European flag

virallinen lehti
Euroopan unionin

FI

Sarjan L


2024/359

18.1.2024

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2024/359,

annettu 17 päivänä tammikuuta 2024,

täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteiden V ja XIV muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kanadaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Yhdysvaltoja koskevista kohdista niiden kolmansien maiden luetteloissa, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (”eläinterveyssäännöstö”) 9 päivänä maaliskuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 (1) ja erityisesti sen 230 artiklan 1 kohdan sekä 232 artiklan 1 ja 3 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksessa (EU) 2016/429 säädetään, että eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumisen edellytyksenä on, että ne tulevat kolmannesta maasta tai alueelta tai tällaisen kolmannen maan tai alueen vyöhykkeeltä tai lokerosta, joka on kyseisen asetuksen 230 artiklan 1 kohdan mukaisesti merkitty luetteloon.

(2)

Komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2020/692 (2) vahvistetaan eläinterveysvaatimukset, joiden mukaisia tiettyihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten on oltava, jotta niiden saapuminen unioniin kolmansista maista tai alueilta tai niiden vyöhykkeiltä, tai vesiviljelyeläinten ollessa kyseessä niiden lokeroista, on sallittua.

(3)

Komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2021/404 (3) vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista niihin lajeihin ja luokkiin kuuluvien eläinten ja niiden sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden, jotka kuuluvat delegoidun asetuksen (EU) 2020/692 soveltamisalaan, saapuminen unioniin on sallittua. Kyseiset luettelot ja luetteloita koskevat tietyt yleiset säännöt vahvistetaan mainitun asetuksen liitteissä I–XXII.

(4)

Tarkemmin sanoen täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistetaan luettelot kolmansista maista tai alueista tai niiden vyöhykkeistä, joista siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin on sallittua.

(5)

Kanada on ilmoittanut komissiolle kahdesta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Albertan ja Brittiläisen Columbian provinsseissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 8 päivän joulukuuta 2023 ja 13 päivän joulukuuta 2023 välisenä aikana.

(6)

Yhdysvallat on ilmoittanut komissiolle 23:sta korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkauksesta, jotka havaittiin siipikarjassa Kalifornian (9), Idahon (1), Kansasin (2), Michiganin (2), Minnesotan (1), Ohion (2), Pennsylvanian (1), Etelä-Dakotan (4) ja Washingtonin (1) osavaltioissa ja vahvistettiin laboratorioanalyysilla (RT-PCR) 14 päivän joulukuuta 2023 ja 30 päivän joulukuuta 2023 välisenä aikana.

(7)

Näiden tuoreiden korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten jälkeen Kanadan ja Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaiset muodostivat tartunnan saaneiden pitopaikkojen ympärille vähintään 10 kilometrin rajoitusvyöhykkeet ja toteuttivat hävittämistoimenpiteitä korkeapatogeenisen lintuinfluenssan esiintymisen rajoittamiseksi ja kyseisen taudin leviämisen estämiseksi.

(8)

Kanada ja Yhdysvallat ovat toimittaneet komissiolle tietoja epidemiologisesta tilanteesta alueillaan ja toimenpiteistä, jotka on toteutettu korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi.

(9)

Komissio on arvioinut nämä tiedot. Komissio katsoo, että kun otetaan huomioon eläinterveystilanne Kanadan ja Yhdysvaltojen eläinlääkintäviranomaisten muodostamilla alueilla, joihin sovelletaan rajoituksia, siipikarjan, siipikarjan sukusolujen ja alkioiden sekä siipikarjasta ja riistalinnuista saatavan tuoreen lihan lähetysten saapuminen unioniin kyseisiltä alueilta olisi keskeytettävä unionin eläinterveystilanteen suojelemiseksi.

(10)

Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toimittaneet komissiolle korkeapatogeenisen lintuinfluenssan osalta päivitetyt tiedot alueidensa epidemiologisesta tilanteesta, joka on johtanut täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistettuihin tiettyjen tuotteiden unioniin saapumisen keskeyttämisiin.

(11)

Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut päivitetyt tiedot epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy kahteen korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka havaittiin siipikarjassa Devonin ja Northumberlandin kreivikunnissa Englannissa ja vahvistettiin 29 päivänä marraskuuta 2023 ja 27 päivänä marraskuuta 2023.

(12)

Yhdysvallat on toimittanut päivitetyt tiedot epidemiologisesta tilanteesta, joka liittyy 11:een korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkaukseen, jotka havaittiin Alabaman, Georgian, Iowan, Minnesotan, Montanan ja Etelä-Dakotan osavaltioissa sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa ja vahvistettiin 18 päivän lokakuuta 2023 ja 21 päivän marraskuuta 2023 välisenä aikana.

(13)

Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat ovat toimittaneet tiedot myös toimenpiteistä, jotka ne ovat toteuttaneet korkeapatogeenisen lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi. Kyseisten korkeapatogeenisen lintuinfluenssan taudinpurkausten johdosta ne ovat toteuttaneet hävittämistoimenpiteitä taudin leviämisen torjumiseksi ja rajoittamiseksi sekä saattaneet päätökseen tarvittavat puhdistus- ja desinfiointitoimenpiteet sen jälkeen, kun hävittämistoimenpiteet oli toteutettu niiden alueella sijaitsevissa siipikarjan pitopaikoissa, joissa tartuntaa esiintyi.

(14)

Komissio on arvioinut Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen toimittamat tiedot ja katsoo, että ne ovat antaneet asianmukaiset takeet siitä, että eläinterveystilanne, joka on johtanut täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteissä V ja XIV vahvistettuihin kyseisiltä kolmansien maiden vyöhykkeiltä tulevien tiettyjen tuotteiden lähetysten unioniin saapumisen keskeyttämisiin, ei enää uhkaa eläinten tai ihmisten terveyttä unionissa ja että näin ollen tällaisten lähetysten saapuminen unioniin kyseisiltä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen vyöhykkeiltä, joilta unioniin saapuminen on keskeytetty, olisi sallittava uudelleen.

(15)

Täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteitä V ja XIV olisi muutettava, jotta voidaan ottaa huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan nykyinen epidemiologinen tilanne Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa.

(16)

Kun otetaan huomioon korkeapatogeenisen lintuinfluenssan epidemiologinen tilanne Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja jotta voidaan välttää tarpeettomia häiriöitä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen kanssa käytävässä kaupassa, täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteisiin V ja XIV tällä asetuksella tehtävien muutosten olisi tultava voimaan kiireellisesti.

(17)

Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat pysyvän kasvi-, eläin-, elintarvike- ja rehukomitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV tämän asetuksen liitteen mukaisesti.

2 artikla

Voimaantulo ja soveltaminen

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä 17 päivänä tammikuuta 2024.

Komission puolesta

Puheenjohtaja

Ursula VON DER LEYEN


(1)   EUVL L 84, 31.3.2016, s. 1.

(2)  Komission delegoitu asetus (EU) 2020/692, annettu 30 päivänä tammikuuta 2020, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 täydentämisestä tiettyjen eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden lähetysten unioniin saapumista ja saapumisen jälkeisiä siirtoja ja käsittelyä koskevien sääntöjen osalta (EUVL L 174, 3.6.2020, s. 379), ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2020/692/oj).

(3)  Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2021/404, annettu 24 päivänä maaliskuuta 2021, sellaisten kolmansien maiden, alueiden tai niiden vyöhykkeiden luetteloiden vahvistamisesta, joista eläinten, sukusolujen ja alkioiden ja eläinperäisten tuotteiden saapuminen unioniin on sallittua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/429 mukaisesti (EUVL L 114, 31.3.2021, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2021/404/oj).


LIITE

Muutetaan täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/404 liitteet V ja XIV seuraavasti:

1)

Muutetaan liite V seuraavasti:

a)

Muutetaan 1 osan B jakso seuraavasti:

i)

Lisätään Kanadaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä CA-2.227 ja CA-2.228 koskevat rivit vyöhykettä CA-2.226 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.227

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

8.12.2023

 

CA-2.228

N, P1

 

13.12.2023”

 

ii)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä GB-2.325 ja GB-2.326 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.325

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

27.11.2023

2.1.2024

GB-2.326

N, P1

 

29.11.2023

1.1.2024”

iii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.469 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.469

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

18.10.2023

31.12.2023”

iv)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.472 ja US-2.473 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.472

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

19.10.2023

25.12.2023

US-2.473

N, P1

 

24.10.2023

31.12.2023”

v)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.477 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.477

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

25.10.2023

2.1.2024”

vi)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.485 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.485

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

27.10.2023

27.12.2023”

vii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.493, US-2.494 ja US-2.495 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.493

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

3.11.2023

28.12.2023

US-2.494

N, P1

 

6.11.2023

28.12.2023

US-2.495

N, P1

 

3.11.2023

28.12.2023”

viii)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.502 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.502

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

8.11.2023

2.1.2024”

ix)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.505 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.505

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

9.11.2023

26.12.2023”

x)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.534 koskeva rivi seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.534

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

21.11.2023

29.12.2023”

xi)

Lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeitä US-2.584–US-2.606 koskevat rivit vyöhykettä US-2.583 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.584

BPP, BPR, DOC, DOR, SP, SR, POU-LT20, HEP, HER, HE-LT20

N, P1

 

14.12.2023

 

US-2.585

N, P1

 

15.12.2023

 

US-2.586

N, P1

 

19.12.2023

 

US-2.587

N, P1

 

19.12.2023

 

US-2.588

N, P1

 

18.12.2023

 

US-2.589

N, P1

 

18.12.2023

 

US-2.590

N, P1

 

18.12.2023

 

US-2.591

N, P1

 

19.12.2023

 

US-2.592

N, P1

 

19.12.2023

 

US-2.593

N, P1

 

19.12.2023

 

US-2.594

N, P1

 

20.12.2023

 

US-2.595

N, P1

 

20.12.2023

 

US-2.596

N, P1

 

26.12.2023

 

US-2.597

N, P1

 

20.12.2023

 

US-2.598

N, P1

 

21.12.2023

 

US-2.599

N, P1

 

27.12.2023

 

US-2.600

N, P1

 

27.12.2023

 

US-2.601

N, P1

 

27.12.2023

 

US-2.602

N, P1

 

27.12.2023

 

US-2.603

N, P1

 

28.12.2023

 

US-2.604

N, P1

 

28.12.2023

 

US-2.605

N, P1

 

28.12.2023

 

US-2.606

N, P1

 

30.12.2023”

 

b)

Muutetaan 2 osa seuraavasti:

i)

Lisätään Kanadaa koskevaan kohtaan vyöhykkeiden CA-2.227–CA.2.228 kuvaus vyöhykettä CA-2.226 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

”Kanada

CA-2.227

Alberta: Latitude 49.77, Longitude -112.41

The municipalities involved are:

3km PZ: Chin and Cranford

10km SZ: Barnwell, Chin, Coaldale, Cranford, and Tempest

CA-2.228

British Columbia Latitude 50.28, Longitude -118.9

The municipalities involved are:

3km PZ: Lumby

10km SZ: Cherryville and Lumby”

ii)

Lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeiden US-2.584–US-2.606 kuvaukset vyöhykkeen US-2.583 kuvauksen jälkeen seuraavasti:

”Yhdysvallat

US-2.584

State of Ohio

Darke 03

Darke County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 84.4221161°W 40.3156041°N)

US-2.585

State of Idaho

Latah 01

Latah County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 117.0641326°W 46.8254601°N)

US-2.586

State of Kansas

Rice 03

Rice County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 98.3881123°W 38.4672556°N)

US-2.587

State of Kansas

McPherson 03

McPherson County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 97.8228232°W 38.5859667°N)

US-2.588

State of South Dakota

Edmunds 10

Edmunds County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 98.9331162°W 45.5341091°N)

US-2.589

State of California

Sonoma 07

Sonoma County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 122.7335203°W 38.3475707°N)

US-2.590

State of California

Sonoma 08

Sonoma County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 122.7349377°W 38.3599102°N)

US-2.591

State of California

Sonoma 09

Sonoma County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 122.8290355°W 38.3690831°N)

US-2.592

State of Michigan

Muskegon 02

Muskegon County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 85.9941649°W 43.2647910°N)

US-2.593

State of Washington

King 09

King County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 122.1470934°W 47.4839091°N)

US-2.594

State of California

Merced 05

Merced County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 120.8291402°W 37.5121171°N)

US-2.595

State of California

Merced 06

Merced County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 120.7901850°W 37.4445084°N)

US-2.596

State of California

Merced 07

Merced County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 120.8752658°W 37.5127148°N)

US-2.597

State of South Dakota

Charles Mix 09

Charles Mix County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 98.7492292°W 43.4731673°N)

US-2.598

State of South Dakota

Edmunds 11

Edmunds County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 98.9596198°W 45.4798391°N)

US-2.599

State of Pennsylvania

Northumberland 02

Northumberland County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 76.8128761°W 40.7296385°N)

US-2.600

State of Ohio

Hardin 02

Hardin County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 83.4057258°W 40.7217754°N)

US-2.601

State of Michigan

Muskegon 03

Muskegon County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 85.9905913°W 43.2588607°N)

US-2.602

State of Minnesota

Todd 10

Todd County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 94.7052432°W 46.0260087°N)

US-2.603

State of California

Sonoma 10

Sonoma County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 122.7362595°W 38.3602098°N)

US-2.604

State of California

Sonoma 11

Sonoma County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 122.7441352°W 38.3520376°N)

US-2.605

State of California

Marin 01

Marin County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 122.8896928°W 38.3566960°N)

US-2.606

State of South Dakota

Edmunds 12

Edmunds County: A circular zone of a 10 km radius starting with North point (GPS coordinates: 98.9562551°W 45.4808892°N)”

2)

Muutetaan liitteessä XIV olevan 1 osan B jakso seuraavasti:

a)

Lisätään Kanadaa koskevaan kohtaan vyöhykkeitä CA-2.227 ja CA-2.228 koskevat rivit vyöhykettä CA-2.226 koskevan rivin jälkeen seuraavasti:

CA

Kanada

CA-2.227

POU, RAT

N, P1

 

8.12.2023

 

GBM

P1

 

8.12.2023

 

CA-2.228

POU, RAT

N, P1

 

13.12.2023

 

GBM

P1

 

13.12.2023”

 

b)

Korvataan Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevassa kohdassa vyöhykkeitä GB-2.325 ja GB-2.326 koskevat rivit seuraavasti:

GB

Yhdistynyt kuningaskunta

GB-2.325

POU, RAT

N, P1

 

27.11.2023

2.1.2024

GBM

P1

 

27.11.2023

2.1.2024

GB-2.326

POU, RAT

N, P1

 

29.11.2023

1.1.2024

GBM

P1

 

29.11.2023

1.1.2024”

c)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.469 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.469

POU, RAT

N, P1

 

18.10.2023

31.12.2023

GBM

P1

 

18.10.2023

31.12.2023”

d)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.472 ja US-2.473 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.472

POU, RAT

N, P1

 

19.10.2023

25.12.2023

GBM

P1

 

19.10.2023

25.12.2023

US-2.473

POU, RAT

N, P1

 

24.10.2023

31.12.2023

GBM

P1

 

24.10.2023

31.12.2023”

e)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.477 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.477

POU, RAT

N, P1

 

25.10.2023

2.1.2024

GBM

P1

 

25.10.2023

2.1.2024”

f)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.485 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.485

POU, RAT

N, P1

 

27.10.2023

27.12.2023

GBM

P1

 

27.10.2023

27.12.2023”

g)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykkeitä US-2.493, US-2.494 ja US-2.495 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.493

POU, RAT

N, P1

 

3.11.2023

28.12.2023

GBM

P1

 

3.11.2023

28.12.2023

US-2.494

POU, RAT

N, P1

 

6.11.2023

28.12.2023

GBM

P1

 

6.11.2023

28.12.2023

US-2.495

POU, RAT

N, P1

 

3.11.2023

28.12.2023

GBM

P1

 

3.11.2023

28.12.2023”

h)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.502 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.502

POU, RAT

N, P1

 

8.11.2023

2.1.2024

GBM

P1

 

8.11.2023

2.1.2024”

i)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.505 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.505

POU, RAT

N, P1

 

9.11.2023

26.12.2023

GBM

P1

 

9.11.2023

26.12.2023”

j)

Korvataan Yhdysvaltoja koskevassa kohdassa vyöhykettä US-2.534 koskevat rivit seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.534

POU, RAT

N, P1

 

21.11.2023

29.12.2023

GBM

P1

 

21.11.2023

29.12.2023”

k)

Lisätään Yhdysvaltoja koskevaan kohtaan vyöhykkeitä US-2.584–US-2.606 koskevat rivit vyöhykettä US-2.583 koskevien rivien jälkeen seuraavasti:

US

Yhdysvallat

US-2.584

POU, RAT

N, P1

 

14.12.2023

 

GBM

P1

 

14.12.2023

 

US-2.585

POU, RAT

N, P1

 

15.12.2023

 

GBM

P1

 

15.12.2023

 

US-2.586

POU, RAT

N, P1

 

19.12.2023

 

GBM

P1

 

19.12.2023

 

US-2.587

POU, RAT

N, P1

 

19.12.2023

 

GBM

P1

 

19.12.2023

 

US-2.588

POU, RAT

N, P1

 

18.12.2023

 

GBM

P1

 

18.12.2023

 

US-2.589

POU, RAT

N, P1

 

18.12.2023

 

GBM

P1

 

18.12.2023

 

US-2.590

POU, RAT

N, P1

 

18.12.2023

 

GBM

P1

 

18.12.2023

 

US-2.591

POU, RAT

N, P1

 

19.12.2023

 

GBM

P1

 

19.12.2023

 

US-2.592

POU, RAT

N, P1

 

19.12.2023

 

GBM

P1

 

19.12.2023

 

US-2.593

POU, RAT

N, P1

 

19.12.2023

 

GBM

P1

 

19.12.2023

 

US-2.594

POU, RAT

N, P1

 

20.12.2023

 

GBM

P1

 

20.12.2023

 

US-2.595

POU, RAT

N, P1

 

20.12.2023

 

GBM

P1

 

20.12.2023

 

US-2.596

POU, RAT

N, P1

 

26.12.2023

 

GBM

P1

 

26.12.2023

 

US-2.597

POU, RAT

N, P1

 

20.12.2023

 

GBM

P1

 

20.12.2023

 

US-2.598

POU, RAT

N, P1

 

21.12.2023

 

GBM

P1

 

21.12.2023

 

US-2.599

POU, RAT

N, P1

 

27.12.2023

 

GBM

P1

 

27.12.2023

 

US-2.600

POU, RAT

N, P1

 

27.12.2023

 

GBM

P1

 

27.12.2023

 

US-2.601

POU, RAT

N, P1

 

27.12.2023

 

GBM

P1

 

27.12.2023

 

US-2.602

POU, RAT

N, P1

 

27.12.2023

 

GBM

P1

 

27.12.2023

 

US-2.603

POU, RAT

N, P1

 

28.12.2023

 

GBM

P1

 

28.12.2023

 

US-2.604

POU, RAT

N, P1

 

28.12.2023

 

GBM

P1

 

28.12.2023

 

US-2.605

POU, RAT

N, P1

 

28.12.2023

 

GBM

P1

 

28.12.2023

 

US-2.606

POU, RAT

N, P1

 

30.12.2023

 

GBM

P1

 

30.12.2023”

 


ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_impl/2024/359/oj

ISSN 1977-0812 (electronic edition)