1.9.2011

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 226/1

---

Ilmoitus Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisen, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen kauppaa koskeviin määräyksiin liittyviin riitoihin sovellettavan riitojenratkaisumenettelyn käyttöönottoa koskevan, pöytäkirjan muodossa olevan sopimuksen voimaantulosta

Euroopan unionin ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välinen, Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisestä assosiaatiosta tehdyn Euro–Välimeri-sopimuksen kauppaa koskeviin määräyksiin liittyviin riitoihin sovellettavan riitojenratkaisumenettelyn käyttöönottoa koskeva, pöytäkirjan muodossa oleva sopimus, joka allekirjoitettiin Brysselissä 11 päivänä helmikuuta 2011 (1), tuli voimaan pöytäkirjan 23 artiklan nojalla 1 päivänä heinäkuuta 2011.

---

(1)  EUVL L 177, 6.7.2011, s. 1.

---

1.9.2011

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 226/2

---

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 868/2011,

annettu 31 päivänä elokuuta 2011,

Lactobasillus plantarum (DSM 21762) -valmisteen ja Lactobasillus buchneri (DSM 22963) -valmisteen hyväksymisestä kaikkien eläinlajien rehun lisäaineina

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon eläinten ruokinnassa käytettävistä lisäaineista 22 päivänä syyskuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1831/2003 (1) ja erityisesti sen 9 artiklan 2 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)	Asetuksessa (EY) N:o 1831/2003 säädetään eläinten ruokinnassa käytettävien lisäaineiden hyväksymisestä ja vahvistetaan perustelut ja menettelyt hyväksynnän myöntämiselle.

(2)

Lactobacillus plantarum (DSM 21762) -valmisteen ja Lactobacillus buchneri (DSM 22963) -valmisteen hyväksymistä varten on tehty hakemukset asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan mukaisesti. Hakemusten mukana toimitettiin asetuksen (EY) N:o 1831/2003 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti vaadittavat tiedot ja asiakirjat.

(3)	Hakemukset koskevat Lactobacillus plantarum (DSM 21762) -valmisteen ja Lactobacillus buchneri (DSM 22963) -valmisteen hyväksymistä kaikkien eläinlajien rehun lisäaineena, joka olisi luokiteltava lisäaineluokkaan ”teknologiset lisäaineet”.

(4)

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, jäljempänä ’elintarviketurvallisuusviranomainen’, totesi 15 päivänä maaliskuuta 2011 antamassaan lausunnossa (2), että Lactobacillus plantarum (DSM 21762) ei vaikuta haitallisesti eläinten terveyteen, ihmisten terveyteen eikä ympäristöön ja että kyseisellä valmisteella pystytään parantamaan kaikista rehukasveista tehtävän säilörehun tuotantoa, koska se alentaa pH-arvoa ja lisää kuiva-aineen säilyvyyttä. Elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan erityiset markkinoille saattamisen jälkeistä seurantaa koskevat vaatimukset eivät ole tarpeen. Elintarviketurvallisuusviranomainen myös vahvisti asetuksella (EY) N:o 1831/2003 perustetun yhteisön vertailulaboratorion toimittaman raportin analyysimenetelmästä, jolla lisäaine määritetään rehusta.

(5)

Elintarviketurvallisuusviranomainen totesi 7 päivänä huhtikuuta 2011 antamassaan lausunnossa (3), että Lactobacillus buchneri (DSM 22963) ei vaikuta haitallisesti eläinten terveyteen, ihmisten terveyteen eikä ympäristöön ja että valmisteella pystytään parantamaan säilörehun tuotantoa, koska se lisää etikkahapon tuotantoa. Elintarviketurvallisuusviranomaisen mukaan erityiset markkinoille saattamisen jälkeistä seurantaa koskevat vaatimukset eivät ole tarpeen. Elintarviketurvallisuusviranomainen myös vahvisti asetuksella (EY) N:o 1831/2003 perustetun yhteisön vertailulaboratorion toimittaman raportin analyysimenetelmästä, jolla lisäaine määritetään rehusta.

(6)

Lactobacillus plantarum (DSM 21762) -valmisteen ja Lactobacillus buchneri (DSM 22963) -valmisteen arviointi osoittaa, että asetuksen (EY) N:o 1831/2003 5 artiklassa säädetyt hyväksymisen edellytykset täyttyvät. Sen vuoksi kyseisten valmisteiden käyttö tämän asetuksen liitteessä kuvatulla tavalla olisi hyväksyttävä.

(7)	Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Hyväksytään liitteessä eritellyt valmisteet, jotka kuuluvat lisäaineluokkaan ”teknologiset lisäaineet” ja funktionaaliseen ryhmään ”säilörehun lisäaineet”, eläinten ruokinnassa käytettävinä lisäaineina kyseisessä liitteessä vahvistetuin edellytyksin.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

---

(1)  EUVL L 268, 18.10.2003, s. 29.

(2)  EFSA Journal 2011; 9(3):2113.

(3)  EFSA Journal 2011; 9(4):2138.

---

---

1.9.2011

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 226/5

---

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 869/2011,

annettu 31 päivänä elokuuta 2011,

kiinteistä tuontiarvoista tiettyjen hedelmien ja vihannesten tulohinnan määrittämiseksi

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (1),

ottaa huomioon neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä hedelmä- ja vihannesalan sekä hedelmä- ja vihannesjalostealan osalta 7 päivänä kesäkuuta 2011 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 543/2011 (2) ja erityisesti sen 136 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

Täytäntöönpanoasetuksessa (EU) N:o 543/2011 säädetään Uruguayn kierroksen monenvälisten kauppaneuvottelujen tulosten soveltamiseksi perusteista, joiden mukaan komissio vahvistaa kolmansista maista tapahtuvan tuonnin kiinteät arvot mainitun asetuksen liitteessä XVI olevassa A osassa luetelluille tuotteille ja ajanjaksoille,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Täytäntöönpanosetuksen (EU) N:o 543/2011 136 artiklassa tarkoitetut kiinteät tuontiarvot vahvistetaan tämän asetuksen liitteessä.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2011.

---

(1)  EUVL L 299, 16.11.2007, s. 1.

(2)  EUVL L 157, 15.6.2011, s. 1.

---

---

1.9.2011

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 226/7

---

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) N:o 870/2011,

annettu 31 päivänä elokuuta 2011,

vilja-alalla 1 päivästä syyskuuta 2011 alkaen kannettavien tuontitullien vahvistamisesta

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista erityissäännöksistä 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (1) (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus),

ottaa huomioon neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä vilja-alan tuontitullien osalta 20 päivänä heinäkuuta 2010 annetun komission asetuksen (EU) N:o 642/2010 (2) ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Asetuksen (EY) N:o 1234/2007 136 artiklan 1 kohdassa säädetään, että CN-koodeihin 1001 10 00, 1001 90 91, ex 1001 90 99 (korkealaatuinen tavallinen vehnä), 1002, ex 1005 (hybridisiemeniä lukuun ottamatta) ja ex 1007 (kylvämiseen tarkoitettua hybridiä lukuun ottamatta) kuuluvien tuotteiden tuontitulli on sama kuin näiden tuotteiden tuontihetkellä voimassa oleva interventiohinta, jota korotetaan 55 prosentilla ja josta vähennetään kyseiseen lähetykseen sovellettava cif-tuontihinta. Tuontitulli ei kuitenkaan voi olla suurempi kuin yhteisen tullitariffin tullit.

(2)	Asetuksen (EY) N:o 1234/2007 136 artiklan 2 kohdassa säädetään, että mainitun artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tuontitullin laskemista varten kyseisille tuotteille vahvistetaan säännöllisesti edustavat cif-tuontihinnat.

(3)

Asetuksen (EU) N:o 642/2010 2 artiklan 2 kohdan mukaan CN-koodeihin 1001 10 00, 1001 90 91, ex 1001 90 99, (korkealaatuinen tavallinen vehnä), 1002 00, 1005 10 90, 1005 90 00 ja 1007 00 90 kuuluvien tuotteiden tuontitullin laskemisessa käytetään mainitun asetuksen 5 artiklan mukaisesti määriteltyä päivittäistä edustavaa cif-tuontihintaa.

(4)	Tuontitullit olisi vahvistettava 1 päivästä syyskuuta 2011 alkavalle ajanjaksolle, ja niitä olisi sovellettava kunnes uusi vahvistus tulee voimaan,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Asetuksen (EY) N:o 1234/2007 136 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut vilja-alan tuontitullit vahvistetaan tämän asetuksen liitteessä I liitteessä II lueteltujen tekijöiden perusteella 1 päivästä syyskuuta 2011.

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä syyskuuta 2011.

---

(1)  EUVL L 299, 16.11.2007, s. 1.

(2)  EUVL L 187, 21.7.2010, s. 5.

---

---

---

1.9.2011

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 226/10

---

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS,

annettu 31 päivänä elokuuta 2011,

Marokon tunnustamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/106/EY mukaisesti merenkulkijoiden koulutus- ja pätevyyskirjajärjestelmien osalta

(tiedoksiannettu numerolla K(2011) 6020)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(2011/520/EU)

EUROOPAN KOMISSIO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ottaa huomioon merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta 19 päivänä marraskuuta 2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/106/EY (1) ja erityisesti sen 19 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan,

ottaa huomioon Kyproksen 13 päivänä toukokuuta 2005 esittämän pyynnön,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)

Direktiivin 2008/106/EY mukaan jäsenvaltiot voivat päättää kelpuuttaa kolmansien maiden myöntämät merenkulkijoiden pätevyyskirjat edellyttäen, että komissio on tunnustanut kyseisen kolmannen maan. Kyseisten kolmansien maiden on täytettävä kaikki vaatimukset, jotka sisältyvät Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) kansainväliseen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevaan vuoden 1978 yleissopimukseen (STCW-yleissopimus) (2), sellaisena kuin se on tarkistettuna vuonna 1995.

(2)

Kypros esitti 13 päivänä toukokuuta 2005 päivätyllä kirjeellä pyynnön Marokon tunnustamisesta. Kyproksen pyynnön johdosta komissio arvioi Marokon koulutus- ja pätevyyskirjajärjestelmät tarkistaakseen, täyttääkö Marokko kaikki STCW-yleissopimuksen vaatimukset ja onko se toteuttanut asianmukaiset toimenpiteet pätevyyskirjapetosten torjumiseksi. Arviointi perustui Euroopan meriturvallisuusviraston asiantuntijoiden joulukuussa 2006 tekemän selvityksen tuloksiin. Arvioinnin aikana koulutus- ja pätevyyskirjajärjestelmissä havaittiin tiettyjä puutteita.

(3)	Komissio toimitti jäsenvaltioille kertomuksen arvioinnin tuloksista.

(4)	Komissio kehotti 4 päivänä helmikuuta 2009 ja 9 päivänä maaliskuuta 2010 päivätyillä kirjeillä Marokkoa esittämään todisteet siitä, että havaitut puutteet on korjattu.

(5)

Marokko toimitti pyydetyt tiedot ja todisteet asianmukaisten ja riittävien toimenpiteiden toteuttamisesta useimpien vastaavuuden arvioinnin aikana havaittujen puutteiden korjaamiseksi 13 päivänä toukokuuta 2009, 29 päivänä toukokuuta 2009, 2 päivänä huhtikuuta 2010 ja 4 päivänä tammikuuta 2011 päivätyissä kirjeissä.

(6)

Jäljellä olevat puutteet liittyvät toisaalta koulutusvarusteita ja kouluttajien ja arvioijien pätevyys- ja koulutusvaatimuksia koskevien säännösten puutteellisuuteen ja toisaalta koulutusvarusteiden puuttumiseen Marokon tärkeimmästä merenkulkualan oppilaitoksesta. Sen vuoksi Marokkoa on kehotettu ryhtymään tältä osin korjaaviin toimenpiteisiin. Nämä puutteet eivät kuitenkaan anna aihetta kyseenalaistaa Marokon merenkulkijoiden koulutus- ja pätevyyskirjajärjestelmien yleistä vastaavuutta STCW-yleissopimuksen määräysten kanssa.

(7)	Vastaavuuden arvioinnin tulokset ja Marokon toimittamien tietojen arviointi osoittavat, että Marokko täyttää kaikki STCW-yleissopimuksen vaatimukset ja on toteuttanut asianmukaiset toimenpiteet pätevyyskirjapetosten torjumiseksi. Sen vuoksi komission olisi tunnustettava se.

(8)	Tässä päätöksessä säädetyt toimenpiteet ovat meriturvallisuutta ja alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemistä käsittelevän komitean lausunnon mukaiset,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Tunnustetaan Marokko merenkulkijoiden koulutus- ja pätevyyskirjajärjestelmien osalta direktiivin 2008/106/EY 19 artiklan mukaisesti.

2 artikla

Tämä päätös on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.

---

(1)  EUVL L 323, 3.12.2008, s. 33.

(2)  Kansainvälisen merenkulkujärjestön hyväksymä.

---

1.9.2011

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

L 226/12

---

EFTAn VALVONTAVIRANOMAISEN PÄÄTÖS

N:o 342/09/KOL,

tehty 23 päivänä heinäkuuta 2009,

muihin tarkoituksiin kuin rakennusten lämmittämiseen käytettävään maakaasuun ja nestekaasuun Norjassa sovellettavasta hiilidioksidiverosta vapauttamisesta (Norja)

EFTAn VALVONTAVIRANOMAINEN (1), joka

OTTAA HUOMIOON Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (2) ja erityisesti sen 61–63 artiklan ja pöytäkirjan 26,

OTTAA HUOMIOON EFTAn jäsenvaltioiden sopimuksen valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta (3) ja erityisesti sen 24 artiklan,

OTTAA HUOMIOON valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 (4) olevan I osan 1 artiklan 2 kohdan sekä II osan 4 artiklan 4 kohdan, 6 artiklan ja 7 artiklan 5 kohdan,

OTTAA HUOMIOON valvontaviranomaisen suuntaviivat ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklan soveltamista ja tulkitsemista varten (5) ja erityisesti niiden luvun tuesta ympäristönsuojelulle ja luvun valtiontukisääntöjen soveltamisesta yritysten välittömään verotukseen,

OTTAA HUOMIOON pöytäkirjassa 3 olevan II osan 27 artiklassa tarkoitetuista täytäntöönpanosäännöksistä 14 päivänä heinäkuuta 2004 tehdyn valvontaviranomaisen päätöksen (6),

ON MAINITTUJEN ARTIKLOJEN MUKAISESTI KEHOTTANUT asianomaisia esittämään huomautuksensa,

sekä katsoo seuraavaa:

I   TAUSTATIEDOT

1.   Menettely

Norjan viranomaiset ilmoittivat valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdan mukaisesti suunnitelmastaan muuttaa kivennäistuotteista kannettavaa hiilidioksidiveroa. Asiasta ilmoitettiin Norjan valtionhallinnosta ja sen uudistamisesta vastaavan ministeriön (Fornyings- og administrasjonsdepartementet) 9 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä (jolla toimitettiin eteenpäin valtiovarainministeriön 8 päivänä maaliskuuta 2007 päivätty kirje), jotka molemmat valvontaviranomainen vastaanotti ja kirjasi saapuneeksi 9 päivänä maaliskuuta 2007 (asia nro 412984). Norjan viranomaisten tarkoituksena on muuttaa hiilidioksidiveroa siten, että verotuksen piiriin lisätään maakaasu ja nestekaasu, joista ei tällä hetkellä kanneta hiilidioksidiveroa.

Käytyään Norjan viranomaisten kanssa kirjeenvaihtoa (7) valvontaviranomainen ilmoitti 23 päivänä marraskuuta 2007 päivätyllä kirjeellä Norjan viranomaisille, että se oli päättänyt aloittaa kyseisen toimenpiteen osalta pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 2 kohdan mukaisen menettelyn.

Tutkintamenettelyn aloittamisesta tehty valvontaviranomaisen päätös N:o 597/07/KOL julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja sen ETA-täydennysosassa (8). Valvontaviranomainen kehotti asianomaisia esittämään huomautuksensa asiasta.

Valvontaviranomainen sai asianomaisilta kaksi huomautusta, ensimmäisen Norjan bioenergiayhdistykseltä (Norsk Bioenergiforening) 11 päivänä heinäkuuta 2008 (asia nro 485500) ja toisen 16 päivänä heinäkuuta 2008 (asia nro 486001) Norjan luonnonsuojeluliitolta (Norges Naturvernforbund), päästöttömiä energiavaihtoehtoja edistävältä Zero Emission Resource Organisation -järjestöltä ja nuorten ympäristönsuojelujärjestöltä (Natur og Ungdom).

Norjan viranomaiset toimittivat lisää huomautuksia 20 päivänä joulukuuta 2007 (asia nro 458478) ja 13 päivänä maaliskuuta 2008 (asia nro 512262) ja ovat tämän jälkeen käyneet myös epävirallisia keskusteluja valvontaviranomaisen kanssa.

2.   Ehdotetun toimenpiteen kuvaus

2.1   Yleiskatsaus

Norjan valtio kantaa tiettyjen kivennäistuotteiden käytöstä hiilidioksidipäästöihin perustuvaa veroa. Tällä hetkellä hiilidioksidiveroja kannetaan Norjassa vain kivennäisöljyn ja bensiinin käytöstä. Ehdotuksen mukaan vero ulotettaisiin koskemaan myös maakaasua ja nestekaasua mutta vain silloin, kun niitä käytetään rakennusten lämmittämiseen.

Hiilidioksidiveroa kannetaan Norjan verosäännöksissä mainittujen tuotteiden käytöstä. Veron soveltamisalaan kuuluvat sekä tuontituotteet että kotimaiset tuotteet. Hiilidioksidivero sisältyy kivennäistuotteista kannettavia ympäristöveroja koskevaan talousarvion lukuun nimeltä ”Om miljøavgifter på mineralske produkter mv.”. Tämän luvun A jaksossa käsitellään kivennäistuotteiden hiilidioksidipäästöistä kannettavaa hiilidioksidiveroa (avgift på mineralske produkter). A jakson 1 pykälässä määrätään kivennäisöljyn ja bensiinin verotuksesta seuraavaa (9):

”Fra 1. januar 2007 skal det i henhold til lov 19 mai 1933 nr. 11 om særavgifter betales CO2-avgift til statskassen på følgendende mineralske produkter etter følgende satser: …

a)	Mineralolje: kr. 0,47 per liter. (…)

b)	Bensin: kr 0,80 per liter,”;

Eli:

”Erityisveroista 19 päivänä toukokuuta 1933 annetun lain N:o 11 mukaan seuraavista kivennäistuotteista on 1 päivästä tammikuuta 2007 lukien maksettava hiilidioksidiveroa valtiolle seuraavien verokantojen mukaisesti …

a)	Kivennäisöljy: 0,47 NOK/litra. (…)

b)	Bensiini: 0,80 NOK/litra.”;

A jakson 2 pykälässä esitetään tuotteen käytön perusteella myönnettävät verovapautukset. A jakson 2 pykälän 1 momentissa esitetään eri toimintamuodoille, erityisesti kivennäisöljyn käytölle tuotantoprosessin raaka-aineena, myönnettävät yleiset vapautukset (A jakson 2 pykälän 1 momentin c alakohta). A jakson 2 pykälän 2 ja 3 momenttiin sisältyy lisää kivennäisöljyn ja bensiinin käyttöön liittyviä vapautuksia.

Vuoden 2007 talousarvioehdotuksessaan Norjan hallitus esitti talousarvion asianomaiseen lukuun muutosta, jonka parlamentti hyväksyi. Muutosehdotus sisältyi lakiesitykseen St.prp.nr.1 (2006–2007), jonka II osan A ja B jakso kuuluvat seuraavasti:

”A Fra 1 juli 2007 gjøres følgende endringer: § 1 første ledd nye bokstaver c og d skal lyde: c) Naturgass: kr. 0,47 pr. standardkubikkmeter d) LPG: kr. 0,60 pr. kg.

B §2 første ledd ny nr. 4 skal lyde: 4. Gass til annen bruk en oppvarming mv. i boliger og næringsbygg.”

Eli:

”A Seuraavia muutoksia sovelletaan 1 päivästä heinäkuuta 2007: Seuraavat c ja d alakohdat lisätään 1 pykälän ensimmäiseen momenttiin: c) Maakaasu: 0,47 NOK/standardikuutiometri. d) Nestekaasu: 0,60 NOK/kilogramma.

B Seuraava uusi 4 kohta lisätään 2 pykälän ensimmäiseen momenttiin: 4. Muihin tarkoituksiin kuin asuin- ja liikerakennusten lämmittämiseen käytettävä kaasu.”.

Uusien c ja d alakohtien lisääminen 1 pykälään (A jakso) laajentaa hiilidioksidiveron soveltamisalaa maakaasuun ja nestekaasuun. B jaksossa tarkoitetulla uudella säännöksellä vapautetaan verosta kaikkiin muihin tarkoituksiin kuin asuin- ja liikerakennusten lämmittämiseen käytettävä maakaasu ja nestekaasu.

Norjan viranomaiset toteavat, että veron muuttamisen tarkoituksena on edistää vihreiden vaihtoehtojen käyttöä rakennusten lämmittämiseen maakaasun ja nestekaasun sijasta. Heidän mukaansa maakaasua ja nestekaasua koskeva hiilidioksidivero on vain teknisistä syistä muodoltaan yleinen vero eikä kyseistä tarkoitusta varten määrätty erityisvero. Syynä on se, että yleinen vero antaa viranomaisille paremmat valvontamahdollisuudet. Norjan viranomaiset toteavat, että vain yleisenä verona käyttöön otettu toimenpide edellyttää, että kaikki verollisten tavaroiden tuottajat rekisteröityvät virallisesti verovelvolliseksi ja pitävät kirjaa myynnistään. Norjan viranomaisten mukaan rakennusten lämmitykseen rajattu erityisvero olisi johtanut siihen, että kauppiaiden, jotka myyvät maakaasua tai nestekaasua muihin tarkoituksiin kuin rakennusten lämmittämiseen, ei olisi tarvinnut rekisteröityä eikä pitää kirjanpitoa.

2.2   Veron tavoite

Hiilidioksidiveron tavoitteena on hiilipäästöjen vähentäminen. Norjan viranomaisten mukaan tarkoituksena on: ”vahvistaa hinta verotettujen tuotteiden käytön aiheuttamille ympäristötuhoille ja rohkaista ympäristölle vähemmän haitallisten tuotteiden käyttöä. Verolla pyritään varmistamaan luonnonvarojen entistä tehokkaampi käyttö, minkä odotetaan johtavan myönteisiin ympäristövaikutuksiin. Vero on laaja-alainen ja yleinen.”

Tavoitetta, johon pyritään maakaasun ja nestekaasun ottamisella hiilidioksidiveron piiriin, kuvataan myös vuoden 2007 talousarvioehdotuksessa, jossa viitataan nk. Soria Moria -julistukseen (10):

2.3   Tukitoimenpiteiden kansallinen oikeusperusta

Norjan parlamentti (Stortinget) on hyväksynyt maakaasun ja nestekaasun ottamisen hiilidioksidiveron soveltamisalaan. Hallituksen ehdotus St.prp. nr. 1 (2006–2007) Skatte-, avgifts- og tollvedtak hyväksyttiin parlamentissa 28 päivänä marraskuuta 2006.

Lisäksi on tarkoitus muuttaa valmisteveroista annettua asetusta (Forskrift om endring av Forskrift om særavgifter). Asetuksen uudessa 3-6-5 pykälässä säädetään muihin tarkoituksiin kuin rakennusten lämmittämiseen käytettävän maakaasun ja nestekaasun vapauttamisesta hiilidioksidiverosta. Kyseisen pykälän 1 momentissa todetaan, että muihin tarkoituksiin kuin liike-, asuin- ja muiden rakennusten lämmittämiseen käytettävä maakaasu ja nestekaasu vapautetaan verosta. Vapautus ei koske mitään suoraa tai epäsuoraa lämmitystapaa (11). Jos kaasua käytetään alle 20 kg:n yksikköinä, se on vapautettu verosta asetuksen 3-6-5 pykälän 2 momentin mukaisesti.

2.4   Tuensaaja

Norjan viranomaiset toteavat, että 94 prosenttia maakaasusta ja nestekaasusta käytetään muihin kuin lämmitystarkoituksiin. Vain pieni prosenttiosuus Norjan kotimaisesta kulutuksesta liittyy rakennusten lämmittämiseen, koska maakaasun pääasiallisia kuluttajia ovat eri tuotannonalat ja erityisesti tehdasteollisuus. Norjan tilastokeskuksen mukaan noin 80 prosenttia kaasun kotimaisesta nettokulutuksesta liittyy tehdastuotantoon, kaivostoimintaan ja louhintaan. Norjan viranomaiset toteavat lisäksi, että puolet tehdasteollisuuden kuluttamasta kaasusta käytetään StatoilHydron metanolitehtaalla Tjeldbergoddenissa. Toinen suuri kuluttaja on Hydro, joka käyttää kaasua alumiinin tuotannossa.

2.5   Talousarvio ja kesto

Norjan viranomaiset eivät ole toimittaneet valvontaviranomaiselle tietoja verovapautuksen kestosta tai sitä koskevasta talousarviosta.

2.6   Syyt menettelyn aloittamiseen

Valvontaviranomainen suhtautui epäillen siihen, voitiinko vapautusta pitää yleisenä toimenpiteenä, kuten Norjan viranomaiset olivat vakuuttaneet. Valvontaviranomainen epäili, että toimenpide suosii (ainakin välillisesti) tiettyjä talouden aloja toisten alojen kustannuksella. Koska vapautusta sovelletaan vain tiettyihin yrityksiin tai tuotannonaloihin, sen katsottiin vapauttavan yritykset maksuista, joista ne joutuisivat tavallisesti vastaamaan itse, mikä vääristäisi kilpailua ja vaikuttaisi kauppaan Euroopan talousalueella.

Olettaen, että kyseinen verovapautus on ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, valvontaviranomainen suhtautuu epäillen siihen, voitaisiinko täyttä vapautusta verosta pitää ETA-sopimuksen 61 artiklan 2 tai 3 kohdan mukaisena.

3.   Kolmansien osapuolten huomautukset

Valvontaviranomainen sai kaksi huomautusta kolmansilta osapuolilta.

Norjan bioenergiayhdistys (12) yhtyi valvontaviranomaisen muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä esittämiin alustaviin päätelmiin, joiden mukaan toimenpide on 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, ja katsoi erityisesti, että toimenpide on valikoiva ja ristiriidassa verojärjestelmän luonteen ja yleisen rakenteen kanssa. Järjestö katsoi lisäksi yleisemmin, että Norjan hiilidioksidiverojärjestelmä kokonaisuudessaan on epälooginen, ja viittasi tässä yhteydessä ristiriitaisuuksiin, joita liittyy verotettaviin toimialoihin ja energialähteisiin (järjestö ihmettelee esimerkiksi sitä, miksi kuljetusala ja tehdasteollisuus on tosiasiassa vapautettu verosta) sekä kussakin tapauksessa sovellettaviin verokantoihin.

Valvontaviranomainen sai lisäksi kirjeen, johon oli liitetty yhteiset huomautukset seuraavilta kolmelta ympäristönsuojelujärjestöltä: Norges Naturvernforbund (13), Natur og Ungdom (14) ja Zero Emission Resource Organisation (15). Nämä järjestöt katsovat, että hiilidioksidiveroa olisi kannettava kaikista hiilidioksidipäästöistä ja että myös kuljetusalan ja tehdasteollisuuden olisi kuuluttava veron soveltamisalaan. Järjestöt ehdottavat lisäksi lainsäädännössä vahvistetuista verokannoista poikkeavia verokantoja.

4.   Norjan viranomaisten huomautukset

Norjan viranomaiset lähettivät muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen jälkeen valvontaviranomaiselle kaksi kirjettä, joissa ne toistivat ensinnäkin kantansa siitä, että toimenpide on käytännössä (vaikkakaan ei muodoltaan) rakennusten lämmityksestä kannettava erityisvero eikä maakaasuun ja nestekaasuun kohdistuva yleinen vero, josta tietyt käyttötarkoitukset on vapautettu. Ne katsoivat lisäksi, että toimenpide ei ole valikoiva, koska rakennusten lämmityksestä kannettavan veron piiriin kuuluvat kaikki kaasua käyttävät toimialat ja yritykset.

II   ARVIOINTI

1.   Onko kyse valtiontuesta?

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu valtiontuki

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa:

1.1   Käytettiinkö toimenpiteeseen valtion varoja?

Tuen on oltava valtion myöntämää tai valtion varoista myönnettyä. Verovapautuksen myöntäminen johtaa verotulojen menetykseen, mikä vastaa valtion varoista myönnettyä tukea (ks. yritysten verotusta koskevien valvontaviranomaisen valtiontukisuuntaviivojen 3 kohdan 3 alakohta).

1.2   Tiettyjen yritysten tai tuotannonalojen suosiminen

Tuensaajien on ensinnäkin saatava tukitoimenpiteestä etuja, jotka vapauttavat ne tavanomaisista budjettiin sisällytettävistä maksuista. Vero on tällainen maksu, ja siitä vapauttamisesta koituu etua tuensaajille.

Toiseksi toimenpiteen on oltava valikoiva siten, että se suosii ”tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja”.

Ympäristöverot eivät ole ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, jos ne ovat yleisiä toimenpiteitä, joilla ei suosita tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja. Yleisestä verosta myönnettävät poikkeukset kuuluvat kuitenkin 61 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, jos ne on suunnattu tietyille yrityksille tai toimialoille ja niitä ei voida perustella verojärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella.

Norjan viranomaiset katsovat, että veron rajaaminen rakennusten lämmitykseen on yleinen toimenpide, joka koskee kaikkia yrityksiä ja toimialoja. Kaikki maakaasua tai nestekaasua rakennusten lämmittämiseen käyttävät toimialat ja yritykset joutuvat maksamaan veroa kyseisestä kaasunkäytöstä; sen sijaan toimialat ja yritykset, jotka käyttävät maakaasua tai nestekaasua (myös) tuotantoprosessissaan tai mihin tahansa muuhun tarkoitukseen kuin rakennusten lämmittämiseen, eivät joudu maksamaan veroa kyseisiin muihin tarkoituksiin käytetystä kaasusta. Maa- tai nestekaasua esimerkiksi myös hallintotilojensa lämmittämiseen käyttävän valmistajan olisi maksettava veroa kyseisestä käytöstä samoin kuin minkä tahansa muun yrityksen, mutta sen ei tarvitsi maksaa veroa tuotantoprosessissaan käyttämästään maa- tai nestekaasusta.

Kuten edellä jo mainittiin, Norjan viranomaiset ovat myös todenneet, että ilmoitetussa toimenpiteessä ei heidän mielestään ole kyse tiettyjen toimialojen vapauttamisesta kaasun käytölle määrätystä hiilidioksidiverosta vaan pikemminkin rakennusten lämmittämiseen käytettävään kaasuun rajatun veron käyttöönotosta; vero (joka kannetaan rakennusten lämmittämisestä) on siis rasite niille, joilta se kannetaan, eikä niinkään vapautus ja etu niille monille, jotka kuluttavat kaasua tavalla, joka ei kuulu veron soveltamisalaan. Norjan viranomaiset korostavat, että 94 prosenttia Norjassa kulutetusta kaasusta käytetään muihin tarkoituksiin kuin rakennusten lämmittämiseen eli veron piiriin kuuluisi vain 6 prosenttia kaasunkulutuksesta.

Valvontaviranomainen toteaa kuitenkin, että Norjan lainsäädännössä maakaasu ja nestekaasu on otettu uusina tuotteina kivennäistuotteista kannettavaa hiilidioksidiveroa koskevan talousarvioluvun 1 pykälään ja että muun kuin lämmittämiseen käytettävän kaasun vapauttaminen verosta on sisällytetty siihen talousarvioluvun pykälään, jossa käsitellään verovapautuksia. Valvontaviranomainen muistuttaa lisäksi EFTAn tuomioistuimen tuomiosta Norjan sähköverosta vapauttamista koskevassa asiassa (16), jonka yhteydessä Norja katsoi, että vaikka lainsäädännössä viitattiin tiettyjen toimialojen (kaivostoiminta ja tehdasteollisuus) vapauttamiseen sähköverosta, todellisuudessa kuitenkin vain tietyt sähkön käyttötarkoitukset oli vapautettu verosta. EFTAn tuomioistuin viittasi vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan ratkaisevaa on tuen vaikutus eikä sen muoto, ja totesi (tuomionsa 79 kohdassa) myös seuraavaa:

Valvontaviranomainen panee lisäksi merkille periaatteen, jonka Euroopan yhteisöjen tuomioistuin äskettäin vahvisti uudelleen British Aggregates -asiassa antamassaan tuomiossa (17). Tuomioistuin (joka kumosi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion tältä osin) vahvisti, että EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan sovellettavuutta arvioitaessa ei voida ottaa huomioon tietyn toimenpiteen tarkoitusta tai tavoitetta vaan valikoivuuden arvioinnissa ainoana perusteena on se, missä määrin toimenpide muodostaa edun eräille yrityksille verrattuna muihin yrityksiin, jotka ovat tosiasiallisesti ja oikeudellisesti niihin rinnastettavassa tilanteessa. Myös julkisasiamies Mengozzi kyseenalaisti asiaa koskevassa ratkaisuehdotuksessaan (18) sen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli keskittynyt tarkastelemaan esillä olevan toimenpiteen muodollisia piirteitä, ja totesi seuraavaa: ”Kilpailuvaikutusten näkökulmasta se, että kannetaan yleistä veroa, johon liittyy tiettyjä edunsaajia hyödyttävä vapautus, ei kuitenkaan eroa merkittävästi siitä, että veroa kannetaan vain tietyiltä verovelvollisilta eikä kaikilta niiltä, jotka ovat vastaavassa tilanteessa.” (19).

Arvioidessaan, onko toimenpide valikoiva vai Norjan viranomaisten näkemyksen mukainen yleinen toimenpide, valvontaviranomaisen on määritettävä viitejärjestelmä eli sen on verrattava vapautuksesta koituvan edun saaneiden yritysten asemaa niiden yritysten asemaan, jotka ovat samankaltaisessa tosiasiallisessa tai oikeudellisessa tilanteessa eivätkä saa kyseistä etua (20). Valvontaviranomainen määrittää tästä syystä viitejärjestelmäksi kaikki hiilidioksidiveron soveltamisalaan kuuluvat toimialat ja yritykset eli ne toimialat ja yritykset, jotka kuluttavat tai tuottavat kivennäisöljyä, bensiiniä, nestekaasua tai maakaasua.

Koska vapautus koskee vain nestekaasun ja maakaasun käyttöä (ja lisäksi vain nestekaasun ja maakaasun tiettyjä käyttötarkoituksia), valvontaviranomainen katsoo, että toimenpide on valikoiva, sillä se suosii vain tiettyjä yrityksiä ja tuotannonaloja. Valvontaviranomainen panee tässä yhteydessä lisäksi merkille, että yhteisöjen tuomioistuin piti Adria Wien Pipeline GmbH -tuomiossaan (21) energiaverovapautusta (jota sovellettiin vain pääasiallisesti aineellisia hyödykkeitä valmistaviin yrityksiin) valikoivana todeten, että ”valtion aloitetta ei voida pitää yleisenä talouspoliittisena toimenpiteenä siitä hyötyvien yritysten suuren lukumäärän perusteella, eikä sillä perusteella, että nämä yritykset toimivat useilla erilaisilla ja merkittävillä aloilla”.

Koska toimenpide on valikoiva, valvontaviranomaisen on arvioitava, voidaanko tätä valikoivuutta perustella verojärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella. Tätä varten valvontaviranomaisen on ensinnäkin tarkasteltava kyseessä olevan veron tavoitetta ja ratkaistava sitten, onko vapautus sopusoinnussa tavoitteen kanssa. Hiilidioksidiveron tavoitteena on hiilipäästöjen vähentäminen. Tässä tapauksessa kuhunkin kivennäistuotteeseen (kivennäisöljy, bensiini, maakaasu ja nestekaasu) sovelletaan samaa säännöstä, jolla otetaan käyttöön vero ympäristösyistä. Valvontaviranomaiselle ei ole käynyt selväksi, miten hiilipäästöjen vaikutusten hinnoitteluun perustuva ympäristönsuojelun logiikka voi toimia järjestelmässä, jossa maa- tai nestekaasua käyttäviä toimialoja vapautetaan verosta, vaikka ne ehkä pystyisivät vähentämään hiilidioksidipäästöjään joko rajoittamalla kaasunkäyttöä tai siirtymällä ympäristöystävällisempiin tuotteisiin. Jos ETA-valtio on ottanut käyttöön tällaisen erottelun, sen on pystyttävä perustelemaan ratkaisunsa kyseessä olevan järjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella (22). Norjan viranomaiset eivät ole väittäneet, että vapautus on verojärjestelmän luonteen tai yleisen rakenteen mukainen, ja koska tällaista perustelua ei ole esitetty (tai se ei ole käynyt selväksi), valvontaviranomainen toteaa, ettei toimenpidettä voida perustella hiilidioksidiverojärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella.

Valvontaviranomainen vahvistaa sen vuoksi, että kyseessä oleva toimenpide on valikoiva siten, että se suosii tiettyjä yrityksiä tai tuotannonaloja, ja että sitä ei voida perustella verojärjestelmän luonteella tai yleisellä rakenteella.

1.3   Kilpailun vääristyminen ja vaikutus sopimuspuolten väliseen kauppaan

Tukitoimenpiteen on uhattava vääristää kilpailua ja vaikutettava sopimuspuolten väliseen kauppaan.

Yritysten maksettaviksi tulevien verojen alennukset vahvistavat niiden taloudellista asemaa suhteessa kilpailijoihin. Kyseessä olevaa tukijärjestelmää sovelletaan kaikkiin toimialoihin, ja mahdollisia tuensaajia toimii lukuisilla markkinoilla, joilla käydään kauppaa ETA-alueella. Tukea saisivat esimerkiksi Hydro ja StatoilHydro, jotka molemmat toimivat kansainvälisillä markkinoilla. Verovapautusta on tästä syystä pidettävä toimenpiteenä, joka vaikuttaa sopimuspuolten väliseen kauppaan ja saattaa vääristää kilpailua (23).

2.   Menettelyvaatimukset

Valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdan mukaan ”EFTAn valvontaviranomaiselle on ilmoitettava tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa (…). Asianomainen valtio ei saa panna ehdottamiaan toimenpiteitä täytäntöön ennen kuin menettelyn tuloksena on saatu aikaan lopullinen päätös.”

Norjan viranomaiset ilmoittivat kaasusta kannettavaa hiilidioksidiveroa koskevasta vapautuksesta 9 päivänä maaliskuuta 2007 päivätyllä Norjan valtionhallinnosta ja sen uudistamisesta vastaavan ministeriön kirjeellä, joten ne ovat noudattaneet ilmoitusvelvollisuutta. Norjan viranomaiset ovat lisäksi vahvistaneet, että veroa ja verovapautusta ei ole vielä otettu käyttöön.

Valvontaviranomainen toteaa sen vuoksi, että Norjan viranomaiset ovat noudattaneet valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan I osan 1 artiklan 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

3.   Tuen soveltuvuus ETA-sopimuksen toimintaan

ETA-sopimuksen 61 artiklan 1 kohdan mukaiset tukitoimenpiteet eivät yleensä sovellu ETA-sopimuksen toimintaan, elleivät ne kuulu ETA-sopimuksen 61 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen poikkeusten soveltamisalaan. ETA-sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan c alakohdassa määrätään, että valtiontukea voidaan pitää ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvana, jos sillä edistetään tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehitystä ja jos se ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla.

Valvontaviranomainen on toimenpidettä koskevan muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta tehdyn päätöksen jälkeen antanut 61 artiklan 3 kohdan c alakohdan perusteella uudet suuntaviivat valtiontuesta ympäristönsuojelulle (24). Suuntaviivojen 204 kohdan mukaan valvontaviranomainen soveltaa uusia suuntaviivoja kaikkiin ilmoitettuihin tukitoimenpiteisiin, joita se käsittelee sen jälkeen, kun suuntaviivat on hyväksytty, vaikka kyseisistä hankkeista olisi ilmoitettu sille jo ennen suuntaviivojen julkaisemista.

Ympäristönsuojelutukea koskevien suuntaviivojen mukaan tuki, jota myönnetään alennuksina tai vapautuksina ympäristöveroista, voidaan katsoa ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi edellyttäen, että kyseiset veronalennukset tai verovapautukset i) vaikuttavat ainakin välillisesti ympäristönsuojelun tason parantumiseen, ii) eivät haittaa asetetun yleisen tavoitteen saavuttamista, ja iii) noudattavat asiaa koskevan yhteisön lainsäädännön periaatteita ja erityisesti siinä säädettyjä rajoituksia ja edellytyksiä, kun kyse on Euroopan yhteisössä erityisesti energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevalla direktiivillä 2003/96/EY (jäljempänä ’energiaverodirektiivi’) (25) yhdenmukaistetuista veroista (26).

i)	Parantaako veronalennus/verovapautus ympäristönsuojelun tasoa?

ii)	Haittaako veronalennus/verovapautus veron yleisen tavoitteen saavuttamista?

Vaikka ei olekaan itsestään selvää, miten energiaveron alennus voisi parantaa ympäristönsuojelun tasoa tai olla sopusoinnussa veron yleisen tavoitteen kanssa, ympäristönsuojelutukea koskevissa suuntaviivoissa todetaan, että jos ympäristöveroista voidaan myöntää poikkeuksia tietyille toimialoille tai yritysryhmille, tämä saattaa antaa kansallisille viranomaisille mahdollisuuden säilyttää ympäristöverojen taso kokonaisuutena katsoen korkeampana. Tämä voisi edistää ympäristövahinkojen kustannusten sisällyttämistä hintoihin ja luoda lisäkannustimia ympäristönsuojelun parantamiseksi (27).

Valvontaviranomainen epäilee kuitenkin, että täysi vapautus energiaverosta ei ehkä täytä tätä kriteeriä, vaikka se saattaakin mahdollistaa muiden energialähteiden ankaramman verotuksen. Valvontaviranomainen katsoo tämän vuoksi, että vastaukset näihin kysymyksiin riippuvat tietyssä määrin siitä, noudatetaanko tässä yhteydessä energiaverodirektiiviin sisältyviä periaatteita (28).

iii)	Vastaako vero energiaverodirektiivillä yhdenmukaistettua veroa ja noudattaako se siinä tapauksessa kyseisen direktiivin periaatteita?

Energiaverodirektiiviä ei ole otettu osaksi ETA-sopimusta, mutta kuten ympäristönsuojelutukea koskevien valvontaviranomaisen suuntaviivojen 10 kohdassa todetaan, valvontaviranomainen pyrkii varmistamaan valtiontukisäännösten yhtenäisen soveltamisen ja tasavertaiset kilpailuedellytykset koko Euroopan talousalueella soveltamalla yleensä yhteisön suuntaviivoja vastaavia vertailuarvoja arvioidessaan ympäristötuen soveltuvuutta ETA-sopimuksen toimintaan (29).

Ympäristönsuojelutukea koskevien (valvontaviranomaisen) suuntaviivojen 153 kohdan mukaan yhteisössä yhdenmukaistettuja ympäristöveroja vastaavista veroista myönnettävien veronalennusten ja verovapautusten muodossa myönnettävä valtiontuki on ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaa kymmenen vuoden ajan, jos tuensaajat maksavat vähintään sovellettavassa direktiivissä säädettyä yhteisön vähimmäisveroa vastaavan veron. Hiilidioksidivero on tuotteiden käytöstä kannettava vero, joka on, ainakin osittain, yhdenmukaistettu yhteisössä energiaverodirektiivillä. Energiaverodirektiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaan energian käytöstä kannettavia veroja voidaan tietyissä tapauksissa alentaa direktiivissä säädetyille vähimmäistasoille. Nämä vähimmäistasot ovat tällä hetkellä nestekaasun osalta 41 euroa 1 000 kilolta ja maakaasun osalta 0,3 euroa gigajoulelta (teollisuus- ja ammattikäyttö).

Tässä tapauksessa maa- ja nestekaasun käytöstä muihin tarkoituksiin kuin rakennusten lämmittämiseen ei makseta lainkaan veroa, joten yhteisön energiaverotuksen vähimmäistasoja ei noudateta (30). Ainoastaan energiaverodirektiivin 17 artiklan 2 kohdassa viitataan mahdollisuuteen alentaa vero nollaan. Tätä säännöstä sovelletaan pelkästään energiaintensiivisille yrityksille (31) myönnettäviin verovapautuksiin (direktiivin 17 artiklan 4 kohdassa vahvistetuin edellytyksin). Ilmoitettua vapautusta ei ole rajattu kyseisiin käyttäjiin.

Näistä syistä valvontaviranomainen katsoo, että kyseessä oleva verovapautus ei ole energiaverodirektiivissä esitettyjen verovapautuksia koskevien vertailuarvojen mukainen, eikä sen voida tästä syystä katsoa soveltuvan ETA-sopimuksen toimintaan ympäristönsuojelutukea koskevien suuntaviivojen 153 kohdan perusteella.

Ympäristönsuojelutukea koskevien suuntaviivojen 154 kohdan mukaan tuki, jota myönnetään muina ympäristöverojen alennuksina tai niistä vapautuksina kuin 153 kohdassa tarkoitetut veronalennukset ja verovapautukset (tämän tapauksen kannalta merkittäviä ovat vapautukset, joiden yhteydessä alitetaan yhteisön vähimmäisverotaso, sekä soveltuvin osin yhteisön lainsäädännön soveltamisalaan kuulumattomat verot), katsotaan ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi kymmenen vuoden ajan, jos suuntaviivojen 155–159 kohdassa vahvistetut edellytykset täyttyvät. Näissä tapauksissa on arvioitava tuen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta.

Ympäristönsuojelutukea koskevien suuntaviivojen 158 kohdan mukaan valvontaviranomainen katsoo tuen olevan välttämätöntä, jos seuraavat kumulatiiviset edellytykset täyttyvät: 1) tuensaajat on valittava objektiivisten ja avointen kriteerien perusteella ja tukea on periaatteessa myönnettävä samalla tavoin kaikille samalla toimialalla / samoilla merkityksellisillä markkinoilla toimiville kilpailijoille, jos ne ovat samanlaisessa tilanteessa; 2) ympäristöveron on ilman alennusta johdettava tuotantokustannusten merkittävään nousuun; ja 3) tätä tuotantokustannusten nousua ei ole mahdollista siirtää asiakkaille ilman myynnin merkittävää pienentymistä sen seurauksena. Kun otetaan huomioon Norjan viranomaisten esittämä kanta, jonka mukaan vero ulotettaisiin koskemaan maakaasua ja nestekaasua, jotta lämmitystä voitaisiin verottaa ja sen myötä edistää ympäristöystävällisempien vaihtoehtojen käyttöä, valvontaviranomainen ei ole tässä tapauksessa varma siitä, että tuensaajat (eli maakaasua ja nestekaasua muuhun kuin lämmitykseen käyttävät yritykset) on todella valittu objektiivisten ja avoimien kriteerien perusteella. Valvontaviranomaiselle ei sitä paitsi ole toimitettu mitään tietoja siitä, missä määrin hiilidioksidivero johtaa sellaiseen kustannusten merkittävään nousuun, jota ei ole mahdollista siirtää asiakkaille. Tästä syystä valvontaviranomainen epäilee tuen välttämättömyyttä. Näin ollen valvontaviranomaisella ei ole mitään sellaista näyttöä (esimerkiksi ennusteita liikevaihdon tai markkinaosuuksien todennäköisestä laskusta), jonka perusteella se voisi päätellä, että kyseinen vapautus on välttämätön, koska veronkorotusta ei olisi mahdollista siirtää asiakkaille ilman myynnin merkittävää pienentymistä sen seurauksena.

Arvioitaessa tuen oikeasuhteisuutta kunkin tuensaajan on (ympäristönsuojelutukea koskevien suuntaviivojen 159 kohdan mukaan) täytettävä jokin seuraavista kriteereistä: 1) sen on maksettava kansallisesta verosta osuus, joka vastaa suurin piirtein kunkin yksittäisen tuensaajan ympäristövaikutusta verrattuna Euroopan talousalueen parhaan tekniikan vaikutukseen (tuensaajat voivat saada enintään veronalennuksen, joka vastaa suuruudeltaan parasta tekniikkaa käytettäessä aiheutuvaa kustannusten nousua, jota ei voida siirtää asiakkaille); 2) sen on maksettava vähintään 20 prosenttia kansallisesta verosta, jollei alhaisempaa veroastetta voida perustella; tai 3) sen on tehtävä EFTA-valtion kanssa sopimuksia, joilla se sitoutuu saavuttamaan ympäristönsuojelutavoitteet, joilla on sama vaikutus kuin 1 tai 2 kohdan taikka yhteisön vähimmäisveron soveltamisella. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa valvontaviranomaisella ei ole tietoa parhaasta tekniikasta, mutta on selvää, että sitä ei vaadita kyseessä olevan verotoimenpiteen yhteydessä. Edellytyksellä, jonka mukaan tuensaajan on maksettava vähintään 20 prosenttia kansallisesta verosta, ei ole merkitystä, koska kyseinen määrä olisi joka tapauksessa huomattavasti suurempi kuin energiaverodirektiivissä vahvistetut vähimmäistasot. Valvontaviranomaisen tiedossa ei myöskään ole, että Norjan viranomaisten kanssa olisi tehty sopimuksia, joilla voidaan saavuttaa vastaavat ympäristönsuojelutavoitteet. Tämän vuoksi valvontaviranomainen ei pidä kyseessä olevaa vapautusta oikeasuhteisena.

4.   Päätelmät

Valvontaviranomainen toteaa tämän vuoksi, että kyseessä olevan vapautuksen ei ole osoitettu olevan välttämätön tai oikeasuhteinen ja että se ei ole ympäristönsuojelutukea koskevien valvontaviranomaisen suuntaviivojen mukainen.

Valvontaviranomainen ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että suppeampia vapautuksia verosta voitaisiin tietyissä olosuhteissa pitää ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvina. Esimerkiksi pelkästään sellaisiin yrityksiin kohdistetut vapautukset, joille aiheutuu nettokustannuksia Norjan päästökauppajärjestelmään osallistumisesta, voitaisiin joissakin tapauksissa katsoa välttämättömiksi ja oikeasuhteisiksi, jos vapautus rajattaisiin kyseisten kustannusten kattamiseen (32).

Myös energiaverodirektiivin mukaiset vapautukset, joiden kesto on enintään kymmenen vuotta ja joiden yhteydessä tuensaajat maksavat vähintään yhteisön vähimmäisveroa vastaavan veron, voitaisiin panna täytäntöön osaksi ETA-sopimusta otetun, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesti 6 päivänä elokuuta 2008 annetun komission asetuksen (EY) N:o 800/2008 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) (33) 25 artiklan mukaisesti.

Norjan viranomaisten ehdotuksiin ei kuitenkaan sisälly tällaisia rajoituksia, joten valvontaviranomainen ei ole arvioinut näitä mahdollisuuksia tarkemmin. Valvontaviranomainen päättelee tämän perusteella, että kyseessä oleva toimenpide ei sovellu ETA-sopimuksen toimintaan,

ON TEHNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Tukitoimenpide, jonka Norjan viranomaiset aikovat toteuttaa, ei sovellu ETA-sopimuksen toimintaan.

2 artikla

Tukitoimenpidettä ei saa panna täytäntöön.

3 artikla

Tämä päätös on osoitettu Norjan kuningaskunnalle.

4 artikla

Ainoastaan englanninkielinen teksti on todistusvoimainen.

---

(1)  Jäljempänä ’valvontaviranomainen’.

(2)  Jäljempänä ’ETA-sopimus’.

(3)  Jäljempänä ’valvonta- ja tuomioistuinsopimus’.

(4)  Jäljempänä ’pöytäkirja 3’.

(5)  Suuntaviivat ETA-sopimuksen 61 ja 62 artiklan sekä valvonta- ja tuomioistuinsopimuksen pöytäkirjassa 3 olevan 1 artiklan soveltamista ja tulkitsemista varten, jotka valvontaviranomainen on hyväksynyt ja antanut 19 päivänä tammikuuta 1994 (EYVL L 231, 3.9.1994, s. 1, ja ETA-täydennysosa N:o 32, 3.9.1994, s. 1), jäljempänä ’valtiontuen suuntaviivat’. Valtiontuen suuntaviivojen ajantasaistettu versio on saatavilla valvontaviranomaisen verkkosivuilla: http://www.eftasurv.int/state-aid/legal-framework/state-aid-guidelines/.

(6)  Päätös N:o 195/04/KOL, tehty 14 päivänä heinäkuuta 2004 (EUVL L 139, 25.5.2006, s. 37, ja ETA-täydennysosa N:o 26, 25.5.2006, s. 1). Päätöksen konsolidoitu toisinto on saatavilla valvontaviranomaisen verkkosivuilla: http://www.eftasurv.int/state-aid/legal-framework/state-aid-guidelines/.

(7)  Valvontaviranomaisen ja Norjan viranomaisten välistä kirjeenvaihtoa kuvataan tarkemmin valvontaviranomaisen päätöksessä muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisesta.

(8)  Julkaistu EUVL:ssä C 146, 12.6.2008, s. 2, ja ETA-täydennysosassa N:o 32, 12.6.2008, s. 17.

(9)  Tässä päätöksessä esitettyjen Norjan lainsäädännön kohtien kääntämisestä on huolehtinut valvontaviranomainen.

(10)  Soria Moria -julistus on Norjan nykyisen hallituksen muodostavien kolmen poliittisen puolueen laatima hallitusohjelma.

(11)  Erotuksena rakennusten lämmityksestä.

(12)  Riippumaton järjestö, jonka tavoitteena on edistää bioenergian järkiperäistä käyttöä Norjassa. Internet-osoite: www.nobio.no.

(13)  Internetosoite: http://www.naturvern.no/engl/.

(14)  Internetosoite: http://www.nu.no/english/.

(15)  Internetosoite: http://www.zero.no/zero/view?set_language=en.

(16)  Yhdistetyt asiat E-5/04, E-6/04 ja E-7/04, Fesil ja Finnfjord, PIL ym. ja Norjan kuningaskunta v. EFTAn valvontaviranomainen (EFTAn oikeustapauskokoelma 2005, s. 117).

(17)  Asia C-487/06, British Aggregates Association v. komissio, tuomio 22.12.2008.

(18)  Ratkaisuehdotus asiassa C-487/06, 17.7.2008.

(19)  Ratkaisuehdotuksen 100 kohta.

(20)  Asia C-143/99, Adria-Wien Pipeline GmbH ja Wietersdorfer & Peggauer Zementwerke GmbH v. Finanzlandesdirektion für Kärnten (Kok. 2001, s. I-8365, 41 kohta).

(21)  Ks. alaviite 20.

(22)  Ks. asia C-159/01, Alankomaat v. komissio (Kok. 2004, s. I-4461, 43–47 kohta).

(23)  Ks. tältä osin asia 730/79, Phillip Morris v. komissio (Kok.1989, s. 2671).

(24)  Nämä suuntaviivat vastaavat 23 päivänä tammikuuta 2008 hyväksyttyjä Euroopan yhteisön suuntaviivoja valtiontuesta ympäristönsuojelulle (EUVL C 82, 1.4.2008, s. 1).

(25)  Energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta 27 päivänä lokakuuta 2003 annetulla neuvoston direktiivillä 2003/96/EY (EUVL L 283, 31.10.2003, s. 51), sellaisena kuin se on muutettuna, vahvistettu verotuksen vähimmäistaso.

(26)  Ks. ympäristönsuojelutukea koskevien suuntaviivojen 151–152 kohta. Ks. myös 70 kohdan 15 alakohta ja 10 kohta.

(27)  Ympäristönsuojelutukea koskevien suuntaviivojen 57 kohta.

(28)  Tämä periaate on äskettäin hyväksytty Euroopan komission 19 päivänä toukokuuta 2008 Ruotsia koskevassa asiassa N 22/08 tekemässä päätöksessä (EUVL C 184, 22.7.2008, s. 6) ja valvontaviranomaisen hiilidioksidiverovapautuksesta ja alennetusta öljyverokannasta tekemässä päätöksessä 502/08/KOL (joka koskee myös Norjaa).

(29)  Valtiontuesta ympäristönsuojelulle annettujen yhteisön suuntaviivojen (EUVL C 82, 1.4.2008, s. 1) mukaan verovapautusten soveltuvuutta yhteismarkkinoille arvioidaan sen perusteella, noudattavatko ne energiaverodirektiivin säännöksiä.

(30)  Valvontaviranomainen korostaa kuitenkin, että tämä ei tarkoita sitä, että Norjan olisi noudatettava yhteisön lainsäädäntöä, jota ei ole otettu osaksi ETA-sopimusta. Viittaus energiaverodirektiiviin muodostaa ainoastaan perustan, jota vasten arvioidaan valtiontukitoimenpiteen soveltuvuutta ETA-sopimuksen toimintaan sopimuksen 61 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

(31)  Ks. energiaverodirektiivin 17 artiklan 1 kohdan a alakohdassa esitetty määritelmä.

(32)  Ks. Euroopan komission asiassa 41/06 tekemän päätöksen 58 kohta (EU:n päästökauppajärjestelmän perusteella myönnettävä helpotus hiilidioksidiverosta – Tanska, ei vielä julkaistu). Tällaisesta vapautuksesta olisi ilmoitettava erikseen valvontaviranomaiselle.

(33)  EUVL L 214, 9.8.2008, s. 3. Asetus on otettu osaksi ETA-sopimuksen liitettä ETA:n sekakomitean päätöksellä N:o 120/2008 (EUVL L 339, 18.12.2008, s. 111, ja ETA-täydennysosa N:o 79, 18.12.2008, s. 20), ja se tuli voimaan 8.11.2008.

---