1.   Talouden toimijat, jotka käsittelevät biomassaa yhteisessä prosessissa, voivat kehittää laitoksensa rakenteeseen ja raaka-ainevalikoimaan soveltuvan yritys- tai prosessikohtaisen menetelmän biogeenisen hiilen pitoisuuden määrittämiseen. Tällaisen pääasiallisen testausmenetelmän tulee perustua tuotosten testaamiseen käyttäen joko ainetase- tai energiatasemenetelmää, tuotosmenetelmiä tai radiohiilitestausta (14C) (eli radiohiilen havaitseminen tuotoksista AMS-menetelmän (kiihdyttimen massaspektrometria) tai nestetuikelaskennan (LSC) avulla).

2.   Testausmenetelmästä riippumatta talouden toimijoiden on määriteltävä testausta varten järjestelmän rajoiksi koko jalostamo, bionesteitä ja fossiilista öljyä käsittelevä laitos tai laitos, joka käsittelee jätesyötteitä yhteisessä käsittelyssä. Yhteisesti käsiteltyjen polttoaineiden sekoittamisen muihin polttoaineisiin katsotaan olevan järjestelmän rajojen ulkopuolella. Radiohiilitestaus (14C) on tehtävä ennen kuin yhteisellä käsittelyllä tuotettuja polttoaineita sekoitetaan edelleen muihin fossiilisiin polttoaineisiin tai biopolttoaineisiin, jotka eivät olleet mukana yhteisessä käsittelyssä.

3.   Kun talouden toimijat raportoivat yhteisen käsittelyn tuloksista, niiden on annettava yksityiskohtaiset tiedot käytetyn testausmenetelmän paikkansapitävyydestä ja tarkkuudesta. Talouden toimijoiden on kirjattava virtojen tai lämpöarvojen mittauksissa havaitut epätarkkuudet ja ilmoitettava niistä pääasiallisen testausmenetelmänsä yhteydessä. Talouden toimijoiden on sovellettava samaa testausmenetelmää saman jalostamon eri käsittely-yksiköihin, bionesteitä ja fossiilista öljyä käsittelevään laitokseen tai laitokseen, joka käsittelee jätesyötteitä yhteisessä käsittelyssä. Jos nämä yksiköt eivät ole yhteydessä toisiinsa eikä niiden välillä ole virtoja, talouden toimijat voivat soveltaa niihin eri testausmenetelmiä. Kun kyseessä ovat laitokset, joissa käsitellään jätesyötteitä yhteisessä käsittelyssä, tätä menetelmää ja radiohiilitestaukseen (14C) perustuvaa todentamista voidaan soveltaa vain, jos syötteistä voidaan kerätä luotettava ja edustava sarja otoksia, joiden avulla voidaan määrittää biopitoisuus syötteiden kokonaismäärässä.

4.   Talouden toimijoiden on varmistettava, että valitun testausmenetelmän toteamisraja mahdollistaa biopolttoaineiden tai biokaasun odotetun osuuden mittaamisen prosessissa.

5.   Kun talouden toimijat raportoivat yhteisen käsittelyn tuloksista käyttäen muuta kuin radiohiilitestaukseen (14C) perustuvaa pääasiallista testausmenetelmää, niiden on tehtävä tuotoksille säännöllisesti radiohiilitestaus (14C) todentaakseen järjestelmänsä suorituskyvyn ja käytetyn pääasiallisen testausmenetelmän tulosten oikeellisuus. Radiohiilitestaus (14C) vaaditaan aina kun tuotoksen väitetään sisältävän biogeenistä hiiltä.

6.   Talouden toimijoiden on dokumentoitava perusteellisesti yhteiseen prosessiin tulevan biomassan määrät ja tyypit, kun biomassaa käsitellään yhdessä fossiilisten polttoaineiden kanssa, sekä kyseisestä biomassasta tuotetun biopolttoaineen ja biokaasun määrät. Lisäksi talouden toimijoiden on esitettävä näiden tietojen perusteeksi näyttöä, mukaan lukien 1 kohdassa tarkoitetun pääasiallisen kontrollitestausmenetelmän tulokset ja 5 kohdassa tarkoitetun todentamismenetelmän tulokset; kun kyseessä on biologista alkuperää olevan vedyn osuuden määrittäminen, on esitettävä 5 artiklassa tarkoitetun todentamismenetelmän tulokset.

1.   Jos käytetään ainetasemenetelmää, talouden toimijan on tehtävä täydellinen ainetaseanalyysi syötteiden ja tuotosten kokonaismassasta. Ainetasemenetelmällä on varmistettava, että kaikkien tuotosten biopitoisuus on oikeassa suhteessa syötteiden biopitoisuuteen ja että radiohiilitestauksen (14C) tuloksissa yksilöidyn biogeenisen materiaalin osuus on kohdennettu kuhunkin tuotokseen. Kuhunkin tuotokseen on sovellettava muuntokerrointa, joka parhaiten vastaa radiohiilitestauksen (14C) tulosten avulla mitattua biopitoisuutta. Tuotoksessa on otettava huomioon massa, joka menetetään poistokaasuina, nestemäisenä teollisuuden jätevetenä ja kiinteinä jäännöksinä. Ainetasemenetelmässä on analysoitava tarkemmin raaka-aineiden ja tuotteiden ominaisuuksia, esimerkiksi lopullisella ja suuntaa-antavalla analyysilla järjestelmän massavirroista.

2.   Jos ainetasemenetelmä on pääasiallisesti käytetty testausmenetelmä, talouden toimijoiden on otettava laskennassa huomioon raaka-aineissa sekä tuotantoprosessin tuotoksissa oleva kosteus ja muut kuin polttoaineista johtuvat epäpuhtaudet.

1.   Kun käytetään tuotosmenetelmää, talouden toimijat voivat käyttää polttoaineen yhteiskäsittelyprosessiin sovellettavan tuotoskertoimen määrittämiseksi jompaakumpaa seuraavista menetelmistä:

2.   Talouden toimijat voivat käyttää tuotosmenetelmiä pääasiallisena testausmenetelmänä vain, jos järjestelmä pidetään niiden määrittelemissä viitetoimintaolosuhteissa, myös raaka-aineiden laadun osalta. Jos talouden toimijat käyttävät tuotosmenetelmää, niiden on käytettävä radiohiilitestausta (14C) kontrollimenetelmänä, jonka avulla tuotoskerroin todennetaan ainakin jos viitetoimintaolosuhteita muutetaan, ja 6 artiklan mukaisesti.

3.   Talouden toimijan on osoitettava, että laitos toimii jatkuvasti tunnetuissa yhteiskäsittelyolosuhteissa, tekemällä kullekin biosyötteelle radiohiilitestaus (14C), jonka avulla lasketaan sen muuntokerroin.

1.   Jos tuotantojärjestelmässä yhteiskäsitellään biologista alkuperää olevaa uusiutuvaa vetyä, talouden toimijoiden on dokumentoitava ja esitettävä todisteet vedyn alkuperästä sekä todisteet siitä, että

2.   Talouden toimijat voivat käyttää yhteistä jalostamon alkuaineanalyysiä, kuten CHN-testiä (hiili, vety, typpi), materiaalin vetypitoisuuden määrittämiseksi ennen vetykäsittelyä ja sen jälkeen, jotta voidaan osoittaa, onko polttoaineen vetypitoisuus lisääntynyt. Talouden toimijat voivat ottaa tällaisen lisäyksen huomioon tuotoksen suurempana biopolttoaineen tai biokaasun osuutena. Vedyn toimittajan tai talouden toimijoiden on annettava todistus vetykäsittelyssä tai yhteiskäsittelyssä käytetyn vedyn biologisesta alkuperästä, jos ne ovat myös tuottajia ennen käyttöä.

1.   Talouden toimijoiden on suoritettava radiohiilitestaus (14C) käyttäen AMS-menetelmää (kiihdyttimen massaspektrometria). Ne voivat kuitenkin vaihtoehtoisesti soveltaa nestetuikelaskentaa (Liquid Scintillation Counting, LSC), jos biopitoisuuden odotetaan olevan vähintään 1 tilavuusprosentti ja jos näyte soveltuu testattavaksi tällä menetelmällä, erityisesti nesteessä olevien hiukkasten osalta.

2.   Talouden toimijoiden on varmistettava, että biopitoisuus voidaan havaita ja määrittää luotettavasti radiohiilitestausta (14C) varten valitulla testityypillä. Niiden on annettava yksityiskohtaiset tiedot tulosten paikkansapitävyydestä ja tarkkuudesta.

3.   Radiohiilitestauksessa (14C) on myös määritettävä biogeenisen hiilen hävikki, joka johtuu prosessista, jossa biogeenisestä raaka-aineesta poistetaan happea, vertaamalla syötteessä ja tuotostuotteissa olevia biogeenisen ja fossiilisen hiilen määriä.

4.   Jos radiohiilitestauksessa (14C), kun sitä käytetään tuotoksen biopitoisuuden määrittämisessä toisena todentamistestausmenetelmänä, havaitaan absoluuttisesti mitattuna yli 1 prosentin poikkeama talouden toimijan käyttämän pääasiallisen menetelmän tuloksiin verrattuna, vain radiohiilitestauksen (14C) arvoja on pidettävä pätevinä. Tämän menettelyn ensimmäisenä soveltamisvuonna talouden toimijat voivat soveltaa 1 prosentin sijasta korotettua 3 prosentin poikkeamaa absoluuttisesti mitattuna, kunnes ne saavat testausmenetelmänsä hienosäädettyä. Lisäksi talouden toimijan on tarkistettava pääasiallista testausmenetelmäänsä korjatakseen tällaiseen poikkeamaan johtavat järjestelmävirheet ja tarvittaessa kalibroitava testausmenetelmä.

5.   Pääasiallisen menetelmän mukaan tehtävän testauksen ja toisena todentamistestausmenetelmänä käytettävän radiohiilitestauksen (14C) suorittamistiheys on määritettävä ottaen huomioon yhteiskäsittelyn keskeisten parametrien monimutkaisuus ja vaihtelevuus siten, että voidaan varmistaa, että biopitoisuutta koskevat väitteet vastaavat kaikkina aikoina niiden todellista osuutta. Talouden toimijoiden on laskettava biopitoisuus vähintään kunkin erän tai lähetyksen osalta. Ellei sovelleta menetelmää, jolla voidaan kartoittaa kunkin erän tai lähetyksen tuotoksen hiilipitoisuuteen liittyvät toimintaolosuhteet, radiohiilitestaus (14C) on suoritettava aina kun raaka-aineen koostumuksessa tapahtuu perusolosuhteisiin verrattuna yli 5 prosentin muutos biogeenisen syöttöaineen osuudessa tai kokonaismassaan sisältyvän vety- ja katalyyttisyötteiden määrässä taikka prosessiparametrien osalta prosessilämpötilassa absoluuttisina lukuina mitattuna [K] tai prosessipaineessa absoluuttisena paineena mitattuna [Pa] taikka tuotteen koostumuksessa. Tuotteen koostumuksen parametrien arvioinnin tulee perustua hiilen, hapen ja typen alkuaineanalyysiin sekä vesi- ja kiintoainepitoisuuden analyysiin. Radiohiilitestaus (14C) on suoritettava joka tapauksessa vähintään 4 kuukauden välein.

1.   Jos talouden toimijat väittävät, että niiden markkinoille saattamassa polttoaineessa on tietty osuus biopolttoaineita tai biokaasua, niiden on säilytettävä näytteitä sekä mittaustietoja ja laskelmia vähintään kahden vuoden ajan. Talouden toimijoiden on annettava sertifiointielimille ja niiden tarkastajille kaikki mahdollisuudet tutustua tällaisiin näytteisiin, asiakirjoihin ja muuhun näyttöön. Talouden toimijoiden on laadittava yksityiskohtainen kuvaus käyttämästään pääasiallisesta testausmenetelmästä, mukaan lukien tiedot sen paikkansapitävyydestä ja tarkkuudesta, jotka on myös todennettu radiohiilitestauksen (14C) avulla, sekä sen soveltamismenettely.

2.   Jotta vältetään poikkeamien riskit ja helpotetaan jalostamojen tai muiden yhteiskäsittelylaitosten polttoaineiden biopitoisuutta koskevien väitteiden paikkansapitävyyden jälkikäteistarkastusta, talouden toimijoiden on sovellettava yleistä ainetasejärjestelmää, joka osoittaa biogeenistä alkuperää olevan osuuden syötteessä ja tuotoksessa. Niiden on suoritettava tämä ainetaselaskelma pääasiallisen testausmenetelmän ohella, jotta voidaan tarkistaa ja vertailla kummankin menetelmän avulla saatuja tuloksia, jotka koskevat tuotettujen lopullisten polttoaineiden biopitoisuuden arviointia.

3.   Jos talouden toimijat sekoittavat jalostamon tai muun yhteiskäsittelylaitoksen puitteissa yhteiskäsittelyn tuotoksen muiden polttoaineiden kanssa, niiden on käytettävä ainetasejärjestelmää, jonka avulla biomassasta tuotetut polttoaine-erät, joita käsitellään fossiilisten polttoaineiden kanssa yhteisessä prosessissa, voidaan sekoittaa muihin polttoaineisiin, ja joka antaa samalla asianmukaiset tiedot erien ominaisuuksista ja koosta direktiivin (EU) 2018/2001 30 artiklan mukaisesti.

4.   Sertifiointielinten tarkastajien havaitsemia poikkeamia biopolttoaineiden tai biokaasun osuuksissa talouden toimijoiden markkinoille saattamassa polttoaineessa on käsiteltävä merkittävinä vaatimustenvastaisuuksina, ja niistä on ilmoitettava välittömästi vapaaehtoisille järjestelmille tai muille sertifiointijärjestelmille, joilla todennetaan, että biomassasta peräisin oleva polttoaine on direktiivin (EU) 2018/2001 29 artiklan 2–7 ja 10 kohdassa säädettyjen kestävyyskriteerien ja kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä koskevien kriteerien mukainen.

5.   Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myös todentaa talouden toimijoiden väitteet, jotka koskevat biopolttoaineiden tai biokaasun osuutta niiden markkinoille saattamissa polttoaineissa, käyttämällä tämän asetuksen 6 ja 7 artiklassa tarkoitettuja menetelmiä. Kaikista näissä tarkastuksissa havaituista poikkeamista on välittömästi ilmoitettava sertifiointielimelle ja vapaaehtoiselle järjestelmälle tai muulle sertifiointijärjestelmälle, joka on varmentanut väitteet.

6.   Jos sertifiointielimet tai jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset tekevät tällaisia ilmoituksia, asianomaisen sertifiointijärjestelmän on ryhdyttävä välittömästi toimiin tutkimalla asiaa. Jos tutkimus vahvistaa sertifiointielimen tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen havainnot, sertifiointijärjestelmän on käsiteltävä poikkeamia merkittävänä vaatimustenvastaisuutena ja keskeytettävä välittömästi talouden toimijan sertifikaatin voimassaolo.

7.   Väitteiden paikkansapitävyyden oikaisemiseksi väitteiden uudelleenlaskemisen perustana käytetään tarkastuksissa vahvistettuja alhaisempia arvoja. Lisäksi sertifiointijärjestelmien on kehotettava talouden toimijaa tarkistamaan testausmenetelmiään muun muassa tällaisiin poikkeamiin johtaneiden järjestelmävirheiden korjaamiseksi.

8.   Talouden toimijan toteuttamien toimenpiteiden tuloksellisuus on varmennettava sertifiointielimen uudella tarkastuksella ennen kuin sen sertifikaatin voimassaolon keskeytys voidaan peruuttaa.