|
Euroopan unionin |
FI L-sarja |
|
2024/2713 |
18.10.2024 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2024/2713,
annettu 10 päivänä lokakuuta 2024,
kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta San Marinon liittymiseen oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevaan vuoden 2015 kansainväliseen sopimukseen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskeva vuoden 2015 kansainvälinen sopimus, jäljempänä ”sopimus”, allekirjoitettiin unionin puolesta neuvoston päätöksellä (EU) 2019/848 (1). |
|
(2) |
Sopimuksen 29 artiklan mukaan kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvosto, jäljempänä ”jäsenneuvosto”, vahvistaa ehdot jonkin hallituksen liittymiselle sopimukseen. |
|
(3) |
San Marinon hallitus on virallisesti hakenut sopimukseen liittymistä. Tämän vuoksi jäsenneuvostoa kehotetaan vahvistamaan jossakin sen tulevassa kokouksessa tai jäsenneuvoston kirjeenvaihdolla tapahtuvassa päätöksentekomenettelyssä San Marinon liittymisehdot kansainvälisen oliivineuvoston osallistumiskiintiöiden sekä liittymiskirjan tallettamisen määräajan osalta. |
|
(4) |
Ottaen huomioon, että oliivialan tuotteiden kulutus on kasvussa San Marinossa ja maa aikoo kehittää myös tuotantoaan, San Marinon liittyminen sopimukseen tietyin ehdoin voisi vahvistaa kansainvälistä oliivineuvostoa erityisesti siltä osin kuin on kyse yhdenmukaisuuden saavuttamisesta oliivituotteiden ominaisuuksiin liittyvässä kansallisessa ja kansainvälisessä lainsäädännössä kaupan esteiden ehkäisemiseksi. |
|
(5) |
On aiheellista vahvistaa kanta, joka otetaan unionin puolesta jäsenneuvostossa, koska hyväksyttävillä päätöksillä on oikeusvaikutuksia unioniin siksi, että ne vaikuttavat päätöksenteon tasapainoon jäsenneuvostossa sellaisten päätösten osalta, jotka tehdään sopimuksen 10 artiklan 4 kohdan mukaisesti ilman yksimielisyyttä, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa, jäljempänä ”jäsenneuvosto”, jossakin sen tulevassa kokouksessa tai jäsenneuvoston kirjeenvaihdolla tapahtuvassa päätöksentekomenettelyssä unionin puolesta otettava kanta San Marinon hallituksen oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevaan vuoden 2015 kansainväliseen sopimukseen liittymistä koskeviin ehtoihin esitetään tämän päätöksen liitteessä.
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Luxemburgissa 10 päivänä lokakuuta 2024.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
PINTÉR S.
(1) Neuvoston päätös (EU) 2019/848, annettu 17 päivänä toukokuuta 2019, oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin puolesta (EUVL L 139, 27.5.2019, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/2019/848/oj).
LIITE
Unioni tukee tulevassa jäsenneuvoston kokouksessa tai jäsenneuvoston kirjeenvaihdolla tapahtuvassa päätöksentekomenettelyssä San Marinon hallituksen liittymistä sopimukseen edellyttäen, että San Marinon osallistumiskiintiöt lasketaan sopimuksen 11 artiklassa esitetyn kaavan mukaisesti ja että liittymiskirjan tallettamisen määräaika on enintään 18 kuukautta jäsenneuvoston päätöksestä lukien. Jos liittymiskirjan tallettaminen viivästyy, unioni voi jäsenneuvoston myöhemmin hyväksymissä päätöksissä tukea liittymiskirjan tallettamiselle asetetun määräajan jatkamista.
ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/2024/2713/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)