LIITE

1.   JOHDANTO

Tässä suosituksessa esitetään vain komission näkemyksiä; sillä ei muuteta direktiivien ja asetusten oikeusvaikutuksia eikä rajoiteta unionin tuomioistuimen energiatehokkuudesta annetun muutetun direktiivin 2012/27/EU, jäljempänä ”energiatehokkuusdirektiivi”, 7, 7 a ja 7 b artiklaa ja liitettä V koskevaa sitovaa tulkintaa. Tämä suositus perustuu palautteeseen, jota komissio on saanut jäsenvaltioilta sen jälkeen, kun energiatehokkuudesta annettu direktiivi 2012/27/EU saatettiin osaksi kansallista lainsäädäntöä, sekä tietoihin, joita komissio on saanut jäsenvaltioiden ilmoituksista sekä kansallisten energiatehokkuuden toimintasuunnitelmien ja vuosiraporttien arvioinnista (1).

Tiivistelmä: Direktiivin 2012/27/EU merkittävimmät muutokset

1.

Energiansäästövelvoitteen ja siihen liittyvien säännösten rakenne — 7 artikla (säästövelvoitetta koskevat yleiset säännöt), 7 a artikla (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiä koskevat säännöt) ja 7 b artikla (vaihtoehtoisia politiikkatoimia koskevat säännöt); — liite V (yhteiset laskentamenetelmät ja -periaatteet); ja — hallintoasetuksen mukaiset suunnittelu- ja raportointivelvoitteet.

2.

Energiansäästövelvoitteen soveltamisala (2021–2030) — uusi energiansäästövelvoitekausi 2021–2030 sekä velvoitteen jatkaminen vuoden 2030 jälkeen ilman päättymispäivää, kuitenkin siten, että sitä tarkastellaan uudelleen vuoteen 2027 mennessä ja sen jälkeen joka kymmenes vuosi; — velvoite saavuttaa vuosina 2021–2030 kumulatiivisia loppukäytön energiansäästöjä, jotka vastaavat uusia vuotuisia säästöjä, joiden määrä on vähintään 0,8 prosenttia loppuenergian kulutuksesta (lukuun ottamatta Kyprosta ja Maltaa, joiden on saavutettava uusia säästöjä, jotka vastaavat 0,24 prosenttia loppuenergian kulutuksesta) eli enemmän kuin nykyisellä velvoitekaudella; — jäsenvaltioiden vaihtoehdot laskea säästöt eri tavoin, kunhan ne saavuttavat vaaditut kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt; ja — vaatimus, jonka mukaan jäsenvaltioiden on politiikkatoimia suunnitellessaan otettava huomioon tarve lievittää energiaköyhyyttä niiden vahvistamien perusteiden mukaisesti.

3.

Politiikkatoimien vaikutusten laskenta — Jäsenvaltiot eivät voi ilmoittaa EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta johtuvia energiansäästöjä, paitsi jos ne liittyvät rakennusten korjaukseen. Tästä vaatimuksesta poiketen ja tietyin edellytyksin niitä voidaan laskea uusien rakennusten osalta vahvistettujen kansallisten vähimmäisvaatimusten mukaisina energiansäästöinä vain ensimmäisellä velvoitekaudella (2014–2020) vaadittuihin säästöihin.

4.

Selvennykset — Energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät ja vaihtoehtoiset politiikkatoimet ovat yhtä päteviä keinoja energiatehokkuusdirektiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. — Kunkin tyyppisestä politiikkatoimesta johtuvat energiansäästöt lasketaan energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevien yhteisten periaatteiden ja menetelmien mukaisesti. — Selvennetään mittaamista ja todentamista koskevaa vaatimusta ja sitä, että on tärkeää ottaa edustava otos energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä. — Jäsenvaltiot voivat perustaa kansallisen energiatehokkuusrahaston energiatehokkuusdirektiivin 20 artiklan 6 kohdan mukaisesti joko vaihtoehtoisena politiikkatoimena tai osana energiatehokkuusvelvoitejärjestelmää ja vaatia, että velvoitetut osapuolet suorittavat kaikki säästönsä tai osan niistä maksuosuutena rahastoon. — Selvennetään lisäisyysvaatimusta (energiansäästöjen olisi oltava lisäsäästöjä niihin nähden, jotka olisivat syntyneet joka tapauksessa ilman velvoitetun tai osallistuvan osapuolen toimia) sekä tiettyjä tekijöitä – vapaamatkustajia, markkinavaikutuksia ja nykyisten toimintapolitiikkojen vaikutuksia. — Energiansäästöjen laskennassa on otettava huomioon toimenpiteiden elinkaari ja se, missä tahdissa säästöt pienenevät ajan mittaan. — Rakennuksiin tai rakennusten yhteyteen asennetusta pienimuotoisesta uusiutuvan energian teknologiasta johtuvat energiansäästöt voidaan ottaa huomioon, edellyttäen että liitteen V vaatimuksia noudatetaan.

2.   VELVOITEKAUDELLA 2021–2030 VAADITTAVIEN ENERGIANSÄÄSTÖJEN LASKENTA

7 artikla

Energiansäästövelvoite

1.

Jäsenvaltioiden on saavutettava kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt, jotka vastaavat vähintään a) … b) kunakin vuonna 1 päivän tammikuuta 2021 ja 31 päivän joulukuuta 2030 välillä saavutettuja uusia säästöjä, joiden määrä on 0,8 prosenttia vuotuisesta loppuenergian kulutuksesta laskettuna 1 päivää tammikuuta 2019 edeltäneen viimeisimmän kolmivuotiskauden keskiarvosta. Edellä esitetystä vaatimuksesta poiketen Kyproksen ja Maltan on saavutettava kunakin vuonna 1 päivän tammikuuta 2021 ja 31 päivän joulukuuta 2030 välillä uusia säästöjä, jotka vastaavat 0,24 prosenttia vuotuisesta loppuenergian kulutuksesta laskettuna 1 päivää tammikuuta 2019 edeltäneen viimeisimmän kolmivuotiskauden keskiarvosta.

Edellä esitetyn b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on saavutettava

—	kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt (eli energiansäästöjen kokonaismäärä) vuosina 2021–2030; ja

—	tämän ajanjakson kunakin vuonna uusia säästöjä (joiden määrää ei ole täsmennetty).

Ensimmäisellä velvoitekaudella (2014–2020) uusien vuotuisten energiansäästöjen määrä (1,5 prosenttia) on sama kaikille jäsenvaltioille, mutta näin ei ole toisella kaudella (2021–2030), sillä Kyproksen ja Maltan on saavutettava kumulatiivinen loppukäytön energiansäästö, joka vastaa 0,24 prosentin suuruisia uusia säästöjä loppuenergian kulutuksessa (1).

Kunkin jäsenvaltion on saavutettava kumulatiivisten loppukäytön energiasäästöjen laskettu määrä (eli kauden 2021–2030 kokonaisenergiansäästöt) 31. joulukuuta 2030 mennessä. Toisin kuin ensimmäisellä velvoitekaudella, määrää ei voida alentaa jäsenvaltion mahdollisesti käyttämän jouston seurauksena (2).

Jäsenvaltioiden ei tarvitse saavuttaa uusia säästöjä, joiden määrä on 0,8 prosenttia (Maltan ja Kyproksen osalta 0,24 prosenttia) vuotuisesta loppuenergian kulutuksesta (3), toisen velvoitekauden jokaisena vuonna. Nykyistä joustoa, jonka mukaan ne voivat hajauttaa uusien säästöjen määrän koko velvoitekaudelle, sovelletaan yhä toisella ja sitä seuraavilla kausilla (4).

2.1   Toisella velvoitekaudella vaadittujen kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen laskenta

Laskeakseen toisella velvoitekaudella vaadittujen kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen määrän kunkin jäsenvaltion on ensin laskettava keskimääräinen energian loppukulutus vuotta 2019 edeltävinä kolmena vuonna (eli vuosina 2016–2018) (5).

Seuraavassa vaiheessa tämä keskiarvo kerrotaan 0,8 prosentilla (Kyproksen ja Maltan osalta 0,24 prosentilla), jotta saadaan selville ”uusien” vuotuisten energiansäästöjen vastaava määrä.

Esimerkki

Jäsenvaltion energiankulutus on 102 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (Mtoe) vuonna 2016, 98 Mtoe vuonna 2017 ja 100 Mtoe vuonna 2018, jolloin näiden kolmen vuoden keskiarvo on 100 Mtoe.

Loppukäytön energiansäästöjen kumulatiivisen määrän (2021–2030) laskennassa uusien säästöjen vähimmäismäärä kunakin vuonna on näin ollen 0,8 Mtoe (100 Mtoe × 0,8 %).

Tämän jälkeen jäsenvaltiot voivat laskea loppukäytön energiansäästöjen kumulatiivisen määrän koko velvoitekaudelle.

Esimerkki

Jäsenvaltio laskee, että sen energian loppukulutus oli vuosina 2016–2018 keskimäärin 100 Mtoe. Loppukäytön kokonaisenergiansäästöt suhteessa vuoteen 2021 olisivat siten (100 × 0,8 % × 1) = 0,8 Mtoe.

Koska kumulatiivisia loppukäytön energiansäästöjä on saavutettava vähintään uusia energiansäästöjä vastaava määrä kunakin vuonna kaudella 2021–2030, jäsenvaltion on laskettava jokaisen myöhemmän vuoden säästöt vuoteen 2030 asti.

Vuodeksi 2022 laskettu kokonaismäärä olisi (100 × 0,8 % × 2) = 1,6 Mtoe kumulatiivisia loppukäytön energiansäästöjä (mukaan luettuna 0,8 Mtoe uusia säästöjä vuonna 2022 (merkitty seuraavassa harmaalla)).

Jokaisen seuraavan vuoden määrät vuoteen 2030 asti voidaan laskea samalla tavoin. Kymmenvuotiskaudella vaadittujen kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen kokonaismäärä on 44,0 Mtoe (100 × 0,8 % × 55).

Vuosi	2021	2022	2023	2024	2025	2026	2027	2028	2029	2030
Loppukäytön energiansäästöt (Mtoe)										0,8	Kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen kokonaismäärä (vuoteen 2030 mennessä)
									0,8	0,8
								0,8	0,8	0,8
							0,8	0,8	0,8	0,8
						0,8	0,8	0,8	0,8	0,8
					0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8
				0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8
			0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8
		0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8
	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8
Yhteensä (Mtoe)	0,8	1,6	2,4	3,2	4,0	4,8	5,6	6,4	7,2	8,0	44,0  (6)

2.2   Tilastotiedosto

2.2.1   Eurostatin tilastojen käyttö

Velvoitekauden 2021–2030 osalta käytettävien tilastotiedostojen määrittämiseksi jäsenvaltioiden olisi käytettävä Eurostatin tilastoja, joita pidetään oletusarvoisena lähteenä vaadittujen energiansäästömäärien laskennassa (ks. hallintoasetuksen liitteessä III olevan 1 kohdan c alakohta).

Eurostat tarkisti vuonna 2019 energiataseen Yhdistyneiden kansakuntien tilastotoimikunnan julkaisemien energiatilastoja koskevien kansainvälisten suositusten perusteella (7). Jäsenvaltioiden energiatehokkuuspanosten ja energiansäästövelvoitteiden osalta se perusti erityisen luokan ”energian loppukulutus (Eurooppa 2020–2030)” (8) (koodi FEC2020-2030). Se sisältää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisia elementtejä, ja jäsenvaltioiden olisi käytettävä sitä energiansäästövelvoitteen soveltamiseksi (9).

Uusi luokka sisältää seuraavat aritmeettiset määritelmät, jotka perustuvat energiatilastoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1099/2008 (10) viimeisimpiin muutoksiin:

Energian loppukulutus (Eurooppa 2020–2030) [Kaikki tuotteet yhteensä] =

Energian loppukulutus [Kaikki tuotteet yhteensä]

- Energian loppukulutus [Lämpöpumppuenergia]

+ Kansainvälinen lentoliikenne [Kaikki tuotteet yhteensä]

+ Käytetty polttoainemäärä Masuunit [Kaikki tuotteet yhteensä]

- Muuntoteho Masuunit [Kaikki tuotteet yhteensä]

+ Energiasektori Masuunit [Kiinteät fossiiliset polttoaineet]

+ Energiasektori Masuunit [Valmistetut kaasut]

+ Energiasektori Masuunit [Turve ja turvetuotteet]

+ Energiasektori Masuunit [Öljyliuske ja -hiekka]

+ Energiasektori Masuunit [Öljy ja öljytuotteet]

+ Energiasektori Masuunit [Maakaasu]

2.2.2   Vaihtoehtoisten tilastolähteiden ja asiantuntija-arvioiden käyttö

Jäsenvaltiot voivat käyttää vaihtoehtoisia tilastolähteitä, mutta niiden on selitettävä ja perusteltava niiden käyttö sekä mahdolliset erot niiden tuloksena saatavissa määrissä komissiolle tekemässään ilmoituksessa (ks. hallintoasetuksen liitteessä III olevan 1 kohdan c alakohta).

Jos tietoja ei ole tietyiltä vuosilta saatavilla, kun jäsenvaltioiden on toimitettava raporttinsa, ne voivat käyttää asiantuntija-arvioita (nämäkin on perusteltava ilmoituksessa). Jos virallisten tietojen tullessa saataville arvioitujen ja todellisten lukujen välillä on merkittäviä eroja, vaadittujen säästöjen määrä on muutettava todellisten lukujen mukaiseksi.

On suositeltavaa, että jäsenvaltiot mukauttavat arviot virallisiin tietoihin mahdollisimman pian hallintojärjestelmässä joko seuraavaksi toimitettavassa raportissa tai hallintoasetuksen mukaisen pakollisen raportoinnin yhteydessä (esimerkiksi asetuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaan viimeistään 30. kesäkuuta 2023 toimitettavassa kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman päivityksessä).

2.2.3   Liikenteessä käytetty energia

Jäsenvaltiot eivät enää voi jättää huomiotta liikenteessä tapahtuvaa energian loppukulutusta toista ja sitä seuraavia velvoitekausia koskevan perustilanteen laskennassa, tämän rajoittamatta energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamista (11).

2.2.4   Omaan loppukäyttöön tuotettu energia

Ensimmäisellä velvoitekaudella kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt perustuvat ”loppuasiakkaille myytyyn energiamäärään”, mutta tämä peruste vaihdetaan energiatehokkuusdirektiivissä tietoisesti toisen ja myöhempien velvoitekausien osalta ”energian loppukulutukseen”.

Tämän seurauksena jäsenvaltioiden on sisällytettävä omaan loppukäyttöön tuotettu energia (esimerkiksi aurinkosähköjärjestelmillä tuotettu sähkö, aurinkokeräimillä tuotettu lämpö tai jätteen rinnakkaispoltto teollisuudessa) näiden kausien perustilanteen laskentaan.

Eurostatin luokka ”energian loppukulutus” (koodi B 101700 (12)), jota sovellettiin, kun energiatehokkuusdirektiivistä neuvoteltiin ja se hyväksyttiin, sisälsi tiettyjä uusiutuvia energialähteitä, joilla on merkitystä rakennuksissa tai niiden yhteydessä tapahtuvassa pienimuotoisessa käytössä (aurinkoenergia, mukaan lukien aurinkosähkö ja aurinkolämpö, tuulivoima, kiinteä biomassa, biokaasu ja nestemäiset biopolttoaineet (13)). Ympäristön lämpö, jota käytetään esimerkiksi lämpöpumpuissa, ei sisältynyt ”energian loppukulutuksen” luokkaan. Varmistaakseen, että lainsäätäjien sopimaa energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaista energiansäästövelvoitetta ei muuteta energiataseiden tarkistuksella, Eurostat perusti ja julkaisee energiatehokkuutta koskevan erityisen luokan ”energian loppukulutus (Eurooppa 2020–2030)” (koodi FEC2020-2030), johon ei edelleenkään lueta ympäristön lämpöä vuoteen 2030 asti (14).

Vaikka hallintoasetuksen liitteessä III olevan 1 kohdan c alakohdassa edellytetään, että Eurostatin tilastoja käytetään oletusarvoisena lähteenä, jäsenvaltioiden on otettava huomioon kaikki kansallisella tasolla saatavilla olevat tiedot. Jos ne eroavat Eurostatin tiedoista, jäsenvaltioiden on mainittava kansalliset lähteensä, mikäli nämä ovat tarkemmat. Jäsenvaltioiden on sisällytettävä ne perustilanteensa laskentaan ja ilmoitettava ja selitettävä kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan, mitä tietolähteitä on käytetty, mukaan luettuina mahdolliset viralliset tai arvioitavissa olevat energian loppukulutuksen lisämäärät, jotka eivät sisälly Eurostatin tilastoihin.

2.3   Energiansäästöjen hajauttaminen velvoitekaudelle 2021–2030

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan viimeisessä alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden on ”päätettävä, miten uusien säästöjen laskettu määrä jaetaan [kullekin velvoitekaudelle], edellyttäen että vaaditut kumulatiiviset kokonaisenergiasäästöt on saavutettu kunkin velvoitekauden lopussa.”

Esimerkkejä

Yksi jäsenvaltio saattaa päättää lisätä energiansäästöjä lineaarisesti ajan myötä; toinen jäsenvaltio päättää ehkä aloittaa myöhemmin, mikä edellyttää sen sijaan suurempia säästöjä toisen velvoitekauden keskivaihetta/loppua kohti.

Jokin kolmas jäsenvaltio voi päättää hajauttaa kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen vaaditun määrän (esimerkiksi 44,0 Mtoe) seuraavassa kuvatulla tavalla, kunhan vaadittujen säästöjen kumulatiivinen määrä saavutetaan vuosien 2021 ja 2030 välisenä aikana (olettaen, että kaikilla toimenpiteillä on pitkäaikaisia vaikutuksia, jotka tuottavat säästöjä joka vuosi vuoteen 2030 asti):

Vuosi	2021	2022	2023	2024	2025	2026	2027	2028	2029	2030
Loppukäytön energiansäästöt (Mtoe)										0,8	Kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen kokonaismäärä (vuoteen 2030 mennessä)
									1,1	1,1
								0,5	0,6	0,6
							0,7	0,7	0,7	0,7
						0,6	0,6	0,6	0,6	0,6
					0,8	0,8	0,8	0,8	0,8	0,8
				1,0	1,0	1,0	1,0	1,0	1,0	1,0
			1,2	1,2	1,2	1,2	1,2	1,2	1,2	1,2
		0,9	0,9	0,9	0,9	0,9	0,9	0,9	0,9	0,9
	0,4	0,4	0,4	0,4	0,4	0,4	0,4	0,4	0,4	0,4
Yhteensä (Mtoe)	0,4	1,3	2,5	3,5	4,3	4,9	5,6	6,1	7,3	8,1	44

Jos jäsenvaltio perustaa tai säilyttää energiatehokkuusvelvoitejärjestelmän, sen ei tarvitse ilmoittaa, miten se aikoo jakaa toimet velvoitekaudelle. Hallintoasetuksen liitteessä III olevan 3.1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on ilmoitettava odotettu säästöjen kumulatiivinen ja vuotuinen määrä sekä järjestelmiensä kesto.

Jäsenvaltiot, jotka perustavat tai säilyttävät energiatehokkuusdirektiivin 7 b artiklan mukaisia vaihtoehtoisia politiikkatoimia ja/tai energiatehokkuusdirektiivin 20 artiklan 6 kohdan mukaisen kansallisen energiatehokkuusrahaston, voivat harkintansa mukaan jakaa vaaditut kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt toiselle velvoitekaudelle. Ne voivat, mutta niiden ei ole pakko, ottaa käyttöön välivaiheita, joiden ei tarvitse olla saman pituisia. Hallintoasetuksen liitteessä III olevan 3.2 kohdan c alakohdassa kuitenkin edellytetään, että niiden on ilmoitettava ”kunkin toimenpiteen osalta odotettu säästöjen kumulatiivinen ja vuotuinen kokonaismäärä ja/tai välivaiheisiin liittyvien energiansäästöjen määrä”.

3.   SÄÄSTÖVAATIMUSTEN MUUT LASKENTATAVAT

3.1   Suhde ja laajuus

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohdan vaihtoehdot eivät vaikuta 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaiseen energiansäästövelvoitteeseen. Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 4 kohdassa sallitaan jäsenvaltioiden käyttävän erilaisia laskentamenetelmiä (esimerkiksi tiettyjen kansallisten olosuhteiden huomioon ottamiseksi), mutta tämä ei saa johtaa vaadittujen energiansäästöjen määrän vähenemiseen, eli jäsenvaltioiden on varmistettava, että yhdellä tai useammilla energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaisista menetelmistä suoritettavan laskennan tuloksena saadaan samat kumulatiiviset vähimmäisenergiansäästöt kuin mitä vaaditaan energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa.

Näin ollen jäsenvaltioiden on velvoitekaudella 2021–2030 varmistettava – riippumatta siitä, käyttävätkö ne energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaisia vaihtoehtoja – että vaadittu kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen määrä, joka vastaa vähintään 0,8 prosentin (15) uusia vuotuisia säästöjä, saavutetaan 31. joulukuuta 2030 mennessä. Jotta varmistetaan, että energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaisesti sovellettava joustavuus ei vähennä velvoitekauden aikana energian loppukulutuksessa saavutettavien uusien energiansäästöjen laskettua vähimmäisnettomäärää, jäsenvaltioiden omien vuosittaisten säästöasteiden on oltava suurempia kuin mitä vaaditaan energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa säädettyjen kumulatiivisten energiansäästöjen saavuttamiseksi (16). Jäsenvaltioiden ei ole pakko käyttää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohdan vaihtoehtoja.

3.2   Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaiset vaihtoehdot

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat laskea vaaditun energiansäästöjen määrän seuraavasti:

—	soveltamalla vuotuista säästöastetta loppuasiakkaille myytyyn energiamäärään tai loppuenergian kulutukseen, laskettuna 2016–2018 vuosien keskiarvosta; ja/tai

—	jättämällä laskennan perustilanteessa kokonaan tai osittain ottamatta huomioon liikenteessä käytetyn energian; ja/tai

—	hyödyntämällä mitä tahansa energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa esitettyä vaihtoehtoa.

3.3   Oma vuotuinen säästöaste ja laskennan perustilanne

Kun jäsenvaltiot hyödyntävät yhtä tai useampaa vaihtoehtoa, niiden on energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 3 kohdan mukaan määritettävä

—	oma vuotuinen säästöasteensa, jota sovelletaan laskettaessa niiden kumulatiivista loppukäytön energiansäästöä ja jolla varmistetaan, että vaaditut säästöt eivät ole energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa edellytettyä pienemmät; ja

—	oma laskennan perustilanteensa, jossa voidaan jättää kokonaan tai osittain ottamatta huomioon liikenteessä käytetty energia (17).

Nämä esitetään energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisten vuotuisia uusia säästöjä ja kumulatiivisia loppukäytön energiansäästöjä koskevien laskelmien lisäksi (18).

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että riippumatta siitä, jättävätkö jäsenvaltiot laskennan perustilanteessaan kokonaan tai osittain ottamatta huomioon liikenteessä käytetyn energian tai hyödyntävätkö ne mitään energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa luetelluista vaihtoehdoista, niiden on varmistettava, että loppuenergian kulutuksessa velvoitekaudella 2021–2030 saavutettavien uusien säästöjen laskettu nettomäärä ei ole pienempi kuin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetun vuotuisen säästöasteen soveltamisesta johtuva määrä eli 0,8 prosenttia (Kyproksen ja Maltan osalta 0,24 prosenttia).

3.4   Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan mukaiset vaihtoehdot

Velvoitekauden 2021–2030 osalta jäsenvaltiot voivat hyödyntää yhtä tai useampaa seuraavista vaihtoehdoista (energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohta):

b)	jätetään päästökauppajärjestelmään kuuluva teollisuus kokonaan tai osittain huomiotta;

c)	otetaan tiettyjen energian muuntamisessa ja siirrossa saavutetut energiansäästöt huomioon;

d)	otetaan varhaisten, vuoden 2008 päättymisen jälkeen toteutetut sellaiset toimet huomioon, joilla saavutetaan säästöjä vielä vuoden 2020 jälkeen;

e)	otetaan yksittäiset, vuoden 2018 alusta vuoden 2020 loppuun toteutettavat sellaiset toimet huomioon, jotka tuottavat säästöjä vielä vuoden 2020 jälkeen;

f)	jätetään vaaditun energiansäästön laskemisessa ulkopuolelle 30 prosenttia rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotetun energian todennettavissa olevasta määrästä, joka on tulosta uusiutuvan energian teknologian uusia asennuksia edistävistä politiikkatoimista; ja

g)	lasketaan vaadittuun energiansäästöjen määrään tietyt energiansäästöt, jotka ylittävät velvoitekaudella 2014–2020 vaaditut energiansäästöt.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaan nämä vaihtoehdot voidaan vähentää vain 7 artiklan ”2 ja 3 kohdan mukaisesti lasketusta energiansäästöjen määrästä” ja ne ”saavat olla yhteensä enintään 35 prosenttia” tästä määrästä.

Keskeistä on, että vaihtoehtoja ei voida käyttää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa vaaditun kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen kokonaismäärän vähentämiseksi. Toisin sanoen, riippumatta siitä, jättävätkö jäsenvaltiot laskennan perustilanteessaan kokonaan tai osittain ottamatta huomioon liikenteessä käytetyn energian tai hyödyntävätkö ne mitään vaihtoehdoista, niiden on varmistettava, että loppuenergian kulutuksessa velvoitekaudella 2021–2030 saavutettavien uusien säästöjen laskettu nettomäärä ei ole pienempi kuin energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetun vuotuisen säästöasteen soveltamisesta johtuva määrä (19). Tämän varmistamiseksi energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 5 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot laskevat valittujen vaihtoehtojen vaikutukset velvoitekaudella (20).

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan b–f alakohdassa säädettyjä vaihtoehtoja voidaan käyttää vain oman perustilanteen laskentaan energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti. Määrät voidaan vähentää tästä laskelmasta (säädetyin rajoituksin).

Kohdan c, d, e ja g alakohdissa säädetyt vaihtoehdot liittyvät energiansäästöihin ja ne voidaan ottaa huomioon vain energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa vaadittujen säästöjen lasketussa määrässä. Näin ollen niitä ei voida käyttää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa asetetun energiansäästövelvoitteen tason alentamiseen, mutta niitä voidaan käyttää sen saavuttamiseen.

3.4.1   Vaihtoehdot tarkemmin

3.4.1.1   Päästökauppajärjestelmään kuuluvan teollisuuden jättäminen kokonaan tai osittain huomiotta (7 artiklan 4 kohdan b alakohta)

Jos jäsenvaltio hyödyntää vain vaihtoehtoa, jossa se jättää kokonaan tai osittain huomiotta päästökauppajärjestelmään kuuluvan teollisuuden toiminnoissa käytetyn energian myynnin määrän (energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan b alakohta), sen on määritettävä, mitkä toimitetut tai myydyt energian määrät käytetään näihin teollisuuden toimintoihin. Laskelma perustuu päästökauppadirektiivin (21) liitteessä I lueteltuihin toimintoihin käytettävään energiaan.

Kyseisessä liitteessä lueteltuihin ”energia-alan toimintoihin” (polttolaitokset, joiden nimellinen lämpöteho on enemmän kuin 20 MW (lukuun ottamatta ongelmajätteen- ja yhdyskuntajätteen polttolaitoksia), öljynjalostamot ja koksaamot) käytetty energia sekä ilmailussa käytetty energia vähennetään sitten tästä määrästä (22).

3.4.1.2   Energian muuntamisessa ja siirrossa saavutetut energiansäästöt (7 artiklan 4 kohdan c alakohta)

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti lasketussa energiansäästöjen määrässä energian muuntamisessa, jakelussa ja siirrossa saavutetut energiansäästöt, mukaan lukien tehokas kaukolämpö- ja -jäähdytysinfrastruktuuri, jotka ovat seurausta energiatehokkuusdirektiivin 14 artiklan 4 kohdan, 14 artiklan 5 kohdan b alakohdan sekä 15 artiklan 1–6 ja 9 kohdan vaatimusten täytäntöönpanosta (23).

3.4.1.3   Energiansäästöt, jotka ovat tulosta 31. joulukuuta 2008 alkaen toteutetuista uusista yksittäisistä toimista (7 artiklan 4 kohdan d alakohta)

Jos jäsenvaltio ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti lasketussa energiansäästöjen määrässä energiansäästöt, jotka ovat tulosta äskettäin toteutetuista uusista yksittäisistä toimista, näillä toimilla on oltava edelleen vaikutusta vuoden 2020 jälkeen velvoitekauden 2021–2030 osalta eli niillä on saavutettava uusia energiansäästöjä 31. joulukuuta 2020 jälkeen. Energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 19 kohdan mukaan ”yksittäisellä toimella” tarkoitetaan toimea, joka johtaa todennettaviin ja mitattaviin tai arvioitaviin energiatehokkuuden parannuksiin ja joka toteutetaan politiikkatoimen perusteella. Lisäksi energiansäästöt on voitava mitata ja todentaa.

3.4.1.4   Vuoden 2018 alun ja vuoden 2020 lopun välillä toteutettavat yksittäiset toimet (7 artiklan 4 kohdan e alakohta)

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan e alakohdan mukaan jäsenvaltio voi ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti lasketussa energiansäästöjen määrässä politiikkatoimista johtuvat energiansäästöt, edellyttäen että voidaan osoittaa, että kyseisillä toimilla saadaan aikaan 1. tammikuuta 2018 ja 31. joulukuuta 2020 välisenä aikana toteutettavia yksittäisiä toimia, joilla saadaan aikaan säästöjä myös tämän jälkeen.

Kun energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan d alakohdassa viitataan 31. joulukuuta 2008 ja 31. joulukuuta 2013 välisenä aikana toteutettaviin yksittäisiin toimiin, energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan e alakohtaa sovelletaan vain 1. tammikuuta 2018 ja 31. joulukuuta 2020 välisenä aikana toteutettaviin yksittäisiin toimiin. Tällä erolla on merkitystä, kun jäsenvaltiot ottavat huomioon vuonna 2008 toteutetun toimen enintään 21 vuoden elinkaaren tai vuonna 2018 toteutetun toimen enintään 12 vuoden elinkaaren. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ensimmäinen tapaus on merkityksellinen esimerkiksi rakennuksen vaipan eristyksen kaltaisten toimien kannalta, joiden elinkaari on pitkä.

3.4.1.5   Rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotettu energia, joka on tulosta uusiutuvan energian teknologian uusista asennuksista (7 artiklan 4 kohdan f alakohta)

Tämän vaihtoehdon avulla jäsenvaltiot voivat jättää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdassa vaaditun energiansäästön laskemisessa ulkopuolelle todennettavissa oleva määrä rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotettua energiaa, joka on tulosta uusiutuvan energian teknologian uusista asennuksista.

Sen käyttöä rajoitetaan kolmessa suhteessa:

—	enintään 30 prosenttia rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotetusta energiasta, joka on tulosta uusiutuvan energian teknologian uusista asennuksista, voidaan jättää perustilanteen laskennan ulkopuolelle;

—	tämä saa vähentää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti laskettua määrää enintään 35 prosenttia; ja

—	tällaisen energian määrää ei saa jättää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisen energiansäästövelvoitteen laskennan ulkopuolelle.

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohdassa esitetään, miten energiansäästöt toimenpiteistä, joilla edistetään pienimuotoisen uusiutuvan energian teknologian asentamista rakennuksiin tai rakennusten yhteyteen, voidaan ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisten energiansäästövaatimusten täyttämiseksi (24). Tähän ei sovelleta määrällisiä rajoituksia.

Koska energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan f alakohdassa viitataan ”rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotetun energian” todennettavissa olevaan määrään (25) (eikä tosiasiallisesti käytetyn energian määrään), jäsenvaltioiden on määritettävä ja todennettava (öljyekvivalenttikilotonneina, megawatteina tai vastaavina yksikköinä) rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotetun energian määrä, joka on tulosta uusiutuvan energian teknologian uusia asennuksia edistävistä politiikkatoimista velvoitekaudella 2021–2030. Koska säännöksessä viitataan ”todennettavissa olevaan määrään”, tässä laskelmassa voidaan ottaa huomioon arvioitu vuosina 2021–2030 omaa käyttöä varten tuotettavan uusiutuvan energian keskiarvoinen määrä vain sellaisten yksikköjen osalta, jotka asennetaan rakennuksiin tai niiden yhteyteen 31. joulukuuta 2020 jälkeen.

Hallintoasetuksen 21 artiklan b alakohdan 3 alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on sisällytettävä yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia koskeviin edistymisraportteihin tiedot kansallisista energiatehokkuusvelvoitejärjestelmistä ja vaihtoehtoisista toimenpiteistä. Näin ollen niiden on toimitettava viimeistään 15. maaliskuuta 2023 (ja sen jälkeen joka toinen vuosi) tiedot rakennuksissa tai niiden yhteydessä omaa käyttöä varten äskettäin asennetuilla uusiutuvan energian teknologioilla tuotetun energian määrästä.

Ohjeellinen esimerkki

Seuraava taulukko osoittaa esimerkinomaisesti lueteltujen teknologioiden osalta, kuinka paljon energiaa voidaan jättää energiansäästövaatimuksen laskennan ulkopuolelle. Esimerkiksi aurinkovoimalaitteiston ja kaasukattilan muodostaman kokoonpanon asennuksen avulla voidaan tuottaa 1 000 kWh uusiutuvaa energiaa, josta 30 prosenttia (300 kWh) voidaan jättää laskennan ulkopuolelle (edellyttäen, että tämä määrä ei muodosta yli 35 prosenttia vaadituista säästöistä):

Teknologian tyyppi		Loppuenergian kysyntä (kWh)	Rakennusten yhteydessä tuotetun uusiutuvan energian osuus (%)	Säästötavoitteen vähentämisessä huomioon otettava tuotanto (kWh)	30 prosentin osuus, joka voidaan jättää säästövaatimuksen ulkopuolelle (kWh)
(1)	Kaasua käyttävä kondenssikattila	10 526	0	0
(2)	Puuta käyttävä kondenssikattila	10 870	100	10 870	3 261
(3)	Lämpöpumppu (yleisen sähköverkon sähköä käyttävä)	2 857	0	0
(4)	Aurinkovoimalaitteiston ja kaasukattilan muodostama kokoonpano	10 474	~10	1 000	300
	Aurinkovoimalaitteisto	1 000	100	1 000	300
	Kaasua käyttävä kondenssikattila	9 474	0	0
(5)	Aurinkosähkölaitteist	3 500	100	3 500	1 050

3.4.1.6   Energiansäästöt, jotka ylittävät ensimmäisellä velvoitekaudella vaaditut säästöt (7 artiklan 4 kohdan g alakohta)

Jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisessa laskennassa ne energiansäästöt, jotka ylittävät ensimmäisellä velvoitekaudella (2014–2020) vaaditut energiansäästöt, edellyttäen että

—	ne johtuivat energiatehokkuusvelvoitejärjestelmään kuuluvista yksittäisistä toimista tai vaihtoehtoisista politiikkatoimista; ja

—	jäsenvaltio ilmoitti asianomaiset politiikkatoimet kansallisessa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmassaan ja raportoi niistä edistymisraportissaan 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti (26).

4.   POLITIIKKATOIMIEN VALINTA KUMULATIIVISTEN LOPPUKÄYTÖN ENERGIANSÄÄSTÖJEN VAADITUN MÄÄRÄN SAAVUTTAMISEKSI

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 10 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on saavutettava vaaditut loppukäytön energiansäästöt

—	perustamalla energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä;

—	toteuttamalla vaihtoehtoisia politiikkatoimia; tai

—	yllä mainittujen yhdistelmällä.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklassa selvennetään, että energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät ja vaihtoehtoiset politiikkatoimet ovat yhtä päteviä toimia tässä suhteessa. Jäsenvaltioilla on huomattava joustovara ja laaja harkintavalta valita erityyppisten järjestelmien joukosta juuri se järjestelmä, joka soveltuu sille parhaiten sen erityisessä tilanteessa ja olosuhteissa (27).

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 1 kohdassa ja 7 b artiklan 1 kohdassa edellytetään, että kaikki politiikkatoimet suunnitellaan energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisen energiansäästövelvoitteen täyttämiseksi ja niillä edistetään sitä, että ”loppuasiakkaat saavuttavat […] energiansäästöt”. Ei kuitenkaan ole haitallista, jos politiikkatoimella pyritään saavuttamaan muitakin tavoitteita (esimerkiksi energia-alan toimilla vastataan tarpeeseen säilyttää ympäristön laatu sekä suojella ja parantaa sitä tai edistää luonnonvarojen harkittua ja järkevää käyttöä).

Energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 18 kohdan mukaan ”politiikkatoimella” tarkoitetaan sääntely-, rahoitus- tai verotustoimenpidettä taikka vapaaehtoista tai tietojen toimittamista koskevaa toimenpidettä, joka on jäsenvaltiossa otettu muotomääräisesti käyttöön ja pantu täytäntöön ja jolla luodaan tukikehys, vaatimus tai kannustin, jotta markkinatoimijat tarjoaisivat ja ostaisivat energiapalveluja ja toteuttaisivat muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä. Politiikkatoimia, joilla pyritään tukemaan vain muita toimintapoliittisia tavoitteita kuin energiatehokkuutta, joilla on tarkoitus vain toimittaa tai ostaa energiapalveluita tai jotka tuottavat loppukäytön säästöjä muualla kuin loppukuluttajien keskuudessa, ei ehkä voida ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan nojalla. Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa arvioitava toimet huolellisesti ja osoitettava, että energiansäästöt johtuvat suorasti niistä.

Siitä riippumatta, päättääkö jäsenvaltio käyttää energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiä vai toteuttaako se vaihtoehtoisia politiikkatoimia, sen on varmistettava, että politiikkatoimilla saavutetaan vaaditut kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt 31. joulukuuta 2030 mennessä (tai myöhemmällä energiansäästökaudella sen mukaan, milloin toimet on laadittu).

Seuraava ohjeellinen määritelmäluettelo on merkityksellinen politiikkatoimia laadittaessa (määritelmiä ei ole muutettu muutetussa energiatehokkuusdirektiivissä):

Energiatehokkuusdirektiivin 2 artikla

”4)	”energiatehokkuudella” [tarkoitetaan] suoritteen, palvelun, tavaran tai energian tuotoksen ja energiapanoksen välistä suhdetta;

5)	”energiansäästöillä” [tarkoitetaan] säästetyn energian määrää, joka määritetään mittaamalla ja/tai arvioimalla kulutus ennen energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen toteuttamista ja sen jälkeen siten, että energiankulutukseen vaikuttavat ulkoiset olosuhteet vakioidaan;

6)	”energiatehokkuuden parantamisella” [tarkoitetaan] teknisistä, ihmisten käyttäytymiseen liittyvistä ja/tai taloudellisista muutoksista johtuvaa energiatehokkuuden lisääntymistä;”

”14)	”velvoitetulla osapuolella” [tarkoitetaan] energian jakelijaa tai energian vähittäismyyntiyritystä, jota 7 artiklassa tarkoitetut kansalliset energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät sitovat;

15)	”toimeksi saaneella osapuolella” [tarkoitetaan] oikeussubjektia, jolle hallitus tai muu julkinen elin on siirtänyt toimivallan kehittää, hallinnoida tai käyttää rahoitusjärjestelmää hallituksen tai muun julkisen elimen puolesta;

16)	”osallistuvalla osapuolella” [tarkoitetaan] yritystä tai julkista elintä, joka on sitoutunut tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen vapaaehtoisella sopimuksella tai jota koskee kansallinen sääntelypoliittinen väline;

17)	”täytäntöönpanevalla viranomaisella” [tarkoitetaan] julkisoikeudellista elintä, jonka tehtävänä on toteuttaa tai valvoa energia- tai hiiliverotusta, rahoitusjärjestelmiä ja -välineitä, verokannustimia, standardeja ja normeja, energiamerkintäjärjestelmiä tai koulutusta;

18)

”politiikkatoimella” [tarkoitetaan] sääntely-, rahoitus- tai verotustoimenpidettä taikka vapaaehtoista tai tietojen toimittamista koskevaa toimenpidettä, joka on jäsenvaltiossa otettu muotomääräisesti käyttöön ja pantu täytäntöön ja jolla luodaan tukikehys, vaatimus tai kannustin, jotta markkinatoimijat tarjoaisivat ja ostaisivat energiapalveluja ja toteuttaisivat muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä;

19)	”yksittäisellä toimella” [tarkoitetaan] toimea, joka johtaa todennettaviin ja mitattaviin tai arvioitaviin energiatehokkuuden parannuksiin ja joka toteutetaan politiikkatoimen perusteella;

20)	”energian jakelijalla” [tarkoitetaan] luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, myös jakeluverkonhaltijaa, joka vastaa energian siirrosta sen toimittamiseksi loppuasiakkaille tai energiaa loppuasiakkaille myyville jakeluasemille;

21)	”jakelunverkonhaltijalla” [tarkoitetaan] direktiivissä 2009/72/EY ja direktiivissä 2009/73/EY määriteltyä jakeluverkonhaltijaa;

22)	”energian vähittäismyyntiyrityksellä” [tarkoitetaan] luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka myy energiaa loppuasiakkaille;

23)	”loppuasiakkaalla” [tarkoitetaan] luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ostaa energiaa omaa loppukäyttöä varten;

24)	”energiapalvelujen tarjoajalla” [tarkoitetaan] luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimittaa energiapalveluja tai suorittaa muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä loppuasiakkaan laitoksessa tai tiloissa;”

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 10 kohdan soveltamiseksi jäsenvaltiot voivat ottaa äskettäin hyväksytyillä politiikkatoimilla saavutetut energiansäästöt huomioon velvoitekaudella 2021–2030. Ne voivat ottaa huomioon myös velvoitekaudella 2014–2020 (tai aikaisemmin) hyväksytyillä politiikkatoimilla saavutetut energiansäästöt, mikäli nämä toimet ovat energiatehokkuusdirektiivin 7, 7 a tai 7 b artiklan vaatimusten mukaisia.

Jäsenvaltiot voivat laskea mukaan 31. joulukuuta 2020 mennessä tai sen jälkeen hyväksytyillä toimilla saavutetut energiansäästöt vain, jos kyseisillä toimilla saadaan aikaan 31. joulukuuta 2020 jälkeen ja ennen 31. joulukuuta 2030 toteutettavia uusia yksittäisiä toimia.

Esimerkkejä toimenpiteistä, toimista ja säästöistä

Rakennusten energiakorjausten taloudellisen tuen ohjelma otettiin käyttöön vuonna 2010. Niin kauan kuin se on voimassa ja tuottaa uusia korjauksia asianomaisella kaudella, näistä korjauksista aiheutuvat energiansäästöt voidaan laskea toisella velvoitekaudella vaadittuihin säästöihin.

Polttoainevero otettiin käyttöön ennen vuotta 2021 käyttäytymisen muutoksista aiheutuvien energiansäästöjen aikaan saamiseksi ja liikenteen tehokkuuden lisäämiseksi. Niin kauan kuin se on voimassa ja vaikutukset käyttäytymiseen ovat mitattavissa ja todennettavissa viimeisimmät hintajoustot huomioon ottaen, tästä toimenpiteestä aiheutuvat energiansäästöt voidaan laskea toisella velvoitekaudella vaadittuihin säästöihin.

4.1   Energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät

Keskeinen peruste päättää ottaa käyttöön energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa vaadittujen kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen saavuttamiseksi saattaa olla se, että energian toimittajat, vähittäismyyjät ja jakelijat ovat parhaassa asemassa tunnistamaan energiansäästöt asiakkaidensa kanssa ja pystyvät saamaan aikaan energiansäästöjä energiapalvelujen liiketoimintamalleissa. Tässä tapauksessa jäsenvaltioiden on nimettävä kansallisella tasolla yksi tai useampia velvoitettuja osapuolia (28), joiden on saavutettava energiansäästöjä loppuasiakkaiden keskuudessa (29). Velvoitettu osapuoli on nimettävä puolueettomin ja syrjimättömin perustein energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Nimetessään energiatehokkuusvelvoitejärjestelmään kuuluvia velvoitettuja osapuolia jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-561/16. Tuomioistuin totesi tuomiossaan, että jäsenvaltiot voivat asettaa ”energiatehokkuusalan velvoitteita […] vain tietyille energia-alan yrityksille, kunhan näiden yritysten nimeäminen velvoitetuiksi osapuoliksi perustuu tosiasiallisesti nimenomaisesti esitettyihin puolueettomiin ja syrjimättömiin perusteisiin, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tarkistettava.” (30)

Lisäksi jäsenvaltioiden on määritettävä kunkin velvoitetun osapuolen (tai niiden alaryhmien) saavuttamien energiansäästöjen määrä. Nämä määrät on sitten osoitettava kullekin velvoitetulle osapuolelle, jotta tarkistetaan, että se on täyttänyt velvoitteensa.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ilmaista kultakin velvoitetulta osapuolelta edellytetyn energiansäästöjen määrän joko loppuenergian tai primäärienergian kulutuksena (31) käyttäen liitteessä IV säädettyjä muuntokertoimia.

Jäsenvaltiot voivat myös sallia tai vaatia, että velvoitetut osapuolet täyttävät kansallisen lainsäädännön mukaisen säästövelvoitteensa kokonaan tai osittain kansalliseen energiatehokkuusrahastoon suorittamanaan maksuosuutena (32). Ne voivat sallia, että velvoitetut osapuolet ottavat velvoitteensa noudattamista laskiessaan huomioon energiapalvelujen tarjoajien (33) tai muiden kolmansien osapuolten saavuttamat sertifioidut energiansäästöt. Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 6 kohdan a alakohdan mukaan niiden on varmistettava, että energiansäästöjen sertifioinnissa noudatetaan selkeää, tarkasteltavissa olevaa ja kaikille markkinatoimijoille avointa hyväksyntäprosessia, jolla pyritään pitämään sertifioinnin kustannukset mahdollisimman alhaisina (34).

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 3 kohdassa selvennetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että energian vähittäismyyntiyritykset eivät luo esteitä kuluttajien mahdollisuudelle siirtyä toimittajalta toiselle.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön mittaus-, tarkastus- ja todentamisjärjestelmät, joiden mukaisesti dokumentoitu todentaminen suoritetaan vähintään tilastollisesti merkittävään osuuteen ja edustavaan otokseen niistä energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä, jotka velvoitetut osapuolet ovat ottaneet käyttöön (35).

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 6 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat sallia energiansäästöjen siirtämisen ja lainaamisen eli sen, että velvoitetut osapuolet ottavat huomioon tiettynä vuonna saavutetut säästöt siten kuin ne olisi saavutettu jonakin neljästä edeltävästä tai kolmesta seuraavasta vuodesta. On syytä huomata, että tämä joustavuus

—	koskee vain energiansäästöjä, jotka ovat tulosta 1. tammikuuta 2014 jälkeen käyttöön otetuista energiatehokkuusvelvoitejärjestelmistä, eikä vaihtoehtoisia politiikkatoimia; ja

—	on ajallisesti rajoitettu – jäsenvaltiot voivat sallia velvoitettujen osapuolten siirtää tai lainata päästöoikeuksia vain velvoitekauden aikana.

Toisin sanoen vuosina 2014–2020 saavutettuja energiansäästöjä ei saa siirtää tai lainata 31. joulukuuta 2020 jälkeen. Vuosina 2021–2030 saavutettuja säästöjä ei saa siirtää tai lainata ennen 31. joulukuuta 2020 tai 31. joulukuuta 2030 jälkeen. Vuoden 2010 jälkeen ja ennen 1. tammikuuta 2014 saavutettuja säästöjä ei saa siirtää tai lainata energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa säädettyihin tarkoituksiin.

Koska energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 8 kohdassa säädetään nimenomaisesti poikkeuksesta, sen soveltaminen on rajoitettu energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa säädettyihin tarkoituksiin.

Esimerkkejä

Vuonna 2014 (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmän tuloksena) saavutetut energiansäästöt voidaan ottaa huomioon ikään kuin ne olisi saavutettu vuonna 2017.

Vuonna 2014 (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmän tuloksena) saavutettuja energiansäästöjä ei voida laskea mukaan vuoden 2021 säästöihin.

Vuonna 2018 (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmän tuloksena) saavutetut energiansäästöt voidaan laskea mukaan vuoden 2014 säästöihin.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 6 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden ”on arvioitava tällaisten energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien suorien ja välillisten kustannusten vaikutuksia kansainväliselle kilpailulle altistuvien energiavaltaisten teollisuudenalojen kilpailukyvylle ja tarvittaessa toteutettava toimenpiteitä näiden vaikutusten minimoimiseksi”.

Yleensä tähän liittyy kahdenlaisia kustannuksia:

—	investointikustannukset; ja

—	hallinnolliset kustannukset (mukaan lukien seuranta ja raportointi).

Komissio osoitti vaikutustenarvioinnissaan (36), että saatavilla olevan näytön perusteella energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät ovat erittäin kustannustehokkaita. Pannessaan tällaisia järjestelmiä täytäntöön velvoitettujen osapuolten on varmistettava, että ne saavat aikaan loppukäytön energiansäästöjä mahdollisimman alhaisin (investointi- ja hallinnollisin) kustannuksin, varsinkin jos kustannukset siirretään loppukäyttäjien maksettaviksi. Tätä vaatimusta sovelletaan myös, jos velvoitetut osapuolet päättävät ottaa huomioon energiantoimittajien ja muiden kolmansien osapuolten saavuttamat sertifioidut energiansäästöt.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ”julkaistava vuosittain kunkin velvoitetun osapuolen tai velvoitettujen osapuolten kunkin alaryhmän saavuttamat energiansäästöt sekä järjestelmällä saavutetut kokonaissäästöt”. Ne voivat julkaista nämä tiedot yhdessä muiden tietojen kanssa, jotka niiden on asetettava yleisesti saataville. Se, että jokin muu osapuoli, kuten komissio, julkaisee tällaisia tietoja, ei vapauta niitä tästä velvoitteesta.

4.2   Vaihtoehtoiset politiikkatoimet

Energiatehokkuusdirektiivissä selvennetään, että jäsenvaltioilla olisi oltava huomattava joustavuus vaihtoehtoisten politiikkatoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Vaikka energiatehokkuusdirektiivissä ei enää luetella toimityyppejä, sen 2 artiklan 18 kohdassa olevassa ”politiikkatoimen” määritelmässä esitellään mahdollisten tyyppien ohjeellinen luettelo, jonka mukaan ”politiikkatoimella” tarkoitetaan ”sääntely-, rahoitus- tai verotustoimenpidettä taikka vapaaehtoista tai tietojen toimittamista koskevaa toimenpidettä, joka on jäsenvaltiossa otettu muotomääräisesti käyttöön ja pantu täytäntöön ja jolla luodaan tukikehys, vaatimus tai kannustin, jotta markkinatoimijat tarjoaisivat ja ostaisivat energiapalveluja ja toteuttaisivat muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä”.

Jäsenvaltiot voivat harkita paikallisten uusiutuvaa energiaa tuottavien yhteisöjen roolin edistämistä vaihtoehtoisten politiikkatoimien täytäntöönpanon edistämisessä (37).

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevassa 3 kohdassa säädetään vaihtoehtoisten politiikkatoimien suunnittelua ja hallinnointia koskevat vaatimukset:

a)	politiikkatoimilla ja yksittäisillä toimilla saadaan aikaan todennettavia energiansäästöjä loppukäytössä;

b)	tapauksen mukaan kunkin osallistuvan osapuolen, toimeksi saaneen osapuolen tai täytäntöönpanevan viranomaisen vastuu on määritelty selvästi;

c)	energiansäästöt, jotka saavutetaan tai on määrä saavuttaa, on määritelty avoimesti;

d)	vaadittujen tai politiikkatoimella saavutettavien energiansäästöjen määrä on ilmaistu joko loppuenergian tai primäärienergian kulutuksena liitteessä IV säädettyjä muuntokertoimia käyttäen;

e)	toimeksi saaneiden osapuolten, osallistuvien osapuolten ja täytäntöönpanevien viranomaisten saavuttamista energiansäästöistä laaditaan vuotuinen raportti, joka asetetaan julkisesti saataville, sekä tiedot energiansäästöjen vuotuisista suuntauksista;

f)	tuloksia seurataan ja aiheellisia toimenpiteitä toteutetaan, jos edistyminen ei ole tyydyttävää;

g)	yksittäisellä toimella saavutettuja energiasäästöjä ei saa ilmoittaa useampi kuin yksi osapuoli;

h)	osoitetaan, että osallistuvan tai toimeksi saaneen osapuolen taikka täytäntöönpanevan viranomaisen toiminta on vaikuttanut konkreettisesti ilmoitettujen säästöjen syntyyn.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on otettava käyttöön mittaus-, tarkastus- ja todentamisjärjestelmät, joiden mukaisesti dokumentoitu todentaminen suoritetaan vähintään tilastollisesti merkittävään osuuteen ja edustavaan otokseen niistä vaihtoehtoisista energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä (verotusta lukuun ottamatta), jotka osallistuvat tai velvoitetut osapuolet ovat ottaneet käyttöön.

On syytä huomata, että

—	mittaus, tarkastus ja todentaminen on toteutettava näistä osapuolista riippumattomasti (38); ja

—	”tilastollisesti merkittävä osuus ja edustava otos” olisi ymmärrettävä osajoukoksi, jossa tulee asianmukaisesti esiin energiansäästötoimenpiteiden tilastopopulaatio ja joka siten mahdollistaa kohtuullisten päätelmien tekemisen kaikkien toimenpiteiden luotettavuudesta.

4.2.1   Rahoitusjärjestelmät ja -välineet sekä verokannustimet

Rahoitusjärjestelmät ja -välineet sekä verokannustimet ovat jäsenvaltioiden luomia politiikkatoimia, joissa rahallinen tai verokannustin johtaa energiatehokkaan teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen (39).

On syytä huomata, että

—	vaikutukset on mitattava, tarkastettava ja todennettava osallistuvista tai toimeksi saaneista osapuolista riippumattomasti (40); ja

—

rahoitusjärjestelmien ja -välineiden tapauksessa rahoituksen olisi tultava — julkisista (EU:n tai kansallisista) lähteistä; tai — sekä julkisista (EU:n tai kansallista) lähteistä sekä yksityisistä lähteistä (kuten pankeista, sijoitusrahastoista ja eläkerahastoista), ja se olisi kohdennettava nimenomaisesti sellaisten yksittäisten toimien toteuttamiseen, joilla saadaan aikaan loppukäytön energiansäästöjä.

4.2.2   Kansallinen energiatehokkuusrahasto

Jäsenvaltiot voivat perustaa kansallisen energiatehokkuusrahaston energiatehokkuusdirektiivin 20 artiklan 6 kohdan mukaisesti joko vaihtoehtoisena politiikkatoimena tai osana energiatehokkuusvelvoitejärjestelmää, jotta velvoitetut osapuolet voivat täyttää kaikki säästövelvoitteensa tai osan niistä maksuosuutena rahastoon.

Jos jäsenvaltio ottaa käyttöön kansalliseen energiatehokkuusrahastoon maksettavien vuotuisten maksuosuuksien järjestelmän ensisijaisena energiatehokkuusvelvoitteiden täyttämismuotona, sen kansallisessa lainsäädännössä on varmistettava, että

—	saavutetut energiansäästöt vastaavat energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien mukaisia energiansäästöjä; ja

—	rahoitetut toimet täyttävät energiatehokkuusdirektiivin 7 b artiklan ja 20 artiklan 6 kohdan sekä liitteessä V olevan 3 kohdan vaatimukset (41).

Kansallinen energiatehokkuusrahasto voi olla mikä tahansa jäsenvaltion perustama rahasto, jolla pyritään tukemaan kansallisia energiatehokkuusaloitteita. Se voidaan perustaa rahoittamaan taloudellisia ja rahoituksellisia tukimekanismeja, teknistä apua, koulutusta ja tiedotusta tai muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä ja myötävaikuttamaan näin unionin oikeudessa tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseen (42). Yleisesti ottaen julkisten varojen (joilla esimerkiksi puututaan markkinoiden toimintapuutteisiin – kustannusluokkiin tai toimenpiteisiin, joita ei yleensä käsitellä markkinapohjaisissa mekanismeissa) ja yksityisen pääoman yhdistelmä voidaan ottaa käyttöön myös tehokkaampien ratkaisujen tarjoamiseksi.

Jotta rahoitus voidaan ottaa huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan soveltamiseksi, sen on tultava

—	julkisista (EU:n tai kansallisista) lähteistä; tai

—

sekä julkisista (EU:n tai kansallista) lähteistä sekä yksityisistä lähteistä (kuten pankeista, sijoitusrahastoista ja eläkerahastoista, velvoitetuilta osapuolilta), ja se olisi kohdennettava nimenomaisesti sellaisten yksittäisten toimien toteuttamiseen, joilla saavutetaan loppukäytön energiansäästöjä.

4.2.3   Säädökset ja vapaaehtoiset sopimukset

Säädökset ja vapaaehtoiset sopimukset ovat jäsenvaltioiden luomia politiikkatoimia, jotka johtavat energiatehokkaiden teknologioiden tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen. Ne voivat olla:

—	oikeudellisesti sitovia toimia, joilla edellytetään tiettyjen teknologioiden tai tekniikoiden käyttöä; tai

—	vapaaehtoisia sopimuksia, joilla yritykset tai paikallisviranomaiset sitoutuvat tiettyyn toimen (43).

”Osallistuvalla osapuolella” tarkoitetaan muun muassa ”yritystä tai julkista elintä, joka on sitoutunut tiettyjen tavoitteiden saavuttamiseen vapaaehtoisella sopimuksella tai jota koskee kansallinen sääntelypoliittinen väline”.

4.2.4   Standardit ja normit

Standardit ja normit ovat jäsenvaltioiden luomia politiikkatoimia, joiden tarkoituksena on (muun muassa) tuotteiden, palvelujen, rakennusten ja ajoneuvojen energiatehokkuuden parantaminen (44). Tällaisten järjestelmien osapuolet ovat ”täytäntöönpanevia viranomaisia”.

4.2.5   Energiamerkintäjärjestelmät

Nämä ovat jäsenvaltioiden luomia merkintäjärjestelmiä; lukuun ei oteta sellaisia järjestelmiä, jotka ovat pakollisia EU:n lainsäädännön nojalla (esimerkiksi energiamerkintä säädösten tai energiamerkintäasetuksen (45) soveltamisesta saatavia energiansäästöjä ei voida ottaa huomioon) (46).

Myös muut samanaikaisesti toteutettavat politiikkatoimet voivat vaikuttaa energiansäästöihin, joten kaikkia arvioitavan toimen käyttöönoton jälkeen havaittuja säästöjä ei voida katsoa pelkästään kyseisestä toimesta johtuviksi. Merkintäjärjestelmän vaikutuksia on pohdittava huolellisesti, jotta voidaan todeta yhteys yksittäiseen toimeen, jolla saadaan aikaan siitä johtuviksi katsottavia energiansäästöjä.

4.2.6   Koulutus ja energianeuvontaohjelmat

Koulutustoimet ovat jäsenvaltioiden käyttöönottamia politiikkatoimia, jotka johtavat energiatehokkaan teknologian tai tekniikoiden soveltamiseen ja joiden vaikutuksena on energian loppukäytön vähentyminen. Toimet voivat olla esimerkiksi energiakatselmoijien koulutusohjelmia, energia-asioista vastaaville suunnattuja koulutusohjelmia tai kotitalouksille suunnattuja energianeuvontaohjelmia.

On syytä huomata, että

—	tällaisten toimien valvonnasta vastaa ”täytäntöönpaneva viranomainen”; ja

—	niiden vaikutuksia on tarkasteltava huolellisesti, jotta voidaan osoittaa: — koulutustoimen ja siitä johtuvaksi katsottavan yksittäisen toimen välinen yhteys; ja — ajanjakso, jolla ohjelmilla voi edelleen olla vaikutuksia (47).

4.2.7   Muut vaihtoehtoiset toimet

Vaihtoehtoisten politiikkatoimien luettelo ei ole tyhjentävä, ja muitakin politiikkatoimia voidaan soveltaa. Jäsenvaltioiden on kuitenkin selitettävä komissiolle tekemässään ilmoituksessa, miten vastaava säästöjen, seurannan ja todentamisen taso saavutetaan (48).

Energiankulutuksen vähentäminen ja uusiutuvista lähteistä saatavan energian käyttö rakennuksissa ovat merkittäviä toimia energiariippuvuuden ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, etenkin kun otetaan huomioon vuodeksi 2030 asetetut EU/:n kunnianhimoiset ilmasto- ja energiatavoitteet sekä sen Pariisin sopimuksen yhteydessä tehdyt globaalit sitoumukset. Näin ollen energiansäästövelvoitteen täyttämiseksi voidaan harkita myös politiikkatoimia, joilla edistetään pienimuotoisen uusiutuvan energian teknologian asentamista rakennuksiin tai niiden yhteyteen (49).

Toimet on suunniteltava siten, että ne tuottavat loppukäytön energiansäästöjä verrattuna teknologiaan, joka niillä korvataan. Tällaisia säästöjä voidaan ilmoittaa esimerkiksi siirtymisestä tehokkaampiin lämmitys- tai jäähdytysjärjestelmiin tai kuumavesiteknologiaan rakennuksissa siihen katsomatta, liittyykö tähän uusiutuvaa energiaa. Nämä säästöt voidaan ottaa huomioon, vaikka vaihtoehtoisella politiikkatoimella ei ensisijaisesti pyrittäisi parantamaan energiatehokkuutta, mikäli jäsenvaltio voi osoittaa, että ne ovat energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V säädettyjen menetelmien ja periaatteiden mukaisesti mitattavissa ja todennettavissa olevia lisäsäästöjä.

4.2.8   Energia- tai hiilidioksidiverot

Jäsenvaltioiden verotustoimenpiteet loppukäytön energiankulutuksen vähentämiseksi voidaan ottaa huomioon. Jäsenvaltiot voivat myös yhdistää verotustoimenpiteitä muihin toimenpiteisiin, kuten tukiin (50).

Energiatehokkuutta edistävällä verotuksella pyritään lähinnä puuttumaan energiankulutuksen aiheuttamiin markkinoiden toimintapuutteisiin perimällä vero tai maksu tietyn tyyppisistä energialähteistä tai energiankäytöstä. Hiilidioksidi- tai hiiliverot voivat myös edistää yksittäisiä toimia, joilla pyritään siirtymään vähemmän hiilidioksidipäästöjä aiheuttaviin energialähteisiin. On kuitenkin syytä huomata, että energialähteiden valvonta ei välttämättä johda energiatehokkuuden parannuksiin.

Verotustoimenpiteiden tavoitteena on saada kuluttajat ja tuottajat maksamaan tuotteen yhteiskunnalliset kustannukset (muun muassa hiilipäästöt ja kasvihuonevaikutukset).

Käytännössä toimenpiteet (51) muodostuvat tavallisesti seuraavista:

—

suorat toimenpiteet – näihin sisältyvät maksut, jotka liittyvät suorasti ”ulkoisvaikutukseen” eli asiaan liittymättömään kolmanteen osapuoleen vaikuttavaan toimeen. Tämän tyyppiset toimenpiteet edellyttävät implisiittisesti, että markkinoiden toimintapuute on havaittavissa ja arvioitavissa määrällisesti. Esimerkki tästä ovat hiilipäästöistä perittävät verot.

—	välilliset toimenpiteet – nämä ovat veroja, jotka liittyvät ulkoisvaikutuksen synnyttävään kulutushyödykkeeseen (esimerkiksi hiilipäästöjä aiheuttaviin polttoaineisiin) tai siihen liittyviin kulutushyödykkeisiin (esimerkiksi tällaisia polttoaineita käyttäviin autoihin).

Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön uusia verotustoimenpiteitä energiansäästövelvoitteen täyttämiseksi uudella velvoitekaudella (2021–2030) ja/tai soveltaa edelleen ensimmäiseltä velvoitekaudelta (2014–2020) peräisin olevia voimassa olevia toimenpiteitä.

Sen määrittämiseksi, mitä säästöjä voidaan pitää lisäsäästöinä (52), jäsenvaltioiden on liitteessä V olevan 2 kohdan a alakohdan mukaan ”otettava huomioon se, miten energian käyttö ja kysyntä kehittyisivät, jos kyseistä politiikkatoimea ei olisi, ottaen huomioon ainakin seuraavat tekijät: energiankulutuksen suuntaukset, muutokset kuluttajien käyttäytymisessä, teknologian edistyminen ja muiden unionin tai kansallisella tasolla toteutettujen toimenpiteiden aiheuttamat muutokset”.

Lisäksi jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon liitteessä V olevan 4 kohdan vaatimukset laskiessaan verotustoimenpiteiden vaikutusta:

a)	huomioon otetaan vain sellaisilla verotustoimenpiteillä saavutetut energiansäästöt, jotka ylittävät neuvoston direktiivissä 2003/96/EY tai neuvoston direktiivissä 2006/112/EY vaaditut polttoaineverojen vähimmäistasot;

b)	(energia)verotustoimenpiteiden vaikutuksen laskemiseen käytettyjen hintajoustojen on edustettava energian kysynnän reagoivuutta hinnan muutoksiin, ja ne on arvioitava tuoreiden ja edustavien virallisten tietolähteiden perusteella;

c)	energiansäästöt, jotka saavutetaan asiaan liittyvillä veropoliittisilla välineillä, mukaan lukien verokannustimet tai maksut rahastoon, on laskettava erikseen.

Jäsenvaltioiden olisi toteutettava toimenpiteitä, joilla pyritään ylittämään EU:n lainsäädännön mukaiset vähimmäistasot, kuten

—	energiatuotteiden ja sähkön verotuksen vähimmäistasot (53); ja

—	yhteisen arvonlisäjärjestelmän (54) energiaa kuluttaviin tuotteisiin ja tavaroihin liittyvät säännökset.

Laskiessaan (energia)verotustoimenpiteidensä vaikutusta jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon hintajoustot (jotka edustavat energian kysynnän reagoivuutta hinnan muutoksiin) ja arvioitava ne tuoreiden ja edustavien virallisten tietolähteiden perusteella (55). Hallintoasetuksen liitteessä III olevan 3.3 kohdan f alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava tiedot laskentamenetelmästään, myös käytetyistä hintajoustoista ja siitä, miten ne on määritetty, energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 4 kohdan mukaisesti.

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 4 kohdan c alakohdan soveltamiseksi on tärkeää arvioida verotustoimenpiteiden vuorovaikutus muiden politiikkatoimien kanssa. Laskettaessa yhdessä muiden toimien kanssa käytettyjen verotustoimenpiteiden vaikutuksia, jäsenvaltioiden suositellaan käyttävän

—	vain lyhyen aikavälin hintajoustoja; tai

—	lyhyen ja pitkän aikavälin hintajoustoja ilmoittamatta kuitenkaan muista toimista saatuja energiansäästöjä (eli käsittelemällä verotustoimenpidettä paketin tärkeimpänä politiikkatoimena).

Ennen velvoitekautta 2021–2030 toteutettujen verotustoimenpiteiden osalta jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä erityistä huomiota energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan: ”Jäsenvaltiot voivat laskea mukaan sekä viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2020 että sen jälkeen käyttöön otetuista politiikkatoimista johtuvat energiansäästöt, edellyttäen että kyseisillä toimilla saadaan aikaan 31 päivän joulukuuta 2020 jälkeen toteutettavia uusia yksittäisiä toimia.”

Jos jäsenvaltio käyttää verotus- ja tukitoimenpiteiden yhdistelmää, sen on pidettävä erikseen kirjaa verotustoimenpiteistä ja liitännäispolitiikkatoimista (myös verokannustimista) saatavista energiansäästöistä.

Käyttämällä avioita lyhyen aikavälin hintajoustoista koko tavoitejakson ajan vähentää säästöjen kaksinkertaisen mukaan laskemisen todennäköisyyttä.

4.3   Politiikkatoimet energiaköyhyyden lievittämiseksi

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 11 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on suunnitellessaan politiikkatoimia energiansäästöjen saavuttamista koskevien velvoitteidensa täyttämistä varten otettava huomioon tarve lievittää energiaköyhyyttä edellyttämällä, siinä määrin kuin se on aiheellista, että tietty osuus niiden kansallisten energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien puitteissa toteutetuista energiatehokkuustoimenpiteistä, vaihtoehtoisista politiikkatoimista tai kansallisesta energiatehokkuusrahastosta rahoitetuista ohjelmista ja toimenpiteistä toteutetaan ensisijaisina toimina heikossa asemassa olevien kotitalouksien keskuudessa, mukaan lukien energiaköyhyyden koettelemien kotitalouksien kohdalla ja aiheellisissa tapauksissa sosiaalisessa asuntotarjonnassa (56).

Kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia varten jäsenvaltioiden on arvioitava energiaköyhyydessä olevien kotitalouksien määrä hallintoasetuksen 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaisesti (57).

Jäsenvaltioiden olisi nykyiset käytäntönsä huomioon ottaen asetettava kriteerit sille, miten ne puuttuvat energiaköyhyyteen politiikkatoimissaan. Pitkän aikavälin toimenpiteet rakennuskannan korjaamiseksi ja sen energiatehokkuuden parantamiseksi, joita vaaditaan rakennusten energiatehokkuudesta annetussa direktiivissä, jäljempänä ”rakennusten energiatehokkuusdirektiivi” (58), hyödyttävät myös energiaköyhyydestä kärsiviä. Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2 a artiklan mukaan jäsenvaltioiden on laadittava pitkän aikavälin peruskorjausstrategioita tukemaan sekä julkisten että yksityisten asuinrakennusten ja muiden kuin asuinrakennusten kansallisen kannan peruskorjaamista erittäin energiatehokkaaksi ja hiilivapaaksi saatetuksi rakennuskannaksi vuoteen 2050 mennessä.

Näillä strategioilla on

—	helpotettava olemassa -olevien rakennusten muuttamista kustannustehokkaasti lähes nollaenergiarakennuksiksi; ja

—	niihin on sisällyttävä suunnitelma energiaköyhyyden lievittämiseen tähtäävistä asiaankuuluvista kansallisista toimista (59).

Kun direktiivi on tullut voimaan ja saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, vaatimus ottaa huomioon tarve lieventää energiaköyhyyttä koskee energiatehokkuusvelvoitejärjestelmissä toteutettuja toimenpiteitä ja vaihtoehtoisia politiikkatoimia. Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, millaisia politiikkatoimia ne käyttävät, sillä molemmat ovat samanarvoisia. Valituilla toimenpiteillä on kuitenkin pyrittävä lievittämään energiaköyhyyttä.

EU:n energiaköyhyyden seurantakeskus on komission aloite, jolla autetaan jäsenvaltioita parantamaan energiaköyhyyden mittaamista, seurantaa ja sitä koskevan tietämyksen ja parhaiden käytäntöjen jakamista. Sillä pyritään auttamaan jäsenvaltioita politiikkatoimien suunnittelussa. Seurantakeskuksen verkkosivuston toimintapolitiikkoja ja toimenpiteitä koskevassa osiossa (60) on esimerkkejä konkreettisista toimintapolitiikoista ja toimenpiteistä.

4.4   Alojen valinta

Jäsenvaltiot voivat kohdentaa toimet yhteen tai useampaan alaan energiansäästövelvoitteen täyttämiseksi ottamalla käyttöön politiikkatoimia energiatehokkuusdirektiivin 7 a tai 7 b artiklan mukaisesti (61).. Hallintoasetuksen liitteessä III olevien 3.1, 3.2 ja 3.3 kohdan nojalla niiden on toimitettava kunkin toimenpiteen kohdealasta tai -aloista (ja verotuksen kohdalla veronmaksajaryhmästä. Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan d alakohdassa sallitaan toimenpiteet, joilla tähdätään tuotteiden, laitteiden, liikennejärjestelmien, ajoneuvojen ja polttoaineiden, rakennusten ja rakennuselementtien (62), prosessien tai markkinoiden energiatehokkuustason parantamiseen.

Tällaisten toimenpiteiden olisi soveltuvin osin oltava yhteensopivia annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/94/EU (63) nojalla perustettujen kansallisten toimintakehysten kanssa. Jäsenvaltiot voivat kohdentaa toimenpiteet esimerkiksi rakennuksiin tai teollisuuteen.

Jäsenvaltioiden energiatehokkuusdirektiivin 24 artiklan mukaisesti vuotuisissa raporteissa ja kansallisissa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmissa ilmoittamien saavutettujen ja odotettujen energiansäästöjen arvioiden mukaan on odotettavissa, että

—	suurin osa energiansäästöistä tuotetaan yleensä rakennuksiin kohdistuvilla toimenpiteillä (joita tuetaan esimerkiksi korjauksia edistävillä rahoitusjärjestelyillä);

—	toiseksi ja kolmanneksi suurimmat osuudet syntyvät teollisuudesta ja liikenteestä; ja

—

energiansäästövelvoitejärjestelmä (monialainen toimintapolitiikka) tuottaa eniten energiansäästöjä politiikkatoimea kohden; lisäksi se kohdistuu rakennuksiin muun muassa lämmitysjärjestelmien vaihtamista edistävillä toimenpiteillä (64). Muut alat, joilla on hyödyntämätöntä energiansäästöpotentiaalia (kuten liikenne ja vesihuolto), voivat edistää energiansäästövelvoitteen saavuttamista kaudella 2021–2030

4.4.1   Liikenneala

Komissio päätteli vuonna 2016 tekemässään vaikutustenarvioinnissa jäsenvaltioiden raporttien perusteella, että 6 prosenttia 7 artiklan mukaisista energiansäästöistä voidaan liittää liikennealaan kohdistuviin toimenpiteisiin (65).

Vuonna 2014 laadituista ensimmäisistä kansallisista energiatehokkuuden toimintasuunnitelmista lähtien ja viimeksi vuoden 2017 kansallisissa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmissa jäsenvaltiot ovat päivittäneet energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien ja vaihtoehtoisten politiikkatoimien luettelonsa ja ilmoittaneet lisää liikennealan toimenpiteitä. Tämä kehitys viittaa siihen, että liikennealalla kaudella 2014–2020 saavutettujen energiansäästöjen (mahdollinen) osuus saattaa olla vielä vaikutustenarvioinnissa arvioitua suurempi.

Koska liikenteessä tapahtuva energian loppukulutus sisältyy laskennan perustilanteeseen, tämä voi olla ilmeinen ala, johon toimia kohdennetaan kauden 2021–2030 säästövelvoitteen saavuttamiseksi.

Esimerkkejä

Politiikkatoimilla voitaisiin edistää tehokkaampia ajoneuvoja (jotka ylittävät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksissa (EY) N:o 443/2009 (66), (EU) N:o 510/2011 (67) tai (EU) 2019/631 (68) tai tarkistetussa puhtaita ajoneuvoja koskevassa direktiivissä (69) vahvistetut vähimmäistasot), liikennemuotosiirtymää pyöräilyyn, kävelyyn ja joukkoliikenteeseen tai liikenteen kysyntää vähentävää liikkuvuutta ja kaupunkisuunnittelua.

Toimenpiteet, joilla vauhditetaan uusien ja tehokkaampien ajoneuvojen käyttöönottoa, tai toimintapolitiikat, joilla edistetään siirtymistä tehokkaampiin polttoaineisiin, jotka vähentävät energiankulutusta kilometriä kohti, voidaan myös ottaa huomioon, mikäli lisäisyyden ja vaikutuksellisuuden vaatimukset täyttyvät (ks. liitteessä V oleva 2 kohta).

4.4.2   Vesiala

Energia ja vesi liittyvät tiiviisti toisiinsa talouselämässä ja monilla tasoilla (”veden ja energian jatkumo”). Vettä tarvitaan energiatarkoituksiin, kuten jäähdytykseen, varastointiin, biopolttoaineisiin tai vesivoimaan. Energiaa tarvitaan vesialan tarkoituksiin, muun muassa pumppaukseen, vedenkäsittelyyn ja suolanpoistoon (70).

Energiantuotantosektori on suurin veden kuluttaja ja vastaa 44 prosentista kulutuksesta (71). Vesi- ja jätevesialojen osuus EU:n sähkön käytöstä on 3,5 prosenttia, ja tämän osuuden odotetaan kasvavan (72). Samalla vuotojen osuus kaikesta EU:ssa kulutettavasta vedestä on 24 prosenttia, mikä on vesivarojen sekä niiden käsittelyyn käytetyn energian merkittävää haaskausta.

Hallintoasetuksen ja muutetun energiatehokkuusdirektiivin tultua voimaan sovelletaan energiatehokkuus etusijalle -periaatetta. Vesiala voi olla yksi tästä periaatteesta hyötyvä ala.

Tehokas ja energiatehokas vesihuolto voi edistää merkittävien energiansäästöjen saavuttamista. Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mukaan 10 prosenttia koko maailman vedenotosta liittyy energiantuotantoon, ja tämän luvun odotetaan kasvavan merkittävästi, kun edistetään useita vähähiilisiä mutta paljon vettä kuluttavia prosesseja, kuten sähköntuotantoa, biopolttoaineiden tuotantoa sekä hiilen talteenottoa ja varastointia (73). Tästä syystä jäsenvaltiot voisivat tutkia mahdollisuuksia saada aikaan energiansäästöjä käyttämällä älykkäitä teknologioita ja prosesseja.

Tutkimalla täysimääräisesti mahdollisuutta saada aikaan energiansäästöjä käyttämällä älykkäitä teknologioita ja prosesseja – joita jäsenvaltioita kannustetaan käyttämään energiatehokkuusdirektiivissä (74) – jäsenvaltiot voisivat löytää ratkaisuja energiankulutuksen ja vedenkulutuksen välisen yhteyden katkaisemiseksi.

Jäsenvaltiot voisivat esimerkiksi tutkia hulevesien ja jätevesien erilliseen käsittelyyn tarvittavan kaksitasoisen järjestelmän rakentamisen tarjoamia mahdollisuuksia. Tällä voitaisiin välttää energiankulutusta mahdollisesti lisäävän uuden vedenkäsittelykapasiteetin tarve.

Jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet niukasti veteen liittyviä toimenpiteitä 7 artiklassa säädetyn energiansäästövelvoitteen täyttämiseksi. Yleisin niistä on lämpimän veden tuotanto aurinkokeräimillä (uusiutumattomaan energiaan perustuvan lämpimän veden tuotannon korvaaminen) tai tehokkaammat kaasukäyttöiset vedenlämmittimet, mutta tällaiset toimenpiteet liittyvät pikemmin lämmöntuotantoon kuin vedentuotantoon.

Juomaveden energiatehokkaaseen tuotantoon liittyviä politiikkatoimia voidaan harkita koko tuotantoketjussa (jakelu, käyttö ja jätevedenkäsittely). Toistaiseksi pääasiallisina kansallisina tavoitteina ovat olleet veden niukkuuden helpottaminen ja veden laadun parantaminen. Tehokkaampien pumppujen asentamisen lisäksi ilmoitettu toimi johtaa välillisesti energiansäästöihin veden kysynnän vähentymisen tai veden uudelleenkäytön avulla.

Vesialan energiansäästöpotentiaali piilee seuraavissa seikoissa:

—	eri vesityyppien tuotantoon ja käsittelyyn käytettävän energian määrän vähentäminen; ja

—	veden kysynnän ja verkkohäviöiden vähentäminen, mikä alentaa pumppauksen ja käsittelyn energiavaatimuksia.

Vesialalla saavutettavilla energiansäästöillä voidaan keventää kuntien talousarvioita. Varsinkin jos kunta omistaa vesilaitoksen, (jäte)vesilaitosten sähkönkulutus saattaa muodostaa merkittävän sen sähkömenoista. Koska esimerkiksi tietoisuus, kokemus ja valmiudet voivat vaihdella huomattavasti kunnasta toiseen, alueellisista tai kansallisista ohjelmista saattaa olla hyötyä kokemusten jakamisen edistämisessä ja teknologinen tuki ja taloudelliset tuet voivat näin lisätä energiansäästöpotentiaalia.

Ohjeellisia esimerkkejä

Jäsenvaltiot voisivat toteuttaa toimenpiteitä energian säästämiseksi veden kaikkien olomuotojen tuotannossa, käytössä ja käsittelyssä koko toimitusketjussa:

—	juomaveden tuotanto (pumppaus, pohja- tai pintaveden puhdistaminen, meriveden suolanpoisto);

—	veden hävikin vähentäminen jakeluverkossa;

—	loppukäyttäjien vedenkäytön vähentäminen (mukaan lukien käyttö teollisissa prosesseissa, kastelussa, kotitalouksissa);

—	vedenkäytön vähentäminen talousveden kierrätyksen avulla;

—	jäteveden puhdistaminen uudelleenkäyttöä tai ympäristöön päästämistä varten (pumppaus, jäteveden käsittelyprosessit, lämmön talteenotto); ja

—	hulevesien käsittelyyn käytettävän energian vähentäminen (käsittelystä hulevesijärjestelmille aiheutuvan rasituksen vähentäminen).

5.   TARKISTUKSEN VAIKUTUS ENSIMMÄISEEN VELVOITEKAUTEEN

Jäsenvaltioiden on saatettava muutetun energiansäästövelvoitteen noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 18 kuukautta energiatehokkuusdirektiivin voimaantulon jälkeen eli 25. kesäkuuta 2020.

Jäsenvaltioiden on noudatettava:

—	yhteisiä menetelmiä ja periaatteita, joiden mukaisesti lasketaan energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien tai muiden politiikkatoimien vaikuttavuus (energiatehokkuusdirektiivin liite V);

—

vaatimusta ottaa huomioon tarve lievittää energiaköyhyyttä suunnitellessaan politiikkatoimia (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä ja vaihtoehtoiset politiikkatoimet), joskin energiaköyhyydestä kärsiviä kotitalouksia varten voidaan toteuttaa eri toimenpiteitä (energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 11 kohta);

—

säännöstä, jonka mukaan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanosta johtuvia säästöjä ei saa ilmoittaa säästöinä, lukuun ottamatta rakennusten peruskorjaukseen liittyviä säästöjä sekä säästöjä, jotka aiheutuvat vaihtamisesta tehokkaampiin laitteisiin ja ajoneuvoihin varhaisessa vaiheessa (energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan b alakohta);

—	vaatimusta, jonka mukaan energiansäästöjen laskennassa on otettava huomioon toimenpiteiden elinkaari ja se, missä tahdissa säästöt pienenevät ajan mittaan. (energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan i alakohta – voimaantulosta lähtien); ja

—	vaatimusta, jonka mukaan (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmään kuuluvat) energian vähittäismyyntiyritykset eivät velvoitettaan täyttäessään luo esteitä kuluttajien mahdollisuudelle siirtyä toimittajalta toiselle (energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 3 kohta).

Jäsenvaltiot voivat saattaa muutetun energiatehokkuusdirektiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään ja panna sen täytäntöön ennen määräaikaa. Tällaisissa tapauksissa ne voivat ensimmäisen velvoitekauden loppuajan

—	hyödyntää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 8 kohdan mukaista poikkeusta;

—	hyödyntää energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan b alakohdan mukaista poikkeusta; ja

—	päättää, että velvoitetut osapuolet voivat täyttää säästövelvoitteensa kokonaan tai osittain kansalliseen energiatehokkuusrahastoon suoritettavalla maksuosuudella (energiatehokkuusdirektiivin 20 artiklan 6 kohta).

Jäsenvaltioiden, jotka hyödyntävät energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan a–d alakohtaa ensimmäisellä velvoitekaudella vaadittujen energiansäästöjen määrän laskennassa, on sovellettava ja laskettava ensimmäiselle kaudelle valittujen vaihtoehtojen vaikutukset erikseen energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 5 kohdan a alakohdan mukaisesti.

6.   HUOMIOON OTTAMINEN ENERGIANSÄÄSTÖVELVOITTEESSA

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdassa säädetään, että velvoitekaudet (energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa tarkoitettu kausi 2014–2020 ja b alakohdassa tarkoitettu kausi 2021–2030) ovat kaksi erillistä velvoitekautta.

Kuten jo on säädetty ensimmäisen kauden osalta, vain velvoitekaudella saavutetut energiansäästöt otetaan lähtökohtaisesti huomioon kyseisen kauden velvoitteen saavuttamisessa, ellei energiatehokkuusdirektiivissä toisin säädetä.

Jäsenvaltiot eivät voi ottaa energiansäästöjä huomioon taannehtivasti, eli energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 7 kohdan mukaan 31. joulukuuta 2020 jälkeen saavutettuja säästöjä ei voida laskea mukaan kaudella 2014–2020 vaadittuun määrään.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat laskea mukaan sekä ennen 31. joulukuuta 2020 että sen jälkeen käyttöön otetuista politiikkatoimista johtuvat energiansäästöt kaudella 2021–2030 vaadittuun määrään, edellyttäen että kyseisillä toimilla saadaan aikaan 31. joulukuuta 2020 jälkeen toteutettavia uusia yksittäisiä toimia (75).

Periaatteessa jäsenvaltiot voivat ottaa tiettynä vuonna saavutetut energiansäästöt huomioon vain kyseisen vuoden osalta. Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 6 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltiot, joilla on energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä, voivat kuitenkin sallia, että velvoitetut osapuolet ottavat huomioon tiettynä vuonna saavutetut säästöt siten kuin ne olisi saavutettu jonakin neljästä edeltävästä tai kolmesta seuraavasta vuodesta, kunhan tämä sijoittuu kyseiselle velvoitekaudelle energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

Ohjeellinen esimerkki

Vuonna 2014 saavutetut säästöt voidaan ottaa huomioon siten kuin ne olisi saavutettu vuonna 2017 (kolme vuotta myöhemmin), mutta vuonna 2024 saavutettuja säästöjä ei voida ottaa huomioon siten kuin ne olisi saavutettu vuonna 2020, vaikka tämä on yksi neljästä edeltävästä vuodesta, koska se kuuluu eri velvoitekauteen.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 8 kohdassa säädetään erityinen poikkeus tästä periaatteesta. Jos minä tahansa ajankohtana 31. joulukuuta 2009 ja 31. joulukuuta 2014 välillä ollut energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä salli velvoitetun osapuolen hyödyntävän energiansäästöjen siirtämistä seuraavalle vuodelle ja energiansäästöjen lainaamista (energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 6 kohdan b alakohta), kyseinen jäsenvaltio voi ottaa huomioon minä tahansa vuonna vuoden 2010 jälkeen ja ennen 1. tammikuuta 2014 saavutetut energiansäästöt siten kuin ne olisi saavutettu 31. joulukuuta 2013 jälkeen ja ennen 1. tammikuuta 2021, edellyttäen, että kaikki energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 8 kohdan vaatimukset täyttyvät:

a)	energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä oli voimassa minä tahansa ajankohtana 31 päivän joulukuuta 2009 ja 31 päivän joulukuuta 2014 välillä ja se sisällytettiin jäsenvaltion ensimmäiseen 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti toimitettuun kansalliseen energiatehokkuuden toimintasuunnitelmaan;

b)	säästöt syntyivät osana velvoitejärjestelmää;

c)	säästöt on laskettu liitteen V mukaisesti; sekä

d)	vuodet, joina säästöt katsotaan saavutetun, on ilmoitettu kansallisessa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmassa.

7.   YHTEISET MENETELMÄT JA PERIAATTEET, JOIDEN MUKAISESTI LASKETAAN 7, 7 A JA 7 B ARTIKLAN SEKÄ 20 ARTIKLAN 6 KOHDAN MUKAISTEN ENERGIATEHOKKUUSVELVOITEJÄRJESTELMIEN TAI MUIDEN POLITIIKKATOIMIEN VAIKUTTAVUUS

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että energiatehokkuusdirektiivin 7 a ja 7 b artiklassa ja 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitetuista politiikkatoimista johtuvat säästöt lasketaan energiatehokkuusdirektiivin liitteen V mukaisesti.

7.1   Mittausmenetelmät

7.1.1   Muiden politiikkatoimien kuin verotustoimenpiteiden mittausmenetelmät

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevassa 1 osassa esitetään menetelmät, joiden mukaisesti lasketaan muista kuin verotustoimenpiteistä johtuvat energiansäästöt energiatehokkuusdirektiivin7, 7 a ja, 7 b artiklan sekä 20 artiklan 6 kohdan soveltamiseksi.

Velvoitetut, osallistuvat ja toimeksi saaneet osapuolet sekä täytäntöönpanevat viranomaiset voivat käyttää seuraavia menetelmiä energiansäästöjen laskemiseksi:

a)	oletetut säästöt, vastaavien kohteiden aiempien, riippumattomasti valvottujen energiaparannusten tulosten perusteella. Lähestymistavasta käytetään yleisnimitystä ”ex-ante” (ennakkoon);

b)

mitatut säästöt, jolloin toimenpiteen tai toimenpidepaketin toteuttamisella saatavat säästöt määritetään mittaamalla energian käytön todellinen vähentyminen, ottaen asianmukaisesti huomioon sellaiset kulutukseen mahdollisesti vaikuttavat tekijät kuin säästön lisäisyys, käyttöaste, tuotantotasot ja säätila. Lähestymistavasta käytetään yleisnimitystä ”ex-post” (jälkikäteen);

c)

laskennalliset säästöt, jolloin käytetään teknisiä arvioita säästöistä. Tätä toimintatapaa voi käyttää ainoastaan, jos perusteltujen mittaustietojen saaminen tietystä kohteesta on vaikeaa tai suhteettoman kallista, esimerkiksi jos vaihdetaan kompressori tai sähkömoottori, jolla on eri kWh-luokka kuin sillä, jonka säästöt on mitattu riippumattomasti, tai jos arviot toteutetaan kansallisesti vahvistettujen menetelmien ja viitearvojen pohjalta sellaisten pätevien tai akkreditoitujen asiantuntijoiden toimesta, jotka ovat riippumattomia asianomaisista velvoitetuista, osallistuvista tai toimeksi saaneista osapuolista;

d)

kyselyjen perusteella kartoitetut säästöt, jolloin määritetään kuluttajien reaktiot neuvontaan, tiedotuskampanjoihin, energiamerkintä- tai sertifiointijärjestelmiin taikka älykkäisiin mittausjärjestelmiin. Tätä toimintatapaa voi käyttää ainoastaan sellaisten säästöjen osalta, jotka ovat seurausta muutoksista kuluttajien käyttäytymisessä. Sitä ei saa käyttää, jos säästöt johtuvat fyysisten toimenpiteiden toteuttamisesta.

7.1.2   Verotustoimenpiteiden mittausmenetelmät

Energiatehokkuusdirektiivin 7 b artiklan mukaisesti käyttöön otetuilla verotukseen liittyvillä politiikkatoimilla saavutettujen energiansäästöjen määrittämiseksi (76) sovelletaan energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 4 kohdan periaatteita:

a)	huomioon otetaan vain sellaisilla verotustoimenpiteillä saavutetut energiansäästöt, jotka ylittävät neuvoston direktiivissä 2003/96/EY tai neuvoston direktiivissä 2006/112/EY vaaditut polttoaineverojen vähimmäistasot;

b)	(energia)verotustoimenpiteiden vaikutuksen laskemiseen käytettyjen hintajoustojen on edustettava energian kysynnän reagoivuutta hinnan muutoksiin, ja ne on arvioitava tuoreiden ja edustavien virallisten tietolähteiden perusteella;

c)	energiansäästöt, jotka saavutetaan asiaan liittyvillä veropoliittisilla välineillä, mukaan lukien verokannustimet tai maksut rahastoon, on laskettava erikseen.

7.2   Toimenpiteiden elinkaari ja se, missä tahdissa säästöt pienenevät ajan mittaan

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan i alakohdan mukaan ”energiansäästöjen laskennassa on otettava huomioon toimenpiteiden elinkaari ja se, missä tahdissa säästöt pienenevät ajan mittaan. Laskelma tehdään laskemalla kullakin yksittäisellä toimella saavutettavat säästöt sen soveltamisen alkamispäivän ja tapauksen mukaan 31 päivän joulukuuta 2020 tai 31 päivän joulukuuta 2030 välisellä kaudella. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voivat valita toisen menetelmän, jolla arvioidaan päästävän vähintään samaan säästöjen kokonaismäärään. Käyttäessään muuta menetelmää jäsenvaltioiden on varmistettava, että tätä menetelmää käyttäen laskettu energiansäästöjen kokonaismäärä ei ylitä sitä energiansäästöjen määrää, joka olisi saatu tulokseksi laskemalla yhteen kullakin yksittäisellä toimella saavutettavat säästöt soveltamisen alkamispäivän ja tapauksen mukaan 31 päivän joulukuuta 2020 tai 31 päivän joulukuuta 2030 välisellä kaudella.”

Yksittäisen energiansäästötoimen ”elinkaaren” käsitteellä tarkoitetaan sitä, että säästöjä saatetaan saada aikaan paitsi toimen toteuttamisvuonna myös tulevina vuosina. ”Elinkaari” on näin ollen ajanjakso, jona toimi tuottaa edelleen mitattavissa olevia säästöjä.

Laskiessaan toimen elinkaaren aikana syntyviä energiansäästöjä jäsenvaltiot voivat

—

laskea kunkin yksittäisen toimen hyväksi ”todelliset” säästöt, jotka toimella saavutetaan sen toteuttamisvuoden ja toisen velvoitekauden lopun (eli 31. päivän joulukuuta 2030) välillä – tätä kutsutaan yksinkertaiseksi menetelmäksi (77). Säästöjen laskemista toimien hyväksi vuoden 2030 jälkeen ei sallita. Jäsenvaltiot voivat ottaa ennen vuotta 2030 käyttöön otettujen politiikkatoimien tuottamat energiansäästöt huomioon vuoden 2030 jälkeisessä energiansäästövelvoitteessa vain, jos nämä toimet johtavat uuteen yksittäiseen toimeen seuraavalla velvoitekaudella;

—	soveltaa ”indeksiarvoa”, joka vastaa odotettua elinkaarta (78);

—	asettaa yksittäisten toimien elinkaarelle ”katon” (79) – jäsenvaltiot voivat esimerkiksi asettaa elinkaaren katoksi viisi vuotta. Tätä menetelmää käyttävien jäsenvaltioiden on varmistettava, ettei tulos ole suurempi kuin yksinkertaisella menetelmällä saavutettava tulos; tai

—

ottaa huomioon koko elinkaaren, mutta diskontata tulevien vuosien säästöt (80) – tässä menetelmässä jäsenvaltio voi diskontata tulevien vuosien säästöt 10 prosentin vuotuisella korolla, jos tämä on kohtuullista. Myös tätä menetelmää käytettäessä jäsenvaltion on varmistettava, ettei tulos ole suurempi kuin yksinkertaisella menetelmällä saavutettava tulos.

Laskiessaan politiikkatoimen tuottamia säästöjä vaadittuun kumulatiivisten loppukäytön energiansäästöjen määrään jäsenvaltioiden on otettava huomioon:

i)	milloin toimenpide on toteutettu;

ii)	vuotuisten energiansäästöjen määrä; ja

iii)	aiheuttaako toimenpide yhä energiansäästöjä vuonna 2030 (81).

Rakennuksiin kohdistuvien politiikkatoimien osalta EU:n standardissa EN 15495–1:2017 (82) annetaan jo ohjeita elinkaarien arvioinnista.

Otettaessa huomioon sellaisten käyttäytymiseen liittyvien toimenpiteiden elinkaaria, joihin ei liity fyysisten toimenpiteiden asennuksia, on oltava erityisen huolellinen (83). Käyttäytymiseen liittyvät toimenpiteet ovat helposti palautuvia, koska tehokkaan käyttäytymisen kesto voi riippua useista tekijöistä. Jos edistettävä tehokas käyttäytyminen on esimerkiksi taloudellinen ajaminen, taloudellisen ajotavan koulutuksen vaikutukset saattavat kestää vain muutamia päiviä, mutta myös jopa useita vuosia kuljettajista ja koulutuksen tyypistä riippuen.

Esimerkkejä siitä, miten toimenpiteiden elinkaari voidaan ottaa huomioon

1.   Yksinkertainen menetelmä

Yksittäisellä toimella (esimerkiksi ikkunoiden uusimisella) säästetään 1 toe energiaa, ja se tuottaa tämän säästön vuodesta toiseen. Jos toimi toteutetaan vuonna 2021, sillä saavutetaan 1 toe:n säästöt joka vuosi vuodesta 2021 vuoteen 2030, ja säästöjen kokonaismäärä on 10 toe vuoteen 2030 asti. Jos toimi toteutetaan vuonna 2022, sillä saavutetaan 1 toe:n säästöt joka vuosi vuodesta 2022 vuoteen 2030, ja säästöjen kokonaismäärä on 9 toe. Jos se toteutetaan vuonna 2030, se edistää vain tämän vuoden vaatimuksen täyttämistä, ja säästöjen kokonaismäärä on 1 toe.

Jäsenvaltion on säästettävä kauden aikana 65 Mtoe ja se aikoo saavuttaa säästöt toteuttamalla vuosittain yhden tiedotuskampanjan, jossa toteutetaan esimerkiksi miljoona toimea (kunkin toimen vaikutukseksi on osoitettu kyselyn avulla 1 toe), ja uusimalla vuosittain miljoona ikkunaa (kunkin oletetuiksi säästöiksi arvioidaan 1 toe). Kukin tiedotuskampanjoista tuottaisi toteuttamisvuonnaan 1 Mtoe:n säästöt, ja kymmenen tiedotuskampanjaa tuottaisi yhteensä 10 Mtoe kymmenen vuoden aikana 31. joulukuuta 2030 asti. Ensimmäisenä vuonna uusituilla miljoonalla ikkunalla saavutettaisiin 10 Mtoe:n säästöt, toisena vuonna uusituilla miljoonalla ikkunalla 9 Mtoe:n säästöt, kolmantena vuonna uusituilla 8 Mtoe:n säästöt, neljäntenä vuonna uusituilla 7 Mtoe:n säästöt, viidentenä vuonna uusituilla 6 Mtoe:n säästöt, kuudentena vuonna uusituilla 5 Mtoe:n säästöt, seitsemäntenä vuonna uusituilla 4 Mtoe:n säästöt, kahdeksantena vuonna uusituilla 3 Mtoe:n säästöt, yhdeksäntenä vuonna uusituilla 2 Mtoe:n säästöt ja kymmenentenä vuonna uusituilla 1 Mtoe:n säästöt, eli säästöjä kertyisi 31. joulukuuta 2030 mennessä yhteensä 55 Mtoe. Tiedotuskampanjoilla ja ikkunoiden uusimisella saavutettavat säästöt olisivat siis 10 Mtoe + 55 Mtoe = 65 Mtoe.

Lyhytkestoisemmalla toimella (kuten tiedotuskampanjalla) sitä vastoin saatetaan säästää energiaa 1 toe:n verran toimen toteuttamisvuonna mutta ei lainkaan sen jälkeen. Oli toteuttamisvuosi mikä tahansa vuosien 2021 ja 2030 välillä, sen vaikutus on 1 toe.

Jos jäsenvaltio toteuttaa kymmenvuotisen velvoitekauden alussa pääasiassa yksittäisiä toimia, joiden elinkaari on lyhyt, sen on toteutettava lisätoimenpiteitä saavuttaakseen 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa vaaditut säästöt.

Yksinkertainen menetelmä selvästi täyttää vaatimuksen siitä, että laskentamenetelmän on johdettava vaadittujen energiansäästöjen tosiasiallisesti saavutettavaan määrään. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin pitää vaihtoehtoisia menetelmiä asianmukaisempina.

2.   Indeksiarvomenetelmä

Yksi vaihtoehto on antaa jokaiselle toimelle niin kutsuttu indeksiarvo, joka vastaa sen odotettua elinkaarta. Tiedotuskampanjalle voitaisiin antaa indeksiarvoksi 0,25 ja ikkunoiden uusimiselle indeksiarvo 6. Jos kummallakin toimella säästetään vuodessa 1 toe energiaa, tiedotuskampanjan ansioksi laskettava säästöjen määrä olisi (1 x 0,25 toe) = 0,25 toe. Ikkunoiden uusimisella saavutettavaksi säästöjen määräksi katsottaisiin toteuttamisvuodesta riippumatta (1 x 6 toe) = 6 toe.

Tiedotuskampanjoilla katsottaisiin siten säästettävän 0,25 Mtoe niiden toteuttamisvuonna, eli vuoden 2030 loppuun mennessä kymmenen vuoden aikana toteutetuilla kymmenellä kampanjalla säästettäisiin yhteensä 2,5 Mtoe. Jos kauden aikana uusitaan 7 miljoonaa ikkunaa, tällä saavutetaan 7 Mtoe:n säästöt. Kun tämä kerrotaan arvolla 6, saadaan kokonaissäästöiksi 42 Mtoe. Tiedotuskampanjoilla ja ikkunoiden uusimisella saavutettavina säästöinä otettaisiin siis huomioon 2,5 Mtoe + 42 Mtoe = 44,5 Mtoe.

Tätä menetelmää käyttävän jäsenvaltion on varmistettava, ettei tulos ole suurempi kuin yksinkertaisella menetelmällä saavutettava tulos.

3.   Kattomenetelmä

Vaihtoehtona on myös asettaa yksittäisten toimien elinkaarille katto. Enimmäiskestoksi voitaisiin valita esimerkiksi 5 vuotta. Tässä menetelmässä tiedotuskampanjalla saavutettavaksi säästöjen määräksi katsottaisiin 1,25 Mtoe eli 0,25 Mtoe vuonna 2022, 0,25 Mtoe vuonna 2023, 0,25 Mtoe vuonna 2024, 0,25 Mtoe vuonna 2025 ja 0,25 Mtoe vuonna 2026. Ikkunoiden uusimisella saavutettavaksi säästöjen määräksi katsottaisiin (1 × 5) 5 Mtoe eli 1 Mtoe vuonna 2022, 1 Mtoe vuonna 2023, 1 Mtoe vuonna 2024, 1 Mtoe vuonna 2025 ja 1 Mtoe vuonna 2026.

Myös tätä menetelmää käyttävän jäsenvaltion on varmistettava, ettei tulos ole suurempi kuin yksinkertaisella menetelmällä saavutettava tulos.

Jotta energiatehokkuutta parantavan politiikkatoimen täysi arvo otetaan huomioon, energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan i alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot ottavat huomioon sen, missä tahdissa kunkin toimen tuottamat säästöt pienenevät ajan mittaan (84). Tarkoituksena on varmistaa, että energiansäästöt otetaan huomioon realistisesti, koska esimerkiksi uusi energiatehokas tuote ei ehkä tuota yhtä paljon energiansäästöjä muutaman käyttövuoden jälkeen (85). Tästä syystä jäsenvaltioiden on otettava tämä huomioon menetelmissään. Säästöjen pienenemistahti voi vaihdella politiikkatoimen tyypin mukaan, ja jokaisen jäsenvaltion on ilmoitettava ja selitettävä se energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan i alakohdan mukaisesti (86).

7.3   Lisäisyys

Lisäisyyttä koskeva vaatimus on otettava huomioon määritettäessä kaikenlaisten politiikkatoimien tuottamia energiansäästöjä. Perusperiaatteet esitetään energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan a ja b alakohdassa:

a)

Säästöjen on osoitettava olevan lisäsäästöjä niihin nähden, jotka olisivat syntyneet joka tapauksessa ilman velvoitettujen, osallistuvien tai toimeksi saaneiden osapuolien tai täytäntöönpanevien viranomaisten toimia. Sen määrittämiseksi, mitä säästöjä voidaan pitää lisäsäästöinä, jäsenvaltioiden on otettava huomioon se, miten energian käyttö ja kysyntä kehittyisivät, jos kyseistä politiikkatoimea ei olisi, ottaen huomioon ainakin seuraavat tekijät: energiankulutuksen suuntaukset, muutokset kuluttajien käyttäytymisessä, teknologian edistyminen ja muiden unionin tai kansallisella tasolla toteutettujen toimenpiteiden aiheuttamat muutokset.

b)	Unionin pakottavan lainsäädännön täytäntöönpanosta johtuvia säästöjä pidetään säästöinä, jotka olisivat syntyneet joka tapauksessa, eikä niitä sen vuoksi saa ilmoittaa säästöinä 7 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa.

Tämä tarkoittaa, että jos EU:n lainsäädännössä edellytetään jäsenvaltioiden saavuttavan tietyn määrän säästöjä tai tietyn säästöasteen, ne voivat ottaa huomioon vain tämän tason ylittävät säästöt – edellyttäen, että muut vaatimukset täyttyvät, esimerkiksi että voidaan osoittaa ja todentaa, että säästöt johtuvat kyseisestä toimesta/toimenpiteestä.

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan a alakohdassa edellytetään myös, että jäsenvaltiot tarkastelevat nykyistä markkinakehitystä ja määrittävät perusskenaarion. Tämä on erityisen tärkeää, jotta mukaan ei lasketa ”vapaamatkustajia”, jotka ovat yleisiä energiantoimittajien velvoitteiden ja taloudellisten tukijärjestelmien yhteydessä. Jos esimerkiksi kansallisella rakennusten korjausten tukijärjestelmällä tuetaan 100 yksittäistä toimea tiettynä vuonna, jotkin näistä toimista olisi toteutettu joka tapauksessa (ilman tukijärjestelmää) eikä niitä saa laskea mukaan.

Samoin jos toimintapolitiikka on käytössä useita vuosia, on hyvin todennäköistä, että sillä on markkinoita muuttavia vaikutuksia. Yksityiset sidosryhmät ottavat sen esimerkiksi huomioon omissa strategioissaan muun muassa tuotteiden ja palvelujen kehittämiseksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että markkinoiden keskiarvon nykyiset suuntaukset saattavat johtua aiempien vuosien toimintapolitiikan vaikutuksista. Jos ”vapaamatkustajavaikutusten” arvioimiseksi suoritetaan kysely, on näin ollen todennäköistä, että jotkin näistä nykyisistä vaikutuksista ovat myös heijastusvaikutuksia aiemmilta vuosilta. Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan b ja c alakohdassa säädetään poikkeuksista näistä perusperiaatteista:

”… Tästä vaatimuksesta poiketen olemassa olevien rakennusten peruskorjaukseen liittyvät säästöt voidaan ilmoittaa energiansäästöinä 7 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa, edellyttäen että liitteessä olevan 3 kohdan h alakohdassa tarkoitettu olennaisuutta koskeva vaatimus täyttyy. Säästöt, jotka syntyvät uusien rakennusten osalta ennen direktiivin 2010/31/EU saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä vahvistettujen kansallisten vähimmäisvaatimusten täytäntöönpanosta, voidaan ilmoittaa energiansäästöinä 7 artiklan 1 kohdan a alakohtaa sovellettaessa, edellyttäen että vaikutuksellisuutta koskeva vaatimus täyttyy ja jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet nämä säästöt kansallisissa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmissaan 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

c)

säästöiksi voidaan laskea ainoastaan ne osuudet säästöistä, jotka ylittävät seuraavat tasot: i) uusia henkilöautoja ja uusia kevyitä kuljetusajoneuvoja koskevat unionin päästönormit, jotka johtuvat asetusten (EY) N:o 443/2009 ja asetuksen (EU) N:o 510/2011 täytäntöönpanosta; ii) unionin vaatimukset, jotka koskevat tiettyjen energiaan liittyvien tuotteiden poistamista markkinoilta direktiivin 2009/125/EY mukaisten täytäntöönpanotoimenpiteiden toteuttamisen johdosta.”

Lisäksi jäsenvaltioiden on kansallisessa lainsäädännössään otettava huomioon ja ylitettävä asetuksella (EU) 2019/631 säädetyt tasot sekä puhtaiden ja päästöttömien ajoneuvojen hankintojen vähimmäistavoitteet tiettyjen tieliikenteen ajoneuvojen osalta tarkistetun puhtaita ajoneuvoja koskevan direktiivin täytäntöönpanon jälkeen).

7.3.1   Lisäisyys suhteessa rakennusten korjaukseen kohdistuviin toimenpiteisiin (87)

Yleisperiaatteena energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan b alakohdassa säädetään, että EU:n pakottavan lainsäädännön täytäntöönpanosta johtuvia säästöjä pidetään säästöinä, jotka olisivat syntyneet joka tapauksessa, eikä niitä sen vuoksi tule ilmoittaa.

Yleisesti ottaen rakennusten energiatehokkuuteen liittyvissä rakennusmääräyksissä asetetaan EU:n lainsäädännön (rakennusten energiatehokkuusdirektiivin) mukaisia pakollisia vaatimuksia ja ne ovat osa nykykehitysskenaariota.

Tästä poiketen jäsenvaltiot voivat ottaa täysimääräisesti huomioon rakennusten korjauksesta johtuvat säästöt, mikäli energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 3 kohdan h alakohdassa tarkoitettu vaikutuksellisuuden vaatimus täyttyy ja kaikki energiansäästöt ovat peräisin korjauksia edistävistä politiikkatoimista. Jäsenvaltioiden on myös osoitettava, että toimenpiteistä ilmoitetut säästöt ylittävät säästöt, jotka olisivat syntyneet joka tapauksessa ilman toimenpiteitä. Niiden olisi osoitettava, että velvoitettu, osallistuva tai toimeksi saanut osapuoli on edistänyt ilmoitettujen säästöjen aikaan saamista (88).

Säästöjen laskennan lähtökohtana on rakennuksen kulutuksen mittaus ennen korjausta ja sen jälkeen. Jäsenvaltiot voivat käyttää tätä poikkeusta molemmilla velvoitekaudella muutosdirektiivin ((EU) 2018/2002) voimaantulosta eli 24. joulukuuta 2018 lähtien.

Esimerkki

Kansallisessa rakennusmääräyksessä edellytetään, että rakennukset, joihin tehdään laajamittaisia korjauksia, on parannettava vähintään energiatehokkuusluokkaan B. Kyseinen jäsenvaltio ei voi ilmoittaa tästä aiheutuvia energiansäästöjä 7 artiklan soveltamiseksi.

Se voi kuitenkin ilmoittaa säästöt, jos se on toteuttanut korjausta edistävän toimenpiteen (esimerkiksi jos se myöntää kotitalouksille tukea sellaista korjausta varten, jota nämä muutoin eivät tekisi). Tässä tapauksessa kaikki kyseisestä toimenpiteestä aiheutuvat säästöt voidaan ilmoittaa energiatehokkuusluokan parantumiseen katsomatta (eli kaikki energiatehokkuuden parannuksista luokasta D luokkaan C, luokasta D luokkaan B tai luokasta D luokkaan A jne. syntyvät säästöt voidaan ilmoittaa).

Korjaushankkeiden on noudatettava rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaisesti vahvistettuja energiatehokkuutta koskevia kansallisia vähimmäisvaatimuksia. Toimia, joilla tuetaan kunnianhimoisempia tavoitteita, kuten vaaditun tason ylittävää energiatehokkuutta, voidaan kannustaa.

7.3.2   Lisäisyys suhteessa uusien rakennusten rakentamiseen kohdistuviin toimenpiteisiin

Muutetun energiatehokkuusdirektiivin voimaantulosta ja tarvittaessa sen kansallisesta voimaansaattamisesta tai täytäntöönpanosta lähtien jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon uusille rakennuksille vahvistettujen kansallisten vähimmäisvaatimusten täytäntöönpanosta johtuvat energiansäästöt vain ensimmäisellä velvoitekaudella (2014–2020) vaadituissa säästöissä, edellyttäen että:

i)	ne täyttävät ennen rakennusten energiatehokkuusdirektiivin voimaansaattamista eli 9. heinäkuuta 2012 mennessä vahvistetut kansalliset vähimmäisvaatimukset (ks. rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 28 artiklan 1 kohta);

ii)	ne ovat ”olennaisia”; ja

iii)	ne on ilmoitettu kansallisessa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmassa 30. huhtikuuta 2017 mennessä (ks. energiatehokkuusdirektiivin 24 artiklan 2 kohta).

Energiansäästöjä voidaan ilmoittaa vain muutetun energiatehokkuusdirektiivin voimaantulopäivästä lähtien ja ainoastaan 31. joulukuuta 2020 mennessä vaadittuihin kumulatiivisiin loppukäytön säästöihin. Jäsenvaltioiden on osoitettava, että kansallisten vähimmäisvaatimusten soveltaminen on johtanut mitattavissa oleviin säästöihin, jota ei muutoin olisi saavutettu. Jos näiden säästöjen ilmoittaminen edellyttää kansallisia voimaansaattamis- tai täytäntöönpanotoimenpiteitä, ne on hyväksyttävä ja otettava käyttöön ennen kuin säästöjä ilmoitetaan.

Jos jäsenvaltio hyödyntää poikkeusta, sen olisi arvioitava huolellisesti sen mahdollinen vuorovaikutus energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan d alakohdassa säädetyn poikkeuksen (”varhaiset toimet”) kanssa ja varmistettava, ettei säästöjä lasketa kahteen kertaan.

Rakennusten rakennushankkeiden on noudatettava energiatehokkuutta koskevia kansallisia vähimmäisvaatimuksia. Toimia, joilla tuetaan kunnianhimoisempia tavoitteita, kuten vaaditun tason ylittävää energiatehokkuutta, voidaan kannustaa.

7.3.3   Lisäisyys suhteessa julkisten elinten rakennuksiin

Periaatteessa energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan b alakohdassa säädetty poikkeus lisäisyyden periaatteesta koskee myös julkisten elinten rakennusten korjauksiin liittyviin energiansäästöihin, koska tällaiset säästöt ”liittyvät olemassa olevien rakennusten peruskorjaukseen” (ks. energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan b alakohdan toinen virke).

Poikkeuksen tarkoituksena on sallia jäsenvaltioiden ilmoittaa muutosdirektiivin voimaantulosta lähtien energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi kaikki energiansäästöt, jotka ovat peräisin esimerkiksi toimista, joilla pyritään varmistamaan, että kolme prosenttia keskushallinnon omistamien ja käyttämien lämmitettyjen ja/tai jäähdytettyjen rakennusten kokonaispinta-alasta korjataan (ks. 5 artikla).

Jäsenvaltioiden on kuitenkin osoitettava, että kaikki ilmoitetut säästöt ovat peräisin julkisten elinten rakennusten korjaamista varten toteutetuista politiikkatoimista (89). Ne eivät voi ottaa huomioon energiansäästöjä, jotka olisi saavutettu ilman kyseistä politiikkatoimea. Näin ollen jäsenvaltioiden on osoitettava vaikutuksellisuus. Jos näiden säästöjen ilmoittaminen edellyttää kansallisia voimaansaattamis- tai täytäntöönpanotoimenpiteitä, ne on otettava käyttöön ennen kuin säästöjä ilmoitetaan.

Jäsenvaltioiden on laskettava julkisten elinten rakennusten korjauksia varten toteutetuista politiikkatoimista ilmoitettavat energiansäästöt liitteen V mukaisesti. Energiansäästöjen määrä, joka otetaan huomioon energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisissa vaadituissa loppukäytön energiansäästöissä, on ilmaistava loppuenergian kulutuksena. Jos energiansäästöjen määrä ilmaistaan primaarienergiana, jäsenvaltioiden on käytettävä energiatehokkuusdirektiivin liitteessä IV säädettyjä muuntokertoimia.

7.3.4   Lisäisyys suhteessa ekosuunnitteludirektiivin mukaisiin täytäntöönpanotoimenpiteisiin (90)

Pelkkää kattiloiden uusimista ei katsota korjaustoimenpiteeksi energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan c alakohdassa säädetyn erityissäännöksen vuoksi. Näin ollen lähtökohtana ovat aina erityisten ekologista suunnittelua koskevien säännösten mukaiset vähimmäisvaatimukset (91). Energiansäästöt, jotka syntyvät ekosuunnittelulainsäädännöllä säänneltyjen laitteiden, kuten tilalämmittimien, uusimisesta, voidaan ottaa huomioon vain, jos ne ylittävät ekologista suunnittelua koskevat vähimmäisvaatimukset, paitsi jos kyseessä on varhaisessa vaiheessa tapahtuva vaihtaminen (ks. energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohta.

Jos jäsenvaltiot tarjoavat kannustimia tai tukia EU:n energiamerkintäasetusten piiriin kuuluville tuotteille, on suositeltavaa, että ne kohdennetaan korkeampiin energiatehokkuusluokkiin. Esimerkiksi kannustin tai tuki, jolla kannustetaan uusien energiatehokkaampien kattiloiden asennuksia, kattaisi vain kattilat, jotka kuuluvat kahteen parhaaseen energiamerkintäluokkaan, joissa kattiloita on kyseistä ajanjaksoa koskevien markkinatietojen perusteella merkittävän paljon.

7.3.5   Lisäisyys suhteessa 8 artiklan mukaisiin energiakatselmuksiin

Energiatehokkuusdirektiivin 8 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että suurissa yrityksissä (eli yrityksissä, jotka eivät ole pk-yrityksiä) teetetään energiakatselmus neljän vuoden välein; tämä sinänsä ei tuota energiansäästöjä.

Toimenpiteet, joilla kannustetaan tai tuetaan energiakatselmuksen suositusten täytäntöönpanoa, ylittävät 8 artiklassa vaaditun vähimmäistason – 8 artiklan 7 kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että jäsenvaltiot ”voivat toteuttaa kannustin- ja tukijärjestelmiä”. Tästä syystä tällaisista toimenpiteistä aiheutuvat energiansäästöt voidaan ottaa huomioon, sillä niitä ei olisi syntynyt joka tapauksessa ilman toimenpiteitä, mikäli vaikutuksellisuuden kriteeri täyttyy. Sama pätee pk-yrityksiin kohdistuneista toimenpiteistä aiheutuviin säästöihin.

7.4   Vaikutuksellisuus ja tukikelpoisuus

Lisäisyyden periaatteen lisäksi jäsenvaltioiden on täytettävä ”vaikutuksellisuuden” kriteeri. EU:n lainsäädännön automaattista käyttöönottoa tai (esimerkiksi) markkinavoimien tai teknologisen kehityksen aiheuttamia riippumattomia parannuksia ei voida ottaa huomioon, koska jäsenvaltiot eivät saa ottaa huomioon toimia, jotka olisi toteutettu joka tapauksessa.

Kansallisten viranomaisten politiikkatoimen täytäntöönpanon yhteydessä toteuttamien toimien on ”vaikutettava” ilmoitettujen energiansäästöjen savuttamiseen; toisin sanoen:

—	niiden on täytynyt edistää kyseistä yksittäistä toimea; ja

—	tuella tai velvoitetun, osallistuvan tai toimeksi saaneen osapuolen osallistumisella on täytynyt selvästi olla suurempi kuin vähäinen vaikutus loppukäyttäjän päätökseen toteuttaa energiatehokkuusinvestointi.

Tästä syystä jäsenvaltioiden on osoitettava, että säästöt aiheutuvat politiikkatoimesta, jolla pyritään samaan aikaan loppukäytön energiansäästöjä (92). Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/842 nojalla toteutetut toimenpiteet (93) voidaan katsoa vaikutuksellisiksi, mutta jäsenvaltioiden on osoitettava, että ne johtavat todennettavissa ja mitattavissa tai arvioitavissa oleviin energiatehokkuuden parannuksiin.

Esimerkiksi rahoitusjärjestelmissä tieto tuen määrästä ei riitä vaikutuksellisuuden osoittamiseksi, koska pelkästään se ei todista, että tuilla on vaikutettu loppukäyttäjien investointipäätöksiin. Toimiin osallistuvien toimijoiden rooli voidaan periaatteessa todistaa käyttämättä tukea vertailuarvona; standardoidut toimet (esimerkiksi tuotteiden asennusstandardien laatiminen, energianeuvonta ja energiakatselmukset sekä niiden jälkeinen toimien tosiasiallinen toteuttaminen) voisivat olla merkittävä vaikutuksellisuuden indikaattori.

Noudattamisen varmistamisesi jäsenvaltiot voisivat asettaa yleisiä vaikutuksellisuusvaatimuksia energiatehokkuusvelvoitejärjestelmässä tai vaihtoehtoisissa toimissa ja todentaa ne hankekohtaisesti (94). Niissä voitaisiin vaatia, että osapuolten on (esimerkiksi hakiessaan ”valkoista todistusta” (95)) dokumentoitava ja todistettava se, että ne edistävät toimen toteuttamista.

Velvoitettujen osapuolten voitaisiin edellyttää osoittavan,

—	onko energiatehokkuuspanos annettu suorasti vai välillisesti (esimerkiksi edustajien avulla); ja

—	oliko siitä päätetty ennen toimen aloittamista.

Jäsenvaltiot voisivat vaatia esimerkiksi myös, että

—	jakeluverkon haltijoiden (eli velvoitettujen osapuolten) ja kolmansien osapuolten välillä tehdään sopimus;

—	energiansäästöjä ei synny ennen sopimuksen tekemistä;

—	osapuolet voivat ottaa säästöt huomioon vain, jos ne ovat osallistuneet suorasti toimenpiteen toteuttamiseen (esimerkiksi tekemällä energiakatselmuksia tai myöntämällä tukia); ja

—	laaditaan sopimuksia, jotka kattavat koko ketjun velvoitetuista toimijoista energian loppukäyttäjiin.

7.5   Toimenpiteet, joilla edistetään pienimuotoisen uusiutuvan energian teknologian uusia asennuksia rakennuksiin tai niiden yhteyteen omaa käyttöä varten

On tärkeää erottaa toisistaan

—

energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan f alakohdassa säädetty mahdollisuus, jossa viitataan rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotetun energian määrään, joka voidaan jättää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti laskettujen energiansäästöjen ulkopuolelle; ja

—

energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohdassa annettu selvennys, jonka mukaan energiansäästöt toimenpiteistä, joilla edistetään pienimuotoisen uusiutuvan energian teknologian asentamista rakennuksiin tai rakennusten yhteyteen, voidaan periaatteessa ottaa huomioon 7 artiklan 1 kohdan mukaisten energiansäästövaatimusten täyttämiseksi.

Tämä selitetään myös energiatehokkuusdirektiivin johdanto-osan 43 kappaleessa.

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat ottaa huomioon energiansäästöt, jotka ovat peräisin toimenpiteistä, joilla edistetään pienimuotoisen uusiutuvan energian teknologian asentamista rakennuksiin tai rakennusten yhteyteen energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaisten energiansäästövaatimusten täyttämiseksi, edellyttäen että toimista seuraa todennettavissa ja mitattavissa tai arvioitavissa olevia energiansäästöjä ja säästöt lasketaan energiatehokkuusdirektiivin liitteen V mukaisesti (96).

Näin ollen sovelletaan myös lisäisyyden ja vaikutuksellisuuden vaatimuksia sekä jäsenvaltion vahvistamia seuranta- ja todentamissääntöjä.

Jäsenvaltioiden on osoitettava, että tällaiset toimenpiteet johtavat loppukäytön energiansäästöihin teknologian vaihdon vuoksi. Esimerkiksi säästöt, jotka johtuvat siirtymisestä tehokkaampaan rakennusten lämmitys- ja lämminvesiteknologiaan, uusiutuvaa energiaa käyttävä teknologia mukaan luettuna, voidaan ottaa täysimääräisesti huomioon, mikäli jäsenvaltiot voivat varmistaa, että ne ovat liitteessä V säädettyjen menetelmien ja periaatteiden mukaisesti mitattavissa ja todennettavissa olevia lisäsäästöjä (97).

Tätä selvennetään energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohdassa, ja sillä pyritään energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan yleistavoitteeseen eli säästämään energiaa loppukäytössä teknologiaan katsomatta (riippumatta siitä, onko kyseessä uusiutuvaa vai fossiilista energiaa käyttävää teknologiaa edistävä toimenpide, kunhan se johtaa tosiasiallisen energiankäytön vähenemiseen rakennuksissa, liikenteessä tai teollisuudessa).

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohdassa viitataan nimenomaisesti 7 artiklan 1 kohdan mukaiseen energiansäästövelvoitteeseen, jonka mukaan jäsenvaltioiden on saavutettava kumulatiivisia loppukäytön energiansäästöjä ja jolla pyritään luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön energian käytön todelliseen vähentymiseen (liitteessä V olevan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti). Energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 5 kohdan mukaan ”energiansäästöillä” tarkoitetaan säästetyn energian määrää, joka määritetään mittaamalla ja/tai arvioimalla kulutus ennen energiatehokkuutta parantavan toimenpiteen toteuttamista ja sen jälkeen siten, että energiankulutukseen vaikuttavat ulkoiset olosuhteet vakioidaan. Koska energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklalla pyritään energian loppukäytön todelliseen vähentymiseen, voidaan päätellä, että liitteessä V olevan 2 kohdan e alakohdassa vaaditaan, että toimenpiteiden, joilla edistetään pienimuotoisen uusiutuvan energian teknologian uusia asennuksia rakennuksiin tai niiden yhteyteen, osoitetaan johtavan energiansäästöihin eli energian loppukäytön todelliseen vähentymiseen.

Jäsenvaltiot voivat ilmaista energiansäästöt joko loppuenergian tai primäärienergian kulutuksena, kuten liitteessä V olevan 3 kohdan d alakohdassa (vaihtoehtoiset politiikkatoimet) ja 7 a artiklan 4 kohdassa (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä) säädetään. Tämä joustavuus ei muuta velvoitetta, joka koskee kumulatiivisia energiansäästöjä myydyn energian määrän (vuoteen 2020 asti) ja loppuenergian kulutuksen (2021–2030) suhteen.

7.6   Toimenpiteet, joilla edistetään tehokkaampien tuotteiden ja ajoneuvojen käyttöönottoa

Jäsenvaltioiden liikenteen alalla toteuttamat energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet voidaan ottaa huomioon niiden loppukäytön energiansäästövelvoitteiden täyttämisessä (98). Tällaisia toimenpiteitä ovat

—	toimintapolitiikat, joilla edistetään tehokkaampia ajoneuvoja tai liikennemuotosiirtymää pyöräilyyn, kävelyyn ja joukkoliikenteeseen; ja

—	liikenteen kysyntää vähentävä liikkuvuus ja kaupunkisuunnittelu.

Puhtaiden ja päästöttömien ajoneuvojen hankinnat voidaan ottaa huomioon, mikäli ne tuottavat lisäsäästöjä ja täyttävät tarkistetun puhtaita ajoneuvoja koskevan direktiivin vähimmäisvaatimukset.

Järjestelmät, joilla vauhditetaan uusien ja tehokkaampien ajoneuvojen käyttöönottoa, tai toimintapolitiikat, joilla edistetään siirtymistä tehokkaampiin polttoaineisiin, jotka vähentävät energiankulutusta kilometriä kohti, voidaan myös ottaa huomioon, mikäli vaikutuksellisuuden ja lisäisyyden vaatimukset täyttyvät (99).

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan f alakohdassa selvennetään, että tehokkaampien tuotteiden ja ajoneuvojen käyttöönottoa vauhdittavan politiikan osalta voidaan ilmoittaa täysimääräiset säästöt, edellyttäen että osoitetaan, että

—	tämä käyttöönotto tapahtuu ennen tuotteen tai ajoneuvon odotetun keskimääräisen käyttöiän päättymistä tai ennen kuin tuote tai ajoneuvo tavallisesti korvattaisiin; ja

—	säästöjen koko määrä ilmoitetaan vain siihen asti, kun korvattavan tuotteen tai ajoneuvon odotettu keskimääräinen käyttöikä päättyy (100).

Tällaisten toimenpiteiden olisi soveltuvin osin oltava yhteensopivia vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta annetun direktiivin 2014/94/EU nojalla perustettujen kansallisten toimintakehysten kanssa.

7.7   Laatunormien noudattamisen varmistaminen

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan g alakohdassa selvennetään, että energiatehokkuustoimenpiteiden edistäminen ei saa alentaa tuotteiden, palvelujen ja toimenpiteiden käyttöönoton laatunormeja. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että laatunormeista pidetään kiinni tai että tällaisia normeja otetaan käyttöön, jos niitä ei vielä ole.

7.8   Sääolosuhteiden erojen huomioon ottaminen

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan h alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat mukauttaa energiansäästöjä alueiden välisten sääolosuhteiden erojen huomioon ottamiseksi. Säännöksessä mainitaan kaksi vaihtoehtoa:

i)	mukauttaminen tiettyyn vakioarvoon; tai

ii)	erilaisten energiansäästöjen hyväksyminen lämpötilavaihtelujen mukaisesti.

7.9   Kaksinkertaisen laskemisen välttäminen

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 12 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on osoitettava, että politiikkatoimien tai yksittäisten toimien vaikutusten ollessa päällekkäisiä energiansäästöjä ei lasketa kahteen kertaan. Kun otetaan huomioon jäsenvaltioiden ilmoittamat hyvin erilaiset välineet ja suuri todennäköisyys siitä, että energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien ja vaihtoehtoisten toimien rinnakkainen käyttö (esimerkiksi energiaverotuksen ja ikkunoiden tai tilalämmittimen uusimiseen kotitalouksille myönnettävien tukien välinen vuorovaikutus) aiheuttaa toimien päällekkäisyyttä, on erittäin tärkeää ottaa huomioon kahteen kertaan tapahtuvan laskemisen riskit.

Kansallinen tietokanta voisi olla tässä suhteessa tehokas väline. Tietokantaan voitaisiin esimerkiksi rekisteröidä, että tietylle kotitaloudelle on maksettu vanhojen kattiloiden vaihtamiseen kannustavaa tukea, ja se voisi varoittaa käyttäjää, jos sama kotitalous hakee tätä tukea uudelleen.

Useiden politiikkatoimien käyttäminen yhdessä lisää monimutkaisuutta jäsenvaltioiden kannalta

—	lisäämällä täytäntöönpanoon, esimerkiksi energiansäästöjen laskentaan liittyvää työmäärää; ja (mikä tärkeämpää)

—	edellyttämällä, että varmistetaan — noudattamisen valvonta etenkin silloin, jos eri välineiden soveltamisala on laaja; ja — vaikutuksen todentaminen laskematta energiansäästöjä kahteen kertaan.

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 12 kohdassa kielletään myös energiansäästöjen laskeminen kahteen kertaan toimien ollessa päällekkäisiä, eli jäsenvaltioiden on otettava huomioon se, että samanaikaisesti toteutetut muut politiikkatoimet saattavat vaikuttaa energiansäästöjen määrään, joten kaikkia tietyn politiikkatoimen käyttöönoton jälkeen havaittuja muutoksia ei voida lukea vain kyseisen toimen hyväksi.

8.   MITTAUS, SEURANTA, TARKASTUS, LAATU JA TODENTAMINEN

Energiatehokkuusdirektiivissä painotetaan seurantaa ja todentamista koskevien sääntöjen merkitystä energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien ja vaihtoehtoisten politiikkatoimien toteuttamisen kannalta, mukaan lukien vaatimus tarkastaa tilastollisesti edustava osuus toimenpiteistä.

Tilastollisesti merkittävän osuuden ja edustavan otoksen valinta energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä edellyttää energiansäästötoimenpiteiden tilastopopulaation osajoukon määrittämistä kussakin toimenpiteessä niin, että siinä tulee asianmukaisesti esiin kaikkien energiansäästötoimenpiteiden koko populaatio, minkä ansiosta voidaan tehdä kohtuullisia päätelmiä kaikkien toimenpiteiden luotettavuudesta (101).

Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 5 kohta (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät)

Energiatehokkuusdirektiivin 7 b artiklan 2 kohta (vaihtoehtoiset politiikkatoimet)

Mittaus-, tarkastus- ja todentamisjärjestelmillä olisi varmistettava, että energiansäästölaskelmat todennetaan tilastollisesti merkittävällä osuudella ja edustavalla otoksella energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä.

Nämä vaatimukset voidaan täyttää muun muassa seuraavin keinoin:

—	velvoitettujen, osallistuvien tai toimeksi saaneiden osapuolten tai edunsaajien ilmoittamien tietojen ja laskelmien automatisoidut tietokonepohjaiset tarkastukset tai asiakirjatarkastelu (kun edunsaajat ilmoittavat tiedot suoraan viranomaiselle);

—	mitattujen energiansäästöjen arviointi suhteessa merkittävään osuuteen ja edustavaan otokseen edunsaajista;

—	sääntely-, pätevyys-, akkreditointi- tai sertifiointijärjestelmän mukaisesti suoritettujen todentamisten käyttö esimerkiksi silloin, kun ilmoitetut energiansäästöt perustuvat energiakatselmuksiin tai energiatehokkuustodistuksiin (laskennalliset säästöt).

Politiikkatoimen dokumentoinnissa olisi selitettävä, miten tämän toisen järjestelmän vaatimuksilla varmistetaan, että tarkastukset tai todentamiset suoritetaan tilastollisesti merkitsevästä osuudesta ja edustavasta otoksesta energiakatselmuksia tai muita säästöjen arviointeja.

Seuranta- ja todentamisjärjestelmä voidaan järjestää siten, että siinä on eri vaiheita tai tasoja. Itse paikalla tehtävät tarkastukset voivat olla osa toimintatapaa ja muodostaa toisen vaiheen todennettaessa aliotoksia yksittäisistä toimista, joissa on havaittu riski, ettei toimenpiteiden vaatimuksia noudateta. Jos tällaiset tarkastukset eivät ole teknisesti tai taloudellisesti toteuttamiskelpoisia, tämä voidaan selittää toimenpiteen dokumentoinnissa.

Jäsenvaltioiden on selitettävä, miten ne käyttävät viitearvoja oletettuja tai laskennallisia säästöjä varten (energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 5 kohdan g alakohta).

Mittauksen, tarkastuksen ja järjestelmien riippumattomuus (ks. energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 5 kohdan j alakohta) voidaan dokumentoida sillä perusteella, että todentamiselin (kriteeriluettelo on ohjeellinen):

—	on lakisääteisesti riippumaton julkinen elin; tai

—	sillä ei ole taloudellista yhteyttä velvoitettuihin, osallistuviin tai toimeksi saaneisiin osapuolin (eli se ei ole niiden osittain tai kokonaan omistama eikä saa niiltä maksuja); tai

—	voi olla sopimussuhteessa velvoitettuihin, osallistuviin tai toimeksi saaneisiin osapuoliin, mutta tässä tapauksessa sitä valvoo viranomainen tai pätevyys-, akkreditointi- tai sertifiointielin.

Todentamiselin voi

—	vastata suoraan energiatehokkuutta parantavien toimenpiteiden tai energiansäästölaskelmien todentamisesta; tai

—	tarkastaa todentamisprosessit ja tehdä pistokokeita muiden organisaatioiden, muun muassa velvoitettujen, osallistuvien ja toimeksi saaneiden osapuolten, suorittamista todentamisista.

9.   SUUNNITTELU- JA RAPORTOINTIVELVOITTEET

9.1   Ensimmäinen velvoitekausi

Velvoitekauden 2014–2020 osalta jäsenvaltioiden on toimitettava vuosittaiset raportit 30. huhtikuuta 2019 ja 2020 mennessä (24 artiklan 1 kohta ja liitteessä XIV oleva 2 osa) (102).. Näissä raporteissa ne ilmoittavat muun muassa edistymisestä energiansäästötavoitteen saavuttamisessa ja liitteessä XIV olevan 2 osan mukaisesti hyväksytyistä tai suunnitelluista politiikkatoimista. Komissio arvioi tämän.

Hallintoasetuksen 27 artiklan mukaan kunkin jäsenvaltion on viimeistään 30. huhtikuuta 2022 raportoitava komissiolle (energiatehokkuusdirektiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistetun) energiatehokkuutta koskevan vuoden 2020 kansallisen tavoitteensa saavuttamisesta toimittamalla hallintoasetuksen liitteessä IX olevassa 2 osassa esitetyt tiedot.

9.2   Toinen velvoitekausi ja sen jälkeinen aika

Velvoitekaudella 2021–2030 ja sen jälkeen sovelletaan seuraavia merkittäviä suunnittelu- ja raportointivelvoitteita (energiatehokkuusdirektiivin 7, 7 a ja 7 b artikla ja liite V):

—

jäsenvaltioiden on esitettävä yhdennetyssä kansallisessa energia- ja ilmastosuunnitelmassaan (luonnoksessa ja lopullisessa suunnitelmassa) (hallintoasetuksen liite III) laskelmansa 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettujen kaudella 2021–2030 saavutettavien energiansäästöjen määrästä (ks. energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 6 kohta);

—

koska joitakin tietoja (esimerkiksi vuosittaista energian loppukulutusta laskettuna vuosien 2016–2018 keskiarvosta (ktoe:na ilmaistuna)) ei ehkä ollut saatavilla kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman ensimmäisessä luonnoksessa tehtävää ilmoitusta varten (103), edellä mainittua laskelmaa ei ehkä ollut mahdollista esittää. Jäsenvaltioiden on kuitenkin esitettävä ensimmäisissä lopullisissa kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan ja niitä seuraavissa luonnoksissa ja lopullisissa suunnitelmissa, miten ne ovat ottaneet huomioon hallintoasetuksen liitteessä III luetellut seikat;

—

edellä esitetyn lisäksi jäsenvaltioiden on tarvittaessa selitettävä kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan (luonnoksissa ja lopullisissa suunnitelmissa), miten ne määrittivät energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisen vuotuisen säästöasteen ja laskennan perustilanteen ja missä määrin ne sovelsivat 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuja vaihtoehtoja (ks. energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 6 kohta);

—	jos jäsenvaltio päättää soveltaa yhtä tai useampaa energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa säädettyä vaihtoehtoa, sen on sovellettava ja laskettava niiden vaikutukset velvoitekaudella (ks. energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 5 kohta); ja

—

jos jäsenvaltio käyttää energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 4 kohdan c alakohdassa säädettyä vaihtoehtoa kaudella 2021–2030, sen on tiedotettava komissiolle osana kansallista energia- ja ilmastosuunnitelmaansa (luonnos ja lopullinen suunnitelma) politiikkatoimista, jotka se aikoo toteuttaa. Sen on laskettava näiden toimenpiteiden vaikutus energiatehokkuusdirektiivin liitteen V mukaisesti ja sisällytettävä se kansalliseen energia- ja ilmastosuunnitelmaan (ks. 7 artiklan 4 kohdan c alakohta). Sen on toimitettava nämä tiedot ensi kerran ensimmäisessä lopullisessa kansallisessa energia- ja ilmastosuunnitelmassa (viimeistään 31. joulukuuta 2019).

Lisäksi jäsenvaltioiden on

—

sisällytettävä tietoa energiaköyhyyden lievittämiseksi energiatehokkuusdirektiivin puitteissa toteuttamiensa toimenpiteiden tuloksista hallintoasetuksen 17 artiklan mukaisiin kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia koskeviin edistymisraportteihin (ks. energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 11 kohta);

—	julkaistava vuosittain kunkin velvoitetun osapuolen (tai velvoitettujen osapuolten kunkin alaryhmän) saavuttamat energiansäästöt sekä järjestelmällä saavutetut kokonaissäästöt (ks. energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 7 kohta); ja

—

kuvailtava yksityiskohtaisesti kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan, mitä muita menetelmiä ne ovat käyttäneet ja mihin toimiin on ryhdytty sen varmistamiseksi, että energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 2 kohdan i alakohdassa säädettyä vaatimusta noudatetaan eli että energiansäästöjen laskennassa otetaan huomioon toimenpiteiden elinkaari ja se, missä tahdissa säästöt pienenevät ajan mittaan. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voivat valita toisen menetelmän, jolla katsotaan päästävän vähintään samaan säästöjen kokonaismäärään. Tässä tapauksessa niiden on varmistettava, että tätä menetelmää käyttäen laskettu määrä ei ylitä sitä määrää, joka olisi saatu tulokseksi laskemalla yhteen kullakin yksittäisellä toimella saavutettavat säästöt soveltamisen alkamispäivän ja tapauksen mukaan 31. joulukuuta 2020 tai 31. joulukuuta 2030 välisellä kaudella.

Yhteenvetona voidaan todeta, että seuraavia hallintoasetuksen mukaisia suunnittelu- ja raportointivelvoitteita sovelletaan myös energiansäästövelvoitteen täytäntöönpanoon ja sen edistymiseen energiatehokkuusdirektiivin 7, 7 a ja 7 b artiklan sekä liitteen V mukaisesti:

Aikataulu

31. joulukuuta 2018 (tämän jälkeen 1. tammikuuta 2028 ja sen jälkeen kymmenen vuoden välein)	Kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman luonnoksen toimittaminen (hallintoasetuksen 9 artiklan 1 kohta, 4 ja 6 artikla sekä liitteet I ja III)
6 kuukautta ennen lopullista kansallista energia- ja ilmastosuunnitelmaa	Komissio voi antaa suosituksia jäsenvaltioille, joiden panokset (mukaan lukien energiansäästövelvoitteen panos energiatehokkuusdirektiivin 3 artiklan 5 kohdan soveltamiseksi) se katsoo riittämättömiksi (hallintoasetuksen 31 artiklan 1 kohta).
31. joulukuuta 2019 (tämän jälkeen 01 tammikuu 2029 ja sen jälkeen kymmenen vuoden välein)	Lopullisen kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman toimittaminen (hallintoasetuksen 3 artiklan 1 kohta, 4 ja 6 artikla sekä liitteet I ja III)
10. maaliskuuta 2020	Ensimmäisen pitkän aikavälin peruskorjausstrategian toimittaminen (rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2 a artiklan 8 kohta)
31. lokakuuta 2021 mennessä (ja sen jälkeen joka toinen vuosi)	Komission arviointi edistymisestä kohti EU:n tavoitteita erityisesti yhdennettyjä kansallisia energia- ja ilmastosuunnitelmia koskevien edistymisraporttien perusteella (hallintoasetuksen 29 artikla). Energiansäästövelvoitteen osalta hallintoasetuksen 29 artikla, 21 artikla (energiatehokkuutta koskeva yhdennetty raportointi) ja 24 artikla (energiaköyhyyttä koskeva yhdennetty raportointi) ovat merkityksellisiä. Jos jonkin jäsenvaltion edistyminen ei ole riittävää, komissio antaa suosituksia (hallintoasetuksen 32 artiklan 1 kohta).
30. huhtikuuta 2022 mennessä	Kunkin jäsenvaltion raportti vuoden 2020 energiatehokkuustavoitteiden saavuttamisesta (hallintoasetuksen 27 artikla ja liitteessä IX oleva 2 osa)
15. maaliskuuta 2023 mennessä (ja sen jälkeen joka toinen vuosi)	Raportti kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman täytäntöönpanosta (”yhdennettyä kansallista energia- ja ilmastosuunnitelmaa koskeva edistymisraportti”) (hallintoasetuksen 17 artikla)
30. kesäkuuta 2023 (tämän jälkeen 01 tammikuu 2033 ja sen jälkeen kymmenen vuoden välein)	Luonnoksen toimittaminen kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman päivityksestä (hallintoasetuksen 14 artiklan 1 kohta)
30. kesäkuuta 2024 (tämän jälkeen 01 tammikuu 2034 ja sen jälkeen kymmenen vuoden välein)	Lopullisen kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman päivityksen toimittaminen (hallintoasetuksen 14 artiklan 2 kohta)

9.3   Ilmoitus energiatehokkuusvelvoitejärjestelmästä ja vaihtoehtoisista toimenpiteistä (verotusta lukuun ottamatta)

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 5 kohdan ja hallintoasetuksen liitteen III mukaisesti jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle ehdottamansa yksityiskohtainen menetelmä, jota ne aikovat soveltaa energiatehokkuusdirektiivin 7 a ja 7 b artiklassa ja 20 artiklan 6 kohdassa tarkoitettujen politiikkatoimien toimintaan. Verotusta lukuun ottamatta (ks. 9.4 jakso) ilmoituksessa on selvitettävä yksityiskohtaisesti

a)	7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan nojalla vaaditun energiansäästön taso tai odotetut säästöt koko vuosien 2021 ja 2030 väliseltä ajalta;

b)	velvoitetut, osallistuvat tai toimeksi saaneet osapuolet tai täytäntöönpanevat viranomaiset;

c)	kohdealat;

d)	politiikkatoimet ja yksittäiset toimet, mukaan luettuna energiasäästöjen odotettu kumulatiivinen kokonaismäärä kutakin toimea kohti;

e)	velvoitekauden kesto energiatehokkuusvelvoitejärjestelmän osalta;

f)	politiikkatoimiin liittyvät toimet;

g)	laskentamenetelmä, myös se, miten lisäisyys ja vaikutuksellisuus määritetään ja mitä menetelmiä ja viitearvoja käytetään oletettuja tai laskennallisia säästöjä varten;

h)	toimenpiteiden elinikä ja eliniän laskentatapa tai se, mihin se perustuu;

i)	jäsenvaltion sisäisten sääolosuhteiden erojen käsittelytapa; ja

j)	7 a ja 7 b artiklan nojalla toteutettuja toimenpiteitä koskevat seuranta- ja todentamisjärjestelmät ja se, miten niiden riippumattomuus velvoitetuista, osallistuvista tai toimeksi saaneista osapuolista varmistetaan.

Lisäksi hallintoasetuksen liitteessä III olevissa 3.1 ja 3.2 osassa edellytetään jäsenvaltioiden ilmoittavan seuraavat tiedot:

9.4   Verotustoimenpiteet

Energiatehokkuusdirektiivin liitteessä V olevan 5 kohdan k alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on (hallintoasetuksen mukaisesti) ilmoitettava komissiolle menetelmä, jota ne aikovat soveltaa verotustoimenpiteiden toimintaan. Niiden on ilmoitettava erityisesti seuraavat tiedot:

i)	kohdealat ja veronmaksajaryhmä;

ii)	täytäntöönpaneva viranomainen;

iii)	odotetut säästöt;

iv)	varotoimenpiteen kesto; ja

v)	laskentamenetelmä, myös käytetyt hintajoustot ja miten ne on määritetty.

Lisäksi hallintoasetuksen liitteessä III olevissa 3.3 osassa edellytetään jäsenvaltioiden ilmoittavan seuraavat verotustoimenpiteitä koskevat tiedot:

”a)	lyhyt kuvaus toimenpiteistä;

b)	toimenpiteiden kesto;

c)	täytäntöönpaneva viranomainen;

d)	odotettu säästöjen kumulatiivinen ja vuotuinen määrä toimenpiteittäin;

e)	kohdealat ja veronmaksajaryhmä;

f)	laskentamenetelmä, myös käytetyt hintajoustot ja miten ne on määritetty, direktiivin 2012/27/EU liitteessä V olevan 4 kohdan mukaisesti.”

Jäsenvaltioiden olisi osoitettava, miten ne ovat laskeneet hintajoustot ja mitä tuoreita ja edustavia virallisia tietolähteitä ne ovat käyttäneet (104).

10.   VUODEN 2030 JÄLKEINEN ENERGIANSÄÄSTÖVELVOITEKAUSI

Energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on edelleen saavutettava ensimmäisen alakohdan b alakohdan mukaisesti vuotuisia uusia säästöjä kymmenvuotiskausina vuoden 2030 jälkeen, ellei komission vuoteen 2027 mennessä ja sen jälkeen joka kymmenes vuosi tekemissä tarkasteluissa katsota, että tämä ei ole tarpeen vuotta 2050 koskevien unionin pitkän aikavälin energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

---

(1)  Ks. muun muassa Economidou ym., 2018: Assessment of the Second National Energy Efficiency Action Plans under the Energy Efficiency Directive. EUR 29272 EN, Euroopan unionin julkaisutoimisto, Luxemburg, 2018, ISBN 978-92-79–87946–3, doi:10.2760/780472, JRC110304 (raportti saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/jrc/en/publication/eur-scientific-and-technical-research-reports/assessment-second-national-energy-efficiency-action-plans-under-energy-efficiency-directive), sekä Tsemekidi-Tzeiranaki ym., 2019: Analysis of the Annual Reports 2018 under the Energy Efficiency Directive. EUR 29667 EN, Euroopan unionin julkaisutoimisto, Luxemburg, 2019, ISBN 978-92-79–00173–7, doi:10.2760/22313, JRC 115238 (raportti saatavilla osoitteessa http://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/bitstream/JRC115238/kjna29667enn.pdf).

(1)  Energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan ”energian loppukulutuksella” tarkoitetaan ”kaikkea teollisuudelle, liikenteelle, kotitalouksille, palveluihin ja maataloudelle toimitettua energiaa. Siihen ei kuulu energian muuntamisen alalle ja energiateollisuudelle toimitettu energia”. ”Loppukäyttöä” ei määritellä energiatehokkuusdirektiivissä, ja siksi se olisi tulkittava energiansäästövelvoitteen mukaisessa suhteessa. Direktiivin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdalla pyritään vähentämään energian loppukulutusta alentamalla luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön omaa loppukäyttöä varten kuluttaman energian määrää (ellei toisin säädetä). Rakennuksissa tai rakennusten yhteydessä tuotetulla uusiutuvalla energialla aikaan saatuja energiansäästöjä varten säädetään erityisiä ehtoja (ks. energiatehokkuusdirektiivin johdanto-osan 43 kappale ja tämän asiakirjan 7.5 jakso).

(2)  Ks. 3 jakso.

(3)  Laskettuna vuosien 2016–2018 keskiarvona (ks. 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohta).

(4)  Ks. myös 2.3 jakso.

(5)  Sitä vastoin 7 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdassa viitataan loppuasiakkaille myytyyn energiaan velvoitekautta 2014–2020 koskevan laskennan perustilanteen määrittämisen perusteena (ks. asiakirja SWD(2013) 451 final, s. 3).

(6)  = 100 × 0,8 % × 55.

(7)  https://unstats.un.org/unsd/energy/ires/

(8)  https://ec.europa.eu/eurostat/documents/10186/6246844/Eurobase-changes-energy.pdf (ks. s. 25).

(9)  Eurostatin tarkistettu menetelmä selostetaan osoitteessa:

https://ec.europa.eu/eurostat/documents/10186/6246844/Eurobase-changes-energy.pdf

(10)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1099/2008, annettu 22 päivänä lokakuuta 2008, energiatilastoista (EUVL L 304, 14.11.2008, s. 1).

(11)  Ks. 3.2 ja 3.4 jakso.

(12)  ”Energian kokonaiskulutus kaikessa energian käytössä”.

(13)  Komission asetuksessa (EY) N:o 1099/2008 määritelty ”energian loppukulutus”.

(14)  Ks. 2.1.1 jakso. Eurostatin uusi menetelmä selostetaan osoitteessa

https://ec.europa.eu/eurostat/documents/10186/6246844/Eurobase-changes-energy.pdf

(15)  Kyproksen ja Maltan osalta 0,24 prosenttia.

(16)  Ks. lisäys I ja 3.2, 3.3 ja 3.4 jakso.

(17)  Ks. lisäys I.

(18)  Ks. hallintoasetuksen liitteessä III oleva 2 kohta.

(19)  7 artiklan 5 kohdan toisessa alakohdassa asetetuissa rajoissa.

(20)  Ks. 9 jakso.

(21)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY, annettu 13 päivänä lokakuuta 2003, kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta, sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2009/29/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009 (EUVL L 275, 25.10.2003, s. 32).

(22)  Muiden kuin päästökauppajärjestelmään kuuluvien teollisuudenalojen energiankäytön määrät voidaan määrittää myös kertomalla vastaavan teollisuudenalan ilmoitettu energian loppukäytön määrä kasvihuonekaasuinventaarioissa ilmoitetuilla päästökauppajärjestelmään kuuluvien ja siihen kuulumattomien kasvihuonekaasupäästöjen suhdeluvulla.

(23)  Ks. 9 jakso.

(24)  Ks. 7.5 jakso ja lisäys X.

(25)  Energiatehokkuusdirektiivissä ei määritellä ”rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotettua energiaa”. Tämä käsite olisi kuitenkin ymmärrettävä rakennusten energiatehokkuudesta annetun direktiivin 2010/31/EU 2 artiklan 1 kohdassa määritellyssä rakennuksessaan tai sen yhteydessä toimivana loppuasiakkaana, joka tuottaa uusiutuvaa energiaa omaa kulutustaan varten ja joka saattaa varastoida itse tuottamansa uusiutuvan energian omissa tiloissaan rajatulla alueella. ”Rakennuksessa tai sen yhteydessä omaa käyttöä varten tuotetun energian” käsite sulkee pois itse tuotetun energian, joka myydään tai syötetään takaisin verkkoon. Muun kuin itse tuotettua uusiutuvaa energiaa käyttävän kotitalouskuluttajan energiantuotanto ei käsitteen mukaan myöskään saa olla hänen ensisijaista kaupallista tai ammatillista toimintaansa.

(26)  Toimet on näin ollen täytynyt ilmoittaa viimeistään 30. huhtikuuta 2017, koska 24 artiklan 2 kohta poistettiin 24. joulukuuta 2018 hallintoasetuksen 59 artiklan ja 54 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti.

(27)  Unionin tuomioistuimen tuomio 7.8.2018, Saras Energía, C-561/16, ECLI:EU:C:2018:633, 35 kohta, ja vastaavasti tuomio 26.9.2013, IBV & Cie, C-195/12, ECLI:EU:C:2013:598, 62 ja 70 kohta.

(28)  Energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 14 kohdan mukaan ”velvoitetulla osapuolella” tarkoitetaan energian jakelijaa tai energian vähittäismyyntiyritystä, jota kansalliset energiatehokkuusvelvoitejärjestelmät sitovat. Jäsenvaltiot voivat myös ottaa huomioon paikallisten energiayhteisöjen tai uusiutuvaa energiaa tuottavien yhteisöjen roolin suunnitellessaan energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiä.

(29)  Ks. hallintoasetuksen liitteessä I olevan 3.2 kohdan v alakohta.

(30)  Unionin tuomioistuimen tuomio 7.8.2018, Saras Energía, C-561/16, ECLI:EU:C:2018:633, 56 kohta.

(31)  Energiatehokkuusdirektiivin 7 a artiklan 4 kohdan mukaan vaaditun energiansäästöjen määrän ilmaisemiseen valittua menetelmää on käytettävä myös velvoitettujen osapuolten ilmoittamien säästöjen laskemiseen.

(32)  Ks. energiatehokkuusdirektiivin johdanto-osan 17 kappale ja 4.2.2 jakso.

(33)  Energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 24 kohdan mukaan ”energiapalvelujen tarjoajalla” tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka toimittaa energiapalveluja tai suorittaa muita energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä loppuasiakkaan laitoksessa tai tiloissa.

(34)  Ks. 8 jakso ja lisäyksessä XII olevat esimerkit.

(35)  Ks. lisäys XII.

(36)  SWD(2016) 402 final, s. 46 ja 47.

(37)  Ks. hallintoasetuksen liitteessä I olevan 3.2 kohdan v alakohta.

(38)  Ks. lisäys XII.

(39)  Ks. lisäys III.

(40)  ”Toimeksi saaneella osapuolella” tarkoitetaan oikeussubjektia, jolle hallitus tai muu julkinen elin on siirtänyt toimivallan kehittää, hallinnoida tai käyttää rahoitusjärjestelmää hallituksen tai muun julkisen elimen puolesta.

(41)  Unionin tuomioistuimen tuomio 7.8.2018, Saras Energía, C-561/16, ECLI:EU:C:2018:633, energiatehokkuusdirektiivin 7 ja 20 artiklaa koskeva 37 kohta.

(42)  Ks. myös unionin tuomioistuimen tuomio 7.8.2018, Saras Energía, C-561/16, ECLI:EU:C:2018:633, 30–33 kohta.

(43)  Lisäys III.

(44)  Lisäys III.

(45)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/1369, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2017, energiamerkintää koskevien puitteiden vahvistamisesta ja direktiivin 2010/30/EU kumoamisesta (EUVL L 198, 28.7.2017, s. 1).

(46)  Lisäys III.

(47)  Lisäys III.

(48)  Lisäys XII.

(49)  Lisäys X.

(50)  Ks. lisäys IV.

(51)  Ks. lisäys IV.

(52)  Ks. lisäys IV.

(53)  Neuvoston direktiivi 2003/96/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 2003, energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta (EUVL L 283, 31.10.2003, s. 51).

(54)  Neuvoston direktiivi 2006/112/EY, annettu 28 päivänä marraskuuta 2006, yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä (EUVL L 347, 11.12.2006, s. 1).

(55)  Ks. lisäys IV.

(56)  Lisäys V.

(57)  Jäsenvaltioiden olisi yhdennetyissä kansallisissa energia- ja ilmastosuunnitelmissaan arvioitava energiaköyhyydessä olevien kotitalouksien määrä ja otettava huomioon välttämättömät kotimaiset energiapalvelut, joita tarvitaan takaamaan peruselintaso kulloisessakin kansallisessa tilanteessa, nykyiset sosiaalipolitiikka ja muut asiaankuuluvat politiikat sekä komission suuntaa-antavat ohjeet asiaankuuluvista indikaattoreista, maantieteellinen jakautuminen mukaan luettuna, jotka perustuvat energiaköyhyyttä koskevaan yhteiseen lähestymistapaan. Jos jossakin jäsenvaltiossa havaitaan, että merkittävä määrä sen kotitalouksista on energiaköyhyydessä, jäsenvaltion olisi sisällytettävä suunnitelmaansa kansallinen ohjeellinen tavoite energiaköyhyyden vähentämiseksi.

(58)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/31/EU, annettu 19 päivänä toukokuuta 2010, rakennusten energiatehokkuudesta (EUVL L 153, 18.6.2010, s. 13).

(59)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2018/844 (EUVL L 156, 19.6.2018, s. 75) muutetaan rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä sekä energiatehokkuusdirektiiviä, ja sen johdanto-osan 11 kappaleessa säädetään, että ”[t]arve lieventää energiaköyhyyttä olisi otettava huomioon jäsenvaltioiden määrittelemien kriteerien mukaisesti. Suunnitellessaan peruskorjausstrategioidensa yhteydessä energiaköyhyyden lievittämiseen tähtääviä kansallisia toimia jäsenvaltioilla on oikeus vahvistaa, mitä ne pitävät asianmukaisina toimina.”

(60)  https://www.energypoverty.eu/policies-measures

(61)  Ks. lisäykset II ja III.

(62)  Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 9 kohdan mukaan ”rakennusosalla” tarkoitetaan rakennuksen teknistä järjestelmää tai rakennuksen vaipan osaa.

(63)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/94/EU, annettu 22 päivänä lokakuuta 2014, vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta (EUVL L 307, 28.10.2014, s. 1).

(64)  Ks. Economidou ym., 2018: Assessment of the Second National Energy Efficiency Action Plans under the Energy Efficiency Directive. EUR 29272 EN, Euroopan unionin julkaisutoimisto, Luxemburg, 2018, ISBN 978-92-79–87946–3, doi:10.2760/780472, JRC110304 (raportti saatavilla osoitteessa https://ec.europa.eu/jrc/en/publication/eur-scientific-and-technical-research-reports/assessment-second-national-energy-efficiency-action-plans-under-energy-efficiency-directive), sekä Tsemekidi-Tzeiranaki ym., 2019: Analysis of the Annual Reports 2019 under the Energy Efficiency Directive. EUR 29667 EN, Publications.

(65)  Lisäys XII.

(66)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 443/2009, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, päästönormien asettamisesta uusille henkilöautoille osana yhteisön kokonaisvaltaista lähestymistapaa kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi (EUVL L 140, 5.6.2009, s. 1).

(67)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 510/2011, annettu 11 päivänä toukokuuta 2011, päästönormien asettamisesta uusille kevyille kuljetusajoneuvoille osana unionin kokonaisvaltaista lähestymistapaa kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi (EUVL L 145, 31.5.2011, s. 1).

(68)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/631, annettu 17 päivänä huhtikuuta 2019, hiilidioksidipäästönormien asettamisesta uusille henkilöautoille ja uusille kevyille hyötyajoneuvoille ja asetusten (EY) N:o 443/2009 ja (EU) N:o 510/2011 kumoamisesta (EUVL L 111, 25.4.2019, s. 13).

(69)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi, puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistämisestä annetun direktiivin 2009/33/EY muuttamisesta. Ei vielä julkaistu EU:n virallisessa lehdessä.

(70)  Lisätietoja on YTK:n julkaisussa ”Water – Energy Nexus in Europe”, 2019, http://publications.jrc.ec.europa.eu/repository/handle/JRC115853

(71)  Ks. johdanto-osan 22 kappale.

(72)  Ks. johdanto-osan 22 kappale.

(73)  Lisätietoja on IEA:n ”World Energy Outlook 2018” -julkaisussa; https://www.iea.org/weo/water/

(74)  Ks. johdanto-osan 22 kappale.

(75)  Ks. 4 jaksossa esitetyt määritelmät.

(76)  Ks. lisäys IV.

(77)  SWD(2013) 451 final, johdanto-osan 47 ja 49–52 kappale.

(78)  SWD(2013) 451 final, johdanto-osan 53 kappale.

(79)  SWD(2013) 451 final, johdanto-osan 54 kappale.

(80)  SWD(2013) 451 final, johdanto-osan 55 kappale.

(81)  Lees, E. ja Bayer, E. (helmikuu 2016), Toolkit for energy efficiency obligations (Regulatory Assistance Project); http://www.raponline.org/document/download/id/8029

(82)  Energy performance of buildings – Economic evaluation procedure for energy systems in buildings – Part 1: Calculation procedures; https://www.en-standard.eu/din-en-15459-1-energy-performance-of-buildings-economic-evaluation-procedure-for-energy-systems-in-buildings-part-1-calculation-procedures-module-m1-14/

(83)  Katso myös lisäys VI ja lisäys VIII.

(84)  Tarkempia selityksiä ja esimerkkejä on lisäyksessä VIII.

(85)  Tarkempia selityksiä ja esimerkkejä on lisäyksessä VIII.

(86)  Katso myös lisäys VIII.

(87)  Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 7 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kun rakennuksiin tehdään laajamittaisia korjauksia, rakennuksen tai sen korjatun osan energiatehokkuutta parannetaan siten, että se täyttää 4 artiklan mukaisesti vahvistetut energiatehokkuutta koskevat vähimmäisvaatimukset sikäli kuin tämä on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa”.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin 2 artiklan 10 kohdan mukaan ”laajamittaisella korjauksella” tarkoitetaan rakennuksen korjausta, jossa

a)	rakennuksen vaippaan tai rakennuksen teknisiin järjestelmiin liittyvien korjausten kokonaiskustannukset ovat yli 25 prosenttia rakennuksen arvosta, rakennusmaan arvo pois lukien, tai

b)	korjaus koskee yli 25:tä prosenttia rakennuksen vaipasta.

Jäsenvaltiot voivat valita vaihtoehdon a tai b soveltamisen.

(88)  Ks. energiatehokkuusdirektiivin johdanto-osan 41 kappale.

(89)  Ks. energiatehokkuusdirektiivin johdanto-osan 41 kappale.

(90)  Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/125/EY, annettu 21 päivänä lokakuuta 2009, energiaan liittyvien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista (EUVL L 285, 31.10.2009, s. 10).

(91)  Tuoteryhmittäin luetellut asetukset ovat saatavilla osoitteessa

https://ec.europa.eu/info/energy-climate-change-environment/standards-tools-and-labels/products-labelling-rules-and-requirements/energy-label-and-ecodesign/energy-efficient-products_en

(92)  Vaikutuksellisuuden osoittamista kansallisissa energiatehokkuuden toimintasuunnitelmissa ja 7 artiklan mukaisissa ilmoituksissa koskevista kriteereistä ks. lisäys IX.

(93)  Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/842, annettu 30 päivänä toukokuuta 2018, sitovista vuotuisista kasvihuonekaasujen vähennyksistä jäsenvaltioissa vuosina 2021–2030, joilla edistetään ilmastotoimia Pariisin sopimuksen sitoumusten täyttämiseksi, sekä asetuksen (EU) N:o 525/2013 muuttamisesta (EUVL L 156, 19.6.2018, s. 26).

(94)  Ks. lisäys XII.

(95)  Hyväksyntäelimen myöntämä oikeudellinen asiakirja, jolla taataan, että ilmoitettu energiansäästöjen määrä on saavutettu. Kukin todistus on yksilöllinen ja jäljitettävissä oleva hyödyke, joka antaa omistusoikeuden tiettyyn määrään energian lisäsäästöjä ja takaa, että näiden säästöjen hyötyä ei ole otettu huomioon muualla.

(96)  Toimenpiteistä, joilla edistetään pienimuotoisen uusiutuvan energian teknologian uusia asennuksia rakennuksissa tai niiden yhteydessä omaa käyttöä varten, ks. lisäys X.

(97)  Ks. lisäys X.

(98)  Ks. lisäys VII.

(99)  Energiatehokkuusdirektiivin johdanto-osan 15 kappale.

(100)  Ks. lisäys VII.

(101)  Ks. lisäys XII.

(102)  Hallintoasetuksen 59 artiklan toisen kohdan mukaisesti 24 artiklan 1 kohta poistetaan 1. tammikuuta 2021.

(103)  Tämä oli määrä tehdä viimeistään 31. joulukuuta 2018 (hallintoasetuksen 9 artiklan 1 kohta).

(104)  Lisäehdotuksia hintajoustojen käytöstä kysynnän reagoinnin kuvaamiseen on lisäyksessä IV.