|
virallinen lehti |
FI Sarjan L |
|
2023/2187 |
18.10.2023 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2023/2187,
annettu 6 päivänä syyskuuta 2023,
Euroopan yhteisön ja Kiribatin tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan pöytäkirjan (2023–2028) allekirjoittamisesta unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Neuvosto hyväksyi 23 päivänä heinäkuuta 2007 asetuksen (EY) N:o 893/2007 (1) Euroopan yhteisön ja Kiribatin tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, tekemisestä. |
|
(2) |
Sopimuksen ensimmäisessä pöytäkirjassa (2) vahvistettiin unionin aluksille Kiribatin kalastusalueella myönnetyt kalastusmahdollisuudet ja unionin myöntämä taloudellinen korvaus kuuden vuoden ajaksi. Mainitun pöytäkirjan voimassaolo päättyi 15 päivänä syyskuuta 2012. |
|
(3) |
Sopimuksen toisessa pöytäkirjassa (3) vahvistettiin unionin aluksille Kiribatin kalastusalueella myönnetyt kalastusmahdollisuudet ja unionin myöntämä taloudellinen korvaus kolmen vuoden ajaksi. Mainitun pöytäkirjan voimassaolo päättyi 15 päivänä syyskuuta 2015. |
|
(4) |
Neuvosto antoi 26 päivänä tammikuuta 2015 komissiolle valtuudet aloittaa neuvottelut Kiribatin kanssa sopimuksen täytäntöönpanoa koskevan uuden pöytäkirjan tekemisestä (4). Kyseiset neuvottelut saatiin päätökseen, ja uusi viiden vuoden (2023–2028) ajaksi tehty sopimuksen täytäntöönpanoa koskeva pöytäkirja, jäljempänä ’pöytäkirja’, parafoitiin 18 päivänä joulukuuta 2022. |
|
(5) |
Pöytäkirjan tavoitteena on panna sopimus täytäntöön, jotta voidaan myöntää kalastusmahdollisuuksia unionin aluksille Kiribatin vesillä sijaitsevilla kalastusalueilla sekä mahdollistaa unionin ja Kiribatin välinen tiiviimpi yhteistyö valtamerten kestävän kehityksen, kalastuspolitiikan ja sinisen talouden aloilla edistäen samalla kunnollisia työoloja kalastusalalla. |
|
(6) |
Pöytäkirjalla annetaan unionin aluksille kalastusmahdollisuuksia Kiribatin vesillä sijaitsevilla kalastusalueilla parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella sekä Länsi- ja Keski-Tyynenmeren laajasti vaeltavien kalakantojen suojelukomission hyväksymien säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden mukaisesti. |
|
(7) |
Pöytäkirja olisi allekirjoitettava. |
|
(8) |
Pöytäkirjan olisi tultava voimaan mahdollisimman pian, ottaen huomioon unionin kalastustoimintaan Kiribatin vesillä liittyvä taloudellinen merkitys ja tarve lyhentää mahdollisimman suuressa määrin aikaa, jona kyseisiä toimia ei voida jatkaa. Pöytäkirjaa olisi sen vuoksi sovellettava väliaikaisesti sen allekirjoittamisesta alkaen, ja tämän päätöksen olisi tultava voimaan, kun se on hyväksytty. |
|
(9) |
Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (5) 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ja hän on antanut lausuntonsa 19 päivänä kesäkuuta 2023, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Annetaan lupa allekirjoittaa Euroopan yhteisön ja Kiribatin tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskeva pöytäkirja (2023–2028), jäljempänä ’pöytäkirja’, unionin puolesta sillä varauksella, että pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen (6).
2 artikla
Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa pöytäkirja unionin puolesta.
3 artikla
Pöytäkirjaa sovelletaan sen 22 artiklan mukaisesti sen voimaantuloa varten tarvittavien menettelyjen päätökseen saattamiseen asti väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä lukien.
4 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Brysselissä 6 päivänä syyskuuta 2023.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
P. NAVARRO RÍOS
(1) Neuvoston asetus (EY) N:o 893/2007, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2007, Euroopan yhteisön ja Kiribatin tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (EUVL L 205, 7.8.2007, s. 1).
(2) Pöytäkirja Euroopan yhteisön ja Kiribatin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta 16 päivän syyskuuta 2006 ja 15 päivän syyskuuta 2012 väliseksi ajaksi (EUVL L 205, 7.8.2007, s. 8).
(3) Neuvoston päätös 2012/669/EU, annettu 9 päivänä lokakuuta 2012, Euroopan yhteisön ja Kiribatin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 300, 30.10.2012, s. 2).
(4) Neuvoston päätös, annettu 26 päivänä tammikuuta 2015, komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut Euroopan yhteisön sekä Kiribatin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan uusimisesta.
(5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39).
(6) Sopimuksen teksti on julkaistu virallisessa lehdessä (EUVL L, 2023/2188, 18.10.2023, ELI: http://data.europa.eu/eli/agree/2023/2188/oj).
ELI: http://data.europa.eu/eli/dec/2023/2187/oj
ISSN 1977-0812 (electronic edition)