|
virallinen lehti |
FI Sarjan L |
|
2024/249 |
12.2.2024 |
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2024/249,
annettu 30 päivänä marraskuuta 2023,
delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 muuttamisesta tullilainsäädännön nojalla tapahtuvaa tiettyjen tietojen vaihtamista ja tallentamista koskevien yhteisten datavaatimusten osalta
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon unionin tullikoodeksista 9 päivänä lokakuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (1) ja erityisesti sen 7 artiklan a ja b alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Komission delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 (2) liitteessä A vahvistetaan yhteiset datavaatimukset hakemuksissa ja päätöksissä tarvittavien tietojen vaihtoa ja tallentamista varten. Koska tullipäätösjärjestelmää (CDS) ja vakuuksien hallintajärjestelmää (GUM) koskeviin sähköisiin järjestelmiin tehdään merkittäviä päivityksiä, mainittua liitettä olisi muutettava yhdenmukaisuuden säilyttämiseksi. |
|
(2) |
Asetuksen (EU) N:o 952/2013 käytännön täytäntöönpano yhdessä delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 kanssa on osoittanut, että mainittuun delegoituun asetukseen on tarpeen tehdä muutoksia, jotta tulliviranomaisten keskinäistä sekä tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden välistä tietojen vaihtamista ja tallentamista koskevien yhteisten datavaatimusten yhdenmukaisuus paranisi. Tällaiset muutokset ovat tarpeen, jotta voitaisiin säilyttää delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä B vahvistettuja erityyppisiä ilmoituksia, tiedoksiantoja ja unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevaa todistetta varten käytettävien sähköisten tullijärjestelmien yhteentoimivuus. Sen vuoksi mainittu liite olisi muutettava. |
|
(3) |
On tarpeen täydentää tietoja, jotka kerätään sellaisten kolmansien maiden talouden toimijoiden rekisteröintiä varten, joilla on pysyvä toimipaikka unionin tullialueella. Kyseisen pysyvän toimipaikan osoite olisi kirjattava. Lisäksi delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä 12-01 vahvistetut talouden toimijoiden rekisteröintiä koskevat yhteiset datavaatimukset olisi yhdenmukaistettava paremmin hakemuksia, päätöksiä, ilmoituksia, tiedoksiantoja ja unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevaa todistetta koskevien datavaatimusten kanssa, jotta varmistettaisiin, että talouden toimijoiden rekisteröintiin käytettävä sähköinen järjestelmä ja hakemusten, päätösten, ilmoitusten, tiedoksiantojen ja unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevien todisteiden käsittelyyn käytettävät sähköiset järjestelmät ovat yhteentoimivia. Sen vuoksi on tarpeen muuttaa liite 12-01. |
|
(4) |
On tarpeen lykätä niiden muutosten soveltamista, joilla on merkittävä vaikutus sähköisiin järjestelmiin, jotta komissio, jäsenvaltioiden viranomaiset ja talouden toimijat voisivat mukauttaa sähköiset järjestelmänsä vastaavasti ja jäsenvaltioille ja talouden toimijoille annettaisiin aikaa noudattaa muutettuja datavaatimuksia. Osa muutoksista on jo otettu huomioon nykyistä tietotekniikkaa kehitettäessä, kun taas toiset muutokset edellyttävät muutoksia sellaisiin sähköisiin järjestelmiin, joita ei ole vielä suunniteltu. Jäsenvaltiot ja talouden toimijat tarvitsevat vakaan perustan valmistautuakseen näihin muutoksiin ja järjestääkseen tarvittavat investoinnit. Sen vuoksi on tarpeen tehdä muutoksia niihin datavaatimuksiin, joiden soveltaminen alkaa vasta 1–4 vuoden kuluttua tämän asetuksen voimaantulosta tietotekniikan kehityksestä riippuen. |
|
(5) |
Delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 liitteessä B-02 olevan passituksen saateasiakirjan ja mainitun delegoidun asetuksen liitteessä B-04 olevan passituksen/vaarattomuuden saateasiakirjan mallit sekä mainitun delegoidun asetuksen liitteissä B-03 ja B-05 olevat kyseisiin asiakirjoihin liittyvät tavaraerittelyt on yhdenmukaistettava mainitun delegoidun asetuksen liitteessä B vahvistettujen passitusmenettelyä koskevien yhteisten datavaatimusten kanssa. Koska passituksen saateasiakirjaan ja passituksen/vaarattomuuden saateasiakirjaan sovellettavat yhteiset datavaatimukset ovat hyvin samankaltaiset, näistä asiakirjoista ja niihin liittyvistä tavaraerittelyistä ei enää tarvitse esittää kahta eri mallia. Sen vuoksi on tarpeen muuttaa mainitut liitteet B-02 ja B-03 sekä kumota liitteet B-04 ja B-05. |
|
(6) |
Sen vuoksi delegoitua asetusta (EU) 2015/2446 olisi muutettava, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Muutetaan delegoitu asetus (EU) 2015/2446 seuraavasti:
|
1. |
Muutetaan 2 artikla seuraavasti:
|
|
2. |
korvataan 3 artikla seuraavasti: ”Tulliviranomaisten on henkilön rekisteröintihetkellä kerättävä ja säilytettävä kyseistä henkilöä koskevat liitteessä 12-01 säädetty data. Kyseinen data muodostaa EORI-tietueen.” |
|
3. |
korvataan 5 artiklan 1 kohdan b alakohta seuraavasti:
|
|
4. |
korvataan liite A tämän asetuksen liitteessä I olevalla tekstillä; |
|
5. |
korvataan liite B tämän asetuksen liitteessä II olevalla tekstillä; |
|
6. |
korvataan liite 12-01 tämän asetuksen liitteessä III olevalla tekstillä: |
|
7. |
korvataan liite B-02 tämän asetuksen liitteellä IV; |
|
8. |
korvataan liite B-03 tämän asetuksen liitteellä V |
|
9. |
kumotaan liitteet B-04 ja B-05. |
2 artikla
1. Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
2. Sen 1 artiklan 1–5 kohtaa sovelletaan 3 päivästä maaliskuuta 2024.
3. Sen 1 artiklan 6 kohtaa sovelletaan 1 päivästä maaliskuuta 2027.
4. Sen 1 artiklan 7–9 kohtaa sovelletaan uuden tietokoneavusteisen passitusjärjestelmän (NCTS) vaiheen 5 käyttöönottopäivästä alkaen komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/2151 (3) liitteen mukaisesti.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 30 päivänä marraskuuta 2023.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
Ursula VON DER LEYEN
(1) EUVL L 269, 10.10.2013, s. 1.
(2) Komission delegoitu asetus (EU) 2015/2446, annettu 28 päivänä heinäkuuta 2015, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 täydentämisestä tiettyjä unionin tullikoodeksin säännöksiä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta (EUVL L 343, 29.12.2015, s. 1).
(3) Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2019/2151, annettu 13 päivänä joulukuuta 2019, unionin tullikoodeksissa säädettyjen sähköisten järjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa koskevan työohjelman vahvistamisesta (EUVL L 325, 16.12.2019, s. 168).
LIITE I
”LIITE A
2 ARTIKLAN 1 KOHDASSA TARKOITETUT HAKEMUKSIA JA PÄÄTÖKSIÄ KOSKEVAT YHTEISET DATAVAATIMUKSET
I OSASTO
YLEISET SÄÄNNÖKSET
|
(1) |
Näihin huomautuksiin sisältyviä säännöksiä sovelletaan tämän liitteen kaikkiin osastoihin. |
|
(2) |
II osaston datavaatimustaulukot sisältävät kaikki tässä liitteessä käsiteltyjen hakemusten ja päätösten osalta tarvittavat dataelementit. |
|
(3) |
Tässä liitteessä kuvattujen datavaatimusten muodot, koodit ja, soveltuvin osin, niiden rakenne eritellään täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2447. |
|
(4) |
Tässä liitteessä määriteltyjä datavaatimuksia sovelletaan sekä hakemuksiin ja päätöksiin, jotka on tehty käyttäen sähköistä tietojenkäsittelyjärjestelmää, että paperisiin hakemuksiin ja päätöksiin. |
|
(5) |
Dataelementit, jotka voivat liittyä useisiin hakemus- ja päätöstyyppeihin, vahvistetaan tämän liitteen II osaston 1 jakson 31–38 ryhmässä. |
|
(6) |
Dataelementit, jotka liittyvät tiettyihin hakemus- ja päätöstyyppeihin, vahvistetaan tämän liitteen II osaston 42–63 ryhmän datavaatimuksia koskevassa jaksossa. |
|
(7) |
Kutakin dataelementtiä koskevat tämän liitteen II osaston datavaatimuksia koskevassa jaksossa kuvatut erityissäännökset eivät vaikuta dataelementin asemaan, sellaisena kuin se määritellään datavaatimustaulukossa. Esimerkiksi dataelementti 35 01 080. ”Tavaroiden tunnistetiedot” on merkitty tämän liitteen II osastossa olevassa 35 ryhmää koskevassa datavaatimustaulukossa sisäistä jalostusta (sarake IPO) ja ulkoista jalostusta (sarake OPO) koskevien lupien osalta pakollisiksi (asema ”A”); kyseistä tietoa ei kuitenkaan merkitä, jos on kyse sisäisestä tai ulkoisesta jalostuksesta, jossa käytetään vastaavia tavaroita, tai tämän liitteen II osaston 35 ryhmää koskevissa huomautuksissa kuvatusta vakiovaihtojärjestelmän mukaisesta ulkoisesta jalostuksesta. |
|
(8) |
Datavaatimustaulukossa olevat asianomaisen dataelementin asemaa ilmaisevat merkinnät (”A”, ”B” tai ”C”) voivat koskea joko hakemusta (merkintä ”*”) tai päätöstä (merkintä ”+”) tai niitä molempia (ei erityistä merkintää). |
|
(9) |
Jäljempänä olevassa datavaatimustaulukossa ilmoitettuun asemaan ei vaikuta se, että tietty data annetaan vain olosuhteiden sitä edellyttäessä. Esimerkiksi dataelementtiä 35 01 060. ”Vastaavat tavarat” käytetään ainoastaan, jos vastaavien tavaroiden käyttöä haetaan koodeksin 223 artiklan mukaisesti. |
|
(10) |
Dataelementin (luokan) tasolla sovellettavaa asemaa koskevaa merkintää (”A”, ”B”, ”C”) on tarkasteltava yhdessä aladataelementin (alaluokan tai attribuutin) tasolla mahdollisesti tehtyjen muutosten kanssa ja II osaston 2 jaksossa olevissa vaatimustaulukoissa olevien numeroitujen alaviitteiden kanssa. Jos asema ja/tai alaviite ilmoitetaan luokan tasolla, sitä sovelletaan kaikkiin alaluokkiin tai aladataelementteihin, jollei alaluokan tai aladataelementin tasolla sovelleta eri asemia tai alaviitteitä. Esimerkiksi dataelementissä 33 02… ”Luvan tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot” asema ”A” on luokan tasolla useimmissa sarakkeissa, mutta dataelementti 33 02 000 230 ”Alv-tunnus” vaaditaan vain AEO-sarakkeessa. |
|
(11) |
Jos tehdään muun erityismenettelyn kuin passitusmenettelyn käyttöä koskeva hakemus 163 artiklan mukaisesti, tämän liitteen II osastossa olevan datavaatimustaulukon sarakkeessa A163 määritelty datasisältö on annettava tulli-ilmoituksen tietovaatimusten lisäksi, siten kuin liitteessä B olevan I osaston 3 luvun 1, 2 ja 11 jaksossa säädetään kyseessä olevan menettelyn osalta. |
|
(12) |
Jäsenvaltioiden on annettava komissiolle luettelo dataelementeistä, joiden asema on ”B” niiden vaatimissa datavaatimustaulukoissa, ja ilmoitettava komissiolle luetteloon tehtävistä muutoksista. Komissio julkaisee kyseiset tiedot sisältävän luettelon. |
|
(13) |
II osaston (datavaatimukset ja niitä koskevat huomautukset) 2 jaksossa (dataryhmien 31–38 datavaatimustaulukot) olevissa datavaatimustaulukoissa esitetään vain ne dataelementit, joiden todellinen asema on ilmoitettu. |
|
(14) |
Sarakkeiden datavaatimuksia (hakemuksia tai päätöksiä koskevat datasisällöt) sovelletaan eri vaiheissa. Vaiheet ilmoitetaan tämän liitteen I osaston 2 jaksossa (Taulukon selitykset). Eri vaiheiden soveltamisen alkamispäivät ovat seuraavat:
|
|
Sarakkeet |
Aiempi sarakkeen viite |
Hakemuksen/ Päätöksen tyyppi |
Lainsäädäntöviite |
Datavaatimusten ryhmä |
I osaston 1 jakson 14 kohdassa tarkoitettu vaihe |
|
Sitovaa tietoa koskevat päätökset |
|
||||
|
STT |
1a |
Sitovaa tariffitietoa koskevat päätökset (STT-päätökset) ja hakemukset |
Koodeksin 33 artikla |
42… |
Vaihe 0 |
|
SAT |
1b |
Sitovaa alkuperätietoa koskevat päätökset (SAT-päätökset) ja hakemukset |
Koodeksin 33 artikla |
43… |
Vaihe 3 |
|
STAT |
[UUSI] |
Sitovaa tullausarvotietoa (STAT) koskevat hakemus ja päätös |
Koodeksin 35 artikla |
63… |
Vaihe 3 |
|
Valtuutettu talouden toimija |
|
||||
|
AEO |
2 |
Valtuutetun talouden toimijan asemaa koskevat hakemukset ja valtuutukset |
Koodeksin 38 artikla |
44… |
Vaihe 2 |
|
Tullausarvo |
|
||||
|
CVA |
3 |
Tavaroiden tullausarvoon sisältyvien määrien määrittämisen yksinkertaistamista koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 73 artikla |
45… |
Vaihe 2 |
|
Yleisvakuus ja maksunlykkäys |
|
||||
|
CGU |
4a |
Yleisvakuuden antamista koskevat hakemukset ja luvat, mahdollinen alennus tai vapautus mukaan lukien |
Koodeksin 95 artikla |
46… |
Vaihe 1 |
|
DPO |
4b |
Tullin maksamisen lykkäämistä koskevat hakemukset ja luvat, jos lupaa ei myönnetä yksittäiselle toimelle |
Koodeksin 110 artikla |
47… |
Vaihe 2 |
|
RRM |
4c |
Tuonti- tai vientitullin määrien palauttamista tai peruuttamista koskevat hakemukset ja päätökset |
Koodeksin 116 artikla |
48… |
Vaihe 2 |
|
Tavaroiden saapumiseen liittyvät muodollisuudet |
|
||||
|
TST |
5 |
Väliaikaiseen varastointiin tarkoitettujen varastotilojen pitoa koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 148 artikla |
49… |
Vaihe 2 |
|
Tavaroiden tullioikeudellinen asema |
|
||||
|
RSS |
6a |
Säännöllistä alusliikennettä koskevat hakemukset ja luvat |
120 artikla |
50… |
Vaihe 2 |
|
ACP |
6b |
Valtuutetun antajan asemaa koskevat hakemukset ja valtuutukset |
128 artikla |
51… |
Vaihe 2 |
|
Tullimuodollisuudet |
|
||||
|
SDE |
7a |
Yksinkertaistetun ilmoituksen käyttöä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 166 artiklan 2 kohta. |
52… |
Vaihe 2 |
|
CCL |
7b |
Keskitettyä tulliselvitystä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 179 artikla |
53… |
Vaihe 2 |
|
EIR |
7c |
Tulliselvityksen tekemistä ilmoittajan kirjanpitoon tehtävällä merkinnällä, mukaan lukien vientimenettely, koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 182 artikla |
54… |
Vaihe 2 |
|
SAS |
7d |
Oma-aloitteista määräämistä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 185 artikla |
55… |
Vaihe 2 |
|
AWB |
7e |
Banaanien valtuutetun punnitsijan asemaa koskevat hakemukset ja luvat |
155 artikla |
56… |
Vaihe 2 |
|
Erityismenettelyt |
|
||||
|
IPO |
8a |
Sisäisen jalostuksen menettelyn käyttöä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohta |
57… |
Vaihe 2 |
|
OPO |
8b |
Ulkoisen jalostuksen menettelyn käyttöä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohta |
58… |
Vaihe 2 |
|
EUS |
8c |
Tietyn käyttötarkoituksen menettelyn käyttöä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohta |
Erityistä dataa ei vaadita |
Vaihe 2 |
|
TEA |
8d |
Väliaikaisen maahantuonnin menettelyn käyttöä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohta |
Erityistä dataa ei vaadita |
Vaihe 2 |
|
CWP |
8e |
Varastotilojen pitoa tavaroiden tullivarastointia varten koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 211 artiklan 1 kohdan b alakohta |
59… |
Vaihe 2 |
|
A163 |
8f |
Hakemukset ja luvat väliaikaisen maahantuonnin, tietyn käyttötarkoituksen, sisäisen jalostuksen tai ulkoisen jalostuksen menettelyn käyttöön tilanteissa, joissa sovelletaan 163 artiklaa |
Koodeksin 211 artiklan 1 kohdan a alakohta ja tämän asetuksen 163 artikla |
Erityistä dataa ei vaadita |
Vaihe 0 |
|
Passitus |
|
||||
|
ACT |
9a |
TIR-toimenpiteen valtuutetun vastaanottajan asemaa koskevat hakemukset ja valtuutukset |
Koodeksin 230 artikla |
Erityistä dataa ei vaadita |
Vaihe 2 |
|
ACR |
9b |
Unionin passitusmenettelyn valtuutetun lähettäjän asemaa koskevat hakemukset ja valtuutukset |
Koodeksin 233 artiklan 4 kohdan a alakohta |
60… |
Vaihe 2 |
|
ACE |
9c |
Unionin passitusmenettelyn valtuutetun vastaanottajan asemaa koskevat hakemukset ja valtuutukset |
Koodeksin 233 artiklan 4 kohdan b alakohta |
Erityistä dataa ei vaadita |
Vaihe 2 |
|
SSE |
9d |
Erityisten sinettien käyttöä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 233 artiklan 4 kohdan c alakohta |
61… |
Vaihe 2 |
|
TRD |
9e |
Supistetun datasisällön passitusilmoituksen käyttöä koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 233 artiklan 4 kohdan d alakohta |
Erityistä dataa ei vaadita |
Vaihe 2 |
|
ETD |
9f |
Sähköisen kuljetusasiakirjan käyttöä tulli-ilmoituksena koskevat hakemukset ja luvat |
Koodeksin 233 artiklan 4 kohdan e alakohta |
62… |
Vaihe 2 |
|
Symboli |
Symbolin kuvaus |
|
A |
Pakollinen: joka jäsenvaltiossa vaadittava data. |
|
B |
Vapaaehtoinen jäsenvaltioille: data, jota jäsenvaltiot voivat päättää olla vaatimatta. |
|
C |
Vapaaehtoinen hakijalle: data, jota hakija voi päättää antaa, mutta jota jäsenvaltiot eivät voi vaatia. |
|
* |
Tätä dataelementtiä käytetään ainoastaan kyseessä olevan hakemuksen tapauksessa. |
|
+ |
Tätä dataelementtiä käytetään ainoastaan kyseessä olevan päätöksen tapauksessa. |
Jos merkintää [*] tai [+] ei ole, vaatimus koskee sekä hakemusta että päätöstä.
Jos tietyille dataelementille ei ole eritelty mitään vaatimusta, kyseistä elementtiä ei vaadita.
|
Ryhmä |
Ryhmän nimi |
Käytetty lyhenne |
Nimen aiempi viite |
|
31… |
Hakemusta/päätöstä koskevat tiedot |
KAIKKI |
I osasto |
|
32… |
Viitteet täydentäviin asiakirjoihin, todistuksiin, valtuutuksiin ja lupiin |
KAIKKI |
I osasto |
|
33… |
Osapuolet |
KAIKKI |
I osasto |
|
34… |
Päivämäärät ajat, ajanjaksot ja paikat |
KAIKKI |
I osasto |
|
35… |
Tavaroiden tunnistetiedot |
KAIKKI |
I osasto |
|
36… |
Ehdot ja edellytykset |
KAIKKI |
I osasto |
|
37… |
Toiminnat ja menettelyt |
KAIKKI |
I osasto |
|
38… |
Muut |
KAIKKI |
I osasto |
|
42… |
Sitovaa tariffitietoa koskevien hakemusten ja päätösten erityiset datavaatimukset |
STT |
II osasto |
|
43… |
Sitovaa alkuperätietoa koskevien hakemusten ja päätösten erityiset datavaatimukset |
SAT |
III osasto |
|
63… |
Sitovaa tullausarvotietoa koskevien hakemusten ja päätösten erityiset datavaatimukset |
STAT |
[UUSI] |
|
44… |
Valtuutetun talouden toimijan asemaa koskevien hakemusten ja valtuutusten erityiset datavaatimukset |
AEO |
IV osasto |
|
45… |
Tavaroiden tullausarvoon sisältyvien määrien määrittämisen yksinkertaistamista koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
CVA |
V osasto |
|
46… |
Yleisvakuuden antamista koskevien hakemusten ja lupien, mukaan lukien mahdollinen alennus tai vapautus, erityiset datavaatimukset |
CGU |
VI osasto |
|
47… |
Tullin maksamisen lykkäämistä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset, edellyttäen ettei lupaa myönnetä yksittäiselle toimelle |
DPO |
VII osasto |
|
48… |
Tuonti- tai vientitullin määrien palauttamista tai peruuttamista koskevien hakemusten ja päätösten erityiset datavaatimukset |
RRM |
VIII osasto |
|
49… |
Väliaikaiseen varastointiin tarkoitettujen varastotilojen pitoa koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
TST |
IX osasto |
|
50… |
Säännöllistä alusliikennettä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
RSS |
X osasto |
|
51… |
Valtuutetun antajan asemaa koskevien hakemusten ja valtuutusten erityiset datavaatimukset |
ACP |
XI osasto |
|
52… |
Yksinkertaistetun ilmoituksen käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
SDE |
XII osasto |
|
53… |
Keskitettyä tulliselvitystä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
CCL |
XIII osasto |
|
54… |
Tulliselvityksen tekemistä ilmoittajan kirjanpitoon tehtävällä merkinnällä, mukaan lukien vientimenettely, koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
EIR |
XIV osasto |
|
55… |
Oma-aloitteista määräämistä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
SAS |
XV osasto |
|
56… |
Banaanien valtuutetun punnitsijan asemaa koskevien hakemusten ja valtuutusten erityiset datavaatimukset |
AWB |
XVI osasto |
|
57… |
Sisäisen jalostuksen menettelyn käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
IPO |
XVII osasto |
|
58… |
Ulkoisen jalostuksen menettelyn käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
OPO |
XVIII osasto |
|
59… |
Varastotilojen pitoa tavaroiden tullivarastointia varten koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
CWP |
XIX osasto |
|
60… |
Unionin passitusmenettelyn valtuutetun lähettäjän asemaa koskevien hakemusten ja valtuutusteen erityiset datavaatimukset |
ACR |
XX osasto |
|
61… |
Erityisten sinettien käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
SSE |
XXI osasto |
|
62… |
Sähköisen kuljetusasiakirjan käyttöä tulli-ilmoituksena koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset |
ETD |
[UUSI] |
|
Alaviitteen numero |
Alaviitteen kuvaus |
||||
|
[1] |
Tämä dataelementti täytetään vain, jos
|
||||
|
[2] |
Tätä dataelementtiä käytetään hakemuksissa vain, jos kyseessä on päätöksen muuttamista, uudistamista tai kumoamista koskeva hakemus. |
||||
|
[3] |
Jos hakemus koskee tavaroita, joista on niitä koskevaa tulli-ilmoitusta annettaessa esitetty tuonti- tai vientitodistus, hakemukseen on liitettävä kyseisten lupien antamisesta vastaavien viranomaisten todiste siitä, että todistuksen vaikutusten kumoamiseksi tarvittavat toimenpiteet on toteutettu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvien erityissäännösten soveltamista. Edellä tarkoitettua todistetta ei kuitenkaan vaadita, jos:
Edellä olevia säännöksiä sovelletaan myös, kun tavarat jälleenviedään, asetetaan tullivarastoon, siirretään vapaa-alueelle tai hävitetään. |
||||
|
[4] |
Tämä tieto on pakollinen ainoastaan tapauksissa, joissa henkilön EORI-numeroa ei vaadita. Jos EORI-numero merkitään, nimeä ja osoitetta ei tulisi ilmoittaa, jollei käytetä paperista hakemusta tai päätöstä. |
||||
|
[5] |
Tätä tietoa ei anneta, jos hakija on valtuutettu talouden toimija. |
||||
|
[6] |
Tämä tieto annetaan vain, jos hakemus koskee väliaikaisen maahantuonnin menettelyn käyttöä ja tieto vaaditaan tullilainsäädännön nojalla. |
||||
|
[7] |
Tätä tietoa käytetään ainoastaan paperisen hakemuksen tai päätöksen tapauksessa. |
||||
|
[8] |
Jos on tarkoitus käyttää tyypin II mukaista yleistä tullivarastoa, tätä dataelementtiä ei käytetä. |
||||
|
[9] |
Tätä tietoa ei vaadita, jos 162 artiklaa sovelletaan. |
||||
|
[10] |
Tämä tieto annetaan vain seuraavia hakemuksia varten:
|
||||
|
[11] |
Tätä tietoa ei anneta tapauksissa, jotka on unionin tullilainsäädännön mukaan vapautettu tavaroiden esittämistä koskevasta velvollisuudesta. |
||||
|
[12] |
Kun kyseessä on sisäisen jalostuksen EX/IM käyttöä koskeva hakemus tai päätös, tätä dataa ei anneta, jollei vientitulleja sovelleta. Kun kyseessä on ulkoista jalostusta IM/EX koskeva hakemus tai päätös ja korvaavien tuotteiden ennakkotuonnin sisältävää vakiovaihtojärjestelmää käytetään, tämä data on pakollinen. |
||||
|
[13] |
Tämä tieto annetaan päätöksessä vain, jos luvanhaltijaa ei ole vapautettu tavaroiden esittämistä koskevasta velvollisuudesta ja tavarat luovutetaan ilman tullitoimipaikan toimintaa. |
||||
|
[14] |
Tämä tieto annetaan sisäistä jalostusta EX/IM ilman 176 artiklassa tarkoitetun vakioidun tietojenvaihdon käyttöä koskevan luvan tapauksessa ja sisäistä jalostusta IM/EX koskevan luvan tapauksessa. |
||||
|
[15] |
Tämä tieto annetaan ainoastaan sisäistä jalostusta IM/EX tai tiettyä käyttötarkoitusta koskevan luvan tapauksessa. |
||||
|
[16] |
Tämä tieto annetaan vain, jos hakemus koskee sisäisen tai ulkoisen jalostuksen tai tietyn käyttötarkoituksen menettelyn käyttöä ja tiettyyn käyttötarkoitukseen liittyy tuotteiden jalostusta. |
||||
|
[17] |
Tätä tietoa käytetään vain, jos hakemus koskee sisäisen tai ulkoisen jalostuksen menettelyn käyttöä. |
||||
|
[18] |
Poistetaan alaviite [18]. Alaviitettä [12] sovelletaan tapauksissa, joissa aiemmin sovellettiin alaviitettä [18]. |
||||
|
[19] |
Tätä tietoa käytetään vain, jos hakemus koskee sisäisen jalostuksen menettelyn käyttöä. |
||||
|
[20] |
Jos hakijan tulliasioista vastaava henkilö ei ole luonnollinen henkilö, kohtia ”Kansallinen henkilötunnus” ja ”Syntymäaika” ei vaadita; tulliasioista vastaavan henkilön EORI-numero vaaditaan, jos sellainen on. |
||||
|
[21] |
Jos kirjanpitoa ei säilytetä menettelyn haltijan tiloissa, nimi on annettava. |
||||
|
[22] |
Tämä tieto on pakollinen ainoastaan tapauksissa, joissa alihankkijan EORI-numero ei ole saatavilla. Jos EORI-numero merkitään, nimeä ja osoitetta ei tulisi ilmoittaa. |
||||
|
[23] |
Tätä tietoa voidaan käyttää ainoastaan vientimenettelyjen yhteydessä, jos tulli-ilmoituksen antaa alihankkija. |
||||
|
[24] |
Tämä tieto on pakollinen ainoastaan tapauksissa, joissa asianomaisen henkilön EORI-numero ei ole saatavilla. Jos EORI-numero merkitään, nimeä ja osoitetta ei tulisi ilmoittaa. |
||||
|
[25] |
Tämä tieto annetaan ainoastaan sisäisen jalostuksen, ulkoisen jalostuksen ja tietyn käyttötarkoituksen tapauksissa. |
||||
|
[26] |
Ainakin yksi elementti (sijainnin tunniste tai tarkenne) on täytettävä. Kun lupa liittyy useampaan kuin yhteen jäsenvaltioon, myös tullitoimipaikka on ilmoitettava (lukuun ottamatta saraketta OPO). Tullitoimipaikkaa koskevan tiedon antaminen on vapaaehtoista silloin, kun lupaan liittyy vain yksi jäsenvaltio. |
||||
|
[27] |
Pakollinen vain, jos kyseessä on ulkoisen jalostuksen menettelyn käyttö ja kun koodeksin 223 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa sovelletaan. |
||||
|
[28] |
Tämän tietoelementin taso on 1x. |
||||
|
[29] |
Tämä dataelementti täytetään vain, jos tulliviranomaiset sitä vaativat. |
||||
|
[30] |
Tämä tieto on pakollinen vain, jos dataelementissä 58 01 000 312 on koodi ”2”. |
||||
|
[31] |
Tämä tieto annetaan vain, jos dataelementistä 35 01 060… ”Vastaavat tavarat” käy ilmi, että vastaavia tavaroita käytetään. Dataelementti 34 17… ”Menettelyn päättämisen määräaika” on eriteltävä ulkoisen jalostuksen EX/IM osalta ja silloin, kun dataelementtiä 58 04… ”Jalostettujen tuotteiden ennakkotuonti (OP IM/EX)” käytetään jalostuksen IM/EX osalta. |
||||
|
[32] |
Tätä tietoa ei anneta, jos jalostustoiminto on hävittäminen ja jalostettuja tuotteita ei ole. Jos jalostustoiminto on hävittäminen, pääasiallisia jalostettuja tuotteita ei ole, vaan pelkästään toissijaisia jalostettuja tuotteita. |
||||
|
[33] |
Vain kun kyseessä on päätöksen jatkettu käyttö (koodeksin 34 artiklan 9 kohta). |
||||
|
[34] |
Tätä tietoa ei vaadita, jos yhdistetyn nimikkeistön nimike riittää määrittämään tiettyyn käyttötarkoitukseen asetettavan tavaran luokittelun. |
II OSASTO
DATAVAATIMUKSET JA NIITÄ KOSKEVAT HUOMAUTUKSET
Tämän luvun kuvauksia ja huomautuksia sovelletaan II osaston 2 jaksossa olevassa datavaatimustaulukossa tarkoitettuihin dataelementteihin.
Tämän osaston kuvauksia ja huomautuksia sovelletaan kaikkiin dataelementteihin ja aladataelementteihin, jollei toisin ole merkitty.
Dataelementit, joiden kohdalla ei ole hakemuksia tai päätöksiä koskevaan datasisältöön (sarakkeeseen) liittyviä erityisvaatimuksia, ei esitetä jäljempänä olevassa taulukossa.
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
STT (1a) |
SAT (1b) |
STAT (uusi) |
AEO (2) |
CVA (3) |
|
31 01 000 000 |
1/1 |
Hakemuksen/Päätöksen koodityyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 01 000 002 |
1/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 000 |
1/2 |
Allekirjoitus/varmennus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 202 |
1/2 |
|
|
Varmennus |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 03 000 000 |
1/3 |
Hakemuksen tyyppi |
|
|
|
|
|
|
A* |
|
31 03 000 008 |
1/3 |
|
|
Koodi |
|
|
|
|
A* |
|
31 03 010 000 |
1/3 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
|
|
|
|
A* |
|
31 03 010 020 |
1/3 |
|
|
Maakoodi |
|
|
|
|
A* |
|
31 03 010 205 |
1/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
|
|
|
|
A* |
|
31 03 010 001 |
1/3 |
|
|
Viitenumero |
|
|
|
|
A* |
|
31 04 000 000 |
1/4 |
Maantieteellinen voimassaolo – unioni |
|
|
|
|
|
|
A |
|
31 04 000 008 |
1/4 |
|
|
Koodi |
|
|
|
|
A |
|
31 04 010 000 |
1/4 |
|
Euroopan unionin jäsenvaltiot |
|
|
|
|
|
A |
|
31 04 010 020 |
1/4 |
|
|
Maakoodi |
|
|
|
|
A |
|
31 06 000 000 |
1/6 |
Päätöksen viitenumero |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A [2]* |
A [2]* A+ |
|
31 06 000 020 |
1/6 |
|
|
Maakoodi |
A+ |
A+ |
A+ |
A |
A |
|
31 06 000 205 |
1/6 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A+ |
A+ |
A+ |
A |
A |
|
31 06 000 001 |
1/6 |
|
|
Viitenumero |
A+ |
A+ |
A+ |
A |
A |
|
31 07 000 000 |
1/7 |
Päätöksen tekevä tulliviranomainen |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 301 |
1/7 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 01 000 000 |
2/1 |
Sitovia tietoja koskevat muut hakemukset ja päätökset |
|
|
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 000 213 |
2/1 |
|
|
Indikaattori |
|
A |
A* |
|
|
|
32 01 010 000 |
2/1 |
|
Hakumaa |
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 01 010 020 |
2/1 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 01 010 214 |
2/1 |
|
|
Hakupaikka |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 01 020 000 |
2/1 |
|
Hakupäivä |
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 01 020 207 |
2/1 |
|
|
Päivämäärä |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 01 030 000 |
2/1 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 030 020 |
2/1 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 030 205 |
2/1 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 030 001 |
2/1 |
|
|
Viitenumero |
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 030 215 |
2/1 |
|
|
Päätöksen antamispäivä |
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 040 000 |
2/1 |
|
Päätöksen alkamispäivä |
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 01 040 207 |
2/1 |
|
|
Päivämäärä |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 01 050 000 |
2/1 |
|
Tavaran koodi |
|
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 050 056 |
2/1 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 050 057 |
2/1 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
A* |
A |
A* |
|
|
|
32 01 050 058 |
2/1 |
|
|
Taric-koodi |
A* |
C* |
A* |
|
|
|
32 01 050 059 |
2/1 |
|
|
Taric-lisäkoodi |
A* |
C* |
A* |
|
|
|
32 02 000 000 |
2/2 |
Muille haltijoille annetut sitovaa tietoa koskevat päätökset |
|
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 02 000 213 |
2/2 |
|
|
Indikaattori |
|
A* |
A* |
|
|
|
32 02 010 000 |
2/2 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 02 010 020 |
2/2 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 02 010 205 |
2/2 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 02 010 001 |
2/2 |
|
|
Viitenumero |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 02 020 000 |
2/2 |
|
Päätöksen alkamispäivä |
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 02 020 207 |
2/2 |
|
|
Päivämäärä |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 02 030 000 |
2/2 |
|
Tavaran koodi |
|
A* |
A* |
|
|
|
|
32 02 030 056 |
2/2 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
A* |
A* |
|
|
|
|
32 02 030 057 |
2/2 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
A* |
A* |
|
|
|
|
32 02 030 058 |
2/2 |
|
|
Taric-koodi |
A* |
A* |
|
|
|
|
32 02 030 059 |
2/2 |
|
|
Taric-lisäkoodi |
A* |
A* |
|
|
|
|
32 03 000 000 |
2/3 |
Vireillä olevat tai ratkaistut oikeudelliset tai hallinnolliset menettelyt |
|
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 000 020 |
2/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 000 221 |
2/3 |
|
|
Tuomioistuimen nimi |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 010 000 |
2/3 |
|
Tuomioistuimen osoite |
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 010 020 |
2/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 010 021 |
2/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 010 022 |
2/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 020 000 |
2/3 |
|
Oikeudellisten ja/tai hallinnollisten menettelyjen viite |
|
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 03 020 222 |
2/3 |
|
|
Viite ja asiaankuuluvat tiedot |
A* |
A* |
A* |
|
|
|
32 04 000 000 |
2/4 |
Liiteasiakirjat |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A |
|
32 04 000 223 |
2/4 |
|
|
Liiteasiakirjojen kokonaislukumäärä |
|
|
|
A* |
A |
|
32 04 010 000 |
2/4 |
|
Asiakirja |
|
A* |
A* |
A* |
A |
A |
|
32 04 010 224 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A |
|
32 04 010 225 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan tunnistenumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A |
|
32 04 010 226 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan päiväys |
A* |
A* |
A* |
A* |
A |
|
32 04 010 119 |
2/4 |
|
|
Liite |
|
|
|
A |
|
|
33 01 000 000 |
3/1 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakija/haltija |
|
|
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 01 000 016 |
3/1 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 000 227 |
3/1 |
|
|
Koko nimi |
|
|
|
A |
|
|
33 01 010 000 |
3/1 |
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 019 |
3/1 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 020 |
3/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 021 |
3/1 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 022 |
3/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 020 000 |
3/1 |
|
Hakija |
|
|
|
|
A |
|
|
33 01 020 228 |
3/1 |
|
|
Kielikoodi |
|
|
|
A |
|
|
33 02 000 000 |
3/2 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 229 |
3/2 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 230 |
3/2 |
|
|
Alv-tunnus |
|
|
|
A |
|
|
33 02 000 231 |
3/2 |
|
|
TIN-numero |
|
|
|
A |
|
|
33 02 000 124 |
3/2 |
|
|
Virallinen rekisteröintinumero |
|
|
|
A |
|
|
33 03 000 000 |
3/3 |
Edustaja |
|
|
A [4]* |
A [4]* |
A [4]* |
|
A [4] |
|
33 03 000 016 |
3/3 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 03 010 000 |
3/3 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 03 010 019 |
3/3 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 03 010 020 |
3/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 03 010 021 |
3/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 03 010 022 |
3/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 03 020 000 |
3/4 |
|
Edustajan tunnistetiedot |
|
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 03 020 229 |
3/4 |
|
|
EORI-numero |
A* |
A* |
A* |
|
A |
|
33 05 000 000 |
3/5 |
Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot |
|
|
|
|
|
A* |
A [5]* |
|
33 05 000 016 |
3/5 |
|
|
Nimi |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 05 000 237 |
3/5 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
|
|
|
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 000 238 |
3/5 |
|
|
Syntymäaika |
|
|
|
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 000 229 |
3/5 |
|
|
EORI-numero |
|
|
|
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 010 000 |
3/5 |
|
Yhteystiedot |
|
|
|
|
A* |
A* |
|
33 05 010 234 |
3/5 |
|
|
Puhelinnumero |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 05 010 076 |
3/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 06 000 000 |
3/6 |
Hakemuksesta vastaava yhteyshenkilö |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 016 |
3/6 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 234 |
3/6 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 076 |
3/6 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 000 000 |
3/7 |
Henkilö, joka johtaa hakemuksen tehnyttä yritystä tai vastaa sen liikkeenjohdosta |
|
|
|
|
|
A* |
A [5]* |
|
33 07 010 000 |
3/7 |
|
Yhteystiedot |
|
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 016 |
3/7 |
|
|
Nimi |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 019 |
3/7 |
|
|
Katuosoite |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 020 |
3/7 |
|
|
Maakoodi |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 021 |
3/7 |
|
|
Postinumero |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 022 |
3/7 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 020 000 |
3/7 |
|
Erityistietoja |
0 |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 020 237 |
3/7 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 020 238 |
3/7 |
|
|
Syntymäaika |
|
|
|
A* |
A* |
|
34 01 000 000 |
4/1 |
Paikka |
|
|
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
|
34 01 000 022 |
4/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 000 |
4/2 |
Päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 207 |
4/2 |
|
|
Päivämäärä |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 03 000 000 |
4/3 |
Paikka, jossa tullitarkoituksiin soveltuvaa pääkirjanpitoa säilytetään tai jossa se on saatavilla |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A* |
A [5]* |
|
34 03 010 000 |
4/3 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 019 |
4/3 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 020 |
4/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 021 |
4/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 022 |
4/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 000 |
4/3 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 036 |
4/3 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 000 000 |
4/4 |
Paikka, jossa kirjanpitoa säilytetään |
|
|
|
|
|
|
A* |
|
34 04 000 016 |
4/4 |
|
|
Nimi |
|
|
|
|
A* |
|
34 04 010 000 |
4/4 |
|
Osoite |
|
|
|
|
|
A* |
|
34 04 010 019 |
4/4 |
|
|
Katuosoite |
|
|
|
|
A* |
|
34 04 010 020 |
4/4 |
|
|
Maakoodi |
|
|
|
|
A* |
|
34 04 010 021 |
4/4 |
|
|
Postinumero |
|
|
|
|
A* |
|
34 04 010 022 |
4/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
|
|
A* |
|
34 04 020 000 |
4/4 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
|
|
|
A* |
|
34 04 020 036 |
4/4 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
|
|
A* |
|
34 06 000 000 |
4/6 |
Päätöksen [pyydetty] alkamispäivä |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 207 |
4/6 |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 009 |
4/6 |
|
|
Teksti |
|
|
|
|
C* A+ |
|
34 07 000 000 |
4/7 |
Päätöksen päättymispäivä |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
|
B |
|
34 07 000 207 |
4/7 |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
A+ |
A+ |
|
B |
|
35 01 000 000 |
5/1 |
Tavaraa koskevat tiedot |
|
|
A |
A |
A |
|
A |
|
35 01 010 000 |
5/1 |
|
Tavaran koodi |
|
C* A+ |
A |
A |
|
A |
|
35 01 010 056 |
5/1 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
A |
A |
A |
|
A |
|
35 01 010 057 |
5/1 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
A |
A |
A |
|
A |
|
35 01 010 058 |
5/1 |
|
|
Taric-koodi |
A |
C* A+ |
|
|
|
|
35 01 011 000 |
5/1 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
A |
|
|
|
|
|
35 01 011 247 |
5/1 |
|
|
Taric-lisäkoodi (unioni) |
A |
|
|
|
|
|
35 01 020 000 |
5/2 |
|
Tavaran kuvaus |
|
A |
A |
A |
|
A |
|
35 01 020 009 |
5/2 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
|
A |
|
35 01 020 321 |
[UUSI] |
|
|
Fyysinen kuvaus |
A |
|
|
|
|
|
35 01 020 322 |
[UUSI] |
|
|
Toiminta tai käyttötarkoitus |
A |
|
|
|
|
|
35 01 020 323 |
[UUSI] |
|
|
Tavaran koostumus |
A |
|
|
|
|
|
35 01 020 324 |
[UUSI] |
|
|
Tavaran komponenttien/aineosien ominaisuudet |
A |
|
|
|
|
|
35 01 030 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljous |
|
A+ |
A [33] |
A [33] |
|
|
|
35 01 032 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljoutta koskeva sitova tieto |
|
A+ |
A |
A |
|
|
|
35 01 032 249 |
5/3 |
|
|
Mittayksikkö |
A+ |
A |
A |
|
|
|
35 01 032 006 |
5/3 |
|
|
Paljous |
A+ |
A |
A |
|
|
|
36 03 000 000 |
6/3 |
Yleiset huomautukset |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
36 03 000 009 |
6/3 |
|
|
Teksti |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
37 01 000 000 |
7/1 |
Liiketoiminnan tyyppi |
|
|
A* |
|
A* |
|
|
|
37 01 000 213 |
7/1 |
|
|
Indikaattori |
A* |
|
A* |
|
|
|
37 01 000 256 |
7/1 |
|
|
Erityismenettelyn tyyppi |
A* |
|
A* |
|
|
|
38 04 000 000 |
8/4 |
Näytteet jne. |
|
|
A* |
A |
|
|
|
|
38 04 000 213 |
8/4 |
|
|
Indikaattori |
A* |
A |
|
|
|
|
38 05 000 000 |
8/5 |
Lisätiedot |
|
|
C* |
C* |
C* |
|
C* |
|
38 05 000 009 |
8/5 |
|
|
Teksti |
C* |
C* |
C* |
|
C* |
|
38 09 000 000 |
8/9 |
Avainsanat |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
|
|
|
38 09 000 262 |
8/9 |
|
|
Avainsanat |
A+ |
A+ |
A+ |
|
|
|
38 12 000 000 |
8/12 |
Suostumus julkaisemiseen luvanhaltijoiden luettelossa |
|
|
|
|
|
A |
A |
|
38 12 000 213 |
8/12 |
|
|
Indikaattori |
|
|
|
A |
A |
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
CGU (4a) |
DPO (4b) |
RRM (4c) |
TST (5) |
RSS (6 a) |
|
31 01 000 000 |
1/1 |
Hakemuksen/Päätöksen koodityyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 01 000 002 |
1/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 000 |
1/2 |
Allekirjoitus/varmennus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 202 |
1/2 |
|
|
Varmennus |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 03 000 000 |
1/3 |
Hakemuksen tyyppi |
|
|
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 000 008 |
1/3 |
|
|
Koodi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 000 |
1/3 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 020 |
1/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 205 |
1/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 001 |
1/3 |
|
|
Viitenumero |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 04 000 000 |
1/4 |
Maantieteellinen voimassaolo – Unioni |
|
|
A |
A |
|
A |
A |
|
31 04 000 008 |
1/4 |
|
|
Koodi |
A |
A |
|
A |
A |
|
31 04 010 000 |
1/4 |
|
Euroopan unionin jäsenvaltiot |
|
A |
A |
|
A |
A |
|
31 04 010 020 |
1/4 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
|
A |
A |
|
31 05 000 000 |
1/5 |
Maantieteellinen voimassaolo – Yhteistä passitusta soveltavat maat |
|
|
A [1] |
|
|
|
|
|
31 05 000 020 |
1/5 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
|
|
|
|
31 06 000 000 |
1/6 |
Päätöksen viitenumero |
|
|
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
|
31 06 000 020 |
1/6 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 205 |
1/6 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 001 |
1/6 |
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 000 |
1/7 |
Päätöksen tekevä tulliviranomainen |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 301 |
1/7 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 000 000 |
2/4 |
Liiteasiakirjat |
|
|
A |
A |
A [3] |
A |
A |
|
32 04 000 223 |
2/4 |
|
|
Liiteasiakirjojen kokonaislukumäärä |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 000 |
2/4 |
|
Asiakirja |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 224 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 225 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan tunnistenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 226 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan päiväys |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 119 |
2/4 |
|
|
Liite |
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 000 000 |
2/5 |
Varastotilat |
|
|
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 010 000 |
2/5 |
|
Tunnistetiedot |
|
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 010 134 |
2/5 |
|
|
Tunnistetiedot |
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 020 000 |
2/5 |
|
Osoite |
|
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 020 016 |
2/5 |
|
|
Nimi |
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 020 019 |
2/5 |
|
|
Katuosoite |
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 020 020 |
2/5 |
|
|
Maakoodi |
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 020 021 |
2/5 |
|
|
Postinumero |
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 020 022 |
2/5 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 030 000 |
8/10 |
|
Yksityiskohtaiset tiedot |
|
|
|
|
A+ |
|
|
32 05 030 009 |
8/10 |
|
|
Teksti |
|
|
|
A+ |
|
|
33 01 000 000 |
3/1 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakija/haltija |
|
|
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 01 000 016 |
3/1 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 000 |
3/1 |
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 019 |
3/1 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 020 |
3/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 021 |
3/1 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 022 |
3/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 000 |
3/2 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 229 |
3/2 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 000 000 |
3/3 |
Edustaja |
|
|
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 03 000 016 |
3/3 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 000 |
3/3 |
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 019 |
3/3 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 020 |
3/3 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 021 |
3/3 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 022 |
3/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 000 |
3/4 |
|
Edustajan tunnistetiedot |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 229 |
3/4 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 05 000 000 |
3/5 |
Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot |
|
|
A [5]* |
|
|
|
A [5]* |
|
33 05 000 016 |
3/5 |
|
|
Nimi |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 05 000 237 |
3/5 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A [20]* |
|
|
|
A [20]* |
|
33 05 000 238 |
3/5 |
|
|
Syntymäaika |
A [20]* |
|
|
|
A [20]* |
|
33 05 000 229 |
3/5 |
|
|
EORI-numero |
A [20]* |
|
|
|
A [20]* |
|
33 05 010 000 |
3/5 |
|
Yhteystiedot |
|
A* |
|
|
|
A* |
|
33 05 010 234 |
3/5 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 05 010 076 |
3/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 06 000 000 |
3/6 |
Hakemuksesta vastaava yhteyshenkilö |
|
|
A* |
A* |
C* |
A* |
A* |
|
33 06 000 016 |
3/6 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
C* |
A* |
A* |
|
33 06 000 234 |
3/6 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
A* |
C* |
A* |
A* |
|
33 06 000 076 |
3/6 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
A* |
C* |
A* |
A* |
|
33 07 000 000 |
3/7 |
Henkilö, joka johtaa hakemuksen tehnyttä yritystä tai vastaa sen liikkeenjohdosta |
|
|
A [5]* |
|
|
|
A [5]* |
|
33 07 010 000 |
3/7 |
|
Yhteystiedot |
|
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 010 016 |
3/7 |
|
|
Nimi |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 010 019 |
3/7 |
|
|
Katuosoite |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 010 020 |
3/7 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 010 021 |
3/7 |
|
|
Postinumero |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 010 022 |
3/7 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 020 000 |
3/7 |
|
Erityistietoja |
|
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 020 237 |
3/7 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A* |
|
|
|
A* |
|
33 07 020 238 |
3/7 |
|
|
Syntymäaika |
A* |
|
|
|
A* |
|
34 01 000 000 |
4/1 |
Paikka |
|
|
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
|
34 01 000 022 |
4/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 000 |
4/2 |
Päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 207 |
4/2 |
|
|
Päivämäärä |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 03 000 000 |
4/3 |
Paikka, jossa tullitarkoituksiin soveltuvaa pääkirjanpitoa säilytetään tai jossa se on saatavilla |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
|
A [5]* |
A [5]* |
|
34 03 010 000 |
4/3 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 03 010 019 |
4/3 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 03 010 020 |
4/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 03 010 021 |
4/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 03 010 022 |
4/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 03 020 000 |
4/3 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 03 020 036 |
4/3 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 000 000 |
4/4 |
Paikka, jossa kirjanpitoa säilytetään |
|
|
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 000 016 |
4/4 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 010 000 |
4/4 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 010 019 |
4/4 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 010 020 |
4/4 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 010 021 |
4/4 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 010 022 |
4/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 020 000 |
4/4 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 020 036 |
4/4 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 06 000 000 |
4/6 |
Päätöksen [pyydetty] alkamispäivä |
|
|
C* A+ |
C* A+ |
|
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 207 |
4/6 |
|
|
Päivämäärä |
C* A+ |
C* A+ |
|
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 009 |
4/6 |
|
|
Teksti |
C* A+ |
C* A+ |
|
C* A+ |
C* A+ |
|
34 08 000 000 |
4/8 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
|
|
A [11]* |
|
|
|
34 08 010 000 |
4/8 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
|
|
A* |
|
|
|
34 08 010 046 |
4/8 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 010 036 |
4/8 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 010 052 |
4/8 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 010 053 |
4/8 |
|
|
Lisätunniste |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 020 000 |
4/8 |
|
Tullitoimipaikka |
|
|
|
A* |
|
|
|
34 08 020 001 |
4/8 |
|
|
Viitenumero |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 030 000 |
4/8 |
|
GNSS |
|
|
|
A* |
|
|
|
34 08 030 049 |
4/8 |
|
|
Leveysaste |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 030 050 |
4/8 |
|
|
Pituusaste |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 040 000 |
4/8 |
|
Talouden toimija |
|
|
|
A* |
|
|
|
34 08 040 017 |
4/8 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 050 000 |
4/8 |
|
Osoite |
|
|
|
A* |
|
|
|
34 08 050 019 |
4/8 |
|
|
Katuosoite |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 050 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 050 022 |
4/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 050 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 060 000 |
4/8 |
|
Postiosoite |
|
|
|
A* |
|
|
|
34 08 060 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 060 025 |
4/8 |
|
|
Talon numero |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 060 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 070 000 |
4/8 |
|
Yhteyshenkilö |
|
|
|
A* |
|
|
|
34 08 070 016 |
4/8 |
|
|
Nimi |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 070 234 |
4/8 |
|
|
Puhelinnumero |
|
|
A* |
|
|
|
34 08 070 076 |
4/8 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
|
A* |
|
|
|
34 12 000 000 |
4/12 |
Vakuustullitoimipaikka |
|
|
A+ |
A |
|
A |
|
|
34 12 000 301 |
4/12 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A+ |
A |
|
A |
|
|
34 13 000 000 |
4/13 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
|
|
|
|
A+ |
|
|
34 13 000 301 |
4/13 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
|
|
A+ |
|
|
35 01 000 000 |
5/1 |
Tavaraa koskevat tiedot |
|
|
|
B |
A* |
A |
|
|
35 01 010 000 |
5/1 |
|
Tavaran koodi |
|
|
|
A* |
|
|
|
35 01 010 056 |
5/1 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
|
A* |
|
|
|
35 01 010 057 |
5/1 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
|
A* |
|
|
|
35 01 010 058 |
5/1 |
|
|
Taric-koodi |
|
|
A* |
|
|
|
35 01 011 000 |
5/1 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
|
|
A* |
|
|
|
35 01 011 247 |
5/1 |
|
|
Taric-lisäkoodi (unioni) |
|
|
A* |
|
|
|
35 01 011 060 |
5/1 |
|
|
Kansallinen lisäkoodi |
|
|
A* |
|
|
|
35 01 020 000 |
5/2 |
|
Tavaran kuvaus |
|
|
B |
A* |
A |
|
|
35 01 020 009 |
5/2 |
|
|
Teksti |
|
B |
A* |
A |
|
|
35 01 030 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljous |
|
|
|
A* |
|
|
|
35 01 031 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljoutta koskeva muu kuin sitova tieto |
|
|
|
A* |
|
|
|
35 01 031 249 |
5/3 |
|
|
Mittayksikkö |
|
|
A* |
|
|
|
35 01 031 006 |
5/3 |
|
|
Paljous |
|
|
A* |
|
|
|
35 01 040 000 |
5/4 |
|
Tavaran arvo |
|
|
B |
|
|
|
|
35 01 040 012 |
5/4 |
|
|
Valuutta |
|
B |
|
|
|
|
35 01 040 014 |
5/4 |
|
|
Määrä |
|
B |
|
|
|
|
36 03 000 000 |
6/3 |
Yleiset huomautukset |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
36 03 000 009 |
6/3 |
|
|
Teksti |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
37 02 000 000 |
7/2 |
Tullimenettelyjen tyyppi |
|
|
|
A |
|
|
|
|
37 02 000 257 |
7/2 |
|
|
Menettelyn koodi |
|
A |
|
|
|
|
37 02 010 000 |
7/2 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
|
A |
|
|
|
|
37 02 010 020 |
7/2 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
|
|
|
|
37 02 010 205 |
7/2 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
|
A |
|
|
|
|
37 02 010 001 |
7/2 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
|
|
37 02 020 000 |
7/2 |
|
Hakemuksen viitenumero |
|
|
A |
|
|
|
|
37 02 020 020 |
7/2 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
|
|
|
|
37 02 020 205 |
7/2 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
|
A |
|
|
|
|
37 02 020 001 |
7/2 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
|
|
37 04 000 000 |
7/4 |
Toimien lukumäärä |
|
|
B* |
B* |
|
|
|
|
37 04 000 258 |
7/4 |
|
|
Lähetysten lukumäärä |
A* |
|
|
|
|
|
37 04 000 259 |
7/4 |
|
|
Toimien lukumäärä kuukaudessa |
|
A* |
|
|
|
|
37 05 000 000 |
7/5 |
Tiedot suunnitellusta toiminnasta |
|
|
|
|
|
A* |
|
|
37 05 000 298 |
7/5 |
|
|
Jäsenvaltio |
|
|
|
A* |
|
|
37 05 000 244 |
7/5 |
|
|
Teksti |
|
|
|
A* |
|
|
38 01 000 000 |
8/1 |
Tullitarkoituksiin soveltuvan pääkirjanpidon tyyppi |
|
|
A* |
|
|
A* |
|
|
38 01 000 009 |
8/1 |
|
|
Teksti |
A* |
|
|
A* |
|
|
38 02 000 000 |
8/2 |
Kirjanpidon tyyppi |
|
|
A* |
|
|
A* |
A* |
|
38 02 000 009 |
8/2 |
|
|
Teksti |
A* |
|
|
A* |
A* |
|
38 02 000 316 |
8/2 |
|
|
Ote kirjanpidon tyypistä |
|
|
|
|
B* |
|
38 05 000 000 |
8/5 |
Lisätiedot |
|
|
C* |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 05 000 009 |
8/5 |
|
|
Teksti |
C* |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 06 000 000 |
8/6 |
Vakuus |
|
|
|
A |
|
A |
|
|
38 06 000 260 |
8/6 |
|
|
Vaatimuksen indikaattori |
|
A |
|
A |
|
|
38 06 000 069 |
8/6 |
|
|
GRN |
|
A |
|
A |
|
|
38 06 000 001 |
8/6 |
|
|
Viitenumero (muu) |
|
A |
|
A |
|
|
38 06 000 009 |
8/6 |
|
|
Teksti |
|
A |
|
A |
|
|
38 07 000 000 |
8/7 |
Viitemäärä lupaa/valtuutusta kohden |
|
|
|
|
|
A |
|
|
38 07 000 012 |
8/7 |
|
|
Valuutta |
|
|
|
A |
|
|
38 07 000 071 |
8/7 |
|
|
Katettava määrä |
|
|
|
A |
|
|
38 11 000 000 |
8/11 |
Unionitavaroiden varastointi |
|
|
|
|
|
A |
|
|
38 11 000 213 |
8/11 |
|
|
Indikaattori |
|
|
|
A |
|
|
38 11 000 009 |
8/11 |
|
|
Teksti |
|
|
|
A |
|
|
38 12 000 000 |
8/12 |
Suostumus julkaisemiseen luvanhaltijoiden luettelossa |
|
|
A |
A |
|
A |
A |
|
38 12 000 213 |
8/12 |
|
|
Indikaattori |
A |
A |
|
A |
A |
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
ACP (6b) |
SDE (7 a) |
CCL (7b) |
EIR (7c) |
SAS (7d) |
|
31 01 000 000 |
1/1 |
Hakemuksen/Päätöksen koodityyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 01 000 002 |
1/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 000 |
1/2 |
Allekirjoitus/varmennus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 202 |
1/2 |
|
|
Varmennus |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 03 000 000 |
1/3 |
Hakemuksen tyyppi |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 000 008 |
1/3 |
|
|
Koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 000 |
1/3 |
|
Päätöksen viitenumero |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 020 |
1/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 205 |
1/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 001 |
1/3 |
|
|
Viitenumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 04 000 000 |
1/4 |
Maantieteellinen voimassaolo – Unioni |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 000 008 |
1/4 |
|
|
Koodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 010 000 |
1/4 |
|
Euroopan unionin jäsenvaltiot |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 010 020 |
1/4 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 000 |
1/6 |
Päätöksen viitenumero |
|
|
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
|
31 06 000 020 |
1/6 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 205 |
1/6 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 001 |
1/6 |
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 000 |
1/7 |
Päätöksen tekevä tulliviranomainen |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 301 |
1/7 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 000 000 |
2/4 |
Liiteasiakirjat |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 000 223 |
2/4 |
|
|
Liiteasiakirjojen kokonaislukumäärä |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 000 |
2/4 |
|
Asiakirja |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 224 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 225 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan tunnistenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 226 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan päiväys |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 000 000 |
3/1 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakija/haltija |
|
|
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 01 000 016 |
3/1 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 000 |
3/1 |
|
Osoite |
0 |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 019 |
3/1 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 020 |
3/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 021 |
3/1 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 022 |
3/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 000 |
3/2 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 229 |
3/2 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 000 000 |
3/3 |
Edustaja |
|
|
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 03 000 016 |
3/3 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 000 |
3/3 |
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 019 |
3/3 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 020 |
3/3 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 021 |
3/3 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 022 |
3/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 000 |
3/4 |
|
Edustajan tunnistetiedot |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 229 |
3/4 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 05 000 000 |
3/5 |
Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
|
33 05 000 016 |
3/5 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 05 000 237 |
3/5 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
|
|
33 05 000 238 |
3/5 |
|
|
Syntymäaika |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
|
|
33 05 000 229 |
3/5 |
|
|
EORI-numero |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
|
|
33 05 010 000 |
3/5 |
|
Yhteystiedot |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 05 010 234 |
3/5 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 05 010 076 |
3/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 06 000 000 |
3/6 |
Hakemuksesta vastaava yhteyshenkilö |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 016 |
3/6 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 234 |
3/6 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 076 |
3/6 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 000 000 |
3/7 |
Henkilö, joka johtaa hakemuksen tehnyttä yritystä tai vastaa sen liikkeenjohdosta |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
|
33 07 010 000 |
3/7 |
|
Yhteystiedot |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 010 016 |
3/7 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 010 019 |
3/7 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 010 020 |
3/7 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 010 021 |
3/7 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 010 022 |
3/7 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 020 000 |
3/7 |
|
Erityistietoja |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 020 237 |
3/7 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
33 07 020 238 |
3/7 |
|
|
Syntymäaika |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 01 000 000 |
4/1 |
Paikka |
|
|
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
|
34 01 000 022 |
4/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 000 |
4/2 |
Päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 207 |
4/2 |
|
|
Päivämäärä |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 03 000 000 |
4/3 |
Paikka, jossa tullitarkoituksiin soveltuvaa pääkirjanpitoa säilytetään tai jossa se on saatavilla |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
|
34 03 010 000 |
4/3 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 03 010 019 |
4/3 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 03 010 020 |
4/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 03 010 021 |
4/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 03 010 022 |
4/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 03 020 000 |
4/3 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 03 020 036 |
4/3 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
|
34 04 000 000 |
4/4 |
Paikka, jossa kirjanpitoa säilytetään |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 000 016 |
4/4 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 000 |
4/4 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 019 |
4/4 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 020 |
4/4 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 021 |
4/4 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 022 |
4/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 020 000 |
4/4 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 020 036 |
4/4 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 06 000 000 |
4/6 |
Päätöksen [pyydetty] alkamispäivä |
|
|
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 207 |
4/6 |
|
|
Päivämäärä |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 009 |
4/6 |
|
|
Teksti |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 08 000 000 |
4/8 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 010 000 |
4/8 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 010 046 |
4/8 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 010 036 |
4/8 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 010 052 |
4/8 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 010 053 |
4/8 |
|
|
Lisätunniste |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 020 000 |
4/8 |
|
Tullitoimipaikka |
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 020 001 |
4/8 |
|
|
Viitenumero |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 030 000 |
4/8 |
|
GNSS |
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 030 049 |
4/8 |
|
|
Leveysaste |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 030 050 |
4/8 |
|
|
Pituusaste |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 040 000 |
4/8 |
|
Talouden toimija |
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 040 017 |
4/8 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 050 000 |
4/8 |
|
Osoite |
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 050 019 |
4/8 |
|
|
Katuosoite |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 050 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 050 022 |
4/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 050 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 060 000 |
4/8 |
|
Postiosoite |
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 060 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 060 025 |
4/8 |
|
|
Talon numero |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 060 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 070 000 |
4/8 |
|
Yhteyshenkilö |
|
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 070 016 |
4/8 |
|
|
Nimi |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 070 234 |
4/8 |
|
|
Puhelinnumero |
|
|
A |
A |
A |
|
34 08 070 076 |
4/8 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
|
A |
A |
A |
|
34 13 000 000 |
4/13 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
34 13 000 301 |
4/13 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
34 16 000 000 |
4/16 |
Määräaika |
|
|
A+ |
|
A+ |
A [13]+ |
|
|
34 16 000 313 |
4/16 |
|
|
Minuuttia |
A+ |
|
A+ |
A [13]+ |
|
|
34 16 000 314 |
4/16 |
|
|
Jäsenvaltion maakoodi |
A+ |
|
A+ |
A [13]+ |
|
|
35 01 000 000 |
5/1 |
Tavaraa koskevat tiedot |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 010 000 |
5/1 |
|
Tavaran koodi |
|
|
|
A |
A |
A |
|
35 01 010 056 |
5/1 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
|
A |
A |
A |
|
35 01 010 057 |
5/1 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
|
A |
A |
A |
|
35 01 010 058 |
5/1 |
|
|
Taric-koodi |
|
|
A |
A |
A |
|
35 01 011 000 |
5/1 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
|
|
A |
A |
A |
|
35 01 011 247 |
5/1 |
|
|
Taric-lisäkoodi (unioni) |
|
|
A |
A |
A |
|
35 01 020 000 |
5/2 |
|
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 020 009 |
5/2 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 030 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljous |
|
|
|
A |
|
A |
|
35 01 031 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljoutta koskeva muu kuin sitova tieto |
|
|
|
A |
|
A |
|
35 01 031 249 |
5/3 |
|
|
Mittayksikkö |
|
|
A |
|
A |
|
35 01 031 006 |
5/3 |
|
|
Paljous |
|
|
A |
|
A |
|
36 01 000 000 |
6/1 |
Kiellot ja rajoitukset |
|
|
|
A* |
A |
A |
A |
|
36 01 000 009 |
6/1 |
|
|
Teksti |
|
A* |
A |
A |
A |
|
36 03 000 000 |
6/3 |
Yleiset huomautukset |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
36 03 000 009 |
6/3 |
|
|
Teksti |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
37 02 000 000 |
7/2 |
Tullimenettelyjen tyyppi |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 000 257 |
7/2 |
|
|
Menettelyn koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 010 000 |
7/2 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 010 020 |
7/2 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 010 205 |
7/2 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 010 001 |
7/2 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 020 000 |
7/2 |
|
Hakemuksen viitenumero |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 020 020 |
7/2 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 020 205 |
7/2 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
37 02 020 001 |
7/2 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
37 03 000 000 |
7/3 |
Ilmoituksen tyyppi |
|
|
|
|
A |
|
A |
|
37 03 000 008 |
7/3 |
|
|
Koodi |
|
|
A |
|
A |
|
37 03 010 000 |
7/3 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
|
|
A |
|
A |
|
37 03 010 020 |
7/3 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A |
|
A |
|
37 03 010 205 |
7/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
|
|
A |
|
A |
|
37 03 010 001 |
7/3 |
|
|
Viitenumero |
|
|
A |
|
A |
|
37 03 020 000 |
7/3 |
|
Hakemuksen viitenumero |
|
|
|
A* |
|
A* |
|
37 03 020 020 |
7/3 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A* |
|
A* |
|
37 03 020 205 |
7/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
|
|
A* |
|
A* |
|
37 03 020 001 |
7/3 |
|
|
Viitenumero |
|
|
A* |
|
A* |
|
37 04 000 000 |
7/4 |
Toimien lukumäärä |
|
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
37 04 000 259 |
7/4 |
|
|
Toimien lukumäärä kuukaudessa |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
37 04 000 298 |
7/4 |
|
|
Jäsenvaltio |
|
|
A* |
|
|
|
37 05 000 000 |
7/5 |
Tiedot suunnitellusta toiminnasta |
|
|
|
|
A |
|
|
|
37 05 000 298 |
7/5 |
|
|
Jäsenvaltio |
|
|
A |
|
|
|
37 05 000 244 |
7/5 |
|
|
Teksti |
|
|
A |
|
|
|
38 01 000 000 |
8/1 |
Tullitarkoituksiin soveltuvan pääkirjanpidon tyyppi |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 01 000 009 |
8/1 |
|
|
Teksti |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 02 000 000 |
8/2 |
Kirjanpidon tyyppi |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 02 000 009 |
8/2 |
|
|
Teksti |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 03 000 000 |
8/3 |
Tietojen saatavuus |
|
|
|
|
|
A |
|
|
38 03 000 009 |
8/3 |
|
|
Teksti |
|
|
|
A |
|
|
38 05 000 000 |
8/5 |
Lisätiedot |
|
|
C* |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 05 000 009 |
8/5 |
|
|
Teksti |
C* |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 12 000 000 |
8/12 |
Suostumus julkaisemiseen luvanhaltijoiden luettelossa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
38 12 000 213 |
8/12 |
|
|
Indikaattori |
A |
A |
A |
A |
A |
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
AWB (7e) |
IPO (8 a) |
OPO (8b) |
EUS (8c) |
TEA (8d) |
|
31 01 000 000 |
1/1 |
Hakemuksen/Päätöksen koodityyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 01 000 002 |
1/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 000 |
1/2 |
Allekirjoitus/varmennus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 202 |
1/2 |
|
|
Varmennus |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 03 000 000 |
1/3 |
Hakemuksen tyyppi |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 000 008 |
1/3 |
|
|
Koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 000 |
1/3 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 020 |
1/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 205 |
1/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 001 |
1/3 |
|
|
Viitenumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 04 000 000 |
1/4 |
Maantieteellinen voimassaolo – Unioni |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 000 008 |
1/4 |
|
|
Koodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 010 000 |
1/4 |
|
Euroopan unionin jäsenvaltiot |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 010 020 |
1/4 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 000 |
1/6 |
Päätöksen viitenumero |
|
|
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
|
31 06 000 020 |
1/6 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 205 |
1/6 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 001 |
1/6 |
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 000 |
1/7 |
Päätöksen tekevä tulliviranomainen |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 301 |
1/7 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 000 000 |
2/4 |
Liiteasiakirjat |
0 |
0 |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 000 223 |
2/4 |
|
|
Liiteasiakirjojen kokonaislukumäärä |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 000 |
2/4 |
|
Asiakirja |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 224 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 225 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan tunnistenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 226 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan päiväys |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 000 000 |
3/1 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakija/haltija |
|
|
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 01 000 016 |
3/1 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 000 |
3/1 |
|
Osoite |
0 |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 019 |
3/1 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 020 |
3/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 021 |
3/1 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 022 |
3/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 000 |
3/2 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 229 |
3/2 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 000 000 |
3/3 |
Edustaja |
|
|
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 03 000 016 |
3/3 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 000 |
3/3 |
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 019 |
3/3 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 020 |
3/3 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 021 |
3/3 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 022 |
3/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 000 |
3/4 |
|
Edustajan tunnistetiedot |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 229 |
3/4 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
33 05 000 000 |
3/5 |
Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot |
|
|
A [5]* |
|
|
|
|
|
33 05 000 016 |
3/5 |
|
|
Nimi |
A* |
|
|
|
|
|
33 05 000 237 |
3/5 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A [20]* |
|
|
|
|
|
33 05 000 238 |
3/5 |
|
|
Syntymäaika |
A [20]* |
|
|
|
|
|
33 05 000 229 |
3/5 |
|
|
EORI-numero |
A [20]* |
|
|
|
|
|
33 05 010 000 |
3/5 |
|
Yhteystiedot |
|
A* |
|
|
|
|
|
33 05 010 234 |
3/5 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
|
|
|
|
|
33 05 010 076 |
3/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
|
|
|
|
|
33 06 000 000 |
3/6 |
Hakemuksesta vastaava yhteyshenkilö |
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 016 |
3/6 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 234 |
3/6 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 076 |
3/6 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 000 000 |
3/7 |
Henkilö, joka johtaa hakemuksen tehnyttä yritystä tai vastaa sen liikkeenjohdosta |
|
|
A [5]* |
|
|
|
|
|
33 07 010 000 |
3/7 |
|
Yhteystiedot |
|
A* |
|
|
|
|
|
33 07 010 016 |
3/7 |
|
|
Nimi |
A* |
|
|
|
|
|
33 07 010 019 |
3/7 |
|
|
Katuosoite |
A* |
|
|
|
|
|
33 07 010 020 |
3/7 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
|
|
|
|
33 07 010 021 |
3/7 |
|
|
Postinumero |
A* |
|
|
|
|
|
33 07 010 022 |
3/7 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
|
|
|
|
|
33 07 020 000 |
3/7 |
|
Erityistietoja |
|
A* |
|
|
|
|
|
33 07 020 237 |
3/7 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A* |
|
|
|
|
|
33 07 020 238 |
3/7 |
|
|
Syntymäaika |
A* |
|
|
|
|
|
33 08 000 000 |
3/8 |
Tavaran omistaja |
|
|
|
|
|
|
A |
|
33 08 000 016 |
3/8 |
|
|
Nimi |
|
|
|
|
A |
|
33 08 010 000 |
3/8 |
|
Osoite |
|
|
|
|
|
A |
|
33 08 010 019 |
3/8 |
|
|
Katuosoite |
|
|
|
|
A |
|
33 08 010 020 |
3/8 |
|
|
Maakoodi |
|
|
|
|
A |
|
33 08 010 021 |
3/8 |
|
|
Postinumero |
|
|
|
|
A |
|
33 08 010 022 |
3/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
|
|
A |
|
34 01 000 000 |
4/1 |
Paikka |
|
|
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
|
34 01 000 022 |
4/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 000 |
4/2 |
Päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 207 |
4/2 |
|
|
Päivämäärä |
A |
A |
A |
A |
A |
|
34 03 000 000 |
4/3 |
Paikka, jossa tullitarkoituksiin soveltuvaa pääkirjanpitoa säilytetään tai jossa se on saatavilla |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
34 03 010 000 |
4/3 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 019 |
4/3 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 020 |
4/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 021 |
4/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 022 |
4/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 000 |
4/3 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 036 |
4/3 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 000 000 |
4/4 |
Paikka, jossa kirjanpitoa säilytetään |
|
|
A* |
A [9]* |
A* |
A [9]* |
A* |
|
34 04 000 016 |
4/4 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 000 |
4/4 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 019 |
4/4 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 020 |
4/4 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 021 |
4/4 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 022 |
4/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 020 000 |
4/4 |
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 020 036 |
4/4 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 05 000 000 |
4/5 |
Ensimmäinen käyttö- tai jalostuspaikka |
|
|
|
A* [10] [26] |
|
A* [10] [26] |
A* [10] [26] |
|
34 05 010 000 |
4/5 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 010 045 |
4/5 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
B* |
|
B* |
B* |
|
34 05 010 046 |
4/5 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 010 036 |
4/5 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 010 052 |
4/5 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 010 053 |
4/5 |
|
|
Lisätunniste |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 020 000 |
4/5 |
|
Tullitoimipaikka |
|
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 020 001 |
4/5 |
|
|
Viitenumero |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 030 000 |
4/5 |
|
GNSS |
|
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 030 049 |
4/5 |
|
|
Leveysaste |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 030 050 |
4/5 |
|
|
Pituusaste |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 040 000 |
4/5 |
|
Talouden toimija |
|
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 040 017 |
4/5 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 050 000 |
4/5 |
|
Osoite |
|
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 050 019 |
4/5 |
|
|
Katuosoite |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 050 021 |
4/5 |
|
|
Postinumero |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 050 022 |
4/5 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 050 020 |
4/5 |
|
|
Maakoodi |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 060 000 |
4/5 |
|
Postiosoite |
|
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 060 021 |
4/5 |
|
|
Postinumero |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 060 025 |
4/5 |
|
|
Talon numero |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 060 020 |
4/5 |
|
|
Maakoodi |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 070 000 |
4/5 |
|
Yhteyshenkilö |
|
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 070 016 |
4/5 |
|
|
Nimi |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 070 234 |
4/5 |
|
|
Puhelinnumero |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 070 076 |
4/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
A* |
|
A* |
A* |
|
34 06 000 000 |
4/6 |
Päätöksen [pyydetty] alkamispäivä |
|
|
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 207 |
4/6 |
|
|
Päivämäärä |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 009 |
4/6 |
|
|
Teksti |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 07 000 000 |
4/7 |
Päätöksen päättymispäivä |
|
|
|
B* A+ |
B* A+ |
B* A+ |
B* A+ |
|
34 07 000 207 |
4/7 |
|
|
Päivämäärä |
|
B* A+ |
B* A+ |
B* A+ |
B* A+ |
|
34 08 000 000 |
4/8 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 010 000 |
4/8 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 010 046 |
4/8 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
A |
|
|
|
|
|
34 08 010 036 |
4/8 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A |
|
|
|
|
|
34 08 010 052 |
4/8 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
A |
|
|
|
|
|
34 08 010 053 |
4/8 |
|
|
Lisätunniste |
A |
|
|
|
|
|
34 08 020 000 |
4/8 |
|
Tullitoimipaikka |
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 020 001 |
4/8 |
|
|
Viitenumero |
A |
|
|
|
|
|
34 08 030 000 |
4/8 |
|
GNSS |
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 030 049 |
4/8 |
|
|
Leveysaste |
A |
|
|
|
|
|
34 08 030 050 |
4/8 |
|
|
Pituusaste |
A |
|
|
|
|
|
34 08 040 000 |
4/8 |
|
Talouden toimija |
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 040 017 |
4/8 |
|
|
Tunnistenumero |
A |
|
|
|
|
|
34 08 050 000 |
4/8 |
|
Osoite |
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 050 019 |
4/8 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
|
|
34 08 050 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
|
34 08 050 022 |
4/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
|
|
|
34 08 050 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
|
|
|
|
34 08 060 000 |
4/8 |
|
Postiosoite |
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 060 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
|
34 08 060 025 |
4/8 |
|
|
Talon numero |
A |
|
|
|
|
|
34 08 060 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
|
|
|
|
34 08 070 000 |
4/8 |
|
Yhteyshenkilö |
|
A |
|
|
|
|
|
34 08 070 016 |
4/8 |
|
|
Nimi |
A |
|
|
|
|
|
34 08 070 234 |
4/8 |
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
|
|
|
34 08 070 076 |
4/8 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
|
|
|
|
|
34 09 000 000 |
4/9 |
Käyttö- tai jalostuspaikka (-paikat) |
|
|
|
A |
A [27] |
A |
A |
|
34 09 010 000 |
4/9 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 010 046 |
4/9 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A [26]* A+ |
A [26]* A+ |
A [26]* A+ |
A [26]* A+ |
|
34 09 010 036 |
4/9 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 010 052 |
4/9 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 010 053 |
4/9 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 020 000 |
4/9 |
|
Tullitoimipaikka |
|
|
A [26]* A+ |
|
A [26]* A+ |
A [26]* A+ |
|
34 09 020 001 |
4/9 |
|
|
Viitenumero |
|
A* A+ |
|
A* A+ |
A* A+ |
|
34 09 030 000 |
4/9 |
|
GNSS |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 030 049 |
4/9 |
|
|
Leveysaste |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 030 050 |
4/9 |
|
|
Pituusaste |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 040 000 |
4/9 |
|
Talouden toimija |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 040 017 |
4/9 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 050 000 |
4/9 |
|
Osoite |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 050 019 |
4/9 |
|
|
Katuosoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 050 021 |
4/9 |
|
|
Postinumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 050 022 |
4/9 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 050 020 |
4/9 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 060 000 |
4/9 |
|
Postiosoite |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 060 021 |
4/9 |
|
|
Postinumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 060 025 |
4/9 |
|
|
Talon numero |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 060 020 |
4/9 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 070 000 |
4/9 |
|
Yhteyshenkilö |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 070 016 |
4/9 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 070 234 |
4/9 |
|
|
Puhelinnumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 09 070 076 |
4/9 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 10 000 000 |
4/10 |
Asettamistullitoimipaikka (-paikat) |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 10 000 301 |
4/10 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 11 000 000 |
4/11 |
Menettelyn päättävä(t) tullitoimipaikka (-paikat) |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 11 000 301 |
4/11 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 12 000 000 |
4/12 |
Vakuustullitoimipaikka |
|
|
|
A [12] |
A [12] |
A |
A |
|
34 12 000 301 |
4/12 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 13 000 000 |
4/13 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
34 13 000 301 |
4/13 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
34 17 000 000 |
4/17 |
Menettelyn päättämisen määräaika |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
34 17 000 213 |
4/17 |
|
|
Indikaattori |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 17 000 008 |
4/17 |
|
|
Koodi |
|
A |
|
|
|
|
34 17 000 245 |
4/17 |
|
|
Ajanjakso |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 17 000 009 |
4/17 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
34 18 000 000 |
4/18 |
Päätöstilitys |
|
|
|
A [14]+ |
|
A+ |
|
|
34 18 000 213 |
4/18 |
|
|
Indikaattori |
|
A+ |
|
A+ |
|
|
34 18 000 246 |
4/18 |
|
|
Määräaika |
|
A+ |
|
A+ |
|
|
34 18 000 009 |
4/18 |
|
|
Teksti |
|
A+ |
|
A+ |
|
|
35 01 000 000 |
5/1 |
Tavaraa koskevat tiedot |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 010 000 |
5/1 |
|
Tavaran koodi |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 010 056 |
5/1 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 010 057 |
5/1 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
A |
A |
A |
|
|
35 01 010 058 |
5/1 |
|
|
Taric-koodi |
|
|
|
A |
|
|
35 01 011 000 |
5/1 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
|
|
|
A [34] |
|
|
35 01 011 247 |
5/1 |
|
|
Taric-lisäkoodi (unioni) |
|
|
|
A [34] |
|
|
35 01 012 000 |
5/1 |
|
Lisätiedot |
|
|
A* |
|
|
|
|
35 01 012 315 |
5/1 |
|
|
Taric-toimenpiteen tyyppi |
|
A* |
|
|
|
|
35 01 012 020 |
5/1 |
|
|
Maakoodi |
|
A* |
|
|
|
|
35 01 012 009 |
5/1 |
|
|
Teksti |
|
A* |
|
|
|
|
35 01 020 000 |
5/2 |
|
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 020 213 |
5/2 |
|
|
Indikaattori |
|
|
|
A |
|
|
35 01 020 009 |
5/2 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 030 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljous |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 031 000 |
5/3 |
|
Tavaran paljoutta koskeva muu kuin sitova tieto |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 031 249 |
5/3 |
|
|
Mittayksikkö |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 031 006 |
5/3 |
|
|
Paljous |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 040 000 |
5/4 |
|
Tavaran arvo |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 040 012 |
5/4 |
|
|
Valuutta |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 040 014 |
5/4 |
|
|
Määrä |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 050 000 |
5/5 |
|
Tuotto |
|
|
A |
A |
A |
|
|
35 01 050 009 |
5/5 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
|
|
35 01 060 000 |
5/6 |
|
Vastaavat tavarat |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 060 008 |
5/6 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 060 213 |
5/6 |
|
|
Indikaattori |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 060 253 |
5/6 |
|
|
Tavaran kaupallinen laatu ja tekniset ominaisuudet |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 061 000 |
5/6 |
|
Vastaavien tavaroiden koodi |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 061 056 |
5/6 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 061 057 |
5/6 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 080 000 |
5/8 |
|
Tavaroiden tunnistetiedot |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 080 008 |
5/8 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 080 009 |
5/8 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
35 01 090 000 |
6/2 |
|
Taloudelliset edellytykset |
|
|
A |
A |
|
|
|
35 01 090 008 |
6/2 |
|
|
Koodi |
|
A |
|
|
|
|
35 01 090 009 |
6/2 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
|
|
|
35 07 000 000 |
5/7 |
Jalostetut tuotteet |
|
|
|
A [32] |
A |
A |
|
|
35 07 010 000 |
5/7 |
|
Tavaran koodi |
|
|
A |
A |
A |
|
|
35 07 010 056 |
5/7 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
|
|
35 07 010 057 |
5/7 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
A |
A |
A |
|
|
35 07 010 058 |
5/7 |
|
|
Taric-koodi |
|
|
|
A |
|
|
35 07 011 000 |
5/7 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
|
|
|
A [34] |
|
|
35 07 011 247 |
5/7 |
|
|
Taric-lisäkoodi (unioni) |
|
|
|
A |
|
|
35 07 020 000 |
5/7 |
|
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
|
|
35 07 020 254 |
5/7 |
|
|
Tavaran kuvaus |
|
A |
A |
A |
|
|
36 03 000 000 |
6/3 |
Yleiset huomautukset |
|
|
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
36 03 000 009 |
6/3 |
|
|
Teksti |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
36 04 000 000 |
UUSI |
Vakioitu tietojenvaihto (INF) |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
36 04 000 002 |
UUSI |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
|
|
36 04 000 009 |
UUSI |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
|
|
|
37 05 000 000 |
7/5 |
Tiedot suunnitellusta toiminnasta |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
37 05 000 298 |
7/5 |
|
|
Jäsenvaltio |
|
A |
|
A |
A |
|
37 05 000 244 |
7/5 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 01 000 000 |
8/1 |
Tullitarkoituksiin soveltuvan pääkirjanpidon tyyppi |
|
|
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 01 000 009 |
8/1 |
|
|
Teksti |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 02 000 000 |
8/2 |
Kirjanpidon tyyppi |
|
|
|
A* |
A* |
A* |
A [29]* |
|
38 02 000 009 |
8/2 |
|
|
Teksti |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 05 000 000 |
8/5 |
Lisätiedot |
|
|
C* |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 05 000 009 |
8/5 |
|
|
Teksti |
C* |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 06 000 000 |
8/6 |
Vakuus |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
38 06 000 260 |
8/6 |
|
|
Vaatimuksen indikaattori |
|
A [12] |
A [12] |
A |
A |
|
38 06 000 069 |
8/6 |
|
|
GRN |
|
A [12] |
A [12] |
A |
A |
|
38 06 000 001 |
8/6 |
|
|
Viitenumero (muu) |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 06 000 009 |
8/6 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 07 000 000 |
8/7 |
Viitemäärä lupaa/valtuutusta kohden |
|
|
|
A [12] |
A [12] |
A |
A |
|
38 07 000 012 |
8/7 |
|
|
Valuutta |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 07 000 071 |
8/7 |
|
|
Katettava määrä |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 000 000 |
8/8 |
Oikeuksien ja velvollisuuksien siirto |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 000 213 |
8/8 |
|
|
Indikaattori |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 000 009 |
8/8 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 000 |
UUSI |
|
Siirron saaja |
|
|
A |
B |
A |
A |
|
38 08 010 016 |
UUSI |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 019 |
UUSI |
|
|
Katuosoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 020 |
UUSI |
|
|
Maakoodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 021 |
UUSI |
|
|
Postinumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 022 |
UUSI |
|
|
Postitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 134 |
UUSI |
|
|
Tunnistetiedot |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 317 |
UUSI |
|
|
TORO-luvan viite |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 08 010 009 |
UUSI |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
|
38 12 000 000 |
8/12 |
Suostumus julkaisemiseen luvanhaltijoiden luettelossa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
38 12 000 213 |
8/12 |
|
|
Indikaattori |
A |
A |
A |
A |
A |
|
38 13 000 000 |
8/13 |
Koodeksin 86 artiklan 3 kohdan mukaisesti kannettavan tuontitullin laskentamenetelmä |
|
|
|
A |
|
|
|
|
38 13 000 008 |
8/13 |
|
|
Koodi |
|
A |
|
|
|
|
38 13 000 009 |
UUSI |
|
|
Teksti |
|
A |
|
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
CWx (8e) |
A163 (8f) |
ACT (9 a) |
ACR (9b) |
|
31 01 000 000 |
1/1 |
Hakemuksen/Päätöksen koodityyppi |
|
|
A |
|
A |
A |
|
31 01 000 002 |
1/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
|
A |
A |
|
31 02 000 000 |
1/2 |
Allekirjoitus/varmennus |
|
0 |
A |
|
A |
A |
|
31 02 000 202 |
1/2 |
|
|
Varmennus |
A |
|
A |
A |
|
31 03 000 000 |
1/3 |
Hakemuksen tyyppi |
|
0 |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 000 008 |
1/3 |
|
|
Koodi |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 000 |
1/3 |
|
Päätöksen viitenumero |
0 |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 020 |
1/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 205 |
1/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 03 010 001 |
1/3 |
|
|
Viitenumero |
A* |
|
A* |
A* |
|
31 04 000 000 |
1/4 |
Maantieteellinen voimassaolo – Unioni |
0 |
0 |
A |
|
A |
A |
|
31 04 000 008 |
1/4 |
|
|
Koodi |
A |
|
A |
A |
|
31 04 010 000 |
1/4 |
|
Euroopan unionin jäsenvaltiot |
0 |
A |
|
A |
A |
|
31 04 010 020 |
1/4 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
A |
A |
|
31 06 000 000 |
1/6 |
Päätöksen viitenumero |
|
0 |
A [2]* A+ |
|
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
|
31 06 000 020 |
1/6 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
A |
A |
|
31 06 000 205 |
1/6 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
|
A |
A |
|
31 06 000 001 |
1/6 |
|
|
Viitenumero |
A |
|
A |
A |
|
31 07 000 000 |
1/7 |
Päätöksen tekevä tulliviranomainen |
|
0 |
A |
|
A |
A |
|
31 07 000 301 |
1/7 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
|
A |
A |
|
32 04 000 000 |
2/4 |
Liiteasiakirjat |
0 |
0 |
A |
|
A |
A |
|
32 04 000 223 |
2/4 |
|
|
Liiteasiakirjojen kokonaislukumäärä |
A |
|
A |
A |
|
32 04 010 000 |
2/4 |
|
Asiakirja |
0 |
A |
|
A |
A |
|
32 04 010 224 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan nimi |
A |
|
A |
A |
|
32 04 010 225 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan tunnistenumero |
A |
|
A |
A |
|
32 04 010 226 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan päiväys |
A |
|
A |
A |
|
32 05 000 000 |
2/5 |
Varastotilat |
0 |
0 |
A+ |
|
|
|
|
32 05 010 000 |
2/5 |
|
Tunnistetiedot |
|
A+ |
|
|
|
|
32 05 010 134 |
2/5 |
|
|
Tunnistetiedot |
A+ |
|
|
|
|
32 05 020 000 |
2/5 |
|
Osoite |
0 |
A+ |
|
|
|
|
32 05 020 016 |
2/5 |
|
|
Nimi |
A+ |
|
|
|
|
32 05 020 019 |
2/5 |
|
|
Katuosoite |
A+ |
|
|
|
|
32 05 020 020 |
2/5 |
|
|
Maakoodi |
A+ |
|
|
|
|
32 05 020 021 |
2/5 |
|
|
Postinumero |
A+ |
|
|
|
|
32 05 020 022 |
2/5 |
|
|
Postitoimipaikka |
A+ |
|
|
|
|
32 05 030 000 |
8/10 |
|
Yksityiskohtaiset tiedot |
0 |
A+ |
|
|
|
|
32 05 030 009 |
8/10 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
|
|
|
33 01 000 000 |
3/1 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakija/haltija |
0 |
0 |
A [4] |
|
A [4] |
A [4] |
|
33 01 000 016 |
3/1 |
|
|
Nimi |
A |
|
A |
A |
|
33 01 010 000 |
3/1 |
|
Osoite |
0 |
A |
|
A |
A |
|
33 01 010 019 |
3/1 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
A |
A |
|
33 01 010 020 |
3/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
A |
A |
|
33 01 010 021 |
3/1 |
|
|
Postinumero |
A |
|
A |
A |
|
33 01 010 022 |
3/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
A |
A |
|
33 02 000 000 |
3/2 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot |
0 |
0 |
A |
|
A |
A |
|
33 02 000 229 |
3/2 |
|
|
EORI-numero |
A |
|
A |
A |
|
33 03 000 000 |
3/3 |
Edustaja |
|
0 |
A [4] |
|
A [4] |
A [4] |
|
33 03 000 016 |
3/3 |
|
|
Nimi |
A |
|
A |
A |
|
33 03 010 000 |
3/3 |
|
Osoite |
0 |
A |
|
A |
A |
|
33 03 010 019 |
3/3 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
A |
A |
|
33 03 010 020 |
3/3 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
A |
A |
|
33 03 010 021 |
3/3 |
|
|
Postinumero |
A |
|
A |
A |
|
33 03 010 022 |
3/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
A |
A |
|
33 03 020 000 |
3/4 |
|
Edustajan tunnistetiedot |
0 |
A |
|
A |
A |
|
33 03 020 229 |
3/4 |
|
|
EORI-numero |
A |
|
A |
A |
|
33 05 000 000 |
3/5 |
Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot |
0 |
0 |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
|
33 05 000 016 |
3/5 |
|
|
Nimi |
|
|
A* |
A* |
|
33 05 000 237 |
3/5 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
|
|
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 000 238 |
3/5 |
|
|
Syntymäaika |
|
|
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 000 229 |
3/5 |
|
|
EORI-numero |
|
|
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 010 000 |
3/5 |
|
Yhteystiedot |
0 |
|
|
A* |
A* |
|
33 05 010 234 |
3/5 |
|
|
Puhelinnumero |
|
|
A* |
A* |
|
33 05 010 076 |
3/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
|
A* |
A* |
|
33 06 000 000 |
3/6 |
Hakemuksesta vastaava yhteyshenkilö |
0 |
0 |
A* |
|
A* |
A* |
|
33 06 000 016 |
3/6 |
|
|
Nimi |
A* |
|
A* |
A* |
|
33 06 000 234 |
3/6 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
|
A* |
A* |
|
33 06 000 076 |
3/6 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
|
A* |
A* |
|
33 07 000 000 |
3/7 |
Henkilö, joka johtaa hakemuksen tehnyttä yritystä tai vastaa sen liikkeenjohdosta |
|
0 |
|
|
A [5]* |
A [5]* |
|
33 07 010 000 |
3/7 |
|
Yhteystiedot |
|
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 016 |
3/7 |
|
|
Nimi |
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 019 |
3/7 |
|
|
Katuosoite |
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 020 |
3/7 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 021 |
3/7 |
|
|
Postinumero |
|
|
A* |
A* |
|
33 07 010 022 |
3/7 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A* |
A* |
|
33 07 020 000 |
3/7 |
|
Erityistietoja |
0 |
|
|
A* |
A* |
|
33 07 020 237 |
3/7 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
|
|
A* |
A* |
|
33 07 020 238 |
3/7 |
|
|
Syntymäaika |
|
|
A* |
A* |
|
33 08 000 000 |
3/8 |
Tavaran omistaja |
0 |
0 |
|
A [6] |
|
|
|
33 08 000 016 |
3/8 |
|
|
Nimi |
|
A |
|
|
|
33 08 010 000 |
3/8 |
|
Osoite |
0 |
|
A |
|
|
|
33 08 010 019 |
3/8 |
|
|
Katuosoite |
|
A |
|
|
|
33 08 010 020 |
3/8 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
|
|
|
33 08 010 021 |
3/8 |
|
|
Postinumero |
|
A |
|
|
|
33 08 010 022 |
3/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
A |
|
|
|
34 01 000 000 |
4/1 |
Paikka |
0 |
0 |
A [7] |
|
A [7] |
A [7] |
|
34 01 000 022 |
4/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
A |
A |
|
34 02 000 000 |
4/2 |
Päivämäärä |
|
0 |
A |
|
A |
A |
|
34 02 000 207 |
4/2 |
|
|
Päivämäärä |
A |
|
A |
A |
|
34 03 000 000 |
4/3 |
Paikka, jossa tullitarkoituksiin soveltuvaa pääkirjanpitoa säilytetään tai jossa se on saatavilla |
|
0 |
A [5] [8]* |
A [5] [25]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
34 03 010 000 |
4/3 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 019 |
4/3 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 020 |
4/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 021 |
4/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 022 |
4/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 000 |
4/3 |
|
UN/LOCODE-koodi |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 036 |
4/3 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 000 000 |
4/4 |
Paikka, jossa kirjanpitoa säilytetään |
0 |
0 |
A [8]* |
A [21]* |
A* |
A* |
|
34 04 000 016 |
4/4 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 000 |
4/4 |
|
Osoite |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 019 |
4/4 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 020 |
4/4 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 021 |
4/4 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 022 |
4/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 020 000 |
4/4 |
|
UN/LOCODE-koodi |
0 |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 04 020 036 |
4/4 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
|
A* |
A* |
|
34 05 000 000 |
4/5 |
Ensimmäinen käyttö- tai jalostuspaikka |
0 |
0 |
|
A [10] [26]* |
|
|
|
34 05 010 000 |
4/5 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
|
A* |
|
|
|
34 05 010 045 |
4/5 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
B |
|
|
|
34 05 010 046 |
4/5 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A * |
|
|
|
34 05 010 036 |
4/5 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A* |
|
|
|
34 05 010 052 |
4/5 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
|
A* |
|
|
|
34 05 010 053 |
4/5 |
|
|
Lisätunniste |
|
A* |
|
|
|
34 05 020 000 |
4/5 |
|
Tullitoimipaikka |
0 |
|
A* |
|
|
|
34 05 020 001 |
4/5 |
|
|
Viitenumero |
|
A* |
|
|
|
34 05 030 000 |
4/5 |
|
GNSS |
0 |
|
A* |
|
|
|
34 05 030 049 |
4/5 |
|
|
Leveysaste |
|
A* |
|
|
|
34 05 030 050 |
4/5 |
|
|
Pituusaste |
|
A* |
|
|
|
34 05 040 000 |
4/5 |
|
Talouden toimija |
0 |
|
A* |
|
|
|
34 05 040 017 |
4/5 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A* |
|
|
|
34 05 050 000 |
4/5 |
|
Osoite |
0 |
|
A* |
|
|
|
34 05 050 019 |
4/5 |
|
|
Katuosoite |
|
A* |
|
|
|
34 05 050 021 |
4/5 |
|
|
Postinumero |
|
A* |
|
|
|
34 05 050 022 |
4/5 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
A* |
|
|
|
34 05 050 020 |
4/5 |
|
|
Maakoodi |
|
A* |
|
|
|
34 05 060 000 |
4/5 |
|
Postiosoite |
0 |
|
A* |
|
|
|
34 05 060 021 |
4/5 |
|
|
Postinumero |
|
A* |
|
|
|
34 05 060 025 |
4/5 |
|
|
Talon numero |
|
A* |
|
|
|
34 05 060 020 |
4/5 |
|
|
Maakoodi |
|
A* |
|
|
|
34 05 070 000 |
4/5 |
|
Yhteyshenkilö |
0 |
|
A* |
|
|
|
34 05 070 016 |
4/5 |
|
|
Nimi |
|
A* |
|
|
|
34 05 070 234 |
4/5 |
|
|
Puhelinnumero |
|
A* |
|
|
|
34 05 070 076 |
4/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
A* |
|
|
|
34 06 000 000 |
4/6 |
Päätöksen [pyydetty] alkamispäivä |
0 |
0 |
C* A+ |
|
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 207 |
4/6 |
|
|
Päivämäärä |
C* A+ |
|
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 009 |
4/6 |
|
|
Teksti |
C* A+ |
|
C* A+ |
C* A+ |
|
34 08 000 000 |
4/8 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
0 |
|
|
A |
A |
|
34 08 010 000 |
4/8 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
|
|
A |
A |
|
34 08 010 046 |
4/8 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
|
A |
A |
|
34 08 010 036 |
4/8 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
A |
A |
|
34 08 010 052 |
4/8 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
|
|
A |
A |
|
34 08 010 053 |
4/8 |
|
|
Lisätunniste |
|
|
A |
A |
|
34 08 020 000 |
4/8 |
|
Tullitoimipaikka |
0 |
|
|
A |
A |
|
34 08 020 001 |
4/8 |
|
|
Viitenumero |
|
|
A |
A |
|
34 08 030 000 |
4/8 |
|
GNSS |
0 |
|
|
A |
A |
|
34 08 030 049 |
4/8 |
|
|
Leveysaste |
|
|
A |
A |
|
34 08 030 050 |
4/8 |
|
|
Pituusaste |
|
|
A |
A |
|
34 08 040 000 |
4/8 |
|
Talouden toimija |
0 |
|
|
A |
A |
|
34 08 040 017 |
4/8 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
A |
|
34 08 050 000 |
4/8 |
|
Osoite |
0 |
|
|
A |
A |
|
34 08 050 019 |
4/8 |
|
|
Katuosoite |
|
|
A |
A |
|
34 08 050 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
|
|
A |
A |
|
34 08 050 022 |
4/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
34 08 050 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A |
A |
|
34 08 060 000 |
4/8 |
|
Postiosoite |
0 |
|
|
A |
A |
|
34 08 060 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
|
|
A |
A |
|
34 08 060 025 |
4/8 |
|
|
Talon numero |
|
|
A |
A |
|
34 08 060 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
|
|
A |
A |
|
34 08 070 000 |
4/8 |
|
Yhteyshenkilö |
0 |
|
|
A |
A |
|
34 08 070 016 |
4/8 |
|
|
Nimi |
|
|
A |
A |
|
34 08 070 234 |
4/8 |
|
|
Puhelinnumero |
|
|
A |
A |
|
34 08 070 076 |
4/8 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
|
A |
A |
|
34 09 000 000 |
4/9 |
Käyttö- tai jalostuspaikka (-paikat) |
0 |
0 |
|
A |
|
|
|
34 09 010 000 |
4/9 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
|
A |
|
|
|
34 09 010 046 |
4/9 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A [26]* A+ |
|
|
|
34 09 010 036 |
4/9 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
|
|
|
34 09 010 052 |
4/9 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
|
A |
|
|
|
34 09 010 053 |
4/9 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
|
|
|
34 09 020 000 |
4/9 |
|
Tullitoimipaikka |
0 |
|
A [26]* A+ |
|
|
|
34 09 020 001 |
4/9 |
|
|
Viitenumero |
|
A [26]* A+ |
|
|
|
34 09 030 000 |
4/9 |
|
GNSS |
0 |
|
A |
|
|
|
34 09 030 049 |
4/9 |
|
|
Leveysaste |
|
A |
|
|
|
34 09 030 050 |
4/9 |
|
|
Pituusaste |
|
A |
|
|
|
34 09 040 000 |
4/9 |
|
Talouden toimija |
0 |
|
A |
|
|
|
34 09 040 017 |
4/9 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
34 09 050 000 |
4/9 |
|
Osoite |
0 |
|
A |
|
|
|
34 09 050 019 |
4/9 |
|
|
Katuosoite |
|
A |
|
|
|
34 09 050 021 |
4/9 |
|
|
Postinumero |
|
A |
|
|
|
34 09 050 022 |
4/9 |
|
|
Postitoimipaikka |
|
A |
|
|
|
34 09 050 020 |
4/9 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
|
|
|
34 09 060 000 |
4/9 |
|
Postiosoite |
0 |
|
A |
|
|
|
34 09 060 021 |
4/9 |
|
|
Postinumero |
|
A |
|
|
|
34 09 060 025 |
4/9 |
|
|
Talon numero |
|
A |
|
|
|
34 09 060 020 |
4/9 |
|
|
Maakoodi |
|
A |
|
|
|
34 09 070 000 |
4/9 |
|
Yhteyshenkilö |
0 |
|
A |
|
|
|
34 09 070 016 |
4/9 |
|
|
Nimi |
|
A |
|
|
|
34 09 070 234 |
4/9 |
|
|
Puhelinnumero |
|
A |
|
|
|
34 09 070 076 |
4/9 |
|
|
Sähköpostiosoite |
|
A |
|
|
|
34 10 000 000 |
4/10 |
Asettamistullitoimipaikka (-paikat) |
0 |
0 |
A |
|
|
|
|
34 10 000 301 |
4/10 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
|
|
|
|
34 11 000 000 |
4/11 |
Menettelyn päättävä(t) tullitoimipaikka (-paikat) |
|
0 |
A |
A |
|
|
|
34 11 000 301 |
4/11 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
A |
|
|
|
34 12 000 000 |
4/12 |
Vakuustullitoimipaikka |
|
0 |
A |
|
|
|
|
34 12 000 301 |
4/12 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
|
|
|
|
34 13 000 000 |
4/13 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
0 |
A+ |
A+ |
|
|
|
34 13 000 301 |
4/13 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A+ |
A+ |
|
|
|
34 14 000 000 |
4/14 |
Määrätullitoimipaikka (-paikat) |
|
0 |
|
|
C* A+ |
|
|
34 14 000 301 |
4/14 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
|
C* A+ |
|
|
34 15 000 000 |
4/15 |
Lähtötullitoimipaikka (-paikat) |
|
0 |
|
|
|
C* A+ |
|
34 15 000 301 |
4/15 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
|
|
C* A+ |
|
34 16 000 000 |
4/16 |
Määräaika |
|
0 |
|
|
A [28]+ |
A [28]+ |
|
34 16 000 313 |
4/16 |
|
|
Minuuttia |
|
|
A+ |
A+ |
|
34 16 000 314 |
4/16 |
|
|
Jäsenvaltion maakoodi |
|
|
A+ |
A+ |
|
34 17 000 000 |
4/17 |
Menettelyn päättämisen määräaika |
|
0 |
|
A |
|
|
|
34 17 000 213 |
4/17 |
|
|
Indikaattori |
|
A |
|
|
|
34 17 000 008 |
4/17 |
|
|
Koodi |
|
A |
|
|
|
34 17 000 245 |
4/17 |
|
|
Ajanjakso |
|
A |
|
|
|
34 17 000 009 |
4/17 |
|
|
Teksti |
|
A |
|
|
|
34 18 000 000 |
4/18 |
Päätöstilitys |
|
0 |
|
A [15]+ |
|
|
|
34 18 000 213 |
4/18 |
|
|
Indikaattori |
|
A+ |
|
|
|
34 18 000 246 |
4/18 |
|
|
Määräaika |
|
A+ |
|
|
|
34 18 000 009 |
4/18 |
|
|
Teksti |
|
A+ |
|
|
|
35 01 000 000 |
5/1 |
Tavaraa koskevat tiedot |
|
0 |
A |
A |
|
|
|
35 01 010 000 |
5/1 |
|
Tavaran koodi |
|
C* |
|
|
|
|
35 01 010 056 |
5/1 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
A* |
|
|
|
|
35 01 010 057 |
5/1 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
A* |
|
|
|
|
35 01 020 000 |
5/2 |
|
Tavaran kuvaus |
0 |
A |
|
|
|
|
35 01 020 009 |
5/2 |
|
|
Teksti |
A |
|
|
|
|
35 01 050 000 |
5/5 |
|
Tuotto |
0 |
|
A [16] |
|
|
|
35 01 050 009 |
5/5 |
|
|
Teksti |
|
A |
|
|
|
35 01 060 000 |
5/6 |
|
Vastaavat tavarat |
0 |
A |
|
|
|
|
35 01 060 008 |
5/6 |
|
|
Koodi |
A |
|
|
|
|
35 01 060 213 |
5/6 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
|
|
|
35 01 060 253 |
5/6 |
|
|
Tavaran kaupallinen laatu ja tekniset ominaisuudet |
A |
|
|
|
|
35 01 061 000 |
5/6 |
|
Vastaavien tavaroiden koodi |
0 |
A |
|
|
|
|
35 01 061 056 |
5/6 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
A |
|
|
|
|
35 01 061 057 |
5/6 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
A |
|
|
|
|
35 01 080 000 |
5/8 |
|
Tavaroiden tunnistetiedot |
0 |
A |
A |
|
|
|
35 01 080 008 |
5/8 |
|
|
Koodi |
A |
A |
|
|
|
35 01 080 009 |
5/8 |
|
|
Teksti |
A |
A |
|
|
|
35 01 090 000 |
6/2 |
|
Taloudelliset edellytykset |
0 |
|
A [17] |
|
|
|
35 01 090 008 |
6/2 |
|
|
Koodi |
|
A |
|
|
|
35 01 090 009 |
6/2 |
|
|
Teksti |
|
A |
|
|
|
35 07 000 000 |
5/7 |
Jalostetut tuotteet |
0 |
0 |
|
A [17] |
|
|
|
35 07 010 000 |
5/7 |
|
Tavaran koodi |
|
|
A |
|
|
|
35 07 010 056 |
5/7 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
|
|
|
35 07 010 057 |
5/7 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
A |
|
|
|
35 07 010 058 |
5/7 |
|
|
Taric-koodi |
|
A |
|
|
|
35 07 011 000 |
5/7 |
|
Taric-lisäkoodi |
0 |
|
A |
|
|
|
35 07 011 247 |
5/7 |
|
|
Taric-lisäkoodi (unioni) |
|
A |
|
|
|
35 07 020 000 |
5/7 |
|
Tavaran kuvaus |
0 |
|
A |
|
|
|
35 07 020 254 |
5/7 |
|
0 |
Tavaran kuvaus |
|
A |
|
|
|
35 09 000 000 |
5/9 |
Tavararyhmät ja siirrot, joihin ei sovelleta yksinkertaistusta |
|
0 |
|
|
A+ |
A+ |
|
35 09 000 056 |
5/9 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
|
A+ |
A+ |
|
35 09 010 000 |
5/9 |
|
Siirto |
0 |
|
|
A+ |
A+ |
|
35 09 010 009 |
5/9 |
|
|
Teksti |
|
|
A+ |
A+ |
|
36 03 000 000 |
6/3 |
Yleiset huomautukset |
|
0 |
A+ |
|
A+ |
A+ |
|
36 03 000 009 |
6/3 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
A+ |
A+ |
|
37 04 000 000 |
7/4 |
Toimien lukumäärä |
0 |
0 |
|
|
A* |
A* |
|
37 04 000 259 |
7/4 |
|
|
Toimien lukumäärä kuukaudessa |
|
|
A* |
A* |
|
37 05 000 000 |
7/5 |
Tiedot suunnitellusta toiminnasta |
|
0 |
A |
A |
|
|
|
37 05 000 298 |
7/5 |
|
|
Jäsenvaltio |
A |
A |
|
|
|
37 05 000 244 |
7/5 |
|
|
Teksti |
A |
A |
|
|
|
38 01 000 000 |
8/1 |
Tullitarkoituksiin soveltuvan pääkirjanpidon tyyppi |
|
0 |
A [8]* |
|
A [5]* |
A [5]* |
|
38 01 000 009 |
8/1 |
|
|
Teksti |
A* |
|
A* |
A* |
|
38 02 000 000 |
8/2 |
Kirjanpidon tyyppi |
|
0 |
A [8]* |
|
A* |
A* |
|
38 02 000 009 |
8/2 |
|
|
Teksti |
A* |
|
A* |
A* |
|
38 05 000 000 |
8/5 |
Lisätiedot |
|
0 |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 05 000 009 |
8/5 |
|
|
Teksti |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 06 000 000 |
8/6 |
Vakuus |
|
0 |
A |
|
|
|
|
38 06 000 260 |
8/6 |
|
|
Vaatimuksen indikaattori |
A |
|
|
|
|
38 06 000 069 |
8/6 |
|
|
GRN |
A |
|
|
|
|
38 06 000 001 |
8/6 |
|
|
Viitenumero (muu) |
A |
|
|
|
|
38 06 000 009 |
8/6 |
|
|
Teksti |
A |
|
|
|
|
38 07 000 000 |
8/7 |
Viitemäärä lupaa/valtuutusta kohden |
|
0 |
A |
|
|
|
|
38 07 000 012 |
8/7 |
|
|
Valuutta |
A |
|
|
|
|
38 07 000 071 |
8/7 |
|
|
Katettava määrä |
A |
|
|
|
|
38 08 000 000 |
8/8 |
Oikeuksien ja velvollisuuksien siirto |
|
0 |
A |
|
|
|
|
38 08 000 213 |
8/8 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
|
|
|
38 08 000 009 |
8/8 |
|
|
Teksti |
A |
|
|
|
|
38 08 010 000 |
UUSI |
|
Siirron saaja |
0 |
A |
|
|
|
|
38 08 010 016 |
UUSI |
|
|
Nimi |
A |
|
|
|
|
38 08 010 019 |
UUSI |
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
|
38 08 010 020 |
UUSI |
|
|
Maakoodi |
A |
|
|
|
|
38 08 010 021 |
UUSI |
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
38 08 010 022 |
UUSI |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
|
|
38 08 010 134 |
UUSI |
|
|
Tunnistetiedot |
A |
|
|
|
|
38 08 010 317 |
UUSI |
|
|
TORO-luvan viite |
A |
|
|
|
|
38 08 010 009 |
UUSI |
|
|
Teksti |
A |
|
|
|
|
38 11 000 000 |
8/11 |
Unionitavaroiden varastointi |
|
0 |
A |
|
|
|
|
38 11 000 213 |
8/11 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
|
|
|
38 11 000 009 |
8/11 |
|
|
Teksti |
A |
|
|
|
|
38 12 000 000 |
8/12 |
Suostumus julkaisemiseen luvanhaltijoiden luettelossa |
|
0 |
A |
|
A |
A |
|
38 12 000 213 |
8/12 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
A |
A |
|
38 13 000 000 |
8/13 |
Koodeksin 86 artiklan 3 kohdan mukaisesti kannettavan tuontitullin laskentamenetelmä |
|
0 |
|
A [19] |
|
|
|
38 13 000 008 |
8/13 |
|
|
Koodi |
|
A |
|
|
|
38 13 000 009 |
UUSI |
|
|
Teksti |
|
A |
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
ACE (9c) |
SSE (9d) |
TRD (9e) |
ETD (9f) |
|
31 01 000 000 |
1/1 |
Hakemuksen/Päätöksen koodityyppi |
0 |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
31 01 000 002 |
1/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 000 |
1/2 |
Allekirjoitus/varmennus |
|
0 |
A |
A |
A |
A |
|
31 02 000 202 |
1/2 |
|
|
Varmennus |
A |
A |
A |
A |
|
31 03 000 000 |
1/3 |
Hakemuksen tyyppi |
|
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 000 008 |
1/3 |
|
|
Koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 000 |
1/3 |
|
Päätöksen viitenumero |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 020 |
1/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 205 |
1/3 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 03 010 001 |
1/3 |
|
|
Viitenumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
31 04 000 000 |
1/4 |
Maantieteellinen voimassaolo – Unioni |
0 |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 000 008 |
1/4 |
|
|
Koodi |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 010 000 |
1/4 |
|
Euroopan unionin jäsenvaltiot |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
31 04 010 020 |
1/4 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
|
31 05 000 000 |
1/5 |
Maantieteellinen voimassaolo – Yhteistä passitusta soveltavat maat |
0 |
0 |
|
|
|
A [1] |
|
31 05 000 020 |
1/5 |
|
|
Maakoodi |
|
|
|
A |
|
31 06 000 000 |
1/6 |
Päätöksen viitenumero |
|
0 |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
A [2]* A+ |
|
31 06 000 020 |
1/6 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 205 |
1/6 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
A |
A |
A |
|
31 06 000 001 |
1/6 |
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 000 |
1/7 |
Päätöksen tekevä tulliviranomainen |
|
0 |
A |
A |
A |
A |
|
31 07 000 301 |
1/7 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 000 000 |
2/4 |
Liiteasiakirjat |
0 |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 000 223 |
2/4 |
|
|
Liiteasiakirjojen kokonaislukumäärä |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 000 |
2/4 |
|
Asiakirja |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 224 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan nimi |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 225 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan tunnistenumero |
A |
A |
A |
A |
|
32 04 010 226 |
2/4 |
|
|
Asiakirjan päiväys |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 000 000 |
3/1 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakija/haltija |
0 |
0 |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 01 000 016 |
3/1 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 000 227 |
3/1 |
|
|
Koko nimi |
|
|
|
|
|
33 01 010 000 |
3/1 |
|
Osoite |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 019 |
3/1 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 020 |
3/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 021 |
3/1 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
|
33 01 010 022 |
3/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 000 |
3/2 |
Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot |
0 |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
33 02 000 229 |
3/2 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 000 000 |
3/3 |
Edustaja |
|
0 |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
A [4] |
|
33 03 000 016 |
3/3 |
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 000 |
3/3 |
|
Osoite |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 019 |
3/3 |
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 020 |
3/3 |
|
|
Maakoodi |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 021 |
3/3 |
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 010 022 |
3/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 000 |
3/4 |
|
Edustajan tunnistetiedot |
0 |
A |
A |
A |
A |
|
33 03 020 229 |
3/4 |
|
|
EORI-numero |
A |
A |
A |
A |
|
33 05 000 000 |
3/5 |
Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot |
0 |
0 |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
33 05 000 016 |
3/5 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 05 000 237 |
3/5 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 000 238 |
3/5 |
|
|
Syntymäaika |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 000 229 |
3/5 |
|
|
EORI-numero |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
A [20]* |
|
33 05 010 000 |
3/5 |
|
Yhteystiedot |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 05 010 234 |
3/5 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 05 010 076 |
3/5 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 000 |
3/6 |
Hakemuksesta vastaava yhteyshenkilö |
0 |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 016 |
3/6 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 234 |
3/6 |
|
|
Puhelinnumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 06 000 076 |
3/6 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 000 000 |
3/7 |
Henkilö, joka johtaa hakemuksen tehnyttä yritystä tai vastaa sen liikkeenjohdosta |
|
0 |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
33 07 010 000 |
3/7 |
|
Yhteystiedot |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 010 016 |
3/7 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 010 019 |
3/7 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 010 020 |
3/7 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 010 021 |
3/7 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 010 022 |
3/7 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 020 000 |
3/7 |
|
Erityistietoja |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 020 237 |
3/7 |
|
|
Kansallinen henkilötunnus |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
33 07 020 238 |
3/7 |
|
|
Syntymäaika |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 01 000 000 |
4/1 |
Paikka |
0 |
0 |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
A [7] |
|
34 01 000 022 |
4/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 000 |
4/2 |
Päivämäärä |
|
0 |
A |
A |
A |
A |
|
34 02 000 207 |
4/2 |
|
|
Päivämäärä |
A |
A |
A |
A |
|
34 03 000 000 |
4/3 |
Paikka, jossa tullitarkoituksiin soveltuvaa pääkirjanpitoa säilytetään tai jossa se on saatavilla |
|
0 |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
A [5]* |
|
34 03 010 000 |
4/3 |
|
Osoite |
|
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 019 |
4/3 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 020 |
4/3 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 021 |
4/3 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 010 022 |
4/3 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 000 |
4/3 |
|
UN/LOCODE-koodi |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 03 020 036 |
4/3 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 000 000 |
4/4 |
Paikka, jossa kirjanpitoa säilytetään |
0 |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 000 016 |
4/4 |
|
|
Nimi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 000 |
4/4 |
|
Osoite |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 019 |
4/4 |
|
|
Katuosoite |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 020 |
4/4 |
|
|
Maakoodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 021 |
4/4 |
|
|
Postinumero |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 010 022 |
4/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 020 000 |
4/4 |
|
UN/LOCODE-koodi |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 04 020 036 |
4/4 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
34 06 000 000 |
4/6 |
Päätöksen [pyydetty] alkamispäivä |
0 |
0 |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 207 |
4/6 |
|
|
Päivämäärä |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 06 000 009 |
4/6 |
|
|
Teksti |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
C* A+ |
|
34 08 000 000 |
4/8 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
0 |
A |
|
|
|
|
34 08 010 000 |
4/8 |
|
Sijaintipaikan tiedot |
|
A |
|
|
|
|
34 08 010 046 |
4/8 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
A |
|
|
|
|
34 08 010 036 |
4/8 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
A |
|
|
|
|
34 08 010 052 |
4/8 |
|
|
Luvan/Valtuutuksen numero |
A |
|
|
|
|
34 08 010 053 |
4/8 |
|
|
Lisätunniste |
A |
|
|
|
|
34 08 020 000 |
4/8 |
|
Tullitoimipaikka |
0 |
A |
|
|
|
|
34 08 020 001 |
4/8 |
|
|
Viitenumero |
A |
|
|
|
|
34 08 030 000 |
4/8 |
|
GNSS |
0 |
A |
|
|
|
|
34 08 030 049 |
4/8 |
|
|
Leveysaste |
A |
|
|
|
|
34 08 030 050 |
4/8 |
|
|
Pituusaste |
A |
|
|
|
|
34 08 040 000 |
4/8 |
|
Talouden toimija |
0 |
A |
|
|
|
|
34 08 040 017 |
4/8 |
|
|
Tunnistenumero |
A |
|
|
|
|
34 08 050 000 |
4/8 |
|
Osoite |
0 |
A |
|
|
|
|
34 08 050 019 |
4/8 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
|
34 08 050 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
34 08 050 022 |
4/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
|
|
34 08 050 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
|
|
|
34 08 060 000 |
4/8 |
|
Postiosoite |
0 |
A |
|
|
|
|
34 08 060 021 |
4/8 |
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
34 08 060 025 |
4/8 |
|
|
Talon numero |
A |
|
|
|
|
34 08 060 020 |
4/8 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
|
|
|
34 08 070 000 |
4/8 |
|
Yhteyshenkilö |
0 |
A |
|
|
|
|
34 08 070 016 |
4/8 |
|
|
Nimi |
A |
|
|
|
|
34 08 070 234 |
4/8 |
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
|
|
34 08 070 076 |
4/8 |
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
|
|
|
|
34 14 000 000 |
4/14 |
Määrätullitoimipaikka (-paikat) |
|
0 |
C* A+ |
|
|
A |
|
34 14 000 301 |
4/14 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
C* A+ |
|
|
A |
|
34 15 000 000 |
4/15 |
Lähtötullitoimipaikka (-paikat) |
|
0 |
|
|
|
A |
|
34 15 000 301 |
4/15 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
|
|
|
A |
|
34 16 000 000 |
4/16 |
Määräaika |
|
0 |
A [28]+ |
|
|
|
|
34 16 000 313 |
4/16 |
|
|
Minuuttia |
A+ |
|
|
|
|
34 16 000 314 |
4/16 |
|
|
Jäsenvaltion maakoodi |
A+ |
|
|
|
|
35 09 000 000 |
5/9 |
Tavararyhmät ja siirrot, joihin ei sovelleta yksinkertaistusta |
|
0 |
A+ |
|
|
|
|
35 09 000 056 |
5/9 |
|
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
A+ |
|
|
|
|
35 09 010 000 |
5/9 |
|
Siirto |
0 |
A+ |
|
|
|
|
35 09 010 009 |
5/9 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
|
|
|
36 03 000 000 |
6/3 |
Yleiset huomautukset |
|
0 |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
36 03 000 009 |
6/3 |
|
|
Teksti |
A+ |
A+ |
A+ |
A+ |
|
37 04 000 000 |
7/4 |
Toimien lukumäärä |
0 |
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
37 04 000 259 |
7/4 |
|
|
Toimien lukumäärä kuukaudessa |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 01 000 000 |
8/1 |
Tullitarkoituksiin soveltuvan pääkirjanpidon tyyppi |
|
0 |
A [5]* |
A* |
A* |
A* |
|
38 01 000 009 |
8/1 |
|
|
Teksti |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 02 000 000 |
8/2 |
Kirjanpidon tyyppi |
|
0 |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 02 000 009 |
8/2 |
|
|
Teksti |
A* |
A* |
A* |
A* |
|
38 03 000 000 |
8/3 |
Tietojen saatavuus |
|
0 |
|
|
|
A |
|
38 03 000 009 |
8/3 |
|
|
Teksti |
|
|
|
A |
|
38 05 000 000 |
8/5 |
Lisätiedot |
|
0 |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 05 000 009 |
8/5 |
|
|
Teksti |
C* |
C* |
C* |
C* |
|
38 12 000 000 |
8/12 |
Suostumus julkaisemiseen luvanhaltijoiden luettelossa |
|
0 |
A |
A |
A |
A |
|
38 12 000 213 |
8/12 |
|
|
Indikaattori |
A |
A |
A |
A |
Ryhmä 31 – Hakemuksen/päätöksen tiedot
31 01 … Hakemuksen/päätöksen koodityyppi
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Ilmoitetaan asiaa koskevia koodeja käyttäen, mitä lupaa, valtuutusta tai päätöstä haetaan.
Päätös:
Ilmoitetaan asiaa koskevia koodeja käyttäen luvan, valtuutuksen tai päätöksen tyyppi.
31 02 … Allekirjoitus/varmennus
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Paperisissa hakemuksissa on oltava hakemuksen jättävän henkilön allekirjoitus. Allekirjoittajan on ilmoitettava asemansa.
Hakemuksissa, jotka on tehty käyttäen sähköistä tietojenkäsittelyjärjestelmää, on oltava hakemuksen jättävän henkilön (hakija tai hänen edustajansa) varmennus.
Jos hakemus on jätetty käyttäen koko EU:n kattavaa yhdenmukaistettua rajapintaa, jonka komissio ja jäsenvaltiot ovat yhteisesti määritelleet, hakemusta on pidettävä varmennettuna.
Päätös:
Luvan tai valtuutuksen myöntämistä, sitovaa tietoa taikka tuonti- tai vientitullin palauttamista tai peruuttamista koskevan päätöksen tekevän henkilön allekirjoitus paperisissa päätöksissä tai muu varmennus päätöksissä, jotka on tehty käyttäen sähköistä tietojenkäsittelyjärjestelmää.
Taulukon sarake STT (1a):
Jos hakijalla on viite, se voidaan merkitä tähän.
Taulukon sarake AEO (2):
Allekirjoittajan olisi aina oltava henkilö, joka edustaa koko hakijaa.
31 03 … Hakemuksen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan hakemuksen tyyppi asiaankuuluvalla koodilla. Jos haetaan luvan tai valtuutuksen muuttamista tai, soveltuvin osin, sen uusimista taikka päätöksen kumoamista, myös asiaa koskeva päätösnumero ilmoitetaan dataelementissä 31 06 … ”Päätöksen viitenumero”.
31 04 … Maantieteellinen voimassaolo – Unioni
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Poiketen siitä, mitä koodeksin 26 artiklassa säädetään, ilmoitetaan, koskeeko päätös yhtä vai useampaa jäsenvaltiota, sekä mainitaan kyseinen jäsenvaltio tai kyseiset jäsenvaltiot.
Taulukon sarake CGU (4 a):
Jos yleisvakuuden antamista koskevaa lupaa käytetään passituksessa, lupa on voimassa kaikissa jäsenvaltioissa.
Taulukon sarakkeet ACT (9a), ACR (9b), ACE (9c) ja SSE (9d).
Hakemus tai lupa koskee vain luvan myöntämiseen toimivaltaisen tulliviranomaisen jäsenvaltiota.
31 05 … Maantieteellinen voimassaolo – Yhteistä passitusta soveltavat maat
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan yhteistä passitusta soveltavat maat, joissa lupaa voidaan käyttää.
31 06 … Päätöksen viitenumero
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Toimivaltaisen tulliviranomaisen päätökselle antama yksilöllinen viite.
31 07 … Päätöksen tekevä tulliviranomainen
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Päätöksen tekevän tulliviranomaisen tunnistenumero. Kun kyseessä on hakemus, dataelementtiin merkitään ehdotettu tullitoimipaikka.
Taulukon sarake SAT (1b):
Päätöksen antaneen jäsenvaltion tulliviranomaisen tunnistenumero.
Taulukon sarake AEO (2):
Päätöksen antaneen jäsenvaltion tulliviranomaisen tunnistenumero. Jäsenvaltion tulliviranomaisen tunnistenumero voidaan merkitä aluetasolla, jos tullihallinnon organisaatiorakenne sitä vaatii.
Ryhmä 32 – Täydentävien asiakirjojen, todistusten, lupien ja valtuutusten viitetiedot
32 01 … Sitovia tietoja koskevat muut hakemukset ja päätökset
Taulukon sarake STT (1a):
32 01 010 020 – Hakumaa – Maakoodi
Maa, jossa hakemus jätettiin, koodimuodossa
32 01 010 214 – Hakumaa – Hakupaikka
Paikka, jossa hakemus jätettiin.
32 01 020 207 – Hakupäivä – Päivämäärä
Päivä, jona koodeksin 22 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu toimivaltainen tulliviranomainen on vastaanottanut hakemuksen.
32 01 030 … – Päätöksen viitenumero
Hakijan aiemmin saaman STT-päätöksen viitenumero. Tämä kohta on pakollinen, jos hakija on saanut hakemuksestaan STT-päätöksen.
32 01 040 … – Päätöksen alkamispäivä
Päivä, jona STT-päätöksen voimassaolo alkaa.
32 01 050 … – Tavaran koodi
STT-päätöksessä ilmoitettu nimikkeistön koodi.
Taulukon sarake SAT (1b):
Antamalla asiankuuluvat yksityiskohtaiset tiedot ilmoitetaan, onko hakija hakenut SAT- ja/tai STT-päätöstä tai saanut sellaisen tavaroille tai aineksille, jotka ovat samanlaisia tai samankaltaisia kuin ne, joita tarkoitetaan dataelementissä 35 01 010 … ”Tavaran koodi” ja dataelementissä 35 01 020 … ”Tavaran kuvaus” tai dataelementissä 43 03 … ”Tiedot alkuperän määrittämiseksi”. Jos vastaus on kyllä, on annettava myös kyseisen SAT- ja/tai STT-päätöksen viitenumero.
32 02 … Muille haltijoille annetut sitovaa tietoa koskevat päätökset
Taulukon sarake STT (1a):
32 02 010 … – Päätöksen viitenumero
Hakijan tiedossa olevan STT-päätöksen viitenumero.
32 02 020 … – Päätöksen alkamispäivä
Päivä, jona STT-päätöksen voimassaolo alkaa.
32 02 030 … – Tavaran koodi
STT-päätöksessä oleva nimikkeistön koodi.
Taulukon sarake SAT (1b):
32 02 000 213 – Indikaattori
Ilmoitetaan, onko hakijan tiedossa, että samanlaisille tai samankaltaisille tavaroille on aiemmin haettu tai annettu SAT-päätös unionissa.
Jos vastaus on kyllä, seuraavat lisätiedot ovat vapaaehtoisia:
32 02 010 … – Päätöksen viitenumero
SAT-päätöksen viitenumero: hakijan tiedossa olevan SAT-päätöksen viitenumero.
32 02 020 … – Päätöksen alkamispäivä
Päivä, jona SAT-päätöksen voimassaolo alkaa.
32 02 030 … – Tavaran koodi
SAT-päätöksessä oleva nimikkeistön koodi.
32 03 … Vireillä olevat tai ratkaistut oikeudelliset tai hallinnolliset menettelyt
Taulukon sarake STT (1a):
32 03 000 020 – Maakoodi
Antamalla asiaankuuluva(t) maakoodi(t) ilmoitetaan, onko hakijan tiedossa mahdollisesti vireillä olevia tariffiin luokittelua koskevia oikeudellisia tai hallinnollisia menettelyjä unionissa taikka unionissa aiemmin tehty tariffiin luokittelua koskeva tuomioistuimen päätös, jotka liittyvät dataelementissä 35 01 020 … ”Tavaran kuvaus” ja dataelementissä 42 03 … ”Kauppanimi ja lisätiedot” kuvattuihin tavaroihin. Jos vastaus on kyllä, seuraavat lisäelementit ovat vapaaehtoisia:
32 03 000 221 ja 32 03 010 … ja 32 03 020 …
Tuomioistuimen nimi ja osoite, vireillä olevan asian ja/tai tuomion viitenumero ja muut mahdollisesti merkitykselliset tiedot.
Taulukon sarake SAT (1b):
32 03 000 020 – Maakoodi
Antamalla maakoodi(t) ilmoitetaan, onko hakijan tiedossa dataelementissä 35 01 010 … ”Tavaran koodi” ja dataelementissä 35 01 020 … ”Tavaran kuvaus” tai dataelementissä 43 03 … ”Tiedot alkuperän määrittämiseksi” kuvailtuja tavaroita koskevia unionissa mahdollisesti vireillä olevia alkuperään liittyviä oikeudellisia tai hallinnollisia menettelyjä taikka unionissa aiemmin tehty alkuperää koskeva tuomioistuimen päätös.
32 03 000 221 ja 32 03 010 … ja 32 03 020 …
Tuomioistuimen nimi ja osoite, vireillä olevan asian ja/tai tuomion viitenumero ja muut mahdollisesti merkitykselliset tiedot.
32 04 … Liiteasiakirjat
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Jos hakemukseen on liitetty yksi tai useampi asiakirja, ilmoitetaan hakemukseen tai päätökseen liitetyn asiakirjan tai liitettyjen asiakirjojen nimi ja tarvittaessa tunnistenumero ja/tai antamispäivä. Myös liiteasiakirjojen kokonaismäärä on ilmoitettava.
Jos asiakirja on jatkoa hakemuksessa tai päätöksessä muualla ilmoitettuihin tietoihin, merkitään kyseistä dataelementtiä koskeva viittaus dataelementtiin 32 04 010 224 ”Liiteasiakirjat/Asiakirja / Asiakirjan nimi”.
32 05 … Varastotilat
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
32 05 010 … – Tunniste
Tarvittaessa päätöksen tekevän tulliviranomaisen varastotiloille mahdollisesti antama tunnistenumero.
32 05 020 … – Osoite
Annetaan tietoja toimitiloista tai muista väliaikaisen varastoinnin tai tullivarastoinnin sijaintipaikoista, joita on tarkoitus käyttää varastotiloina.
32 05 030 … – Yksityiskohtaiset tiedot
Annetaan tietoja toimitiloista tai muista väliaikaisen varastoinnin tai tullivarastoinnin sijaintipaikoista, joita on tarkoitus käyttää varastotiloina.
Toimitiloista tai muista väliaikaisen varastoinnin tai tullivarastoinnin sijaintipaikoista annettaviin tietoihin voi sisältyä yksityiskohtaisia tietoja varastotilojen fyysisistä ominaisuuksista ja varastointiin käytettävistä laitteista ja erityisvarusteltujen varastojen tapauksessa muita tietoja, jotka ovat tarpeen 117 artiklan b kohdan ja 202 artiklan noudattamisen varmistamiseksi.
Ryhmä 33 – Osapuolet
33 01 … Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakija/haltija
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Hakija on henkilö, joka hakee tulliviranomaisilta päätöstä.
Ilmoitetaan asianomaisen henkilön koko nimi ja osoite sekä tarvittaessa hakemuksen kieli (koodimuodossa).
Päätös:
Päätöksen haltija on henkilö, jolle päätös annetaan.
Luvan haltija on henkilö, jolle lupa annetaan.
33 01 020 228 – Kielikoodi
Ilmoitetaan päätöksen, luvan tai valtuutuksen hakijan/haltijan hakemuksessa käyttämän kielen koodi.
33 02 … Luvan, valtuutuksen tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Hakija on henkilö, joka hakee tulliviranomaisilta päätöstä.
Ilmoitetaan kyseisen henkilön talouden toimijan rekisteröinti- ja tunnistenumero (EORI-numero), josta säädetään 1 artiklan 18 alakohdassa.
Jos hakemus tehdään käyttäen sähköistä tietojenkäsittelyjärjestelmää, hakijan EORI-numero on ilmoitettava aina, paitsi jos 6 artiklan 2 kohdan nojalla EORI-numeroa ei vaadita.
Päätös:
Päätöksen haltija on henkilö, jolle päätös annetaan.
Luvan haltija on henkilö, jolle lupa annetaan.
Taulukon sarake AEO (2):
33 02 000 230 – Alv-tunnus
Ilmoitetaan jonkin toimivaltaisen veroviranomaisen kyseiselle henkilölle antama(t) tunnistenumero(t)
33 02 000 231 – Verotunniste
Ilmoitetaan minkä tahansa toimivaltaisen viranomaisen tai elimen kyseiselle henkilölle antama(t) verotunniste(et), jos sellainen (sellaisia) on.
33 02 000 124 – Virallinen rekisteröintinumero
Ilmoitetaan minkä tahansa toimivaltaisen viranomaisen tai elimen kyseiselle henkilölle antama(t) virallinen rekisteröintinumero (viralliset rekisteröintinumerot), jos sellainen (sellaisia) on.
33 03 … Edustaja
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Jos dataelementissä 33 01 … ”Luvan tai päätöksen hakija/haltija” tai dataelementissä 33 02 … ”Luvan tai päätöksen hakijan/haltijan tunnistetiedot” ilmoitettu hakija käyttää edustajaa, ilmoitetaan asiaankuuluvat tiedot edustajasta.
Jos päätöksen tekevä tulliviranomainen sitä vaatii koodeksin 19 artiklan 2 kohdan nojalla, annetaan jäljennös sopimuksesta, valtakirjasta tai muusta asiakirjasta, jolla todistetaan tulliedustajan aseman valtuuttaminen, käyttämällä dataelementtiä 32 04 … ”Liiteasiakirjat”.
Kun dataelementti 33 03 020 … ”Tunnistenumero” on annettu, dataelementtejä 33 03 000 016 ”Nimi” ja 33 03 010 … ”Osoite” ei vaadita.
33 05 … Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakijan tulliasioista vastaavan työntekijän (vastaavien työntekijöiden) yhteystiedot, joita voidaan käyttää yhteydenpitoon ja viestimiseen tulliasioista.
33 06 … Hakemuksesta vastaava yhteyshenkilö
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Yhteyshenkilö vastaa yhteydenpidosta tulliin hakemusta koskevissa asioissa.
Nämä tiedot annetaan vain, jos kyseessä on eri henkilö kuin tulliasioista vastaava henkilö dataelementissä 33 05 … ”Hakijan tulliasioista vastaavan henkilön (vastaavien henkilöiden) nimi ja yhteystiedot”.
Yhteyshenkilön nimi ja jokin seuraavista: puhelinnumero, sähköpostiosoite (mieluiten asiointiosoite)
33 07 … Henkilö, joka johtaa hakemuksen tehnyttä yritystä tai vastaa sen liikkeenjohdosta
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Koodeksin 39 artiklan a alakohdan soveltamiseksi ilmoitetaan kyseessä olevan henkilön nimi (kyseessä olevien henkilöiden nimet) ja muut tiedot hakijayrityksen oikeudellisen sijoittautumisen/muodon mukaisesti, ja erityisesti seuraavat: yrityksen johtaja sekä mahdolliset hallintoneuvoston puheenjohtajat ja jäsenet. Tietoihin on sisällyttävä: koko nimi ja osoite, syntymäaika ja kansallinen tunnistenumero.
33 08 … Tavaran omistaja
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Tarvittaessa asiaa koskevan artiklan soveltamiseksi ilmoitetaan muun kuin unionista olevan väliaikaiseen maahantuontiin asetettujen tavaroiden omistajan nimi ja osoite siten kuin dataelementeissä 35 01 010 … ”Tavaraa koskevat tiedot / Tavaran koodi” ja 35 01 020 … ”Tavaraa koskevat tiedot / Tavaran kuvaus” kuvataan.
Ryhmä 34 – Päivämäärät, ajankohdat, ajanjaksot ja paikat
34 01 … Paikka
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Paikka, jossa hakemus on allekirjoitettu tai muutoin varmennettu.
Päätös:
Paikka, jossa sitovaa alkuperätietoa tai tuonti- tai vientitullin peruutusta tai palautusta koskeva lupa tai päätös on annettu.
34 02 … Päivämäärä
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Päivä, jona hakija on allekirjoittanut tai muulla tavoin varmentanut hakemuksen.
Päätös:
Päivä, jona sitovaa tietoa tai tuonti- tai vientitullin palautusta tai peruutusta koskeva lupa tai päätös on annettu.
34 03 … Paikka, jossa tullitarkoituksiin soveltuvaa pääkirjanpitoa säilytetään tai jossa se on saatavilla
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Koodeksin 22 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu tullitarkoituksiin soveltuva pääkirjanpito on kirjanpito, jota tulliviranomaiset pitävät sellaisena tullitarkoituksiin soveltuvana pääkirjanpitona, jonka perusteella tulliviranomaiset voivat valvoa ja seurata kaikkea asianomaisen luvan tai päätöksen soveltamisalaan sisältyvää toimintaa. Hakijan aikaisempi kaupallinen, verotuksellinen tai muu kirjanpitoaineisto voidaan hyväksyä tullitarkoituksiin soveltuvaksi pääkirjanpidoksi, jos se helpottaa kirjanpidon tarkastukseen perustuvien tullitarkastusten tekemistä.
Hakija voi käyttää joko dataelementtiä 34 03 010… ”Osoite” tai 34 03 020… ”UN/LOCODE” tai niitä molempia.
34 03 010 … – Osoite
Sijaintipaikan täydellinen osoite, mukaan lukien jäsenvaltio, jossa pääkirjanpitoa on tarkoitus säilyttää tai pitää saatavilla.
34 03 020 … – UN/LOCODE
Osoitteen sijasta voidaan ilmoittaa YK:n paikkakoodi (UN/LOCODE), jos se mahdollistaa sijaintipaikan yksiselitteisen määrittämisen.
Sarakkeet STT (1a) ja SAT (1b):
Sitovan tiedon tapauksessa tieto on annettava vain, jos kyseessä on eri maa kuin hakijan tunnistamiseksi annetuissa tiedoissa.
34 04 … Paikka, jossa kirjanpitoa säilytetään
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Sijaintipaikan tai -paikkojen täydellinen osoite, mukaan lukien jäsenvaltio (-valtiot), jo(i)ssa hakijan kirjanpitoa säilytetään tai on tarkoitus säilyttää.
Hakija voi käyttää joko dataelementtiä 34 04 010… ”Osoite” tai 34 04 020… ”UN/LOCODE” tai niitä molempia.
Tämä tieto on tarpeen, jotta voidaan yksilöidä tavaroita koskevan kirjanpidon sijaintipaikka dataelementissä 34 08 … ”Tavaran sijaintipaikka”.
34 04 010 … – Osoite
Sijaintipaikan täydellinen osoite, mukaan lukien jäsenvaltio, jossa pääkirjanpitoa on tarkoitus säilyttää tai pitää saatavilla.
34 04 020 … – UN/LOCODE
Osoitteen sijasta voidaan ilmoittaa YK:n paikkakoodi (UN/LOCODE) vain, jos se mahdollistaa sijaintipaikan yksiselitteisen määrittämisen.
Taulukon sarake TEA (8d):
Tämä dataelementti täytetään vain, jos tulliviranomaiset sitä vaativat.
34 05 … Ensimmäinen käyttö- tai jalostuspaikka
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen paikan osoite käyttäen asiaankuuluvaa koodia.
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen paikka, jossa tavarat voidaan tutkia. Tämän paikkatiedon on oltava riittävän tarkka, jotta tulli voi tehdä tavaroiden fyysisen tarkastuksen.
Hakija voi käyttää joko dataelementtiä 34 05 010 036 ”UN/LOCODE”, 34 05 010 052 ”Luvan/valtuutuksen numero”, 34 05 030… ”GNSS”, 34 05 040… ”Talouden toimija”, 34 05 050… ”Osoite” tai 34 05 060… ”Postiosoite” taikka useampia dataelementtejä.
34 05 010 045 – Sijaintipaikan tyyppi
Merkitään sijaintipaikan tyypille eritelty asiaankuuluva koodi.
34 05 010 046 – Tunnisteen tarkenne
Merkitään sijaintipaikan yksilöimiseksi käytettävä asiaankuuluva koodi. Käytetyn tarkenteen perusteella ilmoitetaan ainoastaan asiaankuuluva tunniste.
34 05 010 036 – UN/LOCODE
YK:n paikkakoodi (UN/LOCODE) voidaan ilmoittaa vain, jos se mahdollistaa sijaintipaikan yksiselitteisen määrittämisen.
34 05 010 052 Luvan/Valtuutuksen numero
Ilmoitetaan asianomaisen sijaintipaikan erittelevä luvan tai valtuutuksen numero, jos sellainen on.
34 05 010 053 Lisätunniste
Jos tiloja on useita, merkitään asiaankuuluva koodi, jos sellainen on, jotta sijaintipaikka voidaan eritellä tarkemmin suhteessa EORI-numeroon tai lupaan/valtuutukseen.
34 05 020 … – Tullitoimipaikka
Merkitään sen tullitoimipaikan koodi, jossa tavarat ovat saatavilla myöhempää tullitarkastusta varten. Kun tullitoimipaikka on ilmoitettu, sillä tarkoitetaan ensimmäistä käyttö- tai jalostuspaikkaa valvovaa toimivaltaista tullitoimipaikkaa.
34 05 030 … – GNSS
Merkitään maailmanlaajuisen satelliittinavigointijärjestelmän (GNSS) asiaankuuluvat koordinaatit siitä paikasta, jossa tavarat ovat saatavilla.
34 05 040 … – Talouden toimija
Käytetään sen talouden toimijan tunnistenumeroa, jonka tiloissa tavarat voidaan tarkastaa.
34 05 050 … – Osoite
Merkitään asianomaisen sijaintipaikan osoite.
34 05 060 … – Postiosoite
Merkitään asianomaisen sijaintipaikan postiosoite. Tätä alaluokkaa voidaan käyttää, jos on mahdollista määrittää tavaroiden sijaintipaikka postinumerolla ja tarvittaessa rakennuksen numerolla.
34 05 070 … – Yhteyshenkilö
Ilmoitetaan asianomaisen paikan yhteyshenkilön (-henkilöiden) nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
34 06 … Päätöksen [pyydetty] alkamispäivä
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Käytetään joko dataelementtiä 34 06 000 207 ”Päivämäärä” tai 34 06 000 009 ”Teksti” tai molempia.
Sarakkeet STT (1a) ja SAT (1b):
Päivä, jona sitovaa tietoa koskevan päätöksen voimassaolo alkaa.
Taulukon sarake AEO (2):
Merkitään päivä, kuukausi ja vuosi 29 artiklan mukaisesti.
Taulukon sarake CVA (3); CGU (4a); TST (5); RSS (6a); ACP (6b); SDE (7a); CCL (7b); ACP (7c); SAS (7d); AWB (7e); ACT (9a); ACR (9b); ACE (9c); SSE (9d); TRD (9e); ETD (9f):
Hakemus:
Hakija voi pyytää valtuutuksen/luvan voimassaolon alkamista tiettynä päivänä. Päivämäärän osalta on kuitenkin otettava huomioon koodeksin 22 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyt määräajat, ja pyydetty päivä ei saa olla aikaisempi kuin koodeksin 22 artiklan 4 kohdassa ilmoitettu päivä.
Päätös:
Päivä, jona lupa/valtuutus tulee voimaan.
Taulukon sarake IPO (8 a); OPO (8b); EUS (8c); TEA (8d):
Hakemus:
Hakija voi pyytää valtuutuksen/luvan voimassaolon alkamista tiettynä päivänä. Päivämäärän osalta on kuitenkin otettava huomioon koodeksin 22 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyt määräajat, ja pyydetty päivä ei saa olla aikaisempi kuin koodeksin 22 artiklan 4 kohdassa ilmoitettu päivä.
Päätös:
Päivä, jona lupa/valtuutus tulee voimaan. Jos koodeksin 211 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät, lupa/valtuutus voi tulla voimaan taannehtivasti.
Taulukon sarake DPO (4b):
Hakemus:
Hakija voi pyytää luvan/valtuutuksen voimassaolon alkamista tiettynä päivänä. Päivämäärän osalta on kuitenkin otettava huomioon koodeksin 22 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyt määräajat, ja päivä ei saa olla aikaisempi kuin koodeksin 22 artiklan 4 kohdassa ilmoitettu päivä.
Päätös:
Viranomaisen vahvistama ensimmäisen toimintajakson alkamispäivä maksun lykätyn määräajan laskemiseksi.
34 07 … Päätöksen päättymispäivä
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Päivä, jona luvan/valtuutuksen tai sitovaa tietoa koskevan päätöksen voimassaolo päättyy.
34 08 … Tavaran sijaintipaikka
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen paikan osoite käyttäen asiaankuuluvaa koodia.
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen paikka, jossa tavarat voidaan tutkia. Tämän paikkatiedon on oltava riittävän tarkka, jotta tulli voi tehdä tavaroiden fyysisen tarkastuksen.
Hakija voi käyttää joko dataelementtiä 34 08 010 036 ”UN/LOCODE”, 34 08 010 052 ”Luvan/valtuutuksen numero”, 34 08 020… ”Tullitoimipaikka”, 34 08 030… ”GNSS”, 34 08 040… ”Talouden toimija”, 34 08 050… ”Osoite” tai 34 08 060… ”Postiosoite” taikka useampia dataelementtejä.
34 08 010 046 – Tunnisteen tarkenne
Merkitään sijaintipaikan yksilöimiseksi käytettävä asiaankuuluva koodi. Käytetyn tarkenteen perusteella ilmoitetaan ainoastaan asiaankuuluva tunniste.
34 08 010 036 – UN/LOCODE
YK:n paikkakoodi (UN/LOCODE) voidaan ilmoittaa vain, jos se mahdollistaa sijaintipaikan yksiselitteisen määrittämisen.
34 08 010 052 Luvan/valtuutuksen numero
Ilmoitetaan asianomaisen sijaintipaikan erittelevä luvan/valtuutuksen numero, jos sellainen on.
34 08 010 053 – Lisätunniste
Jos tiloja on useita, merkitään asiaankuuluva koodi, jos sellainen on, jotta sijaintipaikka voidaan eritellä tarkemmin suhteessa EORI-numeroon tai lupaan/valtuutukseen.
34 08 020 … – Tullitoimipaikka
Merkitään sen tullitoimipaikan koodi, jossa tavarat ovat saatavilla myöhempää tullitarkastusta varten. Kun tullitoimipaikka on ilmoitettu, sillä tarkoitetaan ensimmäistä käyttö- tai jalostuspaikkaa valvovaa toimivaltaista tullitoimipaikkaa.
34 08 030 … – GNSS
Merkitään maailmanlaajuisen satelliittinavigointijärjestelmän (GNSS) asiaankuuluvat koordinaatit siitä paikasta, jossa tavarat ovat saatavilla.
34 08 040 … – Talouden toimija
Käytetään sen talouden toimijan tunnistenumeroa, jonka tiloissa tavarat voidaan tarkastaa.
34 08 050 … – Osoite
Merkitään asianomaisen sijaintipaikan osoite.
34 08 060 … – Postiosoite
Merkitään asianomaisen sijaintipaikan postiosoite. Tätä alaluokkaa voidaan käyttää, jos on mahdollista määrittää tavaroiden sijaintipaikka postinumerolla ja tarvittaessa rakennuksen numerolla.
34 08 070 … – Yhteyshenkilö
Ilmoitetaan asianomaisen paikan yhteyshenkilön (-henkilöiden) nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
34 09 … Käyttö- tai jalostuspaikka (-paikat)
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen paikan (asianomaisten paikkojen) osoite käyttäen asiaankuuluvaa koodia.
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen paikka, jossa tavarat voidaan tutkia. Tämän paikkatiedon on oltava riittävän tarkka, jotta tulli voi tehdä tavaroiden fyysisen tarkastuksen.
Hakija voi käyttää joko dataelementtiä 34 09 010 036 ”UN/LOCODE”, 34 09 010 052 ”Luvan/valtuutuksen numero”, 34 09 020… ”Tullitoimipaikka”, 34 09 030… ”GNSS”, 34 09 040… ”Talouden toimija”, 34 09 050… ”Osoite” tai 34 09 060… ”Postiosoite” taikka useampia dataelementtejä.
34 09 010 046 – Tunnisteen tarkenne
Merkitään sijaintipaikan yksilöimiseksi käytettävä asiaankuuluva koodi. Käytetyn tarkenteen perusteella merkitään ainoastaan asiaankuuluva tunniste.
34 09 010 036 – UN/LOCODE
YK:n paikkakoodi (UN/LOCODE) voidaan ilmoittaa vain, jos se mahdollistaa sijaintipaikan yksiselitteisen määrittämisen.
34 09 010 052 Luvan numero
Ilmoitetaan asianomaisen sijaintipaikan erittelevä luvan/valtuutuksen numero.
34 09 010 053 – Lisätunniste
Jos tiloja on useita, merkitään asiaankuuluva koodi, jos sellainen on, jotta sijaintipaikka voidaan eritellä tarkemmin suhteessa EORI-numeroon tai lupaan/valtuutukseen.
34 09 020 … – Tullitoimipaikka
Merkitään sen tullitoimipaikan koodi(t), joka on toimivaltainen paikassa, jossa tavarat ovat saatavilla ylimääräistä tullitarkastusta varten, ainoastaan, jos tullitoimipaikan koodi(t) ilmaisee (ilmaisevat) tavaroiden sijaintipaikan yksiselitteisesti. Kun tullitoimipaikka on merkitty ja päätöksiä sovelletaan useammassa jäsenvaltiossa, tullitoimipaikalla tarkoitetaan käyttö- tai jalostuspaikkaa (-paikkoja) valvovaa (valvovia) tullitoimipaikkaa (-paikkoja).
34 09 030 … – GNSS
Merkitään maailmanlaajuisen satelliittinavigointijärjestelmän (GNSS) asiaankuuluvat koordinaatit siitä paikasta, jossa tavarat ovat saatavilla.
34 09 040 … – Talouden toimija
Käytetään sen talouden toimijan tunnistenumeroa, jonka tiloissa tavarat voidaan tarkastaa.
34 09 050 … – Osoite
Merkitään asianomaisen sijaintipaikan osoite.
34 09 060 … – Postiosoite
Merkitään asianomaisen sijaintipaikan postiosoite. Tätä alaluokkaa voidaan käyttää, jos on mahdollista määrittää tavaroiden sijaintipaikka postinumerolla ja tarvittaessa rakennuksen numerolla.
34 09 070 … – Yhteyshenkilö
Ilmoitetaan asianomaisen paikan yhteyshenkilön (-henkilöiden) nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite.
Taulukon sarake A163 (8f):
Tullitoimipaikkaa koskevaa tietoa ei vaadita, jos kyseessä on ulkoisen jalostuksen menettely.
34 10 … Asettamistullitoimipaikka (-paikat)
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään ehdotettu asettamistullitoimipaikka (ehdotetut asettamistullitoimipaikat), sellaisena kuin se (ne) määritellään 1 artiklan 17 kohdassa.
34 11 … Menettelyn päättävä(t) tullitoimipaikka (-paikat)
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään ehdotettu tullitoimipaikka (ehdotetut tullitoimipaikat).
34 12 … Vakuustullitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen tullitoimipaikka.
34 13 … Valvova tullitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään 1 artiklan 36 kohdan määritelmän mukainen toimivaltainen valvova tullitoimipaikka.
34 14 … Määrätullitoimipaikka (-paikat)
Taulukon sarakkeet ACT (9 a) ja ACE (9c):
Merkitään määrätullitoimipaikka (-paikat), jo(i)ssa valtuutettu vastaanottaja ottaa tavarat vastaan.
Taulukon sarake ETD (9f):
Merkitään määrätullitoimipaikka (-paikat), joka on toimivaltainen (jotka ovat toimivaltaisia) määrälentoaseman (-asemien) / määräsataman (-satamien) osalta.
34 15 … Lähtötullitoimipaikka (-paikat)
Taulukon sarake ACR (9b):
Merkitään lähtötullitoimipaikka (-paikat), joka vastaa paikasta (paikoista), jo(i)ssa tavarat asetetaan unionin passitusmenettelyyn.
Taulukon sarake ETD (9f):
Merkitään lähtötullitoimipaikka (-paikat), joka on toimivaltainen (jotka ovat toimivaltaisia) lähtölentoaseman (-asemien) / lähtösataman (-satamien) osalta.
34 16 … Määräaika
Taulukon sarake ACP (6b):
Merkitään minuutteina aika, johon asti tullitoimipaikka voi tehdä tarkastuksia ennen tavaroiden lähtöä.
Taulukon sarake CCL (7b):
Merkitään minuutteina aika, johon mennessä esittämistullitoimipaikan on ilmoitettava valvovalle tullitoimipaikalle aikomuksestaan tehdä tarkastus ennen kuin tavarat katsotaan luovutetuiksi.
Taulukon sarake EIR (7c):
Merkitään minuutteina aika, johon asti tullitoimipaikka voi ilmoittaa aikomuksestaan tehdä tarkastus ennen kuin tavarat katsotaan luovutetuiksi.
Taulukon sarakkeet ACT (9 a) ja ACE (9c):
Merkitään minuutteina aika, johon mennessä valtuutetun vastaanottajan on saatava purkulupa.
Taulukon sarake ACR (9b):
Merkitään minuutteina määräaika, johon asti lähtötullitoimipaikka voi – sen jälkeen, kun valtuutettu lähettäjä on jättänyt passitusilmoituksen – tehdä mahdollisesti tarvittavat tarkastukset ennen tavaroiden luovutusta ja lähtöä.
34 17 … Menettelyn päättämisen määräaika
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
34 17 000 213 – Indikaattori
Merkitään, pidennetäänkö menettelyn päättämisen määräaikaa automaattisesti kaikkien sellaisten tavaroiden osalta, jotka ovat edelleen kyseisessä menettelyssä kyseisenä määräpäivänä, jos menettelyn päättämisen määräaika päättyy tiettynä päivänä kaikkien tiettynä ajanjaksona menettelyyn asetettujen tavaroiden osalta (174 artiklan 2 kohdan nojalla).
34 17 000 008 – Koodi
Merkitään keston pituutta ilmaiseva koodi.
34 17 000 245 – Ajanjakso
Merkitään arvioitu ajanjakso, joka tarvitaan toimintojen toteuttamiseen tai hakemuksen kohteina olevissa erityisissä tullimenettelyissä käyttämiseen. Ajanjakso ilmoitetaan minuutteina, kun kyseessä on OPO, EUS tai TEA, tai dataelementissä 34 17 000 008 ”Koodi” käytetyllä koodilla ilmaistavana ajan yksikkönä, kun kyseessä on IPO.
34 17 000 009 – Teksti
Tämä dataelementti on pakollinen, jos menettelyn päättämisen määräajan automaattista pidentämistä pyydetään käyttämällä dataelementtiä 34 17 000 213 ”Indikaattori”. Merkitään tavaroiden menettelyn päättämisen määräaika ja hyödylliset lisätiedot.
Taulukon sarake IPO (8 a):
Päätöksen tekevä tulliviranomainen voi täsmentää luvassa, että menettelyn päättämisen määräaika päättyy sen kuukauden/vuosineljänneksen/puolivuotiskauden viimeisenä päivänä, joka seuraa sitä kuukautta/vuosineljännestä/puolivuotiskautta, jonka aikana menettelyn päättämisen määräaika alkoi.
34 18 … Päätöstilitys
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään, onko päätöstilityksen käyttö tarpeen.
Jos vastaus on kyllä, merkitään 175 artiklan 1 kohdan mukainen määräaika, jonka kuluessa luvanhaltijan on toimitettava päätöstilitys valvovalle tullitoimipaikalle.
Esitetään tarvittaessa päätöstilityksen sisältö 175 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
Ryhmä 35 – Tavaroiden tunnistetiedot
35 01 … Tavaraa koskevat tiedot
Taulukon sarake EIR (7c):
Jos tietosisältöä EIR käytetään ainoastaan pyydetyssä menettelykoodissa 71, joka liittyy sarakkeeseen CWx, dataelementtien 35 01 010 … ”Tavaran koodi” ja 35 01 020 … ”Tavaran kuvaus” saraketta CWx koskevia huomautuksia sovelletaan.
35 01 010 … – Tavaran koodi
Taulukon sarake STT (1 a):
Hakemus:
Merkitään tullinimikkeistön koodi, johon tavara hakijan arvioinnin mukaan luokitellaan.
Päätös:
Tullinimikkeistön koodi, johon tavara on tullinimikkeistössä luokiteltava.
Taulukon sarake SAT (1b):
Hakemus:
Nimike/alanimike (tullinimikkeistössä), johon tavarat luokitellaan riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voidaan yksilöidä alkuperän määrittämiseksi noudatettava sääntö. Jos sitovan alkuperätiedon hakija on samaa tavaraa koskevan sitovan tariffitiedon saaja, merkitään yhdistetyn nimikkeistön 8-numeroinen koodi.
Päätös:
Hakemuksessa ilmoitettu nimike/alanimike tai yhdistetyn nimikkeistön 8-numeroinen koodi.
Taulukon sarake CVA (3):
Tavaran 8-numeroinen yhdistetyn nimikkeistön koodi.
Taulukon sarake RRM (4c):
Merkitään kyseisen tavaran yhdistetyn nimikkeistön 8-numeroinen koodi, Taric-koodi ja tarvittaessa Taric-lisäkoodi(t) sekä kansallinen (kansalliset) lisäkoodi(t).
Taulukon sarakkeet CCL (7b), EIR (7c), SAS (7d):
Merkitään vähintään 4 ensimmäistä numeroa kyseisen tavaran harmonoidun järjestelmän alanimikkeestä.
Taulukon sarakkeet IPO (8 a) ja OPO (8b):
Merkitään 4 ensimmäistä numeroa sisäisen tai ulkoisen jalostuksen menettelyyn asetettavien tavaroiden harmonoidun järjestelmän alanimikkeestä.
Yhdistetyn nimikkeistön 8-numeroinen koodi on annettava, jos jotakin seuraavista sovelletaan:
|
— |
tarkoituksena on käyttää vastaavia tavaroita tai vakiovaihtojärjestelmää, |
|
— |
tavarat kuuluvat liitteen 71-02 soveltamisalaan, |
|
— |
tavarat eivät kuulu liitteen 71-02 soveltamisalaan, ja taloudellisen edellytyksen koodi 22 (de minimis -sääntö) on merkitty. |
Taulukon sarake EUS (8c):
|
(1) |
Jos hakemus koskee muuhun kuin jäljempänä 2 kohdassa tarkoitettuun erityismenettelyyn asetettavaa tavaraa, merkitään – tarvittaessa – yhdistetyn nimikkeistön 8-numeroinen koodi (ensimmäinen alajako), Taric-koodi (toinen alajako) ja tarvittaessa Taric-lisäkoodi(t) (kolmas alajako). |
|
(2) |
Jos hakemus koskee tavaroita, joihin sovelletaan yhdistetyn nimikkeistön ensimmäisessä osassa olevien johdantomääräysten II osaston erityismääräysten A ja B osaa (tavarat tiettyjä laiva-, vene- ja muita alusluokkia sekä poraus- tai tuotantolauttoja varten sekä siviili-ilma-alukset ja niissä käytettävät tavarat), yhdistetyn nimikkeistön koodeja ei vaadita. |
Taulukon sarake TEA (8d):
Merkitään 4 ensimmäistä numeroa väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn asetettavien tavaroiden harmonoidun järjestelmän alanimikkeestä.
Taulukon sarake CWx (8e):
Merkitään 4 ensimmäistä numeroa tullivarastointimenettelyyn asetettavien tavaroiden harmonoidun järjestelmän alanimikkeestä.
Jos hakemus koskee eri tavaroiden useita eriä, dataelementtiä ei saa täyttää. Tässä tapauksessa kuvaillaan kyseisessä varastossa varastoitavat tavarat dataelementissä 35 01 020 … ”Tavaran kuvaus”.
Jos tullivarastointimenettelyssä käytetään vastaavia tavaroita, yhdistetyn nimikkeistön 8-numeroinen koodi on annettava.
35 01 012… Tavaraa koskevat tiedot / Lisätiedot
Merkitään kaikki asiaa koskevat lisätiedot, mukaan lukien tunnettujen Taric-toimenpiteiden tyyppi, sovellettava maakoodi ja sanalliset tiedot.
Sisäisen jalostuksen menettelyn (IPO) tapauksessa merkitään, sovellettaisiinko muihin kuin unionitavaroihin jotakin maatalous- tai kauppapoliittista toimenpidettä, väliaikaista tai lopullista polkumyyntitullia, tasoitustullia, suojatoimenpidettä tai lisätullia myönnytysten keskeyttämisen vuoksi, jos tavarat ilmoitettaisiin vapaaseen liikkeeseen luovutettaviksi;
35 01 020 … Tavaran kuvaus
Taulukon sarake STT (1 a):
Hakemus:
Yksityiskohtainen tavaran kuvaus, jonka perusteella tavara voidaan tunnistaa ja sen luokittelu tullinimikkeistöön määrittää. Tähän olisi sisällyttävä myös yksityiskohtaiset tiedot tavaran koostumuksesta ja sen määrittämiseksi mahdollisesti käytetyistä tutkimusmenetelmistä, jos tämä vaikuttaa luokitteluun. Hakijan luottamuksellisiksi katsomat tiedot olisi merkittävä dataelementtiin 42 03 ”Kauppanimi ja lisätiedot”.
Päätös:
Riittävän yksityiskohtainen tavaran kuvaus, jotta tavarat voidaan tunnistaa varmuudella ja jotta STT-päätöksessä kuvaillut tavarat voidaan helposti yhdistää tulliselvitettäviksi esitettyihin tavaroihin. Kuvaukseen ei saa sisältyä tietoja, jotka hakija on ilmoittanut luottamuksellisiksi STT-hakemuksessa.
Taulukon sarake SAT (1b):
Hakemus:
Yksityiskohtainen kuvaus tavaroista, jotta ne voidaan tunnistaa.
Päätös:
Riittävän yksityiskohtainen tavaran kuvaus, jotta tavarat voidaan tunnistaa varmuudella ja jotta SAT-päätöksessä kuvaillut tavarat voidaan yhdistää helposti esitettyihin tavaroihin.
Taulukon sarake CVA (3):
Merkitään tavaroiden kauppanimitys.
Taulukon sarake RRM (4c):
Merkitään tavaroiden tavanomainen kauppanimitys tai niiden tariffinimitys. Nimityksen on vastattava nimitystä, jota käytetään dataelementissä 48 01 ”Oikeutus tullivelan kantamiseen” tarkoitetussa tulli-ilmoituksessa.
Merkitään kollien lukumäärä, laji, merkit ja tunnistenumerot. Jos tavaroita ei ole pakattu, merkitään lukumäärä tai ilmaisu ”irtotavarana”.
Taulukon sarake TST (5):
Merkitään vähintään, ovatko tavarat maataloustuotteita ja/tai teollisuustuotteita.
Taulukon sarake SDE (7a); CCL (7b); ACP (7c); SAS (7d) ja TEA (8d):
Merkitään tavaroiden kauppanimitys ja/tai tekninen kuvaus. Kauppanimityksen ja/tai teknisen kuvauksen olisi oltava riittävän selkeä ja yksityiskohtainen, jotta hakemuksesta voidaan tehdä päätös.
Taulukon sarakkeet IPO (8 a) ja OPO (8b):
Merkitään tavaroiden kauppanimitys ja/tai tekninen kuvaus.
Kauppanimityksen ja/tai teknisen kuvauksen olisi oltava riittävän selkeä ja yksityiskohtainen, jotta hakemuksesta voidaan tehdä päätös. Jos on tarkoitus käyttää vastaavia tavaroita tai vakiovaihtojärjestelmää, merkitään yksityiskohtaiset tiedot tavaroiden kaupallisesta laadusta ja teknisistä ominaisuuksista.
Taulukon sarake EUS (8c):
Merkitään tavaroiden kauppanimitys ja/tai tekninen kuvaus. Kauppanimityksen ja/tai teknisen kuvauksen olisi oltava riittävän selkeä ja yksityiskohtainen, jotta hakemuksesta voidaan tehdä päätös.
Jos hakemus koskee tavaroita, joihin sovelletaan yhdistetyn nimikkeistön (1) ensimmäisessä osassa olevien johdantomääräysten II osaston erityismääräysten A ja B osaa (tavarat tiettyjä laiva-, vene- ja muita alusluokkia sekä poraus- tai tuotantolauttoja varten sekä siviili-ilma-alukset ja niissä käytettävät tavarat), hakijan olisi merkittävä esimerkiksi: ”Siviili-ilma-alukset ja niiden osat / erityismääräysten B osa, yhdistetty nimikkeistö”.
Taulukon sarake CWx (8e):
Merkitään vähintään, ovatko tavarat maataloustuotteita ja/vai teollisuustuotteita. Jos tavaran koodia ei ole merkitty, kuvataan varastointitilassa olevien tavaroiden luonne.
35 01 030 … Tavaran paljous
Taulukon sarake STT (1 a):
Tätä dataelementtiä käytetään vain, jos on myönnetty jatkettu käyttöaika. Tällöin merkitään sellaisten tavaroiden paljous, joille voidaan tehdä tulliselvitys jatketun käytön aikana, sekä niiden yksiköt. Yksiköt merkitään yhdistetyssä nimikkeistössä (neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liite I) tarkoitettuina lisäpaljousyksikköinä.
Taulukon sarake SAT (1b):
Hakemus:
Tätä dataelementtiä käytetään vain, jos jatkettua käyttöaikaa on haettu. Tällöin merkitään sellaisten tavaroiden paljous, joille voidaan tehdä tulliselvitys jatketun käytön aikana, sekä niiden yksiköt. Yksiköt merkitään yhdistetyssä nimikkeistössä (neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liite I) tarkoitettuina lisäpaljousyksikköinä.
Taulukon sarake RRM (4c):
Merkitään sellaisten tavaroiden nettopaljous, joille on haettu tullin palautusta/peruutusta. Nettopaljous merkitään yhdistetyssä nimikkeistössä (neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liite I) tarkoitettuina lisäpaljousyksikköinä.
Taulukon sarakkeet CCL (7b) ja SAS (7d):
Merkitään kyseessä olevan yksinkertaistuksen mukaisesti tullimenettelyyn asetettavien tavaroiden arvioitu paljous kuukausittain.
Taulukon sarakkeet IPO (8a); OPO (8b); EUS (8c) ja TEA (8d):
Merkitään niiden tavaroiden kokonaispaljous, jotka on tarkoitus asettaa erityismenettelyyn luvan voimassaoloaikana.
Jos hakemus koskee tavaroita, joihin sovelletaan yhdistetyn nimikkeistön ensimmäisessä osassa olevien johdantomääräysten II osaston erityismääräysten A ja B osaa (tavarat tiettyjä laiva-, vene- ja muita alusluokkia sekä poraus- tai tuotantolauttoja varten sekä siviili-ilma-alukset ja niissä käytettävät tavarat), yksityiskohtaisia tietoja tavaran paljoudesta ei tarvitse antaa.
Vakuuden ja viitemäärän laskemisen on perustuttava sellaisten tavaroiden kokonaispaljouteen, jotka on tarkoitus asettaa erityismenettelyyn luvan voimassaoloaikana.
35 01 040 … Tavaran arvo
Taulukon sarake DPO (4b):
Merkitään tiedot niiden tavaroiden arvioidusta arvosta, joille lupaa haetaan.
Taulukon sarakkeet IPO (8a); OPO (8b); EUS (8c) ja TEA (8d):
Merkitään luvan antavan jäsenvaltion valuuttana niiden tavaroiden kokonaisarvo, jotka on tarkoitus asettaa erityismenettelyyn.
35 01 050 … Tuotto
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään arvioitu tuotto tai arvioitu keskimääräinen tuotto tai tarvittaessa sen määrittämiseen käytetty menetelmä.
35 01 060 … Vastaavat tavarat
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Vastaavat tavarat ovat unionitavaroita, joita varastoidaan, käytetään tai jalostetaan muuhun erityismenettelyyn kuin passitukseen asetettujen tavaroiden sijasta.
Hakemus:
Jos on tarkoitus käyttää vastaavia tavaroita, merkitään vastaavien tavaroiden yhdistetyn nimikkeistön 8-numeroinen koodi, kaupallinen laatu ja tekniset ominaisuudet, jotta tulliviranomaiset voivat tehdä tarvittavan vertailun vastaavien tavaroiden ja niiden tavaroiden välillä, jotka ne korvaavat.
Dataelementissä 35 01 080 … ”Tavaroiden tunnistetiedot” olevia koodeja voidaan käyttää sellaisten tukitoimenpiteiden ehdottamiseksi, joista voi olla hyötyä tässä vertailussa. Dataelementtiä 35 01 060 253 voidaan käyttää sanallisten tietojen täsmentämiseksi.
Ilmoitetaan, olisivatko muut kuin unionitavarat väliaikaisen tai lopullisen polkumyyntitullin, tasoitustullin tai suojatullin tai myönnytysten keskeyttämisestä johtuvan mahdollisen lisätullin alaisia, jos ne luovutettaisiin vapaaseen liikkeeseen.
Lupa:
Täsmennetään toimenpiteet, joilla varmistetaan vastaavien tavaroiden käyttöedellytysten täyttyminen.
Taulukon sarake IPO (8 a):
Jos vastaavat tavarat ovat pidemmälle valmistettuja tai paremmassa kunnossa kuin ne tavarat, jotka ne korvaavat (jos on kyse korjauksesta), merkitään asiaa koskevat tiedot.
35 01 080 … Tavaroiden tunnistetiedot
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään aiotut tunnistamistoimenpiteet käyttäen vähintään yhtä asiaa koskevista koodeista. Dataelementtiä 35 01 080 009 voidaan käyttää sanallisten tietojen täsmentämiseksi.
Taulukon sarakkeet IPO (8a); OPO (8b) ja CWx (8e):
Tätä tietoa ei merkitä, jos on kyse tullivarastoinnista, sisäisestä jalostuksesta tai ulkoisesta jalostuksesta vastaavilla tavaroilla. Sen sijaan käytetään dataelementtiä 35 01 060 … ”Vastaavat tavarat”.
Tätä tietoa ei merkitä, jos on kyse ulkoisesta jalostuksesta vakiovaihtojärjestelmällä. Dataelementti 58 02 … ”Korvaavat tuotteet” täytetään sen sijaan.
35 01 090 … – Taloudelliset edellytykset
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Sisäistä tai ulkoista jalostusmenettelyä voi käyttää vain, jos jalostusmenettelyä koskevasta luvasta ei aiheudu haittaa unionin tuottajien keskeisille eduille (taloudelliset edellytykset).
Useimmissa tapauksissa taloudellisten edellytysten tutkiminen ei ole tarpeen. Joissakin tapauksissa se on kuitenkin tehtävä unionin tasolla.
Taulukon sarake IPO (8 a):
Kunkin yhdistetyn nimikkeistön koodin osalta on käytettävä vähintään yhtä taloudellisille edellytyksille määritellyistä koodeista, jotka ilmoitetaan dataelementissä 35 01 010 … ”Tavaran koodi”. Hakija voi antaa lisätietoja erityisesti, jos vaaditaan taloudellisten edellytysten tutkimista.
Taulukon sarake OPO (8b):
Hakijan on annettava kaikista dataelementissä 35 01 010 … ”Tavaran koodi” ilmoitetuista yhdistetyn nimikkeistön koodeista lisätietoja erityisesti, jos taloudellisten edellytysten tutkimista vaaditaan.
35 07 … Jalostetut tuotteet
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään yksityiskohtaiset tiedot toiminnoista tuloksena olevista kaikista jalostetuista tuotteista sekä ilmoitetaan pääasiallinen jalostettu tuote ja tarvittaessa toissijaiset jalostetut tuotteet, jotka ovat jalostustoiminnosta pääasiallisen jalostetun tuotteen lisäksi saatavia sivutuotteita.
Yhdistetyn nimikkeistön koodi ja tavaran kuvaus: sovelletaan huomautuksia, jotka liittyvät dataelementteihin 35 01 010 … ”Tavaran koodi” ja 35 01 020 … ”Tavaran kuvaus”.
Taulukon sarake IPO (8 a):
Tätä tietoa ei anneta, jos suoritettava jalostustoiminto on hävittäminen ja jätteitä ei jää.
Taulukon sarake A163 (8f):
Tämä tieto annetaan vain, jos hakemus koskee sisäisen tai ulkoisen jalostuksen tai tietyn käyttötarkoituksen menettelyn käyttöä ja tiettyyn käyttötarkoitukseen liittyy tuotteiden jalostusta. Kun kyseessä on sisäinen jalostus, tätä tietoa ei anneta, jos suoritettava jalostustoiminto on hävittäminen ja jätteitä ei jää.
35 09 … Tavararyhmät ja siirrot, joihin ei sovelleta yksinkertaistusta
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Tarvittaessa täsmennetään siirrot tai – käyttäen harmonoidun järjestelmän alanimikkeen kuutta ensimmäistä numeroa – yksinkertaistamisen ulkopuolelle jätetyt tavarat.
Ryhmä 36 – Ehdot ja edellytykset
36 01 … Kiellot ja rajoitukset
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään mahdolliset kansalliset tai unionin tason kiellot ja rajoitukset, joita sovelletaan kyseisiin tavaroihin ja/tai asianomaiseen menettelyyn esittämisjäsenvaltio(i)ssa.
Merkitään toimivaltainen viranomainen, joka vastaa ennen tavaroiden luovutusta suoritettavista muodollisuuksista tai tarkastuksista.
36 03 … Yleiset huomautukset
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Yleiset tiedot valtuutuksesta/luvasta johtuvista velvollisuuksista ja/tai muodollisuuksista.
Valtuutuksesta/luvasta johtuvat velvollisuudet ja erityisesti velvollisuus ilmoittaa päätöksen tekevälle viranomaiselle kaikista mahdollisista muutoksista perustana olevissa seikoissa ja edellytyksissä, siten kuin koodeksin 23 artiklan 2 kohdassa säädetään.
Päätöksen tekevän tulliviranomaisen on täsmennettävä muutoksenhakuoikeutta koskevat yksityiskohdat koodeksin 44 artiklan mukaisesti.
Taulukon sarake RRM (4c):
Merkitään sellaisia vaatimuksia koskevat tiedot, joita sovelletaan tavaroihin päätöksen täytäntöönpanoon saakka.
Päätökseen on tarvittaessa sisällyttävä päätöksen saajalle osoitettu maininta siitä, että tämän on annettava päätöksen alkuperäiskappale valitsemaansa täytäntöönpanevaan tullitoimipaikkaan tavaroiden esittämisen yhteydessä.
Taulukon sarakkeet SDE (7 a) ja EIR (7c):
Valtuutuksessa/luvassa on täsmennettävä, että velvoitteesta antaa täydentävä ilmoitus luovutaan koodeksiin 167 artiklan 2 kohdassa kuvailluissa tapauksissa.
Velvoitteesta antaa täydentävä ilmoitus voidaan luopua, jos 167 artiklan 3 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät.
Taulukon sarakkeet IPO (8 a) ja OPO (8b):
Sisäisen jalostuksen menettelyn (EX/IM) tai ulkoisen jalostuksen menettelyn (EX/IM), joissa on osallisena useampi kuin yksi jäsenvaltio, käyttöä koskeviin lupiin sekä sisäisen jalostuksen menettelyn (IM/EX) tai ulkoisen jalostuksen menettelyn (IM/EX), joissa on osallisena useampi kuin yksi jäsenvaltio, käyttöä koskevissa luvissa on mainittava 176 artiklan 1 kohdassa säädetyt velvollisuudet.
Sisäisen jalostuksen menettelyn (IM/EX), jossa on osallisena yksi jäsenvaltio, käyttöä koskevissa luvissa on mainittava 175 artiklan 5 kohdassa säädetty velvollisuus.
Täsmennetään, onko sisäisen jalostuksen (IM/EX) menettelyyn asetetut jalostetut tuotteet tai tavarat määrä luovuttaa vapaaseen liikkeeseen 170 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
Taulukon sarakkeet ACT (9 a) ja ACE (9c):
Merkitään, vaaditaanko toimenpiteitä ennen kuin valtuutettu vastaanottaja saa saapuneet tavarat käyttöönsä.
Merkitään toimintaa ja valvontaa koskevat toimenpiteet, joita valtuutetun vastaanottajan on noudatettava. Merkitään tarvittaessa erityisedellytykset, jotka liittyvät määrätullitoimipaikan (-paikkojen) tavanomaisten työaikojen ulkopuolella suoritettuihin passitusjärjestelyihin.
Taulukon sarake ACR (9b):
Täsmennetään, että valtuutetun lähettäjän on esitettävä passitusilmoitus lähtötullitoimipaikalle ennen tavaroiden luovutusta.
Merkitään toimintaa ja valvontaa koskevat toimenpiteet, joita valtuutetun lähettäjän on noudatettava. Merkitään tarvittaessa erityisedellytykset, jotka liittyvät lähtötullitoimipaikan (-paikkojen) tavanomaisten työaikojen ulkopuolella suoritettuihin passitusjärjestelyihin.
Taulukon sarake SSE (9d):
Täsmennetään, että erityisten sinettien käyttöön sovelletaan standardin ISO 17712 liitteessä A esitettyjä turvallisuuskäytäntöjä:
Kuvaillaan yksityiskohtaisesti sinettien asianmukainen valvonta ja kirjaaminen ennen niiden käyttöönottoa.
Kuvaillaan toimet, joita toteutetaan, jos havaitaan merkkejä poikkeamista tai sinetteihin kajoamisesta.
Eritellään sinettien käsittely käytön jälkeen.
Erityisten sinettien käyttäjä ei saa tilata tai käyttää uudelleen tai toistaa sinettien yksilöllisiä numeroita tai tunnisteita, jollei siihen ole tulliviranomaisen lupaa.
Taulukon sarake ETD (9f):
Merkitään toimintaa ja valvontaa koskevat toimenpiteet, joita luvanhaltijan on noudatettava.
36 04 … Vakioitu tietojenvaihto (INF)
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Täsmennetään tarvittaessa, käytetäänkö vakioitua tietojenvaihtoa (INF) tai muuta sähköistä tietojenvaihtomenetelmää. Jos vastaus on kyllä, yksityiskohdat on täsmennettävä.
Jos käytetään muuta kuin INF:ää (kun koodiksi on merkitty ”0” tai ”2”), tätä dataelementtiä on käytettävä täsmentämään muu sähköinen tietojenvaihtomenetelmä tai INF (kun koodiksi on merkitty ”1”).
Ryhmä 37 – Toimintalajit ja menettelyt
37 01 … Liiketoiminnan tyyppi
37 01 000 213 – Liiketoimen tyyppi – Indikaattori
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään, koskeeko hakemus tuontia vai vientiä, täsmentämällä suunniteltu liiketoimi, johon sitovaa tietoa koskevaa päätöstä on tarkoitus käyttää.
37 01 000 256 – Liiketoimen tyyppi – Erityismenettelyn tyyppi
Erityismenettelyn tyyppi olisi täsmennettävä.
37 02 … Tullimenettelyjen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia unionin koodeja käyttäen, onko lupaa tarkoitus käyttää tullimenettelyjä vai varastotilojen pitoa varten. Merkitään tarvittaessa luvan numero, jos se ei ilmene hakemuksen muista tiedoista. Jos lupaa ei vielä ole myönnetty, ilmoitetaan hakemuksen numero.
37 03 … Ilmoitusten tyyppi
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään tulli-ilmoituksen tyyppi (vakiomuotoinen, yksinkertaistettu tai ilmoittajan kirjanpitoon tehtävä merkintä), jota hakija haluaa käyttää.
Yksinkertaistettujen ilmoitusten tapauksessa merkitään luvan numero dataelementtiin 37 03 010 …, jos se ei ilmene hakemuksen muista tiedoista. Jos yksinkertaistettuun menettelyyn ei ole vielä myönnetty lupaa, ilmoitetaan asiaa koskevan hakemuksen numero dataelementissä 37 03 020 …
Kirjanpitoon tehtävän merkinnän tapauksessa ilmoitetaan luvan numero dataelementissä 37 03 010 …, jos se ei ilmene hakemuksen muista tiedoista. Jos kirjanpitoon tehtävään merkintään ei ole vielä myönnetty lupaa, ilmoitetaan asiaa koskevan hakemuksen numero dataelementissä 37 03 020 …
37 04 … Toimien lukumäärä
Taulukon sarake CGU (4 a):
Jos yleisvakuutta käytetään olemassa olevan tullivelan kattamiseen tai tavaroiden asettamiseen erityismenettelyyn, ilmoitetaan lähetysten lukumäärä viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana.
Taulukon sarake DPO (4b): ACP (6b); SDE (7a); EIR (7c) ja SAS (7d):
Ilmoitetaan arvio siitä, montako kertaa kuukaudessa hakija käyttää yksinkertaistusta.
Taulukon sarake CCL (7b):
Ilmoitetaan arvio siitä, montako kertaa kuukaudessa hakija käyttää yksinkertaistusta kussakin esittämisjäsenvaltiossa.
Taulukon sarake ACT (9 a):
Ilmoitetaan arvio siitä, montako kertaa kuukaudessa hakija vastaanottaa tavaroita TIR-toimenpiteen yhteydessä.
Taulukon sarake ACR (9b):
Ilmoitetaan arvio siitä, montako kertaa kuukaudessa hakija lähettää tavaroita unionin passitusmenettelyssä.
Taulukon sarake ACE (9c):
Ilmoitetaan arvio siitä, montako kertaa kuukaudessa hakija vastaanottaa tavaroita unionin passitusmenettelyssä.
Taulukon sarakkeet SSE (9d); TRD (9e) ja ETD (9f):
Ilmoitetaan arvio siitä, montako kertaa kuukaudessa hakija käyttää unionin passitusjärjestelyjä.
37 05 … Tiedot suunnitellusta toiminnasta
Taulukon sarake TST (5):
Annetaan yleiskuvaus väliaikaiseen varastointiin tarkoitetuissa varastotiloissa olevien tavaroiden liiketoimista/toiminnoista ja siirroista.
Taulukon sarake CCL (7b):
Annetaan yleiskuvaus keskitetyssä tulliselvityksessä olevien tavaroiden liiketoimista/toiminnoista ja siirroista.
Taulukon sarake IPO (8 a); OPO (8b); EUS (8c); CWx (8e) ja A163 (8f):
Kuvaillaan sellaisen toiminnan tai käytön luonne (esim. yksityiskohtaiset tiedot palkkatyösopimuksen nojalla suoritetuista toiminnoista tai tavanomaisista käsittelyistä sisäisessä jalostuksessa), joita tavaroille on suunniteltu erityismenettelyssä.
Jos hakija haluaa jalostaa tavarat sisäisen jalostuksen tai tietyn käyttötarkoituksen menettelyssä tullivarastossa koodeksin 241 artiklan nojalla, hänen on annettava yksityiskohtaiset tiedot asiasta.
Tarvittaessa ilmoitetaan muiden asiaan liittyvien henkilöiden nimi, osoite ja tehtävä.
Tavanomaisilla käsittelyillä voidaan varmistaa tullivarastointiin tai jalostusmenettelyyn asetettujen tavaroiden säilyminen, niiden ulkonäön tai markkinakelpoisuuden parantaminen taikka niiden valmisteleminen jakelua tai jälleenmyyntiä varten. Jos tavanomaisia käsittelyjä on tarkoitus suorittaa sisäisessä tai ulkoisessa jalostuksessa taikka tullivarastossa, viittaus liitteen 71-03 asiaa koskevaan kohtaan (koskeviin kohtiin) on merkittävä.
Taulukon sarake TEA (8d):
Kuvataan väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn asetettavien tavaroiden suunniteltu käyttö.
Ilmoitetaan artikla, jota olisi sovellettava täyden tuontitullittomuuden saamiseksi.
Jos haetaan täyttä tuontitullittomuutta tämän asetuksen 229 tai 230 artiklan mukaisesti, ilmoitetaan käytettävien tavaroiden kuvaus ja paljoudet.
Ryhmä 38 – Muut
38 01 … Tullitarkoituksiin soveltuvan pääkirjanpidon tyyppi
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Täsmennetään pääkirjanpidon tyyppi antamalla yksityiskohtaiset tiedot järjestelmästä, mukaan lukien ohjelmisto, jota on tarkoitus käyttää.
38 02 … Kirjanpidon tyyppi
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan kirjanpidon tyyppi antamalla yksityiskohtaiset tiedot järjestelmästä, mukaan lukien ohjelmisto, jota on tarkoitus käyttää.
Tulliviranomaisten on voitava kirjanpidon avulla valvoa kyseessä olevaa menettelyä erityisesti siltä osin kuin on kyse menettelyyn asetettujen tavaroiden tunnistamisesta, niiden tullioikeudellisesta asemasta ja niiden siirroista.
38 03 … Tietojen saatavuus
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan, millä tavoin tulli- tai passitusilmoituksen tiedot ovat tulliviranomaisten saatavilla.
38 04 … Näytteet jne.
Taulukon sarake STT (1 a):
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko mukaan liitetty näytteitä, valokuvia, esitteitä tai muita asiakirjoja, joiden avulla tulliviranomaiset voivat määrittää tavaran oikean luokittelun tullinimikkeistöön.
Jos mukana on näyte, ilmoitetaan, onko se palautettava.
Taulukon sarake SAT (1b):
Ilmoitetaan, onko mukaan liitetty näytteitä, valokuvia, esitteitä tai muita tavaran koostumusta ja materiaalia koskevia asiakirjoja, joiden avulla voidaan kuvailla tuotantomenetelmää tai kyseisten materiaalien läpikäymää käsittelyä.
38 05 … Lisätiedot
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Merkitään mahdolliset hyödylliset lisätiedot.
38 06 … Vakuus
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan, vaaditaanko kyseiseen lupaan vakuus. Jos vastaus on kyllä, merkitään luvan osalta annetun tai annettavan vakuuden viitenumero.
38 07 … Viitemäärä lupaa kohden
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan yksittäisen vakuuden määrä tai yleisvakuuden tapauksessa määrä, joka vastaa väliaikaista varastointia koskevaan erityislupaan tai erityismenettelyä koskevaan lupaan osoitetun viitemäärän osaa.
Lupakohtainen viitemäärä voidaan lisätä myöhemmin, jos sitä ei tiedetä luvan antamishetkellä. Tämä elementti on pakollinen, kun lupaa käytetään ensimmäistä kertaa. Lupakohtainen viitemäärä ilmoitetaan lupaa muuttamalla ennen luvan ensimmäistä käyttöä ilmoitusprosessin aikana. Jos lupakohtaista viitemäärää ei ole merkitty, ilmoitusta ei hyväksytä.
38 08 … Oikeuksien ja velvollisuuksien siirto
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Jos haetaan 218 artiklassa tarkoitettua oikeuksien ja velvollisuuksien siirtoa, ilmoitetaan siirronsaajaa koskevat tiedot ja ehdotetut siirtomuodollisuudet. Tällainen pyyntö voidaan myös toimittaa toimivaltaiselle tulliviranomaiselle myöhemmin, kun hakemus on hyväksytty ja lupa erityismenettelyyn myönnetty.
Lupa:
Ilmoitetaan edellytykset, joilla oikeuksien ja velvollisuuksien siirto voidaan tehdä. Jos oikeuksien ja velvollisuuksien siirtoa koskeva pyyntö hylätään, on ilmoitettava perusteet hylkäämiselle.
38 08 000 213 – Indikaattori
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan, onko oikeuksien ja velvollisuuksien siirto tehty.
38 08 010 … – Siirronsaaja
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaa koskevat tiedot siirronsaajasta ja ehdotetuista siirtomuodollisuuksista. Siirronsaajan nimeä ja osoitetta koskevat tiedot ovat pakollisia ainoastaan, jos henkilön EORI-numeroa ei vaadita. Jos EORI-numero merkitään, nimeä ja osoitetta ei tulisi ilmoittaa, jollei käytetä paperista hakemusta tai päätöstä. Tällainen pyyntö voidaan myös toimittaa toimivaltaiselle tulliviranomaiselle myöhemmin, kun hakemus on hyväksytty ja lupa erityismenettelyyn myönnetty.
38 08 010 317 – TORO-luvan viite
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
TORO-luvan viite on annettava hakemuksessa tarvittaessa ja silloin, kun se on saatavilla.
38 09 … Avainsanat
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Avainsanat, joilla päätöksen antavan jäsenvaltion tulliviranomaiset ovat indeksoineet sitovaa tietoa koskevan päätöksen. Tällainen indeksointi (avainsanojen lisääminen) helpottaa muiden jäsenvaltioiden tulliviranomaisten antamien sitovaa tietoa koskevien päätösten tunnistamista.
38 11 … Unionitavaroiden varastointi
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko tarkoitus varastoida unionitavaroita tullivarastossa tai väliaikaiseen varasointiin tarkoitetuissa varastotiloissa.
Unionitavaroiden varastointia koskeva pyyntö voidaan myös toimittaa päätöksen tekevälle tulliviranomaiselle myöhemmin, kun hakemus on hyväksytty ja lupa varastotilojen pitoon myönnetty.
Taulukon sarake CWx (8e):
Lupa:
Jos tarkoituksena on varastoida unionitavaroita tullivarastointiin tarkoitetuissa varastotiloissa ja jos 177 artiklassa säädettyjä edellytyksiä sovelletaan, kirjanpidollisen erottelun säännöt on eriteltävä.
38 12 … Suostumus julkaisemiseen luvanhaltijoiden luettelossa
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan, suostuuko hakija hakemaansa lupaa koskevien seuraavien tietojen julkistamiseen luvanhaltijoiden julkisessa luettelossa:
|
— |
Luvan haltija |
|
— |
Luvan tyyppi |
|
— |
Voimaantulopäivä tai tarvittaessa voimassaoloaika |
|
— |
Päätöksen tekevän tulliviranomaisen jäsenvaltio |
|
— |
Toimivaltainen/valvova tullitoimipaikka |
38 13 … Koodeksin 86 artiklan 3 kohdan mukaisesti kannettavan tuontitullin laskeminen
Kaikki asiaa koskevat käytetyt sarakkeet:
Hakemus:
Merkitään laskentamenetelmän koodi. Vain yksi koodi yhtä tuotelajia kohden voidaan merkitä. Vapaita tekstikenttiä voidaan käyttää erilaisten pääasiallisten ja toissijaisten jalostettujen tuotteiden tuontitullin määrän laskemista koskevia lisätietoja varten.
Ryhmä 42 – Sitovaa tariffitietoa koskevien hakemusten ja päätösten erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
STT (1 a) |
|
42 01 000 000 |
II/1 |
STT-päätöksen uudelleen antaminen |
|
|
A* |
|
42 01 010 000 |
II/1 |
|
STT-päätöksen viitenumero |
|
A* |
|
42 01 010 020 |
II/1 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
42 01 010 205 |
II/1 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
|
42 01 010 001 |
II/1 |
|
|
Viitenumero |
A* |
|
42 01 020 000 |
II/1 |
|
STT-päätöksen voimassaolo |
|
A* |
|
42 01 020 207 |
II/1 |
|
|
Päivämäärä |
A* |
|
42 01 030 000 |
II/1 |
|
Tavaran koodi |
|
A* |
|
42 01 030 008 |
II/1 |
|
|
Koodi |
A* |
|
42 02 000 000 |
II/2 |
Tullinimikkeistö |
|
|
A* |
|
42 02 000 008 |
|
|
|
Koodi |
A* |
|
42 02 000 266 |
II/2 |
|
|
Muun nimikkeistön nimi |
A* |
|
42 03 000 000 |
II/3 |
Kauppanimi ja lisätiedot |
|
|
C* A+ |
|
42 03 000 009 |
II/3 |
|
|
Teksti |
C* A+ |
|
42 04 000 000 |
II/4 |
Tavaran luokittelun perusteet |
|
|
A+ |
|
42 04 000 009 |
II/4 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
42 05 000 000 |
II/5 |
Hakijan toimittama aineisto, jonka perusteella STT-päätös on annettu |
|
|
A+ |
|
42 05 000 213 |
II/5 |
|
|
Indikaattori |
A+ |
|
42 05 010 000 |
II/5 |
|
Liite |
|
A+ |
|
42 05 010 267 |
II/5 |
|
|
ID |
A+ |
|
42 05 010 121 |
II/5 |
|
|
Kuvaus |
A+ |
|
42 05 010 269 |
II/5 |
|
|
Esitys |
A+ |
|
42 05 010 270 |
II/5 |
|
|
Pikkukuvaesitys |
A+ |
|
42 05 010 271 |
II/5 |
|
|
Luottamuksellisuuden indikaattori |
A+ |
|
42 06 000 000 |
II/6 |
Kuvat |
|
|
B |
|
42 06 000 213 |
II/6 |
|
|
Indikaattori |
B |
|
42 06 010 000 |
II/6 |
|
Kuva |
|
B |
|
42 06 010 267 |
II/6 |
|
|
ID |
B |
|
42 06 010 121 |
II/6 |
|
|
Kuvaus |
B |
|
42 06 010 269 |
II/6 |
|
|
Esitys |
B |
|
42 06 010 270 |
II/6 |
|
|
Pikkukuvaesitys |
B |
|
42 06 010 271 |
II/6 |
|
|
Luottamuksellisuuden indikaattori |
B |
|
42 07 000 000 |
II/7 |
Hakupäivä |
|
|
A+ |
|
42 07 000 207 |
II/7 |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
|
42 08 000 000 |
II/8 |
Jatketun käytön päättymispäivä |
|
|
A+ |
|
42 08 000 207 |
II/8 |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
|
42 09 000 000 |
II/9 |
Mitätöinnin syy |
|
|
A+ |
|
42 09 000 008 |
II/9 |
|
|
Koodi |
A+ |
|
42 10 000 000 |
II/10 |
Hakemuksen rekisteröintinumero |
|
|
A+ |
|
42 10 000 020 |
II/10 |
|
|
Maakoodi |
A+ |
|
42 10 000 205 |
II/10 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A+ |
|
42 10 000 001 |
II/10 |
|
|
Viitenumero |
A+ |
42 01 … STT-päätöksen uudelleen antaminen
Jos kyseessä on STT-päätöksen uudelleen antaminen, annetaan asiaankuuluvat tiedot.
42 02 … Tullinimikkeistö
Ilmoitetaan, mihin nimikkeistöön tavarat on määrä luokitella. Vain yksi nimikkeistö voidaan ilmoittaa.
Luetellut nimikkeistöt ovat seuraavat:
|
— |
yhdistetty nimikkeistö(CN), jossa määritellään tavaran tariffiin luokittelu unionissa 8-numeroisella koodilla; |
|
— |
Taric, jossa on lisäksi 9. ja 10. numero, jotka ilmaisevat tariffitoimenpiteet ja muut kuin tariffitoimenpiteet unionissa (esim. tariffisuspensiot, tariffikiintiöt, polkumyyntitullit) ja 11. numerosta eteenpäin voi olla myös Taric-lisäkoodeja ja kansallisia lisäkoodeja; |
Jos nimikkeistö ei ole mikään mainituista, ilmoitetaan asianomainen nimikkeistö.
42 03 … Kauppanimi ja lisätiedot
Hakemus:
Ilmoitetaan tiedot, joita hakija toivoo käsiteltävän luottamuksellisina, mukaan lukien tavaran tavaramerkki ja mallinumero.
Tietyissä tapauksissa, esimerkiksi jos hakemuksen mukana on toimitettu näytteitä, asianomainen hallintoelin voi ottaa valokuvia (esim. toimitetuista näytteistä) tai pyytää laboratorioanalyysiä. Hakijan olisi ilmoitettava selvästi, onko tällaisia valokuvia, analyysituloksia jne. käsiteltävä kokonaan tai osittain luottamuksellisina. Kaikki tällaiset tiedot, joita ei ole ilmoitettu luottamuksellisiksi, julkaistaan internetissä yleisesti saatavilla olevassa EBTI-tietokannassa.
Päätös:
Tähän datakenttään on sisällyttävä kaikki tiedot, jotka hakija on merkinnyt STT-hakemuksessa luottamuksellisiksi sekä tulliviranomaisten päätöksen antavassa jäsenvaltiossa lisäämät tiedot, joita nämä viranomaiset pitävät luottamuksellisina.
42 04 … Tavaran luokittelun perusteet
Ilmoitetaan säädösten tai toimenpiteiden asiaa koskevat säännökset, joiden perusteella tavarat on luokiteltu I osaston dataelementissä 35 01 010 … ”Tavaran koodi” ilmoitettuun tullinimikkeistöön.
42 05 … Hakijan toimittama aineisto, jonka perusteella STT-päätös on annettu
Ilmoitetaan, onko STT-päätös annettu hakijan toimittaman kuvauksen, esitteiden, valokuvien, näytteiden tai muiden asiakirjojen perusteella.
42 06 … Kuvat
Tarvittaessa kuv(i)a luokiteltavasta tavarasta.
42 07 … Hakupäivä
Päivä, jona koodeksin 22 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu toimivaltainen tulliviranomainen on vastaanottanut hakemuksen.
42 08 … Jatketun käytön päättymispäivä
Ainoastaan jos on myönnetty jatkettu käyttöaika, ilmoitetaan sen ajanjakson päättymispäivä, jonka aikana STT-päätöstä voi vielä käyttää.
42 09 … Mitätöinnin syy
Ainostaan, jos STT-päätös mitätöidään ennen sen tavanomaisen voimassaoloajan päättymistä, mitätöinnin syy ilmoitetaan merkitsemällä asianomainen koodi.
42 10 … Hakemuksen rekisteröintinumero
Toimivaltaisen tulliviranomaisen antama hyväksytyn hakemuksen yksilöllinen viite.
Ryhmä 43 – Sitovaa alkuperätietoa koskevien hakemusten ja päätösten erityiset tietovaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
SAT (1b) |
|
43 01 000 000 |
III/1 |
Oikeusperusta |
|
|
A* |
|
43 01 000 009 |
III/1 |
|
|
Teksti |
A* |
|
43 02 000 000 |
III/2 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
|
43 02 000 325 |
III/2 |
|
|
Kauppanimi |
A |
|
43 02 010 000 |
III/2 |
|
Tavaran koostumus |
|
A* |
|
43 02 010 009 |
III/2 |
|
|
Teksti |
A* |
|
43 02 010 271 |
III/2 |
|
|
Luottamuksellisuuden indikaattori |
A* |
|
43 03 000 000 |
III/3 |
Tiedot alkuperän määrittämiseksi |
|
|
A* |
|
43 03 000 327 |
III/3 |
|
|
Tullinimikkeen muutos |
A* |
|
43 03 000 328 |
III/3 |
|
|
Arvonlisäys |
A* |
|
43 03 010 000 |
III/3 |
|
Alkuperän määrittämisen olosuhteet |
|
A* |
|
43 03 010 009 |
III/3 |
|
Alkuperän määrittämisen olosuhteet |
Teksti |
A* |
|
43 03 010 271 |
III/3 |
|
|
Luottamuksellisuuden indikaattori |
A* |
|
43 03 020 000 |
III/3 |
|
Toiminnon tai käsittelyn kuvaus |
|
A* |
|
43 03 020 009 |
III/3 |
|
|
Teksti |
A* |
|
43 03 020 271 |
III/3 |
|
|
Luottamuksellisuuden indikaattori |
A* |
|
43 05 000 000 |
III/5 |
Alkuperämaa ja oikeudellinen kehys |
|
|
A+ |
|
43 05 000 020 |
III/5 |
|
|
Maakoodi |
A+ |
|
43 05 000 274 |
III/5 |
|
|
Oikeudellinen kehys |
A+ |
|
43 06 000 000 |
III/6 |
Alkuperän määrittämisen perustelut |
|
|
A+ |
|
43 06 000 009 |
III/6 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
43 07 000 000 |
III/7 |
Noudettuna-hinta |
|
|
A |
|
43 07 000 014 |
III/7 |
|
|
Määrä |
A |
|
43 08 000 000 |
III/8 |
Käytetyt ainekset, alkuperämaa, yhdistetyn nimikkeistön koodi ja arvo |
|
|
A+ |
|
43 08 000 275 |
III/8 |
|
|
Käytetyt ainekset: |
A+ |
|
43 08 000 273 |
III/8 |
|
|
Alkuperämaa |
A+ |
|
43 08 000 057 |
III/8 |
|
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
A+ |
|
43 08 000 276 |
III/8 |
|
|
Arvo |
A+ |
|
43 09 000 000 |
III/9 |
Kuvaus alkuperäaseman saamiseksi vaadittavasta jalostuksesta |
|
|
A+ |
|
43 09 000 009 |
III/9 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
43 10 000 000 |
III/10 |
Kieli |
|
|
A+ |
|
43 10 000 228 |
III/10 |
|
|
Kielikoodi |
A+ |
|
43 11 000 000 |
[UUSI] |
Hakijan toimittama aineisto, jonka perusteella SAT-päätös on annettu |
|
|
A+ |
|
43 11 000 213 |
[UUSI] |
|
|
Indikaattori |
A+ |
|
43 11 010 000 |
[UUSI] |
|
Liite |
|
A+ |
|
43 11 010 267 |
[UUSI] |
|
|
ID |
A+ |
|
43 11 010 121 |
[UUSI] |
|
|
Kuvaus |
A+ |
|
43 11 010 269 |
[UUSI] |
|
|
Esitys |
A+ |
|
43 11 010 270 |
[UUSI] |
|
|
Pikkukuvaesitys |
A+ |
|
43 11 010 271 |
[UUSI] |
|
|
Luottamuksellisuuden indikaattori |
A+ |
|
43 12 000 000 |
[UUSI] |
Kuvat |
|
|
A |
|
43 12 000 213 |
[UUSI] |
|
|
Indikaattori |
A |
|
43 12 010 000 |
[UUSI] |
|
Kuva |
|
A |
|
43 12 010 267 |
[UUSI] |
|
|
ID |
A |
|
43 12 010 121 |
[UUSI] |
|
|
Kuvaus |
A |
|
43 12 010 269 |
[UUSI] |
|
|
Esitys |
A |
|
43 12 010 270 |
[UUSI] |
|
|
Pikkukuvaesitys |
A |
|
43 12 010 271 |
[UUSI] |
|
|
Luottamuksellisuuden indikaattori |
A |
|
43 13 000 000 |
[UUSI] |
Hakupäivä |
|
|
A+ |
|
43 13 000 207 |
[UUSI] |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
|
43 14 000 000 |
[UUSI] |
Jatketun käytön päättymispäivä |
|
|
A+ |
|
43 14 000 207 |
[UUSI] |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
|
43 15 000 000 |
[UUSI] |
Mitätöinnin syy |
|
|
A+ |
|
43 15 000 008 |
[UUSI] |
|
|
Koodi |
A+ |
|
43 16 000 000 |
[UUSI] |
Hakemuksen rekisteröintinumero |
|
|
A+ |
|
43 16 000 020 |
[UUSI] |
|
|
Maakoodi |
A+ |
|
43 16 000 205 |
[UUSI] |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A+ |
|
43 16 000 001 |
[UUSI] |
|
|
Viitenumero |
A+ |
|
43 17 000 000 |
[UUSI] |
Liiketoimien tyyppi (SAT) |
|
|
|
|
43 17 000 000 |
[UUSI] |
|
|
Koodi |
A |
43 01 … Oikeusperusta
Ilmoitetaan sovellettava oikeusperusta koodeksin 59 ja 64 artiklan mukaisesti.
43 02 … Tavaran kuvaus
Ilmoitetaan tavaran kauppanimi (43 02 000 325) ja tavaran koostumus (43 02 010 …) ja sen määrittämiseksi mahdollisesti käytetyt tarkastusmenetelmät sekä tarvittaessa tavaran hinta noudettuna. Ilmoitetaan, onko tavaran koostumusta koskevaa tietoa pidettävä luottamuksellisena, käyttämällä dataelementtiä 43 02 010 271.
43 03 … Tiedot alkuperän määrittämiseksi
Annetaan tietoja, joiden perusteella voidaan määrittää alkuperä, käytetyt ainekset ja niiden alkuperä, tariffiin luokittelu, vastaavat arvot ja kuvaus seikoista, joilla alkuperän määrittämisen edellytykset on voitu täyttää (nimikkeenmuutosta, arvonlisäystä, toiminnon tai käsittelyn kuvausta koskevat säännöt tai muut erityissäännöt). Erityisesti on mainittava, mitä alkuperäsääntöä on sovellettu ja mikä on tavaran aiottu alkuperä.
Ilmoitetaan, onko alkuperän määrittämisen olosuhteita koskevaa tietoa pidettävä luottamuksellisena, käyttämällä dataelementtiä 43 03 010 271.
Ilmoitetaan, onko toiminnon tai käsittelyn kuvausta pidettävä luottamuksellisena, käyttämällä dataelementtiä 43 03 020 271.
43 05 … Alkuperämaa ja oikeudellinen kehys
Päätöksen kohteena olevan tavaran alkuperämaa, siten kuin tulliviranomainen on sen määritellyt, sekä oikeudellista kehystä koskeva merkintä (muu kuin etuuskohtelu / etuuskohtelu; viittaus sopimukseen, yleissopimukseen, päätökseen, asetukseen; muu).
Jos kyseisen tavaran etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää ei voida määrittää, SAT-päätöksessä olisi oltava ilmaisu ”ei-alkuperäasema” ja oikeudellista kehystä koskeva merkintä.
43 06 … Alkuperän määrittämisen perustelut
Tulliviranomaisen tekemän alkuperän määrityksen perustelut (kokonaan tuotetut tavarat, viimeisin merkittävä valmistustoimi, riittävä valmistus tai käsittely, alkuperäkumulaatio, muu).
43 07 … Noudettuna-hinta
Jos tätä dataelementtiä tarvitaan alkuperän määrittämiseen, se on pakollinen.
43 08 … Käytetyt ainekset, alkuperämaa, yhdistetyn nimikkeistön koodi ja arvo
Jos tätä dataelementtiä tarvitaan alkuperän määrittämiseen, se on pakollinen.
43 09 … Kuvaus alkuperäaseman saamiseksi vaadittavasta jalostuksesta
Jos tätä dataelementtiä tarvitaan alkuperän määrittämiseen, se on pakollinen.
43 10 … Kieli
Ilmoitetaan kieli, jolla SAT-päätös on annettu.
43 11 … Hakijan toimittama aineisto, jonka perusteella SAT-päätös on annettu
Ilmoitetaan, onko SAT-päätös annettu hakijan toimittaman kuvauksen, esitteiden, valokuvien, näytteiden tai muiden asiakirjojen perusteella.
Ilmoitetaan, onko annettua aineistoa pidettävä luottamuksellisena, käyttämällä dataelementtiä 43 11 010 271.
43 12 … Kuvat
Tarvittaessa kuv(i)a, jo(t)ka liittyy (liittyvät) alkuperän määrittämiseen.
Ilmoitetaan, onko kuvaa pidettävä luottamuksellisena, käyttämällä dataelementtiä 43 12 010 271.
43 13 … Hakupäivä
Päivä, jona koodeksin 22 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu toimivaltainen tulliviranomainen on vastaanottanut hakemuksen.
43 14 … Jatketun käytön päättymispäivä
Ainoastaan jos on myönnetty jatkettu käyttöaika, ilmoitetaan sen ajanjakson päättymispäivä, jonka aikana SAT-päätöstä voi vielä käyttää.
43 15 … Mitätöinnin syy
Ainostaan, jos SAT-päätös mitätöidään ennen sen tavanomaisen voimassaoloajan päättymistä, mitätöinnin syy ilmoitetaan merkitsemällä asianomainen koodi.
43 16 … Hakemuksen rekisteröintinumero
Toimivaltaisen tulliviranomaisen antama hyväksytyn hakemuksen yksilöllinen viite.
43 17 … Liiketoimien tyyppi (SAT)
Asianomaista koodia käyttäen ilmoitetaan, liittyykö SAT-hakemus tai SAT-päätös tuonti- vai vientitapahtumaan.
Ryhmä 63 – Sitovaa tullausarvotietoa koskevien hakemusten ja päätösten erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
STAT (uusi) |
|
63 01 000 000 |
[UUSI] |
Tullausarvon määrittämisen oikeusperusta |
|
|
A* |
|
63 01 000 008 |
[UUSI] |
|
|
Koodi |
A* |
|
63 02 000 000 |
[UUSI] |
STAT:n soveltamisala |
|
|
A |
|
63 02 000 008 |
[UUSI] |
|
|
Koodi |
A |
|
63 03 000 000 |
[UUSI] |
Tiedot arvonmäärityksen menetelmästä tai kriteereistä |
|
|
A |
|
63 03 000 009 |
[UUSI] |
|
|
Teksti |
A |
|
63 03 000 213 |
[UUSI] |
|
|
Indikaattori |
A |
|
63 03 010 000 |
[UUSI] |
|
Liite |
|
A |
|
63 03 010 017 |
[UUSI] |
|
|
Tunnistenumero |
A |
|
63 03 010 207 |
[UUSI] |
|
|
Päivämäärä |
A |
|
63 03 010 224 |
[UUSI] |
|
|
Asiakirjan nimi |
A |
|
63 03 010 121 |
[UUSI] |
|
|
Kuvaus |
A |
|
63 03 010 269 |
[UUSI] |
|
|
Esitys |
A |
|
63 03 010 270 |
[UUSI] |
|
|
Pikkukuvaesitys |
A |
|
63 04 000 000 |
[UUSI] |
Luottamuksellisuuden indikaattori |
|
|
A |
|
63 04 000 009 |
[UUSI] |
|
|
Teksti |
A |
|
63 05 000 000 |
[UUSI] |
Arvonmäärityksen asianmukaista menetelmää tai kriteereitä koskevat perustelut |
|
|
A+ |
|
63 05 000 009 |
[UUSI] |
|
|
Teksti |
A+ |
|
63 06 000 000 |
[UUSI] |
Hakupäivä |
|
|
A+ |
|
63 06 000 207 |
[UUSI] |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
|
63 07 000 000 |
[UUSI] |
Jatketun käytön päättymispäivä |
|
|
A+ |
|
63 07 000 207 |
[UUSI] |
|
|
Päivämäärä |
A+ |
|
63 08 000 000 |
[UUSI] |
Mitätöinnin syy |
|
|
A+ |
|
63 08 000 008 |
[UUSI] |
|
|
Koodi |
A+ |
|
63 09 000 000 |
[UUSI] |
Hakemuksen rekisteröintinumero |
|
|
A+ |
|
63 09 000 020 |
[UUSI] |
|
|
Maakoodi |
A+ |
|
63 09 000 205 |
[UUSI] |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A+ |
|
63 09 000 001 |
[UUSI] |
|
|
Viitenumero |
A+ |
|
63 10 000 000 |
[UUSI] |
Kieli |
|
|
A+ |
|
63 10 000 228 |
[UUSI] |
|
|
Kielikoodi |
A+ |
63 01 … Tullausarvon määrittämisen oikeusperusta
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa koodia käyttäen säännökset, jotka koskevat tullausarvon määrittämismenetelmää tai kriteereitä ja sitä koskevaa hakemusta ja joita sovelletaan tavaroiden tullausarvon määrittämiseksi tietyissä olosuhteissa.
63 02 … STAT:n soveltamisala
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa koodia käyttäen STAT:n soveltamisala.
63 03 … Tiedot arvonmäärityksen menetelmästä tai kriteereistä
Annetaan tiedot, jotka tarvitaan tullausarvon asianomaisen määrittämismenetelmän tai kriteerien vahvistamiseksi ja sitä koskevan hakemuksen antamiseksi ja joita käytetään määritettäessä tavaroiden tullausarvo tietyissä olosuhteissa.
Annetaan tiedot, jotka mahdollistavat tullausarvon asianomaisen määrittämismenetelmän tai kriteerien vahvistamisen ja sitä koskevan hakemuksen antamisen ja joita käytetään määritettäessä tavaroiden tullausarvo tietyissä olosuhteissa.
Tietojen laajuus riippuu STAT-päätöstä koskevan hakemuksen aiheesta. Esimerkiksi kun tulliviranomaiset tarkastelevat kauppa-arvomenetelmän hyväksyttävyyttä ja/tai UTK:n 71 artiklassa tarkoitettujen erityisten tekijöiden (esim. tuet, lupamaksut) lisäämistä tosiasiallisesti maksettuun tai maksettavaan hintaan koskevien kriteerien täyttymistä, tuontitavaroiden myyntisopimusta ja/tai tullausarvon muodostavien osatekijöiden sopimusjärjestelyjä koskevat tiedot on annettava.
63 04 … Luottamuksellisuuden indikaattori
Hakemus:
Ilmoitetaan tiedot, joita hakija haluaa käsiteltävän luottamuksellisina.
Kaikki tiedot, joita ei ole ilmoitettu luottamuksellisiksi, voidaan asettaa saataville julkiseen STAT-tietokantaan, ja ne julkaistaan internetissä, kun päätös on annettu.
Päätös:
Tähän dataelementtiin on sisällyttävä kaikki tiedot, jotka hakija on merkinnyt STAT-hakemuksessa luottamuksellisiksi sekä tulliviranomaisten päätöksen antavassa jäsenvaltiossa lisäämät tiedot, joita nämä viranomaiset pitävät luottamuksellisina.
63 05 … Arvonmäärityksen asianmukaista menetelmää tai kriteereitä koskevat perustelut
Annetaan perustelut, jotka koskevat asianomaista tullausarvon määrittämismenetelmää tai kriteereitä ja sitä koskevaa hakemusta ja joita sovelletaan tavaroiden tullausarvon määrittämiseksi tietyissä olosuhteissa.
Ilmoitetaan asiaankuuluvat unionin tullilainsäädännön säännökset, jotka koskevat asianmukaista tullausarvon määrittämismenetelmää tai kriteerejä ja sitä koskevaa hakemusta ja joita käytetään tullausarvon määrittämiseksi erityisissä olosuhteissa, sekä suunniteltua tuontia koskeviin kaupallisin järjestelyihin liittyvät tullausarvon määrittämisessä käytettävä tiedot, jotka tukevat asianomaista tullausarvon määrittämismenetelmää tai kriteereitä ja sitä koskevaa hakemusta.
63 06 … Hakupäivä
Päivä, jona koodeksin 22 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettu toimivaltainen tulliviranomainen on vastaanottanut hakemuksen.
63 07 … Jatketun käytön päättymispäivä
Ainoastaan jos on myönnetty jatkettu käyttöaika, ilmoitetaan sen ajanjakson päättymispäivä, jonka aikana STAT-päätöstä voi vielä käyttää.
63 08 … Mitätöinnin syy
Ainostaan, jos STAT-päätös mitätöidään ennen sen tavanomaisen voimassaoloajan päättymistä, mitätöinnin syy ilmoitetaan merkitsemällä asianomainen koodi.
63 09 … Hakemuksen rekisteröintinumero
Toimivaltaisen tulliviranomaisen antama hyväksytyn hakemuksen yksilöllinen viite.
63 10 … Kieli
Ilmoitetaan kieli, jolla STAT-päätös on annettu.
Ryhmä 44 – Valtuutetun talouden toimijan asemaa koskevien hakemusten ja valtuutusten erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
AEO (2) |
|
44 01 000 000 |
IV/1 |
Hakijan oikeudellinen asema |
|
|
A* |
|
44 01 000 244 |
IV/1 |
|
|
Vapaa teksti |
A* |
|
44 02 000 000 |
IV/2 |
Sijoittautumispäivä |
|
|
A* |
|
44 02 000 207 |
IV/2 |
|
|
Päivämäärä |
A* |
|
44 03 000 000 |
IV/3 |
Hakijan tehtävä(t) kansainvälisessä toimitusketjussa |
|
|
A* |
|
44 03 000 008 |
IV/3 |
|
|
Koodi |
A* |
|
44 04 000 000 |
IV/4 |
Jäsenvaltiot, joissa tulliin liittyvät toimet suoritetaan |
|
|
A* |
|
44 04 010 000 |
IV/4 |
|
Osoite |
|
A* |
|
44 04 010 020 |
IV/4 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
44 04 010 019 |
IV/4 |
|
|
Katuosoite |
A* |
|
44 04 010 021 |
IV/4 |
|
|
Postinumero |
A* |
|
44 04 010 022 |
IV/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
|
44 04 020 000 |
IV/4 |
|
Tilojen tyyppi |
|
A* |
|
44 04 020 244 |
IV/4 |
|
|
Vapaa teksti |
A* |
|
44 05 000 000 |
IV/5 |
Rajanylitystä koskevat tiedot |
|
|
A* |
|
44 05 000 301 |
IV/5 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A* |
|
44 06 000 000 |
IV/6 |
Aiemmin myönnetyt yksinkertaistukset ja helpotukset sekä turvallisuus- ja vaarattomuustodistukset |
|
|
A* |
|
44 06 000 278 |
IV/6 |
|
|
Yksinkertaistuksen/helpotuksen tyyppi |
A* |
|
44 06 000 279 |
IV/6 |
|
|
Todistuksen tunnistenumero |
A* |
|
44 06 000 020 |
IV/6 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
44 06 000 280 |
IV/6 |
|
|
Tullimenettelyn koodi |
A* |
|
44 07 000 000 |
IV/7 |
Suostumus tietojenvaihtoon |
|
|
A* |
|
44 07 000 213 |
IV/7 |
|
|
Indikaattori |
A* |
|
44 07 000 281 |
IV/7 |
|
|
Translitteroitu nimi |
A* |
|
44 07 000 283 |
IV/7 |
|
|
Translitteroitu katuosoite |
A* |
|
44 07 000 284 |
IV/7 |
|
|
Translitteroitu postinumero |
A* |
|
44 07 000 285 |
IV/7 |
|
|
Translitteroitu postitoimipaikka |
A* |
|
44 07 000 286 |
IV/7 |
|
|
Sähköposti |
A* |
|
44 07 000 020 |
IV/7 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
44 08 000 000 |
IV/8 |
Pysyvä toimipaikka |
|
|
A |
|
44 08 000 016 |
IV/8 |
|
|
Nimi |
A |
|
44 08 000 019 |
IV/8 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
44 08 000 020 |
IV/8 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
44 08 000 021 |
IV/8 |
|
|
Postinumero |
A |
|
44 08 000 022 |
IV/8 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
44 08 000 230 |
IV/8 |
|
|
Alv-tunnus |
A |
|
44 09 000 000 |
IV/9 |
Toimipaikka(-paikat), jo(i)ssa tulliasiakirjoja säilytetään ja jo(i)ssa ne ovat saatavilla |
|
|
A* |
|
44 09 000 016 |
IV/9 |
|
|
Nimi |
A* |
|
44 09 000 019 |
IV/9 |
|
|
Katuosoite |
A* |
|
44 09 000 020 |
IV/9 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
44 09 000 021 |
IV/9 |
|
|
Postinumero |
A* |
|
44 09 000 022 |
IV/9 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
|
44 10 000 000 |
IV/10 |
Paikka, jossa unionissa toteutettavia yleisiä logistisia hallintotoimia koskevia tietoja säilytetään tai jossa ne ovat saatavilla |
|
|
A* |
|
44 10 000 016 |
IV/10 |
|
|
Nimi |
A* |
|
44 10 000 019 |
IV/10 |
|
|
Katuosoite |
A* |
|
44 10 000 020 |
IV/10 |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
44 10 000 021 |
IV/10 |
|
|
Postinumero |
A* |
|
44 10 000 022 |
IV/10 |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
|
44 11 000 000 |
IV/11 |
Liiketoiminta |
|
|
A* |
|
44 11 000 287 |
IV/11 |
|
|
(NACE-koodi) |
A* |
|
44 11 010 000 |
IV/11 |
|
Kuvaus |
|
A* |
|
44 11 010 009 |
IV/11 |
|
|
Teksti |
A* |
|
44 12 000 000 |
UUSI |
Hakijan kokokoodi |
|
|
A* |
|
44 12 000 288 |
UUSI |
|
|
Kokokoodi |
A* |
|
44 13 000 000 |
UUSI |
Postiosoite |
|
|
A* |
|
44 13 000 016 |
UUSI |
|
|
Nimi |
A* |
|
44 13 000 019 |
UUSI |
|
|
Katuosoite |
A* |
|
44 13 000 020 |
UUSI |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
44 13 000 021 |
UUSI |
|
|
Postinumero |
A* |
|
44 13 000 022 |
UUSI |
|
|
Postitoimipaikka |
A* |
|
44 14 000 000 |
UUSI |
Hakemuksen viitenumero |
|
|
A+ |
|
44 14 000 020 |
UUSI |
|
|
Maakoodi |
A+ |
|
44 14 000 205 |
UUSI |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A+ |
|
44 14 000 001 |
UUSI |
|
|
Viitenumero |
A+ |
44 01 … Hakijan oikeudellinen asema
Perustamisasiakirjassa mainittu oikeudellinen muoto.
44 02 … Sijoittautumispäivä
Perustamispäivä, -kuukausi ja -vuosi numeroin.
44 03 … Hakijan tehtävä(t) kansainvälisessä toimitusketjussa
Asianomaista koodia käyttäen ilmoitetaan hakijan tehtävä toimitusketjussa.
44 04 … Jäsenvaltiot, joissa tulliin liittyvät toimet suoritetaan
Merkitään asianomainen (asianomaiset) maakoodi(t). Jos hakija pitää varastoa tai hakijalla on muita toimitiloja toisessa jäsenvaltiossa, ilmoitetaan myös tilan (tilojen) osoite (osoitteet) ja tyyppi (tyypit).
44 05 … Rajanylitystä koskevat tiedot
Merkitään sen tullitoimipaikan (niiden tullitoimipaikkojen) viitenumero(t), jo(i)ta käytetään säännöllisesti rajanylityksessä. Jos hakija on tulliedustaja, ilmoitetaan sen tullitoimipaikan (niiden tullitoimipaikkojen) viitenumero(t), jo(i)ta kyseinen tulliedustaja käyttää säännöllisesti rajanylityksessä.
44 06 … Aiemmin myönnetyt yksinkertaistukset ja helpotukset sekä turvallisuus- ja vaarattomuustodistukset
Aiemmin myönnetyt yksinkertaistukset tai helpotukset sekä turvallisuus- ja vaarattomuustodistukset, jotka on annettu kansainvälisten yleissopimusten, kansainvälisen standardisoimisjärjestön vahvistaman kansainvälisen standardin tai Euroopan standardointikomitean vahvistaman eurooppalaisen standardin tai kolmannessa maassa annetun, sopimuksessa tunnustetun AEO-asemaa vastaavan aseman antavien todistusten perusteella.
Jos yksinkertaistuksia on myönnetty aiemmin, merkitään sen tyyppi, asiaankuuluva tullimenettely ja luvan numero. Jos helpotuksia on myönnetty aiemmin, merkitään helpotuksen tyyppi ja todistuksen numero. Jos on kyse valvotun edustajan tai tunnetun lähettäjän hyväksynnästä, ilmoitetaan myönnetty hyväksyntä: valtuutettu edustaja tai tunnettu lähettäjä ja todistuksen numero. Jos hakijalla on kolmannessa maassa annettu AEO-vastaava todistus, ilmoitetaan todistuksen numero ja sen antanut maa.
44 07 … Suostumus tietojenvaihtoon
Suostumus AEO-valtuutuksessa olevien tietojen vaihtamiseen sellaisissa kansainvälisissä sopimuksissa/järjestelyissä vahvistettujen järjestelmien asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi, joita on tehty kolmansien maiden kanssa AEO-aseman vastavuoroisesta tunnustamisesta ja turvallisuuteen liittyvistä toimenpiteistä.
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), suostuuko hakija AEO-valtuutuksessa olevien tietojen vaihtamiseen sellaisissa kansainvälisissä sopimuksissa/järjestelyissä vahvistettujen järjestelmien asianmukaisen toiminnan varmistamiseksi, joita on tehty kolmansien maiden kanssa AEO-aseman vastavuoroisesta tunnustamisesta ja turvallisuuteen liittyvistä toimenpiteistä.
Jos vastaus on kyllä, hakijan on ilmoitettava myös yrityksen translitteroitu nimi ja osoite.
44 08 … Pysyvä toimipaikka
Jos hakemus jätetään 26 artiklan 2 kohdan mukaisesti, pysyvän toimipaikan (pysyvien toimipaikkojen) koko nimi ja alv-tunnus on annettava.
44 09 … Toimipaikka(-paikat), jo(i)ssa tulliasiakirjoja säilytetään ja jo(i)ssa ne ovat saatavilla
Merkitään asianomaisen toimipaikan (asianomaisten toimipaikkojen) osoite (osoitteet) kokonaisuudessaan. Jos kaikkien tulliasiakirjojen saataville asettamisesta vastaa muu toimipaikka kuin niiden säilyttämistoimipaikka, myös sen koko osoite ilmoitetaan.
44 10 … Paikka, jossa unionissa toteutettavia yleisiä logistisia hallintotoimia koskevia tietoja säilytetään tai jossa ne ovat saatavilla
Tätä dataelementtiä käytetään vain, jos toimivaltaista tulliviranomaista ei voida määrittää koodeksin 22 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaisesti. Tällaisessa tapauksessa ilmoitetaan asianomaisen paikan koko osoite.
44 11 … Liiketoiminta
Ilmoitetaan tiedot hakijan liiketoiminnasta.
44 12 … Hakijan kokokoodi
Merkitään hakijan kokokoodi.
44 13 … Postiosoite
Merkitään yhteydenpitoon tarvittavat tiedot.
44 14 … Hakemuksen viitenumero
Hakemuksen viitenumerolla tunnistetaan toimivaltaisen tulliviranomaisen hyväksymä AEO-hakemus ainutkertaisesti.
Ryhmä 45 – Tavaroiden tullausarvoon sisältyvien määrien määrittämisen yksinkertaistamista koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/ luokan nimi |
Aladataelementin/ alaluokan nimi |
Aladataelementin/ attribuutin nimi |
CVA (3) |
|
45 01 000 000 |
V/1 |
Yksinkertaistuksen tyyppi ja luonne |
|
|
A |
|
45 01 000 009 |
V/1 |
|
|
Teksti |
A |
45 01 … Yksinkertaistuksen tyyppi ja luonne
Ilmoitetaan, mihin koodeksin 71 ja 72 artiklan nojalla hintaan lisättävät tai siitä vähennettäviin tekijöihin tai koodeksin 70 artiklan 2 kohdan nojalla tosiasiallisesti maksettuun tai maksettavaan hintaan sisältyviin tekijöihin (avustukset, rojaltit, kuljetuskustannukset jne.) sovelletaan yksinkertaistusta, sekä asianomaisten määrien määrittämiseen käytetyt laskentamenetelmät.
Ryhmä 46 – Yleisvakuuden antamista koskevien hakemusten ja lupien, mukaan lukien mahdollinen alennus tai vapautus, erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/ luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
CGU (4a) |
|
46 01 000 000 |
VI/5 |
Kokonaisviitemäärä |
|
|
A |
|
46 01 000 295 |
VI/5 |
|
|
Viitemäärän arvo |
A |
|
46 01 000 296 |
VI/5 |
|
|
Viitemäärän valuutta |
A |
|
46 01 000 297 |
VI/5 |
|
|
Viitemäärän kuvaus |
A |
|
46 02 000 000 |
[UUSI] |
Tullimenettelykohtainen viitemäärä |
|
|
A |
|
46 02 000 257 |
[UUSI] |
|
|
Menettelyn koodi |
A |
|
46 02 010 000 |
[UUSI] |
|
Hakemuksen tai päätöksen viitenumero |
|
C* B+ |
|
46 02 011 000 |
[UUSI] |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A |
|
46 02 011 020 |
[UUSI] |
|
|
Maakoodi |
A |
|
46 02 011 205 |
[UUSI] |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
|
46 02 011 001 |
[UUSI] |
|
|
Viitenumero |
A |
|
46 02 012 000 |
[UUSI] |
|
Hakemuksen viitenumero |
|
A |
|
46 02 012 020 |
[UUSI] |
|
|
Maakoodi |
A |
|
46 02 012 205 |
[UUSI] |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
|
46 02 012 001 |
[UUSI] |
|
|
Viitenumero |
A |
|
46 02 020 000 |
VI/1 |
|
Tullin ja muiden maksujen määrä |
|
A* |
|
46 02 020 295 |
VI/1 |
|
|
Viitemäärän arvo |
A* |
|
46 02 020 296 |
VI/1 |
|
|
Viitemäärän valuutta |
A* |
|
46 02 030 000 |
VI/2 |
|
Menettelyyn asettamisen ja menettelyn päättämisen välinen keskimääräinen ajanjakso |
|
C* |
|
46 02 030 289 |
VI/2 |
|
|
Keskimääräisen ajanjakson tyyppi |
A* |
|
46 02 030 290 |
VI/2 |
|
|
Keskimääräisen ajanjakson numero |
A* |
|
46 02 040 000 |
[UUSI] |
|
Asianomaisen tullimenettelyä koskevan tosiasiallisen tullivelan viitemäärä |
|
A |
|
46 02 040 295 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän arvo |
A |
|
46 02 040 296 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän valuutta |
A |
|
46 02 040 297 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän kuvaus |
C* B+ |
|
46 02 050 000 |
[UUSI] |
|
Asianomaisen tullimenettelyä koskevan mahdollisen tullivelan viitemäärä |
|
A |
|
46 02 050 295 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän arvo |
A |
|
46 02 050 296 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän valuutta |
A |
|
46 02 050 297 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän kuvaus |
C* B+ |
|
46 02 060 000 |
[UUSI] |
|
Asianomaisen tullimenettelyn viitemäärä jäsenvaltiota kohden |
|
A |
|
46 02 060 298 |
[UUSI] |
|
|
JV |
A |
|
46 02 061 000 |
[UUSI] |
|
Asianomaisen tullimenettelyä koskevan tosiasiallisen tullivelan viitemäärä jäsenvaltiota kohden |
|
A |
|
46 02 061 295 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän arvo |
A |
|
46 02 061 296 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän valuutta |
A |
|
46 02 061 297 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän kuvaus |
C* B+ |
|
46 02 062 000 |
[UUSI] |
|
Asianomaisen tullimenettelyä koskevan mahdollisen tullivelan viitemäärä jäsenvaltiota kohden |
|
A |
|
46 02 062 295 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän arvo |
A |
|
46 02 062 296 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän valuutta |
A |
|
46 02 062 297 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän kuvaus |
C* B+ |
|
46 03 000 000 |
VI/6 |
Maksun määräaika |
|
|
A |
|
46 03 000 299 |
VI/6 |
|
|
Määräajan koodi |
A |
|
46 04 000 000 |
VI/3 |
Vakuuden taso |
|
|
A |
|
46 04 000 291 |
VI/3 |
|
|
Vakuuden tason koodi |
A |
|
46 04 000 244 |
VI/3 |
|
|
Vapaa teksti |
C* B+ |
|
46 05 000 000 |
VI/4 |
Vakuuden muoto |
|
|
C* B+ |
|
46 05 010 000 |
VI/4 |
|
Vakuuden muoto |
|
A |
|
46 05 010 292 |
VI/4 |
|
|
Vakuuden muoto |
A |
|
46 05 020 000 |
VI/4 |
|
Takaaja |
|
A |
|
46 05 020 016 |
VI/4 |
|
|
Nimi |
A |
|
46 05 020 019 |
VI/4 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
46 05 020 020 |
VI/4 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
46 05 020 021 |
VI/4 |
|
|
Postinumero |
A |
|
46 05 020 022 |
VI/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
46 05 030 000 |
VI/4 |
|
Vapaamuotoinen kuvaus |
|
A |
|
46 05 030 244 |
VI/4 |
|
|
Vapaa teksti |
A |
|
46 06 000 000 |
[UUSI] |
Vakuuden kohteena oleva määrä |
|
|
A+ |
|
46 06 000 295 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän arvo |
A+ |
|
46 06 000 296 |
[UUSI] |
|
|
Viitemäärän valuutta |
A+ |
46 01 … Kokonaisviitemäärä
Kokonaisviitemäärä tarkoittaa tullimenettelykohtaisten viitemäärien summaa sekä tosiasiallisten että mahdollisten velkojen osalta.
Hakemus:
Annetaan tietoja hakijan kaikki toiminnot, ilmoitukset tai menettelyt kattavasta viitemäärästä koodeksin 89 artiklan 5 kohdan mukaisesti.
Lupa:
Ilmoitetaan luvanhaltijan kaikki toiminnot, ilmoitukset tai menettelyt kattava viitemäärä koodeksin 89 artiklan 5 kohdan mukaisesti.
Jos päätöksen tekevän tulliviranomaisen vahvistama viitemäärä on eri kuin hakemuksessa ilmoitettu määrä, ero on perusteltava.
46 02 … Tullimenettelykohtainen viitemäärä
Määrät on tarvittaessa ilmaistava antavan jäsenvaltion valuuttana.
46 02 010 … – Hakemuksen tai päätöksen viitenumero
Joko tullipäätöksen tai hakemuksen viitenumero on merkittävä, mutta ei molempia. Molemmat kohdat voidaan kuitenkin jättää tyhjiksi.
46 02 020 … Tullin ja muiden maksujen määrä
Ilmoitetaan yksittäiseen lähetykseen sovellettujen tullien ja muiden maksujen suurin määrä viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Jos tällaista tietoa ei ole saatavilla, ilmoitetaan yksittäiseen lähetykseen sovellettavien tullien ja muiden maksujen todennäköinen suurin määrä seuraavien 12 kuukauden aikana.
46 02 030 … Menettelyyn asettamisen ja menettelyn päättämisen välinen keskimääräinen ajanjakso
Ilmoitetaan menettelyyn asettamisen ja menettelyn päättämisen välinen keskimääräinen ajanjakso edeltävien 12 kuukauden aikana tai tarvittaessa tavaroiden väliaikaiseen varastointiin asettamisen ja sen päättymisen välinen keskimääräinen ajanjakso. Tämä tieto annetaan vain, jos yleisvakuutta on tarkoitus käyttää tavaroiden asettamiseen erityismenettelyyn tai väliaikaisen varastotilan pitoon.
46 02 040 … – Asianomaista tullimenettelyä koskevan tosiasiallisen tullivelan viitemäärä
Tämä dataelementti on pakollinen, kun tullimenettelyn koodi on 01, 07, 40, 42, 43, 45, 61, 63 tai 68.Tätä dataelementtiä ei voida täyttää, kun tullimenettelyn koodi on 51, 80, XR, XS, XU tai XX.
Tosiasiallisen tullivelan viitemäärä tarkoittaa tosiasiallisen tullivelan jäsenvaltiokohtaisten viitemäärien summaa. Tätä sovelletaan vain silloin, kun viitemäärä on jaoteltu jäsenvaltioiden kesken.
46 02 050 … – Asianomaista tullimenettelyä koskevan mahdollisen tullivelan viitemäärä
Tämä dataelementti on pakollinen, kun tullimenettelyn koodi on 46, 48, 51, 80, XR, XS, XU, XX, 44 tai 53. Tätä dataelementtiä ei voida täyttää, kun tullimenettelyn koodi on 01, 07, 40, 42, 43, 45, 61, 63 tai 68.
Mahdollisen tullivelan viitemäärä tarkoittaa mahdollisen tullivelan jäsenvaltiokohtaisten viitemäärien summaa. Tätä sovelletaan vain silloin, kun viitemäärä on jaoteltu jäsenvaltioiden kesken.
46 02 060 … – Asianomaisen tullimenettelyn viitemäärä jäsenvaltiota kohden
Kun kyseessä on useampaa jäsenvaltiota koskeva päätös. tämä kohta on pakollinen kaikissa tullimenettelyissä. Tätä dataelementtiä ei kuitenkaan saa täyttää, kun koodi on 80.Kun kyseessä on yhtä jäsenvaltiota koskeva päätös, tätä dataelementtiä ei saa täyttää.
Tätä dataelementtiä ei täytetä, kun yleisvakuuden antamista koskevaa lupaa käytetään ainoastaan tavaroiden asettamiseksi tullimenettelyyn, koska passitusmenettelyjä varten annettujen yleisvakuutta koskevien lupien on oltava aina voimassa kaikissa jäsenvaltioissa ja yhteistä passitusta koskevan yleissopimuksen allekirjoittajamaissa.
46 02 061 … – Asianomaista tullimenettelyä koskevan tosiasiallisen tullivelan jäsenvaltiokohtainen viitemäärä
Tämä dataelementti on pakollinen, kun tullimenettelyn koodi on 01, 07, 40, 42, 43, 45, 61, 63 tai 68.Tätä dataelementtiä ei voida täyttää, kun tullimenettelyn koodi on 51, 80, XR, XS, XU tai XX.
46 02 062 … – Asianomaista tullimenettelyä koskevan mahdollisen tullivelan jäsenvaltiokohtainen viitemäärä
Tämä dataelementti on pakollinen, kun tullimenettelyn koodi on 46, 48, 51, 80, XR, XS, XU, XX, 44 tai 53. Tätä dataelementtiä ei voida täyttää, kun tullimenettelyn koodi on 01, 07, 40, 42, 43, 45, 61, 63 tai 68.
46 03 … Maksun määräaika
Tämä kenttä on pakollinen, kun kyseessä on luovutus vapaaseen liikkeeseen tai tietty käyttötarkoitus (tullimenettelyjen koodit 01, 07, 40, 42, 43, 44, 45, 48, 61, 63 ja 68).
Jos annetaan yleisvakuus vapaaseen liikkeeseen luovutuksen tai tietyn käyttötarkoituksen tapauksessa maksettavan tuonti- tai vientitullin kattamiseksi, ilmoitetaan, kattaako vakuus seuraavat:
|
— |
tavanomainen aika ennen maksua eli koodeksin 108 artiklan mukaisesti enintään 10 päivää siitä, kun tullivelka on annettu tiedoksi velalliselle; |
|
— |
maksunlykkäys. |
46 04 … Vakuuden taso
Jos hakemuksessa/luvassa esitetään vähintään yksi tosiasiallista ja/tai mahdollista tullivelkaa koskeva viitemäärä, tosiasiallista ja/tai mahdollista tullivelkaa koskevan vakuuden taso on ilmoitettava.
Ilmoitetaan, onko tosiasiallisen tullivelan tai tapauksen mukaan muiden maksujen kattamiseen tarkoitetun vakuuden taso 100 vai 30 prosenttia viitemäärän asiaankuuluvasta osasta ja/tai onko mahdollisen tullivelan tai tapauksen mukaan muiden maksujen kattamiseen tarkoitetun vakuuden taso 100, 50, 30 vai 0 prosenttia viitemäärän asiaankuuluvasta osasta.
Luvan antava tulliviranomainen voi tarvittaessa esittää huomautuksia.
46 05 … Vakuuden muoto
46 05 010 … Vakuuden muoto
Ilmoitetaan, missä muodossa vakuus annetaan.
46 05 020 … Takaaja
Hakemus:
Jos takaaja antaa vakuuden sitoumuksena, ilmoitetaan takaajan koko nimi ja osoitetiedot.
Päätös:
Tämä dataelementti täytetään, jos takaaja on antanut vakuuden sitoumuksena, jota sovelletaan jo päätöksen myöntämishetkellä, ja ainoastaan, jos antava jäsenvaltio käyttää tätä dataelementtiä. Muussa tapauksessa sitä ei täytetä.
46 06 … Vakuuden kohteena oleva määrä
”Vakuuden kohteena oleva määrä” on laskentaelementti, joka lasketaan seuraavalla tavalla: Summa (tosiasiallisten velkojen viitemäärä) x (tosiasiallisten velkojen vakuuden taso) + summa (mahdollisten velkojen viitemäärä) x (mahdollisten velkojen vakuuden taso). Päätöksen tekevä tulliviranomainen voi päättää muuttaa kyseistä laskennallista arvoa.
Ryhmä 47 – Tullin maksamisen lykkäämistä koskevien hakemusten ja lupien erityiset tietovaatimukset, kunhan lupaa ei myönnetä yksittäiselle toimelle
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/ luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/ attribuutin nimi |
DPO (4b) |
|
47 01 000 000 |
VII/1 |
Maksunlykkäyksen tyyppi |
|
|
A |
|
47 01 000 002 |
VII/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
|
47 02 000 000 |
UUSI |
Koontijakso |
|
|
B+ |
|
47 02 000 298 |
UUSI |
|
|
JV |
A+ |
|
47 02 000 002 |
UUSI |
|
|
Tyyppi |
A+ |
|
47 02 000 009 |
UUSI |
|
|
Teksti |
A+ |
47 01 … Maksunlykkäyksen tyyppi
Ilmoitetaan, miten hakija haluaa maksettavan tullin maksunlykkäystä sovellettavan:
koodeksin 110 artiklan b alakohta eli yhteisesti kaikille tuonti- tai vientitullin määrille, jotka on kirjattu tileihin 105 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti enintään 31 päivän määräajassa;
koodeksin 110 artiklan c alakohta eli yhteisesti kaikille tuonti- tai vientitullin määrille, jotka on kirjattu tileihin yhtenä vientinä koodeksin 105 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.
47 02 … Koontijakso
Ilmoitetaan tileihin kirjattujen tuonti- ja vientitullien kokonaismäärän koontijakso (kalenteriviikko, kalenterikuukausi tai kalenteripäivä).
Jos koodeksin 111 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitetuissa määräajoissa on pariton määrä päiviä, ilmoitetaan määräajoissa olevien päivien lukumäärä.
Ryhmä 48 – Tuonti- tai vientitullin määrien palauttamista tai peruuttamista koskevien hakemusten ja päätösten erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/ luokan nimi |
Aladataelementin/ alaluokan nimi |
Aladataelementin/ attribuutin nimi |
RRM (4c) |
|
48 01 000 000 |
VIII/1 |
Oikeutus tullivelan kantamiseen |
|
|
A |
|
48 01 000 300 |
VIII/1 |
|
|
Oikeutus |
A |
|
48 02 000 000 |
VIII/2 |
Tullitoimipaikka, jossa tullivelka on annettu tiedoksi |
|
|
A |
|
48 02 000 301 |
VIII/2 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
|
48 03 000 000 |
VIII/3 |
Tavaran sijaintipaikasta vastaava tullitoimipaikka |
|
|
A |
|
48 03 000 301 |
VIII/3 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
|
48 04 000 000 |
VIII/4 |
Tavaran sijaintipaikasta vastaavan tullitoimipaikan huomautukset |
|
|
A+ |
|
48 04 000 009 |
VIII/4 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
48 05 000 000 |
VIII/5 |
Tullimenettely (muodollisuuksien ennalta suorittamista koskeva pyyntö) |
|
|
A |
|
48 05 000 257 |
VIII/5 |
|
|
Menettelyn koodi |
A |
|
48 05 000 213 |
VIII/5 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
48 05 010 000 |
VIII/5 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A |
|
48 05 010 020 |
VIII/5 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
48 05 010 205 |
VIII/5 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
|
48 05 010 001 |
VIII/5 |
|
|
Viitenumero |
A |
|
48 06 000 000 |
VIII/6 |
Tullausarvo |
|
|
A |
|
48 06 000 012 |
VIII/6 |
|
|
Valuutta |
A |
|
48 06 000 014 |
VIII/6 |
|
|
Määrä |
A |
|
48 07 000 000 |
VIII/7 |
Palautettava tai peruutettava tuonti- tai vientitullin määrä |
|
|
A |
|
48 07 000 012 |
VIII/7 |
|
|
Valuutta |
A |
|
48 07 000 014 |
VIII/7 |
|
|
Määrä |
A |
|
48 08 000 000 |
VIII/8 |
Tuonti- tai vientitullin tyyppi |
|
|
A |
|
48 08 000 302 |
VIII/8 |
|
|
Unionin koodit |
A |
|
48 08 000 303 |
VIII/8 |
|
|
Kansalliset koodit |
A |
|
48 09 000 000 |
VIII/9 |
Oikeusperusta |
|
|
A |
|
48 09 000 304 |
VIII/9 |
|
|
Oikeusperustan koodi |
A |
|
48 10 000 000 |
VIII/10 |
Tavaroiden käyttötarkoitus tai määräpaikka |
|
|
A+ |
|
48 10 000 009 |
VIII/10 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
48 11 000 000 |
VIII/11 |
Muodollisuuksien suorittamisen määräaika |
|
|
A+ |
|
48 11 000 305 |
VIII/11 |
|
|
Päivien lukumäärä |
A+ |
|
48 12 000 000 |
VIII/12 |
Päätöksen tekevän tulliviranomaisen lausunto |
|
|
A+ |
|
48 12 000 009 |
VIII/12 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
48 13 000 000 |
VIII/13 |
Kuvaus palauttamisen tai peruuttamisen perusteista |
|
|
A |
|
48 13 000 009 |
VIII/13 |
|
|
Teksti |
A |
|
48 14 000 000 |
VIII/14 |
Pankkiyhteys- ja tilitiedot |
|
|
A* |
|
48 14 000 009 |
VIII/14 |
|
|
Teksti |
A* |
48 01 … Oikeutus tullivelan kantamiseen
Merkitään tulli-ilmoituksen MRN tai viittaus muuhun asiakirjaan, jonka perusteella on annettu tiedoksi tuonti- tai vientitulli, jonka palauttamista tai peruuttamista haetaan.
48 02 … Tullitoimipaikka, jossa tullivelka on annettu tiedoksi
Merkitään sen tullitoimipaikan tunniste, jossa hakemuksen kohteena oleva tuonti- tai vientitulli annettiin tiedoksi.
Paperisen hakemuksen tapauksessa ilmoitetaan kyseisen tullitoimipaikan nimi ja täydellinen osoite, mahdollinen postinumero mukaan lukien.
48 03 … Tavaran sijaintipaikasta vastaava tullitoimipaikka
Tämä tieto annetaan vain, jos ei ole kyseessä tullitoimipaikka, joka ilmoitetaan dataelementissä 48 02 … (Tullitoimipaikka, jossa tullivelka on annettu tiedoksi).
Merkitään asianomaisen tullitoimipaikan tunniste.
Paperisen hakemuksen tapauksessa ilmoitetaan kyseisen tullitoimipaikan nimi ja täydellinen osoite, mahdollinen postinumero mukaan lukien.
48 04 … Tavaran sijaintipaikasta vastaavan tullitoimipaikan huomautukset
Tämä dataelementti täytetään, jos palautus tai peruutus edellyttää hävittämistä, luovutusta valtiolle tai asettamista erityismenettelyyn taikka tavaran vientimenettelyä, mutta vastaavat muodollisuudet suoritetaan ainoastaan kyseisen tavaran yhden tai useamman osan tai osatekijän osalta.
Tällaisessa tapauksessa ilmoitetaan unionin tullialueelle jäävien tavaroiden paljous, luonne ja arvo.
Jos tavarat luovutetaan hyväntekeväisyysjärjestölle, ilmoitetaan kyseisen järjestön nimi ja täydellinen osoite, mahdollinen postinumero mukaan lukien.
48 05 … Tullimenettely (muodollisuuksien ennalta suorittamista koskeva pyyntö)
Ellei ole kyse 116 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitetuista tapauksista, merkitään sen tullimenettelyn koodi, johon hakija haluaa tavarat asettaa.
Jos tullimenettely edellyttää lupaa, merkitään kyseisen luvan tunniste.
Ilmoitetaan, pyydetäänkö muodollisuuksien ennalta suorittamista.
48 06 … Tullausarvo
Ilmoitetaan tavaroiden tullausarvo.
48 07 … Palautettavan tai peruutettavan tuonti- tai vientitullin määrä
Merkitään kansallista valuuttaa koskevalla koodilla palautettavan tai peruutettavan tuonti- tai vientitullin määrä.
48 08 … Tuonti- tai vientitullin tyyppi
Merkitään asiaa koskevilla koodeilla palautettavan tai peruutettavan tuonti- tai vientitullin tyyppi.
48 09 … Oikeusperusta
Merkitään asiaankuuluvalla koodilla tuonti- tai vientitullin palauttamista tai peruuttamista koskevan hakemuksen tai päätöksen oikeusperusta.
48 10 … Tavaroiden käyttötarkoitus tai määräpaikka
Merkitään tiedot käyttötarkoituksesta, johon tavara on käytettävä, tai määräpaikasta, johon se on lähetettävä, koodeksissa kussakin tapauksessa säädettyjen mahdollisuuksien mukaan ja tarvittaessa päätöksen tekevän tulliviranomaisen antaman erityisluvan perusteella.
48 11 … Muodollisuuksien suorittamisen määräaika
Ilmoitetaan, kuinka monen päivän kuluessa muodollisuudet, joita tuonti- tai vientitullien palautus tai peruutus edellyttää, on suoritettava.
48 12 … Päätöksen tekevän tulliviranomaisen lausunto
Päätöksen tekevä tulliviranomainen ilmoittaa tarvittaessa, että tuonti- tai vientitullin palautus tai peruutus myönnetään tosiasiallisesti vasta sen jälkeen, kun täytäntöönpaneva toimipaikka on todistanut päätöksen tekevälle tulliviranomaiselle, että muodollisuudet, joita palautus tai peruutus edellyttää, on suoritettu.
48 13 … Kuvaus palauttamisen tai peruuttamisen perusteista
Hakemus:
Yksityiskohtainen kuvaus tuonti- tai vientitullin palauttamista tai peruuttamista koskevan pyynnön perusteista.
Tämä dataelementti on täytettävä kaikissa tapauksissa, joissa tieto ei käy hakemuksesta muutoin ilmi.
Päätös:
Jos tuonti- tai vientitullin palauttamisen tai peruuttamisen perusteet eroavat päätöksen tapauksessa hakemuksesta, yksityiskohtainen kuvaus päätöksen perusteista.
48 14 … Pankkiyhteys- ja tilitiedot
Tarvittaessa yksityiskohtaiset tiedot tuonti- tai vientitullin palauttamisen tai peruuttamisen pankkitilistä.
Ryhmä 49 – Väliaikaiseen varastointiin tarkoitettujen varastotilojen pitoa koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/ luokan nimi |
Aladataelementin/ alaluokan nimi |
Aladataelementin/ attribuutin nimi |
TST (5) |
|
49 01 000 000 |
IX/1 |
Tavaroiden siirto |
|
|
A |
|
49 01 000 306 |
IX/1 |
|
|
Oikeusperustan koodi |
A |
|
49 01 000 229 |
IX/1 |
|
|
EORI-numero |
A |
|
49 01 000 020 |
IX/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
49 01 000 240 |
IX/1 |
|
|
Sijaintikoodin tyyppi |
A |
|
49 01 000 046 |
IX/1 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
A |
|
49 01 010 000 |
IX/1 |
|
Tunnistuskoodi |
|
A |
|
49 01 010 242 |
IX/1 |
|
|
Sijaintipaikan tunnistetiedot |
A |
|
49 01 010 053 |
IX/1 |
|
|
Lisätunniste |
A |
|
49 01 020 000 |
IX/1 |
|
Osoite |
|
A |
|
49 01 020 016 |
IX/1 |
|
|
Nimi |
A |
|
49 01 020 019 |
IX/1 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
49 01 020 020 |
IX/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
49 01 020 021 |
IX/1 |
|
|
Postinumero |
A |
|
49 01 020 022 |
IX/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
49 01 … Tavaroiden siirto
Ilmoitetaan tavaroiden siirtojen oikeusperusta.
Ilmoitetaan määräpaikan väliaikaisen varaston (väliaikaisten varastojen) osoite.
Jos tavaroiden siirtäminen on määrä toteuttaa koodeksin 148 artiklan 5 kohdan c alakohdan mukaisesti, merkitään väliaikaisen varaston tai väliaikaisten varastojen pitoa koskevan luvan haltijan EORI-numero.
Ryhmä 50 – Säännöllistä alusliikennettä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/ luokan nimi |
Aladataelementin/ alaluokan nimi |
Aladataelementin/ attribuutin nimi |
RSS (6 a) |
|
50 01 000 000 |
X/1 |
Jäsenvaltio(t), jo(i)ta säännöllinen alusliikenne koskee |
|
|
A |
|
50 01 000 307 |
X/1 |
|
|
Tarkenne |
A |
|
50 01 000 020 |
X/1 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
50 02 000 000 |
X/2 |
Aluksen nimi |
|
|
C* B+ |
|
50 02 000 308 |
X/2 |
|
|
Aluksen nimi |
C* B+ |
|
50 02 000 309 |
X/2 |
|
|
Aluksen IMO-numero |
C* B+ |
|
50 03 000 000 |
X/3 |
Käyntisatamat |
|
|
C* B+ |
|
50 03 000 301 |
X/3 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
C* B+ |
|
50 04 000 000 |
X/4 |
Sitoumus |
|
|
A* |
|
50 04 000 213 |
X/4 |
|
|
Indikaattori |
A* |
|
50 05 000 000 |
UUSI |
Sataman tullitoimipaikka |
|
|
C* |
|
50 05 000 301 |
UUSI |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
C* |
50 01 … Jäsenvaltio(t), jo(i)ta säännöllinen alusliikenne koskee
Ilmoitetaan jäsenvaltio(t), jo(i)ta asia koskee tai voi koskea.
50 02 … Aluksen nimi
Merkitään säännölliseen liikenteeseen osoitettujen alusten asiaankuuluvat tiedot.
50 03 … Käyntisatamat
Merkitään säännölliseen liikenteeseen osoitettujen tai osoitettaviksi suunniteltujen alusten käyntisatamista vastaavien tullitoimipaikkojen viite.
50 04 … Sitoumus
Ilmoitetaan, sitoutuuko hakija
|
— |
ilmoittamaan päätöksen tekevälle tulliviranomaiselle 121 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot, ja |
|
— |
siihen, että säännöllisen alusliikenteen reiteillä ei poiketa unionin tullialueen ulkopuolella sijaitsevissa satamissa tai unionin satamissa olevilla vapaa-alueilla eikä tavaroita uudelleenlastata avomerellä toiseen kuljetusvälineeseen. |
50 05 … Sataman tullitoimipaikka
Merkitään säännölliseen alusliikenteeseen osoitettujen tai osoitettaviksi suunniteltujen alusten ensimmäisestä käyntisatamasta vastaavan tullitoimipaikan viite.
Ryhmä 51 – Valtuutetun antajan asemaa koskevien hakemusten ja valtuutusten erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
ACP (6b) |
|
51 01 000 000 |
XI/1 |
Unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevan todisteen rekisteröinnistä vastaava(t) tullitoimipaikka (-paikat) |
|
|
A+ |
|
51 01 000 301 |
XI/1 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A+ |
51 01 … Unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevan todisteen rekisteröinnistä vastaava(t) tullitoimipaikka (-paikat)
Ilmoitetaan tullitoimipaikka (-paikat), jo(i)lle valtuutettu antaja toimittaa unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevan todisteen rekisteröitäväksi ainoastaan, jos molempia seuraavia sovelletaan:
|
— |
128 artiklan 1 kohdan a alakohta, ja |
|
— |
128 artiklan 2 kohta. |
Ryhmä 52 – Yksinkertaistetun ilmoituksen käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
SDE (7 a) |
|
52 01 000 000 |
XII/1 |
Täydentävän ilmoituksen antamisen määräaika |
|
|
A+ |
|
52 01 000 305 |
XII/1 |
|
|
Päivien lukumäärä |
A+ |
|
52 02 000 000 |
XII/2 |
Alihankkija |
|
|
A [22] [23] |
|
52 02 000 016 |
XII/2 |
|
|
Nimi |
A [22] [23] |
|
52 02 000 019 |
XII/2 |
|
|
Katuosoite |
A [22] [23] |
|
52 02 000 020 |
XII/2 |
|
|
Maakoodi |
A [22] [23] |
|
52 02 000 021 |
XII/2 |
|
|
Postinumero |
A [22] [23] |
|
52 02 000 022 |
XII/2 |
|
|
Postitoimipaikka |
A [22] [23] |
|
52 03 000 000 |
XII/3 |
Alihankkijan tunnistetiedot |
|
|
A [2] |
|
52 03 000 229 |
XII/3 |
|
|
EORI-numero |
A [2] |
52 01 … Täydentävän ilmoituksen antamisen määräaika
Luvan antava tulliviranomainen määrittää tarvittaessa päivinä ilmoitettavan määräajan.
52 02 … Alihankkija
Merkitään tarvittaessa alihankkijan nimi ja osoite.
52 03 … Alihankkijan tunnistetiedot
Ilmoitetaan kyseisen henkilön EORI-numero.
Ryhmä 53 – Keskitettyä tulliselvitystä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
CCL (7b) |
|
53 01 000 000 |
XIII/1 |
Lupamenettelyyn muissa jäsenvaltioissa osallistuvat yritykset |
|
|
A [24] |
|
53 01 000 016 |
XIII/1 |
|
|
Nimi |
A [24] |
|
53 01 000 019 |
XIII/1 |
|
|
Katuosoite |
A [24] |
|
53 01 000 020 |
XIII/1 |
|
|
Maakoodi |
A [24] |
|
53 01 000 021 |
XIII/1 |
|
|
Postinumero |
A [24] |
|
53 01 000 022 |
XIII/1 |
|
|
Postitoimipaikka |
A [24] |
|
53 02 000 000 |
XIII/2 |
Lupamenettelyyn muissa jäsenvaltioissa osallistuvien yritysten tunnistetiedot |
|
|
A |
|
53 02 000 229 |
XIII/2 |
|
|
EORI-numero |
A |
|
53 03 000 000 |
XIII/3 |
Esittämistullitoimipaikka (-paikat) |
|
|
A |
|
53 03 000 301 |
XIII/3 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
A |
|
53 04 000 000 |
XIII/4 |
Alv-, valmistevero- ja tilastoviranomaisten tunnistetiedot |
|
|
C* A+ |
|
53 04 000 016 |
XIII/4 |
|
|
Nimi |
C* A+ |
|
53 04 000 019 |
XIII/4 |
|
|
Katuosoite |
C* A+ |
|
53 04 000 020 |
XIII/4 |
|
|
Maakoodi |
C* A+ |
|
53 04 000 021 |
XIII/4 |
|
|
Postinumero |
C* A+ |
|
53 04 000 022 |
XIII/4 |
|
|
Postitoimipaikka |
C* A+ |
|
53 05 000 000 |
XIII/5 |
Alv:n maksumenetelmä |
|
|
A+ |
|
53 05 000 310 |
XIII/5 |
|
|
Menetelmän indikaattori |
A+ |
|
53 05 000 298 |
XIII/5 |
|
|
JV |
A+ |
|
53 06 000 000 |
XIII/6 |
Veroedustaja |
|
|
A |
|
53 06 000 016 |
XIII/6 |
|
|
Nimi |
A |
|
53 06 010 000 |
XIII/7 |
|
Tunnistetiedot |
|
A |
|
53 06 010 230 |
XIII/7 |
|
|
Alv-tunnus |
A |
|
53 06 020 000 |
XIII/6 |
|
Osoite |
|
A |
|
53 06 020 019 |
XIII/6 |
|
|
Katuosoite |
A |
|
53 06 020 020 |
XIII/6 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
53 06 020 021 |
XIII/6 |
|
|
Postinumero |
A |
|
53 06 020 022 |
XIII/6 |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
53 08 000 000 |
XIII/8 |
Veroedustajan asemaa koskeva koodi |
|
|
A |
|
53 08 000 002 |
XIII/8 |
|
|
Tyyppi |
A |
|
53 09 000 000 |
XIII/9 |
Valmisteveromuodollisuuksista vastaava henkilö |
|
|
A [24] |
|
53 09 000 016 |
XIII/9 |
|
|
Nimi |
A [24] |
|
53 09 010 000 |
XIII/9 |
|
Yksityiskohtaiset tiedot |
|
A [24] |
|
53 09 010 019 |
XIII/9 |
|
|
Katuosoite |
A [24] |
|
53 09 010 020 |
XIII/9 |
|
|
Maakoodi |
A [24] |
|
53 09 010 021 |
XIII/9 |
|
|
Postinumero |
A [24] |
|
53 09 010 022 |
XIII/9 |
|
|
Postitoimipaikka |
A [24] |
|
53 09 020 000 |
XIII/10 |
|
Tunnistetiedot |
|
A |
|
53 09 020 229 |
XIII/10 |
|
|
EORI-numero |
A |
53 01 … Lupamenettelyyn muissa jäsenvaltioissa osallistuvat yritykset
Ilmoitetaan tarvittaessa asianomaisten yritysten nimi ja osoite.
53 02 … Lupamenettelyyn muissa jäsenvaltioissa osallistuvien yritysten tunnistetiedot
Ilmoitetaan tarvittaessa asianomaisten yritysten EORI-numero.
53 03 … Esittämistullitoimipaikka (-paikat)
Ilmoitetaan asianomainen (asianomaiset) tullitoimipaikka (-paikat)
53 04 … Alv-, valmistevero- ja tilastoviranomaisten tunnistetiedot
Ilmoitetaan alv-, valmistevero- ja tilastoviranomaisten nimi ja osoite luvan antamiseen osallistuvissa jäsenvaltioissa, jotka ilmoitetaan dataelementissä 31 04 … (Maantieteellinen voimassaolo – Unioni).
53 05 … Alv:n maksumenetelmä
Osallistuvien jäsenvaltioiden on täsmennettävä tuonnin alv-tietojen toimittamista koskevat vaatimuksensa ja ilmoitettava alv:n maksumenetelmä.
53 06 … Veroedustaja
Merkitään hakijan veroedustajan nimi ja osoite esittämisjäsenvaltiossa.
53 06 010 … Veroedustaja/Tunnistetiedot
Merkitään hakijan veroedustajan alv-tunnus esittämisjäsenvaltiossa. Jos veroedustajaa ei ole nimetty, annetaan hakijan alv-tunnus.
53 08 … Veroedustajan asemaa koskeva koodi
Ilmoitetaan, toimiiko hakija veroasioissa omasta puolestaan vai nimittääkö hakija veroedustajan esittämisjäsenvaltiossa.
53 09 … Valmisteveromuodollisuuksista vastaava henkilö
Merkitään valmisteveroja koskevan vakuuden maksamisesta tai antamisesta vastaavan henkilön nimi ja osoite.
53 09 020 … Valmisteveromuodollisuuksista vastaava henkilö / Tunnistetiedot
Merkitään asianomaisen henkilön EORI-numero, jos kyseisellä henkilöllä on voimassa oleva EORI-numero ja se on hakijan saatavilla.
Ryhmä 54 – Tulliselvityksen tekemistä ilmoittajan kirjanpitoon tehtävällä merkinnällä, vientimenettely mukaan lukien, koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
EIR (7c) |
|
54 01 000 000 |
XIV/1 |
Vapautus tavaroiden esittämistä koskevasta ilmoituksesta |
|
|
A |
|
54 01 000 213 |
XIV/1 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
54 01 000 009 |
XIV/1 |
|
|
Teksti |
A |
|
54 02 000 000 |
XIV/2 |
Vapautus lähtöä edeltävästä ilmoituksesta |
|
|
A |
|
54 02 000 009 |
XIV/2 |
|
|
Teksti |
A |
|
54 03 000 000 |
XIV/3 |
Paikasta, jossa tavarat ovat saatavilla tarkastusta varten, vastaava tullitoimipaikka |
|
|
C* A+ |
|
54 03 000 301 |
XIV/3 |
|
|
Tullitoimipaikan koodi |
C* A+ |
|
54 04 000 000 |
XIV/4 |
Määräaika täydellisen tulli-ilmoituksen tietojen jättämiselle |
|
|
A+ |
|
54 04 000 305 |
XIV/4 |
|
|
Päivien lukumäärä |
A+ |
54 01 … Vapautus tavaroiden esittämistä koskevasta ilmoituksesta
Hakemus:
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), haluaako toimija vapautuksen tiedoksiannosta, joka koskee tavaroiden saatavuutta tullitarkastuksia varten. Jos vastaus on kyllä, on ilmoitettava syyt.
Päätös:
Jos lupaan ei sisälly vapautusta tiedoksiannosta, luvan antavan tulliviranomaisen on vahvistettava tiedoksiannon vastaanottamisen ja tavaroiden luovutuksen välinen määräaika.
54 02 … Vapautus lähtöä edeltävästä ilmoituksesta
Hakemus:
Jos hakemus koskee vientiä tai jälleenvientiä, on esitettävä todisteet siitä, että koodeksin 263 artiklan 2 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät.
Lupa:
Jos lupa koskee vientiä tai jälleenvientiä, ilmoitetaan syyt siihen, miksi velvoitteesta olisi luovuttava koodeksin 263 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
54 03 … Paikasta, jossa tavarat ovat saatavilla tarkastusta varten, vastaava tullitoimipaikka
Merkitään asianomaisen tullitoimipaikan tunniste.
54 04 … Määräaika täydentävän ilmoituksen antamiselle
Päätöksen tekevän tulliviranomaisen on asetettava luvassa määräaika, johon mennessä luvanhaltijan on lähetettävä täydentävän ilmoituksen tiedot valvovalle tullitoimipaikalle.
Määräaika ilmoitetaan päivinä.
Ryhmä 55 – Oma-aloitteista määräämistä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
SAS (7d) |
|
55 01 000 000 |
XV/1 |
Talouden toimijalle siirrettävien muodollisuuksien ja tarkastusten tunnistetiedot |
|
|
A+ |
|
55 01 000 009 |
XV/1 |
|
|
Teksti |
A+ |
55 01 … Talouden toimijalle siirrettävien muodollisuuksien ja tarkastusten tunnistetiedot
Ilmoitetaan edellytykset, joilla lupien haltija voi valvoa niiden kieltojen ja rajoitusten noudattamista, joita tarkoitetaan dataelementissä 6/1 (Kiellot ja rajoitukset).
Ryhmä 56 – Banaanien valtuutetun punnitsijan asemaa koskevien hakemuste ja valtuutusten erityiset tietovaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
AWB (7e) |
|
56 01 000 000 |
XVI/1 |
Taloudellinen toiminta |
|
|
A |
|
56 01 000 002 |
XVI/1 |
|
|
Tyyppi |
A |
|
56 02 000 000 |
XVI/2 |
Punnituslaitteet |
|
|
A |
|
56 02 000 009 |
XVI/2 |
|
|
Teksti |
A |
|
56 03 000 000 |
XVI/3 |
Lisävakuudet |
|
|
A |
|
56 03 000 009 |
XVI/3 |
|
|
Teksti |
A |
|
56 04 000 000 |
XVI/4 |
Ennakkoilmoitus tulliviranomaisille |
|
|
A |
|
56 04 000 009 |
XVI/4 |
|
|
Teksti |
A |
56 01 … Taloudellinen toiminta
Ilmoitetaan tuoreiden banaanien kauppaan liittyvä taloudellinen toiminta.
56 02 … Punnituslaitteet
Esitetään punnituslaitteiden kuvaus.
56 03 … Lisävakuudet
Kansallisen lainsäädännön mukaisesti tunnustetut asianmukaiset todisteet siitä, että
|
— |
käytetään ainoastaan asianmukaisesti kalibroituja ja alan tekniset standardit täyttäviä laitteita, joilla varmistetaan banaanien nettopainon täsmällinen määrittäminen, |
|
— |
banaaneja punnitsevat ainoastaan valtuutetut punnitsijat tulliviranomaisten valvomissa paikoissa, |
|
— |
banaanien nettopaino, alkuperä ja tiedot pakkaamisesta sekä punnitusajankohdasta ja purkauspaikasta merkitään punnituksen yhteydessä viipymättä banaanien punnitustodistukseen, |
|
— |
banaanit on punnittu täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 liitteessä 61-03 vahvistettua menettelyä noudattaen, |
|
— |
punnitustulokset merkitään viipymättä punnitustodistukseen siten kuin unionin tullilainsäädännössä edellytetään. |
56 04 … Ennakkoilmoitus tulliviranomaisille
Ilmoitetaan ilmoituksen tyyppi ja annetaan jäljennös ilmoituksesta.
Ryhmä 57 – Sisäisen jalostuksen menettelyn käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/ luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
IPO (8 a) |
|
57 01 000 000 |
XVII/1 |
Ennakkovienti (IP EX/IM) |
|
|
A |
|
57 01 000 213 |
XVII/1 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
57 01 000 311 |
XVII/1 |
|
|
Määräaika |
A |
|
57 02 000 000 |
XVII/2 |
Vapaaseen liikkeeseen luovutus päätöstilityksellä |
|
|
A |
|
57 02 000 213 |
XVII/2 |
|
|
Indikaattori |
A |
57 01 … Ennakkovienti
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko vastaavista tavaroista valmistettuja jalostettuja tuotteita tarkoitus viedä ennen niiden tavaroiden tuontia, jotka ne korvaavat (IP EX/IM). Jos vastaus on kyllä, ilmoitetaan kuukausina ehdotettu määräaika, jonka kuluessa muut kuin unionitavarat on ilmoitettava sisäisen jalostuksen menettelyyn ottaen huomioon mainittujen tavaroiden hankinnan ja unioniin kuljettamisen edellyttämä aika.
57 02 … Vapaaseen liikkeeseen luovutus päätöstilityksellä
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko jalostetut tuotteet tai sisäisen jalostuksen (IM/EX) menettelyssä olevat tavarat ollut tarkoitus luovuttaa vapaaseen liikkeeseen, jos niitä ei ole asetettu seuraavaan tullimenettelyyn eikä jälleenviety menettelyn päättämisen määräajan päättyessä ja vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskeva tulli-ilmoitus katsotaan esitetyksi ja hyväksytyksi ja tavaroiden luovutus on myönnetty menettelyn päättämisen määräajan päättymispäivänä.
Ryhmä 58 – Ulkoisen jalostuksen menettelyn käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
OPO (8b) |
|
58 01 000 000 |
XVIII/1 |
Vakiovaihtojärjestelmä |
|
|
A |
|
58 01 000 213 |
XVIII/1 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
58 01 000 312 |
XVIII/1 |
|
|
Vakiovaihtojärjestelmän tyyppi |
A |
|
58 01 000 009 |
XVIII/1 |
|
|
Teksti |
A |
|
58 02 000 000 |
XVIII/2 |
Korvaavat tuotteet |
|
|
A |
|
58 02 000 106 |
XVIII/2 |
|
|
Tavaran koodi |
A |
|
58 02 000 121 |
XVIII/2 |
|
|
Kuvaus |
A |
|
58 02 000 008 |
XVIII/2 |
|
|
Koodi |
A |
|
58 02 000 009 |
[UUSI] |
|
|
Teksti |
A |
|
58 03 000 000 |
XVIII/3 |
Korvaavien tuotteiden ennakkotuonti |
|
|
A [30] |
|
58 03 000 213 |
XVIII/3 |
|
|
Indikaattori |
A [30] |
|
58 03 000 311 |
XVIII/3 |
|
|
Määräaika |
A [30] |
|
58 04 000 000 |
XVIII/4 |
Jalostettujen tuotteiden ennakkotuonti (OP IM/EX) |
|
|
A [31] |
|
58 04 000 213 |
XVIII/4 |
|
|
Indikaattori |
A [31] |
|
58 04 000 311 |
XVIII/4 |
|
|
Määräaika |
A [31] |
58 01 … Vakiovaihtojärjestelmä
Hakemus:
Tavaroiden korjauksen tapauksessa tuotu tuote (korvaava tuote) voi korvata jalostetun tuotteen (niin sanottu vakiovaihtojärjestelmä).
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko tarkoitus käyttää vakiovaihtojärjestelmää. Jos vastaus on kyllä, merkitään asianomainen (asianomaiset) koodi(t).
Lupa:
Täsmennetään toimenpiteet, joilla varmistetaan vakiovaihtojärjestelmän edellytysten täyttyminen.
58 02 … Korvaavat tuotteet
Jos on tarkoitus käyttää vakiovaihtojärjestelmää (mahdollista vain korjauksen tapauksessa), ilmoitetaan korvaavien tuotteiden 8-numeroinen yhdistetyn nimikkeistön koodi, kaupallinen laatu ja tekniset ominaisuudet, jotta tulliviranomaiset voivat tehdä tarvittavan vertailun väliaikaisesti vietyjen tavaroiden ja korvaavien tuotteiden välillä. Tämän vertailun osalta on käytettävä vähintään yhtä asiaa koskevista koodeista, jotka annetaan dataelementissä 58 02 000 008. Dataelementtiä 58 02 000 009 voidaan käyttää sanallisten tietojen täsmentämiseksi.
58 03 … Korvaavien tuotteiden ennakkotuonti
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko korvaavia tuotteita tarkoitus tuoda ennen viallisten tuotteiden vientiä. Jos vastaus on kyllä, ilmoitetaan kuukausina aika, jonka kuluessa unionitavarat olisi ilmoitettava ulkoisen jalostuksen menettelyyn.
58 04 … Jalostettujen tuotteiden ennakkotuonti (OP IM/EX)
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko vastaavista tavaroista saatuja jalostettuja tuotteita tarkoitus tuoda ennen unionitavaroiden asettamista ulkoisen jalostuksen menettelyyn. Jos vastaus on kyllä, ilmoitetaan kuukausina määräaika, jonka kuluessa unionitavarat on ilmoitettava ulkoisen jalostuksen menettelyyn ottaen huomioon unionitavaroiden hankinnan ja vientitoimipaikasta kuljettamisen edellyttämä aika.
Ryhmä 59 – Varastotilojen pitoa tavaroiden tullivarastointia varten koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
CWx (8e) |
|
59 01 000 000 |
XIX/1 |
Väliaikainen poissiirtäminen |
|
|
A |
|
59 01 000 213 |
XIX/1 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
59 01 000 009 |
XIX/1 |
|
|
Teksti |
A |
|
59 02 000 000 |
XIX/2 |
Hävikki |
|
|
A |
|
59 02 000 009 |
XIX/2 |
|
|
Teksti |
A |
59 01 … Väliaikainen poissiirtäminen
Hakemus:
Ilmoitetaan (”kyllä/ei”), onko tullivarastointimenettelyyn asetettuja tavaroita tarkoitus siirtää väliaikaisesti pois tullivarastosta. Ilmoitetaan kaikki tavaroiden väliaikaisen poissiirtämisen kannalta merkitykselliset tiedot.
Unionitavaroiden väliaikaista poissiirtämistä koskeva pyyntö voidaan myös toimittaa päätöksen tekevälle tulliviranomaiselle myöhemmin, kun hakemus on hyväksytty ja lupa varastotilojen pitoon myönnetty.
Lupa:
Täsmennetään edellytykset, joilla tullivarastointimenettelyyn asetettujen tavaroiden poissiirtäminen voidaan toteuttaa. Jos pyyntö evätään, perusteet epäämiselle on täsmennettävä.
59 02 … Hävikki
Annetaan tarvittaessa hävikkiä koskevat tiedot.
Ryhmä 60 – Unionin passitusmenettelyn valtuutetun lähettäjän asemaa koskevien hakemusten ja valtuutusten erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
ACR (9b) |
|
60 01 000 000 |
XX/1 |
Tunnistamistoimenpiteet |
|
|
A+ |
|
60 01 000 009 |
XX/1 |
|
|
Teksti |
A+ |
|
60 01 010 000 |
XX/1 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A+ |
|
60 01 010 020 |
XX/1 |
|
|
Maakoodi |
A+ |
|
60 01 010 205 |
XX/1 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A+ |
|
60 01 010 001 |
XX/1 |
|
|
Viitenumero |
A+ |
|
60 02 000 000 |
XX/2 |
Yleisvakuus |
|
|
A |
|
60 02 000 213 |
XX/2 |
|
|
Indikaattori |
A |
|
60 02 010 000 |
XX/2 |
|
Päätöksen viitenumero |
|
A |
|
60 02 010 020 |
XX/2 |
|
|
Maakoodi |
A |
|
60 02 010 205 |
XX/2 |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A |
|
60 02 010 001 |
XX/2 |
|
|
Viitenumero |
A |
|
60 02 020 000 |
UUSI |
|
Hakemuksen viitenumero |
|
A* |
|
60 02 020 020 |
UUSI |
|
|
Maakoodi |
A* |
|
60 02 020 205 |
UUSI |
|
|
Päätöksen koodityyppi |
A* |
|
60 02 020 001 |
UUSI |
|
|
Viitenumero |
A* |
60 01 … Tunnistamistoimenpiteet
Yksityiskohtaiset tiedot valtuutetun lähettäjän soveltamista tunnistamistoimenpiteistä. Jos valtuutetulle lähettäjälle on annettu erityisten sinettien käyttöä koskeva lupa koodeksin 233 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti, päätöksen tekevä tulliviranomainen voi määrätä tällaisten sinettien käytön tunnistamistoimenpiteeksi. Erityisten sinettien käyttöä koskevan päätöksen viitenumero on ilmoitettava.
60 02 … Yleisvakuus
Hakemus:
Ilmoitetaan yleisvakuuden antamista tai vakuuden antamisesta vapauttamista koskevan päätöksen viitenumero. Jos asianomaista lupaa ei vielä ole myönnetty, ilmoitetaan hakemuksen numero.
Lupa:
Ilmoitetaan yleisvakuuden antamista tai vakuuden antamisesta vapauttamista koskevan päätöksen viitenumero.
Ryhmä 61 – Erityisten sinettien käyttöä koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
SSE (9d) |
|
61 01 000 000 |
XXI/1 |
Sinetin tyyppi |
|
|
A |
|
61 01 000 009 |
XXI/1 |
|
|
Teksti |
A |
61 01 … Sinetin tyyppi
Hakemus:
Ilmoitetaan kaikki yksityiskohtaiset tiedot sineteistä (esim. malli, valmistaja, todiste toimivaltaisen elimen antamasta sertifioinnista rahtikontteja ja mekaanisia sinettejä koskevan kansainvälisen ISO-standardin nro 17712:2013 mukaisesti).
Päätös:
Päätöksen tekevän tulliviranomaisen vahvistus siitä, että sinetti on vaadittavien teknisten eritelmien mukainen ja täyttää olennaisia ominaisuuksia koskevat vaatimukset ja että sinettien käyttö on dokumentoitu eli kirjausketju on olemassa ja sen on toimivaltainen viranomainen hyväksynyt.
Ryhmä 62 – Sähköisen kuljetusasiakirjan käyttöä tulli-ilmoituksena koskevien hakemusten ja lupien erityiset datavaatimukset
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin/attribuutin nimi |
ETD (9f) |
|
62 01 000 000 |
UUSI |
Osallistuva (maapalvelu)asiamies |
|
|
A |
|
62 01 000 318 |
UUSI |
|
|
Sataman tai lentoaseman nimi |
A |
|
62 01 000 319 |
UUSI |
|
|
Osallistuva tullitoimipaikka |
A |
|
62 01 010 000 |
UUSI |
|
Maapalveluasiamies. |
|
A |
|
62 01 010 016 |
UUSI |
|
|
Nimi |
A |
|
62 01 010 134 |
UUSI |
|
|
Tunnistetiedot |
A |
|
62 01 020 000 |
UUSI |
|
Maapalveluasiamiehen osoite |
|
A |
|
62 01 020 019 |
UUSI |
|
|
Katuosoite |
A |
|
62 01 020 020 |
UUSI |
|
|
Maakoodi |
A |
|
62 01 020 021 |
UUSI |
|
|
Postinumero |
A |
|
62 01 020 022 |
UUSI |
|
|
Postitoimipaikka |
A |
62 01 … Osallistuva (maapalvelu)asiamies
Ilmoitetaan kaikki osallistuvan (maapalvelu)asiamiehen tiedot, mukaan lukien sataman tai lentoaseman nimi ja osallistuvan tullitoimipaikan viite.
(1) Tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetun neuvoston asetuksen liite I (ETY) N:o 2658/87 liite I (EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1).
LIITE II
”LIITE B
2 ARTIKLAN 2 KOHDASSA TARKOITETUT ILMOITUSTEN, TIEDOKSIANTOJEN JA UNIONITAVAROIDEN TULLIOIKEUDELLISTA ASEMAA KOSKEVIEN TODISTEIDEN YHTEISET DATAVAATIMUKSET
I OSASTO
DATAVAATIMUKSET
1 LUKU
Datavaatimustaulukon alkuhuomautukset
|
1) |
Ilmoitussanomat sisältävät joukon dataelementtejä, joista ainoastaan osaa käytetään kyseisestä tullimenettelystä (kyseisistä tullimenettelyistä) riippuen. |
|
2) |
Kunkin menettelyn osalta annettavat dataelementit esitetään datavaatimustaulukossa. Kustakin dataelementistä II osastossa yksityiskohtaisesti annetut erityiset säännökset eivät vaikuta dataelementtien asemaan sellaisina kuin ne määritellään datavaatimustaulukossa. Määräykset, joita sovelletaan kaikissa tapauksissa, joissa kyseistä dataelementtiä vaaditaan, mainitaan otsikon ”Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet” alla. Lisäksi tiettyihin sarakkeisiin sovellettavat määräykset sisältyvät tiettyihin jaksoihin, joissa viitataan nimenomaan kyseisiin sarakkeisiin. Kummankin lajin määräyksiä on käsiteltävä yhdessä kunkin sarakkeen tilanteen mukaan. |
|
3) |
Jäljempänä 2 luvun 3 jaksossa olevat symbolit ”A”, ”B” tai ”C” eivät vaikuta siihen, että tietty datat annetaan vain olosuhteiden sitä edellyttäessä. Esimerkiksi Taricissa julkaistuja lisäpaljousyksikköjä (sääntö A) merkitään ainoastaan, jos unionin lainsäädännössä sitä edellytetään. |
|
4) |
Jäljempänä 2 luvun 3 jaksossa määriteltyjä symboleja ”A”, ”B” ja ”C” voidaan täydentää 3 luvun 1–12 jaksossa olevan datavaatimustaulukon alaviitteissä luetelluilla edellytyksillä tai selvennyksillä. |
|
5) |
Tulli-ilmoitukseen (sarakkeet B ja H) tai yksinkertaistettuun ilmoitukseen (sarakkeet C ja I) voi sisältyä tavaraerittelyjä, joihin sovelletaan eri menettelykoodeja, jos kaikki kyseiset menettelykoodit käyttävät samaa 3 luvussa määriteltyä datasisältöä ja kuuluvat 2 luvussa määritellyssä matriisissa samaan sarakkeeseen ja jos tulli-ilmoituksen vastaanottava jäsenvaltio tämän sallii. Eri menettelykoodeja ei kuitenkaan saa käyttää keskitetyn tulliselvityksen yhteydessä koodeksin 179 artiklan nojalla annettavissa tulli-ilmoituksissa, jos asia koskee useampaa kuin yhtä jäsenvaltiota. |
|
6) |
Tullille tietyn vaatimuksen osalta toimitetun datan sisällön on perustuttava asiaa koskeviin tietoihin sellaisena kuin ne ovat talouden toimijan tiedossa ajankohtana, jona kyseinen toimija antaa tiedot tullille, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta velvollisuuksiin toimittaa dataa tämän liitteen mukaisesti ja rajoittamatta koodeksin 15 artiklan soveltamista. |
|
7) |
Unionin tullialueelle saapuvista ja sieltä poistuvista tavaroista annettavassa poistumisen tai saapumisen yleisilmoituksessa on oltava 3 luvussa olevan datavaatimustaulukon sarakkeissa A1 ja A2 sekä F10–F51 esitettävät tiedot kustakin tapauksesta tai kuljetusmuodosta. |
|
8) |
Tässä liitteessä saapumisen yleisilmoituksella tarkoitetaan koodeksin 5 artiklan 9 kohdassa tarkoitettua saapumisen yleisilmoitusta ja poistumisen yleisilmoituksella koodeksin 5 artiklan 10 kohdassa tarkoitettua poistumisen yleisilmoitusta. |
|
9) |
Jäljempänä 3 luvussa olevan datavaatimustaulukon sarakkeet A2, F30, F31, F32, F33 ja F34 kattavat vaadittavan datan, joka toimitetaan tulliviranomaisille ensi sijassa turvallisuutta ja vaarattomuutta koskevan riskianalyysin tekemiseksi ennen pikarahtilähetysten lähtemistä, saapumista tai lastausta. |
|
10) |
Tässä liitteessä pikarahtilähetyksellä tarkoitetaan yksittäistä tavaraerää, joka toimitetaan palveluna, joka sisältää lähetyksen nopeutetun/aikamääritteisen keruun, kuljetuksen, tulliselvityksen ja jakamisen sekä lähetyksen paikantamisen ja valvonnan koko toimituksen ajan. |
|
11) |
Jos 3 luvun 9 jaksossa olevaa datavaatimustaulukon saraketta F50 sovelletaan maantiekuljetukseen, se kattaa myös multimodaalikuljetustapaukset, ellei II osastosta muuta johdu. |
|
12) |
Koodeksin 166 artiklassa tarkoitetut yksinkertaistetut ilmoitukset sisältävät sarakkeiden C1 ja I1 tiedot. |
|
13) |
Sarakkeiden C1 ja I1 menettelyjä koskeva suppeampi dataelementtien luettelo ei rajoita datavaatimustaulukon muissa sarakkeissa tarkoitettujen menettelyjen vaatimusten soveltamista eikä muullakaan tavalla vaikuta niihin etenkään täydentävillä ilmoituksilla annettavien tietojen osalta. |
|
14) |
Tässä liitteessä kuvattujen datavaatimusten muodot, koodit ja, soveltuvin osin, niiden rakenne eritellään täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2447. |
|
15) |
Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle tiedoksi luettelo kunkin tässä liitteessä tarkoitetun menettelyn osalta edellyttämistään tiedoista. Komissio julkaisee kyseiset tiedot sisältävän luettelon. |
|
16) |
Jos osapuolelle on annettu EORI-numero, se on ilmoitettava. Osapuolten on annettava EORI-numeronsa ilmoittajalle. |
|
17) |
Saapumismuodollisuuksia sovellettaessa tavaraerää ja tavaralähetystä koskevat tiedot katsotaan ilmoitetuiksi kotimaisen lähetyksen tasolla, kun konossementti on annettu suoraan. |
2 LUKU
Taulukon selitykset
|
Sarakkeet |
Ilmoitukset/tiedonannot / unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskeva todiste |
Oikeusperusta |
|
Dataelementin numero |
Kyseessä olevan dataelementin järjestysnumero |
|
|
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin numero liitteessä B, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission delegoidulla asetuksella (EU) 2019/1143 (1) |
|
|
Dataelementin/luokan nimi |
Kyseessä olevan dataelementin/luokan nimi |
|
|
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Kyseessä olevan aladataelementin/alaluokan nimi |
|
|
Aladataelementin nimi |
Kyseessä olevan aladataelementin nimi |
|
|
A1 |
Poistumisen yleisilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 10 kohta ja 271 artikla |
|
A2 |
Poistumisen yleisilmoitus – Pikarahtilähetykset |
Koodeksin 5 artiklan 10 kohta ja 271 artikla |
|
A3 |
Jälleenvientitiedonanto |
Koodeksin 5 artiklan 14 kohta ja 274 artikla |
|
B1 |
Vienti-ilmoitus ja jälleenvienti-ilmoitus |
Vienti-ilmoitus: Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162 ja 269 artikla Jälleenvienti-ilmoitus: Koodeksin 5 artiklan 13 kohta ja 270 artikla |
|
B2 |
Erityismenettely – Jalostus – Ulkoista jalostusta koskeva ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162, 210 ja 259 artikla |
|
B3 |
Unionitavaran tullivarastointia koskeva ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162 ja 210 artikla ja 237 artiklan 2 kohta |
|
B4 |
Vientiä koskeva ilmoitus erityisten veroalueiden kanssa käytävässä kaupassa |
Koodeksin 1 artiklan 3 kohta. |
|
C1 |
Yksinkertaistettu vienti-ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta ja 166 artikla |
|
C2 |
Tavaroiden esittäminen tullille ilmoittajan kirjanpitoon tehtävän merkinnän tapauksessa tai kun tulli-ilmoitus annetaan ennen kuin tavarat esitetään niiden viemistä varten |
Koodeksin 5 artiklan 33 kohta, 171 ja 182 artikla |
|
D1 |
Erityismenettely – Passitusilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162, 210, 226 ja 227 artikla |
|
D2 |
Erityismenettely – Passitusilmoitus, jossa toimitettavaa dataa vaaditaan vähemmän – (Rautatie-, ilma- ja merikuljetus) |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162 ja 210 artikla sekä 233 artiklan 4 kohdan d alakohta |
|
D3 |
Erityismenettely – Passitus – Sähköisen kuljetusasiakirjan käyttö tulli-ilmoituksena – (Ilma- ja merikuljetus) |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162 ja 210 artikla sekä 233 artiklan 4 kohdan e alakohta |
|
D4 |
Ennalta annettua passitusilmoitusta koskeva esittämistiedonanto |
Koodeksin 171 artikla |
|
E1 |
Unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskeva todiste (T2L/T2LF) |
Koodeksin 5 artiklan 23 kohta, 153 artiklan 2 kohta ja 155 artikla |
|
E2 |
Tullikäyttöön tarkoitettu tavaraluettelo |
Koodeksin 5 artiklan 23 kohta, 153 artiklan 2 kohta ja 155 artikla |
|
F10 |
Saapumisen yleisilmoitus – Meri- ja sisävesikuljetus – Koko datasisältö – Rektakonossementti, jossa on tarvittavat tiedot vastaanottajalta |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F11 |
Saapumisen yleisilmoitus – Meri- ja sisävesikuljetus – Koko tietosisältö – Pääkonossementti ja sen alakonossementit, joissa on tarvittavat tiedot vastaanottajalta alimman paikalliskonossementin tasolla |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F12 |
Saapumisen yleisilmoitus – Meri- ja sisävesikuljetus – Osittainen datasisältö – Ainoastaan pääkonossementti |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F13 |
Saapumisen yleisilmoitus – Meri- ja sisävesikuljetus – Osittainen datasisältö – Ainoastaan rektakonossementti |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F14 |
Saapumisen yleisilmoitus – Meri- ja sisävesikuljetus – Osittainen datasisältö – Ainoastaan alakonossementti |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F15 |
Saapumisen yleisilmoitus – Meri- ja sisävesikuljetus – Osittainen datasisältö – Alakonossementti, jossa on tarvittavat tiedot vastaanottajalta |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F16 |
Saapumisen yleisilmoitus – Meri- ja sisävesikuljetus – Osittainen datasisältö – Vastaanottajan on annettava tarvittavat tiedot kuljetussopimuksen alimmalla tasolla (alin paikalliskonossementti, jos pääkonossementti ei ole rektakonossementti) |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F20 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Ennen lastaamista annettu koko datasisältö |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F21 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Osittainen datasisältö – Ennen saapumista annettu päärahtikirja |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F22 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Osittainen datasisältö – Ennen saapumista annettu alarahtikirja – Koodeksin 127 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun henkilön 113 artiklan 1 kohdan mukaisesti toimittama osittainen datasisältö |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F23 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Osittainen datasisältö – 106 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti ennen lastaamista annettu vähimmäisdatasisältö ilman päärahtikirjan viitenumeroa |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F24 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Osittainen datasisältö – Ennen lastaamista 106 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti annettu vähimmäisdatasisältö ja päärahtikirjan viitenumero |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F25 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Osittainen datasisältö – Ennen lastaamista 106 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti annetun päärahtikirjan viitenumero |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F26 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Osittainen datasisältö – Ennen lastaamista 106 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti ennen annettu vähimmäisdatasisältö, joka sisältää lisätietoja alarahtikirjasta |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F27 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Ennen saapumista annettu koko datasisältö |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F28 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Ennen lastaamista annettu koko datasisältö – Suora lentorahtikirja |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F29 |
Saapumisen yleisilmoitus – Lentorahti (yleinen) – Ennen saapumista annettu koko datasisältö – Suora lentorahtikirja |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F30 |
Saapumisen yleisilmoitus – Pikarahtilähetykset – Ennen saapumista annettu koko datasisältö |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F31 |
Saapumisen yleisilmoitus – Yleinen lentorahti pikarahtilähetyksenä – Pikarahtiyrityksen ennen saapumista antama koko datasisältö |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F32 |
Saapumisen yleisilmoitus – Pikarahtilähetykset – Ennen lastaamista annettava vähimmäisdatasisältö 106 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa määritellyissä tapauksissa |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F33 |
Saapumisen yleisilmoitus –Yleinen lentorahti pikarahtilähetyksenä – Osittainen datasisältö – Koodeksin 127 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun henkilön 113 artiklan 1 kohdan mukaisesti antama alarahtikirja |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F34 |
Saapumisen yleisilmoitus – Pikarahtilähetykset – Ennen saapumista annettu koko datasisältö |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F40 |
Saapumisen yleisilmoitus – Postilähetykset – Osittainen datasisältö – Tieliikenteen pääasiallisen kuljetusasiakirjan tiedot |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F41 |
Saapumisen yleisilmoitus – Postilähetykset – Osittainen datasisältö – Rautatieliikenteen pääasiallisen kuljetusasiakirjan tiedot |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F42 |
Saapumisen yleisilmoitus – Postilähetykset – Osittainen datasisältö – Asianomaiseen liikennemuotoon sovellettavien määräaikojen mukaisesti annettu päärahtikirja, joka sisältää tarvittavat postiliikenteen lentorahtikirjan tiedot |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F43 |
Saapumisen yleisilmoitus – Postilähetykset – Osittainen datasisältö – Ennen lastaamista 106 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ja 113 artiklan 2 kohdan mukaisesti annettu vähimmäisdatasisältö |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F44 |
Saapumisen yleisilmoitus – Postilähetykset – Osittainen datasisältö – Ennen lastaamista 106 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ja 113 artiklan 2 kohdan mukaisesti annettu postin kuljetusyksikön tunnistenumero |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F45 |
Saapumisen yleisilmoitus – Postilähetykset – Osittainen datasisältö – Ainoastaan pääkonossementti |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F50 |
Saapumisen yleisilmoitus – Maantieliikenne |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
F51 |
Saapumisen yleisilmoitus – Rautatieliikenne |
Koodeksin 5 artiklan 9 kohta ja 127 artikla |
|
G2 |
Saapumistiedonanto |
Koodeksin 133 artikla |
|
G3 |
Tavaroiden esittäminen tullille |
Koodeksin 5 artiklan 33 kohta ja 139 artikla |
|
G4 |
Väliaikaisen varastoinnin ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 17 kohta ja 145 artikla |
|
G5 |
Saapumistiedonanto, kun tavaroita siirretään väliaikaisessa varastoinnissa |
Koodeksin 148 artiklan 5 kohdan b ja c alakohta |
|
H1 |
Vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskeva ilmoitus ja Erityismenettely – Erityiskäyttö – Tiettyä käyttötarkoitusta koskeva ilmoitus |
Vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskeva ilmoitus: Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162 ja 201 artikla Tiettyä käyttötarkoitusta koskeva ilmoitus: Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162, 210 ja 254 artikla |
|
H2 |
Erityismenettely – Varastointi – Tullivarastointia koskeva ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162, 210 ja 240 artikla |
|
H3 |
Erityismenettely – Erityiskäyttö – Väliaikaista maahantuontia koskeva ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162, 210 ja 250 artikla |
|
H4 |
Erityismenettely – Jalostus – Sisäistä jalostusta koskeva ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162, 210 ja 256 artikla |
|
H5 |
Tavaroiden tuontia koskeva ilmoitus erityisten veroalueiden kanssa käytävässä kaupassa |
Koodeksin 1 artiklan 3 kohta. |
|
H6 |
Tulli-ilmoitus postiliikenteessä vapaaseen liikkeeseen luovutusta varten |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162 ja 201 artikla |
|
H7 |
Vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskeva tulli-ilmoitus lähetyksestä, johon sovelletaan tuontitullittomuutta asetuksen (EY) N:o 1186/2009 23 artiklan 1 kohdan tai 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta, 162 ja 201 artikla |
|
H8 |
Vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskeva tulli-ilmoitus tavaroista, jotka luotettava kaupan alan toimija tuo Pohjois-Irlantiin suoraan Yhdistyneen kuningaskunnan muusta osasta ja joihin ei katsota liittyvän pöytäkirjan 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua vaaraa siitä, että ne viedään myöhemmin unioniin |
5 artiklan 12 kohta, 162 artikla ja koodeksin 201 artikla |
|
I1 |
Yksinkertaistettu tuonti-ilmoitus |
Koodeksin 5 artiklan 12 kohta ja 166 artikla |
|
I2 |
Tavaroiden esittäminen tullille ilmoittajan kirjanpitoon tehtävän merkinnän tapauksessa tai kun tulli-ilmoitus annetaan ennen kuin tavarat esitetään niiden tuomiseksi |
Koodeksin 5 artiklan 33 kohta, 171 ja 182 artikla |
|
Ryhmä |
Ryhmän nimi |
|
Ryhmä 11 |
Sanoman tiedot (mukaan lukien menettelykoodit) |
|
Ryhmä 12 |
Sanomien, asiakirjojen, todistusten, lupien ja valtuutusten viitteet |
|
Ryhmä 13 |
Osapuolet |
|
Ryhmä 14 |
Arvonmääritystiedot / Verot |
|
Ryhmä 15 |
Päivämäärät/ajankohdat/ajanjaksot |
|
Ryhmä 16 |
Paikat/Maat/Alueet |
|
Ryhmä 17 |
Tullitoimipaikat |
|
Ryhmä 18 |
Tavaroiden tunnistetiedot |
|
Ryhmä 19 |
Tiedot kuljetuksesta (kuljetusmuodot, -välineet ja -laitteet) |
|
Ryhmä 99 |
Muut dataelementit (tilastodata, vakuudet, tariffiin liittyvä data) |
|
Symboli |
Symbolin kuvaus |
|
A |
Pakollinen: jokaisen jäsenvaltion vaatima data, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 alkuhuomautuksen soveltamista. |
|
B |
Vapaaehtoinen jäsenvaltioille: data, jota jäsenvaltiot voivat päättää olla vaatimatta. |
|
C |
Vapaaehtoinen talouden toimijoille: data, jonka talouden toimijat voivat päättää antaa, mutta jota jäsenvaltiot eivät voi vaatia. Jos talouden toimija päättää antaa tiedot, kaikki vaadittavat aladataelementit on ilmoitettava. Kun dataelementissä/dataluokassa käytetään symbolia ”C”, kaikki kyseiseen dataelementtiin/dataluokkaan kuuluvat aladataelementit/aladataluokat ovat pakollisia, jos ilmoittaja päättää antaa tiedot, jollei I osaston 3 luvussa toisin eritellä. |
|
D |
Ilmoituksen otsaketasolla vaadittava dataelementti. Ilmoitustason dataelementit sisältävät tietoja, jotka koskevat koko ilmoitusta. |
|
MC |
Päälähetystasolla vaadittava dataelementti. Päälähetystason dataelementit sisältävät tietoja, jotka koskevat liikenteenharjoittajan ja lähettäjän suoraan ilman välittäjää tekemää kuljetussopimusta. Tämä otsikkotieto koskee jokaista päälähetyserää, kun kyseessä ovat sarakkeissa A, D, E2, F ja G tarkoitetut ilmoitukset ja tiedoksiannot. |
|
MI |
Päälähetyksen tavaraerätasolla vaadittava dataelementti. Päälähetyksen tavaraerätaso on päälähetystason alataso. Päälähetystason dataelementit sisältävät tietoja päälähetyksessä tarkoitetun kuljetusasiakirjan eri kohdista. Tätä tavaraerää koskevaa tietoa sovelletaan sarakkeissa A, E2, F ja G tarkoitettuihin ilmoituksiin ja tiedoksiantoihin. |
|
HC |
Alemman tason asiakirjoissa vaadittava dataelementti. Alalähetystasolla vaadittavat dataelementit sisältävät tietoja, jotka koskevat huolitsijan, muuta kuin meri- tai ilma-alusta käyttävän yhteisen liikenteenharjoittajan tai tämän asiamiehen taikka postitoiminnan harjoittajan tekemää alimman tason kuljetussopimusta. Tämä otsikkotieto koskee jokaista alalähetyserää, kun kyseessä ovat sarakkeissa D, E2, F ja G tarkoitetut ilmoitukset ja tiedonannot. |
|
HI |
Alalähetyksen tavaraerätasolla vaadittava dataelementti. Alalähetyksen tavaraerätaso on alalähetystason alataso. Alalähetystason dataelementit sisältävät tietoja, jotka ovat peräisin kyseisessä alalähetyksessä tarkoitetun kuljetusasiakirjan eri kohdista. Tätä tavaraerää koskevaa tietoa sovelletaan sarakkeissa D, E2, F ja G tarkoitettuihin ilmoituksiin ja tiedonantoihin. |
|
GS |
Tavaralähetystasolla vaadittava dataelementti. Tavaralähetystaso sisältää kaikki tiedot tavaroista, joista annetaan yksi vakiomuotoinen tai yksinkertaistettu tulli-ilmoitus taikka yksi ilmoittajan kirjanpitoon tehtävänä merkintänä annettava tulli-ilmoitus. Kun kyseessä on täydentävä ilmoitus, tavaralähetystaso koskee kaikkia tavaroita, joihin sovelletaan samaa vakiomuotoista tai yksinkertaistettua tulli-ilmoitusta taikka samaa ilmoittajan kirjanpitoon tehtävänä merkintänä annettavaa tulli-ilmoitusta. Tämän tason tiedot koskevat kaikkia valtion virastojen tavaraeriä, kun kyseessä ovat sarakkeissa B, C, E1, H ja I tarkoitetut tulli-ilmoitukset ja tiedoksiannot. Sarakkeiden F10, F11, F15, F16, F50 ja F51 osalta tämän tason tiedot koskevat kaikkia alalähetyksiä. |
|
SI |
Tavaraerätasolla vaadittava dataelementti. Tavaraerätaso sisältää kaikki yksityiskohtaiset tiedot yhdestä tavaralähetyksen erästä. Tämän tason tiedot koskevat tapauksia, joissa ovat kyseessä sarakkeissa B, C, E1, H ja I tarkoitetut tulli-ilmoitukset ja -tiedoksiannot. |
Kun säännöksen soveltamista on lykätty, I osaston 3 luvussa ja II osastossa käytetään seuraavia symboleja:
|
Symboli |
Symbolin kuvaus |
|
* |
Sovellettavissa 21. tammikuuta 2025 alkaen |
|
*** |
Sovelletaan 1. maaliskuuta 2027 alkaen |
|
**** |
Sovelletaan 1. maaliskuuta 2028 alkaen |
|
° |
Kumotaan 21. tammikuuta 2025 |
|
°°° |
Kumotaan 1. maaliskuuta 2027 |
|
°°°° |
Kumotaan 1. maaliskuuta 2028 |
Kun tässä liitteessä olevassa säännöksessä on merkintä *, *** tai ****, delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446, sellaisena kuin se on muutettuna komission delegoidulla asetuksella N:o 2021/234 (2), liitettä B sovelletaan taulukossa mainittuun päivämäärään asti.
3 LUKU
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
A1 |
A2 |
A3 |
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A |
A |
A |
|
MI |
MI |
MI |
|||||
|
11 04 000 000 |
1/7 |
Erityisolosuhteita koskeva indikaattori |
|
|
|
A |
|
|
|
D |
|
|||||
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
A |
A |
A |
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
|||||
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
|||||
|
12 01 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
|||||
|
12 01 003 000 |
|
|
Kollien laji |
|
A*** |
A*** |
A |
|
MI*** |
MI*** |
MI |
|||||
|
12 01 004 000 |
|
|
Kollien lukumäärä |
|
A*** |
A*** |
A |
|
MI*** |
MI*** |
MI |
|||||
|
12 01 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A*** |
A*** |
A |
|
MI*** |
MI*** |
MI |
|||||
|
12 01 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A*** |
A*** |
A |
|
MI*** |
MI*** |
MI |
|||||
|
12 01 007 000 |
|
|
Tavaraerän järjestysnumero*** |
|
A*** |
A*** |
A |
|
MI*** |
MI*** |
MI |
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A |
A |
A |
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A [3] |
|
A |
|
MC MI |
|
MC MI |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
A |
|
MC MI |
|
MC MI |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
|
A |
|
MC MI |
|
MC MI |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
|
|
|
MC MI |
|
|
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A [8] |
A [8] |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 02 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A [8] |
A [8] |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 12 000 000 |
3/31 |
Liikenteenharjoittaja |
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 017 000 |
3/32 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
MC MI |
||||
|
14 02 000 000 |
UUSI |
Kuljetusmaksut |
|
|
A [8] |
A [8] |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
14 02 038 000 |
4/2 |
|
Maksumenetelmä |
|
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
16 12 000 000 |
5/20 |
Lähetyksen kauttakulkumaa |
|
|
A |
A |
|
|
MC |
MC |
|
|||||
|
16 12 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
MC |
MC |
|
|||||
|
16 15 000 000 |
5/23 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 045 000 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 046 000 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 047 000 |
|
|
Tullitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 047 001 |
|
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 000 |
|
|
GNSS |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 049 |
|
|
|
Leveysaste |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 050 |
|
|
|
Pituusaste |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 051 000 |
|
|
Talouden toimija |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 051 017 |
|
|
|
Tunnistenumero |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 052 000 |
|
|
Luvan tai valtuutuksen numero |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 053 000 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 081 000 |
|
|
Postiosoite |
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|
|
16 15 081 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|
|
16 15 081 025 |
|
|
|
Talon numero |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|
|
16 15 081 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|
|
16 15 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
17 01 000 000 |
5/12 |
Poistumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
17 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
|
|
MC MI |
MC MI |
|
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A [26] |
A [26] |
|
|
MI |
MI |
|
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
|
A |
|
MI |
|
MI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
|
|
|
MI |
|
|
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
|
|
|
MI |
|
|
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A [8] |
|
A [8] [27] |
|
MI |
|
MI |
|||||
|
18 07 000 000 |
6/12 |
Vaaralliset aineet |
|
|
A |
A |
|
|
MI |
MI |
|
|||||
|
18 07 055 000 |
|
|
UN-numero |
|
A |
A |
|
|
MI |
MI |
|
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
C |
|
|
MI |
MI |
|
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A [28] |
A [28] |
|
|
MI |
MI |
|
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
|
|
MI |
MI |
|
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
C |
C |
|
|
MI |
MI |
|
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
|
A |
|
MC |
|
MC |
|||||
|
19 03 000 000*** |
7/4*** |
Kuljetusmuoto rajalla*** |
|
|
A*** |
A*** |
|
|
|
|
|
|
MC*** |
MC*** |
|
|
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [62] |
|
A [27] [62] |
|
MC |
|
MC |
|||||
|
19 07 044 000 |
|
|
Tavaroiden viite |
|
A |
|
A |
|
|
|
|
|
MC |
|
MC |
|
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
|
A |
|
MC |
|
MC |
|||||
|
19 08 000 000*** |
UUSI*** |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline*** |
|
|
A*** |
A*** |
|
|
|
|
|
|
|
MC*** |
MC*** |
|
|
19 08 061 000*** |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi*** |
|
A*** |
A*** |
|
|
|
|
|
|
|
MC*** |
MC*** |
|
|
19 08 017 000*** |
7/14*** |
|
Tunnistenumero*** |
|
A*** |
A*** |
|
|
|
|
|
|
|
MC*** |
MC*** |
|
|
19 10 000 000 |
7/18 |
Sinetti |
|
|
A |
|
|
|
MC |
|
|
|||||
|
19 10 068 000 |
|
|
Sinettien lukumäärä |
|
A |
|
|
|
MC |
|
|
|||||
|
19 10 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
A |
|
|
|
MC |
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
B1 |
B2 |
B3 |
B4 |
C1 |
C2 |
|
11 01 000 000 |
1/1 |
Ilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
11 02 000 000 |
1/2 |
Lisäilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A [1] |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
11 07 000 000 |
UUSI |
Turvallisuus |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
|
D |
D |
|
|
D |
|
|||||
|
11 09 000 000 |
1/10 |
Menettely |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A [1] |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
11 09 001 000 |
|
|
Pyydetty menettely |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
11 09 002 000 |
|
|
Aiempi menettely |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
11 10 000 000 |
1/11 |
Lisämenettely |
|
|
A |
A |
A |
A |
A [2] |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
A |
A |
A |
B |
A |
A [1] |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 003 000 |
|
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
12 01 004 000 |
|
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
12 01 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
12 01 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
12 01 007 000 |
|
|
Tavaraerän järjestysnumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 010 000 |
|
|
Antavan viranomaisen nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
12 03 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
12 03 011 000 |
|
|
Viimeinen voimassaolopäivä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
12 03 013 000 |
|
|
Asiakirjan rivin numero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 014 000 |
|
|
Määrä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
12 04 000 000 |
UUSI |
Lisäviite |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 04 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
|
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 04 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
|
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
C |
C |
|
C |
C |
|
|
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
A |
A |
|
|
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
A |
A |
|
|
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
12 10 000 000 |
2/6 |
Maksunlykkäys |
|
|
B |
B |
|
|
B |
|
|
D |
D |
|
|
D |
|
|||||
|
12 11 000 000 |
2/7 |
Varasto |
|
|
B [5] |
B [5] |
A |
B [5] |
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|||||
|
12 11 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
B |
B |
A |
B |
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|||||
|
12 11 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
B |
B |
A |
B |
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|||||
|
12 12 000 000 |
UUSI |
Lupa/Valtuutus |
|
|
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] [1] |
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|||||
|
12 12 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] [1] |
|
|
|
|
|
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|
12 12 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] [1] |
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|||||
|
12 12 080 000 |
|
|
Luvan haltija |
|
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] [1] |
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|||||
|
13 01 000 000 |
3/1 |
Viejä |
|
|
A |
A |
C |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 01 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
B [6] |
A [6] |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 01 017 000 |
3/2 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 01 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
B [6] |
A [6] |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 01 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 01 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 01 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 01 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
C |
|
|
|
C |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
|
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 02 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
C |
B |
B |
B |
C |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
B |
B |
B |
A [6] |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
B |
B |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
B |
B |
B |
A [6] |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 03 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
B |
B |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
B |
B |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
B |
B |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
B |
B |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
14 01 000 000 |
4/1 |
Toimituslausekkeet |
|
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
GS |
GS |
|
GS |
|
|
|||||
|
14 01 035 000 |
|
|
Incoterm-koodi |
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS |
GS |
|
GS |
|
|
|
14 01 009 000 |
|
|
Teksti |
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
GS |
GS |
|
GS |
|
|
|||||
|
14 01 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
GS |
GS |
|
GS |
|
|
|||||
|
14 01 020 000 |
|
|
Maa |
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
GS |
GS |
|
GS |
|
|
|||||
|
14 01 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
GS |
GS |
|
GS |
|
|
|||||
|
14 03 000 000 |
UUSI |
Tullit ja verot |
|
|
B [11] |
B [11] |
B |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 039 000 |
4/3 |
|
Veron laji |
|
B |
B |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
|
|
|
|
|||||
|
14 03 038 000 |
4/8 |
|
Maksumenetelmä |
|
B |
B |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
|
|
|
|
|||||
|
14 03 042 000 |
4/6 |
|
Maksettavan veron määrä |
|
B [11] |
B [11] |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
|
|
|
|
|||||
|
14 03 040 000 |
4/4 |
|
Veroperuste |
|
B |
B |
B |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 041 |
4/5 |
|
|
Verokanta |
B [11] |
B [11] |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
|
|
|
|
|||||
|
14 03 040 005 |
|
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
B [89]*** |
B [89]*** |
B [89]*** |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 006 |
|
|
|
Paljous |
B [89]*** |
B [89]*** |
B [89]*** |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 012 **** |
|
|
|
Valuutta**** |
B**** [89]**** |
B**** [89]**** |
B**** [89]**** |
|
|
|
|
SI**** |
SI**** |
SI**** |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 014 |
|
|
|
Määrä |
B [89]*** |
B [89]*** |
B [89]*** |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 043 |
|
|
|
Veron määrä |
B |
B |
B |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 04 000 000**** |
4/9**** |
Lisäykset ja vähennykset**** |
|
|
A**** [10]**** [14]**** [80]**** |
A**** [10]**** [14]**** [80]**** |
B**** |
B**** |
|
|
|
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
|
|
|||||
|
14 04 008 000 **** |
|
|
Koodi**** |
|
A**** |
A**** |
A**** |
A**** |
|
|
|
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
|
|
|||||
|
14 04 012 000 **** |
UUSI**** |
|
Valuutta**** |
|
A**** |
A**** |
A**** |
A**** |
|
|
|
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
|
|
|||||
|
14 04 014 000 **** |
|
|
Määrä**** |
|
A**** |
A**** |
A**** |
A**** |
|
|
|
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
|
|
|||||
|
14 16 000 000 |
4/7 |
Tullit ja verot yhteensä |
|
|
B [11] |
B [11] |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
|
|
|
|
|||||
|
14 17 000 000 |
4/12 |
Sisäinen valuuttayksikkö |
|
|
B |
B |
|
|
|
|
|
D |
D |
|
|
|
|
|||||
|
14 05 000 000 |
4/10 |
Kauppalaskun valuutta |
|
|
B |
B |
|
B |
B*** |
|
|
D°°° GS*** |
D°°° GS*** |
|
D°°° GS*** |
GS*** |
|
|||||
|
14 06 000 000 |
4/11 |
Laskutettu kokonaissumma |
|
|
B |
B |
|
B |
B*** |
|
|
D°°° GS*** |
D°°° GS*** |
|
D°°° GS*** |
GS*** |
|
|||||
|
14 09 000 000 |
4/15 |
Muuntokurssi |
|
|
B [15] |
B [15] |
|
|
|
|
|
D°°° GS*** |
D°°° GS*** |
|
|
|
|
|||||
|
15 08 000 000 |
5/29 |
Tavaroiden esittämispäivä ja -aika |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
15 09 000 000 |
5/31 |
Hyväksymispäivä |
|
|
A [41] |
A [41] |
|
A [41] |
|
B [41] |
|
GS |
GS |
|
GS |
|
GS |
|||||
|
15 10 000 000*** |
UUSI*** |
Tosiasiallinen vientipäivä*** |
|
|
A*** |
|
|
|
|
|
|
GS*** |
|
|
|
|
|
|||||
|
16 03 000 000 |
5/8 |
Määrämaa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A [17] |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
16 07 000 000 |
UUSI |
Viejämaa |
|
|
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
16 08 000 000 |
5/15 |
Alkuperämaa |
|
|
C [18] [67] |
A [18] |
A |
C [19] [67] |
C [18] |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
16 10 000 000 |
5/17 |
Lähetysalue |
|
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
SI |
SI |
|
SI |
|
|
|||||
|
16 15 000 000 |
5/23 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
A [61] |
A [61] |
A [61] |
B [61] |
A [61] |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 045 000 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 046 000 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 047 000 |
|
|
Tullitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 047 001 |
|
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 000 |
|
|
GNSS |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 049 |
|
|
|
Leveysaste |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 050 |
|
|
|
Pituusaste |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 051 000 |
|
|
Talouden toimija |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 051 017 |
|
|
|
Tunnistenumero |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 052 000 |
|
|
Luvan tai valtuutuksen numero |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 053 000 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 081 000 |
|
|
Postiosoite |
|
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 081 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 081 025 |
|
|
|
Talon numero |
A |
A |
A |
B |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 081 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
16 15 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|||||
|
17 01 000 000 |
5/12 |
Poistumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A°°° |
A |
A |
|
|
D |
D |
D°°° |
D |
D |
|
|||||
|
17 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A°°° |
A |
A |
|
|
D |
D |
D°°° |
D |
D |
|
|||||
|
17 02 000 000 |
UUSI |
Vientitullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
17 02 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
17 09 000 000 |
5/26 |
Tavaroiden esittämisen tullitoimipaikka |
|
|
A [22] |
A [22] |
A [22] |
A [22] |
A [22] |
A [22] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
17 09 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
17 10 000 000 |
5/27 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
|
A [23] |
A [23] |
A [23] |
|
A [23] |
|
|
D |
D |
D |
|
D |
|
|||||
|
17 10 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
A |
|
|
D |
D |
D |
|
D |
|
|||||
|
18 01 000 000 |
6/1 |
Nettomassa |
|
|
A |
A |
A |
A [24] |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 02 000 000 |
6/2 |
Paljousyksikkö*** |
|
|
A |
A |
A |
A [24] |
A*** [2]*** |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI*** |
|
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A [1] |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
B |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A [8] |
A [8] |
A [8] |
A [8] |
A [8] |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
A [78]*** |
C |
C |
C |
C°°° A*** [78]*** |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A [2] |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
18 09 059 000 |
6/16 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
A |
A |
A |
|
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
|
SI |
|
|||||
|
18 09 060 000 |
6/17 |
|
Kansallinen lisäkoodi |
|
B |
B |
B |
|
B |
|
|
SI |
SI |
SI |
|
SI |
|
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
A |
B |
B |
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|||||
|
19 04 000 000 |
7/5 |
Sisämaan kuljetusmuoto |
|
|
A [31] |
A [31] |
B [31] |
|
|
A [31] |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
GS |
|||||
|
19 05 000 000 |
7/7 |
Lähtökuljetusväline |
|
|
A [31] [34] |
B [31] [34] |
A [31] [34] |
|
|
A [31] [34] |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
GS |
|||||
|
19 05 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
B |
A |
|
|
A |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
GS |
|||||
|
19 05 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
B |
A |
|
|
A |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
GS |
|||||
|
19 05 062 000 |
7/8 |
|
Kansallisuus |
|
A |
B |
A |
|
|
A |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
GS |
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [62] |
A [62] |
A [62] |
B [62] |
|
A [62] |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|||||
|
19 07 044 000 |
|
|
Tavaroiden viite |
|
A |
A |
A |
B |
|
A |
|
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
B |
|
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A [37]°°° [34]*** |
|
A°°° [34]°°° |
|
|
|
|
GS |
|
GS°°° |
|
|
|
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
|
A°°° |
|
|
|
|
GS |
|
GS°°° |
|
|
|
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
A°°° |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS |
|
GS°°° |
|
|
|
|
19 08 062 000 |
7/15 |
|
Kansallisuus |
|
A [34] |
|
A°°° |
|
|
|
|
GS |
|
GS°°° |
|
|
|
|||||
|
99 05 000 000 |
8/5 |
Liiketoimen luonne |
|
|
A |
A |
|
A [24] |
|
|
|
GS SI |
GS SI |
|
GS SI |
|
|
|||||
|
99 06 000 000 |
8/6 |
Tilastoarvo |
|
|
A [40] |
A [40] |
B [40] |
B [40] |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
D1 |
D2 |
D3 |
D4 |
|
11 01 000 000 |
1/1 |
Ilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D HI |
D HI |
D HI |
|
|||||
|
11 02 000 000 |
1/2 |
Lisäilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A |
A |
|
|
|
HI |
HI |
|
|
|||||
|
11 07 000 000 |
UUSI |
Turvallisuus |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
11 08 000 000 |
UUSI |
Supistetun datasisällön indikaattori |
|
|
A |
A |
|
A |
|
D |
D |
|
D |
|||||
|
11 11 000 000 |
UUSI |
Ilmoituksessa esitetyn tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
HI |
|
HI |
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
12 01 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
12 01 003 000 |
|
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
12 01 004 000 |
|
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
12 01 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
12 01 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
12 01 079 000 |
|
|
Täydentävät tiedot |
|
C |
C |
|
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|
|||||
|
12 01 007 000 |
|
|
Tavaraerän tunniste°°° Tavaraerän järjestysnumero*** |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
C |
C |
C |
|
|
MC HI |
MC HI |
MC HI |
|
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HI |
MC HI |
MC HI |
|
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
|
MC HI |
MC HI |
MC HI |
|
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC HI |
MC HI |
MC HI |
|
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HI |
MC HI |
MC HI |
|
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HI |
MC HI |
MC HI |
|
|||||
|
12 03 013 000 |
|
|
Asiakirjan rivin numero |
|
C |
C |
C |
|
|
MC HI |
MC HI |
MC HI |
|
|||||
|
12 03 079 000 |
|
|
Täydentävät tiedot |
|
C |
|
|
|
|
MC HI |
|
|
|
|||||
|
12 04 000 000 |
UUSI |
Lisäviite |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
12 04 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
C |
C |
C |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
12 04 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A [8] |
A [8] |
A [8] |
|
|
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|
|||||
|
12 06 000 000 |
UUSI |
TIR-carnet’n numero |
|
|
A [42] |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
C |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
12 12 000 000 |
UUSI |
Lupa/Valtuutus |
|
|
A [60] |
A [60] |
A [60] |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
12 12 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
12 12 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
C |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 02 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
C |
|
|
|
|
MC HC |
|
|
|
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A [8] |
A [8] |
A [8] |
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|||||
|
13 03 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
|
MC HC HI° |
MC HC HI° |
MC HC HI° |
|
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
C |
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 07 000 000 |
3/22 |
Passitusmenettelyn haltija |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 07 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] [7] |
A [6] [7] |
A [6] [7] |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 07 017 000 |
3/23 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 07 078 000 |
UUSI |
|
TIR-carnet’n haltijan tunnistenumero |
|
A [7] |
|
|
A [7] |
|
D |
|
|
D |
|||||
|
13 07 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] [7] |
A [6] [7] |
A [6] [7] |
|
|
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|
|
13 07 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 07 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 07 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 07 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 07 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 07 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 07 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|
|
13 07 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
C |
C |
C |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|||||
|
15 11 000 000 |
UUSI |
Määräpäivä |
|
|
A [82] |
A [82] |
|
A [82] |
|
|
|
|
|
|
D |
D |
|
D |
|
16 03 000 000 |
5/8 |
Määrämaa |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC* HI |
MC HC* HI |
MC HI |
|
|||||
|
16 06 000 000 |
5/14 |
Lähetysmaa |
|
|
A |
C |
|
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|
|||||
|
16 12 000 000 |
5/20 |
Lähetyksen kauttakulkumaa |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|
|
|||||
|
16 12 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|
|
|||||
|
16 13 000 000 |
5/21 |
Lastauspaikka |
|
|
A [61] |
A [61] |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 13 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 13 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 13 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 000 000 |
5/23 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
A [61] |
A [61] |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 045 000 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 046 000 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 047 000 |
|
|
Tullitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
16 15 047 001 |
|
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 000 |
|
|
GNSS |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 049 |
|
|
|
Leveysaste |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 050 |
|
|
|
Pituusaste |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 051 000 |
|
|
Talouden toimija |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 051 017 |
|
|
|
Tunnistenumero |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 052 000 |
|
|
Luvan tai valtuutuksen numero |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
||||
|
16 15 053 000 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
16 15 081 000 |
|
|
Postiosoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 081 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 081 025 |
|
|
|
Talon numero |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 081 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
C |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
16 15 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
C |
C |
C |
C |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 17 000 000 |
UUSI |
Sitova kuljetusreitti*** |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
17 03 000 000 |
UUSI |
Lähtötullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
17 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
17 04 000 000 |
5/7 |
Passitustullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
17 04 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
17 05 000 000 |
5/6 |
Määrätullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
17 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|
|||||
|
17 06 000 000 |
UUSI |
Passituksen poistumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
17 06 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
18 01 000 000 |
6/1 |
Nettomassa |
|
|
A |
|
|
|
|
HI |
|
|
|
|||||
|
18 02 000 000 |
6/2 |
Paljousyksikkö |
|
|
C |
|
|
|
|
HI |
|
|
|
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
|
MC HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
|
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A [8] |
A [8] |
A [8] |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 07 000 000 |
6/12 |
Vaaralliset aineet |
|
|
C |
C |
|
|
|
HI |
HI |
|
|
|||||
|
18 07 055 000 |
|
|
UN-numero |
|
A |
A |
|
|
|
HI |
HI |
|
|
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
C |
C |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A [29] |
A [29] |
C |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
B |
B |
C |
|
|
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A [61] |
A [61] |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
19 02 000 000 |
7/3 |
Kuljetuksen viitenumero |
|
|
B |
B |
|
B |
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
|
MC |
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A [30] |
A [30] |
|
|
|
MC |
MC |
|
|
|||||
|
19 04 000 000 |
7/5 |
Sisämaan kuljetusmuoto |
|
|
B |
B |
|
B |
|
MC |
MC |
|
MC |
|||||
|
19 05 000 000 |
7/7 |
Lähtökuljetusväline |
|
|
A [34] [35] [36] [61] |
A [34] [35] [36] [61] |
A [34] [35] [36] |
A [34] [35] [36] |
|
MC HC |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
19 05 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
19 05 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
MC HC |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|
19 05 062 000 |
7/8 |
|
Kansallisuus |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [61] |
A [61] |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
19 07 044 000 |
|
|
Tavaroiden viite |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
|
MC |
|
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A [34] [35] [36] [61] [70] [71] |
A [34] [35] [36] [61] [70] [71] |
|
A [34] [35] [36] [70] [71] |
|
MC |
MC |
|
MC |
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
|
MC |
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
|
MC |
|||||
|
19 08 084 000 |
UUSI |
|
Rajatullitoimipaikka |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
|
MC |
|
19 08 062 000 |
7/15 |
|
Kansallisuus |
|
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
|
MC |
|||||
|
19 10 000 000 |
7/18 |
Sinetti |
|
|
A [61] |
A [61] |
A [65] |
A |
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
19 10 068 000 |
|
|
Sinettien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
19 10 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
99 02 000 000 |
8/2 |
Vakuuden tyyppi |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
99 03 000 000 |
8/3 |
Vakuuden viite |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
99 03 069 000 |
|
|
GRN |
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
99 03 070 000 |
|
|
Tunnuskoodi |
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
99 03 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
99 03 071 000 |
|
|
Katettava määrä |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
|
D |
D |
|
|
||
|
99 04 000 000 |
UUSI |
Erityinen vakuuden viite |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
D |
D |
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
E1 |
E2 |
|
11 01 000 000 |
1/1 |
Ilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
A |
|
D |
D HI |
|||||
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A |
A [44] |
|
SI |
HI |
|||||
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
C |
C |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 01 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 01 007 000 |
|
|
Tavaraerän järjestysnumero*** |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
B |
B |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
B |
B |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
B |
B |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A [8] |
A |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 04 000 000 |
UUSI |
Lisäviite |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
|
GS SI |
MC HI |
|
12 04 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 04 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
GS SI |
MC HI |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A [8] |
|
|
GS |
|
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
|
MC HC HI |
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
12 12 000 000 |
UUSI |
Lupa/Valtuutus |
|
|
A [60] |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
12 12 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
12 12 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A [60] |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
12 13 000 000 |
UUSI |
Todistetta koskevan pyynnön tyyppi |
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
|
D |
D |
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 06 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 06 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 06 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 17 000 000 |
3/42 |
Tullikäyttöön tarkoitetun tavaraluettelon antava henkilö |
|
|
|
A |
|
|
|
D |
||||
|
13 17 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
|
|
D |
|||||
|
13 18 000 000 |
3/43 |
Unionitavaran tullioikeudellista asemaa koskevan todisteen pyytäjä |
|
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
|
|
D |
|
||||
|
13 18 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
D |
|
||||
|
13 18 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 18 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 18 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 22 000 000 |
UUSI |
Tavarat tullille esittävä henkilö |
|
|
C |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
13 22 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 22 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
15 04 000 000 |
5/2 |
Purkaussatamaan saapumisen arvioitu päivämäärä ja kellonaika |
|
|
|
A |
|
|
MC |
|||||
|
15 06 000 000 |
5/4 |
Ilmoituksen päivämäärä |
|
|
B |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
15 07 000 000 |
5/28 |
Todisteen pyydetty voimassaolo |
|
|
A [77] |
A |
|
D |
D |
|||||
|
15 07 082 000 |
UUSI |
|
Päivien lukumäärä |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
15 07 083 000 |
UUSI |
|
Perustelut |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
16 15 000 000 |
5/23 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
A [81] |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 045 000 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 046 000 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 047 000 |
|
|
Tullitoimipaikka |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 047 001 |
|
|
|
Viitenumero |
A |
|
|
|
|
|
|
|
GS |
|
|
16 15 048 000 |
|
|
GNSS |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 048 049 |
|
|
|
Leveysaste |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 048 050 |
|
|
|
Pituusaste |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 051 000 |
|
|
Talouden toimija |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 051 017 |
|
|
|
Tunnistenumero |
A |
|
|
|
GS |
|
||||
|
16 15 052 000 |
|
|
Luvan tai valtuutuksen numero |
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
GS |
|
|
16 15 053 000 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
|
|
|
|
|
GS |
|
|
16 15 081 000 |
|
|
Postiosoite |
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 081 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 081 025 |
|
|
|
Talon numero |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
16 15 081 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
18 01 000 000 |
6/1 |
Nettomassa |
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|
18 03 000 000 |
UUSI |
Kokonaisbruttomassa |
|
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
|
SI |
MC MI |
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A [26] |
|
SI |
MI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
|
SI |
HI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A |
|
SI |
MI |
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
|
SI |
MI |
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A [8] |
A [8] |
|
SI |
MI |
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
C |
|
SI |
MI |
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
A [28] |
|
SI |
HI |
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
B |
|
SI |
HI |
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
C |
B |
|
SI |
MI |
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
|
|
GS |
|
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
|
GS |
MC |
|
19 07 044 000 |
|
|
Tavaroiden viite |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
|
GS |
MC |
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
|
GS |
MC |
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
F10 |
F11 |
F12 |
F13 |
F14 |
F15 |
F16 |
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A [44] |
A [43] [44] |
A [43] |
A [43] |
A [44] |
A [44] |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
11 04 000 000 |
1/7 |
Erityisolosuhteita koskeva indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
11 05 000 000 |
UUSI |
Paluun indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
11 06 000 000 |
UUSI |
Osalähetys |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
11 06 001 000 |
|
|
Osalähetyksen indikaattori |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
11 06 002 000 |
|
|
Aiempi MRN |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
HC |
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
HC |
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
MC HC HI |
MC HC HI |
HC |
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC HC |
MC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC HC |
MC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC HC |
MC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 07 000 000 |
UUSI |
Ilmoituspyynnön viite |
|
|
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 02 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 03 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 08 000 000 |
3/24 |
Myyjä |
|
|
A [9] |
A [9] |
|
|
|
A [9] |
A [9] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 017 000 |
3/25 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
|
|
|
A [47] |
A [47] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
|
|
C |
C |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 000 000 |
3/26 |
Ostaja |
|
|
A [9] |
A [9] |
|
|
|
A [9] |
A [9] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 017 000 |
3/27 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
|
|
|
A [47] |
A [47] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
|
|
C |
C |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|
|
|
GS |
GS |
|||||
|
13 12 000 000 |
3/31 |
Liikenteenharjoittaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 12 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 017 000 |
3/32 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
HC |
HC |
HC |
||||
|
13 12 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
||||
|
13 12 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 12 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
13 13 000 000 |
3/33 |
Osapuoli, jolle tiedot on annettava |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 017 000 |
3/34 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 13 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
|||||
|
13 15 000 000 |
3/38 |
Täydentävä ilmoittaja |
|
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 15 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
13 15 032 000 |
|
|
Täydentävä tietojensyöttötapa |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
MC |
HC |
HC |
HC |
|
||||
|
14 02 000 000 |
UUSI |
Kuljetusmaksut |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
14 02 038 000 |
4/2 |
|
Maksumenetelmä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
15 01 000 000 |
UUSI |
Arvioitu lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
15 02 000 000 |
UUSI |
Tosiasiallinen lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A [50] |
A [50] |
A [50] |
A [50] |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
15 03 000 000 |
5/1 |
Arvioitu saapumispäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
15 06 000 000 |
5/4 |
Ilmoituksen päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
||||
|
16 02 000 000 |
UUSI |
Kohteena oleva jäsenvaltio |
|
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
16 02 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
16 05 000 000 |
5/10 |
Toimituspaikka |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
16 05 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
16 05 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
16 05 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
||||
|
16 11 000 000 |
5/19 |
Kuljetusvälineiden kauttakulkumaat |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
16 11 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
16 12 000 000 |
5/20 |
Lähetyksen kauttakulkumaa |
|
|
|
A |
|
|
A |
A |
|
|
|
HC |
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
16 12 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
A |
|
|
A |
A |
|
|
|
HC |
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
16 13 000 000 |
5/21 |
Lastauspaikka |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 13 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 13 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 13 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 14 000 000 |
5/22 |
Purkauspaikka |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 14 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 14 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 14 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
MC |
|
|
|
|||||
|
16 16 000 000 |
UUSI |
Vastaanottopaikka |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
16 16 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
16 16 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
16 16 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
17 07 000 000 |
5/24 |
Ensimmäisen saapumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
17 07 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
18 03 000 000 |
UUSI |
Kokonaisbruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A [8] |
A [8] |
A [8] |
A [8] |
A [8] |
A [8] |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 07 000 000 |
6/12 |
Vaaralliset aineet |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 07 055 000 |
|
|
UN-numero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
HI |
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC |
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [45] [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|||||
|
19 07 064 000 |
7/11 |
|
Kontin koon ja lajin tunnistetiedot |
|
A |
A |
C |
C |
A |
A |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|||||
|
19 07 065 000 |
7/12 |
|
Kontin pakkaustilanne |
|
A |
A |
C |
C |
A |
A |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|||||
|
19 07 066 000 |
7/13 |
|
Kontin toimittajan tyypin koodi |
|
A |
A |
C |
C |
A |
A |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
19 08 062 000 |
7/15 |
|
Kansallisuus |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
19 08 067 000 |
UUSI |
|
Kulkuneuvon tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
19 09 000 000 |
7/16 |
Rajanylityksessä käytettävä passiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
A |
|
|
A |
A |
|
|
HC HI |
HC |
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
19 09 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
A |
|
|
A |
A |
|
|
HC HI |
HC |
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
19 09 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
|
A |
A |
|
|
HC HI |
HC |
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
19 09 062 000 |
7/17 |
|
Kansallisuus |
|
A |
A |
|
|
A |
A |
|
|
HC HI |
HC |
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
19 09 067 000 |
UUSI |
|
Kulkuneuvon tyyppi |
|
A |
A |
|
|
A |
A |
|
|
HC HI |
HC HI |
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
19 10 000 000 |
7/18 |
Sinetti |
|
|
A |
A |
C |
C |
A |
A |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|||||
|
19 10 068 000 |
|
|
Sinettien lukumäärä |
|
A |
A |
C |
C |
A |
A |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|||||
|
19 10 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
A |
A |
C |
C |
A |
A |
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
F20 |
F21 |
F22 |
F23 |
F24 |
F25 |
F26 |
F27 |
F28 |
F29 |
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A [43] [44] |
A [43] |
A [44] |
A [44] |
A [44] |
|
A [44] |
A [43] [44] |
A [43] [44] |
A [43] [44] |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
11 04 000 000 |
1/7 |
Erityisolosuhteita koskeva indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
11 05 000 000 |
UUSI |
Paluun indikaattori |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
11 06 000 000 |
UUSI |
Osalähetys |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
11 06 001 000 |
|
|
Osalähetyksen indikaattori |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
|
|
|||||
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
|
|
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC |
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A [45] |
A [45] |
A [45] |
|
|
|
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
|
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
|
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
|
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
HC |
HC |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
HC |
HC |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
HC |
HC |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 07 000 000 |
UUSI |
Ilmoituspyynnön viite |
|
|
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
|
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
C |
|
|
|
C |
C |
C |
C |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [66] |
A [66] |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
C |
C |
C |
C |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [66] |
A [66] |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
C |
C |
C |
C |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 12 000 000 |
3/31 |
Liikenteenharjoittaja |
|
|
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
HC |
|
HC |
HC |
HC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 017 000 |
3/32 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
HC |
|
HC |
HC |
HC |
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
|
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
|
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
|
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
|
|
|
|
C |
C |
C |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 12 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
13 13 000 000 |
3/33 |
Osapuoli, jolle tiedot on annettava |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 017 000 |
3/34 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
|
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 000 |
|
|
Osoite |
|
C |
C |
C |
|
|
|
C |
C |
C |
C |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
|
|
|
C |
C |
C |
C |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 13 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
C |
C |
C |
C |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
13 15 000 000 |
3/38 |
Täydentävä ilmoittaja |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
MC |
HC |
|
|
|
HC |
|
|
|
|||||
|
13 15 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
MC |
HC |
|
|
|
HC |
|
|
|
|||||
|
13 15 032 000 |
|
|
Täydentävä tietojensyöttötapa |
|
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
MC |
HC |
|
|
|
HC |
|
|
|
|||||
|
14 02 000 000 |
UUSI |
Kuljetusmaksut |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
14 02 038 000 |
4/2 |
|
Maksumenetelmä |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
15 01 000 000 |
UUSI |
Arvioitu lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
D |
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|||||
|
15 02 000 000 |
UUSI |
Tosiasiallinen lähtöpäivä ja -aika |
|
|
|
A [50] |
|
|
|
|
|
A [50] |
|
A [50] |
|
|
D |
|
|
|
|
|
D |
|
D |
|||||
|
15 03 000 000 |
5/1 |
Arvioitu saapumispäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
15 06 000 000 |
5/4 |
Ilmoituksen päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
16 02 000 000 |
UUSI |
Kohteena oleva jäsenvaltio |
|
|
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
16 02 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
16 05 000 000 |
5/10 |
Toimituspaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
16 05 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
16 05 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
16 05 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
16 11 000 000 |
5/19 |
Kuljetusvälineiden kauttakulkumaat |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
16 11 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
16 12 000 000 |
5/20 |
Lähetyksen kauttakulkumaa |
|
|
A |
|
A |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
HC |
|
HC |
|
|
|
HC |
HC |
|
|
|||||
|
16 12 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
|
A |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
HC |
|
HC |
|
|
|
HC |
HC |
|
|
|||||
|
16 13 000 000 |
5/21 |
Lastauspaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 13 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 13 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 13 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 14 000 000 |
5/22 |
Purkauspaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 14 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 14 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 14 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 16 000 000 |
UUSI |
Vastaanottopaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
16 16 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
16 16 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
16 16 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
17 07 000 000 |
5/24 |
Ensimmäisen saapumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
17 07 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
18 03 000 000 |
UUSI |
Kokonaisbruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
HC |
HC |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
|
|
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A [8] |
A [8] |
A [8] |
|
|
|
A [8] |
A [8] |
A [8] |
A [8] |
|
MI HI |
MI |
HI |
|
|
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 07 000 000 |
6/12 |
Vaaralliset aineet |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
|
|
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 07 055 000 |
|
|
UN-numero |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
|
|
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
C |
C |
|
|
|
C |
C |
C |
C |
|
MI HI |
MI |
HI |
|
|
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
A |
A |
C |
C |
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
C |
C |
|
A |
A |
A |
A |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
C |
C |
C |
C |
|
MI HI |
MI |
HI |
HI |
HI |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC HC |
MC |
HC |
|
|
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
|||||
|
19 02 000 000 |
7/3 |
Kuljetuksen viitenumero |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [45] [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
|
|
|
A [45] [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
|
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
|
A |
A |
A |
A |
|
MC MI HC HI |
MC MI |
HC HI |
|
|
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
|
|
|
|
A |
A |
A |
|
D |
D |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
F30 |
F31 |
F32 |
F33 |
F34 |
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A [44] |
A [43] [44] |
A [44] |
A [44] |
A [44] |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
11 04 000 000 |
1/7 |
Erityisolosuhteita koskeva indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
11 05 000 000 |
UUSI |
Paluun indikaattori |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
11 06 000 000 |
UUSI |
Osalähetys |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
11 06 001 000 |
|
|
Osalähetyksen indikaattori |
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
11 06 002 000 |
|
|
Aiempi MRN |
|
A |
|
|
|
A |
|
D |
|
|
|
D |
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
A [45] [59] |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 07 000 000 |
UUSI |
Ilmoituspyynnön viite |
|
|
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
A [51] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
MC HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [66] |
A [47] |
A [47] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A [8] |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 02 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [66] |
A [47] |
A [47] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A [8] |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 03 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 12 000 000 |
3/31 |
Liikenteenharjoittaja |
|
|
A |
A |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|
HC |
MC |
|||||
|
13 12 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 017 000 |
3/32 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|
HC |
MC |
|||||
|
13 12 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
|
A [49] |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
|
A [49] |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
|
A [49] |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
|
C |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 13 000 000 |
3/33 |
Osapuoli, jolle tiedot on annettava |
|
|
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 016 000 |
|
|
Nimi |
|
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 017 000 |
3/34 |
|
Tunnistenumero |
|
|
A [47] |
|
A [47] |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 000 |
|
|
Osoite |
|
|
C |
|
C |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
|
A [49] |
|
A [49] |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 025 |
|
|
|
Numero |
|
A [49] |
|
A [49] |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
|
A [49] |
|
A [49] |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 027 |
|
|
|
Alue |
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 020 |
|
|
|
Maa |
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
|
C |
|
C |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 13 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
|
A |
|
A |
|
|
|
MC HC |
|
HC |
|
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
MC HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
MC HC HI |
MC MI HC HI |
HC HI |
HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
13 15 000 000 |
3/38 |
Täydentävä ilmoittaja |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|
|||||
|
13 15 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|
|||||
|
13 15 032 000 |
|
|
Täydentävä tietojensyöttötapa |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|
|||||
|
14 02 000 000 |
UUSI |
Kuljetusmaksut |
|
|
A |
A |
|
A |
A |
|
HC |
MC HC |
|
HC |
HC |
|||||
|
14 02 038 000 |
4/2 |
|
Maksumenetelmä |
|
A |
A |
|
A |
A |
|
HC |
MC HC |
|
HC |
HC |
|||||
|
15 01 000 000 |
UUSI |
Arvioitu lähtöpäivä ja -aika |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
D |
||
|
15 02 000 000 |
UUSI |
Tosiasiallinen lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A [50] |
A [50] |
|
|
A [50] |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
15 03 000 000 |
5/1 |
Arvioitu saapumispäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
15 06 000 000 |
5/4 |
Ilmoituksen päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
16 02 000 000 |
UUSI |
Kohteena oleva jäsenvaltio |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
|
|||||
|
16 02 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
|
|||||
|
16 05 000 000 |
5/10 |
Toimituspaikka |
|
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
16 05 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
16 05 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
16 05 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
16 11 000 000 |
5/19 |
Kuljetusvälineiden kauttakulkumaat |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
16 11 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
16 12 000 000 |
5/20 |
Lähetyksen kauttakulkumaa |
|
|
A |
A |
|
A |
A |
|
HC |
HC |
|
HC |
HC |
|||||
|
16 12 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
A |
A |
|
HC |
HC |
|
HC |
HC |
|||||
|
16 13 000 000 |
5/21 |
Lastauspaikka |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 13 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 13 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 13 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 000 000 |
5/22 |
Purkauspaikka |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 16 000 000 |
UUSI |
Vastaanottopaikka |
|
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
16 16 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
16 16 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
16 16 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
MC HC |
|||||
|
17 07 000 000 |
5/24 |
Ensimmäisen saapumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
17 07 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
18 03 000 000 |
UUSI |
Kokonaisbruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HC |
MC HC |
HC |
HC |
HC |
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A [64] |
A [64] |
A [64] |
A [64] |
A [64] |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MI HI |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
|
A [8] |
|
A [8] |
A |
|
|
MI HI |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 07 000 000 |
6/12 |
Vaaralliset aineet |
|
|
A |
A |
|
A |
A |
|
HI |
MI HI |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 07 055 000 |
|
|
UN-numero |
|
A |
A |
|
A |
A |
|
HI |
MI HI |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
C |
|
C |
C |
|
HI |
MI HI |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
A |
C |
A |
A |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
C |
A |
A |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
C |
C |
C |
C |
C |
|
HI |
MI HI |
HI |
HI |
HI |
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC HC |
|
HC |
HC |
|||||
|
19 02 000 000 |
7/3 |
Kuljetuksen viitenumero |
|
|
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
|
|
|
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
A |
|
A |
A |
|
D |
D |
|
D |
D |
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
|
A [45] [62] |
|
A [45] [62] |
A [62] |
|
|
MC MI HC HI |
|
HC HI |
HC |
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
|
A |
|
A |
A |
|
|
MC MI HC HI |
|
HC HI |
HC |
|||||
|
19 07 064 000 |
|
|
Kontin koon ja lajin tunnistetiedot |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|||||
|
1907065000 |
|
|
Kontin pakkaustilanne |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|||||
|
19 07 066 000 |
|
|
Kontin toimittajan tyypin koodi |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HC |
||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
|
A |
|
|
A |
|
|
D |
|
|
D |
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
|
A |
|
|
A |
|
|
D |
|
|
D |
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
|
|
A |
|
|
D |
|
|
D |
|||||
|
19 08 062 000 |
7/15 |
|
Kansallisuus |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
D |
|||||
|
19 09 000 000 |
|
Rajanylityksessä käytettävä passiivinen kuljetusväline |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|||||
|
19 09 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|||||
|
19 09 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
HC |
|
19 09 062 000 |
|
|
Kansallisuus |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|||||
|
19 09 067 000 |
|
|
Kulkuneuvon tyyppi |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
HC |
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
F40 |
F41 |
F42 |
F43 |
F44 |
F45 |
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
|
|
|
A [44] |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
11 04 000 000 |
1/7 |
Erityisolosuhteita koskeva indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
11 05 000 000 |
UUSI |
Paluun indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
11 06 000 000 |
UUSI |
Osalähetys |
|
|
|
|
A |
|
|
A |
|
|
|
D |
|
|
D |
|||||
|
11 06 001 000 |
|
|
Osalähetyksen indikaattori |
|
|
|
A |
|
|
A |
|
|
|
D |
|
|
D |
|||||
|
11 06 002 000 |
|
|
Aiempi MRN |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
D |
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
|
|
|
A [45] [59] |
A [45] [59] |
|
|
|
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
HC |
HC |
|
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A [45] |
A [45] |
A [45] |
A [45] |
|
A [45] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
HC |
MC |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
HC |
MC |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
HC |
MC |
|||||
|
12 07 000 000 |
UUSI |
Ilmoituspyynnön viite |
|
|
|
|
|
A [51] |
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
C |
C |
|
C |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [66] |
|
A [47] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
A [8] |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
|
C |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 02 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [66] |
|
A [47] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
A |
A [8] |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
C |
|
C |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 03 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 12 000 000 |
3/31 |
Liikenteenharjoittaja |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 017 000 |
3/32 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
A [49] |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
C |
|
|
C |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 12 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
C |
|
C |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
A [47] |
A [47] |
|
A [47] |
|
MC |
MC |
MC |
HC |
|
MC |
|||||
|
14 12 000 000 |
4/18 |
Postiarvo |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
14 12 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
14 12 014 000 |
|
|
Määrä |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
14 13 000 000 |
4/19 |
Postimaksut |
|
|
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
HC |
|
|
|||||
|
14 13 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HC |
|
|
|||||
|
14 13 014 000 |
|
|
Määrä |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HC |
|
|
|||||
|
15 01 000 000 |
UUSI |
Arvioitu lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
15 02 000 000 |
UUSI |
Tosiasiallinen lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A [50] |
A [50] |
A [50] |
|
|
A [50] |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
15 03 000 000 |
5/1 |
Arvioitu saapumispäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
15 06 000 000 |
5/4 |
Ilmoituksen päivämäärä |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
16 02 000 000 |
UUSI |
Kohteena oleva jäsenvaltio |
|
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
|
|||||
|
16 02 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
|
|||||
|
16 08 000 000 |
5/15 |
Alkuperämaa |
|
|
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
16 11 000 000 |
5/19 |
Kuljetusvälineiden kauttakulkumaat |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
16 11 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
16 13 000 000 |
5/21 |
Lastauspaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 13 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 13 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 13 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 000 000 |
5/22 |
Purkauspaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
16 14 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
|
MC |
|||||
|
17 07 000 000 |
5/24 |
Ensimmäisen saapumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
17 07 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
18 01 000 000 |
6/1 |
Nettomassa |
|
|
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 03 000 000 |
UUSI |
Kokonaisbruttomassa |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HC |
|
|
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
18 10 000 000 |
6/19 |
Tavaralaji |
|
|
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
HI |
|
|
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 02 000 000 |
7/3 |
Kuljetuksen viitenumero |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
|
|
|
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
D |
D |
D |
|
|
D |
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [62] |
A [45] [62] |
|
|
|
A [45] [62] |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
|
|
|
|
A |
|
D |
|
|
|
|
D |
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
|
|
|
|
A |
|
D |
|
|
|
|
D |
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
|
A |
|
|
D |
|
|
|
|
D |
||||
|
19 08 062 000 |
7/17 |
|
Kansallisuus |
|
A |
|
|
|
|
A |
|
D |
|
|
|
|
D |
|||||
|
19 08 067 000 |
UUSI |
|
Kulkuneuvon tyyppi |
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
D |
D |
|
|
|
D |
|||||
|
19 09 000 000 |
7/16 |
Rajanylityksessä käytettävä passiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 09 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 09 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 09 062 000 |
7/17 |
|
Kansallisuus |
|
A |
|
|
|
|
A |
|
MC |
|
|
|
|
MC |
|||||
|
19 09 067 000 |
UUSI |
|
Kulkuneuvon tyyppi |
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 10 000 000 |
7/18 |
Sinetti |
|
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 10 068 000 |
|
|
Sinettien lukumäärä |
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 10 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
A |
A |
|
|
|
A |
|
MC |
MC |
|
|
|
MC |
|||||
|
19 11 000 000 |
7/20 |
Postin kuljetusyksikön tunnistenumero |
|
|
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
MC |
|
HC |
MC |
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
F50 |
F51 |
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A [44] |
A [44] |
|
HI |
HI |
|||||
|
11 04 000 000 |
1/7 |
Erityisolosuhteita koskeva indikaattori |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
11 05 000 000 |
UUSI |
Paluun indikaattori |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A [45] [59] |
A [45] [59] |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A [45] |
A [45] |
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
A |
|
MC HC |
MC |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC |
|||||
|
12 07 000 000 |
UUSI |
Ilmoituspyynnön viite |
|
|
A [51] |
A [51] |
|
D |
D |
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 03 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 08 000 000 |
3/24 |
Myyjä |
|
|
A [9] |
A [9] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 017 000 |
3/25 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 08 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 000 000 |
3/26 |
Ostaja |
|
|
A [9] |
A [9] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 017 000 |
3/27 |
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 09 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
GS |
GS |
|||||
|
13 12 000 000 |
3/31 |
Liikenteenharjoittaja |
|
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 017 000 |
3/32 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 025 |
|
|
|
Numero |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
A [49] |
A [49] |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 027 |
|
|
|
Alue |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
C |
C |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 12 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A [47] |
A [47] |
|
MC HC HI |
MC HC HI |
|||||
|
14 02 000 000 |
UUSI |
Kuljetusmaksut |
|
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
14 02 038 000 |
4/2 |
|
Maksumenetelmä |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
15 01 000 000 |
UUSI |
Arvioitu lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
15 02 000 000 |
UUSI |
Tosiasiallinen lähtöpäivä ja -aika |
|
|
A [50] |
A [50] |
|
D |
D |
|||||
|
15 03 000 000 |
5/1 |
Arvioitu saapumispäivä ja -aika |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
15 06 000 000 |
5/4 |
Ilmoituksen päivämäärä |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
16 05 000 000 |
5/10 |
Toimituspaikka |
|
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
16 05 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
16 05 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
16 05 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
16 11 000 000 |
5/19 |
Kuljetusvälineiden kauttakulkumaat |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
16 11 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
16 12 000 000 |
5/20 |
Lähetyksen kauttakulkumaa |
|
|
A |
A |
|
HC |
HC |
|||||
|
16 12 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
HC |
HC |
|||||
|
16 13 000 000 |
5/21 |
Lastauspaikka |
|
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 13 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 13 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 13 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 14 000 000 |
5/22 |
Purkauspaikka |
|
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 14 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 14 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 14 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
MC |
MC |
|||||
|
16 16 000 000 |
UUSI |
Vastaanottopaikka |
|
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
16 16 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
16 16 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
16 16 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
17 07 000 000 |
5/24 |
Ensimmäisen saapumistullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
17 07 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
18 03 000 000 |
UUSI |
Kokonaisbruttomassa |
|
|
A |
A |
|
HC |
HC |
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A [8] |
A [8] |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 07 000 000 |
6/12 |
Vaaralliset aineet |
|
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 07 055 000 |
|
|
UN-numero |
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
C |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
|
HI |
HI |
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
C |
C |
|
HI |
HI |
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
A |
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
19 02 000 000 |
7/3 |
Kuljetuksen viitenumero |
|
|
|
A |
|
|
D |
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [45] [62] |
A [45] [62] |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 07 064 000 |
7/11 |
|
Kontin koon ja lajin tunnistetiedot |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 07 065 000 |
7/12 |
|
Kontin pakkaustilanne |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 07 066 000 |
7/13 |
|
Kontin toimittajan tyypin koodi |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
19 08 062 000 |
7/15 |
|
Kansallisuus |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
19 08 067 000 |
UUSI |
|
Kulkuneuvon tyyppi |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
19 09 000 000 |
7/16 |
Rajanylityksessä käytettävä passiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 09 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 09 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 09 062 000 |
7/17 |
|
Kansallisuus |
|
A |
|
|
HC HI |
|
|||||
|
19 09 067 000 |
UUSI |
|
Kulkuneuvon tyyppi |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 10 000 000 |
7/18 |
Sinetti |
|
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 10 068 000 |
|
|
Sinettien lukumäärä |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|||||
|
19 10 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
A |
A |
|
HC HI |
HC HI |
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
G2 |
G3 |
G4 |
G5 |
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
|
|
A [43] [44] |
A [43] [44] |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
11 04 000 000 |
1/7 |
Erityisolosuhteita koskeva indikaattori |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
A [48] |
A |
A |
A |
|
D |
MC HC |
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
MC HC |
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 01 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
MC HC |
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 01 007 000 |
|
|
Tavaraerän järjestysnumero*** |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC HC |
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
|
|
C |
C |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
|
|
A [45] |
A [45] |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
12 04 000 000 |
UUSI |
Lisäviite |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MI HC HI |
MI HC HI |
|||||
|
12 04 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MI HC HI |
MI HC HI |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A [48] |
A [52] |
A [52] |
A [52] |
|
D |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
MC HC |
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
|
|
C |
C |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
|||||
|
12 11 000 000 |
2/7 |
Varasto |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
12 11 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
12 11 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
13 02 000 000 |
3/7 |
Lähettäjä |
|
|
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 016 000 |
|
|
Nimi |
|
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 017 000 |
3/8 |
|
Tunnistenumero |
|
|
|
A [47] [52] |
A [47] [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 000 |
|
|
Osoite |
|
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 025 |
|
|
|
Numero |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 027 |
|
|
|
Alue |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 020 |
|
|
|
Maa |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
|
|
C [52] |
C [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 02 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
|
|
A [52] |
A [52] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 000 000 |
3/9 |
Vastaanottaja |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 016 000 |
|
|
Nimi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 017 000 |
3/10 |
|
Tunnistenumero |
|
|
|
A [47] |
A [47] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 000 |
|
|
Osoite |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
|
|
A [49] |
A [49] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 025 |
|
|
|
Numero |
|
|
A [49] |
A [49] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
|
|
A [49] |
A [49] |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 027 |
|
|
|
Alue |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 020 |
|
|
|
Maa |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
|
|
C |
C |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 03 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 025 |
|
|
|
Numero |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
|
A [49] |
A [49] |
A [49] |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 027 |
|
|
|
Alue |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 016 000 |
|
|
Nimi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 018 000 |
|
|
Osoite |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
|
|
A [49] |
A [49] |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 025 |
|
|
|
Numero |
|
|
A [49] |
A [49] |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
|
|
A [49] |
A [49] |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 027 |
|
|
|
Alue |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 020 |
|
|
|
Maa |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
13 06 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
|||||
|
13 10 000 000 |
3/28 |
Saapumisesta ilmoittava henkilö |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
13 10 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
13 10 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
13 10 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
13 10 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
13 11 000 000 |
3/30 |
Tavarat esittävä henkilö |
|
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
13 11 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
13 13 000 000 |
3/33 |
Osapuoli, jolle tiedot on annettava |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 016 000 |
|
|
Nimi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 017 000 |
3/34 |
|
Tunnistenumero |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 028 000 |
|
|
Henkilön tyyppi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 000 |
|
|
Osoite |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 023 |
|
|
|
Katuosoite |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 024 |
|
|
|
Katuosoitteen lisärivi |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 025 |
|
|
|
Numero |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 026 |
|
|
|
Postilokero |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 027 |
|
|
|
Alue |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 020 |
|
|
|
Maa |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 029 000 |
|
|
Yhteydenottotapa |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 029 015 |
|
|
|
Tunniste |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 13 029 002 |
|
|
|
Tyyppi |
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
|
|
C |
C |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
13 19 000 000 |
3/44 |
Henkilö, joka ilmoittaa tavaroiden saapumisesta väliaikaisen varastoinnin menettelyssä tapahtuneen siirtämisen jälkeen |
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|||||
|
13 19 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|||||
|
15 03 000 000 |
5/1 |
Arvioitu saapumispäivä ja -aika |
|
|
A [48] |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
15 04 000 000 |
5/2 |
Purkaussatamaan saapumisen arvioitu päivämäärä ja kellonaika |
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|||||
|
15 05 000 000 |
5/3 |
Tosiasiallinen saapumispäivä ja -aika |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
15 06 000 000 |
5/4 |
Ilmoituksen päivämäärä |
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|
|
|||||
|
15 08 000 000 |
5/29 |
Tavaroiden esittämispäivä ja -aika |
|
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
16 13 000 000 |
5/21 |
Lastauspaikka |
|
|
|
|
B |
|
|
|
|
MC |
|
|||||
|
16 13 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
|
A |
|
|
|
|
MC |
|
|||||
|
16 13 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
|
A |
|
|
|
|
MC |
|
|||||
|
16 13 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
|
|
A |
|
|
|
|
MC |
|
|||||
|
16 14 000 000 |
5/22 |
Purkauspaikka |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
16 14 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
16 14 020 000 |
|
|
Maa |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
16 14 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
16 15 000 000 |
5/23 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 045 000 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 046 000 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 047 000 |
|
|
Tullitoimipaikka |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 047 001 |
|
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 000 |
|
|
GNSS |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 049 |
|
|
|
Leveysaste |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 048 050 |
|
|
|
Pituusaste |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 051 000 |
|
|
Talouden toimija |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 051 017 |
|
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 052 000 |
|
|
Luvan tai valtuutuksen numero |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 053 000 |
|
|
Lisätunniste |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 000 |
|
|
Osoite |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 018 020 |
|
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 081 000 |
|
|
Postiosoite |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 081 021 |
|
|
|
Postinumero |
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|
16 15 081 025 |
|
|
|
Talon numero |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
16 15 081 020 |
|
|
|
Maa |
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC |
MC |
|||||
|
17 08 000 000 |
5/25 |
Tosiasiallinen ensimmäinen saapumistullitoimipaikka |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
17 08 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
17 09 000 000 |
5/26 |
Tavaroiden esittämisen tullitoimipaikka |
|
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
17 09 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
17 10 000 000 |
5/27 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
|||
|
17 10 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
D |
D |
|||||
|
18 03 000 000 |
UUSI |
Kokonaisbruttomassa |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC HC |
MC HC |
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
|
|
A [53] |
A [53] |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
|
|
A [8] |
A [8] |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
|
|
C [53] |
C [53] |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
|
|
A [53] |
A |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
|
|
C |
C |
|
|
|
MI HI |
MI HI |
|||||
|
19 02 000 000 |
7/3 |
Kuljetuksen viitenumero |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
19 06 000 000 |
7/9 |
Saapumiskuljetusväline |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
19 06 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC |
MC |
|||||
|
19 06 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
|
|
MC |
MC |
|||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
|
A [62] |
A [45] [62] |
A [45] [62] |
|
|
MC |
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
|
A |
A |
A |
|
|
MC |
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
19 07 065 000 |
7/12 |
|
Kontin pakkaustilanne |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
19 08 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
19 08 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
|
D |
|
|
|
|||||
|
19 10 000 000 |
7/18 |
Sinetti |
|
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
19 10 068 000 |
|
|
Sinettien lukumäärä |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
19 10 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
|
|
A |
A |
|
|
|
MC MI HC HI |
MC MI HC HI |
|||||
|
19 11 000 000 |
7/20 |
Postin kuljetusyksikön tunnistenumero |
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
|
MC |
MC |
MC |
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
H1 |
H2 |
H3 |
H4 |
H5 |
H6 |
H7 |
H8 |
|
11 01 000 000 |
1/1 |
Ilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
|
|||||
|
11 02 000 000 |
1/2 |
Lisäilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
11 09 000 000 |
1/10 |
Menettely |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
11 09 001 000 |
|
|
Pyydetty menettely |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
11 09 002 000 |
|
|
Aiempi menettely |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
11 10 000 000 |
1/11 |
Lisämenettely |
|
|
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A |
A |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A [72] |
A [72] |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 003 000 |
|
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 01 004 000 |
|
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 01 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 01 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 01 007 000 |
|
|
Tavaraerän järjestysnumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
C |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 03 010 000 |
|
|
Antavan viranomaisen nimi |
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
12 03 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 03 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 03 011 000 |
|
|
Viimeinen voimassaolopäivä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
|||||
|
12 03 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 03 013 000 |
|
|
Asiakirjan rivin numero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
|||||
|
12 03 014 000 |
|
|
Määrä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
12 04 000 000 |
UUSI |
Lisäviite |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 04 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
12 04 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A [58] |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
12 10 000 000 |
2/6 |
Maksunlykkäys |
|
|
B |
|
B |
B |
|
B |
B [54] |
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
D |
|
|||||
|
12 11 000 000 |
2/7 |
Varasto |
|
|
B [5] |
A |
B [5] |
B [5] |
B [5] |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
12 11 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
B |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
12 11 015 000 |
|
|
Tunniste |
|
B |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
12 12 000 000 |
UUSI |
Lupa/Valtuutus |
|
|
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
|
A |
|
|
|
|
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|
D |
|
|
12 12 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [63] [73] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
|
A |
|
|
|
|
|
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|
D |
|
12 12 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
A [60] |
|
A |
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|
D |
|||||
|
12 12 080 000 |
|
|
Luvan haltija |
|
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
A [63] |
|
A |
|
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
D SI |
|
D |
|||||
|
13 01 000 000 |
3/1 |
Viejä |
|
|
A |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
13 01 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A |
A [6] |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
13 01 017 000 |
3/2 |
|
Tunnistenumero |
|
A [66] |
|
A [66] |
A [66] |
A [66] |
A [66] |
|
A [66] |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
GS SI |
|||||
|
13 01 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A |
A [6] |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
13 01 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
13 01 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
13 01 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
13 01 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
13 03 000 000**** |
3/9**** |
Vastaanottaja**** |
|
|
A**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
13 03 016 000**** |
|
|
Nimi**** |
|
A**** [6]**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
||||
|
13 03 017 000**** |
3/10**** |
|
Tunnistenumero**** |
|
A**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
||
|
13 03 018 000**** |
|
|
Osoite**** |
|
A**** [6]**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 03 018 019**** |
|
|
|
Katuosoite**** |
A**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
13 03 018 020**** |
|
|
|
Maa**** |
A**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 03 018 021**** |
|
|
|
Postinumero**** |
A**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 03 018 022**** |
|
|
|
Postitoimipaikka**** |
A**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS**** SI**** |
|
|
|
|
|
|
|
|||
|
13 04 000 000 |
3/15 |
Tuoja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 04 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 04 017 000 |
3/16 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A [8] |
A [8] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 04 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 04 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 04 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 04 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 04 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 05 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|||||
|
13 06 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 06 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 06 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 06 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
D |
D |
|
|||||
|
13 08 000 000 |
3/24 |
Myyjä |
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 08 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 08 017 000 |
3/25 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 08 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 08 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
||||
|
13 08 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 08 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 08 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 09 000 000 |
3/26 |
Ostaja |
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 09 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 09 017 000 |
3/27 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 09 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 09 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
||||
|
13 09 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 09 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 09 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
C |
C |
C |
C |
C |
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
|||||
|
13 16 000 000 |
3/40 |
Lisäveroviite |
|
|
A |
|
|
|
A |
A [55] |
A [55] |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
GS |
GS |
|
|||||
|
13 16 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
GS |
GS |
|
|||||
|
13 16 034 000 |
|
|
Verotusta koskeva yksilöllinen viitenumero**** |
|
A |
|
|
|
A |
A |
A |
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
GS |
GS |
|
|||||
|
13 20 000 000 |
3/45 |
Vakuuden antava henkilö |
|
|
A |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
13 20 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
13 21 000 000 |
3/46 |
Tullin maksava henkilö |
|
|
A |
|
A |
|
A |
A |
|
|
|
D |
|
D |
|
D |
D |
|
|
|||||
|
13 21 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
A |
|
A |
A |
|
|
|
D |
|
D |
|
D |
D |
|
|
|||||
|
14 01 000 000 |
4/1 |
Toimituslausekkeet |
|
|
A [10] |
B |
B |
A [10] |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
14 01 035 000 |
|
|
Incoterm-koodi |
|
A |
B |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
||||
|
14 01 009 000 |
UUSI |
|
Teksti |
|
A [76] |
B [76] |
A [76] |
A [76] |
A [76] |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
14 01 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
B |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
14 01 020 000 |
|
|
Maa |
|
A |
B |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
14 01 037 000 |
|
|
Sijaintipaikka |
|
A |
B |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
14 03 000 000 |
UUSI |
Tullit ja verot |
|
|
A [12] [13]°°°° |
B [12] [13]°°°° |
A [12] [13]°°°° |
A [12] [13]°°°° |
A [12] [13]°°°° |
B [12] |
B [54] |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
||||
|
14 03 039 000 |
4/3 |
|
Veron laji |
|
A [12] [13] [58] |
B [12] [13] [58] |
A [12] [13] [58] |
A [12] [13] [58] |
A [12] [13] [58] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 038 000 |
4/8 |
|
Maksumenetelmä |
|
B [12] [79] |
B [11] [79] |
B [11] [79] |
B [11] [79] |
B [11] [12] [79] |
B [12] |
B [54] |
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|||||
|
14 03 042 000 |
4/6 |
|
Maksettavan veron määrä |
|
B [11] [12] |
B [11] |
B [11] |
B [11] |
B [11] [12] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 000 |
4/4 |
|
Veroperuste |
|
A [12] [13] |
B [12] [13] |
A [12] [13] |
A [12] [13] |
A [12] [13] |
|
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
||||
|
14 03 040 041 |
4/5 |
|
|
Verokanta |
B [11] [12] |
B [11] |
B [11] |
B [11] |
B [11] [12] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 005 |
|
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
A [58] [89]*** |
B [58] [89]*** |
A [58] [89]*** |
A [58] [89]*** |
A [58] [89]*** |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 006 |
|
|
|
Paljous |
A [89]*** |
B [89]*** |
A [89]*** |
A [89]*** |
A [89]*** |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 012**** |
|
|
|
Valuutta**** |
A**** [89]**** |
B**** [89]**** |
A**** [89]**** |
A**** [89]**** |
A**** [89]**** |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI**** |
SI**** |
SI**** |
SI**** |
SI**** |
|
|
|
|
|
14 03 040 014 |
|
|
|
Määrä |
A [89]*** |
B [89]*** |
A [89]*** |
A [89]*** |
A [89]*** |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 03 040 043 |
|
|
|
Veron määrä |
A [11] |
B [11] |
A [11] |
A [11] |
A [11] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 16 000 000 |
4/7 |
Tullit ja verot yhteensä |
|
|
B [11] [12] |
B [11] |
B [11] |
B [11] |
B [11] [12] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 17 000 000 |
4/12 |
Sisäinen valuuttayksikkö |
|
|
A |
B |
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|
|||||
|
14 04 000 000 |
4/9 |
Lisäykset ja vähennykset |
|
|
A [10] [14] [80]**** |
B**** |
A**** [10]**** [14]**** [80]**** |
A**** [10]**** [14]**** [80]**** |
B |
|
|
|
|
GS SI |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS SI |
|
|
|
|||||
|
14 04 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A |
A**** |
A**** |
A**** |
A |
|
|
|
|
GS SI |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS SI |
|
|
|
|||||
|
14 04 012 000**** |
UUSI**** |
|
Valuutta**** |
|
A**** |
A**** |
A**** |
A**** |
A**** |
|
|
|
|
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
GS**** SI**** |
|
|
|
|||||
|
14 04 014 000 |
|
|
Määrä |
|
A |
|
|
|
A |
|
|
|
|
GS SI |
|
|
|
GS SI |
|
|
|
|||||
|
14 05 000 000 |
4/10 |
Kauppalaskun valuutta |
|
|
A |
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
14 06 000 000 |
4/11 |
Laskutettu kokonaissumma |
|
|
C |
|
C |
C |
C |
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
14 07 000 000 |
4/13 |
Arvonmäärityksen indikaattorit |
|
|
A [10] [14] |
|
|
A |
B |
|
|
|
|
SI |
|
|
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 08 000 000 |
4/14 |
Erästä laskutettu määrä |
|
|
A [83] |
|
A |
A |
A |
|
|
A |
|
|
SI |
|
SI |
SI |
SI |
|
|
SI |
||||
|
14 09 000 000 |
4/15 |
Muuntokurssi |
|
|
B [15] |
|
B [15] |
B [15] |
|
|
|
|
|
D°°° GS*** |
|
D°°° GS*** |
D°°° GS*** |
|
|
|
|
|||||
|
14 10 000 000 |
4/16 |
Arvostusmenetelmä |
|
|
A |
|
B |
B |
B |
|
|
|
|
SI |
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 11 000 000 |
4/17 |
Etuuskohtelu |
|
|
A |
C |
A [16] |
A [16] |
B |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
14 12 000 000 |
4/18 |
Postiarvo |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|
|||||
|
14 12 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|
|||||
|
14 12 014 000 |
|
|
Määrä |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|
|||||
|
14 13 000 000 |
4/19 |
Postimaksut |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
14 13 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
14 13 014 000 |
|
|
Määrä |
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
D |
|
|
|||||
|
14 14 000 000 |
UUSI |
Todellinen arvo |
|
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|||||
|
14 14 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|||||
|
14 14 014 000 |
|
|
Määrä |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|||||
|
14 15 000 000 |
UUSI |
Kuljetus- ja vakuutuskustannukset määräpaikkaan |
|
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
14 15 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
14 15 014 000 |
|
|
Määrä |
|
|
|
|
|
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
GS SI |
|
|||||
|
15 09 000 000 |
5/31 |
Hyväksymispäivä |
|
|
A [41] |
|
A [41] |
A [41] |
A [41] |
|
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
||||
|
16 03 000 000 |
5/8 |
Määrämaa |
|
|
A |
A |
A |
A |
B |
|
|
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
GS |
|||||
|
16 04 000 000 |
5/9 |
Määränpääalue |
|
|
A [58] [69] |
A [58] [69] |
A [58] [69] |
A [58] [69] |
A [58] [69] |
|
|
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
GS |
|||||
|
16 06 000 000 |
5/14 |
Lähetysmaa |
|
|
A |
B |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
|
||||
|
16 08 000 000 |
5/15 |
Alkuperämaa |
|
|
A [20]°°° |
A |
A [20]°°° |
A [20]°°° |
B [20]°°° |
C |
|
A [20] |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
SI |
|||||
|
16 09 000 000 |
5/16 |
Etuuskohteluun oikeuttava alkuperäalue tai -maa / Etuuskohteluaseman saanut alue tai maa**** |
|
|
A [21] |
C |
A [21] |
A [21] |
B [21] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
16 15 000 000 |
5/23 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
A [61] |
A [61] |
A [61] |
A [61] |
B [61] |
|
A [68] |
A [68] |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 045 000 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 046 000 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 047 000 |
|
|
Tullitoimipaikka |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 047 001 |
|
|
|
Viitenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 000 |
|
|
GNSS |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 049 |
|
|
|
Leveysaste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 050 |
|
|
|
Pituusaste |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 051 000 |
|
|
Talouden toimija |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 051 017 |
|
|
|
Tunnistenumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
||||
|
16 15 052 000 |
|
|
Luvan tai valtuutuksen numero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 053 000 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
A |
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 081 000 |
|
|
Postiosoite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|
|||||
|
16 15 081 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|
|||||
|
16 15 081 025 |
|
|
|
Talon numero |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|
|||||
|
16 15 081 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A |
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
GS |
|
|||||
|
17 09 000 000 |
5/26 |
Tavaroiden esittämisen tullitoimipaikka |
|
|
A [22] |
A [22] |
A [22] |
A [22] |
A [22] |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
17 09 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|||||
|
17 10 000 000 |
5/27 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
|
A [23] |
A [23] |
A [23] |
A [23] |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|
|||||
|
17 10 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
D |
D |
D |
D |
|
|
|
|
|||||
|
18 01 000 000 |
6/1 |
Nettomassa |
|
|
A |
C*** |
|
A |
A [24] |
C |
|
|
|
SI |
SI*** |
|
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
18 02 000 000 |
6/2 |
Paljousyksikkö*** |
|
|
A |
A |
A |
A |
A [24] |
|
A [56] |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
SI |
SI |
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS |
GS SI |
GS SI |
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A [57] |
A [57] |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A |
A |
A |
A |
B |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
A [78]*** |
C°°° A*** [78]*** |
C°°° A*** [78]*** |
C°°° A*** [78]*** |
C |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
B |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A |
A [87] |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
A |
A |
A |
A |
A |
A |
|
A [87] [88] |
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
SI |
|||||
|
18 09 058 000 |
6/15 |
|
(Taric-koodi) |
|
A |
A |
A |
A |
B |
B |
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|||||
|
18 09 059 000 |
6/16 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
A |
A |
A |
A |
B |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
18 09 060 000 |
6/17 |
|
Kansallinen lisäkoodi |
|
B [58] |
B [58] |
B [58] |
B [58] |
B [58] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|||||
|
18 10 000 000 |
6/19 |
Tavaralaji |
|
|
|
|
|
|
|
C |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|
|||||
|
19 01 000 000 |
7/2 |
Kontin indikaattori |
|
|
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|
|||||
|
19 03 000 000 |
7/4 |
Kuljetusmuoto rajalla |
|
|
A |
B |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
19 04 000 000 |
7/5 |
Sisämaan kuljetusmuoto |
|
|
A [32] |
B [32] |
A [32] |
A [32] |
B |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
19 06 000 000 |
7/9 |
Saapumiskuljetusväline |
|
|
B [32]*** [34] [61]*** |
|
B [32]*** [34] [61]*** |
B [32]*** [34] [61]*** |
B [32]*** [34] [61]*** |
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
19 06 061 000 |
|
|
Tunnistetietojen tyyppi |
|
A |
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
19 06 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [62] |
A [62] |
A [62] |
A [62] |
A [62] |
|
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
||||
|
19 07 044 000 |
|
|
Tavaroiden viite |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A |
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
GS |
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
19 08 000 000 |
UUSI |
Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline |
|
|
A [37] |
|
A [37] |
A [37] |
B [37] |
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
19 08 062 000 |
7/15 |
|
Kansallisuus |
|
A |
|
A |
A |
A |
|
|
|
|
GS |
|
GS |
GS |
GS |
|
|
|
|||||
|
99 01 000 000 |
8/1 |
Kiintiön järjestysnumero |
|
|
A |
|
|
|
|
|
|
|
|
SI |
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
99 02 000 000 |
8/2 |
Vakuuden tyyppi |
|
|
A [39] |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
99 03 000 000 |
8/3 |
Vakuuden viite |
|
|
A [39] |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
99 03 069 000 |
|
|
GRN |
|
A |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
99 03 070 000 |
|
|
Tunnuskoodi |
|
A [74]*** |
|
A [74]*** |
A [74]*** |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
99 03 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
A |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
99 03 071 000 |
|
|
Katettava määrä |
|
A |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
99 03 072 000 |
|
|
Vakuustullitoimipaikka |
|
A |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
||||
|
99 03 073 000 |
|
|
Muu vakuuden viite |
|
A |
|
A |
A |
|
A |
|
|
|
D |
|
D |
D |
|
D |
|
|
|||||
|
99 05 000 000 |
8/5 |
Liiketoimen luonne |
|
|
A |
B |
B |
A |
A [24] |
|
|
|
|
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
GS SI |
|
|
|
|||||
|
99 06 000 000 |
8/6 |
Tilastoarvo |
|
|
A [40] |
B [40] |
A [40] |
A [40] |
A [40] |
|
|
|
|
SI |
SI |
SI |
SI |
SI |
|
|
|
|
Dataelementin numero |
Dataelementin entinen numero |
Dataelementin/luokan nimi |
Aladataelementin/alaluokan nimi |
Aladataelementin nimi |
I1 |
I2 |
|
11 01 000 000 |
1/1 |
Ilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
11 02 000 000 |
1/2 |
Lisäilmoituksen tyyppi |
|
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
11 03 000 000 |
1/6 |
Tavaraerän järjestysnumero |
|
|
A |
A [1] |
|
SI |
SI |
|||||
|
11 09 000 000 |
1/10 |
Menettely |
|
|
A |
A [1] [85] [86] |
|
SI |
SI |
|||||
|
11 09 001 000 |
|
|
Pyydetty menettely |
|
A |
A [85] |
|
SI |
SI |
|||||
|
11 09 002 000 |
|
|
Aiempi menettely |
|
A |
A [85] |
|
SI |
SI |
|||||
|
11 10 000 000 |
1/11 |
Lisämenettely |
|
|
A [2] [58] |
A |
|
SI |
SI |
|||||
|
12 01 000 000 |
2/1 |
Edeltävä asiakirja |
|
|
A [2] |
A [1] |
|
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A |
|
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [58] |
A [58] |
|
GS SI |
GS SI |
|||||
|
12 01 003 000 |
|
|
Kollien laji |
|
A |
A [85] [86] |
|
SI |
SI |
|||||
|
12 01 004 000 |
|
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A [85] [86] |
|
SI |
SI |
|||||
|
12 01 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A |
A [85] [86] |
|
SI |
SI |
|||||
|
12 01 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A |
A [85] [86] |
|
SI |
SI |
|||||
|
12 01 007 000 |
|
|
Tavaraerän järjestysnumero*** |
|
A |
A [84] [85] [86] |
|
SI |
SI |
|||||
|
12 02 000 000 |
2/2 |
Lisätiedot |
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 02 008 000 |
|
|
Koodi |
|
A [58] |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 02 009 000 |
|
|
Teksti |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 03 000 000 |
2/3 |
Täydentävät asiakirjat |
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 03 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 03 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [58] |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 03 010 000 |
|
|
Antavan viranomaisen nimi |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 03 005 000 |
|
|
Mittayksikkö ja tarkenne |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
12 03 006 000 |
|
|
Paljous |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
12 03 011 000 |
|
|
Viimeinen voimassaolopäivä |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 03 012 000 |
|
|
Valuutta |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
12 03 013 000 |
|
|
Asiakirjan rivin numero |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 03 014 000 |
|
|
Määrä |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
12 04 000 000 |
UUSI |
Lisäviite |
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 04 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 04 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [58] |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 05 000 000 |
UUSI |
Kuljetusasiakirja |
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 05 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 05 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 08 000 000 |
2/4 |
Viitenumero/Yhtenäisviite |
|
|
C |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
12 09 000 000 |
2/5 |
LRN |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
12 12 000 000 |
UUSI |
Lupa/Valtuutus |
|
|
A [60] |
A [1] [60] |
|
D SI |
D SI |
|||||
|
12 12 002 000 |
|
|
Tyyppi |
|
A [63] [73] |
A [1] [63] [73] |
|
D SI |
D SI |
|||||
|
12 12 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A [60] |
A [1] [60] |
|
D SI |
D SI |
|||||
|
12 12 080 000 |
|
|
Luvan haltija |
|
A [63] |
A [1] [63] |
|
D SI |
D SI |
|||||
|
13 01 000 000 |
3/1 |
Viejä |
|
|
A |
|
|
|
GS SI |
|
||||
|
13 01 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 01 017 000 |
3/2 |
|
Tunnistenumero |
|
A [66] |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 01 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 01 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 01 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 01 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 01 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 04 000 000 |
3/15 |
Tuoja |
|
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 04 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
|
|
D |
|
|||||
|
13 04 017 000 |
3/16 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 04 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
|
|
D |
|
|||||
|
13 04 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 04 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 04 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 04 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 05 000 000 |
3/17 |
Ilmoittaja |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 016 000 |
|
|
Nimi |
|
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 017 000 |
3/18 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A [6] |
A [6] |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 05 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
|
|
D |
|
|||||
|
13 05 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 05 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 05 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 06 000 000 |
3/19 |
Edustaja |
|
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 017 000 |
3/20 |
|
Tunnistenumero |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 030 000 |
3/21 |
|
Asema |
|
A |
A |
|
D |
D |
|||||
|
13 06 074 000 |
|
|
Yhteyshenkilö |
|
C |
|
|
D |
|
|||||
|
13 06 074 016 |
|
|
|
Nimi |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 06 074 075 |
|
|
|
Puhelinnumero |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 06 074 076 |
|
|
|
Sähköpostiosoite |
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 14 000 000 |
3/37 |
Toimitusketjun lisätoimija |
|
|
C |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 14 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 14 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 16 000 000 |
3/40 |
Lisäveroviite |
|
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 16 031 000 |
|
|
Tehtävä |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 16 034 000 |
|
|
Verotusta koskeva yksilöllinen viitenumero**** |
|
A |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
13 21 000 000 |
3/46 |
Tullin maksava henkilö |
|
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
13 21 017 000 |
|
|
Tunnistenumero |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
14 05 000 000 |
4/10 |
Kauppalaskun valuutta |
|
|
A [2] |
|
|
GS |
|
|||||
|
14 06 000 000 |
4/11 |
Laskutettu kokonaissumma |
|
|
C |
|
|
GS |
|
|||||
|
14 08 000 000 |
4/14 |
Erästä laskutettu määrä |
|
|
A [2] |
|
|
SI |
|
|||||
|
14 11 000 000 |
4/17 |
Etuuskohtelu |
|
|
A [2] |
|
|
SI |
|
|||||
|
16 06 000 000 |
5/14 |
Lähetysmaa |
|
|
A [2] |
|
|
GS SI |
|
|||||
|
16 08 000 000 |
5/15 |
Alkuperämaa |
|
|
A [2] [20°°°] |
|
|
SI |
|
|||||
|
16 09 000 000 |
5/16 |
Etuuskohteluun oikeuttava alkuperäalue tai -maa / Etuuskohteluaseman saanut alue tai maa**** |
|
|
A [2] [21] |
|
|
SI |
|
|||||
|
16 15 000 000 |
5/23 |
Tavaran sijaintipaikka |
|
|
A [61] |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 045 000 |
|
|
Sijaintipaikan tyyppi |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 046 000 |
|
|
Tunnistetietojen tarkenne |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 036 000 |
|
|
UN/LOCODE-koodi |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 047 000 |
|
|
Tullitoimipaikka |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 047 001 |
|
|
|
Viitenumero |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 000 |
|
|
GNSS |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 049 |
|
|
|
Leveysaste |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 048 050 |
|
|
|
Pituusaste |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 051 000 |
|
|
Talouden toimija |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 051 017 |
|
|
|
Tunnistenumero |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 052 000 |
|
|
Luvan tai valtuutuksen numero |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 053 000 |
|
|
Lisätunniste |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 000 |
|
|
Osoite |
|
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 019 |
|
|
|
Katuosoite |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 022 |
|
|
|
Postitoimipaikka |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 018 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A [84] |
|
GS |
GS |
|||||
|
16 15 081 000 |
|
|
Postiosoite |
|
A |
A [84] |
|
|
|
|
|
GS |
GS |
|
|
16 15 081 021 |
|
|
|
Postinumero |
A |
A [84] |
|
|
|
|
|
|
GS |
GS |
|
16 15 081 025 |
|
|
|
Talon numero |
A |
A [84] |
|
|
|
|
|
GS |
GS |
|
|
16 15 081 020 |
|
|
|
Maa |
A |
A [84] |
|
|
|
|
|
GS |
GS |
|
|
17 09 000 000 |
5/26 |
Tavaroiden esittämisen tullitoimipaikka |
|
|
A [22] |
A [22] [84] [85] |
|
D |
D |
|||||
|
17 09 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
A [84] [85] |
|
D |
D |
|||||
|
17 10 000 000 |
5/27 |
Valvova tullitoimipaikka |
|
|
A [23] |
|
|
|
D |
|
||||
|
17 10 001 000 |
|
|
Viitenumero |
|
A |
|
|
D |
|
|||||
|
18 01 000 000 |
6/1 |
Nettomassa |
|
|
A [2] |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 02 000 000 |
6/2 |
Paljousyksikkö*** |
|
|
A [2] |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 04 000 000 |
6/5 |
Bruttomassa |
|
|
A |
A [25] |
|
GS SI |
GS SI |
|||||
|
18 05 000 000 |
6/8 |
Tavaran kuvaus |
|
|
A |
A [1] |
|
SI |
SI |
|||||
|
18 06 000 000 |
UUSI |
Kolli |
|
|
A |
A [25] |
|
SI |
SI |
|||||
|
18 06 003 000 |
6/9 |
|
Kollien laji |
|
A |
A [25] [84] [85] [86] |
|
SI |
SI |
|||||
|
18 06 004 000 |
6/10 |
|
Kollien lukumäärä |
|
A |
A [25] |
|
SI |
SI |
|||||
|
18 06 054 000 |
6/11 |
|
Lähetysmerkinnät |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 08 000 000 |
6/13 |
(CUS-koodi) |
|
|
C |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 09 000 000 |
UUSI |
Tavaran koodi |
|
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 09 056 000 |
UUSI |
|
Harmonoidun järjestelmän alanimike |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 09 057 000 |
6/14 |
|
Yhdistetyn nimikkeistön koodi |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 09 058 000 |
6/15 |
|
(Taric-koodi) |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 09 059 000 |
6/16 |
|
Taric-lisäkoodi |
|
A |
|
|
SI |
|
|||||
|
18 09 060 000 |
6/17 |
|
Kansallinen lisäkoodi |
|
B [58] |
|
|
SI |
|
|||||
|
19 07 000 000 |
UUSI |
Kuljetusvälineet |
|
|
A [62] |
A [62] [84] [85] [86] |
|
GS |
GS |
|||||
|
19 07 044 000 |
|
|
Tavaroiden viite |
|
A |
A [84] [85] |
|
GS |
GS |
|||||
|
19 07 063 000 |
7/10 |
|
Kontin tunnistenumero |
|
A |
A [84] [85] |
|
GS |
GS |
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|||||
|
99 01 000 000 |
8/1 |
Kiintiön järjestysnumero |
|
|
A [2] |
|
|
SI |
|
|
Huomautuksen numero |
Huomautuksen kuvaus |
||||||
|
[1] |
Tätä tietoa ei vaadita, jos tulli-ilmoitus on koodeksin 171 artiklan nojalla annettu ennen tavaroiden esittämistä. |
||||||
|
[2] |
Jos koodeksin 166 artiklan 2 kohtaa (yksinkertaistetut ilmoitukset luvan perusteella) sovelletaan, jäsenvaltiot voivat vapauttaa velvollisuudesta antaa tämä tieto, jos kyseisiin menettelyihin liittyvissä luvissa eriteltyjen ehtojen mukaan tämä tieto voidaan ilmoittaa myöhemmin täydentävällä ilmoituksella. |
||||||
|
[3] |
Tämä tieto voidaan merkitä yhtenäisviitteen asemesta, jos jälkimmäistä ei ole. Se muodostaa linkin muihin hyödyllisiin tietolähteisiin. |
||||||
|
[4] |
Ei käytössä |
||||||
|
[5] |
Tämä tieto vaaditaan ainoastaan, jos tavaroiden tullimenettelyyn asettamista koskevaa ilmoitusta tai jälleenvienti-ilmoitusta käytetään tullivarastointimenettelyn päättämiseksi. |
||||||
|
[6] |
Kun EORI-numero tai kolmannen maan ainutkertainen tunnistenumero on annettu, nimeä ja osoitetta ei tarvitse antaa. |
||||||
|
[7] |
Passitusmenettelyn haltijan tunnistenumero on pakollinen ainoastaan, jos kyseisen henkilön EORI-numeroa tai unionin tunnustamaa kolmannen maan ainutkertaista tunnistenumeroa ei ole annettu. Kun EORI-numero tai kolmannen maan ainutkertainen tunnistenumero on annettu, nimeä ja osoitetta ei tarvitse antaa. TIR-carnet’n haltijan tunnistenumero on pakollinen, jos ilmoitustyyppi on TIR; muussa tapauksessa sitä ei voida käyttää. |
||||||
|
[8] |
Tämä tieto merkitään ainoastaan, jos se on saatavilla. |
||||||
|
[9] |
Tätä tietoa ei anneta kuljetusvälineessä pysyvästä rahdista (Freight Remaining on Board, FROB) eikä uudelleenlastatusta rahdista, jonka määräpaikka on unionin tullialueen ulkopuolella. |
||||||
|
[10] |
Jäsenvaltiot voivat vapauttaa tämän tiedon antamisesta, jos se koskee tullausarvoa, jota ei voida määrittää koodeksin 70 artiklan säännösten mukaisesti.*** |
||||||
|
[11] |
Tätä tietoa ei anneta, jos tullihallinnot laskevat verot talouden toimijoiden puolesta ilmoituksen muiden tietojen perusteella. Muissa tapauksissa tieto on jäsenvaltioille valinnainen. |
||||||
|
[12] |
Tätä tietoa ei vaadita tavaroista, joille voidaan myöntää tuontitullittomuus, elleivät tulliviranomaiset pidä sitä välttämättömänä kyseisten tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevien säännösten soveltamiseksi. |
||||||
|
[13] |
Tätä tietoa ei anneta, jos tullihallinnot laskevat verot talouden toimijoiden puolesta ilmoituksen muiden tietojen perusteella. |
||||||
|
[14] |
Jollei tullausarvon oikea määrittäminen sitä edellytä, ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion on annettava vapautus tämän tiedon ilmoittamisesta, jos
|
||||||
|
[15] |
Jäsenvaltiot voivat vaatia tätä tietoa vain, jos muuntokurssi on vahvistettu etukäteen asianomaisten osapuolten välisellä sopimuksella. |
||||||
|
[16] |
Täytetään ainoastaan, kun unionin lainsäädännössä niin säädetään. |
||||||
|
[17] |
Tämä tieto vaaditaan vain, jos yksinkertaistettua ilmoitusta ei anneta yhdessä poistumisen yleisilmoituksen kanssa. |
||||||
|
[18] |
Tämä dataelementti on pakollinen vientitukea saavien maataloustuotteiden tapauksessa. |
||||||
|
[19] |
Tämä dataelementti on pakollinen, kun on kyse vientitukea saavista maataloustuotteista sekä tavaroista, joiden osalta unionin lainsäädännössä edellytetään, että tavaroiden on oltava alkuperätuotteita erityisten veroalueiden kanssa käytävässä kaupassa. |
||||||
|
[20]°°° |
Tämä tieto vaaditaan, jos
|
||||||
|
[21] |
Tämä tieto vaaditaan etuuskohtelua sovellettaessa, jolloin käytetään asianmukaista koodia dataelementissä 14 11 000 000 Etuuskohtelu. |
||||||
|
[22] |
Tätä tietoa käytetään ainoastaan keskitetyn tulliselvityksen tapauksessa. |
||||||
|
[23] |
Tätä tietoa käytetään vain, jos väliaikaisen varastoinnin ilmoitus tai tavaroiden asettamista muuhun erityismenettelyyn kuin passitukseen koskeva tulli-ilmoitus annetaan tullitoimipaikalle, joka ei ole sama kuin asianomaisessa luvassa ilmoitettu valvova tullitoimipaikka. |
||||||
|
[24] |
Tämä tieto vaaditaan vain kauppatapahtumista, joissa on osallisena vähintään kaksi jäsenvaltiota. |
||||||
|
[25] |
Tämä tieto annetaan, kun kyseessä on ilmoittajan kirjanpitoon tehtävä merkintä ja ainoastaan silloin, kun väliaikaisessa varastoinnissa olevien tavaroiden päätöstilitys koskee ainoastaan osia kyseisten tavaroiden osalta aikaisemmin annetusta väliaikaisen varastoinnin ilmoituksesta. |
||||||
|
[26] |
Tämä dataelementti on vaihtoehtoinen tavaran koodille, jos sitä ei anneta. |
||||||
|
[27] |
Tällä dataelementillä voidaan yksilöidä tavarat, joista on annettu väliaikaisessa varastoinnissa olevien tavaroiden jälleenvientitiedonanto, jos osaa kyseiseen väliaikaisen varastoinnin ilmoitukseen sisältyvistä tavaroista ei jälleenviedä. |
||||||
|
[28] |
Tämä dataelementti on vaihtoehtoinen tavaran kuvaukselle, jos sitä ei anneta. |
||||||
|
[29] |
Tämä dataelementti ei ole pakollinen, jos ilmoitustyyppi on TIR. |
||||||
|
[30] |
Jäsenvaltiot voivat luopua tästä vaatimuksesta muiden liikennemuotojen kuin rautatieliikenteen osalta, jos passitustapahtuma ei ylitä unionin ulkorajaa. |
||||||
|
[31] |
Tätä tietoa ei tarvitse antaa, jos vientimuodollisuudet suoritetaan paikassa, jossa tavarat poistuvat unionin tullialueelta. |
||||||
|
[32] |
Tätä dataelementtiä ei tarvitse antaa, jos tuontimuodollisuudet suoritetaan paikassa, jossa tavarat saapuvat unionin tullialueelle. |
||||||
|
[33] |
Ei käytössä |
||||||
|
[34] |
Ei käytetä postitse ja kiinteitä laitteita käyttäen tapahtuvien lähetysten osalta. |
||||||
|
[35] |
Jos tavaroiden kuljettamiseen käytetään intermodaalisia kuljetusyksikköjä, kuten kontteja, vaihtokoreja ja puoliperävaunuja, passitusmenettelyn haltijan ei tarvitse antaa tätä tietoa, jos lähtöpaikassa ei logistiikkajärjestelyjen vuoksi voida ilmoittaa kuljetusvälineen tunnistetietoja ja kansallisuutta ajankohtana, jona tavarat luovutetaan passitukseen. Intermodaalisilla kuljetusyksiköillä on ainutkertaiset tunnistenumerot, jotka ilmoitetaan dataelementissä 19 07 063 000 Kontin tunnistenumero |
||||||
|
[36] |
Jäsenvaltioiden on seuraavissa tapauksissa vapautettava velvollisuudesta merkitä tämä tieto lähtötullitoimipaikalle annettavaan passitusilmoitukseen sen kuljetusvälineen osalta, johon tavarat on välittömästi lastattu, jos:
|
||||||
|
[37] |
Ei käytetä postitse, kiinteitä laitteita käyttäen ja rautateitse tapahtuvien lähetysten osalta. |
||||||
|
[38] |
Ei käytössä |
||||||
|
[39] |
Tämä tieto vaaditaan ainoastaan, jos tavaroiden luovutus edellyttää vakuuden antamista. |
||||||
|
[40] |
Ilmoituksen vastaanottava jäsenvaltio voi vapauttaa velvollisuudesta antaa tämä tieto, jos se pystyy arvioimaan sen asianmukaisesti ja käyttää laskentamenettelyjä, jotka tuottavat tilastolliset vaatimukset täyttävän tuloksen. |
||||||
|
[41] |
Tätä dataelementtiä käytetään ainoastaan ilmoittajan kirjanpitoon tehtävissä täydentävissä ilmoituksissa. |
||||||
|
[42] |
Tätä dataelementtiä käytetään ainoastaan TIR-carnet’issa. |
||||||
|
[43] |
Jokaisen tavaraerän numeron on oltava ainutkertainen koko lähetyksen osalta (päätaso). Erät numeroidaan peräkkäin siten, että ensimmäisen erän numero on 1 ja kunkin seuraavan erän numero on yhtä numeroa suurempi. |
||||||
|
[44] |
Jokaisen tavaraerän numeron on oltava ainutkertainen koko lähetyksen osalta (alataso). Erät numeroidaan peräkkäin siten, että ensimmäisen erän numero on 1 ja kunkin seuraavan erän numero on yhtä numeroa suurempi. |
||||||
|
[45] |
Nämä tiedot on annettava joko lähetyksen tai lähetyksen/tavaraerän tasolla. Jos samat tiedot koskevat kaikkia saman lähetyksen tavaraeriä, ne on annettava ainoastaan lähetyksen tasolla. |
||||||
|
[46] |
EORI-numero on ilmoitettava. |
||||||
|
[47] |
Jos EORI-numero tai kolmannen maan ainutkertainen tunnistenumero (TCUIN) on annettu, se on ilmoitettava. |
||||||
|
[48] |
Vähintään yksi seuraavista on ilmoitettava: Arvioitu saapumispäivä ja -aika (dataelementti 15 03 000 000); kuljetusasiakirja (dataelementti 12 05 000 000) tai edeltävä asiakirjat (dataelementti 12 01 000 000). Meriliikenteessä voidaan lisäksi käyttää keskeisiä saapumistietoja. |
||||||
|
[49] |
Osoitteessa on annettava joko katuosoite tai postilokero. |
||||||
|
[50] |
Tätä dataelementtiä ei tarvitse antaa, jos ilmoitus annetaan ennen lähtöä. |
||||||
|
[51] |
Tämä tieto annetaan ainoastaan silloin, kun ilmoitusta on muutettu. |
||||||
|
[52] |
Tämä tieto voidaan antaa joko päälähetys- tai alalähetystasolla ilmoituspyynnöstä riippuen. |
||||||
|
[53] |
Tämä tieto voidaan antaa joko päälähetyserä- tai alalähetyserätasolla. |
||||||
|
[54] |
Tätä tietoa ei vaadita, jos
|
||||||
|
[55] |
Tämä tieto vaaditaan vain, jos tavarat ilmoitetaan vapaaseen liikkeeseen luovutettaviksi direktiivin 2006/112/EY XII osaston 6 luvun 4 jaksossa esitetyn kolmansilta alueilta tai kolmansista maista tuotujen tavaroiden etämyyntiä koskevan laajennetun arvonlisäveron erityisjärjestelmän nojalla. |
||||||
|
[56] |
Tämä tieto vaaditaan vain, jos ilmoitus koskee neuvoston asetuksen (EY) N:o 1186/2009 (4) 27 artiklassa tarkoitettuja tavaroita. |
||||||
|
[57] |
Tätä tietoa ei vaadita, kun on kyse useista yhteen pakatuista tavaroista tai postilähetyksistä. |
||||||
|
[58] |
Kun on kyse tuonnissa tapahtuvasta keskitetystä tulliselvityksestä, jossa on osallisena useampi kuin yksi jäsenvaltio, kansallisia koodeja koskevat tiedot on toimitettava myöntämis- ja esittämisjäsenvaltiolle. |
||||||
|
[59] |
Jos tätä dataelementtiä käytetään, joko koodi tai teksti on ainakin merkittävä. |
||||||
|
[60] |
Tämä dataelementti on annettava, kun lupa/valtuutus on myönnetty tämän asetuksen liitteessä A olevan I osaston 1 luvun asiaankuuluvan jakson mukaisesti. |
||||||
|
[61] |
Tämä dataelementti on vapaaehtoinen, jos ilmoitus annetaan ennen tavaroiden esittämistä. |
||||||
|
[62] |
Näiden tietojen on liityttävä ilmoituksen tekohetkellä vallitsevaan tilanteeseen. |
||||||
|
[63] |
Nämä tiedot on annettava sitovaa tietoa koskevista päätöksistä. |
||||||
|
[64] |
Bruttomassaa ei tarvitse ilmoittaa erätasolla, jos kokonaisbruttomassa ilmoitetaan pää- tai alalähetystasolla. |
||||||
|
[65] |
Nämä tiedot annetaan ainoastaan, jos tulliviranomainen on päättänyt sinetöidä tavarat. |
||||||
|
[66] |
EORI-numero tai kolmannen maan ainutkertainen tunnistenumero (TCUIN) on ilmoitettava, jos se on saatavilla. |
||||||
|
[67] |
Nämä tiedot vaaditaan, kun lähetysalue on annettu. |
||||||
|
[68] |
Tätä tietoa ei anneta, jos kyseessä on ennalta annettu ilmoitus. |
||||||
|
[69] |
Tämä tieto annetaan ainoastaan, jos asianomainen jäsenvaltio on määritellyt koodit. |
||||||
|
[70] |
Ei käytetä, jos passitustullitoimipaikkaa (17 04 000 000) ei ole ilmoitettu. |
||||||
|
[71] |
Tätä tietoa ei anneta, jos se on sama kuin lähtökuljetusväline (19 05 000 000). |
||||||
|
[72] |
Jäsenvaltiot voivat myöntää vapautuksen tästä velvollisuudesta, jos niiden järjestelmät mahdollistavat tämän tiedon automaattisen johtamisen ilmoituksen muiden tietojen pohjalta ilman epäselvyyttä. |
||||||
|
[73] |
Tätä tietoa ei anneta, kun kyseessä on tiettyä käyttötarkoitusta koskeva lupa. |
||||||
|
[74]*** |
Tunnuskoodi on pakollinen, jos vakuutta voidaan käyttää useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa (koodeksin täytäntöönpanosäädöksen 154 artikla).*** |
||||||
|
[75]*** |
Ei käytössä*** |
||||||
|
[76] |
Tämä tieto annetaan ainoastaan, jos käytetään Incoterm-koodia XXX. |
||||||
|
[77] |
Tämä tieto annetaan ainoastaan, jos voimassaolon kestoksi pyydetään yli 90 päivää. |
||||||
|
[78]*** |
Tämä tieto annetaan ainoastaan kemikaaleista, kuten lääkkeistä, torjunta-aineista, väriaineista jne. Ne ovat lähinnä eristettyjä aineita, mutta aineet voivat olla puhtaita, epäpuhtaita, ”koostumukseltaan tuntemattomia tai vaihteleva aineita, komplekseja reaktiotuotteita tai biologista materiaalia” tai liuoksessa.*** Ne luokitellaan pääasiassa 28, 29 tai 38 ryhmään taikka nimikkeeseen 3002 , 3201 –3206 , 3301 tai 3507 .*** Niitä eivät kuitenkaan ole valmisteet ja vähittäismyyntipakkaukset, lukuun ottamatta alanimikkeiden 3808 52 –3808 69 tai 3824 81 –3824 92 tavaroita.*** |
||||||
|
[79] |
SI-tason ilmoituksessa annettavan asiaankuuluvaa maksumenetelmää koskevan koodin olisi oltava sama kutakin veron tyyppiä kohden kaikkien tavaraerien osalta. |
||||||
|
[80] |
Jäsenvaltiot voivat olla vaatimatta tätä tietoa, jos se koskee alv-kantaa tai tilastoarvoa. |
||||||
|
[81] |
Tätä tietoa ei anneta, kun todiste annetaan jälkikäteen. |
||||||
|
[82] |
Tämä tieto ainoastaan, jos lähettäjä on valtuutettu lähettäjä. |
||||||
|
[83] |
Kun kyseessä on arvoltaan vähäinen lähetys, todellinen arvo on ilmoitettava. |
||||||
|
[84] |
Tätä tietoa ei anneta, kun se koskee postiliikenteessä vapaaseen liikkeeseen luovutusta varten annettavaa tulli-ilmoitusta (sarake H6). |
||||||
|
[85] |
Tätä tietoa ei anneta, jos se liittyy sellaisesta lähetyksestä annettavaan vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskevaan tulli-ilmoitukseen, jolle myönnetään tuontitullittomuus asetuksen (EY) N:o 1186/2009 23 artiklan 1 kohdan tai 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti (sarake H7). |
||||||
|
[86] |
Tätä tietoa ei anneta, jos se liittyy sellaisista tavaroista annettavaan vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskevaan tulli-ilmoitukseen, jotka tuodaan Pohjois-Irlantiin suoraan Yhdistyneen kuningaskunnan muusta osasta ja joihin ei katsota liittyvän pöytäkirjan 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua vaaraa siitä, että ne viedään myöhemmin unioniin (sarake H8). |
||||||
|
[87] |
Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomainen voi luopua tästä vaatimuksesta, jos se on vakuuttunut siitä, että sen tietokonejärjestelmät pystyvät yksiselitteisesti johtamaan nämä tiedot ilmoituksen muista osista, kuten luotettavan kaupan alan toimijan tunnistenumerosta (sarake H8). |
||||||
|
[88] |
Tämä dataelementti vaaditaan ainoastaan päätöksen N:o 1/2023 liitteessä IV määriteltyjen ’luokkaan 2 kuuluvien tavaroiden’ osalta (sarake H8). |
||||||
|
[89]*** |
Jos dataryhmän ”Veroperuste” aladataelementtejä ”Määrä” ja ”Valuutta” käytetään, aladataelementtiä ”Paljous” ei tarvita. Jos aladataelementtiä ”Paljous” käytetään, aladataelementtejä ”Määrä” ja ”Valuutta” ei tarvita.*** Jos mittayksikkö edellyttää määrän laskemista, aladataelementin ”Määrä” sisältö voidaan poikkeuksellisesti antaa aladataelementissä ”Paljous” valuuttana, joka mainitaan sovellettavassa mittayksikössä ja tarkenteessa.*** |
II OSASTO
DATAVAATIMUKSIA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET
Johdanto:
Tässä osastossa olevat kuvaukset ja huomautukset koskevat I osaston 3 luvun 1–12 jakson datavaatimustaulukoissa tarkoitettuja dataelementtejä.
Datavaatimukset
Ryhmä 11 – Sanoman tiedot (mukaan lukien menettelykoodit)
11 01 000 000 Ilmoituksen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen unionin koodi.
11 02 000 000 Lisäilmoituksen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen unionin koodi.
11 03 000 000 Tavaraerän järjestysnumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1–A3, B1–B4, C1, E1, H1–H8 ja I1:
Ilmoituksessa, yleisilmoituksessa, tiedonannossa tai unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevassa todisteessa oleva tavaraerän numero. Tämä numero on ainutkertainen koko ilmoituksen osalta. Erät numeroidaan peräkkäin siten, että ensimmäisen erän numero on 1 ja kunkin seuraavan erän numero on yhtä numeroa suurempi.
Datavaatimustaulukon sarakkeet C2 ja I2:
Tavaraerälle annettu järjestysnumero ilmoittajan kirjanpitoon merkittäessä.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1 ja D2:
Ilmoituksessa, yleisilmoituksessa, tiedonannossa tai unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevassa todisteessa oleva tavaraerän numero alalähetystasolla. Tämä numero on ainutkertainen koko alalähetystason osalta. Erät numeroidaan peräkkäin siten, että ensimmäisen erän numero on 1 ja kunkin seuraavan alalähetystason erän numero on yhtä numeroa suurempi.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F15, F20–F24, F26–F34, F50, F51, E2, G4 ja G5:
Kussakin ilmoituksen, yleisilmoituksen tai tiedonannon kattamassa lähetyksessä oleva tavaraerän numero silloin, kun tavaraeriä on useampi kuin yksi.
Datavaatimustaulukon sarake F43
Tavaraerälle annettu järjestysnumero CN23-ilmoituksessa.
11 04 000 000 Erityisolosuhteita koskeva indikaattori
Datavaatimustaulukon sarake A2
Asiaankuuluvaa koodia käyttäen ilmoitetaan, koskeeko poistumisen yleisilmoitus pikarahtilähetystä.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F51, G4 ja G5:
Asiaankuuluvaa koodia käyttäen ilmoitetaan asianomainen datasisältö tai ilmoittajan toimittamien datasisältöjen yhdistelmä.
11 05 000 000 Paluun indikaattori
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
11 06 000 000 Osalähetys:
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan, onko kuljetusasiakirjan kattama lähetys jaettu osiin.
11 06 001 000 Osalähetyksen indikaattori
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
11 06 002 000 Aiempi MRN
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sille saapumisen yleisilmoitukselle osoitettu MRN, joka annettiin ensin asiaankuuluvaa lähetystä varten (päätaso).
11 07 000 000 Turvallisuus
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Asiaankuuluvia koodeja käyttäen ilmoitetaan, liittyykö ilmoitukseen poistumisen tai saapumisen yleisilmoitus.
11 08 000 000 Supistetun datasisällön indikaattori
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Asiaankuuluvia koodeja käyttäen ilmoitetaan, onko kyseessä ilmoitus, jossa toimitettavia tietoja vaaditaan vähemmän.
11 09 000 000 Menettely:
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodeilla menettely, johon tavarat ilmoitetaan.
11 09 001 000 Pyydetty menettely
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Asiaankuuluvia koodeja käyttäen ilmoitetaan tullimenettely, johon tavarat ilmoitetaan.
11 09 002 000 Aiempi menettely
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Asiaankuuluvia koodeja käyttäen ilmoitetaan tullimenettely, josta tavarat poistetaan.
11 10 000 000 Lisämenettely
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva unionin koodi tai lisämenettelyn koodi, siten kuin asianomainen jäsenvaltio määrää.
11 11 000 000 Ilmoituksessa esitetyn tavaraerän järjestysnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä numero on ainutkertainen koko ilmoituksen osalta. Erät numeroidaan peräkkäin siten, että ensimmäisen erän numero on 1 ja kunkin seuraavan erän numero on yhtä numeroa suurempi.
Ryhmä 12 – Sanomien, asiakirjojen, todistusten, valtuutusten ja lupien viitteet
12 01 000 000 Edeltävä asiakirja
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan edelliseen asiakirjaan liittyvät tiedot.
Datavaatimustaulukon sarakkeet A3, B1, C1, C2, D1–D3, H1–H6, H8, I1 ja I2:
Merkitään yksityiskohtaiset tiedot asianomaisessa ilmoituksessa ilmoitettujen tavaroiden määrien käyttöönoton kuittauksesta, kun on kyse väliaikaisen varastoinnin päättymisestä.
Näihin yksityiskohtaisiin tietoihin on sisällyttävä käyttöönotetuksi kuitattu paljous ja vastaava mittayksikkö.
12 01 001 000 Viitenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, A2 ja A3:
Merkitään viittaus väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen kattamaan väliaikaiseen varastointiin, johon tavarat on asetettu.
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4, C1 ja C2:
Merkitään niitä asiakirjoja koskevat viitetiedot, jotka edeltävät kolmanteen maahan tapahtuvaa vientiä tai jäsenvaltioon lähettämistä.
Jos ilmoitus koskee jälleenvietäviä tuotteita, merkitään tavaroiden menettelyyn asettamista koskevan ilmoituksen viittaus sen edeltävän tullimenettelyn osalta, johon tavarat on asetettu.
Jos ilmoitus koskee valmisteveron alaisia tavaroita, annetaan ennen valmisteveron alaisten tavaroiden vientimenettelyyn asettamista annetun e-AD:n viite.
Jos kyseessä on täydentävä ilmoitus, merkitään aiemmin annetun yksinkertaistetun ilmoituksen MRN.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1–D3:
Passitusilmoituksen tapauksessa annetaan väliaikaisen varastoinnin, edeltävän tullimenettelyn tai vastaavien tulliasiakirjojen viitetiedot.
Jos kyseessä on vienti ja sen jälkeinen passitus, merkitään vienti-ilmoituksen MRN.
Datavaatimustaulukon sarake E1:
Tarvittaessa merkitään viittaus tulli-ilmoitukseen, jolla tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen.
Jos vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevan tulli-ilmoituksen MRN-numero on annettu ja unionitavaran tullioikeudellista asemaa koskeva todiste ei koske kaikkia tulli-ilmoituksen tavaraeriä, merkitään tulli-ilmoitukseen sisältyvät vastaavat tavaraeränumerot.
Datavaatimustaulukon sarake E2:
Merkitään soveltuvin osin tavaroista ennen niiden saapumista unionin tullialueelle annetun saapumisen yleisilmoituksen (-ilmoitusten) MRN-numero.
Kun kyseessä ovat unionitavarat, merkitään tapauksen mukaan ja jos ne ovat tullikäyttöön tarkoitetun tavaraluettelon antavan henkilön saatavilla viittaus tulli-ilmoitukseen, jolla tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen.
Jos saapumisen yleisilmoituksen tai vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskevan tulli-ilmoituksen MRN-numero on annettu ja tullikäyttöön tarkoitettu tavaraluettelo ei koske kaikkia saapumisen yleisilmoituksen tai tulli-ilmoituksen tavaraeriä, merkitään saapumisen yleisilmoitukseen tai tulli-ilmoitukseen sisältyvät vastaavat tavaraeränumerot, jos ne ovat sähköisen tavaraluettelon antavan henkilön saatavilla.
Datavaatimustaulukon sarake F25:
Merkitään MRN sellaisen saapumisen yleisilmoituksen tietojensyötön osalta, jota on määrä täydentää näillä tiedoilla.
Datavaatimustaulukon sarake G2:
Merkitään saapumisen yleisilmoituksen (-ilmoitusten) MRN, viittaus pääkuljetusasiakirjaan tai, kun kyse on meriliikenteestä, asianomaiseen lähetykseen liittyvät keskeiset saapumistiedot I osaston 3 luvussa säädettyjä edellytyksiä noudattaen.
Datavaatimustaulukon sarake G3:
Merkitään saapumisen yleisilmoituksen tai -ilmoitusten MRN-numero tai, jos on kyse koodeksin 130 artiklassa tarkoitetuista tapauksista, kyseisten tavaroiden osalta annettuun väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen taikka tulli-ilmoituksen tai -ilmoitusten MRN-numero, sanotun kuitenkaan rajoittamatta koodeksin 139 artiklan 4 kohdan soveltamista.
Unionitavaroiden osalta merkitään tarvittaessa viittaus tulli-ilmoitukseen, jolla tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen, tai viittaus unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevaan todisteeseen.
Jos esittämistiedonanto ei koske kaikkia edellisessä ilmoituksessa tai unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevassa todisteessa mainittuja tavaraeriä, tavarat esittävän henkilön on ilmoitettava tavaraerän numero(t), joka (jotka) on annettu tavaroille kyseisessä edellisessä ilmoituksessa tai unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevassa todisteessa.
Datavaatimustaulukon sarake G4:
Merkitään kyseessä olevaan lähetykseen liittyvän (liittyvien) saapumisen yleisilmoituksen (-ilmoitusten) MRN-numero, sanotun kuitenkaan rajoittamatta koodeksin 145 artiklan 4 kohdan soveltamista.
Jos väliaikaisen varastoinnin ilmoitus annetaan passitusmenettelyn päättymisen jälkeen koodeksin 145 artiklan 11 kohdan mukaisesti, passitusilmoituksen MRN-numero on annettava.
Jos saapumisen yleisilmoituksen tai passitusilmoituksen tai, jos on kyse koodeksin 130 artiklassa tarkoitetuista tapauksista, tulli-ilmoituksen MRN-numero on annettu ja väliaikaisen varastoinnin ilmoitus ei koske kaikkia saapumisen yleisilmoituksen, passitusilmoituksen tai tulli-ilmoituksen tavaraeriä, ilmoittajan on annettava tavaraerien numero (numerot), jo(t)ka tavaroille on annettu alkuperäisessä saapumisen yleisilmoituksessa, passitusilmoituksessa tai tulli-ilmoituksessa.
Datavaatimustaulukon sarake G5:
Merkitään sen (niiden) väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen (ilmoitusten) MRN-numero, jo(t)ka on annettu kyseisten tavaroiden osalta paikassa, jossa kuljetus alkoi.
Jos väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen MRN-numero ei koske kaikkia kyseisen väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen tavaraeriä, henkilön, joka ilmoittaa tavaroiden saapumisesta väliaikaisessa varastoinnissa siirtämisen jälkeen, on annettava tavaraerittelyjen numero (numerot), jo(t)ka on annettu tavaroille alkuperäisessä väliaikaisen varastoinnin ilmoituksessa.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1–H5, H8, I1 ja I2:
Merkitään väliaikaisen varastoinnin ilmoituksen tai muun edeltävän asiakirjan viite.
Tavaraerän järjestysnumero*** annetaan vain, jos se on tarpeen kyseisen tavaraerän määrittämiseksi yksiselitteisesti.
Jos ilmoitus koskee valmisteveron alaisia tavaroita, joihin sovelletaan väliaikaisen verottomuuden järjestelmää, ilmoitetaan sen e-AD:n viitenumero, jossa se on annettu.
Jos kyseessä on täydentävä ilmoitus, merkitään aiemmin annetun yksinkertaistetun ilmoituksen MRN.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H6 ja H7:
Jos saapumisen yleisilmoitus ja tulli-ilmoitus tehdään erikseen, merkitään saapumisen yleisilmoituksen tai muun edeltävän asiakirjan MRN-numero käyttämällä unionin koodia.
12 01 002 000 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Asiaankuuluvia koodeja käyttäen ilmoitetaan asiakirjatyyppi.
12 01 003 000 Kollien laji
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään koodi, josta käy ilmi, minkä tyyppisestä kollista on kyse asiaankuuluvassa kollien määrien käyttöönoton kuittauksessa.
12 01 004 000 Kollimäärä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvien kollimäärien käyttöönoton kuittaus.
12 01 005 000 Mittayksikkö ja tarkenne
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Unionin lainsäädännössä vahvistettuja Taricissa julkaistuja mittayksiköitä on käytettävä. Tarvittaessa voidaan käyttää lisätarkennetta.
Merkitään asiaankuuluvassa määrien käyttöönoton kuittauksessa käytetty mittayksikkö ja tarkenne.
12 01 006 000 Paljous
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva käyttöön otetuksi kuitattu paljous.
12 01 079 000 Täydentävät tiedot
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään edellistä asiakirjaa koskevat lisätiedot.
Tämän dataelementin avulla talouden toimija voi antaa edeltävään asiakirjaan liittyviä täydentäviä tietoja.
12 01 007 000 Tavaraerän järjestysnumero***
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään edellisessä asiakirjassa ilmoitettu tavaraerän järjestysnumero.
12 02 000 000 Lisätiedot
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tätä dataelementtiä käytetään sellaisten tietojen yhteydessä, joita varten unionin lainsäädännössä ei eritellä kenttää, johon se on syötettävä.
Datavaatimustaulukon sarake H7:
Kaikki ilmoittajan toimittamat tiedot, jotka voivat olla hyödyllisiä kyseisen tavaran vapaaseen liikkeeseen luovuttamisen kannalta.
12 02 008 000 Koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet: Merkitään unionin koodi ja tapauksen mukaan asianomaisen jäsenvaltion määräämä koodi.
12 02 009 000 Teksti
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet, lukuun ottamatta saraketta H7:
Ilmoitetusta koodista voidaan tarvittaessa antaa selittävä huomautus.
Datavaatimustaulukon sarake H7:
Kaikki ilmoittajan toimittamat tiedot, jotka voivat olla hyödyllisiä kyseisen tavaran vapaaseen liikkeeseen luovuttamisen kannalta.
12 03 000 000 Täydentävät asiakirjat
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan täydentävään asiakirjaan liittyvät tiedot.
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4, C1, H1–H6, H8 ja I1:
Merkitään yksityiskohtaiset tiedot kyseisessä ilmoituksessa ilmoitettujen tavaroiden määrien käyttöönoton kuittauksesta, kun on kyse vienti- tai tuontiluvista ja -todistuksista.
Näihin yksityiskohtaisiin tietoihin on sisällyttävä viittaus todistuksen antavaan viranomaiseen, todistuksen voimassaoloaika, käyttöön otetuksi kuitattu määrä tai paljous ja vastaava mittayksikkö.
12 03 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
|
a) |
Ilmoituksen tueksi esitettyjen unionin tai kansainvälisten asiakirjojen tai todistusten tunniste- tai viitenumero. Merkitään asiaankuuluvia unionin koodeja käyttäen sovellettavissa erityissäännöksissä vaadittavat tiedot sekä ilmoituksen tueksi esitettyjen asiakirjojen viitetiedot. |
|
b) |
Ilmoituksen tueksi esitettyjen kansallisten asiakirjojen tai todistusten tunniste- tai viitenumero. |
Datavaatimustaulukon sarake H1:
Jos kyseessä olevien tavaroiden ostosopimuksella on tunnistenumero, kyseinen numero on ilmoitettava. Tarvittaessa ilmoitetaan myös ostosopimuksen päiväys.
Jollei tullausarvon oikea määrittäminen sitä edellytä, ilmoituksen vastaanottavan jäsenvaltion on annettava vapautus ostosopimuksen päiväyksen ja numeron ilmoittamisesta,
|
— |
jos tuotujen tavaroiden tullausarvo on enintään 20 000 euroa lähetykseltä edellyttäen, että kyseessä ole ei osatoimitus tai peräkkäistoimitus samalta lähettäjältä samalle vastaanottajalle, tai |
|
— |
jos tuonti on luonteeltaan muuta kuin kaupallista tai jos on kyse tavaroista, joita sama myyjä toimittaa jatkuvasti samalle ostajalle samoilla kaupallisilla ehdoilla. |
Jäsenvaltiot voivat vapauttaa ostosopimuksen päiväyksen ja numeron ilmoittamisvelvollisuudesta, jos kyseisten tavaroiden tullausarvoa ei voida määrittää koodeksin 70 artiklan säännösten mukaisesti. Tällaisissa tapauksissa ilmoittajan on toimitettava tai toimitutettava tulliviranomaisille kaikki muut tiedot, joita voidaan vaatia tullausarvon määrittämistä varten.
Datavaatimustaulukon sarake I1:
Jos yksinkertaistetussa ilmoituksessa ilmoitetut tavarat halutaan lukea ”ensin tullutta palvellaan ensin” -tariffikiintiöön, kaikki vaadittavat asiakirjat on ilmoitettava yksinkertaistetussa ilmoituksessa ja pidettävä ilmoittajan ja tulliviranomaisten saatavilla, jotta ilmoittaja voi lukea tavarat tariffikiintiöön yksinkertaistetun ilmoituksen hyväksymispäivän mukaisesti.
12 03 002 000 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen asiakirjan tyyppi.
Merkitään yksityiskohtaiset tiedot kyseisessä ilmoituksessa ilmoitettujen tavaroiden määrien käyttöönoton kuittauksesta, kun on kyse vienti- tai tuontiluvista ja -todistuksista.
12 03 010 000 Antavan viranomaisen nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen luvan, valtuutuksen tai todistuksen antaneen viranomaisen viite.
12 03 005 000 Mittayksikkö ja tarkenne
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Unionin lainsäädännössä vahvistettuja Taricissa julkaistuja mittayksiköitä on käytettävä. Tarvittaessa voidaan käyttää lisätarkennetta.
12 03 006 000 Paljous
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva käyttöön otetuksi kuitattu paljous.
12 03 011 000 Viimeinen voimassaolopäivä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen luvan, valtuutuksen tai todistuksen voimassaolon päättymispäivä.
12 03 012 000 Valuutta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen valuuttakoodi.
12 03 013 000 Asiakirjan rivin numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään täydentävässä asiakirjassa (esim. todistus, lisenssi, lupa, valtuutus, saapumisasiakirja) oleva tavaraerän rivinumero, joka vastaa kyseistä erää.
12 03 014 000 Määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva käyttöön otetuksi kuitattu määrä.
12 03 079 000 Täydentävät tiedot
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään todistusasiakirjaa koskevat täydentävät tiedot.
12 04 000 000 Lisäviite
12 04 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Viitenumero tai sellainen muu tunnistettavissa oleva viite, jota ei ole merkitty täydentävään asiakirjaan, kuljetusasiakirjaan eikä lisätietoihin.
12 04 002 000 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen sovellettavissa erityissäännöissä vaadittavat tiedot.
12 05 000 000 Kuljetusasiakirja
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tähän dataelementtiin sisältyvät kuljetusasiakirjan tyyppi ja viite.
12 05 001 000 Viitenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1–A3, B1, B2, B4 ja C1:
Tähän dataelementtiin kuuluu sen kuljetusasiakirjan (niiden kuljetusasiakirjojen) viite, jo(t)ka koskee (koskevat) tavaroiden kuljetusta, kun ne lähtevät unionin tullialueelta.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1 ja D2:
Tähän dataelementtiin kuuluu sen kuljetusasiakirjan (niiden kuljetusasiakirjojen) viite, jo(t)ka koskee (koskevat) passituksessa olevien tavaroiden kuljetusta.
Datavaatimustaulukon sarake D3:
Tähän dataelementtiin kuuluu passitusilmoituksena käytettävän kuljetusasiakirjan viite.
Datavaatimustaulukon sarake E2:
Merkitään asiaankuuluvia unionin koodeja käyttäen sen kuljetusasiakirjan viite, joka koskee aiottua tai, kun kyse on valtuutetuista antajista, päätökseen saatettua tavaroiden kuljetusta unionin tullialueelle.
Merikuljetuksissa, joissa sovelletaan lastitilan jakamista tai muuta vastaavaa sopimusjärjestelyä, annettavan kuljetusasiakirjan numero viittaa sen henkilön laatimaan kuljetusasiakirjaan, joka on tehnyt sopimuksen ja laatinut konossementin tai rahtikirjan tavaroiden kuljettamiseksi tosiasiallisesti unionin tullialueelle.
Kuljetusasiakirjan numero voidaan merkitä yhtenäisviitteen asemesta, jos jälkimmäistä ei ole.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F42 ja F45:
Sen kuljetusasiakirjan (niiden kuljetusasiakirjojen) viite, jo(t)ka koskee (koskevat) tavaroiden kuljetusta unionin tullialueelle. Jos tavaroiden kuljetuksesta on tehty kaksi tai useampia kuljetusasiakirjoja eli pääsiallinen ja alemman tason kuljetussopimus, sekä pääasiallinen kuljetussopimus että sitä vastaava asianomaisen tason kuljetussopimus on mainittava. Vain yksi päätason kuljetussopimus voidaan ilmoittaa yhtä saapumisen yleisilmoitusta kohden. Pääkonossementin, rektakonossementin, päärahtikirjan ja alarahtikirjan viitenumeron on säilyttävä ainutkertaisena vähintään yhden vuoden ajan sen jälkeen, kun asianomainen talouden toimija on sen antanut.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F14–F16, F22 ja F33:
Jos muu kuin liikenteenharjoittaja toimittaa 112 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan, 113 artiklan 1 kohdan tai 113 artiklan 3 kohdan mukaisesti saapumisen yleisilmoituksen tietoja, alakonossementin tai alarahtikirjan lisäksi on annettava myös vastaavan pääkonossementin tai päärahtikirjan numero.
Datavaatimustaulukon sarake F16:
Jos vastaanottaja toimittaa 112 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti saapumisen yleisilmoituksen tietoja, on toimitettava seuraavien vastaavien asiakirjojen numerot:
|
a) |
liikenteenharjoittajan laatima rektakonossementti tai tarvittaessa |
|
b) |
liikenteenharjoittajan laatima pääkonossementti ja muun henkilön 112 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti laatima alimman tason konossementti, jos samoille tavaroille annetaan lisäkonossementti, joka on liikenteenharjoittajan pääkonossementin alainen. |
Datavaatimustaulukon sarakkeet F23–F26 ja F33:
Ala- ja päärahtikirjan viitenumero on annettava, jos se on saatavilla antamishetkellä. Vaihtoehtoisesti, jos päärahtikirjan viitenumeroa ei ole saatavilla antamishetkellä, asianomainen henkilö voi antaa sen erikseen ennen kuin tavarat lastataan ilma-alukseen. Tällaisessa tapauksessa tietoihin on sisällyttävä myös viittaukset kaikkiin kyseisen päärahtikirjan alarahtikirjoihin. Päärahtikirjan ja alarahtikirjan viitenumeron on säilyttävä ainutkertaisena vähintään kolmen vuoden ajan sen jälkeen, kun asianomainen talouden toimija on sen antanut.
Datavaatimustaulukon sarake F43:
ITMATT-numero, joka vastaa kyseessä olevaa CN 23 -ilmoitusta, on ilmoitettava.
Datavaatimustaulukon sarake F44:
ITMATT-numero(t), jo(t)ka vastaa/vastaavat CN 23 -ilmoitusta (-ilmoituksia), jo(t)ka kattaa (kattavat) tavarat siinä kuljetusyksikössä, jossa ne kuljetetaan.
Datavaatimustaulukon sarake F50:
Näiden tietojen on viitattava maantiekuljetuksen rahtikirjaan (CMR).
Datavaatimustaulukon sarake F51:
Näiden tietojen on viitattava rautatiekuljetuksen rahtikirjaan.
Datavaatimustaulukon sarakkeet G2–G5, H1–H8, I1 ja I2:
Näiden tietojen on viitattava kuljetusasiakirjaan, jolla tavarat on tuotu unionin tullialueelle.
12 05 002 000 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen asiakirjan tyyppi.
12 06 000 000 TIR-carnet’n numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä dataelementti sisältää TIR-carnet’n viitenumeron.
12 07 000 000 Ilmoituspyynnön viite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään vastaanotetun ilmoituspyynnön viitenumero.
Tämä dataelementti annetaan vain, jos ilmoitusta muutetaan ilmoituspyynnön perusteella.
12 08 000 000 Viitenumero/Yhtenäisviite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä merkintä koskee asianomaisen henkilön kyseiselle lähetykselle antamaa yhtenäisviitettä.
Se voi olla WCO (ISO 15459) -koodi tai vastaava. Se antaa pääsyn taustalla oleviin kaupallisiin tietoihin, joilla voi olla merkitystä tullille.
Datavaatimustaulukon sarake H7:
Tähän kohtaan voidaan merkitä tapahtumatunnus (kuten viittaus ostosopimukseen), jos tavarat ilmoitetaan vapaaseen liikkeeseen luovutettaviksi direktiivin 2006/112/EY XII osaston 6 luvun 4 jaksossa esitetyn kolmansilta alueilta tai kolmansista maista tuotujen tavaroiden etämyyntiä koskevan laajennetun arvonlisäveron erityisjärjestelmän nojalla.
12 09 000 000 LRN
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Käytetään paikallista viitenumeroa (LRN). Ilmoittaja antaa tämän kansallisesti määriteltävän numeron toimivaltaisten viranomaisten kanssa sovitun mukaisesti kunkin yksittäisen ilmoituksen yksilöimiseksi.
12 10 000 000 Maksunlykkäys
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tarvittaessa tilinumero; maksunlykkäyksellä voidaan tarkoittaa tässä sekä tuonti- ja vientitullin maksamisen lykkäysjärjestelmää että veroluottojärjestelmää.
12 11 000 000 Varasto
12 11 002 000 Tyyppi
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4, G4 ja H1–H5:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen varastotilan tyyppi.
Datavaatimustaulukon sarake G5:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen väliaikaisen varastotilan tyyppi määräpaikassa.
12 11 015 000 Tunniste
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4, G4 ja H1–H5:
Merkitään asianomaisen varaston tai väliaikaisen varastotilan lupanumero.
Datavaatimustaulukon sarake G5:
Merkitään asiaankuuluva lupanumero
12 12 000 000 Lupa/Valtuutus
12 12 002 000 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen asiakirjan tyyppi.
12 12 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kaikkien ilmoitusta ja tiedonantoa varten tarvittavien lupien/valtuutusten viitenumero.
Jos ilmoittajalla taikka tuonti-ilmoitusten tapauksessa tuojalla tai vienti-ilmoitusten tapauksessa viejällä on voimassa oleva STT- ja/tai SAT-päätös, joka kattaa ilmoitukseen sisältyvät tuotteet, ilmoittajan on ilmoitettava STT- ja/tai SAT-päätöksen viitenumero.
Jos ilmoittaja tai tuoja on voimassa olevan STAT-päätöksen haltija ja tuonti-ilmoituksen kattamien tavaroiden tuonti tapahtuu samoissa olosuhteissa kuin missä STAT-päätös tehtiin, ilmoittaja on merkittävä STAT-päätöksen viitenumero.
12 12 080 000 Luvan haltija
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asianomaisen henkilön EORI-numero, jota tarkoitetaan 1 artiklan 18 kohdassa.
12 13 000 000 Todistetta koskevan pyynnön tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Talouden toimija voi valita, toimittaako hän vahvistus- vai rekisteröintipyynnön.
Ryhmä 13 – Osapuolet
13 01 000 000 Viejä
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4 ja C1:
Kun kyseessä on vienti-ilmoitus, viejä on 1 artiklan 19 kohdassa määritelty henkilö.
Kun kyseessä on jälleenvienti, ilmoitetaan henkilö, joka antaa jälleenvienti-ilmoituksen tai jonka puolesta jälleenvienti-ilmoitus annetaan.
Datavaatimustaulukon sarake B4:
Erityisten veroalueiden kanssa käytävässä kaupassa lähettäjä katsotaan viejäksi.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1, H3, H4, H8 ja I1:
Viejä on viimeisin myyjä, joka on myynyt tavarat ennen niiden tuontia unioniin.
Datavaatimustaulukon sarake H5:
Lähettäjä katsotaan viejäksi silloin, kun kyseessä on erityisten veroalueiden kanssa käytävä kauppa. Tavaroiden viimeinen myyjä katsotaan lähettäjäksi.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H6 ja H7:
Merkitään kuljetuksen tilanneen osapuolen kuljetussopimuksessa osoittaman tavarat lähettävän henkilön täydellinen nimi ja osoite.
13 01 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään viejän etu- ja sukunimi tai toiminimi.
13 01 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan 1 artiklan 18 kohdassa tarkoitetun asianomaisen henkilön EORI-numero.
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4 ja C1:
Jos viejällä ei ole EORI-numeroa, tulliviranomaiset voivat antaa tälle tilapäisen numeron asianomaista ilmoitusta varten.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1, H3, H4 ja H8:
Merkitään sen henkilön koko nimi ja osoite, joka on viimeksi myynyt tavarat ennen niiden tuontia unioniin.
Kun helpotuksia myönnetään kolmannen maan toteuttaman unionin tunnustaman kauppakumppanuusohjelman mukaisesti, tämä tieto voidaan antaa asianomaisen kolmannen maan unionille ilmoittaman yksilöllisen tunnistenumeron muodossa. Kyseistä numeroa voidaan käyttää silloin, kun se on ilmoittajan saatavilla.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1–H3 ja H6:
Ilmoitetaan asianomaisen henkilön EORI-numero, jota tarkoitetaan 1 artiklan 18 alakohdassa. Jos viejälle ei ole annettu EORI-numeroa, merkitään asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä vaadittava numero.
Datavaatimustaulukon sarake H5:
Ilmoitetaan sen lähettäjän EORI-numero, joka katsotaan ”viejäksi” erityisten veroalueiden kanssa käytävässä kaupassa. Lähettäjä on se, joka on viimeksi myynyt tavarat ennen niiden tuontia veroalueelle, jossa ne on tarkoitus luovuttaa.
13 01 018 000 Osoite
13 01 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 01 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 01 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 01 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 02 000 000 Lähettäjä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Kuljetuksen tilanneen osapuolen kuljetussopimuksessa osoittama tavaroiden lähettäjä.
Tämä tieto on annettava, jos se ei ole ilmoittaja eikä passitusmenettelyn haltija.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F11, F20, F27, F28, F29, F31, F50 ja F51:
Kuljetuksen tilanneen osapuolen kuljetussopimuksessa osoittama tavaroiden lähettäjä on annettava päälähetystasolla.
Tavarat lähettävä osapuoli, siten kuin alimman tason alakonossementissa tai alarahtikirjassa ilmoitetaan, on annettava alalähetystasolla. Tämä henkilö ei saa olla sama kuin liikenteenharjoittaja, huolitsija, yhteislähetysten kokoaja, postitoiminnan harjoittaja tai tulliasioitsija.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F12, F21, F40, F41, F42 ja F45:
Kuljetuksen tilanneen osapuolen kuljetussopimuksessa osoittama tavaroiden lähettäjä on annettava päälähetystasolla.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10, F13, F14, F15, F22, F23, F24, F26, F30, F32, F33, F34 ja F43:
Tavarat lähettävä osapuoli, siten kuin alimman tason alakonossementissa tai alarahtikirjassa ilmoitetaan, on annettava alalähetystasolla. Tämä henkilö ei saa olla sama kuin liikenteenharjoittaja, huolitsija, yhteislähetysten kokoaja, postitoiminnan harjoittaja tai tulliasioitsija.
13 02 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 02 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan kyseisen henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
Kun helpotuksia myönnetään kolmannen maan toteuttaman unionin tunnustaman kauppakumppanuusohjelman mukaisesti, tämä tieto voidaan antaa asianomaisen kolmannen maan unionille ilmoittaman yksilöllisen tunnistenumeron muodossa. Kyseistä numeroa voidaan käyttää silloin, kun se on ilmoittajan saatavilla.
13 02 028 000 Henkilön tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 02 018 000 Osoite
13 02 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 02 018 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 02 018 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 02 018 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 02 018 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 02 018 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 02 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 02 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 02 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 02 029 000 Yhteydenottotapa
13 02 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 02 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 02 074 000 Yhteyshenkilö
13 02 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
13 02 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
13 02 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
13 03 000 000 Vastaanottaja
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Osapuoli, jolle tavarat tosiasiallisesti lähetetään.
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1 ja A2:
Kun tavarat kuljetetaan siirrettävällä konossementilla, jossa ei eritellä, kenelle konossementti siirretään, ja vastaanottaja on tuntematon, vastaanottajan tietojen sijaan merkitään asianmukainen koodi dataelementtiin 12 02 000 000 Lisätietoja.
Datavaatimustaulukon sarake B3:
Jos vientitukea saavia tavaroita asetetaan tullivarastointimenettelyyn, vastaanottaja on vientituesta tai siitä varastosta vastaava henkilö, johon tavarat on varastoitu.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F11, F20, F27, F28, F29, F31, F50 ja F51:
Osapuoli, jolle tavarat tosiasiallisesti lähetetään, on annettava päälähetystasolla.
Tavarat vastaanottava osapuoli, siten kuin alimman tason alakonossementissa tai alarahtikirjassa ilmoitetaan, on annettava alalähetystasolla. Tämä henkilö ei saa olla sama kuin huolitsija, yhteislähetysten jakelija/kokoaja, postitoiminnan harjoittaja tai tulliasioitsija.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F12, F21, F40, F41, F42 ja F45:
Osapuoli, jolle tavarat tosiasiallisesti lähetetään, on annettava päälähetystasolla.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10, F13, F14, F15, F22, F23, F24, F26, F30, F32, F33, F34 ja F43:
Tavarat vastaanottava osapuoli, siten kuin alimman tason alakonossementissa tai alarahtikirjassa ilmoitetaan, on annettava alalähetystasolla. Tämä henkilö ei saa olla sama kuin huolitsija, yhteislähetysten jakelija/kokoaja, postitoiminnan harjoittaja tai tulliasioitsija.
Datavaatimustaulukon sarake H1****:
Kun vastaanottaja on sama henkilö kuin dataelementissä 13 09 000 000 ”Ostaja” tai dataelementissä 13 15 000 000 ”Tuoja”, tätä tietoa ei tarvitse antaa.****
Kun vastaanottaja ei ole sama kuin henkilö dataelementissä 13 09 000 000 ”Ostaja” tai dataelementissä 13 15 000 000 ”Tuoja”, ilmoitetaan vastaanottajan nimi ja osoite, jos tämän EORI-numero ei ole ilmoittajan saatavilla.****
Jos vastaanottaja on sama kuin ostaja tai tuoja, tätä tietoa ei tarvitse antaa.****
Kun vastaanottaja ei ole sama kuin henkilö dataelementissä 13 09 000 000 ”Ostaja” tai dataelementissä 13 15 000 000 ”Tuoja”, ilmoitetaan vastaanottajan nimi ja osoite, jos tämän EORI-numero ei ole ilmoittajan saatavilla.****
13 03 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 03 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan kyseisen henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
Kun helpotuksia myönnetään kolmannen maan toteuttaman unionin tunnustaman kauppakumppanuusohjelman mukaisesti, tämä tieto voidaan antaa asianomaisen kolmannen maan unionille ilmoittaman yksilöllisen tunnistenumeron muodossa. Kyseistä numeroa voidaan käyttää silloin, kun se on ilmoittajan saatavilla.
13 03 028 000 Henkilön tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 03 018 000 Osoite:
13 03 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 03 018 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 03 018 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 03 018 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 03 018 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 03 018 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 03 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 03 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 03 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 03 029 000 Yhteydenottotapa
13 03 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 03 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 04 000 000 Tuoja
Kaikki asiaankuuluvat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet, lukuun ottamatta sarakkeita H6 ja H7:
Osapuoli, joka antaa tuonti-ilmoituksen tai jonka puolesta se annetaan.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H6 ja H7:
Osapuoli, jolle tavarat tosiasiallisesti lähetetään.
13 04 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 04 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Sen osapuolen tunnistenumero, joka antaa tuonti-ilmoituksen tai jonka puolesta se annetaan.
Ilmoitetaan kyseisen henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
Jos tuojaa ei ole rekisteröity EORI-numeroa varten, koska tuoja ei ole talouden toimija tai ei ole sijoittautunut unioniin, merkitään asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännössä vaadittava numero.
13 04 018 000 Osoite
13 04 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 04 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 04 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 04 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 05 000 000 Ilmoittaja
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tätä dataelementtiä käytetään ilmoittajaa koskevien asiaankuuluvien tietojen antamiseen.
13 05 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 05 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
13 05 018 000 Osoite
13 05 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 05 018 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 05 018 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 05 018 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 05 018 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 05 018 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 05 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 05 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 05 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 05 029 000 Yhteydenottotapa
13 05 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 05 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 05 074 000 Yhteyshenkilö
13 05 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
13 05 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
13 05 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
13 06 000 000 Edustaja
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto vaaditaan, jos se poikkeaa dataelementistä 13 05 000 000 ”Ilmoittaja” tai tapauksesta riippuen dataelementistä 13 07 000 000 ”Passitusmenettelyn haltija”.
13 06 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 06 017 000 Tunnistenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1-A3, B1-B4, C1, C2, E1, E2, F10 to F34, F40-F45, F50, F51, G3, G4, G5, H1-H7, I1 ja I2:
Ilmoitetaan asianomaisen henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1–D4:
Ilmoitetaan asianomaisen henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
Kun helpotuksia myönnetään kolmannen maan toteuttaman unionin tunnustaman kauppakumppanuusohjelman mukaisesti, tämä tieto voidaan antaa asianomaisen kolmannen maan unionille ilmoittaman yksilöllisen tunnistenumeron muodossa.
Kyseistä numeroa voidaan käyttää silloin, kun se on ilmoittajan saatavilla.
13 06 030 000 Asema
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään edustajan asemaa vastaava koodi.
13 06 018 000 Osoite
13 06 018 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 06 018 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 06 018 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 06 018 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 06 018 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 06 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 06 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 06 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 06 029 028 Yhteydenottotapa:
13 06 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 06 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 06 074 000 Yhteyshenkilö
13 06 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
13 06 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
13 06 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
13 07 000 000 Passitusmenettelyn haltija
13 07 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään passitusmenettelyn haltijan koko nimi (henkilö tai yritys) ja osoite.
13 07 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään 1 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu passitusmenettelyn haltijan EORI-numero.
Kyseisen kaupan alan toimijan tunnistenumeroa olisi kuitenkin käytettävä, jos
|
— |
passitusmenettelyn haltija on sijoittautunut muuhun yhteistä passitusmenettelyä koskevan yleissopimuksen osapuoleen kuin unioniin; |
|
— |
passitusmenettelyn haltija on sijoittautunut Andorraan tai San Marinoon. |
13 07 078 000 TIR-carnet’n haltijan tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään 1 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu EORI-numero tai yhteistä passitusta koskevaan yleissopimukseen osallistuvan maan antama TIR-carnet’n käyttöön valtuutetun henkilön (haltija) tunnistenumero.
13 07 018 000 Osoite
13 07 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 07 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 07 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 07 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 07 074 000 Yhteyshenkilö
13 07 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
13 07 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
13 07 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
13 08 000 000 Myyjä
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10, F11, F15, F16, F50 ja F51:
Myyjä on viimeisin tiedossa oleva taho, joka on myynyt tavaran tai sopinut sen myynnistä ostajalle. Jos tavara on tarkoitus tuoda muutoin kuin ostotapahtuman yhteydessä, yksityiskohtaiset tiedot tavaran omistajasta on annettava.
Datavaatimustaulukon sarake H1:
Jos myyjä ja viejä ovat samat, tätä tietoa ei tarvitse antaa.
Kun myyjä ei ole sama kuin henkilö dataelementissä 13 01 000 000 ”Viejä”, ilmoitetaan tavaran myyjän koko nimi ja osoite, jos tämän EORI-numero ei ole ilmoittajan saatavilla. Jos tullausarvo on laskettu koodeksin 74 artiklan mukaisesti, tämä tieto on annettava, jos se on saatavilla.
13 08 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 08 017 000 Tunnistenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10, F11, F15, F16, F50 ja F51:
EORI-numero tai kolmannen maan yksilöllinen tunnistenumero on ilmoitettava, kun tällainen numero on annettu osapuolelle.
Datavaatimustaulukon sarake H1:
Ilmoitetaan kyseisen henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
Kun helpotuksia myönnetään kolmannen maan toteuttaman unionin tunnustaman kauppakumppanuusohjelman mukaisesti, tämä tieto voidaan antaa asianomaisen kolmannen maan unionille ilmoittaman yksilöllisen tunnistenumeron muodossa. Kyseistä numeroa voidaan käyttää silloin, kun se on ilmoittajan saatavilla.
13 08 028 000 Henkilön tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 08 018 000 Osoite
13 08 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 08 018 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 08 018 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 08 018 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 08 018 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 08 018 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 08 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 08 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 08 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 08 029 000 Yhteydenottotapa
13 08 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 08 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 09 000 000 Ostaja
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10, F11, F15, F16, F50 ja F51:
Ostaja on viimeisin tiedossa oleva taho, jolle tavara on myyty tai sovittu myytävän. Jos tavara on tarkoitus tuoda muutoin kuin ostotapahtuman yhteydessä, yksityiskohtaiset tiedot tavaran omistajasta on annettava.
Datavaatimustaulukon sarake H1:
Jos ostaja ja tuoja ovat samat, tätä tietoa ei tarvitse antaa.
Kun ostaja ei ole sama kuin henkilö dataelementissä 13 04 000 000 ”Tuoja”, ilmoitetaan tavaran ostajan nimi ja osoite, jos tämän EORI-numero ei ole ilmoittajan saatavilla.
Jos tullausarvo on laskettu koodeksin 74 artiklan mukaisesti, tämä tieto on annettava, jos se on saatavilla.
13 09 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 09 017 000 Tunnistenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10, F11, F15, F16, F50 ja F51:
EORI-numero tai kolmannen maan yksilöllinen tunnistenumero on ilmoitettava, kun tällainen numero on annettu osapuolelle.
Datavaatimustaulukon sarake H1:
Ilmoitetaan kyseisen henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
Kun helpotuksia myönnetään kolmannen maan toteuttaman unionin tunnustaman kauppakumppanuusohjelman mukaisesti, tämä tieto voidaan antaa asianomaisen kolmannen maan unionille ilmoittaman yksilöllisen tunnistenumeron muodossa. Kyseistä numeroa voidaan käyttää silloin, kun se on ilmoittajan saatavilla.
13 09 028 000 Henkilön tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 09 018 000 Osoite
13 09 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 09 028 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 09 028 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 09 028 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 09 028 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 09 028 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 09 028 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 09 028 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 09 028 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 09 029 000 Yhteydenottotapa
13 09 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 09 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 10 000 000 Saapumisesta ilmoittava henkilö
13 10 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto annetaan rajan ylittävän aktiivisen kuljetusvälineen saapumisesta ilmoittavan henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetun EORI-numeron muodossa, jos se on saatavilla.
13 10 029 000 Yhteydenottotapa
13 10 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 10 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 11 000 000 Tavarat esittävä henkilö
13 11 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto annetaan saapuvat tavarat tullille esittävän henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetun EORI-numeron muodossa.
13 12 000 000 Liikenteenharjoittaja
13 12 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 12 017 000 Tunnistenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1–A3:
Jos liikenteenharjoittajan EORI-numero tai kolmannen maan ainutkertainen tunnistenumero (TCUIN) on annettu, se on ilmoitettava.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F22, F24–F31, F33, F34, F40-F42, F45, F50ja F51:
Liikenteenharjoittajan EORI-numero on annettava.
13 12 018 000 Osoite
13 12 018 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 12 018 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 12 018 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 12 018 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 12 018 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 12 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 12 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 12 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 12 029 000 Yhteydenottotapa
13 12 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 12 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 12 074 000 Yhteyshenkilö
13 12 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
13 12 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
13 12 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
13 13 000 000 Osapuoli, jolle tiedot on annettava
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Osapuoli, jolle tiedot tavaran saapumisesta on annettava siten kuin pääkonossementissa tai päärahtikirjassa ilmoitetaan. Tämä tieto on annettava tarvittaessa.
13 13 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 13 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
EORI-numero tai kolmannen maan yksilöllinen tunnistenumero on ilmoitettava, kun tällainen numero on annettu osapuolelle.
13 13 028 000 Henkilön tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 13 018 000 Osoite
13 13 018 023 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi.
13 13 018 024 Katuosoitteen lisärivi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimen loppuosa, jos kadun nimelle varattu kenttä eri riitä.
13 13 018 025 Numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään rakennuksen tai tilojen numero tai nimi.
13 13 018 026 Postilokero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen osoitteen postilokero.
13 13 018 027 Alue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tietty alue tai maakunta.
13 13 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 13 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 13 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 13 029 000 Yhteydenottotapa
13 13 029 015 Tunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään puhelinnumero tai sähköpostiosoite, josta tulli voi pyytää lisätietoja.
13 13 029 002 Tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen koodi.
13 14 000 000 Toimitusketjun lisätoimija
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tähän voidaan merkitä muita toimitusketjun toimijoita sen osoittamiseksi, että AEO-aseman saaneet talouden toimijat kattoivat koko toimitusketjun.
Jos tätä tietoluokkaa käytetään, ”Tehtävä” ja ”Tunnistenumero” on merkittävä; muussa tapauksessa tämä dataelementti on valinnainen.
13 14 031 000 Tehtävä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva tehtävää ilmaiseva koodi, jolla täsmennetään toimitusketjun lisätoimijoiden tehtävä.
13 14 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
EORI-numero tai kolmannen maan yksilöllinen tunnistenumero on ilmoitettava, kun tällainen numero on annettu osapuolelle.
13 15 000 000 Täydentävä ilmoittaja
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä dataryhmä sisältää tiedot henkilöstä, joka tekee 112 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun kuljetussopimuksen, tai 112 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja 113 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitetusta vastaanottajasta (esim. huolitsija tai postitoiminnan harjoittaja), joka toimittaa saapumisen yleisilmoituksen lisätiedot 112 tai 113 artiklan mukaisesti.
13 15 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitettu EORI-numero.
13 15 032 000 Täydentävä tietojensyöttötapa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva koodi, joka ilmaisee kuljetussopimuksen tasoa.
13 16 000 000 Lisäveroviite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Alv-tarkoitus:
Ilmoitetaan tarvittaessa alv-tunniste, jonka tuojajäsenvaltio on antanut henkilölle, joka on alv-velvollinen kyseisessä jäsenvaltiossa, kun
|
— |
alv maksetaan tulliviranomaisille tai |
|
— |
maksettava alv tilitetään jätettäessä alv-ilmoitus asianomaisen tuontiajanjakson osalta, tai |
|
— |
alv-vapautusta sovelletaan |
Jos käytetään menettelykoodia 42 tai 63, direktiivin 2006/112/EY 143 artiklan 2 kohdan mukaisesti vaadittavat tiedot on merkittävä.
Jos tavarat ilmoitetaan vapaaseen liikkeeseen luovutettaviksi direktiivin 2006/112/EY XII osaston 6 luvun 4 jaksossa esitetyn kolmansilta alueilta tai kolmansista maista tuotujen tavaroiden etämyyntiä koskevan laajennetun arvonlisäveron erityisjärjestelmän nojalla, kyseisen järjestelmän käyttöä varten annettu erityinen alv-numero on ilmoitettava.
Valmisteverotarkoitus: ****
Kun valmisteveron alaiset tavarat lähetetään tuonnin jälkeen väliaikaisesti valmisteverottomina, ilmoittajan on annettava siirron rekisteröidyn lähettäjän yksilöivä SEED-numero (neuvoston asetuksen (EU) N:o 389/2012 (5) 19 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukainen yksilöllinen valmisteveronumero) ja sen vastaanottajan SEED-numero, jolle tavarat lähetetään.****
13 16 031 000 Tehtävä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvia koodeja käyttäen osapuolen tehtävä.
13 16 034 000 Verotusta koskeva yksilöllinen viitenumero****
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos alv-yhteyksissä käytetään koodia ”Tehtävä”, asiaankuuluva alv-tunniste on ilmoitettava.****
Jos valmisteveroyhteyksissä käytetään koodia ”Tehtävä”, yksilöllinen valmisteveronumero SEED on ilmoitettava.****
13 17 000 000 Tullikäyttöön tarkoitetun tavaraluettelon antava henkilö
13 17 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto annetaan tullikäyttöön tarkoitetun tavaraluettelon antavan henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetun EORI-numeron muodossa.
13 18 000 000 Unionitavaran tullioikeudellista asemaa koskevan todisteen pyytäjä
13 18 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 18 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto annetaan unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevan todisteen pyytäjän 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetun EORI-numeron muodossa.
13 18 018 000 Osoite
13 18 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 18 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 18 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 18 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 18 074 000 Yhteyshenkilö
13 18 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
13 18 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
13 18 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
13 19 000 000 Henkilö, joka ilmoittaa tavaroiden saapumisesta väliaikaisen varastoinnin menettelyssä tapahtuneen siirtämisen jälkeen
13 19 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto annetaan sen henkilön, joka ilmoittaa tavaroiden saapumisesta väliaikaisessa varastoinnissa siirtämisen jälkeen, 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetun EORI-numeron muodossa.
13 20 000 000 Vakuuden antava henkilö
13 20 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto annetaan vakuuden antavan henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetun EORI-numeron muodossa, jos vakuuden antava henkilö ei ole sama kuin ilmoittaja.
13 21 000 000 Tullin maksava henkilö
13 21 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tämä tieto annetaan tullin maksavan henkilön 1 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetun EORI-numeron muodossa, jos tullin maksava henkilö ei ole sama kuin ilmoittaja.
13 22 000 000 Tavarat tullille esittävä henkilö
13 22 016 000 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen koko nimi ja tarvittaessa oikeudellinen muoto.
13 22 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos liikenteenharjoittajan EORI-numero tai kolmannen maan ainutkertainen tunnistenumero (TCUIN) on annettu, se on ilmoitettava.
13 22 018 000 Osoite
13 22 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen kadun nimi ja rakennuksen tai tilojen numero.
13 22 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
13 22 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
13 22 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
13 22 074 000 Yhteyshenkilö
13 22 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
13 22 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
13 22 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
Ryhmä 14 – Arvonmääritystiedot/verot
14 01 000 000 Toimituslausekkeet
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodien ja nimikkeiden mukaisesti tiedot, joista ilmenevät kauppasopimuksen tietyt lausekkeet.
14 01 035 000 INCOTERM-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään Incoterm-koodi.
14 01 009 000 Teksti
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Esitetään sopimuksessa oleva toimitusehtojen sanallinen kuvaus.
14 01 036 000 UN/LOCODE-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään määräpaikan UN/LOCODE-koodi.
Meriliikenteen osalta merkitään UN/LOCODE sen sijaintipaikan osalta, jossa toimitus tapahtuu purkamissataman ulkopuolella.
Ilmaliikenteen osalta merkitään tavaroiden määräpaikka UN/LOCODE-koodia käyttäen.
14 01 020 000 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Kun on kyse meriliikenteestä ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen maan koodi, jossa toimitus tapahtuu purkamissataman ulkopuolella.
Kun on kyse ilmaliikenteestä ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään määräpaikan maakoodi.
14 01 037 000 Sijaintipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Kun UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään toimituspaikan nimi.
14 02 000 000 Kuljetusmaksut
14 02 038 000 Maksumenetelmä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianmukainen koodi, jolla täsmennetään kuljetuksen maksumenetelmä.
14 03 000 000 Tullit ja verot
14 03 039 000 Veron laji
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodeilla ja tarvittaessa asianomaisen jäsenvaltion kood(e)illa kunkin kyseisiin tavaroihin sovellettavan veron tyyppi.
14 03 038 000 Maksumenetelmä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan sovellettava maksumenetelmä unionin koodia käyttäen.
14 03 042 000 Maksettavan veron määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kunkin sovellettavan tullin ja veron määrä.
Määrät on ilmaistava tässä kentässä sinä valuuttayksikkönä, jota koskeva koodi voi olla dataelementissä 14 17 000 000. 14 17 000 000 ”Sisäinen valuuttayksikkö”, tai jos tällaista koodia ei ole kyseisessä dataelementissä, sen jäsenvaltion valuuttana, jossa tuontimuodollisuudet suoritetaan.
14 03 040 000 Veroperuste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sovellettava veroperuste (arvo, paino tai muu).
14 03 040 041 Verokanta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kunkin sovellettavan veron verokanta.
14 03 040 005 Mittayksikkö ja tarkenne
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Unionin lainsäädännössä vahvistettuja Taricissa julkaistuja mittayksiköitä on käytettävä. Tarvittaessa voidaan käyttää lisätarkennetta.
14 03 040 006 Paljous
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomainen paljous.
14 03 040 012 Valuutta ****
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:****
Merkitään asiaankuuluva ISO alpha-3 -maakoodi (ISO 4217).****
14 03 040 014 Määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään määrä.
14 03 040 043 Veron määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kunkin veroperusteen osalta laskettu/erillinen verojen ja/tai tullien määrä tapauksissa, joissa kutakin verotyyppiä kohden on useampia veroperusteita.
14 16 000 000 Tullit ja verot yhteensä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kyseisiä tavaroita koskevien tullien ja verojen kokonaismäärä.
Määrät on ilmaistava tässä kentässä sinä valuuttayksikkönä, jota koskeva koodi voi olla dataelementissä 14 17 000 000. 14 17 000 000 ”Sisäinen valuuttayksikkö”, tai jos tällaista koodia ei ole kyseisessä dataelementissä, sen jäsenvaltion valuuttana, jossa tuontimuodollisuudet suoritetaan.
14 17 000 000 Sisäinen valuuttayksikkö
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Niissä jäsenvaltioissa laadittuihin ilmoituksiin, jotka antavat talouden toimijoille mahdollisuuden käyttää euron käyttöönoton siirtymävaiheen aikana euroa tulli-ilmoituksiaan laatiessaan, on merkittävä tähän kenttään käytetyn rahayksikön – kansallisen rahayksikön tai euron – lyhenne.
14 04 000 000 Lisäykset ja vähennykset
14 04 008 000 Koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kunkin lisäyksen tai vähennyksen osalta asiaankuuluva koodi.
14 04 012 000 Valuutta****
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:****
Merkitään asianmukaisella koodilla valuutta, jona kauppalasku on laadittu dataelementissä ”Lisäykset ja vähennykset”.****
14 04 014 000 Määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tiettyä tavaraerää koskevan kunkin lisäys- tai vähennystyypin osalta kansallisena valuuttana ilmaistava vastaava määrä, jota ei ole vielä sisällytetty erän hintaan eikä vähennetty siitä.
14 05 000 000 Kauppalaskun valuutta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianmukaisella koodilla valuutta, jona kauppalasku on laadittu.
Tätä tietoa käytetään yhdessä dataelementin 14 06 000 000 ”Laskutettu kokonaissumma” ja dataelementin 14 08 000 000 ”Erästä laskutettu määrä” kanssa, jos se on tarpeen tuontitullien laskemiseksi.
14 06 000 000 Laskutettu kokonaissumma
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kaikkien ilmoituksessa ilmoitettujen tavaroiden laskutettu hinta valuuttayksikkönä, joka ilmoitetaan dataelementissä 14 05 000 000 Kauppalaskun valuutta.
14 07 000 000 Arvonmäärityksen indikaattorit
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Asiaankuuluvia unionin koodeja käyttäen merkitään indikaattorien yhdistelmä sen ilmoittamiseksi, määritetäänkö tavaroiden arvo erityisten tekijöiden perusteella.
14 08 000 000 Erästä laskutettu määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tavaroiden hinta tavaraeräkohtaisesti valuuttayksikkönä, joka ilmoitetaan dataelementissä 14 05 000 000 Kauppalaskun valuutta.
14 09 000 000 Muuntokurssi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tässä dataelementissä ilmoitetaan asianomaisten osapuolten sopimuksella etukäteen vahvistettu erityinen muuntokurssi, jota sovelletaan nettohintaan, välillisiin maksuihin, lisäyksiin ja vähennyksiin jne.
14 10 000 000 Arvostusmenetelmä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen käytetty arvonmääritysmenetelmä.
14 11 000 000 Etuuskohtelu
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tähän dataelementtiin merkitään tavaroiden tariffikohtelua koskevia tietoja. Jos sen käyttö on pakollista tämän liitteen I osaston 3 luvun 11 ja 12 jaksossa olevan datavaatimustaulukon mukaan, se on täytettävä, vaikkei tullietuuskohtelua haettaisikaan. Merkitään asianomainen unionin koodi.
Komissio julkaisee säännöllisesti luettelon käytettävistä koodiyhdistelmistä tarvittavine esimerkkeineen ja selityksineen.
14 12 000 000 Postiarvo
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Sisältö, ilmoitettu arvo: Sisällön rahallinen arvo ja valuuttayksikkö, jotka ilmoitetaan tullitarkoituksia varten.
14 12 012 000 Valuutta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva ISO alpha-3 -maakoodi (ISO 4217).
14 12 014 000 Määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään arvon määrä.
14 13 000 000 Postimaksut
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tavaraerästä maksettu postimaksu: Postittajan maksama tai tältä veloitettu postimaksu ja valuuttakoodi.
14 13 012 000 Valuutta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva ISO alpha-3 -maakoodi (ISO 4217).
14 13 014 000 Määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään maksettujen postimaksujen määrä.
14 14 000 000 Todellinen arvo
Datavaatimustaulukon sarake H7
Tavaroiden todellinen arvo erää kohti kauppalaskun valuuttana.
14 14 012 000 Valuutta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva ISO alpha-3 -maakoodi (ISO 4217).
14 14 014 000 Määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään arvon määrä.
14 15 000 000 Kuljetus- ja vakuutuskustannukset määräpaikkaan
Datavaatimustaulukon sarake H7:
Kuljetus- ja vakuutuskustannukset määräpaikkaan kauppalaskun valuuttana.
14 15 012 000 Valuutta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva ISO alpha-3 -maakoodi (ISO 4217).
14 15 014 000 Määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kuljetus- ja vakuutuskustannusten määrä määräpaikkaan.
Muiden alv-perusteen määrittämisessä käytettyjen kustannusten olisi sisällyttävä tähän määrään.
Ryhmä 15 – Päivämäärät/ajankohdat/ajanjaksot
15 01 000 000 Arvioitu lähtöpäivä ja -aika
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Aikataulunmukainen paikallinen lähtöpäivä ja -aika paikasta, jossa tavarat lastattiin aktiiviseen kuljetusvälineeseen, jolla ne kuljetetaan unioniin.
15 02 000 000 Tosiasiallinen lähtöpäivä ja -aika
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Paikallinen lähtöpäivä ja -aika paikasta, jossa tavarat lastattiin aktiiviseen kuljetusvälineeseen, jolla ne kuljetetaan unioniin.
15 03 000 000 Arvioitu saapumispäivä ja -aika
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Paikallinen aikataulunmukainen päivämäärä ja aika, jolloin aktiivinen kuljetusväline saapuu ensimmäiseen rajatoimipaikkaan (maakuljetus), ensimmäiselle lentoasemalle (ilmakuljetus) tai ensimmäiseen satamaan (merikuljetus) unionissa.
15 04 000 000 Purkaussatamaan saapumisen arvioitu päivämäärä ja kellonaika
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Paikallinen aikataulunmukainen päivämäärä ja aika, jolloin aluksen odotetaan saapuvan satamaan, jossa tavarat on tarkoitus purkaa.
15 05 000 000 Tosiasiallinen saapumispäivä ja -aika
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Paikallinen päivämäärä ja aika, jolloin aktiivinen kuljetusväline saapuu ensimmäiseen rajatoimipaikkaan (maakuljetus), ensimmäiselle lentoasemalle (ilmakuljetus) tai ensimmäiseen satamaan (merikuljetus) unionissa.
15 06 000 000 Ilmoituksen päivämäärä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Kunkin ilmoituksen antamispäivä.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F ja G:
Päivämäärä ja kellonaika, jolloin kyseiset ilmoitukset annettiin.
15 07 000 000 Todisteen pyydetty voimassaolo
15 07 082 000 Päivien lukumäärä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevan todisteen pyydetty voimassaoloaika päivinä, jos todisteen pyytäjä hakee pitempää voimassaoloaikaa kuin mitä123 artiklassa säädetään.
15 07 083 000 Perusteet
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Annetaan pyynnön perusteet.
15 08 000 000 Tavaroiden esittämispäivä ja -aika
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan päivämäärä ja kellonaika, jolloin tavarat esitettiin tullille koodeksin 171 artiklan mukaisesti.
15 09 000 000 Hyväksymispäivä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään päivä, jona tavarat merkittiin ilmoittajan kirjanpitoon.
15 10 000 000 Tosiasiallinen vientipäivä***
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:***
Päivä, jona tavarat on luovutettu vientiin ennen niiden poistumista. Tämä tieto on annettava, kun kyseessä on vienti- tai jälleenvienti-ilmoituksen antaminen jälkikäteen.***
15 11 000 000 Määräpäivä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Päivä, johon mennessä tavarat on esitettävä määrätullitoimipaikassa.
Ryhmä 16 – Paikat/maat/alueet
16 02 000 000 Kohteena oleva jäsenvaltio
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Unionin tullikoodeksin 127 artiklan 6 kohdassa tarkoitetut henkilöt käyttävät kohteena olevaa jäsenvaltiota.
16 02 020 000 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kohteena olevan jäsenvaltion maakoodi.
16 03 000 000 Määrämaa
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4 ja C1:
Merkitään unionin koodeilla maa, johon tavarat on saatavilla olevien tietojen mukaan tarkoitus toimittaa tullimenettelyyn luovutuksen tai jälleenvientiin asettamisen ajankohtana.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1–D3:
Merkitään unionin koodeilla tavaroiden viimeinen määrämaa.
Viimeisellä tunnetulla määräpaikalla tarkoitetaan viimeistä maata, josta tiedetään sinä hetkenä, jona tavarat luovutetaan tullimenettelyyn, että tavarat on tarkoitettu lähettää sinne.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1, H2, H5 ja H8:
Merkitään unionin koodilla jäsenvaltio, jossa tavarat ovat tullimenettelyyn luovutuksen tai sarakkeen H5 tapauksessa kulutukseen luovutuksen ajankohtana.
Jos tulli-ilmoituksen laatimisen ajankohtana on kuitenkin tiedossa, että tavarat lähetetään luovutuksen jälkeen toiseen jäsenvaltioon, merkitään kyseisen jäsenvaltion koodi.
Datavaatimustaulukon sarake H3:
Jos tavarat tuodaan asetettaviksi väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn, määräjäsenvaltiona on jäsenvaltio, jossa tavaroita käytetään ensimmäisen kerran.
Datavaatimustaulukon sarake H4:
Jos tavarat tuodaan asetettaviksi sisäisen jalostuksen menettelyyn, määräjäsenvaltiona on jäsenvaltio, jossa ensimmäinen jalostustoiminto tehdään.
16 04 000 000 Määränpääalue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään jäsenvaltioiden määrittelemällä koodilla tavaroiden määräalue kyseessä olevassa jäsenvaltiossa.
16 05 000 000 Toimituspaikka
16 05 036 000 UN/LOCODE-koodi
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F13, F20, F21, F27–F29, F31, F50 ja F51:
Merikuljetusten osalta merkitään UN/LOCODE-koodi pääkonossementin mukaisesti.
Ilmakuljetusten osalta merkitään tavaroiden määräpaikka UN/LOCODE-koodia käyttäen päärahtikirjan mukaisesti.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F11, F14, F15, F22, F26, F27, F31, F33, F50 ja F51:
Merikuljetusten osalta merkitään UN/LOCODE-koodi alakonossementin mukaisesti.
Ilmakuljetusten osalta merkitään tavaroiden määräpaikka UN/LOCODE-koodia käyttäen alarahtikirjan mukaisesti.
16 05 020 000 Maa
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F13, F20, F21, F27–F29, F31, F50 ja F51:
Kun kyseessä on meriliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sitä sijaintipaikkaa koskeva maakoodi, jonne tavarat toimitetaan purkaussataman ulkopuolella pääkonossementin mukaisesti.
Kun kyseessä on ilmaliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sitä sijaintipaikkaa koskeva maakoodi, jonne tavarat toimitetaan purkauslentoaseman ulkopuolella päärahtikirjan mukaisesti.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F14-15, F22, F26 ja F33:
Kun kyseessä on meriliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sitä sijaintipaikkaa koskeva maakoodi, jonne tavarat toimitetaan purkaussataman ulkopuolella alakonossementin mukaisesti.
Kun kyseessä on ilmaliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sitä sijaintipaikkaa koskeva maakoodi, jonne tavarat toimitetaan purkauslentoaseman ulkopuolella alarahtikirjan mukaisesti.
16 05 037 000 Sijaintipaikka
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F13, F20, F21, F27–F29, F31, F50 ja F51:
Kun kyseessä on meriliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen sijaintipaikan nimi, jonne tavarat toimitetaan purkaussataman ulkopuolella pääkonossementin mukaisesti.
Kun kyseessä on ilmaliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen sijaintipaikan nimi, jonne tavarat toimitetaan purkauslentoaseman ulkopuolella päärahtikirjan mukaisesti.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F11, F14, F15, F22, F26, F27, F33, F50 ja F51:
Kun kyseessä on meriliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen sijaintipaikan nimi, jonne tavarat toimitetaan purkaussataman ulkopuolella alakonossementin mukaisesti.
Kun kyseessä on ilmaliikenne ja UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen sijaintipaikan nimi, jonne tavarat toimitetaan purkauslentoaseman ulkopuolella alarahtikirjan mukaisesti.
16 06 000 000 Lähetysmaa
Datavaatimustaulukon sarake D1:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodin käyttäen se maa, jossa passitustapahtuma alkoi ja josta passitusilmoitus toimitettiin.***
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1, H2–H5 ja I1:
Jos kauttakulkumaassa ei ole tapahtunut tavaroiden kuljettamiseen liittymätöntä pysäytystä tai kauppatapahtumaa (esim. myynti tai jalostus), ilmoitetaan unionin koodilla maa, josta tavarat on alun perin lähetetty jäsenvaltioon, jossa tavarat sijaitsevat silloin, kun ne luovutetaan tullimenettelyyn. Tällaisen pysäytyksen tai kauppatapahtuman tapauksessa ilmoitetaan viimeinen kauttakulkumaa.
Tässä dataelementissä pysäytystä tavaralähetysten yhdistämiseksi matkalla pidetään tavaroiden kuljetukseen liittyvänä.
16 07 000 000 Viejämaa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen jäsenvaltio, jossa tavarat sijaitsevat silloin, kun ne luovutetaan menettelyyn tai asetetaan jälleenvientiin.
Jos on kuitenkin tiedossa, että tavarat on tuotu toisesta jäsenvaltiosta siihen jäsenvaltioon, jossa tavarat sijaitsevat silloin, kun ne luovutetaan tullimenettelyyn tai asetetaan jälleenvientiin, ilmoitetaan kyseinen toinen jäsenvaltio, jos i) tavarat on tuotu sieltä ainoastaan vientiä varten, ii) viejä ei ole sijoittautunut siihen jäsenvaltioon, jossa tavarat sijaitsevat silloin, kun ne luovutetaan tullimenettelyyn tai asetetaan jälleenvientiin, ja iii) saapuminen siihen jäsenvaltioon, jossa tavarat sijaitsevat silloin, kun ne luovutetaan tullimenettelyyn tai asetetaan jälleenvientiin, ei ollut direktiivissä 2006/112/EY tarkoitettu unionin sisäinen tavaranhankinta tai sellaisena pidettävä liiketoimi.
Jos tavarat kuitenkin viedään sisäisen jalostuksen menettelyn jälkeen, ilmoitetaan jäsenvaltio, jossa viimeisin jalostustoiminto tehtiin.
16 08 000 000 Alkuperämaa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen koodeksin II osaston 2 luvussa määritelty etuuskohteluun oikeuttamaton alkuperämaa.
16 09 000 000 Etuuskohteluun oikeuttava alkuperäalue tai -maa / Etuuskohteluaseman saanut alue tai maa****
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos etuuskohtelua pyydetään alkuperän perusteella dataelementissä 14 11 000 000 Etuuskohtelu. Merkitään etuuskohteluun oikeuttava alkuperämaa, -alue tai -maaryhmä
16 10 000 000 Lähetysalue
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään jäsenvaltioiden määrittelemillä koodeilla asianomaisten tavaroiden lähetys- tai tuotantoalue kyseisessä jäsenvaltiossa.
16 11 000 000 Kuljetusvälineiden kauttakulkumaat
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Yksilöidään aikajärjestyksessä maat, joiden kautta kuljetusväline kulkee alkuperäisen lähtömaan ja lopullisen määrämaan välillä.
Ilmakuljetusten osalta on ilmoitettava ainoastaan sellaiset alkuperäisen lähtölentoaseman maan ja lopullisen määrälentoaseman maan välillä sijaitsevat maat, jonne ilma-alus on laskeutunut.
16 11 020 000 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva(t) maakoodi(t) kuljetusvälineen todellisen kuljetusreitin mukaisessa järjestyksessä.
Tämä tieto vaaditaan vain, jos lähtötullitoimipaikka tai menettelynhaltija katsoo tarpeelliseksi määrätä tavaroiden siirroille kuljetusreitin unionin passitusmenettelyn aikana.
16 12 000 000 Lähetyksen kauttakulkumaa
Datavaatimustaulukon sarake A1:
Merkitään kronologisessa järjestyksessä niiden maiden tunnistetiedot, joiden kautta tavarat kuljetetaan viejämaan ja määrämaan (-maiden) välillä asiaankuuluvan (asiaankuuluvien) kuljetusasiakirjan (-kirjojen) mukaisesti. Tässä yhteydessä on mainittava myös tavaroiden viejämaa(t) ja määrämaa(t).
Datavaatimustaulukon sarake A2:
Ainoastaan tavaroiden lopullinen määrämaa on ilmoitettava.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1 ja D2:
Tämä dataelementti on pakollinen, jos lähtötullitoimipaikka on määritellyt sitovan kuljetusreitin (ks. 16 17 000 000 ”Sitova kuljetusreitti”).***
Merkitään kronologisessa järjestyksessä niiden maiden tunnistetiedot, joiden kautta tavarat kuljetetaan lähtömaan ja määrämaan välillä. Tässä yhteydessä on mainittava myös tavaroiden lähtö- ja määrämaa.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F11, F14, F15, F20, F22, F26, F27, F30, F31, F33, F34, F50 ja F51:
Merkitään kronologisessa järjestyksessä niiden maiden tunnistetiedot, joiden kautta tavarat kuljetetaan alkuperäisestä lähtömaasta lopulliseen määrämaahan, siten kuin alimman tason alakonossementissa, alimman tason alarahtikirjassa tai maantie-/rautatieliikenteen kuljetusasiakirjassa ilmoitetaan.
16 12 020 000 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva(t) maakoodi(t) lähetyksen kuljetusreitin mukaisessa järjestyksessä.
16 13 000 000 Lastauspaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sellaisen sataman, lentoaseman, rahtiterminaalin, rautatieaseman tai muun paikan tunnistetiedot, jossa tavarat lastataan kuljetusvälineeseen, sekä lastauspaikan sijaintimaa. Sijaintipaikka on tarvittaessa yksilöitävä koodien avulla.
Jos kyseiselle sijaintipaikalle ei ole UN/LOCODE-koodia, maakoodin perään merkitään paikannimi mahdollisimman tarkasti.
16 13 036 000 UN/LOCODE-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sen paikan UN/LOCODE-koodi, jossa tavarat lastataan kuljetusvälineeseen, jota käytetään niiden kuljettamiseen unionin tullialueelle.
16 13 020 000 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen paikan maakoodi, jossa tavarat lastataan kuljetusvälineeseen, jota käytetään niiden kuljettamiseen unionin tullialueelle.
16 13 037 000 Sijaintipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen paikan nimi, jossa tavarat lastataan kuljetusvälineeseen, jota käytetään niiden kuljettamiseen unionin tullialueelle.
16 14 000 000 Purkauspaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Sellaisen sataman, lentoaseman, rahtiterminaalin, rautatieaseman tai muun paikan tunnistetiedot, jossa tavarat puretaan kuljetusvälineestä, jota käytettiin niiden kuljettamiseen unionin tullialueelle, mukaan lukien purkauspaikan sijaintimaa. Sijaintipaikka on tarvittaessa yksilöitävä koodien avulla.
Jos kyseiselle sijaintipaikalle ei ole UN/LOCODE-koodia, maakoodin perään merkitään paikannimi mahdollisimman tarkasti.
16 14 036 000 UN/LOCODE-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sen paikan UN/LOCODE-koodi, jossa tavarat puretaan kuljetusvälineestä, jolla ne tuotiin unionin tullialueelle.
16 14 020 000 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen paikan maakoodi, jossa tavarat puretaan kuljetusvälineestä, jolla ne tuotiin unionin tullialueelle.
16 14 037 000 Sijaintipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen paikan nimi, jossa tavarat puretaan kuljetusvälineestä, jolla ne tuotiin unionin tullialueelle.
16 15 000 000 Tavaran sijaintipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen paikka, jossa tavarat voidaan tutkia. Tämän paikkatiedon on oltava riittävän tarkka, jotta tulli voi tehdä tavaroiden fyysisen tarkastuksen.
Samanaikaisesti on merkittävä vain yksi sijaintipaikan tyyppi.
16 15 045 000 Sijaintipaikan tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sijaintipaikan tyypille eritelty asiaankuuluva koodi.
16 15 046 000 Tunnisteen tarkenne
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sijaintipaikan yksilöimiseksi käytettävä asiaankuuluva koodi. Käytetyn tarkenteen perusteella merkitään ainoastaan asiaankuuluva tunniste.
16 15 036 000 UN/LOCODE-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Käytetään UN/LOCODE-koodiluettelossa määriteltyjä maakohtaisia koodeja.
16 15 047 000 Tullitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sen tullitoimipaikan koodi, jossa tavarat ovat saatavilla myöhempää tullitarkastusta varten.
16 15 047 001 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen sen tullitoimipaikan viitenumero, jossa tavarat ovat saatavilla myöhempää tullitarkastusta varten.
16 15 048 000 GNSS
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään maailmanlaajuisen satelliittinavigointijärjestelmän (GNSS) asiaankuuluvat koordinaatit siitä paikasta, jossa tavarat ovat saatavilla.
16 15 048 049 Leveysaste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sen sijaintipaikan leveysaste, jossa tavarat ovat saatavilla.
16 15 048 050 Pituusaste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sen sijaintipaikan pituusaste, jossa tavarat ovat saatavilla.
16 15 051 000 Talouden toimija
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Käytetään sen talouden toimijan tunnistenumeroa, jonka tiloissa tavarat voidaan tarkastaa.
16 15 051 017 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään 1 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu luvanhaltijan EORI-numero.
16 15 052 000 Luvan/valtuutuksen numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asianomaisen sijaintipaikan erittelevä luvan/valtuutuksen numero.
16 15 053 000 Lisätunniste
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos tiloja on useita, merkitään asiaankuuluva koodi, jos sellainen on, jotta sijaintipaikka voidaan eritellä tarkemmin suhteessa EORI-numeroon tai lupaan.
16 15 018 000 Osoite
16 15 018 019 Katuosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluva katuosoite.
16 15 018 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osoitetietoihin liittyvä asiaankuuluva postinumero.
16 15 018 022 Postitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään osapuolen postitoimipaikka.
16 15 018 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
16 15 081 000 Postiosoite
Tätä alaluokkaa voidaan käyttää, jos on mahdollista määrittää tavaroiden sijaintipaikka postinumerolla ja tarvittaessa rakennuksen numerolla.
16 15 081 021 Postinumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tavaroiden sijaintipaikkaa koskeva asiaankuuluva postinumero.
16 15 081 025 Talon numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tavaroiden sijaintipaikkaa koskeva asiaankuuluva talon numero.
16 15 081 020 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asianomaisen maan koodi.
16 15 074 000 Yhteyshenkilö
16 15 074 016 Nimi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön nimi.
16 15 074 075 Puhelinnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön puhelinnumero.
16 15 074 076 Sähköpostiosoite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhteyshenkilön sähköpostiosoite.
16 16 000 000 Vastaanottopaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Paikka, jossa konossementin antava henkilö ottaa tavarat vastaan lähettäjältä.
Tunnistetiedot satamasta, rahtiterminaalista tai muusta paikasta, jossa tavarat otetaan vastaan lähettäjältä, mukaan lukien sijaintimaa. Sijaintipaikka on tarvittaessa yksilöitävä koodien avulla.
Jos kyseiselle sijaintipaikalle ei ole UN/LOCODE-koodia, maakoodin perään merkitään paikannimi mahdollisimman tarkasti.
16 16 036 000 UN/LOCODE-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sen paikan UN/LOCODE-koodi, jossa konossementin, lentorahtikirjan tai muun kuljetusasiakirjan antanut henkilö ottaa tavarat haltuunsa lähettäjältä.
16 16 020 000 Maa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen paikan maakoodi, jossa konossementin, lentorahtikirjan tai muun kuljetusasiakirjan antanut henkilö ottaa tavarat haltuunsa lähettäjältä.
16 16 037 000 Sijaintipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Jos UN/LOCODE-koodia ei ole, merkitään sen paikan nimi, jossa konossementin, lentorahtikirjan tai muun kuljetusasiakirjan antanut henkilö ottaa tavarat haltuunsa lähettäjältä.
16 17 000 000 Sitova kuljetusreitti***
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvia koodeja käyttäen, sovelletaanko sitovaa kuljetusreittiä.
Sitovassa kuljetusreitissä määritetään reitin, jota pitkin tavarat siirretään lähtötullitoimipaikasta määrätullitoimipaikkaan taloudellisesti perustellulla kuljetusreitillä.
Ryhmä 17 – Tullitoimipaikat
17 01 000 000 Poistumistullitoimipaikka
17 01 001 000 Viitenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, A2 ja A3:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen tullitoimipaikka, jossa tavarat poistuvat unionin tullialueelta ulkomaiseen määräpaikkaan.
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B3°°°, B1, B2*** ja C1:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen tullitoimipaikka, jonka kautta tavaroiden on tarkoitus poistua unionin tullialueelta.
Datavaatimustaulukon sarake B4:
Merkitään unionin koodia käyttäen tullitoimipaikka, jonka kautta tavaroiden on tarkoitus poistua kyseiseltä veroalueelta.
17 02 000 000 Vientitullitoimipaikka
17 02 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen sen toimipaikan viitenumero, jossa vientimuodollisuudet saatetaan päätökseen.
17 03 000 000 Lähtötullitoimipaikka
17 03 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen sen toimipaikan viitenumero, jossa unionin passitus alkaa.
17 04 000 000 Passitustullitoimipaikka
17 04 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään koodia käyttäen aiottu saapumistullitoimipaikka passitussopimuksen kunkin muun osapuolen kuin unionin alueella, jäljempänä ’yhteistä passitusta soveltava muu kuin unionimaa’, jonka aluetta aiotaan käyttää, sekä saapumistullitoimipaikka, jonka kautta tavarat jälleentuodaan unionin tullialueelle sen jälkeen, kun niitä on kuljetettu yhteistä passitusta soveltavan muun kuin unionimaan alueella, tai jos kuljetuksessa on käytettävä muuta kuin unionin tai yhteistä passitusta soveltavan muun kuin unionimaan aluetta, poistumistullitoimipaikka, jonka kautta kuljetus lähtee unionista, ja saapumistullitoimipaikka, jonka kautta se saapuu jälleen unioniin.
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen asianomaisen tullitoimipaikan viitenumero.
17 05 000 000 Määrätullitoimipaikka
17 05 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodeilla sen toimipaikan viitenumero, jossa unionin passitustapahtuma päättyy.
17 06 000 000 Passituksen poistumistullitoimipaikka
17 06 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tätä dataelementtiä käytetään, kun passitusilmoitus liittyy poistumisen yleisilmoitukseen eikä passitustapahtuma seuraa vientimenettelyä. Merkitään sen aiotun tullitoimipaikan koodi, jossa passitustapahtuma poistuu vaarattomuuden ja turvallisuuden alueelta.
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen asianomaisen toimipaikan viitenumero.
17 07 000 000 Ensimmäinen saapumistullitoimipaikka
17 07 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Muodollisuuksista vastaava tullitoimipaikka, jonne aktiivisen kuljetusvälineen on määrä saapua ensimmäiseksi unionin tullialueelle.
17 08 000 000 Tosiasiallinen ensimmäinen saapumistullitoimipaikka
17 08 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Muodollisuuksista vastaava tullitoimipaikka, jonne aktiivinen kuljetusväline tosiasiallisesti saapuu ensimmäiseksi unionin tullialueelle.
17 09 000 000 Tavaroiden esittämisen tullitoimipaikka
17 09 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen tullitoimipaikka, jossa tavarat esitetään asetettaviksi tullimenettelyyn, jälleenvientiin tai väliaikaiseen varastointiin.
17 10 000 000 Valvova tullitoimipaikka
17 10 001 000 Viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan unionin koodilla tullitoimipaikka, joka on ilmoitettu luvan mukaisesti valvomaan menettelyä tai jälleenvientiä.
Datavaatimustaulukon sarake G5:
Tässä ilmoitetaan sen valvovan tullitoimipaikan tunnistetiedot, joka on toimivaltainen väliaikaisen varaston suhteen määräpaikassa.
Ryhmä 18 – Tavaran tunnistetiedot
18 01 000 000 Nettomassa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään ilmoituksen tavaraerään sisältyvien tavaroiden nettomassa kilogrammoina ilmaistuna. Nettomassa vastaa tavaroiden omaa massaa ilman pakkauspäällyksiä.
Jos nettopaino on yli 1 kg ja siihen sisältyy kilogrammaa pienempiä yksiköitä, pyöristys on mahdollista tehdä seuraavasti:
|
— |
0,001–0,499: pyöristys alempaan yksikköön (kg); |
|
— |
0,5–0,999: pyöristys ylempään yksikköön (kg). |
Alle 1 kg:n nettomassa ilmaistaan muodossa ”0”, jonka perään merkitään enintään 6 desimaalia ilman nollia paljouden perässä (esim. 123 grammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,123 tai 3 grammaa ja 40 milligrammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,00304 taikka 654 milligrammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,000654).
18 02 000 000 Paljousyksikkö***
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tarvittaessa vastaavan tavaran paljous unionin lainsäädännössä määrättynä Taricissa julkaistuna yksikkönä.
18 03 000 000 Kokonaisbruttomassa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Kokonaisbruttomassa tarkoittaa koko lähetykseen sisältyvien tavaroiden painoa, mukaan lukien pakkaus mutta pois lukien liikenteenharjoittajan ilmoituksessa ilmoittamat välineet.
Jos bruttomassa on yli 1 kg ja siihen sisältyy kilogrammaa pienempiä yksiköitä, pyöristys on mahdollista tehdä seuraavasti:
|
— |
0,001–0,499: pyöristys alempaan yksikköön (kg); |
|
— |
0,5–0,999: pyöristys ylempään yksikköön (kg). |
Alle 1 kg:n nettomassa ilmaistaan muodossa ”0”, jonka perään merkitään enintään 6 desimaalia ilman nollia paljouden perässä (esim. 123 grammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,123 tai 3 grammaa ja 40 milligrammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,00304 taikka 654 milligrammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,000654).
Datavaatimustaulukon sarakkeet: F10–F13, F20, F21, F27–F29 ja F31:
Merkitään asiaankuuluvaan lähetykseen sisältyvien tavaroiden kokonaisbruttomassa kilogrammoina, siten kuin pääasiallisessa kuljetusasiakirjassa ilmoitetaan. Bruttomassa vastaa tavaroiden ja niiden kaikkien pakkauspäällysten yhteenlaskettua massaa, lukuun ottamatta kontteja ja muita kuljetusvälineitä.
Datavaatimustaulukon sarakkeet: F11, F14, F15, F20, F22-24, F26, F27, F30, F31, F32, F33, F34, F43, F50, F51, G4:
Merkitään asiaankuuluvaan lähetykseen sisältyvien tavaroiden kokonaisbruttomassa kilogrammoina, siten kuin alemman tason kuljetusasiakirjassa ilmoitetaan. Bruttomassa vastaa tavaroiden ja niiden kaikkien pakkauspäällysten yhteenlaskettua massaa, lukuun ottamatta kontteja ja muita kuljetusvälineitä.
18 04 000 000 Bruttomassa
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Bruttomassa tarkoittaa tavaroiden painoa, johon sisältyy pakkauksen paino mutta ei liikenteenharjoittajan ilmoituksessa ilmoitettuja välineitä.
Jos bruttomassa on yli 1 kg ja siihen sisältyy kilogrammaa pienempiä yksiköitä, pyöristys on mahdollista tehdä seuraavasti:
|
— |
0,001–0,499: pyöristys alempaan yksikköön (kg); |
|
— |
0,5–0,999: pyöristys ylempään yksikköön (kg). |
Alle 1 kg:n nettomassa ilmaistaan muodossa ”0”, jonka perään merkitään enintään 6 desimaalia ilman nollia paljouden perässä (esim. 123 grammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,123 tai 3 grammaa ja 40 milligrammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,00304 taikka 654 milligrammaa painavan pakkauksen tapauksessa 0,000654).
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4, C1, H1–H6, I1 ja I2:
Merkitään tavaraerään sisältyvien tavaroiden bruttomassa kilogrammoina ilmaistuna.
Jos kuormalavojen paino on ilmoitettu kuljetusasiakirjoissa, se on otettava huomioon myös bruttomassaa laskettaessa, lukuun ottamatta seuraavia tilanteita:
|
a) |
kuormalava on merkitty tulli-ilmoitukseen erikseen; |
|
b) |
kyseisen tavaraerän tullin määrä perustuu bruttomassaan ja/tai sen tariffikiintiötä hallinnoidaan mittayksikkönä ”bruttomassa”. |
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, A2, E1, E2, G4 ja G5:
Talouden toimija voi mahdollisuuksien mukaan ilmoittaa kyseisen painon päälähetystasolla, päälähetyserän tasolla, alalähetystasolla tai alalähetyserän tasolla.
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4, C1, D1–D3, H1–H8, I1 ja I2:
Merkitään tavaraerään sisältyvien tavaroiden bruttomassa kilogrammoina ilmaistuna.
Jos ilmoitus sisältää useita tavaraeriä ja tavarat on pakattu yhteen siten, että on mahdoton määrittää yhteen erään sisältyvien tavaroiden bruttomassaa, ilmoitetaan ainoastaan kokonaisbruttomassa otsaketasolla.
Datavaatimustaulukon sarakkeet: F11, F12, F13, F20, F21, F27–F29 ja F31:
Merkitään tavaraerään sisältyvien tavaroiden bruttomassa kilogrammoina, siten kuin pääasiallisessa kuljetusasiakirjassa ilmoitetaan. Bruttomassa vastaa tavaroiden ja niiden kaikkien pakkauspäällysten yhteenlaskettua massaa, lukuun ottamatta kontteja ja muita kuljetusvälineitä.
Datavaatimustaulukon sarakkeet: F10, F11, F14, F15, F20, F22-24, F26, F27, F30, F31, F32, F33, F34, F50, F51:
Merkitään tavaraerään sisältyvien tavaroiden bruttomassa kilogrammoina, siten kuin alemman tason kuljetusasiakirjassa ilmoitetaan. Bruttomassa vastaa tavaroiden ja niiden kaikkien pakkauspäällysten yhteenlaskettua massaa, lukuun ottamatta kontteja ja muita kuljetusvälineitä.
18 05 000 000 Tavaran kuvaus
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, A2, B1-B4, C1, D1-D3, E1, E2, F10-F15, F20-22, F26-F31, F33, F34, F43, F50, F51, G4, G5, H1-H5 ja I1:
Jäsenvaltiot voivat antaa vapautuksen vaatimuksesta toimittaa tarkka kuvaus, jos ilmoittaja tai passitusmenettelyn haltija ilmoittaa kemiallisten aineiden ja valmisteiden CUS-koodin.
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, A2, F10–F15, F20-F24, F26-F34, F43, F50 ja F51:
Selväkielinen ja riittävän tarkka tavaran kuvaus, josta tulliviranomaiset voivat tunnistaa tavaran. Yleisiä ilmaisuja (esim. ”yhdistettyjä tavaroita”, ”yleistä rahtia”, ”osia” tai ”sekalaista rahtia”) tai epätarkkaa kuvausta ei voida hyväksyä. Komissio julkaisee suuntaa-antavan luettelon tällaisista yleisistä ilmaisuista ja kuvauksista.
Datavaatimustaulukon sarakkeet B3, B4, C1, D1, D2, E1 ja E2:
Se tarkoittaa tavanomaista kauppanimitystä. Jos tavaran koodi on ilmoitettava, kuvaksen on oltava riittävän täsmällinen, jotta tavarat voidaan luokitella.
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1, B2, H1–H5, H8 ja I1:
Tavaran kuvauksella tarkoitetaan tavaroiden tavanomaista kauppanimitystä. Tämä nimitys on ilmaistava riittävän täsmällisesti, jotta tavarat voidaan tunnistaa ja luokitella välittömästi ja varmasti, ei kuitenkaan asetettaessa muita kuin unionitavaroita tullivarastointimenettelyyn tyypin I, II tai III mukaisessa yleisessä tullivarastossa tai yksityisessä tullivarastossa.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D3, G4, G5, H6 ja H7:
Selväkielinen ja riittävän tarkka tavaran kuvaus, josta tulliviranomaiset voivat tunnistaa tavaran.
18 06 000 000 Pakkaus
Tämä dataelementti liittyy ilmoituksessa tai tiedoksiannossa tarkoitettujen tavaroiden pakkausta koskeviin tietoihin.
18 06 003 000 Kollien laji
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Kollin lajin ilmaiseva koodi.
18 06 004 000 Kollien lukumäärä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Kollien kokonaismäärä pienimmän ulkoisen pakkausyksikön mukaan. Sellaisten yksittäisten tavaraerien lukumäärä, joita ei voida jakaa ilman pakkauksen purkamista, taikka kappalemäärä, jos tavaroita ei ole pakattu.
Tätä tietoa ei merkitä, kun kyseessä ovat irtotavarat.
18 06 054 000 Lähetysmerkinnät
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Vapaamuotoinen kuvaus kuljetusyksiköiden tai kollien merkinnöistä ja numeroista.
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, A3, C1, E2, G4 ja I1:
Tämä tieto merkitään soveltuvin osin ainoastaan pakatuista tavaroista. Kun tavarat kuljetetaan konteissa, lähetysmerkintöjen sijaan voidaan merkitä kontin numero, mutta talouden toimija voi kuitenkin lisätä lähetysmerkinnät soveltuvin osin. Lähetysmerkintöjen sijaan voidaan merkitä yhtenäisviite tai kuljetusasiakirjojen viitteet, joiden avulla kaikki lähetyksen sisältämät kollit voidaan tunnistaa selkeästi.
18 07 000 000 Vaaralliset aineet
18 07 055 000 UN-numero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Vaarallisten tavaroiden UNDG-koodi on nelinumeroinen sarjanumero, jonka YK on antanut yleisimmin kuljetettavia vaarallisia tavaroita koskevassa luettelossa mainituille aineille ja tavaroille.
18 08 000 000 CUS-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään Customs Union and Statistics (CUS) -numero, joka annetaan Euroopan kemiallisten aineiden tulliluettelossa.
18 09 000 000 Tavaran koodi
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B4, C1, H1–H8 ja I1:
Merkitään kyseessä olevaa tavaraa vastaava koodi.
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1 ja A2:
Harmonoidun järjestelmän alanimikettä on käytettävä.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1–D3 ja E1:
Vaadittaessa on ilmoitettava ainakin harmonoidun järjestelmän alanimike.
Datavaatimustaulukon sarake E2:
Nämä tiedot on annettava harmonoidun järjestelmän alanimikkeenä tai yhdistetyn nimikkeistön koodina kansallisten vaatimusten mukaisesti.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F15, F50 ja F51:
Merkitään ilmoitettujen tavaroiden harmonoidun järjestelmän alanimike. Yhdistettyjen kuljetusten tapauksessa merkitään passiivisella kuljetusvälineellä kuljetettujen tavaroiden harmonoidun järjestelmän alanimike.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F20–F24, F26–F34, F43, G4 ja G5:
Merkitään ilmoitettujen tavaroiden harmonoidun järjestelmän alanimike. Tätä tietoa ei vaadita, jos ei ole kyse luonteeltaan kaupallisista tavaroista.
18 09 056 000 Harmonoidun järjestelmän alanimike
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään harmonoidun järjestelmän alanimike.
18 09 057 000 Yhdistetyn nimikkeistön koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhdistetyn nimikkeistön koodin kaksi lisänumeroa.
18 09 058 000 Taric-koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kyseessä olevaa tavaraerää kuvaava Taric-alanimike.
18 09 059 000 Taric-lisäkoodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kyseessä olevaa tavaraerää kuvaavat Taric-lisäkoodit.
18 09 060 000 Kansallinen lisäkoodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kyseessä olevaa tavaraerää kuvaava(t) kansallinen (kansalliset) lisäkoodi(t).
18 10 000 000 Tavaralaji
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen postilähetykseen sisältyvien tavaroiden tyyppi.
Ryhmä 19 – Tiedot kuljetuksesta (kuljetusmuodot, -välineet ja -laitteet)
19 01 000 000 Kontin indikaattori
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, A3, B1–B4, C2, D1–D4 ja E1:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen oletettu tilanne unionin ulkorajaa ylitettäessä, sellaisena kuin se on tiedossa vienti- tai passitusmuodollisuuksia suoritettaessa tai unionitavaroiden tullioikeudellista asemaa koskevaa todistetta haettaessa.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F15, F20–F22, F26–F29, F31, F33, F34, F40, F41 ja F45–F51:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen oletettu tilanne unionin ulkorajaa ylitettäessä.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1–H4:
Merkitään unionin koodilla tilanne unionin ulkorajaa ylitettäessä.
19 02 000 000 Kuljetuksen viitenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Tarvittaessa kuljetusvälineellä tehdyn matkan tunnistetiedot, kuten matkan numero tai lennon IATE-numero.
Ilmakuljetuksissa, joissa ilma-aluksen käyttäjä kuljettaa tavaroita yhteistunnusta käyttäen tai toisen osapuolen kanssa tehdyn vastaavan alihankintasopimuksen nojalla, on käytettävä liikennöivän yhtiön lentonumeroa.
19 03 000 000 Kuljetusmuoto rajalla
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1***, A2***, B1, B2, B3, D1 ja D2:
Merkitään unionin koodia käyttäen kuljetusmuoto, joka vastaa aktiivista kuljetusvälinettä, jolla tavarat on määrä viedä unionin tullialueelta.
Datavaatimustaulukon sarake B4:
Merkitään unionin koodia käyttäen se kuljetusmuoto, joka vastaa aktiivista kuljetusvälinettä, jolla tavarat on määrä viedä kyseiseltä veroalueelta.
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F15, F20-F22, F26–F31, F33-F42, F45-F51 ja G2:
Merkitään unionin koodia käyttäen kuljetusmuoto, joka vastaa aktiivista kuljetusvälinettä, jolla tavarat on määrä tuoda unionin tullialueelle.
Yhdistettyjen kuljetusten tapauksessa sovelletaan sääntöjä, jotka on vahvistettu dataelementille 19 08 000 000 ”Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline”.
Kun lentorahtia kuljetetaan muilla kuljetusmuodoilla kuin lentoteitse, muut kuljetusmuodot on ilmoitettava.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1–H4:
Merkitään unionin koodia käyttäen kuljetusmuoto, joka vastaa aktiivista kuljetusvälinettä, jolla tavarat on tuotu unionin tullialueelle.
Datavaatimustaulukon sarake H5:
Merkitään unionin koodia käyttäen kuljetusmuoto, joka vastaa aktiivista kuljetusvälinettä, jolla tavarat on tuotu kyseiselle veroalueelle.
19 04 000 000 Sisämaan kuljetusmuoto
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1, B2, B3, C2 ja D1-D4:
Ilmoitetaan unionin koodilla lähtiessä käytetty kuljetusmuoto.
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1 ja H2–H5:
Ilmoitetaan unionin koodilla saapuessa käytetty kuljetusmuoto.
19 05 000 000 Lähtökuljetusväline
19 05 061 000 Tunnistetietojen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen tunnistetietojen tyyppi.
19 05 017 000 Tunnistenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet B1–B3, C2 ja D1–D4:
Merkitään sen kuljetusvälineen (niiden kuljetusvälineiden) tunnus sekä tunnistetiedot, johon (joihin) tavarat on välittömästi lastattu vienti- tai passitusmuodollisuuksia suoritettaessa (tai jos on useampia kuljetusvälineitä, kokonaisuutta liikuttavan kuljetusvälineen tunnus). Jos käytetään vetoajoneuvoa ja perävaunua, joilla on eri rekisterinumero, merkitään vetoajoneuvon ja perävaunun rekisterinumerot sekä vetoajoneuvon kansallisuus.
Seuraavat maininnat voidaan merkitä asianomaisen kuljetusvälineen lajin mukaisesti:
|
Kuljetusvälineet |
Tunnistusmenetelmä |
|
Meri- ja sisävesikuljetus |
Aluksen IMO-tunnistenumero tai aluksen yksilöllinen eurooppalainen tunnistenumero (ENI) tai aluksen nimi |
|
Ilmakuljetus |
Lennon numero ja päivämäärä (jos lennolla ei ole numeroa, merkitään ilma-aluksen rekisterinumero) |
|
Maantiekuljetus |
Ajoneuvon ja/tai perävaunun rekisterinumero |
|
Rautatiekuljetus |
Vaunun numero |
Tämä tieto annetaan meri- tai sisävesikuljetuksen tapauksessa aluksen IMO-tunnistenumeron tai aluksen yksilöllisen eurooppalaisen tunnistenumeron (ENI) muodossa. Muiden kuljetusmuotojen osalta käytetään samaa tunnistusmenetelmää kuin datavaatimustaulukon sarakkeiden B1, B2 ja B3 tapauksessa.
Jos käytetään vetoajoneuvoa ja perävaunua, merkitään sekä vetoauton että perävaunun rekisterinumero. Jos vetoajoneuvon rekisterinumero ei ole tiedossa, merkitään perävaunun rekisterinumero.
19 05 062 000 Kansallisuus
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen sen kuljetusvälineen (niiden kuljetusvälineiden) kansallisuus, johon (joihin) tavarat on välittömästi lastattu vienti- tai passitusmuodollisuuksia suoritettaessa (tai jos on useampia kuljetusvälineitä, kokonaisuutta liikuttavan kuljetusvälineen tunnus). Jos vetoajoneuvon ja perävaunun kansallisuus eivät ole samat, merkitään vetoajoneuvon kansallisuus.
Kun tavarat kuljetetaan perävaunulla ja vetoajoneuvolla, merkitään sekä perävaunun että vetoajoneuvon kansallisuus. Jos vetoajoneuvon kansallisuutta ei tiedetä, merkitään perävaunun kansallisuus.
19 06 000 000 Saapumiskuljetusväline
19 06 061 000 Tunnistetietojen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen tunnistetietojen tyyppi.
19 06 017 000 Tunnistenumero
Datavaatimustaulukon sarakkeet H1–H3 ja H5:
Merkitään sen kuljetusvälineen (niiden kuljetusvälineiden) laji, johon (joihin) tavarat on välittömästi lastattu, kun ne on esitetty tullitoimipaikassa, jossa määräpaikan muodollisuudet on suoritettu. Jos käytetään vetoajoneuvoa ja perävaunua, joilla on eri rekisterinumero, merkitään vetoajoneuvon ja perävaunun rekisterinumero.
Seuraavat maininnat voidaan merkitä asianomaisen kuljetusvälineen lajin mukaisesti:
|
Kuljetusvälineet |
Tunnistusmenetelmä |
|
Meri- ja sisävesikuljetus |
Aluksen IMO-tunnistenumero tai aluksen yksilöllinen eurooppalainen tunnistenumero (ENI) tai aluksen nimi |
|
Ilmakuljetus |
Lennon numero ja päivämäärä (jos lennolla ei ole numeroa, merkitään ilma-aluksen rekisterinumero) |
|
Maantiekuljetus |
Ajoneuvon ja/tai perävaunun rekisterinumero |
|
Rautatiekuljetus |
Vaunun numero |
Datavaatimustaulukon sarakkeet G4 ja G5:
Tämä tieto annetaan meri- tai sisävesikuljetuksen tapauksessa aluksen IMO-tunnistenumeron tai aluksen yksilöllisen eurooppalaisen tunnistenumeron (ENI) muodossa. Muiden kuljetusmuotojen osalta käytetään samaa tunnistusmenetelmää kuin datavaatimustaulukon sarakkeiden H1 ja H3–H5 tapauksessa.
19 07 000 000 Kuljetusvälineet
19 07 044 000 Tavaroiden viite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kunkin kontin osalta tavaraerän järjestysnumero(t) kyseisessä kontissa kuljetettavien tavaroiden osalta.
19 07 063 000 Kontin tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään kontin tunnistusmerkinnät (kirjaimia ja/tai numeroita).
Muissa liikennemuodoissa kuin ilmaliikenteessä kontti on rahdin kuljetukseen sopiva erityinen lujitettu pinottava laatikko, jota voidaan siirtää vaaka- tai pystysuoraan.
Ilmaliikenteessä kontit ovat rahdin kuljetukseen sopivia erityisiä lujitettuja laatikkoja, joita voidaan siirtää vaaka- tai pystysuoraan.
Tässä dataelementissä maantie- ja rautakuljetuksissa käytettäviä vaihtokoreja ja puoliperävaunuja pidetään kontteina.
Standardin ISO 6346 mukaisten konttien osalta annetaan kontin tunnistenumeron lisäksi tarvittaessa myös konttien ja intermodaalikuljetusten kansainvälisen yhteyselimen (BIC) antama tunniste (etuliite).
Vaihtokorien ja puoliperävaunujen tapauksessa käytetään eurooppalaisella standardilla EN 13044 käyttöön otettua intermodaalisten lastausyksikköjen ILU-koodia.
19 07 064 000 Kontin koon ja lajin tunnistetiedot
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Koodattu tieto kontin ominaisuuksista eli sen koosta ja lajista.
19 07 065 000 Kontin pakkaustilanne
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Koodattu tieto, josta käy ilmi, kuinka täysi kontti on.
19 07 066 000 Kontin toimittajan tyypin koodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Koodi, jolla ilmoitetaan tiedot kontin toimittavasta osapuolesta.
19 08 000 000 Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline
19 08 061 000 Tunnistetietojen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen tunnistenumeron tyyppi.
19 08 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Unionin ulkorajan ylittävän aktiivisen kuljetusvälineen tunnistetiedot.
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1***, A2***, B1, D1, D2 ja D4:
Kun kyseessä on yhdistetty kuljetus tai useiden kuljetusvälineiden käyttö, aktiivinen kuljetusväline on se, joka mahdollistaa kokonaisuuden liikkumisen. Jos kyseessä on esimerkiksi merialuksella kuljetettava kuorma-auto, aktiivinen kuljetusväline on kyseinen alus. Jos kyseessä on vetoajoneuvo ja perävaunu, aktiivinen kuljetusväline on vetoajoneuvo.
Seuraavat tiedot on merkittävä asianomaisesta kuljetusvälineestä riippuen:
|
Kuljetusvälineet |
Tunnistusmenetelmä |
|
Meri- ja sisävesikuljetus |
Aluksen IMO-tunnistenumero tai aluksen yksilöllinen eurooppalainen tunnistenumero (ENI) tai aluksen nimi |
|
Ilmakuljetus |
Lennon numero ja päivämäärä (jos lennolla ei ole numeroa, merkitään ilma-aluksen rekisterinumero) |
|
Maantiekuljetus |
Ajoneuvon ja/tai perävaunun rekisterinumero |
|
Rautatiekuljetus |
Vaunun numero |
Datavaatimustaulukon sarakkeet F10–F13, F20, F21, F27–F29, F31, F34, F40, F45 ja F50:
Seuraavat tiedot on merkittävä asianomaisesta kuljetusvälineestä riippuen:
|
Kuljetusvälineet |
Tunnistusmenetelmä |
|
Meri- ja sisävesikuljetus |
Aluksen IMO-tunnistenumero tai aluksen yksilöllinen eurooppalainen tunnistenumero (ENI) |
|
Ilmakuljetus |
Lennon numero ja päivämäärä (jos lennolla ei ole numeroa, merkitään ilma-aluksen rekisterinumero) |
|
Maantiekuljetus |
Ajoneuvon ja/tai perävaunun rekisterinumero |
|
Rautatiekuljetus |
Junan numero |
Datavaatimustaulukon sarake G2:
Tämä tieto on annettava merikuljetuksessa aluksen IMO-tunnistenumeron ja ilmakuljetuksessa lennon IATA-numeron muodossa, siten kuin on ilmoitettu kyseisten tavaroiden osalta aikaisemmin annetussa saapumisen yleisilmoituksessa.
Ilmakuljetuksissa, joissa ilma-aluksen käyttäjä kuljettaa tavaroita yhteistunnusjärjestelyn mukaisesti, on käytettävä yhteistunnusta käyttävien yhtiöiden lentonumeroita.
19 08 062 000 Kansallisuus
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodia käyttäen unionin ulkorajan ylittävän aktiivisen kuljetusvälineen kansallisuus.
Kun kyseessä on yhdistetty kuljetus tai useiden kuljetusvälineiden käyttö, aktiivinen kuljetusväline on se, joka mahdollistaa kokonaisuuden liikkumisen. Jos kyseessä on esimerkiksi merialuksella kuljetettava kuorma-auto, aktiivinen kuljetusväline on kyseinen alus. Jos kyseessä on vetoajoneuvo ja perävaunu, aktiivinen kuljetusväline on vetoajoneuvo.
19 08 067 000 Kulkuneuvon tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen kuljetusvälineen tyyppi.
19 08 084 000 Rajatullitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa koodia käyttäen sen toimipaikan viitenumero, jossa aktiivinen kuljetusväline ylittää unionin ulkorajan.
19 09 000 000 Rajanylityksessä käytettävä passiivinen kuljetusväline
19 09 061 000 Tunnistetietojen tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen tunnistenumeron tyyppi.
19 09 017 000 Tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään yhdistettyjen kuljetusten tapauksessa sen passiivisen kuljetusvälineen tunnistetiedot, jota kuljetetaan dataelementissä 19 08 000 000 ”Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline” ilmoitettavalla aktiivisella kuljetusvälineellä. Jos kyseessä on esimerkiksi merialuksella kuljetettava kuorma-auto, passiivinen kuljetusväline on kyseinen kuorma-auto.
Seuraavat tiedot on merkittävä asianomaisesta kuljetusvälineestä riippuen:
|
Kuljetusvälineet |
Tunnistusmenetelmä |
|
Meri- ja sisävesikuljetus |
Aluksen IMO-tunnistenumero tai aluksen yksilöllinen eurooppalainen tunnistenumero (ENI) tai aluksen nimi |
|
Ilmakuljetus |
Lennon numero ja päivämäärä (jos lennolla ei ole numeroa, merkitään ilma-aluksen rekisterinumero) |
|
Maantiekuljetus |
Ajoneuvon ja/tai perävaunun rekisterinumero |
|
Rautatiekuljetus |
Vaunun numero |
Kun kyseessä on meri- ja sisävesikuljetus, on ilmoitettava aluksen IMO-tunnistenumero tai aluksen yksilöllinen eurooppalainen tunnistenumero (ENI).
19 09 062 000 Kansallisuus
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodia käyttäen sen passiivisen kuljetusvälineen kansallisuus, jota kuljetetaan unionin ulkorajan ylittävällä aktiivisella kuljetusvälineellä.
Yhdistettyjen kuljetusten tapauksessa ilmoitetaan asiaa koskevalla unionin koodilla passiivisen kuljetusvälineen kansallisuus. Passiivinen kuljetusvälin on kuljetusväline, jota kuljetetaan dataelementissä 19 08 000 000 ”Rajanylityksessä käytettävä aktiivinen kuljetusväline” ilmoitetulla unionin ulkorajan ylittävällä aktiivisella kuljetusvälineellä. Jos kyseessä on esimerkiksi merialuksella kuljetettava kuorma-auto, passiivinen kuljetusväline on kyseinen kuorma-auto.
19 09 067 000 Kulkuneuvon tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Ilmoitetaan asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen kuljetusvälineen tyyppi.
19 10 000 000 Sinetti
19 10 068 000 Sinettien lukumäärä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään soveltuvin osin kuljetusvälineeseen kiinnitettyjen sinettien lukumäärä.
19 10 015 000 Tunniste
Datavaatimustaulukon sarakkeet A1, F10–F15, F40, F41, F45–F51, G4 ja G5:
Merkitään soveltuvin osin kuljetusvälineeseen kiinnitettyjen sinettien tunnistenumerot.
Datavaatimustaulukon sarakkeet D1–D4:
Tämä tieto on annettava, jos valtuutettu lähettäjä tekee ilmoituksen, jonka osalta lähettäjän valtuutuksessa edellytetään sinettien käyttöä, tai jos passitusmenettelyn haltijalla on lupa käyttää tietyntyyppisiä sinettejä.
19 11 000 000 Postin kuljetusyksikön tunnistenumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Postin kuljetusyksikkö on postin kuljettamiseen tarkoitettu lastausyksikkö.
Merkitään sen postin kuljetusyksikön tunnistenumerot, joka muodostaa postitoiminnan harjoittajan yhdistetyn lähetyksen.
Ryhmä 99 – Muut dataelementit (tilastotiedot, vakuudet, tariffiin liittyvät tiedot)
99 01 000 000 Kiintiön järjestysnumero
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään ilmoittajan hakeman tariffikiintiön järjestysnumero.
99 02 000 000 Vakuuden tyyppi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodeilla toimintoon liittyvän vakuuden tyyppi.
99 03 000 000 Vakuuden viite
99 03 069 000 GRN
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään vakuuden viitenumero.
99 03 070 000 Tunnuskoodi
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tunnuskoodi.
99 03 012 000 Valuutta
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa koodia käyttäen valuutta, jona kauppalasku on laadittu.
99 03 071 000 Katettava määrä
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään sen tullivelan määrä, joka voi syntyä tai on syntynyt kyseisen ilmoituksen yhteydessä, missä tapauksessa vakuus kattaa sen.
99 03 072 000 Vakuustullitoimipaikka
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään asiaankuuluvaa unionin koodia käyttäen sen toimipaikan viitenumero, jossa vakuus rekisteröidään.
99 03 073 000 Muu vakuuden viite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään muu vakuuden viite kuin GRN.
99 04 000 000 Erityinen vakuuden viite
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään muu vakuuden viite kuin GRN.
99 05 000 000 Liiketoimen luonne
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään unionin koodeilla ja nimikkeillä tiedot, joista ilmenee asianomaisen kauppatapahtuman tyyppi.
99 06 000 000 Tilastoarvo
Kaikki asiaa koskevat datavaatimustaulukon käytetyt sarakkeet:
Merkitään tilastoarvo sinä valuuttayksikkönä, jota koskeva koodi voi olla dataelementissä 14 17 000 000 ”Sisäinen valuuttayksikkö”, tai jos tällaista koodia ei ole, dataelementissä 14 17 000 000 ”Sisäinen valuuttayksikkö”, sen jäsenvaltion valuuttana, jossa vienti-/tuontimuodollisuudet suoritetaan voimassa olevien unionin säännösten mukaisesti.
(1) Komission delegoitu asetus (EU) 2019/1143, annettu 14 päivänä maaliskuuta 2019, delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 muuttamisesta tiettyjen arvoltaan vähäisten lähetysten ilmoittamisen osalta (EUVL L 181, 5.7.2019, s. 2).
(2) Komission delegoitu asetus (EU) 2021/234, annettu 7 päivänä joulukuuta 2020, delegoidun asetuksen (EU) 2015/2446 muuttamisesta yhteisten tietovaatimusten osalta ja delegoidun asetuksen (EU) 2016/341 muuttamisesta tietyissä lomakkeissa käytettävien koodien osalta (EUVL L 63, 23.2.2021, s. 1).
(3) Neuvoston direktiivi 2006/79/EY, annettu 5 päivänä lokakuuta 2006, tavaroiden maahantuonnissa pieninä muina kuin kaupallisina lähetyksinä kolmansista maista sovellettavista verovapautuksista (EUVL L 286, 17.10.2006, s. 15).
(4) Neuvoston asetus (EY) N:o 1186/2009, annettu 16 päivänä marraskuuta 2009, yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta (EUVL L 324, 10.12.2009, s. 23).
(5) Neuvoston asetus (EU) N:o 389/2012, annettu 2 päivänä toukokuuta 2012, hallinnollisesta yhteistyöstä valmisteverotuksen alalla ja asetuksen (EY) N:o 2073/2004 kumoamisesta (EUVL L 121, 8.5.2012, s. 1).
LIITE III
””LIITE 12-01
3 ARTIKLASSA TARKOITETTUA TALOUDEN TOIMIJOIDEN JA MUIDEN HENKILÖIDEN REKISTERÖINTIÄ KOSKEVAT YHTEISET DATAVAATIMUKSET
Alkuhuomautukset
I OSASTO
DATAVAATIMUKSET
1 LUKU
Datavaatimustaulukon alkuhuomautukset
|
1) |
Talouden toimijoiden ja muiden henkilöiden rekisteröintiin käytetty keskitetty järjestelmä sisältää tämän liitteen I osaston 3 luvussa määritellyt dataelementit. |
|
2) |
Annettavat dataelementit esitetään datavaatimustaulukossa. Kustakin dataelementistä II osastossa yksityiskohtaisesti annetut erityiset säännökset eivät vaikuta dataelementtien asemaan sellaisina kuin ne määritellään tietovaatimustaulukossa. |
|
3) |
Tässä liitteessä kuvattujen datavaatimusten muodot eritellään täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2447. |
|
4) |
Jäljempänä 3 luvussa olevat symbolit ”A” ja ”B” eivät vaikuta siihen, että tietty data annetaan vain olosuhteiden sitä edellyttäessä. |
|
5) |
EORI-merkinnän saa poistaa vasta, kun voimassaolon päättymisestä on kulunut 10 vuotta. |
2 LUKU
Taulukon selitykset
|
Dataelementin numero |
Kyseessä olevan dataelementin järjestysnumero |
|
Dataelementin nimi |
Kyseessä olevan dataelementin nimi |
|
Symboli |
Symbolin kuvaus |
|
A |
Pakollinen: joka jäsenvaltiossa vaadittava data |
|
B |
Vapaaehtoinen jäsenvaltioille: data, jonka jäsenvaltiot voivat päättää olla vaatimatta. |
3 LUKU
Datavaatimustaulukko
|
Dataelementin numero |
Dataelementin nimi |
Dataelementti pakollinen/vapaaehtoinen |
|
1 |
EORI-numero |
A |
|
2 |
Henkilön koko nimi |
A |
|
3 |
Sijoittautumis-/asuinpaikan osoite |
A |
|
3a |
Sijoittautumispaikan osoite (osoitteet) unionin tullialueella |
A |
|
4 |
Sijoittautuminen unionin tullialueelle |
A |
|
5 |
Alv-tunnus (-tunnukset) |
A |
|
6 |
Oikeudellinen asema |
B |
|
7 |
Yhteystiedot |
B |
|
8 |
Kolmannen maan yksilöllinen tunnistenumero |
B |
|
9 |
Suostumus 1, 2, 3 ja 3 a kohdassa lueteltujen henkilötietojen julkistamiseen |
A |
|
10 |
Nimi |
A |
|
11 |
Sijoittautumispäivä |
B |
|
12 |
Henkilön tyyppi |
B |
|
13 |
Pääasiallinen taloudellinen toiminta |
B |
|
14 |
EORI-numeron voimassaolon alkamispäivä |
A |
|
15 |
EORI-numeron voimassaolon päättymispäivä |
A |
II OSASTO
DATAVAATIMUKSIA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET
Johdanto
Tässä osastossa olevia kuvauksia ja huomautuksia sovelletaan I osastossa olevassa datavaatimustaulukossa tarkoitettuihin dataelementteihin
Datavaatimukset
1. EORI-numero
1 artiklan 18 kohdassa tarkoitettu EORI-numero.
2. Henkilön koko nimi
Tämä dataelementti on pakollinen vain, jos talouden toimijan nimi on yli 70 merkkiä.
Luonnolliset henkilöt:
henkilön nimi sellaisena kuin se ilmoitetaan matkustusasiakirjassa, jonka tunnustetaan oikeuttavan unionin ulkorajan ylittämiseen, tai asuinjäsenvaltion kansallisessa henkilörekisterissä.
Sijoittautumisjäsenvaltion kaupparekisteriin merkityt talouden toimijat:
talouden toimijan virallinen nimi, joka on merkitty sijoittautumisjäsenvaltion kaupparekisteriin.
Talouden toimijat, joita ei ole merkitty sijoittautumisjäsenvaltion kaupparekisteriin:
talouden toimijan virallinen nimi, joka ilmoitetaan sen perustamisasiakirjassa.
3. Sijoittautumis-/asuinpaikan osoite
Henkilön sijoittautumis- tai asuinpaikan täydellinen osoite, mukaan lukien maan tai alueen tunniste.
3a. Sijoittautumispaikan osoite (osoitteet) unionin tullialueella
Tämä dataelementti koskee ainoastaan talouden toimijoita, joiden osoite on kolmannessa maassa ja joiden on ilmoitettu sijoittautuneen unionin tullialueelle.
Henkilön sijoittautumis-/asuinpaikan täydellinen osoite (täydelliset osoitteet) unionin tullialueella, mukaan lukien maan tai alueen tunniste.
4. Sijoittautuminen unionin tullialueelle
Ilmoitetaan, onko talouden toimija sijoittautunut unionin tullialueelle. Tätä dataelementtiä käytetään vain, jos talouden toimijalla on osoite kolmannessa maassa.
5. Alv-tunnus (-tunnukset)
Jäsenvaltioiden mahdollisesti antama(t) tunnus (tunnukset).
6. Oikeudellinen asema
Perustamisasiakirjan mukaisesti.
7. Yhteystiedot
Yhteyshenkilön nimi, osoite ja jokin seuraavista: puhelinnumero, faksinumero, sähköpostiosoite.
8. Kolmannen maan yksilöllinen tunnistenumero
Jos henkilö ei ole sijoittautunut unionin tullialueelle:
tunnistenumero, jos kolmannen maan toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet henkilölle sellaisen talouden toimijoiden yksilöimiseksi tullitarkoituksia varten.
9. Suostumus 1, 2, 3 ja 3 a kohdassa lueteltujen henkilötietojen julkistamiseen
Ilmoitetaan, onko suostumus annettu.
10. Nimi
Jos talouden toimijan nimi on enintään 70 merkkiä, tähän datavaatimukseen lisättävän merkinnän on täytettävä seuraavat kriteerit:
|
Luonnolliset henkilöt:
|
|
Sijoittautumisjäsenvaltion kaupparekisteriin merkityt talouden toimijat:
|
|
Talouden toimijat, joita ei ole merkitty sijoittautumisjäsenvaltion kaupparekisteriin:
|
11. Sijoittautumispäivä
Luonnolliset henkilöt:
Syntymäaika.
Koodeksin 5 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut oikeushenkilöt ja henkilöiden yhteenliittymät:
sijoittautumispäivä koodeksin 5 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja oikeushenkilöitä ja henkilöiden yhteenliittymiä koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
12. Henkilön tyyppi
Käytetään asiaankuuluvaa koodia.
13. Pääasiallinen taloudellinen toiminta
Euroopan yhteisön tilastollisen toimialaluokituksen (NACE) mukainen pääasiallisen taloudellisen toiminnan koodi asianomaisen jäsenvaltion kaupparekisterissä.
14. EORI-numeron voimassaolon alkamispäivä
EORI-merkinnän voimassaoloajan ensimmäinen päivä. Tällä tarkoitetaan ensimmäistä päivää, jona talouden toimija voi käyttää EORI-numeroa yhteydenpidossa tulliviranomaisten kanssa.
15. EORI-numeron voimassaolon päättymispäivä
EORI-merkinnän voimassaoloajan viimeinen päivä. Tällä tarkoitetaan viimeistä päivää, jona talouden toimija voi käyttää EORI-numeroa yhteydenpidossa tulliviranomaisten kanssa.
LIITE IV
””LIITE B-02
185 ARTIKLASSA TARKOITETTU PASSITUKSEN SAATEASIAKIRJA
I LUKU
Passituksen saateasiakirjan malli
II LUKU
Passituksen saateasiakirjaa koskevat huomautukset ja tiedot (data)
Tässä luvussa käytetty lyhenne ”BCP” (toiminnan jatkuvuussuunnitelma) viittaa tilanteisiin, joissa sovelletaan täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2447 määriteltyä ja sen liitteessä 72-04 kuvattua varamenettelyä.
Jos passituksen saateasiakirja painetaan, tavallista paperia voidaan käyttää.
Passituksen saateasiakirja perustuu passitusilmoituksesta saatavaan dataan, jota passitusmenettelyn haltija on tarvittaessa muuttanut ja/tai jonka lähtötoimipaikka on varmentanut.
1. Kohta ”MRN”:
MRN on merkittävä ensimmäiselle sivulle ja kaikkiin tavaraerittelyihin. MRN-numeroa ei kuitenkaan merkitä, kun kyseessä ovat BCP:ssä käytettävät lomakkeet.
MRN on myös esitettävä viivakoodina vakiokoodia ”128” ja ”B”-merkistöä käyttäen.
2. Kohta ”Lomakkeet”:
|
— |
ensimmäinen alakohta: asianomaisen lehden järjestysnumero, |
|
— |
toinen alakohta: lehtien kokonaismäärä (mukaan lukien tavaraerittely). |
3. Kohta ”Turvallisuus” [11 07]:
Kun asiakirja ei sisällä turvallisuutta koskevia tietoja, tätä kohtaa ei täytetä.
4. Kohta ”Tavaraerittelyt”:
Kaikkien yhdessä ilmoituksessa olevien tavaraerittelyjen kokonaismäärä.
5. Kohta” Kollimäärä”:
Kaikkien yhdessä ilmoituksessa olevien kollien kokonaismäärä.
6. Kohta ”BCP – Palautuskappale lähetettävä seuraavaan toimipaikkaan”:
Sen tullitoimipaikan nimi, osoite ja tunnistenumero, johon passituksen saateasiakirjan kappale on palautettava, kun kyseessä on BCP.
7. Kohta ”Vakuus ei voimassa seuraavissa maissa”:
Kun kyseessä on BCP, niiden maiden koodit, joissa ei voida käyttää asianomaista vakuutta.
8. Kohta ”Kuljetuksen aikana sattuneet tapahtumat (BCP)”:
Tämä kohta on täytettävä, kun kyseessä on BCP ja kuljetuksen aikana sattui tapahtumia.
Tavaroiden poistumisesta lähtötoimipaikasta niiden saapumiseen määrätoimipaikkaan kuluvana aikana voi olla tarpeen lisätä tiettyjä tietoja tavaroiden mukana seuraavaan passituksen saateasiakirjaan. Nämä tiedot koskevat kuljetusta. Niiden merkitsemisestä asiakirjaan kuljetuksen edetessä vastaa siitä kuljetusvälineestä vastuussa oleva liikenteenharjoittaja, johon tavarat on lastattu. Nämä tiedot voidaan merkitä selvästi käsin, jolloin merkinnät olisi tehtävä musteella suuraakkosin.
Liikenteenharjoittajia muistutetaan, että tavarat saadaan uudelleenlastata ainoastaan sen maan tulliviranomaisten luvalla, jonka alueella uudelleenlastaus tapahtuu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 305 artiklassa säädettyjen/määriteltyjen poikkeusten soveltamista.
Jos tavaroita kuljetetaan intermodaalisissa kuljetusyksiköissä, kuten konteissa, vaihtokoreissa tai puoliperävaunuissa, passitusmenettelyn haltijan ei tarvitse antaa näitä tietoja, jos lähtöpaikan logistiset järjestelyt voivat estää kuljetusvälineen tunnistetietojen ja kansallisuuden ilmoittamisen silloin, kun tavarat luovutetaan passitukseen. Intermodaalisissa kuljetusyksiköissä on oltava yksilölliset tunnistenumerot, jotka ilmoitetaan dataelementissä 19 07 063 000 (Kontin tunnistenumero), ja tavaroita ei saa käsitellä kuljetusmuotoa vaihdettaessa.
Jos tulliviranomaiset katsovat, että asianomainen unionin passitustapahtuma voi jatkua tavanomaisesti, niiden on vahvistettava passituksen saateasiakirjat toteutettuaan ensin mahdollisesti tarvittavat toimet.
Kyseiset tiedot koskevat seuraavia kohtia ja toimia:
|
— |
Kohta ”Tapahtuman rekisteröintitullitoimipaikka”: merkitään sen tullitoimipaikan viitenumero, jossa tapahtuma on rekisteröity. |
|
— |
Kohta ”Tapahtuman koodi”: merkitään UTK:n täytäntöönpanoasetuksen 305 artiklan 1 ja 8 kohdassa tarkoitetun tapahtuman luonne. |
9. Kohta ”Lähtötullitoimipaikka” [17 03]:
Tähän kohtaan on myös merkittävä valtuutetun lähettäjän (jos sellainen on) nimi ja valtuutuksen numero.
Passituksen saateasiakirjaan ei saa tehdä muutoksia, lisäyksiä eikä poistoja, jollei tässä asetuksessa toisin säädetä.
LIITE V
”LIITE B-03
185 ARTIKLASSA TARKOITETTU TAVARAERITTELY
I LUKU
Tavaraerittelyn malli
II LUKU
Tavaraerittelyä koskevat huomautukset ja tiedot (data)
Tässä luvussa käytetty lyhenne ”BCP” (toiminnan jatkuvuussuunnitelma) viittaa tilanteisiin, joissa sovelletaan täytäntöönpanoasetuksessa (EU) 2015/2447 määriteltyä ja sen liitteessä 72-04 kuvattua varamenettelyä. Tavaraerittely (passitus) sisältää ilmoituksessa mainittuja tavaraeriä koskevan datan.
Tavaraerittelyn kohtia voidaan laajentaa pituussuunnassa. Liitteen B selittävissä huomautuksissa olevien vaatimusten lisäksi data on merkittävä seuraavasti tarvittaessa koodeja käyttäen:
|
1. |
Kohta ”MRN” – sellaisena kuin se määritellään liitteessä B-02. MRN on merkittävä ensimmäiselle sivulle ja kaikkiin tavaraerittelyihin. MRN-numeroa ei kuitenkaan merkitä, kun kyseessä ovat BCP:ssä käytettävät lomakkeet. |
|
2. |
Seuraavat tavaraerittelyn tasolla olevat eri kohdat on täytettävä:
|
ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2024/249/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)