevyydestä tulee olemaan alan sisämarkkinoiden toteutumisen kannalta olennainen, hyödyllinen ja tarpeellinen asiakirja.

4.22

Suunnitteilla olevat välineet ovat hyödyllisiä ja hyvin kehiteltyjä. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo lisäksi, että olisi erittäin hyödyllistä yhdenmukaistaa kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten käytännesäännöt ja että säädös saanee suotuisan vastaanoton.

4.23

Edellä mainituilla välineillä pyritään ennakoimaan lähivuosiksi ennustettua pulaa terveydenhuollon ammattilaisista. Investoiminen terveydenhuollon ammatteihin on kannattavaa ja hyödyllistä, jos Euroopan unionin kansalaisille halutaan tarjota laadukasta terveydenhoitoa.

4.23.1

Kohennetaan terveyttä ja terveydenhoitoa tieto- ja viestintätekniikan avulla.

4.24

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsoo, että terveyden ja terveydenhoidon kohentaminen on paras kimmoke ryhtyä uudistamaan Euroopan unionin terveydenhuoltojärjestelmiä ja parantamaan laatua. Käsiteltävänä on jo useita asiakokonaisuuksia.

4.25

Jo nyt on luotu tietoverkostoja, ja potilasjärjestöt voivat todeta, että niiden pyyntöön on vastattu. On kuitenkin seurattava tarkasti salassapitovelvollisuutta, sillä tällöin on kyse potilaan ja lääkärin välisestä suhteesta.

5.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea totesi 16. heinäkuuta 2003 antamassaan lausunnossa terveydenhuollon toimintaperiaatteiden olevan erittäin tärkeitä. Komitea teki lausunnossaan ehdotuksia, jotka Euroopan komissio tuntuu jo ottaneen huomioon esittämissään argumenteissa.

5.2

Jäsenvaltioiden välinen yhteistyö mahdollistanee pyrkimisen yhteisiin tavoitteisiin, joiden pohjalta voidaan laatia kansallisia suunnitelmia. Valitsemalla tarkoituksenmukaiset indikaattorit voidaan puolestaan seurata tarkoin terveydenhuoltopolitiikkojen kehitystä kussakin Euroopan unionin maassa.

5.3

Komitea muistuttaa, että on tullut välttämättömäksi luoda uusi väline. Olisi perustettava seurantakeskus tai virasto, joka kokoaisi huomioita ja analyyseja sekä vaihtaisi tietoja jäsenvaltioiden terveydenhuoltopolitiikoista nykyisten perussopimusten sekä toissijaisuusperiaatteen ja jäsenvaltioiden toimivaltaisuutta koskevan periaatteen mukaisesti. Olisi kohennettava terveydenhoidon laatua, ja viranomaisten ja terveyshallinnon olisi pyrittävä tehostamaan kaikkien julkisten ja yksityisten hoitolaitosten toimintaa. Olisi perustettava osaamiskeskuksia ja muodostettava niistä verkosto, joka kattaa yhtä lailla Euroopan unionin vauraat kuin vähävaraiset osat.

5.4

Odotettavissa olevaan terveydenhuollon ammattilaisten pulaan on vastattava lujaotteisella työllisyyspolitiikalla, jota myös tuetaan, jäämättä odottamaan kysyntää.

5.5

On tuettava terveydenhuollon innovointipolitiikkaa. Lähtökohdaksi on otettava kansanterveysohjelmista saadut tulokset, ja samalla on kartoitettava järjestelmän toimijoiden – potilaiden, alan ammattilaisten ja viranomaisten – tiedonsaantitarpeet. On otettava huomioon myös sellaiset tietolähteet kuin WHO ja OECD.

5.6

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea kannattaa ehdottomasti komission pyrkimystä hyödyntää avoimen koordinaation menetelmää (ks. Euroopan talous- ja sosiaalikomitean heinäkuussa 2003 antama lausunto). Komissio määrittelee etukäteen hyvin tarkasti toimintamuotonsa ja esityksensä, joka sisältää esimerkiksi seuraavat sangen merkittävät seikat:

6.1

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on täysin tietoinen siitä, että komission julkaisemat kolme tuoreinta tiedonantoa ovat syntyneet Euroopan komission viiden pääosaston pohdintojen tuloksena.

6.2

Se osoittaa, että Euroopan yhteisö on ymmärtänyt terveydenhuoltopolitiikkojen haasteet sisämarkkinoiden toteutuessa ja unionin laajentuessa.

6.3

Tämä on ensimmäisiä kertoja, jolloin viisi Euroopan komission pääosastoa sovittaa yhteen poliittisen tahtonsa, toimivaltuutensa ja resurssinsa saavuttaakseen asetetun päämäärän eli myöntääkseen unionin maille välineet ryhtyä harjoittamaan johdonmukaista terveydenhuolto- ja sosiaaliturvapolitiikkaa kaikkien Euroopan unionin kansalaisten hyödyksi.

6.4

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea toivoo, että komiteaan perustetaan kevyt- mutta pysyvärakenteinen erityisryhmä, jonka tehtävänä olisi seurata terveydenhuoltopolitiikkoja ja tarjota Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle tilaisuus antaa käyttöön tätä Euroopan unionin kaikkien kansalaisten sydäntä lähellä olevaa arkaluonteista ja tärkeää aihetta valaiseva asiantuntemuksensa ja kokemuksensa.

20.5.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 120/60

—

”Ehdotus neuvoston direktiiviksi kolmansien maiden kansalaisten erityisestä maahanpääsymenettelystä tieteellistä tutkimusta varten”

—

”Ehdotus – Neuvoston suositus kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyn helpottamiseksi Euroopan yhteisössä suoritettavaa tieteellistä tutkimusta varten”

—

”Ehdotus – Neuvoston suositus Euroopan yhteisöön tieteellistä tutkimusta varten tuleville kolmansien maiden tutkijoille lyhytaikaiseen oleskeluun tarkoitettuja yhtenäisiä viisumeja koskevien jäsenvaltioiden myöntämismenettelyjen helpottamiseksi”

1.1

Käsillä olevan tiedonannon aiheina ovat ehdotus direktiiviksi ja kaksi ehdotusta suosituksiksi kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyn helpottamisesta Euroopan yhteisössä suoritettavaa tieteellistä tutkimusta varten.

1.2

Kyseiset ehdotukset ovat osa Lissabonissa asetettua strategista tavoitetta, jonka mukaan Euroopan unionin on edistettävä tutkimusta, jotta siitä tulee vuoteen 2010 mennessä maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin osaamistalous. On arvioitu, että voidakseen toteuttaa kyseisen tavoitteen Euroopan unioni tarvitsee 700 000 uutta tutkijaa. Tavoitteeseen pääsemiseksi on ryhdyttävä seuraaviin toimenpiteisiin: