|
virallinen lehti |
FI Sarjan L |
|
2024/721 |
8.3.2024 |
KOMISSION PÄÄTÖS (EU) 2024/721,
annettu 27 päivänä helmikuuta 2024,
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY mukaisesti jäsenvaltioiden seurantajärjestelmien luokitteluille interkalibrointimenettelyn tuloksena määriteltyjen arvojen vahvistamisesta ja komission päätöksen (EU) 2018/229 kumoamisesta
(tiedoksiannettu numerolla C(2024) 1113)
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon yhteisön vesipolitiikan puitteista 23 päivänä lokakuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY (1) ja erityisesti sen liitteessä V olevan 1.4.1 kohdan ix alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Direktiivissä 2000/60/EY edellytetään, että jäsenvaltiot suojelevat, parantavat ja ennallistavat kaikkia pintavesimuodostumia tavoitteena saavuttaa hyvä ekologinen ja kemiallinen tila. Lisäksi siinä edellytetään, että jäsenvaltiot suojelevat, parantavat ja ennallistavat kaikkia keinotekoisia tai voimakkaasti muutettuja vesimuodostumia tavoitteena saavuttaa hyvä ekologinen potentiaali ja hyvä kemiallinen tila. |
|
(2) |
Jotta voitaisiin määritellä yksi direktiivin 2000/60/EY pääympäristötavoitteista eli hyvä ekologinen tila, kyseisessä direktiivissä säädetään menetelmästä, jolla varmistetaan jäsenvaltioiden biologisten seurantatulosten ja seurantajärjestelmien luokittelujen vertailtavuus. Jäsenvaltioiden biologisten seuranta- ja luokittelujärjestelmien tuloksia verrataan interkalibrointiverkon avulla, joka koostuu kunkin jäsenvaltion ja kunkin unionin luonnonmaantieteellisen alueen seurantapaikoista. Direktiivissä 2000/60/EY edellytetään, että jäsenvaltiot keräävät tarpeen mukaan interkalibrointiverkkoon kuuluvista paikoista tarvittavat tiedot, jotta voidaan arvioida, ovatko kansallisen seurantajärjestelmän luokittelut direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.2 kohdassa olevien normatiivisten määritelmien mukaisia. Jäsenvaltiot jaettiin interkalibrointia varten tämän päätöksen liitteessä 2 määriteltyihin maantieteellisiin interkalibrointiryhmiin, jotka koostuvat jäsenvaltioista ja Norjasta, joissa esiintyy samankaltaisia erityisiä pintavesimuodostumatyyppejä. |
|
(3) |
Direktiivin 2000/60/EY mukaan interkalibrointimenettely on tehtävä biologisten laatutekijöiden tasolla vertailemalla kansallisen seurantajärjestelmän tuloksia kunkin biologisen laatutekijän osalta ja jäsenvaltioille yhteisten pintavesimuodostumatyyppien osalta. Lisäksi on varmistettava tulosten yhdenmukaisuus kyseisen direktiivin liitteessä V olevassa 1.2 kohdassa vahvistettujen normatiivisten määritelmien kanssa. |
|
(4) |
Komissio on järjestänyt interkalibrointimenettelyn neljä vaihetta. Interkalibrointimenettelyn helpottamiseksi laadittiin vesipolitiikan puitedirektiivin yhteisen täytäntöönpanostrategian osana neljä ohjeasiakirjaa (nrot 6 (2), 14 (kaksi versiota (3)) ja 30 (4)). Niissä esitetään yleiskatsaus interkalibrointimenettelyn keskeisistä periaatteista ja menettelyn toteutusvaihtoehdoista sekä aikataulut ja raportointivaatimukset. Niissä esitetään myös menettely sen varmistamiseksi, että uudet tai tarkistetut kansalliset luokittelumenetelmät ovat yhdenmukaisia hyvän ekologisen tilan yhdenmukaistetun määritelmän kanssa. |
|
(5) |
Komission päätökseen 2008/915/EY (5) sisältyi joitakin interkalibrointituloksia useiden biologisten laatutekijöiden osalta. Kyseisessä päätöksessä esitetään luokkien välisten rajojen arvot, joita jäsenvaltioiden on käytettävä kansallisten seurantajärjestelmiensä luokitteluissa. |
|
(6) |
Interkalibrointimenettelyn ensimmäisen vaiheen tulokset olivat puutteellisia. Näin ollen komissio käynnisti menettelyn toisen vaiheen. Kyseisen vaiheen tulokset sisällytettiin komission päätökseen 2013/480/EU (6), jotta voitiin korjata puutteet ja parantaa interkalibrointitulosten vertailtavuutta hyvissä ajoin ennen toisia vesienhoitosuunnitelmia, jotka oli jätettävä vuonna 2015. Tulokset osoittivat, että interkalibrointi oli toteutettu joissakin tapauksissa vain osittain. Joidenkin maantieteellisten interkalibrointiryhmien ja biologisten laatutekijöiden osalta saatavilla ei ollut ollenkaan interkalibrointituloksia, jotka olisi voitu sisällyttää kyseiseen päätökseen. |
|
(7) |
Jotta voitiin korjata puutteet ja parantaa interkalibrointitulosten vertailtavuutta, oli tarpeen järjestää kolmas interkalibrointimenettelyvaihe kolmansia vesienhoitosuunnitelmia varten, jotka oli jätettävä vuonna 2021. Tämän vaiheen tulokset sisällytettiin komission päätökseen (EU) 2018/229 (7). Tässäkin yhteydessä tulokset osoittivat, että interkalibrointi oli toteutettu joissakin tapauksissa vain osittain. |
|
(8) |
Jäljellä olevat puutteet oli korjattava ja joitakin aiemmin hyväksyttyjä tuloksia oli tarkasteltava uudelleen, jotta ne voitiin mukauttaa tieteen ja tekniikan kehitykseen jäsenvaltioiden seuranta- ja luokitusjärjestelmissä. Komissio käynnisti näin ollen interkalibrointimenettelyn neljännen vaiheen. Sen tulokset esitetään tämän päätöksen liitteessä 1. |
|
(9) |
Liitteessä 1 olevassa 1 osassa esitettyjen tulosten osalta on toteutettu täysimääräisesti kaikki ohjeasiakirjoissa esitetyn interkalibrointimenettelyn vaiheet. Liitteessä 1 olevassa 2 osassa esitetään raja-arvoineen kansalliset luokittelujärjestelmät, joiden osalta ei ole teknisesti pystytty tekemään vertailtavuusarviointia, koska yhteiset tyypit puuttuvat tai käsitellyt paineet tai arviointikonseptit ovat erilaiset. Liitteessä 1 oleva 3 osa sisältää pintavesimuodostumatyypit (joita esiintyy jäsenvaltioissa ja Norjassa), joihin ei voida soveltaa biologista laatutekijää tai alalaatutekijää esitettyjen ja hyväksyttyjen perustelujen perusteella. Koska liitteessä 1 olevassa 1 ja 2 osassa esitetyt tulokset ovat direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.2 kohdassa esitettyjen normatiivisten määritelmien mukaiset, jäsenvaltioiden olisi käytettävä vastaavia raja-arvoja kansallisissa seuranta- ja luokittelujärjestelmissä. |
|
(10) |
Jos interkalibroituja tyyppejä vastaavat vesimuodostumat on nimetty keinotekoisiksi tai voimakkaasti muutetuiksi direktiivin 2000/60/EY 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jäsenvaltioiden olisi sallittava käyttää tämän päätöksen liitteessä 1 esitettyjä tuloksia hyvän ekologisen potentiaalinsa määrittelemiseksi. Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon vesimuodostumien fyysiset muutokset ja niihin liittyvä vedenkäyttö direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.2.5 kohdassa esitettyjen normatiivisten määritelmien mukaisesti. |
|
(11) |
Jäsenvaltioiden olisi sovellettava interkalibrointimenettelyn tuloksia kansallisissa luokittelujärjestelmissään, kun ne asettavat rajat erinomaisen ja hyvän sekä hyvän ja tyydyttävän tilan välillä kaikkien kansallisten tyyppiensä osalta. |
|
(12) |
Direktiivin 2000/60/EY 8 artiklassa tarkoitettujen seurantaohjelmien laatimisen ja kyseisen direktiivin 5 artiklassa tarkoitettujen vesipiirin ominaispiirteiden tarkistamisen ja ajan tasalle saattamisen yhteydessä saataville asetettavat tiedot tarjoavat uutta näyttöä. Joissakin tapauksissa tällaiset tiedot saattavat johtaa siihen, että jäsenvaltioiden on mukautettava seuranta- ja luokittelujärjestelmiään tieteen ja tekniikan kehitykseen. Jäsenvaltiot voivat myös laatia uusia kansallisia luokittelujärjestelmiä, jotka kattavat biologiset laatutekijät tai biologisten laatutekijöiden osatekijät ja raja-arvot, joiden olisi oltava direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.2 kohdassa esitettyjen normatiivisten määritelmien mukaisia. |
|
(13) |
Sen vuoksi päätös (EU) 2018/229 olisi kumottava ja korvattava. |
|
(14) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat direktiivin 2000/60/EY 21 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun komitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
1. Jäsenvaltioiden on direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevan 1.4.1 kohdan iii alakohdan soveltamiseksi käytettävä seuranta- ja luokittelujärjestelmissään tämän päätöksen liitteessä 1 olevassa 1 osassa esitettyjä luokkien välisten rajojen arvoja.
2. Jos jossakin maantieteellisessä interkalibrointiryhmässä ei ole pystytty tekemään vertailuarviointia jonkin biologisen laatutekijän osalta, jäsenvaltioiden on direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevan 1.4.1 kohdan iii alakohdan soveltamiseksi käytettävä seuranta- ja luokittelujärjestelmissään tämän päätöksen liitteessä 1 olevassa 2 osassa esitettyjä menetelmiä ja luokkien välisten rajojen arvoja.
3. Kun kyseessä ovat vesimuodostumat, jotka on nimetty keinotekoisiksi tai voimakkaasti muutetuiksi direktiivin 2000/60/EY 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jäsenvaltiot voivat hyvän ekologisen potentiaalin määrittelemiseksi käyttää tämän päätöksen liitteessä 1 esitettyjä menetelmiä ja luokkien välisten rajojen arvoja.
2 artikla
Kumotaan päätös (EU) 2018/229.
3 artikla
Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.
Tehty Brysselissä 27 päivänä helmikuuta 2024.
Komission puolesta
Virginius SINKEVIČIUS
Komission jäsen
(1) EYVL L 327, 22.12.2000, s. 1.
(2) Vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) yhteinen täytäntöönpanostrategia, ohjeasiakirja nro 6, ”Towards a Guidance on Towards a Guidance on Establishment of the Interkaliation Network and the Process on the Interkaliation Exercise”, Euroopan yhteisöt, 2003. ISBN 92-894-5126-2.
(3) Common implementation strategy for the Water Framework Directive (2000/60/EC), Guidance document No 14. Guidance document on the Intercalibration Process 2004-2006, ISBN 92-894-9471-9; Common implementation strategy for the Water Framework Directive (2000/60/EC), Guidance document No 14. Guidance document on the Intercalibration Process 2008-2011, ISBN: 978-92-79-18997-5.
(4) Procedure to fit new or updated classification methods to the results of a completed intercalibration exercise, Guidance document No 30. Technical Report 2015-085, ISBN: 978-92-79-38434-9.
(5) Komission päätös 2008/915/EY, tehty 30 päivänä lokakuuta 2008, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY mukaisesti jäsenvaltioiden seurantajärjestelmien luokitteluille interkalibrointimenettelyn tuloksena määriteltyjen arvojen vahvistamisesta (EUVL L 332, 10.12.2008, s. 20).
(6) Komission päätös 2013/480/EU, annettu 20 päivänä syyskuuta 2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY mukaisesti jäsenvaltioiden seurantajärjestelmien luokitteluille interkalibrointimenettelyn tuloksena määriteltyjen arvojen vahvistamisesta ja päätöksen 2008/915/EY kumoamisesta (EUVL L 266, 8.10.2013, s. 1).
(7) Komission päätös (EU) 2018/229, annettu 12 päivänä helmikuuta 2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY mukaisesti jäsenvaltioiden seurantajärjestelmien luokitteluille interkalibrointimenettelyn tuloksena määriteltyjen arvojen vahvistamisesta ja komission päätöksen 2013/480/EU kumoamisesta (EUVL L 47, 20.2.2018, s. 1).
LIITE 1
Tämän liitteen 1 osassa esitetään raja-arvoineen interkalibrointimenettelyn tulokset, joiden osalta on toteutettu täysimääräisesti kaikki interkalibrointimenettelyn vaiheet.
Tämän liitteen 2 osassa esitetään raja-arvoineen kansalliset luokittelujärjestelmät, jotka ovat direktiivin 2000/60/EY liitteessä V olevassa 1.2 kohdassa esitettyjen normatiivisten määritelmien mukaiset mutta joiden osalta ei maantieteellisessä interkalibrointiryhmässä ole teknisesti pystytty tekemään vertailtavuusarviointia, koska yhteiset tyypit puuttuvat tai käsitellyt paineet tai arviointikonseptit ovat erilaiset.
Liitteen 3 osassa esitetään (jäsenvaltioissa ja Norjassa sijaitsevat) pintavesimuodostumatyypit, joihin biologista laatutekijää ja sen osatekijää ei sovelleta esitettyjen ja hyväksyttyjen perustelujen vuoksi.
1 osa
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Alppialueiden joet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Joen ominaispiirteet |
Valuma-alue (km2) |
Korkeus merenpinnasta (m) ja geomorfologia |
Alkaniteetti |
Virtausmalli |
|
R-A1 |
Esialpit, pieni/keskikokoinen, korkealla merenpinnasta, kalkkipitoinen |
10 –1 000 |
800 –2 500 m (valuma-alue), lohkareita |
Suuri (mutta ei äärimmäisen suuri) alkaliteetti |
|
|
R-A2 |
Pieni/keskikokoinen, korkealla merenpinnasta, kvartsipitoinen |
10 –1 000 |
500 –1 000 m (valuma-alueen suurin korkeus 3 000 m, keskikorkeus 1 500 m), lohkareita |
Ei-kalkkipitoinen (graniitti, metamorfinen), keskisuuri/matala alkaliniteetti |
Lumen/jään säätelemä virtausmalli |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
Tyyppi R-A1 |
: |
Itävalta, Ranska, Saksa, Italia, Slovenia |
|
Tyyppi R-A2 |
: |
Itävalta, Ranska, Italia, Espanja |
|
ALPPIALUEIDEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi R-A1 |
|
|
|
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – pohjaeliöstö [Erhebung der biologischen Qualitätselemente – Teil Makrozoobenthos (Detaillierte MZB-Methode)] |
0,80 |
0,60 |
|
Ranska |
Pohjaeläimistöön perustuva monimuuttujainen indeksi Ranskan kahluukelpoisten jokien ekologista arviointia varten (I2M2) |
0,605 |
0,354 |
|
Saksa |
PERLODES – Bewertungsverfahren von Fließgewässern auf Basis des Makrozoobenthos |
0,80 |
0,60 |
|
Italia |
MacrOper, perustana STAR_ICMi-indeksi (STAR Intercalibration Common Metric Index) |
0,97 |
0,73 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi bentoških nevretenčarjev |

0,665 |
0,460 |
|
Italia |
MacrOper, perustana STAR_ICMi-indeksi (STAR Intercalibration Common Metric Index) |
0,95 |
0,71 |
|
Espanja |
Iberian niemimaan BMWP (IBMWP) |
0,83 |
0,53 |
|
ALPPIALUEIDEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Fytobentos |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Tyyppi ja maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi R-A1 |
|
|
|
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – fytobentos [Leitfaden zur Erhebung der biologischen Qualitätselemente, Teil A3 – Fließgewässer/Phytobenthos] |
0,89 |
0,71 |
|
Ranska |
IBD 2007 (Coste et al, Ecol. Ind. 2009). AFNOR NF-T-90-354, joulukuu 2007. Arrêté ministériel du 25 janvier 2010 modifié relatif aux méthodes et critères d’évaluation de l’état écologique {...} des eaux de surface |
0,94 |
0,78 |
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Fließgewässern zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Diatomeen |
0,735 |
0,54 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo 2009) |
0,87 |
0,70 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, fitobentos |

IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,94 |
0,74 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo, 2009) |
0,85 |
0,64 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Keski-Euroopan ja Baltian maiden joet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Joen ominaispiirteet |
Valuma-alue (km2) |
Korkeus merenpinnasta ja geomorfologia |
Alkaliniteetti (meq/l) |
|
R-C1 |
Pieni, alava, kvartsipitoinen, hiekka |
10 –100 |
Alava, vallitsevana hiekkapohja (pieni raekoko), leveys 3–8 m uomantäydellä virtaamalla |
> 0,4 |
|
R-C2 |
Pieni, alava, kvartsipitoinen, kivi |
10 –100 |
Alava, kivi, leveys 3–8 m uomantäydellä virtaamalla |
< 0,4 |
|
R-C3 |
Pieni, korkeus keskitasoa, kvartsipitoinen |
10 –100 |
Korkeus keskitasoa, kivi (graniitti), sorapohja, leveys 2–10 m uomantäydellä virtaamalla |
< 0,4 |
|
R-C4 |
Keskikokoinen, alava, sekapohja |
100 –1 000 |
Alava, hiekka-sorapohja, leveys 8–25 m uomantäydellä virtaamalla |
> 0,4 |
|
R-C5 |
Suuri, alava, sekapohja |
1 000 – 10 000 |
Alava, särkikalavyöhyke, vaihteleva virtausnopeus, suurin korkeus valuma-alueella: 800 m merenpinnasta, leveys > 25 m uomantäydellä virtaamalla |
> 0,4 |
|
R-C6 |
Pieni, alava, kalkkipitoinen |
10 –300 |
Alava, sorapohja (kalkkikivi), leveys 3–10 m uomantäydellä virtaamalla |
> 2 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
Tyyppi R-C1 |
: |
Belgia (Flanderi), Belgia (Vallonia), Tanska, Ranska, Saksa, Italia, Liettua, Alankomaat, Puola, Ruotsi |
|
Tyyppi R-C2 |
: |
Ranska, Irlanti, Espanja, Ruotsi |
|
Tyyppi R-C3 |
: |
Itävalta, Belgia (Vallonia), Tšekki, Ranska, Saksa, Luxemburg, Puola, Espanja, Ruotsi |
|
Tyyppi R-C4 |
: |
Belgia (Flanderi), Belgia (Vallonia), Tšekki, Saksa, Tanska, Viro, Ranska, Saksa, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Alankomaat, Puola, Espanja, Ruotsi |
|
Tyyppi R-C5 |
: |
Belgia (Vallonia), Tšekki, Viro, Ranska, Saksa, Espanja, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Alankomaat, Puola, Espanja, Ruotsi |
|
Tyyppi R-C6 |
: |
Belgia (Vallonia), Tanska, Viro, Ranska, Irlanti, Italia, Puola, Latvia, Liettua, Luxemburg, Espanja, Ruotsi |
|
KESKI-EUROOPAN JA BALTIAN MAIDEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – selkärangaton pohjaeliöstö |
0,80 |
0,60 |
|
Belgia (Flanderi) |
Flanderin monimuuttujainen pohjaeläinindeksi MMIF |
0,90 |
0,70 |
|
Belgia (Vallonia) |
Indice Biologique Global Normalisé (IBGN) (Norme AFNOR NF T 90 350, 1992) ja Arrêté du Gouvernement wallon du 13 septembre 2012 relatif à l’identification, à la caractérisation et à la fixation des seuils d’état écologique applicables aux masses d’eau de surface et modifiant le Livre II du Code de l’Environnement, contenant le Code de l’Eau. Moniteur belge 12.10.2012 |
0,94 (tyyppi R-C1) 0,97 (tyypit R-C3, R-C5, R-C6) |
0,75 (tyyppi R-C1) 0,74 (tyypit R-C3, R-C5, R-C6) |
|
Tšekki |
Tšekin jokien ekologisen tilan pohjaeläimistöä hyödyntävä arviointijärjestelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Tanska |
Tanskan jokien eläimistöindeksi DSFI |
1,00 |
0,71 |
|
Viro |
Viron pintavesien ekologisen laadun arviointi – jokien pohjaeliöstö |
0,90 |
0,70 |
|
Ranska |
Pohjaeläimistöön perustuva monimuuttujainen indeksi Ranskan kahluukelpoisten jokien ekologista arviointia varten (I2M2) |
0,665 |
0,443 |
|
Saksa |
PERLODES – Bewertungsverfahren von Fließgewässern auf Basis des Makrozoobenthos |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
Quality Rating System (Q-value) |
0,85 |
0,75 |
|
Italia |
MacrOper, perustana STAR_ICM-indeksilaskenta |
0,96 |
0,72 |
|
Latvia |
Latvian pohjaeläinideksi LMI |
0,92 |
0,72 |
|
Liettua |
Liettuan jokien pohjaeläimistöindeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Luxemburg |
Pohjaeläimistöön perustuva monimuuttujainen indeksi (I2M2) |
0,64 |
0,45 |
|
Alankomaat |
KRW-maatlat |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
RIVECOmacro – MMI_PL |
0,91 (tyyppi R-C1) |
0,72 (tyyppi R-C1) |
|
Espanja |
METI |
0,93 |
0,70 |
|
Espanja, Baskimaa |
Mbf (Multimetric Basque index) -indeksi, heimotasolla |
0,91 |
0,68 |
|
Ruotsi |
DJ-indeksi (Dahl & Johnson 2004) |
0,80 |
0,60 |
|
KESKI-EUROOPAN JA BALTIAN MAIDEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|||
|
Itävalta |
Itävallan jokien makrofyytti-indeksi AIM |
RC-3 |
0,875 |
0,625 |
|
Belgia (Flanderi) |
MAFWAT – Flanderin järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi |
R-C1 |
0,80 |
0,60 |
|
Belgia (Vallonia) |
IBMR-WL – Jokien biologinen makrofyytti-indeksi (Arrêté du Gouvernement wallon du 13 septembre 2012 relatif à l’identification, à la caractérisation et à la fixation des seuils d’état écologique applicables aux masses d’eau de surface et modifiant le Livre II du Code de l’Environnement, contenant le Code de l’Eau. Moniteur belge 12.10.2012) |
R-C3 |
0,925 |
0,607 |
|
Tšekki |
Biologisena laatutekijänä makrofyyttejä käyttävä Tšekin jokien pintavesien arviointijärjestelmä |
R-C3 (kansallinen tyyppi 1) |
0,83 |
0,67 |
|
R-C3 (kansallinen tyyppi 4) |
0,82 |
0,64 |
||
|
R-C4 |
0,86 |
0,62 |
||
|
Tanska |
Tanskan jokien kasvi-indeksi DSPI |
R-C1, R-C4 |
0,70 |
0,50 |
|
Viro |
Jokien biologinen makrofyytti-indeksi |
R-C4 |
0,85 |
0,65 |
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Fließgewässern zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Makrophyten |
R-C1 |
0,745 |
0,495 |
|
R-C3 |
0,80 |
0,55 |
||
|
R-C4 |
0,575 |
0,395 |
||
|
Saksa |
NRW-Verfahren zur Bewertung von Fließgewässern mit Makrophyten |
R-C1, R-C3, R-C4 |
0,995 |
0,695 |
|
Ranska |
IBMR – Indice Biologique Macrophytique en Rivière, Ranskan standardi NF T90-395 (2003-10-01) |
R-C3 |
0,93 |
0,79 |
|
R-C4 |
0,905 |
0,79 |
||
|
Irlanti |
MTR-IE – Mean Trophic Ranking |
R-C4 |
0,74 |
0,62 |
|
Italia |
IBMR-IT – Jokien biologinen makrofyytti-indeksi |
R-C1 |
0,90 |
0,80 |
|
R-C4 |
0,90 |
0,80 |
||
|
Liettua |
Liettuan jokien makrofyytti-indeksi |
R-C4 |
0,61 |
0,41 |
|
Latvia |
Makrofyytteihin perustuva Latvian arviointijärjestelmä |
R-C4 |
0,75 |
0,55 |
|
Luxemburg |
Jokien biologinen makrofyytti-indeksi IBMR-LU |
R-C3, R-C4, R-C5 ja R-C6 |
0,89 |
0,79 |
|
Alankomaat |
Tarkistettu makrofyytteihin perustuva jokien arviointijärjestelmä Alankomaissa |
R-C1 ja R-C4 |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
MIR – Makrofyytti-indeksi jokia varten |
R-C1 |
0,90 |
0,65 |
|
R-C3 |
0,910 |
0,684 |
||
|
R-C4 |
0,90 |
0,65 |
||
|
KESKI-EUROOPAN JA BALTIAN MAIDEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Fytobentos |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|||
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – fytobentos [Leitfaden zur Erhebung der biologischen Qualitätselemente, Teil A3 -Fließgewässer/Phytobenthos] |
Kaikki tyypit, korkeus merenpinnasta < 500 m |
0,64 |
0,49 |
|
Kaikki tyypit, korkeus merenpinnasta > 500 m |
0,81 |
0,53 |
||
|
Belgia (Flanderi) |
Vaikutuksille herkkien ja vaikutuksia kestävien piilevien osuuksia mittaava PISIAD-indeksi |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,60 |
|
Belgia (Vallonia) |
IPS (Coste, in CEMAGREF, 1982; Lenoir & Coste, 1996 ja Arrêté du Gouvernement wallon du 13 septembre 2012 relatif à l’identification, à la caractérisation et à la fixation des seuils d’état écologique applicables aux masses d’eau de surface et modifiant le Livre II du Code de l’Environnement, contenant le Code de l’Eau. Moniteur belge 12.10.2012) |
Kaikki tyypit |
0,98 |
0,73 |
|
Tšekki |
Fytobentosiin perustuva Tšekin jokien arviointijärjestelmä |
R-C3, R-C4, R-C5 |
0,80 |
0,63 |
|
Tanska |
Tanskalainen indeksi pohjalevästölle (SID_TID) |
R-C1, R-C4, R-C6 |
0,861 |
0,68 |
|
Viro |
Saasteherkkyysindeksi IPS |
Kaikki tyypit |
0,85 |
0,70 |
|
Ranska |
IBD 2007 (Coste et al, Ecol. Ind. 2009). AFNOR NF-T-90-354, joulukuu 2007. Arrêté ministériel du 25 janvier 2010 modifié relatif aux méthodes et critères d’évaluation de l’état écologique {...} des eaux de surface |
Kaikki tyypit |
0,94 |
0,78 |
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Fließgewässern zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Diatomeen |
R-C1 |
0,67 |
0,43 |
|
R-C3 |
0,67 |
0,43 |
||
|
R-C4 |
0,61 |
0,43 |
||
|
R-C5 |
0,73 |
0,55 |
||
|
Irlanti |
Trophic Diatom Index (TDI) tarkistetussa muodossa |
Kaikki tyypit |
0,93 |
0,78 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo, 2009) |
Kaikki tyypit |
0,89 |
0,70 |
|
Irlanti |
Trophic Diatom Index (TDI) tarkistetussa muodossa |
Kaikki tyypit |
0,93 |
0,78 |
|
Latvia |
Fytobentosiin perustuva Latvian arviointijärjestelmä |
R-C4, R-C5, R-C6 |
0,70 |
0,50 |
|
Liettua |
Liettuan jokien pohjakasvillisuusindeksi |
R-C1, R-C4, R-C5, R-C6 |
0,73 |
0,55 |
|
Luxemburg |
Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS) |
R-C3, R-C4 (matala alkaliniteetti) |
0,98 |
0,78 |
|
R-C4 (korkea alkaliniteetti), R-C5 ja R-C6 |
0,99 |
0,78 |
||
|
Alankomaat |
KRW Maatlat |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
Indeks Okrzemkowy IO dla rzek (jokien piileväindeksi) |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,58 |
|
Espanja |
Diatom multimetric (MDIAT) |
R-C2, R-C3, R-C4 |
0,93 |
0,70 |
|
Ruotsi |
Ruotsalaiset arviointimenetelmät, Ruotsin ympäristöviraston säännöt (NFS 2008:1), perustana Indice de Polluosensibilité Spécifique (IPS) |
Kaikki tyypit |
0,89 |
0,74 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itäisen manneralueen joet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Joen ominaispiirteet |
Luonnonmaantieteellinen alue |
Valuma-alue (km2) |
Korkeus merenpinnasta (m) |
Geologia |
Pohja |
|
R-E1a |
Karpaatit: pieni/keskikokoinen, korkeus merenpinnasta keskitasoa |
10 |
10 –1 000 |
500 –800 |
Seka- |
|
|
R-E1b |
Karpaatit: pieni/keskikokoinen, korkeus merenpinnasta keskitasoa |
10 |
10 –1 000 |
200 –500 |
Seka- |
|
|
R-E2 |
Tasangot: keskikokoinen, alava |
11 ja 12 |
100 –1 000 |
< 200 |
Seka- |
hiekka ja siltti |
|
R-E3 |
Tasangot: suuri, alava |
11 ja 12 |
> 1 000 |
< 200 |
Seka- |
hiekka, siltti ja sora |
|
R-E4 |
Tasangot: keskikokoinen, korkeus merenpinnasta keskitasoa |
11 ja 12 |
100 –1 000 |
200 –500 |
Seka- |
hiekka ja sora |
|
R-EX4 |
Suuri, korkeus merenpinnasta keskitasoa |
10 , 11 ja 12 |
> 1 000 |
200 –500 |
Seka- |
sora ja lohkare |
|
R-EX5 |
Tasangot: pieni, alava |
11 ja 12 |
10 –100 |
< 200 |
Seka- |
hiekka ja siltti |
|
R-EX6 |
Tasangot: pieni, korkeus merenpinnasta keskitasoa |
11 ja 12 |
10 –100 |
200 –500 |
Seka- |
Sora |
|
R-EX7 |
Balkan: pieni, kalkkipitoinen, korkeus merenpinnasta keskitasoa |
5 |
10 –100 |
200 –500 |
Kalkkipitoinen |
Sora |
|
R-EX8 |
Balkan: pieni/keskikokoinen, kalkkipitoinen karstilähde |
5 |
10 –1 000 |
|
Kalkkipitoinen |
Sora, hiekka ja siltti |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
R-E1a |
: |
Bulgaria, Tšekki, Romania, Slovakia |
|
R-E1b |
: |
Bulgaria, Tšekki, Unkari, Romania, Slovakia |
|
R-E2 |
: |
Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Unkari, Romania, Slovakia, Slovenia |
|
R-E3 |
: |
Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Unkari, Romania, Slovakia, Slovenia |
|
R-E4 |
: |
Itävalta, Tšekki, Bulgaria, Unkari, Romania, Slovakia, Slovenia |
|
R-EX4 |
: |
Tšekki, Romania, Slovakia |
|
R-EX5 |
: |
Kroatia, Unkari, Romania, Slovenia, Slovakia |
|
R-EX6 |
: |
Kroatia, Unkari, Romania, Slovenia |
|
R-EX7 |
: |
Kroatia, Slovenia |
|
R-EX8 |
: |
Kroatia, Slovenia |
|
ITÄISEN MANNERALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|||
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – pohjaeliöstö |
R-E4 |
0,80 |
0,60 |
|
Bulgaria |
Bioottinen indeksi IBI (BG) |
R-E1a, R-E1b |
0,86 |
0,67 |
|
R-E2, R-E3 |
0,80 |
0,60 |
||
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä pohjaeläimistöä varten |
R-E2, R-E3, R-EX5, R-EX6 |
0,80 |
0,60 |
|
Tšekki |
Tšekin jokien ekologisen tilan pohjaeläimistöä hyödyntävä arviointijärjestelmä |
R-E1a, R-E1b, R-E2, R-E3 |
0,80 |
0,60 |
|
Unkari |
Unkarin monimuuttujainen pohjaeläinindeksi |
R-E1b, R-E3, R-E4, R-EX5, R-EX6 |
0,80 |
0,60 |
|
Romania |
Pohjaeläimistöön perustuva vesistöjen ekologisen tilan arviointimenetelmä |
R-E1a, R-E1b, R-E3, R-EX4 |
0,80 |
0,60 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi bentoških nevretenčarjev |
R-E4, R-EX5, R-EX6 |
0,80 |
0,60 |
|
Slovakia |
Slovakian jokien pohjaeliöstön arviointi |
R-E1a, R-E1b, R-E2, R-E3, R-E4, R-EX4 |
0,80 |
0,60 |
|
ITÄISEN MANNERALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|||
|
Itävalta |
Itävallan jokien makrofyytti-indeksi AIM |
R-E4 |
0,875 |
0,625 |
|
Bulgaria |
Viite-indeksi |
R-E2, R-E3 |
0,570 |
0,370 |
|
R-E4 |
0,510 |
0,270 |
||
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien makrofyyttejä varten |
R-E2, R-E3 |
0,800 |
0,600 |
|
Tšekki |
Biologisena laatutekijänä makrofyyttejä käyttävä Tšekin jokien pintavesien arviointijärjestelmä |
R-E2, R-E3 |
0,750 |
0,500 |
|
Tšekki |
Biologisena laatutekijänä makrofyyttejä käyttävä Tšekin jokien pintavesien arviointijärjestelmä |
R-E4 |
0,770 |
0,560 |
|
Unkari |
Viite-indeksi |
R-E2, R-E3 |
0,700 |
0,370 |
|
Romania |
Romanian makrofyytteihin perustuva jokien arviointijärjestelmä MARI |
R-E2, R-E3, R-E4 |
R-E2 ja R-E3: 0,875 (tyyppi R-E4) 0,783 |
kaikki tyypit: 0,625 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, makrofiti |
R-E2, R-E3, R-E4 |
0,800 |
0,600 |
|
Slovakia |
Jokien biologinen makrofyytti-indeksi IBMR-SK |
R-E2, R-E3, R-E4 |
0,800 |
0,600 |
|
ITÄISEN MANNERALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Fytobentos |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|||
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – fytobentos [Leitfaden zur Erhebung der biologischen Qualitätselemente, Teil A3 –Fließgewässer/Phytobenthos] |
R-E4 |
0,64 |
0,49 |
|
Bulgaria |
Bulgarian jokien ekologisen tilan arviointi, perustana IPS-piileväindeksi |
R-E1a, R-E1b, R-E3 |
0,87 (kansalliset tyypit R2, R4) 0,85 (kansalliset tyypit R7, R8) |
0,66 (kansalliset tyypit R2, R4) 0,64 (kansalliset tyypit R7, R8) |
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien fytobentosia varten |
R-E2, R-E3, R-EX5, R-EX6, R-EX7, R-EX8 |
0,862 |
0,60 |
|
Tšekki |
Fytobentosia hyödyntävä jokien arviointijärjestelmä |
R-E1a, R-E1b, R-E2, R-E3, R-EX4 |
0,80 |
0,60 |
|
Unkari |
Piileviin perustuva jokien ekologisen tilan arviointi |
R-E1b, R-E2, R-E3, R-EX5 |
0,80 |
0,60 |
|
Romania |
Romanian jokien ekologisen tilan arviointimenetelmä RO-AMRP, perustana fytobentos (piilevät) |
R-E1a, R-E1b, R-E3 |
0,80 |
0,60 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, fitobentos |
R-E4, R-EX5, R-EX6, R-EX7, R-EX8 |
0,80 |
0,60 |
|
Slovakia |
Fytobentosiin perustuva jokien ekologisen tilan arviointijärjestelmä |
R-E1a, R-E1b, R-E2, R-E3, R-E4, R-EX4 |
0,90 |
0,70 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeren alueen joet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Joen ominaispiirteet |
Valuma-alue (km2) |
Geologia |
Virtausmalli |
|
R-M1 |
Pienet Välimeren alueen joet |
< 100 |
Seka- (paitsi kvartsipitoinen) |
Vuodenajasta riippuva |
|
R-M2 |
Keskikokoiset Välimeren alueen joet |
100 –1 000 |
Seka- (paitsi kvartsipitoinen) |
Vuodenajasta riippuva |
|
R-M4 |
Välimeren alueen vuoristojoet |
|
Ei-kvartsipitoinen |
Vuodenajasta riippuva |
|
R-M5 |
Ajoittain virtaavat joet |
|
|
Tilapäinen |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
R-M1 |
: |
Bulgaria, Kroatia, Ranska, Kreikka, Italia, Portugali, Slovenia, Espanja |
|
R-M2 |
: |
Bulgaria, Kroatia, Ranska, Kreikka, Italia, Portugali, Slovenia, Espanja |
|
R-M4 |
: |
Kypros, Ranska, Kreikka, Italia, Espanja |
|
R-M5 |
: |
Kroatia, Kypros, Italia, Portugali, Slovenia, Espanja |
|
VÄLIMEREN ALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Tyyppi ja maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
R-M1 |
|
|
|
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä pohjaeläimistöä varten |
0,800 |
0,600 |
|
Ranska |
Pohjaeläimistöön perustuva monimuuttujainen indeksi Ranskan kahluukelpoisten jokien ekologista arviointia varten (I2M2) |
0,676 |
0,464 |
|
Kreikka |
Kreikan arviointijärjestelmä HESY-2 |
0,943 |
0,750 |
|
Italia |
MacrOper (perustana STAR Intercalibration Common Metric Index ICMi) |
0,970 |
0,720 |
|
Portugali |
Jokien pohjaeläimistön biologisen laadun arviointimenetelmä IPtIN, IPtIS |
0,870 (tyyppi 1) |
0,678 (tyyppi 1) |
|
0,850 (tyyppi 3) |
0,686 (tyyppi 3) |
||
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi bentoških nevretenčarjev |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
Iberian niemimaan biologisen seurannan työryhmä IBMWP |
0,845 |
0,698 |
|
Espanja |
Iberian Mediterranean Multimetric Index – kvantitatiivista dataa käyttävä (IMMi-T) |
0,811 |
0,707 |
|
R-M2 |
|
|
|
|
Bulgaria |
Irlannin bioottinen indeksi IBI (BG) |
0,800 |
0,600 |
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä pohjaeläimistöä varten |
0,800 |
0,600 |
|
Ranska |
Pohjaeläimistöön perustuva monimuuttujainen indeksi Ranskan kahluukelpoisten jokien ekologista arviointia varten (I2M2) |
0,676 |
0,464 |
|
Kreikka |
Kreikan arviointijärjestelmä HESY-2 |
0,944 |
0,708 |
|
Italia |
MacrOper (perustana STAR Intercalibration Common Metric Index ICMi) |
0,940 |
0,700 |
|
Portugali |
Jokien pohjaeläimistön biologisen laadun arviointimenetelmä IPtIN, IPtIS |
0,830 (tyyppi 2) |
0,693 (tyyppi 2) |
|
0,880 (tyyppi 4) |
0,676 (tyyppi 4) |
||
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi bentoških nevretenčarjev |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
Iberian niemimaan biologisen seurannan työryhmä IBMWP |
0,845 |
0,698 |
|
Espanja |
Iberian Mediterranean Multimetric Index – kvantitatiivista dataa käyttävä (IMMi-T) |
0,811 |
0,707 |
|
R-M4 |
|
|
|
|
Kypros |
Yhteinen STAR-interkalibrointi-indeksi STAR_ICMi |
0,972 |
0,729 |
|
Ranska |
Pohjaeläimistöön perustuva monimuuttujainen indeksi Ranskan kahluukelpoisten jokien ekologista arviointia varten (I2M2) |
0,676 |
0,464 |
|
Kreikka |
Kreikan arviointijärjestelmä HESY-2 |
0,850 |
0,637 |
|
Italia |
MacrOper (perustana STAR Intercalibration Common Metric Index ICMi) |
0,940 |
0,700 |
|
Espanja |
Iberian niemimaan biologisen seurannan työryhmä IBMWP |
0,840 |
0,700 |
|
Espanja |
Iberian Mediterranean Multimetric Index – kvantitatiivista dataa käyttävä (IMMi-T) |
0,850 |
0,694 |
|
R-M5 |
|
|
|
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä pohjaeläimistöä varten |
0,800 |
0,600 |
|
Kypros |
Yhteinen STAR-interkalibrointi-indeksi STAR_ICMi |
0,982 |
0,737 |
|
Kreikka |
Kreikan arviointijärjestelmä HESY-2 |
0,963 |
0,673 |
|
Italia |
MacrOper (perustana STAR Intercalibration Common Metric Index ICMi) |
0,970 |
0,730 |
|
Portugali |
Jokien pohjaeläimistön biologisen laadun arviointimenetelmä IPtIN, IPtIS |
0,973 (tyyppi 5) |
0,705 (tyyppi 5) |
|
0,961 (tyyppi 6) |
0,708 (tyyppi 6) |
||
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi bentoških nevretenčarjev |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
Iberian niemimaan biologisen seurannan työryhmä IBMWP |
0,830 |
0,630 |
|
Espanja |
Iberian Mediterranean Multimetric Index – kvantitatiivista dataa käyttävä (IMMi-T) |
0,830 |
0,620 |
|
Espanja (Baleaarit) |
INVMIB-indeksi (INVertebrate Multimetric Illes Balears) |
0,93 |
0,68 |
|
VÄLIMEREN ALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Tyyppi ja maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
R-M1, M2, M4 |
|
|
|
|
Bulgaria (R-M1 ja R-M2) |
RI (BG) (Referenssi-indeksi (BG)) |
0,640 |
0,350 |
|
Kroatia (R-M1 ja R-M2) |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien makrofyyttejä varten |
0,800 |
0,600 |
|
Kypros (R-M4) |
IBMR – Jokien biologinen makrofyytti-indeksi |
0,795 |
0,596 |
|
Ranska |
IBMR – Indice Biologique Macrophytique en Rivière, Ranskan standardi NF T90-395 (2003-10-01) |
0,930 |
0,745 |
|
Kreikka |
IBMR – Jokien biologinen makrofyytti-indeksi |
0,750 |
0,560 |
|
Italia |
IBMR – Jokien biologinen makrofyytti-indeksi |
0,900 |
0,800 |
|
Portugali (R-M1 ja R-M2) |
IBMR – Jokien biologinen makrofyytti-indeksi |
0,920 |
0,690 |
|
Slovenia (R-M1 ja R-M2) |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, makrofiti |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
IBMR – Jokien biologinen makrofyytti-indeksi |
0,950 |
0,740 |
|
VÄLIMEREN ALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Fytobentos |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Tyyppi ja maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
R-M1 |
|
|
|
|
Bulgaria |
Saasteherkkyysindeksi IPS |
0,820 |
0,630 |
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien fytobentosia varten |
0,829 |
0,555 |
|
Ranska |
IBD 2007 (Coste et al, Ecol. Ind. 2009). AFNOR NF-T-90-354, joulukuu 2007. Arrêté ministériel du 25 janvier 2010 modifié relatif aux méthodes et critères d’évaluation de l’état écologique {...} des eaux de surface |
0,940 |
0,780 |
|
Kreikka |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) Intercalibrated (EQR IPS) |
0,956 |
0,717 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo, 2009) |
0,800 |
0,610 |
|
Portugali |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,970 (tyyppi 1 ) |
0,730 (tyyppi 1 ) |
|
0,910 (tyyppi 3 ) |
0,680 (tyyppi 3 ) |
||
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, fitobentos |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,937 |
0,727 |
|
R-M2 |
|
|
|
|
Bulgaria |
Saasteherkkyysindeksi IPDS |
0,820 |
0,630 |
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien fytobentosia varten |
0,829 |
0,555 |
|
Ranska |
IBD 2007 (Coste et al, Ecol. Ind. 2009). AFNOR NF-T-90-354, joulukuu 2007. Arrêté ministériel du 25 janvier 2010 modifié relatif aux méthodes et critères d’évaluation de l’état écologique {...} des eaux de surface |
0,940 |
0,780 |
|
Kreikka |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) Intercalibrated (EQR IPS) |
0,953 |
0,732 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo, 2009) |
0,800 |
0,610 |
|
Portugali |
IPS (Coste in Cemagref, 1982)) |
0,910 (tyyppi 2 ) |
0,680 (tyyppi 2 ) |
|
0,970 (tyyppi 4 ) |
0,730 (tyyppi 4 ) |
||
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, fitobentos |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,938 |
0,727 |
|
R-M4 |
|
|
|
|
Kypros |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,910 |
0,683 |
|
Ranska |
IBD 2007 (Coste et al, Ecol. Ind. 2009). AFNOR NF-T-90-354, joulukuu 2007. Arrêté ministériel du 25 janvier 2010 modifié relatif aux méthodes et critères d’évaluation de l’état écologique {...} des eaux de surface |
0,940 |
0,780 |
|
Kreikka |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) Intercalibrated (EQR IPS) |
0,932 |
0,716 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo, 2009) |
0,800 |
0,610 |
|
Espanja |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,935 |
0,727 |
|
R-M5 |
|
|
|
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien fytobentosia varten |
0,850 |
0,585 |
|
Kypros |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,958 |
0,718 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo, 2009) |
0,880 |
0,650 |
|
Portugali |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,800 (tyyppi 5 ) |
0,651 (tyyppi 5 ) |
|
0,940 (tyyppi 6 ) |
0,700 (tyyppi 6 ) |
||
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, fitobentos |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,935 |
0,700 |
|
Espanja (Baleaarit) |
Piilevien moniparametri-indeksi (DIATMIB) |
0,93 |
0,68 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Pohjoisen alueen joet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Joen ominaispiirteet |
Joen tai sen osan valuma-alue (km2) |
Korkeus merenpinnasta ja geomorfologia |
Alkaniteetti (meq/l) |
Orgaaninen aines (mg Pt/l) |
|
R-N1 |
Pieni, alava, kvartsipitoinen, kohtalainen alkaliniteetti |
10 –100 |
< 200 m merenpinnasta tai korkeimman rantaviivan alapuolella |
0,2 –1 |
< 30 (Irlanti < 150 ) |
|
R-N3 |
Pieni/keskikokoinen, alava, orgaaninen, pieni alkaliniteetti |
10 –1 000 |
< 0,2 |
> 30 |
|
|
R-N4 |
Keskikokoinen, alava, kvartsipitoinen, kohtalainen alkaliniteetti |
100 –1 000 |
0,2 –1 |
< 30 |
|
|
R-N5 |
Pieni, korkeus merenpinnasta keskitasoa, kvartsipitoinen, pieni alkaliniteetti |
10 –100 |
Alangon ja ylängön välimaasto |
< 0,2 |
< 30 |
|
R-N9 |
Pieni/keskikokoinen, korkeus merenpinnasta keskitasoa, kvartsipitoinen, pieni alkaliniteetti, orgaaninen (humus) |
10 –1 000 |
Alangon ja ylängön välimaasto |
< 0,2 |
> 30 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
R-N1 |
: |
Suomi, Irlanti, Norja, Ruotsi |
|
R-N3 |
: |
Suomi, Irlanti, Norja, Ruotsi |
|
R-N4 |
: |
Suomi, Norja, Ruotsi |
|
R-N5 |
: |
Suomi, Norja, Ruotsi |
|
R-N9 |
: |
Suomi, Norja, Ruotsi |
|
POHJOISEN ALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö (orgaanisten ravinteiden kuormituksen lisääntymiselle ja yleiselle huonontumiselle herkät menetelmät) |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Suomi |
Suomen jokien selkärangattomien arviointimenetelmä, tarkistettu |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
Quality Rating System (Q-value) |
0,85 |
0,75 |
|
Norja |
ASPT |
0,99 |
0,87 |
|
Ruotsi |
DJ-indeksi (Dahl & Johnson 2004) |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö (happamoitumiselle herkät menetelmät) |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
Seuraavat tulokset koskevat kirkasvetisiä alkaliniteetiltaan matalia jokityyppejä.
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Irlanti |
Happamien vesien indikaattori, yhteisön lajit ((IE AWICSp) |
0,99 |
0,90 |
|
Norja |
AcidIndex2 (Modified Raddum index2) (jokien happamoituminen) |
0,675 |
0,515 |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
Seuraavat tulokset koskevat humuksisia alkaliniteetiltaan matalia jokityyppejä.
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Ruotsi |
MISA: MISA-indeksi (Multimetric Invertebrate Stream Acidification) |
0,550 |
0,400 |
|
POHJOISEN ALUEEN JOKIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Tyyppi ja maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
R-N3 ja R-N9 |
|
|
|
|
Suomi |
Rehevöitymisindeksi TIc |
0,889 |

Suomen jokien fytobentosmenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
Trophic Diatom Index (TDI) tarkistetussa muodossa |
0,93 |
0,78 |
|
Norja |
Rehevöitymistilan perifytonindeksi PIT |
0,99 (Ca ≤ 1 mg/l) |
0,83 |
|
0,95 (Ca > 1 mg/l) |
|||
|
Ruotsi |
Saasteherkkyysindeksi IPS |
0,89 |
0,74 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Kaikki |
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Kalaston interkalibrointia varten määritellyt alueelliset ryhmät:
|
|
Alppien tyyppisten vuoristoalueiden ryhmä – Itävalta, Ranska, Saksa, Italia, Slovenia |
|
|
Tonavan ryhmä – Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Unkari, Romania, Slovakia |
|
|
Alavien tai keskikorkeudella merenpinnasta olevien alueiden ryhmä – Belgia (Flanderi), Belgia (Vallonia), Tanska, Viro, Ranska, Saksa, Unkari, Latvia, Liettua, Luxemburg, Alankomaat, Puola |
|
|
Välimeren ja Etelä-Atlantin alueiden ryhmä – Bulgaria, Kroatia, Kreikka, Italia, Portugali, Espanja |
|
|
Pohjoisten alueiden ryhmä – Suomi, Irlanti, Norja, Ruotsi |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
Alppien tyyppisten vuoristoalueiden ryhmä
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Itävalta |
FIA |
0,875 |
0,625 |
|
Ranska |
Kalaindeksi FBI: Indice Poissons Rivière (IPR). AFNOR NF-T90-344 |
1,131 |
0,876 |
|
Saksa |
FIBS – fischbasiertes Bewertungssystem für Fließgewässer zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie in Deutschland |
1,086 |
0,592 |
|
Italia |
Kalastojen ekologisen tilan uusi indeksi NISECI |
0,800 |
0,520 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi rib |
0,800 |
0,600 |
Tonavan ryhmä
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Bulgaria |
Bulgarian tyyppikohtainen kalaindeksi TsBRI |
0,860 |
0,650 |
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien kaloja varten |
0,800 |
0,600 |
|
Tšekki |
Tšekin moniparametri-menetelmä CZI |
0,780 |
0,585 |
|
Romania |
EFI + Euroopan kalaindeksi (tyyppi: cyprinid wading) |
0,939 |
0,700 |
|
Romania |
EFI + Euroopan kalaindeksi (tyyppi: salmonid) |
0,911 |
0,755 |
|
Slovakia |
Slovakian kalaindeksi FIS |
0,710 |
0,570 |
Alavien tai keskikorkeudella merenpinnasta olevien alueiden ryhmä
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia (Flanderi) |
Ylävirran ja alankoalueiden IBI |
0,850 |
0,650 |
|
Belgia (Vallonia) |
IBIP (Arrêté du Gouvernement wallon du 13 septembre 2012 relatif à l’identification, à la caractérisation et à la fixation des seuils d’état écologique applicables aux masses d’eau de surface et modifiant le Livre II du Code de l’Environnement, contenant le Code de l’Eau. Moniteur belge 12.10.2012) |
0,958 |
0,792 |
|
Tanska |
Tanskan indeksi jokien kaloille DFFVa |
0,700 |
0,500 |
|
Ranska |
Kalaindeksi FBI: Indice Poissons Rivière (IPR). AFNOR NF-T-90-344. |
1,131 |
0,835 |
|
Saksa |
FIBS – fischbasiertes Bewertungssystem für Fließgewässer zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie in Deutschland |
1,086 |
0,592 |
|
Latvia |
Latvian kalaindeksi |
0,880 |
0,660 |
|
Liettua |
Liettuan jokien kalaindeksi |
0,940 |
0,720 |
|
Luxemburg |
Classification française DCE Indice Poissons Rivière (IPR). AFNOR NF-T-90-344 |
1,131 |
0,835 |
|
Alankomaat |
NLFISR |
0,800 |
0,600 |
|
Puola |
EFI+PL-indeksi |
0,800 |
0,600 |
Välimeren alueen ryhmä
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kroatia |
Kroatian luokittelumenetelmä jokien kaloja varten |
0,800 |
0,600 |
|
Kreikka |
Kreikan kalaindeksi HeFI |
0,800 |
0,600 |
|
Portugali |
Portugalin kahluukelpoisten jokien bioottisen eheyden kalaperusteinen indeksi F-IBIP |
0,850 |
0,675 |
|
Espanja |
IBIMED – tyyppi T2 |
0,816 |
0,705 |
|
Espanja |
IBIMED – tyyppi T3 |
0,929 |
0,733 |
|
Espanja |
IBIMED – tyyppi T4 |
0,864 |
0,758 |
|
Espanja |
IBIMED – tyyppi T5 |
0,866 |
0,650 |
|
Espanja |
IBIMED – tyyppi T6 |
0,916 |
0,764 |
Pohjoisten alueiden ryhmä
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Suomi |
Suomen kalaindeksi (FiFi) – tyyppi L2 |
0,665 |
0,499 |
|
Suomi |
Suomen kalaindeksi (Finnish Fish Index, FiFi) – tyyppi L3 |
0,658 |
0,493 |
|
Suomi |
Suomen kalaindeksi (Finnish Fish Index, FiFi) – tyyppi M1 |
0,709 |
0,532 |
|
Suomi |
Suomen kalaindeksi (Finnish Fish Index, FiFi) – tyyppi M2 |
0,734 |
0,550 |
|
Suomi |
Kalaindeksi (Finnish Fish Index, FiFi) – tyyppi M3 |
0,723 |
0,542 |
|
Irlanti |
Fish Classification Scheme 2 Ireland (FCS2) |
0,845 |
0,540 |
|
Ruotsi |
Ruotsin VIX-menetelmä |
0,739 |
0,467 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Kaikki – Hyvin suuret joet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Joen ominaispiirteet |
Joen tai sen osan valuma-alue (km2) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
|
R-L1 |
Hyvin suuri, matala alkaliniteetti |
> 10 000 |
< 0,5 |
|
R-L2 |
Hyvin suuri, keskisuuri/suuri alkaliniteetti |
> 10 000 |
> 0,5 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
R-L1 |
: |
Suomi, Norja, Ruotsi |
|
R-L2 |
: |
Itävalta, Belgia (Flanderi), Bulgaria, Kroatia, Tšekki, Viro, Ranska, Saksa, Kreikka, Unkari, Italia, Latvia, Liettua, Alankomaat, Norja, Puola, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Espanja, Ruotsi |
|
HYVIN SUURTEN JOKIEN MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – pohjaeläimistö (alppialueiden suuret joet) |
0,80 |
0,60 |
|
Itävalta |
Slovakian suurten jokien pohjaeläimistöarviointi (alavan maan suuret joet) |
0,80 |
0,60 |
|
Belgia (Flanderi) |
Flanderin monimuuttujainen pohjaeläinindeksi MMIF |
0,90 |
0,70 |
|
Bulgaria |
Biologinen pika-arviointi mRBA, muutettu |
0,80 |
0,60 |
|
Kroatia |
Pohjaeläimistöön perustuva hyvin suurten jokien ekologisen tilan arviointijärjestelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Tšekki |
Pohjaeläimistöön perustuva Tšekin suurten ei-kahluukelpoisten jokien ekologisen tilan arviointijärjestelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Viro |
Viron pintavesien ekologisen laadun arviointi – suurten jokien pohjaeläimistö |
0,90 |
0,70 |
|
Suomi |
Suomen jokien selkärangattomien arviointimenetelmä, tarkistettu |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
Saksan Potamon-Typie-indeksi PTI |
0,80 |
0,60 |
|
Kreikka |
STAR_ICMi-indeksi |
1,01 |
0,73 |
|
Unkari |
Unkarin suurten ja hyvin suurten jokien monimuuttujainen pohjaeläinindeksi Hungary HMMI_II |
0,80 |
0,60 |
|
Italia |
ISA (Indice per la classificazione sulla base dei Substrati Artificiali) – Välimeren alueen joet |
0,94 |
0,70 |
|
Italia |
ISA (Indice per la classificazione sulla base dei Substrati Artificiali) – muut kuin Välimeren alueen joet |
0,96 |
0,72 |
|
Latvia |
Latvian suurten jokien pohjaeläimistöindeksi LRMI |
0,88 |
0,63 |
|
Liettua |
Liettuan jokien pohjaeläimistöindeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Alankomaat |
WFD-indikaattorit luonnon vesityypeille |
0,80 |
0,60 |
|
Norja |
Norjan keskimääräinen tulos taksonia kohden, ASPT |
0,99 |
0,87 |
|
Puola |
RIVECOmacro – MMI_PL |
0,91 |
0,71 |
|
Portugali |
Portugalin pohjaeläimistöä hyödyntävä suurten jokien arviointijärjestelmä (IPtIN) |
0,849 |
0,637 |
|
Romania |
Pohjaeläimistöön perustuva vesistöjen ekologisen tilan arviointimenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Slovakia |
Slovakian suurten jokien pohjaeläimistön arviointi |
0,80 |
0,60 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi bentoških nevretenčarjev |
0,80 |
0,60 |
|
Espanja |
Iberian niemimaan biologisen seurannan työryhmä IBMWP |
0,79 |
0,48 |
|
Ruotsi |
Keskimääräinen tulos taksonia kohden, ASPT, ja DJ-indeksi |
0,80 |
0,60 |
|
HYVIN SUURTEN JOKIEN MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Itävalta |
Saksan PhytoFluss-indeksi 4.0 |
0,80 |
0,60 |
|
Belgia (Flanderi) |
Saksan PhytoFluss-indeksi 2.0 |
0,80 |
0,60 |
|
Bulgaria |
Saksan PhytoFluss-indeksi 4.0 |
0,80 |
0,60 |
|
Kroatia |
Unkarin jokien kasviplanktonindeksi HRPI |
0,80 |
0,60 |
|
Tšekki |
Kasviplanktoniin perustuva jokien ekologisen tilan arviointimenetelmä CZ |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
Saksan PhytoFluss-indeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Viro |
Viron suurten jokien kasviplanktonindeksi EST_PHYPLA_R |
0,85 |
0,65 |
|
Unkari |
Unkarin jokien kasviplanktonindeksi HRPI |
0,80 |
0,60 |
|
Latvia |
Latvian suurten jokien kasviplanktonindeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Liettua |
Saksan jokien kasviplanktonindeksi (PhytoFluss-indeksi, alavan maan joet tyyppiä 15.2) |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
Kasviplanktoniin perustuva suurten jokien arviointijärjestelmä (IFPL metric) |
1,08 |
0,92 |
|
Portugali |
Puolan arviointimenetelmä suurten jokien kasviplanktonindeksiä varten (NMASRP) |
0,80 |
0,60 |
|
Romania |
Kasviplanktoniin perustuva vesistöjen ekologisen tilan arviointimenetelmä ECO-FITO |
0,92 |
0,76 |
|
Slovakia |
Slovakian suurten jokien kasviplanktonin arviointi Phytoplankton-SK |
0,80 |
0,60 |
|
HYVIN SUURTEN JOKIEN MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Fytobentos |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
R-L1 |
|
|
|
|
Suomi |
Suomen jokien fytobentosmenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Ruotsi |
Jokien pohjalevästö – piileväanalyysi |
0,89 |
0,74 |
|
R-L2 |
|
|
|
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi – fytobentos |
0,85 |
0,57 |
|
Bulgaria |
Saasteherkkyysindeksi IPS |
0,76 |
0,58 |
|
Kroatia |
Piileviin perustuva jokien fytobentoksen ekologisen tilan arviointijärjestelmä |
0,80 |
0,61 |
|
Tšekki |
Fytobentosia hyödyntävä jokien arviointijärjestelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Viro |
Viron pintavesien ekologisen laadun arviointi – jokien fytobentos |
0,83 |
0,64 |
|
Ranska |
IBD 2007 (Coste et al, Ecol. Ind. 2009). AFNOR NF T90-354, huhtikuu 2016. Arrêté ministériel du 25 janvier 2010 modifié relatif aux méthodes et critères d’évaluation de l’état écologique {...} des eaux de surface |
0,92 |
0,76 |
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Fließgewässern zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Diatomeen |
0,725 |
0,55 |
|
Unkari |
Piileviin perustuva jokien ekologisen tilan arviointi |
0,762 |
0,60 |
|
Italia |
Yhteinen interkalibrointi-indeksi ICMi (Mancini & Sollazzo 2009) |
0,89 (kansallinen tyyppi C) |
0,70 (kansallinen tyyppi C) |
|
0,82 (kansallinen tyyppi M3 ) |
0,62 (kansallinen tyyppi M3 ) |
||
|
Latvia |
Hyvin suurten jokien fytobentosiin perustuva Latvian arviointijärjestelmä (IPS-indeksi) |
0,78 |
0,58 |
|
Liettua |
Liettuan jokien pohjakasvillisuusindeksi |
0,73 |
0,55 |
|
Alankomaat |
WFD-indikaattorit luonnon vesityypeille |
0,80 |
0,60 |
|
Portugali |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,90 |
0,67 |
|
Romania |
Romanian jokien ekologisen tilan arviointimenetelmä RO-AMRP, perustana fytobentos (piilevät) |
0,80 |
0,60 |
|
Slovakia |
Fytobentosiin perustuva jokien ekologisen tilan arviointijärjestelmä |
0,90 |
0,70 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi fitobentosa in makrofitov, fitobentos |
0,80 |
0,60 |
|
Espanja |
IPS (Coste in Cemagref, 1982) |
0,68 |
0,48 |
|
HYVIN SUURTEN JOKIEN MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
|
Ekologiset laatusuhteet |
|||
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||||
|
Itävalta |
Itävallan kalaindeksi (FIA) |
|
Ei ilmoitettu |
0,625 |
||
|
Belgia (Flanderi) |
Flanderin bioottisen eheyden indeksi (IBIFL) |
|
Ei ilmoitettu |
0,805 |
||
|
Bulgaria |
Bulgarian joki-indeksi Tonava-jokea varten (BRID) |
|
Ei ilmoitettu |
0,600 |
||
|
Kroatia |
Kroatian joki-indeksi suuria jokia varten (CFILR) |
|
0,87 |
0,550 |
||
|
Tšekki |
Tšekin moniparametri-indeksi jokia varten (CZI) |
|
0,800 |
0,600 |
||
|
Kreikka |
Kreikan kalaindeksi (HeFI) |
|
Ei ilmoitettu |
0,650 |
||
|
Unkari |
Unkarin moniparametri-indeksi kaloja varten (HMMFI) |
Ylänkö |
0,800 |
0,600 |
||
|
Alanko |
||||||
|
Latvia |
Latvian suurten jokien kalaindeksi |
|
Ei ilmoitettu |
0,660 |
||
|
Liettua |
Liettuan jokien kalaindeksi |
|
Ei ilmoitettu |
0,720 |
||
|
Norja |
Euroopan kalaindeksi EFI |
|
0,996 |
0,755 |
||
|
Puola |
Bioottisen eheyden indeksi ja diadromisten kalojen indeksi (IBIPL) |
|
Ei ilmoitettu |
0,688 |
||
|
Portugali |
Bioottisen eheyden kalaperusteinen indeksi Portugalin suuria jokia varten (FIBIP-GR) |
|
0,860 |
0,600 |
||
|
Romania |
Uudet eurooppalaiset kalat (EFI+I) |
Näytteenotto alukselta |
0,971 |
0,651 |
||
|
Kahlausotanta |
0,939 |
0,655 |
||||
|
Slovakia |
Slovakian kalaindeksi (FIS) |
|
Ei ilmoitettu |
0,661 |
||
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja vodotokov na podlagi rib |
|
0,800 |
0,600 |
||
|
Espanja |
Uudet eurooppalaiset kalat (EFI+I) |
Alusotanta |
Ei ilmoitettu |
0,614 |
||
|
Ruotsi |
Ruotsin VIX-menetelmä |
|
0,739 |
0,467 |
||
|
||||||
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Alppialueen järvet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Korkeus merenpinnasta (m) |
Keskisyvyys (m) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Järven koko (km2) |
|
L-AL3 |
Alava tai keskikorkeudella merenpinnasta, syvä, kohtalainen/suuri alkaliniteetti (alppialue), suuri |
50 –800 |
> 15 |
> 1 |
> 0,5 |
|
L-AL4 |
Keskikorkeudella merenpinnasta, matala, kohtalainen/suuri alkaliniteetti (alppialue), suuri |
200 –800 |
3 –15 |
> 1 |
> 0,5 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
Tyyppi L-AL3 |
: |
Itävalta, Ranska, Saksa, Italia, Slovenia |
|
Tyyppi L-AL4 |
: |
Itävalta, Ranska, Saksa, Italia |
|
ALPPIALUEIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Itävalta |
Biologisten laatutekijöiden arviointi, osa B2 – kasviplankton |
0,80 |
0,60 |
|
Ranska |
Järvien kasviplanktonindeksi IPLAC: Indice Phytoplancton Lacustre |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
PSI (Phyto-Seen-Index) – Bewertungsverfahren für Seen mittels Phytoplankton zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie in Deutschland |
0,80 |
0,60 |
|
Italia |
Italian kasviplanktonin arviointimenetelmä IPAM |
0,80 |
0,60 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja jezer na podlagi bentoških nevretenčarjev |
0,80 |
0,60 |
|
ALPPIALUEIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Interkalibroitu tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|||
|
Itävalta |
Itävallan järvien makrofyytti-indeksi AIM |
L-AL3+ L-AL4 |
0,80 |
0,60 |
|
Ranska |
Ranskan järvien makrofyytti-indeksi IBML: Indice Biologique Macrophytique en Lacs |
L-AL3+ L-AL4 |
0,92 |
0,72 |
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Makrophyten |
L-AL3+ L-AL4 |
0,76 |
0,51 |
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Makrophyten und Phytobenthos |
LAL4 |
0,74 |
0,47 |
|
Italia |
MacroIMMI (makrofyytti-indeksi Italian järvien ekologisen laadun arvioimiseksi) |
L-AL3+ L-AL4 |
0,80 |
0,60 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja jezer na podlagi fitobentosa in makrofitov, makrofiti |
L-AL3 |
0,80 |
0,60 |
|
ALPPIALUEIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Itävalta |
Pohjaeläimistöön perustuva Alppialueen järvien ekologisen tilan arviointimenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
AESHNA – Bewertungsverfahren für das eulitorale Makrozoobenthos in Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie in Deutschland |
0,80 |
0,60 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja jezer na podlagi bentoških nevretenčarjev |
0,80 |
0,60 |
|
ALPPIALUEIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Itävalta |
Itävallan järvikalaindeksi ALFI: Kalastoon perustuva moniparametri-indeksi alppialueiden järvien ekologisen tilan arvioimiseksi |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
DeLFI_SITE – Deutsches probennahmestandort-spezifisches Bewertungsverfahren für Fische in Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie |
0,85 |
0,69 |
|
Italia |
Järvien kalaindeksi (LFI) |
0,82 |
0,64 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja jezer na podlagi rib |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Keski-Euroopan ja Baltian maiden järvet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Korkeus merenpinnasta (m) |
Keskisyvyys (m) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Viipymäaika (vuosina) |
|
L-CB1 |
Alava, matala, kalkkipitoinen |
< 200 |
3 –15 |
> 1 |
1 –10 |
|
L-CB2 |
Alava, hyvin matala, kalkkipitoinen |
< 200 |
< 3 |
> 1 |
0,1 –1 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy
|
Tyyppi L-CB1 |
: |
Belgia, Saksa, Tanska, Viro, Irlanti, Liettua, Latvia, Alankomaat, Puola |
|
Tyyppi L-CB2 |
: |
Belgia, Saksa, Tanska, Viro, Irlanti, Liettua, Latvia, Alankomaat, Puola |
|
KESKI-EUROOPAN JA BALTIAN MAIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia (Flanderi) |
Flanderin järvien kasviplanktonin arviointimenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Tanska |
Tanskan jokien kasviplanktonindeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Viro |
Viron pintavesien ekologisen laadun arviointi – järvien kasviplankton |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
PSI (Phyto-Seen-Index) – Bewertungsverfahren für Seen mittels Phytoplankton zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie in Deutschland – German Phyto-Lake-Index (Phyto-See-Index) |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
Irlannin järvien kasviplanktonindeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Latvia |
Latvian järvien kasviplanktonindeksi |
0,81 |
0,61 |
|
Liettua |
Saksan järvien kasviplanktonindeksi (Phyto-See-Index) |
0,81 |
0,61 |
|
Alankomaat |
WFD-indikaattorit luonnon vesityypeille |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
Puolan järvien kasviplanktonin arviointimenetelmä PMPL |
0,80 |
0,60 |
|
KESKI-EUROOPAN JA BALTIAN MAIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Interkalibroitu tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|||
|
Belgia (Flanderi) |
Flanderin järjestelmä makrofyyttien arvioimiseksi |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,60 |
|
Tanska |
Tanskan järvien makrofyytti-indeksi |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,60 |
|
Viro |
Viron pintavesien ekologisen laadun arviointi – järvien makrofyytit |
LCB1 |
0,78 |
0,52 |
|
LCB2 |
0,76 |
0,50 |
||
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Makrophyten |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,60 |
|
Latvia |
Latvian järvien makrofyyttien arviointimenetelmä |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,60 |
|
Liettua |
Liettuan järvien makrofyytti-indeksi |
Kaikki tyypit |
0,75 |
0,50 |
|
Alankomaat |
WFD-indikaattorit luonnon vesityypeille |
Kaikki tyypit |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
Makrofyytteihin perustuva järvien indikaattorimenetelmä – ESMI (monimuuttujainen) |
Kaikki tyypit |
0,68 |
0,41 |
|
KESKI-EUROOPAN JA BALTIAN MAIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia (Flanderi) |
Flanderin monimuuttujainen pohjaeläinindeksi (MMIF) |
0,90 |
0,70 |
|
Tanska |
Tanskan järvien monimuuttujainen pohjaeläimistöindeksi (DLMI) |
0,696 |
0,511 |
|
Viro |
Viron pintavesien ekologisen laadun arviointi – järvien pohjaeläimistö |
0,86 |
0,70 |
|
Saksa |
AESHNA – Bewertungsverfahren für das eulitorale Makrozoobenthos in Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie in Deutschland |
0,80 |
0,60 |
|
Latvia |
Latvian järvien monimuuttujainen pohjaeläimistöindeksi LLMMI |
0,85 |
0,52 |
|
Liettua |
Liettuan järvien pohjaeläimistöindeksi |
0,74 |
0,50 |
|
Alankomaat |
WFD-indikaattorit luonnon vesityypeille |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
Järvien monimuuttujainen pohjaeläimistöindeksi (LMI) |
0,92 |
0,588 |
|
KESKI-EUROOPAN JA BALTIAN MAIDEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Yhteisten interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Korkeus merenpinnasta (m) |
Keskisyvyys (m) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Viipymäaika (vuosina) |
|
L-CB1 |
Alava, matala, kalkkipitoinen |
< 200 |
3 –15 |
> 1 |
1 –10 |
|
L-CB2 |
Alava, hyvin matala, kalkkipitoinen |
< 200 |
< 3 |
> 1 |
0,1 –1 |
|
L-CB3 |
Alava, matala, pieni, kvartsipitoinen (kohtalainen alkaliniteetti) |
< 200 |
3 –15 |
0,2 –1 |
1 –10 |
|
L-CB4 |
Voimakkaasti muutetut vesimuodostumat |
200 –700 |
3 –30 |
> 0,2 |
0,1 –5 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy
|
Tyyppi L-CB1 |
: |
Belgia, Saksa, Tanska, Viro, Irlanti, Liettua, Latvia, Alankomaat, Puola |
|
Tyyppi L-CB2 |
: |
Belgia, Saksa, Tanska, Viro, Irlanti, Liettua, Latvia, Alankomaat, Puola |
|
Tyyppi L-CB3 |
: |
Belgia, Tanska, Viro, Ranska, Latvia, Puola |
|
Tyyppi L-CB4 |
: |
Tšekki |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tšekki |
CZ-FBI |
0,870 |
0,619 |
|
Tanska |
Tanskan järvien kalaindeksi |
0,75 |
0,54 |
|
Viro |
LAFIEE |
0,80 |
0,61 |
|
Saksa |
DeLFI_SITE – Deutsches probennahmestandort-spezifisches Bewertungsverfahren für Fische in Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie |
0,95 |
0,80 |
|
Ranska |
Euroopan järvikalaindeksi ELFI: Indice Ichtyofaune Lacustre (IIL) |
0,73 |
0,49 |
|
Latvia |
Latvian järvien kalaindeksi |
0,76 |
0,57 |
|
Liettua |
Liettuan järvien kalaindeksi |
0,865 |
0,605 |
|
Alankomaat |
VISMAATLAT |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
LFI+ |
0,866 |
0,595 |
|
Puola |
LFI EN |
0,804 |
0,557 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itäisen manneralueen järvet |
Yhteisten interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Korkeus merenpinnasta (m) |
Keskisyvyys (m) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Sähkönjohtavuus (μS/cm) |
|
L-EC1 |
Alava, hyvin matala, kova vesi |
< 200 |
< 6 |
1 –4 |
300 –1 000 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy
|
Tyypit L-EC1 |
: |
Bulgaria, Unkari, Romania |
|
ITÄISEN MANNERALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Bulgaria |
Unkarin järvien kasviplanktonindeksi HLPI |
0,80 |
0,60 |
|
Unkari |
Unkarin järvien kasviplanktonindeksi HLPI |
0,80 |
0,60 |
|
Romania |
Unkarin järvien kasviplanktonindeksi HLPI |
0,80 |
0,60 |
|
ITÄISEN MANNERALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen-tyydyttävä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävätyydyttävä |
||
|
Bulgaria |
Mukautettu referenssi-indeksi RI-BG |
0,83 |
0,58 |
|
Unkari |
Mukautettu referenssi-indeksi HU-RI |
0,89 |
0,67 |
|
Romania |
Romanian järvien makrofyytti-indeksi (mukautettu referenssi-indeksi) MIRO |
0,86 |
0,66 |
|
ITÄISEN MANNERALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLINEN INTERKALIBROINTIRYHMÄ |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä tyydyttävä |
||
|
Bulgaria |
Unkarin järvien monimuuttujainen pohjaeläinindeksi HMMI_lakes |
0,85 |
0,65 |
|
Unkari |
Unkarin järvien monimuuttujainen pohjaeläinindeksi HMMI_lakes |
0,85 |
0,65 |
|
Romania |
Pohjaeläimistöön perustuva Romanian luonnonjärvien ekologisen tilan arviointijärjestelmä ECO-NL-BENT |
0,93 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeren alueen järvet |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Korkeus merenpinnasta (m) |
Vuotuinen keskisademäärä (mm) ja -lämpötila (°C) |
Keskisyvyys (m) |
Alue (km2) |
Valuma-alue (km2) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
|
L-M5/7 |
Tekojärvi, syvä, suuri, kvartsipitoinen, ”kosteikko” |
< 1 000 |
> 800 ja/tai < 15 |
> 15 |
0,5 –50 |
< 20 000 |
< 1 |
|
L-M8 |
Tekojärvi, syvä, suuri, kalkkipitoinen |
< 1 000 |
- |
> 15 |
0,5 –50 |
< 20 000 |
> 1 |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy
|
Tyyppi L-M5/7 |
: |
Ranska, Kreikka, Italia, Portugali, Espanja |
|
Tyyppi L-M8 |
: |
Kypros, Ranska, Kreikka, Italia, Espanja |
|
VÄLIMEREN ALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen-tyydyttävä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä tyydyttävä |
||
|
LM 5/7 |
|||
|
Ranska |
Järvien kasviplanktonindeksi IPLAC: Indice Phytoplancton Lacustre |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Kreikka |
Välimeren tekojärvien uusi arviointijärjestelmä NMASRP |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Italia |
Italian uusi menetelmä NITMET |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Portugali |
Tekojärvien biologisen laadun arviointimenetelmä –kasviplankton (New Mediterranean Assessment System for Reservoirs Phytoplankton: NMASRP). |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Espanja |
Välimeren tekojärvien kasviplanktonin arviointijärjestelmä MASRP |
ei määritelty (*1) |
0,58 |
|
L-M8 |
|||
|
Kypros |
Välimeren tekojärvien kasviplanktonin uusi arviointijärjestelmä NMASRP |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Ranska |
Järvien kasviplanktonindeksi IPLAC: Indice Phytoplancton Lacustre |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Kreikka |
Välimeren tekojärvien uusi arviointijärjestelmä NMASRP |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Italia |
Italian uusi menetelmä NITMET |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Espanja |
Välimeren tekojärvien kasviplanktonin arviointijärjestelmä MASRP |
ei määritelty (*1) |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Pohjoisen alueen järvet |
|
POHJOISEN ALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Korkeus merenpinnasta (m) |
Keskisyvyys (m) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Värinäyttöiset (mg Pt/l) |
|
L-N1 |
Alava, matala, kohtalainen alkaliniteetti, kirkasvetinen |
< 200 |
3 –15 |
0,2 –1 |
< 30 |
|
L-N2a |
Alava, matala, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen |
< 200 |
3 –15 |
< 0,2 |
< 30 |
|
L-N2b |
Alava, syvä, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen |
< 200 |
> 15 |
< 0,2 |
< 30 |
|
L-N3a |
Alava, matala, pieni alkaliniteetti, keskihumuksinen |
< 200 |
3 –15 |
< 0,2 |
30 –90 |
|
L-N5 |
Korkeus merenpinnasta keskitasoa, matala, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen |
200 –800 |
3 –15 |
< 0,2 |
< 30 |
|
L-N6a |
Korkeus merenpinnasta keskitasoa, matala, pieni alkaliniteetti, keskihumuksinen |
200 –800 |
3 –15 |
< 0,2 |
30 –90 |
|
L-N8a |
Alava, matala, kohtalainen alkaliniteetti, keskihumuksinen |
< 200 |
3 –15 |
0,2 –1 |
30 –90 |
|
Tyypit L-N1, L-N2a, L-N3a, LN-8a |
: |
Irlanti, Suomi, Norja, Ruotsi |
|
Tyyppi L-N2b |
: |
Norja, Ruotsi |
|
Tyyppi L-N5, L-N6a |
: |
Norja, Ruotsi |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–tyydyttävä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Suomi |
Suomen järvien kasviplanktonin arviointimenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
Irlannin järvien kasviplanktonindeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Norja |
Järvien kasviplanktonin ekologisen tilan luokittelumenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Ruotsi |
Järvien ekologisen tilan arviointimenetelmät, laatutekijä kasviplankton |
0,80 |
0,60 |
|
POHJOISEN ALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Väri (mg Pt/l) |
|
L-N-M 101 |
Pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen |
0,05 –0,2 |
< 30 |
|
L-N-M 102 |
Pieni alkaliniteetti, humusjärvi |
0,05 –0,2 |
> 30 |
|
L-N-M 201 |
Kohtalainen alkaliniteetti, kirkasvetinen |
0,2 –1,0 |
< 30 |
|
L-N-M 202 |
Kohtalainen alkaliniteetti, humusjärvi |
0,2 –1,0 |
> 30 |
|
L-N-M 301a |
Suuri alkaliniteetti, kirkasvetinen, Atlantin alueen alatyyppi |
> 1,0 |
< 30 |
|
L-N-M 302 a |
Suuri alkaliniteetti, humusjärvi, Atlantin alueen alatyyppi |
> 1,0 |
> 30 |
|
Tyypit 101, 102, 201 ja 202 |
: |
Irlanti, Suomi, Norja, Ruotsi |
|
Tyyppi 301 a |
: |
Irlanti |
|
Tyyppi 302 a |
: |
Irlanti |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Suomi |
Suomen makrofyyttiluokitusjärjestelmä (Finnmac) |
0,8 (kaikki tyypit) |
0,6 (kaikki tyypit) |
|
Irlanti |
Free Macrophyte Index |
0,9 (kaikki tyypit) |
0,68 (kaikki tyypit) |
|
Norja |
Kansallinen makrofyytti-indeksi (Trophic Index – TIc) |
Tyyppi 101: 0,98 Tyyppi 102: 0,96 Tyyppi 201: 0,95 Tyyppi 202: 0,99 |
Tyyppi 101: 0,87 Tyyppi 102: 0,87 Tyyppi 201: 0,75 Tyyppi 202: 0,77 |
|
Ruotsi |
Makrofyyttien rehevöitymisindeksi TMI |
Tyyppi 101: 0,93 Tyyppi 102: 0,93 Tyyppi 201: 0,89 Tyyppi 202: 0,91 |
Tyyppi 101: 0,80 Tyyppi 102: 0,83 Tyyppi 201: 0,78 Tyyppi 202: 0,78 |
|
POHJOISEN ALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Pohjaeläimistö |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Luonnonmaantieteellinen alue |
Korkeus merenpinnasta (m absl) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Väri (mg Pt/l) |
|
Järvenrantavyöhyke, happamoituminen |
|
|
|
|
|
|
L-N-BF1 |
Alava/korkeus merenpinnasta keskitasoa, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen |
Ei määritelty |
< 800 |
0,05 –0,2 |
< 30 |
|
Järvisyvänne (profundaali), rehevöityminen |
|
|
|
|
|
|
L-N-BF2 |
Luonnonmaantieteellinen alue 22, pieni alkaliniteetti, kirkasvetinen ja humusjärvi |
22 |
Pinta-ala > 1 km2 , enimmäissyvyys > 6 m |
< 0,2 |
Ei määritelty |
|
Tyyppi L-N-BF1 |
: |
Irlanti, Suomi, Norja, Ruotsi |
|
Tyyppi L-N-BF2 |
: |
Ruotsi, Suomi |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Järvenrantavyöhyke, happamoituminen |
|||
|
Irlanti |
LAMM (Lake Acidification Macroinvertebrate Metric) |
0,86 |
0,70 |
|
Norja |
Kirkkaiden järvien monimuuttujainen selkärangattomien indeksi MultiClear |
0,95 |
0,74 |
|
Ruotsi |
MILA: Järvien happamoitumista mittaava monimuuttujainen selkärangattomien indeksi |
0,85 |
0,60 |
|
Järvisyvänne (profundaali), rehevöityminen |
|||
|
Suomi |
Suomen järvien selkärangattomien arviointimenetelmä PICM, tarkistettu |
0,80 |
0,60 |
|
Ruotsi |
Pohjaeläimistön laatuindeksi BQI |
0,84 |
0,67 |
|
POHJOISEN ALUEEN JÄRVIEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Järven koko (km2) |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Väri (mg Pt/l) |
|
L-N-F1 |
Dimiktiset kirkasvetiset järvet |
< 40 |
< 0,2 |
< 30 |
|
L-N-F2 |
Dimiktiset humusjärvet |
< 5 |
< 0,2 |
30 –90 |
|
Tyyppi L-N-F1 |
: |
Irlanti, Suomi, Norja, Ruotsi |
|
Tyyppi L-N-F2 |
: |
Irlanti, Suomi, Norja, Ruotsi |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Rehevöityminen |
|||
|
Suomi |
EQR4 |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
FIL2 |
0,76 |
0,53 |
|
Norja |
EindexW3 |
0,75 |
0,56 |
|
Ruotsi |
EindexW3 |
0,75 |
0,56 |
|
Happamoituminen |
|||
|
Norja |
AindexW5 |
0,74 |
0,55 |
|
Ruotsi |
AindexW5 |
0,74 |
0,55 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Kaikkien maantieteellisten interkalibrointiryhmien fytobentos |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Järven ominaispiirteet |
Alkaliniteetti (meq/l) |
Luonnonmaantieteellinen alue |
|
HA |
Suuri alkaliniteetti |
> 1 |
Alppialueet, Keski-Euroopan/Baltian maat, itäinen manneralue, Välimeren alue |
|
MA |
Kohtalainen alkaliniteetti |
0,2 –1 |
Alppialueet, Keski-Euroopan/Baltian maat, itäinen manneralue, Välimeren alue, pohjoinen alue |
|
LA |
Pieni alkaliniteetti |
< 0,2 |
Pohjoinen |
|
Tyyppi HA |
: |
Belgia, Kroatia, Tanska, Saksa, Unkari, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Puola, Ruotsi, Slovenia |
|
Tyyppi MA |
: |
Belgia, Suomi, Irlanti, Italia, Romania, Ruotsi |
|
Tyyppi LA |
: |
Suomi, Irlanti, Ruotsi |
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi HA |
|||
|
Belgia (Flanderi) |
Vaikutuksille herkkien ja vaikutuksia kestävien piilevien osuuksia mittaava PISIAD-indeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Kroatia |
Kroatian fytobentosiin perustuva arviointimenetelmä |
0,81 |
0,62 |
|
Tanska |
Tanskan järvien fytobentosiin perustuva arviointimenetelmä |
0,921 |
0,76 |
|
Saksa |
Verfahrensanleitung für die ökologische Bewertung von Seen zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie: Makrophyten und Phytobenthos (PHYLIB), Modul Makrophyten |
0,80 |
0,55 |
|
Unkari |
Järvien monimuuttujainen indeksi MIL |
0,80 |
0,69 |
|
Irlanti |
Järvien rehevöitymisen piileväindeksi |
0,90 |
0,63 |
|
Italia |
Bentaalisiin piileviin perustuva Italian kansallinen järvien ekologisen tilan arviointimenetelmä EPI-L |
0,75 |
0,5 |
|
Liettua |
Liettuan järvien fytobentosindeksi |
0,63 |
0,47 |
|
Puola |
PL IOJ (Multimetryczny Indeks Okrzemkowy dla Jezior = järvien piilevien monimuuttujainen indeksi) |
0,91 |
0,76 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja jezer na podlagi fitobentosa in makrofitov, fitobentos |
0,80 |
0,60 |
|
Ruotsi |
IPS |
0,89 |
0,74 |
|
Tyyppi MA |
|||
|
Belgia (Flanderi) |
Vaikutuksille herkkien ja vaikutuksia kestävien piilevien osuuksia mittaava PISIAD-indeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Suomi |
Suomen jokien tarkistettu fytobentosmenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
Järvien rehevöitymisen piileväindeksi |
0,90 |
0,63 |
|
Italia |
Bentaalisiin piileviin perustuva Italian kansallinen järvien ekologisen tilan arviointimenetelmä EPI-L |
0,75 |
0,5 |
|
|
|
|
|
|
Ruotsi |
IPS |
0,89 |
0,74 |
|
Tyyppi LA |
|||
|
Irlanti |
Järvien rehevöitymisen piileväindeksi |
0,90 |
0,66 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itämeren alue |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Pintaveden suolaisuus (psu) |
Pohjaveden suolaisuus (psu) |
Altistuma |
Jääpäivät |
Muut ominaisuudet |
|
BC1 |
0,5 –6 Oligohaliininen |
1 –6 |
Avoin |
90 –150 |
Seurantapaikat Merenkurkusta ja Selkämereltä Saaristomerelle ulottuvalla alueella (kasviplanktonin osalta Saaristomeri sisältyy tyyppiin BC9) Humusaineksen vaikutus |
|
BC2 |
6 –22 Mesohaliininen |
2 –6 |
Hyvin suojainen |
|
Laguunit |
|
BC3 |
3 –6 Oligohaliininen |
3 –6 |
Suojainen |
90 –150 |
Suomen ja Viron rannikot Suomenlahdella |
|
BC4 |
5 –8 Vähäisesti mesohaliininen |
5 –8 |
Suojainen |
< 90 |
Viron ja Latvian seurantapaikat Riianlahdella |
|
BC5 |
6 –8 Vähäisesti mesohaliininen |
6 –12 |
Avoin |
< 90 |
Seurantapaikat kaakkoisella Itämerellä Latvian, Liettuan ja Puolan rannikoilla |
|
BC6 |
8 –12 Kohtalaisesti mesohaliininen |
8 –12 |
Suojainen |
< 90 |
Seurantapaikat läntisellä Itämerellä Ruotsin etelärannikolla ja Tanskan kaakkoisrannikolla |
|
BC7 |
6 –8 Kohtalaisesti mesohaliininen |
8 –11 |
Avoin |
< 90 |
Puolan läntinen rannikko ja Saksan itäinen rannikko |
|
BC8 |
13 –18 Voimakkaasti mesohaliininen |
18 –23 |
Suojainen |
< 90 |
Tanskan ja Saksan rannikko läntisellä Itämerellä |
|
BC9 |
3 –6 Vähäisesti mesohaliininen |
3 –6 |
Kohtalaisen avoin tai avoin |
90 –150 |
Seurantapaikat läntisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Askön saaristossa (vain kasviplankton) |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
Tyyppi BC1 |
: |
Ruotsi, Suomi |
|
Tyyppi BC2 |
: |
Saksa |
|
Tyyppi BC3 |
: |
Viro, Suomi |
|
Tyyppi BC4 |
: |
Viro, Latvia |
|
Tyyppi BC5 |
: |
Latvia, Liettua, Puola |
|
Tyyppi BC6 |
: |
Ruotsi, Tanska |
|
Tyyppi BC7 |
: |
Saksa, Puola |
|
Tyyppi BC8 |
: |
Saksa, Tanska |
|
Tyyppi BC9 |
: |
Suomi, Ruotsi, Viro (tyyppi on merkityksellinen vain kasviplanktonin osalta) |
|
ITÄMEREN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
BC7 |
|||
|
Saksa |
Saksan rannikoiden kasviplanktonmenetelmä |
0,8 |
0,6 |
|
Puola |
Puolan rannikoiden kasviplanktonmenetelmä |
0,8 |
0,6 |
|
BC8 |
|||
|
Tanska |
Tanskan rannikoiden kasviplanktonmenetelmä |
0,8 |
0,6 |
|
Saksa |
Saksan rannikoiden kasviplanktonmenetelmä |
0,8 |
0,6 |
Biomassaa osoittavan muuttujan (a-klorofylli) tulokset:
|
Maa ja tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
BC1 |
||||
|
Suomi (Merenkurkun ulkoselkä) |
0,76 |
0,59 |
1,7 |
2,2 |
|
Suomi (Selkämeren ulkoselkä) |
0,78 |
0,60 |
1,6 |
2,1 |
|
Ruotsi (Merenkurkun ulkoselkä) |
0,75 |
0,58 |
1,6 |
2,1 |
|
Ruotsi (Selkämeren ulkoselkä) |
0,80 |
0,60 |
1,5 |
2,0 |
|
BC4 |
||||
|
Viro |
0,830 |
0,670 |
2,4 |
3,0 |
|
Latvia |
0,82 |
0,67 |
2,2 |
2,7 |
|
BC5 |
||||
|
Latvia |
0,650 |
0,390 |
1,85 |
3,1 |
|
Liettua |
0,880 |
0,600 |
2,5 |
4,9 |
|
BC6 |
||||
|
Tanska |
0,78 |
0,62 |
1,36 |
1,72 |
|
Ruotsi |
0,79 |
0,64 |
1,44 |
1,78 |
|
BC9 |
||||
|
Viro |
0,82 |
0,67 |
2,20 |
2,70 |
|
Suomi |
0,79 |
0,65 |
1,90 |
2,30 |
|
Ruotsi |
0,80 |
0,67 |
1,50 |
1,80 |
|
ITÄMEREN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
BC3 |
|||
|
Viro |
Viron rannikkovesien fytobentosindeksi EPI (makrolevät ja koppisiemeniset kasvit) |
0,98 |
0,86 |
|
Suomi |
Rakkolevän syvyysraja (makrolevät) |
0,92 |
0,79 |
|
BC4 |
|||
|
Viro |
Viron fytobentosindeksi EPI (makrolevät ja koppisiemeniset kasvit) |
0,91 |
0,70 |
|
Latvia |
Fytobentoksen ekologinen laatuindeksi PEQI |
0,90 |
0,75 |
|
BC5 |
|||
|
Latvia |
Punalevän (Furcellaria lumricalis) kasvun enimmäissyvyys MDFLD (makrolevät) |
0,90 |
0,75 |
|
Liettua |
Liettuan punalevän (Furcellaria lumricalis) kasvun enimmäissyvyys MDFLD (makrolevät) |
0,84 |
0,68 |
|
ITÄMEREN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
BC1 |
|||
|
Suomi |
BBI-indeksi (Suomen murtovesien pohjaeläimistöindeksi BBI) |
0,96 |
0,56 |
|
Ruotsi |
Ruotsin monimuuttujainen biologinen laatuindeksi BQI (pehmeän sedimentin infauna) |
0,77 |
0,31 |
|
BC3 |
|||
|
Viro |
Viron rannikkovesien pohjaeläimistön yhteisöindeksi ZKI |
0,39 |
0,24 |
|
Suomi |
BBI-indeksi (Suomen murtovesien pohjaeläimistöindeksi BBI) |
0,94 |
0,56 |
|
BC5 |
|||
|
Latvia |
Pohjaeläimistön laatuindeksi BQI |
0,87 |
0,61 |
|
Liettua |
Pohjaeläimistön laatuindeksi BQI |
0,94 |
0,81 |
|
BC6 |
|||
|
Tanska |
Tanskan laatuindeksi, versio 2 (DKI ver2) |
0,84 |
0,68 |
|
Ruotsi |
Ruotsin monimuuttujainen biologinen laatuindeksi BQI (pehmeän sedimentin infauna) |
0,76 |
0,27 |
|
BC7 |
|||
|
Saksa |
Meren bioottinen indeksi MarBIT |
– |
0,60 |
|
Puola |
B-Macrozoobenthos BQE, arviointi monimuuttujaisella indeksillä |
– |
0,58 |
|
BC8 |
|||
|
Tanska |
Tanskan laatuindeksi, versio 2 (DKI ver2) |
0,86 |
0,72 |
|
Saksa |
Meren bioottinen indeksi MarBIT |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Koillis-Atlantti |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Ominaispiirteet |
Suolaisuus (psu) Vuoroveden vaihteluväli (m) Syvyys (m) |
Virtausnopeus solmuina (KT) Ekspositio |
Sekoittuminen Viipymä |
|
Opportunistisia kukkivia makroleviä, meriruohoja, marskimaan kasveja ja pohjaeläimistöä koskeva tyyppi |
||||
|
NEA 1/26 |
Valtameri tai sulkeutunut meri, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala |
< 30 Melko suuri vuorovesi 1–5 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai suojainen |
Sekoittunut Päiviä (Waddenzeellä jopa viikkoja) |
|
Vuorovesialueiden makroleviä koskevat alatyypit |
||||
|
NEA 1/26 A2 |
Valtameri, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala, lauhkeat vedet (pääasiassa > 13 °C) ja suuri säteilyvoimakkuus (pääasiassa PAR > 29 Mol/m2 päivässä) |
> 30 Melko suuri vuorovesi 1–5 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai suojainen |
Sekoittunut Päiviä |
|
NEA 1/26 B21 |
Valtameri tai sulkeutunut meri, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala Viileät vedet (pääasiassa < 13 °C) ja keskisuuri säteilyvoimakkuus (pääasiassa PAR < 29 Mol/m2 päivässä) |
> 30 Melko suuri vuorovesi 1–5 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai suojainen |
Sekoittunut Päiviä |
|
Kasviplanktonia koskevat alatyypit |
||||
|
NEA 1/26a |
Valtameri, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala |
> 30 Melko suuri vuorovesi 1–5 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai suojainen |
Sekoittunut Päiviä |
|
NEA 1/26b |
Sulkeutunut meri, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala |
> 30 Melko suuri vuorovesi 1–5 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai suojainen |
Sekoittunut Päiviä |
|
NEA 1/26c |
Sulkeutunut meri, avoin tai suojainen, osittain kerrostunut |
> 30 Vähäinen / melko suuri vuorovesi < 1–5 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai suojainen |
Osittain kerrostunut Päiviä/viikkoja |
|
NEA 1/26d |
Skandinavian rannikko, avoin tai suojainen, matala |
> 30 Vähäinen vuorovesi < 1 < 30 |
Pieni < 1 Avoin tai kohtalaisen avoin |
Osittain kerrostunut Päiviä/viikkoja |
|
NEA 1/26e |
Kumpuamisalueita, avoin tai suojainen, euhaliininen, matala |
> 30 Melko suuri vuorovesi < 1 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai suojainen |
Sekoittunut Päiviä |
|
Kasviplanktonia, makroleviä, meriruohoja, marskimaan kasveja ja pohjaeläimistöä koskevat tyypit |
||||
|
NEA 5 |
Helgoland (Deutsche Bucht), kivikkoinen, avoin ja osittain kerrostunut |
> 30 Melko suuri vuorovesi < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin |
Osittain kerrostunut Päiviä |
|
NEA 3/4 |
Polyhaliininen, avoin tai kohtalaisen avoin (Waddenzee-tyyppi) |
Polyhaliininen 18–30 Melko suuri vuorovesi 1–5 < 30 |
Keskisuuri 1–3 Avoin tai kohtalaisen avoin |
Sekoittunut Päiviä |
|
NEA 7 |
Syvät vuonot ja mereen yhdistyvät järvet |
> 30 Melko suuri vuorovesi 1–5 > 30 |
Pieni < 1 Suojainen |
Sekoittunut Päiviä |
|
NEA 8a |
Skagerrakin sisäselkä, polyhaliininen, vähäinen vuorovesi, kohtalaisen avoin, matala |
Polyhaliininen 25–30 Vähäinen vuorovesi < 1 > 30 |
Pieni < 1 Kohtalaisen avoin |
Sekoittunut Päiviä/viikkoja |
|
NEA 8b |
Skagerrakin sisäselkä, polyhaliininen, vähäinen vuorovesi, kohtalaisen suojainen, matala |
Polyhaliininen 10–30 Vähäinen vuorovesi < 1 < 30 |
Pieni < 1 Suojainen/kohtalaisen avoin |
Osittain kerrostunut Päiviä/viikkoja |
|
NEA 9 |
Vuono, jonka suussa matalan muodostava harjanne, keskialtaan suurin syvyys hyvin suuri ja syvänveden vaihtuvuus huono |
Polyhaliininen 25–30 Vähäinen vuorovesi < 1 > 30 |
Pieni < 1 Suojainen |
Osittain kerrostunut Viikkoja |
|
NEA 10 |
Skagerrakin sisäselkä, polyhaliininen, vähäinen vuorovesi, avoin, syvä |
Polyhaliininen 25–30 Vähäinen vuorovesi < 1 > 30 |
Pieni < 1 Avoin |
Osittain kerrostunut Päiviä |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
|
Opportunistisia kukkivia makroleviä, meriruohoja, marskimaan kasveja ja pohjaeläimistöä koskeva tyyppi NEA1/26: Belgia, Ranska, Saksa, Tanska, Irlanti, Alankomaat, Norja, Portugali, Espanja |
|
|
Tyyppi NEA1/26 A2 vuorovesialueiden makrolevät: Ranska, Espanja, Portugali |
|
|
Tyyppi NEA1/26 B21 vuorovesialueiden makrolevät: Ranska, Irlanti, Norja |
|
|
Tyyppi NEA1/26a kasviplankton: Espanja, Ranska, Irlanti, Norja |
|
|
Tyyppi NEA1/26b kasviplankton: Belgia, Ranska, Alankomaat |
|
|
Tyyppi NEA1/26c kasviplankton: Saksa, Tanska |
|
|
Tyyppi NEA1/26d kasviplankton: Tanska |
|
|
Tyyppi NEA1/26e kasviplankton: Portugali, Espanja |
|
|
Tyyppi NEA 5: Saksa |
|
|
Tyyppi NEA3/4: Saksa, Alankomaat |
|
|
Tyyppi NEA7: Norja |
|
|
Tyyppi NEA8a: Norja, Ruotsi |
|
|
Tyyppi NEA8b: Tanska, Ruotsi |
|
|
Tyyppi NEA9: Norja, Ruotsi |
|
|
Tyyppi NEA10: Norja, Ruotsi
|
||||||
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
Parametriarvot (μg/l) ilmaistaan 90 %:n persentiiliarvona laskettuna määritellyn kasvukauden aikana yhteensä kuuden vuoden ajalta.
|
Maa ja tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
NEA 1/26a |
||||
|
Ranska |
0,76 |
0,33 |
4,40 |
10,00 |
|
Irlanti |
0,82 |
0,60 |
9,90 |
15,00 |
|
Norja |
0,67 |
0,33 |
2,50 |
5,00 |
|
Espanja (Itä-Cantabrian rannikko) |
0,67 |
0,33 |
1,50 |
3,00 |
|
Espanja (Länsi- ja Keski-Cantabrian rannikko) |
0,67 |
0,33 |
3,00 |
6,00 |
|
Espanja (Cádizinlahden rannikko) |
0,67 |
0,33 |
5,00 |
10,00 |
|
NEA 1/26b |
||||
|
Belgia |
0,80 |
0,67 |
12,50 |
15,00 |
|
Ranska |
0,67 |
0,44 |
10,00 |
15,00 |
|
Alankomaat |
0,67 |
0,44 |
10,00 |
15,00 |
|
NEA 1/26c |
|
|
|
|
|
Saksa |
0,67 |
0,44 |
5,0 |
7,5 |
|
Tanska |
0,67 |
0,44 |
5,0 |
7,5 |
|
NEA 1/26e |
||||
|
Portugali (Iberian niemimaa, voimakas kumpuaminen – A5) |
0,670 |
0,440 |
8,000 |
12,000 |
|
Portugali (kumpuaminen – A6, A7) |
0,880 |
0,490 |
4,500 |
8,200 |
|
Espanja (läntinen Iberian niemimaa, kumpuava rannikko) |
0,67 |
0,44 |
6,00 |
9,00 |
|
Espanja (läntinen Iberian niemimaa, kumpuava rannikko – rías) |
0,67 |
0,44 |
8,00 |
12,00 |
|
NEA 3/4 |
||||
|
Saksa (Eems Dollard) |
0,80 |
0,60 |
7,00 |
11,00 |
|
Saksa (Waddenzee) |
0,80 |
0,60 |
7,00 |
11,00 |
|
Alankomaat (Eems Dollard) |
0,80 |
0,60 |
6,75 |
10,13 |
|
Alankomaat (Waddenzee) |
0,80 |
0,60 |
9,60 |
14,40 |
|
Alankomaat (Pohjanmeri) |
0,80 |
0,60 |
11,25 |
16,88 |
|
NEA 8a |
||||
|
Norja |
0,79 |
0,57 |
3,95 |
5,53 |
|
Ruotsi |
0,75 |
0,49 |
1,54 |
2,35 |
|
NEA 8b (Juutinrauma) |
||||
|
Tanska |
0,79 |
0,59 |
1,22 |
1,63 |
|
Ruotsi |
0,80 |
0,60 |
1,18 |
1,56 |
|
NEA 8b (Kattegat ja Iso-Belt) |
||||
|
Tanska |
0,83 |
0,64 |
1,22 |
1,58 |
|
Ruotsi |
0,84 |
0,65 |
1,18 |
1,52 |
|
NEA 9 |
||||
|
Norja |
0,76 |
0,43 |
3,92 |
6,90 |
|
Ruotsi |
0,73 |
0,38 |
1,89 |
3,60 |
|
NEA 10 |
||||
|
Norja |
0,73 |
0,49 |
3,53 |
5,26 |
|
Ruotsi |
0,71 |
0,46 |
1,39 |
2,14 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrolevät |
Vuorovesialueiden tai sublitoraalin kivikkoisen pohjan makrolevät
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi NEA1/26 A2 vuorovesialueiden makrolevät: |
|||
|
Ranska |
Vuorovesialueiden kivikkoisilla pohjilla esiintyvien opportunististen lajien peitto ja lajiominaisuudet, CCO |
0,80 |
0,60 |
|
Portugali |
Merien mikrolevän arviointiväline PMarMAT |
0,80 |
0,61 |
|
Espanja |
Kivikkoisen pohjan laatu CFR |
0,81 |
0,60 |
|
Espanja |
Vuorovesialueiden kivikoiden yhteisöjen laatuindeksi RICQI |
0,82 |
0,60 |
|
Espanja |
Karsittu lajiluettelo RSL |
0,75 |
0,48 |
|
Tyyppi NEA1/26 B21 vuorovesialueiden makrolevät |
|||
|
Irlanti |
Kivikkoisten rannikoiden runsaussuhteita osoittava karsittu lajiluettelo RSLA |
0,80 |
0,60 |
|
Norja |
Kivikkoisten rannikoiden runsaussuhteita osoittava karsittu lajiluettelo RSLA |
0,80 |
0,60 |
|
Tyyppi NEA 7 vuorovesialueiden makrolevät |
|
||
|
Norja |
Kivikkoisten rannikoiden runsaussuhteita osoittava karsittu lajiluettelo RSLA |
0,80 |
0,60 |
|
Tyyppi NEA8a/9/10 sublitoraalin makrolevät |
|||
|
Norja |
Monilajinen enimmäissyvyysindeksi MSMDI |
0,80 |
0,60 |
|
Ruotsi |
Monilajinen enimmäissyvyysindeksi MSMDI |
0,80 |
0,60 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrolevät |
Runsaussuhteita osoittava vuorovesialueiden pehmeän pohjan makroleväkukinnot
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi NEA 1/26 |
|||
|
Saksa |
Opportunististen makrolevien peittävyys/pinta-ala vuorovesialueiden pehmeällä sedimentillä rannikkovesillä, OMAI |
0,78 |
0,59 |
|
Ranska |
Makrolevien kukinnan arviointi CWOGA |
0,825 |
0,617 |
|
Irlanti |
Opportunisten levien runsauden arviointi, OGA-väline (Opportunistic Green Macroalgal Abundance) |
0,80 |
0,60 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Meriruohot
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi NEA 1/26 |
|||
|
Saksa |
Vuorovesialueiden rannikkovesien ja jokisuiden vaihettumisalueiden vesien meriruohon arviointiväline SG |
0,80 |
0,60 |
|
Ranska |
Meriruohokasvustojen laatu rannikkovesissä ja vaihettumisalueilla, SBQ |
0,80 |
0,645 |
|
Irlanti |
Väline vuorovesialueiden meriruohoa varten |
0,80 |
0,61 |
|
Alankomaat |
Meriruohokasvustojen seuranta vesistöittäin ilmakuvien, kenttätutkimusten ja lajikohtaisen pinta-alan ja tiheyden määrittämisen avulla, SG |
0,80 |
0,60 |
|
Portugali |
Meriruohojen laatuindeksi SQI |
0,80 |
0,60 |
|
Tyyppi NEA 3/4 |
|
|
|
|
Saksa |
SG – Bewertungssystem für Makroalgen und Seegräser der Küsten- und Übergangsgewässer zur Umsetzung der EG-Wasserrahmenrichtlinie in Deutschland |
0,80 |
0,60 |
|
Alankomaat |
Meriruohokasvustojen seuranta vesistöittäin ilmakuvien, kenttätutkimusten ja lajikohtaisen pinta-alan ja tiheyden määrittämisen avulla, SG |
0,80 |
0,60 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi NEA 1/26 |
|||
|
Belgia |
Pohjaeläimistön ekosysteemin laatuindeksi BEQI |
0,80 |
0,60 |
|
Tanska |
Tanskan laatuindeksi (DKI) |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,85 |
0,70 |
|
Ranska |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,77 |
0,53 |
|
Irlanti |
Pohjaeläimistön laatuindeksi IQI |
0,75 |
0,64 |
|
Alankomaat |
Pohjaeläimistön ekosysteemin laatuindeksi 2 BEQI2 |
0,80 |
0,60 |
|
Norja |
Norjan laatuindeksi NQI |
0,72 |
0,63 |
|
Portugali |
Pohjaeläimistön arviointiväline BAT |
0,79 |
0,58 |
|
Espanja |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,77 |
0,63 |
|
Tyyppi NEA 3/4 |
|||
|
Saksa |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,85 |
0,70 |
|
Alankomaat |
Pohjaeläimistön ekosysteemin laatuindeksi 2 BEQI2 |
0,80 |
0,60 |
|
Tyyppi NEA 7 |
|||
|
Norja |
Norjan laatuindeksi NQI |
0,72 |
0,63 |
|
Tyyppi NEA 8b |
|||
|
Tanska |
Tanskan laatuindeksi (DKI) |
0,84 |
0,68 |
|
Ruotsi |
Ruotsin monimuuttujainen biologinen laatuindeksi BQI (pehmeän sedimentin infauna) |
0,71 |
0,54 |
|
Tyyppi NEA 8a/9/10 |
|||
|
Norja |
Norjan laatuindeksi NQI |
0,82 |
0,63 |
|
Ruotsi |
Ruotsin monimuuttujainen biologinen laatuindeksi BQI (pehmeän sedimentin infauna) |
0,71 |
0,54 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeri |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus (koskee ainoastaan kasviplanktonia)
Pohjaeläimistön, makrolevien ja meriruohojen osalta interkalibrointitulokset koskevat koko kyseisen alueen maille kuuluvaa Välimeren osaa.
|
Tyyppi |
Kuvaus |
Taajuus (kg/m3) |
Vuotuinen keskisuolaisuus (psu) |
|
Tyyppi I |
Voimakas makean veden virtauksenvaikutus |
< 25 |
< 34,5 |
|
Tyyppi IIA, IIA Adrianmeri |
Kohtalainen makean veden virtauksen vaikutus (kontinentaalinen vaikutus) |
25 –27 |
34,5 –37,5 |
|
Tyyppi IIIW |
Mannerrannikko, ei makean veden virtauksen vaikutusta (läntinen allas) |
> 27 |
> 37,5 |
|
Tyyppi IIIE |
Ei makean veden virtauksen vaikutusta (itäinen allas) |
> 27 |
> 37,5 |
|
Tyyppi Island-W* |
Rannikkosaaret (läntinen allas) |
Kaikki arvot |
Kaikki arvot |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
|
Tyyppi I |
: |
Ranska, Italia |
|
Tyyppi IIA |
: |
Ranska, Espanja, Italia |
|
Tyyppi IIA Adrianmeri |
: |
Italia, Kroatia, Slovenia |
|
Tyyppi Island-W* (tälle tyypille ei rajoja, eikä interkalibrointia voi tehdä perustelluista syistä) |
: |
Ranska, Espanja, Italia |
|
Tyyppi IIIW |
: |
Ranska, Espanja, Italia, Kroatia |
|
Tyyppi IIIE |
: |
Kreikka, Kypros |
|
VÄLIMEREN ALUEEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Kasviplankton: Biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
a-klorofyllin parametriarvot (μg/l) ilmaistaan 90 %:n persentiiliarvona laskettuna kunkin vuoden ajalle vähintään viiden vuoden ajalta.
|
Maa ja tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
Tyyppi II A |
||||
|
Ranska |
0,67 |
0,37 |
1,92 |
3,50 |
|
Espanja |
0,67 |
0,37 |
1,92 |
3,50 |
|
Tyyppi II A Adrianmeri |
||||
|
Kroatia |
0,82 |
0,61 |
1,70 |
4,00 |
|
Italia |
0,82 |
0,61 |
1,70 |
4,00 |
|
Slovenia |
0,82 |
0,61 |
1,70 |
4,00 |
|
Tyyppi IIIW |
||||
|
Ranska |
0,67 |
0,42 |
1,18 |
1,89 |
|
Espanja |
0,67 |
0,42 |
1,18 |
1,89 |
|
Tyyppi IIIE |
||||
|
Kypros |
0,66 |
0,37 |
0,29 |
0,53 |
|
Kreikka |
0,66 |
0,37 |
0,29 |
0,53 |
|
Malta |
0,66 |
0,37 |
0,29 |
0,53 |
|
VÄLIMEREN ALUEEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrolevät |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
Seuraavat tulokset koskevat kivikkoisten rannikkojen ylempää infralitoraalia (syvyys 3,5–0,2 m):
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kypros |
Ekologinen arviointi-indeksi EEI-c |
0,76 |
0,48 |
|
Ranska |
Kivikkoisten rannikoiden litoraalin ja ylemmän sublitoraalin kartografia CARLIT |
0,75 |
0,60 |
|
Kreikka |
Ekologinen arviointi-indeksi EEI-c |
0,76 |
0,48 |
|
Kroatia |
Kivikkoisten rannikoiden litoraalin ja ylemmän sublitoraalin kartografia CARLIT |
0,75 |
0,60 |
|
Italia |
Kivikkoisten rannikoiden litoraalin ja ylemmän sublitoraalin kartografia CARLIT |
0,75 |
0,60 |
|
Malta |
Kivikkoisten rannikoiden litoraalin ja ylemmän sublitoraalin kartografia CARLIT |
0,75 |
0,60 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja obalnega morja na podlagi makroalg |
0,76 |
0,48 |
|
Espanja |
Kivikkoisten rannikoiden litoraalin ja ylemmän sublitoraalin kartografia CARLIT |
0,75 |
0,60 |
|
VÄLIMEREN ALUEEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kroatia |
Posidonia oceanica Multivariate -indeksi POMI |
0,775 |
0,55 |
|
Kypros |
Posidonia oceanica Rapid Easy -indeksi PREI |
0,775 |
0,55 |
|
Ranska |
Posidonia oceanica Rapid Easy -indeksi PREI |
0,775 |
0,55 |
|
Kreikka |
Weighted Posidonia oceanica -indeksi WePOSI |
0,775 |
0,55 |
|
Italia |
Posidonia oceanica Rapid Easy -indeksi PREI |
0,775 |
0,55 |
|
Malta |
Posidonia oceanica Rapid Easy -indeksi PREI |
0,775 |
0,55 |
|
Espanja |
Posidonia oceanica Multivariate -indeksi POMI |
0,775 |
0,55 |
|
Espanja |
Valencian CS |
0,775 |
0,55 |
|
VÄLIMEREN ALUEEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Biologinen laatutekijä
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Italia |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,81 |
0,61 |
|
Slovenia |
Metodologija vrednotenja ekološkega stanja obalnega morja na podlagi bentoških nevretenčarjev |
0,83 |
0,62 |
|
Kroatia |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate |
0,83 |
0,62 |
|
Kypros |
Bentix |
0,75 |
0,58 |
|
Ranska |
AMBI |
0,83 |
0,58 |
|
Kreikka |
Bentix |
0,75 |
0,58 |
|
Malta |
Bentix |
0,75 |
0,58 |
|
Espanja |
BOPA |
0,95 |
0,54 |
|
Espanja |
MEDOCC |
0,73 |
0,47 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Mustanmeren alue |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Kuvaus |
|
CW-BL1 |
Mesohaliininen, vähäinen vuorovesi (< 1 m), matala (< 30 m), kohtalaisen avoin tai hyvin avoin, sekapohja (pohjaeläimille hienoa hiekkaa) |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy: Bulgaria ja Romania
|
MUSTANMEREN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Bulgaria |
IBI |
0,80 |
0,63 |
|
Romania |
IBI |
0,80 |
0,63 |
|
MUSTANMEREN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Bulgaria |
Ekologinen indeksi EI |
0,837 |
0,644 |

Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI(n) Multivariate, standardisoitu |
0,90 |
0,68 |
|
Romania |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI(n) Multivariate, standardisoitu |
0,90 |
0,68 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itämeren maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Pintaveden suolaisuus psu |
Pohjaveden suolaisuus (psu) |
Altistuma |
Jääpäivät |
Muut ominaisuudet |
|
BT1 |
0 –8 Oligohaliininen |
0 –8 |
Hyvin suojainen |
- |
Veikselin lahti (Puola) ja Kuurin laguuni (Liettua) |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy:
Liettua ja Puola
|
ITÄMEREN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Biomassaa osoittavan muuttujan (a-klorofylli) tulokset:
Seuraavat tulokset ovat (touko-kesäkuusta syyskuuhun ulottuvan) kesäkauden keskiarvoja.
|
Maa |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
Liettua |
0,83 |
0,57 |
31,70 |
46,60 |
|
Puola |
0,77 |
0,61 |
33,46 |
42,20 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Koillis-Atlantti |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Tyyppi |
Ominaispiirteet |
Suolaisuus (psu) Vuoroveden vaihteluväli (m), syvyys (m) |
Virtausnopeus solmuina (KT), ekspositio |
Sekoittuminen Viipymä |
|
NEA 11 |
Jokisuiden vaihettumisalueet |
0 –35 Vähäinen/suuri vuorovesi < 30 |
Muuttuva Suojainen tai kohtalaisen avoin |
Osittain pysyvästi kerrostunut Päiviä/viikkoja |
Maat, joissa näitä interkalibroituja tyyppejä esiintyy
|
|
Belgia, Saksa, Ranska, Irlanti, Alankomaat, Portugali, Espanja |
Biologista laatutekijää ”pohjaeläimistö” koskevien yhteisten interkalibroitujen alatyyppien kuvaus
|
Alatyyppi |
Ominaispiirteet |
Jäsenvaltiot, joissa näitä alatyyppejä esiintyy |
|
A |
Laguunit |
Irlanti, Espanja |
|
B |
Makea vesi, oligohaliininen, virtausnopeus keskisuuri |
Irlanti, Espanja |
|
C |
Estuaari, jossa melko suuri vuorovesi ja epäsäännöllinen virtaus |
Portugali, Espanja |
|
D |
Laaja estuaari |
Saksa, Ranska, Irlanti, Alankomaat, Portugali, Espanja |
|
E |
Pieni/keskisuuri estuaari, jossa > 50 %:n vuorovesialue |
Ranska, Irlanti, Saksa, Espanja |
|
F |
Pieni/keskisuuri estuaari, jossa < 50 %:n vuorovesialue |
Ranska, Irlanti, Portugali, Espanja |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Kasviplankton |
Kasviplankton: Biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
Parametriarvot (μg/l) ilmaistaan kansallisena a-klorofylli-indeksinä laskettuna kuuden vuoden ajalta. Ranskan, Alankomaiden, Portugalin ja Espanjan kansallisissa indekseissä käytetään tyypillisesti P90 Chl-a -mittausta, jossa kynnyksiä mukautetaan suolaisuuden perusteella. Irlanti käyttää P90 Chl-a:n ja mediaaniarvojen yhdistelmää.
|
Maa |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
Ranska |
0,67 |
0,397 |
5,33 |
8,88 |
|
Irlanti |
0,80 |
0,60 |
12,96 |
25,96 |
|
Alankomaat |
0,80 |
0,60 |
12,00 |
18,00 |
|
Portugali – pohjoinen |
0,667 |
0,467 |
10,000 |
14,288 |
|
Espanja – keskisen Cantabrian ja Galician estuaarit – Sekoittumisvyöhyke (*2) |
0,67 |
0,44 |
8,00 |
12,00 |
|
Espanja – keskisen Cantabrian ja Galician estuaarit – Euhaliininen (*2) |
0,67 |
0,33 |
4,00 |
8,00 |
|
Espanja – itäisen Cantabrian estuaarit – Euhaliininen (*2) |
0,67 |
0,33 |
1,95 |
3,90 |
|
Espanja – itäisen Cantabrian estuaarit – Polyhaliininen (*2) |
0,67 |
0,33 |
3,30 |
6,60 |
|
Espanja – itäisen Cantabrian estuaarit – Mesohaliininen (*2) |
0,67 |
0,33 |
5,10 |
10,20 |
|
Espanja – itäisen Cantabrian estuaarit – Oligohaliininen (*2) |
0,67 |
0,33 |
6,60 |
13,20 |
|
Espanja – Cádizinlahden estuaarit – Sekoittumisvyöhyke |
0,67 |
0,33 |
3,75 |
7,50 |
|
Espanja – Cádizinlahden estuaarit – Euhaliininen (*2) |
0,67 |
0,33 |
3,00 |
6,00 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrolevät |
Runsaussuhteita osoittava vuorovesialueiden pehmeän pohjan makroleväkukinnot
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Ranska |
Makrolevien kukinnan arviointi TWOGA |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
OGA Tool – Opportunistic Green Macroalgal Abundance |
0,80 |
0,60 |
|
Portugali |
BMI – Blooming Macroalgal Index (makroleväkukintojen arviointi) |
0,770 |
0,590 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Meriruohot
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Saksa |
Vuorovesialueiden rannikkovesien ja jokisuiden vaihettumisalueiden vesien meriruohon arviointiväline SG |
0,80 |
0,60 |
|
Ranska |
Meriruohokasvustojen laatu rannikkovesissä ja vaihettumisalueilla, SBQ |
0,80 |
0,645 |
|
Irlanti |
Väline vuorovesialueiden meriruohoa varten |
0,80 |
0,61 |
|
Alankomaat |
Meriruohokasvustojen seuranta vesistöittäin ilmakuvien, kenttätutkimusten ja lajikohtaisen pinta-alan ja tiheyden määrittämisen avulla, SG |
0,80 |
0,60 |
|
Portugali |
Meriruohon laatuindeksi SQI |
0,800 |
0,600 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Marskimaan kasvit
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Ranska |
|
|
|
|
Espanja – Cantabria |
Koppisiemenisten kasvien laatuindeksi AQI |
0,88 |
0,73 |
|
Portugali |
Koppisiemenisten kasvien laadunarviointi-indeksi AQuA |
0,800 |
0,600 |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Alatyyppi D |
|||
|
Ranska |
BEQI-FR |
0,870 |
0,670 |
|
Saksa |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,850 |
0,700 |
|
Alankomaat |
Pohjaeläimistön ekosysteemin laatuindeksi 2 BEQI2 |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,770 |
0,530 |
|
Portugali |
Pohjaeläimistön arviointiväline BAT |
0,84 |
0,60 |
|
Alatyyppi E |
|||
|
Ranska |
BEQI-FR |
0,830 |
0,620 |
|
Espanja |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,770 |
0,530 |
|
Espanja |
Pehmeän pohjan laatu QSB |
0,800 |
0,600 |
|
Alatyyppi F |
|||
|
Ranska |
BEQI-FR |
0,840 |
0,630 |
|
Espanja |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,770 |
0,530 |
|
Portugali |
Pohjaeläimistön arviointiväline BAT |
0,79 |
0,580 |
|
KOILLIS-ATLANTIN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Kalasto |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia |
Zeeschelden estuaarin bioottinen indeksi EBI |
0,850 |
0,615 |
|
Ranska |
Estuaarien ja laguunien kalaindeksi ELFI |
0,910 |
0,675 |
|
Saksa |
FAT – TW – Fischbasiertes Bewertungswerkzeug für Übergangsgewässer der norddeutschen Ästuare |
0,840 |
0,620 |
|
Irlanti |
Vaihettumisalueiden kalojen luokitteluindeksi TFCI |
0,810 |
0,580 |
|
Irlanti |
Estuaarin monimuuttujainen kalaindeksi EMFI |
0,920 |
0,650 |
|
Alankomaat |
Vaihettumisalueiden kalaindeksi FAT-TW-WFD, tyyppi O2 |
0,800 |
0,600 |
|
Portugali |
Estuaarin kalojen arviointi-indeksi EFAI |
0,865 |
0,700 |
|
Espanja |
AZTI-kalaindeksi AFI |
0,780 |
0,550 |
|
Espanja |
Vaihettumisalueiden kalojen luokitteluindeksi TFCI |
0,900 |
0,650 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeri |
Interkalibroitujen tyyppien kuvaus
|
Yhteinen interkalibroitu tyyppi |
Tyypin ominaisuudet |
Jäsenvaltiot, joissa näitä yhteisiä interkalibroituja tyyppejä esiintyy |
|
Rannikkolaguunit – oligohaliiniset |
Rannikkolaguunit (suolapitoisuus < 5 psu) |
Espanja, Ranska, Italia |
|
Rannikkolaguunit – mesohaliiniset, lähes kokonaan ja osittain umpeen kuroutuneet |
Rannikkolaguunit (suolapitoisuus 5–18 psu) |
|
|
Rannikkolaguunit – euhaliiniset, lähes kokonaan ja osittain umpeen kuroutuneet |
Rannikkolaguunit (suolapitoisuus 18–40 psu) |
|
|
Hyperhaliininen (suolapitoisuus > 40 psu) |
Hyperhaliininen (suolapitoisuus > 40 psu) |
Espanja |
|
Estuaarit |
Estuaarit (suolavesikiilatyyppi) |
Espanja, Kroatia |
|
VÄLIMEREN ALUEEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Kasviplankton |
Kasviplankton: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Rannikkolaguunit – polyhaliiniset, lähes kokonaan umpeen kuroutuneet |
|||
|
Ranska |
Välimeren polyhaliinisten laguunien kasviplanktonindeksi PhIL |
0,710 |
0,390 |
|
Kreikka |
Monimuuttujainen kasviplanktonindeksi MPI |
0,780 |
0,510 |
|
Italia |
Monimuuttujainen kasviplanktonindeksi MPI |
0,780 |
0,510 |
|
Rannikkolaguunit – polyhaliiniset, osittain umpeen kuroutuneet |
|||
|
Ranska |
Välimeren polyhaliinisten laguunien kasviplanktonindeksi PhIL |
0,710 |
0,390 |
|
Kreikka |
Monimuuttujainen kasviplanktonindeksi MPI |
0,820 |
0,540 |
|
Italia |
Monimuuttujainen kasviplanktonindeksi MPI |
0,820 |
0,540 |
|
VÄLIMEREN ALUEEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Meso-, poly- ja euhaliiniset rannikkolaguunit (> 5 ‰), lähes kokonaan ja osittain umpeen kuroutuneet |
|||
|
Ranska |
Exclame |
0,8 |
0,6 |
|
Kreikka |
Ekologinen arviointi-indeksi EEI-c |
0,7 |
0,4 |
|
Italia |
Makrofyyttien laatuindeksi MaQI |
0,8 |
0,6 |
|
VÄLIMEREN ALUEEN MAANTIETEELLISEN INTERKALIBROINTIRYHMÄN TULOKSET |
|
|
Biologinen laatutekijä: |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Rannikkolaguunit – polyhaliiniset, osittain umpeen kuroutuneet |
|||
|
Ranska |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,84 |
0,63 |
|
Italia |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,96 |
0,71 |
|
Kreikka |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
0,83 |
0,62 |
|
Rannikkolaguunit – mesohaliiniset, lähes kokonaan ja osittain umpeen kuroutuneet |
|||
|
Italia |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
- |
0,71 |
|
Kreikka |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI Multivariate, standardisoitu |
- |
0,62 |
2 osa
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Kaikki maantieteelliset interkalibrointiryhmät |
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tonavan ryhmä |
|||
|
Unkari |
Unkarin monimuuttujainen indeksi kaloja varten (HMMFI) |
0,80 |
0,60 |
|
Välimeren alueen ryhmä |
|||
|
Bulgaria |
Bulgarian tyyppikohtainen kalaindeksi TsBRI |
0,860 |
0,650 |
|
Italia |
Kalastojen ekologisen tilan uusi indeksi NISECI |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Kaikkien maantieteellisten interkalibrointiryhmien hyvin suuret joet |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Fytobentos |
Interkalibroitujen kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet – Tyyppi R-L2
|
Maa |
Interkalibroidut kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia (Flanderi) |
Vaikutuksille herkkien ja vaikutuksia kestävien piilevien osuuksia mittaava PISIAD-indeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Alppialueen järvet |
|
Biologinen laatutekijä |
Pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Italia |
Odotettuun lajien lukumäärään perustuva pohjaeläimistön laatuindeksi BQIES |
0,88 |
0,76 |
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Ranska |
Euroopan järvikalaindeksi ELFI: Indice Ichtyofaune Lacustre (IIL) |
0,73 |
0,49 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Keski-Euroopan ja Baltian maiden järvet |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Ranska |
Järvien kasviplanktonindeksi IPLAC: Indice Phytoplancton Lacustre |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Ranska |
Ranskan järvien makrofyytti-indeksi IBML: Indice Biologique Macrophytique en Lacs |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia (Flanderi) |
Belgian Flanderin järvien ja tekojärvien kalaperusteinen indeksi |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeren alueen järvet |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kroatia |
Unkarin järvien kasviplanktonindeksi HLPI |
0,80 |
0,60 |
|
Ranska |
Järvien kasviplanktonindeksi IPLAC: Indice Phytoplancton Lacustre |
0,80 |
0,60 |
|
Kreikka |
Kreikan järvien kasviplanktonin arviointimenetelmä HeLPhy |
0,80 |
0,60 |
|
Italia |
Italian kasviplanktonin arviointimenetelmä IPAM |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrofyytit |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kroatia |
Biokenologiaindeksi (BMHR) |
0,90 |
0,70 |
|
Ranska |
Ranskan järvien makrofyytti-indeksi IBML: Indice Biologique Macrophytique en Lacs |
0,80 |
0,60 |
|
Kreikka |
Kreikan järvien makrofyyttien arviointimenetelmä HeLM |
0,80 |
0,60 |
|
Italia |
Volkaanisten järvien monimuuttujainen makrofyytti-indeksi VLMMI |
0,70 |
0,50 |
|
Espanja |
Espanjan makrofyyttimenetelmä järvien ekologisen tilan arvioimiseksi OFALAM 1: Eutrofisten makrofyyttien kattavuus Kansalliset järvityypit: L-T01, L-T02, L-T03, L-T04, L-T05, L-T06, L-T07, L-T08, L-T10, L-T11, L-T12, L-T14, L-T15, L-T16, L-T17, L-T18, L-T19, L-T20, L-T21, L-T22, L-T23, L-T24, L-T25, L-T26, L-T2, L-T28, L-T29 |
0,99 |
0,90 |
|
Espanja |
Espanjan makrofyyttimenetelmä järvien ekologisen tilan arvioimiseksi OFALAM 2: Eksoottisten makrofyyttien kattavuus Kansalliset järvityypit: L-T01, L-T02, L-T03, L-T04, L-T05, L-T06, L-T07, L-T08, L-T10, L-T11, L-T12, L-T14, L-T15, L-T16, L-T17, L-T18, L-T19, L-T20, L-T21, L-T22, L-T23, L-T24, L-T25, L-T26, L-T2, L-T28, L-T29 |
1,00 |
0,95 |
|
Espanja |
Espanjan makrofyyttimenetelmä järvien ekologisen tilan arvioimiseksi OFALAM 3 Kansalliset järvityypit (ilmoitetaan sovellettu muuttuja) |
|
|
|
Hydrofyyttien koko kattavuus |
|
|
|
|
L-T10, L-T14, L-T15, L-T16, L-T25 |
0,83 |
0,55 |
|
|
L-T11 |
0,86 |
0,57 |
|
|
L-T18 |
0,88 |
0,62 |
|
|
L-T20, L-T21, L-T22, L-T23, L-T29 |
0,92 |
0,61 |
|
|
L-T12, L-T24, L-T26, L-T27, L-T28 |
0,94 |
0,62 |
|
|
Hydrofyyttejä esiintyy / ei esiinny |
|
|
|
|
L-T01, L-T02, L-T03, L-T04, L-T05, L-T06, L-T07, L-T08 |
Esiintyy |
Ei esiinny |
|
|
Espanja |
Espanjan makrofyyttimenetelmä järvien ekologisen tilan arvioimiseksi OFALAM 4 Kansalliset järvityypit (ilmoitetaan sovellettu muuttuja): |
|
|
|
Helofyyttien kattavuus |
|
|
|
|
L-T20, L-T21, L-T22, L-T23 |
0,86 |
0,50 |
|
|
L-T12, L-T14, L-T15, L-T25, L-T29 |
0,88 |
0,75 |
|
|
L-T10, L-T11, L-T16, L-T18, L-T24, L-T26, L-T27, L-T28 |
0,90 |
0,75 |
|
|
Makrofyyttien koko kattavuus |
|
|
|
|
L-T17 |
0,90 |
0,75 |
|
|
L-T19 |
0,83 |
0,55 |
|
|
Espanja |
Espanjan makrofyyttimenetelmä järvien ekologisen tilan arvioimiseksi OFALAM 5: Makrofyyttien runsaus Kansalliset järvityypit: |
|
|
|
L-T18; L-T25 |
- |
0,48 |
|
|
L-T16, L-T17, L-T19 |
- |
0,50 |
|
|
L-T27, L-T28 |
- |
0,53 |
|
|
L-T29 |
- |
0,56 |
|
|
L-T24 |
- |
0,60 |
|
|
L-T11; L-T26 |
- |
0,62 |
|
|
L-T10 |
- |
0,64 |
|
|
L-T12 |
- |
0,70 |
|
|
L-T14, L-T15 |
- |
0,78 |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kroatia |
Kroatian järvien pohjaeläimistön luokittelumenetelmä |
0,80 |
0,60 |
|
Kreikka |
Kreikan järvien pohjaeläimistöindeksi GLBiI |
0,80 |
0,60 |
|
Kreikka |
Kreikan arviointimenetelmä järvenrantavyöhykkeen selkärangatonta pohjaeläimistöä varten HeLLBI |
0,80 |
0,60 |
|
Italia |
Odotettuun lajien lukumäärään perustuva pohjaeläimistön laatuindeksi BQIES |
0,88 |
0,76 |
|
Espanja |
Espanjan pohjaeläinindeksi järviä varten IBCAEL Kansalliset järvityypit |
|
|
|
L-T01, L-T02, L-T03, L-T04, L-T05, L-T09 |
0,92 |
0,69 |
|
|
L-T06, L-T07, L-T08, L-T10, L-T11, L-T12 |
0,93 |
0,69 |
|
|
L-T13, L-T17, L-T30 |
0,89 |
0,68 |
|
|
L-T14, L-T15, L-T24, L-T25, L-T26, L-T27, L-T29 |
0,78 |
0,59 |
|
|
L-T16, L-T18 |
0,86 |
0,58 |
|
|
L-T19, L-T21 |
0,80 |
0,60 |
|
|
L-T20, L-T28 |
0,80 |
0,60 |
|
|
L-T22 |
0,9 |
0,67 |
|
|
L-T23 |
0,84 |
0,63 |
|
|
Espanja |
QAELS2010-indeksi |
|
|
|
Matalat pysyvät lammikot |
0,86 |
0,58 |
|
|
Matalat tilapäiset lammikot |
0,89 |
0,68 |
|
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kroatia |
Kroatian joki-indeksi luonnonjärviä varten (CFIL) |
0,80 |
0,60 |
|
Ranska |
Euroopan järvikalaindeksi ELFI: Indice Ichtyofaune Lacustre (IIL) |
0,73 |
0,49 |
|
Kreikka |
Kreikan järvien kalaindeksi GLFI |
0,80 |
0,60 |
|
Italia |
Järvien kalaindeksi (LFI) |
0,82 |
0,64 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itäisen manneralueen järvet |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrofyytit ja fytobentos |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Fytobentos |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Romania |
Romanian luonnonjärvien ekologisen tilan arviointimenetelmä RO-AMLP, perustana fytobentos (piilevät) |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Bulgaria |
Bulgarian kalaperusteinen menetelmä järvien ekologista luokittelua ja seurantaa varten |
0,76 |
0,52 |
|
Unkari |
Unkarin monimuuttujainen kalaindeksi juoluoita varten |
0,80 |
0,60 |
|
Unkari |
Balatonin kalaindeksi (BFI) |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itämeren alue |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Kasviplankton: Biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
|
Maa ja tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
BC2 (mukaan lukien Saksan kansalliset tyypit B1, B2a, B2b) |
||||
|
Saksa (B1) |
0,91 |
0,67 |
9,30 |
12,70 |
|
Saksa (B2a) |
0,89 |
0,67 |
1,80 |
2,40 |
|
Saksa (B2b) |
0,93 |
0,67 |
1,40 |
1,95 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
BC2 |
|||
|
Saksa |
Itämeren sisempien rannikkovesien fytobentosindeksi PHYBIBCO |
0,80 |
0,60 |
|
BC1 |
|||
|
Suomi |
Rakkolevän syvyysraja (makrolevät) |
0,90 |
0,74 |
|
Ruotsi |
MSMDI (makrolevät ja koppisiemeniset kasvit) |
0,60 |
0,40 |
|
BC6 |
|||
|
Tanska |
Koppisiemenisten kasvien syvyysraja |
0,90 |
0,74 |
|
Ruotsi |
MSMDI (makrolevät ja koppisiemeniset kasvit) |
0,60 |
0,40 |
|
BC7 |
|||
|
Saksa |
Itämeren leväyhteisöjen analysointijärjestelmä Balcosis (makrolevät ja koppisiemeniset kasvit) |
0,80 |
0,60 |
|
Puola |
Makrofyyttien laadunarviointi-indeksi MQAI |
0,90 |
0,70 |
|
BC8 |
|||
|
Saksa |
Itämeren leväyhteisöjen analysointijärjestelmä Balcosis (makrolevät ja koppisiemeniset kasvit) |
0,80 |
0,60 |
|
Tanska |
Koppisiemenisten kasvien syvyysraja |
0,90 |
0,74 |
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
BC2 |
|||
|
Saksa |
Meren bioottinen indeksi MarBIT |
0,80 |
0,60 |
|
BC4 |
|||
|
Viro |
Viron rannikkovesien pohjaeläimistön yhteisöindeksi ZKI |
0,39 |
0,24 |
|
Latvia |
Pohjaeläimistön laatuindeksi BQI |
0,88 |
0,75 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Koillis-Atlantti |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
Kasviplankton: Biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
Parametriarvot (μg/l) ilmaistaan 90 %:n persentiiliarvona laskettuna määritellyn kasvukauden aikana yhteensä kuuden vuoden ajalta.
|
Maa ja tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
NEA 1/26d |
||||
|
Tanska |
0,66 |
0,50 |
3,00 |
4,00 |
|
NEA 5 |
||||
|
Saksa |
0,67 |
0,44 |
5,00 |
7,50 |
|
NEA 7 |
||||
|
Norja |
0,67 |
0,33 |
2,50 |
5,00 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrolevät |
Vuorovesialueiden tai sublitoraalin kivikkoisen pohjan makrolevät
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi NEA 5 |
|||
|
Saksa |
Helgolandin fytobentosindeksi HPI |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Makrolevät |
Runsaussuhteita osoittava vuorovesialueiden pehmeän pohjan makroleväkukinnot
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
NEA 3/4 |
|||
|
Saksa |
Opportunististen makrolevien peittävyys/pinta-ala vuorovesialueiden pehmeällä sedimentillä rannikkovesillä, OMAI |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Marskimaan kasvit
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Saksa |
Rannikkovesien ja jokisuiden vaihettumisalueiden vesien marskimaan kasvien arviointi, EM |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
SMAATIE – Saltmarsh Angiosperm Assessment Tool for Ireland |
0,80 |
0,60 |
|
Alankomaat |
TSM – WFD-indikaattorit luonnon vesityypeille: vuorovesialueiden marskimaan kasvit |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi NEA 8b |
|||
|
Ruotsi |
MSMDI (makrolevät ja koppisiemeniset kasvit) |
0,80 |
0,60 |
|
Tanska |
Koppisiemenisten kasvien syvyysraja |
0,90 |
0,74 |
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Tyyppi NEA 1/26 |
|||
|
Portugali |
Kivikkoisten rannikoiden arviointiväline RAT |
0,800 |
0,600 |
|
Espanja |
Benttisten opportunististen monisukasmatojen/katkojen indeksi BO2A |
0,83 |
0,50 |
|
Tyyppi NEA 5* |
|||
|
Saksa |
Meren bioottinen indeksi MarBIT |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeri |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Kasviplankton: Biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
a-klorofyllin parametriarvot (μg/l) ilmaistaan 90 %:n persentiiliarvona laskettuna kunkin vuoden ajalle vähintään viiden vuoden ajalta.
|
Maa ja tyyppi |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
Tyyppi I |
||||
|
Ranska |
0,670 |
0,330 |
4,925 |
10,000 |
|
Italia |
0,850 |
0,620 |
5,600 |
14,100 |
|
Tyyppi II A Tyrrhenanmeri |
|
|
|
|
|
Italia |
0,84 |
0,62 |
1,17 |
2,90 |
|
Tyyppi III W Adrianmeri |
||||
|
Italia |
|
|
|
1,7 (*4) |
|
Kroatia |
|
|
|
1,7 (*4) |
|
Tyyppi III W Tyrrhenanmeri |
||||
|
Italia |
|
|
|
1,17 (*4) |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Kreikka |
CymoSkew |
0,75 |
0,50 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itämeren alue |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Kasviplankton: Biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
Seuraavat tulokset ovat (kesäkuusta syyskuuhun ulottuvan) kesäkauden keskiarvoja.
|
Maa |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
Latvia |
0,83 |
0,67 |
2,4 |
3,0 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Latvia |
Ei sovelleta |
||
|
Puola |
Laguunien ekologisen tilan makrofyytti-indeksi ESMIz |
0,68 |
0,41 |
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Latvia |
Pohjaeläimistön laatuindeksi BQI |
0,784 |
0,588 |
|
Puola |
B-Macrozoobenthos BQE, arviointi monimuuttujaisella indeksillä |
0,765 |
0,647 |
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Puola |
Puolan monimuuttujainen kalaindeksi PMFI |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Koillis-Atlantti |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Kasviplankton: Biomassaa osoittava muuttuja (a-klorofylli)
Tulokset: Ekologiset laatusuhteet ja parametriarvot
Parametriarvot (μg/l) ilmaistaan 90 %:n persentiiliarvona laskettuna määritellyn kasvukauden aikana
|
Maa |
Ekologiset laatusuhteet |
Arvot (μg/l) |
||
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
|
|
Belgia |
1,00 |
0,60 |
100 |
200 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Marskimaan kasvit
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia |
Vuorovesien marskimaan laatuindeksi TMQI |
0,85 |
0,75 |
|
Saksa |
Rannikkovesien ja jokisuiden vaihettumisalueiden vesien marskimaan kasvien arviointi, EM |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
SMAATIE – Saltmarsh Angiosperm Assessment Tool for Ireland |
0,80 |
0,60 |
|
Alankomaat |
TSM – WFD-indikaattorit luonnon vesityypeille: vuorovesialueiden marskimaan kasvit |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Meriruohot
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Espanja – Cantabria |
Koppisiemenisten kasvien laatuindeksi AQI |
0,850 |
0,700 |
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Belgia |
Pohjaeläimistön ekosysteemin laatuindeksi BEQI |
0,75 |
0,5 |
|
Alatyyppi D |
|||
|
Saksa |
AeTV – Aestuar Type Verfahren |
0,80 |
0,60 |
|
Irlanti |
Pohjaeläimistön laatuindeksi IQI |
0,75 |
0,64 |
|
Espanja |
Taksonomisesti riittävä pohjaeläimistön monimuuttujaindeksi TasBEM |
0,79 |
0,66 |
|
Alatyyppi E |
|||
|
Saksa |
AeTV – Aestuar Type Verfahren |
0,80 |
0,60 |
|
Saksa |
M-AMBI |
0,85 |
0,70 |
|
Irlanti |
Pohjaeläimistön laatuindeksi IQI |
0,75 |
0,64 |
|
Espanja |
Taksonomisesti riittävä pohjaeläimistön monimuuttujaindeksi TasBEM |
0,79 |
0,66 |
|
Alatyyppi F |
|||
|
Irlanti |
Pohjaeläimistön laatuindeksi IQI |
0,75 |
0,64 |
|
Espanja |
Taksonomisesti riittävä pohjaeläimistön monimuuttujaindeksi TasBEM |
0,79 |
0,66 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeri |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Rannikkolaguunit, oligohaliiniset ja mesohaliiniset |
|||
|
Espanja (Baleaarit) |
FITOHMIB |
0,93 |
0,73 |
|
Estuaarit |
|||
|
Espanja (etelärannikko) |
Jokisuiden vaihettumisalueiden kasviplanktonindeksi TWIf |
0,50 |
0,36 |
|
Kroatia |
Monimuuttujainen kasviplanktonindeksi MPI |
0,80 |
0,60 |
|
Biologinen laatutekijä |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Biologinen alalaatutekijä |
Koppisiemeniset kasvit |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Estuaarit |
|||
|
Kroatia |
ZonoMI-indeksi-Zostera noltei multivariate index |
0,775 |
0,550 |
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa ja tyyppi |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Rannikkolaguunit, oligohaliiniset Mesohaliiniset ja polyhaliiniset |
|||
|
Espanja (Baleaarit) |
INVHMIB |
0,93 |
0,73 |
|
Rannikkolaguunit, oligohaliiniset |
|||
|
Espanja (koillisrannikko) |
QAELS |
0,86 |
0,58 |
|
Rannikkolaguunit, mesohaliiniset |
|||
|
Espanja (koillisrannikko) |
QAELS |
0,72 |
0,62 |
|
Estuaarit |
|||
|
Kroatia |
AMBI |
0,80 |
0,60 |
|
Espanja (ei suolavesikiilaa – etelärannikko) |
BO2A |
0,87 |
0,45 |
|
Espanja (suolavesikiila – etelärannikko) |
BO2A |
0,87 |
0,52 |
|
Biologinen laatutekijä |
Kalasto |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Rannikkolaguunit – mesohaliiniset ja polyhaliiniset, lähes kokonaan ja osittain umpeen kuroutuneet |
|||
|
Italia |
Elinympäristön kalojen bioindikaattori HFBI |
0,94 |
0,55 |
|
Estuaarit |
|||
|
Kroatia |
Estuaarien kalaindeksi M-EFI, muutettu |
0,80 |
0,60 |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Mustanmeren alue |
|
Biologinen laatutekijä |
Kasviplankton |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Romania |
Integroitu biologinen indeksi IBI |
0,70 |
0,42 |
|
Biologinen laatutekijä |
Selkärangaton pohjaeläimistö |
Tulokset: Kansallisten luokittelujärjestelmien ekologiset laatusuhteet
|
Maa |
Kansalliset luokittelujärjestelmät |
Ekologiset laatusuhteet |
|
|
Raja välillä erinomainen–hyvä |
Raja välillä hyvä–tyydyttävä |
||
|
Romania |
Meren bioottinen AZTi-indeksi M-AMBI(n) Multivariate, standardisoitu |
0,90 |
0,68 |
3 osa
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Alppialueet |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Itävalta |
R-A1 ja R-A2 |
Makrofyytit |
|
Ranska |
Makrofyytit |
|
|
Saksa |
Makrofyytit |
|
|
Italia |
Makrofyytit |
|
|
Slovenia |
Makrofyytit |
|
|
Espanja |
Makrofyytit |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeren alue |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Kypros |
Kansalliset jokityypit: |
Kalasto |
|
Vesijaotteluryhmä |
Joet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Hyvin suuret joet |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Suomi |
R-L1 |
Kasviplankton |
|
Italia |
R-L2 |
Kasviplankton |
|
Norja |
R-L1 |
Kasviplankton |
|
Ruotsi |
R-L1 |
Kasviplankton |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Kaikki maantieteelliset interkalibrointiryhmät |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Itävalta |
Kaikki kansalliset järvityypit |
Fytobentos |
|
Viro |
Fytobentos |
|
|
Latvia |
Fytobentos |
|
|
Alankomaat |
Fytobentos |
|
|
Norja |
Fytobentos |
|
|
Espanja |
Fytobentos |
|
Vesijaotteluryhmä |
Järvet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeren alue |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Kypros |
Kansalliset järvityypit: |
Kalasto |
|
Espanja |
Kalasto |
|
Vesijaotteluryhmä |
Rannikkovedet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itämeren alue |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Suomi |
BC1, BC3 |
Biologinen alalaatutekijä: Koppisiemeniset kasvit |
|
Puola |
BC5 |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Itämeren alue |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Latvia |
Kansalliset tyypit |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Koillis-Atlantti |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Saksa |
NEA 11 |
Kasviplankton |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Välimeri |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Kroatia |
Estuaarit |
Biologinen alalaatutekijä: Makrolevät |
|
Vesijaotteluryhmä |
Vaihettumisalueet |
|
Maantieteellinen interkalibrointiryhmä |
Mustanmeren alue |
|
Maa |
Tyyppi |
Biologinen laatutekijä |
|
Romania |
Kansalliset tyypit |
Makrolevät ja koppisiemeniset kasvit |
(*1) * Erinomaisen ja hyvän välistä rajaa ei ole määritelty tekojärvien osalta (tyypit LM5/7 ja LM8 ovat tekojärviä).
(*2) * Suolaisuusrajat vahvistettu mediaanisuolaisuuden (P50) perusteella seuraavasti: Euhaliininen [30,1–34,4] PSU; Polyhaliininen [18,1–30,0] PSU; Mesohaliininen [5,1–18,0] PSU; Oligohaliininen [0,5–5,0] PSU
(*3) Espanja ja Ranska eivät tee eroa lähes kokonaan ja osittain umpeen kuroutuneiden laguunien välillä.
(*4) * Arvot eivät ole kansallisia rajoja vaan kynnysarvoja.
LIITE 2
Seuraavissa taulukoissa luetellaan EU:n jäsenvaltiot ja ETA:n EFTA-valtiot, jäljempänä ’maat’, jotka osallistuvat ilmoitettuun maantieteelliseen interkalibrointiryhmään (joka määritetään kullekin pintavesiluokalle eli joille, järville, rannikkovesille ja jokisuiden vaihettumisalueille).
1. JOET
|
Maantieteellisen interkalibrointiryhmän nimi |
Maantieteelliseen interkalibrointiin osallistuvat maat |
|
Pohjoinen alue |
Suomi |
|
|
Irlanti |
|
|
Norja |
|
|
Ruotsi |
|
|
|
|
Keski-Euroopan/Baltian maat |
Itävalta |
|
|
Belgia |
|
|
Tšekki |
|
|
Tanska |
|
|
Viro |
|
|
Ranska |
|
|
Saksa |
|
|
Irlanti |
|
|
Italia |
|
|
Latvia |
|
|
Liettua |
|
|
Luxemburg |
|
|
Alankomaat |
|
|
Puola |
|
|
Espanja |
|
|
Ruotsi |
|
|
|
|
Alppialueet |
Itävalta |
|
|
Ranska |
|
|
Saksa |
|
|
Italia |
|
|
Slovenia |
|
|
Espanja |
|
|
|
|
Itäinen manneralue |
Itävalta |
|
|
Bulgaria |
|
|
Kroatia |
|
|
Tšekki |
|
|
Kreikka |
|
|
Unkari |
|
|
Romania |
|
|
Slovakia |
|
|
Slovenia |
|
Välimeren alue |
Bulgaria |
|
|
Kroatia |
|
|
Kypros |
|
|
Ranska |
|
|
Kreikka |
|
|
Italia |
|
|
Malta |
|
|
Portugali |
|
|
Slovenia |
|
|
Espanja |
2. JÄRVET

3. RANNIKKOVEDET
|
Maantieteellisen interkalibrointiryhmän nimi |
Maantieteelliseen interkalibrointiin osallistuvat maat |
|
Baltian maat |
Tanska |
|
|
Viro |
|
|
Suomi |
|
|
Saksa |
|
|
Latvia |
|
|
Liettua |
|
|
Puola |
|
|
Ruotsi |
|
|
|
|
Pohjois-Atlantin alue |
Belgia |
|
|
Tanska |
|
|
Ranska |
|
|
Saksa |
|
|
Irlanti |
|
|
Alankomaat |
|
|
Norja |
|
|
Portugali |
|
|
Espanja |
|
|
Ruotsi |
|
|
|
|
Välimeren alue |
Kroatia |
|
|
Kypros |
|
|
Ranska |
|
|
Kreikka |
|
|
Italia |
|
|
Malta |
|
|
Slovenia |
|
|
Espanja |
|
|
|
|
Mustanmeren alue |
Bulgaria |
|
|
Romania |
4. JOKISUIDEN VAIHETTUMISALUEET
|
Maantieteellisen interkalibrointiryhmän nimi |
Maantieteelliseen interkalibrointiin osallistuvat maat |
|
Baltian maat |
Latvia |
|
|
Liettua |
|
|
Puola |
|
|
Ruotsi |
|
|
|
|
Pohjois-Atlantin alue |
Belgia |
|
|
Ranska |
|
|
Saksa |
|
|
Irlanti |
|
|
Alankomaat |
|
|
Portugali |
|
|
Espanja |
|
|
Ruotsi |
|
|
|
|
Välimeren alue |
Kroatia |
|
|
Ranska |
|
|
Kreikka |
|
|
Italia |
|
|
Espanja |
|
|
|
|
Mustanmeren alue |
Bulgaria |
|
|
Romania |
ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/2024/721/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)