|
ISSN 1977-0812 |
||
|
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 89 |
|
|
||
|
Suomenkielinen laitos |
Lainsäädäntö |
64. vuosikerta |
|
|
|
|
|
(1) ETA:n kannalta merkityksellinen teksti. |
|
FI |
Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu. Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä. |
II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset
ASETUKSET
|
16.3.2021 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 89/1 |
KOMISSION ASETUS (EU) 2021/452,
annettu 15 päivänä maaliskuuta 2021,
tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetun asetuksen (EU) N:o 651/2014 romaniankielisen toisinnon oikaisemisesta
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 108 artiklan 4 kohdan,
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta tiettyihin valtion monialaisen tuen muotoihin 13 päivänä heinäkuuta 2015 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2015/1588 (1) ja erityisesti sen 1 artiklan 1 kohdan,
on kuullut neuvoa-antavaa valtiontukikomiteaa,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 (2) romaniankielisen toisinnon 2 artiklan 18 kohdan a alakohdan ensimmäisessä virkkeessä ja 2 artiklan 18 kohdan b alakohdan ensimmäisessä virkkeessä on virheitä, jotka muuttavat säännösten merkitystä. |
|
(2) |
Sen vuoksi asetuksen (EU) N:o 651/2014 romaniankielinen toisinto olisi oikaistava. Oikaisu ei vaikuta muihin kielitoisintoihin, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
(ei koske suomenkielistä toisintoa)
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 15 päivänä maaliskuuta 2021.
Komission puolesta
Ursula VON DER LEYEN
Puheenjohtaja
(1) EUVL L 248, 24.9.2015, s. 1.
(2) Komission asetus (EU) N:o 651/2014, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2014, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti (EUVL L 187, 26.6.2014, s. 1).
|
16.3.2021 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 89/3 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2021/453,
annettu 15 päivänä maaliskuuta 2021,
teknisistä täytäntöönpanostandardeista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 soveltamiseksi markkinariskiä koskevien erityisten ilmoittamisvaatimusten osalta
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 26 päivänä kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (1) ja erityisesti sen 430 b artiklan 6 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Baselin pankkivalvontakomitea, jäljempänä ’BCBS’, julkaisi vuonna 2019 tarkistetut markkinariskiä koskevat vähimmäispääomavaatimukset, joilla korjattiin pankkien kaupankäyntivarastoon kuuluvien toimintojen vakavaraisuuskohteluun liittyviä puutteita ja otettiin käyttöön muun muassa vaatimus markkinariskejä koskevasta riskiherkästä standardimenetelmästä, joka on suunniteltu ja kalibroitu toimimaan uskottavana vaihtoehtona sisäisten mallien menetelmälle. |
|
(2) |
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/876 (2) muutettiin asetusta (EU) N:o 575/2013 sisällyttämällä unionin vakavaraisuuskehykseen vaatimus, jonka mukaan laitosten on ilmoitettava tiedot kyseisen vaihtoehtoisen riskiherkän standardimenetelmän mukaisista omien varojen vaatimuksista. |
|
(3) |
Olisi vahvistettava yhdenmukaiset ilmoittamisvaatimukset, jotka koskevat kyseisen vaihtoehtoisen standardimenetelmän mukaisia omia varoja, kun tehdään ilmoituksia toimivaltaisille viranomaisille asetuksen (EU) N:o 575/2013 430 b artiklan mukaisesti ja mainitun asetuksen 461 a artiklassa tarkoitetun delegoidun säädöksen mukaisesti. |
|
(4) |
Asetuksen (EU) N:o 575/2013 430 b artiklan 1 kohdan mukaan kyseisessä artiklassa vahvistettuja markkinariskiä koskevia erityisiä ilmoittamisvaatimuksia olisi sovellettava kyseisen asetuksen 461 a artiklassa tarkoitetun delegoidun säädöksen soveltamispäivästä alkaen. Sen vuoksi on asianmukaista, että tämän asetuksen soveltamispäivä yhdenmukaistetaan kyseisen delegoidun säädöksen soveltamispäivän kanssa. |
|
(5) |
Tämä asetus perustuu teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksiin, jotka Euroopan pankkiviranomainen, jäljempänä ’EPV’, on toimittanut komissiolle. |
|
(6) |
EPV on järjestänyt avoimia julkisia kuulemisia teknisten sääntelystandardien luonnoksista, joihin tämä asetus perustuu, analysoinut niihin mahdollisesti liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (3) 37 artiklan mukaisesti perustetulta pankkialan osallisryhmältä, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Viite- ja raportointipäivämäärät
1. Laitosten on ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille asetuksen (EU) N:o 575/2013 430 b artiklassa, 94 artiklan 1 kohdassa ja 325 a artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tiedot neljännesvuosittain sellaisina kuin kyseiset tiedot ovat 31 päivänä maaliskuuta, 30 päivänä kesäkuuta, 30 päivänä syyskuuta ja 31 päivänä joulukuuta.
2. Laitosten on ilmoitettava 1 kohdassa tarkoitetut tiedot seuraavina päivinä ennen virka-ajan päättymistä: 12 päivänä toukokuuta, 11 päivänä elokuuta, 11 päivänä marraskuuta ja 11 päivänä helmikuuta.
3. Jos 2 kohdassa tarkoitettu päivä ei ole työpäivä sen toimivaltaisen viranomaisen jäsenvaltiossa, jolle tiedot on ilmoitettava, tai se on lauantai tai sunnuntai, tiedot on toimitettava seuraavana työpäivänä virka-ajan päättymiseen mennessä.
4. Laitosten on toimitettava toimivaltaisille viranomaisille kaikki ilmoitettuihin tietoihin tehdyt oikaisut ilman aiheetonta viivytystä.
2 artikla
Asetuksen (EU) N:o 575/2013 94 artiklan 1 kohdassa ja 325 a artiklan 1 kohdassa säädettyjä kynnysarvoja koskeva raportointi
Laitosten on ilmoitettava tiedot tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin eriin sisältyvän markkinariskille altistuvan liiketoiminnan koosta sekä kaupankäyntivarastonsa koosta tapauksen mukaan yksittäisenä laitoksena tai konsolidoinnin perusteella käyttäen liitteessä I olevaa lomaketta 90 ja tämän asetuksen liitteessä II olevan II osan 1 jaksossa annettujen ohjeiden mukaisesti.
3 artikla
Vaihtoehtoista standardimenetelmää koskeva raportointi
Laitosten on ilmoitettava asetuksen (EU) N:o 575/2013 430 b artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun vaihtoehtoiseen standardimenetelmään perustuvan laskelman tulokset tapauksen mukaan yksittäisenä laitoksena tai konsolidoinnin perusteella käyttäen tämän asetuksen liitteessä I olevaa lomaketta 91 ja tämän asetuksen liitteessä II olevan II osan 2 jaksossa annettujen ohjeiden mukaisesti.
4 artikla
Tiedonvaihtomuodot ja toimitettavat tiedot
1. Laitosten on ilmoitettava tämän asetuksen 2 ja 3 artiklassa tarkoitetut tiedot käyttäen toimivaltaisten viranomaistensa tietojen vaihdolle määrittelemiä muotoja ja esitystapoja ja noudattaen liitteessä III vahvistettuja tietopistemallin tietopisteille annettuja määritelmiä ja validointikaavoja.
2. Tietotoimituksiin ei saa sisällyttää tietoja, joita ei ole pyydetty tai jotka ovat käyttötarkoitukseen soveltumattomia.
3. Numeeriset arvot on toimitettava seuraavasti:
|
a) |
luokkaan ”rahamäärä” (monetary) kuuluvat tietopisteet on ilmoitettava tuhansien yksiköiden vähimmäistarkkuudella; |
|
b) |
luokkaan ”prosenttiosuus” (percentage) kuuluvat tietopisteet on ilmoitettava prosenttiyksikköinä, joiden vähimmäistarkkuus on neljä desimaalia; |
|
c) |
luokkaan ”kokonaisluku” (integer) kuuluvat tietopisteet on ilmoitettava ilman desimaaleja yksikkötarkkuudella. |
4. Laitokset tunnistetaan yksinomaan niiden oikeushenkilötunnuksella (LEI). Muut oikeushenkilöt ja vastapuolet kuin laitokset on yksilöitävä niiden oikeushenkilötunnuksella, jos sellainen on käytettävissä.
5. Laitosten ilmoittamat tiedot on yhdistettävä seuraaviin:
|
a) |
raportoinnin viitepäivämäärä ja viitekausi; |
|
b) |
raportointivaluutta; |
|
c) |
tilinpäätösstandardi; |
|
d) |
raportoivan laitoksen oikeushenkilötunnus (LEI); |
|
e) |
konsolidoinnin laajuus. |
5 artikla
Voimaantulo ja soveltamispäivä
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Sitä sovelletaan 5 lokakuuta 2021.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 15 päivänä maaliskuuta 2021.
Komission puolesta
Ursula VON DER LEYEN
Puheenjohtaja
(1) EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1.
(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/876, annettu 20 päivänä toukokuuta 2019, asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta vähimmäisomavaraisuusasteen, pysyvän varainhankinnan vaatimuksen, omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vaatimusten, vastapuoliriskin, markkinariskin, keskusvastapuoliin liittyvien vastuiden, yhteistä sijoitustoimintaa harjoittaviin yrityksiin liittyvien vastuiden, suurten asiakasriskien ja raportointi- ja julkistamisvaatimusten osalta sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 150, 7.6.2019, s. 1).
(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 12).
LIITE I
MARKKINARISKIÄ KOSKEVAT ERITYISET ILMOITTAMISVAATIMUKSET
|
COREP-RAPORTOINTILOMAKKEET |
|||
|
Lomakkeen numero |
Lomakkeen koodi |
Lomakkeen/lomakeryhmän nimi |
Lyhytnimi |
|
|
|
Kynnysarvot |
|
|
90 |
C 90.00 |
KAUPANKÄYNTIVARASTON JA MARKKINARISKIN KYNNYSARVOT |
TBT |
|
|
|
Markkinariskiä koskeva vaihtoehtoinen standardimenetelmä |
|
|
91 |
C 91.00 |
OMIEN VAROJEN VAATIMUKSET |
MKR ASA SUM |
|
C. 90.00 – Kaupankäyntivaraston ja markkinariskin kynnysarvot |
|
|
|||||||||
|
|
|
|
Tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin eriin sisältyvä markkinariskille altistuva liiketoiminta |
Varat yhteensä |
|||||
|
|
Erittely sääntelykirjan mukaan |
% kokonaisvaroista |
|||||||
|
|
|
Kaupankäyntivarasto |
Kaupankäyntivaraston ulkopuoliset erät |
||||||
|
|
|
joista: Vakavaraisuusasetuksen 94 artiklassa tarkoitettu kaupankäyntivarastoon liittyvä liiketoiminta |
Positiot, joihin kohdistuu valuuttakurssiriski |
Positiot, joihin kohdistuu hyödykeriski |
|||||
|
|
|
Yhteensä |
% kokonaisvaroista |
||||||
|
0010 |
0020 |
0030 |
0040 |
0050 |
0060 |
0070 |
0080 |
||
|
0010 |
Kuukausi 3 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0020 |
Kuukausi 2 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0030 |
Kuukausi 1 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
C 91.00 Vaihtoehtoinen standardimenetelmä: Tiivistelmä (MKR ASA SUM) |
|
|
Positiot, joihin sovelletaan herkkyysperusteista menetelmää |
||||||||||||||||
|
Painottamattomat delta-herkkyydet |
Eri skenaarioiden mukaiset omien varojen vaatimukset |
||||||||||||||||
|
Vähäisen korrelaation skenaario |
Keskimääräisen korrelaation skenaario |
Suuren korrelaation skenaario |
|||||||||||||||
|
Positiivinen |
Negatiivinen |
Nettoherkkyydet riskiluokittain |
Deltariski |
Vegariski |
Kaarevuusriski |
Yhteensä |
Deltariski |
Vegariski |
Kaarevuusriski |
Yhteensä |
Deltariski |
Vegariski |
Kaarevuusriski |
Yhteensä |
|||
|
0010 |
0020 |
0030 |
0040 |
0050 |
0060 |
0070 |
0080 |
0090 |
0100 |
0110 |
0120 |
0130 |
0140 |
0150 |
|||
|
0010 |
Yhteensä (vaihtoehtoinen standardimenetelmä) |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0020 |
Herkkyysperusteinen menetelmä |
Yleinen korkoriski (GIRR) |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0030 |
Muun kuin arvopaperistamisen luottomarginaaliriski |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0040 |
Arvopaperistamiseen liittyvä vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun ulkopuolinen luottomarginaaliriski (non-ACTP CSR) |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0050 |
Arvopaperistamiseen liittyvä vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun luottomarginaaliriski (ACTP CSR) |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0060 |
Osakeriski |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0070 |
Hyödykeriski |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0080 |
Valuuttakurssiriski |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0090 |
Maksukyvyttömyysriski |
Muut kuin arvopaperistamiset |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0100 |
Vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun ulkopuolinen arvopaperistaminen (non-ACTP) |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0110 |
Vaihtoehtoiseen korrelaatiokaupankäyntisalkkuun sisältyvä arvopaperistaminen (ACTP) |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0120 |
Jäännösriski |
Eksoottiset kohde-etuudet |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
0130 |
Muut jäännösriskit |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Positiot, joihin kohdistuu maksukyvyttömyysriski |
Positiot, joihin kohdistuu jäännösriski |
Omien varojen vaatimukset |
Kokonaisriskin määrä |
|||
|
JTD:stä (jump-to-default) aiheutuvat bruttomäärät |
Bruttonimellisarvo |
||||||
|
Pitkät |
Lyhyet |
||||||
|
0160 |
0170 |
0180 |
0190 |
0200 |
|||
|
0010 |
Yhteensä (vaihtoehtoinen standardimenetelmä) |
|
|
|
|
|
|
|
0020 |
Herkkyysperusteinen menetelmä |
Yleinen korkoriski (GIRR) |
|
|
|
|
|
|
0030 |
Muun kuin arvopaperistamisen luottomarginaaliriski |
|
|
|
|
|
|
|
0040 |
Arvopaperistamiseen liittyvä vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun ulkopuolinen luottomarginaaliriski (non-ACTP CSR) |
|
|
|
|
|
|
|
0050 |
Arvopaperistamiseen liittyvä vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun luottomarginaaliriski (ACTP CSR) |
|
|
|
|
|
|
|
0060 |
Osakeriski |
|
|
|
|
|
|
|
0070 |
Hyödykeriski |
|
|
|
|
|
|
|
0080 |
Valuuttakurssiriski |
|
|
|
|
|
|
|
0090 |
Maksukyvyttömyysriski |
Muut kuin arvopaperistamiset |
|
|
|
|
|
|
0100 |
Vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun ulkopuolinen arvopaperistaminen (non-ACTP) |
|
|
|
|
|
|
|
0110 |
Vaihtoehtoiseen korrelaatiokaupankäyntisalkkuun sisältyvä arvopaperistaminen (ACTP) |
|
|
|
|
|
|
|
0120 |
Jäännösriski |
Eksoottiset kohde-etuudet |
|
|
|
|
|
|
0130 |
Muut jäännösriskit |
|
|
|
|
|
|
LIITE II
TÄYTTÖOHJEET LIITTEESSÄ I OLEVIA LOMAKKEITA VARTEN – MARKKINARISKIÄ KOSKEVAT ERITYISET ILMOITTAMISVAATIMUKSET
I OSA: YLEISET OHJEET
1. Rakenne ja käytännöt
1.1 Rakenne
|
1. |
Tämän täytäntöönpanoasetuksen mukaisesti ilmoitettavia tietoja varten laitosten on täytettävä kaksi erillistä lomaketta:
|
1.2 Numerointikäytännöt
|
2. |
Näissä ohjeissa olevien lomakkeiden sarakkeisiin, riveihin ja soluihin sekä ilmoitettujen tietojen validoinnissa käytettyihin validointisääntöihin viitataan seuraavilla tavoilla:
|
1.3 Merkkikäytäntö
|
3. |
Määrät, jotka lisäävät omia varoja tai omien varojen vaatimuksia, ilmoitetaan positiivisina lukuina. Määrät, jotka vähentävät omia varoja tai omien varojen vaatimuksia, ilmoitetaan negatiivisina lukuina. Jos jonkin erän otsaketta edeltää miinusmerkki (-), erässä ei ole tarkoitus ilmoittaa positiivista lukua. |
1.4 Lyhenteet
Tässä liitteessä asetusta (EU) N:o 575/2013 kutsutaan ”vakavaraisuusasetukseksi”.
OSA II LOMAKETTA KOSKEVAT OHJEET
1. C. 90.00 – Kaupankäyntivaraston ja markkinariskin kynnysarvot
1.1 Yleiset huomautukset
|
4. |
Tässä lomakkeessa annettavissa tiedoissa on otettava huomioon vakavaraisuusasetuksen 94 artiklassa tarkoitetun laskennan tulos (kaupankäyntivarastoon liittyvää pientä liiketoimintaa koskeva poikkeus) sekä vakavaraisuusasetuksen 325 a artiklan mukaisesti laskettu laitoksen tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin eriin sisältyvän markkinariskille altistuvan liiketoiminnan koko. Kyseiset tiedot määrittävät, sovelletaanko vakavaraisuusasetuksen 430 artiklassa tarkoitettua velvollisuutta ilmoittaa tiedot ”vaihtoehtoisesta standardimenetelmästä” vai ”vaihtoehtoisten sisäisten mallien menetelmästä”. |
1.2 Tiettyjä positioita koskevat ohjeet
|
5. |
Vakavaraisuusasetuksen 94 artiklassa tarkoitetun laskennan tulos ja vakavaraisuusasetuksen 325 a artiklan mukaisesti lasketut tiedot laitosten tase-eriin ja taseen ulkopuolisiin eriin sisältyvän markkinariskille altistuvan liiketoiminnan koosta on ilmoitettava riveillä 0010–0030 erikseen kunkin kuukauden lopulta siltä vuosineljännekseltä, johon kertomuksessa viitataan.
|
2. C 91.00 – Markkinariski: Vaihtoehtoisen standardimenetelmän tiivistelmä (MKR ASA SUM)
2.1 Yleiset huomautukset
|
6. |
Tässä lomakkeessa esitetään yhteenveto vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvussa vahvistetusta markkinariskiä koskevien omien varojen vaatimusten laskennasta vaihtoehtoisen standardimenetelmän (ASA) mukaisesti. |
|
7. |
Vaihtoehtoista standardimenetelmää sovellettaessa laitosten on laskettava markkinariskiä koskevat omien varojen vaatimukset sellaisten kaupankäyntivaraston positioiden tai kaupankäyntivaraston ulkopuolisten positioiden salkun osalta, joihin kohdistuu valuuttakurssi- tai hyödykeriski, seuraavien kolmen osatekijän summana:
|
2.2 Tiettyjä positioita koskevat ohjeet
|
Sarake |
Lainsäädäntöviitteet ja ohjeet |
||||||
|
0010–0150 |
Positiot, joihin sovelletaan herkkyysperusteista menetelmää Omien varojen vaatimukset, jotka on laskettu herkkyysperusteisen menetelmän mukaisesti delta-, vega- ja kaarevuusriskeille sellaisten instrumenttien osalta, joihin tapauksen mukaan liittyy tai ei liity valinnaisuutta, ilmoitetaan erikseen ja yhteismääränä lomakkeessa. Riskiluokkakohtaisten omien varojen vaatimusten laskentaprosessi on suoritettava kullekin riskiluokalle kolmessa eri skenaariossa, jotka on otettava huomioon lomakkeen erillisessä osassa:
|
||||||
|
0010–0030 |
Painottamattomat delta-herkkyydet |
||||||
|
0010 |
Painottamattomat delta-herkkyydet – positiivinen Vakavaraisuusasetuksen 325 f artiklan 3 kohta ja 325 r artikla. Laitosten on laskettava salkkunsa herkkyys kullekin riskiluokkaan kuuluvalle riskitekijälle vakavaraisuusasetuksen 325 f artiklan 3 kohdan mukaisesti. Niiden on ilmoitettava kaikkien deltariskitekijöiden positiivisten herkkyyksien yhteismäärä riskiluokassa. |
||||||
|
0020 |
Painottamattomat delta-herkkyydet – negatiivinen Vakavaraisuusasetuksen 325 f artiklan 3 kohta ja 325 r artikla. Laitosten on laskettava salkkunsa herkkyys kullekin riskiluokkaan kuuluvalle riskitekijälle vakavaraisuusasetuksen 325 f artiklan 3 kohdan mukaisesti. Niiden on ilmoitettava kaikkien negatiivisten herkkyyksien summa riskiluokassa oleville deltariskitekijöille. |
||||||
|
0030 |
Painottamattomat delta-herkkyydet – nettoherkkyydet riskiluokittain Laitosten on ilmoitettava kaikkien positiivisten ja negatiivisten herkkyyksien nettosumma riskiluokassa oleville deltariskitekijöille. |
||||||
|
0040, 0080, 0120 |
Deltariski Vakavaraisuusasetuksen 325 e artiklan 1 kohdan a alakohta ja 325 f artikla. Laitosten on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 325 f artiklan 8 kohdassa tarkoitettu riskiluokkakohtainen deltariskiä koskeva omien varojen vaatimus sovellettavassa skenaariossa. |
||||||
|
0050, 0090, 0130 |
Vegariski Vakavaraisuusasetuksen 325 e artiklan 1 kohdan b alakohta ja 325 f artikla. Laitosten on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 325 f artiklan 8 kohdassa tarkoitettu riskiluokkakohtainen vegariskiä koskeva omien varojen vaatimus sovellettavissa skenaarioissa. |
||||||
|
0060, 0100, 0140 |
Kaarevuusriski Vakavaraisuusasetuksen 325 e artiklan 1 kohdan c alakohta ja 325 g artikla |
||||||
|
0070, 0110, 0150 |
Yhteensä Vakavaraisuusasetuksen 325 h artiklan 3 kohta Laitosten on ilmoitettava kunkin skenaarion osalta delta-, vega- ja kaarevuusriskiluokkakohtaisten omien varojen vaatimusten yhteismäärä. |
||||||
|
0160–0170 |
Positiot, joihin kohdistuu maksukyvyttömyysriski – JTD:stä aiheutuvat bruttomäärät Laitosten on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 325 w artiklan mukaisesti lasketut äkillisestä maksukyvyttömyydestä aiheutuvat bruttomäärät muista kuin arvopaperistamisinstrumenteista aiheutuville vastuilleen, vakavaraisuusasetuksen 325 z artiklan mukaisesti määritetyille vaihtoehtoiseen korrelaatiokaupankäyntisalkkuun sisältymättömille arvopaperistamisille ja vakavaraisuusasetuksen 325 ac artiklan mukaisesti määritetyille vaihtoehtoiseen korrelaatiokaupankäyntisalkkuun sisältyville arvopaperistetuille ja muille kuin arvopaperistetuille vastuille siten, että ne eritellään pitkiin ja lyhyisiin vastuisiin. |
||||||
|
0160 |
Pitkät |
||||||
|
0170 |
Lyhyet |
||||||
|
0180 |
Positiot, joihin kohdistuu jäännösriski – bruttonimellisarvo Vakavaraisuusasetuksen 325 u artikla. Laitosten on ilmoitettava vakavaraisuusasetuksen 325 u artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen sellaisten vakavaraisuusasetuksen 325 u artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen instrumenttien bruttonimellismäärät, joihin sovelletaan vakavaraisuusasetuksen 325 u artiklan 1 ja 4 kohdassa tarkoitettua jäännösriskejä koskevaa omien varojen vaatimusta. |
||||||
|
0190 |
Omien varojen vaatimus Vakavaraisuusasetuksen 325 h artiklan 4 kohta, 325 w–325 ad artikla ja 325 u artikla. Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvun mukaisesti määritetty pääomavaatimus vaihtoehtoisen standardimenetelmän soveltamisalaan kuuluville positioille. |
||||||
|
0200 |
Kokonaisriskin määrä Vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan b alakohta ja 4 kohta. |
|
Rivi |
Lainsäädäntöviitteet ja ohjeet |
|
0010 |
Yhteensä (vaihtoehtoinen standardimenetelmä) |
|
0020–0080 |
Herkkyysperusteinen menetelmä Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvun 2 jakso |
|
0020 |
Yleinen korkoriski Vakavaraisuusasetuksen 325 d artiklan 1 kohdan i alakohta |
|
0030 |
Muun kuin arvopaperistamisen luottomarginaaliriski Vakavaraisuusasetuksen 325 d artiklan 1 kohdan ii alakohta |
|
0040 |
Arvopaperistamiseen liittyvä vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun ulkopuolinen luottomarginaaliriski (non-ACTP CSR) Vakavaraisuusasetuksen 325 d artiklan 1 kohdan iii alakohta |
|
0050 |
Arvopaperistamiseen liittyvä vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun luottomarginaaliriski (ACTP CSR) Vakavaraisuusasetuksen 325 d artiklan 1 kohdan iv alakohta |
|
0060 |
Osakeriski Vakavaraisuusasetuksen 325 d artiklan 1 kohdan v alakohta |
|
0070 |
Hyödykeriski Vakavaraisuusasetuksen 325 d artiklan 1 kohdan vi alakohta |
|
0080 |
Valuuttakurssiriski Vakavaraisuusasetuksen 325 d artiklan 1 kohdan vii alakohta |
|
0090–0110 |
Maksukyvyttömyysriski Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvun 5 jakso |
|
0090 |
Muut kuin arvopaperistamiset Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvun 5 jakson 1 alajakso |
|
0100 |
Vaihtoehtoisen korrelaatiokaupankäyntisalkun ulkopuolinen arvopaperistaminen (non-ACTP) Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvun 5 jakson 2 alajakso |
|
0110 |
Vaihtoehtoiseen korrelaatiokaupankäyntisalkkuun sisältyvä arvopaperistaminen (ACTP) Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvun 5 jakson 3 alajakso |
|
0120–0130 |
Jäännösriski Vakavaraisuusasetuksen kolmannen osan IV osaston 1 a luvun 4 jakso |
|
0120 |
Eksoottiset kohde-etuudet Vakavaraisuusasetuksen 325 u artiklan 2 kohdan a alakohta |
|
0130 |
Muut jäännösriskit Vakavaraisuusasetuksen 325 u artiklan 2 kohdan b alakohta |
PÄÄTÖKSET
|
16.3.2021 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 89/15 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2021/454,
annettu 12 päivänä maaliskuuta 2021,
päätöksellä (EU) 2020/430 covid-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi käyttöönotetun tilapäisen poikkeamisen neuvoston työjärjestyksestä voimassaolon jatkamisesta edelleen
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 240 artiklan 3 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Neuvoston päätöksellä (EU) 2020/430 (1) otettiin käyttöön yhden kuukauden ajan sovellettava poikkeus neuvoston työjärjestyksen (2) 12 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta tavanomaisen kirjallisen menettelyn käyttöä koskevien päätösten osalta, kun kyseiset päätökset tekee jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitea (Coreper). Kyseisen poikkeuksen oli määrä kestää 23 päivään huhtikuuta 2020 asti. |
|
(2) |
Päätöksessä (EU) 2020/430 säädetään, että neuvosto voi uusia kyseisen päätöksen, jos tämä on poikkeuksellisten olosuhteiden jatkumisen vuoksi edelleen perusteltua. Neuvosto jatkoi 21 päivänä huhtikuuta 2020 päätöksellä (EU) 2020/556 (3) päätöksen (EU) 2020/430 1 artiklassa säädetyn poikkeuksen voimassaoloa 23 päivästä huhtikuuta 2020 uudella yhden kuukauden jaksolla. Kyseisen poikkeuksen oli määrä kestää 23 päivään toukokuuta 2020 asti. Neuvosto jatkoi 20 päivänä toukokuuta 2020 päätöksellä (EU) 2020/702 (4) päätöksen (EU) 2020/430 1 artiklassa säädetyn poikkeuksen voimassaoloa 10 päivään heinäkuuta 2020 asti. Neuvosto jatkoi 3 päivänä heinäkuuta 2020 päätöksellä (EU) 2020/970 (5) kyseisen poikkeuksen voimassaoloa 10 päivään syyskuuta 2020 asti. Neuvosto jatkoi 4 päivänä syyskuuta 2020 päätöksellä (EU) 2020/1253 (6) kyseisen poikkeuksen voimassaoloa 10 päivään marraskuuta 2020 asti. Neuvosto jatkoi 6 päivänä marraskuuta 2020 päätöksellä (EU) 2020/1659 (7) kyseisen poikkeuksen voimassaoloa 15 päivään tammikuuta 2021 asti. Neuvosto jatkoi 12 päivänä tammikuuta 2021 päätöksellä (EU) 2021/26 (8) kyseisen poikkeuksen voimassaoloa 19 päivään maaliskuuta 2021. |
|
(3) |
Koska covid-19-pandemian aiheuttamat poikkeukselliset olosuhteet jatkuvat ja joukko jäsenvaltioiden toteuttamia poikkeuksellisia ennaltaehkäiseviä ja suojaavia toimenpiteitä on edelleen voimassa, päätöksen (EU) 2020/430 1 artiklassa säädetyn poikkeuksen, sellaisena kuin se on jatkettuna päätöksillä (EU) 2020/556, (EU) 2020/702, (EU) 2020/970, (EU) 2020/1253, (EU) 2020/1659 ja (EU) 2021/26, voimassaoloa on tarpeen jatkaa edelleen rajoitetun ajan 21 päivään toukokuuta 2021 asti, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Jatketaan päätöksen (EU) 2020/430 1 artiklassa säädetyn poikkeuksen voimassaoloa edelleen 21 päivään toukokuuta 2021 asti.
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tehty Brysselissä 12 päivänä maaliskuuta 2021.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
A. P. ZACARIAS
(1) Neuvoston päätös (EU) 2020/430, annettu 23 päivänä maaliskuuta 2020, tilapäisestä poikkeamisesta neuvoston työjärjestyksestä COVID-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi (EUVL L 88 I, 24.3.2020, s. 1).
(2) Neuvoston päätös 2009/937/EU, tehty 1 päivänä joulukuuta 2009, neuvoston työjärjestyksen hyväksymisestä (EUVL L 325, 11.12.2009, s. 35).
(3) Neuvoston päätös (EU) 2020/556, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2020, päätöksellä (EU) 2020/430 covid-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi käyttöönotetun tilapäisen poikkeamisen neuvoston työjärjestyksestä voimassaolon jatkamisesta (EUVL L 128 I, 23.4.2020, s. 1).
(4) Neuvoston päätös (EU) 2020/702, annettu 20 päivänä toukokuuta 2020, päätöksellä (EU) 2020/430 covid-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi käyttöönotetun ja päätöksellä (EU) 2020/556 jatketun tilapäisen poikkeamisen neuvoston työjärjestyksestä voimassaolon jatkamisesta edelleen (EUVL L 165, 27.5.2020, s. 38).
(5) Neuvoston päätös (EU) 2020/970, annettu 3 päivänä heinäkuuta 2020, päätöksellä (EU) 2020/430 covid-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi käyttöönotetun ja päätöksillä (EU) 2020/556 ja (EU) 2020/702 jatketun tilapäisen poikkeamisen neuvoston työjärjestyksestä voimassaolon jatkamisesta edelleen (EUVL L 216, 7.7.2020, s. 1).
(6) Neuvoston päätös (EU) 2020/1253, annettu 4 päivänä syyskuuta 2020, päätöksellä (EU) 2020/430 covid-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi käyttöönotetun ja päätöksillä (EU) 2020/556, (EU) 2020/702 ja (EU) 2020/970 jatketun tilapäisen poikkeamisen neuvoston työjärjestyksestä voimassaolon jatkamisesta edelleen (EUVL L 294, 8.9.2020, s. 1).
(7) Neuvoston päätös (EU) 2020/1659, annettu 6 päivänä marraskuuta 2020, päätöksellä (EU) 2020/430 covid-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi käyttöönotetun ja päätöksillä (EU) 2020/556, (EU) 2020/702, (EU) 2020/970 ja (EU) 2020/1253 jatketun tilapäisen poikkeamisen neuvoston työjärjestyksestä voimassaolon jatkamisesta edelleen (EUVL L 376, 10.11.2020, s. 3).
(8) Neuvoston päätös (EU) 2021/26, annettu 12 päivänä tammikuuta 2021, päätöksellä (EU) 2020/430 covid-19-pandemian unionissa aiheuttamien matkustusvaikeuksien vuoksi käyttöönotetun ja päätöksillä (EU) 2020/556, (EU) 2020/702, (EU) 2020/970, (EU) 2020/1253 ja (EU) 2020/1659 jatketun tilapäisen poikkeamisen neuvoston työjärjestyksestä voimassaolon jatkamisesta edelleen (EUVL L 11, 14.1.2021, s. 19).
|
16.3.2021 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 89/17 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) 2021/455,
annettu 15 päivänä maaliskuuta 2021,
täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 muuttamisesta ohjauspiirin laitteiden ja kytkinelementtien sekä multimedialaitteiden sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien yhdenmukaistettujen standardien osalta
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon eurooppalaisesta standardoinnista, neuvoston direktiivien 89/686/ETY ja 93/15/ETY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 94/9/EY, 94/25/EY, 95/16/EY, 97/23/EY, 98/34/EY, 2004/22/EY, 2007/23/EY, 2009/23/EY ja 2009/105/EY muuttamisesta ja neuvoston päätöksen 87/95/ETY ja Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 1673/2006/EY kumoamisesta 25 päivänä lokakuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1025/2012 (1) ja erityisesti sen 10 artiklan 6 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/30/EU (2) 13 artiklan mukaisesti sähkölaitteiden, jotka ovat yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien, joiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, mukaisia, katsotaan olevan kyseisten standardien tai niiden osien kattamien, mainitun direktiivin liitteessä I säädettyjen olennaisten vaatimusten mukaisia. |
|
(2) |
Komissio esitti täytäntöönpanopäätöksessä C(2016) 7641 (3) Euroopan standardointikomitealle (CEN), Euroopan sähkötekniikan standardointikomitealle (Cenelec) ja Euroopan telealan standardointilaitokselle (ETSI) pyynnön direktiivin 2014/30/EU mukaisten sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevien yhdenmukaistettujen standardien laatimiseksi ja tarkistamiseksi. |
|
(3) |
Täytäntöönpanopäätöksessä C(2016) 7641 esitetyn pyynnön perusteella CEN ja Cenelec tarkistivat ohjauspiirin laitteita ja kytkinelementtejä koskevaa yhdenmukaistettua standardia EN 60947-5-2:2007, jonka viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa (4). Tämän seurauksena hyväksyttiin yhdenmukaistettu standardi EN IEC 60947-5-2:2020. |
|
(4) |
Komissio on arvioinut yhdessä CENin ja Cenelecin kanssa, onko kyseinen yhdenmukaistettu standardi täytäntöönpanopäätöksessä C(2016) 7641 esitetyn pyynnön mukainen. |
|
(5) |
Yhdenmukaistettu standardi EN IEC 60947-5-2:2020 täyttää olennaiset vaatimukset, jotka sen on tarkoitus kattaa ja jotka vahvistetaan direktiivissä 2014/30/EU. Näin ollen on aiheellista julkaista kyseisen yhdenmukaistetun standardin viitetiedot Euroopan unionin virallisessa lehdessä. |
|
(6) |
Komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 (5) liitteessä I luetellaan viittaukset yhdenmukaistettuihin standardeihin, jotka luovat olettamuksen direktiivin 2014/30/EU vaatimusten täyttymisestä. Jotta voidaan varmistaa, että kaikki direktiivin 2014/30/EU tueksi laadittujen yhdenmukaistettujen standardien viitetiedot on lueteltu yhdessä säädöksessä, standardin EN IEC 60947-5-2:2020 viitetiedot olisi sisällytettävä kyseiseen liitteeseen. |
|
(7) |
Sen vuoksi on tarpeen poistaa Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjasta yhdenmukaistetun standardin EN 60947-5-2:2007 ja sitä muuttavan standardin EN 60947-5-2:2007/A1:2012 viitetiedot. |
|
(8) |
Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liitteessä II luetellaan niiden direktiivin 2014/30/EU tueksi laadittujen yhdenmukaistettujen standardien viitetiedot, jotka on poistettu Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjasta. Sen vuoksi on tarpeen sisällyttää yhdenmukaistetun standardin EN 60947-5-2:2007 ja sitä muuttavan standardin EN 60947-5-2:2007/A1:2012 viitetiedot kyseiseen liitteeseen. |
|
(9) |
Täytäntöönpanopäätöksessä C(2016) 7641 esitetyn pyynnön perusteella CEN ja Cenelec muuttivat yhdenmukaistettua standardia EN 55035:2017, jonka viitetiedot sisältyvät täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liitteeseen I. Tämän seurauksena hyväksyttiin sitä muuttava standardi EN 55035:2017/A11:2020. Yhdenmukaistetulla standardilla EN 55035:2017/A11:2020 on tarkoitus korvata seuraavat yhdenmukaistetut standardit ja mahdolliset niitä muuttavat tai oikaisevat standardit: EN 55020:2007, jonka viitetietoja ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, EN 55024:2010, jonka viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa (6), ja EN 55103-2:2009, jonka viitetiedot sisältyvät täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liitteeseen II, jossa on sen osalta mainittu peruuttamispäiväksi 18 päivä marraskuuta 2021; kyseisessä liitteessä luetellaan niiden direktiivin 2014/30/EU tueksi laadittujen yhdenmukaistettujen standardien viitetiedot, jotka poistetaan Euroopan unionin virallisesta lehdestä. |
|
(10) |
Yhdenmukaistettu standardi EN 55035:2017, sellaisena kuin se on muutettuna standardilla EN 55035:2017/A11:2020, on täytäntöönpanopäätöksessä C(2016) 7641 esitetyn pyynnön mukainen ja täyttää olennaiset vaatimukset, jotka sen on tarkoitus kattaa ja jotka vahvistetaan direktiivissä 2014/30/EU. Sen vuoksi on aiheellista korvata yhdenmukaistettua standardia EN 55035:2017 koskeva kohta täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liitteessä I siten, että standardin EN 55035:2017 viitetiedot lisätään standardin EN 55035:2017/A11:2020 viitetietojen yhteyteen, ja sisällyttää kyseisen päätöksen liitteeseen II yhdenmukaistetun standardin EN 55024:2010 viitetiedot. |
|
(11) |
Jotta valmistajilla olisi riittävästi aikaa valmistautua yhdenmukaistetun standardin EN IEC 60947-5-2:2020 soveltamiseen ja standardin EN 55024:2010 viitetietojen poistamiseen, on tarpeen lykätä seuraavien yhdenmukaistettujen standardien viitetietojen ja niitä muuttavan standardin viitetietojen poistamista: EN 60947-5-2:2007, sellaisena kuin se on muutettuna standardilla EN 60947-5-2:2007/A1:2012, ja EN 55024:2010. |
|
(12) |
Yhdenmukaistetulla standardilla EN 55035:2017 tehtiin merkittäviä muutoksia yhdenmukaistetussa standardissa EN 55103-2:2009 vahvistettuihin eritelmiin. Cenelec asetti sen vuoksi yhdenmukaistetussa standardissa EN 55035:2017 kansallisille standardointielimille pitkän määräajan niiden kansallisten standardien korvaamiseksi, joilla yhdenmukaistettu standardi EN 55103-2:2009 pannaan täytäntöön. Koska useiden yhdenmukaistetun standardin EN 55103-2:2009 kattamien tuotteiden, kuten audio-, video-, audiovisuaali- ja valoshowlaitteiden, suunnittelua on muutettava merkittävästi 18 päivään marraskuuta 2021 mennessä sen vuoksi, että yhdenmukaistettu standardi EN 55103-2:2009 ei sen jälkeen enää tarjoa vaatimustenmukaisuusolettamaa, useat valmistajat eivät ehkä pysty noudattamaan kyseistä määräaikaa. Sen vuoksi on aiheellista lykätä poikkeuksellisesti yhdenmukaistetun standardin EN 55103-2:2009 peruuttamispäivää. Täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liitteessä II olevaa yhdenmukaistettua standardia EN 55103-2:2009 koskevaa kohtaa olisi näin ollen muutettava. |
|
(13) |
Sen vuoksi täytäntöönpanopäätöstä (EU) 2019/1326 olisi muutettava. |
|
(14) |
Yhdenmukaistetun standardin noudattaminen luo olettamuksen vastaavien unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä asetettujen olennaisten vaatimusten täyttymisestä siitä päivästä alkaen, jona tällaisen standardin viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Sen vuoksi tämän päätöksen olisi tultava voimaan päivänä, jona se julkaistaan, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Muutetaan täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liite I tämän päätöksen liitteen I mukaisesti.
2 artikla
Muutetaan täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liite II tämän päätöksen liitteen II mukaisesti.
3 artikla
Tämä päätös tulee voimaan sinä päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tehty Brysselissä 15 päivänä maaliskuuta 2021.
Komission puolesta
Ursula VON DER LEYEN
Puheenjohtaja
(1) EUVL L 316, 14.11.2012, s. 12.
(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/30/EU, annettu 26 päivänä helmikuuta 2014, sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta (EUVL L 96, 29.3.2014, s. 79).
(3) Komission täytäntöönpanopäätös C(2016) 7641, annettu 30 päivänä marraskuuta 2016, sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamisesta 26 päivänä helmikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/30/EU tueksi laadittuja yhdenmukaistettuja standardeja koskevasta standardointipyynnöstä Euroopan standardointikomitealle, Euroopan sähkötekniikan standardointikomitealle ja Euroopan telealan standardointilaitokselle.
(4) EUVL C 246, 13.7.2018, s. 1.
(5) Komission täytäntöönpanopäätös (EU) 2019/1326, annettu 5 päivänä elokuuta 2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/30/EU tueksi laadituista sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevista yhdenmukaistetuista standardeista (EUVL L 206, 6.8.2019, s. 27).
LIITE I
Muutetaan täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liite I seuraavasti:
|
1) |
Korvataan 2 kohta seuraavasti:
|
|
2) |
Lisätään kohta seuraavasti:
|
LIITE II
Muutetaan täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1326 liite II seuraavasti:
|
1) |
Korvataan 4 kohta seuraavasti:
|
|
2) |
Lisätään kohdat seuraavasti:
|