ISSN 1977-0812

doi:10.3000/19770812.L_2014.088.fin

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 88
European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

57. vuosikerta
22. maaliskuu 2014

Sisältö

 

II   Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

Sivu

 

 

KANSAINVÄLISILLÄ SOPIMUKSILLA PERUSTETTUJEN ELINTEN ANTAMAT SÄÄDÖKSET

 

*

Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) sääntö nro 96 – Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat maatalous- ja metsätraktoreihin sekä liikkuviin työkoneisiin asennettavien puristussytytysmoottoreiden hyväksyntää moottorin päästöjen osalta

1

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.

II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

KANSAINVÄLISILLÄ SOPIMUKSILLA PERUSTETTUJEN ELINTEN ANTAMAT SÄÄDÖKSET

22.3.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 88/1

Vain alkuperäiset UNECE:n tekstit ovat kansainvälisen julkisoikeuden mukaan sitovia. Tämän säännön asema ja voimaantulopäivä on hyvä tarkastaa UNECE:n asiakirjan TRANS/WP.29/343 viimeisimmästä versiosta. Asiakirja saatavana osoitteessa:

http://www.unece.org/trans/main/wp29/wp29wgs/wp29gen/wp29fdocstts.html

Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) sääntö nro 96 – Yhdenmukaiset vaatimukset, jotka koskevat maatalous- ja metsätraktoreihin sekä liikkuviin työkoneisiin asennettavien puristussytytysmoottoreiden hyväksyntää moottorin päästöjen osalta

Sisältää kaiken voimassa olevan tekstin seuraaviin asti:

Muutossarja 04 – voimaantulopäivä: 13. helmikuuta 2014

SISÄLTÖ

1.

 Soveltamisala

2.

 Määritelmät ja lyhenteet

3.

 Hyväksynnän hakeminen

4.

 Hyväksyntä

5.

 Vaatimukset ja testit

6.

 Asennus ajoneuvoon

7.

 Tuotannon vaatimustenmukaisuus

8.

 Seuraamukset vaatimustenmukaisuudesta poikkeavasta tuotannosta

9.

 Hyväksytyn tyypin muutokset ja hyväksynnän laajentaminen

10.

 Tuotannon lopettaminen

11.

 Siirtymämääräykset

12.

 Hyväksyntätesteistä vastaavien tutkimuslaitosten sekä tyyppihyväksyntäviranomaisten nimet ja osoitteet

LIITTEET

1A

 Ilmoituslomake nro … liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden tyyppihyväksynnästä ja toimenpiteistä kyseisten moottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjumiseksi

Lisäys 1 —

 (Kanta)moottorin olennaiset ominaisuudet

Lisäys 2 —

 Moottoriperheen olennaiset ominaisuudet

Lisäys 3 —

 Moottoriperheeseen kuuluvan moottorityypin olennaiset ominaisuudet

1B

 Moottoriperheen ominaisuudet ja kantamoottorin valinta

2

 Ilmoitus

Lisäys 1 —

 Testitulokset

3

 Hyväksyntämerkkien sijoittelu

4A

 Kaasu- ja hiukkaspäästöjen määritysmenetelmä

Lisäys 1 —

 Mittaus- ja näytteenottomenettelyt (NRSC, NRTC)

Lisäys 2 —

 Kalibrointimenettely (NRSC, NRTC)

Lisäys 3 —

 Tietojen arviointi ja laskutoimitusten tekeminen

Lisäys 4 —

 Näytteenotto- ja analysointijärjestelmät

4B

 Maanviljelys- ja metsätraktoreihin ja liikkuviin työkoneisiin asennettavien puristussytytysmoottoreiden päästöjen testausmenettely

Lisäys A.1

 (varalla)

Lisäys A.2 —

 Tilastot

Lisäys A.3 —

 Vuoden 1980 kansainvälinen painovoiman laskentakaava

Lisäys A.4 —

 Hiilivirran tarkastaminen

Lisäys A.5

 (varalla)

Lisäys A.6

 (varalla)

Lisäys A.7 —

 Mooliperustaiset päästölaskelmat

Lisäys A.7.1 —

 Laimennetun pakokaasuvirran kalibrointi (CVS)

Lisäys A.7.2 —

 Siirtymäkorjaus

Lisäys A.8 —

 Massaperustaiset päästölaskelmat

Lisäys A.8.1 —

 Laimennetun pakokaasuvirran kalibrointi (CVS)

Lisäys A.8.2 —

 Siirtymäkorjaus

5

 Testisyklit

6

 Hyväksyntätesteihin ja tuotannon vaatimustenmukaisuuden todentamiseen määrätyn vertailupolttoaineen tekniset ominaisuudet

7

 Varusteiden ja lisälaitteiden asennusta koskevat vaatimukset

8

 Kestävyysvaatimukset

9

 Typen oksidien poistojärjestelmien oikean toiminnan varmistamista koskevat vaatimukset

Lisäys 1 —

 Demonstrointivaatimukset

Lisäys 2 —

 Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi- ja deaktivointimekanismit

Lisäys 3 —

 Alimman hyväksyttävän reagenssipitoisuuden CDmin demonstrointi

10

 Hiilidioksidipäästöjen määrittäminen

Lisäys 1 —

 Teholuokkaan P ja sitä pienempiin teholuokkiin kuuluvien moottoreiden hiilidioksidipäästöjen määrittäminen

Lisäys 2 —

 Teholuokkien Q ja R hiilidioksidipäästöjen määrittäminen

1.   SOVELTAMISALA

Tätä sääntöä sovelletaan sellaisten puristussytytysmoottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöihin, joita käytetään

1.1.

luokan T (1) ajoneuvoissa, joiden nettoteho on suurempi kuin 18 kW mutta enintään 560 kW,

1.2.

liikkuvissa työkoneissa (1), joiden nettoteho on suurempi kuin 18 kW mutta enintään 560 kW ja joita käytetään vaihtelevalla nopeudella,

1.3.

liikkuvissa työkoneissa (1), joiden nettoteho on suurempi kuin 18 kW mutta enintään 560 kW ja joita käytetään vakionopeudella.

2.   MÄÄRITELMÄT JA LYHENTEET

2.1.   Tässä säännössä sovelletaan seuraavia määritelmiä:

2.1.1.

’Mukautustekijällä’ tarkoitetaan summaavaa (mukautus ylöspäin tai alaspäin) tai kertovaa tekijää, jota käytetään ajoittaisen regeneroinnin yhteydessä.

2.1.2.

’Vanhennussyklillä’ tarkoitetaan koneen tai moottorin käyttöjaksoa (nopeus, kuorma, teho), jota sovelletaan käyttöiän kartuttamisjakson aikana.

2.1.3.

’Sovellettavalla päästöraja-arvolla’ tarkoitetaan moottoriin sovellettavaa päästön raja-arvoa.

2.1.4.

’Moottorin hyväksynnällä’ tarkoitetaan moottorityypin tai -perheen hyväksyntää kaasu- ja hiukkaspäästöjen tason osalta.

2.1.5.

’Veden tiivistymisellä’ tarkoitetaan vettä sisältävien aineosien olomuodon muuttumista kaasumaisesta nestemäiseksi. Veden tiivistyminen on riippuvainen kosteudesta, paineesta, lämpötilasta ja muiden aineosien, kuten rikkihapon, pitoisuuksista. Näiden parametrien arvot vaihtelevat sen mukaan, mikä on moottorin imuilman kosteus, laimennusilman kosteus, ilman ja polttoaineen suhde moottorissa sekä polttoaineen koostumus ja esimerkiksi vedyn ja rikin määrä polttoaineessa.

2.1.6.

’Ilmanpaineella’ tarkoitetaan märkää absoluuttista staattista ilmanpainetta. Jos ilmanpaine mitataan kanavasta, on varmistettava, että ilmakehän ja mittauskohdan väliset paine-erot ovat merkityksettömiä, ja virtauksesta aiheutuvat kanavan staattisen paineen muutokset on otettava huomioon.

2.1.7.

’Kalibroinnilla’ tarkoitetaan mittausjärjestelmän vasteen asettamista niin, että järjestelmän antama tulos on vertailusignaalien mukainen. Vrt. ’verifiointi’.

2.1.8.

’Kalibrointikaasulla’ tarkoitetaan puhdistettua kaasuseosta, jota käytetään kaasuanalysaattoreiden kalibroinnissa. Kalibrointikaasujen on täytettävä liitteen 4B kohdan 9.5.1 vaatimukset. Kalibrointikaasu ja vertailukaasu ovat laadullisesti sama asia, mutta ne eroavat toisistaan ensisijaisen tarkoituksensa osalta. Kaasuanalysaattoreiden ja näytteiden käsittelyssä käytettävien komponenttien erilaisten toimintatarkastusten yhteydessä voidaan puhua joko kalibrointikaasuista tai vertailukaasuista.

2.1.9.

’Puristussytytysmoottorilla’ tarkoitetaan moottoria, joka toimii puristussytytysperiaatteella (esim. dieselmoottori).

2.1.10.

’Vahvistetulla ja aktiivisella vikakoodilla’ tarkoitetaan vikakoodia, joka on tallennettuna muistissa, kunnes NCD-järjestelmä vahvistaa toimintahäiriön olemassaolon.

2.1.11.

’Vakionopeusmoottorilla’ tarkoitetaan moottoria, joka on tyyppihyväksytty tai sertifioitu vain vakionopeuskäyttöä varten. Moottorit, joiden vakionopeuden säätötoiminto on poistettu tai estetty, eivät enää ole vakionopeusmoottoreita.

2.1.12.

’Vakionopeuskäytöllä’ tarkoitetaan moottorin käyttöä niin, että säädin valvoo käyttäjän ohjaussyötettä ja pitää moottorin käyntinopeuden samana myös kuormituksen vaihdellessa. Säätimet eivät aina pidä nopeutta täysin vakiona. Tavallisesti nopeus voi laskea 0,1–10 prosenttia vakionopeuden alapuolelle nollakuormituksella niin, että pienin nopeus esiintyy lähellä moottorin suurimman tehon pistettä.

2.1.13.

’Jatkuvalla regeneroinnilla’ tarkoitetaan pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmän regenerointiprosessia, joka suoritetaan säännöllisesti tai ainakin kerran sovellettavan muuttuvatilaisen testisyklin tai porrastetun testisyklin aikana. Vrt. ’ajoittainen regenerointi’.

2.1.14.

’Metaanierottimen (NMC) muunnostehokkuudella E’ tarkoitetaan sellaisen metaanierottimen muunnostehokkuutta, jota käytetään muiden hiilivetyjen kuin metaanin poistamiseen näytekaasusta hapettamalla kaikki hiilivedyt metaania lukuun ottamatta. Ihannetapauksessa metaanin muunnos on 0 prosenttia (E CH4 = 0), ja muiden hiilivetyjen muunnos etaanina on 100 prosenttia (E C2H6 = 100). Metaanittomien hilivetyjen (NMHC) mittaamiseksi tarkasti nämä kaksi tehokkuutta on määritettävä ja niitä on käytettävä NMHC-päästön massavirtauksen laskemiseksi metaanille ja etaanille). Vrt. ’penetraatio-osuus’.

2.1.15.

’Kriittisellä päästöihin vaikuttavalla osalla’ tarkoitetaan osia, jotka on tarkoitettu pääasiassa päästöjen rajoittamista varten, eli pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmiä, elektronista moottorinohjausyksikköä ja siihen liittyviä antureita ja toimilaitteita sekä pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmää ja kaikkia siihen liittyviä suodattimia, jäähdyttimiä, ohjausventtiileitä ja putkia.

2.1.16.

’Kriittisellä päästöihin vaikuttavalla huoltotoimella’ tarkoitetaan kriittisille päästöihin vaikuttaville osille tehtäviä huoltotoimia.

2.1.17.

’Viipeellä’ tarkoitetaan aikaa, joka kuluu mitattavan aineosan muutoksesta viitepisteessä järjestelmän vasteeseen, joka on 10 prosenttia lopullisesta lukemasta (t10 ), kun viitepisteeksi on määritelty näytteenotin. Kaasumaisten komponenttien osalta tämä on mitattavan komponentin siirtymäaika näytteenottimesta ilmaisimeen (ks. kuva 3.1).

2.1.18.

’Typen oksidien poistojärjestelmällä’ tarkoitetaan pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmää, jolla on tarkoitus vähentää typen oksidien (NOx) päästöjä (esimerkiksi passiivisia ja aktiivisia LNC-katalysaattoreita, NOx-adsorbtiota sekä selektiivistä katalyyttistä pelkistystä).

2.1.19.

’Kastepisteellä’ tarkoitetaan kosteuden määrää ilmoitettuna tasapainolämpötilana, jossa kosteus tiivistyy tietyssä paineessa vedeksi ilmasta, jolla on tietty absoluuttinen kosteus. Kastepiste ilmoitetaan lämpötilana (°C tai K), ja se on voimassa vain siinä paineessa, jossa se on mitattu.

2.1.20.

’Vikakoodilla (DTC)’ tarkoitetaan numero- tai kirjaintunnusta, joka ilmoittaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöstä tai luokittelee sen.

2.1.21.

’Erillisillä moodeilla’ viitataan vakiotilaiseen testiin, joka perustuu erillisiin testausmoodeihin (ks. liitteen 4B kohta 7.4.1.1 ja liite 5).

2.1.22.

’Ryöminnällä’ tarkoitetaan nolla- tai kalibrointisignaalin ja mittauslaitteen antaman vastaavan arvon välistä eroa välittömästi sen jälkeen, kun laitetta käytettiin päästötestissä, sillä edellytyksellä, että laite on nollattu ja sen mittausalue on tarkastettu juuri ennen testiä.

2.1.23.

’Elektronisella ohjausyksiköllä’ tarkoitetaan moottorissa olevaa elektronista laitetta, joka ohjaa moottorin parametrejä moottorin antureilta saamiensa tietojen mukaisesti.

2.1.24.

’Päästöjenrajoitusjärjestelmällä’ tarkoitetaan mitä tahansa laitetta, järjestelmää tai rakenneosaa, joka valvoo tai vähentää säänneltyjen pilaavien aineiden päästöjä moottorista.

2.1.25.

’Päästöjenrajoitusstrategialla’ tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu päästöjenrajoitusjärjestelmästä, päästöjenrajoituksen perusstrategiasta sekä päästöjenrajoituksen lisästrategioista ja joka sisältyy moottorin tai liikkuvan työkoneen, johon moottori on asennettu, kokonaisrakenteeseen.

2.1.26.

’Päästökestojaksolla’ tarkoitetaan liitteessä 8 ilmoitettua tuntimäärää, jota käytetään huononemiskertoimien määrittämiseen.

2.1.27.

’Päästöihin vaikuttavilla huoltotoimilla’ tarkoitetaan huoltotoimenpiteitä, jotka vaikuttavat merkittävästi päästöihin tai jotka voivat vaikuttaa ajoneuvon tai moottorin päästötuloksen huononemiseen tavanomaisen käytön aikana.

2.1.28.

’Moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheellä’ tarkoitetaan valmistajan tekemää moottoreiden ryhmittelyä, joka vastaa moottoriperheen määritelmää mutta jossa moottorit on jaoteltu edelleen moottoriperheiden muodostamaan perheeseen niissä käytettävän samanlaisen jälkikäsittelyjärjestelmän mukaan.

2.1.29.

’Moottoriperheellä’ tarkoitetaan valmistajan tekemää sellaisten moottoreiden ryhmittelyä, joilla oletetaan rakenteensa perusteella olevan samanlaiset pakokaasupäästöominaisuudet ja jotka ovat tämän säännön kohdan 7 vaatimusten mukaisia.

2.1.30.

’Moottorin rajoitetulla nopeudella’ tarkoitetaan säätimellä rajoitettua moottorin käyntinopeutta.

2.1.31.

’Moottorijärjestelmällä’ tarkoitetaan moottoria ja päästöjenrajoitusjärjestelmää sekä moottorijärjestelmän elektronisten ohjausyksiköiden ja kaikkien muiden käyttövoimajärjestelmän tai ajoneuvon hallintayksiköiden välistä viestintärajapintaa (laitteita ja viestejä).

2.1.32.

’Moottorityypillä’ tarkoitetaan sellaisten moottoreiden ryhmää, jotka eivät eroa toisistaan tämän säännön liitteen 1A lisäyksen 3 kohdissa 1–4 määriteltyjen olennaisten moottorin ominaisuuksien osalta.

2.1.33.

’Pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmällä’ tarkoitetaan katalysaattoria, hiukkassuodatinta, typen oksidien poistojärjestelmää, yhdistettyä typen oksidien poistojärjestelmää ja hiukkassuodatinta tai muuta päästöjä vähentävää laitetta, joka on asennettu virtaussuunnassa moottorin alapuolelle. Pakokaasujen kierrätys ei kuulu tämän määritelmän piiriin, sillä sen katsotaan olevan kiinteä osa moottorijärjestelmää.

2.1.34.

’Pakokaasujen kierrätyksellä’ tarkoitetaan menetelmää, jolla vähennetään päästöjä siten, että palotilasta tulevat pakokaasut johdetaan takaisin moottoriin ja sekoitetaan tuloilmaan joko ennen palamistapahtumaa tai sen aikana. Tätä sääntöä sovellettaessa venttiiliajoituksen käyttöä palotilaan jäävän ja tuloilmaan ennen palotapahtumaa tai sen aikana sekoittuvan pakokaasun määrän lisäämiseksi ei pidetä pakokaasujen kierrätyksenä.

2.1.35.

’Täysvirtauslaimennusmenetelmällä’ tarkoitetaan prosessia, jossa pakokaasun kokonaisvirtaukseen sekoitetaan laimennusilmaa ennen kuin laimennetusta pakokaasuvirrasta erotetaan osa analysoitavaksi.

2.1.36.

’Kaasupäästöllä’ tarkoitetaan hiilimonoksidia, hiilivetyjä (oletettu suhde C1H1,85) ja typen oksideja, jälkimmäisiä ilmaistuna typpidioksidiekvivalenttina (NO2).

2.1.37.

’Hyvällä teknisellä käytännöllä’ tarkoitetaan päätöksentekoa, joka perustuu yleisesti hyväksyttyihin tieteellisiin ja teknisiin periaatteisiin ja saatavilla olevaan, käsiteltävään asiaan liittyvään informaatioon.

2.1.38.

’HEPA-suodattimella’ tarkoitetaan suuritehoista ilman hiukkassuodatinta, jonka tulee poistaa vähintään 99,97 prosenttia hiukkasista ASTM F 1471–93:n tai vastaavan standardin mukaisesti.

2.1.39.

’Hiilivedyllä (HC)’ tarkoitetaan soveltuvin osin hiilivetyjen kokonaismäärää (THC) tai muiden hiilivetyjen kuin metaanin määrää (NMHC). Hiilivedyllä tarkoitetaan yleensä sitä hiilivetyryhmää, johon kunkin polttoaine- ja moottorityypin päästöarvot perustuvat.

2.1.40.

’Suurella kierrosnopeudella (nhi)’ tarkoitetaan suurinta moottorin kierrosnopeutta, jolla moottori tuottaa 70 prosenttia nimellistehosta (liite 4A) tai suurimmasta tehosta (liite 4B).

2.1.41.

’Joutokäyntinopeudella’ tarkoitetaan alhaisinta moottorin käyntinopeutta minimikuormalla (suurempi tai yhtä suuri kuin nollakuorma), jolloin moottorin säädintoiminto ohjaa moottorin käyntinopeutta. Niiden moottoreiden osalta, joissa ei ole joutokäyntiä ohjaavaa säädintoimintoa, joutokäyntinopeudella tarkoitetaan valmistajan ilmoittamaa alinta mahdollista moottorin käyntinopeutta minimikuormalla. Lämpimällä tyhjäkäyntinopeudella tarkoitetaan lämpimän moottorin tyhjäkäyntinopeutta.

2.1.42.

’Välinopeudella’ tarkoitetaan moottorin käyntinopeutta, joka täyttää jonkin seuraavista vaatimuksista:

a)

Moottoreilla, jotka on suunniteltu toimimaan tietyllä käyntinopeusalueella täyden kuormituksen vääntömomenttikäyrällä, välinopeus on ilmoitettu suurinta vääntömomenttia vastaava nopeus, jos se on välillä 60 prosenttia ja 75 prosenttia nimellisnopeudesta.

b)

Jos ilmoitettu käyntinopeus suurimmalla vääntömomentilla on pienempi kuin 60 prosenttia nimellisnopeudesta, välinopeus on 60 prosenttia nimellisnopeudesta.

c)

Jos ilmoitettu käyntinopeus suurimmalla vääntömomentilla on suurempi kuin 75 prosenttia nimellisnopeudesta, välinopeus on 75 prosenttia nimellisnopeudesta.

2.1.43.

’Lineaarisuudella’ tarkoitetaan sitä, missä määrin mitatut arvot vastaavat asianomaisia vertailuarvoja. Lineaarisuus määritetään soveltamalla mitatusta arvosta ja vertailuarvosta muodostuvien parien lineaarista regressiota odotettavissa olevalla tai testauksen aikana havaitulla arvojen vaihtelualueella.

2.1.44.

’Pienellä kierrosnopeudella (nlo)’ tarkoitetaan moottorin pienintä kierrosnopeutta, jolla moottori tuottaa 50 prosenttia nimellistehosta (liite 4A) tai suurimmasta tehosta (liite 4B).

2.1.45.

’Suurimmalla teholla (Pmax)’ tarkoitetaan valmistajan ilmoittamaa suurinta tehoa kilowatteina.

2.1.46.

’Suurimman vääntömomentin kierrosnopeudella’ tarkoitetaan valmistajan ilmoittamaa moottorin kierrosnopeutta, jolla moottorista saadaan suurin vääntömomentti.

2.1.47.

’Määrän keskiarvolla’ tarkoitetaan keskimäärää sen jälkeen, kun se on painotettu suhteellisesti vastaavalla virtausmäärällä, ja se perustuu virtauspainotettuihin keskiarvoihin.

2.1.48.

”NCD-moottoriperheellä” tarkoitetaan valmistajan tekemää ryhmitystä, johon kuuluvissa moottorijärjestelmissä on samat typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöiden (NCM) valvonta- ja havainnointimenetelmät.

2.1.49.

’Nettoteholla’ tarkoitetaan tehoa, joka ilmaistaan ECE-kilowatteina ja joka mitataan testipenkissä kampiakselin tai sitä vastaavan osan päästä maatalous- ja metsätraktoreihin sekä liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottorien nettotehon, nettovääntömomentin ja polttoaineen ominaiskulutuksen mittausta koskevassa säännössä nro 120 kuvaillun menetelmän mukaisesti.

2.1.50.

’Päästöihin vaikuttamattomilla huoltotoimilla’ tarkoitetaan huoltotoimenpiteitä, jotka eivät merkittävästi vaikuta päästöihin ja joilla ei ole pysyvää vaikutusta koneen tai moottorin huononemiseen päästöjen osalta tavanomaisen käytön aikana sen jälkeen, kun toimenpide on suoritettu.

2.1.51.

’Metaanittomilla hiilivedyillä (NMHC)’ tarkoitetaan kaikkien muiden hiilivetyjen kuin metaanin yhteismäärää.

2.1.52.

’Typen oksidien poiston valvontajärjestelmällä (NCD)’ tarkoitetaan moottorin sisäistä järjestelmää, jolla voidaan

a)

havaita typen oksidien poistojärjestelmän vika;

b)

määrittää typen oksidien poistojärjestelmän vian todennäköinen syy käyttämällä hyväksi tietokoneen muistiin tallennettuja tietoja ja/tai ilmoittaa tämä tieto laitteen ulkopuolella.

2.1.53.

’Typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöllä (NCM)’ tarkoitetaan yritystä muuttaa luvattomasti moottorin typen oksidien poistojärjestelmää tai järjestelmään vaikuttavaa virhetoimintaa, joka saattaa olla luvattoman muuttamisen seurausta; tässä säännössä tällaisen toimintahäiriön katsotaan edellyttävän varoituksen tai käyttäjän toimenpiteitä edellyttävän järjestelmän aktivointia, kun toimintahäiriö on havaittu.

2.1.54.

’Avoimilla kampikammiopäästöillä’ tarkoitetaan kaikkia moottorin kampikammiosta suoraan ympäristöön vapautuvia päästöjä.

2.1.55.

’Käyttäjän ohjaussyötteellä’ tarkoitetaan moottorin käyttäjän antamaa syötettä, jolla ohjataan moottorin tuotosta. ”Käyttäjä” voi olla henkilö (manuaalinen syöte) tai säädin (automaattinen syöte), joka mekaanisesti tai sähköisesti antaa syötesignaalin, joka ohjaa moottorin tuotosta. Syöte voi olla peräisin kaasupolkimesta tai -signaalista, kaasuvivusta tai -signaalista, polttoainevivusta tai -signaalista, nopeusvivusta tai -signaalista tai säätimen asetuksesta tai signaalista.

2.1.56.

’Typen oksideilla’ tarkoitetaan yhdisteitä, jotka koostuvat pelkästään typestä ja hapesta mitattuna tässä säännössä määritellyillä menetelmillä. Typen oksidien määrä ilmoitetaan niin kuin NO olisi NO2:n muodossa siten, että kaikkien typen oksidien moolimassana käytetään typpidioksidin moolimassaa.

2.1.57.

’Kantamoottorilla’ tarkoitetaan sellaista moottoriperheestä valittua moottoria, joka on päästöominaisuuksiltaan kyseistä moottoriperhettä edustava ja joka täyttää tämän säännön liitteessä 1B vahvistetut vaatimukset.

2.1.58.

’Osapaineella’ tarkoitetaan kaasuseoksen yhden kaasun painetta p. Ideaalikaasussa osapaine jaettuna kokonaispaineella on sama kuin aineosan moolipitoisuus x.

2.1.59.

’Hiukkasten jälkikäsittelylaitteella’ tarkoitetaan pakokaasujen jälkikäsittelylaitetta, joka on suunniteltu hiukkaspäästöjen vähentämiseen mekaanisen, aerodynaamisen tai diffuusioon tai inertiaan perustuvan erottelun avulla.

2.1.60.

’Osavirtauslaimennusmenetelmällä’ tarkoitetaan prosessia, jossa osa pakokaasun kokonaisvirtauksesta otetaan erilleen ja siihen sekoitetaan soveltuva määrä laimennusilmaa ennen sen johtamista hiukkasten näytteenottosuodattimeen.

2.1.61.

’Hiukkasilla’ tarkoitetaan tiettyyn suodatinmateriaaliin jääviä aineita sen jälkeen, kun puristussytytysmoottorin pakokaasu on laimennettu puhtaalla, suodatetulla ilmalla siten, että lämpötila on enintään 325 K (52 °C).

2.1.62.

’Penetraatio-osuudella (PF)’ tarkoitetaan poikkeamaa metaaninerottimen ihanteellisesta toiminnasta (ks. metaanierottimen muunnostehokkuuden määritelmä). Ihanteellisen metaaninerottimen metaanin penetraatio-osuus PFCH4 olisi 1,000 (eli metaanin muunnostehokkuus ECH4 olisi 0), ja penetraatio-osuus kaikkien muiden hiilivetyjen osalta olisi 0,000, mitä edustaa PFC2H6 (eli etaanin muunnostehokkuus EC2H6 olisi 1). Suhde on seuraava:

Formula ja Formula;

2.1.63.

’Kuormitusprosentilla’ tarkoitetaan tietyllä moottorin kierrosnopeudella saatua prosenttiosuutta suurimmasta mahdollisesta vääntömomentista.

2.1.64.

’Ajoittaisella regeneroinnilla’ tarkoitetaan pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmän regenerointiprosessia, joka tapahtuu jaksoittain yleensä, kun moottori on ollut vähemmän kuin 100 tuntia tavanomaisessa käytössä. Niiden jaksojen aikana, jolloin regenerointi tapahtuu, päästöt voivat olla vaadittuja arvoja suuremmat.

2.1.65.

’Markkinoille saattamisella’ tarkoitetaan tämän säännön soveltamisalaan kuuluvan tuotteen asettamista saataville tätä sääntöä soveltavan maan markkinoilla, maksua vastaan tai ilmaiseksi, kyseisessä maassa tapahtuvaa jakelua ja/tai käyttöä varten.

2.1.66.

’Näytteenottimella’ tarkoitetaan ensimmäistä osaa siirtolinjassa, joka siirtää näytteen näytteenottojärjestelmän seuraavaan osaan.

2.1.67.

’PTFE:llä’ tarkoitetaan polytetrafluorietyleeniä, joka tunnetaan yleisesti nimellä TeflonTM.

2.1.68.

’Porrastetulla vakiotilaisella testisyklillä’ tarkoitetaan testisykliä, joka koostuu moottorin vakiotilaisista testimoodeista, joille kullekin on määritelty nopeus- ja vääntömomenttikriteerit ja joiden välillä tehdään määrätyt nopeus- ja vääntömomenttiporrastukset.

2.1.69.

’Nimellisnopeudella’ tarkoitetaan valmistajan suunnittelemaa säätimen sallimaa suurinta moottorin käyntinopeutta täydellä kuormituksella tai, jos säädintä ei ole, valmistajan määrittämää nopeutta, jolla moottorista saadaan suurin teho.

2.1.70.

’Reagenssilla’ tarkoitetaan kaikkia kuluvia aineita, joita tarvitaan ja käytetään jälkikäsittelyjärjestelmän tehokkaan toiminnan varmistamiseksi.

2.1.71.

’Regeneraatiolla’ tarkoitetaan tapahtumaa, jonka aikana päästötasot muuttuvat, kun jälkikäsittelyn suorituskykyä palautetaan ennalleen tarkoituksellisesti. Regeneraatiotapahtumia on kahta tyyppiä: jatkuva regeneraatio (ks. liitteen 4B kohta 6.6.1) ja ajoittainen regeneraatio (ks. liitteen 4B kohta 6.6.2).

2.1.72.

’Vasteajalla’ tarkoitetaan aikaa, joka kuluu siitä, kun mitattava komponentti muuttuu vertailupisteessä, siihen, kun järjestelmän vaste on 90 prosenttia lopullisesta lukemasta (t90). Vertailupisteenä pidetään näytteenotinta, mitattavan aineosan muutos on vähintään 60 prosenttia täydestä asteikosta ja kaasukytkentälaitteiden on tehtävä kaasukytkentä alle 0,1 sekunnissa. Järjestelmän vasteaika koostuu järjestelmän viipeestä ja järjestelmän nousuajasta.

2.1.73.

’Nousuajalla’ tarkoitetaan 10 prosenttia ja 90 prosenttia lopullisesta lukemasta olevien vasteiden (t90 – t10) välistä ajallista eroa.

2.1.74.

’Lukulaitteella’ tarkoitetaan ulkoista testilaitetta, jota käytetään ulkoiseen viestintään NCD-järjestelmän kanssa.

2.1.75.

’Käyttöiänkartuttamisohjelmalla’ tarkoitetaan vanhennussykliä ja käyttöiän kertymäjaksoa, joita sovelletaan määritettäessä huononemiskertoimia moottori-jälkikäsittelyjärjestemäperhettä varten.

2.1.76.

’Yhteisellä ilmanpainemittarilla’ tarkoitetaan ilmanpainemittaria, jonka lukemaa käytetään ilmanpaineena koko testauslaitoksessa, jossa on useampia kuin yksi dynamometritestikammio.

2.1.77.

’Yhteisellä kosteusmittauksella’ tarkoitetaan kosteusmittausta, jonka tulosta käytetään kosteusarvona koko testauslaitoksessa, jossa on useampia kuin yksi dynamometritestikammio.

2.1.78.

’Kohdistamisella’ tarkoitetaan mittauslaitteen säätämistä niin, että se antaa asianmukaisen vasteen kalibrointistandardiin, joka on 75–100 prosenttia laitteen mittausalueen tai odotetun käyttöalueen enimmäisarvosta.

2.1.79.

’Vertailukaasulla’ tarkoitetaan puhdistettua kaasuseosta, jota käytetään kaasuanalysaattoreiden kohdistuksessa. Vertailukaasujen on täytettävä kohdan 9.5.1 vaatimukset. Kalibrointikaasu ja vertailukaasu ovat laadullisesti sama asia, mutta ne eroavat toisistaan ensisijaisen tarkoituksensa osalta. Kaasuanalysaattoreiden ja näytteiden käsittelyssä käytettävien komponenttien erilaisten toimintatarkastusten yhteydessä voidaan puhua joko kalibrointikaasuista tai vertailukaasuista.

2.1.80.

’Ominaispäästöllä’ tarkoitetaan massapäästöä, joka ilmaistaan yksiköllä g/kWh.

2.1.81.

’Itsenäisellä’ tarkoitetaan muista riippumatonta, itsenäisesti toimivaa.

2.1.82.

’Vakiotilaisella’ tarkoitetaan päästötestiä, jossa moottorin käyntinopeus ja kuormitus pidetään nimellisissä vakioarvoissa, joita on rajallinen määrä. Erillisten moodien testit ja porrastettujen moodien testit ovat vakiotilaisia testejä.

2.1.83.

’Stoikiometrisellä’ viitataan sellaiseen ilman ja polttoaineen suhteeseen, että kun polttoaine on täysin hapettunut, jäljelle ei jää yhtään polttoainetta eikä happea.

2.1.84.

’Säilytysvälineellä’ tarkoitetaan hiukkassuodatinta, näytepussia tai muuta erissä tapahtuvassa näytteenotossa käytettävää säilytystarviketta.

2.1.85.

’Testisyklillä (tai käyttösyklillä)’ tarkoitetaan jaksoa, joka muodostuu useista testipisteistä, joille kullekin on määritetty nopeus ja vääntömomentti, joita moottorin on noudatettava vakiotilaisissa tai vaihtuvatilaisissa käyttöolosuhteissa. Käyttösyklit määritellään liitteessä 5. Yksi käyttösykli voi koostua yhdestä tai useammasta testiaikavälistä.

2.1.86.

’Testiaikavälillä’ tarkoitetaan aikaväliä, jolta ominaispäästöt määritetään. Jos käyttösykliin sisältyy useita testiaikavälejä, säännössä voidaan vahvistaa lisälaskelmia, joiden avulla painotetaan ja yhdistetään tuloksia niin, että saadaan yhdistetyt arvot, joita voidaan verrata sovellettaviin päästörajoihin.

2.1.87.

’Toleranssilla’ tarkoitetaan aluetta, jolle 95 prosenttia tietyn suureen kirjatuista arvoista sijoittuu. Loput 5 posenttia kirjatuista arvoista sijoittuvat toleranssialueen ulkopuolelle. Sen määrittämiseksi, onko suure sovellettavalla toleranssialueella, käytetään määrättyjä kirjaustaajuksia ja aikavälejä.

2.1.88.

’Hiilivetyjen kokonaismäärällä (THC)’ tarkoitetaan orgaanisten yhdisteiden yhdistettyä massaa mitattuna hiilivetyjen kokonaismäärän mittaamiseen tarkoitetulla menetelmällä ja ilmaistuna hiilivetynä, jossa vedyn ja hiilen massasuhde on 1,85:1.

2.1.89.

’Muunnosajalla’ tarkoitetaan aikaa, joka kuluu viitepisteessä tapahtuvasta mitattavan komponentin muutoksesta järjestelmän vasteeseen, joka on 50 prosenttia lopullisesta lukemasta (t50), kun viitepisteeksi on määritelty näytteenotin. Muunnosaikaa käytetään eri mittalaitteiden signaalien yhdenmukaistamiseen. Ks. kuva 3.1.

2.1.90.

’Muuttuvatilaisella testisyklillä’ tarkoitetaan testisykliä, joka muodostuu ajallisesti suhteellisen nopeasti vaihtelevien normalisoitujen nopeus- ja vääntömomenttiarvojen sarjasta (NRTC).

2.1.91.

’Tyyppihyväksynnällä’ tarkoitetaan moottorityypin hyväksymistä sen tuottamien, tässä säännössä vahvistettujen menetelmien mukaisesti mitattujen päästöjen osalta.

2.1.92.

’Päivityskirjauksella’ tarkoitetaan taajuutta, jolla analysaattori antaa uusia ajantasaisia arvoja.

2.1.93.

’Käyttöiällä’ tarkoitetaan määriteltyä ajomatkaa ja/tai aikajaksoa, jolla vaatimustenmukaisuus kyseeseen tulevien kaasu- ja hiukkaspäästörajojen osalta on taattava.

2.1.94.

’Vaihtuvanopeuksisella moottorilla’ tarkoitetaan moottoria, joka ei ole vakionopeusmoottori.

2.1.95.

’Verifioinnilla’ tarkoitetaan sen arvioimista, ovatko mittausjärjestelmän antamat tulokset sovellettavien vertailusignaalien mukaisia yhden tai useamman ennalta määritetyn hyväksyntäraja-arvon tarkkuudella. Vrt. ’kalibrointi’.

2.1.96.

’Nollaamisella’ tarkoitetaan instrumentin säätämistä niin, että se antaa nollavasteen nollakalibrointistandardilla, kuten puhdistetulla typellä tai puhdistetulla ilmalla.

2.1.97.

’Nollakaasulla’ tarkoitetaan kaasua, joka antaa analysaattorissa nollavasteen. Se voi olla joko puhdistettua vetyä, puhdistettua ilmaa tai niiden yhdistelmää.

Kuva 1

Järjestelmävasteen määritelmät: viive (kohta 2.1.17), vasteaika (kohta 2.1.72), nousuaika (kohta 2.1.73) ja muunnosaika (kohta 2.1.89)

Image

2.2.   Symbolit ja lyhenteet

2.2.1.   Symbolit

Symbolit selitetään liitteen 4A kohdassa 1.4 ja liitteen 4B kohdassa 3.2.

2.2.2.   Kemiallisten komponenttien symbolit ja lyhenteet

Ar: argon

C1: hiilivetyjen hiili 1 -vastaavuus

CH4: metaani

C2H6: etaani

C3H8: propaani

CO: Hiilimonoksidi

CO2: hiilidioksidi

DOP: dioktyyliftalaatti

H: atominen vety

H2: molekulaarinen vety

HC: hiilivety

H2O: vesi

He: helium

N2: molekulaarinen typpi

NMHC: metaanittomat hiilivedyt

NOx: typen oksidit

NO: typpioksidi

NO2: typpidioksidi

O2: happi

PM: hiukkaset

PTFE: polytetrafluorieteeni

S: rikki

THC: hiilivedyt yhteensä

2.2.3.   Lyhenteet

ASTM: American Society for Testing and Materials

BMD: pussilaimennin (bag mini-diluter)

BSFC: polttoaineen ominaiskulutus (brake-specific fuel consumption)

CFV: kriittisen virtauksen venturi (critical flow venturi)

CI: puristussytytys (compression ignition)

CLD: kemiluminisenssianalysaattori (chemiluminescent detector)

CVS: vakiotilavuuskerääjä (constant volume sampler)

DeNOx: NOx-jälkikäsittelyjärjestelmä

DF: huononemiskerroin (deterioration factor)

ECM: elektroninen ohjausmoduuli (electronic control module)

EFC: elektroninen virtauksen ohjaus (electronic flow control)

EGR: pakokaasujen takaisinkierrätys (exhaust gas recirculation)

FID: liekki-ionisaatioilmaisin (flame ionization detector)

GC: kaasukromatografi (gas chromatograph)

HCLD: lämmitettävä kemiluminisenssi-ilmaisin (heated dhemiluminescent detector)

HFID: lämmitettävä liekki-ionisaatioilmaisin (heated flame ionization detector)

IBP: alkukiehumispiste (initial boiling point)

ISO: International Organization for Standardization (Kansainvälinen standardisoimisjärjestö)

LPG: nestekaasu (liquefied petroleum gas)

NDIR: ei-dispersoiva infrapuna-analysaattori (nondispersive infrared analyser)

NDUV: ei-dispersoiva ultraviolettianalysaattori (nondispersive ultraviolet analyser)

NIST: US National Institute for Standards and Technology (Yhdysvaltojen kansallinen standardi- ja teknologiainstituutti )

NMC: metaanierotin (non-methane cutter)

PDP: syrjäytyspumppu (positive displacement pump)

%FS: prosenttia koko asteikosta (full scale)

PFD: osavirtauslaimennusjärjestelmä (partial flow dilution)

PFS: osavirtausjärjestelmä (partial flow system)

PTFE: polytetrafluorieteeni (Teflon™)

RMC: porrastettu testisykli (ramped-modal cycle)

RMS: neliöllinen keskiarvo (root-mean square)

RTD: resistiivinen lämpöanturi (resistive temperature detector)

SAE: Society of Automotive Engineers

SSV: aliääniventuri (subsonic venturi)

UCL: ylempi luottamusraja (upper confidence limit)

UFM: yliäänivirtausmittari (ultrasonic flow meter)

3.   HYVÄKSYNNÄN HAKEMINEN

3.1.   Moottoria erillisenä teknisenä yksikkönä koskevan hyväksynnän hakeminen

3.1.1.

Moottorin valmistajan tai tämän asianmukaisesti valtuutetun edustajan on tehtävä hakemus moottorin tai moottoriperheen hyväksynnästä kaasu- ja hiukkaspäästöjen osalta.

3.1.2.

Hyväksyntähakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat kolmena kappaleena sekä seuraavat tiedot:

Moottorityypin kuvaus, joka sisältää tämän säännön liitteessä 1A tarkoitetut tiedot ja tarpeen mukaan tämän säännön liitteessä 1B tarkoitetut moottoriperhettä koskevat tiedot.

3.1.3.

Liitteessä 1 kuvattujen moottorityypin ominaisuuksien mukainen moottori on toimitettava 5 kohdassa määritellyt hyväksyntätestit suorittavalle tekniselle tutkimuslaitokselle. Jos tutkimuslaitos katsoo, että toimitettu moottori ei täysin vastaa liitteen 1A lisäyksessä 2 kuvailtua moottoriperhettä, on toimitettava testattavaksi vaihtoehtoinen moottori ja tarvittaessa lisämoottori testattavaksi kohdan 5 mukaisesti.

4.   HYVÄKSYNTÄ

4.1.

Jos tämän säännön kohdan 3.1 mukaisesti hyväksyttäväksi toimitettu moottori täyttää jäljempänä olevan kohdan 5.2 vaatimukset, kyseiselle moottorityypille tai -perheelle on myönnettävä hyväksyntä.

4.2.

Kullekin hyväksytylle moottorityypille tai moottoriperheelle on annettava hyväksyntänumero. Numeron ensimmäiset kaksi merkkiä ilmoittavat muutossarjalle annetun, viimeisimpiä sääntöön tehtyjä tärkeitä teknisiä muutoksia vastaavan järjestysnumeron hyväksynnän myöntämispäivänä. Sama sopimuspuoli ei saa antaa samaa numeroa toiselle moottorityypille tai -perheelle.

4.3.

Tätä sääntöä soveltaville vuoden 1958 sopimuksen sopimuspuolille on ilmoitettava tähän sääntöön perustuvasta moottorityypin tai -perheen hyväksynnästä tai hyväksynnän laajentamisesta tai epäämisestä tämän säännön liitteessä 2 esitetyn mallin mukaisella asianomaisella lomakkeella. Myös tyyppitestin aikana mitatut arvot on ilmoitettava.

4.4.

Jokaiseen tämän säännön perusteella hyväksytyn moottorityypin tai moottoriperheen mukaiseen moottoriin on kiinnitettävä näkyvästi kansainvälinen hyväksyntämerkki, jonka osat ovat

4.4.1.

E-kirjain ja hyväksynnän myöntäneen maan tunnusnumero (2), jotka ovat ympyrän sisällä

4.4.2.

kohdassa 4.4.1 tarkoitetun ympyrän oikealla puolella tämän säännön numero, R-kirjain, viiva ja hyväksyntänumero

4.4.3.

kahdesta kirjaimesta koostuva lisätunnus. Tunnuksen ensimmäinen merkki on jokin kirjain välillä D–R, ja se ilmaisee päästötason (kohta 5.2.1), jonka mukaisesti moottori tai moottoriperhe on hyväksytty. Toinen merkki on kirjain A, jos moottoriperhe on hyväksytty vaihtuvanopeuksiseen käyttöön, tai B, jos moottoriperhe on hyväksytty vakionopeuskäyttöön.

4.5.

Jos moottori on sellaisen tyypin tai perheen mukainen, jolle on myönnetty hyväksyntä yhden tai useamman sopimukseen liitetyn säännön nojalla maassa, joka on myöntänyt hyväksynnän tämän säännön nojalla, tunnusta ei tarvitse toistaa. Tällöin sääntöjen ja hyväksyntien numerot sekä kaikkien niiden sääntöjen lisäsymbolit, joiden perusteella hyväksyntä on myönnetty tämän säännön perusteella, on sijoitettava pystysarakkeisiin 4.4.2 kohdassa tarkoitetun tunnuksen oikealle puolelle.

4.6.

Hyväksyntämerkki on sijoitettava valmistajan hyväksyttyyn tyyppiin kiinnittämään tyyppikilpeen tai lähelle sitä.

4.7.

Tämän säännön liitteessä 3 annetaan esimerkkejä hyväksyntämerkistä.

4.8.

Teknisenä yksikkönä hyväksytyssä moottorissa on oltava hyväksyntämerkin lisäksi seuraavat merkinnät:

4.8.1.

moottorin valmistajan tavaramerkki tai kauppanimi,

4.8.2.

valmistajan merkitsemä moottorin numerotunnus.

4.9.

Merkintöjen on oltava helposti luettavia ja pysyvästi kiinnitettyjä.

5.   VAATIMUKSET JA TESTIT

5.1.   Yleistä

Ne osat, jotka voivat vaikuttaa kaasu- ja hiukkaspäästöihin, on suunniteltava, rakennettava ja koottava siten, että moottori normaalikäytössä huolimatta siihen mahdollisesti vaikuttavasta värähtelystä on tämän säännön vaatimusten mukainen.

5.1.1.   Valmistajan toteuttamien teknisten toimenpiteiden on varmistettava se, että mainittuja päästöjä rajoitetaan tehokkaasti tämän säännön mukaisesti moottorin normaalin käyttöiän ajan ja normaaleissa käyttöolosuhteissa. Näiden vaatimusten katsotaan täyttyvän,

a)

jos kohtien 5.2.1 ja 7.2.2.1 vaatimukset täyttyvät ja

b)

jos lisäksi kohdan 5.3 vaatimukset täyttyvät niiden moottoreiden osalta, joiden teholuokka on L tai suurempi.

5.1.2.   Niiden moottoreiden osalta, joiden teholuokka on H tai suurempi, valmistajan on osoitettava moottorin ja mahdollisen jälkikäsittelylaitteen kestävyys liitteen 8 mukaisesti.

5.1.3.   Järjestelmällinen päästöihin liittyvien komponenttien uusiminen moottorin tietyn käyttöajan jälkeen on sallittu. Kaikenlaiset säädöt, korjaukset, purkamiset, puhdistukset tai moottorin osien tai järjestelmien uusimiset, jotka tehdään määräajoin, jotta moottorin toimintateho ei alenisi, saa tehdä vain siinä laajuudessa kuin on teknisesti välttämätöntä päästöjenhallintajärjestelmän moitteettoman toiminnan kannalta. Vastaavat määräaikaishuoltovaatimukset on sisällytettävä käyttäjän käsikirjaan ja hyväksyttävä ennen tyyppihyväksynnän myöntämistä. Niiden moottoreiden osalta, joiden teholuokka on L tai suurempi, on annettava kohdan 5.3.3 mukaiset tiedot.

5.1.4.   Tämän säännön liitteen 1A mukaiseen ilmoituslomakkeeseen on sisällyttävä käsikirjan vastaava kohta jälkikäsittelylaitteen tai -laitteiden huollosta tai uusimisesta.

5.2.   Pilaavien aineiden päästöjä koskevat eritelmät

Testattavaksi toimitettujen moottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöt on mitattava menetelmillä, jotka kuvaillaan liitteessä 4A teholuokan P ja sitä pienempien teholuokkien osalta ja liitteessä 4B teholuokkien Q ja R osalta. Valmistajan pyynnöstä ja tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella liitteessä 4B kuvailtuja menetelmiä voidaan käyttää teholuokkaan P ja sitä pienempiin teholuokkiin kuuluvien moottoreiden mittauksissa.

5.2.1.   Mitatut hiilimonoksidipäästöt, hiilivetypäästöt, typen oksidien päästöt ja hiukkaspäästöt eivät saa ylittää seuraavassa taulukossa esitettyjä määriä:

Tehoalue

Nettoteho

(P)

(kW)

Hiilimonoksidi

(CO)

(g/kWh)

Hiilivedyt

(HC)

(g/kWh)

Typen oksidit

(NOx)

(g/kWh)

Hiukkaset

(PM)

(g/kWh)

E

130 ≤ P ≤ 560

3,5

1,0

6,0

0,2

F

75 ≤ P < 130

5,0

1,0

6,0

0,3

G

37 ≤ P < 75

5,0

1,3

7,0

0,4

D

18 ≤ P < 37

5,5

1,5

8,0

0,8

 

Nettoteho

(P)

(kW)

Hiilimonoksidi

(CO)

(g/kWh)

Hiilivetyjen ja typen oksidien summa

(HC + NOx)

(g/kWh)

 

Hiukkaset

(PM)

(g/kWh)

H

130 ≤ P ≤ 560

3,5

4,0

 

0,2

I

75 ≤ P < 130

5,0

4,0

 

0,3

J

37 ≤ P < 75

5,0

4,7

 

0,4

K

19 ≤ P < 37

5,5

7,5

 

0,6

 

Nettoteho

(P)

(kW)

Hiilimonoksidi

(CO)

(g/kWh)

Hiilivedyt

(HC)

(g/kWh)

Typen oksidit

(NOx)

(g/kWh)

Hiukkaset

(PM)

(g/kWh)

L

130 ≤ P ≤ 560

3,5

0,19

2,0

0,025

M

75 ≤ P < 130

5,0

0,19

3,3

0,025

N

56 ≤ P < 75

5,0

0,19

3,3

0,025

 

 

 

Hiilivetyjen ja typen oksidien summa

(HC + NOx)

(g/kWh)

 

P

37 ≤ P < 56

5,0

4,7

0,025

 

Nettoteho

(P)

(kW)

Hiilimonoksidi

(CO)

(g/kWh)

Hiilivedyt

(HC)

(g/kWh)

Typen oksidit

(NOx)

(g/kWh)

Hiukkaset

(PM)

(g/kWh)

Q

130 ≤ P ≤ 560

3,5

0,19

0,4

0,025

R

56 ≤ P < 130

5,0

0,19

0,4

0,025

Teholuokkien H ja R raja-arvoihin sisältyvät huononemiskertoimet, jotka on laskettu liitteen 8 mukaisesti.

5.2.2.   Jos yhteen moottoriperheeseen kuuluu useampi kuin yksi teholuokka, määriteltynä liitteen 1B mukaisesti, kantamoottorin (tyyppihyväksyntä) ja kaikkien samaan perheeseen kuuluvien moottorityyppien (tuotannon vaatimustenmukaisuus) päästöarvojen on täytettävä suurimman teholuokan tiukemmat vaatimukset.

5.2.3.   Lisäksi sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

a)

kestävyysvaatimukset, jotka on esitetty tämän säännön liitteessä 8;

b)

moottorin valvonta-aluetta koskevat vaatimukset, jotka on esitetty tämän säännön kohdassa 5.3.5 ainoastaan teholuokkien Q–R moottoreille tehtävien testien osalta;

c)

hiilidioksidipäästöjen ilmoittamista koskevat vaatimukset, jotka on esitetty liitteen 10 lisäyksessä 1 liitteen 4A mukaisten testien osalta ja liitteen 10 lisäyksessä 2 liitteen 4B mukaisten testien osalta;

d)

kohdassa 5.3 vahvistetut vaatimukset teholuokkien L–R elektronisesti ohjattujen moottoreiden osalta.

5.3.   Teholuokkia L–R koskevat tyyppihyväksyntävaatimukset

5.3.1.   Tätä kohtaa sovelletaan sellaisten elektronisesti ohjattujen moottorien tyyppihyväksyntään, joissa käytetään elektronista ohjausta sekä polttoaineen syöttämisen määrän että ajoituksen määrittämiseen (jäljempänä ’moottori’). Tätä kohtaa sovelletaan kyseisiin moottoreihin sovellettavasta teknologiasta riippumatta tämän säännön kohdassa 5.2.1 esitettyjen päästörajojen mukaisesti.

5.3.2.   Yleiset vaatimukset

5.3.2.1.   Päästöjenrajoituksen perusstrategiaa koskevat vaatimukset

5.3.2.1.1.   Päästöjenrajoituksen perusstrategia, joka on aktiivinen moottorin pyörimisnopeuden ja vääntömomentin toiminta-alueella, on suunniteltava siten, että moottori täyttää tämän säännön vaatimukset.

5.3.2.1.2.   Kaikki päästöjenrajoituksen perusstrategiat, jotka pystyvät erottamaan moottorin toiminnan standardoidun tyyppihyväksyntätestin ja muiden käyttötilanteiden välillä ja myöhemmin vähentämään päästöjenrajoituksen tasoa, kun ei toimita olosuhteissa, jotka oleellisesti kuuluvat tyyppihyväksyntämenettelyyn, ovat kiellettyjä.

5.3.2.2.   Päästöjenrajoituksen lisästrategiaa koskevat vaatimukset

5.3.2.2.1.   Moottori tai liikkuva työkone voi käyttää päästöjenrajoituksen lisästrategiaa edellyttäen, että päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoitaessa muuttaa päästöjenrajoituksen perusstrategiaa vastauksena tiettyyn kokonaisuuteen ympäristö- ja/tai käyttötilanteita, mutta ei vähennä pysyvästi päästöjenrajoitusjärjestelmän tehokkuutta.

a)

Kun päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoidaan tyyppihyväksyntätestin aikana, kohtia 5.3.2.2.2 ja 5.3.2.2.3 ei sovelleta.

b)

Kun päästöjenrajoituksen lisästrategiaa ei aktivoida tyyppihyväksyntätestin aikana, on osoitettava, että päästöjenrajoituksen lisästrategia on aktiivinen vain kohdassa 5.3.2.2.3 mainittuihin tarkoituksiin vaadittavan ajan.

5.3.2.2.2.   Teholuokkiin L-P ja Q–R sovellettavat tarkastusolosuhteet ovat seuraavat:

a)

Teholuokkiin L–P kuuluvien moottoreiden tarkastusolosuhteet:

i)

korkeus merenpinnasta enintään 1 000 metriä (tai vastaava ilmanpaine 90 kPa);

ii)

ympäristön lämpötila 275–303 K (2–30 °C);

iii)

moottorin jäähdytysnesteen lämpötila yli 343 K (70 °C).

Kun päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoituu moottorin toimiessa alakohdissa i, ii ja iii esitetyissä tarkastusolosuhteissa, strategia saa aktivoitua vain poikkeuksellisesti.

b)

Teholuokkiin Q–R kuuluvien moottoreiden tarkastusolosuhteet:

i)

ilmanpaine vähintään 82,5 kPa;

ii)

ympäristön lämpötila:

—

vähintään 266 K (-7 °C);

—

enintään seuraavasta yhtälöstä saatava lämpötila määritellyssä ilmanpaineessa: Formula, jossa: Tc on laskettu ympäristön ilman lämpötila, K, ja Pb on ilmanpaine, kPa;

iii)

moottorin jäähdytysnesteen lämpötila suurempi kuin 343 K (70 °C).

Kun päästöjenrajoituksen lisästrategia aktivoidaan moottorin toimiessa alakohdissa i, ii ja iii esitetyissä tarkastusolosuhteissa, strategian on aktivoiduttava vain poikkeuksellisesti, kun se on osoitettu tarpeelliseksi kohdassa 5.3.2.2.3 nimettyihin tarkoituksiin ja tyyppihyväksyntäviranomainen on sen hyväksynyt.

c)

Käyttö kylmässä lämpötilassa

Poiketen alakohdan b vaatimuksista pakokaasujen kierrätysjärjestelmällä (EGR-järjestelmä) varustetuissa teholuokkien Q–R moottoreissa voidaan käyttää päästöjenrajoituksen lisästrategiaa, kun ympäristön lämpötila on alempi kuin 275 K (2 °C) ja kun toinen seuraavista edellytyksistä täyttyy:

i)

 Imusarjan lämpötila on enintään seuraavasta yhtälöstä saatava lämpötila:

Formula

, jossa: IMTc on laskettu imusarjan lämpötila, K, ja PIM on imusarjan absoluuttinen paine, kPa;

ii)

 Moottorin jäähdytysnesteen lämpötila on enintään seuraavasta yhtälöstä saatava lämpötila:

Formula

, jossa: ECTc on laskettu moottorin jäähdytysnesteen lämpötila, K, ja PIM on imusarjan absoluuttinen paine, kPa.

5.3.2.2.3.   Päästöjenrajoituksen lisästrategia voidaan aktivoida erityisesti seuraaviin tarkoituksiin:

a)

ajoneuvon sisäisten signaalien vaikutuksesta moottorin (mukaan lukien ilmankäsittelylaitteen) ja/tai liikkuvan työkoneen, johon moottori asennetaan, suojaamiseksi vaurioilta;

b)

käyttöturvallisuuden vuoksi;

c)

liiallisten päästöjen estoon kylmäkäynnistyksen tai moottorin lämmityksen aikana sekä sammuttamisen aikana;

d)

jos sitä käytetään tasapainottavasti rajoittamaan yhden säännellyn pilaavan aineen päästöjä tietyissä ympäristö- tai käyttöoloissa, jotta voidaan rajoittaa kaikkien muiden säänneltyjen pilaavien aineiden päästöt niihin rajoihin, joita kyseiseen moottoriin sovelletaan. Tarkoituksena on luonnollisten ilmiöiden tasoittaminen siten, että kaikkia päästöjen ainesosia voidaan hyväksyttävästi rajoittaa.

5.3.2.2.4.   Valmistajan on osoitettava tekniselle tutkimuslaitokselle tyyppihyväksyntätestin aikana, että kaikkien päästöjenrajoituksen lisästrategioiden toiminta on 5.3.2.2 kohdan määräysten mukaista. Osoittamiseen on sisällyttävä kohdassa 5.3.2.3 tarkoitettujen asiakirjojen arviointi.

5.3.2.2.5.   Päästöjenrajoituksen lisästrategioiden kaikki toiminta, joka ei ole kohdan 5.3.2.2 mukaista, on kielletty.

5.3.2.3.   Asiakirjavaatimukset

5.3.2.3.1.   Valmistajan on toimitettava tekniselle tutkimuslaitokselle tyyppihyväksyntää koskevan hakemuksen mukana siihen liitettävät valmistusasiakirjat, joista käyvät ilmi kaikki rakenteen ja päästöjenrajoitusstrategian piirteet sekä se, millä tavoin lisästrategia suoraan tai epäsuorasti rajoittaa lähtömuuttujia. Valmistusasiakirjat on toimitettava kahdessa osassa:

a)

Tyyppihyväksyntää koskevaan hakemukseen liitettävässä asiakirjapaketissa on oltava kattava kuvaus päästöjenrajoitusstrategiasta. On osoitettava, että se kattaa kaikki lähtömuuttujat, jotka ovat mahdollisia, kun otetaan huomioon eri tulomuuttujien mahdolliset yhdistelmät. Nämä todisteet liitetään liitteessä 1A tarkoitettuihin valmistusasiakirjoihin.

b)

Lisäaineistossa, joka esitetään tekniselle tutkimuslaitokselle mutta jota ei liitetä tyyppihyväksyntää koskevaan hakemukseen, on esitettävä kaikki mahdollisen päästöjenrajoituksen lisästrategian muuttamat parametrit ja rajaehdot, joilla strategia toimii, sekä erityisesti seuraavat tiedot:

i)

kuvaus säätöjärjestelmän toiminnasta sekä ajoitusmenetelmistä ja kytkentäpisteistä polttoainejärjestelmän ja muiden tehokkaan päästöjenrajoituksen kannalta olennaisten järjestelmien kaikilla käyttötavoilla (esim. pakokaasujen kierrätysjärjestelmä (EGR-järjestelmä), reagenssin annostelu);

ii)

perusteet mahdollisen moottoriin sovellettavan päästöjenrajoituksen lisästrategian käytölle, täydennettynä lisäaineistolla ja testitiedoilla, jotka osoittavat vaikutukset pakokaasupäästöihin. Tätä voidaan perustella testituloksilla, vankalla teknisellä analyysilla tai molempien yhdistelmällä;

iii)

yksityiskohtainen kuvaus algoritmeista tai antureista (tarvittaessa), joita käytetään typen oksidien poistojärjestelmän virheellisen toiminnan tunnistamiseen, analysoimiseen tai diagnosoimiseen;

iv)

toleranssi, jolla kohdan 5.3.3.7.2 vaatimusten katsotaan täyttyvän riippumatta siitä, mitä menetelmää käytetään.

5.3.2.3.2.   Kohdan 5.3.2.3.1 alakohdassa b tarkoitettua lisäaineistoa on käsiteltävä ehdottoman luottamuksellisena. Se on pyynnöstä annettava tyyppihyväksyntäviranomaisen käyttöön. Tyyppihyväksyntäviranomaisen on käsiteltävä tätä aineistoa luottamuksellisena.

5.3.3.   Teholuokkiin L–P kuuluvien moottoreiden NOx-tarkastusta koskevat vaatimukset

5.3.3.1.   Valmistajan on toimitettava tiedot, jotka kuvaavat täysin typen oksidien poistojärjestelmien toiminnalliset piirteet käyttäen liitteen 1A lisäyksen 1 kohdassa 2 ja lisäyksen 3 kohdassa 2 esitettyjä asiakirjoja.

5.3.3.2.   Jos päästöjenrajoitusjärjestelmässä tarvitaan reagenssia, valmistajan on ilmoitettava kyseisen reagenssin ominaisuudet, mukaan lukien reagenssin tyyppi, tiedot pitoisuudesta reagenssin ollessa liuoksena, käyttölämpötilaa koskevat ehdot ja viittaukset kansainvälisiin standardeihin koostumuksen ja laadun osalta liitteen 1A lisäyksen 1 kohdassa 2.2.1.13 ja lisäyksen 3 kohdassa 3.2.1.13.

5.3.3.3.   Moottorin päästöjenrajoitusstrategian on oltava toimintakunnossa kaikissa ympäristöolosuhteissa, joita säännöllisesti esiintyy sopimuspuolten alueella, erityisesti alhaisissa ympäristön lämpötiloissa.

5.3.3.4.   Valmistajan on osoitettava, että käytettäessä reagenssia ammoniakkipäästöt eivät tyyppihyväksyntämenettelyn soveltuvan päästötestisyklin aikana ylitä keskiarvoa 25 ppm.

5.3.3.5.   Jos liikkuvaan työkoneeseen asennetaan tai liitetään erilliset reagenssisäiliöt, on säiliöiden sisältämästä reagenssista voitava ottaa näyte. Näytteenottopisteen on oltava helposti saavutettavissa ilman erikoistyökalujen tai -laitteiden käyttöä.

5.3.3.6.   Käyttö- ja huoltovaatimukset

5.3.3.6.1.   Tyyppihyväksynnän edellytyksenä on kirjallisten ohjeiden tarjoaminen kaikille liikkuvien työkoneiden käyttäjille kohdan 5.1.3 mukaisesti. Ohjeiden tulee koostua seuraavista:

a)

yksityiskohtaiset varoitukset, joissa selitetään asennetun moottorin mahdolliset virheellisen toiminnan, käytön tai huollon aiheuttamat toimintahäiriöt, sekä asian edellyttämät korjaustoimet;

b)

yksityiskohtaiset varoitukset koneen virheellisestä käytöstä, josta seurauksena ovat moottorin mahdolliset toimintahäiriöt, sekä asian edellyttämät korjaustoimet;

c)

tiedot reagenssin asianmukaisesta käytöstä sekä ohjeet reagenssin lisäämisestä tavanomaisten huoltojen välillä;

d)

selvä varoitus siitä, että tyyppihyväksyntätodistus, joka on myönnetty kyseiselle moottorityypille, on voimassa vain kun kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

i)

moottoria käytetään ja huolletaan annettujen ohjeiden mukaisesti;

ii)

pikaisiin toimiin on ryhdytty virheellisen toiminnan, käytön tai huollon korjaamiseksi a ja b kohdassa tarkoitetuissa varoituksissa esitettyjen korjaustoimien mukaisesti;

iii)

moottoria ei ole käytetty tietoisesti väärin, erityisesti deaktivoimalla tai jättämällä huoltamatta EGR-järjestelmä tai reagenssin annostelujärjestelmä.

Ohjeet on kirjoitettava selvästi ja muulla kuin teknisellä tavalla käyttäen samaa kieltä kuin liikkuvaan työkoneeseen tai moottoriin liittyvässä käyttäjän käsikirjassa.

5.3.3.7.   Reagenssin valvonta (tarvittaessa)

5.3.3.7.1.   Tyyppihyväksynnän edellytyksenä on kohdan 6.1 määräysten mukaisesti ilmaisimien tai muiden asianmukaisten keinojen tarjoaminen liikkuvan työkoneen kokoonpanon mukaisesti siten, että käyttäjälle ilmoitetaan seuraavista:

a)

reagenssivarastosäiliöön jäävän reagenssin määrä ja tietyllä lisäsignaalilla siitä, kun reagenssia on jäljellä alle 10 prosenttia täyden säiliön tilavuudesta;

b)

kun reagenssisäiliö tyhjenee tai on melkein tyhjä;

c)

kun varastosäiliössä oleva reagenssi ei asennettujen arviointivälineiden mukaan ole liitteen 1A lisäyksen 1 kohdassa 2.2.1.13 ja lisäyksen 3 kohdassa 2.2.1.13 ilmoitettujen ja kirjattujen ominaisuuksien mukainen;

d)

kun reagenssin annostelutoiminta keskeytyy muissa kuin moottorin elektronisen hallintayksikön tai annosteluohjaimen aiheuttamissa tapauksissa reaktiona moottorin käyttötilanteisiin, joissa annostelua ei tarvita, edellyttäen että nämä käyttötilanteet ilmoitetaan tyyppihyväksyntäviranomaiselle.

5.3.3.7.2.   Valmistajan valinnan mukaan reagenssin vastaavuus ilmoitettujen ominaisuuksien kanssa ja sovellettavan typen oksidien päästötoleranssin noudattaminen on varmistettava jollakin seuraavista keinoista:

a)

suorat keinot, kuten reagenssin laatuanturin käyttö;

b)

epäsuorat keinot, kuten NOx-anturin käyttö pakokaasussa reagenssin tehokkuuden arvioimiseksi;

c)

muut keinot, edellyttäen että niiden vaikutus on vähintään vastaava kuin alakohdissa a tai b tarkoitettujen keinojen käytöstä aiheutuva ja tämän kohdan päävaatimukset täyttyvät.

5.3.4.   Teholuokkiin Q–R kuuluvien moottoreiden NOx-tarkastusta koskevat vaatimukset

5.3.4.1.   Valmistajan on toimitettava tiedot, jotka kuvaavat täysin typen oksidien poistojärjestelmien toiminnalliset piirteet käyttäen liitteen 1A lisäyksen 1 kohdassa 2 ja lisäyksen 3 kohdassa 2 esitettyjä asiakirjoja.

5.3.4.2.   Moottorin päästöjenrajoitusstrategian on oltava toimintakunnossa kaikissa ympäristöolosuhteissa, joita säännöllisesti esiintyy sopimuspuolten alueella, erityisesti alhaisissa ympäristön lämpötiloissa. Tämä vaatimus ei rajoitu niihin olosuhteisiin, joiden mukaisesti päästöjenrajoituksen perusstrategiaa on käytettävä kohdan 5.3.2.2.2 märäysten mukaisesti.

5.3.4.3.   Kun käytetään reagenssia, valmistajan on osoitettava että ammoniakkipäästöt eivät tyyppihyväksyntämenettelyn NRTC- tai NRSC-syklin (lämmin käynnistys) aikana ylitä keskiarvoa 10 ppm.

5.3.4.4.   Jos liikkuvaan työkoneeseen asennetaan tai liitetään reagenssisäiliöt, säiliöiden sisältämästä reagenssista on voitava ottaa näyte. Näytteenottopisteen on oltava helposti saavutettavissa ilman erikoistyökalujen tai -laitteiden käyttöä.

5.3.4.5.   Tyyppihyväksyntä on myönnettävä kohdan 6.1 mukaisesti seuraavilla edellytyksillä:

a)

jokaiselle liikkuvan työkoneen käyttäjälle annetaan kirjalliset kunnossapito-ohjeet tämän säännön liitteen 9 mukaisesti;

b)

alkuperäiselle laitevalmistajalle (OEM) toimitetaan moottorin asennusasiakirjat, myös päästöjenrajoitusjärjestelmästä, joka on osa hyväksyttyä moottorityyppiä;

c)

alkuperäiselle laitevalmistajalle (OEM) annetaan ohjeet käyttäjän varoitusjärjestelmää, käyttäjän toimenpiteitä vaativaa järjestelmää ja (tarvittaessa) reagenssin jäätymissuojausta varten;

d)

sovelletaan tämän säännön liitteessä 9 esitettyjä määräyksiä, jotka koskevat käyttäjän ohjeita, asennusasiakirjoja, käyttäjän varoitusjärjestelmää, käyttäjän toimenpiteitä vaativaa järjestelmää ja reagenssin jäätymissuojausta.

5.3.5.   Teholuokkien Q–R valvonta-alue

Teholuokkiin Q–R kuuluvien moottoreiden osalta päästöt, joiden näytteenotto tapahtuu kohdassa 5.3.5 määritellyllä valvonta-alueella, eivät saa ylittää tämän säännön kohdassa 5.2.1 annettuja päästöjen raja-arvoja yli 100 prosentilla.

5.3.5.1   Demonstrointivaatimukset

Teknisen tutkimuslaitoksen on testausta varten valittava satunnaisesti enintään kolme kuorma- ja nopeuspistettä valvonta-alueella. Teknisen tutkimuslaitoksen on myös määritettävä testipisteiden satunnainen järjestys. Testi tehdään NRSC:n keskeisten vaatimusten mukaisesti, mutta kukin testipiste arvioidaan erikseen. Kunkin testipisteen tulosten on oltava kohdassa 5.3.5 määritettyjen raja-arvojen mukaiset.

5.3.5.2   Testivaatimukset

Testaus on suoritettava seuraavasti:

a)

Testi tehdään välittömästi tämän säännön liitteen 4B kohdan 7.8.1.2 alakohdissa a–e kuvailtujen erillisten moodien testisyklien jälkeen mutta ennen testauksen jälkeisiä toimenpiteitä (f) tai vaihtoehtoisesti tämän säännön liitteen 4B kohdan 7.8.2.2 alakohdissa a–d kuvaillun porrastettujen moodien testisyklin jälkeen mutta ennen testauksen jälkeisiä toimenpiteitä (e) tapauksen mukaan.

(b)

Testit on tehtävä tämän säännön liitteen 4B kohdan 7.8.1.2 alakohtien b–e vaatimusten mukaisesti käyttämällä monen suodattimen menetelmää (yksi suodatin kullekin testipisteelle) kaikkien kolmen valitun testipisteen osalta.

c)

Ominaispäästöarvo on laskettava (g/kWh) kullekin testipisteelle erikseen.

d)

Päästöarvot voidaan laskea moolipohjalta soveltamalla tämän säännön liitteen 4B lisäystä A.7 tai massapohjalta soveltamalla lisäystä A.8, mutta menetelmän olisi oltava yhdenmukainen erillisten moodin testissä tai RMC-testissä käytetyn menetelmän kanssa.

e)

Kaasujen summalaskelmissa Nmode asetetaan arvoon 1 ja käytetään painotuskerrointa 1.

f)

Hiukkaslaskelmissa käytetään monen suodattimen menetelmää ja summalaskelmissa Nmode asetetaan arvoon 1 ja käytetään painotuskerrointa 1.

5.3.5.3.   Valvonta-aluetta koskevat vaatimukset

5.3.5.3.1.   Moottorin valvonta-alue

Valvonta-alue (ks. kuva 2) määritellään seuraavasti:

nopeusalue: nopeudesta A suureen nopeuteen;

jossa:

Formula.

Määrittelyssä käytetään tämän säännön liitteessä 4B määriteltyä suurta ja pientä nopeutta.

Jos mitattu moottorin kierrosnopeus A on välillä ±3 prosenttia valmistajan ilmoittamasta nopeudesta, käytetään ilmoitettuja moottorin kierrosnopeuksia. Jos toleranssi ylittyy jollakin testinopeudella, käytetään mitattuja moottorin kierrosnopeuksia.

5.3.5.3.2.   Seuraavat moottorin toimintatilat on suljettava testauksen ulkopuolelle:

a)

pisteet, jotka ovat alle 30 prosenttia enimmäisvääntömomentista;

b)

pisteet, jotka ovat alle 30 prosenttia enimmäistehosta.

Valmistaja voi pyytää teknistä tutkimuslaitosta sulkemaan käyttöpisteitä kohdissa 5.5.1 ja 5.5.2 määritellyn valvonta-alueen ulkopuolelle sertfioinnin/tyyppihyväksynnän aikana. Tekninen tutkimuslaitos voi myöntää tällaisen poikkeuksen, jos valmistaja voi osoittaa, että moottori ei missään koneyhdistelmässä voi milloinkaan toimia kyseisissä pisteissä.

Kuva 2

Valvonta-alue

Image

5.3.6   Teholuokkiin Q–R kuuluvien moottoreiden kampikammiopäästöjen verifiointi.

5.3.6.1.   Kampikammiopäästöjä ei saa vapautua suoraan ympäristöön lukuun ottamatta kohdassa 5.3.6.3 tarkoitettua poikkeusta.

5.3.6.2.   Moottoreista voi kaiken käytön aikana tulla kampikammiopäästöjä pakojärjestelmään virtaussuunnassa jälkikäsittelylaitteiden etupuolelle.

5.3.6.3.   Turboahtimilla, pumpuilla, puhaltimilla tai imuilman ahtimilla varustetut moottorit voivat vapauttaa kampikammiopäästöjä ympäristöön. Tässä tapauksessa kampikammiopäästöt on lisättävä pakokaasupäästöihin (joko fyysisesti tai matemaattisesti) koko päästötestauksen ajan tämän säännön liitteen 4B kohdan 6.10 mukaisesti.

5.4.   Moottorin teholuokan valinta

5.4.1.   Jotta varmistetaan tämän säännön kohdissa 1.1 ja 1.2 määriteltyjen vaihtuvanopeuksisten moottoreiden vaatimustenmukaisuus tämän säännön 5.2.1 kohdassa annettuihin päästörajoihin nähden, ne on jaettava teholuokkiin tämän säännön kohdan 2.1.49 mukaisesti mitatun nettotehon korkeimman arvon perusteella.

5.4.2.   Muiden moottorityyppien osalta käytetään nimellisnettotehoa.

6.   ASENNUS AJONEUVOON

6.1.

Moottorin on oltava asennettu ajoneuvoon niin, että seuraavat vaatimukset täyttyvät:

6.1.1.

Imualipaine ei saa olla hyväksytylle moottorille tämän säännön liitteen 1A lisäyksessä 1 tai 3 määritettyä suurempi.

6.1.2.

Pakojärjestelmän vastapaine ei saa olla hyväksytylle moottorille tämän säännön liitteen 1A lisäyksessä 1 tai 3 määritettyä suurempi.

6.1.3.

Käyttäjälle on annettava reagenssin valvontaan liittyvät tiedot tämän säännön liitteen 9 kohdan 5.3.3.7.1 mukaisesti soveltuvin osin.

6.1.4.

Alkuperäiselle laitevalmistajalle on toimitettava kohdassa 5.3.4.5 tarkoitetut asennusasiakirjat ja ohjeet tapauksen mukaan.

7.   TUOTANNON VAATIMUSTENMUKAISUUS

7.1.

Tuotannon vaatimustenmukaisuuden testausmenettelyjen on oltava sopimuksen lisäyksen 2 (E/ECE/324-E/ECE/TRANS/505/Rev.2) mukaisia ja täytettävä seuraavat vaatimukset:

7.2.

Hyväksynnän myöntänyt tyyppihyväksyntäviranomainen voi milloin tahansa tarkastaa kutakin tuotantoyksikköä koskevat vaatimustenmukaisuuden valvontamenetelmät.

7.2.1.

Kunkin tarkastuksen yhteydessä vierailevalle tarkastajalle on esitettävä testausselosteet ja tuotannontarkastuspöytäkirjat.

7.2.2.

Jos laatutaso näyttää epätyydyttävältä tai jos on tarpeen varmistaa kohdan 5.2 mukaisesti esitetyt tiedot, on noudatettava seuraavaa menettelyä:

7.2.2.1.

Sarjasta otetaan moottori, ja sille suoritetaan liitteessä 4A tai 4B kuvailtu testi kohdan 5.2 mukaisesti. Mitatut hiilimonoksidipäästöt, hiilivetypäästöt, typen oksidien päästöt ja hiukkaspäästöt eivät saa ylittää kohdassa 5.2.1 olevassa taulukossa esitettyjä määriä, kun otetaan huomioon kohdan 5.2.2 vaatimukset.

7.2.2.2.

 Jos sarjasta otettu moottori ei täytä kohdan 7.2.2.1 vaatimuksia, valmistaja voi pyytää, että mittaukset tehdään otoksesta, joka koostuu kyseisestä sarjasta otetuista moottoreista ensin otettu moottori mukaan luettuna. Valmistaja määrittää näytteen koon (n) yhdessä teknisen tutkimuslaitoksen kanssa. Muut kuin ensin otettu moottori testataan. Kullekin pilaavalle aineelle määritetään sitten näytteistä saatujen tulosten aritmeettinen keskiarvo

Formula

. Sarjan tuotanto katsotaan vaatimusten mukaiseksi, jos seuraava ehto täyttyy:Formula

jossa:

Formula

jossa

 

x on mikä tahansa näytteellä n saatu yksittäinen tulos

 

l on kullekin tarkasteltavalle pilaavalle aineelle kohdassa 5.2.1 asetettu raja-arvo

 

k on tilastollinen kerroin, jonka arvo on riippuvainen n:n arvosta ja esitetään seuraavassa taulukossa:

n

2

3

4

5

6

7

8

9

10

k

0,973

0,613

0,489

0,421

0,376

0,342

0,317

0,296

0,279

n

11

12

13

14

15

16

17

18

19

k

0,265

0,253

0,242

0,233

0,224

0,216

0,210

0,203

0,198

jos n ≥ 20, Formula

7.2.3.

Tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastamisesta vastaavan tutkimuslaitoksen on suoritettava testit valmistajan ohjeiden mukaisesti moottoreilla, jotka on joko osittain tai kokonaan sisäänajettu.

7.2.4.

Tyyppihyväksyntäviranomaisen hyväksymä tavanomainen tarkastustiheys on yksi tarkastus vuodessa. Jos kohdan 7.2.2.1 vaatimukset eivät täyty, tyyppihyväksyntäviranomaisen on varmistettava, että ryhdytään kaikkiin tarpeellisiin toimiin tuotannon vaatimustenmukaisuuden saavuttamiseksi uudelleen mahdollisimman nopeasti.

8.   SEURAAMUKSET VAATIMUSTENMUKAISUUDESTA POIKKEAVASTA TUOTANNOSTA

8.1.

Moottorityypille tai -perheelle tämän säännön perusteella myönnetty hyväksyntä voidaan peruuttaa, jos kohdan 7.2 vaatimukset eivät täyty tai jos valitut moottorit eivät läpäise kohdassa 7.2.2.1 kuvailtuja testejä.

8.2.

Jos tätä sääntöä soveltava sopimuspuoli peruuttaa aiemmin myöntämänsä tyyppihyväksynnän, sen on ilmoitettava asiasta muille tätä sääntöä soveltaville sopimuspuolille tämän säännön liitteessä 2 esitetyn mallin mukaisella lomakkeella.

9.   HYVÄKSYTYN TYYPIN MUUTOKSET JA HYVÄKSYNNÄN LAAJENTAMINEN

9.1.

Kaikista hyväksyttyyn tyyppiin tehtävistä muutoksista on ilmoitettava hyväksyntäviranomaiselle, joka on hyväksynyt kyseisen tyypin. Tyyppihyväksyntäviranomainen voi ilmoituksen saatuaan

9.1.1.

joko katsoa, että tehdyillä muutoksilla ei todennäköisesti ole huomattavaa huonontavaa vaikutusta ja että muutettu tyyppi joka tapauksessa on edelleen vaatimusten mukainen, tai

9.1.2.

vaatia uuden testausselosteen testit suorittavalta tutkimuslaitokselta.

9.2.

Hyväksynnän vahvistamisesta tai epäämisestä sekä tehdyistä muutoksista ilmoitetaan tätä sääntöä soveltaville sopimuspuolille määriteltyä menettelyä käyttäen.

9.3.

Hyväksynnän laajentamisen myöntäneen tyyppihyväksyntäviranomaisen on annettava laajentamiselle sarjanumero ja ilmoitettava siitä muille tätä sääntöä soveltaville vuoden 1958 sopimuksen osapuolille tämän säännön liitteessä 2 esitetyn mallin mukaisella lomakkeella.

10.   TUOTANNON LOPETTAMINEN

Jos hyväksynnän haltija lopettaa kokonaan tämän säännön mukaisesti hyväksytyn moottorityypin tai -perheen valmistamisen, hyväksynnän haltijan on ilmoitettava siitä hyväksynnän myöntäneelle viranomaiselle. Ilmoituksen saatuaan viranomaisen on ilmoitettava asiasta muille tätä sääntöä soveltaville sopimuspuolille tämän säännön liitteessä 2 esitetyn mallin mukaisella ilmoituslomakkeella.

11.   SIIRTYMÄMÄÄRÄYKSET

11.1.

Mikään tätä sääntöä soveltava sopimuspuoli ei saa muutossarjan 02 virallisen voimaantulopäivän jälkeen kieltäytyä antamasta hyväksyntää tämän säännön perusteella, sellaisena kuin se on muutettuna muutossarjalla 02.

11.2.

Muutossarjan 02 virallisesta voimaantulopäivästä alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille teholuokkiin H, I, J ja K kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 02.

11.3.

Muutossarjan 02 virallisesta voimaantulopäivästä alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten teholuokkiin H, I, J ja K kuuluvien vaihtuvanopeuksisten moottoreiden tai moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 02.

11.4.

1. tammikuuta 2010 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille teholuokkiin H, I, ja K kuuluville vakionopeusmoottoreille tai -moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 02.

11.5.

1. tammikuuta 2011 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille teholuokkaan J kuuluville vakionopeusmoottoreille tai -moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 02.

11.6.

1 tammikuuta 2011 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten teholuokkiin H, I, ja K kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 02.

11.7.

1. tammikuuta 2012 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten teholuokkaan J kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 02.

11.8.

Poiketen siitä, mitä kohdissa 11.3, 11.6 ja 11.7 määrätään, tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat lykätä kutakin mainituissa kohdissa vahvistettua päivämäärää kahdella vuodella sellaisten moottoreiden osalta, joiden valmistuspäivä on mainittuja päivämääriä aikaisempi.

11.9.

Poiketen siitä, mitä kohdissa 11.3, 11.6 ja 11.7 määrätään, tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat edelleen sallia sellaisten moottoreiden markkinoille saattamisen, jotka on hyväksytty aikaisempien teknisten vaatimusten mukaisesti, mikäli nämä moottorit on tarkoitettu asennettaviksi varaosina käytössä oleviin ajoneuvoihin ja mikäli muutossarjan 02 mukaisten uusien vaatimusten noudattaminen ei ole näiden moottoreiden osalta teknisesti toteutettavissa.

11.10.

Mikään tätä sääntöä soveltava sopimuspuoli ei saa muutossarjan 03 virallisen voimaantulopäivän jälkeen kieltäytyä antamasta hyväksyntää tämän säännön perusteella, sellaisena kuin se on muutettuna muutossarjalla 03.

11.11.

Muutossarjan 03 virallisesta voimaantulopäivästä alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille teholuokkiin L, M, N ja P kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.12.

1. tammikuuta 2013 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille teholuokkaan Q kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.13.

1. lokakuuta 2013 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille teholuokkaan R kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.14.

Muutossarjan 03 virallisesta voimaantulopäivästä alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten teholuokkiin L, M, N ja P kuuluvien vaihtuvanopeuksisten moottoreiden tai moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.15.

1. tammikuuta 2014 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten teholuokkaan Q kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.16.

1. lokakuuta 2014 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten teholuokkaan R kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.17.

Poiketen siitä, mitä kohdissa 11.14, 11.15 ja 11.16 määrätään, tätä sääntöä soveltavien sopimuspuolten on lykättävä kutakin mainituissa kohdissa vahvistettua päivämäärää kahdella vuodella sellaisten moottoreiden osalta, joiden valmistuspäivä on mainittuja päivämääriä aikaisempi.

11.18.

Poiketen siitä, mitä kohdissa 11.14, 11.15 ja 11.16 määrätään, tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat edelleen sallia sellaisten moottoreiden markkinoille saattamisen, jotka on hyväksytty aikaisempien teknisten vaatimusten mukaisesti, mikäli nämä moottorit on tarkoitettu asennettaviksi varaosina käytössä oleviin ajoneuvoihin ja mikäli muutossarjan 03 mukaisten uusien vaatimusten noudattaminen ei ole näiden moottoreiden osalta teknisesti toteutettavissa.

11.19.

Poiketen siitä, mitä kohdissa 11.11–11.16 määrätään, alakohdissa a–b tarkoitettuihin luokan T ajoneuvoihin sovelletaan kohdissa 11.20–11.29 vahvistettuja siirtymäsäännöksiä.

a)

Traktorit, joiden suurin rakenteellinen nopeus on enintään 40 km/h, pienin raideväli alle 1 150 mm, omamassa ajokuntoisena yli 600 kg ja maavara enintään 600 mm. Jos traktorin painopisteen (3) korkeusarvo (mitattuna maanpinnasta) jaettuna kaikkien akseleiden pienimpien raidevälien keskiarvolla on suurempi kuin 0,90, suurin rakenteellinen nopeus saa olla enintään 30 km/h,

b)

Traktorit, jotka on suunniteltu työskentelyyn viljelmillä, joilla viljellään korkeita kasveja, kuten viiniköynnöstä. Näissä traktoreissa on alusta tai alustan osa korotettu niin, että ne voivat kulkea viljelysrivien suuntaisesti vasemmat pyörät yhden tai useamman viljelyrivin toisella puolen ja oikeat pyörät toisella puolen. Ne on suunniteltu kuljettamaan tai käyttämään työvälineitä, jotka voidaan kiinnittää eteen, akselien väliin, taakse tai kuormalavalle. Kun traktori on työasennossa, maavara mitattuna viljelyriveistä pystysuoraan on yli 1 000 mm. Jos traktorin painopisteen (3) korkeusarvo mitattuna maanpinnasta, kun traktoriin on asennettu siinä tavanomaisesti käytettävät renkaat, jaettuna kaikkien akseleiden pienimpien raidevälien keskiarvolla on yli 0,90, suurin rakenteellinen nopeus saa olla enintään 30 km/h.

11.20.

1. tammikuuta 2013 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitetuille teholuokkaan L kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.21.

1. tammikuuta 2014 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitetuille teholuokkiin M ja N kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.22.

1. tammikuuta 2015 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitetuille teholuokkaan P kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.23.

1. tammikuuta 2016 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitetuille teholuokkaan Q kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.24.

1. lokakuuta 2016 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat kieltäytyä myöntämästä hyväksyntää sellaisille kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitetuille teholuokkaan R kuuluville vaihtuvanopeuksisille moottoreille tai moottoriperheille, jotka eivät täytä tämän säännön vaatimuksia, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.25.

1. tammikuuta 2014 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitettujen teholuokkaan L kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.26.

1. tammikuuta 2015 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitettujen teholuokkiin M ja N kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.27.

1. tammikuuta 2016 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitettujen teholuokkaan P kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.28.

1. tammikuuta 2017 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitettujen teholuokkaan Q kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.29.

1. lokakuuta 2017 alkaen tätä sääntöä soveltavat sopimuspuolet voivat evätä sellaisten kohdassa 11.19 määriteltyihin ajoneuvoihin asennettaviksi tarkoitettujen teholuokkaan R kuuluvien vakionopeusmoottoreiden tai -moottoriperheiden markkinoille saattamisen, joita ei ole hyväksytty tämän säännön mukaisesti, sellaisena kuin sääntö on muutettuna muutossarjalla 03.

11.30.

Poiketen siitä, mitä kohdissa 11,25, 11,29 ja 11.16 määrätään, tätä sääntöä soveltavien sopimuspuolten on lykättävä kutakin mainituissa kohdissa vahvistettua päivämäärää kahdella vuodella sellaisten moottoreiden osalta, joiden valmistuspäivä on mainittuja päivämääriä aikaisempi.

12.   HYVÄKSYNTÄTESTEISTÄ VASTAAVIEN TUTKIMUSLAITOSTEN SEKÄ TYYPPIHYVÄKSYNTÄVIRANOMAISTEN NIMET JA OSOITTEET

Tätä sääntöä soveltavien vuoden 1958 sopimuksen osapuolten on ilmoitettava Yhdistyneiden kansakuntien sihteeristölle hyväksyntätestauksesta vastaavien tutkimuslaitosten ja niiden tyyppihyväksyntäviranomaisten nimet ja osoitteet, jotka myöntävät hyväksynnän ja joille on lähetettävä ilmoitukset muissa maissa myönnetystä hyväksynnästä taikka hyväksynnän laajentamisesta, epäämisestä tai peruuttamisesta.

(1)  Ajoneuvojen rakennetta koskevan konsolidoidun päätöslauselman määritelmän mukaisesti (R.E.3) (ECE/TRANS/WP.29/78/Rev.2, para. 2) - www.unece.org/trans/main/wp29/wp29wgs/wp29gen/wp29resolutions.html

(2)  Vuoden 1958 sopimuksen sopimuspuolten tunnusnumerot esitetään ajoneuvojen rakennetta koskevan konsolidoidun päätöslauselman (R.E.3) liitteessä 3 (asiakirja ECE/TRANS/WP.29/78/Rev.2/Amend.1 - www.unece.org/trans/main/wp29/wp29wgs/wp29gen/wp29resolutions.html

(3)  Traktorin painopiste standardin ISO 789-6: 1982 mukaisesti.

LIITE 1A

Ilmoituslomake nro … liikkuviin työkoneisiin asennettavien polttomoottoreiden tyyppihyväksynnästä ja toimenpiteistä kyseisten moottoreiden kaasu- ja hiukkaspäästöjen torjumiseksi

Kantamoottori/moottorityyppi (1): …

1.   Yleistä

1.1.

Merkki (yrityksen nimi): …

1.2.

Kantamoottorin ja (tarvittaessa) moottoriperheen moottoreiden tyyppi ja kaupallinen kuvaus: …

1.3.

Valmistajan tyyppimerkintä sellaisena kuin se on merkitty moottoreihin: …

1.4.

Kone, jonka käyttövoimaksi moottori on tarkoitettu (2): …

1.5.

Valmistajan nimi ja osoite: …

Valmistajan valtuutetun edustajan (jos sellainen on) nimi ja osoite: …

1.6.

Moottorin tunnusnumeron sijainti, käytetyt koodit ja kiinnitystapa: …

1.7.

Hyväksyntämerkin sijainti ja kiinnitystapa: …

1.8.

Kokoonpanotehtaiden osoitteet: …

Liitteet:

1.1.

(Kanta)moottoreiden olennaiset ominaisuudet (ks. lisäys 1)

1.2.

Moottoriperheen olennaiset ominaisuudet (ks. lisäys 2)

1.3.

Moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien olennaiset ominaisuudet (ks. lisäys 3)

2.   Liikkuvien työkoneiden moottoriin liittyvien osien ominaisuudet (tarvittaessa)

3.   Kantamoottorin valokuvat

4.   Luettelo mahdollisista muista liitteistä

Päivämäärä, tiedosto

(1)  Tarpeeton viivataan yli.

(2)  Määritellään toleranssi.

Lisäys 1

(Kanta)moottorin olennaiset ominaisuudet

1.   Moottorin kuvaus

1.1.   Valmistaja:…

1.2.   Valmistajan antama moottorin tunnus:…

1.3.   Työtapa: nelitahtinen / kaksitahtinen (1)

1.4.   Sylinterin läpimitta: … mm

1.5.   Iskunpituus: … mm

1.6.   Sylinterien lukumäärä ja järjestely:…

1.7.   Moottorin iskutilavuus: … cm3

1.8.   Nimellisnopeus:…

1.9.   Kierrosnopeus suurimmalla vääntömomentilla:…

1.10.   Puristussuhde (2):…

1.11.   Palojärjestelmän kuvaus:…

1.12.   Piirustukset palotilasta ja männänpäästä:…

1.13.   Imu- ja pakoaukkojen pienimmät poikkipinnat:…

1.14.   Jäähdytysjärjestelmä

1.14.1.   Neste

1.14.1.1.   Nesteen tyyppi:…

1.14.1.2.   Kiertopumput: kyllä/ei (1)

1.14.1.3.   Ominaisuudet tai merkit ja tyypit (tarvittaessa):…

1.14.1.4.   Välityssuhteet (tarvittaessa):…

1.14.2.   Ilma

1.14.2.1.   Puhallin: kyllä/ei (1)

1.14.2.2.   Ominaisuudet tai merkit ja tyypit (tarvittaessa):…

1.14.2.3.   Välityssuhteet (tarvittaessa):…

1.15.   Valmistajan sallima lämpötila

1.15.1.   Nestejäähdytys: Suurin lämpötila poistokanavassa: … K

1.15.2.   Ilmajäähdytys: Vertailukohta:…

Maksimilämpötila vertailukohdassa: … K

1.15.3.   Imupuolen välijäähdyttimen suurin ahtoilman ulostulolämpötila (tarvittaessa): … K

1.15.4.   Pakokaasujen maksimilämpötila pakoputkissa pakosarjojen ulompien kiinnityslaippojen kohdalla: … K

1.15.5.   Polttoaineen lämpötila: … vähintään: K

…enintään: K

1.15.6.   Voiteluaineen lämpötila: … vähintään: K

…enintään: K

1.16.   Ahdin: kyllä/ei (1)

1.16.1.   Merkki:…

1.16.2.   Tyyppi:…

1.16.3.   Järjestelmän kuvaus (esimerkiksi suurin ahtopaine, pakokaasun ohivirtausventtiili, tarvittaessa):…

1.16.4.   Välijäähdytin: kyllä/ei (1)

1.17.   Imujärjestelmä: Suurin sallittu imualipaine moottorin nimelliskierrosnopeudella ja täydellä kuormituksella: … kPa

1.18.   Pakojärjestelmä: Suurin sallittu pakokaasun vastapaine moottorin nimelliskierrosnopeudella ja täydellä kuormituksella: … kPa

2.   Ilmansaastumisen estämiseksi suoritetut toimenpiteet

2.1.   Laitteet kampikammiokaasujen kierrättämiseksi: kyllä/ei (1)

2.2.   Muut pakokaasunpuhdistuslaitteet (jos sellaisia on eikä niitä mainita muissa kohdissa)

2.2.1.   Katalysaattori: kyllä/ei (1)

2.2.1.1.   Merkit:…

2.2.1.2.   Tyypit:…

2.2.1.3.   Katalysaattoreiden ja katalyyttielementtien lukumäärä:…

2.2.1.4.   Katalysaattoreiden mitat ja tilavuus:…

2.2.1.5.   Katalysaattorin toimintatapa:…

2.2.1.6.   Jalometallien kokonaissisältö:…

2.2.1.7.   Suhteellinen pitoisuus:…

2.2.1.8.   Substraatti (rakenne ja materiaali):…

2.2.1.9.   Kennotiheys:…

2.2.1.10.   Katalysaattoreiden kotelointityyppi: …

2.2.1.11.   Katalysaattoreiden sijainti (paikat ja enimmäis-/vähimmäisetäisyydet moottorista):…

2.2.1.12.   Tavallinen käyttöalue (K): …

2.2.1.13.   Kuluva reagenssi (tarvittaessa):…

2.2.1.13.1.   Katalyysitoimintaan tarvittavan reagenssin tyyppi ja pitoisuus:…

2.2.1.13.2.   Reagenssin tavanomainen käyttölämpötila-alue:…

2.2.1.13.3.   Kansainvälinen standardi (tapauksen mukaan):…

2.2.1.14.   NOx-anturi: kyllä/ei (1)

2.2.2.   Happianturi: kyllä/ei (1)

2.2.2.1.   Merkit:…

2.2.2.2.   Tyyppi:…

2.2.2.3.   Sijainti:…

2.2.3.   Ilman suihkutus: kyllä/ei (1)

2.2.3.1.   Tyyppi (ilmapulssi, ilmapumppu jne.):…

2.2.4.   Pakokaasun takaisinkierrätys: kyllä/ei (1)

2.2.4.1.   Ominaisuudet (jäähdytetty/jäähdyttämätön, korkea paine / matala paine jne.):…

2.2.5.   Hiukkasloukku: kyllä/ei (1)

2.2.5.1.   Hiukkasloukun mitat ja tilavuus:…

2.2.5.2.   Hiukkasloukun tyyppi ja rakenne:…

2.2.5.3.   Sijainti (paikat ja enimmäis-/vähimmäisetäisyydet moottorista):…

2.2.5.4.   Talteenottomenetelmä tai -järjestelmä, kuvaus ja/tai piirustus:…

2.2.5.5.   Tavanomainen käyttölämpötila-alue (K) ja paineen (kPa) alue:…

2.2.6.   Muut järjestelmät: kyllä/ei (1)

2.2.6.1.   Kuvaus ja käyttö:…

3.   Polttoaineensyöttö

3.1.   Syöttöpumppu

Paine (2) tai ominaiskaavio: … kPa

3.2.   Ruiskutusjärjestelmä

3.2.1.   Pumppu

3.2.1.1.   Merkit:…

3.2.1.2.   Tyypit:…

3.2.1.3.   Polttoaineannos: … mm3 iskua tai jaksoa kohti pumpun pyörintänopeudella: … min–1 täydellä ruiskutuksella tai ominaiskaavio

Ilmoitetaan käytetty menetelmä: moottorissa/pumppupenkissä (1)

3.2.1.4.   Ruiskutusennakko

3.2.1.4.1.   Ruiskutusennakon käyrä (2): …

3.2.1.4.2.   Ajoitus (2): …

3.2.2.   Ruiskutusputkisto

3.2.2.1.   Pituus: … mm

3.2.2.2.   Sisäläpimitta: … mm

3.2.3.   Ruiskutussuuttimet

3.2.3.1.   Merkit:…

3.2.3.2.   Tyypit:…

3.2.3.3.   Avautumispaine (2) tai ominaiskaavio: … kPa

3.2.4.   Säädin

3.2.4.1.   Merkit:…

3.2.4.2.   Tyypit:…

3.2.4.3.   Rajoituksen aloitusnopeus täydellä kuormituksella (2): … min–1

3.2.4.4.   Suurin kierrosnopeus kuormittamattomana (2): … min–1

3.2.4.5.   Joutokäyntinopeus (2): … min–1

3.3.   Kylmäkäynnistysjärjestelmä

3.3.1.   Merkit:…

3.3.2.   Tyypit:…

3.3.3.   Kuvaus:…

4.   Varalla

5.   Venttiilien ajoitus

5.1.   Suurin venttiilin nosto ja avautumis- ja sulkeutumiskulmat suhteessa kuolokohtiin tai vastaavat tiedot:…

5.2.   Vertailu- ja/tai säätöalueet (1)

5.3.   Muuttuva venttiilienajoitusjärjestelmä (jos on; imu- ja/tai pakopuoli) (1)

5.3.1.   Tyyppi: jatkuva tai auki/kiinni (1)

5.3.2.   Nokkakulma:…

6.   Varalla

7.   Varalla

(1)  Tarpeeton viivataan yli.

(2)  Määritellään toleranssi.

Lisäys 2

Moottoriperheen olennaiset ominaisuudet

1.   Yleiset muuttujat (1)

1.1.

Työtapa:…

1.2.

Jäähdytysjärjestelmä:…

1.3.

Ilmanottomenetelmä…

1.4.

Palotilan tyyppi tai rakenne…

1.5.

Venttiilien ja venttiiliaukkojen järjestely, mitat ja lukumäärä:…

1.6.

Polttoainejärjestelmä:…

1.7.

Moottorin hallintajärjestelmät:…

Tunnistustodistus piirustusnumeroiden mukaan:…

1.7.1.

Ahtimen jäähdytysjärjestelmä:…

1.7.2.

Pakokaasujen takaisinkierrätys (2)…

1.7.3.

Veden ruiskutus/emulsio (2):…

1.7.4.

Ilman suihkutus (2):…

1.8.

Pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmä (3):…

Todiste identtisestä (tai kantamoottorilla alhaisimmasta) suhteesta: järjestelmän tilavuus/polttoaineen syöttö iskua kohti kaavion numeroiden mukaisesti:…

2.   Moottoriperheen erittely

2.1.

Moottoriperheen nimi:…

2.2.

Kyseiseen perheeseen kuuluvien moottoreiden erittely:

 

Kantamoottori (4)

Perheeseen kuuluvat moottorit (5)

Moottorityyppi

 

 

 

 

 

Sylinterien lukumäärä

 

 

 

 

 

Nimellisnopeus (min–1)

 

 

 

 

 

Polttoaineensyöttö (mm3) iskua kohti nimellisteholla

 

 

 

 

 

Nettonimellisteho (kW)

 

 

 

 

 

Kierrosnopeus suurimmalla teholla (min–1)

 

 

 

 

 

Suurin nettoteho (kW)

 

 

 

 

 

Kierrosnopeus suurimmalla vääntömomentilla (min–1)

 

 

 

 

 

Polttoaineensyöttö (mm3) iskua kohti suurimmalla vääntömomentilla

 

 

 

 

 

Suurin vääntömomentti (Nm)

 

 

 

 

 

Hidas joutokäyntinopeus (min–1)

 

 

 

 

 

Sylinterin iskutilavuus (prosentteina kantamoottorin tilavuudesta)

100

 

 

 

 

2.3.

Lisäksi tyyppihyväksyntäviranomaiselle on toimitettava liitteen 1B lisäyksessä 3 vaaditut tiedot kustakin perheeseen kuuluvasta moottorista.

(1)  Tarpeeton viivataan yli.

(2)  Määritellään toleranssi.

(3)  Jos ei sovellettavissa, tieto merkitään.

(4)  Yksityiskohtaisemmat tiedot lisäyksessä 1.

(5)  Yksityiskohtaisemmat tiedot lisäyksessä 3.

Lisäys 3

Moottoriperheeseen kuuluvien moottorityyppien olennaiset ominaisuudet

1.   Moottorin kuvaus

1.1.   Valmistaja: …

1.2.   Valmistajan antama moottorin tunnus: …

1.3.   Työtapa: nelitahtinen / kaksitahtinen (1)

1.4.   Sylinterin läpimitta: … mm

1.5.   Iskunpituus: … mm

1.6.   Sylinterien lukumäärä ja järjestely: …

1.7.   Moottorin iskutilavuus: … cm3

1.8.   Nimellisnopeus: …

1.9.   Kierrosnopeus suurimmalla vääntömomentilla: …

1.10.   Puristussuhde (2): …

1.11.   Palojärjestelmän kuvaus: …

1.12.   Piirustukset palotilasta ja männänpäästä: …

1.13.   Imu- ja pakoaukkojen pienimmät poikkipinnat: …

1.14.   Jäähdytysjärjestelmä

1.14.1.   Neste

1.14.1.1.   Nesteen tyyppi: …

1.14.1.2.   Kiertopumput: kyllä/ei (1)

1.14.1.3.   Ominaisuudet tai merkit ja tyypit (tarvittaessa): …

1.14.1.4.   Välityssuhteet (tarvittaessa): …

1.14.2.   Ilma

1.14.2.1.   Puhallin: kyllä/ei (1)

1.14.2.2.   Ominaisuudet tai merkit ja tyypit (tarvittaessa): …

1.14.2.3.   Välityssuhteet (tarvittaessa): …

1.15.   Valmistajan sallima lämpötila

1.15.1.   Nestejäähdytys: Suurin lämpötila poistokanavassa: … K

1.15.2.   Ilmajäähdytys: Vertailukohta: …

Maksimilämpötila vertailukohdassa: … K

1.15.3.   Imupuolen välijäähdyttimen suurin ahtoilman ulostulolämpötila (tarvittaessa): … K

1.15.4.   Pakokaasujen maksimilämpötila pakoputkissa pakosarjojen ulompien kiinnityslaippojen kohdalla: … K

1.15.5.   Polttoaineen lämpötila: …vähintään: K

…enintään: K

1.15.6.   Voiteluaineen lämpötila: … vähintään: K

…enintään: K

1.16.   Ahdin: kyllä/ei (1)

1.16.1.   Merkki: …

1.16.2.   Tyyppi: …

1.16.3.   Järjestelmän kuvaus (esimerkiksi suurin ahtopaine, pakokaasun ohivirtausventtiili, tarvittaessa): …

1.16.4.   Välijäähdytin: kyllä/ei (1)

1.17.   Imujärjestelmä: Suurin sallittu imualipaine moottorin nimelliskierrosnopeudella ja täydellä kuormituksella: … kPa

1.18.   Pakojärjestelmä: Suurin sallittu pakokaasun vastapaine moottorin nimelliskierrosnopeudella ja täydellä kuormituksella: … kPa

2.   Ilmansaastumisen estämiseksi suoritetut toimenpiteet

2.1.   Laitteet kampikammiokaasujen kierrättämiseksi: kyllä/ei (1)

2.2.   Muut pakokaasunpuhdistuslaitteet (jos sellaisia on eikä niitä mainita muissa kohdissa)

2.2.1.   Katalysaattori: kyllä/ei (1)

2.2.1.1.   Merkit: …

2.2.1.2.   Tyypit: …

2.2.1.3.   Katalysaattoreiden ja katalyyttielementtien lukumäärä: …

2.2.1.4.   Katalysaattoreiden mitat ja tilavuus: …

2.2.1.5.   Katalysaattorin toimintatapa: …

2.2.1.6.   Jalometallien kokonaissisältö: …

2.2.1.7.   Suhteellinen pitoisuus: …

2.2.1.8.   Substraatti (rakenne ja materiaali): …

2.2.1.9.   Kennotiheys: …

2.2.1.10.   Katalysaattoreiden kotelointityyppi: …

2.2.1.11.   Katalysaattoreiden sijainti (paikat ja enimmäis-/vähimmäisetäisyydet moottorista):…

2.2.1.12.   Tavallinen käyttöalue (K): …

2.2.1.13.   Kuluva reagenssi (tarvittaessa): …

2.2.1.13.1.   Katalyysitoimintaan tarvittavan reagenssin tyyppi ja pitoisuus: …

2.2.1.13.2.   Reagenssin tavanomainen käyttölämpötila-alue: …

2.2.1.13.3.   Kansainvälinen standardi (tapauksen mukaan): …

2.2.1.14.   NOx-anturi: kyllä/ei (1)

2.2.2.   Happianturi: kyllä/ei (1)

2.2.2.1.   Merkit: …

2.2.2.2.   Tyyppi: …

2.2.2.3.   Sijainti: …

2.2.3.   Ilman suihkutus: kyllä/ei (1)

2.2.3.1.   Tyyppi (ilmapulssi, ilmapumppu jne.):…

2.2.4.   Pakokaasun takaisinkierrätys: kyllä/ei (1)

2.2.4.1.   Ominaisuudet (jäähdytetty/jäähdyttämätön, korkea paine / matala paine jne.):…

2.2.5.   Hiukkasloukku: kyllä/ei (1)

2.2.5.1.   Hiukkasloukun mitat ja tilavuus: …

2.2.5.2.   Hiukkasloukun tyyppi ja rakenne: …

2.2.5.3.   Sijainti (paikat ja enimmäis-/vähimmäisetäisyydet moottorista): …

2.2.5.4.   Talteenottomenetelmä tai -järjestelmä, kuvaus ja/tai piirustus: …

2.2.5.5.   Tavanomainen käyttölämpötila-alue (K) ja paineen (kPa) alue:…

2.2.6.   Muut järjestelmät: kyllä/ei (1)

2.2.6.1.   Kuvaus ja käyttö: …

3.   Polttoaineensyöttö

3.1.   Syöttöpumppu

Paine (2) tai ominaiskaavio: … kPa

3.2.   Ruiskutusjärjestelmä

3.2.1.   Pumppu

3.2.1.1.   Merkit: …

3.2.1.2.   Tyypit: …

3.2.1.3.   Polttoaineannos: …mm3 iskua tai jaksoa kohti pumpun pyörintänopeudella …min–1 täydellä ruiskutuksella tai ominaiskaavio

Ilmoitetaan käytetty menetelmä: moottorissa/pumppupenkissä (1)

3.2.1.4.   Ruiskutusennakko

3.2.1.4.1.   Ruiskutusennakon käyrä (2): …

3.2.1.4.2.   Ajoitus (2): …

3.2.2.   Ruiskutusputkisto

3.2.2.1.   Pituus: … mm

3.2.2.2.   Sisäläpimitta: … mm

3.2.3.   Ruiskutussuuttimet

3.2.3.1.   Merkit: …

3.2.3.2.   Tyypit: …

3.2.3.3.   Avautumispaine (2) tai ominaiskaavio: … kPa

3.2.4.   Säädin

3.2.4.1.   Merkit: …

3.2.4.2.   Tyypit: …

3.2.4.3.   Rajoituksen aloitusnopeus täydellä kuormituksella (2): … min–1

3.2.4.4.   Suurin kierrosnopeus kuormittamattomana (2): … min–1

3.2.4.5.   Joutokäyntinopeus (2): … min–1

3.3.   Kylmäkäynnistysjärjestelmä

3.3.1.   Merkit: …

3.3.2.   Tyypit: …

3.3.3.   Kuvaus: …

4.   Varalla

5.   Venttiilien ajoitus

5.1.   Suurin venttiilin nosto ja avautumis- ja sulkeutumiskulmat suhteessa kuolokohtiin tai vastaavat tiedot:…

5.2.   Vertailu- ja/tai säätöalueet (1)

5.3.   Muuttuva venttiilienajoitusjärjestelmä (jos on; imu- ja/tai pakopuoli) (1)

5.3.1.   Tyyppi: jatkuva tai auki/kiinni (1)

5.3.2.   Nokkakulma: …

6.   Varalla

7.   Varalla

(1)  Tarpeeton viivataan yli.

(2)  Määritellään toleranssi.

LIITE 1B

MOOTTORIPERHEEN OMINAISUUDET JA KANTAMOOTTORIN VALINTA

1.   MOOTTORIPERHEEN MÄÄRITYSPARAMETRIT

1.1.   Yleistä

Moottoriperhe määräytyy suunnitteluominaisuuksien mukaan. Niiden tulee olla samat kaikille saman perheen moottoreille. Moottorin valmistaja voi päättää, mitkä moottorit kuuluvat samaan moottoriperheeseen, kunhan kohdassa 1.3 luetellut jäsenyysedellytykset täyttyvät. Moottoriperheen on oltava tyyppihyväksyntäviranomaisen hyväksymä. Valmistajan on toimitettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle tarvittavat tiedot moottoriperheen jäsenten päästötasoista.

1.2.   Erityistapaukset

1.2.1.   Parametrien välinen vuorovaikutus

Joissakin tapauksissa parametrit voivat vaikuttaa toisiinsa niin, että päästöarvot muuttuvat. Tämä on otettava huomioon, jotta varmistetaan, että moottoriperheeseen sisällytetään ainoastaan moottoreita, joiden pakokaasupäästöjen ominaisuudet ovat samanlaiset. Valmistajan on huomioitava tällaiset tapaukset ja ilmoitettava niistä tyyppihyväksyntäviranomaiselle. Tämä otetaan sen jälkeen huomioon kriteerinä uutta moottoriperhettä perustettaessa.

1.2.2.   Päästöihin voimakkaasti vaikuttavat laitteet tai ominaisuudet

Kun kyse on laitteesta tai ominaisuudesta, jota ei mainita kohdassa 1.3 ja joka vaikuttaa merkittävästi päästötasoihin, valmistajan on kuvattava laite hyvän teknisen käytännön mukaisesti ja ilmoitettava siitä tyyppihyväksyntäviranomaiselle. Tämä otetaan sen jälkeen huomioon kriteerinä uutta moottoriperhettä perustettaessa.

1.2.3.   Muut perusteet

Valmistaja voi lisätä kohdassa 1.3 lueteltuihin ominaisuuksiin muita kriteerejä, joiden perusteella perheen määritelmä voidaan rajata tarkemmin. Tällaisten ominaisuuksien ei välttämättä tarvitse olla päästötasoon vaikuttavia.

1.3.   Moottoriperheen määritysparametrit

1.3.1.   Työtapa:

a)

kaksitahti

b)

nelitahti

c)

kiertomäntä

d)

muut

1.3.2.   Sylinterirakenne

1.3.2.1.   Sylinterien sijainti lohkossa

a)

V

b)

rivi

c)

tähti

d)

muu (F, W jne.)

1.3.2.2.   Sylinterien suhteellinen sijainti

Moottorit, joissa on samanlainen lohko, voivat kuulua samaan perheeseen, jos niiden mitat sylinterien keskikohdista keskikohtiin ovat samat.

1.3.3.   Pääasiallinen jäähdytysaine

a)

ilma

b)

vesi

c)

öljy

1.3.4.   Yksittäisen sylinterin iskutilavuus

Välillä 85–100 prosenttia moottoriperheen suurimmasta tilavuudesta niiden moottoreiden osalta, joiden sylinteritilavuus on vähintään 0,75 dm3.

Välillä 70–100 prosenttia moottoriperheen suurimmasta tilavuudesta niiden moottoreiden osalta, joiden sylinteritilavuus on pienempi kuin 0,75 dm3.

1.3.5.   Ilmanottomenetelmä

a)

luonnollinen ilmanotto

b)

paineahdettu

c)

paineahdettu ahtoilman jäähdyttimellä

1.3.6.   Palotilan tyyppi tai rakenne

a)

avokammio

b)

jaettu kammio

c)

muut tyypit

1.3.7.   Venttiilit ja kanavat

a)

sijainti

b)

venttiilien määrä sylinteriä kohden

1.3.8.   Polttoaineen syöttötapa

a)

pumppu ja (korkeapaine)putki sekä ruiskutussuutin

b)

rivi- tai jakajapumppu

c)

yksikkösuutin

d)

yhteispaineruiskutus

1.3.9.   Muut laitteet

a)

pakokaasujen takaisinkierrätys (EGR)

b)

veden ruiskutus

c)

ilmansyöttö

d)

muut

1.3.10.   Elektroninen ohjausstrategia

Elektronisen ohjausyksikön (ECU) olemassaolo tai puuttuminen moottorista on yksi perheen perusominaisuuksista.

Jos moottoria ohjataan elektronisesti, valmistajan on esitettävä ne tekniset seikat, joiden vuoksi moottorit on ryhmitelty samaan perheeseen, eli perusteet sille, miksi moottoreiden oletetaan täyttävän samat päästövaatimukset.

Moottorit, joissa nopeutta ohjataan elektronisesti tai mekaanisesti, voivat kuulua samaan perheeseen. Tarve erottaa elektronisesti ohjatut moottorit mekaanisesti ohjatuista koskee vain polttoaineen ruiskutuksen ominaisuuksia, kuten ajoitusta, painetta, määrää jne.

1.3.11.   Pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmät

Seuraavien laitteiden toimintaa ja yhdistelmiä pidetään kriteerinä moottoriperheeseen kuulumiselle:

a)

hapetuskatalysaattori

b)

typen oksidien poistojärjestelmä, jossa valikoiva NOx:n pelkistys (pelkistävän aineen lisäys)

c)

muut typen oksidien poistojärjestelmät

d)

hiukkasloukku, jossa passiivinen regenerointi

e)

hiukkasloukku, jossa aktiivinen regenerointi

f)

muut hiukkasloukut

g)

muut laitteet.

Jos moottori on saanut hyväksynnän ilman jälkikäsittelyjärjestelmää joko kantamoottorina tai moottoriperheen jäsenenä, kyseinen moottori voidaan sisällyttää myös hapetuskatalysaattorilla (ilman hiukkasloukkua) varustettuna samaan moottoriperheeseen, mikäli polttoaineen ominaisuudet eivät muutu.

Mikäli vaaditut polttoaineen ominaisuudet ovat toiset (esim. hiukkasloukku, joka edellyttää polttoaineelta erityisiä lisäaineita regenerointiprosessia varten), päätös samaan perheeseen kuulumisesta tehdään valmistajan antamien teknisten tietojen pohjalta. Tiedoista on käytävä ilmi, että laitteella varustetun moottorin oletettu päästötaso noudattaa samaa raja-arvoa kuin alkuperäinen moottori.

Jos moottori on saanut hyväksynnän jälkikäsittelyjärjestelmällä varustettuna joko kantamoottorina tai sellaisen moottoriperheen jäsenenä, jonka kantamoottori on varustettu samalla jälkikäsittelyjärjestelmällä, kyseinen moottori ei voi ilman jälkikäsittelyjärjestelmää kuulua samaan moottoriperheeseen.

2.   KANTAMOOTTORIN VALITSEMINEN

2.1.

Moottoriperheen kantamoottori valitaan käyttäen ensisijaisena valintaperusteena suurinta polttoaineannosta tahtia kohti ilmoitetulla suurimmalla vääntömomentin kierrosnopeudella. Jos kaksi tai useampi moottori täyttää tämän ensisijaisen kriteerin, kantamoottori valitaan käyttämällä toissijaisena kriteerinä suurinta polttoaineannosta iskua kohden nimellisnopeudella. Joissakin tapauksissa hyväksyntäviranomainen saattaa tulla siihen tulokseen, että moottoriperheen suurimpien päästöarvojen määrittämiseen tarvitaan toinen moottori. Näin ollen hyväksyntäviranomainen voi valita myös lisämoottorin kokeeseen sillä perusteella, että sillä voidaan olettaa olevan tämän moottoriperheen suurimmat päästötasot.

2.2.

Jos perheen moottoreissa on muita ominaisuuksia, joiden voidaan olettaa vaikuttavan pakokaasupäästöihin, nämä ominaisuudet on tunnistettava ja otettava huomioon perheen kantamoottoria valittaessa.

LIITE 2

ILMOITUS

(Enimmäiskoko: A4 (210 x 297 mm))

Image

Lisäys 1

Puristussytytysmoottoreiden testausseloste

Testitulokset  (1)

Testimoottorin tiedot

Moottorityyppi: …

Moottorin tunnistenumero: …

1.   Testin suoritusta koskevat tiedot:

1.1.   Testauksessa käytetty vertailupolttoaine

1.1.1.   Setaaniluku: …

1.1.2.   Rikkipitoisuus: …

1.1.3.   Tiheys: …

1.2.   Voiteluaine

1.2.1.   Merkit: …

1.2.2.   Tyypit: …

(ilmoitetaan öljyn prosenttiosuus seoksessa, jos voiteluaine ja polttoaine sekoitetaan)

1.3.   Moottorikäyttöinen laitteisto (tarvittaessa)

1.3.1.   Numerointi ja tunnistetiedot: …

1.3.2.   Tehon kulutus ilmoitetuilla moottorin kierrosnopeuksilla (valmistajan ilmoitus):

 

Moottorikäyttöisen laitteiston ottama teho eri kierrosnopeuksilla (2)  (3) kun otetaan huomioon liite 7

Laite

Välinopeus

(tapauksen mukaan)

Enimmäistehon nopeus

(jos muu kuin nimellisnopeus

Nimellisnopeus (4)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteensä:

 

 

 

1.4.   Moottorin suorituskyky

1.4.1.   Moottorin käyntinopeudet:

Joutokäynti: …min–1

Välinopeus: …min–1

Enimmäisteho: …min–1

Nimellisnopeus (5): … min–1

1.4.2.   Moottorin teho (6)

 

Tehoasetus (kW) moottorin eri kierrosnopeuksilla

Tila

Välinopeus

(tapauksen mukaan)

Enimmäistehon nopeus

(jos muu kuin nimellisnopeus)

Nimellisnopeu (7)

Suurin määritetyllä testikierrosnopeudella mitattu teho (kW) (a)

 

 

 

Moottorikäyttöisen laitteiston kuluttama kokonaisteho tämän lisäyksen kohdan 1.3.2 mukaisesti, kun otetaan huomioon liite 7 (kW) (b)

 

 

 

Moottorin nettoteho kohdan 2.1.49 mukaisesti (kW) (c)

 

 

 

Formula

 

 

 

2.   NRSC-testin suoritusta koskevat tiedot

2.1.   Dynamometrin asetukset (kW)

 

Dynamometrin asetukset (kW) moottorin eri kierrosnopeuksilla

Kuorma prosentteina

Välinopeus (tarvittaessa)

Nimellisnopeus (7)

10 (soveltuvin osin)

 

 

25 (soveltuvin osin)

 

 

50

 

 

75

 

 

100

 

 

2.2.   Moottorin/kantamoottorin päästötulokset (8)

Huononemiskerroin (DF): laskettu/kiinteä (8)

Esitetään huononemiskertoimen arvot ja päästötulokset seuraavassa taulukossa (7):

NRSC-testi

DF

kert./summ. (8)

CO

HC

NOx

Hiukkaset

 

 

 

 

 

Päästöt

CO (g/kWh)

HC (g/kWh)

NOx (g/kWh)

PM (g/kWh)

CO2 (g/kWh)

Testitulos

 

 

 

 

 

Lopullinen testitulos huononemis-kertoimen kanssa

 

 

 

 

 


Valvonta-alueen lisätestipisteet (tarvittaessa)

Päästöt testipisteessä

Moottorin kierrosnopeus

Kuorma (%)

CO (g/kWh)

HC (g/kWh)

NOx (g/kWh)

PM (g/kWh)

Testitulos 1

 

 

 

 

 

 

Testitulos 2

 

 

 

 

 

 

Testitulos 3

 

 

 

 

 

 

2.3.   NRSC-testissä käytetty näytteenottojärjestelmä:

2.3.1.   Kaasupäästöt (9): …

2.3.2.   Hiukkaspäästöt (9): …

2.3.2.1.   Menetelmä (8): yksi suodatin / monta suodatinta

3.   NRTC-testin suoritusta koskevat tiedot (tarvittaessa) (10):

3.1.   Moottorin/kantamoottorin päästötulokset (8)

Huononemiskerroin (DF): laskettu/kiinteä (8)

Esitetään huononemiskertoimen arvot ja päästötulokset seuraavassa taulukossa (9):

Regeneraatioon liittyvät tiedot on ilmoitettava teholuokkiin Q ja R kuuluvien moottoreiden osalta.

NRTC-testi

DF

kert./summ. (8)

CO

HC

NOx

 

Hiukkaset

 

 

 

 

 

 

Päästöt

CO (g/kWh)

HC (g/kWh)

NOx (g/kWh)

HC+NOx (g/kWh)

PM (g/kWh)

Kylmä käynnistys

 

 

 

 

 

Päästöt

CO (g/kWh)

HC (g/kWh)

NOx (g/kWh)

HC+NOx (g/kWh)

PM (g/kWh)

CO2 (g/kWh)

Lämmin käynnistys ilman regeneraatiota

 

 

 

 

 

 

Lämmin käynnistys regeneraation kanssa (8)

 

 

 

 

 

 

k r,u (kert./summ.) (8)

k r,d (kert./summ.) (8)

 

 

 

 

 

Painotettu testitulos

 

 

 

 

 

Lopullinen testitulos huononemis-kertoimen kanssa

 

 

 

 

 

Syklin työ, lämmin käynnistys, ei regeneraatiota kWh

3.2.   NRTC-testissä käytetty näytteenottojärjestelmä:

Kaasupäästöt (9): …

Hiukkaspäästöt (9): …

Menetelmä (8): yksi suodatin / monta suodatinta

(1)  Jos kantamoottoreita on useita, seuraavat tiedot on merkittävä jokaisesta.

(2)  Tarpeeton viivataan yli.

(3)  Saa olla enintään 10 % testauksen aikana mitattua tehoa suurempi.

(4)  Merkitään moottorin kierrosnopeus, joka on 100 % normalisoidusta nopeudesta, jos NRSC-testissä käytetään tätä nopeutta..

(5)  Merkitään moottorin kierrosnopeus, joka on 100 % normalisoidusta nopeudesta, jos NRSC-testissä käytetään tätä nopeutta.

(6)  Korjaamaton teho mitattuna kohdan 2.1.49 mukaisesti.

(7)  Merkitään moottorin kierrosnopeus, joka on 100 % normalisoidusta nopeudesta, jos NRSC-testissä käytetään tätä nopeutta.

(8)  Tarpeeton viivataan yli.

(9)  Ilmoitetaan käytetyä järjestelmää vastaavat kuvien numerot tapauksen mukaan tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 4 tai liitteen 4B kohdan 9 mukaisesti.

(10)  Jos kantamoottoreita on useita, jokainen niistä on eriteltävä..

LIITE 3

HYVÄKSYNTÄMERKKIEN SIJOITTELU

Malli A

(ks. tämän säännön kohta 4.4)

Image

a = vähintään 8 mm

Yllä olevasta moottoriin kiinnitetystä hyväksyntämerkistä käy ilmi, että kyseinen moottorityyppi on hyväksytty Alankomaissa (E4) säännön nro 96 mukaisesti (teholuokkaa F vastaavan tason mukaisesti vaihtuvanopeuksisena moottorina, mitä osoittaa kirjain A) hyväksyntänumerolla 031857. Hyväksyntänumeron kaksi ensimmäistä merkkiä tarkoittavat, että hyväksyntää myönnettäessä sääntö nro 96 oli muutetussa muodossa (muutossarja 03).

Malli B

(ks. tämän säännön kohta 4.5)

Image

a = vähintään 8 mm

Yllä olevasta moottoriin kiinnitetystä hyväksyntämerkistä käy ilmi, että kyseinen moottorityyppi on hyväksytty Alankomaissa (E4) säännön nro 96 mukaisesti (teholuokkaa F vastaavan tason mukaisesti vaihtuvanopeuksisena moottorina, mitä osoittaa kirjain A) sekä säännön nro 120 mukaisesti. Hyväksyntänumeron kaksi ensimmäistä merkkiä osoittavat, että hyväksyntien myöntämispäivinä sääntö nro 96 oli muutetussa muodossa (muutossarja 03) ja sääntö nro 120 alkuperäisessä muodossaan.

LIITE 4A

KAASU- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN MÄÄRITYSMENETELMÄ

1.   JOHDANTO

1.1.   Tässä liitteessä kuvataan testattavasta moottorista tulevien kaasu- ja hiukkaspäästöjen määritysmenetelmä.

Seuraavia testisyklejä sovelletaan:

 

NRSC-testi (non-road steady cycle; työkoneiden vakiotilainen testisykli), joka sopii sellaisten laitteiden eritelmiin, joita käytetään tämän säännön kohdissa 1.1, 1.2 ja 1.3 tarkoitettujen moottoreiden hiilimonoksidi-, hiilivety-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen mittaamiseen kaikissa teholuokissa, sekä NRTC-testi (non-road transient cycle; työkoneiden muuttuvatilainen testisykli), jota käytetään tämän säännön kohdissa 1.1 ja 1.2 tarkoitettujen moottoreiden hiilimonoksidi-, hiilivety-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöjen mittaamiseen teholuokassa L ja sitä suuremmissa teholuokissa.

 

Testattavan moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt on mitattava liitteen 4A lisäyksessä 4 kuvatuilla menetelmillä.

 

Muut järjestelmät tai analysaattorit voidaan hyväksyä, jos niillä saadaan vastaavat tulokset kuin seuraavilla vertailujärjestelmillä:

a)

raakapakokaasusta mitattujen kaasupäästöjen osalta liitteen 4A lisäyksen 4 kuvassa 2 esitetty järjestelmä,

b)

täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennetusta pakokaasusta mitattujen kaasupäästöjen osalta liitteen 4A lisäyksen 4 kuvassa 3 esitetty järjestelmä,

c)

hiukkaspäästöjen osalta täysvirtauslaimennusjärjestelmä, jossa käytetään kutakin mittausmoodia varten erillistä suodatinta ja joka esitetään liitteen 4A lisäyksen 4 kuvassa 13.

 

Järjestelmien vastaavuuden määrittämisen on perustuttava seitsemän (tai sitä useamman) testisyklin korrelointitutkimukseen tarkasteltavan järjestelmän ja yhden tai useamman edellä mainitun vertailujärjestelmän välillä.

 

Vastaavuuskriteeri täyttyy, jos syklin päästöarvojen painotettujen keskiarvojen keskinäinen poikkeama on enintään ± 5 prosenttia. Testissä käytetään liitteen 4A kohdassa 3.6.1 esitettyä sykliä.

 

Uuden järjestelmän sisällyttämiseksi sääntöön vastaavuus on määritettävä laskemalla toistettavuus ISO 5725 -standardissa kuvatulla tavalla.

1.2.   Testi on suoritettava moottori testipenkkiin asennettuna ja dynamometriin kytkettynä.

1.3.   Mittausperiaate

Moottorin pakokaasuista mitattaviin päästöihin kuuluvat kaasumaiset aineosat (hiilimonoksidi, hiilivetyjen kokonaismäärä ja typen oksidit) sekä hiukkaset. Tämän lisäksi käytetään merkkikaasuna usein hiilidioksidia osittaisen ja täyslaimennusmenetelmän laimennussuhteen selvittämiseksi. Hyvien teknisten käytänteiden mukaisesti suositellaan hiilidioksidin yleistä mittausta mittausongelmien havaitsemiseksi testauksen aikana.

1.3.1.   NRSC-testi

Edellä mainittujen pakokaasupäästöjen määrät mitataan lämpimästä moottorista ennalta määrätyssä käyttötilannesarjassa ottamalla jatkuvasti näytteitä raakapakokaasusta. Testisykli muodostuu useista nopeus- ja vääntömomenttimoodeista, jotka kattavat dieselmoottoreiden tyypillisimmät käyttöolosuhteet. Kunkin moodin aikana määritetään teho, pakokaasun virtaus ja kunkin kaasupäästön pitoisuus, ja mitatut arvot painotetaan (joko painotuskertoimilla tai näytteenottoajan mukaan). Hiukkasnäyte laimennetaan käsitellyllä ulkoilmalla. Koko testin aikana otetaan yksi näyte, joka kerätään sopiviin suodattimiin.

Erillisten moodien syklissä näyte voidaan vaihtoehtoisesti ottaa kussakin moodissa erillisiin suodattimiin, jonka jälkeen lasketaan syklin painotetut tulokset.

Kunkin päästön määrät lasketaan grammoina kilowattituntia kohti tämän liitteen lisäyksessä 3 kuvatulla tavalla.

1.3.2.   NRTC-testi

Ennalta määrätty muuttuvatilainen testisykli, joka perustuu liikkuviin työkoneisiin asennettujen moottoreiden käyttöolosuhteisiin, suoritetaan kaksi kertaa seuraavasti:

a)

Ensimmäisen kerran (kylmä käynnistys), kun moottori on saavuttanut huoneenlämpötilan ja moottorin jäähdytysnesteen ja öljyn, jälkikäsittelyjärjestelmien sekä kaikkien apulaitteiden lämpötila on vakautunut 20–30 °C:een.

b)

Toisen kerran (lämmin käynnistys), kun moottoria on seisotettu lämpimänä 20 minuutin ajan heti kylmä käynnistys -syklin päättymisen jälkeen.

Tämän tekstisyklin aikana mitataan edellä mainittujen pakokaasupäästöjen määrät. Testisykli muodostuu kylmä käynnistys -syklistä, jota ennen moottori on jäähdytetty joko luonnollisesti tai keinotekoisesti, lämpimästä seisontajaksosta sekä lämmin käynnistys –syklistä, ja sen lopuksi tehdään yhdistetyt päästölaskelmat. Dynamometrilta saatavia moottorin vääntömomentin ja kierrosnopeuden signaaleja käytetään tehon integroimiseksi suhteessa syklin aikaan, jolloin tulokseksi saadaan moottorin syklin aikana tekemä työ. Kaasumaisten aineosien pitoisuus syklin aikana määritetään joko raakapakokaasusta integroimalla analysaattorin signaali tämän liitteen lisäyksen 3 mukaisesti tai CVS-täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennetusta pakokaasusta integroimalla tai ottamalla pussinäytteitä tämän liitteen lisäyksen 3 mukaisesti. Hiukkaspäästöistä kerätään suhteellinen näyte laimennetusta pakokaasusta eriteltyyn suodattimeen joko osa- tai täysvirtauslaimennusta käyttäen. Käytetyn menetelmän mukaan joko laimennetun tai laimentamattoman pakokaasun virtaus syklin aikana määritetään pilaavien aineiden massapäästöarvojen laskemiseksi. Massapäästöarvot suhteutetaan moottorin työhön kunkin pilaavan aineen päästön määrittämiseksi grammoina kilowattituntia kohti.

Päästöt (g/kWh) mitataan sekä kylmä käynnistys- että lämmin käynnistys -syklin aikana. Yhdistetyt ja painotetut päästöt lasketaan painottamalla kylmä käynnistys -testin tuloksia 10 prosentilla ja lämmin käynnistys -testin tuloksia 90 prosentilla. Painotetun yhdistelmätuloksen on oltava raja-arvojen mukainen.

1.4.   Testimuuttujien symbolit

Symboli

Yksikkö

Käsite

Ap

m2

Isokineettisen näytteenottimen poikkileikkauspinta-ala

AT

m2

Pakoputken poikkileikkauspinta-ala

aver

 

Painotetut keskiarvot seuraaville:

 

m3/h

Tilavuusvirta

 

kg/h

Massavirta

 

g/kWh

Ominaispäästö

α

—

Polttoaineen vety–hiilisuhde

C1

—

Hiilivetyjen hiili 1 -vastaavuus

conc

ppm

Pitoisuus (nimetty aineosa Vol % alaindeksinä)

concc

ppm

Taustakorjattu pitoisuus Vol %

concd

ppm

Laimennusilman pitoisuus Vol %

DF

—

Laimennuskerroin

fa

—

Laboratorion ilmanpainekerroin

FFH

—

Polttoainekohtainen kerroin, jota käytetään laskettaessa märkiä pitoisuuksia vety–hiilisuhteen kuivien pitoisuuksien perusteella

GAIRW

kg/h

Imuilman massavirta (märkä)

GAIRD

kg/h

Imuilman massavirta (kuiva)

GDILW

kg/h

Laimennusilman massavirta (märkä)

GEDFW

kg/h

Ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä)

GEXHW

kg/h

Pakokaasun massavirta (märkä)

GFUEL

kg/h

Polttoaineen massavirta

GTOTW

kg/h

Laimennetun pakokaasun massavirta (märkä)

HREF

g/kg

Absoluuttisen kosteuden vertailuarvo 10,71 g/kg NOx:n ja hiukkasten kosteuskorjauskertoimien laskentaa varten.

Ha

g/kg

Imuilman absoluuttinen kosteus

Hd

g/kg

Laimennusilman absoluuttinen kosteus

i

—

Yksittäistä moodia ilmaiseva alaindeksi

KH

—

Kosteuskorjauskerroin NOx:lle

Kp

—

Kosteuskorjauskerroin hiukkasille

KW,a

—

Imuilman kuivasta märkään korjauksen kerroin

KW,d

—

Laimennusilman kuivasta märkään korjauksen kerroin

KW,e

—

Laimennetun pakokaasun kuivasta märkään korjauksen kerroin

KW,r

—

Raakapakokaasun kuivasta märkään korjauksen kerroin

L

%

Vääntömomentti prosentteina suhteessa testikierrosnopeuden suurimpaan vääntömomenttiin

mass

g/h

Päästöjen massavirtaa ilmaiseva alaindeksi

MDIL

kg

Hiukkasten keruussa käytettävien suodattimien läpi kulkevan laimennusilmanäytteen massa

MSAM

kg

Hiukkasten keruussa käytettävien suodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasunäytteen massa

Md

mg

Kerätyn laimennusilman hiukkasnäytteen massa

Mf

mg

Kerätyn hiukkasnäytteen massa

pa

kPa

Moottorin imuilman kyllästymishöyrypaine (ISO 3046: psy = PSY-testiympäristö)

pB

kPa

Kokonaisilmanpaine (ISO 3046): Px = PX Ympäristön kokonaisilmanpaine Py = PY Testitilan kokonaisilmanpaine

pd

kPa

Laimennusilman kyllästymishöyrypaine

ps

kPa

Kuiva ilmanpaine

P

kW

Teho, korjaamaton

PAE

kW

Testiä varten asennettujen apulaitteiden, joita ei tämän säännön kohdan 2.1.49 mukaan vaadita, ottama ilmoitettu kokonaisteho

PM

kW

Suurin mitattu teho testikierrosnopeudella testiolosuhteissa (ks. liite 1A)

Pm

kW

Eri testimoodeissa mitattu teho

q

—

Laimennussuhde

r

—

Isokineettisen näytteenottimen ja pakoputken poikkileikkauspinta-alojen suhde

Ra

%

Imuilman suhteellinen kosteus

Rd

%

Laimennusilman suhteellinen kosteus

Rf

—

FID-vastetekijä

S

kW

Dynamometrin säätö

Ta

K

Imuilman absoluuttinen lämpötila

TDd

K

Absoluuttinen kastepistelämpötila

TSC

K

Jäähdytetyn ilman lämpötila

Tref

K

Paloilman vertailulämpötila (298K (25 °C))

TSCRef

K

Jäähdytetyn ilman vertailulämpötila

VAIRD

m3/h

Imuilman tilavuusvirta (kuiva)

VAIRW

m3/h

Imuilman tilavuusvirta (märkä)

VDIL

m3

Hiukkasten keruussa käytettävien suodattimien läpi kulkevan laimennusilmanäytteen tilavuus

VDILW

m3/h

Imuilman massavirta (märkä)

VEDFW

m3/h

Ekvivalentti laimennetun pakokaasun tilavuus (märkä)

VEXHD

m3/h

Pakokaasun tilavuusvirta (kuiva)

VEXHW

m3/h

Pakokaasun tilavuusvirta (märkä)

VSAM

m3

Hiukkasnäytteenottosuodattimien kautta kulkevan näytteen tilavuus

VTOTW

m3/h

Laimennetun pakokaasun tilavuus (märkä)

WF

—

Painotuskerroin

WFE

—

Tehollinen painotuskerroin

2.   TESTAUSOLOSUHTEET

2.1.   Yleiset vaatimukset

Kaikkien tilavuuksien ja volymetristen virtausnopeuksien on ilmoitettava suhteessa seuraaviin arvoihin: 273 K (0 °C) ja 101,3 kPa.

2.2.   Moottorin testausolosuhteet

2.2.1.   Mitataan moottorin imuilman absoluuttinen lämpötila Ta , kelvineinä ilmaistuna ja kuiva ilmanpaine ps , kPa:na ilmaistuna sekä määritetään parametri fa noudattaen seuraavia määräyksiä:

 

Vapaasti hengittävät ja mekaanisesti ahdetut moottorit:

Formula

 

Turboahdetut moottorit imuilman jäähdytyksellä tai ilman imuilman jäähdytystä:

Formula

2.2.2.   Testin kelpoisuus

Jotta testi voidaan katsoa kelpoiseksi, parametrin ƒa on täytettävä seuraava ehto:

0,96 ≤ fa ≤ 1,06

2.2.3.   Ahtoilman jäähdytyksellä varustetut moottorit

Ahtoilman lämpötila kirjataan, ja sen on oltava ilmoitetulla nimellisnopeudella ja täydellä kuormalla ± 5 K:n sisällä valmistajan ilmoittamasta ahtoilman enimmäislämpötilasta. Jäähdytysnesteen lämpötilan on oltava vähintään 293 K (20 °C).

Jos käytetään testauslaitoksen järjestelmää tai ulkoista puhallinta, ahtoilman lämpötilan on oltava ilmoitetun enimmäistehon kierrosnopeudella ja täydellä kuormalla ± 5 K:n sisällä valmistajan ilmoittamasta ahtoilman enimmäislämpötilasta. Ahtoilman jäähdyttimen jäähdytysnesteen lämpötilaa ja jäähdytysnesteen virtausta edellä tarkoitetussa asetuspisteessä ei saa muuttaa koko testisyklin aikana. Ahtoilman jäähdyttimen tilavuus määritetään hyvien teknisten käytänteiden ja ajoneuvojen tai koneiden tyypillisten käyttötarkoitusten perusteella.

Ahtoilman jäähdyttimen asetukset voidaan vaihtoehtoisesti tehdä tammikuussa 1995 julkaistun standardin SAE J 1937 mukaisesti.

2.3.   Moottorin ilman imujärjestelmä

Testimoottorin on oltava varustettu sellaisella ilman imujärjestelmällä, joka rajoittaa ilman imun ± 300 Pa:n sisään valmistajan puhtaalle ilmanpuhdistimelle ilmoittamasta arvosta sellaisissa valmistajan ilmoittamissa moottorin käyttöolosuhteissa, jotka johtavat suurimpaan mahdolliseen ilmavirtaan. Rajoitukset on asetettava nimellisnopeudella ja täydellä kuomalla. Testauslaitoksen järjestelmää voidaan käyttää sillä edellytyksellä, että se vastaa täysin moottorin todellisia käyttöolosuhteita.

2.4.   Moottorin pakojärjestelmä

Testimoottorin on oltava varustettu pakojärjestelmällä, jonka vastapaine on ± 650 Pa:n sisällä valmistajan ilmoittamasta arvosta niissä moottorin käyttöolosuhteissa, jotka johtavat suurimpaan ilmoitettuun tehoon.

Jos moottorissa on pakokaasujen jälkikäsittelylaite, pakoputken halkaisijan on oltava sama kuin käytössä olevissa laitteissa vähintään neljää pakoputken halkaisijaa vastaavalla pituudella virtaussuuntaa vastaan jälkikäsittelylaitteen sisältävän paisuntakammion sisääntuloaukosta lähtien. Etäisyyden pakosarjan laipasta tai turboahtimen poistoaukolta jälkikäsittelylaitteeseen on oltava sama kuin moottorikokoonpanossa tai sen on oltava valmistajan ilmoittamien, etäisyyttä koskevien eritelmien mukainen. Pakokaasujen vastapaineen tai rajoituksen on oltava edellä mainittujen kriteerien mukainen, ja se voidaan asettaa venttiilillä. Jälkikäsittelysäiliö voidaan poistaa harjoitustestien ja moottorin määrityskäytön ajaksi ja korvata vastaavalla epäaktiivista katalyytin kantajaa sisältävällä säiliöllä.

2.5.   Jäähdytysjärjestelmä

Valmistajan on määriteltävä moottorin jäädytysjärjestelmä, joka on riittävän tehokas pitämään moottorin normaalissa käyttölämpötilassa.

2.6.   Voiteluöljy

Käytettävän voiteluöljyn eritelmät on kirjattava ja esitettävä testitulosten yhteydessä.

2.7.   Testipolttoaine

Testipolttoaineena on käytettävä polttoainetta, joka ilmoitetaan liitteessä 6 kutakin teholuokkaa varten seuraavasti:

 

liitteen 6 taulukossa 1 teholuokille D–G,

 

liitteen 6 taulukossa 2 teholuokille H–K,

 

liitteen 6 taulukossa 3 teholuokille L–P.

 

Teholuokissa H–K voidaan vaihtoehtoisesti käyttää liitteen 6 taulukossa 1 määriteltyä vertailupolttoainetta.

 

Kokeessa käytettävän vertailupolttoaineen setaaniluku ja rikkipitoisuus on kirjattava liitteen 2 lisäyksen 1 kohtaan 1.1.

Polttoaineen lämpötilan ruiskupumpun sisääntulossa on oltava 306—316 K (33—43 °C).

3.   TESTIN KULKU (NRSC-TESTI)

3.1.   Dynamometrin asetusten määrittäminen

Yksittäisten päästömittausten perustana käytetään säännön nro 120 mukaista korjaamatonta jarrutehoa.

Testauksen aikana tarvittavat apulaitteet on asennettava liitteessä 7 esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

Jos apulaitteita ei ole poistettu, niiden testinopeuksilla käyttämä teho on määritettävä dynamometrin asetusten laskemiseksi paitsi, jos kyseiset apulaitteet ovat olennainen osa moottoria (esimerkiksi ilmajäähdytteisten moottoreiden jäähdytystuulettimet).

Imurajoituksen ja pakoputken vastapaineen asetukset on säädettävä valmistajan ilmoittamiin ylärajoihin kohtien 2.3 ja 2.4 mukaisesti.

Suurimmat vääntömomenttiarvot vaadituilla testinopeuksilla on määritettävä kokeilemalla, jotta voidaan laskea vääntömomenttiarvot vaadituille testimoodeille. Valmistajan on ilmoitettava suurin vääntömomentti testinopeuksilla sellaisten moottoreiden osalta, joita ei ole suunniteltu käytettäväksi tietyn täyden kuormituksen vääntömomenttikäyrän alueen yläpuolella.

Moottorin asetus kutakin testimoodia varten lasketaan seuraavalla kaavalla:

Formula

Jos suhde

Formula

tyyppihyväksyntäviranomainen voi verifioida P AE:n arvon.

3.2.   Näytteenottosuodattimien valmistelu

Jokainen suodatin(pari) on sijoitettava paikoilleen vähintään tuntia ennen testiä suljettuun, mutta sinetöimättömään petrimaljaan ja asetettava punnituskammioon vakautumista varten. Vakautumisajan lopussa jokainen suodatin(pari) on punnittava ja taarapaino merkittävä muistiin. Suodatin(pari) on sen jälkeen varastoitava suljettuun petrimaljaan tai suodatintelineeseen, kunnes sitä tarvitaan testaukseen. Ellei suodatinta (suodatinparia) käytetä kahdeksan tunnin kuluessa siitä, kun se on poistettu punnituskammiosta, se on punnittava uudelleen ennen käyttöä.

3.3.   Mittauslaitteiston asentaminen

Instrumentit ja näytteenottimet on asennettava vaatimusten mukaisesti. Jos käytössä on pakokaasun laimennuksen täysvirtauslaimennusjärjestelmä, pakoputki on liitettävä järjestelmään.

3.4.   Laimennusjärjestelmän ja moottorin käynnistys

Laimennusjärjestelmä ja moottori tulee käynnistää ja lämmittää, kunnes kaikki lämpötilat ja paineet ovat vakautuneet täydellä kuormituksella ja nimelliskierrosnopeudella (kohta 3.6.2).

3.5.   Laimennussuhteen säätäminen

Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmä käynnistetään ja pidetään käynnissä ohitustilassa yhden suodattimen menetelmässä (valinnaista monen suodattimen menetelmässä). Laimennusilman hiukkasten taustataso voidaan määrittää johtamalla laimennusilmaa hiukkassuodattimien läpi. Jos käytetään suodatettua laimennusilmaa, yksi mittaus voidaan tehdä milloin tahansa ennen testiä, sen aikana tai sen jälkeen. Jos laimennusilmaa ei suodateta, mittaus on tehtävä yhdelle koko testin aikana otetulle näytteelle.

Laimennusilma on säädettävä siten, että suodattimen pinnan lämpötila on kussakin testimoodissa 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä. Kokonaislaimennussuhteen on oltava vähintään neljä.

Huom: Kun käytetään erillisten moodien syklejä, teholuokassa K ja sitä pienemmissä teholuokissa suodattimen lämpötila voidaan pitää enimmäislämpötilassa 325 K (52 °C) tai tätä alhaisempana lämpötila-alueen 42 °C–52 °C sijasta.

Yhden tai monen suodattimen menetelmissä suodattimen läpi kulkevan näytteen massavirran suhde laimennettuun pakokaasumassavirtaan on pidettävä vakiona täysvirtausjärjestelmissä kaikissa moodeissa. Massasuhteen on pysyttävä ± 5 prosentin rajoissa moodin keskiarvoon nähden, paitsi kunkin moodin 10 ensimmäisen sekunnin aikana sellaisissa järjestelmissä, joissa ei ole ohitusmahdollisuutta. Osavirtauslaimennusjärjestelmissä, joissa käytetään yhden suodattimen menetelmää, suodattimen läpi kulkevan massavirran on pysyttävä ± 5 prosentin rajoissa moodin keskiarvoon nähden, paitsi kunkin moodin 10 ensimmäisen sekunnin aikana sellaisissa järjestelmissä, joissa ei ole ohitusmahdollisuutta.

Järjestelmissä, joissa CO2:n ja NOx:n pitoisuutta valvotaan, CO2:n tai NOx:n pitoisuus laimennusilmassa on mitattava jokaisen testin alussa ja lopussa. Ennen testiä ja sen jälkeen mitattujen laimennusilman CO2:n tai NOx:n taustapitoisuuksien on oltava 100 ppm:n (CO2) ja 5 ppm:n (NOx) sisällä toisistaan.

Kun käytetään laimennetun pakokaasun analyysijärjestelmää, merkitykselliset taustapitoisuudet on määritettävä ottamalla laimennusilmaa näytteeksi näytepussiin koko testisarjan kestoajan.

Jatkuva (ei näytepussia) taustapitoisuus mitataan vähintään kolmessa kohdassa eli alussa, lopussa ja lähellä syklin keskikohtaa, ja näistä lasketaan keskiarvo. Valmistajan pyynnöstä taustamittaukset voidaan jättää tekemättä.

3.6.   Analysaattoreiden tarkastus

Päästöanalysaattorit on nollattava ja kohdistettava.

3.7.   Testisykli

3.7.1.   Koneiden erittely kohtien 1.1–1.3 mukaisesti

3.7.1.1.   Eritelmä A

Tämän säännön kohdissa 1.1 ja 1.2 tarkoitettujen moottoreiden osalta testimoottorin dynamometrikäytössä on noudatettava liitteen 5 kohdan 1.1 alakohdassa a tarkoitettua 8 erillisen moodin sykliä (1).

Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää liitteen 5 kohdan 1.2 alakohdassa a tarkoitettua vastaavaa 9-moodista porrastettujen moodien sykliä. Tässä tapauksessa sykli on suoritettava liitteen 4B kohdan 7.8.2 mukaisesti eikä noudattaen kohtien 3.7.2–3.7.6 menettelyjä.

3.7.1.2.   Eritelmä B

Tämän säännön kohdassa 1.3 tarkoitettujen moottoreiden osalta testimoottorin dynamometrikäytössä on noudatettava liitteen 5 kohdan 1.1 alakohdassa b tarkoitettua 5 erillisen moodin sykliä (2).

Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää liitteen 5 kohdan 1.2 alakohdassa b tarkoitettua 5-moodista porrastettujen moodien sykliä. Tässä tapauksessa sykli on suoritettava liitteen 4B kohdan 7.8.2 mukaisesti eikä noudattaen kohtien 3.7.2–3.7.6 menettelyjä.

Kuormitusarvot ovat moottorin perustehoa vastaavasta vääntömomentista laskettuja prosentuaalisia arvoja; moottorin perusteho määritellään suurimmaksi käytettävissä olevaksi tehoksi säädettävän tehojakson aikana, jossa moottoria voidaan käyttää rajoittamattoman tuntimäärän ajan vuodessa ilmoitetuissa olosuhteissa, kun huolto suoritetaan ilmoitetuin väliajoin ja valmistajan määräämällä tavalla.

3.7.2.   Moottorin vakioiminen

Moottorin ja järjestelmän lämmittämisen on tapahduttava suurimmalla kierrosnopeudella ja vääntömomentilla moottorin parametrien vakauttamiseksi valmistajan suositusten mukaisiksi.

Huom: Vakioimisajan tarkoituksena on myös estää pakokaasujärjestelmään aikaisemmista testeistä jääneiden kertymien vaikutus. Testikohtien välissä on myös oltava vakautumisaika vaikutusten minimoimiseksi kohdasta toiseen siirryttäessä.

3.7.3.   Testisarja

Testisarja käynnistetään. Testi on suoritettava edellä mainittujen testisyklien moodinumeroiden osoittamassa järjestyksessä.

Alun ylimenoajan jälkeen testisyklin kunkin moodin aikana kierrosnopeus on pidettävä ± 1 prosentin tai ± 3 min–1:n rajoissa nimelliskierrosnopeudesta riippuen siitä, kumpi on suurempi, paitsi joutokäynnissä, jonka on oltava valmistajan ilmoittamien toleranssien rajoissa. Vääntömomentti on pidettävä sellaisena, että keskiarvo sinä aikana, jona mittauksia tehdään, pysyy ± 2 prosentin rajoissa suurimmasta vääntömomentista testausnopeudella.

Näytteenottoajan on kussakin mittauskohdassa oltava vähintään kymmenen minuuttia. Jos jotakin konetta varten vaaditaan pitempiä näytteenottoaikoja, jotta saadaan riittävä hiukkasmassa mittaussuodattimeen, testimoodin kestoa voidaan pidentää tarpeen mukaan.

Testimoodin pituus on kirjattava ja siitä on raportoitava.

Pakokaasupäästöjen pitoisuusarvot on mitattava ja kirjattava testimoodin viimeisten kolmen minuutin ajalta.

Hiukkasnäytteenottoa ja kaasupäästöjen mittausta ei saa aloittaa ennen kuin moottori on vakautunut sille tasolle, jolla vakautuminen valmistajan ilmoituksen mukaan saavutetaan, ja niiden on päätyttävä samanaikaisesti.

Polttoaineen lämpötila on mitattava polttoaineen ruiskutuspumpun imun kohdalta tai valmistajan määrittelemällä tavalla, ja mittauspaikka on merkittävä muistiin.

3.7.4.   Analysaattorin vaste

Analysaattorien tulokset on tallennettava nauhapiirturille tai mitattava vastaavalla tiedonkeruujärjestelmällä pakokaasun virratessa analysaattorin läpi ainakin kunkin testimoodin kolmen viimeisen minuutin aikana. Jos laimennetun CO:n ja CO2:n mittaamiseen käytetään pussinäytteenottoa (ks. liitteen 4B lisäyksen 1 kohta 1.4.4), näyte on pussitettava kunkin testimoodin viimeisten kolmen minuutin aikana ja pussinäyte on analysoitava ja tulokset tallennettava.

3.7.5.   Hiukkasten kerääminen

Hiukkasnäytteiden otto voi tapahtua joko yhden suodattimen menetelmällä tai monen suodattimen menetelmällä (ks. liitteen 4A lisäyksen 1 kohta 1.5). Koska menetelmien tulokset saattavat poiketa hieman toisistaan, käytetty menetelmä on ilmoitettava tulosten yhteydessä.

Yhden suodattimen menetelmää käytettäessä testisyklimenettelyssä määritellyt painotuskertoimet on otettava huomioon näytteenoton aikana säätämällä vastaavasti näytteiden virtausnopeutta ja/tai näytteenottoaikaa.

Näyte on otettava kussakin moodissa mahdollisimman myöhään. Näytteidenottoajan testimoodia kohti täytyy olla ainakin 20 sekuntia yhden suodattimen menetelmässä ja ainakin 60 sekuntia monen suodattimen menetelmässä. Ilman ohitusmahdollisuutta toimivissa järjestelmissä näytteenottoajan testimoodia kohti täytyy olla ainakin 60 sekuntia sekä yhden suodattimen että monen suodattimen menetelmässä.

3.7.6.   Moottorin tila

Moottorin kierrosnopeus ja kuormitus, imuilman lämpötila, polttoainevirtaus ja ilma- tai pakokaasuvirta on mitattava kunkin testimoodin kohdalla heti, kun moottori on vakautettu.

Jos pakokaasuvirran mittaus tai paloilman ja polttoaineenkulutuksen mittaus ei ole mahdollista, se on laskettavissa käyttämällä hiilen ja hapen tasapainomenetelmää (ks. liitteen 4A lisäyksen 1 kohta 1.2.3).

Kaikki laskemista varten tarvittavat lisätiedot on kirjattava (ks. liitteen 4A lisäyksen 3 kohdat 1.1 ja 1.2).

3.8.   Analysaattorien uusintatarkastus

Päästötestin jälkeen käytetään nollakaasua ja samaa vertailukaasua uusintatarkastusta varten. Testiä pidetään hyväksyttävänä, jos näiden kahden mittauksen tulosten välinen ero on alle 2 prosenttia.

4.   TESTIN KULKU (NRTC-TESTI)

4.1.   Johdanto

Työkoneiden muuttuvatilainen testisykli (NRTC) on esitetty liitteessä 5 normalisoitujen nopeus- ja vääntömomenttiarvojen sekunneittain etenevänä sarjana, jota voidaan soveltaa kaikkiin tämän säännön soveltamisalaan kuuluviin dieselmoottoreihin. Jotta testi voidaan tehdä moottorin testikammiossa, normalisoidut arvot muunnetaan testattavan yksittäisen moottorin todellisiksi arvoiksi moottorin kartoituskäyrän mukaan. Tätä muuntamista kutsutaan denormalisoinniksi ja sen avulla määriteltyä testisykliä testattavan moottorin viitesykliksi. Testisykli suoritetaan testikammiossa näillä nopeuden ja vääntömomentin viitearvoilla, ja nopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäarvot kirjataan. Testin kulun validoimiseksi testin päätyttyä tehdään regressioanalyysi kierrosnopeuden ja vääntömomentin viitearvojen ja takaisinkytkentäarvojen välillä.

4.1.1.   Estolaitteiden tai irrationaalisten päästöjenrajoitusstrategioiden käyttö on kielletty.

4.2.   Moottorin kartoitusmenettely

Kun suoritetaan NRTC-testi testikammiossa, ennen testisykliä on tehtävä moottorin kartoitus kierrosnopeus- ja vääntömomenttikäyrän määrittämiseksi.

4.2.1.   Kartoitusnopeusalueen määrittäminen

Suurin ja pienin kartoitusnopeus määritetään seuraavasti:

Pienin kartoitusnopeus

=

joutokäynti

Suurin kartoitusnopeus

=

n hi × 1,02 tai kierrosnopeus, jossa täyden kuormituksen vääntömomentti putoaa nollaan, sen mukaan, kumpi nopeus on pienempi (jossa nhi on suuri kierrosnopeus, millä tarkoitetaan suurinta moottorin kierrosnopeutta, jolla saavutetaan 70 prosenttia nimellistehosta).

4.2.2.   Moottorin kartoituskäyrä

Moottori on lämmitettävä enimmäisteholla moottorin muuttujien vakauttamiseksi moottorin valmistajan suositusten ja hyvien teknisten käytänteiden mukaisesti. Kun moottori on vakautettu, moottorin kartoitus suoritetaan seuraavasti:

4.2.2.1.   Muuttuvatilainen kartoitus

a)

Moottori irrotetaan kuormasta ja sitä käytetään joutokäyntinopeudella.

b)

Moottoria käytetään ruiskutuspumpun täyskuormitusasennossa alimmalla kartoitusnopeudella.

c)

Moottorin kierrosnopeutta nostetaan alimmasta kartoitusarvosta ylimpään kartoitusarvoon keskimäärin 8 ± 1 min–1/s nopeudella. Moottorin nopeus- ja vääntömomenttipisteet on kirjattava ja näytteenottotaajuuden on oltava vähintään yksi piste sekunnissa.

4.2.2.2.   Vaiheittainen kartoitus

a)

Moottori irrotetaan kuormasta ja sitä käytetään joutokäyntinopeudella.

b)

Moottoria käytetään ruiskutuspumpun täyskuormitusasennossa alimmalla kartoitusnopeudella.

c)

Moottorin käydessä täydellä kuormituksella pidetään yllä alinta kartoitusnopeutta vähintään 15 sekunnin ajan ja viimeisten 5 sekunnin keskimääräinen vääntömomentti kirjataan. Suurimman vääntömomentin käyrä pienimmästä kartoitusnopeudesta suurimpaan kartoitusnopeuteen määritetään kasvattamalla nopeutta vaiheittain korkeintaan 100 ± 20 min–1 kerrallaan. Kutakin testipistettä pidetään yllä vähintään 15 sekunnin ajan ja viimeisten 5 sekunnin keskimääräinen vääntömomentti kirjataan.

4.2.3.   Kartoituskäyrän luominen

Kaikki kohdan 4.2.2 mukaisesti kirjatut datapisteet on yhdistettävä pisteiden välisen lineaarisen interpoloinnin avulla. Tästä saatava vääntömomenttikäyrä on kartoituskäyrä, ja sen avulla muunnetaan liitteessä 5 kuvatun moottorin dynamometriajon normalisoidut vääntömomenttiarvot testisyklin todellisiksi vääntömomenttiarvoiksi kohdan 4.3.3 mukaisesti.

4.2.4.   Vaihtoehtoiset kartoitusmenetelmät

Jos valmistaja katsoo, että edellä mainitut kartoitusmenetelmät eivät ole turvallisia tai että ne eivät edusta jonkin moottorin ominaisuuksia, voidaan käyttää muita kartoitusmenetelmiä. Vaihtoehtoisten menetelmien on täytettävä määriteltyjen kartoitusmenetelmien tarkoitus suurimman käytettävissä olevan vääntömomentin määrittämiseksi kaikilla testisyklien aikana saavutettavilla kierrosnopeuksilla. Osapuolten on hyväksyttävä poikkeaminen tässä kohdassa ilmoitetuista kartoitusmenetelmistä turvallisuuteen tai edustavuuteen liittyvistä syistä sekä vaihtoehtoisen menettelyn perustelut. Vääntömomenttikäyrää ei kuitenkaan saa milloinkaan suorittaa rajoitettujen tai turboahdettujen moottoreiden osalta moottorin kierrosnopeutta laskemalla.

4.2.5.   Testien toistaminen

Moottoria ei tarvitse kartoittaa ennen jokaista testisykliä. Moottori on uudelleenkartoitettava ennen testisykliä, jos

a)

edellisestä kartoituksesta on kulunut kohtuuttoman pitkä aika asiantuntijan harkinnan mukaisesti tai

b)

moottoriin on tehty fyysisiä muutoksia tai uudelleenkalibrointeja, jotka saattavat vaikuttaa moottorin suorituskykyyn.

4.3.   Viitetestisyklin muodostaminen

4.3.1.   Viitenopeus

Viitenopeus (n ref) vastaa liitteessä 5 esitetyissä moottorin dynamometrisäädöissä eriteltyjä 100 prosentin normalisoituja nopeusarvoja. Viitenopeuden denormalisoinnin seurauksena saatava todellinen moottorisykli on suurelta osin riippuvainen oikean viitenopeuden valinnasta. Viitenopeus määritellään seuraavalla kaavalla:

Formula

(Suuri kierrosnopeus on suurin moottorin kierrosnopeus, jolla saavutetaan 70 prosenttia nimellistehosta, ja pieni kierrosnopeus on alhaisin moottorin kierrosnopeus, jolla saavutetaan 50 prosenttia nimellistehosta.)

Jos mitattu viitenopeus on ± 3 prosentin tarkkuudella valmistajan ilmoittama viitenopeus, ilmoitettua viitenopeutta voidaan käyttää päästötestissä. Jos toleranssi ylittyy, päästötestissä on käytettävä mitattua viitenopeutta. (Tämä vastaa standardia ISO 8178-11:2006.)

4.3.2.   Kierrosnopeuden denormalisointi

Kierrosnopeus denormalisoidaan seuraavan kaavan avulla:

Formula

4.3.3.   Moottorin vääntömomentin denormalisointi

Liitteessä 5 annettujen moottorin dynamometrisäätöjen vääntömomenttiarvot normalisoidaan vastaavan kierrosnopeuden enimmäisvääntömomentiksi. Viitesyklin vääntömomenttiarvot denormalisoidaan seuraavasti kohdan 4.2.2 mukaisesti määritetyn kartoituskäyrän avulla:

Formula

kohdassa 4.3.2 määritetyn vastaavan todellisen nopeuden osalta.

4.3.4.   Esimerkki denormalisoinnista

Tässä esimerkissä denormalisoidaan seuraava testipiste:

% speed= 43 prosenttia

% torque= 82 prosenttia

Oletetaan seuraavat arvot:

referencespeed= 2 200 min–1

idlespeed= 600 min–1

jolloin tulokseksi saadaan

Formula

jossa kartoituskäyrältä saatu suurin vääntömomentti moottorin kierrosnopeudella 1 288 min–1 on 700 Nm

Formula

4.4.   Dynamometri

4.4.1.   Kuormitusanturia käytettäessä vääntömomenttisignaali on siirrettävä moottorin akseliin ja dynamometrin inertia on otettava huomioon. Moottorin todellinen vääntömomentti on kuormitusaturista luettu vääntömomentti lisättynä kulmakiihtyvyydellä kerrotulla jarrun hitausmomentilla. Ohjausjärjestelmän on tehtävä tämä laskutoimitus tosiaikaisesti.

4.4.2.   Jos moottori testataan pyörrevirtadynamometrillä, suositellaan, että niiden pisteiden lukumäärä, joissa erotusImage on pienempi kuin – 5 prosenttia suurimmasta vääntömomentista, on korkeintaan 30 (T sp on haluttu vääntömomentti, nsp on moottorin kierrosnopeuden derivaatta ja ΘD on pyörrevirtadynamometrin pyörimisinertia).

4.5.   Päästötestin kulku

Testisarjan etenemistä kuvataan seuraavassa vuokaaviossa:

Image

Ennen mittaussykliä voidaan tarvittaessa ajaa yksi tai useampi harjoitussykli moottorin, testikammion ja päästöjärjestelmien tarkastamiseksi.

4.5.1.   Näytteenottosuodattimien valmistelu

Jokainen suodatin on sijoitettava vähintään tuntia ennen testiä petrimaljaan, joka on suojattu pölykontaminaatiolta mutta jossa ilma voi vaihtua, ja asetettava punnituskammioon vakautusta varten. Vakautusajan lopussa jokainen suodatin on punnittava ja paino on merkittävä muistiin. Tämän jälkeen suodatin varastoidaan suljettuun petrimaljaan tai tiiviisti suljettuun suodattimenpitimeen siihen asti, kunnes sitä tarvitaan testauksessa. Suodatin on käytettävä kahdeksan tunnin kuluessa punnituskammiosta poistamisesta. Taarapaino on kirjattava.

4.5.2.   Mittauslaitteiston asentaminen

Instrumentit ja näytteenottimet on asennettava vaatimusten mukaisesti. Täysvirtauslaimennusjärjestelmään on liitettävä ulosvirtausputki.

4.5.3.   Laimennusjärjestelmän käynnistäminen

Laimennusjärjestelmä käynnistetään. Täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennetun pakokaasun kokonaisvirta tai osavirtauslaimennusjärjestelmän läpi kulkeva laimennettu pakokaasuvirta säädetään siten, ettei järjestelmään kondensoidu vettä ja suodattimen pinnan lämpötila on 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä.

4.5.4.   Hiukkasten keräysjärjestelmän käynnistäminen

Hiukkasnäytteen keräysjärjestelmä käynnistetään ja asetetaan ohitusasentoon. Laimennusilman taustahiukkastaso voidaan määrittää ottamalla näyte laimennusilmasta ennen pakokaasun sisääntuloa laimennustunneliin. Taustahiukkasnäyte olisi parasta kerätä muuttuvatilaisen syklin aikana, jos käytettävissä on toinen hiukkasnäytejärjestelmä. Muussa tapauksessa voidaan käyttää samaa hiukkasnäytejärjestelmää, jota käytetään muuttuvatilaisen syklin hiukkasnäytteen keräämiseen. Jos käytetään suodatettua laimennusilmaa, voidaan tehdä yksi mittaus ennen testiä tai sen jälkeen. Jos laimennusilmaa ei suodateta, mittaukset tehdään ennen testiä sekä sen jälkeen ja lasketaan tulosten keskiarvo.

4.5.5.   Analysaattoreiden tarkastus

Päästöanalysaattorit on nollattava ja kohdistettava. Jos käytetään näytepusseja, ne on tyhjennettävä.

4.5.6.   Jäähdytysvaatimukset

Jäähdytys voi olla luonnollinen tai pakotettu. Jos käytetään pakotettua jäähdytystä, on suunniteltava hyvää teknistä käytäntöä noudattaen järjestelmät, jotka siirtävät jäähdytysilmaa moottoriin tai jäähdytysöljyä moottorin voitelujärjestelmään tai jotka poistavat lämpöä jäähdytysnesteestä moottorin jäähdytysjärjestelmän kautta tai lämpöä pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmästä. Jos käytetään pakotettua jälkikäsittelyjärjestelmän jäähdytystä, jäähdytysilmaa ei saa syöttää ennen kuin jälkikäsittelyjärjestelmä on jäähtynyt katalyyttista aktivoitumislämpötilaansa viileämmäksi. Jäähdytysmenetelmää, jonka seurauksena päästöt eivät ole edustavia, ei saa käyttää.

Kylmä käynnistys -syklin pakokaasujen päästötesti voi alkaa jäähdytyksen jälkeen vain, kun moottoriöljyn, jäähdytysnesteen ja jälkikäsittelyn lämpötila on vakautunut lämpötilaan 20–30 °C vähintään viideksitoista minuutiksi.

4.5.7.   Syklin kulku

4.5.7.1.   Kylmä käynnistys -sykli

Testisarja alkaa kylmä käynnistys -syklillä jäähdytyksen päätyttyä, kun kaikki kohdassa 4.5.6 esitetyt vaatimukset täyttyvät.

Moottori käynnistetään valmistajan omistajan käsikirjassa suositteleman käynnistysmenetelmän mukaisesti käyttämällä joko vakiokäynnistysmoottoria tai dynamometria.

Heti kun moottorin katsotaan käynnistyneen, käynnistetään ”vapaan joutokäynnin” ajastin. Moottorin annetaan olla vapaasti joutokäynnillä kuormittamattomana 23 ± 1 sekuntia. Moottorin muuttuvatilainen testisykli aloitetaan siten, että syklin ensimmäinen muu kuin joutokäyntikirjaus tapahtuu ajassa 23 ± 1 sekuntia. Vapaa joutokäyntiaika sisältyy aikaan 23 ± 1 sekuntia.

Testi on suoritettava liitteessä 5 vahvistetun viitesyklin mukaisesti. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin ohjauksen asetuspisteiden määritystaajuuden on oltava 5 Hz tai suurempi (suositus: 10 Hz). Asetuspisteet lasketaan lineaarisesti interpoloimalla viitesyklin 1 Hz:n asetusarvojen välillä. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentä on kirjattava testisyklin aikana vähintään kerran sekunnissa, ja signaalit voidaan suodattaa elektronisesti.

4.5.7.2.   Analysaattorin vaste

Mittauslaitteisto on käynnistettävä samanaikaisesti moottorin käynnistämisen kanssa, ja

a)

aloitettava laimennusilman keräys tai analysointi, jos käytetään täysivirtauslaimennusjärjestelmää,

b)

aloitettava raakapakokaasun tai laimennetun pakokaasun keräys ja analysointi riippuen käytettävästä menetelmästä,

c)

aloitettava laimennetun pakokaasun määrän sekä tarvittavien lämpötilojen ja paineiden mittaaminen,

d)

aloitettava pakokaasun massavirran tallentaminen, jos käytetään raakapakokaasun analysointia,

e)

aloitettava dynamometrin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentätietojen kirjaaminen.

Jos käytetään raakapakokaasun mittausta, päästöpitoisuuksia (HC, CO ja NOx) ja pakokaasun massavirtaa on mitattava jatkuvasti ja tulokset on tallennettava tietokonejärjestelmään vähintään 2 Hz:n taajuudella. Kaikki muut tiedot voidaan kirjata vähintään 1 Hz:n näytteenottotaajuudella. Analogisten analysaattoreiden vaste on kirjattava, ja kalibrointitietoja voidaan soveltaa online- tai offline-tilassa tietojen arvioinnin aikana.

Jos käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, HC- ja NOx-pitoisuuksia on mitattava jatkuvasti laimennustunnelissa vähintään 2 Hz:n taajuudella. Keskimääräiset pitoisuudet määritetään integroimalla analysaattorin signaalit testisyklin ajalta. Järjestelmän vasteaika saa olla enintään 20 sekuntia, ja se on tarvittaessa koordinoitava CVS:n virtauksen muutosten ja näytteenottoajan/testisyklin poikkeamien kanssa. CO- ja CO2–pitoisuudet määritetään integroimalla tai analysoimalla syklin aikana näytepussiin kerätyt pitoisuudet. Pilaavien aineiden pitoisuudet laimennusilmassa määritetään integroimalla tai keräämällä taustapussiin. Kaikki muut mitattavat parametrit kirjataan tekemällä mittaus vähintään kerran sekunnissa (1 Hz).

4.5.7.3.   Hiukkasnäytteiden ottaminen

Moottorin käynnistyessä hiukkasten keräämisjärjestelmä on vaihdettava ohitustilasta hiukkasten keräämistilaan.

Jos käytetään osavirtauslaimennusjärjestelmää, näytepumput on säädettävä siten, että virtaama hiukkasten näyteanturin tai siirtoputken läpi pidetään suhteutettuna pakokaasun massavirtaan.

Jos käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, näytepumput on säädettävä siten, että virtaama hiukkasten näyteanturin tai siirtoputken läpi pidetään ± 5 prosentin tarkkuudella asetetun virtauksen suuruisena. Jos virtauksen kompensaatiota (eli näytevirtauksen suhteellista säätöä) käytetään, on osoitettava, että päätunnelin virtauksen suhde hiukkasten näytevirtaukseen vaihtelee enintään ± 5 prosenttia asetusarvostaan (paitsi näytteenkeruun 10 ensimmäisen sekunnin aikana).

Huom: Kaksoislaimennustoiminnassa näytevirta on näytesuodattimien virtauksen ja toisiolaimennusilman virtauksen välinen nettoero.

Keskimääräinen lämpötila ja paine kaasu- tai virtausmittareiden sisääntulossa on kirjattava. Jos asetettua virtausta ei voida säilyttää koko syklin ajan (± 5 prosentin tarkkuudella) suodattimen suuren hiukkaskuormituksen vuoksi, testi ei ole pätevä. Testi on suoritettava uudelleen käyttäen pienempää virtausta ja/tai halkaisijaltaan suurempaa suodatinta.

4.5.7.4.   Moottorin sammuminen kylmä käynnistys -syklin aikana

Jos moottori sammuu milloin tahansa kylmä käynnistys -testisyklin aikana, moottori on esivakioitava ja käynnistettävä uudelleen, ja jäähdytysmenettely on toistettava. Lopuksi moottori on käynnistettävä uudelleen ja testi toistettava. Jos jossakin tarvittavista testilaitteista esiintyy vika testisyklin aikana, testi ei ole pätevä.

4.5.7.5.   Kylmä käynnistys -syklin jälkeiset toimet

Kun testin kylmä käynnistys -sykli on suoritettu kokonaan, pakokaasun massavirran ja laimennetun pakokaasun tilavuuden mittaus lopetetaan ja kaasun virtaus näytepusseihin sekä hiukkasnäytepumppu pysäytetään. Integroiduissa analysointijärjestelmissä näytteenoton on jatkuttava, kunnes järjestelmän vasteajat ovat kuluneet umpeen.

Mahdollisten keräyspussien pitoisuudet on analysoitava mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään 20 minuutin kuluttua testisyklin päättymisestä.

Päästötestin jälkeen analysaattoreille tehdään uusintatarkastus nollakaasulla ja samalla vertailukaasulla. Testi katsotaan hyväksyttäväksi, jos ennen testiä ja testin jälkeen saatujen tulosten ero on alle 2 prosenttia vertailukaasun arvosta.

Hiukkassuodattimet on palautettava punnituskammioon viimeistään tunnin kuluttua testin päättymisestä. Niitä on vakioitava vähintään tunnin ajan petrimaljassa, joka on suojattu pölykontaminaatiolta ja jossa ilma voi vaihtua, minkä jälkeen ne punnitaan. Suodattimien kokonaispaino kirjataan.

4.5.7.6.   Lämmin seisontajakso

Välittömästi moottorin sammuttamisen jälkeen moottorin mahdolliset jäähdytystuulettimet mahdollinen CVS-puhallin pysäytetään (tai kytketään pakokaasujärjestelmä irti CVS:stä).

Annetaan moottorin vakautua 20 ± 1 minuutin pituisen seisontajakson ajan. Valmistellaan moottori ja dynamometri lämmin käynnistys -testiä varten. Yhdistetään tyhjennetyt näytteenottopussit laimennetun pakokaasun ja laimennusilman näytteenottojärjestelmiin. Käynnistetään CVS (jos käytössä tai ei vielä toiminnassa) tai yhdistetään pakokaasujärjestelmä CVS:ään (jos kytketty irti). Käynnistetään näytepumput (paitsi hiukkasnäytepumput), moottorin jäähdytystuulettimet ja tiedonkeräysjärjestelmä.

Mahdollisen vakiotilavuuskerääjän lämmönvaihdin ja mahdollisten vakionäytejärjestelmien lämmitetyt osat (tarvittaessa) on esilämmitettävä määrättyihin käyttölämpötiloihinsa ennen testin alkamista.

Säädetään näytevirtanopeus haluttuun virtaamaan ja nollataan CVS-kaasuvirran mittauslaitteet. Asennetaan huolellisesti puhdas hiukkassuodatin jokaiseen suodatintelineeseen ja asennetaan kootut suodatintelineet näytevirtalinjaan.

4.5.7.7.   Lämmin käynnistys -sykli

Heti kun moottorin katsotaan käynnistyneen, käynnistetään ”vapaan joutokäynnin” ajastin. Moottorin annetaan olla vapaasti joutokäynnillä kuormittamattomana 23 ± 1 sekuntia. Moottorin muuttuvatilainen testisykli aloitetaan siten, että syklin ensimmäinen muu kuin joutokäyntikirjaus tapahtuu ajassa 23 ± 1 sekuntia. Vapaa joutokäyntiaika sisältyy aikaan 23 ± 1 sekuntia.

Testi on suoritettava liitteessä 5 vahvistetun viitesyklin mukaisesti. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin ohjauksen asetuspisteiden määritystaajuuden on oltava 5 Hz tai suurempi (suositus: 10 Hz). Asetuspisteet lasketaan lineaarisesti interpoloimalla viitesyklin 1 Hz:n asetuspisteiden välillä. Moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentä on kirjattava testisyklin aikana vähintään kerran sekunnissa, ja signaalit voidaan suodattaa elektronisesti.

Sitten toistetaan kohdissa 4.5.7.2 ja 4.5.7.3 kuvattu menettely.

4.5.7.8.   Moottorin sammuminen lämmin käynnistys -syklin aikana

Jos moottori sammuu milloin tahansa lämmin käynnistys -syklin aikana, moottori voidaan kytkeä pois päältä ja sen voidaan antaa vakautua uuden 20 ± 1 minuutin pituisen seisontajakson ajan. Sen jälkeen lämmin käynnistys -sykli voidaan suorittaa uudelleen. Vain yksi uusi lämmin seisontajakso ja lämmin käynnistys -syklin uudelleenkäynnistys sallitaan.

4.5.7.9.   Lämmin käynnistys -syklin jälkeiset toimet

Kun lämmin käynnistys -sykli on suoritettu kokonaan, pakokaasun massavirran ja laimennetun pakokaasun tilavuuden mittaus lopetetaan ja kaasun virtaus näytepusseihin sekä hiukkasnäytepumppu pysäytetään. Integroiduissa analysointijärjestelmissä näytteenoton on jatkuttava, kunnes järjestelmän vasteajat ovat kuluneet umpeen.

Mahdollisten keräyspussien pitoisuudet on analysoitava mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään 20 minuutin kuluttua testisyklin päättymisestä.

Päästötestin jälkeen analysaattoreille tehdään uusintatarkistus nollakaasulla ja samalla vertailukaasulla. Testi katsotaan hyväksyttäväksi, jos ennen testiä ja testin jälkeen saatujen tulosten ero on alle 2 prosenttia vertailukaasun arvosta.

Hiukkassuodattimet on palautettava punnituskammioon viimeistään tunnin kuluttua testin päättymisestä. Niitä on vakioitava vähintään tunnin ajan petrimaljassa, joka on suojattu pölykontaminaatiolta ja jossa ilma voi vaihtua, minkä jälkeen ne punnitaan. Suodattimien kokonaispaino kirjataan.

4.6.   Testin kulun verifiointi

4.6.1.   Tietojen siirtymä

Takaisinkytkennän ja viitesyklin arvojen välisen aikaviiveen aiheuttaman vinouman minimoimiseksi moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäsignaalin koko sekvenssiä voidaan edistää tai jätättää ajallisesti suhteessa viitekierrosnopeuden ja -vääntömomentin sekvenssiin. Jos takaisinkytkentäsignaaleja siirretään, sekä kierrosnopeutta että vääntömomenttia on siirrettävä saman verran samaan suuntaan.

4.6.2.   Syklin työn laskeminen

Syklin todellinen työ W act (kWh) on laskettava moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin kirjattujen takaisinkytkentäarvojen kunkin parin avulla. Syklin todellista työtä W act verrataan syklin viitetyöhön W ref ja sen avulla lasketaan ominaispäästöt. Samaa menetelmää käytetään sekä moottorin todellisen että viitetehon integroimiseen. Jos arvot on määritettävä vierekkäisten viitearvojen tai vierekkäisten mittausarvojen väliin, on käytettävä lineaarista interpolointia.

Syklin viitetyön ja todellisen työn integroinnissa kaikki negatiiviset vääntömomentin arvot on asetettava nollaksi ja otettava mukaan laskuihin. Jos integrointi suoritetaan taajuudella, joka on pienempi kuin 5 Hz, ja jos tiettynä ajanjaksona vääntömomentin arvo muuttuu positiivisesta negatiiviseksi tai negatiivisesta positiiviseksi, negatiivinen osa on laskettava ja asetettava nollaksi. Positiivinen osa on sisällytettävä integroituun arvoon.

Arvon W act on oltava välillä –15 ja +5 prosenttia arvosta W ref.

4.6.3.   Testisyklin tilastollinen validointi

Kierrosnopeuden, vääntömomentin ja tehon takaisinkytkentäarvot on regressoitava lineaarisesti viitearvoihin nähden. Työ on laskettava takaisinkytkentätietojen siirron jälkeen, jos tämä vaihtoehto valitaan. Menetelmänä on käytettävä pienimmän neliösumman menetelmää, jossa yhtälöllä on seuraava muoto:

Formula

jossa:

y

=

kierrosnopeuden (min1), vääntömomentin (Nm) tai tehon (kW) takaisinkytkennän (todellinen) arvo

m

=

regressiolinjan kaltevuus

x

=

kierrosnopeuden (min–1), vääntömomentin (Nm) tai tehon (kW) viitearvo

b

=

regressiolinjan y-leikkaus

Arvon y arvolle x asetettu estimaatin keskivirhe (SEE) ja determinaatiokerroin (r2) on laskettava kullekin regressiolinjalle.

Tämä analyysi suositellaan suoritettavaksi 1 Hz:n taajuudella. Jotta testi voidaan katsoa kelpoiseksi, taulukossa 1 esitettyjen perusteiden on täytyttävä.

Taulukko 1

Regressiolinjan toleranssit

 

Kierrosnopeus

Vääntömomentti

Teho

arvon y arvolle asetettu estimaatin keskivirhe (SEE)

enintään 100 min–1

enintään 13 % tehon kartoituksessa saadusta moottorin suurimmasta vääntömomentista

enintään 8 % tehon kartoituksessa saadusta moottorin suurimmasta tehosta

Regressiolinjan kaltevuus, m

0,95–1,03

0,83–1,03

0,89–1,03

Determinaatiokerroin, r2

vähintään 0,9700

vähintään 0,8800

vähintään 0,9100

Regressiolinjan y-leikkaus, b

± 50 min–1

± 20 Nm tai ± 2 % suurimmasta vääntömomentista sen mukaan, kumpi on suurempi

± 4 kW tai ± 2 % suurimmasta tehosta sen mukaan, kumpi on suurempi

Regressioanalyysistä saa poistaa pisteitä taulukossa 2 ilmoitetuista kohdista ennen regressiolaskelman tekemistä. Kyseisiä pisteitä ei kuitenkaan saa poistaa syklin työn ja päästöjen laskelmista. Joutokäyntipiste on määritelty pisteeksi, jonka normalisoitu viitevääntömomentti on 0 prosenttia ja normalisoitu viitekierrosnopeus 0 prosenttia. Pisteiden poistoa voidaan soveltaa koko sykliin tai mihin tahansa syklin osaan.

Taulukko 2

Pisteet, jotka saa poistaa regressioanalyysistä (pisteet, joihin poistoa sovelletaan, on eriteltävä)

Ehto

Kierrosnopeuden, ja/tai vääntömomentin ja/tai tehon pisteet, jotka voidaan poistaa vasemmalla palstalla esitetyin ehdoin

Ensimmäiset 24 (± 1) sekuntia ja viimeiset 25 sekuntia

Kierrosnopeus, vääntömomentti ja teho

Kaasuläppä täysin auki, vääntömomentin takaisinkytkentä < 95 % viitevääntömomentista

Vääntömomentti ja/tai teho

Kaasuläppä täysin auki, kierrosnopeuden takaisinkytkentä < 95 % viitenopeudesta

Nopeus ja/tai teho

Kaasuläppä kiinni, kierrosnopeuden takaisinkytkentä > joutokäyntinopeus + 50 min–1, ja vääntömomentin takaisinkytkentä > 105 % viitevääntömomentista

Vääntömomentti ja/tai teho

Kaasuläppä kiinni, kierrosnopeuden takaisinkytkentä ≤ joutokäyntinopeus + 50 min–1 ja vääntömomentin takaisinkytkentä = valmistajan ilmoittama/mitattu joutokäyntimomentti ± 2 % enimmäisvääntömomentista

Nopeus ja/tai teho

Kaasuläppä kiinni ja kierrosnopeuden takaisinkytkentä > 105 % viitenopeudesta

Nopeus ja/tai teho

(1)  Sama kuin C1-sykli, joka kuvaillaan standardin ISO 8178-4: 2007 (corr. 2008) kohdassa 8.3.1.1.

(2)  Sama kuin D2-sykli, joka kuvaillaan standardin ISO 8178-4: 2007 (corr. 2008) kohdassa 8.4.1.

Lisäys 1

Mittaus- ja näytteenottomenettelyt (NRSC, NRTC)

1.   MITTAUS- JA NÄYTTEENOTTOMENETTELYT (NRSC-TESTI)

Testattavan moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt on mitattava liitteen 4A lisäyksessä 4 kuvatuilla menetelmillä. Liitteen 4A lisäyksessä 4 kuvaillaan suositeltavat analyysijärjestelmät kaasupäästöjä varten (kohta 1.1) ja suositeltavat hiukkasten laimennus- ja näytteenottojärjestelmät (kohta 1.2).

Valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan vaihtoehtoisesti käyttää liitteen 4B kohdassa 9 kuvailtuja menetelmiä.

1.1.   Dynamometriä koskevat vaatimukset

Testeissä on käytettävä moottoridynamometriä, jonka ominaisuudet soveltuvat liitteen 4A kohdassa 3.7.1 kuvaillun testisyklin suorittamiseen. Vääntömomentin ja kierrosnopeuden mittauslaitteilla on voitava mitata teho ilmoitetuissa rajoissa. Täydentävät laskelmat saattavat olla tarpeen. Mittauslaitteiston tarkkuuden on oltava sellainen, ettei kohdassa 1.3 ilmoitettujen lukujen suurimpia toleransseja ylitetä.

1.2.   Pakokaasun virtaus

Pakokaasuvirta tulee määrittää jollakin kohdissa 1.2.1–1.2.4 mainitulla menetelmällä.

1.2.1.   Suora mittausmenetelmä

Pakokaasuvirran suora mittaaminen virtaussuuttimella tai vastaavalla mittausjärjestelmällä (yksityiskohtaiset tiedot, ks. standardi ISO 5167:2000).

Huom: Suora kaasuvirran mittaaminen on vaikea tehtävä. Päästöarvovirheisiin vaikuttavien mittausvirheiden välttämiseksi on ryhdyttävä varotoimenpiteisiin.

1.2.2.   Ilman ja polttoaineen mittausmenetelmä

Ilmavirran ja polttoainevirran mittaus.

Testeissä on käytettävä ilmavirtamittareita ja polttoainevirtamittareita, joiden tarkkuus on määritelty kohdassa 1.3.

Pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti:

Formula (märän pakokaasun massa)

1.2.3.   Hiilitasapainomenetelmä

Pakokaasumassan laskeminen polttoaineenkulutuksesta ja pakokaasupitoisuuksista hiilitasapainomenetelmää käyttäen (liite 4A, lisäys 3).

1.2.4.   Merkkikaasumittausmenetelmä

Tässä menetelmässä mitataan merkkikaasun pitoisuus pakokaasussa. Pakokaasuvirtaan ruiskutetaan tunnettu määrä jalokaasua (esimerkiksi puhdasta heliumia) merkkikaasuksi. Kaasu sekoittuu ja laimenee pakokaasuun, mutta se ei saa reagoida pakoputkessa. Kaasun pitoisuus mitataan pakokaasunäytteestä.

Merkkikaasun täydellisen sekoittumisen varmistamiseksi pakokaasun näytteenottimen on sijaittava vähintään 1 metrin tai 30 kertaa pakoputken halkaisijan mitan etäisyydellä merkkikaasun ruiskutuspisteen alapuolella sen mukaan, kumpi on suurempi. Näytteenotin voidaan sijoittaa lähemmäs ruiskutuspistettä, jos täydellinen sekoittuminen verifioidaan vertaamalla merkkikaasupitoisuutta viitepitoisuuteen, kun merkkikaasu ruiskutetaan ennen moottoria.

Merkkikaasuvirta säädetään sellaiseksi, että merkkikaasupitoisuus joutokäyntinopeudella sekoittumisen jälkeen on alhaisempi kuin merkkikaasuanalysaattorin täysi asteikko.

Pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa:

G EXHW

=

hetkellinen pakokaasumassavirta (kg/s)

G T

=

merkkikaasuvirta (cm3/min)

conc mix

=

merkkikaasun hetkellinen pitoisuus sekoittumisen jälkeen (ppm)

ρ EXH

=

pakokaasun tiheys (kg/m3)

conc a

=

merkkikaasun taustapitoisuus imuilmassa (ppm)

Merkkikaasun taustapitoisuus (conc a) voidaan määrittää laskemalla välittömästi ennen testausta ja testauksen jälkeen mitattujen arvojen keskiarvo.

Jos taustapitoisuus on alle 1 prosentti merkkikaasun pitoisuudesta sekoittumisen jälkeen (conc mix.) suurimmalla pakokaasuvirralla, taustapitoisuus voidaan jättää huomiotta.

Koko järjestelmän on täytettävä pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset, ja se on kalibroitava lisäyksen 2 kohdan 1.11.2 mukaisesti.

1.2.5.   Ilmanvirran ja ilman ja polttoaineen suhteen mittausmenetelmä

Tähän menetelmään sisältyy pakomassan laskeminen ilmavirrasta ja ilman ja polttoaineen suhteesta. Hetkellinen pakokaasumassavirta lasketaan seuraavasti:

Formula

kun Formula

Formula

jossa:

A/F st

=

stoikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde (kg/kg)

λ

=

suhteellinen ilman ja polttoaineen suhde

conc CO2

=

kuiva CO2-pitoisuus (%)

concCO

=

kuiva CO-pitoisuus (ppm)

conc HC

=

HC-pitoisuus (ppm)

Huom: Laskelmassa viitataan dieselpolttoaineeseen, jonka H/C-suhde on 1,8.

Ilmavirtamittarin on täytettävä taulukossa 3 asetetut tarkkuusvaatimukset, käytettävän CO2-analysaattorin on täytettävä kohdan 1.4.1 vaatimukset ja koko järjestelmän on täytettävä pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset.

Ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitetta, kuten sirkoniumoksidityyppistä anturia, voidaan vaihtoehtoisesti käyttää suhteellisen ilman ja polttoaineen suhteen mittaamiseen kohdan 1.4.4 vaatimusten mukaisesti.

1.2.6.   Laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaus

Käytettäessä täysvirtauslaimennusjärjestelmää laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaus (G TOTW) on mitattava PDP:llä tai CFV:llä tai SSV:llä (liitteen 4A lisäyksen 4 kohta 1.2.1.2). Tarkkuuden on oltava liitteen 4A lisäyksen 2 kohdan 2.2 säännösten mukainen.

1.3.   Tarkkuus

Kaikkien mittauslaitteiden kalibroinnin on perustuttava kansallisiin tai kansainvälisiin standardeihin, ja kalibroinnissa on noudatettava taulukossa 3 esitettyjä vaatimuksia.

Taulukko 3

Mittauslaitteiden tarkkuus

Nro

Mittauslaite

Tarkkuus

1

Moottorin kierrosnopeus

± 2 % lukemasta tai ± 1 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

2

Vääntömomentti

± 2 % lukemasta tai ± 1 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

3

Polttoaineen kulutus

± 2 % moottorin enimmäisarvosta

4

Ilman kulutus

± 2 % lukemasta tai ± 1 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

5

Pakokaasun virtaus

± 2,5 % lukemasta tai ± 1,5 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

6

Lämpötilat ≤ 600 K

± 2 K absoluuttinen

7

Lämpötilat > 600 K

± 1 % lukemasta

8

Pakokaasun paine

± 0,2 kPa absoluuttinen

9

Imuilman alipaine

± 0,05 kPa absoluuttinen

10

Ilmanpaine

± 0,1 kPa absoluuttinen

11

Muut paineet

± 0,1 kPa absoluuttinen

12

Absoluuttinen kosteus

± 5 % lukemasta

13

Laimennettu ilmavirta

± 2 % lukemasta

14

Laimennetun pakokaasun virtaus

± 2 % lukemasta

1.4.   Kaasumaisten komponenttien määrittäminen

1.4.1.   Analysaattorin yleiset eritelmät

Analysaattoreiden mittausalueen on sovelluttava pakokaasun aineosien pitoisuuksien mittauksessa vaadittavalle tarkkuudelle (kohta 1.4.1.1). Analysaattoreita on suositeltavaa käyttää siten, että mitattu pitoisuus osuu 15 ja 100 prosentin välille täydestä asteikosta.

Jos täyden asteikon arvo on 155 ppm (tai ppm C) tai jos käytetään alle 15 prosentin arvoilla riittävän tarkkoja ja erottelukykyisiä tuloksia antavia lukulaitteita (tietokoneet, tietojenkeruulaitteet), myös alle 15 prosenttia täydestä asteikosta olevat pitoisuudet ovat hyväksyttäviä. Tässä tapauksessa on tehtävä lisäkalibrointeja kalibrointikäyrien tarkkuuden varmistamiseksi (liitteen 4A lisäyksen 2 kohta 1.5.5.2).

Laitteiston sähkömagneettisen yhteensopivuuden (EMC) on oltava sellaisella tasolla, että lisävirheiden mahdollisuus minimoidaan.

1.4.1.1.   Mittausvirhe

Analysaattori saa poiketa kalibroinnin nimellispisteestä enintään ± 3 prosenttia lukemasta tai ± 0,3 prosenttia täydestä asteikosta riippuen siitä, kumpi on suurempi.

Huomautus: Tässä säännössä tarkkuudella tarkoitetaan analysaattorin lukeman poikkeamaa nimellisistä kalibrointiarvoista, jotka saadaan kalibrointikaasua käyttäen (≡ todellinen arvo).

1.4.1.2.   Toistettavuus

Toistettavuuden, joka on määrityksen mukaisesti 2,5 kertaa kymmenen peräkkäisen kalibrointi- tai vertailukaasun vasteen vakiopoikkeama, sallittu enimmäisarvo on ± 1 prosentti koko asteikon pitoisuudesta kullekin arvon 155 ppm (tai ppm C) yläpuolella käytettävälle mittausalueelle tai ± 2 prosenttia kullekin arvon 155 ppm (tai ppm C) alapuolella käytettävälle mittausalueelle.

1.4.1.3.   Kohina

Analysaattorin vaste (huipusta huippuun) nolla- ja kalibrointi- tai vertailukaasulle minkä tahansa 10 sekunnin jakson aikana ei saa ylittää kahta prosenttia kaikkien käytettävien mittausalueiden koko asteikosta.

1.4.1.4.   Nollapisteen siirtymä

Nollapisteen siirtymän on oltava tunnin aikana alle 2 prosenttia alimman käytettävän mittausalueen täydestä asteikosta. Nollavaste on nollakaasun keskivaste 30 sekunnin aikana kohina mukaan lukien.

1.4.1.5.   Asteikon siirtymä

Asteikon siirtymän on oltava tunnin aikana alle 2 prosenttia alimman käytettävän mittausalueen täydestä asteikosta. Asteikko määritellään vertailuvasteen ja nollavasteen väliseksi eroksi. Vertailuvaste on keskivaste vertailukaasuun 30 sekunnin aikana kohina mukaan lukien.

1.4.2.   Kaasun kuivaus

Mahdollisen kaasun kuivauslaitteen vaikutuksen mitattavien kaasujen pitoisuuden on oltava mahdollisimman pieni. Kemiallisia kuivausmenetelmiä ei saa käyttää veden poistamiseen näytteestä.

1.4.3.   Analysaattorit

Tämän lisäyksen kohdissa 1.4.3.1–1.4.3.5 kuvaillaan käytettävät mittausperiaatteet. Liitteen 4A lisäyksessä 4 annetaan yksityiskohtainen kuvaus mittausjärjestelmistä.

Mitattavat kaasut on analysoitava seuraavassa kuvailluilla välineillä. Ei-lineaarisissa analysaattoreissa sallitaan linearisoivien piirien käyttö.

1.4.3.1.   Hiilimonoksidin (CO) analyysi

Hiilimonoksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersoiva infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

1.4.3.2.   Hiilidioksidin (CO2) analyysi

Hiilidioksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersoiva infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

1.4.3.3.   Hiilivetyjen (HC) analyysi

Hiilivetyanalysaattorin on oltava tyypiltään lämmitetty liekki-ionisaatioilmaisin (HFID), jonka ilmaisinta, venttiilejä, putkistoja ja muita osia lämmitetään siten, että kaasun lämpötilana voidaan pitää 463 K (190 °C) ± 10 K.

1.4.3.4.   Typen oksidien (NOx) analyysi

Typen oksidien analysaattorin on oltava tyypiltään kemiluminesenssi-ilmaisin (CLD) tai lämmitetty kemiluminesenssi-ilmaisin (HCLD), jossa on NO2/NO-muunnin, jos mittaus tehdään kuivana. Jos mittaus tehdään märkänä, on käytettävä HCLD-analysaattoria, jonka muuntimen lämpötilan on oltava yli 328 K (55 °C), jos veden aiheuttaman vaimennuksen tarkastuksen (liitteen 4A lisäyksen 2 kohta 1.9.2.2) tulos on tyydyttävä.

Sekä CLD:n että HCLD:n osalta näytteenottokäytävän seinämät pidetään lämpötilassa 328 K–473 K (55 °C–200 °C) muuntimeen asti kuivana tapahtuvassa mittauksessa ja analysaattoriin asti märkänä tapahtuvassa mittauksessa.

1.4.4.   Ilman ja polttoaineen suhteen mittaaminen

Kohdan 1.2.5 mukaisesti tehtävässä pakokaasuvirran määrityksessä käytettävän ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitteen on oltava sirkoniumoksidityyppinen laaja-alueinen ilma–polttoainesuhdeanturi tai lambda-anturi.

Anturi on kiinnitettävä suoraan pakoputkeen kohdassa, jossa pakokaasun lämpötila on riittävän korkea estämään veden kondensoitumisen.

Anturin ja siihen kiinteästi liittyvien elektronisten laitteiden tarkkuuden on oltava seuraavissa rajoissa:

 

± 3 prosenttia lukemasta kun λ < 2

 

± 5 prosenttia lukemasta kun 2 ≤ λ < 5

 

± 10 prosenttia lukemasta kun 5 ≤ λ

Edellä määritellyn tarkkuuden saavuttamiseksi anturi on kalibroitava laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti.

1.4.5.   Näytteiden ottaminen kaasupäästöistä

Kaasupäästöjen näytteenottimet on sijoitettava ainakin 0,5 metrin tai kolme kertaa pakoputken läpimitan (sen mukaan, kumpi on suurempi) etäisyydelle pakokaasujärjestelmän poistoaukosta virtaussuuntaa vastaan mahdollisuuksien mukaan ja riittävän lähelle moottoria, jotta voidaan varmistaa, että pakokaasun lämpötila on anturin kohdalla vähintään 343 K (70 °C).

Jos monisylinterisessä moottorissa on monihaarainen pakosarja, näytteenottimen imuaukko on sijoitettava niin kauas virtaussuuntaan, että näyte edustaa kaikkien sylintereiden keskimääräisiä päästöjä. Jos monisylinterisessä moottorissa, esimerkiksi V-moottorissa, on selkeästi toisistaan erillään olevat pakosarjat, näyte voidaan ottaa kustakin ryhmästä erikseen ja laskea pakokaasun keskimääräiset päästöt. Myös muita menetelmiä, joiden on osoitettu vastaavan edellä mainittuja menetelmiä, voidaan käyttää. Pakokaasupäästöjen laskennassa on käytettävä pakokaasun kokonaismassavirtaa.

Kun hiukkasten määrittelyyn käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, kaasupäästöt voidaan myös määrittää laimennetusta pakokaasusta. Näytteenottoputken tulee olla lähellä hiukkasnäytteenottolaitetta laimennustunnelissa (liitteen 4A lisäyksen 4 kohta 1.2.1.2, laimennustunneli, ja kohta 1.2.2, hiukkasnäytteenottolaite). CO ja CO2 voidaan vaihtoehtoisesti määrittää ottamalla näytteet pussiin ja mittaamalla pitoisuus näytepussista.

1.5.   Hiukkasten määrittäminen

Hiukkasten määrittämiseen tarvitaan laimennusjärjestelmä. Laimennus voidaan toteuttaa joko osavirtauslaimennusjärjestelmällä tai täysvirtauslaimennusjärjestelmällä. Laimennusjärjestelmän virtauskapasiteetin on oltava riittävä estämään täysin veden kondensoituminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmiin ja pitämään laimennetun pakokaasun lämpötila 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä virtaussuunnassa välittömästi suodattimenpitimien yläpuolella. Laimennusilmasta saa poistaa kosteuden ennen sen johtamista laimennusjärjestelmään, jos ilman kosteus on suuri. Jos ulkoilman lämpötila on alle 293 K (20 °C), laimennusilma on suositeltavaa esilämmittää lämpötilan 303 K (30 °C) yläpuolelle. Laimennetun ilman lämpötila ei kuitenkaan saa olla yli 325 K (52 °C) ennen pakokaasun syöttämistä laimennustunneliin.

Huom: Kun käytetään erillisten moodien syklejä, teholuokassa K ja sitä pienemmissä teholuokissa suodattimen lämpötila voidaan pitää enimmäislämpötilassa 325 K (52 °C) tai tätä alhaisempana lämpötila-alueen 42 °C–52 °C sijasta.

Osavirtauslaimennusjärjestelmässä hiukkasnäytteenotin on kiinnitettävä lähelle kaasunäytteenotinta virtaussuunnassa sen yläpuolelle, kuten 4.4 kohdassa on määritelty, ja liitteen 4A lisäyksen 4 kohdassa 1.2.1.1 olevien kuvien 4–12 mukaisesti (pakoputki ja näytteenotin).

Osavirtauslaimennusjärjestelmä on suunniteltava hajottamaan pakokaasuvirta kahteen osaan, joista pienempi laimennetaan ilmalla ja jota sen jälkeen käytetään hiukkasten mittaukseen. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää, että laimennussuhde määritetään erittäin tarkasti. Pakokaasuvirta voidaan jakaa eri menetelmillä, jolloin käytettävä jakomenetelmä määrää käytettävät näytteenottolaitteet ja -menettelyt varsin pitkälle (liitteen 4A lisäyksen 4 kohta 1.2.1.1).

Hiukkasten massan määrittämiseksi tarvitaan hiukkasnäytteenottojärjestelmä, hiukkasnäytteenottosuodattimet, mikrogrammavaaka ja punnituskammio, jonka lämpötila ja kosteus on säädelty.

Hiukkasnäytteenotossa voidaan käyttää kahta menetelmää:

(a)

Yhden suodattimen menetelmässä käytetään yhtä suodatinparia (tämän lisäyksen kohta 1.5.1.3) kaikissa testisyklin moodeissa. Näytteenottoaikoja ja virtoja on seurattava erittäin tarkasti testin näytteenottovaiheen aikana. Testisykliä varten tarvitaan kuitenkin vain yksi suodatinpari.

b)

Monen suodattimen menetelmässä käytetään erillistä suodatinparia (tämän lisäyksen kohta 1.5.1.3) testisyklin kussakin moodissa. Tämä menetelmä mahdollistaa joustavammat näytteenottomenettelyt, mutta vaatii useampia suodattimia.

1.5.1.   Hiukkasnäytesuodattimet

1.5.1.1.   Suodattimen ominaisuudet

Varmentamistesteissä on käytettävä fluorihiilipinnoitettuja lasikuitusuodattimia tai fluorihiilipohjaisia kalvosuodattimia. Erikoissovelluksiin voidaan käyttää myös erilaisia suodatinmateriaaleja. Kaikkien suodatintyyppien 0,3 μm:n DOP (dioktyyliftalaatti) -keräystehokkuuden on oltava vähintään 99 prosenttia kaasun pintanopeudella 35–100 cm/s. Kun suoritetaan vastaavuustestejä laboratorioiden välillä tai valmistajan ja hyväksyntäviranomaisen välillä, on käytettävä laadultaan täysin toisiaan vastaavia suodattimia.

1.5.1.2.   Suodattimen koko

Hiukkassuodattimen pienin läpimitta on 47 mm (suodatusalueen läpimitta 37 mm). Myös läpimitaltaan suurempia suodattimia voidaan käyttää (kohta 1.5.1.5).

1.5.1.3.   Ensiö-ja toisiosuodattimet

Laimennetusta pakokaasusta on otettava testijakson aikana näytteet sarjaan sijoitetulla suodatinparilla (yksi ensiösuodatin ja yksi toisiosuodatin). Toisiosuodatin saa sijaita enintään 100 mm:n etäisyydellä virtaussuunnassa ensiösuodattimen alapuolella, eikä se saa koskettaa ensiösuodatinta. Suodattimet tulee punnita erikseen tai parina siten, että ne ovat suodatuspuoli suodatuspuolta vasten.

1.5.1.4.   Suodattimen pintanopeus

Kaasun pintanopeuden suodattimen läpi on oltava 35–100 cm/s. Paineenalennuksen lisäys testin alun ja lopun välillä saa olla enintään 25 kPa.

1.5.1.5.   Suodattimen kuormitus

Seuraavassa taulukossa esitetään yleisimpien suodatinkokojen suositellut vähimmäiskuormitukset. Suurten suodattimien vähimmäiskuormituksen on oltava 0,065 mg 1 000 mm2:n suodatusalaa kohden.

Suodattimen läpimitta

(mm)

Suositeltu suodatusalan läpimitta (mm)

(mm)

Suositeltu vähimmäiskuormitus (mg)

(mg)

47

37

0,11

70

60

0,25

90

80

0,41

110

100

0,62

Monen suodattimen menetelmässä suositeltava suodattimen vähimmäiskuormitus kaikkien suodattimien summalle saadaan edellä esitetyn sovellettavan arvon ja moodien kokonaislukumäärän neliöjuuren tulona.

1.5.2.   Punnituskammion ja analyysivaa’an eritelmät

1.5.2.1.   Punnituskammion olosuhteet

Kammion (tai huoneen), jossa hiukkassuodattimet vakioidaan ja punnitaan, lämpötilan on pysyttävä alueella 295 K (22 °C) ± 3 K kaikkien suodattimien vakioinnin ja punnituksen ajan. Kosteus on pidettävä sellaisena, että kastepiste on 282,5 K (9,5 °C) ± 3 K ja suhteellinen kosteus 45 ± 8 prosenttia.

1.5.2.2.   Vertailusuodattimen punnitseminen

Kammiossa (tai huoneessa) ei saa olla epäpuhtauksia (kuten pölyä), joka voisi laskeutua hiukkassuodattimille niiden vakautuksen aikana. Punnitushuoneen olot saavat poiketa 1.5.2.1 kohdassa eritellyistä, jos poikkeama kestää enintään 30 minuuttia. Punnituskammion on täytettävä vaatimukset ennen henkilökunnan saapumista sinne. Ainakin kaksi käyttämätöntä vertailusuodatinta tai vertailusuodatinparia on punnittava neljän tunnin kuluessa näytteenottosuodattimen tai suodatinparin punnituksesta, mutta mieluimmin samanaikaisesti näiden kanssa. Niiden on oltava saman kokoisia ja samaa ainetta kuin näytteenottosuodattimien.

Jos vertailusuodattimien (suodatinparien) keskimääräinen paino muuttuu yli 10 μg näytteenottosuodattimien punnitusten välillä, on kaikki näytteenottosuodattimet hylättävä ja päästötestit uusittava.

Jos kohdassa 1.5.2.1 esitetyt punnituskammion vakauskriteerit eivät täyty, mutta vertailusuodattimen (suodatinparin) punnitus on edellä esitettyjen kriteerien mukainen, moottorin valmistaja voi joko hyväksyä näytteenottosuodattimien painot tai hylätä testit, korjata punnitushuoneen säätöjärjestelmän ja uusia testin.

1.5.2.3.   Analyysivaaka

Kaikkien suodattimien painojen määrittämiseen käytettävän analyysivaa'an tarkkuuden (keskipoikkeaman) on oltava 2 μg ja erotuskyvyn 1 μg (1 numero = 1 μg).

1.5.2.4.   Staattisen sähkön vaikutusten eliminointi

Staattisen sähkön vaikutuksen eliminoimiseksi suodattimet on neutralisoitava ennen punnitusta esimerkiksi poloniumneutraloijalla tai vaikutukseltaan vastaavalla laitteella.

1.5.3.   Hiukkasnäytteiden mittauksen lisävaatimukset

Kaikki laimennusjärjestelmän ja näytteenottojärjestelmän raaka- ja laimennetun pakokaasun kanssa kosketuksiin joutuvat osat pakoputkesta suodatintelineeseen on suunniteltava siten, että hiukkasten kerääntyminen tai muuttuminen on mahdollisimman vähäistä. Kaikki osat on valmistettava sähköä johtavista materiaaleista, jotka eivät reagoi pakokaasun komponenttien kanssa, ja ne on maadoitettava sähköisesti sähköstaattisten vaikutusten estämiseksi.

2.   MITTAUS- JA NÄYTTEENOTTOMENETTELYT (NRTC-TESTI)

2.1.   Johdanto

Testattavan moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt on mitattava liitteen 4A lisäyksessä 4 kuvatuilla menetelmillä. Liitteen 4A lisäyksessä 4 kuvaillaan suositeltavat analyysijärjestelmät kaasupäästöjä varten (kohta 1.1) ja suositeltavat hiukkasten laimennus- ja näytteenottojärjestelmät (kohta 1.2).

2.2.   Dynamometri ja testikammion laitteet

Seuraavia laitteita on käytettävä testattaessa moottoreiden päästöjä moottoridynamometrissä:

2.2.1.   Moottoridynamometri

Testeissä on käytettävä moottoridynamometriä, jonka ominaisuudet soveltuvat tämän liitteen lisäyksessä 4 kuvatun testisyklin suorittamiseen. Vääntömomentin ja kierrosnopeuden mittauslaitteilla on voitava mitata teho ilmoitetuissa rajoissa. Täydentävät laskelmat saattavat olla tarpeen. Mittauslaitteiston tarkkuuden on oltava sellainen, ettei taulukossa 4 ilmoitettuja suurimpia toleransseja ylitetä.

2.2.2.   Muut mittalaitteet

Polttoaineen ja ilman kulutuksen, jäähdytysväliaineen ja voiteluaineen lämpötilan, pakokaasun paineen ja imuilman alipaineen, pakokaasun ja imuilman lämpötilan, ilmanpaineen, kosteuden ja polttoaineen lämpötilan mittauslaitteita on käytettävä tarpeen mukaan. Kyseisten laitteiden on oltava taulukossa 4 esitettyjen vaatimusten mukaiset.

Taulukko 4

Mittauslaitteiden tarkkuus

Nro

Mittauslaite

Tarkkuus

1

Moottorin kierrosnopeus

± 2 % lukemasta tai ± 1 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

2

Vääntömomentti

± 2 % lukemasta tai ± 1 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

3

Polttoaineen kulutus

± 2 % moottorin enimmäisarvosta

4

Ilman kulutus

± 2 % lukemasta tai ± 1 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

5

Pakokaasun virtaus

± 2,5 % lukemasta tai ± 1,5 % moottorin enimmäisarvosta riippuen siitä, kumpi on suurempi

6

Lämpötilat ≤ 600 K

± 2 K absoluuttinen

7

Lämpötilat > 600 K

± 1 % lukemasta

8

Pakokaasun paine

± 0,2 kPa absoluuttinen

9

Imuilman alipaine

± 0,05 kPa absoluuttinen

10

Ilmanpaine

± 0,1 kPa absoluuttinen

11

Muut paineet

± 0,1 kPa absoluuttinen

12

Absoluuttinen kosteus

± 5 % lukemasta

13

Laimennettu ilmavirta

± 2 % lukemasta

14

Laimennetun pakokaasun virtaus

± 2 % lukemasta

2.2.3.   Raakapakokaasuvirta

Raakapakokaasun päästöjen laskemiseksi ja osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaamiseksi on tiedettävä pakokaasun massavirta. Pakokaasun massavirran määrittämiseen voidaan käyttää jotain seuraavista menetelmistä.

Päästölaskelmia varten molempien jäljempänä kuvattujen menetelmien vasteajan on oltava yhtä suuri tai pienempi kuin analysaattorilta vaadittu vasteaika, siten kuin se on määritelty lisäyksen 2 kohdassa 1.11.1.

Osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaus vaatii nopeampaa vastetta. Tosiaikaisella ohjauksella varustetun osavirtauslaimennusjärjestelmän vasteaika saa olla enintään 0,3 sekuntia. Aiemmin tallennettuun testaukseen perustuvalla ennakoivalla ohjauksella varustetun osavirtauslaimennusjärjestelmän pakokaasuvirran mittauksen vasteaika saa olla enintään 5 sekuntia, kun nousuaika on enintään 1 sekunti. Laitevalmistajan on ilmoitettava järjestelmän vasteaika. Pakokaasuvirran ja osavirtauslaimennusjärjestelmän yhdistetyt vasteaikavaatimukset on esitetty kohdassa 2.4.

 

Suora mittausmenetelmä

Hetkellisen pakokaasuvirran suora mittaus voidaan tehdä esimerkiksi seuraavilla järjestelmillä:

a)

paine-erolaitteet, kuten virtaussuutin (yksityiskohtaiset tiedot, ks. standardi ISO5167:2000)

b)

yliäänivirtausmittari

c)

pyörrevanavirtausmittari.

Päästöarvovirheisiin vaikuttavien mittausvirheiden välttämiseksi on ryhdyttävä varotoimenpiteisiin. Näihin toimenpiteisiin sisältyy laitteen huolellinen asentaminen moottorin pakojärjestelmään laitevalmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Laitteen asennus ei saa vaikuttaa etenkään moottorin suoritusarvoihin eikä päästöihin.

Virtausmittarien on täytettävä taulukossa 3 esitetyt tarkkuusvaatimukset.

 

Ilman ja polttoaineen mittausmenetelmä

Menetelmässä mitataan ilman ja polttoaineen virtaus soveltuvilla virtausmittareilla. Hetkellinen pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti: Formula (märän pakokaasun massa)

Virtausmittarien on täytettävä taulukossa 3 esitetyt tarkkuusvaatimukset, minkä lisäksi niiden on oltava riittävän tarkkoja, jotta ne täyttävät myös pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset.

 

Merkkikaasumittausmenetelmä

Menetelmässä mitataan merkkikaasun pitoisuus pakokaasussa.

Pakokaasuvirtaan ruiskutetaan tunnettu määrä jalokaasua (esimerkiksi puhdasta heliumia) merkkikaasuksi. Kaasu sekoittuu ja laimenee pakokaasuun, mutta se ei saa reagoida pakoputkessa. Kaasun pitoisuus mitataan pakokaasunäytteestä.

Merkkikaasun täydellisen sekoittumisen varmistamiseksi pakokaasun näytteenottimen on sijaittava vähintään 1 metrin tai 30 kertaa pakoputken läpimitan etäisyydellä virtaussuunnassa merkkikaasun ruiskutuspisteen alapuolella sen mukaan, kumpi on suurempi. Näytteenotin voidaan sijoittaa lähemmäs ruiskutuspistettä, jos täydellinen sekoittuminen verifioidaan vertaamalla merkkikaasupitoisuutta viitepitoisuuteen, kun merkkikaasu ruiskutetaan virtaussuunnassa moottorin yläpuolelle.

Merkkikaasuvirta säädetään sellaiseksi, että merkkikaasupitoisuus joutokäyntinopeudella sekoittumisen jälkeen on alhaisempi kuin merkkikaasuanalysaattorin täysi asteikko.

Pakokaasuvirta lasketaan seuraavasti:

Formula

kun Formula

Formula

jossa:

A/F st

=

stoikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde (kg/kg)

λ

=

suhteellinen ilman ja polttoaineen suhde

conc CO2

=

kuiva CO2-pitoisuus (%)

conc CO

=

kuiva CO-pitoisuus (ppm)

conc HC

=

HC-pitoisuus (ppm)

Huom: Laskelmassa viitataan dieselpolttoaineeseen, jonka H/C-suhde on 1,8.

Ilmavirtamittarin on täytettävä taulukossa 3 asetetut tarkkuusvaatimukset, käytetyn CO2-analysaattorin on täytettävä kohdan 2.3.1 vaatimukset ja koko järjestelmän on täytettävä pakokaasuvirran mittaukselle asetetut tarkkuusvaatimukset.

Ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitetta, kuten sirkoniumoksidityyppistä anturia, voidaan vaihtoehtoisesti käyttää suhteellisen ilman ja polttoaineen suhteen mittaamiseen kohdan 2.3.4 vaatimusten mukaisesti.

2.2.4.   Laimennetun pakokaasun virtaus

Laimennetun pakokaasun päästöjen laskemiseksi on tiedettävä laimennetun pakokaasun massavirta. Laimennetun pakokaasun kokonaisvirta syklin aikana (kg/testi) lasketaan syklin aikana mitatuista arvoista ja virtausmittarin vastaavista kalibrointitiedoista (V 0 PDP:lle, K V CFV:lle ja C d SSV:lle) jollakin lisäyksen 3 kohdassa 2.2.1 kuvatuista menetelmistä. Jos hiukkas- ja kaasupäästönäytteiden kokonaismassa on yli 0,5 prosenttia CVS:n kokonaisvirrasta, CVS:n virtaus korjataan tai hiukkasnäytevirta palautetaan CVS:ään ennen virtausmittareita.

2.3.   Kaasumaisten komponenttien määrittäminen

2.3.1.   Analysaattorin yleiset eritelmät

Analysaattoreiden mittausalueen on sovelluttava pakokaasun aineosien pitoisuuksien mittauksessa vaadittavalle tarkkuudelle (kohta 1.4.1.1). Analysaattoreita on suositeltavaa käyttää siten, että mitattu pitoisuus osuu 15 ja 100 prosentin välille täydestä asteikosta.

Jos täyden asteikon arvo on 155 ppm (tai ppm C) tai jos käytetään alle 15 prosentin arvoilla riittävän tarkkoja ja erottelukykyisiä tuloksia antavia lukulaitteita (tietokoneet, tietojenkeruulaitteet), myös alle 15 prosenttia täydestä asteikosta olevat pitoisuudet ovat hyväksyttäviä. Tässä tapauksessa on tehtävä lisäkalibrointeja kalibrointikäyrien tarkkuuden varmistamiseksi (liitteen 4A lisäyksen 2 kohta 1.5.5.2).

Laitteiston sähkömagneettisen yhteensopivuuden (EMC) on oltava sellaisella tasolla, että lisävirheet voidaan minimoida.

2.3.1.1.   Mittausvirhe

Analysaattori saa poiketa kalibroinnin nimellispisteestä enintään ± 2 prosenttia lukemasta tai ± 0,3 prosenttia täydestä asteikosta riippuen siitä, kumpi on suurempi.

Huom: Tässä säännössä tarkkuudella tarkoitetaan analysaattorin lukeman poikkeamaa nimellisistä kalibrointiarvoista, jotka saadaan kalibrointikaasua käyttäen (≡ todellinen arvo).

2.3.1.2.   Toistettavuus

Toistettavuuden, joka on määrityksen mukaisesti 2,5 kertaa kymmenen peräkkäisen kalibrointi- tai vertailukaasun vasteen vakiopoikkeama, sallittu enimmäisarvo on ± 1 prosentti koko asteikon pitoisuudesta kullekin arvon 155 ppm (tai ppm C) yläpuolella käytettävälle mittausalueelle tai ± 2 prosenttia kullekin arvon 155 ppm (tai ppm C) alapuolella käytettävälle mittausalueelle

2.3.1.3.   Kohina

Analysaattorin vaste (huipusta huippuun) nolla- ja kalibrointi- tai vertailukaasulle minkä tahansa 2 sekunnin jakson aikana ei saa ylittää kahta prosenttia kaikkien käytettävien mittausalueiden koko asteikosta.

2.3.1.4.   Nollapisteen siirtymä

Nollapisteen siirtymän on oltava tunnin aikana alle 2 prosenttia alimman käytettävän mittausalueen täydestä asteikosta. Nollavaste on keskivaste 30 nollakaasuun sekunnin aikana kohina mukaan lukien.

2.3.1.5.   Asteikon siirtymä

Asteikon siirtymän on oltava tunnin aikana alle 2 prosenttia alimman käytettävän mittausalueen koko asteikosta. Asteikko määritellään vertailuvasteen ja nollavasteen väliseksi eroksi. Vertailuvaste on keskivaste vertailukaasuun 30 sekunnin aikana kohina mukaan lukien.

2.3.1.6.   Nousuaika

Raakapakokaasun analyysissä mittausjärjestelmään asennetun analysaattorin nousuaika saa olla korkeintaan 2,5 sekuntia.

Huom: Pelkkä analysaattorin vasteajan arviointi ei yksin riitä sen määrittelemiseksi sopiiko koko järjestelmä muuttuvatilaiseen testaukseen. Tilavuudet ja erityisesti järjestelmässä olevat tyhjät tilavuudet eivät vaikuta ainoastaan siirtoaikaan näytteenottimesta analysaattoriin, vaan ne vaikuttavat myös nousuaikaan. Myös analysaattorin sisäiset siirtoajat määritellään analysaattorin vasteajaksi, kuten NOx-analysaattorin muunnin tai vedenerotin. Koko järjestelmän vasteajan määrittelyä kuvataan lisäyksen 2 kohdassa 1.11.1.

2.3.2.   Kaasun kuivaus

Analysaattoreihin sovelletaan samoja eritelmiä kuin NRSC-testisykliin (kohta 1.4.2) jäljempänä kuvatulla tavalla.

Mahdollisen kaasun kuivauslaitteen vaikutuksen mitattavien kaasujen pitoisuuteen on oltava mahdollisimman pieni. Kemiallisia kuivausmenetelmiä ei saa käyttää veden poistamiseen näytteestä.

2.3.3.   Analysaattorit

Analysaattoreihin sovelletaan samoja eritelmiä kuin NRSC-testisykliin (kohta 1.4.2) jäljempänä kuvatulla tavalla.

Mitattavat kaasut on analysoitava seuraavilla laitteilla. Ei-lineaarisissa analysaattoreissa sallitaan linearisoivien piirien käyttö.

2.3.3.1.   Hiilimonoksidin (CO) analyysi

Hiilimonoksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersoiva infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

2.3.3.2.   Hiilidioksidin (CO2) analyysi

Hiilidioksidianalysaattorin on oltava tyypiltään ei-dispersoiva infrapuna-absorptioanalysaattori (NDIR).

2.3.3.3.   Hiilivetyjen (HC) analyysi

Hiilivetyanalysaattorin on oltava tyypiltään lämmitetty liekki-ionisaatioilmaisin (HFID), jonka ilmaisinta, venttiilejä, putkistoja ja muita osia lämmitetään siten, että kaasun lämpötilana voidaan pitää arvossa 463K (190 °C) ± 10 K.

2.3.3.4.   Typen oksidien (NOx) analyysi

Typen oksidien analysaattorin on oltava tyypiltään kemiluminesenssi-ilmaisin (CLD) tai lämmitetty kemiluminesenssi-ilmaisin (HCLD), jossa on NO2/NO-muunnin, jos mittaus tehdään kuivana. Jos mittaus tehdään märkänä, on käytettävä HCLD-analysaattoria, jonka muuntimen lämpötilan on oltava yli 328 K (55 °C), jos veden aiheuttaman vaimennuksen tarkastuksen (liitteen III lisäyksen 2 kohta 1.9.2.2) tulos on tyydyttävä.

Sekä CLD:n että HCLD:n osalta näytteenottokäytävän seinämät pidetään lämpötilassa 328 K–473 K (55 °C–200 °C) muuntimeen asti kuivana tapahtuvassa mittauksessa ja analysaattoriin asti märkänä tapahtuvassa mittauksessa.

2.3.4.   Ilman ja polttoaineen suhteen mittaaminen

Kohdan 2.2.3 mukaisesti tehtävässä pakokaasuvirran määrityksessä käytettävän ilman ja polttoaineen suhteen mittauslaitteen on oltava sirkoniumoksidityyppinen laaja-alueinen ilma–polttoainesuhdeanturi tai lambda-anturi.

Anturi on kiinnitettävä suoraan pakoputkeen kohdassa, jossa pakokaasun lämpötila on riittävän korkea estämään veden kondensoitumisen.

Anturin ja siihen kiinteästi liittyvien elektronisten laitteiden tarkkuuden on oltava seuraavissa rajoissa:

 

± 3 prosenttia lukemasta kun λ < 2

 

± 5 prosenttia lukemasta kun 2 ≤ λ < 5

 

± 10 prosenttia lukemasta kun 5 ≤ λ

Edellä määritellyn tarkkuuden saavuttamiseksi anturi on kalibroitava laitevalmistajan ohjeiden mukaisesti.

2.3.5.   Näytteiden ottaminen kaasupäästöistä

2.3.5.1.   Raakapakokaasuvirta

Raakapakokaasun päästöjen laskemiseen sovelletaan samoja eritelmiä kuin NRSC-testisykliin (kohta 1.4.4) jäljempänä kuvatulla tavalla.

Kaasupäästöjen näytteenottimet on sijoitettava ainakin 0,5 metrin tai kolme kertaa pakoputken läpimitan (sen mukaan, kumpi on suurempi) etäisyydelle virtaussuunnassa pakokaasujärjestelmän poistoaukon yläpuolelle mahdollisuuksien mukaan ja riittävän lähelle moottoria, jotta voidaan varmistaa, että pakokaasun lämpötila on anturin kohdalla vähintään 343 K (70 °C).

Jos kysymyksessä on monisylinterinen moottori, jossa on haaroitettu pakosarja, näytteenottoputken suu tulee sijoittaa riittävän kauas moottorista virtaussuuntaan, jotta varmistetaan, että näyte edustaa keskimääräistä pakokaasupäästöä kaikista sylintereistä. Monisylinterisissä moottoreissa, joissa on erilliset pakosarjaryhmät, kuten V-moottorirakenteessa, on sallittua ottaa näyte kustakin ryhmästä erikseen ja laskea keskimääräinen pakokaasupäästö. Myös muita menetelmiä, joiden on osoitettu vastaavan edellä mainittuja menetelmiä, voidaan käyttää. Pakokaasupäästöjen laskennassa on käytettävä pakokaasun kokonaismassavirtaa.

2.3.5.2.   Laimennetun pakokaasun virtaus

Jos käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, sovelletaan seuraavia eritelmiä.

Moottorin ja täysvirtauslaimennusjärjestelmän välisen pakoputken on oltava liitteen 4A lisäyksen 4 vaatimusten mukainen.

Kaasupäästöjen näytteenottimet on asennettava laimennustunneliin hiukkasten näytteenottimen lähelle kohtaan, jossa laimennusilma ja pakokaasu ovat hyvin sekoittuneet.

Näytteenotto voidaan yleensä tehdä kahdella tavalla:

a)

pilaavat aineet kerätään näytepussiin koko syklin ajan ja mitataan testin päätyttyä,

b)

pilaavia aineita kerätään jatkuvasti ja ne integroidaan koko syklin ajalle; tämä menetelmä on pakollinen HC:n ja NOx:n osalta.

Taustapitoisuuksista otetaan näyte näytepussiin virtaussuunnassa ennen laimennustunnelia, ja ne vähennetään päästöpitoisuudesta lisäyksen 3 kohdan 2.2.3 mukaisesti.

2.4.   Hiukkasten määrittäminen

Hiukkasten määrittämistä varten tarvitaan laimennusjärjestelmä. Laimennus voidaan toteuttaa joko osavirtauslaimennusjärjestelmällä tai täysvirtauslaimennusjärjestelmällä. Laimennusjärjestelmän virtauskapasiteetin on oltava riittävä estämään täysin veden kondensoituminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmiin ja pitämään laimennetun pakokaasun lämpötila 315 K:n (42 °C) ja 325 K:n (52 °C) välillä virtaussuunnassa välittömästi suodattimenpitimien yläpuolella. Laimennusilmasta saa poistaa kosteuden ennen sen johtamista laimennusjärjestelmään, jos ilman kosteus on suuri. Jos ulkoilman lämpötila on alle 293 K (20 °C), laimennusilma on suositeltavaa esilämmittää lämpötilan 303 K (30 °C) yläpuolelle. Laimennetun ilman lämpötila ei kuitenkaan saa olla yli 325 K (52 °C) ennen pakokaasun syöttämistä laimennustunneliin.

Hiukkasten näytteenotin on asennettava lähelle kaasupäästöjen näytteenotinta, ja asennuksen on oltava kohdan 2.3.5 säännösten mukainen.

Hiukkasten massan määrittämiseksi tarvitaan hiukkasnäytteenottojärjestelmä, näytteenottosuodattimet, mikrogrammavaaka ja punnituskammio, jonka lämpötila ja kosteus on säädelty.

Osavirtauslaimennusjärjestelmän eritelmät

Osavirtauslaimennusjärjestelmä on suunniteltava hajottamaan pakokaasuvirta kahteen osaan, joista pienempi laimennetaan ilmalla ja jota sen jälkeen käytetään hiukkasten mittaukseen. Tämän vuoksi on olennaisen tärkeää määrittää laimennussuhde erittäin tarkasti. Pakokaasuvirta voidaan jakaa eri menetelmillä, jolloin käytettävä jakomenetelmä määrää käytettävät näytteenottolaitteet ja -menettelyt varsin pitkälle (liitteen 4A lisäyksen 4 kohta 1.2.1.1).

Osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaus vaatii nopeaa järjestelmävastetta. Järjestelmän muunnosaika määritetään lisäyksen 2 kohdassa 1.11.1 kuvatulla menetelmällä.

Jos pakokaasuvirran mittauksen (ks. edellinen kohta) ja osavirtausjärjestelmän yhdistetty muunnosaika on alle 0,3 sekuntia, voidaan käyttää online-ohjausta. Jos muunnosaika on yli 0,3 sekuntia, on käytettävä aiemmin tallennettuun testaukseen perustuvaa ennakoivaa ohjausta. Tässä tapauksessa nousuaika saa olla enintään 1 sekunti ja yhdistelmän viive enintään 10 sekuntia.

Järjestelmän kokonaisvaste on suunniteltava siten, että varmistetaan pakokaasun massavirtaan suhteutettu edustava hiukkasnäyte, G SE. Suhteen määrittämiseksi on tehtävä regressioanalyysi G SE:n ja G EXHW välillä vähintään 5 Hz:n tiedonkeruutaajuudella, ja seuraavien kriteerien on täytettyvä:

a)

G SE:n ja G EXHW:n välisen regressioanalyysin korrelaatiokertoimen r on oltava vähintään 0,95.

b)

G SE:n ja G EXHW:n välinen estimaatin keskivirhe saa olla enintään 5 prosenttia G SE:n enimmäisarvosta.

c)

Regressiolinjan G SE-leikkaus saa olla enintään ± 2 prosenttia G SE:n enimmäisarvosta.

Vaihtoehtoisesti voidaan tehdä esitesti, ja esitestin pakokaasumassavirtasignaalia voidaan käyttää hiukkasjärjestelmän näytevirran ohjaukseen (”ennakoiva ohjaus”). Tällainen menettely on tarpeen, jos hiukkasjärjestelmän muunnosaika t 50,P ja/tai pakokaasumassavirtasignaalin muunnosaika t 50,F on yli 0,3 sekuntia. Osavirtauslaimennusjärjestelmän oikea ohjaus saavutetaan, jos G SE:n ohjaukseen käytettävän esitestin G EXHW,pre aikamerkkiä siirretään ”ennakointiajalla”t 50,P + t 50,F.

G SE:n ja G EXHW:n välisen korrelaation määrittämiseen käytetään varsinaisen testin aikana kerättyjä tietoja siten, että G EXHW:n aikaa mukautetaan G SE:n suhteen ajalla t 50,F (t 50,P:tä ei käytetä ajan mukauttamiseen). G EXHW:n ja G SE:n välinen aikasiirtymä on siis niiden lisäyksen 2 kohdan 2.6 mukaisesti määriteltyjen muunnosaikojen välinen ero.

Osavirtauslaimennusjärjestelmissä on kiinnitettävä erityistä huomiota näytevirran G SE tarkkuuteen, jos sitä ei mitata suoraan, vaan se määritetään virtauseron mittauksella:

Formula

Tässä tapauksessa ± 2 prosentin tarkkuus G TOTW:lle ja G DILW:lle ei riitä takaamaan G SE:n riittävää tarkkuutta. Jos kaasuvirta määritetään virtauseron mittauksella, eron suurimman virheen on oltava sellainen, että G SE:n tarkkuus on ± 5 prosenttia, kun laimennussuhde on alle 15. Sen voi laskea kunkin laitteen virheiden neliöllisellä keskiarvolla.

G SE:n riittävä tarkkuus voidaan saavuttaa jollain seuraavista menetelmistä:

a)

Arvojen G TOTW ja G DILW absoluuttinen tarkkuus on ± 0,2 prosenttia, mikä takaa sen, että arvon G SE tarkkuus on ≤ 5 prosenttia, kun laimennussuhde on 15. Suuremmilla laimennussuhteilla esiintyy kuitenkin suurempia virheitä.

b)

Kalibroidaan G DILW suhteessa arvoon G TOTW siten, että saavutetaan samat GSE:n tarkkuudet kuin kohdassa a. Yksityiskohtaisia tietoja tällaisesta kalibroinnista on annettu lisäyksen 2 kohdassa 2.6.

c)

G SE:n tarkkuus määritetään epäsuorasti laimennussuhteen tarkkuudesta, joka määritetään merkkikaasulla, esim. CO2:lla. Tässäkin tapauksessa saavutetaan kohdan a menetelmää vastaavat G SE:n tarkkuudet.

d)

Arvojen G TOTW ja G DILW absoluuttinen tarkkuus on ± 2 prosenttia täydestä asteikosta, arvojen G TOTW ja G DILW eron suurin virhe on 0,2 prosenttia ja epälineaarisuusvirhe on ± 0,2 prosenttia suurimmasta testin aikana havaitusta G TOTW:n arvosta.

2.4.1.   Hiukkasnäytesuodattimet

2.4.1.1.   Suodattimen ominaisuudet

Varmentamistesteissä on käytettävä fluorihiilipinnoitettuja lasikuitusuodattimia tai fluorihiilipohjaisia kalvosuodattimia. Erikoissovelluksiin voidaan käyttää myös erilaisia suodatinmateriaaleja. Kaikkien suodatintyyppien 0,3 μm:n DOP (dioktyyliftalaatti) -keräystehokkuuden on oltava vähintään 99 prosenttia kaasun pintanopeudella 35–100 cm/s. Kun suoritetaan vastaavuustestejä laboratorioiden välillä tai valmistajan ja hyväksyntäviranomaisen välillä, on käytettävä laadultaan täysin toisiaan vastaavia suodattimia.

2.4.1.2.   Suodattimen koko

Hiukkassuodattimen pienin läpimitta on 47 mm (suodatusalueen läpimitta 37 mm). Myös halkaisijaltaan suurempia suodattimia voidaan käyttää (kohta 2.4.1.5).

2.4.1.3.   Ensiö-ja toisiosuodattimet

Laimennetusta pakokaasusta on otettava testijakson aikana näytteet sarjaan sijoitetulla suodatinparilla (yksi ensiösuodatin ja yksi toisiosuodatin). Toisiosuodatin saa sijaita enintään 100 mm:n etäisyydellä virtaussuunnassa ensiösuodattimen alapuolella, eikä se saa koskettaa ensiösuodatinta. Suodattimet tulee punnita erikseen tai parina siten, että ne ovat suodatuspuoli suodatuspuolta vasten.

2.4.1.4.   Suodattimen pintanopeus

Kaasun pintanopeuden suodattimen läpi on oltava 35–100 cm/s. Paineenalennuksen lisäys testin alun ja lopun välillä saa olla enintään 25 kPa.

2.4.1.5.   Suodattimen kuormitus

Seuraavassa taulukossa esitetään yleisimpien suodatinkokojen suositellut vähimmäiskuormitukset. Suurten suodattimien vähimmäiskuormituksen on oltava 0,065 mg 1 000 mm2:n suodatusalaa kohden.

Suodattimen läpimitta

(mm)

Suositeltu suodatusalan läpimitta (mm)

(mm)

Suositeltu vähimmäiskuormitus (mg)

(mg)

47

37

0,11

70

60

0,25

90

80

0,41

110

100

0,62

2.4.2.   Punnituskammion ja analyysivaa’an eritelmät

2.4.2.1.   Punnituskammion olosuhteet

Kammion (tai huoneen), jossa hiukkassuodattimet vakioidaan ja punnitaan, lämpötilan on pysyttävä alueella 295 K (22 °C) ± 3 K kaikkien suodattimien vakioinnin ja punnituksen ajan. Kosteus on pidettävä sellaisena, että kastepiste on 282,5 K (9,5 °C) ± 3 K ja suhteellinen kosteus 45 ± 8 prosenttia.

2.4.2.2.   Vertailusuodattimen punnitseminen

Kammiossa (tai huoneessa) ei saa olla epäpuhtauksia (kuten pölyä), joka voisi laskeutua hiukkassuodattimille niiden vakautuksen aikana. Punnitushuoneen olot saavat poiketa kohdassa 2.4.2.1 eritellyistä, jos poikkeama kestää enintään 30 minuuttia. Punnituskammion on täytettävä vaatimukset ennen henkilökunnan saapumista sinne. Ainakin kaksi käyttämätöntä vertailusuodatinta tai vertailusuodatinparia on punnittava neljän tunnin kuluessa näytteenottosuodattimen tai suodatinparin punnituksesta, mutta mieluimmin samanaikaisesti näiden kanssa. Niiden on oltava saman kokoisia ja samaa ainetta kuin näytteenottosuodattimien.

Jos vertailusuodattimien (suodatinparien) keskimääräinen paino muuttuu yli 10 μg näytteenottosuodattimien punnitusten välillä, on kaikki näytteenottosuodattimet heitettävä pois ja päästötestit uusittava.

Jos kohdassa 2.4.2.1 esitetyt punnituskammion vakauskriteerit eivät täyty, mutta vertailusuodattimen (suodatinparin) punnitus on edellä esitettyjen kriteerien mukainen, valmistaja voi joko hyväksyä näytteenottosuodattimien painot tai hylätä testit, korjata punnitushuoneen säätöjärjestelmän ja uusia testin.

2.4.2.3.   Analyysivaaka

Kaikkien suodattimien painojen määrittämiseen käytettävän analyysivaa'an tarkkuuden (keskipoikkeaman) on oltava 2 μg ja erotuskyvyn 1 μg (1 numero = 1 μg).

2.4.2.4.   Staattisen sähkön vaikutusten eliminointi

Staattisen sähkön vaikutuksen eliminoimiseksi suodattimet on neutralisoitava ennen punnitusta esimerkiksi poloniumneutraloijalla tai vaikutukseltaan vastaavalla laitteella.

2.4.3.   Hiukkasnäytteiden mittauksen lisävaatimukset

Kaikki laimennusjärjestelmän ja näytteenottojärjestelmän raakapakokaasun ja laimennetun pakokaasun kanssa kosketuksiin joutuvat osat pakoputkesta suodatintelineeseen on suunniteltava siten, että hiukkasten kerääntyminen tai muuttuminen on mahdollisimman vähäistä. Kaikki osat on valmistettava sähköä johtavista materiaaleista, jotka eivät reagoi pakokaasun komponenttien kanssa, ja ne on maadoitettava sähköisesti sähköstaattisten vaikutusten estämiseksi.

Lisäys 2

Kalibrointimenettely (NRSC, NRTC)  (1)

1.   ANALYSOINTILAITTEIDEN KALIBROINTI

1.1.   Johdanto

Kaikki analysaattorit on kalibroitava niin usein kuin se on tarpeen tämän säännön tarkkuusvaatimusten täyttämiseksi. Käytettävä kalibrointimenetelmä on kuvattu tässä kohdassa niiden analysaattoreiden osalta, jotka on mainittu lisäyksen 1 kohdassa 1.4.3.

Valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan vaihtoehtoisesti käyttää liitteen 4B kohdissa 8.1 ja 8.2 kuvailtuja menetelmiä.

1.2.   Kalibrointikaasut

Kaikkien kalibrointikaasujen pisimmät säilytysajat on otettava huomioon.

Valmistajan ilmoittama kalibrointikaasujen viimeinen kelpoisuuspäivä on kirjattava.

1.2.1.   Puhtaat kaasut

Kaasuilta vaadittava puhtaus määritetään jäljempänä esitetyillä epäpuhtauksien raja-arvoilla. Seuraavien kaasujen on oltava käytettävissä:

a)

Puhdistettu typpi

(Epäpuhtaudet ≤ 1 ppm C, ≤ 1 ppm CO, ≤ 400 ppm CO2, ≤ 0,1 ppm NO)

b)

Puhdistettu happi

(Puhtaus > 99,5 tilavuusprosenttia O2)

c)

Vety-helium-seos

(40 ± 2 prosenttia vetyä, loput heliumia)

(Epäpuhtaudet ≤ 1 ppm C, ≤ 400 ppm CO2)

d)

Puhdistettu synteettinen ilma

(Epäpuhtaudet ≤ 1 ppm C, ≤ 1 ppm CO, ≤ 400 ppm CO2, ≤ 0,1 ppm NO)

(Happipitoisuus 18–21 tilavuusprosenttia.)

1.2.2.   Kalibrointi- ja vertailukaasut

Käytettävissä on oltava kaasuseoksia, joiden kemialliset koostumukset ovat seuraavat:

a)

C3H8 ja puhdistettu synteettinen ilma (ks. kohta 1.2.1),

b)

CO ja puhdistettu typpi,

c)

NO ja puhdistettu typpi (tämän kalibrointikaasun NO2-pitoisuus saa olla enintään 5 prosenttia NO-pitoisuudesta).

d)

O2 ja puhdistettu typpi,

e)

CO2 ja puhdistettu typpi,

f)

CH4 ja puhdistettu synteettinen ilma,

g)

C2H6 ja puhdistettu synteettinen ilma.

Huom: Muutkin kaasuyhdistelmät ovat hyväksyttäviä, jos kaasut eivät reagoi keskenään.

Kalibrointi- ja vertailukaasun todellisen pitoisuuden on oltava ± 2 prosentin tarkkuudella sama kuin nimellisarvon. Kalibrointikaasun kaikki pitoisuudet on annettava tilavuuspohjaisina (tilavuusprosentteina tai tilavuus-ppm-arvoina).

Kalibrointi- ja vertailukaasut voidaan tuottaa myös kaasunjakajan avulla, jolloin kaasu laimennetaan puhdistetulla N2:lla tai puhdistetulla synteettisellä ilmalla. Sekoituslaitteen tarkkuuden on oltava riittävä, jotta laimennettujen kalibrointikaasujen tarkkuus voidaan määrittää ± 2 prosentin tarkkuudella.

Tämä tarkkuus tarkoittaa sitä, että sekoitukseen käytettävien primaarikaasujen tarkkuuden on oltava vähintään ± 1 prosentti ja jäljitettävissä kansallisiin tai kansainvälisiin kaasustandardeihin. Verifiointi suoritetaan 15 ja 50 prosentin välillä täydestä asteikosta kunkin sellaisen kalibroinnin osalta, jossa käytetään sekoituslaitetta. Jos ensimmäinen verifioionti epäonnistuu, voidaan suorittaa lisätarkastus jollain toisella kalibrointikaasulla.

Vaihtoehtoisesti sekoituslaite voidaan tarkastaa lineaarisella instrumentilla, esimerkiksi käyttämällä NO-kaasua kemiluminesenssi-ilmaisimen (CLD) kanssa. Instrumentin vertailuarvo asetetaan suoraan instrumenttiin yhdistetyllä vertailukaasulla. Sekoituslaite on tarkastettava käytetyissä asetuksissa, ja nimellisarvoa on verrattava instrumentin mitattuun pitoisuuteen. Tämän erotuksen on oltava kussakin pisteessä enintään ± 1 prosenttia nimellisarvosta.

Muita hyvään tekniseen käytäntöön perustuvia menetelmiä voidaan käyttää kaikkien osapuolten etukäteen antamalla suostumuksella.

Huom: Analysaattorin tarkan kalibrointikäyrän määrittämisessä suositellaan käytettävän tarkkuuskaasunjakajaa, jonka tarkkuus on ± 1 prosenttia. Laitevalmistajan on kalibroitava kaasunjakaja.

1.3.   Analysaattoreiden ja näytteenottojärjestelmän käyttö

Analysaattoreita on käytettävä laitteen valmistajan käynnistys- ja käyttöohjeiden mukaisesti. Jäljempänä kohdissa 1.4–1.9 esitetyt vähimmäisvaatimukset on otettava huomioon.

1.4.   Vuototesti

Järjestelmälle on tehtävä vuototesti. Näytteenotin on irrotettava pakojärjestelmästä ja pakojärjestelmän pää on tukittava. Analysaattorin pumppu on käynnistettävä. Alkuvaiheen vakautusajan jälkeen kaikkien virtausmittarien tulisi olla nollassa. Jos lukema ei ole nolla, näytteenottolinjat on tarkistettava ja vika on korjattava. Alipainepuolen suurin sallittu vuotomäärä on 0,5 prosenttia järjestelmän tarkastettavan osan käytönaikaisesta virtauksesta. Analysaattorin ja ohituksen virtoja voidaan käyttää käytön aikaisten virtausten arvioimiseen.

Toinen tapa on aiheuttaa pitoisuuden askelmuutos näytteenottolinjan alussa vaihtamalla nollakaasusta vertailukaasuun.

Alkupitoisuudesta riittävän ajan kuluessa laskenut pitoisuus viittaa kalibroinnin tai tiiviyden häiriöihin.

1.5.   Kalibrointimenetelmä

1.5.1.   Instrumentit

Instrumentit on kalibroitava ja kalibrointikäyriä on verrattava vakiokaasuihin. Kalibroinnissa on käytettävä samoja kaasun virtauksia kuin pakokaasunäytteiden otossa.

1.5.2.   Lämmitysaika

Lämmitysajan on oltava valmistajan suositusten mukainen. Ellei sitä ole eritelty, analysaattoreille suositellaan vähintään kahden tunnin lämpiämisaikaa.

1.5.3.   NDIR- ja HFID-analysaattorit

NDIR-analysaattori on viritettävä tarpeen mukaisesti ja HFID-analysaattorin liekki on optimoitava (kohta 1.8.1).

1.5.4.   Kalibrointi

Kaikki tavallisesti käytettävät käyttöalueet on kalibroitava.

CO-, CO2-, NOx-, HC- ja O2-analysaattorit on nollattava käyttämällä puhdistettua synteettistä ilmaa (tai typpeä).

Analysaattoreihin on johdettava oikeat kalibrointikaasut, arvot on kirjattava, ja kalibrointikäyrä on määritettävä kohdan 1.5.6 mukaisesti.

Nollaus on tarkistettava uudelleen ja kalibrointimenettely tarvittaessa toistettava.

1.5.5.   Kalibrointikäyrän määrittäminen

1.5.5.1.   Yleiset ohjeet

Analysaattorin kalibrointikäyrä laaditaan ainakin kuudella kalibrointipisteellä (nollaa lukuun ottamatta), jotka jakautuvat mahdollisimman tasaisesti. Suurimman nimellispitoisuuden on oltava vähintään 90 prosenttia koko asteikosta.

Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä. Jos tulokseksi saatava polynomiaste on suurempi kuin kolme, kalibrointipisteiden lukumäärän (nolla mukaan luettuna) on oltava ainakin sama kuin tämä polynomiaste plus kaksi.

Kalibrointikäyrä saa poiketa enintään ± 2 prosenttia kunkin kalibrointipisteen nimellisarvosta ja enintään ± 0,3 prosenttia kokonaisasteikosta nollan kohdalla.

Kalibrointikäyrästä ja kalibrointipisteestä voidaan varmistaa, että kalibrointi on tehty oikein. Analysaattorin erilaiset ominaismuuttujat on ilmoitettava, erityisesti seuraavat:

a)

mittausalue

b)

herkkyys

c)

kalibrointipäivämäärä.

1.5.5.2.   Kalibrointi alle 15 prosenttia kokonaisasteikosta olevalla alueella

Analysaattorin kalibrointikäyrä laaditaan ainakin kymmenen kalibrointipisteen (nollaa lukuun ottamatta) perusteella siten, että 50 prosenttia kalibrointipisteistä on alle 10 prosenttia täydestä asteikosta.

Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä.

Kalibrointikäyrä saa poiketa enintään ± 4 prosenttia kunkin kalibrointipisteen nimellisarvosta ja enintään ± 0,3 prosenttia kokonaisasteikosta nollan kohdalla.

1.5.5.3.   Vaihtoehtoiset menetelmät

Jos jonkin muun menetelmän (esimerkiksi tietokoneen, elektronisesti säädetyn katkaisimen) voidaan osoittaa tuottavan vastaavan tarkkuuden, sitä voidaan käyttää.

1.6.   Kalibroinnin verifiointi

Kukin normaalisti käytettävä toiminta-alue on tarkistettava ennen kutakin analyysiä seuraavan menettelyn mukaisesti.

Kalibrointi tarkastetaan käyttämällä nollakaasua ja vertailukaasua, jonka nimellisarvo on yli 80 % mittausalueen täydestä asteikosta.

Jos kahden testattavan pisteen mittausarvot eroavat enintään ± 4 prosenttia ilmoitetun viitearvon koko asteikosta, säätömuuttujia voidaan muuttaa. Jos erot ovat suuremmat, on muodostettava uusi kalibrointikäyrä kohdan 1.5.4 mukaisesti.

1.7.   NOx-muuntimen tehokkuuden testaaminen

Muuntimen, jolla NO2 muutetaan NO:ksi, tehokkuus testataan kohtien 1.7.1–1.7.8 mukaisesti (kuva 1).

1.7.1.   Testijärjestely

Muuntimien tehokkuus voidaan tarkastaa otsonointilaitteen avulla käyttäen kuvassa 1 (ks. myös lisäyksen 1 kohta 1.4.3.5) olevaa testijärjestelyä ja jäljempänä esitettyä menettelyä.

Kuva 1

Kaavamainen esitys NO2-muuntimen tehokkuuden testauslaitteesta

Image

1.7.2.   Kalibrointi

Kemiluminesenssi-ilmaisin (CLD) ja lämmitetty kemiluminesenssi-ilmaisin (HCLD) on kalibroitava yleisimmälle käyttöalueelle valmistajan ohjeiden mukaisesti nolla- ja vertailukaasun avulla (NO-pitoisuus suunnilleen 80 prosenttia käyttöalueesta ja kaasuseoksen NO2-pitoisuus alle 5 prosenttia NO-pitoisuudesta). NOx-analysaattorin on oltava NO-moodissa, jotta vertailukaasu ei kulje muuntimen läpi. Ilmoitettu pitoisuus on kirjattava.

1.7.3.   Laskelma

NOx-muuntimen tehokkuus (efficiency) lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa:

a

=

NOx-pitoisuus kohdan 1.7.6 mukaan,

b

=

NOx-pitoisuus kohdan 1.7.7 mukaan,

c

=

NO-pitoisuus kohdan 1.7.4 mukaan,

d

=

NO-pitoisuus kohdan 1.7.5 mukaan.

1.7.4.   Hapen lisääminen

Happea tai nollailmaa lisätään T-liittimen avulla jatkuvasti kaasuvirtaan, kunnes ilmoitettu pitoisuus on noin 20 prosenttia pienempi kuin kohdassa 1.7.2 annettu ilmoitettu kalibrointipitoisuus (analysaattori NO-tilassa).

Ilmoitettu pitoisuus c on kirjattava. Otsonointilaite on kytketty pois päältä tämän prosessin aikana.

1.7.5.   Otsonointilaitteen kytkeminen toimintaan

Otsonointilaite kytketään toimintaan tuottamaan niin paljon otsonia, että NO-pitoisuus laskee noin 20 prosenttiin (vähimmäisarvo 10 prosenttia) kohdassa 1.7.2 annetusta kalibrointipitoisuudesta. Ilmoitettu pitoisuus d kirjataan. (Analysaattori on NO-tilassa.)

1.7.6.   NOx-tila

Seuraavaksi NO-analysaattori kytketään NOx-tilaan, jolloin (NO:sta, NO2:sta, O2:sta ja N2:sta koostuva) kaasuseos virtaa muuntimen läpi. Ilmoitettu pitoisuus a kirjataan. (Analysaattori on NOx-tilassa.)

1.7.7.   Otsonointilaitteen poiskytkentä

Otsonointilaite kytketään seuraavaksi pois päältä. Kohdassa 1.7.6 kuvattu kaasuseos virtaa muuntimen läpi ilmaisimeen. Ilmoitettu pitoisuus b kirjataan. (Analysaattori on NOx-tilassa.)

1.7.8.   NO-tila

NO-tilassa ja otsonointilaitteen ollessa kytkettynä pois päältä on myös hapen tai synteettisen ilman virtaus katkaistu. Analysaattorin NOx-lukema saa poiketa enintään ± 5 prosenttia kohdan 1.7.2 mukaisesti mitatusta arvosta. (Analysaattori on NO-tilassa.)

1.7.9.   Testausvälit

Muuntimen tehokkuus on testattava ennen jokaista NOx-analysaattorin kalibrointia.

1.7.10.   Tehokkuusvaatimus

Muuntimen tehokkuuden on oltava vähintään 90 prosenttia, mutta on erittäin suositeltavaa käyttää muunninta, jonka tehokkuus on yli 95 prosenttia.

Huom: Jos otsonointilaite ei kykene kohdan 1.7.5 kohdan mukaisesti vähentämään pitoisuutta 80 prosentista 20 prosenttiin analysaattorin yleisimmällä mittausalueella, on käytettävä ylintä aluetta, jolla vähennys saavutetaan.

1.8.   FID-ilmaisimen säätäminen

1.8.1.   Ilmaisimen vasteen optimointi

HFID-ilmaisin on säädettävä mittauslaitteen valmistajan ohjeiden mukaan. Vasteen optimoimiseksi yleisimmällä toiminta-alueella on käytettävä vertailukaasuna propaania ilmassa.

Kun polttoaineen ja ilman virtaukset on asetettu valmistajan suositusten mukaisiksi, analysaattoriin johdetaan 350 ± 75 ppm C-vertailukaasua. Vaste määrätyllä polttoainevirralla määritetään vertailukaasun vasteen ja nollakaasuvasteen välisestä erosta. Polttoaineen virtaus on säädettävä asteittain sekä valmistajan suosittelemaa suuremmaksi että sitä pienemmäksi. Vertailu- ja nollakaasujen vasteet on kirjattava näillä polttoainevirtauksilla. Vertailu- ja nollakaasujen vasteiden välinen ero on piirrettävä ja polttoaineen virtaus on säädettävä käyrän rikkaammalle puolelle.

1.8.2.   Hiilivetyvastekertoimet

Analysaattori on kalibroitava käyttämällä ilman ja propaanin ja puhdistetun synteettisen ilman sekoitusta kohdan 1.5 mukaisesti.

Vasteen kertoimet on määritettävä otettaessa analysaattori käyttöön ja suurten huoltojen yhteydessä. Tietyn hiilivetylajin vastekerroin (R f) on FID:n C1-lukeman suhde kaasun pitoisuuteen sylinterissä ppm C1-arvona ilmaistuna.

Testikaasun pitoisuuden on oltava riittävä tuottamaan vaste, joka on noin 80 prosenttia koko asteikosta. Pitoisuus on tunnettava ± 2 prosentin tarkkuudella verrattuna tilavuutena ilmaistuun gravimetriseen vakioon. Lisäksi kaasusylinteriä on esivakioitava 24 tuntia lämpötilassa 298 K (25 °C) ± 5 K.

Käytettävät testikaasut ja suositeltavat suhteelliset vastekerroinalueet ovat seuraavat:

Metaani ja puhdistettu synteettinen ilma

:

1,00 ≤ R f ≤ 1,15

Propyleeni ja puhdistettu synteettinen ilma

:

0,90 ≤ R f ≤ 1,1

Tolueeni ja puhdistettu synteettinen ilma

:

0,90 ≤ R f ≤ 1,10

Kyseiset arvot ovat suhteessa propaanin ja puhdistetun synteettisen ilman vastekertoimen (R f) arvoon 1,00.

1.8.3.   Happi-interferenssitesti

Happi-interferenssitarkistus on tehtävä analysaattorin käyttöönoton ja suurten huoltojen yhteydessä.

Valitaan sellainen mittausalue, jolla happi-interferenssitestikaasut osuvat ylempään 50 prosenttiin. Testin suorittamisen aikana uunin lämpötilan on oltava vaatimusten mukainen.

1.8.3.1.   Käytettävät kaasut

Happi-interferenssitestissä käytettävien kaasujen on sisällettävä propaania, jossa on 350 ppmC ± 75 ppmC hiilivetyä. Pitoisuusarvo määritetään kalibrointikaasun toleranssivälille hiilivetyjen kokonaismäärän ja epäpuhtauksien kromatografianalyysillä tai dynaamisella sekoituksella. Tärkeimpänä laimennusaineena on typpi ja täyttöaineena happi. Dieselmoottoreiden testaukseen tarvittavat sekoitukset ovat seuraavat:

O2-pitoisuus

Täyttökaasu

21 (20–22)

typpi

10 (9–11)

typpi

5 (4–6)

typpi

1.8.3.2.   Menettely

a)

Analysaattori nollataan.

b)

Analysaattori kohdistetaan 21 prosentin happisekoituksella.

c)

Nollavaste tarkastetaan uudelleen. Jos se on muuttunut yli 0,5 prosenttia koko asteikosta, tämän kohdan vaiheet a ja b toistetaan.

d)

Analysaattoriin syötetään 5- ja 10-prosenttiset happi-interferenssitestikaasut.

e)

Nollavaste tarkastetaan uudelleen. Jos se on muuttunut yli ± 1 prosenttia koko asteikosta, testi toistetaan.

f)

Happi-interferenssi (%O2I) kunkin alakohdassa d tarkoitetun seoksen osalta lasketaan seuraavasti:

Formula

A

=

alakohdassa b tarkoitetun vertailukaasun hiilivetypitoisuus (ppm C)

B

=

alakohdassa d tarkoitettujen happi-interferenssitestikaasujen hiilivetypitoisuus (ppm C)

C

=

analysaattorivaste

Formula

D

=

A:n aiheuttama prosenttiosuus täyden asteikon analysaattorivasteesta.

g)

Happi-interferenssin prosenttiosuuden (%O2I) on oltava alle ± 3,0 prosenttia kaikkien vaadittujen happi-interferenssitestikaasujen osalta ennen testausta.

h)

Jos happi-interferenssi on yli ± 3,0 prosenttia, ilmavirtausta on säädettävä portaittain valmistajan ohjearvon ylä- ja alapuolella, ja kohta 1.8.1 on toistettava kunkin virran osalta.

i)

Jos happi-interferenssi on yli ± 3,0 prosenttia ilmavirran säätämisen jälkeen, polttoainevirtaa ja sen jälkeen näytevirtaa muutetaan ja kohdan 1.8.1 toimenpiteet toistetaan kunkin uuden asetuksen osalta.

j)

Jos happi-interferenssi on edelleen yli ± 3,0 prosenttia, analysaattori, FID-polttoaine tai polttimen ilma on korjattava tai vaihdettava ennen testausta. Sen jälkeen tässä kohdassa esitetty menettely toistetaan korjatuille tai vaihdetuille laitteille tai kaasuille.

1.9.   Hapen vaikutus NDIR- ja CLD-analysaattoreihin

Muiden kuin analysoitavien kaasujen läsnäolo pakokaasussa saattaa vaikuttaa lukemaan monin eri tavoin. NDIR-instrumenteissa esiintyy positiivista interferenssiä, kun interferoiva kaasu vaikuttaa samoin kuin mitattava kaasu, mutta vähäisemmässä määrin. NDIR-instrumenttien negatiivista interferenssiä esiintyy, kun interferoiva kaasu laajentaa mitattavan kaasun absorptioaluetta, ja CLD-instrumenteissa esiintyy negatiivista interferenssiä, kun interferoiva kaasu vaimentaa säteilyä. Kohdissa 1.9.1 ja 1.9.2 kuvaillut interferenssitarkistukset on tehtävä ennen analysaattorin alkukäyttöönottoa ja suurten huoltojen yhteydessä.

1.9.1.   CO-analysaattorin interferenssitarkistus

Vesi ja CO2 saattavat vaikuttaa CO-analysaattorin suorituskykyyn. Tämän vuoksi CO2-vertailukaasua, jonka pitoisuus on 80–100 prosenttia testauksessa käytettävän suurimman alueen koko asteikosta, on kuplitettava huoneenlämpöisen veden läpi ja analysaattorin vaste on kirjattava. Analysaattorin vaste saa olla enintään yksi prosentti koko asteikosta, kun mittausalue on 300 ppm tai sitä suurempi, ja enintään 3 ppm, jos alue on alle 300 ppm.

1.9.2.   NOx-analysaattorin vaimennustarkistukset

CLD- (ja HCLD-)analysaattoreihin vaikuttavat kaksi kaasua ovat CO2 ja vesihöyry. Näiden kaasujen aiheuttama vaimennus on suhteessa niiden pitoisuuteen, ja siksi niiden osalta vaaditaan testaustekniikoita vaimennuksen määrittämiseksi testauksen aikana saatujen korkeimpien odotettavissa olevien pitoisuuksien kohdalla.

1.9.2.1.   CO2:n aiheuttaman vaimennuksen määritys

NDIR-analysaattorin läpi johdetaan CO2-vertailukaasua, jonka pitoisuus on 80–100 prosenttia suurimmasta käyttöalueesta, ja CO2-arvo kirjataan arvona A. Tämän jälkeen vertailukaasua laimennetaan noin 50 prosenttia NO-vertailukaasulla, ja se johdetaan NDIR- ja (H)CLD-analysaattorin läpi, jolloin CO2- ja NO-arvot kirjataan vastaavasti arvoina B ja C. CO2:n pääsy estetään, vain NO-vertailukaasu päästetään (H)CLD:n läpi ja NO-arvo kirjataan arvona D.

Vaimennus (quench) lasketaan seuraavasti:

Formula

ja se saa olla enintään 3 prosenttia täydestä asteikosta.

jossa:

A

=

laimentamaton CO2-pitoisuus mitattuna NDIR:llä, prosenttia,

B

=

laimennettu CO2-pitoisuus mitattuna NDIR:llä, prosenttia,

C

=

laimennettu NO-pitoisuus mitattuna CLD:llä, ppm,

D

=

laimentamaton NO-pitoisuus mitattuna CLD:llä, ppm.

1.9.2.2.   Veden vaimennustesti

Tätä tarkistusta käytetään ainoastaan märän kaasun pitoisuusmittauksiin. Veden vaimennuksen laskemisessa on otettava huomioon NO-vertailukaasun laimentaminen vesihöyryllä ja seoksen vesihöyrypitoisuuden määrittäminen testauksen aikana odotettuun arvoon. (H)CLD-analysaattorin läpi johdetaan NO-vertailukaasua, jonka pitoisuus on 80—100 prosenttia tavallisen käyttöalueen koko asteikosta, ja NO-arvo kirjataan arvona D. NO-vertailukaasu kuplitetaan tämän jälkeen huoneenlämpöisen veden läpi ja johdetaan (H)CLD-analysaattorin läpi, jonka jälkeen NO-arvo kirjataan arvona C. Veden lämpötila määritetään ja kirjataan arona F. Seoksen kylläisen vesihöyryn paine, joka vastaa kuplitusveden lämpötilaa F, on määritettävä ja kirjattava arvona G. Seoksen vesihöyrypitoisuus (prosentteina) lasketaan seuraavasti:

Formula

ja kirjataan arvona H. Odotettavissa oleva NO-vertailukaasupitoisuus (vesihöyryssä) lasketaan seuraavasti:

Formula

ja kirjataan arvona De. Dieselpakokaasun osalta kokeen aikana suurin odotettavissa oleva pakokaasun vesihöyrypitoisuus (prosenttia) arvioidaan pakokaasun CO2-enimmäispitoisuudesta tai laimentamattomasta CO2-vertailukaasupitoisuudesta (A, mitattuna kohdan 1.9.2.1 mukaisesti) olettaen, että polttoaineen atomien H/C-suhde on 1,8:1,0, seuraavasti:

Formula

ja kirjataan arvona Hm.

Veden aiheuttama vaimennus (quench) lasketaan seuraavasti:

Formula

ja se saa olla enintään 3 prosenttia täydestä asteikosta.

De

=

odotettavissa oleva laimennettu NO-pitoisuus (ppm),

C

=

laimennettu NO-pitoisuus (ppm),

Hm

=

suurin vesihöyrypitoisuus (prosenttia),

H

=

todellinen vesihöyrypitoisuus (prosenttia).

Huom: On tärkeää, että NO-vertailukaasun NO2-pitoisuus on tämän tarkistuksen aikana erittäin pieni, sillä veden NO2-absorptiota ei ole otettu huomioon vaimennuslaskuissa.

1.10.   Kalibrointivälit

Analysaattorit on kalibroitava kohdan 1.5 mukaisesti vähintään kolmen kuukauden välein tai aina, kun järjestelmää on korjattu tai muutettu siten, että se saattaa vaikuttaa kalibrointiin.

1.11.   NRTC-testissä tehtäviä raakapakokaasumittauksia koskevat lisäkalibrointivaatimukset

1.11.1.   Analyysijärjestelmän vasteajan tarkastaminen

Vasteajan arvioinnissa käytettävien järjestelmän asetusten on oltava täsmälleen samat kuin testauksen mittauksessa (paine, virrat, analysaattoreiden suodatinasetukset ja kaikki muut vasteaikaan vaikuttavat muuttujat). Vasteaika määritetään tekemällä suora kaasukytkentä näytteenottimen imuaukkoon. Kaasukytkennän on tapahduttava alle 0,1 sekunnissa. Testissä käytettävien kaasujen on aiheutettava pitoisuudenmuutos, joka on vähintään 60 prosenttia täydestä asteikosta.

Kunkin yksittäisen kaasukomponentin pitoisuus on kirjattava. Vasteajaksi määritellään kaasunkytkennän ja kirjatun pitoisuuden asianmukaisen muutoksen välinen aikaero. Järjestelmän vasteaika (t 90) koostuu viiveestä mittausanturiin ja anturin nousuajasta. Viive on aika muutoksesta (t 0) siihen, kunnes vaste on 10 prosenttia lopullisesta lukemasta (t 10). Nousuaika on 10 prosenttia ja 90 prosenttia lopullisesta lukemasta olevien vasteiden välinen aika (t 90 – t 10).

Analysaattori- ja pakovirtasignaalien aikojen yhdenmukaistamista varten raakapakokaasun mittauksessa muunnosajaksi määritellään aika muutoksesta (t 0) siihen, kun vaste on 50 prosenttia lopullisesta lukemasta (t 50).

Järjestelmän vasteaika saa olla enintään 10 sekuntia ja nousuaika enintään 2,5 sekuntia kaikille rajoitetuille aineosille (CO, NOx, HC) ja kaikilla käytetyillä mittausalueilla.

1.11.2.   Pakokaasuvirran mittaamiseen tarkoitetun merkkikaasuanalysaattorin kalibrointi

Jos käytetään merkkikaasupitoisuuden mittaamiseen tarkoitettua analysaattoria, se on kalibroitava standardikaasua käyttämällä.

Kalibrointikäyrä laaditaan ainakin kymmenellä kalibrointipisteellä (nollaa lukuun ottamatta), jotka jakautuvat siten, että puolet pisteistä sijaitsee välillä 4–20 prosenttia analysaattorin täydestä asteikosta ja loput välillä 20–100 prosenttia täydestä asteikosta. Kalibrointikäyrä lasketaan pienimmän neliösumman menetelmällä.

Kalibrointikäyrä saa poiketa kunkin kalibrointipisteen nimellisarvosta enintään ± 1 prosenttia täydestä asteikosta mittausalueella, joka on 20–100 prosenttia täydestä asteikosta. Lisäksi kalibrointikäyrä saa poiketa nimellisarvosta enintään ± 2 prosenttia mittausalueella, joka on 4—20 prosenttia täydestä asteikosta.

Ennen testikäyttöä analysaattori on nollattava ja kohdistettava käyttämällä nollakaasua ja vertailukaasua, jonka nimellisarvo on yli 80 prosenttia analysaattorin täydestä asteikosta.

2.   HIUKKASTEN MITTAUSJÄRJESTELMÄN KALIBROINTI

2.1.   Johdanto

Kaikki komponentit on kalibroitava niin usein kuin se on tarpeen tämän säännön tarkkuusvaatimusten täyttämiseksi. Tässä kohdassa on kuvaus käytettävästä kalibrointimenetelmästä niitä komponentteja varten, jotka mainitaan liitteen 4A lisäyksen 1 kohdassa 1.5 sekä lisäyksessä 4.

Valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan vaihtoehtoisesti käyttää liitteen 4B kohdissa 8.1 ja 8.2 kuvailtuja menetelmiä.

2.2.   Virtausmittaus

Kaasun virtausmittareiden tai virtauksen mittauslaitteiden kalibroinnin on perustuttava kansallisiin ja/tai kansainvälisiin standardeihin.

Mitatun arvon enimmäisvirheen on oltava ± 2 prosentin sisällä lukemasta.

Osavirtauslaimennusjärjestelmissä on kiinnitettävä erityistä huomiota näytevirran G SE tarkkuuteen, jos sitä ei mitata suoraan, vaan se määritetään virtauseron mittauksella:

Formula

Tässä tapauksessa ± 2 prosentin tarkkuus G TOTW:lle ja G DILW:lle ei riitä takaamaan G SE:n riittävää tarkkuutta. Jos kaasuvirta määritetään virtauseron mittauksella, eron suurimman virheen on oltava sellainen, että G SE:n tarkkuus on ± 5 prosenttia, kun laimennussuhde on alle 15. Se voidaan laskea ottamalla kunkin laitteen virheistä neliöllinen keskiarvo.

2.3.   Laimennussuhteen tarkastus

Kun käytetään hiukkasnäytteenottojärjestelmiä ilman EGA:ta (liite 4A, kohta 1.2.1.1), laimennussuhde täytyy tarkastaa jokaisen uuden moottoriasennuksen osalta moottorin käydessä ja käyttämällä joko CO2- tai NOx-pitoisuusmittauksia raaka- ja laimennuspakokaasussa.

Mitatun laimennussuhteen tulee olla ± 10 prosentin rajoissa CO2- tai NOx-pitoisuusmittauksista lasketusta laimennussuhteesta.

2.4.   Osavirtausolosuhteiden tarkastus

Pakokaasun nopeusalue ja paineenvaihtelut on tarkastettava ja säädettävä tarvittaessa liitteen 4A lisäyksen 4 kohdan 1.2.1.1, EP, vaatimusten mukaisiksi.

2.5.   Kalibrointivälit

Virtausmittarit täytyy kalibroida ainakin kolmen kuukauden välein tai aina kun järjestelmään on tehty muutoksia, jotka voivat vaikuttaa kalibrointiin.

2.6.   Osavirtauslaimennusjärjestelmää koskevat lisäkalibrointivaatimukset

2.6.1.   Määräajoin tehtävä kalibrointi

Jos näytekaasuvirta määritetään virtauseron mittauksella, virtausmittari tai virtauksen mittauslaitteisto on kalibroitava jollakin seuraavista menetelmistä siten, että tunneliin menevä näytevirta G SE täyttää liitteen 4A lisäyksen 1 kohdassa 2.4 esitetyt tarkkuusvaatimukset:

G DILW:n virtausmittari kytketään sarjaan G TOTW:n virtausmittarin kanssa, ja näiden kahden virtausmittarin välinen ero kalibroidaan vähintään viidessä asetuspisteessä siten, että virtausarvot on jaettu tasaisin välein alhaisimman testin aikana käytetyn G DILW-arvon ja testissä käytetyn G TOTW-arvon välille. Laimennustunneli voidaan ohittaa.

Kalibroitu massavirtalaite kytketään sarjaan G TOTW:n virtausmittarin kanssa ja tarkkuus tarkastetaan testissä käytetyllä arvolla. Tämän jälkeen kalibroitu massavirtalaite kytketään sarjaan G DILW:n virtausmittarin kanssa ja tarkkuus tarkastetaan vähintään viidellä asetuksella, jotka vastaavat laimennussuhdetta 3—50 suhteessa testin aikana käytettyyn G TOTW:hen.

Siirtoputki TT irrotetaan pakokaasuvirrasta, ja siirtoputkeen kytketään kalibroitu virtausmittari, jonka mittausalue sopii G SE :n mittaukseen. Tämän jälkeen G TOTW säädetään testissä käytettyyn arvoon ja G DILW säädetään vaiheittain vähintään viiteen arvoon, jotka vastaavat laimennussuhteita q välillä 3–50. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää erityistä kalibrointivirtaustietä, jossa tunneli ohitetaan mutta jossa vastaavien mittareiden läpi kulkeva kokonaisvirta ja laimennusilman virta pidetään samana kuin varsinaisessa testissä.

Siirtoputkeen TT syötetään merkkikaasua. Merkkikaasu voi olla pakokaasun komponentti, kuten CO2 tai NOx. Kun merkkikaasuaineosa on laimentunut tunnelissa, se mitataan. Tämä tehdään viidelle laimennussuhteelle välillä 3–50. Näytevirran tarkkuus määritetään laimennussuhteesta q:

Formula

Kaasuanalysaattorin tarkkuudet on otettava huomioon G SE:n tarkkuuden takaamiseksi.

2.6.2.   Hiilivirran tarkastaminen

On erittäin suositeltavaa tarkastaa hiilivirta todellista pakokaasua käyttäen, koska näin voidaan havaita mittaukseen ja ohjaukseen liittyvät ongelmat ja varmentaa osavirtauslaimennusjärjestelmän asianmukainen toiminta. Hiilivirran tarkastus olisi tehtävä vähintään joka kerta kun asennetaan uusi moottori tai kun testikammion kokoonpanoon tehdään merkittäviä muutoksia.

Moottoria on käytettävä suurimman vääntömomentin kuormituksella ja nopeudella tai millä tahansa muulla vakiotilaisella moodilla, joka tuottaa vähintään 5 prosenttia CO2:ta. Osavirtausnäytteenottojärjestelmää on käytettävä laimennuskertoimella, joka on noin 15:1.

2.6.3.   Testiä edeltävä tarkastus

Testiä edeltävä tarkastus on tehtävä kahden tunnin kuluessa ennen testikäyttöä seuraavalla tavalla:

Virtausmittareiden tarkkuus on tarkastettava samalla menetelmällä, jota on käytetty kalibroinnissa. Tarkastus on tehtävä vähintään kahdessa pisteessä, mukaan luettuina G DILW:n virtausarvot, jotka vastaavat laimennussuhteita 5—15 testissä käytetyllä G TOTW-arvolla.

Jos edellä kuvatun kalibrointimenettelyn pöytäkirjoilla voidaan osoittaa, että virtausmittarien kalibrointi pysyy vakaana pitkällä aikavälillä, testiä edeltävä tarkastus voidaan jättää tekemättä.

2.6.4.   Muunnosajan määrittäminen

Muunnosajan arvioinnissa käytettävien järjestelmän asetusten on oltava täsmälleen samat kuin testin mittauksessa. Muunnosaika määritellään seuraavalla menetelmällä:

Riippumaton vertailuvirtausmittari, jolla on näytevirtaan soveltuva mittausalue, kytketään sarjaan näytteenottimen kanssa lähelle sitä. Tämän virtausmittarin muunnosajan on oltava alle 100 ms vasteajan mittauksessa käytetyllä virtausaskelkoolla, ja virtauksen rajoituksen on oltava riittävän alhainen, jotta se ei vaikuta osavirtauslaimennusjärjestelmän dynaamisiin suoritusarvoihin ja on hyvän teknisen käytännön mukainen.

Osavirtauslaimennusjärjestelmän pakokaasuvirran (tai ilmavirran, jos pakokaasuvirta lasketaan) syötteeseen tehdään askelmuutos alhaisesta virtauksesta vähintään 90 prosenttiin täydestä asteikosta. Askelmuutoksen laukaisimen olisi oltava sama, jota käytetään ennakoivan ohjauksen käynnistämiseen varsinaisessa testissä. Pakokaasuvirran askelheräte ja virtausmittarin vaste on kirjattava vähintään 10 Hz:n näytteenottotaajuudella.

Näistä tiedoista määritetään osavirtauslaimennusjärjestelmän muunnosaika, joka on aika askelherätteen aloittamisesta virtausmittarin vasteen 50 prosentin pisteeseen. Samalla tavoin määritetään osavirtauslaimennusjärjestelmän G SE-signaalin ja pakokaasuvirtausmittarin G EXHW-signaalin muunnosajat. Näitä signaaleja käytetään kunkin testin jälkeen suoritettavissa regressiotarkastuksissa (liitteen 4A lisäyksen 1 kohta 2.4).

Laskelma toistetaan vähintään viidellä nousu- ja laskuherätteellä, ja tuloksista lasketaan keskiarvo. Tästä arvosta vähennetään vertailuvirtausmittarin sisäinen muunnosaika (<100 ms). Tämä on osavirtauslaimennusjärjestelmän ”ennakoiva” arvo, jota sovelletaan liitteen 4A lisäyksen 1 kohdan 2.4 mukaisesti.

3.   CVS-JÄRJESTELMÄN KALIBROINTI

3.1.   Yleistä

CVS-järjestelmä on kalibroitava käyttämällä tarkkaa virtausmittaria sekä laitteita, joilla käyttöolosuhteita voidaan muuttaa.

Virtaus järjestelmän läpi on mitattava erilaisilla virtauksen käyttöasetuksilla, ja järjestelmän ohjausparametrit on mitattava ja suhteutettava virtaukseen.

Kalibroinnissa voi käyttää erityyppisiä virtausmittareita, esimerkiksi kalibroitua venturia, kalibroitua laminaarista virtausmittaria tai kalibroitua turbiinimittaria.

Valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan tämän lisäyksen kohdassa 3 tarkoitettujen menetelmien sijasta vaihtoehtoisesti käyttää liitteen 4B kohdissa 8.1 ja 8.2 kuvailtuja menetelmiä.

3.2.   Syrjäytyspumpun (PDP) kalibrointi

Kaikki pumppuun liittyvät muuttujat on mitattava samanaikaisesti pumpun kanssa sarjaan kytketyn kalibrointiventurin kanssa. Laskettu virtaus (m3/min pumpun sisääntulossa, absoluuttinen paine ja lämpötila) on piirrettävä käyränä suhteessa korrelaatiofunktioon, joka on pumpun parametrien määrätyn yhdistelmän arvo. Tämän jälkeen on määritettävä lineaarinen funktio, joka suhteuttaa pumpun virtauksen ja korrelaatiofunktion. Jos CVS:n käyttö on moninopeuksinen, kaikki käytettävät mittausalueet on kalibroitava.

Lämpötila on pidettävä vakaana kalibroinnin aikana.

Liitoskohtien ja kalibrointiventurin ja CVS-pumpun välisen kanavan vuotojen on oltava pienempiä kuin 0,3 prosenttia alimmasta virtauspisteestä (suurin rajoitus ja alhaisin PDP:n nopeuspiste).

3.2.1.   Tietojen analysointi

Ilman virtaus (Q s) kullakin rajoitusasetuksella (vähintään 6 asetusta) on laskettava virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa arvona m3/min. Ilman virtaus on tämän jälkeen muunnettava pumpun virtaukseksi (V 0) kuutiometreinä pumpun kierrosta kohti (m3/kierros) pumpun sisääntulon absoluuttisessa paineessa ja lämpötilassa seuraavasti:

Formula

jossa:

Qs

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K) (m3/s),

T

=

lämpötila pumpun sisääntulossa (K),

pA

=

absoluuttinen paine pumpun sisääntulossa (p B–p 1) (kPa),

n

=

pumpun kierrosnopeus (kierrosta/s)

Jotta voidaan ottaa huomioon pumpun paineenvaihteluiden ja pumpun jättämän vuorovaikutus, on laskettava pumpun nopeuden, pumpun sisään- ja ulostulon välisen paine-eron ja absoluuttisen pumpun ulostulopaineen välinen korrelaatiokerroin (X 0) seuraavasti:

Formula

jossa,

Δpp

=

pumpun sisään- ja ulostulon välinen paine-ero (kPa)

pA

=

absoluuttinen lähtöpaine pumpun ulostulossa (kPa).

Kalibrointiyhtälö on luotava tekemällä lineaarinen pienimmän neliösumman sovitus seuraavasti:

Formula

D 0 ja m ovat vastaavasti leikkauspiste- ja kaltevuusvakiot, jotka kuvaavat regressiolinjoja.

Jos CVS-järjestelmä on moninopeuksinen, pumpun eri virtausalueille luotujen kalibrointikäyrien on oltava lähes samansuuntaisia, ja leikkauspistearvojen (D 0) on suurennuttava, kun pumpun virtausalue pienenee.

Yhtälön avulla lasketut arvot saavat poiketa ± 0,5 prosenttia mitatusta arvosta V 0. Arvo m vaihtelee pumppukohtaisesti. Tämän vuoksi kalibrointi on suoritettava pumpun käynnistyksen yhteydessä ja suurempien huoltojen jälkeen ja jos koko järjestelmän verifioinnissa (kohta 3.5) ilmenee, että pumpun jättämä on muuttunut.

3.3.   Kriittisen virtauksen venturin (CFV) kalibrointi

CFV:n kalibrointi perustuu kriittisen venturin virtausyhtälöön. Kaasun virtaus on sisääntulopaineen ja -lämpötilan funktio seuraavan yhtälön mukaisesti:

Formula

jossa:

Kv

=

kalibrointikerroin

pA

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa (kPa)

T

=

lämpötila venturin sisääntulossa (K).

3.3.1.   Tietojen analysointi

Ilman virtaus (Q s) kullakin rajoitusasetuksella (vähintään 8 asetusta) on laskettava virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa arvona m3/min. Kalibrointikerroin on laskettava kunkin asetuksen kalibrointitiedoista seuraavasti:

Formula

jossa:

Qs

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K) (m3/s),

T

=

lämpötila venturin sisääntulossa (K),

pA

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa (kPa)

Kriittisen virtauksen alueen määrittämiseksi K v on piirrettävä venturin sisääntulopaineen funktiona. Kriittisellä (kuristetulla) virtauksella K v:n arvo on verrattain vakio. Paineen alentuessa (alipaine kasvaa) venturin kuristus poistuu ja K v pienenee, mikä ilmaisee, että CFV toimii sallitun alueen ulkopuolella.

Keskimääräinen K V ja keskipoikkeama on laskettava vähintään kahdeksassa pisteessä kriittisen virtauksen alueella. Vakiopoikkeama saa olla enintään ± 0,3 prosenttia K V:n keskimääräisestä arvosta.

3.4.   Aliääniventurin (SSV) kalibrointi

SSV:n kalibrointi perustuu aliääniventurin virtausyhtälöön. Kaasun virtaus on sisääntulopaineen ja -lämpötilan ja SSV:n sisääntulon ja kurkun välisen paineenalennuksen funktio seuraavasti:

Formula

jossa:

A0 = kokoelma vakioita ja yksiköiden muunnoksia =

0,006111 SI-yksikköinäFormula

d= SSV:n kurkun halkaisija (m)

Cd = SSV:n purkauskerroin

pA = absoluuttinen paine venturin sisääntulossa (kPa)

T= lämpötila venturin sisääntulossa (K)

r= SSV:n kurkun ja sisääntulon absoluuttisen Formula

ß= SSV:n kurkun halkaisijan d Formula

3.4.1.   Tietojen analysointi

Ilman virtaus (Q SSV) kullakin virtausasetuksella (vähintään 16 asetusta) lasketaan virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa m3/min-arvona. Purkauskerroin lasketaan kunkin asetuksen kalibrointitiedoista seuraavasti:

Formula

jossa:

QSSV

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K), m3/s

T

=

lämpötila venturin sisääntulossa (K),

d

=

SSV:n kurkun halkaisija (m)

r

=

SSV:n kurkun ja sisääntulon absoluuttisen Formula

ß

=

SSV:n kurkun halkaisijan d Formula

Aliäänivirtauksen alueen määrittämiseksi C d on piirrettävä SSV:n kurkussa määritetyn Reynoldsin luvun funktiona. Re SSV:n kurkussa lasketaan seuraavalla kaavalla:

Formula

jossa:

A1

=

kokoelma vakioita ja yksiköiden muunnoksia Formula

QSSV

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,3 kPa, 273 K) (m3/s)

d

=

SSV:n kurkun halkaisija (m)

μ

=

kaasun absoluuttinen tai dynaaminen viskositeetti, joka on laskettu seuraavalla kaavalla:

Formula

jossa:

b

=

Formula

S

=

empiirinen vakio = 104,4 K

Koska Q SSV on syöte Re-kaavassa, laskelma on aloitettava arvaamalla alustavasti kalibrointiventurin Q SSV tai C d ja sitä on toistettava niin kauan, kunnes QSSV konvergoi. Konvergointimenetelmän tarkkuuden on oltava vähintään 0,1 prosenttia.

Saatavalla kalibrointikäyrän sopivuusyhtälöllä laskettujen C d-arvojen on oltava ± 0,5 prosentin sisällä mitatuista C d-arvoista kussakin kalibrointipisteessä vähintään kuudessatoista pisteessä aliäänivirtauksen alueella.

3.5.   Koko järjestelmän verifiointi

CVS-näytteenottojärjestelmän ja analysointijärjestelmän kokonaistarkkuus on määritettävä johtamalla tunnettu massa pilaavaa kaasua järjestelmään sen toimiessa normaalisti. Pilaava aine analysoidaan ja massa lasketaan liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 2.4.1 mukaisesti lukuun ottamatta propaania, jolle on käytettävä kerrointa 0,000472 HC:n kertoimen 0,000479 sijasta. Tähän voidaan käyttää jompaakumpaa seuraavista menetelmistä.

3.5.1.   Mittaaminen kriittisen virtauksen suuttimen avulla

CVS-järjestelmään syötetään tunnettu määrä puhdasta kaasua (propaania) kalibroidun kriittisen suuttimen kautta. Jos sisääntulopaine on riittävän suuri, kriittisen virtaussuuttimen avulla säädettävä virtaus ei ole riippuvainen suuttimen lähtöpaineesta (kriittisestä virtauksesta). CVS-järjestelmää käytetään samoin kuin tavallisessa pakokaasujen päästötestissä noin 5–10 minuutin ajan. Kaasunäyte analysoidaan tavallisen laitteiston (näytepussi- tai integrointimenetelmä) avulla, ja kaasun massa lasketaan. Näin määritetyn massan on oltava ± 3 prosentin tarkkuudella sama kuin syötetyn kaasun tunnettu massa.

3.5.2.   Mittaaminen gravimetrisella menetelmällä

Pienen propaanilla täytetyn sylinterin paino määritetään ± 0,01 gramman tarkkuudella. CVS-järjestelmää käytetään samoin kuin tavallisessa pakokaasujen päästötestissä noin 5—10 minuutin ajan samalla, kun järjestelmään syötetään hiilimonoksidia tai propaania. Syötetyn puhtaan kaasun määrä määritetään painoerot punnitsemalla. Kaasunäyte analysoidaan tavallisen laitteiston (näytepussi- tai integrointimenetelmä) avulla, ja kaasun massa lasketaan. Näin määritetyn massan on oltava ± 3 prosentin tarkkuudella sama kuin syötetyn kaasun tunnettu massa.

(1)  Kalibrointimenettely on sama NRSC- ja NRTC-testeille kohdissa 1.11 ja 2.6 esitettyjä vaatimuksia lukuun ottamatta.

Lisäys 3

Tietojen arviointi ja laskutoimitusten tekeminen

1.   TIETOJEN ARVIOINTI JA LASKUTOIMITUSTEN TEKEMINEN –NRSC-TESTI

1.1.   Kaasupäästöjä koskevien tietojen arviointi

Kaasupäästöjen arvioimiseksi kunkin moodin 60 viimeisen sekunnin lukemista otetaan keskiarvo ja, jos käytetään hiilitasapainomenetelmää, keskimääräiset HC-, CO-, NOx- ja CO2-pitoisuudet (conc) kullekin moodille määritetään keskiarvolukemista ja vastaavista kalibrointitiedoista. Toisentyyppistäkin kirjausmenetelmää voidaan käyttää, jos sillä saadaan aikaan vastaava tietojen keruu.

Keskimääräiset taustapitoisuudet (conc d) voidaan määrittää laimennusilman pussimittauslukemista tai jatkuvista (ilman pussin käyttöä saaduista) taustalukemista ja vastaavista kalibrointitiedoista.

Jos käytetään liitteen 5 kohdan 1.2 alakohdassa a tai b tarkoitettuja porrastettujen moodien syklejä, sovelletaan liitteen 4B kohdassa 7.8.2.2 tarkoitettuja tietojen arviointi- ja laskentamenetelmiä sekä kohtien A.8.2, A.8.3 ja A.8.4 määräyksiä soveltuvin osin. Lopulliset tulokset lasketaan kaavojen A.8-60 ja A.8-61 tai A.7-49 ja A.7-50 avulla.

1.2.   Hiukkaspäästöt

Suodattimien näytteiden kokonaismassat (M SAM,i) kirjataan kussakin moodissa hiukkasten arvioimiseksi. Suodattimet on palautettava punnituskammioon, jossa niitä vakioidaan vähintään yhden ja enintään 80 tunnin ajan, minkä jälkeen ne punnitaan. Suodattimien bruttopaino kirjataan ja siitä vähennetään suodattimien taarapaino (ks. liitteen 4A kohta 3.1). Hiukkasten massa (M f yhden suodattimen ja M f,i monen suodattimen menetelmässä) on ensiösuodattimeen ja toisiosuodattimeen jääneiden hiukkasten massan summa. Jos käytetään taustakorjausta, suodattimen läpi virtaavan laimennusilman massa (M DIL) ja hiukkasten massa (M d) on kirjattava. Jos mittauksia on tehty enemmän kuin yksi, suhde M d/M DIL on laskettava kullekin yksittäiselle mittaukselle, ja arvoista on otettava keskiarvo.

Jos käytetään liitteen 5 kohdan 1.2 alakohdassa a tai b tarkoitettuja porrastettujen moodien syklejä, sovelletaan liitteen 4B kohdassa 7.8.2.2 tarkoitettuja tietojen arviointi- ja laskentamenetelmiä sekä kohtien A.8.2, A.8.3 ja A.8.4 määräyksiä soveltuvin osin. Lopulliset tulokset lasketaan kaavan A.8-64 tai A.7-53 avulla.

1.3.   Kaasupäästöjen laskeminen

Hiukkaspäästöjen lopulliset, raportoitavat testitulokset määritetään seuraavien vaiheiden avulla:

1.3.1.   Pakokaasuvirran määrittäminen

Kullekin moodille on määritettävä pakokaasuvirta (G EXHW,i) liitteen 4A lisäyksen 1 kohtien 1.2.1–1.2.3 mukaisesti.

Kun käytetään täysvirtauslaimennusjärjestelmää, on kullekin moodille määritettävä laimennetun pakokaasun kokonaisvirta (G TOTW,i) liitteen 4A lisäyksen 1 kohdan 1.2.4 mukaisesti.

1.3.2.   Kuiva-märkäkorjaus

Kuiva-märkäkorjaus (G EXHW,i) on määritettävä kunkin moodin osalta liitteen 4A lisäyksen 1 kohtien 1.2.1—1.2.3 mukaisesti.

Kun käytetään arvoa G EXHW, mitattu pitoisuus on muutettava märkäpohjaiseksi seuraavien kaavojen mukaisesti, ellei itse mittausta ole tehty märkäpohjalla:

Formula

Raakapakokaasu:

Formula

Formula

Formula

Laimennettu pakokaasu:

Formula

tai:

Formula

Formula

Laimennusilma:

Formula

Formula

Formula

Imuilma (jos se poikkeaa laimennusilmasta):

Formula

Formula

Formula

jossa:

Ha

=

imuilman absoluuttinen kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Hd

=

laimennusilman absoluuttinen kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Rd

=

laimennusilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

Ra

=

imuilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

pd

=

laimennusilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pa

=

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

pB

=

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a ja H d voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

1.3.3.   NOx:n kosteuskorjaus

Koska NOx-päästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava ympäröivän ilman lämpötilan ja kosteuden mukaan kertoimella K H, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

Formula

jossa:

Formula

Formula

Formula (dry air basis)

Ta

=

ilman lämpötila (K)

H a

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Formula

jossa:

R a

=

imuilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

p a

=

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

p B

=

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

1.3.4.   Päästöjen massavirtojen laskeminen

Päästöjen massavirrat kullekin moodille lasketaan seuraavasti:

a)

Raakapakokaasu (1):

Formula

b)

Laimennettu pakokaasu (2):

Formula

jossa:

conc c on taustakorjattu pitoisuus

Formula

Formula

tai:

Formula

Kerrointa u-märkä on käytettävä seuraavan taulukon 5 mukaisesti:

Taulukko 5

Kertoimen u-märkä-arvot pakokaasun eri aineosille

Kaasu

u

conc

NOx

0,001587

ppm

CO

0,000966

ppm

HC

0,000479

ppm

CO2

15,19

%

HC:n tiheys perustuu hiilen ja vedyn keskimääräiseen suhteeseen 1:1,85.

1.3.5.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaispäästö (g/kWh) lasketaan kaikille yksittäisille aineosille seuraavasti:

Formula

jossa Formula.

Edellä olevassa laskelmassa käytetyt painotuskertoimet ja moodien lukumäärät (n) ovat liitteen 4A kohdan 3.7.1 mukaiset.

1.4.   Hiukkaspäästön laskeminen

Hiukkaspäästö lasketaan seuraavalla tavalla:

1.4.1.   Kosteuskorjauskerroin

Koska dieselmoottorien hiukkaspäästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, hiukkasten massavirta on korjattava ympäröivän ilman kosteuden mukaan kertoimella K p, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

Formula

jossa:

H a= imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa:

R a= imuilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

p a= imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

p B= barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

1.4.2.   Osavirtauslaimennusjärjestelmä

Hiukkaspäästöjen lopulliset, raportoitavat testitulokset määritetään seuraavien vaiheiden avulla. Koska laimennussuhteen säädössä voidaan käyttää eri tapoja, ekvivalentin laimennetun pakokaasun massavirran G EDF määrittämiseksi käytetään erilaisia laskentamenetelmiä. Kaikkien laskelmien on perustuttava yksittäisten moodien (i) keskiarvoihin näytteenottoaikana.

1.4.2.1.   Isokineettiset järjestelmät

Formula

Formula

jossa r vastaa isokineettisen näytteenottimen A p ja pakoputken A T poikkileikkauspinta-alojen suhdetta:

Formula

1.4.2.2.   Järjestelmät, joissa mitataan CO2- tai NOx-pitoisuus

Formula

Formula

jossa:

Conc E

=

merkkikaasun märkäpitoisuus raakapakokaasussa

Conc D

=

merkkikaasun märkäpitoisuus laimennetussa pakokaasussa

Conc A

=

merkkikaasun märkäpitoisuus laimennusilmassa

Kuivapohjalla mitatut pitoisuudet on muutettava märkäpohjaisiksi 1.3.2 kohdan mukaisesti.

1.4.2.3.   Järjestelmät, joissa käytetään CO2-mittausta ja hiilitasapainomenetelmää

Formula

jossa:

CO 2D

=

laimennetun pakokaasun CO2-pitoisuus

CO 2A

=

laimennusilman CO2-pitoisuus

(märkäpitoisuus tilavuusprosentteina)

Tämä yhtälö perustuu hiilitasapaino-olettamukseen (moottoriin syötetyt hiiliatomit poistuvat CO2:na) ja on johdettu seuraavien vaiheiden kautta:

Formula

ja:

Formula

1.4.2.4.   Järjestelmät, joissa käytetään virtauksen mittausta

Formula

Formula

1.4.3.   Täysvirtauslaimennusjärjestelmä

Hiukkaspäästöjen lopulliset, raportoitavat testitulokset määritetään seuraavien vaiheiden avulla.

Kaikkien laskelmien on perustuttava yksittäisten moodien (i) keskiarvoihin näytteenottoaikana.

G EDFW,i = G TOTW,i

1.4.4.   Hiukkasten massavirran laskeminen

Hiukkasten massavirta lasketaan seuraavasti:

 

Yhden suodattimen menetelmässä:

Formula

jossa:

(G EDFW)aver testisyklin ajalta määritetään laskemalla yhteen yksittäisten moodien keskiarvot näytteenottoajanjaksolta:

Formula

Formula

jossa i = 1, … n

 

Monen suodattimen menetelmässä:

Formula

jossa i = 1, … n

Hiukkasten massavirran taustakorjaus voidaan tehdä seuraavasti:

 

Yhden suodattimen menetelmässä:

Formula

Jos tehdään useampi kuin yksi mittaus, (M d/M DIL) on korvattava arvolla (M d /M DIL)aver.

Formula

tai:

Formula

 

Monen suodattimen menetelmässä:

Formula

Jos tehdään useampi kuin yksi mittaus, (M d/M DIL) on korvattava arvolla (M d /M DIL)aver.

Formula

tai:

Formula

1.4.5.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaishiukkaspäästö PT (g/kWh) lasketaan seuraavasti: (3)

 

Yhden suodattimen menetelmässä:

Formula

 

Monen suodattimen menetelmässä:

Formula

1.4.6.   Tehollinen painotuskerroin

Yhden suodattimen menetelmässä kunkin moodin tehollinen painotuskerroin WF E,i lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa i = l, … n.

Tehollisten painotuskertoimien arvon on oltava ±0,005 (absoluuttinen arvo) rajoissa liitteen 4A kohdassa 3.7.1 luetelluista painotuskertoimista.

2.   TIETOJEN ARVIOINTI JA LASKUTOIMITUSTEN TEKEMINEN (NRTC-TESTI)

Tässä jaksossa kuvaillaan kaksi mittausperiaatetta, joita voidaan käyttää pilaavien aineiden päästöjen arviointiin NRTC-testin aikana:

a)

Raakapakokaasun kaasumaiset aineosat mitataan reaaliajassa ja hiukkaset määritetään osavirtauslaimennusjärjestelmän avulla.

b)

Kaasumaiset aineosat ja hiukkaset määritetään täysvirtauslaimennusjärjestelmällä (CVS-järjestelmällä).

2.1.   Kaasupäästöjen laskeminen raakapakokaasusta ja hiukkaspäästöjen laskeminen osavirtauslaimennusjärjestelmällä

2.1.1.   Johdanto

Kaasumaisten aineosien hetkellisen pitoisuuden signaaleja käytetään päästöjen massan laskemiseen kertomalla ne pakokaasun hetkellisellä massavirralla. Pakokaasun massavirta voidaan mitata suoraan tai laskea käyttämällä liitteen 4A lisäyksen 1 kohdassa 2.2.3 kuvattuja menetelmiä (imuilman ja polttoainevirran mittaus, merkkikaasumenetelmä, imuilman ja ilman ja polttoaineen suhteen mittaus). Erityistä huomiota on kiinnitettävä eri mittalaitteiden vasteaikoihin. Erot otetaan huomioon sovittamalla signaalit ajallisesti yhteen.

Hiukkasmittauksissa pakokaasun massavirtasignaalien avulla ohjataan osavirtauslaimennusjärjestelmää ottamaan pakokaasun massavirtaan suhteutettu näyte. Oikeasuhtaisuus varmistetaan tekemällä näytteen ja pakokaasuvirran välinen regressioanalyysi liitteen 4A lisäyksen 1 kohdan 2.4 mukaisesti.

2.1.2.   Kaasumaisten komponenttien määrittäminen

2.1.2.1.   Massapäästöjen laskeminen

Pilaavien aineiden massa M gas (g/testi) määritetään pilaavien aineiden raakapitoisuuksista lasketusta päästöjen hetkellisestä massasta, taulukossa 6 esitetyistä u-arvoista (ks. myös kohta 1.3.4) ja pakokaasun massavirrasta, joka on mukautettu muunnosajan suhteen, ja integroimalla hetkelliset arvot syklin ajalta. Pitoisuudet olisi parasta mitata märkänä. Jos ne mitataan kuivana, hetkellisille pitoisuusarvoille on tehtävä jäljempänä kuvattu märkä/kuiva-korjaus ennen muiden laskelmien tekemistä.

Taulukko 6

Kertoimen u-märkä arvot pakokaasun eri aineosille

Kaasu

u

conc

NOx

0,001587

ppm

CO

0,000966

ppm

HC

0,000479

ppm

CO2

15,19

%

HC:n tiheys perustuu hiilen ja vedyn keskimääräiseen suhteeseen 1:1,85.

Seuraavaa kaavaa on käytettävä:

Formula (g/testi)

jossa:

u

=

pakokaasun aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde

conc i

=

kulloisenkin aineosan hetkellinen pitoisuus raakapakokaasussa (ppm)

GEXHW, i

=

hetkellinen pakokaasumassavirta (kg/s)

f

=

tietojen näytteenottotaajuus (Hz)

n

=

mittausten lukumäärä

NOx-laskelmassa on käytettävä jäljempänä kuvattua kosteuskorjauskerrointa k H.

Hetkellisesti mitattu pitoisuus on muutettava märkäpohjaiseksi jäljempänä kuvatulla tavalla, ellei itse mittausta ole tehty märkäpohjalla.

2.1.2.2.   Kuiva-märkäkorjaus

Jos hetkellisesti mitattu pitoisuus on mitattu kuivapohjalla, se on muutettava märkäpohjaiseksi seuraavien kaavojen mukaisesti:

Formula

jossa:

Formula

kun:

Formula

jossa:

conc CO2

=

kuiva CO2-pitoisuus, prosenttia

conc CO

=

kuiva CO-pitoisuus, prosenttia

H a

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Formula

jossa:

R a

=

imuilman suhteellinen kosteus (%)

p a

=

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

p B

=

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

2.1.2.3.   Kosteuden ja lämpötilan NOX-korjaus

Koska NOx -päästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden ja lämpötilan suhteen kertoimella, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

Formula

kun:

T a

=

imuilman lämpötila, K

H a

=

imuilman kosteus, veden määrä, grammaa / kg kuivaa ilmaa

Formula

jossa:

R a

=

imuilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

p a

=

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

p B

=

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

2.1.2.4.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaispäästöt (g/kWh) on laskettava kaikille yksittäisille kaasukomponenteille erikseen seuraavasti:

Formula

jossa:

M gas,cold

=

kaasupäästöjen kokonaismassa kylmä käynnistys -syklin aikana (g)

M gas,hot

=

kaasupäästöjen kokonaismassa lämmin käynnistys -syklin aikana (g)

W act,cold

=

todellinen syklin työ kylmä käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

W act,hot

=

todellinen syklin työ lämmin käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

2.1.3.   Hiukkasten määrittäminen

2.1.3.1.   Massapäästöjen laskeminen

Hiukkasten massat M PT,cold ja M PT,hot (g/testi) lasketaan jommallakummalla seuraavista menetelmistä:

a)

Formula

jossa:

M PT

=

M PT,cold kylmä käynnistys -syklin osalta

M PT

=

M PT,hot lämmin käynnistys -syklin osalta

M f

=

syklin aikana kerättyjen hiukkasten massa (mg)

M EDFW

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massa syklin aikana (kg)

M SAM

=

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa (kg)

Ekvivalentin laimennetun pakokaasunmassan kokonaismassa syklin aikana määritetään seuraavasti:

Formula Formula Formula

jossa:

G EDFW,i

=

hetkellinen ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (kg/s)

G EXHW,i

=

hetkellinen pakokaasun massavirta (kg/s)

q i

=

hetkellinen laimennussuhde

G TOTW,i

=

hetkellinen laimennetun pakokaasun massavirta laimennustunnelin läpi (kg/s)

G DILW,i

=

hetkellinen laimennusilman massavirta (kg/s)

f

=

tietojen näytteenottotaajuus (Hz)

n

=

mittausten lukumäärä

b)

Formula

jossa:

M PT

=

M PT,cold kylmä käynnistys -syklin osalta

M PT

=

M PT,hot lämmin käynnistys -syklin osalta

M f

=

syklin aikana kerättyjen hiukkasten massa (mg)

r s

=

keskimääräinen näytesuhde testin aikana

jossa:

Formula

M SE

=

kerätyn pakokaasun massa syklin aikana (kg)

M EXHW

=

pakokaasun kokonaismassavirta syklin aikana (kg)

M SAM

=

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa (kg)

M TOTW

=

laimennustunnelin läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa (kg)

Huom: Jos käytetään kokonaisnäytteenottojärjestelmää, M SAM ja M TOTW ovat samat.

2.1.3.2.   Kosteuskorjauskerroin hiukkasille

Koska dieselmoottorien hiukkaspäästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, hiukkaspitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden mukaan kertoimella k p, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

Formula

jossa:

H a= imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa:

R a= imuilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

p a= imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

p B= barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

2.1.3.3.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaispäästöt (g/kWh) lasketaan seuraavalla tavalla:

Formula

jossa:

M PT,cold

=

hiukkasten massa kylmä käynnistys -syklin aikana (g/testi)

M PT,hot

=

hiukkasten massa lämmin käynnistys -syklin aikana (g/testi)

K p, cold

=

hiukkasten kosteuskorjauskerroin kylmä käynnistys -syklin aikana

K p, hot

=

hiukkasten kosteuskorjauskerroin lämmin käynnistys -syklin aikana

W act, cold

=

todellinen syklin työ kylmä käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

W act, hot

=

todellinen syklin työ lämmin käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

2.2.   Kaasu- ja hiukkasaineosien määrittäminen täysvirtauslaimennusjärjestelmällä

Laimennetun pakokaasun päästöjen laskemiseksi on tiedettävä laimennetun pakokaasun massavirta. Laimennetun pakokaasun kokonaisvirta syklin aikana (kg/testi) lasketaan syklin aikana mitatuista arvoista ja virtausmitarin vastaavista kalibrointitiedoista (V 0 PDP:lle, K V CFV:lle ja C d SSV:lle). Kohdassa 2.2.1 kuvattuja vastaavia menetelmiä voidaan käyttää. Jos hiukkasnäytteen (M SAM) ja kaasupäästönäytteiden kokonaismassa on yli 0,5 prosenttia CVS:n kokonaisvirrasta (M TOTW), CVS:n virtaus korjataan M SAM:n osalta tai hiukkasnäytevirta palautetaan CVS:ään ennen virtausmittaria.

2.2.1.   Laimennetun pakokaasun virtauksen määrittäminen

PDP-CVS-järjestelmä

Massavirta syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ±6 K:n rajoissa koko syklin ajan:

Formula

jossa:

MTOTW

=

laimennetun pakokaasun massa syklin aikana märkäpohjalla

V 0

=

pumpatun kaasun tilavuus kierrosta kohti testiolosuhteissa (m3/kierros)

N P

=

pumpun kierrosten kokonaismäärä testin aikana

p B

=

testisolun ilmanpaine (kPa)

p 1

=

ilmanpaineen alittava alipaine pumpun sisääntulossa (kPa)

T

=

laimennetun pakokaasun keskimääräinen lämpötila pumpun sisääntulossa syklin aikana (K)

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensaatio (eli järjestelmää, jossa ei ole lämmönvaihdinta), hetkellisten päästöjen massa on laskettava ja integroitava koko syklin ajalle. Tässä tapauksessa laimennetun pakokaasun hetkellinen massa lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa:

N P, i = pumpun kierrosten kokonaismäärä ajanjaksona

CFV-CVS-järjestelmä

Massavirta syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ±11 K:n rajoissa koko syklin ajan:

Formula

jossa:

MTOTW

=

laimennetun pakokaasun massa syklin aikana märkäpohjalla

t

=

syklin aika (s)

K V

=

kriittisen virtauksen venturin kalibrointikerroin normaaliolosuhteissa

p A

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa (kPa)

T

=

absoluuttinen lämpötila venturin sisääntulossa (K)

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensaatio (eli järjestelmää, jossa ei ole lämmönvaihdinta), hetkellisten päästöjen massa on laskettava ja integroitava koko syklin ajalle. Tässä tapauksessa laimennetun pakokaasun hetkellinen massa lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa:

Δti = ajanjakso (s)

SSV-CVS-järjestelmä

Massavirta syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ±11 K:n rajoissa koko syklin ajan:

Formula

jossa:

Formula

A 0

=

kokoelma vakioita ja yksiköiden muunnoksia

= 0,006111 SI-yksiköinä Formula

d

=

SSV:n kurkun halkaisija (m)

C d

=

SSV:n purkauskerroin

p A

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa (kPa)

T

=

lämpötila venturin sisääntulossa (K)

r

=

SSV:n kurkun ja sisääntulon absoluuttisen staattisen Formula

β

=

SSV:n kurkun halkaisijan d suhde sisääntuloputken Formula

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensaatio (eli järjestelmää, jossa ei ole lämmönvaihdinta), hetkellisten päästöjen massa on laskettava ja integroitava koko syklin ajalle. Tässä tapauksessa laimennetun pakokaasun hetkellinen massa lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa:

Formula

Δti = ajanjakso (s)

Tosiaikainen laskelma aloitetaan joko C d:n kohtuullisella arvolla, kuten 0,98, tai Q SSV:n kohtuullisella arvolla. Jos laskelma aloitetaan Q SSV:llä, Q SSV :n aloitusarvoa käytetään Re:n arviointiin.

Reynoldsin luvun SSV:n kurkussa on kaikkien päästötestien aikana oltava niiden Reynoldsin lukujen alueella, joita käytetään lisäyksen 2 kohdassa 3.2 tarkoitetun kalibrointikäyrän johtamisessa.

2.2.2.   Kosteuden NOx-korjaus

Koska NOx-päästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden kertoimella, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

Formula

jossa:

T a

=

ilman lämpötila (K)

H a

=

imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

Formula

jossa:

R a

=

imuilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

p a

=

imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

p B

=

barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

2.2.3.   Päästöjen massavirran laskeminen

2.2.3.1.   Vakiomassavirtajärjestelmät

Järjestelmissä, joissa on lämmönvaihdin, pilaavien aineiden massa M GAS (g/testi) määritetään seuraavan yhtälön avulla

Formula

jossa:

u

=

pakokaasun aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde, siten kuin se on ilmoitettu kohdassa 2.1.2.1 olevassa taulukossa 6

conc

=

integroimalla (pakollinen NOx:lle ja HC:lle) tai pussimittauksella saadut keskimääräiset taustakorjatut pitoisuudet syklin aikana (ppm)

M TOTW

=

kohdan 2.2.1 mukaisesti laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana (kg)

Koska NOx-päästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava 2.2.2 kohdassa kuvatulla tavalla ympäröivän ilman kosteuden kertoimella k H.

Kuivapohjalla mitatut pitoisuudet on muutettava märkäpohjaisiksi kohdan 1.3.2 mukaisesti.

2.2.3.1.1.   Taustakorjattujen pitoisuuksien määrittäminen

Pilaavien aineiden nettopitoisuuksien määrittämiseksi mitatuista pitoisuuksista on vähennettävä kaasumaisten pilaavien aineiden keskimääräiset taustapitoisuudet. Taustapitoisuuksien keskimääräiset arvot voidaan määrittää näytepussimenetelmällä tai integroimalla jatkuva mittaus. Seuraavaa kaavaa on käytettävä:

Formula

jossa:

conc

=

kyseisen pilaavan aineen pitoisuus laimennetussa pakokaasussa korjattuna laimennusilman sisältämällä kyseisen pilaavan aineen määrällä (ppm)

conc e

=

laimennetussa pakokaasussa mitattu kyseisen pilaavan aineen pitoisuus (ppm)

conc d

=

laimennusilmassa mitattu kyseisen pilaavan aineen pitoisuus (ppm)

DF

=

laimennuskerroin

Laimennuskerroin lasketaan seuraavasti:

Formula

2.2.3.2.   Virtauskompensoidut järjestelmät

Jos järjestelmässä ei ole lämmönvaihdinta, pilaavien aineiden massa M GAS (g/testi) on määritettävä laskemalla hetkellisten päästöjen massa ja integroimalla hetkelliset arvot koko syklin ajalta. Myös taustakorjaus on laskettava suoraan hetkellisen pitoisuuden arvolle. Seuraavia kaavoja on sovellettava:

Formula

jossa:

conc e, i

=

laimennetussa pakokaasussa mitattu kyseisen pilaavan aineen hetkellinen pitoisuus (ppm)

concd

=

laimennusilmassa mitattu kyseisen pilaavan aineen pitoisuus (ppm)

u

=

pakokaasun aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde, siten kuin se on ilmoitettu kohdassa 2.1.2.1 olevassa taulukossa 6

MTOTW, i

=

laimennetun pakokaasun hetkellinen massa (2.2.1 kohta) (kg)

MTOTW

=

laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana (2.2.1 kohta) (kg)

DF

=

kohdan 2.2.3.1.1 mukaisesti määritetty laimennuskerroin

Koska NOx-päästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava kohdassa 2.2.2 kuvatulla tavalla ympäröivän ilman kosteuden kertoimella k H.

2.2.4.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaispäästöt (g/kWh) on laskettava kaikille yksittäisille kaasukomponenteille erikseen seuraavasti:

Formula

jossa:

M gas,cold

=

kaasupäästöjen kokonaismassa kylmä käynnistys -syklin aikana (g)

M gas,hot

=

kaasupäästöjen kokonaismassa lämmin käynnistys -syklin aikana (g)

W act,cold

=

todellinen syklin työ kylmä käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

W act,hot

=

todellinen syklin työ lämmin käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

2.2.5.   Hiukkaspäästön laskeminen

2.2.5.1.   Massavirran laskeminen

Hiukkasten massat M PT,cold ja M PT,hot (g/testi) lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa:

M PT

=

M PT,cold kylmä käynnistys -syklin osalta

M PT

=

M PT,hot lämmin käynnistys -syklin osalta

M f

=

syklin aikana kerättyjen hiukkasten massa (mg)

M TOTW

=

laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana kohdan 2.2.1 mukaisesti (kg)

M SAM

=

laimennustunnelista hiukkasten keräämistä varten otetun laimennetun pakokaasun massa (kg)

ja

Formula, jos nämä on punnittu erikseen (mg)

M f,p

=

ensisijaiseen suodattimeen kerättyjen hiukkasten massa (mg)

M f,b

=

toissijaiseen suodattimeen kerättyjen hiukkasten massa (mg)

Jos käytössä on kaksoislaimennusjärjestelmä, toisiolaimennusilman massa on vähennettävä hiukkassuodattimien läpi johdetun kaksoislaimennetun pakokaasun kokonaismassasta.

Formula

jossa:

M TOT

=

hiukkassuodattimien läpi johdetun kaksoislaimennetun pakokaasun massa (kg)

M SEC

=

toisiolaimennusilman massa (kg)

Jos laimennusilman taustahiukkastaso on määritetty liitteen 4A kohdan 4.4.4 mukaisesti, hiukkasten massaan voidaan tehdä taustakorjaus. Tässä tapauksessa hiukkasten massat M PT,cold ja M PT,hot (g/testi) on laskettava seuraavasti:

Formula

jossa:

M PT

=

M PT,cold kylmä käynnistys -syklin osalta

M PT

=

M PT,hot lämmin käynnistys -syklin osalta

M f, M SAM, M TOTW

=

kuten edellä

M DIL

=

taustahiukkasnäytteenottimen ottaman ensiölaimennusilman massa (kg)

M d

=

ensiölaimennusilmasta kerättyjen taustahiukkasten massa (mg)

DF

=

kohdan 2.2.3.1.1 mukaisesti määritetty laimennuskerroin

2.2.5.2.   Kosteuskorjauskerroin hiukkasille

Koska dieselmoottorien hiukkaspäästöt ovat riippuvaisia ympäröivän ilman olosuhteista, hiukkaspitoisuus on korjattava ympäröivän ilman kosteuden mukaan kertoimella k p, joka saadaan seuraavalla kaavalla:

Formula

jossa:

H a= imuilman kosteus (grammaa vettä / kg kuivaa ilmaa)

jossa:

R a= imuilman suhteellinen kosteus (prosenttia)

p a= imuilman kyllästymishöyrynpaine (kPa)

p B= barometrinen kokonaispaine (kPa)

Huom: H a voidaan johtaa edellä kuvatusta suhteellisen kosteuden mittauksesta taikka kastepisteen mittauksesta, höyrynpaineen mittauksesta tai kuivan/märän lämpötilan mittauksesta yleisesti hyväksyttyjä kaavoja käyttäen.

2.2.5.3.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaispäästöt (g/kWh) lasketaan seuraavalla tavalla:

Formula

jossa:

M PT,cold

=

hiukkasten massa NRTC:n kylmä käynnistys -syklin aikana (g/testi)

M PT,hot

=

hiukkasten massa NRTC:n lämmin käynnistys -syklin aikana (g/testi)

K p, cold

=

hiukkasten kosteuskorjauskerroin kylmä käynnistys -syklin aikana

K p, hot

=

hiukkasten kosteuskorjauskerroin lämmin käynnistys -syklin aikana

W act, cold

=

todellinen syklin työ kylmä käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

W act, hot

=

todellinen syklin työ lämmin käynnistys -syklin aikana määritettynä liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti (kWh)

(1)  NOx-pitoisuus (NOx conc tai NOx conc c) on kerrottava arvolla KHNOx (kohdassa 1.3.3 mainittu NOx:n kosteuskorjauskerroin) seuraavasti: K HNOx · conc or K HNOx · conc c

(2)  NOx-pitoisuus (NOx conc tai NOx conc c) on kerrottava arvolla K HNOx (kohdassa 1.3.3 mainittu NOx:n kosteuskorjauskerroin) seuraavasti: K HNOx · conc or K HNOx · conc c

(3)  Hiukkasten massavirta PT mass kerrotaan arvolla Kp (kohdassa 1.4.1 mainittu hiukkasten kosteuskorjauskerroin).

Lisäys 4

Näytteenotto- ja analysointijärjestelmä

1.   KAASU- JA HIUKKASPÄÄSTÖJEN NÄYTTEENOTTOJÄRJESTELMÄT

Kuva nro

Kuvaus

2

Raakapakokaasun analysointijärjestelmä

3

Laimennetun pakokaasun analysointijärjestelmä

4

Osavirtaus, isokineettinen virta, imupuhaltimen ohjaus, näytteenotto jakeittain

5

Osavirtaus, isokineettinen virta, painepuhaltimen ohjaus, näytteenotto jakeittain

6

Osavirtaus, CO2:n tai NOx:n ohjaus, näytteenotto jakeittain

7

Osavirtaus, CO2- tai hiilitasapaino, kokonaisnäytteenotto

8

Osavirtaus, yksi venturi ja pitoisuusmittaus, näytteenotto jakeittain

9

Osavirtaus, kaksoisventuri tai suutin ja pitoisuusmittaus, näytteenotto jakeittain

10

Osavirtaus, moniputkijako ja pitoisuusmittaus, näytteenotto jakeittain

11

Osavirtaus, virtauksen ohjaus, kokonaisnäytteenotto

12

Osavirtaus, virtauksen ohjaus, näytteenotto jakeittain

13

Täysvirtaus, syrjäytyspumppu tai kriittisen virtauksen venturi, näytteenotto jakeittain

14

Hiukkasnäytteenottojärjestelmä

15

Täysvirtausjärjestelmän laimennusjärjestelmä

1.1.   Kaasupäästöjen määrittäminen

Jäljempänä kohdassa 1.1.1 ja kuvissa 2 ja 3 esitetään yksityiskohtaiset kuvaukset suositeltavista näytteenotto- ja analysointijärjestelmistä. Koska erilaiset kokoonpanot voivat tuottaa vastaavia tuloksia, käytettävän laitteiston ei tarvitse olla täysin näiden kuvien mukainen. Mittauslaitteiden, venttiilien, solenoidien, pumppujen ja kytkimien kaltaisia lisäosia voidaan käyttää lisätietojen hankkimiseen ja osajärjestelmien toimintojen yhteensovittamiseen. Jos joitakin osia ei joissakin järjestelmissä tarvita tarkkuuden varmistamiseen, ne voidaan jättää pois, jos se on hyvän teknisen käytännön mukaista.

1.1.1.   Pakokaasun aineosat CO, CO2, HC, NOx

Seuraavassa kuvataan raakapakokaasun tai laimennetun pakokaasun kaasupäästöjen analysointijärjestelmä, joka perustuu

—

HFID-analysaattorin käyttöön hiilivetyjen mittaamisessa,

—

NDIR-analysaattoreiden käyttöön hiilimonoksidin ja hiilidioksidin mittaamisessa,

—

HCLD-analysaattorin tai vastaavan käyttöön typpioksidin mittaamisessa.

Raakapakokaasusta (kuva 2) kaikkien aineosien näyte voidaan ottaa yhdellä näytteenottimella tai kahdella lähellä toisiaan sijaitsevalla näytteenottimella, jolloin näyte jaetaan sisäisesti eri analysaattoreihin. Pakokaasun komponenttien (mukaan lukien vesi ja rikkihappo) kondensoituminen analysointijärjestelmän laitteisiin missä tahansa pisteessä on estettävä.

Laimennetusta pakokaasusta (kuva 3) hiilivetyjen näyte on otettava eri näytteenottimella kuin muiden aineosien näyte. Pakokaasun komponenttien (mukaan lukien vesi ja rikkihappo) kondensoituminen analysointijärjestelmän laitteisiin missä tahansa pisteessä on estettävä.

Kuva 2

Pakokaasun CO-, NOx- ja HC-analysointijärjestelmän vuokaavio

Image

Kuva 3

Laimennetun pakokaasun CO-, CO2-, NOx- ja HC-analysointijärjestelmän vuokaavio

Image

Kuvaukset — Kuvat 2 ja 3

Yleinen toteamus:

Kaikki kaasunäytteenottokäytävässä olevat osat on pidettävä kutakin järjestelmää varten määritellyssä lämpötilassa.

—   SP1, raakapakokaasun näytteenotin (vain kuva 2)

Päästä suljettu, monireikäinen ja suora ruostumattomasta teräksestä valmistettu näytteenotin on suositeltava. Sisähalkaisija ei saa olla näytteenottolinjan sisähalkaisijaa suurempi. Näytteenottimen seinämän paksuus saa olla enintään 1 mm. Näytteenottimessa on oltava vähintään kolme reikää kolmessa eri säteittäisessä tasossa näytteiden ottamiseksi lähes samasta virtauksesta. Näytteenottimen on peitettävä vähintään 80 prosenttia pakoputken halkaisijasta.

—   SP2, laimennetun pakokaasun HC-näytteenotin (vain kuva 3)

Näytteenottimen

—

katsotaan muodostavan 254–762 millimetrin pituisen osuuden hiilivetynäytteenottolinjan (HLS3) alkupäästä,

—

on oltava sisähalkaisijaltaan vähintään viisi millimetriä,

—

on oltava asennettu laimennustunneliin DT (1.2.1.2 kohta) kohtaan, jossa laimennusilma ja pakokaasu ovat hyvin sekoittuneet (eli noin 10 tunnelin halkaisijan mittaa virtaussuunnassa alaspäin kohdasta, jossa pakokaasu tulee laimennustunneliin),

—

on sijaittava (säteittäisesti) riittävän kaukana muista antureista ja tunnelin seinämistä pyörteilyn haitallisten vaikutusten välttämiseksi,

—

on oltava lämmitetty siten, että kaasuvirran lämpötila nousee lukemaan 463 K (190 °C) ± 10 K näytteenottimen ulostulon kohdalla.

—   SP3, laimennetun pakokaasun CO-, CO2-, NOx-näytteenotin (vain kuva 3)

Näytteenottimen on oltava

—

samassa tasossa kuin SP2,

—

(säteittäisesti) riittävän kaukana muista antureista ja tunnelin seinämistä pyörteilyn haitallisten vaikutusten välttämiseksi,

—

lämmitetty sekä eristetty koko pituudeltaan veden tiivistymisen estämiseksi siten, että alin lämpötila on 328 K (55 °C).

—   HSL1, lämmitetty näytteenottolinja

Näytteenottolinjasta otetaan kaasunäyte yhdellä näytteenottimella jakopisteeseen (jakopisteisiin) ja HC-analysaattoriin.

Näytteenottolinjan

—

sisähalkaisijan on oltava vähintään 5 millimetriä ja enintään 13,5 millimetriä,

—

on oltava valmistettu ruostumattomasta teräksestä tai polytetrafluorieteenistä (PTFE),

—

seinämän lämpötilan on pysyttävä arvossa 463 K (190 °C) ± 10 K, mitattuna kustakin erikseen ohjatusta lämmitetystä osuudesta, jos pakokaasun lämpötila näytteenottimen kohdalla on 463 K (190 °C) tai pienempi,

—

seinämän lämpötilan on oltava suurempi kuin 453 K (180 °C), jos pakokaasun lämpötila näytteenottimessa on suurempi kuin 463 K (190 °C),

—

kaasun lämpötilan on oltava 463 K (190 °C) ± 10 K välittömästi ennen lämmitettyä suodatinta F2 ja HFID-anturia.

—   HSL2, lämmitetty NOx-näytteenottolinja

Näytteenottolinjan

—

seinämän lämpötilan on pysyttävä välillä 328—473 K (55—200 °C) muuntimeen saakka, kun käytetään jäähdytyskylpyä, ja analysaattoriin saakka, kun jäähdytyskylpyä ei käytetä,

—

on oltava valmistettu ruostumattomasta teräksestä tai polytetrafluorieteenistä (PTFE).

Koska näytteenottolinja täytyy lämmittää ainoastaan veden ja rikkihapon kondensoitumisen estämiseksi, näytteenottolinjan lämpötila on riippuvainen polttoaineen rikkipitoisuudesta.

—   SL, CO- (CO2) -näytteenottolinja

Näytteenottolinjan on oltava valmistettu ruostumattomasta teräksestä tai polytetrafluorieteenistä (PTFE). Se voi olla lämmitetty tai lämmittämätön.

—   BK, taustapussi (valinnainen, vain kuva 3)

Taustapitoisuuksien mittaamista varten.

—   BG, näytepussi (valinnainen, vain kuva 3, CO ja CO2)

Näytepitoisuuksien mittaamista varten.

—   F1, lämmitetty esisuodatin (valinnainen)

Lämpötilan on oltava sama kuin HSL1:ssä.

—   F2, lämmitetty suodatin

Suodattimen on poistettava kaasunäytteestä kaikki kiinteät hiukkaset ennen analysaattoria. Lämpötilan on oltava sama kuin HSL1:ssä. Suodatin on vaihdettava tarvittaessa.

—   P, lämmitetty näytteenottopumppu

Pumppu on lämmitettävä samaan lämpötilaan kuin HSL1.

—   HC

Lämmitetty liekki-ionisaatioilmaisin (HFID) hiilivetyjen määrittämistä varten. Lämpötila on pidettävä välillä 453—473 K (180—200 °C).

—   CO, CO2

NDIR-analysaattorit hiilimonoksidin ja hiilidioksidin määrittämistä varten.

—   NO2

CLD- tai HCLD-analysaattori typen oksidien määrittämistä varten. Jos käytetään HCLD-analysaattoria, sen lämpötila on pidettävä välillä 328—473 K (55—200 °C).

—   C, muunnin

NO2 on pelkistettävä muuntimen avulla katalyyttisesti NO:ksi ennen analysointia CLD- tai HCLD-analysaattorissa.

—   B, jäähdytyskylpy

Pakokaasunäytteen jäähdyttämistä ja kondensoimalla tapahtuvaa veden poistamista varten. Kylpy on pidettävä lämpötilassa 273—277 K (0—4 °C) jään tai jäähdytyslaitteiston avulla. Kylpy on valinnainen, jos vesihöyry ei häiritse analysaattoria liitteen 4A lisäyksen 2 kohtien 1.9.1 ja 1.9.2 mukaisesti.

Näytteestä ei saa poistaa vettä kemiallisten kuivaimien avulla.

—   T1, T2, T3, lämpötila-anturi

Kaasuvirran lämpötilan seuraamista varten.

—   T4, lämpötila-anturi

NO2–NO-muuntimen lämpötila.

—   T5, lämpötila-anturi

Jäähdytyskylvyn lämpötilan seuraamista varten.

—   G1, G2, G3, painemittari

Näytteenottolinjojen paineen mittaamista varten.

—   R1, R2, paineensäädin

HFID-analysaattorin ilman (R1) ja polttoaineen (R2) paineen säätämistä varten.

—   R3, R4, R5, paineensäädin

Näytteenottolinjojen paineen ja analysaattoreihin menevän virtauksen säätämistä varten.

—   FL1, FL2, FL3, virtausmittari

Näytteen ohitusvirtauksen seuraamista varten.

—   FL4–FL7, virtausmittari (valinnainen)

Analysaattoreiden läpi kulkevan virtauksen tarkkailemista varten.

—   V1–V6, valintaventtiili

Sopiva venttiilistö näyte-, vertailukaasu- tai nollakaasuvirran valitsemiseksi analysaattorille.

—   V7, V8, solenoidiventtiili

NO2–NO-muuntimen ohittamista varten.

—   V9, neulaventtiili

NO2–NO-muuntimen ja ohituksen kautta kulkevan virtauksen tasapainottamista varten.

—   V10, V11, neulaventtiili

Analysaattoreihin menevän virtauksen säätämistä varten.

—   V12, V13, vipuventtiili

Lauhteen poistamiseksi kylvystä B.

—   V14, valintaventtiili

Näyte- tai taustapussin valitsemista varten.

1.2.   Hiukkasten määrittäminen

Kohdissa 1.2.1 ja 1.2.2 sekä kuvissa 4–15 esitetään yksityiskohtaiset kuvaukset suositeltavista laimennus- ja näytteenottojärjestelmistä. Koska erilaiset kokoonpanot voivat tuottaa vastaavia tuloksia, käytettävän laitteiston ei tarvitse olla täysin näiden kuvien mukainen. Mittauslaitteiden, venttiilien, solenoidien, pumppujen ja kytkimien kaltaisia lisäosia voidaan käyttää lisätietojen hankkimiseen ja osajärjestelmien toimintojen yhteensovittamiseen. Jos joitakin osia ei joissakin järjestelmissä tarvita tarkkuuden varmistamiseen, ne voidaan jättää pois, jos se on hyvän teknisen käytännön mukaista.

1.2.1.   Laimennusjärjestelmä

1.2.1.1.   Osavirtauslaimennusjärjestelmä (kuvat 4–12) (1)

Seuraavassa kuvataan laimennusjärjestelmä, joka perustuu pakokaasuvirran osan laimentamiseen. Pakokaasuvirran jakaminen ja sen jälkeinen laimennusprosessi voidaan toteuttaa eri laimennusjärjestelmätyyppien avulla. Hiukkasten keräämistä varten hiukkasten keräilyjärjestelmään johdetaan joko laimennettu pakokaasu kokonaisuudessaan tai ainoastaan osa siitä (2.4 kohta, kuva 14). Ensin mainitusta menetelmästä käytetään nimitystä kokonaisnäytteenotto, toisesta jakeittainen näytteenotto.

Laimennussuhteen laskeminen riippuu käytetystä järjestelmätyypistä.

Seuraavia tyyppejä suositellaan:

—

Isokineettiset järjestelmät (kuvat 4 ja 5)

Näissä järjestelmissä siirtoputkeen tuleva virtaus sovitetaan kokonaispakokaasuvirtaan kaasun nopeuden ja/tai paineen suhteen, mikä vaatii häiriöttömän ja tasaisen pakokaasuvirran näytteenottimen kohdalla. Tämä saadaan yleensä aikaan käyttämällä resonaattoria ja suoraa lähestymisputkea virtaussuunnassa näytteenottokohdan yläpuolella. Jakosuhde lasketaan sen jälkeen helposti mitattavista arvoista, kuten putken läpimitoista. On huomattava, että isokineesiä käytetään ainoastaan virtausolosuhteiden yhteensovittamiseen, ei kokojakauman yhteensovittamiseen. Jälkimmäinen ei ole tavallisesti välttämätöntä, koska hiukkaset ovat riittävän pieniä seuraamaan nesteen virtausta.

—

Virtausohjatut järjestelmät ja pitoisuusmittaus (kuvat 6—10)

Näissä järjestelmissä näyte otetaan kokonaispakokaasuvirrasta säätämällä laimennusilmavirtaa ja laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaa. Laimennussuhde määritetään merkkikaasupitoisuuksista, esimerkiksi CO2:sta tai NOx:stä, joita esiintyy luonnostaan moottorin pakokaasussa. Pitoisuudet laimennetussa pakokaasussa ja laimennusilmassa mitataan, kun taas pitoisuus raakapakokaasussa voidaan joko mitata suoraan tai määrittää polttoainevirran ja hiilitasapainon yhtälöstä, jos polttoaineen koostumus tunnetaan. Järjestelmiä voidaan ohjata lasketulla laimennussuhteella (kuvat 6 ja 7) tai virtauksella siirtoputkeen (kuvat 8, 9 ja 10).

—

Virtausohjatut järjestelmät ja virtausmittaus (kuvat 11 ja 12)

Näissä järjestelmissä näyte otetaan kokonaispakokaasuvirrasta säätämällä laimennusilmavirtaa ja laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaa. Laimennussuhde määritetään näiden kahden virtauksen erosta. Virtausmittarien tarkka kalibrointi toisiinsa nähden on välttämätöntä, koska näiden kahden virtauksen suhteellinen suuruus voi johtaa merkittäviin virheisiin suuria laimennussuhteita käytettäessä. Virtauksen ohjaus tapahtuu hyvin yksinkertaisesti pitämällä laimennuspakokaasuvirran nopeus vakiona ja vaihtelemalla tarvittaessa laimennusilmavirran nopeutta.

Osavirtauslaimennusjärjestelmien etujen saavuttamiseksi on kiinnitettävä huomiota siihen, että vältetään hiukkasten hävikkiin siirtoputkessa liittyvät mahdolliset ongelmat, ja siihen, että varmistetaan edustavan näytteen ottaminen moottorin pakokaasusta, sekä jakosuhteen määrittämiseen.

Kuvatuissa järjestelmissä kiinnitetään huomiota näihin kriittisiin alueisiin.

Kuva 4

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä isokineettinen näytteenotin ja näytteenotto jakeittain (SB-ohjaus)

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT siirtoputken TT kautta isokineettisellä näytteenottimella ISP. Pakokaasun paine-ero pakoputken ja näytteenottimen sisääntulon välillä mitataan paineanturilla DPT. Tämä signaali lähetetään virtauksenohjaimelle FC1, joka ohjaa imupuhallinta SB pitämään yllä nollapaine-eroa näytteenottimen kärjessä. Näissä olosuhteissa pakokaasun nopeudet EP:ssä ja ISP:ssä ovat samat, ja virtaus ISP:n ja TT:n kautta on vakio-osuus (jako-osa) pakokaasuvirrasta. Jakosuhde määritetään EP:n ja ISP:n poikkileikkauspinta-aloista. Laimennusilman virtaus mitataan virtausmittarilla FM1. Laimennussuhde lasketaan laimennusilman virtauksesta ja jakosuhteesta.

Kuva 5

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä isokineettinen näytteenotin ja näytteenotto jakeittain (PB-ohjaus)

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT siirtoputken TT kautta isokineettisellä näytteenottimella ISP. Pakokaasun paine-ero pakoputken ja näytteenottimen sisääntulon välillä mitataan paineanturilla DPT. Tämä signaali lähetetään virtauksenohjaimelle FC1, joka ohjaa painepuhallinta PB pitämään yllä nollapaine-eroa näytteenottimen kärjessä. Tämä tapahtuu ottamalla pieni osa laimennusilmasta, jonka virtausnopeus on jo mitattu virtausmittarilla FM1, ja syöttämällä se siirtoputkeen paineilmasuuttimen avulla. Näissä olosuhteissa pakokaasun nopeudet EP:ssä ja ISP:ssä ovat samat, ja virtaus ISP:n ja TT:n kautta on vakio-osuus (jako-osa) pakokaasuvirrasta. Jakosuhde määritetään EP:n ja ISP:n poikkileikkauspinta-aloista. Laimennusilma imetään laimennustunnelin läpi imupuhaltimella SB, ja virtausnopeus mitataan FM1:llä laimennustunnelin sisääntulon kohdalla. Laimennussuhde lasketaan laimennusilman virtauksesta ja jakosuhteesta.

Kuva 6

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä CO2- tai NOx-pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta ja laimennetusta pakokaasusta sekä laimennusilmasta pakokaasuanalysaattoreilla EGA. Nämä signaalit lähetetään virtaukseohjaimelle FC2, joka ohjaa joko painepuhallinta PB tai imupuhallinta SB pitämään yllä haluttu pakokaasun jako ja laimennussuhde laimennustunnelissa. Laimennussuhde lasketaan raakapakokaasun, laimennetun pakokaasun ja laimennusilman merkkikaasupitoisuuksista.

Kuva 7

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä CO2-pitoisuuden mittaus, hiilitasapaino ja kokonaisnäytteenotto

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. CO2-pitoisuudet mitataan laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta pakokaasuanalysaattoreilla EGA. CO2:n- ja polttoainevirran (G FUEL) signaalit lähetetään joko virtauksenohjaimeen FC2 tai hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän virtauksenohjaimeen FC3 (kuva 14). FC2 ohjaa painepuhallinta PB, kun taas FC3 ohjaa hiukkasnäytteen keräysjärjestelmää (kuva 14), säätäen virrat järjestelmään ja siitä ulos siten, että pidetään yllä haluttu pakokaasujako ja laimennussuhde laimennustunnelissa. Laimennussuhde lasketaan CO2-pitoisuuksista ja G FUEL-arvosta käyttämällä hiilitasapaino-oletusta.

Kuva 8

Osavirtauslaimennusjärjestelmä yhdellä venturilla, pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta venturin VN laimennustunnelissa aikaansaaman alipaineen ansiosta. Kaasun virtaus siirtoputken läpi riippuu liikemäärän vaihdosta venturivyöhykkeellä, ja siksi siihen vaikuttaa kaasun absoluuttinen lämpötila siirtoputken ulostulon kohdalla. Tämän seurauksena pakokaasun jako tietyn tunnelin virtauksen osalta ei ole vakio, ja laimennussuhde pienellä kuormituksella on jonkin verran alhaisempi kuin suurella kuormituksella. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta, laimennetusta pakokaasusta ja laimennetusta ilmasta pakokaasuanalysaattoreilla EGA, ja laimennussuhde lasketaan näin mitatuista arvoista.

Kuva 9

Osavirtauslaimennusjärjestelmä kaksoisventurilla tai -suuttimella, pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta virtauksenjakajan FD avulla, joka sisältää sarjan suuttimia tai ventureita. Ensimmäinen (FD1) sijaitsee pakoputkessa ja toinen (FD2) siirtoputkessa. Lisäksi kaksi paineenohjausventtiiliä (PCV1 ja PCV2) tarvitaan ylläpitämään jatkuvaa pakokaasun jakoa ohjaamalla pakoputken vastapainetta ja laimennustunnelin painetta. PCV1 sijaitsee pakoputkessa näytteenottimesta virtaussuuntaan, ja PCV2 sijaitsee painepuhaltimen PB ja laimennustunnelin välissä. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta, laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta pakokaasuanalysaattoreilla EGA. Ne ovat tarpeen pakokaasujaon tarkistamista varten, ja niitä voidaan käyttää säätämään PCV1:tä ja PCV2:ta tarkkaa jako-ohjausta varten. Laimennussuhde lasketaan merkkikaasupitoisuuksista.

Kuva 10

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä moniputkijako, pitoisuusmittaus ja näytteenotto jakeittain

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT siirtoputken TT kautta virtauksenjakajalla FD3, joka koostuu useista pakoputkeen asennetuista putkista, joiden mitat ovat samat (sama halkaisija, pituus ja taivutussäde). Näistä putkista yhden läpi tuleva pakokaasu johdetaan laimennustunneliin, ja muiden putkien läpi tuleva pakokaasu johdetaan vaimennustilan DC läpi. Pakokaasun jako määräytyy täten putkien kokonaislukumäärän perusteella. Jatkuva jaon ohjaus vaatii nollapaine-eron vaimennustilan ja siirtoputken ulostulon välillä, ja ero mitataan paine-eroanturilla DPT. Nollapaine-ero saadaan aikaan ruiskuttamalla raitista ilmaa laimennustunneliin siirtoputken ulostulon kohdalla. Merkkikaasupitoisuudet (CO2 tai NOx) mitataan raakapakokaasusta, laimennetusta pakokaasusta ja laimennusilmasta pakokaasuanalysaattoreilla EGA. Ne ovat tarpeen pakokaasun jaon tarkistamista varten, ja niitä voidaan käyttää ohjaamaan ruiskutusilman virtausta tarkkaa jako-ohjausta varten. Laimennussuhde lasketaan merkkikaasupitoisuuksista.

Kuva 11

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä virtauksen ohjaus ja kokonaisnäytteenotto

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. Tunnelin läpi kulkevaa kokonaisvirtaa säädetään virtauksenohjaimella FC3 ja hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän näytteenottopumpulla P (kuva 13).

Laimennusilmavirtaa ohjataan virtauksenohjaimella FC2, joka voi käyttää G EXH-, G AIR- tai G FUEL-arvoja komentosignaaleina haluttua pakokaasun jakoa varten. Näytteen virta laimennustunneliin on kokonaisvirran ja laimennusilmavirran välinen ero. Laimennusilman virtaus mitataan virtausmittarilla FM1 ja kokonaisvirtaus hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän virtausmittarilla FM3 (kuva 14). Laimennussuhde lasketaan näistä kahdesta virtausnopeudesta.

Kuva 12

Osavirtauslaimennusjärjestelmä sekä virtauksen ohjaus ja näytteenotto jakeittain

Image

Raakapakokaasu siirretään pakoputkesta EP laimennustunneliin DT näytteenottimen SP ja siirtoputken TT kautta. Pakokaasun jakoa sekä virtausta laimennustunneliin ohjataan virtauksenohjaimella FC2, joka säätää painepuhaltimen PB ja imupuhaltimen SB virtaukset (tai nopeudet). Tämä on mahdollista, koska hiukkasnäytteenottojärjestelmällä otettu näyte palautetaan laimennustunneliin. Arvoja G EXH-, G AIR- tai G FUEL-arvoja voidaan käyttää FC2:n komentosignaaleina. Laimennusilman virtaus mitataan virtausmittarilla FM1 ja kokonaisvirta virtausmittarilla FM2. Laimennussuhde lasketaan näistä kahdesta virtausnopeudesta.

Kuvaukset - Kuvat 4–12

—   EP, pakoputki

Pakoputki voi olla eristetty. Pakoputken lämpöinertian vähentämiseksi suositellaan paksuuden ja halkaisijan väliseksi suhteeksi 0,015 tai vähemmän. Joustavien osien käyttö on rajoitettava osiin, joiden pituuden ja halkaisijan välinen suhde on 12 tai sitä pienempi. Mutkat minimoidaan inertian aiheuttaman kerrostumisen vähentämiseksi. Jos järjestelmään kuuluu testialustan äänenvaimennin, äänenvaimennin voi myös olla eristetty.

Isokineettisen järjestelmän osalta pakoputkessa ei saa olla kulmia, mutkia ja äkillisiä halkaisijan muutoksia ainakaan kuuden putken halkaisijan matkalla virtaussuunnassa näytteenottimen kärjen yläpuolella ja kolmen putken halkaisijan matkalla näytteenottimen kärjen alapuolella. Kaasun nopeuden näytteenottovyöhykkeellä on oltava yli 10 m/s, paitsi joutokäyntimoodin aikana. Pakokaasun paineen heilahtelut eivät saa ylittää keskimäärin arvoa ±500 Pa. Mikään alustatyyppisen pakokaasujärjestelmän käytön (mukaan luettuina äänenvaimennin ja jälkikäsittelylaite) lisäksi toteutettu toimenpide paineen heilahtelujen vähentämiseksi ei saa muuttaa moottorin suoritusarvoja eikä aiheuttaa hiukkasten saostumista.

Sellaisten järjestelmien osalta, joissa ei ole isokineettisiä näytteenottimia, suositellaan suoraa putkea kuuden putken halkaisijan matkalla virtaussuunnassa näytteenottimen kärjen yläpuolella ja kolmen putken halkaisijan matkalla näytteenottimen kärjen alapuolella.

—   SP, näytteenotin (kuvat 6—12)

Näytteenottimen sisähalkaisijan on oltava vähintään 4 mm. Pakoputken ja näytteenottimen halkaisijoiden suhteen on oltava vähintään 4. Näytteenottimen on oltava avoin putki, joka osoittaa virtaussuuntaa vastaan pakoputken keskiviivan kohdalla, tai monireikäinen näytteenotin, kuten on kuvattu otsakkeen SP1 alla kohdassa 1.1.1.

—   ISP, isokineettinen näytteenotin (kuvat 4 ja 5)

Isokineettinen näytteenotin on asennettava virtaussuuntaa vastaan suunnattuna pakoputken keskiviivalle kohtaan, jossa pakoputken virtausedellytykset täyttyvät, ja sen on annettava suhteellinen näyte raakapakokaasusta. Sisähalkaisijan on oltava vähintään 12 mm.

Isokineettistä pakokaasun jakoa varten tarvitaan ohjausjärjestelmä pitämään yllä nollapaine-eroa pakoputken ja isokineettisen näytteenottimen välillä. Näissä olosuhteissa pakokaasun nopeudet pakoputkessa ja näytteenottimessa ovat samat, ja massavirta ISP:n läpi on vakio-osuus pakokaasuvirrasta. ISP on liitettävä paine-eroilmaisimeen. Ohjaus nollapaine-eron aikaansaamiseksi EP:n ja ISP:n välillä toteutetaan puhaltimen nopeuden säädöllä tai virtauksenohjaimella.

—   FD1, FD2, virtauksenjakaja (kuva 9)

Sarja ventureita tai suuttimia asennetaan pakoputkeen EP ja siirtoputkeen TT suhteellisen näytteen saamiseksi raakapakokaasusta. Ohjausjärjestelmä, joka koostuu kahdesta paineenohjausventtiilistä PCV1 ja PCV2, on tarpeen suhteellista jakoa varten ohjaamaan paineita pakoputkessa ja laimennustunnelissa.

—   FD3, virtauksenjakaja (kuva 10)

Sarja putkia (moniputkiyksikkö) asennetaan pakoputkeen EP ottamaan suhteellinen näyte raakapakokaasusta. Yksi putkista syöttää pakokaasua laimennustunneliin DT, kun taas toiset putket poistavat pakokaasua vaimennustilaan DC. Putkilla on oltava samat mitat (sama halkaisija, pituus, taivutussäde) siten, että pakokaasun jako riippuu putkien kokonaismäärästä. Suhteellista jakoa varten on oltava myös ohjausjärjestelmä, jonka avulla nollapaine-eroa pidetään yllä moniputkiyksikön vaimennustilaan johtavan ulostulon ja siirtoputken TT ulostulon välillä. Näissä olosuhteissa pakokaasun nopeudet pakoputkessa ja FD3:ssa ovat suhteessa toisiinsa, ja virtaus TT:ssä on vakio-osuus pakokaasuvirrasta. Nämä kaksi pistettä on liitettävä paine-eroanturiin DPT. Ohjaus nollapaine-eron aikaansaamiseksi toteutetaan virtauksenohjaimella FC1.

—   EGA, pakokaasuanalysaattori (kuvat 6—10)

CO2- tai NOx-analysaattoreita voidaan käyttää (hiilitasapainomenetelmää käytettäessä vain CO2). Analysaattorit on kalibroitava kuten kaasupäästöjen mittaukseen käytettävät analysaattorit. Pitoisuuserojen määrittämiseen voidaan käyttää yhtä tai useampaa analysaattoria.

Mittausjärjestelmien tarkkuuden on oltava sellainen, että G EDFW,i:n tarkkuus on ±4 prosenttia.

—   TT, siirtoputki (kuvat 4–12)

Hiukkasnäytesiirtoputken on oltava

—

mahdollisimman lyhyt, kuitenkin enintään 5 metriä pitkä,

—

halkaisijaltaan samankokoinen tai suurempi kuin näytteenotin, ei kuitenkaan suurempi kuin 25 mm,

—

asennettu siten, että ulostulo on laimennustunnelin keskiviivan kohdalla ja putki osoittaa virtaussuuntaan.

Jos putken pituus on 1 metri tai vähemmän, se on eristettävä aineella, jonka suurin lämmönjohtavuus on 0,05 W/(m × K), ja säteittäissuuntaisen eristyksen paksuuden on vastattava näytteenottimen halkaisijaa. Jos putken pituus on suurempi kuin 1 metri, se on eristettävä ja seinämä lämmitettävä vähimmäislämpötilaan 523 K (250 °C).

Vaaditut siirtoputken seinämän lämpötilat voidaan vaihtoehtoisesti määrittää lämmönsiirron standardilaskelmilla.

—   DPT, paine-eroanturi (kuvat 4, 5 ja 10)

Paine-eroanturin toiminta-alueen on oltava ±500 Pa tai pienempi.

—   FC1, virtauksenohjain (kuvat 4, 5 ja 10)

Isokineettisten järjestelmien (kuvat 4 ja 5) osalta virtauksenohjain on tarpeen nollapaine-eron ylläpitämiseksi EP:n ja ISP:n välillä. Säätö voi tapahtua

a)

ohjaamalla imupuhaltimen SB nopeutta tai virtausta ja pitämällä painepuhaltimen PB nopeus vakiona kunkin moodin aikana (kuva 4) tai

b)

säätämällä imupuhallin SB laimennetun pakokaasun tasaiselle massavirralle ja ohjaamalla painepuhaltimen PB virtausta ja siten myös pakokaasunäytevirtaa siirtoputken TT pään alueella (kuva 5).

Jos järjestelmä on paineohjattu, jäännösvirhe säätöpiirissä saa olla enintään ±3 Pa. Paineen heilahtelut laimennustunnelissa saavat olla keskimäärin enintään ±250 Pa.

Moniputkijärjestelmässä (kuva 10) virtauksenohjain on tarpeen pakokaasun suhteellista jakoa varten, jotta voidaan pitää yllä nollapaine-ero moniputkiyksikön ulostulon ja siirtoputken ulostulon välillä. Säätö tapahtuu ohjaamalla laimennustunneliin ruiskutettavan ilman virtausta siirtoputken ulostulon kohdalla.

—   PCV1, PCV2, paineensäätöventtiili (kuva 9)

Kaksoisventuri-/kaksoissuutinjestelmää varten tarvitaan kaksi paineensäätöventtiiliä virran suhteellista jakoa varten ohjaamaan pakoputken vastapainetta ja laimennustunnelissa olevaa painetta. Venttiilit on sijoitettava virtaussuunnassa SP:n alapuolelle EP:ssä ja PB:n ja DT:n väliin.

—   DC, vaimennustila (kuva 10)

Moniputkiyksikön ulostulon kohdalle on asennettava vaimennustila minimoimaan painevaihtelut pakoputkessa EP.

—   VN, venturi (kuva 8)

Venturi asennetaan laimennustunneliin DT alipaineen synnyttämiseksi siirtoputken TT ulostulon alueella. Kaasuvirtaus siirtoputken läpi määräytyy liikemäärän vaihdosta venturivyöhykkeellä, ja se on periaatteessa verrannollinen painepuhaltimen PB virtaukseen, mikä johtaa vakiolaimennussuhteeseen. Koska liikemäärän vaihtoon vaikuttaa siirtoputken ulostulossa vallitseva lämpötila sekä paine-ero pakoputken ja laimennustunnelin välillä, todellinen laimennussuhde on hieman pienempi pienellä kuormituksella kuin suurella kuormituksella.

—   FC2, virtauksenohjain (kuvat 6, 7, 11 ja 12; valinnainen)

Virtauksenohjainta voidaan käyttää ohjaamaan painepuhaltimen PB ja/tai imupuhaltimen SB virtausta. Sen voi liittää pakokaasuvirta- tai polttoainevirtasignaaliin ja/tai CO2:n tai NOx:n erotussignaaliin.

Kun käytetään paineilmasyöttöä (kuva 11), FC2 ohjaa suoraan ilmavirtaa.

—   FM1, virtausmittari (kuvat 6, 7, 11 ja 12)

Kaasumittari tai muu virtausmittausvälineistö laimennusilmavirran mittaamista varten. FM1 on valinnainen, jos painepuhallin PB on kalibroitu mittaamaan virtausta.

—   FM2, virtausmittari (kuva 12)

Kaasumittari tai muu virtausmittausvälineistö laimennetun pakokaasuvirran mittaamista varten. FM2 on valinnainen, jos imupuhallin SB on kalibroitu mittaamaan virtausta.

—   PB, painepuhallin (kuvat 4, 5, 6, 7, 8, 9 ja 12)

Painepuhallin voidaan liittää virtauksenohjaimeen FC1 tai FC2 laimennusilman virtauksen säätämistä varten. Sitä ei tarvita käytettäessä läppäventtiiliä. Painepuhallinta voidaan käyttää mittaamaan laimennusilmavirtaa, jos se on kalibroitu.

—   SB, imupuhallin (kuvat 4, 5, 6, 9, 10 ja 12)

Ainoastaan jakeittain tapahtuvaa näytteenottoa soveltavia järjestelmiä varten. Imupuhallinta voidaan käyttää mittaamaan laimennettua pakokaasuvirtaa, jos se on kalibroitu.

—   DAF, laimennusilmasuodatin (kuvat 4–12)

Taustahiilivetyjen eliminoimiseksi suositellaan, että laimennusilma suodatetaan ja esipuhdistetaan aktiivihiilellä. Laimennusilman lämpötilan on oltava 298 K (25 °C) ± 5 K.

Valmistajan pyynnöstä laimennusilmasta on otettava näyte hyvän teknisen käytännön mukaisesti taustahiukkastasojen määrittämiseksi, ja nämä voidaan sen jälkeen vähentää laimennetusta pakokaasusta mitatuista arvoista.

—   PSP, hiukkasnäytteenotin (kuvat 4, 5, 6, 8, 9, 10 ja 12)

Näytteenotin on hiukkassiirtoputken PTT alkuosa, ja

—

se on asennettava virtaussuuntaa vastaan suunnattuna kohtaan, jossa laimennusilma ja pakokaasu ovat hyvin sekoittuneet, eli laimennusjärjestelmien laimennustunnelin DT keskiviivalle suunnilleen 10 tunnelin halkaisijan mitan päähän virtaussuunnassa sen kohdan alapuolelle, jossa pakokaasu tulee sisään laimennustunneliin,

—

sen sisähalkaisijan on oltava vähintään 12 mm,

—

sen seinämä voidaan lämmittää korkeintaan 325 K:n (52 °C:n) lämpötilaan suoralla lämmityksellä tai laimennusilman esilämmityksellä edellyttäen, että ilman lämpötila ei ole yli 325 K (52 °C) ennen pakokaasun syöttämistä laimennustunneliin,

—

se voidaan eristää.

—   DT, laimennustunneli (kuvat 4–12)

Laimennustunnelin

—

on oltava riittävän pitkä, jotta pakokaasu ja laimennusilma sekoittuvat täydellisesti pyörrevirtausolosuhteissa,

—

on oltava valmistettu ruostumattomasta teräksestä, ja sen

—

paksuuden ja halkaisijan suhteen on oltava 0,025 tai pienempi, jos sisähalkaisija on suurempi kuin 75 mm,

—

seinämän nimellispaksuuden on oltava vähintään 1,5 mm, jos tunnelin sisähalkaisija on 75 mm tai sitä pienempi,

—

halkaisijan on oltava vähintään 75 mm, jos kyseessä on jakeittain tapahtuva näytteenotto,

—

suositeltava halkaisija on vähintään 25 mm, jos kyseessä on kokonaisnäytteenotto,

—

seinämä voidaan lämmittää korkeintaan 325 K:n (52 °C:n) lämpötilaan suoralla lämmityksellä tai laimennusilman esilämmityksellä edellyttäen, että ilman lämpötila ei ole yli 325 K (52 °C) ennen pakokaasun syöttämistä laimennustunneliin,

—

eristäminen on sallittu.

Moottorin pakokaasun on sekoituttava perusteellisesti laimennusilman kanssa. Jakeittain tapahtuvaa näytteenottoa soveltavissa järjestelmissä sekoituksen laatu on tarkastettava käyttöönoton jälkeen tunnelin CO2-profiililla moottorin käydessä (ainakin neljästä toisistaan samalla etäisyydellä olevasta mittauskohdasta). Tarvittaessa voidaan käyttää sekoitussuutinta.

Huom: Jos ympäristön lämpötila laimennustunnelin (DT) läheisyydessä on alle 293 K (20 °C), on ryhdyttävä varotoimenpiteisiin, jottei menetettäisi hiukkasia laimennustunnelin viileisiin seinämiin. Sen vuoksi suositellaan tunnelin lämmittämistä ja/tai eristämistä edellä esitettyjen rajoitusten mukaisesti.

Suurilla moottorin kuormituksilla tunneli voidaan jäähdyttää sitä vahingoittamattomalla menetelmällä kuten kierrätyspuhaltimella, kunhan jäähdytysaineen lämpötila on vähintään 293 K (20 °C).

—   HE, lämmönvaihdin (kuvat 9 ja 10)

Lämmönvaihtimen tehon on oltava riittävä pitämään lämpötila imupuhaltimen SB sisääntulon kohdalla ±11 K:n rajoissa kokeen aikana noudatettavasta keskimääräisestä käyttölämpötilasta.

1.2.1.2.   Täysvirtauslaimennusjärjestelmä (kuva 13)

Seuraavassa kuvataan kokonaispakokaasun laimennukseen perustuva laimennusjärjestelmä, jossa sovelletaan vakiotilavuusnäytteenottoa (CVS). Pakokaasun ja laimennusilman seoksen kokonaistilavuus on mitattava. Käytössä voi olla PDP-, CFV- tai SSV-järjestelmä.

Hiukkasten keruuta varten näyte laimennetusta pakokaasusta ohjataan hiukkasnäytteenottojärjestelmään (kohta 1.2.2, kuvat 14 ja 15). Jos tämä tehdään suoraan, käytetään nimitystä yksinkertainen laimennus. Jos näyte laimennetaan vielä kerran toisessa laimennustunnelissa, käytetään nimitystä kaksinkertainen laimennus. Kaksinkertaista laimennusta voidaan käyttää, jos suodattimen etupinnan lämpötilavaatimusta ei pystytä täyttämään yhdellä laimennuksella. Vaikka kaksinkertainen laimennusjärjestelmä onkin osittain laimennusjärjestelmä, se kuvataan kohdassa 1.2.2 (kuva 15) hiukkasnäytteenottojärjestelmän muunnoksena, koska useimmat sen osat ovat samoja kuin tyypillisessä hiukkasnäytteen keräysjärjestelmässä.

Kaasupäästöt voidaan määrittää myös täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennustunnelissa. Tämän vuoksi kaasuaineosien näytteenottimet on esitetty kuvassa 13, mutta niitä ei ole kuvausluettelossa. Vastaavat vaatimukset on kuvattu kohdassa 1.1.1.

Kuvaukset (Kuva 13)

—   EP, pakoputki

Pakoputken pituus moottorin pakosarjan ulostulon, turboahtimen ulostulon tai jälkikäsittelylaitteen kohdalta laimennustunneliin saa olla enintään 10 metriä. Jos järjestelmän pituus on yli 4 metriä, kaikki yli 4 metrin pituiset putket on eristettävä, lukuun ottamatta linjassa olevaa savumittaria, jos sellainen on käytössä. Eristyksen säteittäisen paksuuden on oltava vähintään 25 mm. Eristysaineen lämmönjohtavuusarvo ei saa olla suurempi kuin 0,1 W/(m × K) lämpötilassa 673 K (400 °C) mitattuna. Pakoputken lämpöinertian vähentämiseksi suositellaan paksuuden ja halkaisijan väliseksi suhteeksi 0,015 tai vähemmän. Joustavien osien käyttö on rajoitettava osiin, joiden pituuden ja halkaisijan välinen suhde on 12 tai sitä pienempi.

Kuva 13

Täysvirtauslaimennusjärjestelmä

Image

Raakapakokaasun kokonaismäärä sekoitetaan laimennusilmaan laimennustunnelissa DT. Laimennetun pakokaasun virtaus mitataan syrjäytyspumpulla PDP, kriittisen virtauksen venturilla CFV tai aliääniventurilla SSV. Suhteelliseen hiukkasnäytteenottoon ja virtauksen määritykseen voidaan käyttää lämmönvaihdinta HE tai sähköistä virtauksen kompensointia EFC. Koska hiukkasten massan määritys perustuu laimennetun pakokaasun kokonaisvirtaukseen, laimennussuhdetta ei tarvitse laskea.

—   PDP, syrjäytyspumppu

PDP mittaa laimennetun pakokaasun kokonaisvirran pumpun kierrosten lukumäärän ja pumpun iskutilavuuden perusteella. Pakokaasujärjestelmän vastapainetta ei saa alentaa keinotekoisesti PDP:n tai laimennusilman sisääntulojärjestelmän avulla. Pakokaasun staattisen vastapaineen, joka on mitattu CVS-järjestelmän ollessa käynnissä, on oltava ±1,5 kPa:n sisällä staattisesta paineesta, joka on mitattu ilman yhteyttä CVS:ään samalla moottorin kierrosnopeudella ja kuormituksella.

Kaasuseoksen lämpötilan välittömästi PDP:n edellä on oltava ±6 K:n sisällä kokeen aikana noudatetusta keskimääräisestä käyttölämpötilasta, kun virtauksen kompensointia ei käytetä.

Virtauksen kompensointia voidaan käyttää ainoastaan, jos lämpötila PDP:n sisääntulon kohdalla on enintään 50 °C (323 K).

—   CFV, kriittisen virtauksen venturi

CFV mittaa laimennetun kokonaispakokaasuvirran pitämällä yllä virtausta kuristetussa olotilassa (kriittinen virtaus). Pakokaasun staattisen vastapaineen, joka on mitattu CFV-järjestelmän ollessa käynnissä, on oltava ±1,5 kPa:n sisällä staattisesta paineesta, joka on mitattu ilman yhteyttä CFV:hen samalla moottorin käyntinopeudella ja kuormituksella. Kaasuseoksen lämpötilan välittömästi CFV:n edellä on oltava ±11 K:n sisällä kokeen aikana noudatetusta keskimääräisestä käyttölämpötilasta, kun virtauksen kompensointia ei käytetä.

—   SSV, aliääniventuri

SSV mittaa laimennetun kokonaispakokaasuvirran sisääntulopaineen ja -lämpötilan ja SSV:n sisääntulon ja kurkun välisen paineenalennuksen funktiona. Pakokaasun staattisen vastapaineen, joka on mitattu SSV-järjestelmän ollessa käynnissä, on oltava ±1,5 kPa:n sisällä staattisesta paineesta, joka on mitattu ilman yhteyttä SSV:hen samalla moottorin käyntinopeudella ja kuormituksella. Kaasuseoksen lämpötilan välittömästi SSV:n edellä on oltava ±11 K:n sisällä kokeen aikana noudatetusta keskimääräisestä käyttölämpötilasta, kun virtauksen kompensointia ei käytetä.

—   HE, lämmönvaihdin (valinnainen, jos EFC on käytössä)

Lämmönvaihtimen tehon on oltava riittävä lämpötilan pitämiseksi edellä vaadittujen rajojen sisällä.

—   EFC, elektroninen virtauksen kompensointi (valinnainen, jos HE on käytössä)

Jos lämpötilaa PDP:n, CFV:n tai SSV:n sisääntulon kohdalla ei pidetä edellä esitetyissä rajoissa, tarvitaan virtauksen kompensointijärjestelmä virtauksen jatkuvaa mittaamista ja hiukkasjärjestelmän suhteellisen näytteenoton ohjausta varten. Tätä tarkoitusta varten jatkuvasti mitattuja virtaussignaaleja käytetään korjaamaan vastaavasti näytteenottovirtausta hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän hiukkassuodattimien läpi (kuvat 14 ja 15).

—   DT, laimennustunneli

Laimennustunnelin

—

on oltava läpimitaltaan riittävän pieni pyörteisen virtauksen synnyttämiseksi (Reynoldsin luvun on oltava suurempi kuin 4 000) ja riittävän pitkä, jotta pakokaasu ja laimennusilma sekoittuvat täydellisesti. Tarvittaessa voidaan käyttää sekoitussuutinta;

—

läpimitan on oltava vähintään 75 mm;

—

eristäminen on sallittu.

Moottorin pakokaasu johdetaan virtaussuuntaan kohdassa, jossa se tulee laimennustunneliin, ja se on sekoitettava perusteellisesti.

Kun käytetään yksinkertaista laimennusta, laimennustunnelista otettu näyte siirretään hiukkasnäytteenottojärjestelmään (kohta 1.2.2, kuva 14). PDP:n, CFV:n tai SSV:n virtauskapasiteetin on oltava riittävä pitämään laimennetun pakokaasun lämpötila 325 K:ssa (52 °C) tai sitä alempana välittömästi ennen ensimmäistä hiukkassuodatinta.

Kun käytetään kaksoislaimennusta, laimennustunnelista otettu näyte siirretään toiseen laimennustunneliin, jossa sitä laimennetaan edelleen, ja johdetaan sen jälkeen näytteenottosuodattimien läpi (kohta 1.2.2, kuva 15). PDP:n, CFV:n tai SSV:n virtauskapasiteetin on oltava riittävä pitämään laimennustunnelissa olevan laimennetun pakokaasuvirran lämpötila 464 K:ssa (191 °C) tai sitä alhaisempana näytteenottovyöhykkeellä. Toisen laimennusjärjestelmän on tuotettava riittävästi toisiolaimennusilmaa pitämään kaksoislaimennettu pakokaasuvirta lämpötilassa 325 K (52 °C) tai sitä alemmassa lämpötilassa välittömästi ennen ensisijaista hiukkassuodatinta.

—   DAF, laimennusilmasuodatin

Taustahiilivetyjen eliminoimiseksi suositellaan, että laimennusilma suodatetaan ja esipuhdistetaan puuhiilellä. Laimennusilman lämpötilan on oltava 298 K (25 °C) ± 5 K. Valmistajan pyynnöstä laimennusilmasta on otettava näyte hyvän teknisen käytännön mukaisesti taustahiukkastasojen määrittämiseksi, ja nämä voidaan sen jälkeen vähentää laimennetusta pakokaasusta mitatuista arvoista.

—   PSP, hiukkasnäytteenotin

Näytteenotin on hiukkassiirtoputken PTT:n alkuosa, ja

—

se on asennettava virtaussuuntaa vastaan suunnattuna kohtaan, jossa laimennusilma ja pakokaasu ovat hyvin sekoittuneet, eli laimennusjärjestelmien laimennustunnelin DT keskiviivalle suunnilleen 10 tunnelin halkaisijan mitan päähän virtaussuunnassa sen kohdan alapuolelle, jossa pakokaasu tulee sisään laimennustunneliin,

—

sen sisähalkaisijan on oltava vähintään 12 mm,

—

sen seinämä voidaan lämmittää korkeintaan 325 K:n (52 °C:n) lämpötilaan suoralla lämmityksellä tai laimennusilman esilämmityksellä edellyttäen, että ilman lämpötila ei ole yli 325 K (52 °C) ennen pakokaasun syöttämistä laimennustunneliin,

—

se voidaan eristää.

1.2.2.   Hiukkasnäytteenottojärjestelmä (kuvat 14 ja 15)

Hiukkasnäytteenottojärjestelmä tarvitaan hiukkasten keräämiseksi hiukkassuodattimeen. Kun kyseessä on kokonaisnäytteenotto osavirtauslaimennuksella, jolloin koko laimennettu pakokaasunäyte johdetaan suodattimien läpi, laimennusjärjestelmä (kohta 1.2.1.1, kuvat 7 ja 11) ja näytteenottojärjestelmä muodostavat yleensä yhtenäisen kokonaisuuden. Kun kyseessä on jakeittain tapahtuva näytteenotto osavirtauslaimennuksella tai täysvirtauslaimennus, jossa vain osa laimennetusta pakokaasusta ohjataan suodattimien läpi, laimennus- (kohta 1.2.1.1, kuvat 4, 5, 6, 8, 9, 10 ja 12 sekä kohta 1.2.1.2, kuva 13) ja näytteenottojärjestelmät muodostavat yleensä erilliset kokonaisuudet.

Tässä säännössä täysvirtauslaimennusjärjestelmän kaksoislaimennusjärjestelmää DSS (kuva 15) pidetään tyypillisen, kuvassa 14 esitetyn hiukkasnäytteenottojärjestelmän muunnoksena. Kaksoislaimennusjärjestelmä sisältää kaikki hiukkasnäytteenottojärjestelmän tärkeät osat, kuten suodatintelineet ja näytteenottopumpun, sekä lisäksi joitakin laimennuslaitteita, kuten laimennusilman syöttölaitteet ja toisen laimennustunnelin.

Säätöpiireihin kohdistuvien vaikutusten välttämiseksi suositellaan, että näytteenottopumppua käytetään koko testausmenettelyn ajan. Yhtä suodatinta käyttävässä menetelmässä on käytettävä ohitusjärjestelmää näytteen ohjaamiseksi näytteenottosuodattimien läpi haluttuina aikoina. Kytkentätoiminnan häiriöt säätöpiireihin on minimoitava.

Kuvaukset — Kuvat 14 ja 15

—   PSP, hiukkasnäytteenotin (kuvat 14 ja 15)

Kuvissa esitetty hiukkasnäytteenotin on hiukkassiirtoputken PTT alkuosa. Vaatimukset:

—

Näytteenotin on asennettava virtaussuuntaa vastaan suunnattuna kohtaan, jossa laimennusilma ja pakokaasu ovat hyvin sekoittuneet, eli laimennusjärjestelmien (kohta 1.2.1) laimennustunnelin DT keskiviivalle virtaussuunnasssa suunnilleen 10 tunnelin halkaisijan mitan päähän sen kohdan alapuolelle, jossa pakokaasu tulee sisään laimennustunneliin.

—

Näytteenottimen sisähalkaisijan on oltava vähintään 12 mm.

—

Näytteenottimen seinämä voidaan lämmittää korkeintaan 325 K:n (52 °C:n) lämpötilaan suoralla lämmityksellä tai laimennusilman esilämmityksellä edellyttäen, että ilman lämpötila on enintään 325 K (52 °C) ennen pakokaasun syöttämistä laimennustunneliin.

—

Näytteenotin voidaan eristää.

Kuva 14

Hiukkasnäytteenottojärjestelmä

Image

Näyte laimennetusta pakokaasusta otetaan osavirtaus- tai täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennustunnelista DT hiukkasnäytteenottimen PSP ja hiukkassiirtoputken PTT kautta näytteenottopumpun P avulla. Näyte johdetaan hiukkasnäytteenottosuodattimet sisältävien suodattimenpitimien FH läpi. Näytteen virtausta ohjataan virtauksenohjaimella FC3. Jos käytetään elektronista virtauksen kompensointia EFC (kuva 13), laimennettua pakokaasuvirtaa käytetään komentosignaalina FC3:lle.

Kuva 15

Laimennusjärjestelmä (ainoastaan täysvirtausjärjestelmä)

Image

Näyte laimennetusta pakokaasusta siirretään täysvirtauslaimennusjärjestelmän laimennustunnelista DT hiukkasnäytteenottimen PSP ja hiukkassiirtoputken PTT kautta toiseen laimennustunneliin SDT, jossa se laimennetaan vielä kerran. Sen jälkeen näyte johdetaan hiukkasnäytteenottosuodattimet sisältävien suodattimenpitimien FH läpi. Laimennusilman virtaus on tavallisesti vakio, kun taas näytteen virtausta ohjataan virtauksenohjaimella FC3. Jos käytetään elektronista virtauksen kompensointia EFC (kuva 13), laimennettua kokonaispakokaasuvirtaa käytetään komentosignaalina FC3:lle.

—   PTT, hiukkassiirtoputki (kuvat 14 ja 15)

Hiukkassiirtoputken pituus saa olla enintään 1 020 mm, ja se on pidettävä mahdollisimman lyhyenä.

Nämä mitat koskevat

—

osavirtauslaimennuksen jakeittain tapahtuvaa näytteenottoa ja yksinkertaista täysvirtauslaimennusjärjestelmää näytteenottimen kärjestä suodattimenpitimeen,

—

osavirtauslaimennuksen kokonaisnäytteenottoa laimennustunnelin päästä suodattimenpitimeen,

—

täysvirtauskaksoislaimennusjärjestelmää näytteenottimen kärjestä toiseen laimennustunneliin.

Siirtoputki

—

voidaan lämmittää suoralla lämmityksellä tai laimennusilman esilämmityksellä siten, että seinämän lämpötila on enintään 325 K (52 °C) edellyttäen, että ilman lämpötila on enitään 325 K (52 °C) ennen pakokaasun tuloa laimennustunneliin,

—

voidaan eristää.

—   SDT, toinen laimennustunneli (kuva 15)

Toisen laimennustunnelin läpimitan on oltava vähintään 75 mm, ja sen on oltava riittävän pitkä siten, että kaksoislaimennetun näytteen viipymisaika on vähintään 0,25 sekuntia. Ensisijaisen suodattimenpidin FH on sijoitettava korkeintaan 300 mm:n päähän SDT:n ulostulosta.

Toinen laimennustunneli

—

voidaan lämmittää suoralla lämmityksellä tai laimennusilman esilämmityksellä siten, että seinämän lämpötila on enintään 325 K (52 °C) edellyttäen, että ilman lämpötila on enintään 325 K (52 °C) ennen pakokaasun tuloa laimennustunneliin,

—

voidaan eristää.

—   FH, suodattimenpitimet (kuvat 14 ja 15)

Ensisijaiselle ja toissijaiselle suodattimelle voidaan käyttää yhtä suodatinkoteloa tai erillisiä suodatinkoteloita. Liitteen 4A lisäyksen 1 kohdassa 1.5.1.3 esitettyjen vaatimusten on täytyttävä.

Suodattimenpitimet

—

voidaan lämmittää suoralla lämmityksellä tai laimennusilman esilämmityksellä siten, että seinämän lämpötila on enintään 325 K (52 °C), jos ilman lämpötila on enintään 325 K (52 °C),

—

voidaan eristää.

—   P, näytteenottopumppu (kuvat 14 ja 15)

Hiukkasnäytteenottopumpun on sijaittava riittävän kaukana tunnelista siten, että sisääntulokaasun lämpötila pysyy vakiona (±3 K), jos virtauksen korjausta FC3:n avulla ei käytetä.

—   DP, laimennusilmapumppu (kuva 15) (ainoastaan täysvirtauskaksoislaimennus)

Laimennusilmapumppu on sijoitettava siten, että toisiolaimennusilmaa syötetään lämpötilassa 298 K (25 °C) ± 5 K.

—   FC3, virtauksenohjain (kuvat 14 ja 15)

Virtauksenohjainta on käytettävä kompensoimaan hiukkasnäytteen virtaus lämpötilan ja vastapaineen vaihteluiden osalta näytteen kulkureitillä, jos muita välineitä ei ole käytettävissä. Virtauksenohjain vaaditaan, jos käytetään elektronista virtauksen kompensaatiota EFC (kuva 13).

—   FM3, virtausmittari (kuvat 14 ja 15) (hiukkasnäytevirta)

Kaasumittari tai virtausmittausvälineistö on sijoitettava riittävän kauas näytteenottopumpusta siten, että sisääntulokaasun lämpötila pysyy vakiona (±3 K), jos virtauksen korjausta FC3:n avulla ei käytetä.

—   FM4, virtausmittari (kuva 15) (laimennusilma, ainoastaan täysvirtauskaksoislaimennus)

Kaasumittari tai virtausmittausvälineistö on sijoitettava siten, että sisääntulokaasun lämpötila pysyy 298 K:ssa (25 °C) ± 5 K.

—   BV, palloventtiili (valinnainen)

Palloventtiilin läpimitta ei saa olla pienempi kuin näytteenottoputken sisäläpimitta, eikä sen kytkentäaika saa olla pidempi kuin 0,5 sekuntia.

Huom: Jos ympäristön lämpötila PSP:n, PTT:n, SDT:n ja FH:n läheisyydessä on alle 239 K (20 °C), on ryhdyttävä varotoimenpiteisiin, jottei menetettäisi hiukkasia mainittujen osien viileisiin seinämiin. Sen vuoksi suositellaan kyseisten osien lämmittämistä ja/tai eristämistä vastaavissa kuvauksissa annettujen rajoitusten mukaisesti. Samoin suositellaan, että suodattimen etupinnan lämpötila olisi näytteenoton aikana vähintään 293 K (20 °C).

Suurilla moottorin kuormituksilla edellä mainitut osat voidaan jäähdyttää niitä vahingoittamattomalla menetelmällä kuten kierrätyspuhaltimella, kunhan jäähdytysaineen lämpötila on vähintään 293 K (20 °C).

(1)  Kuvissa 4—12 esitetään monentyyppisiä osavirtauslaimennusjärjestelmiä, joita voidaan tavallisesti käyttää vakiotilaisessa testissä (NRSC-testissä). Muuttuvatilaiseen testiin liittyvien erittäin tarkkojen rajoitusten vuoksi muuttuvatilaisessa testissä (NRTC-testissä) voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan niitä osavirtauslaimennusjärjestelmiä (kuvat 4—12), jotka täyttävät liitteen 4A lisäyksen 1 kohdassa 2.4, ”Osavirtauslaimennusjärjestelmän eritelmät”, esitetyt vaatimukset.

LIITE 4B

Maanviljelys- ja metsätraktoreihin ja liikkuviin työkoneisiin asennettavien puristussytytysmoottoreiden päästöjen testausmenettely

1.   VARALLA

2.   VARALLA

3.   MÄÄRITELMÄT, SYMBOLIT JA LYHENTEET

3.1.   Määritelmät

Määritelmät esitetään tämän säännön kohdassa 2.1.

3.2.   Yleiset symbolit (1)

Symboli

Yksikkö

Käsite

a 0

—

regressiolinjan y-leikkaus

a 1

—

regressiolinjan kaltevuus

α sp

rad/s2

moottorin kierrosnopeuden derivaatta asetuspisteessä

A/Fst

—

stoikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde

c

ppm, til-%

pitoisuus (myös μmol/mol = ppm)

D

—

laimennuskerroin

d

m

läpimitta

E

prosenttia

muunnostehokkuus

e

g/kWh

ominaispäästö

egas

g/kWh

ominaiskaasupäästö

ePM

g/kWh

ominaishiukkaspäästö

ew

g/kWh

painotettu ominaispäästö

F

 

F-testin tilastotieto

F

—

regeneraatiotapahtumien esiintymistiheys niiden testin osien aikana, jolloin regeneraatio tapahtuu

f a

—

laboratorion ilmanpainekerroin

k r

—

kertova regeneraatiotekijä

k Dr

—

mukautustekijä alaspäin

k Ur

—

mukautustekijä ylöspäin

λ

—

ilman ylijäämä

L

—

vääntömomenttiprosentti

M a

g/mol

imuilman moolimassa

M e

g/mol

pakokaasun moolimassa

M gas

g/mol

kaasumaisten komponenttien moolimassa

m

kg

massa

m gas

g

kaasupäästöjen massa testisyklin aikana

m PM

g

hiukkaspäästöjen massa testisyklin aikana

n

min-1

moottorin kierrosnopeus

n hi

min-1

suuri kierrosnopeus

n lo

min-1

pieni kierrosnopeus

P

kW

teho

P max

kW

havaittu tai ilmoitettu enimmäisteho testinopeudella testausolosuhteissa (valmistajan määrittelemä)

P AUX

kW

testiä varten asennettujen apulaitteiden ottama ilmoitettu kokonaisteho

p

kPa

paine

p a

kPa

kuiva ilmanpaine

PF

prosenttia

penetraatio-osuus

q maw

kg/s

imuilman massanopeus (märkä)

q mdw

kg/s

laimennusilman massanopeus (märkä)

q mdew

kg/s

laimennetun pakokaasun massanopeus (märkä)

q mew

kg/s

pakokaasun massanopeus (märkä)

q mf

kg/s

polttoaineen massanopeus

q mp

kg/s

pakokaasunäytteen virta osavirtauslaimennusjärjestelmään

qV

m3/s

tilavuusvirta

RF

—

vastetekijä

r d

—

laimennussuhde

r 2

—

determinaatiokerroin

ρ

kg/m3

tiheys

σ

—

keskihajonta

S

kW

dynamometrin asetusarvo

SEE

—

y-arvon x-arvolle asetettu estimaatin keskivirhe

T

°C

lämpötila

T a

K

absoluuttinen lämpötila

T

N·m

moottorin vääntömomentti

T sp

N·m

ohjaussyötteen mukainen vääntömomentti asetuspisteessä ”sp”

u

—

kaasumaisen aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde

t

s

aika

Δt

s

aikaväli

t 10

s

aika askelherätteestä 10 prosenttiin lopullisesta lukemasta

t 50

s

aika askelherätteestä 50 prosenttiin lopullisesta lukemasta

t 90

s

aika askelherätteestä 90 prosenttiin lopullisesta lukemasta

V

m3

tilavuus

W

kWh

työ

y

 

geneerinen muuttuja

Formula

 

aritmeettinen keskiarvo

3.3.   Alaindeksit

abs

absoluuttinen määrä

act

todellinen määrä

air

ilmamäärä

amb

määrä ympäristön lämpötilassa

atm

määrä ilmakehän paineessa

cor

korjattu määrä

CFV

kriittisen virtauksen venturi

denorm

denormalisoitu määrä

dry

kuiva määrä

exp

odotettu määrä

filter

hiukkasnäytesuodatin

i

hetkellinen mittaus (esim. 1 Hz)

i

sarjan jäsen

idle

tila joutokäynnillä

in

sisäänmenevä määrä

leak

vuotomäärä

max

enimmäisarvo

meas

mitattu määrä

min

vähimmäisarvo

mix

ilman moolimassa

out

ulostuleva määrä

PDP

syrjäytyspumppu

ref

viitemäärä

SSV

aliääniventuri

total

kokonaismäärä

uncor

korjaamaton määrä

vac

määrä alipaineessa

weight

kalibrointipaino

wet

märkä määrä

3.4.   Kemiallisten komponenttien symbolit ja lyhenteet (joita käytetään myös alaindekseinä)

Katso tämän säännön kohta 2.2.2.

3.5.   Lyhenteet

Katso tämän säännön kohta 2.2.3.

4.   YLEISET VAATIMUKSET

Moottorijärjestelmä on suunniteltava, rakennettava ja koottava niin, että se täyttää tämän säännön vaatimukset. Valmistajan toteuttamilla teknisillä toimenpiteillä on varmistettava se, että mainittuja päästöjä rajoitetaan tehokkaasti tämän säännön mukaisesti moottorin käyttöiän ajan ja normaaleissa käyttöolosuhteissa. Tämän osoittamiseksi moottoreiden on täytettävä kohdassa 5 esitetyt suorituskykyvaatimukset, kun ne testataan kohdissa 6 vahvistetuissa testiolosuhteissa ja kohdassa 7 kuvailtujen testausmenettelyiden mukaisesti.

5.   SUORITUSKYKYÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET

5.1.   Yleiset vaatimukset

5.1.1.   Varalla (2)

5.1.2.   Kaasu- ja hiukkasmaisten pilaavien aineiden päästöt

Pilaavia aineita ovat seuraavat:

a)

typen oksidit, NOx;

b)

hiilivedyt, jotka voidaan ilmoittaa seuraavasti:

i)

hiilivedyt yhteensä, HC tai THC,

ii)

metaanittomat hiilivedyt, NMHC;

c)

hiukkaset, PM;

d)

hiilimonoksidi, CO.

Moottorista pääsevien pilaavien aineiden mitatut arvot vastaavat ominaispäästöjä grammoina kilowattituntia kohti (g/kWh). Muita yksikköjärjestelmiä voidaan käyttää asianmukaisen muunnoksen avulla.

Päästöt määritetään (vakiotilaisten ja/tai muuttuvien olosuhteiden) käyttösyklien ajalta kohdan 7 mukaisesti. Mittausjärjestelmien on oltava kohdan 8 kalibrointi- ja suorituskykyvaatimusten mukaisia, kun käytetään kohdassa 9 kuvailtuja mittauslaitteita.

Tyyppihyväksyntäviranomainen saattaa hyväksyä muita järjestelmiä tai analysaattoreita, jos niiden havaitaan tuottavan samat tulokset kohdan 5.1.3 mukaisesti.

5.1.3.   Vastaavuus

Järjestelmän vastaavuus määritetään tutkittavan järjestelmän ja yhden tämän liitteen mukaisen järjestelmän välisellä korrelaatiotutkimuksella, jossa käytetään vähintään seitsemää näyteparia.

”Tuloksilla” tarkoitetaan tietyn syklin painotettuja päästöarvoja. Korrelaatiotestaus on suoritettava samassa laboratoriossa, testikammiossa ja samalla testimoottorilla, ja se suositellaan suoritettavaksi samanaikaisesti. Näyteparien keskiarvojen vastaavuus määritetään F-testin ja t-testin tilastotietojen avulla liitteen 4B lisäyksessä A.2 kuvatulla tavalla, kun käytössä ovat edellä kuvatut laboratoriotestikammion ja moottorin olosuhteet. Vieraat havainnot määritetään ISO 5725:n mukaisesti ja ne jätetään tietokannan ulkopuolelle. Korrelaatiotestaukseen käytettävien järjestelmien on oltava tyyppihyväksyntäviranomaisen hyväksymiä.

5.2.   Varalla

6.   TESTAUSOLOSUHTEET

6.1.   Laboratoriotestien olosuhteet

Mitataan moottorin imuilman absoluuttinen lämpötila (T a), kelvineinä ja kuiva ilmanpaine (p s) kilopascaleina (kPa) sekä määritetään parametri f a jäljempänä esitetyllä tavalla. Jos monisylinterisessä moottorissa, esimerkiksi V-moottorissa, on selkeästi toisistaan erillään olevat imusarjat, mitataan kunkin erillisen sarjan keskilämpötila. Parametri f a ilmoitetaan testitulosten yhteydessä. Testitulosten toistettavuuden parantamiseksi suositellaan, että parametri fa on seuraavan ehdon mukainen: 0,93 ≤ f a ≤ 1,07.

Vapaasti hengittävät ja mekaanisesti ahdetut moottorit:

Formula

(6-1)

Turboahdetut moottorit, joko imuilman jäähdytyksellä tai ilman sitä:

Formula

(6-2)

Imuilman lämpötila on pidettävä arvossa (25 ± 5) °C, mitattuna virtaussuunnassa kaikkien moottorin komponenttien yläpuolelta.

Seuraavia voidaan käyttää:

a)

yhteinen ilmanpainemittari sillä edellytyksellä, että tuloilman käsittelylaitteisto pitää ilmanpaineen, jossa moottoria testataan, ±1 kPa:n rajoissa yhteisestä ilmanpaineesta,

b)

yhteinen tuloilman kosteusmittaus sillä edellytyksellä, että tuloilman käsittelylaitteisto pitää kastepisteen, jossa moottoria testataan, ±0,5 °C:n rajoissa yhteisestä kosteusarvosta.

6.2.   Ahtoilman jäähdytyksellä varustetut moottorit

a)

Testauksessa on käytettävä ahtoilman jäähdytysjärjestelmää, jonka imuilman kokonaiskapasiteetti vastaa käytössä olevan tuotantomoottorin kapasiteettia. Laboratoriossa käytettävän ahtoilman jäähdytysjärjestelmän on oltava sellainen, että lauhteen kertyminen on mahdollisimman vähäistä. Kaikki kertynyt lauhde on johdettava pois ja kaikki poistoputket on täysin suljettava ennen päästötestausta. Poistoputkien on oltava suljettuina päästötestauksen ajan. Jäähdytysaineen on täytettävä seuraavat vaatimukset:

i)

Jäähdytysaineen lämpötilan ahtoilman jäähdyttimen sisääntulossa on oltava vähintään 20 °C koko testauksen ajan.

ii)

Jäähdytysaineen virtaus on asetettava sellaiseksi, että kun moottori on valmistajan täsmentämässä tilassa, lämpötila ahtoilman jäähdyttimen ulostulon jälkeen on ±5 °C:n rajoissa valmistajan suunnitteluarvosta. Ulostulolämpötila mitataan valmistajan täsmentämästä kohdasta. Tätä jäähdytysaineen virtausnopeuden asetuspistettä on käytettävä koko testauksen ajan. Jos moottorin valmistaja ei täsmennä moottorin tilaa tai vastaavaa ahtoilman jäähdyttimen ulostulolämpötilaa, jäähdytysaineen virtaus on asetettava moottorin enimmäistehon mukaan niin, että saavutetaan ahtoilman jäähdyttimen ulostulolämpötila, joka vastaa käytössä olevan moottorin toimintaa.

iii)

Jos moottorin valmistaja ilmoittaa raja-arvot paineenalennukselle ahtoilman jäähdytysjärjestelmässä, on varmistettava että paineenalennus ahtoilman jäähdytysjärjestelmässä on valmistajan täsmentämissä rajoissa, kun moottori on valmistajan täsmentämässä tilassa. Paineenalennus on mitattava valmistajan täsmentämistä paikoista.

(b)

Tavoitteena on, että saatavat päästötulokset vastaavat käytössä olevan moottorin päästöjä. Jos hyvän teknisen käytännön mukaisen arvion perusteella käy ilmi, että tämän kohdan vaatimusten noudattaminen johtaisi siihen, että testauksen tulokset eivät olisi edustavia (esimerkiksi imuilman liiallisen jäähdytyksen vuoksi), voidaan käyttää kehittyneempiä ahtoilman paineenalennuksen, jäähdytysaineen lämpötilan sekä virtausnopeuden asetuksia ja ohjauksia edustavampien tulosten saamiseksi.

6.3.   Moottorin teho

6.3.1.   Mittauksen perusta

Mittauksen perustana on korjaamaton teho.

6.3.2.   Asennettavat apulaitteet

Testauksen aikana tarvittavat apulaitteet on asennettava testipenkkiin liitteessä 7 esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

6.3.3.   Poistettavat apulaitteet

Tietyt moottoriin mahdollisesti asennetut apulaitteet, jotka liittyvät pelkästään koneen toimintaan, on irrotettava testin ajaksi.

Jos apulaitteita ei voida poistaa, niiden kuormittamattomassa tilassa absorboima teho voidaan määrittää ja lisätä moottorin mitattuun tehoon (ks. liitteen 7 taulukossa oleva huomautus g). Jos tämä arvo on suurempi kuin 3 prosenttia enimmäistehosta testinopeudella, testausviranomainen voi verifioida sen. Apulaitteiden absorboimaa teho otetaan huomioon asetusarvoja säädettäessä ja kun lasketaan moottorin testisyklin aikana tekemä työ.

6.4.   Moottorin imuilma

6.4.1.   Johdanto

Testauksessa on käytettävä moottoriin asennettua imuilmajärjestelmää tai järjestelmää, joka edustaa tavanomaista käytönaikaista kokoonpanoa. Tähän sisältyvät ahtoilman jäähdytysjärjestelmät sekä pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmät.

6.4.2.   Imuilman rajoitus

Moottorissa on käytettävä ilman imujärjestelmää tai testilaboratoriojärjestelmää, joka rajoittaa ilman imun ±300 Pa:n sisälle valmistajan ilmoittamasta puhtaan ilmanpuhdistimen enimmäisarvosta nimellisnopeudella ja täydellä kuormalla. Rajoituksen staattinen paine-ero on mitattava valmistajan täsmentämästä paikasta ja valmistajan täsmentämillä nopeus- ja väntömomenttiasetuksilla. Jos valmistaja ei täsmennä mittauspaikkaa, paine on mitattava virtaussuunnassa ennen mahdollisen turboahtimen tai pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmän ja imuilmajärjestelmän liitoskohtaa. Jos valmistaja ei täsmennä nopeus- ja vääntömomenttiasetuksia, paine on mitattava moottorin suurimmalla teholla.

6.5.   Moottorin pakojärjestelmä

Testauksessa on käytettävä moottoriin asennettua pakojärjestelmää tai järjestelmää, joka edustaa tavanomaista käytönaikaista kokoonpanoa. Jälkikäsittelylaitteiden osalta pakojärjestelmän enimmäisrajoituksen määrittää jälkikäsittelyedellytys (sisäänajo/vanhentaminen ja regenerointi/kuormitustaso). Pakojärjestelmän on oltava pakokaasun näytteenottoa koskevien, kohdassa 9.3 asetettujen vaatimusten mukainen. Moottorissa on käytettävä pakojärjestelmää tai testilaboratoriojärjestelmää, jonka staattinen vastapaine on 80–100 prosenttia pakokaasun enimmäisrajoituksesta valmistajan ilmoittamalla kierrosnopeudella ja vääntömomentilla. Jos enimmäisrajoitus on 5 kPa tai pienempi, asetuspiste saa poiketa enintään 1,0 kPa enimmäisarvosta. Jos valmistaja ei täsmennä nopeus- ja vääntömomenttiasetuksia, paine on mitattava moottorin suurimmalla teholla.

6.6.   Pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmällä varustettu moottori

Jos moottorissa on pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä, pakoputken halkaisijan on oltava sama kuin käytössä olevissa laitteissa vähintään neljä kertaa pakoputken läpimitan pituiselta osuudelta virtaussuuntaa vastaan jälkikäsittelylaitteen sisältävästä paisuntakammiosta lähtien. Etäisyyden pakosarjan laipasta tai turboahtimen poistoaukolta jälkikäsittelyjärjestelmään on oltava sama kuin ajoneuvokokoonpanossa tai valmistajan antamien etäisyyttä koskevien tietojen mukainen. Pakokaasujen vastapaineen tai rajoituksen on oltava edellä mainittujen kriteerien mukainen, ja se voidaan asettaa venttiilillä. Jälkikäsittelysäiliö voidaan poistaa harjoitustestien ja moottorin määrityskäytön ajaksi ja korvata vastaavalla epäaktiivista katalyytin kantajaa sisältävällä säiliöllä.

Testisyklin aikana mitattujen pakokaasupäästöjen on vastattava käyttöolosuhteiden päästöjä. Jos moottorissa on sellainen pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmä, jossa on käytettävä reagenssia, valmistajan on ilmoitettava, mitä reagenssia on käytettävä kaikissa testeissä.

Jos moottorissa on pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä, joka regeneroituu tietyin väliajoin kohdan 6.6.2 mukaisesti, päästötuloksia muutetaan regeneraatiotapahtumien huomioon ottamiseksi. Tällöin keskimääräinen päästö on riippuvainen regeneraatiotapahtumien esiintymistiheydestä niiden testien osien aikana, jolloin regeneraatio tapahtuu. Jälkikäsittelyjärjestelmään, jossa on kohdan 6.6.1 mukainen jatkuva regeneraatio, ei tarvitse soveltaa erityistä testausmenettelyä.

6.6.1.   Jatkuva regeneraatio

Jos pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä perustuu jatkuvaan regeneraatioprosessiin, päästöt mitataan sellaiselta jälkikäsittelyjärjestelmältä, joka on vakautettu sellaisen tilaan, jossa sen päästökäyttäytyminen on toistettavissa. Regeneraation on tapahduttava ainakin kerran NRTC-testin (lämmin käynnistys) tai porrastettujen moodien testin (RMC) aikana, ja valmistajan on ilmoitettava normaaliolosuhteet, joissa regeneraatio tapahtuu (nokikuormitus, lämpötila, pakojärjestelmän vastapaine jne.). Regeneraation jatkuvan luonteen osoittamiseksi on suoritettava vähintään kolme NRTC-testiä (lämmin käynnistys) tai porrastettujen moodien testiä (RMC). NRTC-testissä (lämmin käynnistys) moottori lämmitetään kohdan 7.8.2.1 mukaisesti ja se vakautetaan kohdan 7.4.2 mukaisella seisontajaksolla, minkä jälkeen tehdään ensimmäinen testi. Seuraavat NRTC-testit (lämmin käynnistys) tehdään kohdan 7.4.2 mukaisen seisontajakson jälkeen. Testien aikana kirjataan pakokaasun lämpötila ja paine (lämpötila ennen jälkikäsittelyjärjestelmää ja sen jälkeen, pakojärjestelmän vastapaine jne.). Jälkikäsittelyjärjestelmän katsotaan olevan hyväksyttävä, jos valmistajan ilmoittamat olosuhteet esiintyvät testin aikana riittävän ajan ja päästötulosten hajonta on enintään ±25 prosenttia tai 0,005 g/kWh sen mukaan, kumpi on suurempi. Jos pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmässä on turvamoodi, joka vaihtuu ajoittaisen regeneraation moodiksi, tarkastus on suoritettava kohdan 6.6.2 mukaisesti. Tässä erityistapauksessa sovellettavat päästörajat voidaan ylittää, eikä niitä painoteta.

6.6.2.   Ajoittainen regeneraatio

Tämän kohdan määräyksiä sovelletaan moottoreihin, joiden päästöjenrajoitus perustuu ajoittaiseen regeneraatioon. Tätä menetelmää ei voida soveltaa moottoreihin, joissa käytetään erillisten moodien testisykliä.

Päästöt on mitattava vähintään kolmella NRTC-testillä (lämmin käynnistys) tai porrastettujen moodien testillä (RMC) siten, että yhteen testiin sisältyy regeneraatiotapahtuma ja kahteen ei. Jälkikäsittelyjärjestelmän on oltava vakautettu. Regeneraation on tapahduttava ainakin kerran NRTC- tai RMC-testin aikana. Jos regeneraatio kestää useamman kuin yhden NRTC- tai RMC-testin ajan, on tehtävä lisää NRTC- tai RMC-testejä, jatkettava päästöjen mittausta sammuttamatta moottoria kunnes regenerointi on saatu päätökseen ja laskettava testien keskiarvo. Jos regeneraatio saadaan päätökseen jonkin testin aikana, testiä jatketaan kuitenkin loppuun saakka. Moottori voidaan varustaa kytkimellä, jolla voidaan estää tai sallia regeneraatioprosessi, kunhan tämä toiminto ei vaikuta moottorin alkuperäiseen kalibrointiin.

Valmistajan on ilmoitettava normaaliolosuhteet, joissa regeneraatio tapahtuu (nokimäärä, lämpötila, pakojärjestelmän vastapaine, jne.). Valmistajan on myös ilmoitettava regenerointitapahtumien esiintymistiheys niiden testien määränä, jolloin regeneraatio tapahtuu. Tyyppihyväksyntäviranomainen hyväksyy regenerointitiheyden tarkan määritystavan hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

Valmistajan on toimitettava ladattu jälkikäsittelyjärjestelmä regeneraatiotestiä varten. Moottorin vakioinnin aikana ei saa tapahtua regeneraatiota. Vaihtoehtoisesti valmistaja voi suorittaa peräkkäisiä NRTC-testejä (lämmin käynnistys) tai RMC-testejä kunnes jälkikäsittelyjärjestelmä on latautunut. Päästöjä ei tarvitse mitata kaikkien testien aikana.

Regenerointivaiheiden väliset keskipäästöt määritetään useiden suunnilleen tasavälein suoritettujen NRTC-testien (lämmin käynnistys) tai RMC-testien aritmeettisen keskiarvon mukaan. Vähintään yksi NRTC-testi (lämmin käynnistys) tai RMC-testi on tehtävä mahdollisimman vähän ennen regeneraatiotestiä ja yksi heti regeneraatiotestin jälkeen.

Regeneraatiotestin aikana kirjataan kaikki tiedot, joita tarvitaan regeneraation havaitsemiseksi (CO- tai NOx-päästöt, lämpötila ennen jälkikäsittelyjärjestelmää ja sen jälkeen, pakojärjestelmän vastapaine jne.). Sovellettavat päästörajat voidaan regenerointiprosessin aikana ylittää. Testausmenettely esitetään kaaviona kuvassa 6.1.

Kuva 6.1

Ajoittaisen regeneraation kaavio sekä mittausten lukumäärä n ja mittausten lukumäärä regeneroinnin aikana nr

Image

Keskimääräinen lämpimään käynnistykseen liittyvä ominaispäästöarvo Formula [g/kWh] painotetaan seuraavasti (ks. kuva 6.1):

Formula

(6-3)

jossa:

n

=

niiden testien lukumäärä, joiden aikana ei tapahdu regeneraatiota

nr

=

niiden testien lukumäärä, joiden aikana tapahtuu regeneraatio (vähintään yksi testi)

Formula

=

keskimääräinen ominaispäästö testistä, jossa ei tapahdu regeneraatiota [g/kWh]

Formula

=

keskimääräinen ominaispäästö testistä, jossa tapahtuu regeneraatio [g/kWh]

Valmistajan valinnan mukaan ja hyvän teknisen käytännön mukaisen arvion perusteella regeneraation mukautustekijä k r, joka kuvaa keskimääräistä päästötasoa, voidaan laskea kertovana tai summaavana seuraavasti:

 

Kertova:

Formula

(mukautustekijä ylöspäin)

(6-4a)

Formula

(mukautustekijä alaspäin)

(6-4b)

 

Summaava:

Formula

(mukautustekijä ylöspäin)

(6-5)

Formula

(mukautustekijä alaspäin)

(6-6)

Mukautustekijä ylöspäin kerrotaan mitattujen päästötasojen kanssa tai lisätään niihin sellaisten testien osalta, joissa ei tapahdu regeneraatiota. Mukautustekijä alaspäin kerrotaan mitattujen päästötasojen kanssa tai lisätään niihin sellaisten testien osalta, joissa tapahtuu regeneraatio. Regeneraation tapahtuminen on todettava tavalla, joka on helposti toteutettavissa kaikkien testien aikana. Jos regeneraatiota ei havaita, käytetään mukautustekijää ylöspäin.

Ominaispäästöjä koskeviin laskelmiin liittyvät liitteen 4B lisäykset A.7–A.8 huomioon ottaen regeneraation mukautustekijää koskevat seuraavat edellytykset:

a)

sitä sovelletaan painotettujen NRTC- ja RMC-testien tuloksiin,

b)

sitä voidaan soveltaa porrastettujen moodien sykleihin ja NRTC-testeihin (kylmä käynnistys), jos syklin aikana tapahtuu regeneraatio,

c)

sen käyttö voidaan laajentaa muihin saman moottoriperheen jäseniin,

d)

sitä voidaan käyttää muissa moottoriperheissä, joissa on sama jälkikäsittelyjärjestelmä, jos tyyppihyväksyntäviranomainen on antanut siihen etukäteen luvan valmistajan toimittamien, päästöjen samankaltaisuuden vahvistavien teknisten asiakirjojen perusteella.

Seuraavat vaihtoehdot ovat mahdollisia:

a)

Valmistaja voi halutessaan olla käyttämättä mukautustekijöitä yhden tai useamman moottoriperheensä (tai konfiguraationsa) yhteydessä siksi, että regeneraation vaikutus on pieni tai että regeneraatiotapahtuman ajankohta on vaikea havaita. Tällöin ei käytetä mitään mukautustekijöitä, ja valmistajan on varmistettava, että moottori on kaikkien testien päästöraja-arvojen mukainen riippumatta siitä, tapahtuuko regeneraatio vai ei.

b)

Valmistajan pyynnöstä tyyppihyväksyntä- tai sertifiointiviranomainen voi ottaa regeneraatiotapahtumat huomioon muulla tavoin kuin mitä alakohdassa a säädetään. Tätä mahdollisuutta voidaan kuitenkin soveltaa vain, jos regeneraatio tapahtuu erittäin harvoin ja sitä ei voida käytännössä ottaa huomioon käyttämällä alakohdassa a tarkoitettuja mukautustekijöitä.

6.7.   Jäähdytysjärjestelmä

Testissä on käytettävä tilavuudeltaan sellaista moottorin jäähdytysjärjestelmää, joka riittää moottorin ja sen imuilman, öljyn, jäähdytysaineen, lohkon ja kannen pitämiseen valmistajan ilmoittamassa normaalissa käyntilämpötilassa. Laboratoriossa voidaan käyttää lisäjäähdyttimiä ja tuulettimia.

6.8.   Voiteluöljy

Valmistajan on ilmoitettava, mitä voiteluöljyä käytetään. Öljyn on oltava kaupan olevaa voiteluöljyä. Testissä käytettävän voiteluöljyn eritelmät on kirjattava ja esitettävä yhdessä testin tulosten kanssa.

6.9.   Vertailupolttoainetta koskevat vaatimukset

Vertailupolttoaine täsmennetään liitteen 6 taulukossa 3.

Polttoaineen lämpötilan on oltava valmistajan suosituksen mukainen. Polttoaineen lämpötila on mitattava polttoaineen ruiskupumpun imun kohdalta tai valmistajan määrittelemällä tavalla ja mittauspaikka on merkittävä muistiin.

6.10.   Kampikammiopäästöt

Kampikammiopäästöjä ei saa vapautua suoraan ympäristöön lukuun ottamatta seuraavaa poikkeusta: turboahtimilla, pumpuilla, puhaltimilla tai imuilman ahtimilla varustetuista moottoreista saa vapautua kampikammiopäästöjä ympäristöön, jos päästöt lisätään pakokaasupäästöihin (joko fyysisesti tai matemaattisesti) koko päästötestauksen ajan. Tätä poikkeusta hyödyntävien valmistajien on asennettava moottorit siten, että kaikki kampikammiopäästöt voidaan ohjata päästöjen näytteenottojärjestelmään. Tämän kohdan soveltamista varten kampikammiopäästöjä, jotka koko toiminnan ajan ohjataan pakojärjestelmään ennen pakokaasujen jälkikäsittelyä, ei katsota suoraan ympäristöön vapautetuiksi.

Avoimet kampikammiopäästöt on ohjattava pakojärjestelmään päästöjen mittaamista varten seuraavasti:

a)

Putkimateriaalien on oltava sileäseinäisiä, sähköä johtavia ja kampikammiopäästöjen kanssa reagoimattomia. Putkien on oltava mahdollisimman lyhyitä.

b)

Laboratoriossa kampikammiopäästöihin käytettävissä putkissa on oltava mahdollisimman vähän mutkia, ja välttämättömien mutkien taivutussäteen on oltava mahdollisimman suuri.

c)

Laboratoriossa kampikammiopäästöihin käytettävien putkien on täytettävä kampiakselin vastapainetta koskevat moottorin valmistajan vaatimukset.

d)

Kampikammiopäästöjen johtamiseen käytettävä putki on yhdistettävä raakaan pakokaasuun mahdollisen jälkikäsittelyjärjestelmän jälkeen ja mahdollisen pakokaasun rajoituksen jälkeen sekä riittävän kauas näytteenottimien etupuolelle, jotta varmistetaan täydellinen sekoittuminen moottorin pakokaasuihin ennen näytteenottoa. Kampiakselin pakokaasujen johtamiseen käytettävän putken on ulotuttava vapaaseen pakokaasuvirtaan asti, jotta vältetään rajakerrosvaikutus ja edistetään sekoittumista. Kampikammiopäästöjen johtamiseen käytettävän putken ulostulo voidaan suunnata mihin suuntaan tahansa raakaan pakokaasuvirtaan nähden.

7.   TESTAUSMENETTELYT

7.1.   Johdanto

Tässä kohdassa kuvataan testattavan moottorin kaasu- ja hiukkasmaisten ominaispäästöjen määritysmenetelmä. Testattava moottori on kohdassa 5.2 tarkoitetun moottoriperheen kantamoottori.

Laboratoriossa tehtävä päästötestaus muodostuu päästöjen ja muiden parametrien mittaamisesta tässä liitteessä täsmennettyjen testisyklien osalta. Tässä liitteessä (4B) käsitellään seuraavat osa-alueet:

a)

Laboratoriojärjestelyt ominaispäästöjen mittaamista varten (kohta 7.2)

b)

Menettelyt ennen testausta ja sen jälkeen tehtäviä verifiointeja varten (kohta 7.3)

c)

Testisyklit (kohta 7.4)

d)

Yleinen testin kulku (kohta 7.5)

e)

Moottorin kartoitus (kohta 7.6)

f)

Testisyklin muodostaminen (kohta 7.7)

g)

Testisyklien suorittaminen (kohta 7.8)

7.2.   Päästömittauksen periaate

Ominaispäästöjen mittaamiseksi moottorille tehdään kohdissa 7.4 kuvatut testisyklit soveltuvin osin. Ominaispäästöjen mittaaminen edellyttää pakokaasun sisältämien pilaavien aineiden (HC, NMHC, CO, NOx) massan ja sitä vastaavan moottorin työn määrittämistä.

7.2.1.   Aineosan massa

Kunkin aineosan massa määritetään soveltuvan testisyklin ajalta seuraavassa kuvailluin menetelmin.

7.2.1.1.   Jatkuva näytteenotto

Jatkuvassa näytteenotossa aineosien pitoisuutta mitataan jatkuvasti joko raa’asta tai laimennetusta pakokaasusta. Pitoisuus kerrotaan (raa’an tai laimennetun) pakokaasun jatkuvalla virtauksella päästönäytteen ottopaikassa, jotta voidaan määrittää aineosan virtaus. Aineosan päästöt lasketaan jatkuvasti yhteen testisyklin ajalta. Saatu summa on kyseisen aineosan kokonaismassa päästössä.

7.2.1.2.   Näytteenotto erissä

Erinä tehtävässä näytteenotossa otetaan jatkuva näyte raa’asta tai laimennetusta pakokaasusta ja näyte varastoidaan myöhempää mittausta varten. Saatu näyte on suhteessa raa’an tai laimennetun pakokaasuun virtaukseen. Erinä tapahtuvaa näytteenottoa on esimerkiksi laimennettujen kaasumaisten päästöjen keruu pussiin ja hiukkasten keruu suodattimeen. Periaatteessa päästöjen laskenta tapahtuu seuraavasti: Erinä otettujen näytteiden pitoisuudet kerrotaan sen (raa’an tai laimennetun) pakokaasun kokonaismassalla tai massavirralla, josta näyte otettiin testisyklin aikana. Tämä tulos on päästön aineosan kokonaismassa tai kokonaismassavirta. Hiukkaspitoisuuden laskemiseksi jaetaan suodattimeen kertyneiden, pakokaasusta saatujen hiukkasten määrä suodatetun pakokaasun määrällä.

7.2.1.3.   Yhdistetty näytteenotto

Mitä tahansa jatkuvan ja erissä tapahtuvan näytteenoton yhdistelmää voidaan käyttää (esimerkiksi niin, että hiukkasnäytteet otetaan erissä ja kaasunäytteet jatkuvalla menetelmällä).

Seuraavassa kuvassa havainnollistetaan päästömittausmenettelyjen kahta puolta, laitteistoja ja raa’an ja laimennetun pakokaasun näytteenottolinjoja sekä tarvittavia toimenpiteitä päästöarvojen laskemiseksi vakio- ja muuttuvatilaisissa testisykleissä (kuva 7.1).

Kuva 7.1

Päästömittausten testausmenettelyt

Image

Huomautus kuvaan 7.1: Käsitteeseen ”hiukkaspäästön osavirtausnäytteenotto” sisältyy osavirtauslaimennus vain raakapakokaasun ottamiseksi vakiomääräisellä tai vaihtelevalla laimennuksella.

7.2.2.   Työn määrittäminen

Testisyklin työ määritetään kertomalla synkronoidusti keskenään nopeus ja ominaisvääntömomentti moottorin ominaistehon hetkellisten arvojen laskemiseksi. Moottorin ominaisteho testisyklin aikana integroidaan kokonaistyön määrittämiseksi.

7.3.   Verifiointi ja kalibrointi

7.3.1.   Testiä edeltävät menettelyt

7.3.1.1.   Esivakiointi

Vakaiden olosuhteiden saavuttamiseksi näytteenottojärjestelmä ja moottori on esivakioitava ennen testijaksojen käynnistämistä (kohdat 7.3 ja 7.4). Esivakiointi moottorin jäähdyttämiseksi muuttuvatilaista kylmä käynnistys -testiä varten kuvaillaan kohdassa 7.4.2.

7.3.1.2.   HC-kontaminaation tarkastaminen

Jos epäillään pakokaasun mittausjärjestelmän merkittävää HC-kontaminaatiota, voidaan tehdä tarkastus nollakaasulla ja korjata tilanne. Jos mittausjärjestelmän kontaminaation määrä on tarpeen tarkastaa, tarkastus on tehtävä kahdeksan tunnin kuluessa ennen kunkin testisyklin käynnistämistä. Arvot on kirjattava myöhemmin tapahtuvaa korjaamista varten. Ennen kontaminaatiotarkastusta on tehtävä vuototarkastus ja kalibroitava FID-analysaattori.

7.3.1.3.   Mittauslaitteiston valmistelu näytteenottoa varten

Seuraavat toimet on toteutettava ennen näytteenoton aloittamista:

a)

Vuototarkastukset on tehtävä enintään kahdeksan tuntia ennen päästönäytteen ottamista kohdan 8.1.8.7 mukaisesti.

b)

Erinä tehtävää näytteenottoa varten on laitteistoon liitettävä puhtaat talteenottovälineet, kuten tyhjennetyt pussit tai taarapunnitut suodattimet.

c)

Kaikki mittauslaitteet on käynnistettävä laitteiden valmistajan ohjeiden ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

d)

Laimennusjärjestelmät, näytepumput, tuulettimet ja tietojenkeruujärjestelmä on käynnistettävä.

e)

Näytteen virtaukset on säädettävä toivotuille tasoille, haluttaessa ohitusvirtauksen avulla.

f)

Näytteenottojärjestelmän lämmönvaihtimet on testiä varten esilämmitettävä tai esijäähdytettävä niiden toimintalämpötila-alueelle.

g)

Lämmitetyt tai jäähdytetyt osat, kuten näytteenottolinjat, suodattimet, jäähdyttimet ja pumput on vakiinnutettava niiden toimintalämpötilaan.

h)

Pakokaasujen laimennusjärjestelmän virtaus on kytkettävä toimintaan vähintään 10 minuuttia ennen testijaksoa.

i)

Kaasuanalysaattorit on kalibroitava ja jatkuvatoimiset analysaattorit nollattava kohdassa 7.3.1.4 kuvaillun menettelyn mukaisesti.

j)

Kaikki elektroniset integrointivälineet on nollattava tai nollattava uudelleen ennen kunkin testiaikavälin alkua.

7.3.1.4.   Kaasuanalysaattoreiden kalibrointi

Valitaan soveltuvat kaasuanalysaattoreiden mittausalueet. Päästöanalysaattorit, joissa on automaattinen tai manuaalinen alueen valinta, ovat sallittuja. Päästöanalysaattoreiden aluevalintaa ei saa muuttaa porrastettujen moodien testin tai NRTC-testin aikana eikä erillisten moodien testin kunkin moodin lopussa olevan kaasupäästön näytteenottojakson aikana. Testisyklin aikana ei myöskään saa muuttaa analysaattorin analogisten vahvistimien vahvistusarvoja.

Kaikki jatkuvatoimiset analysaattorit on nollattava ja kohdistettava käyttäen kansainvälisesti jäljitettäviä kaasuja, jotka täyttävät kohdan 9.5.1 vaatimukset. FID-analysaattorit on kohdistettava hiililuvun 1 (C 1) perusteella.

7.3.1.5.   Hiukkassuodattimen esivakiointi ja taarapunnitus

Hiukkassuodattimen esivakiointi ja taarapunnitus on tehtävä kohdan 8.2.3 mukaisesti.

7.3.2.   Testin jälkeiset menettelyt

Seuraavat toimet on toteutettava, kun näytteenotto on suoritettu:

7.3.2.1.   Näytteenoton suhteellisuuden verifiointi

Kaikkien suhteellisten eränä otettujen näytteiden, kuten pussinäytteen tai hiukkasnäytteen, osalta on verifioitava, että suhteellinen näytteenotto tapahtui kohdan 8.2.1 mukaisesti. Yhden suodattimen menetelmää ja erillisten moodien vakiotilaista testisykliä varten on laskettava hiukkaspäästön tehollinen painotuskerroin. Kaikki näytteet, jotka eivät täytä kohdan 8.2.1 vaatimuksia, ovat mitättömiä.

7.3.2.2.   Hiukkassuodattimen vakauttaminen ja punnitus testin jälkeen

Käytetty hiukkassuodatin on laitettava peitettyyn tai suljettuun astiaan tai suodattimen pidin on suljettava näytesuodattimien suojaamiseksi ulkoiselta kontaminaatiolta. Käytetyt suodattimet on näin suojattuina palautettava hiukkassuodattimien vakautuskammioon tai -huoneeseen. Sitten hiukkassuodattimet on vakioitava ja punnittava kohdan 8.2.4 (Hiukkassuodattimien vakiointi ja punnitus näytteenoton jälkeen) mukaisesti.

7.3.2.3.   Erinä tehtävän kaasupäästöjen näytteenoton analysointi

Seuraavat toimet on toteutettava heti, kun se on käytännössä mahdollista:

a)

Kaikki eränäytteenoton kaasuanalysaattorit on nollattava ja kohdistettava viimeistään 30 minuutin kuluttua testisyklin päättymisestä tai mahdollisuuksien mukaan seisontajakson aikana sen tarkastamiseksi, ovatko analysaattorit edelleen vakaassa tilassa.

b)

Kaikki tavanomaiset eränäytteenoton kaasunäytteet on analysoitava viimeistään 30 minuuttia lämmin käynnistys -testin loppuun suorittamisen jälkeen tai seisontajakson aikana.

c)

Taustanäytteet on analysoitava viimeistään 60 minuuttia lämmin käynnistys -testisyklin loppuun suorittamisen jälkeen.

7.3.2.4.   Siirtymän verifiointi

Kun pakokaasut on kvantifioitu, tehdään siirtymän verifiointi seuraavasti:

a)

Eränäytteenoton ja jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattoreiden osalta kirjataan analysaattorin keskiarvo sen jälkeen, kun analysaattori on vakautettu nollakaasulla. Vakautukseen voi sisältyä aika, joka tarvitaan mahdollisen näytekaasun huuhtelemiseksi analysaattorista sekä analysaattorin vasteen edellyttämä mahdollinen lisäaika.

b)

Analysaattorin keskiarvo kirjataan sen jälkeen, kun analysaattori on vakautettu vertailukaasulla. Vakautukseen voi sisältyä aika, joka tarvitaan mahdollisen näytekaasun huuhtelemiseksi analysaattorista, sekä analysaattorin vasteen edellyttämä mahdollinen lisäaika.

(c)

Näitä tietoja käytetään siirtymän validointiin ja korjaamiseen kohdan 8.2.2 mukaisesti.

7.4.   Testisyklit

Seuraavia käyttösyklejä sovelletaan:

a)

vaihtuvanopeuksisten moottoreiden osalta 8-moodista testisykliä tai vastaavaa porrastettujen moodien sykliä sekä muuttuvatilaista NRTC-sykliä liitteen 5 mukaisesti,

b)

vakionopeusmoottoreiden osalta 5-moodista testisykliä tai vastaavaa porrastettujen moodien sykliä liitteen 5 mukaisesti.

7.4.1.   Vakiotilaiset testisyklit

Vakiotilaiset testisyklit määritellään liitteessä 5 sarjana erillisiä moodeja (toimintapisteitä), joissa kussakin nopeudella on yksi arvo ja vääntömomentilla on yksi arvo. Vakiotilainen testisykli mitataan lämmitetyllä ja käynnissä olevalla moottorilla valmistajan eritelmien mukaisesti. Vakiotilainen testisykli voidaan suorittaa erillisten moodien syklinä tai porrastettujen moodien syklinä, kuten jäljempänä selostetaan.

7.4.1.1.   Vakiotilaiset erillisten moodien testisyklit

Vakiotilainen 8-moodinen erillisten moodien testisykli koostuu kahdeksasta nopeus- ja kuormitusmoodista, jotka kattavat vaihtuvanopeuksisten moottoreiden tyypillisen toiminta-alueen. Kuhunkin moodiin sovelletaan omaa painotuskerrointa. Sykli esitetään taulukossa 5.

Vakiotilainen 5-moodinen erillisten moodien testisykli koostuu viidestä kuormitusmoodista, jotka kaikki suoritetaan nimellisnopeudella ja kattavat vakionopeusmoottoreiden tyypillisen toiminta-alueen. Kuhunkin moodiin sovelletaan omaa painotuskerrointa. Sykli esitetään taulukossa 5.

7.4.1.2.   Vakiotilaiset porrastetut testisyklit

Porrastettujen moodien testisyklit (RMC) ovat lämminkäyntisyklejä, joissa päästömittaukset aloitetaan sen jälkeen, kun moottori on käynnistetty, lämmitetty ja käynnissä kohdan 7.8.2.1 mukaisesti. RMC-testisyklin aikana testialustan ohjausyksikön on ohjattava moottoria keskeytyksettä. RMC-testisyklin aikana kaasu- ja hiukkaspäästöjä mitataan ja niistä otetaan näytteitä keskeytyksettä samaan tapaan kuin muuttuvatilaisessa syklisissä.

5-moodinen RMC-sykli koostuu samoista moodeista samassa järjestyksessä kuin vakiotilainen erillisten moodien testisykli. 8-moodisessa RMC-syklissä on vastaavaan vakiotilaiseen erillisten moodien sykliin verrattuna yksi sykli (jaettu joutokäyntisykli) enemmän ja moodin suoritusjärjestys on erilainen liian suurten lämpötilavaihteluiden välttämiseksi jälkikäsittelyssä. Moodien pituus on valittava niin, että ne ovat yhdenmukaiset vastaavien vakiotilaisten erillisten moodien testisyklien painotuskertoimien kanssa. Moottorin kierrosnopeuden ja kuormituksen muutos siirryttäessä moodista seuraavaan on säädettävä lineaarisesti ajassa 20 ± 1 s. Moodin vaihtumiseen kuluva aika on osa uutta moodia (ensimmäinen moodi mukaan luettuna).

7.4.2.   Muuttuvatilainen testisykli (NRTC)

Liikkuvien työkoneiden muuttuvatilainen testisykli (NRTC) määritellään lisäyksessä 5 sekunti sekunnilta etenevänä sarjana, jossa kierrosnopeuden ja vääntömomentin arvot on normalisoitu. Jotta testi voidaan tehdä moottorin testikammiossa, normalisoidut arvot muunnetaan testattavan yksittäisen moottorin vastaaviksi viitearvoiksi, jotka perustuvat moottorin kartoituskäyrän mukaisiin nopeus- ja vääntömomenttiarvoihin. Muuntamisprosessia kutsutaan denormalisoinniksi ja näin muodostettua testisykliä testattavan moottorin NRTC-viitesykliksi (ks. kohta 7.7.2.

Liitteessä 5 esitetään NRTC-testin normalisoitu dynamometriajo graafisesti.

Muuttuvatilainen testisykli suoritetaan kahdesti (ks. kohta 7.8.3), ja se koostuu seuraavista vaiheista:

a)

Kylmä käynnistys sen jälkeen, kun moottori ja jälkikäsittelyjärjestelmät ovat jäähtyneet huoneenlämpöön luontaisesti, taikka kylmä käynnistys pakotetun jäähdytyksen jälkeen, kun moottori, jäähdytys- ja voiteluaineet, jälkikäsittelyjärjestelmät ja kaikki moottorin ohjauslaitteet ovat vakautuneet lämpötilaan 20–30 °C. Kylmän käynnistyksen päästöjen mittaus aloitetaan, kun kylmä moottori käynnistetään.

b)

Lämmin seisontajakso – Moottori vakioidaan välittömästi kylmä käynnistys -testin päättymisen jälkeen lämmin käynnistys -testiä varten 20 ± 1 minuutin mittaisella seisontajaksolla.

c)

Lämmin käynnistys -testi alkaa heti seisontajakson päätyttyä moottorin käynnistyspyörityksellä. Kaasuanalysaattorit kytketään toimintaan vähintään 10 sekuntia ennen seisontajakson päättymistä. Päästöjen mittaus aloitetaan samanaikaisesti lämmin käynnistys -vaiheen alkamisen kanssa, moottorin käynnistyspyöritys mukaan luettuna.

Sekä kylmä- että lämmin käynnistys -syklien ominaispäästöt (g/kWh) määritetään tässä kohdassa kuvailtuja menettelyjä käyttäen. Yhdistetyt ja painotetut päästöt lasketaan painottamalla kylmä käynnistys -testin tuloksia 10 prosentilla ja lämmin käynnistys -testin tuloksia 90 prosentilla (tarkempia tietoja liitteen 4B lisäyksissä A.7 ja A.8).

7.5.   Yleinen testin kulku

Moottorin päästöjen mittaamiseksi on suoritettava seuraavat vaiheet:

a)

Testattavan moottorin testinopeudet ja testikuormat määritetään mittaamalla enimmäisvääntömomentti (vakionopeusmoottorit) tai enimmäisvääntömomenttikäyrä (vaihtuvanopeuksiset moottorit) moottorin kierrosnopeuden funktiona.

b)

Normalisoidut testisyklit denormalisoidaan käyttämällä vääntömomenttia (vakionopeusmoottorit) tai kierrosnopeuksia ja vääntömomentteja (vaihtuvanopeuksiset moottorit), jotka on saatu kohdan 7.5 alakohdan a mukaisesti.

c)

Moottori, varusteet ja mittalaitteet valmistellaan ennakolta testiä tai testisarjaa (lämmin ja kylmä sykli) varten.

d)

Suoritetaan testausta edeltävät toimenpiteet tiettyjen laitteiden ja analysaattoreiden oikean toiminnan varmistamiseksi. Kaikki analysaattorit on kalibroitava. Testiä edeltävät tiedot kirjataan.

e)

Moottori käynnistetään (NRTC) tai pidetään käynnissä (vakiotilaiset syklit) testisyklin alkaessa, ja näytteenottojärjestelmät käynnistetään samanaikaisesti.

f)

Päästöt ja muut vaadittavat parametrit mitataan tai kirjataan näytteenoton aikana (NRTC-syklissä ja vakiotilaisessa porrastettujen moodien syklissä koko testisyklin ajan).

g)

Suoritetaan testauksen jälkeiset toimenpiteet tiettyjen laitteiden ja analysaattoreiden oikean toiminnan varmistamiseksi.

h)

Hiukkassuodattimet esivakioidaan, punnitaan (tyhjäpaino), kuormitetaan, vakautetaan uudelleen ja punnitaan uudelleen (kuormitettu paino), minkä jälkeen näytteet arvioidaan testiä edeltävien (kohta 7.3.1.5) ja testin jälkeisten (kohta 7.3.2.2) menettelyjen mukaisesti.

i)

Päästötestien tulokset arvioidaan.

Seuraavassa kaaviossa esitetään yhteenveto liikkuvien työkoneiden moottoreiden päästöjen mittaamisessa käytettävien testisyklien suorittamisesta.

Kuva 7.3

Testin kulku

Image

7.5.1.   Moottorin käynnistäminen ja uudelleenkäynnistäminen

7.5.1.1.   Moottorin käynnistäminen

Moottori voidaan käynnistää

a)

omistajan käsikirjassa suositeltavalla tavalla käyttäen vakiokäynnistysmoottoria tai ilmakäynnistysjärjestelmää ja joko riittävästi varattua akkua tai sopivaa virta- tai paineilmalähdettä tai

b)

käyttämällä dynamometriä moottorin pyörittämiseen, kunnes se käynnistyy. Tavallisesti moottori nostetaan kierrosnopeuteen, joka on ±25 prosenttia sen tyypillisestä käytönaikaisesta käynnistysnopeudesta, tai moottori käynnistetään lisäämällä dynamometrin nopeutta lineaarisesti nollasta arvoon, joka on 100 min–1 alhaista joutokäyntinopeutta pienempi, mutta vain siihen saakka, kun moottori käynnistyy.

Käynnistyspyöritys lopetetaan 1 sekunnin kuluessa moottorin käynnistymisestä. Jos moottori ei käynnisty 15 sekuntia kestäneen käynnistyspyörityksen jälkeen, pyöritys lopetetaan ja määritetään moottorin käynnistymättä jäämisen syy, ellei käyttäjän käsikirjassa tai huoltokäsikirjassa mainita tavanomaista pidempää käynnistyspyöritystä.

7.5.1.2.   Moottorin sammuminen

a)

Jos moottori sammuu jossain NRTC:n kylmä käynnistys -testin vaiheessa, testi mitätöidään.

b)

Jos moottori sammuu jossain NRTC:n lämmin käynnistys -testin vaiheessa, testi mitätöidään. Lämmin käynnistys -testi tehdään uudelleen kohdassa 7.8.3 tarkoitetun seisontajakson jälkeen. Tässä tapauksessa kylmä käynnistys -testiä ei tarvitse toistaa.

c)

Jos moottori sammuu vakiotilaisen syklin (erilliset tai porrastetut syklit) suorituksen aikana, testi mitätöidään ja tehdään uudestaan aloittaen moottorin lämmitysvaiheesta. Jos kyseessä on hiukkasmittaus, jossa käytetään monen suodattimen menetelmää (yksi näytteenottosuodatin kutakin toimintamoodia kohti), testiä jatketaan vakauttamalla moottori edellisessä moodissa moottorin lämpötilan vakioimiseksi ja aloittamalla mittaus siinä moodissa, jossa moottori sammui.

7.6.   Moottorin kartoitus

Ennen moottorin kartoituksen aloittamista moottori lämmitetään, ja lämmitysvaiheen lopulla sitä käytetään vähintään 10 minuutin ajan täydellä teholla tai valmistajan suosituksen tai hyvän teknisen käytännön mukaisesti moottorin jäähdytys- ja voiteluaineiden lämpötilan vakauttamiseksi. Kun moottori on vakautettu, suoritetaan moottorin kartoitus.

Vakionopeusmoottoreita lukuun ottamatta moottorin kartoitus suoritetaan polttoainevipu tai -säädin täysin avoinna käyttäen erisuuruisia nopeuksia nousevassa järjestyksessä. Suurin ja pienin kartoitusnopeus määritetään seuraavasti:

Pienin kartoitusnopeus

=

joutokäyntinopeus lämpimänä.

Suurin kartoitusnopeus

=

n hi x 1,02 tai kierrosnopeus, jossa suurin vääntömomentti putoaa nollaan, sen mukaan, kumpi nopeus on alempi.

Yhtälössä n hi on suuri kierrosnopeus eli suurin moottorin kierrosnopeus, jolla moottorista saadaan 70 prosenttia suurimmasta tehosta.

Jos suurin kierrosnopeus on vaarallinen tai epäedustava (esim. rajoittamattomien moottoreiden osalta), on valittava suurin turvallinen tai edustava nopeus hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

7.6.1.   Moottorin kartoitus vakiotilaisessa 8-moodisessa syklissä

Vakiotilaisessa 8-moodisessa syklissä (vain moottorit, joille ei tarvitse tehdä NRTC-testiä) tapahtuvaa moottorin kartoitusta varten on valittava riittävä määrä (20–30) tasaisin välein sijaitsevia asetuspisteitä hyvän teknisen käytännön periaatteiden mukaisesti. Kussakin asetuspisteessä nopeus on vakautettava ja vääntömomentin on annettava vakautua vähintään 15 sekunnin ajan. Keskimääräinen nopeus ja -vääntömomentti kirjataan kussakin asetuspisteessä. Tarvittaessa käytetään lineaarista interpolointia testinopeuksien ja -vääntömomenttien määrittämiseksi. Jos saadut testinopeudet ja kuormitukset eroavat valmistajan ilmoittamista nopeuksista ja -vääntömomenteista enintään ±2,5 prosenttia, käytetään valmistajan määrittelemiä nopeuksia ja kuormituksia. Kun moottorille tehdään myös NRTC testi, käytetään vakiotilaisen testin testinopeuksien ja vääntömomenttien määrittämiseen NRTC-testin moottorin kartoituskäyrää.

7.6.2.   Moottorin kartoitus NRTC-syklissä

Moottorin kartoitus tehdään seuraavasti:

a)

Moottori irrotetaan kuormasta ja sitä käytetään joutokäyntinopeudella.

i)

Jos moottorissa on alhaisen nopeuden säädin, käyttäjän ohjaussyöte asetetaan minimiarvoon, dynamometrin tai muun kuormituslaitteen avulla asetetaan tavoitteeksi vääntömomentti nolla moottorin primaariulostuloakselilla ja moottorin annetaan säätää nopeutta. Tämä joutokäyntinopeus lämpimänä mitataan.

ii)

Jos moottorissa ei ole alhaisen nopeuden säädintä, dynamometri asetetaan niin, että tavoitteena on vääntömomentti nolla moottorin primaariulostuloakselilla ja käyttäjän ohjaussyöte asetetaan ohjaamaan nopeus valmistajan ilmoittamaan alhaisimpaan moottorin käyntinopeuteen minimikuormalla (valmistajan ilmoittamaan joutokäyntinopeuteen lämpimänä).

iii)

Valmistajan ilmoittamaa joutokäyntivääntömomenttia voidaan käyttää kaikkien vaihtuvanopeuksisten moottoreiden osalta (olipa niissä alhaisen nopeuden säädin tai ei), jos muu joutokäyntivääntömomentti kuin nolla on käytönaikaisen toiminnan kannalta edustava.

b)

Käyttäjän ohjaussyöte asetetaan enimmäisarvoon ja moottorin nopeus säädetään välille joutokäyntinopeus lämpimänä ja 95 prosenttia joutokäyntinopeudesta lämpimänä. Jos moottorin viitekäyttösyklien alin kierrosnopeus on suurempi kuin tyhjäkäyntinopeus lämpimänä, kartoitus voidaan aloittaa nopeudella, joka on vähintään 95 prosenttia alimmasta viitenopeudesta.

c)

Moottorin kierrosnopeutta lisätään keskimäärin 8 ± 1 min-1/s tai moottorin kartoitus tehdään käyttämällä jatkuvaa tasaista nopeuden muutosta niin, että siirtyminen alimmasta ylimpään kartoitusnopeuteen kestää 4–6 minuuttia. Kartoitus aloitetaan nopeudella, joka on välillä joutokäyntinopeus lämpimänä ja 95 prosenttia joutokäyntinopeudesta lämpimänä, ja lopetetaan nopeudella, joka on suurin sellainen nopeus enimmäistehon yläpuolella, jolla saadaan alle 70 prosenttia enimmäistehosta. Jos suurin kierrosnopeus on vaarallinen tai epäedustava (esim. rajoittamattomien moottoreiden osalta), on valittava suurin turvallinen tai edustava nopeus hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Moottorin nopeus- ja vääntömomenttipisteet on kirjattava ja näytteenottotaajuuden on oltava vähintään 1 Hz.

d)

Jos valmistaja katsoo, että edellä mainitut kartoitusmenetelmät eivät ole turvallisia tai että ne eivät edusta jonkin moottorin ominaisuuksia, voidaan käyttää muita kartoitusmenetelmiä. Vaihtoehtoisten menetelmien on täytettävä määriteltyjen kartoitusmenetelmien tarkoitus suurimman käytettävissä olevan vääntömomentin määrittämiseksi kaikilla testisyklien aikana saavutettavilla kierrosnopeuksilla. Tyyppihyväksyntäviranomaisen on hyväksyttävä sekä poikkeaminen tässä kohdassa ilmoitetuista kartoitusmenetelmistä turvallisuus- tai sopimattomuussyistä että vaihtoehtoisen menettelyn perustelut. Vääntömomenttikäyrää ei kuitenkaan saa milloinkaan suorittaa rajoitettujen tai turboahdettujen moottoreiden osalta moottorin kierrosnopeutta laskemalla.

e)

Moottoria ei tarvitse kartoittaa ennen jokaista testisykliä. Moottori on kartoitettava uudelleen, jos

i)

edellisestä kartoituksesta on kulunut kohtuuttoman pitkä aika asiantuntijan harkinnan mukaisesti tai

ii)

moottoriin on tehty fyysisiä muutoksia tai uudelleenkalibrointeja, jotka saattavat vaikuttaa moottorin suorituskykyyn tai

iii)

ilmanpaine lähellä moottorin ilman sisääntulokohtaa poikkeaa enemmän kuin ±5 kPa arvosta, joka kirjattiin viimeisimmän moottorin kartoituksen aikana.

7.6.3.   Vakionopeusmoottoreiden kartoitus

a)

Moottoria voidaan käyttää normaalin vakionopeussäätimen ohjaamana tai vakionopeussäätimen toimintaa voidaan simuloida säätämällä moottorin kierrosnopeutta käyttäjän ohjaussyötteeseen perustuvalla ohjausjärjestelmällä. Tapauksen mukaan voidaan käyttää isokronista tai kuormaan suhteutettua (speed droop) säätöä.

b)

Kun kierrosnopeutta säätää säädin tai simuloitu säädin käyttäjän ohjaussyötteen perusteella, moottoria käytetään kuormittamattomalla säädetyllä nopeudella (suurella kierrosnopeudella, ei alhaisella joutokäyntinopeudella) vähintään 15 sekunnin ajan.

c)

Vääntömomenttia nostetaan tasaisesti dynamometrin avulla. Kartoitus suoritetaan niin, että siirtyminen kuormittamattomasta säädetystä nopeudesta enimmäisvääntömomenttiin kestää 2–4 minuuttia. Moottorin kartoituksen aikana todellinen nopeus ja vääntömomentti kirjataan vähintään 1 Hz:n taajuudella.

d)

Jos kyseessä on aggregaattimoottori, jota käytetään 50 Hz:n ja 60 Hz:n sähköntuotantoon (esim. kierrosnopeuksilla 1 500 ja 1 800 min-1), moottori on testattava molemmilla vakionopeuksilla erikseen.

Vakionopeusmoottoreiden osalta on hyvän teknisen käytännön mukaisesti sovellettava muita menetelmiä suurimman vääntömomentin ja tehon kirjaamiseksi määritellyillä käyttönopeuksilla.

7.7.   Testisyklin muodostaminen

7.7.1.   Vakiotilaisten testisyklien (NRSC) muodostaminen

7.7.1.1.   Nimellisnopeus ja denormalisointinopeus

Jos moottori testataan sekä NRSC- että NRTC-ohjelmalla, denormalisointinopeus lasketaan muuttuvatilaisen menettelyn mukaisesti (kohdat 7.6.2 ja 7.7.2.1 ja kuva 7.3). Vakiotilaisen syklin osalta käytetään nimellisnopeuden sijasta denormalisointinopeutta (n denorm).

Jos laskettu denormalisointinopeus (n denorm) on ±2,5 prosentin tarkkuudella valmistajan ilmoittama denormalisointinopeus, ilmoitettua denormalisointinopeutta (n denorm) voidaan käyttää päästötestissä. Jos toleranssi ylittyy, päästötestissä on käytettävä laskettua denormalisointinopeutta (n denorm).

Kun on kyse vaihtuvanopeuksista moottoreista, joita ei testata NRTC-ohjelman mukaisesti, tämän säännön liitteen 5 taulukoiden nimellisnopeus 8-moodista erillisten moodien sykliä ja johdettua porrastettujen moodien sykliä varten lasketaan vakiotilaisen menettelyn mukaisesti (kohta 7.6.1 sekä kuva 7.3). Nimellisnopeuden määritelmä esitetään kohdassa 2.1.69.

Vakionopeusmoottoreiden osalta tämän säännön liitteen 5 taulukoissa esitetyissä 5-moodisessa erillisten moodien syklissä ja johdetussa porrastettujen moodien syklissä nimellisnopeudella ja rajoitetulla nopeudella tarkoitetaan kohdissa 2.1.30. ja 2.1.69 määriteltyjä nopeuksia.

7.7.1.2.   Vakiotilaisen 8-moodisen (erillisten moodien sekä porrastettujen moodien) testisyklin muodostaminen

Välinopeus määritetään laskelmista määritelmän mukaisesti (ks. kohta 2.1.42). Kohdan 7.7.1.1 mukaisesti silloin, kun moottori testataan sekä NRSC- että NRTC-ohjelmalla, välinopeutta määritettäessä käytetään nimellisnopeuden sijasta denormalisointinopeutta (n denorm).

Moottorin asetus kutakin testimoodia varten lasketaan seuraavalla kaavalla:

Formula

(7-1)

jossa:

S

=

dynamometrin asetus, kW

P max

=

suurin havaittu tai ilmoitettu teho testinopeudella testiolosuhteissa (valmistajan ilmoittama), kW

P AUX

=

ilmoitettu testiä varten asennettujen apulaitteiden ottama kokonaisteho (ks. kohta 6.3) testinopeudella, kW

L

=

vääntömomenttiprosentti

Testisyklin aikana moottoria on käytettävä liitteessä 5 määritellyillä kierrosnopeuksilla ja vääntömomenteilla.

Vääntömomentin suurimmat kartoitusarvot määritellyillä testinopeuksilla johdetaan kartoituskäyrästä (ks. kohta 7.6.1 tai 7.6.2). ”Mitatut” arvot ovat arvoja, jotka joko mitataan suoraan kartoitusprosessin aikana tai määritetään moottorikartasta. ”Ilmoitetut” arvot ovat arvoja, jotka valmistaja on määrittänyt. Kun sekä mitatut että ilmoitetut arvot ovat käytettävissä, vääntömomentin arvoina voidaan käyttää mitattujen sijasta ilmoitettuja arvoja, mikäli arvot poikkeavat toisistaan enintään ±2,5 prosenttia. Muutoin on käytettävä moottorin kartoituksesta saatuja mitattuja vääntömomenttiarvoja.

7.7.1.3.   Vakiotilaisen 5-moodisen (erillisten sekä porrastettujen moodien) testisyklin muodostaminen

Testauksen aikana moottoria on käytettävä liitteessä 5 määritellyillä kierrosnopeuksilla ja vääntömomenteilla.

5-moodisen testisyklin muodostamisessa käytetään vääntömomentin suurinta kartoitusarvoa (ks. kohta 7.7.1.1). Käytönaikaisen toiminnan kannalta edustava pienin vääntömomentti lämpimänä voidaan ilmoittaa. Esimerkiksi jos moottori on tyypillisesti kytkettynä koneeseen, joka ei toimi tietyn vähimmäisvääntömomentin alapuolella, tämä vääntömomentti voidaan ilmoittaa ja sitä voidaan käyttää syklin muodostamisessa. Kun sekä mitatut että ilmoitetut suurimman testivääntömomentin arvot ovat sykliä muodostettaessa käytettävissä, ilmoitettua arvoa voidaan käyttää mitatun sijasta, jos se on 95–100 prosenttia mitatusta arvosta.

Vääntömomenttiluvut ovat moottorin perustehoa (3) vastaavan vääntömomentin prosentuaalisia arvoja. Moottorin perusteho määritellään suurimmaksi käytettävissä olevaksi tehoksi säädettävän tehojakson aikana, jossa moottoria voidaan käyttää rajoittamattoman tuntimäärän ajan vuodessa ilmoitetuissa olosuhteissa. Kunnossapito on suoritettava ilmoitetuin väliajoin ja valmistajan määräämällä tavalla.

7.7.2.   Muuttuvatilaisen testisyklin muodostaminen (NRTC-denormalisointi)

Liitteessä 5 esitetään sovellettavat testisyklit normalisoidussa muodossa. Normalisoitu testisykli koostuu sarjasta nopeuden ja vääntömomentin prosenttiarvopareja.

Nopeuden ja vääntömomentin normalisoidut arvot muunnetaan seuraavasti:

a)

Normalisoitu nopeus muunnetaan sarjaksi viitenopeuksia, n ref, kohdan 7.7.2.2 mukaisesti.

b)

Normalisoitu vääntömomentti ilmoitetaan prosenttiosuutena kartoitetusta vääntömomentista vastaavalla viitenopeudella. Nämä normalisoidut arvot muunnetaan sarjaksi viitevääntömomentteja, T ref, kohdan 7.7.2.3 mukaisesti.

c)

Viitenopeuden ja viitevääntömomentin arvot ilmoitettuna koherentteina mittayksikköinä kerrotaan viitetehoarvojen laskemiseksi.

7.7.2.1.   Denormalisointinopeus (n denorm)

Valitaan denormalisointinopeus (n denorm), joka vastaa liitteessä 5 esitetyssä moottorin dynamometritaulukossa eriteltyjä 100 prosentin normalisoituja nopeusarvoja. Viitenopeuden denormalisoinnin tuloksena saatava viitemoottorisykli on riippuvainen oikean denormalisointinopeuden (n denorm) valinnasta. Mitatun kartoituskäyrän perusteella saatavan denormalisointinopeuden (n denorm) laskemiseksi voidaan käyttää jompaakumpaa seuraavista samanarvoisista yhtälöistä tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella:

(a)

Formula

(7-2)

jossa:

n denorm

=

denormalisointinopeus

n hi

=

suuri kierrosnopeus (ks. kohta 2.1.40)

n lo

=

pieni kierrosnopeus (ks. kohta 2.1.44)

b)

n denorm joka vastaa pisintä vektoria määriteltynä seuraavasti:

Formula

(7-3)

jossa:

i

=

indeksointimuuttuja, joka edustaa yhtä moottorikartan arvoa

n normi

=

moottorin kierrosnopeus, joka on normalisoitu jakamalla se arvolla n Pmax.

P normi

=

moottorin teho, joka on normalisoitu jakamalla se arvolla P max

Jos suurimpia arvoja saadaan useita, denormalisointinopeudeksi (n denorm) otetaan alin nopeus niistä pisteistä, joissa on sama suurin neliösumma. Suurempaa ilmoitettua nopeutta voidaan käyttää, jos vektorin pituus ilmoitetulla nopeudella on 2 prosentin rajoissa vektorin pituudesta mitatulla arvolla.

Jos täyden kuormituksen käyrän laskeva osa on hyvin jyrkkä, voi olla vaikeata ajaa NRTC-testisyklin 105 prosentin nopeuksia oikein. Tällöin voidaan tyyppihyväksyntä- tai sertifiointiviranomaisen ennakkosuostumuksella alentaa denormalisointinopeutta (n denorm) hieman (enintään 3 prosenttia), jotta NRTC voidaan suorittaa oikein.

Jos mitattu denormalisointinopeus (n denorm) on ±3 prosentin tarkkuudella valmistajan ilmoittama denormalisointinopeus, ilmoitettua denormalisointinopeutta (n denorm) voidaan käyttää päästötestissä. Jos toleranssi ylittyy, päästötestissä on käytettävä mitattua denormalisointinopeutta (ndenorm).

7.7.2.2.   Kierrosnopeuden denormalisointi

Moottorin kierrosnopeus denormalisoidaan seuraavan yhtälön avulla:

Formula

(7-4)

jossa:

n ref

=

viitenopeus

n denorm

=

denormalisointinopeus

n idle

=

joutokäyntinopeus

%speed

=

kirjattu NRTC-testin normalisoitu nopeus

7.7.2.3.   Moottorin vääntömomentin denormalisointi

Liitteen 5 kohdassa 1.3 annettujen moottorin dynamometrisäätöjen vääntömomenttiarvot normalisoidaan vastaavan kierrosnopeuden enimmäisvääntömomentiksi. Viitesyklin vääntömomenttiarvot on denormalisoitava kohdan 7.6.2 mukaisesti määritetyn kartoituskäyrän avulla seuraavasti:

Formula

(7-5)

kohdassa 7.7.2.2 määritetyn vastaavan todellisen nopeuden osalta.

7.7.2.4.   Esimerkki denormalisoinnista

Tässä esimerkissä denormalisoidaan seuraava testipiste:

% speed

=

43 prosenttia

% torque

=

82 prosenttia

Kun

n denorm

=

2 200 min-1

n idle

=

600 min-1

tulokseksi saadaan

Formula

kun kartoituskäyrältä saatu suurin vääntömomentti moottorin kierrosnopeudella 1 288 min-1 on 700 Nm

Formula

7.8.   Eri testisyklien suorittaminen

7.8.1.   Päästötesti vakiotilaisilla erillisten moodien testisykleillä

7.8.1.1.   Moottorin lämmitys vakiotilaisessa erillisten moodien testisyklissä

Moottorin esivakioimiseksi se lämmitetään valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Ennen päästönäytteiden ottamisen aloittamista moottorin on oltava käynnissä niin kauan, että moottorin (jäähdytysveden ja voiteluöljyn) lämpötilat ovat vakautuneet (tavallisesti vähintään 10 minuutin ajan) moodissa 1 (8-moodisessa testisyklissä 100 prosentin vääntömomentilla ja nimellisnopeudella ja 5-moodisessa testisyklissä moottorin nimellisellä vakionopeudella ja 100 prosentin vääntömomentilla). Testisyklin mittaus alkaa välittömästi tästä moottorin vakioitumispisteestä.

Kohdan 7.3.1 mukaiset testausta edeltävät toimenpiteet on suoritettava, mukaan luettuna analysaattoreiden kalibrointi.

7.8.1.2.   Erillisten moodien testisyklien suorittaminen

a)

Testaus suoritetaan syklin moodien mukaisessa nousevassa numerojärjestyksessä (ks. liite 5).

b)

Kunkin moodin kestoaika on vähintään 10 minuuttia. Kussakin moodissa moottoria vakautetaan vähintään 5 minuutin ajan, ja kaasupäästöjen näytteenotto tapahtuu 1–3 minuutin ajan kunkin moodin lopussa. Pidempää näytteenottoaikaa voidaan käyttää hiukkasnäytteenoton tarkkuuden parantamiseksi.

Testimoodin pituus kirjataan ja raportoidaan.

c)

Hiukkasnäytteiden otto voi tapahtua joko yhden suodattimen menetelmällä tai monen suodattimen menetelmällä. Koska menetelmien tulokset saattavat poiketa hieman toisistaan, käytetty menetelmä on ilmoitettava tulosten yhteydessä.

Yhden suodattimen menetelmää käytettäessä testisyklimenettelyssä määritellyt painotuskertoimet ja todellinen pakokaasuvirta on otettava huomioon näytteenoton aikana säätämällä vastaavasti näytteen virtausta ja/tai näytteenottoaikaa. Hiukkasnäytteenoton tehollisen painotuskertoimen on oltava sama kuin kyseisen moodin painotuskerroin tarkkuudella ± 0,003.

Näyte on otettava kussakin moodissa mahdollisimman myöhään. Yhden suodattimen menetelmässä hiukkasnäytteenoton on päätyttävä ± 5 sekunnin tarkkuudella samanaikaisesti kaasupäästöjen näytteenoton päättymisen kanssa. Näytteidenottoajan testimoodia kohti täytyy olla ainakin 20 s yhden suodattimen menetelmässä ja ainakin 60 s monen suodattimen menetelmässä. Ilman ohitusmahdollisuutta toimivissa järjestelmissä näytteenottoajan testimoodia kohti täytyy olla ainakin 60 s sekä yhden suodattimen että monen suodattimen menetelmässä.

d)

Moottorin nopeus ja kuormitus, imuilman lämpötila, polttoainevirtaus sekä ilman tai pakokaasun virtaus on mitattava kunkin moodin osalta samalta aikaväliltä, jolta kaasumaisten päästöjen pitoisuudet mitataan.

Laskentaa varten tarvittavat lisätiedot on kirjattava.

e)

Jos moottori sammuu tai päästönäytteenotto keskeytyy milloin tahansa näytteenoton aloittamisen jälkeen erillisten moodien testissä ja käytettäessä yhden suodattimen menetelmää, testi mitätöidään ja aloitetaan uudestaan moottorin lämmitysvaiheesta. Jos kyseessä on hiukkasmittaus, jossa käytetään monen suodattimen menetelmää (yksi näytteenottosuodatin kutakin toimintamoodia kohti), testiä jatketaan vakauttamalla moottori edellisessä moodissa moottorin lämpötilan vakioimiseksi ja aloittamalla mittaus siinä moodissa, jossa moottori sammui.

f)

Kohdan 7.3.2 mukaiset testauksen jälkeiset toimenpiteet on suoritettava.

7.8.1.3.   Validointikriteerit

Alun ylimenoajan jälkeen vakiotilaisen testisyklin kunkin moodin aikana mitattu kierrosnopeus saa poiketa enintään ± 1 prosenttia tai ± 3 min-1 nimelliskierrosnopeudesta riippuen siitä, kumpi on suurempi, paitsi joutokäynnissä, jonka on oltava valmistajan ilmoittamien toleranssien rajoissa. Mitattu vääntömomentti saa poiketa viitevääntömomentista enintään 2 prosentilla enimmäisvääntömomentista testinopeudella.

7.8.2.   Porrastettujen moodien testisyklit

7.8.2.1.   Moottorin lämmitys

Ennen porrastettujen moodien vakiotilaisten testisyklien (RMC) käynnistämistä moottorin on oltava lämmitetty ja ollut käynnissä niin kauan, että moottorin (jäähdytysveden ja voiteluöljyn) lämpötilat ovat vakautuneet 50 prosentin nopeudella ja 50 prosentin vääntömomentilla, kun kyseessä on 8-moodisesta testisyklistä johdettu RMC-testisykli, ja moottorin nimellisnopeudella ja 50 prosentin vääntömomentilla, kun kyseessä on 5-moodisesta testisyklistä johdettu RMC-testisykli. Välittömästi tämän vakautusmenettelyn jälkeen moottorin nopeutta ja vääntömomenttia muutetaan lineaarisesti niin, että ne saavuttavat ensimmäisen moodin arvot 20 ± 1 sekunnin siirtymävaiheen jälkeen. Testisyklin mittaus aloitetaan 5–10 sekuntia siirtymävaiheen päättymisen jälkeen.

7.8.2.2.   Porrastettujen moodien testisyklin suorittaminen

Porrastettujen moodien testisyklit, jotka on johdettu 8-moodisesta ja 5-moodisesta testisyklistä, esitetään liitteessä 5.

Moottoria käytetään määrätty aika kussakin moodissa. Siirtymän moodista toiseen on tapahduttava lineaarisesti 20 ± 1 sekunnin aikana noudattaen kohdassa 7.8.2.4 määrättyjä toleransseja.

Porrastettujen moodien testisyklien osalta viitenopeus- ja viitevääntömomenttiarvot on generoitava vähintään 1 Hz:n taajuudella, ja näin saatua pistesarjaa on käytettävä sykliä suoritettaessa. Moodien välisen siirtymän aikana denormalisoituja nopeus- ja vääntömomenttiarvoja muutetaan lineaarisesti moodien välillä viitepisteiden generoimiseksi. Normalisoituja viitevääntömomenttiarvoja ei saa muuttaa lineaarisesti moodien välillä ja sitten denormalisoida. Jos nopeus- ja vääntömomenttikuvaaja kulkee moottorin vääntömomenttikäyrän yläpuolella olevan pisteen kautta, viitevääntömomenttien ohjausta jatketaan ja käyttäjän ohjaussyötteen sallitaan nousta maksimiarvoon.

Kunkin kaasumaisen pilaavan aineen pitoisuutta mitataan ja hiukkasnäytteenottoa jatketaan koko RMC-testisyklin ajan (kunkin moodin sekä moodien välisten siirtymäjaksojen aikana). Kaasumaisten pilaavien aineiden pitoisuudet voidaan mitata raakapakokaasusta tai laimennetusta pakokaasusta ja kirjata keskeytyksettä. Jos mittaus tehdään laimennettuna, näytteet voidaan myös kerätä näytepussiin. Hiukkasnäyte laimennetaan puhtaalla käsitellyllä ilmalla. Koko testin ajalta otetaan yksi näyte, joka kerätään yhteen hiukkasnäytesuodattimeen.

Ominaispäästöjen laskemiseksi lasketaan todellinen syklin työ integroimalla moottorin todelliset tehoarvot syklin aikana.

7.8.2.3.   Päästötestin kulku

a)

RMC-syklin suoritus, pakokaasujen näytteenotto, tietojen kirjaaminen ja mitattujen arvojen integrointi aloitetaan samanaikaisesti.

b)

Nopeus ja vääntömomentti säädetään testisyklin ensimmäisen moodin mukaisiksi.

c)

Jos moottori sammuu jossain vaiheessa RMC-syklin suorituksen aikana, testi mitätöidään. Tämän jälkeen moottori on esivakioitava ja testi toistettava.

d)

RMC-syklin päätyttyä näytteenottoa jatketaan (hiukkasnäytteenottoa lukuun ottamatta) niin kauan, että järjestelmän vasteaika kuluu umpeen, pitäen kaikki järjestelmät käynnissä. Sitten kaikki näytteenotto ja kirjaaminen, myös taustanäytteiden kirjaaminen, lopetetaan. Lopuksi pysäytetään kaikki integrointilaitteet ja testisyklin päättyminen merkitään kirjattuihin tietoihin.

e)

Lopuksi suoritetaan kohdan 7.4 mukaiset testauksen jälkeiset toimenpiteet.

7.8.2.4.   Validointikriteerit

RMC-testit on validoitava käyttäen regressioanalyysiä kohtien 7.8.3.3 ja 7.8.3.5 mukaisesti. Sallitut RMC-toleranssit annetaan taulukossa 7.1. On huomattava, että RMC-toleranssit eroavat taulukossa 7.2 esitetyistä NRTC-toleransseista.

Taulukko 7.1

RMC-regressiolinjan toleranssit

 

Nopeus

Vääntömomentti

Teho

Y-arvon x-arvolle asetettu estimaatin keskivirhe (SEE)

enintään 1 % nimellisnopeudesta

enintään 2 % moottorin enimmäisvääntömomentista

enintään 2 % moottorin enimmäistehosta

Regressiolinjan kaltevuus, a 1

0,99–1,01

0,98–1,02

0,98–1,02

Determinaatiokerroin, r 2

vähint. 0,990

vähint. 0,950

vähint. 0,950

Regressiolinjan y-leikkaus, a 0

±1 % nimellisnopeudesta

±20 Nm tai 2 % suurimmasta vääntömomentista sen mukaan, kumpi on suurempi

±4 kW tai 2 % suurimmasta tehosta sen mukaan, kumpi on suurempi

Jos RMC-testiä ei suoriteta muuttuvatilaisella testialustalla, jolloin sekuntikohtaisia nopeus- ja vääntömomenttiarvoja ei ole käytettävissä, käytetään seuraavia validointikriteerejä:

Kutakin moodia koskevat nopeuden ja vääntömomentin toleranssivaatimukset esitetään kohdassa 7.8.1.3. RMC-testin vakiotilaisten testimoodien (kohta 7.4.1.2) välisten 20 sekunnin mittaisten nopeuden ja vääntömomentin lineaaristen siirtymäjaksojen toleranssit ovat seuraavat: nopeuden on oltava lineaarinen ja ±2 prosentin sisällä nimellisnopeudesta, ja vääntömomentin on oltava lineaarinen ja ±5 prosentin sisällä suurimmasta vääntömomentista nimellisnopeudella.

7.8.3.   Muuttuvatilainen testisykli (NRTC)

Muuttuvatilainen testisykli suoritetaan toteuttamalla järjestyksessä viitenopeuksien ja viitevääntömomenttien ohjauskomennot. Nopeus- ja vääntömomenttikomennot on annettava vähintään 5 Hz:n taajuudella. Koska viitetestisyklin taajuus on 1 Hz, välille jäävät nopeus- ja vääntömomenttikomennot on interpoloitava lineaarisesti testissä saaduista viitevääntömomenttiarvoista.

Pienet denormalisoidut nopeusarvot, jotka ovat lähellä joutokäyntinopeutta lämpimänä, voivat aiheuttaa sen, että alhaisen joutokäyntinopeuden säätimet aktivoituvat ja moottorin vääntömomentti ylittää viitevääntömomentin, vaikka käyttäjän ohjaussyöte on minimissään. Tällöin on suositeltavaa säätää dynamometriä niin, että seurataan ensisijaisesti viitevääntömomenttia viitenopeuden sijasta ja annetaan moottorin ohjata nopeutta.

Kylmäkäynnistysolosuhteissa moottoreissa voidaan moottorin ja jälkikäsittelylaitteiden lämmitystä tehostaa. Näissä olosuhteissa hyvin alhaiset normalisoidut nopeudet tuottavat viitenopeuksia, jotka ovat kyseistä suurempaa tehostettua joutokäyntinopeutta alhaisempia. Tällöin on suositeltavaa ohjata dynamometriä niin, että seurataan ensisijaisesti viitevääntömomenttia ja annetaan moottorin säätää nopeutta, kun käyttäjän ohjaussyöte on minimissään.

Päästötestin aikana viitenopeudet ja -vääntömomentit sekä kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäarvot on kirjattava vähintään 1 Hz:n taajuudella, mutta suositeltavaa on käyttää 5 tai jopa 10 Hz:n taajuutta. Suuremman kirjaustaajuuden avulla voidaan minimoida nopeuden ja vääntömomentin viitearvojen ja mitattujen arvojen välisen aikaviiveen aiheuttama vinouma

Nopeuden ja vääntömomentin viite- ja takaisinkytkentäarvot voidaan kirjata alhaisemmalla taajuudella (jopa vain 1 Hz:n taajuudella), jos kirjataan keskiarvot mitattujen arvojen väliseltä ajalta. Keskiarvot on laskettava sellaisten takaisinkytkentäarvojen perusteella, jotka on päivitetty vähintään 5 Hz:n taajuudella. Näitä kirjattuja arvoja käytetään syklin validointitilastojen ja kokonaistyön laskennassa.

7.8.3.1.   Moottorin esivakiointi

Päästötestin vakaiden olosuhteiden saavuttamiseksi näytteenottojärjestelmä ja moottori on esivakioitava joko suorittamalla täydellinen esi-NRTC-sykli tai käyttämällä moottoria ja mittausjärjestelmiä varsinaista testisykliä vastaavissa olosuhteissa. Jos edellinen testi oli myös NRTC-testi (lämmin käynnistys), muuta esivakiointia ei tarvita.

Jäähdytys voi olla luonnollinen tai pakotettu. Jos käytetään pakotettua jäähdytystä, on suunniteltava hyvää teknistä käytäntöä noudattaen järjestelmät, jotka siirtävät jäähdytysilmaa moottoriin tai jäähdytysöljyä moottorin voitelujärjestelmään tai jotka poistavat lämpöä jäähdytysnesteestä moottorin jäähdytysjärjestelmän kautta tai lämpöä pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmästä. Jos käytetään pakotettua jälkikäsittelyjärjestelmän jäähdytystä, jäähdytysilmaa ei saa syöttää ennen kuin jälkikäsittelyjärjestelmä on jäähtynyt katalyyttista aktivoitumislämpötilaansa viileämmäksi. Jäähdytysmenetelmää, jonka seurauksena päästöt eivät ole edustavia, ei saa käyttää.

Kohdan 7.3.1 mukaiset testausta edeltävät toimenpiteet on suoritettava, mukaan luettuna analysaattoreiden kalibrointi.

7.8.3.2.   Muuttuvatilaisen NRTC-syklin suorittaminen

Testi aloitetaan seuraavasti:

Testaus aloitetaan heti, kun moottori on käynnistynyt jäähdytetystä tilasta, jos kyse on kylmä käynnistys -testistä, tai välittömästi lämpimän seisontajakson jälkeen, jos kyseessä on lämmin käynnistys -testi. Ohjeita (liite 5) on noudatettava.

Tietojen keruu, näytteenotto ja mitattujen arvojen integrointi aloitetaan samanaikaisesti moottorin käynnistymisen kanssa. Testisykli aloitetaan moottorin käynnistyessä, ja se on suoritettava liitteessä 5 esitetyn ohjelman mukaisesti.

Syklin päätyttyä näytteenottoa jatketaan niin kauan, että järjestelmän vasteaika kuluu umpeen, pitäen kaikki järjestelmät käynnissä. Sitten kaikki näytteenotto ja kirjaaminen, myös taustanäytteiden kirjaaminen, lopetetaan. Lopuksi pysäytetään kaikki integrointilaitteet ja testisyklin päättyminen merkitään kirjattuihin tietoihin.

Kohdan 7.3.2 mukaiset testausta edeltävät toimenpiteet on suoritettava.

7.8.3.3.   Muuttuvatilaisen testisyklin validointikriteerit

Testin kelpoisuuden tarkastamiseksi nopeuden, vääntömomentin, tehon ja kokonaistyön viite- ja takaisinkytkentäarvoihin sovelletaan tässä kohdassa esitettyjä syklin validointikriteerejä.

7.8.3.4.   Syklin työn laskeminen

Ennen syklin työn laskemista poistetaan mahdolliset moottorin käynnistyksen aikana tallennetut nopeus- ja vääntömomenttiarvot. Pisteissä, joiden vääntömomenttiarvot ovat negatiiviset, työn arvon katsotaan olevan nolla. Syklin todellinen työ W act (kWh) lasketaan moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäarvojen perusteella. Syklin työn viitearvo W ref (kWh) lasketaan moottorin viitekierrosnopeuden ja viitevääntömomentin perusteella. Syklin todellista työtä W act verrataan syklin viitetyöhön W ref ja sen avulla lasketaan ominaispäästöt (ks. kohta 7.2).

Arvon W act on oltava 85–105 prosenttia arvosta W ref.

7.8.3.5.   Validointitilastotiedot (ks. liitteen 4B lisäys A.2.)

Kierrosnopeuden, vääntömomentin ja tehon viite- ja takaisinkytkentäarvojen välinen lineaarinen regressio on laskettava.

Takaisinkytkennän ja viitesyklin arvojen välisen aikaviiveen aiheuttaman vinouman minimoimiseksi koko moottorin kierrosnopeuden ja vääntömomentin takaisinkytkentäsignaalin sekvenssiä voidaan edistää tai jätättää ajallisesti suhteessa viitekierrosnopeuden ja -vääntömomentin sekvenssiin. Jos takaisinkytkentäsignaaleja siirretään, sekä kierrosnopeutta että vääntömomenttia on siirrettävä saman verran samaan suuntaan.

Menetelmänä on käytettävä pienimmän neliösumman menetelmää, jossa yhtälöllä on seuraava muoto:

Formula

(7-6)

jossa:

y

=

kierrosnopeuden (min-1), vääntömomentin (Nm) tai tehon (kW) takaisinkytkentäarvo

a 1

=

regressiolinjan kaltevuus

x

=

kierrosnopeuden (min-1), vääntömomentin (Nm) tai tehon (kW) viitearvo

a 0

=

regressiolinjan y-leikkaus

Arvon y arvolle x asetettu estimaatin keskivirhe (SEE) ja determinaatiokerroin (r 2) on laskettava kullekin regressiolinjalle (liitteen 4B lisäys A.2).

Tämä analyysi suositellaan suoritettavaksi yhden hertsin taajuudella. Jotta testi voidaan katsoa kelpoiseksi, tämän kohdan taulukossa 7.2 esitettyjen perusteiden on täytyttävä.

Taulukko 7.2

Regressiolinjan toleranssit

 

Nopeus

Vääntömomentti

Teho

Y-arvon x-arvolle asetettu estimaatin keskivirhe (SEE)

enintään 5,0 % suurimmasta testinopeudesta

enintään 10,0 % moottorin suurimmasta vääntömomentista

enintään 10,0 % moottorin suurimmasta tehosta

Regressiolinjan kaltevuus, a 1

0,95–1,03

0,83–1,03

0,89–1,03

Determinaatiokerroin, r 2

vähint. 0,970

vähint. 0,850

vähint. 0,910

Regressiolinjan y-leikkaus, a 0

≤ 10 % joutokäyntinopeudesta

suurempi arvoista ±20 Nm ja ±2 % suurimmasta vääntömomentista

suurempi arvoista ±4 kW ja ±2 % suurimmasta tehosta

Regressioanalyysistä saa poistaa pisteitä tämän kohdan taulukossa 7.3 ilmoitetuista kohdista ennen regressiolaskelman tekemistä. Kyseisiä pisteitä ei kuitenkaan saa poistaa syklin työn ja päästöjen laskelmista. Joutokäyntipiste on määritelty pisteeksi, jonka normalisoitu viitevääntömomentti on 0 prosenttia ja normalisoitu viitekierrosnopeus 0 prosenttia. Pisteiden poistoa voidaan soveltaa koko sykliin tai mihin tahansa syklin osaan. Pisteet, joihin poistoa sovelletaan, on eriteltävä.

Taulukko 7.3

Pisteet, jotka saa poistaa regressioanalyysistä

Tapahtuma

Edellytykset (n = kierrosnopeus, T = vääntömomentti)

Sallitut pisteiden poistot

Käyttäjän ohjaussyötteen vähimmäisarvo

(joutokäyntipiste)

n ref = n idle

ja

T ref = 0

ja

T act > (T ref – 0,02 T maxmappedtorque)

ja

T act < (T ref + 0,02 T maxmappedtorque)

nopeus ja teho

Käyttäjän ohjaussyötteen vähimmäisarvo

n act ≤ 1,02 n ref ja T act > T ref

tai

n act > n ref ja T act ≤ T ref'

tai

n act > 1,02 n ref ja T ref < T act ≤ (T ref + 0,02 T maxmappedtorque)

teho ja joko vääntömomentti tai nopeus

Käyttäjän ohjaussyötteen enimmäisarvo

n act < n ref ja T act ≥ T ref

tai

n act ≥ 0,98 n ref ja T act < T ref

tai

n act < 0,98 n ref ja T ref > T act ≥ (T ref – 0,02 T maxmappedtorque)

teho ja joko vääntömomentti tai nopeus

8.   MITTAUSMENETTELYT

8.1.   Kalibrointi ja suorituskykytarkastukset

8.1.1.   Johdanto

Tässä kohdassa kuvaillaan mittausjärjestelmien tarvittavat kalibroinnit ja verifioinnit. Yksittäisiin instrumentteihin liittyviä tietoja annetaan kohdassa 9.4.

Kalibroinnit ja verifioinnit on yleensä tehtävä kokonaiselle mittausketjulle.

Jos mittausjärjestelmän jonkin osan kalibroinnista tai verifioinnista ei ole annettu erityisohjeita, kyseinen osa on kalibroitava ja sen toiminta verifioitava taajuudella, joka vastaa mittausjärjestelmän valmistajan suosituksia ja on hyvän teknisen käytännön mukainen.

Kalibroinneille ja verifioinneille asetettuja toleransseja on noudatettava kansainvälisesti tunnustettujen standardien mukaisesti.

8.1.2.   Yhteenveto kalibroinneista ja verifioinneista

Taulukossa 8.1 esitetään yhteenveto kohdassa 8 tarkoitetuista kalibroinneista ja verifioinneista ja osoitetaan, milloin ne on tehtävä.

Taulukko 8.1

Yhteenveto kalibroinneista ja verifioinneista

Kalibroinnin tai verifioinnin tyyppi

Vähimmäistiheysa (4)

8.1.3:

Tarkkuus, toistettavuus ja kohina

Tarkkuus: Ei vaadita, mutta suositellaan alkuasennuksen yhteydessä.

Toistettavuus: Ei vaadita, mutta suositellaan alkuasennuksen yhteydessä.

Kohina: Ei vaadita, mutta suositellaan alkuasennuksen yhteydessä.

8.1.4.:

Lineaarisuus

Nopeus: Alkuasennukselle, 370 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

Vääntömomentti: Ensimmäiselle asennukselle, 370 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

Puhdas kaasu ja laimennetut pakokaasuvirrat: Ensimmäiselle asennukselle, 370 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen, paitsi jos virtaus verifioidaan propaanitarkastuksella tai hiili- tai happitaseen avulla.

Raakapakokaasuvirta: Ensimmäiselle asennukselle, 185 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen, paitsi jos virtaus verifioidaan propaanitarkastuksella tai hiili- tai happitaseen avulla.

Kaasuanalysaattorit: Ensimmäiselle asennukselle, 35 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

Hiukkasvaaka: Ensimmäiselle asennukselle, 370 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

Yksittäiset paineet ja lämpötilat: Ensimmäiselle asennukselle, 370 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

8.1.5.:

Jatkuvatoimisten kaasuanalysaattoreiden järjestelmävasteen ja päivitys- ja kirjaustoimintojen verifiointi – analysaattorit, joissa ei ole muiden kaasulajien jatkuvaa kompensointia

Alkuasennuksen yhteydessä ja vasteeseen vaikuttavien järjestelmään tehtyjen muutosten jälkeen.

8.1.6.:

Jatkuvatoimisten kaasuanalysaattoreiden järjestelmävasteen ja päivitys- ja kirjaustoimintojen verifiointi – analysaattorit, joissa on muiden kaasulajien jatkuva kompensointi

Alkuasennuksen yhteydessä ja vasteeseen vaikuttavien järjestelmään tehtyjen muutosten jälkeen.

8.1.7.1.:

Vääntömomentti

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.7.2.:

Paine, lämpötila, kastepiste

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.8.1.:

Polttoainevirta

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.8.2.:

Imuvirta

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.8.3.:

Pakokaasuvirta

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.8.4.:

Laimennettu pakokaasuvirta (CVS ja PFD)

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.8.5.:

CVS/PFD ja eränäytteenottimen verifiointi (5)

Alkuasennuksen yhteydessä, 35 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen. (Propaanitarkastus)

8.1.8.8.:

Tyhjövuoto

Ennen kutakin laboratoriotestausta kohdan 7.1 mukaisesti.

8.1.9.1.:

CO2-NDIR :n H2O-interferenssi

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.9.2.:

CO-NDIR n CO2-ja H2O-interferenssi

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.10.1.:

FID:n kalibrointi

THC-mittauksen FID:n optimointi ja verifioionti

Kalibrointi, optimonti ja CH4-vasteen määritys: Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

CH4-vasteen verifiointi: Alkuasennuksen yhteydessä, 185 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

8.1.10.2:

Raakapakokaasun FID:n O2-interferenssi

Kaikki FID:analysaattorit: Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

THC-mittauksen FID-analysaattorit: Alkuasennuksen yhteydessä, merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen ja

kohdan 8.1.10.1 mukaisen FID:n optimoinnin jälkeen.

8.1.10.3.:

Metaanierottimen penetraatioarvo

Alkuasennuksen yhteydessä, 185 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

8.1.11.1.:

CLD:n CO2- ja H2O-vaimennus

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.11.3:

NDUVL:n HC- ja H2O-interferenssi

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.11.4.:

Jäähdytyskylvyn (jäähdyttimen) NO2-penetraatio

Alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.11.5.:

NO2–NO-muuntimen muunnos

Alkuasennuksen yhteydessä, 35 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

8.1.12.1.:

Hiukkasvaaka ja punnitus

Itsenäinen verifiointi: Alkuasennuksen yhteydessä, 370 päivän sisällä ennen testausta ja merkittävien kunnossapitotoimenpiteiden jälkeen.

Nollauksen, kohdistuksen ja vertailunäytteen verifioinnit: 12 tunnin sisällä ennen punnitusta ja merkittävien kunnossapitotoimien jälkeen.

8.1.3.   Tarkkuuden, toistettavuuden ja kohinan verifiointi

Mittalaitteen tarkkuuden, toistettavuuden ja kohinan määrityksen perustana ovat taulukossa 9.3 esitetyt yksittäisten mittalaitteiden suoritusarvot.

Mittalaitteen tarkkuuden, toistettavuuden tai kohinan verifiointia ei vaadita. Verifiointien tekeminen voi kuitenkin olla hyödyllistä vaatimusten määrittelemiseksi uudelle mittalaitteelle, uuden laitteen suorituskyvyn todentamiseksi toimitusta vastaanotettaessa tai käytössä olevan laitteen vikojen selvittämiseksi.

8.1.4.   Lineaarisuustarkastus

8.1.4.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Lineaarisuuden verifiointi tehdään kullekin taulukossa 8.2 mainitulle mittausjärjestelmälle vähintään taulukossa annetulla tiheydellä mitausjärjestelmän valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Lineaarisuuden verifioinnin tarkoituksena on todentaa, että mittausjärjestelmän vaste on oikeassa suhteessa koko tarkasteltavalla mittausalueella. Lineaarisuuden verifioinnissa mittausjärjestelmään syötetään vähintään 10 vertailuarvoa, ellei muuta määrätä. Järjestelmä mittaa kunkin vertailuarvon. Mitattuja arvoja verrataan kollektiivisesti vertailuarvoihin soveltaen pienimmän neliösumman lineaarista regressiota ja tämän kohdan taulukossa 8.2 vahvistettuja lineaarisuuskriteereitä.

8.1.4.2.   Suorituskykyä koskevat vaatimukset

Jos mittausjärjestelmä ei täytä taulukossa 8.2 esitettyjä sovellettavia lineaarisuuskriteereitä, puutteet on korjattava kalibroimalla järjestelmä uudelleen, huoltamalla se tai vaihtamalla osia tarpeen mukaan. Korjaamisen jälkeen lineaarisuus on verifioitava uudelleen sen todentamiseksi, että mittausjärjestelmä täyttää lineaarisuusvaatimukset.

8.1.4.3.   Menettely

Lineaarisuus verifioidaan seuraavalla menetelmällä:

a)

Mittausjärjestelmää käytetään sille määritellyissä lämpötiloissa, paineissa ja virtauksissa.

b)

Mittalaite nollataan samaan tapaan kuin ennen päästötestiä syöttämällä siihen nollasignaalia. Kaasuanalysaattoreiden osalta käytetään nollakaasua, joka täyttää kohdan 9.5.1 vaatimukset ja joka johdetaan suoraan analysaattorin tuloaukolle.

c)

Mittalaite kohdistetaan samaan tapaan kuin ennen päästötestiä syöttämällä siihen kohdistussignaalia. Kaasuanalysaattoreiden osalta käytetään vertailukaasua, joka täyttää kohdan 9.5.1 vaatimukset ja joka johdetaan suoraan analysaattorin tuloaukolle.

d)

Kun mittalaite on kohdistettu, tarkastetaan nollakohta samalla signaalilla, jota käytettiin tämän kohdan alakohdassa b kuvaillussa vaiheessa. Nollalukeman perusteella ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti päätetään, nollataanko tai kohdistetaanko mittalaite uudelleen ennen siirtymistä seuraavaan vaiheeseen.

e)

Kaikkien mitattavien suureiden osalta valitaan valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti vertailluarvot y refi , jotka kattavat koko sen arvoalueen, joka on odotettavissa päästötestauksen aikana, jotta ei tarvitse suorittaa ekstrapolointia kyseisten arvojen ulkopuolelle. Yhdeksi lineaarisuuden verifioinnin vertailuarvoksi valitaan nollavertailusignaali. Paineiden ja lämpötilojen itsenäisiä lineaarisuusverifiointeja varten valitaan vähintään kolme arvoa. Kaikkia muita lineaarisuusverifiointeja varten valitaan vähintään kymmenen arvoa.

f)

Järjestys, jossa vertailuarvosarja syötetään, valitaan mittalaitteen valmistajan suosituksen ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

g)

Vertailuarvot muodostetaan ja syötetään laitteeseen kohdan 8.1.4.4 mukaisesti. Kaasuanalysaattoreiden osalta käytetään kaasupitoisuuksia, joiden tiedetään olevan kohdan 9.5.1 vaatimusten mukaisia, ja ne johdetaan suoraan analysaattorin tuloaukolle.

h)

Mittalaitteelle on anettava aikaa vakautua sen mitatessa vertailuarvoa.

i)

 Vertailuarvoa mitataan vähintään 30 sekunnin ajan, ja tulokset tallennetaan vähintään taulukossa 9.2 esitetyllä vähimmäistiheydellä. Tallennettujen arvojen artimeettinen keskiarvo

Formula

kirjataan.

j)

Alakohtien g–i vaiheet toistetaan kunnes kaikki vertailumäärät on mitattu.

k)

 Aritmeettisten keskiarvojen

Formula

ja vertailuarvojen y refi perusteella lasketaan pienimmän neliösumman lineaarisen regression parametrit ja tilastolliset arvot, joita verrataan taulukossa 8.2 esitettyihin suorituskyvyn vähimmäiskriteereihin. Liitteen 4B lisäyksen A.2 kohdassa A.2 kuvailtuja laskelmia on sovellettava.

8.1.4.4.   Vertailusignaalit

Tässä kohdassa kuvaillaan suositeltavat menetelmät vertailuarvojen generoimiseksi tämän jakson kohdassa 8.1.4.3 tarkoitettua lineaarisuuden verifiointimenettelyä varten. Arvoina voidaan käyttää vertailuarvoja, jotka simuloivat todellisia arvoja, tai järjestelmään voidaan syöttää todellinen arvo, joka sitten mitataan vertailumittausjärjestelmällä. Jälkimmäisessä tapauksessa vertailuarvo on vertailumittausjärjetelmän antama arvo. Vertailuarvojen ja vertailumittausjärjestelmien on oltava kansainvälisesti jäljitettäviä.

Jos lämpötilan mittausjärjestelmässä käytetään antureita, kuten termopareja, resistiivisiä lämpöantureita tai termistoreja, lineaarisuuden verifioionti voidaan tehdä poistamalla anturi järjestelmästä ja asentamalla sen tilalle simulaattori. On käytettävä simulaattoria, joka on itsenäisesti kalibroitu ja jossa on kylmäliitoksen kompensointi. Simulaattorin kansainvälisesti jäljitettävän epävarmuuden on oltava pienempi kuin 0,5 prosenttia suurimmasta käyttölämpötilasta T max. Jos käytetään tätä vaihtoehtoa, on käytettävä antureita, joiden tarkkuuden laitetoimittaja ilmoittaa olevan parempi kuin 0,5 prosenttia arvosta T max verrattuna valmistajan vakiokalibrointikäyrään.

8.1.4.5.   Lineaarisuuden verifiointia edellyttävät mittausjärjestelmät

Taulukossa 8.2 ilmoitetaan mittausjärjestelmät, jotka edellyttävät lineaarisuuden verifiointia. Taulukkoon sovelletaan seuraavia määräyksiä:

a)

Lineaarisuusverifiointi on tehtävä useammin, jos mittalaitteen valmistaja sitä suosittelee tai se on hyvän teknisen käytännön mukaista.

b)

Merkintä ”min” viittaa lineaarisuusverifioinnin aikana käytettyyn pienimpään vertailuarvoon.

Tämä arvo voi olla myös nolla tai negatiivinen signaalin mukaisesti.

c)

Merkintä ”max” viittaa yleensä lineaarisuusverifioinnin aikana käytettyyn suurimpaan vertailuarvoon. Esimerkiksi kaasunjakajien osalta x max tarkoittaa jakamatonta ja laimentamatonta vertailukaasun pitoisuutta. Seuraavissa erikoitapauksissa ”max” viittaa muuhun arvoon:

i)

Hiukkasvaa’an lineaarisuusverifioinnissa m max viittaa hiukkassuodattimen tyypilliseen massaan.

ii)

Vääntömomentin lineaarisuusverifioinnin yhteydessä T max viittaa valmistajan ilmoittamaan, vääntömomentiltaan suurimman testattavan moottorin huippuvääntömomenttiin.

d)

Ääriarvot sisältyvät ilmoitettuun arvoalueeseen. Esimerkiksi kaltevuudelle a1 ilmoitettu arvoalue 0,98–1,02 tarkoittaa seuraavaa: 0,98 ≤ a 1 ≤ 1,02.

e)

Lineaarisuusverifiointeja ei tarvitse tehdä järjestelmille, jotka läpäisevät kohdassa 8.1.8.5 kuvaillun laimennetun pakokaasun virtausverifioinnin propaanitarkastuksen, eikä järjestelmille, joiden vastaavuus on ±2 prosentin rajoissa imuilman, polttoaineen ja pakokaasun hiilen tai hapen kemikaalitaseen osalta

f)

Näiden suureiden a 1-kriteerin tarvitsee täyttyä vain silloin, kun tarvitaan suureen absoluuttinen arvo, toisin kuin silloin, kun on kyse signaalista, joka on vain lineaarisesti suhteellinen todelliseen arvoon nähden.

g)

Itsenäisiä lämpötiloja ovat moottorin lämpötilat ja ympäristön lämpötilat, joita käytetään moottorin olosuhteiden asettamisessa tai verifioinnissa, lämpötilat, joita käytetään testausjärjestelmän kriittisten olosuhteiden asettamisessa tai verifioinnissa sekä lämpötilat, joita käytetään päästölaskelmissa.

i)

Seuraaavien lämpötilojen lineaarisuus on tarkastettava: imuilma; jälkikäsittelylaitteistot (niiden moottoreiden osalta, jotka testataan jälkikäsittelylaitteiden kanssa kylmä käynnistys -kriteereiden mukaisilla sykleillä; laimennusilma hiukkasnäytteenoton osalta (CVS, kaksoislaimennus ja osavirtauslaimennusjärjestelmät); hiukkasnäyte; jäähdytinnäyte (kun kyseessä on kaasunäytteenottojärjestelmä, jossa käytetään jäähdyttimiä näytteiden kuivaamiseksi).

ii)

Seuraavien lämpötilojen lineaarisuus on tarkastettava vain, jos moottorin valmistaja sitä edellyttää: Polttoaineen syöttö; testikammion ahtoilman jäähdyttimen ulostulo (niiden moottoreiden osalta, jotka testataan käyttäen testikammion lämmönvaihdinta, joka simuloi ajoneuvon tai koneen ahtoilman jäähdytintä); testikammion ahtoilman jäähdyttimen jäähdytysaineen sisääntulo (niiden moottoreiden osalta, jotka testataan käyttäen testikammion lämmönvaihdinta, joka simuloi ajoneuvon tai koneen ahtoilman jäähdytintä); öljypohjassa tai altaassa oleva öljy; jäähdytysaine ennen termostaattia (nestejäähdytteisten moottoreiden osalta).

h)

Itsenäisiä paineita ovat moottorin paineet ja ympäristöolosuhteet, joita käytetään moottorin olosuhteiden asettamisessa tai verifioinnissa, paineet, joita käytetään testausjärjestelmän kriittisten olosuhteiden asettamisessa tai verifioinnissa, sekä paineet, joita käytetään päästölaskelmissa.

i)

Seuraavien paineiden lineaarisuus on tarkastettava: Imuilman rajoitus; pakokaasun vastapaine; barometri; CVS:n sisääntulopaine (jos mittauksessa käytetään CVS:ää); jäähdytinnäyte (kun kyseessä on kaasunäytteenottojärjestelmä, jossa käytetään jäähdyttimiä näytteiden kuivaamiseksi).

ii)

Seuraavien paineiden lineaarisuus on tarkastettava vain, jos moottorin valmistaja sitä edellyttää: testikammion ahtoilman jäähdytin ja yhdysputken paineenalennus (niiden moottoreiden osalta, jotka testataan käyttäen testikammion lämmönvaihdinta, joka simuloi ajoneuvon tai koneen ahtoilman jäähdytintä); polttoaineen sisääntulo ja polttoaineen ulostulo.

Taulukko 8.2

Lineaarisuuden verifiointia edellyttävät mittausjärjestelmät

Mittausjärjestelmä

Suure

Verifioinnin vähimmäistiheys

Lineaarisuuskriteerit

Formula

a

SEE

r 2

Moottorin kierrosnopeus

n

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 0,05 % n max

0,98-1,02

≤ 2 % n max

≥ 0,990

Moottorin vääntömomentti

T

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % T max

0,98-1,02

≤ 2 % T max

≥ 0,990

Polttoaineen virtaus

q m

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % q m,max

0,98-1,02

≤ 2 % q m,max

≥ 0,990

Imuilman virtaus

q v

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % q v,max

0,98-1,02

≤ 2 % q v,max

≥ 0,990

Laimennusilman virtaus

q v

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % q v,max

0,98-1,02

≤ 2 % q v,max

≥ 0,990

Laimennetun pakokaasun virtaus

q v

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % q v,max

0,98-1,02

≤ 2 % q v,max

≥ 0,990

Raakapakokaasun virtaus

q v

185 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % q v,max

0,98-1,02

≤ 2 % q v,max

≥ 0,990

Eränäytteenottimen virtaus

q v

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % q v,max

0,98-1,02

≤ 2 % q v,max

≥ 0,990

Kaasunjakajat

x/x span

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 0,5 % x max

0,98-1,02

≤ 2 % x max

≥ 0,990

Kaasuanalysaattorit

x

35 päivän aikana ennen testausta

≤ 0,5 % x max

0,99-1,01

≤ 1 % x max

≥ 0,998

Hiukkasvaaka

m

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % m max

0,99-1,01

≤ 1 % m max

≥ 0,998

Itsenäiset paineet

p

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % p max

0,99-1,01

≤ 1 % p max

≥ 0,998

Itsenäisten lämpötilasignaalien analogia–digitaalimuunnos

T

370 päivän aikana ennen testausta

≤ 1 % T max

0,99-1,01

≤ 1 % T max

≥ 0,998

8.1.5.   Jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattoreiden järjestelmävasteen ja päivitys- ja kirjaustoimintojen verifiointi

Tässä kohdassa kuvaillaan yleinen menettely jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattoreiden järjestelmävasteen ja päivitys- ja kirjaustoimintojen verifioointia varten. Kompensaatiotyyppisten analysaattoreiden verifiointimenettelyt kuvaillaan kohdassa 8.1.6.

8.1.5.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Verifiointi on suoritettava jatkuvassa näytteenotossa käytettävän kaasuanalysaattorin asennuksen tai vaihtamisen jälkeen. Verifiointi on tehtävä myös silloin, jos järjestelmä on konfiguroitu uudelleen siten, että järjestelmävaste on voinut muuttua. Verifiointi on tehtävä jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattoreille, joita käytetään muuttuvatilaisessa tai porrastettujen moodien testauksessa, mutta sitä ei tarvitse tehdä eränäytteenoton kaasuanalysaattoreille eikä jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattoreille, joita käytetään pelkästään erillisten moodien testeissä.

8.1.5.2.   Mittausperiaatteet

Tällä testillä verifioiodaan, että päivitys- ja kirjaustaajuudet vastaavat yleistä järjestelmävastetta nopeaan muutokseen näytteen pitoisuusarvoissa. Kaasuanalysaattorijärjestelmät on optimoitava niin, että niiden yleinen vaste nopeaan pitoisuuden muutokseen päivitetään ja kirjataan asianmukaisella taajuudella informaation häviämisen estämiseksi. Testillä verifioidaan myös, että jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattorit täyttävät vähimmäisvasteaikaa koskevat vaatimukset.

Vasteajan arvioinnissa käytettävien järjestelmän asetusten on oltava täsmälleen samat kuin testauksen aikaisessa mittauksessa (paine, virrat, analysaattoreiden suodatinasetukset ja kaikki muut vasteaikaan vaikuttavat muuttujat). Vasteaika määritetään tekemällä suora kaasukytkentä näytteenottimen imuaukkoon. Kaasukytkennän toteuttavien laitteiden on tehtävä kytkentä alle 0,1 sekunnissa. Testissä käytettävien kaasujen on aiheutettava pitoisuudenmuutos, joka on vähintään 60 prosenttia täydestä asteikosta.

Kunkin yksittäisen kaasukomponentin pitoisuus on kirjattava.

8.1.5.3.   Järjestelmävaatimukset

a)

Järjestelmän vasteajan on oltava ≤ 10 sekuntia ja nousuajan ≤ 2,5 sekuntia tai nousu- sekä laskuajan on oltava ≤ 5 sekuntia kaikkien rajoitettujen komponenttien osalta (CO, NOx, CO2 ja HC) ja kaikilla käytetyillä mittausalueilla. Jos NMHC:n mittaamiseen käytetään NMC:tä, järjestelmän vasteaika voi olla yli 10 sekuntia.

Kaikkia tietoja (pitoisuus, polttoaine- ja ilmavirtaus) on siirrettävä niiden mitattujen vasteaikojen verran ennen lisäyksissä A.7–A.8 tarkoitettujen päästölaskelmien tekemistä.

b)

Jotta voidaan osoittaa päivityksen ja kirjauksen hyväksyttävyys suhteessa järjestelmän yleiseen vasteeseen, järjestelmän on täytettävä toinen seuraavista kriteereistä:

i)

Keskimääräisen nousuajan ja sen taajuuden tulon, jolla järjestelmä kirjaa päivittyneen pitoisuuden, on oltava vähintään 5. Joka tapauksessa keskimääräinen nousuaika saa olla enintään 10 sekuntia.

ii)

Taajuuden, jolla järjestelmä kirjaa pitoisuuden, on oltava vähintään 2 Hz (ks. taulukko 9.2).

8.1.5.4.   Menettely

Kunkin jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattorin vasteen verifioimiseksi on käytettävä seuraavaa menettelyä:

a)

Mittauslaitteisto on käynnistettävä ja sitä on käytettävä valmistajan ohjeiden mukaisesti. Mittausjärjestelmää on säädettävä tarpeen mukaan suorituskyvyn optimoimiseksi. Verifiointi on suoritettava niin, että analysaattoria käytetään samaan tapaan kuin päästötestauksessa. Jos analysaattori käyttää samaa näytteenottojärjestelmää kuin muut analysaattorit ja jos kaasuvirtaus muihin analysaattoreihin vaikuttaa järjestelmän vasteaikaan, muut analysaattorit on käynnistettävä ja niitä on käytettävä verifiointitestin ajan. Verifiointitesti voidaan tehdä niin, että useat analysaattorit käyttävät samaa näytteenottojärjestelmää samanaikaisesti. Jos päästötestauksen aikana käytetään analogisia tai reaaliaikaisia digitaalisia suodattimia, niitä on käytettävä samalla tavalla verifioinnin aikana.

b)

On suositeltavaa, että laitteistossa, jota käytetään järjestelmän vasteajan validoinnissa, käytetään mahdollisimman lyhyitä kaasunsiirtolinjoja kaikkien liitäntöjen välillä. Nopeatoimisen 3-tieventtiilin (kaksi sisääntuloa ja yksi ulostulo) yhteen sisääntuloon kiinnitetään nollailmalähde nollakaasun ja sekoitettujen vertailukaasujen ohjaamiseksi järjestelmän näytteenottimen sisääntuloon tai näytteenottimen ulostulon lähellä olevaan t-kappaleeseen. Tavallisesti kaasuvirtaus on suurempi kuin näytteenottimen näytevirtaus, ja liika kaasu vuotaa yli näytteenottimen sisääntulosta. Jos kaasuvirtaus on pienempi kuin näytteenottimen virtaus, kaasujen pitoisuudet on korjattava näytteenottimeen virtaavan ilman aiheuttaman laimennuksen ottamiseksi huomioon. Kahta tai useita kaasuja sisältäviä vertailukaasuja voidaan käyttää. Vertailukaasujen sekoittamiseen voidaan käyttää kaasunsekoituslaitetta. Sekoituslaitteen käyttöä suositellaan, kun sekoitetaan keskenään N2:lla ja ilmalla laimennettuja vertailukaasuja.

Käyttäen kaasunjakajaa sekoitetaan tasaisesti keskenään vertailukaasu, jonka koostumus on NO–CO–CO2–C3H8–CH4 (täytekaasu N2), ja vertailukaasu, jonka koostumus on NO2 (täytekaasu puhdistettu synteettinen ilma). Soveltuvin osin voidaan käyttää myös vakiomuotoisia kahdesta kaasusta koostuvia vertailukaasuja sekoitetun vertailukaasun sijaan, jonka koostumus on NO-CO-CO2-C3H8-CH4, täytekaasu N2; tällöin on tehtävä erilliset vastetestit kullekin analysaattorille. Kaasunjakajan ulostulo liitetään 3-tieventtiilin toiseen sisääntuloon. Venttiilin ulostulo liitetään analysaattorijärjestelmän näytteenottimen ylivuotoon tai ylivuotoliitäntään, joka sijaitsee näytteenottimen ja kaikkiin verifioitaviin analysaattoreihin menevän siirtolinjan välissä. Välineistön on oltava sellainen, että vältetään kaasunsekoittajan läpi kulkevan virtauksen pysähtymisestä aiheutuvat painepulssit. Kaikki sellaiset kaasun aineosat, jotka eivät ole merkityksellisiä tämän verifioinnin kannalta, jätetään ottamatta huomioon. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää yhtä kaasua sisältäviä kaasupulloja ja vasteaikojen erillistä mittausta.

c)

Tiedot on kerättävä seuraavasti:

i)

Kytketään venttiili nollakaasun virtauksen käynnistämiseksi.

ii)

Otetaan huomioon vakautumisen vaatima aika, siirtoviipeet ja hitaimman analysaattorin täyden vasteen saavuttaminen.

iii)

Aloitetaan tietojen kirjaaminen päästötestin aikana käytettävällä taajuudella. Kunkin kirjatun arvon on oltava analysaattorin mittaama ainutkertainen päivitetty pitoisuus; interpolointia tai suodatusta ei saa käyttää kirjattujen arvojen muuttamiseksi.

iv)

Kytketään venttiili sekoitettujen vertailukaasujen johtamiseksi analysaattoreihin. Kirjataan aika arvona t 0.

v)

Otetaan huomioon siirtoviipeet ja hitaimman analysaattorin täyden vasteen saavuttaminen.

vi)

Kytketään virtaus, jotta nollakaasu pääsee virtaamaan analysaattoriin. Kirjataan aika arvona t100.

vii)

Otetaan huomioon siirtoviipeet ja hitaimman analysaattorin täyden vasteen saavuttaminen.

viii)

Toistetaan alakohdan c luetelmakohtien iv–vii vaiheet seitsemän täyden syklin kirjaamiseksi niin, että lopuksi analysaattoreihin virtaa nollakaasua.

ix)

Lopetetaan kirjaaminen.

8.1.5.5.   Suorituskyvyn arviointi

Kunkin analysaattorin keskimääräinen nousuaika T 10–90 lasketaan käyttäen tämän jakson kohdan 8.1.5.4 alakohdan c tietoja.

a)

Jos päätetään osoittaa yhdenmukaisuus kohdan 8.1.5.3 alakohdan b luetelmakohdan i kanssa, sovelletaan seuraavaa menettelyä: Nousuajat (sekunteina) kerrotaan niitä vastaavilla kirjaustaajuuksilla hertseinä (1/s). Kunkin tuloksen arvon on oltava vähintään 5. Jos arvo on pienempi kuin 5, kirjaustaajuutta nostetaan, virtauksia säädetään tai näytteenottojärjestelmän rakennetta muutetaan nousuajan kasvattamiseksi tarpeen mukaan. Digitaalisten suodattimien konfiguraatiota voidaan myös muuttaa nousuajan pidentämiseksi.

b)

Jos päätetään osoittaa yhdenmukaisuus tämän jakson kohdan 8.1.5.3 alakohdan b luetelmakohdan ii kanssa riittää, että osoitetaan kohdan 8.1.5.3 alakohdan b luetelmakohdan ii vaatimusten täyttyvän.

8.1.6.   Kompensaatiotyyppisten analysaattoreiden nousuajan verifiointi

8.1.6.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Tämä verifiointi on tehtävä jatkuvatoimisten kaasuanalysaattoreiden vasteen määrittämiseksi niin, että yhden analysaattorin vaste kompensoidaan toisen analysaattorin vasteella kaasupäästön määrän selvittämiseksi. Tarkastusta varten vesihöyryä pidetään kaasumaisena aineosana. Verifiointi on tehtävä jatkuvatoimisille analysaattoreille, joita käytetään muuttuvatilaisessa tai porrastettujen moodien testauksessa. Verifiointia ei tarvitse tehdä eränäytteenoton kaasuanalysaattoreille eikä jatkuvatoimisille analysaattoreille, joita käytetään vain erillisten moodien sykleihin perustuvassa testauksessa. Verifiointi ei kata näytteestä jälkikäsittelyssä poistetun veden vuoksi tehtävää korjausta eikä THC:stä ja CH4:stä tehtävää NMHC-määritystä, joka mainitaan päästölaskelmia koskevissa lisäyksissä A.7 ja A.8. Verifiointi on tehtävä alkuasennuksen (eli testikammion käyttöönoton) jälkeen. Merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen voidaan soveltaa kohdan 8.1.5 määräyksiä vasteen yhdenmukaisuuden verifioimiseksi sillä edellytyksellä, että kaikille vaihdetuille komponenteille on jossakin vaiheessa tehty yhdenmukaisen vasteen verifiointi kosteana.

8.1.6.2.   Mittausperiaatteet

Tällä menettelyllä verifioidaan jatkuvasti yhdistettävien kaasumittausten aikakohdistus ja yhdenmukainen vaste. Tätä menettelyä varten on varmistettava, että kaikki kompensointialgoritmit ja kosteuskorjaukset ovat toiminnassa.

8.1.6.3.   Järjestelmävaatimukset

Kohdan 8.1.5.3 alakohdassa a esitettyjä yleistä vasteaikaa ja nousuaikaa koskevia vaatimuksia sovelletaan myös kompensaatiotyyppisiin analysaattoreihin. Jos kirjaustaajuus on muu kuin jatkuvasti yhdistetyn tai kompensoidun signaalin päivitystaajuus, käytetään kohdan 8.1.5.3 alakohdan b luetelmakohdan i mukaisessa verifioinnissa alhaisempaa niistä kahdesta taajuudesta.

8.1.6.4.   Menettely

Kaikkia kohdan 8.1.5.4 alakohdissa a–c esitettyjä menettelyjä on käytettävä. Lisäksi on mitattava myös vesihöyryn vaste- ja nousuaika, jos käytetään mitattuun vesihöyryyn perustuvaa kompensaatioalgoritmia. Tässä tapauksessa ainakin yksi käytetyistä kalibrointikaasuista (mutta ei NO2) on kostutettava seuraavasti:

Jos järjestelmässä ei käytetä näytteenkuivainta veden poistamiseksi näytekaasusta, vertailukaasu on kostutettava johtamalla kaasuseos läpi suljetun astian, jossa kaasu kostutetaan korkeimpaan arvioituun päästönäytteenoton aikaiseen näytteen kastepisteeseen kuplittamalla se tislatun veden lävitse. Jos järjestelmässä käytetään testauksen aikana näytteenkuivainta, joka on läpäissyt näytteenkuivaimen verifiointitarkastuksen, kostutettu kaasuseos voidaan johtaa virtaussuunnassa näytteenkuivaimen alapuolelle kuplittamalla se tislatun veden lävitse suljetussa astiassa lämpötilassa 25 ± 10 °C tai lämpötilassa, joka on suurempi kuin kastepiste. Kaikissa tapauksissa virtaussuunnassa astian alapuolella kostutettu kaasu on pidettävä lämpötilassa, joka on vähintään 5 °C suurempi kuin paikallinen kastepiste linjastossa. On huomattava, että mikä tahansa kaasun aineosista voidaan jättää pois, jos se ei ole analysaattorin kannalta merkityksellinen tässä verifioinnissa. Jos jokin kaasun aineosista ei sovellu vesikompensointiin, näiden analysaattoreiden vastetarkastus voidaan tehdä ilman kostutusta.

8.1.7.   Moottorin parametrien ja ympäristöolosuhteiden mittaus

Moottorin valmistajan on sovellettava sisäisiä laadunvarmistusmenettelyjä, jotka ovat tunnustettujen kansainvälisten standardien mukaisia. Muutoin noudatetaan seuraavassa kuvailtuja menettelyjä.

8.1.7.1.   Vääntömomentin kalibrointi

8.1.7.1.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Kaikki vääntömomentin mittausjärjestelmät, mukaan luettuina dynamometrin vääntömomentin mittausmuuntimet ja -järjestelmät, on kalibroitava alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen käyttämällä esimerkiksi vertailuvoimaa tai vipuvartta, johon on kiinnitetty kuollut paino. Kalibroinnin toistamisesta on päätettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Vääntömomenttianturin tuotos on linearisoitava vääntömomenttimuuntimen valmistajan ohjeiden mukaisesti. Muitakin kalibrointimenettelyjä voidaan käyttää.

8.1.7.1.2.   Kalibrointi kuolleella painolla

Tässä menetelmässä käytetään tunnettua voimaa ripustamalla tunnettu paino vipuvarteen tunnetulle etäisyydelle. On huolehdittava siitä, että painon vipuvarsi on kohtisuorassa painovoimaan nähden (eli vaakasuorassa) ja kohtisuorassa dynamometrin pyörimisakseliin nähden. Kunkin asianomaisen vääntömomentin mittausalueen testauksessa käytetään vähintään kuutta kalibrointipainoyhdistelmää niin, että painot jaotellaan suunnilleen tasaisesti mittausalueelle. Dynamometriä heilutetaan tai pyöritetään kalibroinnin aikana kitkan aiheuttaman staattisen hystereesin vähentämiseksi. Kunkin painon aikaansaama voima määritetään kertomalla sen kansainvälisesti jäljitettävä massa maan vetovoiman paikallisella kiihtyvyydellä.

8.1.7.1.3.   Kalibrointi venymäanturilla tai mittausrenkaalla

Tässä menetelmässä voima kohdistetaan ripustamalla painoja vipuvarteen (näitä painoja tai vipuvarren pituutta ei käytetä vertailuvääntömomentin määrityksessä) tai käyttämällä dynamometriä erilaisilla vääntömomenteilla. Kunkin asianomaisen vääntömomentin mittausalueen testauksessa käytetään vähintään kuutta voimayhdistelmää niin, että voimat jaotellaan suunnilleen tasaisesti mittausalueelle. Dynamometriä heilutetaan tai pyöritetään kalibroinnin aikana kitkan aiheuttaman staattisen hystereesin vähentämiseksi. Tässä tapauksessa vertailuvääntömomentti määritetään kertomalla vertailumittarin (kuten venymäanturin tai mittausrenkaan) antama voimalukema tehollisella vipuvarren pituudella, joka mitataan pisteestä, jossa voimanmittaus tehdään, dynamometrin pyörimisakseliin. On huolehdittava siitä, että tämä pituus mitataan kohtisuorassa vertailumittarin mittausakseliin ja kohtisuorassa dynamometrin pyörimisakseliin.

8.1.7.2.   Paineen, lämpötilan ja kastepisteen kalibrointi

Mittalaitteet on kalibroitava paineen, lämpötilan ja kastepisteen mittauksen osalta alkuasennuksen yhteydessä. Mittalaitteen valmistajan ohjeita on noudatettava ja uusintakalibroinnista on päätettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

Jos lämpötilan mittausjärjestelmässä käytetään termoparia, resistiivistä lämpöanturia (RTD) tai termistoriantureita, järjestelmä on kalibroitava kohdan 8.1.4.4 mukaisesti lineaarisuuden verifioimiseksi.

8.1.8.   Virtauksiin liittyvät mittaukset

8.1.8.1.   Polttoainevirtauksen kalibrointi

Polttoaineen virtausmittarit on kalibroitava alkuasennuksen yhteydessä. Mittalaitteen valmistajan ohjeita on noudatettava ja uusintakalibroinnista on päätettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

8.1.8.2.   Imuilman virtauksen kalibrointi

Imuilman virtausmittarit on kalibroitava alkuasennuksen yhteydessä. Mittalaitteen valmistajan ohjeita on noudatettava ja uusintakalibroinnista on päätettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

8.1.8.3.   Pakokaasun virtauksen kalibrointi

Pakokaasun virtausmittarit on kalibroitava alkuasennuksen yhteydessä. Mittalaitteen valmistajan ohjeita on noudatettava ja uusintakalibroinnista on päätettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

8.1.8.4.   Laimennetun pakokaasuvirran kalibrointi (CVS)

8.1.8.4.1.   Yleiskatsaus

a)

Tässä jaksossa kuvaillaan vakiotilavuusnäytteenottojärjestelmien (CVS) laimennetun pakokaasun virtausmittareiden kalibrointi.

b)

Kalibrointi suoritetaan, kun virtausmittari on asennettuna pysyvään sijaintipaikkaansa. Kalibrointi on tehtävä aina, kun virtausjärjestelmän jokin osa virtaussuunnassa virtausmittarin ylä- tai alapuolella on muuttunut siten, että muutos voi vaikuttaa virtausmittarin kalibrointiin. Kalibrointi on tehtävä CVS:n alkuasennuksen yhteydessä ja aina, kun järjestelmä ei läpäise kohdan 8.1.8.5 mukaista virtauksen verifiointia (propaanitestiä) ja korjaavilla toimenpiteillä ei kyetä ratkaisemaan ongelmaa.

c)

CVS-virtausmittari kalibroidaan käyttäen vertailuvirtausmittaria, kuten aliääniventuria, long-radius-tyyppistä virtaussuutinta, SAO-suutinta (smooth approach orifice), laminaarista virtauselementtiä, sarjaa kriittisen virtauksen ventureita tai yliäänivirtausmittaria. On käytettävä sellaista vertailuvirtausmittaria, joka ilmoittaa kansainvälisesti jäljitettävät määrät ±1 prosentin epävarmuudella. Vertailuvirtausmittarin virtausvastetta käytetään vertailuarvona CVS-virtausmittarin kalibroinnissa.

d)

Virtaussuunnassa vertailuvirtausmittarin etupuolella ei saa käyttää suodatinta tai muuta rajoitinta, joka voisi vaikuttaa virtaukseen, ellei virtausmittaria ole kalibroitu sellaista rajoitinta käyttäen.

e)

Tässä kohdassa 8.1.8.4 kuvaillaan mooliperustainen kalibrointimenettely. Vastaava massaan perustuva menettely esitetään liitteen 8 lisäyksessä 1.

8.1.8.4.2.   Syrjäytyspumpun kalibrointi

Syrjäytyspumppu (PDP) on kalibroitava, jotta voidaan määrittää virtauksen ja PDP:n nopeuden välinen yhtälö, joka ilmoittaa PDP:n tiivistepintojen kautta tapahtuvan virtausvuodon PDP:n imupaineen funktiona. Kullekin PDP:n käyttönopeudelle on määritettävä ainutkertainen kerroin. PDP-virtausmittari kalibroidaan seuraavasti:

a)

Järjestelmä kytketään kuvan 8.1 mukaisesti.

b)

Vuotojen kalibrointivirtausmittarin ja PDP:n välillä on oltava pienemmät kuin 0,3 prosenttia kokonaisvirtauksesta alhaisimmassa kalibroidussa virtauspisteessä (esimerkiksi pisteessä, jossa rajoitus on suurin ja PDP:n nopeus alhaisin).

c)

PDP:n ollessa toiminnassa PDP:n sisääntulon lämpötila on pidettävä vakiona ±2 prosentin sisällä keskimääräisestä absoluuttisesta syöttölämpötilasta T in.

d)

PDP:n nopeus säädetään ensimmäiseen nopeuspisteeseen, jossa pumppu on tarkoitus kalibroida.

e)

Säädettävä kuristin asetetaan täysin auki.

f)

PDP:tä käytetään vähintään 3 minuutin ajan järjestelmän vakauttamiseksi. PDP:n ollessa jatkuvasti käynnissä kirjataan sitten seuraavien suureiden keskiarvot vähintään 30 sekunnin ajalta kerätyistä tiedoista:

i)

 Vertailuvirtausmittarin keskimääräinen virtaus,

Formula

;

ii)

Keskimääräinen lämpötila PDP:n sisääntulossa, T in;

iii)

Keskimääräinen absoluuttinen staattinen paine PDP:n sisääntulossa, p in;

iv)

Keskimääräinen absoluuttinen staattinen paine PDP:n ulostulossa, p out;

v)

PDP:n keskimääräinen nopeus, n PDP;

g)

Kuristusventtiili suljetaan vähitellen absoluuttisen paineen p in vähentämiseksi PDP:n sisääntulossa.

h)

Kohdan 8.1.8.4.2 alakohtien f ja g toimenpiteet toistetaan ja tiedot kirjataan vähintään kuudessa kuristimen asennossa, jotka kuvastavat PDP:n sisääntulon mahdollisten käytönaikaisten paineiden koko aluetta.

i)

PDP kalibroidaan käyttäen kerättyjä tietoja ja lisäyksissä A.7 ja A.8 esitettyjä yhtälöitä.

j)

Tämän kohdan alakohtien f–i mukaiset vaiheet toistetaan kaikilla PDP:n käyttönopeuksilla.

k)

PDP:n virtausyhtälön määrittämiseksi päästötestausta varten käytetään yhtälöitä, jotka esitetään liitteen 4B lisäyksessä A.7 (mooliperustainen menetelmä) tai A.8 (massaperustainen menetelmä).

l)

Kalibrointi verifioidaan tekemällä CVS-verifiointi (propaanitarkastus) kohdan 8.1.8.5 mukaisesti.

m)

PDP:tä ei saa käyttää kalibroinnin aikana testattua alhaisemmalla syöttöpaineella.

8.1.8.4.3.   Kriittisen virtauksen venturin kalibrointi

Kriittisen virtauksen venturi (CFV) kalibroidaan sen purkauskertoimen C d verifioimiseksi alhaisimmalla odotettavissa olevalla CFV:n sisään- ja ulostulon välisellä paine-erolla. CFV-virtausmittari kalibroidaan seuraavasti:

a)

Järjestelmä kytketään kuvan 8.1 mukaisesti.

b)

Virtaussuunnassa CFV:n alapuolella oleva puhallin käynnistetään.

c)

CFV:n ollessa toiminnassa CFV:n sisääntulon lämpötila on pidettävä vakiona ±2 prosentin sisällä keskimääräisestä absoluuttisesta sisääntulolämpötilasta T in.

d)

Vuotojen kalibrointivirtausmittarin ja CFV:n välillä on oltava pienemmät kuin 0,3 prosenttia kokonaisvirtauksesta suurimmalla kuristuksella.

e)

Säädettävä kuristin asetetaan täysin auki. Säädettävän kuristimen sijaan painetta virtaussuunnassa CFV:n alapuolella voidaan muuttaa muuttamalla puhaltimen nopeutta tai käyttämällä hallittua vuotoa. On huomattava, että joidenkin puhaltimien toiminnassa on rajoituksia kuormittamattomassa tilassa.

f)

CFV:tä käytetään vähintään 3 minuutin ajan järjestelmän vakauttamiseksi. CFV pidetään käynnissä ja seuraavien suureiden keskiarvot vähintään 30 sekunnin ajalta kerätyistä tiedoista kirjataan:

i)

 Vertailuvirtausmittarin keskimääräinen virtaus,

Formula

;

ii)

Vaihtoehtoisesti kalibrointi-ilman keskimääräinen kastepiste, T dew. Päästömittausten aikana sallitut olettamukset esitetään lisäyksissä A.7 ja A.8.

iii)

Keskimääräinen lämpötila venturin sisääntulossa, T in;

iv)

Keskimääräinen absoluuttinen staattinen paine venturin sisääntulossa, p in;

v)

Keskimääräinen staattinen paine-ero CFV:n sisään- ja ulostulon välillä, Δp CFV;

g)

Kuristusventtiili suljetaan vähitellen absoluuttisen paineen p in vähentämiseksi CFV:n sisääntulossa.

h)

Tämän kohdan alakohtien f ja g toimenpiteet toistetaan ja keskimääräiset tiedot kirjataan vähintään kymmenessä kuristimen asennossa siten, että testauksen aikana odotettavissa oleva arvon Δp CFV vaihtelualue tulee testatuksi niin täydellisesti kuin käytännössä on mahdollista. Kalibrointikomponentteja tai CVS:n komponentteja ei tarvitse poistaa kalibroinnin suorittamiseksi pienimmillä mahdollisilla kuristuksilla.

i)

C d ja alin sallittu painesuhde r määritetään lisäyksissä A.7 ja A.8 esitetyllä tavalla.

j)

Arvoa C d käytetään CFV:n virtauksen määrittämiseksi päästötestin aikana. CFV:tä ei saa käyttää painesuhteella, joka on alhaisempi kuin lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti määritetty pienin sallittu arvo r.

k)

Kalibrointi verifioidaan tekemällä CVS-verifiointi (propaanitarkastus) kohdan 8.1.8.5 mukaisesti.

l)

Jos CVS on konfiguroitu käyttämään useampaa kuin yhtä CFV:tä samanaikaisesti rinnakkain, CVS on kalibroitava toisella seuraavista menetelmistä:

i)

Kaikki CFV-yhdistelmät kalibroidaan tämän kohdan ja lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti. Lisäyksissä A.7 ja A.8 annetaan ohjeet virtausten laskemiseksi tätä vaihtoehtoa varten.

ii)

Kukin CFV kalibroidaan tämän kohdan ja lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti. Lisäyksissä A.7 ja A.8 annetaan ohjeet virtausten laskemiseksi tätä vaihtoehtoa varten.

8.1.8.4.4.   Aliääniventurin kalibrointi

Aliääniventuri (SSV) on kalibroitava kalibrointikertoimen C d määrittämiseksi odotettavissa olevien syöttöpaineiden osalta. SSV-virtausmittari kalibroidaan seuraavasti:

a)

Järjestelmä kytketään kuvan 8.1 mukaisesti.

b)

Virtaussuunnassa SSV:n alapuolella oleva puhallin käynnistetään.

c)

Vuotojen kalibrointivirtausmittarin ja SSV:n välillä on oltava pienemmät kuin 0,3 prosenttia kokonaisvirtauksesta suurimmalla kuristuksella.

d)

SSV:n ollessa toiminnassa sen sisääntulon lämpötila on pidettävä vakiona ±2 prosentin sisällä keskimääräisestä absoluuttisesta sisääntulolämpötilasta T in.

e)

Säädettävä kuristin tai vaihtuvanopeuksinen puhallin asetetaan niin, että virtaus on suurempi kuin suurin testauksen aikana odotettavissa oleva virtaus. Virtausmääriä ei saa ekstrapoloida kalibroitujen arvojen ulkopuolelle, joten suositeltavaa on varmistaa, että Reynoldsin luku Re SSV:n kurkulla suurimmalla kalibroidulla virtauksella on suurempi kuin suurin testauksen aikana odotettavissa oleva Re:n arvo.

f)

SSV:tä käytetään vähintään 3 minuutin ajan järjestelmän vakauttamiseksi. SSV pidetään käynnissä ja seuraavien suureiden keskiarvot vähintään 30 sekunnin ajalta kerätyistä tiedoista kirjataan:

i)

 Vertailuvirtausmittarin keskimääräinen virtaus,

Formula

;

ii)

Vaihtoehtoisesti kalibrointi-ilman keskimääräinen kastepiste, T dew. Sallitut olettamukset esitetään lisäyksissä A.7 ja A.8.

iii)

Keskimääräinen lämpötila venturin sisääntulossa, T in;

iv)

Keskimääräinen absoluuttinen staattinen paine venturin sisääntulossa, p in;

v)

Venturin sisääntulon ja venturin kurkun staattisen paineen välinen staattinen paine-ero, Δp SSV;

g)

Kuristusventtiiliä suljetaan tai puhaltimen nopeutta pienennetään vähitellen virtauksen vähentämiseksi.

h)

Tämän kohdan alakohtien f ja g mukaiset vaiheet toistetaan tietojen kirjaamiseksi vähintään kymmenellä virtausarvolla.

i)

Määritetään arvojen C d ja Re välinen funktionaalinen kaava käyttämällä kerättyjä tietoja ja lisäyksissä A.7 ja A.8 annettuja yhtälöitä.

j)

Kalibrointi verifioidaan tekemällä CVS-verifiointi (propaanitarkastus) kohdan 8.1.8.5 mukaisesti käyttäen uutta yhtälöä C d v. Re.

k)

SSV:tä voidaan käyttää vain pienimmän ja suurimman kalibroidun virtausmäärän välisellä alueella.

l)

SSV:n virtauksen määrittämiseksi päästötestauksen aikana käytetään yhtälöitä, jotka esitetään liitteen 4B lisäyksessä A.7 (mooliperustainen menetelmä) tai A.8 (massaperustainen menetelmä).

8.1.8.4.5.   Yliäänikalibrointi (varalla)

Kuva 8.1

CVS-kalibrointi laimennetulla pakokaasuvirtauksella

Image

Image

Image

8.1.8.5.   Vakiotilavuus- ja eränäytteenottimen verifiointi (propaanitarkastus)

8.1.8.5.1.   Johdanto

a)

Propaanitarkastus toimii vakiotilavuusnäytteenottimen (CVS) verifiointina sen tarkastamiseksi, esiintyykö laimennetun pakokaasuvirtauksen mitatuissa arvoissa poikkeavuuksia. Propaanitarkastus toimii myös eränäytteenottimen verifioionnissa mahdollisten poikkeamien havaitsemiseksi eränäytteenottojärjestelmässä, jolla otetaan näyte vakiotilavuusnäytteenottimesta (vrt. tämän kohdan alakohta vi). Hyvää teknistä käytäntöä noudattaen ja turvallisia menetelmiä soveltaen tämä tarkastus voidaan tehdä myös muulla kaasulla kuin propaanilla, esimerkiksi CO2:lla tai CO:lla. Jos propaanitesti ei mene läpi, järjestelmässä voi olla ongelmia, jotka voivat edellyttää korjaavia toimenpiteitä seuraavasti:

i)

Analysaattori on väärin kalibroitu. FID-analysaattori on kalibroitava uudelleen, korjattava tai vaihdettava.

ii)

CVS-tunneli, liitännät, kiinnikkeet ja HC-näytteenottojärjestelmä on tarkastettava vuotojen varalta kohdan 8.1.8.7 mukaisesti.

iii)

Sekoituksen oikeellisuus on verifioitava kohdan 9.2.2 mukaisesti.

iv)

Näytteenottojärjestelmän hiilivetykontaminaatiota koskeva verifiointi on tehtävä kohdan 7.3.1.2 mukaisesti.

v)

CVS:n kalibroinnin muutos. Kalibroidaan CVS-virtausmittari käyttöpaikalla kohdan 8.1.8.4 mukaisesti.

vi)

Muita ongelmia CVS:n tai näytteenoton verifioiontilaitteistoissa tai -ohjelmistoissa. CVS-järjestelmä, CVS:n verifiointilaitteisto ja ohjelmisto tarkastetaan poikkeamien varalta.

b)

Propaanitarkastuksessa käytetään C3H8:n vertailumassaa tai vertailuvirtausta merkkikaasuna CVS-järjestelmässä. Jos käytetään vertailuvirtausta, C3H8:n ihanteellisesta poikkeava käyttäytyminen vertailuvirtausmittarissa on selvitettävä. Tiettyjen virtausmittareiden kalibrointi ja käyttö kuvaillaan lisäyksissä A.7 (mooliperustainen menetelmä) ja A.8 (massaperustainen menetelmä). Kohdan 8.1.8.5 ja lisäyksen A.7 tai A.8 yhteydessä ei voida soveltaa ideaalikaasuolettamusta. Propaanitarkastuksessa verrataan syötetyn C3H8:n laskettua massaa vertailuarvoon HC-mittausten ja CVS-virtausmittausten avulla.

8.1.8.5.2.   Menetelmä tunnetun propaanimäärän syöttämiseksi CVS-järjestelmään

CVS-näytteenottojärjestelmän ja analysointijärjestelmän kokonaistarkkuus on määritettävä johtamalla tunnettu massa pilaavaa kaasua järjestelmään sen toimiessa normaalisti. Pilaava aine analysoidaan ja sen massa lasketaan lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti. Tähän voidaan käyttää jompaakumpaa seuraavista menetelmistä.

a)

Gravimetrinen menetelmä: Pienen, hiilimonoksidilla tai propaanilla täytetyn sylinterin massa määritetään ±0,01 gramman tarkkuudella. CVS-järjestelmää on käytetään samoin kuin tavallisessa pakokaasujen päästötestissä noin 5–10 minuutin ajan samalla, kun järjestelmään syötetään hiilimonoksidia tai propaania. Syötetyn puhtaan kaasun määrä määritetään painoerot punnitsemalla. Kaasunäyte analysoidaan tavanomaisen laitteiston (näytepussi- tai integrointimenetelmä) avulla, ja kaasun massa lasketaan.

b)

Mittaus kriittisen virtauksen suuttimen avulla: CVS-järjestelmään johdetaan tunnettu määrä puhdasta kaasua (hiilimonoksidia tai propaania) kalibroidun kriittisen virtauksen suuttimen kautta. Jos syöttöpaine on riittävän suuri, kriittisen virtauksen suuttimen avulla säädettävä virtaus ei ole riippuvainen suuttimen ulostulopaineesta (kriittisestä virtauksesta). CVS-järjestelmää käytetään samoin kuin tavallisessa pakokaasujen päästötestissä noin 5–10 minuutin ajan. Kaasunäyte analysoidaan tavallisen laitteiston (näytepussi- tai integrointimenetelmä) avulla, ja kaasun massa lasketaan.

8.1.8.5.3.   Propaanitarkastuksen valmistelu

Propaanitarkastus on valmisteltava seuraavasti:

a)

Jos vertailuvirtauksen sijasta käytetään C3H8:n vertailumassaa, on hankittava C3H8:lla täytetty sylinteri. Vertailusylinterin C3H8-massa määritetään ±0,5 prosentin tarkkuudella siitä C3H8:n määrästä, joka odotetaan käytettävän.

b)

Valitaan asianmukaiset CVS:n ja C3H8:n virtaukset.

c)

Valitaan C3H8:n injektointiportti CVS-järjestelmässä. Portin on sijaittava niin lähellä kohtaa, jossa moottorin pakokaasu ohjataan CVS-järjestelmään, kuin käytännössä on mahdollista. Liitetään C3H8-sylinteri injektointijärjestelmään.

d)

CVS-järjestelmää käytetään ja se vakautetaan.

e)

Näytteenottojärjestelmässä olevat mahdolliset lämmönvaihtimet esilämmitetään tai esijäähdytetään.

f)

Lämmitettyjen ja jäähdytettyjen osien, kuten näytteenottolinjojen, suodattimien, jäähdyttimien ja pumppujen annetaan vakautua toimintalämpötilaan.

g)

Tarvittaessa tehdään HC-näytteenottojärjestelmän tyhjöpuolen vuotoverifiointi kohdan 8.1.8.7 mukaisesti.

8.1.8.5.4.   HC-näytteenottojärjestelmän valmistelu propaanitarkastusta varten

HC-näytteenottojärjestelmän tyhjöpuolen vuotoverifiointi voidaan tehdä tämän kohdan alakohdan g mukaisesti. Tätä menettelyä käyttäessä voidaan käyttää kohdassa 7.3.1.2 tarkoitettua HC-kontaminaation verifiointimenettelyä. Jos tyhjöpuolen vuototestiä ei tehdä alakohdan g mukaisesti, HC-näytteenottojärjestelmä on nollattava, kohdistettava ja verifioitava kontaminaation osalta seuraavasti:

a)

Valitaan alin HC-analysaattorin mittausalue, jolla voidaan mitata CVS:n odotettavissa oleva C3H8-pitoisuus sekä C3H8-virtaus.

b)

HC-analysaattori nollataan johtamalla analysaattorin aukkoon nollailmaa.

c)

HC-analysaattori kohdistetaan johtamalla analysaattorin aukkoon C3H8-vertailukaasua.

d)

Nollailmaa ylivuodatetaan HC-näytteenottimelta tai liitokseen, joka sijaitsee HC-näytteenottimen ja siirtolinjan välissä.

e)

HC-näytteenottojärjestelmän vakaa HC-pitoisuus mitataan ylivuotonollailman virtauksen aikana. Erissä tapahtuvassa HC-mittauksessa eräsäiliö (kuten pussi) täytetään ja ylivuodon HC-pitoisuus mitataan.

f)

Jos ylivuodon HC-pitoisuus on suurempi kuin 2 μmol/mol, menettelyä ei voida jatkaa ennen kuin kontaminaatio on eliminoitu. Kontaminaation lähde on määritettävä ja tehtävä korjaavia toimenpiteitä, kuten puhdistettava järjestelmä tai vaihdettava kontaminoituneet osuudet.

g)

Kun ylivuodon HC-pitoisuus on enintään 2 μmol/mol, tämä arvo kirjataan arvona x HCinit, ja sitä käytetään HC-kontaminaation korjaamiseen liitteen 4B lisäyksen A.7 (mooliperustainen menetelmä) tai A.8 (massaperustainen menetelmä) mukaisesti.

8.1.8.5.5.   Propaanitarkastuksen suorittaminen

a)

Propaanitarkastus tehdään seuraavasti:

i)

Erinä tehtävää HC-näytteenottoa varten on laitteistoon liitettävä puhtaat talteenottovälineet, kuten tyhjennetyt pussit.

ii)

HC-mittalaitteita käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti.

iii)

Jos laimennusilman HC-taustapitoisuuksien vuoksi tarvitaan korjausta, laimennusilman tausta-HC on mitattava ja kirjattava.

iv)

Kaikki integrointilaitteet on nollattava.

v)

Näytteenotto aloitetaan ja virtauksen integrointilaitteet käynnistetään.

vi)

C3H8:aa vapautetaan valitulla nopeudella. Jos käytetään C3H8:n vertailuvirtausta, kyseisen virtauksen integrointi aloitetaan.

vii)

C3H8:an vapauttamista jatketaan kunnes sitä on vapautettu vähintään riittävästi, jotta voidaan tarkasti määrittää C3H8:n vertailupitoisuus ja mitattu pitoisuus.

viii)

C3H8-sylinteri suljetaan ja näytteenottoa jatketaan kunnes näytteen siirtymisen ja analysaattorin vasteen aiheuttamat viipeet ovat umpeutuneet.

ix)

Näytteenotto lopetetaan ja integrointilaitteet pysäytetään.

b)

Jos käytetään kriittisen virtauksen suuttimeen perustuvaa mittausta, voidaan propaanitarkastuksessa käyttää seuraavaa vaihtoehtoista menettelyä kohdan 8.1.8.5.5 alakohdassa a esitetyn menetelmän sijasta.

i)

Erinä tehtävää HC-näytteenottoa varten on laitteistoon liitettävä puhtaat talteenottovälineet, kuten tyhjennetyt pussit.

ii)

HC-mittalaitteita käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti.

iii)

Jos laimennusilman HC-taustapitoisuuksien vuoksi tarvitaan korjausta, laimennusilman tausta-HC on mitattava ja kirjattava.

iv)

Kaikki integrointilaitteet on nollattava.

v)

C3H8-vertailukaasua sisältävää sylinteriä tyhjennetään valitulla nopeudella.

vi)

Näytteenotto aloitetaan ja mahdolliset virtauksen integrointilaitteet käynnistetään, kun on varmistettu, että HC-pitoisuus pysyy vakaana.

vii)

Sylinterin sisällön vapauttamista jatketaan kunnes C3H8:aa on vapautettu vähintään riittävästi, jotta voidaan tarkasti määrittää C3H8:n vertailupitoisuus ja mitattu pitoisuus.

viii)

Integrointilaitteet pysäytetään.

ix)

C3H8-vertailukaasua sisältävä sylinteri suljetaan.

8.1.8.5.6.   Propaanitarkastuksen arviointi

Tarkastuksen jälkeen suoritetaan seuraavat toimenpiteet:

a)

Jos on käytetty eränäytteenottoa, näyte-erät analysoidaan niin pian kuin se on käytännöllistä.

b)

Kun HC on analysoitu, tehdään kontaminaatio- ja taustakorjaukset.

c)

CVS- ja HC-tietoihin perustuva C3H8:n kokonaismassa lasketaan lisäyksissä A.7 ja A.8 kuvaillulla tavalla käyttäen C3H8:n moolimassaa M C3H8 HC:n efektiivisen moolimassan M HC sijasta.

d)

Jos käytetään vertailumassaa (gravimetrinen menetelmä), määritetään sylinterin propaanimassa ±0,5 prosentin tarkkuudella, ja C3H8:n vertailumassa määritetään vähentämällä tyhjän sylinterin propaanimassa täyden sylinterin propaanimassasta. Jos käytetään kriittisen virtauksen suuttimen avulla tapahtuvaa mittausta, propaanimassa määritetään virtausnopeutena kerrottuna testausajalla.

e)

C3H8:n vertailumassa vähennetään lasketusta massasta. Jos erotus on ±3,0 prosentin rajoissa vertailumassasta, CVS läpäisee verifioinnin.

8.1.8.5.7.   Hiukkaspäästöjen toisiolaimennusjärjestelmän verifiointi

Kun propaanitarkastus on toistettava hiukkaspäästöjen toisiolaimennusjärjestelmän toiminnan verifiointita varten, on noudatettava seuraavissa alakohdissa a–d kuvailtua menettelyä.

a)

HC-näytteenottojärjestelmä konfiguroidaan niin, että näyte otetaan läheltä eränäytteenottimen talteenottovälinettä (kuten hiukkassuodatinta). Jos absoluuttinen paine tässä kohdassa on liian alhainen HC-näytteen ottamiseksi, näyte voidaan ottaa eränäytteenottimen pumpun ulostulosta. Kun näyte otetaan pumpun ulostulosta, on huomattava, että muutoin hyväksyttävä vuoto virtaussuunnassa eränäytteenottimen virtausmittarin alapuolella aiheuttaa sen, että propaanitarkastuksen tulos ei näennäisesti ole hyväksyttävä.

b)

Propaanitarkastus on uusittava tämän kohdan mukaisesti mutta niin, että HC-näyte otetaan eränäytteenottimesta.

c)

C3H8-massa lasketaan niin, että huomioon otetaan mahdollinen eränäytteenottimen toinen laimennus.

d)

C3H8:n vertailumassa vähennetään lasketusta massasta. Jos erotus on ±5 prosentin rajoissa vertailumassasta, eränäytteenotin läpäisee verifioinnin. Jos ei, on ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin.

8.1.8.5.8.   Näytteenkuivaimen toiminnan verifiointi

Jos käytetään kosteusanturia, jolla seurataan jatkuvasti kastepistettä näytteenkuivaimen ulostulossa, tätä testiä ei tarvitse tehdä, kunhan varmistetaan, että kuivaimen ulostulon kosteus on vaimennus-, interferenssi- ja kompensaatiotesteissä käytettyjä vähimmäisarvoja pienempi.

a)

Jos käytetään näytteenkuivainta kohdassa 9.3.2.3.1 sallitulla tavalla veden poistamiseksi näytekaasusta, sen suorituskyky on verifioitava asennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen, jos kyseessä on jäähdytin. Jos kyseessä on osmoottinen kalvokuivain, suorituskyky on verifioitava asennuksen yhteydessä, merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen ja 35 päivän aikana ennen testausta.

b)

Vesi voi heikentää analysaattorin kykyä mitata haluttua pakokaasun aineosaa oikein, ja siksi vettä joskus poistetaan ennen kuin näyte saapuu analysaattoriin. Vesi voi esimerkiksi vaikuttaa negatiivisesti kemiluminesenssi-ilmaisimen (CLD) NOx-vasteeseen törmäysvaimennuksen vuoksi, ja se voi vaikuttaa positiivisesti ei-dispersoivaan infrapuna-analysaattoriin (NDIR) aiheuttamalla samankaltaisen vasteen kuin CO.

c)

Näytteenkuivaimen on täytettävä kohdassa 9.3.2.3.1 määrätyt vaatimukset kastepisteen T dew ja absoluuttisen paineen p total osalta virtaussuunnassa osmoottisen kalvokuivaimen tai jäähdyttimen alapuolella.

d)

Näytteenkuivaimen suorituskyvyn verifioimiseksi on käytettävä seuraavassa kuvailtua menettelyä tai muuta hyvän teknisen käytännön mukaisesti laadittua menetelmää:

i)

Tarpeelliset liitännät on tehtävä käyttäen PTFE:stä tai ruostumattomasta teräksestä valmistettuja putkia.

ii)

N2:ta tai puhdistettua ilmaa kostutetaan kuplittamalla sitä tislatun veden lävitse suljetussa astiassa niin, että näyte kostuu korkeimpaan näytteen kastepisteeseen, jonka arvioidaan esiintyvän päästönäytteenoton aikana.

iii)

Kostutettu kaasu syötetään virtaussuunnassa näytteenkuivaimen yläpuolelle.

iv)

Kostutetun kaasun lämpötila virtaussuunnassa astian alapuolella on pidettävä vähintään 5 °C sen kastepisteen yläpuolella.

v)

Kostutetun kaasun kastepiste T dew ja paine p total mitataan mahdollisimman läheltä näytteenkuivaimen sisääntuloa sen verifioimiseksi, että kastepiste on korkein päästönäytteenoton aikana arvioiduista.

vi)

Kostutetun kaasun kastepiste T dew ja paine p total mitataan mahdollisimman läheltä näytteenkuivaimen ulostuloa.

vii)

Näytteenottimen verifioinnin tulos on hyväksyttävä, jos tämän kohdan alakohdan d alakohdan vi mukainen tulos on pienempi kuin kastepiste, joka vastaa näytteenkuivaimen eritelmiä, jotka esitetään kohdassa 9.3.2.3.1, lisättynä 2 °C:lla, tai jos alakohdan d alakohdan vi mukainen mooliosuus on pienempi kuin vastaava näytteenkuivaimen eritelmä lisättynä arvolla 0,002 mol/mol tai 0,2 tilavuusprosentilla. Tämän verifioinnin yhteydessä näytteen kastepiste ilmoitetaan absoluuttisena lämpötilana kelvineinä.

8.1.8.6.   Hiukkaspäästöjen osavirtausmittauksen ja siihen liittyvien raakapakokaasun mittausjärjestelmien ajoittainen kalibrointi

8.1.8.6.1.   Virtauseron mittausta koskevat vaatimukset

Osavirtauslaimennusjärjestelmien osalta on suhteellisen raakapakokaasunäytteen saamiseksi kiinnitettävä erityistä huomiota näytevirran q mp tarkkuuteen, jos sitä ei mitata suoraan, vaan se määritetään virtauseron mittauksella seuraavasti:

Formula

(8-1)

jossa:

q mp

=

osavirtauslaimennusjärjestelmään tulevan pakokaasunäytteen massanopeus

q mdw

=

laimennusilman massanopeus (märkä)

q mdew

=

laimennetun pakokaasun massanopeus (märkä)

Tässä tapauksessa eron virhe saa olla enintään sellainen, että q mp:n tarkkuus on ±5 prosenttia, kun laimennussuhde on alle 15. Se voidaan laskea ottamalla kunkin laitteen virheistä neliöllinen keskiarvo.

Arvon q mp riittävä tarkkuus voidaan saavuttaa jollain seuraavista menetelmistä:

a)

Arvojen q mdew ja q mdw absoluuttinen tarkkuus on ±0,2 prosenttia, mikä takaa sen, että arvon q mp tarkkuus on ≤ 5 prosenttia, kun laimennussuhde on 15. Suuremmilla laimennussuhteilla esiintyy kuitenkin suurempia virheitä.

b)

Arvo q mdw kalibroidaan suhteessa arvoon q mdew siten, että saavutetaan samat q mp:n tarkkuudet kuin kohdassa a. Lisätietoja kohdassa 8.1.8.6.2.

c)

Arvon q mp tarkkuus määritetään epäsuorasti laimennussuhteen tarkkuudesta, joka määritetään merkkikaasulla, esimerkiksi CO2:lla. Vaaditaan kohdan a menetelmää vastaavat q mp:n tarkkuudet.

d)

Arvojen qmdew ja q mdw absoluuttinen tarkkuus on ±2 prosenttia täydestä asteikosta, arvojen q mdew ja qmdw eron suurin virhe on 0,2 prosentin ja epälineaarisuusvirhe on ±0,2 prosentin sisällä suurimmasta testin aikana havaitusta q mdew:n arvosta.

8.1.8.6.2.   Virtauseron mittauslaitteiden kalibrointi

Suhteellisen raakapakokaasunäytteen ottamiseen käytettävä osavirtauslaimennusjärjestelmä on kalibroitava säännöllisesti tarkalla virtausmittarilla, joka on kansainvälisten tai kansallisten standardien mukainen. Virtausmittari tai virtauksen mittauslaitteisto on kalibroitava jollakin seuraavista menetelmistä siten, että tunneliin menevä näytevirta q mp täyttää kohdassa 8.1.8.6.1 esitetyt tarkkuusvaatimukset:

a)

Arvon q mdw virtausmittari kytketään sarjaan q mdew:n virtausmittarin kanssa, ja näiden kahden virtausmittarin välinen ero kalibroidaan vähintään viidessä pisteessä siten, että virtausarvot jakautuvat tasaisesti alhaisimman testin aikana käytetyn q mdw-arvon ja testissä käytetyn q mdew-arvon välille. Laimennustunneli voidaan ohittaa.

b)

Kalibroitu massavirtalaite kytketään sarjaan q mdew:n virtausmittarin kanssa ja tarkkuus tarkastetaan testissä käytetyllä arvolla. Kalibroitu massavirtalaite kytketään sarjaan q mdw:n virtausmittarin kanssa ja tarkkuus tarkastetaan vähintään viidellä asetuksella, jotka vastaavat laimennussuhdetta 3–15 suhteessa testin aikana käytettyyn q mdew-arvoon.

c)

Siirtoputki TL (ks. kuva 9.2) irrotetaan pakokaasuvirrasta, ja siirtoputkeen kytketään kalibroitu virtauksen mittauslaite, jonka alue sopii q mp:n mittaukseen. Tämän jälkeen qmdew säädetään testissä käytettyyn arvoon ja q mdw säädetään vaiheittain vähintään viiteen arvoon, jotka vastaavat laimennussuhteita välillä 3–15. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää erityistä kalibrointivirtaustietä, jossa tunneli ohitetaan, mutta jossa vastaavien mittareiden läpi kulkeva kokonaisvirta ja laimennusilmavirta ovat samat kuin varsinaisessa testissä.

d)

Pakokaasun siirtolinjaan TL syötetään merkkikaasua. Merkkikaasu voi olla pakokaasun komponentti, kuten CO2 tai NOx. Kun merkkikaasukomponentti on laimentunut tunnelissa, se mitataan. Tämä tehdään viidelle laimennussuhteelle välillä 3–15. Näytevirran tarkkuus määritetään laimennussuhteesta r d:

Formula

(8-2)

Kaasuanalysaattorien tarkkuudet on otettava huomioon q mp:n tarkkuuden takaamiseksi.

8.1.8.6.3.   Virtauseron mittausta koskevat erityisvaatimukset

On erittäin suositeltavaa tarkastaa hiilivirta todellista pakokaasua käyttäen, koska näin voidaan havaita mittaukseen ja ohjaukseen liittyvät ongelmat ja verifioida osavirtauslaimennusjärjestelmän asianmukainen toiminta. Hiilivirran tarkastus olisi tehtävä vähintään joka kerta, kun asennetaan uusi moottori tai kun testikammion kokoonpanoon tehdään merkittäviä muutoksia.

Moottoria on käytettävä suurimman vääntömomentin kuormituksella ja nopeudella tai millä tahansa muulla vakiotilaisella moodilla, joka tuottaa vähintään 5 prosenttia CO2:ta. Osavirtausnäytteenottojärjestelmää on käytettävä laimennuskertoimella, joka on noin 15:1.

Jos hiilivirran tarkastus tehdään, käytetään liitteen 4B lisäyksessä A.4 esitettyä menettelyä. Hiilivirta lasketaan liitteen 4B lisäyksen A.4 yhtälöiden mukaan. Kaikkien hiilivirtojen on oltava 5 prosentin vaihtelualueella.

8.1.8.6.3.1.   Testiä edeltävä tarkastus

Testiä edeltävä tarkastus on tehtävä kahden tunnin kuluessa ennen testausta seuraavalla tavalla:

Virtausmittareiden tarkkuus on tarkastettava samalla menetelmällä, jota on käytetty kalibroinnissa (ks. kohta 8.1.8.6.2). Tarkastus on tehtävä vähintään kahdessa pisteessä, mukaan lukien q mdw:n virtausarvot, jotka vastaavat laimennussuhteita 5–15 testissä käytetyllä q mdew-arvolla.

Jos kohdan 8.1.8.6.2 mukaisen kalibrointimenettelyn pöytäkirjoilla voidaan osoittaa, että virtausmittarien kalibrointi pysyy vakaana pitkällä aikavälillä, testiä edeltävä tarkastus voidaan jättää tekemättä.

8.1.8.6.3.2.   Muunnosajan määrittäminen

Muunnosajan arvioinnissa käytettävien järjestelmän asetusten on oltava samat kuin testin mittauksessa. Muunnosaika (ks. kuva 3.1) määritetään seuraavalla menetelmällä:

Riippumaton vertailuvirtausmittari, jolla on näytevirtaan soveltuva mittausalue, kytketään sarjaan näytteenottimen kanssa lähelle sitä. Tämän virtausmittarin muunnosajan on oltava alle 100 ms vasteajan mittauksessa käytetyllä virtausaskelkoolla, ja virtauksen rajoituksen on oltava riittävän alhainen, jotta se ei vaikuta osavirtauslaimennusjärjestelmän dynaamisiin suoritusarvoihin ja on hyvän teknisen käytännön mukainen. Osavirtauslaimennusjärjestelmän pakokaasuvirran (tai ilmavirran, jos pakokaasuvirta lasketaan) syötteeseen tehdään askelmuutos alhaisesta virtauksesta vähintään 90 prosenttiin täydestä asteikosta. Askelmuutoksen laukaisimen olisi oltava sama, jota käytetään ennakoivan ohjauksen käynnistämiseen varsinaisessa testissä. Pakokaasuvirran askelheräte ja virtausmittarin vaste on kirjattava vähintään 10 Hz:n näytteenottotaajuudella.

Näistä tiedoista määritetään osavirtauslaimennusjärjestelmän muunnosaika, joka on aika askelherätteen aloittamisesta virtausmittarin vasteen 50 prosentin pisteeseen. Samaan tapaan määritetään muunnosaika signaalille q mp (pakokaasunäytteen virtaus osavirtauslaimennusjärjestelmään) ja signaalille q mew,i (pakokaasun virtausmittarin ilmoittama pakokaasun massanopeus märkäarvona). Näitä signaaleja käytetään kunkin testin jälkeen suoritettavissa regressiotarkastuksissa (ks. kohta 8.2.1.2).

Laskelma toistetaan vähintään viidellä nousu- ja laskuherätteellä, ja tuloksista lasketaan keskiarvo. Tästä arvosta vähennetään vertailuvirtausmittarin sisäinen muunnosaika (<100 ms). Jos kohdassa 8.2.1.2 tarkoitettu järjestelmä edellyttää ”ennakointimenetelmän” käyttöä, tämä on kohdan 8.2.1.2 mukaisesti käytettävä osavirtauslaimennusjärjestelmän ”ennakointiarvo”.

8.1.8.7.   Tyhjöpuolen vuotoverifiointi

8.1.8.7.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Näytteenottojärjestelmän alkuasennuksen yhteydessä, merkittävien kunnossapitotöiden (kuten esisuodattimien vaihdon) jälkeen ja 8 tunnin kuluessa ennen kunkin käyttösyklisarjan suorittamista on jollakin tässä kohdassa kuvaillulla vuototestillä verifioitava, että merkittäviä tyhjöpuolen vuotoja ei ole. Tätä verifiointia ei tarvitse suorittaa CVS-laimennusjärjestelmän täyden virtauksen osuuksille.

8.1.8.7.2.   Mittausperiaatteet

Vuoto voidaan havaita joko mitattuna pienenä virtauksena, kun virtauksen pitäisi olla nolla, tunnetun vertailukaasun pitoisuuden laimentumisena sen virratessa näytteenottojärjestelmän tyhjöpuolen lävitse tai tyhjennetyn järjestelmän paineen nousuna.

8.1.8.7.3.   Pienen virtauksen vuototesti

Näytteenottojärjestelmä on testattava pienen virtauksen vuotojen varalta seuraavasti:

a)

Järjestelmän näytteenotinpuoli suljetaan jollakin seuraavista menetelmistä:

i)

Näytteenottimen pää suljetaan kannella tai tulpalla.

ii)

Siirtolinja irrotetaan näytteenottimesta ja suljetaan kannella tai tulpalla.

iii)

Näytteenottimen ja siirtolinjan välissä oleva vuototiivis venttiili suljetaan.

b)

Kaikki tyhjöpumput käynnistetään. Vakautumisen jälkeen verifioidaan, että virtaus näytteenottojärjestelmän tyhjöpuolen kautta on pienempi kuin 0,5 prosenttia järjestelmän normaalista virtausmäärästä. Järjestelmän normaalin käytönaikaisen virtausmäärän likiarvona voidaan käyttää tyypillisten analysaattori- ja ohitusvirtausten arvioitua suuruutta.

8.1.8.7.4.   Vertailukaasun laimennuksen vuototesti

Tässä testissä voidaan käyttää mitä tahansa kaasuanalysaattoria. Jos käytetään FID-analysaattoria, näytteenottojärjestelmän mahdollinen HC-kontaminaatio on korjattava HC:n ja NMHC:n määritystä koskevien lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti. Harhaanjohtavien tulosten välttämiseksi on käytettävä vain sellaisia analysaattoreita, joiden toistettavuus on 0,5 prosenttia tai parempi tässä testissä käytettävällä vertailukaasupitoisuudella. Tyhjöpuolen vuototarkastus tehdään seuraavasti:

a)

Kaasuanalysaattori valmistellaan samaan tapaan kuin päästötestausta varten.

b)

Analysaattorin aukkoon johdetaan vertailukaasua ja varmistetaan, että vertailukaasun pitoisuus mitataan odotetulla mittatarkkuudella ja toistettavuudella.

c)

Ylivuotava vertailukaasu johdetaan johonkin seuraavista paikoista näytteenottojärjestelmässä:

i)

näytteenottimen päähän,

ii)

siirtolinjan avoimeen päähän, kun siirtolinja on irrotettu liitoksesta näytteenottimeen,

iii)

kolmitieventtiiliin, joka on asennettu linjaan näytteenottimen ja siirtolinjan väliin.

d)

On verifioitava, että mitattu ylivuotavan vertailukaasun pitoisuus on ±0,5 prosentin sisällä vertailukaasun pitoisuudesta. Odotettua alhaisempi mitattu arvo merkitsee vuotoa, mutta odotettua korkeampi arvo voi olla merkki ongelmasta vertailukaasussa tai analysaattorissa itsessään. Odotettua korkeampi arvo ei tarkoita vuodon olemassaoloa.

8.1.8.7.5.   Alipainevuototesti

Tämän testin suorittamista varten muodostetaan näytteenottojärjestelmän alipainepuolelle alipaine, ja järjestelmän vuotonopeutta seurataan alipaineen heikkenemisenä. Tämän testin suorittamista varten on tunnettava näytteenottojärjestelmän alipainepuolen tilavuus ±10 prosentin tarkkuudella sen todellisesta tilavuudesta. Mittauksessa on käytettävä mittalaitteita, jotka täyttävät kohdissa 8.1 ja 9.4 esitetyt vaatimukset.

Alipainevuototarkastus tehdään seuraavasti:

a)

Järjestelmän näytteenotinpuoli suljetaan mahdollisimman läheltä näytteenotinta jollakin seuraavista menetelmistä:

i)

Näytteenottimen pää suljetaan kannella tai tulpalla.

ii)

Siirtolinja irrotetaan näytteenottimesta ja suljetaan kannella tai tulpalla.

iii)

Näytteenottimen ja siirtolinjan välissä oleva vuototiivis venttiili suljetaan.

b)

Kaikki alipainepumput käynnistetään. Järjestelmään tuotetaan alipaine, joka vastaa tavanomaisia käyttöolosuhteita. Jos käytetään näytepusseja, on suositeltavaa, että tavanomainen näyttepussin tyhjennyspumpaus tehdään kahteen kertaan tyhjentymisen varmistamiseksi.

c)

Näytepumput sammutetaan ja järjestelmä suljetaan. Järjestelmän jääneen kaasun absoluuttinen paine ja valinnaisesti järjestelmän absoluuttinen lämpötilamitataan ja kirjataan. On varattava riittävästi aikaa vakaantumiselle sekä sille, että 0,5 prosentin suuruinen vuoto ehtii aiheuttaa paineenmuutoksen, joka on vähintään 10 kertaa paineanturin erotuskyvyn suuruinen. Paine ja valinnaisesti lämpötila kirjataan uudelleen.

d)

Lasketaan vuodon virtausnopeus. Laskenta perustuu oletukseen, että tyhjennetyn pussin tilavuuden arvo on nolla, sekä näytteenottojärjestelmän tilavuuden, alku- ja loppupaineen, valinnaisesti lämpötilojen ja kuluneen ajan tunnettuihin arvoihin. Seuraavan yhtälön mukaisesti on verifioitava, että alipaineen heikkenemisnopeus on pienempi kuin 0,5 prosenttia järjestelmän tavanomaisesta käytön aikaisesta virtausnopeudesta:

Formula

(8-3)

jossa:

q Vleak

=

alipaineen heikkenemisnopeus [mol/s]

V vac

=

näytteenottojärjestelmän alipainepuolen geometrinen tilavuus [m3]

R

=

molaarinen kaasuvakio [J/(mol·K)]

p 2

=

alipainepuolen absoluuttinen paine ajankohtana t 2 [Pa]

T 2

=

alipainepuolen absoluuttinen lämpötila ajankohtanat 2 [K]

p 1

=

alipainepuolen absoluuttinen paine ajankohtana t 1 [Pa]

T 1

=

alipainepuolen absoluuttinen lämpötila ajankohtana t 1 [K]

t 2

=

ajankohta alipainevuototestin päättyessä [s]

t 1

=

ajankohta alipainevuototestin alkaessa [s]

8.1.9.   CO- ja CO2-mittaukset

8.1.9.1.   CO2:n NDIR-analysaattoreiden H2O-interferenssin verifiointi

8.1.9.1.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Jos CO2 mitataan käyttäen NDIR-analysaattoria, H2O-interferenssin määrä on verifioitava analysaattorin alkuasennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen.

8.1.9.1.2.   Mittausperiaatteet

H2O voi vaikuttaa NDIR-analysaattorin CO2-vasteeseen. Jos NDIR-analysaattorissa käytetään kompensaatioalgoritmeja, joissa hyödynnetään muiden kaasujen mittauksia tämän interferenssin verifioimista varten, tällaiset muut mittaukset on tehtävä samanaikaisesti, jotta kompensaatioalgoritmeja testataan analysaattorin inferenssin verifioinnin aikana.

8.1.9.1.3.   Järjestelmävaatimukset

CO2:n NDIR-analysaattorin H2O-interferenssin on oltava (0,0 ± 0,4) mmol/mol (odotetusta keskimääräisestä CO2-pitoisuudesta).

8.1.9.1.4.   Menettely

Interferenssiverifiointi tehdään seuraavasti:

a)

CO2:n NDIR-analysaattori käynnistetään, sitä käytetään ja se nollataan ja kohdistetaan samalla tavalla kuin ennen päästötestiä.

b)

Muodostetaan kostutettu testikaasu kuplittamalla kohdan 9.5.1 vaatimukset täyttävää nollailmaa tislatun veden lävitse suljetussa astiassa. Jos näytettä ei ohjata kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että muodostuu H2O-taso, joka on vähintään niin korkea kuin korkein testauksen aikana odotettavissa oleva taso. Jos näyte testauksen aikana ohjataan kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että muodostuu H2O-taso, joka on vähintään niin korkea kuin kohdassa 9.3.2.3.1 määritetty taso.

c)

Kostutetun testikaasun lämpötila virtaussuunnassa astian alapuolella on pidettävä vähintään 5 °C sen kastepisteen yläpuolella.

d)

Kostutettu testikaasu syötetään näytteenottojärjestelmään. Kostutettu testikaasu voidaan syöttää virtaussuunnassa näytteenkuivaimen alapuolelle, jos sellaista käytetään testauksessa.

e)

Mitataan kostutetun testikaasun veden mooliosuus x H2O mahdollisimman läheltä analysaattorin sisääntuloa. Arvon x H2O laskemiseksi on mitattava esimerkiksi kastepiste T dew ja absoluuttinen paine p total.

f)

Hyvän teknisen käytännön mukaisesti on ehkäistävä veden tiivistyminen siirtolinjoissa, yhteissä tai venttiileissä arvon x H2O mittauskohdan ja analysaattorin välillä.

g)

Analysaattorin vasteen vakiintumiseen varataan aikaa. Vakiintumisaikaan sisältyy siirtolinjan huuhteluaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika.

h)

Analysaattorin mitatessa näytteen pitoisuutta kirjataan 30 sekunnin aikana kerätyt tiedot. Näiden tietojen aritmeettinen keskiarvo lasketaan. Analysaattori läpäisee interferenssiverifioinnin, jos arvo on (0,0 ± 0,4) mmol/mol.

8.1.9.2.   CO:n NDIR-analysaattoreiden H2O- ja CO2-interferenssin verifiointi

8.1.9.2.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Jos CO mitataan käyttäen NDIR-analysaattoria, H2O- ja CO2-interferenssin määrä on verifioitava analysaattorin alkuasennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen.

8.1.9.2.2.   Mittausperiaatteet

H2O ja CO2 voivat aiheuttaa positiivista interferenssiä NDIR-analysaattorissa antamalla vasteen, joka on samanlainen kuin CO:lla. Jos NDIR-analysaattorissa käytetään kompensaatioalgoritmeja, joissa hyödynnetään muiden kaasujen mittauksia tämän interferenssin verifiointia varten, tällaiset muut mittaukset on tehtävä samanaikaisesti, jotta kompensaatioalgoritmeja testataan analysaattorin interferenssin verifioinnin aikana.

8.1.9.2.3.   Järjestelmävaatimukset

CO:n NDIR-analysaattorin yhdistetyn H2O- ja CO2-interferenssin on oltava ± 2 prosentin sisällä odotetusta keskimääräisestä CO-pitoisuudesta.

8.1.9.2.4.   Menettely

Interferenssiverifiointi tehdään seuraavasti:

a)

CO:n NDIR-analysaattori käynnistetään, sitä käytetään ja se nollataan ja kohdistetaan samalla tavalla kuin ennen päästötestiä.

b)

Muodostetaan kostutettu CO2-testikaasu kuplittamalla CO2-vertailukaasua tislatun veden lävitse suljetussa astiassa. Jos näytettä ei ohjata kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että muodostuu H2O-taso, joka on vähintään niin korkea kuin korkein testauksen aikana odotettavissa oleva taso. Jos näyte testauksen aikana ohjataan kuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että muodostuu H2O-taso, joka on vähintään niin korkea kuin kohdassa 8.1.8.5.8 määritetty taso. CO2-vertailukaasun pitoisuuden on oltava vähintään yhtä suuri kuin testauksen aikana odotettavissa oleva enimmäispitoisuus.

c)

Kostutettu CO2-testikaasu syötetään näytteenottojärjestelmään. Kostutettu CO2-testikaasu voidaan syöttää virtaussuunnassa näytteenkuivaimen alapuolelle, jos sellaista käytetään testauksessa.

d)

Mitataan kostutetun testikaasun veden mooliosuus x H2O mahdollisimman läheltä analysaattorin sisääntuloa. Arvon x H2O laskemiseksi on mitattava esimerkiksi kastepiste T dew ja absoluuttinen paine ptotal.

e)

Hyvän teknisen käytännön mukaisesti on ehkäistävä veden tiivistyminen siirtolinjoissa, yhteissä tai venttiileissä arvon x H2O mittauskohdan ja analysaattorin välillä.

f)

Analysaattorin vasteen vakiintumiseen varataan aikaa.

g)

Analysaattorin mitatessa näytteen pitoisuutta sen antamat tulokset kirjataan 30 sekunnin ajalta. Näiden tulosten aritmeettinen keskiarvo lasketaan.

h)

Analysaattori läpäisee interferenssiverifioinnin, jos tämän kohdan alakohdan g mukaisesti saatu tulos on kohdassa 8.1.9.2.3 annetun toleranssin mukainen.

i)

CO2:ta ja H2O:ta koskevat interferenssimenettelyt voidaan tehdä myös erillisinä. Jos käytetyt CO2- ja H2O-tasot ovat korkeampia kuin testauksen aikana odotettavat enimmäistasot, kukin havaittu interferenssiarvo on pienennettävä kertomalla havaittu interferenssi suurimman odotetun pitoisuusarvon ja menettelyn aikana käytetyn todellisen arvon välisellä suhteella. H2O-pitoisuuksille, jotka ovat pienempiä kuin testauksen aikana odotetut enimmäistasot (H2O-pitoisuuteen 0,025 mol/mol saakka), voidaan tehdä erillisiä interferenssimenettelyjä, mutta havaittu H2O-interferenssi on suurennettava kertomalla havaittu interferenssi suurimman odotetun H2O-pitoisuusarvon ja menettelyn aikana käytetyn todellisen arvon välisellä suhteella. Näiden kahden suhteutetun interferenssiarvon summan on oltava kohdassa 8.1.9.2.3 annetun toleranssin mukaisia.

8.1.10.   Hiilivetymittaukset

8.1.10.1.   FID-analysaattoreiden optimointi ja verifiointi

8.1.10.1.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Kaikkien FID-analysaattoreiden liekki-ionisaatioilmaisin (FID) on kalibroitava alkuasennuksen yhteydessä. Kalibrointi on uusittava tarvittaessa hyvän teknisen käytännön mukaisesti. FID:lle, jolla mitataan HC:tä on suoritettava seuraavat vaiheet:

a)

FID:n vaste eri hiilivetyjen osalta on optimoitava analysaattorin alkuasennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen. FID:n vasteen polypropyleeniin ja tolueeniin on oltava välillä 0,9–1,1 suhteessa propaaniin.

b)

FID:n metaanivastekerroin on määritettävä analysaattorin alkuasennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen tämän jakson kohdan 8.1.10.1.4 mukaisesti.

c)

Metaanivaste on verifioitava 185 päivän aikana ennen testausta.

8.1.10.1.2.   Kalibrointi

Hyvän teknisen käytännön mukaisesti on laadittava kalibrointimenettely, joka perustuu esimerkiksi FID-analysaattorin valmistajan ohjeisiin ja suositeltuun FID:n kalibrointitiheyteen. FID, jolla mitataan HC:tä, voidaan kalibroida käyttäen C3H8-kalibrointikaasuja, jotka täyttävät kohdan 9.5.1 vaatimukset. FID, jolla mitataan CH4:ää, voidaan kalibroida käyttäen CH4-kalibrointikaasuja, jotka täyttävät kohdan 9.5.1 vaatimukset. Kalibrointikaasun koostumuksesta riippumatta ilmaisin on kalibroitava hiililuvun 1 (C1) perusteella.

8.1.10.1.3.   HC-mittauksessa käytettävän FID-analysaattorin vasteen optimointi

Tätä menettelyä sovelletaan vain sellaisiin FID-analysaattoreihin, joilla mitataan HC-pitoisuutta.

a)

Mittalaitteiden käynnistys ja perussäädöt tehdään valmistajan vaatimusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti käyttäen FID:n polttoainetta ja nollailmaa. Lämmitettyjen FID-analysaattoreiden on oltava vaaditulla käyttölämpötila-alueellaan. FID:n vaste on optimoitava niin, että hiilivedyn vastetekijöihin ja happi-interferenssitarkastukseen liittyvät vaatimukset täyttyvät kohdan 8.1.10.1.1 alakohdan a ja kohdan 8.1.10.2 mukaisesti yleisimmällä päästötestien aikana odotettavissa olevalla analysaattorin toiminta-alueella. Ylempää analysaattorin aluetta voidaan käyttää mittalaitteen valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti, jotta FID voidaan optimoida tarkasti, jos yleinen analysaattorin alue on alhaisempi kuin mittalaitteen valmistajan optimointia varten suosittelema vähimmäisalue.

b)

Lämmitettyjen FID-analysaattoreiden on oltava vaaditulla käyttölämpötila-alueellaan. FID:n vaste optimoidaan yleisimmällä päästötestauksen aikana odotettavissa olevalla analysaattorin toiminta-alueella. Kun polttoaine- ja ilmavirta on asetettu valmistajan suositusten mukaiseksi, syötetään analysaattoriin vertailukaasu.

c)

Optimointi suoritetaan seuraavien vaiheiden i–iv tai mittalaitteen valmistajan ilmoittaman menetelmän mukaisesti. Optimointi voidaan vaihtoehtoisesti toteuttaa käyttäen SAE-asiakirjassa N:o 770141 kuvattuja menetelmiä.

i)

Vaste tietyllä polttoainevirtauksella määritetään vertailukaasun vasteen ja nollakaasun vasteen välisestä erosta.

ii)

Polttoaineen virtaus säädetään asteittain sekä valmistajan suosittelemaa suuremmaksi että sitä pienemmäksi. Vertailu- ja nollakaasujen vasteet kirjataan näillä polttoainevirtauksilla.

iii)

Vertailu- ja nollakaasujen vasteiden välinen ero esitetään käyränä ja polttoaineen virtausta säädetään käyrän rikkaammalle puolelle. Tämä on alustava virtausnopeusasetus, jota joudutaan mahdollisesti tarkentamaan myöhemmin riippuen kohdan 8.1.10.1.1 alakohdan a ja kohdan 8.1.10.2 mukaisista hiilivedyn vastetekijöistä ja happi-interferenssitestin tuloksista.

iv)

Jos happi-interferenssi tai hiilivedyn vastetekijät eivät täytä seuraavia vaatimuksia, ilmavirtausta säädetään asteittain sekä valmistajan suosittelemaa suuremmaksi että sitä pienemmäksi toistaen kohdan 8.1.10.1.1 alakohdan a ja kohdan 8.1.10.2 mukaiset toimenpiteet jokaisen virtauksen osalta.

d)

FID:n polttoaineen ja poltinilman optimaaliset virtaukset ja/tai paineet on määritettävä, niistä on otettava näytteet ja ne on kirjattava tulevaa käyttöä varten.

8.1.10.1.4.   HC-mittauksessa käytettävän FID-analysaattorin CH4-vastetekijän määrittäminen

Tätä menettelyä sovelletaan vain sellaisiin FID-analysaattoreihin, joilla mitataan HC-pitoisuutta. Koska FID-analysaattoreiden CH4-vaste yleensä eroaa C3H8-vasteesta, FID:n optimoinnin jälkeen on määritettävä kunkin THC:n mittauksessa käytettävän FID-analysaattorin CH4-vastetekijä RF CH4[THC-FID]. Viimeisintä tämän kohdan mukaisesti mitattua vastetekijää RF CH4[THC-FID] käytetään liitteen 4B lisäyksessä A.7 (mooliperustainen menetelmä) ja A.8 (massaperustainen menetelmä) kuvaillun HC-määrityksen laskelmissa CH4-vasteen kompensoimiseksi. Arvo RF CH4[THC-FID] määritetään seuraavasti ottaen huomioon, että sitä ei määritetä FID-analysaattoreille, jotka kalibroidaan ja kohdistetaan käyttäen CH4:ää ja metaaninerotinta:

a)

Valitaan vertailukaasun C3H8-pitoisuus ennen päästötestiä tapahtuvaa analysaattorin kohdistusta varten. Vain kohdan 9.5.1 vaatimukset täyttävää vertailukaasua voidaan käyttää, ja kaasun C3H8-pitoisuus on kirjattava.

b)

Valitaan kohdan 9.5.1 vaatimukset täyttävä CH4-vertailukaasu ja kirjataan kaasun CH4-pitoisuus.

c)

FID-analysaattoria käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti.

d)

On varmistettava, että FID-analysaattori on kalibroitu C3H8:lla. Kalibrointi on tehtävä hiililuvun 1 (C1) perusteella.

e)

Nollataan FID päästötestauksessa käytettävällä nollakaasulla.

f)

Kohdistaan FID valitulla C3H8-vertailukaasulla.

g)

Syötetään tämän kohdan b alakohdan mukaisesti valittua CH4-vertailukaasua FID-analysaattorin näytteenottoaukkoon.

h)

Analysaattorin vasteen annetaan vakautua. Vakautumisaikaan voi sisältyä analysaattorin tyhjennysaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika.

i)

Samalla kun analysaattori mittaa CH4-pitoisuutta kirjataan näytetiedot 30 sekunnin ajalta ja lasketaan arvojen aritmeettinen keskiarvo.

j)

Mitattu keskimääräinen pitoisuus jaetaan CH4-kallibrointikaasun kirjatulla pitoisuudella. Tuloksena on FID-analysaattorin vastetekijä CH4:lle, RF CH4[THC-FID].

8.1.10.1.5.   HC-mittauksessa käytettävän FID-analysaattorin metaanivasteen verifiointi

Tätä menettelyä sovelletaan vain sellaisiin FID-analysaattoreihin, joilla mitataan HC-pitoisuutta. Jos kohdan 8.1.10.1.4 mukaisesti saatu arvo RF CH4[THC-FID] on ±5,0 prosentin sisällä sen viimeisimmästä aiemmin määritetystä arvosta, FID läpäisee metaanivasteen verifioinnin.

a)

Ensimmäiseksi on verifioitava, että FID:n polttoaineen, poltinilman ja näytteen paineet ja/tai virtaukset ovat ±0,5 prosentin sisällä niiden viimeisimmästä aiemmin kirjatusta arvosta tämän jakson kohdan 8.1.10.1.3 mukaisesti. Jos näitä virtauksia on tarpeen säätää, on määritettävä uusi arvo RF CH4[THC-FID] tämän jakson kohdan 8.1.10.1.4 mukaisesti. On verifioitava, että määritetty uusi arvo RF CH4[THC-FID] on tässä kohdassa 8.1.10.1.5 vahvistettujen toleranssien mukainen.

b)

Jos RF CH4[THC-FID] ei ole tässä kohdassa vahvistettujen toleranssien mukainen, FID:n vaste on optimoitava uudelleen tämän jakson kohdan 8.1.10.1.3 mukaisesti.

c)

Uusi arvo RF CH4[THC-FID] määritetään tämän jakson kohdan 8.1.10.1.4 mukaisesti. Uutta arvoa RF CH4[THC-FID] käytetään HC-määrityksen laskelmissa liitteen 4B lisäyksen A.7 (mooliperustainen menetelmä) ja A.8 (massaperustainen menetelmä) mukaisesti.

8.1.10.2.   Raakapakokaasun mittaamiseen käytettävien ei-stoikiometristen FID-analysaattoreiden O2-interferenssiverifiointi

8.1.10.2.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Jos FID-analysaattoria käytetään raakapakokaasun mittauksissa, sen O2-interferenssin määrä on verifioitava alkuasennuksen yhteydessä ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen.

8.1.10.2.2.   Mittausperiaatteet

Raakapakokaasun O2-pitoisuuden muutokset voivat vaikuttaa FID-vasteeseen muuttamalla FID:n liekin lämpötilaa. Verifiointia varten on optimoitava FID:n polttoaineen, poltinilman ja näytteen virtausmäärät. FID:n suorituskyky verifioidaan päästötestauksen aikana esiintyvien O2-interferenssien kompensointialgoritmien avulla.

8.1.10.2.3.   Järjestelmävaatimukset

Kaikkien testauksen aikana käytettävien FID-analysaattoreiden on läpäistävä O2-interferenssiverifiointi tässä jaksossa kuvaillun menettelyn mukaisesti.

8.1.10.2.4.   Menettely

FID:n O2-interferenssi on määritettävä seuraavassa kuvaillun menettelyn mukaisesti. Tässä verifioinnissa tarvittavien kaasupitoisuuksien muodostamisessa voidaan käyttää yhtä tai useampaa kaasunjakajaa.

a)

Valitaan kolme vertailukaasua, jotka täyttävät kohdassa 9.5.1 esitetyt vaatimukset ja joiden C3H8-pitoisuus on sellainen, jota on käytetty analysaattoreiden kohdistuksessa ennen päästötestausta. Sellaisten FID-analysaattoreiden osalta, jotka on kalibroitu CH4:llä käyttäen metaaninerotinta, voidaan käyttää vain vertailukaasuja, jotka täyttävät kohdassa 9.5.1 esitetyt vaatimukset. Kolmen täytekaasun pitoisuudet on valittava niin, että O2- ja NO2-pitoisuudet edustavat pienintä, suurinta ja niiden välillä olevaa testauksen aikana odotettavissa olevaa O2-pitoisuutta. Keskimääräisen O2-pitoisuuden käyttöä ei vaadita, jos FID kalibroidaan vertailukaasulla, jossa on täytekaasuna keskimääräinen odotettavissa oleva määrä happea.

b)

On varmistettava, että FID-analysaattori täyttää kaikki kohdan 8.1.10.1 vaatimukset.

c)

FID-analysaattori käynnistetään ja sitä käytetään samaan tapaan kuin ennen päästötestiä. Riippumatta siitä, mikä on FID:n polttimen ilmanlähde testauksen aikana, tässä verifioinnissa sen ilmanlähteenä käytetään nollailmaa.

d)

Analysaattori säädetään nollaan.

e)

Analysaattori kohdistetaan vertailukaasulla, jota käytetään testauksen aikana.

f)

Nollavaste tarkastetaan päästötestauksen aikana käytettävällä nollakaasulla. Jos 30 sekunnin ajalta kerättyjen tietojen mukainen keskimääräinen nollavaste on ±0,5 prosentin sisällä tämän kohdan alakohdassa e käytetystä vertailuarvosta, siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Muussa tapauksessa menettely käynnistetään uudelleen alakohdassa d tarkoitetusta vaiheesta.

g)

Analysaattorin vaste tarkastetaan käyttäen vertailukaasua, jonka O2-pitoisuus on pienin testauksen aikana odotettavissa oleva. 30 sekunnin aikana kerättyjen vakautettujen tietojen mukainen keskimääräinen vaste kirjataan arvona x O2minHC.

h)

FID-analysaattorin nollavaste tarkastetaan päästötestauksen aikana käytettävällä nollakaasulla. Jos 30 sekunnin ajalta kerättyjen vakautettujen tietojen mukainen keskimääräinen nollavaste on ±0,5 prosentin sisällä tämän kohdan alakohdassa e käytetystä vertailuarvosta, suoritetaan seuraava vaihe. Muussa tapauksessa menettely käynnistetään uudelleen alakohdassa d tarkoitetusta vaiheesta.

i)

Analysaattorin vaste tarkastetaan käyttäen vertailukaasua, jonka O2-pitoisuus on keskimääräinen testauksen aikana odotettavissa oleva. 30 sekunnin aikana kerättyjen vakautettujen tietojen mukainen keskimääräinen vaste kirjataan arvona x O2avgHC.

j)

FID-analysaattorin nollavaste tarkastetaan päästötestauksen aikana käytettävällä nollakaasulla. Jos 30 sekunnin ajalta kerättyjen vakautettujen tietojen mukainen keskimääräinen nollavaste on ±0,5 prosentin sisällä tämän kohdan alakohdassa e käytetystä vertailuarvosta, suoritetaan seuraava vaihe. Muussa tapauksessa menettely käynnistetään uudelleen alakohdassa d tarkoitetusta vaiheesta.

k)

Analysaattorin vaste tarkastetaan käyttäen vertailukaasua, jonka O2-pitoisuus on suurin testauksen aikana odotettavissa oleva. 30 sekunnin aikana kerättyjen vakautettujen tietojen mukainen keskimääräinen vaste kirjataan arvona x O2maxHC.

l)

FID-analysaattorin nollavaste tarkastetaan päästötestauksen aikana käytettävällä nollakaasulla. Jos 30 sekunnin ajalta kerättyjen vakautettujen tietojen mukainen keskimääräinen nollavaste on ±0,5 prosentin sisällä tämän kohdan alakohdassa e käytetystä vertailuarvosta, suoritetaan seuraava vaihe. Muussa tapauksessa menettely käynnistetään uudelleen alakohdassa d tarkoitetusta vaiheesta.

m)

Lasketaan arvon x O2maxHC ja sen vertailukaasun pitoisuuden prosentuaalinen ero. Lasketaan arvon x O2avgHC ja sen vertailukaasun pitoisuuden prosentuaalinen ero. Lasketaan arvon x O2minHC ja sen vertailukaasun pitoisuuden prosentuaalinen ero. Määritetään näiden kolmen laskelman suurin prosentuaalinen ero. Tulos on O2-interferenssi.

n)

Jos O2-interferenssi on ±3 prosentin sisällä, FID läpäisee O2-interferenssiverifioinnin. Muussa tapauksessa on suoritettava yksi tai useampia seuraavista toimenpiteistä puutteen korjaamiseksi:

i)

Toistetaan verifiointi sen selvittämiseksi, tapahtuiko menettelyn aikana virhe.

ii)

Valitaan sellaiset päästötestien nolla- ja vertailukaasut, joiden O2-pitoisuus on suurempi tai pienempi, ja toistetaan verifiointi.

iii)

Säädetään FID:n poltinilma-, polttoaine- ja näytevirtauksia. Jos näitä virtauksia säädetään THC:n mittaukseen käytettävällä FID-analysaattorilla, jotta O2-verifiointivaatimukset täyttyisivät, arvo RF CH4 on nollattava seuraavaa RF CH4-verifiointia varten. Säädön jälkeen toistetaan O2-interferenssiverifiointi ja määritetään arvo RF CH4.

iv)

Korjataan tai vaihdetaan FID-analysaattori ja toistetaan O2-interferenssiverifiointi.

8.1.10.3.   Metaaninerottimen penetraatio-osuudet

8.1.10.3.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Jos metaanin (CH4) mittaamiseen käytetään FID-analysaattoria ja metaaninerotinta (NMC), on määritettävä metaaninerottimen muunnostehokkuus metaanin (E CH4) ja etaanin (E C2H6) osalta. Nämä muunnostehokkuudet voidaan määrittää NMC:n muunnostehokkuuksien ja FID-analysaattorin vastetekijöiden yhdistelmänä sen mukaan, millaista NMC- ja FID-konfiguraatiota käytetään.

Verifiointi on tehtävä metaaninerottimen asentamisen jälkeen. Verifiointi on toistettava testausta edeltävien 185 päivän kuluessa sen varmistamiseksi, että erottimen katalyyttitoiminta ei ole heikentynyt.

8.1.10.3.2.   Mittausperiaatteet

Metaaninerotin on lämmitetty katalysaattori, joka poistaa pakokaasuvirrasta metaanittomat hiilivedyt ennen kuin FID-analysaattori mittaa jäljelle jääneen hiilivetypitoisuuden. Ihanteellisen metaaninerottimen metaanin muunnostehokkuus E CH4 [-] on 0 (eli metaanin penetraatio-osuus PF CH4 on 1,000), ja muunnostehokkuus kaikkien muiden hiilivetyjen osalta on 1,000, mitä edustaa etaanin muunnostehokkuus E C2H6 [-], jonka arvo on 1 (eli etaanin penetraatio-osuus PF C2H6 [-], jonka arvo on 0). Liitteen 4B lisäyksen A.7 tai A.8 päästölaskelmissa käytetään tämän kohdan mukaisesti mitattuja muunnostehokkuuden E CH4 ja E C2H6 arvoja NMC:n ihanteellisesta poikkeavan toiminnan ottamiseksi huomioon.

8.1.10.3.3.   Järjestelmävaatimukset

NMC:n muunnostehokkuudet eivät rajoitu tiettyyn toiminta-alueeseen. On kuitenkin suositeltavaa optimoida metaaninerotin säätämällä sen lämpötila niin, että saavutetaan arvot E CH4 < 0,15 ja E C2H6 > 0,98 (PF CH4 > 0,85 ja PF C2H6 < 0,02) kohdan 8.1.10.3.4 mukaisesti soveltuvin osin. Jos NMC:n lämpötilaa säätämällä ei saavuteta näitä arvoja, on suositeltavaa vaihtaa katalyyttimateriaali. Viimeisimpiä tämän kohdan mukaisesti määritettyjä muunnosarvoja käytetään HC-päästöjen laskennassa lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti soveltuvin osin.

8.1.10.3.4.   Menettely

Kaikki kohdissa 8.1.10.3.4.1, 8.1.10.3.4.2 ja 8.1.10.3.4.3 kuvaillut menettelyt ovat suositeltavia. Myös mittalaitteen valmistajan suosittelemia vaihtoehtoisia menetelmiä voidaan käyttää.

8.1.10.3.4.1.   Metaaninerottimella kalibroitava FID-analysaattori

Jos FID kalibroidaan aina metaaninerottimella (NMC) CH4:n mittausta varten, FID kohdistetaan NMC:llä käyttäen CH4-vertailukaasua. Kyseisen FID:n CH4-vastetekijän ja CH4-penetraatio-osuuden tulo RFPF CH4[NMC-FID] asetetaan arvoon 1,0 (eli tehokkuus E CH4 [-] asetetaan arvoon 0) kaikkia päästölaskelmia varten, ja yhdistetty etaanin (C2H6) vastetekijä ja penetraatio-osuus RFPFC2H6[NMC-FID] (ja tehokkuus E C2H6 [-]) määritetään seuraavasti:

a)

Sekä CH4-kaasuseos että C2H6-analyysikaasuseos valitaan niin, että kaasut täyttävät kohdan 9.5.1 vaatimukset. Valitaan sellainen CH4-pitoisuus FID:n kohdistamista varten päästötestauksen aikana ja sellainen C2H6-pitoisuus, joka vastaa odotettavissa olevaa NMHC:n suurinta pitoisuutta hiilivetystandardilla tai joka on yhtä suuri kuin THC-analysaattorin kohdistusarvo.

b)

Metaaninerotin käynnistetään, sitä käytetään ja se optimoidaan valmistajan ohjeiden mukaisesti, mahdollinen lämpötilaoptimointi mukaan luettuna.

c)

On varmistettava, että FID-analysaattori täyttää kaikki kohdan 8.1.10.1 vaatimukset.

d)

FID-analysaattoria käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti.

e)

FID kohdistetaan metaaninerottimen avulla käyttäen CH4-vertailukaasua. FID kohdistetaan hiililuvun C1 perusteella. Esimerkiksi jos vertailukaasun CH4-vertailuarvo on 100 μmol/mol, FID:n oikea vaste kyseiseen vertailukaasuun on 100 μmol/mol, koska hiiliatomeja on yksi CH4-molekyyliä kohden.

f)

C2H6-analyysikaasuseos syötetään virtaussuunnassa metaaninerottimen yläpuolelle.

g)

Analysaattorin vasteen annetaan vakautua. Vakautumisaikaan voi sisältyä metaaninerottimen huuhteluaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika.

h)

Samalla kun analysaattori mittaa vakaata pitoisuutta, kirjataan näytetiedot 30 sekunnin ajalta ja lasketaan kyseisten datapisteiden aritmeettinen keskiarvo.

i)

Keskiarvo jaetaan C2H6-vertailuarvolla, joka on muunnettu C1-pohjaiseksi. Tulos on C2H6.n yhdistetty vastetekijä ja penetraatio-osuus RFPF C2H6[NMC-FID], joka on yhtä kuin (1 - E C2H6 [-]). Tätä yhdistettyä vastetekijää ja penetraatio-osuutta sekä CH4-vastetekijän ja CH4-penetraatio-osuuden tuloa RFPF CH4[NMC-FID], joka asetetaan arvoon 1,0, käytetään päästölaskelmissa lisäyksen A.7 tai A.8 mukaisesti soveltuvin osin.

8.1.10.3.4.2.   Propaanilla NMC ohittaen kalibroitava FID-analysaattori

Jos FID-analysaattoria käytetään sellaisen NMC:n kanssa, joka kalibroidaan propaanilla (C3H8) NMC ohittaen, penetraatio-osuudet PF C2H6[NMC-FID] ja PF CH4[NMC-FID] määritetään seuraavasti:

a)

Valitaan CH4-kaasuseos ja C2H6-analyysikaasuseos, jotka ovat kohdan 9.5.1 vaatimusten mukaisia. CH4-pitoisuuden on vastattava odotettavissa olevaa suurinta pitoisuutta hiilivetystandardilla ja C2H6-pitoisuuden on vastattava odotettavissa olevaa suurinta kokonaishiilivetypitoisuutta (THC) hiilivetystandardilla tai THC-analysaattorin kohdistusarvoa.

b)

Metaaninerotin käynnistetään ja sitä käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti, mahdollinen lämpötilaoptimointi mukaan luettuna.

c)

On varmistettava, että FID-analysaattori täyttää kaikki kohdan 8.1.10.1 vaatimukset.

d)

FID-analysaattoria käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti.

e)

FID nollataan ja kohdistetaan samaan tapaan kuin päästötestauksen aikana FID kohdistetaan ohittaen metaaninerotin ja käyttäen C3H8-vertailukaasua. FID kohdistetaan hiililuvun C1 perusteella.

f)

C2H6-analyysikaasuseos syötetään virtaussuunnassa metaaninerottimen yläpuolelle samaan kohtaan kuin nollakaasu.

g)

Analysaattorin vasteen vakiintumiseen varataan aikaa. Vakautumisaikaan voi sisältyä metaaninerottimen huuhteluaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika.

h)

Samalla kun analysaattori mittaa vakaata pitoisuutta, kirjataan näytetiedot 30 sekunnin ajalta ja lasketaan kyseisten datapisteiden aritmeettinen keskiarvo.

i)

Virtausreittiä muutetaan niin, että metaaninerotin ohitetaan, C2H6-analyysikaasu syötetään ohitukseen, ja tämän kohdan alakohtien g–h toimenpiteet toistetaan.

j)

Metaaninerottimen läpi mitattu keskimääräinen C2H6-pitoisuus jaetaan metaaninerotin ohittaen mitatulla keskimääräisellä pitoisuudella. Tulos on C2H6.n penetraatio-osuus PF C2H6[NMC-FID], joka on yhtä kuin (1 - E C2H6 [-]). Tätä penetraatio-osuutta käytetään lisäyksen A.7 tai A.8 mukaisesti soveltuvin osin.

k)

Tämän kohdan alakohtien f–j vaiheet toistetaan niin, että käytetään CH4-analyysikaasuseosta C2H6:n sijasta. Tulos on CH4:n penetraatio-osuus PF CH4[NMC-FID], joka on yhtä kuin (1 - E CH4 [-]). Tätä penetraatio-osuutta käytetään lisäyksen A.7 tai A.8 mukaisesti soveltuvin osin.

8.1.10.3.4.3.   Metaanilla NMC ohittaen kalibroitava FID-analysaattori

Jos FID-analysaattoria käytetään sellaisen NMC:n kanssa, joka kalibroidaan metaanilla (CH4) NMC ohittaen, sen yhdistetty etaanin (C2H6) vastetekijä ja penetraatio-osuus RFPF C2H6[NMC-FID] sekä sen CH4-penetraatio-osuus PF CH4[NMC-FID] määritetään seuraavasti:

a)

Valitaan CH4- ja C2H6-analyysikaasuseokset, jotka ovat kohdan 9.5.1 vaatimusten mukaisia. CH4-pitoisuuden on vastattava odotettavissa olevaa suurinta pitoisuutta hiilivetystandardilla ja C2H6-pitoisuuden on vastattava odotettavissa olevaa suurinta kokonaishiilivetypitoisuutta (THC) hiilivetystandardilla tai THC-analysaattorin kohdistusarvoa.

b)

Metaaninerotin käynnistetään ja sitä käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti, mahdollinen lämpötilaoptimointi mukaan luettuna.

c)

On varmistettava, että FID-analysaattori täyttää kaikki kohdan 8.1.10.1 vaatimukset.

d)

FID-analysaattori käynnistetään ja sitä käytetään valmistajan ohjeiden mukaisesti.

e)

FID nollataan ja kohdistetaan samaan tapaan kuin päästötestauksen aikana FID kohdistetaan käyttäen CH4-vertailukaasua ja metaaninerotin ohittaen. FID kohdistetaan hiililuvun C1 perusteella. Esimerkiksi jos vertailukaasun metaanin vertailuarvo on 100 μmol/mol, FID:n oikea vaste kyseiseen vertailukaasuun on 100 μmol/mol, koska hiiliatomeja on yksi CH4-molekyyliä kohden.

f)

C2H6-analyysikaasuseos syötetään virtaussuunnassa metaaninerottimen yläpuolelle samaan kohtaan kuin nollakaasu.

g)

Analysaattorin vasteen vakiintumiseen varataan aikaa. Vakautumisaikaan voi sisältyä metaaninerottimen huuhteluaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika.

h)

Samalla kun analysaattori mittaa vakaata pitoisuutta, kirjataan näytetiedot 30 sekunnin ajalta. Näiden datapisteiden aritmeettinen keskiarvo lasketaan.

i)

Virtausreittiä muutetaan niin, että metaaninerotin ohitetaan, C2H6-analyysikaasu syötetään ohitukseen, ja tämän kohdan alakohtien g ja h toimenpiteet toistetaan.

j)

Metaaninerottimen läpi mitattu keskimääräinen C2H6-pitoisuus jaetaan keskimääräisellä pitoisuudella, joka on mitattu metaaninerotin ohittaen. Tulos on C2H6.n yhdistetty vastetekijä ja penetraatio-osuus RFPF C2H6[NMC-FID]. Tätä yhdistettyä vastetekijää ja penetraatio-osuutta käytetään lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti soveltuvin osin.

k)

Tämän kohdan alakohtien f–j vaiheet toistetaan niin, että käytetään CH4-analyysikaasuseosta C2H6:n sijasta. Tulos on CH4:n penetraatio-osuus PF CH4[NMC-FID]. Tätä penetraatio-osuutta käytetään lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti soveltuvin osin.

8.1.11.   NOx-mittaukset

8.1.11.1.   Kemiluminesenssianalysaattorin CO2- ja H2O-vaimennuksen verifiointi

8.1.11.1.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Jos NOx-mittauksessa käytetään kemiluminesenssianalysaattoria (CLD), H2O- ja CO2-vaimennuksen määrä on verifioitava analysaattorin alkuasennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen.

8.1.11.1.2.   Mittausperiaatteet

H2O ja CO2 voivat vaikuttaa negatiivisesti CLD:n NOx-vasteeseen törmäysvaimennuksen vuoksi, mikä estää kemiluminesenssireaktion, jota CLD käyttää NOx:n havaitsemiseen. Tällä menettelyllä ja kohdassa 8.1.11.2.3 esitetyillä laskelmilla määritetään vaimennus ja skaalataan vaimennustulokset päästötestauksen aikana odotettavissa olevan H2O:n suurimman mooliosuuden ja CO2:n suurimman pitoisuuden mukaan. Jos CLD-analysaattorissa käytetään vaimennuksen kompensaatioalgoritmeja, joissa hyödynnetään H2O- ja/tai CO2-mittalaitteita, vaimennus on arvioitava näiden laitteiden ollessa toiminnassa ja kompensaatioalgoritmeja soveltaen.

8.1.11.1.3.   Järjestelmävaatimukset

Laimennetun pakokaasun mittauksessa CLD-analysaattorin yhdistetty H2O- ja CO2-vaimennus saa olla enintään ±2 prosenttia. Raakapakokaasun mittauksessa CLD-analysaattorin yhdistetty H2O- ja CO2-vaimennus saa olla enintään ±2 prosenttia. Yhdistetty vaimennus on kohdan 8.1.11.1.4 mukaisesti määritetyn CO2-vaimennuksen ja 8.1.11.1.5 kohdan mukaisesti määritetyn H2O-vaimennuksen summa. Jos nämä vaatimukset eivät täyty, ongelma on ratkaistava korjaamalla tai vaihtamalla analysaattori. Ennen päästötestien aloittamista on verifioitava, että analysaattorin asianmukainen toiminta on saatu palautettua korjaavilla toimenpiteillä.

8.1.11.1.4.   CO2-vaimennuksen verifiointimenettely

CO2-vaimennuksen määrityksessä voidaan käyttää seuraavassa kuvailtavaa menetelmää tai mittalaitteen valmistajan suosittelemaa menetelmää, jossa käytetään kaasunjakajaa, joka sekoittaa kahdesta kaasusta koostuvat vertailukaasut laimennusaineena käytettävään nollakaasuun ja joka on kohdassa 9.4.5.6 esitettyjen vaatimusten mukainen. Voidaan myös laatia muunlainen menetelmä hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

a)

Tarpeelliset liitännät on tehtävä käyttäen PTFE:stä tai ruostumattomasta teräksestä valmistettuja putkia.

b)

Kaasunjakajan on oltava sellainen, että vertailukaasua ja laimennuskaasua sekoittuu toisiinsa lähes yhtä suuret määrät.

c)

Jos CLD-analysaattorissa on toimintamoodi, jossa laite havaitsee NOx:n kokonaismäärän sijaan vain NO:n, analysaattoria on käytettävä pelkän NO:n havaitsevassa moodissa.

d)

Verifioionnissa käytetään CO2-vertailukaasua, joka on kohdan 9.5.1 vaatimusten mukaista ja jonka pitoisuus on noin kaksi kertaa päästötestauksen aikana odotettavissa oleva CO2:n enimmäispitoisuus.

e)

Verifioinnissa käytetään NO-vertailukaasua, joka on kohdan 9.5.1 vaatimusten mukaista ja jonka pitoisuus on noin kaksi kertaa päästötestauksen aikana odotettavissa oleva NO:n enimmäispitoisuus. Suurempaa pitoisuutta voidaan käyttää mittalaitteen valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti verifioinnin täsmällisyyden varmistamiseksi, jos odotettavissa oleva NO-pitoisuus on alhaisempi kuin mittalaitteen valmistajan verifiointia varten suosittelema vähimmäisalue.

f)

CL-analysaattori nollataan ja kohdistetaan. CLD-analysaattori kohdistetaan tämän kohdan alakohdan e mukaisella NO-vertailukaasulla kaasunjakajan kautta. NO-vertailukaasu kytketään kaasunjakajan vertailukaasuaukkoon. Kaasunjakajan laimennuskaasuaukkoon kytketään nollakaasu. Käytetään tämän kohdan alakohdan b mukaista nimellistä sekoitussuhdetta. CLD-analysaattori kohdistetaan kaasunjakajan ulostulon NO-pitoisuudella. Tarvittaessa sovelletaan kaasun ominaisuuksien mukaisia korjauksia tarkan kaasujaon aikaansaamiseksi.

g)

CO2-vertailukaasu kytketään kaasunjakajan vertailukaasuaukkoon.

h)

NO-vertailukaasu kytketään kaasunjakajan laimennuskaasuaukkoon.

i)

Kaasunjakajan ulostulo vakautetaan samalla kun kaasunjakajan läpi ohjataan NO:ta and CO2:ta. Määritetään kaasunjakajan ulostulon CO2-pitoisuus soveltaen tarvittaessa kaasun ominaisuuksien mukaisia korjauksia tarkan kaasujaon aikaansaamiseksi Tämä pitoisuus x CO2act kirjataan ja sitä käytetään kohdan 8.1.11.2.3 mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa. Kaasunjakajan sijaan voidaan käyttää muuta yksinkertaista kaasunsekoituslaitetta. Siinä tapauksessa on käytettävä analysaattoria CO2-pitoisuuden määrittämiseksi. Jos käytetään NDIR-analysaattoria yhdessä yksinkertaisen kaasunsekoituslaitteen kanssa, sen on täytettävä tässä jaksossa esitetyt vaatimukset ja se on kohdistettava tämän kohdan alakohdassa d tarkoitetulla CO2-vertailukaasulla. NDIR-analysaattorin lineaarisuus on tarkastettava koko mittausalueelta CO2-pitoisuuteen saakka, joka on kaksi kertaa päästötestauksen aikana odotettavissa oleva enimmäispitoisuus.

j)

NO-pitoisuus mitataan virtaussuunnassa kaasunjakajan alapuolelta CLD-analysaattorilla. Analysaattorin vasteen vakiintumiseen varataan aikaa. Vakiintumisaikaan voi sisältyä siirtolinjan huuhteluaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika. Analysaattorin mitatessa näytteen pitoisuutta, sen antamat tulokset kirjataan 30 sekunnin ajalta. Näiden tietojen perusteella lasketaan aritmeettinen keskimääräinen pitoisuus x NOmeas, ja arvo kirjataan ja sitä käytetään kohdan 8.1.11.2.3 mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa.

k)

Todellinen NO-pitoisuus x NOact kaasunjakajan ulostulossa lasketaan vertailukaasun pitoisuuksien ja arvon x CO2act perusteella yhtälön (8-5) mukaisesti. Laskettua arvoa käytetään vaimennuksen verifiointilaskelmissa yhtälössä (8-4).

l)

Tämän jakson kohtien 8.1.11.1.4 ja 8.1.11.1.5 mukaisesti kirjattuja arvoja käytetään kohdan 8.1.11.2.3 mukaisissa vaimennuslaskelmissa.

8.1.11.1.5.   H2O-vaimennuksen verifiointimenettely

H2O-vaimennuksen määrityksessä voidaan käyttää seuraavassa kuvailtavaa menetelmää tai mittalaitteen valmistajan suosittelemaa menetelmää. Voidaan myös laatia muunlainen menetelmä hyvän teknisen käytännön mukaisesti

a)

Tarpeelliset liitännät on tehtävä käyttäen PTFE:stä tai ruostumattomasta teräksestä valmistettuja putkia.

b)

Jos CLD-analysaattorissa on toimintamoodi, jossa laite havaitsee NOx:n kokonaismäärän sijaan vain NO:n, analysaattoria on käytettävä pelkän NO:n havaitsevassa moodissa.

c)

Verifioinnissa käytetään NO-vertailukaasua, joka on kohdan 9.5.1 vaatimusten mukaista ja jonka pitoisuus on lähellä päästötestauksen aikana odotettavissa olevaa NO:n enimmäispitoisuutta. Suurempaa pitoisuutta voidaan käyttää mittalaitteen valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti verifioinnin täsmällisyyden varmistamiseksi, jos odotettavissa oleva NO-pitoisuus on alhaisempi kuin mittalaitteen valmistajan verifiointia varten suosittelema vähimmäisalue.

d)

CLD-analysaattori nollataan ja kohdistetaan. CLD-analysaattori kohdistetaan tämän kohdan alakohdassa c tarkoitetulla vertailukaasulla. Vertailukaasun pitoisuus kirjataan arvona x NOdry, ja sitä käytetään kohdan 8.1.11.2.3 mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa.

e)

NO-vertailukaasu kostutetaan kuplittamalla se tislatun veden lävitse suljetussa astiassa. Jos kostutettua NO-vertailukaasunäytettä ei ohjata näytteenkuivaimen lävitse, astian lämpötilaa säädetään niin, että muodostuu H2O-taso, joka on suunnilleen niin korkea kuin korkein testauksen aikana odotettavissa oleva H2O:n mooliosuus. Jos kostutettua NO-vertailukaasunäytettä ei ohjata näytteenkuivaimen lävitse, mitattu H2O-vaimennus skaalataan kohdan 8.1.11.2.3 mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa korkeimpaan testauksen aikana odotettavissa olevaan H2O:n mooliosuuteen. Jos kostutettu NO-vertailukaasunäyte ohjataan kuivaimen lävitse tätä verifiointitestiä varten, astian lämpötilaa säädetään niin, että muodostuu H2O-taso, joka on vähintään niin korkea kuin kohdassa 9.3.2.3.1 määritetty taso. Siinä tapauksessa mitattua H2O-vaimennusta ei skaalata kohdan 8.1.11.2.3 mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa.

f)

Kostutettu NO-testikaasu syötetään näytteenottojärjestelmään. Se voidaan syöttää päästötesteissä käytettävän näytteenkuivaimen ylä- tai alapuolelle. Syöttökohdan mukaan valitaan soveltuva laskentamenetelmä alakohdasta e. On huomattava, että näytteenkuivaimen on läpäistävä kohdan 8.1.8.5.8 mukainen verifiointitarkastus.

g)

Mitataan H2O:n mooliosuus kostutetussa NO-vertailukaasussa. Jos käytetään näytteenkuivainta, H2O:n mooliosuus kostutetussa NO-vertailukaasussa, x H2Omeas, mitataan virtaussuunnassa näytteenkuivaimen alapuolelta. On suositeltavaa, että x H2Omeas mitataan mahdollisimman läheltä CLD-analysaattorin sisääntuloa. Arvo x H2Omeas voidaan laskea kastepisteen T dew ja absoluuttisen paineen p total mittausten perusteella.

h)

Hyvän teknisen käytännön mukaisesti on ehkäistävä veden tiivistyminen siirtolinjoissa, yhteissä tai venttiileissä arvon x H2Omeas mittauskohdan ja analysaattorin välillä. Järjestelmä on suositeltavaa suunnitella niin, että siirtolinjojen, yhteiden ja venttiilien seinämien lämpötilat kohdasta, jossa x H2Omeas mitataan, analysaattoriin saakka ovat vähintään 5 °C korkeammat kuin näytekaasun kastepiste kyseisessä kohdassa.

i)

Kostutetun NO-vertailukaasun pitoisuus mitataan CLD-analysaattorilla. Analysaattorin vasteen vakiintumiseen varataan aikaa. Vakiintumisaikaan voi sisältyä siirtolinjan huuhteluaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika. Analysaattorin mitatessa näytteen pitoisuutta, sen antamat tulokset kirjataan 30 sekunnin ajalta. Näiden tietojen perusteella lasketaan aritmeettinen keskimääräinen pitoisuus x NOwet, arvo kirjataan ja sitä käytetään kohdan 8.1.11.2.3 mukaisissa vaimennuksen verifiointilaskelmissa.

8.1.11.2.   CLD:n vaimennuksen verifiointilaskelmat

Kemiluminesenssianalysaattorin (CLD) vaimennustarkastukseen liittyvät laskelmat on tehtävä tämän kohdan mukaisesti.

8.1.11.2.1.   Testauksen aikana odotettavissa oleva veden määrä

Suurin päästötestauksen aikana odotettavissa oleva veden mooliosuus x H2Oexp on arvioitava. Arviointi tehdään kohdasta, jossa kostutettu NO-vertailukaasu syötettiin kohdan 8.1.11.1.5 alakohdan f mukaisesti. Veden suurinta odotettavissa olevaa mooliosuutta arvioitaessa on otettava huomioon paloilman, polttoaineen palamistuotteiden ja (mahdollisen) laimennusilman suurin odotettavissa oleva vesipitoisuus. Jos kostutettu NO-vertailukaasu syötetään näytteenottojärjestelmään verifiointitestin aikana virtaussuunnassa näytteenkuivaimen yläpuolelle, suurinta odotettavissa olevaa veden mooliosuutta ei tarvitse arvioida, ja arvo x H2Oexp asetetaan samaksi kuin x H2Omeas.

8.1.11.2.2.   Testauksen aikana odotettavissa oleva CO2:n määrä

Suurin testauksen aikana odotettavissa oleva CO2:n määrä x CO2exp on arvioitava. Arviointi tehdään näytteenottojärjestelmän siitä kohdasta, jossa sekoitetut NO- ja CO2-vertailukaasut syötetään järjestelmään kohdan 8.1.11.1.4 alakohdan j mukaisesti. Suurinta odotettavissa olevaa CO2-pitoisuutta arvioitaessa on otettava huomioon polttoaineen palamistuotteiden ja laimennusilman suurin odotettavissa oleva CO2-pitoisuus.

8.1.11.2.3.   Yhdistetyt H2O- ja CO2-vaimennuslaskelmat

Yhdistetty H2O- ja CO2-vaimennus lasketaan seuraavasti:

Formula

(8-4)

jossa:

quench

=

CLD:n vaimennuksen määrä

x NOdry

=

virtaussuunnassa kuplituslaitteen yläpuolelta mitattu NO-pitoisuus (kohdan 8.1.11.1.5 alakohta d)

x NOwet

=

virtaussuunnassa kuplituslaitteen alapuolelta mitattu NO-pitoisuus (kohdan 8.1.11.1.5 alakohta i)

x H2Oexp

=

suurin päästötestauksen aikana odotettavissa oleva veden mooliosuus (kohta 8.1.11.2.1)

x H2Omeas

=

vaimennusverifioinnin aikana mitattu veden mooliosuus (kohdan 8.1.11.1.5 alakohta g)

x NOmeas

=

mitattu NO-pitoisuus, kun NO-vertailukaasu sekoitetaan CO2-vertailukaasun kanssa (kohdan 8.1.11.1.4 alakohta j)

x NOact

=

todellinen NO-pitoisuus, kun NO-vertailukaasu sekoitetaan CO2-vertailukaasun kanssa (kohdan 8.1.11.1.4 alakohta k ja yhtälö (8-5))

x CO2exp

=

suurin päästötestauksen aikana odotettavissa oleva CO2-pitoisuus (kohta 8.1.11.2.2)

x CO2act

=

todellinen CO2-pitoisuus, kun NO-vertailukaasu sekoitetaan CO2-vertailukaasun kanssa (kohdan 8.1.11.1.4 alakohta i)

Formula

(8-5)

jossa:

x NOspan

=

kaasunjakajaan syötettävän NO-vertailukaasun pitoisuus (kohdan 8.1.11.1.4 alakohta e)

x CO2span

=

kaasunjakajaan syötettävän CO2-vertailukaasun pitoisuus (kohdan 8.1.11.1.4 alakohta d)

8.1.11.3.   NDUV-analysaattorin HC- ja H2O-interferenssiverifiointi

8.1.11.3.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Jos NOx mitataan käyttäen ei-dipersoivaa ultraviolettianalysaattoria (NDUV), H2O- ja hiilivetyinterferenssin määrä on verifioitava analysaattorin alkuasennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen.

8.1.11.3.2.   Mittausperiaatteet

Hiilivedyt ja H2O voivat aiheuttaa positiivista interferenssiä NDUV-analysaattorissa antamalla vasteen, joka on samanlainen kuin NOx:lla. Jos NDUV-analysaattorissa käytetään kompensaatioalgoritmeja, joissa hyödynnetään muiden kaasujen mittauksia tämän interferenssin todentamista varten, tällaiset mittaukset on tehtävä samanaikaisesti, jotta algoritmeja testataan analysaattorin interferenssin todentamisen aikana.

8.1.11.3.3.   Järjestelmävaatimukset

NOx:n NDUV-analysaattorin yhdistetyn H2O- ja HC-interferenssin on oltava ±2 prosentin sisällä keskimääräisestä NOx-pitoisuudesta.

8.1.11.3.4.   Menettely

Interferenssiverifiointi tehdään seuraavasti:

a)

NOx:n NDUV-analysaattori käynnistetään, nollataan ja kohdistetaan ja sitä käytetään laitteen valmistajan ohjeiden mukaisesti.

b)

On suositeltavaa käyttää moottorin pakokaasuja tämän verifioinnin tekemiseen. Pakokaasun NOx-pitoisuuden määrittämiseen on käytettävä kohdan 9.4 vaatimusten mukaista CLD-analysaattoria. CLD:n vastetta käytetään viitearvona. Myös pakokaasun HC on mitattava kohdan 9.4 vaatimusten mukaisella FID-analysaattorilla. FID:n vastetta käytetään hiilivedyn viitearvona.

c)

NDUV-analysaattoriin ohjataan moottorin pakokaasua ennen näytteen kuivainta, jos sitä käytetään testauksen aikana.

d)

Analysaattorin vasteen vakiintumiseen varataan aikaa. Vakiintumisaikaan voi sisältyä siirtolinjan huuhteluaika ja analysaattorin vasteen vaatima aika.

e)

Samalla kun kaikki analysaattorit mittaavat näytteen pitoisuutta, kirjataan näytetiedot 30 sekunnin ajalta ja lasketaan kolmen analysaattorin aritmeettinen keskiarvo.

f)

CLD:n keskiarvo vähennetään NDUV:n keskiarvosta.

g)

Erotus kerrotaan odotetun keskimääräisen HC-pitoisuuden ja verifioinnin aikana mitatun HC-pitoisuuden välisellä suhteella. Analysaattori läpäisee tämän kohdan mukaisen interferenssiverifioinnin, jos tämä tulos on ±2 prosentin sisällä standardin mukaisesti odotettavissa olevasta NOx-pitoisuudesta.

Formula

(8-6)

jossa:

Formula

=

keskimääräinen NOx-pitoisuus CLD:llä mitattuna [μmol/mol] tai [ppm]

Formula

=

keskimääräinen NOx-pitoisuus NDUV:llä mitattuna [μmol/mol] tai [ppm]

Formula

=

keskimääräinen HC-pitoisuus [μmol/mol] tai [ppm]

Formula

=

standardin mukaisesti odotettavissa oleva keskimääräinen HC-pitoisuus [μmol/mol] tai [ppm]

Formula

=

standardin mukaisesti odotettavissa oleva keskimääräinen NOx-pitoisuus [μmol/mol] tai [ppm]

8.1.11.3.5.   Jäähdytyskylpyä (jäähdytintä) koskevat vaatimukset

On osoitettava, että suurimmalla oletetulla vesihöyrypitoisuudella H m vedenpoistotekniikka pitää CLD:n kosteuden tasolla ≤ 5 g vettä/kg kuivaa ilmaa (tai noin 0,8 tilavuusprosenttia H2O:ta), mikä vastaa 100-prosenttista suhteellista kosteutta lämpötilassa 3,9 °C ja paineessa 101,3 kPa. Tämä kosteusvaatimus vastaa myös noin 25-prosenttista suhteellista kosteutta lämpötilassa 25 °C ja paineessa 101,3 kPa. Tämä voidaan osoittaa mittaamalla lämpötila termisen kosteudenpoistimen ulostuloaukolla tai mittaamalla kosteus pisteessä, joka on virtaussuunnassa välittömästi ennen CLD:tä.

8.1.11.4.   Jäähdytyskylvyn (jäähdyttimen) NO2-penetraatio

8.1.11.4.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Tämä jäähdytyskylvyn NO2-penetraation verifiointi on suoritettava, jos näytteen kuivaamiseen käytetään jäähdytyskylpyä (jäähdytintä), joka sijaitsee virtaussuunnassa NOx:n mittauslaitteen yläpuolella, mutta jäähdytyskylvyn yläpuolella ei käytetä NO2–NO-muunninta. Verifiointi on tehtävä alkuasennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen.

8.1.11.4.2.   Mittausperiaatteet

Jäähdytyskylvyllä poistetaan vettä, joka muutoin aiheuttaisi NOx-mittaukseen interferenssiä. Nestemäinen vesi, jota jää väärin suunniteltuun jäähdytyskylpyyn, voi kuitenkin poistaa näytteestä NO2:ta. Jäähdytyskylpy ilman virtaussuunnassa sen yläpuolella olevaa NO2–NO-muunninta voi siksi poistaa näytteestä NO2:ta ennen NOx-mittausta.

8.1.11.4.3.   Järjestelmävaatimukset

Jäähdyttimen olisi mahdollistettava NO2:n kokonaismäärän mittaaminen vähintään 95 prosenttisesti NO2:n odotetulla enimmäispitoisuudella.

8.1.11.4.4.   Menettely

Jäähdyttimen suorituskyky on verifioitava seuraavalla menettelyllä:

a)

Mittalaiteasetukset. Analysaattoreita ja jäähdyttimiä on käytettävä valmistajan asennus- ja käyttöohjeiden mukaisesti. Analysaattoria ja jäähdytintä on säädettävä tarpeen mukaan suorituskyvyn optimoimiseksi.

b)

Laiteasetukset ja tiedonkeruu

i)

NOx-kaasuanalysaattorit nollataan ja kohdistetaan samaan tapaan kuin ennen päästötestausta.

ii)

Valitaan NO2-kalibrointikaasu (täytekaasuna kuiva ilma) jonka NO2-pitoisuus on lähellä suurinta testauksen aikana odotettavissa olevaa pitoisuutta. Suurempaa pitoisuutta voidaan käyttää mittalaitteen valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti verifioinnin täsmällisyyden varmistamiseksi, jos odotettavissa oleva NO2-pitoisuus on alhaisempi kuin mittalaitteen valmistajan verifiointia varten suosittelema vähimmäisalue.

iii)

Kalibrointikaasu ylivuodatetaan näytteenottojärjestelmän näytteenottimelta tai ylivuotoyhteestä. NOx:n kokonaisvasteen annetaan vakautua ottaen huomioon vain siirtoviipeet ja mittalitteiden vaste.

iv)

Lasketaan 30 sekunnin aikana kirjattujen NOx:n kokonaistietojen keskiarvo ja kirjataan se arvona x NOxref.

v)

Suljetaan NO2-kalibrointikaasun virtaus.

vi)

Sitten näyttenottojärjestelmä kyllästetään johtamalla kastepistegeneraattorin tuotos, joka on säädetty kastepisteeseen 50 °C, näytteenottojärjestelmän näytteenottimeen tai ylivuotoyhteeseen. Kastepistegeneraattorin tuotoksesta otetaan näytteitä näytteenottojärjestelmän ja jäähdyttimen kautta vähintään 10 minuutin ajan kunnes jäähdyttimen voidaan odottaa poistavan vettä tasaisesti.

vii)

Järjestelmä kytketään välittömästi tilaan, jossa ylivuotaa NO2-kalibrointikaasua, jota käytettiin arvon x NOxref määrittämiseen. NOx:n kokonaisvasteen annetaan vakautua ottaen huomioon vain siirtoviipeet ja mittalaitteiden vaste. Lasketaan 30 sekunnin aikana kirjattujen NOx:n kokonaistietojen keskiarvo ja kirjataan se arvona x NOxmeas.

viii)

Arvo x NOxmeas korjataan arvoksi x NOxdry jäähdyttimen läpi virranneen jäännösvesihöyryn perusteella jäähdyttimen ulostulolämpötilassa ja -paineessa.

c)

Suorituskyvyn arviointi. Jos x NOxdry on vähemmän kuin 95 prosenttia arvosta x NOxref, jäähdytin on korjattava tai vaihdettava.

8.1.11.5.   NO2–NO-muunnoksen verifiointi

8.1.11.5.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Jos käytetään analysaattoria, joka mittaa vain NO:ta NOx:n määrittämiseksi, on käytettävä NO2–NO-muunninta virtaussuunnassa analysaattorin yläpuolella. Verifiointi on tehtävä muuntimen asennuksen ja merkittävien kunnossapitotöiden jälkeen sekä 35 päivän aikana ennen päästötestiä. Verifiointi on toistettava tällä tiheydellä sen todentamiseksi, että NO2–NO-muuntimen katalyyttitoiminta ei ole heikentynyt.

8.1.11.5.2.   Mittausperiaatteet

NO2–NO-muuntimen ansiosta analysaattorilla, joka mittaa vain NO-pitoisuutta, voidaan määrittää NOx-kokonaispitoisuus, kun NO2 muunnetaan NO:ksi.

8.1.11.5.3.   Järjestelmävaatimukset

NO2–NO-muuntimen on mahdollistettava NO2:n kokonaismäärän mittaaminen vähintään 95 prosenttisesti NO2:n odotettavissa olevalla enimmäispitoisuudella.

8.1.11.5.4.   Menettely

NO2–NO-muuntimen suorituskyvyn verifioimiseksi on sovellettava seuraavaa menettelyä:

a)

Laitteiston asetukset tehdään analysaattorin ja NO2–NO-muuntimen valmistajan asennus- ja käyttöohjeiden mukaisesti. Analysaattori ja muunnin säädetään tarpeen mukaan suorituskyvyn optimoimiseksi.

b)

Otsonointilaitteen sisääntulo kytketään nollailma- tai happilähteeseen ja ulostulo 3-haaraisen t-kappaleen yhteen haaraan. Toiseen haaraan kytketään NO-vertailukaasu ja kolmanteen NO2–NO-muuntimen sisääntulo.

c)

Tarkastus suoritetaan seuraavasti:

i)

Otsonointilaitteen ilma suljetaan, virta katkaistaan ja NO2–NO-muunnin asetetaan ohituskäytölle (eli NO-käytölle). Laitteiston annetaan vakautua ottaen huomioon vain siirtoviipeet ja mittalaitteiden vaste.

ii)

NO- ja nollakaasuvirrat säädetään niin, että NO-pitoisuus analysaattorilla on lähellä testauksen aikana odotettavissa olevaa suurinta NOx-kokonaispitoisuutta. Kaasuseoksen NO2-pitoisuuden on oltava pienempi kuin 5 prosenttia NO-pitoisuudesta. NO-pitoisuus kirjataan niin, että lasketaan keskiarvo analysaattorin näytetiedoista 30 sekunnin ajalta ja kirjataan saatu tulos arvona x NOref. Suurempaa pitoisuutta voidaan käyttää mittalaitteen valmistajan suositusten ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti verifioinnin täsmällisyyden varmistamiseksi, jos odotettavissa oleva NO-pitoisuus on alhaisempi kuin mittalaitteen valmistajan verifiointia varten suosittelema vähimmäisalue.

iii)

Otsonointilaitteen O2-syöttö kytketään toimintaan ja O2-virtaus säädetään niin, että analysaattorin osoittama NO-pitoisuus on noin 10 prosenttia pienempi kuin arvo x NOref. NO-pitoisuus kirjataan niin, että lasketaan keskiarvo analysaattorin näytetiedoista 30 sekunnin ajalta ja kirjataan saatu tulos arvona x NO+O2mix.

iv)

Otsonointilaite kytketään toimintaan ja otsonintuotanto säädetään niin, että analysaattorilla mitattu NO-pitoisuus on noin 20 prosenttia arvosta x NOref ja reagoimattoman NO:n määrä pysyy vähintään 10 prosentissa. NO-pitoisuus kirjataan niin, että lasketaan keskiarvo analysaattorin näytetiedoista 30 sekunnin ajalta ja kirjataan saatu tulos arvona x NOmeas.

v)

Kytketään NOx-analysaattori NOx-toimintaan ja mitataan NOx:n kokonaispitoisuus. NOx-pitoisuus kirjataan niin, että lasketaan keskiarvo analysaattorin näytetiedoista 30 sekunnin ajalta ja kirjataan saatu tulos arvona x NOxmeas.

vi)

Kytketään otsonaattori pois toiminnasta, mutta annetaan kaasun virrata järjestelmän lävitse. NOx-analysaattori ilmaisee NOx:n määrän seoksessa NO + O2. NOx-pitoisuus kirjataan niin, että lasketaan keskiarvo analysaattorin näytetiedoista 30 sekunnin ajalta ja kirjataan saatu tulos arvona x NOx+O2mix.

vii)

Katkaistaan O2-syöttö. NOx-analysaattori ilmaisee NOx:n määrän alkuperäisessä NO/N2-seoksessa. NOx-pitoisuus kirjataan niin, että lasketaan keskiarvo analysaattorin näytetiedoista 30 sekunnin ajalta ja kirjataan saatu tulos arvona x NOxref. Tämä arvo saa olla enintään 5 prosenttia suurempi kuin arvo x NOref.

d)

Suorituskyvyn arviointi. NOx-muuntimen tehokkuus (efficiency) lasketaan sijoittamalla saadut pitoisuudet seuraavaan yhtälöön:

Formula

(8-7)

e)

Jos tulos on alle 95 prosenttia, NO2–NO-muunnin on korjattava tai vaihdettava.

8.1.12.   Hiukkasmittaukset

8.1.12.1.   Hiukkasvaa’an ja punnitusprosessin verifioinnit

8.1.12.1.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Tässä kohdassa kuvaillaan seuraavat kolme verifiointimenettelyä:

a)

hiukkasvaa’an suorituskyvyn itsenäinen verifiointi 370 päivän aikana ennen minkään suodattimen punnitsemista;

b)

vaa’an nollaus ja kohdistus 12 tunnin kuluessa ennen minkään suodattimen punnitsemista;

c)

sen verifiointi, että vertailusuodattimien massan määritys ennen suodattimien punnitsemista ja sen jälkeen on vaaditun toleranssin rajoissa.

8.1.12.1.2.   Itsenäinen verifiointi

Vaa’an valmistajan (tai valmistajan hyväksymän edustajan) on verifioitava vaa’an suorituskyky 370 päivän aikana ennen testausta kansainvälisten tarkastusmenettelyiden mukaisesti.

8.1.12.1.3.   Nollaus ja kohdistus

Vaa’an suorituskyky on verifioitava nollaamalla ja kohdistamalla se ainakin yhdellä kalibrointipainolla. Kaikkien verifioinnissa käytettävien painojen on täytettävä kohdan 9.5.2 vaatimukset. Sekä käsikäyttöistä että automatisoitua menettelyä voidaan käyttää seuraavasti:

a)

Käsikäyttöisessä menettelyssä vaaka nollataan ja kohdistetaan vähintään yhdellä kalibrointipainolla. Jos hiukkasmittausten tarkkuuden ja täsmällisyyden parantamiseksi tavallisesti lasketaan toistettujen punnitusmenettelyjen keskiarvot, samaa menettelyä on sovellettava vaa’an suorituskyvyn verifioinnissa.

b)

Automaattisessa menettelyssä käytetään sisäisiä kalibrointipainoja automatisoidusti vaa’an suorituskyvyn verifioimiseksi. Sisäisten kalibrointipainojen on täytettävä kohdassa 9.5.2 esitetyt vaatimukset.

8.1.12.1.4.   Vertailunäytteen punnitseminen

Kaikki punnituksen aikana saadut massalukemat on verifioitava punnitsemalla vertailunäytteenottovälineitä (esim. suodattimia) ennen punnitusjaksoa ja sen jälkeen. Punnitusjakso voi olla niin lyhyt kuin halutaan, mutta se ei saa olla pidempi kuin 80 tuntia. Jakso voi sisältää sekä testiä edeltäviä että testin jälkeisiä massalukemia. Kutakin vertailunäytteenottovälinettä koskevien perättäisten massamääritysten on annettava tulokseksi sama arvo, joka on ±10 μg:n tai ±10 prosentin rajoissa odotettavissa olevasta kokonaishiukkasmassasta sen mukaan, kumpi toleranssi on suurempi. Jos perättäiset hiukkasnäytteenottosuodattimien punnitukset eivät ole tämän kriteerin mukaisia, kaikki yksittäiset testisuodattimien massalukemat, jotka on saatu vertailusuodattimien perättäisten massamääritysten välisenä aikana, on mitätöitävä. Nämä suodattimet voidaan punnita uudelleen toisen punnitusjakson aikana. Jos suodatin mitätöidään testin jälkeen, kyseinen testiaikaväli on mitätön. Verifiointi tehdään seuraavasti:

a)

Vähintään kahta käyttämätöntä hiukkasnäytteenottovälinettä säilytetään hiukkasmittauksen vakautusympäristössä. Niitä käytetään vertailuvälineinä. Samaa materiaalia olevia ja saman kokoisia käyttämättömiä suodattimia valitaan käytettäviksi vertailuvälineinä.

b)

Vertailuvälineet vakautetaan hiukkasmittausten vakautusympäristössä. Vertailuvälineiden katsotaan vakautuneen, jos ne ovat olleet vakautusympäristössä vähintään 30 minuutin ajan ja vakautusympäristö on ollut kohdan 9.3.4.4 vaatimusten mukaisessa tilassa vähintään edeltäneiden 60 minuutin ajan.

c)

Vaakaa käytetään useita kertoja vertailunäytteen punnitsemiseen kirjaamatta tuloksia.

d)

Vaaka nollataan ja kohdistetaan. Vaa’alle asetetaan testimassa (esim. kalibrointipaino). Testimassa poistetaan vaa’alta ja varmistetaan, että vaaka palaa hyväksyttävään nolla-asentoon normaalin vakautumisajan kuluessa.

e)

Kukin vertailuväline (esim. suodatin) punnitaan ja sen massa kirjataan. Jos vertailuvälineiden (esim. suodattimien) massalukemien tarkkuuden ja täsmällisyyden parantamiseksi tavallisesti lasketaan toistettujen punnitusmenettelyjen keskiarvot, samaa menettelyä on sovellettava vertailuvälineiden massojen keskiarvojen mittaamiseksi.

f)

Punnitusympäristön kastepiste, lämpötila ja ilmanpaine kirjataan.

g)

Kirjattuja ympäristöolosuhteita käytetään tulosten kelluvuuskorjauksen tekemiseksi kohdan 8.1.12.2 mukaisesti. Kaikkien vertailuvälineiden kelluvuuskorjatut massat kirjataan.

h)

Kunkin vertailuvälineen (esim. suodattimen) kelluvuuskorjattu massa vähennetään sen aikaisemmin mitatusta ja kirjatusta kelluvuuskorjatusta massasta.

i)

Jos jonkin vertailusuodattimen havaittu massa vaihtelee tässä kohdassa sallittua enemmän, kaikki hiukkasmassamääritykset, jotka on tehty vertailuvälineen edellisen hyväksyttävän massavalidoinnin jälkeen, on mitätöitävä. Vertailuhiukkassuodattimet voidaan hylätä, jos vain yhden suodattimen massa on muuttunut sallittua enemmän ja kyseisen suodattimen massan muutokselle voidaan pitävästi osoittaa erityinen syy, joka ei ole vaikuttanut muihin prosessissa käytettävin suodattimiin. Tällöin validointi voidaan katsoa hyväksyttäväksi. Tässä tapauksessa kontaminoitunutta vertailuvälinettä ei oteta huomioon, kun määritetään vastaavuutta tämän kohdan alakohdan j vaatimusten kanssa, vaan kyseinen vertailusuodatin hylätään ja vaihdetaan.

j)

Jos jokin vertailumassoista vaihtelee tässä kohdassa 8.1.12.1.4 sallittua enemmän, kaikki hiukkastulokset, jotka saatiin vertailumassojen kahden määrityksen välisenä aikana, on mitätöitävä. Jos hiukkasmittauksen vertailunäytteenottoväline hylätään tämän kohdan alakohdan i mukaisesti, ainakin yhden vertailumassaeron on oltava tämän kohdan 8.1.12.1.4 kriteerien mukainen. Muutoin kaikki vertailuvälineiden massan kyseisten kahden määrityksen välisenä aikana saadut hiukkastulokset on mitätöitävä.

8.1.12.2.   Hiukkassuodattimen kelluvuuskorjaus

8.1.12.2.1.   Yleistä

Hiukkasnäytesuodattimeen on tehtävä korjaus sen mukaan, mikä on sen kelluvuus ilmassa. Kelluvuuskorjaus määräytyy näytesuodatinmateriaalin, ilman ja vaa’an kalibroinnissa käytetyn painon tiheyden mukaan. Kelluvuuskorjaus ei ota huomioon hiukkasten itsensä kelluvuutta, sillä hiukkasten massa on yleensä vain 0,01–0,10 prosenttia kokonaispainosta. Näin pieneen massaan kohdistuva korjaus olisi enimmillään vain 0,010 prosenttia. Kelluvuuskorjatut arvot ovat hiukkasnäytteiden taaramassat. Ennen testausta tehdyn punnituksen kelluvuuskorjatut arvot vähennetään testauksen jälkeen tehdyn vastaavan suodattimen punnituksen kelluvuuskorjatuista arvoista testauksen aikaisten hiukkaspäästöjen massan määrittämiseksi.

8.1.12.2.2.   Hiukkasnäytesuodattimen tiheys

Erilaisten hiukkasnäytesuodattimien tiheys on erilainen. Mittauksissa on käytettävä näytteenottovälineen tunnettua tiheyttä tai jonkin yleisen näytteenottovälineen tiheyttä seuraavasti:

a)

PTFE-pinnoitettu borosilikaattilasi: käytetään näytteenottovälineen tiheyttä 2 300 kg/m3.

b)

PTFE-kalvo, jossa on polymetyylipenteenistä valmistettu tukirengas, joka muodostaa 95 prosenttia välineen massasta: käytetään näytteenottovälineen tiheyttä 920 kg/m3.3.

c)

PTFE-kalvo, jossa on PTFE:stä valmistettu tukirengas: käytetään näytteenottovälineen tiheyttä 2 144 kg/m3

8.1.12.2.3.   Ilman tiheys

Koska hiukkasten punnitusympäristö on tarkoin säädelty niin, että lämpötila on (22 ± 1) °C ja kastepiste (9,5 ± 1) °C, ilman tiheys on ensisijassa riippuvainen ilmanpaineesta. Siksi kelluvuuskorjaus määritetään pelkästään ilmanpaineen funktiona.

8.1.12.2.4.   Kalibrointipainon tiheys

Käytetään metallisen kalibrointipainon materiaalin ilmoitettua tiheyttä.

8.1.12.2.5.   Korjauksen laskeminen

Hiukkasnäytesuodattimen kelluvuuskorjaus lasketaan seuraavien yhtälöiden avulla:

Formula

(8-8)

jossa:

m cor

=

kelluvuuskorjattu hiukkasnäytesuodattimen massa

m uncor

=

kelluvuuskorjaamaton hiukkasnäytesuodattimen massa

ρ air

=

ilman tiheys vaa’an lähellä

ρ weight

=

vaa’an kalibroinnissa käytetyn painon tiheys

ρ media

=

hiukkasnäytesuodattimen tiheys

Formula

(8-9)

jossa:

p abs

=

absoluuttinen paine vaa’an lähellä

M mix

=

ilman moolimassa vaa’an lähellä

R

=

molaarinen kaasuvakio

T amb

=

ympäristön absoluuttinen lämpötila vaa’an lähellä

8.2.   Mittalaitteiden validointi testausta varten

8.2.1.   Eränäytteenoton suhteellisen virtauksen ohjauksen ja hiukkaseränäytteenoton vähimmäislaimennussuhteen validointi

8.2.1.1.   Vakiotilavuusnäytteenottimen (CVS) suhteellisuuskriteerit

8.2.1.1.1.   Suhteelliset virtausmäärät

Liitteen 4B lisäyksen A.2 kohdassa A.2.9 tarkoitetuissa tilastollisissa laskelmissa käytetään kaikkien virtausmittariparien osalta kirjattua näytevirtaa ja kokonaisvirtaa tai niiden 1 Hz:n keskiarvoja. Näytevirtauksen ja kokonaisvirtauksen välinen estimaatin keskivirhe SEE on määritettävä. Kunkin testausaikavälin oalta on osoitettava, että SEE oli enintään 3,5 prosenttia keskimääräisestä näytevirtauksesta.

8.2.1.1.2.   Vakiovirtaukset

Kunkin virtausmittariparin osalta on kirjattujen näytevirtausten ja kokonaisvirtausten tai niiden 1 Hz:n keskiarvojen perusteella osoitettava, että kukin virtaus oli vakio ±2,5 prosentin rajoissa vastaavasta keskimääräisestä tai tavoitevirtauksesta. Seuraavia vaihtoehtoja voidaan käyttää sen sijaan, että kirjattaisiin jokaisen mittarityypin virtausmäärä.

a)

Kriittisen virtauksen venturi: Kriittisen virtauksen ventureiden osalta käytetään kirjattuja venturin sisääntulon olosuhteita tai niiden 1 Hz:n keskiarvoja. On osoitettava, että virtaustiheys venturin sisääntulossa oli vakio ±2,5 prosentin rajoissa kunkin testiaikavälin keskimääräisestä tai tavoitetiheydestä. CVS:n kriittisen virtauksen venturin osalta tämä voidaan osoittaa näyttämällä toteen, että absoluuttinen lämpötila venturin sisääntulossa oli vakio ±4 prosentin rajoissa absoluuttisen lämpötilan keskimääräisestä tai tavoitearvosta kunkin testiaikavälin aikana.

b)

Syrjäytyspumppu: Käytetään kirjattuja pumpun sisääntulon olosuhteita tai niiden 1 Hz:n keskiarvoja. On osoitettava, että virtaustiheys pumpun sisääntulossa oli vakio ±2,5 prosentin rajoissa kunkin testiaikavälin keskimääräisestä tai tavoitetiheydestä. CVS:n pumpun osalta tämä voidaan osoittaa näyttämällä toteen, että absoluuttinen lämpötila pumpun sisääntulossa oli vakio ±2 prosentin rajoissa absoluuttisen lämpötilan keskimääräisestä tai tavoitearvosta kunkin testiaikavälin aikana.

8.2.1.1.3.   Näytteenoton suhteellisuuden osoittaminen

Kaikkien suhteellisten eränäytteiden (esim. pussi, hiukkassuodatin) osalta on jollakin seuraavista menetelmistä osoitettava, että näytteenotto tapahtui suhteellisesti. On huomattava, että korkeintaan 5 prosenttia datapisteiden kokonaismäärästä voidaan jättää pois vieraina havaintoina.

Hyvää teknistä käytäntöä noudattaen on analyysillä osoitettava, että suhteellisen virtauksen ohjausjärjestelmä varmistaa näytteenoton suhteellisuuden kaikissa testauksen aikana odotettavissa olevissa olosuhteissa. Esimerkiksi kriittisen virtauksen ventureita voidaan käyttää sekä näytevirtauksen että kokonaisvirtauksen mittaamiseen, jos voidaan osoittaa, että niillä on aina sama sisääntulopaine ja -lämpötila ja että ne toimivat aina kriittisen virtauksen olosuhteissa.

Hiukkaspäästöjen eränäytteenoton vähimmäislaimennussuhde testiaikavälillä määritetään käyttämällä mitattuja tai laskettuja virtauksia ja/tai merkkikaasupitoisuuksia (esim. CO2).

8.2.1.2.   Osavirtauslaimennusjärjestelmän validointi

Osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaus suhteellisen raakapakokaasunäytteen ottamiseksi edellyttää nopeaa järjestelmävastetta. Indikaattorina on osavirtauslaimennusjärjestelmän täsmällisyys. Järjestelmän muunnosaika määritetään kohdassa 8.1.8.6 ja liittyvässä kuvassa 3.1 kuvatulla menetelmällä. Osavirtauslaimennusjärjestelmän varsinaisen ohjauksen on perustuttava mitattuihin senhetkisiin olosuhteisiin. Jos pakokaasuvirtauksen mittauksen ja osavirtausjärjestelmän yhdistetty muunnosaika on ≤ 0,3 sekuntia, on käytettävä online-ohjausta. Jos muunnosaika on yli 0,3 sekuntia, on käytettävä aiemmin tallennettuun testausjaksoon perustuvaa ennakoivaa ohjausta. Tässä tapauksessa yhdistelmän nousuajan on oltava ≤ 1 sekuntia ja yhdistelmän viipeen ≤ 10 sekuntia. Järjestelmän kokonaisvaste on suunniteltava siten, että varmistetaan pakokaasun massavirtaan suhteutettu edustava hiukkasnäyte, q mp,i (pakokaasun näytevirtaus osavirtauslaimennusjärjestelmään). Suhteen määrittämiseksi on tehtävä regressioanalyysi arvojen q mp,i ja q mew,i (pakokaasun massanopeus märkäpainon perusteella) välillä vähintään 5 Hz:n tiedonkeruutaajuudella, ja seuraavien kriteerien on täytyttävä:

a)

Arvojen q mp,i ja q mew,i välisen regressioanalyysin korrelaatiokertoimen r 2 on oltava vähintään 0,95.

b)

Arvojen q mp,i ja q mew,i välinen estimaatin keskivirhe saa olla enintään 5 prosenttia q mp:n enimmäisarvosta.

c)

Regressiolinjan q mp-leikkaus saa olla enintään ±2 prosenttia q mp:n enimmäisarvosta.

Ennakoiva ohjaus on pakollinen, jos hiukkasjärjestelmän muunnosaika t 50,P ja pakokaasun massavirtasignaalin muunnosaika t 50,F ovat yhteenlaskettuina yli 0,3 s. Tässä tapauksessa tehdään esitesti, ja esitestin pakokaasumassavirtasignaalia voidaan käyttää hiukkasjärjestelmän näytevirran ohjaukseen. Osavirtauslaimennusjärjestelmän oikea ohjaus saavutetaan, jos q mp:n ohjaukseen käytettävän esitestin q mew,pre:n aikamerkkiä siirretään ”ennakointiajalla”t 50,P + t 50,F.

Arvojen q mp,i ja qmew,i välisen korrelaation määrittämiseen käytetään varsinaisen testin aikana kerättyjä tietoja siten, että q mew,i:n aikaa mukautetaan suhteessa q mp,i :hin ajalla t 50,F (aikaa t 50,P ei käytetä ajan mukauttamiseen). Arvojen q mew ja q mp välinen aikasiirtymä on siis näille arvoille kohdan 8.1.8.6.3.2 mukaisesti määriteltyjen muunnosaikojen välinen ero.

8.2.2.   Kaasuanalysaattorin toiminta-alueen validointi sekä siirtymän validointi ja korjaus

8.2.2.1.   Toiminta-alueen validointi

Jos analysaattori jossakin vaiheessa testauksen aikana toimii mittausalueensa 100 prosentin rajan yläpuolella, on suoritettava seuraavat toimenpiteet:

8.2.2.1.1.   Eränäytteenotto

Näyte analysoidaan uudelleen käyttäen alhaisinta analysaattorin toiminta-aluetta, joka antaa tulokseksi suurimman mittalaitevasteen 100 prosentin kohdan alapuolella. Tulos ilmoitetaan alimmasta mittausalueesta, jolla analysaattori toimii mittausalueensa 100 prosentin rajan alapuolella koko testin ajan.

8.2.2.1.2.   Jatkuva näytteenotto

Koko testi uusitaan käyttäen seuraavaa ylempää analysaattorin toiminta-aluetta. Jos analysaattori edelleen toimii mittaus alueensa 100 prosentin rajan yläpuolella, testi uusitaan käyttäen seuraavaa ylempää aluetta. Testi uusitaan kunnes analysaattori toimii koko testin ajan alueensa 100 prosentin rajan alapuolella.

8.2.2.2.   Siirtymän validointi ja korjaus

Jos siirtymä on enintään ±1 prosentti, tiedot voidaan hyväksyä joko ilman korjausta tai korjattuina. Jos siirtymä on suurempi kuin ±1 prosentti, kullekin pilaavalle aineelle on laskettava kaksi sarjaa ominaispäästötuloksia, tai testi on mitätöitävä. Yksi sarja lasketaan tiedoista, jotka on saatu ennen siirtymäkorjausta. Toinen sarja lasketaan sen jälkeen, kun kaikille tiedoille on tehty siirtymäkorjaus liitteen 4B lisäyksen A.7.2 ja A.8.2 mukaisesti. Vertailu tehdään prosenttiosuutena korjaamattomista tuloksista. Korjaamattomien ja korjattujen ominaispäästöarvojen ero saa olla enintään ± 4 prosenttia korjaamattomista ominaispäästöarvoista. Jos näin ei ole, koko testi on mitätön.

8.2.3.   Hiukkasnäytteenottovälineiden (esim. suodattimien) esivakiointi ja taarapunnitus

Ennen päästötestiä on suoritettava seuraavat toimenpiteet hiukkasnäyteenoton suodattimien ja laitteiden valmistelemiseksi hiukkasmittauksia varten.

8.2.3.1.   Määräaikaiset verifioinnit

On varmistettava, että punnitus- ja vakautusympäristöt läpäisevät kohdan 8.1.12 mukaiset märäaikaiset verifioinnit. Vertailusuodatin on punnittava juuri ennen testisuodattimien punnitsemista asianmukaisen vertailukohdan vahvistamiseksi (menettelyn yksityiskohdat kuvaillaan kohdassa 8.1.12.1). Vertailusuodattimien vakaus verifioidaan testin jälkeisen vakautusjakson jälkeen juuri ennen testauksen jälkeen tehtävää punnitusta.

8.2.3.2.   Silmämääräinen tarkastus

Käyttämättömät näytesuodattimet tarkastetaan silmämääräisesti, ja vialliset suodattimet hylätään.

8.2.3.3.   Maadoitus

Hiukkassuodattimia käsiteltäessä on käytettävä maadoitettuja pihtejä tai maadoitushihnaa kohdan 9.3.4 mukaisesti.

8.2.3.4.   Käyttämättömät näytteenottovälineet

Käyttämättömät näytteenottovälineet on sijoitettava säiliöihin, jotka ovat avoinna hiukkasmittauksen vakautusympäristöön. Käytetyt suodattimet voidaan laittaa suodatinkasetin alaosaan.

8.2.3.5.   Vakautus

Näytteenottovälineet vakautetaan hiukkasmittausten vakautusympäristössä. Käyttämättömän näytteenottovälineen voidaan katsoa olevan vakautunut, jos se on ollut hiukkasmittausten vakautusympäristössä vähintään 30 minuutin ajan, jona aikana vakautusympäristö on ollut kohdan 9.3.4 vaatimusten mukainen.

8.2.3.6.   Punnitseminen

Näytteenottovälineet voidaan punnita käsin tai automaattisesti seuraavasti:

a)

Automaattisessa punnituksessa näytteet on valmisteltava punnitusta varten automaattisen järjestelmän valmistajan ohjeiden mukaisesti.

b)

Käsin tapahtuva punnitus on tehtävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

c)

Vaihtoehtoisesti punnituksessa voidaan käyttää sijoitusmenettelyä (ks. kohta 8.2.3.10).

d)

Kun suodatin on punnittu, se palautetaan Petri-maljaan ja peitetään.

8.2.3.7.   Kelluvuuskorjaus

Mitatulle painolle tehdään kelluvuuskorjaus kohdan 8.1.12.2 mukaisesti.

8.2.3.8.   Toistaminen

Suodattimen massan mittaukset voidaan toistaa massan keskiarvon määrittämiseksi hyvän teknisen käytännön mukaisesti ja vieraiden havaintojen sulkemiseksi pois keskiarvon laskennasta.

8.2.3.9.   Taarapunnitus

Käyttämättömät taarapunnitut suodattimet on asetettava puhtaisiin suodatinkasetteihin, ja kasetit on sijoitettava peitettyyn tai suljettuun säiliöön, kunnes ne viedään testikammioon näytteenottoa varten.

8.2.3.10.   Sijoitusmenettely

Punnituksessa voidaan vaihtoehtoisesti käyttää sijoitusmenettelyä, jossa punnitaan vertailupaino sekä ennen hiukkasnäytteenottovälineen (esim. suodattimen) jokaista punnitusta että kunkin punnituksen jälkeen. Sijoitusmenettelyssä on tehtävä useampia mittauksia, mutta se korjaa nollavasteen siirtymän ja se on riippuvainen vaa’an lineaarisuudesta vain suppealla mittausalueella. Menetelmä on käyttökelpoisin silloin, kun mitataan hiukkasmassoja, jotka ovat pienempiä kuin 0,1 prosenttia näytteenottovälineen massasta. Se ei kuitenkaan ehkä ole asianmukainen silloin, kun kokonaishiukkasmassat ovat suurempia kuin 1 prosentti näytteenottovälineen massasta. Jos sijoitusmenettelyä käytetään, sitä on käytettävä sekä testiä edeltävässä että testin jälkeisessä punnituksessa. Testiä edeltävässä ja testin jälkeisessä punnituksessa on käytettävä samaa sijoituspainoa. Sijoituspainon massa on kelluvuuskorjattava, jos painon tiheys on pienempi kuin 2,0 g/cm3 Seuraavassa annetaan esimerkki sijoitusmenettelyn vaiheista:

a)

On käytettävä maadoitettuja pihtejä tai maadoitushihnaa kohdan 9.3.4.6 mukaisesti.

b)

On käytettävä staattisen sähkön neutraloijaa kohdan 9.3.4.6 mukaisesti vaakakuppiin asetettavien esineiden staattisen sähkövarauksen minimoimiseksi.

c)

Valitaan sellainen sijoituspaino, joka on kohdassa 9.5.2 esitettyjen kalibrointipainoja koskevien vaatimusten mukainen. Sijoituspainon tiheyden on oltava sama kuin painon, jota käytetään mikrovaa’an kohdistamiseen, ja sen on oltava massaltaan lähellä käyttämättömän näytteenottovälineen massaa. Jos käytetään suodattimia, painon massan on oltava noin 80–100 mg, kun käytetään tavanomaista suodatinta, jonka läpimitta on 47 mm.

d)

Vakaa vaakalukema kirjataan ja kalibrointipaino poistetaan.

e)

Käyttämätön näytteenottoväline (esim. uusi suodatin) punnitaan, vakaa vaakalukema kirjataan ja punnitusympäristön kastepiste, lämpötila ja ilmanpaine kirjataan.

f)

Kalibrointipaino punnitaan uudelleen ja vakaa vaakalukema kirjataan.

g)

Lasketaan aritmeettinen keskiarvo kalibrointipainolukemista, jotka saatiin välittömästi ennen käyttämättömän näytteenottovälineen punnitusta ja heti punnituksen jälkeen. Keskiarvo vähennetään käyttämättömän näytteenottovälineen antamasta lukemasta, ja kalibrointipainon todistuksessa ilmoitettu painon todellinen massa lisätään. Tulos kirjataan. Tämä on käyttämättömän näytteenottovälineen taarapaino ilman kelluvuuskorjausta.

h)

Sijoitusmenettelyn vaiheet toistetaan muiden käyttämättömien näytteenottovälineiden osalta.

i)

Kun punnitus on tehty, toimitaan tämän jakson kohdissa 8.2.3.7–8.2.3.9 annettujen ohjeiden mukaisesti.

8.2.4.   Hiukkasnäytteen vakiointi ja punnitus näytteenoton jälkeen

8.2.4.1.   Määräaikainen verifiointi

On varmistettava, että punnitus- ja vakautusympäristöt ovat läpäisseet kohdan 8.1.12.1 mukaiset määräaikaiset verifioinnit. Kun testaus on suoritettu, suodattimet on palautettava punnituksen ja hiukkasmittauksen vakautusympäristöön. Punnituksen ja hiukkasmittauksen vakautusympäristön on täytettävä kohdan 9.3.4.4 mukaiset ympäristöolosuhteita koskevat vaatimukset. Jos niin ei ole, testisuodattimia on säilytettävä peitettyinä siihen saakka, että olosuhteet ovat vaatimusten mukaiset.

8.2.4.2.   Poistaminen suljetuista säiliöistä

Hiukkasnäytteet poistetaan suljetuista säiliöistä hiukkasmittauksen vakautusympäristössä. Suodattimet voidaan poistaa kaseteistaan ennen vakautusta tai sen jälkeen. Kun suodatinta poistetaan kasetista, kasetin yläosa on irrotettava alaosasta tätä varten tarkoitetulla kasetinerottimella.

8.2.4.3.   Maadoitus

Hiukkasnäytteitä käsiteltäessä on käytettävä maadoitettuja pihtejä tai maadoitushihnaa kohdan 9.3.4.6 mukaisesti.

8.2.4.4.   Silmämääräinen tarkastus

Kerätyt hiukkasnäytteet ja niihin liittyvät suodattimet on tarkastettava silmämääräisesti. Jos suodattimen tai kerätyn hiukkasnäytteen tila ei näytä asianmukaiselta tai jos hiukkaset ovat kosketuksessa muuhun pintaan kuin suodattimeen, näytettä ei voida käyttää hiukkaspäästöjen määrityksessä. Jos hiukkaset ovat kosketuksessa muuhun pintaan, kyseinen pinta on puhdistettava ennen jatkotoimenpiteitä.

8.2.4.5.   Hiukkasnäytteiden vakauttaminen

Hiukkasnäytteiden vakauttamiseksi ne on sijoitettava säiliöihin, jotka ovat avoinna hiukkasmittauksen vakautusympäristöön, joka kuvaillaan kohdassa 9.3.4.3. Hiukkasnäyte on vakautunut, jos se on ollut hiukkasmittausten vakautusympäristössä jonkin seuraavassa kuvaillun jakson ajan ja kyseisenä aikana vakautusympäristö on ollut kohdan 9.3.4.3 vaatimusten mukainen.

a)

Jos on odotettavissa, että hiukkasmäärä suodattimen pinnalla on suurempi kuin 0,353 μg/mm2 (oletuksena että kuormitus 38 mm:n läpimittaisella suodatusalalla on 400 μg), suodattimen on oltava vakautusympäristössä vähintään 60 minuutin ajan ennen punnitusta.

b)

Jos on odotettavissa, että hiukkasmäärä suodattimen pinnalla on pienempi kuin 0,353 μg/mm2, suodattimen on oltava vakautusympäristössä vähintään 30 minuutin ajan ennen punnitusta.

c)

Jos odotettavissa olevaa kokonaishiukkasmäärä suodattimen pinnalla ei tiedetä, suodattimen on oltava vakautusympäristössä vähintään 60 minuutin ajan ennen punnitusta.

8.2.4.6.   Suodattimen massan määritys testauksen jälkeen

Toistetaan kohdassa 8.2.3 kuvailtu menettely (kohdat 8.2.3.6—8.2.3.9) suodattimen massan määrittämiseksi testauksen jälkeen.

8.2.4.7.   Kokonaismassa

Kunkin suodattimen kelluvuuskorjattu taaramassa vähennetään testauksen jälkeen mitatusta kyseisen suodattimen kelluvuuskorjatusta massasta. Tuloksena saadaan kokonaismassa m total, jota käytetään lisäysten A.7 ja A.8 mukaisissa päästölaskelmissa.

9.   MITTAUSLAITTEISTO

9.1.   Moottoridynamometri

9.1.1.   Akselin työ

Mittauksissa on käytettävä moottoridynamometriä, jonka ominaisuudet soveltuvat kulloisenkin käyttösyklin suorittamiseen ja joka on asianomaisten syklin validontikriteerien mukainen. Seuraavia dynamometrejä voidaan käyttää:

a)

pyörrevirta- ja vesijarrudynamometrit;

b)

vaihtovirta- tai tasavirtadynamometrit;

c)

yksi tai useampia dynamometrejä.

9.1.2.   Muuttuvatilainen sykli

Vääntömomentin mittaamiseen voidaan käyttää kuormitusanturia tai linjassa olevaa vääntömomenttimittaria.

Kuormitusanturia käytettäessä vääntömomenttisignaali on siirrettävä moottorin akseliin ja dynamometrin inertia on otettava huomioon. Moottorin todellinen vääntömomentti on kuormitusanturista luettu vääntömomentti lisättynä kulmakiihtyvyydellä kerrotulla jarrun hitausmomentilla. Ohjausjärjestelmän on tehtävä laskutoimitus tosiaikaisesti.

9.1.3.   Moottorin lisälaitteet

Polttoaineen syöttöön, voiteluun, moottorin lämmittämiseen, jäähdytysnesteen kierrättämiseen tai jälkikäsittelylaitteiden käyttämiseen tarvittavien moottorin lisälaitteiden työ on otettava huomioon, ja laitteet on asennettava kohdan 6.3 vaatimusten mukaisesti.

9.2.   Laimennusprosessi (tapauksen mukaan)

9.2.1.   Laimenteen tila ja taustapitoisuudet

Kaasumaiset aineosat voidaan mitata raakana tai laimennettuna, mutta hiukkasmittaus edellyttää yleensä laimennusta. Laimennus voidaan toteuttaa osa- tai täysvirtauslaimennusjärjestelmällä. Laimennusta käytettäessä pakokaasut voidaan laimentaa ympäröivällä ilmalla, synteettisellä ilmalla tai typellä. Kaasumaisten päästöjen mittauksessa laimenteen lämpötilan on oltava vähintään 15 °C. Hiukkasnäytteenoton osalta laimenteen lämpötila vahvistetaan kohdissa 9.2.2 (CVS) ja 9.2.3 (osavirtauslaimennus muuttuvalla laimennussuhteella). Laimennusjärjestelmän kapasiteetin on oltava riittävän suuri, jotta veden tiivistyminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmässä estyy täysin. Laimennusilmasta saa poistaa kosteuden ennen sen johtamista laimennusjärjestelmään, jos ilman kosteus on suuri. Laimennustunnelin seinämät ja tunnelin jälkeiset virtausputkistot voivat olla lämmitetyt tai eristetyt veden tiivistymisen ehkäisemiseksi.

Ennen laimenteen sekoittamista pakokaasuun se voidaan esivakioida korottamalla tai laskemalla sen lämpötilaa tai kosteutta. Laimenteesta voidaan poistaa aineosia niiden taustapitoisuuden pienentämiseksi. Seuraavia vaatimuksia sovelletaan aineosien poistamiseen tai taustapitoisuuksien huomioon ottamiseen.

a)

Laimenteen sisältämät ainepitoisuudet voidaan mitata ja niiden taustavaikutukset testaukseen kompensoida. Lisätietoja taustapitoisuuksien kompensoimiseen liittyvistä laskelmista annetaan lisäyksissä A.7 ja A.8.

b)

Hiukkasten taustapitoisuuksien ottamiseksi huomioon voidaan soveltaa seuraavia vaihtoehtoja:

i)

Taustahiukkasten poistamiseksi laimenne suodatetaan HEPA-suodattimilla, joiden alkukeräystehokkuus on vähintään 99,97 prosenttia (lisätietoja HEPA-suodatustehokkuuteen liittyvistä menettelyistä kohdassa 3.1).

ii)

Jotta taustahiukkaspitoisuus voitaisiin korjata ilman HEPA-suodatusta, taustahiukkasten osuus näytteenottosuodattimeen kerätystä nettohiukkasmäärästä saa olla korkeintaan 50 prosenttia.

iii)

Nettohiukkasmäärän taustakorjaus HEPA-suodatuksen avulla on sallittua rajoituksetta.

9.2.2.   Täysvirtausjärjestelmä

Täysvirtauslaimennus; vakiotilavuusnäytteenotto (CVS). Raakapakokaasun täysi virtaus laimennetaan laimennustunnelissa. Vakiovirtausta voidaan pitää yllä pitämällä lämpötila ja paine virtausmittarin kohdalla raja-arvojen sisällä. Muuttuvaa virtausta on mitattava suoraan, jotta suhteellinen näytteenotto olisi mahdollista. Järjestelmän on oltava seuraavanlainen (ks. kuva 9.1):

a)

Laimennustunnelin sisäpintojen on oltava ruostumatonta terästä. Koko tunnelin on oltava sähköisesti maadoitettu.

b)

Pakokaasujärjestelmän vastapainetta ei saa alentaa keinotekoisesti laimennusilman sisääntulojärjestelmän avulla. Staattisen paineen kohdassa, jossa raakapakokaasu syötetään tunneliin, on pysyttävä ±1,2 kPa:n rajoissa ilmanpaineesta.

c)

Sekoittumisen tehostamiseksi raakapakokaasu on syötettävä tunneliin ohjaamalla se virtaussuuntaan tunnelin keskilinjaa myöten. Osa laimennusilmasta voidaan syöttää säteittäisesti tunnelin sisäpinnalta pakokaasun ja tunnelin seinämien välisen vuorovaikutuksen minimoimiseksi.

d)

Laimenne. Hiukkasnäytteenottoa varten laimenteen (ympäröivän ilman, synteettisen ilman tai typen kohdan 9.2.1 mukaisesti) lämpötilan on oltava 293–325 K (20–52 °C) lähellä laimennustunnelin sisäänmenoa.

e)

Laimennetun pakokaasuvirran Reynoldsin luvun Re on oltava vähintään 4 000, kun Re perustuu laimennustunnelin sisäläpimittaan. Re määritellään lisäyksissä A.7–A.8. Sekoittumisen riittävyys on verifioitava siirtämällä näytteenotinta tunnelin läpimitan alueella pysty- ja vaakasuunnassa. Jos analysaattorin vaste osittaa, että vaihtelu on suurempaa kuin ±2 prosenttia keskimääräisestä mitatusta pitoisuudesta, CVS-näytteenotinta on käytettävä suuremmalla virtausnopeudella, tai laitteistoon on asennettava sekoituslevy tai -suutin sekoittumisen parantamiseksi.

f)

Virtausmittauksen esivakiointi. Laimennettu pakokaasu voidaan vakioida ennen sen virtauksen mittaamista, kunhan vakiointi tapahtuu virtaussuunnassa lämmitetyn hiilivety- tai hiukkasnäytteenottimen alapuolella seuraavasti:

i)

käyttämällä virtauksensuuntaimia tai pulssinvaimentajia tai molempia;

ii)

käyttämällä suodatinta;

iii)

käyttämällä lämmönvaihdinta lämpötilan säätämiseen virtausmittarin yläpuolella huolehtien siitä, että veden tiivistymistä ei tapahdu.

g)

Veden tiivistyminen. Sen varmistamiseksi, että mitataan virtausta, joka vastaa mitattua pitoisuutta, voidaan joko estää veden tiivistyminen näytteenottimen sijaintipaikan ja virtausmittarin sisääntulon välillä laimennustunnelissa tai antaa tiivistymisen tapahtua ja mitata kosteus virtausmittarin sisääntulossa. Laimennustunnelin seinämät ja tunnelin jälkeiset virtausputkistot voivat olla lämmitetyt tai eristetyt veden tiivistymisen ehkäisemiseksi. Veden tiivistyminen on estettävä kaikkialla laimennustunnelissa. Jotkin pakokaasun aineosat voivat laimentua tai poistua kosteuden vaikutuksesta.

Hiukkasnäytteenotossa CVS:ltä tuleva jo suhteellinen virtaus kulkee (yhden tai useamman) toisiolaimennuksen läpi, jotta saavutetaan vaadittava yleinen laimennussuhde, kuten käy ilmi kuvasta 9.2 ja kohdasta 9.2.3.2.

h)

Yleisen laimennussuhteen on oltava vähintään välillä 5:1–7:1 ja primaarin laimennusvaiheen osalta vähintään 2:1 moottorin syklin tai testiaikavälin aikaisen pakokaasuvirtauksen enimmäismäärän perusteella.

i)

Viipymisajan järjestelmässä on oltava 0,5–5 sekuntia mitattuna laimenteen syöttöpaikasta suodattimenpitimiin.

j)

Viipymisajan mahdollisessa toisiolaimennusjärjestelmässä on oltava vähintään 0,5 sekuntia mitattuna toisiolaimenteen syöttöpaikasta suodattimenpitimiin.

Hiukkasten massan määrittämiseksi vaaditaan hiukkasten näytteenottojärjestelmä, hiukkasten näytteenottosuodatin, gravimetrinen vaaka ja punnituskammio, jonka lämpötila ja kosteus on säädelty.

Kuva 9.1

Esimerkkejä täysvirtausnäytteenoton järjestelyistä

Image

9.2.3.   Osavirtauslaimennusjärjestelmä (PFD)

9.2.3.1.   Osavirtausjärjestelmän kuvaus

PFD-järjestelmä esitetään kaavamaisesti kuvassa 9.2. Kaavio kuvaa näytteen ottamisen, laimennuksen ja hiukkasnäytteenoton periaatetta yleisesti. Tarkoituksena ei ole sanoa, että kaikki kuvassa esitetyt komponentit ovat tarpeen mahdollisissa muissa näytteenottojärjestelmissä, jotka täyttävät näytteen keruun tarkoituksen. Muitakin järjestelyjä voidaan käyttää sillä edellytyksellä, että ne täyttävät samat näytteen ottamiseen, laimennukseen ja hiukkasnäytteenottoon liittyvät vaatimukset. Tällaisten järjestelyjen on täytettävä muita vaatimuksia, joita esitetään esimerkiksi kohdissa 8.1.8.6 (määräaikaiset kalibroinnit) ja 8.2.1.2 (validointi) muuttuvan laimennussuhteen PFD-järjestelmän osalta ja kohdassa 8.1.4.5 ja taulukossa (lineaarisuuden verifiointi) sekä kohdassa 8.1.8.5.7 (verifiointi) vakiolaimennussuhteen PFD-järjestelmän osalta.

Kuten kuvasta 9.2 käy ilmi, raakapakokaasu tai ensiölaimennettu virta siirretään pakoputkesta EP tai vakiotilavuusnäytteenottimesta CVS näytteenottimen SP ja siirtolinjan TL kautta laimennustunneliin DT. Tunnelin läpi kulkevaa kokonaisvirtaa säädetään virtauksen ohjaimella ja hiukkasnäytteen keräysjärjestelmän PSS näytteenottopumpulla P. Suhteellisessa raakapakokaasun näytteenotossa laimennusilmavirtausta ohjataan virtauksen ohjaimella FC1, joka voi käyttää arvoa q mew (pakokaasun massanopeus märkäpainon perusteella) tai arvoa q maw (imuilman massanopeus märkäpainon perusteella) ja arvoa q mf (polttoaineen massavirta) komentosignaaleina halutun pakokaasujaon aikaansaamiseksi. Näytteen virta laimennustunneliin DT on kokonaisvirran ja laimennevirran välinen ero. Laimennusilman virtaus mitataan virtauksen mittauslaitteella FM1 ja kokonaisvirtaus hiukkasnäytteenottojärjestelmän virtauksen mittauslaitteella. Laimennussuhde lasketaan näistä kahdesta virtauksesta. Kun näytteenotto tapahtuu raa’an tai laimennetun pakokaasun vakiolaimennussuhteella suhteessa pakokaasuvirtaan (esim. hiukkasnäytteenoton toisiolaimennus), laimennusilmavirtaus on yleensä vakio, ja sitä ohjaa virtauksenohjain FC1 tai laimennusilmapumppu.

Kuva 9.2

Osavirtauslaimennusjärjestelmän kaaviokuva (kokonaisnäytteenottojärjestelmä)

Image

a

=

moottorin pakokaasuvirta tai ensiölaimennettu virta

b

=

valinnainen

c

=

hiukkasnäytteenotto

Kuvassa 9.2 esitettävät osat:

DAF

=

laimennusilmansuodatin – laimennusilma (ympäröivä ilma, synteettinen ilma tai typpi) on suodatettava HEPA-suodattimella

DT

=

laimennustunneli tai toisiolaimennusjärjeselmä

EP

=

pakoputki tai ensiölaimennusjärjestelmä

FC1

=

virtauksen ohjain

FH

=

suodattimenpidin

FM1

=

virtauksen mittauslaite, jolla mitataan laimennusilman virtausta

P

=

näytteenottopumppu

PSS

=

hiukkasnäytteenottojärjestelmä

PTL

=

hiukkasnäytteen siirtolinja

SP

=

raakapakokaasun tai laimennetun pakokaasun näytteenotin

TL

=

siirtolinja

Massanopeudet, joita sovelletaan vain suhteellisen raakapakokaasun näytteenoton PFD-järjestelmässä:

q mew

=

Pakokaasun massanopeus märkäpainon perusteella

q maw

=

Imuilman massanopeus märkäpainon perusteella

q mf

=

polttoaineen massanopeus

9.2.3.2.   Laimennus

Laimenteen (ympäröivän ilman, synteettisen ilman tai typen kohdan 9.2.1 mukaisesti) lämpötilan on oltava 293–325 K (20–52 °C) lähellä laimennustunnelin sisäänmenoa.

Laimenteesta voidaan poistaa kosteus ennen sen tuloa laimennusjärjestelmään. Osavirtauslaimennusjärjestelmän on oltava sellainen, että moottorin pakokaasuvirrasta saadaan suhteellinen raakapakokaasunäyte ja järjestelmä ottaa huomioon pakokaasuvirtauksen poikkeamat ja näytteeseen johdetaan laimennusilmaa niin, että lämpötila testaussuodattimella on kohdan 9.3.3.4.3 vaatimusten mukainen. Tämän takia laimennussuhde on määritettävä niin, että 8.1.8.6.1 kohdassa esitetyt tarkkuusvaatimukset täyttyvät.

Sen varmistamiseksi, että mitataan virtausta, joka vastaa mitattua pitoisuutta, voidaan joko estää veden tiivistyminen näytteenottimen sijaintipaikan ja virtausmittarin sisääntulon välillä laimennustunnelissa tai antaa tiivistymisen tapahtua ja mitata kosteus virtausmittarin sisääntulossa. PFD-järjestelmä voi olla lämmitetty tai eristetty veden tiivistymisen estämiseksi. Veden tiivistyminen on estettävä kaikkialla laimennustunnelissa.

Laimennussuhteen on oltava vähintään välillä 5:1–7:1 moottorin syklin tai testiaikavälin aikaisen pakokaasuvirtauksen enimmäismäärän perusteella.

Viipymisajan järjestelmässä on oltava 0,5–5 sekuntia mitattuna laimenteen syöttöpaikasta suodattimenpitimiin.

Hiukkasten massan määrittämiseksi vaaditaan hiukkasten näytteenottojärjestelmä, hiukkasten näytteenottosuodatin, gravimetrinen vaaka ja punnituskammio, jonka lämpötila ja kosteus on säädelty.

9.2.3.3.   Soveltaminen

PFD-järjestelmää voidaan käyttää suhteellisen raakapakokaasunäytteen saamiseksi mitä tahansa erissä tapahtuvaa tai jatkuvaa hiukkas- tai kaasupäästöjen näytteenottoa varten missä tahansa muuttuvatilaisessa, vakiotilaisessa tai porrastettujen moodien käyttösyklissä.

Järjestelmää voidaan käyttää myös jo laimennetun pakokaasun kanssa, kun suhteellinen virta on jo laimennettu vakiolaimennussuhteella (ks. kuva 9.2). Näin suoritetaan toisiolaimennus CVS-tunnelista tarvittavan yleisen laimennussuhteen aikaansaamiseksi hiukkasnäytteenottoa varten.

9.2.3.4.   Kalibrointi

PFD-järjestelmän kalibrointia suhteellisen raakapakokaasunäytteen saamiseksi käsitellään kohdassa 8.1.8.6.

9.3.   Näytteenottomenettelyt

9.3.1   Näytteenottoa koskevat yleiset vaatimukset

9.3.1.1.   Näytteenottimen rakenne

Näytteenotin on ensimmäinen varuste näytteenottojärjestelmässä. Se työntyy raa’an tai laimennetun pakokaasun virtaan näytteen ottamiseksi niin, että sen sisä- ja ulkopinnat ovat kosketuksessa pakkokaasun kanssa. Näytteenottimesta näyte siirtyy siirtolinjaan.

Näytteenottimien sisäpinnan on oltava ruostumatonta terästä. Jos näytteenotto tapahtuu raakapakokaasusta, sisäpinta voi olla mitä tahansa reagoimatonta materiaalia, joka kestää raakapakokaasun lämpötiloja. Näytteenottimet on sijoitettava kohtaan, jossa aineosat ovat sekoittuneina keskimääräiseen näytepitoisuuteensa ja jossa vuorovaikutus muiden näytteenottimien kanssa on mahdollisimman pieni. On suositeltavaa, että kaikki näytteenottimet pidetään vapaina rajakerrosvaikutusten ja pyörteilyn vaikutuksista etenkin lähellä kohtaa, jossa raakapakokaasu tulee ulos pakoputkesta ja jossa voi tapahtua tahatonta laimentumista. Näytteenottimen huuhtelu tai siinä tehtävä takaisinvirtaus eivät saa vaikuttaa muihin näytteenottimiin testauksen aikana. Yhtä näytteenotinta voidaan käyttää useamman kuin yhden aineosan näytteenottoon, jos se täyttää kaikkia aineosia koskevat vaatimukset.

9.3.1.2.   Siirtolinjat

Siirtolinjojen, jotka kuljettavat otetun näytteen näytteenottimelta analysaattoriin, säilytysvälineeseen tai laimennusjärjestelmään, on oltava mahdollisimman lyhyitä, eli analysaattoreiden, säilytysvälineiden ja laimennusjärjestelmien olisi oltava mahdollisimman lähellä toisiaan. Siirtolinjoissa olisi oltava mahdollisimman vähän mutkia, ja välttämättömien mutkien taivutussäteen on oltava mahdollisimman suuri.

9.3.1.3.   Näytteenottomenetelmät

Jatkuvaan ja erinä tapahtuvaan näytteenottoon, jotka esitellään kohdassa 7.2, sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

a)

Kun näyte otetaan vakiotilaisesta virtauksesta, myös näyte on otettava vakiovirtauksella.

b)

Kun näyte otetaan muuttuvasta virtauksesta, näytteen virtausta on muutettava suhteessa virtauksen muutoksiin.

c)

Näytteenoton suhteellisuus on validoitava kohdan 8.2.1 mukaisesti.

9.3.2.   Kaasunäytteenotto

9.3.2.1.   Näytteenottimet

Kaasumaisten päästöjen näytteenotossa käytetään joko yksi- tai moniaukkoisia näytteenottimia. Näytteenottimet voidaan suunnata miten tahansa suhteessa raa’an tai laimennetun pakokaasun virtaukseen. Joitakin näytteenottimia käytettäessä näytteen lämpötilaa on säädeltävä seuraavasti:

a)

Typen oksideja (NOx) laimennetusta pakokaasusta ottavien näytteenottimien seinämän lämpötilaa on säädeltävä veden tiivistymisen estämiseksi.

b)

Hiilivetyjä laimennetusta pakokaasusta ottavien näytteenottimien seinämän suositeltava lämpötila on noin 190 °C kontaminaation minimoimiseksi.

9.3.2.2.   Siirtolinjat

Siirtolinjoja, joiden sisäpinnan materiaali on ruostumaton teräs, PTFE, Viton™ tai muu paremmin päästönäytteiden ottamiseen soveltuva materiaali, voidaan käyttää. Materiaalin on oltava reagoimatonta ja sen on kestettävä pakokaasun lämpötiloja. Linjassa voidaan käyttää suodattimia, jos suodatin ja sen kotelo täyttävät samat seuraavassa esitettävät lämpötilavaatimukset, joita sovelletaan siirtolinjaan itseensä:

a)

Virtaussuunnassa joko kohdan 8.1.11.5 mukaisen NO2–NO-muuntimen tai kohdan 8.1.11.4 mukaisen jäähdyttimen yläpuolella olevissa NOx-siirtolinjoissa näytteen lämpötila on pidettävä sellaisena, että veden tiivistymistä ei tapahdu.

b)

THC-siirtolinjoissa seinämän lämpötilan on oltava 191 ± 11 °C koko linjan mitalta. Jos näytteenotto tapahtuu raakapakokaasusta, lämmittämätön eristetty siirtolinja voidaan yhdistää suoraan näytteenottimeen. Siirtolinjan pituus ja eristys on suunniteltava niin, että korkein odotettavissa oleva raakapakokaasun lämpötila ei jäähdy 191 °C:n alapuolelle mitattuna siirtolinjan ulostulosta. Jos näytteenotto tapahtuu laimennetusta pakokaasusta, näytteenottimen ja siirtolinjan välissä voi olla siirtymävyöhyke, jossa seinämän lämpötilaksi asettuu 191 ± 11 °C.

9.3.2.3.   Näytteen vakiointiin liittyvät osat

9.3.2.3.1.   Näytteenkuivaimet

9.3.2.3.1.1.   Vaatimukset

Kosteuden poistamiseen käytettävän laitteen on täytettävä seuraavassa kohdassa esitettävät vähimmäisvaatimukset. Yhtälössä A.8-14 käytetään kosteuspitoisuutta 0,8 tilavuusprosenttia H2O:ta.

Suurimmalla oletetulla vesihöyrypitoisuudella H m vedenpoistotekniikan on pidettävä CLD:n kosteus tasolla ≤ 5 g vettä/kg kuivaa ilmaa (tai noin 0,8 tilavuusprosenttia H2O:ta), mikä vastaa 100-prosenttista suhteellista kosteutta lämpötilassa 3,9 °C ja paineessa 101,3 kPa. Tämä kosteusvaatimus vastaa myös noin 25-prosenttista suhteellista kosteutta lämpötilassa 25 °C ja paineessa 101,3 kPa. Tämä voidaan osoittaa mittaamalla lämpötila termisen kosteudenpoistimen ulostuloaukolla tai mittaamalla kosteus pisteessä, joka on virtaussuunnassa välittömästi ennen CLD:tä.

9.3.2.3.1.2.   Sallitut näytteenkuivaintyypit ja menettely kosteuspitoisuuden arvioimiseksi kuivaimen jälkeen

Kumpaakin tässä kohdassa kuvailtua kuivaintyyppiä voidaan käyttää veden vaikutusten vähentämiseksi kaasumaisten päästöjen mittauksissa.

a)

Jos käytetään osmoottista kalvokuivainta, joka sijaitsee virtaussuunnassa kaasuanalysaattoreiden ja säilytysvälineiden yläpuolella, sen on täytettävä kohdassa 9.3.2.2 esitetyt lämpötilavaatimukset. Kastepistettä T dew ja absoluuttista painetta p total osmoottisen kalvokuivaimen alapuolella on seurattava. Veden määrä on laskettava lisäyksissä A.7 ja A.8 esitettyjen vaatimusten mukaisesti käyttämällä jatkuvasti mitattavia arvoja T dew ja p total tai niiden testauksen aikana havaittuja huippuarvoja taikka hälytysasetusarvoja. Jos suoraa mittaustulosta ei ole, nimellinen p total saadaan kuivaimen alimmasta testauksen aikana odotettavissa olevasta absoluuttisesta paineesta.

(b)

Jäähdytintä ei voi käyttää virtaussuunnassa puristussytytysmoottoreiden THC-mittausjärjestelmän yläpuolella. Jos jäähdytintä käytetään virtaussuunnassa NO2–NO-muuntimen yläpuolella tai näytteenottojärjestelmässä, jossa ei ole NO2–NO-muunninta, jäähdyttimen on läpäistävä kohdan 8.1.11.4 mukainen NO2-tarkastus. Kastepistettä T dew ja absoluuttista painetta p total virtaussuunnassa jäähdyttimen alapuolella on seurattava. Veden määrä on laskettava lisäyksissä A.7 ja A.8 esitettyjen vaatimusten mukaisesti käyttämällä jatkuvasti mitattavia arvoja T dew ja p total tai niiden testauksen aikana havaittuja huippuarvoja taikka hälytysasetusarvoja. Jos suoraa mittaustulosta ei ole, nimellinen p total saadaan jäähdyttimen alimmasta testauksen aikana odotettavissa olevasta absoluuttisesta paineesta. Jos on perusteltua olettaa kyllästysaste jäähdyttimessä, T dew voidaan laskea jäähdyttimen tunnetun tehokkuuden ja jäähdyttimen lämpötilan T chiller jatkuvan seurannan perusteella. Jos arvoa T chiller ei kirjata jatkuvasti, testauksen aikana havaittua huippuarvoa tai hälytysasetusarvoa voidaan käyttää vakioarvona veden vakiomäärän määrittämiseksi lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti. Jos on perusteltua olettaa, että T chiller on yhtä suuri kuin T dew, arvoa T chiller voidaan käyttää arvon T dew sijasta lisäysten A.7 ja A.8 mukaisesti. Jos on perusteltua olettaa, että arvojen T chiller ja T dew välinen lämpötilaero on vakio, koska jäähdyttimen ulostulon ja lämpötilan mittauspisteen välillä tapahtuu tunnettu ja tasasuuruinen näytteen lämpeneminen, tämä lämpötilaero voidaan ottaa mukaan päästölaskelmiin. Kaikkien tässä kohdassa sallittujen oletusten perusteltavuus on osoitettava teknisten analyysien tai tietojen perusteella.

9.3.2.3.2.   Näytepumput

Virtaussuunnassa analysaattorin tai säilytysvälineen yläpuolella on käytettävä näytepumppuja kaikkien kaasujen osalta. Näytepumppuja, joiden sisäpinnan materiaali on ruostumaton teräs, PTFE, tai muu paremmin päästönäytteiden ottamiseen soveltuva materiaali, voidaan käyttää. Joitakin näytepumppuja käytettäessä näytteen lämpötilaa on säädeltävä seuraavasti:

a)

Virtaussuunnassa joko kohdan 8.1.11.5 mukaisen NO2–NO-muuntimen tai kohdan 8.1.11.4 mukaisen jäähdyttimen yläpuolella olevia NOx-näytepumppuja on lämmitettävä veden tiivistymisen ehkäisemiseksi.

b)

Jos käytetään THC-näytepumppua virtaussuunnassa THC-analysaattorin tai säilytysvälineen yläpuolella, sen sisäpinnat on lämmitettävä lämpötilaan 191 ± 11 °C.

9.3.2.4.   Näytteen säilytysvälineet

Pussinäytteenotossa kaasut on säilytettävä riittävän puhtaissa säiliöissä, jotka päästävät tai läpäisevät kaasua hyvin vähän. Säilytysvälineiden puhtauden ja läpäisykyvyn kynnysarvoista on päätettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Säiliön puhdistamiseksi se voidaan ajoittain huuhdella ja tyhjentää ja sitä voidaan lämmittää. Joustavaa säiliötä (kuten pussia) voidaan käyttää lämpötilasäädellyssä ympäristössä. Voidaan käyttää myös lämpötilasäädeltyä jäykkää säiliötä, joka aluksi tyhjennetään tai jossa on tila, joka voidaan tyhjentää, kuten männällä varustettu sylinteri. Käytettävien säiliöiden on täytettävä taulukossa 9.1 esitetyt vaatimukset.

Taulukko 9.1

Kaasupäästöjen eränäytteenoton säiliömateriaalit

CO, CO2, O2, CH4, C2H6, C3H8, NO, NO2  (6)

polyvinyylifluoridi (PVF) (7), esim. Tedlar™, polyvinylideenifluoridi (7), esim. Kynar™, polytetrafluorietyleeni (8), esim. Teflon™, tai ruostumaton teräs (8)

THC, NMHC

polytetrafluorietyleeni (9) tai ruostumaton teräs (9)

9.3.3.   Hiukkasnäytteenotto

9.3.3.1.   Näytteenottimet

On käytettävä näytteenottimia, joissa on yksi aukko laitteen päässä. Hiukkasnäytteenottimet on suunnattava suoraan virtausta vastaan.

Hiukkasnäytteenotin voidaan suojata hatulla, joka on kuvan 9.3 vaatimusten mukainen. Siinä tapauksessa ei saa käyttää kohdassa 9.3.3.3 kuvailtua esiluokituslaitetta.

Kuva 9.3

Hattumaisella esiluokituslaitteella varustettu näytteenotin

Image

Image

9.3.3.2.   Siirtolinjat

On suositeltavaa, että käytetään lämmitettäviä tai eristettyjä siirtolinjoja tai lämmitettävää kotelointia siirtolinjojen ja pakokaasun aineosien välisten lämpötilaerojen minimoimiseksi. Siirtolinjojen on oltava inerttejä suhteessa hiukkasiin ja sisäpinnoiltaan sähköä johtavia. Hiukkaspäästöjen siirtolinjojen materiaaliksi suositellaan ruostumatonta terästä. Jos käytetään muita materiaaleja, niiden on oltava näytteenottoon liittyviltä ominaisuuksiltaan ruostumatonta terästä vastaavia. Hiukkasmittauksen siirtolinjojen on oltava sisäpinnoiltaan maadoitettuja.

9.3.3.3.   Esiluokituslaite

Suuriläpimittaiset hiukkaset poistavaa esiluokituslaitetta voidaan käyttää, ja se on sijoitettava laimennusjärjestelmään välittömästi suodattimenpitimen etupuolelle. Van yksi esiluokituslaite sallitaan. Jos käytetään hattumaista näytteenotinta (ks. kuva 9.3), esiluokituslaitteen käyttö on kielletty.

Hiukkasten esiluokituslaite voi olla inertiaan perustuva iskuelementti tai sykloniseparaattori. Sen on oltava valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Esiluokituslaitteen täytyy poistaa vähintään 50 prosenttia hiukkasista, joiden aerodynaaminen läpimitta on 10 μm ja se saa poistaa enintään 1 prosentin hiukkasista, joiden aerodynaaminen läpimitta on 1 μm niillä virtausnopeuksilla, joilla sitä käytetään. Esiluokituslaitteen ulostulon on oltava sellainen, että kaikki hiukkassuodattimet ohitetaan, jotta esiluokituslaitteesta tuleva virtaus voidaan vakauttaa ennen testauksen aloittamista. Hiukkasnäytesuodatin on sijoitettava virtaussuunnassa enintään 75 cm:n etäisyydelle esiluokituslaitteen ulostulosta.

9.3.3.4.   Näytesuodatin

Laimennetusta pakokaasusta otetaan näytteet suodattimella, joka vastaa 9.3.3.4.1 to 9.3.3.4.4 kohdan vaatimuksia testisarjan aikana.

9.3.3.4.1.   Suodattimen ominaisuudet

Kaikkien suodatintyyppien 0,3 μm DOP (dioktyyliftalaatti) keräystehokkuuden on oltava vähintään 99,7 prosenttia. Tuotteen luokituksessa kuvastuvia näytesuodattimen valmistajan mittauksia voidaan käyttää tämän ominaisuuden osoittamiseen. Suodatinmateriaalin on oltava joko

a)

fluoridihiilipäällysteinen (PFTE) lasikuitu tai

b)

fluorihiilikalvo (PTFE-kalvo).

Jos odotettavissa oleva nettohiukkasmassa suodattimella on suurempi kuin 400 μg, voidaan käyttää suodatinta, jonka alkukeräystehokkuus on 98 prosenttia.

9.3.3.4.2.   Suodattimen koko

Suodattimen nimellisläpimitan on oltava 46,50 mm ± 0,6 mm.

9.3.3.4.3.   Hiukkasnäytteiden lämpötilan ja laimennuksen säätely

Hiukkasnäytteet laimennetaan vähintään kerran virtaussuunnassa siirtolinjan yläpuolella, kun on kyse CVS-järjestelmästä, ja siirtolinjan alapuolella, kun on kyse PFD-järjestelmästä (siirtolinjoista ks. kohta 9.3.3.2). Näytteen lämpötilan on oltava 47 ± 5 °C mitattuna missä tahansa 200 mm:n matkalla hiukkassäilytysvälineen ylä- tai alapuolella. On tarkoitus, että hiukkasnäyte lämmitetään tai jäähdytetään ensisijassa kohdan 9.2.1 alakohdassa a tarkoitetuissa laimennusolosuhteissa.

9.3.3.4.4.   Suodattimen pintanopeus

Suodattimen pintanopeuden on oltava 0,90–1,00 m/s siten, että vähemmän kuin 5 prosenttia kirjatuista virtausarvoista ylittää tämän vaihteluvälin. Jos kokonaishiukkasmassa on suurempi kuin 400 μg, suodattimen pintanopeutta voidaan pienentää. Pintanopeus mitataan näytteen tilavuusvirtauksena suodatinta edeltävässä paineessa ja suodatinpinnan lämpötilassa, jaettuna suodattimen suodatusalueella. Jos paineenalennus hiukkasnäytteenottojärjestelmässä ennen suodatinta on pienempi kuin 2 kPa, suodatinta edeltävänä paineena pidetään pakoputken tai CVS-tunnelin painetta.

9.3.3.4.5   Suodattimenpidin

Jotta pyörteisyys olisi mahdollisimman vähäistä ja hiukkaset kerääntyisivät suodattimelle tasaisesti, siirtymän siirtolinjan sisäläpimitasta soudatusalueen pinnan läpimittaan on tapahduttava 12,5 asteen avautuvassa kartiokulmassa (keskustasta). Siirtymävaiheen materiaalina on käytettävä ruostumatonta terästä.

9.3.4.   Hiukkasnäytteen vakautus- ja punnitusympäristö gravimetristä analysointia varten

9.3.4.1.   Gravimetrisen analysoinnin ympäristövaatimukset

Tässä jaksossa kuvaillaan kaksi ympäristöä, jotka tarvitaan hiukkasnäytteen vakauttamiseksi ja punnitsemiseksi gravimetristä analysointia varten. Ne ovat hiukkasnäytteen vakautusympäristö, jossa suodattimia säilytetään ennen punnitusta, ja punnitusympäristö, jossa vaaka sijaitsee. Nämä kaksi ympäristöä voivat sijaita yhteisessä tilassa.

Vakautus- tai punnitusympäristössä ei saa olla epäpuhtauksia (kuten pölyä, aerosoleja tai puolihaihtuvia aineksia), jotka voisivat kontaminoida hiukkasnäytteen.

9.3.4.2.   Puhtaus

Hiukkasnäytteen vakautusympäristön puhtaus on verifioitava käyttäen vertailusuodattimia kohdan 8.1.12.1.4 mukaisesti.

9.3.4.3.   Vakautuskammion lämpötila

Kammion (tai huoneen), jossa hiukkassuodattimet vakioidaan ja punnitaan, lämpötilan on pysyttävä alueella 22 ± 1 °C kaikkien suodattimien vakioinnin ja punnituksen ajan. Kosteus on pidettävä kastepisteessä 9,5 ± 1 °C, ja suhteellisen kosteuden on oltava 45 ± 8 prosenttia. Jos vakautus- ja punnitusympäristöt ovat erilliset, vakautusympäristön lämpötilan on oltava 22 °C ± 3 °C.

9.3.4.4.   Ympäristöolosuhteiden verifiointi

Seuraavat ympäristöolosuhteet on verifioitava käyttäen mittalaitteita, jotka ovat kohdassa 9.4 esitettyjen vaatimusten mukaisia:

a)

Kastepiste ja ympäristön lämpötila on kirjattava. Näitä arvoja käytetään sen tarkastamiseen, ovatko vakautus- ja punnitusympäristöt pysyneet tämän jakson kohdassa 9.3.4.3 vahvistettujen toleranssien rajoissa vähintään 60 minuutin ajan ennen suodattimien punnitsemista.

b)

Punnitusympäristön ilmanpaine on kirjattava jatkuvasti. Hyväksyttävä vaihtoehto on käyttää barometriä, joka mittaa ilmanpainetta punnitusympäristön ulkopuolella, kunhan voidaan varmistaa, että ilmanpaine on aina ±100 Pa:n sisällä yhteisestä ilmanpaineesta. Kunkin hiukkasnäytteen punnituksen yhteydessä on oltava mahdollista kirjata viimeisin ilmanpaine. tätä arvoa käytetään laskettaessa kohdassa 8.1.122 tarkoitettua hiukkassuodattimen kelluvuuskorjausta.

9.3.4.5.   Vaa’an asentaminen

Vaaka on:

a)

sijoitettava tärinäeristetylle alustalle sen suojaamiseksi ulkoisilta häiriöiltä ja tärinältä,

b)

suojattava konvektioilmavirralta staattisesti hajauttavalla virtaussuojalla, joka on sähköisesti maadoitettu.

9.3.4.6.   Staattinen sähkövaraus

Staattiset sähkövaraukset on minimoitava vaa’an ympäristöstä siten, että:

a)

vaaka on sähköisesti maadoitettu;

b)

hiukkasnäytteiden manuaalisessa käsittelyssä käytetään ruostumatonta terästä olevia pihtejä;

c)

pihdit maadoitetaan maadoitushihnalla tai käyttäjällä on maadoitushihna, jossa käytetään vaa’an kanssa yhteistä maata;

d)

käytettävissä on staattisen sähkön neutraloija, joka on sähköisesti maadoitettu yhdessä vaa’an kanssa staattisen varauksen poistamiseksi hiukkasnäytteistä.

9.4.   Mittauslaitteet

9.4.1.   Johdanto

9.4.1.1.   Soveltamisala

Tässä jaksossa esitetään päästötestauksessa käytettäviä mittalaiteita ja niihin liittyviä järjestelmiä koskevat vaatimukset. Näitä ovat laboratoriossa käytettävät laitteet, joilla mitataan moottorin parametrejä, ympäristöolosuhteita, virtaukseen liittyviä parametrejä ja päästöjen pitoisuuksia (raa’asta tai laimennetusta pakokaasusta).

9.4.1.2.   Laitetyypit

Tässä liitteessä mainittuja mittalaitteita on käytettävä liitteessä kuvaillulla tavalla. (Suureet, joita laitteilla mitataan, esitetään taulukossa 8.2.) Aina, kun tässä liitteessä mainittua mittalaitetta käytetään muulla kuin vahvistetulla tavalla, tai kun sen sijaan käytetään muuta mittalaitetta, sovelletaan kohdan 5.1.3 vastaavuusmääräyksiä. Kun tiettyä mittausta varten on mainittu useampia kuin yksi mittalaite, tyyppihyväksyntäviranomainen ilmoittaa hakemuksesta yhden niistä vertailulaitteeksi, jota käytetään osoitettaessa, että vaihtoehtoinen menettely on tässä säännössä mainittua menettelyä vastaava.

9.4.1.3.   Useiden mittalaitteiden käyttäminen

Yhden testin tulosten laskennassa voidaan käyttää useista mittalaitteista saatuja tietoja kaikkien tässä kohdassa kuvailtujen mittalaitteiden osalta, jos tyyppihyväksyntäviranomainen antaa siihen etukäteen suostumuksensa. Kaikkien mittausten tulokset on kirjattava ja raakatiedot on säilytettävä tämän liitteen kohdan 5.3 mukaisesti. Tätä vaatimusta sovelletaan riippumatta siitä, käytetäänkö tuloksia todella laskelmissa vai ei.

9.4.2.   Tietojen kirjaaminen ja valvonta

Testausjärjestelmän on kyettävä päivittämään ja kirjaamaan tietoja sekä valvomaan järjestelmiä, jotka liittyvät käyttäjän ohjaussyötteeseen, dynamometriin, näytteenottovälineisiin ja mittalaitteisiin. Tiedonhankinta- ja valvontajärjestelmien on oltava sellaisia, että ne kykenevät tallentamaan tietoja säädetyllä vähimmäistaajuudella taulukon 9.2 mukaisesti (taulukkoa ei sovelleta erillisten moodien testaukseen).

Taulukko 9.2

Tietojen kirjaamisen ja valvonnan vähimmäistaajuudet

Testausmenettelyä käsittelevä kohta

Mitattavat arvot

Ohjauksen ja valvonnan vähimmäistaajuus

Kirjauksen vähimmäistaajuus

7.6.

Nopeus ja vääntömomentti moottorin vaiheittaisen kartoituksen aikana

1 Hz

1 keskiarvo vaihetta kohti

7.6.

Nopeus ja vääntömomentti moottorin tasaisen muutoksen kartoituksen aikana

5 Hz

1 Hz keskiarvo

7.8.3.

Muuttuvatilaisen käyttösyklin nopeuksien ja vääntömomenttien vertailu- ja takaisinkytkentäarvot

5 Hz

1 Hz keskiarvo

7.8.2.

Vakiotilaisen ja porrastettujen moodien käyttösyklin nopeuksien ja vääntömomenttien vertailu- ja takaisinkytkentäarvot

1 Hz

1 Hz

7.3.

Raakapakokaasun analysaattoreiden jatkuvat pitoisuudet

Ei sovelleta

1 Hz

7.3.

Laimennetun pakokaasun analysaattoreiden jatkuvat pitoisuudet

Ei sovelleta

1 Hz

7.3.

Raa’an tai laimennetun pakokaasun analysaattoreiden eräpitoisuudet

Ei sovelleta

1 keskiarvo testiaikaväliä kohti

7.6.

8.2.1.

Laimennetun pakokaasun virtaus CVS:ltä, kun virtausmittauksen yläpuolella on lämmönvaihdin

Ei sovelleta

1 Hz

7.6.

8.2.1.

Laimennetun pakokaasun virtaus CVS:ltä, kun virtausmittauksen yläpuolella ei ole lämmönvaihdinta

5 Hz

1 Hz keskiarvo

7.6.

8.2.1.

Imuilma- tai pakokaasuvirtaus (raakapakokaasun muuttuvatilaisessa mittauksessa)

Ei sovelleta

1 Hz keskiarvo

7.6.

8.2.1.

Laimennusilma, jos sitä ohjataan aktiivisesti

5 Hz

1 Hz keskiarvo

7.6.

8.2.1.

Näytevirta CVS:ltä, kun käytetään lämmönvaihdinta

1 Hz

1 Hz

7.6.

8.2.1.

Näytevirta CVS:ltä, kun ei käytetä lämmönvaihdinta

5 Hz

1 Hz keskiarvo

9.4.3.   Mittalaitteiden suorituskykyvaatimukset

9.4.3.1.   Yleiskatsaus

Testausjärjestelmän on kokonaisuutena oltava kohdassa 8.1 esitettyjen kalibrointia, verifiointia ja validointikriteereitä koskevien vaatimusten mukainen ja täytettävä kohdissa 8.1.4 ja 8.2 esitetyt lineaarisuustarkastusta koskevat vaatimukset. Mittalaitteiden on täytettävä taulukossa 9.2 esitetyt vaatimukset kaikkien testauksessa käytettävien mittausalueiden osalta. Kaikki mittalaitteiden valmistajilta saadut asiakirjat, joista käy ilmi, että laitteet täyttävät taulukon 9.2 vaatimukset, on säilytettävä.

9.4.3.2.   Komponentteja koskevat vaatimukset

Taulukossa 9.3 esitetään vääntömomentin, nopeuden, paineen, lämpötilan ja kastepisteen mittausantureiden ja muiden mittalaitteiden eritelmät. Tietyn fyysisen ja/tai kemiallisen suureen mittaamisessa käytettävän yleisen järjestelmän on läpäistävä kohdassa 8.1.4 tarkoitettu lineaarisuusverifiointi. Kaasumaisten päästöjen mittauksessa voidaan käyttää analysaattoreita, joissa käytetään kompensointialgoritmeja, jotka ovat muiden mitattujen kaasumaisten aineosien ja kyseisen moottoritestin polttoaineominaisuuksien funktioita. Kompensointialgoritmin tulee vain tasoittaa eroja, eikä se saa aiheuttaa vahvistusta (ei esijännitettä).

Taulukko 9.3

Suositeltavat mittalaitteiden suorituskykyominaisuudet

Mittalaite

Mitatun suureen symboli

Järjestelmän kokonaisnousuaika

Kirjaus päivitystaajuus

Tarkkuus (10)

Toistettavuus (10)

Moottorin kierrosnopeusanturi

n

1 s

1 Hz:n keskiarvo

2,0 % kesk. tai 0,5 % max.

1,0 % kesk. tai 0,25 % max.

Moottorin vääntömomenttianturi

T

1 s

1 Hz:n keskiarvo

2,0 % kesk. tai 1,0 % max.

1,0 % kesk. tai 0,5 % max.

Polttoaineen virtausmittari

(Polttoainelaskuri)

 

5 s

(Ei sovelleta)

1 Hz

(Ei sovelleta)

2,0 % kesk. tai 1,5 % max.

1,0 % kesk. tai 0,75 % max.

Laimennetun pakokaasun kokonaisvirtausmittari (CVS) (Lämmönvaihdin ennen mittaria)

 

1 s

(5 s)

1 Hz:n keskiarvo

(1 Hz)

2,0 % kesk. tai 1,5 % max.

1,0 % kesk. tai 0,75 % max.

Laimennusilman, imuilman, pakokaasun ja näytevirran mittarit

 

1 s

1 Hz:n keskiarvo 5 Hz:n näytteistä

2,5 % kesk. tai 1,5 % max.

1,25 % kesk. tai 0,75 % max.

Jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattori, raakapakokaasu

x

2,5 s

2 Hz

2,0 % kesk. tai 2,0 % mit.

1,0 % kesk. tai 1,0 % mit.

Jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattori, laimennettu pakokaasu

x

5 s

1 Hz

2,0 % kesk. tai 2,0 % mit.

1,0 % kesk. tai 1,0 % mit.

Jatkuvan näytteenoton kaasuanalysaattori

x

5 s

1 Hz

2,0 % kesk. tai 2,0 % mit.

1,0 % kesk. tai 1,0 % mit.

Eränäytteenoton kaasuanalysaattori

x

Ei sovelleta

Ei sovelleta

2,0 % kesk. tai 2,0 % mit.

1,0 % kesk. tai 1,0 % mit.

Gravimetrinen hiukkasvaaka

mPM

Ei sovelleta

Ei sovelleta

Ks. 9.4.11.

0,5 μg

Inertiaan perustuva hiukkasvaaka

mPM

5 s

1 Hz

2,0 % kesk. tai 2,0 % mit.

1,0 % kesk. tai 1,0 % mit.

9.4.4.   Moottorin parametrien ja ympäristöolosuhteiden mittaus

9.4.4.1.   Nopeus- ja vääntömomenttianturit

9.4.4.1.1.   Käyttö

Mittalaitteiden, joilla mitataan työhön liittyviä syötteitä ja tuotoksia moottorin toiminnan aikana, on täytettävä tässä kohdassa esitettävät vaatimukset. Suositeltavia ovat anturit, muuntimet ja mittarit, jotka täyttävät taulukossa 9.3 esitettävät vaatimukset. Työhön liittyviä syötteiden ja tuotosten mittaamisessa käytettävien yleisten järjestelmien on läpäistävä kohdassa 8.1.4 tarkoitetut lineaarisuusverifioinnit.

9.4.4.1.2.   Akselin työ

Työ ja teho lasketaan nopeus- ja vääntömomenttiantureiden tuloksista kohdan 9.4.4.1 mukaisesti. Nopeuden ja vääntömomentin mittaamisessa käytettävien yleisten järjestelmien on läpäistävä kohdissa 8.1.4 ja 8.1.7 tarkoitetut kalibroinnit ja verifioinnit.

Vauhtipyörään kiinnittyvien osien (kuten vetoakselin ja dynamometrin roottorin) kiihdytyksestä ja hidastuksesta johtuvan inertian aiheuttama vääntömomentti on kompensoitava tarvittaessa hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

9.4.4.2.   Paine-, lämpötila- ja kastepisteanturit

Paineen, lämpötilan ja kastepisteen mittaamiseen käytettävien yleisten järjestelmien on täytettävä kohdassa 8.1.7 esitettävät kalibrointivaatimukset.

Paineanturit on sijoitettava lämpötilasäädeltyyn ympäristöön tai niiden on kompensoitava lämpötilavaihtelut aiotulla mittausalueella. Antureiden materiaalien on oltava yhteensopivia mitattavan virtauksen kanssa.

9.4.5.   Virtauksiin liittyvät mittaukset

Kaikentyyppisiä virtausmittauksia (polttoaine, imuilma, raakapakokaasu, näyte) varten virtausta on tarvittaessa vakioitava, jotta virtaukset, pyörteet tai virtauksen sykintä eivät vaikuttaisi mittarin tarkkuuteen ja mittauksen toistettavuuteen. Joidenkin mittareiden osalta tämä voidaan tehdä käyttämällä sopivan mittaista suoraa putkea (esim. vähintään kymmenen putken läpimitan pituista) tai tarkoitusta varten suunniteltuja putkitaipeita, oikaisuripoja tai kuristuslaippoja (tai polttoaineen virtausmittareiden osalta pneumaattisia sykinnän vaimentimia) vakaan ja ennakoitavan virtauksen aikaansaamiseksi ennen virtausmittaria.

9.4.5.1.   Polttoaineen virtausmittari

Polttoainevirtauksen mittauksessa käytettävä järjestelmä on kalibroitava kohdan 8.1.8.1 mukaisesti. Kaikissa polttoainevirtauksen mittauksissa on otettava huomioon polttoaine, joka mahdollisesti ohittaa moottorin tai palaa moottorista polttoainesäiliöön.

9.4.5.2.   Imuilman virtausmittari

Imuilman virtauksen mittauksessa käytettävä järjestelmä on kalibroitava kohdan 8.1.8.1 mukaisesti.

9.4.5.3.   Raakapakokaasun virtausmittari

9.4.5.3.1.   Komponentteja koskevat vaatimukset

Raakapakokaasun virtauksen mittauksessa käytettävän järjestelmän on täytettävä kohdan 8.1.4 mukaiset lineaarisuusvaatimukset. Raakapakokaasun virtausmittarin on oltava sellainen, että se kompensoi asianmukaisesti muutokset raakapakokaasun termodynaamisissa ja virtaukseen ja koostumukseen liittyvissä ominaisuuksissa.

9.4.5.3.2.   Virtausmittarin vasteaika

Osavirtauslaimennusjärjestelmän ohjaamiseksi niin, että saadaan suhteellinen raakapakokaasunäyte, virtausmittarin vasteajan on oltava lyhyempi kuin mitä taulukossa 9.3 edellytetään. Osavirtauslaimennusjärjestelmissä, joissa on online-ohjaus, virtausmittarin vasteajan on oltava kohdan 8.2.1.2 vaatimusten mukainen.

9.4.5.3.3.   Pakokaasun jäähdytys

Pakokaasun jäähdyttäminen virtaussuunnassa virtausmittarin yläpuolella on sallittu seuraavin rajoituksin:

a)

Hiukkasnäytteitä ei saa ottaa jäähdytyksen alapuolelta.

b)

Jos jäähdytys aiheuttaa pakokaasun lämpötilan, joka on suurempi kuin 202 °C, jäähtymisen lämpötilaan, joka on pienempi kuin 180 °C, NMHC-näytettä ei saa ottaa jäähdytyksen alapuolelta.

c)

Jos jäähdyttäminen aiheuttaa veden tiivistymistä, NOx-näytettä ei saa ottaa jäähdytyksen alapuolelta, ellei jäähdytin läpäise kohdan 8.1.11.4 mukaista suorituskykyverifiointia.

d)

Jos jäähdyttäminen aiheuttaa veden tiivistymistä ennen kuin virtaus saavuttaa virtausmittarin, kastepiste T dew ja paine p total on mitattava virtausmittarin sisääntulossa. Näitä arvoja käytetään lisäysten A.7 ja A.8 mukaisissa päästölaskelmissa.

9.4.5.4.   Laimennusilman ja laimennetun pakokaasun virtausmittarit

9.4.5.4.1.   Käyttö

Laimennetun pakokaasun hetkelliset virtaukset tai kokonaisvirtaus testiaikavälin aikana määritetään laimennetun pakokaasun virtausmittarilla. Raakapakokaasun hetkelliset virtaukset tai kokonaisvirtaus testiaikavälin aikana voidaan laskea laimennetun pakokaasun virtausmittarin ja laimennusilman virtausmittarin lukemien erotuksesta.

9.4.5.4.2.   Komponentteja koskevat vaatimukset

Laimennetun pakokaasun virtauksen mittaamisessa käytettävän yleisen järjestelmän on läpäistävä kohdissa 8.1.8.4 ja 8.1.8.5 tarkoitetut kalibroinnit ja verifioinnit. Seuraavia mittareita voidaan käyttää:

a)

Laimennetun pakokaasun kokonaisvirtauksen vakiotilavuusnäytteenotossa (CVS) voidaan käyttää kriittisen virtauksen venturia (CFV) tai useita kriittisen virtauksen ventureita rinnan, syrjäytyspumppua (PDP), aliääniventuria (SSV) tai yliäänivirtausmittaria (UFM). Yhdistettynä virtaussuunnassa yläpuolella sijaitsevaan lämmönvaihtimeen CFV tai PDP toimii myös passiivisena virtauksenohjaimena pitämällä laimennetun pakokaasun lämpötilan vakiona CVS-järjestelmässä.

(b)

Osavirtauslaimennusjärjestelmässä (PFD) voidaan käyttää minkä tahansa virtausmittarin ja aktiivisen virtauksenohjausjärjestelmän yhdistelmää pakokaasun aineosien suhteellisen näytteenoton ylläpitämiseksi. Suhteellisen näytteenoton ylläpitämiseksi voidaan ohjata laimennetun pakokaasun kokonaisvirtausta, yhtä tai useampaa näytevirtaa tai näiden virtausten yhdistelmää.

Muiden laimennusjärjestelmien yhteydessä voidaan käyttää laminaarista virtauselementtiä, yliäänivirtausmittaria, aliääniventuria, kriittisen virtauksen venturia tai useita kriittisen virtauksen ventureita rinnan, syrjäytysmittaria, termistä massamittaria, keskiarvon määrittävää Pitot-putkea tai kuumalankatuulimittaria.

9.4.5.4.3.   Pakokaasun jäähdytys

Laimennettua pakokaasua voidaan jäähdyttää virtaussuunnassa virtausmittarin yläpuolella, kunhan seuraavia vaatimuksia noudatetaan:

a)

Hiukkasnäytteitä ei saa ottaa jäähdytyksen alapuolelta.

b)

Jos jäähdytys aiheuttaa pakokaasun lämpötilan, joka on suurempi kuin 202 °C, jäähtymisen lämpötilaan, joka on pienempi kuin 180 °C, NMHC-näytettä ei saa ottaa jäähdytyksen alapuolelta.

c)

Jos jäähdyttäminen aiheuttaa veden tiivistymistä, NOx-näytettä ei saa ottaa jäähdytyksen alapuolelta, ellei jäähdytin läpäise kohdan 8.1.11.4 mukaista suorituskykyverifiointia.

d)

Jos jäähdyttäminen aiheuttaa veden tiivistymistä ennen kuin virtaus saavuttaa virtausmittarin, kastepiste T dew ja paine p total on mitattava virtausmittarin sisääntulossa. Näitä arvoja käytetään lisäysten A.7 ja A.8 mukaisissa päästölaskelmissa.

9.4.5.5.   Eränäytteenoton näytevirtausmittari

Eränäytteenottojärjestelmään testiaikavälin aikana otetut näytevirrat tai kokonaisvirta määritetään näytevirtausmittarilla. Kahden virtausmittarin välistä eroa voidaan käyttää, kun lasketaan näytevirtausta laimennustunneliin esimerkiksi osavirtauslaimennuksella tapahtuvassa hiukkasmittauksessa ja toisiolaimennuksella tapahtuvassa hiukkasmittauksessa. Virtauseron mittausta koskevat vaatimukset suhteellisen raakapakokaasunäytteen saamiseksi annetaan kohdassa 8.1.8.6.1 ja virtauseron mittauksen kalibrointi kuvaillaan kohdassa 8.1.8.6.2.

Näytevirtausmittauksessa käytettävä järjestelmä on kalibroitava kohdan 8.1.8 mukaisesti.

9.4.5.6.   Kaasunjakaja

Kaasunjakajaa voidaan käyttää kalibrointikaasujen sekoittamiseen.

On käytettävä kaasunjakajaa, joka sekoittaa kaasuja kohdan 9.5.1 vaatimusten mukaisesti sellaisiksi pitoisuuksiksi, joita odotetaan esiintyvän testauksen aikana. Kriittiseen virtaukseen, kapillaariputkiin tai termiseen massamittaukseen perustuvia kaasunjakajia voidaan käyttää. Tarvittaessa on tehtävä viskositeettikorjauksia asianmukaisen kaasunjaon varmistamiseksi (ellei kaasunjakajan sisäinen ohjelmisto tee niitä). Kaasunjakajajärjestelmän on läpäistävä kohdassa 8.1.4.5 tarkoitettu lineaarisuusverifiointi. Vaihtoehtoisesti sekoituslaite voidaan tarkastaa lineaarisella instrumentilla, esimerkiksi käyttämällä NO-kaasua kemiluminesenssi-ilmaisimen (CLD) kanssa. Instrumentin vertailuarvo asetetaan suoraan instrumenttiin yhdistetyllä vertailukaasulla. Kaasunjakaja on tarkastettava käytetyillä asetuksilla, ja nimellisarvoa on verrattava mittalaitteen mitattuun pitoisuuteen.

9.4.6.   CO- ja CO2-mittaukset

Sekä eränäytteenotossa että jatkuvassa näytteenotossa käytetään ei-dispersoivaa infrapuna-analysaattoria (NDIR) CO- ja CO2-pitoisuuksien mittaamiseen raakapakokaasusta tai laimennetusta pakokaasusta.

NDIR-järjestelmä on kalibroitava ja verifioitava kohdan 8.1.9.1 mukaisesti.

9.4.7.   Hiilivetymittaukset

9.4.7.1.   Liekki-ionisaatioilmaisin

9.4.7.1.1.   Käyttö

Sekä eränäytteenotossa että jatkuvassa näytteenotossa käytetään lämmitettyä liekki-ionisaatioilmaisinta (FID) hiilivetypitoisuuksien mittaamiseen raakapakokaasusta tai laimennetusta pakokaasusta. Hiilivetypitoisuudet on määritettävä hiililuvun 1 (C 1) perusteella. Metaanin ja metaanittomien hiilivetyjen pitoisuudet määritetään kohdan 9.4.7.1.4 mukaisesti. Lämmitettyjen FID-analysaattoreiden kaikkien pintojen, jotka ovat kosketuksissa päästöjen kanssa, on pysyttävä lämpötilassa 191 ± 11 °C.

9.4.7.1.2.   Komponentteja koskevat vaatimukset

THC:n tai CH4:n mittaamiseen käytettävän FID-järjestelmän on läpäistävä kohdassa 8.1.10 tarkoitetut hiilivetymittauksiin liittyvät verifioinnit.

9.4.7.1.3.   FID:n polttoaine ja poltinilma

FID:n polttoaineen ja poltinilman on täytettävä kohdassa 9.5.1 esitettävät vaatimukset. FID:n polttoaine ja poltinilma eivät saa sekoittua ennen FID-analysaattoriin tuloa jotta varmistetaan, että FID-analysaattori toimii diffuusioliekillä eikä esisekoitetulla liekillä.

9.4.7.1.4.   Metaani

FID-analysattoreilla mitataan hiilivetyjen kokonaismäärää (THC). Metaanittomien hiilivetyjen (NMHC) määrän määrittämiseksi metaanin CH4 määrä määritetään metaaninerottimella ja FID-analysaattorilla kohdan 9.4.7.2 mukaisesti tai kaasukromatografilla kohdan 9.4.7.3 mukaisesti. Jotta FID-analysaattoria voidaan käyttää NMHC:n määrittämiseen, sen CH4-vastetekijä RF CH4 on määritettävä kohdan 8.1.10.1 mukaisesti. NMHC:hen liittyvä laskelmat kuvaillaan lisäyksissä A.7 ja A.8.

9.4.7.1.5.   Metaania koskeva oletus

Metaanin mittaamisen sijasta on sallittua olettaa, että 2 prosenttia mitatusta hiilivetyjen kokonaismäärästä on metaania, kuten lisäyksissä A.7 ja A.8 todetaan.

9.4.7.2.   Metaanierotin

9.4.7.2.1.   Käyttö

Metaaninerotinta voidaan käyttää CH4:n mittaamiseen FID-analysaattorilla. Metaaninerotin hapettaa kaikki metaanittomat hiilivedyt CO2:ksi ja H2O:ksi. Metaaninerotinta voidaan käyttää sekä raa’an että laimennetun pakokaasun mittauksissa ja sekä erä- että jatkuvassa näytteenotossa.

9.4.7.2.2.   Järjestelmän suorituskyky

Metaaninerottimen suorituskyky on määritettävä kohdan 8.1.10.3 mukaisesti, ja tuloksia käytetään lisäysten A.7 ja A.8 mukaisissa NMHC-päästölaskelmissa.

9.4.7.2.3.   Rakenne

Metaaninerottimessa on oltava ohivirtausputki kohdan 8.1.10.3 mukaista verifiointia varten.

9.4.7.2.4.   Optimointi

Metaaninerotin voidaan optimoida niin, että CH4-penetraatio ja kaikkien muiden hiilivetyjen hapetus on mahdollisimman täydellistä. Suorituskyvyn optimoimiseksi näyte voidaan kosteuttaa taikka laimentaa puhdistetulla ilmalla tai hapella virtaussuunnassa metaaninerottimen yläpuolella. Näytteen kosteuttaminen tai laimentaminen on otettava huomioon päästölaskelmissa.

9.4.7.3.   Kaasukromatografi

Käyttö: Kaasukromatografia voidaan käyttää eränäytteenotossa laimennetun pakokaasun CH4-pitoisuuksien mittaamiseen. Kun myös metaaninerotinta voidaan käyttää CH4:n mittaamiseen, kuten kohdassa 9.4.7.2 todetaan, kohdassa 5.1.3 tarkoitettujen vaihtoehtoisten mittausmenettelyiden yhteydessä on käytettävä kaasukromatografiin perustuvaa vertailumenettelyä.

9.4.8.   NOx-mittaukset

Typen oksidien (NOx) mittausta varten on täsmennetty kaksi mittalaitetta, joista kumpaa tahansa voidaan käyttää sillä edellytyksellä, että laite täyttää 9.4.8.1 tai 9.4.8.2 kohdassa vahvistetut vaatimukset. Kemiluminesenssianalysaattoria käytetään vertailumenetelmänä, kun sovelletaan jotakin kohdassa 5.1.3 tarkoitettua vaihtoehtoista mittausmenettelyä.

9.4.8.1.   Kemiluminesenssianalysaattori

9.4.8.1.1.   Käyttö

Kemiluminesenssianalysaattoria (CLD) yhdistettynä NO2–NO-muuntimeen käytetään raa’an tai laimennetun pakokaasun NOx-pitoisuuden mittaamiseen eränäytteenotossa tai jatkuvassa näytteenotossa.

9.4.8.1.2.   Komponentteja koskevat vaatimukset

CLD:n käyttöön perustuvan järjestelmän on läpäistävä kohdassa 8.1.11.1 tarkoitettu vaimennusverifiointi. Sekä lämmitettyä että lämmittämätöntä CLD:tä voidaan käyttää, ja laite voi olla ympäröivässä ilmanpaineessa tai tyhjössä.

9.4.8.1.3.   NO2–NO-muunnin

Sisäinen tai ulkoinen NO2–NO-muunnin, joka läpäisee kohdan 8.1.11.5 mukaisen verifioinnin, sijoitetaan virtaussuunnassa CLD:n yläpuolelle. Muunninta varten tarvitaan ohivirtausjärjestely ko. verifioinnin mahdollistamiseksi.

9.4.8.1.4.   Kosteusvaikutukset

Kaikkien CLD:n lämpötilojen on pysyttävä vakaina veden tiivistymisen ehkäisemiseksi. Kosteuden poistamiseksi näytteestä virtaussuunnassa CLD:n yläpuolella on käytettävä yhtä seuraavista järjestelyistä:

a)

CLD sijaitsee virtaussuunnassa mahdollisen kuivaimen tai jäähdyttimen alapuolella, ja kuivain tai jäähdytin sijaitsee kohdan 8.1.11.5 verifiointivaatimukset täyttävän NO2–NO-muuntimen alapuolella.

b)

CLD sijaitsee virtaussuunnassa kohdan 8.1.11.4 verifiointivaatimukset täyttävän kuivaimen tai jäähdyttimen alapuolella.

9.4.8.1.5.   Vasteaika

CLD:n vasteajan parantamiseksi voidaan käyttää lämmitettävää CLD:tä.

9.4.8.2.   Ei-dispersoiva ultraviolettianalysaattori

9.4.8.2.1.   Käyttö

Sekä eränäytteenotossa että jatkuvassa näytteenotossa käytetään ei-dispersoivaa ultraviolettianalysaattoria (NDUV) NOx-pitoisuuksien mittaamiseen raakapakokaasusta tai laimennetusta pakokaasusta.

9.4.8.2.2.   Komponentteja koskevat vaatimukset

NDUV:n käyttöön perustuvan järjestelmän on läpäistävä kohdassa 8.1.11.3 tarkoitetut verifioinnit.

9.4.8.2.3.   NO2–NO-muunnin

Jos NDUV-analysaattori mittaa pelkästään NO:ta, virtaussuunnassa NDUV:n yläpuolelle sijoitetaan kohdan 8.1.11.5 verifiointivaatimukset täyttävä sisäinen tai ulkoinen NO2–NO-muunnin. Muunninta varten tarvitaan ohivirtausjärjestely ko. verifioinnin mahdollistamiseksi.

9.4.8.2.4.   Kosteusvaikutukset

NUVD:n lämpötilan on pysyttävä vakaana veden tiivistymisen ehkäisemiseksi, ellei käytetä toista seuraavista järjestelyistä:

a)

NDUV sijaitsee virtaussuunnassa mahdollisen kuivaimen tai jäähdyttimen alapuolella, ja kuivain tai jäähdytin sijaitsee kohdan 8.1.11.5 verifiointivaatimukset täyttävän NO2–NO-muuntimen alapuolella.

b)

NDUV sijaitsee virtaussuunnassa kohdan 8.1.11.4 verifiointivaatimukset täyttävän kuivaimen tai jäähdyttimen alapuolella.

9.4.9.   O2-mittaukset

Sekä eränäytteenotossa että jatkuvassa näytteenotossa käytetään paramagneettista (PMD) tai magneettis-pneumaattista (MPD) tunnistusta O2-pitoisuuksien mittaamiseen raakapakokaasusta tai laimennetusta pakokaasusta.

9.4.10.   Ilman ja polttoaineen suhteen mittaaminen

Sirkoniumdioksidianalysaattoria (ZrO2) voidaan käyttää ilman ja polttoaineen suhteen mittaamiseen raakapakokaasun osalta jatkuvassa näytteenotossa. O2-mittauksia voidaan käyttää yhdessä imuilma- tai polttoainevirtamittausten kanssa pakokaasuvirtauksen laskemiseen lisäysten A.7-A.8 mukaisesti.

9.4.11.   Hiukkasmittaukset gravimetrisellä vaa’alla

Hiukkassuodattimeen kerättyjen hiukkasten nettomassan mittaamiseen käytetään vaakaa.

Vaa’an resoluution vähimmäisvaatimuksena on, että toistettavuusarvo on taulukossa 9.3 suositeltu 0,5 mikrogrammaa tai sitä pienempi. Jos vaa’assa käytetään sisäisiä kalibrointipainoja rutiinikohdistusta ja verifiointeja varten, niiden on täytettävä kohdan 9.5.2 vaatimukset.

Vaaka on konfiguroitava niin, että asettumisaika ja vakaus vaa’an sijoituspaikassa ovat optimaalisia.

9.5.   Analyysikaasut ja massastandardit

9.5.1.   Analyysikaasut

Analyysikaasujen on oltava tässä jaksossa esitettävien tarkkuus- ja puhtausvaatimusten mukaisia.

9.5.1.1.   Kaasuvaatimukset

Seuraavat kaasuja koskevat vaatimukset on otettava huomioon:

a)

Mittalaitteiden nollauksessa ja kalibrointikaasujen sekoituksessa on käytettävä puhdistettuja kaasuja. On käytettävä kaasuja, joissa kontaminaatio kaasusylinterissä tai nollakaasugeneraattorin ulostulossa on enintään suurin seuraavassa esitetyistä arvoista:

i)

2 prosentin kontaminaatio mitattuna suhteessa standardin mukaisesti odotettavissa olevaan keskimääräiseen pitoisuuteen. Esimerkki: Jos CO-pitoisuuden odotetaan olevan 100,0 μmol/mol, voidaan käyttää nollakaasua, jonka CO-kontaminaatio on enintään 2,000 μmol/mol;

ii)

taulukossa 9.4 vahvistettu kontaminaatio raakapakokaasun tai laimennetun pakokaasun mittauksissa;

iii)

taulukossa 9.5 vahvistettu kontaminaatio raakapakokaasun mittauksissa.

Taulukko 9.4

Kontaminaatioraja-arvot, joita sovelletaan raa’an tai laimennetun pakokaasun mittauksissa [μmol/mol = ppm (3.2.)]

Aineosa

Puhdistettu synteettinen ilma (11)

Puhdistettu N2  (11)

THC (C1-vastaavuus)

≤ 0,05 μmol/mol

≤ 0,05 μmol/mol

CO

≤ 1 μmol/mol

≤ 1 μmol/mol

CO2

≤ 10 μmol/mol

≤ 10 μmol/mol

O2

0,205 to 0,215 mol/mol

≤ 2 μmol/mol

NOx

≤ 0,02 μmol/mol

≤ 0,02 μmol/mol

Taulukko 9.5

Kontaminaatioraja-arvot, joita sovelletaan raakapakokaasun mittauksissa [μmol/mol = ppm (3.2.)]

Aineosa

Puhdistettu synteettinen ilma (12)

Puhdistettu N2  (12)

THC (C1-vastaavuus)

≤ 1 μmol/mol

≤ 1 μmol/mol

CO

≤ 1 μmol/mol

≤ 1 μmol/mol

CO2

≤ 400 μmol/mol

≤ 400 μmol/mol

O2

0,18–0,21

—

NOx

≤ 0,1 μmol/mol

≤ 0,1 μmol/mol

b)

FID-analysaattorin kanssa käytetään seuraavia kaasuja:

i)

FID-polttoaineen H2-pitoisuuden on oltava 0,39–0,41 mol/mol, täytekaasu He. Seoksen THC-pitoisuus saa olla enintään 0,05 μmol/mol.

ii)

FID:n poltinilman on täytettävä tämän kohdan alakohdassa a esitetyt puhdistettua ilmaa koskevat vaatimukset.

iii)

FID-nollakaasu. Liekki-ionisaatioilmaisimet on nollattava puhdistetulla kaasulla, joka täyttää tämän kohdan alakohdassa a esitetyt vaatimukset muuten, mutta puhdistetun kaasun O2-pitoisuus voi olla mikä tahansa.

iv)

FID:n propaanikohdistuskaasu. THC:n mittauksessa käytettävä FID-analysaattori on kohdistettava ja kalibroitava kaasulla, jossa on kohdistuspitoisuus propaania C3H8. Kalibrointi on tehtävä hiililuvun 1 (C 1) perusteella.

v)

FID:n metaanikohdistuskaasu. Jos CH4:n mittauksessa käytettävä FID kohdistetaan ja kalibroidaan aina metaaninerottimen avulla, FID on kohdistettava ja kalibroitava käyttäen CH4:n kohdistuspitoisuuksia. Kalibrointi on tehtävä hiililuvun 1 (C 1) perusteella.

c)

Seuraavia kaasuseoksia voidaan käyttää, ja kaasujen on oltava ±1,0 prosentin tarkkuudella jäljitettävissä kansainvälisten ja/tai kansallisten standardien tosiarvoihin tai muihin hyväksyttäviin standardeihin.

i)

CH4, täytekaasu puhdistettu synteettinen ilma tai N2 (tapauksen mukaan);

ii)

C2H6, täytekaasu puhdistettu synteettinen ilma tai N2 (tapauksen mukaan);

iii)

C3H8, täytekaasu puhdistettu synteettinen ilma tai N2 (tapauksen mukaan);

iv)

CO, täytekaasu puhdistettu N2;

v)

CO2, täytekaasu puhdistettu N2;

vi)

NO, täytekaasu puhdistettu N2;

vii)

NO2, täytekaasu puhdistettu synteettinen ilma;

viii)

O2, täytekaasu puhdistettu N2;

ix)

C3H8, CO, CO2, NO, täytekaasu puhdistettu N2;

x)

C3H8, CH4, CO, CO2, NO, täytekaasu puhdistettu N2.

d)

Muita kuin tämän kohdan alakohdassa c lueteltuja kaasuja (kuten metanolia ilmassa, jota voidaan käyttää vastetekijöiden määrityksessä) voidaan käyttää, kunhan ne ovat ±3,0 prosentin tarkkuudella jäljitettävissä kansainvälisten ja/tai kansallisten standardien tosiarvoihin ja täyttävät kohdan 9.5.1.2 mukaiset vakausvaatimukset.

(e)

Omia kalibrointikaasuja voidaan valmistaa käyttämällä tarkkuussekoituslaitteita, kuten kaasunjakajaa, kaasujen laimentamiseksi puhdistetulla N2:lla tai synteettisellä ilmalla. Jos kaasunjakajat täyttävät kohdassa 9.4.5.6 vahvistetut vaatimukset ja sekoitettavat kaasut täyttävät tämän kohdan alakohtien a ja c vaatimukset, tuloksena olevien kaasujen katsotaan täyttävän tässä kohdassa 9.5.1.1 asetetut vaatimukset.

9.5.1.2.   Pitoisuus ja viimeinen käyttöpäivä

Kunkin kalibrointikaasustandardin pitoisuus ja sen valmistajan ilmoittama viimeinen käyttöpäivä on kirjattava.

a)

Mitään kalibrointikaasustandardia ei saa käyttää sen viimeisen käyttöpäivän jälkeen, paitsi jos käyttö on sallittu tämän kohdan alakohdan b mukaisesti.

b)

Kalibrointikaasuja voidaan merkitä uudelleen ja käyttää viimeisen käyttöpäivän jälkeen tyyppihyväksyntäviranomaisen etukäteishyväksynnällä.

9.5.1.3.   Kaasujen siirtäminen

Kaasut on siirrettävä niiden säilytyspaikasta analysaattoreille käyttäen komponentteja, jotka on tarkoitettu juuri kyseisten kaasujen ohjausta ja siirtoa varten.

Kaikkien kalibrointikaasujen enimmäissäilytysaikoja on noudatettava. Valmistajan ilmoittama kalibrointikaasujen viimeinen käyttöpäivä on kirjattava.

9.5.2.   Massastandardit

Hiukkasvaa’assa on käytettävä sertifioituja painoja, jotka ovat tunnustettuihin kansainvälisiin ja/tai kansallisiin standardeihin jäljitettäviä 0,1 prosentin epävarmuudella. Kalibrointipainot voi sertifioida mikä tahansa laboratorio, joka voi taata jäljitettävyyden tunnustettuihin kansainvälisiin ja/tai kansallisiin standardeihin. On varmistettava, että pienimmän kalibrointipainon massa on enintään 10 kertaa käyttämättömän hiukkasnäytteenottovälineen massan suuruinen. Kalibrointiraportissa on mainittava myös painojen tiheys.

(1)  Erikoissymbolit esitetään liitteissä.

(2)  Tämän liitteen numerointi vastaa liikkuvia työkoneita koskevan asiakirjan NRMM gtr 11 numerointia. Joitakin NRMM gtr:n kohtia ei kuitenkaan tarvita tässä liitteessä.

(3)  Lisätietoja perustehon määritelmästä, ks. kuva 2 standardissa ISO 8528 1:1993(E).

(4)  Kalibrointeja ja verifiointeja suoritetaan useammin mittausjärjestelmän valmistajan ohjeiden ja hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

(5)  CVS-verifiointia ei tarvitse tehdä järjestelmille, joiden vastaavuus on ±2 prosentin rajoissa imuilman, polttoaineen ja laimennetun pakokaasun hiilen tai hapen kemikaalitaseen osalta.

(6)  Kunhan veden tiivistyminen säiliössä estetään.

(7)  Korkeintaan lämpötilassa 40 °C.

(8)  Korkeintaan lämpötilassa 202 °C.

(9)  Lämpötilassa 191 ± 11 °C.

(10)  Tarkkuus ja toistettavuus määritetään samoista kerätyistä tiedoista kohdan 9.4.3 mukaisesti absoluuttisten arvojen perusteella. Merkintä ”kesk.” tarkoittaa kyseisellä päästöraja-arvolla odotettavissa olevaa keskiarvoa; ”max.” tarkoittaa kyseisellä päästöraja-arvolla käyttöjakson aikana odotettavissa olevaa huippuarvoa, ei mittalaitteen mittausalueen suurinta arvoa; ”mit.” tarkoittaa todellista käyttösyklin aikana mitattua keskiarvoa.

(11)  Näiden puhtaustasojen ei tarvitse olla kansainvälisiin ja/tai kansallisiin standardeihin jäljitettävissä.

(12)  Näiden puhtaustasojen ei tarvitse olla kansainvälisiin ja/tai kansallisiin standardeihin jäljitettävissä.

Lisäys A.1

(Varalla)

Lisäys A.2

Tilastot

A.2.1.   Aritmeettinen keskiarvo

Aritmeettinen keskiarvo Formula lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.2-1)

A.2.2.   Keskihajonta

Harhattoman näytteen (eli N–1) keskihajonta lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.2-2)

A.2.3.   Neliöllinen keskiarvo

Neliöllinen keskiarvo rms y lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.2-3)

A.2.4.   t-testi

Seuraavia yhtälöitä ja taulukoita käyttäen on tarkastettava, läpäisevätkö tiedot t-testin:

a)

Kun kyseessä on riippumattomien otosten t-testi, t-tunnusluku ja sen vapausasteiden määrä v lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.2-4)

Formula

(A.2-5)

(b)

Kun kyseessä on parittaisten otosten t-testi, t-tunnusluku ja sen vapausasteiden määrä v lasketaan seuraavasti ottaen huuomioon, että arvot εi ovat virheitä (esim. eroja) kunkin arvon y refi ja arvon yi muodostaman parin välillä:

Formula

Formula

(A.2-6)

(c)

Tämän kohdan taulukon A.2.1 avulla verrataan arvoa t arvoihin t crit, jotka on esitetty taulukossa vapausasteiden määrän mukaisesti. Jos t on pienempi kuin t crit, t läpäisee t-testin.

Taulukko A.2.1

Kriittiset t-arvot ja vapausasteiden määrä v

n

Luotettavuus

 

90 prosenttia

95 prosenttia

1

6,314

12,706

2

2,920

4,303

3

2,353

3,182

4

2,132

2,776

5

2,015

2,571

6

1,943

2,447

7

1,895

2,365

8

1,860

2,306

9

1,833

2,262

10

1,812

2,228

11

1,796

2,201

12

1,782

2,179

13

1,771

2,160

14

1,761

2,145

15

1,753

2,131

16

1,746

2,120

18

1,734

2,101

20

1,725

2,086

22

1,717

2,074

24

1,711

2,064

26

1,706

2,056

28

1,701

2,048

30

1,697

2,042

35

1,690

2,030

40

1,684

2,021

50

1,676

2,009

70

1,667

1,994

100

1,660

1,984

1000+

1,645

1,960

Arvot, joita ei ole esitetty taulukossa, määritetään lineaarisen interpoloinnin avulla.

A.2.5.   F-testi

F-tunnusluku lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.2-7)

(a)

F-testissä, jonka luotettavuustaso on 90 prosenttia, verrataan tämän kohdan taulukon 2 avulla arvoa F arvoihin F crit90, jotka on merkitty taulukkoon arvojen (N-1) ja (N ref-1) mukaisesti. Jos F on pienempi kuin F crit90, F läpäisee F-testin 90 prosentin luotettavuustasolla.

b)

F-testissä, jonka luotettavuustaso on 95 prosenttia, verrataan tämän kohdan taulukon 3 avulla arvoa F arvoihin F crit95, jotka on merkitty taulukkoon arvojen (N-1) ja (N ref-1) mukaisesti. Jos F on pienempi kuin F crit95, F läpäisee F-testin 95 prosentin luotettavuustasolla.

Taulukko A.2.2

Kriittiset F-arvot, F crit90, arvojen N-1 ja N ref -1 mukaisesti 90 prosentin luotettavuustasolla

N-1

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

12

15

20

24

30

40

60

120

1 000+

N ref-1

 

1

39,86

49,50

53,59

55,83

57,24

58,20

58,90

59,43

59,85

60,19

60,70

61,22

61,74

62,00

62,26

62,52

62,79

63,06

63,32

2

8,526

9,000

9,162

9,243

9,293

9,326

9,349

9,367

9,381

9,392

9,408

9,425

9,441

9,450

9,458

9,466

9,475

9,483

9,491

3

5,538

5,462

5,391

5,343

5,309

5,285

5,266

5,252

5,240

5,230

5,216

5,200

5,184

5,176

5,168

5,160

5,151

5,143

5,134

4

4,545

4,325

4,191

4,107

4,051

4,010

3,979

3,955

3,936

3,920

3,896

3,870

3,844

3,831

3,817

3,804

3,790

3,775

3,761

5

4,060

3,780

3,619

3,520

3,453

3,405

3,368

3,339

3,316

3,297

3,268

3,238

3,207

3,191

3,174

3,157

3,140

3,123

3,105

6

3,776

3,463

3,289

3,181

3,108

3,055

3,014

2,983

2,958

2,937

2,905

2,871

2,836

2,818

2,800

2,781

2,762

2,742

2,722

7

3,589

3,257

3,074

2,961

2,883

2,827

2,785

2,752

2,725

2,703

2,668

2,632

2,595

2,575

2,555

2,535

2,514

2,493

2,471

8

3,458

3,113

2,924

2,806

2,726

2,668

2,624

2,589

2,561

2,538

2,502

2,464

2,425

2,404

2,383

2,361

2,339

2,316

2,293

9

3,360

3,006

2,813

2,693

2,611

2,551

2,505

2,469

2,440

2,416

2,379

2,340

2,298

2,277

2,255

2,232

2,208

2,184

2,159

10

3,285

2,924

2,728

2,605

2,522

2,461

2,414

2,377

2,347

2,323

2,284

2,244

2,201

2,178

2,155

2,132

2,107

2,082

2,055

11

3,225

2,860

2,660

2,536

2,451

2,389

2,342

2,304

2,274

2,248

2,209

2,167

2,123

2,100

2,076

2,052

2,026

2,000

1,972

12

3,177

2,807

2,606

2,480

2,394

2,331

2,283

2,245

2,214

2,188

2,147

2,105

2,060

2,036

2,011

1,986

1,960

1,932

1,904

13

3,136

2,763

2,560

2,434

2,347

2,283

2,234

2,195

2,164

2,138

2,097

2,053

2,007

1,983

1,958

1,931

1,904

1,876

1,846

14

3,102

2,726

2,522

2,395

2,307

2,243

2,193

2,154

2,122

2,095

2,054

2,010

1,962

1,938

1,912

1,885

1,857

1,828

1,797

15

3,073

2,695

2,490

2,361

2,273

2,208

2,158

2,119

2,086

2,059

2,017

1,972

1,924

1,899

1,873

1,845

1,817

1,787

1,755

16

3,048

2,668

2,462

2,333

2,244

2,178

2,128

2,088

2,055

2,028

1,985

1,940

1,891

1,866

1,839

1,811

1,782

1,751

1,718

17

3,026

2,645

2,437

2,308

2,218

2,152

2,102

2,061

2,028

2,001

1,958

1,912

1,862

1,836

1,809

1,781

1,751

1,719

1,686

18

3,007

2,624

2,416

2,286

2,196

2,130

2,079

2,038

2,005

1,977

1,933

1,887

1,837

1,810

1,783

1,754

1,723

1,691

1,657

19

2,990

2,606

2,397

2,266

2,176

2,109

2,058

2,017

1,984

1,956

1,912

1,865

1,814

1,787

1,759

1,730

1,699

1,666

1,631

20

2,975

2,589

2,380

2,249

2,158

2,091

2,040

1,999

1,965

1,937

1,892

1,845

1,794

1,767

1,738

1,708

1,677

1,643

1,607

21

2,961

2,575

2,365

2,233

2,142

2,075

2,023

1,982

1,948

1,920

1,875

1,827

1,776

1,748

1,719

1,689

1,657

1,623

1,586

20

2,949

2,561

2,351

2,219

2,128

2,061

2,008

1,967

1,933

1,904

1,859

1,811

1,759

1,731

1,702

1,671

1,639

1,604

1,567

23

2,937

2,549

2,339

2,207

2,115

2,047

1,995

1,953

1,919

1,890

1,845

1,796

1,744

1,716

1,686

1,655

1,622

1,587

1,549

24

2,927

2,538

2,327

2,195

2,103

2,035

1,983

1,941

1,906

1,877

1,832

1,783

1,730

1,702

1,672

1,641

1,607

1,571

1,533

25

2,918

2,528

2,317

2,184

2,092

2,024

1,971

1,929

1,895

1,866

1,820

1,771

1,718

1,689

1,659

1,627

1,593

1,557

1,518

26

2,909

2,519

2,307

2,174

2,082

2,014

1,961

1,919

1,884

1,855

1,809

1,760

1,706

1,677

1,647

1,615

1,581

1,544

1,504

27

2,901

2,511

2,299

2,165

2,073

2,005

1,952

1,909

1,874

1,845

1,799

1,749

1,695

1,666

1,636

1,603

1,569

1,531

1,491

28

2,894

2,503

2,291

2,157

2,064

1,996

1,943

1,900

1,865

1,836

1,790

1,740

1,685

1,656

1,625

1,593

1,558

1,520

1,478

29

2,887

2,495

2,283

2,149

2,057

1,988

1,935

1,892

1,857

1,827

1,781

1,731

1,676

1,647

1,616

1,583

1,547

1,509

1,467

30

2,881

2,489

2,276

2,142

2,049

1,980

1,927

1,884

1,849

1,819

1,773

1,722

1,667

1,638

1,606

1,573

1,538

1,499

1,456

40

2,835

2,440

2,226

2,091

1,997

1,927

1,873

1,829

1,793

1,763

1,715

1,662

1,605

1,574

1,541

1,506

1,467

1,425

1,377

60

2,791

2,393

2,177

2,041

1,946

1,875

1,819

1,775

1,738

1,707

1,657

1,603

1,543

1,511

1,476

1,437

1,395

1,348

1,291

120

2,748

2,347

2,130

1,992

1,896

1,824

1,767

1,722

1,684

1,652

1,601

1,545

1,482

1,447

1,409

1,368

1,320

1,265

1,193

1 000+

2,706

2,303

2,084

1,945

1,847

1,774

1,717

1,670

1,632

1,599

1,546

1,487

1,421

1,383

1,342

1,295

1,240

1,169

1,000


Taulukko A.2.3

Kriittiset F-arvot, F crit95, arvojen N-1 ja N ref -1 mukaisesti 95 prosentin luotettavuustasolla

N-1

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

12

15

20

24

30

40

60

120

1 000+

N ref-1

 

1

161,4

199,5

215,7

224,5

230,1

233,9

236,7

238,8

240,5

241,8

243,9

245,9

248,0

249,0

250,1

251,1

252,2

253,2

254,3

2

18,51

19,00

19,16

19,24

19,29

19,33

19,35

19,37

19,38

19,39

19,41

19,42

19,44

19,45

19,46

19,47

19,47

19,48

19,49

3

10,12

9,552

9,277

9,117

9,014

8,941

8,887

8,845

8,812

8,786

8,745

8,703

8,660

8,639

8,617

8,594

8,572

8,549

8,526

4

7,709

6,944

6,591

6,388

6,256

6,163

6,094

6,041

5,999

5,964

5,912

5,858

5,803

5,774

5,746

5,717

5,688

5,658

5,628

5

6,608

5,786

5,410

5,192

5,050

4,950

4,876

4,818

4,773

4,735

4,678

4,619

4,558

4,527

4,496

4,464

4,431

4,399

4,365

6

5,987

5,143

4,757

4,534

4,387

4,284

4,207

4,147

4,099

4,060

4,000

3,938

3,874

3,842

3,808

3,774

3,740

3,705

3,669

7

5,591

4,737

4,347

4,120

3,972

3,866

3,787

3,726

3,677

3,637

3,575

3,511

3,445

3,411

3,376

3,340

3,304

3,267

3,230

8

5,318

4,459

4,066

3,838

3,688

3,581

3,501

3,438

3,388

3,347

3,284

3,218

3,150

3,115

3,079

3,043

3,005

2,967

2,928

9

5,117

4,257

3,863

3,633

3,482

3,374

3,293

3,230

3,179

3,137

3,073

3,006

2,937

2,901

2,864

2,826

2,787

2,748

2,707

10

4,965

4,103

3,708

3,478

3,326

3,217

3,136

3,072

3,020

2,978

2,913

2,845

2,774

2,737

2,700

2,661

2,621

2,580

2,538

11

4,844

3,982

3,587

3,357

3,204

3,095

3,012

2,948

2,896

2,854

2,788

2,719

2,646

2,609

2,571

2,531

2,490

2,448

2,405

12

4,747

3,885

3,490

3,259

3,106

2,996

2,913

2,849

2,796

2,753

2,687

2,617

2,544

2,506

2,466

2,426

2,384

2,341

2,296

13

4,667

3,806

3,411

3,179

3,025

2,915

2,832

2,767

2,714

2,671

2,604

2,533

2,459

2,420

2,380

2,339

2,297

2,252

2,206

14

4,600

3,739

3,344

3,112

2,958

2,848

2,764

2,699

2,646

2,602

2,534

2,463

2,388

2,349

2,308

2,266

2,223

2,178

2,131

15

4,543

3,682

3,287

3,056

2,901

2,791

2,707

2,641

2,588

2,544

2,475

2,403

2,328

2,288

2,247

2,204

2,160

2,114

2,066

16

4,494

3,634

3,239

3,007

2,852

2,741

2,657

2,591

2,538

2,494

2,425

2,352

2,276

2,235

2,194

2,151

2,106

2,059

2,010

17

4,451

3,592

3,197

2,965

2,810

2,699

2,614

2,548

2,494

2,450

2,381

2,308

2,230

2,190

2,148

2,104

2,058

2,011

1,960

18

4,414

3,555

3,160

2,928

2,773

2,661

2,577

2,510

2,456

2,412

2,342

2,269

2,191

2,150

2,107

2,063

2,017

1,968

1,917

19

4,381

3,522

3,127

2,895

2,740

2,628

2,544

2,477

2,423

2,378

2,308

2,234

2,156

2,114

2,071

2,026

1,980

1,930

1,878

20

4,351

3,493

3,098

2,866

2,711

2,599

2,514

2,447

2,393

2,348

2,278

2,203

2,124

2,083

2,039

1,994

1,946

1,896

1,843

21

4,325

3,467

3,073

2,840

2,685

2,573

2,488

2,421

2,366

2,321

2,250

2,176

2,096

2,054

2,010

1,965

1,917

1,866

1,812

22

4,301

3,443

3,049

2,817

2,661

2,549

2,464

2,397

2,342

2,297

2,226

2,151

2,071

2,028

1,984

1,938

1,889

1,838

1,783

23

4,279

3,422

3,028

2,796

2,640

2,528

2,442

2,375

2,320

2,275

2,204

2,128

2,048

2,005

1,961

1,914

1,865

1,813

1,757

24

4,260

3,403

3,009

2,776

2,621

2,508

2,423

2,355

2,300

2,255

2,183

2,108

2,027

1,984

1,939

1,892

1,842

1,790

1,733

25

4,242

3,385

2,991

2,759

2,603

2,490

2,405

2,337

2,282

2,237

2,165

2,089

2,008

1,964

1,919

1,872

1,822

1,768

1,711

26

4,225

3,369

2,975

2,743

2,587

2,474

2,388

2,321

2,266

2,220

2,148

2,072

1,990

1,946

1,901

1,853

1,803

1,749

1,691

27

4,210

3,354

2,960

2,728

2,572

2,459

2,373

2,305

2,250

2,204

2,132

2,056

1,974

1,930

1,884

1,836

1,785

1,731

1,672

28

4,196

3,340

2,947

2,714

2,558

2,445

2,359

2,291

2,236

2,190

2,118

2,041

1,959

1,915

1,869

1,820

1,769

1,714

1,654

29

4,183

3,328

2,934

2,701

2,545

2,432

2,346

2,278

2,223

2,177

2,105

2,028

1,945

1,901

1,854

1,806

1,754

1,698

1,638

30

4,171

3,316

2,922

2,690

2,534

2,421

2,334

2,266

2,211

2,165

2,092

2,015

1,932

1,887

1,841

1,792

1,740

1,684

1,622

40

4,085

3,232

2,839

2,606

2,450

2,336

2,249

2,180

2,124

2,077

2,004

1,925

1,839

1,793

1,744

1,693

1,637

1,577

1,509

60

4,001

3,150

2,758

2,525

2,368

2,254

2,167

2,097

2,040

1,993

1,917

1,836

1,748

1,700

1,649

1,594

1,534

1,467

1,389

120

3,920

3,072

2,680

2,447

2,290

2,175

2,087

2,016

1,959

1,911

1,834

1,751

1,659

1,608

1,554

1,495

1,429

1,352

1,254

1 000+

3,842

2,996

2,605

2,372

2,214

2,099

2,010

1,938

1,880

1,831

1,752

1,666

1,571

1,517

1,459

1,394

1,318

1,221

1,000

A.2.6.   Kaltevuus

Regressiolinjan kaltevuus a 1y lasketaan pienimpien neliösummien menetelmällä seuraavasti:

Formula

(A.2-8)

A.2.7.   Leikkauspiste

Regressiolinjan leikkauspiste a 0y lasketaan pienimpien neliösummien menetelmällä seuraavasti:

Formula

(A.2-9)

A.2.8.   Estimaatin keskivirhe

Estimaatin keskivirhe SEE lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.2-10)

A.2.9.   Determinaatiokerroin

Determinaatiokerroin r 2 lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.2-11)

Lisäys A.3

Vuoden 1980 kansainvälinen painovoiman laskentakaava

Maan vetovoiman aiheuttama kiihtyvyys a g vaihtelee sijaintipaikan mukaan, ja arvo a g lasketaan kulloisenkin leveysasteen mukaan seuraavasti:

Formula (A.3-1)

jossa:

θ= astetta pohjoista tai eteläistä leveyttä.

Lisäys A.4

Hiilivirran tarkastaminen

A.4.1.   Johdanto

Vain hyvin pieni osa pakokaasun sisältämästä hiilestä on peräisin muualta kuin polttoaineesta, ja se on aivan pientä osaa lukuun ottamatta pakokaasussa hiilidioksidina. Tämä on perustana CO2-mittauksiin perustuvalle järjestelmän verifiointitarkastukselle.

Hiilen virtaus pakokaasun mittausjärjestelmiin määräytyy polttoaineen virtauksen mukaan. Hiilen virtaus päästöjen ja hiukkasten mittausjärjestelmien näytteenottopisteissä on riippuvainen CO2-pitoisuuksista ja kaasuvirtauksesta kyseisissä pisteissä.

Tässä mielessä moottorin tuottama hiilivirta tunnetaan, ja havainnoimalla samaa hiilivirtaa pakoputkessa ja osavirtausnäytteenottojärjestelmän ulostulossa voidaan varmentaa vuotoeheys ja virtausmittauksen tarkkuus. Tämän tarkastuksen etuna on se, että moottorin osat toimivat todellisissa moottorin testausolosuhteissa lämpötilan ja virtauksen osalta.

Kuvassa A.4.1 esitetään näytteenottopisteet, joissa hiilivirrat on tarkastettava. Jäljempänä esitetään yhtälöt hiilivirran laskemiseksi kussakin näytteenottopisteessä.

Kuva A.4.1

Hiilivirran tarkastuksen mittauspisteet

Image

A.4.2.   Hiilivirta moottoriin (paikka 1)

Hiilimassavirta moottoriin q mCf [kg/s] polttoaineella CH a O e saadaan seuraavasta kaavasta:

Formula

(A.4-1)

jossa:

qmf = polttoaineen massavirta [kg/s]

A.4.3.   Hiilivirta raakapakokaasussa (paikka 2)

Hiilimassavirta moottorin pakoputkessa q mCe [kg/s] määritetään raakahiilidioksidipitoisuudesta ja pakokaasun massavirrasta seuraavasti:

Formula

(A.4-2)

jossa:

c CO2,r

=

CO2-pitoisuus raakapakokaasussa (märkä) [%]

c CO2,a

=

CO2-pitoisuus ympäröivässä ilmassa (märkä) [%]

qmew

=

pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

M e

=

pakokaasun moolimassa [g/mol]

Jos CO2 mitataan kuivapitoisuutena, arvo on muutettava märkäpitoisuudeksi kohdan A.7.3.2 tai A.8.2.2 mukaisesti.

A.4.4.   Hiilivirta laimennusjärjestelmässä (paikka 3)

Osavirtauslaimennusjärjestelmässä on otettava huomioon myös jakosuhde. Hiilivirta vastaavanlaisessa laimennusjärjestelmässä q mCp [kg/s] (kun vastaavanlaisella tarkoitetaan järjestelmää, joka vastaa täysvirtausjärjestelmää, jossa koko pakokaasuvirta laimennetaan) määritetään laimennetusta CO2-pitoisuudesta, pakokaasun massavirrasta ja näytevirrasta. Uusi yhtälö on muutoin identtinen yhtälön A.4-2 kanssa, mutta siihen on lisätty laimennuskerroin Formula.

Formula

(A.4-3)

jossa:

c CO2,d

=

CO2-pitoisuus laimennetussa pakokaasussa laimennustunnelin ulostulossa (märkä) [%]

c CO2,a

=

CO2-pitoisuus ympäröivässä ilmassa (märkä) [%]

qmdew

=

laimennettu näytevirta osavirtauslaimennusjärjestelmässä [kg/s]

qmew

=

pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

qmp

=

osavirtauslaimennusjärjestelmään tulevan pakokaasunäytteen virta [kg/s]

M e

=

pakokaasun moolimassa [g/mol]

Jos CO2 mitataan kuivapitoisuutena, arvo on muutettava märkäpitoisuudeksi kohdan A.7.3.2 tai A.8.2.2 mukaisesti.

A.4.5.   Pakokaasun moolimassan laskeminen

Pakokaasun moolimassa lasketaan yhtälön A.8-15 mukaisesti (ks. kohta A.8.2.4.2).

Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää seuraavia pakokaasun moolimassoja:

M e (diesel)= 28,9 g/mol.

Lisäys A.5

(Varalla)

Lisäys A.6

(Varalla)

Lisäys A.7

Mooliperustaiset päästölaskelmat

A.7.0.   Symbolit

A.7.0.1.   Yleiset symbolit

Lisäys A.7 (1)

Lisäys A.8

Yksikkö

Suure

A

 

m2

pinta-ala

A t

 

m2

venturin kurkun poikkileikkauspinta-ala

a 0

b, D 0

t.b.d. (7)

regressiolinjan y-leikkaus, PDP:n kalibrointilinjan leikkauspiste

a 1

m

t.b.d. (7)

regressiolinjan kaltevuus

β

r D

m/m

läpimittojen suhde

C

 

—

kerroin

C d

C d

—

purkauskerroin

C f

 

—

virtauskerroin

d

d

m

läpimitta

DR

r d

—

laimennussuhde (2)

e

e

g/kWh

ominaispäästö, yleinen

e gas

e gas

g/kWh

ominaispäästö, kaasumainen

e PM

e PM

g/kWh

ominaispäästö, hiukkaset

f

 

Hz

taajuus

f n

n

min-1, s-1

pyörimisnopeus (akselin)

γ

 

—

ominaislämpötilojen suhde

K

 

 

korjauskerroin

K s

X 0

s/rev

PDP:n jättämän korjauskerroin

k Dr

k Dr

—

mukautustekijä alaspäin

 

k h

 

kosteuskorjauskerroin NOx:lle

k r

k r

—

kertova regeneraatiotekijä

k Ur

k Ur

—

mukautustekijä ylöspäin

μ

μ

kg/(m·s)

dynaaminen viskositeetti

M

M

g/mol

moolimassa (3)

M gas  (4)

M gas

g/mol

kaasumaisten aineosien moolimassa

m

m

kg

massa

Image

q m

kg/s

massanopeus

ν

 

m2/s

kinemaattinen viskositeetti

N

 

 

kokonaislukumäärä sarjassa

n

 

mol

ainemäärä

Image

 

mol/s

ainemääränopeus

P

P

kW

teho

p

p

kPa

paine

p abs

p p

kPa

absoluuttinen paine

p H2O

p r

kPa

vesihöyrynpaine

PF

1 – E

prosenttia

penetraatio-osuus (E = muunnostehokkuus)

Image

qV

m3/s

tilavuusvirta

ρ

ρ

kg/m3

massatiheys

r

 

—

painesuhde

Ra

 

μm

keskimääräinen pinnankarheus

Re #

Re

—

Reynoldsin luku

RH%

RH

prosenttia

suhteellinen kosteus

σ

σ

—

keskihajonta

S

 

K

Sutherlandin vakio

T

T a

K

absoluuttinen lämpötila

T

T

°C

lämpötila

T

 

N·m

moottorin vääntömomentti

t

t

s

aika

Δt

Δt

s

aikaväli

V

V

m3

tilavuus

Image

qV

m3/s

tilavuusnopeus

W

W

kWh

työ

W act

W act

kWh

testisyklin todellinen työ

WF

WF

—

painotuskerroin

w

w

g/g

massaosuus

X  (5)

c

mol/mol, tilaavuus-%

ainemäärän mooliosuus (6)/pitoisuus (myös μmol/mol = ppm)

Formula

 

mol/mol

virtauspainotettu keskipitoisuus

y

 

—

geneerinen muuttuja

Formula

 

—

aritmeettinen keskiarvo

Z

 

—

puristuvuuskerroin

A.7.0.2.   Alaindeksit

Lisäys A.7

Lisäys A.8 (8)

Suure

abs

 

absoluuttinen määrä

act

act

todellinen määrä

air

 

ilma, kuiva

atmos

 

ilmanpaine

bkgnd

 

tausta

C

 

hiili

cal

 

kalibrointimäärä

CFV

 

kriittisen virtauksen venturi

cor

 

korjattu määrä

dil

 

laimennusilma

dexh

 

laimennettu pakokaasu

dry

 

kuiva määrä

exh

 

raakapakokaasu

exp

 

odotettu määrä

eq

 

ekvivalentti määrä

fuel

 

polttoaine

 

i

hetkellinen mittaus (esim. 1 Hz)

i

 

sarjan jäsen

idle

 

joutokäynnillä

in

 

sisäänmenevä määrä

init

 

aloitusmäärä, esim. ennen päästötestiä

max

 

enimmäisarvo

meas

 

mitattu määrä

min

 

vähimmäisarvo

mix

 

ilman moolimassa

out

 

ulostuleva määrä

part

 

osittainen määrä

PDP

 

syrjäytyspumppu

raw

 

raakapakokaasu

ref

 

vertailumäärä

rev

 

kierros

sat

 

kyllästystila

slip

 

PDP:n jättämä

smpl

 

näytteenotto

span

 

kohdistusmäärä

SSV

 

aliääniventuri

std

 

standardimäärä

test

 

testimäärä

total

 

kokonaismäärä

uncor

 

korjaamaton määrä

vac

 

määrä alipaineessa

weight

 

kalibrointipaino

wet

 

märkämäärä

zero

 

nollamäärä

A.7.0.3.   Kemiallisten aineosien symbolit ja lyhenteet (joita käytetään myös alaindekseinä)

Lisäys A.7

Lisäys A.8

Aineosa

Ar

Ar

argon

C1

C1

hiilivetyjen hiili 1 -vastaavuus

CH4

CH4

metaani

C2H6

C2H6

etaani

C3H8

C3H8

propaani

CO

CO

hiilimonoksidi

CO2

CO2

hiilidioksidi

DOP

DOP

dioktyyliftalaatti

H

 

atominen vety

H2

 

molekulaarinen vety

HC

HC

hiilivety

H2O

H2O

vesi

He

 

helium

N

 

atominen typpi

N2

 

molekulaarinen typpi

NMHC

NMHC

metaanittomat hiilivedyt

NOx

NOx

typen oksidit

NO

NO

typpioksidi

NO2

NO2

typpidioksidi

O

 

atominen happi

PM

PM

hiukkaset

S

 

rikki

A.7.0.4.   Polttoaineen koostumuksen symbolit ja lyhenteet

Lisäys A.7 (9)

Lisäys A.8 (10)

Suure

wC  (12)

wC  (12)

polttoainen hiilipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

wH

wH

polttoainen vetypitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

wN

wN

polttoainen typpipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

wO

wO

polttoainen happipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

wS

wS

polttoainen rikkipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

α

α

atomisen vedyn ja hiilen suhde (H/C)

β

ε

atomisen hapen ja hiilen suhde (O/C) (11)

γ

γ

atomisen rikin ja hiilen suhde (S/C)

δ

δ

atomisen typen ja hiilen suhde (N/C)

A.7.0.5.   Lisäyksessä A.7 käytetyt kemikaalitaseen symbolit

x dil/exh

=

laimennuskaasun tai ylimääräisen ilman määrä pakokaasun moolia kohti

x H2Oexh

=

veden määrä pakokaasussa pakokaasun moolia kohti

x Ccombdry

=

polttoaineesta peräisin olevan hiilen määrä pakokaasussa kuivan pakokaasun moolia kohti

x H2Oexhdry

=

veden määrä pakokaasussa kuivan pakokaasun kuivaa moolia kohti

x prod/intdry

=

kuivien stoikiometristen tuotteiden määrä imuilman kuivaa moolia kohti

x dil/exhdry

=

laimennuskaasun ja/tai ylimääräisen ilman määrä kuivan pakokaasun moolia kohti

x int/exhdry

=

varsinaisten palamistuotteiden tuottamiseksi tarvittavan imuilman määrä kuivan (raa’an tai laimennetun) pakokaasun moolia kohti

x raw/exhdry

=

laimennetun pakokaasun määrä (ilman ylimääräistä ilmaa) kuivan (raa’an tai laimennetun) pakokaasun moolia kohti

x O2intdry

=

imuilman O2-määrä kuivan imuilman moolia kohti

x CO2intdry

=

imuilman CO2-määrä kuivan imuilman moolia kohti

x H2Ointdry

=

imuilman H2O-määrä kuivan imuilman moolia kohti

x CO2int

=

imuilman CO2-määrä imuilman moolia kohti

x CO2dil

=

laimennuskaasun CO2-määrä laimennuskaasun moolia kohti

x CO2dildry

=

laimennuskaasun CO2-määrä kuivan laimennuskaasun moolia kohti

x H2Odildry

=

laimennuskaasun H2O-määrä kuivan laimennuskaasun moolia kohti

x H2Odil

=

laimennuskaasun H2O-määrä laimennuskaasun moolia kohti

x [emission]meas

=

mitatun päästön määrä näytteessä kyseisen kaasuanalysaattorin kohdalla

x [emission]dry

=

päästön määrä kuivan näytteen kuivaa moolia kohti

x H2O[emission]meas

=

veden määrä näytteessä päästön havainnointikohdassa

x H2Oint

=

veden määrä imuilmassa imuilman kosteusmittauksen perusteella

A.7.1.   Perusparametrit ja -suhteet

A.7.1.1.   Kuiva ilma ja kemikaalijakauma

Tässä liitteessä käytetään seuraavia kuivan ilman koostumusarvoja:

x O2airdry

=

0,209445 mol/mol

x CO2airdry

=

0,000375 mol/mol

Tässä liitteessä käytetään seuraavia moolimassoja tai efektiivisiä moolimassoja:

M air

=

28,96559 g/mol (kuiva ilma)

M Ar

=

39,948 g/mol (argon)

M C

=

12,0107 g/mol (hiili)

M CO

=

28,0101 g/mol (hiilimonoksidi)

M CO2

=

44,0095 g/mol (hiilidioksidi)

M H

=

1,00794 g/mol (atominen vety)

M H2

=

2,01588 g/mol (molekulaarinen vety)

M H2O

=

18,01528 g/mol (vesi)

M He

=

4,002602 g/mol (helium)

M N

=

14,0067 g/mol (atominen typpi)

M N2

=

28,0134 g/mol (molekulaarinen typpi)

M NMHC

=

13,875389 g/mol (metaanittomat hiilivedyt (13))

M NOx

=

46,0055 g/mol (typen oksidit (14))

M O

=

15,9994 g/mol (atominen happi)

M O2

=

31,9988 g/mol (molekulaarinen happi)

M C3H8

=

44,09562 g/mol (propaani)

M S

=

32,065 g/mol (rikki)

M THC

=

13,875389 g/mol (kokonaishiilivety (13))

Tässä liitteessä käytetään ideaalikaasuille seuraavaa molaarista kaasuvakiota K:

Formula

Tässä liitteessä käytetään seuraavia laimennusilman ja laimennetun pakokaasun ominaislämpötilojen suhteita Formula:

γ air

=

1,399 (imuilman tai laimennusilman ominaislämpötilojen suhde)

γ dil

=

1,399 (laimennetun pakokaasun ominaislämpötilojen suhde)

γ dil

=

1,385 (raakapakokaasun ominaislämpötilojen suhde)

A.7.1.2.   Märkä ilma

Tässä jaksossa kuvaillaan veden määrän määrittäminen ideaalikaasussa.

A.7.1.2.1.   Veden höyrynpaine

Veden höyrynpaine, p H2O [kPa], tietyssä kyllästyslämpötilassa, T sat [K], lasketaan seuraavasti:

a)

Kun kosteusmittaus on tehty ympäristön lämpötilassa 0–100 °C tai kun kosteusmittaus on tehty käyttäen alijäähtynyttä vettä ympäristön lämpötilassa –50–0 °C:

Formula

(A.7-1)

jossa:

p H2O

=

veden höyrynpaine kyllästyslämpötilaolosuhteissa [kPa]

T sat

=

veden kyllästyslämpötila mittausolosuhteissa [K]

b)

Kun kosteusmittaus on tehty käyttäen jäätä ympäristön lämpötilassa -100–0) °C:

Formula

(A.7-2)

jossa:

T sat= veden kyllästyslämpötila mittausolosuhteissa [K]

A.7.1.2.2.   Kastepiste

Jos kosteus mitataan kastepisteenä, veden määrä ideaalikaasussa, x H2O [mol/mol], saadaan seuraavasti:

Formula

(A.7-3)

jossa:

x H2O

=

veden määrä ideaalikaasussa [mol/mol]

p H2O

=

veden höyrynpaine mitatussa kastepisteessä, T sat=T dew [kPa]

p abs

=

märkä staattinen absoluuttinen paine kastepisteen mittauspaikassa [kPa]

A.7.1.2.3.   Suhteellinen kosteus

Jos kosteus mitataan suhteellisena kosteutena RH%, veden määrä ideaalikaasussa, x H2O [mol/mol], lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.7-4)

jossa:

RH%

=

suhteellinen kosteus [%]

p H2O

=

veden höyrynpaine 100 prosentin suhteellisessa kosteudessa suhteellisen kosteuden mittauspaikassa, T sat=T amb [kPa]

p abs

=

märkä staattinen absoluuttinen paine suhteellisen kosteuden mittauspaikassa [kPa]

A.7.1.3.   Polttoaineen ominaisuudet

Polttoaineen yleinen kemiallinen kava on CHαOβSγNδ, jossa α on atomisen vedyn ja hiilen suhde (H/C), β on atomisen hapen ja hiilen suhde (O/C), γ on atomisen rikin ja hiilen suhde (S/C) ja δ on atomisen typen ja hiilen suhde (N/C). Tämän kaavan perusteella voidaan laskea polttoaineen hiilen massaosuus w C. Dieselpolttoaineen osalta voidaan käyttää yksinkertaista kaavaa CH α O β . Polttoaaineen koostumuksen oletusarvoja voidaan käyttää seuraavasti:

Table A.7.1

Oletusarvot dieselpolttoaineiden atomisen vedyn ja hiilen suhteelle α, atomisen hapen ja hiilen suhteelle β ja polttoaineen hiilen massaosuudelle w C

Polttoaine

Atomisen vedyn ja hapen suhde hiileen

CHαOβ

Hiilen massaosuus

[g/g]

Dieselpolttoaine

CH1,85O0

0,866

A.7.1.4.   Kokonaishiilivetypitoisuus ja metaanittomien hiilivetyjen pitoisuus

A.7.1.4.1.   THC-määritys ja THC/CH4-alkukontaminaation korjaukset

a)

Jos THC-pästöt on määritettävä, x THC[THC-FID] lasketaan käyttämällä kohdan 7.3.1.2 mukaista THC-alkukontaminaation arvoa x THC[THC-FID]init seuraavasti:

Formula

(A.7-5)

jossa:

x THC[THC-FID]cor

=

kontaminaatiokorjattu THC-pitoisuus [mol/mol]

x THC[THC-FID]uncorr

=

korjaamaton THC-pitoisuus [mol/mol]

x THC[THC-FID]init

=

THC-kontaminaation alkupitoisuus [mol/mol]

b)

Kohdassa A.7.1.4.2 tarkoitettua NMHC-määritystä varten x THC[THC-FID] on korjattava HC-alkukontaminaation osalta käyttämällä yhtälöä (A.7-5). CH4-näytteenoton alkukontaminaatio voidaan korjata käyttäen yhtälöä (A.7-5) ja korvaamalla THC CH4-pitoisuuksilla.

A.7.1.4.2.   NMHC-määritys

NMHC-pitoisuus, x NMHC, määritetään jollakin seuraavista menetelmistä:

a)

Jos CH4-arvoa ei mitata, NMHC-pitoisuudet voidaan määrittää seuraavasti:

Taustakorjattua NMHC-massaa verrataan taustakorjattuun THC-massaan. Jos taustakorjattu NMHC-massa on suurempi kuin 0,98 kertaa taustakorjattu THC-massa, taustakorjatun NMHC-massan katsotaan olevan 0,98 kertaa taustakorjattu THC-massa. Jos NMHC-laskelmia ei tehdä, taustakorjatun NMHC-massan katsotaan olevan 0,98 kertaa taustakorjattu THC-massa.

b)

Metaaninerottimien osalta x NMHC lasketaan käyttämällä kohdassa 8.1.10.3 tarkoitettuja metaaninerottimen CH4:n ja C2H6:n penetraatio-osuuksia sekä käyttämällä HC-kontaminaatiota ja kohdan A.7.1.4.1 alakohdassa a annettua kuiva-märkäkorjattua THC-pitoisuutta x THC[THC-FID]cor seuraavasti:

i)

Kun penetraatio-osuudet on määritetty käyttäen NMC-konfiguraatiota kohdan 8.1.10.3.4.1 mukaisesti, käytetään seuraavaa yhtälöä:

Formula

(A.7-6)

jossa:

x NMHC

=

NMHC-pitoisuus

x THC[THC-FID]cor

=

THC-pitoisuus, HC-kontaminaatio- ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna THC:n FID-analysaattorilla näytteenoton aikana NMC ohittaen

x THC[NMC-FID]

=

THC-pitoisuus, HC-kontaminaatiokorjattuna (valinnainen) ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna NMC:n FID-analysaattorilla näytteenoton aikana niin, että NMC:tä ei ohiteta

RF CH4[THC-FID]

=

THC:n FID-analysaattorin CH4-vastetekijä kohdan 8.1.10.1.4 mukaisesti.

RFPF C2H6[NMC-FID]

=

metaaninerottimen yhdistetty etaanin vastetekijä ja penetraatio-osuus kohdan 8.1.10.3.4.1 mukaisesti

ii)

Kun penetraatio-osuudet on määritetty käyttäen NMC-konfiguraatiota kohdan 8.1.10.3.4.2 mukaisesti, käytetään seuraavaa yhtälöä:

Formula

(A.7-7)

jossa:

x NMHC

=

NMHC-pitoisuus

x THC[THC-FID]cor

=

THC-pitoisuus, HC-kontaminaatio- ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna THC:n FID-analysaattorilla näytteenoton aikana NMC ohittaen

PF CH4[NMC-FID]

=

metaaninerottimen CH4-penetraatio-osuus kohdan 8.1.10.3.4.2 mukaisesti

x THC[NMC-FID]

=

THC-pitoisuus, HC-kontaminaatiokorjattuna (valinnainen) ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna NMC:n FID-analysaattorilla näytteenoton aikana niin, että NMC:tä ei ohiteta

PF C2H6[NMC-FID]

=

metaaninerottimen etaanin penetraatio-osuus kohdan 8.1.10.3.4.2 mukaisesti

iii)

Kun penetraatio-osuudet on määritetty käyttäen NMC-konfiguraatiota kohdan 8.1.10.3.4.3 mukaisesti, käytetään seuraavaa yhtälöä:

Formula

(A.7-8)

jossa:

x NMHC

=

NMHC-pitoisuus

x THC[THC-FID]cor

=

THC-pitoisuus, HC-kontaminaatio- ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna THC:n FID-analysaattorilla näytteenoton aikana NMC ohittaen

PF CH4[NMC-FID]

=

metaaninerottimen CH4-penetraatio-osuus kohdan 8.1.10.3.4.3 mukaisesti

x THC[NMC-FID]

=

THC-pitoisuus, HC-kontaminaatiokorjattuna (valinnainen) ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna NMC:n FID-analysaattorilla näytteenoton aikana niin, että NMC:tä ei ohiteta

RFPF C2H6[NMC-FID]

=

metaaninerottimen yhdistetty etaanin vastetekijä ja penetraatio-osuus kohdan 8.1.10.3.4.3 mukaisesti

RF CH4[THC-FID]

=

THC:n FID-analysaattorin CH4-vastetekijä kohdan 8.1.10.1.4 mukaisesti.

c)

Kaasukromatografin osalta x NMHC lasketaan käyttämällä kohdan 8.1.10.1.4 mukaista THC-analysaattorin CH4-vastetekijää (RF) sekä edellä alakohdassa a) määritettyä HC-kontaminaatio- ja kuiva-märkäkorjattua THC-alkupitoisuutta x THC[THC-FID]cor seuraavasti:

Formula

(A.7-9)

jossa:

x NMHC

=

NMHC-pitoisuus

x THC[THC-FID]cor

=

THC-pitoisuus, HC-kontaminaatio- ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna THC:n FID-analysaattorilla

x CH4

=

CH4-pitoisuus, HC-kontaminaatiokorjattuna (valinnainen) ja kuiva-märkäkorjattuna, mitattuna kaasukromatografin FID-analysaattorilla

RF CH4[THC-FID]

=

THC:n FID-analysaattorin CH4-vastetekijä

A.7.1.4.3.   NMHC:n likiarvon määrittäminen THC:stä

Metaanittomien hiilivetyjen (NMHC) likiarvoksi voidaan ottaa 98 prosenttia kokonaishiilivedystä (THC).

A.7.1.5.   Virtauspainotettu keskipitoisuus

Joissakin tämän liitteen kohdissa voi tiettyjen määräysten sovellettavuuden määrittämiseksi olla tarpeen laskea virtauspainotettu keskipitoisuus. Virtauspainotettu keskiarvo on määrän keskiarvo sen jälkeen, kun se on painotettu vastaavan virtauksen suhteen. Esimerkisi jos kaasun pitoisuutta mitataan jatkuvasti moottorin raakapakokaasusta, sen virtauspainotettu keskipitoisuus on kirjattujen pitoisuuksien ja niitä vastaavien pakokaasumoolivirtojen tulojen summa. CVS-järjestelmästä saatava pussipitoisuus on sama kuin virtauspainotettu keskipitoisuus, sillä CVS-järjestelmä virtauspainottaa itse pussin pitoisuuden. Tietty päästön virtauspainotettu keskipitoisuus voi olla odotettavissa aiempien samanlaisilla mootoreilla tai laitteilla tehtyjen testien perusteella.

A.7.2.   Polttoaineen, imuilman ja pakokaasun kemikaalitaseet

A.7.2.1.   Yleistä

Virtojen, virtojen sisältämän veden määrän ja virtojen aineosien märkäpitoisuuksien laskennassa voidaan käyttää polttoaineen, imuilman ja pakokaasun kemikaalitaseita. Kun tiedetään yksi joko polttoaineen, imuilman tai pakokaasun virta, voidaan kemikaalitaseiden avulla määrittää kaksi muuta. Toisin sanoen esimerkiksi raakapakokaasuvirta voidaan määrittää kemikaalitaseiden ja joko imuilmavirran tai polttoainevirran perusteella.

A.7.2.2.   Kemikaalitaseiden käyttöä edellyttävät menettelyt

Kemikaalitaseita tarvitaan määritettäessä seuraavia:

a)

Veden määrä laimennetussa tai raakapakokaasussa, x H2Oexh, kun sitä vesimäärää, joka tarvitaan näytteenottojärjestelmän poistamaa vettä vastaavan korjauksen tekemiseksi, ei mitata.

b)

Laimennusilman virtauspainotettu keskiosuus laimennetussa pakokaasussa, x dil/exh, kun laimennusilmavirtaa ei mitata taustapäästökorjauksen tekemistä varten. On huomattava, että jos kemikaalitaseita käytetään tähän tarkoitukseen, pakokaasua pidetään stoikiometrisenä, vaikka se ei sitä olisikaan.

A.7.2.3.   Kemikaalitaseisiin liittyvä menettely

Kemikaalitaseisiin liittyvissä laskelmissa käytetään yhtälöjärjestelmää, joka edellyttää iterointia. Enintään kolmen seuraavan suureen alkuarvot arvataan: veden määrä mitattavassa virrassa, x H2Oexh, laimennusilman osuus laimennetussa pakokaasussa (tai ilman ylimäärä raakapakokaasussa), x dil/exh, sekä tuotteiden määrä hiililuvun 1 perusteella kuivan mitatun virran kuivaa moolia kohti, x Ccombdry. Kemikaalitaseessa voidaan käyttää palamisilman kosteuden ja laimennusilman kosteuden aikapainotettuja keskiarvoja sillä edellytyksellä, että palamisilman ja laimennusilman kosteus pysyy toleranssin ± 0,0025 mol/mol sisällä kunkin suureen testiaikavälin aikaisesta keskiarvosta. Kunkin päästöpitoisuuden, x, ja vesimäärän, x H2Oexh, osalta on määritettävä niiden täysin kuivat pitoisuudet, x dry ja x H2Oexhdry. Lisäksi on käytettävä polttoaineen atomisen vedyn ja hiilen suhdetta, α, happen ja hiilen suhdetta, β, ja hiilen massaosuutta, w C. Testipolttoaineen osalta voidaaan käyttää arvoja α ja β tai taulukosta 7.1 saatavia oletusarvoja.

Kemikaalitase täydennetään seuraavien vaiheiden mukaisesti:

a)

Mitatut pitoisuudet, kuten x CO2meas, x NOmeas ja x H2Oint, muunnetaan kuivapitoisuuksiksi jakamalla ne arvolla 1 miinus arvojen mittauksen aikana läsnä olleen veden määrä, esimerkiksi x H2OxCO2meas, x H2OxNOmeas, ja x H2Oint. Jos veden määrä ”märän” mittauksen aikana on sama kuin tuntematon veden määrä pakokaasuvirrassa, x H2Oexh, arvo on ratkaistava iteratiivisesti yhtälöjärjestelmässä. Jos mitataan vain NOx:n kokonaisarvo eikä arvoja NO ja NO2 erikseen, on kemikaalitaseita varten hyvän teknisen käytännön mukaisesti arvioitava kokonaismäärän jakautuminen NO:n ja NO2:n välillä. NOx:n moolipitoisuuden, x NOx, voidaan olettaa olevan 75 prosenttia NO:ta ja 25 prosenttia NO2:ta. NO2:ta sisältävien jälkikäsittelyjärjestelmien osalta voidaan olettaa, että x NOx on 25 prosenttia NO:ta ja 75 prosenttia NO2:ta. NOx-päästöjen massan laskennassa on käytettävä NO2:n moolimassaa NOx:n todellisena kokonaismoolimassana riippumatta siitä, mikä on NO2:n todellinen osuus NOx:stä.

b)

Tämän kohdan A.7.2.3 alakohdassa d) esitetyt yhtälöt (A.7-10–A.7-26) syötetään tietokoneohjelmaan, jolla voidaan iteratiivisesti ratkaista arvot x H2Oexh, x Ccombdry and x dil/exh. Suureiden x H2Oexh, x Ccombdry ja x dil/exh alkuarvot on arvattava hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Veden määrä alkuarvoksi suositellaan määrää, joka on noin kaksi kertaa imu- tai laimennusilman veden määrä. Suureen x Ccombdry alkuarvoksi suositellaan mitattujen CO2-, CO- ja THC-arvojen summaa. Suureen x dil alkuarvoksi suositellaan arvoa 0,75:n ja 0,95:n väliltä (0,75 < xdil < 0,95), esimerkiksi arvoa 0,8. Arvoja iteroidaan yhtälöjärjestelmässä kunnes kaikki viimeisimmät päivitetyt arvaukset ovat ± 1 prosentin sisällä vastaavista viimeisimmistä lasketuista arvoista.

c)

Tämän kohdan alakohdassa c) esitetyssä yhtälöjärjestelmässä käytetään seuraavia symboleja ja alaindeksejä; x:n yksikkönä on mol/mol.

Symboli

Kuvaus

xdil/exh

laimennuskaasun tai ylimääräisen ilman määrä pakokaasun moolia kohti

xH2Oexh

veden määrä pakokaasussa pakokaasun moolia kohti

xCcombdry

polttoaineesta peräisin olevan hiilen määrä pakokaasussa kuivan pakokaasun moolia kohti

xH2Oexhdry

veden määrä pakokaasussa kuivan pakokaasun kuivaa moolia kohti

xprod/intdry

stoikiometristen tuotteiden määrä imuilman kuivaa moolia kohti

x dil/exhdry

laimennuskaasun ja/tai ylimääräisen ilman määrä kuivan pakokaasun moolia kohti

x int/exhdry

varsinaisten palamistuotteiden tuottamiseksi tarvittavan imuilman määrä kuivan (raa’an tai laimennetun) pakokaasun moolia kohti

x raw/exhdry

laimennetun pakokaasun määrä (ilman ylimääräistä ilmaa) kuivan (raa’an tai laimennetun) pakokaasun moolia kohti

x O2intdry

imuilman O2-määrä kuivan imuilman moolia kohti; oletuksena voidaan käyttää arvoa x O2intdry = 0,209445

x CO2intdry

imuilman CO2-määrä kuivan imuilman moolia kohti; oletusta x CO2intdry = 375 mmol/mol voidaan käyttää, mutta todellisen pitoisuuden mittaamista imuilmassa suositellaan

x H2Ointdry

imuilman H2O-määrä kuivan imuilman moolia kohti

x CO2int

imuilman CO2-määrä imuilman moolia kohti

x CO2dil

laimennuskaasun CO2-määrä laimennuskaasun moolia kohti

x CO2dildry

laimennuskaasun CO2-määrä kuivan laimennuskaasun moolia kohti; jos laimentimena käytetään ilmaa, oletusta

x CO2intdry = 375 mmol/mol voidaan käyttää, mutta todellisen pitoisuuden mittaamista imuilmassa suositellaan

x H2Odildry

laimennuskaasun H2O-määrä kuivan laimennuskaasun moolia kohti

x H2Odil

laimennuskaasun H2O-määrä laimennuskaasun moolia kohti

x [emission]meas

mitatun päästön määrä näytteessä kyseisen kaasuanalysaattorin kohdalla

x [emission]dry

päästön määrä kuivan näytteen kuivaa moolia kohti

x H2O[emission]meas

veden määrä näytteessä päästön havainnointikohdassa; nämä arvot on mitattava tai estimoitava kohdan 9.3.2.3.1 mukaisesti

x H2Oint

veden määrä imuilmassa imuilman kosteusmittauksen perusteella

α

palavan polttoaineseoksen atomisen vedyn ja hiilen suhde (CHα Oβ) painotettuna molaarisen kulutuksen mukaan

β

palavan polttoaineseoksen hapen ja hiilen suhde (CHα Oβ) painotettuna molaarisen kulutuksen mukaan

d)

Arvot x dil/exh, x H2Oexh ja x Ccombdry ratkaistaan iteratiivisesti seuraavien yhtälöiden avulla:

Formula

(A.7-10)

Formula

(A.7-11)

Formula

(A.7-12)

Formula

(A.7-13)

Formula

(A.7-14)
Formula

(A.7-15)

Formula

(A.7-16)

Formula

(A.7-17)

Formula

(A.7-18)

Formula

(A.7-19)

Formula

(A.7-20)

Formula

(A.7-21)

Formula

(A.7-22)

Formula

(A.7-23)

Formula

(A.7-24)

Formula

(A.7-25)

Formula

(A.7-26)

Kemikaalitaselaskennan lopuksi lasketaan moolivirtaImage kohtien A.7.3.3 ja A.7.4.3 mukaisesti.

A.7.2.4.   Kosteuden NOx-korjaus

Kaikki NOx-pitoisuudet, myös laimennusilman taustapitoisuudet, on korjattava imuilman kosteuden osalta käyttäen seuraavaa yhtälöä:

Formula

(A.7-27)

jossa:

x NOxuncor

=

pakokaasun korjaamaton NOx-moolipitoisuus [μmol/mol]

x H2O

=

veden määrä imuilmassa [mol/mol]

A.7.3.   Kaasumaiset raakapäästöt

A.7.3.1.   Kaasupäästöjen massa

Kaasumaisen päästön testikohtaisen kokonaismassan m gas [g/test] laskemiseksi sen moolipitoisuus kerrotaan sen vastaavalla moolivirralla ja pakokaasun moolimassalla. Sen jälkeen suoritetaan integrointi testisyklille seuraavasti:

Image

(A.7-28)

jossa:

M gas

=

geneerisen kaasumaisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun hetkellinen moolivirta (märkä) [mol/s]

x gas

=

geneerisen kaasun hetkellinen moolipitoisuus (märkä) [mol/mol]

t

=

aika [s]

Koska yhtälö (A.7-28) on ratkaistava numeerisen integroinnin avulla, se muunnetaan seuraavaan muuotoon:

Image

(A.7-29)

jossa:

M gas

=

geneerisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun hetkellinen moolivirta (märkä) [mol/s]

x gasi

=

geneerisen kaasun hetkellinen moolipitoisuus (märkä) [mol/mol]

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

Yleistä yhtälöä voidaan mukauttaa sen mukaan, mitä mittausjärjestelmää käytetään, onko kyseessä erä- vai jatkuva näytteenotto ja otetaanko näytteet vaihtelevalla vai vakaalla virtauksella.

a)

Kun käytetään jatkuvaa näytteenottoa ja kyseessä on tavanomainen vaihteleva virtaus, kaasumaisen päästön massa m gas [g/test] lasketaan seuraavan yhtälön avulla:

Image

(A.7-30)

jossa:

M gas

=

geneerisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun hetkellinen moolivirta (märkä) [mol/s]

x gasi

=

kaasupäästön hetkellinen mooliosuus (märkä) [mol/mol]

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

b)

Kun käytetään jatkuvaa näytteenottoa ja kyseessä on vakaan virtauksen erityistapaus, kaasumaisen päästön massa m gas [g/test] lasketaan seuraavan yhtälön avulla:

Image

(A.7-31)

jossa:

M gas

=

geneerisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun moolivirta (märkä) [mol/s]

Formula

=

kaasupäästön keskimääräinen mooliosuus (märkä) [mol/mol]

Δt

=

testausaikavälin kesto

c)

Kun kyseessä on eränäytteenotto ja riippumatta siitä, onko virtaus vaihteleva vai vakaa, yhtälö (A.7-30) voidaan yksinkertaistaa seuraavaan muotoon:

Image

(A.7-32)

jossa:

M gas

=

geneerisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun hetkellinen moolivirta (märkä) [mol/s]

Formula

=

kaasupäästön keskimääräinen mooliosuus (märkä) [mol/mol]

F

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

A.7.3.2.   Pitoisuuden kuiva-märkämuunnos

Tässä kohdassa käytettävät parametrit on saatu kohdan A.7.2 mukaisten kemikaalitaselaskelmien tuloksista. Kaasun moolipitoisuuksien väliset suhteet mitatussa virrassa x gasdry ja x gas [mol/mol] ovat seuraavat ilmaistuna kuiva- ja märkäpitoisuutena:

Formula

(A.7-33)

Formula

(A.7-34)

jossa:

x H2O

=

veden mooliosuus mitatussa virrassa märkäpitoisuutena [mol/mol]

x H2Odry

=

veden mooliosuus mitatussa virrassa kuivapitoisuutena [mol/mol]

Kaasumaisten päästöjen osalta geneeriselle pitoisuudelle x [mol/mol] on tehtävä poistettua vettä vastaava korjaus seuraavasti:

Formula

(A.7-35)

jossa:

x [emission]meas

=

päästön mooliosuus mitatussa virrassa mittauspaikassa [mol/mol]

x H2O[emission]meas

=

veden määrä mitatussa virrassa pitoisuusmittauskohdassa [mol/mol]

x H2Oexh

=

veden määrä virtausmittarilla [mol/mol]

A.7.3.3.   Pakokaasun moolivirta

Raakapakokaasujen virtaus voidaan mitata suoraan tai laskea kohdan A.7.2.3 mukaisen kemikaalitaseen perusteella. Raakapakokaasun moolivirta lasketaan mitatusta imuilman moolivirrasta tai polttoaineen massavirrasta. Raakapakokaasun moolivirta voidaan laskea näytteenä otetuista päästöistä,Image, imuilman mitatun moolivirran,Image, tai polttoaineen mitatun massavirran,Image, ja kohdassa A.7.2.3 esitettyä kemikaalitasetta käyttäen laskettujen arvojen perusteella. Raakapakokaasun moolivirta ratkaistaan kohdassa A.7.2.3 tarkoitettua kemikaalitasetta varten samalla taajuudella kuin arvoImage taiImage päivitetään ja kirjataan.

a)

 Kampikammiovirtaus. Raakapakokaasuvirta voidaan laskea arvon

Image

tai

Image

perusteella vain jos vähintään yksi seuraavista pitää paikkansa kampikammiopäästövirran suhteen:

i)

Testimoottorissa on vakiotyyppinen päästöjenrajoitusjärjestelmä, johon kuuluu suljettu kampikammio ja joka johtaa kampikammiovirran takaisin imuilman joukkoon virtaussuunnassa imuilman virtausmittarin jälkeen.

ii)

Päästötestauksen aikana avoimen kampikammion virta johdetaan pakokaasun joukkoon kohdan 6.10 mukaisesti.

iii)

Avoimen kampikammion päästöt ja virta mitataan ja lisätään omainaispäästölaskelmiin.

iv)

Päästötietojen tai teknisen analyysin perusteella voidaan osoittaa, että avoimen kampikammion päästövirran jättäminen ottamatta huomioon ei vaikuta haitallisesti sovellettavien standardien noudattamiseen.

b)

Imuilmaan perustuva moolivirran laskenta

Pakokaasun moolivirtaImage[mol/s] lasketaan arvonImage perusteella seuraavasti:

Image

(A.7-36)

jossa:

Image

=

raakapakokaasun moolivirta, josta päästöt mitataan [mol/s]

Image

=

imuilman moolivirta, johon sisältyy imuilman kosteus [mol/s]

x int/exhdry

=

varsinaisten palamistuotteiden tuottamiseksi tarvittavan imuilman määrä kuivan (raa’an tai laimennetun) pakokaasun moolia kohti [mol/mol]

x raw/exhdry

=

laimennetun pakokaasun määrä (ilman ylimääräistä ilmaa) kuivan (raa’an tai laimennetun) pakokaasun moolia kohti [mol/mol]

x H2Oexhdry

=

veden määrä pakokaasussa kuivan pakokaasun kuivaa moolia kohti [mol/mol]

c)

Polttoaineen massavirtaan perustuva moolivirran laskenta

MoolivirtaImage[mol/s] lasketaan arvonImage perusteella seuraavasti:

Image

(A.7-37)

jossa:

Image

=

raakapakokaasun moolivirta, josta päästöt mitataan

Image

=

polttoainevirta, johon sisältyy imuilman kosteus [g/s]

w C

=

hiilen massaosuus kyseisessä polttoaineessa [g/g]

x H2Oexhdry

=

veden määrä mitatun virran kuivaa moolia kohti [mol/mol]

M C

=

hiilen molekyylimassa 12,0107 g/mol

x Ccombdry

=

polttoaineesta peräisin olevan hiilen määrä pakokaasussa kuivan pakokaasun moolia kohti [mol/mol]

A.7.4.   Laimennetut kaasupäästöt

A.7.4.1.   Päästömassan laskenta ja taustakorjaus

Yhtälöt, joiden avulla lasketaan kaasupäästöjen massa m gas [g/test] päästöjen moolivirtojen funktiona, ovat seuraavat:

a)

Jatkuva näytteenotto, vaihteleva virtaus

Image

(ks. A.7-29)

jossa:

M gas

=

geneerisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun hetkellinen moolivirta (märkä) [mol/s]

m gasi

=

geneerisen kaasun hetkellinen moolipitoisuus (märkä) [mol/mol]

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

Jatkuva näytteenotto, vakaa virtaus

Image

(ks. A.7-31)

jossa:

M gas

=

geneerisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun moolivirta (märkä) [mol/s]

Formula

=

kaasupäästön keskimääräinen mooliosuus (märkä) [mol/mol]

Δt

=

testausaikavälin kesto

b)

Eränäytteenotton osalta käytetään seuraavaa yhtälöä sekä vaihtelevalla että vakaalla virtauksella:

Image

(ks. A.7-32)

jossa:

M gas

=

geneerisen päästön moolimassa [g/mol]

Image

=

pakokaasun hetkellinen moolivirta (märkä) [mol/s]

Formula

=

kaasupäästön keskimääräinen mooliosuus (märkä) [mol/mol]

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

c)

Laimennettujen pakokaasujen osalta pilaavien aineiden massan lasketut arvot on korjattava vähentämällä niistä laimennusilmasta peräisin olevat taustapäästöt.

i)

 Ensin määritetään laimennusilman moolivirta

Image

[mol/s] testiaikavälin ajalta. Se voi olla mitattu arvo tai arvo, joka on laskettu laimennetun pakokaasuvirran ja laimennetun pakokaasun sisältämän laimennusilman virtauspainotetun keskiosuuden perusteella (

Formula

).

ii)

Laimennusilman kokonaismäärä n airdil [mol] kerrotaan taustapitoisuuden keskiarvolla. Keskiarvo voi olla aikapainotettu tai virtauspainotettu (esim. suhteellisella näytteenotolla saatu tausta-arvo). Arvon n airdil ja taustapitoisuuden keskiarvon tulo on taustapäästön kokonaisarvo.

iii)

Jos tulos on moolimäärä, se on muunnettava taustapäästön massaksi m bkgnd [g] kertomalla se päästön moolimassalla M gas [g/mol].

iv)

Taustapäästökorjaus tehdään vähentämällä taustamassan kokonaisarvo massan kokonaisarvosta.

v)

Laimennusilman kokonaisvirta voidaan määrittää suoralla virtausmittauksella. Siinä tapauksessa taustapäästön kokonaismassa on laskettava käyttämällä laimennusilmavirran arvoa n airdil. Taustamassa vähennetään kokonaismassasta. Tulosta käytetään ominaispäästölaskelmissa.

vi)

 Laimennusilman kokonaismäärä voidaan määrittää laimennetun pakokaasun kokonaisvirran ja kohdassa A.7.2 kuvaillun polttoaineen, imuilman ja pakokaasun kemikaalitaseen perusteella. Siinä tapauksessa taustapäästön kokonaismassa on laskettava käyttämällä laimennetun pakokaasun kokonaisvirran arvoa n dexh. Saatu tulos kerrotaan sitten laimennetun pakokaasun sisältämän laimennusilman virtauspainotetulla keskiosuudella

Formula

.

Näissä kahdessa tapauksessa v) ja vi) käytetään seuraavia yhtälöitä:

Formula

or

Formula

(A.7-38)

Formula

(A.7-39)

jossa:

m gas

=

kaasupäästön kokonaismassa [g]

m bkgnd

=

kokonaistaustamassat [g]

m gascor

=

taustapäästökorjattu kaasumassa [g]

M gas

=

geneerisen kaasupäästön moolimassa [g/mol]

x gasdil

=

kaasupäästön pitoisuus laimennusilmassa [mol/mol]

n airdil

=

laimennusilman moolivirta [mol]

Formula

=

laimennetun pakokaasun sisältämän laimennusilman virtauspainotettu keskiosuus [mol/mol]

Formula

=

taustan kaasuosuus [mol/mol]

n dexh

=

laimennetun pakokaasun kokonaisvirta [mol]

A.7.4.2.   Pitoisuuden kuiva-märkämuunnos

Laimennettujen näytteiden kuiva-märkämuunnoksessa käytetään samoja suhteita kuin raakapakokaasujen vastaavassa muunnoksessa (kohta A.7.3.2). Laimennusilmalle tehdään kosteusmittaus, jotta sen vesihöyryosuus x H2Odildry [mol/mol] voidaan laskea seuraavasti:

Formula

(ks. A.7-21)

jossa:

x H2Odil= veden mooliosuus laimennusilmavirrassa [mol/mol]

A.7.4.3.   Pakokaasun moolivirta

a)

Laskenta kemikaalitaseen avulla

MoolivirtaImage[mol/s] voidaan laskea polttoaineen massavirranImageperusteella seuraavasti:

Image

(ks. A.7-37)

jossa:

Image

=

raakapakokaasun moolivirta, josta päästöt mitataan

Image

=

polttoainevirta, johon sisältyy imuilman kosteus [g/s]

w C

=

hiilen massaosuus kyseisessä polttoaineessa [g/g]

x H2Oexhdry

=

veden määrä mitatun virran kuivaa moolia kohti [mol/mol]

M C

=

hiilen molekyylimassa 12,0107 g/mol

x Ccombdry

=

polttoaineesta peräisin olevan hiilen määrä pakokaasussa kuivan pakokaasun moolia kohti [mol/mol]

b)

Mittaus

Pakokaasun moolivirta voidaan mitata seuraavilla kolmella menetelmällä:

i)

 PDP:n moolivirta. Moolivirta

Image

[mol/s] lasketaan seuraavassa esitetyn yhtälön avulla. Sen mukaan, millä nopeudella syrjäytyspumppu (PDP) toimii testiaikavälin aikana, käytetään vastaavaa kaltevuutta a 1 ja leikkausta a 0 [-], jotka on laskettu tämän liitteen lisäyksessä 1 tarkoitetun kalibrointimenettelyn avulla.

Image

(A.7-40)

jossa:

Formula

(A.7-41)

jossa:

a 1

=

kalibrointikerroin [m3/s]

a 0

=

kalibrointikerroin [m3/rev]

p in, pout

=

tulo-/lähtöpaine [Pa]

R

=

molaarinen kaasuvakio [J/(mol·K)]

T in

=

tulolämpötila [K]

V rev

=

PDP:n pumppausmäärä [m3/rev]

f n.,PDP

=

PDP:n kierrosnopeus (rev/s)

ii)

 SSV:n moolivirta. Aliääniventurin (SSV) moolivirta päästötestin aikana,

Image

[mol/s], lasketaan seuraavassa esitetyllä tavalla tämän liitteen lisäyksen 1 mukaisesti määritetyn yhtälön C d v. R e # perusteella.

Image

(A.7-42)

jossa:

p in

=

tulopaine [Pa]

A t

=

venturin kurkun poikkileikkauspinta-ala[m2]

R

=

molaarinen kaasuvakio [J/(mol·K)]

T in

=

tulolämpötila [K]

Z

=

puristuvuuskerroin

M mix

=

laimennetun pakokaasun moolimassa [kg/mol]

C d

=

SSV:n purkauskerroin [-]

C f

=

SSV:n virtauskerroin [-]

iii)

 CFV:n moolivirta. Yhden venturin tai venturien yhdistelmän kautta kulkevan moolivirran laskennassa käytetään sen vastaavaa keskimääräistä C d-arvoa ja muita vakioita, jotka on määritetty tämän liitteen lissäyksen 1 mukaisesti. Päästötestin aikainen moolivirta

Image

[mol/s] lasketaan seuuraavasti:

Image

(A.7-43)

jossa:

p in

=

tulopaine [Pa]

A t

=

venturin kurkun poikkileikkauspinta-ala [m2]

R

=

molaarinen kaasuvakio [J/(mol·K)]

T in

=

tulolämpötila [K]

Z

=

puristuvuuskerroin

M mix

=

laimennetun pakokaasun moolimassa [kg/mol]

C d

=

CFV:n purkauskerroin [-]

C f

=

CFV:n virtauskerroin [-]

A.7.4.4.   Hiukkasten määritys

A.7.4.4.1.   Näytteenotto

(a)

Näytteenotto vaihtelevasta virtauksesta

Kun käytetään eränäytteenottoa vaihtelevasta pakokaasuvirrasta, on otettava näyte, joka on suhteessa pakokaasun vaihtelevaan virtausmäärään. Virtausmäärä integroidaan testiaikavälille kokonaisvirran määrittämiseksi. Hiukkasten (PM) keskipitoisuus Formula (joka on jo muodossa massayksikköä näytemoolia kohti) kerrotaan kokonaisvirralla, jolloin saadaan hiukkasten kokonaismassa m PM [g] seuraavasti:

Image

(A.7-44)

jossa:

Image

=

hetkellinen pakokaasun moolivirta [mol/s]

Formula

=

hiukkasten keskipitoisuus [g/mol]

Dti

=

näytteenottoaikaväli [s]

b)

Näytteenotto vakaasta virtauksesta

Kun käytetään eränäytteenottoa vakaasta pakokaasuvirrasta, on määritettävä keskimääräinen moolivirta, josta näyte otetaan. Hiukkasten keskipitoisuus kerrotaan kokonaisvirralla, jotta saadaan hiukkasten kokonaismassa m PM[g]:

Image

(A.7-45)

jossa:

Image

=

pakokaasun moolivirta [mol/s]

Formula

=

hiukkasten keskipitoisuus [g/mol]

Δt

=

testausaikavälin kesto [s]

Kun näytteenotto tapahtuu vakaalla laimennussuhteella (DR), m PM [g] lasketaan seuraavalla yhtälöllä:

Formula

(A.7-46)

jossa:

m PMdil

=

hiukkasmassa laimennusilmassa [g]

DR

=

laimennussuhde [-], joka määritetään päästön massan m ja laimennetun pakokaasun massan m dil/exh välisenä suhteena (Formula).

Laimennussuhde DR voidaan ilmaista arvon x dil/exh funktiona seuraavasti:

Formula

(A.7-47)

A.7.4.4.2.   Taustakorjaus

Hiukkasmassan taustakorjauksessa käytetään samaa menettelyä kuin kohdassa A.7.4.1. Hiukkasten kokonaistaustamassa (m PMbkgnd [g]) saadaan kertomalla arvo Formula laimennusilman kokonaisvirtauksella. Hiukkasten taustakorjattu massa m PMcor [g] saadaan vähentämällä kokonaistaustamassa kokonaismassasta seuraavasti:

Formula

(A.7-48)

jossa:

m PMuncor

=

korjaamaton hiukkasmassa [g]

Formula

=

hiukkasten keskipitoisuus laimennusilmassa [g/mol]

n airdil

=

laimennusilman moolivirta [mol]

A.7.5.   Syklin työ ja ominaispäästöt

A.7.5.1.   Kaasupäästöt

A.7.5.1.1.   Muuttuvatilainen ja porrastettujen moodien testisykli

Tässä kodassa viitataan raakapakokaasun osalta kohtaan A.7.3.1 ja laimennetun pakokaasun osalta kohtaan A.7.4.1. Tulokseksi saatavat tehon P i [kW] arvot integroidaan testiaikavälille. Kokonaistyö W act [kWh] lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.7-49)

jossa:

P i

=

hetkellinen moottorin teho [kW]

n i

=

hetkellinen moottorin kierrosnopeus (min-1)

T i

=

hetkellinen moottorin vääntömomentti [Nm]

W act

=

todellinen syklin työ [kWh]

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

Ominaispäästö e gas [g/kWh] lasketaan seuraavasti testisyklin tyypin mukaan:

Formula

(A.7-50)

jossa:

m gas

=

päästön kokonaismassa [g/test]

W act

=

syklin työ [kWh]

Kun kyseessä on muuttuvatilainen sykli, lopullinen testitulos e gas [g/kWh] on kylmä käynnistys –testin ja lämmin käynnistys –testin painotettu keskiarvo seuraavan yhtälön mukaisesti:

Formula

(A.7-51)

Kun käytetään ajoittaista regeneraatiota (kohta 6.6.2), ominaispäästö on korjattava kertovalla mukaututekijällä k r (yhtälö 6-4) tai kahdella erillisellä summaavalla mukaustustekijällä k Ur (ylöspäin, yhtälö 6-5)) ja k Dr (alaspäin, yhtälö (6-6)).

A.7.5.1.2.   Vakiotilainen erillisten moodien testisykli

Ominaispäästö e gas [g/kWh] lasketaan seuraavasti:

Image

(A.7-52)

jossa:

Image

=

moodin i keskimääräinen päästön massavirta [g/h]

P i

=

moottorin teho moodissa i [kW], kun Formula (ks. kohdat 6.3 ja 7.7.1.2)

WF i

=

painotuskerroin moodissa i [-]

A.7.5.2.   Hiukkaspäästöt

A.7.5.2.1.   Muuttuvatilaiset ja porrastettujen moodien testisyklit

Hiukkasten ominaispäästöt lasketaan yhtälöllä (A.7-50), jossa e gas [g/kWh] ja m gas [g/test] korvataan arvoilla e PM [g/kWh] ja m PM [g/test]:

Formula

(A.7-53)

jossa:

m PM

=

hiukkaspäästöjen kokonaismassa laskettuna kohdan A.8.3.4 mukaisesti [g/test].

W act

=

syklin työ [kWh]

Muuttuvatilaisen yhdistelmäsyklin (kylmä vaihe ja lämmin vaihe) päästöt lasketaan kohdassa A.7.5.1 esitetyllä tavalla.

A.7.5.2.2.   Vakiotilainen erillisten moodien testisykli

Hiukkasten ominaispäästö e PM [g/kWh] lasketaan seuraavasti:

A.7.5.2.2.1.   Yhden suodattimen menetelmässä:

Image

(A.7-54)

jossa:

P i

=

moottorin teho moodissa i [kW], kun Formula (ks. kohdat 6.3 ja 7.7.1.2)

WF i

=

painotuskerroin moodissa i [-]

Image

=

hiukkasmassavirta [g/h]

A.7.5.2.2.2.   Monen suodattimen menetelmässä:

Image

(A.7-55)

jossa:

P i

=

moottorin teho moodissa i [kW], kun Formula (ks. kohdat 6.3 ja 7.7.1.2)

WF i

=

painotuskerroin moodissa i [-]

Image

=

hiukkasmassavirta moodissa i [g/h]

Yhden suodattimen menetelmässä kunkin moodin tehollinen painotuskerroin WF effi lasketaan seuraavasti:

Image

(A.7-56)

jossa:

m smpldexhi

=

hiukkasten keruussa käytettävien suodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasunäytteen massa moodissa i [kg]

m smpldexh

=

hiukkasnäytesuodattimien läpi ajetun laimennetun pakokaasunäytteen massa [kg]

Image

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta moodissa i [kg/s]

Image

=

keskimääräinen ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta [kg/s]

Tehollisten painotuskertoimien arvon on oltava ±0,005:n (absoluuttinen arvo) rajoissa liitteessä 5 luetelluista painotuskertoimista.

(1)  Ks. alaindeksien selitykset; esim.Image = kuivan ilman massanopeus, jaImage = polttoaineen massanopeus.

(2)  Laimennussuhde on rd lisäyksessä A.8 ja DR lisäyksessä A.7: symbolit ovat erilaiset, mutta merkitys ja yhtälöt ovat samat. Laimennuskerroin on D lisäyksessä A.8 ja x dil/exh lisäyksessä A.7: eri symbolit, sama fysikaalinen merkitys; yhtälöstä (A.7-47) käy ilmi x dil/exh:n ja DR:n välinen suhde.

(3)  Käytettävät moolimassojen arvot esitetään tämän lisäyksen klohdassa A.7.1.1. Typen oksidien ja hiilivedyn osalta säännöissä määritetään efektiiviset moolimassat todellisen kemikaalijakauman sijasta oletetun jakauman perusteella

(4)  Ks. kemiallisten aineosien symbolit ja lyhenteet.

(5)  Ks. erikoissymbolit kemikaalitasetta koskevassa taulukossa.

(6)  THC:n ja NMHC:n mooliosuudet ilmoitetaan C1-ekvivalenttipohjalta.

(7)  

t.b.d.= määrittämättä.

(8)  Lisäyksessä A.8 alaindeksin merkitys määräytyy siihen liittyvän suureen perusteella. Esimerkiksi alaindeksi ”d” voi viitata kuivaan (dry), kuten ilmauksessa ”c d = kuivapitoisuus”, laimennusilmaan (dilution air), kuten ilmauksissa ”p d = laimennusilman kyllästymishöyrynpaine” ja ”k w,d = laimennusilman kuiva-märkäkorjauskerroin” taikka laimennussuhteeseen, kuten ilmauksessa ”r d”. Siksi liitettä A.8 koskeva sarake on lähes tyhjä.

(9)  Polttoaine, jonka kemiallinen kava on CHαOβSγNδ.

(10)  Polttoaine, jonka kemiallinen kava on CHαOεNδSγ.

(11)  On huomattava, että symbolin β merkitys on näissä kahdessa päästölaskelmia koskevassa lisäyksessä erilainen: Lisäyksessä A.8 sillä viitataan polttoaineeseen, jonka kemiallinen kaava on CHαSγNδOε (eli kaava CβHαSγNδOε, jossa β = 1, oletuksena yksi hiiliatomi molekyyliä kohti), kun taas lisäyksessä A.7 sillä viitataan polttoaineen CHαOβSγNδ happi-hiilisuhteeseen. Näin ollen symboli β lisäyksessä A.7 vastaa symbolia ε lisäyksessä A.8.

(12)  Massaosuuden symboli w ja kemiallisen aineosan symboli alaindeksinä.

(13)  THC:n ja NMHC:n efektiiviset moolimassat määritetään käyttäen atomisen vedyn ja hiilen suhdetta (α) 1,85.

(14)  NOx:n efektiivinen moolimassa määritetään käyttäen NO2:n moolimassaa.

Lisäys A.7.1

Laimennetun pakokaasuvirran kalibrointi (CVS)

Tässä lisäyksessä 1 kuvaillaan laskelmat erilaisten virtausmittareiden kalibrointia varten. Tämän lisäyksen kohdassa A.7.6.1 kuvaillaan ensin se, miten vertailuvirtausmittareiden antamat tulokset muunnetaan käytettäviksi kalibrointiyhtälöissä, jotka ovat moolipohjaisia. Jäljempänä kuvaillaan tietyn tyyppisiä virtausmittareita koskevat kalibrointilaskelmat.

A.7.6.1.   Vertailumittareita koskevat muunnokset

Tämän jakson kalibrointiyhtälöissä käytetään vertailumääränä moolivirtaaImage. Jos käytössä oleva vertailumittari ilmoittaa virtauksen muuna suureena, kuten vakiotilavuusvirtanaImage, todellisena tilavuusvirtanaImage tai massavirtanaImage, vertailumittarin tulos on muunnettava moolivirraksi käyttämällä jäljempänä esitettäviä yhtälöitä. Tällöin on otettava huomioon, että vaikka tilavuusvirran, massavirran, paineen, lämpötilan ja moolimassan arvot voivat vaihdella päästötestin aikana, ne olisi pyrittävä pitämään niin vakaina kuin käytännössä mahdollista kussakin yksittäisessä asetuspisteessä virtausmittarin kalibroinnin aikana.

Image

(A.7–57)

jossa:

Image

=

vertailumoolivirta [mol/s]

Image

=

vertailutilavuusvirta korjattuna vakiopaineen ja vakiolämpötilan mukaan [m3/s]

Image

=

vertailutilavuusvirta todellisessa paineessa ja lämpötilassa [m3/s]

Image

=

vertailumassavirta [g/s]

p std

=

vakiopaine [Pa]

p act

=

todellinen kaasun paine [Pa]

T std

=

vakiolämpötila [K]

T act

=

todellinen kaasun paine [K]

R

=

moolaarinen kaasuvakio [J/(mol · K)]

M mix

=

kaasun moolimassa [g/mol]

A.7.6.2.   Syrjäytyspumpun (PDP) kalibrointilaskelmat

Kuristimen kunkin asennon osalta lasketaan jäljempänä esitettävät arvot kohdan 8.1.8.4 mukaisesti määritetyistä keskiarvoista seuraavasti:

a)

PDP:n pumpatun kaasun tilavuus kierrosta kohti, V rev (m3/rev):

Image

(A.7–58)

jossa:

Image

=

vertailumoolivirran keskiarvo [mol/s]

R

=

moolaarinen kaasuvakio [J/(mol · K)]

Formula

=

tulolämpötilan keskiarvo [K]

Formula

=

tulopaineen keskiarvo [Pa]

Formula

=

keskikierrosnopeus [rev/s]

b)

PDP:n jättämän korjauskerroin, Ks [s/rev]:

Formula

(A.7-59)

jossa:

Image

=

vertailumoolivirta [mol/s]

Formula

=

tulolämpötilan keskiarvo [K]

Formula

=

tulopaineen keskiarvo [Pa]

Formula

=

lähtöpaineen keskiarvo [Pa]

Formula

=

PDP:n keskikierrosnopeus [rev/s]

R

=

moolaarinen kaasuvakio [J/(mol · K)]

c)

Tehdään PDP:n kierrosta kohti pumppaaman kaasun tilavuuden V rev ja PDP:n jättämän korjauskertoimen K s regressioanalyysi pienimmän neliösumman menetelmällä laskemalla kaltevuus a 1 ja leikkauspiste a 0 liitteen 4B lisäyksen A.2 mukaisesti.

d)

Tämän kohdan alakohtien a–c mukainen menettelu toistetaan kaikilla PDP:n käyttönopeuksilla.

e)

 Seuraavassa taulukossa havainnollistetaan näitä laskelmia suureen

Formula

eri arvoilla.

Table A.7.2

Esimerkki PDP:n kalibrointitiedoista

Formula

[rev/min]

Formula

[rev/s]

a1 [m3/min]

a1 [m3/s]

a0 [m3/rev]

755,0

12,58

50,43

0,8405

0,056

987,6

16,46

49,86

0,831

–0,013

1 254,5

20,9

48,54

0,809

0,028

1 401,3

23,355

47,30

0,7883

–0,061

f)

Virtausmäärä päästötestin aikana lasketaan kohdan A.7.4.3 alakohdan b) mukaisesti käyttämällä PDP:n kunkin käyttönopeuden osalta vastaavaa kaltevuuden a 1 ja leikkauspisteen a 0 arvoa.

A.7.6.3.   Ventureihin liittyvät yhtälöt ja sallitut olettamukset

Tässä jaksossa kuvaillaan ventureihin liittyvät yhtälöt ja sallitut olettamukset, joita käytetään venturin kalibroinnissa ja virtauksen laskennassa venturia käyttäen. Koska aliääniventuri (SSV) ja kriittisen virtauksen venturi (CFV) toimivat samalla tavalla, niitä koskevat yhtälöt ovat lähes samat lukuun ottamatta painesuhdetta r koskevaa yhtälöä (r SSV / r CFV). Yhtälöissä on oletuksena yksiulotteinen, isentrooppinen, kitkaton ja puristuva ideaalikaasun virtaus. Muut mahdolliset olettamukset täsmennetään kohdan A.7.6.3 alakohdassa d). Jos mitatun virtauksen ideaalikaasuolettamusta ei sallita, yhtälöihin sisältyy todellisen kaasun käyttäytymistä vastaava ensimmäisen kertaluvun korjaus eli puristuvuuskerroin Z. Jos hyvän teknisen käytännön mukaisesti on tarpeen käyttää muuta kuin arvoa Z = 1, voidaan käyttää soveltuvaa tilayhtälöä Z:n arvojen määrittämiseksi mitattujen paineiden ja lämpötilojen funktiona tai määrittää erityiset kalibrointiyhtälöt hyvän teknisen käytännön mukaisesti. On huomattava, että virtauskertoimen C f yhtälö perustuu ideaalikaasuolettamukseen ja että isentrooppinen eksponentti γ on sama kuin ominaislämpötilojen suhde c p/c V . Jos hyvän teknisen käytännön mukaisesti on tarpeen käyttää todellisen kaasun isentrooppista eksponenttia, voidaan käyttää soveltuvaa tilayhtälöä γ:n arvojen määrittämiseksi mitattujen paineiden ja lämpötilojen funktiona tai määrittää erityiset kalibrointiyhtälöt. MoolivirtaImage [mol/s] lasketaan seuraavasti:

Image

(A.7–60)

jossa:

C d

=

purkauskerroin kohdan A.7.6.3 alakohdan a) mukaisesti [-]

C f

=

virtauskerroin kohdan A.7.6.3 alakohdan b) mukaisesti [-]

A t

=

venturin kurkun poikkileikkauspinta-ala [m2]

p in

=

venturin sisääntulon absoluuttinen staattinen paine [Pa]

Z

=

puristuvuuskerroin [-]

M mix

=

kaasuseoksen moolimassa [kg/mol]

R

=

molaarinen kaasuvakio J/(mol · K)

T in

=

venturin sisääntulon absoluuttinen lämpötila [K]

a)

Arvo C d lasketaan seuraavalla yhtälöllä käyttäen kohdan 8.1.8.4 mukaisesti kerättyjä tietoja:

Image

(A.7–61)

jossa:

Image

=

vertailumoolivirta [mol/s]

Muut symbolit ovat samat kuin yhtälössä (A.7-60).

b)

Arvo C f määritetään jollakin seuraavista menetelmistä:

i)

Kun kyse on pelkästään CFV-virtausmittareista, CfCFV johdetaan seuraavasta taulukosta arvojen β (venturing kurkun ja sisääntulon läpimittojen suhde) ja γ (kaasuseoksen ominaislämpötilojen suhde) perusteella käyttäen lineaarista interpolointia väliarvojen saamiseksi.

Taulukko A.7.3

CFV-virtausmittareiden arvot C fCFV, β ja γ

C fCFV

β

γ exh = 1,385

γ dexh = γ air = 1,399

0,000

0,6822

0,6846

0,400

0,6857

0,6881

0,500

0,6910

0,6934

0,550

0,6953

0,6977

0,600

0,7011

0,7036

0,625

0,7047

0,7072

0,650

0,7089

0,7114

0,675

0,7137

0,7163

0,700

0,7193

0,7219

0,720

0,7245

0,7271

0,740

0,7303

0,7329

0,760

0,7368

0,7395

0,770

0,7404

0,7431

0,780

0,7442

0,7470

0,790

0,7483

0,7511

0,800

0,7527

0,7555

0,810

0,7573

0,7602

0,820

0,7624

0,7652

0,830

0,7677

0,7707

0,840

0,7735

0,7765

0,850

0,7798

0,7828

ii)

Arvo C f voidaan laskea kaikille CFV- tai SSV-virtausmittareille seuraavan yhtälön avulla:

Formula

(A.7-62)

jossa:

γ

=

isentrooppinen eksponentti [-]. Ideaalikaasun osalta tämä on kaasuseoksen ominaislämpötilojen suhde cp /c V .

r

=

painesuhde määritettynä tämän jakson kohdan c) mukaisesti

β

=

venturin kurkun ja sisääntulon läpimittojen suhde

c)

painesuhde r lasketaan seuraavasti:

i)

Vain SSV-järjestelmien osalta r SSV lasketaan seuraavalla yhtälöllä:

Formula

(A.7-63)

jossa:

Δp SSV

=

staattinen paine-ero; venturin sisääntulo miinus venturin kurkku [Pa]

ii)

Vain CFV-järjestelmien osalta r CFV lasketaan iteratiivisesti seuraavalla yhtälöllä:

Formula

(A.7-64)

d)

Käytettäviin yhtälöihin voidaan soveltaa jotakin seuraavista yksinkertaistavista olettamuksista tai testaukseen paremmin soveltuvia arvoja voidaan määrittää hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

i)

Raakapakokaasun, laimennetun pakokaasun ja laimennusilman koko alueella tehtävien päästötestien osalta voidaan olettaa, että kaasuseos käyttäytyy ideaalikaasun tavoin: Z = 1.

ii)

Raakapakokaasun koko alueen osalta voidaan olettaa, että ominaislämpötilojen suhde on vakio: γ = 1,385.

iii)

Laimennetun pakokaasun ja ilman (esim. kalibrointi-ilman tai laimennusilman) koko alueen osalta voidaan olettaa, että ominaislämpötilojen suhde on vakio: γ = 1,399.

iv)

Laimennetun pakokaasun ja ilman koko alueen osalta seoksen moolimassaa M mix [g/mol] voidaan pitää pelkästään kohdan A.7.1.2 mukaisesti määritetyn laimennusilmassa tai kalibrointi-ilmassa olevan veden x H2O funktiona seuraavasti:

Formula

(A.7-65)

jossa:

M air

=

28,96559 g/mol

M H2O

=

18,01528 g/mol

x H2O

=

veden määrä laimennus- tai kalibrointi-ilmassa [mol/mol]

v)

Laimennetun pakokaasun ja ilman koko alueen osalta voidaan kaikkia kalibrointeja ja testauksia varten olettaa, että seoksen moolimassa M mix on vakio, kunhan oletettu moolimassa eroaa enintään ± 1 prosenttia moolimassan estimoidusta vähimmäis- ja enimmäisarvosta kallibroinnin ja testauksen aikana. Tämä olettamus voidaan tehdä, jos kalibrointi- ja laimennusilmassa olevan veden määrän hallinta on riittävällä tasolla tai jos sekä kalibrointi- että laimennusilmasta poistetaan riittävästi vettä. Seuraavassa taulukossa annetaan esimerkkejä sallituista laimennusilman ja kalibrointi-ilman kastepistealueista suhteessa toisiinsa.

Taulukko A.7.4

Esimerkkejä laimennusilman ja kaibrointi-ilman kastepisteistä, joiden kohdalla arvon M mix voidaan olettaa olevan vakio

Jos kalibrointi-ilman Tdew (°C) on...

oletetaan, että Mmix (g/mol) on seuraava vakioarvo

kun Tdew (°C) on seuraavalla alueella päästötestien aikana (1)

kuiva

28,96559

kuiva–18

0

28,89263

kuiva–21

5

28,86148

kuiva–22

10

28,81911

kuiva–24

15

28,76224

kuiva–26

20

28,68685

– 8–28

25

28,58806

12–31

30

28,46005

23–34

A.7.6.4   Aliääniventurin (SSV) kalibrointi

a)

Mooliperustainen menettely. SSV-virtausmittarin kalibroimiseksi on suoritettava seuraavat vaiheet:

i)

Kullekin vertailumoolivirralle lasketaan Reynoldsin luku Re # käyttäen venturin kurkun läpimittaa d t. Koska arvon Re # laskemiseksi tarvitaan dynaamisen viskositeetin μ arvo, voidaan käyttää erityistä viskositeettimallia arvon μ määrittämiseksi kalibrointikaasulle (joka on yleensä ilma) hyvän teknisen käytännön mukaisesti. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää Sutherlandin kolmen tekijän viskositeettimallia μ:n likiarvon määrittämiseksi seuraavasti:

Image

(A.7–66)

jossa:

d t

=

SSV:n kurkun halkaisija [m]

M mix

=

seoksen moolimassa [kg/mol]

Image

=

vertailumoolivirta [mol/s]

ja käyttää Sutherlandin kolmen tekijän viskositeettimallia seuraavasti:

Formula

(A.7-67)

jossa:

μ

=

kalibrointikaasun dynaaminen viskositeetti [kg/(m·s)]

μ 0

=

Sutherlandin vertailuviskositeetti [kg/(m·s)]

S

=

Sutherlandin vakio [K]

T 0

=

Sutherlandin vertailulämpötila [K]

T in

=

absoluuttinen lämpötila venturin sisääntulossa [K]

Table A.7.5

Sutherlandin kolmen tekijän viskositeettimallin parametrit

Kaasu (2)

μ0

T0

S

Lämpötila-alue ± 2 prosentin virheellä

Paineraja

 

kg /(m·s)

K

K

K

kPa

Ilma

1,716 × 10–5

273

111

170–1 900

≤ 1 800

CO2

1,370 × 10–5

273

222

190–1 700

≤ 3 600

H2O

1,12 × 10–5

350

1 064

360–1 500

≤ 10 000

O2

1,919 × 10–5

273

139

190–2 000

≤ 2 500

N2

1,663 × 10–5

273

107

100–1 500

≤ 1 600

ii)

Muodostetaan yhtälö suureille Cd ja Re # käyttäen arvopareja (Re #, C d). Lasketaan arvo C d yhtälön (A.7-61) mukaisesti käyttämällä yhtälöstä (A.7-62) saatua arvoa Cf. Voidaan myös käyttää mitä tahansa matemaattista esitystä, kuten polynomi- tai potenssisarjaa. Seuraava yhtälö on esimerkki tavallisesta matemaattisesta esityksestä arvojen C d ja Re # suhteen ilmaisemiseksi.

Formula

(A.7-68)

iii)

Suoritetaan pienimmän neliösumman regressioanalyysi parhaiten sopivien (best-fit) tekijöiden määrittämiseksi yhtälöä varten sekä yhtälön regressiotilastojen, estimaatin keskivirheen SEE ja determinaatiokertoimen r 2 laskemiseksi liitteen 4B lisäyksen A.2 mukaisesti.

iv)

 Jos yhtälö täyttää ehdon

Image

(tai

Image

) and r 2 ≥ 0,995, yhtälöä voidaan käyttää arvon C d määrittämiseksi päästötestejä varten kohdan A.7.4.3 alakohdassa b) kuvaillulla tavalla.

v)

Jos arvoja SEE ja r 2 koskevat kriteerit eivät täyty, kalibrointipisteitä voidaan hyvän teknisen käytännön mukaisesti poistaa, jotta regressiotilastoja koskevat vaatimukset täyttyvät. Vähintään seitsemää kalibrointipistettä on käytettävä, jotta kriteerit täyttyvät.

vi)

Jos pisteiden poistaminen ei poista vieraita arvoja, on ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin. Esimerkiksi vallitaan toinen matemaattinen esitys arvojen C d ja Re # suhdetta kuvaavalle yhtälölle, tarkastetaan järjestelmä vuotojen varalta tai toistetaan kalibrointimenettely. Jos menettely toistetaan, mittauksissa on käytettävä tiukempia toleransseja ja virtausten vakautumiselle on varattava enemmän aikaa.

vii)

Kun yhtälö on saatu sellaiseksi, että se täyttää regressiokriteerit, sitä voidaan käyttää vain sellaisten virtojen määrittämiseen, jotka ovat niiden vertailuvirtojen suuruusalueella, joita on käytetty arvojen C d ja Re # suhdetta kuvaavan yhtälön regressiokriteereiden täyttämiseksi.

A.7.6.5.   Kriittisen virtauksen venturin (CFV) kalibrointi

a)

Mooliperustainen menettely. Jotkin CFV-virtausmittarit koostuvat yhdestä, jotkin useasta venturista. Jälkimmäisessä tapauksessa eri virtausten mittaamiseen käytetään erilaisia venturiyhdistelmiä. Kun CFV-virtausmittari koostuu useasta venturista, voidaan joko kalibroida kukin venturi erikseen erillisen purkauskertoimen C d määrittämiseksi kullekin venturille tai kalibroida kukin venturiyhdistelmä kokonaisuutena. Kun kalibroidaan ventureiden yhdistelmä, arvoksi A t otetaan aktiivisten venturikurkkujen pinta-alojen summa ja arvoksi d t aktiivisten venturikurkkujen pinta-alojen neliöiden summan neliöjuuri. Venturikurkkujen ja sisääntulojen pinta-alojen suhdetta käytetään aktiivisten venturikurkkujen pinta-alojen summan neliöjuuren (d t) ja kaikkien ventureiden yhteisen sisääntulon läpimitan (D) suhteena. Arvo C d määritetään seuraavasti yhtä venturia tai yhtä ventureiden yhdistelmää varten:

i)

Kunkin kalibrointipisteen arvo C d lasketaan kussakin asetuspisteessä kerättyjen tietojen perusteella käyttäen yhtälöä (A.7-60).

ii)

Kaikkien arvojen C d keskiarvo ja keskihajonta lasketaan yhtälöiden (A.2-1) ja (A.2-2) avulla.

iii)

Jos kaikkien arvojen C d keskihajonta on pienempi tai yhtä suuri kuin 0,3 prosenttia C d:n keskiarvosta, käytetään yhtälössä (A.7-43) C d:n keskiarvoa, ja CFV-arvoja käytetään vain pienimpään kalibroinnin aikana mitattuun arvoon r saakka.

Formula

(A.7-69)

iv)

Jos kaikkien arvojen C d keskihajonta on suurempi kuin 0,3 prosenttia C d:n keskiarvosta, jätetään ottamatta huomioon ne C d:n arvot, jotka vastaavat kalibroinnin aikana mitatulla pienimmällä r:n arvolla kirjattua datapistettä.

v)

Jos jäljelle jäävien datapisteiden määrä on pienempi kuin seitsemän, on ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin ja tarkistettava kalibrointitiedot tai toistettava kaibrointimenettely. Jos kalibrointimenettely toistetaan on suositeltavaa, että järjestelmä tarkastetaan vuotojen varalta, mittauksissa käytetään tiukempia toleransseja ja virtojen vakautumiselle varataan enemmän aikaa.

vi)

Jos jäljelle jäävien C d:n arvojen määrä on seitsemän tai suurempi, lasketaan niiden keskiarvo ja keskihajonta uudelleen.

vii)

Jos jäljelle jääneiden arvojen C d keskihajonta on pienempi tai yhtä suuri kuin 0,3 prosenttia niiden keskiarvosta, käytetään yhtälössä (A.7-43) tätä C d:n keskiarvoa, ja CFV-arvoja käytetään vain alhaisimpaan jäljelle jääneisiin C d:n arvoihin liittyvään arvoon r saakka.

viii)

Jos jäljelle jääneiden arvojen C d keskihajonta on edelleen suurempi kuin 0,3 prosenttia jäljelle jääneiden arvojen C d keskiarvosta, toistetaan tämän jakson kohdan a) alakohdissa iv–viii kuvaillut vaiheet.

(1)  Alue, jota sovelletaan kaikkiin kaibrointeihin ja päästötesteihin ilmanpainealueella (80 000–103 325) kPa.

(2)  Taulukossa annettuja parametrejä voidaan käyttää vain annetuille puhtaille kaasuille. Kaasuseosten viskositeetin laskennassa käytettäviä parametrejä ei saa yhdistellä.

Lisäys A.7.2

Siirtymäkorjaus

A.7.7.1.   Soveltamisala ja suoritustiheys

Tässä lisäyksessä 2 kuvailtujen laskelmien avulla voidaan päätellä, mitätöikö kaasuanalysaattorin siirtymä testiaikavälin tulokset. Jos siirtymä ei mitätöi testiaikavälin tuloksia, testiaikavälin kaasuanalysaattorivasteet korjataan siirtymän osalta tässä lisäyksessä esitetyllä tavalla. Kaikissa myöhemissä päästölaskelmissa on käytettävä siirtymäkorjattuja kaasuanalysaattorivasteita. Kaasuanalysaattorin siirtymän hyväksyttävä kynnysarvo testiaikavälin aikana määritetään kohdassa 8.2.2.2.

A.7.7.2.   Korjausperiaatteet

Tämän lisäyksen 2 mukaisissa laskelmissa käytetään jonkin aikaa ennen ja jälkeen testiaikavälin määritettyä kaasuanalysaattorin vastetta nolla- ja vertailukaasupitoisuuksiin. Laskelmilla korjataan kaasuanalysaattorin vasteet, jotka kirjattiin testiaikavälin aikana. Korjaus perustuu analysaattorin nolla- ja vertailukaasuihin antamaan vasteeseen sekä nolla- ja vertailukaasujen pitoisuuksiin. Siirtymän validointi ja korjaus tehdään seuraavasti:

A.7.7.3.   Siirtymän validointi

Kun kaikkiin kaasuanalysaattorin signaaleihin on sovellettu kaikkia muita korjauksia kuin siirtymäkorjausta, lasketaan ominaipäästöt liitteen 4B lisäyksen A.7 kohdan A.7.5 mukaisesti. Sen jälkeen kaikki kaasuanalysaattorin signaalit siirtymäkorjataan tämän lisäyksen mukaisesti. Ominaispäästöt lasketaan uudelleen käyttäen kaikkia siirtymäkorjattuja kaasuanalysaattorisignaaleja. Ominaispäästöt validoidaan ja ilmoitetaan ennen siirtymäkorjausta ja sen jälkeen kohdan 8.2.2.2 mukaisesti.

A.7.7.4.   Siirtymäkorjaus

Kaikki kaasuanalysaattorin signaalit korjataan seuraavasti:

a)

 Kukin kirjattu pitoisuus x i korjataan jatkuvan näytteenoton tai eränäytteenoton osalta,

Formula

.

b)

Siirtymäkorjaus tehdään seuraavan yhtälön avulla:

Formula

jossa:

x idriftcor= siirtymäkorjattu pitoisuus [μmol/mol]

x refzero= nollakaasun vertailupitoisuus, joka on yleensä nolla, ellei sen tiedetä olevan jokin muut [μmol/mol]

x refspan= vertailukaasun vertailupitoisuus [μmol/mol]

x prespan= kaasuanalysaattorin vaste vertailukaasupitoisuuteen ennen testiaikaväliä [μmol/mol]

x postspan= kaasuanalysaattorin vaste vertailukaasupitoisuuteen testiaikavälin jälkeen [μmol/mol]

x i tai

Formula

= kirjattu pitoisuus, eli mitattu testin aikana ennen siirtymäkorjausta [μmol/mol]

x prezero= kaasuanalysaattorin vaste nollakaasupitoisuuteen ennen testiaikaväliä [μmol/mol]

x postzero= kaasuanalysaattorin vaste nollakaasupitoisuuteen testiaikavälin jälkeen [μmol/mol]

c)

Testiaikaväliä edeltävinä pitoisuuksina on käytettävä viimeisimpiä ennen testiaikaväliä määritettyjä pitoisuuksia. Joidenkin testiaikavälien osalta viimeisimmät testiaikaväliä edeltävät nolla- tai vertailuarvot voivat olla saatu ennen yhtä tai useampaa edeltävää testiaikaväliä.

d)

Testiaikavälin jälkeisinä pitoisuuksina on käytettävä viimeisimpiä testiaikavälin jälkeen määritettyjä pitoisuuksia. Joidenkin testiaikavälien osalta viimeisimmät testiaikavälin jälkeiset nolla- tai vertailuarvot voivat olla saatu yhden tai useamman myöhemmän testiaikavälin jälkeen.

e)

Jos analysaattorin vastetta vertailukaasupitoisuuteen, x prespan, ei kirjata ennen testiaikaväliä, arvo x prespan asetetaan samaksi kuin kuin vertailukaasun vertailupitoisuus: x prespan = x refspan.

f)

Jos analysaattorin vastetta nollakaasupitoisuuteen, x prezero, ei kirjata ennen testiaikaväliä, arvo x prezero asetetaan samaksi kuin kuin nollakaasun vertailupitoisuus: x prezero = x refzero.

g)

Nollakaasun vertailupitoisuus, x refzero, on tavallisesti nolla: x refzero = 0 μmol/mol. Joskus voi kuitenkin olla tiedossa, että pitoisuus x refzero on muu kuin nolla. Esimerkiksi jos CO2-analysaattori nollataan käyttäen ympäröivää ilmaa, voidaan käyttää ympäröivän ilman oletushiilidioksidipitoisuutta, joka on 375 μmol/mol. Tässä tapauksessa x refzero = 375 μmol/mol. Kun analysaattori nollataan käyttäen pitoisuutta x refzero, joka on muu kuin nolla, analysaattori on säädettävä niin, että se antaa tulokseksi todellisen x refzero-pitoisuuden. Esimerkiksi jos x refzero = 375 μmol/mol, analysaattori on asetettava niin, että se antaa tulokseksi arvon 375 μmol/mol, kun nollakaasu virtaa analysaattoriin.

Lisäys A.8

Massaperustaiset päästölaskelmat

A.8.0.   Symbolit

A.8.0.1.   Yleiset symbolit

Lisäys A.8

Lisäys A.7

Yksikkö

Suure

b, D 0

a 0

t.b.d. (3)

regressiolinjan y-leikkaus

m

a 1

t.b.d. (3)

regressiolinjan kaltevuus

A/F st

 

—

stoikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde

C d

C d

—

purkauskerroin

c

x

ppm, tilavuus-%

pitoisuus (μmol/mol = ppm)

c d

1

ppm, tilavuus-%

kuivapitoisuus

c w

1

ppm, tilavuus-%

märkäpitoisuus

c b

1

ppm, tilavuus-%

taustapitoisuus

D

x dil

—

laimennuskerroin (2)

D 0

 

m3/rev

PDP:n kalibrointilinjan leikkauspiste

d

d

m

läpimitta

d V

 

m

venturin kurkun läpimitta

e

e

g/kWh

ominaispäästö, yleinen

e gas

e gas

g/kWh

ominaispäästö, kaasumainen

e PM

e PM

g/kWh

ominaispäästö, hiukkaset

E

1 – PF

prosenttia

muunnostehokkuus (PF = penetraatio-osuus)

F s

 

—

stoikiometrinen kerroin

f c

 

—

hiilikerroin

H

 

g/kg

absoluuttinen kosteus

K V

 

Formula

CFV:n kalibrointifunktio

k f

 

m3/kg polttoainetta

polttoainekohtainen kerroin

k h

 

—

dieselmoottoreiden NOx:n kosteuden korjauskerroin

k Dr

k Dr

—

mukautustekijä alaspäin

k r

k r

—

kertova regeneraatiotekijä

k Ur

k Ur

—

mukautustekijä ylöspäin

k w,a

 

—

imuilman kuiva-märkäkorjauskerroin

k w,d

 

—

laimennusilman kuiva-märkäkorjauskerroin

k w,e

 

—

laimennetun pakokaasun kuiva-märkäkorjauskerroin

k w,r

 

—

raakapakokaasun kuiva-märkäkorjauskerroin

μ

μ

kg/(m · s)

dynaaminen viskositeetti

M

M

g/mol

moolimassa (3)

M a

1

g/mol

imuilman moolimassa

M e

1

g/mol

pakokaasun moolimassa

M gas

M gas

g/mol

kaasumaisten aineosien moolimassa

m

m

kg

massa

q m

Image

kg/s

massanopeus

m d

1

kg

hiukkasnäytesuodattimien läpi kulkevan laimennusilmanäytteen massa

m ed

1

kg

laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana

m edf

1

kg

ekvivalentin laimennetun pakokaasun massa testisyklin aikana

m ew

1

kg

pakokaasun kokonaismassa syklin aikana

m f

1

mg

kerätyn hiukkasnäytteen massa

m f,d

1

mg

kerätyn laimennusilman hiukkasnäytteen massa

m gas

m gas

g

kaasupäästöjen massa testisyklin aikana

m PM

m PM

g

hiukkaspäästöjen massa testisyklin aikana

m se

1

kg

pakokaasunäytteen massa testisyklin aikana

m sed

1

kg

laimennustunnelin läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa

m sep

1

kg

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa

m ssd

 

kg

toisiolaimennusilman massa

n

f n

min–1

moottorin kierrosnopeus

n p

 

r/s

PDP-pumpun kierrosnopeus

P

P

kW

teho

p

p

kPa

paine

p a

 

kPa

kuiva ilmanpaine

p b

 

kPa

kokonaisilmanpaine

p d

 

kPa

laimennusilman kyllästymishöyrypaine

p p

p abs

kPa

absoluuttinen paine

p r

p H2O

kPa

vesihöyrynpaine

p s

 

kPa

kuiva ilmanpaine

1 – E

PF

prosenttia

penetraatio-osuus

q mad

Image

 (1)

kg/s

imuilman massavirta (kuiva)

q maw

 (1)

kg/s

imuilman massavirta (märkä)

q mCe

 (1)

kg/s

hiilimassavirta raakapakokaasussa

q mCf

 (1)

kg/s

hiilimassavirta moottoriin

q mCp

 (1)

kg/s

hiilimassavirta osavirtauslaimennusjärjestelmässä

q mdew

 (1)

kg/s

laimennetun pakokaasun massavirta (märkä)

q mdw

 (1)

kg/s

laimennusilman massavirta (märkä)

q medf

 (1)

kg/s

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä)

q mew

 (1)

kg/s

pakokaasun massavirta (märkä)

q mex

 (1)

kg/s

laimennustunnelista otetun näytteen massavirta

q mf

 (1)

kg/s

polttoaineen massavirta

q mp

 (1)

kg/s

pakokaasunäytteen virta osavirtauslaimennusjärjestelmään

qV

Image

m3/s

tilavuusvirta

q VCVS

 (1)

m3/s

CVS:n tilavuusvirta

q Vs

 (1)

dm3/min

pakokaasun analysaattorijärjestelmän virta

qVt

 (1)

cm3/min

merkkikaasuvirta

ρ

ρ

kg/m3

massatiheys

ρ e

 

kg/m3

pakokaasun tiheys

r d

DR

—

laimennussuhde (2)

RH

 

prosenttia

suhteellinen kosteus

r D

β

m/m

lpimittojen suhde (CVS-järjestelmät)

r p

 

—

SSV:n painesuhde

Re

Re#

—

Reynoldsin luku

б

б

—

keskihajonta

T

T

°C

lämpötila

T a

 

K

absoluuttinen lämpötila

t

t

s

aika

Δt

Δt

s

aikaväli

u

 

—

kaasumaisen aineosan tiheyden ja pakokaasun tiheyden suhde

V

V

m3

tilavuus

qV

Image

m3/s

tilavuusnopeus

V 0

 

m3/r

PDP:n pumpatun kaasun tilavuus kierrosta kohden

W

W

kWh

työ

W act

W act

kWh

testisyklin todellinen työ

WF

WF

—

painotuskerroin

w

w

g/g

massaosuus

X 0

K s

s/rev

PDP:n kalibrointifunktio

Formula

Formula

 

aritmeettinen keskiarvo

A.8.0.2.   Alaindeksit

Lisäys A.8 (4)

Lisäys A.7

Suure

act

act

todellinen määrä

i

 

hetkellinen mittaus (esim. 1 Hz)

 

i

sarjan jäsen

A.8.0.3.   Kemiallisten aineosien symbolit ja lyhenteet (joita käytetään myös alaindekseinä)

Lisäys A.8

Lisäys A.7

Suure

Ar

Ar

argon

C1

C1

hiilivetyjen hiili 1 -vastaavuus

CH4

CH4

metaani

C2H6

C2H6

etaani

C3H8

C3H8

propaani

CO

CO

hiilimonoksidi

CO2

CO2

hiilidioksidi

DOP

DOP

dioktyyliftalaatti

HC

HC

hiilivety

H2O

H2O

vesi

NMHC

NMHC

metaanittomat hiilivedyt

NOx

NOx

typen oksidit

NO

NO

typpioksidi

NO2

NO2

typpidioksidi

PM

PM

hiukkaset

S

S

rikki

A.8.0.4.   Polttoaineen koostumuksen symbolit ja lyhenteet

Lisäys A.8 (5)

Lisäys A.7 (6)

Suure

wC  (8)

wC  (8)

polttoainen hiilipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

w H

w H

polttoainen vetypitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

w N

w N

polttoainen typpipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

w O

w O

polttoainen happipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

w S

w S

polttoainen rikkipitoisuus, massaosuus [g/g] tai [prosenttia massasta]

α

α

atomisen vedyn ja hiilen suhde (H/C)

ε

β

atomisen hapen ja hiilen suhde (O/C) (7)

γ

γ

atomisen rikin ja hiilen suhde (S/C)

δ

δ

atomisen typen ja hiilen suhde (N/C)

A.8.1.   Perusparametrit

A.8.1.1.   Metaanin ja metaanittomien hiilivetyjen pitoisuuden määrittäminen

NMHC- ja CH4-laskenta määräytyy käytetyn kalibrointimenetelmän mukaisesti. Kun mittaus tehdään ilman metaaninerotinta (NMC), FID-analysaattori kalibroidaan propaanilla. Kun FID kalibroidaan sarjassa NMC:n kanssa, voidaan käyttää seuravia menetelmiä:

a)

kalibrointikaasu – propaani: propaani ohittaa NMC:n

b)

kalibrointikaasu – metaani: metaani kulkee NMC:n kautta.

NMHC:n (c NMHC [-]) ja CH4:n (c CH4 [-]) pitoisuus lasketaan alakohdan a) osalta seuraavasti:

Formula

(A.8-1a)

Formula

(A.8-2a)

NMHC:n ja CH4:n pitoisuus lasketaan alakohdan b) osalta seuraavasti:

Formula

(A.8-1b)

Formula

(A.8-2b)

jossa:

c HC(w/NMC)

=

HC-pitoisuus, kun näytekaasu virtaa NMC:n läpi [ppm]

c HC(w/oNMC)

=

HC-pitoisuus, kun näytekaasu ohittaa NMC:n [ppm]

RF CH4[THC-FID]

=

metaanin vastetekijä kohdan 8.1.10.1.4 mukaisesti [-]

E CH4

=

metaanin muunnostehokkuus kohdan 8.1.10.3 mukaisesti [-]

E C2H6

=

etaanin muunnostehokkuus kohdan 8.1.10.3 mukaisesti [-]

Jos RF CH4[THC-FID] < 1,05, se voidaan jättää pois yhtälöistä A.8-1a, A.8-1b

ja A.8-2b.

Metaanittomien hiilivetyjen (NMHC) likiarvoksi voidaan ottaa 98 prosenttia kokonaishiilivedystä (THC).

A.8.2.   Kaasumaiset raakapäästöt

A.8.2.1.   Kaasupäästöt

A.8.2.1.1.   Vakiotilaiset testit

Kaasupäästön massavirta vakiotilaisen testing kussakin moodissa i, q mgas,i , on laskettava. Kaasupäästön pitoisuus kerrotaan sen vastaavalla virralla:

Formula

(A.8-3)

q mgas,i

=

päästövirta vakiotilaisen testin moodissa i [g/h]

k

=

1 kun arvon c gasr,w,i yksikkönä on [ppm] ja k = 10 000 kun arvon c gasr,w,i yksikkönä on [tilavuus-%]

k h

=

NOx-korjauskerroin [-]; käytetään vain NOx-päästölaskennassa (ks. kohta A.8.2.2)

u gas

=

kaasukomponenttikohtainen kerroin tai kaasukomponentin ja pakokaasun tiheyksien suhde [-]; lasketaan yhtälön (A.8-12) tai (A.8-13) avulla

q mew,i

=

pakokaasun massavirta (märkä) moodissa i [kg/s]

c gas,i

=

päästöpitoisuus (märkä) raakapakokaasussa moodissa i [ppm] tai [tilavuus-%]

A.8.2.1.2.   Muuttuvatilaiset ja porrastettujen moodien testit

Kaasupäästöjen kokonaismassa m gas [g/test] testiä kohti lasketaan kertomalla ajan suhteen mukautetut hetkelliset pitoisuudet ja pakokaasuvirrat ja integroimalla testisykliin seuraavan yhtälön mukaisesti:

Formula

(A.8-4)

jossa:

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

k h

=

NOx-korjauskerroin [-]; käytetään vain NOx-päästölaskennassa

k

=

1 kun arvon c gasr,w,i yksikkönä on [ppm] ja k = 10 000 kun arvon c gasr,w,i yksikkönä on [tilavuus-%]

u gas

=

komponenttikohtainen kerroin [-] (ks. kohta A.8.2.4)

N

=

mittausten lukumäärä [-]

q mew,i

=

hetkellinen pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

c gas,i

=

hetkellinen päästöpitoisuus (märkä) raakapakokaasussa [ppm] tai [tilavuus-%]

Seuraavissa kohdissa esitetään miten tarvittavat määrät (c gas,i , u gas ja q mew,i ) lasketaan.

A.8.2.2.   Pitoisuuden kuiva-märkämuunnos

Jos päästöt on mitattu kuivapohjalla, mitattu kuivapitoisuus c d on muutettava märkäpitoisuudeksi c w seuraavan yhtälön mukaisesti:

Formula

(A.8-5)

jossa:

k w

=

kuiva-märkämuunnoskerroin [-]

c d

=

päästön kuivapitoisuus [ppm] tai [tilavuus-%]

Täydellisen palamisen osalta raakapakokaasun kuiva-märkämuunnoskerroin on muotoa k w,a [-] ja lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-6)

jossa:

H a

=

imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

q mf,i

=

hetkellinen polttoainevirta [kg/s]

q mad,i

=

hetkellinen kuivan imuilman massavirta, kg/s

p r

=

vedenpaine jäähdyttimen jälkeen [kPa]

p b

=

barometrinen kokonaispaine [kPa]

w H

=

polttoaineen vetypitoisuus [prosenttia massasta]

k f

=

palamisen lisätilavuus [m3/kg polttoainetta]

kun:

Formula

(A.8-7)

jossa:

w H

=

polttoaineen vetypitoisuus [prosenttia massasta]

w N

=

polttoaineen typpipitoisuus [prosenttia massasta]

w O

=

polttoaineen happipitoisuus [prosenttia massasta]

Yhtälössä (A.8-6) voidaan käyttää seuraavaa suhteen p r / p b oletusta:

Formula

(A.8-8)

Epätäydellisen palamisen osalta (rikkaat polttoaineseokset) ja päästötesteissä, joissa ei tehdä suoraa ilmavirtamittausta, k w,a suositellaan laskettavaksi seuraavasti:

Formula

(A.8-9)

jossa:

c CO2

=

CO2-pitoisuus raakapakokaasussa (kuiva) [tilavuus-%]

c CO

=

CO2-pitoisuus raakapakokaasussa (kuiva) [ppm]

p r

=

vedenpaine jäähdyttimen jälkeen [kPa] (ks. yhtälö (A.8-9))

p b

=

kokonaisilmanpaine [kPa] (ks. yhtälö (A.8-9))

α

=

molaarisen hiilen ja vedyn [-]

k w1

=

imuilman kosteus [-]

Formula

(A.8-10)

A.8.2.3.   Kosteuden ja lämpötilan NOX-korjaus

Koska NOx-päästöt ovat riippuvaisia ulkoilman olosuhteista, NOx-pitoisuus on korjattava ulkoilman lämpötilan ja kosteuden suhteen seuraavan yhtälön mukaisesti saatavalla kertoimella k h [-]. Kerrointa sovelletaan alueella 0–25 g H2O / kg kuivaa ilmaa.

Formula

(A.8-11)

jossa:

H a= imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

A.8.2.4.   Komponenttikohtainen kerroin u

A.8.2.4.1.   Taulukkoarvot

Arvot u gas voidaan laskea soveltamalla kohdan A.8.2.4.2 yhtälöihin eräitä yksinkertaistuksia (arvoa λ ja imuilman olosuhteita koskeva oletus alla olevan taulukon mukaisesti) (ks. kohta A.8.2.1). Arvot u gas annetaan taulukossa A.8.1.

Taulukko A.8.1

Raakapakokaasun u-arvo ja komponenttitiheydet (u-arvot lasketaan päästöpitoisuuksille ilmoitettuna yksiköllä ppm)

Kaasu

NOx

CO

HC

CO2

O2

CH4

ρ gas [kg/m3]

2,053

1,250

0,621

1,9636

1,4277

0,716

Polttoaine

ρ e [kg/m3]

Kerroin u gas arvolla λ = 2, kuiva ilma, 273 K, 101,3 kPa

Diesel

1,2939

0,001587

0,000966

0,000479

0,001518

0,001103

0,000553

A.8.2.4.2.   Lasketut arvot

Komponenttikohtainen arvo, u gas,i, voidaan laskea komponentin ja pakokaasun tiheyssuhteen perusteella tai vaihtoehtoisesti vastaavan moolimassojen suhteen perusteella:

Formula

(A.8-12)

tai

Formula

(A.8-13)

jossa:

M gas

=

kaasukomponentin moolimassa [g/mol]

M e,i

=

raakapakokaasun (märkä) hetkellinen moolimassa [g/mol]

ρ gas

=

kaasukomponentin tiheys [kg/m3]

ρ e,I

=

raakapakokaasun (märkä) hetkellinen tiheys [kg/m3]

Pakokaasun moolimassa M e,i johdetaan yleisestä polttoaineen koostumuksesta CHαOεNδSγ olettaen, että palaminen on täydellinen, seuraavalla tavalla:

Formula

(A.8-14)

jossa:

q mf,i

=

hetkellinen pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

q maw,i

=

hetkellinen imuilman massavirta (märkä) [kg/s]

α

=

molaarinen vety-hiilisuhde [-]

δ

=

molaarinen typpi-hiilisuhde [-]

ε

=

molaarinen happi-hiilisuhde [-]

γ

=

atomisen rikin ja hiilen suhde [-]

H a

=

imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

M a

=

kuivan imuilman moolimassa = 28,965 g/mol

Hetkellinen raakapakokaasun tiheys ρ e,i [kg/m3] saadaan seuraavasti:

Formula

(A.8-15)

jossa:

q mf,i

=

hetkellinen polttoaineen massavirta [kg/s]

q mad,i

=

hetkellinen kuivan imuilman massavirta [kg/s]

H a

=

imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

k f

=

palamisen lisätilavuus [m3/kg polttoainetta] (ks. yhtälö A.8-7)

A.8.2.5.   Pakokaasun massavirta

A.8.2.5.1.   Ilman ja polttoaineen mittausmenetelmä

Menetelmässä mitataan ilman ja polttoaineen virtaus soveltuvilla virtausmittareilla. Hetkellinen pakokaasuvirta q mew,i [kg/s] lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-16)

jossa:

q maw,i

=

hetkellinen imuilman massavirta [kg/s]

q mf,i

=

hetkellinen polttoaineen massavirta [kg/s]

A.8.2.5.2.   Merkkikaasumittausmenetelmä

Menetelmässä mitataan merkkikaasun pitoisuus pakokaasussa. Hetkellinen pakokaasuvirta q mew,i [kg/s] lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-17)

jossa:

q Vt

=

merkkikaasuvirta [m3/s]

c mix,i

=

merkkikaasun hetkellinen pitoisuus sekoittumisen jälkeen [ppm]

ρ e

=

raakapakokaasun tiheys [kg/m3]

c b

=

merkkikaasun taustapitoisuus imuilmassa [ppm]

Merkkikaasun taustapitoisuus c b voidaan määrittää laskemalla välittömästi testiä ennen ja testin jälkeen mitatun taustapitoisuuden keskiarvo. Jos taustapitoisuus on alle 1 prosenttia merkkikaasun pitoisuudesta sekoittumisen jälkeen c mix,i suurimmalla pakokaasuvirralla, taustapitoisuus voidaan jättää huomiotta.

A.8.2.5.3.   Ilmanvirran ja ilman ja polttoaineen suhteen mittausmenetelmä

Menetelmässä lasketaan pakokaasumassa ilmavirran ja ilman ja polttoaineen suhteen perusteella. Hetkellinen pakokaasuvirta q mew,i [kg/s] lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-18)

kun:

Formula

(A.8-19)

Formula

(A.8-20)

jossa:

q maw,I

=

imuilman massavirta (märkä) [kg/s]

A/F st

=

stoikiometrinen ilman ja polttoaineen suhde [-]

λi

=

instantaneous excess air ratio [-]

c COd

=

CO2-pitoisuus raakapakokaasussa (kuiva) [ppm]

c CO2d

=

CO2-pitoisuus raakapakokaasussa (kuiva) [%]

c HCw

=

HC-pitoisuus raakapakokaasussa (märkä) [ppm]

α

=

molaarinen vety-hiilisuhde [-]

δ

=

molaarinen typpi-hiilisuhde [-]

ε

=

molaarinen happi-hiilisuhde [-]

γ

=

atomisen rikin ja hiilen suhde [-]

A.8.2.5.4.   Hiilitasemenetelmä, 1-vaiheinen menettely

Pakokaasun märkä massavirta q mew,i [kg/s] voidaan laskea seuraavan 1-vaiheisen yhtälön avulla:

Formula

(A.8-21)

kun hiilikerroin fc [-] saadaan seuraavasti:

Formula

(A.8-22)

jossa:

q mf,i

=

hetkellinen polttoaineen massavirta [kg/s]

w C

=

polttoaineen hiilipitoisuus [prosenttia massasta]

H a

=

imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

k fd

=

palamisen lisätilavuus (kuiva) [m3/kg polttoainetta]

c CO2d

=

CO2-pitoisuus raakapakokaasussa (kuiva) [prosenttia]

c CO2d,a

=

CO2-pitoisuus ympäröivässä ilmassa (kuiva) [prosenttia]

c COd

=

CO-pitoisuus raakapakokaasussa (kuiva) [ppm]

c HCw

=

HC-pitoisuus raakapakokaasussa (märkä) [ppm]

Kerroin k fd [m3/kg polttoainetta] lasketaan kuivapitoisuutena vähentämällä palamisessa muodostunut vesi arvosta k f :

Formula

(A.8-23)

jossa:

k f

=

polttoainekohtainen kerroin yhtälössä (A.8-7) [m3/kg polttoainetta]

w H

=

polttoaineen vetypitoisuus [prosenttia massasta]

A.8.3.   Laimennetut kaasupäästöt

A.8.3.1.   Kaasupäästöjen massa

A.8.3.1.1.   Täysvirtauslaimennusmittaus (CVS)

Pakokaasun massavirta mitataan vakiotilavuusnäytteenottojärjestelmällä (CVS), jossa voidaan käyttää syrjaytyspumppua (PDP), kriittisen virtauksen venturia (CFV) tai aliääniventuria (SSV).

Järjestelmissä, joissa massavirta on vakaa (joissa on lämmönvaihdin), pilaavien aineiden massa m gas [g/test] määritetään seuraavan yhtälön avulla

Formula

(A.8-24)

jossa:

u gas

=

pakokaasukomponentin ja ilman tiheyksien suhde, joka saadaan taulukosta A.8.2 tai voidaan laskea yhtälöllä (A.8-35) [-]

c gas

=

komponentin keskimääräinen taustapitoisuus (märkä), [ppm] tai [tilavuus-%]

k h

=

NOx-korjauskerroin [-]; käytetään vain NOx-päästölaskennassa

k

=

1 kun arvon c gasr,w,i yksikkönä on [ppm], k = 10 000 kun arvon c gasr,w,i yksikkönä on [tilavuus-%]

m ed

=

laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana [kg/test]

Jos järjestelmässä on virtauksen kompensointi (ilman lämmönvaihdinta), pilaavien aineiden massa m gas [g/test] määritetään laskemalla hetkellisten päästöjen massa, integroimalla ja suorittamalla taustakorjaus seuraavan yhtälön mukaisesti:

Formula

(A.8-25)

jossa:

c e

=

päästön pitoisuus (märkä) laimennetussa pakokaasussa, [ppm] tai [tilavuus-%]

c d

=

päästön pitoisuus (märkä) laimennusilmassa, [ppm] tai [tilavuus-%]

m ed,i

=

laimennetun pakokaasun massa aikavälin i aikana [kg]

m ed

=

laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana [kg]

u gas

=

arvo taulukosta A.8.2 [-]

D

=

laimennuskerroin (ks. yhtälö (A.8-29) kohdassa A.8.3.2.2) [-]

k h

=

NOx-korjauskerroin [-]; käytetään vain NOx-päästölaskennassa

k

=

1 kun arvon c yksikkönä on [ppm], k = 10 000 kun arvon c yksikkönä on [tilavuus-%]

Pitoisuudet c gas, c e ja c d voivat olla eränäytteestä mitattuja arvoja (pussi; ei voida käyttää NOx:n eikä HC:n osalta) tai jatkuvasta mittauksesta integroimalla saatuja keskiarvoja. Myös m ed,i ilmoitetaan testisyklin ajalle integroituna keskiarvona.

Seuraavissa kohdissa esitetään miten tarvittavat arvot (c e, u gas ja m ed) lasketaan.

A.8.3.2.   Pitoisuuden kuiva-märkämuunnos

Kaikki kohdassa A.8.3.2 tarkoitetut pitoisuudet on muunnettava käyttäen yhtälöä (A.8-5) (Formula).

A.8.3.2.1.   Laimennettu pakokaasu

Kaikki kuivana mitatut pitoisuudet muunnetaan märkäpitoisuuksiksi käyttäen toista seuraavista yhtälöistä:

Formula

(A.8-26)

tai

Formula

(A.8-27)

jossa:

k w,e

=

laimennetun pakokaasun kuiva-märkämuunnoskerroin [-]

α

=

polttoaineen molaarinen vety-hiilisuhde [-]

c CO2w

=

CO2-pitoisuus (märkä) laimennetussa pakokaasussa [tilavuus-%]

c CO2d

=

CO2-pitoisuus (kuiva) laimennetussa pakokaasussa [tilavuus-%]

Korjauskertoimessa k w2 otetaan huomioon sekä imu- että laimennusilmassa oleva vesimäärä:

Formula

(A.8-28)

jossa:

H a

=

imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

H d

=

imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

D

=

laimennuskerroin (ks. yhtälö (A.8-29) kohdassa A.8.3.2.2) [-]

A.8.3.2.2.   Laimennuskerroin

Laimennuskerroin D [-] (jota tarvitaan taustakorjauksen ja arvon k w2 laskennassa) lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-29)

jossa:

F S

=

stoikiometrinen kerroin [-]

c CO2,e

=

CO2-pitoisuus (märkä) laimennetussa pakokaasussa [tilavuus-%]

c HC,e

=

HC-pitoisuus laimennetussa pakokaasussa (märkä) [ppm C1]

c CO,e

=

CO-pitoisuus laimennetussa pakokaasussa (märkä) [ppm]

Stoikiometrinen kerroin lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-30)

jossa:

α= polttoaineen molaarinen vety-hiilisuhde [-]

Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää seuraavia stoikiometrisiä kertoimia, jos polttoaineen koostumus ei ole tiedossa: F S (diesel) = 13,4

Jos tehdään pakokaasuvirran epäsuora mittaus, laimennuskerroin D [-] voidaan laskea seuraavasti:

Formula

(A.8-31)

jossa:

q VCVS

=

laimennetun pakokaasun tilavuusvirta [m3/s]

q Vew

=

raakapakokaasun tilavuusvirta [m3/s]

A.8.3.2.3.   Laimennusilma

Formula

(A.8-32)

kun

Formula

(A.8-33)

jossa:

H d= imuilman kosteus [g H2O / kg kuivaa ilmaa]

A.8.3.2.4.   Taustakorjatun pitisuuden määrittäminen

Pilaavien aineiden nettopitoisuuksien määrittämiseksi on mitatuista pitoisuuksista vähennettävä kaasumaisten pilaavien aineiden keskimääräiset taustapitoisuudet. Taustapitoisuuksien keskimääräiset arvot voidaan määrittää näytepussimenetelmällä tai jatkuvalla mittauksella ja integroimalla. Käytetään seuraavaa yhtälöä:

Formula

(A.8-34)

jossa:

c gas

=

kaasumaisen pilaavan aineen nettopitoisuus [ppm] tai [tilavuus-%]

c gas,e

=

päästön pitoisuus (märkä) laimennetussa pakokaasussa, [ppm] tai [tilavuus-%]

c d

=

päästön pitoisuus (märkä) laimennusilmassa, [ppm] tai [tilavuus-%]

D

=

laimennuskerroin (ks. yhtälö (A.8-29) kohdassa A.8.3.2.2) [-]

A.8.3.3.   Komponenttikohtainen kerroin u

Laimennetun kaasun komponenttikohtainen kerroin u gas voidaan joko laskea seuraavalla yhtälöllä tai ottaa taulukosta A.8.2. Taulukossa A.8.2 on oletuksena, että laimennetun pakokaasun tiheys on sama kuin ilman tiheys.

Formula

(A.8-35)

jossa:

M gas

=

kaasukomponentin moolimassa [g/mol]

M d,w

=

laimennetun pakokaasun moolimassa [g/mol]

M da,w

=

laimennusilman moolimassa [g/mol]

M r,w

=

raakapakokaasun moolimassa [g/mol]

D

=

laimennuskerroin (ks. yhtälö (A.8-29) kohdassa A.8.3.2.2) [-]

Taulukko A.8.2

Laimennetun pakokaasun u-arvo ja komponenttitiheydet (u-arvot lasketaan päästöpitoisuuksille ilmoitettuna yksiköllä ppm)

Kaasu

NOx

CO

HC

CO2

O2

CH4

ρ gas [kg/m3]

2,053

1,250

0,621

1,9636

1,4277

0,716

Polttoaine

ρ e [kg/m3]

Kerroin u gas kun λ = 2, kuiva ilma, 273 K, 101,3 kPa

Diesel

1,293

0,001588

0,000967

0,000480

0,001519

0,00110

0,000553

A.8.3.4.   Pakokaasun massavirran laskeminen

A.8.3.4.1.   PDP-CVS-järjestelmä

Laimennetun pakokaasun massavirta med [kg/test] syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ± 6 K:n sisällä koko syklin ajan:

Formula

(A.8-36)

jossa:

V 0

=

testiolosuhteissa yhden kierroksen aikana pumpatun kaasun määrä [m3/kierros]

n P

=

pumpun kierrosten kokonaismäärä testin aikana [kierrosta/testi]

p p

=

absoluuttinen paine pumpun sisääntulossa [kPa]

Formula

=

laimennetun pakokaasun keskimääräinen lämpötila pumpun sisääntulossa [K]

1,293 kg/m3

=

ilman tiheys lämpötilassa 273,15 K ja paineessa 101,325 kPa

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensointi (ilman lämmönvaihdinta), laimennetun pakokaasun massa m ed,i [kg] aikavälin aikana voidaan laskea seuraavasti:

Formula

(A.8-37)

jossa:

V 0

=

testiolosuhteissa yhden kierroksen aikana pumpatun kaasun määrä [m3/kierros]

p p

=

absoluuttinen paine pumpun sisääntulossa [kPa]

n P,i

=

pumpun kierrosten kokonaismäärä aikavälin i aikana [rev/Dt]

Formula

=

laimennetun pakokaasun keskimääräinen lämpötila pumpun sisääntulossa [K]

1,293 kg/m3

=

ilman tiheys lämpötilassa 273,15 K ja paineessa 101,325 kPa

A.8.3.4.2.   CFV-CVS-järjestelmä

Massavirta syklin aikana m ed [g/test] lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ± 11 K:n sisällä koko syklin ajan:

Formula

(A.8-38)

jossa:

t

=

syklin kestoaika [s]

K V

=

kriittisen virtauksen venturin kalibrointikerroin normaaliolosuhteissaFormula

p p

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa [kPa]

T

=

absoluuttinen lämpötila venturin sisääntulossa [K]

1,293 kg/m3

=

ilman tiheys [ ] lämpötilassa 273,15 K ja paineessa 101,325 kPa

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensointi (ilman lämmönvaihdinta), laimennetun pakokaasun massa m ed,i [kg] aikavälin aikana voidaan laskea seuraavasti:

Formula

(A.8-39)

jossa:

Δt i

=

testauksen aikaväli [s]

K V

=

kriittisen virtauksen venturin kalibrointikerroin normaaliolosuhteissaFormula

p p

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa [kPa]

T

=

absoluuttinen lämpötila venturin sisääntulossa [K]

1,293 kg/m3

=

ilman tiheys lämpötilassa 273,15 K ja paineessa 101,325 kPa

A.8.3.4.3.   SSV-CVS-järjestelmä

Laimennetun pakokaasun massavirta m ed [kg/test] syklin aikana lasketaan seuraavasti, jos laimennetun pakokaasun lämpötila pidetään lämmönvaihtimen avulla ± 11 K:n sisällä koko syklin ajan:

Formula

(A.8-40)

jossa:

1,293 kg/m3

=

ilman tiheys lämpötilassa 273,15 K ja paineessa 101,325 kPa

Δt

=

syklin kestoaika [s]

q VSSV

=

ilman virtaus vakio-olosuhteissa (101,325 kPa, 273,15 K) [m3/s]

kun

Formula

(A.8-41)

jossa:

A 0

=

Formula

d V

=

SSV:n kurkun läpimitta [mm]

C d

=

SSV:n purkauskerroin [-]

p p

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa [kPa]

T in

=

lämpötila venturin sisääntulossa [K]

r p

=

SSV:n kurkun ja sisääntulon absoluuttisen staattisen paineen suhde, Formula [-]

r D

=

SSV:n kurkun läpimitan d suhde sisääntuloputken sisäläpimittaan Formula [-]

Jos käytetään järjestelmää, jossa on virtauksen kompensointi (ilman lämmönvaihdinta), laimennetun pakokaasun massa m ed,i [kg] aikavälin aikana voidaan laskea seuraavasti:

Formula

(A.8-42)

jossa:

1,293 kg/m3

=

ilman tiheys lämpötilassa 273,15 K ja paineessa 101,325 kPa

Δti

=

aikaväli [s]

q VSSV

=

SSV:n tilavuusvirta [m3/s]

A.8.3.5.   Hiukkaspäästöjen laskeminen

A.8.3.5.1.   Muuttuvatilaiset ja porrastettujen moodien testisyklit

Hiukkasmassa lasketaan sen jälkeen, kun hiukkasnäytteen massalle on tehty kohdan 8.1.12.2.5 mukainen kelluvuuskorjaus:

A.8.3.5.1.1.   Osavirtauslaimennusjärjestelmä

Kaksoislaimennusjärjestelmässä käytettävä laskenta esitetään kohdassa A.8.3.5.1.2.

A.8.3.5.1.1.1.   Näytesuhteeseen perustuva laskenta

Syklin aikainen hiukkaspäästö m PM [g] lasketaan seuraavalla yhtälöllä:

Formula

(A.8-43)

jossa:

m f

=

syklin aikana kerättyjen hiukkasnäytteiden massa [mg]

r s

=

keskimääräinen näytesuhde testisyklin aikana [-]

kun:

Formula

(A.8-44)

jossa:

m se

=

raakapakokaasun näytemassa syklin aikana [kg]

m ew

=

raakapakokaasun kokonaismassa syklin aikana [kg]

m sep

=

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa [kg]

m sed

=

laimennustunnelin läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa [kg]

Jos käytetään kokonaisnäytteenottojärjestelmää, arvot m sep ja m sed ovat samat.

A.8.3.5.1.1.2.   Laimennussuhteeseen perustuva laskenta

Syklin aikainen hiukkaspäästö m PM [g] lasketaan seuraavalla yhtälöllä:

Formula

(A.8-45)

jossa:

m f

=

syklin aikana kerätyn hiukkasnäytteen massa [mg]

m sep

=

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa [kg]

m edf

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massa syklin aikana [kg]

Ekvivalentin laimennetun pakokaasun kokonaismassa syklin aikana m edf [kg] määritetään seuraavasti:

Formula

(A.8-46)

Formula

(A.8-47)

Formula

(A.8-48)

jossa:

q medf,i

=

hetkellinen ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta [kg/s]

q mew,i

=

hetkellinen pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

r d,I

=

hetkellinen laimennussuhde [-]

q mdew,i

=

hetkellinen laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

q mdw,i

=

hetkellinen laimennusilman massavirta [kg/s]

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

A.8.3.5.1.2.   Täysvirtauslaimennusjärjestelmä

Massavirta lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-49)

jossa:

m f

=

syklin aikana kerätyn hiukkasnäytteen massa [mg]

m sep

=

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa [kg]

m ed

=

laimennetun pakokaasun massa syklin aikana [kg]

kun

Formula

(A.8-50)

jossa:

m set

=

hiukkassuodattimien läpi johdetun kaksoislaimennetun pakokaasun massa [kg]

m ssd

=

toisiolaimennusilman massa [kg]

A.8.3.5.1.3.   Taustakorjaus

Hiukkasmassalle m PM,c [g] voidaan tehdä taustakorjaus seuraavasti:

Formula

(A.8-51)

jossa:

m f

=

syklin aikana kerätyn hiukkasnäytteen massa [mg]

m sep

=

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa [kg]

m sd

=

taustahiukkasnäyteanturin ottaman laimennusilman massa [kg]

m b

=

laimennusilmasta kerättyjen taustahiukkasten massa [mg]

m ed

=

laimennetun pakokaasun massa syklin aikana [kg]

D

=

laimennuskerroin (ks. yhtälö (A.8-29) kohdassa A.8.3.2.2) [-]

A.8.3.5.2.   Vakiotilaista erillisten moodien testisykliä koskeva laskenta

A.8.3.5.2.1.   Laimennusjärjestelmä

Kaikkien laskelmien on perustuttava yksittäisten moodien i keskiarvoihin näytteenottoaikana.

a)

Kun käytetään osavirtauslaimennusta, laimennetun pakokaasun ekvivalentti massavirta määritetään kuvassa 9.2 esitetylä virtausmittausjärjestelmällä seuraavasti:

Formula

(A.8-52)

Formula

(A.8-53)

jossa:

q medf

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta [kg/s]

q mew

=

pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

r d

=

laimennussuhde [-]

q mdew

=

laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

q mdw

=

laimennusilman massavirta [kg/s]

b)

Täysvirtauslaimennusjärjestelmässä arvoa q mdew käytetään arvona q medf.

A.8.3.5.2.2.   Hiukkasmassavirran laskeminen

Syklin hiukkasmassavirta q mPM [g/h] lasketaan seuraavasti:

a)

Yhden suodattimen menetelmässä:

Formula

(A.8-54)

Formula

(A.8-55)

Formula

(A.8-56)

jossa:

q mPM

=

hiukkasmassavirta [g/h]

m f

=

syklin aikana kerätyn hiukkasnäytteen massa [mg]

Formula

=

keskimääräinen ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

q medfi

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) moodissa i [kg/s]

WF i

=

painotuskerroin moodissa i [-]

m sep

=

hiukkaskeruusuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasun massa [kg]

m sepi

=

hiukkasten keruussa käytettävän suodattimen läpi kulkevan laimennetun pakokaasunäytteen massa moodissa i [kg]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

b)

Monen suodattimen menetelmässä:

Formula

(A.8-57)

jossa:

q mPMi

=

hiukkasmassavirta moodissa i [g/h]

m fi

=

moodissa i kerätyn hiukkasnäytteen massa [mg]

q medfi

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) moodissa i [kg/s]

m sepi

=

hiukkasten keruussa käytettävän suodattimen läpi kulkevan laimennetun pakokaasunäytteen massa moodissa i [kg]

Testisyklin hiukkasmassa määritetään laskemalla yhteen yksittäisten moodien i keskiarvot näytteenottoajalta.

Hiukkasmassavirralle q mPM [g/h] tai q mPMi [g/h] voidaan tehdä taustakorjaus seuraavasti:

a)

Yhden suodattimen menetelmässä:

Formula

(A.8-58)

jossa:

q mPM

=

hiukkasmassavirta [g/h]

m f

=

kerätyn hiukkasnäytteen massa [mg]

m sep

=

hiukkasnäytesuodattimen läpi kulkeneen laimennetun pakokaasunäytteen massa [kg]

m f,d

=

kerätyn laimennusilman hiukkasnäytteen massa [mg]

m d

=

hiukkasnäytesuodattimien läpi kulkeneen laimennusilman massa [kg]

D i

=

laimennuskerroin moodissa i (ks. yhtälö (A.8-29) kohdassa A.8.3.2.2) [-]

WF i

=

painotuskerroin moodissa i [-]

Formula

=

keskimääräinen ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

b)

Monen suodattimen menetelmässä:

Formula

(A.8-59)

jossa:

q mPM

=

hiukkasmassavirta [g/h]

m fi

=

moodissa i kerätyn hiukkasnäytteen massa [mg]

m f,d

=

kerätyn laimennusilman hiukkasnäytteen massa [mg]

q medfi

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) moodissa i [kg/h]

m sepi

=

hiukkasten keruussa käytettävän suodattimen läpi kulkevan laimennetun pakokaasunäytteen massa moodissa i [kg]

m d

=

hiukkasnäytesuodattimien läpi kulkeneen laimennusilman massa [kg]

D

=

laimennuskerroin (ks. yhtälö (A.8-29) kohdassa A.8.3.2.2) [-]

Formula

=

keskimääräinen ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta (märkä) [kg/s]

Jos mittauksia tehdään enemmän kuin yksi, arvo mf,d/md korvataan arvolla Formula.

A.8.4.   Syklin työ ja ominaispäästöt

A.8.4.1.   Kaasupäästöt

A.8.4.1.1.   Muuttuvatilaiset ja porrastettujen moodien testisyklit

Tässä kodassa viitataan raakapakokaasun osalta kohtaan A.8.2.1 ja laimennetun pakokaasun osalta kohtaan A.8.3.1. Tulokseksi saatavat tehon P [kW] arvot integroidaan testiaikavälille. Kokonaistyö W act [kWh] lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-60)

jossa:

P i

=

hetkellinen moottorin teho [kW]

n i

=

hetkellinen moottorin kierrosnopeus [min–1]

T i

=

hetkellinen moottorin vääntömomentti [Nm]

W act

=

todellinen syklin työ [kWh]

f

=

tietojen näytteenottotaajuus [Hz]

N

=

mittausten lukumäärä [-]

Ominaispäästö e gas [g/kWh] lasketaan seuraavasti testisyklin tyypin mukaan:

Formula

(A.8-61)

jossa:

m gas

=

päästön kokonaismassa [g/testi]

W act

=

syklin työ [kWh]

Kun kyseessä on muuttuvatilainen sykli, lopullinen testitulos e gas [g/kWh] on kylmä käynnistys -testin (cold) ja lämmin käynnistys -testin (hot) painotettu keskiarvo seuraavan yhtälön mukaisesti:

Formula

(A.8-62)

Kun käytetään ajoittaista regeneraatiota (kohta 6.6.2), ominaispäästö on korjattava kertovalla mukautustekijällä k r (yhtälö 6-4) tai kahdella erillisellä summaavalla mukaustustekijällä k Ur (ylöspäin, yhtälö 6-5)) ja k Dr (alaspäin, yhtälö (6-6)).

A.8.4.1.2.   Vakiotilainen erillisten moodien testisykli

Ominaispäästö e gas [g/kWh] lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-63)

jossa:

q mgas,i

=

moodin i keskimääräinen päästön massavirta [g/h]

P i

=

moottorin teho moodissa i [kW], kun Formula (ks. kohdat 6.3 ja 7.7.1.2)

WF i

=

painotuskerroin moodissa i [-]

A.8.4.2.   Hiukkaspäästöt

A.8.4.2.1.   Muuttuvatilaiset ja porrastettujen moodien testisyklit

Hiukkasten ominaispäästöt lasketaan yhtälöllä (A.8-61), jossa arvot e gas [g/kWh] ja m gas [g/testi] korvataan arvoilla e PM [g/kWh] ja m PM [g/testi]:

Formula

(A.8-64)

jossa:

m PM

=

hiukkaspäästöjen kokonaismassa laskettuna kohdan A.8.3.4 mukaisesti [g/testi]

W act

=

syklin työ [kWh]

Muuttuvatilaisen yhdistelmäsyklin (kylmä vaihe ja lämmin vaihe) päästöt lasketaan kohdassa A.8.4.1 esitetyllä tavalla.

A.8.4.2.2.   Vakiotilainen erillisten moodien testisykli

Hiukkasten ominaispäästö e PM [g/kWh] lasketaan seuraavasti:

a)

Yhden suodattimen menetelmässä:

Formula

(A.8-65)

jossa:

Pi

=

moottorin teho moodissa i [kW], kun Formula (ks. kohdat 6.3 ja 7.7.1.2)

WFi

=

painotuskerroin moodissa i [-]

q mPM

=

hiukkasmassavirta [g/h]

b)

Monen suodattimen menetelmässä:

Formula

(A.8-66)

jossa:

Pi

=

moottorin teho moodissa i [kW], kun Formula (ks. kohdat 6.3 ja 7.7.1.2)

WFi

=

painotuskerroin moodissa i [-]

q mPMi

=

hiukkasmassavirta moodissa i [g/h]

Yhden suodattimen menetelmässä kunkin moodin tehollinen painotuskerroin WF ei lasketaan seuraavasti:

Formula

(A.8-67)

jossa:

m sepi

=

hiukkasten keruussa käytettävien suodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasunäytteen massa moodissa i [kg]

Formula

=

keskimääräinen ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta [kg/s]

q medfi

=

ekvivalentti laimennetun pakokaasun massavirta moodissa i [kg/s]

m sep

=

hiukkasnäytesuodattimien läpi kulkevan laimennetun pakokaasunäytteen massa [kg]

Tehollisten painotuskertoimien arvon on oltava ± 0,005:n (absoluuttinen arvo) rajoissa liitteessä 5 luetelluista painotuskertoimista.

(1)  Ks. alaindeksien selitykset; esim.:Image = kuivan ilman massavirta jaImage = polttoaineen massavirta.

(2)  Laimennussuhde on rd lisäyksessä A.8 ja DR lisäyksessä A.7: symbolit ovat erilaiset, mutta merkitys ja yhtälöt ovat samat. Laimennuskerroin on D lisäyksessä A.8 ja x dil lisäyksessä A.7: eri symbolit, sama fysikaalinen merkitys;

yhtälöstä (A.7-47) käy ilmi x dil:n ja DR:n välinen suhde.

(3)  t.b.d. = määrittämättä.

(4)  Lisäyksessä A.8 alaindeksin merkitys määräytyy siihen liittyvän suureen perusteella. Esimerkiksi alaindeksi ”d” voi viitata kuivaan (dry), kuten ilmauksessa ”c d = kuivapitoisuus”, laimennusilmaan (dilution air), kuten ilmauksissa ”p d = laimennusilman kyllästymishöyrynpaine” ja ”k w,d = laimennusilman kuiva-märkäkorjauskerroin” taikka laimennussuhteeseen, kuten ilmauksessa ”r d”.

(5)  Polttoaine, jonka kemiallinen kava on CHαOεNδSγ.

(6)  Polttoaine, jonka kemiallinen kava on CHαOβSγNδ.

(7)  On huomattava, että symbolin β merkitys on näissä kahdessa päästölaskelmia koskevassa lisäyksessä erilainen: Lisäyksessä A.8 sillä viitataan polttoaineeseen, jonka kemiallinen kaava on CHαSγNδOε (eli kaava CβHαSγNδOε, jossa β = 1, oletuksena yksi hiiliatomi molekyyliä kohti), kun taas lisäyksessä A.7 sillä viitataan polttoaineen CHαOβSγNδ happi-hiilisuhteeseen. Näin ollen symboli β lisäyksessä A.7 vastaa symbolia ε lisäyksessä A.8.

(8)  Massaosuuden symboli w ja kemiallisen aineosan symboli alaindeksinä.

Lisäys A.8.1

Laimennetun pakokaasuvirran kalibrointi (CVS)

A.8.5.   CVS-järjestelmän kalibrointi

CVS-järjestelmä on kalibroitava käyttäen tarkkaa virtausmittaria ja kuristinlaitetta. Virtaus järjestelmän läpi on mitattava eri rajoitusasetuksilla, ja järjestelmän säätömuuttujat on mitattava ja suhteutettava virtaukseen.

Kalibroinnissa voi käyttää erityyppisiä virtausmittareita, esimerkiksi kalibroitua venturia, kalibroitua laminaarista virtausmittaria tai kalibroitua turbiinimittaria.

A.8.5.1.   Syrjäytyspumppu (PDP)

Kaikki pumppuun liittyvät muuttujat on mitattava samanaikaisesti pumpun kanssa sarjaan kytketyn kalibrointiventurin muuttujien kanssa. Laskettu virta (m3/s pumpun sisäntulossa absoluuttisessa paineessa ja lämpötilassa) on kuvattava verrattuna korrelaatiofunktioon, joka on pumpun parametrien tietyn yhdistelmän arvo. Tämän jälkeen on määritettävä lineaarinen funktio, joka suhteuttaa pumpun virtauksen ja korrelaatiofunktion. Jos CVS:n käyttö on moninopeuksinen, kaikki käytettävät alueet on kalibroitava.

Lämpötila on pidettävä vakaana kalibroinnin aikana.

Liitoskohtien ja kalibrointiventurin ja CVS-pumpun välisen kanavan vuotojen on oltava pienempiä kuin 0,3 prosenttia alimmasta virtauspisteestä (suurin rajoitus ja alhaisin PDP:n nopeuspiste).

Ilman virtaus (q VCVS) kullakin rajoitusasetuksella (vähintään 6 asetusta) lasketaan virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa m3/s-arvona. Ilman virtaus on tämän jälkeen muunnettava pumpun virtaukseksi (V 0) kuutiometreinä pumpun kierrosta kohti (m3/rev) pumpun sisääntulon absoluuttisessa paineessa ja lämpötilassa seuraavasti:

Formula

(A.8-68)

jossa:

q VCVS

=

ilman virtaus vakio-oloissa (101,325 kPa, 273,15 K) [m3/s]

T

=

lämpötila pumpun sisääntulossa [K]

p p

=

absoluuttinen paine pumpun sisääntulossa [kPa]

n

=

pumpun kierrosnopeus [rev/s]

Jotta pumpun paineen vaihteluiden ja pumpun jättämän vuorovaikutus voidaan ottaa huomioon, on laskettava pumpun nopeuden, pumpun sisään- ja ulostulon välisen paine-eron ja pumpun absoluuttisen ulostulopaineen välinen korrelaatiokerroin (X 0) [s/rev] seuraavasti:

Formula

(A.8-69)

jossa:

Δp p

=

pumpun sisään- ja ulostulon välinen paine-ero [kPa]

p p

=

absoluuttinen paine pumpun ulostulossa [kPa]

n

=

pumpun kierrosnopeus [rev/s]

Kalibrointiyhtälö on luotava tekemällä lineaarinen pienimmän neliösumman sovitus seuraavasti:

Formula

(A.8-70)

jossa leikkauspiste D 0 [m3/rev] ja kaltevuus m [m3/s] kuvaavat regressiolinjaa.

Jos CVS-järjestelmä on moninopeuksinen, pumpun eri virtausalueille luotujen kalibrointikäyrien on oltava lähes samansuuntaisia, ja leikkauspistearvojen (D 0) täytyy kasvaa, kun pumpun virtausalue pienenee.

Yhtälön avulla lasketut arvot saavat poiketa mitatusta V 0-arvosta enintään ± 0,5 prosenttia. Arvo m vaihtelee pumppukohtaisesti. Hiukkasten vaikutus vähentää ajan myötä pumpun jättämää, mitä pienentyneet m:n arvot kuvastavat. Tämän vuoksi kalibrointi on suoritettava pumpun käynnistyksen yhteydessä ja suurempien huoltojen jälkeen ja jos koko järjestelmän verifiointi ilmaisee pumpun jättämän muuttuneen.

A.8.5.2.   Kriittisen virtauksen venturi (CFV)

CFV:n kalibrointi perustuu kriittisen virtauksen venturin virtausyhtälöön. Kaasun virtaus on venturin sisääntulon paineen ja lämpötilan funktio.

Kriittisen virtauksen alueen määrittämiseksi K v on kuvattava venturin sisääntulopaineen funktiona. Kriittisellä (kuristetulla) virtauksella K v:n arvo on verrattain vakio. Paineen alentuessa (alipaineen kasvaessa) venturin kuristus poistuu ja K v pienenee, mikä ilmaisee, että CFV toimii sallitun alueen ulkopuolella.

Ilman virtaus (q VCVS) kullakin rajoitusasetuksella (vähintään 8 asetusta) lasketaan virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa m3/s-arvona. Kalibrointikerroin Formula on laskettava kunkin asetuksen kalibrointitiedoista seuraavasti:

Formula

(A.8-71)

jossa:

q VSSV

=

ilman virtaus vakio-olosuhteissa (101,325 kPa, 273,15 K) [m3/s]

T

=

lämpötila venturin sisääntulossa [K]

p p

=

absoluuttinen paine venturin sisääntulossa [kPa]

Keskimääräinen K v ja keskihajonta on laskettava. Keskihajonta saa olla enintään ± 0,3 prosenttia K V:n keskimääräisestä arvosta.

A.8.5.3.   Aliääniventuri (SSV)

SSV:n kalibrointi perustuu aliääniventurin virtausyhtälöön. Kaasun virtaus on sisääntulopaineen ja -lämpötilan ja SSV:n sisääntulon ja kurkun välisen paineenalennuksen funktio, kuten yhtälössä (A.8-41) esitetään.

Ilman virtaus (q VSSV) kullakin rajoitusasetuksella (vähintään 16 asetusta) lasketaan virtausmittarin tiedoista valmistajan määrittämän menetelmän avulla vakio-oloissa m3/s-arvona. Purkauskerroin lasketaan kunkin asetuksen kalibrointitiedoista seuraavasti:

Formula

(A.8-72)

jossa:

A 0

=

Formula

q VSSV

=

ilman virtaus vakio-olosuhteissa (101,325 kPa, 273,15 K) [m3/s]

T in,V

=

lämpötila venturin sisääntulossa [K]

d V

=

SSV:n kurkun läpimitta [mm]

r p

=

Formula [-]

r D

=

SSV:n kurkun halkaisijan d V suhde sisääntuloputken sisähalkaisijaan D [-]

Aliäänivirtauksen alueen määrittämiseksi C d on kuvattava Reynoldsin luvun Re funktiona SSV:n kurkussa. Re SSV:n kurkussa lasketaan seuraavalla yhtälöllä:

Formula

(A.8-73)

kun

Formula

(A.8-74)

jossa:

A 1

=

Formula

q VSSV

=

ilman virtaus vakio-olosuhteissa (101,325 kPa, 273,15 K) [m3/s]

d V

=

SSV:n kurkun läpimitta [mm]

μ

=

kalibrointikaasun absoluuttinen tai dynaaminen viskositeetti [kg/(m·s)]

b

=

1,458 × 106 (empiirinen vakio) [kg/ms K0,5]

S

=

110,4 (empiirinen vakio) [K]

Koska q VSSV on syöte Re-yhtälössä, laskelma on aloitettava arvaamalla alustavasti kalibrointiventurin q VSSV tai C d ja sitä on toistettava niin kauan, kunnes q VSSV konvergoi. Konvergointimenetelmän tarkkuuden on oltava vähintään 0,1 prosenttia.

Saatavalla kalibrointikäyrän sopivuusyhtälöllä laskettujen C d-arvojen on oltava ± 0,5 prosentin sisällä mitatuista C d-arvoista kussakin kalibrointipisteessä vähintään kuudessatoista pisteessä aliäänivirtauksen alueella.

Lisäys A.8.2

Siirtymäkorjaus

A.8.6.   Tässä lisäyksessä tarkoitetut laskemat kuvaillaan liitteen 4B lisäyksessä A.7.2.

Formula

(A.8-75)

jossa:

c idriftcor

=

siirtymäkorjattu pitoisuus [ppm]

c refzero

=

nollakaasun vertailupitoisuus, joka on yleensä nolla, ellei sen tiedetä olevan jokin muu [ppm]

c refspan

=

vertailukaasun viitepitoisuus [ppm]

c prespan

=

kaasuanalysaattorin vaste vertailukaasupitoisuuteen ennen testiaikaväliä [ppm]

c postspan

=

kaasuanalysaattorin vaste vertailukaasupitoisuuteen testiaikavälin jälkeen [ppm]
c i tai

Formula

=

kirjattu pitoisuus, eli mitattu testin aikana ennen siirtymäkorjausta [ppm]

c prezero

=

kaasuanalysaattorin vaste nollakaasupitoisuuteen ennen testiaikaväliä [ppm]

c postzero

=

kaasuanalysaattorin vaste nollakaasupitoisuuteen testiaikavälin jälkeen [ppm]

LIITE 5

TESTISYKLIT

1.   Testisyklit

1.1.   Vakiotilainen erillisten moodien testi

a)

Vaihtuvanopeuksisten moottoreiden osalta dynamometrikäytössä noudatetaan seuraavaa 8-moodista sykliä (1):

Moodin numero

Moottorin kierrosnopeus

Vääntömomentti [%]

Painotuskerroin

1

nimellisnopeus (2) tai viitenopeus (3)

100

0,15

2

nimellisnopeus (2) tai viitenopeus (3)

75

0,15

3

nimellisnopeus (2) tai viitenopeus (3)

50

0,15

4

nimellisnopeus (2) tai viitenopeus (3)

10

0,10

5

välinopeus

100

0,10

6

välinopeus

75

0,10

7

välinopeus

50

0,10

8

joutokäynti

—

0,15

b)

Vakionopeusmoottoreiden osalta testimoottorin dynamometrikäytössä noudatetaan seuraavaa 5-moodista sykliä (4):

Moodin numero

Moottorin kierrosnopeus

Vääntömomentti [%]

Painotuskerroin

1

nimellisnopeus

100

0,05

2

nimellisnopeus

75

0,25

3

nimellisnopeus

50

0,30

4

nimellisnopeus

25

0,30

5

nimellisnopeus

10

0,10

Kuormitusarvot ovat moottorin perustehoa (5) vastaavasta vääntömomentista laskettuja prosentuaalisia arvoja. Moottorin perusteho määritellään suurimmaksi käytettävissä olevaksi tehoksi muuttuvan tehojakson aikana, jossa moottoria voidaan käyttää rajoittamattoman tuntimäärän ajan vuodessa ilmoitetuissa olosuhteissa, kun huolto suoritetaan ilmoitetuin väliajoin ja valmistajan määräämällä tavalla.

1.2.   Vakiotilainen porrastettujen moodien testi

a)

Vaihtuvanopeuksisten moottoreiden porrastettujen moodien testauksessa käytetään seuraavaa 9-moodista käyttösykliä:

Moodi

Aika moodissa [s]

Moottorin kierrosnopeus (6), (8)

Vääntömomentti [%] (7), (8)

1a

vakiotila

126

lämmin joutokäynti

0

1b

siirtymä

20

lineaarinen siirtymä (2)

lineaarinen siirtymä

2a

vakiotila

159

välinopeus

100

2b

siirtymä

20

välinopeus

lineaarinen siirtymä

3a

vakiotila

160

välinopeus

50

3b

siirtymä

20

välinopeus

lineaarinen siirtymä

4a

vakiotila

162

välinopeus

75

4b

siirtymä

20

lineaarinen siirtymä

lineaarinen siirtymä

5a

vakiotila

246

nimellisnopeus

100

5b

siirtymä

20

nimellisnopeus

lineaarinen siirtymä

6a

vakiotila

164

nimellisnopeus

10

6b

siirtymä

20

nimellisnopeus

lineaarinen siirtymä

7a

vakiotila

248

nimellisnopeus

75

7b

siirtymä

20

nimellisnopeus

lineaarinen siirtymä

8a

vakiotila

247

nimellisnopeus

50

8b

siirtymä

20

lineaarinen siirtymä

lineaarinen siirtymä

9a

vakiotila

128

lämmin joutokäynti

0

b)

Vakionopeusmoottoreiden porrastettujen moodien testauksessa käytetään seuraavaa 5-moodista käyttösykliä:

Moodi

Aika moodissa [s]

Moottorin kierrosnopeus

Vääntömomentti [%] (9), (10)

1a

vakiotila

53

rajoitettu

100

1b

siirtymä

20

rajoitettu

lineaarinen siirtymä

2a

vakiotila

101

rajoitettu

10

2b

siirtymä

20

rajoitettu

lineaarinen siirtymä

3a

vakiotila

277

rajoitettu

75

3b

siirtymä

20

rajoitettu

lineaarinen siirtymä

4a

vakiotila

339

rajoitettu

25

4b

siirtymä

20

rajoitettu

lineaarinen siirtymä

5

vakiotila

350

rajoitettu

50

1.3.   Muuttuvatilainen sykli

a)

Vaihtuvanopeuksisten moottoreiden testauksessa sovelletaan suraavaa täysin muuttuvatilaista dynamometriajoa (vaihtuva kierrosnopeus ja vaihtuva kuormitus):

Aika

s

Normaali kierrosnopeus

%

Normaali vääntömomentti

%

1

0

0

2

0

0

3

0

0

4

0

0

5

0

0

6

0

0

7

0

0

8

0

0

9

0

0

10

0

0

11

0

0

12

0

0

13

0

0

14

0

0

15

0

0

16

0

0

17

0

0

18

0

0

19

0

0

20

0

0

21

0

0

22

0

0

23

0

0

24

1

3

25

1

3

26

1

3

27

1

3

28

1

3

29

1

3

30

1

6

31

1

6

32

2

1

33

4

13

34

7

18

35

9

21

36

17

20

37

33

42

38

57

46

39

44

33

40

31

0

41

22

27

42

33

43

43

80

49

44

105

47

45

98

70

46

104

36

47

104

65

48

96

71

49

101

62

50

102

51

51

102

50

52

102

46

53

102

41

54

102

31

55

89

2

56

82

0

57

47

1

58

23

1

59

1

3

60

1

8

61

1

3

62

1

5

63

1

6

64

1

4

65

1

4

66

0

6

67

1

4

68

9

21

69

25

56

70

64

26

71

60

31

72

63

20

73

62

24

74

64

8

75

58

44

76

65

10

77

65

12

78

68

23

79

69

30

80

71

30

81

74

15

82

71

23

83

73

20

84

73

21

85

73

19

86

70

33

87

70

34

88

65

47

89

66

47

90

64

53

91

65

45

92

66

38

93

67

49

94

69

39

95

69

39

96

66

42

97

71

29

98

75

29

99

72

23

100

74

22

101

75

24

102

73

30

103

74

24

104

77

6

105

76

12

106

74

39

107

72

30

108

75

22

109

78

64

110

102

34

111

103

28

112

103

28

113

103

19

114

103

32

115

104

25

116

103

38

117

103

39

118

103

34

119

102

44

120

103

38

121

102

43

122

103

34

123

102

41

124

103

44

125

103

37

126

103

27

127

104

13

128

104

30

129

104

19

130

103

28

131

104

40

132

104

32

133

101

63

134

102

54

135

102

52

136

102

51

137

103

40

138

104

34

139

102

36

140

104

44

141

103

44

142

104

33

143

102

27

144

103

26

145

79

53

146

51

37

147

24

23

148

13

33

149

19

55

150

45

30

151

34

7

152

14

4

153

8

16

154

15

6

155

39

47

156

39

4

157

35

26

158

27

38

159

43

40

160

14

23

161

10

10

162

15

33

163

35

72

164

60

39

165

55

31

166

47

30

167

16

7

168

0

6

169

0

8

170

0

8

171

0

2

172

2

17

173

10

28

174

28

31

175

33

30

176

36

0

177

19

10

178

1

18

179

0

16

180

1

3

181

1

4

182

1

5

183

1

6

184

1

5

185

1

3

186

1

4

187

1

4

188

1

6

189

8

18

190

20

51

191

49

19

192

41

13

193

31

16

194

28

21

195

21

17

196

31

21

197

21

8

198

0

14

199

0

12

200

3

8

201

3

22

202

12

20

203

14

20

204

16

17

205

20

18

206

27

34

207

32

33

208

41

31

209

43

31

210

37

33

211

26

18

212

18

29

213

14

51

214

13

11

215

12

9

216

15

33

217

20

25

218

25

17

219

31

29

220

36

66

221

66

40

222

50

13

223

16

24

224

26

50

225

64

23

226

81

20

227

83

11

228

79

23

229

76

31

230

68

24

231

59

33

232

59

3

233

25

7

234

21

10

235

20

19

236

4

10

237

5

7

238

4

5

239

4

6

240

4

6

241

4

5

242

7

5

243

16

28

244

28

25

245

52

53

246

50

8

247

26

40

248

48

29

249

54

39

250

60

42

251

48

18

252

54

51

253

88

90

254

103

84

255

103

85

256

102

84

257

58

66

258

64

97

259

56

80

260

51

67

261

52

96

262

63

62

263

71

6

264

33

16

265

47

45

266

43

56

267

42

27

268

42

64

269

75

74

270

68

96

271

86

61

272

66

0

273

37

0

274

45

37

275

68

96

276

80

97

277

92

96

278

90

97

279

82

96

280

94

81

281

90

85

282

96

65

283

70

96

284

55

95

285

70

96

286

79

96

287

81

71

288

71

60

289

92

65

290

82

63

291

61

47

292

52

37

293

24

0

294

20

7

295

39

48

296

39

54

297

63

58

298

53

31

299

51

24

300

48

40

301

39

0

302

35

18

303

36

16

304

29

17

305

28

21

306

31

15

307

31

10

308

43

19

309

49

63

310

78

61

311

78

46

312

66

65

313

78

97

314

84

63

315

57

26

316

36

22

317

20

34

318

19

8

319

9

10

320

5

5

321

7

11

322

15

15

323

12

9

324

13

27

325

15

28

326

16

28

327

16

31

328

15

20

329

17

0

330

20

34

331

21

25

332

20

0

333

23

25

334

30

58

335

63

96

336

83

60

337

61

0

338

26

0

339

29

44

340

68

97

341

80

97

342

88

97

343

99

88

344

102

86

345

100

82

346

74

79

347

57

79

348

76

97

349

84

97

350

86

97

351

81

98

352

83

83

353

65

96

354

93

72

355

63

60

356

72

49

357

56

27

358

29

0

359

18

13

360

25

11

361

28

24

362

34

53

363

65

83

364

80

44

365

77

46

366

76

50

367

45

52

368

61

98

369

61

69

370

63

49

371

32

0

372

10

8

373

17

7

374

16

13

375

11

6

376

9

5

377

9

12

378

12

46

379

15

30

380

26

28

381

13

9

382

16

21

383

24

4

384

36

43

385

65

85

386

78

66

387

63

39

388

32

34

389

46

55

390

47

42

391

42

39

392

27

0

393

14

5

394

14

14

395

24

54

396

60

90

397

53

66

398

70

48

399

77

93

400

79

67

401

46

65

402

69

98

403

80

97

404

74

97

405

75

98

406

56

61

407

42

0

408

36

32

409

34

43

410

68

83

411

102

48

412

62

0

413

41

39

414

71

86

415

91

52

416

89

55

417

89

56

418

88

58

419

78

69

420

98

39

421

64

61

422

90

34

423

88

38

424

97

62

425

100

53

426

81

58

427

74

51

428

76

57

429

76

72

430

85

72

431

84

60

432

83

72

433

83

72

434

86

72

435

89

72

436

86

72

437

87

72

438

88

72

439

88

71

440

87

72

441

85

71

442

88

72

443

88

72

444

84

72

445

83

73

446

77

73

447

74

73

448

76

72

449

46

77

450

78

62

451

79

35

452

82

38

453

81

41

454

79

37

455

78

35

456

78

38

457

78

46

458

75

49

459

73

50

460

79

58

461

79

71

462

83

44

463

53

48

464

40

48

465

51

75

466

75

72

467

89

67

468

93

60

469

89

73

470

86

73

471

81

73

472

78

73

473

78

73

474

76

73

475

79

73

476

82

73

477

86

73

478

88

72

479

92

71

480

97

54

481

73

43

482

36

64

483

63

31

484

78

1

485

69

27

486

67

28

487

72

9

488

71

9

489

78

36

490

81

56

491

75

53

492

60

45

493

50

37

494

66

41

495

51

61

496

68

47

497

29

42

498

24

73

499

64

71

500

90

71

501

100

61

502

94

73

503

84

73

504

79

73

505

75

72

506

78

73

507

80

73

508

81

73

509

81

73

510

83

73

511

85

73

512

84

73

513

85

73

514

86

73

515

85

73

516

85

73

517

85

72

518

85

73

519

83

73

520

79

73

521

78

73

522

81

73

523

82

72

524

94

56

525

66

48

526

35

71

527

51

44

528

60

23

529

64

10

530

63

14

531

70

37

532

76

45

533

78

18

534

76

51

535

75

33

536

81

17

537

76

45

538

76

30

539

80

14

540

71

18

541

71

14

542

71

11

543

65

2

544

31

26

545

24

72

546

64

70

547

77

62

548

80

68

549

83

53

550

83

50

551

83

50

552

85

43

553

86

45

554

89

35

555

82

61

556

87

50

557

85

55

558

89

49

559

87

70

560

91

39

561

72

3

562

43

25

563

30

60

564

40

45

565

37

32

566

37

32

567

43

70

568

70

54

569

77

47

570

79

66

571

85

53

572

83

57

573

86

52

574

85

51

575

70

39

576

50

5

577

38

36

578

30

71

579

75

53

580

84

40

581

85

42

582

86

49

583

86

57

584

89

68

585

99

61

586

77

29

587

81

72

588

89

69

589

49

56

590

79

70

591

104

59

592

103

54

593

102

56

594

102

56

595

103

61

596

102

64

597

103

60

598

93

72

599

86

73

600

76

73

601

59

49

602

46

22

603

40

65

604

72

31

605

72

27

606

67

44

607

68

37

608

67

42

609

68

50

610

77

43

611

58

4

612

22

37

613

57

69

614

68

38

615

73

2

616

40

14

617

42

38

618

64

69

619

64

74

620

67

73

621

65

73

622

68

73

623

65

49

624

81

0

625

37

25

626

24

69

627

68

71

628

70

71

629

76

70

630

71

72

631

73

69

632

76

70

633

77

72

634

77

72

635

77

72

636

77

70

637

76

71

638

76

71

639

77

71

640

77

71

641

78

70

642

77

70

643

77

71

644

79

72

645

78

70

646

80

70

647

82

71

648

84

71

649

83

71

650

83

73

651

81

70

652

80

71

653

78

71

654

76

70

655

76

70

656

76

71

657

79

71

658

78

71

659

81

70

660

83

72

661

84

71

662

86

71

663

87

71

664

92

72

665

91

72

666

90

71

667

90

71

668

91

71

669

90

70

670

90

72

671

91

71

672

90

71

673

90

71

674

92

72

675

93

69

676

90

70

677

93

72

678

91

70

679

89

71

680

91

71

681

90

71

682

90

71

683

92

71

684

91

71

685

93

71

686

93

68

687

98

68

688

98

67

689

100

69

690

99

68

691

100

71

692

99

68

693

100

69

694

102

72

695

101

69

696

100

69

697

102

71

698

102

71

699

102

69

700

102

71

701

102

68

702

100

69

703

102

70

704

102

68

705

102

70

706

102

72

707

102

68

708

102

69

709

100

68

710

102

71

711

101

64

712

102

69

713

102

69

714

101

69

715

102

64

716

102

69

717

102

68

718

102

70

719

102

69

720

102

70

721

102

70

722

102

62

723

104

38

724

104

15

725

102

24

726

102

45

727

102

47

728

104

40

729

101

52

730

103

32

731

102

50

732

103

30

733

103

44

734

102

40

735

103

43

736

103

41

737

102

46

738

103

39

739

102

41

740

103

41

741

102

38

742

103

39

743

102

46

744

104

46

745

103

49

746

102

45

747

103

42

748

103

46

749

103

38

750

102

48

751

103

35

752

102

48

753

103

49

754

102

48

755

102

46

756

103

47

757

102

49

758

102

42

759

102

52

760

102

57

761

102

55

762

102

61

763

102

61

764

102

58

765

103

58

766

102

59

767

102

54

768

102

63

769

102

61

770

103

55

771

102

60

772

102

72

773

103

56

774

102

55

775

102

67

776

103

56

777

84

42

778

48

7

779

48

6

780

48

6

781

48

7

782

48

6

783

48

7

784

67

21

785

105

59

786

105

96

787

105

74

788

105

66

789

105

62

790

105

66

791

89

41

792

52

5

793

48

5

794

48

7

795

48

5

796

48

6

797

48

4

798

52

6

799

51

5

800

51

6

801

51

6

802

52

5

803

52

5

804

57

44

805

98

90

806

105

94

807

105

100

808

105

98

809

105

95

810

105

96

811

105

92

812

104

97

813

100

85

814

94

74

815

87

62

816

81

50

817

81

46

818

80

39

819

80

32

820

81

28

821

80

26

822

80

23

823

80

23

824

80

20

825

81

19

826

80

18

827

81

17

828

80

20

829

81

24

830

81

21

831

80

26

832

80

24

833

80

23

834

80

22

835

81

21

836

81

24

837

81

24

838

81

22

839

81

22

840

81

21

841

81

31

842

81

27

843

80

26

844

80

26

845

81

25

846

80

21

847

81

20

848

83

21

849

83

15

850

83

12

851

83

9

852

83

8

853

83

7

854

83

6

855

83

6

856

83

6

857

83

6

858

83

6

859

76

5

860

49

8

861

51

7

862

51

20

863

78

52

864

80

38

865

81

33

866

83

29

867

83

22

868

83

16

869

83

12

870

83

9

871

83

8

872

83

7

873

83

6

874

83

6

875

83

6

876

83

6

877

83

6

878

59

4

879

50

5

880

51

5

881

51

5

882

51

5

883

50

5

884

50

5

885

50

5

886

50

5

887

50

5

888

51

5

889

51

5

890

51

5

891

63

50

892

81

34

893

81

25

894

81

29

895

81

23

896

80

24

897

81

24

898

81

28

899

81

27

900

81

22

901

81

19

902

81

17

903

81

17

904

81

17

905

81

15

906

80

15

907

80

28

908

81

22

909

81

24

910

81

19

911

81

21

912

81

20

913

83

26

914

80

63

915

80

59

916

83

100

917

81

73

918

83

53

919

80

76

920

81

61

921

80

50

922

81

37

923

82

49

924

83

37

925

83

25

926

83

17

927

83

13

928

83

10

929

83

8

930

83

7

931

83

7

932

83

6

933

83

6

934

83

6

935

71

5

936

49

24

937

69

64

938

81

50

939

81

43

940

81

42

941

81

31

942

81

30

943

81

35

944

81

28

945

81

27

946

80

27

947

81

31

948

81

41

949

81

41

950

81

37

951

81

43

952

81

34

953

81

31

954

81

26

955

81

23

956

81

27

957

81

38

958

81

40

959

81

39

960

81

27

961

81

33

962

80

28

963

81

34

964

83

72

965

81

49

966

81

51

967

80

55

968

81

48

969

81

36

970

81

39

971

81

38

972

80

41

973

81

30

974

81

23

975

81

19

976

81

25

977

81

29

978

83

47

979

81

90

980

81

75

981

80

60

982

81

48

983

81

41

984

81

30

985

80

24

986

81

20

987

81

21

988

81

29

989

81

29

990

81

27

991

81

23

992

81

25

993

81

26

994

81

22

995

81

20

996

81

17

997

81

23

998

83

65

999

81

54

1 000

81

50

1 001

81

41

1 002

81

35

1 003

81

37

1 004

81

29

1 005

81

28

1 006

81

24

1 007

81

19

1 008

81

16

1 009

80

16

1 010

83

23

1 011

83

17

1 012

83

13

1 013

83

27

1 014

81

58

1 015

81

60

1 016

81

46

1 017

80

41

1 018

80

36

1 019

81

26

1 020

86

18

1 021

82

35

1 022

79

53

1 023

82

30

1 024

83

29

1 025

83

32

1 026

83

28

1 027

76

60

1 028

79

51

1 029

86

26

1 030

82

34

1 031

84

25

1 032

86

23

1 033

85

22

1 034

83

26

1 035

83

25

1 036

83

37

1 037

84

14

1 038

83

39

1 039

76

70

1 040

78

81

1 041

75

71

1 042

86

47

1 043

83

35

1 044

81

43

1 045

81

41

1 046

79

46

1 047

80

44

1 048

84

20

1 049

79

31

1 050

87

29

1 051

82

49

1 052

84

21

1 053

82

56

1 054

81

30

1 055

85

21

1 056

86

16

1 057

79

52

1 058

78

60

1 059

74

55

1 060

78

84

1 061

80

54

1 062

80

35

1 063

82

24

1 064

83

43

1 065

79

49

1 066

83

50

1 067

86

12

1 068

64

14

1 069

24

14

1 070

49

21

1 071

77

48

1 072

103

11

1 073

98

48

1 074

101

34

1 075

99

39

1 076

103

11

1 077

103

19

1 078

103

7

1 079

103

13

1 080

103

10

1 081

102

13

1 082

101

29

1 083

102

25

1 084

102

20

1 085

96

60

1 086

99

38

1 087

102

24

1 088

100

31

1 089

100

28

1 090

98

3

1 091

102

26

1 092

95

64

1 093

102

23

1 094

102

25

1 095

98

42

1 096

93

68

1 097

101

25

1 098

95

64

1 099

101

35

1 100

94

59

1 101

97

37

1 102

97

60

1 103

93

98

1 104

98

53

1 105

103

13

1 106

103

11

1 107

103

11

1 108

103

13

1 109

103

10

1 110

103

10

1 111

103

11

1 112

103

10

1 113

103

10

1 114

102

18

1 115

102

31

1 116

101

24

1 117

102

19

1 118

103

10

1 119

102

12

1 120

99

56

1 121

96

59

1 122

74

28

1 123

66

62

1 124

74

29

1 125

64

74

1 126

69

40

1 127

76

2

1 128

72

29

1 129

66

65

1 130

54

69

1 131

69

56

1 132

69

40

1 133

73

54

1 134

63

92

1 135

61

67

1 136

72

42

1 137

78

2

1 138

76

34

1 139

67

80

1 140

70

67

1 141

53

70

1 142

72

65

1 143

60

57

1 144

74

29

1 145

69

31

1 146

76

1

1 147

74

22

1 148

72

52

1 149

62

96

1 150

54

72

1 151

72

28

1 152

72

35

1 153

64

68

1 154

74

27

1 155

76

14

1 156

69

38

1 157

66

59

1 158

64

99

1 159

51

86

1 160

70

53

1 161

72

36

1 162

71

47

1 163

70

42

1 164

67

34

1 165

74

2

1 166

75

21

1 167

74

15

1 168

75

13

1 169

76

10

1 170

75

13

1 171

75

10

1 172

75

7

1 173

75

13

1 174

76

8

1 175

76

7

1 176

67

45

1 177

75

13

1 178

75

12

1 179

73

21

1 180

68

46

1 181

74

8

1 182

76

11

1 183

76

14

1 184

74

11

1 185

74

18

1 186

73

22

1 187

74

20

1 188

74

19

1 189

70

22

1 190

71

23

1 191

73

19

1 192

73

19

1 193

72

20

1 194

64

60

1 195

70

39

1 196

66

56

1 197

68

64

1 198

30

68

1 199

70

38

1 200

66

47

1 201

76

14

1 202

74

18

1 203

69

46

1 204

68

62

1 205

68

62

1 206

68

62

1 207

68

62

1 208

68

62

1 209

68

62

1 210

54

50

1 211

41

37

1 212

27

25

1 213

14

12

1 214

0

0

1 215

0

0

1 216

0

0

1 217

0

0

1 218

0

0

1 219

0

0

1 220

0

0

1 221

0

0

1 222

0

0

1 223

0

0

1 224

0

0

1 225

0

0

1 226

0

0

1 227

0

0

1 228

0

0

1 229

0

0

1 230

0

0

1 231

0

0

1 232

0

0

1 233

0

0

1 234

0

0

1 235

0

0

1 236

0

0

1 237

0

0

1 238

0

0

Seuraavassa esitetään NRTC-testin dynamometriajo graafisesti.

Image Image

(1)  Sama kuin C1-sykli, joka kuvaillaan standardin ISO 8178-4:2007 (corr. 2008) kohdassa 8.3.

(2)  Nimellisnopeuden sijasta käytetään denormalisointinopeutta (n denorm) niiden moottoreiden osalta, jotka testataan liitteen 4B mukaisesti. Denormalisointinopeus määritellään liitteen 4B kohdassa 7.7.1.1. Tässä tapauksessa arvoa (n denorm) käytetään nimellisnopeuden sijasta myös välinopeutta määritettäessä.

(3)  Viitenopeutta voidaan käyttää valinnaisesti vain niiden moottoreiden yhteydessä, jotka testataan liitteen 4A mukaisesti, ja se määritellään liitteen 4A kohdassa 4.3.1.

(4)  Sama kuin D2-sykli, joka kuvaillaan standardin ISO 8178-4:2007 (corr. 2008) kohdassa 8.4.

(5)  Perustehon tarkempi määritelmä, ks. ISO 8528-1:2005, kuva 2.

(6)  Nopeustermit vakiotilaisen erillisten moodien testin alaviitteen mukaisesti.

(7)  Vääntömomentin prosenttiarvo tarkoittaa suhdetta enimmäisvääntömomenttiin säädetyllä moottorin kierrosnopeudella.

(8)  Siirtyminen moodista seuraavaan 20 sekunnin siirtymäjakson aikana. Siirtymäjakson aikana toteutetaan lineaarinen siirtymä meneillään olevan moodin vääntömomenttiasetuksesta seuraavan moodin vääntömomenttiasetukseen sekä samanaikaisesti vastaava moottorin kierrosnopeuden lineaarinen siirtymä, jos nopeusasetus muuttuu.

(9)  Prosenttiosuus suurimmasta testivääntömomentista.

(10)  Siirtyminen moodista seuraavaan 20 sekunnin siirtymäjakson aikana. Siirtymäjakson aikana toteutetaan lineaarinen siirtymä meneillään olevan moodin vääntömomenttiasetuksesta seuraavan moodin vääntömomenttiasetukseen.

LIITE 6

Hyväksyntätesteihin ja tuotannon vaatimustenmukaisuuden todentamiseen määrätyn vertailupolttoaineen tekniset ominaisuudet  (1)

Taulukko 1

Teholuokat D–G

 

Raja-arvot ja yksiköt (2)  (3)

Testimenetelmä

Setaaniluku (5)

vähintään 45 (8)

enintään 50

ISO 5165

Tiheys 15 °C:ssa

vähintään 835 kg/m3

enintään 845 kg/m3  (11)

ISO 3675, ASTM D4052

Tislaus (4) – 95 %:n piste

enintään 370 °C

ISO 3405

Viskositeetti 40 °C:ssa

vähintään 2,5 mm2/s

enintään 3,5 mm2/s

ISO 3104

Rikkipitoisuus

vähintään 0,1 % massasta (10)

enintään 0,2 % massasta (9)

ISO 8754, EN 24260

Leimahduspiste

vähintään 55 °C

ISO 2719

Suodatettavuuden rajalämpötila (CFPP)

vähintään -

enintään +5 °C

EN 116

Kuparikorroosio

enintään 1

ISO 2160

Conradson-hiiltojäännös

(10 % pohjasta)

enintään 0,3 % massasta

ISO 10370

Tuhkapitoisuus

enintään 0,01 % massasta

ASTM D482 (12)

Vesipitoisuus

enintään 0,05 % massasta

ASTM D95, D1744

Neutralointiluku (vahva happo)

vähintään 0,20 mg KOH/g

 

Hapettumisvakaus (6)

enintään 2,5 mg/100 ml

ASTM D2274

Lisäaineet (7)

 

 


Taulukko 2

Teholuokat H–K

Parametri

Yksikkö

Raja-arvot (13)

Testimenetelmä

pienin

suurin

Setaaniluku (14)

 

52,0

54,0

EN-ISO 5165

Tiheys 15°C:ssa

kg/m3

833

837

EN-ISO 3675

Tislaus:

 

 

 

 

50 prosentin piste

°C

245

—

EN-ISO 3405

95 prosentin piste

°C

345

350

EN-ISO 3405

—

lopullinen kiehumispiste

°C

—

370

EN-ISO 3405

Leimahduspiste

°C

55

—

EN 22719

Suodatettavuuden rajalämpötila (CFPP)

°C

—

–5

EN 116

Viskositeetti 40°C:ssa

Mm2/s

2,5

3,5

EN-ISO 3104

Polysykliset aromaattiset hiilivedyt

painoprosenttia

3,0

6,0

IP 391

Rikkipitoisuus (15)

mg/kg

—

300

ASTM D 5453

Kuparikorroosio

 

—

luokka 1

EN-ISO 2160

Conradson-hiiltojäännös

(10 prosenttia pohjasta)

painoprosenttia

—

0,2

EN-ISO 10370

Tuhkapitoisuus

painoprosenttia

—

0,01

EN-ISO 6245

Vesipitoisuus

painoprosenttia

—

0,05

EN-ISO 12937

Neutralointiluku (vahva happo)

mg KOH/g

—

0,02

ASTM D 974

Hapettumisvakaus (16)

mg/ml

—

0,025

EN-ISO 12205


Taulukko 3

Tehoalueet L–P ja Q–R

Parametri

Yksikkö

Raja-arvot (17)

Testimenetelmä

pienin

suurin

Setaaniluku (18)

 

 

54,0

EN-ISO 5165

Tiheys 15 °C:ssa

kg/m3

833

865

EN-ISO 3675

Tislaus:

 

 

 

 

50 prosentin piste

°C

245

—

EN-ISO 3405

95 prosentin piste

°C

345

350

EN-ISO 3405

—

lopullinen kiehumispiste

°C

—

370

EN-ISO 3405

Leimahduspiste

°C

55

—

EN 22719

Suodatettavuuden rajalämpötila (CFPP)

°C

—

–5

EN 116

Viskositeetti 40 °C:ssa

mm2/s

2,3

3,3

EN-ISO 3104

Polysykliset aromaattiset hiilivedyt

painoprosenttia

3,0

6,0

IP 391

Rikkipitoisuus (19)

mg/kg

—

10

ASTM D 5453

Kuparikorroosio

 

—

luokka 1

EN-ISO 2160

Conradson-hiiltojäännös

(10 prosenttia pohjasta)

painoprosenttia

—

0,2

EN-ISO 10370

Tuhkapitoisuus

painoprosenttia

—

0,01

EN-ISO 6245

Vesipitoisuus

painoprosenttia

—

0,02

EN-ISO 12937

Neutralointiluku (vahva happo)

mg KOH/g

—

0,02

ASTM D 974

Hapettumisvakaus (20)

mg/ml

—

0,025

EN-ISO 12205

Voitelevuus (kulumisjäljen halkaisija 60 °C:ssa suoritetun HFRR-testin jälkeen)

μm

—

400

CEC F-06-A-96

Rasvahappojen metyyliesterit (FAME)

kielletty

(1)  Kaikkia polttoaineiden ominaisuuksia ja raja-arvoja on tarkkailtava markkinakehityksen huomioimiseksi.

(2)  Jos moottorin tai ajoneuvon lämpöhyötysuhde on laskettava, polttoaineen lämpöarvo voidaan laskea seuraavasti:

Formula

jossa:

 

d on tiheys 15 °C:ssa

 

x on vesimassan osuus (%/100)

 

y on tuhkamassan osuus (%/100)

 

s on rikkimassan osuus (%/100)

(3)  Laatuvaatimuksissa ilmoitetut arvot ovat ”todellisia arvoja”. Raja-arvojen määrityksessä on sovellettu normia ASTM D3244 ”Defining a basis for petroleum produce quality disputes”, ja vähimmäisarvon määrityksessä on sovellettu 2R:n vähimmäispoikkeamaa nollasta ylöspäin. Suurimman ja pienimmän arvon määrityksessä pienin poikkeama on 4R (R = toistettavuus).

Huolimatta tästä toimenpiteestä, joka on tarpeen tilastollisista syistä, polttoaineen valmistajan on kuitenkin pyrittävä nolla-arvoon, jos määrätty suurin arvo on 2R, ja keskiarvoon, jos on annettu enimmäis- ja vähimmäisrajat. Jos polttoaineen vastaavuutta eritelmän vaatimusten kanssa joudutaan selvittämään, on sovellettava ASTM D3244 -standardin ehtoja.

(4)  Edellä tarkoitetut arvot osoittavat haihtuneet määrät (talteenotto-% + häviö-%).

(5)  Setaanilukualue ei ole 4R-vähimmäisvaatimuksen mukainen. Polttoaineen toimittajan ja käyttäjän välisten riitatapausten ratkaisemiseksi voidaan kuitenkin käyttää ASTM D3244 -standardin ehtoja, jos yksittäisten määritysten sijasta tehdään tarvittavan tarkkuuden saavuttamiseksi riittävän suuri määrä uusintamittauksia.

(6)  Vaikka hapettumisvakautta säädellään, säilytysaika on todennäköisesti rajallinen. Varastointiolosuhteista ja -ajasta on tarvittaessa kysyttävä neuvoa tuotteen toimittajalta.

(7)  Tämän polttoaineen tulee perustua ainostaan krakkaamattomiin ja krakattuihin hiilivetytislekomponentteihin; rikinpoisto on sallittu. Polttoaine ei saa sisältää metallisia lisäaineita tai setaanin parannusaineita.

(8)  Matalammat arvot ovat sallittuja, ja siinä tapauksessa käytetyn viitepolttoaineen setaaniluku on ilmoitettava.

(9)  Korkeammat arvot ovat sallittuja, ja siinä tapauksessa käytetyn viitepolttoaineen rikkipitoisuus on ilmoitettava.

(10)  Tarkkailtava jatkuvasti markkinakehityksen huomioimiseksi. Moottorin alustavaa hyväksyntää varten sallitaan hakijan pyynnöstä rikkipitoisuuden nimellisarvoksi 0,05 painoprosenttia (vähimmäisarvo 0,03 painoprosenttia). Tällöin mitattua hiukkastasoa on korjattava ylöspäin siihen keskimääräiseen arvoon, joka on nimellisesti määritelty polttoaineen rikkipitoisuudelle (0,15 painoprosenttia), seuraavan yhtälön mukaisesti:

Formula

jossa:

PTadj

=

korjattu hiukkasarvo (g/kWh)

PT

=

mitattu painotettu ominaispäästöarvo hiukkaspäästölle (g/kWh)

SFC

=

painotettu polttoaineen ominaiskulutus (g/kWh), laskettu jäljempänä esitetyn kaavan mukaisesti

NSLF

=

rikkipitoisuuden massaosuuden nimellisarvon keskiarvo (eli 0,15 %/100)

FSF

=

polttoaineen rikkipitoisuuden massaosuus (%/100)

Yhtälö polttoaineen painotetun ominaiskulutuksen laskemiseksi:

Formula

jossa:

Formula

Arvioitaessa tuotannon vaatimustenmukaisuutta kohdan 7.4.2 mukaisesti vaatimusten on täytyttävä, kun käytetään vertailupolttoainetta, jonka pitoisuuden alaraja on 0,1 ja yläraja 0,2 painoprosenttia.

(11)  Korkeammat arvot ovat sallittuja arvoon 855 kg/m3 saakka, ja siinä tapauksessa käytetyn viitepolttoaineen tiheys on ilmoitettava. Arvioitaessa tuotannon vaatimustenmukaisuutta kohdan 7.4.2 mukaisesti vaatimusten on täytyttävä, kun käytetään vertailupolttoainetta, jonka tiheyden alaraja on 835 kg/m3 ja yläraja 845 kg/m3.

(12)  Korvataan standardilla EN/ISO 6245 täytäntöönpanopäivästä lähtien.

(13)  Laatuvaatimuksissa ilmoitetut arvot ovat ”todellisia arvoja”. Raja-arvojen määrityksessä on käytetty ISO 4259 -standardia ”Petroleum products – Determination and application of precision data in relation to methods of test”, ja vähimmäisarvon määrityksessä on sovellettu 2R:n vähimmäispoikkeamaa nollasta ylöspäin. Suurimman ja pienimmän arvon määrityksessä pienin poikkeama on 4R (R = toistettavuus).

Huolimatta tästä toimenpiteestä, joka on tarpeen teknisistä syistä, polttoaineen valmistajan on kuitenkin pyrittävä nolla-arvoon, jos määrätty suurin arvo on 2R, ja keskiarvoon, jos on annettu enimmäis- ja vähimmäisrajat. Jos on tarpeen selvittää, täyttääkö polttoaine edellä tarkoitetut vaatimukset, sovelletaan standardin ISO 4259 vaatimuksia.

(14)  Setaanilukualue ei ole 4R-vähimmäisvaatimuksen mukainen. Jos kuitenkin polttoaineen toimittajan ja käyttäjän välillä on erimielisyyksiä, voidaan niiden ratkaisemiseksi käyttää ISO 4259 -standardin vaatimuksia, jos tehdään yksittäisten määritysten sijasta riittävä määrä toistomittauksia tarpeellisen tarkkuuden saavuttamiseksi.

(15)  Testissä käytettävän polttoaineen todellinen rikkipitoisuus on ilmoitettava.

(16)  Vaikka hapettumisvakautta säädellään, säilytysaika on todennäköisesti rajallinen. Varastointiolosuhteista ja -ajasta on tarvittaessa kysyttävä neuvoa tuotteen toimittajalta.

(17)  Laatuvaatimuksissa ilmoitetut arvot ovat ”todellisia arvoja”. Raja-arvojen määrityksessä on käytetty ISO 4259 -standardia ”Petroleum products – Determination and application of precision data in relation to methods of test”, ja vähimmäisarvon määrityksessä on sovellettu 2R:n vähimmäispoikkeamaa nollasta ylöspäin. Suurimman ja pienimmän arvon määrityksessä pienin poikkeama on 4R (R = toistettavuus).

Huolimatta tästä toimenpiteestä, joka on tarpeen teknisistä syistä, polttoaineen valmistajan on kuitenkin pyrittävä nolla-arvoon, jos määrätty suurin arvo on 2R, ja keskiarvoon, jos on annettu enimmäis- ja vähimmäisrajat. Jos on tarpeen selvittää, täyttääkö polttoaine edellä tarkoitetut vaatimukset, sovelletaan standardin ISO 4259 vaatimuksia.

(18)  Setaanilukualue ei ole 4R-vähimmäisvaatimuksen mukainen. Jos kuitenkin polttoaineen toimittajan ja käyttäjän välillä on erimielisyyksiä, voidaan niiden ratkaisemiseksi käyttää ISO 4259 -standardin vaatimuksia, jos tehdään yksittäisten määritysten sijasta riittävä määrä toistomittauksia tarpeellisen tarkkuuden saavuttamiseksi.

(19)  Tyypin I testissä käytettävän polttoaineen todellinen rikkipitoisuus on ilmoitettava.

(20)  Vaikka hapettumisvakautta säädellään, säilytysaika on todennäköisesti rajallinen. Varastointiolosuhteista ja -ajasta on tarvittaessa kysyttävä neuvoa tuotteen toimittajalta.

LIITE 7

VARUSTEIDEN JA APULAITTEIDEN ASENNUSTA KOSKEVAT VAATIMUKSET

Numero

Varusteet ja apulaitteet

Asennettu päästötestiä varten

1

Imujärjestelmä

 

Imusarja

Kyllä

Kampikammion päästöjen valvontajärjestelmä

Kyllä

Ilmanvirtausmittari

Kyllä

Ilmansuodatin

Kyllä (1)

Imuäänenvaimennin

Kyllä (1)

Imusarjan lämmitysjärjestelmä

Kyllä, vakiotuotantolaite. Jos mahdollista, laite on asennettava mahdollisimman edulliseen asemaan.

2

Pakojärjestelmä

 

Pakokaasun jälkikäsittely

Kyllä

Pakosarja

Kyllä

Yhdysputket

Kyllä (2)

Äänenvaimennin

Kyllä (2)

Pakoputki

Kyllä (2)

Pakokaasujarru

Ei (3)

Ahdinlaite

Kyllä

3

Polttoainepumppu

Kylläl (4)

4

Polttoaineen ruiskutusjärjestelmä

 

Esisuodatin

Kyllä

Suodatin

Kyllä

Pumppu

Kyllä

Korkeapaineputket

Kyllä

Suutin

Kyllä

Elektroninen ohjausyksikkö, anturit jne.

Kyllä

Säädin/säätöjärjestelmä

Kyllä

Ilmasto-olosuhteiden mukaan toimiva automaattinen täyskuormitusrajoitin

Kyllä

5

Nestejäähdytysjärjestelmä

 

Jäähdytin

Ei

Tuuletin

Ei

Tuulettimen suojus

Ei

Vesipumppu

Kyllä (5)

Termostaatti

Kyllä (6)

6

Ilmajäähdytys

 

Suojus

Ei (7)

Tuuletin tai puhallin

Ei (7)

Lämpötilan säätölaite

Ei

7

Sähkölaitteet

 

Laturi

Kyllä (8)

8

Ahdinlaitteet

 

Moottorin suoraan ja/tai pakokaasujen avulla käyttämä ahdin

Kyllä

Ahtoilman jäähdytin

Kyllä (7), (9)

Jäähdytinpumppu tai tuuletin (moottorikäyttöinen)

Ei (7)

Jäähdytinnesteen virtauksen säätölaitteet

Kyllä

9

Erillinen testialustatuuletin

Kyllä, tarvittaessa

10

Pakokaasunpuhdistuslaitteet

Kyllä

11

Käynnistyslaitteet

Kyllä tai testialustan laitteet (10)

12

Voiteluöljypumppu

Kyllä

13

Tietyt moottoriin mahdollisesti asennetut apulaitteet, jotka liittyvät pelkästään koneen toimintaan, on irrotettava testin ajaksi.

Seuraava epätäydellinen luettelo on esimerkinomainen:

i)

jarrujen ilmakompressori

ii)

ohjaustehostimen kompressori

iii)

jousituksen kompressori

iv)

ilmastointijärjestelmä

Ei

(1)  Täydellinen imujärjestelmä on oltava asianmukaisesti asennettuna tarkoitettua käyttösovellusta varten seuraavissa tapauksissa:

i)

jos vaikutus moottorin tehoon voi olla huomattava;

ii)

kun valmistaja vaatii, että näin on tehtävä.

Muissa tapauksissa voidaan käyttää muuta vastaavanlaista järjestelmää, ja tällöin on tarkastettava, ettei imupaine vaihtele enempää kuin 100 Pa valmistajan puhtaalle ilmansuodattimelle vahvistamasta ylärajasta.

(2)  Täydellinen pakojärjestelmä on oltava asianmukaisesti asennettuna tarkoitettua käyttösovellusta varten seuraavissa tapauksissa:

i)

jos vaikutus moottorin tehoon voi olla huomattava;

ii)

kun valmistaja vaatii, että näin on tehtävä.

Muissa tapauksissa voidaan käyttää muuta vastaavanlaista järjestelmää edellyttäen, ettei mitattu paine vaihtele enempää kuin 1 000 Pa valmistajan vahvistamasta ylärajasta.

(3)  Jos moottorissa on pakokaasujarru, kuristimen venttiilin on oltava täysin auki.

(4)  Tarvittaessa polttoaineen syöttöpainetta voidaan säätää jäljittämään tietyssä moottorin käyttösovelluksessa esiintyviä paineita (erityisesti käytettäessä polttoaineen paluujärjestelmää).

(5)  Jäähdytysnesteen kierron on toimittava ainoastaan moottorin vesipumpun avulla. Nesteen jäähdytys voidaan toteuttaa ulkopuolisen piirin avulla, jos piirin painehäviö ja pumpun imupaine pysyvät samalla tasolla kuin itse moottorin jäähdytysjärjestelmässä.

(6)  Termostaatti voi olla täysin auki.

(7)  Kun jäähdytystuuletin tai puhallin on asennettu testiä varten, niiden käyttämä teho on lisättävä tuloksiin lukuun ottamatta suoraan kampiakseliin asennettuja ilmajäähdytteisiä moottoreiden jäähdytystuulettimia. Tuulettimen tai puhaltimen teho on määritettävä testeissä käytettävillä nopeuksilla joko laskemalla se vakio-ominaisuuksien perusteella tai määrittämällä käytännön testien avulla.

(8)  Generaattorin pienin teho: Generaattorin sähkötehon on oltava rajoitettu ainoastaan moottorin toiminnan kannalta välttämättömien lisävarusteiden käytölle. Jos akun käyttäminen on välttämätöntä, on käytettävä hyväkuntoista täyteen ladattua akkua.

(9)  Ahtoilman jäähdytyksellä, joko neste- tai ilmajäähdytyksellä, varustetut moottorit on testattava käyttäen ahtoilman jäähdytystä, mutta valmistajan pyynnöstä testipenkkijärjestelmä voi korvata ilmajäähdyttimen. Kummassakin tapauksessa moottorin teho kullakin nopeudella on mitattava siten, että moottorin ilman suurin paineenalennus ja lämpötilan pienin lasku testipenkkijärjestelmän ahtoilman jäähdyttimessä vastaa arvoja, jotka valmistaja on määrittänyt.

(10)  Sähköisten tai muiden käynnistysjärjestelmien teho syötetään testialustasta.

LIITE 8

KESTÄVYYSVAATIMUKSET

1.   TEHOLUOKKIIN H–P KUULUVIEN PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREIDEN KESTÄVYYDEN VARMENTAMINEN.

Tätä liitettä sovelletaan ainoastaan teholuokkiin H–P kuuluviin puristussytytysmoottoreihin.

1.1.   Valmistajien on määritettävä huononemiskertoimen (DF) arvo kullekin säännellylle pilaavalle aineelle kaikkien teholuokkiin H–P kuuluvien moottoriperheiden osalta. Huononemiskertoimia käytetään tyyppihyväksyntää ja tuotantolinjan testausta varten.

1.1.1.   Huononemiskertoimien määrittämiseksi tehtävä testi on suoritettava seuraavasti:

1.1.1.1.   Valmistajan on suoritettava kestävyystestejä moottorin käyttötuntien kartuttamiseksi testausohjelman mukaisesti. Ohjelma on valittava hyvän teknisen käytännön mukaisesti siten, että se edustaa käytössä olevan moottorin toimintaa ja antaa kuvan päästöominaisuuksien huononemisesta. Kestävyystestijakson olisi tyypillisesti edustettava vähintään neljäsosaa päästökestojaksosta (EDP).

Toiminta-aikaa kartuttavia käyttötunteja voidaan kerätä käyttämällä moottoreita dynamometritestipenkissä tai todellisissa käyttöolosuhteissa. Kestävyystestejä voidaan nopeuttaa siten, että ohjelmaa suoritetaan suuremmalla kuormituksella kuin mitä normaalissa käytössä tyypillisesti esiintyy. Moottorin valmistajan on määritettävä hyvän teknisen käytännön mukaisesti nopeutuskerroin, jolla moottorin kestävyystestituntien määrä suhteutetaan vastaavaan määrään päästökestojakson tunteja.

Valmistajan suosittelemaa rutiinihuolto-ohjelmaa lukuun ottamatta mitään päästöihin vaikuttavia komponentteja ei saa huoltaa tai vaihtaa kestävyystestijakson aikana.

Valmistajan on valittava hyvän teknisen käytännön mukaisesti testimoottori, osajärjestelmät tai komponentit, joita käytetään pakokaasupäästöjen huononemiskertoimen määrittämiseen moottoriperheelle tai moottoriperheille, joiden päästöjenhallintajärjestelmissä käytetään samankaltaista tekniikkaa. Perusteena käytetään sitä, että testimoottorin olisi vastattava niiden moottoriperheiden päästöjen huononemisominaisuuksia, joihin huononemiskertoimen arvoja sovelletaan tyyppihyväksynnän saamiseksi. Moottoreita, joilla on erilainen sylinterin halkaisija ja iskun pituus, erilainen sylinteriryhmitys, erilaiset ilman syöttöjärjestelmät tai erilaiset polttoainejärjestelmät, voidaan pitää toisiaan vastaavina päästöjen huononemisominaisuuksien osalta, jos tällaiselle johtopäätökselle on riittävät tekniset perusteet.

Toisen valmistajan ilmoittamia huononemiskertoimen arvoja voidaan käyttää, jos on riittävät perusteet pitää tekniikoita toisiaan vastaavina päästöjen huononemisen suhteen ja on näyttöä siitä, että testit on suoritettu esitettyjen vaatimusten mukaisesti.

Testimoottorille on tehtävä päästötestit tässä säännössä määriteltyjen menettelyjen mukaisesti moottorin totutusajon jälkeen, mutta ennen käyttöajan karttumista, sekä kestävyystestin loppuunsaattamisen jälkeen. Päästötestejä voidaan tehdä säännöllisin väliajoin käyttöajan myös kartuttamisen aikana, ja niitä voidaan käyttää huononemistrendien määrittämiseen.

1.1.1.2.   Tyyppihyväksyntäviranomaisen ei tarvitse olla läsnä huononemisen määrittämiseksi tehtävissä käyttöajan kartuttamistesteissä tai päästötesteissä.

1.1.1.3.   Huononemiskertoimen arvojen määrittäminen kestävyystesteistä

Summaava huononemiskerroin määritellään arvoksi, joka saadaan vähentämällä päästökestojakson alussa määritetty päästöarvo siitä päästöarvosta, joka on määritetty edustamaan päästöominaisuuksia päästökestojakson lopussa.

Kertova huononemiskerroin määritellään arvoksi, joka saadaan jakamalla päästökestojakson lopussa määritetty päästöarvo päästökestojakson alussa kirjatulla päästöarvolla.

Kullekin säännellylle pilaavalle aineelle on määritettävä erilliset huononemiskertoimen arvot. Kun määritetään NOx + HC -normiin liittyvää huononemiskertoimen arvoa, summaava huononemiskerroin määritetään pilaavien aineiden summan perusteella, mutta kuitenkin siten, ettei yhden pilaavan aineen päästöjen parantuminen voi kumota toisen aineen päästöjen huononemista. NOx + HC -normiin liittyvän kertovan huononemiskertoimen määrittämiseksi HC:lle ja NOx:lle on määritettävä erilliset huononemiskertoimet ja niitä on sovellettava erikseen huonontuneiden päästötasojen laskemiseen päästötestin tuloksesta, minkä jälkeen saadut huonontuneet NOx- ja HC-arvot yhdistetään normin noudattamisen tarkastamiseksi.

Jos testiä ei suoriteta koko päästökestojakson ajan, päästöarvot päästökestojakson lopussa määritetään ekstrapoloimalla testijaksolle määritetty päästöjen huononemistrendi koko päästökestojaksolle.

Jos päästötestien tulokset on kirjattu säännöllisesti käyttöaikaa kartuttavan kestävyystestin aikana, päästötasojen määrittämiseen päästökestojakson lopussa on sovellettava hyviin käytäntöihin perustuvia vakiintuneita tilastollisia käsittelytekniikoita. Lopullisten päästöarvojen määrittämisessä voidaan soveltaa tilastollisen merkitsevyyden testausta.

Jos laskelman tuloksena saadaan kertovan huononemiskertoimen arvoksi alle 1,00 tai summaavan huononemiskertoimen arvoksi alle 0,00, kertovasta huononemiskertoimesta on käytettävä arvoa 1,0 ja summaavasta huononemiskertoimesta arvoa 0,00.

1.1.1.4.   Valmistaja voi hyväksyntäviranomaisen suostumuksella käyttää huononemiskertoimen arvoja, jotka on määritetty sellaisten kestävyystestien tuloksista, jotka on tehty huononemiskertoimen arvojen määrittämiseksi raskaiden tieajoneuvojen puristussytytysmoottoreiden tyyppihyväksyntää varten. Tämä on sallittua, jos testatun tieajoneuvomoottorin tekniikka vastaa niiden liikkuvien työkoneiden moottoriperheiden tekniikkaa, joihin huononemiskertoimen arvoja sovelletaan tyyppihyväksynnän saamiseksi. Tieajoneuvomoottorin päästöjen kestävyystestin tuloksista johdetut huononemiskertoimen arvot on laskettava 3 kohdassa määriteltyjen päästökestojaksojen perusteella.

1.1.1.5.   Jos moottoriperheessä käytetään vakiintunutta tekniikkaa, kyseisen moottoriperheen huononemiskertoimen määrittämiseen voidaan tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella käyttää hyvään insinööritapaan perustuvaa analyysiä testauksen sijasta.

1.2.   Hyväksyntähakemuksissa annettavat tiedot huononemiskertoimista

1.2.1.   Puristussytytysmoottoreiden, joissa ei käytetä jälkikäsittelylaitetta, moottoriperheen tyyppihyväksyntähakemuksessa on ilmoitettava summaava huononemiskerroin kullekin pilaavalle aineelle.

1.2.2.   Puristussytytysmoottoreiden, joissa käytetään jälkikäsittelylaitetta, moottoriperheen tyyppihyväksyntähakemuksessa on ilmoitettava kertova huononemiskerroin kullekin pilaavalle aineelle.

1.2.3.   Valmistajan on pyydettäessä annettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle huononemiskertoimen arvoja tukevat tiedot. Näihin kuuluvat tyypillisesti päästötestien tulokset, käyttöaikaa kartuttava ohjelma ja huoltomenettelyt sekä tarvittaessa tiedot, jotka tukevat hyvän insinöörintavan mukaisesti tehtyjä päätelmiä tekniikan vastaavuudesta.

2.   TEHOLUOKKIIN Q–R KUULUVIEN PURISTUSSYTYTYSMOOTTOREIDEN KESTÄVYYDEN VARMENTAMINEN.

2.1   Yleistä

2.1.1.   Tätä kohtaa sovelletaan teholuokkiin Q–R kuuluviin puristussytytysmoottoreihin. Valmistajan pyynnöstä sitä voidaan soveltaa myös teholuokkiin H–P kuuluviin puristussytytysmoottoreihin vaihtoehtona tämän liitteen 1 kohdan vaatimuksille.

2.1.2.   Tässä 2 kohdassa esitetään yksityiskohtaisesti menettelyt, joita käytetään valittaessa moottoreita testattavaksi käyttöiänkartuttamisohjelmassa huononemiskertoimien määrittämiseksi vaiheen IV moottoreiden tyyppihyväksyntää ja tuotannon vaatimustenmukaisuuden arviointeja varten. Huononemiskertoimia sovelletaan 2.4.7 kohdan mukaisesti päästöihin, jotka on mitattu tämän säännön liitteen 4B mukaisesti.

2.1.3.   Tyyppihyväksyntäviranomaisen ei tarvitse olla läsnä huononemisen määrittämiseksi tehtävissä käyttöajan kartuttamistesteissä tai päästötesteissä.

2.1.4.   Tässä 2 kohdassa kuvaillaan myös päästöihin liittyvät ja päästöihin liittymättömät huoltotoimet, joita olisi suoritettava tai joita voidaan suorittaa käyttöiänkartuttamisohjelman piiriin kuuluville moottoreille. Näiden huoltotoimenpiteiden on vastattava käytössä oleville moottoreille tehtäviä huoltotoimia, ja niistä on ilmoitettava uusien moottoreiden ja ajoneuvojen omistajille.

2.1.5.   Valmistajan pyynnöstä tyyppihyväksyntäviranomainen voi sallia sellaisten huononemiskertoimien käytön, jotka on määritetty käyttämällä 2.4.1–2.4.5 kohdassa esitettyihin menettelyihin nähden vaihtoehtoisia menettelyjä. Tässä tapauksessa valmistajan on hyväksyntäviranomaista tyydyttävällä tavalla osoitettava, että käytetyt vaihtoehtoiset menettelyt ovat vähintään yhtä vaativia kuin 2.4.1–2.4.5 kohdassa esitetyt.

2.2.   Varalla

2.3.   Moottoreiden valinta päästökestojakson huononemiskertoimien määrittämiseksi

2.3.1.   Päästökestojakson huononemiskertoimien määrittämistä varten moottorit valitaan tämän säännön liitteen 1B mukaisesti määritellystä moottoriperheestä.

2.3.2.   Eri moottoriperheistä olevat moottorit voidaan ryhmitellä edelleen perheiksi käytetyn pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmän tyypin mukaan. Jotta voitaisiin sijoittaa samaan moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen moottorit, joissa on erilainen sylinterirakenne mutta joiden pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmät ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan ja asennukseltaan samanlaiset, valmistajan on toimitettava hyväksyntäviranomaiselle tiedot, joista ilmenee, että näiden moottorijärjestelmien päästöjenrajoituksen suorituskyky on samanlainen.

2.3.3.   Moottorin valmistajan on valittava yksi 2.3.2 kohdan mukaisesti määritettyyn moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen kuuluva moottori testattavaksi 2.4.2 kohdassa määritellyn käyttöiänkartuttamisohjelman mukaisesti ja ilmoitettava siitä tyyppihyväksyntäviranomaiselle ennen testauksen aloittamista.

2.3.3.1.   Jos tyyppihyväksyntäviranomainen katsoo, että moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheen suurimpien päästöarvojen määrittämiseen soveltuu paremmin jokin toinen moottori, tyyppihyväksyntäviranomaisen ja moottorin valmistajan on yhdessä valittava testattava moottori.

2.4.   Päästökestojakson huononemiskertoimien määrittäminen

2.4.1.   Yleistä

Tiettyyn moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen sovellettavat huononemiskertoimet määritellään niin, että valituille moottoreille suoritetaan käyttöiänkartuttamisohjelma, jonka aikana mitataan määräajoin kaasumaiset ja hiukkaspäästöt NRSC- ja NRTC-testeillä.

2.4.2.   Käyttöiänkartuttamisohjelma

Käyttöiänkartuttamisohjelma voidaan suorittaa valmistajan valinnan mukaan joko käyttämällä valitulla moottorilla varustettua konetta todelliseen käyttöön perustuvan käyttöiänkartuttamisohjelman mukaisesti tai testaamalla valittu moottori dynamometrillä toteutetun käyttöiänkartuttamisohjelman mukaisesti.

2.4.2.1.   Käyttöiän kartuttaminen todellisessa käytössä ja dynamometrillä mitattuna

2.4.2.1.1.

Valmistajan on määriteltävä moottoreihin sovellettava käyttöiän kartuttamissyklin ja vanhennussyklin toteutustapa ja kesto hyvän teknisen käytännön mukaisesti.

2.4.2.1.2.

Valmistajan on määriteltävä testipisteet, joista kaasu- ja hiukkasmaiset päästöt mitataan lämmin NRTC- ja NRSC-syklien aikana. Testipisteitä on oltava vähintään kolme, yksi käyttöiänkartuttamisohjelman alussa, yksi suunnilleen sen puolivälissä ja yksi ohjelman lopussa.

2.4.2.1.3.

Jäljempänä olevan 2.4.5.2 kohdan mukaisesti laskettujen alkupisteen päästöjen ja päästökestojakson loppupisteen päästöjen on oltava moottoriperheeseen sovellettavien raja-arvojen mukaiset, mutta yksittäiset testipisteistä saadut päästötulokset voivat olla kyseisiä raja-arvoja suurempia.

2.4.2.1.4.

Valmistajan pyynnöstä ja tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan toimia niin, että kussakin testipisteessä suoritetaan vain jompikumpi testi (lämmin NRTC tai NRSC), ja toinen testi suoritetaan vain käyttöiänkartuttamisohjelman alussa ja lopussa.

2.4.2.1.5.

Jos kyseessä on vakionopeusmoottori, kussakin testipisteessä suoritetaan vain NRSC-sykli.

2.4.2.1.6.

Eri moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheisiin sovellettavat käyttöiänkartuttamisohjelmat voivat olla erilaiset.

2.4.2.1.7.

Käyttöiänkartuttamisohjelma voi olla lyhyempi kuin päästökestojakso, mutta se ei saa olla lyhyempi kuin vähintään yksi neljännes tämän liitteen 3 kohdassa esitetystä soveltuvasta päästökestojaksosta.

2.4.2.1.8.

Nopeutettu vanhennus on sallittu siten, että mukautetaan käyttöiänkartuttamisohjelmaa polttoaineenkulutuksen perusteella. Mukautuksen on perustuttava tyypillisen käytönaikaisen polttoaineenkulutuksen ja vanhennussyklin kulutuksen väliseen suhteeseen, mutta vanhennussyklin polttoaineenkulutus saa ylittää tyypillisen käytönaikaisen kulutuksen enintään 30 prosentilla.

2.4.2.1.9.

Valmistajan pyynnöstä ja tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan sallia vaihtoehtoisia nopeutetun vanhennuksen menetelmiä.

2.4.2.1.10.

Käyttöiänkartuttamisohjelma on kuvailtava yksityiskohtaisesti tyyppihyväksyntähakemuksessa ja annettava tiedoksi tyyppihyväksyntäviranomaiselle ennen testien aloittamista.

2.4.2.2.   Jos tyyppihyväksyntäviranomainen katsoo, että on tehtävä lisämittauksia valmistajan valitsemien pisteiden välillä, se ilmoittaa tästä valmistajalle. Valmistajan on laadittava tarkistettu käyttöiänkartuttamisohjelma ja tyyppihyväksyntäviranomaisen on hyväksyttävä se.

2.4.3.   Moottorin testaus

2.4.3.1.   Moottorijärjestelmän vakauttaminen

2.4.3.1.1.

Valmistajan on määriteltävä kullekin moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheelle koneen tai moottorin käyttötuntimäärä, jonka jälkeen moottori-jälkikäsittelyjärjestelmän toiminta on vakautunut. Tyyppihyväksyntäviranomaisen pyynnöstä valmistajan on annettava saataville tiedot ja tulokset, joiden perusteella aika on määritetty. Vaihtoehtoisesti valmistaja voi valita, että moottori-jälkikäsittelyjärjestelmän vakauttamiseksi moottoria tai konetta käytetään 60–125 tuntia tai vastaava aika vanhennussyklissä.

2.4.3.1.2.

Käyttöiänkartuttamisohjelman katsotaan alkavan 2.4.3.1.1 kohdassa tarkoitetun vakautusjakson päättymisestä.

2.4.3.2.   Käyttöiän kartuttaminen

2.4.3.2.1.

Vakautuksen jälkeen moottorille on tehtävä valmistajan valitsema käyttöiänkartuttamisohjelma 2.3.2 kohdan mukaisesti. Moottorin kaasu- ja hiukkaspäästöt mitataan lämmin NRTC- ja NRSC-sykleillä käyttöiänkartuttamisohjelman kuluessa valmistajan määrittämissä ja tarvittaessa myös tyyppihyväksyntäviranomaisen 2.4.2.2 kohdan mukaisesti määräämissä kohdissa.

Valmistaja voi halutessaan mitata pilaavien aineiden päästöt pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmän etupuolelta erillään pakokaasun jälkikäsittelyjärjestelmän jälkeen tapahtuvasta pilaavien aineiden päästöjen mittaamisesta.

Jos 2.4.2.1.4. kohdan mukaisesti on sovittu, että kussakin testipisteessä suoritetaan vain jompikumpi testisykli (lämmin NRTC tai NRSC), toinen testisykli (lämmin NRTC tai NRSC) on suoritettava käyttöiänkartuttamisohjelman alussa ja lopussa.

Kuten 2.4.2.1.5 kohdassa määrätään, jos kyseessä on vakionopeusmoottori, kussakin testipisteessä suoritetaan vain NRSC-sykli.

2.4.3.2.2.

Käyttöiänkartuttamisohjelman aikana moottoria huolletaan 2.5 kohdan mukaisesti.

2.4.3.2.3.

Käyttöiänkartuttamisohjelman aikana moottorille tai koneelle voidaan tehdä muita kuin määräaikaisia huoltotoimenpiteitä, jos esimerkiksi valmistajan tavanomainen valvontajärjestelmä on havainnut ongelman, joka olisi ilmaissut koneen käyttäjälle vikaantumisen.

2.4.4.   Raportointi

2.4.4.1.   Kaikkien käyttöiänkartuttamisohjelman kuluessa tehtyjen päästötestien (lämmin NRTC ja NRSC) tulokset on annettava tyyppihyväksyntäviranomaisen käyttöön. Jos jokin päästötesti on julistettu mitättömäksi, valmistajan on annettava selitys siitä, miksi näin on menetelty. Tällaisessa tapauksessa on suoritettava uusi päästötestisarja käyttöiän kartuttamisen seuraavien 100 tunnin aikana.

2.4.4.2.   Valmistajan on pidettävä kirjaa kaikista päästötesteihin liittyvistä tiedoista ja moottorille käyttöiänkartuttamisohjelman aikana tehdyistä huoltotoimenpiteistä. Nämä tiedot on toimitettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle yhdessä käyttöiänkartuttamisohjelmassa tehtyjen päästötestien tulosten kanssa.

2.4.5.   Huononemiskertoimien määrittäminen

2.4.5.1.   Kullekin pilaavalle aineelle, joka on mitattu lämmin NRTC- ja NRSC-sykleissä käyttöiänkartuttamisohjelman kussakin testipisteessä, on tehtävä lineaarinen ”best fit” -regressioanalyysi kaikkien testitulosten perusteella. Kunkin pilaavan aineen jokaisen mittaukset tulokset ilmoitetaan yhtä useamman desimaalin tarkkuudella kuin moottoriperheeseen sovellettava kyseisen pilaavan aineen raja-arvo.

Jos 2.4.2.1.4 tai 2.4.2.1.5 kohdan mukaisesti on sovittu, että kussakin testipisteessä suoritetaan vain yksi testisykli (lämmin NRTC tai NRSC), regressioanalyysi tehdään vain kussakin testipisteessä suoritetun testisyklin tulosten perusteella.

Valmistajan pyynnöstä ja tyyppihyväksyntäviranomaisen ennakkosuostumuksella voidaan tehdä epälineaarinen regressioanalyysi.

2.4.5.2.   Kunkin pilaavan aineen päästöarvot käyttöiänkartuttamisohjelman alussa ja testattavana olevan moottorin päästökestojakson soveltuvassa loppupisteessä on laskettava regressioyhtälöstä. Jos käyttöiänkartuttamisohjelma on lyhyempi kuin päästökestojakso, päästökestojakson loppupisteen päästöarvot on määritettävä ekstrapoloimalla 2.4.5.1 kohdassa tarkoitetusta regressioyhtälöstä.

Jos päästöarvoja käytetään saman moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheen moottoriperheille mutta erilaisille päästökestojaksoille, päästökestojakson loppupisteen päästöarvot on laskettava uudelleen kullekin päästökestojaksolle ekstrapoloimalla tai interpoloimalla 2.4.5.1 kohdassa tarkoitetusta regressioyhtälöstä.

2.4.5.3.   Kutakin pilaavaa ainetta koskeva huononemiskerroin on päästökestojakson loppupisteessä ja käyttöiänkartuttamisohjelman alussa sovellettavien päästöarvojen suhde (kertova huononemiskerroin).

Valmistajan pyynnöstä ja tyyppihyväksyntäviranomaisen ennakkosuostumuksella kunkin pilaavan aineen osalta voidaan käyttää summaavaa huononemiskerrointa. Summaava huononemiskerroin on päästökestojakson loppupisteen ja käyttöiänkartuttamisohjelman alun laskettujen päästöarvojen erotus.

Kaaviossa 1 annetaan esimerkki huononemiskertoimien määrityksestä lineaarisen regressioanalyysin avulla typen oksidien päästöjen osalta.

Sekä kertovien että summaavien huononemiskertoimien käyttö samassa pilaavien aineiden ryhmässä ei ole sallittua.

Jos laskelman tuloksena saadaan kertovan huononemiskertoimen arvoksi alle 1,00 tai summaavan huononemiskertoimen arvoksi alle 0,00, kertovan huononemiskertoimen arvoksi otetaan 1,0 ja summaavan 0,00.

Jos 2.4.2.1.4 kohdan mukaisesti on sovittu, että kussakin testipisteessä suoritetaan vain jompikumpi testisykli (lämmin NRTC tai NRSC) ja että toinen testisykli (lämmin NRTC tai NRSC) suoritetaan vain käyttöiänkartuttamisohjelman alussa ja lopussa, kussakin testipisteessä suoritetulle testisyklille laskettua huononemiskerrointa sovelletaan myös toiseen testisykliin.

Kuva 1

Esimerkki huononemiskertoimen määrittämisestä

Image

2.4.6.   Annetut huononemiskertoimet

2.4.6.1.   Vaihtoehtona käyttöiänkartuttamisohjelman käytölle huononemiskertoimien määrittämiseksi moottoreiden valmistajat voivat käyttää seuraavia annettuja kertovia huononemiskertoimia:

Testisykli

CO

HC

NOx

PM

NRTC

1,3

1,3

1,15

1,05

NRSC

1,3

1,3

1,15

1,05

Summaavia annettuja huononemiskertoimia ei käytetä. Kertovia annettuja huononemiskertoimia ei saa muuttaa summaaviksi huononemiskertoimiksi.

Kun käytetään annettuja huononemiskertoimia, valmistajan on toimitettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle vahva näyttö siitä, että päästöjenrajoituskomponenteilla voidaan kohtuudella olettaa olevan tällaisiin annettuihin kertoimiin liittyvä päästökestävyys. Tällainen näyttö voi perustua suunnittelun analysointiin tai testeihin taikka näiden yhdistelmään.

2.4.7.   Huononemiskertoimien soveltaminen

2.4.7.1.   Moottoreiden on täytettävä moottoriperheeseen sovellettavat kunkin pilaavan aineen päästöjen raja-arvoja koskevat vaatimukset sen jälkeen, kun tämän säännön liitteen 4B mukaisesti mitattuun testitulokseen (syklipainotettu ominaispäästöarvo hiukkaspäästölle ja kullekin kaasulle) on sovellettu huononemiskertoimia. Huononemiskertoimen (DF) tyypin mukaan sovelletaan seuraavia vaatimuksia:

a)

Kertova: (syklipainotettu ominaispäästöarvo) * DF ≤ päästöraja

b)

Summaava: (syklipainotettu ominaispäästöarvo) + DF ≤ päästöraja

2.4.7.2.   NOx + HC -normiin liittyvän kertovan huononemiskertoimen määrittämiseksi HC:lle ja NOx:lle on määritettävä erilliset huononemiskertoimet ja niitä on sovellettava erikseen huonontuneiden päästötasojen laskemiseen päästötestin tuloksesta, minkä jälkeen saadut huonontuneet NOx- ja HC-arvot yhdistetään päästörajan noudattamisen tarkastamiseksi.

2.4.7.3.   Valmistaja voi halutessaan soveltaa moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheelle määritettyjä huononemiskertoimia moottorijärjestelmään, joka ei kuulu samaan moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperheeseen. Tässä tapauksessa valmistajan on osoitettava hyväksyntäviranomaiselle, että moottorijärjestelmä, jota varten moottori-jälkikäsittelyjärjestelmäperhe on alun perin testattu, ja moottorijärjestelmä, johon huononemiskertoimia aiotaan soveltaa, ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan ja koneeseen asentamista koskevilta vaatimuksiltaan samanlaisia ja että kyseisten moottoreiden tai moottorijärjestelmien päästöt ovat samanlaiset.

Jos huononemiskertoimia aiotaan soveltaa moottorijärjestelmään, jolla on erilainen päästökestojakso, huononemiskertoimet on laskettava uudelleen soveltuvalle päästökestojaksolle ekstrapoloimalla tai interpoloimalla 2.4.5.1 kohdassa tarkoitetusta regressioyhtälöstä.

2.4.7.4.   Tämän säännön liitteen 2 lisäyksessä 1 esitettyyn testitulosasiakirjaan on kirjattava kunkin pilaavan aineen huononemiskerroin kultakin soveltuvalta testisykliltä.

2.4.8.   Tuotannon vaatimustenmukaisuuden tarkastaminen

2.4.8.1.   Tuotannon vaatimustenmukaisuus päästöjen osalta tarkastetaan tämän säännön 7 kohdan mukaisesti.

2.4.8.2.   Valmistaja voi halutessaan mitata pilaavien aineiden päästöt pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmien etupuolelta samanaikaisesti, kun tehdään tyyppihyväksyntätesti. Näin valmistaja voi muodostaa epäviralliset huononemiskertoimet erikseen moottorille ja jälkikäsittelyjärjestelmälle ja käyttää niitä apuna tuotantolinjan lopputarkastuksissa.

2.4.8.3.   Tyyppihyväksyntää varten ainoastaan 2.4.5 tai 2.4.6 kohdan mukaisesti määritetyt huononemiskertoimet kirjataan tämän säännön liitteen 2 lisäyksessä 1 esitettyyn testitulosasiakirjaan.

2.5.   Huolto

Huoltotoimet on käyttöiänkartuttamisohjelman aikana suoritettava valmistajan huolto-ohjeiden mukaisesti.

2.5.1.   Päästöihin liittyvä määräaikaishuolto

2.5.1.1.   Päästöihin liittyvät määräaikaiset huoltotoimet, kun moottoria käytetään käyttöiänkartuttamisohjelmaa varten, on tehtävä vastaavin välein kuin koneen tai moottorin omistajalle tarkoitetuissa valmistajan huolto-ohjeissa esitetään. Huolto-ohjelmaa voidaan päivittää tarvittaessa käyttöiänkartuttamisohjelman aikana sillä edellytyksellä, että mitään huoltotoimenpidettä ei poisteta huolto-ohjelmasta sen jälkeen, kun toimenpide on suoritettu testimoottorille.

2.5.1.2.   Moottorin valmistajan on käyttöiänkartuttamisohjelmia varten eriteltävä kaikki seuraavien osien säätö-, puhdistus- ja (tarvittaessa) huoltotoimet sekä määräaikaiset vaihdot:

a)

pakokaasun kierrätysjärjestelmän suodattimet ja jäähdyttimet,

b)

kampikammion tehostetun tuuletusjärjestelmän venttiili (jos on),

c)

polttoaineruiskujen suukappaleet (vain puhdistus sallittu),

d)

polttoaineruiskut,

e)

turboahdin,

f)

elektroninen moottorinohjausyksikkö ja siihen liittyvät anturit ja toimilaitteet,

g)

hiukkasten jälkikäsittelyjärjestelmä (ja siihen liittyvät osat),

h)

typen oksidien jälkikäsittelyjärjestelmä (ja siihen liittyvät osat),

i)

pakokaasujen kierrätysjärjestelmä ja kaikki siihen liittyvät ohjausventtiilit ja putket,

j)

muut pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmät.

2.5.1.3.   Kriittisiä päästöihin vaikuttavia määräaikaishuoltotoimia voidaan tehdä vain siinä tapauksessa, että ne on tarkoitettu tehtäviksi käytön aikana ja tällaisen huoltotoimen suorittamista koskeva vaatimus ilmoitetaan koneen omistajalle.

2.5.2.   Määräaikaishuollon muutokset

2.5.2.1.   Valmistajan on pyydettävä tyyppihyväksyntäviranomaiselta lupaa, jos se haluaa suorittaa uusia määräaikaisia huoltotoimia käyttöiänkartuttamisohjelman aikana ja suositella kyseisiä toimia koneiden tai moottoreiden omistajille. Pyyntöön on liitettävä uuden määräaikaisen huoltotoimen tarvetta koskevat perustelut ja tiedot huoltoväleistä.

2.5.3.   Muu kuin päästöihin liittyvä määräaikainen huolto

2.5.3.1.   Muita kuin päästöihin liittyviä tarkoituksenmukaisia ja teknisesti tarpeellisia huoltotoimia (kuten öljynvaihto, öljyn-, polttoaineen- tai ilmansuodattimen vaihto, jäähdytysjärjestelmän huolto sekä joutokäynnin, käyntinopeuden rajoittimen, moottorin pulttien kiristyksen, venttiilivälyksen, ruiskutuksen välyksen ja mahdollisen käyttöhihnan kireyden säätö) voidaan suorittaa käyttöiänkartuttamisohjelmaan valituille moottoreille tai koneille valmistajan omistajalle suosittelemien pisimpien huoltovälien mukaisesti (ei siis esimerkiksi raskasta käyttöä varten suositelluin välein).

2.5.4.   Korjaus

2.5.4.1.   Käyttöiänkartuttamisohjelmassa testattavaksi valittuihin moottorijärjestelmiin voidaan tehdä korjauksia vain osan vikaantumisen tai moottorijärjestelmän vian seurauksena. Itse moottorin, päästöjenrajoitusjärjestelmän tai polttoainejärjestelmän korjauksia ei sallita lukuun ottamatta 2.5.4.2 kohdassa määritellyssä laajuudessa tehtäviä korjauksia.

2.5.4.2.   Jos moottori, päästöjenrajoitusjärjestelmä tai polttoainejärjestelmä vikaantuu käyttöiänkartuttamisohjelman aikana, on käynnissä oleva ohjelma mitätöitävä ja aloitettava uusi käyttöiänkartuttamisohjelma uudella moottorijärjestelmällä, ellei vikaantuneita osia korvata vastaavilla osilla, joiden käyttöikää on kartutettu vastaavalla tuntimäärällä.

3.   TEHOLUOKKIEN H–R MOOTTOREIDEN PÄÄSTÖKESTOJAKSO

3.1.   Valmistajien on käytettävä tämän kohdan taulukossa 1 olevaa päästökestojaksoa.

Taulukko 1

Teholuokkien H–R puristussytytysmoottoreiden päästökestojakso (tuntia)

Luokka

(tehoalue)

Päästökestojakso

(tuntia)

≤ 37 kW

(vakionopeusmoottorit)

3 000

≤ 37 kW

(vaihtuvanopeuksiset moottorit)

5 000

> 37 kW

8 000

LIITE 9

TYPEN OKSIDIEN POISTOJÄRJESTELMIEN OIKEAN TOIMINNAN VARMISTAMISTA KOSKEVAT VAATIMUKSET

1.   JOHDANTO

Tässä liitteessä vahvistetaan vaatimukset, jotka liittyvät typen oksidien poistojärjestelmien oikean toiminnan varmistamiseen. Liitteessä esitetään myös sellaisia moottoreita koskevat vaatimukset, joissa käytetään reagenssia päästöjen vähentämiseksi.

2.   YLEISET VAATIMUKSET

Moottorijärjestelmä on varustettava typen oksidien poiston valvontajärjestelmällä (NCD), joka kykenee tunnistamaan tämän liitteen piiriin kuuluvat typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöt. Kaikki tämän kohdan piiriin kuuluvat moottorijärjestelmät on suunniteltava, rakennettava ja asennettava siten, että ne voivat täyttää nämä vaatimukset moottorin koko tavanomaisen käyttöiän sen tavanomaisissa käyttöoloissa. Tämän tavoitteen saavuttamisessa on hyväksyttävää, että moottoreissa, joita on käytetty pidempään kuin tämän säännön liitteen 8 kohdassa 3.1 täsmennetty käyttöikä, esiintyy jossain määrin typen oksidien poiston valvontajärjestelmän (NCD) suorituskyvyn ja herkkyyden heikentymistä siten, että tässä liitteessä täsmennetyt kynnysarvot voivat ylittyä, ennen kuin varoitusjärjestelmä ja/tai käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä aktivoituvat.

2.1.   Vaaditut tiedot

2.1.1.   Jos päästöjenrajoitusjärjestelmässä tarvitaan reagenssia, valmistajan on ilmoitettava kyseisen reagenssin ominaisuudet, kuten reagenssin tyyppi, tiedot pitoisuudesta reagenssin ollessa liuoksena, käyttölämpötilaa koskevat ehdot ja viittaukset kansainvälisiin standardeihin koostumuksen ja laadun osalta tämän säännön liitteen 1A lisäyksen 1 kohdassa 2.2.1.13 ja lisäyksen 3 kohdassa 2.2.1.13.

2.1.2.   Hyväksyntäviranomaiselle on tyyppihyväksynnän yhteydessä toimitettava yksityiskohtaiset kirjalliset tiedot, joissa kattavasti kuvataan kohdan 4 mukaisen käyttäjän varoitusjärjestelmän ja kohdan 5 mukaisen käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän toiminnalliset ominaisuudet.

2.1.3.   Valmistajan on toimitettava asennusasiakirjat, joilla alkuperäisen laitevalmistajan käyttäminä varmistetaan, että moottori, mukaan luettuna hyväksyttyyn moottorityyppiin osana kuuluva päästöjenrajoitusjärjestelmä, toimii laitteeseen asennettuna yhdessä tarvittavien koneen osien kanssa tavalla, joka on tämän liitteen vaatimusten mukainen. Asiakirjoihin on sisällytettävä moottorijärjestelmää koskevat tarkat tekniset vaatimukset ja määräykset (ohjelmisto, laitteet ja viestintä), joita moottorijärjestelmän asianmukainen asentaminen koneeseen edellyttää.

2.2.   Käyttöolosuhteet

2.2.1.   Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän on toimittava seuraavissa olosuhteissa:

a)

ympäristön lämpötila 266–308 K (–7 °C – +35 °C);

b)

korkeus merenpinnasta alle 1 600 metriä;

c)

moottorin jäähdytysnesteen lämpötila yli 343 K (70°C).

Tätä kohtaa ei sovelleta reagenssisäiliön täyttötason valvontaan, jonka on toimittava kaikissa olosuhteissa, joissa mittaaminen on teknisesti mahdollista (esimerkiksi kaikki olosuhteet, joissa nestemäinen reagenssi ei ole jäätynyt).

2.3.   Reagenssin jäätymissuojaus

2.3.1.   Voidaan käyttää lämmitettyä tai lämmittämätöntä reagenssisäiliötä ja annostusjärjestelmää. Lämmitetyn järjestelmän on oltava kohdan 2.3.2 vaatimusten mukainen. Lämmittämättömän järjestelmän on kohdan oltava 2.3.3 vaatimusten mukainen.

2.3.1.1.   Lämmittämättömän reagenssisäiliön ja annostusjärjestelmän käytöstä on ilmoitettava koneen omistajalle tarkoitetuissa kirjallisissa ohjeissa.

2.3.2.   Reagenssisäiliö ja annostusjärjestelmä

2.3.2.1.   Jos reagenssi on jäätynyt, sen on oltava käytettävissä viimeistään 70 minuutin kulutta siitä, kun moottori on käynnistetty ympäristön lämpötilassa 266 K (–7 °C).

2.3.2.2.   Lämmitetyn järjestelmän suunnittelupiirteet

Lämmitetty järjestelmä on suunniteltava siten, että se täyttää tässä jaksossa asetetut suorituskykyä koskevat vaatimukset, kun sitä testataan määritellyn menettelyn mukaisesti.

2.3.2.2.1.

Reagenssisäiliötä ja annostusjärjestelmää on vakautettava seisottamalla niitä lämpötilassa 255 K (–18 °C) 72 tunnin ajan tai kunnes reagenssi on kiinteää sen mukaan, kumpi tapahtuu ensin.

2.3.2.2.2.

Kohdassa 2.3.2.2.1 tarkoitetun seisontajakson jälkeen moottori on käynnistettävä ja sitä on käytettävä ympäristön lämpötilassa, joka on enintään 266 K (–7 °C), seuraavasti:

a)

10–20 minuuttia joutokäyntiä,

b)

tämän jälkeen enintään 50 minuuttia enintään 40 prosentilla nimelliskuormasta.

2.3.2.2.3.

Kun kohdan 2.3.2.2.2 mukainen testimenettely päättyy, reagenssin annostelujärjestelmän on oltava täysin toimintavalmis.

2.3.2.3.   Suunnittelupiirteiden arviointi voidaan tehdä kylmässä testitilassa käyttämällä kokonaista konetta tai käyttämällä osia, jotka edustavat koneeseen asennettavaksi tarkoitettuja osia, tai kenttäkokeiden pohjalta.

2.3.3.   Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen lämmittämättömässä järjestelmässä

2.3.3.1.   Jäljempänä 4 kohdassa tarkoitetun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostusta ei tapahdu ympäristön lämpötilassa ≤266 K (–7°C).

2.3.3.2.   Kohdassa 5.4 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostusta ei tapahdu ympäristön lämpötilassa ≤266 K (–7°C) viimeistään 70 minuutin kuluttua moottorin käynnistämisestä.

2.4.   Valvontavaatimukset

2.4.1.   Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän (NCD) on kyettävä tunnistamaan tämän liitteen piiriin kuuluvat typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöt (NCM) tietokoneen muistiin tallennettujen valvontajärjestelmän vikakoodien avulla ja ilmoittamaan nämä tiedot pyynnöstä laitteen ulkopuolelle.

2.4.2.   Vikakoodien (DTC) kirjaamista koskevat vaatimukset

2.4.2.1.   Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän on kirjattava vikakoodi jokaiselle erilliselle typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriölle.

2.4.2.2.   Moottorin oltua käynnissä 60 minuutin ajan typen oksidien poiston valvontajärjestelmän on pääteltävä, esiintyykö siinä havaittavissa oleva toimintahäiriö. Tässä vaiheessa tallennetaan ”vahvistettu ja aktiivinen” vikakoodi ja varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava kohdan 4 mukaisesti.

2.4.2.3.   Jos vaaditaan yli 60 minuutin käyntiaika, jotta seurantalaitteet (esim. tilastollisia menetelmiä käyttävät tai koneen nesteenkulutusta seuraavat) voivat tarkasti todeta ja vahvistaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriön, hyväksyntäviranomainen voi sallia pidemmän valvontajakson sillä edellytyksellä, että valmistaja perustelee pidemmän jakson tarpeellisuuden (esim. teknisillä syillä, kokeellisilla tuloksilla, yrityksen omilla kokemuksilla).

2.4.3.   Vikakoodien (DTC) poistamista koskevat vaatimukset

a)

Typen oksidien poiston valvontajärjestelmä ei saa itse poistaa vikakoodeja tietokoneen muistista, ennen kuin kyseiseen vikakoodiin liittyvä vika on korjattu.

b)

Typen oksidien poiston valvontajärjestelmä voi poistaa kaikki vikakoodit, kun moottorin valmistajan pyynnöstä toimittama järjestelmän oma lukulaite tai huoltotyökalu sitä pyytää tai käyttämällä moottorin valmistajan antamaa pääsykoodia.

2.4.4.   Typen oksidien poiston valvontajärjestelmää ei saa ohjelmoida tai muutoin säätää siten, että sen aktivointi poistuu osittain tai kokonaan koneen iän perusteella moottorin todellisen käyttöiän aikana, eikä järjestelmä saa sisältää algoritmeja tai strategioita, joiden tehtävänä on alentaa typen oksidien poiston valvontajärjestelmän tehoa ajan mittaan.

2.4.5.   Typen oksidien poiston valvontajärjestelmän kaikki uudelleenohjelmoitavat tietokonekoodit tai käyttöparametrit on suojattava luvattomilta muutoksilta.

2.4.6.   NCD-moottoriperhe

Valmistajan tehtävänä on määritellä päästöihin liittyvän NCD-moottoriperheen kokoonpano. Moottorijärjestelmien ryhmitteleminen NCD-moottoriperheeksi edellyttää hyvää teknistä arviota ja hyväksyntäviranomaisen hyväksyntää.

Moottorit, jotka eivät kuulu samaan moottoriperheeseen, voivat kuitenkin kuulua samaan NCD-moottoriperheeseen.

2.4.6.1.   NCD-moottoriperheen määrittävät muuttujat

NCD-moottoriperhe voidaan määrittää tärkeimpien suunnitteluparametrien avulla, joiden on oltava yhteiset saman perheen moottorijärjestelmille.

Jotta moottorijärjestelmien voidaan katsoa kuuluvan samaan NCD-moottoriperheeseen, niillä on oltava seuraavat samat perusparametrit:

a)

päästöjenrajoitusjärjestelmä;

b)

NCD-valvonnan menetelmät;

c)

NCD-valvonnan perusteet;

d)

valvontaparametrit (esim. taajuus).

Valmistajan on osoitettava nämä yhtäläisyydet soveltuvan teknisen demonstraation tai muiden asianmukaisten menettelyjen avulla ja saatava esitykselle tyyppihyväksyntäviranomaisen hyväksyntä.

Valmistaja voi pyytää hyväksyntäviranomaiselta hyväksyntää NCD-järjestelmän valvonta- ja havaitsemismenetelmien pienille eroille, jotka johtuvat moottorijärjestelmän kokoonpanon eroavaisuuksista, jos valmistaja pitää näitä menetelmiä samanlaisina ja ne eroavat ainoastaan siinä määrin, että ne sopivat tarkasteltavien komponenttien erityispiirteisiin (esim. koko, pakokaasuvirta), tai niiden yhtäläisyydet ovat hyvän teknisen arvion mukaan perusteltuja.

3.   KUNNOSSAPITOVAATIMUKSET

3.1.

Valmistajan on huolehdittava siitä, että kaikille uusien moottoreiden tai koneiden omistajille annetaan päästöjenrajoitusjärjestelmää ja sen oikeata toimintaa koskevat kirjalliset ohjeet.

Ohjeissa on ilmoitettava, että jos päästöjenrajoitusjärjestelmä ei toimi asianmukaisesti, käyttäjän varoitusjärjestelmä kertoo käyttäjälle ongelmasta, ja että jos varoitukseen ei reagoida, käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä aktivoituu ja estää koneen toiminnan.

3.2.

Ohjeissa on esitettävä vaatimukset, jotka koskevat moottoreiden asianmukaista käyttöä ja kunnossapitoa niiden päästöjenrajoituskyvyn ylläpitämiseksi ja tarvittaessa kuluvien reagenssien asianmukaista käyttöä.

3.3.

Ohjeet on kirjoitettava selvästi ja yleistajuisesti käyttäen samaa kieltä kuin liikkuvaan työkoneeseen tai moottoriin liittyvässä käyttäjän käsikirjassa.

3.4.

Ohjeissa on ilmoitettava, onko käyttäjän lisättävä kuluvaa reagenssia tavanomaisten huoltojen välillä. Niissä on myös ilmoitettava reagenssin laatuvaatimukset. Lisäksi on annettava käyttäjälle ohjeet reagenssisäiliön täyttämisestä. Tiedoissa on myös esitettävä, kuinka paljon kyseinen moottorityyppi todennäköisesti kuluttaa reagenssia ja kuinka usein sitä tulisi lisätä.

3.5.

Ohjeissa on ilmoitettava, että määrityksiä vastaavan reagenssin käyttö ja sen lisääminen tarvittaessa on välttämätöntä, jotta moottori olisi kyseiseen moottorityyppiin sovellettavien, tyyppihyväksynnän myöntämistä koskevien vaatimusten mukainen.

3.6.

Ohjeissa on selitettävä, miten käyttäjän varoitusjärjestelmä ja käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä toimivat. Lisäksi on selvitettävä, mitä vaikutuksia varoitusjärjestelmän huomiotta jättämisellä ja reagenssin lisäämättä jättämisellä tai ongelman korjaamatta jättämisellä on suorituskykyyn ja vikatietojen keruuseen.

4.   KÄYTTÄJÄN VAROITUSJÄRJESTELMÄ

4.1.

Koneessa on oltava visuaalinen varoitusjärjestelmä, joka kertoo käyttäjälle, että on havaittu ilmiö (reagenssitaso on alhainen, reagenssin laatu on väärä, annostelu on keskeytynyt tai järjestelmässä on kohdassa 9 täsmennetyn tyyppinen vika), joka johtaa siihen, että käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä aktivoituu, ellei ongelmaa korjata ajoissa. Varoitusjärjestelmän on pysyttävä aktiivisena silloin, kun kohdassa 5 kuvattu käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä on aktivoitunut.

4.2.

Varoitus ei saa olla sama kuin varoitus, jota käytetään vikojen tai moottorin kunnossapitotoimien ilmoittamiseen, mutta se voi käyttää samaa varoitusjärjestelmää.

4.3.

Käyttäjän varoitusjärjestelmään voi kuulua yksi tai useampia merkkivaloja tai lyhyen viestin näyttö, joihin voi esimerkiksi sisältyä viestejä, joilla ilmaistaan selkeästi seuraavia tietoja:

a)

jäljellä oleva aika ennen käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen tai toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumista,

b)

käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen tai toisen vaiheen järjestelmän vaikutustaso, esimerkiksi vääntömomentin alenemisen taso,

c)

olosuhteet, joissa koneen toimintakyky voidaan palauttaa.

Viestin esittämiseen voidaan käyttää samaa järjestelmää kuin muihin kunnossapitotarkoituksiin liittyvien viestien esittämiseen.

4.4.

Valmistajan valinnan mukaan varoitusjärjestelmään voi sisältyä äänimerkki käyttäjän huomion herättämiseksi. Käyttäjälle voidaan antaa mahdollisuus kytkeä äänimerkki pois päältä.

4.5.

Käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava kohtien 2.3.3.1, 6.2, 7.2, 8.4, ja 9.3 vaatimusten mukaisesti.

4.6.

Käyttäjän varoitusjärjestelmän on kytkeydyttävä pois päältä, kun sen aktivoitumisen edellytykset ovat poistuneet. Käyttäjän varoitusjärjestelmä ei saa mennä automaattisesti pois päältä ilman, että sen aktivoitumisen syy on korjattu.

4.7.

Varoitusjärjestelmän toiminta voidaan tilapäisesti keskeyttää muilla signaaleilla, jotka esittävät tärkeitä turvallisuuteen liittyviä viestejä.

4.8.

Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivointi- ja deaktivointimenettelyjä koskevia lisätietoja annetaan tämän liitteen lisäyksessä 2.

4.9.

Valmistajan on osana tämän asetuksen mukaista tyyppihyväksyntähakemusta demonstroitava käyttäjän varoitusjärjestelmän toiminta tämän liitteen lisäyksen 2 mukaisesti.

5.   KÄYTTÄJÄN TOIMENPITEITÄ VAATIVA JÄRJESTELMÄ

5.1.   Koneeseen on sisällyttävä käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä, joka pohjautuu yhteen seuraavista periaatteista:

5.1.1.

kaksiportainen käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä, joka ensimmäisessä vaiheessa rajoittaa suorituskykyä ja toisessa vaiheessa estää koneen käytön;

5.1.2.

yksiportainen käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä (koneen käytön estäminen), joka aktivoituu kohdissa 6.3.1, 7.3.1, 8.4.1, ja 9.4.1 täsmennettyjen ensimmäisen vaiheen edellytysten mukaisesti.

5.2.   Tyyppihyväksyntäviranomaisen ennalta antamalla hyväksynnällä moottoriin voidaan asentaa käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän estomahdollisuus kansallisen tai alueellisen hallintoviranomaisen, pelastuspalveluiden tai asevoimien julistaman hätätilan aikana.

5.3.   Kuljettajan toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä

5.3.1.

Ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, kun jokin kohdissa 6.3.1, 7.3.1, 8.4.1 tai 9.4.1 täsmennetyistä edellytyksistä on täyttynyt.

5.3.2.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on asteittain pienennettävä suurinta käytettävissä olevaa vääntömomenttia moottorin koko kierrosnopeusalueella vähintään 25 prosentilla suurinta vääntömomenttia vastaavan kierrosnopeuden ja rajoittimen katkaisupisteen välillä kuvassa 1 esitetyllä tavalla. Vääntömomentin on pienennyttävä vähintään 1 prosenttia minuutissa.

5.3.3.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativia muita keinoja voidaan käyttää, jos tyyppihyväksyntäviranomaiselle on osoitettu niiden olevan vähintään yhtä tehokkaita.

Kuva 1

Käyttäjän toimenpiteitä vaativaan ensimmäisen vaiheen järjestelmään liittyvä vääntömomentin alennuskaavio

Image

5.4.   Kuljettajan toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä

5.4.1.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, kun jokin kohdissa 2.3.3.2, 6.3.2, 7.3.2, 8.4.2, tai 9.4.2 täsmennetyistä edellytyksistä on täyttynyt.

5.4.2.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on vähennettävä koneen hyödyllisyyttä siinä määrin, että sen aiheuttamat vaikeudet saavat käyttäjän korjaamaan kaikki kohtiin 6–9 liittyvät ongelmat. Seuraavat strategiat ovat hyväksyttäviä:

5.4.2.1.

Moottorin vääntömomenttia on alennettava asteittain suurinta vääntömomenttia vastaavan kierrosnopeuden ja rajoittimen katkaisupisteen välillä kuvassa 1 esitetyn mukaisesti ensimmäisessä vaiheessa rajoitetusta vääntömomentista vähintään 1 prosentilla minuutissa enintään 50 prosenttiin suurimmasta vääntömomentista, ja samaan aikaan, kun vääntömomenttia vähennetään, on moottorin kierrosnopeutta asteittain pienennettävä enintään 60 prosenttiin nimellisnopeudesta, kuten kuvassa 2 esitetään.

Kuva 2

Vääntömomentin alentaminen käyttäjän toimenpiteitä vaativassa toisen vaiheen järjestelmässä

Image

5.4.2.2.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativia muita keinoja voidaan käyttää, jos tyyppihyväksyntäviranomaiselle on osoitettu niiden olevan vähintään yhtä tehokkaita.

5.5.   Turvallisuusnäkökohtien huomioon ottamiseksi ja itsekorjaavan diagnostiikan mahdollistamiseksi käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän ohitustoiminnon, joka antaa käyttöön moottorin täyden tehon, käyttäminen on sallittua sillä edellytyksellä, että se

a)

on aktiivinen enintään 30 minuutin ajan ja

b)

on rajattu kolmeen aktivoitumiskertaan kullakin jaksolla, jolla käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä on aktiivinen.

5.6.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on kytkeydyttävä pois päältä, kun sen aktivoitumisen edellytykset ovat poistuneet. Käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä ei saa deaktivoitua automaattisesti ilman, että sen aktivoitumisen syy on korjattu.

5.7.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi- ja deaktivointimenettelyjä koskevia lisätietoja annetaan tämän liitteen lisäyksessä 2.

5.8.   Valmistajan on osana tämän asetuksen mukaista tyyppihyväksyntähakemusta demonstroitava käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän toiminta tämän liitteen lisäyksen 2 mukaisesti.

6.   REAGENSSIN SAATAVUUS

6.1.   Reagenssimäärän ilmaisin

Koneessa on oltava erityinen osoitin, joka ilmoittaa selkeästi käyttäjälle reagenssin määrän reagenssisäiliössä. Vähimmäisvaatimus reagenssimäärän ilmaisimen toiminnalle on, että sen on jatkuvasti ilmoitettava reagenssin määrä silloin, kun kohdassa 4 tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktiivisena. Reagenssimäärän ilmaisimen näyttö voi olla analoginen tai digitaalinen, ja se voi esittää määrän suhteessa säiliön vetoisuuteen, jäljellä olevan reagenssin määränä tai arvioituina jäljellä olevina käyttötunteina.

6.2.   Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivoituminen

6.2.1.

Kohdassa 4 kuvaillun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, kun reagenssin määrä laskee alle 10 prosenttiin reagenssisäiliön vetoisuudesta. Valmistajan niin halutessa prosenttiosuus voi olla suurempi.

6.2.2.

Annettavan varoitussignaalin on yhdessä reagenssimäärän ilmaisimen kanssa oltava riittävän selkeä, jotta käyttäjä ymmärtää, että reagenssin määrä on alhainen. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, visuaalisen varoituksen on ilmoitettava, että reagenssin määrä on alhainen (esimerkiksi ”ureataso alhainen”, ”AdBlue-taso alhainen” tai ”reagenssimäärä alhainen”).

6.2.3.

Käyttäjän varoitusjärjestelmän ei tarvitse aluksi olla jatkuvasti aktiivisena (esimerkiksi viestin ei tarvitse olla jatkuvasti näkyvissä), mutta varoituksen on voimistuttava siten, että se muuttuu jatkuvaksi sitä mukaa, kun reagenssisäiliö tyhjenee ja lähestytään tilannetta, jossa käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä tulee toimintaan (esimerkiksi merkkivalon vilkkumistiheys). Lopulta järjestelmän on annettava käyttäjälle varoitus, jonka voimakkuuden valmistaja voi valita mutta jonka on oltava kohdassa 6.3 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituessa selvästi havaittavampi kuin silloin, kun se ensimmäisen kerran aktivoitui.

6.2.4.

Jatkuvan varoituksen on oltava sellainen, että sitä ei voi helposti kytkeä pois päältä tai jättää huomiotta. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, siinä on esitettävä selkeä viesti (esimerkiksi ”lisää ureaa”, ”lisää AdBlue” tai ”lisää reagenssia”). Muut tärkeitä turvallisuuteen liittyviä viestejä sisältävät signaalit voivat tilapäisesti keskeyttää jatkuvan varoituksen.

6.2.5.

Käyttäjän varoitusjärjestelmän on oltava sellainen, että sitä ei voida kytkeä pois päältä ennen kuin reagenssia on lisätty määrään, joka ei aiheuta järjestelmän aktivoitumista.

6.3.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen

6.3.1.

Kohdassa 5.3 kuvatun käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin määrä laskee alle 2,5 prosenttiin säiliön nimellisvetoisuudesta. Valmistajan niin halutessa prosenttiosuus voi olla suurempi.

6.3.2.

Kohdassa 5.4 kuvaillun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, kun reagenssisäiliö on tyhjä (eli annostusjärjestelmä ei kykene ottamaan reagenssia säiliöstä) tai kun reagenssin määrä on valmistajan valitsemalla tasolla, joka on alle 2,5 prosenttia säiliön nimellisvetoisuudesta.

6.3.3.

Lukuun ottamatta kohdassa 5.5 sallitun laajuista poikkeusta käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen ja toisen vaiheen järjestelmän on oltava sellainen, että sitä ei voida kytkeä pois päältä ennen kuin reagenssia on lisätty niin, että sen määrä ei enää edellytä käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoitumista.

7.   REAGENSSIN LAADUN VALVONTA

7.1.   Moottorissa tai koneessa on oltava järjestelmä, joka havaitsee vääränlaisen reagenssin.

7.1.1.

Valmistajan on määritettävä hyväksyttävä reagenssipitoisuus CDmin, jonka seurauksena pakokaasun NOx-päästöt eivät ylitä kynnysarvoa 0,9 g/kWh.

7.1.1.1.

Reagenssin CDmin-arvon oikeellisuus on demonstroitava tyyppihyväksynnän aikana tämän liitteen lisäyksessä 3 kuvaillulla menetelmällä ja kirjattava tämän säännön kohdassa 5.3 tarkoitettuun laajaan asiakirjapakettiin.

7.1.2.

Järjestelmän on havaittava CDmin-arvoa pienemmät reagenssipitoisuudet, ja niitä on pidettävä kohdan 7.1 soveltamiseksi vääränlaisena reagenssina.

7.1.3.

Reagenssin laatua varten on osoitettava erillinen laskuri (”reagenssin laatulaskuri”). Reagenssin laatulaskurin on laskettava niiden moottorin käyttötuntien määrä, jolloin reagenssi oli vääränlaista.

7.1.3.1.

Valinnaisesti valmistaja voi ryhmitellä reagenssin puutteellisen laadun yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden kohdassa 8 ja 9 lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille.

7.1.4.

Reagenssin laatulaskurin aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan tämän liitteen lisäyksessä 2.

7.2.   Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivoituminen

Kun valvontajärjestelmä vahvistaa, että reagenssi on laadultaan virheellistä, käyttäjän varoitusjärjestelmän, joka on kuvattu kohdassa 4, on aktivoiduttava. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, siinä on esitettävä varoituksen syyn ilmoittava viesti (esimerkiksi ”vääränlainen urea”, ”vääränlainen AdBlue” tai ”vääränlainen reagenssi”).

7.3.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen

7.3.1.

Kohdassa 5.3 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin laatua ei korjata viimeistään moottorin 10 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kun kohdassa 7.2 tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut.

7.3.2.

Kohdassa 5.4 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin laatua ei korjata viimeistään moottorin 20 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kun kohdassa 7.2 tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut.

7.3.3.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativien järjestelmien aktivoitumista edeltävää tuntimäärää on pienennettävä tämän liitteen lisäyksessä 2 kuvailtujen mekanismien mukaisesti, jos vika esiintyy toistuvasti.

8.   REAGENSSIN ANNOSTUS

8.1.   Moottorissa on oltava keinot, joilla havaitaan annostuksen keskeytys.

8.2.   Reagenssin annostuslaskuri

8.2.1.

Annostukselle on osoitettava erityinen laskuri (”annostuslaskuri”). Laskurin on laskettava niiden moottorin käyntituntien lukumäärä, joiden aikana reagenssin annostus keskeytyy. Tätä ei edellytetä silloin, kun keskeytystä vaatii moottorinohjausyksikkö sen vuoksi, että koneen käyttöolosuhteet ovat sellaiset, että päästöjenrajoituksen suorituskyvyn ylläpitämiseksi ei tarvita reagenssiannostusta.

8.2.1.1.

Valinnaisesti valmistaja voi ryhmitellä reagenssin puutteellisen annostelun yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden kohdassa 7 ja 9 lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille.

8.2.2.

Reagenssin annostuslaskurin aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan tämän liitteen lisäyksessä 2.

8.3.   Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivoituminen

Kohdassa 4 kuvatun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, kun kyseessä on annostuksen keskeytys, joka asettaa annostuslaskurin kohdan 8.2.1 mukaisesti. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, siinä on esitettävä varoituksen syyn ilmoittava viesti (esimerkiksi ”urean annostusvirhe”, ”AdBlue-annostusvirhe” tai ”reagenssin annostusvirhe”).

8.4.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen

8.4.1.

Kohdassa 5.3 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostuksen keskeytystä ei korjata viimeistään moottorin 10 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kohdassa kun 8.3 tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut.

8.4.2.

Kohdassa 5.4 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos reagenssin annostuksen keskeytystä ei korjata moottorin 20 käyttötunnin kuluessa sen jälkeen, kun kohdassa 8.3 tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut.

8.4.3.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativien järjestelmien aktivoitumista edeltävää tuntimäärää on pienennettävä tämän liitteen lisäyksessä 2 kuvailtujen mekanismien mukaisesti, jos vika esiintyy toistuvasti.

9.   ASETUSTEN LUVATTOMASTA MUUTTAMISESTA MAHDOLLISESTI JOHTUVIEN VIKOJEN VALVONTA

9.1.   Reagenssisäiliön täyttömäärän, reagenssin laadun ja reagenssin annostuksen keskeytymisen lisäksi on valvottava seuraavia vikoja, jotka saattavat johtua asetusten luvattomasta muuttamisesta:

a)

EGR-venttiilin toiminta estynyt;

b)

typen oksidien poiston valvontajärjestelmän (NCD) viat (9.2.1 kohta).

9.2.   Valvontavaatimukset

9.2.1.   Typen oksidien poiston valvontajärjestelmää (NCD) on valvottava sähkövikojen ja antureiden paikaltaan siirtämisen tai deaktivoitumisen varalta, jotteivät ne estäisi järjestelmää havaitsemasta muita kohdissa 6–8 (osan valvonta) tarkoitettuja vikoja.

Esimerkkejä havaitsemiskykyyn vaikuttavista antureista ovat NOx-pitoisuutta suoraan mittaavat anturit, urean laatua mittaavat anturit, ympäristön olosuhteita mittaavat anturit ja anturit, joita käytetään reagenssin annostelun, määrän ja kulutuksen valvonnassa.

9.2.2.   EGR-venttiilin laskuri

9.2.2.1.

EGR-venttiilin toiminnan estymiselle on osoitettava erityinen laskuri. EGR-venttiililaskurin on laskettava niiden moottorin käyntituntien määrä, jolloin EGR-venttiilin toiminnan estymiseen liittyvän vikakoodin todetaan olevan aktiivisena.

9.2.2.1.1.

Valinnaisesti valmistaja voi ryhmitellä EGR-venttiilin estyneen toiminnan yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden kohdissa 7, 8 ja 9.2.3 lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille.

9.2.2.2.

EGR-venttiililaskurin aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan tämän liitteen lisäyksessä 2.

9.2.3.   NCD-järjestelmän laskuri(t)

9.2.3.1.

Kaikille kohdan 9.1 ii alakohdassa tarkoitetuille valvontavirheille on osoitettava erityinen laskuri. NCD-laskureiden on laskettava niiden moottorin käyntituntien määrä, jolloin NCD-järjestelmän vikaan liittyvän vikakoodin todetaan olevan aktiivisena. Useiden vikojen ryhmittely samalle laskurille on sallittua.

9.2.3.1.1.

Valinnaisesti valmistaja voi ryhmitellä estyneen NCD-järjestelmän vian yhteen jonkin muun tai joidenkin muiden kohdissa 7, 8 ja 9.2.2 lueteltujen vikojen kanssa samalle laskurille.

9.2.3.2.

NCD-järjestelmän laskureiden aktivointi- ja deaktivointikriteerejä ja -mekanismeja koskevia lisätietoja annetaan tämän liitteen lisäyksessä 2.

9.3.   Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivoituminen

Kohdassa 4 kuvaillun käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, jos ilmenee jokin kohdassa 9.1 tarkoitettu vika, ja järjestelmän on ilmoitettava, että vika on korjattava viipymättä. Jos varoitusjärjestelmässä on tekstinäyttö, siinä on esitettävä varoituksen syyn ilmoittava viesti (esimerkiksi ”reagenssin annostusventtiili ei kytkettynä” tai ”kriittinen päästövika”).

9.4.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen

9.4.1.   Kohdassa 5.3 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos kohdassa 9.1 tarkoitettua vikaa ei korjata moottorin 36 käyntitunnin kuluessa sen jälkeen, kun kohdassa 9.3 tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut.

9.4.2.   Kohdassa 5.4 tarkoitetun käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän on aktivoiduttava, jos kohdassa 9.1 tarkoitettua vikaa ei korjata moottorin 100 käyntitunnin kuluessa sen jälkeen, kun kohdassa 9.3 tarkoitettu käyttäjän varoitusjärjestelmä on aktivoitunut.

9.4.3.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativien järjestelmien aktivoitumista edeltävää tuntimäärää on pienennettävä tämän liitteen lisäyksessä 2 kuvailtujen mekanismien mukaisesti, jos vika esiintyy toistuvasti.

9.5.   Vaihtoehtona kohdan 9.2 vaatimuksille valmistaja voi käyttää pakokaasussa olevaa NOx-anturia. Tässä tapauksessa

a)

NOx-arvo ei saa ylittää kynnysarvoa 0,9 g/kWh;

b)

voidaan käyttää yhtä virhettä ”korkea NOx – perussyy tuntematon”;

c)

kohdan 9.4.1 sanamuotona on "moottorin 10 käyttötunnin kuluessa";

d)

kohdan 9.4.2 sanamuotona on "moottorin 20 käyttötunnin kuluessa".

Lisäys 1

Demonstrointivaatimukset

1.   YLEISTÄ

Tämän liitteen vaatimusten täyttyminen on osoitettava tyyppihyväksynnän aikana suorittamalla taulukon 1 ja tämän kohdan vaatimusten mukaisesti seuraavat:

a)

varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstrointi;

b)

käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen demonstrointi soveltuvin osin;

c)

käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen demonstrointi.

Taulukko 1

Kohtien 3 ja 4 mukaisten demonstrointimenettelyiden sisältö

Mekanismi

Demonstroinnin osatekijät

Varoitusjärjestelmän aktivoituminen (tämän lisäyksen 3 kohta)

—

2 aktivoitumistestiä (ml. reagenssin vähäinen määrä)

—

Lisädemonstroinnit tarvittaessa

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän aktivoituminen (tämän lisäyksen 4 kohta)

—

2 aktivoitumistestiä (ml. reagenssin vähäinen määrä)

—

Lisädemonstroinnit tarvittaessa

—

1 vääntömomentin alenemistesti

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoituminen (tämän lisäyksen 4.6 kohta)

—

2 aktivoitumistestiä (ml. reagenssin vähäinen määrä)

—

Lisädemonstroinnit tarvittaessa

2.   MOOTTORIPERHEET JA NCD-MOOTTORIPERHEET

Se, että moottoriperhe tai NCD-moottoriperhe on tämän lisäyksen vaatimusten mukainen, voidaan osoittaa testaamalla yksi perheeseen kuuluva moottori edellyttäen, että valmistaja osoittaa hyväksyntäviranomaiselle, että tämän liitteen vaatimusten täyttämiseksi tarvittavat valvontajärjestelmät ovat perheen moottoreissa samanlaiset.

2.1.   NCD-perheen muiden jäsenten valvontajärjestelmien samanlaisuuden osoittaminen voidaan suorittaa esittämällä hyväksyntäviranomaisille algoritmeja, toiminta-analyyseja tai muuta aineistoa.

2.2.   Valmistajan on valittava testattava moottori yhteisymmärryksessä hyväksyntäviranomaisen kanssa. Moottori voi olla, mutta sen ei tarvitse olla, kyseisen perheen kantamoottori.

2.3.   Jos moottoriperheen moottorit kuuluvat NCD-moottoriperheeseen, joka on jo tyyppihyväksytty kohdan 2.1 mukaisesti (kuva 3), kyseisen moottoriperheen vaatimustenmukaisuus katsotaan osoitetuksi ilman lisätestejä, mikäli valmistaja osoittaa viranomaiselle, että tämän liitteen vaatimusten noudattamiseksi tarvittavat valvontajärjestelmät ovat tarkasteltavissa moottori- ja NCD-moottoriperheissä samanlaiset.

Kuva 3

Aiemmin osoitettu NCD-moottoriperheen vaatimustenmukaisuus

Image

3.   VAROITUSJÄRJESTELMÄN AKTIVOITUMISEN DEMONSTROINTI

3.1.   Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen vaatimustenmukaisuus on demonstroitava suorittamalla kaksi testiä: reagenssin vähäinen määrä sekä jokin tämän liitteen kohdissa 7–9 tarkoitettu vikaluokka.

3.2.   Testattavien vikojen valinta

3.2.1.   Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun reagenssin laatu on huono, on valittava reagenssi, jossa tehoaineen pitoisuutta on laimennettu vähintään pitoisuuteen, jonka valmistaja on ilmoittanut tämän liitteen kohdan 7 vaatimusten mukaisesti.

3.2.2.   Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun on kyse tämän liitteen kohdassa 9 tarkoitetuista vioista, jotka voivat johtua asetusten luvattomasta muuttamisesta, valinta on tehtävä seuraavien vaatimusten mukaisesti:

3.2.2.1.

Valmistaja toimittaa hyväksyntäviranomaiselle luettelon mahdollisista tällaisista vioista.

3.2.2.2.

Hyväksyntäviranomainen valitsee testissä tarkasteltavan vian kohdassa 3.2.2.1 tarkoitetusta luettelosta.

3.3.   Demonstrointi

3.3.1.   Tätä demonstrointia varten on tehtävä erillinen testi kunkin kohdassa 3.1 tarkoitetun vian osalta.

3.3.2.   Testin aikana ei saa esiintyä mitään muuta vikaa kuin testin kohteena oleva.

3.3.3.   Kaikki vikakoodit on tyhjennettävä ennen testin aloittamista.

3.3.4.   Testattavat viat voidaan valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella simuloida.

3.3.5.   Muiden vikojen kuin reagenssin vähäisen määrän havaitseminen

Kun vika on aiheutettu tai simuloitu, sen havaitsemisen on tapahduttava seuraavasti, kun kyseessä on muu vika kuin reagenssin vähäinen määrä:

3.3.5.1.

NCD-järjestelmän on reagoitava tyyppihyväksyntäviranomaisen valitsemaan soveltuvaan vikaan tämän lisäyksen säännösten mukaisesti. Katsotaan, että tämä on osoitettu, jos aktivoituminen tapahtuu kahdessa peräkkäisessä NCD-testisyklissä kohdan 3.3.7 mukaisesti.

Jos valvonnan kuvauksessa on todettu, että tietty valvontalaite tarvitsee enemmän kuin kaksi NCD-testisykliä valvonnan loppuun saattamiseksi, ja tyyppihyväksyntäviranomainen on sen hyväksynyt, NCD-testisyklien määrää voidaan lisätä kolmeen.

Jokainen yksittäinen NCD-testisykli voidaan erottaa demonstraatiotestauksessa toisista sammuttamalla moottori. Aika ennen seuraavaa käynnistystä määritetään sen mukaan, tapahtuuko valvontatoimintoja moottorin sammuttamisen jälkeen ja vaaditaanko tiettyjen olosuhteiden toteutumista, jotta valvonta tapahtuisi seuraavalla käynnistyksellä.

3.3.5.2.

Varoitusjärjestelmän demonstrointi katsotaan hyväksyttävästi suoritetuksi, jos kunkin kohdan 3.2.1 mukaisesti suoritetun testin lopussa varoitusjärjestelmä on aktivoitunut asianmukaisesti ja valitun vian vikakoodi on tilassa ”vahvistettu ja aktiivinen”.

3.3.6.   Reagenssin vähäisen määrän havaitseminen

Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstroimiseksi silloin, kun reagenssia ei ole saatavilla, moottoria on käytettävä yhden tai useamman NCD-testisyklin ajan valmistajan valinnan mukaan.

3.3.6.1.

Demonstrointi on aloitettava niin, että säiliössä on reagenssia valmistajan ja hyväksyntäviranomaisen sopima määrä mutta vähintään 10 prosenttia säiliön nimellisvetoisuudesta.

3.3.6.2.

Varoitusjärjestelmän katsotaan toimineen oikein, jos seuraavat ehdot täyttyvät samanaikaisesti:

a)

varoitusjärjestelmä on aktivoitunut reagenssimäärän ollessa suurempi tai yhtä suuri kuin 10 prosenttia reagenssisäiliön nimellisvetoisuudesta, ja

b)

”jatkuva” varoitusjärjestelmä on aktivoitunut, kun reagenssin määrä on suurempi tai yhtä suuri kuin valmistajan tämän liitteen 6 kohdan mukaisesti ilmoittama arvo.

3.3.7.   NCD-testisykli

3.3.7.1.

Tässä kohdassa tarkoitettu NCD-testisykli, jolla osoitetaan NCD-järjestelmän asianmukainen suorituskyky, on NRTC:n lämmin käynnistys -sykli.

3.3.7.2.

Valmistajan pyynnöstä ja hyväksyntäviranomaisen suostumuksella voidaan käyttää vaihtoehtoista NCD-testisykliä (esim. NRSC) tiettyä valvontalaitetta varten. Pyynnön yhtyedessä on annettava tiedot (tekniset näkökohdat, simulaatiot, testitulokset jne.), joista käy ilmi

a)

vaaditun testisyklin tulokset valvontalaitteella, jota käytetään todellisissa ajo-olosuhteissa, ja

b)

että kohdassa 3.3.7.1 määrätty sovellettava NCD-testisykli on kyseiseen valvontaan huonommin soveltuva.

3.4.   Varoitusjärjestelmän aktivoitumisen demonstrointi katsotaan hyväksyttävästi suoritetuksi, jos kunkin kohdan 3.3 mukaisesti suoritetun testin lopussa varoitusjärjestelmä on aktivoitunut asianmukaisesti.

4.   KÄYTTÄJÄN TOIMENPITEITÄ VAATIVAN JÄRJESTELMÄN AKTIVOITUMISEN DEMONSTROINTI

4.1.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoitumisen demonstrointi on suoritettava moottoritestipenkissä.

4.1.1.   Demonstrointia varten tarvittavat osat ja osajärjestelmät, joita ei ole fyysisesti asennettu moottorijärjestelmään, kuten ympäristön lämpötilaa mittaavat anturit, tasoanturit ja käyttäjän varoitus- ja tietojärjestelmät, on tätä varten yhdistettävä moottorijärjestelmään tai simuloitava tyyppihyväksyntäviranomaisen hyväksymällä tavalla.

4.1.2.   Valmistajan niin halutessa ja tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella demonstrointitestit voidaan tehdä kokonaisella koneella tai työkoneella joko kiinnittämällä kone sopivaan testipenkkiin tai ajamalla sitä testiradalla valvotuissa olosuhteissa.

4.2.   Testijakson aikana on demonstroitava kuljettajan toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivoituminen, kun reagenssin määrä on vähäinen ja kun ilmenee jokin tämän liitteen kohdissa 7, 8 tai 9 tarkoitetuista vioista.

4.3.   Tätä demonstrointia varten

a)

tyyppihyväksyntäviranomaisen on valittava reagenssin vähäisen määrän lisäksi yksi tämän liitteen kohdissa 7, 8 tai 9 tarkoitetuista vioista, jota on aiemmin käytetty varoitusjärjestelmän demonstroinnissa,

b)

valmistaja voi hyväksyntäviranomaisen suostumuksella nopeuttaa testiä tietyn käyttötuntimäärän simuloinnilla,

c)

kuljettajan toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän edellyttämä vääntömomentin aleneminen voidaan demonstroida samanaikaisesti tämän säännön mukaisen moottorin yleisen suorituskyvyn hyväksynnän kanssa. Vääntömomentin erillistä mittaamista ei tässä tapauksessa vaadita käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän demonstroinnin aikana,

d)

käyttäjän toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä on demonstroitava tämän lisäyksen kohdan 4.6 vaatimusten mukaisesti.

4.4.   Lisäksi valmistajan on demonstroitava kuljettajan toimenpiteitä vaativan järjestelmän toiminta tämän liitteen kohdassa 7, 8 tai 9 tarkoitetuissa vikatilanteissa, joita ei ole valittu käytettäväksi kohdissa 4.1–4.3 kuvailluissa demonstrointitesteissä.

Nämä lisädemonstroinnit voidaan suorittaa esittämällä tyyppihyväksyntäviranomaiselle teknisiä asiakirjoja, kuten algoritmeja, toiminta-analyysejä tai aiempien testien tulos.

4.4.1.   Näillä lisädemonstroinneilla on erityisesti osoitettava tyyppihyväksyntäviranomaiselle, että moottorinohjausyksikössä on asianmukainen vääntömomentin alennusmekanismi.

4.5.   Kuljettajan toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän demonstrointitesti

4.5.1.   Demonstrointi käynnistyy, kun varoitusjärjestelmä tai tapauksen mukaan ”jatkuva” varoitusjärjestelmä on aktivoitunut sen seurauksena, että on havaittu tyyppihyväksyntäviranomaisen valitsema vika.

4.5.2.   Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa silloin, kun reagenssisäiliössä ei ole tarpeeksi reagenssia, moottorijärjestelmää on käytettävä, kunnes reagenssin määrä on laskenut 2,5 prosenttiin säiliön nimellisvetoisuudesta tai arvoon, jonka valmistaja on ilmoittanut tämän liitteen kohdan 6.3.1 mukaisesti rajaksi, jonka kohdalla kuljettajan toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän on tarkoitus toimia.

4.5.2.1.

Valmistaja voi tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella simuloida jatkuvaa ajoa poistamalla säiliöstä reagenssia joko moottorin käydessä tai ollessa pysähtyneenä.

4.5.3.   Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa muun vian kuin reagenssin vähäisen määrän osalta moottorijärjestelmää on käytettävä tämän lisäyksen taulukossa 3 esitetty asianomainen tuntimäärä tai valmistajan valinnan mukaan kunnes asianomainen laskuri on saavuttanut arvon, jonka kohdalla käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä aktivoituu.

4.5.4.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan ensimmäisen vaiheen järjestelmän demonstrointi katsotaan hyväksyttävästi suoritetuksi, jos kunkin kohdan 4.5.2 ja 4.5.3 mukaisesti suoritetun demonstrointitestin lopussa valmistaja on osoittanut tyyppihyväksyntäviranomaiselle, että moottorinohjausyksikkö on aktivoinut vääntömomentin alennusmekanismin.

4.6.   Kuljettajan toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän demonstrointitesti

4.6.1.   Demonstrointi on aloitettava tilanteessa, jossa ensimmäisen vaiheen järjestelmä on aiemmin aktivoitunut, ja se voidaan suorittaa niiden testien jatkoksi, jotka tehtiin ensimmäisen vaiheen järjestelmän demonstroimiseksi.

4.6.2.   Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa, kun reagenssisäiliössä ei ole tarpeeksi reagenssia, moottorijärjestelmää on käytettävä kunnes reagenssisäiliö on tyhjä tai kunnes reagenssin määrä on laskenut alle 2,5 prosenttiin säiliön nimellisvetoisuudesta arvoon, jonka valmistaja on ilmoittanut käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisrajaksi.

4.6.2.1.

Valmistaja voi tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella simuloida jatkuvaa ajoa poistamalla säiliöstä reagenssia joko moottorin käydessä tai ollessa pysähtyneenä.

4.6.3.   Tarkastettaessa järjestelmän toimintaa muun vian kuin reagenssin puutteen osalta moottorijärjestelmää on käytettävä tämän lisäyksen taulukossa 3 esitetty asianomainen tuntimäärä tai valmistajan valinnan mukaan kunnes asianomainen laskuri on saavuttanut arvon, jonka kohdalla käyttäjän toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä aktivoituu.

4.6.4.   Käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän demonstrointi katsotaan suoritetuksi, jos kunkin kohdan 4.6.2 ja 4.6.3 mukaisesti suoritetun demonstrointitestin lopussa valmistaja on osoittanut tyyppihyväksyntäviranomaiselle, että tässä liitteessä tarkoitettu toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen mekanismi on aktivoitunut.

4.7.   Valmistajan niin halutessa ja tyyppihyväksyntäviranomaisen suostumuksella käyttäjän toimenpiteitä vaativien mekanismien demonstrointitestit voidaan vaihtoehtoisesti tehdä kokonaisella koneella kohdan 5.4 vaatimusten mukaisesti joko kiinnittämällä kone sopivaan testipenkkiin tai ajamalla sitä testiradalla valvotuissa olosuhteissa.

4.7.1.   Konetta on käytettävä, kunnes valittuun vikaan liittyvä laskuri on saavuttanut tämän lisäyksen taulukossa 3 esitetyn asianmukaisen käyntituntimäärän tai tapauksen mukaan kunnes reagenssisäiliö on joko tyhjä tai saavuttanut tason, joka on alle 2,5 prosenttia säiliön nimellisvetoisuudesta ja jonka valmistaja on valinnut käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisrajaksi.

Lisäys 2

Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän aktivointi- ja deaktivointimekanismit

1.   TÄSSÄ LIITTEESSÄ ESITETTYJEN, KÄYTTÄJÄN VAROITUSJÄRJESTELMÄN JA KÄYTTÄJÄN TOIMENPITEITÄ VAATIVAN JÄRJESTELMÄN AKTIVOINTI- JA DEAKTIVOINTIMEKANISMEJA KOSKEVIEN VAATIMUSTEN TÄYDENNYKSEKSI TÄSSÄ LISÄYKSESSÄ 2 ESITETÄÄN TEKNISET VAATIMUKSET, JOTKA KOSKEVAT KYSEISTEN MEKANISMIEN TOTEUTTAMISTA.

2.   KÄYTTÄJÄN VAROITUSJÄRJESTELMÄN AKTIVOINTI- JA DEAKTIVOINTIMEKANISMIT

2.1.   Käyttäjän varoitusjärjestelmän on aktivoiduttava, kun aktivoitumisen perusteena olevaan typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöön (NCM) liittyvä vikakoodi on tämän lisäyksen taulukossa 2 määritellyssä tilassa.

Taulukko 2

Käyttäjän varoitusjärjestelmän aktivoituminen

Vikatyyppi

Vikakoodin tila, joka aktivoi varoitusjärjestelmän

huono reagenssin laatu

vahvistettu ja aktiivinen

reagenssin annostus keskeytynyt

vahvistettu ja aktiivinen

EGR-venttiilin toiminta estynyt

vahvistettu ja aktiivinen

valvontajärjestelmän vika

vahvistettu ja aktiivinen

NOx-kynnysarvo, tarvittaessa

vahvistettu ja aktiivinen

2.2.   Käyttäjän varoitusjärjestelmän on deaktivoiduttava, kun valvontajärjestelmä päättelee, että kyseisen varoituksen syynä olevaa vikaa ei enää ole, tai kun varoituksen aktivoitumisen perusteena olleet tiedot, mukaan luettuna vikoihin liittyvät vikakoodit, on poistettu lukulaitteella.

2.2.1   NOx-valvontatietojen poistamista koskevat vaatimukset

2.2.1.1.   NOx-valvontatietojen poisto/nollaaminen lukulaitteella

Seuraavat tiedot on lukulaitteen vaatimuksesta poistettava tietokoneen muistista tai asetettava tässä lisäyksessä mainittuun arvoon (ks. taulukko 3):

Taulukko 3

NOx-valvontatietojen poisto/nollaaminen lukulaitteella

NOx-valvontatieto

Poistetaan

Nollataan

kaikki vikakoodit

X

 

laskurin arvo, joka osoittaa suurinta moottorin käyttötuntimäärää

 

X

moottorin käyttötuntien määrä NCD-laskureista

 

X

2.2.1.2.   NOx-valvontatiedot eivät saa pyyhkiytyä, jos koneen akku tai akut irrotetaan.

2.2.1.3.   NOx-valvontatietojen poistaminen saa olla mahdollista vain moottorin ollessa sammutettuna.

2.2.1.4.   Kun NOx-valvontatiedot, vikakoodit mukaan luettuina, poistetaan, minkään näihin vikoihin liittyvän laskurin lukemaa, joka on täsmennetty tässä liitteessä, ei saa poistaa vaan se on asetettava arvoon, joka on täsmennetty tämän liitteen soveltuvassa osassa.

3.   KÄYTTÄJÄN TOIMENPITEITÄ VAATIVAN JÄRJESTELMÄN AKTIVOINTI- JA DEAKTIVOINTIMEKANISMIT

3.1.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on aktivoiduttava, kun varoitusjärjestelmä on aktiivisena ja aktivoitumisen perusteena olevaan typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriöön (NCM) liittyvä laskuri on saavuttanut tämän lisäyksen taulukossa 4 määritellyn arvon.

3.2.

Käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on deaktivoiduttava, kun järjestelmä ei enää havaitse aktivoinnin perusteena olevaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriötä (NCM) tai kun aktivoitumisen perusteena olleisiin vikoihin liittyvät tiedot, mukaan luettuna vikakoodit, on poistettu luku- tai huoltolaitteella.

3.3.

Käyttäjän varoitusjärjestelmän ja käyttäjän toimenpiteitä vaativan järjestelmän on tapauksen mukaan aktivoiduttava tai deaktivoiduttava välittömästi tämän liitteen kohdan 6 vaatimusten mukaisesti sen jälkeen, kun reagenssin määrä säiliössä on arvioitu. Tällöin aktivointi- tai deaktivointimekanismien toiminta ei saa olla riippuvainen asianomaisten vikakoodien tilasta.

4.   LASKURIMEKANISMI

4.1.   Yleistä

4.1.1.

Tämän liitteen vaatimusten täyttämiseksi järjestelmässä on oltava vähintään neljä laskuria, jotka kirjaavat niiden tuntien määrän, joiden aikana moottoria on käytetty tilanteessa, jossa järjestelmä on havainnut jonkin seuraavista:

a)

virheellinen reagenssin laatu,

b)

reagenssin annostuksen keskeytyminen,

c)

EGR-venttiilin toiminnan estyminen,

d)

NCD-järjestelmän vika tämän liitteen kohdan 9.1 alakohdan b mukaisesti

4.1.1.1.

Valmistaja voi valinnaisesti käyttää yhtä tai useampaa laskuria kohdassa 4.1.1 mainittujen vikojen ryhmittelyyn.

4.1.2.

Kunkin laskurin on kyettävä laskemaan 2-tavuisen laskurin enimmäisarvoon saakka yhden tunnin tarkkuudella ja pidettävä arvo muistissa, kunnes olosuhteet sallivat laskurin nollaamisen.

4.1.3.

Valmistaja voi käyttää yhtä tai useita NCD-järjestelmälaskureita. Yksi laskuri voi laskea tuntimäärän kahdelle tai useammalle kyseisen laskurityypin kannalta merkittävälle eri vialle, kun mikään niistä ei ole saavuttanut yhden laskurin ilmoittamaa tuntimäärää.

4.1.3.1.

Jos valmistaja päättää käyttää useita NCD-järjestelmälaskureita, järjestelmän on kyettävä osoittamaan tietty valvontajärjestelmän laskuri kullekin vialle, joka on tämän liitteen mukaisesti kyseisen laskurin kannata merkittävä.

4.2.   Laskurimekanismien periaate

4.2.1.

Kunkin laskurin on toimittava seuraavasti:

4.2.1.1.

Jos laskenta alkaa nollasta, laskurin on alettava laskea heti, kun havaitaan kyseisen laskurin kannalta merkittävä vika ja vastaava vikakoodi on taulukossa 2 määritellyssä tilassa.

4.2.1.2.

Kun kyseessä ovat toistuvat viat, sovelletaan valmistajan valinnan mukaisesti yhtä seuraavista:

a)

Jos ilmenee yksi ainoa valvontatapahtuma ja jos laskurin aktivoinutta vikaa ei enää havaita tai jos vikatieto on poistettu luku- tai huoltolaitteella, laskurin on pysähdyttävä ja säilytettävä senhetkinen lukemansa. Jos laskuri lopettaa laskemisen silloin, kun käyttäjän toimenpiteitä vaativa toisen vaiheen järjestelmä on aktiivisena, laskurin on pysyttävä tämän lisäyksen taulukossa 4 määritellyssä arvossa tai arvossa, joka suurempi tai yhtä suuri kuin käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän käynnistävä laskurin arvo miinus 30 minuuttia.

b)

Laskurin on pysyttävä tämän lisäyksen taulukossa 4 määritellyssä arvossa tai arvossa, joka suurempi tai yhtä suuri kuin käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän käynnistävä laskurin arvo miinus 30 minuuttia.

4.2.1.3.

Jos käytetään yhtä valvontajärjestelmälaskuria, laskurin on jatkettava laskemista, jos on havaittu sen kannalta merkittävä typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriö (NCM) ja vastaava vikakoodi on tilassa ”vahvistettu ja aktiivinen”. Laskurin on lopetettava laskeminen ja säilytettävä yksi kohdassa 4.2.1.2 tarkoitetuista arvoista, jos mitään laskurin aktivoitumisen aiheuttavaa typen oksidien poistojärjestelmän toimintahäiriötä (NCM) ei havaita tai jos kaikki kyseisen laskurin kannalta merkittävät vikatiedot on poistettu luku- tai huoltolaitteella.

Taulukko 4

Laskurit kuljettajan toimenpiteitä vaativien järjestelmien yhteydessä

 

Laskurin ensimmäisen käynnistyksen aiheuttava vikakoodin tila

Ensimmäisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttava laskurin arvo

Toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttava laskurin arvo

Laskurin säilyttämä jäädytetty arvo

Reagenssin laadun laskuri

vahvistettu ja aktiivinen

≤ 10 tuntia

≤ 20 tuntia

≥ 90 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta

Annostuslaskuri

vahvistettu ja aktiivinen

≤ 10 tuntia

≤ 20 tuntia

≥ 90 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta

EGR-venttiilin laskuri

vahvistettu ja aktiivinen

≤ 36 tuntia

≤ 100 tuntia

≥ 95 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta

Valvontajärjestelmän laskuri

vahvistettu ja aktiivinen

≤ 36 tuntia

≤ 100 tuntia

≥ 95 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta

NOx-kynnysarvo, soveltuvin osin

vahvistettu ja aktiivinen

≤ 10 tuntia

≤ 20 tuntia

≥ 90 % toisen vaiheen järjestelmän aktivoitumisen aiheuttavan laskurin arvosta

4.2.1.4.

Jäädytetty laskuri on nollattava, kun kyseiseen laskuriin liittyvien valvontalaitteiden valvontasyklit on suoritettu loppuun ainakin kerran ilman että on havaittu vikaa eikä mitään kyseisen laskurin toiminta-alaan kuuluvaa vikaa ole havaittu, kun moottoria on käytetty 40 tunnin ajan sen jälkeen, kun laskuri viimeksi pysäytettiin (ks. kuva 4).

4.2.1.5.

Laskurin on jatkettava laskemista kohdasta, jossa se pysäytettiin, jos kyseisen laskurin kannalta merkittävä vika havaitaan laskurin ollessa jäädytettynä (ks. kuva 4).

5.   AKTIVOINTI- JA UUDELLEENAKTIVOINTIMEKANISMIT JA LASKURIMEKANISMI

5.1.   Tässä kohdassa kuvaillaan laskurimekanismien aktivoitumista ja uudelleenaktivoitumista eräissä tyypillisissä tilanteissa. Kohdissa 5.2, 5.3 ja 5.4 esitettyjen kuvien ja kuvausten tarkoituksena on vain havainnollistaa tämän liitteen määräyksiä, eikä niihin pidä viitata esimerkkeinä tämän asetuksen vaatimuksista tai täsmällisinä tietoina asiaan liittyvistä prosesseista. Kuvien 6 ja 7 laskuritunnit viittaavat taulukossa 4 annettuihin käyttäjän toimenpiteitä vaativan toisen vaiheen järjestelmän enimmäisarvoihin. Selkeyden vuoksi esimerkiksi sitä, että kuljettajan toimenpiteitä vaativan järjestelmän ollessa aktiivisena myös varoitusjärjestelmä on aktiivisena, ei ole mainittu kuvauksissa.

Kuva 4

Laskurin uudelleenaktivoituminen ja nollaus sen jälkeen, kun sen arvo on ollut jäädytettynä

Image

5.2.   Kuvassa 5 esitetään aktivointi- ja deaktivointimekanismien toiminta valvottaessa reagenssin saatavuutta seuraavissa tilanteissa:

Käyttötilanne 1: Käyttäjä jatkaa koneen käyttöä varoituksesta huolimatta, kunnes koneen toiminta estyy.

Reagenssin lisäystilanne 1 (”riittävä” reagenssin lisäys): Käyttäjä täyttää reagenssisäiliötä niin, että reagenssin määrä ylittää 10 prosentin kynnyksen. Varoitusjärjestelmä ja kuljettajan toimenpiteitä vaativa järjestelmä deaktivoituvat.

Reagenssin lisäystilanteet 2 ja 3 (”riittämätön” reagenssin lisäys): Varoitusjärjestelmä aktivoituu. Varoituksen taso on riippuvainen käytettävissä olevan reagenssin määrästä.

Reagenssin lisäystilanne 4 (”täysin riittämätön” reagenssin lisäys): Käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä aktivoituu heti.

Kuva 5

Reagenssin saatavuus

Image

5.3.   Kuvassa 6 havainnollistetaan kolmea tilannetta, joissa reagenssin laatu on huono.

Käyttötilanne 1: Käyttäjä jatkaa koneen käyttöä varoituksesta huolimatta, kunnes koneen toiminta estyy.

Korjaustilanne 1 (”riittämätön” tai ”vilpillinen” korjaustoimenpide): Koneenkäytön eston jälkeen käyttäjä vaihtaa reagenssin asianmukaiseksi, mutta alkaa pian tämän jälkeen jälleen käyttää huonolaatuista reagenssia. Käyttäjän toimenpiteitä vaativa järjestelmä aktivoituu välittömästi uudelleen, ja koneen käyttö estyy, kun moottoria on käytetty kaksi tuntia.

Korjaustilanne 2 (”asianmukainen” korjaustoimenpide): Koneen käytön eston jälkeen käyttäjä korjaa reagenssin laatuongelman. Jonkin ajan kuluttua käyttäjä kuitenkin jälleen laittaa säiliöön huonolaatuista reagenssia. Varoitukseen, käyttäjän toimenpiteisiin ja laskureihin liittyvät prosessit alkavat alusta.

Kuva 6

Huonolaatuisen reagenssin käyttö

Image

5.4.   Kuvassa 7 havainnollistetaan urean annostusjärjestelmän vikaantumista. Siinä kuvataan myös prosessia, joka liittyy tämän liitteen kohdassa 9 tarkoitettuihin valvontavikoihin.

Käyttötilanne 1: Käyttäjä jatkaa koneen käyttöä varoituksesta huolimatta, kunnes koneen toiminta estyy.

Korjaustilanne 1 (”asianmukainen” korjaustoimenpide): Koneen käytön eston jälkeen käyttäjä korjaa annostusjärjestelmän. Jonkin ajan kuluttua annostusjärjestelmä kuitenkin taas vikaantuu. Varoitukseen, käyttäjän toimenpiteisiin ja laskureihin liittyvät prosessit alkavat alusta.

Korjaustilanne 2 (”epäasianmukainen” korjaustoimenpide): Kun käyttäjän toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä on toiminnassa (vääntömomentin alennus), käyttäjä korjaa annostusjärjestelmän. Pian tämän jälkeen annostusjärjestelmä kuitenkin taas vikaantuu. Kuljettajan toimenpiteitä vaativa ensimmäisen vaiheen järjestelmä aktivoituu välittömästi uudelleen, ja laskuri jatkaa laskemista siitä arvosta, joka sillä oli korjaushetkellä.

Kuva 7

Reagenssin annostusjärjestelmän vikaantuminen

Image

Lisäys 3

Alimman hyväksyttävän reagenssipitoisuuden CDmin demonstrointi

1.

Valmistajan on demonstroitava CDmin-arvon oikeellisuus tyyppihyväksynnän aikana suorittamalla NTRC-syklin lämmin osuus käyttäen reagenssia, jonka pitoisuus on CDmin.

2.

Ennen testiä on suoritettava asianmukaiset NCD-syklit tai valmistajan määrittelemä esivakiointisykli, jonka aikana suljettuun piiriin perustuva typen oksidien poistojärjestelmä voi sopeutua reagenssin laatuun, kun pitoisuus on CDmin.

3.

Pilaantumista aiheuttavien aineiden päästöjen on tämän testin aikana oltava tämän liitteen kohdassa 7.1.1 määriteltyjä typen oksidien raja-arvoja pienemmät.

LIITE 10

HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN MÄÄRITTÄMINEN

Lisäys 1

Teholuokkaan P ja sitä pienempiin teholuokkiin kuuluvien moottoreiden hiilidioksidipäästöjen määrittäminen

1.   JOHDANTO

1.1.   Tässä lisäyksessä vahvistetaan määräykset ja testausmenettelyt teholuokkaan P ja sitä pienempiin teholuokkiin kuuluvien moottoreiden hiilidioksidipäästöjen ilmoittamista varten. Jos valmistaja haluaa tämän säännön kohdassa 5.2 esitetyn mahdollisuuden mukaisesti käyttää tämän säännön liitteessä 4B täsmennettyä menettelyä, sovelletaan tämän liitteen lisäystä 2.

2.   YLEISET VAATIMUKSET

2.1.   Hiilidioksidipäästöt määritetään tämän säännön liitteen 4A kohdassa 1.1 täsmennetyn soveltuvan testisyklin avulla kohdan 3 (NRSC) tai 4 (NRTC lämmin käynnistys) mukaisesti. Teholuokkien L–P osalta hiilidioksidipäästöt määritetään NRTC:n lämmin käynnistys -syklin avulla.

2.2.   Testitulokset ilmoitetaan syklin keskimääräisinä ominaisarvoina ja ilmaistaan yksiköllä g/kWh.

2.3.   Jos NRSC tehdään valmistajan valinnan mukaisesti porrastettujen moodien syklinä (RMC-syklinä), sovelletaan joko tässä lisäyksessä säädettyjä NRTC:n viitetietoja tai tämän liitteen lisäyksen 2 vaatimuksia.

3.   HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN MÄÄRITTÄMINEN

3.1.   Mittaus raakapakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan raakapakokaasusta.

3.1.1.   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin raakapakokaasun hiilidioksidipitoisuus mitataan ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 1 kohdan 1.4.3.2 (NRSC) tai 2.3.3.2 (NRTC) mukaisesti.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 2 kohdassa 1.5 esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 1 kohdassa 1.4.1 (NRSC) tai 2.3.1 (NRTC) esitettyjen vaatimusten mukainen.

3.1.2.   Tietojen arviointi

Päästöjen kannalta merkitykselliset tiedot kirjataan ja tallennetaan tämän säännön liitteen 4A kohdan 3.7.4 (NRSC) tai 4.5.7.2 (NRTC) mukaisesti.

3.1.3.   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaus tehdään kuivapohjalla, sovelletaan tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 1.3.2 (NRSC) tai 2.1.2.2 (NRTC) mukaista kuiva-märkäkorjausta.

NRSC-testissä hiilidioksidipäästöjen massa (g/h) lasketaan kunkin yksittäisen moodin osalta tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 1.3.4 mukaisesti. Pakokaasuvirrat määritetään tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 1 kohtien 1.2.1–1.2.5 mukaisesti.

NRTC-testissä hiilidioksidipäästöjen massa (g/testi) lasketaan tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 2.1.2.1 mukaisesti. Pakokaasuvirta määritetään tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 1 kohdan 2.2.3 mukaisesti.

3.2.   Mittaus laimennetusta pakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan laimennetusta pakokaasusta.

3.2.1.   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin laimennetun pakokaasun hiilidioksidipitoisuus mitataan ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 1 kohdan 1.4.3.2 (NRSC) tai 2.3.3.2 (NRTC) mukaisesti. Pakokaasu laimennetaan suodatetulla ulkoilmalla, synteettisellä ilmalla tai typellä. Täysvirtausjärjestelmän kapasiteetin on oltava riittävän suuri, jotta veden tiivistyminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmässä estyy täysin.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 2 kohdassa 1.5 esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 1 kohdassa 1.4.1 (NRSC) tai 2.3.1 (NRTC) esitettyjen vaatimusten mukainen.

3.2.2.   Tietojen arviointi

Päästöjen kannalta merkitykselliset tiedot kirjataan ja tallennetaan tämän säännön liitteen 4A kohdan 3.7.4 (NRSC) tai 4.5.7.2 (NRTC) mukaisesti.

3.2.3.   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaus tehdään kuivapohjalla, sovelletaan tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 1.3.2 (NRSC) tai 2.1.2.2 (NRTC) mukaista kuiva-märkäkorjausta.

NRSC-testissä hiilidioksidipäästöjen massa (g/h) lasketaan kunkin yksittäisen moodin osalta tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 1.3.4 mukaisesti. Laimennettu pakokaasuvirta määritetään tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 1 kohdan 1.2.6 mukaisesti.

NRTC-testissä hiilidioksidipäästöjen massa (g/testi) lasketaan tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 2.2.3 mukaisesti. Laimennettu pakokaasuvirta määritetään tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 2.2.1 mukaisesti.

Taustakorjausta sovelletaan tämän säännön liitteen 4A lisäyksen 3 kohdan 2.2.3.1.1 mukaisesti.

3.3.   Ominaispäästöjen laskeminen

3.3.1.   NRSC

Ominaispäästöt eCO2 (g/kWh) lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa

Formula

ja

 

CO2 mass,I on yksittäisen moodin hiilidioksidimassa (g/h)

 

Pm,i on yksittäisen moodin mitattu teho (kW)

 

PAE,i on apulaitteiden teho yksittäisessä moodissa (kW)

 

WF,i on yksittäisen moodin painotuskerroin.

3.3.2.   NRTC

Ominaishiilidioksidipäästöjen laskemisessa tarvittava syklin työ määritetään tämän säännön liitteen 4A kohdan 4.6.2 mukaisesti.

Ominaispäästöt eCO2 (g/kWh) lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa

 

mCO2, hot on hiilidioksidipäästömassa (g) NRTC-testissä (lämmin käynnistys)

 

Wact, hot on syklin todellinen työ (kWh) NRTC-testissä (lämmin käynnistys).

Lisäys 2

Teholuokkien Q ja R hiilidioksidipäästöjen määrittäminen

1.   JOHDANTO

Teholuokkien Q ja R hiilidioksidipäästöjen määrittämiseen sovelletaan tässä lisäyksessä vahvistettuja määräyksiä ja testausmenettelyjä. Jos valmistaja haluaa tämän säännön kohdassa 5.2 esitetyn mahdollisuuden mukaisesti käyttää tämän säännön liitteessä 4B täsmennettyä menettelyä, hiilidioksidipäästöjen ilmoittamiseen sovelletaan tässä lisäyksessä 2 vahvistettuja määräyksiä ja menettelyjä.

2.   YLEISET VAATIMUKSET

2.1.   Hiilidioksidipäästöt määritetään NRTC:n lämmin käynnistys -testisyklissä liitteen 4B kohdan 7.8.3 mukaisesti.

2.2.   Testitulokset ilmoitetaan syklin keskimääräisinä ominaisarvoina ja ilmaistaan yksiköllä g/kWh.

3.   HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN MÄÄRITTÄMINEN

3.1.   Mittaus raakapakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan raakapakokaasusta.

3.1.1.   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin raakapakokaasun hiilidioksidipitoisuus mitataan ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) tämän säännön liitteen 4B kohdan 9.4.6 mukaisesti.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4B kohdassa 8.1.4 esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4B kohdassa 8.1.9 esitettyjen vaatimusten mukainen.

3.1.2.   Tietojen arviointi

Olennaiset tiedot on kirjattava ja tallennettava tämän säännön liitteen 4B kohdan 7.8.3.2 mukaisesti.

3.1.3.   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaukset tehdään kuivapohjalla, hetkellisiin pitoisuusarvoihin on tehtävä tämän säännön liitteen 4B lisäyksen 8 kohdan A.8.2.2 tai lisäyksen 7 kohdan A.7.3.2 mukainen kuiva-märkäkorjaus ennen muita laskelmia.

Hiilidioksidin massa (g/testi) on laskettava kertomalla ajan suhteen mukautetut hetkelliset hiilidioksidipitoisuudet ja pakokaasuvirrat ja integroimalla testisykliin jommankumman seuraavista mukaisesti:

a)

tämän säännön liitteen 4B lisäyksen 8 kohdat A.8.2.1.2 ja A.8.2.5 käyttäen taulukosta A.8.1 saatavia hiilidioksidin u-arvoja tai laskemalla u-arvot liitteen 4B lisäyksen 8 kohdan A.8.2.4.2 mukaisesti;

b)

tämän säännön liitteen 4B lisäyksen 7 kohdat A.7.3.1 ja A.7.3.3.

3.2.   Mittaus laimennetusta pakokaasusta

Tätä kohtaa sovelletaan, jos hiilidioksidipitoisuus mitataan laimennetusta pakokaasusta.

3.2.1.   Mittaus

Testattavaksi toimitetun moottorin laimennetun pakokaasun hiilidioksidipitoisuus mitataan ei-dispersiivisellä infrapuna-absorptioanalysaattorilla (NDIR) tämän säännön liitteen 4B kohdan 9.4.6 mukaisesti. Pakokaasu laimennetaan suodatetulla ulkoilmalla, synteettisellä ilmalla tai typellä. Täysvirtausjärjestelmän kapasiteetin on oltava riittävän suuri, jotta veden tiivistyminen laimennus- ja näytteenottojärjestelmässä estyy täysin.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4B kohdassa 8.1.4 esitettyjen lineaarisuusvaatimusten mukainen.

Mittausjärjestelmän on oltava tämän säännön liitteen 4B kohdassa 8.1.9 esitettyjen vaatimusten mukainen.

3.2.2.   Tietojen arviointi

Olennaiset tiedot on kirjattava ja tallennettava tämän säännön liitteen 4B kohdan 7.8.3.2 mukaisesti.

3.2.3.   Syklin keskimääräisten päästöjen laskeminen

Jos mittaukset tehdään kuivapohjalla, hetkellisiin pitoisuusarvoihin on tehtävä tämän säännön liitteen 4B lisäyksen 8 kohdan A.8.3.2 tai lisäyksen 7 kohdan A.7.4.2 mukainen kuiva-märkäkorjaus ennen muita laskelmia.

Hiilidioksidin massa (g/testi) on laskettava kertomalla hiilidioksidipitoisuudet ja laimennetut pakokaasuvirrat jommankumman seuraavista mukaisesti:

a)

tämän säännön liitteen 4B lisäyksen 8 kohdat A.8.3.1 ja A.8.3.4 käyttäen taulukosta A.8.2 saatavia hiilidioksidin u-arvoja tai laskemalla u-arvot liitteen 4B lisäyksen 8 kohdan A.8.3.3 mukaisesti;

b)

tämän säännön liitteen 4B lisäyksen 7 kohdat A.7.4.1 ja A.7.4.3.

Taustakorjausta sovelletaan tämän säännön liitteen 4B lisäyksen 8 kohdan A.8.3.2.4 tai lisäyksen 7 kohdan A.7.4.1 mukaisesti.

3.3.   Ominaispäästöjen laskeminen

Ominaishiilidioksidipäästöjen laskemisessa tarvittava syklin työ määritetään tämän säännön liitteen 4B kohdan 7.8.3.4 mukaisesti.

Ominaispäästöt e CO2 (g/kWh) lasketaan seuraavasti:

Formula

jossa

 

mCO2, hot on hiilidioksidipäästömassa (g) NRTC-testissä (lämmin käynnistys)

 

Wact, hot on syklin todellinen työ (kWh) NRTC-testissä (lämmin käynnistys).