(1)

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 25 päivänä syyskuuta 2015 uuden maailmanlaajuisen kestävän kehityksen kehyksen eli Agenda 2030 -toimintaohjelman, jäljempänä ’Agenda 2030 –toimintaohjelma’, jonka ytimessä ovat kestävän kehityksen tavoitteet. Komission 22 päivänä marraskuuta 2016 antamassa tiedonannossa ”Seuraavat toimet Euroopan kestävän tulevaisuuden varmistamiseksi” liitetään kestävän kehityksen tavoitteet unionin politiikkakehykseen sen varmistamiseksi, että kaikissa unionin toimissa ja toimintapolitiikkaa koskevissa aloitteissa sekä unionin sisällä että maailmanlaajuisesti otetaan kestävän kehityksen tavoitteet huomioon heti alusta alkaen. Neuvoston 20 päivänä kesäkuuta 2017 antamissa päätelmissä vahvistettiin, että unioni ja jäsenvaltiot ovat sitoutuneet panemaan täytäntöön Agenda 2030 -toimintaohjelman täysipainoisella, johdonmukaisella, kattavalla, yhdennetyllä ja tehokkaalla tavalla tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

(2)

Siirtyminen vähähiiliseen, kestävämpään ja resurssitehokkaaseen kiertotalouteen kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti on keskeinen tekijä unionin talouden pitkän aikavälin kilpailukyvyn varmistamisessa. Ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen nojalla hyväksytyllä Pariisin sopimuksella, jäljempänä ’Pariisin sopimus’, jonka unioni hyväksyi 5 päivänä lokakuuta 2016 (3) ja joka tuli voimaan 4 päivänä marraskuuta 2016, pyritään torjumaan ilmastonmuutosta muun muassa varmistamalla, että rahoitusvirrat tukevat vähän kasvihuonekaasupäästöjä tuottavaa ja ilmastonmuutoksen kestävää kehitystä.

(3)

Jotta voidaan saavuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet ja vähentää merkittävästi ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä ja vaikutuksia, maailmanlaajuisena tavoitteena olisi oltava maapallon keskilämpötilan nousun pitäminen selvästi alle 2 celsiusasteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja pyrkiminen toimiin, joilla lämpötilan nousu saataisiin rajattua 1,5 celsiusasteeseen suhteessa esiteolliseen aikaan.

(4)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2009/65/EY (4), 2009/138/EY (5), 2011/61/EU (6), 2013/36/EU (7), 2014/65/EU (8), (EU) 2016/97 (9), (EU) 2016/2341 (10) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) N:o 345/2013 (11), (EU) N:o 346/2013 (12), (EU) 2015/760 (13) ja (EU) 2019/1238 (14) yhteinen tavoite on helpottaa siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavien yritysten, jäljempänä ’yhteissijoitusyritykset’, luottolaitosten, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien, jäljempänä ’vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat’, jotka hoitavat tai markkinoivat vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja, eurooppalaiset pitkäaikaissijoitusrahastot mukaan lukien, vakuutusyritysten, sijoituspalveluyritysten, vakuutusedustajien, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten, jäljempänä ’lisäeläkelaitokset’, vaatimukset täyttävien riskipääomarahastojen hoitajien, vaatimukset täyttävien yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneiden rahastojen hoitajien, ja yleiseurooppalaisten yksilöllisten eläketuotteiden, jäljempänä ’PEPP’, tarjoajien toiminnan aloittamista ja jatkamista. Mainituilla direktiiveillä ja asetuksilla yhdenmukaistetaan lopullisten sijoittajien suojaa ja varmistetaan, että niiden saatavilla on helpommin monenlaisia rahoitustuotteita sekä säädetään samalla säännöistä, joiden avulla lopulliset sijoittajat voivat tehdä tietoon perustuvia sijoituspäätöksiä.

(5)

Tietojen antaminen lopullisille sijoittajille kestävyysriskien ottamisesta huomioon, haitallisten kestävyysvaikutusten ottamisesta huomioon, kestävistä sijoitustavoitteista tai ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien edistämisestä sijoituksiin liittyvässä päätöksenteossa ja neuvontamenettelyissä ei ole riittävän kehittynyttä, koska tällaiseen tietojen antamiseen ei vielä sovelleta yhdenmukaistettuja vaatimuksia.

(6)

Se, että rahoitusneuvojat, joiden palveluksessa on vähemmän kuin kolme työntekijää, on jätetty tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle, ei saisi vaikuttaa direktiivien 2014/65/EU ja (EU) 2016/97 saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun kansallisen lainsäädännön määräysten soveltamiseen eikä etenkään sijoitus- ja vakuutusneuvontaa koskeviin sääntöihin. Vaikka tällaisilla rahoitusneuvojilla ei ole tämän asetuksen mukaista tiedonantovelvollisuutta, niiden on tämän vuoksi neuvontamenettelyissään otettava huomioon ja laskettava mukaan kestävyysriskit.

(7)

Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvien yhteisöjen olisi toimintansa luonteesta riippuen noudatettava finanssimarkkinatoimijoita koskevia sääntöjä, jos ne valmistavat rahoitustuotteita, ja noudatettava rahoitusneuvojia koskevia sääntöjä, jos ne tarjoavat sijoitusneuvontaa tai vakuutusneuvontaa. Näin ollen tilanteissa, joissa tällaiset yhteisöt toteuttavat samanaikaisesti sekä finanssimarkkinatoimijoiden että rahoitusneuvojien toimia, tällaiset yhteisöt olisi katsottava finanssimarkkinatoimijoiksi, jos tällaiset yhteisöt toimivat rahoitustuotteiden kehittäjien ominaisuudessa, mukaan lukien salkunhoidon tarjoaminen, ja rahoitusneuvojiksi, jos ne tarjoavat sijoitusneuvontaa tai vakuutusneuvontaa.

(8)

Koska unionia koettelevat lisääntyvässä määrin ilmastonmuutoksen katastrofaaliset ja ennakoimattomat seuraukset, resurssien ehtyminen ja muut kestävyyteen liittyvät kysymykset, tarvitaan pikaisia toimia pääoman mobilisoimiseksi paitsi julkisten politiikkatoimien myös rahoituspalvelusektorin avulla. Finanssimarkkinatoimijoilta ja rahoitusneuvojilta olisi tämän vuoksi edellytettävä, että ne antavat yksityiskohtaiset tiedot toimintatavoistaan, jotka koskevat kestävyysriskien ottamista huomioon ja haitallisten kestävyysvaikutusten ottamista huomioon.

(9)

Koska unionissa ei ole yhdenmukaistettuja sääntöjä, jotka koskisivat kestävyyteen liittyvien tietojen antamista lopullisille sijoittajille, on todennäköistä, että kansallisella tasolla otetaan jatkossakin käyttöön erilaisia toimenpiteitä ja eri rahoituspalvelusektoreiden erilaiset toimintatavat saattavat jatkua. Tällaiset erilaiset toimenpiteet ja toimintatavat aiheuttaisivat tiedonantovaatimusten merkittävien eroavuuksien vuoksi edelleen merkittäviä kilpailun vääristymiä. Lisäksi rinnakkain kehittyvät, kaupallisiin prioriteetteihin perustuvat markkinaperusteiset käytännöt, jotka tuottavat eriäviä tuloksia, lisäävät tällä hetkellä markkinoiden pirstaloitumista ja saattavat jopa entisestään lisätä sisämarkkinoiden toiminnan tehottomuutta tulevaisuudessa. Erilaiset tiedonantovaatimukset ja markkinaperusteiset käytännöt vaikeuttavat suuresti eri rahoitustuotteiden vertailua, luovat epätasapuoliset toimintaedellytykset tällaisten tuotteiden välille ja jakelukanavien välille ja muodostavat uusia esteitä sisämarkkinoiden toiminnalle. Tällaiset erot voisivat myös hämmentää lopullisia sijoittajia ja vääristää niiden sijoituspäätöksiä. Pariisin sopimuksen noudattamisen varmistamisessa on olemassa riski, että jäsenvaltiot toteuttavat toisistaan poikkeavia kansallisia toimenpiteitä, jotka voivat luoda esteitä sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle ja haitata finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien toimintaa. Koska avoimuuteen liittyviä yhdenmukaistettuja sääntöjä ei ole, lopullisten sijoittajien on myös vaikea verrata tehokkaasti eri jäsenvaltioiden erilaisia rahoitustuotteita niiden ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvien riskien ja kestävien sijoitustavoitteiden osalta. Sen vuoksi on tarpeen puuttua sisämarkkinoiden toimintaa haittaaviin olemassa oleviin esteisiin ja tehostaa rahoitustuotteiden vertailukelpoisuutta todennäköisten uusien esteiden välttämiseksi.

(10)

Tämän asetuksen tavoitteena on vähentää päämiehen ja edustajan välisessä suhteessa esiintyvää informaation epäsymmetriaa, joka liittyy kestävyysriskien huomioon ottamiseen, haitallisten kestävyysvaikutusten huomioon ottamiseen, ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien ja kestävän sijoittamisen edistämiseen edellyttämällä, että finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat antavat lopullisille sijoittajille tietoja ennen sopimuksen tekemistä ja jatkuvasti silloin, kun ne toimivat näiden lopullisten sijoittajien (päämiehet) edustajina.

(11)

Tällä asetuksella täydennetään tiedonantovaatimuksia, joista säädetään direktiiveissä 2009/65/EY, 2009/138/EY, 2011/61/EU, 2014/65/EU, (EU) 2016/97, (EU) 2016/2341 ja asetuksissa (EU) N:o 345/2013, (EU) N:o 346/2013, (EU) 2015/760, (EU) 2019/1238 sekä henkilökohtaisia ja yksilöllisiä eläketuotteita koskevassa kansallisessa lainsäädännössä. Tämän asetuksen noudattamisen asianmukaisen ja tehokkaan valvonnan varmistamiseksi jäsenvaltioiden olisi tukeuduttava kyseisten sääntöjen nojalla jo nimettyihin toimivaltaisiin viranomaisiin.

(12)

Tässä asetuksessa säilytetään finanssimarkkinatoimijoille ja rahoitusneuvojille asetetut vaatimukset, joiden mukaan näiden on toimittava lopullisten sijoittajien etujen mukaisesti, muun muassa vaatimus noudattaa riittävää asianmukaista huolellisuutta (due diligence) ennen sijoituksen tekemistä, kuten direktiiveissä 2009/65/EY, 2009/138/EY, 2011/61/EU, 2013/36/EU, 2014/65/EU, (EU) 2016/97, (EU) 2016/2341 ja asetuksissa (EU) N:o 345/2013 ja (EU) N:o 346/2013 sekä henkilökohtaisia ja yksilöllisiä eläketuotteita koskevassa kansallisessa lainsäädännössä säädetään. Kyseisten sääntöjen mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien olisi otettava prosesseissaan, asianmukaisen huolellisuuden prosessit, huomioon paitsi kaikki asiaankuuluvat rahoitusriskit myös kaikki asiaankuuluvat kestävyysriskit mukaan lukien, joilla voi olla kielteinen aineellinen vaikutus sijoituksen tai neuvon taloudelliseen tuottoon ja heidän olisi arvioitava tällaisia riskejä jatkuvasti. Finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien olisi sen vuoksi täsmennettävä toimintaperiaatteissaan, miten ne ottavat kyseiset riskit huomioon, ja julkaistava nämä toimintaperiaatteet.

(13)

Tässä asetuksessa edellytetään, että vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita koskevaa sijoitusneuvontaa tai vakuutusneuvontaa tarjoavat finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat julkaisevat kestävyysriskien huomioon ottamista koskevat kirjalliset toimintaperiaatteet ja varmistavat tällaiseen huomioon ottamiseen liittyvän avoimuuden, riippumatta rahoitustuotteiden rakenteesta ja kohdemarkkinasta.

(14)

Kestävyysriskillä tarkoitetaan ympäristöön, yhteiskuntaan tai hallintotapaan liittyvää tapahtumaa tai olosuhdetta, jonka toteutumisella saattaisi olla kielteinen aineellinen vaikutus sijoituksen arvoon, kuten täsmennetään alakohtaisessa lainsäädännössä, erityisesti direktiiveissä 2009/65/EY, 2009/138/EY, 2011/61/EU, 2013/36/EU, 2014/65/EU, (EU) 2016/97, (EU) 2016/2341 tai niiden nojalla hyväksytyissä delegoiduissa säädöksissä ja teknisissä sääntelystandardeissa.

(15)

Tämä asetus ei saisi vaikuttaa direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY, 2011/61/EU, 2013/36/EU, 2014/65/EU, (EU) 2016/97, (EU) 2016/2341 ja asetusten (EU) No345/2013 ja (EU) No 346/2013 sekä henkilökohtaisia ja yksilöllisiä eläketuotteita koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisiin riskien huomioon ottamista koskeviin sääntöihin, muun muassa asiaankuuluviin sovellettaviin oikeasuhteisuutta koskeviin perusteisiin, joita ovat esimerkiksi koko, sisäinen organisaatio sekä kyseisen toiminnan luonne, laajuus ja monitahoisuus. Tämän asetuksen tavoitteena on lisätä avoimuutta siihen, miten finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat ottavat kestävyysriskit huomioon sijoituspäätöksissään sekä sijoitus- tai vakuutusneuvonnassaan. Jos kestävyysriskien arviointi johtaa päätelmään, että rahoitustuotteen kannalta merkityksellisinä pidettyjä kestävyysriskejä ei ole olemassa, syyt tälle johtopäätökselle olisi selitettävä. Jos arviointi johtaa päätelmään, jonka mukaan kyseiset riskit ovat merkityksellisiä, olisi ilmoitettava joko laadullisesti tai määrällisesti ilmaistuna, missä määrin kyseiset kestävyysriskit voisivat vaikuttaa rahoitustuotteen tuottoon. Finanssimarkkinatoimijoiden laatimat arviot kestävyysriskeistä ja niihin liittyvät ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot olisi otettava huomioon tiedoissa, jotka rahoitusneuvojat antavat ennen sopimuksen tekemistä. Rahoitusneuvojien olisi ennen neuvonnan antamista ilmoitettava, miten ne ottavat kestävyysriskit huomioon valitessaan lopullisille sijoittajille esiteltävää rahoitustuotetta, riippumatta lopullisten sijoittajien kestävyysmieltymyksistä. Tämä ei saisi vaikuttaa direktiivien 2014/65/EU ja (EU) 2016/97 saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annetun kansallisen lainsäädännön määräysten soveltamiseen, erityisesti niiden finanssimarkkinatoimijoille ja rahoitusneuvojille asetettujen velvoitteiden osalta, jotka koskevat tuotehallintaa, soveltuvuuden ja asianmukaisuuden arviointia ja vaatimusten ja tarpeiden määrittelyä.

(16)

Sijoituspäätökset ja -neuvonta saattavat aiheuttaa tai edistää kielteisiä, aineellisia tai todennäköisesti toteutuvia aineellisia vaikutuksia kestävyystekijöihin tai olla näihin vaikutuksiin suoraan yhteydessä.

(17)

Jotta varmistetaan, että tätä asetusta sovelletaan johdonmukaisesti ja yhdenmukaisesti, on tarpeen vahvistaa yhdenmukainen ”kestävien sijoitusten” määritelmä, jonka mukaan sijoitusten kohteena olevat yritykset noudattavat hyviä hallintotapoja ja ennalta varautumisen ”ei merkittävää haittaa” -periaatetta siten, ettei ympäristöön eikä yhteiskuntaan liittyvää tavoitetta vahingoiteta merkittävästi.

(18)

Kun finanssimarkkinatoimijat ottavat huomioon sijoituspäätösten pääasialliset, aineelliset tai todennäköisesti toteutuvat aineelliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin ottaen samalla asianmukaisesti huomioon kokonsa, toimintansa luonteen ja laajuuden ja saataville asettamiensa rahoitustuotteiden lajit, niiden olisi sisällytettävä prosesseihinsa, myös asianmukaisen huolellisuuden prosesseihinsa, menettelyt pääasiallisten haitallisten vaikutusten ottamiseksi huomioon asiaankuuluvien taloudellisten riskien ja asiaankuuluvien kestävyysriskien ohella. Tällaisia menettelyjä koskevissa tiedoissa voitaisiin kuvailla, miten finanssimarkkinatoimijat täyttävät kestävyyteen liittyvät omaisuudenhoitovelvoitteensa tai muut osakkeenomistajuuteen liittyvät sitoumukset. Finanssimarkkinatoimijoiden olisi sisällytettävä verkkosivustoilleen tiedot näistä menettelyistä ja kuvaukset pääasiallisista haitallisista vaikutuksista. Tämän osalta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1093/2010 (15) perustetun Euroopan pankkiviranomaisen (EPV), Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1094/2010 (16) perustetun Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen (EIOPA) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1095/2010 (17) perustetun Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) yhteiskomitean, jäljempänä ’yhteiskomitea’, sekä finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien olisi otettava huomioon Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) laatima vastuulliseen liiketoimintaan liittyvää asianmukaista huolellisuutta koskeva ohjeistus sekä Yhdistyneiden kansakuntien tukemat vastuullisen sijoittamisen periaatteet.

(19)

Kestävyystekijöiden ottaminen huomioon sijoituksia koskevassa päätöksentekoprosesseissa ja neuvontamenettelyissä voi tuottaa hyötyjä myös finanssimarkkinoiden ulkopuolella. Se voi lisätä reaalitalouden häiriön sietokykyä ja rahoitusjärjestelmän vakautta. Tällä tavoin se voi viime kädessä vaikuttaa rahoitustuotteiden riski/tuotto-suhteeseen. Näin ollen on olennaisen tärkeää, että finanssimarkkinatoimijat ja rahoitusneuvojat antavat tarvittavat tiedot, jotta lopulliset sijoittajat voivat tehdä tietoon perustuvia sijoituspäätöksiä.

(20)

Finanssimarkkinatoimijoiden, jotka ottavat huomioon sijoituspäätösten pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin, olisi annettava kunkin rahoitustuotteen osalta ennen sopimuksen tekemistä annettavissa tiedoissa tiiviissä muodossa laadullisesti tai määrällisesti ilmaistuna tiedot siitä, miten tällaiset vaikutukset huomioidaan sekä ilmoitus siitä, että tiedot pääasiallisista haitallisista vaikutuksista kestävyystekijöihin ovat saatavilla jatkuvassa raportoinnissa. Pääasiallisten haitallisten vaikutusten olisi katsottava tarkoittavan sijoituspäätösten ja -neuvonnan vaikutuksia, joista aiheutuu kielteisiä vaikutuksia kestävyystekijöihin.

(21)

Tähän mennessä on kehitetty kestäviä tuotteita, joiden tavoitetaso vaihtelee. Ennen sopimuksen tekemistä annettavia tietoja ja määräaikaiskatsauksissa annettavia tietoja varten on sen vuoksi tarpeen erottaa toisistaan vaatimukset, jotka koskevat toisaalta rahoitustuotteita, jotka edistävät ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, ja toisaalta rahoitustuotteita, joiden tavoitteena on myönteinen vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan. Finanssimarkkinatoimijoiden olisi sen vuoksi niiden rahoitustuotteiden osalta, joilla on ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, ilmoitettava, vastaako kiinnitetty indeksi – kestävyysindeksi tai yleisindeksi – kyseisiä ominaisuuksia ja jos vastaa, millä tavoin, ja jos mitään vertailuarvoa ei ole käytetty, tiedot siitä, miten rahoitustuotteiden kestävyysominaisuudet toteutuvat. Niiden rahoitustuotteiden osalta, joiden tavoitteena on myönteinen vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan, finanssimarkkinatoimijoiden olisi ilmoitettava, mitä kestävyyden vertailuarvoa ne käyttävät kestävän tuoton mittaamiseen, ja jos mitään vertailuarvoa ei ole käytetty, selitettävä, miten kestävä tavoite saavutetaan. Kyseiset tiedot olisi annettava vuosittain määräaikaiskatsauksissa.

(22)

Tämä asetus ei vaikuta direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY, 2011/61/EU, 2013/36/EU, 2014/65/EU, (EU) 2016/97, (EU) 2016/2341 ja asetusten (EU) N:o 345/2013 ja (EU) N:o 346/2013 tai täytäntöönpanosäädösten ja henkilökohtaisia ja yksilöllisiä eläketuotteita koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisiin finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien henkilöstön palkitsemista tai tuottavuuden arviointia koskeviin sääntöihin, mukaan lukien mutta ei pelkästään asiaankuuluviin sovellettaviin oikeasuhteisuutta koskeviin perusteisiin, joita ovat esimerkiksi koko, sisäinen organisaatio sekä kyseisen toiminnan luonne, laajuus ja monitahoisuus. On kuitenkin aiheellista laadullisessa ja määrällisessä mielessä lisätä finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien palkitsemisjärjestelmien avoimuutta niiden sijoitus- tai vakuutusneuvonnassa, millä edistetään moitteetonta ja tehokasta riskienhallintaa kestävyysriskien osalta, samaan aikaan kun palkitsemisjärjestelmän rakenne ei kannusta liialliseen riskinottoon kestävyysriskien osalta ja on kytketty riskipainotettuun tuottoon.

(23)

Jotta voidaan parantaa avoimuutta ja antaa tietoa lopullisille sijoittajille, olisi säänneltävä tietojen saantia siitä, miten finanssimarkkinatoimijat ottavat huomioon aineelliset tai todennäköisesti toteutuvat aineelliset asiaankuuluvat kestävyysriskit sijoituksia koskevissa päätöksentekoprosesseissaan, mukaan lukien tällaisten prosessien organisatoriset, riskinhallintaan liittyvät ja hallinnolliset näkökohdat, sekä miten rahoitusneuvojat ottavat ne huomioon neuvontamenettelyissään edellyttämällä, että kyseiset yhteisöt ylläpitävät tiiviissä muodossa tiedot kyseisistä toimintatavoista verkkosivustoillaan.

(24)

Tämänhetkisissä unionin oikeudessa asetetuissa tiedonantovaatimuksissa ei edellytetä kaikkien niiden tarpeellisten tietojen antamista, joiden perusteella lopulliset sijoittajat saavat asianmukaiset tiedot kestävyyteen liittyvästä vaikutuksesta sijoituksissaan sellaisiin rahoitustuotteisiin, joilla on ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia, tai sellaisten rahoitustuotteiden kautta, joilla pyritään kestävyystavoitteisiin. Sen vuoksi on aiheellista vahvistaa tarkemmat ja standardisoidut tällaisia sijoituksia koskevat tiedonantovaatimukset. Esimerkiksi kestävyyteen liittyvästä rahoitustuotteiden kokonaisvaikutuksesta olisi raportoitava säännöllisesti käyttämällä kunkin valitun kestävän sijoitustavoitteen mittaamiseen soveltuvia indikaattoreita. Jos vertailuarvoksi on nimetty tietty indeksi, mainitut tiedot olisi annettava sekä kyseisen nimetyn indeksin että yleisen markkinaindeksin osalta vertailun mahdollistamiseksi. Jos yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen erikoistuneiden rahastojen hoitajat asettavat saataville tietoja tietyn rahaston tavoitteena olevasta myönteisestä yhteiskunnallisesta vaikutuksesta, saavutetuista yhteiskunnallisista kokonaistuloksista ja asetuksen (EU) N:o 346/2013 mukaisesti käytetyistä menetelmistä, ne voisivat käyttää tällaisia tietoja soveltuvin osin tässä asetuksessa tarkoitettujen tietojen antamiseen.

(25)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2013/34/EU (18) säädetään avoimuusvelvoitteista, jotka koskevat muiden kuin taloudellisten tietojen raportoinnissa ympäristöön, yhteiskuntaan ja yhtiön hallinnointi- ja ohjausjärjestelmään liittyviä seikkoja. Kyseisessä direktiivissä edellytetty muoto ja esitystapa eivät kuitenkaan aina sovellu suoraan finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien käyttöön lopullisten sijoittajien kanssa toimittaessa. Finanssimarkkinatoimijoilla ja rahoitusneuvojilla olisi oltava mahdollisuus käyttää tämän asetuksen soveltamiseksi soveltuvin osin mainitun direktiivin mukaisissa toimintakertomuksissa ja muita kuin taloudellisia tietoja koskevissa selvityksissä annettavia tietoja.

(26)

Jotta voidaan varmistaa finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien verkkosivustoilla julkistettavien tietojen luotettavuus, tällaiset tiedot olisi pidettävä ajan tasalla ja kaikista tällaisten tietojen tarkistamisista ja muutoksista olisi esitettävä selkeä selvitys.

(27)

Vaikka tätä asetusta ei sovelletakaan asetusten (EY) N:o 883/2004 ja (EY) N:o 987/2009 soveltamisalaan kuuluviin kansallisiin sosiaaliturvajärjestelmiin, ottaen huomioon, että jäsenvaltiot avaavat yhä enemmän sosiaaliturvajärjestelmiinsä kuuluvien pakollisten eläkejärjestelmien hallinnoinnin osia finanssimarkkinatoimijoille tai muille yksityisoikeudellisille yhteisöille, ja koska tällaiset järjestelmät ovat alttiita kestävyysriskeille ja saattavat ottaa huomioon haitallisia kestävyysvaikutuksia, edistää ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia tai pyrkiä kestäviin sijoituksiin, jäsenvaltioiden olisi voitava soveltaa tätä asetusta tällaisiin järjestelmiin informaation epäsymmetrian vähentämiseksi.

(28)

Tässä asetuksessa ei saisi estää jäsenvaltiota hyväksymästä tai pitämästä voimassa tiukempia säännöksiä ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevien toimintapolitiikkojen julkaisemisesta ja kestävyysriskejä koskevien lisätietojen antamisesta lopullisille sijoittajille edellyttäen, että niiden finanssimarkkinatoimijoiden ja rahoitusneuvojien, joihin kyseisiä säännöksiä sovelletaan, päätoimipaikka on sen alueella. Tällaiset säännökset eivät saisi kuitenkaan haitata tämän asetuksen tehokasta soveltamista tai sen tavoitteiden saavuttamista.

(29)

Direktiivin (EU) 2016/2341 nojalla ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten edellytetään jo soveltavan hallintoon ja riskienhallintaan liittyviä sääntöjä niiden sijoituspäätöksiin ja riskinarviointeihin jatkuvuuden ja säännönmukaisuuden varmistamiseksi. Sijoituspäätökset ja asiaankuuluvien riskien, mukaan lukien ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät riskit, arviointi olisi tehtävä niin, että varmistetaan ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten jäsenten ja edunsaajien etujen noudattaminen. EIOPAn olisi annettava suuntaviivat, joissa täsmennetään, miten ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten tekemissä sijoituspäätöksissä ja riskinarvioinneissa on otettava huomioon kyseisen direktiivin mukaiset ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyvät riskit.

(30)

EPV:lle, EIOPAlle ja ESMAlle, jäljempänä yhdessä ’Euroopan valvontaviranomaiset’, olisi annettava valta laatia yhteiskomitean välityksellä teknisten sääntelystandardien luonnokset, joissa täsmennetään edelleen asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti sopimuksen tekemistä edeltävissä asiakirjoissa, vuosikertomuksissa ja finanssimarkkinatoimijoiden verkkosivustoilla annettavien, ilmastoon ja muuhun ympäristöön liittyviä haitallisia vaikutuksia, yhteiskuntaan ja työntekijöihin liittyviä asioita, ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä korruption ja lahjonnan torjuntaan liittyviä asioita koskevia kestävyysindikaattoreita koskevien tietojen sisältöä, menetelmiä ja esitystapaa sekä täsmennetään ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien ja kestävien sijoitustavoitteiden edistämistä koskevien tietojen esitystapa ja sisältö. Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä nämä tekniset sääntelystandardit delegoiduilla säädöksillä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan ja asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 10–14 artiklan mukaisesti.

(31)

Euroopan valvontaviranomaisille olisi annettava valta laatia yhteiskomitean välityksellä teknisten täytäntöönpanostandardien luonnokset ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyvien ominaisuuksien ja kestävien sijoitusten edistämisen vakioesitystavan vahvistamiseksi markkinointiviestinnässä. Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä nämä tekniset täytäntöönpanostandardit täytäntöönpanosäädöksillä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artiklan ja asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 1094/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 15 artiklan mukaisesti.

(32)

Koska vuosikertomuksissa lähtökohtaisesti kootaan yhteen koko kalenterivuoden liiketoiminnan tulokset, tällaisten kertomusten avoimuusvaatimuksia koskevia tämän asetuksen säännöksiä ei olisi sovellettava ennen 1 päivää tammikuuta 2022.

(33)

Tässä asetuksessa esitetyillä tiedonantosäännöillä olisi täydennettävä direktiivien 2009/65/EY, 2009/138/EY, 2011/61/EU, 2014/65/EU, (EU) 2016/97 ja (EU) 2016/2341 ja asetusten (EU) N:o 345/2013, (EU) N:o 346/2013, (EU) 2015/760 ja (EU) 2019/1238 säännöksiä.

(34)

Tässä asetuksessa kunnioitetaan perusoikeuksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet.

(35)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitteita, joita ovat lopullisten sijoittajien suojan vahvistaminen ja niille annettavien tietojen parantaminen, myös lopullisten sijoittajien rajat ylittävien hankintojen osalta, vaan ne voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla, koska on tarpeen vahvistaa yhdenmukaiset tiedonantovaatimukset. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,

(1)

Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous hyväksyi 25 päivänä syyskuuta 2015 uuden maailmanlaajuisen kestävän kehityksen kehyksen, jäljempänä ’Agenda 2030 ‐toimintaohjelma’, jonka ytimessä ovat kestävän kehityksen tavoitteet. Komission 22 päivänä marraskuuta 2016 antamassa tiedonannossa ”Seuraavat toimet Euroopan kestävän tulevaisuuden varmistamiseksi” liitetään kestävän kehityksen tavoitteet unionin politiikkakehykseen sen varmistamiseksi, että kaikissa unionin toimissa ja toimintapolitiikkaa koskevissa aloitteissa sekä unionin sisällä että maailmanlaajuisesti otetaan kestävän kehityksen tavoitteet huomioon heti alusta alkaen. Neuvoston 20 päivänä kesäkuuta 2017 antamissa päätelmissä vahvistettiin, että unioni ja sen jäsenvaltiot ovat sitoutuneet panemaan täytäntöön Agenda 2030 -toimintaohjelman täysipainoisella, johdonmukaisella, kattavalla, yhdennetyllä ja tehokkaalla tavalla tiiviissä yhteistyössä kumppaneiden ja muiden sidosryhmien kanssa.

(2)

Yhdistyneiden kansakuntien puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen, jäljempänä ’Pariisin sopimus’, jonka unioni hyväksyi 5 päivänä lokakuuta 2016 (3) ja joka tuli voimaan 4 päivänä marraskuuta 2016, tavoitteena on vahvistaa toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi muun muassa sovittamalla rahoitusvirrat johdonmukaisiksi suhteessa vähäpäästöiseen kehityskulkuun ja kehitykseen, jossa joustavasti mukaudutaan muuttuvaan ilmastoon.

(3)

Jotta voidaan saavuttaa Pariisin sopimuksen tavoitteet ja vähentää merkittävästi ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä ja vaikutuksia, maailmanlaajuisena tavoitteena on maapallon keskilämpötilan nousun pitäminen selvästi alle 2 celsiusasteessa suhteessa esiteolliseen aikaan ja pyrkiminen toimiin, joilla lämpötilan nousu saataisiin rajattua 1,5 celsiusasteeseen suhteessa esiteolliseen aikaan.

(4)

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) julkaisi 8 päivänä lokakuuta 2018 erityiskertomuksen ”Global Warming of 1,5 °C” , jossa todetaan, että ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 celsiusasteeseen edellyttäisi nopeita, kauaskantoisia ja ennennäkemättömiä muutoksia kaikissa yhteiskunnan osa-alueissa ja että samalla kun rajoitetaan ilmaston lämpeneminen 1,5 celsiusasteeseen 2 celsiusasteen sijaan voitaisiin varmistaa kestävämpi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta.

(5)

Kestävyys ja siirtyminen vähähiiliseen, ilmastonmuutoksen kestävään ja entistä resurssitehokkaampaan kiertotalouteen ovat ratkaisevia tekijöitä unionin talouden pitkän aikavälin kilpailukyvyn varmistamisessa. Kestävyys on jo pitkään ollut unionihankkeen keskiössä, ja sen sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät ulottuvuudet tunnustetaan Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa. Rahoitusalan kulttuurin muuttamiseen kohti kestävyyttä, jotta varmistetaan, että maapallon keskilämpötilan nousu pysyy selvästi alle 2 celsiusasteen, on vain rajallisesti aikaa. Sen vuoksi on olennaisen tärkeää, että uudet infrastruktuuri-investoinnit ovat kestäviä pitkällä aikavälillä.

(6)

Komissio julkaisi 8 päivänä maaliskuuta 2018 antamassaan tiedonannossa kestävän kasvun rahoitusta koskevan toimintasuunnitelmansa, jolla käynnistetään kestävää rahoitusta koskeva kunnianhimoinen ja kattava strategia. Yksi kyseisen toimintasuunnitelman tavoitteista on ohjata pääomavirrat kestäviin sijoituksiin kestävän ja osallistavan kasvun saavuttamiseksi. On ratkaisevan tärkeää, että ilmastonmuutoksen vaikutusten rajoittamiseen kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota, sillä ennakoimattomien sääolosuhteiden aiheuttamat katastrofit ovat lisääntyneet jyrkästi.

(7)

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä N:o 1386/2013/EU (4) asetetaan tavoitteeksi, että yksityisen sektorin rahoitusta ympäristö- ja ilmastomenoihin lisätään erityisesti luomalla kannustimia ja menetelmiä, joilla innostetaan yrityksiä mittaamaan liiketoimintansa ympäristökustannuksia ja ympäristöpalvelujen käytöstä saamiaan voittoja.

(8)

Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen unionissa edellyttää pääomavirtojen ohjaamista kestäviin sijoituksiin. Kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää hyödyntää sisämarkkinoiden koko potentiaali. Tässä yhteydessä on ratkaisevan tärkeää poistaa esteet pääoman tehokkaalta liikkumiselta kestäviin sijoituksiin sisämarkkinoilla ja estää uusien esteiden syntyminen.

(9)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/1011 (5) vahvistetaan yhdenmukaiset säännöt unionissa käytettäville vertailuarvoille ja otetaan huomioon erityyppiset vertailuarvot. Yhä suurempi osa sijoittajista noudattaa vähähiilisiä sijoitusstrategioita ja käyttää vähähiilisyyden vertailuarvoja mitatakseen sijoitussalkkujen arvonkehitystä. Vahvistamalla EU:n ilmastosiirtymää koskevat vertailuarvot ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaiset vertailuarvot, jotka pohjautuvat Pariisin sopimuksessa määrättyihin hiilipäästöjä koskeviin sitoumuksiin liittyviin menetelmiin, voitaisiin osaltaan lisätä avoimuutta ja estää viherpesua.

(10)

Useita erilaisia indeksejä ryhmitellään nykyisin yhteen vähähiilisyyden indekseiksi. Tällaisia vähähiilisyyden indeksejä käytetään vertailuarvoina sijoitussalkuissa ja -tuotteissa, joita myydään valtioiden rajojen yli. Vähähiilisyyden vertailuarvojen laatu ja luotettavuus vaikuttavat sisämarkkinoiden tehokkaaseen toimintaan lukuisten erilaisten yksittäis- ja yhteissijoitussalkkujen osalta. Monia vähähiilisyyden indeksejä, joita käytetään mittaamaan sijoitussalkkujen, erityisesti erillisten sijoitustilien ja yhteissijoitusjärjestelyjen, arvonkehitystä, tarjotaan yhdessä jäsenvaltiossa, mutta niitä käyttävät salkun- ja varainhoitajat muissa jäsenvaltioissa. Lisäksi salkun- ja varainhoitajat käyttävät usein muissa jäsenvaltioissa laadittuja vertailuarvoja suojautuakseen hiiliriskeiltä.

(11)

Markkinoille on syntynyt vähähiilisyyden indeksien eri kategorioita, joiden tavoitetaso vaihtelee. Toisilla vertailuarvoilla pyritään pienentämään vakiosijoitussalkun hiilijalanjälkeä, toisilla taas pyritään valitsemaan vain sellaisia komponentteja, joilla edistetään Pariisin sopimuksen 2 celsiusasteen tavoitetta. Erilaisista tavoitteista ja strategioista huolimatta monia näistä vertailuarvoista markkinoidaan tavallisesti vähähiilisyyden vertailuarvoina.

(12)

Toisistaan eroavat toimintaperiaatteet vertailuarvoja koskevien menetelmien suhteen johtavat sisämarkkinoiden pirstoutumiseen, koska vertailuarvojen käyttäjille ei ole selvää, onko tietty vähähiilisyyden indeksi Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukainen vai pelkästään vertailuarvo, jolla pyritään alentamaan vakiosijoitussalkun hiilijalanjälkeä. Voidakseen puuttua mahdollisesti laittomiin väitteisiin, joita hallinnoijat esittävät vertailuarvojensa vähähiilisyydestä, jäsenvaltiot antavat todennäköisesti omia sääntöjä suojaamaan sijoittajia siten, että vältetään hämmennys ja moniselitteisyys niiden niin sanottujen vähähiilisyyden indeksien eri kategorioiden tavoitteissa ja tavoitetasossa, joita käytetään vertailuarvoina vähähiilisyyden periaatteiden mukaisissa sijoitussalkuissa.

(13)

Erot jäsenvaltioiden lähestymistavoissa luovat todennäköisesti esteitä sisämarkkinoiden moitteettomalle toiminnalle, koska ei ole käytössä yhdenmukaistettua kehystä, jolla varmistettaisiin yksittäis- tai yhteissijoitussalkuissa käytettävien vähähiilisyyden vertailuarvojen pääkategorioiden tarkkuus ja luotettavuus.

(14)

Sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan ylläpitämiseksi sijoittajien hyväksi, sisämarkkinoiden toiminnan edelleen parantamiseksi ja korkeatasoisen kuluttajan- ja sijoittajansuojan varmistamiseksi on aiheellista muuttaa asetusta (EU) 2016/1011 ottamalla käyttöön sääntelykehys, jossa vahvistetaan EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen vähimmäisvaatimukset unionin tasolla. Tässä yhteydessä on erityisen tärkeää, että tällaiset vertailuarvot eivät saisi merkittävästi haitata muita ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan, jäljempänä ’ESG’, liittyviä tavoitteita.

(15)

Erottamalla selkeästi toisistaan EU:n ilmastosiirtymää koskevat vertailuarvot ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaiset vertailuarvot ja laatimalla vähimmäisvaatimukset molempia varten edistettäisiin kyseisten vertailuarvojen välistä johdonmukaisuutta. EU:n Pariisin sopimuksen mukaisen vertailuarvon olisi oltava indeksitasolla Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukainen.

(16)

Jotta voidaan varmistaa, että merkinnät ”EU:n ilmastosiirtymää koskeva vertailuarvo” ja ”EU:n Pariisin sopimuksen mukainen vertailuarvo” ovat luotettavia ja sijoittajat eri puolilla unionia voivat tunnistaa ne helposti, ainoastaan tässä asetuksessa vahvistetut vaatimukset täyttävillä hallinnoijilla olisi oltava oikeus käyttää kyseisiä merkintöjä markkinoidessaan EU:n ilmastosiirtymää koskevaa vertailuarvoa ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaista vertailuarvoa unionissa.

(17)

Jotta kannustetaan yrityksiä julkistamaan uskottavat hiilipäästöjen vähentämistavoitteet, EU:n ilmastosiirtymää koskevan vertailuarvon hallinnoijan olisi kohde-etuutena olevia omaisuuseriä valitessaan tai painottaessaan otettava huomioon yritykset, joiden tavoitteena on vähentää hiilipäästöjään, jotta Pariisin sopimuksen tavoitteet saavutettaisiin. Tällaisten tavoitteiden olisi oltava julkisia ja uskottavia siinä mielessä, että niihin olisi sisällyttävä aito sitoutuminen hiilestä irtautumiseen ja niiden olisi oltava riittävän yksityiskohtaisia ja teknisesti toteuttamiskelpoisia.

(18)

Vertailuarvojen käyttäjillä ei aina ole tarvittavia tietoja siitä, missä määrin vertailuarvojen hallinnoijien menetelmissä otetaan huomioon ESG-tekijät. Tällaiset tiedot ovat lisäksi usein hajanaisia tai niitä ei ole lainkaan eivätkä ne mahdollista sijoitustarkoituksia varten tehtävää tosiasiallista vertailua valtioiden rajojen yli. Jotta markkinaosapuolet voisivat tehdä tietoon perustuvia valintoja, kaikki vertailuarvojen hallinnoijat, lukuun ottamatta korkokantojen ja valuuttojen vertailuarvojen hallinnoijia, olisi velvoitettava julkistamaan vertailuarvoselvityksessään, pyritäänkö niiden vertailuarvoilla tai vertailuarvoryhmillä ESG-tavoitteisiin ja tarjoaako vertailuarvojen hallinnoija tällaisia vertailuarvoja.

(19)

Jotta sijoittajat saisivat tietoa siitä, missä määrin merkittävät osake- ja joukkovelkakirjavertailuarvot sekä EU:n ilmastosiirtymää koskevat vertailuarvot ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaiset vertailuarvot vaikuttavat Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseen, vertailuarvojen hallinnoijien olisi julkaistava yksityiskohtaista tietoa siitä, onko hiilipäästöjen vähentämistä koskevan tavoitteen tai Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamisen noudattaminen varmistettu ja jos on, missä määrin.

(20)

EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen hallinnoijien ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen hallinnoijien olisi myös julkaistava menetelmät, joita ne käyttävät kyseisten vertailuarvojen laskentaan. Tiedoissa olisi kuvattava, miten kohde-etuutena olevat omaisuuserät valitaan ja painotetaan, mitkä omaisuuserät suljetaan pois ja mistä syystä. Sen arvioimiseksi, miten vertailuarvolla edistetään ympäristötavoitteita, vertailuarvon hallinnoijan olisi julkistettava, miten kohde-etuutena olevien omaisuuserien hiilipäästöt on mitattu, ja ilmoitettava niiden arvot, mukaan lukien vertailuarvon kokonaishiilijalanjälki, sekä käytettyjen tietojen tyyppi ja lähde. Jotta varainhoitajat voisivat valita sijoitusstrategiaansa parhaiten soveltuvan vertailuarvon, vertailuarvojen hallinnoijien olisi selostettava menetelmiensä parametrien perusteet ja se, miten vertailuarvolla edistetään ympäristötavoitteita. Julkaistaviin tietoihin olisi sisällytettävä myös yksityiskohtaiset tiedot siitä, kuinka usein menetelmiä arvioidaan uudelleen ja mitä menettelyä uudelleenarvioinnissa noudatetaan.

(21)

EU:n ilmastosiirtymää koskevissa vertailuarvoissa ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisissa vertailuarvoissa käytettävissä menetelmissä olisi käytettävä perustana tieteeseen perustuvia hiilestä irtautumisen kehityskulkuja tai Pariisin sopimuksen tavoitteiden noudattamista.

(22)

EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen hallinnoijien ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen hallinnoijien olisi säännöllisesti arvioitava uudelleen menetelmiään valitun ilmastonmuutoksen hillintää koskevan tavoitteen jatkuvan noudattamisen varmistamiseksi ja ilmoitettava käyttäjille menettelyistä, joita sovelletaan tehtäessä olennaisia muutoksia näihin menetelmiin. Kun vertailuarvojen hallinnoijat tekevät olennaisen muutoksen, niiden olisi julkistettava syyt muutokseen ja selostettava, millä tavoin muutos on johdonmukainen suhteessa vertailuarvojen alkuperäisiin tavoitteisiin.

(23)

Vertailuarvot, joihin ei sisälly kohde-etuutena olevia omaisuuseriä, joilla on vaikutusta ilmastonmuutokseen, kuten esimerkiksi silloin, kun kyse on korkokantojen ja valuuttojen vertailuarvoista, olisi vapautettava velvoitteesta julkistaa vertailuarvoselvityksessä tieto siitä, onko hiilipäästöjen vähentämistä tai Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamista koskevan tavoitteen noudattaminen varmistettu ja jos on, missä määrin. Lisäksi kunkin vertailuarvon tai tapauksen mukaan vertailuarvoryhmän, jolla ei pyritä hiilipäästötavoitteisiin, osalta olisi riitettävä, että vertailuarvoselvityksessä ilmoitetaan selkeästi, että sillä ei pyritä näihin tavoitteisiin.

(24)

Avoimuuden lisäämiseksi ja riittävän yhdenmukaistamistason varmistamiseksi komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, joissa määritetään niiden julkistamisvelvoitteiden vähimmäissisältö, joita olisi sovellettava EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen hallinnoijiin ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen hallinnoijiin, sekä vähimmäisvaatimukset EU:n ilmastosiirtymää koskevien vertailuarvojen ja EU:n Pariisin sopimuksen mukaisten vertailuarvojen menetelmien yhdenmukaistamista varten, mukaan lukien kohde-etuutena oleviin omaisuuseriin liittyvien hiilipäästöjen laskentamenetelmä. Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon komission suosituksen 2013/179/EU (6) 2 kohdan a ja b alakohdassa määritellyt tuotteen ympäristöjalanjälkeä ja organisaation ympäristöjalanjälkeä koskevat menetelmät sekä kestävää rahoitusta käsittelevän teknisen asiantuntijaryhmän työ. On erityisen tärkeää, että komissio kutakin delegoitua säädöstä valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset avoimet ja julkiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (7) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä, ja niille on toimitettava kestävää rahoitusta käsittelevän komission teknisen asiantuntijaryhmän kaikkien kokousten pöytäkirjat.

(25)

Asetuksessa (EU) 2016/1011 säädetään siirtymäkaudesta, jolloin vertailuarvoa 30 päivänä kesäkuuta 2016 tarjoavan indeksintarjoajan on haettava toimilupaa viimeistään 1 päivänä tammikuuta 2020. Kriittisen vertailuarvon ylläpidon lopettaminen voisi vaikuttaa markkinoiden eheyteen, rahoitusvakauteen, kuluttajiin, reaalitalouteen ja kotitalouksien ja yritysten rahoitukseen jäsenvaltioissa. Kriittisen vertailuarvon ylläpidon lopettaminen voisi vaikuttaa myös rahoitussopimusten tai rahoitusvälineiden voimassaoloon ja aiheuttaa häiriöitä sekä sijoittajille että kuluttajille ja vaikuttaa mahdollisesti vakavasti rahoitusvakauteen. Lisäksi jos syöttötietoja kriittisiä vertailuarvoja varten ei olisi enää saatavilla, se voisi heikentää tällaisten vertailuarvojen edustavuutta ja vaikuttaa kielteisesti tällaisten vertailuarvojen kykyyn kuvastaa taustalla olevaa markkina- tai taloustilannetta. Kriittisten vertailuarvojen pakollisen hallinnoinnin enimmäisaika sekä tällaisia vertailuarvoja varten pakollisesti toimitettavien tietojen enimmäisaika olisi sen vuoksi pidennettävä viiteen vuoteen. Kriittisiä vertailuarvoja ollaan parhaillaan uudistamassa. Siirtyminen olemassa olevasta kriittisestä vertailuarvosta asianmukaiseen seuraavaan arvoon edellyttää siirtymäkautta, jotta kaikki tällaiseen siirtymiseen tarvittavat oikeudelliset ja tekniset järjestelyt voidaan saada päätökseen häiriöttä. Tämän siirtymäkauden aikana olemassa oleva kriittinen vertailuarvo olisi julkaistava seuraavan arvon rinnalla. Sen vuoksi on tarpeen jatkaa kautta, jonka aikana olemassa oleva kriittinen vertailuarvo voidaan julkaista ja jona sitä voidaan käyttää ilman, että sen hallinnoija on hakenut toimilupaa.

(26)

Sen vuoksi asetus (EU) 2016/1011 olisi muutettava vastaavasti,

(1)

Asetuksessa (EU) 2017/625 vahvistetaan säännöt sellaista virallista valvontaa ja sellaisia muita virallisia toimia varten, joita jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset suorittavat sen todentamiseksi, noudatetaanko unionin lainsäädäntöä muun muassa elintarvikkeiden turvallisuuden alalla tuotannon, jalostuksen ja jakelun kaikissa vaiheissa. Siinä säädetään erityisistä säännöistä, jotka koskevat virallista valvontaa sellaisten aineiden osalta, joiden käyttö saattaa johtaa jäämiin elintarvikkeissa ja rehussa.

(2)

Asetuksessa (EU) 2017/625 vahvistetaan toimivaltaisten viranomaisten velvoitteet sellaisten toimien suhteen, jotka on toteutettava epäillyissä noudattamatta jättämisen tapauksissa (137 artikla) ja todetuissa noudattamatta jättämisen tapauksissa (138 artikla).

(3)

Asetuksella (EU) 2017/625 kumotaan neuvoston direktiivi 96/23/EY (2) 14 päivästä joulukuuta 2019 alkaen. Kyseisessä direktiivissä vahvistetaan elävissä eläimissä ja niistä saatavissa tuotteissa olevien tiettyjen aineiden ja niiden jäämien osalta suoritettavat tarkastustoimenpiteet ja määritellään erityisesti täytäntöönpanotoimenpiteet, jotka toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava tapauksissa, joissa epäillään tai todetaan, ettei sääntöjä ole noudatettu direktiivin soveltamisalaan kuuluvien aineiden ja jäämien osalta.

(4)

Direktiivissä 96/23/EY vahvistetuilla säännöillä varmistetaan EU:n elintarviketurvallisuuslainsäädännön yhdenmukaistettu täytäntöönpano farmakologisesti vaikuttavien aineiden käytön ja jäämien osalta. Yleisen oikeudellisen kehyksen järkeistämiseksi ja yksinkertaistamiseksi säännöt, jotka ovat sovellettavissa viralliseen valvontaan tietyillä elintarvikeketjulainsäädännön aloilla, on sisällytetty osaksi asetuksessa (EU) 2017/625 määriteltyä virallisen valvonnan kehystä. Sääntöjen noudattamatta jättämisen seurantaa koskevat direktiivin 96/23/EY säännökset olisi jatkuvan ja yhdenmukaistetun täytäntöönpanon varmistamiseksi sisällytettävä uuteen oikeudelliseen kehykseen asetuksen (EU) 2017/625 puitteissa.

(5)

Tässä asetuksessa vahvistetuilla säännöillä olisi varmistettava, että asetuksen (EU) 2017/625 puitteissa sovelletaan seurantavaatimuksia tapauksissa, joissa epäillään tai todetaan, ettei ole noudatettu sääntöjä, joita sovelletaan eläinlääkkeissä tai rehun lisäaineina sallittujen farmakologisesti vaikuttavien aineiden taikka kiellettyjen tai muiden kuin sallittujen farmakologisesti vaikuttavien aineiden käyttöön tai jäämiin ja joista säädetään erityisesti seuraavissa säädöksissä:

(6)

Jos asiattomien henkilöiden havaitaan pitävän hallussaan johdanto-osan 5 kappaleessa tarkoitettuja unionin sääntöjen perusteella kiellettyjä tai muita kuin sallittuja aineita, mikä herättää epäilyn laittomasta käsittelystä ja mahdollisesta vaikutuksesta elintarviketurvallisuuteen, olisi sovellettava asetuksessa (EU) 2017/625 ja tässä asetuksessa säädettyjä virallista pidättämistä ja tutkimusta koskevia toimenpiteitä.

(7)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2001/82/EY (11) luodaan kehys, jolla säännellään eläinlääkkeiden saattamista markkinoille, valmistusta, tuontia, vientiä, toimittamista, jakelua, lääketurvatoimintaa, valvontaa ja käyttöä. Farmakologisesti vaikuttavia aineita, joita ei sallita käytettävän eläinlääkkeissä, ei saa käyttää elintarviketuotantoeläimissä, lukuun ottamatta asetuksessa (EY) N:o 1950/2006 säädettyä hevoseläinten hoidon kannalta keskeisten aineiden käyttöä. Asetuksen (EU) 2017/625 ja tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluu sellaisten epäiltyjen tai todettujen noudattamatta jättämisten seuranta, jotka koskevat sellaisten eläinlääkkeiden käyttöä, joiden epäillään tai on todettu vaikuttavan elintarviketurvallisuuteen. Direktiivi 2001/82/EY on kumottu ja korvattu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/6 (uusi eläinlääkeasetus) (12), jota sovelletaan 28 päivästä tammikuuta 2022 ja jossa säädetään muun muassa eläimille tarkoitettujen mikrobilääkkeiden käytön rajoituksista.

(8)

Koska keskenään erilaiset täytäntöönpanokäytännöt voivat johtaa ihmisten ja eläinten terveyden epätasaiseen suojeluun, häiriöihin sisämarkkinoilla ja kilpailun vääristymiseen, asetusta (EU) 2017/625 olisi täydennettävä erityisillä säännöillä, jotka koskevat yhtäältä virallisen valvonnan suorittamista eläinten ja tuotteiden osalta kaikissa tuotanto-, jalostus-, jakelu- ja käyttövaiheissa tapauksissa, joissa epäillään tai todetaan, että sääntöjä ei noudateta asianomaisten aineiden osalta, ja toisaalta toimien toteuttamista tällaisen virallisen valvonnan seurauksena.

(9)

Kun otetaan huomioon sellaisen valvonnan ja sellaisten toimien erityispiirteet, jotka on suoritettava, jos epäillään tai todetaan, ettei farmakologisesti vaikuttavien aineiden käyttöön elintarviketuotantoeläimissä ja tällaisten aineiden jäämiin sovellettavia unionin sääntöjä ole noudatettu, ja jotta voidaan varmistaa täytäntöönpanotoimien yhdenmukainen soveltaminen koko unionin laajuudelta, olisi täsmennettävä tapaukset, joissa asetuksen (EU) 2017/625 137 ja 138 artiklassa mainitut toimenpiteet on tarpeen toteuttaa niiden mukauttamiseksi tähän alaan.

(10)

Eläimistä ja tuotteista vastuussa olevan toimijan olisi asetuksen (EU) 2017/625 79 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan vastattava kustannuksista, jotka aiheutuvat tämän asetuksen nojalla suoritettavaan viralliseen valvontaan liittyvistä pakollisista maksuista.

(11)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 178/2002 (13) 50 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on ilmoitettava välittömistä tai välillisistä riskeistä, joita elintarvikkeista tai rehuista aiheutuu ihmisten terveydelle, tätä tarkoitusta varten luodun verkoston kautta. Farmakologisesti vaikuttavien aineiden jäämiä koskevista noudattamatta jättämisistä, joista aiheutuu tällaisia riskejä, olisi sen vuoksi ilmoitettava vastaavasti. Lisäksi jos noudattamatta jättämisiä havaitaan toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien eläinten tai eläinperäisten tuotteiden osalta, noudattamatta jättämisen havainneen jäsenvaltion viranomaisten ja alkuperäjäsenvaltion olisi sovellettava asetuksessa (EU) 2017/625 säädettyjä avunantosäännöksiä ja toteutettava asianmukaiset seurantatoimet tämän asetuksen mukaisesti.

(12)

Direktiivissä 96/23/EY vahvistetut säännöt, jotka koskevat seurantaa tapauksissa, joissa epäillään tai todetaan, ettei sääntöjä ole noudatettu mainitun säädöksen soveltamisalaan kuuluvien aineiden ja jäämien osalta, kumotaan 14 päivästä joulukuuta 2019, minkä vuoksi tätä asetusta olisi sovellettava kyseisestä päivästä alkaen,

(1)

Jotta voidaan varmistaa, että komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2197 (2) liitteessä tarkoitetut valuuttaparit kuvastavat edelleen kyseisten valuuttojen välistä todellista korrelaatiota, läheisesti keskenään korreloivien valuuttojen luettelo on tarpeen saattaa ajan tasalle.

(2)

Luettelossa käytetään asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaiseen valuuttaparien arviointiin tarvittavien kolmen ja viiden vuoden tietosarjojen laskemisen päättymispäivänä 31 päivää maaliskuuta 2018.

(3)

Tämä asetus perustuu teknisten täytäntöönpanostandardien luonnoksiin, jotka Euroopan pankkiviranomainen, jäljempänä ’EPV’, on toimittanut komissiolle.

(4)

Täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2015/2197 tarvittavat muutokset eivät muuta merkittävästi sen sisältöä, joten EPV ei ole Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (3) 15 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti järjestänyt avointa julkista kuulemista, koska se katsoo, että tällainen kuuleminen olisi suhteetonta verrattuna kyseisten teknisten täytäntöönpanostandardien luonnosten laajuuteen ja vaikutukseen.

(5)

Sen vuoksi täytäntöönpanoasetusta (EU) 2015/2197 olisi muutettava,

(1)

Euroopan komissio, jäljempänä ’komissio’, pani 6 päivänä joulukuuta 2018 vireille tukien vastaisen tutkimuksen, joka koski Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuontia Euroopan unioniin, jäljempänä ’unioni’, perusasetuksen 10 artiklan perusteella.

(2)

Komissio julkaisi Euroopan unionin virallisessa lehdessä tutkimuksen vireillepanoa koskevan ilmoituksen (2), jäljempänä ’vireillepanoilmoitus’.

(3)

Komissio pani tutkimuksen vireille European Biodiesel Boardin, jäljempänä ’valituksen tekijä’ tai ’EBB’, tehtyä 22 päivänä lokakuuta 2018 valituksen sellaisten tuottajien puolesta, joiden osuus unionin kokonaistuotannosta on 32 prosenttia.

(4)

Komissio otti 14 päivänä elokuuta 2019 käyttöön väliaikaisen tasoitustullin Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa unioniin komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2019/1344 (3), jäljempänä ’väliaikaista tullia koskeva asetus’.

(5)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 13 kappaleessa todetaan, tukia ja vahinkoa koskeva tutkimus kattoi 1 päivän lokakuuta 2017 ja 30 päivän syyskuuta 2018 välisen ajan, jäljempänä ’tutkimusajanjakso’, ja vahinkoa koskevaan arvioon vaikuttavien kehityssuuntausten tarkastelu kattoi 1 päivän tammikuuta 2015 ja tutkimusajanjakson päättymisen välisen ajanjakson, jäljempänä ’tarkastelujakso’.

(6)

Kun niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella väliaikainen tasoitustulli oli määrätty, oli ilmoitettu, jäljempänä ’alustavien päätelmien ilmoittaminen’, EBB, Indonesian viranomaiset ja kolme kaikkiaan neljästä indonesialaisesta vientiä harjoittavasta tuottajasta esittivät kirjallisia huomautuksia ja toivat esiin kantansa alustaviin päätelmiin.

(7)

Kuulemista pyytäneille osapuolille annettiin mahdollisuus tulla kuulluiksi. Kuulemisia järjestettiin EBB:n, Indonesian viranomaisten ja kaikkien neljän indonesialaisen vientiä harjoittavan tuottajan kanssa.

(8)

Komissio tarkasteli asianomaisten osapuolten esittämiä huomautuksia, ja niitä käsitellään tarkemmin tässä asetuksessa.

(9)

Komissio ilmoitti kaikille asianomaisille osapuolille niistä olennaisista tosiasioista ja huomioista, joiden perusteella se aikoi ottaa käyttöön lopullisen tasoitustullin Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnissa unioniin, jäljempänä ’lopullisten päätelmien ilmoittaminen’.

(10)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen EBB, Indonesian viranomaiset ja neljä indonesialaista vientiä harjoittavaa tuottajaa esittävät kirjallisia huomautuksia, joissa ne toivat esiin kantansa lopullisiin päätelmiin. Komissio pani merkille, että Indonesian viranomaisten ja kahden vientiä harjoittavan tuottajan huomautukset olivat kaikilta osin samat, ja tässä asetuksessa näitä lopullisia päätelmiä koskevia huomautuksia käsitellään Indonesian viranomaisten huomautuksina.

(11)

Kuulemista pyytäneille osapuolille annettiin mahdollisuus tulla kuulluiksi. Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen järjestettiin kuulemisia EBB:n, Indonesian viranomaisten ja kahden indonesialaisen vientiä harjoittavan tuottajan kanssa, joita oli kaikkiaan neljä.

(12)

Lopullisia päätelmiä koskevissa huomautuksissaan Indonesian viranomaiset ja kaksi vientiä harjoittavaa tuottajaa esittivät, että niiden puolustautumisoikeuksia ei ollut kunnioitettu, erityisesti seuraavien seikkojen osalta: hintojen alittavuutta koskevat laskelmat, laskelmissa käytettyjen unionin tuotannonalan tuotevalvontakoodien ilmoittaminen asianomaisille osapuolille, unionin tuotannonalan sekoituksissa käytetty raaka-aine ja suodatettavuuden rajalämpötila, jäljempänä ’CFPP’ (4), unionin tuotannonalan myynnissä.

(13)

Indonesian viranomaiset ja kaksi neljästä indonesialaisesta vientiä harjoittavasta tuottajasta pyysivät kuulemista kuulemisesta vastaavan neuvonantajan kanssa, ja tällainen kuuleminen pidettiin 14 päivänä lokakuuta 2019.

(14)

Kaikkia näitä seikkoja käsiteltiin jo lopullisten päätelmien ilmoittamisessa, ja ne selitettiin Indonesian viranomaisille niiden kuulemisten aikana, jotka järjestettiin lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen.

(15)

Komissio tarkasteli huomautuksia, joita asianomaiset osapuolet esittivät lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen, ja niitä käsitellään tarkemmin tässä asetuksessa.

(16)

Koska tutkimusajanjaksosta ja tarkastelujaksosta ei esitetty huomautuksia, väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 13 kappaleessa esitetyt päätelmät voitiin vahvistaa.

(17)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen julkaisemisen jälkeen Wilmar Group, jäljempänä ’Wilmar’, joka on yksi indonesialaisista vientiä harjoittavista tuottajista, esitti väitteen, jonka mukaan sen toteuttamaa fraktioitujen metyyliestereiden vientiä ei pitäisi katsoa tarkasteltavana olevan tuotteen vienniksi. Wilmar huomautti, että tämä väite oli esitetty määräaikaan mennessä, sillä se oli Wilmarin otantalomakkeen liitteessä I.

(18)

Väitettä ei kuitenkaan esitetty erikseen. ja siksi muut asianomaiset osapuolet eivät olleet panneet sitä merkille ennen väliaikaista tullia koskevaan asetukseen annettujen huomautusten vastaanottoa.

(19)

Komissio totesi, että sama vientiä harjoittava tuottaja oli Indonesiasta tulevan biodieselin tuontia koskeneessa aiemmassa polkumyyntitutkimuksessa esittänyt saman väitteen samojen tietojen pohjalta ja että se oli hylätty sekä väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa (5) että lopullista tullia koskevassa asetuksessa (6), jäljempänä ’alkuperäinen tutkimus’.

(20)

Nyt käsillä olevassa tutkimuksessa komissio hylkäsi jälleen tämän väitteen, joka koskee kyseisen tuotteen jättämistä tuotteen määritelmän ulkopuolelle, niistä kolmesta seuraavassa esitettävästä syystä, jotka on esitetty aiemmassa polkumyynnin vastaisessa asetuksessa:

(21)

Ensinnäkin fraktioidut metyyliesterit ovat rasvahappojen metyyliestereitä ja niitä voidaan käyttää biodieselissä. Tässä mielessä polttoaineena voidaan käyttää biodieseliä, joka on ilmoitettu muuhun kuin polttoainekäyttöön, koska sillä on samat fyysiset ja tekniset ominaisuudet.

(22)

Toiseksi on vaikeaa erottaa yhtä rasvahappometyyliesteriä toisesta ilman kemiallista analyysia tuontisatamassa.

(23)

Kolmanneksi fraktioidut metyyliesterit eivät ole eurooppalaisen standardin (EN 14214) mukaisia, mutta niitä voidaan siitä huolimatta sekoittaa muihin biodieseleihin standardin mukaisen seoksen saamiseksi.

(24)

Wilmar myös pyysi komissiota vahvistamaan, että fraktioidulle metyyliesterille on periaatteessa mahdollista myöntää loppukäyttöön perustuva tullimenettely, jossa tulleista annetaan vapautus sillä edellytyksellä, että yritys voi kansallisia tulliviranomaista tyydyttävällä tavalla osoittaa, että fraktioidun metyyliesterin loppukäyttö ei ole polttoaineena.

(25)

Komissio totesi, että tullisuspensio on myönnetty osalle fraktioitujen metyyliesterien tuontia sillä edellytyksellä, että loppukäyttö on tullivalvonnassa, kuten neuvoston asetuksessa (EU) 2018/2069 (7) säädetään. Tämä huojennus koskee kuitenkin ainoastaan yhteisen tullitariffin autonomisia tulleja eikä sillä rajoiteta tasoitustullien soveltamista. Näin ollen komissio hylkäsi lopullisen loppukäyttöön perustuvaa helpotusta koskevan pyynnön siltä osin kuin kyse on tasoitustullista.

(26)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar esitti jälleen loppukäyttöön perustuvaa helpotusta koskevan pyynnön tasoitustullien osalta fraktioitujen metyyliesterien viennissä. Mitään uusia tietoja tai syitä siihen, miksi loppukäyttöön perustuva helpotus olisi myönnettävä tasoitustulleihin, ei toimitettu, joten pyyntö hylättiin. Komissio ei havainnut pätevää syytä jättää fraktioidut metyyliesterit pois tuotteen määritelmästä. Se, että Wilmar voi käyttää fraktioituja metyyliestereitä muihin käyttöihin kuin polttoaineeksi, ei tarkoita, että tällainen tuotelaji olisi jätettävä tämän tutkimuksen ulkopuolelle.

(27)

Koska tuotteen määritelmästä ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 31–37 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(28)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset väittivät, että komissio ei osoittanut, että vientiä harjoittavien tuottajien hyväksi oli annettu taloudellista tukea.

(29)

Indonesian viranomaiset ja kaikki vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että palmuöljyn viljelyn rahastoa, jäljempänä ’OPPF’, rahoitetaan yksinomaan perimällä vientimaksua raa’asta palmuöljystä ja siitä johdetuista tuotteista. Lisäksi Indonesian viranomaiset väittivät, että vientiä harjoittavat tuottajat maksavat vientimaksun suoraan OPPF:lle ennen tavaroiden vientiä. Indonesian viranomaisten mukaan valtion yleisestä talousarviosta ei näin ollen poisteta varoja eikä kyse siis ole rahoitusosuudesta.

(30)

Tältä osin komissio toisti, että kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 56–61 kappaleessa todetaan, palmuöljyn viljelyn rahaston hallinnointivirasto, jäljempänä ’hallintovirasto’, toimii julkisena elimenä perusasetuksen 2 artiklan b alakohdassa sekä perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan i alakohdassa tarkoitetulla tavalla ja WTO:n oikeuskäytännön mukaisesti. Tämän vuoksi hallinnointiviraston käyttämät varat ovat julkisia varoja.

(31)

Komissio pyrki Indonesian viranomaisten tiloissa toteutetun tarkastuskäynnin aikana hankkimaan ja todentamaan näyttöä, joka tukee Indonesian hallituksen väitettä, jonka mukaan OPPF-varat eivät kuulu valtion talousarvioon. Indonesian viranomaiset eivät kuitenkaan voineet esittää tällaista näyttöä.

(32)

Sen sijaan Indonesian viranomaiset esittivät näyttöä, joka osoitti, että vientiä harjoittavat tuottajat todella maksoivat vientimaksun ennen tavaroidensa vientiä. Ne eivät kuitenkaan voineet antaa mitään osoitusta siitä, että tällaiset maksut suoritetaan OPPF:n tilille, joka olisi erillinen valtion talousarvioon nähden ja näin estäisi raa’an palmuöljyn vientimaksusta kerättyjen varojen käytön valtion yleiseen talousarvioon ja johonkin muuhun Indonesian hallituksen sopivaksi katsomaan tarkoitukseen. Lisäksi ei ole myöskään viitteitä siitä, että OPPF:llä olisi erillinen tili biodieselin ja toisaalta muiden tuotteiden (mukaa lukien raaka palmuöljy) vientimaksujen keräämistä varten. Tämä viittaa siihen, että hallinnointiviraston käytettävissä olevat varat eivät ole riippuvaisia siitä, että biodieselin vientiä harjoittavat tuottajat maksaisivat ensin vientimaksun, sillä Indonesian viranomaiset ovat ehkä jo aiemmin keränneet julkisia varoja kantamalla vientimaksuja muista tuotteista. Koska päinvastaista näyttöä ei esitetty, komissio vahvisti näin ollen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 64 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(33)

Komissio pani lisäksi merkille, että sen enempää Indonesian viranomaiset kuin mikään vientiä harjoittavista tuottajistakaan ei asettanut kyseenalaiseksi OPPF:n asemaa julkisena elimenä. Kun otetaan huomioon, että Indonesian viranomaiset eivät pystyneet antamaan vakuuttavaa päinvastaista näyttöä, OPPF:n käytettävissä olevia varoja on pidettävä julkisina varoina ja näin ollen valtion varoista peräisin olevina (kuten pakollinen vientimaksu).

(34)

Indonesian viranomaiset ja kaikki vientiä harjoittavat tuottajat väittivät lisäksi, että komissio teki virheen analysoimalla OPPF:n maksut erillään eikä osana maksua, jonka Indonesian viranomaiset tekivät biodieseliä hankkiessaan. Indonesian viranomaiset ja kaikki vientiä harjoittavat tuottajat väittivät myös, että komissio erehtyi pitäessään järjestelmää avustuksena, vaikka sitä voitaisiin enintään pitää tavaroiden julkisena hankintana suurempaa kuin asianmukaista korvausta vastaan.

(35)

Jäljempänä esitettävistä syistä komissio hylkäsi väitteen, jonka mukaan komissio tutki OPPF:n suorittamia maksua erikseen ja jonka mukaan ohjelmaa olisi pidettävä Indonesian viranomaisten toteuttamina tavaroiden (biodieselin) ostoina.

(36)

Komissio totesi, että biodieseliä eivät osta Indonesian viranomaiset vaan tietyt sekoittajat (Pertamina ja AKR). Indonesian viranomaisilla ei ole OPPF:n kautta mitään sopimussuhdetta biodieselin tuottajiin eivätkä ne saa mitään vastineeksi niistä varoista, jonka ne jakavat biodieselin tuottajille. Mikään asianomainen osapuoli ei myöskään ole tutkimuksen aikana väittänyt, että Indonesian viranomaisilla olisi jonkinlainen sopimussuhde biodieselin tuottajiin.

(37)

Sovellettavan lainsäädännön mukaan biodieselin toimittajien, jotka ovat halukkaita osallistumaan tähän ohjelmaan, on toimitettava palmuöljymetyyliesterit, jäljempänä ’PME’, maaöljyalan toimijoille (ks. väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 45 ja 46 kappale) Pertamina tai AKR, jotka sekoittavat ne mineraalidieselin kanssa saadakseen B20-dieseliä. Sovellettava lainsäädäntö antaa tähän ohjelmaan osallistuville biodieselin tuottajille oikeuden saada a) sekoittajilta maksu biodieselistä ja b) lisävarat OPPF:stä. Biodieselin tuottajilla ei ole sopimusperusteisia velvollisuuksia Indonesian viranomaisiin tai OPPF:ään nähden, lukuun ottamatta velvollisuutta noudattaa asiaa koskevien sääntöjen mukaisesta velvoitetta, josta ne saavat korvauksen. Koska keskinäistä sopimusvelvoitetta ei ole, OPPF:n maksamat varat eivät siis ole osa vastikkeellista sopimusta (kuten viranomaisten toteuttama biodieselin ostaminen tiettyyn hintaan). Indonesian viranomaiset asettavat kullekin ohjelmaan osallistuvalle biodieselin tuottajalle yksinkertaisesti velvoitteen myydä tietyn määrän biodieseliä Pertaminalle tai AKR:lle määrähintaan (mineraalidieselin viitehinta) ja tarjoavat lisärahoituksen suoraan biodieselin tuottajille. Vaikka ohjelman tarkoituksena on kannustaa biodieselin käyttöä kotimarkkinoilla ja se liittyy tällaiseen toimintaan, Indonesian viranomaiset eivät osta biodieseliä suoraan ja käytä sitä valtiollisiin tarkoituksiin tai myy sitä edelleen, vaan ne tukevat biodieselin myyntiä tarjoamalla lisävaroja biodieselin tuottajille myös silloin kuin niihin osallistuu yksityisiä toimijoita (kuten AKR). Sen enempää Indonesian viranomaiset kuin vientiä harjoittavat tuottajatkaan eivät esittäneet näyttöä siitä, että Pertamina ja AKR olisivat tässä yhteydessä julkisia elimiä. Ne ovat toimijoita, jotka osallistuvat tähän ohjelmaan vapaaehtoisesti.

(38)

Tämän vuoksi komissio tutki ohjelman tässä asiayhteydessä ja totesi, että OPPF:n maksuja biodieselin tuottajien hyväksi ei voida pitää Indonesian viranomaisten ja biodieselin tuottajien välisessä ostosopimuksessa maksettavina maksuina vaan kyseessä on varojen suora siirto, kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 69 kappaleessa päätellään.

(39)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset, Wilmar, PT Pelita Agung Agrindustri ja PT Permata Hijau Palm Oleo, jäljempänä yhdessä ’Permata Group’ ja PT Ciliandra Perkasa väittivät, että OPPF:n maksuja ei voida pitää taloudellisena tukena. Indonesian viranomaisten mukaan tämä johtuu siitä, että OPPF:ää rahoitetaan perimällä vientimaksua palmuöljystä ja johdannaistuotteista, joten sitä olisi pidettävä yksityisesti rahoitettuna.

(40)

Komissio totesi, että Indonesian hallitus oli jo esittänyt tämän väitteen väliaikaisten toimenpiteiden jälkeen ja että komissio oli käsitellyt sitä (30–33 kappale edellä). Osapuolet eivät toimittaneet uusia todisteita toistuvien väitteidensä tueksi. Näin ollen komissio vahvisti näissä johdanto-osan kappaleissa esitetyt päätelmät ja hylkäsi tämän väitteen.

(41)

Indonesian viranomaiset, PT Ciliandra Perkasa ja Permata Group väittivät lisäksi, että komissio teki virheen vahvistaessaan päätelmät, joiden mukaan OPPF:n varat olivat 32 kappaleessa esitetyistä syistä julkisia varoja eivätkä peräisin yksityisistä lähteistä. Indonesian viranomaisten mukaan tämä johtuu siitä, että valtiovarainministerin asetuksessa nro 133/2015 ja presidentin asetuksessa nro 66 vuodelta 2018 määrätään, että 1) OPPF on rahoitettava yksinomaan perimällä vientimaksua ja 2) näitä varoja on käytettävä ainoastaan erityisiin maksuihin, mukaan lukien avustusten maksaminen biodieselin tuottajille.

(42)

Kuten edellä 31 kappaleessa selitetään, komissio pyysi tarkastuskäynnin aikana Indonesian viranomaisia toimittamaan todisteet siitä, miten vientimaksun suoritukset otetaan huomioon talousarviossa. Indonesian hallitus ei pystynyt toimittamaan mitään todisteita tukeakseen väitettään, että OPPF-varat eivät kuulu valtion talousarvioon.

(43)

Edellä olevalla ei kuitenkaan missään tapauksessa ole merkitystä sille päätelmälle, että OPPF:n varat ovat julkisia varoja, kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 63 kappaleessa selitetään. Varat kerätään pakollisen vientimaksun perusteella. Näin ollen toisin kuin tilanteessa, jossa yksityiset toimijat päättävät vapaasti kerätä yksityistä rahoitusta tiettyä käyttötarkoitusta varten, nyt käsillä olevassa tapauksessa Indonesian viranomaiset asettavat tietyille tuottajille (muiden muassa biodieselin tuottajille) velvoitteen maksaa vientimaksu.

(44)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset, PT Ciliandra Perkasa, Permata Group ja Wilmar väittivät, että komissio on tehnyt virheen luokitellessaan OPPF:n maksut avustuksiksi, vaikka ne olisi luokiteltava biodieselin hankinnaksi. Vastaajien mukaan komissio teki virheen myös katsoessaan, että biodieselin tuottajien ja OPPF:n välillä ei ollut sopimussuhdetta. Väitteensä tueksi Wilmar myös toimitti kopiot sen sopimuksista OPPF:n kanssa. Indonesian viranomaisten mukaan OPPF:n maksuja olisi pidettävä maksuna tavaran (eli biodieselin) ostoista, sillä Pertamina on valtion omistama yritys, minkä vuoksi sitä olisi pidettävä yhtenä taloudellisena yksikkönä Indonesian viranomaisten kanssa, jotka ovat biodieselin lopullinen ostaja.

(45)

Komissio katsoi, että nämä sopimukset olisi pitänyt toimittaa aiemmin niiden asianmukaista tarkastusta varten. Vaikka myönnettäisiin, että OPPF:n ja biodieselin tuottajien välillä on voimassa olevia sopimuksia, komissio totesi, että Indonesian viranomaisten toimittamien tietojen mukaan näillä sopimuksilla ei luoda biodieselin tuottajille sopimukseen perustuvaa velvoitetta OPPF:ää kohtaan. Kuten Indonesian viranomaiset selittivät, tällaiset sopimukset pikemminkin pelkästään vahvistavat OPPF:n oikeudellisen velvoitteen maksaa sekoittajien maksaman hinnan ja biodieselin viitehinnan välinen ero, kun asianomainen biodieselin tuottaja toimittaa biodieselin Pertaminalle. On tärkeää, että näissä sopimuksissa ei mainita, että Indonesian viranomaiset hankkivat biodieseliä ja että maksut tehdään tästä syystä. OPPF:n ja biodieselin tuottajien välisessä voimassa olevassa sopimuksessa nimenomaan ei viitata mihinkään Indonesian viranomaisten toteuttamaan biodieselin hankintaan, vaan siihen sisältyy ehtoja, joiden mukaan Indonesian viranomaiset maksavat niin kutsutut ’biodieselin rahoitusvarat’ biodieselin tuottajille. Tarkemmin sanottuna sopimuksissa määrätään, että OPPF tarjoaa rahoitusta biodieselin tuottajille sen jälkeen, kun ne ovat toimittaneet biodieseliä sekoittajalle ja kun kyseinen toimitus on todennettu.

(46)

Komissio totesi, että sopimusten voimassaolo OPPF:n ja biodieselin tuottajien välillä ei muuta komission päätelmää siitä, että OPPF:n maksut ovat avustus. Tämä johtuu siitä, että ainoat keskinäisiä velvoitteita (eli tavaroiden toimitus ja hinnan maksaminen) sisältävät sopimukset ovat ne, jotka ovat voimassa Pertaminan ja biodieselin toimittajien välillä. Näin ollen komissio hylkäsi tämän väitteen.

(47)

Jäljempänä esitetyistä syistä komissio katsoi myös, että väitettä, jonka mukaan Pertaminaa ja Indonesian viranomaisia olisi pidettävä yhtenä taloudellisena kokonaisuutena, ei voida hyväksyä.

(48)

Kuten 53 ja 54 kappaleessa todetaan, lukuun ottamatta sitä, että Pertamina on valtion omistama yhtiö, ei ole muuta todistetta siitä, että Pertamina on julkinen elin ja kuuluu siten osana Indonesian valtioon. Indonesian viranomaiset eivät lisäksi olleet väitteensä yhteydessä ilmoittaneet, että Pertamina ei ole ainoa sekoittaja, jota sekoitusvelvoite koskee, vaan tutkimusajanjakson aikana se koski myös AKR:ää. Samalla AKR on yksityinen yritys, kuten 37 kappaleessa selitetään. Sekä AKR että Pertamina toteuttavat sekoitusvelvoite samojen oikeudellisten välineiden nojalla ja saman järjestelmän mukaisesti. Indonesian viranomaiset eivät näin ollen osta biodieseliä sekoitusvelvoitteen nojalla, elleivät Indonesian viranomaiset myös katso, että AKR:ää olisi pidettävä osana samaa taloudellista yksikköä.

(49)

Edellä esitetyn perusteella komissio pysyi kannassaan, jonka mukaan Pertamina on markkinatoimija ostaessaan biodieseliä biodieselin tuottajilta sekoittaakseen sen mineraalidieseliin, jonka Pertamina myöhemmin myy, vaikka se onkin valtion omistama yhtiö.

(50)

Näin olleen komissio pysyy päätelmässään, jonka mukaan OPPF:n hallinnointiviraston suorittamat maksut on katsottava tueksi. Kuten Indonesian viranomaiset ovat selittäneet, vastavuoroisia velvollisuuksia ei ole sen enempää sovellettavassa lainsäädännössä kuin OPPF:n ja sekoittajien välisissä sopimuksissakaan. Pikemminkin koko sekoitusvelvoitteen järjestelyissä ainoat vastavuoroiset velvoitteet ovat biodieselin tuottajien (joilla on velvollisuus toimittaa biodieseliä) ja sekoittajien (joilla on velvollisuus maksaa siitä jokin hinta) välillä. Komissio katsoo tämän vuoksi, että OPPF:n hallinnointivirasto maksaa varat odottamatta mitään niiden vastineeksi. Näin ollen OPPF:n suorittamat maksut katsotaan avustuksiksi.

(51)

Wilmar, Permata Group ja PT Ciliandra Perkasa väittivät lisäksi, että valtion omistuksessa olevaa Pertaminaa olisi pidettävä julkisena elimenä. Yksikään vastaajista ei toimittanut mitään todisteita väitteensä tueksi.

(52)

Komissio totesi, että jos Pertamina olisi tässä tutkimuksessa pitänyt katsoa julkiseksi elimeksi (joka ostaa biodieseliä yhdessä OPPF:n hallinnointiviraston kanssa), Indonesian viranomaisten olisi pitänyt esittää tämä väite tutkimusprosessin alkuvaiheessa ja antaa Pertaminalle ohjeeksi toimia yhteistyössä ja osallistua tutkimukseen.

(53)

Komissio katsoi, että valtion omistusosuus ei sinänsä vastaa ’julkisen elimen’ käsitettä. Kuten jo väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 55 kappaleessa selitettiin, WTO:n valituselin totesi Yhdysvaltojen polkumyynti- ja tasoitustulleja (Kiinan osalta) koskevassa raportissaan, että termillä ’julkinen elin’ tarkoitetaan yksikköä, ”jolla on, joka harjoittaa tai jolle on annettu viranomaisten toimivaltaa” (8). Pelkät määräysvaltaan liittyvät aihetodisteet (kuten valtion omistajuus) eivät riitä julkiseksi elimeksi toteamukseen (9).

(54)

Yksikään osapuoli ei perustellut väitettään selvittämällä, millä tavoin Pertaminalle on annettu valtion viranomaisen toimivaltaa. Komissio totesi, että Pertaminan, kuten AKR:nkin, on noudatettava sekoitusvelvoitteesta johtuvia velvoitteita. Oikeudellisen vaatimuksen noudattaminen ei kuitenkaan tarkoita, että kyseiselle yksikölle olisi annettu julkista valtaa. Lisäksi Pertamina (aivan kuten AKR) ainoastaan ostaa biodieseliä eikä sillä ole mitään osuutta tuen maksamisessa biodieselin tuottajille.

(55)

Lopuksi komissio totesi, että AKR, joka on yksityinen yritys, on samalla tavoin osallisena sekoitusvelvoitteessa ja että sillä on samat velvollisuudet kuin Pertaminalla. Jos seurattaisiin vastaajien väitteitä, komissiolla ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin todeta, että myös AKR on julkinen elin, jolle on annettu viranomaisten toimivaltaa. Yksikään vastaajista ei kuitenkaan esittänyt tällaista väitettä, mikä on ristiriidassa niiden oman päättelyn kanssa. Itse asiassa osapuolet eivät ilmaisseet mitään näkemystä siitä, miten niiden väite, joka koski Pertaminan ja OPPF:n yhteisostoja, voidaan sovittaa yhteen sen kanssa, että järjestelmää sovelletaan yksityisessä omistuksessa olevaan AKR:ään. Komissio näin ollen hylkäsi väitteen.

(56)

Lisäksi Wilmar väitti, että vaikka Pertaminaa ei pidettäisi julkisena elimenä, Indonesian viranomaiset valtuuttavat tai määräävät sekoittajat ostamaan biodieseliä valtion puolesta ja/tai biodieselin toimittajat myymään biodieseliä sekoittajille. Wilmar ei toimittanut mitään todisteita tämän väitteen tueksi. Itse asiassa saatavilla olevat todisteet osoittavat pikemminkin, että tutkimusajanjakson aikana oli käytössä ohjelma, johon sekoittajat ja biodieselin tuottajat omasta tahdostaan osallistuivat ja jonka yhteydessä Indonesian viranomaiset määräsivät tiettyjä sekoitusvaatimuksia ja jossa Indonesian viranomaiset rahoituksen muodossa toimivat keventääkseen sekoitusvelvoitteen aiheuttamaa rasitusta.

(57)

Komissio totesi, että pelkkä sekoitusvelvoite saa aikaan oikeudellisen velvoitteen hankkia biodieseliä, mutta siitä ei seuraa se, että Indonesian viranomaiset hankkisivat biodieseliä markkinoilta. Indonesian viranomaiset tyytyvät ainoastaan vahvistamaan PME:n prosenttiosuuden, joka on sekoitettava mineraalidieseliin. Indonesian viranomaiset eivät osta PME:tä eikä niiden aikomuksena ole ostaa sitä.

(58)

Näin ollen komissio hylkäsi tämän väitteen.

(59)

Kaikki vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että vaikka komissio olisi oikeassa pitäessään OPPF:n saamia maksuja avustuksena, se oli erehtynyt katsoessaan, että tästä koitui etua.

(60)

Tiivistäen voidaan sanoa, että vientiä harjoittavien tuottajien mukaan biodieselin tuottajille ei koidu etua, koska OPPF rahoitetaan yksinomaan muiden muassa biodieselin tuottajien maksamilla vientimaksuilla ja tuottajat maksavat rahastoon enemmän kuin sieltä saavat. Vientiä harjoittavien tuottajien mukaan OPPF on yksityisesti rahoitettu, joten komission olisi pitänyt vähentää OPPF:ään maksetut määrät ryhmätasolla. Lisäksi vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että komission olisi pitänyt vähentää viennin yhteydessä suoritetun maksun määrä kaikista vientimaksun alaisista tuotteista eikä ainoastaan biodieselin viennistä maksettu veron määrää.

(61)

Jäljempänä esitettävistä syistä komissio hylkäsi väitteen.

(62)

Ensinnäkin komissio totesi, että kaikkien raa’an palmuöljyn arvoketjussa mukana olevien yritysten on asetuksen nojalla maksettava kyseinen maksu. Yleisen verotuksen tapaan raa’an palmuöljyn arvoketjussa mukana olevilla yrityksillä ei ole harkintavaltaa sen suhteen, maksavatko ne OPPF:lle vai eivät, joten ei ole asianmukaista väittää, että viimeksi mainittu olisi yksityisesti rahoitettu. OPPF:ää rahoitetaan pikemminkin Indonesian viranomaisten tavanomaisen verotus- ja julkisten tulojen keruutoimien kautta. Itse asiassa Indonesian viranomaiset eivät pystyneet esittämään näyttöä siitä, että vientimaksun avulla kerätyt tulot kirjattaisiin erityiselle OPPF:n tilille eikä valtion yleiseen talousarvioon. Näin ollen biodieselin tuottajien maksamien vientimaksujen vähentäminen edun olemassaolon määrittämiseksi olisi yhtä epätarkoituksenmukaista kuin edunsaajien maksamien kaikkien verojen vähentäminen.

(63)

Toiseksi komissio totesi, että väite, jonka mukaan biodieselin tuottajat maksoivat OPPF:ään enemmän kuin siitä saivat, oli joka tapauksessa epätosi. Väite perustuu itse asiassa ryhmätasolla maksettuun kokonaisvientimaksuun ja kaikkiin vientimaksun alaisiin tuotteisiin. Kun tarkastellaan kuitenkin vain biodieselin vientiä harjoittavien tuottajien (yksinään, ei ryhmänä) maksamaa maksua, OPPF:ään maksetut maksut ovat pienempiä kuin OPPF:n maksamat avustukset.

(64)

Indonesian viranomaiset ja vientiä harjoittavat tuottajat Wilmar, Permata Group ja PT Ciliandra Perkasa väittivät lisäksi, että komissio oli väärässä päätellessään, että ohjelmasta koituu etua biodieselin tuottajille. Tämä johtuu siitä, että ilman OPPF:n maksuja sekoittajat joutuisivat ostamaan biodieseliä biodieselin viitehintaan. Tällöin biodieselin tuottajat saisivat saman rahamäärän kuin nytkin eivätkä siis olisi ”paremmassa asemassa” kuin ne muutoin olisivat.

(65)

Komissio on eri mieltä tästä väitteestä. Komissio päätteli, että oikea vaihtoehtoinen skenaario ei olisi ollut se, että OPPF:n puuttuessa sekoittajat maksaisivat biodieselin viitehinnan. Yksi OPPF:n poliittisista tavoitteista ja sekoitusvelvoitteiden perimmäinen tarkoitus on edistää biodieselin käyttöä Indonesiassa (erotuksena mineraalidieselin käytöstä). Koska mineraalidieselin hinta on yleensä alhaisempi kuin biodieselin hinta, Indonesian viranomaiset pyrkivät helpottamaan biodieselin tuottajien toteuttamaa biodieselin myyntiä. Samalla näillä maksuilla edistetään pakollisten sekoitusvaatimusten täyttymistä. Jo pelkkä OPPF-ohjelman olemassaolo osoittaa, että tavanomaiset markkinaolosuhteet eivät tukisi biodieselin markkinahintaa, vaan ohjelmaa käytetään täydentämään Pertaminan tai AKR:n ja biodieselin tuottajien välisiä liiketoimia. Näin ollen ilman sekoitusvelvoitetta sekoittajilla ei olisi minkäänlaista kannustinta biodieselin hankintaan. Ilman OPPF:ää ja sen maksuja biodieselin kotimarkkinamyyntiä ei olisi. Biodieselin tuottajien olisi kilpailtava mineraalidieselin tuottajien kanssa. Ilman OPPF:ää ja Indonesian viranomaisten perustamaa ohjelmaa biodieselin tuottajat eivät saisi lisävaroja Indonesian viranomaisten määrittämän biodieselin viitehinnan tasolle asti.

(66)

Komission näkemys on, että asianmukaisessa vaihtoehtoisessa skenaariossa biodieselin tuottajat olisivat huonommassa asemassa kuin tutkimusajanjakson aikana ja sen jälkeen. Sekoitusvelvoite merkitsee biodieselin tuottajille ennakoitavaa ja luotettavaa tulonlähdettä taatun myynnin muodossa. Lisäksi Indonesian viranomaiset määräävät ennakolta kotimaisen myynnin kokonaistulot eli sekoittajien maksaman määrän, johon lisätään OPPF:n maksamat tuet, mikä tosiasiallisesti suojaa biodieselin toimittajia tavanomaisilta hintavaihteluilta, joita ne muuten joutuisivat kohtamaan vapailla markkinoilla, jos oletetaan, että tällaiset markkinat olisivat olemassa.

(67)

Tältä osin komissio katsoi myös, että riippumattomille toimittajille maksettavan biodieselin viitehinnan laskeminen ei vastaa kysyntää ja tarjontaa tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ilman viranomaisten toimintaa. Pertamina ei itse asiassa ollut halukas maksamaan biodieselin viitehintaa vaan ainoastaan alhaisemman hinnan riippumatta siitä, saiko se voittoa vai ei. Myös Indonesian viranomaiset ovat vahvistaneet tämän päätelmän tarkastuskäynnin yhteydessä, jolloin ne selittivät, että jos Pertamina ostaa biodieseliä biodieselin viitehintaan, se tekee tappiota. Tämä lausunto antoi näyttöä siitä, että vääristymättömien markkinaolosuhteiden vallitessa biodieselin markkinahinta olisi huomattavasti alhaisempi kuin Indonesian viranomaisten asettama voimassa oleva biodieselin viitehinta.

(68)

Komissio päätteli Indonesian viranomaisten lausunnon perusteella, että yksikään ostaja – aivan kuten Pertamina – ei voisi harjoittaa liiketoimintaa kannattavasti, jos biodieselin hinta olisi Indonesian viranomaisten määrittämä viitehinta. Näin ollen joko Indonesiassa ei myytäisi biodieseliä, jolloin biodieselin tuottajilla ei olisi lainkaan tuloja, tai biodieselin hinta olisi Indonesian viranomaisten asettamaa tasoa alhaisempi. Koska Indonesian viranomaiset vahvistavat ja toteuttavat sekoitusvelvoitteet (ks. väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 49 ja 50 kappale), ensimmäisen skenaarion toteutuminen on hyvin epätodennäköistä. Näin ollen komissio katsoi, että ilman tarkasteltavana olevaa järjestelmää todennäköisin vaihtoehtoinen skenaario olisi se, että biodieselin hinnat olisivat alhaisemmat.

(69)

Komissio totesi erityisesti, että määrittäessään OPPF:n maksaman avustuksen määrää Indonesian viranomaiset käyttivät viitehintoja, jotka eivät osoita markkinahintaa, sillä niiden laskemiseen käytettävä kaava ei perustu vääristymättömään markkinatilanteeseen. Tämä johtuu yhtäältä siitä, että markkinat kokonaisuudessaan – sekä tuotantoketjun alku- ja loppupäässä – ovat vääristyneet eivätkä näin ollen edusta tavanomaisia kilpailuun perustuvia markkinaolosuhteita. Toisaalta komissio katsoi, että Indonesian viranomaisten laskemat muuntokustannukset osana biodieselin viitehinnan laskennassa käytettyä kaavaa (raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinta, johon lisätään 100 Yhdysvaltain dollaria muuntomaksua tonnia kohden) ovat liiallisia. Komissio tarkisti joidenkin vientiä harjoittavien tuottajien tosiasialliset jalostuskustannukset ja totesi, että Indonesian viranomaisten laskelmissa nämä kustannukset olivat liian suuria. Todelliset jalostuskustannukset olivat tutkimusajanjaksolla keskimäärin 60–80 Yhdysvaltain dollaria tonnilta (10).

(70)

Vaikka komissio hyväksyisikin väitteen, että sekoittajien ja OPPF:n yhteenlasketut maksut muodostavat biodieselin hintaa vastaavan maksun, mitä ei ollut havaittu, komission olisi tämän vuoksi kuitenkin pääteltävä, että biodieselin toimittajille maksettu ”hinta” olisi liian korkea.

(71)

Näin ollen komissio päätteli, että ohjelman olemassaolon vuoksi biodieselin tuottajat ovat paremmassa tilanteessa kuin ne muutoin olisivat ja että ohjelmasta on siten niille etua.

(72)

Indonesian viranomaiset ja kaikki vientiä harjoittavat tuottajat väittivät myös, että vaikka etua olisi, se koituisi yksinomaan sekoittajille (Pertamina ja AKR). Tätä perusteltiin sillä, että biodieselin tuottajien väitettiin saavan biodieselistä markkinahinnan ja sekoittajien hyötyvän biodieselin ostoista alhaisempaan hintaan (eli mineraalidieselin viitehintaan).

(73)

Komissio oli eri mieltä tästä väitteestä. Kuten jo väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 195–201 kappaleessa esitettiin ja myös tämän asetuksen 67 kappaleessa selvitettiin, komissio katsoi, että Indonesiassa ei ole todellista biodieselin markkinahintaa, sillä Indonesian viranomaiset sääntelevät ja vääristävät raa’an palmuöljyn ja biodieselin koko arvoketjua. Komissio totesi joka tapauksessa, että ainoa markkinoilla oleva hinta oli sekoittajien maksama hinta (eli mineraalidieselin viitehinta).

(74)

Mitä tulee väitteeseen, jonka mukaan ohjelmasta on hyötyä sekoittajille, jotka lopulta maksavat alemman hinnan ostamastaan biodieselistä, komissio totesi, että kysymys siitä, hyötyykö (myös) Pertamina tai AKR tästä ohjelmasta, ei ole tämän tutkimuksen aiheena, sillä ne eivät ole tarkasteltavana olevan tuotteen vientiä harjoittavia tuottajia.

(75)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset, PT Ciliandra Perkasa, Permata Group ja Wilmar väittivät lisäksi, että komissio on tehnyt virheen katsoessaan, että OPPF antaa etua biodieselin tuottajille, koska

(76)

Komissio tarkasteli lopullisten päätelmien ilmoittamisessa esitettyä vaihtoehtoista skenaariota ja selvitti sen edellä 65 kappaleessa. Komissio katsoi kuitenkin, että Indonesian viranomaisten esittämä väite vahvistaa entisestään sen, että OPPF antaa etua biodieselin tuottajille. Indonesian viranomaisten väitteet perustuvat seuraaviin kahteen keskeiseen seikkaan: 1) biodieselin tuottajilla ei ole lakisääteistä velvoitetta myydä biodieseliä kotimarkkinoilla ja 2) biodieselin tuottajat ovat järkeviä talouden toimijoita, jotka pyrkivät maksimoimaan voittonsa.

(77)

Komissio ei kiistänyt näitä Indonesian viranomaisten esittämiä kahta seikkaa. Komission mielestä se tosiseikka, että huolimatta oikeudellisen velvoitteen puuttumisesta järkevät talouden toimijat, kuten biodieselin tuottajat, päättävät osallistua OPPF-järjestelmään, on empiirinen ja kiistämätön todiste siitä, että tämä on niille paras vaihtoehto harjoittaa liiketoimintaansa.

(78)

Jos, kuten Indonesian viranomaiset väittävät, ja mitä komissiolla ei ollut mitään syytä kiistää, ”yksityisomistuksessa olevat biodieselin tuottajat (joista monet kuuluvat monikansallisiin ryhmiin) pyrkivät maksimoimaan kannattavuutensa” (11), se merkitsee, että kuuluminen OPPF-järjestelmään on niille kannattavin tapa harjoittaa liiketoimintaa. Näin ollen biodieselin tuottajat joutuisivat huonompaan asemaan kaikissa vaihtoehtoisissa skenaarioissa. Jos näin ei olisi, järkevä talouden toimija, jolla ei ole oikeudellisia velvoitteita, olisi valinnut kannattavamman vaihtoehdon ohjelmaan osallistumisen sijaan.

(79)

Tämän vuoksi komissio päätteli, että riippumatta vaihtoehtoisesta skenaariosta biodieselin tuottajat hyötyvät tästä järjestelmästä. Tämän vuoksi komissio vahvisti päätelmänsä, joka mukaan OPPF antaa etua biodieselin tuottajille.

(80)

Mitä tulee Indonesian viranomaisten väitteeseen, jonka mukaan biodieselin viitehinnan laskentaan käyttävässä kaavassa käytetyt muunnoskustannukset eivät ole liian suuret, komissio totesi, että se katsoi, että OPPF:n biodieselin tuottajille suorittamat maksut ovat avustus eivätkä ne kuulu osana vastikkeeseen biodieselin ostoista. Komission mielestä edun esiintymistä määrittämisen kannalta ei näin ollen ollut merkityksellistä, olivatko muuntokustannukset kohtuuttomia vai eivät.

(81)

Vaikka komissio noudattaisi Indonesian viranomaisten päättelyä siitä, että tässä tapauksessa ei koidu etua, koska OPPF:n maksut ovat vastike biodieselin ostoista, komissio totesi joka tapauksessa, että muuntokustannusten määrää ei muuteta säännöllisesti ja sen määrä on ollut vahvistettu 100 Yhdysvaltain dollariin tonnilta 21 päivästä maaliskuuta 2016 lähtien. Komissio myönsi, että Indonesian viranomaiset väittivät tarkastuskäynnin aikana, että muuntokustannuksia tarkastetaan vuosittain. Komissio kuitenkin katsoi, että tällaisen tarkasteluprosessin tulos ei kuvasta markkinoiden todellisuutta, sillä muuntokustannusten määrä on suurempi kuin biodieselin tuottajille aiheutuneet todelliset kustannukset, kuten 69 kappaleessa selitetään.

(82)

Indonesian viranomaiset ilmoittivat myös katsovansa, että komission keräämät muuntokustannukset eivät olleet edustavia. Tältä osin komissio huomautti ensinnäkin, että Indonesian viranomaiset eivät toimittaneet mitään tosiseikkoihin perustuvaa näyttöä tämän ilmoituksensa tueksi. Toiseksi komissio totesi, että se tarkasti nämä kustannukset joidenkin biodieselin tuottajien toimitiloihin tehtyjen tarkastuskäyntien aikana. Selvyyden vuoksi komissio vähensi sen glyseriinin arvon, jotka tuotetaan prosessissa, jolla raakaa palmuöljyä jalostetaan biodieseliksi (12).

(83)

Edellä esitetyn perusteella, vaikka komissio hyväksyisikin Indonesian viranomaisten väitteen, jonka mukaan OPPF:n maksut ovat vastike biodieselin ostosta (mikä siis ei ole totta), järjestelmästä koituisi silti etua biodieselin tuottajille. Vaikka sekoitusvelvoitetta ei olisikaan, biodieselin tuottajat eivät saisi OPPF:n tarjoamaa täyttää korvausta.

(84)

Wilmar väitti lisäksi, että Indonesian kotimaiselle biodieselille vahvistettu viitehinta kuvastaa ja seuraa tarkasti vääristymätöntä markkinadynamiikkaa. Komissio havaitsi, että Indonesian kotimarkkinahinnat ovat täysin säädeltyjä, alkaen raa’an palmuöljyn hinnasta aina biodieselin hintaan ja kysyntään. Biodieselin toimittajien on myytävä tietty määrä tiettyyn hintaan, joka lasketaan ennalta vahvistetun kaavan mukaisesti ja joka perustuu tekijöihin, jotka eivät liity markkinoiden todellisuuteen. Tämän vuoksi komissio piti voimassa päätelmänsä, jonka mukaan Indonesian viranomaisten asettama viitehinta ei vastaa sitä, mikä toteutuisi vääristymättömillä markkinoilla. Tämä johtuu erityisesti siitä, että komission mukaan ainoa luotettava vertailukohta vääristymättömille kotimarkkinahinnoille on sekoittajien maksama hinta. Tästä syystä väite hylättiin.

(85)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset ja Wilmar väittivät lisäksi, että komissio on tehnyt virheen katsoessaan merkityksettömäksi sen, että OPPF antaa etua myös sekoittajille. Indonesian viranomaisten mukaan tämä johtuu siitä, tosiseikasta, että OPPF:n tarkoituksena on hyödyttää (myös) sekoittajia, joten sitä ei voida pitää avustuksena.

(86)

Kuten 64–74 kappaleessa selitetään, komissio katsoi, että se, saivatko sekoittajat etua kyseisestä ohjelmasta, ei ole merkityksellistä nyt käsillä olevan tutkimuksen kannalta. On kiistatonta, että OPPF on avustus biodieselin tuottajille ja että ilman tätä avustusta ohjelmaa ei olisi toteutettu. Tästä syystä väite hylättiin.

(87)

Kaikki vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että komissio teki virheen laskiessaan vientiä harjoittavien tuottajien saaman edun määrää, sillä siihen sisältyi OPPF:n kuljetuskustannusten korvaamiseksi maksamien varojen määrä. Vientiä harjoittavien tuottajien mukaan kyse on ainoastaan niille jo aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta eikä näin ollen edusta. Lisäksi yksi vientiä harjoittava tuottaja väitti, että tällaiset kustannukset olisi katsottava tukiohjelmakelpoisuutta varten koituneiksi kustannuksiksi, minä vuoksi ne olisi jätettävä laskelman ulkopuolelle perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla.

(88)

Jäljempänä esitettävistä syistä komissio oli eri mieltä tästä väitteestä, koska komissio ei katso, että biodieselin tuottajille koituneet kuljetuskustannukset voitaisiin lukea luokkaan ”kaikki asian käsittelymaksut sekä muut kustannukset, jotka välttämättä aiheutuvat tukikelpoisuuden tai itse tuen saamisesta”.

(89)

Ensinnäkin komissio totesi, että tuen määrän laskemiseksi tasoitustulleja koskevissa tutkimuksissa annettujen ohjeiden, jäljempänä ’laskentaohjeet’, mukaan vähennettävissä ovat tavallisesti ainoastaan sellaiset maksut ja kustannukset, jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana. On osoitettava, että niiden maksaminen on pakollista tuen saamiseksi. Niinpä yksityisille osapuolille, esim. lakimiehille tai kirjanpitäjille, tukien hakemisen yhteydessä suoritetut maksut eivät ole vähennyskelpoisia” (13).

(90)

Toisin kuin laskentaohjeissa edellytetään, kyseisiä kuljetuskustannuksia ei makseta suoraan Indonesian viranomaisille vaan yksityisille yrityksille. Kyseinen vientiä harjoittava tuottaja ei myöskään selittänyt, millä tavoin tällaiset kuljetuskustannukset ovat ”pakollisia” tuen saamiseksi.

(91)

Toiseksi komissio katsoi, että kuljetuskustannukset ovat pikemminkin biodieselin tuottajille niiden kaupallisissa toimissa sekoittajien kanssa tavanomaisesti koituvia kustannuksia. Kuljetuskustannukset ovat yleensä osa ostohintaa tai -sopimusta, minkä vuoksi komissio ei näe mitään objektiivista perustetta niiden korvaamiselle. Näin olleen OPPF:n kuljetuskustannusten korvaamiseksi maksama rahamäärä on katsottava eduksi.

(92)

Edellä esitetyn perusteella väite hylättiin ja komissio päätteli, että biodieselin tuottajille aiheutuneiden kuljetuskustannusten korvausta ei pidä vähentää edun määrää koskevasta laskelmasta. Hallinnointiviraston biodieselin tuottajille osoittamat varat kattavat paitsi mineraalidieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen eron myös kuljetuskustannukset osana samaa tukea.

(93)

Vientiä harjoittavat tuottajat väittivät myös, että niille aiheutuu OPPF-maksuihin liittyviä luottokustannuksia. Biodieselin tuottajien mukaan tämä johtuu siitä, että OPPF maksaa tuen useita kuukausia sen jälkeen, kun tuottajat ovat laskuttaneet asianomaista sekoittajaa.

(94)

Komissio on eri mieltä tästä väitteestä ja pysyy päätelmässään, jonka mukaan OPPF:n maksut on katsottava tueksi eikä maksuksi tavaroiden ostamisesta. Tämän vuoksi komissio katsoi, että vientiä harjoittaville tuottajille ei olisi pitänyt lainkaan maksaa näitä avustuksia ja että kyseisiin avustuksiin ei voida liittää mitään luottokustannuksia.

(95)

Edellä esitetyn perusteella väite hylätään ja komissio päättelee, että biodieselin tuottajille aiheutuneiksi väitettyjä luottokustannuksia ei pidä vähentää edun määrää koskevasta laskelmasta.

(96)

Näin ollen komissio pysyi kannassaan, jonka mukaan tuki, jota Indonesian viranomaiset antavat biodieselin tukirahaston välityksellä suorana varainsiirtona biodieselteollisuudelle, on tasoitustoimenpiteiden alaista tukea, kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 80–83 kohdassa päätellään.

(97)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset, PT Ciliandra Perkasa, Permata Group ja Wilmar väittivät, että komissio teki virheen hylätessään vientiä harjoittavien tuottajien väitteen, jonka mukaan komission olisi pitänyt vähentää kuljetus- ja luottokustannukset etua koskevista laskelmista. Indonesian viranomaisten mukaan tämä johtuu siitä, että tällaisia kustannuksia koituu väistämättä avustusmaksujen saamiseksi.

(98)

Komissio on jo käsitellyt tätä väitettä edellä 89 kappaleessa. Sen lisäksi, mitä jo edellä 91 kappaleessa selitettiin, komissio pani merkille, että ohjeiden mukaan ”vähennettävissä ovat tavallisesti ainoastaan sellaiset maksut ja kustannukset, jotka on maksettu suoraan julkiselle viranomaiselle tutkimusajanjakson aikana”. Tässä tapauksessa kuljetuskustannuksia ei makseta viranomaisille yksityisille osapuolille, ja Indonesian viranomaiset korvaavat ne tämän jälkeen. Tämän vuoksi komissio pysyy päätelmässään, jonka mukaan kuljetuskustannuksia ei katsota kustannuksiksi, jotka voidaan ohjeiden mukaan vähentää. Tämän vuoksi väite hylättiin.

(99)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian virnaomaiset väittivät, että komissio teki virheen, kun se ei vähentänyt OPPF:ään maksettuja määriä kyseisestä järjestelmästä saatua etua koskevista laskelmistaan. Nämä määrät liittyvät kuitenkin Indonesian viranomaisten vahvistamien vientimaksujen maksamiseen erilaisista Indonesiasta viedyistä raakaan palmuöljyyn pohjautuvista tuotteista. Tämän vuoksi näitä maksuja kerättiin monista muistakin tuotteista tutkimuksen kohteena olevan tuotteen lisäksi. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 64 kappaleessa selitetään ja kuten edellä 62 kappaleessa edelleen selvitetään, nämä maksut ovat julkisia varoja. Tämä pätee riippumatta siitä, mikä julkinen elin on vastuussa niiden keräämisestä. Tämän vuoksi pääteltiin, että ei ole asianmukaista vähentää OPPF:ään maksettuja määriä siitä saaduista eduista. Sen vuoksi väite hylättiin.

(100)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset väittivät myös, että komissio teki virheen käytettäessä biodieselin liikevaihtoa tuen määrän määrittämiseksi. Väitteen mukaan olisi pitänyt käyttää biodieselin tuottajien kokonaisliikevaihtoa (mihin olisi näin ollen sisältynyt myös muita tuotteita kuin biodiesel). OPPF:n myöntämät tuet johtuivat kuitenkin yksinomaan siitä, että tuottajat olivat myyneet biodieseliä. Tämän vuoksi komissio katsoi käyttäneensä laskelmassaan oikeaa liikevaihtoa, ja tämä väite hylättiin.

(101)

Komissio totesi, että Indonesian viranomaiset eivät esittäneet mitään muita näkökohtia väitteidensä tueksi, minkä vuoksi komissio vahvisti 95 kohdassa esitetyt päätelmänsä.

(102)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset ja useimmat vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että komissio teki virheen pitäessään Indonesian hallituksen määräämiä raa’an palmuöljyn ja sen johdannaisten vientirajoituksia tasoitustoimenpiteiden alaisena tukena. Indonesian viranomaisten ja vientiä harjoittavien tuottajien mukaan väite perustuu siihen, että WTO:n oikeuskäytännössä katsotaan johdonmukaisesti, että vientirajoitukset eivät ole tasoitustoimenpiteiden alaista tukea.

(103)

Tämän väitteen osalta komissio totesi, että väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa ei pidetä vientirajoituksia sinällään tasoitustoimenpiteiden alaisina tukina. Sen sijaan komissio katsoi, että vientirajoitusten (kuten vientiverojen ja maksujen) käyttöönotto on yksi keinoista tai välineistä, joita Indonesian viranomaiset ovat käyttäneet raa’an palmuöljyn tarjoamiseksi riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Komissio totesi (ks. väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 172 kappale), että tässä tutkimuksessa käytettävissä olevien todisteiden perusteella ja EU:n ja WTO:n oikeuskäytännön mukaisesti raa’an palmuöljyn tarjoaminen riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan on katsottava tasoitustoimenpiteiden alaiseksi tueksi.

(104)

Komissio käsittelee jäljempänä niitä väitteitä, joita asianomaiset osapuolet esittivät komission alustavista päätelmistä, joiden mukaan se, että Indonesian viranomaiset tukevat biodieselteollisuutta tarjoamalla raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan, merkitsee perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan iv alakohdan mukaista taloudellista tukea tai perusasetuksen 3 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaista tulo- tai hintatukea. Komissio käsittelee myös väitteitä, joiden mukaan edun määrittämisessä esiintyy virheitä.

(105)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset ja Permata Group väittivät, että hallituksen määräämät vientirajoitukset eivät voi koskaan merkitä taloudellista tukea. Tältä osin komissio totesi, että väite on tässä tapauksessa merkityksetön. Tämä johtuu siitä, että komissio päätteli, että taloudellinen tuki, jota Indonesian viranomaiset myöntävät vientiä harjoittavien tuottajien eduksi, johtuu raa’an palmuöljyn tarjoamisesta riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Tästä syystä väite hylättiin.

(106)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset, Permata Group ja Wilmar väittivät, että komissio ei ollut pystynyt osoittamaan taloudellisen tuen olemassaoloa. Vastaajien mukaan tämä johtuu seuraavista seikoista:

(107)

Mitä tulee edellä a alakohdassa esitettyyn väitteeseen, komissio totesi, että vientimaksu oli voimassa ja se kerättiin tutkimusajanjakson aikana. Näin ollen Indonesian viranomaisten väite, jonka mukaan vientirajoituksia ei ollut sovellettu tutkimusajanjakson aikana, on tosiasiallisesti virheellinen ja vientimaksu oli voimassa ja sillä oli vaikutusta tutkimusajanjakson aikana.

(108)

Komissio ei ole samaa väitteen toisesta osasta. Jos Indonesian hallitus ei olisi enää aikonut määrätä vientirajoituksia raa’alle palmuöljylle ja sen johdannaisille, se olisi kumonnut kyseisen lainsäädännön. Vientimaksun ja vientiveron väliaikainen vahvistaminen nollatasolle osoittaa, että Indonesian hallitus aikoo edelleen hyödyntää näitä rajoituksia tulevaisuudessa. Tätä päätelmää tukevat myös Indonesian hallituksen jäsenten julkaiset lausunnot: 25 päivänä syyskuuta 2019 päivätyssä lehtiartikkelissa kerrottiin seuraavaa: ”Hallitus on päättänyt keskeyttää raa’alle palmuöljylle ja sen johdannaistuotteille määrätyn vientiveron soveltamisen ensi vuoteen asti helpottaakseen palmuöljyn tuottajien taloudellista rasitusta palmuöljyn maailmanmarkkinahintojen laskettua. Talouden koordinoinnista vastaava ministeri Darmin Nasution sanoi Jakartassa tiistaina, että vientiveron soveltaminen keskeytettiin ensi vuoden tammikuuhun asti, kun hallitus aloittaa virallisesti pakollisen B-30-biodieselohjelman täytäntöönpanon. Darmin sanoi toivovansa, että B-30-biodieseltoimintalinjan täytäntöönpanolla, jonka oli määrä lisätä merkittävästi palmuöljyn kysyntää, voitaisiin nostaa palmuöljyn hintoja kotimarkkinoilla. Hän sanoi, että presidentti Joko ”Jokowi” Widodo oli hyväksynyt vientiveron soveltamisen keskeyttämisen. Hallitus olisi vuonna 2019 annetun valtiovarainministeriön säädöksen perusteella ottanut käyttöön vientiveron, jonka taso olisi enintään 25 Yhdysvaltain dollaria tonnilta, jos hinnat ovat 570–619 Yhdysvaltain dollaria tonnilta, ja enintään 50 Yhdysvaltain dollaria tonnilta, jos hinnat ovat yli 619 Yhdysvaltain dollaria tonnilta. 20. syyskuuta raa’an palmuöljyn hinta oli 574,9 Yhdysvaltain dollaria tonnilta, ja hinnan odotettiin tämän vuoden loppuun asti hieman laskevan 570 dollariin tonnilta. Tämän vuoksi ministeri vaati säädöksen tarkistamista, jotta vientiveron soveltaminen voitaisiin keskeyttää, koska edellä esitetyn laskukaavan perusteella sitä olisi edelleen sovellettava.” (14)

(109)

Tällä väitteellä myös vahvistetaan vientirajoitusten käyttöönoton (yhdessä muiden tekijöiden kanssa, joilla pyritään saamaan aikaan raa’an palmuöljyn toimittajien erityinen käyttäytyminen) ja kotimaan markkinoiden todellisen hintatason välinen suora yhteys. Se myös osoittaa, että Indonesian hallitus käyttää näitä välineitä vaikuttaakseen kyseisten hintojen tasoon.

(110)

Huolimatta Indonesian viranomaisten ja Wilmarin väitteestä, joka esitettiin vastauksena lopullisten päätelmien ilmoittamiseen, komissio päätteli, että Indonesian viranomaiset aikovat jatkaa vientimaksun ja mahdollisesti vientiveron käyttöä. Se että Indonesian viranomaiset eivät väliaikaisesti keränneet veroja ja maksuja, ei voi asettaa kyseenalaiseksi taloudellisen tuen olemassaoloa, kun myös otetaan huomioon, että nämä ovat vain osa niistä välineistä, joiden avulla Indonesian viranomaiset tarjoavat raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan.

(111)

Kaikkien vientiä harjoittavien tuottajien mukaan valtuuttamista tai määräämistä koskeva komission väite perustuu siihen virheelliseen päätelmään, että Indonesian hallituksen määräämä raa’an palmuöljyn ja sen johdannaisten vero ja vientimaksu on tarkoitettu biodieselteollisuuden tukemiseen. Lisäksi Wilmar ja Permata väittivät, että komissio on virheellisesti todennut, että raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat ovat tosiasiallisesti yhden Indonesian valtion kokonaan omistaman palmuöljyn tuottajan eli PT Perkebunan Nusantaran, jäljempänä ’PTPN’, asettamia.

(112)

Mitä tulee ensimmäiseen väitteeseen, vientiä harjoittavat tuottajat selittivät, että tutkimusajanjaksolla vientiveroaste oli nolla, joten se on arvioinnin kannalta merkityksetön. Vientimaksu ei sitä vastoin ollut nollatasolla, ja sitä ei missään tapauksessa ollut suunniteltu tukemaan biodieselteollisuutta vaan rahoittamaan OPPF:ää.

(113)

Komissio myönsi väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 88 kappaleessa, että vientiveroaste oli asetettu nollaan tutkimusajanjaksolla. Mutta vaikka vientiveroa ei tutkimusajanjakson aikana ollutkaan pantu täytäntöön, se on osoitus niistä välineistä, joilla Indonesian hallitus ohjaa raa’an palmuöljyn tuottajia tarjoamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Lisäksi komissio totesi, että vaikka vientiveroasteeksi oli tutkimusajanjaksolla vahvistettu nolla, Indonesian hallitus ei ollut kumonnut vientiveroa. Komissio totesi myös – kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 117–121 kappaleessa todetaan – että ei ollut kiistetty sitä, että Indonesian viranomaiset käyttivät vientiveroa tarkoituksenaan pitää raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat keinotekoisen alhaisina.

(114)

Mitä tulee vientimaksuun, komissio totesi, että vaikka vientimaksua koskevassa lainsäädännössä ei nimenomaisesti mainita, että vientimaksun tarkoituksena on tukea biodieselteollisuutta tarjoamalla raakaa palmuöljyä alhaisempiin hintoihin, niillä vientimaksuilla, jotka muodostavat osan OPPF:ää, tosiasiallisesti tuetaan yksinomaan biodieselteollisuutta OPPF:n avustusten kautta. Tutkimuksen aikana komissio pystyikin varmistamaan, että laajemmasta muodollisesta toimiluvasta huolimatta OPPF on tutkimusajanjaksolla tukenut lähes yksinomaan biodieselalaa.

(115)

Lisäksi Indonesian hallitus otti vientimaksun käyttöön vuonna 2015, jolloin raa’an palmuöljyn hinnat Indonesiassa olivat lähes samat kuin maailmanmarkkinahinnat. Kuten on jo osoitettu väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto 64–68 kappaleessa, vientimaksua ei pidä tässä yhteydessä tarkastella erillisenä vaan osana laajempaa toimenpidekokonaisuutta, joilla on tarkoitus tukea biodieselteollisuutta ja säännellä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoja.

(116)

Lisäksi komissio totesi, että käytännössä vientimaksulla on saavutettu tavoite eli alennettu raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoja. Komissio pystyi ensinnäkin havaitsemaan raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintojen ja vientihintojen välisiä eroja Indonesiassa. Komissio katsoi, että tätä hintaeroa voidaan selittää sillä, että juuri vientimaksun käyttöönotto on laskenut kotimarkkinahintoja pitämällä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat Indonesian viranomaisten asettamalla alhaisella tasolla, jota raa’an palmuöljyn toimittajat ovat käytännössä noudattaneet.

(117)

Se, että Indonesian hallitus ei kumonnut vientiveroa vaan määritti veroasteen nollaan, osoittaa selvästi, että se aikoo pitää raa’an palmuöljyn hinnat alhaisina. Indonesian hallitus oli ottanut käyttöön kaksi välinettä, joilla on sama vaikutus raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoihin, ja saavutettuaan haluamansa tuloksen Indonesian hallitus oli järkevästi päättänyt jatkaa sen välineen aktiivista käyttöä, jolla on laajin joukko toivottuja vaikutuksia (palmuöljyn hintojen pysyminen alhaisina ja OPPF:n rahoittaminen), mikä tässä merkitsee vientimaksua.

(118)

Tämän vuoksi komissio vahvisti, että Indonesian hallituksen käyttöönottaman yleisen vientirajoitusjärjestelmän tarkoituksena on hyödyttää biodieselteollisuutta pitämällä raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat keinotekoisen alhaisina (eikä siis julkisten tulojen kerääminen, mikä on ainoastaan hallituksen toimenpiteiden sivuvaikutus).

(119)

Mitä tulee väitteeseen, jonka mukaan Indonesian viranomaiset eivät tosiasiallisesti määrää raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoja, Wilmar väitti lisäksi, että komission päätelmä oli virheellinen seuraavista syistä:

(120)

Mitä tulee edellä a alakohdassa esitettyyn väitteeseen, komissio muistutti, että kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 91–99 ja 126 kappaleessa todetaan, komission oli turvauduttava käytettävissä oleviin tosiseikkoihin raa’an palmuöljyn toimittajien ja PTPN:n yhteistyöhaluttomuuden vuoksi. Väliaikaista tullia koskevasta asetuksesta esitetyissä huomautuksissa yksikään vientiä harjoittava tuottaja ei niiden epämääräisten väittämien lisäksi, joissa esitettiin, että tarjoukset perustuvat yleisesti ”kansainvälisiin markkinahintoihin”, toimittanut mitään näyttöä siitä, miten ne muotoilevat raakaa palmuöljyä koskevat tarjouksensa.

(121)

Koska komissiolla ei ollut mitään tätä väitettä tukevaa todennettavissa olevaa näyttöä, se hylkäsi väitteen. Sen sijaan, että raa’an palmuöljyn toimittajat määrittelisivät hintansa kansainvälisten hintojen perusteella, ne noudattavat PTPN:n tosiasiallisesti asettamia hintoja.

(122)

Mitä tulee edellä b alakohdassa esitettyyn väitteeseen, komissio on selittänyt väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 133 kappaleessa, että PTPN:llä ei ole mitään velvoitetta tehdä vastatarjousta korkeampaan hintaan, jos saadut tarjoukset jäävät kyseisen päivän ”hinta-ajatusta” pienemmiksi. Itse asiassa komissio vahvisti tarkastuskäynnin aikana, että PTPN säännöllisesti hyväksyi tällaisen hinnan alittavia tarjouksia.

(123)

Komissio totesi lisäksi, että kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen 3.3.2 jaksossa selitettiin, se sovelsi perusasetuksen 28 artiklan 1 kohdan säännöksiä, sillä PTPN ei vastannut kaikkia palmuöljyn tuottajia ja jakelijoita koskevaan tukien vastaiseen kyselylomakkeeseen liitettyyn lisäykseen B (palmuöljyntoimittajia koskeva kyselylomake). Indonesian viranomaisten toimitiloihin tehdyn tarkastuskäynnin aikana PTPN ei lisäksi selittänyt, miten se määrittää raa’an palmuöljyn päivittäisen ”hinta-ajatuksen”. Sen sijaan PTMN antoi epämääräisen selityksen, jonka mukaan se perustuu kansainvälisiin vertailuarvoihin, mutta ei antanut mitään yksityiskohtaisia tietoja.

(124)

Tämän vuoksi komissio ei pystynyt hankkimaan näyttöä siitä, että ”hinta-ajatus” kuvastaisi tarjouskilpailumenettelystä johtuvaa markkinahintaa. Sen sijaan komissio totesi, että raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinta oli matalampi kuin mikään esitetyistä kansainvälisistä vertailuarvoista (mukaan lukien Indonesian vientihinta), joiden väitettiin olevan PTPN:n hintojen perustana.

(125)

Mitä tulee c alakohdan väitteeseen, komissio totesi, että PTPN ei vastannut edellä mainittuun komission kyselylomakkeeseen. Näin ollen komissio sovelsi käytettävissä olevia tietoja. Indonesian viranomaisten toimitiloihin tehdyn tarkastuksen aikana PTPN toimitti jäljennöksen vuosien 2016 ja 2017 tarkastetusta tilinpäätöksestään. Nämä osoittivat, että PTPN toimi tappiolla. PTPN toimitti lisätietoja myöhemmässä vaiheessa ja vielä sen jälkeenkin, kun se määräaika, joka oli annettu kirjeessä, jossa ilmoitettiin komission aikovan soveltaa käytettävissä olevia tietoja, oli jo kulunut umpeen. Indonesian viranomaiset väittivät, että tällaisten lisätietojen pitäisi muuttaa komission arviota. Komissio totesi, että tiedot toimitettiin hyvin myöhään ja selvästi kaikkien määräaikojen jälkeen. PTPN ei toimittanut tarkastettua tilinpäätöstä vuodelta 2018. Viimeisimmän kauden osalta komissio sai näin ollen tarkastetun tilinpäätöksen ainoastaan yhdeltä tutkimusajanjakson vuosineljännekseltä (vuoden 2017 viimeinen neljännes). Komission saamat tarkastetut tilit osoittivat, että PTPN toimi tappiolla. Indonesian viranomaisten myöhässä toimittamilla tiedoilla, jotka koskivat vuoden 2016 ja tutkimusajanjakson välistä aikaa, (eritysesti yhdellä Excel-taulukolla) pyritään osoittamaan, että PTPN:n raakaa palmuöljyä koskeva liiketoiminta (jonka osuus sen toiminnasta on suurin) oli kannattavaa ja että yritys sai saman voiton sekä kotimaan että vientimyynnistä. Tarkastettu tilinpäätös ei kuitenkaan tukenut näitä tietoja. Tarkastettuihin tileihin perustuvat tiedot päin vastoin vahvistivat, että PTPN ei tuottanut voittoa myydessään raakaa palmuöljyä, joten se ei toiminut järkevän talouden toimijan tavoin. Komissio totesi joka tapauksessa, että näin myöhäisessä vaiheessa toimitettuja tietoja (jopa väliaikaista tullia koskevaa asetusta koskevien huomautusten jälkeen) ei voida hyväksyä, sillä niitä ei voida tarkistaa. Näin ollen väite hylättiin.

(126)

Mitä tulee väitteeseen d, Indonesian viranomaiset ja vientiä harjoittavat tuottajat väittivät myös, että komissio ei pystynyt osoittamaan, että raa’an palmuöljyn toimittajien toiminta olisi ollut järkevän toiminnan vastaista, sillä ne olivat kannattavia. Tämän väite koskee raa’an palmuöljyn toimittajia, jotka vastasivat komission kyselyyn, sekä PTPN:ää (15).

(127)

Komissio katsoi, että järkevän toiminnan vastaisen käyttäytymisen käsite ei rajoitu liiketoiminnan tappiollisuuteen vaan siihen kuuluvat toimet, joiden seurauksena yrityksen toiminta on vähemmän suotuisassa (vähemmän kannattavassa) asemassa. Komissio totesi selkeän hintaeron raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintojen ja vientihintojen välillä Indonesiassa, jolloin ilman vientimaksua vientimyynti olisi kannattavampaa raa’an palmuöljyn toimittajille.

(128)

Lisäksi päätelmää, jonka mukaan Indonesian hallituksen perustama vientirajoitusjärjestelmä tosiasiallisesti estää raa’an palmuöljyn tuottajien järkevää toimintaa kotimarkkinoilla, tukee se tosiseikka, että viennin odotetaan kasvavan vientimaksun poistamisen seurauksena. Äskettäisessä lehtiartikkelissa todettiin tältä osin seuraavaa: ”Indonesian palmuöljyliitto (The Indonesian Palm Oil Association eli GAPKI) ennusti, että Indonesian raa’an palmuöljyn vienti voi kasvaa 10–15 prosenttia sen jälkeen, kun vientimaksu lasketaan nollaan aiemmasta 50:stä Yhdysvaltain dollarista tonnia kohti”, totesi pääsihteeri Togar Sitanggang. Sitanggang arvioi, että Indonesian kuukausittainen raa’an palmuöljyn vienti on jo kasvanut 800 000–900 000 tonniin aiemmasta keskimäärin 700 000 tonnista. ”Ei olisi hämmästyttävää, jos kuukausittainen raa’an palmuöljyn vienti kasvaisi miljoonaan tonniin, jos vientimaksu on edelleen nollatasolla,” hän lisäsi. ”GAPKI:n arvioiden mukaan Indonesia on tänä vuonna vienyt jo 6 miljoonaa tonnia eli noin viidenneksen sen raa’an palmuöljyn ja johdannaisten kokonaisvientitavoitteesta tilikauden alusta osavuosijakson loppuun.” (16).

(129)

Toinen lehtiartikkeli vahvistaa entisestään päätelmää, jonka mukaan vientimaksun perimisen vaikutuksena raa’an palmuöljyn toimittajilla on kannustin myydä kotimarkkinoilla sen sijaan, että ne myisivät enemmän voittoa tuottavilla vientimarkkinoilla. Tässä artikkelissa riippumaton analyytikko piti ”näitä uutisia (eli vientimaksun asettamista nollatasolle) positiivisena tuotantoketjun alkupään kasvattajille, joilla on toimintaa Indonesiassa, sillä vientimaksujen tarkistus voisi auttaa tukemaan raa’an palmuöljyn hintoja niiden nykytasolla. Ng ei kuitenkaan odota FY19F-20F-nettovoittoa kasvattajille ja varoittaa siitä, että uutiset ovat kielteisiä indonesialaisten jalostusketjun loppupään jalostajille, sillä tarkistettu vientimaksu matalammilla raa’an palmuöljyn hinnoilla heikentää niiden marginaalietua, joka tällä hetkellä on raa’an palmuöljyn ja jalostettujen palmutuotteiden välinen hintaero. Katsomme, että vientimaksun poistaminen parantaa indonesialaisten palmuöljytuotteiden viejien kilpailukykyä, sillä ne olisivat säästäneet 20–50 Yhdysvaltain dollaria tonnilta vientiveroa, kun raa’an palmuöljyn hinta on vähemmän kuin 570 Yhdysvaltain dollaria tonnilta. Suurin osa säästöistä kertyy todennäköisesti indonesialaisille maataloustuottajille kotimarkkinoiden korkeampien raa’an palmuöljyn hintojen kautta”’ (17).

(130)

Viimeksi mainittu lehtiartikkeli myös vahvisti päätelmän, että vientimaksun tavoiteltu vaikutus eli raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintojen laskeminen oli saavutettu. Se, että Indonesiasta viedään jonkin verran raakaa palmuöljyä, ei merkitse sitä, että toimenpiteet, jotka Indonesian hallitus on toteuttanut pitääkseen raa’an palmuöljyn Indonesiassa, eivät houkuttele raa’an palmuöljyn toimittajia toimimaan järkevän taloudellisen käyttäytymisen vastaisesti. Edellä esitetyn perusteella komissio hylkäsi näin ollen nämä väitteet.

(131)

Mitä tulee väitteeseen e, komissio totesi, että Wilmar viittaa väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 146 kappaleeseen vain osittain pyrkiessään tukemaan väitettään, että PTPN käyttäytyy hinnanottajana. Tällöin Wilmar väitti, että komissio teki päätelmän, joka itse asiassa on ristiriidassa kyseisessä johdanto-osan kappaleessa esitetyn päätelmän kanssa. Erityisesti on huomattava, että se sen jälkeen, kun komissio toteaa, että ”[t]utkimuksessa todettiin myös, että neuvotteluvoiman suhteen markkinat ovat selvästi epätasapainossa raa’an palmuöljyn ostajien eduksi,” minkä Wilmar aivan oikein mainitseekin, komissio toteaa edelleen, että ”[..] tällaisessa tilanteessa ostajalla on merkittävä ostovoima, ja se voi vastustaa toimittajansa yrityksiä pyytää Indonesian viranomaisten asettamaa hintaa korkeampaa hintaa. Siksi komissio päätteli, että tiedottamalla avoimesti päivittäiset raa’an palmuöljyn hinnat Indonesian viranomaiset selkeästi määräsivät PTPN:n kautta raa’an palmuöljyn päivittäisistä enimmäishinnoista Indonesiassa.” Näin ollen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 146 kappaleessa päädytään päätelmään, joka on päinvastainen Wilmarin esittämään väitteeseen nähden. PTPN itse asiassa toimii hintojen asettajana raa’an palmuöljyn markkinoilla, sillä raa’an palmuöljyn toimittajat tosiasiassa seuraavat kyseistä hintaa markkinarakenteesta huolimatta (mikä periaatteessa osoittaa, että raa’an palmuöljyn toimittajien neuvotteluvoima on merkittävä mutta sitä ei käytetä ostajiin).

(132)

Edellä mainitun asiavirheen lisäksi komissio pani myös merkille, että Wilmar ei ole esittänyt mitään tosiseikkoja väitteensä tueksi. Koska mitään uutta tosiasioihin perustuvaa näyttöä ei ollut, komissio hylkäsi tämän väitteen.

(133)

Wilmar väitti vielä, että komissio ei pystynyt osoittamaan, että Indonesian hallitus ohjaa raa’an palmuöljyn tuottajia tarjoamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan.

(134)

Komissio totesi, että Wilmar ei toimittanut mitään näyttöä sen tueksi, että tämä väite ei olisi tosi. Tältä osin komissio muistuttaa EBB:n esittämästä väitteestä, joka koskee raa’an palmuöljyn toimittajien kyselylomakkeeseen antamien vastausten vähäistä määrää. Koska raa’an palmuöljyn toimittajat eivät toimineet yhteistyössä, komissio katsoi väliaikaista tullia koskevaan asetukseen sisältyvien seikkojen perusteella, että on riittävästi näyttöä siitä, että Indonesian viranomaiset valtuuttivat tai määräsivät raa’an palmuöljyn toimittajat toimittamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan Indonesian hallituksen poliittisten tavoitteiden mukaisesti biodieselteollisuuden kehityksen tueksi.

(135)

Lisäksi komissio totesi, että Wilmarin väite on ristiriidassa sen kiistämättömän tosiseikan kanssa, että lähes kaikki kotimaiset raa’an palmuöljyn ostot Indonesiassa tehdään PTPN:n päivähintoihin kuljetuskustannusten osalta oikaistuna, kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 168 kappaleessa selitetään. Jos Wilmarin väite olisi oikea ja raa’an palmuöljyn toimittajat toimisivat täysin riippumatta hallituksen ohjeista, tällaista raa’an palmuöljyn hintojen täydellistä yhdenmukaisuutta ei voitaisi selittää hajanaisilla markkinoilla.

(136)

Tämän vuoksi komissio hylkäsi väitteen.

(137)

Wilmar väitti myös, että komissio ei pystynyt osoittamaan, että raa’an palmuöljyn toimittajat valtuutetaan tai määrätään tarjoamaan raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Wilmarin väite perustuu pääasiassa siihen, että 1) PTPN ei ole hintojen asettaja ja tämän vuoksi raakaa palmuöljyä ei tarjota riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan ja että 2) raa’an palmuöljyn toimittajia ei estetä myymästä vientimarkkinoille.

(138)

Komissio on jo käsitellyt nämä kohdat ja hylännyt ne 127–135 kappaleessa. Tämän vuoksi komissio katsoi, että Wilmarin väite tukeutuu virheellisiin tietoihin eikä sitä voida hyväksyä. Tässä tutkimuksessa käytettävissä oleva näyttö osoittaa, että PTPN toimii raa’an palmuöljyn hintojen asettajana markkinoilla ja että Indonesian viranomaisten toteuttamat toimenpiteet heikentävät raa’an palmuöljyn toimittajien vientimahdollisuuksia.

(139)

Indonesian viranomaiset, PT Intibenua Perkasatama ja PT Musim Mas, jäljempänä ’Musim Mas Group’, ja Permata ovat esittäneet samankaltaisia väitteitä. Huomautuksissaan Indonesian viranomaiset väittivät, että markkinavoimat määrittävät raa’an palmuöljyn hinnat ja että ostajat yleensä esittävät hinta-ajatuksensa kansainvälisten markkinahintojen pohjalta.

(140)

Komissio on jo käsitellyt edellä 62–96 kappaleessa samanlaisia väitteitä ja todennut, että niitä ei voida hyväksyä. Myös Indonesian viranomaisten esittämiin väitteisiin pätee edelleen sama päätelmä. Komissio huomautti jälleen, että Indonesian viranomaiset eivät toimittaneet mitään uutta näyttöä väitteensä tueksi.

(141)

Indonesian viranomaiset väittivät, ettei komissio ollut pystynyt todistamaan, että raa’an palmuöljyn tuottajien käyttäytymisen ja Indonesian viranomaisten toimenpiteiden välillä olisi todettavissa oleva yhteys. Tältä osin komissio huomautti jälleen kerran väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 168 kappaleessa esitystä päätelmästä, joka on mainittu 137 kappaleessa. Komission näkemyksenä on, että kaikki riippumattomat raa’an palmuöljyn toimittajat seuraavat lähes aina PTPN:n hintoja, mikä on kiistämätön todiste yhteyden olemassaolosta (ja sitäkin selvemmin markkinoilla, jotka ovat pirstoutuneet sekä raa’an palmuöljyn toimittajien lukumäärän että maantieteellisten tekijöiden (useiden saarten) osalta). Tämä pätee sitäkin enemmän tilanteessa, jossa kotimaiset raa’an palmuöljyn hinnat eivät Indonesian viranomaisten kohdennettujen toimenpiteiden vuoksi kuvasta vääristymätöntä markkinahintaa.

(142)

Huomautuksissaan Indonesian viranomaiset väittivät myös, että komissio kehotti Indonesian viranomaisia ja riippumattomia raa’an palmuöljyn toimittajia antamaan yksityiskohtaisia tietoja mutta ei todentanut näitä tietoja. Indonesian viranomaiset väittivät lisäksi, että komissio oli jättänyt nämä tiedot täysin huomiotta tehdessään päätelmiään. Lopuksi Indonesian viranomaiset huomauttivat, että komissio on soveltanut perusasetuksen 28 artiklaa Indonesian viranomaisiin, koska Indonesian viranomaiset eivät ole enää jatkaneet tällaisten vastausten tarkastelua ja koska PTPN:ltä ei saatu lisätietoja.

(143)

Tältä osin komissio katsoi, että väite on asiasisällöltään virheellinen. Komissio analysoi kaikki raa’an palmuöljyn toimittajilta saadut vastaukset. Komissio huomautti kuitenkin, että kaikista lähetetyistä muistutuksista huolimatta yhtä lukuun ottamatta yksikään riippumaton raa’an palmuöljyn toimittaja ei toimittanut avointa versiota vastauksistaan. Perusasetuksen 29 artiklan 3 kohdan mukaisesti komissio voi jättää huomiotta tiedot, jotka on toimitettu mutta joista tiedot antanut osapuoli ei ole toimittanut asianmukaista yhteenvetoa. Lisäksi valtaosa vastauksista oli puutteellisia eikä moniin niistä sisältynyt tietoja kannattavuudesta. Tämän vuoksi komissio ei voinut tehdä päätelmiä näiden vastausten pohjalta. Itse asiassa yhteistyön puuttumien sekä Indonesian viranomaisten että raa’an palmuöljyn toimittajien taholta antoi lisäviitteitä siitä, että raa’an palmuöljyn toimittajat seurasivat Indonesian viranomaisten ohjeita biodieselin tuottajien tukemiseksi.

(144)

Myös Indonesian viranomaisten väite, jonka mukaan komissio ei ottanut huomioon PTPN:n vastausta, oli perusteeton. Kuten edellä on selitetty, komissio on menestyksettä useaan otteeseen pyytänyt yhteistyötä PTPN:ltä. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 29 ja 30 kappaleessa todetaan, komissio totesi, että PTPN, joka on Indonesian valtion täysin omistama raa’an palmuöljyn tuottaja, ei vastannut Indonesian viranomaisten kyselylomakkeen lisäykseen B annetussa määräajassa. Sen vuoksi komissio laati Indonesian viranomaisille 28 artiklaa koskevan kirjeen niiden tietojen osalta, joita ei ollut toimitettu. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 98 kappaleessa todetaan, Indonesian viranomaiset toimittivat PTPN:n vastaukseen liitteeseen B 30 päivänä kesäkuuta 2019. Tämä oli huomattavasti kyseisten tietojen toimittamiselle annetun määräajan (14 päivä maaliskuuta 2019) jälkeen ja myös sen jälkeen, kun tarkastuskäynti Indonesian viranomaisten tiloihin oli tehty. Näin ollen huomautukset toimitettiin paljon määräajan jälkeen, niitä ei voitu tarkistaa eivätkä Indonesian viranomaiset toimineet parhaan kykynsä mukaan perusasetuksen 28 artiklan mukaisesti. Komissio käytti joka tapauksessa kaikkea PTPN:n toimittamaa näyttöä, joka voitiin todentaa. Tämän vuoksi komissio arvioi asianmukaisesti PTPN:n toimittamat tiedot ja kaikki muut käytettävissä olevat tosiseikat raa’an palmuöljyn markkinoista Indonesiassa.

(145)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset, Permata Group ja Wilmar väittivät, että komissio oli tehnyt virheen havaitessaan raa’an palmuöljyn toimittajiin kohdistuvaa valtuuttamista tai määräämistä, sillä

(146)

Komissio totesi ensinnäkin, että vientimaksun nimenomaisena tarkoituksena on tukea OPPF:ää ja että OPPF:n tarkoituksen on tukea koko palmuöljyalaa yleisesti, mutta kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 76 ja 77 kappaleessa selitetään, sillä tuetaan tosiasiallisesti ainoastaan biodieselteollisuutta. Lisäksi komissio päätteli, että Indonesian viranomaisten tuki biodieselteollisuudelle toteutetaan myös tarjoamalla raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Tähän tavoitteeseen päästään yhdistämällä useiden eri toimenpiteiden vaikutukset, vientimaksu mukaan luettuna.

(147)

Tämän vuoksi komissio päätteli, että vientimaksun käyttöönotolla on sen alusta asti ollut kaksi erillistä tavoitetta: OPPF:n rahoittaminen ja toiminta osana kotimarkkinahintojen laskemiseen tähtäävää toimenpidekokonaisuutta. Komission näkemys on, että Indonesian viranomaiset pyrkivät (ja ovat onnistuneet) tarkoituksellisesti vaikuttamaan markkinoihin, eikä kyseessä ole pelkkä hallituksen politiikan sivuvaikutus.

(148)

Mitä tulee väitteeseen, jonka mukaan PTPN asettaa hintansa tarjouskilpailun kautta, minkä vuoksi tulosta olisi pidettävä markkinahintana, komissio muistutti, että kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 91–99 ja 126 kappaleessa todetaan, komission oli turvauduttava käytettävissä oleviin tosiseikkoihin raa’an palmuöljyn toimittajien ja PTPN:n yhteistyöhaluttomuuden vuoksi. Väliaikaista tullia koskevasta asetuksesta esitetyissä huomautuksissa yksikään vientiä harjoittava tuottaja ei epämääräisten väittämien lisäksi, joissa esitettiin, että tarjoukset perustuvat yleisesti ”kansainvälisiin markkinahintoihin”, toimittanut mitään näyttöä siitä, miten ne muotoilevat raakaa palmuöljyä koskevat tarjouksensa. Suoraa näyttöä siitä, miten raa’an palmuöljyn toimittajat asettavat hintansa ei kuitenkaan ollut; pikemminkin tosiseikat viittaavat siihen, että hinnat asettuvat PTPN:n vahvistamalle tasolle.

(149)

Tältä osin Wilmar korosti lopullisista päätelmistä ilmoittamista koskevissa huomautuksissaan, että komission yksiköt ovat tarkastuskäynnin aikana käyneet sen tiloissa ja esittäneet kysymyksen siitä, miten Wilmar tekee päätöksen kuhunkin PTPN:n pyyntöön annettavasta hintatarjouksesta. Wilmar selitti lisäksi, että myöhemmin annetusta tarkastuskäyntiraportista ei käy ilmi, että tietoja olisi jäänyt puuttumaan. Tältä osin komissio totesi, että Wilmar ei kiistä sitä, että sen tässä yhteydessä toimittamat tiedot ovat olleet erittäin epämääräisiä. Lisäksi komissio totesi, että Wilmar ei pitänyt tarkoituksenmukaisena toimittaa yksityiskohtaisempaa selvitystä tästä mekanismista missään tutkimuksen myöhemmässä vaiheessa, vaikka komissio on toistuvasti maininnut asian.

(150)

Koska komissiolla ei ollut mitään tätä väitettä tukevaa todennettavissa olevaa näyttöä, se hylkäsi tämän väitteen. Sen sijaan, että raa’an palmuöljyn toimittajat määrittelisivät hintansa kansainvälisten hintojen perusteella, ne noudattavat PTPN:n tosiasiallisesti asettamia hintoja.

(151)

Mitä tulee väitteeseen, jonka mukaan PTPN on kannattava, komissio totesi, että 125 ja 144 kappaleessa jo esitetyn lisäksi Indonesian viranomaiset toimittivat PTPN:n tarkastetun tilinpäätöksen vuodelta 2018 myöhässä, lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen. Käännös saatiin kuitenkin vain osalle tästä tilinpäätöksestä. Vuoden 2018 tilit näyttävät osoittavan, että PTPN:n toiminta oli kannattavaa vuonna 2018. Komissio ei kuitenkaan voinut arvioida tätä, sillä tilinpäätöksen keskeisiä osia ei ollut käännetty ja tilinpäätös kattoi kaikki tuotteet eikä ainoastaan raa’an palmuöljyn myynnistä saatuja tuloja. Kuten edellä on lisäksi todettu, sekä raa’an palmuöljyn myyntiä että koko yritystä koskevat tiedot toimitettiin myöhässä eikä niitä näin ollen voitu tarkastaa. Tämän lisäksi on huomioitava se tosiseikka, että PTPN ei toiminut tutkimuksessa yhteistyössä. Näin ollen komissio päätteli, että esitetyn väitteen paikkansapitävyyttä ei voitu arvioida ja se oli hylättävä. Mitä tulee edellä b alakohdassa esitettyyn väitteeseen, komissio on selittänyt väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 133 kappaleessa, että PTPN:llä ei ole mitään velvoitetta tarjota uudelleen korkeampaa hintaa, jos saadut tarjoukset jäävät kyseisen päivän ”hinta-ajatusta” pienemmiksi. Itse asiassa komissio vahvisti tarkastuskäynnin aikana, että PTPN säännöllisesti hyväksyi tällaisen hinnan alittavia tarjouksia. Lisäksi komissio totesi, että Indonesian viranomaiset voivat vaikuttaa ja vaikuttavatkin PTPN:n päätöksiin sen hinnoittelupolitiikan osalta (18).

(152)

Mitä tulee väitteeseen, jonka mukaan raa’an palmuöljyn toimittajien hintojen lähentyminen PTPN:n päivittäisiin hintoihin on osoitus siitä, että markkinat eivät ole vääristyneet, eikä suinkaan valtuuttamisesta tai määräämisestä, komissio totesi, että kaikki riippumattomat raa’an palmuöljyn toimittajat tarjosivat hintoja, jotka olivat samat tai alhaisemmat kuin PTPN:n kyseisen päivän hinta. Komission mielestä tämä ei voi olla merkki vääristymättömästä markkinadynamiikasta: on epäloogista väittää, että kilpailluilla markkinoilla yksikään raa’an palmuöljyn toimittaja ei myisi kilpailijan asettamaa hintaa korkeammalla hinnalla (ellei tällainen kilpailija tosiasiallisesti aseta kyseisen tuotteen enimmäishintaa markkinoilla ja elleivät viranomaiset määrää tai ohjaa kaikkia muita toimijoita noudattamaan kyseistä enimmäishintaa).

(153)

Mitä tulee Indonesian viranomaisten väitteeseen, jonka mukaan raa’an palmuöljyn tuottajat ovat järkeviä toimijoita markkinoilla, sillä 70 prosenttia raa’asta palmuöljystä menee vientiin, komissio totesi, että julkisten lähteiden mukaan raa’an palmuöljyn kotimainen kulutus kattaa 30 prosenttia tuotannosta (19). Tämä tarkoittaa sitä, että raa’an palmuöljyn tuottajat täyttävät täysin kotimaisen kysynnän ja kun ne ovat täyttäneet tämän kysynnän, ne turvautuvat vientiin. Se, että 70 prosenttia raa’an palmuöljyn tuotannosta menee vientiin, ei näin ollen ole ristiriidassa sen havainnon kanssa, että raa’an palmuöljyn toimittajilta puuttuu järkevä valintamahdollisuus, vaan päinvastoin. Jos indonesialaiset raa’an palmuöljyn toimittajat käyttäytyisivät järkevästi, ne eivät tyydyttäisi kotimaista kysyntää vaan veisivät koko tuotantonsa tai huomattavasti suuremman osan siitä, jolloin ne saisivat suuremman voiton. Näitä mahdollisesti viennistä saatavia lisävoittoja rajoittavat Indonesian viranomaisten käyttämät vientirajoitukset, joilla kannustetaan raa’an palmuöljyn toimittajia myymään kotimarkkinoilla ja tyydyttämään paikallista kysyntää. Näin ollen se, että kotimainen kysyntä on tyydytetty, osoittaa pikemminkin, että Indonesian viranomaiset ovat saavuttaneet tavoitteensa, joka on tarjota tuotetta kotimarkkinoille biodieselin tuottajille suotuisiin hintoihin.

(154)

Lopullisista päätelmistä annettua ilmoitusta koskevissa huomautuksissaan Wilmar väitti lisäksi, että se tosiseikka, että vientiin menevän raa’an palmuöljyn osuus ei kasvanut, kun vientimaksu oli asetettu nollatasolle, on osoitus siitä, että komissio on tehnyt virheen päätellessään, että vientimaksun tarkoituksena on pitää raaka palmuöljy maassa ja alentaa sen hintaa.

(155)

Tältä osin komissio totesi, että Wilmarin toimittamien tietojen mukaan kotimainen kulutus kasvoi ja että kotimaiseen kulutukseen meni tämän vuoksi suurempi osa raa’an palmuöljyn kokonaistuotannosta. Tämä olisi voinut tukea Wilmarin väitettä, jos Indonesian viranomaiset olisivat ilmaisseet aikomuksensa lopettaa vientirajoitusjärjestelmä. Kuten 108 kappaleessa todetaan, Indonesian viranomaisten tarkoituksena ei kuitenkaan ole lopettaa rajoitusjärjestelyitä. Sen sijaan on selvää, että vientirajoitusjärjestelmän taso on asetettu nollaan pelkästään vastauksena ulkoisiin tekijöihin eli palmuöljyn hintojen maailmanlaajuiseen laskuun. Kaikki indonesialaiset tuottajat ovat hyvin tietoisia siitä, että tämä taso on vain tilapäinen ja asettavat siksi edelleen etusijalle kotimaiseen kysyntään vastaamisen.

(156)

Wilmar toimitti vastauksessaan myös hintatietoja ja väitti, että sen jälkeen, kun vientimaksu asetettiin nollatasolle, raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat eivät merkittävästi nousseet. Komissio tarkasteli tietoja ja totesi, että se ei pystynyt selvittämään Wilmarin käyttämää tietolähdettä; tämän vuoksi komissio ei voinut tarkistaa tietoja eikä arvioida niiden oikeellisuutta. Jos komissio kuitenkin päättäisi luottaa näihin tietoihin, se totesi että huolimatta vientimaksun nollatason väliaikaisesta luonteesta tiedoista ilmeni, että kotimarkkinahinnat ovat lähentyneet vientihintoja. Vaikka tutkimusajanjakson aikana näiden kahden hinnan keskimääräinen ero oli noin 50 Yhdysvaltain dollaria tonnilta, Wilmarin toimittamat tiedot osoittivat, että kotimarkkinahinnat ovat nousseet lähelle vientihintoja ja että ero on nyt alle 20 Yhdysvaltain dollaria tonnilta. Se seikka, että kotimarkkinahinnat eivät ole nousseet merkittävästi absoluuttisesti ilmaistuna, johtuu yksinkertaisesti siitä, että maailmanmarkkinahinnat ovat laskeneet.

(157)

Komission näkemyksen mukaan tämä tukee sen päätelmää, että vientirajoitusjärjestelmä on suunniteltu muun muassa ja yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa laskemaan raa’an palmuöljyn kotimarkkinahintoja.

(158)

Mitä tulee Indonesian viranomaisten väitteeseen, jonka mukaan komissio ei tarkastanut riippumattomien raa’an palmuöljyn toimittajien vastauksia, komissio toteaa sen olevan tosiasiallisesti virheellinen. Kuten 143 kappaleessa jo todettiin, komissio analysoi asianmukaisesti kaikki saadut vastaukset mutta totesi, että valtaosa vastauksista oli puutteellisia, moniin ei sisältynyt tietoja kannattavuudesta eivätkä monet vastaajat toimittaneet avoimia versioita vastauksistaan.

(159)

Tämän väitteen lisäksi Indonesian viranomaiset totesivat, että komission väitteet lopullisten päätelmien ilmoittamisen yhteydessä, joita selostetaan 143 kappaleessa, ovat virheellisiä, sillä ne eivät voineet löytää muistutuksia avoimesta asiakirja-aineistosta. Mitä tulee tähän väitteeseen, komissio totesi, että nämä muistutukset ovat osa rajoitettua asiakirja-aineistoa ja ne ovat asianomaisten osapuolten saatavilla olevien rajoitettujen asiakirjoien luettelossa. Komissio esitti kuitenkin luettelon merkityksellisistä tallennusnumeroista Indonesian viranomaisille 16 päivänä lokakuuta 2019 järjestetyssä kuulemisessa. Komissio havaitsi myös, että riippumattomien raa’an palmuöljyn toimittajien kyselylomakkeet ovat osa Indonesian viranomaisille osoitettua kyselylomaketta, joten oli täysin Indonesian viranomaisten vastuulla koordinoida ja kerätä täydelliset vastaukset ja varmistaa niiden toimittaminen ajoissa.

(160)

Edellä e kohdassa esitetyn väitteen osalta komissio selitti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 124–143 kappaleessa, miten Indonesian viranomaiset PTPN:n välityksellä toimivat hintojen asettajana Indonesian kotimarkkinoilla ja miten kaikki riippumattomat raa’an palmuöljyn toimittajat noudattavat näitä hintaohjeita. Lopullisten päätelmien ilmoittamista koskevissa huomautuksissaan Indonesian viranomaiset totesivat, että PTPN:n vähäisen markkinaosuuden vuoksi tällainen tulos on epätodennäköinen. Komissio kuitenkin totesi, että Indonesian viranomaiset eivät toimittaneet mitään tosiasioihin pohjautuvaa näyttöä tämän näkemyksen tueksi tai komission päätelmän kumoamiseksi.

(161)

Edellä esitetyn perusteella komissio hylkäsi Indonesian viranomaisten ja vientiä harjoittavien tuottajien väitteet ja vahvisti valtuuttamista ja määräämistä koskevat päätelmänsä.

(162)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset ja vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että komissio ei pystynyt todistamaan tulo- ja hintatuen olemassaoloa biodieselin tuottajien eduksi WTO:n oikeuskäytännössä vahvistetun näyttökynnyksen mukaisesti.

(163)

Komissio totesi tältä osin, että sen enempää Indonesian viranomaiset kuin vientiä harjoittavat tuottajatkaan eivät toimittaneet uusia tietoja tai näyttöä sen väitteen tueksi, jonka mukaan tulo- tai hintatukea ei ole. Tältä osin esitetyt väitteet ovat pelkästään ristiriidassa komission noudattaman oikeuskäytännön tulkinnan kanssa. Komissio katsoi lisäksi, että väliaikaista tullia koskevan asetuksen 3.3.3.7 jaksossa tehty analyysi täyttää perusasetuksessa, tukisopimuksessa ja WTO:n oikeuskäytännössä säädetyn näyttökynnyksen.

(164)

Koska mitään sellaista uutta tosiseikkaa, joka olisi johtanut tämän päätelmän uudelleenarviointiin, ei ollut, komisiso vahvistaa väliaikaista tullia koskevan asetuksen 3.3.3.7 jaksossa tehdyn päätelmän.

(165)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset väittivät, että komissio on tehnyt virheen havaitessaan tulo- ja hintatuen, koska se edellyttää tietyn tuloksen takaavan toimenpiteen olemassaoloa eikä sellaista toimenpidettä, jolla on vain toissijainen vaikutus hintoihin.

(166)

Tältä osin komissio on jo selittänyt 153 ja 160 kappaleessa, että toimenpidekokonaisuudella on tavoitteena säädellä ja laskea kotimaan hintoja eikä tämä ole pelkkä Indonesian viranomaisten harjoittaman politiikan sivuvaikutus. Komissio totesi lisäksi, että sen enempää Indonesian viranomaiset kuin vientiä harjoittavat tuottajatkaan eivät toimittaneet uusia tietoja tai näyttöä sen väitteen tueksi, jonka mukaan tulo- tai hintatukea ei ole.

(167)

Wilmar väitti, että komissio ei ollut ottanut huomioon sen väitteitä vastauksessa alustavien päätelmien ilmoittamiseen, ja kehotti komissiota tekemään niin.

(168)

Toisin kuin Wilmar väittää, komissio tarkasteli näitä väitteitä ja – kuten 163 kappaleessa todetaan – se ei löytänyt mitään uutta tosiasioihin pohjautuvaa seikkaa. Pikemminkin Wilmar selittää, miksi se ei hyväksy komission tulkintaa WTO:n oikeuskäytännöstä ja asiaan liittyvistä tosiseikoista. Näissä huomautuksissa Wilmar käsittelee myös näkemystään oikeasta vaihtoehtoisesta skenaariosta.

(169)

Selkeyden vuoksi komissio toisti, että se on eri mieltä Wilmarin tulkinnasta, joka koskee WTO:n oikeuskäytäntöä ja väliaikaista tullia koskevan asetuksen huomautusten osassa III.B.3 esitettyjä tapauksen tosiseikkoja, ja vahvistaa täysin väliaikaista tullia koskevan asetuksen 3.3.3.7 jaksossa esitetyt päätelmät.

(170)

Väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa komissio totesi, että raa’an palmuöljyn FOB-vientihinnat Indonesiasta muualle maailmaan, sellaisina kuin ne esitetään Indonesian vientitilastoissa, ovat asianmukainen viitearvo, koska ne on asetettu vapaiden markkinoiden periaatteiden mukaisesti, ne kilpailevat muiden tuotteiden hintojen kanssa maailmanmarkkinoilla, ne heijastavat Indonesian markkinaolosuhteita eivätkä viranomaisten toimenpiteet ole niitä vääristäneet. Lisäksi komissio katsoi, että käytetty viitearvo on lähin mahdollinen arvo sen suhteen, mikä vääristymätön Indonesian kotimarkkinahinta olisi ilman Indonesian viranomaisten puuttumista toimintaan. Komissio totesi myös, että vertailuarvona käytetyt FOB-hinnat ovat linjassa kansainvälisten hintojen kanssa (esimerkiksi CIF-hinta Rotterdamissa).

(171)

Sen vuoksi komissio laski tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrän kullekin vientiä harjoittavalle tuottajalle sen edun mukaan, jonka edun saajalle todettiin koituneen tutkimusajanjakson aikana. Komissio arvioi eduksi raa’an palmuöljyn paikallisista hankinnoista maksetun hinnan ja tutkimusajanjaksoa varten lasketun raa’an palmuöljyn kuukausittaisen viitearvohinnan välisen erotuksen määrän.

(172)

Indonesian viranomaiset, Wilmar ja Permata Group väittivät, että komissio on tehnyt virheen 1) katsoessaan vertailuarvon soveltuvaksi ja 2) laskiessaan kokonaisedun. Indonesian viranomaiset, Wilmar ja Permata Group väittivät, että syynä on se, että FOB-vientihinta sisältää vientimaksun ja on siten vääristynyt. EBB esitti myös hyvin samanlaisen väitteen.

(173)

Komissio totesi, että väitteellä, jonka mukaan vientihinta on vääristynyt, pyritään perimmiltään muuttamaan tapauksen päättely käsitteellisesti käänteiseen suuntaan. Kun komissio katsoi, että raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat ovat keinotekoisen alhaiset, viejät väittivät, että juuri vientihinnat (jotka ovat suurin piirtein kansainvälisten hintojen mukaisia) ovat liian korkeat. Toisin sanoen viejät väittivät, että vientihinnat ovat vientimaksun vuoksi liian korkeat. On kuitenkin niin, että nimenomaan kotimarkkinahinta on vääristynyt muiden muassa vientimaksun vuoksi. Lopuksi Indonesian viranomaiset itsekin väittivät, että vientimaksu ei sisälly komission laskelmissaan käyttämään vientihintaan (20). Komissio pani merkille tämän Indonesian viranomaisten esittämän väitteen. Se katsoi kuitenkin, että vientimaksun vaikutukset on otettu huomioon FOB-hinnassa. Komissio katsoi itse asiassa, että myyjä ottaa huomioon vientimaksun maksuvelvollisuuden määrittäessään vientihintaa, joka tämän jälkeen ilmoitetaan Indonesian viranomaisille tilastotarkoituksiin.

(174)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 198 kappaleessa todetaan, komissio katsoi lisäksi, että Indonesian tilastoissa ilmoitettu kuukausittainen FOB-vientihinta on sopivin vertailuarvo. Komissio piti tätä vertailuarvoa sopivana yksittäisiin ostotapahtumiin. Komissio totesi, että FOB-vertailuhinnan Incoterms-toimitusehdot ja vientiä harjoittavien tuottajien tekemien kotimaisten ostojen Incoterms-toimitusehdot olivat vertailukelpoisia. Komissio ei saanut asianomaisilta osapuolilta huomautuksia tältä osin.

(175)

Edellä esitetyn lisäksi Wilmar väitti, että komissio teki virheen laskiessaan Wilmarin saaman edun määrän, sillä komission olisi pitänyt vähentää etulaskelmasta ne määrät, joilla raa’an palmuöljyn hankintahinta ylittää vertailuarvon. Tältä osin komissio totesi, että se oli ottanut huomioon vain ne liiketoimet, joissa etua oli koitunut (toisin sanoen ne, joissa vientiä harjoittavien tuottajien maksama hinta alitti vertailuarvon). Näissä liiketoimissa kyseinen ohjelma johtaa edun koitumiseen vientiä harjoittaville tuottajille. Näin ollen ei olisi järkevää vähentää liiketoimia, joissa mitään etua ei koitunut, sillä ne olivat markkinaehtoisia. Tässä yhteydessä komissio totesi, että asiassa United States – Definitive Anti-Dumping and Countervailing Duties on Certain Products from China (21) (Yhdysvallat – tiettyjen Kiinasta peräisin olevien tuotteiden lopullinen polkumyynti- ja tasoitustulli) WTO:n paneeli tarkasteli, miten Yhdysvaltojen kauppaministeriö oli määrittänyt tarkasteltavana olleessa asiassa tuesta koituneen edun määrän, kun kyseessä oli kumin tarjoaminen alle riittäväksi katsottavan vastikkeen (22), ja totesi, että väitettyjä tukia ”on tarkasteltava suhteessa tiettyyn jaksoon, jotta lopulta saadaan tutkimuksen kohteena olevan tuotteen tuen kokonaismäärä” (23) ja että tukisopimuksen 14 artiklan ensimmäisen kohdan d alakohtaan ei sisälly mitään viittausta tai käsitettä, joka liittyisi kuittaamiseen tai ”negatiiviseen etuun” tai keskimääräiseen etuun tutkimusajanjaksolla tietyn tavaran osalta (24)”. Vertailussa on kyse yksittäisten ostotapahtumien vertaamisesta kyseisen ostotapahtuman yksittäiseen vertailuarvoon. Komissio toteutti liiketoimikohtaisen vertailun selvittääkseen, oliko kyseessä etu, ja määrittääkseen kyseisen edun määrän. Liiketoimikohtaisesti todettujen etujen summa on tuen kokonaismäärä. Sen vuoksi tämä väite hylätään.

(176)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset väittivät myös, että komissio ei pystynyt osoittamaan edun olemassaoloa, koska 1) on epäloogista löytää etua vientirajoitusten muodossa kilpailuun perustuvilla rahoitusmarkkinoilla ja 2) raa’an palmuöljyn kotimarkkinahinnat noudattavat kilpailuun perustuvien markkinoiden dynamiikkaa.

(177)

Tältä osin komissio haluaisi jälleen kerran huomauttaa, että etu on tässä tapauksessa raa’an palmuöljyn toimittamista riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan. Siksi Indonesian viranomaisten ensimmäinen väite hylätään.

(178)

Mitä tulee Indonesian viranomaisten väitteeseen, että raa’an palmuöljyn hinnat noudattavat kilpailuun perustuvien ja vääristymättömien markkinoiden dynamiikkaa, komissio viittaa esitettyyn analyysiin ja erityisesti 151 kappaleeseen.

(179)

Näin ollen komissio pysyi päätelmissään, joiden mukaan järjestelmä antaa etua vientiä harjoittaville tuottajille.

(180)

Indonesian viranomaiset väittivät myös, että komissio oli nimennyt väärän vertailuarvon lähinnä siksi, että sen käyttämään vertailuarvoon sisältyy vientimaksu, ja että komisison olisi vähennettävä vientimaksu vertailuarvosta.

(181)

Tältä osin komissio havaitsi ristiriidan tämän näkemyksen ja sen vastauksen välillä, jonka Indonesian viranomaiset antoivat 14 päivänä maaliskuuta 2019 päivättyyn puutteista ilmoittavaan kirjeeseen. Vastauksessa Indonesian viranomaiset totesivat seuraavaa: ”Indonesian viranomaiset vahvistavat, että vientiä EU:hun koskevat tilastot koskevat ainoastaan Indonesiassa tuotettua biodieseliä. Ilmoitettu viennin arvo on FOB, eikä vientivero tai -maksu ei ole mukana”. Komissio huomautti lisäksi, että Indonesian viranomaiset eivät toimittaneet mitään tosiseikkoihin pohjautuvaa lisäaineistoa väitteensä tueksi. Kuten 173 kappaleessa selitetään, komissio katsoi, että ilmoitettu FOB-vientihinta sisältää tosiasiallisesti vientimaksun vaikutukset.

(182)

Wilmar väitti, että edun laskennassa käytetty vertailuarvo oli liiallinen, sillä siinä oli käytetty maan ulkopuolista vertailuarvoa. Kun määritetään, mikä vertailuarvo on tarkin ja soveltuvin käytettäväksi, on muistettava, että komissio ei käyttänyt ”maan ulkopuolisia” vertailuarvoja, joita on saatavilla Malesiasta tai Euroopasta, kuten Rotterdamin CIF-hinta. Vertailussa käytettiin Indonesian vientihintoja, koska ne ovat indonesialaisia (ja tässä mielessä maan sisäisiä hintoja) ja niistä saadaan luotettava markkinaperusta vertailulle. Näin ollen tämä väite hylättiin.

(183)

Näin olleen komissio vahvisti 172 kappaleessa tehdyn päätelmän.

(184)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset väittivät, että komissio ei pystynyt osoittamaan järjestelmän erityisyyttä. Indonesian viranomaisten mukaan tuki on erityinen, jos se koskee vain yhtä tuotannonalaa.

(185)

Komissio on eri mieltä tästä väitteestä. Komissio totesi, että ”US – Upland Cotton” -asiassa paneeli antoi seuraavan selityksen: ”Tukisopimuksen 2 artiklan mukaan tuki on ”erityinen”, jos se on erityinen” yritykselle tai teollisuudelle tai yritysten tai teollisuuden ryhmälle ([tuki]sopimuksessa "tietyille yrityksille") viranomaisen toimivallan piirissä […]”. Paneeli selitti lisäksi, että ”[…] ”Erityisyys” ulottuu teollisuuden ryhmään, koska ilmaisu ”tietty yritys” on määritelty laajasti 2.1 artiklan alussa yritykseksi tai teollisuudeksi tai yritysten tai teollisuuden ryhmäksi.” (25)

(186)

WTO:n valituselin tarkasteli asiassa US – Anti-Dumping and Countervailing Duties (China) 2 artiklan ilmaisun ”tietyt yritykset” merkitystä: ”Tuki on lisäksi tukisopimuksen 2.1 artiklan a alakohdan mukaisesti erityistä, kun sen saanti nimenomaisesti rajataan koskemaan ”tiettyjä yrityksiä”. 2.1 artiklan johdantolauseessa todetaan, että ilmaisulla ”tietyt yritykset” viitataan ”yritykseen tai teollisuuteen tai yritysten tai teollisuuden ryhmään”. Ensinnäkin huomautamme, että sana ”tietty” voidaan määritellä ”tiedossa oleva, eritelty mutta ei nimenomaisesti nimetty: (yksiköllisen substantiivin kanssa) jokin tiedossa oleva, (monikollisen substantiivin kanssa) jotkin tiedossa olevat, määrätyt. Sana ”ryhmä” puolestaan määritellään yleensä seuraavasti: ”joukko ihmisiä tai asioita, jotka käsitetään yhteen kuuluvaksi kokonaisuudeksi niiden jonkin yhteisen tai yleisen suhteen tai tarkoituksen perustella tai jotka luokitellaan yhteen jonkinasteisen samankaltaisuuden vuoksi”. Kun tarkastellaan sanoilla ”tietty” ja ”ryhmä” määritettyjä substantiiveja, toteamme, että ”yritys” voidaan määritellä ”liikeyritykseksi tai firmaksi”, kun taas ”teollisuudella” tarkoitetaan ”tiettyä tuottavan työn, kaupan tai valmistuksen muotoa tai alaa”. Panemme merkille, että paneeli asiassa ”US – Upland Cotton” katsoi, että ”teollisuudella tai teollisuuden ryhmällä” voidaan yleisesti viitata tuotettujen tuotteiden lajiin; että ”teollisuuden” käsite liittyy tiettyjen tuotteiden tuottajiin; ja että ”teollisuuden” käsitteen laajuus voi eri asioissa riippua useista tekijöistä. Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että käsitteellä ”tietyt yritykset” viitataan yhteen yrityksen tai teollisuuteen tai yritysten tai teollisuudenalojen luokkaan, jotka ovat tiedossa ja määriteltyjä. Olemme kuitenkin Kiinan kanssa samaa mieltä siitä, että tähän käsitteeseen sisältyy ”tietyn asteinen epämääräisyys määritelmän rajoilla”, ja US – Upland Cotton -asian paneelin kanssa siitä, että sen määrittäminen, kuuluuko yritysten tai teollisuuden ryhmä ”tiettyihin yrityksiin”, voi tapahtua ainoastaan tapauskohtaisesti (26).

(187)

Tämän vuoksi komissio totesi, että WTO:n oikeuskäytännössä ei tuen erityisyyden osalta edellytetä, että tuki koskisi vain yksittäistä toimialaa vaan, että se voi koskea ”yritysten tai teollisuuden luokkaa, joka on tunnettu ja määritelty”. Tässä tapauksessa komissio päätteli väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 202 kappaleessa, että toimenpiteet ovat erityisiä, koska ne hyödyttävät palmuöljyn arvoketjussa toimivia yrityksiä. Näin ollen komissio päätteli WTO:n oikeuskäytännön mukaisesti, että toimenpide on erityinen, koska se koskee ”yritysten tai teollisuuden luokkaa, joka on tunnettu ja määritelty”. Siksi Indonesian viranomaisten väite hylätään.

(188)

Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 237 kappaleessa mainittiin, komissio laski tuotujen koneiden ja laitteiden tuontitullista vapauttamisesta vientiä harjoittaville tuottajille koituvan edun maksamattomien tullien kokonaismääränä ja jakoi sen tutkimusajanjaksolla kohde-etuutena olevien omaisuuserien käyttöiälle. Vientiä harjoittavat tuottajat väittivät, että laskiessaan maahantuotuja koneita ja laitteita koskevien tuontitullien vapautuksen vuoksi koitunutta etua komission olisi pitänyt jakaa saadut määrät suhteessa asianomaisten yritysten kokonaisliikevaihtoon eikä ainoastaan kyseisen tuotteen liikevaihtoon. Vientiä harjoittavat tuottajat selittävät, että tämä johtuu siitä, että verovapaasti tuotujen koneiden luetteloon ei sisälly ainoastaan biodieselin tuotantoon käytettäviä koneita vaan myös muita tuotteita.

(189)

Tältä osin komissio pyysi vientiä harjoittavia tuottajia jo kyselylomakkeessa antamaan luettelon koneista ja ilmoittamaan niiden käyttötarkoituksen. Komissio totesi, että yksikään vientiä harjoittavista tuottajista ei ollut ilmoittanut tiettyjen koneiden kaksoiskäytöstä ennen tarkastuskäyntiä eli silloin kun olisi ollut mahdollista tarkistaa tiedot. Koska väitettä ei voitu tarkistaa, se näin ollen hylättiin.

(190)

Mitä tulee koneiden ja laitteiden tuontiin tullivalvonnassa oleville alueille, komissio sai väliaikaista tullia koskevan asetuksen julkaisemisen jälkeen EBB:ltä huomautuksia Wilmarin osittaisesta yhteistyöstä. EBB muistutti, että Wilmar ei paljastanut tullivalvonta-alueita koskevan tukiohjelman nojalla saatuja tukimääriä. Lisäksi EBB totesi, että Wilmarille määrätty väliaikainen tulli ei ole korkein niistä väliaikaisista tulleista, jotka on määrätty tätä ohjelmaa varten.

(191)

Tältä osin Euroopan komissio vahvistaa, että komissio on tullivalvonta-alueiden tietoja koskevan Wilmarin osittain puutteellisen yhteistyön vuoksi soveltanut Wilmariin käytettävissä olevia tietoja perusasetuksen 28 artiklan mukaisesti.

(192)

Lopullisten päätelmien ilmoittaminen jälkeen PT Ciliandra Perkasa väitti, että komissio oli tehnyt virheen hylätessään väitteen, jonka mukaan komission olisi pitänyt jakaa saadut määrät suhteessa asianomaisten yritysten kokonaisliikevaihtoon eikä ainoastaan kyseisen tuotteen liikevaihtoon. PT Ciliandra Perkasan mukaan tämä johtuu siitä, että komissio olisi voinut päätellä toimitetusta luettelosta, mitä kyseisistä koneista tai laitteista käytetään ainoastaan biodieseliin tai millä niistä on kaksoiskäyttöä.

(193)

Komissio totesi 189 kappaleessa, että yksikään vientiä harjoittavista tuottajista, mukaan luettuna PT Ciliandra Perkasa, ei ollut ilmoittanut tiettyjen koneiden kaksoiskäytöstä ennen tarkastuskäyntiä eli silloin kun olisi ollut mahdollista tarkistaa tiedot. Koska väitettä ei voitu tarkistaa, se hylättiin.

(194)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar väitti, että komissio teki virheen laskiessaan tuen määriä, koska se käytti tähän liikevaihto-osuuksia. Wilmar väittää, että perusasetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti komission olisi pitänyt laskea tuen määrä tuetun tuotteen yksikköä kohden sen sijaan että se laskettiin kullekin ohjelmalle.

(195)

Komissio huomautti, että tukea ei myönnetty suhteessa valmistettuihin, tuotettuihin, vietyihin tai kuljetettuihin määriin. Sen vuoksi tuen kokonaismäärä jaettiin Wilmar-ryhmän yritysten kokonaismyynnin liikevaihdolle perusasetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Siinä säädetään seuraavaa: ”Jos tukea ei myönnetä suhteessa valmistettuihin, tuotettuihin, vietyihin tai kuljetettuihin määriin, tasoitustullin käyttöönoton mahdollistavan tuen määrä määritetään jakamalla tuen kokonaisarvo sopivalla tavalla tutkimusjaksona tapahtuneelle kyseisten tuotteiden tuotannolle, myynnille tai viennille.”

(196)

Koska mitään näistä tuista ei myönnetä valmistettujen, tuotettujen, vietyjen tai kuljetettujen määrien mukaisesti, yrityksen soveltuvan myynnin liikevaihto on sopivin nimittäjä. On huomattava, että liikevaihdon määrittämisessä on varmistettu, että se ilmentää mahdollisimman tarkasti tuen saajana olevan yrityksen myymien tuotteiden myyntiarvoa. Kaikki muut ehdotetut menetelmät tasoitustoimenpiteiden alaisen tuen määrän laskemiseksi olisivat vastoin perusasetuksen asiaa koskevia säännöksiä (7 ja 15 artikla) sekä komission noudattamaa hallinnollista käytäntöä tukien vastaisissa menettelyissä, kun se valitsee soveltuvan osoittajan/nimittäjän tasoitustoimenpiteiden alaisen tuen määrän jakamista varten. Tämän vuoksi Wilmarin väite hylättiin.

(197)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset esittivät huomioita, jotka koskivat biodieselteollisuudelle suorana varojen siirtona OPPF:n kautta ja tarjoamalla raakaa palmuöljyä riittämättömänä pidettävää vastiketta vastaan kohdistetun tuen tilaa. Indonesian viranomaiset huomauttivat erityisesti, että OPPF oli lakannut maksamasta varoja biodieselin viejille syyskuussa 2018 ja että raa’an palmuöljyn vientimaksu oli vahvistettu nollatasolle 4 päivästä joulukuuta 2018.

(198)

Vastauksessaan komissio totesi, että kumpikin ohjelma on edelleen voimassa eikä niitä ole virallisesti kumottu. Kun otetaan huomioon ohjelmien toimintatapa, niistä vientiä harjoittaville tuottajille koituvat edut jatkuvat myös tulevaisuudessa. OPPF:n maksut keskeytettiin mineraalidieselin viitehinnan ja biodieselin viitehinnan välisen eron vuoksi, ei siksi, että ohjelma olisi poistettu. Lisäksi OPPF-maksut biodieselin tuottajille aloitettiin uudelleen joulukuussa 2018. Näin ollen komissio katsoi, että 15 artiklan 1 kohdan edellytykset täyttyivät, ja hylkäsi tämän väitteen.

(199)

Lopulliset tukiprosentit edellä kuvattujen toimenpiteiden osalta – ilmaistuina prosentteina CIF-hinnasta unionin rajalla tullaamattomana – ovat seuraavat:

Taulukko 1

Lopulliset tukiprosentit

(200)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen julkaisemisen jälkeen indonesialainen vientiä harjoittava tuottaja Wilmar pyysi tietoa siitä, onko Masolilla, joka on espanjalainen biodieselin tuottaja ja kuuluu osana otokseen, asema unionin tuotannonalan jäsenenä, koska se on indonesialaisen vientiä harjoittavan tuottajan Musim Mas Groupin sisaryritys ja kyseinen yritys sekä ostaa biodieseliä että valmistaa sitä unionissa.

(201)

Komissio katsoi, että Masol sisältyy unionin tuotannonalan määritelmän piiriin, sillä se valmistaa biodieseliä laitoksissaan unionissa. Lisäksi komissio voi perusasetuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla (mutta sen ei ole pakko) sisällyttää tuotannonalan määritelmään unionin tuottajia vaikka ne myös tuovat tarkasteltavana olevaa tuotetta. Tältä osin komissio totesi, että myös Masolin taloudellinen painopiste on unionissa, sillä sen tuotanto unionissa ylittää huomattavasti sen biodieselin ostot Indonesiasta tai muualta.

(202)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar pyysi jälleen tietoa siitä, olisiko Masol jätettävä unionin tuotannonalan määritelmän ulkopuolelle, koska se on indonesialaisen vientiä harjoittavan tuottajan Musim Mas Groupin kokonaan omistama tytäryhtiö.

(203)

Komissio tarkasteli tätä seikkaa mutta katsoi, että Masol on edelleen osa unionin tuotannonalaa unionin biodieselin tuottajana. Yrityksen omistus on vain yksi tältä osin huomioon otettava seikka eikä se ole tässä tapauksessa ratkaiseva määriteltäessä yrityksen asemaa unionin tuottajana, koska merkittävä osa sen tuotannosta on unionissa.

(204)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar kommentoi myös unionin tuotannon tasoa väliaikaista tullia koskevan asetuksen taulukossa 3 ja totesi, että jos tuotanto olisi kasvanut samaan tahtiin kulutuksen kanssa (eli 33 %) vuoden 2015 ja tutkimusajanjakson välisenä aikana, tuotanto tutkimusajanjakson aikana olisi ylittänyt kulutuksen tutkimusajanjakson aikana.

(205)

Komissio on pannut merkille, että tähän vertailuun vaikuttaa lukujen pyöristäminen, sillä tarkka kulutuksen kasvu tarkastelujakson aikana oli 32,58 prosenttia. Tuotanto oli vähäisempää kuin unionin kulutus vuonna 2015. Tämä vuoksi, jos kumpikin luku kasvaa samalla prosenttiosuudella, on matemaattisesti mahdotonta, että alun perin alempi luku (tuotanto) ylittäisi alun perin suuremman luvun (kulutuksen), jos kumpikin luku kasvaa matemaattisesti oikein samalla prosenttiosuudella.

(206)

Lisäksi komissio huomautti, että väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 269 kappaleessa esitetty toteamus, jonka mukaan unionin tuotannonalan tuotanto ei pystynyt vastaamaan kysyntään, on asiasisällöltään paikkansapitävä. Komissio totesi, että koko tarkastelujakson ajan unionin tuotannonalalla oli joka tapauksessa ollut käyttämätöntä kapasiteettia, jota se tarvitsee tuotantonsa lisäämiseksi ja kulutuksen kasvuun vastaamiseksi, mitä se ei biodieselin tuetun tuonnin vuoksi voinut toteuttaa.

(207)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar esitti jälleen saman huomautuksen, ja totesi, että unionin tuotanto oli lähes 100 prosenttia unionin kulutuksesta vuonna 2015 ja että tämän vuoksi, jos komissio odotti tuotannon kasvavan tarkasti kulutusta vastaten, unionin tuotannonalalla olisi itse asiassa täysi monopoli EU:n kulutukseen.

(208)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 269 kappaleessa todetaan kuitenkin vain, että unionin tuotanto ei vastannut unionin kysyntää ja että erotus katettiin biodieselin tuonnilla unioniin. Tämä lausuma on edelleen asiasisällöltään oikea. On myöskin asiasisällöllisesti virheellistä puhua unionin tuotannonalan monopoliasemasta. Kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 264 kappaleessa todetaan, unionin tuotannonala muodostuu yli 200 tuottajasta, jotka kilpailevat keskenään unionin markkinoilla. Tämän vuoksi ei ole tässä tapauksessa aiheellista puhua mahdollisesta unionin tuotannonalan monopolista.

(209)

Koska unionin tuotannonalan määritelmästä ja unionin tuotannosta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 264–269 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(210)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen indonesialainen vientiä harjoittava tuottaja Wilmar huomautti, että tarkastellessaan unionin kulutusta komissio ei viitannut toiseen uusiutuvaa energiaa koskevaan direktiiviin (RED II) (27) tai komission delegoituun asetukseen, joka koskee suurta epäsuoran maankäytön muutoksen riskiä aiheuttavien raaka-aineiden käyttöä (28).

(211)

Komissio totesi, että näissä kahdessa asiakirjassa käsitellään tulevaisuutta, ei aiempaa kulutusta, ja niillä jatketaan unionin politiikkaa, jolla tuetaan biodieselin käyttöä dieselmoottoreissa, ja että Wilmarin huomautuksella, jonka mukaan näillä säädöksillä voidaan hyvinkin rajoittaa PME:n kulutusta, ei ole mitään tekemistä unionin biodieselin kokonaiskulutuksen kanssa.

(212)

Lisäksi Wilmar vahvisti huomautuksissaan alustavien päätelmien ilmoittamiseen, että PME:n kulutus voi olla vuoden 2019 tasolla vuoden 2023 loppuun asti (29). Suurta epäsuoran maankäytön muutoksen riskiä aiheuttavien raaka-aineiden käyttö vähentyy vasta 31 päivän joulukuuta 2023 jälkeen.

(213)

Lisäksi unionin tuotannonala tuottaa nykyisin huomattavan osan PME:stä. Indonesiasta peräisin oleva tuonti voi jatkaa kasvuaan keskipitkällä aikavälillä korvaamalla unionin tuotannonalan tällä hetkellä tuottamaa PME:tä.

(214)

Koska unionin kulutuksesta ei esitetty huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 270–278 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(215)

Mitä tulee Indonesiasta peräisin olevan tuonnin määrään ja markkinaosuuteen, komissio sai väliaikaista tullia koskevan asetuksen julkaisemisen jälkeen indonesialaiselta viejältä Gunvorilta (joka on biodieselin etuyhteydetön kauppias) ja Indonesian viranomaisilta huomautuksia, jotka koskivat Indonesiasta peräisin olevan tuonnin määrää tarkastelujaksolla.

(216)

Ne huomauttivat, että Indonesiasta peräisin olevan tuonnin tarkastelu oli virheellinen, sillä se ei kattanut vuosia 2010–2012 eli jaksoa ennen polkumyyntitullien käyttöön ottoa vuonna 2013.

(217)

Komissio pani nämä huomautukset merkille, mutta väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 279–282 kappaleessa kuvataan Indonesiasta tulevan tuonnin määriä oikein, ja komissio selvensi johdanto-osan 281 ja 282 kappaleessa voimassa olleiden polkumyyntitullien vaikutusta.

(218)

Komissio huomautti myös, että tarkastelujakso alkaa vuonna 2015, minkä vuoksi Indonesiasta tulevan tuonnin määrää koskevaa tarkastelua ei voida ulottaa taaksepäin vuosiin 2010–2012 rikkomatta johdonmukaisuutta tämän tutkimuksen tarkasteltujaksoon nähden. Tarkastelujakso on tässä tapauksessa tällaisille tutkimuksille tavanomainen ajanjakso. Tarkasteltaessa Indonesiasta tulevan tuonnin määriä, jotka on vahvistettu vuonna 2013 tehdyssä polkumyyntitutkimuksessa, voidaan joka tapauksessa todeta, että Indonesiasta peräisin olevan tuonnin määrä oli vuosina 2010 ja 2011 samanlainen kuin määrät nyt käsillä olevalla tutkimusajanjaksolla ja lähitulevaisuudessa odotettavissa olevat tuontimäärät, jos toimenpiteitä ei oteta käyttöön (30).

(219)

Gunvor esitti huomautuksia myös siitä, että tarkasteltaessa Indonesiasta tulevaa tuontia yksinään Argentiinasta tutkimusajanjakson aikana tulevan tuonnin määrä jää huomiotta. Tällainen tarkastelu tehtiin kuitenkin väliaikaista tullia koskevan asetuksen 6 jaksossa ”Syy-yhteys” eli väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 368–370 kappaleessa

(220)

Mitä tulee hinnan alittavuuteen, komissio sai indonesialaisilta vientiä harjoittavilta tuottajilta ja Indonesian viranomaisilta alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen huomautuksia siitä, että hinnan alittavuutta koskevia laskelmia olisi oikaistava tai selkeytettävä.

(221)

Väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa vahvistettiin kolme menetelmää hinnan alittavuuden laskemiseksi Indonesiasta tulevan biodieselin tuonnin ja unionin markkinoilla tapahtuvan biodieselin myynnin välillä. Komissio aikoo tässä edelleen selventää niitä kolmea menetelmää, joita tässä tapauksessa käytettiin merkittävän alittavuuden osoittamiseen otokseen valittujen vientiä harjoittavien tuottajien tietojen perusteella.

(222)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset esittivät huomautuksia komission kolmesta hinnan alittavuuden laskemismenetelmästä ja totesivat, että komissio ei ollut ottanut huomioon useita Euroopan unionin tuomioistuimen ja Maailman kauppajärjestön oikeudellisia päätöksiä.

(223)

Komissio ei ole samaa mieltä asiasta. Jäljempänä esitettävillä kolmella menetelmällä analysoidaan yksityiskohtaisesti Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnin hintojen alittavuutta unionin hintoihin nähden, ja kaikilla kolmella menetelmällä saadaan tulokseksi hinnan alittavuutta koskeva päätelmä.

(224)

Lopullisten päätelmien ilmoittamista koskevissa huomautuksissaan Indonesian viranomaiset esittivät hinnan alittavuudesta myös yleisiä huomautuksia, joita käsitellään tässä.

(225)

Ensinnäkin Indonesian viranomaiset vertasivat PME:tä ja rapsiöljyn metyyliesteitä, jäljempänä ’RME’, ja totesivat, että niillä on erilaiset fyysiset ominaisuudet (toisen CFPP on +13 °C ja toisen -14 °C) ja hinta.

(226)

Komissio on samaa mieltä Indonesian viranomaisten kanssa, minkä vuoksi komissio ei ole verrannut suoraan PME:n ja RME:n myyntiä.

(227)

Toiseksi Indonesian viranomaiset viittaavat väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 290 kappaleeseen, jossa todetaan, että ”[PME:tä] ei tavallisesti sekoiteta mineraalidieseliin sellaisenaan, vaan se sekoitetaan yleensä ensin muihin biodieseleihin, joiden CFPP-arvo on alhaisempi”.

(228)

Selvennyksenä todetaan, että se, että PME sekoitetaan yleensä muihin biodieseleihin ei tarkoita sitä, että PME:tä ei sekoitettaisi suoraan mineraalidieseliin. Otokseen valittujen unionin tuottajien myynnin tarkastelu osoitti, että puhdasta PME:tä myytiin merkittävässä määrin suoraan mineraalidieselin jalostamoille, mikä on suorassa kilpailussa Indonesiasta peräisin olevan puhtaan PME:n tuonnin kanssa.

(229)

Biodiesel on homogeeninen tuote, jolla on yksi merkittävä käyttötarkoitus eli käyttö dieselmoottoreiden polttoaineena. Sitä tuotetaan erilaisista ei-fossiilisista raaka-aineista. Raaka-aineen mukaan sen fyysisissä ominaisuuksissa on tiettyjä eroja, kuten CFPP. Markkinoilla kuvataan usein tiettyä CFPP:tä nimityksellä FAMEX (31), esimerkiksi FAME0 merkitsee biodieseliä, jonka CFPP on 0 °C, tai FAME5 biodieseliä, jonka CFPP on 5 °C.

(230)

Useimmat biodieselin lajit, myös PME, myydään joko sellaisenaan tai sekoituksena muiden biodieselin lajien kanssa. Tässä yhteydessä ’sekoituksella’ tarkoitetaan erilaisista biodieseleistä mutta ei mineraalidieselistä koostuvaa sekoitusta. Tätä ei pidä sekoittaa tavallisesti polttoaineeksi myytävään ”sekoitukseen”, jossa esimerkiksi unionissa on tavallisesti enintään 10 prosenttia biodieseliä ja vähintään 90 prosenttia mineraalidieseliä.

(231)

Biodieselin kysyntä perustuu kahteen merkittävään tekijään: dieselpolttoaineen kulutukseen ja tällaisen polttoaineen biodieselpitoisuuteen. Biodieselin hinnalla ei ole havaittavaa vaikutusta kumpaankaan edellä mainittuun tekijään, erityisesti siksi, että biodieselin hinnalla on vähäinen vaikutus dieselpolttoaineen vähittäismyyntihintaan.

(232)

Tämän vuoksi biodieselin kysyntä on hintojen suhteen joustamatonta, toisin kuin monilla muilla tuotteilla. Hinnaltaan edullinen biodiesel ei yleensä johda kulutuksen kasvuun biodieselin markkinoilla. Hintakilpailu biodieselin markkinoilla on nollasummapeli, jossa yhden markkinatoimijan saavuttamat määrät koituvat samalla tasolla jonkin toisen markkinatoimijan tappioksi.

(233)

Näin ollen kun kysyntä on vakaata, tuetun biodieselin alhaisiin hintoihin tapahtuvan tuonnin kasvu vaikuttaa tarjonnan ja kysynnän tasapainoon, mikä johtaa ylitarjontaan koko biodieselmarkkinoilla. Kun koko biodieselmarkkinoilla on ylitarjontaa, halvempi vaihtoehto, kuten tuettu tuonti, aiheuttaa laskevaa hintapainetta myös koko biodieselmarkkinoilla, mikä vaikuttaa kielteisesti kaikkiin biodieselin tuottajiin käytetyistä raaka-aineista riippumatta.

(234)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 292–295 kappaleessa esitetyn ensimmäisen menetelmän mukaan PME:n tuontia Indonesiasta verrattiin Euroopan unionissa tuotetun PME:n myyntiin. Hintojen alittavuuden marginaalit olivat 6,0–11,6 prosenttia.

(235)

Huomautusten esittäjien pyynnöstä tarkka vertailu tehtiin laskelmien selkeyttämiseksi Indonesiasta peräisin olevan PME:n, jonka suodatettavuuden rajalämpötila, jäljempänä ’CFPP’, on +13, ja unionin tuotannonalan PME:n, jonka CFPP on +10, välillä (32). CFPP:llä +10 myytyä PME:tä ei sekoitettu kyseisen CFPP:n saavuttamiseksi vaan biodieseliin lisättiin lisäainetta, jonka hinta on vähemmän kuin yksi euro tonnilta eli vain noin 0,1 prosenttia tuotantokustannuksista. Komissio ei katso, että tätä lisäainetta koskeva oikaisu olisi tarpeen, sillä tällaisella oikaisulla ei olisi lainkaan vaikutusta laskelmiin.

(236)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar huomautti, että komission olisi väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 287 kappaleessa tarkemmin selvitettävä, miten se otti huomioon Saksan ”kaksinkertaisen laskennan” erityisjärjestelmän.

(237)

Menetelmän selventämiseksi todetaan, että Saksa on ottanut käyttöön pakolliset kasvihuonekaasupäästötavoitteet, jotka öljy-yhtiöiden on täytettävä. Tämän seurauksena liiketoimissa, joissa CO2-päästötaso on alhainen, saavutetaan korkeampi hinta. Saksan markkinoiden myyntitapahtumat yksilöitiin käyttämällä tarvittaessa tuotevalvontakoodissa olevaa indikaattoria ”2” (päästöt alle 9 g/MJ), jolloin komissio pystyi vertaamaan näitä liiketoimia vastaavaan Indonesiasta muihin jäsenvaltioihin tulevaan tuontiin silloin, kun kaksinkertainen järjestelmä on käytössä.

(238)

Komissio totesi, että kuten väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 288 kappaleessa todetaan, Indonesiasta peräisin olevaa tuontia, joka tapahtui ilman uusiutuvia energialähteitä koskevaa todistusta, verrattiin unionin tuotannonalan sellaiseen myyntiin, jossa oli uusiutuvia energialähteitä koskeva todistus. Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen vientiä harjoittava tuottaja Wilmar ja Indonesian viranomaiset totesivat, että biodiesel, jolla ei ollut uusiutuvaa energiaa koskevaa todistusta, oli halvempaa kuin biodiesel, jolla on tällainen todistus, ja pyysivät oikaisua.

(239)

Komissio totesi, että nämä osapuolet eivät kiistäneet, että tämä tuote on identtinen sellaisen PME:n kanssa, joka myydään uusiutuvaa energiaa koskevan todistuksen kanssa, eivätkä ne toimittanut mitään näyttöä siitä, että tämä tuote ei suoraan kilpailisi unionin tuotannonalan tuottaman PME:n kanssa. Tämän vuoksi komissio katsoi, että hintaeroa koskeva oikaisu ei ollut tarpeen, erityisesti koska pitävää näyttöä tällaisesta hintaerosta tutkimusajanjakson aikana ei toimitettu.

(240)

Tämän vuoksi komissio on edelleen sitä mieltä, että tällä menetelmällä voidaan täsmällisesti kuvata Indonesiasta tuodun biodieselin lajin aiheuttamaa hinnan alittavuutta. Tuotteille, joilla ei ole uusiutuvaa energiaa koskevaa todistusta, määritetty hinnan alittavuuden marginaali on joka tapauksessa suurempi kuin Wilmarin väittämä hintaero. Vaikka Wilmarin pyytämä oikaisu olisikin tehty, tällaisen oikaisun vaikutus olisi tämän vuoksi melko vähäinen ja Indonesiasta tulevan tuonnin hintojen alittavuus olisi edelleen merkittävää.

(241)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset ja Wilmar pyysivät oikaisua CFPP10- ja CFPP13-biodieselin hintaeron huomioon ottamiseksi.

(242)

Komissio ei havainnut mitään tällaista hintaeroa eivätkä Indonesian viranomaiset tai Wilmar toimittaneet mitään näyttöä hintaerosta. Komissio totesi, että biodieseliä noteerattiin markkinoilla puhtaana RME:nä, FAME0:na ja puhtaana PME:nä. Puhtaan PME:n noteerauksissa ei viitattu lainkaan tuotteen tosiasialliseen CFPP:hen vaan ainoastaan PME:hen, mikä tukee komission väitettä, jonka mukaan PME:tä myydään samanlaisin hinnoin riippumatta sen tarkasta CFPP:stä. Sen vuoksi väite hylättiin.

(243)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen komissio sai jälleen Wilmarilta ja Indonesian viranomaisilta hintojen oikaisupyynnön, kun verrataan PME:n tuontia ilman uusiutuvaa energiaa koskevaa todistusta ja unionin tuotannonalan sellaisen PME:n tuotantoa, jolla on uusiutuvaa energiaa koskeva todistus.

(244)

Komissio toisti kantansa, jonka mukaan tällainen oikaisu ei ole tarpeen, ja hylkäsi tämän pyynnön. Unioniin tuotiin Indonesiasta suuria määriä PME:tä tutkimusajanjakson aikana ilman uusiutuvaa energiaa koskevaa todistusta, ja tällainen PME on käytettävissä mineraalidieselin kanssa sekoittamista varten ainoastaan, jos sillä on uusiutuvaa energiaa koskeva todistus. Wilmar ei toimittanut mitään näyttöä siitä, että ilman uusiutuvaa energiaa koskevaa todistusta tuotu PME ei kilpailisi sellaisen unionissa tuotetun PME:n kanssa, jolla on uusiutuvaa energiaa koskeva todistus.

(245)

Toisessa menetelmässä, joka esitetään väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 296 ja 297 kappaleessa, kasvatetaan sellaisen unionissa tuotetun biodieselin määrää, jota verrataan Indonesiasta tulevaan tuontiin, sisällyttämällä vertailuun otokseen valittujen unionin tuottajien toteuttama FAME0-biodieselin myynti.

(246)

Jotta unionin FAME0-myyntiä voitiin verrata Indonesiasta tulevaan PME:n maanlaajuiseen tuontiin, unionin FAME0-myynnin hintaa oikaistiin, ja tuloksena saatiin unionin PME-myynnin hintataso, jotta voidaan ottaa huomioon fyysisten ominaisuuksien erojen markkina-arvo.

(247)

Huomautusten esittäjien pyynnöstä edellä esitetty hinnan alennus on laskelmien selkeyttämiseksi 100–130 euroa tonnia kohti. Laskelman selventämiseksi todetaan, että 55 prosenttia kaikesta tämän vertailun piiriin kuuluvasta unionin tuotannonalan myynnistä sisältää sekä PME:tä että FAME0:aa (33).

(248)

Tällä menetelmällä todettu koko maata koskeva hinnan alittavuuden marginaali oli 7,4 prosenttia.

(249)

Komissio piti tätä laskelmaa kohtuullisena arviona Indonesian tuonnin vaikutuksesta FAME0:n hintaan.

(250)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen vientiä harjoittava tuottaja Wilmar kiisti tämän vertailun ja lainasi päätelmiä WTO:n riitojenratkaisumenettelyn asiassa Euroopan unioni – Indonesiasta peräisin olevaa biodieseliä koskevat polkumyynnin vastaiset toimenpiteet (34), jossa komissio teki samanlaisen oikaisun. Paneeli totesi 7.157 kohdassa seuraavaa:

”Vaikka sekä Indonesiasta peräisin oleva PME että sekoitettu CFPP 0 -biodiesel voisivat kilpailla myynnistä niille yrityksille, jotka sekoittavat biodieseliä mineraalidieseliin, tässä kohdassa ei käsitellä sitä tosiseikkaa, että EU:n viranomaiset eivät selittäneet, oliko vertailu PME:n ja sekoitetun CFPP 0 -biodieselin myynnin välillä tehty asianmukaisella vertailutasolla, koska PME on sekoituksiin, mukaan luettuna CFPP 0 -biodiesel, käytettävä tuotantopanos.”

(251)

Komissio toteaa, että unionin markkinat ovat muuttuneet alkuperäisen Indonesiasta tulevaa tuontia koskevan tutkimuksen jälkeen. Paneeli totesi, että tuolloin ”PME:tä voidaan käyttää vain sekoituksessa ja se on itse asiassa ainesosa eri sekoituksissa, joita myydään loppukäyttäjille EU:n markkinoilla.” (35)

(252)

Alkuperäisessä Indonesiaa koskevassa tutkimuksessa komissio totesi, että unionin tuotannonala ei pystynyt tuottamaan PME:tä tuodusta palmuöljystä, koska PME:n hinta oli itse asiassa alhaisempi kuin palmuöljyn hinta. Näin ollen unionin tuotannonala osti Indonesiasta puhdasta PME:tä ja sekoitti sen omaan muiden biodieseleiden tuotantoonsa ennen jälleenmyyntiä (36).

(253)

Nyt käsillä olevassa tutkimuksessa komissio kuitenkin totesi, että unionissa valmistettu PME myytiin suoraan öljy-yhtiöille, joten markkinadynamiikka oli tältä osin muuttunut.

(254)

Komissio ei kiistä sitä, että PME:tä tuodaan unioniin myös muiden biodieseleiden kanssa sekoitettavaksi esimerkiksi FAME0:n valmistamista varten. Tuotavan PME:n määrä riippuu kuitenkin tällaisen tuonnin hinnasta sekä sen fyysisistä ominaisuuksista, ja tämän vuoksi tuonti-PME:n hinta aiheuttaa hintapainetta myös sekoituksiin. PME on yksi halvimmista biodieseltyypeistä, jota voidaan käyttää esimerkiksi FAME0:n ja FAME+5:n kaltaisissa sekoituksissa, jotka sopivat käytettäviksi suuressa osassa unionin markkinoita koko vuoden ajan. PME:n tuonti kilpailee siten suoraan muiden EU:ssa tuotettujen biodieselin lajien kanssa, joita sekoitettaisiin muussa tapauksessa suurempina määrinä saman sekoitustuloksen saavuttamiseksi.

(255)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset hylkäsivät tämän laskentatavan todeten, että siinä käsiteltiin ainoastaan yhtä unionin markkinoiden segmenttiä eikä kaikkia unionin tuotannonalan myymiä tuotelajeja. Komissio ei ole samaa mieltä asiasta sillä perusteella, että Indonesian viranomaisten pyytämä laskelma, joka kattaisi kaikki unionin tuotannonalan myymät tuotelajit, esitellään yksityiskohtaisesti jäljempänä menetelmänä 3.

(256)

Väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 298–299 kappaleessa esitetyn kolmannen menetelmän mukaan biodieselin tuontia Indonesiasta maatasolla verrattiin kaikkeen otokseen valittujen unionin tuottajien biodieselin myyntiin. Tällä menetelmällä todettu koko maata koskeva hinnan alittavuuden marginaali oli 17,1 prosenttia (37).

(257)

Komissio katsoi, että tästä laskelmasta, jossa tarkasteltavana olevan tuotteen maakohtaista tuontia Indonesiasta verrataan otokseen valittujen unionin tuottajien samanlaisen tuotteen myyntiin unionin markkinoilla, käy ilmi, että jopa verrattaessa kaikkia tuotelajeja Indonesiasta tulevassa tuonnissa esiintyy merkittävää alihinnoittelua. Tämä vahvistetaan myös käytettävissä olevien tietojen pohjalta, ja siihen viitataan väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 284 kappaleessa.

(258)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar viittasi menetelmissä 2 ja 3 ilmoitettujen myyntimäärien epäjohdonmukaisuuteen ja siihen, että menetelmän 2 piiriin kuuluu 55 prosenttia kaikesta unionin tuotannonalan myynnistä.

(259)

Komissio panee merkille tämän eron lopullisissa päätelmissä, sillä menetelmän 2 kokonaismäärä ei ole 55 prosenttia menetelmän 3 kokonaismäärästä, kuten oli väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 296 kappaleessa.

(260)

Komissio selvensi, että tämä johtui eri lähteistä, joita käytettiin näissä kolmessa menetelmässä hinnan alittavuuden laskemiseen ja jotka esitettiin väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 292–299 kappaleessa.

(261)

Menetelmässä 1 käytettiin indonesialaisten vientiä harjoittavien tuottajien liiketoimikohtaisia myyntiluetteloita, joiden avulla laskettiin yksikköhinta tonnia kohti kunkin tuotevalvontakoodin osalta, ja tämän jälkeen verrattiin tätä yksikköhintaa tonnia kohti käyttäen otokseen valittujen unionin tuottajien liiketoimikohtaisia myyntiluetteloita.

(262)

Menetelmässä 2 käytettiin samaa liiketoimikohtaista menetelmää kuin menetelmässä 1 indonesialaisille vientiä harjoittaville tuottajille, minkä jälkeen lisättiin otokseen valittujen unionin tuottajien FAME0-myyntiä koskevat luettelot.

(263)

Menetelmässä 3 laskelma tehtiin kuitenkin vertaamalla menetelmän 1 mukaisia indonesialaisten vientiä harjoittavien tuottajien liiketoimikohtaisia luetteloita otokseen valittujen unionin tuottajien yksikköhintaan sellaisena kuin se oli ilmoitettu niiden kyselylomakevastauksissa liiketoimia koskevien luetteloiden sijaan. Näin pyrittiin varmistamaan, että menetelmän 3 kokonaiskattavuuteen ei sisälly unionin tuottajien ostamia ja sittemmin jälleenmyymiä määriä.

(264)

Menetelmien 1 ja 2 kokonaismäärät eivät näin ollen ole suoraan vertailukelpoisia menetelmän 3 kokonaismäärään, sillä niiden lähteet ovat erilaiset.

(265)

Yksikään asianomainen osapuoli ei ehdottanut muuta menetelmää hinnan alittavuuden laskemiseksi Indonesiasta peräisin olevan tuonnin ja unionin tuotannonalan myynnin välillä eikä yksikään asianomainen osapuoli esittänyt laskelmia, joiden mukaan hinnan alittavuutta ei esiintyisi tutkimusajanjaksolla.

(266)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar totesi, että ”ainoa oikea tapa laskea hinnan alittavuus on tehdä vertailu tuotelajeittain, tehdä oikaisuja hintoihin vaikuttavien fyysisten ominaisuuksien erojen huomioon ottamiseksi ... ja käsitellä hintojen vertailukelpoisuuteen liittyviä vaikeuksia, kuten WTO:n paneeli totesi ”.

(267)

Komissio pani merkille Wilmarin ehdotuksen, joka koski hinnan alittavuuden laskemista käyttäen unionin tuotannonalan kaikkea myyntiä edellä esitetyllä tavalla. Koska Wilmar ei kuitenkaan esittänyt ehdotuksia tai arvioita fyysisten ominaisuuksien erojen huomioon ottamiseksi tehtävien oikaisujen määrästä tai siitä, miten hintojen vertailukelpoisuuteen liittyviä vaikeuksia voitaisiin käsitellä WTO:n paneelin päätöksessä todetulla tavalla, tämän ehdotuksen osalta ei voitu ryhtyä lisätoimiin.

(268)

Komissio teki useita hintavertailuja tarkoituksenaan saada esiin kaikki mahdolliset tuotelajien yhdistelmät ja varmistaa niiden täysi vertailtavuus mahdollisuuksien mukaan. Komissio selitti myös, että markkinatilanne tutkimusajanjakson aikana oli erilainen kuin WTO:n paneelin tutkima tilanne (unionin tuottajat harjoittavat nyt suoraa PME:n myyntiä). Komissio tarkasteli myös Indonesiasta tulevan PME:n tuonnin ja unionin myynnin välistä vuorovaikutusta ja kilpailusuhdetta ja totesi, että PME, joka on halvimpia biodieselin lajeja, voi aiheuttaa hintapainetta unionin myynnissä.

(269)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset kuvasivat tätä laskelmaa Indonesian PME:n, jonka CFPP on 13, ja unionissa tuotetun FAME0:n ja RME:n, jonka CFPP on -14, väliseksi vertailuksi ja ilmoittivat, että ilman fyysisiä ominaisuuksia (toisin sanoen CFPP:tä) koskevia oikaisuja, vertailu on merkityksetön.

(270)

Komissio huomautti, että laskelma on vertailu Indonesiasta peräisin olevan PME:n, jonka CFPP on 13, ja unionin tuotannonalan oman tuotannon kaiken EU-myynnin välillä, mihin sisältyy myös PME. Mahdollisten oikaisujen osalta ei esitetty mitään perusteltuja ja määrällisiä väitteitä.

(271)

Edellä esitetyn perusteella komissio päätteli, että Indonesiasta tulevan tuonnin hinnat alittivat tutkimusajanjaksolla merkittävästi unionin tuotannonalan myynnin kaikilla kolmella menetelmällä tarkasteltuina.

(272)

Vientiä harjoittava tuottaja Wilmar ilmoitti, että komission käyttämä, aiemmassa polkumyyntitutkimuksessa määritetty oikaisutaso tuonnin jälkeisten kustannusten osalta eli 8,50 euroa tonnilta, oli liian alhainen ja toimitti asiakirjat, joilla pyrittiin tukemaan oikaisua, joka olisi 14,50 euroa tonnilta.

(273)

Toimitetut tiedot koskivat yhtä lähetystä, joka saapui tutkimusajanjakson jälkeen, ja suurin osa kustannuksista liittyi tuonnin jälkeiseen varastointiin, minkä ei pitäisi olla osa tuontikustannuksia. Komissio ei pitänyt tätä luotettavampana perustana kuin aiemmin riippumattomalta tuojalta määritettyä määrää eikä tämän vuoksi hyväksynyt oikaisua.

(274)

Biodieselin kauppias Gunvor kysyi, oliko sen tietoja käytetty hinnan alittavuutta koskevissa laskelmissa käytettyjen tuontikustannusten määrittämiseen. Gunvorin kyselylomakevastauksessaan toimittamiin kustannuksiin sisältyi yhteenlaskettu luku tuontikustannuksista (joita käytettiin hinnan alittavuutta koskevissa laskelmissa) ja tuonnin jälkeisistä kustannuksista (jotka koituivat tuonnin ja jälleenmyynnin välillä ja joita ei oteta huomioon hinnan alittavuuden laskemisessa).

(275)

Gunvorin tiloissa tehdyn tutkimuksen aikana Gunvor toimitti tarkistetut luvut, joissa käytettiin erilaisia laskentaperusteita, kun taas Gunvorin toimittamat lopulliset luvut perustuivat arvioihin eivätkä olleet todennettavissa. Tämän vuoksi komissio päätti käyttää tuontikustannuksia, joita oli käytetty asetuksella (EU) N:o 1194/2013 käyttöön otettuihin polkumyyntitulleihin johtaneessa tutkimuksessa ja joita oli myös käytetty edellisessä Argentiinasta tulevaa tuontia koskeneessa tutkimuksessa (38). Komissio piti näitä kustannuksia luotettavampina kuin Gunvorin toimittamia kustannuksia.

(276)

Koska inflaatio on ollut euroalueella hyvin alhaisella tasolla vuodesta 2012 (yhteensä noin 6 prosenttia vuosina 2012–2018), komissio katsoi asianmukaiseksi käyttää näitä tuontikustannuksia ilman inflaatiokorjausta. Millään tätä varten tehdyllä oikaisulla ei olisi kuitenkaan ollut vaikutusta lopullisiin alittavuusmarginaaleihin.

(277)

Koska Indonesiasta tulevasta tuonnista ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 279–301 kappaleessa esitetyt päätelmänsä.

(278)

Koska asiasta ei esitetty huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 302–308 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(279)

Päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset ja Wilmar esittivät huomautuksia unionin tuotannonalan tuotantokapasiteetista ja panivat merkille, että tuotanto ja kapasiteetti kasvoivat tarkastelujaksolla mutta eivät kiistäneet indikaattoreiden tasoa tai kehitystä. Ne väittivät, että tällainen kasvu osoitti, että Indonesiasta peräisin oleva biodiesel ei aiheuttanut vahinkoa unionin tuotannonalalle.

(280)

Näitä väitteitä käsitellään väliaikaista tullia koskevan asetuksen 6 jaksossa (Syy-yhteys) olevissa 368–370 kappaleessa

(281)

Koska tuotannosta, tuotantokapasiteetista ja kapasiteetin käyttöasteesta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 309–313 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(282)

Päätelmistä ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset väittivät, että unionin tuotannonalan markkinaosuus vuonna 2015 johtui siitä, että tuotannonalalla oli ”lähes absoluuttinen monopoli ilman vapaata kilpailua”.

(283)

Komissio huomautti, että unionin tuotannonala koostuu yli 100 yrityksestä, jotka kilpailevat keskenään, joten kyseessä ei voi olla monopoli. Missään tutkimuksen vaiheessa ei toimitettu mitään näyttöä unionin tuotannonalan monopolistisesta toiminnasta.

(284)

Vientiä harjoittava tuottaja Wilmar ja Indonesian viranomaiset totesivat, että väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 317 kappale oli virheellinen, sillä siinä ei otettu huomioon biodieselin tuontia Argentiinasta EU:hun samaan aikaan.

(285)

Tällaista tuontia käsitellään väliaikaista tullia koskevan asetuksen 6 jaksossa (Syy-yhteys) olevissa 368–370 kappaleessa

(286)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar väitti, että unionin tuotannonalan markkinaosuuden pieneneminen vuoden 2015 jälkeen ei ollut vahingon indikaattori ”siltä osin kuin unionin tuotannonala toimi virtuaalisessa monopoliasemassa” unionin markkinoilla. Wilmar viittasi myös alkuperäisen tutkimuksen seurauksena käyttöön otettujen polkumyyntitullien aiheuttamaan erityistilanteeseen.

(287)

Tutkimuksen laajuus rajoittuu tarkastelujaksoon, joka on määritelty vireillepanoilmoituksessa. Myös polkumyyntitullien poistamisen vaikutus tunnustetaan väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 317 kappaleessa. Näin ollen komissio hylkäsi tämän väitteen.

(288)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset totesivat jälleen, että komissio ei ollut käsitellyt niiden väitteitä Argentiinan biodieselin tuonnin negatiivisesta vaikutuksesta unionin tuotannonalan tulokseen.

(289)

Tältä osin komissio viittasi väliaikaista tullia koskevan asetuksen 6.2.1 jaksoon ja tämän asetuksen 6.2.1 jaksoon, joissa käsitellään Argentiinasta tulevan tuonnin vaikutusta unionin tuotannonalaan.

(290)

Myyntimäärästä ja markkinaosuudesta ei esitetty muita huomautuksia, joten komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 314–317 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(291)

Päätelmien ilmoittamisen jälkeen vientiä harjoittava tuottaja Wilmar totesi, että unionin tuotannonalan tulosta vuodesta 2015 alkaen olisi tarkasteltava sen ”virtuaalisen monopoliaseman” perusteella. Kuten 283 kappaleessa kuvataan, mitään näyttöä monopolitilanteesta ei esitetty.

(292)

Koska asiasta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 318 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(293)

Indonesian viranomaiset kommentoivat väliaikaista tullia koskevan asetuksen taulukossa 10 esitettyjä kasvavia suuntauksia mutta eivät kiistäneet itse tasoja tai suuntauksia. Ne väittivät, että tällaiset kasvusuuntaukset osoittavat, että mitään merkkejä unionin tuotannonalalle aiheutuneesta merkittävästä vahingosta ei ole.

(294)

Koska tapaus perustuu vahingon uhkaan, nämä huomautukset hylättiin.

(295)

Koska työllisyydestä ja tuottavuudesta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 319 ja 320 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(296)

Päätelmien ilmoittamisen jälkeen esittämissään huomautuksissa vientiä harjoittava tuottaja Wilmar totesi, että komissio ei arvioinut tuetun argentiinalaisen biodieselin tuonnin vaikutusta tässä jaksossa. Komissio huomautti jälleen, että Argentiinasta tulevaa tuontia koskeva analyysi esitetään väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa syy-yhteyttä käsittelevässä jaksossa, johdanto-osan 368–370 kappaleessa.

(297)

Koska asiasta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 321 ja 324 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(298)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset viittasivat yksikkömyyntihintojen ja tuotannon yksikkökustannusten kehityssuuntauksiin ja huomauttivat, että kumpikin indikaattori nousi lähes 10 prosenttia tarkastelujaksolla. Indonesian viranomaiset ja vientiä harjoittava tuottaja Wilmar panivat merkille tuotantokustannusten ja myyntihinnan välisen yhteyden, jota komissio ei kiistä.

(299)

Vientiä harjoittava tuottaja Wilmar pani merkille väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 328 kappaleessa esitetyn komission huomautuksen, jonka mukaan biodiesel on perushyödyke ja 10 prosentin suuruinen hintojen alittavuus aiheuttaisi merkittävän hintojen laskupaineen. Wilmar on eri mieltä väittäen, että tämä on ristiriidassa komission oman toteamuksen kanssa, jonka mukaan PME:n käytölle on rajoituksia sen CFPP-tason vuoksi.

(300)

Komissio ei havainnut näiden kahden toteamuksen välillä ristiriitaa. Wilmar ei ilmoita, saavutettiinko PME:n käyttöä koskeva raja tutkimusajanjakson aikana. Vaikka tämä oletettu raja olisikin saavutettu, se tosiseikka, että PME:tä voidaan käyttää sellaisenaan tai sekoitettuna tällaisen seoksen hinnan laskemiseksi, merkitsee, että sillä on väistämättä vaikutus hintoihin. Komissio mainitsi tämän sekoittamisen vaikutuksen väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 290 kappaleessa.

(301)

Wilmar totesi lisäksi, että komissio oli väärässä nähdessään yhteyden PME:n tuonnin aiheuttaman hintapaineen ja unionin tuotannonalan kannattavuuden välillä väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 329 kappaleessa ja viittasi unionin tuotannonalan tilanteeseen vuosien 2012–2013 ja syyskuun 2017 välillä tämän väitteen osalta.

(302)

Tässä yhteydessä komissio huomautti, että väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 329 kappaleessa esitettyyn päätelmään päädyttiin ottaen huomioon tiedot tarkastelujaksolta, joka vahvistetaan tutkimuksen alussa ottamatta huomioon mahdollisia ulkopuolisia tekijöitä. Wilmar ei kiistä kyseistä korrelaatiota tuotantokustannusten nousun ja tutkittavan tuonnin luoman hintapaineen aiheuttaman epätyydyttävän voittomarginaalin välillä. Tämän vuoksi väite hylättiin.

(303)

Lisäksi Wilmar ilmoitti, että kannattavuudessa, kassavirrassa ja investointien tuotossa oli suuria eroja otokseen kuuluvien unionin eri tuottajien välillä, mikä korostaa, että EU:n tuottajien voittomarginaaliin ja rahoitustilanteeseen vaikuttavat indonesialaisten biodieselin tuottajien aiheuttaman hintapaineen lisäksi myös muut tekijät.

(304)

Komissio katsoi, että kaikki otokseen valitut tuottajat ilmentävät erilaisia suuntauksia mutta yksittäisten poikkeamien vaikutusta lievennetään tekemällä päätelmät koko otoksen pohjalta. Tämän vuoksi väite hylättiin.

(305)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar toisti edellä esitetyt väitteet esittämättä mitään uutta näyttöä niiden todisteeksi. Tämän vuoksi nämä väitteet hylättiin.

(306)

Koska asiasta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 325–329 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(307)

Koska asiasta ei esitetty huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 330 ja 331 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(308)

Alustavien päätelmien ilmoittamisen jälkeen Indonesian viranomaiset viittasivat otokseen valittujen unionin tuottajien varastojen kehitykseen mutta eivät kiistäneet komission päätelmiä väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 333 kappaleessa.

(309)

Koska asiasta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 332 ja 333 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(310)

Väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen Indonesian viranomaiset huomauttivat, että unionin tuotannonala oli kannattava tarkastelujaksolla ja näin ollen investoinneille saatiin tuottoa. Indonesian viranomaiset esittivät huomautuksia unionin tuotannonalan kannattavuuden kehityssuuntauksesta verrattuna Indonesiasta tulevan tuonnin määrään ja totesivat, että vuoden 2015 negatiivista kannattavuutta ei voida selittää indonesialaisen biodieselin tuonnilla, mikä oli kyseisenä vuonna vähäistä.

(311)

Tätä kysymystä käsiteltiin väliaikaista tullia koskevan asetuksen 6 jaksossa (Syy-yhteys), johdanto-osan 361–365 kappaleessa. Vuoden 2015 hieman negatiivista kannattavuutta ei tosiaankaan luettu väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuonnin aiheuttamaksi.

(312)

Vientiä harjoittava tuottaja Wilmar huomautti, että väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 329 kappaleessa esitetty väite (eli se, että unionin tuotannonala ei pystynyt parantamaan epätyydyttävää voittomarginaaliaan tuetun tuonnin aiheuttaman hintapaineen vuoksi) oli perusteeton.

(313)

Wilmar totesi, että unionin tuotannonalan taloudellinen tilanne ei ollut hyvä, kun EU:n biodieselteollisuutta suojattiin myöhemmin kumotuilla biodieseltulleilla vuosista 2012–2013 vähintään syyskuuhun 2017 asti, joten se, että tuotannonalan taloudellinen tilanne ei parantunut, selittyy ainoastaan tuotannonalan omilla puutteilla.

(314)

Komissio totesi, että Indonesiasta peräisin olevan biodieselin tuettu tuonti oli äkillisesti kasvanut maaliskuussa 2018 tapahtuneen silloin voimassa olleiden polkumyyntitullien kumoamisen jälkeen, eikä unionin tuotannonala pystynyt tällöin parantamaan epätyydyttävää voittomarginaaliaan, joka oli huomattavasti pienempi kuin tavoitevoitto kasvavilla markkinoilla. Tämä vahvistaa komission alustavan päätelmän.

(315)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen vientiä harjoittava tuottaja Wilmar toisti alustavassa vaiheessa esittämänsä huomautukset, jotka on käsitelty edellä. Se myös väitti, että alhaista voittoa ei voitu yhdistää tuontiin, sillä unionin tuotannonalalla oli ”virtuaalinen monopoli” tarkastelujakson alussa.

(316)

Tämä väite on perusteeton, sillä unionin tuotannonala koostui yli 200:sta keskenään unionin biodieselmarkkinoilla kilpailevasta yrityksestä eikä ole näyttöä siitä, että unionin tuottajien välillä olisi mitään kilpailunvastaista yhteistyötä.

(317)

Koska kannattavuudesta, kassavirrasta, investoinneista, investointien tuotosta ja pääoman saannista ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 334–340 kappaleessa esittämänsä päätelmät.

(318)

Väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönoton jälkeen Indonesian viranomaiset päättelivät, että väliaikaista tullia koskevassa asetuksessa esitettyjen indikaattoreiden perusteella unionin tuotannonala oli ”vakaassa tilassa”.

(319)

Komissio ei ole samaa mieltä asiasta ja huomauttaa, että tuotannonala, jonka kannattavuus on alle 1 prosentti liikevaihdosta ja joka menettää lähes 15 prosenttiyksikköä markkinaosuudestaan eikä pysty hyödyntämään markkinoiden 33 prosentin suuruista kasvua, ei ole vakaassa tilassa.

(320)

Koska asiasta ei esitetty muita huomautuksia, komissio vahvisti väliaikaista tullia koskevan asetuksen johdanto-osan 341–346 kappaleessa esitetyt päätelmät.

(321)

Jotta voitaisiin lähemmin tarkastella unionin tuotannonalan tilaa tehtäessä vahinkoa koskevia päätelmiä, komissio lähetti lisäkysymyksiä otokseen valituille unionin tuottajille ja sai niiden vastauksissa tietoja lokakuusta 2018 kesäkuuhun 2019 ulottuvalta ajanjaksolta, jäljempänä ’tutkimusajanjakson jälkeinen aika’. Jäljempänä olevat tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevat tiedot, kuten mikrotaloudelliset indikaattorit, esitetään kolmen otokseen valitun unionin tuottajan painotettuna keskiarvona.

(322)

Tutkimusajanjakson jälkeisellä ajalla tiettyjen makrotaloudellisten indikaattoreiden, kuten kapasiteetti, kapasiteetin käyttöaste, tuotanto ja myynti, tietoja voitiin analysoida ainoastaan otokseen valittujen unionin tuottajien osalta tutkimuksen määräaikojen vuoksi. Tämän vuoksi tutkimusajanjaksoa koskevat luvut eivät ole suoraan vertailukelpoisia tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevien lukujen kanssa. Komissio vertailee lisäksi tutkimusajanjakson 12:ta kuukautta tutkimusajanjakson jälkeisen ajan yhdeksään kuukauteen, mutta tutkimuksen tässä vaiheessa tutkimusajanjakson jälkeisen ajan 12 kuukauden tiedot eivät ole vielä saatavilla.

(323)

Nämä luvut antavat kuitenkin mahdollisuuden analysoida otokseen valittujen unionin tuottajien tilanteen kehittymistä tutkimusajanjakson jälkeen, ja luvut on indeksoitu toisiinsa vuositasolla.

(324)

Lopullisten päätelmien ilmoittamisen jälkeen Wilmar pyysi jälleen komissiota keräämään tutkimusajanjakson jälkeisen ajan 12 kuukauden tiedot (lokakuusta 2018 syyskuuhun 2019) ja pyysi komissiota keräämään tietoja kaikilta unionin tuottajilta. Tällaisten lisätietojen kerääminen ei kuitenkaan ollut mahdollista käytettävissä olevassa ajassa. Näin ollen pyyntö hylättiin.

(325)

Otokseen valittujen unionin tuottajien tuotanto, myynti ja yksikkökustannukset sekä yksikkömyyntihinnat kehittyivät seuraavasti:

Taulukko 2

Unionin tuotannonala tutkimusajanjakson aikana ja sen jälkeen

(326)

Tutkimusajanjakson jälkeisellä ajalla tuotanto laski hieman tutkimusajanjaksoon nähden, mutta myynti unionin markkinoilla pysyi melko vakaana.

(327)

Otokseen valittujen yritysten yksikkökohtaiset tuotantokustannukset laskivat hieman tutkimusajanjakson jälkeisellä ajalla, mutta yksikkömyyntihinnat pysyivät vakaina.

(328)

Otokseen valittujen yritysten keskimääräinen voitto laskettiin tutkimusajanjakson jälkeistä aikaa koskevan kyselylomakkeen tiedoista, jolloin saatiin otokseen valittujen yritysten keskimääräiseksi voitoksi 3,8 prosenttia tutkimusajanjakson jälkeisinä yhdeksänä kuukautena. Otokseen valitut yritykset toimittivat kuukausikohtaiset kustannus- ja hintatiedot, jotka komissio kokosi tämän jälkeen neljännesvuosittaisiksi keskiarvoiksi, jotka esitetään jäljempänä taulukossa 3.

(329)

Kun tällaista voittoa analysoidaan vuosineljänsittäin, ilmenee kuitenkin erilainen suuntaus:

Taulukko 3

Voitto tutkimusajanjakson jälkeisellä ajalla

(330)

Tämän vuoksi taulukoista 2 ja 3 käy ilmi, että komissio havaitsi melko vähäisen muutoksen tutkimusajanjaksoon verrattuna, lukuun ottamatta otokseen valittujen tuottajien voittoja, jotka kasvoivat tutkimusajanjakson 0,8 prosentista 3,8 prosenttiin tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana. Voiton kasvu tutkimusajanjakson jälkeisenä aikana johtuu vuoden 2018 viimeisestä neljänneksestä.

(331)

Suurempi voitto talven 2018–19 aikana oli poikkeuksellista. Sen kirjasi yksi otokseen valittu yritys, joka pystyi hyödyntämään alueensa epävarmaa liikennetilannetta. Tämän tilanteen aiheuttama tilapäinen tarjonnan niukkuus antoi yritykselle mahdollisuuden nostaa hintojaan ja näin ollen myös voittojaan tällä ajanjaksolla, mikä vaikutti vuoden 2018 viimeiseen vuosineljännekseen ja osaan vuoden 2019 ensimmäisestä neljänneksestä (40).

(332)

Muiden otokseen valittujen yritysten voitto pysyi kuitenkin huomattavasti tavoitetasoa pienempänä kaikilla tutkimusajanjakson jälkeisen ajan vuosineljänneksillä. Vuoden 2019 toisella neljänneksellä kun liikennetilanne oli ratkennut, otokseen valittujen unionin tuottajien voitto laski 5 prosenttia tappiolliseksi.

(333)

Indonesian viranomaiset väittivät, että vuoden 2019 toisen neljänneksen negatiivinen kannattavuus aiheutui satunnaisista tapahtumista Saipolissa kyseisenä vuosineljänneksenä. Vaikka kyseisellä unionin tuottajalla olikin ollut poikkeuksellinen ongelma tutkimusajanjakson jälkeisellä ajalla, ongelma vaikutti vuoden 2019 ensimmäiseen neljännekseen eikä sen toiseen neljännekseen. Tämän vuoksi katsotaan, että kannattavuuden laskun syynä on unionin markkinoille erittäin alhaisiin hintoihin tulevan tuetun tuonnin huomattava määrä.