|
Euroopan unionin |
FI L-sarja |
|
2025/1156 |
3.11.2025 |
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2025/1156,
annettu 12 päivänä kesäkuuta 2025,
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä teknisillä sääntelystandardeilla, jotka koskevat velvoitetta asettaa markkinatiedot saataville kohtuullisin kaupallisin ehdoin
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 15 päivänä toukokuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 (1) ja erityisesti sen 13 artiklan 5 kohdan neljännen alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Jotta voidaan varmistaa, että markkinatiedot toimitetaan kohtuullisin kaupallisin ehdoin, tasapuolisin ja reiluin sopimusehdoin sekä yhdenmukaisella tavalla kaikkialla unionissa, on tarpeen täsmentää edellytykset, jotka kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten, hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen, konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajien ja kauppojen sisäisten toteuttajien olisi täytettävä. Näillä edellytyksillä olisi varmistettava, että velvollisuus toimittaa markkinatietoja kohtuullisin kaupallisin ehdoin on riittävän selkeä ja että sitä sovelletaan tehokkaasti ja yhdenmukaisesti ottaen samalla huomioon kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten, hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen, konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajien ja kauppojen sisäisten toteuttajien erilaiset toimintamallit ja kustannusrakenteet. |
|
(2) |
Jotta voidaan varmistaa, että markkinatiedot toimitetaan kohtuullisin kaupallisin ehdoin, on tarpeen täsmentää, miten markkinatiedoista johtuvat kustannukset olisi laskettava. Markkinatiedoista johtuvien kustannusten laskennassa olisi otettava huomioon ainoastaan sellaiset kustannukset, jotka liittyvät suoraan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen. Tällaisen laskennan suorittamiseksi kustannukset olisi luokiteltava siten, että eriytetään toisistaan kustannukset, jotka liittyvät markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen käytettävään infrastruktuuriin, kustannukset, jotka liittyvät sellaiseen fyysiseen omaisuuteen ja ohjelmistoihin, joita käytetään markkinatietojen tuottamisen ja levittämisen edellyttämien yhteyksien mahdollistamiseen, henkilöstökustannukset, rahoituskustannukset sekä muut kustannukset, mukaan lukien markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen liittyvät hallinnolliset kustannukset. Jotta kustannuksia ei laskettaisi kahteen kertaan, markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen liittyvät kustannukset olisi kunkin kustannustekijän luonteen perusteella kohdennettava yksinomaan yhteen kustannusluokkaan. Tarkastuksista aiheutuvia kustannuksia ei tulisi osoittaa markkinatietojen tuottamisesta ja levittämisestä aiheutuviin kustannuksiin. |
|
(3) |
Markkinatietojen tarjoajat, erityisesti kauppapaikat, tarjoavat usein muitakin palveluja kuin markkinatietojen tarjoamista. Näille yhteisöille aiheutuu näin ollen monenlaisia kustannuksia, jotka kuuluvat eri luokkiin, mukaan lukien teknologia ja infrastruktuuri, ohjelmistojen kehittäminen, myynti ja markkinointi, analysointi, määrällinen tutkimus, toiminnot tai vaatimustenmukaisuus. Kohtuullisin kaupallisin ehdoin toimitettavista markkinatiedoista perittävien maksujen määrittämiseksi on tärkeää eriyttää toisistaan esimerkiksi kustannukset, jotka aiheutuvat ensisijaisesta liiketoiminnasta eli ostajien ja myyjien saattamisesta yhteen, ja kustannukset, jotka aiheutuvat suoraan markkinatietojen tuottamisesta ja levittämisestä. |
|
(4) |
Joissakin tapauksissa fyysistä omaisuutta, ohjelmistoja, henkilöstöä ja hallinnollisia palveluja saatetaan käyttää myös sellaisten muiden palvelujen tuottamiseen, jotka eivät liity suoraan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen. Tämä huomioon ottaen on tarpeen jakaa yhteisistä resursseista aiheutuvat kustannukset käyttämällä selkeää menetelmää, jolla määritetään, miten suuri osuus kullakin resurssilla on markkinatietojen tuottamisessa ja levittämisessä. Lisäksi olisi kohdennettava jaetuista resursseista aiheutuvat rahoituskustannukset sen perusteella, missä määrin kyseisiä resursseja on käytetty markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen. Kustannusten jakomenetelmää olisi tarkistettava vuosittain sen täsmällisyyden varmistamiseksi. Markkinatietojen tarjoajien olisi toimitettava asianomaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle näyttöä, joka tukee valittua menetelmää ja siihen tehtäviä muutoksia. |
|
(5) |
Markkinatiedoista perittäviin maksuihin sisällytettävä marginaali olisi asetettava sellaiseksi, että sillä säilytetään tasapaino seuraavien tarpeiden välillä: sen varmistaminen, että markkinatietojen tuottaminen ja levittäminen pysyy kaupallisesti kannattavana markkinatietojen tarjoajille, ja sen varmistaminen, että markkinatiedot ovat saatavilla mahdollisimman laajasti. Tulevina vuosina perustettavien konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajien osalta marginaalin olisi oltava riittävä tukemaan perustamisinvestointeja ja kaupallista elinkelpoisuutta niiden liiketoiminnan kypsyttämiseen tarvittavalla ajanjaksolla. |
|
(6) |
Jotta voidaan varmistaa, että markkinatiedot toimitetaan kohtuullisin kaupallisin ehdoin, on tarpeen täsmentää, miten markkinatiedoista perittäviin maksuihin sisällytettävät marginaalit olisi määritettävä. Marginaalin olisi oltava markkinatietojen tarjoajan saama liikevoitto sen jälkeen, kun sen tuloista on vähennetty kaikki markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen liittyvät kustannukset. Tällaisiin kustannuksiin olisi sisällyttävä toimintamenot, jotka aiheutuvat muun muassa infrastruktuurista, yhteyksiin käytettävistä omaisuuseristä ja markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen osoitetusta henkilöstöstä, sekä rahoituskulut. Avoimuuden lisäämiseksi marginaali olisi ilmaistava prosenttiosuutena kustannuksista. |
|
(7) |
Jotta voidaan varmistaa, että markkinatiedoista perittäviin maksuihin sisällytettävä marginaali olisi kohtuullinen, on tarpeen täsmentää, että marginaali ei saisi olla suhteeton verrattuna markkinatietojen tuottamisesta ja levittämisestä aiheutuviin kustannuksiin ja että marginaali olisi mukautettava markkinatietojen tarjoajan harjoittamaan kokonaisliiketoimintaan sovellettaviin marginaaleihin. |
|
(8) |
Asiakkaiden välisen syrjimättömyyden varmistamiseksi markkinatietojen tarjoajilla olisi oltava skaalautuvat valmiudet antaa kaikille asiakkaille oikea-aikainen pääsy markkinatietoihin. |
|
(9) |
Viime vuosina on ollut mahdollista soveltaa erisuuruisia, asiakkaan markkinatiedoista saamaan arvoon suhteutettuja maksuja, mikä on synnyttänyt useita eri asiakasluokkia. Asiakas on saattanut kuulua yhtä aikaa useampaan asiakasluokkaan, mikä on johtanut useamman maksun maksamiseen. |
|
(10) |
Jotta voidaan varmistaa, että markkinatiedot toimitetaan kohtuullisin kaupallisin ehdoin, markkinatietojen tarjoajien olisi pystyttävä määrittämään asiakasluokat tosiseikkojen perusteella, asiakkaan käyttöaste tai koko mukaan luettuina. Asiakasluokittelun olisi mahdollistettava se, että markkinatietojen tarjoajat kohtelevat eri tavoin eri asiakkaita, joilla on erilaiset tosiasialliset ominaisuudet. Johonkin luokkaan kuuluvien asiakkaiden olisi oltava selvästi erotettavissa muihin luokkiin kuuluvista asiakkaista yhden tai useamman erottavan tekijän perusteella. Yhden asiakkaan olisi kuuluttava vain yhteen luokkaan. Markkinatietojen tarjoajat voisivat luoda omat asiakasluokat esimerkiksi tietojen uudelleenjakelijoille, ammattimaisille tai muille kuin ammattimaisille asiakkaille. Asiakasluokkien määrittämisessä käytettävien kriteerien olisi oltava riittävän yleisluonteisia, jotta ne olisivat sovellettavissa johonkin asiakasryhmään. Sen vuoksi luokittelun olisi johdettava vähäiseen määrään luokkia. |
|
(11) |
Jotta voidaan varmistaa, että markkinatiedot toimitetaan kohtuullisin kaupallisin ehdoin, tiettyyn luokkaan kuuluvilta asiakkailta veloitettavat maksut olisi asetettava niiden kustannusten perusteella, joita aiheutuu tietojen toimittamisesta kyseisille asiakkaille, ja kohtuullisella marginaalilla, joka ilmaistaan prosenttiosuutena kustannuksista ja jonka olisi oltava yhdenmukainen samaan luokkaan kuuluville asiakkaille. Markkinatietojen tarjoajien olisi voitava periä erilaisia maksuja erityyppisistä tiedoista (esim. näytettävät tiedot ja muut kuin näytettävät tiedot) kyseisten tietotyyppien tuottamis- ja levittämiskustannusten erojen perusteella. |
|
(12) |
Viime vuosina on havaittu useita ongelmia, jotka liittyvät markkinatietosopimuksiin sisällytettyihin asiakkaille epäsuotuisiin ehtoihin. Jotkin näistä ongelmista liittyvät markkinatietojen tarjoajien käytäntöön asettaa asiakkailleen raskaita hallinnollisia velvoitteita, esimerkiksi sen myötä, että ne esittävät toistuvia ja yksityiskohtaisia tietopyyntöjä markkinatietojen käytöstä. Muita tällaisia käytäntöjä ovat monitulkintaiset sanamuodot markkinatietosopimuksissa tai sopimuksiin usein tehtävät muutokset, jotka pakottavat asiakkaan käyttämään resursseja sopimuksen tulkintaan tai tarkasteluun. Joskus markkinatietoasiakkailla on velvollisuus poistaa vanhoja tietoja järjestelmistään sopimuksen irtisanomisen tai päättymisen yhteydessä tai maksaa sijaintikohtaisia maksuja. Joskus asiakkaita taas rajoitetaan tarpeettomasti markkinatietojen käytössä. Tällaiset käytännöt voivat aiheuttaa markkinatietojen saatavuuteen liittyviä perusteettomia kustannuksia. Sen vuoksi tällaiset käytännöt olisi kiellettävä, jotta ehdot olisivat oikeudenmukaisia ja puolueettomia. Tässä asetuksessa vahvistettujen oikeudenmukaisia ja puolueettomia sopimusehtoja koskevien vaatimusten olisi täydennettävä muita sovellettavia unionin oikeuden säännöksiä, erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2023/2854 (2) (datasäädös) sekä muuta kuluttajansuojaa koskevaa sääntelyä, mukaan lukien neuvoston direktiivi 93/13/ETY (3) (kohtuuttomia sopimusehtoja koskeva direktiivi). |
|
(13) |
Avoimuuden lisäämiseksi markkinatietojen tarjoajien olisi varmistettava, että markkinatietojen toimittamista koskevat ehdot määritellään selkeästi ja tiiviisti. Tämä edellyttää, että asiakkaat ymmärtävät varsinaiset ehdot ilman tarvetta tutustua muihin asiakirjoihin, paitsi jos muut asiakirjat on selvästi yksilöity ja ne ovat helposti asiakkaiden saatavilla. |
|
(14) |
Jotta asiakkaalla olisi riittävästi aikaa ymmärtää markkinatietosopimukseen tehtävä muutos sekä verrata ja pohtia muita markkinoilla tarjolla olevia vaihtoehtoja, markkinatietojen tarjoajien olisi ilmoitettava asiakkaalle tällaisista muutoksista 90 päivää etukäteen, jos markkinatietosopimukset sallivat yksipuoliset muutokset. Jotta vältettäisiin yksipuoliset muutokset, joista aiheutuu markkinatietoasiakkaalle raskaita velvoitteita, kuten maksuja nostavat muutokset, sopimuksessa olisi annettava asiakkaalle oikeus irtisanoa sopimus ilman seuraamuksia tällaisten yksipuolisten muutoksen yhteydessä. Markkinatietojen tarjoajien ei tulisi voida käyttää mahdollisuutta irtisanoa ja uusia markkinatietosopimus kiertääkseen suojatoimien soveltamista, jos sopimukseen tehdään yksipuolisia muutoksia. |
|
(15) |
Jotta vältettäisiin se, että asiakkailta, jotka ostavat markkinatietoja eri palveluntarjoajilta ja myyjiltä, veloitetaan useita maksuja samasta markkinatietojen toimittamisesta, markkinatietoja olisi asiakkaan pyynnöstä tarjottava asiakaskohtaisesti. Konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajat keräävät tietoja kauppapaikoilta ja hyväksytyiltä julkistamisjärjestelyiltä ja konsolidoivat nämä tiedot jatkuvaksi sähköiseksi muuttuvaksi datavirraksi, josta saa perusmarkkinatietoja ja sääntelytietoja. Sen vuoksi konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajien kyseisten tietojen toimittaminen olisi pidettävä erillään kauppapaikkojen ja hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen markkinatietojen toimittamisesta. Näin ollen konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajien olisi voitava veloittaa asiakkaaltaan maksu, vaikka myös kauppapaikka tai hyväksytty julkistamisjärjestely veloittaisi kyseiseltä asiakkaalta maksun markkinatiedoista. |
|
(16) |
Jotta markkinatietoasiakkaat voisivat saada markkinatietoja ilman velvoitetta ostaa muita palveluja, markkinatietoja ei saisi sitoa muihin palveluihin. |
|
(17) |
On todettu, että seuraamuksiin ja tarkastuksiin liittyvät ehdot ovat kohtuuttoman raskaita markkinatietoasiakkaille ja että ne nostavat markkinatiedoista aiheutuvat kustannukset kyseisten tietojen tuottamis- ja levittämiskustannuksia ja kohtuullista marginaalia suuremmiksi. Jottei asetettaisi perusteettomia seuraamuksia, rikkomisesta olisi määrättävä seuraamuksia ainoastaan, jos markkinatietosopimuksen rikkomisesta esitetään todisteita. Seuraamukset eivät myöskään saisi olla liian ankaria, ja niiden suuruuden olisi perustuttava siihen summaan, jonka asiakas olisi maksanut, jos markkinatietosopimusta olisi noudatettu. Jotta asiakas ehtisi lisäksi tehdä ajoissa järjestelyjä välttääkseen markkinatietosopimuksen rikkomisen toistumisen, markkinatietojen tarjoajan olisi määrättävä seuraamus kohtuullisen ajan kuluessa rikkomistapauksesta. Kohtuullinen aika ei saisi olla yli viisi vuotta siitä päivästä, jona tarkastuksesta on ilmoitettu. Tämä aikataulu on yhdenmukainen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/65/EU (4) 16 artiklassa säädettyjen sijoituspalveluyritysten tietojen kirjaamista koskevien velvoitteiden kanssa. |
|
(18) |
Nykyisin markkinatietosopimuksissa määrätään tarkastuksista, jotka ovat työläitä markkinatietoasiakkaiden kannalta toistuvuutensa, pituutensa ja asiakkaalta vaaditun todistustaakan vuoksi. Jotta voidaan varmistaa, että markkinatietosopimukset ovat oikeudenmukaisia ja puolueettomia siinä tapauksessa, kun markkinatietosopimuksessa määrätään, että markkinatietojen tarjoaja voi pyytää tarkastuksia, markkinatietosopimuksen ehdoissa olisi edellytettävä, että tarkastuksen on perustuttava konkreettisiin ja uskottaviin merkkeihin mahdollisesta rikkomisesta, joka on tapahtunut enintään viisi vuotta ennen tarkastuksen ilmoittamista. Puolueellisuuden riskin lieventämiseksi ja oikeudenmukaisuuden parantamiseksi tarkastuksen suorittavien markkinatietojen tarjoajien olisi lisäksi voitava vaatia ainoastaan sellaisia tietoja, jotka ovat tarpeen todisteiden keräämiseksi väitetystä rikkomisesta. |
|
(19) |
Jotta asiakkaat ja toimivaltaiset viranomaiset voisivat tehokkaasti arvioida, toimitetaanko markkinatietoja kohtuullisin kaupallisin ehdoin, markkinatietojen tarjoajien olisi julkistettava kaikki markkinatietojen tarjoamisen kannalta merkitykselliset tiedot selkeästi ja yksiselitteisesti. Asiakkaiden ja toimivaltaisten viranomaisten olisi pystyttävä kyseisten tietojen pohjalta ymmärtämään markkinatietoja koskevia periaatteita, mukaan lukien se, miten markkinatiedoista perittävien maksujen taso määritetään, ja kyseisten tietojen olisi oltava sisällöltään, muodoltaan ja terminologialtaan yhdenmukaisia. Markkinatietojen tarjoajien olisi toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle pyynnöstä tiedot markkinatietojen tuottamisen ja levittämisen kokonaiskustannuksista, mukaan lukien kohtuullinen marginaali, käyttäen yhdenmukaistettua muotoa. |
|
(20) |
Jotta asiakkaat ja toimivaltaiset viranomaiset saisivat käsityksen siitä, miten maksut määritetään, markkinatietoja koskevissa periaatteissa olisi ilmoitettava laskentayksikkö, jota käytetään maksujen laskuttamisessa asiakkailta. Laskentayksikössä voidaan tehdä ero eri markkinatietotyyppien välillä (esim. näytettävät tiedot ja muut kuin näytettävät tiedot), ja sen olisi oltava erillinen kullekin markkinatietotyypille. Laskentayksikön olisi liityttävä markkinatietojen toimittamisesta aiheutuviin kustannuksiin. |
|
(21) |
Sujuvan ja tehokkaan täytäntöönpanoprosessin varmistamiseksi on tarpeen säätää soveltamispäivän lykkäämisestä, jotta markkinaosapuolilla, joille on myönnetty toimilupa ennen tämän asetuksen voimaantuloa, olisi riittävästi aikaa laatia uudelleen, neuvotella ja tehdä tarkistettuja sopimuksia ja minimoida mahdolliset häiriöt. Koska toimiluvan saaneita ja toiminnassa olevia konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajia ei tällä hetkellä ole, konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajien osalta ei tarvita soveltamispäivän lykkäämistä. |
|
(22) |
Tämän asetuksen soveltamiseksi tapahtuva henkilötietojen käsittely olisi toteutettava henkilötietojen suojaa koskevan sovellettavan unionin lainsäädännön mukaisesti. Tältä osin kansallisten toimivaltaisten viranomaisten tämän asetuksen soveltamiseksi suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (5) ja luonnollisten henkilöiden suojelua henkilötietojen käsittelyssä koskevia kansallisia vaatimuksia. Kaikessa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) tämän asetuksen soveltamiseksi suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2018/1725 (6). |
|
(23) |
Tämä asetus perustuu ESMAn komissiolle toimittamiin teknisten säätelystandardien luonnoksiin. |
|
(24) |
ESMA on järjestänyt avoimia julkisia kuulemisia tämän asetuksen perustana olevista teknisten sääntelystandardien luonnoksista, analysoinut niihin mahdollisesti liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1095/2010 (7) 37 artiklan mukaisesti perustetulta arvopaperimarkkina-alan osallisryhmältä. |
|
(25) |
Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu asetuksen (EU) 2018/1725 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja hän on esittänyt virallisen näkemyksensä 17 päivänä maaliskuuta 2025, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
I LUKU
MÄÄRITELMÄT
1 artikla
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
|
a) |
’markkinatietoasiakkaalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka allekirjoittaa markkinatietosopimuksen ja jolta laskutetaan markkinatiedoista veloitettavia maksuja; |
|
b) |
’markkinatiedoilla’ tietoja, joita kauppapaikkaa ylläpitävät markkinoiden ylläpitäjät ja sijoituspalveluyritykset, hyväksytyt julkistamisjärjestelyt, konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajat ja kauppojen sisäiset toteuttajat julkaisevat asetuksen (EU) N:o 600/2014 3 ja 4 artiklan, 6–11 a artiklan sekä 14, 20, 21, 27 g ja 27 h artiklan mukaisesti; |
|
c) |
’viivästetyillä markkinatiedoilla’ markkinatietoja, jotka asetetaan saataville 15 minuutin kuluttua julkaisemisesta asetuksen (EU) N:o 600/2014 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti; |
|
d) |
’markkinatietojen tarjoajalla’ kauppapaikkaa ylläpitävää markkinoiden ylläpitäjää tai sijoituspalveluyritystä, hyväksyttyä julkistamisjärjestelyä, konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajaa tai kauppojen sisäistä toteuttajaa, joka harjoittaa kaupallista toimintaa markkinatietojen levittämiseksi asiakkaille; |
|
e) |
’kokonaiskustannuksilla’ kaikkia markkinatietojen tarjoajalle aiheutuvia kustannuksia, jotka liittyvät suoraan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen; |
|
f) |
’liikevoitolla’ markkinatietojen tarjoajan ansaitsemaa tuloa, joka saadaan vähentämällä kokonaiskustannukset markkinatietojen tuottamisesta ja levittämisestä saaduista tuloista; |
|
g) |
’markkinatietosopimuksella’ markkinatietojen tarjoajan ja markkinatietoasiakkaan välistä sopimusta, joka koskee markkinatietojen toimittamista ja jossa otetaan huomioon markkinatietoja koskevissa periaatteissa julkistetut tiedot ja maksut; |
|
h) |
’markkinatietoja koskevilla periaatteilla’ yhtä tai useampaa markkinatietojen tarjoajan asiakirjaa, joka sisältää tai jotka sisältävät tietoja markkinatietojen toimittamisesta tämän asetuksen V luvun mukaisesti; |
|
i) |
’asiakaskohtaisella maksulla’ markkinatiedoista veloitettavien maksujen mallia, jonka avulla asiakkaat voivat välttää useamman laskun maksamisen, jos markkinatietoja on hankittu useiden markkinatietojen tarjoajien tai uudelleenjakelijoiden kautta. |
II LUKU
MARKKINATIETOJEN KOKONAISKUSTANNUSTEN JA MARGINAALIEN LASKENTA
2 artikla
Kokonaiskustannukset
1. Markkinatietojen tarjoajien on laskettava tilivuoden aikaiset kokonaiskustannukset. Kokonaiskustannuksien laskentaan on sisällytettävä seuraavat kustannusluokat:
|
a) |
infrastruktuurikustannukset, jotka liittyvät fyysiseen omaisuuteen, ohjelmistolisensseihin ja vuokrattuihin palveluihin tai mihin tahansa muuhun markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen tarvittavaan infrastruktuuriin; |
|
b) |
yhteyksiin liittyvät kustannukset, jotka liittyvät fyysiseen omaisuuteen, ohjelmistolisensseihin ja vuokrattuihin palveluihin, joilla varmistetaan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen tarvittavat yhteydet; |
|
c) |
markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen osoitetusta henkilöstöstä aiheutuvat kustannukset; |
|
d) |
rahoituskustannukset, mukaan lukien markkinatietopalvelujen rahoitukseen käytettävän pääoman poistot, kuoletukset ja pääomakustannukset; |
|
e) |
muut kustannukset, mukaan lukien markkinatietojen tuottamisen ja levittämisen edellyttämät hallinnolliset kustannukset. |
2. Jos infrastruktuurikustannukset ovat yhteiset sellaisten muiden palvelujen kanssa, jotka eivät suoraan liity markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen, ne on jaettava sen mukaan, mikä on asianomaisen infrastruktuurin käyttöaste kussakin palvelussa.
3. Jos yhteyksiin liittyvät kustannukset ovat yhteiset sellaisten muiden palvelujen kanssa, jotka eivät suoraan liity markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen, ne on jaettava sen mukaan, mikä on asianomaisen yhteyskokonaisuuden käyttöaste kussakin palvelussa.
4. Jos henkilöstön tehtäviin kuuluu myös markkinatietojen tuottamista ja levittämistä, henkilöstöstä aiheutuvat kustannukset on jaettava sen mukaan, kuinka suuri osa henkilöstön työstä liittyy markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen.
5. Jos infrastruktuurista, yhteyksistä ja henkilöstöstä aiheutuvat rahoituskustannukset ovat yhteiset sellaisten muiden palvelujen kanssa, jotka eivät suoraan liity markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen, ne on jaettava asianomaisiin resursseihin tai palveluihin liittyvän osuuden mukaan.
6. Markkinatietojen tarjoajien on pystyttävä yksilöimään kaikki muut markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen liittyvät kustannukset ja esittämään perustelut tällaisten kustannusten sisällyttämiselle.
7. Markkinatietojen tarjoajien on vuosittain tarkistettava 2–6 kohdassa tarkoitettujen kustannusten jakamisessa käytettyä menetelmää.
3 artikla
Periaatteet markkinatietojen kohtuullisen marginaalin asettamiseksi
1. Markkinatietojen kohtuullinen marginaali on yhtä kuin liikevoitto.
2. Markkinatietojen kohtuulliseen marginaalin sovelletaan seuraavaa:
|
a) |
se on määritettävä prosenttiosuutena kokonaiskustannuksista; |
|
b) |
se ei saa ylittää suhteettomasti kokonaiskustannuksia; |
|
c) |
sen on oltava kohtuullisesti verrattavissa markkinatietojen tarjoajan koko liiketoiminnasta saamaan voittoon, jos markkinatietojen tarjoaja tarjoaa muitakin palveluja kuin markkinatietojen tuottamista ja levittämistä. |
3. Kohtuullinen marginaali tarkoittaa, että markkinatiedoista veloitetaan sellaiset maksut, joiden ansiosta mahdollisimman moni asiakas voi saada pääsyn markkinatietoihin.
III LUKU
SYRJIMÄTÖN SAATAVUUS
4 artikla
Velvoite tarjota kaupankäyntitietoja syrjimättömästi
1. Markkinatietojen tarjoajien on asetettava markkinatiedot saataville syrjimättömästi maksujen, saatavuuteen liittyvien ehtojen, teknisten järjestelyiden ja jakelukanavien osalta.
2. Markkinatietojen tarjoajien on sovellettava kaikkiin markkinatietoihin pääsyä pyytäviin asiakkaisiin samaa maksutaulukkoa ja samoja ehtoja.
3. Markkinatietojen tarjoajilla on oltava skaalautuvat valmiudet sen varmistamiseksi, että markkinatietoasiakkaat saavat käyttöönsä oikea-aikaisen, jatkuvan ja syrjimättömän pääsyn markkinatietoihin.
4. Markkinatietojen tarjoajien on tarjottava asiakkaille samat vaihtoehdot teknisten järjestelyjen osalta ja varmistettava, että tekniset järjestelyt eivät ole syrjiviä eikä niistä aiheudu epäoikeudenmukaisia etuja taikka haittoja.
5. Jos pätevät tekniset rajoitteet johtavat eroavuuksiin markkinatietojen saatavuutta koskevissa ratkaisuissa, markkinatietojen tarjoajien on pystyttävä perustelemaan nämä eroavuudet.
5 artikla
Erisuuruiset maksut
1. Markkinatietojen tarjoajat voivat veloittaa erisuuruisia maksuja vain, jos ne määräytyvät asiakasluokittelun perusteella, ja edellyttäen, että kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
|
a) |
luokkien määrittämisessä käytetyt kriteerit perustuvat tosiseikkoihin, jotka ovat helposti todennettavissa ja riittävän yleisluonteisia, jotta niitä voidaan soveltaa johonkin asiakasryhmään; |
|
b) |
edellä olevan 3 artiklan mukaisesti määritetty markkinatietojen marginaali on sama kaikille samaan luokkaan kuuluville asiakkaille; |
|
c) |
luokkien väliset erot ovat selkeitä, ja asiakkaat pystyvät ymmärtämään, mihin luokkaan he kuuluvat; |
|
d) |
kukin asiakas voi kuulua vain yhteen luokkaan. |
2. Jos markkinatietojen toimittamisesta samalle asiakkaalle aiheutuu useita ja huomattavia erilaisia lisäkustannuksia, markkinatietojen tarjoajat voivat veloittaa sovellettavan maksun lisäksi maksun, joka perustuu aiheutuneisiin ylimääräisiin kustannuksiin.
3. Markkinatietojen tarjoajat voivat myöntää alennuksia tai muita väliaikaisia maksujen pienennyksiä ainoastaan sillä edellytyksellä, että kyseiset alennukset tai pienennykset perustuvat tosiseikkoihin, jotka ovat helposti todennettavissa ja riittävän yleisluonteisia, jotta ne koskevat useampaa kuin yhtä asiakasta.
6 artikla
Jakelukanavat
Markkinatietojen tarjoajien on varmistettava, että markkinatiedot, mukaan lukien viivästetyt markkinatiedot, lähetetään samanaikaisesti kaikkien jakelukanavien kautta.
IV LUKU
TASAPUOLISET JA REILUT SOPIMUSEHDOT
7 artikla
Ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot
1. Ennen markkinatietosopimuksen tekemistä markkinatietojen tarjoajien on markkinatietoasiakkaan pyynnöstä annettava asiakkaalle kaikki sellaiset tiedot todellisista maksuista ja niihin sovellettavista säännöksistä, joita tarvitaan markkinoilla saatavilla olevien markkinatietoja koskevien tarjousten vertailemiseksi ja tietoon perustuvan päätöksen tekemiseksi markkinatietosopimuksen tekemisestä.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen on oltava yhtäpitäviä markkinatietoja koskevissa periaatteissa esitettyjen maksujen kanssa.
8 artikla
Reilut ehdot
1. Markkinatietosopimuksessa on saavutettava tasapaino osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välillä, ja siinä on noudatettava vilpittömän mielen vaatimuksia.
2. Markkinatietosopimuksen osapuolten on pidättäydyttävä esittämästä laajoja tai toistuvia pyyntöjä, jotka koskevat sopimuksen asianmukaisen täytäntöönpanon kannalta tarpeettomia tietoja, ja muista käytännöistä, joista aiheutuu perusteettomia lisäkustannuksia toiselle osapuolelle.
9 artikla
Sopimusehdot
1. Markkinatietosopimuksessa on täsmennettävä selkeästi ja tiiviisti markkinatietojen toimittamista koskevat ehdot, ja asiakkaan on pystyttävä helposti ymmärtämään sopimuksessa määrätyt velvoitteet ja oikeudet.
2. Markkinatietosopimuksessa on käytettävä selkeitä ja ymmärrettäviä määritelmiä ja termejä sekä 18 artiklassa säädettyä markkinatietoja koskevien periaatteiden terminologiaa.
10 artikla
Ehtojen yhdenmukaisuus markkinatietoja koskevien periaatteiden kanssa
Markkinatietojen tarjoajien on varmistettava, että markkinatietosopimuksen ehdot ovat julkaistuissa markkinatietoja koskevissa periaatteissa annettujen tietojen mukaiset.
11 artikla
Lisämaksut
Markkinatietosopimusten ehdot, jotka voivat johtaa lisämaksuihin tai maksujen korotuksiin, mukaan lukien inflaatiosidonnaiset mukautukset, on ilmoitettava selkeästi markkinatietosopimuksessa.
12 artikla
Asiakaskohtaiset maksut
1. Markkinatietojen tarjoajien on otettava käyttöön järjestelyjä, joilla varmistetaan, että samojen markkinatietojen toimittamisesta veloitetaan vain kerran.
2. Tämän vuoksi, jos markkinatietoja on hankittu useiden markkinatietojen tarjoajien tai uudelleenjakelijoiden kautta, markkinatietojen tarjoajien on tarjottava mahdollisuutta veloittaa yhtä asiakasta vain kerran samojen markkinatietojen tarjoamisesta.
13 artikla
Velvollisuus pitää tiedot eriytettyinä
Markkinatietojen tarjoajat eivät saa niputtaa markkinatietojen tarjoamista muihin palveluihin.
14 artikla
Seuraamukset
1. Markkinatietojen tarjoajien on ilmoitettava markkinatietosopimuksessa selkeästi kyseisestä sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien rikkomiset, joihin sovelletaan seuraamuksia.
2. Seuraamukset eivät saa suuruudeltaan ylittää kohtuuttomasti maksuja, jotka asiakas olisi maksanut, jos markkinatietosopimusta olisi noudatettu.
3. Vaatimus seuraamusmaksun maksamisesta on esitettävä kohtuullisen ajan sisällä rikkomisesta, enintään viiden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona tarkastuksesta on ilmoitettu, ja sen on perustuttava selkeään näyttöön rikkomisesta.
15 artikla
Tarkastuksia koskevat sopimusmääräykset
Jos markkinatietosopimuksessa määrätään, että markkinatietojen tarjoaja voi pyytää tarkastuksia selvittääkseen, onko markkinatietosopimusta rikottu, markkinatietosopimuksen ehdoissa on varmistettava, että
|
a) |
tarkastuspyyntö perustuu konkreettisiin ja uskottaviin todisteisiin mahdollisesta rikkomisesta, joka on tapahtunut enintään viisi vuotta ennen sitä päivää, jona tarkastuksesta ilmoitetaan; |
|
b) |
asiakirjat ja tiedot, jotka markkinatietoasiakkaan on toimitettava, rajoittuvat siihen, mikä on tarpeen väitettyä rikkomista koskevien todisteiden keräämiseksi. |
16 artikla
Yksipuoliset muutokset maksuihin ja ehtoihin
1. Jos markkinatietosopimuksen ehtojen mukaan markkinatietojen tarjoaja voi yksipuolisesti muuttaa markkinatietojen toimittamista koskevia maksuja tai ehtoja, muutoksesta on ilmoitettava markkinatietoasiakkaalle vähintään 90 päivää ennen kyseisen muutoksen voimaantuloa.
2. Jos 1 kohdassa tarkoitetut muutokset johtavat markkinatietoasiakkaan kannalta epäedullisempiin maksuihin ja ehtoihin, markkinatietoasiakkaalla on oikeus irtisanoa markkinatietosopimus ilman lisämaksuja tai seuraamuksia. Tämä oikeus on täsmennettävä markkinatietosopimuksessa.
V LUKU
MARKKINATIETOJA KOSKEVIEN PERIAATTEIDEN SISÄLTÖ, MUOTO JA TERMINOLOGIA
17 artikla
Markkinatietoja koskeviin periaatteisiin sisällytettävät tiedot
1. Markkinatietojen tarjoajien on asetettava julkisesti saataville markkinatietoja koskevat periaatteet, joissa ilmaistaan selkeästi ja yksiselitteisesti kaikki markkinatietojen tarjoamisen kannalta merkitykselliset tiedot. Näihin tietoihin on sisällyttävä
|
a) |
markkinatietojen toimittamiseen sovellettava maksutaulukko; |
|
b) |
markkinatietojen toimittamista koskevat ehdot, mukaan lukien mahdolliset epäsuorat palvelut, joita markkinatietojen käyttöön saaminen edellyttää; |
|
c) |
15 artiklassa tarkoitettuja tarkastuksia koskevat ehdot. |
2. Markkinatietoja koskevissa periaatteissa julkistettavien markkinatietojen tarjoamista koskevien tietojen on mahdollistettava se, että markkinatietoasiakkaat pystyvät ennen markkinatietosopimuksen tekemistä ymmärtämään asiakkaisiin sovellettavat maksut ja ehdot.
18 artikla
Markkinatietoja koskevien periaatteiden terminologia
Edellä 1 artiklassa vahvistettujen asiaankuuluvien määritelmien lisäksi markkinatietojen tarjoajien on käytettävä markkinatietoja koskevissa periaatteissaan ja maksutaulukoissaan seuraavaa terminologiaa:
|
a) |
’laskentayksiköllä’ tarkoitetaan yksikköä, jota käytetään markkinatietoasiakkaalta laskutettavan markkinatietojen tarjonnan tason mittaamiseen ja jota sovelletaan maksutarkoituksiin. Laskentayksikössä voidaan tarvittaessa tehdä ero näytettävien tietojen ja muiden kuin näytettävien tietojen välillä tai muuntyyppisten tietojen välillä; |
|
b) |
’ammattimaisella asiakkaalla’ tarkoitetaan asiakasta, joka ylläpitää säänneltyä rahoituspalvelua tai säänneltyä rahoitustoimintaa tai tarjoaa jotakin palvelua kolmansille osapuolille; |
|
c) |
’muulla kuin ammattimaisella asiakkaalla’ tarkoitetaan asiakasta, joka ei täytä b alakohdassa tarkoitettua ammattimaisen asiakkaan määritelmää; |
|
d) |
’näytettävillä tiedoilla’ tarkoitetaan monitorin tai kuvaruudun avulla esitettäviä markkinatietoja, jotka ovat ihmisen luettavissa; |
|
e) |
’muilla kuin näytettävillä tiedoilla’ tarkoitetaan kaikkia sellaisia markkinatietoja, jotka eivät vastaa d alakohdassa tarkoitettua näytettävien tietojen määritelmää; |
|
f) |
’historiallisilla tiedoilla’ tarkoitetaan markkinatietoja, jotka liittyvät johonkin edellistä pankkipäivää edeltävään ajanjaksoon ja jotka markkinatietojen tarjoaja arkistoi ja tallentaa. |
19 artikla
Muoto, jossa markkinatietoja koskevat periaatteet on asetettava saataville
1. Markkinatietojen tarjoajien on asetettava markkinatietoja koskevat periaatteet saataville verkkosivustoillaan maksutta sekä syrjimättömällä ja helposti saatavilla olevalla tavalla. Jos markkinatietoja koskevat periaatteet koostuvat useammasta kuin yhdestä asiakirjasta, markkinatietojen tarjoajien on ilmoitettava siitä selkeästi ja asetettava kaikki markkinatietoja koskevia periaatteita sisältävät asiakirjat saataville samasta paikasta verkkosivustollaan.
2. Markkinatietojen tarjoajien on asetettava markkinatietoja koskevat toimintaperiaatteet viideltä edelliseltä vuodelta saataville verkkosivustoillaan maksutta sekä syrjimättömällä ja helposti saatavilla olevalla tavalla ja varmistettava, että kyseisten markkinatietoja koskevien periaatteiden julkaisu- ja soveltamispäivä ja -aika ilmoitetaan selkeästi.
20 artikla
Laskentayksikkö
1. Markkinatietojen tarjoajien on esitettävä yksikkö, jota käytetään markkinatietoasiakkaalta laskutettavan markkinatietojen tarjonnan tason mittaamiseen, markkinatietoja koskevissa periaatteissaan ja liitteessä I esitetyssä lomakkeessa.
2. Markkinatietojen tarjoajan on käytettävä kunkin markkinatietotyypin osalta, mukaan lukien tapauksen mukaan näytettävät tiedot ja muut kuin näytettävät tiedot, erillistä laskentayksikköä, ja laskentayksikön on perustuttava markkinatietotyypin tuottamisesta ja jakelusta aiheutuviin kustannuksiin.
21 artikla
Markkinatietoja koskevien periaatteiden julkaisumuoto
1. Markkinatietojen tarjoajien on julkaistava markkinatietoja koskevat periaatteet käyttäen liitteessä I esitettyä lomaketta. Kyseistä lomaketta ei saa käyttää muiden tietojen julkaisemiseen.
2. Markkinatietoja koskevissa periaatteissaan kaikkien markkinatietojen tarjoajien on annettava tiedot yhdenmukaisesti ja samalla tarkkuustasolla sekä varmistettava, että markkinatietoasiakkaille suunnattuja tarjouksia on helppo vertailla. Kauppaa edeltäviä ja kaupan jälkeisiä tietoja koskevat markkinatiedot annetaan erikseen.
22 artikla
Kustannusten ilmoittaminen
1. Markkinatietojen tarjoajien on sisällytettävä markkinatietoja koskeviin toimintaperiaatteisiinsa yhteenveto siitä, miten markkinatiedoista perittävien maksujen taso on määritetty, ja yksityiskohtaisempi selitys käytetystä kustannuslaskentamenetelmästä.
2. Kustannuslaskentamenetelmää koskevassa selityksessä on esitettävä vähintään luettelo kaikista markkinatiedoista perittäviin maksuihin sisällytetyistä kustannustyypeistä ja esimerkkejä kyseisistä kustannuksista sekä kohdentamisperiaatteet ja jakoperusteet niiden kustannusten osalta, jotka ovat yhteisiä sellaisten muiden palvelujen kanssa, jotka eivät suoraan liity markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen.
3. Markkinatietojen tarjoajien on ilmoitettava, sisällyttävätkö ne markkinatiedoista veloitettaviin maksuihin marginaalin, ja selitettävä, miten ne varmistavat marginaalien kohtuullisuuden.
4. Markkinatietojen tarjoajien on päivitettävä tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitetut tiedot välittömästi sen jälkeen, kun 2 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu tarkistus on saatettu päätökseen.
VI LUKU
VIIVÄSTETTYJEN MARKKINATIETOJEN SAATAVUUS, SISÄLTÖ JA MUOTO
23 artikla
Viivästettyjen markkinatietojen saatavuus
Kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten, hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen ja kauppojen sisäisten toteuttajien on myönnettävä kaikille asiakkaille syrjimätön pääsy viivästettyihin markkinatietoihin vaatimatta minkäänlaista rekisteröintiä.
24 artikla
Viivästettyjen markkinatietojen sisältö
Kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten, hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen ja kauppojen sisäisten toteuttajien on asetettava yleisön saataville viivästetyt markkinatiedot kaikista ylläpitämistään järjestelmistä seuraavien kriteerien mukaisesti:
|
a) |
kauppaa edeltävien viivästettyjen markkinatietojen on sisällettävä vallitsevat parhaat saatavilla olevat osto- ja myyntihinnat sekä kyseisillä parhailla osto- ja myyntihinnoilla ilmenevä kaupankäyntihalukkuus; |
|
b) |
kaupan jälkeisten viivästettyjen markkinatietojen on sisällettävä kaikki kentät, jotka ovat komission delegoitujen asetusten (EU) 2017/587 (8) ja (EU) 2017/583 (9) mukaisesti kaupan jälkeisen avoimuuden kannalta merkityksellisiä, eikä muita kenttiä. |
25 artikla
Viivästettyjen markkinatietojen muoto
Kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten, hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen ja kauppojen sisäisten toteuttajien on asetettava yleisön saataville viivästetyt markkinatiedot asiakkaiden tarpeisiin mukautetussa muodossa riittävän pitkän ajanjakson ajan seuraavasti:
|
a) |
viivästetyt kauppaa edeltävät markkinatiedot on asetettava saataville koneellisesti ja ihmisen luettavassa muodossa seuraavaan pankkipäivään saakka ja sisältäen kyseisen pankkipäivän; |
|
b) |
viivästetyt kaupan jälkeiset markkinatiedot on tarjottava koneellisesti ja ihmisen luettavassa muodossa, ja ne on asetettava saataville yleisesti käytetyissä ohjelmissa, joiden avulla asiakkaat voivat automatisoida tietojen poimintaa. |
Sovellettaessa b alakohtaa kyseiset viivästetyt kaupan jälkeiset markkinatiedot on asetettava saataville kaikkien kaupankäynnin kohteena olleiden instrumenttien osalta tai tietyn instrumenttiluokan osalta yhdessä ja samassa tiedostossa, jonka on sisällettävä ainoastaan viivästetyt markkinatiedot. Kutakin kaupankäyntipäivää koskevat tiedot on asetettava saataville yhdessä ja samassa tiedostossa.
Toisessa alakohdassa tarkoitettu päivittäinen tiedosto on päivitettävä minuutin välein. Jos ilmoitettujen tietojen välinen aika on yli minuutin, kyseinen tiedosto on päivitettävä heti, kun markkinatietoihin voidaan soveltaa viivästettyjen markkinatietojen julkistamista. Päivittäinen tiedosto on asetettava saataville vähintään seuraavaan pankkipäivään saakka ja sisältäen kyseisen pankkipäivän, jotta markkinatietoasiakkaat voivat suorittaa tietojen poimintaa.
VII LUKU
TOIMIVALTAISILLE VIRANOMAISILLE ANNETTAVIEN TIETOJEN YHDENMUKAINEN SISÄLTÖ, MUOTO JA TERMINOLOGIA
26 artikla
Toimivaltaisille viranomaisille toimitettavat tiedot
1. Markkinatietojen tarjoajien on pyynnöstä toimitettava toimivaltaisille viranomaisille II luvussa tarkoitetut tiedot kokonaiskustannuksista ja kohtuullisista marginaaleista käyttäen liitteessä II esitettyä lomaketta.
2. Toimivaltaisille viranomaisille toimitettavissa tiedoissa on annettava seuraavat:
|
a) |
yksityiskohtaiset tunnistetiedot markkinatietojen tarjoajasta ja mahdollisesta ryhmästä, johon kyseinen markkinatietojen tarjoaja kuuluu; |
|
b) |
yksityiskohtaiset tiedot tarjottavien markkinatietojen tyypistä; |
|
c) |
yksityiskohtaiset tiedot kokonaiskustannuksista, mukaan lukien
|
|
d) |
sovellettava kohtuullinen marginaali; |
|
e) |
selitys maksujen taso määrittämistavasta; |
|
f) |
jos käytössä on erisuuruisia maksuja, selvitys siitä, miten kustannukset ja marginaalit jaotellaan markkinatietoasiakkaiden mahdollisten eri ryhmien kesken; |
|
g) |
muut tiedot tai asiakirjat, joita toimivaltainen viranomainen voi pitää merkityksellisinä arvioidessaan kokonaiskustannuksia ja kohtuullisia marginaaleja. |
VIII LUKU
LOPPUSÄÄNNÖKSET
27 artikla
Siirtymäjärjestelyt
Kauppapaikkaa ylläpitävien markkinoiden ylläpitäjien ja sijoituspalveluyritysten, hyväksyttyjen julkistamisjärjestelyjen ja kauppojen sisäisten toteuttajien osalta, joille on myönnetty toimilupa ennen 23 päivää marraskuuta 2025, tätä asetusta sovelletaan 23 päivästä elokuuta 2026.
28 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 12 päivänä kesäkuuta 2025.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Ursula VON DER LEYEN
(1) EUVL L 173, 12.6.2014, s. 84, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2014/600/oj.
(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2023/2854, annettu 13 päivänä joulukuuta 2023, datan oikeudenmukaista saatavuutta ja käyttöä koskevista yhdenmukaisista säännöistä ja asetuksen (EU) 2017/2394 ja direktiivin (EU) 2020/1828 muuttamisesta (EUVL L, 2023/2854, 22.12.2023, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2023/2854/oj).
(3) Neuvoston direktiivi 93/13/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista (EYVL L 95, 21.4.1993, s. 29, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/1993/13/oj).
(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 349, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2014/65/oj).
(5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2016/679/oj).
(6) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2018/1725/oj).
(7) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/77/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 84, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2010/1095/oj).
(8) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/587, annettu 14 päivänä heinäkuuta 2016, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä teknisillä sääntelystandardeilla, jotka koskevat kauppapaikoille ja sijoituspalveluyrityksille osakkeiden, talletustodistusten, pörssilistattujen rahastojen, todistusten ja muiden samankaltaisten rahoitusvälineiden osalta asetettavia avoimuusvaatimuksia sekä velvoitteita toteuttaa liiketoimia tietyillä osakkeilla kauppapaikassa tai kauppojen sisäisen toteuttajan välityksellä (EUVL L 87, 31.3.2017, s. 387, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2017/587/oj).
(9) Komission delegoitu asetus (EU) 2017/583, annettu 14 päivänä heinäkuuta 2016, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kauppapaikoille ja sijoituspalveluyrityksille joukkovelkakirjalainojen, strukturoitujen rahoitustuotteiden, päästöoikeuksien ja johdannaisten osalta asetettavia avoimuusvaatimuksia koskevilla teknisillä sääntelystandardeilla (EUVL L 87, 31.3.2017, s. 229, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2017/583/oj).
LIITE I
Lomake markkinatietoja koskevien periaatteiden julkaisemista varten
|
Oikeusperusta |
Sisältö |
|||||||||||||
|
Tämän asetuksen 17 artikla |
Markkinatietoja koskevat periaatteet: vuosi XXXX |
|||||||||||||
|
[Lisätään hyperlinkki seuraaviin:
|
||||||||||||||
|
Tämän asetuksen 5 ja 20 artikla |
[Lisätään pääpiirteittäinen yhteenveto maksutaulukossa tarjotuista maksuista. Maksutaulukon olisi sisällettävä seuraavat tiedot:
Kaikki muutokset hinnastoon on ilmoitettava ja selitettävä selkeästi.] |
|||||||||||||
|
Tämän asetuksen 16 artikla |
Ennakkoilmoitus tulevasta maksumuutoksesta, joka tulee voimaan PP/KK/VVVV [lisätään hyperlinkki tulevaan maksutaulukkoon ja voimaantulopäivä], vähintään kolme kuukautta etukäteen. |
|||||||||||||
|
Asetuksen (EU) N:o 600/2014 13 artiklan 1 kohta |
Markkinatietojen sisältöä koskevat tiedot |
|||||||||||||
|
Katettu ajanjakso: 1.1.YYYY–31.12.YYYY |
||||||||||||||
|
Omaisuuserälaji |
|
|
|
|||||||||||
|
Oman pääoman ehtoiset rahoitusvälineet (osakkeet, pörssilistatut rahastot, talletustodistukset, sijoitustodistukset, muut oman pääoman ehtoiset rahoitusvälineet) |
|
|
|
|||||||||||
|
Joukkovelkakirjat |
|
|
|
|||||||||||
|
Pörssilistatut hyödykkeet (ETC) ja pörssilistatut velkakirjat (ETN) |
|
|
|
|||||||||||
|
Strukturoidut rahoitustuotteet (SFP) |
|
|
|
|||||||||||
|
Arvopaperistetut johdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
Korkojohdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
Luottojohdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
Osakejohdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
Valuuttajohdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
Päästöoikeusjohdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
C10-johdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
Hyödykejohdannaiset |
|
|
|
|||||||||||
|
Hinnanerosopimukset |
|
|
|
|||||||||||
|
Päästöoikeudet |
|
|
|
|||||||||||
|
Tämän asetuksen 22 artikla |
Ilmoitus maksuista: vuosi YYYY |
|||||||||||||
|
Tiedot maksujen tason määrittämistavasta |
[Lisätään yhteenveto maksujen tason määrittämistavasta] |
|||||||||||||
|
Kustannuslaskentamenetelmät |
[Lisätään hyperlinkki kustannuslaskentamenetelmään] |
|||||||||||||
|
||||||||||||||
|
||||||||||||||
|
||||||||||||||
|
||||||||||||||
LIITE II
Lomake tietojen toimittamiseksi toimivaltaiselle viranomaiselle asetuksen (EU) N:o 600/2014 13 artiklan 4 kohdan nojalla
1 JAKSO
Tiedot toimittava markkinatietojen tarjoaja
Taulukko 1.A
Yleiset tiedot
|
Yhteisön nimi |
[Markkinatietojen tarjoajan täydellinen nimi, mukaan lukien
|
||||||
|
Osoite |
[Täydellinen osoite (esim. katu, katunumero, postinumero, kaupunki, osavaltio/lääni) ja maa.] |
||||||
|
Yhteyshenkilö täydentäviä tietopyyntöjä varten |
[Yhteyshenkilö markkinatietojen tarjoajassa ilmoitukseen liittyviä täydentäviä tietopyyntöjä varten (esim. vaatimustenmukaisuudesta vastaava toimihenkilö) yhteystietoineen:
|
Taulukko 2.B
Ryhmää koskevat tiedot
|
Onko yhteisö osa ryhmää? |
|
||||||
|
Jos vastaus on kyllä, onko yhteisö ainoa ryhmään kuuluva yhteisö, joka tukee tietojen tuottamisesta ja levittämisestä aiheutuvia kustannuksia? |
|
||||||
|
Jos vastaus on ei, selvitys siitä, mikä muu ryhmään kuuluva yhteisö tukee tietojen tuottamisesta ja levittämisestä aiheutuvia kustannuksia |
[Yhteisön koko nimi, mukaan lukien
|
2 JAKSO
Tiedot toimitettavista tiedoista
|
Tarjottavat tiedot |
Linkki markkinatietoja koskeviin periaatteisiin, sellaisena kuin ne ovat esitettynä verkkosivustolla [toimitettavia tietoja koskevat artiklat] [markkinatietoja koskevien periaatteiden A JAKSO] mukaisesti |
||||||||||
|
Tarjottavien tietojen tyyppi |
Täsmennetään tarjottavien tietojen tyyppi:
|
3 JAKSO
Kustannukset
3.A Järjestelmän yleiskuvaus
|
Lyhyt kuvaus markkinatietojen tuottamisen ja levittämiseen käytettävästä järjestelmästä ja prosesseista. |
|
|
3.B Markkinatietojen kustannusten määrittämisessä huomioon otettavat osatekijät
|
Tässä ilmoitetaan, järjestelmän kuvaus huomioon ottaen, kyseisen järjestelmän osatekijät, jotka on otettu huomioon markkinatiedoista aiheutuvien kustannusten määrittämisessä, sekä näiden osatekijöiden määrittämisessä käytetyt perusteet. |
|
|
3.C Markkinatiedoista johtuvat kustannukset
|
Alla ilmoitetaan tietojen tuottamista aiheutuvat kustannukset, jotka on laskettu tilivuoden ajalta kunkin osatekijän osalta (ks. 2 artiklan kustannusluokat) |
|
|
EI-JAETUT KUSTANNUKSET |
|
|
Infrastruktuuri – mukaan lukien fyysinen omaisuus, ohjelmistolisenssit ja vuokratut palvelut, joita tarvitaan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen |
|
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Yhteydet – mukaan lukien fyysinen omaisuus, ohjelmistolisenssit ja vuokratut palvelut, joilla varmistetaan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen tarvittavat yhteydet |
|
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
|
|
|
|
|
|
|
Markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen osoitetusta henkilöstöstä aiheutuvat kustannukset |
|
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
|
|
|
|
|
|
|
Rahoituskustannukset – mukaan lukien poistot, kuoletukset ja pääomakustannukset |
|
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
|
|
|
|
|
|
|
Muut |
|
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
|
|
|
|
|
|
|
JAETUT KUSTANNUKSET |
|||
|
Infrastruktuuri – mukaan lukien fyysinen omaisuus, ohjelmistolisenssit ja vuokratut palvelut, joita tarvitaan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen |
|||
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kokonaiskustannukset |
Markkinatietojen prosenttiosuus |
Kustannusjaon perustelut |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Yhteydet – mukaan lukien fyysinen omaisuus, ohjelmistolisenssit ja vuokratut palvelut, joilla varmistetaan markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen tarvittavat yhteydet |
|||
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
Markkinatietojen prosenttiosuus |
Kustannusjaon perustelut |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Markkinatietojen tuottamiseen ja levittämiseen osoitetusta henkilöstöstä aiheutuvat kustannukset |
|||
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
Markkinatietojen prosenttiosuus |
Kustannusjaon perustelut |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Edellä mainituista kustannusluokista aiheutuvat rahoituskustannukset – mukaan lukien poistot, kuoletukset ja pääomakustannukset |
|||
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
Markkinatietojen prosenttiosuus |
Kustannusjaon perustelut |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Muut |
|||
|
Osatekijä (ks. 3B) |
Kustannus |
Markkinatietojen prosenttiosuus |
Kustannusjaon perustelut |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Taulukko, jossa esitetään markkinatietojen toimittajalle markkinatiedoista koko tilivuoden ajalta aiheutuneet kokonaiskustannukset
|
Kustannustyyppi |
Arvo |
|
Ei-jaetut kustannukset |
|
|
Jaetut kustannukset |
|
|
Yhteensä |
|
4 JAKSO
Asiakasluokat
|
Julkaistut maksut |
[Lisätään linkki markkinatietojen tarjoajan verkkosivustolle markkinatietoja koskeviin periaatteisiin] |
||||
|
Sovelletaanko tarjottaviin tietoihin erisuuruisia maksuja eli erotellaanko eri asiakasluokkia? |
|
||||
|
Jos vastaus on kyllä, asiakasluokitus perustuu? |
|
||||
|
Asiakasluokkien lukumäärä ja asiakkaiden arvioitu määrä kussakin luokassa |
Luokkien lukumäärä: Asiakkaita luokassa 1: Asiakkaita luokassa 2: [jatketaan tarvittaessa] |
5 JAKSO
Kohtuullinen marginaali
Marginaali asiakasluokittain
|
Asiakasluokka |
Marginaali ilmaistuna absoluuttisena erotuksena, laskettu liikevoittona |
Marginaali ilmaistuna prosenttiosuutena tietojen kokonaiskustannuksista |
Marginaalin kohtuullisuus [selvitys seikoista, jotka on otettu huomioon marginaalin määrittämisessä] |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
[jatketaan tarvittaessa] |
|
|
|
|
Yhteensä |
|
|
Ei sovellettavissa |
|
Marginaalin prosentuaalinen muutos edelliseen vuoteen verrattuna |
||
|
Asiakasluokka |
Muutos prosentteina |
Perustelu |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
[jatketaan tarvittaessa] |
|
|
6 JAKSO
Vuotuiset kustannukset, marginaali ja seuraamukset
6.A Markkinatietoihin sovellettava marginaali
|
Tilivuosi |
Vuotuiset (1) kustannukset yhteensä |
Vuotuinen marginaali yhteensä |
Vuotuiset maksut (2) yhteensä |
Keskimääräinen marginaali prosentteina |
Seuraamukset yhteensä |
|
|
|
|
|
|
|
6.B Markkinatiedot suhteessa kokonaismarginaaliin
Ainoastaan 3 artiklan 2 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen markkinatietojen tarjoajien osalta
|
Tilivuosi |
Sen ryhmän vuotuiset kokonaistulot, johon markkinatietojen tarjoaja kuuluu |
Sen ryhmän vuotuinen kokonaismarginaali, johon markkinatietojen tarjoaja kuuluu |
Marginaali prosentteina |
Markkinatietojen keskimääräinen marginaali prosentteina (taulukko 6A) |
|
|
|
|
|
|
|
Miten markkinatietojen tuottamiselle ja levittämiselle asetettu marginaali on suhteessa yrityksen kokonaismarginaaliin? |
|
7 JAKSO
Lisätiedot
|
Muita annettavia lisätietoja? |
|
||||
|
Jos vastaus on kyllä, kuvaus lisätietoista |
|
||||
|
Luettelo kaikista tähän ilmoitukseen liitetyistä muista asiakirjoista |
|
(1) Vuodella tarkoitetaan tilivuotta.
(2) Tarkoittaa tilivuoden aikana markkinatiedoista lasketettujen kaikkien määrien summaa.
ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2025/1156/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)