|
Euroopan unionin |
FI L-sarja |
|
2026/2332 |
15.10.2026 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS (YUTP) 2026/2332,
annettu 15 päivänä lokakuuta 2026,
rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta annetun päätöksen 2014/145/YUTP muuttamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 29 artiklan,
ottaa huomioon unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Neuvosto hyväksyi 17 päivänä maaliskuuta 2014 päätöksen 2014/145/YUTP (1). |
|
(2) |
Eurooppa-neuvosto vahvisti 18 ja 19 päivänä kesäkuuta 2026 antamissaan päätelmissä jatkuvan vahvan ja vankkumattoman tukensa Ukrainan itsenäisyydelle, suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle maan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen sisällä. Eurooppa-neuvosto totesi, että unioni aikoo jatkossakin antaa kattavaa poliittista, rahoituksellista, taloudellista, humanitaarista, sotilaallista ja diplomaattista tukea Ukrainalle ja sen kansalle koordinoidusti samanmielisten kumppanien ja liittolaisten kanssa. Eurooppa-neuvosto tuomitsi jyrkästi tilannetta vakavasti kärjistävät Venäjän toimet, mukaan lukien laajamittaiset ohjus- ja drooni-iskut siviilejä vastaan Ukrainassa. Eurooppa-neuvosto ilmaisi myös unionin olevan valmis lisäämään painetta Venäjää kohtaan muun muassa ottamalla käyttöön uusia pakotteita. |
|
(3) |
Kun otetaan huomioon Venäjän jatkuva ja kärjistyvä hyökkäys Ukrainaa vastaan, neuvosto katsoo, että on tarpeen hyväksyä uusia rajoittavia toimenpiteitä. |
|
(4) |
Neuvosto katsoo erityisesti, että kolme henkilöä ja yhdeksän yhteisöä olisi lisättävä päätöksen 2014/145/YUTP liitteessä olevaan luetteloon henkilöistä, yhteisöistä ja elimistä, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä. |
|
(5) |
Päätös 2014/145/YUTP olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Muutetaan päätöksen 2014/145/YUTP liite tämän päätöksen liitteen mukaisesti.
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tehty Brysselissä 15 päivänä lokakuuta 2026.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
T. BYRNE
(1) Neuvoston päätös 2014/145/YUTP, annettu 17 päivänä maaliskuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta (EUVL L 78, 17.3.2014, s. 16, ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/2014/145(1)/oj).
LIITE
Lisätään seuraavat henkilöt ja yhteisöt päätöksen 2014/145/YUTP liitteessä olevaan luetteloon henkilöistä, yhteisöistä ja elimistä:
Henkilöt
|
|
Nimi |
Tunnistustiedot |
Perusteet |
Luetteloon merkitsemisen päivämäärä |
|
”2942. |
Dmitry Mikhailovich CHUDOVSKY venäjäksi: Дмитрий Михайлович ЧУДОВСКИЙ |
Asema: Movers Group LLC:n pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 780108433514 Lähellä oleva yhteisö: Movers Group LLC |
Dmitry Chudovsky on rahdinkuljetusyritys Movers Group LLC:n pääjohtaja; yritys toimii myös nimellä Movers Logistics LLC. Movers Group LLC on Venäjän federaatioon sijoittautunut rahdinkuljetusyritys, joka osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tavaroiden rinnakkaistuontiin Venäjän federaatioon. Movers Group LLC:n pääjohtajana Dmitry Chudovsky osallistuu aktiivisesti unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämiseen helpottamalla rahoitustoimia ja kiellettyjen unionitavaroiden toimittamista Venäjän federaatioon kolmansien maiden kanssa solmittujen kumppanuuksien kautta. Sen vuoksi Dmitry Chudovsky rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026 |
|
2943. |
Ivanna Aleksandrovna SAVCHUK venäjäksi: Иванна, Александровна, САВЧУК |
Asema: DT Inier LLC:n osakkeenomistaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunniste (INN): 771533959565 Verkkosivu: https://inier.ru/ Lähellä olevat yhteisöt: Inier LLC |
Ivanna Savchuk on DT Inier LLC:n enemmistöosakas. Kyseinen yhtiö on venäläinen lisensoitu tulliasioitsija ja koko ketjun logistiikkaoperaattori. DT Inier LLC mainostaa ”avaimet käteen” -hankintaratkaisuja, joiden tarkoituksena on auttaa tiettyjä ulkomaisia tuotteita etsiviä venäläisiä yrityksiä kiertämään kansainvälistä kauppaa rajoittavia toimenpiteitä. DT Inier LLC osallistuu aktiivisesti hajautettuun järjestelmään, jonka tarkoituksena on kiertää unionin rajoittavia toimenpiteitä. Kansainvälisten peiteyhtiöiden verkostonsa kautta DT Inier LLC osallistuu kiellettyjen unionitavaroiden toimittamiseen Venäjän federaatioon. DT Inier LLC -yhtiö avustaa myös kauppatavaroiden liiketoimien ehtojen koordinoinnissa ja maksamisen helpottamisessa. Sen vuoksi Ivanna Savchuk rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026 |
|
2944. |
Svetlana Ivanovna GUMENYUK venäjäksi: Светлана Ивановна ГУМЕНЮК |
Asema: PV Bridgen LLC:n ja United Stream LLC:n johtaja ja perustaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen INN-numero: 504792251110 Lähellä olevat yhteisöt: United Stream LLC; PV Bridge LLC |
Svetlana Gumenyuk on PV Bridge LLC ja United Stream LLC -yritysten johtaja ja perustaja. Kyseiset yritykset tarjoavat kolmansissa maissa sijaitsevien pöytälaatikkoyhtiöiden verkoston, joka helpottaa liiketoimien käsittelyä ja tavaroiden peiteltyä tuontia unionista Venäjän federaatioon. Sen vuoksi Svetlana Gumenyuk rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026” |
Yhteisöt
|
|
Nimi |
Tunnistustiedot |
Perusteet |
Luetteloon merkitsemisen päivämäärä |
|
”1836. |
Movers Group LLC alias Movers Logistics LLC venäjäksi: ООО ”МУВЕРС ГРУПП” alias ООО ”Муверс Логистикс” |
Osoite: 199226, Pietari, Galerny passage, 5, building a, premises 21-n room. No. 5 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.7.2017 Verotunnistenumero: 7805711641 OGRN-numero: 1177847256608 KPP-numero: 780101001 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: client@movers-group.com Puhelin: +7 (981) 011-32-73 Verkkosivu: https://www.movers-group.com/ Lähellä oleva henkilö: Dmitry Chudovsky |
Movers Group LLC on Venäjän federaatioon sijoittautunut rahdinkuljetusyritys. Unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tavaroiden Venäjän federaatioon suuntautuvia kuljetuksia ja niihin liittyviä rahoitustoimia järjestämällä Movers Group LLC osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tavaroiden rinnakkaistuontiin Venäjän federaatioon. Sen vuoksi Movers Group LLC rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026 |
|
1837. |
DT Inier LLC venäjäksi: ООО ”ДТ ИНЬЕР” |
Osoite: Moskova, Altufyevsk highway, 44, Venäjän federaatio; 180005, Pihkovan alue, Pihkova, Zonal Highway, 46, office 11 special exhibition hall, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 22.10.2002 Rekisteröintinumerot: OGRN-numero: 1027739430465 INN-numero: 7713279799 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: inier@tdi.ru Puhelin: +7 (495) 278-33-33; +7 (495) 278-77-77; +7 (499) 159-30-30 Verkkosivu: https://inier.ru/ |
DT Inier LLC on venäläinen lisensoitu tulliasioitsija ja koko ketjun logistiikkaoperaattori. DT Inier LLC mainostaa ”avaimet käteen” -hankintaratkaisuja, joiden tarkoituksena on auttaa tiettyjä ulkomaisia tuotteita etsiviä venäläisiä yrityksiä kiertämään kansainvälistä kauppaa rajoittavia toimenpiteitä. DT Inier LLC osallistuu aktiivisesti hajautettuun järjestelmään, jonka tarkoituksena on kiertää unionin rajoittavia toimenpiteitä. Kansainvälisten peiteyhtiöiden verkostonsa kautta DT Inier LLC helpottaa unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tavaroiden tuontia Venäjän federaatioon järjestämällä ja hallinnoimalla epäsuoria kuljetusreittejä kolmansien maiden kautta sekä huolehtimalla muista logistiikkaan ja asiakirjoihin liittyvistä järjestelyistä. DT Inier LLC omistaa Euroopassa varastoja, jotka toimivat kuljetusreittien lähtöpaikkoina. DT Inier LLC -yhtiö avustaa myös kauppatavaroiden liiketoimien ehtojen koordinoinnissa ja maksamisen helpottamisessa. Sen vuoksi DT Inier LLC rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026 |
|
1838. |
Begler Tekstil Insaat Elektronik ve Dis Ticaret Ltd. Sti. turkiksi: Begler Tekstil İnşaat Elektronik ve Dış Ticaret Limited Şirketi (Ltd Şti) |
Osoite: Kemalpasa Mah. Aga Yokusu Sok. No: 19, Ic Kapi No: 105, Fatih, 34134 Istanbul, Turkki Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Turkki Rekisteröintinumero: 341459-5 Verotunnistenumero: 9909652962 KPP-numero: 770287001 Päätoimipaikka: Turkki Verkkosivu: https://beglercompany.com |
Begler Tekstil Insaat Elektronik ve Dis Ticaret Ltd. Sti. on kauppa- ja logistiikkayritys, joka toimii maailmanlaajuisen verkoston kautta. Kyseinen yritys osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tuotteiden ulkomaankauppaan ja hankintaan Venäjän federaatioon. Sen vuoksi Begler Tekstil Insaat Elektronik ve Dis Ticaret Ltd. Sti. rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026 |
|
1839. |
United Stream LLC venäjäksi: ООО ”Юнайтед Стрим” |
Osoite: Rubtsovaskaya embankment, 3 p. 1, room 7/1/5, 105082 Moskova, Venäjän federaatio; Chapaeva Street 15, Corp 2, lit V, 197046 Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 11.3.2026 TIN: 9701326060 OKPO-numero: 58393990 OGRN-numero: 1267700083529 KPP: 770101001 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: pay2@unitedstream.ru Puhelin: 8 800 550-65-93 Verkkosivusto: https://unitedstream.ru/ |
United Stream LLC on Venäjän federaatioon rekisteröity rahoituspalveluyritys. Kyseinen yritys toimii maksuasiamiehenä ja välittäjänä unionin taloudellisten rajoittavien toimenpiteiden kiertämisessä. United Stream LLC on osa luetteloon merkityn yhteisön ”PV Bridge LLC” verkostoa, ja molemmilla näistä on sama johto ja perustaja. Kolmansissa maissa sijaitsevien pöytälaatikkoyhtiöiden verkostonsa kautta United Stream LLC helpottaa liiketoimien käsittelyä ja unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tavaroiden peiteltyä tuontia unionista Venäjälle. Sen vuoksi United Stream LLC rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026 |
|
1840. |
HURUS TRADE FZE |
Osoite: Dubai, Arabiemiraatit Rekisteröintipaikka: Arabiemiraatit Päätoimipaikka: Arabiemiraatit Lähellä olevat henkilöt: Tahir Garayev; Etibar Eyyub; Igor Sechin |
HURUS TRADE FZE toimii välittäjänä raakaöljyalan kaupassa ja toimittaa Venäjältä peräisin olevaa raakaöljyä Intiaan, erityisesti yritykselle Nayara Energy Limited, joka on unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena. HURUS TRADE FZE kuuluu verkostoon, joka on yhteydessä azerbaidžanilaisiin kauppiaisiin Etibar Eyyubiin ja Tahir Garayeviin, jotka ovat molemmat unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena. HURUS TRADE FZE toimii energia-alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi HURUS TRADE toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
15.10.2026 |
|
1841. |
Medse Group LLC turkiksi: Medse Group Saglik Insaat Ithalat Ihracat Ve Ticaret Limited Şirketi (Ltd Sti) venäjäksi: ООО ”Мэдсе Груп” |
Osoite: Ostim OSB Mah. 100. Year Boulevard No: 55 B Blok 21 Numara Yenimahalle, 06374 Ankara, Turkki Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Turkki Rekisteröintipäivä: 2020 Rekisteröintinumero: 469300 Verotunnistenumero: 61415256212 Päätoimipaikka: Turkki Sähköposti: info@medsegroup.com Puhelin: +90 (501) 349-61-14 Verkkosivusto: https://medsegroup.com; https://xn--c1abd0asfet8f.xn--p1ai/; https://мэдсегруп.рф |
Medse Group LLC on tuontiyhtiö, joka toimii maailmanlaajuisen yritysverkoston kautta useissa maissa. Kyseinen yritys osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tuotteiden hankintaan ja ulkomaankauppaan. Medse Group LLC osallistuu aktiivisesti unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämiseen helpottamalla kansainvälisiä rahoitustoimia suurten venäläisten rahoituslaitosten kanssa solmittujen kumppanuuksien avulla ja edistämällä unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien tavaroiden toimittamista Venäjän federaatioon. Sen vuoksi Medse Group LLC rikkoo merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
15.10.2026 |
|
1842. |
DIS Logistics DMCC |
Osoite: Unit 1302-D3, Tiffany Towers, Plot JLT-PH2-W2A, Jumeirah Lakes Towers, Dubai, Arabiemiraatit Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Arabiemiraatit Rekisteröintipäivä: 22.7.2020 Päätoimipaikka: Arabiemiraatit |
DIS Logistics DMCC on Dubaihin Arabiemiraatteihin sijoittautunut yritys. Kyseinen yritys hallinnoi Venäjän varjolaivastoon kuuluvia aluksia, jotka kuljettavat Venäjän federaatiosta peräisin olevaa raakaöljyä tai öljytuotteita ja harjoittavat sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, kuten navigointi käyttämättä alusten automaattista tunnistusjärjestelmää (AIS). Sen vuoksi DIS Logistics DMCC hallinnoi aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita ja harjoittavat Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) tarkoitettuja sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
15.10.2026 |
|
1843. |
Vigor Marine Services LLP |
Osoite: Shop 113, Plot 9, Bhoomi Mall, Sector 15, CBD Belapur, Mumbai, 400614, Intia Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Intia Rekisteröintipäivä: 2024 Päätoimipaikka: Intia |
Vigor Marine Services LLP on varustamo, jonka kotipaikka on Mumbaissa Intiassa. Kyseinen yritys hallinnoi kahta alusta, jotka kuljettavat Venäjän federaatiosta peräisin olevaa raakaöljyä tai öljytuotteita ja harjoittavat sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, kuten riittämätön vastuuvakuutus, alusten väliset siirrot ja alusten automaattisen tunnistusjärjestelmän manipulointi. Sen vuoksi Vigor Marine Services LLP hallinnoi aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita ja harjoittavat Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) tarkoitettuja sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
15.10.2026 |
|
1844. |
Shiva Shipping Ltd |
Osoite: Aarti Chambers, 102, La Ciotat, Mont Fleuri, Mahé-saari, Seychellit Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Seychellit Rekisteröintinumero: 0137837 |
Shiva Shipping Ltd on Mahé-saarelle Seychelleille sijoittautunut yhtiö. Kyseinen yhtiö on sellaisen hallinnoimansa aluksen rekisteröity omistaja, joka kuljettaa Venäjän federaatiosta peräisin olevaa raakaöljyä tai öljytuotteita ja harjoittaa sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, kuten riittämätön vastuuvakuutus ja toiminta ilman läpinäkyvää yritysten hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Sen vuoksi Shiva Shipping Ltd hallinnoi omistuksessaan olevaa alusta, joka kuljettaa Venäjältä peräisin olevaa raakaöljyä ja harjoittaa Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) tarkoitettuja sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
15.10.2026” |
ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/2026/2332/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)