(1)

Valvontaviranomainen vastaanotti 23 päivänä syyskuuta 2013 kantelun (1), jossa väitettiin, että Íslandsbanki hf, jäljempänä ’ISB’, ja Arion Bank hf, jäljempänä ’Arion’, ovat saaneet sääntöjenvastaista valtiontukea Islannin keskuspankilta, jäljempänä ’IKP’, edullisin koroin myönnettynä pitkäkestoisena rahoituksena.

(2)

Valvontaviranomainen esitti 23 päivänä lokakuuta 2013 päivätyllä kirjeellä (2) Islannin viranomaisille tietopyynnön, johon nämä vastasivat 17 päivänä tammikuuta 2014 (3). Tapausta käsiteltiin myöhemmin valvontaviranomaisen ja Islannin viranomaisten edustajien pitämässä kokouksessa Reykjavikissa toukokuussa 2014. Neuvottelujen perusteella valvontaviranomainen lähetti Islannin viranomaisille kirjeen (4)5 päivänä kesäkuuta 2014. Tapausta käsiteltiin toistamiseen valvontaviranomaisen ja Islannin viranomaisten edustajien välillä pidetyssä kokouksessa, johon osallistui myös IKP:n edustaja, Reykjavikissa helmikuussa 2015. Neuvottelujen perusteella valvontaviranomainen lähetti Islannin viranomaisille 24 päivänä helmikuuta 2015 kirjeen (5), johon nämä vastasivat 1 päivänä huhtikuuta 2015 (6).

(3)

Valvontaviranomainen aloitti 20 päivänä toukokuuta 2015 tekemällään päätöksellä N:o 208/15/KOL muodollisen tutkintamenettelyn sääntöjenvastaiseksi väitetystä valtiontuesta, jota ISB:lle ja Arionille on myönnetty lainojen muuntamista koskevilla sopimuksilla, joiden ehtojen väitetään asettaneen kyseessä olevat pankit etuoikeutettuun asemaan. Islannin viranomaiset esittivät huomautuksia valvontaviranomaisen päätöksestä 28 päivänä elokuuta 2015 päivätyllä kirjeellä (7). Valvontaviranomainen sai samana päivänä huomautuksia myös toiselta väitetyistä tuensaajista, nimittäin Arionilta (8).

(4)

Päätös muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta (9) julkaistiin 24 päivänä syyskuuta 2015Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja sen ETA-täydennysosassa. IKP esitti huomautuksia menettelyn aloittamista koskevasta päätöksestä 5 päivänä lokakuuta 2015 päivätyllä kirjeellä (10).

(5)

Valvontaviranomainen pyysi IKP:ltä, ISB:ltä ja Arionilta lisätietoja 14 päivänä kesäkuuta 2016 päivätyllä kirjeellä (11). Islannin viranomaiset toimittivat pyydetyt tiedot 20 päivänä syyskuuta 2016 päivätyllä kirjeellä (12).

(6)

Kyseessä olevat toimenpiteet liittyvät IKP:n vakuudelliseen lainanantoon ja arvopapereiden lainaksi antamiseen. Osana keskuspankille ja viimesijaiselle lainanantajalle kuuluvia tehtäviä sekä muiden keskuspankkien noudattaman rahapolitiikan mukaisesti IKP tarjoaa lyhytaikaisia luottojärjestelyjä rahoitusalan yrityksille vakuudellisina lainoina pankin toimintaa säätelevien sääntöjen mukaisesti. Rahoituslaitokset voivat pyytää yliyön lainoja tai seitsemän vuorokauden lainoja IKP:n hyväksyttäviksi katsomia vakuuksia vastaan.

(7)

Vuosina 2007 ja 2008 vakuudellinen lainananto lisääntyi tasaisesti, ja IKP:stä tuli tärkeä likviditeetin lähde rahoitusalan yrityksille. Vakuudellisen lainanannon huippu saavutettiin 1 päivänä lokakuuta 2008 eli juuri ennen pankkien romahdusta – IKP oli tuolloin lainannut rahoituslaitoksille 520 miljardia Islannin kruunua. IKP:lle oli näin ollen kertynyt huomattavat – erityyppisillä vakuuksilla katetut – saatavat kolmelta kotimaiselta rahoitusalan yritykseltä (Landsbankinnilta, Glitniriltä ja Kaupthingilta) siihen mennessä, kun kyseiset kolme liikepankkia romahtivat. Tuolloin lähes 42 prosenttia IKP:n lainajärjestelyiden vakuuksista oli muodoltaan valtion takaamia arvopapereita tai omaisuusvakuudellisia arvopapereita, ja vakuuksista noin 58 prosenttia koostui Glitnirin, Kaupthingin ja Landsbankinnin liikkeeseen laskemista joukkolainoista (13).

(8)

Glitnirin vuonna 2008 tapahtuneen romahtamisen jälkeen IKP:n saatavat erääntyivät maksettaviksi ja IKP:stä tuli näin ollen ongelmapankin velkoja. Finanssivalvontaviranomaisen, jäljempänä ’FME’, lokakuussa 2008 antamalla päätöksellä periaatteessa kaikki Glitnirin kotimaiset varat ja velat (eräitä varoja ja velkoja lukuun ottamatta) siirrettiin ISB:lle, mukaan lukien Glitnirin IKP:lle maksamattomat velat, joiden arvo oli suunnilleen 55,6 miljardia Islannin kruunua, sekä välillisesti vakuuksien omistus (kiinnelainasalkku) (14).

(9)

Koska IKP:ltä otettu velka muodostui lyhytaikaisista vakuudellisista lainoista, tämän velan välitön takaisinmaksu olisi heikentänyt merkittävästi ISB:n maksuvalmiutta ja saattanut vaarantaa pankin uudelleenjärjestelyn. IKP:n mukaan toinen vaihtoehto olisi ollut se, että IKP olisi perinyt velan, jolloin kiinnelainasalkku olisi siirtynyt IKP:n hoitoon. Keskuspankille tällainen tilanne olisi ollut hankala. Kiinnelainasalkun myyntiä ei myöskään pidetty tuolloin varteenotettavana vaihtoehtona, sillä talous oli finanssikriisin kourissa ja salkun potentiaaliset ostajat olivat markkinoilla hyvin harvassa.

(10)

Näin ollen ISB yritti neuvotella velasta IKP:n kanssa saadakseen sen muunnettua pitkän aikavälin velaksi, jolla olisi kohtuullinen kuoletusprofiili, ja välttääkseen tällä tavoin maksuvalmiutensa heikentymisen entisestään. ISB:n ja IKP:n välillä käydyissä neuvotteluissa päästiin 11 päivänä syyskuuta 2009 sopimukseen, jolla ISB myönsi IKP:lle erillisen 55,6 miljardin Islannin kruunun suuruisen joukkolainan. Joukkolainan vakuutena oli sama tai vastaava kiinnelainasalkku kuin Glitnirin aiemmin liikkeeseen laskemilla katetuilla joukkolainoilla. Joukkolaina on ylikatettu, ja sen luototusaste on 70 prosenttia (15). Joukkolainan maturiteetti on kymmenen vuotta, ja sen kuluttajahintaindeksiin (KHI) sidottu korko on 4,5 prosenttia.

(11)

Lokakuussa 2008 oli selvää, että Kaupthingia ei voitu enää pelastaa, ja FME otti hoidettavakseen pankin liiketoiminnan. Muun muassa rahoitusalan epätavallisista olosuhteista johtuvista valtionkassamaksuista vastaavasta viranomaisesta 6 päivänä lokakuuta 2008 annetun lain N:o 125/2008, jäljempänä ’valmiuslaki’, mukaisesti FME päätti jakaa Kaupthingin vanhaan ja uuteen pankkiin. Uusi pankki, josta tuli myöhemmin Arion, otti periaatteessa hoidettavakseen valtaosan Kaupthingin kotimaisista varoista ja veloista. IKP:lle maksamatta olleita vakuudellisia velkoja ja niiden vakuutta, asuntolainasalkku mukaan lukien, ei kuitenkaan siirretty (16). Vanha pankki asetettiin kriisinratkaisukomitean valvontaan, ja myöhemmin se joutui selvitysmenettelyyn, jonka päämääränä oli lopettaa pankin liiketoiminta kokonaan.

(12)

Kaupthing, Islannin hallitus ja Arion pääsivät 3 päivänä syyskuuta 2009 sopimukseen Arionin pääomituksesta ja Kaupthingin ja Arionin välisestä velkojen ja varojen siirrosta maksettavan korvauksen perusteesta (jäljempänä ’Kaupthingin pääomitussopimus’). Sopimuksen mukaan Kaupthingilla oli mahdollisuus hankkia määräysvalta Arionissa merkitsemällä osuuden uudesta osakepääomasta ja maksamalla uuden osakepääoman vanhan pankin omista varoista (eli varoista, joita ei ollut siirretty FME:n päätöksellä, kuten edellä on esitetty).

(13)

Ennen kuin Kaupthing saattoi päättää, hankkisiko se Arionista enemmistöosuuden, sen oli päästävä IKP:n kanssa sopimukseen jäljellä olevien saatavien selvittämisestä, sillä osa uuden osakepääoman maksamiseen tarvittavista varoista oli asetettu vakuudeksi IKP:n Kaupthingille myöntämille lainoille, asuntolainasalkku mukaan lukien. Näin ollen Islannin valtiovarainministeriö, IKP ja Kaupthingin kriisinratkaisukomitea tekivät 30 päivänä marraskuuta 2009 sopimuksen IKP:n Kaupthingilta olleiden saatavien selvittämisestä (jäljempänä ’sovintosopimus’). Yliyön lainojen selvittämistä käsiteltiin sovintosopimuksen 3 kohdassa, jossa osapuolet sopivat, että Arion ottaisi vastatakseen Kaupthingin IKP:ltä ottamasta velasta laskemalla liikkeeseen noin […] (*1) miljardin Islannin kruunun suuruisen joukkolainan, jonka tarkka muoto on esitetty sopimukseen kuuluvassa lisäyksessä II, ja IKP puolestaan siirtäisi asuntolainasalkun Arionille.

(14)

Arion ja IKP tekivät 22 päivänä tammikuuta 2010 lainasopimuksen, jolla IKP:n ja Arionin mukaan sovintosopimuksen 3 kohta ja pääomitussopimus pantiin muodollisesti täytäntöön eli jonka myötä Kaupthingin velkojista tuli Arionin omistajia. Lainasopimus korvasi edellä mainitun joukkolainan. Lainasopimus noudatti pääkohdiltaan joukkolainalle asetettuja ehtoja sitä lukuun ottamatta, että lainasopimuksen pääoman määrä ilmoitettiin euroina, Yhdysvaltain dollareina ja Sveitsin frangeina Islannin kruunujen sijaan. Valuuttayksikön muutos oli sovintosopimuksen ehtojen mukainen, sillä sopimuksessa määrättiin, että pääoman valuuttayksiköstä huolimatta Arionin pitäisi maksaa korot ja lyhennykset ulkomaan valuutoissa sikäli kuin pankki siihen kykeni. Sovintosopimuksessa määrättiin niin ikään, että jos Arion ei pystyisi suorittamaan maksuja ulkomaan valuutoissa ja halusi sen sijaan käyttää Islannin kruunuja, sen tuli tehdä asiasta IKP:lle kirjallinen hakemus asianmukaisine perusteluineen.

(15)

Lainasopimuksessa sovittiin seitsemän vuoden lainasta, jota voitiin pidentää kahdella kolmen vuoden kaudella ja jonka suuruus oli […] miljoonaa euroa, […] miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja […] miljoonaa Sveitsin frangia. Arionilla oli oikeus muuttaa lainan takaisinmaksussa käytettävien valuuttojen yhdistelmää. Lainan korkoprosentti oli EURIBOR/LIBOR + 300 peruspistettä. Arionin asuntolainasalkku toimi vakuutena IKP:lle.

(16)

Kantelijan näkemyksen mukaan ISB:n, Arionin ja IKP:n välillä tehtyjä lainasopimuksia ei ollut arvioitu valvontaviranomaisen päätöksissä (17), joilla ISB:lle ja Arionille oli myönnetty rakenneuudistustukea. Koska kyseisiä toimenpiteitä ei ollut arvioitu näiden päätösten yhteydessä, kantelija pitää tärkeänä, että valvontaviranomainen antaa lausunnon i) siitä, ovatko väitetyt ylimääräiset tukitoimenpiteet ETA-sopimuksen mukaisia, ja ii) siitä, mitä seurauksia sillä on, että Islannin viranomaiset jättivät ilmoittamatta näistä toimenpiteistä.

(17)

Kantelija väittää, että ajankohtana, jona IKP teki lainasopimukset Arionin ja ISB:n kanssa, muilla Islannin pankeilla ei ollut mahdollisuutta saada IKP:ltä tai muilta julkisilta laitoksilta vastaavaa rahoitusta. Kantelija näin ollen katsoo, että tuki oli valikoivaa, sillä sitä myönnettiin ainoastaan tietyille Islannin pankkimarkkinoilla kilpaileville rahoituslaitoksille. Kantelijan mukaan ISB:lle myönnetty laina oli tukea, jolla pankin oli tarkoitus välttyä tilanteelta, jossa IKP olisi ryhtynyt vaatimaan katettujen joukkolainojen liikkeeseenlaskuun perustuvan vakuuden täytäntöönpanoa, ja Arionin tapauksessa lainan myöntämisellä haluttiin varmistaa, että pankin valuuttariski oli riittävässä tasapainossa. Kantelija väittää, että muut rahoituslaitokset, jotka eivät saaneet tällaista tukea, joutuivat myymään omaisuuttaan ostajia suosivassa markkinatilanteessa.

(18)

Kantelijan mukaan lainasopimuksista koitui ISB:lle ja Arionille selvää etua, sillä pankit saivat näin markkinakorkoja edullisemmilla koroilla pitkäkestoista rahoitusta, jollaista ei ollut muiden markkinaosapuolten saatavilla. Kantelijan mukaan yksikään yksityinen sijoittaja ei olisi tehnyt tällaisia sopimuksia tuona aikana hyvin rauhattomilla rahoitusmarkkinoilla. Todistaakseen väitteensä siitä, että korot olivat ajankohdan markkinakorkoja alhaisemmat, kantelija toimitti tiedot Islannin hallituksen vuoden 2009 luottoriskinvaihtosopimusten hintaeroista ja vuoden 2009 koroista, jotka koskivat Islannin asuntorahoitusrahaston (Housing Financing Fund, HFF) liikkeeseen laskemia joukkolainoja HFF150224 ja HFF150434. Kantelussa väitetään, että toimenpiteet vahvistivat ISB:n ja Arionin asemaa pankkimarkkinoilla, mikä taas vaikutti muiden markkinaosapuolten asemaan.

(19)

Lisäksi kantelija katsoo, että ISB:n ja Arionin uudelleenjärjestelysuunnitelmat, jotka Islannin hallitus oli toteuttanut ja jotka valvontaviranomainen oli katsonut ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaiseksi tueksi, riittivät korjaamaan Islannin talouden häiriöt. Kantelijan mukaan edellä mainittujen sopimusten nojalla toteutetut ylimääräiset tukitoimenpiteet eivät olleet välttämättömiä, asianmukaisia tai oikeasuhteisia Islannin pankkijärjestelmän toimintakyvyn palauttamiseksi ja ovat näin ollen ETA-sopimuksen vastaista valtiontukea.

(20)

Valvontaviranomainen on alustavasti arvioinut päätöksessä N:o 208/15/KOL sitä, voitaisiinko IKP:n Glitnirille ja Kaupthingille tarjoamien lyhytaikaisten luottojärjestelyjen ja IKP:n sekä Arionin että ISB:n kanssa tekemien lainasopimusten katsoa olevan ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, ja jos voitaisiin, voitaisiinko kyseisen valtiontuen katsoa soveltuvan ETA-sopimuksen toimintaan.

(21)

Tarkasteltuaan lyhytaikaisia vakuudellisia lainoja, joita IKP antoi pankeille ja muille rahoituslaitoksille, valvontaviranomainen totesi, että pankkisuuntaviivoissa (18) maksuvalmiusavulle ja keskuspankkien järjestelmille asetetut edellytykset täyttyivät. Vastaavasti valvontaviranomainen päätteli, että lyhytaikaisiin luottojärjestelyihin, joita IKP oli tarjonnut Glitnirille ja Kaupthingille, ei liittynyt valtiontukea.

(22)

Sen sijaan niiden lainasopimusten osalta, jotka IKP on tehnyt sekä Arionin että ISB:n kanssa väitteen mukaan edullisin ehdoin, valvontaviranomainen päätteli alustavasti, että ei voida sulkea pois sellaista mahdollisuutta, että lainasopimukset ovat ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Päätöksessä N:o 208/15/KOL valvontaviranomainen toi esiin seuraavat näkökohdat:

(23)

Valvontaviranomaisen mukaan tarvittaisiin lisänäyttöä, ennen kuin on mahdollista päättää, voidaanko kyseisten lainaehtojen katsoa soveltuvan ETA-sopimuksen toimintaan.

(24)

Alustavan arvioinnin perusteella valvontaviranomainen näin ollen epäili, olivatko kyseiset toimenpiteet ja erityisesti lainaehdot valtiontukea, ja jos olivat, voitaisiinko niiden katsoa soveltuvan ETA-sopimuksen toimintaan.

(25)

IKP huomauttaa, että valvontaviranomainen on käsitellyt Islannin rahoitusjärjestelmän rakenteiden uudistamista, sen oikeusperustaa ja tapaa, jolla Islannin hallitus on sen toteuttanut, jo aikaisemmin, muiden muassa ISB:n ja Arionin rakenneuudistustuesta annetuissa päätöksissä. IKP:n mukaan ei ole loogisesti perusteltua irrottaa tässä tapauksessa tutkittavana olevia toimenpiteitä asiayhteydestään ja arvioida niitä erillisinä instrumentteina.

(26)

IKP:n mukaan on epärealistista, että keskuspankki vaatisi vakuuden täytäntöönpanoa silloin, kun on kyse vakuuksista, jotka ovat Kaupthingin (Arionin) ja ISB:n tapauksissa käytettyjen vakuuksien kaltaisia. Jos IKP olisi ottanut tällaisen vakuuden haltuunsa, sillä olisi ollut hoidettavanaan yksi Islannin suurimmista asuntolainasalkuista ja se olisi näin ollen ottanut itselleen liikepankin tehtävän. Tämä ei olisi sopinut yhteen keskuspankin tehtävän kanssa. Tämän lisäksi oli olemassa huomattava riski, että tällainen toimenpide olisi horjuttanut Arionin ja ISB:n liiketoimintaa, mikä taas olisi vaarantanut rahoitusvakauden. Valvontaviranomaisen on syytä muistaa, että IKP:llä on oikeudellinen velvoite edistää rahoitusvakautta. Jos IKP olisi alkanut periä saatavaansa ISB:ltä, ISB:n maksuvalmius olisi heikentynyt niin suuressa määrin, ettei se olisi enää ollut pankkina toimintakuntoinen, minkä seurauksena IKP ei olisi saanut perittyä saatavaansa kokonaisuudessaan takaisin.

(27)

IKP huomauttaa, että pankkisuuntaviivoissa ei valitettavasti käsitellä sitä, miten toimitaan tilanteessa, jossa rahapoliittisista toimista syntyneiden saatavien takaisinmaksu on laiminlyöty ja keskuspankin on pakko ryhtyä toimenpiteisiin saatavien perimiseksi ja vakuutena olevan omaisuuden haltuun ottamiseksi. IKP katsoo, että IKP:n saatavien muuntaminen lainasopimuksiksi pitäisi nähdä velkojien normaalien toimenpiteiden luontevana jatkeena, jolla pyritään varmistamaan, että mahdollisimman suuri osuus lyhytaikaisista luottojärjestelyistä syntyneistä saatavista saadaan perittyä takaisin, eikä Arionille ja ISB:lle tarjottuna uutena rahoituksena.

(28)

Sen osalta, saivatko pankit lainasopimuksista taloudellista etua, IKP väittää ensinnäkin, että maksujen alkuperäiseen lykkääntymiseen ei liittynyt valtiontukea, sillä tilanne Islannin markkinoilla oli poikkeuksellinen pankkijärjestelmän romahdettua lokakuussa 2008. Maksujen selvittämistä ISB:n kanssa syyskuussa 2009 ja Kaupthingin kanssa marraskuussa 2009 ei voida IKP:n mukaan katsoa lykkäykseksi, sillä Islannissa oli tuohon aikaan IMF:n avulla käynnissä kokonaisvaltainen pankkijärjestelmän rakenneuudistus ja pankin omaisuuden arvon määrittämiseen liittyi suuria epävarmuustekijöitä.

(29)

IKP korostaa, että sillä on oikeudellinen velvoite ylläpitää rahoitusvakautta ja valvoa luottolaitosten valuuttatasapainoa. IKP:llä oli näin ollen oikeudellinen velvoite puuttua markkinoilla tuolloin vallinneeseen vakavaan tilanteeseen. Lainasopimusten tekeminen oli taloudellisesti järkevin päätös tuolloisessa tilanteessa. IKP huomauttaa, että sen ohella, että vakuuden haltuunotto olisi ollut ristiriidassa keskuspankin tehtävän kanssa, se olisi lopulta myös pienentänyt määrää, jonka IKP olisi saanut lyhytaikaisesta velastaan takaisin.

(30)

Lisäksi IKP katsoo, että lainasopimusten ehdot eli korot ja vakuus olivat IKP:lle edulliset. IKP viittaa saatavilla oleviin tietoihin maailmanlaajuisesti liikkeeseen lasketuista rahoitusinstrumenteista ja lisäksi osapuolten (Arionin, ISB:n, IKP:n, muiden kotimaisten rahoituslaitosten ja valtion) samana ajankohtana käyttöön ottamien muiden instrumenttien ehtoihin (19). IKP:n mukaan tehtyjen lainasopimusten ehdot vastasivat näin ollen kummassakin tapauksessa täysin ajankohdan tavanomaisia markkinaehtoja ja olivat siten kaikilta osin markkinataloussijoittajaperiaatteen mukaisia.

(31)

Lainasopimusten valikoivuuden osalta IKP esittää, että kaikkia vastaavassa oikeudellisessa ja tosiasiallisessa tilanteessa olleita yrityksiä kohdeltiin tasapuolisesti. Tässä yhteydessä IKP huomauttaa, että Straumur, yksityinen islantilainen investointipankki, oli myös tehnyt IKP:n kanssa sopimuksen lyhytaikaisen velkansa selvittämisestä (20). Lisäksi IKP katsoo, että MP Bank ei ollut vastaavassa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa, sillä sen lyhytaikaisten velkojen vakuutena ei ollut asuntolainasalkkuun verrattavaa omaisuutta vaan julkisia arvopapereita, kuten valtion rahoitusinstrumentteja ja muita vastaavankaltaisia turvallisia rahoitusinstrumentteja eli rahoitusinstrumentteja, joilla on helppo käydä kauppaa, joilla on määrätty arvo ja joiden haltuunottoon ei liity minkäänlaisia kustannuksia. Näin ollen IKP torjuu väitteen, jonka mukaan muille Islannin pankeille ei olisi tarjottu mahdollisuutta saada tällaista rahoitusta IKP:ltä tai muilta valtion laitoksilta.

(32)

Lisäksi IKP huomauttaa, että valvontaviranomaisen on otettava huomioon, että lainasopimusten tekoaikaan Islannin rahoitusalan yritysten ja muiden ETA-alueen rahoitusalan yritysten välillä ei tosiasiallisesti ollut minkäänlaista kilpailua. Islannin parlamentti hyväksyi marraskuussa 2008 lain N:o 134/2008, jolla muutettiin valuuttalakia N:o 87/1992 ja jolla rajoitettiin pääoman liikkumista rajojen yli ja siihen liittyviä valuuttakauppatapahtumia niin, että ulkomaisten rahoitusalan yritysten oli mahdotonta kilpailla Islannin markkinoilla (21). Näin ollen IKP katsoo, että toimenpiteet eivät olleet omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan ETA-sopimuksen sopimuspuolten väliseen kauppaan.

(33)

Edellä esitetyn perusteella IKP esittää, että tehdyissä lainasopimuksissa ei voi olla kyse ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta.

(34)

Mikäli valvontaviranomainen kuitenkin katsoisi toimenpiteet valtiontueksi, ne olisi IKP:n näkemyksen mukaan katsottava ETA-sopimuksen mukaisiksi ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan perusteella, sillä ne olivat olennainen osa toimenpiteitä, jotka olivat välttämättömiä, oikeasuhteisia ja asianmukaisia Islannin talouden vakavien häiriöiden korjaamiseksi ja jotka liittyivät näin suoraan rakenneuudistustukitoimenpiteisiin, jotka valvontaviranomainen oli hyväksynyt Arionin ja ISB:n rakenneuudistustuesta antamissaan päätöksissä.

(35)

Myös Arion katsoo, että tässä tapauksessa tutkittavana olevia toimenpiteitä ei ole mahdollista irrottaa asiayhteydestään ja arvioida erillisinä instrumentteina. Arion toteaa, että valvontaviranomainen on jo tutkinut ja hyväksynyt Arionin uudelleenjärjestelyn ja pääomituksen Arionin rakenneuudistustuesta antamassaan päätöksessä.

(36)

Arion toteaa, että lainamäärän ilmoittaminen ulkomaan valuutoissa Islannin kruunujen sijaan vastasi sovintosopimuksen ehtoja, joiden mukaan Arionin piti maksaa korko ja lyhennykset ulkomaan valuutoissa sikäli kuin pankki siihen kykeni ja Arionilla oli oikeus suorittaa maksunsa Islannin kruunuina ainoastaan poikkeustilanteissa. Tämän lisäksi Arion toteaa, että sovintosopimuksen 4 kohdassa määrätään, että lainanottaja voi lainanantajansuostumuksella muuttaa valuutan, jossa velka ilmoitetaan, osin tai kokonaan. Lainasopimuksen ehdot noudattavat näin ollen kaikilta osin sovintosopimuksen ehtoja. Arion korostaa, että valvontaviranomainen on jo tarkastanut ja hyväksynyt sovintosopimuksen ehdot Arionin rakenneuudistustuesta antamassaan päätöksessä (22).

(37)

Arionin mukaan valvontaviranomaisen päätöksessä N:o 208/15/KOL esittämä näkemys, että ilman asuntolainasalkkua Arionin asema olisi ollut ”heikko”, on virheellinen. Arionin mukaan asuntolainasalkku todella katsottiin arvokkaaksi omaisuudeksi, sillä se sisälsi tiettyjen Arionin pääasiakkaiden lainoja ja Arion oli myös huolehtinut salkun hoidosta. Kaupthing pystyi sovintosopimuksen nojalla (ei FME:n päätöksellä) siirtämään asuntolainasalkkunsa Arionille osana Arionin pääomitusta. Mikäli sovintosopimuksen 3 kohtaa ei olisi ollut (ja jos asuntolainasalkkua ei siis olisi siirretty), muut omaisuuserät olisivat kuitenkin korvanneet asuntolainasalkun niin, että Arionin pääomittamista ja uudelleenjärjestelyä koskevat vaatimukset olisivat täyttyneet.

(38)

Arionin mukaan IKP:n voidaan katsoa toimineen Kaupthingilta olleiden saataviensa täytäntöönpanoa vaativana yksityisenä velkojana, kuten sovintosopimuksessa on esitetty, selvitysmenettelyihin sovellettavien sääntöjen mukaisesti (23). Sovintosopimuksella suoritettu asuntolainasalkun siirto ja lainasopimuksen teko toteutettiin ehdoilla, jotka vastasivat täysin ajankohdan tavanomaisia markkinaehtoja. Näin ollen IKP on menetellyt tavalla, joka täyttää yksityisen velkojan testin vaatimukset. IKP ei siten antanut Arionille etua, jota voitaisiin millään muotoa pitää valtiontukena.

(39)

Arvioitaessa sitä, olisiko hypoteettinen yksityinen velkoja tehnyt kyseiset sovinto- ja lainasopimukset, on Arionin mukaan tärkeää ottaa huomioon erityisesti seuraavat – tiivistetysti ilmaistut – seikat:

(40)

Valvontaviranomainen totesi päätöksessä N:o 208/15/KOL olevan hankalaa määrittää rahoituskriisin aikaisille koroille asianmukaisia viitearvoja, ja siitä syystä Arion toimitti valvontaviranomaiselle tietoja katetuista joukkolainoista ja etuoikeusasemaltaan parhaista vakuudettomista joukkolainoista, joita eurooppalaiset pankit olivat laskeneet liikkeeseen kyseisenä ajankohtana. Arion katsoo, että IKP:n tarjoamaa lainaa voidaan verrata niihin eurooppalaisten pankkien vuonna 2009 liikkeeseen laskemiin katettuihin joukkolainoihin, joiden vakuutena oli asuntolainoja, sillä IKP:n tarjoaman lainan vakuutena oli ensi sijassa kiinnelainoja. Arionin mukaan sen toimittamasta tietoaineistosta (24) käy ilmi, että eurooppalaisten pankkien maksamat varainhankinnan marginaalit olivat 0,1–1,90 prosenttia pankkien välisiä korkoja korkeammat ja mediaaniarvo oli 0,72 prosenttia. Korkeimmat marginaalit katetuista joukkolainoista maksettiin Irlannissa – syyskuussa 2009 maksaja oli Bank of Ireland (1,9 prosenttia pankkien välisiä korkoja korkeampi marginaali) ja marraskuussa 2009 taas irlantilainen EBS Mortgage Finance -pankki (1,75 prosenttia pankkien välisiä korkoja korkeampi marginaali). Arionin mukaanon vaikea ymmärtää, miten velkainstrumenttia, jonka vakuutena on kiinnelainoja ja muita laadukkaita omaisuuseriä ja jonka koron suuruus on LIBOR + 3,00 prosenttia, voitaisiin pitää valtiontukena tilanteessa, jossa eurooppalaisen pankin kiinnelainavakuudellisen varainhankinnan kaikista korkeimmat kustannukset olivat pankkien väliset korot + 1,9 prosenttia.

(41)

Arionin mukaan se, että lainasopimuksessa poikettiin sovintosopimuksen ehdoista siinä suhteessa, että pääoman määrä ilmoitettiin euroina, Yhdysvaltain dollareina ja Sveitsin frangeina Islannin kruunujen sijaan, oli IKP:lle edullinen ratkaisu. Arion huomauttaa, että pääoman liikkumiselle rajojen yli ja siihen liittyville valuuttakauppatapahtumille oli Islannissa asetettu tiukkoja rajoituksia sen jälkeen, kun pankkijärjestelmä oli romahtanut syksyllä 2008. Mikäli tilanteeseen sovellettaisiin yksityisen velkojan testiä, testitulos olisi eittämättä se, että yksityinen velkoja olisi suosinut pääoman ilmoittamista ulkomaan valuutoissa Islannin kruunujen sijaan. Tällainen valuuttayksikön muutos hyödyttäisi näin ollen velkojaa eikä velallista.

(42)

Tämän lisäksi Arion vertaa tutkittavana olevaa tapausta ”uuden” Landsbankinnin (’NBI’) ja ”vanhan” Landsbankinnin (’LBI’) välillä joulukuussa 2009 tehtyyn sovintosopimukseen, jäljempänä ’LBI-sopimus’. LBI-sopimuksessa NBI myönsi LBI:lle etuoikeusasemaltaan parhaan vakuudellisen joukkolainan, joka ilmoitettiin euroina, Englannin puntina ja Yhdysvaltain dollareina ja jonka suuruus oli 247 miljardia Islannin kruunua, ulkomaan valuutassa kymmeneksi vuodeksi. Lisäksi vuoden 2013 alussa myönnettiin ulkomaan valuutassa 92 miljardin Islannin kruunun suuruinen ehdollinen joukkolaina. Nämä etuoikeusasemaltaan parhaat vakuudelliset joukkolainat myönnettiin korvauksena varoista ja veloista, jotka oli siirretty LBI:ltä NBI:lle 9 päivänä lokakuuta 2008 FME:n antamalla päätöksellä, joka koski LBI:n varojen ja velkojen luovutusta NBI:lle. Nämä etuoikeusasemaltaan parhaat vakuudelliset joukkolainat erääntyvät lokakuussa 2018, eikä niitä lyhennetä ensimmäisten viiden vuoden aikana. Joukkolainojen korko on ensimmäisten viiden vuoden ajan EURIBOR/LIBOR + 175 peruspistettä ja viimeisten viiden vuoden ajan EURIBOR/LIBOR + 290 peruspistettä. Niiden vakuutena on pooli, joka muodostuu Landsbankinnin asiakkailleen myöntämistä lainoista (25).

(43)

Arionin mukaan LBI-sopimuksen ehtoja voidaan verrata suoraan lainasopimuksen ehtoihin. Ehtojen erot voidaan tiivistää seuraavasti:

(44)

Kaikki edellä mainitut erot kyseisten kahden tapauksen välillä todistavat Arionin mukaan, että ehdot ovat tutkittavana olevassa lainasopimuksessa IKP:lle edulliset, sillä ehdoissa sovittiin korkeammasta korosta, pienemmästä pääomasta ja vahvemmasta vakuuspoolista siitä huolimatta, että kyseisessä tapauksessa lainanantaja on yksityinen osapuoli. Tämä osoittaa, että lainasopimuksessa määritellyt Arionille tarjotun rahoituksen ehdot vastaavat ajankohdan yleisiä markkinaehtoja.

(45)

Yhteenvetona Arion näin ollen katsoo, että IKP:n ja Arionin välillä tehtyä lainasopimusta ei voida pitää ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna valtiontukena.

(46)

Arion esittää, että mikäli valvontaviranomainen edellä esitetyistä näkökohdista huolimatta katsoisikin, että toimenpiteissä on kyse valtiontuesta, nämä toimenpiteet ovat ETA-sopimuksen mukaiset ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan b alakohdan perusteella.

(47)

Kyseiset toimenpiteet olivat erottamaton osa Arionin lopullista pääomitusta ja valvontaviranomaiselle toimitettua Arionin uudelleenjärjestelysuunnitelmaa, ja näin ollen Arion katsoo, että näitä toimenpiteitä ei voida erottaa valvontaviranomaisen tässä tapauksessa tekemästä kokonaisarvioinnista. Toimenpiteet on näin ollen jo arvioitu valvontaviranomaisen Arionin rakenneuudistustuesta antamassa päätöksessä.

(48)

Arion katsoo niin ikään, että mikäli valvontaviranomainen katsoo mahdolliseksi tarkastella uudelleen tiettyä osaa liiketoimesta, jonka valvontaviranomainen on jo kertaalleen tarkastanut ja hyväksynyt Arionin rakenneuudistustuesta antamassaan päätöksessä, valvontaviranomaisen olisi kaikilta osin otettava huomioon tuolloinen tosiasiallinen ja oikeudellinen tilanne. Kun valvontaviranomainen siis arvioi kyseisten toimenpiteiden sopimuksenmukaisuutta ja erityisesti sitä, täyttyivätkö sovellettavien valtiontukisääntöjen edellytykset kyseisissä tapauksissa, arvioinnin pitäisi olla yhdenmukainen Arionin rakenneuudistustuesta annetun päätöksen yhteydessä tehdyn arvioinnin kanssa.

(49)

ISB toimitti tietoja vastaavien eurooppalaisten omaisuusvakuudellisten joukkolainojen ehdoista siltä hetkeltä, jona sopimus IKP:n kanssa tehtiin. ISB:n mukaan vastaavanlaisia omaisuusvakuudellisia joukkolainoja kaupattiin Euroopan markkinoilla tuohon aikaan hinnalla, joka ylitti valtion takaamien joukkovelkakirjalainojen hinnan 40–80 peruspisteellä. ISB toimitti alla olevan kaavion, jossa esitetään tiedot katettujen joukkolainojen hintaerojen ja valtion joukkovelkakirjalainojen hintaerojen välisestä erotuksesta vuonna 2009 kolmen maan – Ranskan, Saksan ja Espanjan – osalta. iBoxx (26)-indeksien katettuja joukkolainoja koskevat hintaerot ovat kaikkien kyseisissä maissa liikkeessä olevien katettujen joukkolainojen painotettu keskiarvo, ja indeksien tarkastelujakso on keskimäärin 5–7 vuotta.

peruspistettä

GER COV – Sov

FRA Cov – Sov

ESP Cov - Sov

01.ian..09

01.ian..10

01.ian..11

01.ian..12

01.ian..13

01.ian..14

01.ian..15

01.ian..16

200

150

100

50

0

-50

(50)

Kuten kaaviosta ilmenee, erotus on vaihdellut huomattavasti tarkastellulla ajanjaksolla, ja luku on tällä hetkellä esimerkiksi Espanjan tapauksessa negatiivinen. Vuonna 2009 erotus oli näissä kolmessa maassa 40–160 peruspistettä.

(51)

Seuraavissa luvuissa valvontaviranomainen arvioi, liittyykö IKP:n sekä ISB:n että Arionin kanssa tekemiin lainasopimuksiin ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(52)

Toimenpiteessä on kyse ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta, mikäli seuraavat edellytykset täyttyvät kumulatiivisesti: i) toimenpide on valtion myöntämä tai myönnetty valtion varoista; ii) toimenpide antaa jollekin yritykselle taloudellista etua; iii) toimenpide on valikoiva; ja iv) toimenpide on omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan kauppaan sopimuspuolten välillä.

(53)

Heti alkuun on huomautettava, että rahapolitiikkaa ei ole yleisesti vapautettu valtiontukisääntöjen soveltamisesta (27). Edellä johdanto-osan 21 kappaleessa mainittu maksuvalmiusavun jättäminen valtiontukilainsäädännön soveltamisen ulkopuolelle on todellakin rajattu koskemaan toimenpiteitä, jotka täyttävät valvontaviranomaisen vuoden 2008 pankkisuuntaviivojen 51 kohdassa ja valvontaviranomaisen vuoden 2013 pankkisuuntaviivojen 62 kohdassa luetellut edellytykset (28). Tämä ei tarkoita, että kaikki keskuspankkien toimet olisi jätettyvaltiontukisääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle. Tarkasteltavassa tapauksessa valvontaviranomainen katsoo, että IKP:n tarjoamat pitkäaikaiset lainat eivät täytä edellä mainituissa vuosien 2008 ja 2013 pankkisuuntaviivojen kohdissa asetettuja edellytyksiä, sillä toimenpiteet liittyivät kummankin pankin osalta hyväksyttyihin uudelleenjärjestelytoimenpiteisiin. Valvontaviranomaisen on näin ollen arvioitava kyseisiä toimenpiteitä ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa asetettujen edellytysten mukaisesti.

(54)

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdan mukaan toimenpiteen tulee olla valtion myöntämä tai myönnetty valtion varoista, jotta sitä voidaan pitää valtiontukena.

(55)

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa valtiolla tarkoitetaan kaikkia julkisen hallinnon elimiä keskushallinnosta kaupunkeihin tai alimpaan hallintotasoon sekä julkisia yrityksiä ja elimiä (29).

(56)

Tutkittavana olevat toimenpiteet ovat lainasopimuksia, jotka IKP on tehnyt Arionin ja ISB:n kanssa väitteen mukaan edullisin ehdoin.

(57)

Sen määrittämiseksi, liittyykö IKP:n tarjoamiin pitkäaikaisiin lainoihin valtion varojen käyttöä, on arvioitava, voidaanko keskuspankin toteuttamien toimenpiteiden katsoa olevan valtion suorittamia. Keskuspankit ovat yleensä keskushallinnosta riippumattomia. Kysymys julkisen sektorin laitoksen autonomisuudesta on kuitenkin epäolennainen (30). Lisäksi keskuspankkien katsotaan yleisesti hoitavan julkista tehtävää. Valvontaviranomainen huomauttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella yleistä etua palvelevan laitoksen tarjoama taloudellinen tuki voi merkitä valtiontuen myöntämistä (31). Tämän perusteella myös keskuspankin myöntämän julkisen tuen voidaan katsoa olevan valtion antamaa, ja näin ollen sitä voidaan pitää valtiontukena (32). Vuoden 2013 pankkisuuntaviivojen mukaan keskuspankin tietyille luottolaitoksille tarjoamiin varoihin yleensä todellakin liittyy valtion varojen siirtoa (33).

(58)

Näistä huomioista riippumatta kysymys siitä, myönsikö valtio kyseessä olevat lainasopimukset tai myönnettiinkö ne valtion varoista, voidaan kuitenkin jättää avoimeksi, sillä seuraavassa jaksossa päätellään, että pankit eivät saaneet toimenpiteistä taloudellista etua.

(59)

Jotta toimenpiteet katsottaisiin ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, toimenpiteiden on annettava yritykselle etua.

(60)

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua etua on kaikki sellainen taloudellinen hyöty, jota yritys ei olisi saanut tavanomaisissa markkinaolosuhteissa ja joka näin ollen asettaa yrityksen kilpailijoita parempaan asemaan. Ainoastaan toimenpiteen vaikutus yritykseen on merkityksellinen, ei valtion tukitoimenpiteen syy eikä sen tarkoitus (34). Tueksi katsottava toimenpide voi olla luonteeltaan positiivista taloudellista etua, tai sillä voidaan keventää taloudellista taakkaa. Jälkimmäinen tukikategoria on hyvin laaja ja kattaa kaikki toimenpiteet, joilla vähennetään maksuja, jotka yritys olisi tavallisesti suorittanut talousarviostaan. Kysymys, voidaanko tehtyjen lainasopimusten katsoa antavan ISB:lle ja Arionille etua, ratkeaa viime kädessä sen perusteella, olisiko kooltaan kyseistä julkista elintä vastaava yksityinen velkoja samassa markkinatilanteessa myöntänyt vastaavan lainan samankaltaisilla ehdoilla.

(61)

Sen määrittämiseksi, onko julkinen elin toiminut samoin kuin mikä tahansa markkinataloustoimija olisi toiminut vastaavassa tilanteessa, on otettava huomioon vain ne hyödyt ja velvoitteet, jotka liittyvät valtion tai julkisenelimen asemaan talouden toimijana – hyödyt ja velvoitteet, jotka liittyvät sen asemaan julkisena viranomaisena, jätetään huomiotta (35). Sen määrittämiseksi, onko valtion tukitoimenpide markkinaolosuhteiden mukainen, toimenpidettä on niin ikään tarkasteltava ennakkotietojen perusteella, eli vain ne tiedot huomioidaan, jotka ovat olleet käytettävissä tukitoimenpiteen päättämishetkellä. Tämän lisäksi jos tietystä velkaa koskevasta liiketoimesta ei ole saatavilla tarkkoja markkinatietoja, velkainstrumentin markkinaolosuhteiden mukaisuus voidaan määrittää vertaamalla sitä vastaaviin markkinatoimiin eli käyttämällä vertailuanalyysia.

(62)

Yksityisen velkojan testillä, jota Euroopan unionin tuomioistuimet ovat kehittäneet ja hioneet (36), voidaan määrittää, ovatko julkisen velkojan saatavan takaisinmaksulle asetetut ehdot, esimerkiksi maksujen sopeuttaminen, sellaiset, että niissä on kyse valtiontuesta. Silloin, kun valtio ei ole liiketoimessa hankkeen sijoittajana tai vetäjänä vaan velkojana, joka pyrkii saamaan takaisin mahdollisimman suuren osuuden maksamatta olevasta velasta, suotuisa kohtelu maksujen lykkäämisenä ei vielä yksinään välttämättä anna riittävää aihetta olettaa, että kyseessä olisi valtiontueksi katsottava edullinen kohtelu. Tällaisessa tilanteessa julkisen velkojan toimintaa on verrattava hypoteettisen yksityisen velkojan toimintaan vastaavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa. Ratkaisevaa on, olisiko yksityinen velkoja kohdellut velallista samankaltaisessa tilanteessa samalla tavoin.

(63)

Ennen lainasopimusten arvioimista on kysyttävä, voidaanko maksusuoritusten selvittämiseen liittyneeseen alkuperäiseen viiveeseen (joka ilmeisesti kesti vuoden 2008 lokakuun tienoilta loppuvuoteen 2009) katsoa sisältyvän valtiontukea. Yleensä julkisten elinten päätökset sietää lainan takaisinmaksun viivästymistä saattavat antaa velalliselle etua ja sisältää valtiontukea. Vaikka maksujen tilapäinen lykkääminen olisi todennäköisesti yksityisen velkojan toiminnan mukaista eikä näin ollen sisältäisi valtiontukea, tällainen menettely, joka on alkujaan ollut markkinaolosuhteiden mukaista, saattaa muuttua valtiontueksi tapauksissa, joissa maksujen viiveet pitkittyvät (37).

(64)

Yksityisen velkojan näkökulmasta on yleensä itsestään selvää, että kun saatava on erääntynyt, velkoja vaatii sen täytäntöönpanoa. Tämä pätee myös silloin, kun velallisena oleva yritys on talousvaikeuksissa, sekä silloin, kun yritys on maksukyvytön. Yksityiset velkojat eivät tavallisesti ole tällaisissa tilanteissa halukkaita suostumaan maksusuoritusten lykkäämiseen entisestään, ellei tästä koidu niille selvää etua. Kun velallinen joutuu talousvaikeuksiin, velkojat päinvastoin asettaisivat lisälainojen myöntämistä velalliselle koskeville sopimuksille aiempaa tiukempia ehtoja, esimerkiksi korkeampaa korkoa tai kattavampia vakuuksia, sillä lainojen takaisinmaksu on epävarmaa. Poikkeukset saattavat olla perusteltuja yksittäistapauksissa, joissa saatavien täytäntöönpanematta jättäminen näyttää olevan taloudellisesti järkevämpi vaihtoehto. Tällaisesta tilanteesta on kyse silloin, kun saatavien täytäntöönpanematta jättäminen parantaa selvästi mahdollisuuksia saada takaisin paljon suurempi osuus saatavista muihin mahdollisiin vaihtoehtoihin verrattuna, tai silloin, jos näin voidaan välttyä entistäkin suuremmilta välillisiltä tappioilta. Velallisena olevan yrityksen liiketoiminnan jatkuminen voi olla yksityisen velkojan edun mukaista sen sijaan, että velallisen omaisuus muutettaisiin käteiseksi, mikä saattaa tietyissä tilanteissa tarkoittaa sitä, että velkoja perii vain osan velastaan takaisin. Kun yksityinen velkoja suostuu panemaan saatavansa täytäntöön vain osittain, hän tavallisesti vaatii velalliselta ylimääräisiä vakuuksia. Kun lisävakuuksien antaminen ei ole mahdollista, esimerkiksi kun velalliset ovat talousvaikeuksissa, yksityinen velkoja edellyttää velalliselta sitoutumista siihen, että saatavat hyvitetään täysimääräisesti takaisin, mikäli velallisen taloustilanne myöhemmin parantuisi. Jos velallisen antamat vakuudet tai sitoumukset ovat riittämättömät, yksityinen velkoja ei yleensä suostu tekemään sopimuksia velkojen uudelleenjärjestelystä tai tarjoamaan velalliselle lisälainaa.

(65)

Maksujen selvittämisessä alun perin ilmenneen viiveen osalta IKP katsoo, että maksujen selvittämistä ISB:n kanssa syyskuussa 2009 ja Kaupthingin kanssa marraskuussa 2009 ei voida pitää osoituksena maksujen viivästymisestä, sillä Islannin markkinaolosuhteet olivat olleet poikkeukselliset sen jälkeen, kun maan pankkijärjestelmä oli romahtanut lokakuussa 2008. Romahduksen ja saatavien selvittämisen välisenä aikana Islannissa oli IMF:n tuella käynnissä kattava pankkijärjestelmän rakenneuudistus, ja pankkien omaisuuden käyvän arvon määrittämiseen liittyi huomattavia epävarmuustekijöitä. Näin ollen pankkien velkojana ollut IKP tarvitsi aikaa vakuutena olleenomaisuuden perusteelliseen arvioimiseen. Valvontaviranomainen on arvioinut nämä seikat ja katsoo, että IKP on menetellyt yksityisen velkojan testin mukaisella tavalla maksusuorituksissa alun perin ilmenneen viiveen yhteydessä.

(66)

Tämän lisäksi valvontaviranomaisen on arvioitava, olisiko yksityinen velkoja, jolla olisi ollut vastaavia lyhytaikaisia saatavia maksukyvyttömistä pankeista, sopinut asuntolainasalkkujen siirtämisestä edellä mainituilla ehdoilla ja tehnyt tämän jälkeen uusien pankkien kanssa lainasopimukset samoilla ehdoilla.

(67)

Valvontaviranomainen toteaa, että kun Glitnir ja Kaupthing olivat romahtaneet syksyllä 2008, IKP oli joutunut tilanteeseen, jossa sen oli epärealistista odottaa Arionin ja ISB:n kaltaisten vakuuksien täytäntöönpanoa. Kun otetaan huomioon, että suuri osa Arionin ja ISB:n asiakaspohjasta oli sidoksissa lainasalkkuihin, tällaisen vakuuden haltuunotto olisi voinut vaarantaa Arionin ja ISB:n rahoitusvakauden ja ajaa nämä rahoitusalan yritykset konkurssiin. Vakuuden täytäntöönpanosta olisi niin ikään aiheutunut IKP:lle ylimääräisiä hallinnollisia kuluja. Myös siinä tapauksessa, että lainasalkut olisi laitettu myyntiin, IKP:llä ei olisi ollut minkäänlaisia takeita siitä, että se olisi saanut saatavansa perittyä asianmukaisesti takaisin. Kun lisäksi otetaan huomioon Islannin tuolloinen markkinatilanne, oli hyvin epätodennäköistä, että markkinoilta olisi löytynyt sijoittajia, joilla olisi ollut riittävästi pääomaa salkkujen ostamiseen. Mikäli IKP olisi ottanut asuntolainasalkut haltuunsa (joko vakuuden täytäntöönpanon kautta taikka konkurssin jälkeen), sen lyhytaikaisesta velasta takaisin saama osuus olisi viime kädessä ollut pieni.

(68)

Tässä tilanteessa IKP näin ollen päätti tehdä lainasopimukset voidakseen varmistua siitä, että se saisi saatavansa kokonaisuudessaan takaisin korkojen kera ja ilman hallinnollisia kuluja. Lainasopimukset tehtiin siis tuolloin sitä silmällä pitäen, että mahdollisimman suuri osa saatavista pystyttäisiin perimään takaisin.

(69)

Näiden seikkojen perusteella valvontaviranomainen katsoo, että IKP pyrki lainasopimusten avulla saamaan mahdollisimman suuren osan saatavistaan takaisin.

(70)

Valvontaviranomaisen on lisäksi arvioitava sitä, olisivatko lainasopimuksiin liitetyt ehdot ja erityisesti sovellettavat korot olleet yksityiselle velkojalle riittävän houkuttelevat, jotta yksityisen velkojan testin vaatimus täyttyisi.

(71)

Päätöksessä N:o 208/15/KOL valvontaviranomainen totesi, että rahoituskriisin aikaisille koroille oli vaikeaa määrittää asianmukaisia viitearvoja. ISB, Arion ja IKP ovat reagoineet tähän näkemykseen toimittamalla lisätietoja ja huomautuksia.

(72)

ISB katsoo, että korot vastaavat samankaltaisille omaisuusvakuudellisille joukkolainoille tuohon aikaan asetettuja korkoja. ISB:n joukkolainan maturiteetti on kymmenen vuotta, sen korko on 4,5 prosenttia, se on sidottu kuluttajahintaindeksiin (KHI), se on ylikatettu, ja sen luototusaste on 70 prosenttia. Koron suuruudeksi oli joukkolainan liikkeeseenlaskemishetkellä määritelty arvo, joka oli suunnilleen 50 peruspistettä enemmän kuin valtion takaamilla HFF-joukkolainoilla. Vastaavasti Euroopan markkinoilla tuohon aikaan vallinnut yleinen korkotaso oli vastaavilla omaisuusvakuudellisilla arvopapereilla 40–80 peruspistettä enemmän kuin valtion takaamilla joukkovelkakirjalainoilla. ISB toimitti niin ikään kaavion, josta ilmenee, että erotusten vaihteluväli oli vuonna 2009 Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa 40–160 peruspistettä.

(73)

Niin ikään Arion väittää, että sen lainasopimus IKP:n kanssa tehtiin markkinaehdoilla. Arion vertaa tekemäänsä sopimusta muun muassa vastaavaan NBI:n ja LBI:n väliseen sopimukseen. Sopimukset tehtiin suunnilleen samaan aikaan eli vuoden 2009 lopussa ja vuoden 2010 alussa, ja niihin liittyi samankaltaisia saatavien selvittämiseksi toteutettuja toimenpiteitä. Vertailusta käy ilmi, että Arionin lainasopimuksen ehdot olivat tiukemmat kuin LBI-sopimuksen, jossa oli osallisena yksityinen lainanantaja. Näyttää todella siltä, että LBI-sopimuksessa sovittiin alemmista koroista, pääoma oli suurempi ja vakuus heikompi ja vähemmän hajautettu kuin Arionin lainasopimuksessa.

(74)

Arion toimitti 31 päivänä maaliskuuta 2015 päivätyllä kirjeellä (38) lisätietoja katetuista joukkolainoista ja etuoikeusasemaltaan parhaista vakuudettomista joukkolainoista, joita eurooppalaiset pankit laskivat liikkeeseen 1 päivän tammikuuta 2009 ja 31 päivän joulukuuta 2010 välisenä aikana. Arion katsoo, että IKP:n tarjoamaa lainaa voidaan verrata niihin eurooppalaisten pankkien vuonna 2009 liikkeeseen laskemiin katettuihin joukkolainoihin, joiden vakuutena oli asuntolainoja, kun otetaan huomioon, että IKP:n tarjoaman lainanvakuutena oli ensi sijassa kiinnelainoja. Kuten edellä on todettu, Arionin toimittaman tietoaineiston mukaan eurooppalaisten pankkien maksamat varainhankinnan marginaalit olivat 0,1–1,90 prosenttia pankkien välisiä korkoja korkeammat, ja mediaaniarvo oli 0,72 prosenttia. Korkeimmat marginaalit katetuista joukkolainoista maksettiin Irlannissa – syyskuussa 2009 maksaja oli Bank of Ireland (1,9 prosenttia pankkien välisiä korkoja korkeampi marginaali) ja marraskuussa 2009 puolestaan irlantilainen EBS Mortgage -pankki (1,75 prosenttia pankkien välisiä korkoja korkeampi marginaali).

(75)

IKP katsoo niin ikään, että lainasopimusten ehdot eli korot ja vakuus olivat IKP:lle edulliset. IKP:n mukaan tämä käy selvästi ilmi niistä tiedoista, joita on saatavilla maailmanlaajuisesti liikkeeseen lasketuista instrumenteista (joista Arion on toimittanut tietoa, ks. edellä), ja lisäksi samaan aikaan tehtyjen muiden instrumenttien, kuten LBI-sopimuksen, ehdoista.

(76)

Valvontaviranomainen toteaa, että IKP:n ja pankkien välillä tehtyjen lainasopimusten korko on LIBOR + 3,00 prosenttia ja lainojen vakuutena on kiinnelainoja ja muita omaisuuseriä. Kuten ISB:n ja Arionin toimittamista tiedoista ilmenee, tämä korko on selvästi samaan aikaan luotujen vastaavien velkainstrumenttien keskimääräistä korkoa korkeampi ja ylitti tuohon aikaan kaikkien muiden eurooppalaisten pankkien kiinnelainavakuudellisen varainhankinnan kaikista korkeimmat kustannukset (korkeimmat kustannukset olivat Bank of Irelandilla, jolla korko oli pankkien välinen korko + 1,9 prosenttia). Valvontaviranomainen katsoo, että pankkien toimittamat tiedot vastaavista velkainstrumenteista ovat luotettavia ja antavat oikean kuvan markkinaolosuhteista aikana, jona lainasopimukset tehtiin. Lisäksi valvontaviranomainen katsoo, että koska nämä korot ovat yksityisten osapuolten sopimia, ne tarjoavat kantelijan mainitsemia luottoriskinvaihtosopimusten hintaeroja ja HFF-joukkolainojen korkoja paremman viitearvon tuolloin vallinneiden markkinakorkojen määrittämiseen.

(77)

Arionin kanssa tehdyn lainasopimuksen osalta valvontaviranomainen toteaa, että laina ilmoitettiin ulkomaan valuutoissa Islannin kruunujen sijaan. Kuten Arion on huomauttanut, tämä valuuttayksikön muutos noudatti kuitenkin sovintosopimuksessa asetettuja ehtoja, joissa määrättiin, että Arionin tuli maksaa korko ja lyhennykset ulkomaan valuutoissa sikäli kuin pankki siihen kykeni ja että Arionilla oli lainanantajan suostumuksella oikeus muuttaa velan ilmoittamiseen käytettyä valuuttayksikköä osin tai kokonaan. Kuten aiemmin on todettu, valvontaviranomainen on jo tarkastanut ja hyväksynyt sovintosopimuksen ehdot Arionin rakenneuudistustuesta annetussa päätöksessä. Lisäksi, kuten Arion on huomauttanut, yksityinen velkoja olisi erittäin todennäköisesti suosinut velan ilmoittamista ulkomaan valuutoissa Islannin kruunujen sijaan, sillä Islannissa pääoman liikkumista rajojen yli ja siihen liittyviä valuuttakauppatapahtumia oli ankarasti rajoitettu. Tällainen valuuttayksikön muutos hyödyttäisi näin ollen velkojaa eikä velallista.

(78)

Toimenpiteiden toteuttamishetken markkinaparametrien ja valvontaviranomaisen saaman näytön perusteella valvontaviranomainen päättelee, että lainasopimusten lainaehdot yleensä ja ehdoissa asetetut korot erityisesti olisivat olleet yhtä lailla hyväksyttäviä vastaavassa tosiasiallisessa ja oikeudellisessa tilanteessa olevan yksityisen velkojan näkökulmasta.

(79)

Edellä todetun perusteella valvontaviranomainen päättelee, että lainasopimukset, jotka IKP oli tehnyt yhtäältä ISB:n ja toisaalta Arionin kanssa, eivät antaneet taloudellista etua ISB:lle ja Arionille.

(80)

Jotta toimenpide voitaisiin katsoa ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi, sen pitää olla valikoiva sekä omiaan vääristämään kilpailua ja vaikuttamaan ETA-sopimuksen sopimuspuolten väliseen kauppaan. Koska valvontaviranomainen on kuitenkin päätellyt, että tässä tapauksessa yritykset eivät saaneet minkäänlaista taloudellista etua, ja koska valtiontuen olemassaololle asetetut kumulatiiviset edellytykset eivät näin ollen täyty, valvontaviranomaisen ei tarvitse arvioida tätä seikkaa yksityiskohtaisemmin.

(81)

Edellä esitetyn arvioinnin perusteella valvontaviranomainen katsoo, että lainasopimuksissa, jotka IKP teki ISB:n ja Arionin kanssa, ei ole kyse ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuesta,