ISSN 1977-0812 |
||
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167 |
|
Suomenkielinen laitos |
Lainsäädäntö |
57. vuosikerta |
|
|
|
(1) ETA:n kannalta merkityksellinen teksti |
FI |
Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu. Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä. |
II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset
KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET
6.6.2014 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167/1 |
NEUVOSTON PÄÄTÖS,
annettu 14 päivänä huhtikuuta 2014,
Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen, Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä Euroopan unionin lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta
(2014/331/EU)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Eurooppa-neuvosto hyväksyi 11 päivänä heinäkuuta 2012 päätöksen 2012/419/EU (1) Mayotten aseman muuttamisesta 1 päivästä tammikuuta 2014 Euroopan unioniin nähden. Kyseisestä päivämäärästä lukien Mayotte lakkasi olemasta merentakainen maa ja alue, ja siitä tuli Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa tarkoitettu unionin syrjäisimpiin alueisiin kuuluva alue. |
(2) |
Neuvosto valtuutti komission neuvottelemaan unionin puolesta Seychellien tasavallan kanssa tehtävästä sopimuksesta, joka koskee Seychellien tasavallan lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä unionin vesille ja meriluonnonvaroihin Mayotten rannikon edustalla sijaitsevalla talousvyöhykkeellä. |
(3) |
Neuvottelujen tuloksena unionin ja Seychellien tasavallan välinen sopimus Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsystä Euroopan unionin lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin, jäljempänä ’sopimus’, parafoitiin 15 päivänä marraskuuta 2013. |
(4) |
Jotta Mayotten viranomaiset voivat panna täytäntöön yhteisen kalastuspolitiikan säännöt siitä päivästä alkaen, jona Mayotte saa syrjäisimmän alueen aseman, on tarpeen perustaa tarkoituksenmukaiset hallinnolliset puitteet, valvontatoimet ja fyysinen infrastruktuuri, sekä varmistaa toimintaedellytysten asianmukainen kehittäminen. Tällä edistetään myös unionin kansainvälisten raportointivelvollisuuksien täyttymistä. |
(5) |
Mayotten kalastusviranomaisille olisi sen vuoksi varmistettava tarvittava rahoitus laivanvarustajien Mayottelle suoraan maksamien maksujen kautta saatavien varojen välityksellä. Tällainen ratkaisu on sitäkin asianmukaisempi ottaen huomioon sen, että Seychellien laivaston ja Ranskan syrjäisimpiin alueisiin kuuluvan Mayotten paikallisyhteisön välille on muodostunut lujat siteet. Seychellien lipun alla purjehtiva kalastuslaivasto on harjoittanut toimintaa Mayotten vesillä usean vuoden ajan Mayotten ja laivanvarustajien välisen järjestelyn perusteella, ja järjestelyn mukaisesti laivanvarustajat maksavat Mayottelle lisenssimaksun pääsystä kalastamaan sen vesille. Kalastustoiminnan jatkumisen ja siitä Mayottelle aiheutuvien hyötyjen varmistamiseksi on tarkoituksenmukaista, että kaikki tämän sopimuksen mukaisiin lupiin ja saaliisiin liittyvät maksut käytetään suoraan Mayotten paikallisyhteisön hyödyksi. |
(6) |
Sopimus olisi allekirjoitettava. |
(7) |
Jotta Seychellien tasavallan alukset voisivat mahdollisimman pian jatkaa kalastustoimintaansa, uutta sopimusta olisi sovellettava väliaikaisesti kunnes sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Annetaan valtuutus allekirjoittaa unionin puolesta Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välinen sopimus Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsystä Euroopan unionin lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin sillä varauksella, että mainitun sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen.
Sopimuksen teksti on liitetty tähän päätökseen.
2 artikla
1. Ranska valtuutetaan keräämään sen syrjäisimpiin alueisiin kuuluvan Mayotten puolesta lupiin ja saaliisiin liittyvät maksut ja muut maksut, jotka Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten käyttäjät suorittavat pääsystä unionin vesille ja meriluonnonvaroihin Mayotten rannikon edustalla sopimuksen liitteessä olevan III luvun 1 jakson 8 ja 9 kohdan sekä 2 jakson määräysten mukaisesti. Ranska käyttää nämä tulot tarkoituksenmukaisten hallinnollisten puitteiden, valvontatoimien ja fyysisen infrastruktuurin perustamiseen sekä tarvittavien toimintaedellytysten kehittämiseen, jotta Mayotten hallinto voi täyttää yhteisen kalastuspolitiikan vaatimukset.
2. Ranska toimittaa komissiolle kyseisen pankkitilin tiedot.
3. Ranska toimittaa sopimuksen kunkin täytäntöönpanovuoden lopussa komissiolle yksityiskohtaisen kertomuksen kalastusluvan saaneiden alusten suorittamista maksuista ja niiden käytöstä.
3 artikla
Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa sopimus unionin puolesta.
4 artikla
Sopimusta sovelletaan väliaikaisesti päivästä sen allekirjoituspäivästä sen tekemistä varten tarvittavien menettelyiden päätökseen saattamiseen asti.
5 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Luxemburgissa 14 päivänä huhtikuuta 2014.
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
A. TSAFTARIS
(1) Eurooppa-neuvoston päätös 2012/419/EU, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2012, Mayotten aseman muuttamisesta Euroopan unioniin nähden (EUVL L 204, 31.7.2012, s. 131).
6.6.2014 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167/4 |
Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välinen
SOPIMUS
Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsystä Euroopan unionin lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin
EUROOPAN UNIONI, jäljempänä ’EU’,
ja
SEYCHELLIEN TASAVALTA, jäljempänä ’Seychellit’,
jäljempänä ’osapuolet’, jotka
OTTAVAT HUOMIOON EU:n ja Seychellien läheiset yhteistyösuhteet ja erityisesti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä tehdyn kumppanuussopimuksen (Cotonoun sopimus), sekä osapuolten yhteisen halun tiivistää näitä suhteita,
TOTEAVAT, että EU:n ja Seychellien välille on muodostunut Euroopan talousyhteisön ja Seychellien tasavallan välisen Seychellien rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevan, vuonna 1987 tehdyn sopimuksen ansiosta tiiviit suhteet kalastuksen alalla. Kyseistä sopimusta lujitettiin osapuolten kesken vuonna 2006 tehdyllä kalastuskumppanuussopimuksella, joka on edelleen voimassa ja joka on pantu täytäntöön mainittuun sopimukseen kuuluvalla pöytäkirjalla,
OTTAVAT HUOMIOON Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen määräykset,
OVAT TIETOISIA vuonna 1995 pidetyssä FAO:n konferenssissa hyväksytyissä vastuullisen kalastuksen toimintasäännöissä olevien periaatteiden merkityksestä,
TOTEAVAT LISÄKSI, että EU ja Seychellit ovat molemmat osapuolina Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC), joka on Intian valtameren tonnikalan ja sen lähilajien hoidosta huolehtiva hallitustenvälinen organisaatio,
OVAT VAKAASTI PÄÄTTÄNEET edistää yhdessä ja yhteisen edun mukaisesti vastuullisen kalastuksen toteuttamista turvatakseen pitkällä aikavälillä meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen ja kestävän hyödyntämisen,
OVAT VAKUUTTUNEITA siitä, että tällaisessa yhteistyössä on toteutettava aloitteita ja toimenpiteitä, jotka ovat toisiaan täydentäviä, johdonmukaisia ja pyrkimysten synergiaedut turvaavia, riippumatta siitä, toteutetaanko ne yhdessä vai erikseen,
HALUAVAT vahvistaa yksityiskohtaiset säännöt ja edellytykset, jotka koskevat Seychellien alusten kalastustoimintaa EU:n vesillä ja Seychellien tukea vastuullisen kalastuksen edistämiseksi kyseisillä vesillä,
SOPIVAT SEURAAVAA:
1 artikla
Soveltamisala
Tässä sopimuksessa vahvistetaan ne periaatteet, säännöt ja menettelyt, jotka koskevat:
— |
taloudellista, rahoituksellista, teknistä ja tieteellistä kalastusalan yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää vastuullista kalastusta EU:n vesillä kalavarojen säilyttämisen ja kestävän hyödyntämisen turvaamiseksi, |
— |
Seychellien kalastusalusten EU:n vesille pääsyn edellytyksiä, sellaisina kuin ne määritellään liitteessä, |
— |
järjestelyitä kalastuksen valvomiseksi EU:n vesillä sen varmistamiseksi, että edellä mainittuja sääntöjä ja edellytyksiä noudatetaan, kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi toteutetaan tehokkaita toimenpiteitä ja laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä kalastusta ehkäistään. |
2 artikla
Määritelmät
Tässä sopimuksessa tarkoitetaan:
a) |
’Seychellien viranomaisilla’ Seychellien kalastusviranomaista; |
b) |
’Seychellien aluksilla’ Seychellien lipun alla purjehtivia ja Seychelleillä rekisteröityjä aluksia; |
c) |
’EU:n viranomaisilla’ Euroopan komissiota; |
d) |
’EU:n vesillä’ EU:n lainkäyttövaltaan kuuluvia Mayotten vesiä; |
e) |
’sekakomitealla’ komiteaa, joka koostuu Euroopan unionin ja Seychellien edustajista ja jonka tehtävät kuvataan tämän sopimuksen 8 artiklassa. |
3 artikla
Tämän sopimuksen täytäntöönpanossa sovellettavat periaatteet ja tavoitteet
1. Osapuolet sitoutuvat edistämään vastuullista kalastusta EU:n vesillä noudattaen periaatetta, joka kieltää kyseisillä vesillä kalastavien eri laivastojen syrjimisen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta saman maantieteellisen alueen kehitysmaiden kanssa tehtyjen sopimusten noudattamista, vastavuoroiset kalastussopimukset mukaan luettuina.
2. Tämän sopimuksen mukaisesti harjoitettavaa kalastusta koskevien sääntöjen on oltava Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (IOTC) päätöslauselmien mukaisia.
3. Osapuolet sitoutuvat varmistamaan, että tämä sopimus pannaan täytäntöön EU:n yhteisen kalastuspolitiikan periaatteiden sekä hyvän taloudellisen ja sosiaalisen hallinnon periaatteiden mukaisesti.
4 artikla
Tilastollinen ja tieteellinen yhteistyö vastuullisen kalastuksen alalla
1. EU ja Seychellit seuraavat tämän sopimuksen keston ajan kalavarojen tilan kehitystä EU:n vesillä. Jommankumman osapuolen pyynnöstä voidaan tarvittaessa järjestää yhteinen tieteellinen kokous.
2. Osapuolet myös vaihtavat keskenään elollisten luonnonvarojen hoitamiseksi ja säilyttämiseksi mahdollisesti tarvittavia tilastotietoja, biologisia tietoja sekä säilyttämistä ja ympäristöä koskevia tietoja, ja tekevät yhteistyötä asiaa koskevissa tieteellisissä kokouksissa.
3. Osapuolet voivat tarvittaessa kuulla toisiaan IOTC:n antamien parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen perusteella tämän sopimuksen 8 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa sopiakseen EU:n meriluonnonvarojen kestävää hoitoa edistävistä toimenpiteistä.
5 artikla
Seychellien alusten pääsy kalastamaan EU:n vesille
1. EU sitoutuu siihen, että Seychellien alukset saavat harjoittaa kalastustoimintaa EU:n vesillä tämän sopimuksen ja sen liitteen mukaisesti.
2. Seychellien on varmistettava, että sen alukset noudattavat tämän sopimuksen määräyksiä sekä kalastusta koskevaa EU:n lainsäädäntöä.
6 artikla
Kalastusluvat
1. Seychellien kalastusalukset voivat harjoittaa kalastusta EU:n vesillä ainoastaan, jos niillä on mukanaan tämän sopimuksen nojalla myönnetty kalastuslupa tai sen jäljennös.
2. Kalastusluvan alukselle saamista koskeva menettely, sovellettavat maksut ja maksutapa, jota laivanvarustajien on käytettävä, vahvistetaan liitteessä.
7 artikla
Pyynnin kohteena olevat lajit
Kalastuslupia voidaan myöntää yksinomaan laajasti vaeltavien lajien pyyntiin (Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 1982 merioikeusyleissopimuksen liitteessä 1 luetellut lajit), lukuun ottamatta Alopiidae- ja Sphyrnidae -heimoja sekä seuraavia lajeja: Cetorhinus maximus, Rhincodon typus, Carcharodon carcharias, Carcharhinus falciformis ja Carcharhinus longimanus.
8 artikla
Sekakomitea
1. Tämän sopimuksen soveltamista valvomaan perustetaan sekakomitea. Sekakomitean tehtävänä on
a) |
valvoa tämän sopimuksen toteutumista, tulkintaa ja soveltamista; |
b) |
toimia välittäjänä molemmille osapuolille tärkeissä kalastusta koskevissa kysymyksissä; |
c) |
toimia foorumina, jolla tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyvät erimielisyydet voidaan ratkaista sovintoteitse; |
d) |
arvioida tarvittaessa uudelleen kalastusmahdollisuuksien ja niitä vastaavan taloudellisen korvauksen taso tieteellisten lausuntojen perusteella; |
e) |
päättää tarvittaessa tämän sopimuksen ja sen liitteen teknisten määräysten tarkistamisesta; |
f) |
hoitaa muita osapuolten päättämiä tehtäviä. |
2. Sekakomitea kokoontuu vähintään kerran vuodessa vuoroin EU:ssa, vuoroin Seychelleillä, ja sen puheenjohtajana toimii kokousta isännöivä osapuoli. Se kokoontuu ylimääräiseen istuntoon jommankumman osapuolen pyynnöstä.
9 artikla
Kalastusmahdollisuuksien mukauttaminen sekakomitean päätöksellä
Kuten tämän sopimuksen 8 artiklassa määrätään, sekakomitea voi arvioida liitteessä olevassa II luvussa tarkoitettuja kalastusmahdollisuuksia uudelleen, ja niitä voidaan mukauttaa sekakomitean päätöksellä, jos IOTC:n suositukset ja päätöslauselmat tukevat arviota siitä, että tällaisella mukautuksella varmistetaan tonnikalan ja sen lähilajien kestävä hoito Intian valtamerellä.
10 artikla
Sopimuksen täytäntöönpanon keskeyttäminen
1. Tämän sopimuksen täytäntöönpano keskeytetään jommankumman osapuolen aloitteesta tämän sopimuksen 8 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa käytyjen kuulemisten jälkeen ja osapuolten yhteisestä sopimuksesta, jos
a) |
epätavalliset olosuhteet, jotka eivät ole luonnonilmiöitä, estävät kalastustoiminnan harjoittamisen EU:n vesillä sijaitsevilla kalastusalueilla; |
b) |
osapuolet ovat eri mieltä tämän sopimuksen ja sen liitteen tulkinnasta ja täytäntöönpanosta, eikä asiaa saada ratkaistua; |
c) |
jompikumpi osapuoli ei noudata tämän sopimuksen ja sen liitteen määräyksiä; |
d) |
jommankumman osapuolen poliittisia linjauksia muutetaan merkittävästi, ja muutokset vaikuttavat tämän sopimuksen asianomaisiin määräyksiin; |
e) |
yleisiä velvoitteita, sellaisina kuin niistä määrätään liitteessä, ei noudateta; |
f) |
jompikumpi osapuoli havaitsee ihmisoikeuksien olennaisen ja perustavanlaatuisen rikkomuksen, jollaisia ovat muun muassa Cotonoun sopimuksen 9 artiklassa tarkoitetut rikkomukset, ja mainitun sopimuksen 8 ja 96 artiklassa vahvistettua menettelyä on noudatettu; |
g) |
Kansainvälisen työjärjestön julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista ei noudateta tämän sopimuksen 3 artiklan ja liitteessä olevan I luvun 3 kohdan mukaisesti. |
2. Tämän sopimuksen täytäntöönpanon keskeyttäminen edellyttää, että asianomainen osapuoli ilmoittaa aikeestaan kirjallisesti vähintään kolme kuukautta ennen päivää, jona kyseinen keskeytys tulisi voimaan.
3. Jos sopimuksen soveltaminen keskeytetään, osapuolet jatkavat toistensa kuulemista löytääkseen erimielisyyteen sovintoratkaisun. Kun ratkaisu löydetään, sopimuksen täytäntöönpanoa jatketaan, ja taloudellisen korvauksen määrää alennetaan vastaavasti suhteessa sopimuksen täytäntöönpanon keskeytymisen kestoon.
11 artikla
Irtisanominen
1. Kumpi tahansa osapuoli voi irtisanoa sopimuksen sellaisten vakavien syiden vuoksi kuin kyseessä olevien kalakantojen heikentyminen tai toisen osapuolen tekemien laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen torjumista koskevien sitoumusten noudattamatta jättäminen.
2. Tämän sopimuksen irtisanomista varten asianomaisen osapuolen on ilmoitettava toiselle osapuolelle kirjallisesti aikeestaan irtisanoa sopimus vähintään kuusi kuukautta ennen päivää, jona irtisanominen tulisi voimaan.
3. Edellä olevassa kohdassa tarkoitetun ilmoituksen lähettäminen avaa osapuolten väliset neuvottelut. Jos irtisanomista koskeva pyyntö peruutetaan tällaisten neuvottelujen jälkeen, tämän sopimuksen täytäntöönpanoa jatketaan kaikilta osin.
12 artikla
Sovellettava laki
1. Seychellien kalastusalusten toimintaan EU:n vesillä sovelletaan EU:n lakeja ja asetuksia, jollei tässä sopimuksessa ja sen liitteessä toisin määrätä.
2. EU ilmoittaa viipymättä Seychelleille kaikista yhteistä kalastuspolitiikkaansa tai lainsäädäntöään koskevista muutoksista.
13 artikla
Luottamuksellisuus
Osapuolet varmistavat, että EU:n vesillä harjoitettavasta kalastuksesta saatetaan julkisesti käytettäväksi ainoastaan koostetiedot, asiaankuuluvan IOTC:n päätöslauselman mukaisesti. Tietoja, joita muutoin saatettaisiin pitää luottamuksellisina, saa käyttää ainoastaan tämän sopimuksen panemiseksi täytäntöön ja toimivaltaisen viranomaisen suorittamaan kalastuksen hoitoon, seurantaan, tarkastukseen ja valvontaan.
14 artikla
Sähköinen tiedonvaihto
1. Seychellit ja EU sitoutuvat ottamaan käyttöön tarvittavat järjestelmät kaikkien tämän sopimuksen ja sen liitteen täytäntöönpanoon liittyvien tietojen ja asiakirjojen sähköistä vaihtoa varten.
2. Kumpikin osapuoli ilmoittaa toiselle osapuolelle viipymättä kaikista kyseistä vaihtoa vaikeuttavista tietojärjestelmän häiriöistä. Tämän sopimuksen ja sen liitteen täytäntöönpanoon liittyvät tiedot ja asiakirjat korvataan tällöin automaattisesti niiden paperiversiolla liitteessä kuvatulla tavalla.
3. Asiakirjan sähköistä versiota ja paperiversiota pidetään samanarvoisina.
15 artikla
Väliarviointi
Osapuolet sopivat, että tämän sopimuksen toiminnan ja vaikuttavuuden arvioimiseksi suoritetaan väliarviointi kolmen vuoden kuluttua tämän sopimuksen väliaikaisen soveltamisen alkamisesta.
16 artikla
Velvoitteet tämän sopimuksen voimassaolon päättymisen tai irtisanomisen yhteydessä
Jos tämän sopimuksen voimassaolo päättyy tai se irtisanotaan 11 artiklan mukaisesti, Seychellien alusten omistajat ovat edelleen vastuussa kaikista sellaisista tämän sopimuksen tai EU:n lakien rikkomisista, jotka tapahtuivat ennen tämän sopimuksen voimassaolon päättymistä tai sen irtisanomista, sekä kaikista voimassaolon päättymisen tai irtisanomisen ajankohtana maksamatta olevista lupamaksuista tai muista maksuista.
17 artikla
Kesto
Tätä sopimusta sovelletaan kuuden vuoden ajan sen väliaikaisen soveltamisen alkamisesta lukien. Sopimuksen voimassaolo jatkuu kuuden vuoden jaksoina, ellei sopimusta sanota irti 11 artiklan mukaisesti.
18 artikla
Väliaikainen soveltaminen
Tätä sopimusta sovelletaan väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä lukien.
19 artikla
Voimaantulo
Tämä sopimus tulee voimaan päivänä, jona osapuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen.
Съставено в Брюксел на двадесети май две хиляди и четиринадесета година.
Hecho en Bruselas, el veinte de mayo de dos mil catorce.
V Bruselu dne dvacátého května dva tisíce čtrnáct.
Udfærdiget i Bruxelles den tyvende maj to tusind og fjorten.
Geschehen zu Brüssel am zwanzigsten Mai zweitausendvierzehn.
Kahe tuhande neljateistkümnenda aasta maikuu kahekümnendal päeval Brüsselis.
Έγινε στις Βρυξέλλες, στις είκοσι Μαΐου δύο χιλιάδες δεκατέσσερα.
Done at Brussels on the twentieth day of May in the year two thousand and fourteen.
Fait à Bruxelles, le vingt mai deux mille quatorze.
Sastavljeno u Bruxellesu dvadesetog svibnja dvije tisuće četrnaeste.
Fatto a Bruxelles, addì venti maggio duemilaquattordici.
Briselē, divi tūkstoši četrpadsmitā gada divdesmitajā maijā.
Priimta du tūkstančiai keturioliktų metų gegužės dvidešimtą dieną Briuselyje.
Kelt Brüsszelben, a kétezer-tizennegyedik év május havának huszadik napján.
Magħmul fi Brussell, fl-għoxrin jum ta’ Mejju tas-sena elfejn u erbatax.
Gedaan te Brussel, de twintigste mei tweeduizend veertien.
Sporządzono w Brukseli dnia dwudziestego maja roku dwa tysiące czternastego.
Feito em Bruxelas, em vinte de maio de dois mil e catorze.
Întocmit la Bruxelles la douăzeci mai două mii paisprezece.
V Bruseli dvadsiateho mája dvetisícštrnásť.
V Bruslju, dne dvajsetega maja leta dva tisoč štirinajst.
Tehty Brysselissä kahdentenakymmenentenä päivänä toukokuuta vuonna kaksituhattaneljätoista.
Som skedde i Bryssel den tjugonde maj tjugohundrafjorton.
За Европейския съюз
Рог la Unión Europea
Za Evropskou unii
For Den Europæiske Union
Für die Europäische Union
Euroopa Liidu nimel
Για την Ευρωπαϊκή Ένωση
For the European Union
Pour l'Union européenne
Za Europsku uniju
Per l'Unione europea
Eiropas Savienības vārdā –
Europos Sąjungos vardu
Az Európai Unió részéről
Għall-Unjoni Ewropea
Voor de Europese Unie
W imieniu Unii Europejskiej
Pela União Europeia
Pentru Uniunea Europeană
Za Európsku úniu
Za Evropsko unijo
Euroopan unionin puolesta
För Europeiska unionen
За Република Сейшели
Por la República de Seychelles
Za Seychelskou republiku
For Republikken Seychellerne
Fur die Republik Seychellen
Seišelli Vabariigi nimel
Για τη Δημοκρατία των Εεϋχελλώυ
For the Republic of Seychelles
Pour la République des Seychelles
Za Republiku Sejšele
Per la Repubblica delle Seychelles
Seišelu Salu Republikas vārdā –
Seišelių Respublikos vardu
A Seychelle Köztársaság részéről
Għar-Repubblika tas-Seychelles
Voor de Republiek der Seychellen
W imieniu Republiki Seszeli
Pela República das Seicheles
Pentru Republica Seychelles
Za Seychelskú republiku
Za Republiko Sejšeli
Seychellien tasavallan puolesta
För Republiken Seychellerna
LIITE
Seychellien kalastusalusten harjoittamaa kalastusta koskevat edellytykset
I LUKU
YLEISET MÄÄRÄYKSET
1. |
Yleiset velvoitteet Seychellien alusten, joille on myönnetty kalastuslupa tämän sopimuksen mukaisesti, on noudatettava EU:n yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) säilyttämis- ja valvontatoimenpiteitä koskevia säännöksiä ja muita säännöksiä, joilla säännellään EU:n kalastusalusten kalastusta niiden toiminta-alueella, sekä tässä sopimuksessa vahvistettuja määräyksiä. |
2. |
Kalastusalueet
|
3. |
Työehdot Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sovelletaan tämän sopimuksen nojalla aluksille otettujen merimiesten palvelukseen ottamiseen. |
II LUKU
SOVELTAMISKAUSI JA KALASTUSMAHDOLLISUUDET
1. |
Sopimuksen 5 artiklan nojalla myönnetyt kalastusmahdollisuudet ovat kuuden vuoden kaudella seuraavat:
|
2. |
Seychellien alukset voivat harjoittaa kalastusta EU:n vesillä ainoastaan, jos ne kuuluvat IOTC:n laatimaan luetteloon aluksista, joilla on lupa kalastaa, ja niillä on 6 artiklan määräysten ja tässä sopimuksessa vahvistettujen edellytysten nojalla ja sen liitteen mukaisesti myönnetty kalastuslupa. |
III LUKU
KALASTUSLUVAT
1 JAKSO
Kalastuslupien hakeminen ja myöntäminen
1. |
’Kalastusluvalla’ tarkoitetaan oikeutta tai lisenssiä kalastustoiminnan harjoittamiseen tässä sopimuksessa määrättyjen, mainittua kalastuslupaa koskevien ehtojen mukaisesti. |
2. |
Jotta Seychellien alus voi hakea tämän sopimuksen mukaista kalastuslupaa,
|
3. |
Kalastuslupaa hakevien Seychellien alusten on lisäksi noudatettava neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 kalastuslupia koskevia asiaankuuluvia säännöksiä. |
4. |
Kaikilla kalastuslupaa hakevilla Seychellien aluksilla olisi oltava Mayottelle sijoittautunut edustaja, tai jos tämä ei ole mahdollista, niillä olisi oltava Seychelleille sijoittautunut edustaja. Edustajan nimi ja osoite on mainittava lupahakemuksessa. |
5. |
Seychellien viranomaiset toimittavat tämän sopimuksen 2 artiklassa määritellylle EU:n toimivaltaiselle viranomaiselle kalastuslupaa koskevan hakemuksen jokaisesta Seychellien aluksesta, joka haluaa harjoittaa tämän sopimuksen nojalla kalastustoimintaa, vähintään 20 päivää ennen haetun voimassaoloajan alkamista. |
6. |
Jos kalastuslupahakemusta ei ole jätetty ennen 5 kohdan mukaista voimassaolokautta, aluksen omistaja tai tämän edustaja voi kuitenkin toimittaa sen voimassaolokauden aikana viimeistään 20 päivää ennen kalastustoiminnan alkamista. Tällöin aluksen omistajan tai tämän edustajan on suoritettava maksut kalastusluvan koko voimassaoloajalta. |
7. |
EU:n toimivaltaiselle viranomaiselle EU:n Mauritiuksessa sijaitsevan edustuston välityksellä esitettävät kalastuslupahakemukset on tehtävä lomakkeella, jonka malli on lisäyksessä 1, ja hakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:
|
8. |
Kaikki lupiin ja saaliisiin liittyvät maksut on suoritettava EU:n pankkitilille, jota koskevat yksityiskohdat EU ilmoittaa ennen tämän sopimuksen väliaikaista soveltamista. Pankkisiirtoihin liittyvät kustannukset ovat aluksen omistajan tai tämän edustajan vastuulla. |
9. |
Maksuihin sisältyvät satamamaksuja ja palvelumaksuja lukuun ottamatta kaikki kansalliset ja paikalliset verot ja maksut. |
10. |
Seychellien alusten kalastusluvat myönnetään aluksen omistajalle tai tämän edustajalle kaikkien alusten osalta 15 päivän kuluessa päivästä, jona EU on saanut kaikki 7 kohdassa tarkoitetut asiakirjat. Kalastusluvan jäljennös lähetetään Seychelleistä vastaavalle Euroopan unionin edustustolle. |
11. |
Kalastuslupa myönnetään aluskohtaisesti, eikä se ole siirrettävissä muuten kuin 13 kohdassa esitetyn ylivoimaisen esteen sattuessa. |
12. |
Seychellien lipun alla purjehtiviin, EU:n vesillä toimiviin huoltoaluksiin sovelletaan niin ikään lupamenettelyä ja samoja tässä liitteessä määriteltyjä velvollisuuksia. Kalastustoiminnan harjoittaminen on tällaisilta aluksilta kielletty. |
13. |
Todistettavan ylivoimaisen esteen perusteella Seychellien aluksen kalastuslupa voidaan Seychellien pyynnöstä siirtää jäljellä olevan voimassaoloajan ajaksi sellaiselle toiselle kelpoisuusehdot täyttävälle Seychellien alukselle, jolla on vastaavat ominaisuudet, eikä uutta lupamaksua tarvitse maksaa. |
14. |
Edellisen aluksen omistajan tai tämän edustajan on palautettava peruutettu kalastuslupa EU:lle Seychelleistä vastaavan Euroopan unionin edustuston välityksellä. |
15. |
Uusi kalastuslupa tulee voimaan päivänä, jona aluksen omistaja palauttaa peruutetun kalastusluvan EU:lle. Seychelleistä vastaavalle Euroopan unionin edustustolle on ilmoitettava kalastusluvan siirtämisestä. |
16. |
Sen estämättä, mitä tämän liitteen VI luvun (Valvonta) 2 kohdassa määrätään, kalastuslupa tai sen sähköinen jäljennös on säilytettävä aluksella koko ajan. |
2 JAKSO
Laivanvarustajien maksu, ennakkomaksu ja maksuselvitys
1. |
Laivanvarustajan maksettavaksi tulevat maksut lasketaan pyydettyä saalistonnia kohden seuraavasti:
|
2. |
Vuotuinen ennakkomaksu, joka Seychellien laivanvarustajien on maksettava jättäessään hakemuksen EU:n viranomaisille EU:n myöntämää kalastuslupaa varten, on seuraava: Kurenuottaa käyttävät tonnikala-alukset Sopimuksen ensimmäisenä soveltamisvuotena ennakkomaksu on 11 000 euroa, joka vastaa 110:tä euroa/tonni 100 tonnilta Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja. Sopimuksen toisena ja kolmantena soveltamisvuotena ennakkomaksu on 11 500 euroa, joka vastaa 115:tä euroa/tonni 100 tonnilta Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja. Sopimuksen neljäntenä ja viidentenä soveltamisvuotena ennakkomaksu on 12 000 euroa, joka vastaa 120:tä euroa/tonni 100 tonnilta Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja. Sopimuksen kuudentena soveltamisvuotena ennakkomaksu on 12 500 euroa, joka vastaa 125:tä euroa/tonni 100 tonnilta Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja. |
3. |
Jos saaliit ovat yli 100 tonnia, sovelletaan 1 kohdassa vahvistettua vuotuista määrää saalistonnia kohden. |
4. |
EU:n viranomaisten on laadittava selvitys edelliseltä kalenterivuodelta suoritettavista maksuista Seychellien alusten saalisilmoitusten ja EU:n viranomaisten tiedossa olevien muiden tietojen perusteella. Seychellien viranomaisille on toimitettava siitä jäljennös varmennusta varten. |
5. |
Selvitys on toimitettava Seychellien viranomaisille ennen kuluvan vuoden 31 päivää maaliskuuta. Seychellien viranomaiset toimittavat sen ennen 15 päivää huhtikuuta alusten omistajille. |
6. |
Jos aluksen omistaja kiistää EU:n viranomaisten esittämän selvityksen, se voi kuulla saalistilastojen vahvistamisesta vastaavia tieteellisiä laitoksia Seychelleillä ja keskustella sen jälkeen Seychellien viranomaisten kanssa, joiden on ilmoitettava asiasta komissiolle, lopullisen selvityksen vahvistamiseksi ennen kuluvan vuoden 31 päivää toukokuuta. Jos alusten omistajat eivät ole esittäneet huomautuksia mainittuun päivään mennessä, EU:n viranomaisten laatima selvitys katsotaan lopulliseksi. Jos lopullisessa selvityksessä vahvistettu summa on pienempi kuin 2 kohdassa tarkoitettu ennakkomaksu, erotusta ei palauteta alusten omistajille. |
Huoltoalukset
7. |
Huoltoaluksia koskevien lupien hakemismenettely on sama kuin kalastusaluksiin sovellettava menettely, ja lupaan liittyvä ennakkomaksu on 3 000 euroa. Jos huoltoaluksia koskevat määräykset, maksut tai edellytykset muuttuvat, EU:n on ilmoitettava muutoksesta Seychellien viranomaisille ennen sen voimaantuloa. |
IV LUKU
SEURANTA
1 JAKSO
Saalisilmoitukset
1. |
Kaikkien Seychellien alusten, joilla on tämän sopimuksen mukainen lupa kalastaa EU:n vesillä, on siihen asti, kun molemmat osapuolet ovat ottaneet käyttöön sähköisen saalisilmoitusjärjestelmän (ERS) 5 kohdan mukaisesti, ilmoitettava saaliinsa EU:n toimivaltaiselle viranomaiselle seuraavien menettelyjen mukaisesti:
|
2 JAKSO
Saalisilmoitukset: EU:n vesille saapuminen ja niiltä poistuminen
1. |
Seychellien aluksen kalastusmatkan kestolla tarkoitetaan tässä liitteessä seuraavaa:
|
2. |
Seychellien alusten on ilmoitettava vähintään kuusi (6) tuntia aikaisemmin EU:n viranomaisille aikomuksestaan saapua EU:n vesille tai poistua niiltä, ja niiden on kalastustoimintaa EU:n vesillä harjoittaessaan ilmoitettava saaliinsa joka kolmas päivä. |
3. |
Saapumis-/poistumisilmoituksen yhteydessä kunkin Seychellien aluksen on ilmoitettava myös sijaintinsa sekä aluksella olevien saaliiden määrä ja lajit ilmoitushetkellä. Nämä ilmoitukset on toimitettava lisäyksessä 4 esitetyssä muodossa sähköpostilla tai faksilla mainitussa lisäyksessä annettuihin osoitteisiin. |
4. |
Ilman EU:n viranomaisille tehtyä ennakkoilmoitusta kalastamasta yllätetty Seychellien alus katsotaan ilman kalastuslupaa kalastavaksi alukseksi. Tällöin sovelletaan VII luvussa tarkoitettuja seuraamuksia. |
3 JAKSO
Saaliiden jälleenlaivaus ja purkaminen
1. Saaliiden purkamiset
1. |
Saaliiden purkamista varten nimetty satama Seychelleillä on Victoria, Mahé. |
2. |
Kaikkien Seychellien alusten, jotka haluavat purkaa saaliita Seychellien nimetyissä satamissa, on ilmoitettava Seychellien toimivaltaiselle viranomaiselle vähintään 24 tuntia aikaisemmin seuraavat tiedot:
|
3. |
Saaliin purkaminen katsotaan poistumiseksi EU:n vesiltä tämän luvun 2 jakson 1 kohdassa määritellyn mukaisesti. Sen vuoksi Seychellien alusten on toimitettava ilmoitukset puretuista saaliista Seychellien viranomaisten toimivaltaisille viranomaisille. |
2. Jälleenlaivaukset
1. |
Jälleenlaivaus merellä on kiellettyä, ja tämän määräyksen rikkominen johtaa EU:n lainsäädännön mukaisiin täytäntöönpanotoimenpiteisiin. Jälleenlaivaukset voidaan suorittaa nimetyssä Mayotten satamassa. |
2. |
Jos jälleenlaivaus tapahtuu Mayotten nimetyssä satamassa, Seychellien alusten varustajien tai niiden edustajien on annettava EU:n toimivaltaiselle viranomaiselle ja samanaikaisesti Mayotten asianomaiselle satamaviranomaiselle vähintään 72 tuntia aikaisemmin seuraavat tiedot:
|
3. |
Jälleenlaivaus katsotaan poistumiseksi EU:n vesiltä 2 jakson 1 kohdassa määritellyn mukaisesti. Seychellien alusten on toimitettava saalisilmoituksensa EU:n toimivaltaisille viranomaisille ja jäljennös niistä satamaviranomaiselle viimeistään kahdenkymmenenneljän (24) tunnin kuluttua jälleenlaivauksesta tai, jos luovuttava alus lähtee satamasta aikaisemmin, ennen sen lähtöä satamasta. |
4 JAKSO
Alusten satelliittiseurantajärjestelmä (VMS)
Alusten satelliittiseurantajärjestelmän osalta kaikkien Seychellien alusten, jotka kalastavat tai aikovat kalastaa tämän sopimuksen nojalla EU:n vesillä olevilla kalastusalueilla, on noudatettava kaikkia lisäyksessä 6 olevia määräyksiä.
V LUKU
TARKKAILIJAT
1. |
Osapuolet tunnustavat IOTC:n päätöslauselman 11/04 velvoitteiden noudattamisen merkityksen tieteellisiä tarkkailijoita koskevan ohjelman suhteen. |
2. |
Seychellien aluksille, joilla on tämän sopimuksen mukainen lupa kalastaa EU:n vesillä, on päästettävä alukselle EU:n viranomaisten nimeämiä tarkkailijoita, lukuun ottamatta tapauksia, joissa tila on rajoitettu turvallisuusvaatimusten vuoksi. Tarkkailijoiden alukselle nousemiseen sovelletaan seuraavia määräyksiä:
|
3. |
Tarkkailijoiden aluksellaoloaika ei saa kestää kauemmin kuin tarkkailijoiden tehtävien suorittaminen edellyttää, jollei tarkkailijaa ole nimitetty alueellisen tarkkailuohjelman puitteissa, jolloin hän voi jatkaa aluksella oloaan tehtäviensä suorittamiseksi kyseisen ohjelman puitteissa. EU:n viranomaisten on ilmoitettava aluksellaoloaika Seychellien alusten omistajille tai niiden edustajille ilmoittaessaan näille aluksille sijoitettavan tarkkailijan nimen. |
4. |
Varustaja tai tämän edustaja ja EU:n viranomaiset sopivat yhdessä tarkkailijan alukselle ottamista koskevista edellytyksistä, kun luettelo Seychellien aluksista, joille on tarkoitus lähettää tarkkailija, on toimitettu. |
5. |
Seychellien alusten varustajien on ilmoitettava kahden viikon kuluessa ja kymmenen päivän varoitusajalla tarkkailijoiden alukselle nousemista varten suunnitellut EU:n satamat ja päivämäärät. |
6. |
Jos tarkkailija nousee alukselle muussa kuin kotimaassaan sijaitsevassa satamassa, varustajan on vastattava tarkkailijan matkakuluista. Jos Seychellien alus poistuu EU:n vesiltä EU:n tarkkailijan ollessa aluksella, on kaikin keinoin pyrittävä varmistamaan tarkkailijan paluu EU:hun niin pian kuin mahdollista varustajan kustannuksella, ellei tarkkailija jatka tarkkailutehtäviä Seychellien aluksella muun sopimuksen tai tarkkailijaohjelman puitteissa. |
7. |
Jos tarkkailija ei tule sovittuun paikkaan sovittuna aikana tai sitä seuraavien kahdentoista tunnin kuluessa, Seychellien aluksen varustaja vapautuu ilman eri toimenpiteitä velvollisuudestaan ottaa kyseinen tarkkailija alukselle. |
8. |
Tarkkailijaa on kohdeltava kuten aluksen päällystöä. Hänen tehtävänään on
|
9. |
Seychellien aluksen päällikön on kaikin kohtuullisin tavoin huolehdittava tarkkailijan fyysisestä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista tämän ollessa aluksella. |
10. |
Tarkkailijalla on oltava käytettävissään kaikki tehtäviensä suorittamiseksi tarvittavat keinot. Aluksen päällikön on annettava hänen käyttöönsä tehtävän suorittamiseen tarvittavat viestintävälineet, kalastustoimintaan suoraan liittyvät asiakirjat, erityisesti kalastuspäiväkirja ja lokikirja, sekä mahdollistettava tarpeen mukaan pääsy aluksen eri osiin tarkkailijan tehtävien helpottamiseksi. |
11. |
Aluksella olonsa aikana tarkkailijan on
|
12. |
Tarkkailijoille järjestetään Seychellien aluksen omistajan kustannuksella samantasoinen ruokailu ja majoitus kuin aluksen päällystölle. |
13. |
Tarkkailijan palkasta ja sovellettavista veroista vastaavat EU:n toimivaltaiset viranomaiset. |
VI LUKU
VALVONTA
1. |
Seychellien alusten on noudatettava pyydyksiä ja niiden teknisiä määritelmiä koskevaa EU:n lainsäädäntöä ja kaikkia muita niiden kalastustoimintaan sovellettavia teknisiä toimenpiteitä sekä Intian valtameren tonnikalatoimikunnan vahvistamia säilyttämis-, hoito- ja muita toimenpiteitä. |
2. |
Seychellit pitää ajan tasalla olevaa luetteloa Seychellien aluksista, joille on myönnetty tämän sopimuksen mukainen kalastuslupa. Luettelo annetaan tiedoksi kalastuksen valvonnasta vastaaville EU:n viranomaisille heti kun se on laadittu, ja sen jälkeen aina kun sitä päivitetään. |
3. |
EU:n vesillä kalastavien Seychellien kalastusalusten päälliköiden on tehtävä yhteistyötä kaikkien kalastustoiminnan tarkastus- ja valvontatehtävien suorittamiseen hyväksyttyjen ja selkeästi osoitettujen EU:n virkailijoiden kanssa. |
4. |
Tarkastusmenettelyjen turvallisuuden parantamiseksi alukseen nouseminen olisi suoritettava siten, että tarkastusalus ja tarkastajat on mahdollista tunnistaa EU:n näiden tehtävien suorittamiseen hyväksymiksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta EU:n lainsäädännön soveltamista. |
5. |
EU:n on annettava Seychellien saataville luettelo kaikista merellä tehtäviin tarkastuksiin käytettävistä tarkastusaluksista FAO:n UNFSA-sopimuksen (YK:n kalakantasopimus) suositusten mukaisesti. Luetteloon olisi sisällyttävä muun muassa
|
6. |
EU voi Seychellien tai sen nimeämän elimen pyynnöstä sallia Seychellien tarkastajien tekevän havaintoja Seychellien alusten toiminnasta, myös jälleenlaivauksesta, maissa tehtävien tarkastusten aikana. |
7. |
Kun tarkastus on saatu päätökseen ja tarkastaja on allekirjoittanut tarkastuskertomuksen, kertomus saatetaan aluksen päällikön saataville allekirjoitusta ja mahdollisia kommentteja ja huomautuksia varten. Tämä allekirjoitus ei vaikuta osapuolten oikeuksiin väitettyyn rikkomiseen liittyvän menettelyn yhteydessä. Seychellien aluksen päällikölle on annettava jäljennös tarkastuskertomuksesta ennen kuin tarkastajat poistuvat alukselta. |
8. |
Kyseisten toimivaltaisten viranomaisten läsnäolo aluksella ei saa kestää kauempaa kuin on tarpeen heidän tehtäviensä suorittamiseksi. |
9. |
Saaliin purkamista tai jälleenlaivausta EU:n satamassa harjoittavien Seychellien alusten päälliköiden on sallittava EU:n ja/tai Seychellien tarkastajien toiminta ja helpotettava sitä. |
10. |
Jos tämän luvun määräyksiä ei noudateta, EU:lla on oikeus peruuttaa määräyksiä rikkoneen Seychellien aluksen kalastuslupa, kunnes muodollisuudet on täytetty, ja soveltaa EU:n voimassa olevassa lainsäädännössä säädettyjä seuraamuksia. Seychelleille on ilmoitettava asiasta. |
VII LUKU
TÄYTÄNTÖÖNPANON VALVONTA
1. Seuraamukset
1. |
Jos edellä olevien lukujen määräyksiä, meren elollisten luonnonvarojen hoito- ja säilyttämistoimenpiteitä tai EU:n lainsäädäntöä ei noudateta, Seychellien aluksiin sovelletaan EU:n lainsäädännön mukaisia rangaistuksia ja seuraamuksia. |
2. |
Seychelleille on ilmoitettava viipymättä kaikista seuraamuksista ja kaikista niihin kuuluvista olennaisista seikoista. |
3. |
Jos seuraamuksena on kalastusluvan keskeyttäminen tai peruuttaminen, Seychellit voi hakea keskeytetyn tai peruutetun kalastusluvan tilalle sen jäljellä olevaksi voimassaoloajaksi uutta kalastuslupaa toisen varustajan omistuksessa olevalle Seychellien alukselle. |
2. Kalastusaluksen pysäyttäminen ja takavarikoiminen
1. |
EU:n viranomaisten on ilmoitettava viipymättä Seychelleille jokaisesta pysäytetystä ja/tai takavarikoidusta tämän sopimuksen perusteella toimintaa harjoittavasta kalastusaluksesta, ja toimitettava 48 tunnin kuluessa jäljennös tarkastuskertomuksesta, jossa annetaan selvitys pysäyttämiseen ja/tai takavarikoimiseen johtaneista olosuhteista ja syistä. |
2. |
Tietojenvaihtomenettely aluksen pysäyttämisen ja/tai takavarikoimisen yhteydessä:
|
3. |
Pysäyttämisen ja/tai takavarikoinnin selvittäminen
|
4. |
Seychelleille tiedotetaan aloitetuista menettelyistä ja toteutetuista seuraamuksista. |
Lisäykset
1. |
Kalastuslupahakemus |
2. |
Nuottaa käyttävien tonnikala-alusten saalisilmoituslomake |
3. |
Suuntaviivat kalastustoimintaa koskevien tietojen sähköisen kirjaamis- ja raportointijärjestelmän (ERS) täytäntöönpanoa ja hallinnointia varten |
4. |
Ilmoitusten muodot |
5. |
VMS-viestien välittäminen — Sijainti-ilmoitus |
6. |
VMS-kehyksen suuntaviivat |
Lisäys 1
KALASTUSLUPAHAKEMUS
Lisäys 2
STATEMENT OF CATCH FORM FOR TUNA SEINERS/FICHE DE DÉCLARATION DE CAPTURES POUR THONIERS SENNEURS
Lisäys 3
SUUNTAVIIVAT KALASTUSTOIMINTAA KOSKEVIEN TIETOJEN SÄHKÖISEN KIRJAAMIS- JA RAPORTOINTIJÄRJESTELMÄN (ERS) TÄYTÄNTÖÖNPANOA JA HALLINNOINTIA VARTEN
1 JAKSO
Yleiset määräykset
1. |
Kaikilla Seychellien kalastusaluksilla, joilla on lupa kalastaa EU:n vesillä, on oltava sen ajan, kun alus on tässä liitteessä olevan I luvun 2 kohdan a alakohdassa määritetyllä kalastusalueella, jäljempänä ’kalastusalue’, sähköinen järjestelmä, jäljempänä ’ERS-järjestelmä’, jolla voidaan kirjata ja toimittaa kalastustoimintaa koskevat tiedot, jäljempänä ’ERS-tiedot’. |
2. |
Jos Seychellien aluksella ei ole ERS-järjestelmää tai jos alukselle asennettu ERS-järjestelmä ei toimi, alus ei saa tulla EU:n vesille harjoittamaan kalastustoimintaa. |
3. |
EU:n viranomaisten on ilmoitettava Seychelleille sen EU:n kalastuksenseurantakeskuksen yksityiskohtaiset tiedot, joka vastaa tämän sopimuksen mukaisten toimien seurannasta. |
4. |
Seychellien kalastuksenseurantakeskus toimittaa Seychellien aluksilta saadut aikasidonnaiset ERS-tiedot (COE, COX, PNO) automaattisesti ja viipymättä EU:n kalastuksenseurantakeskukselle. Päivittäiset saalisilmoitukset (FAR) toimitetaan automaattisesti ja viipymättä Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle. |
5. |
Seychellit varmistaa, että sen kalastuksenseurantakeskuksella on tietokoneet ja ohjelmistot, jotka tarvitaan ERS-tietojen automaattiseen toimittamiseen XML-muodossa, joka on käytettävissä sivustolla http://ec.europa.eu/cfp/control/codes/index_en.htm, ja että sillä on varmuusmenettelyt, joilla ERS-tiedot kirjataan ja tallennetaan koneluettavassa muodossa vähintään kolmen vuoden ajaksi. |
6. |
Kaikki 5 kohdassa tarkoitettuun muotoon tehtävät muutokset tai päivitykset kirjataan ja päivätään, ja niiden on oltava toiminnassa kuuden kuukauden kuluttua muutoksen tai päivityksen täytäntöönpanosta. |
7. |
ERS-tietojen toimittamisessa käytetään EU:n viranomaisten hallinnoimia sähköisiä viestintävälineitä (DEH eli Data Exchange Highway). |
8. |
EU ja Seychellit nimeävät kumpikin yhden ERS-yhteyspisteen.
|
2 JAKSO
ERS-tietojen laatiminen ja toimittaminen
1. |
Seychellien alusten on
|
2. |
Päällikkö vastaa kirjattujen ja toimitettujen ERS-tietojen paikkansapitävyydestä. |
3. |
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on lähetettävä ERS-tiedot automaattisesti ja välittömästi EU:n kalastuksenseurantakeskukselle. |
4. |
EU:n kalastuksenseurantakeskus vahvistaa vastausviestillä ERS-tietojen vastaanottamisen ja käsittelee kaikkia ERS-tietoja luottamuksellisina. |
3 JAKSO
toimintahäiriö Seychellien aluksen ERS-järjestelmässä ja/tai ERS-tietojen toimituksessa aluksen ja Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen välillä
1. |
Seychellien on ilmoitettava viipymättä Seychellien aluksen päällikölle ja/tai omistajalle tai tämän edustajalle kaikista alukselle asennetun ERS-järjestelmän teknisistä toimintahäiriöistä tai siitä, ettei ERS-tietojen lähettäminen aluksen ja Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen välillä onnistu. |
2. |
Seychellien on ilmoitettava EU:n viranomaisille häiriöstä ja korjaavista toimista. |
3. |
Jos kyseessä on ERS-järjestelmän toimintahäiriö Seychellien aluksella, aluksen päällikön ja/tai varustajan on korjattava tai vaihdettava viallinen ERS-järjestelmä kymmenen päivän kuluessa. Jos Seychellien alus käy satamassa kyseisten kymmenen päivän kuluessa, se saa jatkaa kalastustoimintaansa EU:n kalastusalueella sitten, kun sen ERS-järjestelmä on täysin toimiva, eikä tähän tarvita EU:n antamaa lupaa. |
4. |
Seychellien alus ei saa ERS-järjestelmän teknisen vian tai toimintahäiriön jälkeen lähteä satamasta, ellei
Jälkimmäisessä tapauksessa Seychellien on ilmoitettava EU:lle päätöksestään ennen kuin se antaa Seychellien alukselle luvan lähteä satamasta. |
5. |
Jokaisen EU:n kalastusalueella kalastavan Seychellien aluksen, jolla on viallinen ERS-järjestelmä, on toimitettava kaikki ERS-tiedot Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle ja EU:lle päivittäin viimeistään klo 23.59 UTC jollakin muulla sähköisellä viestintävälineellä, siihen asti kun ERS-järjestelmä on korjattu 3 kohdassa tarkoitettua määräaikaa noudattaen. |
6. |
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on toimitettava ERS-tiedot, joita ei voitu saattaa EU:n viranomaisten käytettäväksi ERS-järjestelmän kautta 1 kohdassa tarkoitetun häiriön vuoksi, EU:n kalastuksenseurantakeskukselle jossain muussa yhteisesti sovitussa vaihtoehtoisessa sähköisessä muodossa. Tätä vaihtoehtoista tietojen toimittamista olisi pidettävä ensisijaisen tärkeänä, koska tietojen toimittamisen tavallisia määräaikoja ei voida noudattaa. |
7. |
Jos EU:n kalastuksenseurantakeskus ei saa alukselta ERS-tietoja kolmeen peräkkäiseen päivään, EU voi määrätä Seychellien aluksen palaamaan heti EU:n nimeämään satamaan tutkintaa varten. |
4 JAKSO
Kalastuksenseurantakeskukseen liittyvä toimintahäiriö — EU:n kalastuksenseurantakeskus ei vastaanota ERS-tietoja
1. |
Jos osapuolen kalastuksenseurantakeskus ei vastaanota ERS-tietoja, sen on viipymättä ilmoitettava asiasta toiselle osapuolelle ja tarvittaessa edistettävä ongelman ratkaisemista. |
2. |
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen ja EU:n kalastuksenseurantakeskuksen on sovittava yhteisesti vaihtoehtoisista sähköisistä viestintävälineistä, joita on käytettävä ERS-tietojen toimittamiseen, jos kalastuksenseurantakeskuksessa ilmenee toimintahäiriö, sekä tiedotettava toisilleen mahdollisista muutoksista viipymättä. |
3. |
Jos EU:n kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa, ettei se ole saanut ERS-tietoja, ja Seychellien kalastuksenseurantakeskus yksilöi ongelman syyt, Seychellien on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet ongelman ratkaisemiseksi. Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on ilmoitettava EU:n kalastuksenseurantakeskukselle ongelmasta sekä tuloksista ja toteutetuista toimenpiteistä 24 tunnin kuluessa toimintahäiriön toteamisesta. |
4. |
Jos ongelman ratkaiseminen kestää kauemmin kuin 24 tuntia, Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on toimitettava puuttuvat ERS-tiedot viipymättä EU:n kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen jotakin 3 jakson 6 kohdassa tarkoitettua vaihtoehtoista sähköistä viestintävälinettä. |
5. |
EU ilmoittaa toimintahäiriöistä toimivaltaisille seuranta-, tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei Seychellien aluksia epäiltäisi sääntöjen rikkomisesta sen vuoksi, ettei Seychellien kalastuksenseurantakeskus ole toimittanut ERS-tietoja kyseiseen kalastuksenseurantakeskukseen liittyvän toimintahäiriön johdosta. |
5 JAKSO
Kalastuksenseurantakeskuksen huoltotoimet
1. |
Kalastuksenseurantakeskuksen suunnitelluista huoltotoimista (huolto-ohjelma), jotka voivat vaikuttaa ERS-tietojen toimittamiseen, olisi ilmoitettava toiselle kalastuksenseurantakeskukselle vähintään 72 tuntia etukäteen, ja samalla on mahdollisuuksien mukaan ilmoitettava huoltotöiden päivämäärä ja kesto. Tiedot keskeytyksistä, käyttöhäiriöistä tai huoltotoimista, joita ei ollut suunniteltu, olisi ilmoitettava mahdollisimman pian toiselle kalastuksenseurantakeskukselle. |
2. |
Huoltotoimien aikana ERS-tietojen lähettäminen voi odottaa siihen saakka, kun järjestelmä on uudelleen toiminnassa. Kyseiset ERS-tiedot on toimitettava välittömästi sen jälkeen, kun keskeytys on päättynyt. |
3. |
Jos huoltotoimet kestävät yli 24 tuntia, ERS-tiedot toimitetaan toiselle kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen jotakin 3 jakson 6 kohdassa tarkoitettua vaihtoehtoista sähköistä välinettä. |
4. |
Seychellit ja EU ilmoittavat huoltotoimista toimivaltaisille seuranta-, tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei Seychellien aluksia epäiltäisi sääntöjen rikkomisesta sen vuoksi, ettei ERS-tietoja ole toimitettu kalastuksenseurantakeskuksen huoltotoimien johdosta. |
Lisäys 4
ILMOITUSTEN MUODOT
Saapumisilmoitus (COE) (1)
Sisältö |
Lähetys |
Määräpaikka |
FRA |
Toiminnan koodi |
COE |
Aluksen nimi |
|
Kansainvälinen radiokutsutunnus |
|
Saapumissijainti |
LT/LG |
Saapumispäivä ja -kellonaika (UTC) |
pp/kk/vvv — hh.mm |
Aluksella oleva kalamäärä (Mt) lajeittain: |
|
Keltaevätonnikala (YFT) |
(Mt) |
Isosilmätonnikala (BET) |
(Mt) |
Boniitti (SKJ) |
(Mt) |
Muut (täsmennettävä) |
(Mt) |
Poistumisilmoitus (COX) (2)
Sisältö |
Lähetys |
Määräpaikka |
FRA |
Toiminnan koodi |
COX |
Aluksen nimi |
|
Kansainvälinen radiokutsutunnus |
|
Saapumissijainti |
LT/LG |
Poistumispäivä ja -kellonaika (UTC) |
pp/kk/vvv — hh.mm |
Aluksella oleva kalamäärä (Mt) lajeittain: |
|
Keltaevätonnikala (YFT) |
(Mt) |
Isosilmätonnikala (BET) |
(Mt) |
Boniitti (SKJ) |
(Mt) |
Muut (täsmennettävä) |
(Mt) |
Saalisilmoituksen (CAT) muoto aluksen saavuttua EU:n kalastusalueelle (3)
Sisältö |
Lähetys |
Määräpaikka |
FRA |
Toiminnan koodi |
CAT |
Aluksen nimi |
|
Kansainvälinen radiokutsutunnus |
|
Ilmoituspäivä ja -kellonaika (UTC) |
pp/kk/vvv — hh.mm |
Aluksella oleva kalamäärä (Mt) lajeittain: |
|
Keltaevätonnikala (YFT) |
(Mt) |
Isosilmätonnikala (BET) |
(Mt) |
Sisältö |
(Mt) |
Muut (täsmennettävä) |
(Mt) |
Pyydysten laskujen lukumäärä edellisen ilmoituksen jälkeen |
|
Kaikki ilmoitukset on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle käyttäen seuraavia yhteystietoja:
Sähköposti: cnsp-france@developpement-durable.gouv.fr |
Faksi: (+ 33) 2 97 55 23 75 |
Postiosoite: Avenue Louis Bougo, F-56410 Etel, FRANCE |
(1) Lähetetään kuusi (6) tuntia ennen saapumista EU:n kalastusalueelle.
(2) Lähetetään kuusi (6) tuntia ennen poistumista EU:n kalastusalueelta.
(3) Lähetetään kolmen (3) päivän välein EU:n kalastusalueelle saapumisen jälkeen.
Lisäys 5
VMS-VIESTIEN VÄLITTÄMINEN
Sijainti-ilmoitus
Tieto |
Koodi |
Pakollinen (O) /Vapaaehtoinen (F) |
Huomautukset |
Tietueen alku |
SR |
O |
Järjestelmätieto — osoittaa tietueen alun |
Vastaanottaja |
AD |
O |
Viestiä koskeva tieto — vastaanottaja. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi |
Lähettäjä |
FS |
O |
Viestiä koskeva tieto — lähettäjä. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi |
Viestityyppi |
TM |
O |
Viestiä koskeva tieto — viestityyppi, ’POS’ |
Radiokutsutunnus |
CR |
O |
Alusta koskeva tieto — aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus |
Sopimuspuolen sisäinen viitenumero |
IR |
F |
Alusta koskeva tieto — sopimuspuolen yksilöllinen numero (lippuvaltion kolmikirjaiminen ISO-koodi, jota seuraa numero) |
Ulkoinen rekisterinumero |
XR |
F |
Alusta koskeva tieto — aluksen kyljessä oleva numero |
Lippuvaltio |
FS |
F |
Lippuvaltiota koskeva tieto |
Leveysaste |
The |
O |
Aluksen sijaintia koskeva tieto — sijainti asteina ja minuutteina N/S AAMM (WGS -84) |
Pituusaste |
Lo |
O |
Aluksen sijaintia koskeva tieto — sijainti asteina ja minuutteina E/W AAMM (WGS-84) |
Päivämäärä |
DA |
O |
Aluksen sijaintiin liittyvä yksityiskohta — sijainnin kirjaamisen päivä (UTC) (VVVVKKPP) |
Tunti |
TI |
O |
Aluksen sijaintiin liittyvä yksityiskohta — sijainnin kirjaamisen kellonaika (UTC) (TTMM) |
Tietueen loppu |
ER |
O |
Järjestelmätieto, joka osoittaa tietueen lopun |
Merkistö: ISO 8859.1
Tietojen siirrossa käytetään seuraavaa rakennetta:
— |
tietoyksikön alku ilmoitetaan kaksoisvinoviivalla (//) ja kentän koodilla ’SR’; |
— |
tietoelementin alku ilmoitetaan kaksoisvinoviivalla (//) ja kentän koodilla; |
— |
kentän koodi ja tieto erotetaan vinoviivalla (/); |
— |
tietoparit erotetaan välilyönnillä; |
— |
tietueen loppu ilmoitetaan koodilla ’ER’ ja kaksoisvinoviivalla (//); |
— |
vapaaehtoiset tiedot lisätään kirjaamisen alkamisen ja lopettamisen väliin. |
Lisäys 6
ALUSTEN SATELLIITTISEURANTAJÄRJESTELMÄ (VMS)
Yleiset periaatteet
1. |
Tämän sopimuksen liitteessä olevan IV luvun 4 jaksossa mainitun alusten satelliittiseurantajärjestelmän osalta kaikki EU:n kalastusalueella, sellaisena kuin se määritellään liitteessä olevan I luvun 2 kohdan a alakohdassa, jäljempänä ’kalastusalue’, kalastavien tai kalastusta aikovien Seychellien alusten on täytettävä kaikki seuraavassa esitetyt määräykset. |
2. |
Jos Seychellien aluksella ei ole VMS-järjestelmän aluksen paikannuslaitetta (VLD) tai jos alukselle asennettu VLD ei toimi, alus ei saa tulla EU:n kalastusalueelle harjoittamaan kalastustoimintaa. |
3. |
Seychellien alusten sijaintia ja liikkeitä on seurattava muun muassa VMS:llä syrjimättömästi jäljempänä esitettyjä määräyksiä noudattaen. |
4. |
VMS:n tarkoituksia varten EU:n viranomaisten on ilmoitettava EU:n kalastuksenseurantakeskuksille EU:n kalastusalueen maantieteelliset koordinaatit (leveys- ja pituusasteet). |
5. |
EU:n viranomaisten on toimitettava Seychellien toimivaltaisille viranomaisille kyseiset tiedot sähköisessä muodossa WGS-84 datum -järjestelmässä asteen desimaaleina. |
6. |
EU:n viranomaiset ja Seychellien kalastuksenseurantakeskus ilmoittavat toisilleen yhteystietonsa eli sähköpostiosoitteet https-muodossa tai tarvittaessa muita turvallisia viestintäprotokollia käyttäen, niiden kalastuksenvalvontakeskuksissa käytössä olevat spesifikaatit sekä muut mahdolliset, häiriötilanteissa käytettäväksi tarkoitetut vaihtoehtoiset viestintävälineet. |
7. |
Kaikilla kalastuslupaa hallussaan pitävillä Seychellien aluksilla on oltava asennettuna täysin toimiva aluksen paikannuslaite (VLD), joka mahdollistaa alusten maantieteellisten koordinaattien ilmoittamisen Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle automaattisesti ja keskeytymättä. |
8. |
Sijaintitiedot on ilmoitettava tunnin välein. |
9. |
On sovittu, että jommankumman osapuolen pyynnöstä vaihdetaan tietoja käytössä olevista VMS-laitteista sen varmistamiseksi, että kyseiset laitteet vastaavat täysin toisen osapuolen vaatimuksia tässä esitettyjen määräysten noudattamiseksi. |
10. |
Osapuolet sopivat tarkistavansa näitä määräyksiä tarpeen vaatiessa, erityisesti silloin kun esiintyy yksittäisiin Seychellien aluksiin liittyviä toimintahäiriöitä tai poikkeavuuksia. EU:n viranomaiset ilmoittavat tällaisista tapauksista Seychellien toimivaltaisille viranomaisille ja Euroopan komissiolle vähintään 15 päivää ennen tarkistusta, joka tapahtuu sekakomitean puitteissa. |
11. |
Tässä esitettyjen määräysten tulkintaa tai soveltamista koskevat riidat edellyttävät osapuolten kuulemista sopimuksen 8 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa. |
VMS-järjestelmän eheys
12. |
Seychellien aluksen päällikköä ja kaikkia hänen valtuuttamiaan henkilöitä kielletään sulkemasta aluksen paikannuslaitetta tai estämästä sen toimintaa tai muokkaamasta millään tavoin Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle toimitettavia tietoja silloin, kun alus kalastaa EU:n kalastusalueella. |
13. |
Aluksen päällikkö vastaa kirjattujen ja toimitettujen kalastuspäiväkirjatietojen paikkansapitävyydestä. |
14. |
Päällikkö varmistaa erityisesti, että
Aluksen päällikölle voidaan määrätä edellä mainittujen velvoitteiden rikkomisesta seuraamuksia sovellettavan EU:n oikeuden mukaisesti. |
15. |
Aluksen satelliittiseurantajärjestelmän laite- ja ohjelmistokomponenttien on oltava suojattuja siten, ettei niihin voida syöttää eikä niistä voida poistaa vääriä sijaintitietoja eikä niiden sisältämiä sijaintitietoja voida muuttaa manuaalisesti. |
16. |
Järjestelmän on oltava täysin automaattinen ja toimintakykyinen kaikkina aikoina ympäristöoloista riippumatta. Satelliittipaikannuslaitteiden tuhoaminen, vahingoittaminen, toimintakyvyttömäksi tekeminen tai muunlainen häirintä on kiellettyä. |
17. |
Aluksen maantieteellinen sijainti määritetään siten, että virhemarginaali on alle 100 metriä ja luotettavuusväli 99 prosenttia. |
VMS-tietojen toimittaminen
18. |
Kun tämän sopimuksen perusteella kalastava Seychellien alus saapuu EU:n kalastusalueelle, Seychellien kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa saapumisen jälkeiset sijaintiraportit automaattisesti EU:n kalastuksenseurantakeskukselle noudattaen 8 kohdassa vahvistettua raportointitiheyttä. |
19. |
Lähetetyt VMS-viestit tunnistetaan seuraavilla kolmikirjaimisilla koodeilla:
|
20. |
Silloin kun on vahvaa näyttöä siitä, että Seychellien alus toimii sääntöjen vastaisesti, raportointitiheys voidaan muuttaa enintään 30 minuutiksi.
|
21. |
Edellä 19 kohdassa tarkoitetut viestit on toimitettava sähköisesti https-muodossa tai käyttäen muita turvallisia viestintäprotokollia, joista on sovittu asianomaisten kalastuksenvalvontakeskusten kesken jo ennakolta. |
VMS-laitteen toimintahäiriö Seychellien aluksella
22. |
Jos Seychellien alukselle asennettuun aluksen paikannuslaitteeseen tulee tekninen vika tai toimintahäiriö, aluksen päällikön on toimitettava millä tahansa 6 kohdassa sovitulla viestintävälineellä Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle 19 kohdassa mainitut tiedot alkaen siitä ajankohdasta, jona EU:n toimivaltainen viranomainen ilmoitti viasta tai toimintahäiriöstä. |
23. |
Tällaisessa tapauksessa on lähetettävä vähintään yksi kokonaissijaintiraportti neljän tunnin välein niin kauan kuin Seychellien alus on EU:n kalastusalueella. Tässä kokonaissijaintiraportissa ilmoitetaan kyseisen aluksen päällikön näiden neljän tunnin aikana rekisteröimät tuntikohtaiset sijainnit lisäyksessä 5 kuvatulla tavalla. |
24. |
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on lähetettävä nämä viestit viipymättä EU:n kalastuksenseurantakeskukselle. EU:n toimivaltainen viranomainen voi tarvittaessa tai epäilytapauksissa pyytää tiettyä Seychellien alusta toimittamaan sijaintiraportin tunnin välein. |
25. |
Viallinen laite on korjattava tai korvattava toisella heti, kun Seychellien alus päättää kalastusmatkansa. Uusi kalastusmatka voi alkaa vasta sitten, kun laite on korjattu tai korvattu toisella, ja se on saanut asianmukaisen hyväksynnän Seychellien toimivaltaiselta viranomaiselta, joka ilmoittaa päätöksestään EU:n viranomaisille. |
Kalastuksenseurantakeskukseen liittyvä toimintahäiriö — EU:n kalastuksenseurantakeskus ei vastaanota VMS-tietoja
26. |
Jos jompikumpi kalastuksenseurantakeskus ei saa VMS-tietoja, sen on ilmoitettava asiasta viipymättä toiselle kalastuksenseurantakeskukselle, ja tarvittaessa ne tekevät yhteistyötä ongelman ratkaisemiseksi. |
27. |
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen ja EU:n kalastuksenseurantakeskuksen on ennen sopimuksen väliaikaista soveltamista sovittava yhteisesti vaihtoehtoisista sähköisistä viestintävälineistä, joita VMS-tietojen toimittamiseen on käytettävä, jos kalastuksenseurantakeskuksessa ilmenee toimintahäiriö, sekä tiedotettava toisilleen viipymättä mahdollisista kyseisiä välineitä koskevista muutoksista. |
28. |
Jos EU:n kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa, ettei se ole saanut VMS-tietoja, Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on yksilöitävä ongelman syyt ja toteutettava asianmukaiset toimenpiteet ongelman ratkaisemiseksi. Seychellien kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa EU:n kalastuksenseurantakeskukselle tuloksista ja toteutetuista toimenpiteistä 24 tunnin kuluessa häiriöilmoituksen saamisesta. |
29. |
Jos ongelman ratkaiseminen kestää kauemmin kuin 24 tuntia, Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on toimitettava puuttuvat VMS-tiedot EU:n kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen 27 kohdassa tarkoitettua vaihtoehtoista sähköistä viestintävälinettä. |
30. |
EU ilmoittaa asiasta toimivaltaisille seuranta-, tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei Seychellien aluksia vastaan käynnistettäisi rikkomisesta johtuvaa menettelyä sen vuoksi, ettei EU:n kalastuksenseurantakeskus ole saanut VMS-tietoja kalastuksenseurantakeskukseen liittyvän häiriön johdosta. |
Kalastuksenseurantakeskuksen huoltotoimet
31. |
Kalastuksenseurantakeskuksen suunnitelluista huoltotoimista (huolto-ohjelma), jotka voivat vaikuttaa VMS-tietojen vaihtoon, on ilmoitettava toiselle kalastuksenseurantakeskukselle vähintään 72 tuntia etukäteen, ja samalla on mahdollisuuksien mukaan ilmoitettava huoltotöiden päivämäärä ja kesto. Tiedot huoltotoimista, joita ei ollut suunniteltu, on ilmoitettava mahdollisimman pian toiselle kalastuksenseurantakeskukselle. |
32. |
Huoltotoimien aikana VMS-tietojen lähettäminen voi odottaa siihen saakka, kun järjestelmä on taas toiminnassa. Asianomaiset VMS-tiedot saatetaan käytettäväksi heti huoltotöiden päätyttyä. |
33. |
Jos huoltotoimet kestävät yli 24 tuntia, VMS-tiedot toimitetaan toiselle kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen 27 kohdassa tarkoitettua vaihtoehtoista sähköistä välinettä. |
34. |
EU:n viranomaiset ilmoittavat asiasta toimivaltaisille seuranta-, tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei Seychellien aluksia vastaan käynnistettäisi rikkomisesta johtuvaa menettelyä sen vuoksi, ettei VMS-tietoja ole toimitettu kalastuksenseurantakeskuksen huoltotoimien vuoksi. |
ASETUKSET
6.6.2014 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167/30 |
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 604/2014,
annettu 4 päivänä maaliskuuta 2014,
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU täydentämisestä teknisillä sääntelystandardeilla laadullisista ja asianmukaisista määrällisistä perusteista sellaisten henkilöstöryhmien yksilöimiseksi, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon oikeudesta harjoittaa luottolaitostoimintaa ja luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvalvonnasta, direktiivin 2002/87/EY muuttamisesta sekä direktiivien 2006/48/EY ja 2006/49/EY kumoamisesta 26 päivänä kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/36/EU (1) ja erityisesti sen 94 artiklan 2 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Direktiivissä 2013/36/EU ja erityisesti sen 74 artiklassa edellytetään, että laitoksilla on toimivat hallinnointi- ja ohjausjärjestelmät ja tehokkaat menettelyt sellaisten riskien tunnistamiseksi, hallitsemiseksi, seuraamiseksi ja raportoimiseksi, joita niihin kohdistuu tai saattaa kohdistua. Näiden järjestelmien ja menettelyjen on oltava kattavia ja suhteutettuja laitoksen liiketoimintamalliin ja toimintaan liittyvien riskien luonteeseen, laajuuteen ja monimuotoisuuteen. Niissä on muun muassa otettava huomioon kyseisen direktiivin 79–87 artiklassa yksilöidyt riskit. Toimivaltaiset viranomaiset arvioivat järjestelmiä ja menettelyjä vakavaraisuuden arviointiprosessin yhteydessä direktiivin 97 artiklan mukaisesti. Laitokset ottavat havaitut riskit huomioon direktiivin 73 artiklan mukaisessa sisäisen pääoman riittävyyden arvioinnissa. |
(2) |
Direktiivillä 2013/36/EU luodussa vakavaraisuusvalvonnan kehyksessä edellytetään, että kaikki laitokset yksilöivät kaikki henkilöstön jäsenet, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Perusteissa, joiden mukaan arvioidaan, kuinka merkittävästi henkilöstön jäsenten ammatillinen toiminta vaikuttaa laitoksen riskiprofiiliin, olisi otettava huomioon kyseisten henkilöstön jäsenten mahdollinen vaikutus laitoksen riskiprofiiliin heidän toimivaltansa ja vastuidensa sekä laitoksen riski- ja suoritusindikaattoreiden perusteella. Arvioinnissa olisi otettava huomioon laitoksen sisäinen organisaatio sekä sen toiminnan luonne, laajuus ja monimuotoisuus. Perusteissa olisi otettava täysimittaisesti huomioon kaikki riskit, joita kyseiseen laitokseen tai konserniin kohdistuu tai saattaa kohdistua. Tämän olisi mahdollistettava myös se, että laitokset tarjoavat palkitsemisjärjestelmässä asianmukaisia kannustimia, joilla taataan henkilöstön harkitseva käyttäytyminen, sekä varmistettava, että sellaisten henkilöstön jäsenten yksilöinnissä, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, otetaan huomioon eri toimintojen riskitaso laitoksessa. |
(3) |
Euroopan pankkiviranomainen, jäljempänä ’EPV’, julkaisi vuonna 2012 tulokset tutkimuksesta, jossa oli selvitetty Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitean (CEBS) palkitsemisjärjestelmistä ja -käytännöistä antamien ohjeiden, jäljempänä ’CEBSin ohjeet’, kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista käytäntöön. Ohjeet sisälsivät yleisiä perusteita, joilla voitiin arvioida, kuinka merkittävästi henkilöstön jäsenten ammatillinen toiminta vaikuttaa laitoksen riskiprofiiliin. Tutkimus osoitti, että tavat, joilla laitokset ja toimivaltaiset viranomaiset olivat panneet täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2006/48/EY (2) annetut palkitsemissäännökset, eivät olleet johtaneet riittävään yhdenmukaisuuteen. Palkitsemiskäytännöissä oli yhä liian suuria eroja, eikä varsinkaan henkilöstön jäsenten yksilöintiperusteissa otettu riittävästi huomioon heidän ammatillisen toimintansa vaikutusta laitoksen riskiprofiiliin. Eri laitosten ja jäsenvaltioiden tavoissa yksilöidä henkilöstön jäseniä oli yhä huomattavia eroja. Sen vuoksi näiden teknisten sääntelystandardien olisi perustuttava direktiivin 2006/48/EY ja CEBSin ohjeiden soveltamisesta saatuihin kokemuksiin, ja niillä olisi pyrittävä suurempaan yhdenmukaisuuteen. EPV antaa myöhemmin direktiivin 2013/36/EU periaatteiden mukaiset, hyviä palkitsemisjärjestelmiä koskevat uudet ohjeet kyseisen direktiivin 75 artiklan 2 kohdan mukaisesti. |
(4) |
Olisi vahvistettava selkeät laadulliset ja asianmukaiset määrälliset perusteet, joilla yksilöidään sellaiset keskeiset henkilöstöryhmät, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, jotta voidaan varmistaa johdonmukaisen lähestymistavan noudattaminen koko unionissa ja kattaa yhteinen joukko kaikkein merkityksellisimpiä riskejä. Kaikkien kyseisillä perusteilla yksilöityjen henkilöstöryhmien on direktiivin 2013/36/EU 94 artiklan 2 kohdan mukaisesti oltava henkilöstöä, jonka ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Laitosten olisi myös otettava huomioon sisäisissä menettelyissään suoritettujen omien riskinarviointiensa tulokset. Toimivaltaisten viranomaisten olisi varmistettava kaikkien sellaisten henkilöstön jäsenten täydellinen yksilöiminen, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiilin. |
(5) |
Ylimmän hallintoelimen jäsenet ovat viime kädessä vastuussa laitoksesta, sen strategiasta ja toiminnasta, ja sen vuoksi heillä saattaa aina olla merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Tämä pätee sekä johtamistoimintoaan hoitavan ylimmän hallintoelimen jäseniin, jotka tekevät päätöksiä, että valvontatoimintoaan hoitavan ylimmän hallintoelimen jäseniin, jotka valvovat päätöksentekoprosessia ja kyseenalaistavat tehtyjä päätöksiä. |
(6) |
Toimiva johto ja johtavassa asemassa olevat henkilöstön jäsenet, jotka vastaavat laitoksessa olennaisista liiketoimintayksiköistä, tiettyjen riskiluokkien kuten likviditeettiriskin, operatiivisen riskin tai korkoriskin hallinnasta ja valvontatoiminnoista, ovat vastuussa yrityksen päivittäisestä johtamisesta, sen riskien hallinnasta tai valvontatoiminnoista. Näihin vastuualueisiin kuuluu strategisten tai muiden perustavanlaatuisten päätösten tekeminen yrityksen toiminnasta tai sovellettavasta valvontakehyksestä. Yrityksen ottamat riskit ja tapa, jolla niitä hallitaan, ovat tärkeimpiä laitoksen riskiprofiilin vaikuttavia tekijöitä. |
(7) |
Niiden toimintojen lisäksi, joiden vastuulla on uuden liiketoiminnan luominen, sellaiset toiminnot, jotka vastaavat yrityksen toiminnan kannalta ratkaisevan tärkeän sisäisen tuen tarjoamisesta ja joilla on toimivalta tehdä itsenäisiä päätöksiä kyseisillä aloilla, altistavat laitoksen olennaisille operatiivisille ja muille riskeille. Sen vuoksi myös tällaisia toimintoja hoitavien henkilöstön jäsenten ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. |
(8) |
Luottoriskejä ja markkinariskejä otetaan yleensä liiketoiminnan luomiseksi. Sen vuoksi näitä riskejä aiheuttavien toimintojen vaikutusta riskiprofiiliin voidaan arvioida käyttämällä perusteita, jotka pohjautuvat toimivallan rajoihin, jotka lasketaan vähintään kerran vuodessa pääomalukujen ja sääntelytarkoituksiin käytettyjen menetelmien pohjalta. Luottoriskeihin sovelletaan de minimis -kynnysarvoa sen varmistamiseksi, että perusteita sovelletaan pienissä laitoksissa oikeasuhteisesti. |
(9) |
Sellaisten henkilöstön jäsenten yksilöintiperusteissa, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, olisi otettava huomioon, että tietyt laitokset voidaan vapauttaa kaupankäyntivarastoa koskevista vaatimuksista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 (3) nojalla ja että kyseiset rajat määritetään eri tavoin riippuen menetelmästä, jota laitos käyttää pääomavaatimusten laskemiseen. |
(10) |
Koska henkilöstö, jonka aloitteeseen tietty päätös perustuu, vaikuttaa usein kyseisen päätöksen tuloksiin, kun taas virallinen päätösvalta kuuluu korkeammassa asemassa oleville henkilöstön jäsenille tai komiteoille, perusteissa olisi otettava huomioon tällaisten päätöksentekoprosessien olennaiset osat. |
(11) |
Johtavassa asemassa olevat henkilöstön jäsenet vastaavat johtamansa alan liiketoiminnoista. Sen vuoksi olisi varmistettava asianmukaisten perusteiden avulla, että henkilöstön jäsenet yksilöidään jäseniksi, joilla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, jos he vastaavat henkilöstöryhmistä, joiden toiminnalla saattaa olla merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Tämä käsittää tilanteet, joissa johtavassa asemassa olevien henkilöstön jäsenten yksittäisten alaisten toiminnalla ei ole merkittävää vaikutusta laitoksen riskiprofiiliin mutta joissa alaisten toiminta on kokonaisuutena tarkasteltuna niin laajaa, että sillä saattaa olla tällainen vaikutus riskiprofiiliin. |
(12) |
Laadullisten perusteiden lisäksi olisi vahvistettava asianmukaiset määrälliset perusteet sellaisten henkilöstöryhmien yksilöimiseksi, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Henkilöstön jäsenille myönnettyjen palkkioiden kokonaismäärä riippuu pääasiassa siitä, missä määrin he myötävaikuttavat laitoksen liiketoimintatavoitteiden saavuttamiseen, ja sen vuoksi palkkioiden määrä riippuu myös heidän vastuualueistaan, tehtävistään, pätevyydestään ja taidoistaan sekä henkilöstön ja laitoksen suorituskyvystä. Jos henkilöstön jäsenelle myönnettyjen palkkioiden kokonaismäärä ylittää asianmukaisen kynnysarvon, on kohtuullista olettaa tämän liittyvän siihen, missä määrin kyseinen henkilöstön jäsenen myötävaikuttaa laitoksen liiketoimintatavoitteiden saavuttamiseen, sekä vaikutukseen, joka hänen ammatillisella toiminnallaan on laitoksen riskiprofiiliin. Sen vuoksi on asianmukaista, että määrälliset perusteet pohjautuvat henkilöstön jäsenen saamien palkkioiden absoluuttiseen kokonaismäärään ja suhteelliseen kokonaismäärään verrattuna saman laitoksen muiden henkilöstön jäsenten saamiin palkkioihin. Määrällisiä perusteita sovellettaessa olisi tarvittaessa otettava huomioon, että palkitsemisen taso on erilainen eri lainkäyttöalueilla. Olisi vahvistettava selkeät ja asianmukaiset kynnysarvot sellaisten henkilöstön jäsenten yksilöimiseksi, joiden ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, ottaen huomioon EPV:n ja toimivaltaisten viranomaisten keräämät tiedot. Määrällisten perusteiden pohjalta tehdään vahva oletus siitä, että tietyillä henkilöstön jäsenillä on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Määrällisiin perusteisiin pohjautuvia oletuksia ei saisi kuitenkaan käyttää, jos laitokset toteavat objektiivisten lisäedellytysten perusteella, että kyseisillä henkilöstön jäsenillä ei tosiasiassa ole merkittävää vaikutusta laitoksen riskiprofiiliin ottaen huomioon kaikki riskit, joita laitokseen kohdistuu tai saattaa kohdistua. Näiden perusteiden mukaan yksilöityjen eniten ansaitsevien henkilöstön jäsenten poissulkemiseen olisi saatava toimivaltaisen viranomaisen lupa, jotta varmistettaisiin perusteiden tehokas ja johdonmukainen soveltaminen. Ennen kuin toimivaltainen viranomainen hyväksyy sellaisen (suurituloisen) henkilöstön jäsenen poissulkemisen, joka on palkittu yli 1 000 000 eurolla, sen on ilmoitettava asiasta EPV:lle, jotta varmistettaisiin perusteiden johdonmukainen soveltaminen erityisesti tällaisissa poikkeustapauksissa. Yksilöintiprosessin, poissulkemiset mukaan luettuina, olisi joka tapauksessa kuuluttava aina vakavaraisuuden arvioinnin piiriin direktiivin 2013/36/EU 92 artiklan 2 kohdan mukaisesti. |
(13) |
Jos henkilöstön jäsen kuuluu samaan palkkaryhmään kuin toimiva johto tai riskinottoa edellyttävissä tehtävissä toimivat henkilöt, tämä voi myös olla osoitus siitä, että henkilöstön jäsenen ammatillisella toiminnalla on merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin. Palkkaryhmää määritettäessä ei saisi ottaa huomioon valvonta- ja tukitoimintoja hoitaville henkilöstön jäsenille ja valvontatoimintoaan hoitavan ylimmän hallintoelimen jäsenille maksettuja palkkioita. Tätä perustetta sovellettaessa olisi otettava huomioon myös se, että palkitsemisen tasot ovat erilaiset eri lainkäyttöalueilla. Laitoksilla olisi oltava mahdollisuus osoittaa, että henkilöstön jäsenillä, jotka kuuluvat kyseiseen palkkaryhmään mutta eivät täytä mitään laadullisista tai muista määrällisistä perusteista, ei ole merkittävää vaikutusta laitoksen riskiprofiiliin ottaen huomioon kaikki riskit, joita laitokseen kohdistuu tai saattaa kohdistua. Jos tätä perustetta ei sovelleta henkilöstön jäseniin, joiden saamien palkkioiden kokonaismäärä on suuri, heidän poissulkemiseensa olisi sovellettava ilmoitusmenettelyä, jotta varmistettaisiin tämän perusteen johdonmukainen soveltaminen. |
(14) |
Toimivaltaisten viranomaisten olisi varmistettava, että laitokset tallentavat tiedot suoritetusta arvioinnista ja henkilöstön jäsenistä, joiden ammatillisella toiminnalla on katsottu olevan merkittävä vaikutus laitosten riskiprofiiliin, jotta toimivaltainen viranomainen ja tilintarkastajat voivat tarkistaa kyseisen arvioinnin. Dokumentoitaviin tietoihin olisi kuuluttava tiedot myös sellaisista henkilöstön jäsenistä, joka on yksilöity palkitsemisperusteilla mutta joiden ammatillisella toiminnalla ei ole arvioitu olevan merkittävää vaikutusta laitoksen riskiprofiiliin. |
(15) |
Tämä asetus perustuu teknisten sääntelystandardien luonnoksiin, jotka EPV on toimittanut komissiolle. |
(16) |
EPV on järjestänyt avoimen julkisen kuulemisen niistä teknisten sääntelystandardien luonnoksista, joihin tämä asetus perustuu, analysoinut niihin mahdollisesti liittyviä kustannuksia ja hyötyjä sekä pyytänyt lausunnon Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1093/2010 (4) 37 artiklan mukaisesti perustetulta pankkialan osallisryhmältä, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Kohde ja soveltamisala
Tässä asetuksessa vahvistetaan tekniset sääntelystandardit laadullisista ja asianmukaisista määrällisistä perusteista, joilla yksilöidään konserni-, emoyritys- ja tytäryritystasolla, offshore-rahoituskeskukset mukaan luettuina, henkilöstöryhmät, joiden ammatillisella toiminnalla on olennainen vaikutus direktiivin 2013/36/EU 92 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun laitoksen riskiprofiiliin.
2 artikla
Perusteiden soveltaminen
Henkilöstön jäsenillä, jotka täyttävät jonkin tämän asetuksen 3 artiklassa vahvistetuista laadullisista perusteista tai jonkin tämän asetuksen 4 artiklassa vahvistetuista määrällisistä perusteista, on katsottava olevan merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta toimivaltaiselle viranomaiselle määrättyä velvollisuutta huolehtia siitä, että laitokset noudattavat direktiivin 2013/36/EU 92, 93 ja 94 artiklassa säädettyjä periaatteita kaikkien niiden henkilöstöryhmien osalta, joiden ammatillisella toiminnalla on direktiivin 2013/36/EU 92 artiklan 2 kohdan mukaisesti olennainen vaikutus laitoksen riskiprofiiliin.
3 artikla
Laadulliset perusteet
Henkilöstön jäsenellä katsotaan olevan merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, jos jokin seuraavista laadullisista perusteista täyttyy:
1) |
henkilöstön jäsen on johtamistoimintoaan hoitavan ylimmän hallintoelimen jäsen; |
2) |
henkilöstön jäsen on valvontatoimintoaan hoitavan ylimmän hallintoelimen jäsen; |
3) |
henkilöstön jäsen on toimivan johdon jäsen; |
4) |
henkilöstön jäsen on tili- ja vastuuvelvollinen ylimmälle hallintoelimelle riippumattoman riskienhallintatoiminnon, säännösten noudattamista valvovan toiminnon tai sisäisen tarkastustoiminnon toiminnasta; |
5) |
henkilöstön jäsenellä on kokonaisvastuu riskienhallinnasta asetuksen (EU) N:o 575/2013 142 artiklan 1 kohdan 3 alakohdassa määritellyssä liiketoimintayksikössä, jolle on jaettu direktiivi 2013/36/EU 73 artiklan mukaisesti sisäistä pääomaa, joka on vähintään 2 prosenttia laitoksen sisäisestä pääomasta, jäljempänä ’olennainen liiketoimintayksikkö’; |
6) |
henkilöstön jäsen johtaa olennaista liiketoimintayksikköä; |
7) |
henkilöstön jäsenellä on johtamisvastuuta 4 kohdassa tarkoitetussa toiminnossa tai olennaisessa liiketoimintayksikössä, ja hän raportoi suoraan 4 tai 5 kohdan nojalla yksilöidylle henkilöstön jäsenelle; |
8) |
henkilöstön jäsenellä on johtamisvastuuta olennaisessa liiketoimintayksikössä, ja hän raportoi suoraan kyseistä yksikköä johtavalle henkilöstön jäsenelle; |
9) |
henkilöstön jäsen johtaa toimintoa, joka vastaa oikeudellisista asioista, raha-asioista, verotus ja budjetointi mukaan luettuina, henkilöresursseista, palkitsemisjärjestelmästä, tietotekniikasta tai taloudellisesta analyysistä; |
10) |
henkilöstön jäsen vastaa komiteasta, joka on vastuussa jostakin muusta direktiivin 2013/36/EU 79–87 artiklassa mainitusta riskiluokasta kuin luotto- ja markkinariskeistä, tai on tällaisen komitean jäsen; |
11) |
kun on kyse luottoriskeistä, joiden nimellisarvo liiketoimea kohden on 0,5 prosenttia laitoksen ydinpääomasta ja vähintään 5 miljoonaa euroa, henkilöstön jäsen
|
12) |
kun on kyse laitoksesta, johon ei sovelleta asetuksen (EU) N:o 575/2013 94 artiklassa säädettyä, kaupankäyntivarastoon liittyvää vähäistä liiketoimintaa koskevaa poikkeusta, henkilöstön jäsen
|
13) |
henkilöstön jäsenellä on johtamisvastuuta sellaisten henkilöstön jäsenten muodostamaan ryhmään nähden, joista kullakin on toimivalta toteuttaa laitoksen nimissä liiketoimia, ja jompikumpi seuraavista edellytyksistä täyttyy:
|
14) |
kun on kyse päätöksistä, joilla hyväksytään tai estetään vetolla uusien tuotteiden käyttöönotto, henkilöstön jäsen
|
15) |
henkilöstön jäsenellä on johtamisvastuuta sellaiseen henkilöstön jäseneen nähden, joka täyttää jonkin 1–14 alakohdassa säädetyistä perusteista. |
4 artikla
Määrälliset perusteet
1. Jollei 2–5 kohdasta muuta johdu, henkilöstön jäsenellä katsotaan olevan merkittävä vaikutus laitoksen riskiprofiiliin, jos jokin seuraavista määrällisistä perusteista täyttyy:
a) |
henkilöstön jäsenen edellisellä tilikaudella saamien palkkioiden kokonaismäärä on vähintään 500 000 euroa; |
b) |
henkilöstön jäsen kuuluu siihen 0,3 prosentin osuuteen henkilöstön jäsenistä (määrä pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun), jonka saamien palkkioiden kokonaismäärä oli suurin edellisellä tilikaudella; |
c) |
henkilöstön jäsenen edellisellä tilikaudella saamien palkkioiden kokonaismäärä on vähintään yhtä suuri kuin pienin toimivan johdon jäsenen kyseisellä tilikaudella saamien palkkioiden kokonaismäärä tai täyttää jonkin 3 artiklan 1, 3, 5, 6, 8, 11, 12, 13 tai 14 alakohdassa säädetyistä perusteista. |
2. Edellä 1 kohdassa säädetyn perusteen ei katsota täyttyvän, jos laitos toteaa, ettei henkilöstön jäsenen ammatillisella toiminnalla ole merkittävää vaikutusta laitoksen riskiprofiilin, koska
a) |
kyseinen henkilöstön jäsen tai henkilöstöryhmä, johon hän kuuluu, harjoittaa ammatillista toimintaa ja on toimivaltainen ainoastaan sellaisessa liiketoimintayksikössä, joka ei ole olennainen liiketoimintayksikkö; tai |
b) |
kyseisellä henkilöstön jäsenellä tai henkilöstöryhmällä, johon hän kuuluu, ei ole merkittävää vaikutusta olennaisen liiketoimintayksikön riskiprofiiliin kyseisen jäsenen tai ryhmän harjoittamassa ammatillisessa toiminnassa. |
3. Edellä 2 kohdan b alakohdassa säädettyä edellytystä on arvioitava objektiivisilla perusteilla, joissa otetaan huomioon kaikki olennaiset riski- ja suoritusindikaattorit, joita laitos käyttää tunnistaakseen, hallitakseen ja seuratakseen riskejä direktiivin 2013/36/EU 74 artiklan mukaisesti, sekä sen pohjalta, mitkä ovat henkilöstön jäsenen tai henkilöstöryhmän tehtävät ja toimivallat ja niiden vaikutus laitoksen riskiprofiilin verrattuna tämän asetuksen 3 artiklassa säädetyillä perusteilla yksilöityjen henkilöstön jäsenten ammatillisen toiminnan vaikutukseen.
4. Jos laitos soveltaa 2 kohtaa 1 kohdan a alakohdassa säädettyyn perusteeseen, sen on ilmoitettava asiasta vakavaraisuusvalvonnastaan vastaavalle toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoituksessa on esitettävä, millä perusteella laitos on todennut, että kyseinen henkilöstön jäsen tai henkilöstöryhmä, johon hän kuuluu, täyttää jonkin 2 kohdassa säädetyistä edellytyksistä, ja siihen on tarvittaessa liitettävä laitoksen 3 kohdan mukaisesti tekemä arviointi.
5. Jos laitos aikoo soveltaa 2 kohtaa henkilöstön jäseneen, jonka edellisellä tilikaudella saamien palkkioiden kokonaismäärä on vähintään 750 000 euroa, tai 1 kohdan b alakohdassa säädettyyn perusteeseen, kyseisen kohdan soveltamiseen on saatava laitoksen vakavaraisuusvalvonnasta vastaavan toimivaltaisen viranomaisen ennakkolupa.
Toimivaltainen viranomaisen saa antaa ennakkoluvan vain, jos laitos pystyy osoittamaan, että jokin 2 kohdassa säädetyistä edellytyksistä täyttyy, ottaen huomioon 3 kohdassa säädetyt arviointiperusteet 2 kohdan b alakohdassa säädetyn edellytyksen osalta.
Jos henkilöstön jäsenen edellisellä tilikaudella saamien palkkioiden kokonaismäärä on vähintään 1 000 000 euroa, toimivaltainen viranomainen saa antaa ennakkoluvan vain poikkeustapauksissa. Ennen kuin toimivaltainen viranomainen antaa tällaista henkilöstön jäsentä koskevan luvan, se on ilmoitettava asiasta Euroopan pankkiviranomaiselle, jotta varmistetaan tämän artiklan johdonmukainen soveltaminen.
5 artikla
Myönnettyjen palkkioiden laskeminen
1. Sovellettaessa tätä asetusta myönnettyjen mutta vielä maksamattomien palkkioiden arvot on määritettävä kyseisten palkkioiden myöntämispäivän arvoiksi ottamatta huomioon direktiivin 2013/36/EU 94 artiklan 1 kohdan g alakohdan iii alakohdassa tarkoitettua diskonttokoron soveltamista tai jo aiemmin ansaittujen palkkioiden vähennyksiä, jotka on tehty takaisinperintänä, riskiperusteisina alennuksina tai muulla tavoin. Kaikki määrät on laskettava bruttomääräisinä ja kokopäivätyötä vastaavina.
2. Sovellettaessa 4 artiklan 1 kohdan b ja c alakohtaa myönnettyjä palkkioita voidaan tarkastella kunkin sellaisen jäsenvaltion ja kolmannen maan osalta erikseen, jossa laitoksella on toimipaikka, jolloin henkilöstön jäsenet luokitellaan siihen maahan, jossa he pääasiallisesti harjoittavat toimintaansa.
6 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 4 päivänä maaliskuuta 2014.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
José Manuel BARROSO
(1) EUVL L 176, 27.6.2013, s. 338.
(2) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi2006/48/EY, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (EUVL L 177, 30.6.2006, s. 1).
(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1).
(4) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta (EUVL L 331, 15.12.2010, s. 12).
6.6.2014 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167/36 |
KOMISSION ASETUS (EU) N:o 605/2014,
annettu 5 päivänä kesäkuuta 2014,
aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1272/2008 muuttamisesta kroatiankielisten vaara- ja turvalausekkeiden lisäämiseksi siihen ja sen mukauttamiseksi tekniikan ja tieteen kehitykseen
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon Kroatian tasavallan liittymisehdoista sekä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen mukautuksista tehdyn asiakirjan (1) ja erityisesti sen 50 artiklan,
ottaa huomioon aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivien 67/548/ETY ja 1999/45/EY muuttamisesta ja kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta 16 päivänä joulukuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1272/2008 (2) ja erityisesti sen 37 artiklan 5 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Komission asetuksella (EU) N:o 487/2013 (3) muutetaan eräitä asetuksen (EY) N:o 1272/2008 liitteessä III olevia vaaralausekkeiden kielitaulukoita ja eräitä mainitun asetuksen liitteessä IV olevia turvalausekkeiden kielitaulukoita. Kroatia liittyi Euroopan unioniin 1 päivänä heinäkuuta 2013, minkä vuoksi on tarpeen, että kaikki asetuksessa (EY) N:o 1272/2008, sellaisena kuin se on muutettuna komission asetuksella (EU) N:o 487/2013, säädetyt vaara- ja turvalausekkeet ovat saatavilla myös kroatian kielellä. Tällä asetuksella tehdään tarvittavat muutokset kielitaulukkoihin. |
(2) |
Asetuksen (EY) N:o 1272/2008 liitteessä VI olevassa 3 osassa on kaksi vaarallisten aineiden yhdenmukaistettuihin luokituksiin ja merkintöihin liittyvää luetteloa. Taulukossa 3.1 luetellaan vaarallisten aineiden yhdenmukaistetut luokitukset ja merkinnät asetuksen (EY) N:o 1272/2008 liitteessä I olevassa 2–5 osassa vahvistettujen kriteerien mukaisesti. Taulukossa 3.2 luetellaan vaarallisten aineiden yhdenmukaiset luokitukset ja merkinnät neuvoston direktiivin 67/548/ETY (4) liitteessä VI vahvistettujen kriteerien mukaisesti. |
(3) |
Euroopan kemikaalivirastolle (ECHA) on esitetty asetuksen (EY) N:o 1272/2008 37 artiklan nojalla ehdotuksia tiettyjen aineiden yhdenmukaistettujen luokitusten ja merkintöjen käyttöön ottamiseksi tai päivittämiseksi. ECHAn riskinarviointikomitean näistä ehdotuksista antamien lausuntojen sekä asianomaisilta osapuolilta saatujen huomautusten perusteella on aiheellista ottaa käyttöön, poistaa tai päivittää tiettyjen aineiden yhdenmukaistetut luokitukset ja merkinnät muuttamalla mainitun asetuksen liitettä VI. |
(4) |
Uusien yhdenmukaistettujen luokitusten noudattamista ei tulisi vaatia heti, vaan on tarpeen antaa toimittajille aikaa muuttaa aineiden ja seosten merkinnät ja pakkaukset uusien luokitusten mukaisiksi ja myydä nykyiset varastonsa. Toimittajat tarvitsevat aikaa myös noudattaakseen rekisteröintivaatimuksia, jotka ovat seurausta uusien yhdenmukaistettujen luokitusten osoittamisesta aineille, jotka on luokiteltu syöpää tai sukusolujen perimän muutoksia aiheuttaviksi tai lisääntymismyrkyllisiksi, luokat 1A ja 1B (taulukko 3.1) ja luokat 1 ja 2 (taulukko 3.2), tai erittäin myrkyllisiksi vesieliöille ja jotka voivat aiheuttaa pitkäaikaisia vaikutuksia vesiympäristöön; nämä vaatimukset on asetettu erityisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1907/2006 (5) 23 artiklassa. |
(5) |
Asetuksen (EY) N:o 1272/2008 siirtymäsäännöksissä sallitaan uusien säännösten soveltaminen jo aikaisemmin vapaaehtoisuuteen perustuen, ja niiden mukaisesti toimittajien olisi voitava soveltaa uusia yhdenmukaistettuja luokituksia ja mukauttaa merkinnät ja pakkaukset vastaavalla tavalla vapaaehtoisuuteen perustuen ennen vaatimusten noudattamiselle asetettua määräaikaa. |
(6) |
Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat asetuksen (EY) N:o 1907/2006 133 artiklalla perustetun komitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Muutetaan asetus (EY) N:o 1272/2008, seuraavasti:
1) |
Muutetaan liite III tämän asetuksen liitteen I mukaisesti. |
2) |
Muutetaan liite IV tämän asetuksen liitteen II mukaisesti. |
3) |
Muutetaan liite VI tämän asetuksen liitteen III mukaisesti. |
2 artikla
1. Poiketen siitä, mitä 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, aineet voidaan luokitella, merkitä ja pakata tämän asetuksen mukaisesti ennen 1 päivää joulukuuta 2014 ja seokset ennen 1 päivää kesäkuuta 2015.
2. Poiketen siitä, mitä 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisesti luokiteltuja, merkittyjä ja pakattuja aineita, jotka saatetaan markkinoille ennen 1 päivää joulukuuta 2014, ei tarvitse merkitä ja pakata uudelleen tämän asetuksen mukaisesti 1 päivään joulukuuta 2016 asti.
3. Poiketen siitä, mitä 3 artiklan 2 kohdassa säädetään, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/45/EY (6) tai asetuksen (EY) N:o 1272/2008 mukaisesti luokiteltuja, merkittyjä ja pakattuja seoksia, jotka saatetaan markkinoille ennen 1 päivää kesäkuuta 2015, ei tarvitse merkitä ja pakata uudelleen tämän asetuksen mukaisesti 1 päivään kesäkuuta 2017 asti.
4. Poiketen siitä, mitä 3 artiklan 3 kohdassa säädetään, tämän asetuksen liitteen III mukaista yhdenmukaistettua luokitusta voidaan soveltaa ennen 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua päivämäärää.
3 artikla
1. Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
2. Sen 1 artiklan 1 ja 2 kohtaa sovelletaan aineisiin 1 päivästä joulukuuta 2014 ja seoksiin 1 päivästä kesäkuuta 2015.
3. Sen 1 artiklan 3 kohtaa sovelletaan 1 päivästä huhtikuuta 2015.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 5 päivänä kesäkuuta 2014.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
José Manuel BARROSO
(1) EUVL L 112, 24.4.2012, s. 21.
(2) EUVL L 353, 31.12.2008, s. 1.
(3) Komission asetus (EU) N:o 487/2013, annettu 8 päivänä toukokuuta 2013, aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1272/2008 muuttamisesta sen mukauttamiseksi tekniikan ja tieteen kehitykseen (EUVL L 149, 1.6.2013, s. 1).
(4) Neuvoston direktiivi 67/548/ETY, annettu 27 päivänä kesäkuuta 1967, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä (EYVL L 196, 16.8.1967, s. 1).
(5) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1907/2006, annettu 18 päivänä joulukuuta 2006, kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta (EUVL L 396, 30.12.2006, s. 1).
(6) Oikaistaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/45/EY, annettu 31 päivänä toukokuuta 1999, vaarallisten valmisteiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä (EYVL L 200, 30.7.1999, s. 1).
LIITE I
Muutetaan liitteessä III olevan 1 osan taulukko 1.1 seuraavasti:
1) |
Lisätään koodiin H229 seuraava kohta kieltä ”GA” koskevan kohdan jälkeen:
|
2) |
Lisätään koodiin H230 seuraava kohta kieltä ”GA” koskevan kohdan jälkeen:
|
3) |
Lisätään koodiin H231 seuraava kohta kieltä ”GA” koskevan kohdan jälkeen:
|
LIITE II
Muutetaan liitteessä IV oleva 2 osa seuraavasti:
1) |
Muutetaan taulukko 1.2 seuraavasti:
|
2) |
Muutetaan taulukko 1.3 seuraavasti:
|
LIITE III
Muutetaan liitteessä VI oleva 3 osa seuraavasti:
1) |
Muutetaan taulukko 3.1 seuraavasti:
|
2) |
Muutetaan taulukko 3.2 seuraavasti:
|
6.6.2014 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167/50 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 606/2014,
annettu 5 päivänä kesäkuuta 2014,
kiinteistä tuontiarvoista tiettyjen hedelmien ja vihannesten tulohinnan määrittämiseksi
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (1),
ottaa huomioon neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä hedelmä- ja vihannesalan sekä hedelmä- ja vihannesjalostealan osalta 7 päivänä kesäkuuta 2011 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 543/2011 (2) ja erityisesti sen 136 artiklan 1 kohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 543/2011 säädetään Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen tulosten soveltamiseksi perusteista, joiden mukaan komissio vahvistaa kolmansista maista tapahtuvan tuonnin kiinteät arvot mainitun asetuksen liitteessä XVI olevassa A osassa luetelluille tuotteille ja ajanjaksoille. |
(2) |
Kiinteä tuontiarvo lasketaan joka työpäivä täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 543/2011 136 artiklan 1 kohdan mukaisesti ottaen huomioon päivittäin vaihtuvat tiedot. Sen vuoksi tämän asetuksen olisi tultava voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Asetuksen (EU) N:o 543/2011 136 artiklassa tarkoitetut kiinteät tuontiarvot vahvistetaan tämän asetuksen liitteessä.
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä 5 päivänä kesäkuuta 2014.
Komission puolesta,
puheenjohtajan nimissä
Jerzy PLEWA
Maatalouden ja maaseudun kehittämisen pääosaston pääjohtaja
(1) EUVL L 299, 16.11.2007, s. 1.
(2) EUVL L 157, 15.6.2011, s. 1.
LIITE
Kiinteät tuontiarvot tiettyjen hedelmien ja vihannesten tulohinnan määrittämiseksi
(EUR/100 kg) |
||
CN-koodi |
Kolmansien maiden koodi (1) |
Kiinteä tuontiarvo |
0702 00 00 |
AL |
46,1 |
MK |
77,0 |
|
TR |
76,3 |
|
ZZ |
66,5 |
|
0707 00 05 |
MK |
30,7 |
TR |
106,1 |
|
ZZ |
68,4 |
|
0709 93 10 |
TR |
113,3 |
ZZ |
113,3 |
|
0805 50 10 |
AR |
120,1 |
TR |
118,2 |
|
ZA |
132,6 |
|
ZZ |
123,6 |
|
0808 10 80 |
AR |
105,4 |
BR |
86,4 |
|
CL |
101,0 |
|
CN |
98,8 |
|
NZ |
141,9 |
|
US |
173,1 |
|
UY |
158,2 |
|
ZA |
94,2 |
|
ZZ |
119,9 |
|
0809 10 00 |
TR |
257,1 |
ZZ |
257,1 |
|
0809 29 00 |
TR |
379,1 |
ZZ |
379,1 |
(1) Komission asetuksessa (EY) N:o 1833/2006 (EUVL L 354, 14.12.2006, s. 19) vahvistettu maanimikkeistö. Koodi ”ZZ” tarkoittaa ”muuta alkuperää”.
PÄÄTÖKSET
6.6.2014 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167/52 |
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS,
annettu 4 päivänä kesäkuuta 2014,
päätösten 92/260/ETY, 93/197/ETY ja 2004/211/EY liitteiden muuttamisesta siltä osin kuin on kyse rekisteröityjen hevosten tuontiin Intian alueen tietyistä osista sovellettavista eläinten terveyttä ja eläinlääkärintodistuksia koskevista vaatimuksista
(tiedoksiannettu numerolla C(2014) 3582)
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
(2014/332/EU)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
ottaa huomioon eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista eläinten, siemennesteen, munasolujen ja alkioiden yhteisön sisäisessä kaupassa ja yhteisöön tuonnissa siltä osin, kuin niitä eivät koske direktiivin 90/425/ETY liitteessä A olevassa I jaksossa mainittujen erityisten yhteisön säädösten eläinten terveyttä koskevat vaatimukset, 13 päivänä heinäkuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/65/ETY (1) ja erityisesti sen 17 artiklan 3 kohdan a alakohdan,
ottaa huomioon eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista elävien hevoseläinten liikkuvuuden ja kolmansista maista tapahtuvan tuonnin osalta 30 päivänä marraskuuta 2009 annetun neuvoston direktiivin 2009/156/EY (2) ja erityisesti sen 12 artiklan 1 ja 4 kohdan, 15 artiklan a alakohdan, 16 artiklan 2 kohdan, 19 artiklan johdantolauseen sekä 19 artiklan a ja b alakohdan,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Direktiivissä 2009/156/EY vahvistetaan eläinten terveyttä koskevat vaatimukset, joita sovelletaan elävien hevoseläinten tuonnissa unioniin. Siinä säädetään, että hevoseläinten tuonti unioniin on sallittua ainoastaan niistä kolmansista maista, jotka täyttävät tietyt eläinten terveyttä koskevat vaatimukset. |
(2) |
Komission päätöksessä 92/260/ETY (3) vahvistetaan eläinten terveyttä koskevat vaatimukset ja eläinlääkärintodistuksia koskevat vaatimukset, joita sovelletaan rekisteröityjen hevosten tilapäisessä tuonnissa unioniin alle 90 päivän ajaksi kolmansista maista, jotka on luokiteltu kyseisen päätöksen liitteessä I vahvistettuihin terveysluokitusryhmiin. Kyseisen päätöksen liitteessä II vahvistetaan mallit eläinten terveystodistuksille, joiden on oltava vastaaviin terveysluokitusryhmiin luokitelluista kolmansista maista saapuvien eläinten mukana. |
(3) |
Komission päätöksessä 93/197/ETY (4) vahvistetaan eläinten terveyttä koskevat vaatimukset ja eläinlääkärintodistuksia koskevat vaatimukset, joita sovelletaan rekisteröityjen hevoseläinten sekä jalostukseen ja kasvatukseen tarkoitettujen hevoseläinten tuonnissa unioniin kolmansista maista, jotka on luokiteltu kyseisen päätöksen liitteessä I vahvistettuihin terveysluokitusryhmiin. Kyseisessä liitteessä vahvistetaan myös hevoseläinten luokat, joita kustakin kolmannesta maasta saa tuoda. Kyseisen päätöksen liitteessä II vahvistetaan mallit eläinten terveystodistuksille, joiden on oltava vastaaviin terveysluokitusryhmiin luokitelluista kolmansista maista saapuvien eläinten mukana. |
(4) |
Komission päätöksessä 2004/211/EY (5) vahvistetaan niiden kolmansien maiden tai aluejakoa sovellettaessa kolmansien maiden osien luettelo, joista jäsenvaltiot sallivat hevoseläinten ja hevoseläinten siemennesteen, munasolujen ja alkioiden tuonnin, sekä muut tällaisessa tuonnissa sovellettavat edellytykset. Luettelo on kyseisen päätöksen liitteessä I. |
(5) |
Käytettävissä olevien tietojen mukaan Intian katsotaan olevan afrikkalaisesta hevosrutosta vapaa unionin lainsäädännön mukaisesti, ja viimeinen afrikkalaisen hevosruton tapaus ilmoitettiin vuonna 1963. Lisäksi Intian katsotaan olleen kahden vuoden ajan vapaa venezuelalaisesta hevosen enkefalomyeliitista, jonka esiintymisestä kyseisessä maassa ei ole koskaan ilmoitettu. Intian alueen osissa esiintyy kuitenkin räkätautia, eikä astumataudin esiintymisestä ole tietoa. |
(6) |
Kun otetaan huomioon hevoseläimiin tarttuvien tautien epidemiologinen tilanne Intiassa, kyseinen kolmas maa olisi luokiteltava päätösten 92/260/ETY ja 93/197/ETY liitteessä I vahvistettuun terveysluokitusryhmään C. |
(7) |
Koska räkätautitartunnan saamisen riski on pienempi rekisteröidyillä hevosilla, hevoseläinten tuonti unioniin olisi rajattava ainoastaan rekisteröityihin hevosiin, ja olisi vaadittava, että näille unioniin tuotaville rekisteröidyille hevosille tehdään päätösten 92/260/ETY ja 93/197/ETY mukaisesti testit räkätaudin ja astumataudin toteamiseksi. Kyseisten päätösten liitteessä II vahvistetuissa eläinten terveystodistusten mallissa ”C” olisi sen vuoksi mainittava nämä testit kyseisten Intiasta tuotavien rekisteröityjen hevosten osalta. |
(8) |
Päätöksen 92/260/ETY ja päätöksen 93/197/ETY liitteitä I ja II olisi sen vuoksi muutettava. |
(9) |
Intia ilmoitti komissiolle 31 päivänä joulukuuta 2013 päivätyllä kirjeellä perustaneensa hevoseläinten taudeista vapaan vyöhykkeen, jonka sijaintina on Remount and Veterinary Corps (RVC) Centre, Meerut Cantonment, District Meerut, Division Meerut Uttar Pradeshin osavaltiossa, ja toimitti direktiivin 2009/156/EY 12 artiklassa vaadittavat takeet. |
(10) |
Siihen saakka, kunnes komission tarkastuskäynnin tulokset saadaan, ja kun otetaan huomioon Intian halu osallistua Ranskan Normandiassa elokuussa 2014 pidettäviin Fédération Equestre Internationale -liiton (FEI) World Equestrian Games -kilpailuihin, Intiassa perustettu hevoseläinten taudeista vapaa vyöhyke olisi hyväksyttävä tilapäisesti lokakuuhun 2014 saakka. |
(11) |
Aluejakoon olisi sisällytettävä myös pääsyreitit rekisteröityjen hevosten siirtämiselle hevoseläinten taudeista vapaalta vyöhykkeeltä lähimmälle kansainväliselle lentoasemalle, jonka osalta Intia on esittänyt vakiotoimintamenetelmät ja bioturvallisuustoimenpiteet. |
(12) |
Päätöksen 2004/211/EY liitettä I olisi sen vuoksi muutettava. |
(13) |
Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Muutetaan päätöksen 92/260/ETY liitteet I ja II tämän päätöksen liitteen I mukaisesti.
2 artikla
Muutetaan päätöksen 93/197/ETY liitteet I ja II tämän päätöksen liitteen II mukaisesti.
3 artikla
Muutetaan päätöksen 2004/211/EY liite I tämän päätöksen liitteen III mukaisesti.
4 artikla
Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.
Tehty Brysselissä 4 päivänä kesäkuuta 2014.
Komission puolesta
Tonio BORG
Komission jäsen
(1) EYVL L 268, 14.9.1992, s. 54.
(2) EUVL L 192, 23.7.2010, s. 1.
(3) Komission päätös 92/260/ETY, tehty 10 päivänä huhtikuuta 1992, eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista ja eläinlääkärintodistuksista rekisteröityjen hevosten tilapäisessä tuonnissa (EYVL L 130, 15.5.1992, s. 67).
(4) Komission päätös 93/197/ETY, tehty 5 päivänä helmikuuta 1993, eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista ja eläinlääkärintodistuksista rekisteröityjen hevosten sekä jalostukseen ja kasvatukseen tarkoitettujen hevosten tuonnissa (EYVL L 86, 6.4.1993, s. 16).
(5) Komission päätös 2004/211/EY, tehty 6 päivänä tammikuuta 2004, niiden kolmansien maiden ja kolmansien maiden alueiden osien alueiden luettelosta, joista jäsenvaltiot sallivat elävien hevoseläinten ja hevoseläinten siemennesteen, munasolujen ja alkioiden tuonnin, sekä päätösten 93/195/ETY ja 94/63/EY muuttamisesta (EUVL L 73, 11.3.2004, s. 1).
LIITE I
Muutetaan päätöksen 92/260/ETY liitteet I ja II seuraavasti:
1) |
Korvataan liitteessä I oleva terveysluokitusryhmään C luokiteltujen kolmansien maiden luettelo seuraavasti: ”Terveysluokitus C (1) Kanada (CA), Kiina (3) (CN), Hongkong (HK), Intia (3) (IN), Japani (JP), Korean tasavalta (KR), Macao (MO), Malesian niemimaa (MY), Singapore (SG), Thaimaa (TH), Amerikan yhdysvallat (US)” |
2) |
Korvataan liitteessä II olevan terveystodistuksen mallissa C olevan III jakson l kohta seuraavasti:
|
LIITE II
Muutetaan päätöksen 93/197/ETY liitteet I ja II seuraavasti:
1) |
Korvataan liitteessä I oleva terveysluokitusryhmään C luokiteltujen kolmansien maiden luettelo seuraavasti: ”Terveysluokitus C (1) Kanada (CA), Kiina (2) (3) (CN), Hongkong (3) (HK), Intia (2) (3) (IN), Japani (3) (JP), Korean tasavalta (3) (KR), Macao (3) (MO), Malesian niemimaa (3) (MY), Singapore (3) (SG), Thaimaa (3) (TH), Amerikan yhdysvallat (US)” |
2) |
Korvataan liitteessä II olevan terveystodistuksen mallissa C olevan III jakson m kohta seuraavasti:
|
LIITE III
Muutetaan päätöksen 2004/211/EY liite I seuraavasti:
1) |
lisätään seuraava rivi ISO-maakodien järjestyksessä:
|
2) |
Lisätään 6 kehys seuraavasti:
|
6.6.2014 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 167/57 |
KOMISSION PÄÄTÖS,
annettu 5 päivänä kesäkuuta 2014,
henkilötietojen suojasta Euroopan oikeusportaalissa
(2014/333/EU)
EUROOPAN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,
on kuullut Euroopan tietosuojavaltuutettua,
sekä katsoo seuraavaa:
(1) |
Komissio ilmoitti toukokuussa 2008 antamassaan tiedonannossa (1) aikovansa suunnitella ja ottaa käyttöön Euroopan sähköisen oikeudenkäytön portaalin, jäljempänä ’portaali’, jota se hallinnoi tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa. |
(2) |
Euroopan sähköisen oikeuden monivuotisessa toimintaohjelmassa 2009–2013 (2), joka hyväksyttiin 8 päivänä marraskuuta 2008, annettiin portaalin toteuttaminen Euroopan komission tehtäväksi. Portaali avattiin 16 päivänä heinäkuuta 2010. Tämän päätöksen hyväksyminen on vihdoin tullut ajankohtaiseksi, koska portaali on vasta nyt valmis ensimmäiseen henkilötietojen käsittelyä edellyttävien kansallisten rekisterien yhteenliittämiseen. |
(3) |
Portaalin tavoitteena on edistää Euroopan oikeusalueen toteuttamista helpottamalla ja parantamalla oikeussuojan saatavuutta ja hyödyntämällä tieto- ja viestintätekniikkaa valtioiden rajat ylittävien sähköisten oikeudenkäyntimenettelyjen ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi. |
(4) |
Euroopan unionin toimielinten, elinten ja laitosten sekä jäsenvaltioiden, kun ne soveltavat unionin oikeutta, on kunnioitettava perusoikeuksia ja noudatettava Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustettuja periaatteita, erityisesti oikeutta perusoikeuskirjan 8 artiklan mukaiseen henkilötietojen suojaan. |
(5) |
Koska portaaliin liittyviin komission ja jäsenvaltioiden tehtäviin ja toimiin kuuluu erilaisia tietosuojaan liittyviä vastuualueita ja velvoitteita, on välttämätöntä rajata ne selkeästi. |
(6) |
Komissio ja jäsenvaltiot ovat luoneet Euroopan sähköisen oikeudenkäytön portaalin yhteistyössä. Portaaliin liittyvien toimintojen erityisluonteen vuoksi komissio käsittelee henkilötietoja portaalin kautta vain rajoitetusti. On syytä täsmentää, että komissio ei vastaa portaalin kautta saatavilla olevasta yhteenliitettyjen kansallisten tietokantojen sisällöstä. |
(7) |
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 (3) sovelletaan komission portaalissa suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn. Tältä osin komissio vastaa erityisesti portaalin toimintoja varten tarvittavan tietotekniikkainfrastruktuurin tarjoamisesta ja sen yhteydessä kansallisten tietokantojen yhteenliittämisestä. |
(8) |
Asetuksen (EY) N:o 45/2001 mukaisesti henkilötietojen käsittelyn tarkoitus olisi määriteltävä nimenomaisesti. Sen vuoksi komission olisi käsiteltävä henkilötietoja portaalissa ainoastaan siltä osin kuin käsittelyn tarkoituksena on mahdollistaa pääsy henkilötietoja sisältäviin yhteenliitettyihin kansallisiin tietokantoihin, tarjota vuorovaikutteisia palveluja, joiden avulla käyttäjät voivat olla suoraan yhteydessä toisen jäsenvaltion viranomaisiin, mahdollistaa tutustuminen rekisteröidyille käyttäjille tarkoitettuihin julkisiin tietoihin tai antaa yhteystietoja. |
(9) |
Komission olisi sisällytettävä järjestelmään tekniikoita, jotka perustuvat niin sanotun sisäänrakennetun tietosuojan periaatteeseen. Tämän periaatteen toteuttamiseksi olisi suoritettava yksityisyydensuojaa ja tietosuojaa koskeva vaikutusten arviointi portaalin kautta tehtävää henkilötietojen käsittelyä koskevan toiminnon sekä portaalin muiden toimintojen suunnitteluvaiheessa. Arvioinnissa kartoitetaan mahdolliset tietosuojaan liittyvät riskit. Lisäksi siinä määritellään asianmukaiset toimenpiteet ja suojatoimet, jotka on sisällytettävä henkilötietojen suojajärjestelmään. |
(10) |
Komission olisi toteutettava jatkuvasti asianmukaisia turvallisuusarviointeja sitä mukaa kuin kansallisten tietokantojen yhteenliittämistyö etenee. |
(11) |
Portaalin kautta pääsee tutustumaan ainoastaan sellaisiin yhteenliitetyissä kansallisissa tietokannoissa oleviin tietoihin, jotka ovat julkisesti saatavilla. Portaalin kautta ei pitäisi olla mahdollista yhdistää yhteenliitetyistä kansallisista tietokannoista saatuja tietoja eri tarkoituksiin, |
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Kohde
Tässä päätöksessä vahvistetaan tietosuojavaatimuksiin liittyvät Euroopan komission tehtävät ja velvollisuudet sen käsitellessä henkilötietoja Euroopan sähköisen oikeudenkäytön portaalissa, jäljempänä ’portaali’.
2 artikla
Määritelmät
Tässä päätöksessä sovelletaan asetuksessa (EY) N:o 45/2001 vahvistettuja määritelmiä. Lisäksi sovelletaan seuraavia määritelmiä:
a) |
’Euroopan sähköisen oikeudenkäytön toimijalla’ tarkoitetaan jäsenvaltion tai Euroopan sähköisen oikeudenkäytön kumppaniorganisaation edustajaa, jolle on myönnetty lupa (osittain) muuttaa portaalin sisältöä; |
b) |
’yhteenliitetyillä kansallisilla tietokannoilla’ tarkoitetaan julkisesti saatavilla olevia tietoja sisältäviä tietokantoja, joita ylläpitävät jäsenvaltiot ja muut elimet, kuten ammattialan järjestöt tai voittoa tavoittelemattomat järjestöt, jotka ovat yhteenliitettyinä portaalin välityksellä siten, että kansallisella tasolla saatavilla oleviin tietoihin on mahdollista tutustua portaalin kautta; |
c) |
’julkisesti saatavilla olevalla tiedolla’ tarkoitetaan tietoa, joka on yleisön saatavilla internetin kautta; |
d) |
’rekisteröidyllä käyttäjällä’ tarkoitetaan portaalin käyttäjää, esimerkiksi Euroopan sähköisen oikeudenkäytön toimijaa, joka on rekisteröitynyt portaaliin Euroopan komission todennuspalvelun (ECAS) välityksellä. |
3 artikla
Tietojenkäsittely
Komissio käsittelee henkilötietoja portaalissa vain siltä osin kuin se on välttämätöntä
a) |
pääsyn myöntämiseksi henkilötietoja sisältäviin yhteenliitettyihin kansallisiin tietokantoihin; |
b) |
sellaisten vuorovaikutteisten palvelujen tarjoamiseksi, joiden avulla rekisteröidyt käyttäjät voivat olla suoraan yhteydessä toisen jäsenvaltion asianomaisiin viranomaisiin; |
c) |
pääsyn myöntämiseksi sellaisiin julkisiin tietoihin, jotka on tarkoitettu rekisteröidyille käyttäjille; |
d) |
yhteystietojen antamista varten. |
4 artikla
Rekisterinpitäjän tehtävät
1. Komissio toimii asetuksen (EY) N:o 45/2001 2 artiklan d alakohdan nojalla rekisterinpitäjänä sille tässä artiklassa säädettyjen, portaaliin liittyvien tehtävien mukaisesti.
2. Komissio huolehtii portaalin tietotekniikkainfrastruktuurin saatavuudesta, ylläpidosta ja tietoturvasta.
3. Komissio vastaa seuraavista yhteenliitetyistä kansallisista tietokannoista saatujen tai rekisteröityneitä käyttäjiä koskevien henkilötietojen käsittelytoimista:
a) |
järjestäminen; |
b) |
luovuttaminen siirtämällä; |
c) |
levittäminen tai asettaminen muutoin saataville; |
d) |
yhteensovittaminen tai yhdistäminen. |
4. Komissio määrittelee tarvittavat toimintatavat ja toteuttaa asianmukaiset tekniset ratkaisut, jotta se voi hoitaa tehtävänsä rekisterinpitäjänä.
5. Komissio toteuttaa tarvittavat tekniset toimenpiteet tietoturvan varmistamiseksi henkilötietojen siirtämisen ja niiden portaalissa näyttämisen aikana ja erityisesti henkilötietojen luottamuksellisuuden ja eheyden varmistamiseksi silloin, kun niitä siirretään portaaliin tai sieltä pois.
6. Komissio ei vastaa seuraavista tietosuojanäkökohdista:
a) |
yhteenliitetyistä kansallisista tietokannoista saatujen tietojen ensimmäinen kerääminen ja tallentaminen; |
b) |
jäsenvaltioiden päätökset tällaisten tietojen asettamisesta saataville portaalin kautta; |
c) |
yhteenliitetyistä kansallisista tietokannoista saatujen ja portaalin kautta saataville asetettujen tietojen sisältö. |
7. Komission velvollisuudet eivät vaikuta tehtäviin, joita jäsenvaltioilla tai muilla elimillä on ylläpitämiensä yhteenliitettyjen kansallisten tietokantojen sisällön ja toiminnan suhteen.
5 artikla
Velvollisuus antaa tietoja
1. Komissio antaa rekisteröidyille asetuksen (EY) N:o 45/2001 11 ja 12 artiklassa tarkoitetut tiedot siltä osin kuin on kyse tiedoista, joista komissio on tämän päätöksen nojalla vastuussa.
2. Sen estämättä, mitä säädetään jäsenvaltioiden ja muiden yhteenliitettyjä kansallisia tietokantoja hoitavien elinten velvollisuuksista rekisteröityjä kohtaan, komissio antaa rekisteröidyille tietoja siitä, mihin heidän on otettava yhteyttä voidakseen tosiasiallisesti käyttää tiedonsaantioikeuttaan sekä oikeuttaan oikaista henkilötietonsa ja vastustaa niiden käsittelyä sovellettavan tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Komissio noudattaa jäsenvaltioiden ja muiden elinten tietosuojaselosteita.
3. Komissio asettaa saataville portaaliin myös
a) |
käännökset portaalin kielille 2 kohdassa tarkoitetuista jäsenvaltioiden tietosuojaselosteista; |
b) |
asetuksen (EY) N:o 45/2001 11 ja 12 artiklan mukaisen, portaaliin liittyvän kattavan, selkeässä ja ymmärrettävässä muodossa laaditun tietosuojaselosteen. |
6 artikla
Henkilötietojen tallentaminen
1. Portaaliin ei saa tallentaa rekisteröityjen henkilötietoja, jotka on saatu yhteenliitetyissä kansallisissa tietokannoissa olevien tietojen vaihdon tuloksena. Kaikki tällaiset tiedot on tallennettava jäsenvaltioiden tai muiden elinten hoitamiin kansallisiin tietokantoihin.
2. Portaalin käyttäjiä koskevia tai heidän antamiaan henkilötietoja ei saa tallentaa portaaliin, elleivät he ole rekisteröityneet sen käyttäjiksi. Rekisteröityneiden käyttäjien henkilötiedot säilytetään, kunnes he pyytävät rekisteröintinsä poistamista. Edellä olevan 3 artiklan mukaisesti Euroopan sähköisen oikeudenkäytön toimijoiden ja yhteysviranomaisten henkilötietoja säilytetään vain niin kauan kuin asianomaiset henkilöt toimivat näissä tehtävissä.
7 artikla
Voimaantulopäivä
Tämä päätös tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tehty Brysselissä 5 päivänä kesäkuuta 2014.
Komission puolesta
Puheenjohtaja
José Manuel BARROSO
(1) KOM(2008) 329 lopullinen, 30.5.2008.
(2) EUVL C 75, 31.3.2009, s. 1.
(3) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 45/2001, annettu 18 päivänä joulukuuta 2000, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (EYVL L 8, 12.1.2001, s. 1).