|
Euroopan unionin |
FI L-sarja |
|
2025/1582 |
1.8.2025 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2025/1582,
annettu 29 päivänä heinäkuuta 2025,
lumpy skin -tautiviruksen aiheuttamaan tartuntaan liittyvistä tietyistä kiireellisistä toimenpiteistä Italiassa ja täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2025/1318 kumoamisesta
(tiedoksiannettu numerolla C(2025) 5362)
(Ainoastaan italiankielinen teksti on todistusvoimainen)
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 259 artiklan 1 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Lumpy skin -tautiviruksen aiheuttama tartunta on nautaeläinten vektorivälitteinen tartuntatauti. Sen esiintyminen voi vaikuttaa merkittävästi asianomaisiin eläinkantoihin ja maatilojen kannattavuuteen, ja se voi myös häiritä kyseisten eläinten ja niistä saatavien tuotteiden siirtoja unionissa ja niiden vientiä kolmansiin maihin. |
|
(2) |
Kun lumpy skin -tautiviruksen aiheuttaman tartunnan taudinpurkaus ilmenee nautaeläimissä, on olemassa vakava riski kyseisen taudin leviämisestä muihin nautaeläinten pitopaikkoihin erityisesti sen vuoksi, että tauti tarttuu pääasiallisesti vektorin välityksellä. |
|
(3) |
Komission delegoidulla asetuksella (EU) 2020/687 (2) täydennetään sääntöjä, jotka koskevat sellaisten luetteloitujen tautien torjuntaa, joita tarkoitetaan asetuksen (EU) 2016/429 9 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa ja jotka määritellään luokkien A, B ja C taudeiksi komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2018/1882 (3). Delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 21 ja 22 artiklassa säädetään rajoitusvyöhykkeen perustamisesta silloin, kun puhkeaa luokan A tauti, mukaan lukien lumpy skin -tautiviruksen aiheuttama tartunta, sekä tietyistä rajoitusvyöhykkeellä sovellettavista toimenpiteistä. Lisäksi kyseisen delegoidun asetuksen 21 artiklan 1 kohdassa säädetään, että rajoitusvyöhykkeen on muodostuttava vähintään suojavyöhykkeestä, valvontavyöhykkeestä ja tarvittaessa suoja- ja valvontavyöhykkeiden ympärillä tai niiden vieressä olevista muista rajoitusvyöhykkeistä. |
|
(4) |
Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2025/1318 (4) hyväksyttiin asetuksen (EU) 2016/429 perusteella, ja siinä säädetään tietyistä väliaikaisista kiireellisistä toimenpiteistä, jotka liittyvät lumpy skin -tautiviruksen aiheuttamaan tartuntaan Italiassa. |
|
(5) |
Täytäntöönpanopäätöksessä (EU) 2025/1318 edellytetään, että kyseisessä jäsenvaltiossa perustetaan rajoitusvyöhykkeitä delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 mukaisesti, ja määritetään kyseisen päätöksen liitteissä luetellut alueet tällaisiksi vyöhykkeiksi. |
|
(6) |
Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2025/1318 hyväksymisen jälkeen Italia on ilmoittanut komissiolle 25 uudesta lumpy skin -tautiviruksen aiheuttaman tartunnan taudinpurkauksesta pitopaikoissa, joissa pidettiin nautaeläimiä ja jotka sijaitsevat Nuoron ja Sassarin provinsseissa Sardinian alueella, sekä yhdestä uudesta taudinpurkauksesta Lombardian alueella. Taudinpurkauksista ilmoitettiin 25 päivän kesäkuuta ja 17 päivän heinäkuuta 2025 välisenä aikana. Näiden taudinpurkausten vuoksi Italia on perustanut Sardinian alueella sijaitseviin Nuoron ja Sassarin provinsseihin suoja- ja valvontavyöhykkeet sekä muut rajoitusvyöhykkeet sekä Lombardian alueelle suoja- ja valvontavyöhykkeet, joilla sovelletaan delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/687 vahvistettuja taudintorjuntatoimenpiteitä. Lisäksi Italia on perustanut valvontavyöhykkeen Ranskan rajalla olevalle alueelle Ranskan 12 päivänä heinäkuuta 2025 Italian rajan läheisyydessä vahvistaman taudinpurkauksen vuoksi. |
|
(7) |
Tämän päätöksen liitteessä mainittujen suoja- ja valvontavyöhykkeiden sekä muun rajoitusvyöhykkeen koko sekä niillä sovellettavien toimenpiteiden voimassaoloaika perustuvat asetuksen (EU) 2016/429 64 artiklan 1 kohdassa säädettyihin kriteereihin sekä delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/687 vahvistettuihin sääntöihin. Suojavyöhykkeen ja valvontavyöhykkeen koon sekä niillä sovellettavien toimenpiteiden voimassaoloajan valintaan sovellettavissa kriteereissä tarkastellaan lumpy skin -tautiviruksen aiheuttaman tartunnan esiintymisalueiden epidemiologisen tilanteen lisäksi myös muita epidemiologisia tekijöitä, mukaan lukien maantieteelliset parametrit sekä vektorihyönteisten esiintymisen aiheuttama riski taudin leviämisestä edelleen. Tässä päätöksessä säädettyjen toimenpiteiden voimassaoloajan valinnassa on otettu huomioon myös Maailman eläintautijärjestön (WOAH) maaeläinten terveyttä koskevan säännöstön (5) kansainväliset standardit. |
|
(8) |
Asetuksessa (EU) 2016/429 ja erityisesti sen 69 artiklassa säädetään, että jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi käyttää hätärokotuksia, jos se on tarpeen pidettävissä eläimissä esiintyvän luetteloidun taudin tehokkaan torjunnan varmistamiseksi. Tätä varten toimivaltaisen viranomaisen on perustettava rokotusvyöhykkeet ja pantava täytäntöön tietyt vaatimukset täyttävä virallinen rokotussuunnitelma. Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2023/361 (6), jolla täydennetään asetusta (EU) 2016/429, vahvistetaan muun muassa erityiset säännöt, joita jäsenvaltioiden on noudatettava käyttäessään nautaeläinten hätärokotuksia luetteloidun taudin ehkäisemiseksi tai torjumiseksi. Kyseinen delegoitu asetus sisältää myös edellytykset, joiden täyttyessä rokotettujen eläinten ja niistä saatavien tuotteiden siirrot voidaan sallia. Lumpy skin -taudin aiheuttamaa tartuntaa vastaan annettavia hätärokotuksia koskevat erityisedellytykset vahvistetaan kyseisen delegoidun asetuksen liitteessä IX. |
|
(9) |
Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2022/140 (7) vahvistetaan säännöt, jotka koskevat asetuksen (EU) 2016/429 soveltamista unionin antigeeni- ja rokotepankkien sekä diagnostisten reagenssien pankkien osalta. Sen 8 artiklassa vahvistetaan menettelyyn liittyvät ja tekniset vaatimukset, joiden mukaisesti jäsenvaltiot voivat hätätilanteessa pyytää – myös lumpy skin -tautiviruksen aiheuttaman tartunnan vastaisia – rokotteita rokotepankeista. |
|
(10) |
Italia toimitti 1 päivänä heinäkuuta 2025 komissiolle lumpy skin -taudin aiheuttamien tartuntojen torjumiseksi annettavia hätärokotuksia koskevan virallisen rokotussuunnitelmansa. Suunnitelma sisältää tiedot rokotusvyöhykkeiden maantieteellisestä ja hallinnollisesta soveltamisalasta, niiden pitopaikkojen lukumäärästä, joissa rokotuksia annetaan, rokotettavien eläinten lukumäärästä ja rokotusten kestosta, kuten delegoidun asetuksen (EU) 2023/361 6 artiklan 4 kohdan a alakohdassa edellytetään. Lisäksi Italian toimivaltaiset viranomaiset pyysivät täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2022/140 8 artiklan mukaisesti riittävää määrää rokoteannoksia unionin rokotepankista, jotta hätärokotukset voidaan aloittaa koko Sardinian alueella. |
|
(11) |
Edellytykset, joita Italian on noudatettava toteuttaessaan hätärokotuksia lumpy skin -tautiviruksen aiheuttamaa tartuntaa vastaan, sekä rokotettujen eläinten ja niistä saatavien tuotteiden siirtoihin sovellettavat riskinvähentämistoimenpiteet vahvistetaan delegoidun asetuksen (EU) 2023/361 liitteessä IX. Näiden edellytysten mukaisesti rokotuksia voidaan antaa rokotusvyöhykkeellä I tai rokotusvyöhykkeellä II sen mukaan, onko lumpy skin -tautiviruksen aiheuttama tartunta vahvistettu. |
|
(12) |
Rokotusvyöhykkeiden I ja II tyyppiä, kokoa ja kestoa voi olla tarpeen mukauttaa epidemiologisen tilanteen kehittymisen ja rokotuskampanjoiden edistymisen perusteella, erityisesti kun otetaan huomioon rokotuskattavuuden kehittyminen. Tarvittaessa rokotusvyöhyke II tai sen osa voi olla tarpeen muuttaa rokotusvyöhykkeeksi I ja päinvastoin delegoidussa asetuksessa (EU) 2023/361 vahvistettujen kriteerien mukaisesti ja asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten toimittamien tietojen perusteella. Näin ollen on tarpeen ilmoittaa tämän päätöksen liitteessä päivämäärät, joina rokotusvyöhykkeen tyyppi muutetaan. |
|
(13) |
Kun otetaan huomioon nykyinen epidemiologinen tilanne ja riski siitä, että lumpy skin -tautiviruksen aiheuttama tartunta leviää vähäoireisten tartunnan saaneiden nautaeläinten välityksellä, on tarpeen kieltää tällaisten eläinten siirrot suoja- tai valvontavyöhykkeiltä tai muilta rajoitusvyöhykkeiltä määräpaikkoihin, jotka sijaitsevat muiden rajoitusvyöhykkeiden rajojen ulkopuolella Italiassa tai kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella. Tätä varten oli määritettävä tietyt Italian alueilla sijaitsevat alueet, joilla olisi sovellettava tehostettuja toimenpiteitä, kuten muilla rajoitusvyöhykkeillä delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 mukaisesti sovellettavia toimenpiteitä, ja joilta nautaeläinten siirrot kyseisten alueiden rajojen ulkopuolelle tai kauemmas ovat myös kiellettyjä tiettyyn päivämäärään saakka. |
|
(14) |
Jotta estetään tarpeettomat häiriöt unionin sisäisessä kaupassa ja vältetään se, että kolmannet maat asettaisivat kaupalle perusteettomia esteitä, suoja- ja valvontavyöhykkeiksi ja muiksi rajoitusvyöhykkeiksi sekä rokotusvyöhykkeiksi määritetyt alueet olisi vahvistettava tämän päätöksen liitteessä, ja kyseisten toimenpiteiden kesto olisi vahvistettava yhteistyössä kyseisten jäsenvaltioiden kanssa. |
|
(15) |
Oikeudellisen selkeyden varmistamiseksi rajoitusvyöhykkeiden ja rokotusvyöhykkeiden maantieteellinen soveltamisala ja kesto olisi määriteltävä selkeästi, jotta estetään taudin leviäminen edelleen Italiassa ja sieltä muihin jäsenvaltioihin tai kolmansiin maihin. Epidemiologisen tilanteen vuoksi tämän päätöksen säännöksiä olisi sovellettava mahdollisimman pian. |
|
(16) |
Täytäntöönpanopäätös (EU) 2025/1318 olisi tämän vuoksi kumottava ja korvattava tällä päätöksellä. |
|
(17) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Italian on varmistettava, että
|
a) |
kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset perustavat delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 21 artiklan mukaisesti ja siinä vahvistetuin edellytyksin välittömästi rajoitusvyöhykkeet, jotka muodostuvat suojavyöhykkeestä, valvontavyöhykkeestä ja muusta rajoitusvyöhykkeestä; |
|
b) |
kyseisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset perustavat delegoidun asetuksen (EU) 2023/361 liitteessä IX olevan 1 osan mukaisesti ja siinä vahvistetuin edellytyksin välittömästi rokotusvyöhykkeet; |
|
c) |
edellä a alakohdassa tarkoitetut suoja- ja valvontavyöhykkeet ja muut rajoitusvyöhykkeet sekä b alakohdassa tarkoitetut rokotusvyöhykkeet käsittävät vähintään tämän päätöksen liitteissä I ja III luetellut alueet; |
|
d) |
toimenpiteitä, joiden soveltamista suoja- ja valvontavyöhykkeillä ja muilla rajoitusvyöhykkeillä sekä rokotusvyöhykkeillä edellytetään, sovelletaan vähintään tämän päätöksen liitteissä lueteltuihin päivämääriin asti. |
2 artikla
Italian on varmistettava, että nautaeläinten siirrot liitteessä I vahvistetuilta suoja- tai valvontavyöhykkeiltä tai muulta rajoitusvyöhykkeeltä määräpaikkaan, joka sijaitsee muun rajoitusvyöhykkeen rajojen ulkopuolella Italiassa tai kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella, kielletään kyseisessä liitteessä lueteltuihin päivämääriin saakka.
3 artikla
1. Italian on sovellettava muihin rajoitusvyöhykkeisiin sovellettavia toimenpiteitä tämän päätöksen liitteessä II luetelluilla alueilla ja kyseisessä liitteessä täsmennettyinä ajanjaksoina delegoidun asetuksen (EU) 2020/687 mukaisesti.
2. Nautaeläinten siirrot tämän päätöksen liitteessä II luetelluilta alueilta määräpaikkaan, joka sijaitsee kyseisen alueen ulkopuolella Italiassa tai kyseisen jäsenvaltion ulkopuolella, ovat kiellettyjä kyseisessä liitteessä täsmennettyinä ajanjaksoina.
4 artikla
Kumotaan täytäntöönpanopäätös (EU) 2025/1318.
5 artikla
Tämä päätös on osoitettu Italian tasavallalle.
Tehty Brysselissä 29 päivänä heinäkuuta 2025.
Komission puolesta
Olivér VÁRHELYI
Komission jäsen
(1) EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2016/429/oj.
(2) Komission delegoitu asetus (EU) 2020/687, annettu 17 päivänä joulukuuta 2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen luetteloitujen tautien ehkäisemistä ja torjuntaa koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 64, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2020/687/oj).
(3) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2018/1882, annettu 3 päivänä joulukuuta 2018, tiettyjen taudinehkäisy- ja taudintorjuntasääntöjen soveltamisesta luetteloitujen tautien eri luokkiin ja sellaisten lajien tai lajien ryhmien luettelon laatimisesta, jotka aiheuttavat merkittävän riskin kyseisten luetteloitujen tautien leviämiselle (EUVL L 308, 4.12.2018, s. 21, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2018/1882/oj).
(4) Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2025/1318, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2025, lumpy skin -tautiviruksen aiheuttamaan tartuntaan liittyvistä tietyistä väliaikaisista kiireellisistä toimenpiteistä Italiassa (EUVL L, 2025/1318, 1.7.2025, ELI: http://data.europa.eu/eli/dec_impl/2025/1318/oj).
(5) https://www.woah.org/en/what-we-do/standards/codes-and-manuals/terrestrial-code-online-access/.
(6) Komission delegoitu asetus (EU) 2023/361, annettu 28 päivänä marraskuuta 2022, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinlääkkeiden käyttöä tiettyjen luetteloitujen tautien ehkäisyyn ja torjuntaan koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 52, 20.2.2023, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2023/361/oj).
(7) Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2022/140, annettu 16 päivänä marraskuuta 2021, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 soveltamissäännöistä unionin antigeeni- ja rokotepankkien sekä diagnostisten reagenssien pankkien osalta (EUVL L 23, 2.2.2022, s. 11, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2022/140/oj).
LIITE I
A osa: Vahvistettujen taudinpurkausten ympärille perustetut suoja- ja valvontavyöhykkeet
|
Hallinnollinen alue ja taudinpurkauksen ADIS-viitenumero |
Suoja- ja valvontavyöhykkeiksi määritetyt alueet, jotka kuuluvat 1 artiklassa tarkoitettuun rajoitusvyöhykkeeseen |
Päivämäärä, johon asti voimassa |
|
Sardinian alue IT-LSD-2025-00001 IT-LSD-2025-00003 IT-LSD-2025-00004 IT-LSD-2025-00005 IT-LSD-2025-00006 IT-LSD-2025-00007 IT-LSD-2025-00008 IT-LSD-2025-00009 IT-LSD-2025-00010 IT-LSD-2025-00011 IT-LSD-2025-00012 IT-LSD-2025-00013 IT-LSD-2025-00014 IT-LSD-2025-00015 IT-LSD-2025-00016 IT-LSD-2025-00017 IT-LSD-2025-00018 IT-LSD-2025-00019 IT-LSD-2025-00020 IT-LSD-2025-00021 IT-LSD-2025-00022 IT-LSD-2025-00023 IT-LSD-2025-00024 IT-LSD-2025-00025 IT-LSD-2025-00026 IT-LSD-2025-00027 |
Suojavyöhyke: Those parts of the region of Sardinia, contained within a circle of a radius of 20 kilometres, centred on UTM 30, ETRS89 coordinates Lat. 40.30429, Long. 9.22154 (2025/1), Lat. 40.31139, Long. 9.09821 (2025/3), Lat. 40.24291, Long. 9.22451 (2025/4), Lat. 40.392626, Long. 9.018567 (2025/5), Lat. 40.2623, Long. 9.082244 (2025/6), Lat. 40.22246, Long. 9.19132 (2025/7), Lat. 40.335997, Long. 9.123835 (2025/8), Lat. 40.28903, 9.102816 Long.(2025/9), Lat. 40.209698, Long. 9.177213 (2025/10), Lat. 40.24404, Long. 9.13817 (2025/11), Lat. 40.33445, Long. 9.15608 (2025/12), Lat. 40.319967 Long. 9.100123 (2025/13), Lat. 40.3451 Long. 9.2594 (2025/14), Lat. 40.3121, Long. 9.2046 (2025/15), Lat. 40.34778, Long. 9.16083 (2025/16), Lat. 40.24096, Long. 9.093 (2025/17), Lat. 40.35071, Long. 9.132964 (2025/18), Lat. 40.3399, Long. 9.167 (2025/19), Lat. 40.725228, Long. 9.485748 (2025/20), Lat. 40.467998, Long. 9.151939 (2025/21), Lat. 40.28833, Long. 9.157329 (2025/22), Lat. 40.24569, Long. 9.20289 (2025/23), Lat. 40.260758, Long. 9.168392 (2025/24), Lat. 40.33221, Long. 9.08099 (2025/25), Lat. 40.280527, Long. 9.116003 (2025/26), Lat. 40.3192, Long. 9.1386 (2025/27). |
18.8.2025 |
|
Valvontavyöhyke: Those parts of the region of Sardinia, contained within a circle of a radius of 50 kilometres, centred on UTM 30, ETRS89 coordinates Lat. 40.30429, Long. 9.22154 (2025/1), Lat. 40.30429, Long. 9.22154 (2025/1), Lat. 40.31139, Long. 9.09821 (2025/3), Lat. 40.24291, Long. 9.22451 (2025/4), Lat. 40.392626, Long. 9.018567 (2025/5), Lat. 40.2623, Long. 9.082244 (2025/6), Lat. 40.22246, Long. 9.19132 (2025/7), Lat. 40.335997, Long. 9.123835 (2025/8), Lat. 40.28903, Long. 9.102816 (2025/9), Lat. 40.209698 Long. 9.177213 (2025/10), Lat. 40.24404, Long. 9.13817 (2025/11), Lat. 40.33445, Long. 9.15608 (2025/12), Lat. 40.319967, Long. 9.100123 (2025/13), Lat. 40.3451, Long. 9.2594 (2025/14), Lat. 40.3121, Long. 9.2046 (2025/15), Lat. 40.34778, Long. 9.16083 (2025/16), Lat. 40.24096, Long. 9.093 (2025/17), Lat. 40.35071, Long. 9.132964 (2025/18), Lat. 40.3399, Long. 9.167 (2025/19), Lat. 40.725228 Long. 9.485748 (2025/20), Lat. 40.467998, Long. 9.151939 (2025/21), Lat. 40.28833, Long. 9.157329 (2025/22), Lat. 40.24569, Long. 9.20289 (2025/23), Lat. 40.260758, Long. 9.168392 (2025/24), Lat. 40.33221, Long. 9.08099 (2025/25), Lat. 40.280527, Long. 9.116003 (2025/26), Lat. 40.3192, Long. 9.1386 (2025/27) |
19.8.2025–4.9.2025 |
|
|
Valvontavyöhyke: Those parts of the region of Sardinia, contained within a circle of a radius of 20 kilometres, centred on UTM 30, ETRS89 coordinates 40.30429, Long. 9.22154 (2025/1), Lat. 40.30429, Long. 9.22154 (2025/1), Lat. 40.31139, Long. 9.09821 (2025/3), Lat. 40.24291, Long. 9.22451 (2025/4), Lat. 40.392626, Long. 9.018567 (2025/5), Lat. 40.2623, Long. 9.082244 (2025/6), Lat. 40.22246, Long. 9.19132 (2025/7), Lat. 40.335997, Long. 9.123835 (2025/8), Lat. 40.28903, Long. 9.102816 (2025/9), Lat. 40.209698, Long. 9.177213 (2025/10), Lat. 40.24404, Long. 9.13817 (2025/11), Lat. 40.33445, Long. 9.15608 (2025/12), Lat. 40.319967, Long. 9.100123 (2025/13), Lat. 40.3451, Long. 9.2594 (2025/14), Lat. 40.3121, Long. 9.2046 (2025/15), Lat. 40.34778, Long. 9.16083 (2025/16), Lat. 40.24096, Long. 9.093 (2025/17), Lat. 40.35071, Long. 9.132964 (2025/18), Lat. 40.3399, Long. 9.167 (2025/19), Lat. 40.725228, Long. 9.485748 (2025/20), Lat. 40.467998, Long. 9.151939 (2025/21), Lat. 40.28833, Long. 9.157329 (2025/22), Lat. 40.24569, Long. 9.20289 (2025/23), Lat. 40.260758, Long. 9.168392 (2025/24), Lat. 40.33221, Long. 9.08099 (2025/25), Lat. 40.280527, Long. 9.116003 (2025/26), Lat. 40.3192, Long. 9.1386 (2025/27)), excluding the areas included in the protection zone. |
4.9.2025 |
|
|
Lombardia IT-LSD-2025-00002 |
Suojavyöhyke: Those parts of the region of Lombardy, contained within a circle of a radius of 20 kilometres, centred on UTM 30, ETRS89 coordinates Lat. 45.197941, Long. 10.814533(2025/2). |
25.7.2025 |
|
Valvontavyöhyke: Those parts of the region of Lombardy, contained within a circle of a radius of 50 kilometres, centred on UTM 30, ETRS89 coordinates Lat. 45.197941, Long. 10.814533 (2025/2) |
26.7.2025–11.8.2025 |
|
|
Valvontavyöhyke: Those parts of the region of Lombardy, contained within a circle of a radius of 20 kilometres, centred on UTM 30, ETRS89 coordinates Lat. 45.197941, Long. 10.814533 (2025/2), excluding the areas included in the protection zone. |
11.8.2025 |
|
|
Valle d’Aostan alue FR-LSD-2025-00017 |
Valvontavyöhyke: Those parts of the region of Valle d’Aosta, contained within a circle of a radius of 50 kilometres, centred on UTM 30, ETRS89 coordinates Lat. 45.739081, Long 6.309311 (FR-LSD-2025-00017). |
5.9.2025 |
B osa: Muu rajoitusvyöhyke
|
Hallinnollinen alue |
Muuksi rajoitusvyöhykkeeksi määritetyt alueet, jotka kuuluvat 1 artiklassa tarkoitettuihin rajoitusvyöhykkeisiin |
Päivämäärä, johon asti voimassa |
|
Sardinian alue |
The entire territory of the region of Sardinia, excluding the areas included in any protection or surveillance zone. |
4.9.2025 |
LIITE II
3 artiklassa tarkoitetut alueet
|
Hallinnollinen alue |
3 artiklassa tarkoitetut alueet |
Päivämäärä, johon asti voimassa |
|
Sardinian alue |
The entire territory of the region of Sardinia |
4.9.2025–30.9.2025 |
LIITE III
A osa: Rokotusvyöhyke II
The entire territory of the region of Sardinia until 30.9.2025.
B osa: Rokotusvyöhyke I
The entire territory of the region of Sardina as of 1.10.2025.
ELI: http://data.europa.eu/eli/dec_impl/2025/1582/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)