ISSN 1977-0812

doi:10.3000/19770812.L_2012.183.fin

Euroopan unionin

virallinen lehti

L 183

European flag  

Suomenkielinen laitos

Lainsäädäntö

55. vuosikerta
13. heinäkuu 2012


Sisältö

 

II   Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

Sivu

 

 

PÄÄTÖKSET

 

 

2012/365/EU

 

*

Komission päätös, annettu 20 päivänä joulukuuta 2011, valtiontuesta C 85/01, tapauskohtaisista toimenpiteistä, jotka Portugali on toteuttanut RTP:n hyväksi (tiedoksiannettu numerolla K(2011) 9429)  ( 1 )

1

 


 

(1)   ETA:n kannalta merkityksellinen teksti

FI

Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu.

Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä.


II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset

PÄÄTÖKSET

13.7.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 183/1


KOMISSION PÄÄTÖS,

annettu 20 päivänä joulukuuta 2011,

valtiontuesta C 85/01, tapauskohtaisista toimenpiteistä, jotka Portugali on toteuttanut RTP:n hyväksi

(tiedoksiannettu numerolla K(2011) 9429)

(Ainoastaan englanninkielinen teksti on todistusvoimainen)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2012/365/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 108 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan (1),

ottaa huomioon sopimuksen Euroopan talousalueesta ja erityisesti sen 62 artiklan 1 kohdan a alakohdan,

on edellä mainitun artiklan mukaisesti kehottanut asianomaisia esittämään huomautuksensa (2) ja ottaa huomioon nämä huomautukset,

sekä katsoo seuraavaa:

I   MENETTELY

(1)

Kaupallinen televisioyhtiö Sociedade Independente de Comunicação, S.A., jäljempänä ’SIC’, esitti komissiolle vuosina 1993, 1996 ja 1997 kolme kantelua, joiden mukaan Portugali sovelsi tapauskohtaisia toimenpiteitä ja maksoi vuotuisia korvauksia Portugalin julkiselle yleisradioyhtiölle Radiotelevisão Portuguesa, SA:lle, jäljempänä ’RTP’.

(2)

Komissio ilmoitti Portugalin viranomaisille 15 päivänä marraskuuta 2001 päivätyllä kirjeellään päätöksestään aloittaa EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan 2 kohdan mukainen menettely, joka koskee kaikkia RTP:n hyväksi toteutettuja tapauskohtaisia toimenpiteitä.

(3)

Komission päätös menettelyn aloittamisesta on julkaistu Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä (3). Tapauskohtaisista toimenpiteistä, jotka Portugali on toteuttanut RTP:n hyväksi, 15 päivänä lokakuuta 2003 tehdyn komission päätöksen 2005/406/EY (4) 1 artiklassa todetaan, että osa toimenpiteistä eli 68 006 miljoonan Portugalin escudon valtiontuki, jonka Portugali on myöntänyt RTP:lle sosiaaliturvaviranomaisten kanssa vuonna 1993 tehdyn sopimuksen, vuosina 1994–1997 toteutettujen pääomasijoitusten ja vuonna 1998 myönnetyn lainan muodossa, soveltui yhteismarkkinoille EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan nojalla. Lisäksi päätöksen 2 artiklan mukaan valtiontukea eivät olleet toimenpiteet, joilla myönnettiin vapautus rekisteröintimaksuista, maksettiin korvaus televisiolähetysverkosta luopumisesta, sovittiin verkon vuotuista käyttömaksua koskevista järjestelyistä, tehtiin pöytäkirja elokuvatuotannon tukemisesta, laskettiin liikkeeseen joukkovelkakirjoja ja laadittiin rakenneuudistussuunnitelma vuosiksi 1996–2000.

(4)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi 26 päivänä kesäkuuta 2008 asiassa T-442/03 (5) päätöksen 2005/406/EY osittain kahdesta syystä. Päätöksen 2 artikla kumottiin siltä osin, kuin siinä todetaan, että vapautus rekisteröintimaksuista ei ole valtiontukea. Tuomioistuin katsoi, että komission tehtävänä oli tutkia, oliko yrityksen osakeyhtiöksi muuttamiseen liittyviä rekisteröintimaksuja ja palkkioita koskevasta vapautuksesta muodostuvan tapauskohtaisen edun, jäljempänä ’väliaikainen vapautus’, suhteen Portugalin oikeusjärjestelmän sisäisen rakenteen mukaista, että julkisten yritysten muuttaminen osakeyhtiöiksi toteutetaan lainsäädännöllä, vai onko tällaisia toimenpiteitä varten turvautuminen lakiin poikkeus, jonka todellinen tarkoitus siitä johtuvien seuraamusten vuoksi on antaa julkisille yrityksille etua muihin yrityksiin nähden.

(5)

Tuomioistuin katsoi pysyvästä edusta, jota RTP:lle myönnettiin, kun se sai rajoituksetta vapautuksen kaikista rekisteröintimaksuista ja muista maksuista kaikkien kirjaamis-, rekisteröinti- tai merkintätoimien osalta, jäljempänä ’pysyvä vapautus’, että vaikka voi hyvin olla, ettei poikkeus tosiasiallisesti ollut pysyvä (ks. tuomion 73 ja 79 kohta), tämä ei muuta sitä tosiasiaa, että komissio ei ole osoittanut riittävän perustellusti, että vapautus oli luonteeltaan yleinen. Lisäksi tuomioistuin totesi, että vaikka pitäisi paikkansa, että Portugali oli muuttanut RTP:n osakeyhtiöksi, koska piti sitä tarpeellisena, jotta RTP voi täyttää julkisen palvelun tehtävänsä, tätä ei ole riittävästi näytetty toteen.

(6)

Tuomioistuin hylkäsi kanteet siltä osin, kuin ne koskivat päätöksessä 2005/406/EY esitettyä päätelmää, ettei vuoden 1994 joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskua eikä käyttömaksujärjestelyjä luokiteltu valtiontueksi.

(7)

Muiden toimenpiteiden soveltuvuudesta yhteismarkkinoille (päätöksen 2005/406/EY 1 artikla) tuomioistuin totesi, ettei komissio voinut vedota julkista palvelua koskeviin kertomuksiin ja niihin sisältyviin tietoihin ilman kansallisessa lainsäädännössä edellytettyä ulkopuolista tilintarkastusta. Komissio ei tämän vuoksi voinut todeta, että valtiontukitoimenpiteet olisivat soveltuneet yhteismarkkinoille EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdassa (nykyään ’sisämarkkinoille’ SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa) tarkoitetulla tavalla (6). Tuomioistuin kumosi päätöksen 2005/406/EY 1 artiklan.

(8)

Komissio ilmoitti asiassa T-442/03 annetun tuomion jälkeen asianomaisille osapuolille, että komission tutkinta asiassa on aloitettu uudestaan ja pyysi kolmansilta osapuolilta kommentteja (7).

(9)

Komissio sai kantelijalta 10 päivänä maaliskuuta 2009 kommentteja, jotka toimitettiin Portugalille 8 päivänä huhtikuuta 2009. Kantelijalta saatiin 17 päivänä kesäkuuta 2009 lisäkommentteja, jotka toimitettiin Portugalille 28 päivänä heinäkuuta 2009. Portugali vastasi näihin kommentteihin 7 ja 8 päivänä syyskuuta 2009 päivätyillä kirjeillä. Se lähetti komissiolle lisätietoja 23 päivänä helmikuuta 2010, 4 päivänä maaliskuuta 2010 ja 15 päivänä huhtikuuta 2010. Komissio lähetti Portugalille 10 päivänä toukokuuta 2010 tietopyynnön, jossa se pyysi erityisesti, että vuosien 1992–1997 julkista palvelua koskeville kertomuksille tehdään riippumaton ulkopuolinen tilintarkastus.

(10)

Portugali vastasi komission tietopyyntöön 8 päivänä kesäkuuta 2010 päivätyllä kirjeellä ja toimitti pyydetyt julkista palvelua koskevien kertomusten ulkopuoliset tarkastukset 12 päivänä elokuuta 2012 päivätyllä kirjeellä. Portugali toimitti lisätietoja 29 päivänä syyskuuta 2010 päivätyllä kirjeellä. Portugalin kanssa pidettiin kokous 29 päivänä maaliskuuta 2011, ja se toimitti komissiolle lisätietoja 17 päivänä kesäkuuta 2011, 25 päivänä elokuuta 2011 ja 26 päivänä lokakuuta 2011.

Portugali suostui poikkeuksellisesti 15 päivänä joulukuuta 2011 päivätyllä kirjeellä siihen, että tämä päätös hyväksytään siten, että todistusvoimainen kieli on englanti.

(11)

Tässä päätöksessä käsitellään ainoastaan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen piiriin kuuluvia tapauskohtaisia toimenpiteitä. Tuomioistuin ei kumonnut asiassa T-442/03 eräitä toimenpiteitä, joiden ei päätöksessä 2005/406/EY katsottu olevan EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, minkä vuoksi päätöksen 2005/406/EY 2 artiklasta on tullut lopullinen. Kyseessä ovat toimenpiteet, joilla maksettiin korvaus televisiolähetysverkosta luopumisesta, sovittiin verkon vuotuista käyttömaksua koskevista järjestelyistä, tehtiin elokuvatuotantoa koskeva pöytäkirja, laskettiin liikkeeseen joukkovelkakirjoja ja laadittiin rakenneuudistussuunnitelma vuosiksi 1996–2000. Kuten tuomioistuin edellytti asiassa T-442/03, komissio arvioi uudelleen väliaikaisen ja pysyvän vapautuksen notariaattikuluista sekä rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista.

Tässä päätöksessä keskitytään RTP:n ja Portugalin taloudelliseen suhteeseen vuosina 1992–1998 sosiaaliturvaviranomaisten kanssa vuonna 1993 tehdyn sopimuksen, vuosina 1994–1997 toteutettujen pääomasijoitusten ja vuonna 1998 myönnetyn lainan osalta. Siinä ei tarkastella asiaa E 14/05 (8) koskevassa 22 päivänä maaliskuuta 2006 tehdyssä komission päätöksessä jo käsiteltyjä kysymyksiä, jotka liittyvät RTP:lle vuosittain maksettujen korvausten oikeudelliseen luokitteluun ja soveltuvuuteen. Lisäksi komissio teki asiassa NN 31/06 (9) 4 päivänä heinäkuuta 2006 päätöksen RTP:n rahoituksen rakenteen uudistamisesta.

(12)

Jotta Portugalin valtion ja RTP:n välisistä taloudellisista suhteista komission tutkintamenettelyn kattamalla kaudella saataisiin kokonaiskuva, komission on otettava huomioon tapauskohtaisten toimenpiteiden lisäksi RTP:lle vuotuisena korvauksena myönnetty rahoitustuki. Näin ollen vuotuisia korvauksia tarkastellaan tässä päätöksessä vain siinä määrin, kuin on tarpeen, jotta voidaan selventää komission kantaa tapauskohtaisista toimenpiteistä.

II   YKSITYISKOHTAINEN KUVAUS TUESTA

A.   TOIMENPITEET RTP:N HYVÄKSI

A.1   TUENSAAJA RTP:N KUVAUS

(13)

RTP (aiemmin Rádio e Televisão Portuguesa, S.A.R.L) perustettiin osakeyhtiönä 15 päivänä joulukuuta 1955 annetulla lailla, sen jälkeen kun Portugali oli päättänyt perustaa yleisradioyhtiön harjoittamaan julkisen palvelun televisiotoimintaa (10). Julkisen palvelun tarjoamista koskeva sopimus allekirjoitettiin 16 päivänä tammikuuta 1956.

(14)

RTP kansallistettiin 2 päivänä joulukuuta 1975 asetuksella 674-D/75. Kyseisellä asetuksella RTP muutettiin valtionyhtiöksi nimeltä Radiotelevisão Portuguesa, E.P. ja sille siirrettiin kaikki sen edeltäjän lakisääteiset oikeudet ja velvollisuudet.

(15)

RTP oli monopoliasemassa televisiotoiminnan kansallisilla markkinoilla 1980-luvulle asti. Sillä oli kaksi televisiokanavaa, RTP1 ja RTP2. Kilpailu kaupallisten televisioyhtiöiden kanssa alkoi 1990-luvulla, kun Portugali antoi helmikuussa 1992 SIC:lle luvan lähetystoiminnan aloittamiseen kolmannella kanavalla ja kaupalliselle televisioyhtiölle TVI:lle neljännellä kanavalla (11).

(16)

Elokuun 14 päivänä 1992 annetulla lailla 21/92 muutettiin RTP, EP osakeyhtiöksi Radiotelevisão Portuguesa, S. A. ja hyväksyttiin sen uusi yhtiöjärjestys.

(17)

RTP harjoittaa samanaikaisesti yleisradiotoimintaa ja kaupallista toimintaa. Lainsäädännön mukaan se saa harjoittaa televisiotoimintaan liittyvää liike- tai tuotantotoimintaa (12).

(18)

RTP harjoittaa kaupallista toimintaa hankkimalla osakkuuksia muista yhteisöistä, jotka ovat oikeudellisesti RTP:stä erillisiä yksiköitä ja joilla on oma rakenteensa ja kirjanpitojärjestelmänsä.

A.2   TOIMENPITEET (13)

Vuotuiset korvaukset

(19)

RTP:lle annetaan korvausta julkisen palvelun velvoitteen täyttämisestä pääasiassa vuotuisilla korvauksilla. Vuosina 1992–1998 RTP sai vuotuisia korvauksia 66 495 miljoonaa Portugalin escudoa (noin 332 miljoonaa euroa (14)), jotta se voisi kattaa julkisen palvelun velvoitteensa täyttämisestä aiheutuvat kulut. Vuotuisten korvausten oikeusperusta on vahvistettu lain nro 21/92 5 §:ssä. (15)

(20)

Taulukossa 1 esitetään RTP:lle myönnettyjen vuotuisten korvausten jakautuminen tämän päätöksen kohteena olevalla kaudella eli vuosina 1992–1998.

Taulukko 1

Vuotuiset korvaukset 1992–1998

(miljoonaa Portugalin escudoa)

1992

1993

1994

1995

1996

1997

1998

6 200

7 100

7 145

7 200

14 500

10 350

14 000

26,9 miljoonaa euroa (*1)

35,4 miljoonaa euroa

35,6 miljoonaa euroa

35,9 miljoonaa euroa

72,3 miljoonaa euroa

51,6 miljoonaa euroa

69,8 miljoonaa euroa

Lähde: Hallituksen päätös.

Vapautus notariaatti- ja rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista

(21)

RTP:n osakeyhtiöksi muuttamisen aikaan yritysten rekisteröintiä koskeva laki oli Portugalissa seuraavanlainen: yhtiölain (Código das Sociedades Comerciais) 7 §:n 1 momentissa säädettiin, että notaarin oli vahvistettava kauppayhtiön yhtiöjärjestys (contrato de sociedade).

Yhtiölain 18 artiklan 5 kohdan mukaan osakeyhtiön perustamisasiakirja oli yhtiön virallisen perustamisen jälkeen talletettava kaupparekisteriin. Rekisteröinti oli pakollista kaupparekisterilain (Código do Registo Comercial) 15 §:n 1 momentin ja 3 §:n a momentin nojalla sekä yhtiölain 166 §:n nojalla.

Kaupparekisterilain kyseisenä aikana voimassa olleen version 70 §:n 1 momentin a kohdan mukaan osakeyhtiön perustamisasiakirja oli julkaistava Portugalin virallisessa lehdessä (Diário da República; ks. 70 §:n 2 momentti) (16). Asiakirjan julkaisee rekisterinpitäjä viran puolesta ja asianomainen osapuoli maksaa kulut (ks. kaupparekisterilain 71 §:n 1 momentti).

(22)

Kun RTP muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1992, se vapautettiin notariaatti- ja rekisteröintimaksuista, jotka liittyvät yhtiömuodon muuttumiseen valtionyhtiöstä osakeyhtiöksi. Vapautusten arvo oli 33 miljoonaa escudoa (noin 164 000 euroa). Portugalin lain mukaan kaikkien oikeushenkilöiden on tavallisesti suoritettava yhtiön perustamisesta, yhtiöjärjestyksen muuttamisesta tai muista yhtiöön liittyvistä muutoksista kannettavat maksut.

(23)

Rekisteröintimaksuista vapauttamisen oikeusperusta on lain nro 21/92 11 §:n 1 momentti, jossa säädetään seuraavaa:

”Täten hyväksytään RTP SA:n yhtiöjärjestys, jota ei tarvitse erikseen osoittaa oikeaksi, vaan yritys merkitään suoraan kaupparekisteriin ilman veroja ja maksuja, sen jälkeen kun yhtiöjärjestys on julkaistu Portugalin virallisessa lehdessä (Diário da República).”

(24)

Lain nro 21/92 11 §:n 1 momentti johtuu valtionyhtiöiden muuttamisesta osakeyhtiöiksi 20 päivänä heinäkuuta 1988 annetun Portugalin lain nro 84/88 soveltamisesta. Lain nro 84/88 1 §:ssä säädetään, että jopa kansallistetut valtionyhtiöt voidaan muuttaa osakeyhtiöiksi asetuksen nojalla. Siinä todetaan seuraavaa:

”Julkiset yritykset voidaan muuttaa asetuksella valtionyhtiöiden kokonaan tai suurimmaksi osaksi omistamiksi osakeyhtiöiksi perustuslain ja tämän lain mukaisesti.”

(25)

Valtionyhtiöiden muuttamisesta osakeyhtiöiksi annetun lain nro 84/88 3 §:n 2 momentin mukaan osakeyhtiön yhtiöjärjestys on hyväksyttävä tällaisella asetuksella. Lain nro 84/88 3 §:n 3 momentin mukaan asetus katsotaan asiakirjaksi, joka riittää täyttämään kaikki tarvittavat rekisteröintivaatimukset (17).

(26)

RTP vapautettiin lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin nojalla kaikista muista rekisteröintiveroista ja -maksuista, jotka liittyvät suoraan yhtiömuodon muuttamista koskeviin asiakirjoihin. Asetuksen 11 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kaikki kirjaamista, rekisteröintiä ja merkintätoimia koskevat asiakirjat kaikissa rekisteröintiyksiköissä, kaikissa hallintoviranomaisissa tai kaikissa julkisissa elimissä, erityisesti kansallisessa oikeushenkilörekisterissä, kiinteistörekisterissä ja ajoneuvorekisterissä, annetaan yhtiön hallintoneuvoston kahden jäsenen allekirjoittamasta pyynnöstä ja kaikista veroista ja maksuista vapautettuina.”

(27)

Portugalin mukaan 11 artiklan 2 kohta johtuu asetuksen nro 404/90 (18) soveltamisesta ja siinä vahvistetaan, että RTP:hen sovelletaan yleisesti sovellettavaa säännöstä. Kyseisen lain 1 §:n perusteella yrityksille, jotka ovat toteuttaneet yhteistyö- tai sulautumistoimenpiteitä ennen 31 päivää joulukuuta 1993, voitiin myöntää vapautus sellaisen kiinteän omaisuuden myynnistä kannettavasta verosta, joka on tarpeen sulautuman tai yhteistyön toteuttamiseksi. Lisäksi lain 1 §:ssä säädetään vapautuksesta veroluonteisista maksuista ja muista oikeudellisista kuluista, jotka on lainsäädännön nojalla mahdollisesti maksettava tämäntyyppisissä tilanteissa.

(28)

Portugali ilmoitti, että RTP on osakeyhtiöksi muuttamisen jälkeen maksanut useita kertoja tiettyihin pääomasijoituksiin ja muihin toimiin liittyvät notariaatti- ja rekisteröintimaksut (19).

Sosiaaliturvavelkojen uudelleenjärjestely ja vapautus viivästyskorkojen maksusta

(29)

RTP oli 2 189 miljoonaa escudoa velkaa sosiaaliturvaviranomaisille vuosina 1983–1989, sillä se ei ollut maksanut sosiaaliturvamaksuja. Velka syntyi alun perin RTP:n ja sosiaaliturvaviranomaisten välisestä tulkintaerimielisyydestä, joka koski yhtiön työntekijöiden ylityötunteihin ja taiteilijoille maksettaviin korvauksiin liittyviä sosiaaliturvamaksuja.

(30)

Sosiaaliturvaviranomaisten tulkinta perustui 12 päivänä helmikuuta 1983 annetun toimeenpanoasetuksen nro 12/83 2 §:n e kohtaan. Välttääkseen asian käsittelyn oikeudessa osapuolet tekivät sopimuksen, jonka mukaan sosiaaliturvaviranomaiset luopuivat viivästyskorkojen perimisestä ja hyväksyivät velan uudelleenjärjestelyn. Toimeenpanoasetusta ei kuitenkaan kumottu, kun oikeudelliset erimielisyydet oli saatu sovittua.

(31)

Velan uudelleenjärjestely hyväksyttiin virallisesti 6 päivänä toukokuuta 1993 annetulla valtiovarainministeriön ja sosiaaliministeriön yhteisellä asetuksella. Velka sovittiin maksettavaksi takaisin 120 kuukausierässä. Lisäksi luovuttiin 1 206 miljoonan escudon (6 miljoonan euron) suuruisten sakkojen ja viivästyskorkojen perimisestä.

(32)

RTP:n sosiaaliturvavelan takaisinmaksuun sovellettavat poikkeukselliset ehdot hyväksyttiin asetuksella nro 411/91. Sen 2 §:n 1 momentin mukaan järjestelyjen hyväksyminen on välttämätöntä, jotta voitiin varmistaa velallisen yrityksen elinkelpoisuus. Mainittuja poikkeuksellisia ehtoja voidaan soveltaa asetuksen 2 §:n d kohdan mukaan mm. siksi, että velkaantunut yritys on ollut vallattuna, työntekijöiden johtamana tai valtion toimenpiteiden kohteena.

Vuotuiset pääomasijoitukset vuosina 1994–1997

(33)

Portugali korotti RTP:n pääomaa vuosina 1994–1997 vuosittain. Seuraavassa taulukossa esitetään yhteensä 46 800 miljoonan escudon (233 miljoonan euron) pääomasijoitusten jakautuminen.

Taulukko 2

RTP:n pääoman korottaminen vuosina 1994–1997

(miljoonaa Portugalin escudoa)

vuosi

1994

1995

1996

1997

Pääomankorotus

10 000

12 800

10 000

14 000

Pääoma 31.12.

22 708

35 508

45 508

59 508

Lähde: RTP:n taseet.

(34)

Portugalin ja RTP:n välisissä julkisen palvelun sopimuksissa määrätään, että valtio osallistuu RTP:n toteuttamiin investointeihin mieluiten pääomasijoitusten kautta (20).

Vuonna 1998 myönnetty laina

(35)

Julkisyhteisöjen lainoituksesta vastaava rahasto (Fundo de Regularização da Dívida Pública) ja RTP tekivät joulukuussa 1998 sopimuksen toissijaisesta lainasta. Lainasopimuksessa vahvistettiin edellytykset, joiden mukaan kyseinen rahasto myönsi RTP:lle 20 000 miljoonan escudon (99,8 miljoonaa euroa) lainan, jolla korotettiin yrityksen pääomaa.

(36)

Julkisista velkajärjestelyistä vastaava laitos (Instituto de Gestão do Crédito Público) johtaa julkisyhteisöjen lainoituksesta vastaavan rahaston toimintaa. Se vastaa Portugalin julkisen velan hoidosta ja keskushallinnon lainaohjelman täytäntöönpanosta ja noudattaa toiminnassaan julkisesta velasta annettua lakia (21) ja Portugalin hallituksen vahvistamia suuntaviivoja. Julkisista velkajärjestelyistä vastaavan laitoksen toimintaa valvoo Portugalin valtiovarainministeriö (22).

(37)

RTP:n oli maksettava varojen haltuunsaamispäivästä lainalle vuotuista korkoa, joka määräytyi kunkin kauden ensimmäisenä päivänä voimassa olleen 12 kuukauden Lisbor-koron mukaan korotettuna 20 peruspisteellä (23).

(38)

Lainasopimuksen mukaan laina oli maksettava takaisin 31 päivään joulukuuta 2003 mennessä, mutta laina-aikaa voitiin jatkaa yhteisellä päätöksellä vielä yhden tai kahden vuoden ajan. RTP ei maksanut korkoa lainasta, koska sopimuksessa määrätään (24), että ensimmäisten neljän takaisinmaksettavan vuosierän mukainen korko liitetään pääomaan.

(39)

Julkisyhteisöjen lainoituksesta vastaavan rahaston ja RTP:n välinen lainasopimus laadittiin joulukuussa 1998 valtiosihteerien (viestintäasiat, valtionvarat) 17 päivänä joulukuuta 1998 tekemään yhteiseen päätökseen sisältyvien suuntaviivojen mukaan.

B.   RTP:N TALOUDELLINEN TILANNE

(40)

Kuten seuraavasta taulukosta käy ilmi, RTP tuotti tappiota komission tarkastelun kohteena olevalla kaudella. Vuonna 1996 sen rahoitusasema heikkeni siinä määrin, että sen nettopääoma muuttui negatiiviseksi.

Taulukko 3

RTP:n taloutta ja rahoitusasemaa koskevat tiedot kaudella 1993–1998

(miljoonaa Portugalin escudoa)

 

1993

1994

1995

1996

1997

1998

Nettotulos (tappio)

(7 883 )

(19 558 )

(26 581 )

(18 512 )

(32 223 )

(25 039 )

Nettopääoma

1 557

8 071

4 269

(4 274 )

(20 586 )

(50 827 )

Varat

39 418

42 262

56 078

67 654

62 340

83 843

Rahoitusvastuut (*2)

22 402

26 855

30 258

44 922

44 885

92 775

Lähde: RTP:n tilinpäätösasiakirjat.

C.   RTP:N JULKISEN PALVELUN VELVOITTEET VUOSINA 1992–1998

(41)

RTP on velvoitettu tarjoamaan julkisia yleisradiopalveluja. Yleisradiopalvelujen määritelmästä, toimeksiannosta ja rahoituksesta on säädetty eri laeissa.

(42)

Lailla nro 58/90 (25) säännellään televisiotoiminnan harjoittamista. Siinä vahvistetaan yksityisiin toiminnanharjoittajiin sovellettavat säännöt ja säädetään valtion velvollisuudesta varmistaa julkisten yleisradiopalvelujen tarjoaminen. RTP:n yhtiöjärjestystä koskevalla lailla nro 21/92 määritellään tärkeimmät julkiseen palveluun sisältyvät velvoitteet ja sen rahoitus.

(43)

Julkista palvelua ja sen rahoitusta kuvattiin yksityiskohtaisemmin kahdessa RTP:n ja Portugalin valtion välisessä julkisen palvelun sopimuksessa, jotka allekirjoitettiin vuosina 1993 ja 1996, jäljempänä molempiin sopimuksiin viitatessa ’aiempi julkisen palvelun sopimus’ ja ’uusi julkisen palvelun sopimus’ (26).

Määritelmä

(44)

Lain nro 21/92 4 §:ssä säädetään, että Portugalin ja RTP:n välillä on tehtävä toimilupasopimus, ja siinä on täsmennettävä tärkeimmät julkisen palvelun velvoitteet, jotka sopimuksen nojalla on täytettävä. Lain 4 §:n 2 momentissa vahvistetaan pääperiaatteet, joita RTP:n on noudatettava harjoittaessaan toimilupansa mukaista toimintaa (27). Lain 4 §:n 3 momentissa kuvataan yksityiskohtaisesti julkisen palvelun yleisradiotoimintaan liittyviä velvoitteita (28).

(45)

Julkisen palvelun sopimuksissa vahvistetaan RTP:n julkisen palvelun velvoitteet. RTP:n on noudatettava yleisiä velvoitteita ja sen ohjelmasisältöä koskevia velvoitteita (29). Sen on tarjottava julkisia yleisradiopalveluja lähettämällä ohjelmaa vähintään kahdella kanavalla, joiden peittoalue kattaa koko Manner-Portugalin väestön. Ensimmäinen kanava on luonteeltaan yleisempi ja sen ohjelmiston on oltava yleisluontoisempaa. Toinen kanava on suunnattava erityisille kohderyhmille ja sen on tarjottava kulttuuri-, opetus- ja tiedeohjelmia. Jommankumman kanavan ohjelmien edellytetään näkyvän myös Azorien ja Madeiran autonomisilla alueilla.

(46)

Julkisen palvelun sopimuksissa asetetaan RTP:lle myös erityisiä ohjelmistovaatimuksia (30). Niissä vahvistetaan ohjelmien laatua (esimerkiksi moniarvoisuus, tietojen puolueettomuus jne.) ja sisältöä (uudet fiktio-ohjelmat, urheilulähetykset, lastenohjelmat, Portugalin kulttuuria esittelevät ohjelmat, kotimaanuutiset ja viihdeohjelmat) koskevat vaatimukset. RTP:n on varattava lähetysaikaa tietyille yhteisöille, tuettava elokuvateollisuutta ja muita audiovisuaalisen tuotannon muotoja, edistettävä opetusohjelmien tuotantoa, varmistettava ohjelmavaihto Azorien ja Madeiran autonomisten alueiden kanssa ja edistettävä yhteistyötä muiden yhteisöjen kanssa, jotka harjoittavat julkista yleisradiotoimintaa EU:ssa. RTP:n on lisäksi täytettävä kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät erityiset ohjelmistovaatimukset. RTP:n on esimerkiksi tuotettava ja lähetettävä ohjelmia ulkomailla asuville portugalilaisyhteisöille ja portugalinkielisiin Afrikan maihin ja Macaoon. RTP:n on varmistettava RTP Madeiran ja RTP Açoresin toiminta sekä pidettävä tuotantoyksikköjä ja toimipisteitä ulkomailla.

(47)

Lisäksi julkisen palvelun sopimuksissa asetetaan RTP:lle erityisvelvoitteita. Sen on esimerkiksi pidettävä audiovisuaalista arkistoa, käytettävä laitteissaan ja toiminnassaan teknisiä innovaatioita, tuettava S. Carlos -kansallisteatteria ja tarjottava myös muita tapauskohtaisesti täsmennettäviä palveluja.

Tehtävä

(48)

Lain nro 58/90 5 §:ssä RTP:lle myönnetään 15 vuoden toimilupa yleisradiotoiminnan tarjoamiseksi. Toimilupa voidaan uusia toiseksi 15 vuoden kaudeksi ja se kattaa lähetystaajuudet ensimmäisellä ja toisella televisiokanavalla. Lain nro 21/92 4 §:n mukaan RTP on julkisia yleisradiopalveluja koskevan toimiluvan haltija. Julkisen palvelun sopimusten 1 kohdassa todetaan, että RTP:n tehtävänä on tarjota julkisia yleisradiopalveluja (31).

Valvonta

(49)

Julkisen palvelun sopimuksissa (32) määrätään perustettavaksi neuvoa-antava lautakunta (Conselho de Opinião), joka koostuu eri alojen edustajista. Lautakunta voi toteuttaa toimia varmistaakseen, että RTP täyttää julkista televisiotoimintaa koskevat yleiset ja erityiset velvoitteensa.

(50)

RTP:n on esitettävä valtiovarainministeriölle vuosittain seuraavaa vuotta koskeva julkisen palvelun toimintasuunnitelma ja talousarvio (Plano de Actividades e Orçamento do Serviço Público) sekä RTP:n tilintarkastusyksikön ja neuvoa-antavan lautakunnan lausunto. Näiden lisäksi sen on toimitettava kertomus edeltävän vuoden julkisen palvelun velvoitteista (Relatório sobre o Cumprimento das Obrigacões do Serviço Público), jäljempänä ’julkista palvelua koskeva kertomus’, jonka liitteenä on RTP:n tilintarkastusyksikön lausunto (33).

(51)

Valtiovarainministerin ja viestinnästä vastaavan hallituksen jäsenen on tarkistettava, että julkisen palvelun sopimuksia noudatetaan. Tilintarkastusviranomaisen on tarkastettava rahoitussuunnitelma. Lisäksi ulkopuolisen erityistilintarkastajan on tarkastettava julkista palvelua koskevat kertomukset vuosittain (34).

(52)

Uudessa julkisen palvelun sopimuksessa määrätään myös seuraamuksista, joita Portugali voi soveltaa, jos sopimusta laiminlyödään. Näitä ovat esimerkiksi sakot, takavarikointitoimet, korvaukset ja toimiluvan irtisanominen.

(53)

Riippumaton tilintarkastaja tarkasti vuosina 1992–1998 RTP:n kaikki vuotuiset tilinpäätökset.

(54)

RTP oli laatinut kaikista vuosista julkista palvelua koskevat kertomukset lukuun ottamatta vuotta 1992, sillä ulkopuolisia tarkastuksia koskeva velvoite mainittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1993 tehdyssä aiemmassa julkisen palvelun sopimuksessa. Portugalin mukaan oikeudellisesti itsenäinen tarkastaja antoi riippumattoman puoltavan lausunnon julkista palvelua koskevista kertomuksista vuosilta 1995–1998 (35). Portugalin mukaan kaikkien julkista palvelua koskevien kertomusten liitteenä kyseisellä jaksolla oli RTP:n tilintarkastusyksikön lausunto ja RTP:stä riippumattoman valtion tilintarkastusviranomaisen (Inspecção-Geral de Finanças) tarkastus.

Julkista palvelua koskevien kertomusten ulkopuolisten tarkastusten tilanne esitetään seuraavassa.

(55)

Vuosien 1993 ja 1994 julkista palvelua koskeviin kertomuksiin sisältyi vaatimustenmukaisuusvakuutus, jonka mukaan RTP:n julkisten palvelujen tehtävät oli täytetty, mutta vain RTP:n hallinnon toimesta.

(56)

Vuosien 1995, 1996, 1997 ja 1998 julkista palvelua koskeviin kertomuksiin sisältyi vaatimustenmukaisuusvakuutus, jonka oli myöntänyt riippumaton ulkopuolinen tilintarkastaja yrityksestä Maia, Mesquita & Associados – (Revisor Oficial das Contas). Vakuutuksen mukaan tarkastuksessa ei käynyt ilmi seikkoja, jotka olisivat vaikuttaneet merkittävästi kyseisten vuosien kertomuksissa mainittujen korvausten laskemiseen.

(57)

Portugali toimitti vuonna 2010 komissiolle vuosista 1992–1997 aiempaa kattavammat julkista palvelua koskevien kertomusten ulkopuoliset tarkastukset. Kyseisen jakson ulkopuoliset tarkastukset oli toimittanut kansallinen tiedotusvälineiden sääntelyviranomainen Entidade Reguladora para a Comunicação Social, jäljempänä ’ERC’. Ne suoritti kyseisestä jaksosta RTP:stä riippumaton ulkopuolinen tilintarkastaja Pedro Roque SROC (36). Portugali toimitti myös yhteenvetokertomuksen kaikkien vuosien tarkastustuloksista.

Julkista palvelua koskevista kertomuksista tehtiin ulkopuoliset tarkastukset jo vuodesta 1998. Kyseisen tarkastuksen, jäljempänä ’BDO Binderin raportti’, teki ulkopuolinen tilintarkastaja BDO Binder (37).

(58)

Vuosien 1992–1997 tarkastusten tarkoituksena oli arvioida kunkin vuoden osalta, täyttikö RTP tuolloin voimassa olleiden julkisen palvelun sopimusten mukaiset tehtävänsä ja vastasivatko julkisen palvelun velvoitteen aiheuttamat kustannukset ja korvaukset toisiaan. Ulkopuolisissa tarkastuksissa kartoitettiin julkisen palvelun sopimuksista johtuvat julkisen palvelun velvoitteet, RTP:n julkisen palvelun velvoitteita ohjaavat eri lait (esimerkiksi 7 päivänä syyskuuta 1990 annettu televisiolaki nro 58/90), julkisen palvelun toimintasuunnitelma ja talousarvio (Plano de Actividades e Orçamento do Serviço Público) sekä julkista palvelua koskevat kertomukset. Ulkopuolisissa tarkastuksissa myös tarkasteltiin, noudatettiinko julkisen palvelun velvoitteita. Tarkastuskertomuksissa vertailtiin Portugalin suorittamia korvauksia ja julkista palvelua koskevissa kertomuksissa vahvistettuja kustannuksia.

(59)

Tarkastuksissa tultiin siihen lopputulokseen, että RTP täytti kaikkina tarkasteltavina vuosina 1992–1997 suurelta osin julkista yleisradiotoimintaa koskevat velvoitteensa. Tarkastuksissa todettiin myös, että toteutettujen julkisen palvelun tehtävien ja todellisten kustannusten korvausten keskinäisessä vastaavuudessa ei ole olennaisia vääristymiä, jotka vaikuttaisivat kyseisenä aikana voimassa olleen lainsäädännön noudattamiseen. Yhteenvetokertomuksessa todettiin kaikkien vuosien osalta, että Portugalin suorittamat korvaukset olivat julkista palvelua koskevissa kertomuksissa ilmoitettuja määriä pienemmät. Tarkastukset on julkaistu ERC:n verkkosivuilla (38). Myöskään BDO Binderin raportissa ei käynyt ilmi, että suoritetusta julkisesta palvelusta olisi maksettu liikaa korvausta.

Rahoitus

(60)

Lain nro 21/92 5 §:ssä säädetään RTP:n oikeudesta saada korvausta vastineeksi julkisen palvelun tehtävästään. Tämä oikeus vahvistetaan julkisen palvelun sopimuksissa.

(61)

Vuotuisten korvausten järjestelmän (ks. johdanto-osan 19 kappale) lisäksi julkisen palvelun sopimuksissa määrätään Portugalin tarjoamasta rahoituksesta seuraavaa:

a)

julkishallinnon ja RTP:n välillä tehdyissä tai tehtävissä julkisen palvelun sopimuksissa määritellyistä erityisistä palveluista maksetaan korvausta (39);

b)

valtio osallistuu kaikkiin RTP:n investointeihin ja varsinkin niihin, jotka liittyvät Azoreiden ja Madeiran autonomisilla alueilla sijaitsevien tuotanto- ja lähetysyksiköiden edellyttämiin infrastruktuureihin, audiovisuaalisiin arkistoihin, RTP:n kansainvälisiin lähetyksiin ja muihin teknisiin investointeihin, joita RTP:ltä edellytetään (40).

(62)

RTP käyttää analyyttista kustannuslaskentaa määrittääkseen niihin julkisen palvelun velvoitteisiin, joista se on oikeutettu saamaan korvausta, liittyvät menot ja tulot. Sopimuksissa määritellään kriteerit tukikelpoisten kustannusten laskemiseksi määritettäessä korvausta kustakin julkisen palvelun velvoitteesta (41).

(63)

RTP on kohdentanut menot ja tulot (esim. henkilöstö- ja laitekustannukset) edellä mainitun kustannuslaskentajärjestelmänsä perusteella tiettyyn määrään toimintoja (ohjelmistosuunnittelu, suorat ja välilliset ohjelmasuunnittelukustannukset, jakelukustannukset, lähetyskustannukset, markkinointikustannukset ja yleiskustannukset).

(64)

Eri toimintojen suorat kustannukset jaetaan varojen käyttökohteen mukaan (esimerkiksi RTP 1, RTP 2, RTPi ja RTP África). Välilliset kustannukset kohdennetaan käyttökohteeseen johdonmukaisten analyyttisten kriteerien perusteella (esim. lähetysaika tunteina) (42).

(65)

Analyyttisen kustannustenjakojärjestelmän pääpiirteet ovat seuraavat:

a)

julkisen palvelun sopimusten mukaan ainoastaan nettomääräiset toimintakustannukset voidaan korvata julkisen palvelun sopimuksissa kuvattua menetelmää noudattaen; korvauksen ulkopuolelle jäävät rahoituskulut, poikkeukselliset menot ja varaukset, jotka eivät liity suoraan tiettyyn toimintoon (43),

b)

jotta voidaan laskea korvauskelpoiset toimintakustannukset, RTP:n on vähennettävä julkisen palvelun velvoitteisiin liittyvät tulot,

c)

aiemman julkisen palvelun sopimuksen mukaan korvausta ei maksettu yleisestä julkisen palvelun velvoitteesta hallinnoida RTP 1- ja RTP 2 -kanavia ja lähettää toista näistä kanavista autonomisilla alueilla (44),

d)

uuden julkisen palvelun sopimuksen mukaan RTP 1- ja RTP 2 -kanavien toiminnasta aiheutuneet kustannukset voidaan korvata, mutta ylimääräisiä korvauksia ei makseta, jos RTP 1- ja RTP 2 -kanavien todelliset nettomääräiset toimintakustannukset ovat ennakoituja korkeammat (45).

(66)

RTP on ilmoittanut julkista palvelua koskevissa vuotuisissa kertomuksissaan julkisen palvelun velvoitteen täyttämisestä aiheutuneet nettokustannukset, jotka on laskettu johdanto-osan 60–65 kappaleessa kuvattua kustannuslaskentamenetelmää noudattaen. Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto julkisen palvelun tehtävistä aiheutuvista kustannuksista, joista RTP voi saada korvausta.

Taulukko 4

Ilmoitetut ja korvauskelpoiset nettokustannukset kutakin julkisen palvelun tehtävää kohden

(miljoonaa Portugalin escudoa)

 

1992

1993

1994

1995

1996

1997

1998

Tekstitelevisio

 

 

 

 

 

112,9

86,8

RTP International -kanavan toiminta

882,3

1 517,4

1 826,9

1 890,8

2 059,6

3 999,1

3 712,9

RTP África -kanavan toiminta

—

—

—

—

 

654,7

1 332,0

RTP 1 -kanavan suorat lähetykset Madeiralla ja Azoreilla

—

—

—

—

—

76,8

295,4

Audiovisuaaliarkistot

509,1

241,6

402,7

492,7

184,9

909,4

672,1

Yhteistyö portugalinkielisten Afrikan maiden kanssa

186,9

128,4

172,2

148,6

144,9

202,4

200,3

Lähetysaikojen ero

406,7

1 312,8

1 314,2

1 050,3

1 050,0

622,6

208,6

Toimipisteet / kirjeenvaihtajat

797,8

658,2

681,1

642,7

583,2

457,2

211,0

S. Carlos -kansallisteatterisäätiö

 

50,0

55,0

60,0

60,0

60,0

60,0

Elokuvatuotannon tukeminen

 

215,0

95,0

27,5

156,5

391,1

352,8

Itsenäisten alueyksiköiden toiminta

3 453,4

3 486,0

3 685,9

3 696,1

3 846,6

3 459,2

2 855,2

Lähetysaika erityisille yhteisöille

482,0

350,6

151,1

94,6

80,8

 

 

Sport TV-kanava (*3)

 

 

 

 

 

 

– 440,0

RTP 1 -kanavan toiminnasta aiheutuvat nettokulut

 

 

 

 

 

16 946,1

11 916,6

RTP 2 -kanavan toiminnasta aiheutuvat nettokulut

 

 

 

 

9 050,6

10 080,6

8 637,6

Toimintakustannukset yhteensä, netto

6 718,2

7 960,0

8 384,1

8 103,3

17 217,1

37 972,1

30 101,3

Lähde: Portugalin viranomaisten toimittamat tiedot ja julkista palvelua koskevat kertomukset.

(67)

Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto RTP:n investoinneista laitteisiin, joita se käyttää julkisen palvelun toiminnassa. Samalla esitetään tilinpäätöksiin sisältyvät varsinaiset investoinnit julkisen palvelun toimintaan ja julkista palvelua koskevissa kertomuksissa ilmoitetut investoinnit. Julkisen palvelun toimintaan tehdyt varsinaiset investoinnit ovat suuremmat kuin julkista palvelua koskevissa kertomuksissa mainitut investoinnit.

Taulukko 5

Investoinnit julkisen palvelun toimintaan

(miljoonaa Portugalin escudoa)

 

1992

1993

1994

1995

1996

1997

1998

Yhteensä

Tilinpito

2 632,6

2 102,0

2 763,9

992,7

1 480,4

4 037,4

6 054,2

20 063,2

Julkista palvelua koskevat kertomukset

2 327,3

98,0

1 975,1

154,4

28,1

4 037,4

6 127,8

14 748,1

Erotus

305,3

2 004,0

788,8

838,3

1 452,3

0

–73,6

5 315,1

Lähde: RTP:n tilinpäätökset ja julkista palvelua koskevat kertomukset.

Toimenpiteiden tavoite

(68)

Tapauskohtaisten toimenpiteiden tarkoituksena on korvata RTP:lle osoitettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä aiheutuvat kustannukset ja rahoittaa sen tekemät investoinnit.

Toimenpiteiden mahdolliset vaikutukset

(69)

Portugalissa julkisen palvelun tarjoajaa ei ole valittu kilpailuttamismenettelyllä, jossa kaikille yrityksille olisi annettu mahdollisuus esittää tarjous korvaussummasta, jonka saadessaan ne voisivat tarjota julkista palvelua toimiluvan nojalla. Portugalin hallitus nimitti RTP:n julkisten yleisradiopalvelujen tarjoajaksi.

(70)

Vuodesta 1992 televisiotoiminnan markkinoilla Portugalissa on toiminut sekä kaupallisia että julkisia yrityksiä. RTP:n lisäksi kaupallisilla televisioyhtiöillä SIC:llä ja TVI:llä on kanavatoimilupa. SIC aloitti yleisradiotoiminnan ensimmäisenä yksityisenä yrityksenä 6 päivänä lokakuuta 1992. RTP:n hyväksi toteutetut toimenpiteet saattavat vääristää kilpailua Portugalin televisiotoiminnan markkinoilla.

III   ASIANOMAISTEN HUOMAUTUKSET

(71)

Useat asianomaiset osapuolet kommentoivat johdanto-osan 21–39 kappaleessa tarkoitettuja toimenpiteitä sen jälkeen, kun komissio oli aloittanut tutkintamenettelyn. Seuraavissa johdanto-osan kappaleissa tarkastellaan asianomaisilta osapuolilta saatuja kommentteja kunkin toimenpiteen mukaan.

(72)

Tässä jaksossa käsitellään ainoastaan kysymyksiä, jotka ovat vielä ratkaisematta tuomioistuimen asiassa T-442/03 antaman tuomion jälkeen. Ne liittyvät vapautuksiin notariaatti- ja rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista sekä päätöksen 2005/406/EY 1 artiklassa tarkoitettuihin muihin toimenpiteisiin (sosiaaliturvaviranomaisten kanssa vuonna 1993 tehty sopimus, vuosina 1994–1997 toteutetut pääomasijoitukset ja vuonna 1998 myönnetty laina). Näihin asianomaisten osapuolten kommentteihin sisältyy näkemyksiä, jotka on toimitettu komission 15 päivänä marraskuuta 2001 tekemän ensimmäisen menettelyn aloittamista koskevan päätöksen jälkeen, sekä kommentteja, jotka on saatu 24 päivänä joulukuuta 2008 julkaistun huomautusten esittämistä koskevan kehotuksen jälkeen (46).

(73)

SIC ja TVI esittivät, että vapautukset yrityksen perustamiseen liittyvistä notariaatti- ja rekisteröintimaksuista poikkeavat säännöistä, joita yleensä Portugalin lainsäädännön mukaan sovelletaan yhtiöjärjestyksen muuttamiseen. SIC:n mukaan vapautus ei koske ainoastaan RTP:n muuttamista osakeyhtiöksi vuonna 1992. Lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin mukaan RTP on saanut yleisen vapautuksen veroista ja kaikentyyppisistä kirjautumis- ja rekisteröintimaksuista.

(74)

TVI toteaa, että RTP vapautettiin myös maksamasta kustannuksia, jotka liittyvät notaarin vahvistaman asiakirjan julkaisemiseen.

(75)

SIC, ACT (kaupallisten lähetystoiminnan harjoittajien yhdistys), italialainen kaupallinen lähetystoiminnan harjoittaja Mediaset ja TVI esittivät vuosina 1994–1997 tehdyistä pääomasijoituksista, ettei yksikään järkevästi toimiva osakas olisi korottanut RTP:n kaltaisen yrityksen pääomaa. Mainitut pääomasijoitukset tehtiin yritykseen, jolla oli suuri alijäämä eikä johdonmukaista rakenneuudistussuunnitelmaa elinkelpoisuuden palauttamiseksi.

(76)

Lisäksi SIC totesi vuoden 1998 lainasta, että koska RTP oli ”käytännössä konkurssissa” vuonna 1996, yksikään rahoituslaitos ei olisi myöntänyt RTP:lle vastaavaa lainaa.

(77)

Erityisesti SIC toi esiin, ettei ulkopuolisia tarkastuksia ei ollut tehty, vaikka ne olisi pitänyt suorittaa säännöllisin väliajoin. Se viittasi myös vuotta 1998 koskevassa BDO Binderin raportissa kuvattuihin ongelmiin; kyseessä oli ainoa tehty ulkopuolinen tarkastus, mikä komission olisi pitänyt ottaa huomioon. SIC totesi, että kyseisessä raportissa oli kritisoitu useita seikkoja, esimerkiksi mainosten enimmäismäärän ylittymistä RTP:n televisiolähetyksissä. Se muistutti, että julkisen palvelun sopimusten mukaan RTP:n on noudatettava mainosten enimmäismääriä ja esimerkiksi mainosminuutteja on vain rajoitettu määrä tunnissa. BDO Binderin raportin mukaan näitä enimmäismääriä ei noudatettu vuonna 1998. SIC myös viittasi raportissa olleeseen tietoon, jonka mukaan tiettyjä omaisuuseriä ei ollut kirjattu, ja vaikuttaa pitävän tätä todisteena siitä, ettei vastaavia investointeja ole tehty.

(78)

SIC on sitä mieltä, että koska tuomioistuin on asiassa T-442/03 kumonnut päätöksen 2005/406/EY 1 artiklan ja osan 2 artiklasta, komission on otettava tässä päätöksessä huomioon Portugalin tilintarkastustuomioistuimen (Tribunal de Contas) kesäkuussa 2002 julkaisema kertomus, jossa SIC:n mukaan pyrittiin tarkastelemaan puolueettomasti RTP:n hallintoa ja sen julkisen televisiopalvelun tarjoamista tehokkuuden, tuloksellisuuden ja taloudellisuuden kannalta vuosina 1997–2000. Kyseistä tarkastelujaksoa laajennettiin kuitenkin vuoteen 1993. SIC totesi yleisesti raportista, ettei RTP:n ohjelmiston määrittelyyn ollut selkeää strategiaa, eikä sisäisiä ohjeita kustannusrajoista tai laadittua vuosibudjettia noudatettu. SIC myös mainitsi Portugalin tilintarkastustuomioistuimen huomauttaneen, ettei Portugali ollut vielä osoittanut valtiontuen myöntämisen liittyvän siihen, että RTP tosiasiallisesti täyttää sille uskotun julkisen palvelun tehtävän.

(79)

SIC mainitsi Portugalin tilintarkastustuomioistuimen katsovan yleisesti, että julkisen palvelun sopimukset kannustavat RTP:tä jättämään huomiotta tehokkuuden ja tuloksellisuuden hallinnossaan, mihin yhdistyy julkisen palvelun yleisradioyhtiön tehtävien heikko ja epämääräinen hoitaminen.

IV   PORTUGALIN HUOMAUTUKSET

Vapautus notariaatti- ja rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista

(80)

Portugali toteaa notariaatti- ja rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista vapauttamisesta, että koska valtionyhtiön muuttaminen osakeyhtiöksi (sociedade anónima) oli toteutettava säädöksellä, notaarin asiakirjalla vahvistamiseen liittyvien verojen ja veronluonteisten maksujen perimiselle ei ollut perustaa.

(81)

RTP muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1992, jotta siihen voitaisiin soveltaa yksityisoikeutta ja se saataisiin toimimaan enemmän yksityisten toimijoiden tavoin. RTP:lle annettiin tarpeellisiksi katsottuja keinoja ja edellytyksiä, jotta se pystyisi täyttämään julkisen palvelun tavoitteet markkinoilla, jotka olivat yhä avoimemmat kilpailulle. Tavoitteena oli antaa RTP:n toiminnalle ja hallinnolle sama joustavuus, kuin ”tavallisilla” kauppaoikeuden alaisilla yrityksillä oli. Portugalin mukaan osakeyhtiömuoto oli vähemmän hankala kuin valtiontukimenettelyt, joita RTP:hen valtionyhtiönä aiemmin sovellettiin. Samalla helpotettiin televisiokanavien ja niiden ohjelmiston kehittämistä.

Lain nro 21/92 11 §:n 1 momentissa säädetty väliaikainen verovapautus

(82)

Portugalin mukaan RTP:n muuttaminen lailla vuonna 1992 siten, ettei muutoksesta tarvinnut tehdä notaarin vahvistamaa asiakirjaa, oli Portugalin oikeusjärjestelmän luonteen ja rakenteen mukaista. Portugali muistuttaa, että RTP perustettiin vuonna 1975 valtionyhtiöksi säädöksellä eli asetuksella nro 674-D/75. Valtionyhtiöiden muuttamisesta osakeyhtiöiksi annetussa laissa nro 84/88 vaadittiin nimenomaisesti, että valtionyhtiöt oli muutettava osakeyhtiöiksi säädöksellä.

Valtionyhtiöiden muuttamisesta osakeyhtiöiksi annetun lain (ks. johdanto-osan 25 kappale) nro 84/88 3 §:n 2 momentin mukaan säädöksessä, jolla valtionyhtiö muutetaan osakeyhtiöksi, on hyväksyttävä muutoksen myötä syntyvän osakeyhtiön yhtiöjärjestys. Näin noudatetaan myös säädösten samanarvoisuuden periaatetta, jonka mukaan säädöksiä voidaan muuttaa, lykätä tai kumota ainoastaan säädöksillä, joilla on vastaava asema säädösten hierarkkisessa järjestyksessä. Portugalin mukaan säädösten samanarvoisuuden periaatteesta säädetään Portugalin perustuslaissa (nykyään 112 §:n 5 momentti, RTP:n muuttamisen aikaan vuonna 1992 115 §:n 5 momentti). Sen mukaan yhdessäkään laissa ei saa luoda uusia lainsäädäntöluokkia tai antaa muuntyyppisille säädöksille lainvoimaa, jonka ansiosta sen säännöksiä voidaan tulkita, sisällyttää, muuttaa, lykätä tai kumota. Tämän periaatteen soveltamista valtionyhtiöiden muuttamiseen tuetaan oikeuskirjallisuudessa (47). Portugali viittaa myös useisiin Portugalin perustuslakituomioistuimen tuomioihin (48), joissa vahvistetaan tulkinta, että lakia voidaan tulkita ainoastaan toisella lailla, ei sellaisella säädöksellä, jonka asema säädösten hierarkkisessa järjestyksessä on erilainen ja alempi.

(83)

Portugali on sitä mieltä, että RTP:n muuttaminen osakeyhtiöksi lailla 21/92 toteutettiin Portugalin lain yleisen järjestelmän mukaisesti eikä se olisi ollut lainvoimainen, jos se olisi tehty yksityisoikeuden mukaisesti pelkällä notaarin vahvistamalla asiakirjalla. Portugali esittää myös useita esimerkkejä muista valtionyhtiöistä, jotka on muutettu osakeyhtiöiksi säädöksillä (49).

(84)

Portugali viittaa 8 päivänä huhtikuuta 1976 annettuun asetukseen nro 267/76, jossa vahvistettiin ensimmäisen kerran valtionyhtiöihin sovellettava yleinen järjestelmä. Asetuksen mukaan valtionyhtiöt voitiin perustaa ainoastaan asetuksella, jossa on myös hyväksyttävä niiden yhtiöjärjestys. Tämä koski myös yhtiöjärjestyksen myöhempiä muutoksia.

(85)

Portugali viittaa myös 20 päivänä heinäkuuta 1988 annettuun lakiin nro 84/88 (ks. tämän päätöksen johdanto-osan 25 kappale), jonka mukaan valtionyhtiötä osakeyhtiöksi muutettaessa on tarpeen antaa asetus, jossa on myös hyväksyttävä valtionyhtiön yhtiöjärjestys. Portugali toteaa myös, että RTP:n osakeyhtiöksi muuttamiseksi vuonna 1992 oli ensinnäkin tarpeen antaa asetus ja toiseksi sen yhtiöjärjestys voitiin hyväksyä ainoastaan lailla, ei notaarin vahvistamalla asiakirjalla.

(86)

Lisäksi 7 päivänä syyskuuta 1990 annetussa laissa nro 58/90 edellytettiin, että julkisen palvelun televisiotoimintaa saavat tarjota yksinomaan tai suurimmaksi osaksi julkisten tahojen omistamat toiminnanharjoittajat ja että tällaisten toiminnanharjoittajien yhtiöjärjestys on hyväksyttävä asetuksella.

(87)

Portugali huomauttaa rekisteröintimaksuista, että vaikka lailla nro 21/92 hyväksyttyyn yhtiöjärjestykseen liittyikin vapautus näistä kuluista, rekisteröintimuodollisuudet oli silti täytettävä viran puolesta. Rekisteröintimuodollisuudet katsottiin tarpeellisiksi, koska kaupparekisterilaissa (Código do Registo Comercial) vaaditaan, että kaikki yrityksiin liittyvät toimenpiteet rekisteröidään ja julkaistaan. Portugalin mukaan rekisteröintimaksujen arvo on 11 000 Portugalin contoa eli 11 000 000 escudoa (50).

(88)

Portugali toteaa, että julkistamisvelvollisuuden vaatimus täyttyi, koska RTP:n yhtiöjärjestys hyväksyttiin laissa nro 21/92 ja julkaistiin Diário da Repúblicassa kyseisen lain liitteenä.

Lain nro 21/92 11 §:n 2 momentissa säädetty pysyvä verovapautus

(89)

Portugali vastasi SIC:n esittämiin lain nro 21/92 11 §:n 2 momenttia koskeviin kommentteihin, ettei Portugalin laissa ole erityisiä valtionyhtiöiden liiketoimintaan liittyviin muutoksiin tai rakenneuudistustoimiin liittyviä veroetuja. Vapautus perustui asetukseen nro 404/90. Portugali toteaa, ettei RTP ollut lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin nojalla vapautettu rekisteröintimaksuista muutoin kuin vuonna 1992, jolloin se muutettiin osakeyhtiöksi. Sen mukaan lain nro 21/92 11 §:n 2 momentissa esitetyn luokittelun pitäminen pysyvänä vapautuksena maksuista johtuu kielellisestä väärinkäsityksestä. Lain 11 §:n 2 momentissa ei säädetty, että asetus kävisi perustaksi kaikkiin oikeudellisiin tarkoituksiin ja kaikkiin säädöksiin, joita tarvittiin ”tilanteen” (eli vuonna 1992 toteutetun osakeyhtiöksi muuttamisen, oma lisäys) säännönmukaistamiseksi. Sen sijaan siinä säädettiin, että RTP vapautettiin maksuista ja palkkioista, joilla kiinteistörekisterin asiakirjat saatettiin voimaan. Portugalin mukaan tämä tarkoitti, ettei RTP ollut vapautettu muista rekisteröintimaksuista, jotka eivät liittyneet vuonna 1992 toteutettuun osakeyhtiöksi muuttamiseen. Portugali myös toimitti asiakirjoja useista tilanteista, joissa RTP oli maksanut rekisteröintimaksut.

Portugalin sosiaaliturvaviranomaisten ja RTP:n sopimus velan uudelleenjärjestelystä sekä viivästyskoroista luopumisesta

(90)

Portugalin mukaan velan uudelleenjärjestelyä ja korkojen ja sakkojen perimättä jättämistä koskevan, sosiaaliturvaviranomaisten ja RTP:n välisen alkuperäisen sopimuksen taustalla on oikeudellinen kiista täytäntöönpanoasetuksen nro 12/83 perustuslainmukaisuudesta. Täytäntöönpanoasetuksessa määrätään pakollisia sosiaaliturvamaksuja, jotka liittyvät ylityökorvauksiin. Sopimuksessa vahvistettiin RTP:n tulkinta, jonka mukaan korvauksesta ei tarvinnut maksaa sosiaaliturvamaksuja. Tulkinnan vahvisti veroasiantuntija.

(91)

Portugali toteaa lisäksi, että hyväksymällä sopimuksen virallisesti Portugalin hallitus ei myöntänyt asetuksella nro 411/91 erityistä taloudellista etua RTP:lle verrattuna muihin samankaltaisissa olosuhteissa toimiviin yrityksiin. Portugalin mukaan 2 §:n 1 momentin d alamomentin poikkeusta sovellettiin RTP:hen, koska valtio oli puuttunut sen toimintaan toimenpiteillä ja se oli kärsinyt vaihtelevista olosuhteista hallituksen vuonna 1977 nimittämän hallintoneuvoston (51) alaisuudessa. Portugali toteaa, että myös yksi asianosaisista osapuolista on toteuttanut järjestelyn asetuksen nro 411/91 nojalla, mikä osoittaa, että poikkeus on luonteeltaan yleinen.

Vuonna 1998 myönnetty laina

(92)

Portugali toteaa, että lainaan liittyvien teknisten ehtojen perusteella rahoitustoimenpiteestä olisi perittävä markkinakorkoa.

Pääomasijoitukset vuosina 1994–1998

(93)

Portugalin mukaan vuosien 1994–1998 pääomasijoituksilla on yhdessä korvausten kanssa korvattu julkisten yleisradiopalvelujen tarjoamisesta aiheutuneita kustannuksia.

Rahoitusmalli / liialliset korvaukset

(94)

Portugalin mukaan julkisen palvelun velvoitteesta RTP:lle aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen valittu rahoitusmalli osoittautui riittämättömäksi, mikä johti liiketappioiden syntymiseen. Korvaukset laskettiin aina todellista yleisradiotoiminnan rahoitustarvetta alhaisemmiksi. Portugali maksoi korvaukset lisäksi aina myöhässä. RTP:n oli hankittava rahoitusta pankista, jotta se pystyi vastaamaan toimintakustannuksistaan, mutta ei kuitenkaan voinut ottaa huomioon viivästyskorkoja ja lainanlyhennyksiä arvioidessaan julkisen palvelun velvoitteesta aiheutuvia kustannuksia. RTP:n oli myös maksettava korvauksistaan arvonlisäveroa valtiolle, mikä supisti korvausten nettomäärää.

(95)

Portugali esittää, että seuraavat toimenpiteet eivät ole valtiontukea: i) verovapautukset (eli vapautukset notariaatti- ja rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista), ii) lähetysverkon käyttömaksuun liittyvien verojen maksujärjestelyt, iii) sosiaaliturvavelan uudelleenjärjestely, iv) maksu televisiolähetysverkosta luopumisesta, v) pöytäkirja elokuvatuotannon tukemisesta ja vi) RTP:n vuonna 1998 ottama laina. Portugali toteaa muiden toimenpiteiden soveltuvuudesta sisämarkkinoille, että kyse on julkisen palvelun velvoitteen aiheuttamien kustannusten korvaamisesta eikä näin ollen valtiontuesta (52). Vaihtoehtoisesti toimenpiteiden soveltuvuutta unionin lainsäädännön kanssa olisi arvioitava EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan (nykyään SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohta) perusteella.

(96)

Portugali totesi liiallisten korvausten laskutavasta seuraavaa:

a)

RTP 2 -kanavan toimintakulujen katsominen vuonna 1996 korvauskelpoisiksi julkisen palvelun kustannuksiksi perustui uuteen julkisen palvelun sopimukseen, jonka mukaan RTP 2:n toimintakulujen korvaaminen alkoi 1 päivänä tammikuuta 1996 (53),

b)

20 000 miljoonan escudon lainaa ei pitäisi katsoa korvaukseksi, koska se myönnettiin markkinaehdoin,

c)

pääomasijoitusten tarkoituksena on myös rahoittaa investointeja eikä vain kattaa korvauskelpoisia julkisen palvelun kustannuksia; valtion velvollisuus osallistua osakkaan ominaisuudessa välttämättömiksi katsottujen investointien rahoitukseen on kirjattu julkisen palvelun sopimuksiin (54),

d)

korvauksista oli maksettava arvonlisäveroa, mikä alensi RTP:n saaman rahoituksen nettoarvoa,

e)

uuden julkisen palvelun sopimuksen mukaan julkisen palvelun kustannuksista maksetaan korvausta ainoastaan arvioidun määrärahatarpeen verran.

Edellä esitetyn perusteella Portugali päättelee, että RTP:lle julkisen palvelun velvoitteesta maksettuja korvauksia ei pitäisi katsoa liiallisiksi tai sopimattomiksi.

Ulkopuolisten tarkastusten puute

(97)

Portugali toteaa, että komissio oli ottanut jo asioissa E 14/05 ja NN 31/06 tekemissään päätöksissä kantaa RTP:n rahoitustilanteeseen vuosina 1992–1998 ilman, että se olisi vaatinut julkisen palvelun ulkopuolista tarkastamista, eikä tuomioistuin asettanut kyseisiä päätöksiä kyseenalaisiksi. Portugalin mukaan erityisesti komissio otti Portugalin tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen nro 8/2002 huomioon jo päätöksessä NN 31/06. Se korostaa, että komissio totesi päätöksessä NN 31/06 RTP:n taloudellisen tilanteen vuosina 1992–1998 johtuneen julkisen palvelun toimintojen jatkuvasta rahoitusvajeesta. Komission päätelmät päätöksessä NN 31/06 perustuivat ulkopuoliseen raporttiin eli PriceWaterhouse Cooperin raporttiin vuodelta 2005 sekä ulkopuolisen tarkastajan tekemään RTP:n tilinpäätökseen, jota Portugali pitää ainoana asiaan liittyvänä tilinpäätöksenä.

(98)

Portugali muistuttaa myös, että RTP:n omat tilintarkastajat tarkastivat julkista palvelua koskevat kertomukset vuosilta 1993–1998 (55). Portugali kuitenkin toimitti myöhemmin julkista palvelua koskevien kertomusten ulkopuoliset tarkastukset vuosilta 1992–1998 sekä yhteenvetokertomuksen kaikkien vuosien tarkastustuloksista. Ulkopuoliset tarkastukset järjesti riippumaton viestintäviranomainen ERC, joka antoi toimeksiannon Pedro Roquelle (56).

(99)

Portugali vastasi eräisiin yksittäisiin SIC:n väitteisiin muita yksityiskohtaisemmin. SIC katsoi, että BDO Binderin raportin mukaan neuvoa-antavan lautakunnan lausunto puuttui, mutta Portugalin mukaan lausunto ei koskenut RTP:n julkista palvelua koskevaa kertomusta. Vaikka aiemmassa julkisen palvelun sopimuksessa edellytettiin kyseisen tahon lausuntoa, kyseessä ei ollut oikeudellisesti sitova edellytys. Uudessa julkisen palvelun sopimuksessa ei edellytetty kyseisen tahon lausuntoa julkista palvelua koskevasta kertomuksesta.

(100)

SIC:n mukaan vuotta 1998 koskevan BDO Binderin raportin mukaan aineellista omaisuutta oli noin 53 miljoonaa euroa, vaikkei siitä ollut inventoitua tietoa. Portugali vahvisti, että vastaavat investoinnit oli tehty. Se, ettei omaisuutta alun perin inventoitu (vaikka omaisuutta voitiin myöhemmin yksilöidä 4 miljoonan euron arvosta ja se voitiin inventoida takautuvasti) ei tarkoita, ettei investointeja ole tehty. Ulkopuolinen tarkastaja vahvisti taseet, luvut ja kolmansien osapuolten kanssa toteutetut liiketoimet.

(101)

SIC oli esittänyt, että BDO Binderin raportin mukaan mainosajat ylittyivät vuonna 1998. Portugali kuitenkin huomautti, ettei tämä millään lailla johtanut korvausten pienenemiseen, koska RTP:n ylimääräisestä mainosajasta saamat määrät olivat selvästi kyseisen vuoden rahoitusalijäämää pienemmät. Portugali vahvisti, että joka tapauksessa yhteenlasketut mainostulot (myös mainosten enimmäismäärien ylittymisestä saadut tulot) otettiin huomioon laskettaessa rahoitustarvetta eli julkisen palvelun velvoitteen täyttämisestä suoritettavaa korvausta.

(102)

Portugalin mukaan Portugalin tilintarkastustuomioistuimen kertomusta nro 8/2002 ei pitäisi ottaa huomioon tässä päätöksessä, sillä tuomioistuimen asiassa T-442/03 antamassa tuomiossa todettiin ainoastaan, ettei julkista palvelua koskevista kertomuksista tehty ulkopuolista tarkastusta ja että niihin sisältyvissä tiedoissa oli objektiivisia heikkouksia. Portugalin mukaan Portugalin tilintarkastustuomioistuimen kertomus nro 8/2002 ainoastaan koskee vuosia 1997–2000, ei koko tarkasteltavana olevaa ajanjaksoa. Vuosia 1993–1997 käsiteltiin kertomuksessa vain siksi, että voitiin esittää yleinen kuvaus RTP:n taloudellisesta tilanteesta ja rakenneuudistustarpeesta, ei siksi, että ne olisivat varsinaisesti kuuluneet siinä käsiteltäviksi. Kertomuksen tarkoituksena on arvioida RTP:n hallintoa, valtion roolia osakkaana sekä julkiseen lähetystoimintaan liittyvien palveluiden tarjoamista.

Portugali esittää, että Portugalin tilintarkastustuomioistuin ylitti toimivaltansa, johon kuuluu julkisten varojen tarkastaminen, ja ryhtyi analysoimaan julkisten menojen tuloksellisuutta ja kustannustehokkuutta. Portugali katsoo, että kertomuksella on merkitystä ainoastaan riippumattomana yritystä koskevana tarkastuksena, jossa vahvistettiin Portugalin tilinpäätös ja jossa ei löytynyt sääntöjenvastaisuuksia. Portugali katsoo, että komission olisi Portugalin tilintarkastustuomioistuimen kertomuksen nro 8/2002 sijasta otettava huomioon kertomus 20/98, joka kattaa RTP:n talous- ja rahoitustilanteen vuosina 1994–1996. Kertomuksen 20/98 mukaan julkisten palveluiden rahoittamisessa käytetyt kriteerit on määritelty uudessa julkisen palvelun sopimuksessa selkeämmin kuin aiemmassa, mikä asetetaan kyseenalaiseksi myöhemmin kertomuksessa nro 8/2002.

V   TOIMENPITEIDEN ARVIOINTI

Toimenpiteisiin sisältyvä valtiontuki

(103)

Jotta voidaan määritellä, ovatko Portugalin RTP:n hyväksi toteuttamat tapauskohtaiset toimenpiteet SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, komission on arvioitava toimenpiteitä seuraavista lähtökohdista:

a)

onko kyse jäsenvaltion toimenpiteistä tai valtion varoista rahoitetuista toimenpiteistä,

b)

ovatko toimenpiteet omiaan vääristämään kilpailua,

c)

suositaanko toimenpiteillä tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja,

d)

vaikuttavatko toimenpiteet jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Valtion varojen käyttö

(104)

Seuraavassa tarkastellaan vuoden 1998 lainan, velan uudelleenjärjestelyä koskevan sopimuksen ja korkojen perimättä jättämisen sekä vuosina 1994–1997 toteutettujen pääomasijoitusten valtiontukiluonnetta. Samoin arvioidaan valtion varojen käyttämistä vapautuksiin notariaatti- ja rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista.

(105)

Notariaatti- ja rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista myönnetyssä vapautuksessa on kyse valtion varoista, jos verotulojen menetys vastaa verotustukiin käytettyjen valtion varojen määrää (57).

(106)

Sosiaaliturvavelan uudelleenjärjestelystä sekä viivästyskoroista luopumisesta voidaan todeta, että komission mielestä sosiaaliturvajärjestelmästä vastaavia viranomaisia ei voida katsoa yritykseksi. Sosiaaliturvaviranomaiset eivät harjoita taloudellista toimintaa, vaan kyseessä on julkinen yhteisö, jonka tehtävänä on hoitaa sosiaaliturvajärjestelmää (58). Sitä paitsi sosiaaliturvaviranomaiset eivät itse antaneet lupaa velan uudelleenjärjestelyyn, vaan se vahvistettiin valtionvaroista ja sosiaaliturvasta vastaavien valtiosihteerien sekä varaministeriä avustavan alivaltiosihteerin yhteisellä määräyksellä. Luvan myötä valtio luopui tuloistaan, sillä muutoin sen olisi pitänyt periä 1 206 miljoonaa escudoa korkoa maksamattomasta velasta. Näin ollen on ilmeistä, että kyseessä ovat valtion varat ja valtion toimenpide.

(107)

Valtio maksoi RTP:n pääomankorotukset suoraan valtion talousarviosta. On siis selvää, että nämä varat olivat perustamissopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja valtion varoja.

(108)

Komissio ei voi hyväksyä Portugalin viranomaisten näkemystä siitä, että RTP:lle myönnettyyn lainaan ei olisi liittynyt tuloja valtiolle. Valtion varojen käsite kattaa myös edut, jotka valtion tätä tarkoitusta varten nimeämät tai perustamat elimet myöntävät (59). Vuoden 1998 lainasopimuksen sopimuspuolet olivat RTP ja julkisyhteisöjen lainoituksesta vastaava rahasto, jota julkisista velkajärjestelyistä vastaava laitos hallinnoi. Laitos kuuluu lakisääteisesti valtiovarainministeriön alaisuuteen (60). Näin ollen rahastosta myönnetyt varat on katsottava valtion varoiksi.

(109)

Kyseisen toimenpiteen voidaan katsoa olevan valtion suoraan toteuttama, sillä sopimuksen ehdot määriteltiin viestintäasioista, valtionvaroista ja rahoituksesta vastaavien valtiosihteerien 17 päivänä joulukuuta 1998 tekemässä yhteisessä päätöksessä.

Tiettyjen yritysten suosiminen

(110)

Vapautus notariaatti- ja rekisteröintimaksuista sekä julkaisukuluista: Tarkasteltaessa vapautusta notariaatti- ja rekisterimaksuista sekä julkaisukuluista olisi määritettävä, onko toimenpiteellä myönnetty yleinen verovapautus, josta RTP hyötyi, vai onko sitä sovellettu yksinomaan RTP:hen. Komissio erottaa seuraavassa toisistaan lain nro 21/92 11 §:n 1 momentissa säädetyn väliaikaisen poikkeuksen ja lain nro 21/92 11 §:n 1 momentissa säädetyn pysyvän poikkeuksen.

Lain nro 21/92 11 §:n 1 momentissa säädetty pysyvä vapautus

Aineellinen valikoivuus

(111)

Komissio katsoo, että vapautus notariaatti- ja rekisteröintimaksuvelvoitteesta sekä julkaisukuluista toi RTP:lle edun, kun se vapautettiin maksuista, jotka sen olisi muutoin pitänyt maksaa omasta budjetistaan.

(112)

Etu on myös aineellisesti valikoiva, sillä sitä myönnettiin ainoastaan RTP:lle, kuten lain nro 21/92 11 §:n 1 momentista käy ilmi. Tätä seikkaa ei muuta se, että kyseisessä laissa vahvistetaan yleisemmän lain eli lain nro 84/88 soveltaminen, kuten Portugali mainitsee. Laissa nro 84/88 säädetään, että valtionyhtiöt voidaan muuttaa osakeyhtiöiksi asetuksella. Kuitenkaan se, että laissa viitataan yleisesti valtionyhtiöihin, ei vaikuta lain nro 21/92 11 §:n 1 momentin aineelliseen valikoivuuteen juuri RTP:n hyväksi. Joka tapauksessa myös valtionyhtiöitä koskeva etu olisi aineellisesti valikoiva toimenpide, sillä se koskee vain tiettyä yritysten ryhmää (mutta ei yksityisiä yrityksiä), johon RTP kuuluu.

Portugalin oikeusjärjestelmän luonne ja rakenne

(113)

Saattaa kuitenkin olla, etteivät valtion toimenpiteet kuulu SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin valikoiviin toimenpiteisiin, jos valtion toimenpide ei poikkea järjestelmän tavanomaisesta soveltamisesta vaan on tälle järjestelmälle ominainen. (61) Tämän vuoksi on tarpeen tarkastella, noudattiko valtionyhtiö RTP:n muuttaminen osakeyhtiöksi lainsäädännön avulla Portugalin oikeusjärjestelmän luonnetta ja rakennetta, vai sovellettiinko tätä lainsäädäntöä muutettaessa RTP:tä osakeyhtiöksi siksi, että sille voitiin näin antaa etu muihin yrityksiin nähden. Samoin kuin tuomioistuin tuomiossaan (62), komissio käsittelee seuraavassa erikseen vapautusta notariaattikuluista sekä vapautusta rekisteröinti- ja julkaisukuluista.

(114)

Vapautus notaarin vahvistaman asiakirjan laatimisesta ja notariaattikuluista: Komissio katsoo, että RTP:n muuttaminen osakeyhtiöksi ja sen yhtiöjärjestyksen muuttaminen lainsäädännöllä, ei notaarin vahvistamalla asiakirjalla, on Portugalin oikeusjärjestelmän rakenteen ja luonteen mukaista. RTP muutettiin osakeyhtiöksi, jotta sille saataisiin joustavampi yhtiömuoto ja tasavertainen kilpailuasema yksityisiin toiminnanharjoittajiin nähden. Sillä, että muutos toteutettiin lainsäädännöllä eikä notaarin vahvistamalla asiakirjalla, ei pyritty kiertämään tällaisen asiakirjan laatimisvaatimusta, vaan se johtui Portugalin lain perusperiaatteesta, jonka mukaan säädöstä voi muuttaa ainoastaan vastaavan tasoisella säädöksellä.

(115)

Säädösten samanarvoisuuden periaatteen mukaisesti laki voidaan kumota tai sitä voidaan lykätä tai muuttaa ainoastaan säädöksellä, jolla on alkuperäistä säädöstä vastaava, ei alempi, asema säädöshierarkiassa. Tämä periaate kirjattiin Portugalin perustuslakiin vuonna 1982, eli kauan ennen kuin RTP muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1992. Portugalin perustuslain 115 §:n 5 kohdassa, sellaisena kuin se oli RTP:n osakeyhtiöksi muuttamisen aikaan, säädettiin, ettei yhdessäkään laissa saa luoda uusia lainsäädäntöluokkia tai antaa muuntyyppisille säädöksille lainvoimaa, jonka ansiosta sen säännöksiä voidaan tulkita, sisällyttää, muuttaa, lykätä tai kumota. RTP kansallistettiin vuonna 1975 lainsäädännön avulla eli asetuksella nro D 674-D/75, joten se voitiin muuttaa osakeyhtiöksi vain vastaavalla asetuksella tai muulla säädöksellä, jonka asema säädösten hierarkkisessa järjestyksessä on sama tai korkeampi. Mikään ei viittaa siihen, että RTP:n alkuperäisen kansallistamisen tarkoituksena vuonna 1975 olisi ollut estää järjestelmän soveltaminen yksityisoikeuden alaisiin yrityksiin ja luoda etu RTP:lle.

(116)

Ei ole todisteita, joiden mukaan ennen RTP:n muuttamista osakeyhtiöksi voimassa olleiden muiden lakien (ks. johdanto-osan 84–86 kappale) tarkoituksena olisi ollut tuottaa valtionyhtiöille taloudellista hyötyä, kun näiden muuttamiseen ei tarvittu yksityisiin liiketoimiin sovellettuja notaarin vahvistamia asiakirjoja. Erityisesti laki nro 84/88, jossa sallittiin valtionyhtiöiden muuttaminen osakeyhtiöiksi asetuksella, heijasti tuolloin voimassa olleita perustuslaillisia ja oikeudellisia periaatteita.

(117)

Päätelmät: Kun otetaan huomioon edellä esitetyt seikat, vapautus vaatimuksesta, jonka mukaan RTP muuttaminen osakeyhtiöksi olisi edellyttänyt notaarin vahvistamaa asiakirjaa (jolloin ei myöskään aiheutunut vastaavia kuluja), ei ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(118)

Vapautus sekä rekisteröintimaksuista ja julkaisukuluista. On tarpeen arvioida, saiko RTP etua siitä, ettei se maksanut kuluja, jotka liittyivät yrityksen rekisteröintiin kaupparekisteriin ja notaarin vahvistaman asiakirjan julkaisemiseen. Kyseisenä ajankohtana voimassa olleen Portugalin lainsäädännön mukaan kaupparekisteristä vastaavan rekisterinpitäjän oli julkaistava Diário da Repúblicassa notaarin vahvistama asiakirja, jolla vahvistettiin yksityisoikeuden piiriin kuuluvan yrityksen perustaminen ja sen yhtiöjärjestys, jotta kolmannet osapuolet saisivat näiden asiakirjojen sisällön tietoonsa. RTP:n ei tarvinnut maksaa näitä julkaisukuluja, sillä laki nro 21/92 oli julkaistava Diário da Repúblicassa, ja näin RTP:n osakeyhtiöksi muuttamista koskevat asiakirjat ja uuden yhtiöjärjestyksen sisältö tulivat asianmukaisesti julkistetuiksi.

(119)

Ei ole merkkejä siitä, että Portugali olisi muuttanut RTP:n osakeyhtiöksi lailla nro 21/92 antaakseen RTP:lle etua säästyneinä rekisteröinti- ja julkaisukuluina. Pikemminkin tilanne oli sellainen, että RTP:n yhtiöjärjestyksen julkaiseminen toistamiseen olisi ollut täysin hyödytöntä, sillä avoimuus- ja julkisuusvaatimukset oli jo täytetty, kun laki nro 21/92 oli julkaistu Diário da Repúblicassa. Rekisteröinti on tarkoitus julkaista myöhemmin ja rekisteröinti ja julkaisu liittyvät toisiinsa, mutta on kyseenalaista, voidaanko myös vapautusta rekisteröintimaksuista perustella Portugalin oikeusjärjestelmän rakenteella ja luonteella ja RTP:n muuttamisella osakeyhtiöksi lainsäädännön nojalla. Portugali ei kiellä sitä, että rekisteröitymistä edellytettiin edelleen yhtiölaissa. Se totesi, ettei rekisteröinnistä luovuttu vaan ainoastaan notaarin vahvistamaa asiakirjaa ei tarvittu, mutta asetus katsottiin rekisteröintiin riittäväksi asiakirjaksi. Tämä seuraa myös lain nro 84/88 3 §:n 3 momentista (ks. johdanto-osan 25 kappale). Lisäksi Portugali korosti, että tieto RTP:n perustamisesta (eli vuonna 1992 toteutettu muutos osakeyhtiöksi) oli rekisteröitävä, jotta RTP pystyisi myöhemmin rekisteröimään kaikki yritykseen liittyvät asiakirjat (63). Jos rekisteröinti kuitenkin on pakollinen, komissio ei näe, miksi RTP:n ei pitäisi suorittaa siihen liittyviä maksuja.

(120)

Päätelmät: RTP:n vapautus lain nro 21/92 11 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista vaatimuksesta laatia notaarin vahvistama asiakirja (sekä samalla vapautus notariaattikuluista) sekä julkaisuvaatimuksesta ja vastaavista julkaisukuluista eivät ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

Vapautus lain nro 21/92 11 §:n 1 kohdassa tarkoitetuista rekisteröintimaksuista on valtiontukea.

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 160 ja 161 kappaleessa todetaan, vapautukset olisivat kuitenkin joka tapauksessa perusteltuja sääntöjenmukaisena korvauksena yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen kustannuksista SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

Lain nro 21/92 11 §:n 2 momentissa säädetty pysyvä vapautus

(121)

Portugali katsoo, että lain 21/92 11 §:n 2 momentissa ei varsinaisesti myönnetä pysyvää vapautusta RTP:lle, vaan kyseessä on sama tilanne kuin väliaikaisen vapautuksen osalta eli RTP:n muuttaminen osakeyhtiöksi vuonna 1992. Portugalin mukaan RTP myös maksoi notaarin rekisteröintimaksuja useaan otteeseen. Lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin sanamuoto kattaa kaikki kirjaamis-, rekisteröinti- tai merkintätoimet, jotka kyseisen säännöksen mukaan voidaan toteuttaa ilmaiseksi rajattoman jakson ajan.

(122)

Tällainen pysyvä vapautus tarjoaa RTP:lle edun, kun se vapautetaan maksuista, jotka sen muutoin olisi maksettava omasta budjetistaan. Portugali toteaa, että lain nro 21/92 11 §:n 2 momenttia ei sen tiedon mukaan ole koskaan sovellettu ja että RTP on maksanut kaikki tarvittavat maksut. Tämä tieto on oleellinen mahdollista valtiontukea takaisin perittäessä, mutta ei muuta säännöksen sanamuotoa koskevaa tietoa.

(123)

Etu on myös valikoiva, sillä laki nro 21/92 koskee RTP:tä. Portugali ei voi esittää, että laissa nro 21/92 pelkästään sovelletaan Portugalin lain yleistä sääntöä. Asetuksen nro 404/90 1 ja 2 §:ää ei voida käyttää sen osoittamiseen, ettei valikoivuutta ollut, sillä asetus koskee sulautumistoimenpiteitä eikä tätä asiaa, jossa on kyse valtionyhtiön muuttamisesta osakeyhtiöksi (64).

(124)

Toisin kuin väliaikaista vapautusta rekisteröintimaksuista, pysyvää vapautusta ei voida perustella säädösten samanarvoisuudella lainsäädäntömenettelyn vuoksi, sillä RTP vapautettiin osakeyhtiöksi muuttamisen yhteydessä vuonna 1992 velvoitteesta, joka koski notaarin vahvistamaa asiakirjaa ja sen julkaisemista. Portugalin oikeusjärjestelmän luonteen ja rakenteen noudattaminen voitaisiin hyväksyä väliaikaisen poikkeuksen perusteluksi, koska, kuten on osoitettu, RTP voitiin muuttaa osakeyhtiöksi ainoastaan asetuksella. Lain nro 21/92 11 §:n 2 momentti ei kuitenkaan estä sitä, etteivätkö vapautukset notariaattivelvoitteista (ja -kuluista) olisi mahdollisia myös muissa tapauksissa kuin vuonna 1992 toteutetussa RTP:n muuttamisessa osakeyhtiöksi. Pysyvä vapautus eri rekisteröintimaksuista yhden yrityksen (tai tietyn tyyppisten yritysten, esimerkiksi osakeyhtiöiden) eduksi ei koskaan voi olla oikeusjärjestelmän luonteen ja rakenteen mukaista (65).

Päätelmät: Lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin mukainen RTP:tä koskeva pysyvä vapautus on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(125)

Sosiaaliturvajärjestely (sosiaaliturvavelan uudelleenjärjestely ja korkojen perimättä jättäminen): Tutkittuaan kolmansien osapuolten ja Portugalin esittämät huomautukset komissio on päätellyt, että alkuperäistä sopimusta sosiaaliturvaviranomaisten ja RTP:n välillä ei voida pitää yksityisen toiminnanharjoittajan tavanomaisena toimintana. Kiista koski kysymystä siitä, voidaanko sosiaaliturvaviranomaisten tulkintaa tietyistä toimeenpanoasetuksen nro 12/83 säännöksistä pitää oikeudellisesti asianmukaisena. Tehdyssä sopimuksessa vahvistettiin RTP:n tulkinta, ja sen tukena oli veroasiantuntijan analyysi, jossa toimeenpanoasetuksen pääteltiin olevan perustuslain vastainen. Toimeenpanoasetusta ei kuitenkaan kumottu sopimuksen jälkeen. On siis todettava, että toimenpidettä sovellettiin valikoivasti RTP:hen ilman, että samalla olisi muutettu sosiaaliturvaviranomaisten tulkintaa säännöksistä muiden yritysten suhteen.

(126)

Komissio ei voi yhtyä Portugalin viranomaisten kantaan, että velan uudelleenjärjestelyä sekä sakoista ja koroista luopumista koskeva lupa olisi annettu osana yleistä järjestelmää, jota sovellettiin asetuksen nro 411/91 nojalla kaikkiin yrityksiin vastaavassa tilanteessa, eikä se näin ollen merkinnyt erityisen edun myöntämistä RTP:lle.

(127)

Tämän päätöksen tarkoituksena on määritellä, sovellettiinko järjestelmää RTP:hen valikoivasti, eikä tarkastella sitä, oliko järjestelmä valikoiva vai yleinen.

(128)

Asetuksessa nro 411/91 edellytetään yrityksen taloudellista tilannetta ja rahoitusasemaa koskevan selvityksen laatimista, jotta voidaan osoittaa, että uudelleenjärjestely on tarpeen yrityksen elinkelpoisuuden varmistamiseksi. RTP ei kuitenkaan tehnyt missään vaiheessa tällaista asetuksen nro 411/91 2 §:n 3 momentin mukaista selvitystä.

(129)

Asetuksen 411/91 2 §:n 1 momentin d alamomentissa asetettua edellytystä ei sovellettu RTP:hen, sillä velan uudelleenjärjestelyä ei toteutettu seurauksena valtion toimenpiteestä. Komissio ei hyväksy Portugalin viranomaisten näkemystä, että valtion toimintahistoria olisi vaikuttanut velallisen yrityksen toimintaan ja että RTP:tä koskivat valtion toimenpiteen aikana lainsäädäntöön perustuvat säännöt. Vaikka RTP olikin erityisen hallintojärjestelmän alainen vuonna 1977 (66), järjestelmä lopetettiin, kun RTP:n yhtiöjärjestys hyväksyttiin vuonna 1980. Sosiaaliturvavelka muodostui kuitenkin vuosina 1983–1989. Komissio katsoo, että RTP:n velan uudelleenjärjestelyn hyväksyminen ei olisi ollut mahdollista asetuksen nro 411/91 mukaisen yleisen järjestelmän puitteissa, sillä RTP ei täyttänyt velan uudelleenjärjestelyn hyväksymiselle laissa asetettuja edellytyksiä. Tämän vuoksi toimenpidettä sovellettiin RTP:hen valikoivasti.

(130)

Salliessaan velan uudelleenjärjestelyn Portugalin olisi pitänyt toimia kuten julkinen tai yksityinen velkoja, joka pyrkii saamaan takaisin sille kuuluvat saatavat ja joka tästä syystä tekee uudelleenjärjestelysopimuksia takaisinmaksun helpottamiseksi (67). Valtion perimän viivästyskoron olisi oltava yhtä suuri kuin yksityisen velkojan vastaavassa tilanteessa perimä korko. Komissio katsoo, että aloittamalla oikeudellisen menettelyn velan takaisinperimiseksi yksityinen velkoja saisi vähintään lakisääteisen koron. Portugali ei siis käytettävissä olevista täytäntöönpanokeinoista huolimatta edellyttänyt koron maksua lainkaan, joten sen ei voida katsoa toimineen kuin yksityinen velkoja, joka olisi pyrkinyt saamaan mahdollisimman korkean koron. Tämän lisäksi sosiaaliturvavelkaa kertyi vuosina 1983–1989, mutta velan uudelleenjärjestelystä sovittiin vasta vuonna 1993. Vastaavissa olosuhteissa yksityinen velkoja ei olisi antanut velkojen kasvaa näin pitkään, vaan olisi aloittanut takaisinperintämenettelyn. Näin ollen vaikuttaa siltä, että toimenpiteellä myönnettiin RTP:lle erityinen etu.

(131)

Pääomankorotukset: Tarkasteltuaan kolmansien osapuolten ja Portugalin esittämiä huomautuksia komissio päättelee, että vuosien 1994–1997 pääomasijoituksilla annettiin RTP:lle taloudellinen etu. Kuten johdanto-osan 40 kappaleessa olevasta taulukosta 3 ilmenee, RTP:n rahoitusasema oli heikko pääomasijoitusten toteuttamisen aikaan. Yksityinen sijoittaja ei olisi sijoittanut pääomaa yritykseen, koska yrityksen ei olisi voitu odottaa tuottavan tavanomaista voittoa kohtuulliseen ajan kuluessa. Huolimatta pääomasijoituksista RTP:n taloudellinen tilanne heikkeni. Portugali ja kolmannet osapuolet eivät ole esittäneet, että Portugali olisi toiminut yksityisen sijoittajan tavoin sijoittaessaan pääomaa yritykseen.

(132)

Vuoden 1998 laina: Komissio on eri mieltä Portugalin kanssa siitä, oliko vuonna 1998 myönnetty laina markkinaehtoinen. Jotta lainassa ei olisi kyse valtiontuesta, sen myöntämisehtojen (lainaan liittyvä takaus ja lainan korko) on kuvastettava riskiä, joka sisältyy lainan myöntämiseen yritykselle (68). Riski ja siten myös korko ovat suuremmat silloin, kun yrityksen rahoitusasema ei tarjoa sellaista vakautta, mitä rahoituslaitos edellyttää myöntääkseen lainan.

(133)

Kuten johdanto-osan 40 kappaleessa olevasta taulukosta 3 ilmenee, lainan myöntämisaikana RTP oli niin suurissa rahoitusvaikeuksissa, että yrityksen velat ylittivät sen varat ja oma nettopääoma oli negatiivinen. Yritys oli käytännössä konkurssissa.

(134)

On syytä korostaa, että kyseinen laina oli huonommassa etuoikeusasemassa eli sillä ei ollut omaisuuseriin perustuvia vakuuksia ja konkurssitilanteessa valtion saatavat korvattaisiin vasta kaikkien muiden velkojien jälkeen mutta ennen osakkaita. Omaisuuseriin perustuvien riittävien vakuuksien puuttuminen osoittaa selvästi, ettei lainaa ole myönnetty markkinaehdoin ja että kyseessä oli valtiontuki. Koska RTP oli käytännössä konkurssissa lainan myöntämisajankohtana, yksikään rahoituslaitos ei olisi myöntänyt sille toissijaista lainaa, sillä oli erittäin epätodennäköistä, että RTP pystyisi maksamaan lainan takaisin. Lainaa ei myöntänytkään yksityinen rahoituslaitos, vaan julkisyhteisöjen lainoituksesta vastaava rahasto.

(135)

Lisäksi voidaan todeta, ettei lainakorko vastannut sen myöntämiseen sisältyvää riskiä. Korko oli alhaisempi kuin viitekorko, jota komissio yleensä käyttää tukiosan laskemiseen korkotukilainaohjelmissa (69). Tavanomainen markkinatoimija vaatisi kuitenkin asianmukaisten vakuuksien lisäksi korkoa, joka kattaisi lainan takaisinmaksun laiminlyöntiä koskevan suuren riskin.

(136)

Koska RTP ei rahoitusasemansa vuoksi olisi saanut toissijaista lainaa tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, laina vastaa käytännössä avustuksen myöntämistä ja on RTP:n hyväksi myönnetty etu.

(137)

Edellä esitetyn perusteella komissio katsoo, että sosiaaliturvavelan uudelleenjärjestely, vuosien 1994–1997 pääomasijoitukset ja vuonna 1998 myönnetty laina muodostavat taloudellisen edun verrattuna kilpailijoihin, jotka eivät ole saaneet vastaavia varoja.

Kilpailun vääristyminen

(138)

Portugalin televisiomarkkinat avattiin kilpailulle viimeistään vuonna 1992, joten markkinoilla oli kilpailijoita aikana, jona eri toimenpiteet RTP:n hyväksi toteutettiin. Kaupallisille SIC- ja TVI-televisioyhtiöille myönnettiin yleisradiotoimiluvat helmikuussa 1992 ja SIC aloitti lähetykset Portugalissa lokakuussa 1992.

(139)

Komissio ei voi hyväksyä Portugalin kantaa, jonka mukaan sosiaaliturvavelan maksua koskeva sopimus ei kuulu valtiontuen käsitteen soveltamisalaan, koska velka oli syntynyt, ennen kuin Portugalin yleisradiotoiminnan markkinat oli avattu kilpailulle. Rahoitusjärjestely myönnettiin RTP:lle toukokuussa 1993, sen jälkeen kun yleisradiomarkkinat oli avattu kilpailulle. Se oli siis omiaan muodostamaan taloudellisen edun RTP:lle.

(140)

Edellä esitetyn perusteella on katsottava, että Portugalin myöntämät toimenpiteet ovat omiaan muodostamaan RTP:lle taloudellisen edun verrattuna kilpailijoihin, jotka eivät saaneet vastaavia varoja, ja näin ollen toimenpiteet vääristävät kilpailua SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

(141)

Valtion toimenpiteet kuuluvat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, jos ne vaikuttavat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tällainen vaikutus aiheutuu, jos kyseessä olevalla alalla käydään jäsenvaltioiden välistä kauppaa. Tässä tapauksessa tuensaajayritys RTP harjoittaa toimintaa kansainvälisillä markkinoilla. Se osallistuu televisio-ohjelmien vaihtoon Euroopan yleisradioliiton välityksellä ja kuuluu Eurovisio-järjestelmään (70). Tämän lisäksi RTP kilpailee suoraan sellaisten kaupallisten yleisradioyhtiöiden kanssa, jotka harjoittavat toimintaa kansainvälisillä yleisradiolähetysten markkinoilla ja joiden omistusrakenne on kansainvälinen (71).

(142)

Voidaan siis päätellä, että Portugalin RTP:n hyväksi toteuttamat toimenpiteet vaikuttavat jäsenvaltioiden väliseen kauppaan SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Tapauskohtaisiin toimenpiteisiin sisältyvä valtiontuki

(143)

Edellä esitetyn perusteella on pääteltävä, että riippumatta RTP:lle asetetuista julkisen palvelun velvoitteista seuraaviin toimenpiteisiin sisältyy SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea:

—

sosiaaliturvavelkojen uudelleenjärjestely,

—

vuosina 1994–1997 toteutetut pääomasijoitukset ja

—

vuonna 1998 myönnetty laina.

Samoin lain nro 21/92 11 §:n 1 momentin mukainen väliaikainen vapautus rekisteröintimaksuista ja lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin mukainen pysyvä vapautus rekisteröintimaksuista sekä muista maksuista ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

(144)

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 44–48 kappaleessa todetaan, RTP:lle on uskottu yleisradiotoimintaa koskeva velvoite. Tuomioistuin totesi asiassa Altmark Trans GmbH ja Regierungspräsidium Magdeburg vastaan Nahverkehrsgesellschaft Altmark GmbH, ja Oberbundesanwalt beim Bundesverwaltungsgericht, jäljempänä ’Altmark-tuomio’, että valtion toimenpiteet, joilla korvataan julkisen palvelun kustannuksia, eivät ole EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan (nykyään SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohta) mukaista valtiontukea, kun seuraavat neljä edellytystä täyttyvät (72):

a)

edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi,

b)

parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi,

c)

korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto,

d)

kun julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei valita julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, tarvittavan korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja riittävillä välineillä varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä.

(145)

Jos ensimmäistä ja kolmatta edellytystä ei oteta huomioon, tapauskohtaiset toimenpiteet (ks. tämän päätöksen johdanto-osan 143 kappale) eivät vaikuta täyttävän toista ja neljättä Altmark-tuomiossa mainittua edellytystä seuraavassa esitettävistä syistä.

(146)

On selvää, että sosiaaliturvajärjestelmästä vastaavien viranomaisten kanssa tehtyyn sopimukseen perustuva rahoitus ja vuoden 1998 laina eivät kuulu korvausjärjestelmään, jossa korvausten taso on etukäteen vahvistettu objektiivisesti ja läpinäkyvästi (toinen edellytys). Pain vastoin ne perustuivat valtion tekemiin tapauskohtaisiin päätöksiin.

(147)

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 61 kappaleessa todetaan, julkisen palvelun sopimuksessa määrättiin mahdollisuudesta pääomasijoituksina toteutettavaan erityisrahoitukseen, jota myönnetään julkiseen palveluun tarvittavia laiteinvestointeja varten. Sopimukset eivät rajoita investointeja julkiseen palveluun eikä niissä myöskään määritellä selvästi valtion osakkuuden edellytyksiä ja rajoituksia, vaan niissä ainoastaan määrätään valtion mahdollisuudesta osallistua RTP:n investointeihin osakkaan ominaisuudessa. Näin ollen komissio katsoo, että pääomasijoitusten ei mahdollisesti myöskään voida katsoa kuuluvan korvausjärjestelmään, jossa korvausten taso on etukäteen vahvistettu objektiivisesti ja läpinäkyvästi.

(148)

RTP:tä ei selvästikään valittu julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, joka olisi varmistanut mahdollisimman alhaiset kustannukset. Mikään ei viittaa siihen, että tapauskohtaiset korvaukset olisi määritetty keskivertoyrityksen kustannuksiin perustuvan analyysin pohjalta (neljäs edellytys).

(149)

Edellä esitetyn perusteella on selvää, etteivät kaikki Altmark-tuomiossa mainitut edellytykset täyty tässä asiassa. Tämän vuoksi tämän päätöksen johdanto-osan 143 kappaleessa esitetyt toimenpiteet on katsottava SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi.

Arviointi toimenpiteiden soveltuvuudesta sisämarkkinoille

(150)

Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontuen myöntäminen yrityksille, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja (yleishyödyllisiä palveluja), voi olla sallittua SEUT-sopimuksen 106 artiklan nojalla. Altmark-tuomiossa vahvistetaan epäsuorasti, että yleishyödyllisiä palveluja tarjoavalle yritykselle aiheutuneiden kustannusten korvaamiseksi myönnetyt valtiontuet voivat soveltua sisämarkkinoille, jos ne täyttävät SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa (aiemmin EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohta ja viittaus ’yhteismarkkinoihin’) määrätyt edellytykset (73).

(151)

Tuomioistuin on tehnyt selväksi, että toimenpiteen on täytettävä määrittelemistä, toimeksiantoa ja suhteellisuutta koskevat periaatteet, jotta siihen voidaan soveltaa poikkeusta. Komissio katsoo, että näiden edellytysten täyttyessä kaupan kehitykseen ei vaikuteta unionin edun vastaisella tavalla.

(152)

Komission tiedonannossa valtiontukisääntöjen soveltamisesta yleisradiotoimintaan, jäljempänä ’yleisradiotoiminnasta annettu tiedonanto’ (74), selitetään, miten näitä periaatteita sovelletaan yleisradiotoiminnan alalla. Komission on arvioitava yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaisesti (75)

a)

vastaavatko RTP:n julkisen palvelun tehtävät jäsenvaltion selvästi julkisen palvelun velvoitteiksi määrittelemiä tehtäviä (määritelmä),

b)

onko RTP saanut Portugalin viranomaisilta virallisesti tehtäväkseen tällaisten palvelujen tarjoamisen (toimeksianto),

c)

onko rahoitus oikeassa suhteessa julkisten palvelujen tarjoamisen aiheuttamiin nettokustannuksiin.

Määritelmä

(153)

Kuten jäsenvaltioiden julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta laaditussa pöytäkirjassa (76), jäljempänä ’Amsterdamin pöytäkirja’, ja yleisradiotoiminnasta annetussa tiedonannossa (77) on todettu, on jäsenvaltioiden tehtävä määritellä julkisen palvelun yleisradioyhtiön tehtävät. Komission tehtävä yleisradiotoiminnan alalla rajoittuu sen varmistamiseen, ettei julkisen palvelun määritelmään sisälly ilmeisiä virheitä. Tällainen virhe olisi julkisen palvelun määritelmän väärinkäyttöä.

(154)

Yleisradiotoiminnan erityispiirteiden vuoksi komissio pitää Amsterdamin pöytäkirjan tulkintasäännösten nojalla sääntöjenmukaisena määritelmää, jonka perusteella tasapainoisen ja vaihtelevan ohjelmiston tarjoaminen annetaan yhden määrätyn yleisradioyhtiön tehtäväksi (78). Tällainen määritelmä on yhdenmukainen yhteiskunnan demokraattisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen tarpeiden täyttämistä koskevan tavoitteen kanssa.

(155)

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 44–48 kappaleessa todetaan, RTP on lain nro 21/92 ja julkisen palvelun sopimusten nojalla velvoitettu tarjoamaan julkisia yleisradiopalveluja kahdella yleisellä kanavalla. Ensimmäisen kanavan on tarjottava yleisluontoisempia ohjelmia ja toinen kanava on suunnattu erityisille yleisöryhmille. Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 44 ja 45 kappaleessa todetaan, laissa nro 21/92 ja julkisen palvelun sopimuksissa määritellään yksityiskohtaisemmin RTP:n velvoitteet ohjelmasisällön ja kansainvälisen yhteistyön suhteen ja asetetaan eräitä muita erityisvelvoitteita.

(156)

Vaikka RTP:n yleisradiotoimintaan liittyvien tehtävien määritelmä perustuu laatuun ja on varsin laaja, komissio katsoo, että tällainen laaja-alainen määritelmä on Amsterdamin pöytäkirjan tulkintasäännösten (79) mukainen. Tämän vuoksi komissio pitää sääntöjenmukaisena yleistä julkisen palvelun määritelmää, jonka mukaan RTP:n tehtävänä on lähettää ohjelmaa kahdella koko maan kattavalla kanavalla, joista toinen on yleisluonteisempi ja toinen keskittynyt enemmän rajattuihin kohdeyleisöihin. Tällaisen määritelmän voidaan katsoa täyttävän Portugalin yhteiskunnan demokraattiset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tarpeet.

(157)

Komissio pitää sääntöjenmukaisina niin ikään velvoitteita, joissa määritellään yksityiskohtaisesti tapa, jota noudattaen RTP:n on täytettävä yleisradiotoimintaa koskeva julkisen palvelun velvoitteensa. Nämä velvoitteet voidaan katsoa Amsterdamin pöytäkirjassa tarkoitetuiksi Portugalin yhteiskunnan demokraattisiksi, yhteiskunnallisiksi ja kulttuurisiksi tarpeiksi.

Ilmeinen virhe RTP:n julkisen palvelutehtävän määritelmässä

(158)

Vaikka komissio pitää RTP:lle annettua julkisen palvelun tehtävää sääntöjenmukaisena, sen on kuitenkin varmistettava, ettei määritelmään sisälly ilmeisiä virheitä.

Komissio arvioi, voidaanko väliaikainen ja pysyvä vapautus notariaatti- ja rekisteröintimaksuista sekä julkaisukuluista katsoa korvaukseksi julkisesta palvelusta aiheutuneista kustannuksista. Se arvioi myös, voidaanko RTP:n velvoitteen tukea elokuvateollisuutta katsoa kuuluvan RTP:n julkisen palvelun tehtäviin.

(159)

Komissio arvioi ensin, voidaanko lain nro 21/92 11 §:n 1 momentin mukainen väliaikainen vapautus velvoitteesta, joka koski notaarin vahvistamaa asiakirjaa (ja siihen liittyviä kustannuksia), rekisteröintimaksuista sekä julkaisukuluista vuonna 1992, kun RTP muutettiin osakeyhtiöksi, sekä lain nro 21/92 11 §:n 1 momentin mukainen pysyvä vapautus useista maksuista katsoa korvaukseksi julkisen palvelun tarjoamisesta aiheutuneista kustannuksista.

Vapautus rekisteröintimaksuista

(160)

Väliaikaiset poikkeukset. Ensinnäkin on tarpeen tarkastella, voidaanko kustannukset, jotka liittyivät RTP:n muuttamiseen osakeyhtiöksi vuonna 1992 (eli kustannukset, jotka aiheutuvat tavanomaisesti notaarin vahvistamasta asiakirjasta ja sen rekisteröimisestä ja julkaisemisesta), asianmukaisesti korvata julkisesta palvelusta aiheutuneina kustannuksina. Kuten aiemmin on jo todettu, korvaus suoritetaan lain nro 21/92 11 §:n 1 momentin mukaisena vapautuksena.

(161)

RTP tarjosi osakeyhtiöksi muuttamisen aikaan ainoastaan julkisia palveluja (ks. tämän päätöksen johdanto-osan 18 kappale), kun taas kaupallisista toiminnoista vastasivat oikeudellisesti erilliset tytäryritykset. Tämän vuoksi julkisen palvelun yleisradioyhtiön muuttamiseen liittyvät kustannukset olivat automaattisesti julkisen palvelun kustannuksia, jotka valtio voisi asianmukaisesti korvata. Ei ole tarpeen arvioida, oliko RTP:n rakenneuudistus oikeudellisesti sitova tai tarpeellinen (80). SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan ja yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaisessa arvioinnissa tarkistetaan, ettei korvaus ylitä julkisen palvelun velvoitteen aiheuttamia nettokustannuksia, mutta ei sitä, olisiko kyseiset kustannukset, jos ne on rajattu julkisen palvelun tarjoamiseen, voitu välttää (81). Jäsenvaltiot voivat Amsterdamin pöytäkirjan ja yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaisesti päättää julkisen palvelun yleisradioyhtiön organisaatiosta periaatteessa vapaasti. Tämä ei koske pelkästään sisällön jakamisen järjestämistä vaan myös yleisradiotoiminnan harjoittajan oikeudellista muotoa. Komission tehtävänä on ainoastaan valvoa, onko jäsenvaltio väärinkäyttänyt tätä vapautta. Tässä tapauksessa ei ole viitteitä siitä, että RTP muutettiin osakeyhtiöksi siksi, että ainoana tavoitteena oli edun antaminen sille. Ei ole syytä kyseenalaistaa Portugalin perusteluja, joiden mukaan RTP muutettiin osakeyhtiöksi vuonna 1992, koska sen toimintaan haluttiin lisää joustoa sen sijaan, että se olisi jatkanut valtion organisaationa, johon sovellettiin monimutkaisia valtion valvontamenettelyjä. Tämän vuoksi on todettava, että vapautus rekisteröintimaksuista (kustannukset notaarin vahvistamaan asiakirjaan liittyvistä maksuista, rekisteröintimaksut ja julkaisukulut) RTP:n osakeyhtiöksi muuttamisen yhteydessä oli säännönmukainen korvaus yleisradiotoiminnasta.

(162)

Pysyvä vapautus. Edellä esitettyjä perusteita (jotka on esitetty tämän päätöksen johdanto-osan 161 kappaleessa) ei voi kuitenkaan soveltaa lain nro 21/92 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuun pysyvään vapautukseen, jolle ei ole aikarajaa ja joka siis kattaa myös muut RTP:n toimintaan liittyvät rekisteröinti- ja merkintätoimet kuin julkisen palvelun tehtävään liittyvät (esimerkiksi kun RTP ottaa kaupallisia toimintoja hoitaakseen itse oikeudellisesti erillisten tytäryritysten sijasta).

Kun tarkastellaan lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin laajaa soveltamisalaa sekä ajallisesti (rajoittamaton) että kohteen (ei rajoitettu julkisen palvelun toimintoihin) osalta, tulevia vapautuksia rekisteröintimaksuista ei ole mahdollista perustella julkisesta palvelusta aiheutuneina kustannuksina. Tämän vuoksi on todettava, että lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin mukainen vapautus maksuista ei sovellu sisämarkkinoille.

(163)

Portugalin mukaan lain nro 21/92 11 §:n 2 momenttia ei ole koskaan sovellettu ja RTP on aina maksanut kaikki tarvittavat rekisteröintimaksut vuoden 1992 osakeyhtiöksi muuttamisen jälkeen. Tämä näkemys voisi olla oleellinen perinnän yhteydessä, mutta ei muuta sitä tosiasiaa, että kyseisellä säännöksellä myönnetään RTP:lle valtiontukea, joka ei ole perusteltua SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan tai muun SEUT-sopimuksen säännöksen nojalla.

Elokuvatuotannon tukeminen

(164)

”Televisio ilman rajoja” -direktiivin johdanto-osan 45 kappaleen perusteella komissio voisi hyväksyä, että yleisradioyhtiöön sovellettava julkisen palvelun määritelmä kattaa velvoitteen osallistua merkittävällä tavalla eurooppalaisen audiovisuaalisen tuotannon investointeihin, jos kyseisiä elokuvia koskevat oikeudet mahdollistavat niiden lähettämisen julkisen palvelun televisiokanavilla (82).

(165)

Komissio katsoo, että RTP:lle asetettu velvoite tukea elokuvatuotantoa kuuluu yleisradiotoimintaan, sillä RTP lähettää julkisen palvelun yleisradioverkossa elokuvia, joiden jakeluoikeudet se on hankkinut.

(166)

Tästä syystä komissio ei voi yhtyä asianomaisten osapuolten huomautuksiin, joiden mukaan elokuvatuotantoa koskevat RTP:n velvoitteet sekä niiden rahoitustapa olisivat syrjiviä. Osapuolet ovat esittäneet, että yksityiset televisioyhtiöt ovat niin ikään tehneet Portugalin viranomaisten kanssa elokuvatuotannon tukemisesta pöytäkirjoja, joissa ei ole sovittu korvauksista. Komissio katsoo kuitenkin, että on tarpeen erottaa toisistaan valtion ja yksityisten televisioyhtiöiden vapaaehtoisesti tekemät sopimukset ja RTP:lle asetettu yleisradiotoimintaan liittyvä velvoite lähettää ja rahoittaa elokuvia. On selvää, että RTP:lle on nimenomaisesti asetettu julkisen palvelun velvoite tukea tietyntyyppisiä elokuvatuotantoja, jotka lähetetään julkisilla yleisradiokanavilla. RTP:stä on itse asiassa tullut valtion väline elokuvatuotannon tukemisessa. RTP:n mahdollisesti elokuvatuotannolle antamat edut saattavat olla valtiontukea ja niitä on arvioitava sen mukaisesti. Tämä päätös ei vaikuta näiden elokuvien tuottajille mahdollisesti myönnettyjen etujen arvioimiseen.

(167)

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että RTP:n tarjoama yhteisrahoitus portugalilaisille elokuville, jotka lähetetään julkisilla yleisradiokanavilla, voidaan katsoa sääntöjenmukaiseksi erityisvelvoitteeksi, joka on välttämätön, jotta RTP voisi täyttää yleisradiotoimintaan liittyvien palvelujen tarjoamista koskevat yleiset velvoitteensa. Tämän vuoksi velvoitetta ei voida pitää tehtävän määrittelyyn liittyvänä ilmeisenä virheenä.

Muut palvelut

(168)

Komissio katsoo kuitenkin, että RTP:lle asetettu velvoite tarjota muita tapauskohtaisesti täsmennettäviä erityisiä palveluja (83) ei ole riittävän täsmällinen, jotta komissio voisi arvioida riittävällä oikeusvarmuudella, voidaanko tällaisia palveluja pitää julkisen palvelun velvoitteen mukaisina. Vaikka tällaisia muita täsmennettäviä palveluja ei ole määritetty selvästi, komissio toteaa, ettei tämän säännöksen nojalla ole suoritettu minkäänlaisia maksuja tarkasteltavalla jaksolla (84).

Päätelmä

(169)

Edellä esitetyn perusteella komissio päättelee, että RTP:n tehtävät, sellaisina kuin ne on kuvattu laissa nro 21/92 ja määritelty uudelleen julkisen palvelun sopimuksissa, ovat selvästi määriteltyjä julkisen palvelun velvoitteita.

Vaikka velvoite tarjota muita tapauskohtaisesti täsmennettäviä palveluja ei ole riittävän yksityiskohtainen määritelmä, jotta komissio voisi päätellä, että kaikki kyseessä olevat palvelut kuuluvat julkisen palvelun tehtäviin, kyseisen säännöksen nojalla ei ole suoritettu maksuja vuosina 1992–1998.

Pysyvää vapautusta rekisteröintimaksuista ja muista kuluista ei ole kuitenkaan rajattu julkisesta palvelusta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen eikä sen perusteena voida näin ollen käyttää SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohtaa.

Tehtävä ja valvonta

Tehtävä

(170)

Lisäksi on arvioitava, onko julkisen palvelun velvoite annettu RTP:lle eli valtion varojen saajalle.

(171)

Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaan komission on varmistettava, että RTP:lle on annettu virallisesti julkisen palvelun tehtävä. (85)

(172)

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 48 kappaleessa todetaan, RTP:lle on selkeästi osoitettu julkisen palvelun velvoitteita useiden lakien ja sopimusten nojalla. Näitä ovat lain nro 58/90 5 §, lain nro 21/92 4 §:n 1 momentti ja 5 § sekä aiemman ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 1 kohta.

(173)

Komissio ei ole saanut asianomaisilta osapuolilta tai Portugalilta huomautuksia, joiden mukaan julkisen palvelun tarjoamista ei olisi annettu RTP:lle riittävän selvästi virallisella toimeksiannolla. Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaisesti ja tämän päätöksen johdanto-osan 48 kappaleessa mainitut lait ja sopimukset huomioon ottaen on todettava olevan ilmeistä, että RTP:n edellytetään täyttävän julkisen palvelun velvoite yleisradiotoiminnan alalla ja RTP:lle on siten virallisesti annettu julkisen palvelun tehtävä.

Valvonta

(174)

Sen lisäksi, että julkisen palvelun tehtävän on oltava virallisesti myönnetty RTP:lle, on selvitettävä, onko julkisia palveluja tarjottu laissa ja julkisen palvelun sopimuksissa edellytetyllä tavalla. Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 49–59 kappaleessa on todettu, erilaisia valvontajärjestelyjä oli otettu käyttöön sen varmistamiseksi, että RTP täytti julkisen palvelun velvoitteensa edellytetyllä tavalla.

(175)

RTP:n oli ensinnäkin esitettävä kertomuksia julkisen palvelun tehtävän toteuttamisesta ja laadittava suunnitelmia, joiden liitteenä oli sen oman tilintarkastusyksikön lausunto. RTP laati vuosista 1993–1998 julkista palvelua koskevat kertomukset, joissa kuvattiin kunkin julkisen palvelun velvoitteen täyttämistä ja osoitettiin kunkin velvoitteen täyttämisestä aiheutuneet kustannukset kirjanpidon avulla.

(176)

Toiseksi valtiovarainministeri ja tiedotusvälineistä vastaava hallituksen jäsen tarkastivat julkisen palvelun sopimuksen noudattamisen ja valtion tilintarkastusviranomainen tarkasti rahoitussuunnitelman.

(177)

Kolmanneksi oli suoritettava vuotuinen ulkopuolinen tilintarkastus. Komissio ei voi hyväksyä Portugalin näkemystä, jonka se toisti tuomioistuimen asiassa T-442/03 antaman tuomion jälkeen ja jonka mukaan julkista palvelua koskevien kertomusten tarkastukset teki ulkopuolinen tarkastaja, eikä muita toimia siis tarvittu. Ennen 15 päivänä lokakuuta 2003 tehtyä päätöstä tilanne oli seuraava:

a)

Vuodesta 1992 ei ollut olemassa julkista palvelua koskevaa kertomusta, sillä tällaisen kertomuksen toimittamista ja sitä koskevaa tarkastusta koskeva velvoite tuli voimaan vasta vuonna 1993 tehdyn toimilupasopimuksen myötä.

b)

Vuosina 1993 ja 1994 ei tehty ulkopuolista tarkastusta, vaan yrityksen sisäiset edustajat eli RTP:n veroneuvosto (Conselho fiscal da RTP) antoivat lausunnon.

c)

Vuosista 1995–1998 oli kertomuksiin liitetty RTP:stä ja sen edustajista riippumattoman ulkopuolisen tarkastajan lausunto. Lausunnoissa vahvistetaan, että RTP noudatti julkisen palvelun velvoitteitaan. Muita tähän päätelmään johtavia yksityiskohtaisia julkista palvelua koskevia kertomuksia ei kuitenkaan päästy tarkastelemaan.

(178)

Kun kuitenkin otetaan huomioon tuomioistuimen asiaa T-442/03 koskevat päätelmät ja erityisesti asiaa koskevan tuomion 232–256 kohta, komissio ei voinut luottaa yksinomaan tämän päätöksen johdanto-osan 177 kappaleessa tarkoitettuihin julkista palvelua koskeviin (lyhyisiin) tilintarkastuslausuntoihin, ja se hyväksyi Portugalin ehdotuksen, että ulkopuolinen tarkastus tehdään olemassa olevien julkista palvelua koskevien kertomusten perusteella kaikista asianomaisista vuosista. Tämän vuoksi RTP:n julkisen palvelun velvoitteen täyttämisestä vuosina 1992–1997 tehtiin ulkopuolinen tarkastus. Vuodesta 1992 tehtiin ulkopuolinen tarkastus, vaikka julkista palvelua koskevaa kertomusta ei ollut olemassa. Ulkopuolinen tilintarkastaja kuitenkin perusti arvionsa julkisen palvelun tehtävän täyttämisestä toiseen asiakirjaan. Vuodesta 1998 ei ole tehty ulkopuolista tarkastusta, sillä siitä on jo tehty ulkopuolinen tarkastus eli tämän päätöksen johdanto-osan 186–188 kappaleessa tarkoitettu BDO Binderin raportti vuodelta 1998, mitä SIC ei kiistä.

(179)

Uudet vuosia 1992–1997 koskevat tarkastukset on toimittanut kansallinen tiedotusvälineitä sääntelevä viranomainen ERC. Se on riippumaton hallintoelin, joka vastaa Portugalin perustuslain mukaisesti muun muassa joukkotiedotusvälineiden toiminnan hallintaa koskevien sääntöjen noudattamisesta. Se järjesti vuosia 1992–1997 koskevat tarkastukset, antamalla toimeksiannon RTP:stä riippumattomalle ulkopuoliselle tarkastajalle Pedro Roquelle.

(180)

Kaikkia tietoja on vaikea saada tutustuttavaksi, koska vuoden 1992 ja julkista palvelua koskevien kertomusten tarkastusten toteuttamisvuoden 2010 välillä on kulunut paljon aikaa. Tämä selittää tutkinnan keston ja tarkastusten tekemiseen kuluneen ajan. Tarkastukset saatiin lopulta tehtyä, sillä julkista palvelua koskevat kertomukset olivat jo olemassa (vuotta 1992 lukuun ottamatta), joten tilintarkastajilla oli perusta työlleen. Vuosia 1992–1997 koskevat tarkastukset on toimitettu komissiolle.

(181)

Ulkopuolisten tarkastusten tehtävänä on niissä esitetyn määritelmän mukaan arvioida ja valvoa RTP:n tarjoamaa julkista lähetyspalvelua ja sen tehtävästään saamaa maksua. Tarkastuksissa kuvataan, mitä tietoja on otettu huomioon. Niissä viitataan muun muassa lakiin nro 58/90 (laki yleisradiotoiminnasta), lakiin nro 21/92 RTP:n muuttamisesta osakeyhtiöksi, julkisen palvelun sopimuksiin, vuotuisiin tilinpäätöksiin ja tilinpäätöksiä koskeviin ulkopuolisiin tarkastuksiin, julkisen palvelun toimintasuunnitelmaan ja talousarvioon (Plano de Actividades e Orçamento do Serviço Público) ja kyseisistä vuosista laadittuihin julkista palvelua koskeviin kertomuksiin (Relatorio sobre o Cumprimento das Obrigacaoes do Servico Publico, RCOSP). Tarkastuksissa mainitaan, että koska vuosien 1992–1997 ja tarkastussopimuksen tekovuoden 2010 välillä on kulunut paljon aikaa, eräät asiakirjat ovat tuhoutuneet eikä tiettyjä tietoja ole ollut saatavilla. Tämän vuoksi tarkastuskertomuksissa keskitytään pääasiassa saatavilla oleviin kertomuksiin, erityisesti julkista palvelua koskeviin kertomuksiin (86) ja varmennettuihin tilinpäätöksiin.

(182)

Huolimatta kuluneen ajan aiheuttamista rajoituksista tarkastajat pystyivät toteuttamaan tehtävänsä eli tekemään tarkastukset ja arvioimaan RTP:n julkisen palvelun velvoitteen täyttämistä ja sen saamaa korvausta. Tarkastuksissa mainitaan nimenomaisesti, että tarkastajat ovat pystyneet voittamaan ajankohtaan liittyvät vaikeudet ja tekemään tarkastukset. Tarkastajat esimerkiksi esittävät varauksen, jonka mukaan kustannuslaskentakriteereitä ja kustannusten jakoa ei voitu tarkastella, mutta tämä ei osoittautunut esteeksi tarkastuksen toteuttamiselle ja myönteisten päätelmien tekemiselle. Yhteenvetokertomuksen mukaan ”kaikki RTP:n menot ja tulot perustuvat olettamukseen, että se toteuttaa ainoastaan julkisen palvelun televisiotoimintaa. Tarkastukset pohjautuivat kirjanpitoon, jonka ovat tarkastaneet sekä yrityksen sisäiset tarkastajat että ulkopuoliset tarkastajat ja josta ei käynyt ilmi muita olennaisia tietoja kuin ne, joita on jo kuvattu yksityiskohtaisesti tilinpäätöksessä” (87). Komissio oli jo todennut (ks. tämän päätöksen johdanto-osan 18 kappale), että RTP oli tarkasteltavina vuosina toteuttanut ainoastaan julkisen palvelun toimintaa, kun taas kaupallisen toiminnan toteuttajina olivat RTP:stä oikeudellisesti erilliset tytäryritykset. Tämän vuoksi voidaan siis tarkastella ainoastaan jakautumiskriteerejä, kun tarkastellaan kustannusten jakautumista RTP:n julkisen palvelun aiheuttamien kustannusten sisällä. Kriteerien ei pitäisi vaikuttaa mitenkään julkisen palvelun kokonaiskustannuksiin.

Komissio totesi rahoitustiedoista, että ulkopuoliset tarkastajat saattoivat perustellusti luottaa vuotuisiin tilinpäätöksiin, joiden liitteenä oli aina RTP:n kirjanpidon oikeellisuutta koskeva tarkastus. Julkisen palvelun sopimusten mukaan julkista palvelua koskevan kertomuksen ulkopuolisen tarkastuksen tarkoituksena on varmistaa, että RTP on täyttänyt julkisen palvelun velvoitteensa sille annetun tehtävän mukaisesti ja että julkisesta palvelusta saatu korvaus vastaa velvoitteiden täyttämisestä aiheutuneita kustannuksia. Vaikka julkisen palvelun tarjoamista koskevat rahoitustiedot tarkasteltuina vuosina liittyivät RTP:n julkisen palvelun tarjoamiseen, oli kuitenkin tarpeen toteuttaa ylimääräinen riippumaton tarkistus, jotta voitiin selvittää, olivatko aiheutuneet kustannukset annetun julkisen palvelun tehtävän mukaisia.

(183)

Ulkopuoliset tarkastajat vahvistavat tämän. Tarkastajat totesivat vuosista 1992–1997, että RTP oli suurelta osin määrällisesti täyttänyt toimilupasopimuksessa vahvistetut yleisradiotoimintaa, erityisesti ohjelmasisältöä, koskevat velvoitteensa. Tarkastuksessa todetaan, että saatavilla olevien asiakirjojen eli tilintarkastajan ja lakisääteisen tarkastuskomitean raporttien tutkimisen yhteydessä ei löytynyt mitään, mikä olisi osoittanut toteutettujen julkisen palvelun tehtävien ja todellisten kustannusten korvausten keskinäisessä vastaavuudessa olevan olennaisia vääristymiä, jotka olisivat vaikuttaneet kyseisenä aikana voimassa olleen lainsäädännön noudattamiseen (88).

(184)

Useissa tarkastuskertomuksissa mainitaan, että RTP olisi voinut pyytää suurempia korvausmääriä, mutta julkisen palvelun sopimusten ehdot estivät tämän (aiemman julkisen palvelun sopimuksen 15 §:n 4 momentti ja vuoden 1996 julkisen palvelun sopimuksen 19 §:n 3 momentti). Vuosia 1994, 1996 ja 1997 koskevat yksittäiset ulkopuoliset tarkastukset sisältävät lausumia erotuksesta RTP:lle julkisen palvelun täyttämisestä tosiasiallisesti aiheutuneiden suurten kustannusten ja sen saaman, aiheutuneita kustannuksia pienemmän korvauksen välillä (89). Lopullisessa kaikkia tarkastettuja vuosia koskevassa yhteenvetokertomuksessa todetaan yksiselitteisesti, että pyydetty ja maksettu korvaus oli kaikkien vuosien osalta julkista palvelua koskevassa kertomuksessa (RCOPS, Relatório sobre o cumprimento das obrigações de serviço público) esitettyjä määriä alhaisempi (90).

(185)

Eräissä tarkastuksissa (lukuun ottamatta vuosia 1992 ja 1993) havaittiin, että RTP ylitti säännönmukaiset mainosten enimmäismäärät eli esitti enemmän mainoksia, kuin julkisen palvelun sopimuksissa sallittiin. Tällainen RTP:n mainostulo on otettava huomioon laskettaessa julkisesta palvelusta aiheutuneita kustannuksia yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaisesti, sillä julkisen palvelun tarjoamisesta saadut tulot, myös mainostulot, olisi otettava huomioon julkiseen palveluun liittyvää yrityksen rahoitustarvetta koskevassa laskelmassa.

Se, että mainosten enimmäismäärät ylittyivät, ei vaikuttanut tarkastajan kokonaisanalyysiin vuosista 1992–1997. Julkisesta palvelusta saatu korvaus vastasi RTP:n toteuttamia julkisen palvelun tehtäviä eivätkä korvaukset olleet liiallisia. Portugali vahvisti myös, että kaikki vuosien 1994, 1995 ja 1996 mainostulot (myös sallitun mainosajan ylittämisestä saadut) otettiin huomioon ja vähennettiin julkisen palvelun rahoitustarpeesta (91). Uuden julkisen palvelun sopimuksen 15 §:ssä määrättiin vuoden 1996 osalta, että korvausta määriteltäessä ei saa ottaa huomioon kanavien käytöstä saatavia tuloja, kun kustannuksia lasketaan yhteen julkisen palvelun kokonaiskustannusten laskemista varten. Tuloihin sisältyvät myös mainostulot. Portugali vahvisti nimenomaisesti, että mainostulot vähennettiin vuotuisesta pyydetystä korvausmäärästä (92).

(186)

Ulkopuolinen tarkastaja BDO Binder toteutti vuotta 1998 koskevan tutkinnan RTP:n julkisen palvelun tehtävästä ja siihen liittyvistä kustannuksista. BDO Binderin raportissa annetaan useita suosituksia tulevaisuutta varten. Siinä ehdotetaan, että RTP:n sisäisiä tarkastuksia lisättäisiin sisäisten sääntöjen noudattamisen varmistamiseksi, mutta siihen ei sisälly tietoja, joiden mukaan RTP olisi saanut liikaa korvauksia toteuttamistaan julkisen palvelun tehtävistä tai RTP:n laatimassa ja 15 päivänä lokakuuta 2003 tehdyssä komission päätöksessä käytetyssä julkista palvelua koskevassa kertomuksessa käytettyihin numerotietoihin ei voisi luottaa. BDO Binderin raportissa mainitaan konkreettisia numerotietoja käsiteltäessä, ettei tietyistä varoista ole inventoitua tietoa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että raportissa arvostellaan pikemminkin omaisuuden inventoinnin puutetta (93) kuin sitä, ettei asianomaisia investointeja ollut tehty tai että investointien arvo olisi väärin kirjattu. Kuten Portugali kuitenkin korostaa, vastaavien investointien tietoja ei kuitenkaan ollut sisällytetty korvauksia koskevaan laskelmaan, jonka mukaan kiinteän omaisuuden poistokustannuksia ei voitu korvata.

(187)

BDO Binderin raportissa todettiin mainosaikojen ylittymisestä, että kaikki mainostulot oli otettu huomioon julkisen palvelun rahoitustarvetta laskettaessa. On jälleen syytä toistaa, ettei mikään näistä tekijöistä johtanut tarkastajan kielteiseen lausuntoon RTP:n julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä eikä osoittanut, että korvaukset olisivat olleet liiallisia.

(188)

Kaikkein tärkeintä tämän päätöksen analyysin kannalta on se, että BDO Binderin raportin mukaan RTP olisi voinut veloittaa julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä 25 miljardia escudoa, mutta sai vain 14 miljardia escudoa. SIC ei kiistä tätä. BDO Binderin raportissa ei siis katsota, että korvauksia olisi maksettu liiallisesti, vaan siinä tullaan päinvastaiseen johtopäätökseen.

PWC:n tarkastus

(189)

Kuten RTP:n rakenneuudistusta koskevassa päätöksessä NN 31/06 todetaan, PriceWaterhouse Coopersin toteuttamassa ulkopuolisessa tarkastuksessa on tarkasteltu, vastasivatko Portugalin viranomaisten toimittamat rahoitustiedot RTP:n tilinpäätöstä vuosilta 1991–2003, julkista palvelua koskevissa kertomuksissa olevia määriä ja tietoja muista lähteistä, jotka oli katsottu merkityksellisiksi toimitettujen tarkastusten oikeellisuuden varmistamiseksi (ks. päätöksen NN 31/06 johdanto-osan 38 kappale). PWC:n tarkastuksessa vahvistettiin tiedot eikä niistä tehty erityisiä huomautuksia (päätöksen NN 31/06 johdanto-osan 52 kappale). PWC:n tarkastuskertomuksessa vahvistettiin nimenomaisesti, että RTP:n julkisesta palvelusta saamat korvausmäärät vastaavat hallituksen päätöksissä mainittuja määriä (ks. päätöksen NN 31/06 johdanto-osan 41 kappale ja taulukko 39). Siinä mainittiin RTP:n yleinen rahoitusvaje ja todettiin, että julkisen palvelun sopimusten mukaisesti korvattavien julkisen palvelun tehtävien lisäksi RTP toteutti sellaisia julkisen palvelun tehtäviä, joista ei voitu pyytää valtiolta korvausta. Komissio totesi päätöksessään NN 31/06, että PWC:n tarkastuskertomus voi tämän vuoksi pitää asianmukaisena perustana RTP:n tilinpäätöksiä ja katsoi, että RTP:llä todella oli jatkuva rahoitusvaje. Tämän vuoksi tässä päätöksessä julkista palvelua koskevien kertomusten ulkopuolisten tarkastusten lisäksi voidaan ottaa huomioon PWC:n tarkastuskertomus ja vahvistaa, että komission päätöksessä 2005/403/EY perustana käytetyt tiedot olivat oikeita.

Portugalin tilintarkastustuomioistuimen (Tribunal de Contas) havainnot

(190)

Kantelija on esittänyt, että Portugalin tilintarkastustuomioistuimen kertomus nro 8/2002 olisi otettava huomioon. Komissio kuitenkin on jo tarkastellut kyseistä kertomusta tätä päätöstä varten tekemässään arviossa. Ensin on huomautettava, että kuten SIC myöntääkin, tarkastuskertomus nro 8/2002 kattaa vuodet 1997–2000, joten se on merkityksellinen vain vuosien 1997 ja 1998 osalta. Aiempia vuosia koskevat määrät on mainittu kertomuksessa, mutta niiden tarkoituksena oli kuvata RTP:n yleistä taloudellista kehitystä eikä olla itse tilintarkastustuomioistuimen tutkinnan kohteena.

(191)

Tärkein huomio on, ettei kertomuksessa nro 8/2002 mainita sääntöjenvastaisuuksista RTP:n rahoituksessa tai vuosina 1997–2000 (tai muina vuosina) maksetuista liiallisista korvauksista. Kertomuksessa nro 8/2002 päinvastoin mainitaan useita kertoja RTP:n rakenteelliset taloudelliset vaikeudet. Tämän vuoksi komissio ei pysty osoittamaan kertomuksen nro 8/2002 perusteella maksuja, jotka edustaisivat liiallisia korvauksia ja sääntöjenvastaista valtiontukea. Sen sijaan kertomuksessa nro 8/2002 vahvistetaan nimenomaisesti, että RTP pysyi vuodesta 1993 vuoden 1999 loppupuolelle asti toiminnassa yrityksen jatkuvan ja lisääntyvän velkaantumisen ansiosta.

(192)

Kuten kantelija mainitsee, kertomuksessa nro 8/2002 arvostellaan yrityksen johtoa useaan otteeseen ja tuodaan esiin tehottomuutta, joka olisi ollut vältettävissä. Kertomuksen nro 8/2002 tarkoitukseksi on määritelty RTP:n johdon sekä yleisradiotoiminnan tehokkuuden, tuloksellisuuden ja taloudellisuuden yleinen tarkastelu. Kuten kantaja huomauttaa, kertomuksen nro 8/2002 mukaan RTP:n rakenteet olivat joustamattomat, sillä oli liikaa henkilöstöä ja se tarjosi julkista palvelua tehottomasti. Kertomuksessa nro 8/2002 arvostellaan julkisen palvelun tehtävän käsitteen epämääräisyyttä ja yleisluontoisuutta sekä julkisen palvelun sopimuksia, jotka Portugalin tilintarkastustuomioistuimen mukaan ruokkivat johdon tehottomuutta.

(193)

Komissio on kuitenkin tutkinut RTP:n julkisen palvelun tehtävän käsitettä 15 päivänä marraskuuta 2003 tekemässään päätöksessä. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa T-442/03 antamassaan tuomiossa, että RTP:n tehtävän laajuus oli hyväksyttävissä (94). Komissio huomauttaa, ettei tehottomuus ole seikka, joka huomioitaisiin yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon soveltamista tarkasteltaessa.

Suhteellisuus

(194)

Komission on myös arvioitava, oliko myönnetty rahoitus oikeassa suhteessa julkisen palvelun nettokustannuksiin.

(195)

Yleisradiotoiminnasta annetussa tiedonannossa kuvataan perusteita, joiden mukaan komissio arvioi valtion rahoituksen suhteellisuutta. Siinä edellytetään, että valtiontuki ei ylitä julkisen palvelun tehtävien nettokustannuksia eikä markkinoilla esiinny vääristymistä, joka ei ole välttämätöntä julkisen palvelun tehtävien täyttämiseksi (95).

(196)

Jotta julkisen palvelun tehtävien aiheuttamat kustannukset voidaan määritellä asianmukaisesti, yleisradiotoiminnasta annetussa tiedonannossa edellytetään, että julkisen palvelun ja kaupallisen toiminnan tulot ja menot on erotettu toisistaan asianmukaisesti.

(197)

Kuten tämän päätöksen johdanto-osan 61–67 kappaleessa todetaan, julkisen palvelun sopimuksissa määritellään kustannusten ja tulojen kohdentamismenetelmä, jota RTP:n on noudatettava. Komission tehtävää helpottaa tässä asiassa se, että RTP:n on pitänyt soveltaa kirjanpitojärjestelmää, jonka avulla voidaan laskea yritykselle jokaisen korvauskelpoisen julkisen palvelun tehtävän suorittamisesta aiheutuneet korvauskelpoiset kustannukset.

(198)

Järjestelmän perusteella jokainen menoerä on kohdennettu objektiivisten kirjanpitoperiaatteiden mukaan tiettyyn toimintaan ja jaettu sen jälkeen RTP:n korvauskelpoisten julkisen palvelun tehtävien mukaan.

(199)

Koska kustakin korvauskelpoisesta julkisen palvelun tehtävästä saadut tulot vähennetään toimintakustannuksista, järjestelmällä varmistetaan, että vuotuiset korvaukset on rajattu kunkin julkisen palvelun velvoitteen aiheuttamiin nettokustannuksiin (ks. tämän päätöksen johdanto-osan 65 kappale).

(200)

Komissio katsoo tämän vuoksi, että kustannusten määrittämisessä käytetyt muuttujat on vahvistettu objektiivisesti ja läpinäkyvästi.

(201)

Kustannusten korvaamista koskevissa säännöissä saatetaan kuitenkin aliarvioida RTP:n julkisen palvelun todelliset kustannukset, mikä aiheuttaa rakenteellista rahoitusvajetta todellisiin rahoitustarpeisiin verrattuna.

(202)

Kuten johdanto-osan 65 kappaleessa todetaan, sopimuksissa määritellyn kustannuslaskentatavan mukaan tietyt julkisen palvelun kustannukset eivät kuulu vuotuisten korvausten piiriin (96). Lisäksi Portugali ilmoitti komissiolle, että vaikka RTP:n edellytetään maksavan arvonlisäveroa saamistaan vuotuisista korvauksista, kustannuslaskentasääntöjen mukaan näitä kustannuksia ei voida ottaa huomioon (ks. johdanto-osan 94 kappale). RTP ei ole myöskään sisällyttänyt julkista palvelua koskeviin kertomuksiinsa kaikkia laiteinvestointeja julkisen palvelun toimintaan, vaikka ne on kirjattu tilinpäätöksiin (ks. johdanto-osan 67 kappale).

(203)

Amsterdamin sopimukseen liitetyn pöytäkirjan määräysten mukaisesti on kuitenkin jäsenvaltion tehtävä järjestää julkisen palvelun yleisradioyhtiöiden rahoitus. Portugali päätti tässä asiassa, ettei se korvaa osaa kustannuksista, joita palvelujen tarjoajalle aiheutui tehtäviensä toteuttamisesta.

(204)

Valtio maksoi vuotuisia korvauksia RTP:lle ja myönsi lisäksi ylimääräistä rahoitusta pääomasijoituksien, lainojen ja sosiaaliturvajärjestelmästä vastaavien viranomaisten kanssa tehdyn sopimuksen muodossa. Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon 57 kohdan mukaan komission on kuitenkin varmistettava, että kaikki rahoitustoimenpiteet ovat oikeassa suhteessa julkisen palvelun velvoitteiden aiheuttamiin nettokustannuksiin. Vasta sen jälkeen RTP:n rahoitus voidaan katsoa SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaiseksi.

(205)

Komissio katsoo myös, että sellaiset RTP:lle annetut julkisen palvelun velvoitteet, jotka eivät oikeuta korvaukseen julkisen palvelun sopimusten nojalla, voidaan katsoa sääntöjenmukaisiksi ja selvästi määritellyiksi julkisen palvelun velvoitteiksi, jotka valtio on virallisesti antanut palvelun tarjoajan tehtäviksi. Tämän vuoksi Portugali voi yhteisön valtiontukisääntöjen mukaisesti rahoittaa kaikki RTP:n julkisen palvelun velvoitteesta aiheutuneet nettokustannukset.

(206)

Johdanto-osan 207 kappaleessa olevassa taulukossa 6 esitetään yhteenveto RTP:lle aiheutuneista julkisen palvelun kustannuksista (investointi- ja toimintakustannukset) laskettuina sovellettavien kustannuslaskentasääntöjen mukaisesti sekä korvauksista, jotka se on saanut investointien ja toimintakustannusten perusteella.

(207)

Aluksi esitetään julkisen palvelun toimintaan liittyvät laiteinvestoinnit (taulukko 5) ja näiden investointien korvaamiseksi tarkoitettu rahoitus (taulukko 2). Toiseksi esitetään RTP:n nettomääräiset toimintakustannukset (taulukko 4) ja näiden kustannusten kattamiseksi tarkoitetut korvaukset (taulukko 1). Lopuksi taulukossa tarkastellaan etuja, jotka liittyvät sosiaaliturvaviranomaisten kanssa tehtyyn sopimukseen ja vuoden 1998 lainaan sisältyviin tapauskohtaisiin tukiin.

Taulukko 6

Yhteenveto rahoitustarpeista ja julkisen palvelun toimintakustannusten korvaamisesta laskentasääntöjen mukaan

(miljoonaa escudoa)

 

1992

1993

1994

1995

1996

1997

1998

Yhteensä

Investointikustannukset

2 632,6

2 102,0

2 763,9

992,7

1 480,4

4 037,4

6 054,2

20 063,2

Pääomasijoitukset

–0

–0

–10 000,0

–12 800,0

–10 000,0

–14 000,0

–0

–46 800,0

Investointikustannusten ja korvausten erotus

2 632,6

2 102,0

–7 236,1

–11 807,3

–8 519,6

–9 962,6

6 054,2

–26 736,8

Julkisen palvelun toimintakustannukset

6 718,2

7 960,0

8 384,1

8 103,3

17 217,1

37 972,1

30 101,3

116 456,1

Korvaukset

–6 200,0

–7 100,0

–7 145,0

–7 200,0

–14 500,0

–10 350,0

–14 000,0

–66 495,0

Sosiaaliturva

—

–1 206,0

—

—

—

—

—

–1 206,0

Laina

 

 

 

 

 

 

–20 000,0

–20 000,0

Toimintakustannusten ja korvausten erotus

518,2  (*4)

– 346

1 239,1

903,3

2 717,1

27 622,1

–3 898,7

28 755,1

Lähde: Rahoitusselvitys ja julkista palvelua koskevat kertomukset.

(208)

Kuten todettiin johdanto-osan 201 ja 202 kappaleessa, Portugalin valitsema vuotuisten korvausten järjestelmä merkitsee, että RTP:lle sen julkisen palvelun tehtävistä todellisuudessa aiheutuneet kustannukset on arvioitu liian pieniksi. Järjestelmä johti velkojen kasautumiseen. Säilyttääkseen RTP:n rahoitustasapainon Portugali toteutti toisessa vaiheessa tapauskohtaisia toimenpiteitä rahoittaakseen RTP:lle julkisen palvelun velvoitteesta aiheutuneet kustannukset.

(209)

Kuten johdanto-osan 207 kappaleessa olevasta taulukosta 6 ilmenee, pääomasijoituksia oli julkisen palvelun tehtyihin investointeihin nähden 26 736,8 miljoonaa escudoa liikaa, mutta myönnetyt korvaukset ja muut tapauskohtaiset tuet alittivat toimintakustannukset 28 755,1 miljoonalla escudolla. Vaikka pääomasijoitusten tarkoituksena oli lähtökohtaisesti rahoittaa laiteinvestointeja, niitä käytettiin myös kerääntyneiden velkojen maksuun.

(210)

Kuten myös johdanto-osan 207 kappaleessa olevasta taulukosta 6 ilmenee, kokonaiskorvaus oli 2 018,3 miljoonaa escudoa pienempi kuin julkisen palvelun velvoitteen aiheuttamat nettokustannukset (28 755,1 – 26 736,8 miljoonaa escudoa). Näin ollen komissio päättelee unionin sääntöjen nojalla, että valtion myöntämä kokonaisrahoitus on oikeassa suhteessa RTP:lle julkisen palvelun velvoitteista aiheutuneisiin nettokustannuksiin tarkasteltavalla kaudella. Tämä tilanne ei muutu, vaikka rekisteröintimaksuista saadusta vapautuksesta johtuvat 11 000 000 escudoa katsottaisiin valtiontueksi (ks. tämän päätöksen johdanto-osan 119 ja 120 kappale), toisin kuin komissio alun perin oletti. Jos kyseinen määrä otettaisiin huomioon, RTP:n rahoitusvaje olisi edelleen 2 007,3 miljoonaa escudoa.

(211)

Komissio katsoo, että RTP:n saamat varat ovat todennäköisesti alittaneet valtion sille antamista julkisen palvelun tehtävistä aiheutuneet yhteenlasketut nettokustannukset, kun otetaan huomioon, että johdanto-osan 207 kappaleessa olevaan taulukkoon 6 ei sisälly kaikkia RTP:n julkisen palvelun kustannuksia vuosina 1992–1998.

(212)

Komission on varmistettava yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaisesti, että valtion myöntämä rahoitus on oikeassa suhteessa julkisen palvelun tarjoamisen aiheuttamiin nettokustannuksiin. Sen on samalla varmistettava, että julkisen palvelun toiminnasta johtuva kaupallinen toiminta, jonka osalta tuloja ja menoja ei voida täsmäyttää asianmukaisesti, ei aiheuta markkinoilla vääristymiä, jotka eivät ole välttämättömiä julkisen palvelun tarjoamisen kannalta. Jos RTP alentaisi mainoshintoja markkinoilla supistaakseen kilpailijoidensa tuloja, olisi kyse vääristymisestä (97). Tällöin RTP ei maksimoisi liiketoimintansa tuloja ja lisäisi aiheettomasti valtion rahoituksen tarvetta. Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon mukaan tällaisen menettelytavan ei voida katsoa kuuluvan yleisradioyhtiölle annettuun julkisen palvelun tehtävään (98).

(213)

Tutkintamenettelyn aloittamisesta 15 päivänä marraskuuta 2001 tekemässään päätöksessä komissio totesi, että jos käy ilmi, että tällaista menettelytapaa on käytetty, se ottaa huomioon nämä vääristymät ja mahdollisen lisääntyneen rahoitustarpeen arvioidessaan, onko liiallisia korvauksia maksettu. Komissio totesi kyseisessä menettelyn vaiheessa, että se ei hallussaan olevien tietojen perusteella pysty päättelemään, onko RTP toiminut näin (99).

(214)

Se ei ole kuitenkaan saanut tässä asiassa RTP:n kilpailijoilta huomautuksia, jotka olisivat osoittaneet tai todistaneet, että RTP olisi toiminut markkinoilla kilpailun vastaisella tavalla, joka voisi johtaa perustamissopimuksen vastaiseen lisääntyneeseen julkisen rahoituksen kasvuun (100).

(215)

Komissio katsoo näin ollen, ettei tällaisesta toiminnasta ole minkäänlaista näyttöä. Komissio päättelee tämän vuoksi, ettei vaikuta siltä, että RTP olisi käyttänyt kaupallisen toiminnan markkinoilla kilpailunvastaisia menettelytapoja, jotka olisivat johtaneet kasvaneeseen valtion rahoituksen tarpeeseen tai että RTP:lle olisi myöskään tämän menettelytavan vuoksi myönnetty liiallisia korvauksia.

Komissio päättelee seuraavaa:

(216)

Komissio katsoo tämän vuoksi, että sosiaaliturvajärjestelmästä vastaavien viranomaisten kanssa tehty sopimus, pääomasijoitukset ja toissijainen laina on katsottava SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi. RTP:lle tapauskohtaisina toimenpiteinä myönnetty rahoitus soveltuu kuitenkin sisämarkkinoille SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan nojalla. Kokonaisrahoitus on oikeassa suhteessa selkeästi määritellyistä ja toimeksiannetuista julkisen palvelun velvoitteista aiheutuviin nettokustannuksiin. Tämän vuoksi valtiontuki ei ole vaikuttanut unionin kauppa- ja kilpailuolosuhteisiin sellaisessa laajuudessa, että se olisi unionin edun vastaista SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla (101).

VI   PÄÄTELMÄT

(217)

Komissio toteaa, että Portugali on myöntänyt tapauskohtaisia tukia sääntöjenvastaisesti ja rikkonut siten SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohtaa (102). Tämä ei koske lain nro 21/92 11 §:n 1 momentin mukaista väliaikaista vapautusta notariaatti- ja julkaisumaksuista, sillä näitä toimenpiteitä ei katsoa SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi.

(218)

Kuten johdanto-osan 143 kappaleessa todetaan, komissio katsoo, että sosiaaliturvaviranomaisten kanssa vuonna 1993 tehty sopimus, vuosina 1994–1997 toteutetut pääomasijoitukset ja vuonna 1998 myönnetty laina ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea. Samoin vapautus rekisteröintikuluista lain nro 21/92 11 §:n 1 momentin nojalla ja pysyvä vapautus maksuista lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin nojalla ovat valtiontukea. Tapauskohtaiset toimenpiteet myönnettiin valtion varoista, ne uhkasivat vääristää kilpailua sisämarkkinoilla suosimalla RTP:tä ja ne vaikuttivat kauppaan.

Tapauskohtaiset toimenpiteet eivät täytä Altmark-tuomiossa mainittuja edellytyksiä, koska niiden ei voida katsoa olevan osa korvausjärjestelmää, jonka ehdot on etukäteen vahvistettu objektiivisella ja läpinäkyvällä tavalla. Tämän lisäksi on selvää, että RTP:tä ei valittu julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella, mikä olisi varmistanut palvelun tarjoamisen mahdollisimman edullisesti. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että tapauskohtaisten maksujen määrä olisi määritetty sellaisen kustannusanalyysin perusteella, jossa olisi otettu huomioon keskivertoyritykselle aiheutuvat kustannukset.

(219)

SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua vapautusta sovelletaan tapauskohtaisiin toimenpiteisiin lukuun ottamatta RTP:lle lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin nojalla myönnettyä pysyvää vapautusta. Kuten on analysoitu, toimenpiteet muodostivat korvauksen selkeästi määritellyistä julkisen palvelun velvoitteista, jotka oli laissa nro 21/92 ja julkisen palvelun sopimuksissa annettu virallisesti RTP:lle tehtäväksi. Tapauskohtaiset toimenpiteet olivat oikeassa suhteessa RTP:lle julkisen palvelun tehtävistä aiheutuneisiin nettokustannuksiin. Tapauskohtaiset toimenpiteet eivät vääristäneet kilpailua unionin edun vastaisella tavalla, sillä ne olivat oikeassa suhteessa RTP:lle julkisen palvelun tarjoamisesta aiheutuneisiin nettokustannuksiin. RTP ei toiminut kilpailunvastaisella tavalla kaupallisessa toiminnassaan.

(220)

Komissio katsoo, että lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin nojalla myönnetty pysyvä vapautus on valtiontukea, joka ei sovellu sisämarkkinoille, sillä sitä ei voida pitää korvauksena yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvistä palveluista SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tämän vuoksi Portugalin olisi kumottava kyseinen laki. Portugalin olisi myös varmistettava, että RTP:lle lain mukaisesti maksettu tuki peritään takaisin.

(221)

Edellä esitetyn perusteella komissio,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

1.   Seuraavat tapauskohtaiset toimenpiteet, jotka Portugali on myöntänyt Radiotelevisão Portuguesa, SA:n, jäljempänä ’RTP’, hyväksi, ovat SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea:

a)

Portugalin RTP:lle myöntämän 1 206 miljoonan Portugalin escudon lainan uudelleenjärjestely sosiaaliturvasta vastaavien viranomaisten kanssa tehdyn sopimuksen muodossa vuonna 1993,

b)

46 800 miljoonan escudon suuruiset pääomasijoitukset vuosina 1994–1997,

c)

vuonna 1998 myönnetty 20 000 miljoonan escudon laina,

d)

Portugalin lain nro 21/92 11 §:n 1 momentissa tarkoitettu arvoltaan 11 000 000 escudon suuruinen väliaikainen vapautus rekisteröintimaksuista.

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitettu valtiontuki soveltuu SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan mukaisesti sisämarkkinoille, koska se ei johtanut RTP:lle uskotuista julkisen palvelun tehtävistä aiheutuneiden nettokustannusten liialliseen korvaamiseen.

2 artikla

Portugalin lain nro 21/92 11 §:n 1 momentissa tarkoitettu vapautus notariaattimaksuista ja julkaisukuluista ei ole valtiontukea.

3 artikla

1.   RTP:lle Portugalin lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin nojalla myönnetty rajoittamaton vapautus kirjaamis-, rekisteröinti- tai merkintätoimiin liittyvistä maksuista ja palkkioista on SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea.

2.   Portugalin RTP:lle lain nro 21/92 11 §:n 2 momentin nojalla SEUT-sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan vastaisesti myöntämä sääntöjenvastainen valtiontuki ei sovellu sisämarkkinoille.

4 artikla

1.   Portugalin on kumottava tämän päätöksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu laki ja määrättävä RTP:n kyseisen säännöksen mukaisesti lain kumoamiseen asti saama valtiontuki perittäväksi takaisin.

2.   Takaisin perittävästä tuesta on maksettava korkoa siitä lähtien, kun tuki on saatettu RTP:n käyttöön, sen tosiasialliseen takaisinperintään asti.

3.   Korolle on laskettava korkoa asetuksen (EY) N:o 794/2004 V luvun ja asetuksen (EY) N:o 794/2004 muuttamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 271/2008 mukaisesti.

5 artikla

1.   Edellä 3 artiklassa tarkoitetun lain nojalla myönnetty tuki on perittävä välittömästi takaisin.

2.   Portugalin on varmistettava, että tämä päätös pannaan täytäntöön neljän kuukauden kuluessa sen tiedoksiantamisesta.

6 artikla

1.   Portugalin on toimitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksiantamisesta seuraavat tiedot:

a)

yksityiskohtainen kuvaus lain nro 21/92 11 §:n 2 kohdan kumoamiseksi toteutetuista toimenpiteistä,

b)

RTP:ltä takaisinperittävä kokonaismäärä (tuki ja siitä perittävä korko),

c)

yksityiskohtainen kuvaus tämän päätöksen noudattamiseksi jo toteutetuista ja toteutettavista toimenpiteistä,

d)

asiakirjat, jotka osoittavat, että RTP on määrätty maksamaan tuki takaisin.

2.   Portugalin on ilmoitettava komissiolle tämän päätöksen täytäntöönpanemiseksi toteutettavien kansallisten toimenpiteiden edistymisestä siihen saakka, kunnes 3 artiklassa tarkoitetun tuen takaisinperintä on saatettu loppuun. Sen on annettava välittömästi komission pyynnöstä tiedot toimenpiteistä, jotka on jo toteutettu tai joita suunnitellaan tämän päätöksen noudattamiseksi. Sen on annettava myös yksityiskohtaisia tietoja RTP:ltä jo perityistä tukimääristä ja koroista.

7 artikla

Tämä päätös on osoitettu Portugalin tasavallalle.

Tehty Brysselissä 20 päivänä joulukuuta 2011.

Komission puolesta

Joaquín ALMUNIA

Varapuheenjohtaja


(1)  Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 88 artiklasta tuli 1 päivänä joulukuuta 2009 Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 108 artikla. Kyseiset kaksi määräyskokonaisuutta ovat asiasisällöltään samanlaiset. Viittauksia SEUT-sopimuksen 108 artiklaan on tässä päätöksessä pidettävä soveltuvin osin viittauksina perustamissopimuksen 88 artiklaan. Vastaavasti Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdasta on tullut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohta.

(2)   EUVL C 329, 24.12.2008, s. 24.

(3)   EYVL C 85, 9.4.2002, s. 9.

(4)   EUVL L 142, 6.6.2005, s. 1.

(5)  Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 26 päivänä kesäkuuta 2008 antama tuomio asiassa T-442/03, SIC vastaan komissio (Kok. 2008, s. II-1161).

(6)  Ks. tuomio asiassa T-442/03, 255 ja 256 kohta.

(7)  Ks. alaviite 2.

(8)  Asia No E 14/05, 22.3.2006 – Korvausmaksut julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittavalle RTP:lle.

(9)  Asia NN 31/06, 4.7.2006 – Tuki RTP:n kasautuneen velan uudelleenjärjestämiseen (EUVL C 222, 15.9.2006, s. 4).

(10)   Lokakuun 18 päivänä 1955 annettu laki nro 40341, jossa Portugalin hallitus päätti perustaa osakeyhtiön, jolle myönnetään toimilupa julkisten yleisradiopalvelujen tarjoamiseen Portugalin alueella.

(11)  Hallituksen päätös nro 49/90, 11.4 ja 11.5 kohta, 31.12.1990, ja hallituksen päätös nro 6/92, 3 kohta, 22.2.1992.

(12)  RTP:n yhtiöjärjestyksestä annetun lain nro 21/92 liitteen 3 §:n 2 momentissa todetaan, että yhtiö voi harjoittaa seuraavanlaista kaupallista toimintaa: i) televisiomainonta; ii) tuotteiden (erityisesti toimintaan liittyvät ohjelmat ja julkaisut) markkinointi; iii) tekniset konsultointi- ja koulutuspalvelut sekä yhteistoiminta muiden kansallisten tai ulkomaisten yhteisöjen kanssa; iv) televisiolaitteiden, elokuvien, magneettinauhojen, videokasettien ja vastaavien tuotteiden markkinointi ja vuokraus; v) osakkuudet muissa yritysryhmittymissä tai eurooppalaisissa taloudellisissa etuyhtymissä sekä osuudet muiden kauppaoikeuden mukaisten yhtiöiden pääomasta.

(13)  Tässä päätöksessä ei kuvailla enempää toimenpiteitä, joita tuomioistuin ei kumonnut asiassa T-442/03. Ks. tämän päätöksen johdanto-osan 11 kappale.

(14)  1 euro = 200,482 Portugalin escudoa. Tämä oli kiinteä vaihtokurssi Portugalin ottaessa euron käyttöön (EYVL L 359, 31.12.1998, s. 1).

(15)  Lain N:o 21/92 5 artiklassa todetaan, että RTP SA:lle annetun julkisen palvelun velvoitteen mukaisten tehtävien täyttäminen oikeuttaa yrityksen korvaukseen, jonka täsmällinen määrä vastaa julkisen palvelun velvoitteen täyttämisestä aiheutuneita todellisia kustannuksia; ne määritellään objektiivisten kvantitatiivisten kriteerien perusteella ja tehokkaan hallinnon periaatetta noudattaen.

(*1)  Komissio selvensi Portugalille myönnettyä valtiontukea NN 31/06 (ex-CP 164/01, CP 60/03 ja CP114/04, tuki RTP:n kasautuneen velan uudelleenjärjestelyyn) 4 päivänä heinäkuuta 2006 tehdyssä komission päätöksessä, että asiassa C 85/01 tehdyssä alkuperäisessä päätöksessä korvauksen määrän olisi pitänyt olla 26,9 miljoonaa euroa, ei 30,9 miljoonaa euroa, kuten päätöksessä C 85/01 alun perin vahvistettiin. Tässä päätöksessä käytetään 26,9 miljoonan euron määrää, koska se katsottiin päätöksessä NN 31/06 oikeaksi määräksi.

(16)  Tätä säännöstä on sittemmin muutettu siten, että asiakirja on julkaistava yleisesti käytettävissä olevalla verkkosivulla.

(17)   Heinäkuun 20 päivänä 1988 annetun lain nro 84/88 3 §:n 2 ja 3 momentti.

(18)   Joulukuun 21 päivänä 1990 annettu asetus nro 404/90.

(19)  Portugalin ilmoitus 8 päivänä kesäkuuta 2010, 248 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

(20)  Portugalin valtion ja RTP:n välisen aiemman julkisen palvelun sopimuksen 14 kohta 17 päivästä maaliskuuta 1993 ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 21 kohta 31 päivästä joulukuuta 1996; ks. alaviite 26.

(21)  Laki nro 7/98.

(22)  Asetuksen nro 160/96 1 §.

(23)  Korko oli 3,54 % vuonna 1999, 4,14 % vuonna 2000, 5,05 % vuonna 2001, 3,62 % vuonna 2002 ja 2,95 % vuonna 2003.

(24)  Muutetun lainasopimuksen 5 artikla.

(*2)  Lyhytaikaiset, keskipitkät ja pitkäaikaiset velat luottolaitoksille ja joukkovelkakirjat.

(25)  Televisiotoiminnan sääntelystä 7 päivänä syyskuuta 1990 annettu laki nro 58/90.

(26)  Portugalin valtio ja RTP allekirjoittivat julkisen palvelun sopimuksen 17 päivänä maaliskuuta 1993 (aiempi julkisen palvelun sopimus). Se korvattiin 31 päivänä joulukuuta 1996 allekirjoitetulla uudella julkisen palvelun sopimuksella.

(27)  RTP:n on a) noudatettava vapauden, riippumattomuuden, syrjimättömyyden ja sulautumattomuuden periaatetta; b) säilytettävä riippumattomuutensa julkisesta vallasta ja c) laadittava ohjelmistonsa laatuvaatimuksia ja monipuolisuutta noudattaen ja yleisen edun mukaisesti.

(28)  RTP:n on a) ja c) edistettävä yleisön tietoisuutta, tietoja ja koulutusta; b) varmistettava uutisointi; d–h) osoitettava lähetysaikaa virallisille ilmoituksille sekä uskontokuntien, puolueiden, ammattiyhdistysten, julkishallinnon ja hallituksen viesteille ja tiedonannoille; i) lähettävä kahta peittoalueeltaan kansallista ohjelmakanavaa, joista vähintään toinen näkyy Azoreiden ja Madeiran autonomisella alueella; j) ja m) lähetettävä koulutus-, urheilu-, kulttuuri- ja opetusohjelmia; l) tuettava ja edistettävä elokuvatuotantoa; n) ylläpidettävä audiovisuaalisen aineiston arkistoa; o) varmistettava ohjelmien ja tietojen vaihto Azoreiden ja Madeiran autonomisten alueiden kanssa; p) tuotettava ja lähetettävä ohjelmia ulkomailla asuville portugalilaisyhteisöille; c) tehtävä yhteistyötä portugalinkielisten maiden kanssa; r) varmistettava tärkeimpien ulkomaisten tapahtumien suora uutisointi; s) ylläpidettävä yhteyksiä yrityksiin, jotka tarjoavat julkisia yleisradiopalveluja Euroopan unionissa; ja t) varmistettava, että televisiotoiminnassa noudatetaan toimivaltaisten kansainvälisten foorumien määrittelemiä suuntaviivoja.

(29)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 4 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 4 ja 5 kohta.

(30)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 5–8 ja 10 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 6–13 kohta.

(31)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 1 kohdassa määrätään, että sopimuksen tavoitteena on vahvistaa edellytykset, joiden nojalla RTP tarjoaa julkisia yleisradiopalveluja. Uuden sopimuksen 1 artiklassa määrätään, että RTP on julkisten yleisradiopalvelujen ainoa tarjoaja lain nro 58/90 5 §:n ja lain nro 21/92 4 §:n säännösten mukaisesti.

(32)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 9 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 23 kohta.

(33)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 15, 16, 18 ja 19 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 18 ja 25 kohta.

(34)  Aikaisemman julkisen palvelun sopimuksen 19 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 25 kohta sekä lain nro 31-A/98 47 §:n 2 momentti.

(35)   Kesäkuun 8 päivänä 2010 päivätyn Portugalin kirjeen 53 ja 54 kohta. Ks. myös Portugalin 7 päivänä syyskuuta 2009 toimittamien tietojen 108 kohta.

(36)  Koko nimi Pedro Roque SROC, Revisores Oficias de Contas, inscrita na Lista das SROC/s com no 125, toimipaikka Lissabon. Kyseessä on valtuutettu tilintarkastaja, joka kuuluu Portugalin tilintarkastajien viralliseen luetteloon. Tämä tarkoittaa, että tilintarkastajan on noudatettava tiettyjä tilintarkastusstandardeja ja annettava riippumaton tilintarkastuslausunto.

(37)  BDO Binder&Co. Auditoria, Impostos e Consultoria, Lissabon, Portugali.

(38)  http://www.erc.pt/pt/estudos-e-publicacoes/auditorias-ao-servico-publico-de-radio-e-televisao

(39)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 13 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 20 kohta.

(40)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 14 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 21 kohta.

(41)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 12 kohdassa määritetään yksityiskohtaisesti korvattavat kustannukset ja niiden laskutavat: kustannusero (RTP:n kanava 1:n kustannusten ja suurimman yksityisen televisioyhtiön kustannusten välinen erotus), autonomisilla alueilla harjoitettavasta toiminnasta aiheutuvat tappiot, audiovisuaalisen arkiston pitämisestä aiheutuvat tappiot, RTP-Internationalin toimintakustannukset, yhteistyörakenteesta portugalinkielisten Afrikan maiden kanssa aiheutuvat toimintakustannukset, kustannukset lähetysajan luovuttamisesta tietyille yhteisöille, toimipisteistä ja kirjeenvaihtajista aiheutuvat kustannukset ja S. Carlos -kansallisteatterisäätiön tukemiseen liittyvät kustannukset. Uuden julkisen palvelun sopimuksen 15 kohdassa määrätään yksityiskohtaisesti korvattavat kustannukset ja niiden laskutapa. Korvausten piiriin kuuluvat 1) RTP 1- ja RTP 2 -kanavien toimintakustannukset, 2) erityiset palveluvelvoitteet, jotka on mainittu 7 kohdan a–l alakohdissa ja 3) lähetysaikojen ero.

(42)  Portugalin kirjeessä 31 päivänä maaliskuuta 1999 ilmoittamat tiedot

(43)  Uuden julkisen palvelun sopimuksen 14 kohdan 2 alakohta.

(44)  Lukuun ottamatta kustannuseroon liittyviä menoja.

(45)  Uuden julkisen palvelun sopimuksen 19 kohdan 1 ja 3 alakohta. Uudessa julkisen palvelun sopimuksessa määrätään, että RTP 2 -kanavan toimintakustannukset voidaan korvata takautuvasti 1 päivästä tammikuuta 1996.

(*3)  Vaikka Sport TV -kanava ei olekaan korvauskelpoista julkisen palvelun toimintaa, RTP on vähentänyt kanavan toiminnasta saadut voitot julkisen palvelun kustannuksista. Perusteena vähennykseen on 14 päivänä heinäkuuta 1998 annetun lain nro 31-A/98 47 §:n 3 momentti, jossa säädetään, että RTP:n muiden kanavien toiminnasta tai osallistumisesta niihin saamat voitot on käytettävä julkisen palvelun velvoitteiden mukaisten tehtävien rahoittamiseen.

(46)  Ks. alaviite 2. Asianomaisten osapuolten kommentteja muista toimenpiteistä on esitetty päätöksen 2005/406/EY johdanto-osan 74–84 kappaleessa.

(47)  Ks. esim. Rui Gerra da Fonseca: ”Koska valtionyhtiön yhtiöjärjestyksen oikeudellinen luonne perustuu asetukseen, sen muuttaminen muutoin kuin vastaavalla asetuksella on perustuslain vastaista, samoin kuin on perustuslain vastaista hyväksyä valtionyhtiön yhtiöjärjestyksen muutos yksityisoikeudellisella säädöksellä.” Autonomia Estatutária das Empresas Publicas e Descentralização Administrativa, Coimbra 2005.

(48)  Tuomio 224/95, 26.4.1995, ja tuomio 576/96, 16.4.1996.

(49)  Portugalin 8 päivänä kesäkuuta 2010 esittämä tieto.

(50)  Portugalin 17 päivänä kesäkuuta 2011 esittämä tieto.

(51)  Lailla nro 91/A/77 kumottiin RTP:n yhtiöjärjestys vuodelta 1976 ja säädettiin, että RTP:tä johtaa hallintoneuvosto.

(52)  Ks. yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-53/00, Ferring SA vastaan Agence centrale des organismes de sécurité sociale (ACOSS), 22 päivänä marraskuuta 2001 antama tuomio (Kok. 2001, s. I-9067).

(53)  Uuden julkisen palvelun sopimuksen 3 ja 4 kohta.

(54)  Aikaisemman julkisen palvelun sopimuksen 14 kohdan ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 21 kohdan mukaan ensimmäinen sopimuspuoli osallistuu mainittuihin investointeihin mieluiten osakkaana pääomasijoituksella.

(55)  Ks. Portugalin 7 päivänä syyskuuta 2009 lähettämän kirjeen 108 kohta.

(56)  Ks. tämän päätöksen alaviite 36.

(57)  Komission tiedonanto valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen, 10 kohta (EYVL C 384, 10.12.1998, s. 3).

(58)  Yhteisöjen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-159/91 ja C-160/91, Christian Poucet vastaan Assurances générales de France ja Caisse mutuelle régionale du Languedoc-Roussillon, 17 päivänä helmikuuta 1993 antama tuomio (Kok. 1993, s. I-637).

(59)  Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-295/97, Industrie Aeronautiche e Meccaniche Rinaldo Piaggio SpA vastaan International Factors Italia SpA (Ifitalia), Dornier Luftfahrt GmbH ja Ministero della Difesa, 17 päivänä kesäkuuta 1999 antama tuomio (Kok. 1999, s. I-3735, 35 kohta).

(60)  Asetuksen nro 160/96 1 §.

(61)  Ks. tuomio asiassa T-442/03, 64 kohta.

(62)  Ks. tuomio asiassa T-442/03, 51 kohta.

(63)  Portugalin 8 päivänä kesäkuuta 2010 esittämä tieto, 214–221 kohta.

(64)  Ks. tuomio asiassa T-442/03, 75–77 kohta.

(65)  Ks. yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-14/99, Adria-Wien Pipeline GmbH ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke GmbH vastaan Finanzlandesdirektion für Kärnten, 8 päivänä marraskuuta 2001 antama tuomio (Kok. 2001, s. I-8365).

(66)  Lailla nro 91-A/77 vahvistettiin, että heikon suhdannekehityksen vuoksi RTP:tä johti hallintoneuvosto.

(67)  Ks. yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-342/96, Espanjan kuningaskunta vastaan komissio, 5 päivänä lokakuuta 1999 antama tuomio (Kok. 1994, s. I-2459).

(68)  Komission tiedonanto jäsenvaltioille perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan sekä direktiivin 80/273/ETY 5 artiklan soveltamisesta julkisiin teollisuusyrityksiin (EYVL C 307, 13.11.1993, s. 3).

(69)  Viitekorko perustuu pankkien välisiin viiden vuoden swap-korkoihin korotettuna preemiolla (komission tiedonanto viite- ja diskonttokorkojen vahvistamismenetelmästä, EYVL C 273, 9.9.1997, s. 3). Portugalin viitekorot 1. tammikuuta 1997 lähtien ovat osoitteessa: http://europa.eu.int/comm/competition/state_aid/others/reference_rates.html

(70)  Ks. yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa, T-185/00, T-216/00, T-299/00 ja T-300/00 Métropole Télévision SA (M6) (T-185/00), Antena 3 de Televisión, SA (T-216/00), Gestevisión Telecinco, SA (T-299/00) ja SIC – Sociedade Independente de Comunicação, SA (T-300/00) vastaan komissio, 8 päivänä lokakuuta 2002 antama tuomio (Kok. 2002, s. II-3805).

(71)  Tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan silloin, kun tuki vahvistaa yrityksen asemaa verrattuna muihin sen kanssa unionin sisäisessä kaupassa kilpaileviin yrityksiin, on katsottava, että tuki on vaikuttanut tällaiseen kauppaan. Ks. yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 730/79, Philip Morris Holland vastaan komissio, 17 päivänä syyskuuta 1980 antama tuomio (Kok. 1980, s. 671, 11 kohta), yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-303/88, Italian tasavalta vastaan komissio, 21 päivänä maaliskuuta 1991 antama tuomio, (Kok. 1991, s. I-1433, 17 kohta) ja yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-156/98, Saksan liittotasavalta vastaan komissio, 19 päivänä syyskuuta 2000 antama tuomio (Kok. 2000, s. I-6857, 33 kohta).

(72)  Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-280/00, Altmark Trans GmbH ja Regierungspräsidium Magdeburg vastaan Nahverkehrsgesellschaft Altmark GmbH vastaan Nahverkehrsgesellschaft Altmark GmbH 24 päivänä heinäkuuta 2003 antama tuomio (Kok. 2003, s. I-7747).

(73)  Ibidem, Altmark-tuomion 101–109 kohta. Näissä kohdissa tuomioistuin pohtii, voidaanko jotkut valtion myöntämät ja valtiontueksi luokiteltavat korvaukset kuljetusyrityksille katsoa soveltuviksi yhteismarkkinoille perustamissopimuksen 77 artiklan (nykyään SEUT-sopimuksen 93 artikla) nojalla, koska ne olisivat korvausta julkisen palvelun velvoitteen täyttämisestä. Tuomioistuin ei sulkenut pois tätä mahdollisuutta edellyttäen, että liikennealan johdettuun oikeuteen sisältyvät velvoittavat edellytykset täyttyvät. Tätä päättelyä on sovellettava soveltuvin osin myös yleishyödyllisten palvelujen tarjoamisesta vastaaviin yrityksiin liikennealan ulkopuolella ja 86 artiklan 2 kohdan (nykyään 106 artiklan 2 kohdan) yhteydessä.

(74)   EYVL C 320, 15.11.2001, s. 5. Ajallisista syistä tähän tapaukseen sovelletaan edelleen vuoden 2001 tiedonantoa.

(75)  Ks. yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon 29 kohta.

(76)  Amsterdamin pöytäkirjassa todetaan, että julkinen yleisradiotoiminta liittyy suoraan jokaisen yhteiskunnan demokraattisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin samoin kuin tarpeeseen turvata viestinnän moniarvoisuus. Pöytäkirjan mukaan jäsenvaltioilla on toimivalta ”rahoittaa julkista yleisradiotoimintaa, siinä määrin kuin rahoitus myönnetään yleisradioyritykselle kunkin jäsenvaltion antaman, määrittelemän ja järjestämän julkisen palvelun tehtävän täyttämiseksi ja siinä määrin kuin rahoitus ei vaikuta yhteisön kauppa- ja kilpailuolosuhteisiin sellaisessa laajuudessa, että se olisi yleisen edun vastaista, kun samalla otetaan huomioon tällaisen julkisen palvelun tehtävän toteuttaminen”.

(77)  Ks. yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon 33 kohta.

(78)  Ks. ed.

(79)  Ks. ed.

(80)  Ks. ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio asiassa T-442/03, 81 kohta. Komission näkemystä, jonka mukaan muuttaminen ei ollut tarpeen, ei tehty osana EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan 2 kohdan (nykyään SEUT-sopimuksen 106 artiklan 2 kohta) mukaista arviointia toimenpiteiden soveltuvuudesta sisämarkkinoille.

(81)  Ks. unionin yleinen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa T-568/08 ja T-573/08, Métropole télévision (M6) ja Télévision française 1 SA (TFI), antama tuomio, 139 kohta, ei vielä julkaistu.

(82)  Neuvoston direktiivi 89/552/ETY, annettu 3 päivänä lokakuuta 1989, televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta (EYVL L 298, 17.10.1989, s. 23). Direktiivin 5 artiklan mukaan ”jäsenvaltioiden on varmistettava […], että televisiolähetystoiminnan harjoittajat varaavat vähintään 10 prosenttia lähetysajastaan […], tai vaihtoehtoisesti, jäsenvaltion harkinnan mukaan, vähintään 10 prosenttia ohjelmistobudjetistaan eurooppalaisille, televisiolähetystoiminnan harjoittajista riippumattomien tuottajien valmistamille teoksille”. Tämän lisäksi televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 89/552/ETY muuttamisesta 30 päivänä kesäkuuta 1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/36/EY, sellaisena kuin se on kumottuna audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 10 päivänä maaliskuuta 2010 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2010/13/EU (EUVL L 95, 15.4.2010, s. 1), johdanto-osan 45 kappaleen mukaan ”Euroopan audiovisuaalisen tuotannon tukemista koskevan tavoitteen saavuttamista voidaan jäsenvaltioissa edistää […] asettamalla eräille lähetystoiminnan harjoittajille yleisen edun mukaisia tehtäviä, mukaan lukien velvollisuus tukea huomattavasti investointeja eurooppalaiseen tuotantoon” (EYVL L 202, 30.7.1997, s. 60).

(83)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen 13 kohta ja uuden julkisen palvelun sopimuksen 7 kohdan 1 alakohdan a alakohta.

(84)   Kesäkuun 30 päivänä 1999 päivätty kirje Portugalilta.

(85)  Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon 40 kohta.

(86)  Vuodesta 1992 ei ole saatavilla julkista palvelua koskevaa kertomusta eikä sellaista voi oikeudellisesti vaatia, sillä vaatimus on vahvistettu vasta vanhassa julkisen palvelun sopimuksessa. Tarkastajat kuitenkin totesivat myös vuodesta 1992, ettei tuolloin voimassa ollutta lainsäädäntöä ollut rikottu. Myöskään liiallisia korvauksia ei havaittu.

(87)  Ulkopuolisten tarkastusten yhteenvetokertomus, 1.4 b kohta.

(88)  Käännös portugalinkielisestä tekstistä, jossa mainitaan toimilupasopimukset. Ne ovat identtisiä julkisen palvelun sopimusten kanssa eli tässä päätöksessä tarkoitettujen entisen ja uuden julkisen palvelun sopimuksen kanssa. Ks. myös tämän päätöksen alaviite 26.

(89)  Vuonna 1994 todettiin, että 14 034 734 000 escudon määrä oli suurempi kuin valtion kohdentama määrä, mutta julkisen palvelun sopimuksen 15.4 kohdan mukaan ei voitu hakea myönnetyn 7 145 miljoonan escudon määrää ylittävää määrää, kuten tämä päätöksen taulukossa 1 esitetään. Vuonna 1996 määrä oli 14 594 568 000 escudoa, mikä oli enemmän kuin kohdennettu 14 500 miljoonan escudon määrä. Vuonna 1997 määrä oli 11 752 261 000 escudoa ja tosiasiallisesti kohdennettu määrä 10 350 miljoonaa escudoa.

(90)  Kaikkia tarkastuksia koskevan yhteenvetokertomuksen sivu 23.

(91)  Portugalin 25 päivänä elokuuta 2011 esittämä tieto.

(92)  Ks. myös komission päätös asiassa NN 31/06, johdanto-osan 27 ja 116 kappale.

(93)  On huomattava, että Portugalin mukaan arvostelu koski vain pientä osaa varoista, sillä 53 miljoonan euron määrästä vain 4 miljoonaa euroa puuttuu.

(94)  Ks. tuomio asiassa T-442/03, 194 kohta ja sitä seuraavat kohdat, erityisesti 201 kohta ja 203 kohta.

(95)  Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon 57 ja 58 kohta.

(96)  Aiemman julkisen palvelun sopimuksen mukaan ensimmäisen ja toisen kanavan toimintakustannukset, rahoituskustannukset ja kirjeenvaihtokustannukset, kun markkinoilla toimii muitakin yhtiöitä.

(*4)  Vuodelle 1992 on otettava huomioon 11 000 000 escudon rekisteröintimaksut; ks. tämän päätöksen johdanto-osan 210 kappale.

(97)  Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon 58 kohta.

(98)  Ks. ed.

(99)  Menettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen johdanto-osan 91 kappale.

(100)  On syytä todeta, että kantelija SIC esitti vuonna 1993, että myös EY:n perustamissopimuksen 86 artiklan (entinen perustamissopimuksen 90 artikla) 1 kohtaa (nykyään SEUT-sopimuksen 106 artiklan 1 kohta) oli rikottu Portugalin valtion mainontamarkkinoilla käyttöön ottaman oikeudellisen järjestelyn ja RTP:n harjoittaman ohjelmien hankintapolitiikan kautta (ks. myös komission päätös 89/536/ETY, EYVL L 284, 3.10.1989, s. 36). Tämän vuoksi komissio arvioi näitä väitteitä 86 artiklan 1 kohdan perusteella.

(101)  Yleisradiotoiminnasta annetun tiedonannon 58 kohta.

(102)  Tässä kohdin viitataan päätöksen tosiseikkoja koskevaan osaan, jossa esitetään, miten kukin toimenpide on pantu täytäntöön.