(1)

Komissio lähetti 3 päivänä heinäkuuta 2013 päivätyllä kirjeellä kaikille jäsenvaltioille kattavan kyselylomakkeen, jolla kerättiin tietoja satamien yhteisöverotuksesta ja mahdollisista muista erityyppisille investoinneille tai satamien toiminnalle myönnetyn valtiontuen muodoista. Italian viranomaiset lähettivät vastauksensa edellä mainittuun kyselylomakkeeseen 12 päivänä syyskuuta 2013 päivätyllä kirjeellä ja 1 päivänä lokakuuta 2013 päivätyllä kirjeellä. Komissio pyysi 24 päivänä tammikuuta 2014 ja 2 päivänä syyskuuta 2014 päivätyillä kirjeillä lisätietoja, jotka Italia toimitti 14 päivänä helmikuuta 2014, 11 päivänä syyskuuta 2014 ja 29 päivänä syyskuuta 2014 päivätyillä kirjeillä. Italian viranomaiset toimittivat lisätietoja 14 päivänä marraskuuta 2014 päivätyllä kirjeellä. Komissio lähetti Italian viranomaisille 27 päivänä huhtikuuta 2017 päivätyllä kirjeellä lisätietopyynnön, johon ne vastasivat 24 päivänä toukokuuta 2017.

(2)

Komissio ilmoitti Italialle 30 päivänä huhtikuuta 2018 päivätyllä kirjeellä neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 (2), jäljempänä ’menettelyasetus’, 21 artiklan mukaisesti tekemästään satamien yhteisöverotusta koskevien säännösten alustavasta valtiontukiarvioinnista ja pyysi Italian viranomaisia esittämään siitä huomautuksensa. Komissio ja Italian viranomaiset pitivät kokoukset 22 päivänä toukokuuta 2018 ja 27 päivänä kesäkuuta 2018. Italia vastasi komission 30 päivänä huhtikuuta 2018 päivättyyn kirjeeseen 3 päivänä heinäkuuta 2018 päivätyllä kirjeellä. Italia antoi lisätietoja 10 päivänä syyskuuta 2018 päivätyllä kirjeellä.

(3)

Komissio ehdotti 8 päivänä tammikuuta 2019 menettelyasetuksen 22 artiklan nojalla aiheellisia toimenpiteitä. Komissio kehotti Italiaa toteuttamaan toimenpiteitä, joilla varmistettaisiin, että taloudellista toimintaa harjoittaviin satamajärjestelmästä vastaaviin viranomaisiin sovelletaan yhteisöveroa samalla tavoin kuin muihin yrityksiin. Lisäksi komissio kehotti Italian viranomaisia ilmoittamaan sille kirjallisesti kahden kuukauden kuluessa ehdotuksen vastaanottamisesta, että ne hyväksyvät ehdotuksen aiheellisiksi toimenpiteiksi menettelyasetuksen 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti ehdoitta, yksiselitteisesti ja kokonaisuudessaan.

(4)

Italia hylkäsi komission ehdotuksen virallisesti 7 päivänä maaliskuuta 2019 päivätyllä kirjeellä. Italian viranomaiset ja komissio pitivät lisäkokoukset 2 päivänä huhtikuuta 2019 ja 7 päivänä toukokuuta 2019. Italia toisti näissä kokouksissa kantansa.

(5)

Koska Italian viranomaiset eivät hyväksyneet ehdotusta aiheellisiksi toimenpiteiksi, komissio päätti 15 päivänä marraskuuta 2019 päivätyllä kirjeellä aloittaa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn menettelyasetuksen 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Komission päätös menettelyn aloittamisesta julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä (3). Komissio kehotti Italiaa ja asianomaisia esittämään huomautuksia.

(6)

Italia toimitti huomautuksensa komissiolle 4 päivänä helmikuuta 2020 päivätyllä kirjeellä.

(7)

Komissio sai huomautuksia seuraavilta asianomaisilta:

(8)

Komissio sai huomautuksia myös niin kutsutulta Triesten vapaa-alueen kansainväliseltä väliaikaiselta edustajalta.

(9)

Komissio toimitti nämä huomautukset Italialle ja antoi sille mahdollisuuden esittää niistä huomautuksia. Italia ei esittänyt tässä yhteydessä huomautuksia.

(10)

Italian satamajärjestelmästä vastaavilta viranomaisilta, jäljempänä ’satamajärjestelmäviranomaiset’, ei peritä yhteisöveroa. Tässä päätöksessä käsitellään satamajärjestelmäviranomaisten vapauttamista yhteisöverosta Italiassa.

(11)

Lakia 84/1994 (4), sellaisena kuin se on muutettuna, jäljempänä ’laki 84/1994’, sovelletaan satamatoimintoihin, ja sillä säännellään satamajärjestelmästä vastaavien viranomaisten, merenkulkuviranomaisen ja muiden satamatoimintoihin liittyvien yritysten tehtäviä ja toimintoja.

(12)

Satamat, joissa satamajärjestelmäviranomaiset sijaitsevat, ovat satamia tai erityisiä satama-alueita, jotka ovat kansallisesti ja kansainvälisesti taloudellisesti merkittäviä (II kategorian I ja II luokan satamat).

(13)

Satamilla tai erityisillä satama-alueilla, jotka ovat kansallisesti ja kansainvälisesti taloudellisesti merkittäviä (II kategorian I ja II luokat) on seuraavat toiminnot:

(14)

Sen jälkeen kun asetus 169/2016 tuli voimaan, Italiaan on perustettu 16 satamajärjestelmäviranomaista, jotka kattavat 57 suurta satamaa. Satamajärjestelmäviranomaisten hallinnoimat satamat luetellaan liitteessä A, joka on erottamaton osa lakia 84/1994. Liitettä A voidaan tietyin edellytyksin muuttaa niin, että jokin satama voidaan sisällyttää siihen tai siirtää toiselle satamajärjestelmäviranomaiselle.

(15)

Lain 84/1994 mukaan satamajärjestelmäviranomaiset ovat kansallisesti merkittäviä muita kuin taloudellisia julkisia elimiä, joilla on erityinen oikeudellinen asema ja jotka ovat hallinnollisesti, organisatorisesti, sääntelyllisesti, varainhoidollisesti ja taloudellisesti riippumattomia. Ne kuuluvat infrastruktuuri- ja liikenneministerin valvontavaltaan. Infrastruktuuri- ja liikenneministeri hyväksyy niiden talousarvion ja taseen yhdessä talous- ja valtiovarainministerin kanssa. Satamajärjestelmäviranomaisten varainhoidon tarkastaa tilintarkastustuomioistuin.

(16)

Lain 84/1994 mukaan satamajärjestelmäviranomaisten on laadittava strateginen suunnitteluohjelma, jossa asetetaan niiden kehitystavoitteet. Niiden on edistettävä toimenpiteitä, joilla parannetaan energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä satamissa, ja laadittava näitä toimenpiteitä koskeva suunnitteluasiakirja.

(17)

Lain 84/1994 mukaan merkittävät infrastruktuurityöt (merenkulkukanavien, suojapatojen, telakoiden ja varustelutelakoiden rakentaminen sekä merenpohjan ruoppaus ja syventäminen) II kategoriaan (I ja II luokkaan) kuuluvissa satamissa ovat valtion vastuulla. Alueet, kunnat ja satamajärjestelmäviranomaiset voivat osallistua niihin omilla varoillaan. Tehdyistä töistä aiheutuvien kustannusten kattamiseksi satamajärjestelmäviranomaiset voivat periä lastattavista tai purettavista tavaroista lisämaksuja tai korottaa käyttöoikeusmaksuja.

(18)

Lain 84/1994 6 §:n mukaan satamajärjestelmäviranomaisten on suoritettava seuraavat tehtävät:

(19)

Lain 84/1994 mukaan merenkulkuviranomainen vastaa merenkulkulain ja erityislakien mukaisista poliisi- ja turvallisuustehtävistä.

(20)

Lain 84/1994 6 §:n mukaan satamajärjestelmäviranomaiset eivät saa harjoittaa satamatoimintoja (5) tai niihin läheisesti liittyvää toimintaa suoraan tai kohdeyritysten kautta. Satamajärjestelmäviranomaiset eivät myöskään saa harjoittaa meriteknisiin palveluihin kuuluvaa luotsausta, hinausta, kiinnitystä tai proomukuljetusta.

(21)

On perustettava neuvoa-antava komitea, joka koostuu viidestä satamassa toimivien yritysten työntekijöiden edustajasta, yhdestä satamajärjestelmäviranomaisten työntekijöiden edustajasta ja yhdestä kaikkien seuraavien satamassa toimivien yritysluokkien edustajasta: alusten omistajat, teollisuusyritykset, 16 §:ssä (ks. 2.1.4 kohta jäljempänä) ja 18 §:ssä (ks. 2.1.5 kohta jäljempänä) tarkoitetut yhtiöt, huolitsijat, merimiehet ja asiamiehet sekä satama-alalla toimivat kuljetusyrittäjät. Komitealla on tarkoitus olla neuvoa-antavia tehtäviä, jotka liittyvät lupien ja käyttöoikeuksien myöntämiseen, keskeyttämiseen tai peruuttamiseen.

(22)

Satamajärjestelmäviranomaiset perustavat omia alueellisia toimistoja, joissa satamajärjestelmäviranomaisen pääsihteeri tai hänen edustajansa vastaa muun muassa käyttöoikeuksien myöntämisestä enintään neljän vuoden ajaksi ja asianomaisten käyttöoikeusmaksujen määrittämisestä, jollei neuvoa-antavan komitean ja hallintokomitean lausunnosta muuta johdu.

(23)

Satamajärjestelmäviranomaisten tulot koostuvat seuraavista:

(24)

Italian infrastruktuuri- ja liikenneministeriön selvityksen mukaan ”satamamaksut” (purettavista ja lastattavista tavaroista perittävät maksut eli tassa portuale ja kiinnitysmaksut eli tassa di ancoraggio) yhdessä käyttöoikeusmaksujen kanssa olivat vuonna 2017 Italian satamien kaksi pääasiallista tuloerää, joiden osuudet olivat 53,2 prosenttia ja 27,1 prosenttia toimintatuloista (6).

(25)

Satamatoimintoja ovat tavaroiden lastaus, purku, uudelleen lastaus, varastointi, kaikenlaisten tavaroiden käsittely yleensä satamassa. Satamapalvelut ovat satamatoimintojen asiantuntijapalveluja, täydentäviä palveluja ja oheispalveluja. Satamajärjestelmäviranomaiset voivat yksilöidä nämä palvelut erityisillä säännöillä, jotka annetaan liikenne- ja merenkulkuministerin asetuksella.

(26)

Satamajärjestelmäviranomaiset sääntelevät ja valvovat satamatoimintoja ja satamapalveluja sekä kunkin yrityksen julkistamien hintojen soveltamista ja raportoivat säännöllisesti liikenne- ja merenkulkuministerille.

(27)

Satamatoimintojen ja satamapalvelujen suorittaminen omaan lukuun tai kolmansien osapuolten toimesta edellyttää satamajärjestelmäviranomaisen lupaa. Luvan on katettava itse luvassa yksilöitävien satamatoimintojen tai yhden tai useamman satamapalvelun suorittaminen.

(28)

Satamajärjestelmäviranomaisten on rekisteröitävä luvan saaneet yritykset erillisiin rekistereihin, ja rekisteröityjen yritysten on maksettava vuosimaksu ja asetettava vakuus.

(29)

Lupien myöntämistä varten liikenne- ja merenkulkuministerin on määritettävä asetuksella

(30)

Satamajärjestelmäviranomaiset julkistavat satamatoimintojen hinnat. Luvan saaneiden yritysten on ilmoitettava satamajärjestelmäviranomaiselle hinnat, jotka ne aikovat periä käyttäjiltä, sekä hintojen mahdolliset myöhemmät muutokset.

(31)

Luvan voimassaoloajan on liityttävä yrityksen ehdottamaan toimenpideohjelmaan, tai jos hyväksytty yritys on myös lain 84/1994 18 §:ssä tarkoitettu käyttöoikeussopimuksen haltija (ks. 2.1.5 kohta jäljempänä), sen on oltava sama kuin käyttöoikeuden voimassaoloaika. Lupa voidaan uusia uusien toimintaohjelmien yhteydessä tai käyttöoikeuden uusimisen jälkeen.

(32)

Satamajärjestelmäviranomaisten on paikallista neuvoa-antavaa komiteaa kuultuaan määritettävä myönnettävien lupien enimmäismäärä ottaen huomioon toiminnalliset vaatimukset ja sataman liikenne ja varmistettava samalla, että alalla on mahdollisimman paljon kilpailua.

(33)

Satamajärjestelmäviranomaiset antavat käyttöoikeuden sataman maa-alueisiin ja laitureihin lain 84/1994 16 §:ssä tarkoitetuille yrityksille satamatoimintojen harjoittamista varten.

(34)

Käyttöoikeudet annetaan liikenne- ja merenkulkuministerin asetuksella yhdessä valtiovarainministerin kanssa vahvistamien sopivien ilmoitusmuotojen perusteella. Samassa asetuksessa määritetään myös

(35)

Saadakseen käyttöoikeudet

(36)

Kussakin satamassa valtion omistaman maa-alueen käyttöoikeussopimuksen saajan on harjoitettava suoraan toimintaa, jota varten käyttöoikeus on myönnetty. Käyttöoikeussopimuksen saaja ei voi samanaikaisesti olla saman sataman toisen valtion alueen käyttöoikeussopimuksen saaja, paitsi jos toiminta, johon tarvitaan uusi käyttöoikeus, poikkeaa saman valtion alueella voimassa olevien käyttöoikeussopimusten kattamasta toiminnasta, eikä se voi harjoittaa satamatoimintaa muilla kuin käyttöoikeuteen liittyvillä alueilla.

(37)

Satamajärjestelmäviranomaisten on tehtävä vuotuisia tarkastuksia sen varmistamiseksi, että käyttöoikeuden myöntämishetkellä ja liiketoimintasuunnitelmassa esitettyjen investointien toteuttamisen yhteydessä asetetut vaatimukset täyttyvät.

(38)

Jos käyttöoikeussopimuksen saaja on perusteettomasti jättänyt noudattamatta sitoumuksiaan eikä ole saavuttanut liiketoimintasuunnitelmassa asetettuja tavoitteita, satamajärjestelmäviranomaisten on peruutettava käyttöoikeus.

(39)

Italian tuloverosta säädetään 22 päivänä joulukuuta 1986 annetussa presidentin asetuksessa 917: Testo Unico delle Imposte sui Redditi (Italian tuloverotusta koskevien säädösten koonnos, jäljempänä ’TUIR’) (7). TUIR:n II osastossa vahvistetaan yhteisöverotusta koskevat säännöt.

(40)

Italian yhteisöveron (Imposta sul reddito sulle società IRES, jäljempänä ’yhteisövero’) keskeiset osat on esitetty jäljempänä (8).

(41)

TUIR:n 73 §:n 1 momentin mukaan yhteisöveroa peritään seuraavilta yhteisöiltä:

(42)

TUIR:n 74 §:ssä otetaan käyttöön valtion ja julkisten elinten erityissäännöksiä ja määritellään, millaista toimintaa ei katsota kaupalliseksi toiminnaksi.

(43)

TUIR:n 74 §:n 1 momentin mukaan yhteisöveroa eivät maksa valtion elimet ja hallintoelimet, mukaan lukien ne, jotka ovat itsenäisiä organisaatioita, vaikka ne olisivat oikeushenkilöitä, kunnat, paikallisten elinten yhteenliittymät, yhdistykset ja yhteistä omaisuutta hallinnoivat elimet, vuoristoyhteisöt, maakunnat ja alueet. TUIR:n 74 §:n 2 momentin mukaan julkisten elinten suorittama valtion tehtävien hoito ei ole kaupallista toimintaa.

(44)

Kaikki liiketoimintaa harjoittavien yritysten saamat tulot katsotaan yritystuloiksi, ja niistä kannetaan yhteisöveroa (TUIR:n 81 §). Veroperusteena käytetään niitä maailmanlaajuisia tuloja, jotka on esitetty asianomaiselta tilikaudelta laaditussa tuloslaskelmassa yhtiöoikeuden säännösten mukaisesti ja jotka on oikaistu yritystuloja koskevien verolainsäädännön säännösten mukaisesti.

(45)

Kiinteistövarallisuudesta saatavien tulojen yhteisöverokohtelu riippuu kiinteistövarallisuuden tyypistä. Jos kiinteistövarallisuutta käytetään tosiasiallisesti ja yksinomaan kaupallisen toiminnan harjoittamiseen (tai jos sitä voidaan sen ominaispiirteiden vuoksi käyttää ainoastaan kaupallisen toiminnan harjoittamiseen), kiinteistövarallisuudesta saatavat tulot katsotaan yritystuloiksi. Näin ollen nämä tulot sisältyvät yhtiön verotettavaan tuloon.

(46)

Yhteisöveron verokausi on yhtiön lain tai yhtiöjärjestyksen mukainen tilikausi. Jos tilikautta ei ole määritetty näin tai jos se on pidempi kuin kaksi vuotta, verokausi on kalenterivuosi (TUIR:n 76 §).

(47)

Yhteisöverokanta on 24 prosenttia (TUIR:n 77 §) (11).

(48)

Joulukuun 27 päivänä 2019 annetun lain N:o 160 1 §:n 716 momentilla otettiin käyttöön uusi 3,5 prosenttiyksikön suuruinen yhteisöveron lisävero tuloista, jotka on saatu lain 84/1994 16 ja 18 §:n nojalla myönnettyjen satamalupien ja käyttöoikeuksien perusteella suoritetuista toimista (12). Tämä on väliaikainen toimenpide, jota sovelletaan vain tilikausiin 2019–2021.

(49)

Italian satamajärjestelmäviranomaiset eivät ole yhteisöveron alaisia. Tässä päätöksessä käsitellään satamajärjestelmäviranomaisten vapauttamista yhteisöverosta Italiassa. Tämä vapautus perustuu erityisesti TUIR:n 74 §:ään, siten kuin Italian viranomaiset sitä tulkitsevat ja soveltavat.

(50)

TUIR:n 74 §:n mukaan valtion elimet ja hallintoelimet, mukaan lukien ne, jotka ovat itsenäisiä organisaatioita, vaikka ne olisivat oikeushenkilöitä, sekä kunnat, paikallisten elinten yhteenliittymät, yhdistykset ja yhteistä omaisuutta hallinnoivat elimet, vuoristoyhteisöt, maakunnat ja alueet eivät maksa yhteisöveroa.

(51)

Italian viranomaiset katsovat, että satamajärjestelmäviranomaiset ovat julkisia elimiä, joilla on yksinomaan hallinnollisia tehtäviä ja joihin sovelletaan näin ollen TUIR:n 74 §:ää. Niiden mukaan TUIR:n 73 §:ssä sen sijaan edellytetään, että kyseinen yhteisö harjoittaa kaupallista toimintaa, vaikkakin toissijaisena toimintana, eikä sitä näin ollen voida soveltaa satamajärjestelmäviranomaisiin.

(52)

TUIR:n 73 ja 74 §, sellaisina kuin Italian viranomaiset niitä tulkitsevat ja soveltavat, johtavat tilanteeseen, jossa Italian satamajärjestelmäviranomaiset on vapautettu yhteisöverosta myös satamainfrastruktuurin hyödyntämisestä saatavien tulojen osalta.

(53)

Komissio ehdotti 8 päivänä tammikuuta 2019 menettelyasetuksen 22 artiklan nojalla aiheellisia toimenpiteitä ja kehotti Italiaa hyväksymään toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että taloudellista toimintaa harjoittaviin satamajärjestelmäviranomaisiin sovelletaan yhteisöveroa samalla tavalla kuin muihin yrityksiin. Italia hylkäsi 7 päivänä maaliskuuta 2019 muodollisesti komission ehdotuksen eikä hyväksynyt toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että taloudellista toimintaa harjoittaviin satamajärjestelmäviranomaisiin sovelletaan yhteisöveroa samalla tavalla kuin muihin yrityksiin.

(54)

Koska komissio katsoi edelleen, että taloudellista toimintaa harjoittavia satamajärjestelmäviranomaisia hyödyttävässä yhteisöverosta vapautuksessa oli kyse voimassa olevasta valtiontukiohjelmasta, ja epäili kyseisen tukiohjelman soveltuvuutta sisämarkkinoille, se päätti aloittaa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn työjärjestyksen 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tässä päätöksessä komissio totesi alustavasti, että satamajärjestelmäviranomaisille myönnetty vapautus yhteisöverosta on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua voimassa olevaa valtiontukea, jonka ei voida katsoa soveltuvan sisämarkkinoille.

(55)

Italia ja muut asianomaiset väittävät, että koska unionilla ei ole satamia koskevaa lainsäädäntöä eikä unionin lainsäädännössä ole satamaviranomaisia koskevaa yhteistä käsitettä, jäsenvaltioilla on toimivalta tunnistaa ja säännellä satamien hallinnointielinten luonnetta ja tehtäviä, kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2017/352 (13) osoitetaan.

(56)

Ne katsovat, että komission muiden jäsenvaltioiden erityistapauksista tekemissä päätöksissä vahvistettujen periaatteiden soveltaminen Italiaan ei ole kohtuullista. Niiden mielestä Italian tilanne ei ole verrattavissa muihin jäsenvaltioihin (14).

(57)

Italian ja useimpien asianomaisten mukaan satamajärjestelmäviranomaiset eivät ole yrityksiä eivätkä harjoita taloudellista toimintaa (15). Italian oikeusjärjestelmän mukaan satamajärjestelmäviranomaiset ovat kansallisesti merkittäviä muita kuin taloudellista toimintaa harjoittavia julkisyhteisöjä, jotka ovat hallinnollisesti, organisatorisesti, sääntelyllisesti, varainhoidollisesti ja taloudellisesti riippumattomia.

(58)

Satamajärjestelmäviranomaisia valvoo infrastruktuuri- ja liikenneministeriö, ja niiden varainhoitoa koskevat selvitykset tarkastaa tilintarkastustuomioistuin samalla tavoin kuin kaikkien julkishallinnon elinten. Ne sisältyvät Italian tilastolaitoksen laatimaan luetteloon, jota käytetään valtion konsolidoidun tilinpäätöksen määrittämisessä. Näin ollen satamajärjestelmäviranomaiset eivät ainoastaan ole julkisessa omistuksessa, vaan ne ovat tosiasiallisesti muita kuin taloudellisia julkisia elimiä (16).

(59)

Italia ja suurin osa asianomaisista toteaa, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät itse harjoita satamapalveluja tai meriteknisiä palveluja (17). Meriteknisten palvelujen eli luotsauksen, hinauksen, kiinnityksen ja proomukuljetusten sääntelyvaltuudet kuuluvat merenkulkuviranomaiselle, joka on infrastruktuuri- ja liikenneministeriön hajautettu rakenne. Näistä palveluista tehtäviä sopimuksia koskevat säännöt vahvistetaan Italian merenkulkulaissa ja sen täytäntöönpanoasetuksissa. Satamajärjestelmäviranomaiset eivät myöskään itse harjoita muuta toimintaa, kuten tankkausta ja jätteiden keruuta.

(60)

Italian viranomaisten ja useimpien asianomaisten mukaan satamajärjestelmäviranomaiset varmistavat yleisen edun nimissä, että pääsy satamapalvelujen markkinoille on syrjimätöntä ja tapahtuu vapaan kilpailun ehdoin ja että valtion omaisuutta hallinnoidaan täysin avoimesti ja puolueettomasti (18). Laissa 84/1994 määriteltyä satamajärjestelmäviranomaisten toimintaa ohjaa se, että satama-alueiden asianmukainen toiminta on yleisen edun mukaista.

(61)

Italian ja useiden muiden asianomaisten mukaan se, että satamajärjestelmäviranomaiset myöntävät sataman käyttöoikeuksia, on sääntelytoimi, jonka tavoitteena on satamainfrastruktuurin käyttöoikeuksien tuottavampi jakaminen satamayhteisön ja sataman käyttäjien edun mukaisesti. Satamajärjestelmäviranomaiset varmistavat, että julkisessa omistuksessa olevia satama-alueita koskevat käyttöoikeudet myönnetään sataman ja siihen liittyvien toimintojen hallinnoinnin parantamiseksi. Käyttöoikeuksia ei missään tapauksessa myönnetä voiton tuottamiseksi. Se ei tapahdu kilpailulle avoimilla markkinoilla (19).

(62)

Italia ja muut asianomaiset toteavat, että käyttöoikeussopimuksen saajat valitaan avoimilla ja syrjimättömillä menettelyillä (20). Niiden valinta ei välttämättä riipu parhaista kannattavuusnäkymistä niin, että maan käytöstä maksettaisiin suurempi korvaus. Tavoitteena on pikemminkin maksimoida satama-alueiden hyödyntäminen ja arvo yleisen edun mukaisesti.

(63)

Italia ja useat muut asianomaiset katsovat, että maksut, jotka aiheutuvat siitä, että satamajärjestelmäviranomaiset myöntävät yksityisille yrityksille sataman perusinfrastruktuurin kaupallista käyttöä ja palvelujen tarjoamista koskevia käyttöoikeuksia ja lupia, eivät ole vastike tarjotusta palvelusta tai tavarasta. Niiden mielestä kyseisiä palveluja ei voida pitää taloudellisena toimintana (21).

(64)

Satamajärjestelmäviranomaiset myöntävät käyttöoikeuksia avoimien ja syrjimättömien kilpailumenettelyjen perusteella. Käyttöoikeussopimuksen saajan valintaan johtava käyttöoikeuksien myöntämismenettely on täysin eriytetty maksun määrästä. Satamajärjestelmäviranomaisilla on velvollisuus valvoa käyttöoikeussopimuksen saajaa ja varmistaa, että käyttöoikeussopimuksen saaja noudattaa käyttöoikeussopimuksen ehtoja. Ne suorittavat vaatimustenmukaisuuden tarkastuksia, ja niillä on valtuudet määrätä käyttöoikeuden saajalle erityisiä seuraamuksia, kuten valtuudet peruuttaa käyttöoikeussopimus, jos velvoitteita ei täytetä. Suorassa sopimussuhteessa alusten omistajiin ja liikennöitsijöihin ovat ainoastaan käyttöoikeussopimuksen saajat, eivät satamajärjestelmäviranomaiset.

(65)

Italian ja useiden muiden asianomaisten huomautusten mukaan valtion omistaman omaisuuden käyttöoikeuden myöntämisessä saajalle (kuten Italian tapauksessa) ja kyseisen omaisuuden vuokraamisessa on huomattava ero (22). Satamajärjestelmäviranomaisten käyttöoikeussopimuksen saajalle myöntämät oikeudet eivät ole yhtä tärkeitä kuin tyypillisen vuokralaisen oikeudet satamien perinteisten vuokranantajamallien vuokrasuhteessa. Tämä käy ilmi seuraavista Italian järjestelmän erityispiirteistä:

(66)

Italian ja useiden asianomaisten mukaan käyttöoikeuden saajien satamajärjestelmäviranomaisille maksamat käyttöoikeusmaksut eivät näin ollen ole vuokraa eivätkä markkinahintoja, koska neuvotteluosapuolilla ei ole niiden suhteen harkintavaltaa. Ne on vahvistettu lailla, ja ne ovat luonteeltaan veroja, jotka käyttöoikeussopimuksen saaja on maksanut valtiolle satamajärjestelmäviranomaisten kautta vastineeksi pääsystä satamien taloudellisten toimintojen markkinoille erityisesti toimintojen ja palvelujen suorittamiseksi käyttäen valtion omaisuutta (23).

(67)

Tästä seuraa, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät harjoita taloudellista toimintaa, koska ne eivät voi puuttua markkinaehdoin toteutettavien liiketoimien keskeiseen osatekijään eli palvelun hintaan (24).

(68)

Jotkin asianomaiset (25) huomauttavat, että Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan toiminta ei ole luonteeltaan taloudellista, jos tietyt tavaroiden tai palvelujen tarjoamismenetelmät on vahvistettu suoraan lailla eivätkä ne sen vuoksi perustu tarjousmenettelyn osapuolten tekemiin taloudellisiin arviointeihin (26). Siksi infrastruktuuria ylläpitävän yrityksen luokitteleminen yritykseksi edellyttää, että se on asettanut suoraan kaupallisen maksun (27).

(69)

Italia ja jotkin asianomaiset huomauttavat, että satamajärjestelmäviranomaisten satama-alueen hallinnoinnissa toteuttamilla toimilla ei ole vaikutusta valtion omaisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka jotkin satamajärjestelmäviranomaisten toiminnan osat ovat luonteeltaan taloudellisia, siitä ei voi välttämättä päätellä, että satamajärjestelmäviranomaiset ovat yrityksiä (28). Italian mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä suljetaan pois se, että elimet, jotka on perustettu julkisten ja muiden kuin taloudellisten tehtävien ja toimintojen suorittamista varten mutta jotka harjoittavat samanaikaisesti tietynlaista taloudellista toimintaa ja joita säännellään sellaisina, luokiteltaisiin yrityksiksi (29).

(70)

Italia myöntää, että käyttöoikeussopimuksen saajien maksamiin maksuihin sisältyy taloudellinen osa. Maksut vahvistetaan kansallisella tasolla määrättyjen perusteiden mukaisesti. Maksuissa otetaan kuitenkin huomioon myös käyttöoikeussopimuksen saajan rahtimäärään, investoinnin tyyppiin ja liikennemäärään liittyvät sitoumukset. Näin ollen perusmaksua voidaan alentaa esimerkiksi silloin, kun käyttöoikeussopimuksen saajat tekevät investointeja merkittävään infrastruktuuriin tai huolehtivat satamajärjestelmäviranomaisen toimivaltaan kuuluvien julkisten hyödykkeiden ylimääräisestä kunnossapidosta.

(71)

Yhteenvetona voidaan todeta, että Italian viranomaisten mukaan käyttöoikeusmaksut koostuvat sekä kiinteästä että muuttuvasta osasta. Kiinteä osa on verrannollinen asianomaisten alueiden pinta-alaan, ja siinä otetaan huomioon useita muita muuttujia (kyseisten alueiden infrastruktuurin sijainti ja taso). Muuttuvan osan laskeminen perustuu kannustinmekanismeihin, millä pyritään erityisesti satamien kuljetusten ja intermodaalisen integroinnin tuottavuuden, energia- ja ympäristötehokkuuden sekä palvelutason parantamiseen. Käyttöoikeusmaksujen muuttuvassa osassa käytetyissä kannustinparametreissa otetaan yleensä huomioon liikenteen määrä alus-, määrä- ja tavaralajikohtaisesti sekä erityisten markkina- ja palvelulaatuindikaattoreiden (tavaroiden keskimääräinen varastointiaika varastoalueilla, liikennemuotosiirtymän tehokkuuden taso, koko satamakierron energia- ja ympäristötehokkuuden taso ja käyttöoikeuden kattaman satama-alueen tuottavuustaso alueyksikköä kohti) kehitys.

(72)

Näin ollen käyttöoikeusmaksu (kiinteä ja muuttuva osa) kattaa toisaalta sataman hallinnoinnin korvauksen ja satamakiinteistön käytön perusinfrastruktuurina, mikä ei ole luonteeltaan taloudellista, ja toisaalta julkisen omaisuuden toiminnan ja käytön, jotta käyttöoikeussopimuksen saajat voivat harjoittaa toimintaansa.

(73)

Italia katsoo, että käyttöoikeusmaksun muun kuin taloudellisen osan (kiinteä osa) ja taloudellisen osan (muuttuva osa) välinen ero on vahvistettu epäsuorasti asetuksella (EU) 2017/352. Kyseisessä asetuksessa säädetään, että satamainfrastruktuurimaksut voivat vaihdella sataman taloudellisen strategian ja maankäyttöpolitiikan mukaisesti satamainfrastruktuurin tehokkaamman käytön edistämiseksi (30).

(74)

Italia katsoo myös, että käyttöoikeusmaksujen luonnetta arvioitaessa on otettava huomioon satamajärjestelmäviranomaisten toiminta julkisina yksikköinä, jotka hallinnoivat julkista omaisuutta. Oikeuskäytännössä annetaan ohjeita siitä, että jos julkinen yksikkö harjoittaa taloudellista toimintaa, joka on erotettavissa sen julkisen vallan käytöstä, kyseinen yksikkö toimii tämän toiminnan osalta yrityksenä. Jos mainittu taloudellinen toiminta ei ole erotettavissa sen julkisen vallan käytöstä, kaikki mainitun yksikön harjoittamat toiminnat ovat toimintoja, jotka liittyvät tähän julkisen vallan käyttöön (31).

(75)

Satamajärjestelmäviranomaisten tapauksessa toiminnot, joilla voi olla taloudellista merkitystä satamaomaisuuden hoidossa ja jotka voivat olla merkityksellisiä käyttöoikeusmaksun määrittämisessä, eivät kuitenkaan ole erotettavissa satamajärjestelmäviranomaisille lain mukaisesti kuuluvista julkisista toiminnoista, kuten satamaomaisuuden valvonnasta ja hallinnoinnista sekä kaikkien satama-alueilla toteutettavien toimintojen suunnittelusta. Satamajärjestelmäviranomaisten perimiä käyttöoikeusmaksuja ei siksi tulisi pitää yritystuloina.

(76)

Italia myöntää, että käyttöoikeusmaksun muuttuva osa on luonteeltaan taloudellinen, mikä teoriassa oikeuttaisi sen sisällyttämisen yrityksen tulojen mahdolliseen veroperusteeseen.

(77)

Italia katsoo kuitenkin, että käyttöoikeusmaksun muuttuvan osan kannustinparametrit vähentävät maksun määrää asteittain, kun käyttöoikeussopimuksen saajat saavuttavat taloudelliset tavoitteet. Italian mukaan tämä johtaa käyttöoikeusmaksun pienenemiseen kokonaisuudessaan. Näin ollen satamajärjestelmäviranomaisen tulot koostuvat kokonaan tai lähes kokonaan kiinteästä osasta, joka on rajattu koskemaan vain satamajärjestelmäviranomaisen johdon palkkioita ja sääntelytoimia. Siksi satamajärjestelmäviranomaiset eivät Italian näkemyksen mukaan harjoita taloudellista toimintaa.

(78)

Joidenkin asianomaisten esittämien huomautusten mukaan satamajärjestelmäviranomaisten vapauttaminen yhteisöveron maksamista koskevasta velvoitteesta ei johda verotulojen menetykseen, koska satamajärjestelmäviranomainen on osa valtiota. Näin ollen valtion varoja ei käytetä julkisen talouden tai julkisen talouden menojen muodossa (32).

(79)

Jotkin asianomaiset huomauttavat myös, että jos satamajärjestelmäviranomaiset maksaisivat valtiolle veroja tuloistaan, maksetut rahamäärät suuntautuisivat muualle eivätkä olisi enää käytettävissä satamajärjestelmäviranomaisten institutionaalisen tehtävän suorittamiseen. Valtion odotettaisiin tällöin lisäävän maksuosuuksiaan satamajärjestelmäviranomaiselle.

(80)

Satamajärjestelmäviranomaisten yhteisöverosta vapauttamisen osalta Italia ja useimmat asianomaiset huomauttavat, että satamajärjestelmäviranomaisten luokittelu muiden kuin taloudellisten julkisten elinten luokkaan Italian tuloverotusta koskevien säädösten koonnoksessa TUIR:ssä tarkoittaa välttämättä niiden vapauttamista yhteisöverosta (33). Vapauttaminen ei ole poikkeus järjestelmästä eikä satamajärjestelmäviranomaisia suosiva erityistoimenpide, koska se on täysin Italian verojärjestelmän periaatteiden mukaista (34).

(81)

Italian TUIR:ssä vahvistettu verojärjestelmä on myös täysin yhdenmukainen satamajärjestelmäviranomaisten luonteen ja tehtävien kanssa, koska ne ovat julkisia elimiä, joille on annettu yksinomaan hallinnollisia tehtäviä, minkä vuoksi niihin sovelletaan TUIR:n 74 §:ää. TUIR:n 73 §:ssä sen sijaan edellytetään, että kyseinen yhteisö harjoittaa kaupallista toimintaa, vaikkakin toissijaisena toimintana, eikä sitä näin ollen voida soveltaa satamajärjestelmäviranomaisiin (35).

(82)

Yksi asianomainen katsoo, että toimenpiteellä ei ole vaikutusta kauppaan ja kilpailuun, koska Italiassa ei ole yksityisiä satamia (36). Satamajärjestelmäviranomaisten ei tarvitse kannustaa mahdollisia käyttöoikeussopimuksen saajia tarjoamalla pieniä tai alennettuja käyttöoikeusmaksuja, koska satama-alueille pääsyn kysyntä on joka tapauksessa suurempaa kuin käytettävissä olevien alueiden tarjonta.

(83)

Jotkin asianomaiset huomauttavat myös, että satamat eivät kilpaile muiden liikennepalvelujen tarjoajien kanssa, koska eri liikenneinfrastruktuurit palvelevat eri tavara- ja liikennemarkkinoita eivätkä ole keskenään korvattavissa.

(84)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(85)

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yrityksen käsitteeseen kuuluvat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta (37). Se, että yksikkö ei tavoittele voittoa, ei ole ratkaisevaa määritettäessä, onko se yritys vai ei (38). Ratkaisevaa ei ole myöskään se, että yksikkö on julkisessa omistuksessa.

(86)

Kuten unionin tuomioistuimet ovat selventäneet, kaikki toiminta, joka koostuu tavaroiden ja palvelujen tarjoamisesta tietyillä markkinoilla, mikä tarkoittaa yleensä korvausta vastaan tarjottavia palveluja, on taloudellista toimintaa. Korvaukselle on olennaisen luonteenomaista, että se muodostaa kyseessä olevan suorituksen rahallisen vastikkeen (39). Myös voittoa tavoittelemattomat yksiköt voivat tarjota tavaroita tai palveluja tietyillä markkinoilla (40).

(87)

Julkisen infrastruktuurin rakentamisen ja hyödyntämisen osalta unionin tuomioistuimet ovat selventäneet, että infrastruktuurin tuleva käyttö eli sen taloudellinen hyödyntäminen määrittää, kuuluuko tällaisen infrastruktuurin rakentamisen rahoitus unionin valtiontukisääntöjen soveltamisalaan (41). Oikeuskäytännössä on myönnetty, että satama- tai lentoasemainfrastruktuurin kaupallinen hyödyntäminen ja niiden rakentaminen tällaista kaupallista hyödyntämistä varten on taloudellista toimintaa (42).

(88)

Komissio on todennut tämän oikeuskäytännön mukaisesti useissa päätöksissä, että satamainfrastruktuurien rakentaminen ja kaupallinen hyödyntäminen ovat taloudellista toimintaa (43). Esimerkiksi satama- tai lentoasematerminaalin kaupallinen hyödyntäminen asettamalla se käyttäjien saataville maksua vastaan on taloudellista toimintaa (44). Näin ollen satamainfrastruktuurin julkinen rahoitus suosii taloudellista toimintaa ja kuuluu periaatteessa valtiontukisääntöjen soveltamisalaan (45).

(89)

Sitä vastoin sellaiset infrastruktuureihin tehtävät investoinnit, jotka ovat välttämättömiä valtion vastuulle osana julkisen vallan käyttöä kuuluvan toiminnan kannalta, eivät kuulu valtiontukien valvonnan piiriin (46). Ainoastaan valtion keskeisiin tehtäviin kuuluvat infrastruktuurit ovat luonteeltaan muita kuin taloudellisia.

(90)

Italian ja useimpien asianomaisten mukaan satamajärjestelmäviranomaiset ovat kansallisesti merkittäviä muita kuin taloudellisia julkisia elimiä, jotka ovat hallinnollisesti, organisatorisesti, sääntelyllisesti, varainhoidollisesti ja taloudellisesti riippumattomia. Ne katsovat, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät harjoita taloudellista toimintaa eivätkä ole yrityksiä.

(91)

Komissio katsoo, että satamajärjestelmäviranomaisten luokittelu Italian lainsäädännön mukaisiksi muiksi kuin taloudellisiksi julkisiksi elimiksi ei riitä osoittamaan, etteivät ne ole yrityksiä. Jotta voidaan määrittää, onko satamajärjestelmäviranomaisten harjoittama toiminta SEUT-sopimuksessa tarkoitetun yrityksen toimintaa, on tutkittava, mikä on kyseisen toiminnan luonne (47).

(92)

Satamajärjestelmäviranomaisten toiminnan kuvauksen perusteella (ks. 2.1.2–2.1.5 kohta) komissio katsoo, että satamiin pääsyn myöntäminen korvausta vastaan (kiinnitysmaksut sekä lastattavista ja purettavista tavaroista perittävät maksut), satamatoimintojen suorittamiseen tarvittavien lupien myöntäminen korvausta vastaan ja käyttöoikeuksien myöntäminen korvausta vastaan ovat taloudellista toimintaa. Näin ollen komissio toteaa, että satamajärjestelmäviranomaiset harjoittavat sekä muuta kuin taloudellista toimintaa että taloudellista toimintaa.

(93)

Komissio ei kiistä sitä, että satamajärjestelmäviranomaisille voidaan antaa tehtäväksi käyttää tiettyä muuta kuin taloudellista julkista valtaa (esimerkiksi liittyen meriliikenteen valvontaan ja turvallisuuteen tai saastumisen estämisen valvontaan, joita ne harjoittavat yksin tai yhdessä muiden julkisten elinten, kuten meriviranomaisen, kanssa) (48). Näitä tehtäviä suorittaessaan ne eivät ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yrityksiä.

(94)

Se, että satamajärjestelmäviranomaiset käyttävät joitakin toimiaan toteuttaessaan julkista valtaa, ei kuitenkaan sinänsä tarkoita, etteikö niitä voitaisi luokitella yrityksiksi (49).

(95)

Satamajärjestelmäviranomaiset harjoittavat myös taloudellista toimintaa. Ne tarjoavat satamien käyttäjille (alusten omistajille ja liikennöitsijöille) yleistä palvelua tarjoamalla aluksille satamainfrastruktuurin käyttömahdollisuuden vastineeksi korvauksista, joita kutsutaan yleisesti satamamaksuiksi (eli purettavista ja lastattavista tavaroista perittävät maksut ja kiinnitysmaksut). Myöntämällä lupia ja käyttöoikeuksia korvausta vastaan ne antavat tietyn infrastruktuurin tai maa-alueen sellaisten yritysten käyttöön, jotka käyttävät näitä alueita omiin tarkoituksiinsa tai tarjoavat alusten omistajille ja liikennöitsijöille palveluja.

(96)

Italia ja useat muut asianomaiset väittävät, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät ole suorassa sopimussuhteessa alusten omistajiin ja liikennöitsijöihin (vaan vain käyttöoikeussopimuksen saajat ovat). Komission mielestä kuitenkin se, että käyttöoikeussopimuksen saajat käyttävät tiettyjä sataman maa-alueita ja infrastruktuureja palvelujen tarjoamiseen alusten omistajille ja liikennöitsijöille, ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että tietyt satamajärjestelmäviranomaisten toteuttamat toimet, kuten sataman maa-alueen ja infrastruktuurin vuokraaminen kolmansille yrityksille, ovat myös luonteeltaan taloudellisia (50).

(97)

Tämä kanta vastaa komission useissa tapauksissa omaksumaa kantaa, joka koskee Italian satamajärjestelmäviranomaisille myönnettyä valtiontukea (51). Lisäksi Belgian ja Ranskan satamien yhteisöverovapautusta koskevissa tapauksissa komissio teki selväksi, että valtion omaisuuden vuokraaminen korvausta vastaan on taloudellista toimintaa (52). Unionin yleinen tuomioistuin vahvisti tämän kannan (53).

(98)

Näin ollen satamajärjestelmäviranomainen katsotaan yritykseksi, jos ja sikäli kuin se tosiasiallisesti harjoittaa yhtä tai useampaa taloudellista toimintaa (54). Satamajärjestelmäviranomaiset myöntävät alusten omistajille ja liikennöitsijöille oikeuden käyttää satamainfrastruktuuria korvausta (eli purettavista ja lastattavista tavaroista perittäviä maksuja ja kiinnitysmaksuja) vastaan. Ne myöntävät lupia satamatoimintojen käyttöön korvausta vastaan (lupamaksut) ja vuokraavat valtion alueita korvausta vastaan (käyttöoikeusmaksut). Tätä toimintaa voidaan pitää taloudellisena toimintana. Näin ollen komissio katsoo, että satamajärjestelmäviranomaiset ovat yrityksiä harjoittamansa taloudellisen toiminnan osalta.

(99)

Italia ja useat asianomaiset väittävät, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät noudata liiketalouden periaatteita eivätkä pyri maksimoimaan voittoja. Tältä osin komissio haluaa korostaa, että tavaroiden tai palvelujen tarjoaminen voittoa tavoittelematta ei estä kyseistä toimintaa markkinoilla harjoittavan yhteisön luokittelemista yritykseksi (55).

(100)

Komissio toteaa, että Italia ja asianomaiset eivät väitä, että satamajärjestelmäviranomaisten perimät maksut olisivat vain symbolisia tai että ne eivät liittyisi tarjottujen palvelujen kustannuksiin. Komissio huomauttaa myös, että satamamaksut (eli purettavista ja lastattavista tavaroista perittävät maksut ja kiinnitysmaksut) sekä lupa- ja käyttöoikeusmaksut muodostavat suurimman osan satamajärjestelmäviranomaisten tuloista. Italian infrastruktuuri- ja liikenneministeriön raportin mukaan vuonna 2017 satamamaksut (purettavista ja lastattavista tavaroista perittävät maksut ja kiinnitysmaksut) muodostivat 53,2 prosenttia ja käyttöoikeusmaksut 27,1 prosenttia satamajärjestelmäviranomaisten tuloista (56).

(101)

Italia ja useat asianomaiset väittävät, että maksut satamajärjestelmäviranomaisten yksityisille yrityksille myöntämistä sataman perusinfrastruktuurin kaupallista käyttöä ja satamatoimintojen ja palvelujen tarjoamista koskevista käyttöoikeuksista ja luvista eivät ole vastiketta tarjotusta palvelusta tai tavarasta (ks. 3.2.3 kohta).

(102)

Italia väittää, että käyttöoikeusmaksut on vahvistettu laissa. Sen mukaan satamajärjestelmäviranomaiset eivät näin ollen harjoita taloudellista toimintaa, koska ne eivät voi puuttua markkinaehdoin toteutettujen liiketoimien keskeiseen osatekijään eli palvelun hintaan.

(103)

Komissio haluaa ensinnäkin muistuttaa, että oikeuskäytännön mukaan palvelut, joita voidaan luonnehtia taloudelliseksi toiminnaksi, ovat palveluja, joita tavallisesti tarjotaan korvausta vastaan. Korvaukselle on olennaisen luonteenomaista, että se muodostaa kyseessä olevan etuuden rahallisen vastikkeen (57). Näin ollen korvauksen olemassaolo on ratkaiseva tekijä taloudellisen toiminnan olemassaolon toteamiseksi (58).

(104)

Se, että palveluja tarjotaan laissa vahvistettua korvausta vastaan, ei sinänsä riitä estämään kyseisen toiminnan luokittelemista taloudelliseksi toiminnaksi (59).

(105)

Näin ollen komissio katsoo, että peruste, jonka mukaan käyttöoikeusmaksut on vahvistettu laissa, ei riitä osoittamaan, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät harjoita taloudellista toimintaa. Komissio toteaa myös, että laissa säädetään vain käyttöoikeuksista perittävistä vähimmäismaksuista, jolloin satamajärjestelmäviranomaisilla on mahdollisuus vaikuttaa maksuihin liiketoimintastrategioidensa mukaisesti. Joka tapauksessa vaikka pitäisikin paikkansa, että käyttöoikeusmaksut määritetään laissa kokonaan, sillä ei olisi merkitystä, koska satamajärjestelmäviranomaiset tarjoavat tietyn infrastruktuurin tai maa-alueen yritysten käyttöön korvausta vastaan, mikä katsotaan taloudelliseksi toiminnaksi.

(106)

Näin ollen komissio toteaa, että käyttöoikeuksien myöntäminen korvausta vastaan olisi katsottava taloudelliseksi toiminnaksi.

(107)

Komissio toteaa, että maksuista säätäminen laissa ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että maksut vahvistetaan ainakin osittain taloudellisin perustein. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa lukuisia julkisia ja yksityisiä sidosryhmiä (kansallisia ja alueellisia viranomaisia, satamajärjestelmäviranomaisia ja muita julkisia elimiä, satamapalveluja ja satamatoimintaa tarjoavia yrityksiä ja ammattiliittoja) kuullaan, ennen kuin käyttöoikeusmaksut ja satamatoimintojen lupamaksut vahvistetaan kansallisella tasolla. Sama pätee satamamaksuihin (lastattavista ja purettavista tavaroista perittävät maksut ja kiinnitysmaksut).

(108)

Komissio katsoo, että satamajärjestelmäviranomaisille myönnetty vapautus yhteisöverosta antaa satamajärjestelmäviranomaisille mahdollisuuden soveltaa alempia maksuja. Maksujen taso on tärkeä osa satamien harjoittamaa kauppapolitiikkaa, jolla kannustetaan alusten omistajia ja liikennöitsijöitä käyttämään sataman infrastruktuuria ja houkuttelemaan yrityksiä sijoittautumaan satamaan ja kehittämään siellä tuotanto- tai palvelutoimintojaan (60).

(109)

Lisäksi käyttöoikeuksien tapauksessa ainoastaan yksi osa käyttöoikeusmaksusta (vähimmäismaksu) vahvistetaan kansallisella tasolla. Tämä maksun osa on käyttöoikeusmaksun kiinteä osa. Käyttöoikeusmaksun muuttuva osa antaa satamajärjestelmäviranomaisille mahdollisuuden noudattaa omia liiketoimintastrategioitaan markkinaolosuhteiden mukaan.

(110)

Käyttöoikeusmaksut tosiaankin koostuvat sekä kiinteästä että muuttuvasta osasta. Kiinteä osa on yleensä verrannollinen asianomaisten käyttöoikeuden kattamien alueiden pinta-alaan, ja siinä otetaan huomioon useita muita muuttujia (kyseisten alueiden sijainti ja infrastruktuurin taso). Muuttuva osa sisältää taloudellisia kannustinmekanismeja, joilla pyritään parantamaan tuottavuutta, energia- ja ympäristötehokkuutta ja palvelutasoa erityisesti satamien kuljetusten ja intermodaalisen integroinnin osalta.

(111)

Italia myöntää, että käyttöoikeusmaksun muuttuva osa on luonteeltaan taloudellinen, mikä teoriassa oikeuttaisi sen ottamisen huomioon satamajärjestelmäviranomaisten tulojen mahdollisen verotuksen arviointiperusteissa. Kun käyttöoikeussopimuksen saajat saavuttavat asetetut taloudelliset tavoitteet, vastaavaa maksun määrää pienennettäisiin asteittain, mikä johtaisi käyttöoikeuden kokonaismaksun alenemiseen. Italian viranomaisten mukaan satamajärjestelmäviranomaisten käyttöoikeuksista saamat tulot koostuvat näin ollen käytännössä lähes kokonaan kiinteästä osasta, joka on rajattu koskemaan vain satamajärjestelmäviranomaisten johdon palkkioiden ja sääntelytoimien korvaamista. Italia katsoo, että käyttöoikeusmaksujen kiinteä osa on korvaus muusta kuin taloudellisesta toiminnasta, ja siksi sen mukaan satamajärjestelmäviranomaiset eivät harjoita taloudellista toimintaa.

(112)

Komissio toteaa kuitenkin, että Italia tai yksikään asianomainen ei ole esittänyt mitään näyttöä tukemaan väitettään, jonka mukaan maksun muuttuva osa johtaisi käyttöoikeuden kokonaismaksun alenemiseen.

(113)

Mikä vielä tärkeämpää, on kiistatonta, että käyttöoikeusmaksut määrätään niin, että ne vastaavat suoritetun palvelun (soveltamisalan, sijainnin ja infrastruktuurin tason) arvoa. Käyttöoikeusmaksut eivät myöskään ole pelkästään symbolisia.

(114)

Näin ollen komissio toteaa, että se seikka, että käyttöoikeusmaksujen muuttuva osa voisi vähentää käyttöoikeusmaksuista saatavia kokonaistuloja silloin, kun käyttöoikeussopimuksen saajat saavuttavat käyttöoikeussopimuksen taloudelliset tavoitteet, ei riitä sulkemaan pois sitä, että satamajärjestelmäviranomaiset harjoittavat taloudellista toimintaa. Komissio katsoo myös, että se, että käyttöoikeusmaksuista saatavilla tuloilla mahdollisesti rahoitetaan myös tiettyjä muita kuin taloudellisia toimintoja, ei millään tavalla poista sitä, että maksuja veloitetaan vastineena palvelusta eli satamainfrastruktuurin käyttöoikeudesta (61).

(115)

Italia ja useat asianomaiset osapuolet väittävät myös, että satamajärjestelmäviranomaisille maksettavat maksut ovat luonteeltaan veroja, jotka käyttöoikeussopimuksen saaja maksaa valtiolle satamajärjestelmäviranomaisten kautta.

(116)

Komissio katsoo, että tämä näkemys ei ole olennainen määritettäessä, harjoittavatko satamajärjestelmäviranomaiset taloudellista toimintaa, koska pelkästään kansallisia luokitteluja käyttämällä ei voida kiertää unionin yhteisiä sääntöjä. Palveluja, jotka voidaan luokitella taloudelliseksi toiminnaksi, ovat suoritukset, joista tavallisesti maksetaan korvaus (62). Satamajärjestelmäviranomaisten saamat maksut ovat korvauksia, jotka käyttäjät maksavat vastineeksi tiettyjen palvelujen tarjoamisesta. Kuten unionin yleinen tuomioistuin jo huomautti Espanjan satamien tapauksessa, jossa satamat väittivät myös, että satamamaksut ovat veroja, satamamaksut ovat satamainfrastruktuurin käytöstä perittäviä maksuja (63).

(117)

Italia katsoo, että satamajärjestelmäviranomaisten satamien hallinnoinnin yhteydessä harjoittama taloudellinen toiminta on vähäistä eikä riitä siihen, että satamajärjestelmäviranomaisia voitaisiin pitää yrityksinä. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä suljetaan pois se, että elimet, jotka on perustettu julkisten ja muiden kuin taloudellisten tehtävien ja toimintojen suorittamista varten mutta jotka harjoittavat samanaikaisesti tietynlaista taloudellista toimintaa ja joita säännellään sellaisina, luokiteltaisiin yrityksiksi (64).

(118)

Italia katsoo myös, että toiminnot, joilla voi olla taloudellista merkitystä satamaomaisuuden hoidossa ja jotka voivat olla merkityksellisiä käyttöoikeusmaksun määrittämisessä, eivät ole erotettavissa satamajärjestelmäviranomaisille lain mukaisesti kuuluvista julkisista toiminnoista, kuten satamaomaisuuden valvonnasta ja hallinnoinnista. Italian mukaan satamajärjestelmäviranomaisten perimiä käyttöoikeusmaksuja ei siksi tulisi pitää yritystuloina.

(119)

Komissio haluaa muistuttaa, että se tosiasia, että yhteisö käyttää toimintansa harjoittamisen yhteydessä julkista valtaa, ei yksinään estä luokittelemasta sitä unionin kilpailuoikeudessa tarkoitetuksi yritykseksi sen taloudellisten toimintojen osalta (65).

(120)

Oikeuskäytännön mukaan siltä osin kuin julkinen yksikkö harjoittaa taloudellista toimintaa, joka on erotettavissa sen julkisen vallan käytöstä, kyseinen yksikkö toimii tämän toiminnan osalta yrityksenä. Toisaalta jos mainittu taloudellinen toiminta ei ole erotettavissa sen julkisen vallan käytöstä, kaikki mainitun yksikön harjoittamat toiminnat ovat toimintoja, jotka liittyvät tähän julkisen vallan käyttöön (66).

(121)

Komissio toteaa, että Italia tai yksikään asianomaisista ei ole esittänyt näyttöä siitä, että satamien harjoittama taloudellinen toiminta olisi erottamaton osa niiden oikeuksia viranomaisena. Pelkästään se mahdollisuus, että kyseisten toimintojen välillä voi olla taloudellinen yhteys, sikäli että satamien taloudellinen toiminta mahdollistaa niiden muun kuin taloudellisen toiminnan rahoittamisen kokonaan tai osittain, ei riitä osoittamaan, etteivät kyseiset toiminnot ole erotettavissa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla (67).

(122)

Komissio toteaa myös, että käsiteltävänä olevassa tapauksessa satamajärjestelmäviranomaisten yleishyödyllinen muu kuin taloudellinen toiminta ei tee satamajärjestelmäviranomaisten taloudellista toimintaa pakolliseksi ja että taloudellisen toiminnan puuttuminen ei välttämättä vähentäisi muun kuin taloudellisen toiminnan hyödyllisyyttä (68).

(123)

Komissio huomauttaa myös, että Italia tai asianomaiset eivät ole osoittaneet satamien taloudellisen toiminnan olevan oheistoimintaa niiden muuhun kuin taloudelliseen yleishyödylliseen toimintaan nähden (69). Päinvastoin satamamaksut (eli lastattavista ja purettavista tavaroista perittävät maksut ja kiinnitysmaksut) ja käyttöoikeusmaksut muodostavat suurimman osan satamajärjestelmäviranomaisten toiminnan tuotosta, koska niihin liittyvät toiminnot ovat satamajärjestelmäviranomaisten keskeisiä toimintoja (70).

(124)

Komissio päättelee sen vuoksi, että satamajärjestelmäviranomaisten taloudellista toimintaa ei voida erottaa sen yleishyödyllisenä harjoitetusta/suoritetusta toiminnasta oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla (71). Näin ollen komissio katsoo, että satamajärjestelmäviranomaisia olisi pidettävä yrityksenä, jos ja sikäli kuin ne tosiasiallisesti harjoittavat yhtä tai useampaa taloudellista toimintaa (72).

(125)

Italia ja useat asianomaiset väittävät, että satamajärjestelmäviranomaisilla ei ole kilpailijoita eikä niillä ole markkinoita, joilla ne toimisivat. Koska ei ole markkinoita, joilla satamajärjestelmäviranomaiset voisivat tarjota palvelujaan, niitä ei voida pitää yrityksinä. Jotkin asianomaiset toteavat myös, että satamien hallinnointi eroaa lentoasemien hallinnoinnista.

(126)

Komissio toteaa tältä osin, että yhteisö, jolla on lakisääteinen monopoli, voi hyvin tarjota tavaroita ja palveluja markkinoilla ja olla näin ollen SEUT-sopimuksen 107 artiklassa tarkoitettu yritys. Taloudellisen toiminnan käsite on objektiivinen, mikä johtuu tosiseikoista, erityisesti kyseisten palvelujen markkinoiden olemassaolosta (73).

(127)

Komissio muistuttaa myös, että unionin tuomioistuimet katsoivat, että sellaisten lentoasemapalvelujen tarjoaminen lentoyhtiöille, joista peritään maksu, on taloudellista toimintaa (74). Komissio katsoo, että lentoasemainfrastruktuurin käyttöoikeuden tarjoaminen lentoasemamaksuja vastaan ei kuitenkaan olennaisesti eroa satamainfrastruktuurin käyttöoikeuden tarjoamisesta satamaoikeuksia vastaan (75), erityisesti siksi, että lentoasemilla on myös Italian satamajärjestelmäviranomaisten kaltainen lakisääteinen monopoli. Satamajärjestelmäviranomaiset hyödyntävät itse satamainfrastruktuuria, kun ne tarjoavat alusten omistajille ja liikennöitsijöille pääsyn satamainfrastruktuuriin tai antavat sen vuokralle korvausta vastaan (76).

(128)

Näin ollen komissio toteaa, että Italian ja joidenkin asianomaisten esittämät väitteet eivät riitä osoittamaan, että satamajärjestelmäviranomaisten toiminta ei ole taloudellista.

(129)

Edellä esitetyn perusteella komissio päättelee, että satamajärjestelmäviranomaiset harjoittavat taloudellista toimintaa ja niitä voidaan pitää SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina yrityksinä.

(130)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki” on valtiontukea. Käsiteltävänä olevassa asiassa vapautus yhteisöverosta perustuu erityisesti TUIR:n 74 §:ään, sellaisena kuin Italian viranomaiset tulkitsevat ja soveltavat sitä (ks. 50–52 kohta). TUIR:n 74 §:n mukaan valtion elimet ja hallintoelimet sekä muut alueelliset elimet, kuten alueet ja kunnat, eivät ole velvollisia maksamaan yhteisöveroa. Italian viranomaiset katsovat, että satamajärjestelmäviranomaiset ovat julkisia elimiä, joilla on yksinomaan hallinnollisia tehtäviä, ja siksi niihin sovelletaan TUIR:n 74 §:ää. Näin ollen toimenpide johtuu valtiosta.

(131)

Lisäksi verotulojen menetys vastaa käytettyjen valtion varojen määrää.

(132)

Kuten unionin tuomioistuimet ovat katsoneet, SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisesti valtion varoista myönnettävä toimenpide on sellainen, jolla viranomaiset vapauttavat tietyt yritykset verosta, vaikka toimenpiteeseen ei liittyisikään valtion varojen siirtoa, ja joka asettaa ne, joita verovapautus koskee, muita veronmaksajia suotuisampaan taloudelliseen asemaan (77).

(133)

Näin ollen Italian viranomaiset menettävät tuloja, jotka ovat valtion varoja, jättämällä taloudelliseen toimintaan osallistuvan satamajärjestelmäviranomaisten yhteisöverotuksen ulkopuolelle. Siksi komissio katsoo, että kiistanalainen toimenpide merkitsee valtion varojen menetystä ja että se myönnetään siten valtion varoista.

(134)

Mitä tulee joidenkin asianomaisten esittämään väitteeseen, jonka mukaan satamajärjestelmäviranomaisten vapauttaminen velvollisuudesta maksaa yhteisöveroa ei tarkoita verotulojen menetystä, koska satamajärjestelmäviranomaiset ovat osa valtiota, on muistettava, että unionin oikeusjärjestys ei puutu omistusoikeusjärjestelmiin (78) eikä se millään tavoin rajoita jäsenvaltioiden oikeutta toimia talouden toimijoina. Kun viranomaiset toteuttavat suoraan tai välillisesti taloudellisia transaktioita missä tahansa muodossa, niiden on samanaikaisesti noudatettava valtiontukea koskevia unionin sääntöjä (79). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti on sen vuoksi erotettava toisistaan velvoitteet, jotka valtiolla on yrityksen omistajana, ja sen velvollisuudet viranomaisena (80). Näin ollen tuloja, jotka valtio voi saada omistamastaan julkisesta yrityksestä, ei voida ottaa huomioon arvioitaessa sitä, vaikuttaako sille myönnetty veroetu valtion varoihin. Italia ja asianomaiset eivät myöskään ole esittäneet mitään perusteita sen osoittamiseksi, että satamajärjestelmäviranomaisten yhteisöverosta vapauttamiseen liittyvä veroetu rajoittuisi määrään, joka on tarpeen satamajärjestelmäviranomaisten institutionaalisten tehtävien rahoittamiseksi.

(135)

Jotta toimenpide olisi valtiontukea, sen on myös aiheutettava taloudellista etua vastaanottajalle. Edulla ei tarkoiteta ainoastaan konkreettisia etuuksia vaan myös toimenpiteitä, jotka erilaisissa muodoissaan keventävät tavallisesti yritykselle aiheutuvia maksuja (81).

(136)

Tämän toimenpiteen mukaan satamajärjestelmäviranomaiset on vapautettu yhteisöverosta, kun taas muut yritykset ovat periaatteessa yhteisöveron alaisia. Vapautus yhteisöverosta vähentää taloudellista toimintaa harjoittavalle yritykselle tavallisesti aiheutuvia toimintakustannuksia. Se tarjoaa satamajärjestelmäviranomaisille taloudellista etua verrattuna muihin yrityksiin, jotka eivät voi hyötyä tällaisesta veroedusta, vaikka ne harjoittavat taloudellista toimintaa. Tästä seuraa, että satamajärjestelmäviranomaiset saavat toimenpiteestä etua.

(137)

Komissio toteaa, että Italian viranomaiset eivät väitä, että satamajärjestelmäviranomaisille olisi asetettu julkisen palvelun velvoitteita ja että verovapautus korvaisi satamajärjestelmäviranomaisille julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä aiheutuneita kustannuksia. Komissio ei myöskään katso, että ”Altmark-tuomion” perusteet täyttyvät (82), koska satamajärjestelmäviranomaisten ei tarvitse täyttää selvästi määriteltyjä julkisen palvelun velvoitteita. Lisäksi käsiteltävänä oleva toimenpide, jolla tuen määrä yhdistetään syntyneeseen voittoon, ei liity julkisen palvelun tehtävän nettokustannuksiin eikä rajoitu niihin. Se ei myöskään johdu toimenpiteen tuensaajille tällaisen tehtävän suorittamiseksi annetusta toimeksiannosta.

(138)

Näin ollen Italian viranomaiset antavat taloudelliseen toimintaan osallistuville satamajärjestelmäviranomaisille edun jättämällä ne yritysverotuksen ulkopuolelle. Siksi komissio katsoo, että kiistanalainen toimenpide tuottaa satamajärjestelmäviranomaisille edun.

(139)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan toimenpide on katsottava tueksi, jos se vaikuttaa unionin sisäiseen kauppaan ja vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua.

(140)

Komissio muistuttaa ensinnäkin, että satama-alan asetusehdotusta koskevan asianomaisten julkisen kuulemisen yhteydessä kaikki sidosryhmät korostivat, että unionin satamien väliselle kilpailulle tarvitaan vakaat ja tasapuoliset toimintamahdollisuudet (83).

(141)

On totta, että joissakin jäsenvaltioissa satamien perusinfrastruktuurin toiminta on oikeudellisesti varattu tietyille yksiköille. Tällöin muista jäsenvaltioista tulevat toimijat eivät voi käyttää sataman perusinfrastruktuuria näissä jäsenvaltioissa, jotta kyseisten markkinoiden voidaan ainakin tietyssä määrin katsoa olevan vapautetut tai avoimet kilpailulle. Nämä erityiset markkinat eivät kuitenkaan ole ainoat markkinat, joilla satamaviranomaisille koituva etu voisi vääristää kilpailua (84).

(142)

Ensinnäkin logistiikka- ja kuljetusyritykset, jotka ovat kiinnostuneita kuljettamaan tavaroita, voivat toteuttaa sen eri keinoilla. Niihin kuuluu muun muassa muiden satamaviranomaisten hallinnoimien muiden (ulkomaisten tai kotimaisten) satamien käyttö ja jopa se, että satamia ei käytetä lainkaan. Eri jäsenvaltioiden satamilla voi olla sama sisämaa, niin että satamaviranomaiset kilpailevat kuljetuspalvelujen tarjoamisessa toimijoille, jotka haluavat tarjota palvelujaan kyseisen sisämaan alueelle. Tämä voi koskea esimerkiksi Luoteis-Italian ja Etelä-Ranskan satamien toimijoita. Satamajärjestelmäviranomaisten tarjoamat palvelut (satamiin pääsyn myöntäminen) kilpailevat siten ainakin jossain määrin muiden satamaviranomaisten ja muiden kuljetuspalvelujen tarjoajien kanssa Italiassa ja muissa jäsenvaltioissa. Yleisesti ottaen komissio toteaa, että koska satamat osallistuvat suurelta osin tavaroiden ja matkustajien kansainvälisiin kuljetuksiin, Italian satamajärjestelmäviranomaisille koituva etu vaikuttaa luonnostaan myös kilpailuun ja unionin sisäiseen kauppaan.

(143)

Tältä osin se, että satamajärjestelmäviranomaiset ovat ainoita yhteisöjä, jotka ovat oikeutettuja käyttämään omia satamainfrastruktuurejaan (ja tarjoamaan pääsyn satamainfrastruktuuriin), ei kyseenalaista sitä, että on olemassa laajemmat kilpailumarkkinat, joilla satamajärjestelmäviranomaisten tarjoamat kuljetuspalvelut (pääsy satamainfrastruktuuriin) kilpailevat muiden Italiaan sijoittautuneiden liikennöitsijöiden ja muiden satamien tai muiden jäsenvaltioiden liikennöitsijöiden tarjoamien palvelujen kanssa (85). Satamainfrastruktuurin käyttäjät voivat vapaasti käyttää muita satamia (Italiassa tai ulkomailla) ja muita liikennemuotoja, niin että satamajärjestelmäviranomaiset tarjoavat palveluja kilpaillen muiden toimijoiden kanssa laajoilla kuljetuspalvelujen markkinoilla ja suppeammilla satamapalvelujen markkinoilla (muut unionin satamat myöntävät pääsyn unionin markkinoille ja siten Italialle, joskus yhdessä maanteiden, rautateiden tai vesiväylien kanssa) (86).

(144)

Satamapalvelujen tarjoamisesta kiinnostuneet käyttöoikeussopimuksen haltijat voivat tarjota niitä myös muissa satamissa, joita muut satamaviranomaiset hallinnoivat. Satamajärjestelmäviranomaiset kilpailevat näiden toimijoiden (satamapalveluja harjoittavien käyttöoikeussopimuksen haltijoiden) houkuttelemiseksi. Satamajärjestelmäviranomaisten käyttöoikeussopimuksen saajien saataville asettamien maa-alueiden ja infrastruktuurin (sataman välineistön) käytöstä perimillä maksuilla on osuutensa myös siinä, kun käyttöoikeussopimuksen saajat sijoittautuvat tiettyyn satamaan jonkin toisen sataman sijasta (87). Oikeuskäytännössä tunnustetaan kilpailun ja rajat ylittävien vaikutusten olemassaolo näillä markkinoilla (88).

(145)

Lisäksi yritykset, jotka haluavat sijoittautua sataman lähelle, voivat asettua sataman ulkopuolelle (eivätkä välttämättä satamaviranomaisten omistamalle tai hallinnoimalle maa-alueelle), niin että satamajärjestelmäviranomaiset joutuvat kilpailemaan muiden satamien ulkopuolella maa-alueita vuokraavien toimijoiden kanssa.

(146)

Näin ollen komissio katsoo, että satamajärjestelmäviranomaiset voivat kilpailla keskenään ja muiden Euroopan satamien kanssa ja että satamajärjestelmäviranomaisten vapautus verosta vaikuttaa todennäköisesti myös jäsenvaltioiden väliseen kilpailuun ja kauppaan.

(147)

Valtion toimenpiteen katsotaan vääristävän tai uhkaavan vääristää kilpailua, jos se on omiaan parantamaan tuensaajan kilpailuasemaa verrattuna muihin yrityksiin, joiden kanssa se kilpailee (89). Kilpailun katsotaan yleensä vääristyvän SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jos valtio myöntää taloudellista etua yritykselle alalla, jolla on tai voisi olla kilpailua (90). Julkinen tuki on omiaan vääristämään kilpailua, vaikka se ei auttaisi tuensaajayritystä laajentumaan ja lisäämään markkinaosuuttaan. Riittää, että yritys pystyy tuen avulla säilyttämään vahvemman kilpailuaseman, kuin sillä olisi ollut ilman tukea. Jotta tuen voidaan katsoa vääristävän kilpailua, pidetään yleensä riittävänä, että tuki antaa tuensaajalle etua vapauttamalla sen kustannuksista, joista sen olisi muuten vastattava osana tavanomaista liiketoimintaansa (91).

(148)

Koska riidanalainen toimenpide on tukiohjelma, jota sovelletaan satamajärjestelmäviranomaisiin, jotka ovat kooltaan, maantieteelliseltä sijainniltaan ja toiminnaltaan erilaisia, ei ole välttämätöntä osoittaa kunkin satamajärjestelmäviranomaisen osalta erikseen, että tarkasteltu toimenpide johtaa kilpailun vääristymiseen ja vaikuttaa kauppaan, jotta sen voidaan todeta olevan valtiontukea (92).

(149)

Vapautus yhteisöverosta antaa etua satamajärjestelmäviranomaisille, jotka todennäköisesti parantavat kilpailuasemaansa. Erityisesti satamajärjestelmäviranomaisten tarjoamien palvelujen hinta (lupa- ja käyttöoikeusmaksut, lastattavista ja purettavista tavaroista perittävät maksut sekä kiinnitysmaksut) on yksi tekijä, joka vaikuttaa eri satamien suhteelliseen kilpailukykyyn Euroopassa (93).

(150)

Italia on väittänyt, että satamajärjestelmäviranomaiset pystyvät vaikuttamaan hyvin vähän niiden toiminnasta perittävien maksujen asettamiseen. Yleisellä asetuksella vahvistetuissa lupa- ja käyttöoikeusmaksujen määräytymisperusteissa määritellään kuitenkin vain vähimmäismaksu, minkä vuoksi satamajärjestelmäviranomaisille jää harkintavaltaa maksujensa tason vahvistamisessa (ks. 4.1.1.5 kohta). Joka tapauksessa edes pelkästään keskitetyllä tasolla vahvistettujen maksujen olemassaolo – ilman, että yksittäisillä satamajärjestelmäviranomaisilla olisi minkäänlaista harkintavaltaa vaikuttaa keskitetysti vahvistettujen maksujen tasoon – ei estäisi kilpailun vääristymistä, koska yritykset voivat kilpailla myös muista kuin hintoihin liittyvistä parametreista (esim. palvelun laadusta) ja koska satamajärjestelmäviranomaisille kyseessä olevasta verovapautuksesta koituva etu voi auttaa niitä myös vahvistamaan tarjoustensa laatua ja houkuttelemaan alusten omistajia ja liikennöitsijöitä.

(151)

Näin ollen komissio päättelee, että vapauttamalla taloudellista toimintaa harjoittavat satamajärjestelmäviranomaiset yhteisöverosta Italian viranomaiset antavat niille edun, joka voi vaikuttaa kilpailuun. Näin ollen komissio katsoo, että tarkasteltavana oleva toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua.

(152)

Julkinen tuki yrityksille on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaista valtiontukea ainoastaan siltä osin, kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Ei ole tarpeen todeta, että tuki todella vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, vaan ainoastaan, että tuki on omiaan vaikuttamaan tällaiseen kauppaan (94). Unionin tuomioistuimet ovat erityisesti todenneet, että kun valtion myöntämä tuki vahvistaa yrityksen asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin, kilpaileviin yrityksiin verrattuna, tuen on katsottava vaikuttavan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (95).

(153)

Tätä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa tässä tapauksessa, koska vapautus yhteisöverosta vahvistaa satamajärjestelmäviranomaisten asemaa. Satamajärjestelmäviranomaiset voivat tämän ansiosta alentaa maksujaan ja tehdä hallinnoimastaan satamainfrastruktuurista houkuttelevamman erityisesti muiden jäsenvaltioiden alusten omistajille ja liikennöitsijöille.

(154)

Tässä tapauksessa Italian satamat osallistuvat unionin sisäiseen kauppaan, joten asianomaisille satamajärjestelmäviranomaisille koituva etu vaikuttaa unionin sisäiseen kauppaan. Italian satamat osallistuvat aktiivisesti unionin sisäiseen kauppaan, ja useat Italian satamat ovat konttiliikenteen ja tonnimäärien suhteen merkittävimpiä unionin laajuisia satamia. Julkisesti saatavilla olevista tiedoista käy ilmi, että vuonna 2019 Euroopan 15 merkittävimmästä konttisatamasta kaksi oli italialaisia satamia: Genova ja Gioia Tauro (96).

(155)

Koska vapautus yhteisöverosta tarkoittaa näiden satamajärjestelmäviranomaisten vapauttamista verovelvollisuudesta, joka olisi muutoin koskenut niitä ja joka koskee kilpailevia yrityksiä, kyseisiltä yrityksiltä vapautuu varoja liiketoimintaan investoimiseen. Se puolestaan vaikuttaa olosuhteisiin, joissa ne voivat tarjota tuotteitaan ja palvelujaan markkinoille, ja vääristää näin kilpailua sisämarkkinoilla. Näin ollen satamajärjestelmäviranomaisten vapautus verosta vaikuttaa unionin sisäiseen kauppaan.

(156)

Italia väittää, että suurin osa Italian satamista ei läheskään tai edes mahdollisesti kilpaile Euroopan markkinoilla vaan ne kilpailevat pääasiassa Pohjois-Afrikan satamien kanssa. Komissio katsoo, että Italian viranomaiset eivät ole esittäneet tämän näkemyksen tueksi mitään perusteita (97).

(157)

Näin ollen vapauttamalla yhteisöverosta satamajärjestelmäviranomaiset, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa, Italian viranomaiset antavat niille edun, joka voi vaikuttaa unionin sisäiseen kauppaan.

(158)

Jotta toimenpidettä voitaisiin pitää valtiontukena, sen on oltava valikoiva (98) siten, että se suosii jotakin yritystä tai tuotannonalaa. Vakiintuneen oikeuskäytännön (99) mukaan verotoimenpiteen aineellisen valikoivuuden arvioinnissa on kolme vaihetta: Ensin on määritettävä ja tutkittava asianomaisessa jäsenvaltiossa sovellettava yleinen tai ”normaali” verojärjestelmä (eli viitekehys). Toiseksi on tähän yleiseen eli ”normaaliin” verojärjestelmään verraten arvioitava ja selvitettävä, onko kyseisellä verotoimenpiteellä myönnetty etu mahdollisesti valikoiva. Tämä on tehtävä osoittamalla, että toimenpide poikkeaa mainitusta yleisestä järjestelmästä, siltä osin kuin sillä otetaan käyttöön erilainen kohtelu sellaisten toimijoiden välillä, jotka ovat verojärjestelmälle asetetun päämäärän kannalta toisiinsa verrattavissa olevassa tilanteessa tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen kannalta. Kolmanneksi, jos tällainen poikkeus on olemassa, on tutkittava, johtuuko se sen verojärjestelmän luonteesta tai yleisestä rakenteesta, jonka osa se on, ja voidaanko se siten perustella järjestelmän luonteella tai logiikalla. Tässä yhteydessä jäsenvaltion on osoitettava, että erilainen verokohtelu on suora seuraus jäsenvaltion verojärjestelmän perus- tai pääperiaatteista (100).

(159)

Verotoimenpiteen valikoivuuden arvioimiseksi on ensin määriteltävä asianmukainen viitekehys ja sen jälkeen määritettävä, johtaako kyseinen toimenpide kyseisen kehyksen perusteella syrjintään. Viitekehys muodostuu johdonmukaisesta sääntökokonaisuudesta, jota sovelletaan objektiivisten kriteerien perusteella yleensä kaikkiin sen tavoitteen määrittelemään soveltamisalaan kuuluviin yrityksiin.

(160)

Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio katsoo, että viitekehys on Italian yhteisöverojärjestelmä, josta säädetään Italian tuloverotusta koskevien säädösten koonnoksessa TUIR:ssä (ks. 38–43 kohdat), mukaan lukien verovelvollisten ja verotettavien tulojen määritelmät, jotka perustuvat TUIR:n 72 ja 73 §:ään.

(161)

TUIR:n 72 §:ssä vahvistetaan periaate, jonka mukaan yhteisöveroa sovelletaan kaikkiin tuloihin, jotka saadaan rahana tai luontoissuorituksina.

(162)

TUIR:n 73 §:n 1 momentin mukaan yhteisöveroa peritään kaiken tyyppisiltä yhtiöiltä, mukaan lukien keskinäiset vakuutusyhtiöt, osuuskunnat, julkiset ja yksityiset yhteisöt, jotka eivät ole yrityksiä, sekä trustit, riippumatta siitä, onko niiden yksinomaisena tai pääasiallisena tarkoituksena kaupallisen toiminnan harjoittaminen tai ei.

(163)

TUIR:n 75 §:ssä säädetään periaatteesta, jonka mukaan yhteisöveroa peritään kokonaisnettotuloista ja verotettavan tulon määrittämiseen sovelletaan erilaisia sääntöjä yhtäältä sellaisten yritysten ja julkisten tai yksityisten yhteisöjen osalta, joiden yksinomaisena tai pääasiallisena tarkoituksena on kaupallisen toiminnan harjoittaminen (TUIR:n 81–141 §) (101), ja toisaalta sellaisten julkisten tai yksityisten yhteisöjen osalta, joiden yksinomaisena tai pääasiallisena tarkoituksena ei ole kaupallisen toiminnan harjoittaminen (TUIR:n 143–150 §) (102). Yhteisöveron verokanta määritellään 76 §:ssä ja yhteisöveron verotuskausi 77 §:ssä.

(164)

Edellä esitetyn perusteella Italiassa sovellettavat yhtiöverosäännöt perustuvat periaatteessa kaiken tyyppisiin tuloihin, joita yritykset (73 §:n 1 momentin a kohta) tai muut julkiset tai yksityiset yhteisöt kuin yritykset (73 §:n 1 momentin b ja c kohta) tuottavat, myös silloin, kun asianomaisten yhteisöjen yksinomaisena tai pääasiallisena tarkoituksena ei ole kaupallisen toiminnan harjoittaminen.

(165)

TUIR:n 74 §:ssä vahvistetaan erityisesti valtiota ja julkisia elimiä koskevat säännöt. Tässä säännöksessä määritellään myös toiminnot, joita ei pidetä kaupallisena toimintana.

(166)

TUIR:n 74 §:n mukaan valtion elimet ja hallintoelimet, mukaan lukien ne, jotka ovat itsenäisiä organisaatioita, vaikka ne olisivat oikeushenkilöitä, sekä kunnat, paikallisten elinten yhteenliittymät, yhdistykset ja yhteistä omaisuutta hallinnoivat elimet, vuoristoyhteisöt, maakunnat ja alueet eivät maksa yhteisöveroa. Italian viranomaiset katsovat, että satamajärjestelmäviranomaiset ovat julkista omaisuutta hallinnoivia elimiä. Siksi TUIR:n 74 §, sellaisena kuin Italian viranomaiset sitä tulkitsevat ja soveltavat, johtaa tilanteeseen, jossa Italian satamajärjestelmäviranomaiset on vapautettu yhteisöverosta myös satamainfrastruktuurin hyödyntämisestä saatavien tulojen osalta.

(167)

Jos toimenpide suosii tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja, jotka ovat viitejärjestelmän tavoitteen mukaisesti tosiasiallisesti ja oikeudellisesti toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa, se on lähtökohtaisesti valikoiva. Tässä tapauksessa satamajärjestelmäviranomaiset ja muut oikeushenkilöt ovat vertailukelpoisessa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa ottaen huomioon IRES:n tavoitteen eli yritysten ja muiden oikeushenkilöiden tulojen verottamisen riippumatta siitä, onko niiden yksinomainen tai pääasiallinen tarkoitus kaupallisen toiminnan harjoittaminen. Näin ollen TUIR:n 74 §:ssä, sellaisena kuin Italian viranomaiset sitä tulkitsevat ja soveltavat, suositaan satamajärjestelmäviranomaisia muihin IRES:n soveltamisalaan sen tarkoituksen perusteella kuuluviin oikeushenkilöihin nähden.

(168)

Italian viranomaisten mukaan satamajärjestelmäviranomaisten vapautus yhteisöverosta ei poikkea Italian yhtiöverojärjestelmän yleisistä periaatteista vaan noudattaa sen logiikkaa eli sitä, että muuhun kuin kaupalliseen toimintaan ei yleensä sovelleta yhteisöveroa. Tämä tarkoittaisi, että kaikki satamajärjestelmäviranomaisten toiminta on muuta kuin kaupallista toimintaa. Komissio toteaa kuitenkin, että 73 §:n mukaan yhteisöveroa sovelletaan kaikkiin julkisiin ja yksityisiin yhteisöihin, myös silloin, kun niiden yksinomaisena tai pääasiallisena tarkoituksena ei ole harjoittaa kaupallista toimintaa. Tästä periaatteesta poiketen TUIR:n 74 §:llä vapautetaan valtio ja muut julkiset elimet yhteisöverosta.

(169)

Italian viranomaiset katsovat myös, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät kuulu TUIR:n 73 §:n soveltamisalaan, vaan TUIR:n 74 §:n soveltamisalaan. Italian viranomaisten mukaan TUIR:n 74 §:ssä säädetään, että julkiset elimet, joilla on yksinomaan hallinnollisia tehtäviä (ks. johdanto-osan 51 ja 52 kappale), eivät ole velvollisia maksamaan yhteisöveroa. Italian viranomaisten mukaan TUIR:n 74 §:ää ei sen vuoksi voida tulkita poikkeukseksi TUIR:n 73 §:stä. Sen sijaan TUIR:n 73 ja 74 §:n soveltamisalat ovat erilaiset ja rinnakkaiset. Italian viranomaisten mukaan ne muodostavat kaksi erilaista tavanomaista, kohdennettuihin yhteisöryhmiin sovellettavaa verojärjestelmää. Nämä ryhmät määritellään yleisesti ja abstraktilla tasolla sellaisiksi, etteivät ne ole toisiinsa rinnastettavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa. Sen vuoksi Italia väittää, että yhteisöverosta vapauttaminen ei ole valikoivaa, koska TUIR:n 74 §:ää sovelletaan satamajärjestelmäviranomaisiin ja valtioon, eri julkisiin elimiin ja muihin julkishallintoon kuuluviin yhteisöihin objektiivisten, yleisten ja abstraktien kriteerien perusteella. Kaikki nämä TUIR:n 74 §:n soveltamisalaan kuuluvat yhteisöt olisivat samassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa.

(170)

Komissio toteaa, että 74 §:llä vapautetaan valtio ja muut julkiset elimet yhteisöverosta siltä osin, kuin niiden toiminta liittyy valtion viranomaisen tehtävien hoitamiseen. Sen sijaan näiden elinten kaupallinen toiminta on lähtökohtaisesti yhteisöveron alaista. Jos TUIR:n 74 § – tai hallinnon tulkinta siitä – johtaisi siihen, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät kaikissa tapauksissa maksa yhteisöveroa (myöskään silloin, kun ne harjoittavat valtiontukisääntöjen mukaan taloudelliseksi katsottavaa toimintaa), kyseessä olisi syrjintä SEUT-sopimuksen 107 artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa harjoittavien yritysten välillä. Tässä tapauksessa TUIR:n 74 §:stä, sellaisena kuin Italian viranomaiset sitä tulkitsevat, koituisi etua tietylle yritysryhmälle (103) eli satamajärjestelmäviranomaisille, vaikka niiden oikeudellinen ja tosiasiallinen tilanne on rinnastettavissa muihin yrityksiin (taloudellisesta toiminnasta saamiensa tulojen verottamiseen nähden) (104).

(171)

Komissio katsookin, että satamajärjestelmäviranomaisia eivät ohjaa erityiset toimintaperiaatteet, ”joiden perusteella ne erottuvat selvästi muista talouden toimijoista” (105), jotka maksavat yhteisöveroa. Erityisesti se, että satamajärjestelmäviranomaiset eivät harjoita voittoa tavoittelevaa toimintaa, ei riitä osoittamaan, että ne olisivat erilaisessa tilanteessa kuin muut toimijat, jotka maksavat yhteisöveroa (106). Mikään Italian esittämistä väitteistä, joiden mukaan satamajärjestelmäviranomaiset eivät ole yrityksiä eivätkä harjoita taloudellista toimintaa (ks. 3.2 kohta), ei ole merkityksellinen ja johdonmukainen yhtiöverojärjestelmän tavoitteen eli yritysten ja muiden oikeushenkilöiden tulojen verottamisen kannalta (107).

(172)

Vaikka TUIR:n 74 § muodostaisi oikeusperustan sille, että satamajärjestelmäviranomaisten ei tarvitse maksaa yhteisöveroa, tämä verovapautus olisi lähtökohtaisesti satamajärjestelmäviranomaisten taloudellisen toiminnan kannalta valikoiva (108).

(173)

Koska komissio katsoo, että käsiteltävänä oleva verovapautus on ensi näkemältä valikoivaa, sen on määritettävä unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaisesti, voidaanko vapautusta perustella sen järjestelmän luonteella ja yleisellä rakenteella, johon se kuuluu. Näin ollen toimenpide, jolla poiketaan yleisestä verojärjestelmästä, voi olla oikeutettu, mikäli kyseessä oleva jäsenvaltio voi osoittaa, että toimenpide on suora seuraus jäsenvaltion verojärjestelmän perus- tai pääperiaatteista.

(174)

Italian viranomaiset ja asianomaiset eivät ole esittäneet tällaisia perusteluja. Komissio ei myöskään ole pystynyt tunnistamaan tällaisia perusteita. Näin ollen komissio katsoo, että toimenpidettä ei voida perustella verojärjestelmän logiikalla. Siksi komissio päättelee, että toimenpide on valikoiva.

(175)

Näin ollen komissio päättelee, että Italian satamajärjestelmäviranomaisten vapautus yhteisöverosta poikkeaa perusteettomasti Italian yhtiöverojärjestelmän periaatteesta, jonka mukaan yhteisöveroa sovelletaan kaiken tyyppisiin yritysten tai muiden julkisten tai yksityisten yhteisöjen kuin yritysten tuottamiin tuloihin. Vaikka katsottaisiin, että on Italian yhtiöverojärjestelmän mukaista, että satamajärjestelmäviranomaiset on vapautettu yhteisöverosta, koska Italian viranomaisten mukaan ne hoitavat yksinomaan julkisia tehtäviä, se merkitsisi sitä, että tiettyjä yrityksiä tai tiettyjen tavaroiden tuotannonalaa suositaan SEUT-sopimuksen 107 artiklassa tarkoitetulla tavalla (109). Näin ollen komissio päättelee, että yhteisöveron jättäminen soveltamatta satamajärjestelmäviranomaisiin muodostaa valikoivan edun.

(176)

Lisäksi komissio päättelee, että tällainen valtion yrityksille myöntämä ja valtiosta johtuva edullisempi kohtelu voi vääristää kilpailua ja vaikuttaa unionin sisäiseen kauppaan. Komissio katsoo näin ollen, että satamajärjestelmäviranomaisille myönnetty vapautus verosta on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea (110).

(177)

Valtiontukitoimenpiteitä voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvina SEUT-sopimuksen 93 artiklassa, 106 artiklan 2 kohdassa, 107 artiklan 2 kohdassa ja 107 artiklan 3 kohdassa määrättyjen poikkeusten perusteella.

(178)

SEUT-sopimuksen 93 artiklassa vahvistetaan, että tuki on perussopimusten mukainen, ”jos se on tarpeen liikenteen yhteensovittamiseksi tai korvausta julkisten palvelujen käsitteeseen kuuluvien velvoitteiden täyttämisestä”, jolloin sen voidaan katsoa soveltuvan sisämarkkinoille.

(179)

Komissio toteaa ensinnäkin, että käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole viitteitä siitä, että tukitoimenpiteet vastaisivat liikenteen yhteensovittamisen tarpeita. Päinvastoin, tuki koostuu yhteisöverosta vapauttamisesta, joka ei liity mihinkään tiettyyn investointiin eikä liity mitenkään liikenteen yhteensovittamisen tarpeisiin. Toimenpide ei myöskään kohdistu julkisen palvelun velvoitteiden korvaamiseen.

(180)

Näin ollen komissio katsoo, että toimenpidettä ei voida pitää SEUT-sopimuksen 93 artiklan mukaisena.

(181)

Koska arvioinnin kohteena oleva toimenpide on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, on tutkittava, soveltuuko se sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 ja 3 kohdassa vahvistettujen poikkeusten perusteella.

(182)

Italian viranomaiset eivät ole esittäneet syitä, joiden perusteella SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 ja 3 kohdan poikkeuksia voitaisiin soveltaa satamajärjestelmäviranomaisille myönnettyyn vapautukseen yhteisöverosta.

(183)

Komissio katsoo, ettei yhtäkään SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 kohdan poikkeuksista voida soveltaa, sillä arvioinnin kohteena olevalla toimenpiteellä ei pyritä kohdassa lueteltuihin tavoitteisiin. Tarkemmin sanottuna arvioinnin kohteena oleva toimenpide ei liity yksittäisille kuluttajille myönnettävään sosiaaliseen tukeen, luonnonmullistusten tai muiden poikkeuksellisten tapahtumien aiheuttaman vahingon korvaamiseksi myönnettävään tukeen tai tietyille Saksan liittotasavallan alueille myönnettävään tukeen.

(184)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan mukaan sisämarkkinoille soveltuvana voidaan pitää a) tukea kehityksen edistämiseen alueilla, b) tukea tiettyjen Euroopan yhteistä etua koskevien tärkeiden hankkeiden edistämiseen, c) tukea tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehittämiseen, d) tukea kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistämiseen ja e) muuta tukea, josta neuvosto päättää.

(185)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan a alakohdassa sallitaan tuki taloudellisen kehitykseen edistämiseen alueilla, joilla elintaso on poikkeuksellisen alhainen tai joilla vajaatyöllisyys on vakava ongelma. Tätä poikkeusta ei voida soveltaa.

(186)

Toimenpide ei myöskään edistä Euroopan yhteistä etua koskevaa tärkeää hanketta eikä poista vakavaa häiriötä Italian taloudessa, kuten SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan b alakohdassa määrätään.

(187)

Lisäksi toimenpiteellä ei pyritä kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistämiseen SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaisesti.

(188)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla sisämarkkinoille soveltuvana voidaan pitää tukea tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla. Käytettävissä olevista tiedoista ei kuitenkaan käy ilmi, että myönnetty veroetu liittyisi tiettyihin investointeihin, joihin voi saada unionin sääntöjen ja suuntaviivojen mukaista tukea.

(189)

Komissio katsoo päinvastoin, että toimenpiteellä pienennetään maksuja, joista satamajärjestelmäviranomaisten olisi tavallisesti vastattava tavanomaisessa liiketoiminnassaan, minkä vuoksi sitä voidaan pitää toimintatukena. Tällaista tukea ei yleensä katsota sisämarkkinoille soveltuvaksi siltä osin, kuin se ei ole ajallisesti rajoitettua eikä tarpeellista tai oikeasuhteista Euroopan etua koskevan hyvin määritellyn tavoitteen saavuttamiseen liittyvien kustannusten rahoittamiseksi.

(190)

Näin ollen komissio katsoo, että SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan poikkeuksia ei voida soveltaa.

(191)

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että toimenpidettä ei voida pitää SEUT-sopimuksen 107 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti sisämarkkinoille soveltuvana.

(192)

Jos valtio on antanut tuen saajalle tehtäväksi tuottaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, tuki voi myös olla sisämarkkinoille soveltuvaa SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(193)

Italian viranomaisten toimittamien tietojen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, että satamajärjestelmäviranomaisten vapautus yhteisöverosta olisi oikeutettua SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan nojalla. Käsiteltävänä oleva toimenpide, jolla tuen määrä yhdistetään yhteisöjen verotettavaan voittoon, ei liity julkisen palvelun tehtävän nettokustannuksiin eikä rajoitu niihin. Se ei myöskään johdu toimenpiteen tuensaajille tällaisen tehtävän suorittamiseksi annetusta toimeksiannosta. Näin ollen komissio katsoo, että toimenpidettä ei voida pitää sisämarkkinoille soveltuvana julkisen palvelun velvoitteesta maksettavana korvauksena eikä se sovellu yhteismarkkinoille SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan nojalla.

(194)

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että satamajärjestelmäviranomaisten vapautusta yhteisöverosta Italiassa ei voida pitää sisämarkkinoille soveltuvana.

(195)

Menettelyasetuksen 1 artiklan b alakohdan mukaan voimassa olevalla tuella tarkoitetaan joko toimenpidettä, joka on otettu käyttöön ennen SEUT-sopimuksen voimaantuloa Italiassa, joka on hyväksytty tai joka voidaan menettelyasetuksen 17 artiklan nojalla katsoa voimassa olevaksi tueksi, tai toimenpidettä, joka ei käyttöönottohetkellä vielä ollut tukea mutta on muuttunut sellaiseksi sisämarkkinoiden kehityksen johdosta. Jos tuki ei täytä voimassa olevan tuen määritelmää, sitä pidetään menettelyasetuksen 1 artiklan c alakohdan mukaisesti uutena tukena.

(196)

Tämä Italian satamajärjestelmäviranomaisten vapauttaminen yhteisöverosta perustuu TUIR:n 74 §:ään, siten kuin Italian viranomaiset sitä tulkitsevat ja soveltavat.

(197)

Italian viranomaiset ovat vahvistaneet, että satamajärjestelmäviranomaisiin ennen vuotta 1958 sovellettu verojärjestelmä oli täsmälleen sama kuin nykyään. Ne ovat erityisesti vahvistaneet, että satamaviranomaisiin ei ole koskaan sovellettu yhteisöveroa. Komission tiedossa ei myöskään ole mitään sellaista seikkaa, joka olisi ristiriidassa tämän kanssa.

(198)

Sen vuoksi komissio katsoo, että kyseessä on menettelyasetuksen 1 artiklan b alakohdan i alakohdan mukainen voimassa oleva tuki.

(199)

Italian satamajärjestelmäviranomaisten vapautus yhteisöverosta on voimassa oleva valtiontukiohjelma, joka ei sovellu sisämarkkinoille.

(200)

Näin ollen Italian viranomaisten on aiheellista lopettaa tukiohjelma poistamalla Italian satamajärjestelmäviranomaisten vapautus yhteisöverosta. Tämä toimenpide olisi hyväksyttävä kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta, ja sitä olisi sovellettava viimeistään tämän toimenpiteen hyväksymistä seuraavan verovuoden alusta syntyneisiin taloudellisesta toiminnasta saataviin tuloihin ja viimeistään vuonna 2022,

(1)

EKP:n neuvosto muutti (1)20 päivänä heinäkuuta 2021 Euroopan keskuspankin suuntaviivoja EKP/2012/27 (2), jotta a) selvennettäisiin, että TIPS-DCA-tilien haltijat liitetään TARGET2-järjestelmään marraskuusta 2021 alkaen ja T2S-DCA-tilien haltijat kesäkuusta 2022 alkaen eurojärjestelmän markkinainfrastruktuurien keskitetyn yhteyden kautta (Eurosystem Single Market Infrastructure Gateway); b) selkeytettäisiin ja laajennettaisiin TARGET2-käyttöpistettä koskevien tietoturvavaatimusten noudattamista koskevia sääntöjä ja siten varmistettaisiin, että TARGET2 kehittyy edelleen kyberturvallisuusuhkiin vastaamiseksi; c) asetettaisiin PM-tilien haltijoille, niiden epäsuorille osallistujille ja sellaisille tavoitettavien BIC-koodin haltijoille, jotka ovat liittyneet SEPA-pikatilisiirtojärjestelyyn allekirjoittamalla SEPA-pikatilisiirtojen sääntökirjan noudattamista koskevan sopimuksen, velvollisuus olla tavoitettavissa ja pysyä jatkuvasti tavoitettavissa TIPS-laitealustalla ja siten varmistettaisiin, että pikamaksut ovat käytettävissä kaikkialla unionissa; d) lisättäisiin avoimuutta järjestelyissä, joiden mukaisesti saldot siirretään TARGET2-osallistuvien tileiltä vastaaville seuraajatileille tulevassa TARGET-järjestelmässä oikeusvarmuuden takaamiseksi; ja e) selvennettäisiin ja päivitettäisiin eräitä muita suuntaviivoihin EKP/2012/27 liittyviä näkökohtia.

(2)

Kun T2-T2S-konsolidointihanketta toteutetaan, oikeusvarmuuden takaamiseksi on myös tarpeen varmistaa avoimuus järjestelyissä, joiden mukaisesti saldot siirretään Target2-ECB-järjestelmän osallistujien tileiltä vastaaviin seuraajatileihin.

(3)

Suuntaviivoihin EKP/2012/27 tehdyt muutokset, jotka vaikuttavat Target2-osajärjestelmän sääntöihin, olisi otettava huomioon Euroopan keskuspankin päätöksessä EKP/2007/7 (3).

(4)

Näin ollen päätös EKP/2007/7 olisi muutettava vastaavasti,

(1)

Euroopan keskuspankin neuvosto antoi 26 päivänä huhtikuuta 2007 suuntaviivat EKP/2007/2 (1), joissa säädetään TARGET2-järjestelmästä ja yhteisestä teknisestä laitealustasta eli niin kutsutusta yhteisestä jaettavasta laitealustasta (Single Shared Platform, SSP). Suuntaviivat laadittiin uudelleen vuonna 2012 Euroopan keskuspankin suuntaviivoilla EKP/2012/27 (2).

(2)

Tehokkaan sääntelyn vuoksi on tarpeen selventää, että TIPS-DCA-tilien haltijat liitetään TARGET2-järjestelmään marraskuusta 2021 alkaen ja T2S-DCA-tilien haltijat kesäkuusta 2022 alkaen eurojärjestelmän markkinainfrastruktuurien keskitetyn yhteyden kautta (Eurosystem Single Market Infrastructure Gateway).

(3)

Jotta varmistetaan, että TARGET2-järjestelmä kehittyy edelleen kyberturvallisuusuhkiin vastaamiseksi, TARGET2-käyttöpistettä koskevien tietoturvavaatimusten noudattamista koskevia sääntöjä on selkeytettävä ja laajennettava. Myös määritelmiä olisi muutettava kattavan ja yhdenmukaistetun oikeudellisen kehyksen varmistamiseksi.

(4)

Sen varmistamiseksi, että pikamaksut ovat käytettävissä kaikkialla unionissa, PM-tilien haltijoiden, niiden epäsuorien osallistujien ja tavoitettavien BIC-koodin haltijoiden, jotka ovat liittyneet SEPA-pikatilisiirtojärjestelyyn allekirjoittamalla SEPA-pikatilisiirtojen sääntökirjan noudattamista koskevan sopimuksen, olisi oltava ja pysyttävä jatkuvasti tavoitettavissa TIPS-laitealustalla TIPS-DCA-tilin kautta. TIPS-laitealustalla olisi tarjottava varojensiirtopalveluja keskuspankkirahassa sellaisia liitännäisjärjestelmiä varten, jotka suorittavat pikamaksuja omassa kirjanpidossaan.

(5)

Kun T2-T2S-konsolidointihanketta toteutetaan, oikeusvarmuuden takaamiseksi tarvitaan avoimuutta järjestelyissä, joiden mukaisesti saldot siirretään TARGET2-järjestelmän osallistujien tileiltä vastaaviin seuraajatileihin tulevassa TARGET-järjestelmässä.

(6)

Tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi on myös tarpeen selventää ja ajantasaistaa suuntaviivojen EKP/2012/27 muita säännöksiä.

(7)

T2-T2S-konsolidointihankkeen toteuttaminen edellyttää myös muutoksia T2S-verkkopalvelujen tarjoajien kanssa tehtyihin sopimuksiin sovellettaviin sääntöihin, joita olisi sovellettava 13 päivästä kesäkuuta 2022 alkaen.

(8)

Näin ollen suuntaviivat EKP/2012/27 olisi muutettava vastaavasti,