|
Euroopan unionin |
FI L-sarja |
|
2026/425 |
20.2.2026 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2026/425,
annettu 19 päivänä helmikuuta 2026,
täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kanadaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjan ja riistalintujen tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 230 artiklan 1 kohdan sekä 232 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 3 kohdan b alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Asetuksessa (EU) 2016/429 säädetään, että kolmansista maista tai kolmansilta alueilta tulevien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten saapuminen unioniin voidaan sallia vain, jos kyseiset kolmannet maat tai alueet on merkitty luetteloon kyseisen asetuksen 230 artiklan 1 kohdan mukaisesti. |
|
(2) |
Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/692 (2) vahvistetaan eläinterveysvaatimukset, joiden mukaisia tiettyihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten on oltava, jotta niiden saapuminen unioniin kolmansista maista, kolmansilta alueilta tai niiden vyöhykkeiltä, tai vesiviljelyeläinten ollessa kyseessä niiden lokeroista, on sallittua. |
|
(3) |
Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/404 (3) vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista niihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden, jotka kuuluvat delegoidun asetuksen (EU) 2020/692 soveltamisalaan, saapuminen unioniin on sallittua. Kyseiset luettelot ja luetteloita koskevat tietyt yleiset säännöt vahvistetaan mainitun täytäntöönpanoasetuksen liitteissä I–XXII. |
|
(4) |
Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistetaan luettelot kolmansista maista, alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjan ja riistalintujen tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua. |
|
(5) |
Yhdysvallat on ilmoittanut komissiolle 11 uudesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Kalifornian, Kansasin, Mississipin, New Yorkin, Pennsylvanian ja Etelä-Dakotan osavaltioissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 3 päivän helmikuuta 2026 ja 11 päivän helmikuuta 2026 välisenä aikana. |
|
(6) |
Näiden äskettäisten korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten jälkeen Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomainen muodosti tartunnan saaneiden pitopaikkojen ympärille vähintään kymmenen kilometrin rajoitusvyöhykkeet ja toteutti hävittämistoimenpiteitä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymisen rajoittamiseksi ja kyseisen taudin leviämisen estämiseksi. |
|
(7) |
Yhdysvallat on toimittanut komissiolle tietoja epidemiologisesta tilanteesta alueellaan ja toimenpiteistä, jotka on toteutettu korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi näiden äskettäin todettujen taudinpurkausten jälkeen. |
|
(8) |
Komissio on arvioinut nämä tiedot. Kun otetaan huomioon eläinterveystilanne Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaisen muodostamilla alueilla, joihin sovelletaan rajoituksia, siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjan ja riistalintujen tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin kyseisen kolmannen maan alueilta, joihin uudet taudinpurkaukset vaikuttavat, olisi keskeytettävä unionin eläinterveystilanteen suojelemiseksi ottaen huomioon taudinpurkausten vahvistamispäivät. Yhdysvaltoja koskevat kohdat täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteessä V olevan 1 osan B jakson ja 2 osan taulukoissa ja liitteessä XIV olevan 1 osan B jakson taulukossa olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti. |
|
(9) |
Kanada ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat lisäksi toimittaneet komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan aiempien taudinpurkausten osalta päivitetyt tiedot alueidensa epidemiologisesta tilanteesta, joka oli johtanut täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteessä V olevan 1 osan B jakson ja liitteessä XIV olevan 1 osan B jakson taulukoissa vahvistettuihin siipikarjan sekä siipikarjan sukusolujen ja alkioiden ja siipikarjan ja riistalintujen tuoreen lihan lähetysten unioniin saapumisen keskeyttämisiin. |
|
(10) |
Kanada toimitti 20 päivänä tammikuuta 2026, 10 päivänä helmikuuta 2026 päivitetyt tiedot eläinterveystilanteesta ja toteuttamistaan toimenpiteistä, jotka liittyvät neljään korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka havaittiin siipikarjassa Albertan, Brittiläisen Columbian ja Saskatchewanin provinsseissa ja jotka vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PRC) 13 päivän lokakuuta 2025 ja 11 päivän joulukuuta 2025 välisenä aikana. |
|
(11) |
Yhdistynyt kuningaskunta toimitti 5 päivänä helmikuuta 2026, 9 päivänä helmikuuta 2026, 11 päivänä helmikuuta 2026 ja 12 päivänä helmikuuta 2026 päivitetyt tiedot eläinterveystilanteestaan ja toteuttamistaan toimenpiteistä, jotka liittyvät kuuteen korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka havaittiin siipikarjassa Cumbrian, East Riding of Yorkshiren, Lincolnshiren, Somersetin ja Worcestershiren kreivikunnissa Englannissa sekä Powysin piirihallintoalueella Walesissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysillä (RT-PRC) 11 päivän marraskuuta 2025 ja 27 päivän joulukuuta 2025 välisenä aikana. |
|
(12) |
Kanada ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat ilmoittaneet komissiolle, että ne ovat toteuttaneet kyseisten korkeapatogeenisen lintuinfluenssan aiempien taudinpurkausten johdosta hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi sekä saattaneet päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi. |
|
(13) |
Komissio on arvioinut Kanadan ja Yhdistyneen kuningaskunnan toimittamat tiedot ja katsoo, että ne ovat antaneet asianmukaiset takeet siitä, että eläinterveystilanne, joka johti täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteessä V olevan 1 osan B jakson taulukossa ja liitteessä XIV olevan 1 osan B jakson taulukossa vahvistettuihin kyseisiltä tartuntavyöhykkeiltä tulevien siipikarjan sekä siipikarjan sukusolujen ja alkioiden ja siipikarjan ja riistalintujen tuoreen lihan lähetysten unioniin saapumisen keskeyttämisiin, ei enää uhkaa eläinten tai ihmisten terveyttä unionissa ja että näin ollen tällaisten lähetysten saapuminen unioniin kyseisiltä Kanadan ja Yhdistyneen kuningaskunnan tartuntavyöhykkeiltä, joilta unioniin saapuminen oli keskeytetty, olisi sallittava uudelleen. Kyseisissä liitteissä olevien taulukoiden Kanadaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevia kohtia olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti. |
|
(14) |
Kun otetaan huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan uudet taudinpurkaukset Yhdysvalloissa ja jotta voidaan välttää mahdolliset tarpeettomat häiriöt Kanadan ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa käytävässä kaupassa, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteisiin V ja XIV tällä asetuksella tehtävien muutosten olisi tultava voimaan kiireellisesti. |
|
(15) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV tämän asetuksen liitteen mukaisesti.
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 19 päivänä helmikuuta 2026.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Ursula VON DER LEYEN
(1) EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2016/429/oj.
(2) Komission delegoitu asetus (EU) 2020/692, annettu 30 päivänä tammikuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumista ja saapumisen jälkeisiä siirtoja ja käsittelyä koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 379, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2020/692/oj).
(3) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/404, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloiden vahvistamisesta, joista eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden saapuminen unioniin on sallittua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 mukaisesti (EUVL L 114, 31.3.2021, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2021/404/oj).
LIITE
Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV seuraavasti:
|
1) |
muutetaan liite V seuraavasti:
|
|
2) |
muutetaan liitteessä XIV olevan 1 osan B jakso seuraavasti:
|
ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2026/425/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)