(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2015/2422 (3) 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti unionin tuomioistuin on yhdessä unionin yleisen tuomioistuimen kanssa tarkastellut niille kuuluvaa toimivaltaa kokonaisuutena ja arvioinut, olisiko kyseisen asetuksen mukaisesti toteutettu unionin tuomioistuinrakenteen uudistus huomioon ottaen syytä tehdä tiettyjä muutoksia unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen väliseen toimivallan jakoon tai muutoksenhakuasioiden käsittelyyn unionin tuomioistuimessa.

(2)

Kuten unionin tuomioistuimen 14 päivänä joulukuuta 2017 Euroopan parlamentille, neuvostolle ja komissiolle antamasta kertomuksesta ilmenee, unionin tuomioistuin katsoo, ettei tässä vaiheessa ole aiheellista ehdottaa muutoksia sille Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 267 artiklan nojalla esitettyjen ennakkoratkaisukysymysten käsittelyyn. Ennakkoratkaisupyynnöt ovat unionin tuomioistuinjärjestelmän kantava voima ja ne käsitellään ripeästi, joten tällä hetkellä ei ole tarpeen siirtää unionin yleiselle tuomioistuimelle toimivaltaa ratkaista ennakkoratkaisukysymyksiä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä määrätyissä erityisasioissa.

(3)

Unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen suorittama tarkastelu osoitti kuitenkin, että kun unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee jäsenvaltion nostaman, unionin tuomioistuimen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan 2 tai 3 kohdan nojalla antaman tuomion täytäntöönpanon laiminlyöntiin liittyvää komission tointa koskevan kumoamiskanteen, unionin yleisellä tuomioistuimella voi olla vakavia vaikeuksia kanteen ratkaisemisessa silloin, kun komission ja asianomaisen jäsenvaltion näkemykset tämän jäsenvaltion unionin tuomioistuimen tuomion noudattamiseksi toteuttamien toimenpiteiden riittävyydestä eroavat toisistaan. Tämän vuoksi on tarpeen jättää unionin tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan oikeudenkäynnit, joihin liittyy Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 260 artiklan 2 tai 3 kohdan mukaisesti jäsenvaltion maksettavaksi määrätty kiinteämääräinen hyvitys tai uhkasakko.

(4)

Unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen suorittamasta tarkastelusta ilmenee selvästi myös, että valituksia tehdään suuri määrä sellaisissa asioissa, jotka on jo tutkittu kahteen kertaan, ensin riippumattomassa valituslautakunnassa ja sen jälkeen unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja että unionin tuomioistuin hylkää monia tällaisia valituksia selvästi perusteettomina tai jättää ne tutkimatta niiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi. Jotta unionin tuomioistuimelle annettaisiin mahdollisuus keskittyä asioihin, jotka edellyttävät sen täysimääräistä huomiota, asianmukaisen oikeudenkäytön nimissä on syytä ottaa käyttöön tällaisia asioita koskevissa valituksissa menettely, jolla unionin tuomioistuin myöntää valitusluvan kokonaisuudessaan tai osittain ainoastaan, jos valituksen kohteena on unionin oikeuden yhtenäisyyden, johdonmukaisuuden tai kehityksen kannalta merkityksellinen kysymys.

(5)

Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen käsiteltäviksi saatettujen asioiden lukumäärän jatkuva kasvu, on Euroopan unionin tuomioistuimen presidentin 13 päivänä heinäkuuta 2018 päivätyn kirjeen mukaisesti tässä vaiheessa aiheellista ensisijaisesti toteuttaa edellä mainittu menettely, jossa unionin tuomioistuin päättää valitusluvasta. Unionin tuomioistuimen 26 päivänä maaliskuuta 2018 esittämän pyynnön sitä osaa, joka koskee jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevien kanteiden osittaista siirtämistä unionin yleiselle tuomioistuimelle, olisi tarkasteltava myöhemmässä vaiheessa sen jälkeen, kun asetuksen (EU, Euratom) 2015/2422 3 artiklan 1 kohdan mukainen kertomus unionin yleisen tuomioistuimen toiminnasta on laadittu joulukuussa 2020. Palautetaan mieleen, että kyseisessä kertomuksessa olisi keskityttävä erityisesti käsittelemään unionin yleisen tuomioistuimen tehokkuutta sekä tuomareiden määrän lisäämisen 56:een tarpeellisuutta ja vaikuttavuutta, ottaen huomioon myös tavoite varmistaa sukupuolten tasapuolinen edustus unionin yleisessä tuomioistuimessa, kuten asetuksen (EU, Euratom) 2015/2422 johdanto-osassa todetaan.

(6)

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehtyä pöytäkirjaa N:o 3 on näin ollen muutettava, ja samalla on varmistettava, että mainitun pöytäkirjan määräysten ja niitä vastaavien Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen määräysten termistöt ovat keskenään täysin johdonmukaisia, ja annettava asianmukaisia siirtymäsäännöksiä tämän asetuksen voimaan tullessa vireillä olevien asioiden käsittelystä,

1)

Korvataan 51 artikla seuraavasti:

2)

Lisätään artikla seuraavasti:

(1)

Järjestämättömien vastuiden käsittelyä koskevan kattavan strategian laatiminen on unionin tärkeänä tavoitteena sen pyrkiessä lisäämään rahoitusjärjestelmänsä häiriönsietokykyä. Järjestämättömien vastuiden käsittely on ensisijaisesti pankkien ja jäsenvaltioiden vastuulla, mutta asialla on myös selkeä unionin tason ulottuvuus, minkä vuoksi on syytä vähentää järjestämättömien vastuiden nykyistä suurta kantaa, estää niiden liiallinen kertyminen tulevaisuudessa ja estää järjestelmäriskien kehittyminen pankkien ulkopuolisella sektorilla. Pankki- ja rahoitusjärjestelmien välillä on sidoksia kaikkialla unionissa, jossa pankit toimivat useilla oikeudenkäyttöalueilla ja eri jäsenvaltioissa; tämän vuoksi talouskasvuun ja rahoitusvakauteen vaikuttavien heijastusvaikutusten leviäminen jäsenvaltioihin ja koko unioniin on hyvin mahdollista.

(2)

Finanssikriisi johti järjestämättömien vastuiden kertymiseen pankkialalla. Seurannut taantuma ja asuntojen hintojen lasku vaikuttivat merkittävästi kuluttajiin. Kuluttajien oikeuksien turvaaminen on olennaisen tärkeää, kun järjestämättömiin vastuisiin puututaan asiaa koskevan unionin lainsäädännön, kuten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2008/48/EY (4) ja 2014/17/EU (5), mukaisesti. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2011/7/EU (6) edistetään sitä, että sekä yritykset että viranomaiset suorittavat maksut täsmällisesti, ja sillä voidaan ehkäistä finanssikriisivuosien kaltainen järjestämättömien vastuiden kertyminen.

(3)

Yhdentynyt rahoitusjärjestelmä lisää talous- ja rahaliiton häiriönsietokykyä helpottamalla yksityistä riskinjakoa yli rajojen ja vähentämällä samalla julkisen riskinjaon tarvetta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi unionin olisi viimeisteltävä pankkiunioni ja jatkettava pääomamarkkinaunionin kehittämistä. Järjestämättömien vastuiden mahdollisten tulevien kertymien ehkäiseminen on olennaisen tärkeää, jotta pankkiunionia voidaan lujittaa ja jotta voidaan varmistaa kilpailu pankkialalla, säilyttää rahoitusvakaus ja kannustaa lainanantoon; näin voidaan luoda työpaikkoja ja kasvua unionissa.

(4)

Neuvosto kehotti 11 päivänä heinäkuuta 2017 hyväksymässään järjestämättömien lainojen käsittelyä koskevassa EU:n toimintasuunnitelmassa eri toimielimiä toteuttamaan toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua järjestämättömien lainojen suureen määrään unionissa ja estää niiden kertyminen tulevaisuudessa. Toimintasuunnitelmassa esitetään kattava lähestymistapa, jossa keskitytään täydentäviin politiikkatoimenpiteisiin neljällä alalla: i) pankkivalvonta; ii) maksukyvyttömyys- ja velanperintäsääntöjä koskevat rakenneuudistukset; iii) jälkimarkkinoiden kehittäminen ongelmasaamisille; iv) pankkialan uudelleenjärjestelyn tukeminen. Toimet on näillä aloilla tarkoitus toteuttaa unionin tasolla ja tarvittaessa kansallisella tasolla. Komissio oli samoilla linjoilla pankkiunionin valmiiksi saamisesta 11 päivänä lokakuuta 2017 antamassaan tiedonannossa, jossa se ilmoitti aikovansa hyväksyä kattavan toimenpidepaketin, jossa käsitellään järjestämättömiä lainoja unionissa.

(5)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013 (7) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2013/36/EU (8) muodostavat yhdessä oikeudellisen kehyksen, jossa vahvistetaan laitosten vakavaraisuusvaatimuksia koskevat säännöt. Asetus (EU) N:o 575/2013 sisältää muun muassa luottolaitoksiin ja sijoituspalveluyrityksiin, jäljempänä yhdessä ’laitokset’, suoraan sovellettavia säännöksiä, jotka koskevat niiden omien varojen määrittämistä. Tämän vuoksi on tarpeen täydentää asetuksen (EU) N:o 575/2013 voimassa olevia omiin varoihin liittyviä vakavaraisuussääntöjä säännöksillä, joissa edellytetään vähennysten tekemistä omista varoista, jos järjestämättömiä vastuita ei ole katettu riittävän hyvin varauksilla tai muilla arvonoikaisuilla. Tällaisella vaatimuksella luotaisiin käytännössä järjestämättömiä vastuita varten vakavaraisuutta turvaava varautumisjärjestely, jota sovellettaisiin yhdenmukaisesti kaikkiin unionissa toimiviin laitoksiin ja joka kattaisi myös laitokset, jotka ovat aktiivisia jälkimarkkinoilla.

(6)

Vakavaraisuutta turvaavan varautumisjärjestelyn ei kuitenkaan olisi estettävä toimivaltaisia viranomaisia hoitamasta valvontatehtäviään direktiivin 2013/36/EU mukaisesti. Jos toimivaltaiset viranomaiset tapauskohtaisesti toteavat, että tietyn laitoksen järjestämättömiä vastuita ei ole katettu riittävällä tavalla, vaikka järjestämättömiin vastuisiin sovelletaan tällä asetuksella vahvistettua vakavaraisuutta turvaavaa varautumisjärjestelyä, niiden olisi voitava käyttää direktiivissä 2013/36/EU säädettyjä valvontavaltuuksia, myös valtuutta vaatia laitoksia soveltamaan erityistä politiikkaa riskeiltä suojautumiseksi tai erityistä taseen varojen käsittelyä omien varojen vaatimusten osalta. Toimivaltaisten viranomaisten on näin ollen mahdollista ylittää tapauskohtaisesti tässä asetuksessa säädetyt vaatimukset sen varmistamiseksi, että järjestämättömät vastuut katetaan riittävällä tavalla.

(7)

Vakavaraisuutta turvaavan varautumisjärjestelyn soveltamista varten asetukseen (EU) N:o 575/2013 on aiheellista sisällyttää selkeät ehdot järjestämättömien vastuiden luokittelua varten. Koska komission täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 680/2014 (9) säädetään jo edellytyksistä, joita sovelletaan järjestämättömiin vastuisiin vakavaraisuusvalvontaan liittyvän raportoinnin yhteydessä, on aiheellista, että järjestämättömien vastuiden luokittelu perustuu kyseiseen voimassa olevaan kehykseen. Täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 680/2014 viitataan maksukyvyttömyystilassa oleviin vastuisiin, sellaisina kuin ne määritellään laskettaessa luottoriskiä ja arvoltaan alentuneita vastuita koskevia omien varojen vaatimuksia sovellettavan tilinpäätössäännöstön mukaisesti. Koska joustotoimenpiteet voivat vaikuttaa siihen, luokitellaanko vastuu järjestämättömäksi, luokitteluperusteita täydennetään joustotoimenpiteiden vaikutuksia koskevilla selkeillä kriteereillä. Joustotoimenpiteillä olisi pyrittävä palauttamaan luotonottaja kestävälle takaisinmaksutasolle, ja niiden olisi oltava unionin kuluttajansuojalainsäädännön ja erityisesti direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU mukaisia, mutta niillä voi olla erilaisia perusteluja ja seurauksia. Sen vuoksi on aiheellista säätää siitä, että järjestämättömälle vastuulle myönnetyn joustotoimenpiteen ei olisi lopetettava vastuun luokittelua järjestämättömäksi, paitsi jos tietyt tiukat lopettamisperusteet täyttyvät.

(8)

Mitä kauemmin vastuu on ollut järjestämätön, sitä epätodennäköisempää sen arvon takaisinperiminen on. Tämän vuoksi varauksilla, muilla arvonoikaisuilla tai vähennyksillä katettavan vastuun osan olisi kasvettava ajan mittaan ennalta määrätyn aikataulun mukaisesti. Laitoksen ostamiin järjestämättömiin vastuisiin olisi näin ollen sovellettava aikataulua, joka alkaa kulua päivästä, jona järjestämätön vastuu alun perin luokiteltiin järjestämättömäksi, eikä sen ostopäivästä. Tätä varten myyjän olisi annettava ostajalle tiedot siitä, milloin vastuu on luokiteltu järjestämättömäksi.

(9)

Osittaiset poistot olisi otettava huomioon laskettaessa erityisiä luottoriskioikaisuja. On tarpeen käyttää alkuperäistä, osittaisen poiston suorittamista edeltänyttä vastuuarvoa, jotta voidaan välttää poiston laskeminen kahteen kertaan. Sisällyttämällä osittaiset poistot sellaisten erien luetteloon, joita voidaan käyttää varautumisjärjestelyn vaatimusten täyttämiseksi, olisi kannustettava laitoksia tunnustamaan luottotappiot hyvissä ajoin. Sellaisten järjestämättömien vastuiden tapauksessa, jotka laitos on ostanut velallisen velan määrää alemmalla hinnalla, ostajan olisi kohdeltava ostohinnan ja velallisen velan määrän välistä erotusta samalla tavalla kuin osittaista poistoa vakavaraisuutta turvaavan varautumisjärjestelyn soveltamiseksi.

(10)

Vakuudellisten järjestämättömien vastuiden odotetaan yleensä johtavan vähemmän merkittäviin tappioihin kuin vakuudettomat, koska järjestämättömän vastuun vakuudeksi annettu luottosuoja antaa laitokselle oikeuden esittää omaisuuserään tai kolmanteen osapuoleen kohdistuvia yksilöityjä vaatimuksia sen lisäksi, että laitos esittää yleisen vaatimuksen maksun laiminlyönyttä velallista vastaan. Jos järjestämätön vastuu on vakuudeton, käytettävissä olisi ainoastaan yleinen vaatimus maksun laiminlyönyttä velallista vastaan. Vakuudettomien järjestämättömien vastuiden suuremman odotetun tappion vuoksi niihin olisi sovellettava tiukempaa aikataulua.

(11)

Jos vastuusta vain osa on katettu hyväksyttävällä luottosuojalla, katettua osaa olisi pidettävä vakuudellisena ja hyväksyttävällä luottosuojalla kattamatonta osaa vakuudettomana. Sen määrittämiseksi, mitkä järjestämättömien vastuiden osat on käsiteltävä vakuudellisina tai vakuudettomina, olisi sovellettava luottosuojaa koskevia hyväksyttävyyskriteerejä ja omia varoja koskevien vaatimusten laskennassa käytettyjen kiinnitysluottojen täysimääräistä vakuudellisuutta asiaankuuluvan lähestymistavan mukaisesti asetuksen (EU) N:o 575/2013 nojalla, mukaan lukien sovellettavat arvonoikaisut.

(12)

Olisi sovellettava yhdenmukaista aikataulua riippumatta siitä, mistä syystä vastuu on järjestämätön. Vakavaraisuutta turvaavaa varautumisjärjestelyä olisi sovellettava vastuukohtaisella tasolla. Vakuudettomiin järjestämättömiin vastuisiin olisi sovellettava kolmen vuoden aikataulua. Jotta laitokset ja jäsenvaltiot voivat parantaa uudelleenjärjestely- tai perintämenettelyä ja hyväksyä, että järjestämättömillä vastuilla, joiden vakuutena on kiinteää omaisuutta, ja asuntolainoilla, joiden takaajana on asetuksessa (EU) N:o 575/2013 määritelty hyväksyttävä luottosuojan tarjoaja, on arvoa pidempään sen jälkeen, kun laina on luokiteltu järjestämättömäksi, on aiheellista soveltaa yhdeksän vuoden aikataulua. Muihin vakuudellisiin järjestämättömiin vastuisiin olisi sovellettava seitsemän vuoden aikataulua, kunnes täysi kattavuus on saavutettu.

(13)

Joustotoimenpiteet olisi voitava ottaa huomioon sovellettaessa asiaankuuluvaa kattamiskerrointa. Vastuu olisi siis edelleen luokiteltava järjestämättömäksi mutta kattamisvaatimuksen olisi pysyttävä vakaana yhden lisävuoden ajan. Näin ollen sitä kerrointa, jota sovellettaisiin sinä vuonna, jona joustotoimenpide on myönnetty, olisi sovellettava kaksi vuotta. Jos vastuu on lisävuoden jälkeen edelleen järjestämätön, sovellettava kerroin olisi määriteltävä ikään kuin joustotoimenpidettä ei olisi myönnetty, ja olisi otettava huomioon päivä, jolloin vastuu alun perin luokiteltiin järjestämättömäksi. Koska joustotoimenpiteiden myöntämisen ei olisi johdettava keinotteluun, tämä lisävuosi olisi sallittava ainoastaan ensimmäisen joustotoimenpiteen yhteydessä, joka on myönnetty sen jälkeen kun vastuu on luokiteltu järjestämättömäksi. Lisäksi sen yhden vuoden jakson, jolloin kattamiskerroin on muuttumaton, ei olisi johdettava varausaikataulun jatkamiseen. Näin ollen joustotoimenpiteen, joka on myönnetty kolmantena vuonna vakuudettoman vastuun järjestämättömäksi vastuuksi luokittelun jälkeen tai seitsemäntenä vuonna vakuudellisen vastuun järjestämättömäksi vastuuksi luokittelun jälkeen, ei olisi viivytettävä järjestämättömän vastuun täyttä kattamista.

(14)

Sen varmistamiseksi, että laitosten järjestämättömien vastuiden luottosuojan arvostamisessa noudatetaan varovaisuutta, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) (EPV) olisi harkittava, tarvitaanko yhteisiä menetelmiä, ja tarvittaessa kehitettävä sellaiset erityisesti takaisinperittävyyteen ja täytäntöönpanokelpoisuuteen liittyvien oletusten osalta, sisällyttäen niihin mahdollisesti myös luottosuojan uudelleenarvostuksen ajoitusta koskevia vähimmäisvaatimuksia.

(15)

Jotta voidaan edistää sujuvaa siirtymistä kohti tätä uutta vakavaraisuutta turvaavaa varautumisjärjestelyä, uusia sääntöjä ei olisi sovellettava ennen 26 päivää huhtikuuta 2019 alullepantuihin vastuisiin.

(16)

Jotta varmistetaan, että asetukseen (EU, Euratom) N:o 575/2013 tällä asetuksella tehtäviä muutoksia aletaan soveltaa kohtuullisessa ajassa, tämän asetuksen olisi tultava voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

(17)

Asetus (EU) N:o 575/2013 olisi sen vuoksi muutettava,

1)

Lisätään 36 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

2)

Lisätään artiklat seuraavasti:

3)

Korvataan 111 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohdan johdantokappale seuraavasti:

4)

Korvataan 127 artiklan 1 kohta seuraavasti:

5)

Korvataan 159 artikla seuraavasti:

6)

Korvataan 178 artiklan 1 kohdan b alakohta seuraavasti:

7)

Lisätään artikla seuraavasti:

(1)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 443/2009 (3) ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 510/2011 (4) on muutettu tuntuvasti useita kertoja. Koska uusia muutoksia on tarpeen tehdä, mainitut asetukset olisi selkeyden vuoksi uudelleenlaadittava.

(2)

Jotta siirtymä tapahtuisi yhdenmukaisesti ja tehokkaasti asetusten (EY) N:o 443/2009 ja (EU) N:o 510/2011 uudelleenlaadinnan ja kumoamisen jälkeen, tätä asetusta olisi sovellettava 1 päivästä tammikuuta 2020. On kuitenkin aiheellista säilyttää mainituissa asetuksissa vahvistetut hiilidioksidipäästönormit ja keinot niiden saavuttamiseksi muutoksitta vuoteen 2024 saakka.

(3)

Pariisin sopimuksessa (5) asetetaan muun muassa pitkän aikavälin tavoite, joka vastaa tavoitetta rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahteen celsiusasteeseen esiteollisella kaudella vallinneeseen tasoon verrattuna sekä jatkaa toimia nousun pysyttämiseksi alle 1,5 celsiusasteessa esiteollisella kaudella vallinneeseen tasoon verrattuna. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) viimeisimmässä erityisraportissa vaikutuksista, joita on maapallon keskilämpötilan nousulla 1,5 celsiusasteella esiteollisen ajan tasoista sekä siihen liittyvillä maailman kasvihuonekaasupäästöjen kehityspoluilla, esitetään uusimmat tieteelliset päätelmät, jotka vahvistavat yksiselitteisesti ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset. Kyseisessä erityisraportissa todetaan, että päästöjen vähentäminen kaikilla aloilla on ratkaisevan tärkeää ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi.

(4)

Jotta edistettäisiin Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamista, on nopeutettava koko liikennealan muuttamista päästöttömäksi ottaen huomioon 28 päivänä marraskuuta 2018 annettu komission tiedonanto ”Puhdas maapallo kaikille – Eurooppalainen visio kukoistavasta, nykyaikaisesta, kilpailukykyisestä ja ilmastoneutraalista taloudesta”, jossa visioidaan tarvittavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia, joihin osallistuvat kaikki talouden ja yhteiskunnan alat ja joiden päämääränä on saada aikaan kasvihuonekaasujen nollanettopäästöt vuoteen 2050 mennessä. Ihmisten terveyttä ja ympäristöä vakavasti vahingoittavia ja ilman laatua pilaavia liikenteen aiheuttamia päästöjä olisi niin ikään vähennettävä jyrkästi ilman viivettä. Perinteisten polttomoottoriajoneuvojen päästöjä on tarpeen vähentää edelleen vuoden 2020 jälkeen. Päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen olisi oltava käytössä ja saatava merkittävä markkinaosuus vuoteen 2030 mennessä. Henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä olisi edelleen vähennettävä vuoden 2030 jälkeen.

(5)

Komission 31 päivänä toukokuuta 2017 annetussa tiedonannossa ”Eurooppa liikkeellä – Puhdas, kilpailukykyinen ja verkotettu liikenne ja liikkuvuus kaikille sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla” ja 8 päivänä marraskuuta 2017 annetussa tiedonannossa ”Vähäpäästöistä liikkuvuutta koskevan eurooppalaisen strategian toteuttaminen – Euroopan unioni, joka suojelee maapalloa, antaa kuluttajille vaikutusmahdollisuuksia sekä puolustaa teollisuuttaan ja työntekijöitään” korostetaan, että henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästönormit ovat keskeinen innovoinnin ja tehokkuuden edistäjä, parantavat osaltaan autoteollisuuden kilpailukykyä ja avaavat tietä päästöttömille ja vähäpäästöisille ajoneuvoille teknologianeutraalilla tavalla.

(6)

Tässä asetuksessa luodaan selkeä väylä tieliikennealan hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle ja edistetään sitovaa tavoitetta, jonka mukaan unionin kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään koko talouden laajuisesti vuoteen 2030 mennessä vähintään 40 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoihin, kuten vahvistettiin 23 ja 24 päivänä lokakuuta 2014 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä ja hyväksyttiin Pariisin sopimuksen mukaisena unionin ja sen jäsenvaltioiden suunniteltuna kansallisesti määriteltävänä panoksena 6 päivänä maaliskuuta 2015 pidetyssä ympäristöneuvoston kokouksessa.

(7)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/842 (6) vahvistetaan jäsenvaltioiden velvoitteet saavuttaa unionin tavoite vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 30 prosenttia vuoden 2005 tasoista vuoteen 2030 mennessä sellaisilla aloilla, jotka eivät ole osa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/87/EY (7) perustettua Euroopan unionin päästökauppajärjestelmää. Tieliikenteen osuus näiden alojen päästöistä on huomattava. Tieliikenteen päästöt ovat lisäksi kasvussa ja tuntuvasti vuoden 1990 tasojen yläpuolella. Jos tieliikenteen päästöt lisääntyvät entisestään, tällainen lisääntyminen heikentää edelleen muilla aloilla ilmastonmuutoksen torjumiseksi aikaan saatuja päästövähennyksiä.

(8)

Lokakuun 23–24 päivänä 2014 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmissä korostettiin, että on tärkeää vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja riskejä, jotka liittyvät liikennealan riippuvuuteen fossiilisista polttoaineista, soveltamalla kokonaisvaltaista ja teknologianeutraalia toimintatapaa, jolla edistetään liikenteen päästöjen vähentämistä ja energiatehokkuutta, sähköistä liikennettä sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöä liikenteessä myös vuoden 2020 jälkeen.

(9)

Kysyntää hillitsevä energiatehokkuus on yksi viidestä toisiaan vahvistavasta ja toisiinsa läheisesti liittyvästä ulottuvuudesta, jotka esitetään 25 päivänä helmikuuta 2015 annetussa komission tiedonannossa ”Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia”, jotta kuluttajille unionissa voitaisiin tarjota varma, kestävä, kilpailukykyinen ja kohtuuhintainen energiansaanti. Tiedonannossa todetaan, että vaikka kaikilla talouden aloilla on toteutettava toimia energiankulutuksen tehostamiseksi, liikennealalla on valtavaa energiatehokkuuspotentiaalia, joka on myös saavutettavissa keskittymällä jatkossakin henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästönormien tiukentamiseen vuoden 2030 perspektiivistä.

(10)

Vuonna 2015 tehdyssä asetusten (EY) N:o 443/2009 ja (EU) N:o 510/2011 arvioinnissa tultiin siihen tulokseen, että kyseiset asetukset ovat olleet merkityksellisiä ja laajasti ottaen johdonmukaisia ja että ne ovat saaneet aikaan huomattavia energiasäästöjä ja olleet samaan aikaan alun perin ennakoitua kustannustehokkaampia. Ne ovat myös luoneet unionille tuntuvaa lisäarvoa, jota ei olisi voitu saavuttaa samassa määrin kansallisilla toimenpiteillä. Asetusten tuomia hyötyjä on kuitenkin vähentänyt kasvava ero uuden eurooppalaisen ajosyklin (NEDC) mukaisesti mitattujen hiilidioksidipäästöjen ja ajoneuvojen ajonaikaisten hiilidioksidipäästöjen välillä.

(11)

Sen vuoksi on aiheellista jatkaa asetusten (EY) N:o 443/2009 ja (EU) N:o 510/2011 tavoitteisiin pyrkimistä vahvistamalla uudet EU:n koko ajoneuvokantaan sovellettavat hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteet henkilöautoille ja kevyille hyötyajoneuvoille vuoteen 2030 saakka. Näiden tavoitteiden tasoja määriteltäessä on otettu huomioon näiden tasojen tehokkuus pyrittäessä kustannustehokkaasti vähentämään asetuksen (EU) 2018/842 soveltamisalaan kuuluvien alojen päästöjä vuoteen 2030 mennessä. Samoin on otettu huomioon yhteiskunnalle, valmistajille ja ajoneuvojen käyttäjille aiheutuvat kustannukset ja säästöt, näiden tasojen suorat ja epäsuorat vaikutukset työllisyyteen, kilpailukykyyn ja innovaatioon sekä sivuhyödyt, joita saadaan vähentyneinä ilmansaasteina ja energiaturvallisuutena. Koska henkilöautojen markkinaosuus ja siten myös niiden kokonaisosuus hiilidioksidipäästöistä on huomattavasti suurempi kuin kevyiden hyötyajoneuvojen, henkilöautoihin ja kevyisiin hyötyajoneuvoihin katsotaan aiheelliseksi soveltaa erilaista lähestymistapaa.

(12)

Olisi varmistettava sosiaalisesti hyväksyttävä ja oikeudenmukainen siirtymä päästöttömään liikkuvuuteen. Siksi on tärkeää ottaa huomioon tällaisen siirtymän sosiaaliset vaikutukset autoteollisuuden koko arvoketjussa ja puuttua ennakoivasti työllisyysvaikutuksiin. Näin ollen kielteisistä vaikutuksista kärsivissä yhteisöissä ja niistä kärsivillä alueilla olisi harkittava työntekijöiden uudelleenkoulutusta ja täydennyskoulutusta ja työntekijöiden uudelleensijoittamista koskevia kohdennettuja unionin, kansallisen ja aluetason ohjelmia sekä koulutus- ja työnhakualoitteita tiiviissä vuoropuhelussa työmarkkinaosapuolten ja toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Osana kyseistä siirtymää olisi parannettava naisten työllisyyttä ja yhtäläisiä mahdollisuuksia tällä alalla.

(13)

Onnistunut siirtymä päästöttömään liikkuvuuteen edellyttää yhdennettyä toimintatapaa ja oikeanlaista suotuisaa toimintaympäristöä, joka kannustaa innovoimaan ja säilyttämään unionin teknologisen johtoaseman tällä alalla. Tähän sisältyvät julkiset ja yksityiset investoinnit tutkimukseen ja innovointiin, päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen tarjonnan lisääminen, lataus- ja tankkausinfrastruktuurin käyttöönotto ja yhdistäminen energiajärjestelmiin, kestävät materiaalitoimitukset ja kestävä tuotanto sekä uudelleenkäyttö ja kierrätys Euroopassa. Tämä edellyttää johdonmukaisia toimia unionin tasolla sekä kansallisella ja alue- ja paikallistasolla.

(14)

Osana Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 715/2007 (8) täytäntöönpanoa vuonna 2017 alettiin soveltaa uutta testimenetelmää, jolla mitataan henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä ja polttoaineenkulutusta, eli komission asetuksessa (EU) 2017/1151 (9) vahvistettu yhdenmukaistettu kevyiden hyötyajoneuvojen kansainvälinen testimenetelmä (WLTP). Tällä testimenetelmällä mitattavat hiilidioksidipäästö- ja polttoaineenkulutusarvot vastaavat paremmin todellisia ajo-olosuhteita.

Sen vuoksi on aiheellista, että uudet hiilidioksidipäästötavoitteet perustuvat kyseisellä testimenetelmällä mitattuihin hiilidioksidipäästöihin. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että WLTP:llä mitatut hiilidioksidipäästöt ovat tavoitteiden saavuttamisen määrittämiseksi saatavilla vuodesta 2021 alkaen, on aiheellista määritellä uudet päästönormit vähennystasoina, jotka vahvistetaan suhteessa vuoden 2021 tavoitteisiin, jotka lasketaan WLTP-päästötestiä varten mitattujen hiilidioksidipäästöjen perusteella. Jotta vuonna 2025 ja 2030 sovellettavien päästövähennystavoitteiden määrittämisen lähtökohtana käytettävien arvojen luotettavuus ja edustavuus voidaan varmistaa, kyseisten mittausten edellytykset on selvennetty osana komission täytäntöönpanoasetusten (EU) 2017/1152 (10) ja (EU) 2017/1153 (11) täytäntöönpanoa.

(15)

Hiilidioksidipäästöjen vähentämistä koskevat vaatimukset on tärkeää asettaa niin, että ajoneuvojen valmistajille taataan edelleen ennustettavuus ja suunnitteluvarmuus kaikkialla unionissa koko niiden uusien henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen muodostaman unionin ajoneuvokannan osalta.

(16)

Komission vuonna 2016 toimittamassa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä 1999/94/EY (12) koskevassa arvioinnissa todettiin, että tätä säädöstä on tarpeen entisestään selventää ja yksinkertaistaa, sillä siten voidaan lisätä sen merkityksellisyyttä, vaikuttavuutta, tehokkuutta ja johdonmukaisuutta. Komission olisi sen vuoksi tarkasteltava uudelleen kyseistä direktiiviä 31 päivään joulukuuta 2020 mennessä ja esitettävä tarvittaessa asiaa koskeva lainsäädäntöehdotus. Jotta voidaan tukea polttoainetaloudellisimpien ja ympäristöystävällisimpien ajoneuvojen käyttöönottoa, uudelleentarkastelussa olisi erityisesti harkittava kevyiden hyötyajoneuvojen sisällyttämistä direktiiviin ja paremmin suunniteltujen ja pidemmälle yhdenmukaistettujen merkintöjä koskevien unionin vaatimusten tarvetta, sillä ne voisivat tarjota kuluttajille vertailukelpoista, luotettavaa ja käyttäjäystävällistä tietoa päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen eduista, myös ilmansaasteista.

(17)

Uusien henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen muodostaman EU:n koko ajoneuvokannan päästövähennystavoitteet olisi sen vuoksi vahvistettava vuodeksi 2025 ja vuodeksi 2030, kun otetaan huomioon aika, joka kuluu ajoneuvokannan uusiutumiseen, ja se, että tieliikennealan on osaltaan edistettävä vuoden 2030 ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista. Tämä asteittainen lähestymistapa antaa myös autoteollisuudelle selkeän ja varhaisen signaalin olla viivyttämättä energiatehokkaiden teknologioiden sekä päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen tuontia markkinoille.

(18)

Tässä asetuksessa asetettuja hiilidioksidipäästönormeja sovelletaan uusiin henkilöautoihin ja uusiin kevyisiin hyötyajoneuvoihin. Nykyiseen tällaisten ajoneuvojen kantaan, käytetyt ajoneuvot mukaan luettuna, voidaan myös kohdentaa päästöjen vähentämiseen tähtääviä lisätoimenpiteitä muun muassa kansallisella ja unionin tasolla. Voidaan esimerkiksi toteuttaa toimenpiteitä, joilla edistetään ajoneuvokannan korkeampaa uusiutumisastetta vanhempien ja suurempipäästöisten ajoneuvojen korvaamiseksi mahdollisimman nopeasti tehokkaammilla ajoneuvoilla. Edullisempien päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen saatavuus voisi edistää kulutuskäyttäytymisen muuttumista ja vähäpäästöisten teknologioiden nopeampaa käyttöönottoa.

(19)

Vaikka unioni on maailman suurimpia moottoriajoneuvojen valmistajia ja maailmanlaajuisen autoteollisuusalan teknologian kehityksen kärjessä, kilpailu kovenee ja kyseinen ala muuttuu nopeasti, kun tehdään sähköisiin ajovoimalaitteisiin liittyviä innovaatioita ja yhteistoiminnallinen, verkottunut ja automatisoitu liikkuvuus yleistyvät. Jotta unioni voi säilyttää maailmanlaajuisen kilpailukykynsä ja markkinoillepääsyn, se tarvitsee sääntelykehyksen, mukaan lukien päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen alalla erityisen kannustimen, jolla edistetään laajojen kotimarkkinoiden luomista ja tuetaan teknologista kehitystä ja innovointia.

(20)

Käyttöön olisi otettava erityinen kannustinmekanismi, jolla helpotetaan sujuvaa siirtymistä kohti päästötöntä liikkuvuutta. Tämä hyvitysmekanismi olisi suunniteltava niin, että sillä edistetään päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen tuloa unionin markkinoille. Olisi luotava myös erityinen siirtymäkauden toimenpide päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen saatavuuden mahdollistamiseksi niiden jäsenvaltioiden kuluttajille, joissa tällaisten ajoneuvojen markkinaosuus on pieni.

(21)

Vahvistamalla asianmukaiset kynnysarvot päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen osuudelle unionin ajoneuvokannasta sekä ottamalla käyttöön hyvin suunniteltu mekanismi, jolla mukautetaan valmistajakohtaista päästötavoitetta sen mukaan, mikä on päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen osuus valmistajan omassa ajoneuvokannassa, tarjotaan voimakas ja uskottava signaali tällaisten uusien ajoneuvojen kehittämiselle, käyttöönotolle ja markkinoinnille, kun samaan aikaan mahdollistetaan perinteisten polttomoottoreiden tehostaminen.

(22)

Kun määritetään päästöttömien ja vähäpäästöisten ajoneuvojen hyvityksiä, on aiheellista ottaa huomioon hiilidioksidipäästöjen erot eri ajoneuvojen välillä. Henkilöautojen osalta hyvityksiä määritettäessä olisi tunnustettava asianmukaisesti vähäpäästöisten ajoneuvojen, erityisesti ladattavien hybridiajoneuvojen, merkitys siirtymisessä päästöttömiin ajoneuvoihin. Mukautumismekanismilla on määrä varmistaa, että kynnysarvotasoa paremmin suoriutuva valmistaja saa suuremman päästötavoitteen. Jotta varmistettaisiin tasapainoinen lähestymistapa, olisi vahvistettava raja-arvot sille, miten paljon mukautuksia voidaan kyseisessä mekanismissa tehdä. Näin luodaan kannustimia, joilla edistetään lataus- ja tankkausinfrastruktuurin ajoissa tapahtuvaa käyttöönottoa sekä tuodaan kuluttajille, kilpailukyvylle ja ympäristölle huomattavia etuja.

(23)

Sääntelykehyksellä, jolla pyritään panemaan täytäntöön EU:n koko ajoneuvokantaan sovellettava päästövähennystavoite, olisi varmistettava, että päästöjen vähentämistavoitteet ovat kilpailuneutraaleja sekä sosiaalisesti oikeudenmukaisia ja kestäviä ja että niissä otetaan huomioon eurooppalaisten ajoneuvojen valmistajien moninaisuus ja vältetään perusteettomasti vääristämästä niiden välistä kilpailua.

(24)

Jotta henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen markkinoiden monimuotoisuus ja kyky vastata erilaisiin kuluttajien tarpeisiin säilyisi, päästötavoitteet olisi määriteltävä lineaarisessa suhteessa ajoneuvojen tarjoamaan hyötyyn. Massan säilyttämistä hyötyparametrina pidetään johdonmukaisena nykyisen järjestelmän kanssa. Jotta voitaisiin ottaa paremmin huomioon maanteillä liikkuvien ajoneuvojen massa, parametri olisi vuodesta 2025 alkaen muutettava ajokuntoisen ajoneuvon massasta ajoneuvon testimassaan, kuten täsmennetään WLTP:ssä.

(25)

Olisi vältettävä sitä, että EU:n koko ajoneuvokantaan sovellettavia tavoitteita muutetaan ajoneuvokannan keskimääräisen massan muuttuessa. Keskimääräisen massan muutokset olisi sen vuoksi otettava viipymättä huomioon päästötavoitteiden laskelmissa ja tässä tarkoituksessa käytetyn keskimääräisen massa-arvon mukautukset olisi tehtävä joka toinen vuosi vuodesta 2025 alkaen.

(26)

Jotta voidaan jakaa päästövähennystoimet kilpailuneutraalilla ja oikeudenmukaisella tavalla, joka heijastaa henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen markkinoiden monimuotoisuutta, ja jotta voidaan ennakoida vuonna 2021 tapahtuvaa siirtymistä WLTP:llä mitattuihin päästötavoitteisiin, on aiheellista määrittää raja-arvokäyrän kaltevuus käyttäen perustana kaikkien kyseisenä vuonna rekisteröityjen uusien ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä ja ottaa huomioon EU:n koko ajoneuvokantaan sovellettavien tavoitteiden muutos vuosien 2021, 2025 ja 2030 välillä sen varmistamiseksi, että päästövähennystoimet jakautuvat tasapuolisesti kaikkien valmistajien kesken. Kun kyseessä ovat kevyet hyötyajoneuvot, henkilöautojen valmistajiin sovellettavaa lähestymistapaa olisi sovellettava myös kevyempien, autosta johdettujen pakettiautojen valmistajiin, kun taas raskaampiin segmentteihin kuuluvien ajoneuvojen valmistajien osalta olisi vahvistettava jyrkempi kiinteä kaltevuus koko tavoitejakson ajaksi.

(27)

Tällä asetuksella pyritään saavuttamaan siinä asetetut tavoitteet muun muassa luomalla autoteollisuudelle kannustimia investoida uusiin teknologioihin. Asetuksella edistetään aktiivisesti ekoinnovointia, ja siinä säädetään mekanismista, jonka avulla on tarkoitus ottaa huomioon tuleva tekninen kehitys. Kokemus on osoittanut, että ekoinnovaatioilla on menestyksekkäästi edistetty asetusten (EY) N:o 443/2009 ja (EU) N:o 510/2011 kustannustehokkuutta ja todellisten ajonaikaisten hiilidioksidipäästöjen alentamista. Tämä menettely olisi sen vuoksi säilytettävä ja sen soveltamisalaa olisi laajennettava niin, että kannustetaan ilmastointijärjestelmien tehokkuusparannuksiin.

(28)

Olisi kuitenkin varmistettava tasapaino niiden kannustimien välillä, joita annetaan ekoinnovaatioihin ja sellaisiin teknologioihin, joiden päästövähennystehokkuus osoitetaan virallisella testimenetelmällä. Sen vuoksi on aiheellista säilyttää ekoinnovaatiosäästöissä enimmäisvaikutus, jonka valmistaja voi ottaa huomioon tavoitteiden saavuttamisen määrittämiseksi. Komissiolla olisi oltava mahdollisuus tarkistaa enimmäisvaikutuksen tasoa, jotta voidaan erityisesti ottaa huomioon virallisen testimenetelmän muutokset. On aiheellista myös selventää, miten säästöt olisi laskettava tavoitteiden saavuttamisen määrittämiseksi.

(29)

Kestävät kevyet komponentit ovat tärkeitä pyrittäessä vähentämään uusien ajoneuvojen energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä. Niiden tulevalla kehittämisellä ja käyttöönotolla on määrä tukea siirtymää päästöttömään ja vähäpäästöiseen liikkuvuuteen.

(30)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2007/46/EY (13) luotiin yhdenmukaistetut puitteet, jotka kattavat kaikkien direktiivin soveltamisalaan kuuluvien uusien ajoneuvojen hyväksyntää koskevat hallinnolliset säännökset ja yleiset tekniset vaatimukset. Tämän asetuksen noudattamisesta olisi oltava vastuussa sama taho, joka vastaa koko tyyppihyväksyntämenettelystä direktiivin 2007/46/EY mukaisesti ja tuotannon vaatimustenmukaisuuden varmistamisesta.

(31)

Erityiskäyttöön tarkoitettuihin ajoneuvoihin, sellaisina kuin ne on määritelty direktiivin 2007/46/EY liitteessä II, sovelletaan tyyppihyväksynnän osalta erityisiä vaatimuksia, ja ne olisi jätettävä tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.

(32)

Jos päästöttömät kevyet hyötyajoneuvot, joiden vertailumassa on tapauksen mukaan yli 2 610 kilogrammaa tai 2 840 kilogrammaa, jäisivät tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle ainoastaan niiden energianvarastointijärjestelmän massan vuoksi, on aiheellista katsoa kyseisten ajoneuvojen kuuluvan soveltamisalan piiriin.

(33)

Ei ole tarkoituksenmukaista käyttää samaa menetelmää päästövähennystavoitteiden määrittämiseksi suurten valmistajien ja sellaisten pienimuotoista tuotantoa harjoittavien valmistajien osalta, joita pidetään tässä asetuksessa määritettyjen arviointiperusteiden nojalla riippumattomina. Kyseisillä pienimuotoista tuotantoa harjoittavilla valmistajilla olisi oltava mahdollisuus hakea sellaisten vaihtoehtoisten päästövähennystavoitteiden soveltamista, jotka liittyvät tietyn valmistajan ajoneuvoja koskeviin teknisiin mahdollisuuksiin vähentää hiilidioksidipäästöjään ja jotka vastaavat kyseisten markkinasegmenttien ominaispiirteitä.

(34)

Kun otetaan huomioon pienimmille valmistajille aiheutuva kohtuuton vaikutus, joka aiheutuisi ajoneuvon tarjoaman hyödyn mukaan määriteltyjen päästötavoitteiden noudattamisesta, poikkeusmenettelyyn liittyvä suuri hallinnollinen taakka ja näiden valmistajien myymien ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähennyksistä saatava marginaalinen hyöty, alle 1 000 unionissa vuosittain rekisteröityä uutta henkilöautoa ja uutta kevyttä hyötyajoneuvoa tuottavat valmistajat olisi suljettava päästötavoitteen ja liikapäästömaksun soveltamisen ulkopuolelle. Jos vapautuksen saanut valmistaja kuitenkin hakee poikkeusta ja poikkeus myönnetään, on aiheellista edellyttää tällaisen valmistajan noudattavan kyseistä poikkeustavoitetta.

(35)

Menettelyllä, jolla myönnetään kapealla erikoisalalla toimiville valmistajille poikkeuksia EU:n koko ajoneuvokannan tavoitteesta, joka on 95 g CO2/km, varmistetaan, että kyseisten kapealla erikoisalalla toimivien valmistajien päästövähennyspyrkimykset ovat yhdenmukaisia suurten valmistajien kanssa kyseisen tavoitteen osalta. Kapealla erikoisalalla toimiville valmistajille olisi edelleen oltava mahdollista myöntää poikkeus myös vuodesta 2025 vuoteen 2028 sovellettavista tavoitteista.

(36)

Määritettäessä kaikkien niiden uusien henkilöautojen ja uusien kevyiden hyötyajoneuvojen keskimääräisiä hiilidioksidipäästöjä, jotka rekisteröidään unionissa ja joista valmistajat ovat vastuussa, olisi otettava huomioon kaikki henkilöautot ja kevyet hyötyajoneuvot tapauksen mukaan riippumatta niiden massasta tai muista ominaispiirteistä. Vaikka henkilöautot ja kevyet hyötyajoneuvot, joiden vertailumassa ylittää 2 610 kg ja joihin ei ole ulotettu tyyppihyväksyntää asetuksen (EY) N:o 715/2007 2 artiklan 2 kohdan mukaisesti, eivät kuulu kyseisen asetuksen soveltamisalaan, näiden ajoneuvojen päästöt olisi mitattava noudattaen samoja mittausmenetelmiä kuin asetuksen (EY) N:o 715/2007 nojalla on säädetty; erityisesti olisi käytettävä menetelmiä, joista säädetään komission asetuksessa (EY) N:o 692/2008 (14) ja asetuksessa (EU) 2017/1151, ja korrelaatiomenettelyjä, jotka on hyväksytty asetusten (EY) N:o 443/2009 ja (EU) N:o 510/2011 perusteella, eritoten täytäntöönpanoasetuksissa (EU) 2017/1152 ja (EU) 2017/1153. Tulokseksi saadut hiilidioksidipäästöjen arvot olisi kirjattava ajoneuvon vaatimustenmukaisuustodistukseen, jotta ne voidaan sisällyttää seurantajärjestelmään.

(37)

Valmistuneiden kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöt olisi kohdennettava perusajoneuvon valmistajalle.

(38)

Huomioon olisi otettava niiden kevyiden hyötyajoneuvojen valmistajien erityistilanne, jotka valmistavat keskeneräisiä ajoneuvoja, jotka tyyppihyväksytään useammassa vaiheessa. Vaikka nämä valmistajat ovat vastuussa hiilidioksidipäästöjä koskevien tavoitteiden saavuttamisesta, niillä olisi oltava mahdollisuus kohtuullisen varmasti ennakoida, millaiset valmistuneiden ajoneuvojen hiilidioksidipäästöt ovat. Komission olisi varmistettava, että nämä tarpeet otetaan asianmukaisesti huomioon asetuksen (EY) N:o 715/2007 nojalla hyväksytyissä täytäntöönpanotoimenpiteissä.

(39)

Jotta valmistajat voisivat saada liikkumavaraa tämän asetuksen mukaisten tavoitteidensa saavuttamisessa, ne voivat halutessaan muodostaa yhteenliittymiä avoimelta ja syrjimättömältä pohjalta. Yhteenliittymän muodostamista koskevan sopimuksen kesto saisi olla enintään viisi vuotta, mutta se olisi voitava uusia. Yhteenliittymään kuuluvien valmistajien olisi katsottava saavuttaneen tämän asetuksen mukaiset tavoitteensa, kun koko yhteenliittymän keskimääräiset päästöt eivät ylitä yhteenliittymälle asetettua päästötavoitetta.

(40)

Se, että valmistajat voivat muodostaa yhteenliittymiä, on osoittautunut kustannustehokkaaksi tavaksi noudattaa hiilidioksidipäästötavoitteita ja helpottaa erityisesti tavoitteiden noudattamista, kun kyseessä ovat valmistajat, jotka tuottavat vain vähän erilaisia ajoneuvoja. Kilpailuneutraliteetin parantamiseksi komissiolla olisi oltava valtuudet selkeyttää edellytyksiä, joiden mukaisesti riippumattomat valmistajat voivat muodostaa yhteenliittymän, jotta ne olisivat vastaavassa asemassa kuin sidossuhteessa olevat yritykset.

(41)

Tämän asetuksen mukaisten tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi olisi otettava käyttöön tehokas valvontamekanismi, jolla säännösten noudattamista valvotaan.

(42)

Tämän asetuksen mukaisiin hiilidioksidivähennyksiin pääsemiseksi on myös olennaisen tärkeää, että käytössä olevien ajoneuvojen päästöt vastaavat tyyppihyväksynnässä määritettyjä hiilidioksidiarvoja. Sen vuoksi komission olisi oltava mahdollista ottaa huomioon valmistajan keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen laskennassa mahdolliset järjestelmään liittyvät vaatimustenvastaisuudet, jotka tyyppihyväksyntäviranomaiset ovat havainneet käytössä olevien ajoneuvojen hiilidioksidipäästöissä.

(43)

Komissiolla olisi oltava valtuudet laatia ja panna täytäntöön menetelmä, jolla voidaan todentaa, että kevyiden hyötyajoneuvojen käytönaikaiset hiilidioksidipäästöt, sellaisina kuin ne on määritetty WLTP:n mukaisesti, vastaavat vaatimustenmukaisuustodistuksiin merkittyjä hiilidioksidipäästöarvoja. Tämän menetelmän kehittämisessä olisi erityisesti kiinnitettävä huomiota keinojen määrittämiseen, ajoneuvoihin asennetuista polttoaineen- ja/tai energiankulutuksen seurantalaitteista saatavan tiedon käyttö mukaan luettuna, jotta voidaan havaita strategiat, joilla parannetaan keinotekoisesti ajoneuvon hiilidioksidipäästöjä tyyppihyväksyntämenettelyssä. Jos tällaisen todentamisen yhteydessä havaitaan poikkeamia tai strategioita, joilla parannetaan keinotekoisesti ajoneuvon hiilidioksidipäästöjä, näitä havaintoja pidetään riittävänä syynä epäillä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/858 (15) ja asetuksessa (EY) N:o 715/2007 vahvistettujen vaatimusten noudattamatta jättämisen vakavaa riskiä, ja jäsenvaltioiden olisi tällä perusteella toteutettava tarvittavat toimenpiteet asetuksen (EU) 2018/858 XI luvun mukaisesti.

(44)

Uusien henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöt mitataan unionissa yhdenmukaisella tavalla WLTP:n mukaisesti. Tästä asetuksesta koituvan hallinnollisen taakan minimoimiseksi olisi asetuksen noudattamista arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka koskevat uusien henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen rekisteröintejä unionissa ja jotka jäsenvaltiot ovat keränneet ja ilmoittaneet komissiolle. Jotta voidaan varmistaa noudattamisen arviointiin käytettävien tietojen johdonmukaisuus, tietojen keräämistä ja ilmoittamista koskevat säännöt olisi yhdenmukaistettava mahdollisimman pitkälle. Sen vuoksi olisi selkeästi mainittava toimivaltaisten viranomaisten velvollisuus toimittaa virheettömät ja täydelliset tiedot, ja todettava, että kyseisten ja viranomaisten ja komission on tehtävä tehokasta yhteistyötä tietojen laatuun liittyvien kysymysten ratkaisemiseksi.

(45)

Sitä, miten hyvin valmistajat saavuttavat tässä asetuksessa säädetyt tavoitteet, olisi arvioitava unionin tasolla. Valmistajien, joiden keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ylittävät tämän asetuksen mukaisesti sallitut keskimääräiset hiilidioksidipäästöt, olisi maksettava liikapäästömaksu kultakin kalenterivuodelta. Liikapäästömaksuista kertyviä määriä olisi pidettävä unionin yleiseen talousarvioon otettavina tuloina. Komission olisi vuonna 2023 suorittamassaan uudelleentarkastelussa arvioitava mahdollisuutta osoittaa liikapäästömaksujen määrät erityiseen rahastoon tai asiaa koskevaan ohjelmaan, jolla pyritään varmistamaan oikeudenmukainen siirtymä päästöttömään liikkuvuuteen ja tukemaan autoteollisuuden työntekijöiden uudelleenkoulutusta, täydennyskoulutusta ja muuta taitojen kehittämistä.

(46)

Kun otetaan huomioon tämän asetuksen tavoite ja siinä säädetyt menettelyt, kansallisissa toimenpiteissä, joita jäsenvaltiot mahdollisesti pitävät voimassa tai toteuttavat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 193 artiklan mukaisesti, ei olisi määrättävä lisäseuraamuksia tai ankarampia seuraamuksia valmistajille, jotka eivät täytä tämän asetuksen mukaisia tavoitteitaan.

(47)

Tämä asetus ei saisi rajoittaa unionin kilpailusääntöjen täysimääräistä soveltamista.

(48)

Se, kuinka tehokkaasti tässä asetuksessa säädetyillä tavoitteilla pystytään todellisuudessa vähentämään hiilidioksidipäästöjä, riippuu paljolti siitä, kuinka hyvin virallinen testimenetelmä edustaa todellisia ajo-olosuhteita. Tieteellisen neuvonannon mekanismin (SAM) antaman lausunnon nro 1/2016 ”Closing the gap between light-duty vehicle real-world CO2 emissions and laboratory testing” (kevyiden ajoneuvojen todellisten hiilidioksidipäästöjen ja laboratoriokokeiden välisen mittauseron pienentäminen) ja autoalan päästömittauksia käsittelevän tutkimuksen johdosta 4 päivänä huhtikuuta 2017 neuvostolle ja komissiolle annetun Euroopan parlamentin suosituksen (16) mukaisesti olisi otettava käyttöön mekanismi, jolla arvioidaan sitä, kuinka hyvin WLTP:n mukaisesti määritetyt ajoneuvojen hiilidioksidipäästöt ja energiankulutusarvot edustavat todellisia ajo-olosuhteita. Luotettavin tapa varmistaa, että tyyppihyväksyntäarvot ovat todellisia ajo-olosuhteita edustavia, on käyttää ajoneuvoihin asennetuista polttoaineen- ja/tai energiankulutuksen seurantalaitteista saatavaa tietoa. Komissiolla olisi näin ollen oltava valtuudet kehittää tarvittavat menettelyt tällaisten arviointien tekemiseen tarvittavien polttoaineen- ja energiankulutusta koskevien tietojen keräämistä ja käsittelyä varten, sekä varmistaa tällaisten tietojen julkinen saatavuus, samalla kun se huolehtii kaikkien henkilötietojen suojaamisesta. Jotta voidaan myös varmistaa polttoaineen- ja energiankulutusta koskevien tietojen saatavuus akkukäyttöisistä sähköajoneuvoista ja ajoneuvoista, joissa on kaasumaisilla polttoaineilla, myös vedyllä, toimiva käyttövoimalaite, on asianmukaista, että tällaisiin ajoneuvoihin asennettavien polttoaineen- ja/tai energiankulutuksen seurantalaitteiden standardointityötä jatketaan viipymättä osana asetuksen (EU) 2017/1151 täytäntöönpanoa.

(49)

Lisäksi komission olisi arvioitava, kuinka polttoaineen- ja energiankulutusta koskevat tiedot voivat auttaa varmistamaan, että WLTP:n mukaisesti määritetyt ajoneuvon hiilidioksidipäästöt ovat ajan mittaan edelleen todellisia ajonaikaisia päästöjä edustavia kaikkien valmistajien osalta, ja etenkin, kuinka tällaisten tietojen avulla voidaan seurata laboratoriossa ja todellisissa ajo-olosuhteissa mitattujen hiilidioksidipäästöjen välistä eroa, sekä tarvittaessa estää tämän eron kasvu.

(50)

On tärkeää arvioida henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen koko elinkaaren aikaisia päästöjä unionin tasolla. Tätä tarkoitusta varten komission olisi arvioitava viimeistään vuonna 2023 mahdollisuutta kehittää unionin yhteinen menetelmä unionin markkinoille saatettujen tällaisten ajoneuvojen koko elinkaaren aikaisten päästöjen arviointia ja niitä koskevien tietojen johdonmukaista ilmoittamista varten. Komission olisi hyväksyttävä jatkotoimia ja tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia.

(51)

Vuonna 2024 tarkastellaan asetuksen (EU) 2018/842 ja direktiivin 2003/87/EY nojalla tapahtunutta edistymistä. On näin ollen aiheellista tarkastella tämän asetuksen tehokkuutta kattavasti vuonna 2023, jotta kaikkien näiden välineiden mukaisia toimenpiteitä voidaan arvioida koordinoidulla ja johdonmukaisella tavalla. Komission olisi tässä vuoden 2023 tarkastelussa myös esitettävä selkeästi, miten henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjä vähennetään edelleen vuoden 2030 jälkeen, jotta Pariisin sopimuksen pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista voidaan merkittävästi edistää. Kertomukseen tästä tarkastelusta olisi tarvittaessa liitettävä tämän asetuksen muuttamista koskeva ehdotus.

(52)

Jotta voidaan varmistaa tämän asetuksen yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa, joka koskee niiden yksityiskohtaisten edellytysten tarkentamista, joita sovelletaan yhteenliittymäjärjestelyihin, yksityiskohtaisten sääntöjen hyväksymistä keskimääräisiä päästöjä koskevien tietojen seuranta- ja ilmoittamismenettelyistä sekä liitteen II ja III soveltamisesta, yksityiskohtaisten sääntöjen hyväksymistä menettelyistä poikkeamista, joita havaitaan tarkastuksissa käytössä olevien ajoneuvojen hiilidioksidipäästöissä, ilmoittamiseksi ja niiden ottamiseksi huomioon valmistajan keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen laskennassa, liikapäästömaksujen perimiskeinojen määrittämistä, valmistajien suoritustason julkaisemista, innovatiivisten teknologioiden tai innovatiivisten teknologiapakettien hyväksymismenettelyyn sovellettavien yksityiskohtaisten säännösten hyväksymistä, yksityiskohtaisen menettelyn hyväksymistä niiden tietojen keräämistä ja käsittelyä varten, jotka koskevat henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen todellisia hiilidioksidipäästöjä ja polttoaineen- tai energiankulutusta, menettelyjen määrittämistä niiden tarkastusten suorittamista varten, jotka koskevat i) sitä, että vaatimustenmukaisuustodistuksiin kirjatut hiilidioksidipäästöjen ja polttoaineenkulutuksen arvot vastaavat ajoneuvon käytönaikaisia hiilidioksidipäästöjä ja ii) sitä, onko olemassa asennettuja laitteita tai ajoneuvojen otosta koskevia strategioita, joilla parannetaan keinotekoisesti ajoneuvon suorituskykyä tyyppihyväksyntää varten tehtävissä testeissä, ja hiilidioksidipäästöjen mittaamiseen liittyvän sääntömääräisen testausmenettelyn muuttumisen huomioon ottamiseksi tarvittavien korrelaatioparametrien määrittäminen. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (17) mukaisesti.

(53)

Tämän asetuksen muiden kuin keskeisten osien muuttamiseksi tai tapauksen mukaan täydentämiseksi komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä SEUT 290 artiklan mukaisesti tämän asetuksen liitteissä II ja III esitettyjen tietovaatimusten ja tietoparametrien muuttamiseksi, sääntöjen antamiseksi poikkeuskelpoisuuden arviointiperusteiden tulkinnasta, poikkeushakemusten sisällöstä sekä hiilidioksidipäästöjen vähentämisohjelmien sisällöstä ja arvioinnista, liitteessä I olevan A osan muuttamiseksi kapealla erikoisalalla toimivia valmistajia koskevien poikkeustavoitteiden laskentakaavojen vahvistamiseksi, innovatiivisten teknologioiden osuuden enimmäisvaikutuksen valmistajan keskimääräisten hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen mukauttamiseksi vuodesta 2025 alkaen, ohjaavien periaatteiden ja perusteiden vahvistamiseksi tarkastusten suorittamista koskevien menettelyjen määrittelemiseksi, M0- ja TM0-arvojen mukauttamiseksi ja kaavojen mukauttamiseksi, jotta voidaan laskea päästötavoitteet sääntömääräisen testausmenettelyn muuttumisen huomioon ottamiseksi. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (18) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(54)

Asetukset (EY) N:o 443/2009 ja (EU) N:o 510/2011 olisi kumottava 1 päivästä tammikuuta 2020.

(55)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitteita eli hiilidioksidipäästöjä koskevien vaatimusten vahvistamista uusille henkilöautoille ja uusille kevyille hyötyajoneuvoille, vaan ne voidaan niiden laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi,

—

2:ta henkilöautoa vuonna 2020,

—

1,67:ää henkilöautoa vuonna 2021,

—

1,33:a henkilöautoa vuonna 2022,

—

1:tä henkilöautoa vuodesta 2023 alkaen,

(1)

Unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 (2), jäljempänä ’koodeksi’, mukaan kaikki tietojenvaihto tulliviranomaisten välillä sekä talouden toimijoiden ja tulliviranomaisten välillä sekä näiden tietojen tallentaminen on tehtävä sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä käyttäen.

(2)

Koodeksissa säädetään kuitenkin mahdollisuudesta käyttää siirtymäkaudella muuta tietojen vaihtamis- ja tallennusmenetelmää kuin sen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä, jos koodeksin säännösten soveltamisessa tarvittavat sähköiset järjestelmät eivät vielä ole toiminnassa. Tämän siirtymäkauden on päätyttävä viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2020.

(3)

Koodeksissa säädetään, että jäsenvaltioiden on tehtävä yhteistyötä komission kanssa kehittääkseen, ylläpitääkseen ja käyttääkseen tullitietojen vaihtamisessa ja tallentamisessa käytettäviä sähköisiä järjestelmiä ja että komissio laatii työohjelman kyseisten sähköisten järjestelmien kehittämisestä ja käyttöönotosta.

(4)

Työohjelma laadittiin komission täytäntöönpanopäätöksellä (EU) 2016/578 (3). Siinä on luettelo koodeksin soveltamiseksi edellytettävistä 17 sähköisestä järjestelmästä, joiden kehittämisestä vastaavat joko jäsenvaltiot yksin (kansallisella tasolla hallinnoitavat järjestelmät eli ”kansalliset järjestelmät”) tai jäsenvaltiot tiiviissä yhteistyössä komission kanssa (unionin laajuiset järjestelmät, joista osa sisältää sekä unionin osia että kansallisia osia eli ”Euroopan laajuiset järjestelmät”).

(5)

Työohjelmassa vahvistetaan aikataulu kyseisten kansallisten ja Euroopan laajuisten järjestelmien täytäntöönpanolle.

(6)

Siirtyminen pelkästään sähköisten järjestelmien käyttöön talouden toimijoiden ja tulliviranomaisten välisessä sekä tulliviranomaisten keskinäisessä tietojenvaihdossa mahdollistaa koodeksissa säädetyn yksinkertaistamisen täysimääräisen toteutumisen, mikä johtaa toimijoiden väliseen tehokkaampaan tietojenvaihtoon, tavaroiden saapumisen, passituksen ja poistumisen tehokkaampaan rekisteröintiin, keskitettyyn tulliselvitykseen ja yhtenäisiin tullitarkastuksiin unionin koko tullialueella ja vähentää näin hallinnollisia kustannuksia, byrokratiaa, virheitä ja petoksia tulli-ilmoituksissa sekä tuontipaikkakeinottelua.

(7)

Sähköisten järjestelmien käyttöönotto edellyttää, että komissio ja jäsenvaltiot yhdenmukaistavat tietoelementit kansainvälisesti hyväksyttyjen tietomallien pohjalta, kuten koodeksissa vaaditaan, sekä rahallisten että ajallisten investointien tekemiseksi, ja ohjelmoivat eräissä tapauksissa nykyiset sähköiset järjestelmät kokonaan uudelleen. Jäsenvaltiot ovat suunnitelleet sähköisten järjestelmien kehittämisen eri tavoin, mikä on johtanut kyseisten järjestelmien eriaikaiseen käyttöönottoon eri puolilla unionia. Sähköiset järjestelmät liittyvät läheisesti toisiinsa, joten niiden käyttöön ottaminen oikeassa järjestyksessä on tärkeää. Viivästykset yhden järjestelmän käyttöönotossa viivästyttävät sen vuoksi väistämättä muiden järjestelmien kehittämistä. Koodeksi (mukaan lukien 31 päivänä joulukuuta 2020 päättyvät siirtymätoimenpiteet) annettiin vuonna 2013, mutta koodeksia täydentävät ja sen täytäntöönpanevat säännöt eli komission delegoitu asetus (EU) 2015/2446 (4), komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2015/2447 (5) ja komission delegoitu asetus (EU) 2016/341 (6) julkaistiin vasta vuosina 2015 ja 2016. Tämän vuoksi sähköisten järjestelmien kehittämiseksi tarvittavien toiminnallisten ja teknisten määrittelyjen valmistuminen viivästyi.

(8)

Vaikka koodeksin 278 artiklassa asetetaan ainoastaan yksi määräaika, 31 päivä joulukuuta 2020, jolloin viimeistään kaikki kyseisessä artiklassa tarkoitetut sähköiset järjestelmät on otettava käyttöön, ja huolimatta unionissa ja joissakin jäsenvaltioissa budjettitasolla ja toiminnallisella tasolla toteutetuista toimista työn saattamiseksi päätökseen annetussa määräajassa, on käynyt ilmi, että jotkut järjestelmät voidaan ottaa vain osittain käyttöön kyseiseen päivämäärään mennessä. Tämä tarkoittaa, että joidenkin olemassa olevien järjestelmien käyttöä on jatkettava tämän päivämäärän jälkeenkin. Koska tämän määräajan pidentämistä koskevia lainsäädäntömuutoksia ei ole esitetty, yritykset ja tulliviranomaiset eivät pysty täyttämään tullioperaatioihin liittyviä tehtäviään ja oikeudellisia velvoitteitaan.

(9)

Työtä olisi jatkettava 31 päivän joulukuuta 2020 jälkeen kolmen järjestelmäryhmän osalta. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kansalliset sähköiset järjestelmät, jotka koskevat unionin tullialueelle tuotujen tavaroiden saapumistiedonantoja, esittämistä, väliaikaisen varastoinnin ilmoituksia ja tulli-ilmoituksia (mukaan lukien erityismenettelyt ulkoista jalostusmenettelyä lukuun ottamatta) ja joita on päivitettävä tai muokattava tiettyjen koodeksissa säädettyjen vaatimusten huomioon ottamiseksi, kuten sen huomioimiseksi, että kyseisiin järjestelmiin syötettäviä tietoja koskevat vaatimukset on yhdenmukaistettava. Toiseen ryhmään kuuluvat olemassa olevat sähköiset järjestelmät, joita on päivitettävä tiettyjen koodeksin edellyttämien seikkojen, kuten järjestelmiin syötettäviä tietoja koskevien vaatimusten yhdenmukaistamisen, ottamiseksi huomioon. Tähän ryhmään kuuluu kolme Euroopan laajuista järjestelmää (saapumisen yleisilmoituksia koskeva järjestelmä, ulkoista ja sisäistä passitusta koskeva järjestelmä ja unionin tullialueelta vietäviä tavaroita koskeva järjestelmä) ja kansallinen vientijärjestelmä (mukaan lukien kansallisia erityismenettelyjä koskevan järjestelmän vientiosa). Kolmanteen ryhmään kuuluu kolme uutta Euroopan laajuista sähköistä järjestelmää (mahdollisesta tai olemassa olevasta tullivelasta annettavaa vakuutta koskeva järjestelmä, tavaroiden tullioikeudellista asemaa koskeva järjestelmä ja keskitettyä tulliselvitystä koskeva järjestelmä). Komissio on laatinut yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa yksityiskohtaisen aikataulun näiden järjestelmien käyttöön ottamiseksi vuoden 2025 loppuun mennessä.

(10)

Sähköisten järjestelmien kehittämistä koskevien uusien suunnitelmien mukaisesti koodeksissa säädettyä siirtymäkautta, jonka aikana muita tietojen vaihtamis- ja tallennusjärjestelmiä kuin sen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä saadaan käyttää, olisi jatkettava vuoden 2022 loppuun asti ensimmäisen ryhmän osalta ja vuoden 2025 loppuun asti toisen ja kolmannen sähköisten järjestelmien ryhmän osalta.

(11)

Koodeksin täytäntöön panemiseksi käyttöön otettaviin muihin järjestelmiin olisi sovellettava edelleen muille tietojen vaihtamis- ja tallennusjärjestelmille kuin sen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille sähköisille tietojenkäsittelymenetelmille 31 päiväksi joulukuuta 2020 vahvistettua yleistä päättymispäivää.

(12)

Jotta Euroopan parlamentti ja neuvosto voisivat seurata kaikkien koodeksin 278 artiklassa tarkoitettujen koodeksin säännösten soveltamiseksi tarvittavien sähköisten järjestelmien käyttöönottoa, komission olisi raportoitava säännöllisesti edistymisestä ja välitavoitteiden saavuttamisesta suunnitellussa aikataulussa. Jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava tätä varten kahdesti vuodessa asianmukaiset tiedot komissiolle. Kun kaikki sähköiset järjestelmät ovat toiminnassa, komission olisi arvioitava kyseisten järjestelmien tarkoituksenmukaisuutta toimivuustarkastuksella, joka tehdään vuoden kuluessa ensimmäisestä päivästä, jona kaikki nämä järjestelmät ovat toiminnassa.

(13)

Koodeksi olisi sen vuoksi muutettava,

1)

Korvataan 278 artikla seuraavasti:

2)

Lisätään artikla seuraavasti:

3)

Korvataan 279 artikla seuraavasti:

(1)

Maataloustuote- ja elintarvikeketjussa on yleistä, että maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tavarantoimittajien ja ostajien neuvotteluvoima on merkittävästi epätasapainossa. Tämä neuvotteluvoiman epätasapaino johtaa todennäköisesti hyvän kauppatavan vastaisiin käytäntöihin, kun suuremmat ja vaikutusvaltaisemmat kauppakumppanit pyrkivät noudattamaan myyntitapahtuman osalta tiettyjä käytäntöjä tai sopimusjärjestelyjä, jotka ovat niiden oman edun mukaisia. Tällaiset käytännöt voivat esimerkiksi poiketa jyrkästi hyvästä kauppatavasta, olla kunniallisen ja vilpittömän menettelyn vastaisia ja olla yhden kauppakumppanin yksipuolisesti toiselle määräämiä, aiheuttaa taloudellisen riskin perusteettoman ja suhteettoman siirtymisen yhdeltä kauppakumppanilta toiselle tai aiheuttaa yhdelle kauppakumppanille oikeuksien ja velvoitteiden merkittävän epätasapainon. Jotkin käytännöt saattavat olla räikeästi hyvän kauppatavan vastaisia, vaikka ne olisivat molempien osapuolten hyväksymiä. Hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen osalta olisi otettava käyttöön unionin suojelun vähimmäistaso, jotta voidaan vähentää tällaisten käytäntöjen esiintymistä, sillä ne vaikuttavat todennäköisesti kielteisesti maatalousväestön elintasoon. Tämän direktiivin mukainen vähimmäistason yhdenmukaistaminen antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden hyväksyä tai pitää voimassa kansallisia sääntöjä, jotka menevät tässä direktiivissä lueteltuja hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä pidemmälle.

(2)

Vuoden 2009 jälkeen kolmessa komission julkaisussa (komission 28 päivänä lokakuuta 2009 antama tiedonanto toimivammasta elintarvikeketjusta Eurooppaan, komission 15 päivänä heinäkuuta 2014 antama tiedonanto hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjunnasta yritysten välisessä elintarvikeketjussa ja komission 29 päivänä tammikuuta 2016 antama kertomus yritysten välisistä hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä elintarvikeketjussa) on keskitytty elintarvikeketjun toimintaan, myös hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen esiintymiseen. Komissio ehdotti toivottavia ominaisuuksia kansallisiin ja vapaaehtoisiin hallintokehyksiin, jotka koskevat hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä elintarvikeketjussa. Kaikkia näitä ominaisuuksia ei ole otettu osaksi lainsäädäntökehystä tai vapaaehtoisia hallintojärjestelyitä jäsenvaltioissa, ja tällaisten käytäntöjen esiintyminen on pysynyt edelleen unionissa käytävän poliittisen keskustelun keskiössä.

(3)

Komission johtama elintarvikeketjun toiminnan parantamista käsittelevä korkean tason foorumi hyväksyi vuonna 2011 elintarvikeketjun vertikaalisia suhteita koskevia hyvän käytännön periaatteita, joista elintarvikeketjun toimijoiden enemmistöä edustavat järjestöt olivat sopineet. Nämä periaatteet muodostivat perustan vuonna 2013 käynnistetylle SCI-toimitusketjualoitteelle (Supply Chain -aloitteelle).

(4)

Euroopan parlamentti kehotti 7 päivänä kesäkuuta 2016 hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä elintarvikeketjussa antamassaan päätöslauselmassa (4) komissiota esittämään ehdotuksen hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä koskevaksi unionin lainsäädäntökehykseksi. Neuvosto kehotti 12 päivänä joulukuuta 2016 antamissaan päätelmissä viljelijöiden aseman vahvistamisesta elintarvikeketjussa ja hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjunnasta komissiota tekemään kohtuullisessa ajassa vaikutustenarvioinnin, jonka perusteella voitaisiin ehdottaa unionin lainsäädäntökehystä tai muita kuin lainsäädäntötoimenpiteitä hyvän kauppatavan vastaisiin käytäntöihin puuttumiseksi. Komissio on laatinut vaikutustenarvioinnin, jota edelsivät avoin julkinen kuuleminen ja kohdennetut kuulemiset. Lisäksi komissio on antanut lainsäädäntöprosessin aikana tietoja, joiden mukaan suuret toimijat edustavat huomattavaa osuutta tuotannon kokonaisarvosta.

(5)

Maataloustuote- ja elintarvikeketjussa toimii eri toimijoita maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden eri tuotanto-, jalostus-, markkinointi-, jakelu- ja vähittäismyyntivaiheissa. Kyseinen ketju on selkeästi tärkein kanava, jolla maataloustuotteet ja elintarvikkeet tuodaan ”pellolta pöytään”. Nämä toimijat käyvät kauppaa maataloustuotteilla ja elintarvikkeilla eli maatalouden alkutuotteilla, myös kalastus- ja vesiviljelytuotteilla, jotka on lueteltu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteessä I, ja tuotteilla, joita ei luetella kyseisessä liitteessä mutta jotka on jalostettu käytettäväksi elintarvikkeena käyttäen kyseisessä liitteessä lueteltuja tuotteita.

(6)

Kaikkeen taloudelliseen toimintaan kuuluu olennaisena osana liiketoimintariski, mutta maataloustuotantoon liittyy erityisen leimallisesti epävarmuus, koska se riippuu biologisista prosesseista ja se on lisäksi alttiina sääolosuhteille. Tätä epävarmuutta lisää se, että maataloustuotteet ja elintarvikkeet ovat enemmän tai vähemmän pilaantuvia ja kausiluonteisia. Nykyinen maatalouspolitiikan toimintaympäristö on selkeästi aiempaa markkinasuuntautuneempi, ja hyvän kauppatavan vastaisilta käytännöiltä suojelusta on tullut tärkeämpää maataloustuote- ja elintarvikeketjussa toimivien toimijoiden kannalta.

(7)

On huomattava erityisesti, että tällaiset hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt vaikuttavat todennäköisesti kielteisesti maatalousväestön elintasoon. Kyseisen vaikutuksen katsotaan olevan joko suoraa, silloin kun se koskee maataloustuottajia ja niiden organisaatioita tavarantoimittajina, tai epäsuoraa, silloin kun maataloustuote- ja elintarvikeketjussa esiintyvien hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen seuraukset kertautuvat tavalla, joka vaikuttaa kielteisesti kyseisen ketjun alkutuottajiin.

(8)

Suurimmassa osassa jäsenvaltioita, joskaan ei kaikissa, on erityisiä kansallisia sääntöjä, joilla suojellaan tavarantoimittajia hyvän kauppatavan vastaisilta käytännöiltä, joita esiintyy yritysten välisissä suhteissa maataloustuote- ja elintarvikeketjussa. Sopimusoikeuteen tai itsesääntelyaloitteisiin turvautuminen on mahdollista, mutta pelko kaupallisista kostotoimista valituksen tekijää kohtaan sekä tällaisten käytäntöjen riitauttamiseen liittyvät taloudelliset riskit rajoittavat näiden muutoksenhakukeinojen käytännön arvoa. Joissakin jäsenvaltioissa, joissa on hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä koskevia erityissääntöjä, on sen vuoksi annettu hallintoviranomaisille valtuudet tällaisten sääntöjen täytäntöönpanon valvontaan. Jäsenvaltioiden hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä koskeville säännöille – sikäli kuin niitä on – on kuitenkin ominaista se, että ne eroavat merkittävästi toisistaan.

(9)

Toimijoiden lukumäärä ja koko vaihtelevat maataloustuote- ja elintarvikeketjun eri vaiheissa. Neuvotteluvoiman erot, joihin vaikuttaa tavarantoimittajan taloudellinen riippuvuus ostajasta, johtavat todennäköisesti siihen, että suuremmat toimijat määräävät hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä pienemmille toimijoille. Dynaamisen lähestymistavan, joka perustuu tavarantoimittajan ja ostajan suhteelliseen kokoon vuotuisen liikevaihdon osalta, olisi tarjottava parempi suoja hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä vastaan sitä eniten tarvitseville toimijoille. Hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt ovat erityisen vahingollisia maataloustuote- ja elintarvikeketjun pienille ja keskisuurille yrityksille, jäljempänä ’pk-yritykset’. Pk-yrityksiä suurempia yrityksiä, joiden vuotuinen liikevaihto ei ylitä 350 000 000 euroa, olisi myös suojeltava hyvän kauppatavan vastaisilta käytännöiltä, jotta vältetään kustannukset, joita aiheutuu tällaisten käytäntöjen siirtymisestä eteenpäin koskemaan maataloustuottajia. Maataloustuottajiin kohdistuva kertautuva vaikutus näyttää olevan erityisen merkittävä yrityksillä, joiden vuotuinen liikevaihto on enintään 350 000 000 euroa. Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden, mukaan lukien jalostetut tuotteet, väliportaan tavarantoimittajien suojelulla voidaan myös välttää kaupan ohjautuminen pois maataloustuottajilta ja niiden yhteenliittymiltä, jotka tuottavat jalostettuja tuotteita, sellaisille tavarantoimittajille, joita suojelu ei koske.

(10)

Tässä direktiivissä säädetyn suojelun pitäisi hyödyttää maataloustuottajia ja luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka toimittavat maataloustuotteita ja elintarvikkeita, mukaan lukien tuottajaorganisaatiot riippumatta siitä, ovatko ne hyväksyttyjä vai eivät, ja tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymät riippumatta siitä, ovatko ne hyväksyttyjä vai eivät, niiden suhteellisesta neuvotteluvoimasta riippuen. Kyseisiin tuottajaorganisaatioihin ja tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymiin kuuluvat osuuskunnat. Nämä tuottajat ja henkilöt ovat erityisen alttiita hyvän kauppatavan vastaisille käytännöille ja kykenevät heikoiten selviytymään niistä ilman kielteisiä vaikutuksia taloudelliselle elinkelpoisuudelleen. Niiden tavarantoimittajien luokkien osalta, joita tässä direktiivissä tarkoitettu suojelu koskee, on syytä huomata, että merkittävä osa viljelijöiden muodostamista osuuskunnista on pk-yrityksiä suurempia yrityksiä, joiden vuotuinen liikevaihto ei ylitä 350 000 000 euroa.

(11)

Tämän direktiivin soveltamisalan olisi katettava kaupalliset toimet riippumatta siitä, toteutetaanko ne yritysten välillä vai yritysten ja viranomaisten välillä ottaen huomioon, että viranomaisiin olisi sovellettava samoja vaatimuksia niiden ostaessa maataloustuotteita ja elintarvikkeita. Tätä direktiiviä olisi sovellettava kaikkiin ostajana toimiviin viranomaisiin.

(12)

Unionin tavarantoimittajia olisi suojeltava hyvän kauppatavan vastaisilta käytännöiltä, joita harjoittavat ostajat, jotka ovat sijoittautuneet samaan jäsenvaltioon kuin tavarantoimittaja tai eri jäsenvaltioon kuin tavarantoimittaja ja lisäksi hyvän kauppatavan vastaisilta käytännöiltä, joita harjoittavat unionin ulkopuolelle sijoittautuneet ostajat. Tällaisella suojelulla voitaisiin välttää mahdolliset tahattomat seuraukset, kuten sijoittautumispaikan valitseminen sovellettavien sääntöjen perusteella. Unionin ulkopuolelle sijoittautuneita tavarantoimittajia olisi myös suojeltava hyvän kauppatavan vastaisilta käytännöiltä niiden myydessä maataloustuotteita ja elintarvikkeita unioniin. Tällaiset tavarantoimittajat ovat yhtä alttiita hyvän kauppatavan vastaisille käytännöille, ja lisäksi laajemmalla suojalla voitaisiin myös välttää kaupan ohjautuminen tahattomasti sellaisille tavarantoimittajille, joita suojelu ei koske, mikä heikentäisi unionin tavarantoimittajien suojelua.

(13)

Tietyt maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden myynnin liitännäispalvelut olisi sisällytettävä tämän direktiivin soveltamisalaan.

(14)

Tätä direktiiviä olisi sovellettava liiketoimintaan, jota suuremmat toimijat harjoittavat sellaisia toimijoita kohtaan, joilla on vähemmän neuvotteluvoimaa. Asianmukainen tapa arvioida suhteellista neuvotteluvoimaa on eri toimijoiden vuotuinen liikevaihto. Vaikka kyseessä on arvio, tämä kriteeri mahdollistaa sen, että toimijat voivat ennakoida, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia niillä on tämän direktiivin mukaisesti. Suojelulla olisi oltava yläraja, jonka olisi estettävä sellaisten toimijoiden suojeleminen, jotka eivät ole alttiita tai ovat merkittävästi vähemmän alttiita hyvän kauppatavan vastaisille käytännöille kuin niiden pienemmät kumppanit tai kilpailijat. Sen vuoksi tässä direktiivissä vahvistetaan toimijoiden liikevaihtoon perustuvia luokkia, joiden mukaisesti suojelua toteutetaan.

(15)

Koska hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä voi esiintyä maataloustuotteen tai elintarvikkeen myynnin kaikissa vaiheissa ennen myyntitapahtumaa, sen aikana tai sen jälkeen, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tätä direktiiviä sovelletaan tällaisiin käytäntöihin riippumatta siitä, koska ne esiintyvät.

(16)

Tehtäessä päätöstä siitä, pidetäänkö tiettyä kaupan käytäntöä hyvän kauppatavan vastaisena, on tärkeää pienentää riskiä siitä, että rajoitetaan osapuolten välillä sovittujen oikeudenmukaisten ja tehokkuutta luovien sopimusten käyttöä. Tämän vuoksi on aiheellista erottaa toisistaan käytännöt, joista osapuolet ovat sopineet selkeästi ja yksiselitteisesti toimitussopimuksissa tai myöhemmin tehdyissä sopimuksissa, ja käytännöt, joita esiintyy liiketoimen aloittamisen jälkeen ilman että niistä on sovittu etukäteen, joten ainoastaan yksipuolisesti ja takautuvasti tehdyt muutokset näihin toimitussopimuksen selkeisiin ja yksiselitteisiin ehtoihin kielletään. Joitakin kaupan käytäntöjä pidetään kuitenkin hyvän kauppatavan vastaisina luonnostaan, eikä niihin pitäisi soveltaa osapuolten sopimusvapautta.

(17)

Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maksujen viivästyminen, mukaan lukien pilaantuvien tuotteiden maksujen viivästyminen, ja pilaantuvien tuotteiden tilausten peruuttaminen lyhyellä varoitusajalla vaikuttavat kielteisesti tavarantoimittajan taloudelliseen elinkelpoisuuteen ilman, että tämä saisi vastineeksi hyötyä. Tällaiset käytännöt olisi näin ollen kiellettävä. Tässä yhteydessä on asianmukaista vahvistaa pilaantuvien maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden määritelmä tämän direktiivin soveltamista varten. Elintarvikelainsäädäntöön liittyvissä unionin säädöksissä käytetyt määritelmät liittyvät erilaisiin tavoitteisiin, kuten terveyteen ja elintarviketurvallisuuteen, eivätkä ne sen vuoksi sovellu tämän direktiivin tarkoituksia varten. Tuote olisi katsottava pilaantuvaksi, jos on odotettavissa, että siitä tulee myytäväksi kelpaamaton 30 päivän kuluessa tavarantoimittajan toteuttamasta viimeisestä sadonkorjuu-, tuotanto- tai jalostustoimesta riippumatta siitä, onko tuotetta myynnin jälkeen jalostettu edelleen ja riippumatta siitä, onko tuotetta myynnin jälkeen käsitelty muiden sääntöjen, erityisesti elintarviketurvallisuuden sääntöjen, mukaisesti. Pilaantuvat tuotteet käytetään tai myydään yleensä nopeasti. Pilaantuvien tuotteiden maksut, jotka suoritetaan yli 30 päivää toimituksen jälkeen tai 30 päivää sovitun toimituskauden päättymisen jälkeen, jos tuotteita toimitetaan säännöllisesti, tai 30 päivää maksettavan määrän vahvistamispäivän jälkeen, eivät ole hyvän kauppatavan mukaisia. Viljelijöitä ja heidän maksuvalmiuttaan koskevan suojelun lisäämiseksi muiden maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden toimittajien ei pitäisi joutua odottamaan maksua pidempään kuin 60 päivää toimituksen jälkeen, 60 päivää sovitun toimituskauden päättymisen jälkeen, jos tuotteita toimitetaan säännöllisesti, tai 60 päivää maksettavan määrän vahvistamispäivän jälkeen.

Kyseisiä rajoituksia olisi sovellettava ainoastaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden myyntiin liittyviin maksuihin, ei muihin maksuihin, kuten osuuskunnan jäsenilleen suorittamiin lisämaksuihin. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/7/EU (5) mukaisesti päivää, jona sovittua toimituskautta koskeva maksettava määrä on vahvistettu, olisi myös voitava pitää tätä direktiiviä sovellettaessa laskun antamispäivänä tai päivänä, jona ostaja on sen vastaanottanut.

(18)

Tässä direktiivissä vahvistetut maksuviivästyksiä koskevat säännökset muodostavat maataloustuote- ja elintarvikealalle erityissäännöt suhteessa direktiivissä 2011/7/EU vahvistettuihin maksuaikoja koskeviin säännöksiin. Tässä direktiivissä säädetyt maksuviivästyksiä koskevat säännökset eivät saisi vaikuttaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 (6) 172 a artiklassa tarkoitettuihin sopimuksiin arvon jakamista koskevista lausekkeista. Jotta turvataan koulujärjestelmän moitteeton toiminta asetuksen (EU) N:o 1308/2013 23 artiklan mukaisesti, tässä direktiivissä vahvistettuja maksuviivästyssäännöksiä ei pitäisi soveltaa maksuihin, jotka ostaja (eli tuen hakija) suorittaa tavarantoimittajalle koulujärjestelmän puitteissa. Ottaen huomioon terveydenhuoltopalveluja tarjoavien julkisyhteisöjen haasteet terveydenhuollon priorisoimisessa tavalla, joka varmistaa tasapainon yksittäisten potilaiden tarpeiden ja taloudellisten resurssien välillä, näitä säännöksiä ei pitäisi myöskään soveltaa direktiivin 2011/7/EU 4 artiklan 4 kohdan b alakohdassa tarkoitettuihin terveydenhuoltopalveluja tarjoaviin julkisyhteisöihin.

(19)

Viininvalmistukseen tarkoitetuilla rypäleillä ja puristemehulla on erityispiirteitä, koska rypäleet korjataan vain hyvin rajallisena aikana vuodesta, mutta niitä käytetään joissakin tapauksissa vasta vuosia myöhemmin myytävän viinin valmistukseen. Kyseisen erityistilanteen huomioon ottamiseksi tuottajaorganisaatiot ja toimialakohtaiset organisaatiot ovat perinteisesti kehittäneet tällaisten tuotteiden toimittamista koskevia vakiosopimuksia. Tällaisissa vakiosopimuksissa vahvistetaan erityiset maksuajat maksueriä varten. Koska tavarantoimittajat ja ostajat käyttävät kyseisiä vakiosopimuksia monivuotisiin järjestelyihin, ne antavat maataloustuottajille paitsi kestävien myyntisuhteiden tuomaa turvaa myös lisäävät toimitusketjun vakautta. Jos tällaisia vakiosopimuksia on laatinut hyväksytty tuottajaorganisaatio, toimialakohtainen organisaatio tai tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymä, ja jäsenvaltio on tehnyt niistä velvoittavia asetuksen (EU) N:o 1308/2013 164 artiklan mukaisesti (”soveltamisalan laajentaminen”) ennen 1 päivää tammikuuta 2019 tai jos jäsenvaltio uusii vakiosopimusten soveltamisalan laajentamisen ilman, että maksuehtoja muutetaan merkittävästi rypäleiden ja puristemehun toimittajien vahingoksi, tässä direktiivissä vahvistettuja maksuviivästyssäännöksiä ei pitäisi soveltaa tällaisiin sopimuksiin, jotka on tehty viininvalmistukseen tarkoitettujen rypäleiden ja puristemehun toimittajien ja niiden suorien ostajien välillä. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle hyväksyttyjen tuottajaorganisaatioiden, toimialakohtaisten organisaatioiden ja tuottajaorganisaatioiden yhteenliittymien sopimuksista asetuksen (EU) N:o 1308/2013 164 artiklan 6 kohdan mukaisesti.

(20)

Pilaantuvien tuotteiden peruuttamista alle 30 päivän varoitusajalla olisi pidettävä hyvän kauppatavan vastaisena, koska tavarantoimittajan ei ole välttämättä mahdollista löytää kyseisille tuotteille vaihtoehtoisia ostajia. Tiettyjen alojen tuotteiden peruuttaminen tätä lyhyemmilläkin varoitusajoilla saattaa kuitenkin silti jättää tavarantoimittajille riittävästi aikaa myydä tuotteet muualla tai käyttää ne itse. Jäsenvaltioiden olisi näin ollen voitava asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa asettaa tällaisilla aloilla peruuttamiselle lyhyempiä varoitusaikoja.

(21)

Vahvempien ostajien ei pitäisi muuttaa hyväksyttyjä sopimusehtoja yksipuolisesti esimerkiksi poistamalla toimitussopimukseen kuuluvia tuotteita valikoimasta. Tätä ei pitäisi kuitenkaan soveltaa tilanteissa, joissa tavaratoimittajan ja ostajan välillä on sopimus, jossa nimenomaisesti todetaan, että ostaja voi myöhemmin tarkentaa jotakin liiketoimeen liittyvää konkreettista seikkaa tulevien tilausten osalta. Tällainen seikka voisi esimerkiksi koskea tilattavia määriä. Tietyllä hetkellä tehty sopimus ei välttämättä kata kaikkia tavarantoimittajan ja ostajan väliseen liiketoimeen liittyviä näkökohtia.

(22)

Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tavarantoimittajien ja ostajien olisi voitava neuvotella vapaasti myyntitapahtumista, mukaan lukien hinnoista. Tällaisissa neuvotteluissa käsitellään myös maksuja, jotka koskevat ostajan tavarantoimittajalle tarjoamia palveluja, kuten tuotevalikoimaan sisällyttämistä, markkinointia ja myynninedistämistä. Sen sijaan jos ostaja veloittaa tavarantoimittajalta maksuja, jotka eivät liity tiettyyn myyntitapahtumaan, tällaista käytäntöä olisi pidettävä hyvän kauppatavan vastaisena ja se olisi kiellettävä tämän direktiivin mukaisesti.

(23)

Vaikka velvoitetta käyttää kirjallisia sopimuksia ei pitäisi olla, kirjallisten sopimusten käyttö maataloustuote- ja elintarvikeketjussa voi edistää tiettyjen hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjumista. Näin ollen ja tavarantoimittajien suojelemiseksi kyseisiltä hyvän kauppatavan vastaisilta käytännöiltä tavarantoimittajilla tai niiden yhteenliittymillä olisi oltava oikeus pyytää kirjallista vahvistusta toimitussopimuksen ehdoista silloin, kun kyseiset ehdot on jo hyväksytty. Tällaisissa tapauksissa sitä, että ostaja kieltäytyy vahvistamasta toimitussopimuksen ehtoja kirjallisesti, olisi pidettävä hyvän kauppatavan vastaisena käytäntönä, joka olisi kiellettävä. Jäsenvaltiot saattavat lisäksi määrittää, jakaa ja edistää pitkän aikavälin sopimusten tekemistä koskevia parhaita käytäntöjä, joilla pyritään vahvistamaan tuottajien neuvotteluasemaa maataloustuote- ja elintarvikeketjussa.

(24)

Tällä direktiivillä ei yhdenmukaisteta todistustaakkaa koskevia sääntöjä, joita sovelletaan kansallisten valvontaviranomaisten kanssa käytävissä menettelyissä, eikä sillä yhdenmukaisteta toimitussopimusten määritelmää. Näin ollen todistustaakkaa koskevat säännöt ja toimitussopimusten määritelmä ovat jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön mukaisia.

(25)

Tavarantoimittajien olisi voitava tehdä tämän direktiivin mukaisesti valituksia tietyistä hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä. Se, että ostajat toteuttavat tai uhkaavat toteuttaa kaupallisia kostotoimia tavarantoimittajia vastaan, kun nämä käyttävät oikeuksiaan, esimerkiksi poistamalla tuotteita valikoimasta, vähentämällä tuotteiden tilausmääriä tai lopettamalla tietyt ostajan tavarantoimittajalle tarjoamat palvelut, kuten tavarantoimittajien tuotteiden markkinoinnin tai myynninedistämisen, olisi kiellettävä ja sitä olisi pidettävä hyvän kauppatavan vastaisena käytäntönä.

(26)

Tavallisesti ostaja vastaa kustannuksista, joita aiheutuu maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden varastoimisesta, esillä pitämisestä tai tuotevalikoimaan sisällyttämisestä taikka kyseisten tuotteiden asettamisesta saataville markkinoilla. Tästä seuraa, että tämän direktiivin mukaisesti olisi kiellettävä se, että tavarantoimittajalta veloitetaan kyseisistä palveluista joko ostajalle tai kolmannelle osapuolelle suoritettava maksu, ellei maksusta ole sovittu selkeästi ja yksiselitteisesti toimitussopimuksen tekemisen yhteydessä tai muussa ostajan ja tavarantoimittajan välillä myöhemmin tehdyssä sopimuksessa. Jos tällaisesta maksusta sovitaan, sen olisi perustuttava puolueettomiin ja kohtuullisiin arvioihin.

(27)

Jotta tavarantoimittajan osallistumista maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden myynninedistämisestä, markkinoinnista tai mainonnasta, mukaan lukien myynninedistämisesittelyt myymälöissä ja myyntikampanjat, aiheutuviin kustannuksiin voisi pitää hyvän kauppatavan mukaisena, näistä maksuista olisi sovittava selkeästi ja yksiselitteisesti toimitussopimuksen tekemisen yhteydessä tai muussa ostajan ja tavarantoimittajan välillä myöhemmin tehdyssä sopimuksessa. Muuten ne olisi kiellettävä tämän direktiivin mukaisesti. Jos tällaisesta maksusta sovitaan, sen olisi perustuttava puolueettomiin ja kohtuullisiin arvioihin.

(28)

Jäsenvaltioiden olisi nimettävä valvontaviranomaiset, jotta voidaan varmistaa tässä direktiivissä säädettyjen kieltojen tehokas täytäntöönpanon valvonta. Kyseisten viranomaisten olisi pystyttävä toimimaan joko omasta aloitteestaan tai sellaisten osapuolten esittämien valitusten, jotka ovat kärsineet hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä maataloustuote- ja elintarvikeketjussa, väärinkäytösten paljastajien tekemien valitusten tai nimettömien valitusten pohjalta. Jos valvontaviranomainen katsoo, ettei se voi asettaa valitusta etusijalle, sen olisi ilmoitettava tästä valituksen tekijälle ja esitettävä siihen syyt. Jos valituksen tekijä pyytää henkilöllisyytensä pitämistä luottamuksellisena kaupallisten kostotoimien pelossa, jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten olisi ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin.

(29)

Jos jäsenvaltiossa on enemmän kuin yksi valvontaviranomainen, sen olisi nimettävä yksi yhteyspiste valvontaviranomaisten välisen ja komission kanssa tehtävän tehokkaan yhteistyön helpottamiseksi.

(30)

Tavarantoimittajille saattaa olla esimerkiksi kielellisistä syistä helpompaa osoittaa valitukset oman jäsenvaltionsa valvontaviranomaiselle. Täytäntöönpanon valvonnan näkökulmasta voisi kuitenkin olla tehokkaampaa tehdä valitus sen jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, johon ostaja on sijoittautunut. Tavarantoimittajien olisi saatava valita, mille viranomaiselle ne haluavat valitukset osoittaa.

(31)

Tuottajaorganisaatioiden, muiden tavarantoimittajaorganisaatioiden ja tällaisten organisaatioiden yhteenliittymien, mukaan lukien niitä edustavien järjestöjen, tekemillä valituksilla voidaan suojata sellaisten organisaation yksittäisten jäsenten henkilöllisyys, jotka katsovat, että hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt ovat vaikuttaneet heihin. Muilla organisaatioilla, joilla on oikeutettu etu edustaa tavarantoimittajia, olisi myös oltava oikeus tehdä valituksia tavarantoimittajan pyynnöstä ja tämän edun mukaisesti, mikäli tällaiset organisaatiot ovat riippumattomia, voittoa tavoittelemattomia oikeushenkilöitä. Sen vuoksi jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten olisi voitava hyväksyä tällaisten tahojen tekemät valitukset ja toimia niiden pohjalta ja suojella samalla ostajan menettelyllisiä oikeuksia.

(32)

Nimetyillä valvontaviranomaisilla olisi oltava kaikki tarvittavat resurssit ja asiantuntemus, jotta ne voivat varmistaa, että hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen kielto pannaan tehokkaasti täytäntöön.

(33)

Jäsenvaltioiden valvontaviranomaisilla olisi oltava tarvittavat valtuudet ja asiantuntemus suorittaa tutkimuksia. Valtuuksien antaminen kyseisille viranomaisille ei tarkoita, että niiden on käytettävä kyseisiä valtuuksia kussakin suorittamassaan tutkimuksessa. Valtuuksiensa nojalla valvontaviranomaisten olisi esimerkiksi voitava kerätä tehokkaasti tosiasioihin perustuvaa tietoa, ja valvontaviranomaisilla olisi oltava toimivalta määrätä lopettamaan kielletty käytäntö tarpeen mukaan.

(34)

Ehkäisevät tekijät, kuten toimivalta määrätä sakkoja tai käynnistää menettelyjä, esimerkiksi tuomioistuinmenettelyjä, sakkojen määräämiseksi ja toimivalta määrätä muita yhtä tehokkaita seuraamuksia ja käynnistää menettelyjä niiden määräämiseksi sekä toimivalta julkaista tutkimusten tuloksia, mukaan lukien sellaisten tietojen julkaiseminen, jotka liittyvät rikkomuksiin syyllistyneisiin ostajiin, voivat kannustaa käyttäytymisen muutoksiin ja osapuolten sopimiseen oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa, minkä vuoksi niiden olisi kuuluttava osana valvontaviranomaisten valtuuksiin. Sakot voivat olla erityisen tehokkaita ja varoittavia. Valvontaviranomaisen olisi kuitenkin voitava kussakin yksittäisessä tutkimuksessa päättää, mitä valtuuksistaan se käyttää ja määrääkö se sakon tai muun yhtä tehokkaan seuraamuksen tai käynnistääkö se menettelyt sakon tai muun yhtä tehokkaan seuraamuksen määräämiseksi.

(35)

Valvontaviranomaisille annettujen valtuuksien käyttöön tämän direktiivin nojalla olisi sovellettava asianmukaisia suojatoimia, jotka täyttävät unionin oikeuden ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan yleisten periaatteiden vaatimukset Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti, mukaan luettuna ostajan puolustusoikeuksien kunnioittaminen.

(36)

Komission ja jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten olisi tehtävä tiivistä yhteistyötä, jotta varmistetaan yhteinen lähestymistapa tässä direktiivissä vahvistettujen sääntöjen soveltamiseen. Valvontaviranomaisten olisi erityisesti tarjottava toisilleen vastavuoroista apua esimerkiksi jakamalla tietoja ja avustamalla tutkimuksissa, joilla on valtioiden rajat ylittävä ulottuvuus.

(37)

Edistääkseen tehokasta täytäntöönpanon valvontaa komissio auttaa järjestämään jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten välillä säännöllisiä kokouksia, joissa voidaan jakaa tämän direktiivin säännösten soveltamisen kannalta asiaankuuluvia tietoja, parhaita käytäntöjä, tietoja uusimmasta kehityksestä, valvontakäytäntöjä ja suosituksia.

(38)

Kyseisten vaihtojen helpottamiseksi komission olisi perustettava julkinen verkkosivusto, jossa on kansallisia valvontaviranomaisia koskevia viittauksia sekä tietoa kansallisista toimenpiteistä, joilla tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallisista lainsäädäntöä.

(39)

Koska suurimmassa osassa jäsenvaltioita on jo hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä koskevia kansallisia sääntöjä, jotka tosin eroavat toisistaan, on aiheellista käyttää direktiiviä ottamaan käyttöön suojelun vähimmäistaso unionin oikeudessa. Tämän pitäisi antaa jäsenvaltioille mahdollisuus sisällyttää asiaa koskevat säännöt kansalliseen oikeusjärjestykseensä siten, että mahdollistetaan yhtenäiset käyttöön otettavat järjestelmät. Jäsenvaltioita ei pitäisi estää pitämästä voimassa tai ottamasta käyttöön alueellaan tiukempia kansallisia sääntöjä, jotka tarjoavat korkeamman suojelun tason hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä vastaan yritysten välisissä suhteissa maataloustuote- ja elintarvikeketjussa, edellyttäen että noudatetaan sisämarkkinoiden toimintaan sovellettavaa unionin oikeutta ja että tällaiset säännöt ovat oikeasuhteisia.

(40)

Jäsenvaltioilla olisi myös oltava mahdollisuus pitää voimassa tai ottaa käyttöön kansallisia sääntöjä, joilla on tarkoitus torjua hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä, jotka eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan, edellyttäen että noudatetaan sisämarkkinoiden toimintaan sovellettavaa unionin oikeutta ja että tällaiset säännöt ovat oikeasuhteisia. Tällaiset kansalliset säännöt voisivat mennä tätä direktiiviä pidemmälle esimerkiksi ostajien ja tavarantoimittajien kokoa, ostajien suojelua, tuotevalikoimaa ja palveluvalikoimaa koskevilta osin. Tällaiset kansalliset säännöt voisivat myös mennä tässä direktiivissä lueteltujen kiellettyjen hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen lukumäärää ja tyyppiä pidemmälle.

(41)

Tällaisia kansallisia sääntöjä sovellettaisiin vapaaehtoisten hallintotoimenpiteiden, kuten kansallisten menettelysääntöjen tai SCI-toimitusketjualoitteen rinnalla. Tavarantoimittajien ja ostajien välisen vaihtoehtoisen riitojen ratkaisun käyttöön olisi nimenomaisesti kannustettava, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tavarantoimittajan oikeutta tehdä valituksia tai kääntyä siviilituomioistuinten puoleen.

(42)

Komissio valvoo tämän direktiivin täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa. Lisäksi komission olisi voitava arvioida tämän direktiivin tehokkuutta. Tätä varten jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten olisi toimitettava komissiolle vuotuinen kertomus. Kyseisissä kertomuksissa olisi tarpeen mukaan annettava määrällisiä ja laadullisia tietoja valituksista, tutkimuksista ja tehdyistä päätöksistä. Komissiolle olisi siirrettävä täytäntöönpanovaltaa, jotta voidaan varmistaa raportointivelvoitteen yhdenmukainen täytäntöönpano. Tätä valtaa olisi käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011 (7) mukaisesti.

(43)

Tehokkaan täytäntöönpanon takaamiseksi toimissa, jotka koskevat hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä yritysten välisissä suhteissa maataloustuote- ja elintarvikeketjussa, komissio tarkastelee tämän direktiivin soveltamista ja toimittaa kertomuksen Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle. Kyseisessä tarkastelussa olisi arvioitava erityisesti maataloustuote- ja elintarvikeketjussa esiintyvien hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjumiseen tarkoitettujen kansallisten toimenpiteiden tehokkuutta sekä valvontaviranomaisten yhteistyön tehokkuutta. Tarkastelussa olisi myös kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, onko jatkossa perusteltua suojella tavarantoimittajien lisäksi maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden ostajia toimitusketjussa. Kertomukseen olisi tarvittaessa liitettävä lainsäädäntöehdotukset.

(44)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, eli unionin suojelun vähimmäistason ottamista käyttöön yhdenmukaistamalla jäsenvaltioiden erilaisia toimenpiteitä hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen osalta, vaan se voidaan sen laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,

1)

’maataloustuotteilla ja elintarvikkeilla’ Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteessä I lueteltuja tuotteita sekä tuotteita, joita ei luetella kyseisessä liitteessä mutta jotka on jalostettu käytettäväksi elintarvikkeena käyttäen kyseisessä liitteessä lueteltuja tuotteita;

2)

’ostajalla’ sellaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, kyseisen henkilön sijoittautumispaikasta riippumatta, tai viranomaista unionissa, joka ostaa maataloustuotteita ja elintarvikkeita; ’ostajalla’ voidaan tarkoittaa myös tällaisten luonnollisten ja oikeushenkilöiden ryhmää;

3)

’viranomaisella’ kansallisia viranomaisia, alue- tai paikallisviranomaisia, julkisoikeudellisia laitoksia sekä yhden tai useamman tällaisen viranomaisen tai yhden tai useamman tällaisen julkisoikeudellisen laitoksen muodostamia yhteenliittymiä;

4)

’tavarantoimittajalla’ sijoittautumispaikasta riippumatta maataloustuottajaa tai luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka myy maataloustuotteita ja elintarvikkeita; ’tavarantoimittajalla’ voidaan tarkoittaa myös tällaisten maataloustuottajien tai tällaisten luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden ryhmää, kuten tuottajaorganisaatiot, tavarantoimittajaorganisaatiot ja tällaisten organisaatioiden yhteenliittymät;

5)

’pilaantuvilla maataloustuotteilla ja elintarvikkeilla’ maataloustuotteita ja elintarvikkeita, joista voi tulla luonnostaan tai niiden jalostusvaiheessa myytäväksi kelpaamattomia 30 päivän kuluessa korjaamisesta, tuottamisesta tai jalostamisesta.