1.9.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 236/1

(1)

Komissiolle on Saria Bio-Industries AG & Co KG:n, jäljempänä ’kantelun tekijä’, 23 päivänä helmikuuta 2008 tekemässä kantelussa kerrottu vuotuisista maksuista, joita Saksa on myöntänyt Rheinland-Pfalzissa, Saarlandissa, Rheingau-Taunuksen piirikunnassa ja Limburg-Weilburgin piirikunnassa yhdistykselle Zweckverband Tierkörperbeseitigung, jäljempänä ’ZT’.

(2)

Komissio ilmoitti Saksalle 20 päivänä heinäkuuta 2010 päivätyllä kirjeellä päätöksestään aloittaa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu menettely, jäljempänä ’menettelyn aloittamisesta tehty päätös’. Menettelyn aloittamisesta tehty päätös on julkaistu 26 päivänä lokakuuta 2010Euroopan unionin virallisessa lehdessä  (3). Komissio on kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa.

(3)

Komissio on vastaanottanut kantelun tekijän huomautukset 25 päivänä marraskuuta 2010. Pyydettyään 20 päivänä elokuuta 2010 ja 18 päivänä marraskuuta 2010 määräajan pidennystä, joka myönnettiin, Saksa on toimittanut huomautuksensa menettelyn aloittamisesta tehtyyn päätökseen sekä kantelun tekijän huomautuksiin useammassa osassa 3 päivänä maaliskuuta 2011, 1 päivänä huhtikuuta 2011, 4 päivänä huhtikuuta 2011, 16 päivänä toukokuuta 2011, 15 päivänä heinäkuuta 2011 ja 9 päivänä marraskuuta 2011.

(4)

ZT lähetti komissiolle 4 päivänä huhtikuuta 2011 kirjalliset huomautuksensa. Vaikka asianomaisia kehotettiin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 93 artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (4) 20 artiklan 1 kohdan ja 6 artiklan mukaisesti esittämään huomautuksensa viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ZT toimitti huomautuksensa vasta neljän kuukauden kuluttua. Komission on ainoastaan perustelluissa yksittäistapauksissa mahdollista ottaa huomioon myös myöhässä saapuneet asianosaisten huomautukset (5). Komissio ei löydä ZT:n kirjeestä tällaisia perusteluja eikä myöhästyminen ole muiden olosuhteiden vuoksi perusteltua. Siksi komissio ilmoitti ZT:lle 18 päivänä huhtikuuta 2011 päivätyllä kirjeellä, että ZT:n huomautusten ottaminen huomioon muodollisessa tutkintamenettelyssä on työjärjestyksen vastaista ja johtaisi perusteettomaan asianosaisten erilaiseen kohteluun. Komissio on kuitenkin käyttänyt kaikkia huomautuksiin sisältyneitä tietoja tämän päätöksen perustana.

(5)

Kantelun tekijä käynnisti komission muodollisen tutkintamenettelyn rinnalla oikeuskäsittelyn Saksassa ja nosti ZT:tä vastaan kanteen Trierin hallinto-oikeudessa. Trierin hallinto-oikeuden 2 päivänä joulukuuta 2008 antaman tuomion mukaan vuotuiset maksut olivat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Sääntöjenvastaisen tuen takaisinperinnästä hallinto-oikeus päätti, että ZT:n ei tarvitsisi maksaa vuosien 2005 ja 2008 välisenä aikana saamaansa summaa takaisin, koska se vaikuttaisi poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi kohtuuttomalta.

(6)

Sekä kantelun tekijä että ZT hakivat Koblenzin ylemmältä hallinto-oikeudelta muutosta Trierin hallinto-oikeuden tuomioon. Ylempi hallinto-oikeus vahvisti Trierin hallinto-oikeuden tuomion 24 päivänä marraskuuta 2009 antamallaan tuomiolla.

(7)

Kantelun tekijä ja ZT ovat sittemmin valittaneet Koblenzin ylemmän hallinto-oikeuden tuomiosta liittovaltion hallinto-oikeuteen, jäljempänä ’BVerwG’. BVerwG hylkäsi kantelun tekijän valituksen, muutti Koblenzin ylemmän hallinto-oikeuden tuomiota ja hylkäsi kanteet kokonaisuudessaan 16 päivänä joulukuuta 2010 antamallaan tuomiolla (6), koska se katsoi, että kannetta ei olisi pitänyt ottaa tutkittavaksi ajanjaksolta vuodesta 2005 vuoteen 2009 ja että kyseessä oleva maksu ei ollut vuoden 2010 osalta SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(8)

Muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta (sivutuoteasetus) 21 päivänä lokakuuta 2009 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1069/2009 (7) säädetään eläimistä saatavien sivutuotteiden keräämisestä, kuljettamisesta, varastoimisesta, käsittelystä, jalostamisesta ja käytöstä sekä hävittämisestä, jotta ne eivät aiheuttaisi vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle. Näiden sääntöjen avulla on tarkoitus estää muun muassa tarttuvan spongiformisen enkefalopatian (TSE) ja muiden tarttuvien eläintautien, kuten klassisen sikaruton ja suu- ja sorkkataudin puhkeaminen.

(9)

Asetuksen (EY) N:o 1069/2009 4 jaksossa eläimistä peräisin olevat sivutuotteet jaetaan kolmeen luokkaan niiden riskien perusteella, joita ihmisten ja eläinten terveydelle aiheutuu:

(10)

Asetuksessa (EY) N:o 1069/2009, joka oleellisilta osin vastaa aiempaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1774/2002 (8), säädetään luokkaan 1 ja luokkaan 2 kuuluvan aineksen osalta muun muassa, että niiden tuonti ja vienti on kiellettyä ja että niiden käsittelylaitosten on saatava etukäteen lupa toimintaansa toimivaltaisilta viranomaisilta, joiden on noudatettava asetuksen sääntöjä. Asetuksessa (EY) N:o 1069/2009 annetaan siis luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisen valvontaa koskevia sääntöjä. Asetuksesta ei voida johtaa mitään sääntöjä luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisen järjestämisen taloudellisesta puolesta. Asetuksessa (EY) N:o 1069/2009 ei siis säädetä, että tietyllä alueella ainoastaan yksi yritys saa huolehtia hävittämisestä, kuten Saksassa on tilanne.

(11)

Muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden käsittelyä ja hävittämistä koskevien yhteisön sääntöjen täytäntöönpanosta annetun Saksan lain (9), jäljempänä ’TierNebG’, 3 §:n mukaan piirikunnilla ja piirikuntiin kuulumattomilla kaupungeilla on velvollisuus huolehtia luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen – ns. velvoiteaineksen – hävittämisestä ja käsittelystä. Ne voivat hoitaa tämän tehtävän itse tai antaa sen kolmansille hoidettavaksi.

(12)

Luokkaan 3 kuuluvan aineksen – ns. vapaan aineksen – hävittämisestä voi huolehtia mikä tahansa käsittelylaitos, kunhan se noudattaa asetuksen (EY) N:o 1069/2009 säännöksiä.

(13)

ZT on julkisoikeudellinen yhteisö, joka perustettiin vuonna 1979 TierNebG:n täytäntöönpanosta annetun Rheinland-Pfalzin osavaltiolain (10), jäljempänä ’TierNebGAG RP’, 1 ja 2 §:n nojalla. Kaikki Rheinland-Pfalzin ja Saarlandin piirikunnat ja piirikuntiin kuulumattomat suuremmat kaupungit sekä kaksi Hessenin piirikuntaa – Rheingau-Taunus ja Limburg-Weilburg, – ovat nykyisin ZT:n jäseniä (ks. ZT:hen sovellettavan yhdistysjärjestyksen 1 §).

(14)

Yhdistysjärjestyksen 2 §:n mukaan ZT:n jäsenet luovuttavat sille kaikki oikeudet ja velvollisuudet, joita piirikunnilla ja piirikuntiin kuulumattomilla kaupungeilla hävittämisvelvollisina TierNebG:n 3 §:n ja osavaltiolakien mukaan on.

(15)

Saksan lainsäädännön mukaan Zweckverband ei voi julkisoikeudellisena yhteisönä joutua maksukyvyttömyysmenettelyyn. Jäsenet voivat kuitenkin päättää sen purkamisesta.

(16)

ZT ei ainoastaan hoida perussääntönsä mukaista toimeksiantoa, joka on luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen toiminta-alueellaan, jäljempänä ’toimeksiantoaines’, vaan se hävittää myös naapuriosavaltioista Baden-Württembergistä ja Hessenistä tulevaa luokkiin 1 ja 2 kuuluvaa ainesta (ks. tarkempi kuvaus johdanto-osan 20 kappaleessa ja sitä seuraavissa kappaleissa) sekä luokkaan 3 kuuluvaa ainesta, jäljempänä yhdessä ’toimeksiantoon kuulumaton aines’.

(17)

Kuten seuraavasta taulukosta käy ilmi, ZT on käsitellyt suuria määriä toimeksiantoon kuulumatonta ainesta. Viime vuosina käsitellyistä määristä keskimäärin lähes puolet on ollut toimeksiantoon kuulumatonta ainesta.

Taulukko 1

ZT:n vuosina 1998–2009 käsittelemät määrät

(18)

Toimeksiantoaines koostuu kuolleista eläimistä ja teurasjätteistä. ZT hoitaa sekä keräämisen että käsittelyn, jäljempänä yhdessä ’hävittäminen’. Kustannusten kattamiseksi ZT perii maksuja. Kuolleisiin eläimiin ja teurasjätteisiin sovelletaan erilaisia maksutariffeja.

(19)

Koska luokkaan 3 kuuluvaa ainesta käsitellään markkinoilla vapaasti, ZT sopii niiden hävittämisestä perittävistä maksuista yksityisoikeudellisesti. Useimmat yksityiset yritykset hävittävät luokkaan 3 kuuluvan aineksen erikseen saadakseen siitä jalostamalla – esimerkiksi lemmikkieläinten ruoaksi – suuremman myyntituoton, mutta ZT käsittelee luokkaan 3 kuuluvan aineksen yhdessä velvoiteaineksen kanssa, koska sillä ei ole erillistä laitosta tähän tarkoitukseen. Velvoiteainesta käsittelemällä voidaan näin ollen saada ainoastaan huonompilaatuisia lopputuotteita – kuten öljyä ja rasvoja – joiden tuotto on vähäinen.

(20)

Vuodesta 2000 lähtien ZT on käsitellyt myös Baden-Württembergistä tulevaa luokkiin 1 ja 2 kuuluvaa ainesta. ZT ja Zweckverband Neckar-Franken ovat tehneet tätä varten julkisoikeudellisen sopimuksen. Zweckverband Neckar-Franken huolehtii aineksen keräämisestä paikalla ja toimittaa sen ZT:lle käsiteltäväksi.

(21)

Vuodesta 2007 lähtien ZT on myös osallistunut tarjouskilpailuun Pohjois- ja Keski-Hessenin piirikuntien velvoiteaineksen hävittämisestä ja saanut sen hoitaakseen. Ennen kuin ZT sai hävittämisen tehtäväkseen 1 päivänä huhtikuuta 2009, sitä hoiti kantelun tekijän konserniin kuuluva yritys.

(22)

ZT ei siis ole käyttänyt laitoksiaan ainoastaan luokkiin 1 ja 2 kuuluvan toimeksiantoaineksen käsittelyyn, vaan käsittelemällä luokkaan 3 kuuluvaa vapaasti käsiteltävää ainesta ja toiminta-alueensa ulkopuolelta tulevaa luokkiin 1 ja 2 kuuluvaa ainesta sillä oli huomattavassa määrin perussääntönsä mukaiseen toimeksiantoon kuulumattomia tehtäviä. Vuosien 2002 ja 2008 välillä ZT:n käsittelemistä määristä luokkiin 1 ja 2 kuuluvaa toimeksiantoainesta oli vain 54–58 prosenttia. Vuonna 2009 osuus laski selvästi – myös Pohjois- ja Keski-Hessenin aines mukaan lukien –, eikä se 39 prosentin suuruisena ollut enää puoltakaan ZT:n käsittelemästä määrästä.

(23)

ZT:llä on kaksi käsittelylaitosta, Rivenichissä ja Sandersmühlessä. Normaalikäytössä kumpikin laitos toimii kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa. Tänä aikana voidaan käsitellä enimmillään jopa 2 160 tonnia viikossa. Normaalikäytön kapasiteetti on riittänyt vuosittain keskimäärin 88 000 tonnin eli 1 700 viikkotonnin käsittelyyn.

(24)

Kuten muut käsittelylaitokset, ZT:llä on normaalikäytössä hyödyntämättä jäävien vuorojen aikana ja viikonloppuisin toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia. Tätä toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia voidaan hyödyntää tautiepidemioiden yhteydessä ylimääräisten ruhojen käsittelyyn.

(25)

ZT:n antamien tietojen mukaan laitoksia voidaan lyhyen aikaa – 6–12 viikkoa – käyttää kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa. Näin saadaan lyhyeksi ajaksi käyttöön jopa 4 536 tonnin viikkokapasiteetti. Jatkuva toiminta kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa ei ole sen mukaan pidempään mahdollista kulumisen ja henkilöstön väsymisen vuoksi.

(26)

ZT:llä on näin ollen lyhytaikaisesti – 12 viikkoon asti – toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia 2 376 tonnia viikossa. Tämä määrä voidaan tautiepidemioiden yhteydessä käsitellä tavanomaisen määrän lisäksi (ks. myös 9.3.1 jaksossa taulukko 3).

(27)

Laitoksia voitaisiin käyttää tautiepidemian yhteydessä pidempiaikaisesti ylimääräisen aineksen käsittelemiseksi enimmillään kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa, koska viikonloput tarvitaan huoltotöihin, jos käyttöastetta lisätään pidemmäksi aikaa. Näin voitaisiin käsitellä enimmillään 3 240 tonnia viikossa.

(28)

ZT:llä on näin ollen pitkäaikaisesti – yli 12 viikon ajan – toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia 1 080 tonnia viikossa. Tämä määrä voidaan tautiepidemioiden yhteydessä käsitellä tavanomaisen määrän lisäksi (ks. myös 9.3.1 jaksossa taulukko 3).

(29)

ZT:n jäseniltään (piirikunnilta ja piirikuntien ulkopuolisilta kaupungeilta) saamien vuotuisten maksujen oikeusperusta on ZT:n yhdistysjärjestyksessä. Vuotuisilla maksuilla on tarkoitus kattaa kustannukset, joita tuloilla ei pystytä kattamaan (ks. yhdistysjärjestyksen 9 §:n 1 momentti).

(30)

Vuotuisen maksun täsmällinen määrä päätetään vuotuisessa talousarviossa, joka hyväksytään etukäteen jäsenten kokouksessa. Kun talousarvio on hyväksytty, ZT:llä on oikeus periä maksu hallintotoimena.

(31)

Helmikuussa 2010 ZT:n yhdistysjärjestystä muutettiin takautuvasti 1 päivästä tammikuuta 2009. Siihen asti yhdistysjärjestyksessä ei ollut 9 §:n 1 momenttia pidemmälle meneviä säännöksiä vuotuisen maksun käyttämisestä ja laskemisesta, mutta helmikuussa 2010 siihen otettiin seuraavanlaiset säännökset:

(32)

Yhdistysjärjestyksen 9 §:n 2 momentin mukaan vuotuinen maksu on määritettävä etukäteen. Lisäksi säädetään, että maksua voidaan periä ainoastaan kattamaan kustannuksia, joita syntyy sille siirretystä luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisvelvollisuudesta ja epidemiareservin ylläpitämisestä.

(33)

Yhdistysjärjestyksen 10 §:n 2 momentin mukaan vuodesta 2009 lähtien on ylläpidettävä epidemiareservikapasiteettia, jonka suuruus on oltava kuuden viikon aikana 7 110 tonnia (kuusi kertaa 1 185 tonnia viikossa). Määritettäessä epidemiareservin suuruutta otettiin huomioon, että ZT:n kapasiteetin lisäksi vaihtoehtoista hävittämiskapasiteettia on epidemiatapauksissa käytettävissä 5 000 tonnia vuodessa. Epidemiareservin kustannukset on määritettävä etukäteen taloussuunnitelmassa. Epidemiareserviin liittyviä kustannuksia voivat olla ainoastaan asianomainen osuus kiinteistä kustannuksista (poistot, verot, vakuutukset, vieraan pääoman korot), kustannukset ulkoisista huoltosopimuksista ja osuus jatkuvan toimintavalmiuden ylläpitämisestä aiheutuvista henkilöstökustannuksista. Epidemiareservikapasiteetista aiheutuvat kustannukset esitetään erillisillä tileillä yrityksen muista kustannuksista erillään. Kustannukset kohdistetaan suhteessa kapasiteettiosuuksiin.

(34)

ZT on perustamisestaan vuonna 1979 vuoteen 2011 saanut vuotuisina maksuina 66 493 680 euroa. Vuodesta 1998 vuotuiset määrät ovat olleet seuraavat:

(35)

Vuodesta 1998 vuoteen 2011 vuotuisten maksujen määrä oli 30 932 198 euroa.

(36)

Esitettyjen tuloslaskelmien mukaan ZT:n yhteenlaskettu tappio vuosina 1998–2009 on vuotuisten maksujen jälkeen 4 562 795 euroa. Ilman 26 757 292 euron vuotuisia maksuja yhteenlaskettu tappio vuosina 1998–2009 on 31 320 678 euroa. Vuotuiset maksut eivät siis riittäneet kattamaan kertyneitä tappioita kokonaisuudessaan.

(37)

Eläimistä saatavien sivutuotteiden hävittämiseen sovelletaan SEUT-sopimuksen 191 artiklan 2 kohdan mukaista aiheuttamisperiaatetta. Näin ollen on ensi sijassa tuottajien ja teurastamoyritysten asia huolehtia kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden hävittämisestä asianmukaisesti ja vastata siihen liittyvistä kustannuksista (12).

(38)

TSE-kriisin vuoksi oli kuitenkin välttämätöntä varmistaa luokkiin 1 ja 2 kuuluvaa ainesta sisältävien kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden asianmukainen käsittely ja tukea tuottajia valtiontuella. Komissio antoi asiaa koskevat säännökset TSE-testien, kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden vuoksi myönnettäviä valtiontukia koskevissa, 24 päivänä joulukuuta 2002 annetuissa yhteisön suuntaviivoissa, jäljempänä ’TSE-suuntaviivat’ (13). Niitä on täydennetty ja tiukennettu maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevissa suuntaviivoissa vuosiksi 2007–2013, jäljempänä ’vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivat’ (14).

(39)

TSE-suuntaviivoissa ja vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivoissa edellytetään, että tuottaja vastaa eläimistä peräisin olevin sivutuotteiden hävittämiskustannuksista (15), mutta sallitaan TSE-testien ja kuolleiden eläinten hävittämisen tukeminen tietyin tarkkaan rajatuin ehdoin (16). Teurasjätteiden hävittämiseen ei periaatteessa saa myöntää tukea (17). Lisäksi tuki soveltuu sisämarkkinoille ainoastaan, jos voidaan osoittaa, että se tulee ainoastaan tuottajan eikä tuotantoketjussa tuottajan jälkeen olevan tuotantoyrityksen (kuten teurastamojen ja ruhojen käsittelylaitosten) hyväksi (18).

(40)

Komissio on vuonna 2004 hyväksynyt Rheinland-Pfalzin TSE-turvatoimia koskevat tukitoimenpiteet, joista Saksa oli ilmoittanut SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan, TSE-suuntaviivojen ja maatalousalan valtiontukia koskevien 12 päivänä elokuuta 2000 annettujen yhteisön suuntaviivojen (19) mukaisesti. Näillä tukitoimenpiteillä oli tarkoitus ehkäistä BSE:n leviäminen muun muassa korvaamalla tuottajille riskiaineksen hävittämisestä aiheutuvat ylimääräiset kustannukset, joita niille aiheutui, kun nautojen ruokinta liha-luujauholla kiellettiin.

(41)

Komissio hyväksyi muiden toimenpiteiden ohella kertaluonteisen 100 prosentin tuen tiettyjen riskipitoisten teurasjätteiden hävittämiskustannuksiin, joita syntyi, kun eläinperäisen jauhon käyttö rehuna kiellettiin ZT:n toiminta-alueella lokakuusta 2000 syyskuuhun 2001. Tuolloin tuensaajana ei kuitenkaan ollut ZT vaan teurastamoyritykset.

(42)

Toisessa myös vuonna 2004 hyväksytyssä tuessa on kyse siitä, että tuottajat saavat Rheinland-Pfalzissa kuolleiden eläinten keräämis- ja käsittelykustannuksista korvauksen, jota varten ne ovat suorittaneet maksuja eläintautirahastoon (20). Osavaltiot (Rheinland-Pfalz, Hessen ja Saarland), ZT:n jäsenet ja kunkin osavaltion eläintautirahasto vastaavat yhtäläisin osuuksin maksuista, joita ZT perii toimeksiantoon kuuluvien kuolleiden eläinten keräämisestä ja käsittelystä. Tuotantoeläinten pitäjien on kuitenkin maksettava käsittelykustannuksista 25 prosentin osuus.

(43)

Komissio on hyväksynyt ZT:lle suoraan maksettavat tuet 1 päivän tammikuuta 1999 ja 31 päivän joulukuuta 2013 väliseksi ajaksi. Tukien ehtona on, että ne koituvat ainoastaan tuottajien hyväksi eivätkä kasaudu muiden tukien kanssa.

(44)

Koska tuella korvataan suhteellinen osuus etukäteen määritetyistä maksuista (kerääminen 100 prosenttia ja käsittely 75 prosenttia), komissio katsoi, että tukijärjestely koituu pelkästään tuottajien hyväksi eikä siitä aiheudu etua ZT:lle.

(45)

Kumpikin hyväksytyistä tuista, jäljempänä ’maataloustuet’, kirjataan ZT:n kirjanpitoon tuloina. Näin ollen ZT:n maataloustuista saamat tulot on jo otettu huomioon 36 kappaleessa mainituissa tappiossa ennen vuotuisia maksuja.

(46)

ZT saa siis vuotuiset maksut maataloustukien lisäksi kattaakseen jäljelle jäävät tappionsa.

(47)

Kantelun tekijä katsoo, että ZT ei selviytyisi taloudellisesti, elleivät sen jäsenet osallistuisi vuotuisilla maksuilla niiden tappioiden kattamiseen, joita toimeksiantoon kuuluvan ja siihen kuulumattoman aineksen hävittämisestä aiheutuu. Sen mukaan ZT, jolla on monopoli toimeksiantoaineksen hävittämisessä ja joka ei näin ollen kohtaa minkäänlaista kilpailua, tarjoaa avoimilla markkinoilla toimeksiantoon kuulumattoman aineksen osalta hintoja, jotka alittavat markkinahinnat. ZT:n hintapolitiikan tarkoitus on kantelun tekijän mukaan ainoastaan saada käyttöä ZT:n laitoksille, joilla on runsaasti vapaata kapasiteettia.

(48)

Kantelun tekijän mielestä kilpailu on monella tavoin vääristynyt vuotuisten maksujen vuoksi. Se arvostelee erityisesti ZT:n hinnoittelua luokkaan 3 kuuluvan aineksen osalta ja tarjouskilpailussa Pohjois- ja Keski-Hessenin aineksen hävittämisestä.

(49)

Saksa sitä vastoin katsoo, että vuotuinen maksu on välttämätön, jotta kustannukset, joita ZT:lle aiheutuu epidemiareservin ylläpitämisestä, voidaan kattaa. Tätä koskien Saksa on myös esittänyt Fraunhofer-Institutin selvityksen (21) maaliskuulta 2007, jäljempänä ’Fraunhofer-selvitys’, jolla se halusi osoittaa, että epidemiareservin ylläpitämiskustannukset ovat noin 50 prosenttia yhteenlasketuista kapasiteettikustannuksista. Lisäksi Saksa pitää vuotuista maksua välttämättömänä hylättyjen saastuneiden toimipaikkojen kunnostuskustannusten kattamiseksi.

(50)

Komissio totesi alustavassa arviossaan, että ZT saa vuotuisista maksuista taloudellista etua, koska ne vähentävät sen juoksevia menoja, ja että myös muut valtiontuen tunnusmerkit täyttyvät.

(51)

Komissio totesi, että tällaiset toimintatuet ovat yleensä kiellettyjä. Komissio epäili myös, missä määrin vuotuista maksua voidaan perustella korvauksena epidemiareservin ylläpitämisestä. Komissio tukeutui tässä Altmark-tuomion (22) seuraaviin neljään kriteeriin:

(52)

Sen suhteen, onko kyseessä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, komissio epäili, palveleeko epidemiareservin ylläpitäminen yleistä tarkoitusta, sillä aiheuttamisperiaatteen mukaan tuottajat ovat velvollisia hävittämään kuolleet eläimet ja teurasjätteet ja he saavat tähän edellä mainittuja komission hyväksymiä tukia. Lisäksi vuotuisen maksun välttämättömyys on kyseenalainen. Muiden Saksan osavaltioiden käytäntö nimittäin osoittaa, että yksityisten toimijoiden laitokset pystyvät ylläpitämään riittävää epidemiareserviä, vaikka ne eivät saa ylimääräistä korvausta kapasiteetin ylläpitämisestä.

(53)

Lisäksi komissio epäili, täyttääkö ZT:n yhdistysjärjestys läpinäkyvän toimeksiantokirjan vaatimukset, sillä ennen vuotta 2010 siinä ei ollut määritelty epidemiareservin ylläpitämistä ZT:lle kuuluvaksi julkisen palvelun velvoitteeksi eikä siinä ollut kustannusten laskemiseen tarvittavia muuttujia.

(54)

Korvausten välttämättömyyden suhteen komissio on esittänyt kysymyksen, eikö vuotuisilla maksuilla itse asiassa rahoiteta tuottamattomasta vapaasta kapasiteetista aiheutuvia tappioita. Ylimääräisen vuotuisen maksun välttämättömyys on kyseenalainen, kun muissa osavaltioissa kaikki kustannukset katetaan aiheuttajilta perittävillä maksuilla.

(55)

Koska ZT:tä ei ole valittu julkisessa tarjouskilpailumenettelyssä, on kyseenalaista, onko ZT hyvin johdettu keskivertoyritys.

(56)

Näin ollen komission alustava päätelmä on, että on tutkittava yksityiskohtaisesti, onko vuotuinen maksu ZT:lle välttämätön epidemiareservin ylläpitämiseksi ja eivätkö markkinat pystyisi tarjoamaan riittävästi vapaata laitoskapasiteettia epidemiatapauksissa.

(57)

Komissio epäili myös Saksan väitettä, että vuotuiset maksut olisivat perusteltuja hylättyjen saastuneiden toimipaikkojen kunnostuskustannusten korvaamiseksi. Valtiontuesta ympäristönsuojelulle 1 päivänä huhtikuuta 2008 annettujen yhteisön suuntaviivojen, jäljempänä ’ympäristötukisuuntaviivat’ (23), 132 kohdan mukaan tukea voidaan pitää sisämarkkinoille soveltuvana ainoastaan, jos tuensaajaa ei voida kansallisen lainsäädännön mukaan asettaa vastuuseen, mikä selvästikään ei päde tähän tilanteeseen.

(58)

BVerwG toteaa 16 päivänä joulukuuta 2010 antamassaan tuomiossa, että vuotuinen maksu ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, koska se täyttää Altmark-ehdot. BVerwG ei ottanut kantaa aiempiin vuotuisiin maksuihin, koska se katsoi, että ennen vuotta 2010 suoritettuja vuotuisia maksuja ei olisi pitänyt ottaa käsiteltäväksi.

(59)

BVerwG:n käsityksen mukaan eläimistä saatavien sivutuotteiden hävittäminen on sivutuoteasetuksen ja TierNebG:n 3 §:n 1 momentin mukaan yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, johon kuuluu myös epidemiareservin ylläpitäminen.

(60)

BVerwG erottaa toisistaan tavanomaiseen toimintaan käytettävän kapasiteetin, johon myös toiminnallisista syistä vapaa kapasiteetti kuuluu, ja tavallisesti käyttämättömän kapasiteetin. Jos tavanomaisen kapasiteetin ja toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset katettaisiin vuotuisilla maksuilla, BVerwG katsoisi, että vuotuinen maksu on aiheuttamisperiaatteen vuoksi valtiontukea.

(61)

Kun vuotuiset maksut kuitenkin kattavat vapaan kapasiteetin, jota ylläpidetään pelkästään epidemioiden varalta, maksut eivät ole valtiontukea. Sillä ei ole merkitystä, että vapaata kapasiteettia voi olla enemmän, kuin toiminnallisesti tarvittaisiin, koska on luonnollista, että sitä ei yleensä käytetä. Ainoastaan, jos olisi merkkejä, että vapaata kapasiteettia käytetään myös tavanomaiseen toimintaan (esimerkiksi luokkaan 3 kuuluvan aineksen hävittämiseen), voitaisiin tehdä toisenlainen päätelmä. Koska näin ei selvästikään kuitenkaan ole, vuotuisissa maksuissa on kyse pelkästään sellaisten kustannusten korvaamisesta, joita aiheutuu epidemiareservin ylläpitämistä koskevasta julkisen palvelun velvoitteesta.

(62)

Läpinäkyvyysehdosta BVerwG toteaa, että yhdistysjärjestystä muutettiin 2 päivänä helmikuuta 2010 juuri ennen vuoden 2010 vuotuisten maksujen vahvistamista. BVerwG katsoo, että vuoden 2010 yhdistysjärjestyksen 9 §:ssä tehdään selväksi, että vuotuinen maksu on yksinomaan korvaus epidemiareservin ylläpitämiskustannuksista.

(63)

Yhdistysjärjestyksen muutetulla 9 §:llä katsotaan varmistetun, että vuotuinen maksu on yksinomaan korvaus epidemiareservin ylläpitämiskustannuksista.

(64)

Lisäksi BVerwG katsoi, että päätös reservikapasiteetin suuruudesta ei ole liiketaloudellinen päätös, joka täytyisi tehdä taloudellisen kannattavuuden perusteella. Epidemiareservin ylläpitäminen on luonnostaan epätaloudellista, koska tästä vapaasta kapasiteetista aiheutuvat kustannukset eivät ole missään suhteessa laajalle levinneen eläinkulkutaudin puhkeamisen todennäköisyyteen.

(65)

BVerwG:n käsityksen mukaan neljättä Altmark-kriteeriä ei voida tässä tapauksessa soveltaa, koska luokkiin 1 ja 2 kuuluva aines hävitetään erillään luokkaan 3 kuuluvasta aineksesta. ZT:n suorittamissa julkisissa ja kaupallisissa palveluissa ei ole päällekkäisyyttä, kun taas Altmark-tapauksessa yksityiselle linja-autoyritykselle oli asetettu monia julkisen palvelun velvoitteita (esimerkiksi pysäkkien määrän ja aikataulujen suhteen), jotka muuttivat huomattavasti tapaa, jolla kuljetuspalvelua tarjottiin. ZT:lle suoritetut vuotuiset maksut olivat siis korvaus markkinoiden ulkopuolella suoritettavan julkisen palvelun kustannuksista.

(66)

BVerwG katsoo lisäksi, että julkinen laitos saa huolehtia yleisen edun mukaisista tehtävistään itse olematta pakotettu turvautumaan yksityisiin palveluntarjoajiin. BVerwG toteaa julkisia hankintoja koskevaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön viitaten, että julkinen laitos voi vapaasti päättää, hoitaako se tietyn tehtävän omilla resursseillaan vai hankkiiko se palvelun markkinoilta (24).

(67)

Kantelun tekijä toteaa, että epidemiareservin ylläpitäminen ei aiheuttamisperiaatteen vuoksi ole SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu.

(68)

Tuottajat ja teurastamot voidaan ongelmitta määrittää aiheuttajiksi. Tuottajat hyötyvät eläintautien tehokkaasta torjunnasta, koska eläintaudit voivat olla vaaraksi niiden karjalle eli niiden omaisuudelle. Nopean ja tehokkaan eläintautien torjunnan ansiosta teurastamot ovat saattaneet jatkaa toimintaansa tavanomaisessa laajuudessa.

(69)

Aiheuttamisperiaate tunnetaan myös asiaa koskevassa Saksan lainsäädännössä, jossa tuottajia ja teurastamoja kutsutaan säännöllisesti aiheuttajiksi, joiden on vastattava hävittämiskustannuksista (25).

(70)

Kantelun tekijä tuo esiin, että ZT on vasta kansallisten tutkimusten ja komission tutkinnan käynnistymisen jälkeen ilmoittanut, että sillä on aina ollut tehtävänään epidemiareservin ylläpitäminen. Ennen kuin yhdistysjärjestystä vuonna 2010 muutettiin, siinä ei ollut mainintaa ZT:n tehtävästä ylläpitää epidemiareserviä eikä parametrejä korvausmaksun laskemiseksi ollut vahvistettu etukäteen.

(71)

Kantelun tekijä väittää, että kuolleiden eläinten käsittelylaitoksille ei aiheutunut nettokustannuksia epidemiareservin ylläpitämistehtävästä.

(72)

Kuolleiden eläinten käsittelylaitokset toimivat Saksassa yleensä kahdessa vuorossa viitenä tai kuutena viikonpäivänä, ja käyttötuntien erot ovat +/– 5 prosenttia. Kausivaihteluista riippuen työskennellään suuremman kysynnän aikana kolmessa vuorossa ja pienemmän kysynnän aikana taas kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa. Böckenhoffin selvitys (26) osoittaa, että kolmas vuoro viikolla ja viikonlopun lisävuorot mahdollistavat riittävän epidemiareservin ylläpitämisen, jotta epidemiatapauksissa selviydytään lisääntyneestä aineksesta.

(73)

Tarvittava epidemiareservi voitaisiin näin ollen kattaa toiminnallisista syistä vapaalla kapasiteetilla, jota käsittelylaitosten normaalikäytössä jää. Kantelun tekijän mukaan se ei ole koskaan katsonut olevansa pakotettu toteuttamaan lisäinvestointeja riittävän epidemiareservin ylläpitämiseksi.

(74)

Kantelun tekijä toteaa vielä, että käsittelylaitoksen kapasiteettisuunnittelussa oli otettava huomioon naapuriosavaltioiden kapasiteetti. Mittavan tautiepidemian yhteydessä voidaan lyhytaikaisesti lisääntyneen kapasiteettitarpeen tyydyttämiseksi turvautua muiden osavaltioiden kapasiteettiin. Luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen kuljettamista ei ole lainsäädännössä kielletty. Asiaa koskevissa Saksan oikeussäännöissä (27) naapurialueiden kapasiteetin käyttöä pidetään epidemiatapauksissa päinvastoin luonnollisena mahdollisuutena kiertää käsittelykapasiteetin kapeikot.

(75)

Kantelun tekijän mukaan kaikki kapasiteettikustannukset rahoitetaan yleensä maksuista saatavilla tuloilla, joita luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisen tehtäväksi saanut yritys tavanomaisessa toiminnassaan saa. Koska toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset ovat kiinteä osa laitoksen kustannuksia, ne voidaan sisällyttää perittäviin maksuihin. Kantelun tekijä viittaa muun muassa BVerwG:n tuomioon (28), jossa tehdään selväksi, että asiallisesti perustellut kapasiteettireservikustannukset voitaisiin sisällyttää maksuihin.

(76)

Luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen käsittely on 16 osavaltiosta kymmenessä annettu tehtäväksi pelkästään yrityksille, jotka ovat yksityisomistuksessa (Berliini, Brandenburg, Bremen, Hampuri, Mecklenburg-Vorpommern, Niedersachsen, Nordrhein-Westfalen, Sachsen-Anhalt, Schleswig-Holstein ja Thüringen) Joissakin näistä osavaltioista on alueita, joilla karjakanta on erityisen suuri, kuten Niedersachsenissa, Nordrhein-Westfalenissa ja Schleswig-Holsteinissa. Baijerissa ja Hessenissä ruhojen hävittämisestä huolehtivat osittain yritykset, jotka ovat yksityisomistuksessa.

(77)

Niissä osavaltioissa, joissa kantelun tekijä tai sen sidosyritykset ovat saaneet tehtäväkseen eläimistä saatavien sivutuotteiden hävittämisen, eli Mecklenburg-Vorpommernissa, Sachsen-Anhaltissa ja Thüringenissä viranomainen ja toimeksiannon saanut yritys ovat määrittäneet yhdessä vuotuisen enimmäiskapasiteetin, jota käsittelylaitoksen on ylläpidettävä. Tällaista kapasiteettia on pidetty riittävänä vastaamaan epidemiatapauksessa kasvavaan kysyntään. Kantelun tekijän tietojen mukaan joissakin Nordrhein-Westfalenin tarjouskilpailuissa epidemiareservin suuruus on ilmoitettu. Esimerkkinä mainitaan Steinfurtin piirikunnan tarjouskilpailu, jossa epidemiareservin suuruudeksi määritettiin 5 prosenttia edellisen vuoden karjakannasta. Käsittelymaksut on laskettu niin, että käsittelylaitoksen kiinteät kustannukset rahoitetaan kokonaan käsittelymaksuilla, joita tuottajilta ja teurastamoilta peritään.

(78)

Näin ollen muiden osavaltioiden käytäntö osoittaa, että käsittelylaitoksen kokonaiskustannukset – epidemiareservikustannukset mukaan lukien – voidaan rahoittaa kokonaisuudessaan maksuista saatavilla tuloilla eikä viranomaisilta tarvita lisäkorvausta.

(79)

Kantelun tekijän mukaan ZT ei käytä vuotuista maksua tavanomaisen toimintansa tappioiden rahoittamiseen vaan myös niiden tappioiden rahoittamiseen, joita aiheutuu sellaisen ylikapasiteetin ylläpitämisestä, jota on myöhemmin käytetty toimeksiantoon kuulumattomiin tarkoituksiin.

(80)

Kun verrataan Fraunhofer-selvityksessä (29) esitettyä vapaata kapasiteettia ja sitä vapaata kapasiteettia, jonka ZT ilmoittaa vuonna 2009 Pohjois- ja Keski-Hessenin tarjouskilpailussa, havaitaan ZT:n vapaan kapasiteetin vähentyneen selvästi ajan myötä. Fraunhofer-selvityksen mukaan vuonna 2005 vapaan kapasiteetin eli välttämättömäksi väitetyn epidemiareservin osuus oli noin 50 prosenttia kokonaiskapasiteetista, mutta se laski vuoteen 2009 mennessä vain 35 prosenttiin, kuten ZT:n Pohjois- ja Keski-Hesseniä koskevasta tarjouksesta käy ilmi.

(81)

Jos oletetaan, että ZT:lle oli annettu tehtäväksi ylläpitää epidemiareserviä ja että 50 prosenttia ZT:n keskimääräisestä kapasiteetista oli sopiva epidemiareservi (kuten Fraunhofer-selvityksessä todetaan), ZT ei olisi voinut osallistua Pohjois-Hesseniä koskevaan julkiseen tarjouskilpailuun eikä lisätä käsittelytehtäviään Baden-Württembergissä.

(82)

Koska ZT kuitenkin sai toimeksiannon Pohjois-Hessenin julkisessa tarjouskilpailussa ja otti lisää käsittelytehtäviä hoitaakseen, ZT on väistämättä käyttänyt osan välttämättömäksi väitettyä epidemiareserviä tavanomaiseen toimintaan. Näin on selvää, että vuotuisella maksulla rahoitettiin kustannuksia vapaasta kapasiteetista, jota ei tarvittu epidemiareserviksi.

(83)

Kantelun tekijä vertaa ZT:n käytettävissä olevaa vapaata kapasiteettia Saksan muissa osavaltioissa käytettävissä olevaan vapaaseen kapasiteettiin ja tulee siihen tulokseen, että erisuuruiset karjakannat huomioon ottaen ZT:n vapaa kapasiteetti oli neljä tai viisi kertaa suurempi kuin muissa osavaltioissa epidemiareservinä käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti. Näin ollen vuotuisella maksulla rahoitettiin vapaata kapasiteettia, joka muiden osavaltioiden käytäntöön verrattuna oli selvästi suurempi kuin välttämätön epidemiareservi. Tätä ylimääräistä kapasiteettia oli myöhemmin käytettävissä toimeksiantoon kuulumattomiin tarkoituksiin, kuten Pohjois- ja Keski-Hesseniä koskevaan tarjouskilpailuun osallistumiseen.

(84)

Kantelun tekijän mukaan ZT ei saanut toimeksiantoa julkisessa tarjouskilpailussa, kun taas useimmissa muissa osavaltioissa suorituskykyisin tarjoaja valitaan julkisessa tarjouskilpailumenettelyssä. Ei myöskään tehty mitään kustannusarviota, jossa ZT:n kustannuksia olisi verrattu hyvin johdetun keskivertoyrityksen kustannuksiin.

(85)

Kantelun tekijän mielestä ei olisi ollut mitään oikeudellisia esteitä järjestää Rheinland-Pfalzissa julkista tarjouskilpailua.

(86)

Kantelun tekijän mukaan Pohjois-Hesseniä koskevan julkisen tarjouskilpailun kulku havainnollistaa vuotuisen maksun kilpailua vääristävää vaikutusta.

(87)

Ennen tarjouskilpailua luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä huolehti Tierbeseitigungsanlage Schäfer GmbH, jäljempänä ’TBA Schäfer’, joka on kantelun tekijän sidosyritys. TBA Schäferin ei ollut mahdollista voittaa ZT:tä vuoden 2009 tarjouskilpailussa. TBA Schäferin täytyi tehdä tarjouksensa kokonaiskustannusten perusteella, mutta ZT:n oli mahdollista tarjota hintoja, jotka alittivat kustannukset, sillä osa sen kapasiteettikustannuksista rahoitettiin vuotuisilla maksuilla.

(88)

Lisätodiste siitä, että ZT:n tarjous Pohjois-Hesseniä koskevassa tarjouskilpailussa ei kattanut kustannuksia, saadaan vertaamalla tarjousta maksuihin, joita ZT perii omalla toiminta-alueellaan. Omalla toiminta-alueellaan ZT:n perimä maksu on 328 euroa tonnilta, ja Pohjois-Hesseniä koskevassa tarjouksessa se oli vain 208 euroa tonnilta. Koska keräämiskustannuksissa ei alueiden välillä ollut merkittäviä eroja, vaikuttaa käsittämättömältä, että ZT voi tarjota täsmälleen samaa palvelua Pohjois-Hessenissä hintaan, joka on noin kolmanneksen alhaisempi kuin sen omalla toiminta-alueella perimä hinta.

(89)

Koska TBA Schäferin kustannuspohja oli aikaisempien tarjouskilpailujen vuoksi tiedossa, ZT:n oli helppo asettaa tarjouksensa 208 euroon tonnilta eli vain 4 euroa edullisemmaksi kuin TBA Schäferin tarjous, joka oli 212 euroa tonnilta, ja näin voittaa tarjouskilpailu.

(90)

Kantelun tekijän mukaan ZT:n Rheinland-Pfalzissa noudattama kiinteä hinnoittelu vähentää teurastamoyritysten halukkuutta erottaa luokkaan 3 kuuluva aines luokkiin 1 ja 2 kuuluvasta aineksesta. Tämän vuoksi huomattava määrä luokkaan 3 kuuluvaa ainesta, joka muuten voitaisiin jatkojalostaa lemmikkieläinten ruoaksi, hävitetään yhdessä huonompilaatuisen, luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen kanssa (30).

(91)

Lisäksi luokkaan 3 kuuluva aines, joka poistuu markkinoilta ZT:n hinnoittelupolitiikan vuoksi, on määrältään suurempi kuin komissio alustavassa markkina-arviossaan otaksui. Menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen 33 kohdassa todetaan, että luokkaan 3 kuuluva aines erotetaan Rheinland-Pfalzissa 72 prosentissa teurastuksista. Tieto perustuu kuitenkin pelkästään teurastusten määrään. Jos otettaisiin huomioon, että nautojen teurastuksessa syntyy huomattavasti suurempi määrä luokkaan 3 kuuluvaa ainesta kuin sikojen teurastuksessa, tuloksena olisi, että vain 45 prosenttia luokkaan 3 kuuluvasta aineksesta erotetaan. Näin ollen ZT:n hinnoittelu vääristää markkinoita vielä selvästi enemmän kuin on oletettu.

(92)

ZT:n huomautukset vastaavat olennaisilta osin Saksan huomautuksia, jotka esitetään seuraavassa luvussa. Tarpeettoman toiston välttämiseksi ZT:n huomautuksia ei näin ollen esitetä erikseen.

(93)

Saksa kiistää, että ZT:n yhdistysjärjestyksen mukaisesti peritty vuotuinen maksu olisi sääntöjenvastaista tukea, sillä Saksan mukaan Altmark-tuomion kriteerit täyttyvät. Lisäksi Saksa toteaa, että tuki on sisämarkkinoille soveltuvaa, koska vuotuinen maksu ei ylitä epidemiareservin ylläpitämisestä ja hylättyjen saastuneiden toimipaikkojen kunnostamisesta aiheutuvia kustannuksia.

(94)

Saksa toteaa ensinnäkin, että epidemiareservin ylläpitäminen on yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu. Saksa perustelee tätä sillä, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen on kunnan pakollinen tehtävä.

(95)

Paikalliset viranomaiset ovat antaneet ZT:lle oikeustoimikelpoisena julkisoikeudellisena yhteisönä tämän tehtävän. Yleinen taloudellinen tarkoitus on se, että hävittämällä luokkiin 1 ja 2 kuuluva aines suojellaan ihmisten terveyttä. Tämä koskee ennen kaikkea epidemiatapauksia.

(96)

Tässä yhteydessä on Saksan mukaan huomattava, että ei voida lukea ZT:lle haitaksi sitä, että rahoitus olisi ollut mahdollista myös TSE-suuntaviivojen ja vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivojen mukaisesti. Niissä säännellään ainoastaan tosiasiallisesta ruhojen (kuolleiden eläinten) hävittämisestä aiheutuvien kustannusten rahoittamista mutta ei epidemiareservin ylläpitämisestä aiheutuvien kustannusten rahoittamista. Näin ollen vuotuinen maksu ei myöskään kasaannu hyväksyttyjen TSE-tukien kanssa.

(97)

Kuolleiden eläinten hävittämisen yhteydessä tuottajat voidaan määrittää aiheuttajiksi, mutta epidemiareservikustannusten tapauksessa aiheuttajan määrittäminen ei ole ongelmatonta.

(98)

Eläimistä saatavien sivutuotteiden hävittäminen on ollut vuodesta 1979 ZT:n tehtävänä TierNebGAG RP:n nojalla.

(99)

Tarvittavan epidemiareservin suuruus ja nettokustannusten laskennassa käytettävät muuttujat esitettiin 1 päivänä helmikuuta 2010 muutetussa Verbandsordnungissa. Ne perustuivat Fraunhofer-selvitykseen.

(100)

Saksa korostaa, että ZT:n jäseniltään perimät vuotuiset maksut oli määritetty objektiivisesti ja läpinäkyvästi myös ennen vuonna 2010 tapahtunutta yhdistysjärjestyksen muuttamista. ZT:n edustajainkokous päättää kunkin vuoden taloussuunnitelmasta julkisessa menettelyssä, valvontaviranomaiset hyväksyvät sen ja se julkaistaan Rheinland-Pfalzin, Hessenin ja Saarlandin virallisissa lehdissä.

(101)

Saksan mielestä ylläpidetty epidemiareservi on epidemiatapauksissa välttämätön ihmisten terveyden suojelemiseksi.

(102)

Saksan mukaan epidemiareservien suuruus määritettiin 2 päivänä helmikuuta 2010 muutetussa yhdistysjärjestyksessä Fraunhofer-selvityksen perusteella. Saksa on menettelyn aloittamisen jälkeen toimittanut myös toisen selvityksen (31), jonka on laatinut Institut für Strukturforschung und Planung in agrarischen Intensivgebieten, jäljempänä ’ISPA-RP-selvitys’.

(103)

Fraunhofer-selvityksessä arvioitiin odotettavissa oleva aineksen määrä erilaisissa skenaarioissa ottaen huomioon skenaarioiden todennäköisyyden. ISPA-RP-selvityksessä noudatetaan metodologisesti yksityiskohtaista lähestymistapaa erilaisten epidemiaskenaarioiden mallintamiseksi suu- ja sorkkataudin tai klassisen sikaruton puhkeamistapauksessa.

(104)

Kummassakin selvityksessä tultiin siihen tulokseen, että ZT:n käytettävissä oleva kokonaiskapasiteetti riittää toimeksiantoon kuuluvan ja siihen kuulumattoman aineksen tavanomaisen keskimäärin 1 700 tonnin viikoittaisen määrän käsittelemisen lisäksi myös lyhytaikaisten ja pidempiaikaisten epidemiatapausten yhteydessä syntyvien määrien käsittelyyn.

(105)

ISPA-RP-selvityksestä käy ilmi, että lyhytaikaisen epidemian yhteydessä käsiteltäväksi tuleva ylimääräinen aines voitaisiin käsitellä ongelmitta tavanomaisen määrän lisäksi käytettävissä olevan viikoittaisen enimmillään 1 523 tonnin suuruisen vapaan kapasiteetin puitteissa kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa tarvitsematta turvautua ylimääräisiin viikonloppuvuoroihin, jos oletetaan, että ylimääräistä ainesta on enimmillään 200 tonnia päivässä 2–5 päivän ajan.

(106)

Myös epidemioissa, jotka koskevat suurehkoa osaa toiminta-alueesta, voitaisiin kahdeksan viikon ajan käsitellä 1 300–1 800 tonnia ylimääräistä ainesta viikossa, jos turvauduttaisiin myös viikonloppuvuoroihin, jolloin vapaata kapasiteettia olisi lyhytaikaisesti käytettävissä enimmillään 2 819 tonnia viikossa (ks. myös 9.3.1 jaksossa taulukko 3).

(107)

Tässä yhteydessä lähtökohtana on skenaario, jossa puhkeaa toiminta-alueen laajuinen suu- ja sorkkatautiepidemia, jossa eläinten hävittämisaste on 10 prosenttia, kuten Isossa-Britanniassa vuonna 2001. Tällöin oletetaan käsiteltävän keskimäärin 1 300 tonnia viikossa 18 viikon ajan. ISPA-RP-selvitys osoittaa, että ZT:n laitoksissa voitaisiin tavanomaisen määrän lisäksi käsitellä pidemmän aikaa myös tämä määrä kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa (ks. myös 9.3.1 jaksossa taulukko 3).

(108)

Saksan mielestä esitetyt selvitykset osoittavat, että käytettävissä oleva kokonaiskapasiteetti riittää tavanomaisten määrien lisäksi lyhytaikaisista ja myös pidempiaikaisista epidemioista seuraavan ylimääräisen aineksen käsittelyyn. Useimmissa skenaarioissa ei tällöin edes jouduttaisi turvautumaan lisävuoroihin, joita on käytettävissä täydellä teholla toimittaessa viikonloppuisin 6–12 viikon ajan.

(109)

Selvitysten tulos on, että ZT:n kokonaiskapasiteetti riittää tavanomaisten määrien ja pidempikestoisten epidemioiden vuoksi käsiteltäväksi tulevan aineksen käsittelyyn kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa. Näin ollen tällä hetkellä käytettävissä oleva kokonaiskapasiteetti ei ole ylimitoitettu vaan tarkoituksenmukainen.

(110)

Saksan esittämät laskelmat epidemiareservin kustannuksista perustuvat Fraunhofer-selvitykseen. Kapasiteettikustannukset on jaettu normaalikäyttöön ja epidemiareserviin viitenä päivänä viikossa kolmessa vuorossa käytettävissä olevan kokonaiskapasiteetin keskimääräisen käytön perusteella. ZT käyttää normaalikäytössä kokonaiskapasiteetistaan, joka on käytettävissä kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa, keskimäärin noin 50 prosenttia.

(111)

Tämän käyttöasteen perusteella sekä normaalikäytön että epidemiareservin kapasiteettikustannukset ovat keräämisen ja käsittelyn osalta noin 50 prosenttia (32). Epidemiareservin ylläpitämisestä aiheutuu näin ollen seuraavat kustannukset:

Taulukko 2

Saksan esittämät epidemiareservikustannukset vuosina 2000–2009

(112)

On huomattava, että vuosina 2000 ja 2001 epidemiareserviin kohdennettiin vain noin 45 prosenttia kapasiteettikustannuksista ja että vuonna 2009 epidemiareservi pieneni noin viidenneksellä Pohjois- ja Keski-Hesseniltä saadun toimeksiannon seurauksena. Vuosilta 1998 ja 1999 ei ole laskelmaa epidemiareservin kustannuksista.

(113)

Vuotta 2009 lukuun ottamatta ZT:n jäsenien sille suorittamat vuotuiset maksut olivat esitettyinä vuosina alhaisemmat kuin taulukossa 2 esitetyt epidemiareservikustannukset. Vuonna 2009 lopullinen vuotuinen maksu oli kustannusten suuruinen.

(114)

Saksan mukaan epidemiareservin ylläpitämiskustannuksia ei laskettu mukaan käytöstä perittävään maksuun, koska se ei ollut lainsäädännön mukaan mahdollista. Rheinland-Pfalzin kunnallisia maksuja koskevan lain, jäljempänä ’KAG RP’, 7 §:n nojalla aluehallintoviranomaiset voivat periä maksuja julkisten laitosten käytöstä kustannusten kattamiseksi, kunhan laitoksen tarjoama palvelu ja siitä perittävä maksu eivät ole ilmeisessä epäsuhteessa. KAG RP:n 8 §:n mukaan kustannukset, joihin käyttömaksut perustuvat, on määritettävä kustannuslaskentaa koskevien liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti. Saksan mukaan kuitenkin ainoastaan luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä peritään maksua, ei epidemiareservin ylläpitämisestä. Viimeksi mainittu ei ole vastasuoritus yksittäiselle maksuvelvolliselle, vaan sitä ylläpidetään yhteisön hyväksi tulevien vaarojen varalta.

(115)

Saksa on komission pyynnöstä tehnyt liittovaltion laajuisen kyselyn epidemiareservin määrittämis- ja rahoituskäytännöistä.

(116)

Epidemiareservi muodostuu kaikissa Saksan osavaltioissa ZT:n toiminta-aluetta lukuun ottamatta toiminnallisista syistä vapaasta kapasiteetista, jota on arkisin ja viikonloppuina käytettävissä. Böckenhoffin selvityksen perusteella kapasiteettiin ei yleensä ole tehty epidemioiden torjuntaa varten lisäinvestointeja. Arkipäivien kolmannen vuoron ja viikonloppuvuorojen käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti on epidemiareserviksi riittävä. Sittemmin on otettu käyttöön vaihtoehtoisia laskentamenetelmiä, jotka perustuvat selvityksiin, kuten Niedersachsenin ISPA-selvitys, jäljempänä ’ISPA-NS-selvitys’ (33), tai sidosryhmien suostumukseen. Böckenhoffin selvityksen perusnäkemys kuitenkin pitää eli lisäinvestointeja vapaaseen kapasiteettiin ei tarvita.

(117)

Toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset rahoitetaan erilaisilla maksuilla (yrityksen oikeudellisesta muodosta riippuen). Toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset jaetaan kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden hävittämiseen erilaisiin säännöksiin perustuvien mallien mukaan.

(118)

TSE-suuntaviivojen ja vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivojen mukaisesti tuottajille kuolleiden eläinten hävittämisen yhteydessä annettu tuki on useimmissa Saksan osavaltioissa 67–75 prosenttia kuolleiden eläinten hävittämismaksuista:

(119)

Saksan mukaan tämä katsaus osoittaa, että sillä ei ole suurta merkitystä, sisällytetäänkö epidemiareservikustannukset perittäviin maksuihin vai rahoitetaanko ne vuotuisella maksulla niin kuin Rheinland-Pfalzissa. Ratkaisevaa on, kuka kustannuksista tosiasiallisesti vastaa. Lopputulos on, että julkinen valta rahoittaa suuren osan epidemiareservikustannuksista TSE-suuntaviivojen tai vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivojen mukaisella tuella.

(120)

Saksa katsoo, että unionin oikeus ei velvoita avaamaan luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämismarkkinoita tarjouskilpailuilla. Yhteisöjen tuomioistuin on sen mukaan vahvistanut asian (34).

(121)

Saksa katsoo, että kilpailu ei vääristy markkinoilla.

(122)

Saksa katsoo, että luokkaan 3 kuuluvan aineksen tapauksessa ZT:n perimä vuotuinen maksu ei ole johtanut kilpailun vääristymiseen, koska ristiintukemista ei ole:

(123)

Kantelun tekijän väitteellä, että ZT:n hinnoittelun vuoksi ainoastaan 45 prosenttia luokkaan kuuluvasta aineksesta erotetaan, ei ole pohjaa. ZT ei ole milloinkaan käsitellyt niin suurta määrää luokkaan 3 kuuluvaa ainesta, minkä asiaa koskevat tilastot vahvistavat. Komission menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä esittämä 72 prosentin erotteluosuus vuonna 2009 voidaan vahvistaa.

(124)

Lisäksi todetaan, että 85 prosenttia toiminta-alueen teurastuksista suoritetaan kuudessa laitoksessa, jotka erottelevat aineksen niin pitkälle kuin mahdollista. Kantelun tekijä toimii näissä laitoksissa ja vastaanottaa niiltä luokkaan 3 kuuluvaa erotettua ainesta. Kantelun tekijällä on siis pääsy luokkaan 3 kuuluvan aineksen markkinoille, ja sillä onkin hallussaan erittäin suuri osuus näistä markkinoista.

(125)

Se seikka, että ZT perii Pohjois- ja Keski-Hessenissä eri maksun kuin omalla toiminta-alueellaan, ei todista kilpailun vääristyneen. Rahoituserot selittyvät erilaisilla laskentaa koskevilla lainsäädännön vaatimuksilla. Luokkiin 1 ja 2 kuuluvista eläimistä peräisin olevien sivutuotteiden hävittäminen on Saksassa TierNebG:n 3 §:n 1 momentin mukaan periaatteessa osavaltion oikeuden nojalla toimivaltaisen aluehallintoviranomaisen tehtävä. Näin ollen osavaltioiden ja kuntien tasolla voi olla erilaisia säännöksiä rahoittamisesta.

(126)

Jos hävittämisvelvollinen ei itse suorita eläimistä peräisin olevien sivutuotteiden hävittämistä, vaan siirtää tehtävän kolmannelle – kuten Pohjois- ja Keski-Hessenissä – laskentasäännökset eivät määräydy kunnallisia maksuja koskevan lain perusteella vaan julkisten hankintojen markkinoilla sovellettavien hinnanmääräytymisperiaatteiden (Leitsätzen für die Preisermittlung aufgrund von Selbstkosten), jäljempänä ’LSP’ (35), nojalla.

(127)

KAG RP:n ja LSP:n välillä on huomattavia eroja, jotka liittyvät erityisesti perittäviin maksuihin mahdollisesti sisällytettäviin korkokustannuksiin. Näillä on merkitystä ZT:n kannalta, koska se on rahoittanut investointinsa huomattavassa määrin luotoilla ja maksaa vuosittain huomattavan määrän korkoja.

(128)

KAG RP:n 8 §:n mukaan ZT voi sisällyttää maksulaskelmaansa tosiasiallisesti syntyneet korkokustannukset, mutta LSP:n mukaan Pohjois- ja Keski-Hessenissä maksuihin on mahdollista sisällyttää ainoastaan laskennalliset korot suhteutettuna toiminnan kannalta välttämättömän omaisuuden keskimääräiseen arvoon. Kaikkien aiheutuneiden korkomaksujen laskeminen mukaan ei näin ollen ollut mahdollista.

(129)

Myös se kantelun tekijän väite, että TBA Schäfer hävisi Pohjois- ja Keski-Hessenin tarjousmenettelyn vuotuisen maksun muodossa tapahtuneen ristiintukemisen vuoksi, on vailla pohjaa. TBA Schäferin tarjous oli sen vuoksi korkeampi, että se oli arvioinut tuotetulot vähäisemmiksi ja että sen hallintokustannukset ja konsernimaksut olivat suuremmat. ZT sitä vastoin oli arvioinut tuotetulot oikean suuruisiksi, ja koska se ei ollut osa konsernia, sen ei myöskään tarvinnut maksaa konsernimaksuja.

(130)

Saksan mukaan osa ZT:n perimästä vuotuisesta maksusta käytetään kahden hylätyn saastuneen toimipaikan, Sprendlingen-Gensingenin ja Sohrschiedin, kunnostamisen rahoittamiseen.

(131)

Maaperä ja pohjavesi oli kummassakin paikassa saastunut aikaisempien omistajien tai toiminnanharjoittajien käyttämän hiilivedyn vuoksi. Molemmat tontit siirtyivät ZT omistukseen vuonna 1979, kun se perustettiin.

(132)

ZT on velvoitettu Koblenzin aluehallituksen 21 päivänä huhtikuuta 1997 ja 31 päivänä maaliskuuta 1998 tekemillä päätöksillä poistamaan vierasaineet. Sprendlingen-Gensingenin toimipaikan kunnostusvelvollisuuteen on lisätty vaatimuksia 13 päivänä heinäkuuta 2001 tehdyllä päätöksellä. Kummankin toimipaikan yhteenlasketut kunnostuskustannukset vuodesta 1998 vuoteen 2010 olivat 2 413 049 euroa.

(133)

Saksa myöntää, että ZT:n on 31 päivänä maaliskuuta 1998 tehdyn kunnostuspäätöksen mukaan vastattava Sprendlingen-Gensingenin toimipaikan kunnostamiskustannuksista. Valtiontukioikeudellisesti ei olisi kuitenkaan perusteltua, että ZT:n täytyisi vastata kunnostuskustannuksista kokonaan itse, koska rajoittamaton vastuu johtaisi uudemman saksalaisen oikeuskäytännön perusteella eriarvoiseen kohteluun suhteessa yksityisiin yrityksiin.

(134)

Saksan perustuslakituomioistuimen 16 päivänä helmikuuta 2000 tekemän päätöksen (36) mukaan yksityinen yritys on kansallisen oikeuden mukaisesti vastuussa vain kohtuullisessa määrin. Perustuslakituomioistuimen mukaan kohtuullisuuden raja voi tulla vastaan, jos vastuu on suurempi kuin tontin arvo. Tämän rajan ylityttyä vastuuta ei voida enää pitää Saksan perustuslain 14 §:n 2 momentin 2 alamomentissa taattua omaisuudensuojaa koskevana oikeasuhteisena aineellisena ja rajoittavana säännöksenä. Koska ZT ei voi julkisoikeudellisena oikeushenkilönä vedota perustuslaissa määrättyihin yksityishenkilön oikeuksiin, tätä vastuun rajoitusta ei voida soveltaa ZT:hen.

(135)

Saksan mukaan Sprendlingen-Gensingenin toimipaikan markkina-arvo on negatiivinen, sillä 31 päivänä joulukuuta 2009 laadittu tase perustuu 128 500 euron arvioituun kirjanpitoarvoon, jonka tällä välin yhteensä 1 542 316 euroon nousseet kunnostuskustannukset ylittävät. Näin ollen edellä kuvattu vastuuraja ylittyy.

(136)

Vastuurajan ylittävien kunnostuskustannusten rahoittamista vuotuisella maksulla olisi ympäristötukisuuntaviivojen 132 kohdan mukaisesti pidettävä sisämarkkinoille soveltuvana tukena, koska yksityisten on vastattava kunnostuskustannuksista ainoastaan tontin markkina-arvoon asti.

(137)

Vaikka ZT on 21 päivänä huhtikuuta 1997 tehdyllä kunnostuspäätöksellä tehty aiheuttajana vastuulliseksi, Saksa epäilee, olisiko ZT Saksan oikeuden mukaan tosiasiallisesti ollut velvollinen vastaamaan kunnostuskustannuksista, jotka johtuvat aikaisempien omistajien tai toiminnanharjoittajien aiheuttamista vahingoista. Koska tapahtumat ovat yli 30 vuoden takaisia, vastuukysymystä ei voida enää ratkaista yksiselitteisesti.

(138)

Saksa katsoo, että vuotuinen maksu on ympäristötukisuuntaviivojen mukaisesti sisämarkkinoille soveltuva tuki siinä määrin kuin sillä korvataan Sohrschiedin toimipaikan kunnostuskustannuksia, koska ZT ei ollut velvollinen kunnostamaan aluetta.

(139)

Lisäksi Saksa toteaa, että myös Sohrschiedin toimipaikan markkina-arvo on negatiivinen ja että näin ollen edellä kuvattu vastuuraja ylittyy myös tässä tapauksessa.

(140)

SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan ”jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan”.

(141)

Saksa ei kiistä, etteikö ZT:n jäsenten suorittamissa vuotuisissa maksuissa olisi kyse valtion varoista. ZT:n jäsenet ovat Rheinland-Pfalzin, Saarlandin ja Hessenin piirikuntia ja piirikuntiin kuulumattomia kaupunkeja. Koska ZT on vuodesta 1979 perinyt hallintotoimena jäseniltään vuotuisen maksun, toimenpiteessä on kyse valtion varojen suorasta siirrosta. Koska kyseessä on hallintotoimi, vuotuiset maksut katsotaan valtion toimenpiteiksi.

(142)

Tuensaajan on ensinnäkin oltava yritys. Yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta. Tämä koskee sekä yksityisiä että julkisia yrityksiä (37). Kaikki toiminta, jossa tarjotaan – yleensä vastikkeellisesti – tuotteita ja palveluita tietyillä markkinoilla, on taloudellista toimintaa (38). Koska ZT tarjoaa vastikkeellisesti tiettyjen eläimistä peräisin olevien sivutuotteiden hävittämispalveluja, se on yritys.

(143)

Vuotuisista maksuista koituu periaatteessa ZT:lle taloudellista etua, koska ne vähentävät sen juoksevia menoja eikä siltä edellytetä asianmukaista vastasuoritusta. Saksa tosin väittää, että vuotuisilla maksuilla on ainoastaan korvattu kustannuksia, joita ZT:lle aiheutuu velvollisuudesta ylläpitää epidemiareserviä, eikä sille näin ollen ole koitunut taloudellista etua.

(144)

Tuomioistuin on Altmark-tuomiossa todennut, että korvaus julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä ei ole valtiontukea eli siitä ei koidu tuensaajalle etua, kunhan tietyt kriteerit täyttyvät (39).

(145)

Koska Altmark-tuomio on käsiteltävänä olevan tapauksen kannalta merkittävä, Saksan näkemystä, että Altmark-kriteerit täyttyvät, arvioidaan erikseen perusteellisesti 9 luvussa.

(146)

Koska luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämismarkkinoita ei ole ZT:n toiminta-alueella avattu kilpailulle, Saksan mukaan sekä kilpailun vääristyminen että vaikutukset jäsenvaltioiden väliseen kauppaan voidaan sulkea pois.

(147)

Komissio toteaa ensinnäkin, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisessä on alueellisia monopoleja. Suurin osa toimivaltaisista aluehallintoviranomaisista kuitenkin myöntää tällaisen monopoliaseman tarjouskilpailussa. Markkinoilla on siis kilpailua. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa Pohjois- ja Keski-Hessenin tarjouskilpailu on tästä todiste.

(148)

Komissio katsoo valtiontuesta C 58/06 (ex NN 98/05), jonka Saksa on myöntänyt Verkehrsverbund Rhein Ruhr -yhdistykseen kuuluville yrityksille Bahnen der Stadt Monheim (BSM) ja Rheinische Bahngesellschaft (RBM) 23 päivänä helmikuuta 2011 tekemänsä päätöksen (40) mukaisesti, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen markkinat ovat avoimet kilpailulle. Unionin oikeudessa ja kansallisessa oikeudessa annetaan luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä vastaaville aluehallintoviranomaisille mahdollisuus valita, etsivätkö ne markkinoilta tarjouskilpailulla tarjoajan, jolle ne antavat tehtävän, vai huolehtivatko ne hävittämisestä itse (41). Riippumatta Saksan väitteestä, että ZT täyttää sidosyksikköhankinnan kriteerit (42), vuotuiset maksut vahvistavat ZT:n taloudellista asemaa suhteessa muihin mahdollisiin tarjoajiin. Koska tarjouskilpailuihin voi osallistua tarjoajia kaikista jäsenvaltioista, vuotuinen maksu todennäköisesti myös vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

(149)

Vuotuisista maksuista koituvat taloudelliset edut voivat myös vahvistaa ZT:n asemaa markkinoilla, joilla se kilpailee suoraan muiden tarjoajien kanssa (luokkaan 3 kuuluvan aineksen hävittäminen, tarjouskilpailu luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä Pohjois- ja Keski-Hessenissä).

(150)

Vuotuiset maksut täyttävät SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen olemassaolon edellytykset. Seuraavassa luvussa käsitellään seikkaperäisesti Saksan väitettä, että Altmark-tuomion neljä edellytystä täyttyisivät.

(151)

Ensimmäisen Altmark-kriteerin mukaan edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi.

(152)

Ensin on huomattava, että ajanjaksot 1979–2008 ja 2009–2011 on arvioitava erikseen.

(153)

Ennen kuin yhdistysjärjestystä 2 päivänä helmikuuta 2010 muutettiin takautuvasti 1 päivästä tammikuuta 2009, ZT:lle oli vain yleisesti annettu tehtäväksi luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen. Vanhassa yhdistysjärjestyksessä ei ollut minkäänlaista velvollisuutta ylläpitää epidemiareserviä. Näin ollen ZT:llä ei ollut ensimmäisessä Altmark-kriteerissä tarkoitettua selvästi määriteltyä velvollisuutta ylläpitää epidemiareserviä.

(154)

Muutetussa yhdistysjärjestyksessä ZT velvoitetaan luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisen lisäksi nimenomaisesti ylläpitämään epidemiareserviä.

(155)

Komissio osoittaa seuraavassa, että ZT:n velvollisuus huolehtia luokkaan 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä ja sen velvollisuus ylläpitää epidemiareserviä eivät oikeuta pitämään vuotuisia maksuja ensimmäisessä Altmark-kriteerissä tarkoitettuina valtion maksamina korvauksina.

(156)

BVerwG katsoo, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen asetuksen (EY) N:o 1069/2009 ja TierNebG:n 3 §:n 1 momentin nojalla on julkisen palvelun velvoite eli siis yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu. BVerwG korostaa erityisesti sitä, että aineksen hävittäminen on Saksan oikeuden mukaan pakollinen julkinen tehtävä, ja lähtee siitä, että ZT toimii siltä osin viranomaisena. BVerwG katsoo, että julkisen palvelun velvoitteeseen kuuluu myös epidemiareservin ylläpitäminen (43).

(157)

Saksa yhtyy tähän näkemykseen ja katsoo lisäksi, että sekä luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen että epidemiareservin ylläpitäminen palvelevat ihmisten terveyden suojelua.

(158)

Koska luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen on BVerwG:n ja Saksan mielestä julkisen palvelun velvoite, ne katsovat, että on perusteltua pitää vuotuisia maksuja valtion suorittamina korvauksina kustannuksista, joita ZT:lle aiheutuu tästä velvoitteesta.

(159)

Kuten myös julkisen palvelun velvoitteesta maksettavana korvauksena myönnettävää valtiontukea koskevien Euroopan unionin puitteiden, jäljempänä ’julkisen palvelun korvauspuitteet’ (44), 13 kohdassa selostetaan, jäsenvaltioilla on tuomioistuimen asiaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella runsaasti liikkumavaraa sen suhteen, minkälaisia suoritteita voidaan pitää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvinä palveluina, ellei ole kyse sektoreista, joille on osoitettu erityisesti niitä koskevia unionin säännöksiä.

(160)

Tuomioistuin on korostanut oikeuskäytännössään sitä, että yleinen taloudellinen tarkoitus on kyseessä vain silloin, kun tarkoitus on jollakin tavoin erityinen suhteessa talouselämän muiden toimenpiteiden tarkoituksiin (45).

(161)

Tuomioistuin on käsittelyt asiassa GEMO kysymystä, pitääkö tuottajien ja teurastamojen vastata kaikista kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden hävittämiskustannuksista vai saako valtio vastata osasta niitä sillä perusteella, että kyseessä on yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu. Tuomioistuin totesi tuomiossaan, että tuottajien ja teurastamojen on vastattava kaikista kustannuksista (46).

(162)

Tuomioistuin totesi, että kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden hävittämiseen perustuvan taloudellisen kustannuksen on katsottava olevan tuottajien ja teurastamoiden taloudelliseen toimintaan olennaisesti kuuluva osa. Näiden yritysten harjoittaman toiminnan seurauksena syntyy käyttökelvottomia ja varsinkin ympäristölle haitallisia tuotteita ja jäännöksiä, joiden hävittäminen kuuluu niiden tuotannosta vastuussa oleville tahoille.

(163)

Tästä syystä viranomaisten toimenpiteet, joiden tarkoituksena on vapauttaa tuottajat ja teurastamot tästä taloudellisesta kustannuksesta, on taloudellinen etu, joka saattaa vääristää kilpailua. Vaikka valtiolla olisi terveyspoliittinen tavoite, kun se ottaa vastatakseen hävittämiskustannuksista, tuottajat ja teurastamot saavat joka tapauksessa taloudellista etua, sillä SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa ei vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tehdä eroa valtioiden toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella vaan niiden vaikutusten perusteella (47).

(164)

Myös TSE-testien, kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden vuoksi myönnettäviä valtiontukia koskevien yhteisön suuntaviivojen (2002/C 324/02) (voimassa vuoteen 2006) 27 ja 37 kohdassa ja vuosiksi 2007–2013 annettujen maa- ja metsätalousalan valtiontukea koskevien suuntaviivojen (2006/C 319/01) V.B.4 jaksossa vahvistetaan, että eläimistä peräisin olevien sivutuotteiden omistajan tai valmistajan on huolehdittava asianmukaisesta hävittämisestä ja aiheuttamisperiaatteen mukaisesti vastattava kustannuksista. Näiden asiakirjojen mukaan poikkeukset tästä säännöstä ovat valtiontukea, joka voidaan hyväksyä ainoastaan erityistilanteissa (erityisesti kuolleiden eläinten osalta).

(165)

Aiheuttamisperiaatteen pätevyys vahvistetaan myös Rheinland-Pfalzin osavaltion lainsäädännössä. TierNebGAG:n 4 §:n 1 momentissa säädetään, että omistajat voidaan velvoittaa maksamaan kustannukset hävittämisestä ja siihen liittyvistä menettelyistä.

(166)

Tuomioistuimen oikeuskäytännön, asetuksen (EY) N:o 1069/2009, TSE-suuntaviivojen ja vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivojen perusteella voidaan käsiteltävänä olevasta tapauksesta tehdä seuraavia päätelmiä:

(167)

Ensinnäkin, kun arvioidaan, onko kyseessä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, ei ole ratkaisevaa, määritteleekö jäsenvaltio kyseisen palvelun kunnalle kuuluvaksi pakolliseksi tehtäväksi. Palvelun määritteleminen kunnan pakolliseksi tehtäväksi merkitsee yksinoikeuden myöntämistä. Jos BVerwG:n tulkinta olisi oikea, jäsenvaltio voisi julistaa minkä tahansa palvelun kunnan pakolliseksi tehtäväksi ja tehdä siitä näin yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvän palvelun. Tällainen tulkinta tekisi kuitenkin SEUT-sopimuksen 106 artiklasta merkityksettömän, sillä tarkoitus on nimenomaan, että korvausten maksaminen voidaan hyväksyä vain, jos kyseessä on yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu.

(168)

Komissio katsoo, että on pidettävä erillään toisaalta yksinoikeuden myöntäminen ja toisaalta palvelun hyväksyminen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi.

(169)

Yksinoikeuden myöntäminen luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämiseen voi merkitä SEUT-sopimuksen 56 artiklassa tarkoitetun palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamista. Tällaista rajoittamista voidaan SEUT-sopimuksen 52 artiklan ja 62 artiklan nojalla perustella kansanterveyden suojelemisella. Määrätessään, että tietyllä alueella vain yksi yritys vastaa luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä, Saksa ja Rheinland-Pfalz haluavat varmistaa, että yritystä valvotaan erityisen tarkasti ja näin varmistetaan kansanterveyden suojelu.

(170)

Kansanterveyden suojelemiseksi toteutettava toimenpide ei kuitenkaan automaattisesti ole yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, vaikka Saksa ja BVerwG tätä mieltä ovatkin.

(171)

Komissio ei kiistä, etteikö luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisessä olisi kyse sellaisten jätteiden hävittämisestä, jotka ominaisuuksiensa vuoksi aiheuttavat terveydelle erityistä vaaraa. Siksi asetuksessa (EY) N:o 1069/2009 säädetään tällaisia jätteitä käsittelevien laitosten tiukasta valvonnasta. Nämä säännökset aiheuttavat käsittely-yrityksille varmasti myös lisäkustannuksia, jotka on kuitenkin sisällytettävä perittäviin maksuihin.

(172)

Luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen ei tässä suhteessa poikkea muiden sellaisten jätteiden hävittämisestä, jotka ominaisuuksiensa vuoksi aiheuttavat terveydelle erityistä vaaraa. Tällaisten jätteiden hävittämiskustannuksista vastaavat yleensä niiden aiheuttajat eikä yhteisö.

(173)

Tarkasteltavana olevassa tapauksessa palvelu on luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen. Komission on tutkittava, poikkeaako palvelu lähtökohtaisesti muusta taloudellisesta toiminnasta niin, että se on yleisen edun mukaista eikä pelkästään siitä hyötyvän talouden toimijan edun mukaista.

(174)

Komissio katsoo, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen ei lähtökohtaisesti poikkea muusta taloudellisesta toiminnasta. Tästä syystä sitä ei voida pitää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvänä palveluna.

(175)

Vastoin BVerwG:n näkemystä asetuksessa (EY) N:o 1069/2009 säädetty tiukka valvonta ei johda siihen, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämistä olisi pidettävä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvänä palveluna.

(176)

Alaa säännellään unionin säännöksillä. Niissä säädetään muun muassa, että tuottajan on vastattava luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämiskustannuksista. Kuten tuomioistuin on GEMO-tuomiossa todennut, tästä seuraa, että yhteisön ei ole lähtökohtaisesti mahdollista ottaa osaa kustannuksista itselleen (48). Näiden unionin lainsäädännössä olevien säännösten vuoksi kansallisissa lainsäädännössä ei voi enää olla säännöksiä, joissa unionin lainsäädännöstä poiketen pidetään luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämistä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvänä palveluna. Tästä syystä sen luokittelu yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi ei ole mahdollista.

(177)

Mitä tulee Saksan väitteeseen, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisellä suojellaan ihmisten terveyttä, voidaan jälleen viitata GEMO-tuomioon, jossa tuomioistuin toteaa, että SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa ei tehdä eroa valtioiden toimenpiteiden syiden tai tavoitteiden perusteella vaan niiden vaikutusten perusteella.

(178)

Tästä seuraa, että talouden toimijoiden on lähtökohtaisesti vastattava kustannuksista, joita niille sääntelyn vuoksi aiheutuu toimintansa harjoittamisesta, kuten tässä tapauksessa luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämistä koskevista tiukoista säännöksistä. Ihmisten terveyden suojelutavoitteella on merkitystä hyväksyttäessä yksinoikeuden myöntäminen, palvelujen tarjoamisen vapaus huomioon ottaen, ja arvioitaessa tuottajien saaman tuen soveltuvuutta sisämarkkinoille.

(179)

Näistä syistä komissio katsoo, että Saksa ei voi pitää luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämistä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvänä palveluna.

(180)

Toissijaisesti komissio toteaa, että ensimmäiseen Altmark-kriteeriin sisältyy myös sen arviointi, onko korvauksen maksaminen yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvästä palvelusta välttämätöntä. Vaikka luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen olisi yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvä palvelu, on tutkittava, onko korvauksen maksaminen välttämätöntä.

(181)

Saksa ja BVerwG eivät ota väitteissään huomioon, että tuomioistuin on GEMO-tuomiossa todennut, että velvoitteet, joita luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä huolehtivat yritykset ovat ottaneet hoitaakseen, eivät oikeuta valtion korvauksiin kustannuksista, joita velvoitteen hoitamisesta aiheutuu. Tuotannosta vastuussa olevien on vastattava kaikista luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämiskustannuksista, koska ne ovat kustannuksia, jotka ovat tuottajien ja teurastamoiden taloudelliseen toimintaan olennaisesti kuuluva osa.

(182)

Tuomioistuimen ratkaisu oli, että ei ole perusteltua, että valtio maksaa korvausta kustannuksista, joita tästä velvoitteesta aiheutuu, koska tuotannosta vastuussa olevien on vastattava kustannuksista.

(183)

Vastoin BVerwG:n näkemystä asetuksessa (EY) N:o 1069/2009 säädetystä tiukasta valvonnasta ei voida johtaa päätelmää, että luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen käsittelykustannukset voitaisiin kattaa valtion maksamilla korvauksilla.

(184)

Julkisen palvelun velvoitteen olemassaolo ei toisin sanoen tarkoita, että valtion maksama korvaus tästä velvoitteesta aiheutuvista kustannuksista olisi oikeutettu.

(185)

Komissio katsoo, että Saksa ei voi perustella vuotuisia maksuja valtion korvauksena kustannuksista, joita ZT:lle aiheutuu luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisvelvoitteesta, koska aiheuttamisperiaatteen mukaan kaikki kustannukset on katettava maksuilla, joita ZT perii tuottajilta.

(186)

Siitä, olisiko reservikapasiteettia erikseen tarkasteltuna pidettävä yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvänä palveluna, voidaan todeta seuraavaa: Saksan lainsäädännön mukaan yrityksen, jolla on alueellinen monopoli luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisessä, on varmistettava, että se selviytyy epidemiatapauksissa myös lisääntyneestä ainesmäärästä. Kuten Saksan esittämästä 16 osavaltion vertailusta käy ilmi, ZT:n aluetta lukuun ottamatta kaikilla alueilla tämä toteutetaan niin, että yritykset käyttävät laitoksiaan kolmessa vuorossa, myös viikonloppuisin, ja tarvittaessa toimittavat ainesta muihin osavaltioihin. Tämä merkitsee, että epidemiareservin ylläpitämisvelvoitteesta ei aiheudu lisäkustannuksia, koska epidemiareservi voidaan kattaa käytettävissä olevalla toiminnallisista syistä vapaalla kapasiteetilla.

(187)

Jos tästä kuitenkin aiheutuisi lisäkustannuksia, olisi tuottajien ja teurastamojen vastattava niistä. Suuremman ainesmäärän käsittely epidemioiden yhteydessä on osa kustannuksia, joita luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen käsittelylaitoksen toimintaan tavallisesti kuuluu.

(188)

Sillä ei ole merkitystä, että omistajat eli aluehallintoviranomaiset velvoittavat määräysvallassaan olevan yrityksen viranomaispäätöksellä ylläpitämään epidemiareserviä. Epidemiareservin ylläpitämistä ei kahdesta syystä voida pitää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvänä palveluna.

(189)

Siinä tapauksessa, että toiminnallisista syistä – ja ilman lisäkustannuksia – käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti ei riitä kattamaan säädettyä epidemiareserviä ja epidemiareservin ylläpitovelvoitteesta aiheutuu näin ollen lisäkustannuksia, aiheuttamisperiaatteen nojalla nämä kustannukset on lähtökohtaisesti katettava perittävillä maksuilla. Tilanne ei poikkea mitenkään siitä, mitä on todettu muiden jätteiden hävittämisestä (ks. tarkemmin 156–185 kappale).

(190)

Siinä tapauksessa, että vapaata kapasiteettia ylläpidetään enemmän kuin epidemiatapauksessa tosiasiallisesti tarvitaan, ei ole yhteisön edun mukaista ylläpitää tällaista ylimääräistä kapasiteettia.

(191)

BVerwG katsoo, että reservikapasiteetin ylläpitämisen luokittelussa ei ole merkitystä sillä, ylläpitääkö ZT liian suurta kapasiteettia, jota ei lainkaan tarvita. Sen mukaan on täysin aluehallintoviranomaisten oma asia päättää, rahoittavatko ne ylikapasiteettia vai pyrkivätkö ne purkamaan sitä. Kysymys liittyy aluehallintoviranomaisten poliittiseen vastuuseen mutta ei valtiontukioikeuteen (49). Tätä näkemystä ei voida hyväksyä, koska tarpeettoman kapasiteetin ylläpitäminen ei ole yhteisön edun mukaista.

(192)

Kuten 9.3 jaksossa vielä tarkemmin selostetaan, ZT:n tapauksessa säädetty epidemiareservi voidaan kattaa toiminnallisista syistä käytettävissä olevalla vapaalla kapasiteetilla eikä korvauksen maksamista voida missään tapauksessa perustella.

(193)

Näistä syistä komissio katsoo, että myöskään velvoitetta ylläpitää epidemiareserviä ei voida pitää yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvänä palveluna. Toissijaisesti komissio katsoo, että vuotuisia maksuja ei missään tapauksessa voida perustella valtion korvauksina.

(194)

Koska luokkaan 3 kuuluvan aineksen hävittämistä ei ole annettu ZT:lle tehtäväksi, luokittelu yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyväksi palveluksi on jo tästä syystä mahdotonta. Lisäksi tällaiseksi luokittelu ei ole mahdollista 9.1.1 jaksossa esitetyistä syistä.

(195)

Ensimmäinen Altmark-kriteeri ei käsiteltävänä olevassa tapauksessa täyty.

(196)

Näin ollen toista, kolmatta ja neljättä Altmark-kriteeriä käsitellään seuraavassa vain toissijaisesti.

(197)

Toisessa Altmark-kriteerissä edellytetään, että ne parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi. Jos siis jäsenvaltio korvaa yrityksen tappioita ilman, että parametrejä on etukäteen vahvistettu, kyseessä on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu etu.

(198)

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa on välttämätöntä pitää erillään vuodet 1979–2008 ja vuodet 2009–2012.

(199)

ZT:lle annettiin 28 päivänä lokakuuta 1994 hyväksytyssä yhdistysjärjestyksessä mahdollisuus kattaa kaikki tilivuoden aikana syntyneet tappiot vuotuisella maksulla. Kuten Saksa on todennut, vuotuisilla maksuilla oli kuitenkin määrä rahoittaa kustannukset, joita ZT:lle aiheutui epidemiareservin ylläpitämisestä.

(200)

Vuoden 1994 yhdistysjärjestyksessä ei kuitenkaan ollut tietoa siitä, kuinka suurta epidemiareserviä ZT:n olisi ylläpidettävä, eikä epidemiareservikustannusten laskemiseen tarvittavia parametrejä. Syntyneet tappiot eivät ole objektiivinen mittari epidemiareservin kustannuksille, koska tappion suuruuteen vaikuttavat monet tekijät, jotka eivät ole yhteydessä epidemiareservin kustannuksiin.

(201)

Etukäteen ei siis ollut määritetty objektiivista ja läpinäkyvää menetelmää, jolla epidemiareservin kustannukset olisi voitu laskea. Toinen Altmark-kriteeri ei näin ollen täyty vuosien 1979–2008 osalta.

(202)

Yhdistysjärjestystä muutettiin 2 päivänä helmikuuta 2010 takautuvasti 1 päivästä tammikuuta 2009. Ylläpidettävän epidemiareservin suuruus määritetään nyt nimenomaisesti 10 §:n 2 momentissa. Epidemiareservin kustannukset ja sen myötä vuotuisen maksun suuruus on 9 §:n 2 momentin ja 10 §:n 4 momentin mukaan määritettävä talousarviossa ennen tilikauden alkua.

(203)

Uuden yhdistysjärjestyksen 10 §:n 5 momentissa on säännökset epidemiareservin kustannusten laskemisesta. Kapasiteettikustannuksista kohdennetaan säädettyyn epidemiareserviin Fraunhofer-selvityksen mukaisesti suhteellinen osuus. Kustannuslaskennassa tarvittavat parametrit esitetään yhdistysjärjestyksessä ja vuotuisessa talousarviossa. Komissio on todennut, että parametreissa on kyse objektiivisesti havaittavissa olevissa tiedoista, ja laskentatapa esitetään yksiselitteisesti ja läpinäkyvästi. Vuotuiset maksut määritetään näin ollen vuodesta 2010 lukien etukäteen objektiivisten ja läpinäkyvien parametrien perusteella.

(204)

Näin ollen toisen Altmark-kriteerin läpinäkyvyysvaatimukset täyttyvät vuosien 2010–2012 osalta. Samalla on kuitenkin todettava, että vaikka komissio myöntää, että laskelmat suoritetaan etukäteen ja läpinäkyvästi, sovellettavalla laskentakaavalla ei voida estää kolmannessa Altmark-kriteerissä tarkoitettua ylikorvaamista.

(205)

Vuoden 2009 osalta sen sijaan kustannusten laskemista koskevat säännökset, talousarvio ja vuotuisen maksun suuruus määritettiin takautuvasti eikä etukäteen. Näin ollen toinen Altmark-kriteeri ei täyty vuoden 2009 osalta.

(206)

Kolmannen Altmark-kriteerin mukaan korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto.

(207)

Komissio käyttää julkisen palvelun velvoitteen kustannusten laskemisessa vältettyjen nettokustannusten menetelmää (50). Menetelmässä nettokustannukset, jotka ovat välttämättömiä tai joiden odotetaan olevan välttämättömiä julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseksi, lasketaan niiden nettokustannusten, jotka aiheutuvat palveluntarjoajalle sen harjoittaessa liiketoimintaa julkisen palvelun velvoitteen alaisena, ja samalle palveluntarjoajalle ilman kyseistä velvoitetta aiheutuvien nettokustannusten tai voiton välisenä erotuksena. On kiinnitettävä asianmukaista huomiota siihen, että ne kustannukset, jotka palveluntarjoajan odotetaan välttävän, ja tulot, jotka sen odotetaan menettävän ilman julkisen palvelun velvoitetta, arvioidaan oikein. Nettokustannuksia laskettaessa olisi arvioitava yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottajan saamia hyötyjä, mukaan lukien aineettomat hyödyt, jos mahdollista (51).

(208)

Epidemiareservin suuruudesta säädetään 2 päivänä helmikuuta 2010 muutetun yhdistysjärjestyksen 10 §:n 2 momentissa, että vuodesta 2009 lukien on ylläpidettävä7 110 tonnin epidemiareserviä, joka on oltava käytettävissä kuuden viikon ajanjaksolla. ZT:n on siis huolehdittava, että epidemian yhteydessä voidaan käsitellä tavanomaisten määrien lisäksi 1 185 tonnia viikossa kuuden viikon ajan (52).

(209)

Saksan mukaan vuotuisilla maksuilla korvattiin nettokustannukset, joita ZT:lle aiheutui epidemiareservin ylläpitämisestä. Vaikka yhdistysjärjestykseen sisältyi vasta sen jälkeen, kun sitä 2 päivänä helmikuuta 2010 muutettiin, nimenomainen velvoite ylläpitää epidemiareserviä, ZT oli myös aiemmin ylläpitänyt vastaavaa epidemiareserviä ja sen oli täytynyt vastata siitä aiheutuvista kustannuksista. Rheinland-Pfalzissa ZT:n ei ollut osavaltion maksusäännösten vuoksi ollut mahdollista sisällyttää näitä kustannuksia luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittämisestä perittäviin maksuihin.

(210)

Saksa laskee Fraunhofer-selvitykseen tukeutuen, että epidemiareservin nettokustannukset ovat vuosina 2002–2009 noin puolet laitosten kokonaiskustannuksista, koska laitosten teknisesti mahdollisesta kapasiteetista käytetään viikoittain – viitenä päivänä kolmessa vuorossa – vähemmän kuin 50 prosenttia.

(211)

Komissio osoittaa seuraavassa, että vastoin Saksan laskelmia ZT:lle ei aiheutunut säädetyn suuruisen epidemiareservin ylläpitämisestä nettokustannuksia. Saksan esittämät kustannukset ovat toisaalta toiminnallisista syistä käytettävissä olevan vapaan kapasiteetin kustannuksia, jotka on katettava perittävillä maksuilla, ja toisaalta laitosten vajaakäytöstä johtuvan vapaan kapasiteetin kustannuksia.

(212)

Böckenhoffin selvityksessä vuodelta 1991 tutkittiin ensimmäisen kerran, onko välttämätöntä rakentaa normaalikäytössä tarvittavaa suurempi käsittelylaitos, jotta epidemiatapauksessa olisi riittävästi kapasiteettia käytettävissä. Vastaus oli kielteinen, sillä käsittelylaitos toimi normaalikäytössä vain viitenä päivänä viikossa kahdessa vuorossa ja toiminnallisista syistä vapaata kolmannen vuoron kapasiteettia pidettiin riittävänä epidemiareservinä.

(213)

Ajan myötä monet käsittelylaitokset ovat siirtyneet myös normaalioloissa toimimaan osittain kolmessa vuorossa tai huippuaikoina myös lauantaisin yhdessä tai kahdessa vuorossa. Tämä merkitsee, että laitosten käyttöaste normaalioloissa kasvaa ja että epidemiatilanteessa on suuremmassa määrin turvauduttava viikonloppuisin käytettävissä olevaan vapaaseen kapasiteettiin.

(214)

Uudemmassa alan kirjallisuudessa (53) vahvistetaan yksityiskohtaisissa skenaariolaskelmissa edelleen Böckenhoffin selvityksen perussisältö eli se, että epidemioiden torjunta ei edellytä lisäinvestointeja vapaaseen kapasiteettiin, vaan arkisin kolmannessa vuorossa ja viikonloppuisin käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti riittää epidemiatapauksissa ylimääräisten ruhojen käsittelyyn. Normaaliolojen kasvanut käyttöaste on otettu huomioon. Tutkittavat epidemiatapaukset ovat useimmiten paikallisia ja lyhytaikaisia klassisen sikaruton tai suu- ja sorkkataudin puhkeamisia.

(215)

Myös 2 päivänä helmikuuta 2010 muutetussa yhdistysjärjestyksessä säädetty 1 185 tonnin viikoittainen epidemiareservi, joka ZT:llä täytyy olla epidemioiden yhteydessä kuudeksi viikoksi, perustuu paikallisiin klassisen sikaruton ja suu- ja sorkkataudin puhkeamistapauksiin. Epidemiareservin suuruus perustuu ISPA-RP-selvitykseen, jossa osoitetaan, että ZT:n toiminta-alueella on lyhytaikaisten epidemioiden yhteydessä varauduttava tämän suuruusluokan lisäykseen ruhojen määrässä.

(216)

Kuten seuraavasta taulukosta käy ilmi, säädetty epidemiareservi voidaan ZT:n toiminta-alueella – kuten muissakin osavaltioissa – kattaa lyhytaikaisesti öisin ja viikonloppuisin käytettävissä olevasta, toiminnallisista syistä vapaasta kapasiteetista. Toiminnallisista syistä vapaa 2 376 tonnin viikoittainen kapasiteetti, joka on käytettävissä kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa kuuden viikon ajan, on noin kaksinkertainen suhteessa säädettyyn 1 185 tonnin viikoittaiseen epidemiareserviin.

(217)

Vaikka laitokset eivät olisikaan maksimaalisessa käytössä kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa tai niitä ei käytettäisi yhtäjaksoisesti seitsemänä päivänä, käytettävissä on kuitenkin edelleen riittävästi toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia säädetyn epidemiareservin kattamiseen. Kun verrataan säädettyä 1 185 tonnin viikoittaista epidemiareserviä ISPA-RP-selvityksen mukaan ZT:n laitoksissa käytettävissä olevaan vapaaseen kapasiteettiin (54), voidaan todeta, että ZT:llä on öisin ja viikonloppuisin riittävästi toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia.

Taulukko 3

ZT:n käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti verrattuna säädettyyn epidemiareserviin (vuosien 1998–2009 keskimääräisen käyttöasteen perusteella)

(218)

Tästä käy siis ilmi, että ZT:llä – kuten muiden osavaltioiden yrityksillä – on riittävästi toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia käytettävissä epidemiareservin kattamiseen. Näin ollen ZT:n ei ole tarvinnut suunnata lisäkapasiteettia epidemiareservin ylläpitämiseen. ZT:lle ei ole myöskään siis aiheutunut nettokustannuksia tästä velvoitteesta.

(219)

Saksan mukaan ZT:n ei ollut oikeudellisesti mahdollista sisällyttää vain epidemioiden yhteydessä käytettävän vapaan kapasiteetin kustannuksia perittäviin maksuihin, koska epidemiareservi hyödyttää yhteisöä.

(220)

Osavaltioissa järjestetyn kyselyn tulokset ja kantelun tekijän toimittamat sopimukset kuitenkin osoittavat, että kaikki kapasiteettikustannukset rahoitetaan perittävillä maksuilla käsittely-yrityksen oikeudellisesta muodosta tai sovellettavista laskentasäännöksistä riippumatta. Tämä käy yksiselitteisesti ilmi myös KAG RP:n 8 §:stä, jonka mukaan kustannukset, joihin käyttömaksut ja toistuvat maksuosuudet perustuvat, on määritettävä kustannuslaskentaa koskevien liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset on sisällytettävä maksuihin suhteellisin osuuksin, koska ne ovat kausaalisessa yhteydessä toimeksiantoon kuuluvan ja siihen kuulumattoman aineksen käsittelyyn normaalioloissa.

(221)

Myös BVerwG on todennut tuomiossaan aivan oikein, että toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset on rahoitettava tuloilla, joita toimeksiantoon kuuluvan ja siihen kuulumattoman aineksen käsittelystä saadaan (55). Näin ollen, kun säädetty epidemiareservi voidaan kattaa toiminnallisista syistä vapaalla kapasiteetilla, kuten ZT:n tapauksessa, vuotuiset maksut eivät ole välttämättömiä.

(222)

Saksa perustelee vuotuisia maksuja myös sillä, että kaikki toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset, jotka liittyvät kolmanteen vuoroon arkisin, aiheutuvat velvollisuudesta ylläpitää epidemiareserviä. Ilman tätä velvollisuutta ZT voisi käyttää teknisestä enimmäiskapasiteetistaan viitenä päivänä kolmessa vuorossa 100 prosenttia.

(223)

Saksa ei ole kuitenkaan esittänyt näyttöä siitä, että arkisin ei enää olisi toiminnasta riippuvaista vapaata kapasiteettia ilman epidemiareservin ylläpitovelvollisuutta. Näyttää pikemminkin siltä – esimerkiksi ISPA-NS-selvityksen perusteella – että myös yrityksillä, jotka käsittelevät vain luokkaan 3 kuuluvaa ainesta ja joilla ei ylipäänsä ole mitään velvollisuutta ylläpitää epidemiareserviä, on huomattavasti vapaata kapasiteettia ja että ne rahoittavat kapasiteettikustannukset kokonaisuudessaan perimillään maksuilla.

(224)

Kuten taulukosta 3 käy ilmi, ZT:n vapaa kapasiteetti on selvästi suurempi kuin säädetyn epidemiareservin ylläpitämisen vuoksi olisi välttämätöntä. Käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti on lyhytaikaisesti yli kaksi kertaa niin suuri kuin epidemiatapauksessa tarvittaisiin. Kuviosta 2 käy ilmi, että monena vuotena jopa normaalikapasiteetista jäi toimittaessa kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa 25 prosenttia käyttämättä. Nettokustannuksiin ei voida myöskään sisällyttää kustannuksia vapaasta kapasiteetista, jota ei lainkaan tarvita säädetyn epidemiareservin ylläpitämiseksi. Saksan esittämät laskelmat nettokustannuksista on hylättävä myös tästä syystä, sillä niissä epidemiareserviin sisällytetään virheellisesti kustannukset kaikesta vapaasta kapasiteetista.

(225)

ISPA-RP- ja Fraunhofer-selvitys osoittavat, että ZT:n käytettävissä oleva vapaa kapasiteetti riittäisi jopa selviytymään liittovaltion laajuisesta suu- ja sorkkatautiepidemiasta kolmen kuukauden ajan. ZT:lle ei ole kuitenkaan annettu tehtäväksi epidemiareservin ylläpitämistä kuutta viikkoa pidemmäksi ajaksi. Tämä tarkoittaa, että ZT:n jäsenet eivät ole velvoittaneet sitä ylläpitämään yli kuuden viikon pidempiaikaista epidemiareserviä, jonka avulla ZT voisi yksinään selviytyä liittovaltion laajuisesta pidempikestoisesta epidemiasta. Siksi vertailu maanlaajuisen suu- ja sorkkatautiepidemian yhteydessä tarvittavaan kapasiteettiin on merkityksetön (56).

(226)

Myös seuraavista seikoista käy ilmi, että ZT:n käytettävissä oleva laitoskapasiteetti ylitti selvästi yhdistysjärjestyksen vaatimukset: ZT velvoitetaan yhdistysjärjestyksessä käsittelemään luokkiin 1 ja 2 kuuluvaa toimeksiantoainesta keskimäärin noin 900 tonnia viikossa (57). Jos siihen lisätään vielä säädetty 1 185 tonnin viikoittainen epidemiareservi, ZT tarvitsi yhdistysjärjestyksen velvoitteet täyttääkseen laitoksen, jonka kapasiteetti on 2 085 tonnia viikossa toimittaessa kolmessa vuorossa seitsemänä päivänä viikossa.

(227)

Tosiasiassa ZT:llä on kuitenkin käytössään laitokset, joiden enimmäiskapasiteetti on 4 536 tonnia viikossa. ZT:n laitosten kapasiteetti on siis kaksi kertaa niin suuri kuin yhdistysjärjestyksessä annetut tehtävät edellyttävät. Koska ZT:llä on selvästi enemmän kapasiteettia kuin sen julkisten hankintojen sopimusten täyttäminen edellyttäisi, sille ei voi aiheutua nettokustannuksia epidemiareservin ylläpitämisvelvoitteesta.

(228)

Lopuksi todettakoon, että Saksa ei ole pystynyt näyttämään toteen, että ZT:lle olisi aiheutunut nettokustannuksia velvollisuudesta ylläpitää epidemiareserviä. Tutkinnassa on käynyt ilmi, että vuotuisilla maksuilla rahoitetaan kustannuksia vapaasta kapasiteetista, joka toisaalta on toiminnallisista syistä normaalikäytössä käytettävissä (ja joka on näin ollen rahoitettava palvelusta perittävillä maksuilla) tai toisaalta johdettavissa siitä, että ZT:n laitosten käyttöaste ei ole riittävä.

(229)

Neljännen Altmark-kriteerin mukaan silloin, kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei valita sellaisessa julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, jossa on mahdollista valita se ehdokas, joka kykenee tuottamaan kyseiset palvelut julkisyhteisön kannalta vähäisimmin kustannuksin, tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun otetaan huomioon toiminnasta saatavat tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto.

(230)

Neljässä Altmark-kriteerissä esitetään edellytykset poikkeamiselle periaatteesta, jonka mukaan korvauksista aiheutuu etua. Jäsenvaltiolla on todistustaakka edellytysten täyttymisestä.

(231)

ZT:tä ei ole valittu tarjouskilpailulla eikä Saksa ole esittänyt näyttöä siitä, että ZT olisi hyvin johdettu keskivertoyritys. Näin ollen Saksa ei ole osoittanut neljännen Altmark-kriteerin täyttyneen. Myös Rheinland-Pfalzissa ruhojen hävittämisestä perittävät korkeat maksut ja se, että toiminnan rahoittamiseen tarvitaan vuotuinen maksu, jollaista ei ole missään muussa osavaltiossa, viittaavat siihen, että ZT ei ole hyvin johdettu keskivertoyritys.

(232)

Näin ollen neljäs Altmark-kriteeri ei täyty.

(233)

BVerwG katsoo, että neljättä Altmark-kriteeriä ei pitäisi soveltaa ZT:hen, koska vuotuisella maksulla ei korvata lisäkustannuksia julkisen palvelun velvoitteen hoitamisesta muuten markkinalähtöisen toiminnan puitteissa vaan sillä rahoitetaan julkisen tehtävän hoitamista viranomaisena markkinoiden ulkopuolella. BVerwG:n mukaan tehtävän hoitamisen viranomaisluonne on tulosta Zweckverbandin jäseninä olevien aluehallintoviranomaisten poliittisista päätöksistä hoitaa luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen sidosyksikköhankintana. BVerwG tukeutuu tulkinnassaan tuomioistuimen tuomioon asiassa Stadtreinigung Hamburg (58).

(234)

BVerwG:n mukaan neljännessä Altmark-kriteerissä edellytetään, että yksityinen julkisen palvelun velvoitteen täyttää yksityinen yritys. Koska sidosyksikköhankinnassa näin ei ole, neljättä Altmark-kriteeriä ei tulisi soveltaa yrityksiin, jotka ovat saaneet toimeksiantonsa sidosyksikköhankintana (59).

(235)

Komissio ei yhdy BVerwG:n käsitykseen. Ensinnäkään neljännessä Altmark-kriteerissä mikään ei viittaa siihen, etteikö sitä sovellettaisi sidosyksikköhankintaan. Päinvastoin: kahdella vaihtoehdolla (tarjouskilpailu tai hyvin johdetun keskivertoyrityksen kustannusten analysointi) tuomioistuin osoittaa, että neljättä Altmark-kriteeriä sovelletaan myös silloin, kun tarjouskilpailua ei ole järjestetty, erityisesti myös sidosyksikköhankinnan yhteydessä.

(236)

Stadtreinigung Hamburg -tuomio koskee vain sitä, milloin on velvollisuus järjestää hankintamenettely ja milloin ei. Valtiontukioikeudellisia päätelmiä siitä ei voida tehdä. Päinvastoin: neljännen Altmark-kriteerin toinen vaihtoehto koskee tapausta, jossa tarjousmenettelyvelvollisuutta ei ole.

(237)

Lisäksi BVerwG lähtee siitä, että alueellisen monopolin vuoksi ZT ei kilpaile muiden yritysten kanssa ja että on mahdollista, että kilpailu ei vääristy. Kilpailun vääristyminen on kuitenkin valtiontukikäsitteen tunnusmerkki, joka on taloudellisesta edusta (johon neljä Altmark-kriteeriä perustuvat) erillinen. Kilpailun vääristymisen tunnusmerkki täyttyy käsiteltävänä olevassa tapauksessa (ks. 8.3 jakso). Komissio on myös Euroopan unionin valtiontukisääntöjen soveltamisesta yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta myönnettävään korvaukseen antamansa tiedonannon, jäljempänä ’korvaustiedonanto’ (60), 37 kohdassa todennut, että sidosyksikköhankinta ei sulje pois kilpailun vääristymistä.

(238)

Se, että BVerwG korostaa ZT:n toiminnan viranomaisluonnetta, panee miettimään, kieltääkö BVerwG neljännen Altmark-kriteerin soveltamisen siksi, että sen mielestä ZT ei harjoita taloudellista toimintaa. Tämäkään ei pidä paikkaansa. ZT tarjoaa palvelua vastikkeellisesti, ja harjoittaa näin taloudellista toimintaa (ks. 8.2 jakso). Komissio on todennut tämän myös korvaustiedonannon 13 kohdassa.

(239)

Vastoin BVerwG:n tuomiota ja Saksan näkemystä Altmark-kriteerit eivät täyty. Ensinnäkään vuotuisia maksuja ei voida perustella valtion korvauksina ZT:n tehtäväksi annetuista velvoitteista, koska kaikki näihin velvoitteisiin liittyvät kustannukset on katettava palvelusta perittävillä maksuilla. Toiseksi epidemiareservin ylläpitämisvelvoitteesta ei ole aiheutunut ZT:lle nettokustannuksia, toisin kuin Saksa väittää. Saksan esittämät kustannukset koskevat joko toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia, jolloin ne on katettava perittävillä maksuilla ja toiminnan tuotoilla, tai ne koskevat säädetyn epidemiareservin ylittävää vapaata kapasiteettia. Kolmanneksi vuotuisten maksujen laskentaparametrejä ei ennen vuotta 2010 ollut etukäteen määritetty tarvittavalla läpinäkyvyydellä. Neljänneksi Saksa ei voinut osoittaa, että ZT on hyvin johdettu keskivertoyritys.

(240)

Näin ollen ZT on saanut vuotuisista maksuista taloudellista etua.

(241)

Kun Saksan virheellisesti laskemat epidemiareservin kustannukset kohdistetaan kustannukset aiheuttaneisiin palveluihin – luokkiin 1 ja 2 kuuluvan toimeksiantoaineksen hävittäminen, Baden-Württembergistä ja Hessenistä tulevan, luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen hävittäminen sekä luokkaan 3 kuuluvan aineksen hävittäminen – voidaan täsmällisesti osoittaa, mitä taloudellista etua ZT on vuotuisista maksuista eri markkinoilla saanut.

(242)

Jäljempänä 9.5.1–9.5.3 jaksossa osoitetaan, että vuotuisilla maksuilla tosiasiallisesti tasataan tappioita, joita syntyy seuraavista syistä:

(243)

Kaikki väitetyt epidemiareservikustannukset kohdistetaan aiheuttajansa mukaan ZT:n vuosien 2002–2009 tuloslaskelmien perusteella käyttäen lähtökohtana laitosten käyttöä kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa.

(244)

Ensinnäkin on huomattava, että keskeinen syy korkeisiin vapaan kapasiteetin kustannuksiin on ZT:n laitosten vajaakäyttö. Siksi on aivan ensiksi vähennettävä ne vapaan kapasiteetin kustannukset, jotka johtuvat laitosten vajaakäytöstä normaalioloissa.

(245)

Kuten taulukon 3 käyttöastetilastoista käy ilmi (ks. sarake ”käyttöasteesta riippuvainen vapaa kapasiteetti”), ZT ei ole toimiessaan kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa koskaan käyttänyt kaikkea teknistä kapasiteettiaan. Käyttöaste on alentunut voimakkaasti erityisesti vuodesta 2002 toimeksiantoaineksen voimakkaan vähentymisen myötä. Seuraavassa käytetään vajaakäytön mittatikkuna vapaata kapasiteettia toimittaessa kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa. Vajaakäytön laskennassa vertailuarvoksi otetaan suurin kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa saavutettu käyttö, joka oli 101 855 vuositonnia vuonna 2002. Tästä saadaan tulokseksi keskimäärin 13 prosentin vajaakäyttö.

(246)

Kuten taulukon 4 sarakkeesta ”käyttöasteesta riippuvainen vapaa kapasiteetti” käy ilmi, vajaakäytöstä normaalioloissa aiheutuu keskimäärin 434 304 euron kustannukset. ZT:n on kannettava näistä kustannuksista liiketaloudellinen vastuu, koska ne johtuvat siitä, että sen laitokset ovat normaalioloissa vajaakäytössä.

(247)

Toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset kohdistetaan suhteessa käyttöön toimittaessa kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa. Sekä toimeksiantoon kuuluviin että siihen kuulumattomiin palveluihin kohdistuu näin suhteellinen osuus toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannuksista. Taulukossa 4 erotetaan toisistaan keräämiseen liittyvät ja käsittelyyn liittyvät toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset.

(248)

Taulukosta käy ilmi, että ZT ei vuosina 2002–2009 keskimäärin pystynyt liikevaihdollaan kattamaan toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannuksia. Tämä koskee sekä toimeksiantoon kuuluvia että siihen kuulumattomia palveluja. Vastaava ”Katetuotto II” osoittaa toimeksiantoon kuulumattomien palvelujen osalta keskimäärin 1 198 257 euron ja toimeksiantoon kuuluvien palvelujen osalta keskimäärin 1 140 898 euron vuositappiota.

Taulukko 4

Tuloslaskelma

(249)

ZT:n kilpailijoiden on toimeksiantoon kuulumattomilla markkinoilla rahoitettava laitostensa kaikki kustannukset kokonaan liikevaihdollaan. ZT:n kanssa luokkaan 3 kuuluvan aineksen markkinoilla kilpaileva yritys tai Pohjois- ja Keski-Hessenin aiempi toiminnanharjoittaja eivät voi turvautua siihen, että valtio rahoittaisi toiminnallisista syistä vapaata kapasiteettia tai kysynnästä johtuvaa vajaakäyttöä.

(250)

Kuten kaikkien muiden yritysten, jotka käsittelevät luokkaan 3 kuuluvaa ainesta ilman julkista hankintaa koskevaa sopimusta, ZT:n on kannettava kaikki siihen liittyvät kustannukset ja riskit itse.

(251)

ZT käsittelee luokkaan 3 kuuluvaa ainesta yhdessä luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen kanssa eikä voi näin ollen saada samoja tuotetuloja kuin siinä tapauksessa, että luokkaan 3 kuuluva aines käsitellään erillään luokkiin 1 ja 2 kuuluvasta aineksesta. Puhtaan, luokkaan 3 kuuluvan aineksen kysynnän lisäännyttyä hinta, jonka ZT voi saada teurastamoilta, on laskenut voimakkaasti. Kuten kantelun tekijä esittää, käsittely-yritykset maksavat tietyistä luokkaan 3 kuuluvista aineksista teurastamoille jopa korvauksen.

(252)

Tämä suuntaus ei näy selvästi tuottojen kehityksessä luokkaan 3 kuuluvaa ainestonnia kohti. ZT sai vuonna 2002 vielä […] euron tuoton tonnia kohti, mutta tuotto on jatkuvasti pienentynyt, ja se oli vuonna 2009 enää […] euroa. Tuotto on tonnia kohti pienentynyt seitsemässä vuodessa melkein 70 prosenttia.

Kuvio 1

Katetuoton kehitys luokkaan 3 kuuluvan aineksen osalta vuosina 2000–2009 (euroa)

(…)

(253)

Luokkaan 3 kuuluvan aineksen käsittely on siis viime vuosina muuttunut ZT:n kannalta yhä kannattamattomammaksi. Vuonna 2004 ZT pystyi vielä kattamaan suorat kustannuksensa, mutta seuraavina vuosina luokkiin 3 kuuluvan aineksen käsittely ei enää vaikuttanut positiivisesti vapaan kapasiteetin kustannusten kattamiseen.

(254)

Saksan esittämä laskelma, jonka mukaan tuotot, jotka ZT voi luokkaan 3 kuuluvan aineksen käsittelystä saada, ovat suoria kustannuksia suuremmat, on virheellinen. Saksa sisällyttää laskelmaansa kustannukset, joista tuotot on jo vähennetty (ks. taulukon 4 rivi 2), eikä tosiasiallisesti aiheutuneita kustannuksia, kuten kuuluisi (ks. oikaistut kustannukset taulukon 4 rivillä 4).

(255)

Ilmeisesti Saksa hyväksyy laitostensa käytön ylläpitämiseksi jatkuvat tappiot, joita luokkaan 3 kuuluvan aineksen heikompilaatuisesta käsittelystä aiheutuu.

(256)

Toinen keskeinen syy ZT:n tappioihin on se, että sen laitosten käyttöaste on useimpina vuosina heikko. Monena vuotena vajaakäyttö lisääntyi toimittaessa kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa enemmän kuin 25 prosenttia parhaaseen, vuoden 2001 käyttöasteeseen verrattuna. Vain vuosina 2001 ja 2002 voitiin TSE-kriisin ansiosta saavuttaa parempi käyttöaste joutumatta näinäkään vuosina turvautumaan toiminnallisista syistä vapaaseen kapasiteettiin öisin tai viikonloppuisin.

Kuvio 2

ZT:n normaalikapasiteetin vajaakäyttö vuosina 1998–2009 toimittaessa kahdessa vuorossa viitenä päivänä viikossa

(257)

Vajaakäytön selvä lisääntyminen vuoden 2002 jälkeen johtuu eläinkannan pienenemisestä ja sen myötä toimeksiantoaineksen määrän vähenemisestä. Vuosien 2002 ja 2009 välillä määrä väheni yli 35 prosenttia. ZT on yrittänyt ottaa vapautunutta kapasiteettia käyttöön lisäämällä toimeksiantoon kuulumattoman aineksen vastaanottoa. Vasta menestyksekäs osallistuminen Pohjois- ja Keski-Hessenin tarjouskilpailuun mahdollisti käyttöasteen nostamisen lähelle vuosien 2002/2003 tasoa.

(258)

Koska ZT on hoitanut Pohjois- ja Keski-Hessenin aineksen käsittelyä vasta vuodesta 2009, toimeksiantoa koskevista tuloksista on vain vähän tietoa. Vuonna 2009 esitetystä kustannuslaskelmasta näyttäisi käyvän ilmi, että uuden sopimuksen katetuotto on positiivinen sen jälkeen, kun noin 200 000 euron suuruiset vapaan kapasiteetin kustannukset on vähennetty.

(259)

Tarjousasiakirjoista voidaan kuitenkin todeta, että ZT:n tarjous ei kata sen tosiasiallisia kustannuksia. Kuten Saksa on itse todennut, korot, joita ZT maksaa pankkilainoistaan, ovat suuremmat kuin laskennallinen korko, jonka ZT laskentasäännösten mukaisesti ilmoitti tarjouksessa. Toisin sanoen ZT ei odota, että se pystyisi kattamaan kaikki vieraan pääoman korkokustannuksensa ja saamaan omalle pääomalleen kohtuullisen tuoton.

(260)

ZT:n korkomenot ovat olleet 1,07 miljoonaa euroa vuodessa. Jos sen perusteella, mikä on Pohjois- ja Keski-Hessenistä tulevan käsiteltävän määrän osuus kokonaiskapasiteetista, lähdetään siitä, että noin neljännes korkokustannuksista voidaan kohdistaa Pohjois- ja Keski-Hesseniltä saatuun toimeksiantoon, saadaan tulokseksi 0,26 miljoonan euron kustannusosuus, kun ZT Pohjois- ja Keski-Hessenin tarjouskilpailua varten tekemässään maksulaskelmassa esitti kustannukset 0,16 miljoonaksi euroksi. Vuosittain kattamatta jäävien 0,10 miljoonan euron korkokustannusten lisäksi tulevat vielä kattamatta jäävät oman pääoman korot.

(261)

Taloudellisesti toimiva yritys ei olisi tehnyt tarjousta, joka ei alun alkaenkaan kata odottavissa olevia pääomakustannuksia. Saksan toistuva viittaaminen siihen, että säännökset eivät antaneet sille mahdollisuutta laskea kustannuksia kokonaisuudessaan hintalaskelmaan, ei muuta tätä asiaa. Yksityistä yritystä ei voida pakottaa eikä se olisi valmis tarjoamaan palveluja hintaan, joka ei antaisi sille mahdollisuutta kattaa kustannuksiaan ja saada kohtuullista voittoa.

(262)

Vaikka lähtökohtana olisi vuonna 2009 esitetty kustannuslaskelma, jonka mukaan katetuotto on noin 200 000 euroa positiivinen, kymmenen vuoden sopimuskauden aikana odotettavissa olevilla katetuotoilla ei voida tasata vajaakäytöstä aiheutuvia tappioita, jotka vuodesta 2002 lukien ovat olleet keskimäärin noin 700 000 euroa vuodessa. Taloudellisesti toimiva yritys ei olisi ylläpitänyt vajaakäytössä olevaa kapasiteettia niin kauan.

(263)

Toimeksiantoon kuulumattoman aineksen osalta on siis niin, että ZT on vuotuisten maksujen ansiosta toisaalta myynyt kapasiteettia kustannuksiaan alhaisempaan hintaan ja toisaalta vuosien ajan ylläpitänyt käyttämätöntä kapasiteettia, jonka tulevat tuotot eivät voi tasata menneiden vuosien vajaakäytöstä aiheutuneita tappioita. ZT on siis ylläpitänyt markkinoilla kapasiteettia, johon taloudellisesti toimivalla käsittely-yrityksellä ei olisi ollut varaa.

(264)

Toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset, jotka johtuvat toimeksiantoaineksen käsittelystä, on katettava perittävistä maksuista saatavilla tuloilla. ZT:n, kuten kaikkien muidenkin yritysten, joille on annettu tehtäväksi valvotun aineksen käsittely, on omalla vastuullaan huolehdittava siitä, että se asianmukaisella liikkeenjohdolla hoitaa tämän tehtävän taloudellisesti. Ylimääräinen korvausmaksu vapauttaisi sen tästä taloudellisesta vastuusta.

(265)

Toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset on näin ollen kohdistettava kuolleiden eläinten ja teurasjätteiden käsittelyyn. Saksan osavaltioissa on käytössä erilaisia malleja, joiden perusteella toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset jaetaan teurasjätteiden ja ruhojen käsittelyyn. Monissa osavaltioissa vapaan kapasiteetin kustannuksista kohdistetaan suurempi osuus kuolleisiin eläimiin kuin teurasjätteisiin. Koska maksusäännöksissä ja yhdistysjärjestyksessä ei ole kohdistamiskaavaa, vapaan kapasiteetin kustannukset jaetaan osuuksien mukaan.

(266)

Kuten Saksa itse toteaa, ZT kilpailee teurasjätteiden käsittelyssä muiden käsittelylaitosten kanssa. Toimeksiantoon kuuluvien teurasjätteiden käsittelystä perittävien maksujen suuruus vaikuttaa teurastamojen erotteluosuuteen ja siihen, miten paljon luokkaan 3 kuuluvaa erotettua ainesta on muiden käsittelylaitosten käytettävissä.

(267)

Vaikka tuotot keskimäärin hädin tuskin kattavat suorat kustannukset, ajan kuluessa syntyy samanlainen kuva kuin luokkaan 3 kuuluvan aineksen katetuotoista: vuoteen 2004 tuotot ylittivät suorat kustannukset. Kun vuodesta 2005 noudatetun uuden maksutariffin myötä keskimääräinen tuotto tonnia kohti aleni 160 eurosta 116 euroon – eli 27,5 prosenttia – seuraavina vuosina ei pystytty kattamaan edes suoria kustannuksia eikä näin ollen myöskään osallistumaan toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannusten kattamiseen. Katetuotto I oli jälleen positiivinen vasta vuonna 2009 (ks. taulukko 4).

(268)

On ilmeistä, että ilman vuotuista maksua ZT ei olisi voinut ylläpitää tällaista hinnoittelupolitiikkaa. Aivan kuten luokkaan 3 kuuluvien teurasjätteiden tapauksessa, voidakseen edelleen pitää laitoksensa käytössä ZT hyväksyi vuodesta 2005 lukien hinnat, jotka eivät kattaneet edes sen suoria kustannuksia. Kaiken kaikkiaan toimeksiantoaineksen katetuotto II on selvästi negatiivinen – sen jälkeen, kun toiminnallisista syistä vapaan kapasiteetin kustannukset on vähennetty – noin 13 prosenttia liikevaihdosta (ks. taulukko 4).

(269)

Saksa katsoo, että ZT ei saanut vuotuisista maksuista taloudellista etua, koska ei ole merkityksellistä, myöntääkö valtio korvauksen epidemiareservin ylläpitämisestä suoraan käsittely-yritykselle vai rahoitetaanko se epäsuorasti tuottajalle myönnettävällä TSE-tuella. Jälkimmäisessä tapauksessa epidemiareservin kustannukset tosin sisällytettäisiin perittäviin maksuihin, mutta tuottaja saisi samaan aikaan maksuihin helpotusta vastaavasti suuremmalla tuella. Kummassakin tapauksessa julkinen valta kantaa tosiasiallisesti suuren osan taakasta, mihin valtiontukioikeudellinen tutkinta viime kädessä kohdistuu.

(270)

Ensinnäkin on vielä kerran todettava (ks. 2.5.3 jakso), että ZT saa vuotuisen maksun tuottajille maksettavien TSE-tukien lisäksi. Lisäksi ZT:tä tuetaan Rheinland-Pfalzissa TSE-tuilla enemmän kuin esimerkiksi Pohjois- ja Keski-Hessenissä, koska siellä tonnihinta – johon TSE-tuki perustuu – on 212 euroa eli selvästi alempi kuin Rheinland-Pfalzissa, jossa se on 390 euroa. Tuottajat eivät ZT:n toiminta-alueella selvästikään pääse vuotuisten maksujen ansiosta hyötymään alhaisemmista käyttömaksuista.

(271)

Toiseksi TSE-suuntaviivoissa nimenomaisesti edellytetään osoitettavan, että tuki ei tule tuotantoketjussa tuottajan jälkeen olevan tuotantoyrityksen hyväksi (61). Kuten 9.5.2 ja 9.5.3 jaksosta käy ilmi, ZT käyttää vuotuisia maksuja tosiasiallisesti siihen, että se rahoittaa tappioita, joita sille aiheutuu hinnoittelupolitiikastaan, käyttämättömästä kapasiteetista tai muusta liikkeenjohdollisesta tehottomuudesta.

(272)

Saksa ei siis selvästikään pysty osoittamaan, että vuotuiset maksut tulisivat korvauksena kuolleiden eläinten käsittelykustannuksista tuottajien hyväksi. Sen sijaan herää kysymys, olisiko tuottajilta ilman vuotuisia maksuja peritty alempia käyttömaksuja, koska ZT:hen olisi tällöin jo aikaisemmin kohdistunut suurempi taloudellinen paine sopeuttaa kapasiteettinsa ja liikkeenjohtonsa markkinaolosuhteisiin.

(273)

Saksa ei pysty osoittamaan, että vuotuiset maksut ZT:lle olisivat perusteltuja valtion korvauksena yhdistysjärjestyksestä johtuvista velvoitteista. Altmark-tuomion kriteerit eivät täyty.

(274)

ZT:n tuotto- ja kustannuslaskelman perusteellinen tutkinta osoittaa myös, että ZT saa toimeksiantoon kuuluvan ja siihen kuulumattoman aineksen käsittelyn yhteydessä vuotuisista maksuista taloudellista etua.

(275)

Näin ollen vuotuiset maksut ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(276)

Vuotuisista maksuista, joita ZT:lle on suoritettu vuodesta 1979, ei ole annettu komissiolle tietoa SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Vuotuiset maksut ovat näin ollen SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan perusteella sääntöjenvastaista valtiontukea.

(277)

Tässä tapauksessa ei voida soveltaa EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 28 päivänä marraskuuta 2005 tehdyn komission päätöksen 2005/842/EY (62), jäljempänä ’vuonna 2005 tehty julkisen palvelun korvauspäätös’, eikä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 20 päivänä joulukuuta 2011 tehdyn komission päätöksen 2012/21/EU (63), jäljempänä ’vuonna 2011 tehty julkisen palvelun korvauspäätös’, mukaista vapautusta ilmoitusvaatimuksesta, koska ZT:lle ei ole annettu tehtäväksi yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua, kuten 9 jaksossa on todettu. Luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen käsittely, epidemiareservin ylläpitäminen ja luokkaan 3 kuuluvan aineksen käsittely eivät nimittäin ole yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja. Toinen Altmark-kriteeri ei sitä paitsi täyty vuosina 1979–2010 eikä kolmas Altmark-kriteeri koko aikana vuodesta 1979. Näin ollen vuonna 2005 tehdyn julkisen palvelun korvauspäätöksen 4 ja 5 artiklassa ja myös vuonna 2012 tehdyn julkisen palvelun korvauspäätöksen 4 ja 5 artiklassa säädetyt välttämättömät edellytykset sille, että vuotuiset maksut voitaisiin vapauttaa ilmoitusvelvollisuudesta, eivät täyty.

(278)

SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaan yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sekä fiskaalisiin monopoleihin sovelletaan SEUT-sopimuksen määräyksiä. SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa määrätään kuitenkin sopimuksen sääntöjen soveltamista koskevasta poikkeuksesta siltä osin kuin kilpailusääntöjen soveltaminen estäisi oikeudellisesti tai tosiasiallisesti yrityksiä hoitamasta niille uskottuja tehtäviä. Poikkeusta sovelletaan ainoastaan silloin, kun kaupan kehitykseen ei vaikuteta tavalla, joka olisi ristiriidassa unionin etujen kanssa.

(279)

Julkisen palvelun korvauspuitteiden 69 kohdan mukaan komissio soveltaa kyseisissä puitteissa vahvistettuja periaatteita sääntöjenvastaiseen tukeen, josta se tekee päätöksen 31 päivän tammikuuta 2012 jälkeen, vaikka tuki olisi myönnetty jo ennen kyseistä päivämäärää. Koska vuotuisissa maksuissa on kyse sääntöjenvastaisesta valtiontuesta, on sovellettava julkisen palvelun korvauspuitteita.

(280)

Kuten 8.1 jaksossa on esitetty, ZT:lle ei ole annettu tehtäväksi yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua, koska luokkiin 1 ja 2 kuuluvan aineksen käsittely, epidemiareservin ylläpitäminen ja luokkaan 3 kuuluvan aineksen käsittely eivät ole yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja. Jo tästä syystä vuotuisia maksuja ei voida pitää SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan ja julkisen palvelun korvauspuitteiden nojalla sisämarkkinoille soveltuvina.

(281)

Toista ja kolmatta Altmark-kriteeriä vastaavasti tuen katsotaan olevan julkisen palvelun korvauspuitteiden mukaan sopusoinnussa SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan kanssa vain, jos on olemassa toimeksianto, jossa määritetään korvauksen laskentamenetelmät (2.3 jakso), eikä korvaus ole suurempi kuin julkisen palvelun velvoitteen nettokustannukset (2.8 jakso).

(282)

Kuten 9.2 jaksossa on selostettu, toinen Altmark-kriteeri ei täyty vuosina 1979–2009 eikä kolmas Altmark-kriteeri koko aikana. Siksi myöskään julkisen palvelun korvauspuitteiden 2.3 jakson (vuosien 1979–2009 osalta) ja 2.8 jakson (koko ajalta) vaatimukset eivät täyty.

(283)

Näin ollen vuotuista maksua ei voida perustella SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan ja julkisen palvelun korvauspuitteiden mukaisena tukena epidemiareservin ylläpitämiseen.

(284)

Vuotuisissa maksuissa on kyse yritystuista, jotka on periaatteessa kielletty (64). Tällaisten tukien soveltuvuutta koskeva todistustaakka on sen vuoksi jäsenvaltiolla.

(285)

TSE-suuntaviivoissa ja vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivoissa kielletään tuet teurasjätteiden hävittämiskustannuksiin ja sallitaan tuet kuolleiden eläinten hävittämiskustannuksiin vain sillä ehdolla, että tuki hyödyttää pelkästään tuottajia. Tuotantoketjussa myöhemmät yritykset – kuten teurastamot tai käsittelylaitokset – eivät saa missään tapauksessa nauttia tuista (65).

(286)

Tuki kuolleiden eläinten hävittämiskustannuksiin voidaan hallinnollisen yksinkertaistamisen vuoksi maksaa suoraan käsittelylaitoksille, mutta on osoitettava, että tuki tulee kokonaisuudessaan tuottajien hyväksi (66).

(287)

Edellä 9 jaksossa on kuitenkin osoitettu, että vuotuisista maksuista koituu ZT:lle taloudellista hyötyä eivätkä ZT:n toiminta-alueen tuottajat hyödy niistä vaan joutuvat jopa maksamaan kuolleiden eläinten hävittämisestä korkeampia maksuja kuin esimerkiksi Pohjois- ja Keski-Hessenissä. Saksa ei siis voi näyttää toteen, että vuotuiset maksut ohjattaisiin kokonaisuudessaan tuottajille.

(288)

Lisäksi 6 päivänä heinäkuuta 2004 tehdyssä komission päätöksessä N 15/04, jolla tukijärjestely korvausten maksamiseksi tuottajille kuolleiden eläinten hävittämiskustannuksista ZT:n toiminta-alueella hyväksyttiin vuosiksi 1998–2013, todetaan, että hyväksytty tuki ei saa kasautua muun tuen kanssa.

(289)

TSE-suuntaviivojen VI jaksossa on ennen 1 päivää tammikuuta 2003 sääntöjenvastaisesti myönnettyjen tukien osalta säädetty poikkeuksia:

(290)

Näitä poikkeussäännöksiä ei voida soveltaa: vuotuiset maksut eivät rajoitu kuolleiden eläinten hävittämiskustannuksiin, joista sitä paitsi jo suurin osa rahoitettiin maataloustukijärjestelyn kautta, eikä vuotuisissa maksuissa ole kyse lyhytaikaisesta ja kestoltaan rajoitetusta teurasjätteisiin liittyvästä toimenpiteestä.

(291)

Todettakoon lopuksi vielä, että Saksa ei ole itse tuonut esiin mitään syitä, joiden perusteella vuotuiset maksut TSE-suuntaviivojen ja vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivojen nojalla soveltuisivat sisämarkkinoille.

(292)

Koska vuotuiset maksut hyödyttävät ZT:tä, niitä ei voida pitää SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan nojalla TSE-suuntaviivoissa ja vuosien 2007–2013 maataloussuuntaviivoissa tarkoitettuna sisämarkkinoille soveltuvana tukena.

(293)

Vuotuisissa maksuissa on kyse yritystuista, jotka on periaatteessa kielletty (67). Tällaisten tukien soveltuvuutta koskeva todistustaakka on sen vuoksi jäsenvaltiolla. Saksan mukaan vuotuisissa maksuissa on kyse ympäristötuesta.

(294)

Ympäristötukisuuntaviivojen 132 kohdan mukaan investointituki yrityksille, jotka korjaavat ympäristövahinkoja kunnostamalla saastuneita alueita, katsotaan SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisesti sisämarkkinoille soveltuvaksi edellyttäen, että sen tuloksena voidaan saavuttaa korkeampi ympäristönsuojelun taso. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon myös SEUT-sopimuksen 191 artiklan 2 kohta ja ympäristötukisuuntaviivoihin sisältyvä aiheuttamisperiaate. Ympäristötukisuuntaviivojen 132 artiklan mukaan saastumisen aiheuttajan on rahoitettava alueiden kunnostaminen aiheuttamisperiaatteen mukaisesti ilman valtiontukea. Aiheuttaja määräytyy sen mukaan, kuka jäsenvaltiossa sovellettavan lainsäädännön nojalla on vastuussa.

(295)

Vastuuoikeudellisen tilanteen arviointiajankohta määräytyy viranomaispäätöksen tekohetkellä voimassa olleen lainsäädännön mukaan.

(296)

Saksa ei kiistä, että ZT on aiheuttajana velvoitettu Sohrschiediä koskevalla 21 päivänä huhtikuuta 1997 tehdyllä kunnostuspäätöksellä ja Sprendlingen-Gensingeniä koskevalla 31 päivänä maaliskuuta 1998 tehdyllä päätöksellä silloin voimassa olleen kansallisen lainsäädännön mukaisesti kunnostamaan molemmat toimipaikat. ZT on siis Saksan lainsäädännön mukaan aiheuttajana vastuussa saastuneen maa-alueen kunnostamiskustannuksista kummassakin toimipaikassa. Saksan mukaan maan perustuslakituomioistuimen 16 päivänä helmikuuta 2000 tekemän päätöksen (68) perusteella vastuurajan ylittävien kunnostamiskustannusten rahoittamista vuotuisella maksulla on pidettävä sisämarkkinoille soveltuvana tukea, koska yksityisten vastuu on päätöksessä rajattu tontin markkina-arvoon.

(297)

Saksan päättely on kuitenkin virheellinen. Ensinnäkin perustuslakituomioistuimen päätös koskee pelkästään asianosaisia eli menettelyn osapuolia. Muutos korkeimman oikeusasteen oikeuskäytännössä ei muuta oikeudellista tilannetta eikä se ole hallintomenettelylain 51 §:n 1 momentin 1 alamomentissa tarkoitettu purkamisperuste jo voimaan tulleelle hallintotoimelle.

(298)

Perustuslakituomioistuimen päätös ei saksalaisen oikeuskäytännön mukaan muuta sitä, että kunnostuspäätöstä tehtäessä kaikki aiheuttajat olivat vastuussa kunnostuskustannuksista täysimääräisesti. Aiheuttajat eivät näin ollen olisi voineet perustuslakituomioistuimen 16 päivänä helmikuuta 2000 tekemän päätöksen jälkeen vetäytyä aiemmin tehtyyn ja voimaan tulleeseen päätökseen liittyvästä täysimääräisestä vastuustaan aiheuttajina.

(299)

Näin ollen ZT on vastuussa Sprendlingen-Gensingenin ja Sohrschiedien toimipaikoista myös Saksan esittämä perustuslakituomioistuimen 16 päivänä helmikuuta 2000 tehty päätös huomioon ottaen.

(300)

Koska ZT ei ole hakenut muutosta kunnostuspäätöksiin, päätökset ovat lainvoimaisia eikä niitä voi riitauttaa. Jos Saksa nyt jälkeenpäin kiistää ZT:n vastuun Sohrschiedin toimipaikasta, sitä ei voida hyväksyä. ZT:n olisi pitänyt hakea muutosta 21 päivänä huhtikuuta 1997 tehtyyn kunnostuspäätökseen eikä antaa sen tulla lainvoimaiseksi. Ei ole myöskään komission tehtävä tutkia kansallisen viranomaisen lainvoimaista päätöstä kansallisen vastuuoikeudellisen tilanteen ja aiheuttamisperiaatteen osalta uudelleen.

(301)

Saksa itse myös toteaa, että perustuslakituomioistuimen 16 päivänä helmikuuta 2000 tekemä päätös koskee ainoastaan yksityishenkilöitä, ei julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä. Tämä johtuu siitä, että vastuun rajoittamisen oikeusperusta on varallisuusoikeus, johon julkisoikeudelliset oikeushenkilöt eivät voi vedota. Näin ollen on kiistatonta, että ZT on Saksan oikeuden mukaan täydessä vastuussa aikaisemmasta toiminnasta periytyvistä velvoitteista.

(302)

Yksityisoikeudellisten oikeushenkilöiden ja julkisoikeudellisten oikeushenkilöiden mahdolliseen eriarvoiseen kohteluun jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä ei voida vedota ympäristötukisuuntaviivojen puitteissa. Niissä viitataan aikaisemmasta toiminnasta periytyviä velvoitteita koskevan vastuun osalta kansalliseen lainsäädäntöön.

(303)

Koska ZT:llä on Saksan oikeuden nojalla täysi vastuu kunnostuskustannuksista molemmissa toimipaikoissa, vuotuisia maksuja ei voida SEUT-sopimuksen 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan nojalla pitää ympäristötukisuuntaviivoissa tarkoitettuna sisämarkkinoille soveltuvana tukena.

(304)

Vuodesta 1979 ZT:lle suoritetut vuotuiset maksut ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Saksa on myöntänyt vuotuiset maksut vastoin SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa.

(305)

Niitä ei voida pitää SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan eikä 107 artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla sisämarkkinoille soveltuvina.

(306)

Asetuksen (EY) N:o 659/1999 1 artiklan b kohdan iv alakohdan ja 15 artiklan 3 kohdan mukaan tuki, jonka osalta vanhentumisaika on kulunut umpeen, katsotaan voimassa olevaksi tueksi. Mainitun asetuksen 15 artiklan mukaan komission toimivaltuuksiin periä tuki takaisin sovelletaan kymmenen vuoden vanhentumisaikaa. Vanhentumisaika alkaa päivästä, jona sääntöjenvastainen tuki on myönnetty tuen saajalle, ja sääntöjenvastaista tukea koskevat komission toimet keskeyttävät vanhentumisajan. Vanhentumisaika alkaa uudelleen kunkin keskeytyksen jälkeen.

(307)

Unionin tuomioistuinten päätösten mukaan vanhentumisaika ei keskeydy ainoastaan virallisen menettelyn seurauksena, vaan myös lisätietojen pyytäminen on toimi, joka keskeyttää vanhentumisajan (69).

(308)

Kantelun tekijä riitautti ZT:lle suoritettavan vuotuisen maksun tammikuussa 2008, ja Saksalle esitettiin 26 päivänä toukokuuta 2008 lisätietopyyntö. Tämä lisätietopyyntö keskeytti vanhentumisajan. Näin ollen kaikki vuotuiset maksut, jotka ZT on saanut ennen 26 päivää toukokuuta 1998, katsotaan voimassa olevaksi tueksi. Sen sijaan kaikki vuotuiset maksut, jotka ZT on saanut 26 päivän toukokuuta 1998 jälkeen, katsotaan uudeksi tueksi.

(309)

Asetuksen (EY) N:o 659/1999 14 artiklan 1 kohdan mukaan komissio ei saa vaatia tuen takaisinperimistä, jos tämä olisi unionin lainsäädännön jonkin yleisen periaatteen vastaista. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa on vastattava kysymykseen, herättikö BVerwG:n 16 päivänä joulukuuta 2010 antama tuomio ZT:ssä perusteltuja odotuksia, että vuotuiset maksut eivät olisi valtiontukea.

(310)

Komissio toteaa ensin, että BVerwG:n tuomio koski vain vuoden 2010 vuotuisia maksuja. Jos perusteltuja odotuksia ylipäänsä syntyi, saattoivat ne koskea ainoastaan vuoden 2010 vuotuisia maksuja (ja sitä seuraavien vuosien, jos yhdistysjärjestys pysyisi muuttumattomana).

(311)

BVerwG:n tuomio ei kuitenkaan ole voinut synnyttää ZT:ssä perusteltuja odotuksia edes vuoden 2010 osalta (tai sitä seuraavien vuosien osalta). Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on kaikilla henkilöillä, joille unionin toimielimen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia (70). Tällaisia vakuutteluja ovat riippumatta siitä muodosta, jossa ne on annettu tiedoksi, täsmälliset, ehdottomat ja yhtäpitävät tiedot (71).

(312)

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa komissio ei ole kuitenkaan antanut ZT:lle tällaisia vakuutteluja, vaan se on sitä vastoin tehnyt 20 päivänä heinäkuuta 2010 päätöksen menettelyn aloittamisesta.

(313)

BVerwG ei ole unionin toimielin. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisilla tuomioistuimilla ja komissiolla on toisiaan täydentävät ja erilliset tehtävät valvoa sitä, noudattavatko jäsenvaltiot niille SEUT-sopimuksen 107 ja 108 artiklassa asetettuja velvoitteita (72). Sen arvioiminen, ovatko valtiontuet yhteensopivia sisämarkkinoiden kanssa, kuuluu komission yksinomaiseen toimivaltaan, jonka käyttämistä unionin tuomioistuin valvoo, kun taas kansalliset tuomioistuimet huolehtivat yksityisten oikeuksien suojaamisesta siinä tapauksessa, että SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdassa määrättyä velvoitetta ilmoittaa valtiontuista etukäteen komissiolle on rikottu (73).

(314)

Käsiteltävänä olevassa asiassa BVerwG on antanut tuomion toimenpiteestä, jota koskevan muodollisen tutkintamenettelyn komissio oli aloittanut. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen seurauksena jäsenvaltion on keskeytettävä maksut (74). Lisäksi BVerwG on antanut tuomionsa, joka koski muun muassa neljännen Altmark-kriteerin väitettyä soveltamattomuutta, pyytämättä unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisua.

(315)

Tämän seikan huomioon ottaen komissio katsoo, että BVerwG:n tuomiossa ei ole kyse täsmällisistä, ehdottomista ja yhtäpitävistä tiedoista.

(316)

Näin ollen vuotuisten maksujen takaisinperiminen ei ole luottamuksensuojan osalta vastoin unionin lainsäädännön yleisiä periaatteita,

a)

tiedot kokonaissummasta (päävaatimus ja korot), joka tuensaajalta on perittävä takaisin;

b)

yksityiskohtainen kuvaus toimenpiteistä, jotka on jo toteutettu tai joita suunnitellaan tämän päätöksen noudattamiseksi;

c)

asiakirjat, jotka osoittavat, että tuensaaja on määrätty maksamaan tuki takaisin.