ISSN 1725-261X |
||
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 145 |
|
Suomenkielinen laitos |
Lainsäädäntö |
51. vuosikerta |
Sisältö |
|
I EY:n ja Euratomin perustamissopimuksia soveltamalla annetut säädökset, joiden julkaiseminen on pakollista |
Sivu |
|
|
ASETUKSET |
|
|
* |
||
|
* |
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 451/2008, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, uuden tilastollisen toimialoittaisen tuoteluokituksen (CPA) vahvistamisesta ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3696/93 kumoamisesta ( 1 ) |
|
|
* |
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 452/2008, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevien tilastojen tuottamisesta ja kehittämisestä ( 1 ) |
|
|
* |
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 453/2008, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, yhteisön alueella olevia avoimia työpaikkoja koskevista neljännesvuosittaisista tilastoista ( 1 ) |
|
|
* |
|
|
|
(1) ETA:n kannalta merkityksellinen teksti |
FI |
Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu. Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä. |
I EY:n ja Euratomin perustamissopimuksia soveltamalla annetut säädökset, joiden julkaiseminen on pakollista
ASETUKSET
4.6.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 145/1 |
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 450/2008,
annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008,
yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 26, 95, 133 ja 135 artiklan,
ottavat huomioon komission ehdotuksen,
ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),
noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (2),
sekä katsovat seuraavaa:
(1) |
Yhteisö perustuu tulliliittoon. On sekä yhteisön talouden toimijoiden että tullihallintojen edun mukaista koota nykyinen tullilainsäädäntö yhteisön tullikoodeksiin, jäljempänä ’koodeksi’. Sisämarkkinoiden käsitteeseen perustuvan koodeksin olisi sisällettävä yleiset säännöt ja menettelyt, joilla varmistetaan se, että tariffitoimenpiteiden ja muiden yhteisön tasolla käyttöön otettujen yhteisten politiikkojen mukaiset toimenpiteet pannaan täytäntöön yhteisön ja sen tullialueen ulkopuolisten maiden tai alueiden välisessä tavarakaupassa siten, että näiden yhteisten politiikkojen vaatimukset otetaan huomioon. Tullilainsäädännön tulisi olla yhdenmukaisempaa tuontimaksujen kantamista koskevien säännösten kanssa, muuttamatta kuitenkaan voimassa olevien verosäännösten soveltamisalaa. |
(2) |
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista ja toimintasuunnitelmaa 2004–2005 koskevan komission tiedonannon mukaisesti on tarkoituksenmukaista mukauttaa oikeudellista kehystä yhteisön taloudellisten etujen suojaamiseksi. |
(3) |
Yhteisön tullikoodeksista 12 päivänä lokakuuta 1992 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92 (3) perustui kussakin jäsenvaltiossa 1980-luvulla erikseen sovellettujen tullimenettelyjen yhtenäistämiseen. Asetusta on sen voimaantulon jälkeen muutettu useaan kertaan merkittävästi erilaisten erityisongelmien ratkaisemiseksi, kuten vilpittömän mielen suojan tai turvallisuusvaatimusten huomioon ottamiseksi. Koodeksia on ollut lisäksi tarpeen muuttaa niiden merkittävien oikeudellisten muutosten vuoksi, joita viime vuosina on tapahtunut sekä yhteisössä että kansainvälisellä tasolla. Tällaisia muutoksia ovat muun muassa Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen voimassaolon päättyminen ja vuoden 2003 liittymisasiakirjan ja vuoden 2005 liittymisasiakirjan voimaantulo sekä tullimenetelmien yksinkertaistamisesta ja yhdenmukaistamisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen, jäljempänä ’tarkistettu Kioton yleissopimus’, muuttaminen pöytäkirjalla, johon yhteisö liittyi neuvoston päätöksellä 2003/231/EY (4). Näin ollen tullimenettelyjen sujuvoittaminen on tarpeen, ottaen huomioon, että pääasiallisesti käytetään sähköisiä ilmoituksia ja käsittelyä ja että paperiasiakirjojen käyttäminen ja käsittely on poikkeuksellista. Näistä syistä pelkkä uusien muutosten tekeminen nykyiseen koodeksiin ei riitä, vaan se on uudistettava kokonaan. |
(4) |
Koodeksiin on tarkoituksenmukaista sisällyttää oikeuskehys, joka koskee tullilainsäädännön tiettyjen säännösten soveltamista tavarakauppaan, jota käydään yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28 päivänä marraskuuta 2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY (5) säännösten soveltamisalaan kuuluvien yhteisön tullialueen osien ja näiden säännösten soveltamisalan ulkopuolisten tullialueen osien välillä, tai jota käydään näiden säännösten soveltamisalan ulkopuolisten tullialueen osien välillä. Ottaen huomioon, että tässä yhteisön sisäisessä kaupassa on kyse yhteisötavaroista ja veroihin liittyvistä säännöksistä, on perusteltua täytäntöönpanotoimenpitein säätää yksinkertaistuksista näihin tavaroihin sovellettaviin tullimuodollisuuksiin. |
(5) |
Laillisen kaupan helpottaminen ja petosten torjunta edellyttävät yksinkertaisia, nopeita ja vakiomuotoisia tullimenettelyjä ja -prosesseja. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista komission tiedonannon ”Yksinkertainen, sähköiseen tiedonsiirtoon perustuva toimintaympäristö tullille ja kaupalle” mukaisesti yksinkertaistaa tullilainsäädäntöä, mahdollistaa nykyaikaisten välineiden ja tekniikan käyttö sekä edistää tullilainsäädännön ja uudenaikaisten lähestymistapojen yhdenmukaista soveltamista tullitarkastuksiin, ja siten auttaa varmistamaan perusta tehokkaille ja yksinkertaisille tulliselvitysmenettelyille. Tullimenettelyjä olisi yhdistettävä tai yhdenmukaistettava keskenään, ja menettelyjen määrää olisi vähennettävä vain niihin, jotka ovat taloudellisesti perusteltuja. Näiden toimien tavoitteena on parantaa liike-elämän kilpailukykyä. |
(6) |
Sisämarkkinoiden toteutuminen, kansainvälisen kaupan ja kansainvälisten investointien esteiden vähentäminen sekä kasvanut tarve varmistaa turvallisuus yhteisön ulkorajoilla ovat tuoneet tulliviranomaisille johtavan aseman toimijoiden ketjussa ja tehneet tulliviranomaisista, niiden valvoessa ja hallinnoidessa kansainvälistä kauppaa, eri maiden ja yritysten kilpailukykyyn myötävaikuttavia toimijoita. Tullilainsäädännön olisi siksi kuvastettava talouden uutta todellisuutta sekä tulliviranomaisten uutta asemaa ja tehtävänkuvaa. |
(7) |
Tieto- ja viestintätekniikan käytöllä, sen mukaisesti kuin paperittomasta toimintaympäristöstä tullille ja kaupalle myöhemmin tehtävässä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksessä säädetään, on keskeinen sija kaupan helpottamisessa ja samalla tullitarkastusten tehostamisessa, millä vähennetään yritysten kustannuksia ja yhteiskunnalle aiheutuvia riskejä. Sen vuoksi on tarpeen vahvistaa koodeksissa oikeuskehys, jossa mainittu päätös voidaan panna täytäntöön, ja erityisesti se oikeusperiaate, että kaikki tulli- ja kauppatapahtumat on käsiteltävä sähköisesti ja että samojen tullitapahtumien käsittelyyn tarkoitettujen tieto- ja viestintätekniikan järjestelmien on oltava kaikkien jäsenvaltion talouden toimijoiden käytettävissä. |
(8) |
Tällaiseen tieto- ja viestintätekniikan käyttöön olisi liityttävä tullitarkastusten yhdenmukaistettu ja standardoitu soveltaminen jäsenvaltioissa, jotta varmistetaan samantasoiset tullitarkastukset koko yhteisössä siten, että yhteisön eri saapumis- ja poistumispaikoilla ei synny kilpailunvastaisia käytäntöjä. |
(9) |
Kaupan helpottamiseksi, ja varmistaen samalla yhteisön tullialueelle tuotavien tai sieltä vietävien tavaroiden tarkastusten asianmukaisen tason, on toivottavaa, että talouden toimijoiden toimittamia tietoja vaihdetaan tulliviranomaisten kesken, ottaen huomioon tietosuojasäännökset, ja annetaan myös muiden tarkastuksiin osallistuvien viranomaisten kuten poliisin, rajavartioston ja eläinlääkintä- ja ympäristöviranomaisten käyttöön, ja että eri viranomaisten suorittamia tarkastuksia yhdenmukaistetaan siten, että talouden toimijan tarvitsee antaa tiedot ainoastaan kerran ja että nämä viranomaiset tarkastavat tavarat samaan aikaan ja samassa paikassa. |
(10) |
Tiettyjen liiketoimintojen helpottamiseksi jokaisella olisi edelleen oltava oikeus nimetä itselleen edustaja asioimaan tulliviranomaisten kanssa. Oikeutta toimia edustajana ei kuitenkaan pitäisi enää voida varata kenenkään yksinoikeudeksi minkään jäsenvaltion lainsäädännön nojalla. Lisäksi tulliedustajalla, joka täyttää valtuutetun talouden toimijan aseman myöntämisen edellytykset, olisi oltava oikeus palvelujensa tarjoamiseen muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon hän on sijoittautunut. |
(11) |
Sääntöjä noudattavien ja luotettavien talouden toimijoiden olisi ”valtuutettuina talouden toimijoina” voitava saada täysimääräiset edut yksinkertaistusten laajasta käytöstä ja, turvallisuusnäkökohdat huomioon ottaen, hyötyä kevyemmästä tullivalvonnasta. Näin he voisivat saada joko ”yksinkertaistettuihin tullimenettelyihin oikeutetun” valtuutetun talouden toimijan aseman tai ”turvallisuushelpotuksiin oikeutetun” valtuutetun talouden toimijan aseman. Heille voidaan myöntää jompikumpi näistä asemista tai ne molemmat. |
(12) |
Kaikkiin päätöksiin eli tullilainsäädäntöön liittyviin tulliviranomaisten virallisiin toimiin, joilla on oikeudellinen vaikutus yhteen tai useampaan henkilöön, mukaan luettuina kyseisten viranomaisten antamat sitovat tiedot, olisi sovellettava samoja sääntöjä. Kaikkien tällaisten päätösten olisi oltava voimassa koko yhteisössä ja, jos ne eivät ole yhdenmukaisia tullilainsäädännön tai sen tulkinnan kanssa, ne olisi voitava peruuttaa, muuttaa jollei toisin säädetä, taikka kumota. |
(13) |
Euroopan unionin perusoikeuskirjan mukaisesti on tarpeen, että tulliviranomaisten päätöksiä koskevan muutoksenhakuoikeuden lisäksi jokaiselle turvataan oikeus tulla kuulluksi ennen sellaisen päätöksen tekemistä, joka vaikuttaisi häneen epäedullisesti. |
(14) |
Tullimenettelyjen sujuvoittaminen sähköisessä toimintaympäristössä edellyttää vastuun jakoa eri jäsenvaltioiden tulliviranomaisten kesken. On tarpeen varmistaa asianmukaiset tehokkaat, varoittavat ja oikeasuhteiset seuraamukset koko sisämarkkinoilla. |
(15) |
Jotta saataisiin pidetyksi tasapainossa toisaalta tulliviranomaisten tarve varmistaa tullilainsäädännön oikea soveltaminen ja toisaalta talouden toimijoiden oikeus oikeudenmukaiseen kohteluun, tulliviranomaisille olisi annettava laajat valvontamahdollisuudet ja talouden toimijoille muutoksenhakuoikeus. |
(16) |
Yhteisölle, sen kansalaisille ja kauppakumppaneille koituvien riskien minimoimiseksi jäsenvaltioiden tullitarkastusten yhdenmukaisen soveltamisen olisi perustuttava yhteiseen riskinhallintajärjestelmään ja sen soveltamiseen tarkoitettuun sähköiseen järjestelmään. Kaikille jäsenvaltioille yhteisen riskinhallintajärjestelmän perustaminen ei saisi estää niitä kohdistamasta tavaroihin satunnaistarkastuksia. |
(17) |
On tarpeen vahvistaa ne tekijät, joiden perusteella sovelletaan tuonti- tai vientitulleja ja muita tavaroiden kauppaan sovellettavia toimenpiteitä. On myös tarkoituksenmukaista antaa selvät säännökset siitä, miten yhteisössä annetaan alkuperäselvityksiä kaupan tarpeiden sitä edellyttäessä. |
(18) |
Tullivelan oikeudellisen syntyperusteen määrittelyvaikeuksien välttämiseksi on suotavaa ryhmitellä yhteen kaikki ne tapaukset, joissa tuontitullivelka syntyy, lukuun ottamatta vapaaseen liikkeeseen luovuttamista koskevan tulli-ilmoituksen antamista tai osittain tuontitullitonta väliaikaista maahantuontia. Samoin olisi meneteltävä myös vientitullivelan syntyperusteiden suhteen. |
(19) |
Koska tulliviranomaisten uuteen toimintatapaan liittyy myös sisämaa- ja rajatullitoimipaikkojen välistä vastuunjakoa ja yhteistyötä, tullivelan olisi useimmissa tapauksissa katsottava syntyvän velallisen sijoittautumispaikassa, koska tämän paikan toimivaltainen tullitoimipaikka pystyy parhaiten valvomaan asianomaisen henkilön toimia. |
(20) |
Tarkistetun Kioton yleissopimuksen mukaisesti on lisäksi tarkoituksenmukaista vähentää niiden tapausten lukumäärää, joissa jäsenvaltioiden hallinnollinen yhteistyö on tarpeen tullivelan syntypaikan vahvistamiseksi ja tullien kantamiseksi. |
(21) |
Erityismenettelyjä koskevissa säännöissä olisi sallittava yhden ainoan vakuuden käyttö kaikissa erityismenettelyissä, ja vakuutena pitäisi voida käyttää yleisvakuutta, joka kattaa useita tapahtumia. |
(22) |
Yhteisön ja jäsenvaltioiden taloudellisten etujen suojan parantamiseksi vakuuden olisi katettava myös ne tulli-ilmoituksessa ilmoittamatta jätetyt tai väärin ilmoitetut tavarat, jotka sisältyvät siihen lähetykseen tai ilmoitukseen, jota varten vakuus on annettu. Samasta syystä takaajan sitoumuksen olisi katettava myös sellaiset tuonti- tai vientitullien määrät, jotka pannaan maksuun jälkitarkastusten perusteella. |
(23) |
Yhteisön ja jäsenvaltioiden taloudellisten etujen turvaamiseksi ja petosten torjumiseksi on suotavaa käyttää järjestelyjä, joihin liittyy yleisvakuuteen sovellettavia, asteittain tiukentuvia toimenpiteitä. Jos petosriski on kasvanut, olisi asianomaisten talouden toimijoiden tilanne huomioon ottaen voitava väliaikaisesti kieltää yleisvakuuden käyttö. |
(24) |
On tarkoituksenmukaista ottaa huomioon asianomaisen henkilön vilpitön mieli tapauksissa, joissa tullivelka syntyy siksi, että tullilainsäädäntöä ei ole noudatettu, ja pyrkiä minimoimaan velallisen laiminlyönnistä aiheutuvat seuraukset. |
(25) |
On tarpeen vahvistaa periaate, jonka mukaisesti yhteisötavaroiden tullioikeudellinen asema määritetään, edellytykset, joilla tämä asema menetetään, sekä perusteet sen määrittämiseksi, milloin tämä asema ei muutu, vaikka tavarat poistuvat väliaikaisesti yhteisön tullialueelta. |
(26) |
On tarkoituksenmukaista varmistaa, että tavaroiden nopea luovutus on pääsääntö silloin, kun talouden toimija on etukäteen toimittanut tiedot, jotka ovat tarpeen, kun riskiperusteisin tarkastuksin selvitetään tavaroiden hyväksyttävyys. Verosäännöksiin ja kauppapolitiikkaan liittyvät tarkastukset olisi ensisijaisesti suoritettava sen tullitoimipaikan toimesta, jonka toimivaltaan asianomaisen talouden toimijan toimitilat kuuluvat. |
(27) |
Tulli-ilmoituksia ja tullimenettelyyn asettamista koskevia sääntöjä olisi nykyaikaistettava ja sujuvoitettava, erityisesti siten, että tulli-ilmoitukset edellytetään pääsääntöisesti tehtäviksi sähköisesti, ja siten, että käyttöön otetaan ainoastaan yhdenlainen yksinkertaistettu ilmoitus. |
(28) |
Koska tarkistetun Kioton yleissopimuksen mukaan on suotavaa, että tulli-ilmoitus tehdään, kirjataan ja tarkastetaan ennen tavaroiden saapumista ja että ilmoituksen tekopaikkaa ei sidota tavaroiden fyysiseen sijaintipaikkaan, on tarkoituksenmukaista säätää keskitetystä tulliselvityksestä talouden toimijan sijoittautumispaikassa. Keskitettyyn tulliselvitykseen olisi liityttävä mahdollisuus käyttää yksinkertaistettuja ilmoituksia, lykätä täydentävän ilmoituksen ja vaadittavien asiakirjojen antamispäivää, antaa jaksottaisia ilmoituksia ja saada maksunlykkäys. |
(29) |
Tasapuolisten kilpailuedellytysten varmistamiseksi koko yhteisössä on tarkoituksenmukaista vahvistaa yhteisön tason säännöt, joiden perusteella tulliviranomaiset voivat hävittää tavarat tai toteuttaa muita toimenpiteitä, joilla niistä vapaudutaan, mistä on aiemmin säädetty kansallisessa lainsäädännössä. |
(30) |
On tarkoituksenmukaista vahvistaa yhteiset ja yksinkertaiset säännöt erityismenettelyille (passitus, varastointi, erityiskäyttö ja jalostus) sekä täydentää niitä kutakin erityismenettelyä koskevilla perussäännöillä, jotta toimija voi helposti valita oikean menettelyn, virheiltä voitaisiin välttyä ja jälkitullausten ja palautusten määrää voitaisiin vähentää. |
(31) |
Luvan antamista useisiin erityismenettelyihin, joissa hyödynnetään yhtä vakuutta ja joissa on vain yksi valvova tullitoimipaikka, olisi helpotettava, ja näissä tapauksissa sovellettavien tullivelan syntymistä koskevien sääntöjen olisi oltava yksinkertaisia. Perusperiaatteena olisi oltava, että erityismenettelyyn asetetut tavarat tai niistä valmistetut tuotteet on tulliverotettava tullivelan syntyhetken mukaisesti. Olisi kuitenkin myös oltava mahdollista, että tavarat tulliverotetaan sen ajankohdan mukaisesti, jolloin ne on asetettu erityismenettelyyn. Samoja periaatteita olisi sovellettava myös tavanomaisiin käsittelyihin. |
(32) |
Koodeksiin yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92 muuttamisesta 13 päivänä huhtikuuta 2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 648/2005 (6) sisällytetyt turvallisuutta parantavat toimenpiteet huomioon ottaen tavaroiden siirtämisen vapaa-alueelle olisi oltava tullimenettely, ja tullitarkastuksia olisi kohdistettava sekä tavaroihin, kun ne siirretään vapaa-alueelle, että tavaroita koskevaan kirjanpitoon. |
(33) |
Koska jälleenvientitarkoitus ei ole enää pakollinen, sisäinen jalostusmenettely suspensiojärjestelmää soveltaen olisi yhdistettävä tullivalvonnassa tapahtuvan valmistuksen menettelyn kanssa, ja sisäisestä jalostusmenettelystä tullinpalautusjärjestelmää soveltaen olisi luovuttava. Tämän yhden ainoan sisäisen jalostusmenettelyn olisi katettava myös tavaroiden hävittäminen, paitsi silloin, kun se tapahtuu tullin toimesta tai tullivalvonnassa. |
(34) |
Yhteisön tullialueelta vietyihin yhteisötavaroihin liittyviä turvallisuustoimenpiteitä olisi voitava soveltaa samalla tavoin myös muihin kuin yhteisötavaroihin, kun niitä jälleenviedään. Samoja perussääntöjä olisi sovellettava kaikkiin tavaroihin ja tarvittaessa olisi oltava mahdollisuus poikkeuksiin, esimerkiksi sellaisten tavaroiden osalta, joita vain kuljetetaan passitettuina yhteisön tullialueen kautta. |
(35) |
Tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (7) mukaisesti. |
(36) |
On tarkoituksenmukaista säätää tämän koodeksin täytäntöönpanosäännösten antamiseen liittyvistä toimenpiteistä. Nämä toimenpiteet olisi hyväksyttävä päätöksen 1999/468/EY 4 artiklassa säädetyn hallintomenettelyn ja 5 artiklassa säädetyn sääntelymenettelyn mukaisesti. |
(37) |
Komissiolle olisi erityisesti siirrettävä toimivalta määritellä tämän koodeksin tehokkaan soveltamisen edellyttämät edellytykset ja vaatimukset. Koska nämä toimenpiteet ovat laajakantoisia ja niiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia tai täydentää tätä asetusta lisäämällä siihen uusia muita kuin keskeisiä osia, niistä on päätettävä päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklassa säädettyä valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. |
(38) |
Päätöksentekoprosessin tehokkuuden varmistamiseksi on tarkoituksenmukaista tarkastella kysymyksiä, jotka liittyvät yhteisön kannan valmistelemiseen komiteoissa, työryhmissä ja paneeleissa, jotka on perustettu kansainvälisillä tullilainsäädäntöä koskevilla sopimuksilla. |
(39) |
Tullilainsäädännön yksinkertaistamiseksi ja rationalisoimiseksi koodeksiin on selvyyden vuoksi sisällytetty eräitä tällä hetkellä erillisiin yhteisön säädöksiin sisältyviä säännöksiä. Näin ollen seuraavat asetukset olisi kumottava yhdessä asetuksen (ETY) N:o 2913/92 kanssa: Neuvoston asetus (ETY) N:o 3925/91 (8), annettu 19 päivänä joulukuuta 1991, yhteisön sisäisen lentomatkan suorittavien henkilöiden käsimatkatavaroihin ja kirjattuihin matkatavaroihin sekä yhteisön sisäisen merimatkan suorittavien henkilöiden matkatavaroihin kohdistuvien tarkastusten ja muodollisuuksien lakkauttamisesta ja neuvoston asetus (EY) N:o 1207/2001 (9), annettu 11 päivänä kesäkuuta 2001, Euroopan yhteisön ja tiettyjen maiden välistä etuuskohteluun oikeutettua kauppaa koskevissa säännöksissä vahvistetusta menettelystä alkuperäselvitysten antamisen tai laatimisen ja tiettyjen valtuutetun viejän lupien antamisen helpottamiseksi yhteisössä. |
(40) |
Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän asetuksen tavoitteita, eli säätää yhteisön tullialueelle tuotaviin tai sieltä vietäviin tavaroihin sovellettavista säännöistä ja menettelyistä sisämarkkinoiden keskeisen perustan muodostavan tulliliiton toiminnan tehokkuuden mahdollistamiseksi, vaan ne voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeen, |
OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:
SISÄLLYSLUETTELO
I OSASTO |
YLEISET SÄÄNNÖKSET |
1 LUKU |
Tullilainsäädännön soveltamisala, tullin tehtävät ja määritelmät |
2 LUKU |
Tullilainsäädännön mukaiset henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet |
|
|
|
|
|
|
|
|
3 LUKU |
Valuutan muuntaminen ja määräajat |
II OSASTO |
TUONTI- TAI VIENTITULLIEN JA MUIDEN TAVARAKAUPPAA KOSKEVIEN TOIMENPITEIDEN SOVELTAMISPERUSTEET |
1 LUKU |
Yhteinen tullitariffi ja tavaroiden luokittelu tariffiin |
2 LUKU |
Tavaroiden alkuperä |
|
|
3 LUKU |
Tavaroiden tullausarvo |
III OSASTO |
TULLIVELKA JA VAKUUDET |
1 LUKU |
Tullivelan syntyminen |
|
|
|
2 LUKU |
Vakuus mahdollisen tai olemassa olevan tullivelan maksamisesta |
3 LUKU |
Tullien kantaminen ja maksaminen sekä tuonti- tai vientitullien määrän palauttaminen ja peruuttaminen |
|
|
|
4 LUKU |
Tullivelan lakkaaminen |
IV OSASTO |
YHTEISÖN TULLIALUEELLE TUODUT TAVARAT |
1 LUKU |
Saapumisen yleisilmoitus |
2 LUKU |
Tavaroiden saapuminen |
|
|
|
|
V OSASTO |
TULLIOIKEUDELLISTA ASEMAA, TAVAROIDEN ASETTAMISTA TULLIMENETTELYYN, TARKASTUSTA JA TAVARAN LUOVUTUSTA SEKÄ TAVAROISTA VAPAUTUMISTA KOSKEVAT YLEISET SÄÄNNÖT |
1 LUKU |
Tavaroiden tullioikeudellinen asema |
2 LUKU |
Tavaroiden asettaminen tullimenettelyyn |
|
|
|
|
|
3 LUKU |
Tarkastukset ja tavaroiden luovutus |
|
|
4 LUKU |
Tavaroista vapautuminen |
VI OSASTO |
LUOVUTUS VAPAASEEN LIIKKEESEEN JA VAPAUTUS TUONTITULLEISTA |
1 LUKU |
Luovutus vapaaseen liikkeeseen |
2 LUKU |
Vapautus tuontitulleista |
|
|
|
VII OSASTO |
ERITYISMENETTELYT |
1 LUKU |
Yleiset säännökset |
2 LUKU |
Passitus |
|
|
3 LUKU |
Varastointi |
|
|
|
|
4 LUKU |
Erityiskäyttö |
|
|
5 LUKU |
Jalostus |
|
|
|
VIII OSASTO |
TAVAROIDEN LÄHTÖ YHTEISÖN TULLIALUEELTA |
1 LUKU |
Tullialueelta lähtevät tavarat |
2 LUKU |
Vienti ja jälleenvienti |
3 LUKU |
Vapautus vientitulleista |
IX OSASTO |
TULLIKOODEKSIKOMITEA JA LOPPUSÄÄNNÖKSET |
1 LUKU |
Tullikoodeksikomitea |
2 LUKU |
Loppusäännökset |
LIITE |
VASTAAVUUSTAULUKOT |
I OSASTO
YLEISET SÄÄNNÖKSET
1 LUKU
Tullilainsäädännön soveltamisala, tullin tehtävät ja määritelmät
1 artikla
Kohde ja soveltamisala
1. Tällä asetuksella vahvistetaan yhteisön tullikoodeksi, jäljempänä ’koodeksi’, jossa säädetään yhteisön tullialueelle tuotaviin tai sieltä vietäviin tavaroihin sovellettavista yleisistä säännöistä ja menettelyistä.
Koodeksia sovelletaan yhtenäisesti koko yhteisön tullialueella, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisten yleissopimusten ja muilla aloilla annetun yhteisön lainsäädännön soveltamista.
2. Tiettyjä tullilainsäädännön säännöksiä voidaan soveltaa myös yhteisön tullialueen ulkopuolella erityislainsäädännön tai kansainvälisten yleissopimusten mukaisesti.
3. Tiettyjä tullilainsäädännön säännöksiä, muun muassa siinä säädettyjä yksinkertaistuksia, sovelletaan tavarakauppaan, jota käydään direktiivin 2006/112/EY säännösten soveltamisalaan kuuluvien yhteisön tullialueen osien ja näiden säännösten soveltamisalan ulkopuolisten tullialueen osien välillä, tai jota käydään näiden säännösten soveltamisalan ulkopuolisten tullialueen osien välillä.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut säännökset ja niiden täytäntöönpanoa koskevat yksinkertaistetut muodollisuudet, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. Näissä toimenpiteissä on myös otettava huomioon sellaiset erityisolosuhteet, jotka liittyvät vain yhden jäsenvaltion tavarakauppaan.
2 artikla
Tulliviranomaisten tehtävät
Tulliviranomaiset vastaavat ensisijaisesti yhteisön kansainvälisen kaupan valvonnasta ja edistävät näin hyvän kauppatavan mukaista ja avointa kauppaa, sisämarkkinoiden ulkoisen ulottuvuuden, yhteisen kauppapolitiikan ja yhteisön muiden kauppaan liittyvien yhteisten politiikkojen täytäntöönpanoa sekä toimitusketjujen yleistä turvallisuutta. Tulliviranomaisten on suoritettava toimenpiteet, joiden tavoitteina on erityisesti
a) |
suojella yhteisön ja sen jäsenvaltioiden taloudellisia etuja; |
b) |
suojella yhteisöä hyvän kauppatavan vastaiselta ja laittomalta kaupalta ja samalla tukea laillista liiketoimintaa; |
c) |
taata yhteisön ja siellä asuvien henkilöiden turvallisuus ja ympäristönsuojelu tarvittaessa läheisessä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa; |
d) |
pitää yllä asianmukaista tasapainoa tullivalvonnan ja laillisen kaupan helpottamisen välillä. |
3 artikla
Tullialue
1. Yhteisön tullialueeseen kuuluvat seuraavat alueet, mukaan luettuina niiden aluemeri, sisäiset aluevedet ja ilmatila:
— |
Belgian kuningaskunnan alue, |
— |
Bulgarian tasavallan alue, |
— |
Tšekin tasavallan alue, |
— |
Tanskan kuningaskunnan alue, lukuun ottamatta Färsaaria ja Grönlantia, |
— |
Saksan liittotasavallan alue, lukuun ottamatta Helgolandin saarta ja Büsingenin aluetta (Saksan liittotasavallan ja Sveitsin valaliiton välillä 23 päivänä marraskuuta 1964 tehty sopimus), |
— |
Viron tasavallan alue, |
— |
Irlannin alue, |
— |
Helleenien tasavallan alue, |
— |
Espanjan kuningaskunnan alue, lukuun ottamatta Ceutaa ja Melillaa, |
— |
Ranskan tasavallan alue, lukuun ottamatta Uutta-Kaledoniaa, Mayottea, St-Pierre ja Miquelonia, Wallis- ja Futunasaaria, Ranskan Polynesiaa ja Ranskan eteläisiä ja antarktisia alueita, |
— |
Italian tasavallan alue, lukuun ottamatta Livignon ja Campione d’Italian kuntia sekä Luganojärven kansallista vesialuetta, joka sijaitsee Ponte Tresan ja Porto Ceresion välisen alueen rannan ja valtiollisen rajan välillä, |
— |
Kyproksen tasavallan alue vuoden 2003 liittymisasiakirjan määräysten mukaisesti, |
— |
Latvian tasavallan alue, |
— |
Liettuan tasavallan alue, |
— |
Luxemburgin suurherttuakunnan alue, |
— |
Unkarin tasavallan alue, |
— |
Maltan alue, |
— |
Alankomaiden kuningaskunnan Euroopassa sijaitseva alue, |
— |
Itävallan tasavallan alue, |
— |
Puolan tasavallan alue, |
— |
Portugalin tasavallan alue, |
— |
Romanian alue, |
— |
Slovenian tasavallan alue, |
— |
Slovakian tasavallan alue, |
— |
Suomen tasavallan alue, |
— |
Ruotsin kuningaskunnan alue, |
— |
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan alue sekä Kanaalisaaret ja Mansaari. |
2. Yhteisön tullialueeseen kuuluvina pidetään myös seuraavia jäsenvaltioiden alueen ulkopuolella sijaitsevia alueita, mukaan luettuina niiden aluemeri, sisäiset aluevedet ja ilmatila, ottaen huomioon niihin sovellettavat yleissopimukset ja muut sopimukset:
a) |
RANSKA Monacon alue sellaisena kuin se määritellään Pariisissa 18 päivänä toukokuuta 1963 allekirjoitetussa tulliyleissopimuksessa (Journal Officiel de la République Française, 27.9.1963, s. 8679). |
b) |
KYPROS Yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvat Akrotirin ja Dhekelian tukikohta-alueet sellaisina kuin ne on määritelty Nicosiassa 16 päivänä elokuuta 1960 allekirjoitetussa Kyproksen tasavallan perustamissopimuksessa (United Kingdom Treaty Series No 4 (1961) Cmnd. 1252). |
4 artikla
Määritelmät
Koodeksia sovellettaessa tarkoitetaan
1) |
’tulliviranomaisilla’ jäsenvaltioiden tullihallintoja, jotka vastaavat tullilainsäädännön soveltamisesta, ja muita viranomaisia, jotka ovat kansallisen lainsäädännön mukaisesti toimivaltaisia soveltamaan tiettyä tullilainsäädäntöä; |
2) |
’tullilainsäädännöllä’ seuraavista koostuvaa lainsäädäntöä:
|
3) |
’tullitarkastuksilla’ tulliviranomaisten suorittamia erityistoimia, joiden tarkoituksena on varmistaa tullilainsäädännön ja muun sellaisen lainsäädännön moitteeton soveltaminen, joka koskee yhteisön tullialueen ja muiden alueiden välillä liikkuvien tavaroiden saapumista, poistumista, passitusta, siirtoa, varastointia ja tiettyä käyttötarkoitusta sekä tiettyyn käyttötarkoitukseen osoitettujen tavaroiden ja muiden kuin yhteisötavaroiden tullialueella oloa ja liikkumista; |
4) |
’henkilöllä’ luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä ja henkilöiden yhteenliittymää, joka ei ole oikeushenkilö, mutta joka tunnustetaan yhteisön lainsäädännössä tai kansallisessa lainsäädännössä oikeustoimikelpoiseksi; |
5) |
’talouden toimijalla’ henkilöä, joka liiketoimintaa harjoittaessaan osallistuu tullilainsäädännön piiriin kuuluviin toimiin; |
6) |
’tulliedustajalla’ henkilöä, jonka toinen henkilö on nimennyt suorittamaan puolestaan tullilainsäädännössä säädettyjä toimia ja muodollisuuksia tulliviranomaisten kanssa asioitaessa; |
7) |
’riskillä’ sellaisen tapahtuman todennäköisyyttä, joka liittyy yhteisön tullialueen ja sen ulkopuolisten maiden tai alueiden välillä liikkuvien tavaroiden saapumiseen, poistumiseen, passitukseen, siirtoon tai tiettyyn käyttötarkoitukseen sekä yhteisöasemaa vailla olevien tavaroiden olemiseen alueella ja jonka seurauksena voi olla jokin seuraavista:
|
8) |
’tullimuodollisuuksilla’ kaikkia toimia, jotka asianomaisten henkilöiden ja tulliviranomaisten on suoritettava tullilainsäädännön noudattamiseksi; |
9) |
’yleisilmoituksella’ (saapumisen yleisilmoituksella ja poistumisen yleisilmoituksella) tointa, jolla henkilö ilmoittaa määrämuodossa ja säädetyllä tavalla ennen tapahtumaa tai sen yhteydessä tulliviranomaisille, että tavaroita tuodaan yhteisön tullialueelle tai viedään sieltä; |
10) |
’tulli-ilmoituksella’ tointa, jolla henkilö ilmoittaa määrämuodossa ja säädetyllä tavalla haluavansa asettaa tavaran tiettyyn tullimenettelyyn, ilmoittaen tarvittaessa samalla mahdollisesta tarpeesta soveltaa joitakin erityisjärjestelyitä; |
11) |
’ilmoittajalla’ henkilöä, joka jättää yleisilmoituksen tai jälleenvienti-ilmoituksen tai tekee tulli-ilmoituksen omissa nimissään, tai henkilöä, jonka nimissä kyseinen ilmoitus tehdään; |
12) |
’tullimenettelyllä’ jotakin seuraavista menettelyistä, joihin tavarat voidaan asettaa tämän koodeksin mukaisesti:
|
13) |
’tullivelalla’ henkilön velvollisuutta maksaa sellaiset tuontitullit tai vientitullit, joita sovelletaan tiettyihin tavaroihin yhteisön voimassa olevan tullilainsäädännön mukaisesti; |
14) |
’velallisella’ henkilöä, joka on vastuussa tullivelasta; |
15) |
’tuontitulleilla’ tuontitavaroista maksettavia tulleja; |
16) |
’vientitulleilla’ vientitavaroista maksettavia tulleja; |
17) |
’tullioikeudellisella asemalla’ tavaralla olevaa yhteisötavaran tai muun kuin yhteisötavaran asemaa; |
18) |
’yhteisötavaroilla’ tavaroita, jotka kuuluvat johonkin seuraavista ryhmistä:
|
19) |
’muilla kuin yhteisötavaroilla’ muita kuin 18 alakohdassa tarkoitettuja tavaroita tai tavaroita, jotka ovat menettäneet tullioikeudellisen asemansa yhteisötavaroina; |
20) |
’riskinhallinnalla’ riskin järjestelmällistä tunnistamista ja kaikkia riskitekijöiden rajoittamiseksi tarvittavia toimenpiteitä. Tämä sisältää tietojen keräämisen, riskin analysoinnin ja arvioinnin, toimien määrittelemisen ja toteuttamisen sekä prosessin ja sen tulosten säännöllisen seurannan ja tarkastelun kansainvälisten, yhteisön ja kansallisten lähteiden ja strategioiden perusteella; |
21) |
’tavaran luovutuksella’ tointa, jolla tulliviranomaiset luovuttavat tavaran sen tullimenettelyn mukaisiin tarkoituksiin, johon tavara on asetettu; |
22) |
’tullivalvonnalla’ tulliviranomaisten yleisiä toimia, joiden tarkoituksena on varmistaa, että niiden kohteena oleviin tavaroihin sovellettavia tullilainsäädännön ja tarvittaessa muun lainsäädännön säännöksiä noudatetaan; |
23) |
’palauttamisella’ maksettujen tuonti- tai vientitullien takaisinmaksua; |
24) |
’peruuttamisella’ maksamattomien tuonti- tai vientitullien maksamisvelvoitteesta vapauttamista; |
25) |
’jalostetuilla tuotteilla’ jalostusmenettelyyn asetettuja tavaroita, joille on suoritettu jalostustoimintoja; |
26) |
’yhteisön tullialueelle sijoittautuneella henkilöllä’
|
27) |
’tavaroiden esittämisellä tullille’ tulliviranomaisille tehtävää ilmoitusta tavaroiden saapumisesta tullitoimipaikkaan tai muuhun tulliviranomaisten osoittamaan tai hyväksymään paikkaan sekä kyseisten tavaroiden asettamista tullin saataville tullitarkastuksia varten; |
28) |
’tavaroiden haltijalla’ tavaroiden omistajaa tai muuta henkilöä, jolla on vastaava määräämisoikeus tavaroihin tai jonka fyysisessä valvonnassa tavarat ovat; |
29) |
’menettelynhaltijalla’ henkilöä, joka tekee tulli-ilmoituksen tai jonka lukuun tulli-ilmoitus tehdään tai jolle kyseisen henkilön tullimenettelyä koskevat oikeudet ja velvollisuudet on siirretty; |
30) |
’kauppapoliittisilla toimenpiteillä’ muita toimenpiteitä kuin tariffitoimenpiteitä, jotka on toteutettu yhteisen kauppapolitiikan yhteydessä tavaroiden kansainväliseen kauppaan sovellettavien yhteisön säännösten muodossa; |
31) |
’jalostustoiminnoilla’ mitä tahansa seuraavista:
|
32) |
’tuotolla’ tietyn jalostusmenettelyyn asetetun tavaraerän jalostuksessa syntyvien jalostettujen tuotteiden paljoutta tai prosentuaalista osuutta; |
33) |
’sanomalla’ määrämuotoista tiedonantoa, joka sisältää yhden henkilön, toimipaikan tai viranomaisen toiselle henkilölle, toimipaikalle tai viranomaiselle tietotekniikkaa ja tietokoneverkkoja käyttäen siirtämiä tietoja. |
2 LUKU
Tullilainsäädännön mukaiset henkilöiden oikeudet ja velvollisuudet
1 jakso
Tietojen antaminen
5 artikla
Tietojen toimittaminen ja tallentaminen
1. Kaikki tulliviranomaisten väliset sekä talouden toimijoiden ja tulliviranomaisten väliset tullilainsäädännön perusteella vaadittavat tiedot, täydentävät asiakirjat, päätökset ja tiedoksiannot on toimitettava sekä tällaisten tietojen tullilainsäädännössä edellytetty tallentaminen on tehtävä sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan ensimmäistä alakohtaa koskevat poikkeukset, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
Näillä toimenpiteillä määritellään, missä tapauksissa ja millä edellytyksillä paperiasiakirjoja tai muita välineitä voidaan käyttää sähköisen tietojenvaihdon asemesta ottaen huomioon erityisesti seuraavaa:
a) |
tulliviranomaisten tietokonejärjestelmän mahdollinen väliaikainen toimintahäiriö; |
b) |
talouden toimijan tietokonejärjestelmän mahdollinen väliaikainen toimintahäiriö; |
c) |
kansainväliset yleissopimukset ja sopimukset, joissa määrätään paperiasiakirjojen käytöstä; |
d) |
matkustajat, joilla ei ole suoraa pääsyä tietokonejärjestelmiin eikä mahdollisuutta toimittaa tietoja sähköisesti; |
e) |
käytännön vaatimukset ilmoitusten tekemiseksi suullisesti tai muulla toimella. |
2. Jos tullilainsäädännössä ei nimenomaisesti säädetä toisin, komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, joilla vahvistetaan
a) |
tullitoimipaikkojen välillä vaihdettavat, tullilainsäädännön soveltamiseksi tarvittavat sanomat; |
b) |
tullilainsäädännön mukaisesti vaihdettavien sanomien yhteinen muoto ja niissä vaadittavat tiedot. |
Ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettuihin tietoihin on sisällytettävä riskianalyysin ja tullitarkastusten asianmukaisen suorittamisen kannalta tarpeelliset tiedot tarvittaessa kansainvälisiä standardeja ja kauppatapoja noudattaen.
6 artikla
Tietosuoja
1. Kaikki tulliviranomaisten tehtäviensä hoidon yhteydessä saamat luottamukselliset tai luottamuksellisina annetut tiedot on pidettävä salassa. Toimivaltaiset viranomaiset eivät saa luovuttaa tällaisia tietoja ilman tiedot antaneen henkilön tai viranomaisen nimenomaista lupaa lukuun ottamatta sitä, mitä 26 artiklan 2 kohdassa säädetään.
Tietojen luovuttaminen ilman lupaa on kuitenkin sallittua, jos tulliviranomaiset ovat siihen velvollisia tai oikeutettuja voimassa olevien, erityisesti tietosuojaa koskevien säännösten nojalla tai oikeudenkäynnin yhteydessä.
2. Luottamuksellisten tietojen toimittaminen yhteisön tullialueen ulkopuolisten maiden tai alueiden toimivaltaisille viranomaisille ja muille toimielimille on sallittua ainoastaan riittävän tietosuojan tason takaavien kansainvälisten sopimusten soveltamisen yhteydessä.
3. Tietojen luovuttamisessa tai toimittamisessa on kaikilta osin noudatettava voimassa olevia tietosuojaa koskevia säännöksiä.
7 artikla
Muiden tietojen vaihtaminen tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden kesken
1. Tulliviranomaiset ja talouden toimijat voivat vaihtaa muitakin kuin tullilainsäädännössä nimenomaisesti vaadittuja tietoja erityisesti edistääkseen keskinäistä yhteistyötä riskien tunnistamisessa ja torjunnassa. Tietojen vaihto voi perustua kirjalliseen sopimukseen ja sen yhteydessä tulliviranomaisille voidaan antaa mahdollisuus käyttää talouden toimijoiden tietokonejärjestelmiä.
2. Osapuolten toisilleen 1 kohdassa tarkoitetun yhteistyön yhteydessä toimittamat tiedot ovat luottamuksellisia, jolleivät osapuolet toisin sovi.
8 artikla
Tulliviranomaisten toimittamat tiedot
1. Jokainen henkilö voi pyytää tulliviranomaisilta tietoja tullilainsäädännön soveltamisesta. Pyyntö voidaan evätä, jollei se liity tosiasiallisesti suunniteltua kansainvälistä tavarakauppaa koskevaan toimintaan.
2. Tulliviranomaisten on käytävä säännöllistä vuoropuhelua talouden toimijoiden ja muiden kansainvälisessä tavarakaupassa osallisina olevien viranomaisten kanssa. Niiden on edistettävä avoimuutta saattamalla tullilainsäädäntö, yleiset hallinnolliset päätökset ja hakemuslomakkeet vapaasti saataville, mahdollisuuksien mukaan maksutta ja internetin välityksellä.
9 artikla
Tietojen toimittaminen tulliviranomaisille
1. Henkilön, jota tullimuodollisuudet tai tullitarkastukset koskevat suoraan tai välillisesti, on annettava tulliviranomaisille näiden pyynnöstä ja mahdollisesti asetetussa määräajassa kaikki tarvittavat asiakirjat ja tiedot asianmukaisessa muodossa sekä kaikki tarvittava apu muodollisuuksien tai tarkastusten loppuun suorittamista varten.
2. Yleisilmoituksen tai tulli-ilmoituksen, muun ilmoituksen taikka lupaa tai muuta päätöstä koskevan hakemuksen tekeminen merkitsee sitoutumista vastuuseen
a) |
tulli-ilmoituksessa, muussa ilmoituksessa tai hakemuksessa olevien tietojen oikeellisuudesta ja täydellisyydestä; |
b) |
toimitettujen tai saataville asetettujen asiakirjojen aitoudesta; |
c) |
soveltuvin osin kyseisten tavaroiden tullimenettelyyn asettamisesta johtuvien tai lupaan sisältyviä toimintoja koskevien kaikkien velvoitteiden täyttämisestä. |
Ensimmäistä alakohtaa sovelletaan myös missä tahansa muussa muodossa oleviin tietoihin, joita tulliviranomaiset vaativat tai joita niille toimitetaan.
Jos tulli-ilmoituksen, muun ilmoituksen tai hakemuksen tekee tai tiedot toimittaa asianomaisen henkilön tulliedustaja, ensimmäisessä alakohdassa säädetyt velvollisuudet sitovat myös tulliedustajaa.
10 artikla
Sähköiset järjestelmät
1. Jäsenvaltioiden on toimittava yhteistyössä komission kanssa sellaisten sähköisten järjestelmien kehittämiseksi, ylläpitämiseksi ja käyttämiseksi, joiden avulla vaihdetaan tietoja tullitoimipaikkojen kesken sekä kerätään ja ylläpidetään yhteisiä tietokantoja erityisesti seuraavista:
a) |
talouden toimijat, jotka ovat suoraan tai välillisesti osallisena tullimuodollisuuksien suorittamisessa; |
b) |
tullimenettelyä tai valtuutetun talouden toimijan asemaa koskevat hakemukset ja luvat; |
c) |
20 artiklan mukaisesti tehdyt hakemukset ja annetut erityispäätökset; |
d) |
25 artiklassa tarkoitettu yhteinen riskinhallinta. |
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan
a) |
tietokantoihin kirjattavien tietojen vakiomuotoa ja sisältöä koskevat vaatimukset; |
b) |
tietojen ylläpito, josta vastaavat jäsenvaltioiden tulliviranomaiset; |
c) |
kyseisten tietojen käyttöä koskevat säännöt:
|
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2 jakso
Tulliedustus
11 artikla
Tulliedustaja
1. Henkilö voi nimetä itselleen tulliedustajan.
Edustus voi olla suora, jolloin tulliedustaja toimii toisen nimissä ja lukuun, tai välillinen, jolloin tulliedustaja toimii omissa nimissään mutta toisen lukuun.
Tulliedustajan on oltava sijoittautunut yhteisön tullialueelle.
2. Jäsenvaltiot voivat määritellä yhteisön lainsäädännön mukaisesti edellytykset, joilla tulliedustaja voi tarjota palveluja jäsenvaltiossa, johon hän on sijoittautunut. Tulliedustajalla, joka täyttää 14 artiklan a–d alakohdan edellytykset, on oikeus tarjota kyseisiä palveluja muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, johon hän on sijoittautunut, tämän kuitenkaan estämättä kyseistä jäsenvaltiota soveltamasta väljempiä kriteerejä.
3. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan erityisesti
a) |
edellytykset, joiden nojalla 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitetusta vaatimuksesta voidaan poiketa; |
b) |
edellytykset, joiden nojalla 2 kohdassa tarkoitettu asema voidaan myöntää ja todistaa; |
c) |
muut toimenpiteet tämän artiklan panemiseksi täytäntöön, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
12 artikla
Valtuutus
1. Edustajan on tulliviranomaisten kanssa asioidessaan ilmoitettava toimivansa edustamansa henkilön lukuun sekä ilmoitettava, onko edustus suora vai välillinen.
Henkilön, joka ei ilmoita toimivansa tulliedustajana tai joka ilmoittaa toimivansa tulliedustajana olematta valtuutettu toimimaan edustajana, katsotaan toimivan omissa nimissään ja omaan lukuunsa.
2. Tulliviranomaiset voivat vaatia henkilöä, joka ilmoittaa toimivansa tulliedustajana, esittämään edustamaltaan henkilöltä saamansa valtuutuksen.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan ensimmäistä alakohtaa koskevat poikkeukset, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3 jakso
Valtuutettu talouden toimija
13 artikla
Valtuutuksen hakeminen ja myöntäminen
1. Yhteisön tullialueelle sijoittautunut talouden toimija, joka täyttää 14 ja 15 artiklassa asetetut edellytykset, voi pyytää valtuutetun talouden toimijan asemaa.
Tulliviranomaisten on, neuvoteltuaan tarvittaessa muiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa, myönnettävä tällainen asema, jota valvotaan.
2. Valtuutetun talouden toimijan asema käsittää kaksi erilaista valtuutusta: valtuutus ”yksinkertaistettuihin tullimenettelyihin oikeutetuksi” valtuutetuksi talouden toimijaksi tai valtuutus ”turvallisuushelpotuksiin oikeutetuksi” valtuutetuksi talouden toimijaksi.
Ensiksi mainittu valtuutus oikeuttaa talouden toimijan tiettyihin yksinkertaistuksiin tullilainsäädännön mukaisesti. Jälkimmäisen valtuutuksen haltijalla on oikeus vaarattomuuteen ja turvallisuuteen liittyviin helpotuksiin.
Samalla toimijalla voi olla molemmat valtuutukset.
3. Jollei 14 ja 15 artiklasta muuta johdu, kaikkien jäsenvaltioiden tulliviranomaisten on tunnustettava valtuutetun talouden toimijan asema, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tullitarkastusten suorittamista.
4. Tulliviranomaisten on myönnetyn valtuutetun talouden toimijan aseman perusteella ja edellyttäen, että tiettyjä yhteisön tullilainsäädännön mukaisia yksinkertaistuksia koskevat edellytykset täyttyvät, annettava toimijan käyttää näitä yksinkertaistuksia.
5. Valtuutetun talouden toimijan asema voidaan evätä väliaikaisesti tai peruuttaa 15 artiklan 1 kohdan g alakohdan nojalla vahvistettujen edellytysten mukaisesti.
6. Valtuutetun talouden toimijan on ilmoitettava tulliviranomaisille kaikista kyseisen aseman myöntämisen jälkeen ilmenevistä seikoista, jotka ovat omiaan vaikuttamaan sen voimassaoloon tai sisältöön.
14 artikla
Aseman myöntäminen
Valtuutetun talouden toimijan aseman myöntämisedellytyksiä ovat
a) |
osoitus tulli- ja verovelvoitteiden täyttämisestä; |
b) |
tyydyttävä liikekirjanpitojärjestelmä ja tarvittaessa kuljetuksiin liittyvä kirjanpitojärjestelmä, joka mahdollistaa asianmukaiset tullitarkastukset; |
c) |
näyttö vakavaraisuudesta; |
d) |
toimintaan välittömästi liittyvä käytännön pätevyys tai ammattipätevyys 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti, jos valtuutettu talouden toimija haluaa oikeuden tullilainsäädännön mukaisiin yksinkertaistuksiin; |
e) |
asianmukainen vaarattomuutta ja turvallisuutta koskeva vaatimustaso 13 artiklan 2 kohdan mukaisesti, jos valtuutettu talouden toimija haluaa oikeuden vaarattomuuteen ja turvallisuuteen liittyviin tullitarkastusten helpotuksiin. |
15 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
1. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla annetaan säännöt seuraavista asioista:
a) |
valtuutetun talouden toimijan aseman myöntäminen; |
b) |
tapaukset, joissa valtuutetun talouden toimijan asemaa on tarkasteltava uudelleen; |
c) |
yksinkertaistusten käyttöä koskevien lupien myöntäminen valtuutetuille talouden toimijoille; |
d) |
kyseisen aseman ja kyseisten lupien myöntämiseen toimivaltaisen tulliviranomaisen määrittäminen; |
e) |
sen määrittäminen, minkä tyyppisiä ja miten laajoja helpotuksia vaarattomuuteen ja turvallisuuteen liittyvistä tullitarkastuksista voidaan myöntää valtuutetuille talouden toimijoille; |
f) |
neuvottelut muiden tulliviranomaisten kanssa ja tietojen toimittaminen niille; |
g) |
edellytykset, joiden mukaisesti valtuutetun talouden toimijan asema voidaan evätä väliaikaisesti tai peruuttaa; |
h) |
edellytykset, joiden mukaisesti yhteisön tullialueelle sijoittautumista koskevasta vaatimuksesta voidaan luopua valtuutettujen talouden toimijoiden erityisryhmien osalta, ottaen huomioon erityisesti kansainväliset sopimukset, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2. Näissä toimenpiteissä on otettava huomioon
a) |
25 artiklan 3 kohdan mukaisesti vahvistetut säännöt; |
b) |
ammattimainen osallistuminen tullilainsäädännön piiriin kuuluviin toimiin; |
c) |
toimintaan välittömästi liittyvä käytännön pätevyys tai ammattipätevyys; |
d) |
talouden toimijan hallussa mahdollisesti olevat kansainvälisesti tunnustetut todistukset, jotka on myönnetty asiaankuuluvien kansainvälisten yleissopimusten perusteella. |
4 jakso
Tullilainsäädännön soveltamista koskevat päätökset
16 artikla
Yleiset säännökset
1. Henkilön, joka pyytää tulliviranomaisilta tullilainsäädännön soveltamista koskevaa päätöstä, on toimitettava näille viranomaisille kaikki päätöksen tekemiseen tarvittavat tiedot.
Pyynnön esittäjänä ja päätöksen kohteena voi olla myös useampi henkilö tullilainsäädännössä esitettyjen edellytysten mukaisesti.
2. Jollei tullilainsäädännössä toisin säädetä, 1 kohdassa tarkoitettu päätös on tehtävä ja se on annettava tiedoksi päätöstä pyytäneelle viipymättä ja viimeistään neljän kuukauden kuluessa päivästä, jona tulliviranomaiset ovat vastaanottaneet kaikki päätöksen tekemiseen tarvittavat tiedot.
Jos tulliviranomaiset eivät pysty noudattamaan edellä tarkoitettua määräaikaa, niiden on ilmoitettava asiasta päätöstä pyytäneelle ennen määräajan päättymistä ja ilmoitettava määräajan pidentämisen perusteet sekä uusi määräaika, jonka ne katsovat tarvitsevansa pyydetyn päätöksen tekemiseen.
3. Jollei päätöksessä tai tullilainsäädännössä toisin säädetä, päätös tulee voimaan sinä päivänä, jona päätöstä pyytänyt vastaanottaa päätöksen tai jona hänen katsotaan vastaanottaneen sen. Lukuun ottamatta 24 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja tapauksia tulliviranomaiset voivat panna tehdyt päätökset täytäntöön kyseisestä päivästä alkaen.
4. Ennen kuin tulliviranomaiset tekevät sellaisen päätöksen, joka vaikuttaisi kielteisesti sen kohteena olevaan yhteen tai useampaan henkilöön, tulliviranomaisten on annettava tiedoksi asianomaiselle henkilölle tai asianomaisille henkilöille seikat, joihin päätös on tarkoitus perustaa, sekä annettava heille mahdollisuus ilmaista näkökantansa tietyn määräajan kuluessa tiedoksi antamisesta.
Määräajan päätyttyä asianomaiselle henkilölle annetaan asianmukaisesti tiedoksi päätös, joka sisältää myös sen perustelut. Päätöksessä on mainittava 23 artiklassa säädetystä muutoksenhakuoikeudesta.
5. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan
a) |
missä tapauksissa ja millä edellytyksillä 4 kohdan ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta; |
b) |
4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu määräaika, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
6. Rajoittamatta sellaisten muita aloja koskevien säännösten soveltamista, joissa yksilöidään, missä tapauksissa ja millä edellytyksillä päätös on mitätön tai tulee mitättömäksi, päätöksen antaneet tulliviranomaiset voivat milloin tahansa peruuttaa, muuttaa tai kumota päätöksen, jos se ei ole tullilainsäädännön mukainen.
7. Tämän artiklan 3, 4 ja 6 kohtien sekä 17, 18 ja 19 artiklan säännökset koskevat myös ilman asianomaisen henkilön pyyntöä tehtäviä tulliviranomaisten päätöksiä ja erityisesti 67 artiklan 3 kohdassa säädettyä tullivelan tiedoksi antamista, paitsi jos tulliviranomainen toimii oikeusviranomaisena.
17 artikla
Päätösten voimassaolo koko yhteisössä
Jollei toisin pyydetä tai ilmoiteta, tullilainsäädäntöön perustuvat tai sen soveltamiseen liittyvät tulliviranomaisten päätökset ovat voimassa kaikkialla yhteisön tullialueella.
18 artikla
Myönteisten päätösten peruuttaminen
1. Tulliviranomaisten on peruutettava asianomaiselle myönteinen päätös, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:
a) |
päätös tehtiin virheellisten tai puutteellisten tietojen perusteella; |
b) |
päätöstä pyytänyt tiesi tai tämän olisi kohtuudella pitänyt tietää, että tiedot olivat virheellisiä tai puutteellisia; |
c) |
jos tiedot olisivat olleet paikkansapitäviä ja täydellisiä, päätös olisi ollut erilainen. |
2. Päätöksen peruuttaminen annetaan tiedoksi sille, jolle päätös on osoitettu.
3. Peruuttaminen tulee voimaan siitä päivästä, jona alkuperäinen päätös tuli voimaan, jollei päätöksessä tullilainsäädännön mukaisesti ilmoiteta toisin.
4. Komissio voi 184 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua hallintomenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi erityisesti useille henkilöille osoitettujen päätösten osalta.
19 artikla
Myönteisten päätösten kumoaminen ja muuttaminen
1. Myönteinen päätös on muissa kuin 18 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa kumottava tai sitä on muutettava, jos yksi tai useampi sen tekemisen edellytyksistä ei ole täyttynyt tai ei enää täyty.
2. Jollei tullilainsäädännössä toisin säädetä, useille henkilöille osoitettu myönteinen päätös voidaan kumota ainoastaan sen henkilön osalta, joka jättää täyttämättä päätökseen perustuvan velvollisuutensa.
3. Päätöksen kumoaminen tai muutos on annettava tiedoksi sille, jolle päätös on osoitettu.
4. Päätöksen kumoamiseen tai muutokseen sovelletaan 16 artiklan 3 kohtaa.
Poikkeustapauksissa tulliviranomaiset voivat kuitenkin siirtää kumoamisen tai muutoksen voimaantulon myöhemmäksi päiväksi, jos sen henkilön oikeutetut edut, jolle päätös on osoitettu, tätä edellyttävät.
5. Komissio voi 184 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua hallintomenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi erityisesti useille henkilöille osoitettujen päätösten osalta.
20 artikla
Sitovaa tietoa koskevat päätökset
1. Tulliviranomaisten on virallisesta pyynnöstä annettava sitovaa tariffitietoa koskevia päätöksiä, jäljempänä ’STT-päätökset’, tai sitovaa alkuperätietoa koskevia päätöksiä, jäljempänä ’SAT-päätökset’.
Pyydettyä päätöstä ei anneta seuraavissa tapauksissa:
a) |
jos hakemuksen esittää tai on jo esittänyt samassa tai muussa tullitoimipaikassa samoja tavaroita koskevan päätöksen haltija taikka jos se esitetään tai on jo esitetty hänen lukuunsa ja SAT-päätösten osalta samoissa alkuperäaseman saamisen määrittävissä olosuhteissa; |
b) |
jos hakemus ei liity STT- ja SAT-päätösten aiottuun käyttöön tai tullimenettelyn aiottuun käyttöön. |
2. STT- ja SAT-päätökset ovat sitovia ainoastaan tavaran tariffiin luokittelun tai alkuperämäärityksen osalta.
Kyseiset päätökset sitovat tulliviranomaisia päätöksen haltijan suhteen ainoastaan sellaisten tavaroiden osalta, joita koskevat tullimuodollisuudet suoritetaan päätöksen voimaantulopäivän jälkeen.
Päätökset sitovat päätöksen haltijaa tulliviranomaisten suhteen vasta siitä päivästä, jona hän vastaanottaa tiedoksiannon päätöksestä tai jona hänen katsotaan vastaanottaneen sen.
3. STT- tai SAT-päätökset ovat voimassa kolme vuotta päätöksen voimaantulopäivästä.
4. Sovellettaessa STT- tai SAT-päätöstä tietyn tullimenettelyn yhteydessä päätöksen haltijan on voitava todistaa, että
a) |
tullille ilmoitettu tavara vastaa täydellisesti STT-päätöksessä kuvattua tavaraa; |
b) |
kyseinen tavara ja alkuperäaseman saamisen määrittävät olosuhteet vastaavat täydellisesti SAT-päätöksessä kuvattua tavaraa ja siinä kuvattuja olosuhteita. |
5. Poiketen siitä, mitä 16 artiklan 6 kohdassa ja 18 artiklassa säädetään, STT- tai SAT-päätös on peruutettava, jos se perustuu tietoa pyytäneen henkilön antamiin epätarkkoihin tai puutteellisiin tietoihin.
6. STT- tai SAT-päätökset on kumottava 16 artiklan 6 kohdan ja 19 artiklan mukaisesti.
Niitä ei saa muuttaa.
7. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän artiklan 1–5 kohdan täytäntöön panemiseksi.
8. Rajoittamatta 19 artiklan soveltamista toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan
a) |
edellytykset, joiden mukaisesti, ja ajankohta, jona STT- tai SAT-päätöksen voimassaolo lakkaa; |
b) |
edellytykset, joiden mukaisesti ja ajanjakso, jona a alakohdassa tarkoitettua päätöstä voidaan edelleen soveltaa päätökseen perustuviin sitoviin sopimuksiin, jotka on tehty ennen sen voimassaolon päättymistä, |
c) |
edellytykset, joiden mukaisesti komissio voi antaa päätöksiä, joissa jäsenvaltioita pyydetään kumoamaan tai muuttamaan sitovaa tietoa koskeva päätös, ja joissa annetaan erilainen sitova tieto kuin muissa samasta aiheesta tehdyissä päätöksissä, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
9. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan edellytykset, joiden mukaisesti sitovaan tietoon liittyvät muut päätökset on määrä antaa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
5 jakso
Seuraamukset
21 artikla
Seuraamusten täytäntöönpano
1. Kunkin jäsenvaltion on säädettävä yhteisön tullilainsäädännön noudattamatta jättämisestä johtuvista seuraamuksista. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
2. Kun hallinnollisia seuraamuksia määrätään, ne voivat olla muun muassa joko jompikumpi tai molemmat seuraavista:
a) |
tulliviranomaisten määräämä sakkomaksu, tai tapauksesta riippuen rikosoikeudellisten seuraamusten sijasta määrättävä maksu; |
b) |
asianomaisen henkilön luvan peruuttaminen kokonaan tai väliaikaisesti tai sen muuttaminen. |
3. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle kuuden kuukauden kuluessa 188 artiklan 2 kohdan mukaisesti määritetystä tämän asetuksen soveltamisen alkamispäivästä voimassa olevista kansallisista säännöksistä, jotka on otettu käyttöön 1 kohdan mukaisesti, ja niiden on ilmoitettava komissiolle viipymättä myös mahdollisista niihin vaikuttavista myöhemmistä muutoksista.
6 jakso
Muutoksenhaku
22 artikla
Oikeusviranomaisen päätökset
Mitä 23 ja 24 artiklassa säädetään, ei sovelleta, jos muutoksenhaun tarkoituksena on oikeusviranomaisen tai oikeusviranomaisena toimivan tulliviranomaisen tekemän, tullilainsäädännön soveltamista koskevan päätöksen kumoaminen, peruuttaminen tai muuttaminen.
23 artikla
Muutoksenhakuoikeus
1. Henkilöllä on oikeus hakea muutosta itseään suoraan ja erikseen koskevaan tullilainsäädännön soveltamiseen liittyvään tulliviranomaisten päätökseen.
Oikeus hakea muutosta on myös henkilöllä, joka on pyytänyt tulliviranomaisilta päätöstä eikä ole saanut tulliviranomaisilta pyytämäänsä päätöstä 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa määräajassa.
2. Muutosta voi hakea ainakin kahdessa vaiheessa:
a) |
ensivaiheessa tulliviranomaisilta tai jäsenvaltioiden tähän tarkoitukseen nimeämältä oikeusviranomaiselta tai muulta toimielimeltä; |
b) |
seuraavassa vaiheessa korkeammalta riippumattomalta toimielimeltä, joka voi olla oikeusviranomainen tai vastaava erikoistunut toimielin, jäsenvaltioissa voimassa olevien säännösten mukaisesti. |
3. Muutosta on haettava siinä jäsenvaltiossa, jossa päätös on tehty tai jossa sitä on haettu.
4. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että muutoksenhakumenettelyssä voidaan nopeasti vahvistaa tai oikaista tulliviranomaisten tekemät päätökset.
24 artikla
Täytäntöönpanon lykkääminen
1. Muutoksenhaku ei estä riidanalaisen päätöksen täytäntöönpanoa.
2. Tulliviranomaisten on kuitenkin lykättävä päätöksen täytäntöönpanoa kokonaan tai osittain, jos niillä on perusteltua syytä epäillä, että riidanalainen päätös ei ole tullilainsäädännön mukainen, tai jos on olemassa vaara, että asianomaiselle aiheutuu siitä vahinkoa, joka ei ole korvattavissa.
3. Jos edellä 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa riidanalaisen päätöksen perusteella on maksettava tuonti- tai vientitulleja, päätöksen täytäntöönpanon lykkääminen edellyttää vakuuden antamista, paitsi jos asiakirjoihin perustuvan arvion perusteella todetaan, että vakuuden vaatiminen todennäköisesti aiheuttaisi velalliselle vakavia taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia.
Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän kohdan ensimmäisen alakohdan täytäntöön panemiseksi.
7 jakso
Tavaroiden tarkastaminen
25 artikla
Tullitarkastukset
1. Tulliviranomaiset voivat suorittaa kaikki tarpeellisiksi katsomansa tullitarkastukset.
Tullitarkastuksiin voi kuulua erityisesti tavaroiden tarkastaminen, näytteiden ottaminen, ilmoitukseen sisältyvien tietojen tarkistaminen, asiakirjojen olemassaolon ja aitouden varmistaminen, talouden toimijoiden kirjanpidon ja muiden asiakirjojen tarkastaminen, kuljetusvälineen tarkastaminen sekä matkatavaroiden ja henkilöiden mukanaan tai yllään kuljettamien muiden tavaroiden tarkastaminen ja virallisten selvitysten tekeminen sekä muut vastaavat toimet.
2. Muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten on pääasiallisesti perustuttava riskianalyysiin, jossa käytetään sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta tarvittavia vastatoimenpiteitä voidaan kehittää kansallisin, yhteisön ja soveltuvin osin kansainvälisin arviointiperustein.
Jäsenvaltioiden on yhteistyössä komission kanssa kehitettävä ja otettava käyttöön yhteinen riskinhallintajärjestelmä, joka perustuu riskejä koskevien tietojen ja riskianalyysien vaihtoon tullihallintojen välillä ja jossa vahvistetaan muun muassa yhteiset riskinarviointiperusteet, tarkastustoimenpiteet ja tarkastusten painopistealueet, ja ylläpidettävä kyseistä järjestelmää.
Kyseisiin tietoihin ja perusteisiin perustuvilla tarkastuksilla ei rajoiteta muita, 1 ja 2 kohdan tai muiden voimassa olevien säännösten mukaisesti suoritettavia tarkastuksia.
3. Rajoittamatta tämän artiklan 2 kohdan soveltamista komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen täytäntöönpanotoimenpiteitä, joilla vahvistetaan
a) |
yhteinen riskinhallintajärjestelmä; |
b) |
yhteiset arviointiperusteet ja tarkastusten painopistealueet; |
c) |
tullihallintojen välillä vaihdettavat riskejä koskevat tiedot ja riskianalyysit. |
26 artikla
Viranomaisten keskinäinen yhteistyö
1. Jos muut toimivaltaiset viranomaiset kuin tulliviranomaiset tekevät samoille tavaroille muita tarkastuksia kuin tullitarkastuksia, tulliviranomaisten on pyrittävä läheisessä yhteistyössä näiden muiden viranomaisten kanssa siihen, että nämä tarkastukset tehdään mahdollisuuksien mukaan samaan aikaan ja samassa paikassa kuin tullitarkastukset (keskitetyn palvelupisteen periaate) siten, että tulliviranomaiset koordinoivat tätä koskevaa toimintaa.
2. Tässä jaksossa tarkoitettujen tarkastusten yhteydessä tulliviranomaiset ja muut toimivaltaiset viranomaiset voivat, jos se on tarpeen riskien minimoimiseksi ja petosten torjumiseksi, vaihtaa keskenään ja komission kanssa saamiaan tietoja, jotka liittyvät yhteisön tullialueen ja muiden alueiden välillä liikkuvien tavaroiden saapumiseen, poistumiseen, passitukseen, siirtoon, varastointiin ja tiettyyn käyttötarkoitukseen, postiliikenne mukaan luettuna, sekä tiettyyn käyttötarkoitukseen osoitettujen muiden kuin yhteisötavaroiden tullialueella oloon ja liikkumiseen sekä tarkastustuloksiin. Tulliviranomaiset ja komissio voivat myös toimittaa toisilleen tällaisia tietoja varmistaakseen yhteisön tullilainsäädännön yhdenmukaisen soveltamisen.
27 artikla
Jälkitarkastus
Tulliviranomaiset voivat tavaroiden luovutuksen jälkeen tarkastaa kyseisiin tavaroihin liittyviä toimintoja taikka näihin tavaroihin aikaisemmin kohdistettuja tai myöhemmin kohdistettavia kaupallisia toimintoja koskevat asiakirjat ja tiedot, varmistuakseen yleis- tai tulli-ilmoituksessa annettujen tietojen oikeellisuudesta. Nämä viranomaiset voivat myös tarkastaa asianomaiset tavarat ja/tai ottaa näytteitä, jos se on vielä mahdollista.
Nämä tarkastukset voidaan suorittaa tavaroiden haltijan tai tämän edustajan tiloissa, ammattitoiminnan harjoittajana suoraan tai välillisesti mainituissa toiminnoissa osallisena olevan henkilön tiloissa taikka muun mainittuja asiakirjoja ja tietoja ammattitoimintansa yhteydessä hallussaan pitävän henkilön tiloissa.
28 artikla
Lento- ja merimatkat yhteisön alueella
1. Tullitarkastuksia tai -muodollisuuksia kohdistetaan joko yhteisön sisäisen lentomatkan tai yhteisön sisäisen merimatkan suorittavien henkilöiden käsimatkatavaroihin ja kirjattuihin matkatavaroihin ainoastaan, jos tullilainsäädännössä määrätään tällaisista tarkastuksista tai muodollisuuksista.
2. Edellä olevaa 1 kohtaa sovelletaan rajoittamatta
a) |
turvatarkastuksia; |
b) |
kieltoihin tai rajoituksiin liittyviä tarkastuksia. |
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteet tämän artiklan panemiseksi täytäntöön ja määrittää tapaukset, joissa ja edellytykset joilla tullitarkastuksia ja -muodollisuuksia voidaan soveltaa seuraaviin:
a) |
seuraavien käsimatkatavarat ja kirjatut matkatavarat:
|
b) |
käsimatkatavarat ja kirjatut matkatavarat
|
8 jakso
Asiakirjojen ja tietojen säilyttäminen; maksut ja kustannukset
29 artikla
Asiakirjojen ja tietojen säilyttäminen
1. Asianomaisen on tullitarkastuksia varten säilytettävä 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut asiakirjat ja tiedot vähintään kolme kalenterivuotta käyttäen mitä tahansa välinettä, johon tulliviranomaisilla on pääsy ja jonka ne hyväksyvät.
Vapaaseen liikkeeseen muissa kuin kolmannessa alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa luovutettujen tai vietäviksi ilmoitettujen tavaroiden tapauksessa kyseinen ajanjakso alkaa sen vuoden päättymisestä, jonka aikana vapaaseen liikkeeseen luovutusta tai vientiä koskeva tulli-ilmoitus on hyväksytty vastaanotetuksi.
Tietyn käyttötarkoituksen perusteella tulleitta tai alennetuin tuontitullein vapaaseen liikkeeseen luovutettujen tavaroiden tapauksessa kyseinen ajanjakso alkaa sen vuoden päättymisestä, jonka aikana tavaroiden tullivalvonta lopetetaan.
Muuhun tullimenettelyyn asetettujen tavaroiden tapauksessa kyseinen ajanjakso alkaa sen vuoden päättymisestä, jonka aikana asianomainen tullimenettely on päättynyt.
2. Jos tullivelkaan liittyvä tullitarkastus osoittaa, että tileissä olevaa velkaa koskevaa kirjausta on oikaistava, ja asianomaiselle henkilölle on ilmoitettu asiasta, asiakirjat ja tiedot on säilytettävä kolmen vuoden ajan tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun ajanjakson jälkeen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 68 artiklan 4 kohdan soveltamista.
Jos asiassa on haettu muutosta tai oikeuskäsittely on alkanut, asiakirjat ja tiedot on säilytettävä tämän artiklan 1 kohdassa säädetyn ajan tai kunnes muutoksenhakumenettely tai oikeuskäsittely on päättynyt sen mukaan, kumpi tapahtuu myöhemmin.
30 artikla
Maksut ja kustannukset
1. Tulliviranomaiset eivät kanna maksuja tullitarkastusten tekemisestä tai muusta tullilainsäädännön soveltamisesta toimivaltaisten tullitoimipaikkojen virallisina aukioloaikoina.
Tulliviranomaiset voivat kuitenkin kantaa maksuja tai veloittaa kustannuksia antamistaan erityispalveluista, erityisesti seuraavista:
a) |
tullin henkilökunnan palvelut, jotka on pyynnöstä suoritettu virallisen virka-ajan ulkopuolella tai muualla kuin tullin tiloissa; |
b) |
suoritetut tavaroiden analyysit tai asiantuntija-arviot ja postimaksut tavaroiden palauttamisesta tietoja pyytäneelle henkilölle erityisesti 20 artiklan mukaisesti tehtyjen päätösten osalta tai 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti tapahtuva tietojen toimittaminen; |
c) |
annettujen tietojen varmistamiseksi tehtävä tavaroiden tarkastus tai näytteenotto tai tavaroiden hävittäminen, kun siihen liittyy muita kuin tullin henkilökunnan käyttämisestä johtuvia kustannuksia; |
d) |
poikkeukselliset tarkastustoimenpiteet, jos sellaisia tarvitaan tavaroiden luonteen tai mahdollisen riskin vuoksi. |
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan toimenpiteet 1 kohdan toisen alakohdan täytäntöön panemiseksi, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3 LUKU
Valuutan muuntaminen ja määräajat
31 artikla
Valuutan muuntaminen
1. Toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat ja/tai antavat tiedoksi internetissä valuuttakurssin, jota sovelletaan, jos valuutta on muunnettava jommastakummasta seuraavista syistä:
a) |
jos tavaroiden tullausarvon määrittämisessä käytettävät tekijät on ilmaistu muuna valuuttana kuin sen jäsenvaltion valuuttana, jossa tullausarvo määritetään; |
b) |
jos euron vasta-arvo kansallisina valuuttoina on tarpeen tavaroiden tariffiin luokittelun ja tuonti- ja vientitullien määrän määrittämiseksi, mukaan lukien yhteisön tullitariffissa esitetyt raja-arvot. |
2. Jos valuutta on muunnettava muista kuin 1 kohdassa tarkoitetuista syistä, tullilainsäädännön soveltamisen yhteydessä sovellettava euron vasta-arvo kansallisina valuuttoina vahvistetaan vähintään kerran vuodessa.
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
32 artikla
Määräajat
1. Jos tullilainsäädännössä asetetaan määräaika, päivämäärä tai määräpäivä, määräaikaa ei voida pidentää eikä lyhentää eikä päivämäärää tai määräpäivää siirtää tai aikaistaa, jollei siitä nimenomaisesti säädetä kyseisissä säännöksissä.
2. Sovelletaan määräaikoihin, päivämääriin ja määräpäiviin sovellettavista säännöistä 3 päivänä kesäkuuta 1971 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY, Euratom) N:o 1182/71 (10) säädettyjä määräaikoihin, päivämääriin ja määräpäiviin sovellettavia sääntöjä, jollei yhteisön tullilainsäädännössä erityisesti toisin säädetä.
II OSASTO
TUONTI- TAI VIENTITULLIEN JA MUIDEN TAVARAKAUPPAA KOSKEVIEN TOIMENPITEIDEN SOVELTAMISPERUSTEET
1 LUKU
Yhteinen tullitariffi ja tavaroiden luokittelu tariffiin
33 artikla
Yhteinen tullitariffi
1. Maksettavien tuonti- ja vientitullien on perustuttava yhteiseen tullitariffiin.
Tavarakauppaa koskevien yhteisön erityissäännösten mukaisia muita toimenpiteitä sovelletaan tarvittaessa näiden tavaroiden tariffiin luokittelun mukaisesti.
2. Yhteinen tullitariffi käsittää
a) |
tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2658/87 (11) vahvistetun yhdistetyn tavaranimikkeistön; |
b) |
muita nimikkeistöjä, jotka kokonaan tai osittain perustuvat yhdistettyyn nimikkeistöön tai joissa siihen on lisätty alajakoja ja joka on vahvistettu yhteisön erityissäännöksillä tavarakauppaa koskevien tariffitoimenpiteiden soveltamiseksi; |
c) |
yhdistetyssä nimikkeistössä tarkoitettuihin tavaroihin sovellettavat sopimustullit tai tavanomaiset autonomiset tullit; |
d) |
tullietuudet, jotka sisältyvät yhteisön tiettyjen yhteisön tullialueen ulkopuolisten maiden tai alueiden taikka tällaisten maiden tai alueiden ryhmien kanssa tekemiin sopimuksiin; |
e) |
tullietuudet, jotka yhteisö on yksipuolisesti myöntänyt tietyille yhteisön tullialueen ulkopuolisille maille tai alueille taikka tällaisten maiden tai alueiden ryhmille; |
f) |
yksipuoliset toimenpiteet, jotka koskevat alennuksen tai vapautuksen myöntämistä tiettyihin tavaroihin sovellettavista tulleista; |
g) |
tietyille tavaroille niiden luonteen tai tietyn käyttötarkoituksen perusteella myönnettävän edullisen tullikohtelun c–f tai h alakohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden yhteydessä; |
h) |
muut tariffitoimenpiteet, joista säädetään maataloutta tai kauppaa koskevassa tai muussa yhteisön lainsäädännössä. |
3. Ilmoittajan pyynnöstä on 2 kohdan d–g alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä sovellettava kyseisen kohdan c alakohdassa tarkoitettujen sijasta, jos kyseiset tavarat täyttävät 2 kohdan d–g alakohdassa tarkoitettuihin toimenpiteisiin sisältyvät edellytykset. Pyyntö voidaan esittää jälkikäteen, jos asianomaisessa toimenpiteessä tai koodeksissa vahvistettuja määräaikoja ja edellytyksiä noudatetaan.
4. Jos 2 kohdan d–g alakohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden soveltaminen tai h alakohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä vapauttaminen on rajoitettu tiettyyn tuonti- tai vientimäärään, toimenpiteen tai vapautuksen soveltaminen tariffikiintiöihin lopetetaan, kun vahvistettu tuonti- tai vientimäärä täyttyy.
Tariffikattojen osalta soveltaminen lopetetaan yhteisön säädöksen nojalla.
5. Komissio toteuttaa 184 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua hallintomenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän artiklan 1 ja 4 kohdan täytäntöön panemiseksi.
34 artikla
Tavaroiden luokittelu tariffiin
1. Yhteistä tullitariffia sovellettaessa tarkoitetaan tavaroiden ’tariffiin luokittelulla’ yhdistetyn nimikkeistön sen alanimikkeen tai sen alajaon määrittämistä, johon tavarat on luokiteltava.
2. Muita kuin tariffitoimenpiteitä sovellettaessa tarkoitetaan tavaroiden ’tariffiin luokittelulla’ yhdistetyn nimikkeistön tai muun nimikkeistön, joka on vahvistettu yhteisön säännöksillä ja joka kokonaan tai osittain perustuu yhdistettyyn nimikkeistöön tai jossa siihen on lisätty alajakoja, sen alanimikkeen tai sen alajaon määrittämistä, johon tavarat on luokiteltava.
3. Edellä olevan 1 ja 2 kohdan mukaisesti määritettyä alanimikettä tai sen alajakoa käytetään kyseiseen alanimikkeeseen liittyvien toimenpiteiden soveltamiseksi.
2 LUKU
Tavaroiden alkuperä
1 jakso
Muu kuin etuuskohteluun oikeuttava alkuperä
35 artikla
Soveltamisala
Jäljempänä 36, 37 ja 38 artiklassa vahvistetaan säännöt tavaroiden muun kuin etuuskohteluun oikeuttavan alkuperän määrittämiseksi sovellettaessa
a) |
yhteistä tullitariffia 33 artiklan 2 kohdan d ja e alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä lukuun ottamatta; |
b) |
tavarakauppaa koskevissa yhteisön erityissäännöksissä vahvistettuja muita toimenpiteitä kuin tariffitoimenpiteitä; |
c) |
muita tavaroiden alkuperään liittyviä yhteisön toimenpiteitä. |
36 artikla
Alkuperäaseman saaminen
1. Tietystä maasta tai tietyltä alueelta peräisin olevina tavaroina pidetään kyseisessä maassa tai kyseisellä alueella kokonaan tuotettuja tavaroita.
2. Tavaran, jonka tuottamiseen on osallistunut useampi kuin yksi maa tai alue, on katsottava olevan peräisin siitä maasta tai siltä alueelta, jossa sille on suoritettu viimeinen merkittävä valmistustoimi.
37 artikla
Alkuperän todistaminen
1. Kun tulli-ilmoituksessa on tullilainsäädännön mukaisesti ilmoitettu tavaroille alkuperä, tulliviranomaiset voivat pyytää ilmoittajaa todistamaan tavaroiden alkuperän.
2. Kun tavaroiden alkuperä todistetaan tullilainsäädännön tai yhteisön muun erityislainsäädännön mukaisesti, tulliviranomaiset voivat perustellun epäilyn nojalla vaatia esitettäväksi tarpeellista lisänäyttöä sen varmistamiseksi, että alkuperä on ilmoitettu asiaa koskevan yhteisön lainsäädännön mukaisesti.
3. Yhteisössä voidaan antaa alkuperän todistava asiakirja, jos talouden toimijoiden tarpeet sitä edellyttävät.
38 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä 36 ja 37 artiklan täytäntöön panemiseksi.
2 jakso
Etuuskohteluun oikeuttava alkuperä
39 artikla
Tavaroiden etuuskohteluun oikeuttava alkuperä
1. Jotta tavaroihin voidaan soveltaa 33 artiklan 2 kohdan d tai e alakohdassa tarkoitettuja toimenpiteitä tai muita etuuskohtelutoimenpiteitä kuin tariffitoimenpiteitä, niiden on oltava tämän artiklan 2–5 kohdassa tarkoitettujen etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää koskevien sääntöjen mukaisia.
2. Etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää koskevat säännöt tavaroille, jotka kuuluvat yhteisön tiettyjen yhteisön tullialueen ulkopuolisten maiden tai alueiden taikka tällaisten maiden tai alueiden ryhmien kanssa tekemien sopimusten mukaisten etuuskohtelutoimenpiteiden soveltamisalaan, vahvistetaan näissä sopimuksissa.
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, joilla vahvistetaan etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää koskevat säännöt tavaroille, jotka kuuluvat sellaisten etuuskohtelutoimenpiteiden soveltamisalaan, jotka yhteisö on myöntänyt yksipuolisesti tietyille muille kuin 5 kohdassa tarkoitetuille yhteisön tullialueen ulkopuolisille maille tai alueille taikka tällaisten maiden tai alueiden ryhmille.
4. Etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää koskevat säännöt tavaroille, jotka kuuluvat vuoden 1985 liittymisasiakirjan pöytäkirjan 2 mukaisten yhteisön tullialueen ja Ceutan ja Melillan välisessä kaupassa sovellettavien etuuskohtelutoimenpiteiden soveltamisalaan, vahvistetaan mainitun pöytäkirjan 9 artiklan mukaisesti.
5. Etuuskohteluun oikeuttavaa alkuperää koskevat säännöt tavaroille, jotka kuuluvat yhteisöön assosioituneille merentakaisille maille ja alueille myönnettyjen etuuskohtelujärjestelyjen mukaisten etuuskohtelutoimenpiteiden soveltamisalaan, vahvistetaan perustamissopimuksen 187 artiklan mukaisesti.
6. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän artiklan 2–5 kohdassa tarkoitettujen sääntöjen täytäntöön panemiseksi.
3 LUKU
Tavaroiden tullausarvo
40 artikla
Soveltamisala
Tavaroiden tullausarvo yhteisen tullitariffin sekä tavarakauppaa koskevissa yhteisön erityissäännöksissä säädettyjen muiden kuin tariffitoimenpiteiden soveltamiseksi on määritettävä 41–43 artiklan mukaisesti.
41 artikla
Kauppa-arvoon perustuva tullausarvon määritysmenetelmä
1. Tavaroiden tullausarvon ensisijaisena perusteena käytetään kauppa-arvoa, jolla tarkoitetaan hintaa, joka tavaroista on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava myytäessä ne vietäviksi yhteisön tullialueelle; kauppa-arvoa on tarvittaessa tarkistettava 43 artiklan mukaisesti toteutettujen toimenpiteiden perusteella.
2. Tosiasiallisesti maksettu tai maksettava hinta on ostajan maahantuoduista tavaroista myyjälle tai kolmannelle osapuolelle myyjän hyväksi suorittama tai suoritettava kokonaismaksu, ja siihen sisältyvät kaikki maksut, jotka on suoritettu tai suoritettava maahantuotujen tavaroiden myynnin edellytyksenä.
3. Kauppa-arvoa voidaan käyttää, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:
a) |
ostajan oikeutta luovuttaa tavaroita tai käyttää niitä ei rajoiteta muilla kuin joillakin seuraavista:
|
b) |
myynti tai hinta ei riipu ehdoista tai suorituksista, joiden arvoa ei voida määrittää arvonmäärityksen kohteena olevien tavaroiden osalta; |
c) |
mikään osa ostajan suorittaman tavaroiden myöhemmän jälleenmyynnin, luovutuksen tai käytön tuotosta ei tule suoraan tai välillisesti myyjän hyväksi, jollei asianmukaista tarkistusta voida tehdä 43 artiklan mukaisesti toteutettujen toimenpiteiden perusteella; |
d) |
ostaja ja myyjä eivät ole keskenään etuyhteydessä tai keskinäinen etuyhteys ei ole vaikuttanut hintaan. |
42 artikla
Tullausarvon määrittämisen toissijaiset menetelmät
1. Jos tavaroiden tullausarvoa ei voida määrittää 41 artiklan mukaisesti, se on määritettävä soveltamalla tämän artiklan 2 kohdan a–d alakohdista järjestyksessä ensimmäistä tavaroiden tullausarvon määrittämiseen soveltuvaa alakohtaa.
Ilmoittajan pyynnöstä c ja d alakohdan soveltamisjärjestystä on vaihdettava.
2. Edellä olevan 1 kohdan mukaisesti määritettävä tullausarvo on
a) |
arvonmäärityksen kohteena olevien tavaroiden kanssa samanlaisten, yhteisön tullialueelle vietäviksi myytyjen ja näiden kanssa samanaikaisesti tai lähes samanaikaisesti vietyjen tavaroiden kauppa-arvo; |
b) |
arvonmäärityksen kohteena olevien tavaroiden kanssa samankaltaisten, yhteisön tullialueelle vietäviksi myytyjen ja näiden kanssa samanaikaisesti tai lähes samanaikaisesti vietyjen tavaroiden kauppa-arvo; |
c) |
arvo, joka perustuu siihen yksikköhintaan, jolla maahantuotuja tavaroita taikka samanlaisia tai samankaltaisia maahantuotuja tavaroita myydään yhteisön tullialueella suurin kokonaismäärä henkilöille, jotka eivät ole etuyhteydessä myyjään; |
d) |
laskennallinen arvo. |
3. Jos tullausarvoa ei voida määrittää 1 kohdan mukaisesti, se on määritettävä yhteisön tullialueella käytettävissä olevien tietojen perusteella käyttäen kohtuullisia menetelmiä, jotka ovat seuraaviin lähteisiin sisältyvien periaatteiden ja yleisten säännösten mukaisia:
a) |
tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen VII artiklan soveltamisesta tehty sopimus; |
b) |
tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen VII artikla; |
c) |
tämä luku. |
43 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, joilla vahvistetaan
a) |
tekijät, jotka on tullausarvoa määritettäessä lisättävä tosiasiallisesti maksettuun tai maksettavaan hintaan tai jotka voidaan jättää huomiotta; |
b) |
tekijät, joita on käytettävä laskennallisen arvon määrittämiseen; |
c) |
tullausarvon määrittämismenetelmä erityistapauksissa ja sellaisten tavaroiden osalta, joita koskeva tullivelka on syntynyt erityismenettelyn käytön jälkeen, ja |
d) |
muut 41 ja 42 artiklan soveltamiseksi tarvittavat edellytykset, määräykset ja säännöt. |
III OSASTO
TULLIVELKA JA VAKUUDET
1 LUKU
Tullivelan syntyminen
1 jakso
Tuontitullivelka
44 artikla
Luovutus vapaaseen liikkeeseen ja väliaikainen maahantuonti
1. Tuontitullivelka syntyy, kun tuontitullien alainen muu kuin yhteisötavara asetetaan jompaankumpaan seuraavista tullimenettelyistä:
a) |
vapaaseen liikkeeseen luovutus, myös tiettyä käyttötarkoitusta koskevien säännösten mukaisesti, |
b) |
osittain tuontitulliton väliaikainen maahantuonti. |
2. Tullivelka syntyy sinä ajankohtana, jona tulli-ilmoitus hyväksytään vastaanotetuksi.
3. Velallisena on ilmoittaja. Välillisessä edustuksessa velallisena on myös henkilö, jonka lukuun tulli-ilmoitus tehdään.
Jos jompaakumpaa 1 kohdassa tarkoitettua menettelyä koskeva tulli-ilmoitus tehdään sellaisten tietojen perusteella, joiden vuoksi tuontitulleja tai osaa niistä ei saada kannetuiksi, velallisena on myös henkilö, joka on toimittanut ilmoituksen laatimiseksi tarvitut tiedot ja joka on tiennyt tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää näiden tietojen olleen virheellisiä.
45 artikla
Ei-alkuperätavaroita koskevat erityissäännökset
1. Jos ei-alkuperätavaroita koskee kielto palauttaa niiden tuontitullit tai vapauttaa ne tuontitulleista, kun ne käytetään sellaisten tuotteiden valmistuksessa, joille annetaan tai laaditaan alkuperäselvitys yhteisön ja tiettyjen yhteisön tullialueen ulkopuolisten maiden tai alueiden taikka tällaisten maiden tai alueiden ryhmien välisten etuuskohtelujärjestelyjen mukaisesti, näistä ei-alkuperätavaroista syntyy tuontitullivelka, kun kyseisiä tuotteita koskeva jälleenvienti-ilmoitus hyväksytään vastaanotetuksi.
2. Kun tullivelka syntyy 1 kohdan mukaisesti, velkaa vastaava tuontitullien määrä on määritettävä samoin edellytyksin kuin jos kyseessä olisi tullivelka, joka syntyy samana päivänä tapahtuvasta sellaisen tulli-ilmoituksen hyväksymisestä, joka tehdään kyseisten tuotteiden valmistuksessa käytettyjen ei-alkuperätavaroiden luovuttamiseksi vapaaseen liikkeeseen sisäisen jalostusmenettelyn päättämiseksi.
3. Sovelletaan 44 artiklan 2 ja 3 kohtaa soveltuvin osin. Jäljempänä 179 artiklassa tarkoitettujen muiden kuin yhteisötavaroiden tapauksessa velallinen on kuitenkin henkilö, joka tekee jälleenvienti-ilmoituksen. Välillisen edustuksen tapauksessa velallinen on myös henkilö, jonka lukuun kyseinen ilmoitus tehdään.
46 artikla
Säännösten noudattamatta jättämisestä johtuva tullivelka
1. Tuontitullien alaisista tavaroista syntyy tuontitullivelka jokaisessa seuraavista tapauksista:
a) |
kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee muiden kuin yhteisötavaroiden tuomista yhteisön tullialueelle, niiden siirtämistä pois tullivalvonnasta taikka kyseisten tavaroiden kuljetusta, jalostusta, varastointia, väliaikaista maahantuontia tai niistä vapautumista kyseisellä alueella; |
b) |
kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee tavaroiden tiettyä käyttötarkoitusta yhteisön tullialueella; |
c) |
kun ei täytetä jotakin edellytystä, joka koskee muun kuin yhteisötavaran asettamista tullimenettelyyn taikka tulleista vapauttamisen tai alennettujen tuontitullien soveltamista tavaraan sen tietyn käyttötarkoituksen perusteella. |
2. Tullivelka syntyy jompanakumpana seuraavista ajankohdista:
a) |
ajankohta, jona velvollisuutta, jonka täyttämättä jättämisestä tullivelka syntyy, ei täytetä tai ei enää täytetä; |
b) |
ajankohta, jona hyväksytään tulli-ilmoitus tavaroiden asettamisesta tullimenettelyyn, jos myöhemmin todetaan, ettei jokin edellytys, joka koskee tavaroiden asettamista kyseiseen menettelyyn taikka tulleista vapauttamisen tai alennettujen tuontitullien soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, tosiasiallisesti ole täyttynyt. |
3. Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallinen on jokainen seuraavista:
a) |
henkilö, jonka oli täytettävä kyseiset velvollisuudet; |
b) |
henkilö, joka tiesi tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää, että tullilainsäädännön mukainen velvollisuus ei täyttynyt, ja joka toimi sen henkilön lukuun, jonka piti täyttää velvollisuus, tai joka osallistui toimintaan, joka johti velvollisuuden täyttymättä jättämiseen; |
c) |
kyseiset tavarat hankkinut tai niitä hallussaan pitänyt henkilö, joka tavarat hankkiessaan tai vastaanottaessaan on tiennyt taikka jonka olisi tällöin kohtuudella pitänyt tietää, ettei tullilainsäädännön mukainen velvollisuus täyttynyt. |
4. Edellä 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallisena on henkilö, jonka on täytettävä edellytykset, jotka koskevat tavaroiden asettamista tullimenettelyyn tai niiden ilmoittamista asetettavaksi kyseiseen menettelyyn taikka tulleista vapauttamisen tai alennettujen tuontitullien soveltamista tavaroiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella.
Kun tehdään jotakin 1 kohdassa tarkoitettua menettelyä koskeva tulli-ilmoitus tai tulliviranomaisille annetaan sellaisia tullilainsäädännössä vaadittuja tavaroiden tullimenettelyyn asettamisen edellytyksiin liittyviä tietoja, joiden seurauksena kaikkia tuontitulleja tai osaa niistä ei saada kannetuiksi, velallisena on myös henkilö, joka on toimittanut ilmoituksen tekemiseen tarvitut tiedot ja joka on tiennyt tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää näiden tietojen olleen virheellisiä.
47 artikla
Maksettujen tuontitullien määrän vähentäminen
1. Kun tullivelka syntyy 46 artiklan 1 kohdan mukaisesti sellaisten tavaroiden osalta, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen alennetuin tuontitullein niiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, tullivelkaa vastaavasta tuontitullien määrästä on vähennettävä tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen yhteydessä maksettujen tuontitullien määrä.
Ensimmäistä alakohtaa noudatetaan soveltuvin osin, kun tullivelka syntyy tällaisten tavaroiden hävittämisestä jäävien jätteiden ja jäännösten osalta.
2. Kun tullivelka syntyy 46 artiklan 1 kohdan mukaisesti sellaisten tavaroiden osalta, jotka on asetettu osittain tuontitullittomaan väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn, tullivelkaa vastaavasta tuontitullien määrästä on vähennettävä osittain tuontitullittomassa menettelyssä maksettujen tuontitullien määrä.
2 jakso
Vientitullivelka
48 artikla
Vienti ja ulkoinen jalostus
1. Vientitullivelka syntyy, kun vientitullien alainen tavara asetetaan vientimenettelyyn tai ulkoiseen jalostusmenettelyyn.
2. Tullivelka syntyy sinä ajankohtana, jona tulli-ilmoitus hyväksytään vastaanotetuksi.
3. Velallisena on ilmoittaja. Välillisessä edustuksessa velallisena on myös henkilö, jonka lukuun tulli-ilmoitus tehdään.
Jos tulli-ilmoitus tehdään sellaisten tietojen perusteella, joiden vuoksi vientitulleja tai osaa niistä ei saada kannetuiksi, velallisena on myös henkilö, joka on toimittanut ilmoitukseen tarvitut tiedot ja joka on tiennyt tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää näiden tietojen olleen virheellisiä.
49 artikla
Säännösten noudattamatta jättämisestä johtuva tullivelka
1. Vientitullien alaisista tavaroista syntyy vientitullivelka kummassakin seuraavista tapauksista:
a) |
kun ei täytetä jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee tavaroiden poistumista; |
b) |
kun ei täytetä niitä edellytyksiä, joilla tavarat on kokonaan tai osittain vapautettu vientitulleista vietäessä niitä yhteisön tullialueelta. |
2. Tullivelka syntyy jonakin seuraavista ajankohdista:
a) |
ajankohta, jona tavarat tosiasiallisesti viedään yhteisön tullialueelta tulli-ilmoitusta tekemättä; |
b) |
ajankohta, jona tavarat saapuvat muuhun määräpaikkaan kuin siihen määräpaikkaan, johon niiden vienti yhteisön tullialueelta on sallittu kokonaan tai osittain vientitulleitta; |
c) |
jos tulliviranomaiset eivät voi määrittää b alakohdassa tarkoitettua ajankohtaa, se ajankohta, jona määräaika todisteiden esittämiselle vientitullittomuuden edellytysten täyttymisestä päättyy. |
3. Edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa velallinen on jokainen seuraavista:
a) |
henkilö, jonka oli täytettävä kyseinen velvollisuus; |
b) |
henkilö, joka tiesi tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää, että tullilainsäädännön mukainen velvollisuus ei täyttynyt ja joka toimi sen henkilön lukuun, jonka piti täyttää velvollisuus; |
c) |
velvollisuuden täyttymättä jäämiseen johtaneeseen toimintaan osallistunut henkilö, joka on tiennyt tai jonka olisi kohtuudella pitänyt tietää, ettei tulli-ilmoitusta ollut tehty ja että se olisi pitänyt tehdä. |
4. Edellä 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa velallinen on henkilö, jonka on täytettävä edellytykset, joilla tavarat on kokonaan tai osittain vapautettu vientitulleista vietäessä niitä yhteisön tullialueelta.
3 jakso
Vienti- ja tuontitullivelkaa koskevia yhteisiä säännöksiä
50 artikla
Kiellot ja rajoitukset
1. Tuonti- tai vientitullivelka syntyy myös kaikenlaisten tuontia tai vientiä koskevien kieltojen tai rajoitusten alaisista tavaroista.
2. Tullivelkaa ei kuitenkaan synny, kun:
a) |
yhteisön tullialueelle tuodaan väärennettyä rahaa säännösten vastaisesti; |
b) |
yhteisön tullialueelle tuodaan huumausaineita tai psykotrooppisia aineita muuhun kuin toimivaltaisten viranomaisten tarkasti valvomaan lääkinnälliseen tai tieteelliseen käyttöön. |
3. Tullirikoksia koskevien seuraamusten soveltamisen kannalta tullivelan katsotaan kuitenkin syntyneen, jos jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että tullit tai tullivelan olemassaolo ovat seuraamusten määräämisen peruste.
51 artikla
Useita velallisia
Jos useampi henkilö on vastuussa saman tullivelan maksamisesta, he vastaavat yhteisvastuullisesti velan koko määrästä.
52 artikla
Tuonti- tai vientitullien määrän laskemista koskevat yleiset säännöt
1. Tuonti- tai vientitullien määrä on määritettävä niillä tullien laskentaperusteilla, jotka koskivat kyseisiä tavaroita sinä ajankohtana, jona tullivelka niiden osalta syntyi.
2. Jos tullivelan syntymisen ajankohtaa ei voida tarkasti määrittää, kyseisenä ajankohtana pidetään sitä ajankohtaa, jona tulliviranomaiset toteavat tavaroiden olevan tilanteessa, jossa tullivelka on syntynyt.
Jos tulliviranomaiset kuitenkin voivat käytettävissään olevien tietojen perusteella todeta, että tullivelka on syntynyt ennen tätä toteamista, tullivelan on katsottava syntyneen aikaisimpana ajankohtana, jona kyseinen tilanne on voitu todeta.
53 artikla
Tuontitullien määrän laskemista koskevat erityissäännöt
1. Kun tullimenettelyyn asetetuista tavaroista on syntynyt yhteisön tullialueella kustannuksia varastoinnista tai tavanomaisesta käsittelystä, tällaisia kustannuksia tai arvonlisäystä ei oteta huomioon laskettaessa tuontitullien määrää, jos ilmoittaja esittää riittävän näytön kyseisistä kustannuksista.
Tuontitullien määrää laskettaessa on kuitenkin otettava huomioon toiminnoissa käytettyjen muiden kuin yhteisötavaroiden tullausarvo, määrä, laji ja alkuperä.
2. Jos tullimenettelyyn asetettujen tavaroiden tariffiin luokittelu muuttuu yhteisön tullialueella suoritettujen tavanomaisten käsittelyjen tuloksena, on ilmoittajan pyynnöstä sovellettava menettelyyn asetettujen tavaroiden alkuperäistä tariffiin luokittelua.
3. Sisäisessä jalostusmenettelyssä syntyvien jalostettujen tuotteiden osalta syntyvää tullivelkaa vastaavien tuontitullien määrä on ilmoittajan pyynnöstä määritettävä kyseisten sisäiseen jalostusmenettelyyn asetettujen tavaroiden sinä ajankohtana voimassa olleen tariffiin luokittelun, tullausarvon, määrän, lajin ja alkuperän perusteella, jona kyseisiä tavaroita koskeva tulli-ilmoitus hyväksyttiin vastaanotetuksi.
4. Kun tullilainsäädännössä säädetään tavaran edullisesta tullikohtelusta, tullittomuudesta tai osittaisesta tai täydellisestä tuonti- tai vientitulleista vapauttamisesta 33 artiklan 2 kohdan d–g alakohdan, 130–133 artiklan tai 171–174 artiklan, tai yhteisön tullittomuusjärjestelmän luomisesta 28 päivänä maaliskuuta 1983 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 918/83 (12) nojalla, tällaista edullista tullikohtelua, tullittomuutta tai vapauttamista sovelletaan myös niissä tapauksissa, joissa syntyy tullivelka tämän asetuksen 46 tai 49 artiklan nojalla, jos tullivelan syntymiseen johtanut laiminlyönti ei ollut vilpillisen menettelyn yritys.
54 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan
a) |
tavaroihin sovellettavien tuonti- tai vientitullien määrän laskemista koskevat säännöt; |
b) |
muut erityismenettelyjä koskevat erityissäännöt; |
c) |
poikkeukset 52 ja 53 artiklasta, erityisesti 33 artiklan 2 kohdan h alakohdassa tarkoitettujen tariffitoimenpiteiden kiertämisen ehkäisemiseksi, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
55 artikla
Tullivelan syntypaikka
1. Tullivelka syntyy paikassa, jossa 44, 45 ja 48 artiklassa tarkoitettu tulli-ilmoitus tai jälleenvienti-ilmoitus tehdään tai jossa 110 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu täydentävä ilmoitus on tehtävä.
Kaikissa muissa tapauksissa tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa sen aiheuttavat tosiseikat ilmenevät.
Jos kyseistä paikkaa ei voida määrittää, tullivelka syntyy paikassa, jossa tulliviranomaiset toteavat tavaroiden olevan sellaisessa tilanteessa, jossa tullivelka on syntynyt.
2. Jos tavarat on asetettu tullimenettelyyn, jota ei ole päätetty, ja jos paikkaa ei voida määrittää säädetyssä määräajassa 1 kohdan toisen tai kolmannen alakohdan mukaisesti, tullivelka syntyy siinä paikassa, jossa tavarat on asetettu kyseiseen menettelyyn tai ne on tuotu yhteisön tullialueelle kyseiseen menettelyyn asetettuna.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu määräaika, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3. Jos tulliviranomaiset voivat käytettävissään olevien tietojen perusteella todeta, että tullivelka voi olla syntynyt useassa paikassa, tullivelan on katsottava syntyneen paikassa, jossa se ensin syntyi.
4. Jos tulliviranomainen toteaa, että tullivelka on syntynyt 46 tai 49 artiklan nojalla toisessa jäsenvaltiossa ja tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrä on pienempi kuin 10 000 euroa, tullivelan on katsottava syntyneen siinä jäsenvaltiossa, jossa sen syntyminen on todettu.
2 LUKU
Vakuus mahdollisen tai olemassa olevan tullivelan maksamisesta
56 artikla
Yleiset säännökset
1. Tätä lukua sovelletaan sekä jo syntyneitä että mahdollisesti syntyviä tullivelkoja koskeviin vakuuksiin, jollei toisin säädetä.
2. Tulliviranomaiset voivat vaatia vakuuden antamista tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän maksamisesta. Jos asiaan liittyvissä säännöksissä niin säädetään, vaadittava vakuus voi koskea myös muita maksuja siten kuin muissa asiaan liittyvissä voimassa olevissa säännöksissä säädetään.
3. Jos tulliviranomaiset vaativat vakuuden antamista, se on vaadittava velalliselta tai siltä, josta voi tulla velallinen. Ne voivat myös sallia, että vakuuden antaa muu henkilö kuin se, jolta vakuus vaaditaan.
4. Tulliviranomaiset voivat vaatia ainoastaan yhden vakuuden tiettyjä tavaroita tai tiettyä ilmoitusta kohti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 64 artiklan soveltamista.
Tiettyä ilmoitusta varten annettua vakuutta sovelletaan kaikkia kyseisessä ilmoituksessa tarkoitettuja tai sitä vastaan luovutettuja tavaroita koskeviin tullivelkaa vastaavien tuonti- ja vientitullien määrään ja muiden maksujen määrään riippumatta ilmoituksen oikeellisuudesta.
Mikäli vakuutta ei ole vapautettu, sitä voidaan myös käyttää vakuuden kohteena olevan määrän rajoissa kyseisten tavaroiden jälkitarkastusten seurauksena maksettavien tuonti- tai vientitullien määrän ja muiden maksujen määrän kantamiseen.
5. Tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetun henkilön pyynnöstä tulliviranomaiset voivat 62 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti antaa luvan yleisvakuuden käyttöön kahta tai useampaa toimintoa, ilmoitusta tai tullimenettelyä koskevan tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän kattamiseksi.
6. Valtioilta ja alue- ja paikallisviranomaisilta tai muilta julkisoikeudellisilta yhteisöiltä ei vaadita vakuutta niiden viranomaisina suorittamien toimien osalta.
7. Tulliviranomaiset voivat olla vaatimatta vakuutta, jos tuonti- tai vientitullien määrä, jonka maksamisesta vakuus on annettava, ei ylitä yhteisön ja sen jäsenmaiden tavarakauppaa kolmansien maiden kanssa koskevista tilastoista 22 päivänä toukokuuta 1995 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1172/95 (13) 12 artiklan mukaisesti vahvistettua tilastoinnin kynnysrajaa.
8. Tulliviranomaisten hyväksymä tai sallima vakuus on voimassa kaikkialla yhteisön tullialueella niihin tarkoituksiin, joihin se on annettu.
9. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan seuraavat:
— |
edellytykset tämän artiklan täytäntöönpanolle, |
— |
muut kuin tämän artiklan 6 kohdassa tarkoitetut tapaukset, joissa ei vaadita vakuutta, |
— |
poikkeukset tämän artiklan 8 kohdasta, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
57 artikla
Pakollinen vakuus
1. Jos vakuuden antaminen on pakollista ja jollei 3 kohdan mukaisesti vahvistetuista säännöistä muuta johdu, tulliviranomaisten on vahvistettava vakuuden määrä tasolle, joka vastaa tullivelkaa vastaavien tuonti- ja vientitullien ja muiden maksujen täsmällistä määrää, jos tämä määrä on varmasti laskettavissa vakuuden vaatimisajankohtana.
Jos täsmällistä määrää ei voida vahvistaa, vakuudeksi on vahvistettava syntynyttä tai mahdollisesti syntyvää tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien ja muiden maksujen tulliviranomaisten arvion mukainen enimmäismäärä.
2. Jos yleisvakuus annetaan sellaisten tullivelkoja vastaavien tuonti- tai vientitullien ja muiden maksujen maksamisesta, joiden määrät vaihtelevat ajoittain, tämän vakuuden määrä on vahvistettava tasolle, joka aina vastaa tullivelkoja vastaavia tuonti- tai vientitulleja ja muita maksuja, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 62 artiklan soveltamista.
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän artiklan 1 kohdan täytäntöön panemiseksi.
58 artikla
Harkinnanvarainen vakuus
Jos vakuuden antaminen on harkinnanvaraista, tulliviranomaisten on joka tapauksessa vaadittava vakuus, jos ne pitävät tullivelkaa vastaavien tuonti- ja vientitullien määrän ja muiden maksujen määrän maksamista määräajassa epävarmana. Kyseisten viranomaisten on vahvistettava vakuuden määrä siten, että se ei ylitä 57 artiklassa tarkoitettua tasoa.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan, milloin vakuuden antaminen on harkinnanvaraista, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
59 artikla
Vakuuden antaminen
1. Vakuus voidaan antaa jollakin seuraavista muodoista:
a) |
käteistalletuksena tai jollakin muulla maksuvälineellä, jonka tulliviranomaiset hyväksyvät käteistalletusta vastaavaksi, ja se annetaan euroina tai sen jäsenvaltion valuuttana, jossa vakuutta vaaditaan; |
b) |
takaajan antamana sitoumuksena; |
c) |
muuna vakuuden muotona, joka turvaa vastaavalla tavalla tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän ja muiden maksujen määrän maksamisen. |
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tämän kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitetun vakuuden muodot, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2. Käteistalletus tai vastaava vakuus on annettava sen jäsenvaltion voimassa olevien säännösten mukaisesti, jossa vakuutta vaaditaan.
60 artikla
Vakuuden muodon valinta
Henkilö, jolta vakuutta vaaditaan, voi valita minkä tahansa 59 artiklan 1 kohdassa säädetyistä vakuuden muodoista.
Tulliviranomaiset voivat kuitenkin kieltäytyä hyväksymästä valittua vakuuden muotoa, jos se on ristiriidassa kyseisen tullimenettelyn moitteettoman toiminnan kanssa.
Tulliviranomaiset voivat vaatia, että valittua vakuuden muotoa käytetään tietyn ajan.
61 artikla
Takaaja
1. Edellä 59 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun takaajan on oltava yhteisön tullialueelle sijoittautunut kolmas henkilö. Takaajan on oltava vakuutta vaativien tulliviranomaisten hyväksymä, jollei takaaja ole yhteisössä voimassa olevien yhteisön säännösten mukaisesti hyväksytty luottolaitos tai rahoituslaitos tai vakuutusyhtiö.
2. Takaajan on kirjallisesti sitouduttava maksamaan se tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrä ja muiden maksujen määrä, josta vakuus annetaan.
3. Tulliviranomaiset voivat kieltäytyä hyväksymästä esitettyä takaajaa tai esitettyä vakuuden muotoa, jos jompikumpi niistä ei näytä varmasti turvaavan tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän ja muiden maksujen määrän maksamista määräajassa.
62 artikla
Yleisvakuus
1. Edellä 56 artiklan 5 kohdassa tarkoitettu lupa myönnetään ainoastaan henkilöille, jotka täyttävät seuraavat edellytykset:
a) |
he ovat sijoittautuneet yhteisön tullialueelle; |
b) |
heillä on osoitus tulli- ja verovelvoitteiden täyttämisestä; |
c) |
he käyttävät säännöllisesti asianomaisia tullimenettelyjä tai tulliviranomaiset tietävät heidän pystyvän täyttämään näihin menettelyihin liittyvät velvollisuutensa. |
2. Jos mahdollisesti syntyvien tullivelkojen ja muiden maksujen kattamiseksi on annettava yleisvakuus, talouden toimijalle voidaan antaa lupa käyttää määrältään alennettua yleisvakuutta tai antaa vapautus vakuuden antamisesta edellyttäen, että seuraavat edellytykset täyttyvät:
a) |
tyydyttävä liikekirjanpitojärjestelmä ja tarvittaessa kuljetuksiin liittyvä kirjanpitojärjestelmä, joka mahdollistaa asianmukaiset tullitarkastukset; |
b) |
näyttö vakavaraisuudesta. |
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, jotka koskevat lupien myöntämismenettelyä tämän artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti.
63 artikla
Vakuuksien käyttöä koskevat täydentävät säännökset
1. Jos erityismenettelyjen yhteydessä voi syntyä tullivelka, sovelletaan 2 ja 3 kohtaa.
2. Edellä 62 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu vakuudesta vapauttaminen ei koske tavaroita, joihin katsotaan liittyvän normaalia suurempia petosriskejä.
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen seuraavia toimenpiteitä:
a) |
tämän artiklan 2 kohdan täytäntöönpano; |
b) |
toimenpiteitä, joilla kielletään väliaikaisesti 62 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun määrältään pienemmän yleisvakuuden käyttö; |
c) |
poikkeuskeinona erityisolosuhteissa noudatettava väliaikainen kielto käyttää yleisvakuutta sellaisten tavaroiden osalta, joiden on todettu yleisvakuutta käytettäessä joutuneen laajamittaisen petoksen kohteeksi. |
64 artikla
Lisävakuus tai korvaava vakuus
Jos tulliviranomaiset toteavat, että annettu vakuus ei turvaa tai ei enää turvaa varmasti tai riittävästi tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän ja muiden maksujen määrän maksamista määräajassa, niiden on vaadittava, että 56 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu henkilö oman valintansa mukaan joko antaa lisävakuuden tai korvaa alkuperäisen vakuuden uudella vakuudella.
65 artikla
Vakuuden vapautus
1. Tulliviranomaisten on vapautettava vakuus välittömästi, kun tullivelka tai muita maksuja koskeva velvoite on lakannut tai sitä ei voi enää syntyä.
2. Jos tullivelka tai muita maksuja koskeva velvoite on lakannut osittain tai voi syntyä ainoastaan osalle siitä määrästä, jonka maksamisesta vakuus on annettu, vastaava osa vakuudesta on asianomaisen pyynnöstä vapautettava, paitsi jos se ei kyseisen määrän vuoksi ole perusteltua.
3. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
3 LUKU
Tullien kantaminen ja maksaminen sekä tuonti- tai vientitullien määrän palauttaminen ja peruuttaminen
1 jakso
Tuonti- tai vientitullien määrän määrittäminen, tullivelan tiedoksi antaminen ja tileihin kirjaaminen
66 artikla
Tuonti- tai vientitullien määrän määrittäminen
1. Siitä paikasta vastaavien tulliviranomaisten, jossa tullivelka syntyy tai jossa sen katsotaan syntyneen 55 artiklan mukaisesti, on määritettävä maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä heti, kun niillä on käytettävissään tarvittavat tiedot.
2. Tulliviranomaiset voivat hyväksyä maksettavien tuonti- tai vientitullien määrän, jonka ilmoittaja on määritellyt, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 27 artiklan soveltamista.
67 artikla
Tullivelan tiedoksi antaminen
1. Tullivelka on annettava tiedoksi velalliselle siinä paikassa säädetyllä tavalla, jossa velka syntyi tai velan katsotaan syntyneen 55 artiklan mukaisesti.
Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua tiedoksiantoa ei tehdä seuraavissa tilanteissa:
a) |
jos ennen tuonti- tai vientitullien määrän lopullista vahvistamista on otettu käyttöön väliaikaisella kauppapoliittisella toimenpiteellä vahvistettu tulli; |
b) |
jos maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä on suurempi kuin 20 artiklan mukaisesti tehdyn päätöksen perusteella määritetty määrä; |
c) |
jos alkuperäinen päätös olla antamatta tullivelkaa tiedoksi tai antaa se yhdessä tuonti- tai vientitullien määrän kanssa tiedoksi maksettavaa tuonti- tai vientitullien määrää pienempänä on tehty yleisten määräysten perusteella, jotka on myöhemmin mitätöity tuomioistuimen päätöksellä; |
d) |
jos tulliviranomaisten ei tarvitse tullilainsäädännön nojalla antaa tiedoksi tullivelkaa. |
Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän kohdan toisen alakohdan d alakohdan täytäntöön panemiseksi.
2. Jos maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä on sama kuin tulli-ilmoitukseen merkitty määrä, tulliviranomaisten suorittaman tavaran luovutuksen katsotaan vastaavan tullivelan antamista tiedoksi velalliselle.
3. Jos tämän artiklan 2 kohtaa ei sovelleta, tullivelka on annettava tiedoksi velalliselle neljäntoista päivän kuluessa siitä päivästä, jona tulliviranomaiset pystyivät määrittämään maksettavien tuonti- tai vientitullien määrän.
68 artikla
Tullivelan vanhentuminen
1. Tullivelkaa ei voida antaa velalliselle tiedoksi enää, kun on kulunut kolme vuotta siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt.
2. Jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, 1 kohdassa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika pidennetään kymmeneksi vuodeksi.
3. Jos muutosta on haettu 23 artiklan mukaisesti, tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen määräaikojen soveltaminen on keskeytettävä muutoksenhakumenettelyn ajaksi muutoshakemuksen jättöajankohdasta lukien.
4. Jos tullivelan maksamisvelvoite saatetaan uudelleen voimaan 79 artiklan 5 kohdan mukaisesti, tämän artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisten määräaikojen soveltaminen on katsottava keskeytetyksi siitä päivästä, jona palauttamista tai peruuttamista koskeva hakemus tehtiin 84 artiklan mukaisesti, kunnes palauttamista tai peruuttamista koskeva päätös tehdään.
69 artikla
Tileihin kirjaaminen
1. Edellä 66 artiklassa tarkoitettujen tulliviranomaisten on kansallisen lainsäädännön mukaisesti kirjattava tileihinsä kyseisen artiklan mukaisesti määritetty maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä.
Ensimmäistä alakohtaa ei sovelleta 67 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.
Tulliviranomaisten ei tarvitse kirjata tileihin tuonti- tai vientitullien määrää, joka 68 artiklan mukaan vastaa tullivelkaa, jota ei enää voida antaa tiedoksi velalliselle.
2. Jäsenvaltioiden on määritettävä menettelyt, joiden mukaan tuonti- tai vientitullien määrät käytännössä kirjataan tileihin. Nämä menettelyt voivat olla erilaisia sen mukaan, ovatko tulliviranomaiset tullivelan syntymisen olosuhteet huomioon ottaen varmoja siitä, että kyseiset määrät maksetaan.
70 artikla
Tileihin kirjaamisen ajankohta
1. Jos tullivelka syntyy hyväksyttäessä vastaanotetuksi tulli-ilmoitus, joka koskee tavaroiden asettamista muuhun tullimenettelyyn kuin osittain tullittoman väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn, tai jos se syntyy muusta toimesta, jolla on sama oikeudellinen vaikutus kuin ilmoituksen hyväksymisellä, tulliviranomaisten on kirjattava maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä tileihin neljäntoista päivän kuluessa tavaroiden luovutuksesta.
Jos kuitenkin tuonti- tai vientitullien maksamisesta on annettu vakuus, niiden kokonaismäärä kaikista tavaroista, jotka on luovutettu samalle henkilölle tulliviranomaisten vahvistaman ajanjakson kuluessa, joka saa olla enintään 31 päivää, voidaan kirjata tileihin yhtenä vientinä kyseisen ajanjakson päätyttyä. Tileihin kirjaamisen on tapahduttava neljäntoista päivän kuluessa kyseisen ajanjakson päättymisestä.
2. Jos tavarat voidaan luovuttaa tiettyjen joko maksettavien tuonti- tai vientitullien määrän määrittämistä tai niiden kantamista koskevien edellytysten täyttyessä, tileihin kirjaamisen on tapahduttava neljäntoista päivän kuluessa siitä päivästä, jona maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä määritetään tai kyseisen tullin maksamista koskeva velvollisuus vahvistetaan.
Jos tullivelka johtuu väliaikaisella kauppapoliittisella toimenpiteellä käyttöönotetusta tullista, maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä on kuitenkin kirjattava tileihin kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona lopullisen kauppapoliittisen toimenpiteen vahvistava asetus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
3. Jos tullivelka syntyy muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa, maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä on kirjattava tileihin neljäntoista päivän kuluessa siitä päivästä, jona tulliviranomaiset voivat määritellä kyseisten tuonti- tai vientitullien määrän ja tehdä päätöksen.
4. Edellä olevaa 3 kohtaa sovelletaan soveltuvin osin kannettavaan tai kannettavaksi jäävään tuonti- tai vientitullien määrään, jos maksettavien tuonti- tai vientitullien määrää ei ole kirjattu tileihin 1, 2 ja 3 kohdan mukaisesti tai jos se on määritetty ja kirjattu tileihin maksettavaa määrää pienempänä.
5. Edellä 1, 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja määräaikoja tileihin kirjaamiselle ei sovelleta ennalta-arvaamattomien tapahtumien eikä ylivoimaisten esteiden yhteydessä.
71 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tileihin kirjaamista koskevat säännöt, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2 jakso
Tuonti- tai vientitullien määrän maksaminen
72 artikla
Maksamisen yleinen määräaika ja maksujen määräajan lykkäys
1. Velallisen on maksettava 67 artiklan mukaisesti tiedoksi annettua tullivelkaa vastaavat tuonti- tai vientitullien määrät tulliviranomaisten asettaman määräajan kuluessa.
Määräaikaa ei saa asettaa kymmentä päivää pidemmäksi siitä, kun tullivelka on annettu tiedoksi velalliselle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 24 artiklan 2 kohdan soveltamista. Kun yhdistetty tileihin kirjaaminen tehdään 70 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti, määräaika on asetettava siten, että velallinen ei voi saada pidempää maksuaikaa kuin jos hänelle olisi myönnetty maksun lykkäystä 74 artiklan nojalla.
Tulliviranomaiset voivat pidentää määräaikaa velallisen pyynnöstä, jos maksettavien tuonti- tai vientitullien määrä on määritetty 27 artiklassa tarkoitetun jälkitarkastuksen yhteydessä. Pidennetty määräaika ei saa olla pidempi kuin se aika, jonka velallinen tarvitsee toteuttaakseen velvollisuutensa täyttämiseksi tarvittavat toimenpiteet, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 77 artiklan 1 kohdan soveltamista.
2. Jos velallinen on oikeutettu johonkin 74–77 artiklassa säädetyistä maksuhelpotuksista, maksu on suoritettava näille helpotuksille asetetussa yhdessä tai useammassa määräajassa.
3. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan edellytykset pidentää tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän maksamista koskevaa määräaikaa seuraavissa tilanteissa:
a) |
kun on esitetty tullien peruuttamista koskeva hakemus 84 artiklan mukaisesti; |
b) |
kun tavarat aiotaan julistaa valtiolle menetetyiksi, hävittää tai luovuttaa valtiolle; |
c) |
kun tullivelka on syntynyt 46 artiklan mukaisesti ja velallisia on enemmän kuin yksi, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
Kyseisissä toimenpiteissä on vahvistettava erityisesti se, kuinka paljon määräaikaa pidennetään, ottaen huomioon muodollisuuksien suorittamiseen tai tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän kantamiseen kuluva kohtuullinen aika.
73 artikla
Maksaminen
1. Maksu on suoritettava käteisenä tai muulla maksutavalla, jolla on sama maksuvelvollisuudesta vapauttava vaikutus, mukaan luettuna hyvitysmenettely kansallisen lainsäädännön mukaisesti.
2. Velallisen sijasta maksun voi maksaa kolmas henkilö.
3. Velallinen voi joka tapauksessa maksaa koko tuonti- tai vientitullien määrän tai osan siitä ennen hänelle myönnetyn maksumääräajan päättymistä.
74 artikla
Maksunlykkäys
Rajoittamatta 79 artiklan soveltamista, tulliviranomaisten on asianomaisen henkilön pyynnöstä ja edellyttäen, että on annettu vakuus, myönnettävä lykkäystä tullien maksamiselle jollakin seuraavista tavoista:
a) |
erikseen kullekin tuonti- tai vientitullien määrälle, joka on kirjattu tileihin 70 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan tai 70 artiklan 4 kohdan mukaisesti; |
b) |
yhteisesti kaikille tuonti- tai vientitullien määrille, jotka on kirjattu tileihin 70 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti tulliviranomaisten asettamassa enintään 31 päivän määräajassa; |
c) |
yhteisesti kaikille tuonti- tai vientitullien määrille, jotka on kirjattu tileihin yhtenä vientinä 70 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti. |
75 artikla
Maksunlykkäyksen määräajat
1. Edellä olevan 74 artiklan mukaisen maksunlykkäyksen määräaika on 30 päivää.
2. Kun maksua lykätään 74 artiklan a alakohdan mukaisesti, määräaika alkaa sitä päivää seuraavana päivänä, jona tullivelka annetaan tiedoksi velalliselle.
3. Kun maksua lykätään 74 artiklan b alakohdan mukaisesti, määräaika alkaa sitä päivää seuraavasta päivästä, jona koontiajanjakso päättyy. Määräaikaa on lyhennettävä sellaisella luvulla päiviä, joka vastaa puolta koontiajanjakson päivien lukumäärästä.
4. Kun maksua lykätään 74 artiklan c alakohdan mukaisesti, määräaika alkaa sen ajanjakson päättymispäivää seuraavasta päivästä, joka on vahvistettu kyseisten tavaroiden luovuttamiselle. Määräaikaa on lyhennettävä sellaisella luvulla päiviä, joka vastaa puolta tuon ajanjakson päivien lukumäärästä.
5. Jos 3 ja 4 kohdassa tarkoitetuissa ajanjaksoissa on pariton määrä päiviä, mainittujen kohtien mukaisesti 30 päivän määräajasta vähennettävien päivien määrän on vastattava puolta siitä parillisesta luvusta, joka on tätä paritonta lukua lähinnä pienempi.
6. Jos 3 ja 4 kohdassa tarkoitettu ajanjakso on kalenteriviikko, jäsenvaltiot voivat määrätä, että tuonti- tai vientitullien määrä, jonka maksua on lykätty, on maksettava viimeistään neljännen tätä kalenteriviikkoa seuraavan viikon perjantaina.
Jos kyseinen ajanjakso on kalenterikuukausi, jäsenvaltiot voivat määrätä, että tuonti- tai vientitullien määrä, jonka maksua on lykätty, on maksettava viimeistään kyseistä kalenterikuukautta seuraavan kuukauden kuudentenatoista päivänä.
76 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan maksunlykkäystä koskevat säännöt käytettäessä 109 artiklan mukaisesti yksinkertaistettua tulli-ilmoitusta, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
77 artikla
Muut maksuhelpotukset
1. Tulliviranomaiset voivat myöntää velalliselle muita maksuhelpotuksia kuin maksunlykkäyksen edellyttäen, että annetaan vakuus.
Jos maksuhelpotuksia myönnetään ensimmäisen alakohdan mukaisesti, tuonti- tai vientitullien määrän lisäksi on kannettava luottokorkoa. Luottokorkokanta on korko, jota Euroopan keskuspankki sovelsi ennen kyseisen puolivuotiskauden ensimmäistä kalenteripäivää suoritettuun viimeisimpään perusrahoitusoperaatioonsa (”viitekorko”) korotettuna yhdellä prosenttiyksiköllä.
Jäsenvaltiossa, joka ei osallistu talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen, edellä mainittu viitekorko on sen kansallisen keskuspankin vahvistama vastaava korko. Tällöin kyseisen puolivuotiskauden ensimmäisenä kalenteripäivänä voimassa olevaa viitekorkoa sovelletaan seuraavien kuuden kuukauden ajan.
2. Tulliviranomaiset voivat olla vaatimatta vakuutta tai kantamatta luottokorkoa, jos velallisen tilannetta koskevan, asiakirjoihin perustuvan arvion avulla todetaan, että siitä aiheutuisi vakavia taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia.
3. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä 1 ja 2 kohdan täytäntöön panemiseksi.
78 artikla
Maksun pakkotäytäntöönpano ja viivästykset
1. Jos maksettavien tuonti- tai vientitullien määrää ei ole maksettu asetetussa määräajassa, tulliviranomaisten on varmistettava tullien määrän maksaminen kaikin asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti käytettävissä olevin keinoin.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan toimenpiteitä, jotka koskevat maksun kantamista takaajilta erityismenettelyn yhteydessä, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2. Tuonti- tai vientitullien määrästä on kannettava viivästyskorkoa asetetun määräajan päättymispäivästä maksupäivään saakka.
Viivästyskorkokanta on korko, jota Euroopan keskuspankki sovelsi ennen kyseisen puolivuotiskauden ensimmäistä kalenteripäivää suorittamaansa viimeisimpään perusrahoitusoperaatioon (”viitekorko”) korotettuna kahdella prosenttiyksiköllä.
Jäsenvaltiossa, joka ei osallistu talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen, edellä mainittu viitekorko on sen kansallisen keskuspankin vahvistama vastaava korko. Tällöin kyseisen puolivuotiskauden ensimmäisenä kalenteripäivänä voimassa olevaa viitekorkoa sovelletaan seuraavien kuuden kuukauden ajan.
3. Kun tullivelka on annettu tiedoksi 67 artiklan 3 kohdan mukaisesti, tuonti- tai vientitullien määrän lisäksi on kannettava viivästyskorko tullivelan syntypäivän ja sen tiedoksiantopäivän väliseltä ajalta.
Viivästyskorkokanta on vahvistettava 2 kohdan mukaisesti.
4. Tulliviranomaiset voivat olla kantamatta viivästyskorkoa, jos velallisen tilannetta koskevan, asiakirjoihin perustuvan arvion avulla todetaan, että sen kantaminen aiheuttaisi vakavia taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia.
5. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tapaukset, joissa tulliviranomaiset voivat asianomaiset ajanjaksot ja määrät huomioon ottaen olla kantamatta viivästyskorkoa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3 jakso
Tuonti- tai vientitullien määrän palauttaminen ja peruuttaminen
79 artikla
Palauttaminen ja peruuttaminen
1. Jollei tässä jaksossa säädetyistä edellytyksistä muuta johdu, tuonti- tai vientitullien määrät on palautettava tai peruutettava seuraavista syistä, jos palautettava tai peruutettava määrä on tiettyä määrää suurempi:
a) |
tuonti- tai vientitullien määrä on vahvistettu liian suureksi; |
b) |
tavarat ovat viallisia tai tavarat eivät ole sopimuksen ehtojen mukaisia; |
c) |
toimivaltaiset viranomaiset ovat tehneet erehdyksen; |
d) |
kohtuussyistä. |
Maksetut tuonti- tai vientitullien määrät on lisäksi palautettava, jos niitä vastaava tulli-ilmoitus mitätöidään 114 artiklan mukaisesti.
2. Jollei päätöksentekovaltaa koskevista säännöistä muuta johdu, tulliviranomaisten on palautettava tai peruutettava tuonti- tai vientitullien määrä viran puolesta, jos ne itse havaitsevat 84 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen määräaikojen kuluessa, että tuonti- tai vientitullien määrä on palautettava tai peruutettava 80, 82 tai 83 artiklan nojalla.
3. Tulleja ei voida palauttaa tai peruuttaa, jos tullivelan tiedoksi antamiseen johtanut tilanne on seurausta velallisen vilpillisestä menettelystä.
4. Tulliviranomaisten ei tarvitse maksaa korkoa tullien palauttamisen yhteydessä.
Korkoa on kuitenkin maksettava, jos palauttamisesta tehtyä päätöstä ei ole pantu täytäntöön kolmen kuukauden kuluessa sen tekemisestä, jollei määräajan noudattamatta jättäminen johdu tullinviranomaisista riippumattomista syistä.
Korkoa on tällöin maksettava kyseisen kolmen kuukauden määräajan päättymispäivästä tullien palautuspäivään. Korkokanta määritetään 77 artiklan mukaisesti.
5. Jos toimivaltainen viranomainen on myöntänyt tullien palautuksen tai peruutuksen erehdyksessä, alkuperäinen tullivelka saatetaan uudelleen voimaan, jos se ei ole vanhentunut 68 artiklan mukaisesti.
Mahdollinen 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti maksettu korko on tällaisissa tapauksissa maksettava takaisin.
80 artikla
Tuonti- tai vientitullien määrien palauttaminen ja peruuttaminen
Tuonti- tai vientitullien määrä on palautettava tai peruutettava siltä osin kuin alun perin tiedoksiannettu tullivelan määrä on suurempi kuin maksettava määrä tai jos tullivelka annettiin tiedoksi velalliselle 67 artiklan 1 kohdan c tai d alakohdan vastaisesti.
81 artikla
Vialliset tavarat tai tavarat, jotka eivät ole sopimuksen ehtojen mukaisia
1. Tuontitullien määrä on palautettava tai peruutettava, jos tullivelan tiedoksi antaminen koskee tavaroita, joita maahantuoja on kieltäytynyt vastaanottamasta, koska ne olivat luovutusajankohtana viallisia tai eivät vastanneet sen sopimuksen ehtoja, jonka perusteella ne tuotiin maahan.
Viallisina tavaroina pidetään myös tavaroita, jotka ovat vahingoittuneet ennen niiden luovutusta.
2. Tuontitullit palautetaan tai peruutetaan edellyttäen, että tavaroita ei ole käytetty, jollei niiden käytön aloittaminen ole ollut välttämätöntä niiden viallisuuden tai sopimuksenvastaisuuden toteamiseksi, ja edellyttäen, että ne viedään yhteisön tullialueelta.
3. Tulliviranomaisten on asianomaisen pyynnöstä sallittava, että viennin sijasta tavarat asetetaan sisäiseen jalostusmenettelyyn, muun muassa niiden hävittämiseksi, tai ulkoiseen passitukseen, tullivarastointimenettelyyn tai vapaa-aluemenettelyyn.
82 artikla
Palauttaminen tai peruuttaminen toimivaltaisten viranomaisten erehdyksen vuoksi
1. Muissa kuin 79 artiklan 1 kohdassa ja 80, 81 ja 83 artiklassa tarkoitetuissa tilanteissa tuonti- tai vientitullien määrä on palautettava tai peruutettava, jos toimivaltaisten viranomaisten erehdyksen seurauksena alun perin tiedoksi annettu tullivelkaa vastaava määrä oli maksettavaa määrää pienempi ja edellyttäen, että
a) |
velallinen ei ole voinut kohtuudella havaita kyseistä erehdystä; |
b) |
velallinen on toiminut vilpittömässä mielessä. |
2. Jos tavaroiden etuuskohtelua myönnettäessä noudatetaan hallinnollisen yhteistyön järjestelmää, johon yhteisön tullialueen ulkopuolella sijaitsevan maan tai alueen viranomaiset osallistuvat, näiden viranomaisten antamaa todistusta, jos se osoittautuu virheelliseksi, pidetään erehdyksenä, jota ei ole voitu 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuudella havaita.
Virheellisen todistuksen antamista ei kuitenkaan pidetä erehdyksenä, jos todistus perustuu viejän antamaan virheelliseen selvitykseen tosiasioista, paitsi silloin, kun on ilmeistä, että todistuksen antaneet viranomaiset tiesivät tai niiden olisi pitänyt tietää, että tavarat eivät olleet oikeutettuja etuuskohteluun.
Velallisen katsotaan toimineen vilpittömässä mielessä, jos hän pystyy osoittamaan toimineensa kyseisten kaupallisten toimien aikana asianmukaista huolellisuutta noudattaen varmistaakseen, että kaikki etuuskohtelun edellytykset ovat täyttyneet.
Velallinen ei voi kuitenkaan vedota vilpittömään mieleen, jos komissio on julkaissut Euroopan unionin virallisessa lehdessä ilmoituksen, jossa todetaan, että on perusteltua aihetta epäillä, ettei edunsaajamaa tai -alue sovella etuuskohtelujärjestelmää moitteettomasti.
83 artikla
Tullien palauttaminen ja peruuttaminen kohtuussyistä
Muissa kuin 79 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa ja 80, 81 ja 82 artiklassa tarkoitetuissa tilanteissa tuonti- tai vientitullien määrä on palautettava tai peruutettava kohtuussyistä, jos tullivelka on syntynyt erityisolosuhteissa, joissa velallisen ei voida osoittaa syyllistyneen vilpilliseen menettelyyn tai ilmeiseen laiminlyöntiin.
84 artikla
Tullien palauttamisessa ja peruuttamisessa noudatettava menettely
1. Tullien palauttamista ja peruuttamista koskevat 79 artiklan nojalla tehdyt hakemukset on toimitettava toimivaltaiselle tullitoimipaikalle seuraavien määräaikojen kuluessa:
a) |
kolmen vuoden kuluessa tullivelan tiedoksiantopäivästä, kun kyse on liian suuriksi vahvistetuista tulleista, toimivaltaisen viranomaisten erehdyksestä tai kohtuussyistä; |
b) |
vuoden kuluessa tullivelan tiedoksiantopäivästä, kun kyse on viallisista tavaroista tai tavaroista, jotka eivät ole sopimusehtojen mukaisia; |
c) |
tulli-ilmoituksen mitätöintiin sovellettavissa säännöissä vahvistetun määräajan kuluessa, kun kyse on tulli-ilmoituksen mitätöimisestä. |
Ensimmäisen alakohdan a ja b alakohdassa tarkoitettua määräaikaa on pidennettävä, jos hakija näyttää toteen, että ennalta-arvaamaton tapahtuma tai ylivoimainen este on estänyt hakemuksen tekemisen määräaikana.
2. Jos tullivelan tiedoksiantoon on haettu muutosta 23 artiklan mukaisesti, tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun määräajan laskeminen keskeytetään muutoksenhakumenettelyn ajaksi muutoshakemuksen jättöajankohdasta lukien.
85 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän jakson panemiseksi täytäntöön. Näillä toimenpiteillä vahvistetaan erityisesti tapaukset, joissa komissio päättää 184 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua hallintomenettelyä noudattaen siitä, onko tuonti- tai vientitullien määrän palauttaminen tai peruuttaminen perusteltua.
4 LUKU
Tullivelan lakkaaminen
86 artikla
Lakkaaminen
1. Tuonti- tai vientitullivelka lakkaa jollakin jäljempänä luetelluista tavoista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 68 artiklan ja sellaisten voimassa olevien säännösten soveltamista, jotka koskevat tullivelkaa vastaavan tuonti- tai vientitullien määrän kantamatta jättämistä velallisen oikeusteitse todetun maksukyvyttömyyden vuoksi:
a) |
kun tuonti- tai vientitullien määrä maksetaan; |
b) |
kun tuonti- tai vientitullien määrä peruutetaan, jollei 4 kohdasta muuta johdu; |
c) |
kun tulli-ilmoitus mitätöidään tullien maksamisvelvollisuuden sisältävään tullimenettelyyn ilmoitettujen tavaroiden osalta; |
d) |
kun tuonti- tai vientitullien alaiset tavarat julistetaan menetetyiksi valtiolle; |
e) |
kun tuonti- tai vientitullien alaiset tavarat takavarikoidaan ja samanaikaisesti tai myöhemmin julistetaan menetetyiksi valtiolle; |
f) |
kun tuonti- ja vientitullien alaiset tavarat hävitetään tullivalvonnassa tai luovutetaan valtiolle; |
g) |
kun tavaroiden katoaminen tai tullilainsäädännöstä johtuvien velvollisuuksien täyttämättä jättäminen johtuu tavaroiden täydellisestä tuhoutumisesta tai lopullisesta menettämisestä, joka on ollut seurausta tavaroiden luonteesta johtuvasta syystä, ennalta-arvaamattomasta tapahtumasta tai ylivoimaisesta esteestä taikka tulliviranomaisten määräyksestä; tätä kohtaa sovellettaessa tavaroiden lopullisella menettämisellä tarkoitetaan sitä, ettei kukaan voi enää käyttää niitä; |
h) |
kun tullivelka on syntynyt 46 tai 49 artiklan mukaisesti ja seuraavat edellytykset täyttyvät:
|
i) |
kun tavarat, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen tulleitta tai alennetuin tuontitullein niiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, on viety maasta tulliviranomaisten luvalla; |
j) |
kun tullivelka on syntynyt 45 artiklan mukaisesti ja mainitussa artiklassa tarkoitetun tullietuuskohtelun saamiseksi suoritetut muodollisuudet on peruutettu; |
k) |
kun tullivelka on syntynyt 46 artiklan mukaisesti ja tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla osoitetaan, ettei tavaroita ole käytetty tai kulutettu vaan että ne on viety yhteisön tullialueelta, jollei tämän artiklan 5 kohdasta muuta johdu. |
2. Tullivelkaa ei kuitenkaan pidetä tullirikoksiin sovellettavien seuraamusten kannalta lakanneena, kun tavarat 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetulla tavalla julistetaan menetetyiksi valtiolle, jos jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että seuraamukset määrätään tullien tai tullivelan olemassaolon perusteella.
3. Kun tullivelka 1 kohdan g alakohdan mukaisesti lakkaa sellaisten tavaroiden osalta, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen tulleitta tai alennetuin tuontitullein niiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, niiden hävittämisestä mahdollisesti jääviä jätteitä ja jäännöksiä pidetään muina kuin yhteisötavaroina.
4. Jos tullivelkaa vastaavan tuonti- tai vientitullien määrän maksamisesta on vastuussa useita henkilöitä ja tullit peruutetaan, tullivelan maksamisvelvollisuus lakkaa vain sen henkilön tai niiden henkilöiden osalta, jolle tai joille tullien peruutus on myönnetty.
5. Edellä 1 kohdan k alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa tullivelan maksamisvelvollisuus ei lakkaa sellaisen henkilön tai sellaisten henkilöiden osalta, joka tai jotka ovat yrittäneet menetellä vilpillisesti.
6. Kun tullivelka on syntynyt 46 artiklan mukaisesti, sen maksamisvelvollisuus lakkaa sellaisen henkilön osalta, jonka toiminnassa ei ole havaittavissa minkäänlaista vilpillisen menettelyn yritystä ja joka on osallistunut petosten torjuntaan.
7. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
IV OSASTO
YHTEISÖN TULLIALUEELLE TUODUT TAVARAT
1 LUKU
Saapumisen yleisilmoitus
87 artikla
Velvollisuus tehdä saapumisen yleisilmoitus
1. Yhteisön tullialueelle tuoduista tavaroista on tehtävä saapumisen yleisilmoitus, lukuun ottamatta väliaikaisesti tuotuja kuljetusvälineitä sekä kuljetusvälineitä ja niissä kuljetettuja tavaroita, jotka ainoastaan kulkevat yhteisön tullialueen aluevesien tai ilmatilan kautta pysähtymättä kyseisellä alueella.
2. Jollei tullilainsäädännössä toisin säädetä, saapumisen yleisilmoitus on tehtävä toimivaltaiseen tullitoimipaikkaan, ennen kuin tavarat tuodaan yhteisön tullialueelle.
Tulliviranomaiset voivat hyväksyä, että saapumisen yleisilmoituksen sijasta annetaan muu ilmoitus ja pääsy talouden toimijan tietokonejärjestelmässä oleviin saapumisen yleisilmoitusta koskeviin tietoihin.
3. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan seuraavat:
a) |
muut kuin tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tapaukset, joissa saapumisen yleisilmoituksen tekemisen vaatimuksesta voidaan poiketa tai sitä voidaan mukauttaa, sekä ehdot, joiden täyttyessä tällainen poikkeaminen tai mukauttaminen on mahdollista; |
b) |
määräaika, johon mennessä yleinen saapumisen yleisilmoitus on tehtävä tai asetettava saataville ennen tavaroiden tuontia yhteisön tullialueelle; |
c) |
säännöt b alakohdassa tarkoitetusta määräajasta poikkeamista tai määräajan muuttamista varten; |
d) |
säännöt sen toimivaltaisen tullitoimipaikan määrittämisestä, johon saapumisen yleisilmoitus on tehtävä tai jonka saataville se on asetettava ja jossa riskianalyysi ja riskiin perustuvat saapumistarkastukset on suoritettava, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
Toimenpiteiden toteuttamisen yhteydessä otetaan huomioon:
a) |
erityisolosuhteet; |
b) |
toimenpiteiden soveltaminen tietyntyyppiseen tavaraliikenteeseen tai tietyntyyppisiin kuljetusmuotoihin tai talouden toimijoihin; |
c) |
kansainväliset sopimukset, joissa määrätään erityisistä turvajärjestelyistä. |
88 artikla
Saapumisen yleisilmoituksen tekeminen ja vastuuhenkilö
1. Saapumisen yleisilmoitus on tehtävä sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen. Kaupallisia, satama- tai kuljetustietoja voidaan käyttää, jos ne sisältävät saapumisen yleisilmoituksessa vaadittavat tiedot.
Tulliviranomaiset voivat poikkeustapauksissa hyväksyä paperilla tehtävät saapumisen yleisilmoitukset sillä edellytyksellä, että niihin sovelletaan samaa riskinhallinnan tasoa kuin sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen tehtyihin saapumisen yleisilmoituksiin ja että vaatimukset, jotka koskevat tällaisten tietojen vaihtoa muiden tullitoimipaikkojen kanssa, voidaan täyttää.
2. Saapumisen yleisilmoituksen on velvollinen tekemään henkilö, joka tuo tavarat yhteisön tullialueelle tai joka ottaa vastatakseen niiden kuljetuksesta sinne.
3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetun henkilön velvollisuuksien sitä estämättä saapumisen yleisilmoituksen voi hänen sijastaan tehdä myös joku seuraavista henkilöistä:
a) |
tuoja tai vastaanottaja taikka muu henkilö, jonka nimissä tai lukuun 2 kohdassa tarkoitettu henkilö toimii; |
b) |
jokainen henkilö, joka voi esittää kyseiset tavarat tai toimittaa ne esitettäviksi toimivaltaiselle tulliviranomaiselle. |
4. Jos saapumisen yleisilmoituksen tekee muu henkilö kuin se liikenteenharjoittaja, jonka kuljetusvälineellä tavarat on tuotu yhteisön tullialueelle, liikenteenharjoittajan on jätettävä asianmukaiseen tullitoimipaikkaan lastiluettelon, lähetyslistan tai lastausluettelon muodossa oleva saapumisilmoitus, joka sisältää tiedot, joiden perusteella voidaan tunnistaa kaikki ne kuljetetut tavarat, joita saapumisen yleisilmoitus koskee.
Komissio päättää 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteistä, joilla saapumisen yleisilmoitukseen sisällytettävät tiedot vahvistetaan.
Edellä olevan 1 kohdan säännöksiä sovelletaan soveltuvin osin tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa mainittuun ilmoitukseen.
89 artikla
Saapumisen yleisilmoituksen oikaiseminen
1. Saapumisen yleisilmoituksen tehneen henkilön on hänen pyynnöstään sallittava oikaista yhtä tai useampaa ilmoituksessa olevaa tietoa sen tekemisen jälkeen.
Tällainen oikaisu ei kuitenkaan ole mahdollinen, jos jokin seuraavista toimista on suoritettu:
a) |
tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet saapumisen yleisilmoituksen tehneelle henkilölle aikovansa tarkastaa tavarat; |
b) |
tulliviranomaiset ovat todenneet kyseiset tiedot virheellisiksi; |
c) |
tulliviranomaiset ovat antaneet luvan tavaroiden siirtämiseen paikasta, jossa ne esitettiin. |
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tämän artiklan 1 kohdan c alakohtaa koskevat poikkeukset ja määritellään erityisesti seuraavat:
a) |
perusteet, joilla tietoja voidaan oikaista tavaroiden siirtämisen jälkeen; |
b) |
tiedot, jotka voidaan oikaista; |
c) |
siirtämisen jälkeinen määräaika, jonka kuluessa oikaisu voidaan sallia, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
90 artikla
Saapumisen yleisilmoituksen korvaava tulli-ilmoitus
Toimivaltainen tullitoimipaikka voi luopua saapumisen yleisilmoituksen tekemistä koskevasta vaatimuksesta sellaisten tavaroiden osalta, joista tehdään tulli-ilmoitus ennen 87 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitetun määräajan päättymistä. Tällöin tulli-ilmoituksessa on oltava vähintään saapumisen yleisilmoitukselta vaadittavat tiedot. Tulli-ilmoituksella on saapumisen yleisilmoituksen asema siihen asti, kun se hyväksytään vastaanotetuksi 112 artiklan mukaisesti.
2 LUKU
Tavaroiden saapuminen
1 jakso
Tavaroiden saapuminen yhteisön tullialueelle
91 artikla
Tullivalvonta
1. Yhteisön tullialueelle tuotavat tavarat ovat tuontihetkestä alkaen tullivalvonnassa ja niille voidaan suorittaa tullitarkastuksia. Niihin sovelletaan tarpeen mukaan kieltoja ja rajoituksia, jotka ovat perusteltuja muun muassa julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, ympäristön suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi, teollisoikeuksien tai kaupallisten oikeuksien suojelemiseksi, mukaan luettuina yhteisöön tuotaviin huumausaineiden lähtöaineisiin, tiettyjä teollis- ja tekijänoikeuksia rikkoviin tavaroihin ja käteisvaroihin kohdistuvat tarkastukset, sekä kalakantojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden ja kauppapoliittisten toimenpiteiden toteuttamiseksi.
Tavarat ovat tullivalvonnassa niin kauan kuin se on tarpeellista niiden tullioikeudellisen aseman määrittämiseksi, eikä niitä saa siirtää pois tullivalvonnasta ilman tulliviranomaisten lupaa.
Yhteisötavarat eivät ole tullivalvonnassa sen jälkeen, kun niiden tullioikeudellinen asema on vahvistettu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 166 artiklan soveltamista.
Muut kuin yhteisötavarat ovat tullivalvonnassa, kunnes niiden tullioikeudellinen asema muuttuu tai ne jälleenviedään taikka hävitetään.
2. Tavaroiden haltija voi tulliviranomaisten luvalla milloin tahansa tarkastaa tullivalvonnassa olevat tavarat tai ottaa niistä näytteitä erityisesti niiden tariffiin luokittelun, tullausarvon tai tullioikeudellisen aseman määrittämiseksi.
92 artikla
Kuljetus asianmukaiseen paikkaan
1. Henkilön, joka tuo tavarat yhteisön tullialueelle, on viipymättä kuljetettava ne tulliviranomaisten mahdollisesti osoittamaa reittiä ja näiden mahdollisesti antamia ohjeita noudattaen tulliviranomaisten osoittamaan tullitoimipaikkaan taikka muuhun näiden osoittamaan tai hyväksymään paikkaan taikka vapaa-alueelle.
Vapaa-alueelle tuotavat tavarat on tuotava kyseiselle alueelle suoraan joko meri- tai ilmateitse taikka maitse tuotaessa kulkematta yhteisön tullialueen muun osan kautta, jos vapaa-alue rajoittuu jäsenvaltion ja kolmannen maan väliseen maarajaan.
Tavarat on esitettävä tulliviranomaisille 95 artiklan mukaisesti.
2. Henkilön, joka ottaa vastatakseen tavaroiden kuljetuksesta sen jälkeen, kun ne on tuotu yhteisön tullialueelle, on vastattava 1 kohdassa tarkoitetun velvollisuuden täyttämisestä.
3. Yhteisön tullialueelle tuotuihin tavaroihin rinnastetaan tavarat, joille jäsenvaltion tulliviranomaiset voivat suorittaa tullitarkastuksia yhteisön tullialueen ulkopuolisen maan tai alueen kanssa tehdyn sopimuksen perusteella, vaikka ne olisivatkin vielä yhteisön tullialueen ulkopuolella.
4. Mitä 1 kohdassa säädetään, ei estä soveltamasta kirjeistä, postikorteista ja painotuotteista sekä niiden sähköisistä, muiden tiedontallennusvälineiden sisältämistä vastineista, tai matkustajien kuljettamista tavaroista, rajavyöhykkeellä taikka putkistoissa tai johdoissa kuljetetuista tavaroista sekä muusta taloudelliselta merkitykseltään vähäisestä liikenteestä annettuja erityissäännöksiä edellyttäen, että tällä ei vaaranneta tullivalvonta- ja tullitarkastusmahdollisuuksia.
5. Kuljetusvälineisiin ja niissä kuljetettaviin tavaroihin, jotka ainoastaan kulkevat yhteisön tullialueen aluevesien tai ilmatilan kautta pysähtymättä kyseisellä alueella, ei sovelleta 1 kohtaa.
93 artikla
Lento- ja merikuljetukset yhteisön alueella
1. Mitä 87–90 artiklassa, 92 artiklan 1 kohdassa ja 94–97 artiklassa säädetään, ei sovelleta tavaroihin, jotka viedään väliaikaisesti yhteisön tullialueelta kuljetettaessa niitä meri- tai ilmateitse kahden tällä alueella sijaitsevan paikan välillä, jos kuljetus tapahtuu suoraa reittiä lentoteitse tai säännöllisen liikenteen aluksella pysähtymättä yhteisön tullialueen ulkopuolelle.
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan erityissäännöksiä lentoliikenteen ja säännöllisen alusliikenteen osalta, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
94 artikla
Kuljetus erityisissä olosuhteissa
1. Jos 92 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua velvollisuutta ei ennalta-arvaamattoman tapahtuman tai ylivoimaisen esteen vuoksi voida täyttää, velvollisuuden täyttämisestä vastaavan henkilön tai muun tämän lukuun toimivan henkilön on viipymättä ilmoitettava tilanteesta tulliviranomaisille. Jos ennalta-arvaamaton tapahtuma tai ylivoimainen este ei johda tavaroiden täydelliseen menettämiseen, tulliviranomaisille on ilmoitettava myös niiden tarkka sijaintipaikka.
2. Jos ennalta-arvaamaton tapahtuma tai ylivoimainen este pakottaa 92 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun vesi- tai ilma-aluksen pysähtymään väliaikaisesti yhteisön tullialueella olevaan satamaan tai siellä olevalle lentokentälle, eikä 92 artiklan 1 kohdassa säädettyä velvollisuutta voida täyttää, henkilön, joka toi vesi- tai ilma-aluksen yhteisön tullialueelle, taikka muun tämän lukuun toimivan henkilön on viipymättä ilmoitettava tilanteesta tulliviranomaisille.
3. Tulliviranomaisten on päätettävä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä, jotta 1 kohdassa tarkoitetut tavarat tai 2 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa oleva vesi- tai ilma-alus ja siinä kuljetettavat tavarat saadaan tullivalvontaan ja tarvittaessa varmistetaan, että ne kuljetetaan myöhemmin tullitoimipaikkaan taikka muuhun tulliviranomaisten osoittamaan tai hyväksymään paikkaan.
2 jakso
Tavaroiden esittäminen, purkaminen ja tarkastus
95 artikla
Tavaroiden esittäminen tullille
1. Jonkun seuraavista henkilöistä on, yhteisön tullialueelle tuotujen tavaroiden saavuttua, esitettävä ne tullille viipymättä määrätyssä tullitoimipaikassa tai muussa tulliviranomaisten määräämässä tai hyväksymässä paikassa tai vapaa-alueella:
a) |
henkilön, joka toi tavarat yhteisön tullialueelle; |
b) |
henkilön, jonka nimissä tai lukuun tavarat kyseiselle alueelle tuonut henkilö toimii; |
c) |
henkilön, joka otti vastatakseen tavaroiden kuljetuksesta sen jälkeen, kun ne tuotiin yhteisön tullialueelle. |
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun henkilön velvollisuuksista riippumatta tavarat voi esittää tullille hänen sijastaan myös joku seuraavista henkilöistä:
a) |
henkilö, joka asettaa tavarat välittömästi tullimenettelyyn; |
b) |
henkilö, jolla on lupa pitää varastotiloja, tai henkilö, joka harjoittaa toimintaa vapaa-alueella. |
3. Tavarat esittävän henkilön on viitattava tavaroista aiemmin tehtyyn saapumisen yleisilmoitukseen tai tulli-ilmoitukseen.
4. Mitä 1 kohdassa säädetään, ei estä soveltamasta kirjeistä, postikorteista ja painotuotteista sekä niiden sähköisistä, muiden tiedontallennusvälineiden sisältämistä vastineista tai matkustajien kuljettamista tavaroista, rajavyöhykkeellä taikka putkistoissa tai johdoissa kuljetetuista tavaroista sekä muusta taloudelliselta merkitykseltään vähäisestä liikenteestä mahdollisesti annettuja erityissäännöksiä edellyttäen, että tällä ei vaaranneta tullivalvonta- ja tullitarkastusmahdollisuuksia.
96 artikla
Tavaroiden purkaminen ja tarkastus
1. Tavarat voidaan purkaa tai lastata uudelleen kuljetusvälineestä toiseen ainoastaan tulliviranomaisten luvalla näiden osoittamissa tai hyväksymissä paikoissa.
Tällaista lupaa ei kuitenkaan vaadita välittömästi uhkaavan vaaran edellyttäessä tavaroiden välitöntä purkamista kokonaan tai osittain. Tällöin tilanteesta on viipymättä ilmoitettava tulliviranomaisille.
2. Tulliviranomaiset voivat milloin tahansa vaatia tavarat purettaviksi ja niiden pakkaukset avattaviksi, jotta tavarat voidaan tarkastaa, niistä ottaa näytteitä tai niiden kuljetusvälineet tarkastaa.
3. Tavaroita ei saa ilman tulliviranomaisten lupaa siirtää paikasta, jossa ne on esitetty tullille.
3 jakso
Muodollisuudet tavaroiden esittämisen jälkeen
97 artikla
Velvollisuus asettaa muut kuin yhteisötavarat tullimenettelyyn
1. Tullille esitetyt muut kuin yhteisötavarat on asetettava tullimenettelyyn, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 125–127 artiklan soveltamista.
2. Jollei toisin säädetä, ilmoittaja voi vapaasti päättää asianomaisen menettelyn mukaisin edellytyksin, mihin tullimenettelyyn hän haluaa asettaa tavarat, riippumatta tavaroiden luonteesta, paljoudesta taikka alkuperä-, lähtö- tai määrämaasta.
98 artikla
Väliaikaisesti varastoiduiksi katsottavat tavarat
1. Tullille esitetyt muut kuin yhteisötavarat katsotaan asetetuiksi väliaikaisen varastoinnin menettelyyn 151 artiklan mukaisesti, jos niitä ei ole välittömästi asetettu johonkin tullimenettelyyn, jota koskeva tulli-ilmoitus on hyväksytty, tai jos niitä ei ole siirretty vapaa-alueelle.
2. Tavaroiden haltijan on tehtävä viipymättä saapumisen yleisilmoitus, jos todetaan, että tullille esitetyistä muista kuin yhteisötavaroista ei ole tällaista ilmoitusta vielä tehty, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 87 artiklan 2 kohdassa säädetyn velvollisuuden ja 87 artiklan 3 kohdan nojalla toteutettuihin toimenpiteisiin perustuvien poikkeusten soveltamista.
4 jakso
Passitusmenettelyssä kuljetetut tavarat
99 artikla
Passitusmenettelyssä saapuvia tavaroita koskeva poikkeus
Yhteisön tullialueelle tuotaviin, passitusmenettelyssä jo oleviin tavaroihin ei sovelleta 92 artiklaa, sen 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa lukuun ottamatta, eikä 95–98 artiklaa.
100 artikla
Muihin kuin yhteisötavaroihin passitusmenettelyn päätyttyä sovellettavat säännökset
Yhteisön passitusmenettelyyn asetettuihin muihin kuin yhteisötavaroihin sovelletaan 96, 97 ja 98 artiklaa, kun kyseiset tavarat on esitetty yhteisön tullialueella sijaitsevalle määrätullitoimipaikalle passitusmenettelyä koskevien sääntöjen mukaisesti.
V OSASTO
TULLIOIKEUDELLISTA ASEMAA, TAVAROIDEN ASETTAMISTA TULLIMENETTELYYN, TARKASTUSTA JA TAVARAN LUOVUTUSTA SEKÄ TAVAROISTA VAPAUTUMISTA KOSKEVAT YLEISET SÄÄNNÖT
1 LUKU
Tavaroiden tullioikeudellinen asema
101 artikla
Yhteisötavaraolettama
1. Kaikkia yhteisön tullialueella olevia tavaroita pidetään yhteisötavaroina, jollei vahvisteta, että tavarat eivät ole tullioikeudelliselta asemaltaan yhteisötavaroita, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 161 artiklan soveltamista.
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan
a) |
tapaukset, joissa tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettua olettamaa ei sovelleta; |
b) |
menetelmät, joilla tullioikeudellinen asema yhteisötavaroina voidaan vahvistaa; |
c) |
tapaukset, joissa tavarat, jotka on tuotettu kokonaan yhteisön tullialueella, eivät saa tullioikeudellista asemaa yhteisötavarana, jos ne on tuotettu ulkoiseen passitukseen, varastointiin, väliaikaiseen maahantuontiin tai sisäiseen jalostukseen asetetuista tavaroista, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
102 artikla
Yhteisötavaroihin sovellettavan tullioikeudellisen aseman menettäminen
Yhteisötavaroista tulee muita kuin yhteisötavaroita
a) |
kun ne viedään pois yhteisön tullialueelta, sikäli kuin sisäistä passitusta koskevia sääntöjä tai 103 artiklan mukaisia toimenpiteitä ei sovelleta; |
b) |
kun ne on asetettu ulkoiseen passitukseen, varastointiin tai sisäiseen jalostusmenettelyyn, sikäli kuin tämä tullilainsäädännön mukaan on mahdollista; |
c) |
kun ne on asetettu tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn ja joko luovutetaan myöhemmin valtiolle tai hävitetään niin, että niistä jää jätteitä; |
d) |
kun tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskeva ilmoitus mitätöidään luovutuksen jälkeen 114 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan nojalla toteutettujen toimenpiteiden mukaisesti. |
103 artikla
Tullialueelta väliaikaisesti vietävät yhteisön tavarat
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan edellytykset, joiden mukaisesti yhteisötavarat voivat liikkua muutoin kuin tullimenettelyyn asetettuina yhteisön tullialueella sijaitsevasta paikasta toiseen ilman, että niiden tullioikeudellinen asema muuttuu, vaikka ne liikkuvat väliaikaisesti tämän alueen ulkopuolella, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2 LUKU
Tavaroiden asettaminen tullimenettelyyn
1 jakso
Yleiset säännökset
104 artikla
Tulli-ilmoituksen teko ja yhteisötavaroiden tullivalvonta
1. Kaikista tavaroista, jotka on tarkoitus asettaa johonkin tullimenettelyyn, vapaa-aluemenettelyä lukuun ottamatta, on tehtävä kyseistä tullimenettelyä koskeva tulli-ilmoitus.
2. Vietäviksi, yhteisön sisäiseen passitukseen tai ulkoiseen jalostukseen ilmoitetut yhteisötavarat ovat tullivalvonnassa siitä alkaen, kun 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus on hyväksytty, siihen asti, kun ne viedään yhteisön tullialueelta, luovutetaan valtiolle tai hävitetään taikka niitä koskeva tulli-ilmoitus mitätöidään.
105 artikla
Toimivaltaiset tullitoimipaikat
1. Jollei yhteisön lainsäädännössä toisin säädetä, jäsenvaltioiden on määrättävä alueellaan sijaitsevien eri tullitoimipaikkojen sijainti ja toimivalta.
Jäsenvaltioiden on varmistettava, että näille toimipaikoille määrätään kohtuulliset ja asianmukaiset viralliset aukioloajat, ottaen huomioon liikenteen ja tavaroiden luonne ja tullimenettely, johon tavarat aiotaan asettaa, tarkoituksena välttää kansainvälisten liikennevirtojen estyminen ja vääristyminen.
2. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä toimivaltaisten tullitoimipaikkojen eri roolien ja vastuualueiden määrittelemiseksi erityisesti seuraavilta osin:
a) |
saapumis-, tuonti-, vienti- tai poistumistullitoimipaikat; |
b) |
tavaroiden tullimenettelyyn asettamista koskevia muodollisuuksia hoitavat tullitoimipaikat; |
c) |
lupia antavat ja tullimenettelyjä valvovat tullitoimipaikat. |
106 artikla
Keskitetty tulliselvitys
1. Tulliviranomaiset voivat antaa henkilölle luvan tehdä tai asettaa tulliviranomaisten saataville tulli-ilmoituksen sijoittautumispaikkansa toimivaltaisessa tullitoimipaikassa sellaisista tavaroista, jotka esitetään tullille toisessa tullitoimipaikassa. Tällaisissa tapauksissa tullivelan katsotaan syntyneen siinä tullitoimipaikassa, jossa tulli-ilmoitus on tehty tai asetettu tulliviranomaisten saataville.
2. Sen tullitoimipaikan, jossa tulli-ilmoitus tehdään tai asetetaan tulliviranomaisten saataville, on huolehdittava ilmoituksen tarkastamisesta, mahdollista tullivelkaa vastaavan tuonti- tai vientitullien määrän kantamisesta ja luvan antamisesta tavaroiden luovuttamiseen.
3. Sen tullitoimipaikan, jossa tavarat esitetään, on suoritettava sen tullitoimipaikan perustellusti vaatimat tarkastukset, jossa tulli-ilmoitus on tehty tai asetettu tulliviranomaisten saataville, ja annettava lupa tavaroiden luovuttamiseen ottaen huomioon kyseisestä tullitoimipaikasta saadut tiedot, rajoittamatta kuitenkaan sen omia vaarattomuuteen ja turvallisuuteen liittyviä tarkastuksia.
4. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan erityisesti säännöt seuraavista asioista:
a) |
1 kohdassa tarkoitetun luvan myöntäminen; |
b) |
tapaukset, joissa lupaa on tarkasteltava uudelleen; |
c) |
edellytykset, joiden nojalla lupa myönnetään; |
d) |
sen toimivaltaisen tulliviranomaisen määrittäminen, joka on toimivaltainen myöntämään luvan; |
e) |
neuvottelut muiden tulliviranomaisten kanssa ja tietojen toimittaminen niille, kun se on tarpeen; |
f) |
edellytykset, joiden nojalla lupa voidaan evätä väliaikaisesti tai peruuttaa; |
g) |
asianomaisten toimivaltaisten tullitoimipaikkojen erityinen rooli ja vastuu, erityisesti suoritettavien tarkastusten osalta; |
h) |
muodollisuuksien muoto ja niiden päätökseen saattamisen määräajat, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
Näissä toimenpiteissä on otettava huomioon seuraavaa:
— |
c alakohdan osalta, kun asia koskee yhtä useampaa jäsenvaltiota, hakijan on täytettävä 14 artiklassa säädetyt edellytykset valtuutetun talouden toimijan aseman saamiseksi; |
— |
d alakohdan osalta kirjanpitoon perustuvan valvonnan helpottamiseksi paikka, jossa hakijan tullitarkoituksiin soveltuva pääkirjanpito säilytetään tai jossa se on saatavissa ja jossa ainakin osa luvan kattamasta toiminnasta on määrä suorittaa. |
107 artikla
Tulli-ilmoituksen muodot
1. Tulli-ilmoitus on tehtävä sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen. Tulliviranomaiset voivat sallia sen, että tulli-ilmoituksena on merkintä ilmoittajan kirjanpidossa, edellyttäen, että nämä tiedot ovat tulliviranomaisten käytettävissä ilmoittajan sähköisessä järjestelmässä ja että vaatimukset, jotka koskevat tällaisten tietojen mahdollisesti tarpeellista vaihtoa tullitoimipaikkojen kesken, täyttyvät.
2. Mikäli asiasta säädetään tullilainsäädännössä, tulliviranomaiset voivat hyväksyä paperimuodossa olevan tulli-ilmoituksen tai suullisesti taikka muulla toimella tehdyn tulli-ilmoituksen, jolla tavarat voidaan asettaa johonkin tullimenettelyyn.
3. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
2 jakso
Vakiomuotoiset tulli-ilmoitukset
108 artikla
Ilmoituksen sisältö ja täydentävät asiakirjat
1. Tulli-ilmoituksissa on annettava kaikki tiedot, jotka tarvitaan tavaroille ilmoitettavaa tullimenettelyä koskevien säännösten soveltamiseksi. Sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen tehdyissä tulli-ilmoituksissa on oltava sähköinen allekirjoitus, tai ne on vahvistettava muulla tavoin. Paperimuodossa olevat ilmoitukset on allekirjoitettava.
Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, joilla vahvistetaan tulli-ilmoitusten muotovaatimukset.
2. Tavaroille ilmoitettavaa tullimenettelyä koskevien säännösten soveltamisen edellyttämät täydentävät asiakirjat on asetettava tulliviranomaisten saataville ilmoitusta tehtäessä.
3. Kun tulli-ilmoitus tehdään sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen, tulliviranomaiset voivat sallia myös täydentävien asiakirjojen esittämisen samalla menetelmällä. Tulliviranomaiset voivat hyväksyä kyseisten asiakirjojen jättämisen asemesta pääsyn talouden toimijan tietokonejärjestelmässä oleviin asianmukaisiin tietoihin.
Tulliviranomaiset voivat kuitenkin ilmoittajan pyynnöstä sallia, että kyseiset asiakirjat asetetaan saataville tavaroiden luovutuksen jälkeen.
4. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän artiklan 2 ja 3 kohdan täytäntöön panemiseksi.
3 jakso
Yksinkertaistetut tulli-ilmoitukset
109 artikla
Yksinkertaistettu ilmoitus
1. Tulliviranomaisten on, edellyttäen, että tämän artiklan 2 ja 3 kohdan edellytykset täyttyvät, myönnettävä henkilölle lupa asettaa tavarat tullimenettelyyn yksinkertaistetulla ilmoituksella, josta voi puuttua tiettyjä 108 artiklassa tarkoitettuja tietoja ja täydentäviä asiakirjoja.
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja jotka koskevat edellytyksiä, joiden mukaisesti tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettu lupa voidaan antaa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3. Komissio voi toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, jotka koskevat yksinkertaistettujen ilmoitusten muotovaatimuksia.
110 artikla
Täydentävä ilmoitus
1. Edellä 109 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yksinkertaistetun ilmoituksen tapauksessa ilmoittajan on tehtävä täydentävä ilmoitus, joka sisältää kyseistä tullimenettelyä koskevan tulli-ilmoituksen täydentämiseksi tarvittavat lisätiedot.
Täydentävä ilmoitus voi olla yleinen, jaksoittainen tai kokoava ilmoitus.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tämän kohdan ensimmäistä alakohtaa koskevat poikkeukset, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2. Täydentävää ilmoitusta ja 109 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua yksinkertaistettua ilmoitusta pidetään yhtenä jakamattomana asiakirjana, joka tulee voimaan sinä päivänä, jona yksinkertaistettu ilmoitus hyväksytään vastaanotetuksi 112 artiklan mukaisesti.
Kun yksinkertaistettu ilmoitus korvataan ilmoittajan kirjanpitoon tehtävällä merkinnällä ja asettamalla nämä tiedot tulliviranomaisten saataville, ilmoitus tulee voimaan päivänä, jona tavaroita koskeva kirjanpitomerkintä tehdään.
3. Paikkaa, johon täydentävä ilmoitus on luvan mukaan tehtävä, pidetään 55 artiklaa sovellettaessa paikkana, jossa tulli-ilmoitus on tehty.
4 jakso
Kaikkiin tulli-ilmoituksiin sovellettavat säännökset
111 artikla
Tulli-ilmoituksen tekevä henkilö
1. Tulli-ilmoituksen voi tehdä henkilö, joka pystyy esittämään tai asettamaan saataville kaikki asiakirjat, jotka tarvitaan tavaroille ilmoitettavaa tullimenettelyä koskevien säännösten soveltamiseksi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 110 artiklan 1 kohdan soveltamista. Tämän henkilön on myös pystyttävä esittämään tai esityttämään kyseiset tavarat toimivaltaiselle tullitoimipaikalle.
Jos kuitenkin tulli-ilmoituksen hyväksymisestä seuraa erityisiä velvollisuuksia tietylle henkilölle, tämän on tehtävä tulli-ilmoitus itse tai edustajansa välityksellä.
2. Ilmoittajan on oltava sijoittautunut yhteisön tullialueelle. Seuraavilta ilmoittajilta ei kuitenkaan vaadita sijoittautumista yhteisön alueelle:
— |
henkilöt, jotka tekevät ilmoituksen passitusta tai väliaikaista maahantuontia varten; |
— |
jos tulliviranomaiset pitävät tätä perusteltuna, henkilöt, jotka tekevät tavaroita koskevia ilmoituksia satunnaisesti. |
3. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan, missä tapauksissa ja millä edellytyksillä 2 kohdassa tarkoitetuista vaatimuksista voidaan poiketa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
112 artikla
Ilmoituksen hyväksyminen vastaanotetuksi
1. Tulliviranomaisten on välittömästi hyväksyttävä tässä luvussa säädettyjen edellytysten mukaiset ilmoitukset vastaanotetuiksi, jos niissä tarkoitetut tavarat on esitetty tullille tai ne asetetaan tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla saataville tullitarkastuksia varten.
Kun tulli-ilmoitus korvataan ilmoittajan kirjanpitoon tehtävällä merkinnällä ja asettamalla nämä tiedot tulliviranomaisten saataville, ilmoituksen katsotaan tulleen hyväksytyksi ajankohtana, jona tavaroita koskeva kirjanpitomerkintä tehdään. Tulliviranomaiset voivat vapauttaa velvoitteesta esittää tai asettaa tavarat saataville tullitarkastuksia varten, tämän kuitenkaan rajoittamatta ilmoittajan lakisääteisiä velvoitteita tai vaarattomuuteen ja turvallisuuteen liittyvien tarkastusten suorittamista.
2. Jos tulli-ilmoitus tehdään muussa tullitoimipaikassa kuin siinä, jossa tavarat esitetään, ilmoitus on hyväksyttävä, kun toimipaikka, jossa tavarat esitetään, vahvistaa, että tavarat ovat saatavilla tullitarkastusta varten, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 110 artiklan 2 kohdan tai tämän artiklan 1 kohdan toisen alakohdan soveltamista.
3. Niitä säännöksiä, jotka ovat voimassa sinä päivänä, jona tulliviranomaiset hyväksyvät tulli-ilmoituksen vastaanotetuksi, on, jollei toisin säädetä, sovellettava tavaroille ilmoitettuun tullimenettelyyn ja muihin tuonti- tai vientimuodollisuuksiin.
4. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
113 artikla
Ilmoituksen oikaiseminen
1. Ilmoittajalle on hänen pyynnöstään annettava lupa oikaista yhtä tai useampaa tulli-ilmoituksessa olevaa tietoa sen jälkeen, kun tulliviranomaiset ovat hyväksyneet ilmoituksen vastaanotetuksi. Oikaisulla ei voida muuttaa ilmoitusta koskemaan muita kuin siinä alun perin tarkoitettuja tavaroita.
2. Tällaiseen oikaisuun ei kuitenkaan voida antaa lupaa, jos sitä pyydetään sen jälkeen, kun jokin seuraavista toimista on suoritettu:
a) |
tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet ilmoittajalle aikovansa tarkastaa tavarat; |
b) |
tulliviranomaiset ovat todenneet kyseiset tiedot virheellisiksi; |
c) |
tulliviranomaiset ovat luovuttaneet tavarat. |
3. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tämän artiklan 2 kohdan c alakohtaa koskevat poikkeukset, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
114 artikla
Ilmoituksen mitätöinti
1. Tulliviranomaisten on ilmoittajan pyynnöstä mitätöitävä jo vastaanotetuksi hyväksytty ilmoitus
a) |
kun ne ovat vakuuttuneita siitä, että tavarat asetetaan välittömästi toiseen tullimenettelyyn; |
b) |
kun ne ovat vakuuttuneita siitä, että tavaroiden asettaminen ilmoitettuun tullimenettelyyn ei erityisten olosuhteiden vuoksi ole enää perustelua. |
Jos tulliviranomaiset kuitenkin ovat ilmoittaneet ilmoittajalle aikovansa tarkastaa tavarat, ilmoituksen mitätöintiä koskeva pyyntö voidaan hyväksyä vasta tarkastuksen jälkeen.
2. Ilmoitusta ei voida mitätöidä tavaroiden luovutuksen jälkeen.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tämän kohdan ensimmäistä alakohtaa koskevat poikkeukset, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
5 jakso
Muut yksinkertaistukset
115 artikla
Tariffin eri alanimikkeisiin kuuluvia tavaroita koskevien tulli-ilmoitusten laadinnan helpottaminen
Jos lähetys käsittää tariffin eri alanimikkeisiin kuuluvia tavaroita ja kunkin tavaran tariffialanimikkeen mukainen käsittely aiheuttaisi tulli-ilmoitusta laadittaessa suhteettoman paljon työtä ja kustannuksia kannettaviin tuontitulleihin nähden, tulliviranomaiset voivat ilmoittajan pyynnöstä hyväksyä tuontitullit kannettavaksi koko lähetyksestä sen korkeimman tuonti- tai vientitullien alaisen tariffialanimikkeen mukaan.
Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
116 artikla
Tullimuodollisuuksien ja -tarkastusten yksinkertaistaminen
1. Tulliviranomaiset voivat antaa luvan tullimuodollisuuksien ja -tarkastusten yksinkertaistamiseen muilta kuin tämän luvun 3 jaksossa tarkoitetuilta osin.
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan erityisesti säännöt seuraavista asioista:
a) |
1 kohdassa tarkoitetun luvan myöntäminen; |
b) |
tapaukset, joissa lupia on tarkasteltava uudelleen, ja edellytykset, joiden nojalla tulliviranomaisten on valvottava niiden käyttöä; |
c) |
lupien myöntämisen edellytykset; |
d) |
edellytykset, joilla talouden toimijalle voidaan antaa lupa suorittaa tiettyjä tullimuodollisuuksia, jotka periaatteessa kuuluisivat tulliviranomaisille, mukaan lukien tuonti- ja vientitullien oma-aloitteinen määrääminen, sekä suorittaa tiettyjä tarkastuksia tullivalvonnassa; |
e) |
sen tulliviranomaisen määrittäminen, joka on toimivaltainen myöntämään lupia; |
f) |
neuvottelut muiden tulliviranomaisten kanssa ja tietojen toimittaminen niille, kun se on tarpeen; |
g) |
edellytykset, joilla lupa voidaan evätä väliaikaisesti tai peruuttaa; |
h) |
asianomaisten toimivaltaisten tullitoimipaikkojen erityinen rooli ja vastuu, erityisesti suoritettavien tarkastusten osalta; |
i) |
muodollisuuksien muoto ja niiden päätökseen saattamista koskevat mahdolliset määräajat, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
Näissä toimenpiteissä on otettava huomioon seuraavaa:
— |
päätökseen saatettavat tullimuodollisuudet ja vaarattomuuteen ja turvallisuuteen liittyvät tullitarkastukset sellaisten tavaroiden osalta, jotka on tuotu yhteisön tullialueelle tai jotka viedään yhteisön tullialueelta, |
— |
25 artiklan 3 kohdan mukaisesti vahvistetut säännöt, |
— |
d alakohdan osalta, kun asia koskee yhtä useampaa jäsenvaltiota, hakijalla on oltava valtuutetun talouden toimijan asema 14 artiklan mukaisesti, |
— |
e alakohdan osalta kirjanpitoon perustuvan valvonnan helpottamiseksi paikka, jossa hakijan tullitarkoituksiin soveltuva pääkirjanpito säilytetään tai jossa se on saatavissa ja jossa ainakin osa luvan kattamasta toiminnasta on määrä suorittaa. |
3 LUKU
Tarkastukset ja tavaroiden luovutus
1 jakso
Tarkastukset
117 artikla
Tulli-ilmoituksen tarkastaminen
Tulliviranomaiset voivat vastaanotetuksi hyväksymässään tulli-ilmoituksessa annettujen tietojen oikeellisuuden varmistamiseksi:
a) |
tarkastaa ilmoituksen ja kaikki täydentävät asiakirjat; |
b) |
vaatia ilmoittajaa esittämään muita asiakirjoja; |
c) |
tarkastaa tavarat; |
d) |
ottaa näytteitä tavaroiden analysoimista tai yksityiskohtaista tutkimista varten. |
118 artikla
Tavaroiden tarkastus ja näytteenotto
1. Ilmoittajan tai jonkun muun tämän vastuulla on kuljetettava tavarat paikkaan, jossa ne tarkastetaan ja niistä otetaan näytteet, sekä järjestettävä kaikki tarkastuksen tai näytteenoton edellyttämä käsittely. Ilmoittajan on vastattava aiheutuvista kustannuksista.
2. Ilmoittajalla tai hänen edustajallaan on oikeus olla läsnä tavaroita tarkastettaessa ja näytteitä otettaessa. Jos tulliviranomaiset pitävät sitä perusteltuna, ne voivat vaatia ilmoittajaa tai tämän edustajaa olemaan läsnä tavaroita tarkastettaessa tai näytteitä otettaessa taikka avustamaan viranomaisia tarkastuksen tai näytteenoton helpottamiseksi.
3. Jos näytteet otetaan voimassa olevien säännösten mukaisesti, tulliviranomaiset eivät ole velvollisia maksamaan minkäänlaisia korvauksia, mutta niiden on vastattava analyysista tai tutkimisesta aiheutuvista kustannuksista.
119 artikla
Tavaroiden osittainen tarkastus ja näytteenotto
1. Jos tarkastetaan ainoastaan osa tulli-ilmoituksessa tarkoitetuista tavaroista tai niistä otetaan näytteitä, osittaisen tarkastuksen taikka näytteiden analyysin tai tutkimisen tulokset koskevat kaikkia kyseisessä ilmoituksessa tarkoitettuja tavaroita.
Ilmoittaja voi kuitenkin pyytää lisätarkastusta tai -näytteenottoa arvioidessaan, etteivät osittaisen tarkastuksen taikka näytteiden analyysin tai tutkimisen tulokset koske tarkastamatonta osaa ilmoituksessa tarkoitetuista tavaroista. Pyyntöön on suostuttava, jollei tavaroita ole luovutettu, tai jos ne on luovutettu, edellyttäen, että ilmoittaja osoittaa, ettei niitä ole muutettu millään tavoin.
2. Jos tulli-ilmoitus koskee useampaa tavaralajia, kutakin tavaralajia koskevia tietoja pidetään 1 kohtaa sovellettaessa erillisenä ilmoituksena.
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua hallintomenettelyä noudattaen toimenpiteitä, joilla vahvistetaan noudatettava menettely siinä tapauksessa, että tämän artiklan 1 kohdan mukaisten tarkastusten tulokset poikkeavat toisistaan.
120 artikla
Tarkastuksen tulokset
1. Tulli-ilmoituksen tarkastuksen tuloksia käytetään sovellettaessa sitä tullimenettelyä koskevia säännöksiä, johon tavarat asetetaan.
2. Jos tulli-ilmoitusta ei tarkasteta, 1 kohtaa sovelletaan ilmoituksessa annettujen tietojen perusteella.
3. Tulliviranomaisten tarkastuksen tuloksilla on sama todistusvoima kaikkialla yhteisön tullialueella.
121 artikla
Tunnistamistoimenpiteet
1. Tulliviranomaisten tai tapauksesta riippuen tulliviranomaisten siihen valtuuttamien talouden toimijoiden on suoritettava tavaroiden tunnistamiseksi tarvittavat toimenpiteet, jos tunnistaminen on välttämätöntä tavaroille ilmoitettua tullimenettelyä koskevien säännösten täyttämiseksi.
Tunnistamistoimenpiteillä on sama oikeudellinen vaikutus kaikkialla yhteisön tullialueella.
2. Ainoastaan tulliviranomaiset tai näiltä luvan saaneet talouden toimijat saavat poistaa tai hävittää tavaroihin tai kuljetusvälineisiin kiinnitetyt tunnisteet, jollei ennalta-arvaamaton tapahtuma tai ylivoimainen este ehdottomasti edellytä niiden poistamista tai hävittämistä tavaroiden tai kuljetusvälineiden suojaamiseksi.
122 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Komissio voi toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän jakson panemiseksi täytäntöön.
2 jakso
Luovutus
123 artikla
Tavaroiden luovutus
1. Jos edellytykset tavaroiden asettamiselle asianomaiseen tullimenettelyyn täyttyvät ja edellyttäen, että mahdollisia asiaankuuluvia rajoituksia on sovellettu eikä tavaroihin kohdistu kieltoja, tulliviranomaisten on luovutettava tavarat heti, kun tulli-ilmoituksessa annetut tiedot on tarkastettu tai hyväksytty tarkastamatta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 117 artiklan soveltamista.
Ensimmäistä alakohtaa sovelletaan myös tilanteessa, jossa 117 artiklassa tarkoitettua tarkastusta ei voida suorittaa kokonaan kohtuullisessa ajassa, eikä tavaroiden enää tarvitse olla käsillä tätä tarkastusta varten.
2. Kaikki ilmoituksessa tarkoitetut tavarat on luovutettava samanaikaisesti.
Jos tulli-ilmoitus koskee useampaa tavaralajia, kutakin tavaralajia koskevia tietoja pidetään ensimmäistä alakohtaa sovellettaessa erillisenä tulli-ilmoituksena.
3. Jos tavarat esitetään muussa tullitoimipaikassa kuin siinä, jossa tulli-ilmoitus on hyväksytty vastaanotetuksi, asianomaisten tulliviranomaisten on vaihdettava keskenään tavaroiden luovutusta varten tarvittavat tiedot, sanotun kuitenkaan rajoittamatta asianmukaisten tarkastusten suorittamista.
124 artikla
Tullivelkaa vastaavan tuonti- tai vientitullien määrän maksamisesta tai vakuuden antamisesta riippuva luovutus
1. Jos tavaroiden asettamisesta tullimenettelyyn aiheutuu tullivelka, tavaroiden luovutuksen edellytyksenä on tullivelkaa vastaavan tuonti- tai vientitullin määrän maksaminen tai vakuuden antaminen sen maksamisesta.
Ensimmäistä alakohtaa ei kuitenkaan sovelleta tavaroiden osittain tuontitullittomaan väliaikaiseen maahantuontiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kolmannen alakohdan soveltamista.
Jos tulliviranomaiset tavaroille ilmoitettua tullimenettelyä koskevien säännösten mukaisesti vaativat vakuuden, tavaroita ei saa luovuttaa kyseiseen tullimenettelyyn ennen kuin vakuus on annettu.
2. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä, joilla vahvistetaan poikkeukset tämän artiklan 1 kohdan ensimmäisestä ja kolmannesta alakohdasta.
4 LUKU
Tavaroista vapautuminen
125 artikla
Tavaroiden hävittäminen
Jos tulliviranomaiset pitävät sitä perusteltuna, ne voivat vaatia, että tullille esitetyt tavarat hävitetään, jolloin niiden on ilmoitettava asiasta tavaroiden haltijalle. Tavaroiden haltijan on vastattava hävittämisestä aiheutuvista kustannuksista.
126 artikla
Tulliviranomaisten toimenpiteet
1. Tulliviranomaisten on suoritettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, valtiolle menetetyksi julistaminen ja myynti taikka hävittäminen mukaan luettuna, tavaroista vapautumiseksi seuraavissa tapauksissa:
a) |
kun ei ole täytetty jotakin tullilainsäädännössä säädettyä velvollisuutta, joka koskee muiden kuin yhteisötavaroiden tuomista yhteisön tullialueelle, tai tavarat on salattu tullivalvonnalta; |
b) |
kun tavaroita ei voida luovuttaa jostakin seuraavassa luetelluista syistä:
|
c) |
kun tavaroita ei ole noudettu kohtuullisessa määräajassa niiden luovutuksen jälkeen; |
d) |
kun luovutuksen jälkeen todetaan, että tavarat eivät täyttäneet luovutuksen edellytyksiä; |
e) |
kun tavarat luovutetaan valtiolle 127 artiklan mukaisesti. |
2. Muut kuin yhteisötavarat, jotka on luovutettu valtiolle, takavarikoitu tai julistettu valtiolle menetetyiksi, katsotaan asetetun väliaikaisen varastoinnin menettelyyn.
127 artikla
Luovutus valtiolle
1. Menettelynhaltija tai tapauksesta riippuen tavaroiden haltija voi tulliviranomaisten etukäteen myöntämällä luvalla luovuttaa muita kuin yhteisötavaroita sekä tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn asetettuja tavaroita valtiolle.
2. Luovutuksesta valtiolle ei saa aiheutua kuluja valtiolle. Menettelynhaltijan tai tapauksen mukaan tavaroiden haltijan on vastattava kustannuksista, jotka aiheutuvat tavaroiden hävittämisestä tai muista toimenpiteistä, joilla niistä vapaudutaan.
128 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja jotka koskevat tämän luvun täytäntöönpanoa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
VI OSASTO
LUOVUTUS VAPAASEEN LIIKKEESEEN JA VAPAUTUS TUONTITULLEISTA
1 LUKU
Luovutus vapaaseen liikkeeseen
129 artikla
Soveltamisala ja vaikutus
1. Muut kuin yhteisötavarat, jotka on tarkoitus saattaa yhteisön markkinoille tai yksityiseen käyttöön tai kulutukseen yhteisön alueella, on luovutettava vapaaseen liikkeeseen.
2. Luovutus vapaaseen liikkeeseen sisältää seuraavat toimet:
a) |
mahdollisten maksettavien tuontitullien kantaminen; |
b) |
tarvittaessa muiden maksujen kantaminen näiden maksujen kantamisesta voimassa olevien asiaankuuluvien säännösten mukaisesti; |
c) |
kauppapoliittisten toimenpiteiden sekä kieltojen ja rajoitusten soveltaminen, jollei niitä ole pitänyt soveltaa jo aiemmin; |
d) |
tavaroiden maahantuontia koskevien muiden muodollisuuksien suorittaminen. |
3. Muiden kuin yhteisötavaroiden luovutus vapaaseen liikkeeseen antaa niille yhteisötavaroiden tullioikeudellisen aseman.
2 LUKU
Vapautus tuontitulleista
1 jakso
Palautustavarat
130 artikla
Soveltamisala ja vaikutus
1. Yhteisön tullialueelta alun perin yhteisötavaroina viedyt muut kuin yhteisötavarat, jotka palautetaan sinne kolmen vuoden kuluessa ja jotka ilmoitetaan luovutettaviksi vapaaseen liikkeeseen, on asianomaisen pyynnöstä vapautettava tuontitulleista.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettua kolmen vuoden määräaikaa voidaan pidentää erityisten olosuhteiden huomioon ottamiseksi.
3. Jos palautustavarat on ennen niiden vientiä yhteisön tullialueelta luovutettu vapaaseen liikkeeseen tulleitta tai alennetuin tuontitullein tietyn käyttötarkoituksen perusteella, 1 kohdassa tarkoitettu vapautus tulleista voidaan myöntää ainoastaan, jos ne luovutetaan vapaaseen liikkeeseen samaan käyttötarkoitukseen.
Jos tietyn käyttötarkoituksen menettely, johon tavarat luovutetaan, ei ole enää sama, tuontitullien määrästä on vähennettävä se määrä, joka tavaroista kannettiin, kun ne ensimmäisen kerran luovutettiin vapaaseen liikkeeseen. Jos vähennettävä määrä on suurempi kuin se, joka palautustavaroista kannetaan luovutettaessa ne vapaaseen liikkeeseen, tullinpalautusta ei myönnetä.
4. Jos yhteisötavarat ovat menettäneet tullioikeudellisen asemansa yhteisötavaroina 102 artiklan b alakohdan nojalla ja ne luovutetaan myöhemmin vapaaseen liikkeeseen, tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohtaa sovelletaan soveltuvin osin.
5. Vapautus tuontitulleista myönnetään ainoastaan, jos tavarat jälleentuodaan samassa tilassa, jossa ne oli viety.
131 artikla
Tapaukset, joissa vapautusta tuontitulleista ei myönnetä
Edellä 130 artiklassa säädettyä vapautusta tuontitulleista ei myönnetä
a) |
yhteisön tullialueelta ulkoisessa jalostusmenettelyssä viedyille tavaroille, jollei toinen seuraavista kohdista sovellu:
|
b) |
tavaroille, joiden eduksi on sovellettu niiden vientiin yhteisön tullialueelta liittyviä, yhteisen maatalouspolitiikan mukaisia toimenpiteitä, paitsi jos vapautus sallitaan 134 artiklan mukaisesti vahvistettujen sääntöjen perusteella. |
132 artikla
Tavarat, jotka on aikaisemmin asetettu sisäiseen jalostusmenettelyyn
1. Mitä 130 artiklassa säädetään, koskee soveltuvin osin jalostettuja tuotteita, jotka on alun perin jälleenviety yhteisön tullialueelta sisäisen jalostusmenettelyn jälkeen.
2. Tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista tavaroista kannettava tuontitullien määrä on ilmoittajan pyynnöstä määritettävä 53 artiklan 3 kohdan mukaisesti edellyttäen, että tämä toimittaa tarvittavat tiedot. Jälleenvienti-ilmoituksen hyväksymispäivää pidetään päivänä, jona tavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen.
3. Edellä 130 artiklassa säädettyä vapautusta tuontitulleista ei voida myöntää 142 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti viedyille jalostetuille tuotteille, jollei voida varmistaa, että tuotteita ei miltään osin aseteta sisäiseen jalostusmenettelyyn.
2 jakso
Merikalastus ja merestä saadut tuotteet
133 artikla
Merikalastustuotteet ja muut merestä saadut tuotteet
Seuraavat tuotteet on vapautettava tulleista, kun ne luovutetaan vapaaseen liikkeeseen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 36 artiklan 1 kohdan soveltamista:
a) |
yhteisön tullialueeseen kuulumattoman maan tai alueen aluemerestä saadut kalastustuotteet ja muut tuotteet, jotka on pyydetty ainoastaan jäsenvaltion alusrekisteriin rekisteröidyllä tai kirjatulla ja sen lipun alla purjehtivalla aluksella; |
b) |
a alakohdassa tarkoitetuista tuotteista mainitussa alakohdassa säädetyt edellytykset täyttävillä tehdasaluksilla valmistetut tuotteet. |
3 jakso
Täytäntöönpanotoimenpiteet
134 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja jotka koskevat tämän luvun täytäntöönpanoa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
VII OSASTO
ERITYISMENETTELYT
1 LUKU
Yleiset säännökset
135 artikla
Soveltamisala
Tavaroita voidaan asettaa seuraaviin erityismenettelyihin:
a) |
passitus, johon kuuluvat ulkoinen ja sisäinen passitus; |
b) |
varastointi, johon kuuluvat väliaikainen varastointi, tullivarastointi ja vapaa-alueet; |
c) |
erityiskäyttö, johon kuuluvat väliaikainen maahantuonti ja tietty käyttötarkoitus; |
d) |
jalostus, johon kuuluvat sisäinen ja ulkoinen jalostus. |
136 artikla
Luvat
1. Tulliviranomaisten lupa vaaditaan seuraavissa tapauksissa:
— |
sisäinen tai ulkoinen jalostusmenettely, väliaikaisen maahantuonnin menettely tai tietyn käyttötarkoituksen menettely, |
— |
varastotilojen pito tavaroiden väliaikaista varastointia tai tullivarastointia varten, paitsi jos varastotilojen pitäjä on tulliviranomainen itse. |
Ehdot, joilla yhden tai useamman edellä tarkoitetun menettelyn käyttö tai varastotilojen pito sallitaan, vahvistetaan luvassa.
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan erityisesti säännöt seuraavista asioista:
a) |
1 kohdassa tarkoitetun luvan myöntäminen; |
b) |
tapaukset, joissa lupia on tarkasteltava uudelleen; |
c) |
edellytykset, joilla lupa myönnetään; |
d) |
sen tulliviranomaisen määrittäminen, joka on toimivaltainen myöntämään luvan; |
e) |
neuvottelut muiden tulliviranomaisten kanssa ja tietojen toimittaminen niille, kun se on tarpeen; |
f) |
edellytykset, joilla lupa voidaan evätä väliaikaisesti tai peruuttaa; |
g) |
asianomaisten toimivaltaisten tullitoimipaikkojen erityinen rooli ja vastuu, erityisesti suoritettavien tarkastusten osalta; |
h) |
muodollisuuksien muoto ja niiden päätökseen saattamista koskevat mahdolliset määräajat, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
Näissä toimenpiteissä on otettava huomioon seuraavaa:
a) |
ensimmäisen alakohdan c alakohdan osalta hakijan on täytettävä 14 artiklassa mainitut edellytykset valtuutetun talouden toimijan aseman saamiseksi, kun asia koskee useampaa kuin yhtä jäsenvaltiota; |
b) |
ensimmäisen alakohdan d alakohdan osalta kirjanpitoon perustuvan valvonnan helpottamiseksi paikka, jossa hakijan tullitarkoituksiin soveltuva pääkirjanpito säilytetään tai jossa se on saatavissa ja jossa ainakin osa luvan kattamasta toiminnasta on määrä suorittaa. |
3. Jollei tullilainsäädännössä toisin säädetä, 1 kohdassa tarkoitettu lupa voidaan myöntää ainoastaan
a) |
yhteisön tullialueelle sijoittautuneille henkilöille; |
b) |
henkilöille, jotka antavat tarvittavat takeet toimintojen asianmukaisesta suorittamisesta ja jotka antavat 56 artiklan mukaisen vakuuden tapauksissa, joissa erityismenettelyyn asetettavista tavaroista saattaa aiheutua tullivelka tai muita maksuja; |
c) |
väliaikaisen maahantuonnin menettelyn tai sisäisen jalostusmenettelyn tapauksessa henkilölle, joka käyttää tavaroita tai järjestää niiden käytön tai joka suorittaa tai suorituttaa tavaroihin kohdistettavat jalostustoiminnot. |
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla säädetään tämän kohdan ensimmäistä alakohtaa koskevista poikkeuksista, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
4. Jollei toisin säädetä ja lisäyksenä siihen, mitä 3 kohdassa säädetään, 1 kohdassa tarkoitettu lupa myönnetään ainoastaan seuraavien edellytysten täyttyessä:
a) |
jos tulliviranomaiset pystyvät harjoittamaan tullivalvontaa ilman kyseessä oleviin taloudellisiin tarpeisiin nähden suhteettomia hallinnollisia järjestelyjä; |
b) |
jos jalostusmenettelyä koskevasta luvasta ei aiheudu haittaa yhteisön tuottajien keskeisille eduille (taloudelliset edellytykset). |
Yhteisön tuottajien keskeisille eduille ei katsota aiheutuvan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettua haittaa, jos päinvastaisesta ei ole näyttöä tai jos tullilainsäädännön mukaan taloudellisten edellytysten katsotaan täyttyvän.
Jos on olemassa näyttöä siitä, että yhteisön tuottajien keskeisille eduille aiheutuu todennäköisesti haittaa, taloudelliset edellytykset tutkitaan 185 artiklan mukaisesti.
Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, jotka koskevat seuraavaa:
a) |
taloudellisten edellytysten tutkiminen; |
b) |
niiden tapausten määrittäminen, joissa yhteisön tuottajien keskeisille eduille aiheutuu todennäköisesti haittaa ottaen huomioon kauppa- ja maatalouspolitiikan toimenpiteet; |
c) |
niiden tapausten määrittäminen, joissa taloudellisten edellytysten katsotaan täyttyvän. |
5. Luvanhaltijan on ilmoitettava tulliviranomaisille kaikista luvan myöntämisen jälkeen ilmenevistä seikoista, jotka ovat omiaan vaikuttamaan luvan voimassaoloon tai sisältöön.
137 artikla
Kirjanpito
1. Passitusmenettelyä lukuun ottamatta ja jos tullilainsäädännössä ei toisin säädetä, luvanhaltijan, menettelynhaltijan ja jokaisen tavaroiden varastointia, käsittelyä tai valmistusta taikka tavaroiden myyntiä tai ostamista vapaa-alueilla harjoittavan henkilön on pidettävä kirjanpitoa tulliviranomaisten hyväksymässä muodossa.
Tulliviranomaisten on voitava kirjanpidon avulla valvoa kyseessä olevaa menettelyä erityisesti siltä osin kuin on kyse menettelyyn asetettujen tavaroiden tunnistamisesta, niiden tullioikeudellisesta asemasta ja niiden liikkumisesta.
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja jotka koskevat tämän artiklan täytäntöönpanoa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
138 artikla
Menettelyn päättäminen
1. Passitusmenettelyä lukuun ottamatta erityismenettely päätetään, kun menettelyyn asetetut tavarat tai jalostetut tuotteet asetetaan seuraavaan tullimenettelyyn, ne on viety yhteisön tullialueelta tai ne on hävitetty jätteitä jättämättä taikka ne luovutetaan valtiolle 127 artiklan mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 166 artiklan soveltamista.
2. Tulliviranomaisten on päätettävä passitusmenettely, kun ne lähtö- ja määrätullitoimipaikassa saatavilla olevia tietoja vertaamalla voivat todeta, että menettely on päättynyt asianmukaisesti.
3. Tulliviranomaisten on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi sellaisten tavaroiden osalta, joita koskevaa menettelyä ei ole päätetty säädetyin edellytyksin.
139 artikla
Oikeuksien ja velvollisuuksien siirto
Muuhun erityismenettelyyn kuin passitusmenettelyyn asetettuja tavaroita koskevat menettelynhaltijan oikeudet ja velvollisuudet voidaan tulliviranomaisten määräämin edellytyksin siirtää kokonaan tai osittain sellaisille muille henkilöille, jotka täyttävät kyseiselle menettelylle säädetyt edellytykset.
140 artikla
Tavaroiden liikkuminen
1. Muuhun erityismenettelyyn kuin passitus- tai vapaa-aluemenettelyyn asetettuja tavaroita voidaan kuljettaa yhteisön tullialueella sijaitsevien paikkojen välillä, mikäli se on sallittua luvan tai tullilainsäädännön perusteella.
2. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
141 artikla
Tavanomaiset käsittelyt
Tullivarastointi- tai jalostusmenettelyyn asetettuja taikka vapaa-alueelle siirrettyjä tavaroita voidaan käsitellä tavanomaisin tavoin niiden säilymisen varmistamiseksi, niiden ulkonäön tai markkinakelpoisuuden parantamiseksi taikka niiden valmistelemiseksi jakelua tai jälleenmyyntiä varten.
142 artikla
Vastaavat tavarat
1. Vastaavat tavarat ovat yhteisötavaroita, joita varastoidaan, käytetään tai jalostetaan erityismenettelyyn asetettujen tavaroiden sijasta.
Ulkoisen jalostusmenettelyn tapauksessa vastaavat tavarat ovat muita kuin yhteisötavaroita, joita jalostetaan ulkoiseen jalostusmenettelyyn asetettujen yhteisötavaroiden sijasta.
Vastaavilla tavaroilla on oltava sama yhdistetyn nimikkeistön kahdeksannumeroinen nimike, sama kaupallinen laatu ja samat tekniset ominaisuudet kuin tavaroilla, joiden sijasta niitä käytetään.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla säädetään tämän kohdan kolmatta alakohtaa koskevista poikkeuksista, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2. Tulliviranomaisten on sallittava seuraavat toimet, edellyttäen, että menettelyn asianmukainen toiminta ja erityisesti tullivalvonta voidaan varmistaa:
a) |
vastaavien tavaroiden käyttö muun erityismenettelyn kuin passitusmenettelyn, väliaikaisen maahantuonnin menettelyn ja väliaikaisen varastoinnin menettelyn yhteydessä; |
b) |
sisäisen jalostusmenettelyn tapauksessa vastaavista tavaroista valmistettujen jalostettujen tuotteiden vienti ennen niiden tavaroiden maahantuontia, joiden sijasta vastaavia tavaroita on käytetty; |
c) |
ulkoisen jalostusmenettelyn tapauksessa vastaavista tavaroista valmistettujen jalostettujen tuotteiden maahantuonti ennen niiden tavaroiden vientiä, joiden sijasta vastaavia tavaroita on käytetty. |
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tapaukset, joissa tulliviranomaiset voivat sallia vastaavien tavaroiden käytön väliaikaisen maahantuonnin yhteydessä, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3. Vastaavien tavaroiden käyttö ei ole sallittua seuraavissa tapauksissa:
a) |
jos sisäisessä jalostusmenettelyssä käytetään ainoastaan 141 artiklassa määriteltyjä tavanomaisia käsittelyjä; |
b) |
jos tuontitulleja koskevan tullinpalautuksen tai vapautuksen soveltaminen on kiellettyä sellaisten ei-alkuperätavaroiden osalta, joita käytetään sellaisten sisäisessä jalostuksessa valmistettavien tuotteiden valmistuksessa, joille annetaan tai laaditaan alkuperäselvitys yhteisön ja tiettyjen yhteisön tullialueen ulkopuolisten maiden tai alueiden taikka tällaisten maiden tai alueiden ryhmien välisten etuuskohtelujärjestelyjen mukaisesti; tai |
c) |
jos siitä aiheutuisi perusteeton tuontitullietuus. |
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla yksilöidään muita tapauksia, joissa vastaavia tavaroita ei saa käyttää, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
4. Jos tämän artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa jalostetut tuotteet olisivat vientitullien alaisia, jollei niitä vietäisi sisäisessä jalostusmenettelyssä, luvanhaltijan on annettava vakuus tullien maksamisesta siltä varalta, että muita kuin yhteisötavaroita ei tuoda maahan 169 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa määräajassa.
143 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, jotka koskevat tässä osastossa tarkoitettujen menettelyjen toimintaa.
2 LUKU
Passitus
1 jakso
Ulkoinen ja sisäinen passitus
144 artikla
Ulkoinen passitus
1. Ulkoisessa passitusmenettelyssä voidaan kuljettaa muita kuin yhteisötavaroita paikasta toiseen yhteisön tullialueella ilman, että niihin sovelletaan
a) |
tuontitulleja; |
b) |
muita maksuja, joista on määrätty muissa voimassa olevissa asiaa koskevissa säännöksissä; |
c) |
kauppapoliittisia toimenpiteitä, sikäli kuin niissä ei kielletä tavaroiden saapumista yhteisön tullialueelle tai niiden poistumista yhteisön tullialueelta. |
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan, missä olosuhteissa ja millä edellytyksillä yhteisötavarat on asetettava ulkoiseen passitukseen, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun kuljetuksen on tapahduttava jollakin seuraavista tavoista:
a) |
yhteisön ulkoisessa passitusmenettelyssä; |
b) |
TIR-yleissopimuksen mukaisesti, jos kuljetus
|
c) |
ATA-yleissopimuksen / Istanbulin yleissopimuksen mukaisesti, jos kyseessä on passitustapahtuma; |
d) |
Reinin manifestilla (Reinin vesiliikenteestä tehdyn tarkistetun yleissopimuksen 9 artikla); |
e) |
lomakkeella 302, josta määrätään Lontoossa 19 päivänä kesäkuuta 1951 allekirjoitetussa Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välisessä niiden joukkojen asemaa koskevassa sopimuksessa; |
f) |
postijärjestelmää käyttäen Maailman postiliiton sääntöjen mukaisesti, kun tavaroita kuljettavat näiden sääntöjen mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien haltijat tai niitä kuljetetaan näiden puolesta. |
4. Ulkoisen passitusmenettelyn soveltaminen ei rajoita 140 artiklan soveltamista.
145 artikla
Sisäinen passitus
1. Sisäisessä passitusmenettelyssä voidaan 2 ja 3 kohdassa säädetyin edellytyksin kuljettaa yhteisötavaroita paikasta toiseen yhteisön tullialueella kyseisen alueen ulkopuolella sijaitsevan alueen kautta tavaroiden tullioikeudellisen aseman muuttumatta.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun kuljetuksen on tapahduttava jollakin seuraavista tavoista:
a) |
yhteisön sisäisessä passitusmenettelyssä, jos tämä on mahdollista kansainvälisen sopimuksen perusteella; |
b) |
TIR-yleissopimuksen mukaisesti; |
c) |
ATA-yleissopimuksen / Istanbulin yleissopimuksen mukaisesti, jos kyseessä on passitustapahtuma; |
d) |
Reinin manifestilla (Reinin vesiliikenteestä tehdyn tarkistetun yleissopimuksen 9 artikla); |
e) |
lomakkeella 302, josta määrätään Lontoossa 19 päivänä kesäkuuta 1951 allekirjoitetussa Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välisessä niiden joukkojen asemaa koskevassa sopimuksessa; |
f) |
postijärjestelmää käyttäen Maailman postiliiton sääntöjen mukaisesti, kun tavaroita kuljettavat näiden sääntöjen mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien haltijat tai niitä kuljetetaan näiden puolesta. |
3. Tavaroiden tullioikeudellinen asema yhteisötavaroina säilyy 2 kohdan b–f alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa ainoastaan, jos se on vahvistettu tietyin edellytyksin ja tullilainsäädännön mukaisin menetelmin.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan edellytykset, joiden nojalla, sekä menetelmät, joiden avulla kyseinen tullioikeudellinen asema voidaan vahvistaa, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2 jakso
Yhteisön passitus
146 artikla
Yhteisön passitusmenettelyn haltijan sekä yhteisön passitusmenettelyyn asetettujen tavaroiden kuljettajan ja vastaanottajan velvollisuudet
1. Yhteisön passitusmenettelyn haltija on vastuussa
a) |
tavaroiden esittämisestä muuttumattomina sekä vaadittujen tietojen antamisesta tullille määrätullitoimipaikassa määräajassa ja noudattaen niitä toimenpiteitä, joita tulliviranomaiset ovat suorittaneet tavaroiden tunnistamiseksi; |
b) |
menettelyä koskevien tullisäännösten noudattamisesta; |
c) |
vakuuden antamisesta tavaroista mahdollisesti syntyvää tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän tai muiden maksujen määrän maksamisesta muiden asiaa koskevien voimassa olevien säännösten mukaisesti, jollei tullilainsäädännössä toisin säädetä. |
2. Menettelynhaltijan velvollisuudet ja passitusmenettely päättyvät, kun menettelyyn asetetut tavarat ja vaaditut tiedot ovat saatavilla määrätullitoimipaikassa tullilainsäädännön mukaisesti.
3. Tavaroiden kuljettaja tai vastaanottaja, joka vastaanottaa tavarat tietäen, että ne on asetettu yhteisön passitusmenettelyyn, on myös vastuussa tavaroiden esittämisestä muuttumattomina tullille määrätullitoimipaikassa määräajassa ja noudattaen niitä toimenpiteitä, joita tulliviranomaiset ovat suorittaneet tavaroiden tunnistamiseksi.
147 artikla
Tavarat, joita kuljetetaan yhteisön ulkoisessa passitusmenettelyssä yhteisön tullialueen ulkopuolisen maan alueen kautta
1. Yhteisön ulkoista passitusmenettelyä sovelletaan yhteisön tullialueen ulkopuolisen alueen kautta kuljetettaviin tavaroihin ainoastaan, jos jompikumpi seuraavista edellytyksistä täyttyy:
a) |
tästä mahdollisuudesta on määrätty kansainvälisessä sopimuksessa; |
b) |
kuljetus kyseisen alueen kautta tapahtuu ainoastaan yhdellä yhteisön tullialueella laaditulla kuljetusasiakirjalla. |
2. Edellä olevan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetussa tapauksessa yhteisön ulkoinen passitusmenettely keskeytetään siksi ajaksi, kun tavarat ovat yhteisön tullialueen ulkopuolella.
3 LUKU
Varastointi
1 jakso
Yhteiset säännökset
148 artikla
Soveltamisala
1. Varastointimenettelyssä voidaan varastoida muita kuin yhteisötavaroita yhteisön tullialueella ilman, että niihin sovelletaan
a) |
tuontitulleja; |
b) |
muita maksuja, joista on määrätty muissa voimassa olevissa asiaa koskevissa säännöksissä; |
c) |
kauppapoliittisia toimenpiteitä, sikäli kuin niissä ei kielletä tavaroiden saapumista yhteisön tullialueelle tai niiden poistumista yhteisön tullialueelta. |
2. Yhteisötavaroita voidaan asettaa tullivarastointi- tai vapaa-aluemenettelyyn tullilainsäädännön tai yhteisön erityislainsäädännön mukaisesti tai tuontitullien palauttamista tai peruuttamista koskevasta päätöksestä hyötymiseksi.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tapaukset, joissa yhteisötavaroita voidaan asettaa tullivarastointi- tai vapaa-aluemenettelyyn, sekä edellytykset, joita tällöin sovelletaan, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
149 artikla
Luvan- tai menettelynhaltijan velvollisuudet
1. Luvanhaltija ja menettelynhaltija ovat vastuussa
a) |
väliaikaisen varastoinnin menettelyssä tai tullivarastointimenettelyssä olevien tavaroiden pysymisestä tullivalvonnassa; |
b) |
väliaikaisen varastoinnin menettelyssä tai tullivarastointimenettelyssä olevien tavaroiden varastoinnista johtuvien velvollisuuksien täyttämisestä; |
c) |
tullivarastointimenettelyyn tai väliaikaisen varastoinnin menettelyyn tarkoitettua varastotilojen pitoa koskevassa luvassa vahvistettujen erityisehtojen noudattamisesta. |
2. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, yleisen tullivaraston pitämistä koskevassa luvassa voidaan määrätä, että 1 kohdan a tai b alakohdassa tarkoitetut velvollisuudet lankeavat yksinomaan menettelynhaltijalle.
3. Menettelynhaltija on vastuussa niiden velvollisuuksien täyttämisestä, jotka johtuvat tavaroiden asettamisesta väliaikaisen varastoinnin menettelyyn tai tullivarastointimenettelyyn.
150 artikla
Varastointimenettelyn kesto
1. Tavaroiden pitämiselle varastointimenettelyssä ei ole määräaikaa.
2. Tulliviranomaiset voivat kuitenkin seuraavissa tapauksissa asettaa määräajan, johon mennessä varastointimenettely päätetään:
a) |
jos tulliviranomaiset pitävät varastotilaa, joka on kenen tahansa käytettävissä 151 artiklassa tarkoitettua tavaroiden väliaikaista varastointia varten; |
b) |
poikkeustapauksissa, erityisesti, jos tavarat voivat laatunsa tai luonteensa vuoksi pitkäaikaisesti varastoitaessa uhata ihmisten, eläinten tai kasvien terveyttä taikka ympäristöä. |
3. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan 2 kohdassa tarkoitetut tapaukset, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2 jakso
Väliaikainen varastointi
151 artikla
Tavaroiden asettaminen väliaikaisen varastoinnin menettelyyn
1. Jollei seuraavia muita kuin yhteisötavaroita ilmoiteta muuhun tullimenettelyyn, tavaroiden haltijan katsotaan ilmoittaneen ne väliaikaisen varastoinnin menettelyyn ajankohtana, jona ne on esitetty tullille:
a) |
yhteisön tullialueelle tuotavat tavarat, jos niitä ei tuoda suoraan vapaa-alueelle; |
b) |
vapaa-alueelta muualle yhteisön tullialueelle tuotavat tavarat; |
c) |
tavarat, joita koskeva ulkoinen passitusmenettely päättyy. |
Tulli-ilmoitus on katsottava tehdyksi ja tulliviranomaisten vastaanotetuksi hyväksymäksi ajankohtana, jona tavarat esitetään tullille.
2. Väliaikaisen varastoinnin menettelyä koskevana tulli-ilmoituksena on saapumisen yleisilmoitus tai sen korvaava passitusasiakirja.
3. Tulliviranomaiset voivat vaatia tavaroiden haltijaa antamaan vakuuden mahdollisesti syntyvää tullivelkaa vastaavien tuonti- tai vientitullien määrän tai muiden asiaa koskevien voimassa olevien säännösten mukaisten maksujen maksamisesta.
4. Jos tavaroita ei jostain syystä voida asettaa väliaikaisen varastoinnin menettelyyn tai pitää kyseisessä menettelyssä, tulliviranomaisten on viipymättä suoritettava kaikki tarvittavat toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi tavaroiden osalta. Edellä 125–127 artiklaa sovelletaan soveltuvin osin.
5. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
152 artikla
Väliaikaisesti varastoidut tavarat
1. Väliaikaisen varastoinnin menettelyyn asetettuja tavaroita voidaan varastoida ainoastaan väliaikaiseen varastointiin hyväksytyissä paikoissa.
2. Väliaikaisen varastoinnin menettelyyn asetettuja tavaroita voidaan käsitellä ainoastaan niiden kunnon säilyttämiseksi, muuttamatta niiden ulkonäköä tai teknisiä ominaisuuksia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 91 artiklan 2 kohdan soveltamista.
3 jakso
Tullivarastointi
153 artikla
Varastointi tullivarastoissa
1. Tullivarastointimenettelyssä voidaan varastoida muita kuin yhteisötavaroita tulliviranomaisten tätä menettelyä varten hyväksymissä tiloissa tai muissa sijoituspaikoissa ja tullivalvonnassa, jäljempänä ’tullivarastot’.
2. Tullivarastot voivat olla kenen tahansa käytettävissä tavaroiden varastointiin (yleinen tullivarasto) tai tarkoitettuja tavaroiden varastointiin tullivarastointia koskevan luvan haltijan toimesta (yksityinen tullivarasto).
3. Tullivarastointimenettelyyn asetetut tavarat voidaan siirtää väliaikaisesti pois tullivarastosta. Siirtämiseen on saatava ennakolta lupa tulliviranomaisilta, paitsi jos kyse on ylivoimaisesta esteestä.
154 artikla
Yhteisötavarat, tietty käyttötarkoitus ja jalostustoiminnot
1. Jos siihen on taloudellista tarvetta eikä tullivalvonta vaarannu, tulliviranomaiset voivat sallia, että tullivarastossa
a) |
varastoidaan yhteisötavaroita; |
b) |
jalostetaan sisäisen jalostuksen menettelyyn tai tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn asetettuja tavaroita näitä menettelyjä koskevin edellytyksin. |
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa tavaroiden ei katsota olevan tullivarastointimenettelyssä.
4 jakso
Vapaa-alueet
155 artikla
Vapaa-alueiden osoittaminen
1. Jäsenvaltiot voivat osoittaa yhteisön tullialueen osia vapaa-alueiksi.
Jäsenvaltion on määriteltävä kunkin vapaa-alueen maantieteelliset rajat ja sen sisään- ja uloskäyntikohdat.
2. Vapaa-alueet on aidattava.
Vapaa-alueiden rajojen sekä niiden sisään- ja uloskäyntikohtien on oltava tullivalvonnassa.
3. Tulliviranomaiset voivat tarkastaa vapaa-alueelle saapuvia tai sieltä poistuvia henkilöitä, tavaroita ja kuljetusvälineitä.
156 artikla
Rakennukset ja toiminta vapaa-alueilla
1. Rakennusten pystyttämiseen vapaa-alueelle on saatava ennakolta tulliviranomaisten hyväksyntä.
2. Jollei tullilainsäädännöstä muuta johdu, teollisen tai kaupallisen toiminnan taikka palvelutoiminnan harjoittaminen vapaa-alueella on sallittua. Tällaisen toiminnan harjoittamisesta on ilmoitettava ennakolta tulliviranomaisille.
3. Tulliviranomaiset voivat asettaa kieltoja tai rajoituksia 2 kohdassa tarkoitetulle toiminnalle, ottaen huomioon kyseessä olevien tavaroiden luonteen, tullivalvonnan tarpeet tai vaarattomuuteen tai turvallisuuteen liittyvät vaatimukset.
4. Tulliviranomaiset voivat kieltää henkilöitä, jotka eivät anna tarvittavia takeita tullisäännösten noudattamisesta, harjoittamasta toimintaa vapaa-alueella.
157 artikla
Tavaroiden esittäminen ja menettelyyn asettaminen
1. Vapaa-alueelle tuotavat tavarat on esitettävä tullille ja niille on suoritettava asianmukaiset tullimuodollisuudet seuraavissa tapauksissa:
a) |
kun ne tuodaan vapaa-alueelle suoraan yhteisön tullialueen ulkopuolelta; |
b) |
kun ne on asetettu tullimenettelyyn, joka päättyy tai päätetään, kun ne asetetaan vapaa-aluemenettelyyn; |
c) |
kun ne asetetaan vapaa-aluemenettelyyn tuontitullien palauttamista tai peruuttamista koskevasta päätöksestä hyötymiseksi; |
d) |
kun kyseisistä muodollisuuksista säädetään muussa lainsäädännössä kuin tullilainsäädännössä. |
2. Vapaa-alueelle muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa tuotavia tavaroita ei tarvitse esittää tullille.
3. Rajoittamatta 158 artiklan soveltamista vapaa-alueelle tuotavia tavaroita pidetään vapaa-aluemenettelyyn asetettuina
a) |
ajankohtana, jona ne tuodaan vapaa-alueelle, jos niitä ei ole jo asetettu muuhun tullimenettelyyn; |
b) |
ajankohtana, jona passitusmenettely päättyy, jos niitä ei aseteta välittömästi seuraavaan tullimenettelyyn. |
158 artikla
Vapaa-alueilla olevat yhteisötavarat
1. Yhteisötavaroita voidaan tuoda ja varastoida vapaa-alueelle ja niitä voidaan siirtää, käyttää, jalostaa tai kuluttaa kyseisellä alueella. Tällöin tavaroiden ei katsota olevan vapaa-aluemenettelyssä.
2. Tulliviranomaisten on asianomaisen pyynnöstä annettava todistus seuraavien tavaroiden tullioikeudellisesta asemasta yhteisötavaroina:
a) |
yhteisötavarat, jotka tuodaan vapaa-alueelle; |
b) |
yhteisötavarat, joille on suoritettu jalostustoimintoja vapaa-alueella; |
c) |
tavarat, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen vapaa-alueella. |
159 artikla
Vapaa-alueilla olevat muut kuin yhteisötavarat
1. Vapaa-alueella olevat muut kuin yhteisötavarat voidaan luovuttaa vapaaseen liikkeeseen tai asettaa sisäiseen jalostusmenettelyyn, väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn tai tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn näitä menettelyjä koskevien edellytysten mukaisesti.
Tällöin tavaroiden ei katsota olevan vapaa-aluemenettelyssä.
2. Jos se on asianomaisessa menettelyssä mahdollista, tämän artiklan 1 kohta ei estä käyttämästä tai kuluttamasta sellaisia tavaroita, joiden luovutus vapaaseen liikkeeseen tai väliaikainen maahantuonti tapahtuisi tuontitulleitta tai soveltamatta yhteisen maatalous- tai kauppapolitiikan mukaisia toimenpiteitä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tavarantoimituksia tai muonitusvarastoja koskevien säännösten soveltamista.
Tällaisen käytön tai kulutuksen yhteydessä ei vaadita vapaaseen liikkeeseen luovutusta tai väliaikaisen maahantuonnin menettelyä koskevaa tulli-ilmoitusta.
Ilmoitus on kuitenkin tehtävä, jos näitä tavaroita koskee tariffikiintiö tai tariffikatto.
160 artikla
Tavaroiden siirtäminen pois vapaa-alueelta
Vapaa-alueella olevat tavarat voidaan viedä tai jälleenviedä yhteisön tullialueelta tai siirtää muualle yhteisön tullialueelle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muuta kuin tullialaa koskevan lainsäädännön soveltamista.
Muualle yhteisön tullialueelle siirrettyihin tavaroihin sovelletaan soveltuvin osin 91–98 artiklaa.
161 artikla
Tullioikeudellinen asema
Jos tavarat siirretään vapaa-alueelta muualle yhteisön tullialueelle tai asetetaan tullimenettelyyn, niitä pidetään muina kuin yhteisötavaroina, jollei niiden tullioikeudellista asemaa yhteisötavaroina todisteta 158 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla todistuksella tai muulla yhteisön tullilainsäädännön mukaisella tullioikeudellista asemaa koskevalla asiakirjalla.
Vientitulleja ja vientilisenssejä tai yhteisen maatalous- tai kauppapolitiikan mukaisia vientivalvontatoimenpiteitä sovellettaessa tällaisia tavaroita pidetään kuitenkin yhteisötavaroina, paitsi jos vahvistetaan, että niillä ei ole yhteisötavaroiden tullioikeudellista asemaa.
4 LUKU
Erityiskäyttö
1 jakso
Väliaikainen maahantuonti
162 artikla
Soveltamisala
1. Väliaikaisen maahantuonnin menettelyssä voidaan jälleenvietäviksi tarkoitettuja muita kuin yhteisötavaroita käyttää yhteisön tullialueella kokonaan tai osittain tuontitulleitta ja ilman, että niihin sovelletaan
a) |
muita maksuja, joista on määrätty muissa voimassa olevissa asiaa koskevissa säännöksissä; |
b) |
kauppapoliittisia toimenpiteitä, sikäli kuin niissä ei kielletä tavaroiden saapumista yhteisön tullialueelle tai niiden poistumista yhteisön tullialueelta. |
2. Väliaikaisen maahantuonnin menettelyä voidaan käyttää vain, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:
a) |
tavarat on tarkoitus säilyttää muuttumattomina niiden käytöstä johtuvaa tavanomaista arvon alentumista lukuun ottamatta; |
b) |
menettelyyn asetettavien tavaroiden tunnistaminen voidaan varmistaa, paitsi jos tavaroiden tai aiotun käytön luonne huomioon ottaen on ilmeistä, ettei tunnistamistoimenpiteiden puuttuminen aiheuta menettelyn väärinkäyttöä, tai jos 142 artiklassa tarkoitetussa tapauksessa vastaavia tavaroita koskevien edellytysten täyttyminen voidaan tarkastaa; |
c) |
menettelynhaltija on sijoittautunut yhteisön tullialueen ulkopuolelle, paitsi jos tullilainsäädännössä toisin säädetään; |
d) |
yhteisön tullilainsäädännössä säädetyt täydellisen tai osittaisen tulleista vapauttamisen edellytykset täyttyvät. |
163 artikla
Aika, jonka tavarat voivat olla väliaikaisen maahantuonnin menettelyssä
1. Tulliviranomaisten on asetettava määräaika, jonka kuluessa väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn asetetut tavarat on jälleenvietävä tai asetettava seuraavaan tullimenettelyyn. Määräajan on oltava riittävän pitkä luvassa tarkoitetun käytön tarkoituksen saavuttamiseksi.
2. Tavarat voivat olla väliaikaisen maahantuonnin menettelyssä samaa tarkoitusta varten ja saman luvanhaltijan vastuulla enintään 24 kuukautta, vaikka menettely olisikin päätetty asettamalla tavarat toiseen erityismenettelyyn ja ne olisi myöhemmin asetettu uudelleen väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn.
3. Jos luvassa tarkoitettua käyttöä ei poikkeuksellisissa olosuhteissa voida toteuttaa 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa määräajoissa, tulliviranomaiset voivat luvanhaltijan asianmukaisesti perustellusta pyynnöstä myöntää näihin määräaikoihin kohtuullisen pidennyksen.
164 artikla
Väliaikaisen maahantuonnin menettelyn alaan kuuluvat tilanteet
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan tapaukset, joissa, ja edellytykset, joilla väliaikaisen maahantuonnin menettelyä voidaan käyttää kokonaan tai osittain tuontitulleitta, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
Toimenpiteiden toteuttamisen yhteydessä otetaan huomioon kansainväliset sopimukset sekä tavaroiden luonne ja käyttö.
165 artikla
Tuontitullien määrä osittain tuontitullittoman väliaikaisen maahantuonnin menettelyssä
1. Osittain tuontitullittoman väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn asetetuista tavaroista maksettavien tuontitullien määrän on oltava kolme prosenttia siitä tullien määrästä, joka näistä tavaroista olisi pitänyt maksaa, jos ne olisi luovutettu vapaaseen liikkeeseen päivänä, jona ne asetettiin väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn.
Kyseinen määrä on maksettava jokaiselta kuukaudelta tai kuukauden osalta, jonka aikana tavarat ovat osittain tuontitullittoman väliaikaisen maahantuonnin menettelyssä.
2. Tuontitullien määrä ei saa olla suurempi kuin se määrä, joka olisi maksettu, jos kyseiset tavarat olisi luovutettu vapaaseen liikkeeseen päivänä, jona ne asetettiin väliaikaisen maahantuonnin menettelyyn.
2 jakso
Tietty käyttötarkoitus
166 artikla
Tietyn käyttötarkoituksen menettely
1. Tietyn käyttötarkoituksen menettelyssä tavarat voidaan luovuttaa vapaaseen liikkeeseen tulleitta tai alennetuin tullein niiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella. Tavarat jäävät tullivalvontaan.
2. Tullivalvonta päättyy tietyn käyttötarkoituksen menettelyssä seuraavissa tapauksissa:
a) |
kun tavarat on käytetty tullittomuuden tai alennettujen tullien soveltamisen edellyttämiin tarkoituksiin; |
b) |
kun tavarat viedään, hävitetään tai luovutetaan valtiolle; |
c) |
kun tavarat on käytetty muihin kuin tullittomuuden tai alennettujen tullien soveltamisen edellyttämiin tarkoituksiin ja niihin sovellettavat tuontitullit on maksettu. |
3. Jos edellytetään tuottoastetta, 167 artiklaa sovelletaan soveltuvin osin tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn.
5 LUKU
Jalostus
1 jakso
Yleiset säännökset
167 artikla
Tuottoaste
Jos tuottoastetta ei ole yksilöity yhteisön erityislainsäädännössä, tulliviranomaisten on vahvistettava joko jalostustoiminnon tuottoaste tai keskimääräinen tuottoaste taikka tarvittaessa tuottoasteen määritystapa.
Tuottoaste tai keskimääräinen tuottoaste on määritettävä niiden tosiasiallisten olosuhteiden perusteella, joissa jalostustoiminnot suoritetaan tai ne on määrä suorittaa. Tätä tuottoastetta voidaan tarvittaessa mukauttaa 18 ja 19 artiklan mukaisesti.
2 jakso
Sisäinen jalostus
168 artikla
Soveltamisala
1. Sisäisessä jalostusmenettelyssä voidaan, tämän rajoittamatta 142 artiklan soveltamista, käyttää muita kuin yhteisötavaroita yhteisön tullialueella yhdessä tai useammassa jalostustoiminnossa ilman, että niihin sovelletaan
a) |
tuontitulleja; |
b) |
muita maksuja, joista on määrätty muissa voimassa olevissa asiaa koskevissa säännöksissä; |
c) |
kauppapoliittisia toimenpiteitä, sikäli kuin niissä ei kielletä tavaroiden saapumista yhteisön tullialueelle tai niiden poistumista yhteisön tullialueelta. |
2. Sisäistä jalostusmenettelyä voidaan käyttää muissa tapauksissa kuin korjausten ja hävittämisen yhteydessä ainoastaan, jos menettelyyn asetetut tavarat voidaan tunnistaa jalostetuissa tuotteissa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tuotannon apuaineiden käyttöä.
Menettelyä voidaan käyttää 142 artiklassa tarkoitetussa tapauksessa, jos vastaavia tavaroita koskevien edellytysten täyttyminen voidaan tarkastaa.
3. Sisäistä jalostusmenettelyä voidaan edellä 1 ja 2 kohdassa säädetyn lisäksi soveltaa myös
a) |
tavaroihin, joille on tarkoitus suorittaa toimintoja, jotta ne vapaaseen liikkeeseen luovutettaessa täyttäisivät niitä koskevat tekniset vaatimukset; |
b) |
tavaroihin, joille tehdään 141 artiklan mukaisia tavanomaisia käsittelyjä. |
169 artikla
Menettelyn päättämisen määräaika
1. Tulliviranomaisten on asetettava määräaika, jonka kuluessa sisäinen jalostusmenettely on päätettävä 138 artiklan mukaisesti.
Määräaika alkaa siitä päivästä, jona muut kuin yhteisötavarat asetetaan menettelyyn, ja sitä asetettaessa on otettava huomioon aika, joka tarvitaan jalostustoimintojen suorittamiseen ja menettelyn päättämiseen.
2. Tulliviranomaiset voivat myöntää 1 kohdan mukaisesti asetettuun määräaikaan kohtuullisen pidennyksen luvanhaltijan asianmukaisesti perustellusta pyynnöstä.
Luvassa voidaan määrätä, että määräaika, joka alkaa kalenterikuukauden, vuosineljänneksen tai vuosipuoliskon aikana, päättyy vastaavasti myöhemmän kalenterikuukauden, vuosineljänneksen tai vuosipuoliskon viimeisenä päivänä.
3. Edellä 142 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetuissa ennakkovientitapauksissa tulliviranomaisten on asetettava määräaika, jonka kuluessa muut kuin yhteisötavarat on ilmoitettava menettelyyn. Määräaika alkaa siitä päivästä, jona näitä tavaroita vastaavista tavaroista valmistettuja jalostettuja tuotteita koskeva vienti-ilmoitus hyväksytään vastaanotetuksi.
170 artikla
Väliaikainen jälleenvienti lisäjalostusta varten
Sisäiseen jalostusmenettelyyn asetetut tavarat tai jalostetut tuotteet taikka osa niistä voidaan tulliviranomaisen luvalla jälleenviedä väliaikaisesti yhteisön tullialueen ulkopuolelle edelleen jalostettaviksi ulkoista jalostusmenettelyä koskevien edellytysten mukaisesti.
3 jakso
Ulkoinen jalostus
171 artikla
Soveltamisala
1. Ulkoisessa jalostusmenettelyssä voidaan viedä yhteisötavaroita väliaikaisesti yhteisön tullialueelta jalostustoimintoja varten. Näistä tavaroista saadut jalostetut tuotteet voidaan luovuttaa vapaaseen liikkeeseen kokonaan tai osittain tuontitulleitta luvanhaltijan tai muun yhteisön tullialueelle sijoittautuneen henkilön pyynnöstä, jos tällä on luvanhaltijan suostumus ja lupaehdot täyttyvät.
2. Seuraavien yhteisötavaroiden ulkoinen jalostus ei ole sallittua:
a) |
tavarat, joiden viennin johdosta tuontitulleja palautetaan tai peruutetaan; |
b) |
tavarat, jotka on ennen vientiä luovutettu vapaaseen liikkeeseen tulleitta tai alennetuin tullein niiden tietyn käyttötarkoituksen perusteella, jos tavaroita ei vielä ole käytetty kyseiseen käyttötarkoitukseen, paitsi jos kyseisille tavaroille on suoritettava korjauksia; |
c) |
tavarat, joiden vienti oikeuttaa vientitukeen; |
d) |
tavarat, joiden viennin perusteella myönnetään muu yhteisen maatalouspolitiikan mukainen taloudellinen etu kuin c alakohdassa tarkoitettu vientituki. |
3. Muissa kuin 172 ja 173 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa ja kun kyse on arvotulleista, tuontitullien määrä on laskettava yhteisön tullialueen ulkopuolella suoritetun jalostustoiminnon kustannusten perusteella.
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan säännöt tullien määrän laskemiseksi näissä tapauksissa sekä säännöt, joita sovelletaan, kun on kyse paljoustulleista, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
4. Tulliviranomaisten on asetettava määräaika, jonka kuluessa väliaikaisesti viedyt tavarat on jälleentuotava yhteisön tullialueelle jalostettuina tuotteina ja luovutettava vapaaseen liikkeeseen, jotta ne voitaisiin vapauttaa kokonaan tai osittain tuontitulleista. Tulliviranomaiset voivat myöntää määräaikaan kohtuullisen pidennyksen luvanhaltijan asianmukaisesti perustellusta pyynnöstä.
172 artikla
Maksutta korjatut tavarat
1. Jos tulliviranomaisten hyväksymällä tavalla osoitetaan, että tavarat on korjattu maksutta joko sopimukseen taikka lakiin perustuvan takuuvelvoitteen perusteella tai valmistusvirheen tai ainevian vuoksi, ne vapautetaan kokonaan tuontitulleista.
2. Jos valmistusvirhe tai ainevika on otettu huomioon jo silloin, kun kyseiset tavarat ensimmäisen kerran luovutettiin vapaaseen liikkeeseen, 1 kohtaa ei sovelleta.
173 artikla
Vakiovaihtojärjestelmä
1. Vakiovaihtojärjestelmässä maahantuotu tuote, jäljempänä ’korvaava tuote’, voi korvata jalostetun tuotteen 2–5 kohdan mukaisesti.
2. Tulliviranomaisten on myönnettävä lupa käyttää vakiovaihtojärjestelmää korjattaessa sellaisia viallisia yhteisötavaroita, joihin ei sovelleta yhteisen maatalouspolitiikan mukaisia toimenpiteitä tai tiettyjä maataloustuotteiden jalostuksessa saatuja tavaroita koskevia erityisjärjestelyjä.
3. Korvaavilla tuotteilla on oltava sama yhdistetyn nimikkeistön kahdeksannumeroinen nimike, sama kaupallinen laatu ja samat tekniset ominaisuudet kuin viallisilla tavaroilla, jos nämä olisi korjattu.
4. Jos viallisia tavaroita on käytetty ennen vientiä, korvaavien tuotteiden on myös oltava käytettyjä.
Tulliviranomaisten on kuitenkin jätettävä soveltamatta ensimmäisessä alakohdassa säädettyä vaatimusta, jos korvaavat tuotteet on toimitettu veloituksetta joko sopimukseen taikka lakiin perustuvan takuuvelvoitteen perusteella tai materiaali- tai valmistusvirheen vuoksi.
5. Säännöksiä, joita sovellettaisiin jalostettuihin tuotteisiin, sovelletaan myös korvaaviin tuotteisiin.
174 artikla
Korvaavien tuotteiden ennakkotuonti
1. Tulliviranomaisten on asettamillaan ehdoilla ja asianomaisen henkilön pyynnöstä annettava lupa korvaavien tuotteiden maahantuontiin ennen viallisten tavaroiden vientiä.
Tällaisen korvaavien tuotteiden ennakkotuonnin yhteydessä on annettava vakuus, joka kattaa niiden tuontitullien määrän, joka olisi maksettava, jos viallisia tavaroita ei vietäisi 2 kohdan mukaisesti.
2. Vialliset tavarat on vietävä kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä, jona tulliviranomaiset ovat hyväksyneet korvaavien tuotteiden vapaaseen liikkeeseen luovutusta koskevan ilmoituksen vastaanotetuksi.
3. Jos viallisia tavaroita ei poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi voida viedä 2 kohdassa tarkoitetussa määräajassa, tulliviranomaiset voivat asianomaisen henkilön asianmukaisesti perustellusta pyynnöstä myöntää tähän määräaikaan kohtuullisen pidennyksen.
VIII OSASTO
TAVAROIDEN LÄHTÖ YHTEISÖN TULLIALUEELTA
1 LUKU
Tullialueelta lähtevät tavarat
175 artikla
Velvollisuus tehdä lähtöä edeltävä ilmoitus
1. Yhteisön tullialueelta lähtevistä tavaroista on tehtävä toimivaltaiseen tullitoimipaikkaan tai asetettava sen saataville lähtöä edeltävä ilmoitus, ennen kuin tavarat viedään yhteisön tullialueelta.
Ensimmäistä alakohtaa ei kuitenkaan sovelleta tavaroihin, joita kuljetetaan sellaisessa kuljetusvälineessä, joka kulkee pysähtymättä ainoastaan yhteisön tullialueen aluevesien tai ilmatilan kautta.
2. Lähtöä edeltävänä ilmoituksena on käytettävä jotakin seuraavista:
a) |
kun yhteisön tullialueelta vietävät tavarat asetetaan tullimenettelyyn, jota varten tarvitaan tulli-ilmoitus, asianomainen tulli-ilmoitus; |
b) |
179 artiklan mukainen jälleenvienti-ilmoitus; |
c) |
jos tulli-ilmoitusta ja jälleenvienti-ilmoitusta ei edellytetä, 180 artiklassa tarkoitettu poistumisen yleisilmoitus. |
3. Lähtöä edeltävässä ilmoituksessa on oltava vähintään poistumisen yleisilmoitukselta vaadittavat tiedot.
176 artikla
Tiettyjä yksityiskohtia koskevat toimenpiteet
1. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja jotka koskevat seuraavia:
a) |
tapaukset, joissa, ja edellytykset, joilla yhteisön tullialueelta lähtevistä tavaroista ei tarvitse tehdä lähtöä edeltävää ilmoitusta; |
b) |
edellytykset, joilla lähtöä edeltävän ilmoituksen tekemisen vaatimuksesta voidaan luopua tai sitä voidaan mukauttaa; |
c) |
määräaika, johon mennessä lähtöä edeltävä ilmoitus on tehtävä tai asetettava saataville ennen tavaroiden vientiä yhteisön tullialueelta; |
d) |
mahdolliset c alakohdassa tarkoitettua määräaikaa koskevat poikkeukset ja muutokset; |
e) |
sen toimivaltaisen tullitoimipaikan määrittäminen, johon lähtöä edeltävä ilmoitus on tehtävä tai jonka saataville se on asetettava ja jossa riskianalyysi ja riskeihin perustuvat vienti- ja poistumistarkastukset suoritetaan, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2. Toimenpiteiden toteuttamisen yhteydessä on otettava huomioon:
a) |
erityiset olosuhteet; |
b) |
toimenpiteiden soveltaminen tietyntyyppiseen tavaraliikenteeseen tai tietyntyyppisiin kuljetusmuotoihin tai talouden toimijoihin; |
c) |
kansainväliset sopimukset, joissa määrätään erityisistä turvajärjestelyistä. |
177 artikla
Tullivalvonta ja poistumismuodollisuudet
1. Yhteisön tullialueelta lähtevät tavarat ovat tullivalvonnassa ja niille voidaan suorittaa tullitarkastuksia. Tarvittaessa tulliviranomaiset voivat 5 kohdan nojalla toteutettujen toimenpiteiden mukaisesti määrätä käytettävän reitin ja noudatettavan määräajan, kun tavarat viedään yhteisön tullialueelta.
2. Yhteisön tullialueelta lähtevät tavarat on esitettävä tullille sen paikan toimivaltaisessa tullitoimipaikassa, josta tavarat viedään yhteisön tullialueelta, ja niihin sovelletaan poistumismuodollisuuksia, joihin tarvittaessa kuuluvat
a) |
tuontitullien palauttaminen tai peruuttaminen taikka vientitukien maksaminen; |
b) |
vientitullien kantaminen; |
c) |
muita maksuja koskevien voimassa olevien säännösten edellyttämät muodollisuudet; |
d) |
sellaisten kieltojen ja rajoitusten soveltaminen, jotka ovat perusteltuja muun muassa julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta, ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi, ympäristön suojelemiseksi, taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden suojelemiseksi ja teollisoikeuksien tai kaupallisten oikeuksien suojelemiseksi, mukaan luettuina yhteisöstä vietäviä huumausaineiden lähtöaineita, tiettyjä teollis- ja tekijänoikeuksia loukkaavia tavaroita ja käteisvaroja koskeva valvonta, sekä kalakantojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden ja kauppapoliittisten toimenpiteiden toteuttaminen. |
3. Jonkun seuraavista on esitettävä yhteisön tullialueelta lähtevät tavarat tullille:
a) |
henkilö, joka vie tavarat yhteisön tullialueelta; |
b) |
henkilö, jonka nimissä tai lukuun tavarat tältä alueelta vievä henkilö toimii; |
c) |
henkilö, joka otti vastatakseen tavaroiden kuljetuksesta ennen niiden vientiä yhteisön tullialueelta. |
4. Tavarat on luovutettava vientiin ehdolla, että ne viedään yhteisön tullialueelta samassa kunnossa, jossa ne olivat lähtöä edeltävän ilmoituksen hyväksymisajankohtana.
5. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä tämän artiklan 1, 2 ja 3 kohdan täytäntöön panemiseksi.
2 LUKU
Vienti ja jälleenvienti
178 artikla
Yhteisötavarat
1. Yhteisön tullialueelta lähtevät yhteisötavarat on asetettava vientimenettelyyn.
2. Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta
a) |
tavaroihin, jotka on asetettu tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn tai ulkoiseen jalostusmenettelyyn; |
b) |
tavaroihin, jotka on asetettu sisäiseen passitusmenettelyyn tai jotka viedään väliaikaisesti yhteisön tullialueelta 103 artiklan mukaisesti. |
3. Komissio toteuttaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä, joilla vahvistetaan vientimenettelyyn, tietyn käyttötarkoituksen menettelyyn tai ulkoiseen jalostusmenettelyyn asetettuja tavaroita koskevat vientimuodollisuudet.
179 artikla
Muut kuin yhteisötavarat
1. Yhteisön tullialueelta lähtevistä muista kuin yhteisötavaroista on tehtävä jälleenvienti-ilmoitus toimivaltaiseen tullitoimipaikkaan ja niille on suoritettava poistumismuodollisuudet.
2. Jälleenvienti-ilmoitukseen sovelletaan soveltuvin osin 104–124 artiklaa.
3. Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta
a) |
ulkoiseen passitusmenettelyyn asetettuihin tavaroihin, jotka kuljetetaan ainoastaan yhteisön tullialueen kautta; |
b) |
tavaroihin, jotka lastataan uudelleen vapaa-alueella tai jälleenviedään sieltä suoraan; |
c) |
väliaikaisen varastoinnin menettelyyn asetettuihin tavaroihin, jotka jälleenviedään suoraan hyväksytystä väliaikaisesta varastosta. |
180 artikla
Poistumisen yleisilmoitus
1. Kun tavarat on tarkoitus viedä yhteisön tullialueelta eikä tulli-ilmoitusta tai jälleenvienti-ilmoitusta edellytetä, niistä on tehtävä poistumisen yleisilmoitus toimivaltaiseen tullitoimipaikkaan 175 artiklan mukaisesti.
2. Poistumisen yleisilmoitus on tehtävä sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen. Kaupallisia, satama- tai kuljetustietoja voidaan käyttää, jos ne sisältävät poistumisen yleisilmoituksessa vaadittavat tiedot.
3. Tulliviranomaiset voivat poikkeustapauksissa hyväksyä paperilla tehtävät poistumisen yleisilmoitukset, edellyttäen, että niihin sovelletaan samaa riskinhallinnan tasoa kuin sähköistä tietojenkäsittelymenetelmää käyttäen tehtyihin poistumisen yleisilmoituksiin ja että vaatimukset, jotka koskevat tällaisten tietojen vaihtoa muiden tullitoimipaikkojen kanssa, voidaan täyttää.
Tulliviranomaiset voivat hyväksyä, että poistumisen yleisilmoituksen antamisen sijasta annetaan muu ilmoitus ja pääsy talouden toimijan tietokonejärjestelmässä oleviin yleisilmoitusta koskeviin tietoihin.
4. Viennin yleisilmoituksen on velvollinen tekemään joku seuraavista henkilöistä:
a) |
henkilö, joka vie tavarat yhteisön tullialueelta tai joka ottaa vastatakseen niiden kuljetuksen kyseiseltä alueelta; |
b) |
viejä tai lähettäjä tai muu henkilö, jonka nimissä tai lukuun a alakohdassa tarkoitettu henkilö toimii; |
c) |
jokainen henkilö, joka voi esittää kyseiset tavarat tai toimittaa ne esitettäviksi toimivaltaiselle tulliviranomaiselle. |
181 artikla
Poistumisen yleisilmoituksen oikaiseminen
Ilmoittajan on hänen pyynnöstään sallittava oikaista yhtä tai useampaa poistumisen yleisilmoituksessa olevaa tietoa ilmoituksen tekemisen jälkeen.
Oikaisu ei kuitenkaan ole mahdollista sen jälkeen kuin jokin seuraavista toimista on suoritettu:
a) |
tulliviranomaiset ovat ilmoittaneet yleisilmoituksen tehneelle henkilölle aikovansa tarkastaa tavarat; |
b) |
tulliviranomaiset ovat todenneet kyseiset tiedot virheellisiksi; |
c) |
tulliviranomaiset ovat jo antaneet luvan tavaroiden poissiirtämiseen. |
Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan poikkeukset tämän artiklan toisen alakohdan c alakohdasta, päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
3 LUKU
Vapautus vientitulleista
182 artikla
Väliaikainen vienti
1. Yhteisötavarat voidaan, tämän rajoittamatta 171 artiklan soveltamista, viedä väliaikaisesti yhteisön tullialueelta ja vapauttaa vientitulleista edellyttäen, että ne jälleentuodaan.
2. Komissio voi 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen toteuttaa toimenpiteitä tämän artiklan täytäntöön panemiseksi.
IX OSASTO
TULLIKOODEKSIKOMITEA JA LOPPUSÄÄNNÖKSET
1 LUKU
Tullikoodeksikomitea
183 artikla
Muut täytäntöönpanotoimenpiteet
1. Komissio antaa 184 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen jäsenvaltioiden sähköisten tullijärjestelmien yhteentoimivuutta sekä asiaankuuluvia yhteisön järjestelmiä koskevat säännöt, joiden tarkoituksena on sähköisen tiedonvaihdon avulla tehostaa yhteistyötä tulliviranomaisten keskinäisen, tulliviranomaisten ja komission sekä tulliviranomaisten ja talouden toimijoiden välillä.
2. Toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä tätä asetusta ja joilla vahvistetaan seuraavat:
a) |
muut kuin 20 artiklan 8 kohdan c alakohdassa tarkoitetut edellytykset, joilla komissio voi tehdä päätöksiä, joissa kehotetaan jäsenvaltioita kumoamaan tai muuttamaan sellainen tullilainsäädännön puitteissa annettu päätös, joka poikkeaa vastaavanlaisista muiden toimivaltaisten viranomaisten päätöksistä ja joka siten vaarantaa tullilainsäädännön yhdenmukaisen soveltamisen; |
b) |
mahdolliset muut tarvittavat täytäntöönpanotoimenpiteet, mukaan lukien tapaukset, joissa yhteisö on hyväksynyt kansainvälisiin sopimuksiin liittyviä sitoumuksia ja velvoitteita, jotka edellyttävät koodeksin säännösten mukauttamista; |
c) |
muut tapaukset ja edellytykset, joiden nojalla tämän koodeksin soveltamista voidaan yksinkertaistaa, |
päätetään 184 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
184 artikla
Komitea
1. Komissiota avustaa tullikoodeksikomitea, jäljempänä ’komitea’.
2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitetuksi määräajaksi vahvistetaan kolme kuukautta.
3. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi määräajaksi vahvistetaan kolme kuukautta.
4. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan neuvoston päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklan 1–4 kohtaa ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
185 artikla
Muut asiat
Komitea voi tarkastella kaikkia tullilainsäädäntöä koskevia asioita, jotka sen puheenjohtaja saattaa sen käsiteltäväksi joko komission aloitteesta tai jäsenvaltion edustajan pyynnöstä. Kyse voi olla erityisesti
a) |
tullilainsäädännön soveltamisesta mahdollisesti aiheutuvista ongelmista; |
b) |
tullilainsäädäntöä käsittelevissä kansainvälisiin sopimuksiin perustuvissa komiteoissa, työryhmissä ja paneeleissa vahvistettavista yhteisön kannoista. |
2 LUKU
Loppusäännökset
186 artikla
Säädösten kumoaminen
Kumotaan asetukset (ETY) N:o 3925/91, (ETY) N:o 2913/92 ja (EY) N:o 1207/2001.
Viittauksia kumottuihin asetuksiin pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.
187 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
188 artikla
Soveltaminen
1. Edellä olevan 1 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, 5 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa, 5 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 10 artiklan 2 kohtaa, 11 artiklan 3 kohtaa, 12 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa, 15 artiklan 1 kohtaa, 16 artiklan 5 kohtaa, 18 artiklan 4 kohtaa, 19 artiklan 5 kohtaa, 20 artiklan 7 kohtaa, 20 artiklan 8 kohtaa, 20 artiklan 9 kohtaa, 24 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, 25 artiklan 3 kohtaa, 28 artiklan 3 kohtaa, 30 artiklan 2 kohtaa, 31 artiklan 3 kohtaa, 33 artiklan 5 kohtaa, 38 artiklaa, 39 artiklan 3 kohtaa, 39 artiklan 6 kohtaa, 43 artiklaa, 54 artiklaa, 55 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa, 56 artiklan 9 kohtaa, 57 artiklan 3 kohtaa, 58 artiklan toista kohtaa, 59 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa, 62 artiklan 3 kohtaa, 63 artiklan 3 kohtaa, 65 artiklan 3 kohtaa, 67 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa, 71 artiklaa, 72 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 76 artiklaa, 77 artiklan 3 kohtaa, 78 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa, 78 artiklan 5 kohtaa, 85 artiklaa, 86 artiklan 7 kohtaa, 87 artiklan 3 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 88 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa, 89 artiklan 2 kohtaa, 93 artiklan 2 kohtaa, 101 artiklan 2 kohtaa, 103 artiklaa, 105 artiklan 2 kohtaa, 106 artiklan 4 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 107 artiklan 3 kohtaa, 108 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa, 108 artiklan 4 kohtaa, 109 artiklan 2 kohtaa, 109 artiklan 3 kohtaa, 110 artiklan 1 kohdan kolmatta alakohtaa, 111 artiklan 3 kohtaa, 112 artiklan 4 kohtaa, 113 artiklan 3 kohtaa, 114 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa, 115 artiklan toista kohtaa, 116 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 119 artiklan 3 kohtaa, 122 artiklaa, 124 artiklan 2 kohtaa, 128 artiklaa, 134 artiklaa, 136 artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa, 136 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, 136 artiklan 4 kohdan neljättä alakohtaa, 137 artiklan 2 kohtaa, 140 artiklan 2 kohtaa, 142 artiklan 1 kohdan neljättä alakohtaa, 142 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa, 142 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, 143 artiklaa, 144 artiklan 2 kohtaa, 145 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, 148 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa, 150 artiklan 3 kohtaa, 151 artiklan 5 kohtaa, 164 artiklan ensimmäistä alakohtaa, 171 artiklan 3 kohdan toista alakohtaa, 176 artiklan 1 kohtaa, 177 artiklan 5 kohtaa, 178 artiklan 3 kohtaa, 181 artiklan kolmatta kohtaa, 182 artiklan 2 kohtaa, 183 artiklan 1 kohtaa ja 183 artiklan 2 kohtaa sovelletaan 24 päivästä kesäkuuta 2008 lukien.
2. Kaikkia muita säännöksiä sovelletaan heti, kun 1 kohdassa mainittuihin artikloihin perustuvat täytäntöönpanosäännökset ovat tulleet voimaan. Täytäntöönpanosäännökset tulevat voimaan aikaisintaan 24 päivänä kesäkuuta 2009.
Täytäntöönpanosääntöjen voimaantulon estämättä tässä kohdassa tarkoitettuja tämän asetuksen säännöksiä sovelletaan viimeistään 24 päivänä kesäkuuta 2013.
3. Edellä olevaa 30 artiklan 1 kohtaa sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2011 alkaen.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Strasbourgissa 23 päivänä huhtikuuta 2008.
Euroopan parlamentin puolesta
Puhemies
H.-G. PÖTTERING
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
J. LENARČIČ
(1) EUVL C 309, 16.12.2006, s. 22.
(2) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 12. joulukuuta 2006, neuvoston yhteinen kanta, vahvistettu 15. lokakuuta 2007 (EUVL C 298 E, 11.12.2007, s. 1), ja Euroopan parlamentin kanta, vahvistettu 19. helmikuuta 2008.
(3) EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1791/2006 (EUVL L 363, 20.12.2006, s. 1).
(4) EUVL L 86, 3.4.2003, s. 21, päätös sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2004/485/EY (EUVL L 162, 30.4.2004, s. 113).
(5) EUVL L 347, 11.12.2006, s. 1, direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2008/8/EY (EUVL L 44, 20.2.2008, s. 11).
(6) EUVL L 117, 4.5.2005, s. 13.
(7) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23, päätös sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2006/512/EY (EUVL L 200, 22.7.2006, s. 11).
(8) EYVL L 374, 31.12.1991, s. 4, asetus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).
(9) EYVL L 165, 21.6.2001, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 75/2008 (EUVL L 24, 29.1.2008, s. 1).
(10) EYVL L 124, 8.6.1971, s. 1.
(11) EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 275/2008 (EUVL L 85, 27.3.2008, s. 3).
(12) EYVL L 105, 23.4.1983, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 274/2008 (EUVL L 85, 27.3.2008, s. 1).
(13) EYVL L 118, 25.5.1995, s. 10, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1882/2003.
LIITE
VASTAAVUUSTAULUKOT
1. Asetus (ETY) N:o 2913/92
Asetus (ETY) N:o 2913/92 |
Tämä asetus |
1 artikla |
4 artikla |
2 artikla |
1 artikla |
3 artikla |
3 artikla |
4 artikla |
4 artikla |
4 artiklan 4 kohdan a–d alakohta |
— |
5 artikla |
11 ja 12 artikla |
5 a artikla |
13, 14 ja 15 artikla |
6 artikla |
16 artikla |
7 artikla |
16 artikla |
8 artikla |
18 artikla |
9 artikla |
19 artikla |
10 artikla |
16 artikla |
11 artikla |
8 ja 30 artikla |
12 artikla |
20 artikla |
13 artikla |
25 ja 26 artikla |
14 artikla |
9 artikla |
15 artikla |
6 artikla |
16 artikla |
29 artikla |
17 artikla |
32 artikla |
18 artikla |
31 artikla |
19 artikla |
116 ja 183 artikla |
20 artikla |
33 ja 34 artikla |
21 artikla |
33 artikla |
22 artikla |
35 artikla |
23 artikla |
36 artikla |
24 artikla |
36 artikla |
25 artikla |
— |
26 artikla |
37 artikla |
27 artikla |
39 artikla |
28 artikla |
40 artikla |
29 artikla |
41 artikla |
30 artikla |
42 artikla |
31 artikla |
42 artikla |
32 artikla |
43 artikla |
33 artikla |
43 artikla |
34 artikla |
43 artikla |
35 artikla |
31 artikla |
36 artikla |
41 artikla |
36 a artikla |
87 artikla |
36 b artikla |
5, 88 ja 89 artikla |
36 c artikla |
90 artikla |
37 artikla |
91 artikla |
38 artikla |
92 ja 93 artikla |
39 artikla |
94 artikla |
40 artikla |
95 artikla |
41 artikla |
95 artikla |
42 artikla |
91 artikla |
43 artikla |
— |
44 artikla |
— |
45 artikla |
— |
46 artikla |
96 artikla |
47 artikla |
96 artikla |
48 artikla |
97 artikla |
49 artikla |
— |
50 artikla |
98 ja 151 artikla |
51 artikla |
151 ja 152 artikla |
52 artikla |
152 artikla |
53 artikla |
151 artikla |
54 artikla |
99 artikla |
55 artikla |
100 artikla |
56 artikla |
125 artikla |
57 artikla |
126 artikla |
58 artikla |
91 ja 97 artikla |
59 artikla |
104 artikla |
60 artikla |
105 artikla |
61 artikla |
107 artikla |
62 artikla |
108 artikla |
63 artikla |
112 artikla |
64 artikla |
111 artikla |
65 artikla |
113 artikla |
66 artikla |
114 artikla |
67 artikla |
112 artikla |
68 artikla |
117 artikla |
69 artikla |
118 artikla |
70 artikla |
119 artikla |
71 artikla |
120 artikla |
72 artikla |
121 artikla |
73 artikla |
123 artikla |
74 artikla |
124 artikla |
75 artikla |
126 artikla |
76 artikla |
108, 109, 110 ja 112 artikla |
77 artikla |
107 ja 108 artikla |
78 artikla |
27 artikla |
79 artikla |
129 artikla |
80 artikla |
— |
81 artikla |
115 artikla |
82 artikla |
166 artikla |
83 artikla |
102 artikla |
84 artikla |
135 artikla |
85 artikla |
136 artikla |
86 artikla |
136 artikla |
87 artikla |
136 artikla |
87 a artikla |
— |
88 artikla |
136 artikla |
89 artikla |
138 artikla |
90 artikla |
139 artikla |
91 artikla |
140 ja 144 artikla |
92 artikla |
146 artikla |
93 artikla |
147 artikla |
94 artikla |
62, 63, 136 ja 146 artikla |
95 artikla |
136 ja 146 artikla |
96 artikla |
146 artikla |
97 artikla |
143 artikla |
98 artikla |
143, 148 ja 153 artikla |
99 artikla |
153 artikla |
100 artikla |
136 artikla |
101 artikla |
149 artikla |
102 artikla |
149 artikla |
103 artikla |
— |
104 artikla |
136 artikla |
105 artikla |
137 artikla |
106 artikla |
137 ja 154 artikla |
107 artikla |
137 artikla |
108 artikla |
150 artikla |
109 artikla |
141 ja 143 artikla |
110 artikla |
153 artikla |
111 artikla |
140 artikla |
112 artikla |
53 artikla |
113 artikla |
— |
114 artikla |
142 ja 168 artikla |
115 artikla |
142 ja 143 artikla |
116 artikla |
136 artikla |
117 artikla |
136 artikla |
118 artikla |
169 artikla |
119 artikla |
167 artikla |
120 artikla |
143 artikla |
121 artikla |
52 ja 53 artikla |
122 artikla |
52 ja 53 artikla |
123 artikla |
170 artikla |
124 artikla |
— |
125 artikla |
— |
126 artikla |
— |
127 artikla |
— |
128 artikla |
— |
129 artikla |
— |
130 artikla |
168 artikla |
131 artikla |
143 artikla |
132 artikla |
136 artikla |
133 artikla |
136 artikla |
134 artikla |
— |
135 artikla |
53 artikla |
136 artikla |
53 artikla |
137 artikla |
162 artikla |
138 artikla |
136 artikla |
139 artikla |
162 artikla |
140 artikla |
163 artikla |
141 artikla |
164 artikla |
142 artikla |
143 ja 164 artikla |
143 artikla |
47 ja 165 artikla |
144 artikla |
47, 52 ja 53 artikla |
145 artikla |
48 ja 171 artikla |
146 artikla |
143 ja 171 artikla |
147 artikla |
136 artikla |
148 artikla |
136 artikla |
149 artikla |
171 artikla |
150 artikla |
171 artikla |
151 artikla |
171 artikla |
152 artikla |
172 artikla |
153 artikla |
171 artikla |
154 artikla |
173 ja 174 artikla |
155 artikla |
173 artikla |
156 artikla |
173 artikla |
157 artikla |
174 artikla |
158 artikla |
— |
159 artikla |
— |
160 artikla |
— |
161 artikla |
176, 177 ja 178 artikla |
162 artikla |
177 artikla |
163 artikla |
145 artikla |
164 artikla |
103 ja 145 artikla |
165 artikla |
143 artikla |
166 artikla |
148 artikla |
167 artikla |
155 ja 156 artikla |
168 artikla |
155 artikla |
168 a artikla |
— |
169 artikla |
157 ja 158 artikla |
170 artikla |
157 ja 158 artikla |
171 artikla |
150 artikla |
172 artikla |
156 artikla |
173 artikla |
141 ja 159 artikla |
174 artikla |
— |
175 artikla |
159 artikla |
176 artikla |
137 artikla |
177 artikla |
160 artikla |
178 artikla |
53 artikla |
179 artikla |
— |
180 artikla |
161 artikla |
181 artikla |
160 artikla |
182 artikla |
127, 168 ja 179 artikla |
182 a artikla |
175 artikla |
182 b artikla |
176 artikla |
182 c artikla |
176, 179 ja 180 artikla |
182 d artikla |
5, 180 ja 181 artikla |
183 artikla |
177 artikla |
184 artikla |
— |
185 artikla |
130 ja 131 artikla |
186 artikla |
130 artikla |
187 artikla |
132 artikla |
188 artikla |
133 artikla |
189 artikla |
56 artikla |
190 artikla |
58 artikla |
191 artikla |
56 artikla |
192 artikla |
57 ja 58 artikla |
193 artikla |
59 artikla |
194 artikla |
59 artikla |
195 artikla |
61 artikla |
196 artikla |
60 artikla |
197 artikla |
59 artikla |
198 artikla |
64 artikla |
199 artikla |
65 artikla |
200 artikla |
— |
201 artikla |
44 artikla |
202 artikla |
46 artikla |
203 artikla |
46 artikla |
204 artikla |
46 ja 86 artikla |
205 artikla |
46 artikla |
206 artikla |
46 ja 86 artikla |
207 artikla |
86 artikla |
208 artikla |
47 artikla |
209 artikla |
48 artikla |
210 artikla |
49 artikla |
211 artikla |
49 artikla |
212 artikla |
50 artikla |
212 a artikla |
53 artikla |
213 artikla |
51 artikla |
214 artikla |
52 ja 78 artikla |
215 artikla |
55 ja 66 artikla |
216 artikla |
45 artikla |
217 artikla |
66 ja 69 artikla |
218 artikla |
70 artikla |
219 artikla |
70 artikla |
220 artikla |
70 ja 82 artikla |
221 artikla |
67 ja 68 artikla |
222 artikla |
72 artikla |
223 artikla |
73 artikla |
224 artikla |
74 artikla |
225 artikla |
74 artikla |
226 artikla |
74 artikla |
227 artikla |
75 artikla |
228 artikla |
76 artikla |
229 artikla |
77 artikla |
230 artikla |
73 artikla |
231 artikla |
73 artikla |
232 artikla |
78 artikla |
233 artikla |
86 artikla |
234 artikla |
86 artikla |
235 artikla |
4 artikla |
236 artikla |
79, 80, ja 84 artikla |
237 artikla |
79 ja 84 artikla |
238 artikla |
79, 81 ja 84 artikla |
239 artikla |
79, 83, 84 ja 85 artikla |
240 artikla |
79 artikla |
241 artikla |
79 artikla |
242 artikla |
79 artikla |
243 artikla |
23 artikla |
244 artikla |
24 artikla |
245 artikla |
23 artikla |
246 artikla |
22 artikla |
247 artikla |
183 artikla |
247 a artikla |
184 artikla |
248 artikla |
183 artikla |
248 a artikla |
184 artikla |
249 artikla |
185 artikla |
250 artikla |
17, 120 ja 121 artikla |
251 artikla |
186 artikla |
252 artikla |
186 artikla |
253 artikla |
187 artikla |
2. Asetukset (ETY) N:o 3925/91 ja (EY) N:o 1207/2001
Kumottu asetus |
Tämä asetus |
Asetus (ETY) N:o 3925/91 |
28 artikla |
Asetus (EY) N:o 1207/2001 |
39 artikla |
4.6.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 145/65 |
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 451/2008,
annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008,
uuden tilastollisen toimialoittaisen tuoteluokituksen (CPA) vahvistamisesta ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3696/93 kumoamisesta
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 285 artiklan 1 kohdan,
ottavat huomioon komission ehdotuksen,
noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (1),
sekä katsovat seuraavaa:
(1) |
Asetuksella (ETY) N:o 3696/93 (2) vahvistettiin Euroopan talousyhteisön tilastollinen toimialoittainen tuoteluokitus (CPA). |
(2) |
Teknologisen kehityksen ja talouden rakenteiden muutosten huomioimiseksi olisi vahvistettava ajantasainen CPA-luokitus. |
(3) |
Järjestämällä tuotteiden luokitus tuotantoprosessien mukaisesti vältytään toisiinsa liittymättömien luokitusjärjestelmien liialliselta lisääntymiseltä ja tuotteiden tunnistaminen kyseessä olevan tuottajan mukaan helpottuu. |
(4) |
On tarpeen luoda viitekehys, jonka avulla tuotantoa, kulutusta, ulkomaankauppaa ja liikennettä koskevia tilastotietoja voidaan verrata. |
(5) |
Ajan tasalla oleva CPA-luokitus on keskeisellä sijalla komission pyrkimyksissä yhteisön tilastojen parantamiseksi; entistä paremmin vertailukelpoisten ja tarkemmin kohdennettujen tietojen voidaan odottaa parantavan talouspolitiikan ohjausta yhteisön sekä kansallisella tasolla. |
(6) |
Sisämarkkinoiden toiminta edellyttää kansallisten ja yhteisön tilastotietojen keruuseen, välittämiseen ja julkaisemiseen sovellettavia tilastonormeja, jotta yritykset, rahoituslaitokset, viranomaiset ja muut sisämarkkinoiden toimijat saavat käyttöönsä luotettavia ja vertailukelpoisia tilastotietoja. Tämän saavuttamiseksi on ratkaisevan tärkeää, että CPA-luokituksen eri ryhmiä tulkitaan yhtenäisesti kaikissa jäsenvaltioissa. |
(7) |
Luotettavat ja vertailukelpoiset tilastot ovat tarpeen yrityksille niiden kilpailukyvyn arvioimiseksi ja hyödyllisiä yhteisön toimielimille kilpailun vääristymisen ehkäisemiseksi. |
(8) |
Yhteisen tilastollisen toimialoittaisen tuoteluokituksen vahvistaminen ei sinällään velvoita jäsenvaltioita keräämään, julkaisemaan tai toimittamaan tietoja. Vain jos jäsenvaltiot käyttävät yhteisön luokitukseen kytkeytyviä tuoteluokituksia, on mahdollista saada yhtenäisiä tietoja niin luotettavasti, nopeasti, joustavasti ja yksityiskohtaisesti kuin sisämarkkinoiden hallinta edellyttää. |
(9) |
On tarkoituksenmukaista säätää, että jäsenvaltiot voivat kansallisia tarpeitaan varten sisällyttää kansallisiin luokituksiinsa CPA-luokitukseen perustuvia lisäjaotteluja. |
(10) |
Taloustilastojen kansainvälinen vertailukelpoisuus edellyttää, että jäsenvaltiot ja yhteisön toimielimet käyttävät tuoteluokituksia, jotka suoraan liittyvät Yhdistyneiden Kansakuntien tilastokomission hyväksymään Yhdistyneiden Kansakuntien yhteiseen tuoteluokitukseen (CPC, Ver. 2). |
(11) |
CPA-luokituksen käyttö edellyttää, että komissiota avustaa neuvoston päätöksellä 89/382/ETY, Euratom (3) perustettu tilasto-ohjelmakomitea erityisesti silloin, kun on kyse luokituksen täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista ja luokituksen muuttamisesta. |
(12) |
Uuden tilastollisen tuoteluokituksen vahvistamisen vuoksi erityisesti viittauksia CPA:han on tarpeen muuttaa. Siksi asetus (ETY) N:o 3696/93 on tarpeen kumota. |
(13) |
Tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (4) mukaisesti. Komissiolle olisi erityisesti siirrettävä toimivalta tarkistaa tilastollista toimialoittaista tuoteluokitusta teknisen ja taloudellisen kehityksen ottamiseksi huomioon ja sen saattamiseksi yhdenmukaiseksi muiden taloudellisten ja yhteiskunnallisten luokitusten kanssa. Koska nämä toimenpiteet ovat laajakantoisia ja niillä muutetaan tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia myös täydentämällä tätä asetusta uusilla osilla, ne on hyväksyttävä päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklassa säädettyä valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. |
(14) |
Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on uuden CPA-luokituksen vahvistaminen, vaan se voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen. |
(15) |
Tilasto-ohjelmakomiteaa on kuultu, |
OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Kohde ja soveltamisala
1. Tällä asetuksella vahvistetaan uusi yhteisön CPA-luokitus sen varmistamiseksi, että tiedot vastaavat taloudessa vallitsevaa tilannetta ja että kansalliset, yhteisön ja kansainväliset luokitukset ja siten kansalliset, yhteisön ja kansainväliset tilastot ovat keskenään vertailukelpoisia.
2. ’Tuotteella’ tarkoitetaan taloudellisen toiminnan tuotoksia, joko tavaroita tai palveluja.
3. Tätä asetusta sovelletaan ainoastaan käytettäessä luokitusta tilastotarkoituksiin.
2 artikla
CPA:n tasot ja rakenne
1. CPA-luokituksessa on
a) |
ensimmäinen taso, joka käsittää nimikkeet, joiden tunnuksena on kirjainkoodi (pääluokka); |
b) |
toinen taso, joka käsittää nimikkeet, joiden tunnuksena on kaksi numeroa (2-numerotaso); |
c) |
kolmas taso, joka käsittää nimikkeet, joiden tunnuksena on kolme numeroa (3-numerotaso); |
d) |
neljäs taso, joka käsittää nimikkeet, joiden tunnuksena on neljä numeroa (4-numerotaso); |
e) |
viides taso, joka käsittää nimikkeet, joiden tunnuksena on viisi numeroa (5-numerotaso); ja |
f) |
kuudes taso, joka käsittää nimikkeet, joiden tunnuksena on kuusi numeroa (6-numerotaso). |
2. CPA-luokitus on tämän asetuksen liitteenä.
3 artikla
CPA:n käyttö
Komissio käyttää CPA-luokitusta kaikissa tilastoissa, joissa sovelletaan toimialoittaista tuoteluokittelua.
4 artikla
Kansalliset toimialoittaiset tuoteluokitukset
1. Jäsenvaltiot voivat käyttää CPA-luokitusta muodostaakseen CPA-luokituksen alajaotteluun perustuvia yleisiä tai yksityiskohtaisia, kansallisia, erikoistuneita tai toiminnallisia sovellutuksia.
2. Nämä luokitukset on liitettävä CPA-luokitukseen seuraavien sääntöjen mukaisesti:
a) |
CPA-luokitusta yleisemmät luokitukset muodostuvat CPA-luokituksen alajaottelun täsmällisistä uudelleenryhmittelyistä; |
b) |
CPA-luokitusta yksityiskohtaisemmat luokitukset muodostuvat osaluokista, jotka sisältyvät kokonaan CPA-luokituksen alajaotteluun. |
Tämän kohdan mukaisesti saaduilla luokituksilla voi olla erilliset koodit.
3. Jäsenvaltiot voivat käyttää CPA-luokitukseen perustuvaa kansallista toimialoittaista tuoteluokitusta. Niiden on siinä tapauksessa toimitettava komissiolle luonnokset kansallisten luokitusten määrittelyistä. Komissio tarkastaa kolmen kuukauden kuluessa luonnoksen vastaanottamisesta, että esitetty kansallinen luokitus on 2 kohdan mukainen, ja lähettää sen tiedoksi muille jäsenvaltioille. Jäsenvaltioiden kansallisissa luokituksissa on oltava kansallisen luokituksen ja CPA-luokituksen välinen vastaavuustaulukko.
5 artikla
Komission tehtävät
Komissio huolehtii yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa CPA-luokituksen levittämisestä ja ylläpidosta sekä sen käytön edistämisestä erityisesti
a) |
laatimalla, päivittämällä ja julkaisemalla CPA-luokitukseen liittyviä selittäviä huomautuksia; |
b) |
laatimalla ja julkaisemalla CPA-luokituksen käyttöön liittyviä ohjeita; |
c) |
julkaisemalla vastaavuustaulukot, joista ilmenevät CPA:n uuden ja aikaisemman version, CPA:n aikaisemman version ja uuden version sekä CPA:n ja yhdistetyn nimikkeistön (CN) väliset vastaavuudet, siten kuin ne on esitetty tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23 päivänä heinäkuuta 1987 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2658/87 (5); ja |
d) |
pyrkimällä parantamaan yhdenmukaisuutta muiden luokitusten kanssa. |
6 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
1. Seuraavat tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi ja päivittämiseksi tarvittavat toimenpiteet hyväksytään 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen:
a) |
päätökset, jotka ovat tarpeen CPA-luokituksen täytäntöönpanoon liittyvien ongelmien vuoksi, mukaan luettuna tuotteiden luokittelu tiettyihin luokkiin; sekä |
b) |
tekniset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että siirtyminen CPA-luokituksen uuden version käyttöön tapahtuu täysin koordinoidusti. |
2. Seuraavat toimenpiteet, joilla muutetaan tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia, myös sitä täydentämällä, hyväksytään 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen:
a) |
CPA-luokituksen muuttaminen teknologian ja talouden muutosten ottamiseksi huomioon; sekä |
b) |
CPA-luokituksen muuttaminen luokituksen sovittamiseksi yhteen muiden taloudellisten ja sosiaalisten luokitusten kanssa. |
3. Huomioon on otettava se periaate, että CPA:n päivittämisen hyötyjen on oltava kustannuksia suuremmat ja että lisäkustannusten ja -rasitteiden on oltava kohtuulliset.
7 artikla
Komitea
1. Komissiota avustaa tilasto-ohjelmakomitea.
2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.
3. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklan 1–4 kohtaa sekä 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
8 artikla
Asetuksen (ETY) N:o 3696/93 kumoaminen
Kumotaan asetus (ETY) N:o 3696/93 1 päivästä tammikuuta 2008.
9 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Sitä sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2008.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Strasbourgissa 23 päivänä huhtikuuta 2008.
Euroopan parlamentin puolesta
Puhemies
H.-G. PÖTTERING
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
J. LENARČIČ
(1) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 10. heinäkuuta 2007 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä) ja neuvoston päätös, tehty 14. helmikuuta 2008.
(2) EYVL L 342, 31.12.1993, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).
(3) EYVL L 181, 28.6.1989, s. 47.
(4) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23, päätös sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2006/512/EY (EUVL L 200, 22.7.2006, s. 11).
(5) EYVL L 256, 7.9.1987, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 360/2008 (EUVL L 111, 23.4.2008, s. 9).
LIITE
CPA 2008
((*) osa)
Tunnus |
Nimike |
CPC v. 2 |
A |
MAA-, METSÄ- JA KALATALOUSTUOTTEET |
|
01 |
Maatalous- ja riistataloustuotteet sekä niihin liittyvät palvelut |
|
01.1 |
Yksivuotiset viljelykasvit |
|
01.11 |
Viljakasvit (pl. riisi), palkokasvit ja öljysiemenet |
|
01.11.1 |
Vehnä |
|
01.11.11 |
Durumvehnä |
01111 (*) 01112 (*) |
01.11.12 |
Vehnä (pl. durumvehnä) |
01111 (*) 01112 |
01.11.2 |
Maissi |
|
01.11.20 |
Maissi |
01121 01122 |
01.11.3 |
Ohra, ruis ja kaura |
|
01.11.31 |
Ohra |
01151 01152 |
01.11.32 |
Ruis |
01161 01162 |
01.11.33 |
Kaura |
01171 01172 |
01.11.4 |
Durra, hirssi ja muut viljat |
|
01.11.41 |
Durra |
01141 01142 |
01.11.42 |
Hirssi |
01181 01182 |
01.11.49 |
Muut viljat |
01190 |
01.11.5 |
Viljakasvien oljet ja akanat |
|
01.11.50 |
Viljakasvien oljet ja akanat |
01913 |
01.11.6 |
Vihreä palkovilja |
|
01.11.61 |
Pavut, vihreät |
01241 |
01.11.62 |
Herneet, vihreät |
01242 |
01.11.69 |
Muu vihreä palkovilja |
01249 |
01.11.7 |
Kuivattu palkovilja |
|
01.11.71 |
Pavut, kuivatut |
01701 |
01.11.72 |
Härkäpavut, kuivatut |
01702 |
01.11.73 |
Kahviherneet, kuivatut |
01703 |
01.11.74 |
Linssit, kuivatut |
01704 |
01.11.75 |
Herneet, kuivatut |
01705 |
01.11.79 |
Kuivatut palkokasvit, muualle luokittelemattomat |
01709 |
01.11.8 |
Soijapavut, maapähkinät ja puuvillansiemenet |
|
01.11.81 |
Soijapavut |
01411 01412 |
01.11.82 |
Maapähkinät, kuorelliset |
01421 01422 |
01.11.83 |
Maapähkinät, kuoritut |
21421 |
01.11.84 |
Puuvillansiemenet |
01431 01432 |
01.11.9 |
Muut öljysiemenet |
|
01.11.91 |
Pellavansiemenet |
01441 |
01.11.92 |
Sinapinsiemenet |
01442 |
01.11.93 |
Rapsin- tai rypsinsiemenet |
01443 |
01.11.94 |
Seesaminsiemenet |
01444 |
01.11.95 |
Auringonkukansiemenet |
01445 |
01.11.99 |
Muut öljysiemenet, muualle luokittelemattomat |
01446 01449 |
01.12 |
Riisi, esikuorimaton |
|
01.12.1 |
Riisi, esikuorimaton |
|
01.12.10 |
Riisi, esikuorimaton |
01131 01132 |
01.13 |
Vihannekset ja melonit, juurekset ja mukulat |
|
01.13.1 |
Lehti tai varsivihannekset |
|
01.13.11 |
Parsa |
01211 |
01.13.12 |
Keräkaali |
01212 |
01.13.13 |
Kukkakaali ja parsakaali |
01213 |
01.13.14 |
Salaatit |
01214 (*) |
01.13.15 |
Sikurit ja endiivit |
01214 (*) |
01.13.16 |
Pinaatti |
01215 |
01.13.17 |
Artisokka |
01216 |
01.13.19 |
Muut lehti- tai varsivihannekset |
01219 |
01.13.2 |
Melonit |
|
01.13.21 |
Vesimelonit |
01221 |
01.13.29 |
Muut melonit |
01229 |
01.13.3 |
Muut hedelmän valmistavat vihannekset |
|
01.13.31 |
Chilipippurit ja paprikat, vihreät (vain Capsicum-sukuiset) |
01231 |
01.13.32 |
Kurkut |
01232 |
01.13.33 |
Munakoisot |
01233 |
01.13.34 |
Tomaatit |
01234 |
01.13.39 |
Muut hedelmän valmistavat kasvikset, muualle luokittelemattomat |
01235 01239 |
01.13.4 |
Juuri, sipuli tai mukulakasvit |
|
01.13.41 |
Porkkanat ja nauriit |
01251 |
01.13.42 |
Valkosipuli |
01252 |
01.13.43 |
Kepasipulit |
01253 |
01.13.44 |
Purjosipuli ja muut Allium-sukuiset kasvikset |
01254 |
01.13.49 |
Muut juuri-, sipuli- tai mukulakasvikset, vähän tärkkelystä tai inuliinia sisältävät |
01259 |
01.13.5 |
Syötävät juuret ja mukulat, runsaasti tärkkelystä tai inuliinia sisältävät |
|
01.13.51 |
Perunat |
01510 |
01.13.52 |
Bataatit |
01591 |
01.13.53 |
Kassava |
01592 |
01.13.59 |
Muut syötävät juuret ja mukulat, runsaasti tärkkelystä tai inuliinia sisältävät |
01593 01599 |
01.13.6 |
Kasvisten siemenet, ei kuitenkaan juurikkaansiemenet |
|
01.13.60 |
Kasvisten siemenet, ei kuitenkaan juurikkaansiemenet |
01260 |
01.13.7 |
Sokerijuurikas ja sokerijuurikkaan siemenet |
|
01.13.71 |
Sokerijuurikas |
01801 |
01.13.72 |
Sokerijuurikkaan siemenet |
01803 |
01.13.8 |
Sienet ja multasienet (tryffelit) |
|
01.13.80 |
Sienet ja multasienet (tryffelit) |
01270 |
01.13.9 |
Kasvikset, tuoreet, muualle luokittelemattomat |
|
01.13.90 |
Kasvikset, tuoreet, muualle luokittelemattomat |
01290 |
01.14 |
Sokeriruoko |
|
01.14.1 |
Sokeriruoko |
|
01.14.10 |
Sokeriruoko |
01802 01809 |
01.15 |
Valmistamaton tupakka |
|
01.15.1 |
Valmistamaton tupakka |
|
01.15.10 |
Valmistamaton tupakka |
01970 25010 |
01.16 |
Kuitukasvit |
|
01.16.1 |
Kuitukasvit |
|
01.16.11 |
Puuvilla, puhdistettu tai puhdistamaton |
01921 |
01.16.12 |
Juutti, kenaf ja muut niinitekstiilikuidut, raa’at tai liotetut (pl. pellava, hamppu ja rami) |
01922 |
01.16.19 |
Pellava, hamppu ja muut kuitukasvit, raa’at, muualle luokittelemattomat |
01929 |
01.19 |
Muut yksivuotiset viljelykasvit |
|
01.19.1 |
Rehukasvit |
|
01.19.10 |
Rehukasvit |
01911 01912 01919 |
01.19.2 |
Leikkokukat ja kukannuput; kukkien siemenet |
|
01.19.21 |
Leikkokukat ja kukannuput |
01962 |
01.19.22 |
Kukkien siemenet |
01963 |
01.19.3 |
Juurikkaansiemenet, rehukasvien siemenet; muut raa’at kasviaineet |
|
01.19.31 |
Juurikkaansiemenet, ei kuitenkaan sokerijuurikkaan siemenet, ja rehukasvien siemenet |
01940 |
01.19.39 |
Raa’at kasviaineet, muualle luokittelemattomat |
01990 |
01.2 |
Monivuotiset viljelykasvit |
|
01.21 |
Viinirypäleet |
|
01.21.1 |
Viinirypäleet |
|
01.21.11 |
Syötäväksi tarkoitetut viinirypäleet |
01330 (*) |
01.21.12 |
Muut viinirypäleet, tuoreet |
01330 (*) |
01.22 |
Trooppiset ja subtrooppiset hedelmät |
|
01.22.1 |
Trooppiset ja subtrooppiset hedelmät |
|
01.22.11 |
Avokadot |
01311 |
01.22.12 |
Banaanit, jauhobanaanit ja vastaavat |
01312 01313 |
01.22.13 |
Taatelit |
01314 |
01.22.14 |
Viikunat |
01315 |
01.22.19 |
Muut trooppiset ja subtrooppiset hedelmät |
01316 01317 01318 01319 |
01.23 |
Sitrushedelmät |
|
01.23.1 |
Sitrushedelmät |
|
01.23.11 |
Pomelot ja greipit |
01321 |
01.23.12 |
Sitruunat ja limetit |
01322 |
01.23.13 |
Appelsiinit |
01323 |
01.23.14 |
Tangeriinit, mandariinit, klementiinit |
01324 |
01.23.19 |
Muut sitrushedelmät |
01329 |
01.24 |
Kota- ja kivihedelmät |
|
01.24.1 |
Omenat |
|
01.24.10 |
Omenat |
01351 |
01.24.2 |
Muut kota- ja kivihedelmät |
|
01.24.21 |
Päärynät |
01352 (*) |
01.24.22 |
Kvittenit |
01352 (*) |
01.24.23 |
Aprikoosit |
01353 |
01.24.24 |
Kirsikat |
01354 |
01.24.25 |
Persikat |
01355 (*) |
01.24.26 |
Nektariinit |
01355 (*) |
01.24.27 |
Luumut |
01356 (*) |
01.24.28 |
Oratuomenmarjat |
01356 (*) |
01.24.29 |
Muut kota- ja kivihedelmät, muualle luokittelemattomat |
01359 |
01.25 |
Muut puissa ja pensaissa kasvavat hedelmät sekä pähkinät |
|
01.25.1 |
Marjat ja Vaccinium-suvun hedelmät |
|
01.25.11 |
Kiivit |
01342 |
01.25.12 |
Vadelmat |
01343 |
01.25.13 |
Mansikat |
01344 |
01.25.19 |
Muut marjat, Vaccinium-suvun hedelmät, muualle luokittelemattomat |
01341 01349 |
01.25.2 |
Hedelmänsiemenet |
|
01.25.20 |
Hedelmänsiemenet |
01360 |
01.25.3 |
Pähkinät, ei kuitenkaan luonnonvaraiset syötävät pähkinät, maapähkinät ja kookospähkinät |
|
01.25.31 |
Mantelit |
01371 21422 |
01.25.32 |
Kastanjat |
01373 21429 (*) |
01.25.33 |
Hasselpähkinät |
01374 21423 |
01.25.34 |
Pistaasimantelit (pistaasipähkinät) |
01375 21429 (*) |
01.25.35 |
Saksanpähkinät |
01376 21429 (*) |
01.25.39 |
Muut pähkinät, ei kuitenkaan luonnonvaraiset syötävät pähkinät, maapähkinät ja kookospähkinät |
01372 01377 01379 21424 21429 (*) |
01.25.9 |
Muut puissa ja pensaissa kasvavat hedelmät, muualle luokittelemattomat |
|
01.25.90 |
Muut puissa ja pensaissa kasvavat hedelmät, muualle luokittelemattomat |
01391 01399 |
01.26 |
Öljypitoiset hedelmät |
|
01.26.1 |
Oliivit |
|
01.26.11 |
Syötäväksi tarkoitetut oliivit |
01450 (*) |
01.26.12 |
Oliiviöljyn tuotantoon tarkoitetut oliivit |
01450 (*) |
01.26.2 |
Kookospähkinät |
|
01.26.20 |
Kookospähkinät |
01460 21429 (*) |
01.26.9 |
Muut öljypitoiset hedelmät |
|
01.26.90 |
Muut öljypitoiset hedelmät |
01491 01499 |
01.27 |
Juomakasvit |
|
01.27.1 |
Juomakasvit |
|
01.27.11 |
Kahvipavut, paahtamattomat |
01610 |
01.27.12 |
Teelehdet |
01620 |
01.27.13 |
Matelehdet |
01630 |
01.27.14 |
Kaakaopavut |
01640 |
01.28 |
Maustekasvit; aromi-, rohdos- ja lääkekasvit |
|
01.28.1 |
Maustekasvit, muut kuin jalostetut |
|
01.28.11 |
Pippuri (piper spp.), raaka |
01651 |
01.28.12 |
Chilipippurit ja paprikat, kuivat (capsicum spp.), raa’at |
01652 |
01.28.13 |
Muskottipähkinä, muskottikukka ja kardemumma, raaka |
01653 |
01.28.14 |
Anis, tähtianis, korianteri, roomankumina, kumina, fenkoli (saksankumina) ja katajanmarjat, raa’at |
01654 |
01.28.15 |
Kaneli (canella), raaka |
01655 |
01.28.16 |
Mausteneilikka (kokonaiset kukkavarret), raaka |
01656 |
01.28.17 |
Inkivääri, kuivattu, raaka |
01657 |
01.28.18 |
Vanilja, raaka |
01658 |
01.28.19 |
Muut maustekasvit, muut kuin jalostetut |
01690 |
01.28.2 |
Humala |
|
01.28.20 |
Humala |
01659 |
01.28.3 |
Kasvit, joita käytetään pääasiassa hajusteisiin, farmaseuttisiin tuotteisiin, hyönteishävitteisiin, sienihävitteisiin tai niiden kaltaisiin tuotteisiin |
|
01.28.30 |
Kasvit, joita käytetään pääasiassa hajusteisiin, farmaseuttisiin tuotteisiin, hyönteishävitteisiin, sienihävitteisiin tai niiden kaltaisiin tuotteisiin |
01930 (*) |
01.29 |
Muut monivuotiset viljelykasvit |
|
01.29.1 |
Luonnonkumi |
|
01.29.10 |
Luonnonkumi |
01950 |
01.29.2 |
Joulupuut (ei ruukussa) |
|
01.29.20 |
Joulupuut (ei ruukussa) |
03241 |
01.29.3 |
Kasviaineet, joita käytetään pääasiassa palmikointiin tai punontaan, täytteenä tai pehmusteena taikka värjäykseen tai parkitukseen |
|
01.29.30 |
Kasviaineet, joita käytetään pääasiassa palmikointiin tai punontaan, täytteenä tai pehmusteena taikka värjäykseen tai parkitukseen |
03250 |
01.3 |
Istutustuotteet: elävät kasvit, sipulit, mukulat ja juuret, pistokkaat ja varrennusoksat; sienirihmasto |
|
01.30 |
Istutustuotteet: elävät kasvit, sipulit, mukulat ja juuret, pistokkaat ja varrennusoksat; sienirihmasto |
|
01.30.1 |
Istutustuotteet: elävät kasvit, sipulit, mukulat ja juuret, pistokkaat ja varrennusoksat; sienirihmasto |
|
01.30.10 |
Istutustuotteet: elävät kasvit, sipulit, mukulat ja juuret, pistokkaat ja varrennusoksat; sienirihmasto |
01961 (*) |
01.4 |
Elävät eläimet ja eläintuotteet |
|
01.41 |
Elävä lypsykarja ja lypsykarjan raaka maito |
|
01.41.1 |
Elävä lypsykarja |
|
01.41.10 |
Elävä lypsykarja |
0211 (*) |
01.41.2 |
Lypsykarjan maito, raaka |
|
01.41.20 |
Lypsykarjan maito, raaka |
0221 |
01.42 |
Muut elävät nautaeläimet ja puhvelit ja niiden siemenneste |
|
01.42.1 |
Muut elävät nautaeläimet ja puhvelit |
|
01.42.11 |
Muut elävät nautaeläimet ja puhvelit (pl. vasikat) |
0211 (*) |
01.42.12 |
Nautaeläinten ja puhvelin vasikat, elävät |
0211 (*) |
01.42.2 |
Nautaeläinten ja puhvelin siemenneste |
|
01.42.20 |
Nautaeläinten ja puhvelin siemenneste |
02411 |
01.43 |
Elävät hevoset ja muut hevoseläimet |
|
01.43.1 |
Elävät hevoset ja muut hevoseläimet |
|
01.43.10 |
Elävät hevoset ja muut hevoseläimet |
02130 |
01.44 |
Elävät kamelit ja kamelieläimet |
|
01.44.1 |
Elävät kamelit ja kamelieläimet |
|
01.44.10 |
Elävät kamelit ja kamelieläimet |
02121 |
01.45 |
Elävät lampaat ja vuohet; lampaan ja vuohen raaka maito ja keritty villa |
|
01.45.1 |
Elävät lampaat ja vuohet |
|
01.45.11 |
Elävät lampaat |
02122 |
01.45.12 |
Elävät vuohet |
02123 |
01.45.2 |
Lampaan- ja vuohenmaito, raaka |
|
01.45.21 |
Lampaanmaito, raaka |
02291 |
01.45.22 |
Vuohenmaito, raaka |
02292 |
01.45.3 |
Lampaan ja vuohen keritty, pesemätön villa (rasvavilla), myös elo- tai vuotavillana pesty keritty villa |
|
01.45.30 |
Lampaan ja vuohen keritty, pesemätön villa (rasvavilla), myös elo- tai vuotavillana pesty keritty villa |
02941 |
01.46 |
Elävät siat |
|
01.46.1 |
Elävät siat |
|
01.46.10 |
Elävät siat |
02140 |
01.47 |
Elävä siipikarja ja munat |
|
01.47.1 |
Elävä siipikarja |
|
01.47.11 |
Elävät kanat |
02151 |
01.47.12 |
Elävät kalkkunat |
02152 |
01.47.13 |
Elävät hanhet |
02153 |
01.47.14 |
Elävät ankat ja helmikanat |
02154 02155 |
01.47.2 |
Kuorelliset munat, tuoreet |
|
01.47.21 |
Kuorelliset kananmunat, tuoreet |
02310 |
01.47.22 |
Muut kuorelliset siipikarjan munat, tuoreet |
02320 |
01.47.23 |
Haudottaviksi tarkoitetut munat |
02330 |
01.49 |
Muut tarhatut eläimet ja eläintuotteet |
|
01.49.1 |
Muut tarhatut elävät eläimet |
|
01.49.11 |
Elävät kesyt kanit |
02191 |
01.49.12 |
Elävät tarhatut linnut, muualle luokittelemattomat |
02193 02194 |
01.49.13 |
Elävät tarhatut matelijat (myös käärmeet ja kilpikonnat) |
02195 |
01.49.19 |
Muut tarhatut elävät eläimet, muualle luokittelemattomat |
02129 02192 02196 02199 |
01.49.2 |
Muut tarhatuista eläimistä saadut tuotteet |
|
01.49.21 |
Luonnonhunaja |
02910 |
01.49.22 |
Raaka maito, muualle luokittelematon |
02293 02299 |
01.49.23 |
Etanat, tuoreet, jäähdytetyt, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä, ei kuitenkaan rantakotilot |
02920 |
01.49.24 |
Tarhatuista eläimistä peräisin olevat syötävät tuotteet, muualle luokittelemattomat |
02930 |
01.49.25 |
Puolaamiseen soveltuvat silkkikokongit |
02944 |
01.49.26 |
Hyönteisvahat ja spermaseettiöljyt, myös puhdistetut tai värjätyt |
02960 |
01.49.27 |
Eläinten alkiot jalostustarkoituksiin |
02419 02420 |
01.49.28 |
Tarhatuista eläimistä peräisin olevat syötäväksi kelpaamattomat tuotteet, muualle luokittelemattomat |
02943 |
01.49.3 |
Raa’at turkisnahat ja erinäiset raa’at vuodat ja nahat |
|
01.49.31 |
Raa’at turkisnahat, muut kuin karitsan nahat |
02955 (*) |
01.49.32 |
Karitsan raa’at turkisnahat |
02955 (*) |
01.49.39 |
Eläinten raa’at turkisnahat, muualle luokittelemattomat (tuoreet tai säilötyt, mutta ei enempää käsitellyt) |
02959 |
01.6 |
Maanviljelyä ja eläintenhoitoa palveleva toiminta (pl. eläinlääkintä) |
|
01.61 |
Kasvinviljelyn tukipalvelut |
|
01.61.1 |
Kasvinviljelyn tukipalvelut |
|
01.61.10 |
Kasvinviljelyn tukipalvelut |
86119 |
01.62 |
Kotieläintuotannon tukipalvelut |
|
01.62.1 |
Kotieläintuotannon tukipalvelut |
|
01.62.10 |
Kotieläintuotannon tukipalvelut |
86121 |
01.63 |
Sadon jatkokäsittelyyn liittyvät palvelut |
|
01.63.1 |
Sadon jatkokäsittelyyn liittyvät palvelut |
|
01.63.10 |
Sadon jatkokäsittelyyn liittyvät palvelut |
86111 |
01.64 |
Siementen käsittelypalvelut kasvinviljelyä varten |
|
01.64.1 |
Siementen käsittelypalvelut kasvinviljelyä varten |
|
01.64.10 |
Siementen käsittelypalvelut kasvinviljelyä varten |
86112 |
01.7 |
Riista; metsästykseen ja ansapyyntiin liittyvät palvelut |
|
01.70 |
Riista; metsästykseen ja ansapyyntiin liittyvät palvelut |
|
01.70.1 |
Riista; metsästykseen ja ansapyyntiin liittyvät palvelut |
|
01.70.10 |
Riista; metsästykseen ja ansapyyntiin liittyvät palvelut |
86130 |
02 |
Metsätaloudesta ja siihen liittyvistä palveluista saadut tuotteet |
|
02.1 |
Metsäpuut ja taimitarhojen palvelut |
|
02.10 |
Metsäpuut ja taimitarhojen palvelut |
|
02.10.1 |
Elävät metsäpuut; metsäpuiden siemenet |
|
02.10.11 |
Elävät metsäpuut |
01961 (*) |
02.10.12 |
Metsäpuiden siemenet |
01360 |
02.10.2 |
Metsätaimitarhojen palvelut |
|
02.10.20 |
Metsätaimitarhojen palvelut |
86140 (*) |
02.10.3 |
Metsäpuut |
|
02.10.30 |
Metsäpuut |
03300 |
02.2 |
Raakapuu |
|
02.20 |
Raakapuu |
|
02.20.1 |
Raakapuu |
|
02.20.11 |
Sahatukit ja kuitupuu havupuusta |
03110 |
02.20.12 |
Sahatukit ja kuitupuu muuta kuin havupuuta, ei kuitenkaan trooppista puulajia |
03120 (*) |
02.20.13 |
Tukit trooppista puulajia |
03120 (*) |
02.20.14 |
Polttopuu |
03130 (*) |
02.3 |
Muut luonnonvaraisina kasvavat tuotteet kuin puu |
|
02.30 |
Muut luonnonvaraisina kasvavat tuotteet kuin puu |
|
02.30.1 |
Luonnosta saadut kumit |
|
02.30.11 |
Balata, guttaperkka, guayulekumi, chiclekumi ja niiden kaltaiset luonnosta saadut kumit |
03211 |
02.30.12 |
Kumilakat, balsamit ja muut luonnonkumit ja -hartsit |
03219 |
02.30.2 |
Luonnonkorkki, raaka tai yksinkertaisesti valmistettu |
|
02.30.20 |
Luonnonkorkki, raaka tai yksinkertaisesti valmistettu |
03220 |
02.30.3 |
Koristetarkoituksiin sopivat kasvien osat, ruoho, sammal ja jäkälä |
|
02.30.30 |
Koristetarkoituksiin sopivat kasvien osat, ruoho, sammal ja jäkälä |
03249 |
02.30.4 |
Luonnonvaraisina kasvavat syötävät tuotteet |
|
02.30.40 |
Luonnonvaraisina kasvavat syötävät tuotteet |
03230 |
02.4 |
Metsätaloutta avustavat palvelut |
|
02.40 |
Metsätaloutta avustavat palvelut |
|
02.40.1 |
Metsätaloutta avustavat palvelut |
|
02.40.10 |
Metsätaloutta avustavat palvelut |
86140 (*) |
03 |
Kala ja muut kalastustuotteet; vesiviljelytuotteet; kalastusta avustavat palvelut |
|
03.0 |
Kala ja muut kalastustuotteet; vesiviljelytuotteet; kalastusta avustavat palvelut |
|
03.00 |
Kala ja muut kalastustuotteet; vesiviljelytuotteet; kalastusta avustavat palvelut |
|
03.00.1 |
Kala, elävä |
|
03.00.11 |
Elävät akvaariokalat |
04111 |
03.00.12 |
Elävät suolaisen veden kalat, muut kuin viljellyt |
04119 (*) |
03.00.13 |
Elävät makean veden kalat, muut kuin viljellyt |
04119 (*) |
03.00.14 |
Elävät suolaisen veden kalat, viljellyt |
04119 (*) |
03.00.15 |
Elävät makean veden kalat, viljellyt |
04119 (*) |
03.00.2 |
Kala, tuore tai jäähdytetty |
|
03.00.21 |
Tuore tai jäähdytetty suolaisen veden kala, muu kuin viljelty |
04120 (*) |
03.00.22 |
Tuore tai jäähdytetty makean veden kala, muu kuin viljelty |
04120 (*) |
03.00.23 |
Tuore tai jäähdytetty suolaisen veden kala, viljelty |
04120 (*) |
03.00.24 |
Tuore tai jäähdytetty makean veden kala, viljelty |
04120 (*) |
03.00.3 |
Äyriäiset, jäädyttämättömät |
|
03.00.31 |
Äyriäiset, jäädyttämättömät, muut kuin viljellyt |
04210 (*) |
03.00.32 |
Äyriäiset, jäädyttämättömät, viljellyt |
04210 (*) |
03.00.4 |
Nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, elävät, tuoreet tai jäähdytetyt |
|
03.00.41 |
Osterit, elävät, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin viljellyt |
04220 (*) |
03.00.42 |
Muut nilviäiset ja vedessä elävät selkärangattomat, elävät, tuoreet tai jäähdytetyt, muut kuin viljellyt |
0429 (*) |
03.00.43 |
Osterit, elävät, tuoreet tai jäähdytetyt, viljellyt |
04220 (*) |
03.00.44 |
Muut nilviäiset ja vedessä elävät selkärangattomat, elävät, tuoreet tai jäähdytetyt, viljellyt |
0429 (*) |
03.00.5 |
Helmet, työstämättömät |
|
03.00.51 |
Luonnonhelmet, työstämättömät |
38210 (*) |
03.00.52 |
Viljellyt helmet, työstämättömät |
38210 (*) |
03.00.6 |
Muut vesikasvit ja eläimet ja niistä saadut tuotteet |
|
03.00.61 |
Korallit ja sen kaltaiset tuotteet, nilviäisten, äyriäisten ja piikkinahkaisten kuoret sekä mustekalan selkäkilvet |
04910 |
03.00.62 |
Pesusienet, eläinalkuperää |
04920 |
03.00.63 |
Merilevät ja muut levät, muut kuin viljellyt |
04930 (*) |
03.00.64 |
Merilevät ja muut levät, viljellyt |
04930 (*) |
03.00.69 |
Muut vesikasvit ja eläimet ja niistä saadut tuotteet, muualle luokittelemattomat |
0 (*) |
03.00.7 |
Kalastusta ja vesiviljelyä avustavat palvelut |
|
03.00.71 |
Kalastusta avustavat palvelut |
86150 (*) |
03.00.72 |
Vesiviljelyä avustavat palvelut |
86150 (*) |
B |
KAIVOSTOIMINTA JA LOUHINTA |
|
05 |
Kivihiili ja ruskohiili |
|
05.1 |
Kivihiili |
|
05.10 |
Kivihiili |
|
05.10.1 |
Kivihiili |
|
05.10.10 |
Kivihiili |
11010 |
05.2 |
Ruskohiili |
|
05.20 |
Ruskohiili |
|
05.20.1 |
Ruskohiili |
|
05.20.10 |
Ruskohiili |
11030 (*) |
06 |
Raakaöljy ja maakaasu |
|
06.1 |
Raakaöljy |
|
06.10 |
Raakaöljy |
|
06.10.1 |
Maaöljyt ja bitumisista kivennäisistä saadut öljyt, raa’at |
|
06.10.10 |
Maaöljyt ja bitumisista kivennäisistä saadut öljyt, raa’at |
12010 |
06.10.2 |
Bitumi- tai öljyliuske ja bitumipitoinen hiekka |
|
06.10.20 |
Bitumi- tai öljyliuske ja bitumipitoinen hiekka |
12030 |
06.2 |
Maakaasu, nesteytetty tai kaasumaisessa tilassa |
|
06.20 |
Maakaasu, nesteytetty tai kaasumaisessa tilassa |
|
06.20.1 |
Maakaasu, nesteytetty tai kaasumaisessa tilassa |
|
06.20.10 |
Maakaasu, nesteytetty tai kaasumaisessa tilassa |
12020 |
07 |
Metallimalmit |
|
07.1 |
Rautamalmit |
|
07.10 |
Rautamalmit |
|
07.10.1 |
Rautamalmit |
|
07.10.10 |
Rautamalmit |
14100 |
07.2 |
Värimetallimalmit |
|
07.21 |
Uraani- ja toriummalmit |
|
07.21.1 |
Uraani- ja toriummalmit |
|
07.21.10 |
Uraani- ja toriummalmit |
13000 |
07.29 |
Muut värimetallimalmit ja -rikasteet |
|
07.29.1 |
Muut värimetallimalmit ja -rikasteet |
|
07.29.11 |
Kuparimalmit ja -rikasteet |
14210 |
07.29.12 |
Nikkelimalmit ja -rikasteet |
14220 |
07.29.13 |
Alumiinimalmit ja -rikasteet |
14230 |
07.29.14 |
Jalometallimalmit ja -rikasteet |
14240 |
07.29.15 |
Lyijy-, sinkki- ja tinamalmit ja niiden rikasteet |
14290 (*) |
07.29.19 |
Muut värimetallimalmit ja -rikasteet, muualle luokittelemattomat |
14290 (*) |
08 |
Muut kaivostoiminnasta ja louhinnasta saadut tuotteet |
|
08.1 |
Kivi, hiekka ja savi |
|
08.11 |
Koriste ja rakennuskivi, kalkkikivi, kipsikivi, liitu ja liuskekivi |
|
08.11.1 |
Koriste- tai rakennuskivi |
|
08.11.11 |
Marmori ja muu koriste- ja rakennuskalkkikivi |
15120 |
08.11.12 |
Graniitti, hiekkakivi ja muu koriste- ja rakennuskivi |
15130 |
08.11.2 |
Kalkkikivi ja kipsikivi |
|
08.11.20 |
Kalkkikivi ja kipsikivi |
15200 |
08.11.3 |
Liitu ja kalsinoimaton dolomiitti |
|
08.11.30 |
Liitu ja kalsinoimaton dolomiitti |
16330 |
08.11.4 |
Liuskekivi |
|
08.11.40 |
Liuskekivi |
15110 |
08.12 |
Sora, hiekka, savi ja kaoliini |
|
08.12.1 |
Sora ja hiekka |
|
08.12.11 |
Luonnonhiekka |
15310 |
08.12.12 |
Rouheet, sirut ja jauheet; pikkukivi, sora |
15320 (*) |
08.12.13 |
Kuonan ja sen kaltaisten teollisuusjätteiden seokset, riippumatta siitä sisältävätkö ne pikkukiviä, soraa, mukulakiveä tai piikiveä, rakennuskäyttöön |
15320 (*) |
08.12.2 |
Savi ja kaoliini |
|
08.12.21 |
Kaoliini ja muut kaoliinipitoiset savet |
15400 (*) |
08.12.22 |
Muut savet, andalusiitti, kyaniitti ja sillimaniitti; mulliitti; samotti ja dinasmaa |
15400 (*) |
08.9 |
Kaivos- ja louhintatuotteet, muualle luokittelemattomat |
|
08.91 |
Kemialliset ja lannoitemineraalit |
|
08.91.1 |
Kemialliset ja lannoitemineraalit |
|
08.91.11 |
Luonnon kalsium- tai alumiinikalsiumfosfaatit |
16110 |
08.91.12 |
Pasuttamattomat rautapyriitit; raaka ja puhdistamaton rikki |
16120 |
08.91.19 |
Muut kemialliset mineraalit ja lannoitemineraalit |
16190 (*) |
08.92 |
Turve |
|
08.92.1 |
Turve |
|
08.92.10 |
Turve |
11040 (*) |
08.93 |
Suola ja puhdas natriumkloridi; merivesi |
|
08.93.1 |
Suola ja puhdas natriumkloridi; merivesi |
|
08.93.10 |
Suola ja puhdas natriumkloridi; merivesi |
16200 (*) |
08.99 |
Muut kaivos- ja louhintatuotteet, muualle luokittelemattomat |
|
08.99.1 |
Luonnonbitumi ja -asfaltti; asfaltiitit ja asfalttikivi |
|
08.99.10 |
Luonnonbitumi ja -asfaltti; asfaltiitit ja asfalttikivi |
15330 |
08.99.2 |
Jalokivet ja puolijalokivet; teollisuustimantit, valmistamattomat tai ainoastaan sahatut, halkaistut tai raakahiotut; hohkakivi; smirgeli; luonnonkorundi, luonnongranaatti ja muut luonnon hioma-aineet; muut mineraalit |
|
08.99.21 |
Jalokivet ja puolijalokivet (muut kuin teollisuustimantit), työstämättömät tai yksinkertaisesti sahatut tai karkeasti muotoillut |
16310 |
08.99.22 |
Teollisuustimantit, valmistamattomat tai ainoastaan sahatut, halkaistut tai raakahiotut; hohkakivi; smirgeli; luonnonkorundi, luonnongranaatti ja muut luonnon hioma-aineet |
16320 |
08.99.29 |
Muut mineraalit |
16390 |
09 |
Kaivostoimintaa avustavat palvelut |
|
09.1 |
Raakaöljyn ja maakaasun tuotantoa avustavat palvelut |
|
09.10 |
Raakaöljyn ja maakaasun tuotantoa avustavat palvelut |
|
09.10.1 |
Raakaöljyn ja maakaasun tuotantoa avustavat palvelut |
|
09.10.11 |
Maaöljy ja maakaasutuotannon porauspalvelut |
86211 (*) |
09.10.12 |
Maaöljyn ja luonnonkaasun tuotantoon liittyvä poraustornien pystytys, korjaaminen ja purkaminen sekä näitä avustavat palvelut |
86211 (*) |
09.10.13 |
Luonnonkaasun nesteytys- ja uudelleenkaasuunnuttamispalvelut kuljetusta varten kaivospaikalla |
86211 (*) |
09.9 |
Muuta kaivostoimintaa ja louhintaa avustavat palvelut |
|
09.90 |
Muuta kaivostoimintaa ja louhintaa avustavat palvelut |
|
09.90.1 |
Muuta kaivostoimintaa ja louhintaa avustavat palvelut |
|
09.90.11 |
Kivihiilen louhintaa avustavat palvelut |
86219 (*) |
09.90.19 |
Muuta kaivostoimintaa ja louhintaa avustavat palvelut, muualle luokittelemattomat |
86219 (*) |
C |
TEOLLISUUSTUOTTEET |
|
10 |
Elintarvikkeet |
|
10.1 |
Säilötty liha ja lihavalmisteet |
|
10.11 |
Jalostettu ja säilötty liha |
|
10.11.1 |
Naudan, sian, lampaan, vuohen, hevosen ja muiden hevoseläinten liha, tuore tai jäähdytetty |
|
10.11.11 |
Naudanliha, tuore tai jäähdytetty |
21111 21112 |
10.11.12 |
Sianliha, tuore tai jäähdytetty |
21113 |
10.11.13 |
Lampaanliha, tuore tai jäähdytetty |
21115 |
10.11.14 |
Vuohenliha, tuore tai jäähdytetty |
21116 |
10.11.15 |
Hevosen ja muiden hevoseläinten liha, tuore tai jäähdytetty |
21118 |
10.11.2 |
Naudan, sian, lampaan, vuohen, hevosen ja muiden hevoseläinten muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt |
|
10.11.20 |
Naudan, sian, lampaan, vuohen, hevosen ja muiden hevoseläinten muut syötävät osat, tuoreet tai jäähdytetyt |
21151 (*) 21152 (*) 21153 (*) 21155 (*) 21156 (*) |
10.11.3 |
Muu jäädytetty liha ja muut syötävät osat, jäädytetyt; muu liha ja muut syötävät eläimenosat |
|
10.11.31 |
Naudanliha, jäädytetty |
21131 21132 |
10.11.32 |
Sianliha, jäädytetty |
21133 |
10.11.33 |
Lampaanliha, jäädytetty |
21135 |
10.11.34 |
Vuohenliha, jäädytetty |
21136 |
10.11.35 |
Hevosen ja muiden hevoseläinten liha, jäädytetty |
21138 |
10.11.39 |
Muu liha ja muut syötävät eläimenosat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt |
21114 21117 21119 21134 21137 21139 21151 (*) 21152 (*) 21153 (*) 21155 (*) 21156 (*) 21159 21190 |
10.11.4 |
Vuotavilla sekä nauta- ja hevoseläinten, lampaiden ja vuohien raakavuodat ja nahat |
|
10.11.41 |
Vuotavilla, pesemätön (rasvavilla), myös elo- tai vuotavillana pesty villa |
02942 |
10.11.42 |
Nauta- ja hevoseläinten kokonaiset raakavuodat ja -nahat |
02951 |
10.11.43 |
Muut nauta- ja hevoseläinten raakavuodat ja -nahat |
02952 |
10.11.44 |
Lampaan tai karitsan raakavuodat ja -nahat |
02953 |
10.11.45 |
Vuohen tai vohlan raakavuodat ja -nahat |
02954 |
10.11.5 |
Naudan, lampaan, vuohen tai sian rasva |
|
10.11.50 |
Naudan, lampaan, vuohen tai sian rasva |
21511 (*) 21512 21513 21514 21515 21519 (*) 21521 |
10.11.6 |
Raa’at eläimenosat, syötäväksi kelpaamattomat |
|
10.11.60 |
Raa’at eläimenosat, syötäväksi kelpaamattomat |
39110 (*) |
10.11.9 |
Jalostetun ja säilötyn lihan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.11.99 |
Jalostetun ja säilötyn lihan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.12 |
Jalostettu ja säilötty siipikarjan liha |
|
10.12.1 |
Siipikarjan liha, tuore tai jäähdytetty |
|
10.12.10 |
Siipikarjan liha, tuore tai jäähdytetty |
21121 21122 21123 21124 21125 |
10.12.2 |
Siipikarjan liha, jäädytetty |
|
10.12.20 |
Siipikarjan liha, jäädytetty |
21141 21142 21143 21144 21149 |
10.12.3 |
Siipikarjan rasva |
|
10.12.30 |
Siipikarjan rasva |
21511 (*) 21522 |
10.12.4 |
Syötävät siipikarjan osat |
|
10.12.40 |
Syötävät siipikarjan osat |
21160 |
10.12.5 |
Höyhenet ja höyhenpeitteiset linnunnahat |
|
10.12.50 |
Höyhenet ja höyhenpeitteiset linnunnahat |
39110 (*) |
10.12.9 |
Jalostetun ja säilötyn siipikarjan lihan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.12.99 |
Jalostetun ja säilötyn siipikarjan lihan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.13 |
Lihasta ja siipikarjan lihasta valmistetut tuotteet |
|
10.13.1 |
Valmisteet ja säilykkeet lihasta, muista eläimenosista tai verestä |
|
10.13.11 |
Sianliha, palat, suolattu, kuivattu tai savustettu (pekoni ja kinkku) |
21171 |
10.13.12 |
Naudanliha, suolattu, kuivattu tai savustettu |
21172 |
10.13.13 |
Muu liha ja muut syötävät eläimenosat, suolatut, suolavedessä, kuivatut tai savustetut (pl. sian- ja naudanliha); lihasta ja muista eläimenosista valmistettu syötävä hieno tai karkea jauho |
21173 |
10.13.14 |
Makkarat ja muut sen kaltaiset tuotteet, lihasta, muista eläimenosista tai verestä |
21174 |
10.13.15 |
Muut valmisteet ja säilykkeet lihasta, muista eläimenosista tai verestä (pl. lihasta tai muista eläimenosista tehdyt valmisruoat) |
21179 |
10.13.16 |
Lihasta valmistetut ihmisravinnoksi kelpaamattomat hienot tai karkeat jauhot ja pelletit; eläinrasvan sulatusjätteet |
21181 21182 21183 21184 21185 21186 21187 21188 21189 |
10.13.9 |
Kypsentämiseen ja muuhun valmistukseen liittyvät palvelut lihavalmisteiden tuotantoa varten; liha ja siipikarjanlihatuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.13.91 |
Kypsentämiseen ja muuhun valmistukseen liittyvät palvelut lihavalmisteiden tuotantoa varten |
88111 (*) |
10.13.99 |
Liha- ja siipikarjanlihavalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.2 |
Jalostettu ja säilötty kala sekä jalostetut ja säilötyt äyriäiset ja nilviäiset |
|
10.20 |
Jalostettu ja säilötty kala sekä jalostetut ja säilötyt äyriäiset ja nilviäiset |
|
10.20.1 |
Kala, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty |
|
10.20.11 |
Kalafileet ja muu kalanliha (myös murskeena tai jauhettuna), tuoreet tai jäähdytetyt |
21221 |
10.20.12 |
Kalan maksa sekä mäti ja maiti, tuore tai jäähdytetty |
21225 |
10.20.13 |
Kala, jäädytetty |
21210 |
10.20.14 |
Kalafileet, jäädytetyt |
21222 |
10.20.15 |
Kalanliha (myös murskeena tai jauhettuna), jäädytetty |
21223 |
10.20.16 |
Kalan maksa sekä mäti ja maiti, jäädytetty |
21226 |
10.20.2 |
Muulla tavoin valmistettu tai säilötty kala; kaviaari ja kaviaarinkorvikkeet |
|
10.20.21 |
Kalafileet, kuivatut, suolatut tai suolavedessä (pl. savustetut) |
21224 |
10.20.22 |
Kalan maksa, mäti ja maiti, kuivattu, savustettu, suolattu tai suolavedessä; ihmisravinnoksi soveltuvat kalasta valmistetut jauhot, jauheet ja pelletit |
21227 21233 (*) |
10.20.23 |
Kala, kuivattu, suolattu tai suolaamaton, tai suolavedessä oleva |
21231 |
10.20.24 |
Kala, myös fileet, savustettu |
21232 |
10.20.25 |
Muulla tavoin valmistettu tai säilötty kala (pl. valmiit kalaruoat) |
21242 (*) |
10.20.26 |
Kaviaari ja kaviaarinkorvikkeet |
21243 |
10.20.3 |
Äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, jäädytetyt, valmistetut tai säilötyt |
|
10.20.31 |
Äyriäiset, jäädytetyt |
21250 |
10.20.32 |
Nilviäiset, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä olevat, savustetut |
21261 |
10.20.33 |
Muut vedessä elävät selkärangattomat, jäädytetyt, kuivatut, suolatut tai suolavedessä olevat, savustetut |
21269 |
10.20.34 |
Äyriäiset, muulla tavoin valmistetut tai säilötyt; nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat, muulla tavoin valmistetut tai säilötyt |
21270 21280 |
10.20.4 |
Kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut ihmisravinnoksi soveltumattomat jauhot, jauheet ja pelletit ja muut valmisteet, muualle luokittelemattomat |
|
10.20.41 |
Kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut hienot tai karkeat jauhot ja rakeet, ihmisravinnoksi kelpaamattomat |
21291 |
10.20.42 |
Muut syötäväksi kelpaamattomat kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista saadut tuotteet |
21299 |
10.20.9 |
Savustukseen ja muuhun säilöntään ja valmistukseen liittyvät palvelut kalatuotteiden valmistusta varten; jalostetun ja säilötyn kalan, äyriäisten ja nilviäisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.20.91 |
Savustukseen ja muuhun säilöntään ja valmistukseen liittyvät palvelut kalatuotteiden valmistusta varten |
88111 (*) |
10.20.99 |
Jalostetun ja säilötyn kalan, äyriäisten ja nilviäisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.3 |
Jalostetut tai säilötyt hedelmät, marjat ja kasvikset |
|
10.31 |
Jalostetut tai säilötyt perunat |
|
10.31.1 |
Jalostetut tai säilötyt perunat |
|
10.31.11 |
Jäädytetyt perunat |
21313 |
10.31.12 |
Kuivatut perunat, myös paloitellut tai viipaloidut, mutta ei enempää valmistetut |
21393 (*) |
10.31.13 |
Kuivattu peruna hienona ja karkeana jauhona, hiutaleina, jyväsinä ja pelletteinä |
21392 |
10.31.14 |
Valmistetut tai säilötyt perunat |
21323 (*) |
10.31.9 |
Kypsentämiseen ja muuhun valmistukseen liittyvät palvelut perunoita ja perunatuotteita varten; jalostetun ja säilötyn perunan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.31.91 |
Kypsentämiseen ja muuhun valmistukseen liittyvät palvelut perunoita ja perunatuotteita varten |
88111 (*) |
10.31.99 |
Jalostetun ja säilötyn perunan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.32 |
Hedelmä-, marja- ja kasvismehut |
|
10.32.1 |
Hedelmä-, marja- ja kasvismehut |
|
10.32.11 |
Tomaattimehu |
21331 |
10.32.12 |
Appelsiinimehu |
21431 |
10.32.13 |
Greippi- ja pomelomehu |
21432 |
10.32.14 |
Ananasmehu |
21433 |
10.32.15 |
Viinirypälemehu |
21434 |
10.32.16 |
Omenamehu |
21435 |
10.32.17 |
Hedelmä-, marja- ja kasvismehujen seokset |
21339 |
10.32.19 |
Muut hedelmä-, marja- ja kasvismehut |
21439 |
10.32.9 |
Hedelmä-, marja- ja kasvismehujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.32.99 |
Hedelmä-, marja- ja kasvismehujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.39 |
Muut jalostetut tai säilötyt hedelmät, marjat ja kasvikset |
|
10.39.1 |
Jalostetut tai säilötyt kasvikset (pl. perunat) |
|
10.39.11 |
Jäädytetyt kasvikset |
21311 21312 21319 |
10.39.12 |
Väliaikaisesti säilötyt kasvikset |
21399 (*) |
10.39.13 |
Kuivatut kasvikset |
21393 (*) |
10.39.14 |
Paloitellut ja pakatut kasvikset ja hedelmät |
0 (*) |
10.39.15 |
Pavut, muulla tavalla kuin etikan avulla säilötyt (pl. valmiit kasvisruoat) |
21321 |
10.39.16 |
Herneet, muulla tavalla kuin etikan avulla säilötyt (pl. valmiit kasvisruoat) |
21322 |
10.39.17 |
Muut kasvikset (pl. perunat), muulla tavalla kuin etikan avulla säilötyt (pl. valmiit kasvisruoat) |
21329 (*) 21399 |
10.39.18 |
Etikan avulla valmistetut tai säilötyt kasvikset (pl. perunat), hedelmät, marjat, pähkinät ja muut syötävät kasvinosat |
21394 |
10.39.2 |
Jalostetut tai säilötyt hedelmät, marjat ja pähkinät |
|
10.39.21 |
Jäädytetyt hedelmät, marjat ja pähkinät, myös kypsennetyt |
21493 |
10.39.22 |
Hillot, hedelmä- ja marjahyytelöt ja hedelmä-, marja- tai pähkinäsoseet sekä hedelmä-, marja- tai pähkinäpastat |
21494 |
10.39.23 |
Pähkinät ja maapähkinät, paahdetut, suolatut tai muutoin valmistetut |
21495 |
10.39.24 |
Hedelmät, marjat ja pähkinät, väliaikaisesti säilötyt, välittömään kulutukseen soveltumattomat |
21496 |
10.39.25 |
Muut valmistetut tai säilötyt hedelmät ja marjat |
21411 21412 21419 21491 21492 |
10.39.3 |
Kasviaineet ja kasvialkuperää olevat jätteet sekä kasvialkuperää olevat jätetuotteet ja sivutuotteet |
|
10.39.30 |
Kasviaineet ja kasvialkuperää olevat jätteet sekä kasvialkuperää olevat jätetuotteet ja sivutuotteet |
39120 (*) |
10.39.9 |
Kypsentämiseen tai muuhun valmistukseen liittyvät palvelut hedelmien, marjojen ja kasvisten säilöntää varten; muiden jalostettujen ja säilöttyjen hedelmien, marjojen ja kasvisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.39.91 |
Kypsentämiseen tai muuhun valmistukseen liittyvät palvelut hedelmien, marjojen ja kasvisten säilöntää varten |
88111 (*) |
10.39.99 |
Muiden jalostettujen ja säilöttyjen hedelmien, marjojen ja kasvisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.4 |
Eläin- ja kasviöljyt ja -rasvat |
|
10.41 |
Öljyt ja rasvat |
|
10.41.1 |
Eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, raa’at |
|
10.41.11 |
Laardisteariini, laardiöljy, oleosteariini, oleomargariini ja taliöljy, emulgoimattomat, sekoittamattomat tai muutoin valmistamattomat |
21529 (*) |
10.41.12 |
Rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet, kalasta tai merinisäkkäistä |
21524 21525 21526 |
10.41.19 |
Muut eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat |
21519 (*) 21523 21529 (*) |
10.41.2 |
Kasviöljyt, raa’at |
|
10.41.21 |
Soijaöljy, raaka |
21531 |
10.41.22 |
Maapähkinäöljy, raaka |
21532 |
10.41.23 |
Oliiviöljy, raaka |
21537 |
10.41.24 |
Auringonkukkaöljy, raaka |
21533 |
10.41.25 |
Puuvillansiemenöljy, raaka |
21538 |
10.41.26 |
Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy, raaka |
21534 |
10.41.27 |
Palmuöljy, raaka |
21535 |
10.41.28 |
Kookosöljy, raaka |
21536 |
10.41.29 |
Muut kasviöljyt, raa’at |
21539 (*) |
10.41.3 |
Puuvillalintterit |
|
10.41.30 |
Puuvillalintterit |
21600 |
10.41.4 |
Öljykakut ja muut kasvirasvojen tai -öljyjen kiinteät jätetuotteet; öljysiemen- tai öljyhedelmäjauhot |
|
10.41.41 |
Öljykakut ja muut kasvirasvojen tai -öljyjen kiinteät jätetuotteet |
21710 |
10.41.42 |
Öljysiemen- ja öljyhedelmäjauhot (pl. sinappijauho) |
21720 |
10.41.5 |
Puhdistetut öljyt (pl. jätetuotteet) |
|
10.41.51 |
Soijaöljy ja sen jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21541 |
10.41.52 |
Maapähkinäöljy ja sen jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21542 |
10.41.53 |
Oliiviöljy ja sen jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21547 |
10.41.54 |
Auringonkukkaöljy ja sen jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21543 |
10.41.55 |
Puuvillaöljy ja sen jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21548 |
10.41.56 |
Rapsi-, rypsi- ja sinappiöljy sekä niiden jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21544 |
10.41.57 |
Palmuöljy ja sen jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21545 |
10.41.58 |
Kookosöljy ja sen jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21546 |
10.41.59 |
Muut öljyt ja niiden jakeet, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut); kasvirasvat ja muut kasviöljyt (pl. maissiöljy), ja niiden jakeet, muualle luokittelemattomat, puhdistetut (pl. kemiallisesti muunnetut) |
21549 (*) |
10.41.6 |
Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, hydratut, esteröidyt, mutta ei enempää valmistetut |
|
10.41.60 |
Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, hydratut, esteröidyt, mutta ei enempää valmistetut |
21590 (*) |
10.41.7 |
Kasvivahat (pl. triglyseridit); degras; rasva-aineiden tai eläin- ja kasvivahojen käsittelyssä syntyneet jätetuotteet |
|
10.41.71 |
Kasvivahat (pl. triglyseridit) |
21731 |
10.41.72 |
Degras; rasva-aineiden tai eläin- ja kasvivahojen käsittelyssä syntyneet jätetuotteet |
21732 |
10.41.9 |
Öljyjen ja rasvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.41.99 |
Öljyjen ja rasvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.42 |
Margariini ja sen kaltaiset ravintorasvat |
|
10.42.1 |
Margariini ja sen kaltaiset ravintorasvat |
|
10.42.10 |
Margariini ja sen kaltaiset ravintorasvat |
21550 |
10.42.9 |
Margariinin ja sen kaltaisten ravintorasvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.42.99 |
Margariinin ja sen kaltaisten ravintorasvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.5 |
Maitotaloustuotteet |
|
10.51 |
Maitotaloustuotteet ja juusto |
|
10.51.1 |
Jalostettu nestemäinen maito ja kerma |
|
10.51.11 |
Jalostettu nestemäinen maito |
22110 |
10.51.12 |
Maito ja kerma, rasvapitoisuus suurempi kuin 6 prosenttia, tiivistämätön ja makeuttamaton |
22120 |
10.51.2 |
Maito kiinteässä muodossa |
|
10.51.21 |
Rasvaton maitojauhe |
22212 |
10.51.22 |
Täysmaitojauhe |
22211 |
10.51.3 |
Voi- ja maitorasvalevitteet |
|
10.51.30 |
Voi- ja maitorasvalevitteet |
22241 22242 22249 |
10.51.4 |
Juusto ja juustoaine |
|
10.51.40 |
Juusto ja juustoaine |
22251 22252 22253 22254 22259 |
10.51.5 |
Muut maitotaloustuotteet |
|
10.51.51 |
Maito ja kerma, tiivistetty tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä, muussa kuin kiinteässä muodossa |
22221 22222 22229 |
10.51.52 |
Jogurtti ja muu käynyt tai hapatettu maito tai kerma |
22230 |
10.51.53 |
Kaseiini |
22260 |
10.51.54 |
Laktoosi ja laktoosisiirappi |
23210 (*) |
10.51.55 |
Hera |
22130 22219 (*) |
10.51.56 |
Maitotaloustuotteet, muualle luokittelemattomat |
22290 |
10.51.9 |
Maito- ja juustotuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.51.99 |
Maito- ja juustotuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.52 |
Jäätelö |
|
10.52.1 |
Jäätelö, mehujää ja niiden kaltaiset jäädytetyt valmisteet |
|
10.52.10 |
Jäätelö, mehujää ja niiden kaltaiset jäädytetyt valmisteet |
22270 |
10.52.9 |
Jäätelön valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.52.99 |
Jäätelön valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.6 |
Mylly- ja tärkkelystuotteet |
|
10.61 |
Myllytuotteet |
|
10.61.1 |
Riisi, osittain tai kokonaan hiottu, esikuorittu tai rikottu |
|
10.61.11 |
Esikuorittu riisi |
23162 |
10.61.12 |
Riisi, osittain tai kokonaan hiottu tai rikottu |
23161 |
10.61.2 |
Viljasta ja kasviksista valmistetut jauhot; niiden seokset |
|
10.61.21 |
Hienot vehnäjauhot tai vehnän ja rukiin sekajauhot |
23110 |
10.61.22 |
Muut hienot viljajauhot |
23120 |
10.61.23 |
Kasviksista valmistetut jauhot |
23170 |
10.61.24 |
Seokset leipomatuotteiden valmistukseen |
23180 |
10.61.3 |
Rouhe, karkea jauho ja viljapelletit sekä muut viljatuotteet |
|
10.61.31 |
Vehnärouhe ja karkeat vehnäjauhot |
23130 (*) |
10.61.32 |
Viljarouhe, karkeat viljajauhot ja viljapelletit, muualle luokittelemattomat |
23130 (*) |
10.61.33 |
Aamiaiselle tarkoitetut ja muut viljatuotteet |
23140 |
10.61.4 |
Leseet, lesejauhot ja muut viljan käsittelyssä syntyneet jätetuotteet |
|
10.61.40 |
Leseet, lesejauhot ja muut viljan käsittelyssä syntyneet jätetuotteet |
39120 (*) |
10.61.9 |
Myllytuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.61.99 |
Myllytuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.62 |
Tärkkelys ja tärkkelystuotteet |
|
10.62.1 |
Tärkkelys ja tärkkelystuotteet; sokerit ja sokerisiirapit, muualle luokittelemattomat |
|
10.62.11 |
Tärkkelys; inuliini; vehnägluteeni; dekstriini ja muu modifioitu tärkkelys |
23220 |
10.62.12 |
Tapioka ja tärkkelyksestä valmistetut tapiokankorvikkeet, hiutaleina, jyvinä tai niiden kaltaisessa muodossa |
23230 |
10.62.13 |
Glukoosi ja glukoosisiirappi; fruktoosi ja fruktoosisiirappi; inverttisokeri; sokerit ja sokerisiirapit, muualle luokittelemattomat |
23210 (*) |
10.62.14 |
Maissiöljy |
21539 (*) 21549 (*) |
10.62.2 |
Tärkkelyksenvalmistuksen jätetuotteet ja niiden kaltaiset jäteaineet |
|
10.62.20 |
Tärkkelyksenvalmistuksen jätetuotteet ja niiden kaltaiset jäteaineet |
39130 |
10.62.9 |
Tärkkelyksen ja tärkkelystuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.62.99 |
Tärkkelyksen ja tärkkelystuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.7 |
Leipomotuotteet, makaronit yms. |
|
10.71 |
Leipä; tuoreet leivonnaiset ja kakut |
|
10.71.1 |
Leipä; tuoreet leivonnaiset ja kakut |
|
10.71.11 |
Tuore leipä |
23491 |
10.71.12 |
Tuoreet leivonnaiset ja kakut |
23431 |
10.71.9 |
Tuoreen tai jäädytetyn leivän ja tuoreiden tai jäädytettyjen leivonnaisten ja kakkujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.71.99 |
Tuoreen tai jäädytetyn leivän ja tuoreiden tai jäädytettyjen leivonnaisten ja kakkujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.72 |
Näkkileipä ja keksit; säilyvät leivonnaiset ja kakut |
|
10.72.1 |
Näkkileipä ja keksit; säilyvät leivonnaiset ja kakut |
|
10.72.11 |
Näkkileipä, korput, paahdettu leipä ja niiden kaltaiset paahdetut tuotteet |
23410 |
10.72.12 |
Maustekakut ja sen kaltaiset tuotteet; makeat keksit ja pikkuleivät; vohvelit ja vohvelikeksit |
23420 |
10.72.19 |
Muut kuivatut tai säilötyt leipomatuotteet |
23439 23499 |
10.72.9 |
Korppujen ja keksien sekä säilyvien leivonnaisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.72.99 |
Korppujen ja keksien sekä säilyvien leivonnaisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.73 |
Makaronit, nuudelit, kuskus ja vastaavat jauhotuotteet |
|
10.73.1 |
Makaronit, nuudelit, kuskus ja vastaavat jauhotuotteet |
|
10.73.11 |
Makaronit, nuudelit ja vastaavat jauhotuotteet |
23710 |
10.73.12 |
Kuskus |
23721 (*) |
10.73.9 |
Makaronien, nuudelien, kuskusin ja vastaavien jauhotuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.73.99 |
Makaronien, nuudelien, kuskusin ja vastaavien jauhotuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.8 |
Muut elintarvikkeet |
|
10.81 |
Sokeri |
|
10.81.1 |
Raaka tai puhdistettu ruoko- tai juurikassokeri; melassi |
|
10.81.11 |
Raaka ruoko- tai juurikassokeri, jähmeä |
23511 23512 |
10.81.12 |
Puhdistettu ruoko- tai juurikassokeri ja kemiallisesti puhdas sakkaroosi, jähmeät, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämätön |
23520 |
10.81.13 |
Puhdistettu ruoko- tai juurikassokeri, lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä; vaahterasokeri ja vaahterasiirappi |
23530 |
10.81.14 |
Melassi |
23540 |
10.81.2 |
Sokerijuurikasjätemassa, sokeriruokojäte ja muut sokerinvalmistuksen jätteet |
|
10.81.20 |
Sokerijuurikasjätemassa, sokeriruokojäte ja muut sokerinvalmistuksen jätteet |
39140 |
10.81.9 |
Sokerin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.81.99 |
Sokerin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.82 |
Kaakao, suklaa ja makeiset |
|
10.82.1 |
Kaakaomassa, myös sellainen, josta rasva on poistettu; kaakaovoi, rasva ja öljy; kaakaojauhe |
|
10.82.11 |
Kaakaomassa, myös sellainen, josta rasva on poistettu |
23610 |
10.82.12 |
Kaakaovoi, -rasva ja -öljy |
23620 |
10.82.13 |
Kaakaojauhe (pl. lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä) |
23630 |
10.82.14 |
Kaakaojauhe (pl. lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön) |
23640 |
10.82.2 |
Suklaa ja makeiset |
|
10.82.21 |
Suklaa ja kaakaota sisältävät ravintovalmisteet (pl. makeutettu kaakaojauhe), paljoustavarana |
23650 |
10.82.22 |
Suklaa ja kaakaota sisältävät ravintovalmisteet (pl. makeutettu kaakaojauhe), muuna kuin paljoustavarana |
23660 |
10.82.23 |
Kaakaota sisältämättömät makeiset, myös valkosuklaa |
23670 |
10.82.24 |
Sokerilla säilötyt hedelmät, pähkinät, hedelmänkuoret ja muut kasvinosat |
21499 |
10.82.3 |
Kaakaonkuoret ja -kalvot sekä muut kaakaonjätteet |
|
10.82.30 |
Kaakaonkuoret ja -kalvot sekä muut kaakaonjätteet |
39150 |
10.82.9 |
Kaakaon, suklaan ja makeisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.82.99 |
Kaakaon, suklaan ja makeisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.83 |
Jalostettu tee ja kahvi |
|
10.83.1 |
Jalostettu tee ja kahvi |
|
10.83.11 |
Kahvi, kofeiiniton tai paahdettu |
23911 |
10.83.12 |
Kahvinkorvikkeet; kahvi- tai kahvinkorvikeuutteet, -esanssit ja -tiivisteet; kahvinkuoret ja -kalvot |
23912 |
10.83.13 |
Vihreä tee (fermentoimaton), musta tee (fermentoitu) ja osittain fermentoitu tee, yksittäisen pakkauksen nettopaino enintään 3 kg |
23913 |
10.83.14 |
Tee- ja mateuutteet, -esanssit, -tiivisteet ja -valmisteet |
23914 |
10.83.15 |
Yrttihaudenesteet |
01930 (*) |
10.83.9 |
Kahvin ja teen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.83.99 |
Kahvin ja teen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.84 |
Mausteet ja maustekastikkeet |
|
10.84.1 |
Etikka; kastikkeet; maustamisvalmistesekoitukset; sinappijauho; valmistettu sinappi |
|
10.84.11 |
Etikka ja etikkahaposta valmistetut etikankorvikkeet |
23994 |
10.84.12 |
Kastikkeet; maustamisvalmistesekoitukset; sinappijauho ja valmistettu sinappi |
23995 |
10.84.2 |
Jalostetut mausteet |
|
10.84.21 |
Pippuri (piper spp.), jalostettu |
23921 |
10.84.22 |
Maustepaprika ja paprika, kuiva (capsicum spp.), jalostettu |
23922 |
10.84.23 |
Kaneli (canella), jalostettu; muut jalostetut mausteet |
23923 23924 23925 23926 23927 23928 |
10.84.3 |
Suola, elintarvikekäyttöön |
|
10.84.30 |
Suola, elintarvikekäyttöön |
16200 (*) |
10.84.9 |
Mausteiden ja maustekastikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.84.99 |
Mausteiden ja maustekastikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.85 |
Einekset ja valmisruoat |
|
10.85.1 |
Einekset ja valmisruoat |
|
10.85.11 |
Einekset ja valmisruoat, lihaan, muihin eläimenosiin tai vereen perustuvat |
21176 |
10.85.12 |
Einekset ja valmisruoat, kalaan, äyriäisiin ja nilviäisiin perustuvat |
21241 21242 (*) |
10.85.13 |
Einekset ja valmisruoat, kasviksiin perustuvat |
21391 |
10.85.14 |
Einekset ja valmisruoat, makaroniin perustuvat |
23721 (*) 23722 |
10.85.19 |
Muut einekset ja valmisruoat, myös pakastepitsat |
23997 |
10.85.9 |
Einesten ja valmisruokien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.85.99 |
Einesten ja valmisruokien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.86 |
Homogenoidut ravintovalmisteet ja dieettiruoka |
|
10.86.1 |
Homogenoidut ravintovalmisteet ja dieettiruoka |
|
10.86.10 |
Homogenoidut ravintovalmisteet ja dieettiruoka |
23991 |
10.86.9 |
Homogenoitujen ravintovalmisteiden ja dieettiruoan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.86.99 |
Homogenoitujen ravintovalmisteiden ja dieettiruoan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.89 |
Muut elintarvikkeet, muualle luokittelemattomat |
|
10.89.1 |
Keitot, munat, hiivat ja muut elintarvikkeet; lihasta, kalasta ja vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut |
|
10.89.11 |
Keitot ja liemet sekä valmisteet niitä varten |
23992 |
10.89.12 |
Kuorettomat linnunmunat ja munankeltuainen, tuoreet tai säilötyt; kuorelliset linnunmunat, säilötyt tai kypsennetyt; muna-albumiini |
22300 23993 |
10.89.13 |
Hiivat (elävä eli aktiivinen tai kuollut eli inaktiivinen); muut kuolleet yksisoluiset mikro-organismit; valmistetut leivinjauheet |
23996 |
10.89.14 |
Lihasta, kalasta ja vedessä elävistä selkärangattomista saadut uutteet ja mehut |
21175 |
10.89.15 |
Kasvimehut ja kasviuutteet; pektiiniyhdisteet; kasvilimat ja paksunnosaineet |
23999 (*) |
10.89.19 |
Erinäiset ravintovalmisteet, muualle luokittelemattomat |
23210 (*) 23999 (*) |
10.89.9 |
Muiden muualle luokittelemattomien ravintovalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.89.99 |
Muiden muualle luokittelemattomien ravintovalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.9 |
Valmistettu eläinrehu ja lemmikkieläinten ruoka |
|
10.91 |
Valmistettu kotieläinrehu |
|
10.91.1 |
Valmistettu kotieläinrehu (pl. sini- eli rehumailasjauho ja -pelletit) |
|
10.91.10 |
Valmistettu kotieläinrehu (pl. sini- eli rehumailasjauho ja -pelletit) |
23311 23313 23315 23319 |
10.91.2 |
Sini- eli rehumailasjauho ja -pelletit |
|
10.91.20 |
Sini- eli rehumailasjauho ja -pelletit |
23320 |
10.91.9 |
Valmistettujen kotieläinrehujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.91.99 |
Valmistettujen kotieläinrehujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
10.92 |
Valmistetut lemmikkieläinten ruoat |
|
10.92.1 |
Valmistetut lemmikkieläinten ruoat |
|
10.92.10 |
Valmistetut lemmikkieläinten ruoat |
23314 |
10.92.9 |
Valmistettujen lemmikkieläinten ruokien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
10.92.99 |
Valmistettujen lemmikkieläinten ruokien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
11 |
Juomat |
|
11.0 |
Juomat |
|
11.01 |
Tislatut alkoholijuomat |
|
11.01.1 |
Tislatut alkoholijuomat |
|
11.01.10 |
Tislatut alkoholijuomat |
24131 24139 |
11.01.9 |
Tislattujen alkoholijuomien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
11.01.99 |
Tislattujen alkoholijuomien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
11.02 |
Rypäleistä valmistettu viini |
|
11.02.1 |
Tuoreista rypäleistä valmistettu viini; rypälemehu |
|
11.02.11 |
Tuoreista rypäleistä valmistettu kuohuviini |
24211 |
11.02.12 |
Tuoreista rypäleistä valmistettu viini (pl. kuohuviini); rypälemehu |
24212 |
11.02.2 |
Viinisakka; raaka viinikivi |
|
11.02.20 |
Viinisakka; raaka viinikivi |
39170 |
11.02.9 |
Rypäleistä valmistetun viinin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
11.02.99 |
Rypäleistä valmistetun viinin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
11.03 |
Siideri ja muut hedelmä- ja marjaviinit |
|
11.03.1 |
Muut käymistietä valmistetut juomat (esim. omena- ja päärynäsiideri, marjaviinit ja sima); alkoholia sisältävät juomasekoitukset |
|
11.03.10 |
Muut käymistietä valmistetut juomat (esim. omena- ja päärynäsiideri, marjaviinit ja sima); alkoholia sisältävät juomasekoitukset |
24230 |
11.03.9 |
Siiderin ja muiden hedelmä- ja marjaviinien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
11.03.99 |
Siiderin ja muiden hedelmä- ja marjaviinien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
11.04 |
Muut tislaamattomat käymistietä valmistetut juomat |
|
11.04.1 |
Vermutti ja muu tuoreista rypäleistä valmistettu maustettu viini |
|
11.04.10 |
Vermutti ja muu tuoreista rypäleistä valmistettu maustettu viini |
24220 |
11.04.9 |
Muiden käymistietä valmistettujen juomien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
11.04.99 |
Muiden käymistietä valmistettujen juomien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
11.05 |
Olut |
|
11.05.1 |
Olut (pl. rankki ja muut panimojätteet) |
|
11.05.10 |
Olut (pl. rankki ja muut panimojätteet) |
24310 |
11.05.2 |
Rankki ja muut panimo- ja polttimojätteet |
|
11.05.20 |
Rankki ja muut panimo- ja polttimojätteet |
39160 |
11.05.9 |
Oluen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
11.05.99 |
Oluen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
11.06 |
Maltaat |
|
11.06.1 |
Maltaat |
|
11.06.10 |
Maltaat |
24320 |
11.06.9 |
Maltaiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
11.06.99 |
Maltaiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
11.07 |
Virvoitusjuomat; kivennäisvesi ja muu pullotettu vesi |
|
11.07.1 |
Kivennäisvesi ja virvoitusjuomat |
|
11.07.11 |
Kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, makeuttamaton ja maustamaton |
24410 |
11.07.19 |
Muut alkoholittomat juomat |
24490 |
11.07.9 |
Mineraalivesien ja virvoitusjuomien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
11.07.99 |
Mineraalivesien ja virvoitusjuomien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88111 (*) |
12 |
Tupakkatuotteet |
|
12.0 |
Tupakkatuotteet |
|
12.00 |
Tupakkatuotteet |
|
12.00.1 |
Tupakkatuotteet (pl. tupakanjätteet) |
|
12.00.11 |
Tupakasta tai tupakanvastikkeesta valmistetut sikarit, pikkusikarit ja savukkeet |
25020 |
12.00.19 |
Muu valmistettu tupakka sekä muut valmistetut tupakanvastikkeet; ”homogenoitu” tai ”rekonstruoitu” tupakka; tupakkauutteet ja -esanssit |
25090 |
12.00.2 |
Tupakanjätteet |
|
12.00.20 |
Tupakanjätteet |
39180 |
12.00.9 |
Tupakkavalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
12.00.99 |
Tupakkavalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88112 |
13 |
Tekstiilit |
|
13.1 |
Tekstiililangat |
|
13.10 |
Tekstiililangat |
|
13.10.1 |
Villarasva (myös lanoliini) |
|
13.10.10 |
Villarasva (myös lanoliini) |
21519 (*) |
13.10.2 |
Luonnonkuidut, kehruuta varten käsitellyt |
|
13.10.21 |
Raakasilkki (kiertämätön) |
26110 |
13.10.22 |
Villa, pesty tai karbonoitu, karstaamaton ja kampaamaton |
26130 |
13.10.23 |
Villan ja hienon eläimenkarvan kampausjätteet |
26140 |
13.10.24 |
Villa ja hieno tai karkea eläimenkarva, karstattu tai kammattu |
26150 |
13.10.25 |
Puuvilla, karstattu tai kammattu |
26160 |
13.10.26 |
Juutti ja muut tekstiilikuidut (pl. pellava, hamppu ja rami), käsitellyt (pl. kehrätyt) |
26170 |
13.10.29 |
Muut kasvitekstiilikuidut, käsitellyt, ei kuitenkaan kehrätyt |
26190 |
13.10.3 |
Katkotut tekokuidut, kehruuta varten käsitellyt |
|
13.10.31 |
Synteettikatkokuidut, karstatut, kammatut tai muuten kehruuta varten käsitellyt |
26210 |
13.10.32 |
Muuntokatkokuidut, karstatut, kammatut tai muuten kehruuta varten käsitellyt |
26220 |
13.10.4 |
Silkkilanka ja silkkijätteistä kehrätty lanka |
|
13.10.40 |
Silkkilanka ja silkkijätteistä kehrätty lanka |
26310 |
13.10.5 |
Villalanka, myös vähittäismyyntimuodoissa; hienosta tai karkeasta eläimenkarvasta tai jouhesta tehty lanka |
|
13.10.50 |
Villalanka, myös vähittäismyyntimuodoissa; hienosta tai karkeasta eläimenkarvasta tai jouhesta tehty lanka |
26320 26330 26340 |
13.10.6 |
Puuvillalanka; ompelulanka puuvillasta |
|
13.10.61 |
Puuvillalanka (pl. ompelulanka) |
26360 26370 |
13.10.62 |
Ompelulanka puuvillasta |
26350 |
13.10.7 |
Muista kasvitekstiilikuiduista kuin puuvillasta (myös pellavasta, juutista, kookoskuidusta ja hampusta) valmistettu lanka; paperilanka |
|
13.10.71 |
Pellavalanka |
26380 (*) |
13.10.72 |
Juuttilanka ja lanka muista niinitekstiilikuiduista; lanka muista kasvitekstiilikuiduista; paperilanka |
26380 (*) |
13.10.8 |
Tekstiililanka tekokuitufilamenteista tai katkotuista tekokuiduista |
|
13.10.81 |
Lanka tekokuitufilamenteista, kerrattu tai kertokerrattu (pl. ompelulanka tai polyamidia, polyesteriä tai viskoosia oleva erikoisluja lanka), ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodossa; tekokuitufilamenttilanka (pl. ompelulanka), vähittäismyyntimuodoissa |
26420 |
13.10.82 |
Lanka, synteettikatkokuitua (pl. ompelulanka), tällaisten kuitujen osuus ≥ 85 % painosta |
26430 |
13.10.83 |
Lanka, synteettikatkokuitua (pl. ompelulanka), tällaisten kuitujen osuus < 85 % painosta |
26440 |
13.10.84 |
Lanka muuntokatkokuitua, ei kuitenkaan vähittäismyyntimuodoissa (pl. ompelulanka) |
26450 26460 |
13.10.85 |
Ompelulanka muuntokuitu- ja synteettikuitufilamentista ja muunto- ja synteettikuidusta |
26410 |
13.10.9 |
Garnetoidut jätteet; luonnonkuitujen valmistukseen liittyvät palvelut; tekstiililankojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.10.91 |
Garnetoimalla jätteistä tai lumpuista saatu villa tai hieno tai karkea eläimenkarva |
39213 |
13.10.92 |
Garnetoidut jätteet ja lumput ja muut puuvillajätteet |
39215 |
13.10.93 |
Luonnonkuitujen valmistukseen liittyvät palvelut |
88121 (*) |
13.10.99 |
Tekstiililankojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.2 |
Kudotut kankaat |
|
13.20 |
Kudotut kankaat |
|
13.20.1 |
Kudotut kankaat (pl. erikoiskankaat) muista luonnonkuiduista kuin puuvillasta |
|
13.20.11 |
Kudotut silkki- ja silkkijätekankaat |
26510 |
13.20.12 |
Kudotut kankaat, karstattua tai kammattua villaa, hienoa tai karkeaa eläimenkarvaa tai jouhta |
26520 26530 26540 26550 |
13.20.13 |
Kudotut kankaat, pellavaa |
26560 |
13.20.14 |
Kudotut kankaat, juuttia ja muuta niinitekstiilikuitua (pl. pellavaa, hamppua tai ramia) |
26570 |
13.20.19 |
Kudotut kankaat, muista kasvitekstiilikuiduista valmistetut; kudotut paperilankakankaat |
26590 |
13.20.2 |
Kudotut puuvillakankaat |
|
13.20.20 |
Kudotut puuvillakankaat |
26610 26620 26630 26690 |
13.20.3 |
Kudotut kankaat (pl. erikoiskankaat), tekokuitufilamenteista ja katkotuista tekokuiduista |
|
13.20.31 |
Kudotut kankaat synteettikuitu- ja muuntokuitufilamenttilangasta |
26710 26720 26730 |
13.20.32 |
Kudotut synteettikatkokuitukankaat |
26740 26760 (*) 26770 (*) 26790 (*) |
13.20.33 |
Kudotut muuntokatkokuitukankaat |
26750 26760 (*) 26770 (*) 26790 (*) |
13.20.4 |
Nukkakankaat, froteekankaat ja muut erikoiskankaat |
|
13.20.41 |
Kudotut nukka- ja chenillelankakankaat (pl. froteekankaat ja nauhat) |
26810 26820 26830 |
13.20.42 |
Pyyheliinafrotee ja sen kaltaiset kudotut froteekankaat (pl. nauhat), puuvillaa |
26840 |
13.20.43 |
Pyyheliinafrotee ja sen kaltaiset kudotut froteekankaat (pl. puuvillaiset tai nauhat) |
26850 |
13.20.44 |
Lintuniisikankaat (pl. nauhat) |
26860 |
13.20.45 |
Tuftatut tekstiilikankaat (pl. matot) |
26880 |
13.20.46 |
Kudotut kankaat (myös nauhat), lasikuitua |
26890 |
13.20.5 |
Kutomalla valmistettu tekoturkis |
|
13.20.50 |
Kutomalla valmistettu tekoturkis |
28330 |
13.20.9 |
Tekstiilikankaiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.20.99 |
Tekstiilikankaiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.3 |
Tekstiilien viimeistelypalvelut |
|
13.30 |
Tekstiilien viimeistelypalvelut |
|
13.30.1 |
Tekstiilien viimeistelypalvelut |
|
13.30.11 |
Tekstiilikuitujen ja lankojen valkaisu- ja värjäyspalvelut |
88122 (*) |
13.30.12 |
Kankaiden ja tekstiilitavaroiden (myös vaatteiden) valkaisupalvelut |
88122 (*) |
13.30.13 |
Kankaiden ja tekstiilitavaroiden (myös vaatteiden) värjäyspalvelut |
88122 (*) |
13.30.14 |
Kankaiden ja tekstiilitavaroiden (myös vaatteiden) painamispalvelut |
88122 (*) |
13.30.19 |
Kankaiden ja tekstiilitavaroiden (myös vaatteiden) muut viimeistelypalvelut |
88122 (*) |
13.9 |
Muut tekstiilituotteet |
|
13.91 |
Neulokset |
|
13.91.1 |
Neulokset |
|
13.91.11 |
Nukkaneulokset ja froteeneulokset |
28110 |
13.91.19 |
Muut neulokset, myös neulomalla valmistettu tekoturkis |
28190 28330 |
13.91.9 |
Neulosten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.91.99 |
Neulosten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.92 |
Sovitetut tekstiilitavarat (pl. vaatteet) |
|
13.92.1 |
Sovitetut tekstiilitavarat kotitalouksia varten |
|
13.92.11 |
Vuode- ja matkahuovat (pl. sähköhuovat) |
27110 |
13.92.12 |
Vuodeliinavaatteet |
27120 (*) |
13.92.13 |
Pöytäliinat |
27120 (*) |
13.92.14 |
Pyyheliinat |
27120 (*) |
13.92.15 |
Verhot ja sisätilojen kaihtimet; kapat ja reunusverhot |
27130 |
13.92.16 |
Sisustustavarat, muualle luokittelemattomat; sarjat, joissa on kudottua kangasta ja lankaa mattojen, kuvakudosten ja niiden kaltaisten tekstiilituotteiden valmistusta varten |
27140 |
13.92.2 |
Muut sovitetut tekstiilitavarat |
|
13.92.21 |
Säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen |
27150 |
13.92.22 |
Tavarapeitteet, ulkokaihtimet ja aurinkokatokset; purjeet veneitä, purjelautoja tai maakulkuneuvoja varten; teltat ja leirintävarusteet (myös ilmapatjat) |
27160 |
13.92.23 |
Laskuvarjot (myös ohjattavat) ja moottoroidut laskuvarjot (rotochutes); niiden osat |
27170 |
13.92.24 |
Täytetyt vuodepeitteet, tyynyt ja pielukset, makuupussit ja sen kaltaiset tavarat, jousitetut tai millä aineella tahansa täytetyt tai pehmustetut tai huokoisesta kumista tai huokoisesta muovista tehdyt |
27180 |
13.92.29 |
Muut sovitetut tekstiilitavarat (myös lattiarievut, tiskirievut, pölyrievut ja niiden kaltaiset puhdistusliinat, pelastusliivit ja vyöt) |
27190 |
13.92.9 |
Sovitettujen tekstiilitavaroiden (pl. vaatteiden) valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.92.99 |
Sovitettujen tekstiilitavaroiden (pl. vaatteiden) valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.93 |
Matot ja ryijyt |
|
13.93.1 |
Matot ja ryijyt |
|
13.93.11 |
Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliaineesta, solmitut |
27210 |
13.93.12 |
Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta, kudotut (pl. tuftatut tai flokatut) |
27220 |
13.93.13 |
Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta, tuftatut |
27230 |
13.93.19 |
Muut matot ja lattianpäällysteet tekstiiliainetta (myös huovasta) |
27290 |
13.93.9 |
Mattojen ja ryijyjen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.93.99 |
Mattojen ja ryijyjen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.94 |
Purjelanka, nuora, sidelanka ja verkko |
|
13.94.1 |
Purjelanka, nuora, sidelanka ja verkko (pl. jätteet) |
|
13.94.11 |
Side- ja purjelanka, nuora ja köysi, juuttia tai muuta niinitekstiilikuitua |
27310 |
13.94.12 |
Solmittu verkkokangas side- tai purjelangasta tai nuorasta, sovitetut verkot tekstiiliaineesta; tavarat langasta, kaistaleista, muualle luokittelemattomat |
27320 |
13.94.2 |
Lumput, side- ja purjelangan, nuoran ja köyden jätteet sekä loppuunkuluneet tekstiilituotteet |
|
13.94.20 |
Lumput, side- ja purjelangan, nuoran ja köyden jätteet sekä loppuunkuluneet tekstiilituotteet |
39218 |
13.94.9 |
Purjelangan, nuoran, sidelangan ja verkon valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.94.99 |
Purjelangan, nuoran, sidelangan ja verkon valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.95 |
Kuitukangas ja kuitukangastuotteet (pl. vaatteet) |
|
13.95.1 |
Kuitukangas ja kuitukangastuotteet (pl. vaatteet) |
|
13.95.10 |
Kuitukangas ja kuitukangastuotteet (pl. vaatteet) |
27922 |
13.95.9 |
Kuitukankaiden ja kuitukangastuotteiden (pl. vaatteiden) valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.95.99 |
Kuitukankaiden ja kuitukangastuotteiden, ei kuitenkaan vaatteiden, valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.96 |
Muut tekniset ja teollisuustekstiilit |
|
13.96.1 |
Metalloitu lanka tai metalloitu kierrepäällystetty lanka; metallilangasta tai metalloidusta langasta kudotut kankaat; yksinkertainen ja kerrattu kumilanka, tekstiilillä päällystetty, sekä tekstiilituotteet ja -tavarat teknisiin tarkoituksiin |
|
13.96.11 |
Metalloitu lanka tai metalloitu kierrepäällystetty lanka |
27993 |
13.96.12 |
Metallilangasta tai metalloidusta langasta kudotut kankaat, muualle luokittelemattomat |
27994 |
13.96.13 |
Yksinkertainen tai kerrattu kumilanka, tekstiilillä päällystetty; tekstiililangat ja kaistaleet, muovilla tai kumilla kyllästetyt tai päällystetyt |
27992 |
13.96.14 |
Tekstiilikankaat, kyllästetyt, pinnoitetut tai päällystetyt, muualle luokittelemattomat |
27997 |
13.96.15 |
Kordikangas ulkorenkaita varten, nailonia tai muuta polyamidia, polyesteriä tai viskoosia olevasta erikoislujasta langasta |
27996 |
13.96.16 |
Tekstiilituotteet ja tavarat teknisiin tarkoituksiin (myös lampunsydämet, hehkusukat, letkut, käyttö- ja kuljetushihnat, seulakankaat ja suodatinkankaat) |
27998 |
13.96.17 |
Kudotut nauhat; yhteenliimattujen, yhdensuuntaisten lankojen tai kuitujen muodostamat kuteettomat nauhat (bolducs); punokset ja niiden kaltaiset tavarat |
27911 |
13.96.9 |
Teknisten ja teollisuustekstiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.96.99 |
Teknisten ja teollisuustekstiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
13.99 |
Muut tekstiilituotteet, muualle luokittelemattomat |
|
13.99.1 |
Tylli, pitsi ja koruompelukset; kierrepäällystetty lanka sekä kierrepäällystetyt kaistaleet; chenillelanka; chainettelanka |
|
13.99.11 |
Tylli, lankauudinkangas ja solmitut verkkokankaat; pitsit ja pitsikankaat, metritavarana, kaistaleina tai koristekuvioina |
27912 |
13.99.12 |
Koruompelukset metritavarana, kaistaleina tai koristekuvioina |
27913 |
13.99.13 |
Huopa, päällystetty, peitetty tai kerrostettu |
27921 |
13.99.14 |
Tekstiilikuidut, joiden pituus ≤ 5 mm (flokki), tekstiilinöyhtä ja -nypyt |
27991 (*) |
13.99.15 |
Kierrepäällystetty lanka sekä kierrepäällystetyt kaistaleet; chenillelanka; chainettelanka |
27995 |
13.99.16 |
Tikatut tekstiilituotteet metritavarana |
27999 |
13.99.19 |
Muut tekstiilit ja tekstiilituotteet, muualle luokittelemattomat |
38994 (*) |
13.99.9 |
Muiden muualle luokittelemattomien tekstiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
13.99.99 |
Muiden muualle luokittelemattomien tekstiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88121 (*) |
14 |
Vaatteet |
|
14.1 |
Vaatteet (pl. turkisvaatteet) |
|
14.11 |
Nahkavaatteet |
|
14.11.1 |
Vaatteet nahasta tai tekonahasta |
|
14.11.10 |
Vaatteet nahasta tai tekonahasta |
28241 |
14.11.9 |
Nahkavaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.11.99 |
Nahkavaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88124 (*) |
14.12 |
Työvaatteet |
|
14.12.1 |
Miesten työvaatteet |
|
14.12.11 |
Miesten yhdistelmäasut, takit ja bleiserit, työssä käytettävät |
28231 (*) |
14.12.12 |
Miesten pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit, työssä käytettävät |
28231 (*) |
14.12.2 |
Naisten työvaatteet |
|
14.12.21 |
Naisten yhdistelmäasut, takit ja bleiserit, työssä käytettävät |
28233 (*) |
14.12.22 |
Naisten pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit, työssä käytettävät |
28233 (*) |
14.12.3 |
Muut työvaatteet |
|
14.12.30 |
Muut työvaatteet |
28236 (*) |
14.12.9 |
Työvaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.12.99 |
Työvaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88123 (*) |
14.13 |
Muut takit, puvut, housut, hameet yms. |
|
14.13.1 |
Muut takit, puvut, housut, hameet yms., neulosta |
|
14.13.11 |
Miesten ja poikien päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit, tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta |
28221 (*) |
14.13.12 |
Miesten ja poikien puvut, yhdistelmäasut, takit, bleiserit, pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit, neulosta |
28221 (*) |
14.13.13 |
Naisten ja tyttöjen päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit, tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta |
28223 (*) |
14.13.14 |
Naisten ja tyttöjen puvut, yhdistelmäasut, jakut, takit ja bleiserit, leningit, hameet, housuhameet, pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit, neulosta |
28223 (*) |
14.13.2 |
Muut miesten ja poikien takit, puvut, housut yms., tekstiilikangasta |
|
14.13.21 |
Miesten ja poikien päällystakit, sadetakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit, tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28231 (*) |
14.13.22 |
Miesten ja poikien puvut ja yhdistelmäasut, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28231 (*) |
14.13.23 |
Miesten ja poikien takit ja bleiserit, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28231 (*) |
14.13.24 |
Miesten ja poikien pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28231 (*) |
14.13.3 |
Muut naisten ja tyttöjen takit, puvut, housut, hameet yms., tekstiilikangasta |
|
14.13.31 |
Naisten ja tyttöjen päällystakit, autoilutakit, viitat, kaavut, anorakit, tuulipuserot, tuulitakit ja niiden kaltaiset tavarat, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28233 (*) |
14.13.32 |
Naisten ja tyttöjen puvut ja yhdistelmäasut, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28233 (*) |
14.13.33 |
Naisten ja tyttöjen jakut, takit ja bleiserit, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28233 (*) |
14.13.34 |
Naisten ja tyttöjen leningit, hameet ja housuhameet, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28233 (*) |
14.13.35 |
Naisten ja tyttöjen pitkät housut, lappuhaalarit, polvihousut ja shortsit, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28233 (*) |
14.13.4 |
Käytetyt vaatteet ja muut käytetyt vaatetustavarat |
|
14.13.40 |
Käytetyt vaatteet ja muut käytetyt vaatetustavarat |
39217 |
14.13.9 |
Päällysvaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.13.99 |
Päällysvaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88123 (*) |
14.14 |
Alusvaatteet |
|
14.14.1 |
Alusvaatteet, neulosta |
|
14.14.11 |
Miesten ja poikien paidat, neulosta |
28222 (*) |
14.14.12 |
Miesten ja poikien alushousut, yöpaidat, pyjamat, kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta |
28222 (*) |
14.14.13 |
Naisten ja tyttöjen puserot, myös paitapuserot, neulosta |
28224 (*) |
14.14.14 |
Naisten ja tyttöjen alushameet, pikkuhousut ja muut alushousut, yöpaidat, pyjamat, aamutakit, kylpytakit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta |
28224 (*) |
14.14.2 |
Alusvaatteet, muuta kuin neulosta |
|
14.14.21 |
Miesten ja poikien paidat, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28232 (*) |
14.14.22 |
Miesten ja poikien aluspaidat, alushousut, yöpaidat, pyjamat, kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28232 (*) |
14.14.23 |
Naisten ja tyttöjen puserot, myös paitapuserot, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28234 (*) |
14.14.24 |
Naisten ja tyttöjen aluspaidat, alushameet, pikkuhousut ja muut alushousut, yöpaidat, pyjamat, kylpytakit, aamutakit ja niiden kaltaiset tavarat, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28234 (*) |
14.14.25 |
Rintaliivit, lantioliivit, korsetit, housunkannattimet, sukkanauhat, hihanpitimet ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat, myös neulosta |
28237 |
14.14.3 |
T-paidat, aluspaidat ja niiden kaltaiset paidat, neulosta |
|
14.14.30 |
T-paidat, aluspaidat ja niiden kaltaiset paidat, neulosta |
28225 |
14.14.9 |
Alusvaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.14.99 |
Alusvaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88123 (*) |
14.19 |
Muut vaatteet ja asusteet |
|
14.19.1 |
Vauvanvaatteet, verryttelypuvut ja muut vaatteet, vaatetustarvikkeet ja osat, neulosta |
|
14.19.11 |
Vauvanvaatteet ja vaatetustarvikkeet, neulosta |
28227 |
14.19.12 |
Verryttelypuvut, hiihtopuvut, uimapuvut ja uimahousut sekä muut vaatteet, neulosta |
28228 |
14.19.13 |
Hansikkaat, kintaat ja muut käsineet, neulosta |
28229 (*) |
14.19.19 |
Muut sovitetut vaatetustarvikkeet sekä vaatteiden ja vaatetustarvikkeiden osat, neulosta |
28229 (*) |
14.19.2 |
Vauvanvaatteet, muut vaatteet ja muut vaatetustarvikkeet, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
|
14.19.21 |
Vauvanvaatteet ja vaatetustarvikkeet, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28235 |
14.19.22 |
Verryttelypuvut, hiihtopuvut sekä uimapuvut ja uimahousut; muut vaatteet, tekstiilikangasta (pl. neulos) |
28236 (*) |
14.19.23 |
Nenäliinat, hartiahuivit, kaulaliinat ja muut huivit, hunnut, solmiot, käsineet ja muut sovitetut vaatetustarvikkeet; vaatteiden ja vaatetustarvikkeiden osat, tekstiilikangasta (pl. neulos), muualle luokittelemattomat |
28238 |
14.19.3 |
Vaatetustarvikkeet nahasta; vaatteet huovasta tai kuitukankaasta; vaatteet päällystetystä tekstiilikankaasta |
|
14.19.31 |
Vaatetustarvikkeet nahasta tai tekonahasta (pl. urheilukäsineet) |
28242 |
14.19.32 |
Huovasta, kuitukankaasta tai kyllästetystä tai päällystetystä tekstiilikankaasta valmistetut vaatteet |
28250 |
14.19.4 |
Hatut ja päähineet |
|
14.19.41 |
Hatunteelmät, huopaa tai palmikoidut tai valmistetut kokoamalla mitä ainetta tahansa olevista kaistaleista |
28261 |
14.19.42 |
Hatut ja muut päähineet, huopaa, tai palmikoidut tai valmistetut kokoamalla mitä ainetta tahansa olevista kaistaleista, tai neulosta tai valmistettu pitsistä tai muusta tekstiilimetritavarasta; hiusverkot |
28262 |
14.19.43 |
Muut päähineet (pl. kumia tai muovia olevat, turvapäähineet tai asbestipäähineet); hikinauhat, vuorit, suojapäällykset, hatunrungot ja -kehykset, lakinlipat ja leukanauhat päähineitä varten |
28269 |
14.19.9 |
Muiden vaatteiden ja asusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.19.99 |
Muiden vaatteiden ja asusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88123 (*) |
14.2 |
Turkisvaatteet ja -tuotteet |
|
14.20 |
Turkisvaatteet ja -tuotteet |
|
14.20.1 |
Vaatteet, vaatetustarvikkeet ja muut turkisnahasta valmistetut tavarat (pl. päähineet) |
|
14.20.10 |
Vaatteet, vaatetustarvikkeet ja muut turkisnahasta valmistetut tavarat (pl. päähineet) |
28320 |
14.20.9 |
Turkistuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.20.99 |
Turkistuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88123 (*) |
14.3 |
Neulevaatteet ja sukat |
|
14.31 |
Sukat ja sukkahousut |
|
14.31.1 |
Sukkahousut, myös terättömät, sukat, puolisukat ja niiden kaltaiset tuotteet, neulosta |
|
14.31.10 |
Sukkahousut, myös terättömät, sukat, puolisukat ja niiden kaltaiset tuotteet, neulosta |
28210 |
14.31.9 |
Sukkien ja sukkahousujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.31.99 |
Sukkien ja sukkahousujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88123 (*) |
14.39 |
Muut neulevaatteet |
|
14.39.1 |
Neulepuserot, pujopaidat, neuletakit, liivit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta |
|
14.39.10 |
Neulepuserot, pujopaidat, neuletakit, liivit ja niiden kaltaiset tavarat, neulosta |
28226 |
14.39.9 |
Muiden neulevaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
14.39.99 |
Muiden neulevaatteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88123 (*) |
15 |
Nahka ja nahkatuotteet |
|
15.1 |
Parkittu ja muokattu nahka; matkalaukut, käsilaukut, satulat ja valjaat; muokatut ja värjätyt turkikset |
|
15.11 |
Parkittu ja muokattu nahka; parkitut ja värjätyt turkikset |
|
15.11.1 |
Parkitut tai muokatut turkisnahat |
|
15.11.10 |
Parkitut tai muokatut turkisnahat |
28310 |
15.11.2 |
Säämiskänahka; kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka |
|
15.11.21 |
Säämiskänahka |
29110 (*) |
15.11.22 |
Kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka |
29110 (*) |
15.11.3 |
Nauta- ja hevoseläinten nahka, karvapeitteetön |
|
15.11.31 |
Nautaeläinten nahka, karvapeitteetön, kokonainen |
29120 (*) |
15.11.32 |
Nautaeläinten nahka, karvapeitteetön, ei kokonainen |
29120 (*) |
15.11.33 |
Hevoseläinten nahka, karvapeitteetön |
29120 (*) |
15.11.4 |
Lampaan-, vuohen- ja siannahka, karvapeitteetön |
|
15.11.41 |
Lampaan- ja karitsannahka, villapeitteetön |
29130 (*) |
15.11.42 |
Vuohen- ja vohlannahka, karvapeitteetön |
29130 (*) |
15.11.43 |
Siannahka |
29130 (*) |
15.11.5 |
Muiden eläinten nahka; nahkaan perustuva tekonahka |
|
15.11.51 |
Muiden eläinten nahka, karvapeitteetön |
29130 (*) |
15.11.52 |
Nahkaan, myös nahkakuituihin, perustuva tekonahka |
29130 (*) |
15.11.9 |
Parkitun ja muokatun nahan sekä muokattujen ja värjättyjen turkisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
15.11.99 |
Parkitun ja muokatun nahan sekä muokattujen ja värjättyjen turkisten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88124 (*) |
15.12 |
Matka-, käsi- ja sen kaltaiset laukut, satulat ja valjaat |
|
15.12.1 |
Satulat ja valjaat; matkalaukut, käsilaukut ja niiden kaltaiset tavarat; muut nahkatavarat |
|
15.12.11 |
Satulat ja valjaat kaikkia eläimiä varten, mitä tahansa ainetta |
29210 |
15.12.12 |
Matkalaukut, käsilaukut yms. nahasta, tekonahasta, muovilevystä, tekstiiliaineesta, vulkaanikuidusta, kartongista tai pahvista; toaletti-, ompelu- tai kengänkiillotustarvikkeita tai vaatteiden puhdistukseen käytettäviä tarvikkeita sisältävät matkapakkaukset |
29220 |
15.12.13 |
Kellonhihnat (pl. metalliset), ja kellonrannekkeet sekä niiden osat |
29230 |
15.12.19 |
Muut nahasta tai tekonahasta valmistetut tavarat (myös koneissa tai mekaanisissa laitteissa tai muihin teknisiin tarkoituksiin käytettävät tavarat), muualle luokittelemattomat |
29290 |
15.12.9 |
Satuloiden ja valjaiden, matkalaukkujen, käsilaukkujen ja niiden kaltaisten tavaroiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
15.12.99 |
Satuloiden ja valjaiden, matkalaukkujen, käsilaukkujen ja niiden kaltaisten tavaroiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88124 (*) |
15.2 |
Jalkineet |
|
15.20 |
Jalkineet |
|
15.20.1 |
Jalkineet (pl. urheilu-, suojajalkineet ja ortopediset jalkineet) |
|
15.20.11 |
Vedenpitävät jalkineet, joiden ulkopohjat ja päälliset ovat kumia tai muovia (pl. jalkineet, joissa on suojaava metallinen kärjys) |
29310 |
15.20.12 |
Jalkineet, joiden ulkopohja ja päälliset ovat kumia tai muovia (pl. vedenpitävät tai urheilujalkineet) |
29320 |
15.20.13 |
Jalkineet, joiden päälliset ovat nahkaa (pl. urheilujalkineet, jalkineet, joissa on suojaava metallinen kärjys ja erilaiset erikoisjalkineet) |
29330 |
15.20.14 |
Jalkineet, joiden päälliset ovat tekstiiliainetta (pl. urheilujalkineet) |
29340 |
15.20.2 |
Urheilujalkineet |
|
15.20.21 |
Tennis-, koripallo-, voimistelu- ja harjoituskengät sekä niiden kaltaiset kengät |
29420 |
15.20.29 |
Muut urheilujalkineet (pl. hiihtojalkineet, luistimet ja rullaluistimet) |
29490 |
15.20.3 |
Suojajalkineet ja muut jalkineet, muualle luokittelemattomat |
|
15.20.31 |
Kengät, joissa on suojaava metallinen kärjys |
29510 |
15.20.32 |
Puujalkineet, erilaiset erikoisjalkineet ja muut muualle luokittelemattomat jalkineet |
29520 |
15.20.4 |
Jalkineiden osat, nahkaa; irtopohjat, kantapäätyynyt ja niiden kaltaiset tavarat; nilkkaimet, säärystimet ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat |
|
15.20.40 |
Jalkineiden osat, nahkaa; irtopohjat, kantapäätyynyt ja niiden kaltaiset tavarat; nilkkaimet, säärystimet ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat |
29600 (*) |
15.20.9 |
Jalkineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
15.20.99 |
Jalkineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88124 (*) |
16 |
Puutavara, puu- ja korkkituotteet (pl. huonekalut); olki- ja punontatuotteet |
|
16.1 |
Puutavara, sahattu ja höylätty |
|
16.10 |
Puutavara, sahattu ja höylätty |
|
16.10.1 |
Puu, sahattu tai veistetty pituussuunnassa, tasoleikattu tai viiluksi sorvattu, paksuus > 6 mm; puiset rata- ja raitiotiepölkyt, kyllästämättömät |
|
16.10.10 |
Puu, sahattu tai veistetty pituussuunnassa, tasoleikattu tai viiluksi sorvattu, paksuus > 6 mm; puiset rata- ja raitiotiepölkyt, kyllästämättömät |
31100 |
16.10.2 |
Puu, yhdeltä tai useammalta syrjältä tai pinnalta koko pituudelta muotoiltu; lastuvilla; puujauho; puu lastuina tai hakkeena |
|
16.10.21 |
Puu, yhdeltä tai useammalta syrjältä tai pinnalta koko pituudelta muotoiltu (myös yhdistämättömät laatat ja rimat parkettilattioita varten sekä muotolistat ja laudat) |
31210 |
16.10.22 |
Lastuvilla; puujauho |
31220 |
16.10.23 |
Puu lastuina ja hakkeena |
31230 |
16.10.3 |
Raakapuu; puiset rata- ja raitiotiepölkyt, kyllästetyt tai muuten käsitellyt |
|
16.10.31 |
Raakapuu, maalilla, petsillä, kreosootilla tai muilla suoja-aineilla käsitelty |
31310 31330 (*) |
16.10.32 |
Puiset rata- ja raitiotiepölkyt, kyllästetyt |
31320 |
16.10.39 |
Muu raakapuu, myös halkaistut pylväät ja puuseipäät |
31330 (*) |
16.10.9 |
Puutavaran kuivaukseen, kyllästykseen tai kemialliseen käsittelyyn liittyvät palvelut; sahatun ja höylätyn puun valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
16.10.91 |
Puutavaran kuivaukseen, kyllästykseen tai kemialliseen käsittelyyn liittyvät palvelut |
88130 (*) |
16.10.99 |
Sahatun ja höylätyn puun valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88130 (*) |
16.2 |
Puu, korkki-, olki- ja punontatuotteet |
|
16.21 |
Vaneriviilu ja puupaneelit |
|
16.21.1 |
Ristiinliimattu vaneri, vaneroidut puulevyt ja niiden kaltainen kerrostettu puu; puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu lastulevy ja sen kaltainen levy |
|
16.21.11 |
Ristiinliimattu vaneri, vaneroidut puulevyt ja niiden kaltainen kerrostettu puu, bambusta |
31410 31450 |
16.21.12 |
Muu ristiinliimattu vaneri, vaneroidut puulevyt ja niiden kaltainen kerrostettu puu |
31420 |
16.21.13 |
Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu lastulevy ja sen kaltainen levy |
31430 |
16.21.14 |
Puusta tai muusta puumaisesta aineesta valmistettu kuitulevy |
31440 |
16.21.2 |
Vaneriviilu; ristiinliimatun vanerin valmistuksessa käytettävä viilu; tiivistetty puu |
|
16.21.21 |
Vaneriviilu ja ristiinliimatun vanerin valmistuksessa käytettävä viilu sekä muu puu, sahattu pituussuunnassa, tasoleikattu tai viiluksi sorvattu, paksuus ≤ 6 mm |
31510 |
16.21.22 |
Tiivistetty puu, möhkäleinä, levyinä, rimoina tai profiileina |
31520 |
16.21.9 |
Levyjen ja paneelien viimeistelypalvelut; vaneriviilujen ja puupaneelien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
16.21.91 |
Levyjen ja paneelien viimeistelypalvelut |
88130 (*) |
16.21.99 |
Vaneriviilujen ja puupaneelien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88130 (*) |
16.22 |
Asennettavat parkettilattiat |
|
16.22.1 |
Asennettavat parkettilevyt |
|
16.22.10 |
Asennettavat parkettilevyt |
31600 (*) |
16.22.9 |
Asennettavien parkettilattioiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
16.22.99 |
Asennettavien parkettilattioiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88130 (*) |
16.23 |
Muut rakennuspuusepäntuotteet |
|
16.23.1 |
Rakennuspuusepäntuotteet (pl. tehdasvalmisteiset rakennukset), puuta |
|
16.23.11 |
Ikkunat, ranskalaiset ikkunat ja niiden kehykset, ovet sekä niiden kehykset ja kynnykset, puuta |
31600 (*) |
16.23.12 |
Betonivalumuotit, kattopäreet ja -paanut, puuta |
31600 (*) |
16.23.19 |
Rakennuspuusepäntuotteet, puuta, muualle luokittelemattomat |
31600 (*) |
16.23.2 |
Tehdasvalmisteiset rakennukset, puuta |
|
16.23.20 |
Tehdasvalmisteiset rakennukset, puuta |
38701 |
16.23.9 |
Muiden rakennuspuusepäntuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
16.23.99 |
Muiden rakennuspuusepäntuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88130 (*) |
16.24 |
Puupakkaukset |
|
16.24.1 |
Puupakkaukset |
|
16.24.11 |
Kuormalavat, laatikkokuormalavat ja muut lastauslavat, puuta |
31700 (*) |
16.24.12 |
Tynnyrit ja muut tynnyriteokset, puuta |
31700 (*) |
16.24.13 |
Muut puupakkaukset ja niiden osat |
31700 (*) |
16.24.9 |
Puupakkausten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
16.24.99 |
Puupakkausten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88130 (*) |
16.29 |
Muut puutuotteet; korkki-, olki- ja punontatuotteet |
|
16.29.1 |
Muut puutuotteet |
|
16.29.11 |
Työkalut, työkalujen rungot, varret ja kädensijat, luudan-, harjan- ja siveltimenrungot, -varret ja -kädensijat, tupakkapiippujen valmistukseen tarkoitetut kappaleet, jalkineiden lestit ja pakotuspuut, puuta |
31911 |
16.29.12 |
Puiset pöytä- ja keittiöesineet |
31912 |
16.29.13 |
Puumosaiikki ja upotekoristeinen puu, puiset korulippaat, ruokailuvälinekotelot ja niiden kaltaiset tavarat, puiset pienoisveistokset ja muut koriste-esineet |
31913 |
16.29.14 |
Puiset maalausten, valokuvien, peilien ja niiden kaltaisten tavaroiden kehykset ja muut puusta valmistetut tavarat |
29600 (*) 31914 38922 (*) |
16.29.2 |
Korkki-, olki- ja muut punontatuotteet; kori- ja punontateokset |
|
16.29.21 |
Luonnonkorkki, kuorittu tai leikattu karkeasti suorakulmaisiksi kappaleiksi tai paloina, laattoina, levyinä tai kaistaleina; rouhittu, rakeistettu tai jauhettu korkki; korkkijäte |
31921 |
16.29.22 |
Luonnonkorkkitavarat |
31922 (*) |
16.29.23 |
Palat, laatat, levyt ja kaistaleet, lattia- ja seinälaatat, muodosta riippumatta, täyteiset lieriöt, puristekorkkia |
31922 (*) |
16.29.24 |
Puristekorkki; muualle luokittelemattomat puristekorkkitavarat |
31922 (*) |
16.29.25 |
Oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset |
31923 |
16.29.9 |
Puu- ja korkkituotteiden (pl. huonekalujen) sekä olki- ja punontatuotteiden valmistukseen liittyvät palvelut; muiden puu-, korkki-, olki- ja punontatuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
16.29.91 |
Puu- ja korkkituotteiden (pl. huonekalujen), sekä olki- ja punontatuotteiden valmistukseen liittyvät palvelut |
88130 (*) |
16.29.99 |
Muiden puu-, korkki-, olki- ja punontatuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88130 (*) |
17 |
Paperi ja paperituotteet |
|
17.1 |
Massa, paperi, kartonki ja pahvi |
|
17.11 |
Massa |
|
17.11.1 |
Puusta tai muusta kuituisesta selluloosa-aineesta valmistettu massa |
|
17.11.11 |
Liukosellu |
32111 |
17.11.12 |
Puusta valmistettu sooda- tai sulfaattisellu, muu kuin liukosellu |
32112 (*) |
17.11.13 |
Puusta valmistettu sulfiittisellu, muu kuin liukosellu |
32112 (*) |
17.11.14 |
Mekaaninen puumassa; puolikemiallinen puumassa; muusta kuituisesta selluloosa-aineesta kuin puusta valmistettu massa |
32113 |
17.11.9 |
Massan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
17.11.99 |
Massan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88140 (*) |
17.12 |
Paperi, kartonki ja pahvi |
|
17.12.1 |
Sanomalehtipaperi, käsintehty paperi ja muu päällystämätön paperi, kartonki tai pahvi graafiseen käyttöön |
|
17.12.11 |
Sanomalehtipaperi, rullina tai arkkeina |
32121 |
17.12.12 |
Käsintehty paperi, kartonki ja pahvi |
32122 |
17.12.13 |
Paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään valoherkän, lämpöherkän tai sähköherkän paperin, kartongin ja pahvin pohjana; hiilipaperin pohjapaperi; tapettipaperi |
32129 (*) |
17.12.14 |
Muu paperi, kartonki ja pahvi graafiseen käyttöön |
32129 (*) |
17.12.2 |
Toaletti- ja kasvopyyhepehmopaperi, käsipyyhe- ja lautasliinapaperi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso |
|
17.12.20 |
Toaletti- ja kasvopyyhepehmopaperi, käsipyyhe- ja lautasliinapaperi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso |
32131 |
17.12.3 |
Pakkauskartonki |
|
17.12.31 |
Valkaisematon kraftlaineri, päällystämätön kraftlaineri |
32132 (*) |
17.12.32 |
Valkaistu kraftlaineri; päällystetty kraftlaineri |
32132 (*) |
17.12.33 |
Puolikemiallinen aallotuskartonki (fluting) |
32134 (*) |
17.12.34 |
Kierrätetty aallotuskartonki ja muu aallotuskartonki (fluting) |
32134 (*) |
17.12.35 |
Testlaineri (kierrätetty lainerikartonki) |
32135 |
17.12.4 |
Päällystämätön paperi |
|
17.12.41 |
Päällystämätön voimapaperi; säkkipaperi, krepattu tai poimutettu |
32133 (*) |
17.12.42 |
Sulfiittikäärepaperi ja muu päällystämätön paperi (muu kuin kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen käytettävä) |
32136 (*) |
17.12.43 |
Suodatinpaperi, -kartonki ja -pahvi; huopapaperi |
32136 (*) |
17.12.44 |
Savukepaperi, ei kuitenkaan määräkokoon leikattu tai lehtiöinä tai hylsyinä |
32136 (*) |
17.12.5 |
Päällystämätön kartonki ja pahvi (muu kuin kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen käytettävä) |
|
17.12.51 |
Päällystämätön kartonki ja pahvi, sisäpuolelta harmaa |
32133 (*) |
17.12.59 |
Muu päällystämätön kartonki ja pahvi |
32133 (*) |
17.12.6 |
Pergamenttipaperi, rasvanpitävät paperit (voipaperit), kuultopaperit ja glassiinipaperi sekä muut kiillotetut läpinäkyvät tai läpikuultavat paperit |
|
17.12.60 |
Pergamenttipaperi, rasvanpitävät paperit (voipaperit), kuultopaperit ja glassiinipaperi sekä muut kiillotetut läpinäkyvät tai läpikuultavat paperit |
32137 |
17.12.7 |
Jalostettu paperi, kartonki ja pahvi |
|
17.12.71 |
Kerrostettu paperi, kartonki ja pahvi, päällystämätön ja kyllästämätön |
32141 |
17.12.72 |
Paperi, kartonki ja pahvi, krepattu, poimutettu, kohokuvioitu tai rei’itetty |
32142 |
17.12.73 |
Paperi, kartonki ja pahvi, jollaisia käytetään kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen, päällystetty kaoliinilla tai muulla epäorgaanisella aineella |
32143 (*) |
17.12.74 |
Voimapaperi (muu kuin kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen käytettävä), päällystetty kaoliinilla tai muulla epäorgaanisella aineella |
32143 (*) |
17.12.75 |
Voimakartonki ja pahvi (muu kuin kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen käytettävä), päällystetty kaoliinilla tai muulla epäorgaanisella aineella |
32143 (*) |
17.12.76 |
Hiilipaperi, itsejäljentävä paperi ja muu jäljentävä tai siirtopaperi rullina tai arkkeina |
32149 (*) |
17.12.77 |
Paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, päällystetty, kyllästetty, peitetty, pintavärjätty tai painettu, rullina tai arkkeina |
32149 (*) |
17.12.78 |
Sisältä harmaa kartonki ja pahvi (muu kuin kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen käytettävä), päällystetty kaoliinilla tai muulla epäorgaanisella aineella |
32143 (*) |
17.12.79 |
Muu kartonki ja pahvi (muu kuin kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen käytettävä), päällystetty kaoliinilla tai muulla epäorgaanisella aineella |
32143 (*) |
17.12.9 |
Paperin, kartongin ja pahvin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
17.12.99 |
Paperin, kartongin ja pahvin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88140 (*) |
17.2 |
Paperi-, kartonki- ja pahvituotteet |
|
17.21 |
Aaltopaperi, -kartonki ja -pahvi sekä paperi-, kartonki- ja pahvipakkaukset |
|
17.21.1 |
Aaltopaperi, -kartonki ja -pahvi sekä paperi-, kartonki- ja pahvipakkaukset |
|
17.21.11 |
Aaltopahvi, rullina tai arkkeina |
32151 |
17.21.12 |
Paperisäkit ja -pussit |
32152 |
17.21.13 |
Kotelot, rasiat ja laatikot, aaltopahvia tai -kartonkia |
32153 (*) |
17.21.14 |
Taitekotelot, -rasiat ja -laatikot, aallotonta paperia, kartonkia tai pahvia |
32153 (*) |
17.21.15 |
Paperiset lokerolaatikot, kirjekaukalot, säilytyslaatikot ja niiden kaltaiset tavarat, jollaisia käytetään esim. toimistoissa tai myymälöissä |
32153 (*) |
17.21.9 |
Aaltopaperin, -kartongin ja -pahvin sekä paperi-, kartonki- ja pahvipakkausten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
17.21.99 |
Aaltopaperin, -kartongin ja -pahvin sekä paperi-, kartonki- ja pahvipakkausten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88140 (*) |
17.22 |
Talous- ja hygieniatarvikkeet ja toalettitarvikkeet |
|
17.22.1 |
Talous- ja wc-paperi sekä talous- ja toalettipaperituotteet |
|
17.22.11 |
Wc-paperi, nenäliinat, kasvo-, käsi- ja muut pyyhkeet, pöytäliinat ja lautasliinat, paperimassaa, paperia, selluloosavanua tai selluloosakuituharsoa |
32193 (*) |
17.22.12 |
Terveyssiteet ja tamponit, vauvanvaipat ja niiden kaltaiset hygieniatavarat sekä vaatteet ja vaatetustarvikkeet, paperimassaa, paperia, selluloosavanua tai selluloosakuituharsoa |
27991 (*) 32193 (*) |
17.22.13 |
Tarjottimet, kulhot, vadit, lautaset, kupit, pikarit ja niiden kaltaiset tavarat, paperia, kartonkia tai pahvia |
32199 (*) |
17.22.9 |
Talous- ja hygieniatarvikkeiden ja toalettitarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
17.22.99 |
Talous- ja hygieniatarvikkeiden ja toalettitarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88140 (*) |
17.23 |
Paperikauppatavara |
|
17.23.1 |
Paperikauppatavara |
|
17.23.11 |
Hiilipaperi, itsejäljentävä paperi ja muut jäljentävät tai siirtopaperit; paperiset vahakset ja offsetlevyt; liimapaperi, myös itseliimautuva |
32191 |
17.23.12 |
Kirjekuoret, kirjekortit, kuvattomat postikortit ja kirjeenvaihtokortit paperia, kartonkia tai pahvia; paperiset, kartonkiset tai pahviset rasiat, kotelot, kansiot, salkut yms., joissa on kirjepaperia, kirjekuoria jne. |
32192 |
17.23.13 |
Konttorikirjat, tilikirjat, keräilykannet, lomakkeet ja muut paperikauppatarvikkeet, paperia, kartonkia tai pahvia |
32700 |
17.23.14 |
Muu paperi, kartonki tai pahvi, jollaista käytetään kirjoitus-, painatus- tai muuhun graafiseen tarkoitukseen, painettu, kohokuvioitu tai rei’itetty |
32199 (*) |
17.23.9 |
Paperikauppatavaran valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
17.23.99 |
Paperikauppatavaran valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88140 (*) |
17.24 |
Tapetit |
|
17.24.1 |
Tapetit |
|
17.24.11 |
Tapetit ja niiden kaltaiset seinänpäällysteet; ikkunakuultopaperi |
32194 |
17.24.12 |
Seinänpäällysteet tekstiiliaineesta |
32195 |
17.24.9 |
Tapettien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
17.24.99 |
Tapettien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88140 (*) |
17.29 |
Muut paperi-, kartonki- ja pahvituotteet |
|
17.29.1 |
Muut paperi-, kartonki- ja pahvituotteet |
|
17.29.11 |
Nimi- tai osoiteliput, paperia, kartonkia tai pahvia |
32197 |
17.29.12 |
Suodatinkappaleet, -laatat ja -levyt paperimassasta |
32198 |
17.29.19 |
Savukepaperi; pupiinit (bobiinit), puolat, koopit ja niiden kaltaiset pohjalliset; suodatinpaperi, -kartonki ja -pahvi; muut paperi-, kartonki- ja pahvituotteet, muualle luokittelemattomat |
32199 (*) |
17.29.9 |
Muiden paperi-, kartonki- ja pahvituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
17.29.99 |
Muiden paperi-, kartonki- ja pahvituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88140 (*) |
18 |
Painatus- ja tallennuspalvelut |
|
18.1 |
Painatuspalvelut ja painamiseen liittyvät palvelut |
|
18.11 |
Sanomalehtien painamispalvelut |
|
18.11.1 |
Sanomalehtien painamispalvelut |
|
18.11.10 |
Sanomalehtien painamispalvelut |
89121 (*) |
18.12 |
Muut painatuspalvelut |
|
18.12.1 |
Muut painatuspalvelut |
|
18.12.11 |
Postimerkkien, veromerkkien, omistuskirjojen, sekkilomakkeiden, toimikorttien ja muiden arvopapereiden ja niiden kaltaisten tuotteiden painatuspalvelut |
89121 (*) |
18.12.12 |
Mainosluetteloiden, -esitteiden, -julisteiden ja muiden painettujen mainostuotteiden painatuspalvelut |
89121 (*) |
18.12.13 |
Harvemmin kuin neljä kertaa viikossa ilmestyvien sanomalehtien ja aikakauslehtien painatuspalvelut |
89121 (*) |
18.12.14 |
Kirjojen, karttojen, merikorttien ja niiden kaltaisten karttojen, kuvien, kuvapiirrosten ja valokuvien sekä postikorttien painatuspalvelut |
89121 (*) |
18.12.15 |
Etikettien, nimi- ja hintalappujen ja sen kaltaisten tuotteiden painatuspalvelut |
89121 (*) |
18.12.16 |
Suoraan muoville, lasille, metallille, puulle ja keramiikalle tehdyt painamispalvelut |
89121 (*) |
18.12.19 |
Muut painatuspalvelut, muualle luokittelemattomat |
89121 (*) |
18.13 |
Painamista ja julkaisemista edeltävät palvelut |
|
18.13.1 |
Painamista edeltävät palvelut |
|
18.13.10 |
Painamista edeltävät palvelut |
89121 (*) |
18.13.2 |
Painolaatat ja sylinterit sekä muu painamisessa käytettävä materiaali |
|
18.13.20 |
Painolaatat ja sylinterit sekä muu painamisessa käytettävä materiaali |
32800 |
18.13.3 |
Muut painamiseen liittyvät palvelut |
|
18.13.30 |
Muut painamiseen liittyvät palvelut |
89121 (*) |
18.14 |
Sidonta ja siihen liittyvät palvelut |
|
18.14.1 |
Sidonta ja siihen liittyvät palvelut |
|
18.14.10 |
Sidonta ja siihen liittyvät palvelut |
89121 (*) |
18.2 |
Tallenteiden jäljentämispalvelut |
|
18.20 |
Tallenteiden jäljentämispalvelut |
|
18.20.1 |
Äänitallenteiden jäljentämispalvelut |
|
18.20.10 |
Äänitallenteiden jäljentämispalvelut |
89122 (*) |
18.20.2 |
Videotallenteiden jäljentämispalvelut |
|
18.20.20 |
Videotallenteiden jäljentämispalvelut |
89122 (*) |
18.20.3 |
ATK-ohjelmistojen jäljentämispalvelut |
|
18.20.30 |
ATK-ohjelmistojen jäljentämispalvelut |
89122 (*) |
19 |
Koksin ja jalostettujen öljytuotteiden valmistus |
|
19.1 |
Koksi |
|
19.10 |
Koksi |
|
19.10.1 |
Kivihiilestä, ruskohiilestä tai turpeesta saatu koksi ja puolikoksi; retorttihiili |
|
19.10.10 |
Kivihiilestä, ruskohiilestä tai turpeesta saatu koksi ja puolikoksi; retorttihiili |
33100 |
19.10.2 |
Kivihiili-, ruskohiili- ja turveterva; muu kivennäisterva |
|
19.10.20 |
Kivihiili-, ruskohiili- ja turveterva; muu kivennäisterva |
33200 |
19.10.3 |
Piki ja pikikoksi |
|
19.10.30 |
Piki ja pikikoksi |
34540 (*) |
19.10.9 |
Koksin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
19.10.99 |
Koksin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88151 (*) |
19.2 |
Jalostetut maaöljytuotteet |
|
19.20 |
Jalostetut maaöljytuotteet |
|
19.20.1 |
Briketit ja niiden kaltaiset kiinteät polttoaineet |
|
19.20.11 |
Briketit ja niiden kaltaiset kivihiilestä valmistetut kiinteät polttoaineet |
11020 |
19.20.12 |
Briketit ja niiden kaltaiset ruskohiilestä valmistetut kiinteät polttoaineet |
11030 (*) |
19.20.13 |
Briketit ja niiden kaltaiset turpeesta valmistetut kiinteät polttoaineet |
11040 (*) |
19.20.2 |
Polttoöljy ja -kaasu; voiteluöljyt |
|
19.20.21 |
Moottoribensiini, myös lentobensiini |
33310 |
19.20.22 |
Suihkumoottoribensiini |
33320 |
19.20.23 |
Kevyet maaöljyt, kevyet valmisteet, muualle luokittelemattomat |
33330 |
19.20.24 |
Petroli |
33341 |
19.20.25 |
Lentopetroli |
33342 |
19.20.26 |
Kaasuöljyt |
33360 |
19.20.27 |
Keskiraskaat maaöljyt; keskiraskaat valmisteet, muualle luokittelemattomat |
33350 |
19.20.28 |
Polttoöljyt, muualle luokittelemattomat |
33370 |
19.20.29 |
Voitelussa käytettävät maaöljyt; raskaat valmisteet, muualle luokittelemattomat |
33380 |
19.20.3 |
Maaöljykaasut ja muut kaasumaiset hiilivedyt (pl. maakaasu) |
|
19.20.31 |
Propaani ja butaani, nesteytetyt |
33410 |
19.20.32 |
Eteeni, propeeni, buteeni, butadieeni ja muut maaöljykaasut tai kaasumaiset hiilivedyt (pl. maakaasu) |
33420 |
19.20.4 |
Muut maaöljytuotteet |
|
19.20.41 |
Vaseliini; parafiini; maaöljy- ja muut vahat |
33500 (*) |
19.20.42 |
Maaöljykoksi; maaöljybitumi ja muut maaöljyjen jätetuotteet |
33500 (*) |
19.20.9 |
Jalostettujen maaöljytuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
19.20.99 |
Jalostettujen maaöljytuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88151 (*) |
20 |
Kemikaalit ja kemialliset tuotteet |
|
20.1 |
Peruskemikaalit, lannoitteet ja typpiyhdisteet, ensiömuovi ja synteettinen ensiökumi |
|
20.11 |
Teollisuuskaasut |
|
20.11.1 |
Teollisuuskaasut |
|
20.11.11 |
Vety, argon, jalokaasut, typpi ja happi |
34210 (*) |
20.11.12 |
Hiilidioksidi ja muut epäorgaaniset epämetallien happiyhdisteet |
34210 (*) |
20.11.13 |
Nesteytetty ilma ja paineilma |
34250 (*) |
20.11.9 |
Teollisuuskaasujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.11.99 |
Teollisuuskaasujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.12 |
Värit ja pigmentit |
|
20.12.1 |
Oksidit, peroksidit ja hydroksidit |
|
20.12.11 |
Sinkkioksidi ja -peroksidi; titaanioksidit |
34220 (*) |
20.12.12 |
Kromi-, mangaani-, lyijy- ja kuparioksidit ja -hydroksidit |
34220 (*) |
20.12.19 |
Muut metallioksidit, -peroksidit ja -hydroksidit |
34220 (*) |
20.12.2 |
Parkitus- ja värjäysuutteet; tanniinit ja niiden johdannaiset; muualle luokittelemattomat väriaineet |
|
20.12.21 |
Synteettiset orgaaniset väriaineet ja niihin perustuvat valmisteet; fluoresoivina kiiltoaineina tai luminoforeina käytettävät synteettiset orgaaniset tuotteet; substraattipigmentit ja niihin perustuvat valmisteet |
34310 |
20.12.22 |
Kasvialkuperää olevat parkitusuutteet; tanniinit sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset; kasvi- tai eläinalkuperää olevat väriaineet |
34320 |
20.12.23 |
Synteettiset orgaaniset parkitusaineet; epäorgaaniset parkitusaineet; parkitusvalmisteet; entsymaattiset valmisteet esiparkitusta varten |
34330 |
20.12.24 |
Muualle luokittelemattomat väriaineet; luminoforeina käytettävät epäorgaaniset tuotteet |
34340 |
20.12.9 |
Värien ja pigmenttien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.12.99 |
Värien ja pigmenttien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.13 |
Muut epäorgaaniset peruskemikaalit |
|
20.13.1 |
Väkevöity uraani ja plutonium; laihennettu uraani ja torium; muut radioaktiiviset alkuaineet |
|
20.13.11 |
Väkevöity uraani ja plutonium sekä niiden yhdisteet |
33620 88152 (*) |
20.13.12 |
Laihennettu uraani ja torium sekä niiden yhdisteet |
33630 88152 (*) |
20.13.13 |
Muut radioaktiiviset alkuaineet, isotoopit ja yhdisteet; seosmetallit, dispersiot, keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on näitä alkuaineita, isotooppeja tai yhdisteitä |
33690 |
20.13.14 |
Ydinreaktorien säteilyttämättömät polttoaine-elementit |
33710 |
20.13.2 |
Kemialliset alkuaineet, muualle luokittelemattomat; epäorgaaniset hapot ja yhdisteet |
|
20.13.21 |
Metalloidit |
34231 (*) |
20.13.22 |
Epämetallien halogeeni- ja rikkiyhdisteet |
34231 (*) |
20.13.23 |
Alkali- ja maa-alkalimetallit; harvinaiset maametallit, skandium ja yttrium; elohopea |
34231 (*) |
20.13.24 |
Kloorivety; savuava rikkihappo (oleum); difosforipentoksidi; muut epäorgaaniset hapot; piidioksidi ja rikkidioksidi |
34231 (*) 34232 |
20.13.25 |
Oksidit, hydroksidit ja peroksidit; hydratsiini ja hydroksyyliamiini sekä niiden epäorgaaniset suolat |
34231 (*) |
20.13.3 |
Metalliset halogenaatit; hypokloriitit, kloraatit ja perkloraatit |
|
20.13.31 |
Metalliset halogenaatit |
34240 (*) |
20.13.32 |
Hypokloriitit, kloraatit ja perkloraatit |
34240 (*) |
20.13.4 |
Sulfidit, sulfaatit; nitraatit, fosfaatit ja karbonaatit |
|
20.13.41 |
Sulfidit, sulfiitit ja sulfaatit |
34240 (*) |
20.13.42 |
Fosfinaatit, fosfonaatit, fosfaatit, polyfosfaatit ja nitraatit, ei kuitenkaan kaliumin |
34240 (*) |
20.13.43 |
Karbonaatit |
34240 (*) |
20.13.5 |
Muiden metallien suolat |
|
20.13.51 |
Oksometallihappojen ja peroksometallihappojen suolat; kolloidiset jalometallit |
34250 (*) |
20.13.52 |
Epäorgaaniset yhdisteet, muualle luokittelemattomat, myös tislattu vesi; amalgaamit, ei kuitenkaan jalometalliamalgaamit |
34250 (*) |
20.13.6 |
Muut epäorgaaniset peruskemikaalit |
|
20.13.61 |
Muualle luokittelemattomat isotoopit ja niiden yhdisteet (myös raskasvesi) |
34260 |
20.13.62 |
Syanidit, syanidioksidit ja kompleksisyanidit; fulminaatit, syanaatit ja tiosyanaatit; silikaatit; boraatit; perboraatit; epäorgaanisten happojen ja peroksohappojen muut suolat |
34270 |
20.13.63 |
Vetyperoksidi |
34280 (*) |
20.13.64 |
Fosfidit, karbidit, hydridit, nitridit, atsidit, silisidit ja boridit |
34280 (*) |
20.13.65 |
Harvinaisten maametallien, yttriumin tai skandiumin yhdisteet |
34290 |
20.13.66 |
Rikki, ei kuitenkaan sublimoitu, saostettu tai kolloidinen rikki |
34520 |
20.13.67 |
Pasutetut rautapyriitit |
34530 |
20.13.68 |
Pietsosähköinen kvartsi; muut synteettiset tai rekonstruoidut jalo- tai puolijalokivet, työstämättömät |
34560 |
20.13.9 |
Muiden epäorgaanisten peruskemikaalien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.13.99 |
Muiden epäorgaanisten peruskemikaalien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.14 |
Muut orgaaniset peruskemikaalit |
|
20.14.1 |
Hiilivedyt ja niiden johdannaiset |
|
20.14.11 |
Asykliset hiilivedyt |
34110 (*) |
20.14.12 |
Sykliset hiilivedyt |
34110 (*) |
20.14.13 |
Asyklisten hiilivetyjen kloorijohdannaiset |
34110 (*) |
20.14.14 |
Hiilivetyjen sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset, myös halogenoidut |
34110 (*) |
20.14.19 |
Muut hiilivetyjen johdannaiset |
34110 (*) |
20.14.2 |
Alkoholit, fenolit, fenolialkoholit ja niiden halogenoidut, sulfonoidut, nitro- tai nitrosojohdannaiset; teolliset rasva-alkoholit |
|
20.14.21 |
Teolliset rasva-alkoholit |
34139 (*) |
20.14.22 |
Yksiarvoiset alkoholit |
34139 (*) |
20.14.23 |
Diolit, polyalkoholit, sykliset alkoholit ja niiden johdannaiset |
34139 (*) 34570 (*) |
20.14.24 |
Fenolit; fenolialkoholit ja fenolien johdannaiset |
34139 (*) |
20.14.3 |
Teolliset monokarboksyylirasvahapot; karboksyylihapot ja niiden johdannaiset |
|
20.14.31 |
Teolliset monokarboksyylirasvahapot; puhdistuksessa saadut happamat öljyt |
34120 |
20.14.32 |
Tyydytetyt asykliset monokarboksyylihapot ja niiden johdannaiset |
34140 (*) |
20.14.33 |
Tyydyttymättömät monokarboksyylihapot, asykliset syklaani-, sykleeni- tai sykloterpeenipolykarboksyylihapot ja niiden johdannaiset |
34140 (*) |
20.14.34 |
Muita happifunktioita sisältävät aromaattiset polykarboksyyli- ja karboksyylihapot; niiden muut johdannaiset kuin salisyylihappo ja sen suolat |
34140 (*) |
20.14.4 |
Typpifunktioita sisältävät orgaaniset yhdisteet |
|
20.14.41 |
Amiinifunktioiset yhdisteet |
34150 (*) |
20.14.42 |
Happifunktioiset aminoyhdisteet, muut kuin lysiini ja glutamiinihappo |
34150 (*) |
20.14.43 |
Ureiinit; karboksi-imidifunktioiset yhdisteet, nitriilifunktioiset yhdisteet; niiden johdannaiset |
34150 (*) |
20.14.44 |
Muita typpifunktioita sisältävät yhdisteet |
34150 (*) |
20.14.5 |
Orgaaniset rikkiyhdisteet ja muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet; muualle luokittelemattomat heterosykliset yhdisteet |
|
20.14.51 |
Orgaaniset rikkiyhdisteet ja muut orgaaniset metalli- ja epämetalliyhdisteet |
34160 (*) |
20.14.52 |
Muualle luokittelemattomat heterosykliset yhdisteet; nukleiinihapot ja niiden suolat |
34160 (*) |
20.14.53 |
Fosforihappoesterit ja niiden suolat tai muut epäorgaanisten happojen esterit, ei kuitenkaan halogeenivetyjen esterit, ja niiden suolat; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset |
34180 |
20.14.6 |
Eetterit, orgaaniset peroksidit, epoksidit, asetaalit ja puoliasetaalit; muut orgaaniset yhdisteet |
|
20.14.61 |
Aldehydifunktioiset yhdisteet |
34170 (*) |
20.14.62 |
Ketoni- ja kinonifunktioiset yhdisteet |
34170 (*) |
20.14.63 |
Eetterit, orgaaniset peroksidit, epoksidit, asetaalit ja puoliasetaalit sekä niiden johdannaiset |
34170 (*) |
20.14.64 |
Entsyymit ja muut orgaaniset yhdisteet, muualle luokittelemattomat |
34170 (*) |
20.14.7 |
Erinäiset orgaaniset kemialliset perustuotteet |
|
20.14.71 |
Kasvi- tai hartsituotteiden johdannaiset |
34400 |
20.14.72 |
Puuhiili |
34510 |
20.14.73 |
Öljyt ja muut korkean lämpötilan kivihiilitervan tislaustuotteet ja niiden kaltaiset tuotteet |
34540 (*) |
20.14.74 |
Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus ≥ 80 % |
24110 |
20.14.75 |
Denaturoitu etyylialkoholi (etanoli) ja muut denaturoidut väkiviinat, väkevyydestä riippumatta |
34131 |
20.14.8 |
Puumassan valmistuksessa syntyvät jäteliemet, muut kuin mäntyöljy |
|
20.14.80 |
Puumassan valmistuksessa syntyvät jäteliemet, muut kuin mäntyöljy |
39230 |
20.14.9 |
Muiden orgaanisten peruskemikaalien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.14.99 |
Muiden orgaanisten peruskemikaalien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.15 |
Lannoitteet ja typpiyhdisteet |
|
20.15.1 |
Typpihappo; typpi-rikkihapot (nitraushapot); ammoniakki |
|
20.15.10 |
Typpihappo; typpi-rikkihapot (nitraushapot); ammoniakki |
34233 34651 34652 |
20.15.2 |
Ammoniumkloridi; nitriitit |
|
20.15.20 |
Ammoniumkloridi; nitriitit |
34653 |
20.15.3 |
Typpilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset |
|
20.15.31 |
Urea |
34611 |
20.15.32 |
Ammoniumsulfaatti |
34612 |
20.15.33 |
Ammoniumnitraatti |
34613 |
20.15.34 |
Kalsiumnitraatin ja ammoniumnitraatin kaksoissuolat ja seokset |
34614 |
20.15.35 |
Ammoniumnitraatti sekoitettuna kalsiumkarbonaatin tai muiden epäorgaanisten aineiden kanssa, jotka eivät ole lannoitteita |
34615 |
20.15.39 |
Muut typpilannoitteet ja seokset |
34619 |
20.15.4 |
Fosfaattilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset |
|
20.15.41 |
Superfosfaatit |
34621 |
20.15.49 |
Muut fosfaattilannoitteet |
34629 |
20.15.5 |
Kalilannoitteet, kivennäiset tai kemialliset |
|
20.15.51 |
Kaliumkloridi |
34631 |
20.15.52 |
Kaliumsulfaatti |
34632 |
20.15.59 |
Muut kalilannoitteet |
34639 |
20.15.6 |
Natriumnitraatti |
|
20.15.60 |
Natriumnitraatti |
34150 (*) |
20.15.7 |
Muualle luokittelemattomat lannoitteet |
|
20.15.71 |
Lannoitteet, joissa on kolmea ravinnetta: typpeä, fosforia ja kaliumia |
34641 |
20.15.72 |
Diammoniumvetyortofosfaatti (diammoniumfosfaatti) |
34642 |
20.15.73 |
Monoammoniumfosfaatti |
34643 |
20.15.74 |
Lannoitteet, joissa on kahta ravinnetta: typpeä ja fosforia |
34644 |
20.15.75 |
Lannoitteet, joissa on kahta ravinnetta: fosforia ja kaliumia |
34645 |
20.15.76 |
Kaliumnitraatit |
34646 |
20.15.79 |
Kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on vähintään kahta ravinnetta (typpi, fosfori, kalium), muualle luokittelemattomat |
34649 34659 |
20.15.8 |
Eläin- tai kasviainelannoitteet, muualle luokittelemattomat |
|
20.15.80 |
Eläin- tai kasviainelannoitteet, muualle luokittelemattomat |
34654 |
20.15.9 |
Lannoitteiden ja typpiyhdisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.15.99 |
Lannoitteiden ja typpiyhdisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.16 |
Ensiömuovit |
|
20.16.1 |
Eteenipolymeerit alkumuodossa |
|
20.16.10 |
Eteenipolymeerit alkumuodossa |
34710 |
20.16.2 |
Styreenipolymeerit alkumuodossa |
|
20.16.20 |
Styreenipolymeerit alkumuodossa |
34720 |
20.16.3 |
Vinyylikloridi- ja muut halogeeniolefiinipolymeerit alkumuodossa |
|
20.16.30 |
Vinyylikloridi- ja muut halogeeniolefiinipolymeerit alkumuodossa |
34730 |
20.16.4 |
Polyasetaalit, muut polyeetterit ja epoksihartsit, alkumuodossa; polykarbonaatit, alkydihartsit, polyallyyliesterit ja muut polyesterit, alkumuodossa |
|
20.16.40 |
Polyasetaalit, muut polyeetterit ja epoksihartsit, alkumuodossa; polykarbonaatit, alkydihartsit, polyallyyliesterit ja muut polyesterit, alkumuodossa |
34740 |
20.16.5 |
Muut raakamuovit; ioninvaihtimet |
|
20.16.51 |
Propeeni- ja muut olefiinipolymeerit alkumuodossa |
34790 (*) |
20.16.52 |
Vinyyliasetaatti- ja muut vinyyliesteripolymeerit alkumuodossa; muut vinyylipolymeerit alkumuodossa |
34790 (*) |
20.16.53 |
Akryylipolymeerit alkumuodossa |
34790 (*) |
20.16.54 |
Polyamidit alkumuodossa |
34790 (*) |
20.16.55 |
Ureahartsit, tioureahartsit ja melamiinihartsit alkumuodossa |
34790 (*) |
20.16.56 |
Muut aminohartsit, fenolihartsit ja polyuretaanit alkumuodossa |
34790 (*) |
20.16.57 |
Silikonit alkumuodossa |
34790 (*) |
20.16.59 |
Muut muovit alkumuodossa, muualle luokittelemattomat |
34790 (*) |
20.16.9 |
Ensiömuovien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.16.99 |
Ensiömuovien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88170 (*) |
20.17 |
Synteettinen kumi alkumuodossa |
|
20.17.1 |
Synteettinen kumi alkumuodossa |
|
20.17.10 |
Synteettinen kumi alkumuodossa |
34800 |
20.17.9 |
Synteettisen ensiökumin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.17.99 |
Synteettisen ensiökumin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88170 (*) |
20.2 |
Torjunta-aineet ja muut maatalouskemikaalit |
|
20.20 |
Torjunta-aineet ja muut maatalouskemikaalit |
|
20.20.1 |
Torjunta-aineet ja muut maatalouskemikaalit |
|
20.20.11 |
Hyönteisten torjunta-aineet |
34661 |
20.20.12 |
Rikkakasvien torjunta-aineet |
34663 (*) |
20.20.13 |
Itämistä estävät aineet ja kasvien kasvua säätävät aineet |
34663 (*) |
20.20.14 |
Desinfiointiaineet |
34664 |
20.20.15 |
Sienihävitteet |
34662 |
20.20.19 |
Muut torjunta-aineet ja muut maatalouskemikaalit |
34666 34669 |
20.20.9 |
Torjunta-aineiden ja muiden maatalouskemikaalien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.20.99 |
Torjunta-aineiden ja muiden maatalouskemikaalien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.3 |
Maalit, lakat ja vastaavat päällysteet sekä painovärit ja mastis |
|
20.30 |
Maalit, lakat ja vastaavat päällysteet sekä painovärit ja mastis |
|
20.30.1 |
Maalit ja lakat, jotka perustuvat polymeereihin |
|
20.30.11 |
Maalit ja lakat, jotka perustuvat akryyli- tai vinyylipolymeereihin, vettä sisältävässä väliaineessa |
35110 (*) |
20.30.12 |
Maalit ja lakat, jotka perustuvat polyestereihin, akryyli- tai vinyylipolymeereihin, muussa kuin vettä sisältävässä väliaineessa; liuokset |
35110 (*) |
20.30.2 |
Muut maalit ja lakat ja niihin liittyvät tuotteet; taiteilijanvärit ja painoväri |
|
20.30.21 |
Valmistetut pigmentit, samennusaineet ja värit, lasiintuvat emalit ja lasitteet, enkopit, nestemäiset lysterit ja niiden kaltaiset valmisteet; lasisulate (fritti) |
35110 (*) |
20.30.22 |
Muut maalit ja lakat; valmistetut kuivikkeet |
35110 (*) |
20.30.23 |
Taiteilijan-, koulu- ja julistevärit, sävytysvärit, harrastevärit ja muut niiden kaltaiset värit |
35120 |
20.30.24 |
Painoväri |
35130 |
20.30.9 |
Maalien, lakkojen ja vastaavien päällysteiden sekä painovärien ja mastiksen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.30.99 |
Maalien, lakkojen ja vastaavien päällysteiden sekä painovärien ja mastiksen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.4 |
Saippua, pesu-, puhdistus- ja kiillotusaineet, hajuvedet ja hygieniatuotteet |
|
20.41 |
Saippua ja pesu-, puhdistus- ja kiillotusaineet |
|
20.41.1 |
Glyseroli |
|
20.41.10 |
Glyseroli |
34570 (*) |
20.41.2 |
Orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, muut kuin saippua ja suopa |
|
20.41.20 |
Orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, muut kuin saippua ja suopa |
35310 |
20.41.3 |
Saippua, pesu- ja puhdistusaineet |
|
20.41.31 |
Saippua ja saippuana käytettävät orgaaniset pinta-aktiiviset tuotteet ja aineet; saippualla tai puhdistusaineella kyllästetty, päällystetty tai peitetty paperi, vanu, huopa tai kuitukangas |
35321 (*) |
20.41.32 |
Puhdistus- ja pesuaineet |
35322 |
20.41.4 |
Hyväntuoksuiset aineet ja vahat |
|
20.41.41 |
Huoneilman hajustamiseen tai raikastamiseen tarkoitetut tuotteet |
35331 |
20.41.42 |
Tekovahat ja valmistetut vahat |
35332 |
20.41.43 |
Kiillotusaineet ja voiteet jalkineita, huonekaluja, lattioita, vaununkoreja, lasia tai metallia varten |
35333 |
20.41.44 |
Hankauspastat ja -jauheet sekä muut hankausaineet |
35334 |
20.41.9 |
Saippuan ja pesu-, puhdistus- ja kiillotusaineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.41.99 |
Saippuan ja pesu-, puhdistus- ja kiillotusaineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.42 |
Hajuvedet ja hygieniatuotteet |
|
20.42.1 |
Hajuvedet ja hygieniatuotteet |
|
20.42.11 |
Hajuvedet ja eau-de-cologne |
35323 (*) |
20.42.12 |
Huuli- ja silmämeikkituotteet |
35323 (*) |
20.42.13 |
Manikyyri- ja pedikyyrituotteet |
35323 (*) |
20.42.14 |
Kosmeettiseen tai henkilökohtaiseen hygieniakäyttöön tarkoitetut puuterit |
35323 (*) |
20.42.15 |
Kauneudenhoito-, meikki- ja ihonhoitotuotteet, myös itseruskettavat tuotteet, muualle luokittelemattomat |
35323 (*) |
20.42.16 |
Shampoot, hiuskiinteet, tuotteet hiusten kihartamista tai suoristamista varten |
35323 (*) |
20.42.17 |
Hiusvoiteet ja muut hiuksiin käytettävät tuotteet, muualle luokittelemattomat |
35323 (*) |
20.42.18 |
Suun- ja hampaidenhoitotuotteet, myös hammasproteesin kiinnitystahnat ja jauheet, hammaslanka |
35323 (*) |
20.42.19 |
Parranajotuotteet; henkilökohtaiseen hygieniakäyttöön tarkoitetut deodorantit ja antiperspirantit; kylpytuotteet; muut hajuste-, kosmeettiset ja hygieniatuotteet, muualle luokittelemattomat |
35321 (*) 35323 (*) |
20.42.9 |
Hajuvesien ja hygieniatuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.42.99 |
Hajuvesien ja hygieniatuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.5 |
Muut kemialliset tuotteet |
|
20.51 |
Räjähdysaineet |
|
20.51.1 |
Valmistetut räjähdysaineet; tulilanka; sytytysnallit ja räjähdysnallit; sytyttimet; sähköräjähdysnallit; ilotulitusvälineet |
|
20.51.11 |
Ruuti ja valmistetut räjähdysaineet |
35450 (*) |
20.51.12 |
Tulilanka; räjähtävä tulilanka; nallit; sytyttimet; sähköräjähdysnallit |
35450 (*) |
20.51.13 |
Ilotulitusvälineet |
35460 (*) |
20.51.14 |
Merkinantoraketit, saderaketit, paukkuopasteet ja muut pyrotekniset tavarat (pl. ilotulitusvälineet) |
35460 (*) |
20.51.2 |
Tulitikut |
|
20.51.20 |
Tulitikut |
38998 |
20.51.9 |
Räjähdysaineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.51.99 |
Räjähdysaineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.52 |
Liimat |
|
20.52.1 |
Liimat |
|
20.52.10 |
Liimat |
35420 (*) |
20.52.9 |
Liimojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.52.99 |
Liimojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.53 |
Haihtuvat öljyt |
|
20.53.1 |
Haihtuvat öljyt |
|
20.53.10 |
Haihtuvat öljyt |
35410 |
20.53.9 |
Haihtuvien öljyjen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.53.99 |
Haihtuvien öljyjen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.59 |
Muut kemialliset tuotteet, muualle luokittelemattomat |
|
20.59.1 |
Valokuvauslevyt ja filmit, pikakuvafilmit; kemialliset ja sekoittamattomat tuotteet valokuvauskäyttöön |
|
20.59.11 |
Valokuvauslevyt ja filmit sekä pikakuvafilmit, säteilyherkät, valottamattomat; valokuvauspaperi |
48341 |
20.59.12 |
Säteilyherkät emulsiot valokuvauskäyttöön; kemialliset tuotteet valokuvauskäyttöön, muualle luokittelemattomat |
48342 |
20.59.2 |
Kemiallisesti muunnetut eläin- tai kasvirasvat ja -öljyt; syötäväksi kelpaamattomat eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä valmistetut seokset |
|
20.59.20 |
Kemiallisesti muunnetut eläin- tai kasvirasvat ja -öljyt; syötäväksi kelpaamattomat eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä valmistetut seokset |
34550 |
20.59.3 |
Kirjoitus- ja piirustusmusteet, myös tussi, sekä muut musteet |
|
20.59.30 |
Kirjoitus- ja piirustusmusteet, myös tussi, sekä muut musteet |
35140 |
20.59.4 |
Voiteluvalmisteet; lisäaineet; jäätymistä estävät tuotteet |
|
20.59.41 |
Voiteluaineet |
35430 (*) |
20.59.42 |
Nakutusta estävät tuotteet; kivennäisöljyjen ja niiden kaltaisten tuotteiden lisäaineet |
35430 (*) |
20.59.43 |
Hydrauliset jarrunesteet; jäätymistä estävät tuotteet sekä huurteen- ja jäänpoistonesteet |
35430 (*) |
20.59.5 |
Erinäiset kemialliset tuotteet |
|
20.59.51 |
Peptonit, muut proteiiniaineet ja niiden johdannaiset, muualle luokittelemattomat; vuotajauhe |
35420 (*) |
20.59.52 |
Muovailumassat; hammasvaha ja muut kipsiin perustuvat hammaslääkinnässä käytettävät tuotteet; valmisteet ja panokset palosammuttimia varten; valmistetut elatusaineet mikro-organismien viljelyä varten; yhdistetyt taudinmääritysreagenssit ja yhdistetyt laboratorioreagenssit, muualle luokittelemattomat |
35440 (*) |
20.59.53 |
Kemialliset alkuaineet levyinä ja yhdisteet, joihin on lisätty epäpuhtausatomeja (doped) elektroniikassa käyttöä varten |
35470 |
20.59.54 |
Aktiivihiili |
35490 (*) |
20.59.55 |
Viimeistelyaineet, aineet, jotka nopeuttavat värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä sekä niiden kaltaiset tuotteet |
35490 (*) |
20.59.56 |
Peittausaineet; sulamista edistävät aineet; vulkanoinnin kiihdyttimet; kumin tai muovin pehmitinseokset; muualle luokittelemattomat katalyyttiset valmisteet; muualle luokittelemattomat seostetut alkyylibentseenit ja seostetut alkyylinaftaleenit |
35490 (*) |
20.59.57 |
Valmistetut sitomisaineet valumuotteja ja -sydämiä varten; kemialliset tuotteet |
35490 (*) |
20.59.59 |
Erinäiset muut kemialliset tuotteet, muualle luokittelemattomat |
35490 (*) |
20.59.6 |
Gelatiinit ja gelatiinijohdannaiset, myös maitoalbumiinit |
|
20.59.60 |
Gelatiinit ja gelatiinijohdannaiset, myös maitoalbumiinit |
35420 (*) |
20.59.9 |
Muiden muualle luokittelemattomien kemiallisten tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.59.99 |
Muiden muualle luokittelemattomien kemiallisten tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
20.6 |
Tekokuidut |
|
20.60 |
Tekokuidut |
|
20.60.1 |
Synteettikuidut |
|
20.60.11 |
Synteettinen katkokuitu ja touvi, karstaamaton ja kampaamaton |
35510 |
20.60.12 |
Erikoisluja filamenttilanka, polyamidia ja polyesteriä |
35520 (*) |
20.60.13 |
Muu synteettikuitufilamenttilanka, yksinkertainen |
35520 (*) |
20.60.14 |
Synteettinen monofilamenttilanka; kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet synteettisistä tekstiiliaineista |
35530 |
20.60.2 |
Muuntokuidut |
|
20.60.21 |
Muuntokatkokuitu ja muuntokuitutouvi, karstaamaton ja kampaamaton |
35540 |
20.60.22 |
Erikoisluja filamenttilanka, viskoosia |
35550 (*) |
20.60.23 |
Muu muuntokuitufilamenttilanka, yksinkertainen |
35550 (*) |
20.60.24 |
Muuntokuitumonofilamenttilanka; kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet muuntokuituaineesta |
35560 |
20.60.9 |
Tekokuitujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
20.60.99 |
Tekokuitujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
21 |
Lääkkeiden lähtöaineet ja lääkevalmisteet |
|
21.1 |
Lääkkeiden lähtöaineet |
|
21.10 |
Lääkkeiden lähtöaineet |
|
21.10.1 |
Salisyylihappo, O-asetyylisalisyylihappo, niiden suolat ja esterit |
|
21.10.10 |
Salisyylihappo, O-asetyylisalisyylihappo, niiden suolat ja esterit |
35210 |
21.10.2 |
Lysiini, glutamiinihappo ja niiden suolat; kvaternaariset ammoniumsuolat ja -hydroksidit; fosforiaminolipidit; amidit ja niiden johdannaiset sekä niiden suolat |
|
21.10.20 |
Lysiini, glutamiinihappo ja niiden suolat; kvaternaariset ammoniumsuolat ja -hydroksidit; fosforiaminolipidit; amidit ja niiden johdannaiset sekä niiden suolat |
35220 |
21.10.3 |
Laktonit, muualle luokittelemattomat, heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai -atomeja ja joiden rakenne sisältää fuusioimattoman pyratsolirenkaan, pyrimidiinirenkaan, piperatsiinirenkaan, fuusioimattoman triatsiinirenkaan tai fenotiatsiinirengasrakenteen, jota ei ole enempää fuusioitu; hydantoiini ja sen johdannaiset; sulfonamidit |
|
21.10.31 |
Laktonit, muualle luokittelemattomat, heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai -atomeja ja joiden rakenne sisältää fuusioimattoman pyratsolirenkaan, pyrimidiinirenkaan, piperatsiinirenkaan, fuusioimattoman triatsiinirenkaan tai fenotiatsiinirengasrakenteen, jota ei ole enempää fuusioitu; hydantoiini ja sen johdannaiset |
35230 (*) |
21.10.32 |
Sulfonamidit |
35230 (*) |
21.10.4 |
Kemiallisesti puhtaat sokerit, muualle luokittelemattomat; sokerieetterit ja sokeriesterit ja niiden suolat, muualle luokittelemattomat |
|
21.10.40 |
Kemiallisesti puhtaat sokerit, muualle luokittelemattomat; sokerieetterit ja sokeriesterit ja niiden suolat, muualle luokittelemattomat |
35240 |
21.10.5 |
Provitamiinit, vitamiinit ja hormonit; glykosidit ja kasvialkaloidit ja niiden johdannaiset; antibiootit |
|
21.10.51 |
Provitamiinit, vitamiinit ja niiden johdannaiset |
35250 (*) |
21.10.52 |
Hormonit ja niiden johdannaiset; muut pääasiallisesti hormoneina käytettävät steroidit |
35250 (*) |
21.10.53 |
Glykosidit, kasvialkaloidit, niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset |
35250 (*) |
21.10.54 |
Antibiootit |
35250 (*) |
21.10.6 |
Rauhaset ja muut elimet; niiden uutteet ja muut ihmis- ja eläinaineet, muualle luokittelemattomat |
|
21.10.60 |
Rauhaset ja muut elimet; niiden uutteet ja muut ihmis- ja eläinaineet, muualle luokittelemattomat |
35270 (*) |
21.10.9 |
Lääkkeiden lähtöaineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
21.10.99 |
Lääkkeiden lähtöaineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88160 (*) |
21.2 |
Lääkevalmisteet |
|
21.20 |
Lääkevalmisteet |
|
21.20.1 |
Lääkkeet |
|
21.20.11 |
Lääkkeet, joissa on penisilliinejä tai muita antibiootteja |
35260 (*) |
21.20.12 |
Lääkkeet, joissa on hormoneja mutta ei antibiootteja |
35260 (*) |
21.20.13 |
Lääkkeet, joissa on alkaloideja tai niiden johdannaisia, mutta ei hormoneja eikä antibiootteja |
35260 (*) |
21.20.2 |
Muut lääkevalmisteet |
|
21.20.21 |
Antiseerumit ja rokotteet |
35270 (*) |
21.20.22 |
Hormoneihin ja spermisideihin perustuvat kemialliset ehkäisyvalmisteet |
35270 (*) 35290 (*) |
21.20.23 |
Veriryhmän määritysreagenssit ja muut farmaseuttiset valmisteet |
35270 (*) 35290 (*) |
21.20.24 |
Haavalaastarit, katgut ja muut sen kaltaiset aineet; ensiapulaatikot |
35270 (*) 35290 (*) |
21.20.9 |
Lääkevalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
21.20.99 |
Lääkevalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88152 88160 (*) |
22 |
Kumi- ja muovituotteet |
|
22.1 |
Kumituotteet |
|
22.11 |
Kumirenkaat; kumirenkaiden uudelleenpinnoitus |
|
22.11.1 |
Uudet kumirenkaat |
|
22.11.11 |
Uudet pneumaattiset ulkorenkaat kumia, jollaisia käytetään henkilöautoissa |
36111 |
22.11.12 |
Uudet pneumaattiset ulkorenkaat kumia, jollaisia käytetään moottoripyörissä ja polkupyörissä |
36112 |
22.11.13 |
Uudet pneumaattiset ulkorenkaat kumia, jollaisia käytetään linja-autoissa, kuorma-autoissa ja ilma-aluksissa |
36113 (*) |
22.11.14 |
Maataloudessa käytettävät ulkorenkaat; muut uudet pneumaattiset ulkorenkaat kumia |
36113 (*) |
22.11.15 |
Sisärenkaat, umpikumi- tai joustorenkaat, vaihdettavat ulkorenkaan kulutuspinnat ja vannenauhat, kumia |
36114 |
22.11.16 |
Kulutuspintaprofiilit renkaiden uudelleenpinnoittamista varten |
36115 |
22.11.2 |
Uudelleen pinnoitetut pneumaattiset ulkorenkaat, kumia |
|
22.11.20 |
Uudelleen pinnoitetut pneumaattiset ulkorenkaat, kumia |
36120 |
22.11.9 |
Kumirenkaiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt; kumirenkaiden uudelleenpinnoitus |
|
22.11.99 |
Kumirenkaiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt; kumirenkaiden uudelleenpinnoitus |
88170 (*) |
22.19 |
Muut kumituotteet |
|
22.19.1 |
Regeneroitu kumi alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina |
|
22.19.10 |
Regeneroitu kumi alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina |
36210 |
22.19.2 |
Vulkanoimaton kumi ja siitä valmistetut tavarat; vulkanoitu kumi, muu kuin kovakumi, kumilankana, myös kerrattuna, laattoina, levyinä, kaistaleina, tankoina tai profiileina |
|
22.19.20 |
Vulkanoimaton kumi ja siitä valmistetut tavarat; vulkanoitu kumi, muu kuin kovakumi, kumilankana, myös kerrattuna, laattoina, levyinä, kaistaleina, tankoina tai profiileina |
36220 |
22.19.3 |
Putket ja letkut vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia |
|
22.19.30 |
Putket ja letkut vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia |
36230 |
22.19.4 |
Kuljetus- ja käyttöhihnat, vulkanoitua kumia |
|
22.19.40 |
Kuljetus- ja käyttöhihnat, vulkanoitua kumia |
36240 |
22.19.5 |
Kumilla käsitellyt tekstiilikankaat, muut kuin kordikangas ulkorenkaita varten |
|
22.19.50 |
Kumilla käsitellyt tekstiilikankaat, muut kuin kordikangas ulkorenkaita varten |
36250 |
22.19.6 |
Vaatteet ja vaatetustarvikkeet vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia |
|
22.19.60 |
Vaatteet ja vaatetustarvikkeet vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia |
36260 |
22.19.7 |
Muualle luokittelemattomat tavarat vulkanoitua kumia; kovakumi; kovakumitavarat |
|
22.19.71 |
Hygieeniset ja farmaseuttiset tavarat, myös tutit, vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan kovakumia |
36270 (*) |
22.19.72 |
Lattianpäällysteet ja matot vulkanoitua kumia, ei kuitenkaan selluloidia |
36270 (*) |
22.19.73 |
Muut tavarat vulkanoitua kumia, muualle luokittelemattomat; kovakumi kaikissa muodoissa ja kovakumitavarat; lattianpäällysteet ja matot, vulkanoitua solukumia |
29600 (*) 36270 (*) |
22.19.9 |
Muiden kumituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
22.19.99 |
Muiden kumituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88170 (*) |
22.2 |
Muovituotteet |
|
22.21 |
Muovilaatat, -levyt, -putket ja -profiilit |
|
22.21.1 |
Monofilamenttilanka, jonka poikkileikkaus > 1 mm, sauvat, tangot ja profiilit, muovia |
|
22.21.10 |
Monofilamenttilanka, jonka poikkileikkaus > 1 mm, sauvat, tangot ja profiilit, muovia |
36310 |
22.21.2 |
Putket ja letkut sekä niiden liitos- ja muut osat, muovia |
|
22.21.21 |
Tekosuoli kovetettua valkuaisainetta tai selluloosamuovia; jäykät putket, muovia |
36320 (*) |
22.21.29 |
Muut putket ja letkut sekä niiden liitos- ja muut osat, muovia |
36320 (*) |
22.21.3 |
Laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, muihin aineisiin tukemalla tai vastaavalla tavalla yhdistämättömät |
|
22.21.30 |
Laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, muihin aineisiin tukemalla tai vastaavalla tavalla yhdistämättömät |
36330 |
22.21.4 |
Muut laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia |
|
22.21.41 |
Muut laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, huokoiset |
36390 (*) |
22.21.42 |
Muut laatat, levyt, kalvot, kaistaleet ja nauhat, muovia, ei kuitenkaan huokoista muovia |
36390 (*) |
22.21.9 |
Muovilaattojen, -levyjen, -putkien ja -profiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
22.21.99 |
Muovilaattojen, -levyjen, -putkien ja -profiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88170 (*) |
22.22 |
Muovipakkaukset |
|
22.22.1 |
Muovipakkaukset |
|
22.22.11 |
Säkit, kassit ja pussit, myös tötteröt, eteenipolymeereistä valmistetut |
36410 (*) |
22.22.12 |
Säkit, kassit ja pussit, myös tötteröt, muusta muovista kuin eteenipolymeereistä |
36410 (*) |
22.22.13 |
Rasiat, laatikot, kotelot ja niiden kaltaiset tavarat, muovia |
36490 (*) |
22.22.14 |
Pullot, koripullot ja niiden kaltaiset tavarat, muovia |
36490 (*) |
22.22.19 |
Muut muovipakkaukset |
36490 (*) |
22.22.9 |
Muovisten pakkaustarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
22.22.99 |
Muovisten pakkaustarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88170 (*) |
22.23 |
Rakennusmuovit |
|
22.23.1 |
Rakennusmuovit; linoleumi ja kovat lattianpäällysteet, muut kuin muovipintaiset |
|
22.23.11 |
Muoviset lattian-, seinän- tai katonpäällysteet, rullissa tai laattoina |
36910 |
22.23.12 |
Muoviset kylpyammeet, pesualtaat, wc-altaat ja -kannet, huuhtelusäiliöt ja niiden kaltaiset saniteettitavarat |
36930 |
22.23.13 |
Muoviset säiliöt, altaat, sammiot ja niiden kaltaiset tuotteet, tilavuudeltaan > 300 l |
36950 (*) |
22.23.14 |
Ovet, ikkunat, oven- ja ikkunankarmit sekä kynnykset; ikkunaluukut, kaihtimet ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat, muovia |
36950 (*) |
22.23.15 |
Linoleumi ja kovat lattianpäällysteet, muut kuin muovipintaiset, esimerkiksi joustavat lattianpäällysteet, kuten vinyyli ja linoleumi |
38930 |
22.23.19 |
Rakennusmuovit, muualle luokittelemattomat |
36950 (*) |
22.23.2 |
Muoviset tehdasvalmisteiset rakennukset |
|
22.23.20 |
Muoviset tehdasvalmisteiset rakennukset |
38703 |
22.23.9 |
Rakennusmuovien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
22.23.99 |
Rakennusmuovien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88170 (*) |
22.29 |
Muut muovituotteet |
|
22.29.1 |
Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, myös käsineet, muovia |
|
22.29.10 |
Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, myös käsineet, muovia |
28243 |
22.29.2 |
Muut muovituotteet, muualle luokittelemattomat |
|
22.29.21 |
Itsekiinnittyvä teippi, laatat, kaistaleet, levyt, kalvot ja muut litteässä muodossa olevat muovit rullissa, leveys ≤ 20 cm |
36920 (*) |
22.29.22 |
Muut itsekiinnittyvät laatat, levyt, kalvot, teipit, kaistaleet ja muut litteässä muodossa olevat muovituotteet |
36920 (*) |
22.29.23 |
Pöytä- ja keittiöesineet, muut talous- ja kylpyhuone-esineet, muovia |
36940 |
22.29.24 |
Valaisimien ja valaistusvarusteiden, valaistujen nimikilpien ja niiden kaltaisten tuotteiden muoviset osat, muualle luokittelemattomat |
36960 |
22.29.25 |
Muoviset toimisto- ja koulutarvikkeet |
36990 (*) |
22.29.26 |
Kalusteiden, vaununkorien ja niiden kaltaisten tuotteiden helat ja varusteet; pienoispatsaat ja muut koriste-esineet, muovia |
36990 (*) |
22.29.29 |
Muut muoviesineet |
29600 (*) 36990 (*) 38922 (*) 38994 (*) |
22.29.9 |
Muiden muovituotteiden valmistukseen liittyvät palvelut; muiden muovituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
22.29.91 |
Muiden muovituotteiden valmistukseen liittyvät palvelut |
88170 (*) |
22.29.99 |
Muiden muovituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88170 (*) |
23 |
Muut ei-metalliset mineraalituotteet |
|
23.1 |
Lasi ja lasituotteet |
|
23.11 |
Tasolasi |
|
23.11.1 |
Tasolasi |
|
23.11.11 |
Tasolasi, valettu, valssattu, vedetty tai puhallettu, mutta jota ei ole muulla tavalla valmistettu |
37112 |
23.11.12 |
Float-lasi ja pinnalta hiottu tai kiillotettu tasolasi, mutta jota ei ole muulla tavalla valmistettu |
37113 |
23.11.9 |
Tasolasin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.11.99 |
Tasolasin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.12 |
Muotoiltu ja muokattu tasolasi |
|
23.12.1 |
Muotoiltu ja muokattu tasolasi |
|
23.12.11 |
Tasolasi, taivutettu, reunoista työstetty, kaiverrettu, porattu, emaloitu tai muulla tavalla työstetty, mutta ei kehystetty tai asennettu |
37114 |
23.12.12 |
Varmuuslasi |
37115 |
23.12.13 |
Lasipeilit; monikerroksiset eristyslasielementit |
37116 |
23.12.9 |
Muotoillun ja muokatun tasolasin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.12.99 |
Muotoillun ja muokatun tasolasin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.13 |
Ontto lasitavara |
|
23.13.1 |
Ontto lasitavara |
|
23.13.11 |
Lasiset pullot, tölkit, ruukut ja muut astiat, ei kuitenkaan ampullit; lasiset tulpat, kannet ja muut sulkimet |
37191 |
23.13.12 |
Juomalasit muuta kuin lasikeramiikkaa |
37193 (*) |
23.13.13 |
Lasiesineet, jollaisia käytetään pöytä- tai keittiötarkoituksiin, kylpyhuone- ja toimistoesineinä, sisäkoristeluun tai sen kaltaiseen tarkoitukseen |
37193 (*) |
23.13.14 |
Termospullojen ja muiden termosastioiden lasisäiliöt |
37199 (*) |
23.13.9 |
Onton lasitavaran viimeistelypalvelut; onton lasitavaran valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.13.91 |
Juomalasien ja muiden lasiesineiden, jollaisia käytetään pöytä- tai keittiötarkoituksiin, viimeistelypalvelut |
88180 (*) |
23.13.92 |
Lasisten astioiden viimeistelypalvelut |
88180 (*) |
23.13.99 |
Onton lasitavaran valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.14 |
Lasikuitu |
|
23.14.1 |
Lasikuitu |
|
23.14.11 |
Raakalanka (slivers), jatkuvakuituinen kiertämätön lanka (rovings), lanka ja silputut säikeet lasikuidusta |
37121 |
23.14.12 |
Ohutlevy (voiles), matot, levyt ja niiden kaltaiset tuotteet, lasikuitua, muut kuin kudotut kankaat |
37129 |
23.14.9 |
Lasikuidun valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.14.99 |
Lasikuidun valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.19 |
Muu muokattu lasi, myös tekninen lasi |
|
23.19.1 |
Muu lasi, puolivalmisteena |
|
23.19.11 |
Lasimassa, lasikuulat (muut kuin lasijyväset), lasitangot ja -putket, valmistamattomat |
37111 (*) |
23.19.12 |
Laatat, tiilet ja muut puristetut tai valetut lasitavarat; lyijykehysteiset ikkunaruudut ja niiden kaltaiset tavarat; solu- tai vaahtolasi laattoina, levyinä tai niiden kaltaisessa muodossa |
37117 |
23.19.2 |
Tekninen ja muu lasi |
|
23.19.21 |
Sähkölamppujen, katodisädeputkien ja niiden kaltaisten tavaroiden avonaiset lasikuvut ja niiden lasiosat |
37192 |
23.19.22 |
Kellonlasit, optisesti työstämättömät lasit silmälaseihin; tällaisten lasien valmistukseen käytettävät ontot lasipallot ja niiden segmentit |
37194 |
23.19.23 |
Lasiset laboratorioesineet sekä hygieeniset ja farmaseuttiset lasiesineet; lasiset ampullit |
37195 |
23.19.24 |
Valaisimien ja valaistusvarusteiden, valokilpien ja nimikilpien sekä niiden kaltaisten tavaroiden lasiset osat |
37196 |
23.19.25 |
Lasiset sähköeristimet |
37197 |
23.19.26 |
Muualle luokittelemattomat lasiesineet |
37199 (*) |
23.19.9 |
Muun lasin, myös teknisen lasin viimeistelypalvelut; muun muokatun lasin, myös teknisen lasin, valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.19.91 |
Muun lasin, myös teknisen lasin viimeistelypalvelut |
88180 (*) |
23.19.99 |
Muun muokatun lasin, myös teknisen lasin, valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.2 |
Tulenkestävät tuotteet |
|
23.20 |
Tulenkestävät tuotteet |
|
23.20.1 |
Tulenkestävät tuotteet |
|
23.20.11 |
Piipitoisista fossiilijauheista tai maalajeista valmistetut tiilet, laatat ja muut keraamiset tavarat |
37310 |
23.20.12 |
Tulenkestävät tiilet, laatat ja niiden kaltaiset tulenkestävät keraamiset rakennustarvikkeet, muut kuin piipitoisista fossiilijauheista tai maalajeista valmistetut tavarat |
37320 |
23.20.13 |
Tulenkestävä sementti, laasti, betoni ja niiden kaltaiset seokset, muualle luokittelemattomat |
37330 |
23.20.14 |
Polttamattomat tulenkestävät tuotteet; muut tulenkestävät keraamiset tavarat |
37340 |
23.20.9 |
Tulenkestävien tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.20.99 |
Tulenkestävien tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.3 |
Savesta valmistetut rakennusmateriaalit |
|
23.31 |
Keraamiset tiilet ja laatat |
|
23.31.1 |
Keraamiset tiilet ja laatat |
|
23.31.10 |
Keraamiset tiilet ja laatat |
37370 |
23.31.9 |
Keraamisten tiilien ja laattojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.31.99 |
Keraamisten tiilien ja laattojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.32 |
Tiilet ja rakennustarvikkeet, poltettua lasittamatonta savea |
|
23.32.1 |
Tiilet ja rakennustarvikkeet, poltettua lasittamatonta savea |
|
23.32.11 |
Keraamiset rakennustiilet, lattiapalkit, tuki- ja täytetiilet ja niiden kaltaiset tavarat, muut kuin tulenkestävät |
37350 (*) |
23.32.12 |
Kattotiilet, savupiipun jatkokset, savuhatut, savupiipun sisävuoraukset, arkkitehtoniset koristeet ja muut keraamiset rakennustarvikkeet |
37350 (*) |
23.32.13 |
Keraamiset putket, kourut sekä putkien liitos- ja muut osat |
37360 |
23.32.9 |
Poltettua lasittamatonta savea olevien tiilien ja rakennustarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.32.99 |
Poltettua lasittamatonta savea olevien tiilien ja rakennustarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.4 |
Muut posliini- ja keramiikkatuotteet |
|
23.41 |
Keraamiset talous- ja koriste-esineet |
|
23.41.1 |
Keraamiset talous- ja koriste-esineet |
|
23.41.11 |
Posliiniset pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä kylpyhuone-esineet |
37221 (*) |
23.41.12 |
Pöytä-, keittiö- ja muut talousesineet sekä kylpyhuone-esineet, ei kuitenkaan posliiniset |
37221 (*) |
23.41.13 |
Pienoispatsaat ja muut keraamiset koriste-esineet |
37222 |
23.41.9 |
Keraamisten talous- ja koriste-esineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.41.99 |
Keraamisten talous- ja koriste-esineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.42 |
Keraamiset saniteettikalusteet |
|
23.42.1 |
Keraamiset saniteettikalusteet |
|
23.42.10 |
Keraamiset saniteettikalusteet |
37210 |
23.42.9 |
Keraamisten saniteettikalusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.42.99 |
Keraamisten saniteettikalusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.43 |
Keraamiset eristimet ja eristystarvikkeet |
|
23.43.1 |
Keraamiset sähköeristimet; sähkökoneiden ja -laitteiden eristystarvikkeet, keraamiset |
|
23.43.10 |
Keraamiset sähköeristimet; sähkökoneiden ja -laitteiden eristystarvikkeet, keraamiset |
37292 |
23.43.9 |
Keraamisten eristimien ja eristystarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.43.99 |
Keraamisten eristimien ja eristystarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.44 |
Muut tekniset keraamiset tuotteet |
|
23.44.1 |
Muut tekniset keraamiset tuotteet |
|
23.44.11 |
Keraamiset tavarat laboratorio-, kemialliseen tai muuhun tekniseen käyttöön, posliinia |
37291 (*) |
23.44.12 |
Keraamiset tavarat laboratorio-, kemialliseen tai muuhun tekniseen käyttöön, muuta kuin posliinia |
37291 (*) 46932 |
23.44.9 |
Muiden teknisten keraamisten tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.44.99 |
Muiden teknisten keraamisten tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.49 |
Muut keraamiset tuotteet |
|
23.49.1 |
Muut keraamiset tuotteet |
|
23.49.11 |
Keraamiset tavarat, joita käytetään maataloudessa tai tavaroiden kuljettamiseen ja pakkaamiseen |
37291 (*) |
23.49.12 |
Muut keraamiset tavarat muihin kuin rakennustarkoituksiin, muualle luokittelemattomat |
37299 |
23.49.9 |
Muiden keraamisten tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.49.99 |
Muiden keraamisten tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.5 |
Sementti, kalkki ja kipsi |
|
23.51 |
Sementti |
|
23.51.1 |
Sementti |
|
23.51.11 |
Sementtiklinkkerit |
37430 |
23.51.12 |
Portlandsementti, aluminaattisementti ja kuonasementti sekä niiden kaltaiset hydrauliset sementit |
37440 |
23.51.9 |
Sementin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.51.99 |
Sementin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.52 |
Kalkki ja kipsi |
|
23.52.1 |
Kalkki, sammuttamaton tai sammutettu, ja hydraulinen kalkki |
|
23.52.10 |
Kalkki, sammuttamaton tai sammutettu, ja hydraulinen kalkki |
37420 |
23.52.2 |
Kipsi |
|
23.52.20 |
Kipsi |
37410 |
23.52.3 |
Kalsinoitu tai agglomeroitu dolomiitti |
|
23.52.30 |
Kalsinoitu tai agglomeroitu dolomiitti |
37450 |
23.52.9 |
Kalkin ja kipsin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.52.99 |
Kalkin ja kipsin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.6 |
Betoni-, kipsi- ja sementtituotteet |
|
23.61 |
Betonituotteet rakennustarkoituksiin |
|
23.61.1 |
Betonituotteet rakennustarkoituksiin |
|
23.61.11 |
Laatat, tiilet ja niiden kaltaiset tavarat, sementtiä, betonia tai tekokiveä |
37540 |
23.61.12 |
Tehdasvalmisteiset rakenne-elementit talonrakentamiseen tai tie- ja vesirakentamiseen, sementtiä, betonia tai tekokiveä |
37550 |
23.61.2 |
Tehdasvalmisteiset rakennukset, betonia |
|
23.61.20 |
Tehdasvalmisteiset rakennukset, betonia |
38704 |
23.61.9 |
Rakentamiseen tarkoitettujen betonituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.61.99 |
Rakentamiseen tarkoitettujen betonituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.62 |
Kipsituotteet rakennustarkoituksiin |
|
23.62.1 |
Kipsituotteet rakennustarkoituksiin |
|
23.62.10 |
Kipsituotteet rakennustarkoituksiin |
37530 (*) |
23.62.9 |
Rakentamiseen tarkoitettujen kipsituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.62.99 |
Rakentamiseen tarkoitettujen kipsituotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.63 |
Valmisbetoni |
|
23.63.1 |
Valmisbetoni |
|
23.63.10 |
Valmisbetoni |
37510 (*) |
23.63.9 |
Valmisbetonin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.63.99 |
Valmisbetonin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.64 |
Muurauslaasti |
|
23.64.1 |
Muurauslaasti |
|
23.64.10 |
Muurauslaasti |
37510 (*) |
23.64.9 |
Muurauslaastin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.64.99 |
Muurauslaastin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.65 |
Kuitusementti |
|
23.65.1 |
Kuitusementtituotteet |
|
23.65.11 |
Laatat, levyt ja niiden kaltaiset tavarat, kasvikuitua, olkea tai puujätettä, kivennäisaine sideaineena |
37520 |
23.65.12 |
Asbestisementistä, selluloosakuitusementistä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat |
37570 |
23.65.9 |
Kuitusementistä valmistettujen tavaroiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.65.99 |
Kuitusementistä valmistettujen tavaroiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.69 |
Muut betoni-, kipsi- ja sementtituotteet |
|
23.69.1 |
Muut betoni-, kipsi- ja sementtituotteet |
|
23.69.11 |
Muut kipsistä tai kipsiin perustuvista aineista valmistetut tavarat, muualle luokittelemattomat |
37530 (*) |
23.69.19 |
Sementistä, betonista tai tekokivestä valmistetut tavarat, muualle luokittelemattomat |
37560 |
23.69.9 |
Muiden, betonista, kipsistä ja sementistä valmistettujen tavaroiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.69.99 |
Muiden, betonista, kipsistä ja sementistä valmistettujen tavaroiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.7 |
Leikattu, muotoiltu ja viimeistelty kivi |
|
23.70 |
Leikattu, muotoiltu ja viimeistelty kivi |
|
23.70.1 |
Leikattu, muotoiltu ja viimeistelty kivi |
|
23.70.11 |
Marmori, travertiini ja alabasteri, työstetty, ja niistä tehdyt tavarat (pl. katukivet, reunakivet, käytävänpäällyskivet, laatat, kuutiot ja niiden kaltaiset tavarat); keinotekoisesti värjätyt rouheet, sirut ja jauheet marmoria, travertiinia tai alabasteria |
37610 |
23.70.12 |
Muu työstetty koriste- ja rakennuskivi ja siitä tehdyt tavarat; muut keinotekoisesti värjätyt rouheet ja jauheet, luonnonkiveä; agglomeroidusta liuskekivestä tehdyt tavarat |
37690 |
23.70.9 |
Leikatun, muotoillun ja viimeistellyn kiven valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.70.99 |
Leikatun, muotoillun ja viimeistellyn kiven valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.9 |
Muut ei-metalliset mineraalituotteet |
|
23.91 |
Hiontatuotteet |
|
23.91.1 |
Hiontatuotteet |
|
23.91.11 |
Myllynkivet, hiomakivet, hiomalaikat ja niiden kaltaiset tavarat ja niiden osat, ilman telinettä, kiven työstämiseen, luonnonkiveä, yhteenpuristettua luonnon tai keinotekoista hioma-ainetta tai keraamista ainetta |
37910 (*) |
23.91.12 |
Hioma-ainejauhe tai -rouhe tekstiilikangas-, paperi-, kartonki- tai pahvialustalla |
37910 (*) |
23.91.9 |
Hiomatuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.91.99 |
Hiomatuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
23.99 |
Muut ei-metalliset mineraalituotteet, muualle luokittelemattomat |
|
23.99.1 |
Muut ei-metalliset mineraalituotteet, muualle luokittelemattomat |
|
23.99.11 |
Muokatut asbestikuidut; asbestiin ja magnesiumkarbonaattiin perustuvat sekoitukset; tällaisista sekoituksista tai asbestista valmistetut tavarat; kitkamateriaali jarruja, kytkimiä ja niiden kaltaisia tavaroita varten, asentamaton |
37920 |
23.99.12 |
Asfaltista tai sen kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat |
37930 |
23.99.13 |
Luonnollisiin ja keinotekoisiin kiviaineisiin ja bitumiin, luonnonasfalttiin tai niiden kaltaisiin aineisiin perustuvat bitumiset seokset |
37940 |
23.99.14 |
Keinotekoinen grafiitti; kolloidinen tai puolikolloidinen grafiitti; grafiittiin tai muuhun hiileen perustuvat valmisteet, puolivalmisteina |
37950 |
23.99.15 |
Keinotekoinen korundi |
37960 |
23.99.19 |
Ei-metalliset kivennäistuotteet, muualle luokittelemattomat |
37990 |
23.99.9 |
Muiden muualle luokittelemattomien ei-metallisten kivennäistuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
23.99.99 |
Muiden muualle luokittelemattomien ei-metallisten kivennäistuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88180 (*) |
24 |
Perusmetallit |
|
24.1 |
Rauta, teräs ja rautaseokset |
|
24.10 |
Rauta, teräs ja rautaseokset |
|
24.10.1 |
Rauta ja teräs alkumuodossaan |
|
24.10.11 |
Harkkorauta ja peilirauta, harkkoina, möhkäleinä tai muussa alkumuodossa |
41111 |
24.10.12 |
Rautaseokset |
41112 41113 41114 41115 |
24.10.13 |
Rautamalmista suoraan pelkistämällä saadut rautapohjaiset tuotteet sekä muut huokoiset rautapohjaiset tuotteet, epäsäännöllisinä kappaleina, pelletteinä tai niiden kaltaisessa muodossa; rauta, jonka puhtaus on vähintään 99,94 painoprosenttia, epäsäännöllisinä kappaleina, pelletteinä tai niiden kaltaisessa muodossa |
41116 |
24.10.14 |
Rakeet ja jauheet, harkkorautaa, peilirautaa tai terästä |
39350 41117 |
24.10.2 |
Raakateräs |
|
24.10.21 |
Seostamaton teräs, valanteina tai muussa alkumuodossa ja puolivalmisteina |
41121 |
24.10.22 |
Ruostumaton teräs, valanteina tai muussa alkumuodossa ja puolivalmisteina |
41122 (*) |
24.10.23 |
Muu seosteräs, valanteina tai muussa alkumuodossa ja puolivalmisteina |
41122 (*) |
24.10.3 |
Kuumavalssatut levytuotteet, terästä, keloina tai leikattuina levyinä |
|
24.10.31 |
Kuumavalssatut levytuotteet, seostamatonta terästä, leveys ≥ 600 mm |
41211 |
24.10.32 |
Kuumavalssatut levytuotteet, seostamatonta terästä, leveys < 600 mm |
41212 |
24.10.33 |
Kuumavalssatut levytuotteet, ruostumatonta terästä, leveys ≥ 600 mm |
41213 (*) |
24.10.34 |
Kuumavalssatut levytuotteet, ruostumatonta terästä, leveys < 600 mm |
41214 (*) |
24.10.35 |
Kuumavalssatut levytuotteet, muuta seosterästä, leveys ≥ 600 mm |
41213 (*) 41223 (*) |
24.10.36 |
Kuumavalssatut levytuotteet, muuta seosterästä, leveys < 600 mm, ei kuitenkaan piiseosteista sähköteknistä terästä |
41214 (*) |
24.10.4 |
Kylmävalssatut levytuotteet, terästä, leveys ≥ 600 mm |
|
24.10.41 |
Kylmävalssatut levytuotteet, seostamatonta terästä, leveys ≥ 600 mm |
41221 |
24.10.42 |
Kylmävalssatut levytuotteet, ruostumatonta terästä, leveys ≥ 600 mm |
41223 (*) |
24.10.43 |
Kylmävalssatut levytuotteet, muuta seosterästä, leveys ≥ 600 mm |
41223 (*) |
24.10.5 |
Levytuotteet terästä, pleteroidut tai muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoitetut ja levytuotteet pikaterästä ja piiseosteista sähköteknistä terästä |
|
24.10.51 |
Levytuotteet, seostamatonta terästä, leveys ≥ 600 mm, pleteroidut tai metallilla tai muulla aineella pinnoitetut |
41231 (*) |
24.10.52 |
Levytuotteet, muuta seosterästä, leveys ≥ 600 mm, pleteroidut tai metallilla tai muulla aineella pinnoitetut |
41232 |
24.10.53 |
Levytuotteet, piiseosteista sähköteknistä terästä, leveys ≥ 600 mm |
41233 (*) |
24.10.54 |
Levytuotteet, piiseosteista sähköteknistä terästä, leveys < 600 mm |
41233 (*) |
24.10.55 |
Levytuotteet, pikaterästä, leveys < 600 mm |
41234 |
24.10.6 |
Kuumamuokatut tangot, terästä |
|
24.10.61 |
Kuumavalssatut tangot, säännöttömästi kiepitetyt, seostamatonta terästä |
41241 |
24.10.62 |
Muut kuumavalssatut tangot, terästä, taotut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut; myös tangot, joita on valssauksen jälkeen kierretty |
41242 |
24.10.63 |
Kuumavalssatut tangot, säännöttömästi kiepitetyt, ruostumatonta terästä |
41243 (*) |
24.10.64 |
Muut tangot, ruostumatonta terästä, taotut, kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, myös tangot, joita on valssauksen jälkeen kierretty |
41244 (*) 41273 (*) |
24.10.65 |
Kuumavalssatut tangot, säännöttömästi kiepitetyt, muuta seosterästä |
41243 (*) |
24.10.66 |
Muut tangot, muuta seosterästä, taotut, kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut; myös tangot, joita on valssauksen jälkeen kierretty |
41244 (*) 41271 (*) 41272 (*) 41273 (*) |
24.10.67 |
Ontot poratangot |
41275 |
24.10.7 |
Kuumamuokatut avoimet teräsprofiilit, ponttiteräs ja rauta- tai raitiotien rakennusmateriaali, terästä |
|
24.10.71 |
Avoimet profiilit, kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, seostamatonta terästä |
41251 |
24.10.72 |
Avoimet profiilit, kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, ruostumatonta terästä |
41274 (*) |
24.10.73 |
Avoimet profiilit, kuumavalssatut, kuumavedetyt tai kuumapursotetut, muuta seosterästä |
41274 (*) |
24.10.74 |
Ponttiteräs ja hitsatut avoimet teräsprofiilit |
41252 |
24.10.75 |
Rautatie- tai raitiotieradan rakennusosat, terästä |
41253 |
24.10.9 |
Raudan, teräksen ja rautaseosten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.10.99 |
Raudan, teräksen ja rautaseosten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.2 |
Putket ja profiiliputket ja niihin liittyvät tarvikkeet, terästä |
|
24.20 |
Putket ja profiiliputket ja niihin liittyvät tarvikkeet, terästä |
|
24.20.1 |
Saumattomat putket ja profiiliputket, terästä |
|
24.20.11 |
Öljy- tai kaasuputkijohdoissa käytettävät saumattomat putket, terästä |
41281 |
24.20.12 |
Öljyn tai kaasun porauksessa käytettävät saumattomat vaippa-, pumppaus- tai poraputket, terästä |
41282 |
24.20.13 |
Muut putket, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, terästä |
41283 |
24.20.14 |
Putket, poikkileikkaukseltaan muun kuin ympyrän muotoiset ja profiiliputket, terästä |
41284 |
24.20.2 |
Hitsatut putket, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, ulkoläpimitta > 406,4 mm, terästä |
|
24.20.21 |
Öljy- tai kaasuputkijohdoissa käytettävät hitsatut putket, ulkoläpimitta > 406,4 mm, terästä |
41285 (*) |
24.20.22 |
Öljyn tai kaasun porauksessa käytettävät hitsatut vaippa- ja pumppausputket, ulkoläpimitta > 406,4 mm, terästä |
41286 (*) |
24.20.23 |
Muut hitsatut putket, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, hitsatut, ulkoläpimitta > 406,4 mm, terästä |
41287 (*) |
24.20.24 |
Muut putket, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, esimerkiksi avosaumaiset tai niittaamalla tai vastaavalla tavalla saumatut, ulkoläpimitta > 406,4 mm, terästä |
41289 (*) |
24.20.3 |
Hitsatut putket, ulkoläpimitta ≤ 406,4 mm, hitsatut, terästä |
|
24.20.31 |
Öljy- tai kaasuputkijohdoissa käytettävät hitsatut putket, ulkoläpimitta ≤ 406,4 mm, terästä |
41285 (*) |
24.20.32 |
Öljyn tai kaasun porauksessa käytettävät hitsatut vaippa- ja pumppausputket, ulkoläpimitta ≤ 406,4 mm, terästä |
41286 (*) |
24.20.33 |
Muut hitsatut putket, poikkileikkaukseltaan ympyrän muotoiset, ulkoläpimitta ≤ 406,4 mm, terästä |
41287 (*) |
24.20.34 |
Hitsatut putket, poikkileikkaukseltaan muun kuin ympyrän muotoiset, hitsatut, ulkoläpimitta ≤ 406,4 mm, terästä |
41288 |
24.20.35 |
Muut putket, esimerkiksi avosaumaiset tai niittaamalla tai vastaavalla tavalla ulkoläpimitta ≤ 406,4 mm, terästä |
41289 (*) |
24.20.4 |
Putkien liitos- ja muut osat, terästä, ei kuitenkaan valetut |
|
24.20.40 |
Putkien liitos- ja muut osat, terästä, ei kuitenkaan valetut |
41293 |
24.20.9 |
Teräksisten putkien, profiiliputkien ja niiden liitos- ja muiden osien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.20.99 |
Teräksisten putkien, profiiliputkien ja niiden liitos- ja muiden osien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.3 |
Muu ensimmäisen jalostusasteen teräs |
|
24.31 |
Kylmävedetyt tangot |
|
24.31.1 |
Kylmävedetyt tangot ja profiilit, seostamatonta terästä |
|
24.31.10 |
Kylmävedetyt tangot ja profiilit, seostamatonta terästä |
41261 |
24.31.2 |
Kylmävedetyt tangot ja profiilit, seosterästä, ei kuitenkaan ruostumatonta terästä |
|
24.31.20 |
Kylmävedetyt tangot ja profiilit, seosterästä, ei kuitenkaan ruostumatonta terästä |
41264 (*) 41271 (*) 41272 (*) 41274 (*) |
24.31.3 |
Kylmävedetyt tangot ja profiilit, ruostumatonta terästä |
|
24.31.30 |
Kylmävedetyt tangot ja profiilit, ruostumatonta terästä |
41244 (*) 41264 (*) |
24.31.9 |
Kylmävedettyjen tankojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.31.99 |
Kylmävedettyjen tankojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.32 |
Kylmävalssattu vanneteräs |
|
24.32.1 |
Kylmävalssatut levyvalmisteet, terästä, leveys < 600 mm |
|
24.32.10 |
Kylmävalssatut levyvalmisteet, terästä, leveys < 600 mm |
41222 41224 |
24.32.2 |
Kylmävalssatut levyvalmisteet, terästä, pleteroidut tai muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoitetut, leveys < 600 mm |
|
24.32.20 |
Kylmävalssatut levyvalmisteet, terästä, pleteroidut tai muulla tavalla metallilla tai muulla aineella pinnoitetut, leveys < 600 mm |
41231 (*) |
24.32.9 |
Kylmävalssatun vanneteräksen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.32.99 |
Kylmävalssatun vanneteräksen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.33 |
Kylmämuovatut tai kylmätaitetut tuotteet |
|
24.33.1 |
Kylmämuovatut tai -taitetut avoimet profiilit |
|
24.33.11 |
Kylmämuovatut tai -taitetut avoimet profiilit, seostamatonta terästä |
41262 (*) |
24.33.12 |
Kylmämuovatut tai -taitetut avoimet profiilit, ruostumatonta terästä |
41274 (*) |
24.33.2 |
Uurrevanneteräs, seostamatonta terästä |
|
24.33.20 |
Uurrevanneteräs, seostamatonta terästä |
41262 (*) |
24.33.3 |
Kerroslevyt, pinnoitettua teräslevyä |
|
24.33.30 |
Kerroslevyt, pinnoitettua teräslevyä |
42190 (*) |
24.33.9 |
Kylmämuovattujen tai -taitettujen tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.33.99 |
Kylmämuovattujen tai -taitettujen tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.34 |
Kylmävedetty lanka |
|
24.34.1 |
Kylmävedetty lanka |
|
24.34.11 |
Kylmävedetty lanka, seostamatonta terästä |
41263 |
24.34.12 |
Kylmävedetty lanka, ruostumatonta terästä |
41265 (*) |
24.34.13 |
Kylmävedetty lanka, muuta seosterästä |
41265 (*) |
24.34.9 |
Kylmävedetyn langan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.34.99 |
Kylmävedetyn langan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.4 |
Jalometallit ja muut värimetallit |
|
24.41 |
Jalometallit |
|
24.41.1 |
Hopea, muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena |
|
24.41.10 |
Hopea, muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena |
41310 |
24.41.2 |
Kulta, muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena |
|
24.41.20 |
Kulta, muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena |
41320 |
24.41.3 |
Platina, muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena |
|
24.41.30 |
Platina, muokkaamattomana, puolivalmisteena tai jauheena |
41330 |
24.41.4 |
Kullalla pleteroitu epäjalo metalli tai hopea, muokkaamattomana tai puolivalmisteena |
|
24.41.40 |
Kullalla pleteroitu epäjalo metalli tai hopea, muokkaamattomana tai puolivalmisteena |
41340 |
24.41.5 |
Hopealla pleteroitu epäjalo metalli ja platinalla pleteroitu epäjalo metalli, hopea tai kulta, muokkaamattomana tai puolivalmisteena |
|
24.41.50 |
Hopealla pleteroitu epäjalo metalli ja platinalla pleteroitu epäjalo metalli, hopea tai kulta, muokkaamattomana tai puolivalmisteena |
41350 |
24.41.9 |
Jalometallien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.41.99 |
Jalometallien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.42 |
Alumiini |
|
24.42.1 |
Alumiini, muokkaamaton; alumiinioksidi |
|
24.42.11 |
Alumiini, muokkaamaton |
41431 |
24.42.12 |
Alumiinioksidi, ei kuitenkaan keinotekoinen korundi |
41432 |
24.42.2 |
Puolivalmisteet, alumiinia tai alumiiniseosta |
|
24.42.21 |
Alumiinijauheet ja -suomut |
41531 |
24.42.22 |
Alumiinitangot ja -profiilit |
41532 |
24.42.23 |
Alumiinilanka |
41533 |
24.42.24 |
Alumiinilevyt ja -nauhat, paksuus > 0,2 mm |
41534 |
24.42.25 |
Alumiinifolio, paksuus enintään 0,2 mm |
41535 |
24.42.26 |
Putket sekä putkien liitos- ja muut osat, alumiinia |
41536 |
24.42.9 |
Alumiinin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.42.99 |
Alumiinin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.43 |
Lyijy, sinkki ja tina |
|
24.43.1 |
Lyijy, sinkki ja tina, muokkaamaton |
|
24.43.11 |
Lyijy, muokkaamaton |
41441 |
24.43.12 |
Sinkki, muokkaamaton |
41442 |
24.43.13 |
Tina, muokkaamaton |
41443 |
24.43.2 |
Puolivalmisteet lyijyä, sinkkiä ja tinaa tai niiden seosta |
|
24.43.21 |
Lyijylevyt, -nauhat ja -folio; lyijyjauheet ja -suomut |
41542 |
24.43.22 |
Sinkkipöly, -jauheet ja -suomut |
41544 |
24.43.23 |
Sinkkitangot, -profiilit ja -lanka; sinkkilevyt, -nauhat ja -folio |
41545 |
24.43.24 |
Tinatangot, -profiilit ja -lanka |
41547 |
24.43.9 |
Lyijyn, sinkin ja tinan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.43.99 |
Lyijyn, sinkin ja tinan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.44 |
Kupari |
|
24.44.1 |
Muokkaamaton kupari; kuparikivi; sementoitu kupari |
|
24.44.11 |
Kuparikivi; sementoitu kupari |
41411 |
24.44.12 |
Puhdistamaton kupari; kuparianodit elektrolyyttistä puhdistusta varten |
41412 |
24.44.13 |
Puhdistettu kupari ja kupariseokset, muokkaamattomat; kupariesiseokset |
41413 |
24.44.2 |
Puolivalmisteet kuparia tai kupariseosta |
|
24.44.21 |
Kuparijauheet ja -suomut |
41511 |
24.44.22 |
Kuparitangot ja -profiilit |
41512 |
24.44.23 |
Kuparilanka |
41513 |
24.44.24 |
Kuparilevyt ja -nauhat, paksuus > 0,15 mm |
41514 |
24.44.25 |
Kuparifolio, paksuus enintään 0,15 mm |
41515 |
24.44.26 |
Kupariputket ja putkien liitos- ja muut osat |
41516 |
24.44.9 |
Kuparin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.44.99 |
Kuparin valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.45 |
Muut värimetallit |
|
24.45.1 |
Muokkaamaton nikkeli; nikkelin valmistuksen välituotteet |
|
24.45.11 |
Muokkaamaton nikkeli |
41422 |
24.45.12 |
Nikkelikivi, nikkelioksidisintterit ja muut nikkelin valmistuksen välituotteet |
41421 |
24.45.2 |
Puolivalmisteet nikkeliä tai nikkeliseosta |
|
24.45.21 |
Nikkelijauheet ja -suomut |
41521 |
24.45.22 |
Nikkelitangot, -profiilit ja -lanka |
41522 |
24.45.23 |
Nikkelilevyt, -nauhat ja -folio |
41523 |
24.45.24 |
Putket ja putkien liitos- ja muut osat, nikkeliä |
41524 |
24.45.3 |
Muut värimetallit sekä niistä tehdyt tavarat; kermetit; tuhka ja jätteet, joissa on metalleja tai metalliyhdisteitä |
|
24.45.30 |
Muut värimetallit sekä niistä tehdyt tavarat: kermetit; tuhka ja jätteet, joissa on metalleja tai metalliyhdisteitä |
41601 41602 41603 41604 |
24.45.9 |
Muiden värimetallien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.45.99 |
Muiden värimetallien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88213 (*) |
24.46 |
Käsitelty ydinpolttoaine |
|
24.46.1 |
Luonnonuraani ja sen yhdisteet; metalliseokset, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on luonnonuraania tai luonnonuraaniyhdisteitä |
|
24.46.10 |
Luonnonuraani ja sen yhdisteet; metalliseokset, dispersiot (myös kermetit), keraamiset tuotteet ja seokset, joissa on luonnonuraania tai luonnonuraaniyhdisteitä |
33610 |
24.46.9 |
Käsitellyn ydinpolttoaineen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.46.99 |
Käsitellyn ydinpolttoaineen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88152 (*) |
24.5 |
Metallien valupalvelut |
|
24.51 |
Raudan valuun liittyvät palvelut |
|
24.51.1 |
Valuraudan valuun liittyvät palvelut |
|
24.51.11 |
Taottavan valuraudan valuun liittyvät palvelut |
89310 (*) |
24.51.12 |
Pallografiittivaluraudan valuun liittyvät palvelut |
89310 (*) |
24.51.13 |
Harmaan valuraudan valuun liittyvät palvelut |
89310 (*) |
24.51.2 |
Putket ja profiiliputket, valurautaa |
|
24.51.20 |
Putket ja profiiliputket, valurautaa |
41291 (*) |
24.51.3 |
Putkien liitos- ja muut osat, valurautaa |
|
24.51.30 |
Putkien liitos- ja muut osat, valurautaa |
41292 (*) |
24.51.9 |
Valuraudan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
24.51.99 |
Valuraudan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
89310 (*) |
24.52 |
Teräksen valuun liittyvät palvelut |
|
24.52.1 |
Teräksen valuun liittyvät palvelut |
|
24.52.10 |
Teräksen valuun liittyvät palvelut |
89310 (*) |
24.52.2 |
Keskipakovaletut valuteräsputket |
|
24.52.20 |
Keskipakovaletut valuteräsputket |
41291 (*) |
24.52.3 |
Putkien liitos- ja muut osat, valuterästä |
|
24.52.30 |
Putkien liitos- ja muut osat, valuterästä |
41292 (*) |
24.53 |
Kevytmetallien valuun liittyvät palvelut |
|
24.53.1 |
Kevytmetallien valuun liittyvät palvelut |
|
24.53.10 |
Kevytmetallien valuun liittyvät palvelut |
89310 (*) |
24.54 |
Muiden värimetallien valuun liittyvät palvelut |
|
24.54.1 |
Muiden värimetallien valuun liittyvät palvelut |
|
24.54.10 |
Muiden värimetallien valuun liittyvät palvelut |
89310 (*) |
25 |
Metallituotteet, ei kuitenkaan koneet ja laitteet |
|
25.1 |
Metallirakenteet |
|
25.11 |
Metallirakenteet ja niiden osat |
|
25.11.1 |
Tehdasvalmisteiset rakennukset, metallia |
|
25.11.10 |
Tehdasvalmisteiset rakennukset, metallia |
38702 |
25.11.2 |
Metallirakenteet ja niiden osat |
|
25.11.21 |
Sillat ja siltaelementit, rautaa tai terästä |
42110 (*) |
25.11.22 |
Tornit ja ristikkomastot, rautaa tai terästä |
42110 (*) |
25.11.23 |
Muut rakenteet ja rakenteiden osat, levyt, tangot, profiilit ja niiden kaltaiset tavarat, rautaa, terästä tai alumiinia |
42190 (*) |
25.11.9 |
Metallirakenteiden ja niiden osien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.11.99 |
Metallirakenteiden ja niiden osien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.12 |
Ovet ja ikkunat, metallia |
|
25.12.1 |
Ovet, ikkunat, oven- ja ikkunankarmit sekä kynnykset, metallia |
|
25.12.10 |
Ovet, ikkunat, oven- ja ikkunankarmit sekä kynnykset, metallia |
42120 |
25.12.9 |
Metalliovien ja -ikkunoiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.12.99 |
Metalliovien ja -ikkunoiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.2 |
Metallisäiliöt, -altaat ja -astiat |
|
25.21 |
Keskuslämmityspatterit ja -kattilat, kuumavesivaraajat |
|
25.21.1 |
Keskuslämmityspatterit ja -kattilat, kuumavesivaraajat |
|
25.21.11 |
Keskuslämmityspatterit (pl. sähköllä kuumennettavat), rautaa tai terästä |
44823 |
25.21.12 |
Keskuslämmityskattilat kuuman veden tai matalapaineisen höyryn tuottamiseen |
44825 |
25.21.13 |
Keskuslämmityskattiloiden osat |
44833 |
25.21.9 |
Keskuslämmityspattereiden, -kattiloiden ja kuumavesivaraajien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.21.99 |
Keskuslämmityspattereiden, -kattiloiden ja kuumavesivaraajien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.29 |
Muut säiliöt, altaat ja astiat, metallia |
|
25.29.1 |
Muut säiliöt, altaat ja astiat, metallia |
|
25.29.11 |
Säiliöt, altaat, sammiot ja niiden kaltaiset tuotteet (ei kuitenkaan tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja varten) rautaa, terästä tai alumiinia, vetoisuus ≥ 300 l, ilman mekaanisia tai lämmitys- tai jäähdytysvarusteita |
42210 |
25.29.12 |
Metallisäiliöt tiivistettyjä tai nesteytettyjä kaasuja varten |
42220 |
25.29.9 |
Metallisäiliöiden, -altaiden ja -astioiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.29.99 |
Metallisäiliöiden, -altaiden ja -astioiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.3 |
Höyrykattilat (pl. keskuslämmityskattilat) |
|
25.30 |
Höyrykattilat (pl. keskuslämmityskattilat) |
|
25.30.1 |
Höyrykattilat ja niiden osat |
|
25.30.11 |
Höyrykattilat ja muut höyrynkehittimet; kuumavesikattilat |
42320 |
25.30.12 |
Höyrynkehittimien ja kattiloiden apulaitteet; höyrykoneiden lauhduttimet |
42330 |
25.30.13 |
Höyrykattiloiden osat |
42342 |
25.30.2 |
Ydinreaktorit ja niiden osat |
|
25.30.21 |
Ydinreaktorit, ei kuitenkaan isotooppierottimet |
42310 |
25.30.22 |
Ydinreaktoreiden osat, ei kuitenkaan isotooppierottimet |
42341 |
25.30.9 |
Höyrykattiloiden, ei kuitenkaan keskuslämmityskattiloiden, valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.30.99 |
Höyrykattiloiden, ei kuitenkaan keskuslämmityskattiloiden, valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.4 |
Aseet ja ammukset |
|
25.40 |
Aseet ja ammukset |
|
25.40.1 |
Aseet ja ammukset sekä niiden osat |
|
25.40.11 |
Sota-aseet, ei kuitenkaan revolverit, pistoolit tai niiden kaltaiset aseet |
44720 |
25.40.12 |
Revolverit, pistoolit, muut kuin sotilaskäyttöön tarkoitetut tuliaseet ja niiden kaltaiset laitteet |
44730 |
25.40.13 |
Pommit, ohjukset ja niiden kaltaiset sotatarvikkeet; patruunat, muut ammukset ja heittoaseet sekä niiden osat |
44740 |
25.40.14 |
Sota-aseiden ja muiden aseiden osat |
44760 |
25.40.9 |
Aseiden ja ammusten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.40.99 |
Aseiden ja ammusten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88214 |
25.5 |
Metallin takomis-, puristamis-, meistämis- ja valssauspalvelut; jauhemetallurgia |
|
25.50 |
Metallin takomis-, puristamis-, meistämis- ja valssauspalvelut; jauhemetallurgia |
|
25.50.1 |
Metallin takomis-, puristamis-, meistämis- ja valssauspalvelut |
|
25.50.11 |
Metallin takomispalvelut |
89320 (*) |
25.50.12 |
Metallin meistämispalvelut |
89320 (*) |
25.50.13 |
Muut metallinmuovauspalvelut |
89320 (*) |
25.50.2 |
Jauhemetallurgia |
|
25.50.20 |
Jauhemetallurgia |
89320 (*) |
25.6 |
Metallin käsittely- ja päällystämispalvelut; koneistus |
|
25.61 |
Metallin käsittely- ja päällystämispalvelut |
|
25.61.1 |
Metallin päällystämispalvelut |
|
25.61.11 |
Metallilla päällystämiseen liittyvät palvelut |
88211 (*) |
25.61.12 |
Muulla kuin metallilla päällystämiseen liittyvät palvelut |
88211 (*) |
25.61.2 |
Muuhun metallin käsittelyyn liittyvät palvelut |
|
25.61.21 |
Metallin kuumakäsittelypalvelut, muut kuin metallilla päällystäminen |
88211 (*) |
25.61.22 |
Muut metallin pintakäsittelypalvelut |
88211 (*) |
25.62 |
Koneistuspalvelut |
|
25.62.1 |
Metalliosien sorvauspalvelut |
|
25.62.10 |
Metalliosien sorvauspalvelut |
88212 |
25.62.2 |
Muut koneistuspalvelut |
|
25.62.20 |
Muut koneistuspalvelut |
88213 (*) |
25.7 |
Ruokailu- ja leikkuuvälineet yms.; työkalut ja rautatavarat |
|
25.71 |
Ruokailu- ja leikkuuvälineet |
|
25.71.1 |
Ruokailu- ja leikkuuvälineet |
|
25.71.11 |
Veitset, ei kuitenkaan koneiden leikkuuterät, sekä sakset ja niiden terät |
42913 |
25.71.12 |
Partaveitset ja partakoneet sekä niiden terät, myös partaterien teelmät nauhoina |
42914 |
25.71.13 |
Muut leikkuuvälineet; manikyyri- ja pedikyyrivälinesarjat ja -välineet |
42915 |
25.71.14 |
Lusikat, haarukat, liemikauhat, reikäkauhat, kakkulapiot, kalaveitset, voiveitset, sokeripihdit ja niiden kaltaiset keittiö- ja ruokailuvälineet |
42916 |
25.71.15 |
Miekat, sapelit, pistimet, peitset ja niiden kaltaiset aseet sekä niiden osat |
44750 |
25.71.9 |
Ruokailu- ja leikkuuvälineiden, työkalujen ja rautatavaran valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.71.99 |
Ruokailu- ja leikkuuvälineiden, työkalujen ja rautatavaran valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.72 |
Lukot ja saranat |
|
25.72.1 |
Lukot ja saranat |
|
25.72.11 |
Riippulukot ja lukot, jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa ja huonekaluissa, epäjaloa metallia |
42992 (*) |
25.72.12 |
Muut lukot epäjaloa metallia |
42992 (*) |
25.72.13 |
Näppäinsalvat ja näppäinsalvoin varustetut kehykset, lukolliset; osat |
42992 (*) |
25.72.14 |
Saranat, helat, varusteet ja niiden kaltaiset tavarat, jotka soveltuvat moottoriajoneuvoihin, oviin, ikkunoihin, huonekaluihin ja niiden kaltaisiin tavaroihin, epäjaloa metallia |
42992 (*) |
25.72.9 |
Lukkojen ja saranoiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.72.99 |
Lukkojen ja saranoiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.73 |
Työkalut |
|
25.73.1 |
Käsityökalut, jollaisia käytetään maanviljelyksessä, puutarhanhoidossa tai metsänhoidossa |
|
25.73.10 |
Käsityökalut, jollaisia käytetään maanviljelyksessä, puutarhanhoidossa tai metsänhoidossa |
42921 (*) |
25.73.2 |
Käsisahat; kaikenlaisten sahojen terät |
|
25.73.20 |
Käsisahat; kaikenlaisten sahojen terät |
42921 (*) |
25.73.3 |
Muut käsityökalut |
|
25.73.30 |
Muut käsityökalut |
42921 (*) |
25.73.4 |
Vaihdettavat työkalut käsityökaluja (ml. voimakäyttöisiä) ja työstökoneita varten |
|
25.73.40 |
Vaihdettavat työkalut käsityökaluja (ml. voimakäyttöisiä) ja työstökoneita varten |
42922 (*) |
25.73.5 |
Muotit; kaavauskehykset metallinvalua varten; mallipohjat; valumallit |
|
25.73.50 |
Muotit; kaavauskehykset metallinvalua varten; mallipohjat; valumallit |
44916 |
25.73.6 |
Muut työkalut |
|
25.73.60 |
Muut työkalut |
42922 (*) |
25.73.9 |
Työkalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.73.99 |
Työkalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.9 |
Muut metallituotteet |
|
25.91 |
Metallipakkaukset ja -astiat |
|
25.91.1 |
Metallipakkaukset ja -astiat |
|
25.91.11 |
Altaat, tynnyrit, tölkit, laatikot, rasiat ja niiden kaltaiset astiat, kaikkia aineita (ei kuitenkaan kaasuja) varten, rautaa tai terästä, vetoisuudeltaan vähintään 50 litraa ja enintään 300 litraa, ilman mekaanisia tai lämmitys- tai jäähdytysvarusteita |
42931 (*) |
25.91.12 |
Altaat, tynnyrit, tölkit (ei kuitenkaan juottamalla tai taivesaumaamalla suljettavat), laatikot, rasiat ja niiden kaltaiset astiat, kaikkia aineita (ei kuitenkaan kaasuja) varten, rautaa tai terästä, vähemmän kuin 50 litraa vetävät, ilman mekaanisia tai lämmitys- tai jäähdytysvarusteita |
42931 (*) |
25.91.9 |
Metallipakkausten ja -astioiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.91.99 |
Metallipakkausten ja -astioiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
89200 |
25.92 |
Kevytmetallipakkaukset |
|
25.92.1 |
Kevytmetallipakkaukset |
|
25.92.11 |
Tölkit, rautaa tai terästä, juottamalla tai taivesaumaamalla suljettavat, vetoisuudeltaan < 50 litraa |
42931 (*) |
25.92.12 |
Tynnyrit, tölkit, laatikot, rasiat ja niiden kaltaiset astiat, alumiinia, kaikkia aineita (ei kuitenkaan kaasuja) varten, vetoisuudeltaan ≤ 300 litraa |
42931 (*) |
25.92.13 |
Kruunukorkit, tulpat, korkit ja kannet, epäjaloa metallia |
42932 |
25.92.9 |
Kevyiden metallipakkausten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.92.99 |
Kevyiden metallipakkausten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.93 |
Metallilankatuotteet, ketjut ja jouset |
|
25.93.1 |
Metallilankatuotteet, ketjut ja jouset |
|
25.93.11 |
Kerrattu lanka, kaapeli, palmikoitu nauha, silmukat ja niiden kaltaiset tavarat, rautaa tai terästä, ilman sähköeristystä |
42941 |
25.93.12 |
Piikkilanka rautaa tai terästä; kerrattu lanka, kaapeli, palmikoitu nauha ja niiden kaltaiset tavarat kuparia tai alumiinia, ilman sähköeristystä |
42942 42946 |
25.93.13 |
Metallikangas, ristikko sekä aitaus- ja muu verkko, valmistettu rauta-, teräs- tai kuparilangasta; leikkoverkko rautaa, terästä tai kuparia |
42943 |
25.93.14 |
Naulat, piirustus- ja muut nastat, sinkilät ja niiden kaltaiset tavarat |
42944 (*) |
25.93.15 |
Lanka, puikot, putket, levyt, elektrodit, juotos- tai hitsausainepäällyksin tai täyttein |
42950 |
25.93.16 |
Jouset ja jousenlehdet, rautaa tai terästä; kuparijouset |
42945 |
25.93.17 |
Ketjut, muut kuin nivelpulttiketjut, ja niiden osat |
42991 |
25.93.18 |
Ompeluneulat, neulepuikot, pujotusneulat, virkkuukoukut, koruommelneulat ja niiden kaltaiset käsityössä käytettävät tavarat; hakaneulat ja muut neulat, rautaa tai terästä, muualle luokittelemattomat |
42997 (*) |
25.93.9 |
Lankatuotteiden, ketjujen ja jousien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.93.99 |
Lankatuotteiden, ketjujen ja jousien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.94 |
Kiinnittimet ja ruuvikonetuotteet |
|
25.94.1 |
Kiinnittimet ja ruuvikonetuotteet |
|
25.94.11 |
Kierteiset kiinnittimet, rautaa tai terästä, muualle luokittelemattomat |
42944 (*) |
25.94.12 |
Kierteettömät kiinnittimet, rautaa tai terästä, muualle luokittelemattomat |
42944 (*) |
25.94.13 |
Kierteettömät ja kierteiset kiinnittimet, kuparia |
42944 (*) |
25.94.9 |
Kiinnittimien ja ruuvikonetuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.94.99 |
Kiinnittimien ja ruuvikonetuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
25.99 |
Muut metallituotteet, muualle luokittelemattomat |
|
25.99.1 |
Metallitavarat kylpyhuone- ja keittiökäyttöön |
|
25.99.11 |
Astianpesupöydät ja pesualtaat, kylpyammeet ja muut saniteettitavarat sekä niiden osat, rautaa, terästä, kuparia tai alumiinia |
42911 |
25.99.12 |
Pöytä-, keittiö- ja talousesineet sekä niiden osat rautaa, terästä, kuparia tai alumiinia |
42912 |
25.99.2 |
Muut tavarat, epäjaloa metallia |
|
25.99.21 |
Panssaroidut tai vahvistetut kassa- ja turvakaapit, kassaholvien ovet ja tallelokerot, kassa- ja asiakirjalippaat sekä niiden kaltaiset tavarat, epäjaloa metallia |
42993 |
25.99.22 |
Lomakelaatikot, käsikirjoitustuet, kynäkaukalot, leimasintelineet ja sen kaltaiset toimisto- ja kirjoituspöytätarvikkeet, epäjaloa metallia, ei kuitenkaan huonekalut |
42994 |
25.99.23 |
Irtolehti- tai keräilykansioiden mekanismit, paperinpidikkeet ja sen kaltaiset toimistotarvikkeet ja nitomanastat kaistaleina, epäjaloa metallia |
42995 |
25.99.24 |
Pienoispatsaat ja muut koriste-esineet, valokuvakehykset, taulunkehykset ja niiden kaltaiset kehykset, peilit, epäjaloa metallia |
42996 |
25.99.25 |
Näppäinsalvat, näppäinsalvoin varustetut kehykset, soljet, näppäinsoljet, hakaset, silmukat, kengänsirkat, vahvikerenkaat ja niiden kaltaiset tavarat, jollaisia käytetään esim. vaatteisiin, jalkineisiin, suojapeitteisiin, nahkatavaroihin, matkatarvikkeisiin taikka muiden tavaroiden valmistamiseen tai varustamiseen, epäjaloa metallia; putkiniitit ja haaraniitit, epäjaloa metallia; helmet ja paljetit, epäjaloa metallia |
42997 (*) |
25.99.26 |
Alusten potkurit ja niiden siivet |
42998 |
25.99.29 |
Muut tavarat, epäjaloa metallia, muualle luokittelemattomat |
42999 46931 |
25.99.9 |
Muiden metallituotteiden tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
25.99.99 |
Muiden metallituotteiden tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88219 (*) |
26 |
Tietokoneet, elektroniset ja optiset tuotteet |
|
26.1 |
Elektroniset komponentit ja piirilevyt |
|
26.11 |
Elektroniset komponentit |
|
26.11.1 |
Kuumakatodi-, kylmäkatodi- ja valokatodiputket, myös katodisädeputket |
|
26.11.11 |
Televisiovastaanottimien katodisädekuvaputket; televisiokameraputket; muut katodisädeputket |
47140 (*) |
26.11.12 |
Magnetronit, klystronit, mikroaaltoputket ja muut putket |
47140 (*) |
26.11.2 |
Diodit ja transistorit |
|
26.11.21 |
Diodit; transistorit; tyristorit, diakit ja triakit |
47150 (*) |
26.11.22 |
Puolijohdekomponentit; valodiodit; asennetut pietsosähköiset kiteet; näiden osat |
47150 (*) |
26.11.3 |
Elektroniset integroidut piirit |
|
26.11.30 |
Elektroniset integroidut piirit |
47160 |
26.11.4 |
Elektronisten putkien ja muiden elektronisten komponenttien osat, muualle luokittelemattomat |
|
26.11.40 |
Elektronisten putkien ja muiden elektronisten komponenttien osat, muualle luokittelemattomat |
47173 |
26.11.9 |
Elektronisten integroitujen piirien valmistukseen liittyvät palvelut; elektronisten komponenttien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.11.91 |
Elektronisten integroitujen piirien valmistukseen liittyvät palvelut |
88233 (*) |
26.11.99 |
Elektronisten komponenttien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88233 (*) |
26.12 |
Kalustetut piirilevyt |
|
26.12.1 |
Kalustetut painetut piirit |
|
26.12.10 |
Kalustetut painetut piirit |
47130 |
26.12.2 |
Ääni-, video- ja verkkokortit ja sen kaltaiset kortit automaattisia tietojenkäsittelylaitteita varten |
|
26.12.20 |
Ääni-, video- ja verkkokortit ja sen kaltaiset kortit automaattisia tietojenkäsittelylaitteita varten |
45281 45282 |
26.12.3 |
Älykortit |
|
26.12.30 |
Älykortit |
47920 |
26.12.9 |
Piirien painamiseen liittyvät palvelut; kalustettujen piirilevyjen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.12.91 |
Piirien painamiseen liittyvät palvelut |
88233 (*) |
26.12.99 |
Kalustettujen piirilevyjen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88233 (*) |
26.2 |
Tietokoneet ja niiden oheislaitteet |
|
26.20 |
Tietokoneet ja niiden oheislaitteet |
|
26.20.1 |
Tietokoneet sekä niiden osat ja tarvikkeet |
|
26.20.11 |
Kannettavat automaattiset tietojenkäsittelylaitteet, jotka painavat enintään 10 kg, kuten sylimikrot ja salkkumikrot; kämmenmikrot ja sen kaltaiset tietokoneet |
45221 45222 |
26.20.12 |
Kassapäätteet ja muut myynnin automaattiset palvelulaitteet, pankkiautomaatit ja niiden kaltaiset laitteet, jotka voidaan kytkeä tietojenkäsittelylaitteeseen tai verkkoon |
45142 |
26.20.13 |
Digitaaliset automaattiset tietojenkäsittelylaitteet, jotka sisältävät samassa ulkokuoressa vähintään keskusyksikön (prosessorin), syöttöyksikön ja tulostusyksikön, joko yhdistettyinä tai erillisinä |
45230 |
26.20.14 |
Digitaaliset automaattiset tietojenkäsittelylaitteet, järjestelminä esitettävät |
45240 |
26.20.15 |
Muut digitaaliset automaattiset tietojenkäsittelylaitteet, myös samassa ulkokuoressa yhden tai kaksi seuraavista yksiköistä sisältävät: muistiyksikkö, syöttöyksikkö, tulostusyksikkö |
45250 |
26.20.16 |
Syöttöyksiköt tai tulostusyksiköt, myös muistiyksikön samassa ulkokuoressa sisältävät |
45261 45262 45263 45264 45265 45269 |
26.20.17 |
Monitorit ja projektorit, jollaisia käytetään pääasiassa automaattisissa tietojenkäsittelyjärjestelmissä |
47315 |
26.20.18 |
Yksiköt, jotka suorittavat kaksi tai useampia seuraavista toiminnoista: tulostus, skannaus, kopiointi, telekopiointi |
45266 |
26.20.2 |
Muistiyksiköt ja muut muistilaitteet |
|
26.20.21 |
Muistiyksiköt |
45271 45272 |
26.20.22 |
Elektroninen kiinteä tukimuisti |
47550 |
26.20.3 |
Automaattisten tietojenkäsittelylaitteiden muut yksiköt |
|
26.20.30 |
Automaattisten tietojenkäsittelylaitteiden muut yksiköt |
45289 |
26.20.4 |
Tietokoneiden osat ja tarvikkeet |
|
26.20.40 |
Tietokoneiden osat ja tarvikkeet |
45290 |
26.20.9 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden valmistukseen liittyvät palvelut; tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.20.91 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden valmistukseen liittyvät palvelut |
88231 (*) |
26.20.99 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88231 (*) |
26.3 |
Viestintälaitteet |
|
26.30 |
Viestintälaitteet |
|
26.30.1 |
Radio- ja televisiolähettimet; televisiokamerat |
|
26.30.11 |
Lähettimet, joissa on vastaanotin |
47211 |
26.30.12 |
Lähettimet, joissa ei ole vastaanotinta |
47212 |
26.30.13 |
Televisiokamerat |
47213 |
26.30.2 |
Sähkölaitteet langallista puhelua tai langallista sähkötystä varten; kuvapuhelimet |
|
26.30.21 |
Langalliset puhelimet, joissa on langaton kuuloke |
47221 |
26.30.22 |
Puhelimet langattomia verkkoja varten |
47222 |
26.30.23 |
Muut puhelimet ja äänen, kuvan tai muiden tietojen lähettämiseen tai vastaanottamiseen tarkoitetut laitteet, myös langallisissa tai langattomissa verkoissa (kuten lähi- tai alueverkoissa) käytettävät tietoliikennelaitteet |
47223 (*) |
26.30.3 |
Sähköllä toimivien puhelin- tai lennätinlaitteiden osat |
|
26.30.30 |
Sähköllä toimivien puhelin- tai lennätinlaitteiden osat |
47401 |
26.30.4 |
Kaikenlaiset antennit ja antenniheijastimet sekä niiden osat; radio- ja televisiolähetinlaitteiden ja televisiokameroiden osat |
|
26.30.40 |
Kaikenlaiset antennit ja antenniheijastimet sekä niiden osat; radio- ja televisiolähetinlaitteiden ja televisiokameroiden osat |
47403 (*) |
26.30.5 |
Murto- tai palohälyttimet sekä niiden kaltaiset laitteet |
|
26.30.50 |
Murto- tai palohälyttimet sekä niiden kaltaiset laitteet |
46921 |
26.30.6 |
Murto- tai palohälyttimien sekä niiden kaltaisten laitteiden osat |
|
26.30.60 |
Murto- tai palohälyttimien sekä niiden kaltaisten laitteiden osat |
46960 (*) |
26.30.9 |
Viestintälaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.30.99 |
Viestintälaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88234 (*) |
26.4 |
Kulutuselektroniikka |
|
26.40 |
Kulutuselektroniikka |
|
26.40.1 |
Radiovastaanottimet |
|
26.40.11 |
Radiovastaanottimet (ei kuitenkaan autoihin tarkoitetut), jotka pystyvät toimimaan ilman ulkoista voimanlähdettä |
47311 |
26.40.12 |
Radiovastaanottimet, jotka eivät pysty toimimaan ilman ulkoista voimanlähdettä |
47312 |
26.40.2 |
Televisiovastaanottimet, myös sellaiset, jotka sisältävät radiovastaanottimia tai äänen tai videosignaalin tallennus- tai toistolaitteita |
|
26.40.20 |
Televisiovastaanottimet, myös sellaiset, jotka sisältävät radiovastaanottimia tai äänen tai videosignaalin tallennus- tai toistolaitteita |
47313 |
26.40.3 |
Äänen ja kuvan tallennus- ja toistolaitteet |
|
26.40.31 |
Levysoittimet, kasettisoittimet ja muut äänentoistolaitteet |
47321 (*) |
26.40.32 |
Magneettinauhurit ja muut äänentallennuslaitteet |
47321 (*) |
26.40.33 |
Videokameranauhurit ja muut videotallennus- tai toistolaitteet |
47214 47323 |
26.40.34 |
Monitorit ja projektorit, joissa ei ole televisiovastaanotinlaitteita ja jollaisia ei käytetä pääasiassa automaattisissa tietojenkäsittelyjärjestelmissä |
47314 |
26.40.4 |
Mikrofonit, kaiuttimet, radiopuhelin- ja radiolennätinvastaanottimet |
|
26.40.41 |
Mikrofonit ja niiden jalustat |
47331 (*) |
26.40.42 |
Kaiuttimet; kuulokkeet ja kuuloke-mikrofoniyhdistelmät |
47331 (*) |
26.40.43 |
Äänitaajuusvahvistimet; sähköllä toimivat äänenvahvistinyhdistelmät |
47331 (*) |
26.40.44 |
Radiopuhelin- tai radiolennätinvastaanottimet, muualle luokittelemattomat |
47223 (*) |
26.40.5 |
Äänen ja kuvan tallennus- ja toistolaitteiden osat |
|
26.40.51 |
Äänen ja kuvan tallennus- ja toistolaitteiden osat ja tarvikkeet |
47402 |
26.40.52 |
Radiovastaanottimien ja -lähettimien osat; |
47403 (*) |
26.40.6 |
Videopelikonsolit (joita käytetään televisiovastaanottimen kanssa tai joissa on oma kuvaruutu) ja muut taito- ja onnenpelit, joissa on sähköinen näyttölaite |
|
26.40.60 |
Videopelikonsolit (joita käytetään televisiovastaanottimen kanssa tai joissa on oma kuvaruutu) ja muut taito- ja onnenpelit, joissa on sähköinen näyttölaite |
38580 |
26.40.9 |
Kulutuselektroniikan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.40.99 |
Kulutuselektroniikan valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88234 (*) |
26.5 |
Mittaus-, testaus- ja navigointilaitteet; kellot |
|
26.51 |
Mittaus-, testaus- ja navigointilaitteet |
|
26.51.1 |
Navigointi-, meteorologiset, geofysikaaliset ja niiden kaltaiset kojeet ja laitteet |
|
26.51.11 |
Kompassit; muut navigointikojeet ja -laitteet |
48211 |
26.51.12 |
Etäisyysmittarit, teodoliitit ja takymetrit (takometrit); muut geodeettiset, hydrografiset, oseanografiset, hydrologiset, meteorologiset ja geofyysiset kojeet ja laitteet |
48212 (*) 48219 |
26.51.2 |
Tutkalaitteet ja radionavigointilaitteet |
|
26.51.20 |
Tutkalaitteet ja radionavigointilaitteet |
48220 |
26.51.3 |
Tarkkuusvaa’at; piirustus- ja laskukojeet, pituuksien mittaukseen käytettävät kojeet sekä niiden kaltaiset kojeet |
|
26.51.31 |
Vaa’at, joiden herkkyys on vähintään 0,05 g |
48231 |
26.51.32 |
Piirustuspöydät tai -koneet ja muut piirustus- tai merkintäkojeet ja matemaattiset laskukojeet |
48232 |
26.51.33 |
Kädessä pidettävät pituuksien mittaukseen käytettävät kojeet (mukaan luettuna mikrometrit ja mittaharpit), muualle luokittelemattomat |
48233 (*) |
26.51.4 |
Sähkösuureiden ja ionisoivan säteilyn mittauskojeet |
|
26.51.41 |
Ionisoivan säteilyn mittaus- tai havaintokojeet ja -laitteet |
48241 |
26.51.42 |
Katodisädeoskilloskoopit ja katodisädeoskillografit |
48242 |
26.51.43 |
Sähkösuureiden mittauskojeet, ilman rekisteröintilaitetta |
48243 |
26.51.44 |
Kojeet ja laitteet tietoliikennettä varten |
48244 |
26.51.45 |
Kojeet ja laitteet sähkösuureiden mittausta ja tarkkailua varten, muualle luokittelemattomat |
48249 |
26.51.5 |
Kojeet muiden fysikaalisten ominaisuuksien mittaamista varten |
|
26.51.51 |
Hydrometrit, lämpömittarit, pyrometrit, ilmapuntarit, hygrometrit ja psykrometrit |
48251 |
26.51.52 |
Kojeet nesteiden tai kaasujen virtauksen, pinnan korkeuden, paineen tai muiden vaihtelevien ominaisuuksien mittaamista ja tarkkailua varten |
48252 |
26.51.53 |
Kojeet ja laitteet fysikaalista tai kemiallista analyysiä varten, muualle luokittelemattomat |
48253 |
26.51.6 |
Muut mittaus-, tarkkailu- ja testauskojeet ja -laitteet |
|
26.51.61 |
Mikroskoopit, muut kuin optiset, sekä difraktiolaitteet |
48261 |
26.51.62 |
Koneet ja laitteet aineiden mekaanisten ominaisuuksien testausta varten |
48262 |
26.51.63 |
Kaasun, nesteen tai sähkön kulutus- tai tuotantomittarit |
48263 |
26.51.64 |
Kierroslaskurit ja tuotannonlaskurit, taksamittarit; nopeusmittarit ja takometrit; stroboskoopit |
48264 |
26.51.65 |
Automaattiset säätö- tai valvontakojeet ja -laitteet, hydrauliset tai pneumaattiset |
48266 |
26.51.66 |
Mittaus- tai tarkkailukojeet, -laitteet ja -koneet, muualle luokittelemattomat |
48269 (*) |
26.51.7 |
Lämmönsäätimet, paineensäätimet ja muut automaattiset säätö- tai valvontakojeet ja laitteet |
|
26.51.70 |
Lämmönsäätimet, paineensäätimet ja muut automaattiset säätö- tai valvontakojeet ja laitteet |
48269 (*) |
26.51.8 |
Mittaus-, testaus- ja navigointilaitteiden osat ja tarvikkeet |
|
26.51.81 |
Tutkalaitteiden ja radionavigointilaitteiden osat |
47403 (*) |
26.51.82 |
Luokkiin 26.51.12, 26.51.32, 26.51.33, 26.51.4 ja 26.51.5 kuuluvien tavaroiden osat ja tarvikkeet; mikrotomit; muualle luokittelemattomat osat |
48281 |
26.51.83 |
Mikroskooppien (muiden kuin optisten) sekä difraktiolaitteiden osat ja tarvikkeet |
48282 |
26.51.84 |
Luokkiin 26.51.63 ja 26.51.64 kuuluvien tavaroiden osat ja tarvikkeet |
48283 |
26.51.85 |
Luokkiin 26.51.65, 26.51.66 ja 26.51.70 kuuluvien kojeiden ja laitteiden osat ja tarvikkeet |
48284 |
26.51.86 |
Luokkiin 26.51.11 ja 26.51.62 kuuluvien kojeiden ja laitteiden osat ja tarvikkeet |
48285 |
26.51.9 |
Mittaus-, testaus- ja navigointilaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.51.99 |
Mittaus-, testaus- ja navigointilaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88235 (*) |
26.52 |
Kellot |
|
26.52.1 |
Kellot, ei kuitenkaan koneistot ja osat |
|
26.52.11 |
Rannekellot ja taskukellot, joiden kuori on jalometallia tai jalometallilla päällystettyä metallia |
48410 (*) |
26.52.12 |
Muut ranne- ja taskukellot sekä muut kellot, myös ajanottokellot |
48410 (*) |
26.52.13 |
Kojelautakellot ja niiden kaltaiset kellot ajoneuvoja varten |
48420 (*) |
26.52.14 |
Kellot, joissa on ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen koneisto; herätyskellot ja seinäkellot; muut kellot |
48420 (*) |
26.52.2 |
Kellojen koneistot ja osat |
|
26.52.21 |
Täydelliset ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen koneistot, kootut |
48440 (*) |
26.52.22 |
Muut täydelliset kellokoneistot, kootut |
48440 (*) |
26.52.23 |
Täydelliset ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen koneistot, kokoamattomat tai osittain kootut; epätäydelliset ranne-, tasku- ja niiden kaltaisten kellojen koneistot, kootut |
48440 (*) |
26.52.24 |
Ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen raakakoneistot |
48440 (*) |
26.52.25 |
Muiden kellojen täydelliset, epätäydelliset ja raakakoneistot, kokoamattomat |
48440 (*) |
26.52.26 |
Kellojen kuoret tai kotelot sekä niiden osat |
48490 (*) |
26.52.27 |
Muut kellonosat |
48490 (*) |
26.52.28 |
Ajantarkkailu- ja ajanmerkitsemislaitteet, pysäköintimittarit; aikakytkimet, joissa on kellokoneisto |
48430 |
26.52.9 |
Kellojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.52.99 |
Kellojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88235 (*) |
26.6 |
Säteilylaitteet sekä sähkölääkintä- ja sähköterapialaitteet |
|
26.60 |
Säteilylaitteet sekä sähkölääkintä- ja sähköterapialaitteet |
|
26.60.1 |
Säteilylaitteet sekä sähkölääkintä- ja sähköterapialaitteet |
|
26.60.11 |
Röntgensäteiden tai alfa-, beeta- tai gammasäteilyn käyttöön perustuvat laitteet |
48110 |
26.60.12 |
Lääketieteessä käytettävät sähködiagnoosilaitteet |
48121 |
26.60.13 |
Ultravioletti- tai infrapunasäteilylaitteet, lääketieteessä, myös hammas- tai eläinlääketieteessä tai kirurgiassa käytettävät |
48122 |
26.60.14 |
Tahdistimet; kuulolaitteet |
48170 (*) |
26.60.9 |
Lääkinnällisten laitteiden valmistukseen liittyvät palvelut; säteilylaitteiden sekä sähkölääkintä- ja sähköterapialaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.60.91 |
Lääkinnällisten laitteiden valmistukseen liittyvät palvelut |
88235 (*) |
26.60.99 |
Säteilylaitteiden sekä sähkölääkintä- ja sähköterapialaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88235 (*) |
26.7 |
Optiset instrumentit ja valokuvausvälineet |
|
26.70 |
Optiset instrumentit ja valokuvausvälineet |
|
26.70.1 |
Valokuvausvarusteet ja niiden osat |
|
26.70.11 |
Objektiivit kameroita, projektoreita tai valokuvan suurennus- tai pienennyslaitteita varten |
48321 |
26.70.12 |
Kamerat, jollaisia käytetään painolaattojen tai painosylinterien valmistamiseen; kamerat, jollaisia käytetään asiakirjojen tallentamiseen mikrofilmille, mikrokortille tai muille mikrolomakkeille |
48322 (*) |
26.70.13 |
Digitaalikamerat |
47215 |
26.70.14 |
Pikakuvakamerat ja muut kamerat |
48322 (*) |
26.70.15 |
Elokuvakamerat |
48322 (*) |
26.70.16 |
Elokuvaprojektorit; diaprojektorit; muut projektorit |
48323 |
26.70.17 |
Salamalaitteet; valokuvan suurennuslaitteet; laitteet valokuvalaboratorioita varten; negatiivien tarkastuslaitteet, valkokankaat |
48324 (*) |
26.70.18 |
Mikrofilmien, mikrokorttien tai muiden mikrolomakkeiden lukulaitteet |
48330 |
26.70.19 |
Valokuvausvarusteiden osat ja tarvikkeet |
48353 |
26.70.2 |
Muut optiset kojeet ja niiden osat |
|
26.70.21 |
Laatat ja levyt polarisoivasta aineesta; linssit, prismat, peilit ja muut optiset elementit, ei kuitenkaan optisesti työstämätöntä lasia olevat, asennetut tai asentamattomat, muut kuin kameroita, projektoreita tai valokuvan suurennus- tai pienennyslaitteita varten tarkoitetut |
48311 (*) |
26.70.22 |
Kiikarit, kaukoputket ja muut optiset teleskoopit; muut tähtitieteelliset kojeet; optiset mikroskoopit |
48314 |
26.70.23 |
Nestekidelaitteet; laserit, muut kuin laserdiodit; muut optiset laitteet ja kojeet, muualle luokittelemattomat |
48315 |
26.70.24 |
Kiikarien, kaukoputkien ja muiden optisten teleskooppien sekä muiden tähtitieteellisten kojeiden ja optisten mikroskooppien osat ja tarvikkeet |
48351 |
26.70.25 |
Nestekidelaitteiden, lasereiden (muiden kuin laserdiodien) ja muiden muualle luokittelemattomien optisten laitteiden ja kojeiden osat ja tarvikkeet |
48354 |
26.70.9 |
Optisten instrumenttien ja valokuvausvälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.70.99 |
Optisten instrumenttien ja valokuvausvälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88235 (*) |
26.8 |
Magneettiset ja optiset tallennevälineet |
|
26.80 |
Magneettiset ja optiset tallennevälineet |
|
26.80.1 |
Magneettiset ja optiset tallennevälineet |
|
26.80.11 |
Magneettiset tallennevälineet, tallentamattomat (pl. kortit joissa on magneettiraita) |
47530 |
26.80.12 |
Optiset tallennevälineet, tallentamattomat |
47540 |
26.80.13 |
Muut tallennevälineet, myös matriisit ja isiöt levyjen valmistusta varten |
47590 |
26.80.14 |
Kortit, joissa on magneettiraita |
47910 |
26.80.9 |
Magneettisten ja optisten tallennevälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
26.80.99 |
Magneettisten ja optisten tallennevälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
0 (*) |
27 |
Sähkölaitteet |
|
27.1 |
Sähkömoottorit, -generaattorit, -muuntajat ja sähkönjakelu- ja -valvontalaitteet |
|
27.11 |
Sähkömoottorit, -generaattorit ja -muuntajat |
|
27.11.1 |
Moottorit, joiden antoteho ≤ 37,5 W; muut tasavirtamoottorit; tasavirtageneraattorit |
|
27.11.10 |
Moottorit, joiden antoteho ≤ 37,5 W; muut tasavirtamoottorit; tasavirtageneraattorit |
46111 |
27.11.2 |
Yleisvirtamoottorit, joiden antoteho > 37,5 W; muut vaihtovirtamoottorit; vaihtovirtageneraattorit |
|
27.11.21 |
Yleisvirtamoottorit, joiden antoteho > 37,5 W |
46112 (*) |
27.11.22 |
Vaihtovirtamoottorit, yksivaiheiset |
46112 (*) |
27.11.23 |
Vaihtovirtamoottorit, monivaiheiset, antoteho ≤ 750 W |
46112 (*) |
27.11.24 |
Vaihtovirtamoottorit, monivaiheiset, antoteho > 750 W mutta ≤ 75 kW |
46112 (*) |
27.11.25 |
Vaihtovirtamoottorit, monivaiheiset, antoteho > 75 kW |
46112 (*) |
27.11.26 |
Vaihtovirtageneraattorit |
46112 (*) |
27.11.3 |
Sähkögeneraattoriyhdistelmät ja pyörivät sähkömuuttajat |
|
27.11.31 |
Generaattoriyhdistelmät, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori |
46113 (*) |
27.11.32 |
Generaattoriyhdistelmät, joissa on kipinäsytytteinen mäntämoottori; muut generaattoriyhdistelmät; pyörivät sähkömuuttajat |
46113 (*) |
27.11.4 |
Sähkömuuntajat |
|
27.11.41 |
Neste-eristeiset muuntajat |
46121 (*) |
27.11.42 |
Muut muuntajat, nimellisteho ≤ 16 kVA |
46121 (*) |
27.11.43 |
Muut muuntajat, nimellisteho > 16 kVA |
46121 (*) |
27.11.5 |
Purkauslamppujen kuristimet; staattiset muuttajat; muut induktorit |
|
27.11.50 |
Purkauslamppujen kuristimet; staattiset muuttajat; muut induktorit |
46122 |
27.11.6 |
Sähkömoottoreiden, -generaattoreiden ja -muuntajien osat |
|
27.11.61 |
Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi sähkömoottoreissa ja -generaattoreissa |
46131 |
27.11.62 |
Muuntajien, induktoreiden ja staattisten muuttajien osat |
46132 |
27.11.9 |
Sähkömoottoreiden, generaattoreiden ja muuntajien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.11.99 |
Sähkömoottoreiden, generaattoreiden ja muuntajien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.12 |
Sähkönjakelu- ja valvontalaitteet |
|
27.12.1 |
Sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten, nimellisjännite > 1 000 volttia |
|
27.12.10 |
Sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten, nimellisjännite > 1 000 volttia |
46211 (*) |
27.12.2 |
Sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
|
27.12.21 |
Varokkeet, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46212 (*) |
27.12.22 |
Automaattiset virrankatkaisimet, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46212 (*) |
27.12.23 |
Laitteet sähkövirtapiirin suojaamista varten, muualle luokittelemattomat, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46212 (*) |
27.12.24 |
Releet, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46212 (*) |
27.12.3 |
Sähkötaulut |
|
27.12.31 |
Sähkötaulut ja muut alustat, joissa on sähkön kytkemis-, katkaisemis- tai suojaamislaite, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46213 |
27.12.32 |
Sähkötaulut ja muut alustat, joissa on sähkön kytkemis-, katkaisemis- tai suojaamislaite, nimellisjännite > 1 000 volttia |
46214 |
27.12.4 |
Sähkönjakelu- ja -valvontalaitteiden osat |
|
27.12.40 |
Sähkönjakelu- ja -valvontalaitteiden osat |
46220 |
27.12.9 |
Sähkönjakelu ja valvontalaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.12.99 |
Sähkönjakelu ja valvontalaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.2 |
Paristot ja akut |
|
27.20 |
Paristot ja akut |
|
27.20.1 |
Galvaaniset parit ja paristot sekä niiden osat |
|
27.20.11 |
Galvaaniset parit ja paristot |
46410 |
27.20.12 |
Galvaanisten parien ja paristojen osat |
46430 (*) |
27.20.2 |
Sähköakut ja niiden osat |
|
27.20.21 |
Lyijyakut mäntämoottoreiden käynnistämiseen |
46420 (*) |
27.20.22 |
Lyijyakut, ei kuitenkaan mäntämoottoreiden käynnistämiseen |
46420 (*) |
27.20.23 |
Nikkeli-kadmium-, nikkeli-metallihydridi-, litium-ioni-, litium-polymeeri- ja nikkeli-rauta-akut sekä muut sähköakut |
46420 (*) |
27.20.24 |
Sähköakkujen osat, myös erottimet |
46430 (*) |
27.20.9 |
Paristojen ja akkujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.20.99 |
Paristojen ja akkujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.3 |
Sähköjohdot ja kytkentälaitteet |
|
27.31 |
Optiset kuitukaapelit |
|
27.31.1 |
Optiset kuitukaapelit |
|
27.31.11 |
Optiset kuitukaapelit, joissa kullakin kuidulla on oma kuorensa |
46360 |
27.31.12 |
Optiset kuidut ja optiset kuitukimput; optiset kuitukaapelit (pl. sellaiset, joissa kullakin kuidulla on oma kuorensa) |
48311 (*) |
27.31.9 |
Optisten kuitukaapelien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.31.99 |
Optisten kuitukaapelien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.32 |
Muut sähköjohdot ja kaapelit |
|
27.32.1 |
Muut sähköjohdot ja kaapelit |
|
27.32.11 |
Eristetty käämilanka |
36950 (*) 46310 |
27.32.12 |
Koaksiaalikaapeli ja muut koaksiaaliset sähköjohtimet |
46320 |
27.32.13 |
Muut sähköjohtimet, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46340 |
27.32.14 |
Muut sähköjohtimet, nimellisjännite > 1 000 volttia |
46350 |
27.32.9 |
Muiden sähköjohtojen ja -kaapeleiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.32.99 |
Muiden sähköjohtojen ja -kaapeleiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.33 |
Kytkentälaitteet |
|
27.33.1 |
Kytkentälaitteet |
|
27.33.11 |
Kytkimet, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46212 (*) |
27.33.12 |
Lampunpitimet, nimellisjännite ≤ 1 000 volttia |
46212 (*) |
27.33.13 |
Pistotulpat, pistorasiat ja muut laitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten, muualle luokittelemattomat |
46212 (*) |
27.33.14 |
Muoviset sähköeristystarvikkeet |
36980 |
27.33.9 |
Kytkentälaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.33.99 |
Kytkentälaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.4 |
Sähkölamput ja -valaisimet |
|
27.40 |
Sähkölamput ja -valaisimet |
|
27.40.1 |
Hehkulamput ja purkauslamput; kaarilamput |
|
27.40.11 |
Umpiovalonheittimet (sealed beam lamp units) |
46510 (*) |
27.40.12 |
Volframihalogeenihehkulamput, ei kuitenkaan ultravioletti- tai infrapunalamput |
46510 (*) |
27.40.13 |
Hehkulamput, teho ≤ 200 W ja nimellisjännite > 100 V, muualle luokittelemattomat |
46510 (*) |
27.40.14 |
Hehkulamput, muualle luokittelemattomat |
46510 (*) |
27.40.15 |
Purkauslamput ja -putket; ultravioletti- ja infrapunalamput; kaarilamput |
46510 (*) |
27.40.2 |
Valaisimet ja valaistusvarusteet |
|
27.40.21 |
Kannettavat sähkövalaisimet, jotka toimivat kuivaparistoilla, akuilla tai magneetoilla |
46531 (*) |
27.40.22 |
Pöytä-, kirjoituspöytä-, vuode- tai jalkalamput, sähköllä toimivat |
46531 (*) |
27.40.23 |
Muut kuin sähköllä toimivat valaisimet ja valaistusvarusteet |
46531 (*) |
27.40.24 |
Valokilvet, valaistut nimikilvet ja niiden kaltaiset laitteet |
46531 (*) |
27.40.25 |
Kattokruunut ja muut katto- ja seinävalaisimet, sähköllä toimivat |
46531 (*) |
27.40.3 |
Muut valaisimet ja valaistusvarusteet |
|
27.40.31 |
Salamalamput, salamakuutiot ja niiden kaltaiset valokuvaustavarat |
48324 (*) |
27.40.32 |
Joulukuusen valaisinsarjat |
46532 |
27.40.33 |
Hakuvalot ja valonheittimet |
46539 (*) |
27.40.39 |
Muut valaisimet ja valaistusvarusteet, muualle luokittelemattomat |
46539 (*) 46910 (*) |
27.40.4 |
Valaisimien ja valaistusvarusteiden osat |
|
27.40.41 |
Hehkulamppujen ja purkauslamppujen osat |
46541 |
27.40.42 |
Valaisimien ja valaistusvarusteiden osat |
46542 |
27.40.9 |
Sähkövalaistuslaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.40.99 |
Sähkövalaistuslaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.5 |
Kodinkoneet |
|
27.51 |
Sähköllä toimivat kodinkoneet |
|
27.51.1 |
Jääkaapit ja pakastimet; pesukoneet; sähköhuovat; tuulettimet |
|
27.51.11 |
Jääkaapit ja pakastimet, kotitaloustyyppiset |
44811 |
27.51.12 |
Astianpesukoneet, kotitaloustyyppiset |
44812 (*) |
27.51.13 |
Pyykinpesu- ja kuivauskoneet, kotitaloustyyppiset |
44812 (*) |
27.51.14 |
Sähköhuovat |
44813 |
27.51.15 |
Tuulettimet ja tuuletus- tai ilmankiertokuvut, kotitaloustyyppiset |
44815 (*) |
27.51.2 |
Muut sähköllä toimivat kodinkoneet, muualle luokittelemattomat |
|
27.51.21 |
Sähkömekaaniset kodinkoneet, joissa on sisäänrakennettu sähkömoottori |
44816 (*) |
27.51.22 |
Partakoneet, karvanpoistolaitteet ja tukanleikkuukoneet, joissa on sisäänrakennettu sähkömoottori |
44816 (*) |
27.51.23 |
Sähkölämpölaitteet hiustenmuotoilua ja käsien kuivaamista varten; sähkösilitysraudat |
44816 (*) |
27.51.24 |
Muut sähkölämpölaitteet |
44816 (*) |
27.51.25 |
Vedenkuumennuslaitteet ja kuumavedenvaraajat sekä uppokuumentimet, sähköllä toimivat |
44817 (*) |
27.51.26 |
Huoneiden tai vastaavien tilojen sähkölämmityslaitteet sekä maan sähkölämmityslaitteet |
44817 (*) |
27.51.27 |
Mikroaaltouunit |
44817 (*) |
27.51.28 |
Muut uunit; liedet, keittolevyt, kuumennusrenkaat; grillit, paahtimet |
44817 (*) |
27.51.29 |
Sähkökuumennusvastukset |
44818 |
27.51.3 |
Sähköllä toimivien kodinkoneiden osat |
|
27.51.30 |
Sähköllä toimivien kodinkoneiden osat |
44831 |
27.51.9 |
Sähköllä toimivien kodinkoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.51.99 |
Sähköllä toimivien kodinkoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.52 |
Sähköistämättömät kodinkoneet |
|
27.52.1 |
Kotitalouskäyttöön tarkoitetut keitto- ja kuumennuslaitteet, muut kuin sähköllä toimivat |
|
27.52.11 |
Kotitalouskäyttöön tarkoitetut keittolaitteet ja lautasenlämmittimet, rautaa, terästä tai kuparia, muut kuin sähköllä toimivat |
44821 |
27.52.12 |
Muut kodinkoneet, kaasulla, sekä kaasulla että muulla polttoaineella, tai nestemäisellä tai kiinteällä polttoaineella toimivat |
44822 |
27.52.13 |
Ilmankuumentimet ja kuuman ilman jakelulaitteet, muualle luokittelemattomat, rautaa tai terästä, muut kuin sähköllä toimivat |
44824 |
27.52.14 |
Vedenkuumennuslaitteet ja kuumavesivaraajat, muut kuin sähköllä toimivat |
44826 |
27.52.2 |
Uunien, liesien, lautasenlämmittimien ja niiden kaltaisten muiden kuin sähköllä toimivien kodinkoneiden osat |
|
27.52.20 |
Uunien, liesien, lautasenlämmittimien ja niiden kaltaisten muiden kuin sähköllä toimivien kodinkoneiden osat |
44832 |
27.52.9 |
Muiden kuin sähköllä toimivien kodinkoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.52.99 |
Muiden kuin sähköllä toimivien kodinkoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
27.9 |
Muut sähkölaitteet |
|
27.90 |
Muut sähkölaitteet |
|
27.90.1 |
Muut sähkölaitteet ja niiden osat |
|
27.90.11 |
Sähkökoneet ja -laitteet, joilla on itsenäinen tehtävä |
46939 (*) |
27.90.12 |
Sähköeristimet; sähkökoneiden ja -laitteiden eristystarvikkeet; eristetyt sähköjohtoputket |
46940 |
27.90.13 |
Hiilielektrodit ja muut grafiitista tai muusta hiilestä sähkötarkoituksiin valmistetut tavarat |
46950 |
27.90.2 |
Ilmaisintaulut, joissa on nestekide- tai loistediodinäyttö; sähköiset ääneen tai valoon perustuvat merkinantolaitteet |
|
27.90.20 |
Ilmaisintaulut, joissa on nestekide- tai loistediodinäyttö; sähköiset akustiset tai visuaaliset merkinantolaitteet |
46929 (*) |
27.90.3 |
Sähköllä toimivat juotto- ja hitsaustyökalut, koneet ja laitteet pintakarkaisua ja kuumaruiskutusta varten |
|
27.90.31 |
Sähköllä toimivat juotto- ja hitsauskoneet ja -laitteet; metallien tai sintrattujen metallikarbidien kuumaruiskutuksessa käytettävien koneiden ja laitteiden osat |
44241 |
27.90.32 |
Sähköllä toimivien juotto- ja hitsauskoneiden ja -laitteiden sekä metallien tai sintrattujen metallikarbidien kuumaruiskutuksessa käytettävien koneiden ja laitteiden osat |
44255 |
27.90.33 |
Muiden sähkölaitteiden osat; koneiden ja laitteiden muualle luokittelemattomat sähköosat |
46960 (*) |
27.90.4 |
Muut sähkölaitteet, muualle luokittelemattomat (ml. sähkömagneetit; sähkömagneettiset kytkimet ja jarrut; sähkömagneettiset nostopäät; hiukkaskiihdyttimet; sähköiset signaaligeneraattorit ja laitteet elektrolyyttistä metallilla pinnoittamista, elektrolyysiä tai elektroforeesia varten) |
|
27.90.40 |
Muut sähkölaitteet, muualle luokittelemattomat (ml. sähkömagneetit; sähkömagneettiset kytkimet, ja jarrut; sähkömagneettiset nostopäät; hiukkaskiihdyttimet; sähköiset signaaligeneraattorit ja laitteet elektrolyyttistä metallilla pinnoittamista, elektrolyysiä tai elektroforeesia varten) |
46939 (*) |
27.90.5 |
Sähkökondensaattorit |
|
27.90.51 |
Kiinteät kondensaattorit 50/60 Hz:n piirejä varten, loistetehon varastoimiskyky ≤ 0,5 kvar |
47110 (*) |
27.90.52 |
Muut kiinteät kondensaattorit |
47110 (*) |
27.90.53 |
Säädettävät ja aseteltavat (myös esiaseteltavat) kondensaattorit |
47110 (*) |
27.90.6 |
Sähkövastukset, ei kuitenkaan kuumennusvastukset |
|
27.90.60 |
Sähkövastukset, ei kuitenkaan kuumennusvastukset |
47120 |
27.90.7 |
Sähköiset merkinanto- ja turvalaitteet tai liikenteen valvonta- ja ohjauslaitteet rautateitä, raitioteitä, katuja, teitä, sisävesiväyliä, paikoitustiloja, satamia tai lentokenttiä varten |
|
27.90.70 |
Sähköiset merkinanto- ja turvalaitteet tai liikenteen valvonta- ja ohjauslaitteet rautateitä, raitioteitä, katuja, teitä, sisävesiväyliä, paikoitustiloja, satamia tai lentokenttiä varten |
46929 (*) |
27.90.8 |
Sähkökondensaattoreiden, sähkövastusten, reostaattien ja potentiometrien osat |
|
27.90.81 |
Sähkökondensaattorien osat |
47171 |
27.90.82 |
Sähkövastusten, reostaattien ja potentiometrien osat |
47172 |
27.90.9 |
Muiden sähkölaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
27.90.99 |
Muiden sähkölaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28 |
Koneet ja laitteet, muualle luokittelemattomat |
|
28.1 |
Yleiskäyttöön tarkoitetut koneet |
|
28.11 |
Moottorit ja turbiinit (pl. lentokoneiden ja ajoneuvojen moottorit) |
|
28.11.1 |
Moottorit (pl. lentokoneiden, ajoneuvojen ja polkupyörien moottorit) |
|
28.11.11 |
Ulkolaita- ja perämoottorit alusten kuljettamiseen |
43110 (*) |
28.11.12 |
Kipinäsytytteiset moottorit alusten kuljettamiseen; muut moottorit |
43110 (*) |
28.11.13 |
Muut puristussytytteiset mäntämoottorit |
43110 (*) |
28.11.2 |
Turbiinit |
|
28.11.21 |
Höyryturbiinit |
43141 |
28.11.22 |
Hydrauliset turbiinit ja vesipyörät |
43142 |
28.11.23 |
Kaasuturbiinit (pl. suihkuturbiinimoottorit ja potkuriturbiinimoottorit) |
43143 |
28.11.24 |
Tuuliturbiinit |
46113 (*) |
28.11.3 |
Turbiinien osat |
|
28.11.31 |
Höyryturbiinien osat |
43153 |
28.11.32 |
Hydraulisten turbiinien ja vesipyörien osat, myös säätimet |
43154 |
28.11.33 |
Kaasuturbiinien osat (pl. suihkuturbiinimoottorien ja potkuriturbiinimoottorien osat) |
43156 |
28.11.4 |
Moottoreiden osat |
|
28.11.41 |
Kipinäsytytteisissä mäntämoottoreissa (pl. ilma-alusten moottoreissa) käytettäväksi soveltuvat osat |
43151 (*) |
28.11.42 |
Muiden moottoreiden osat, muualle luokittelemattomat |
43151 (*) |
28.11.9 |
Moottoreiden ja turbiinien, ei kuitenkaan lentokoneiden ja ajoneuvojen moottoreiden, valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.11.99 |
Moottoreiden ja turbiinien, ei kuitenkaan lentokoneiden ja ajoneuvojen moottoreiden, valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.12 |
Hydrauliset ja pneumaattiset voimalaitteet |
|
28.12.1 |
Hydrauliset ja pneumaattiset voimalaitteet, ei kuitenkaan osat |
|
28.12.11 |
Lineaarisesti toimivat hydrauliset ja pneumaattiset moottorit (sylinterit) |
43211 (*) |
28.12.12 |
Pyörivät hydrauliset ja pneumaattiset moottorit |
43219 (*) |
28.12.13 |
Hydrauliset pumput |
43220 (*) |
28.12.14 |
Hydrauliset ja pneumaattiset venttiilit |
43240 (*) |
28.12.15 |
Hydrauliset laitteistot |
43220 (*) |
28.12.16 |
Hydrauliset järjestelmät |
43211 (*) 43219 (*) |
28.12.2 |
Hydraulisten ja pneumaattisten laitteiden osat |
|
28.12.20 |
Hydraulisten ja pneumaattisten laitteiden osat |
43251 |
28.12.9 |
Hydraulisten ja pneumaattisten laitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.12.99 |
Hydraulisten ja pneumaattisten laitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.13 |
Muut pumput ja kompressorit |
|
28.13.1 |
Nestepumput; neste-elevaattorit |
|
28.13.11 |
Pumput polttoaineita, voiteluaineita, jäähdytysaineita tai betonia varten |
43220 (*) |
28.13.12 |
Muut jaksoittain työskentelevät syrjäytyspumput nesteille |
43220 (*) |
28.13.13 |
Muut pyörivät syrjäytyspumput nesteille |
43220 (*) |
28.13.14 |
Muut keskipakopumput nesteille; muut pumput |
43220 (*) |
28.13.2 |
Ilma- tai tyhjiöpumput; ilma- tai kaasukompressorit |
|
28.13.21 |
Tyhjiöpumput |
43230 (*) |
28.13.22 |
Käsi- tai jalkakäyttöiset ilmapumput |
43230 (*) |
28.13.23 |
Kompressorit jäähdytyslaitteisiin |
43230 (*) |
28.13.24 |
Pyörillä varustetulle alustalle asennetut vedettävät ilmakompressorit |
43230 (*) |
28.13.25 |
Turbokompressorit |
43230 (*) |
28.13.26 |
Mäntäkompressorit |
43230 (*) |
28.13.27 |
Pyörivät kompressorit, yksiakseliset tai moniakseliset |
43230 (*) |
28.13.28 |
Muut kompressorit |
43230 (*) |
28.13.3 |
Pumppujen ja kompressoreiden osat |
|
28.13.31 |
Pumppujen osat; neste-elevaattoreiden osat |
43252 |
28.13.32 |
Ilma- tai tyhjiöpumppujen osat, ilma- tai kaasukompressorien osat, tuulettimien ja kupujen osat |
43253 |
28.13.9 |
Muiden pumppujen ja kompressoreiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.13.99 |
Muiden pumppujen ja kompressoreiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.14 |
Muut hanat ja venttiilit |
|
28.14.1 |
Hanat, venttiilit ja niiden kaltaiset laitteet putkijohtoja, höyrykattiloita, säiliöitä, astioita tai niiden kaltaisia tavaroita varten |
|
28.14.11 |
Paineenalennus-, säätö-, takaisku- ja varoventtiilit |
43240 (*) |
28.14.12 |
Hanat ja venttiilit keittiö- ja kylpyhuonekalusteita, vesisäiliöitä ja niiden kaltaisia tavaroita varten; keskuslämmityspattereiden venttiilit |
43240 (*) |
28.14.13 |
Prosessinsäätöventtiilit, luistiventtiilit, palloventtiilit ja muut venttiilit |
43240 (*) |
28.14.2 |
Hanojen ja venttiilien sekä niiden kaltaisten tavaroiden osat |
|
28.14.20 |
Hanojen ja venttiilien sekä niiden kaltaisten tavaroiden osat |
43254 |
28.14.9 |
Muiden hanojen ja venttiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.14.99 |
Muiden hanojen ja venttiilien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.15 |
Laakerit, hammaspyörät ja vaihteisto- ja ohjauselementit |
|
28.15.1 |
Kuulalaakerit ja rullalaakerit |
|
28.15.10 |
Kuulalaakerit ja rullalaakerit |
43310 |
28.15.2 |
Muut laakerit, hammaspyörät ja vaihteisto- ja ohjauselementit |
|
28.15.21 |
Nivelpulttiketjut, rautaa tai terästä |
43320 (*) |
28.15.22 |
Voimansiirtoakselit (myös nokka-akselit ja kampiakselit) ja kammet |
43320 (*) |
28.15.23 |
Laakeripesät ja liukulaakerit |
43320 (*) |
28.15.24 |
Vaihteet ja vaihteistot; kuula- tai rullaruuvit; vaihdelaatikot ja muut vaihteistot |
43320 (*) |
28.15.25 |
Vauhtipyörät sekä hihna-, köysi- ja väkipyörät |
43320 (*) |
28.15.26 |
Kytkimet ja akselikytkimet, myös nivelkytkimet |
43320 (*) |
28.15.3 |
Laakereiden, vaihteisto- ja ohjauselementtien osat |
|
28.15.31 |
Kuulat, neulat ja rullat; kuula- ja rullalaakereiden osat |
43331 |
28.15.32 |
Nivelpulttiketjujen osat, rautaa tai terästä |
43332 (*) |
28.15.39 |
Laakereiden ja ohjauselementtien osat, muualle luokittelemattomat |
43332 (*) |
28.15.9 |
Laakereiden, hammaspyörien ja vaihteisto- ja ohjauselementtien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.15.99 |
Laakereiden, hammaspyörien ja vaihteisto- ja ohjauselementtien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.2 |
Muut yleiskäyttöön tarkoitetut koneet |
|
28.21 |
Uunit ja tulipesänpolttimet |
|
28.21.1 |
Uunit ja tulipesänpolttimet ja niiden osat |
|
28.21.11 |
Tulipesänpolttimet; mekaaniset polttoaineen syöttölaitteet ja arinat; mekaaniset tuhkanpoistolaitteet ja niiden kaltaiset laitteet |
43410 |
28.21.12 |
Teollisuus- tai laboratoriouunit, myös polttouunit (insineraattorit), muut kuin sähköllä toimivat, ei kuitenkaan leivinuunit |
43420 (*) |
28.21.13 |
Teollisuudessa tai laboratorioissa käytettävät sähköuunit; induktio- tai dielektriset kuumennuslaitteet |
43420 (*) |
28.21.14 |
Teollisuusuunien, tulipesänpolttimien ja uunien osat |
43430 |
28.21.9 |
Uunien ja tulipesänpolttimien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.21.99 |
Uunien ja tulipesänpolttimien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.22 |
Nosto- ja siirtolaitteet |
|
28.22.1 |
Nosto- ja siirtolaitteet ja niiden osat |
|
28.22.11 |
Taljat ja väkipyörästöt, muualle luokittelemattomat |
43510 (*) |
28.22.12 |
Kaivosvintturit; vintturit, jotka on erityisesti suunniteltu käytettäväksi maan alla; muut vintturit; nostoruuvit |
43510 (*) |
28.22.13 |
Väkivivut; ajoneuvojen nostolaitteet |
43510 (*) |
28.22.14 |
Nostopuomit; nostokurjet; liikkuvat portaalinosturit, haaratrukit ja nosturitrukit |
43520 |
28.22.15 |
Haarukkatrukit, muut trukit; siirtimet, jollaisia käytetään rautatieasemilla |
43530 |
28.22.16 |
Hissit ja kippikauhavintturit, liukuportaat ja liukukäytävät |
43540 |
28.22.17 |
Pneumaattiset tai muut jatkuvatoimiset elevaattorit ja kuljettimet tavaroita tai aineita varten |
43550 |
28.22.18 |
Muut nosto-, käsittely-, lastaus- tai purkauskoneet |
43560 |
28.22.19 |
Nosto- ja käsittelylaitteiden osat |
43570 |
28.22.2 |
Kauhat, myös kahmaisukauhat, ja tarttuimet nostokurkiin, kaivinkoneisiin ja niiden kaltaisiin koneisiin |
|
28.22.20 |
Kauhat, myös kahmaisukauhat, ja tarttuimet nostokurkiin, kaivinkoneisiin ja niiden kaltaisiin koneisiin |
43580 |
28.22.9 |
Nosto ja siirtolaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.22.99 |
Nosto ja siirtolaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.23 |
Toimistokoneet ja laitteet (ei kuitenkaan tietokoneet ja niiden oheislaitteet) |
|
28.23.1 |
Kirjoituskoneet, tekstinkäsittelylaitteet ja laskukoneet |
|
28.23.11 |
Kirjoituskoneet ja tekstinkäsittelylaitteet |
45110 |
28.23.12 |
Elektroniset laskimet ja taskukokoiset tietojen tallennus-, toisto- ja näyttölaitteet, joissa on laskutoimintoja |
45130 |
28.23.13 |
Kirjanpitokoneet, rekisteröivät kassakoneet, postituskoneet, matka- tai pääsylippukoneet sekä niiden kaltaiset koneet, jotka sisältävät laskulaitteen |
45141 |
28.23.2 |
Toimistokoneet ja niiden osat |
|
28.23.21 |
Valokopiolaitteet, joissa on optinen järjestelmä tai jotka perustuvat kontaktimenetelmään, sekä lämpökopiolaitteet |
44917 (*) |
28.23.22 |
Offset-tyyppiset arkkipainokoneet ja -laitteet, toimistoissa käytettävät |
45150 |
28.23.23 |
Muut toimistokoneet ja -laitteet |
45160 (*) |
28.23.24 |
Kirjoituskoneiden ja laskukoneiden osat ja tarvikkeet |
45170 |
28.23.25 |
Muiden toimistokoneiden ja -laitteiden osat ja tarvikkeet |
45180 |
28.23.26 |
Valokopiolaitteiden osat ja tarvikkeet |
44922 (*) |
28.23.9 |
Toimisto- ja kirjanpitokoneiden valmistukseen liittyvät palvelut; toimistokoneiden ja -laitteiden (pl. tietokoneet ja niiden oheislaitteet) valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.23.91 |
Toimisto- ja kirjanpitokoneiden (pl. tietokoneet ja niiden oheislaitteet) valmistukseen liittyvät palvelut |
88232 (*) |
28.23.99 |
Toimistokoneiden ja -laitteiden (pl. tietokoneet ja niiden oheislaitteet) valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88232 (*) |
28.24 |
Voimakäyttöiset käsityökalut |
|
28.24.1 |
Sähkömekaaniset käsityökalut; muut siirrettävät voimakäyttöiset käsityökalut |
|
28.24.11 |
Sähkömekaaniset käsityökalut, joissa on sisäänrakennettu sähkömoottori |
44232 |
28.24.12 |
Muut siirrettävät voimakäyttöiset käsityökalut |
44231 |
28.24.2 |
Voimakäyttöisten käsityökalujen osat |
|
28.24.21 |
Sähkömekaanisten käsityövälineiden, joissa on sisäänrakennettu sähkömoottori, osat |
44253 (*) |
28.24.22 |
Muiden kannettavien voimakäyttöisten käsityökalujen osat |
44253 (*) |
28.24.9 |
Voimakäyttöisten käsityökalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.24.99 |
Voimakäyttöisten käsityökalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.25 |
Jäähdytys- ja tuuletuslaitteet, muut kuin kotitalouskäyttöön tarkoitetut |
|
28.25.1 |
Lämmönvaihtimet; ilmastointi-, jäähdytys- ja jäädytyslaitteet, muut kuin kotitalouskäyttöön tarkoitetut |
|
28.25.11 |
Lämmönvaihtimet ja ilman tai muun kaasun nesteytyslaitteet |
43911 (*) |
28.25.12 |
Ilmastointilaitteet |
43912 |
28.25.13 |
Jäähdytys- ja jäädytyslaitteet ja lämpöpumput, muut kuin kotitaloustyyppiset laitteet |
43913 |
28.25.14 |
Kaasujen suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet, muualle luokittelemattomat |
43914 (*) |
28.25.2 |
Tuulettimet, muut kuin pöytä-, lattia-, seinä-, ikkuna- tai kattotuulettimet |
|
28.25.20 |
Tuulettimet, muut kuin pöytä-, lattia-, seinä-, ikkuna- tai kattotuulettimet |
43931 (*) |
28.25.3 |
Jäähdytys- ja jäädytyslaitteiden ja lämpöpumppujen osat |
|
28.25.30 |
Jäähdytys- ja jäädytyslaitteiden ja lämpöpumppujen osat |
43941 (*) |
28.25.9 |
Muiden kuin kotitalouskäyttöön tarkoitettujen jäähdytys- ja tuuletuslaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.25.99 |
Muiden kuin kotitalouskäyttöön tarkoitettujen jäähdytys- ja tuuletuslaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.29 |
Muut yleiskäyttöön tarkoitetut koneet, muualle luokittelemattomat |
|
28.29.1 |
Kaasugeneraattorit, tislaus- ja suodatuslaitteet |
|
28.29.11 |
Generaattorikaasu- tai vesikaasugeneraattorit; asetyleenikaasugeneraattorit ja niiden kaltaiset laitteet; tislaus- tai rektifioimislaitteet |
43911 (*) |
28.29.12 |
Nesteiden suodatus- tai puhdistuskoneet ja -laitteet |
43914 (*) |
28.29.13 |
Öljynsuodattimet, bensiininsuodattimet ja imuilman suodattimet, polttomoottoreita varten |
43915 |
28.29.2 |
Koneet ja laitteet pullojen tai muiden astioiden puhdistamista, täyttämistä, pakkaamista tai käärimistä varten; palosammuttimet, ruiskupistoolit, höyryn- tai hiekanpuhalluskoneet; tiivisteet |
|
28.29.21 |
Koneet ja laitteet pullojen tai muiden astioiden puhdistamista, täyttämistä, pakkaamista tai käärimistä varten |
43921 |
28.29.22 |
Palosammuttimet, ruiskupistoolit, höyryn- tai hiekanpuhalluskoneet sekä niiden kaltaiset mekaaniset laitteet, ei kuitenkaan maataloudessa käytettävät |
43923 |
28.29.23 |
Tiivisteet, jotka on valmistettu metallilevystä; mekaaniset tiivisteet |
43924 |
28.29.3 |
Teollisuus- tai kotitalouskäyttöön tarkoitetut ja muut punnitus- ja mittalaitteet |
|
28.29.31 |
Teollisuuskäyttöön tarkoitetut punnituslaitteet; vaa’at kuljettimilla liikkuvan tavaran jatkuvaa punnitusta varten; vakiopainovaa’at ja vaa’at, jotka punnitsevat ennalta määrätyn määrän tavaraa |
43922 (*) 48212 (*) |
28.29.32 |
Henkilövaa’at ja kotitalouskäyttöön tarkoitetut punnituslaitteet |
43922 (*) |
28.29.39 |
Muut punnitus- ja mittalaitteet |
43922 (*) 48233 (*) |
28.29.4 |
Sentrifugit, kalanterikoneet ja tavaranmyyntiautomaatit |
|
28.29.41 |
Sentrifugit, muualle luokittelemattomat |
43931 (*) |
28.29.42 |
Kalanterikoneet ja muut valssauskoneet, muut kuin metallin tai lasin valssaukseen tarkoitetut |
43933 |
28.29.43 |
Tavaranmyyntiautomaatit |
43934 |
28.29.5 |
Astianpesukoneet, teollisuustyyppiset |
|
28.29.50 |
Astianpesukoneet, teollisuustyyppiset |
43935 |
28.29.6 |
Muualle luokittelemattomat koneet aineiden käsittelyä varten lämpötilan muutoksen käsittävällä menettelyllä |
|
28.29.60 |
Muualle luokittelemattomat koneet aineiden käsittelyä varten lämpötilan muutoksen käsittävällä menettelyllä |
43932 |
28.29.7 |
Muut kuin sähköllä toimivat juotto- ja hitsauskoneet ja -laitteet ja niiden osat; kaasukäyttöisten pintakarkaisukoneiden ja -laitteiden osat |
|
28.29.70 |
Muut kuin sähköllä toimivat juotto- ja hitsauskoneet ja -laitteet ja niiden osat; kaasukäyttöisten pintakarkaisukoneiden ja -laitteiden osat |
44242 |
28.29.8 |
Muiden yleiskäyttöön tarkoitettujen koneiden osat, muualle luokittelemattomat |
|
28.29.81 |
Kaasu- tai vesikaasugeneraattoreiden osat |
43941 (*) |
28.29.82 |
Sentrifugien osat; nesteiden tai kaasujen suodatus- tai puhdistuskoneiden ja -laitteiden osat |
43942 |
28.29.83 |
Kalanteri- ja muiden valssauskoneiden osat; ruiskutuskoneiden osat; punnituslaitteiden punnukset |
43943 |
28.29.84 |
Koneiden ja laitteiden osat, joissa ei ole sähkökytkinosia, muualle luokittelemattomat |
43949 |
28.29.85 |
Astianpesukoneiden osat sekä puhdistamis-, täyttämis-, pakkaamis- tai käärimiskoneiden osat |
43944 |
28.29.86 |
Muiden kuin sähköllä toimivien juotto- ja hitsauskoneiden ja -laitteiden sekä kaasukäyttöisten pintakarkaisukoneiden ja -laitteiden osat |
44256 |
28.29.9 |
Muiden yleiskäyttöön tarkoitettujen muualle luokittelemattomien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.29.99 |
Muiden yleiskäyttöön tarkoitettujen muualle luokittelemattomien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.3 |
Maa- ja metsätalouskoneet |
|
28.30 |
Maa- ja metsätalouskoneet |
|
28.30.1 |
Yksiakseliset puutarhatraktorit |
|
28.30.10 |
Yksiakseliset puutarhatraktorit |
44141 |
28.30.2 |
Muut maataloustraktorit |
|
28.30.21 |
Traktorit, joiden moottorin teho on ≤ 37 kW |
44149 (*) |
28.30.22 |
Traktorit, joiden moottorin teho on > 37 kW mutta ≤ 59 kW |
44149 (*) |
28.30.23 |
Traktorit, joiden moottorin teho on > 59 kW |
44149 (*) |
28.30.3 |
Maankäsittelykoneet |
|
28.30.31 |
Aurat |
44111 |
28.30.32 |
Äkeet, myös juuriäkeet, kultivaattorit, rikkaruohoharat ja konekuokat |
44112 |
28.30.33 |
Kylvökoneet, istutuskoneet ja siirtoistutuskoneet |
44113 |
28.30.34 |
Lannan- ja lannoitteenlevittimet |
44114 |
28.30.39 |
Muut maankäsittelykoneet |
44119 |
28.30.4 |
Ruohonleikkuukoneet |
|
28.30.40 |
Ruohonleikkuukoneet |
44121 |
28.30.5 |
Sadonkorjuukoneet |
|
28.30.51 |
Niittokoneet, myös traktoreihin asennettaviksi tarkoitetut, muualle luokittelemattomat |
44123 |
28.30.52 |
Heinäntekokoneet ja -laitteet |
44124 |
28.30.53 |
Olki- tai rehupaalaimet, myös kokoojapaalaimet |
44125 |
28.30.54 |
Juuri- ja mukulakasvien nostokoneet |
44126 |
28.30.59 |
Sadonkorjuukoneet ja -laitteet, puimakoneet ja -laitteet, muualle luokittelemattomat |
44122 44129 (*) |
28.30.6 |
Maataloudessa tai puutarhanhoidossa käytettävät nesteen tai jauheen ruiskutus-, hajotus- tai sumutuskoneet |
|
28.30.60 |
Maataloudessa tai puutarhanhoidossa käytettävät nesteen tai jauheen ruiskutus-, hajotus- tai sumutuskoneet |
44150 |
28.30.7 |
Maataloudessa käytettävät itselastaavat tai itsepurkavat perävaunut ja puoliperävaunut |
|
28.30.70 |
Maataloudessa käytettävät itselastaavat tai itsepurkavat perävaunut ja puoliperävaunut |
44160 |
28.30.8 |
Muut maatalouskoneet |
|
28.30.81 |
Munien, hedelmien ja muiden maataloustuotteiden, ei kuitenkaan siementen, viljan tai kuivatun palkoviljan, puhdistus- tai lajittelukoneet |
44127 |
28.30.82 |
Lypsykoneet |
44131 |
28.30.83 |
Rehunvalmistuskoneet ja -laitteet |
44192 |
28.30.84 |
Hautomalaitteet ja lämpökaapit siipikarjanhoitoa varten |
44193 |
28.30.85 |
Siipikarjanhoitokoneet ja -laitteet |
44194 |
28.30.86 |
Maanviljelys-, puutarhanhoito-, metsänhoito-, siipikarjanhoito- tai mehiläistenhoitokoneet ja -laitteet, muualle luokittelemattomat |
44198 |
28.30.9 |
Maatalouskoneiden ja -laitteiden osat; maa- ja metsätalouskoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.30.91 |
Sadonkorjuu- ja puimakoneiden ja -laitteiden osat, muualle luokittelemattomat |
44129 (*) |
28.30.92 |
Maankäsittelykoneiden osat |
44115 |
28.30.93 |
Muiden maatalouskoneiden osat |
44199 |
28.30.94 |
Lypsykoneiden sekä meijerikoneiden ja -laitteiden osat, muualle luokittelemattomat |
44139 (*) |
28.30.99 |
Maa- ja metsätalouskoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.4 |
Metallin muokkauksessa käytettävät koneet ja työstökoneet |
|
28.41 |
Metallin muokkauksessa käytettävät koneet |
|
28.41.1 |
Metallia työstävät koneet, jotka toimivat laserilla tai sen kaltaisella menetelmällä; metallin työstökeskukset ja niiden kaltaiset koneet |
|
28.41.11 |
Metallia työstävät koneet, jotka irrottavat ainetta laserilla, ultraäänellä tai niiden kaltaisella menetelmällä |
44211 44918 (*) |
28.41.12 |
Työstökeskukset, työstöyksiköt (yksiasemaiset) ja transfer-koneet, metallin työstöön |
44212 |
28.41.2 |
Lastuavat sorvit, työstökoneet avarrukseen ja jyrsintään, metallin työstöön |
|
28.41.21 |
Lastuavat sorvit metallin työstöön |
44213 |
28.41.22 |
Työstökoneet metallin poraukseen, avarrukseen ja jyrsintään; työstökoneet metallin kierteittämiseen, muualle luokittelemattomat |
44214 44215 |
28.41.23 |
Työstökoneet metallin purseenpoistoon, teroitukseen, hiontaan tai muunlaiseen viimeistelyyn |
44216 (*) |
28.41.24 |
Työstökoneet metallin höyläykseen, sahaukseen, katkaisuun tai muunlaiseen leikkaamiseen |
44216 (*) |
28.41.3 |
Muut metallintyöstökoneet |
|
28.41.31 |
Koneet metallin taivuttamiseen, särmäämiseen ja oikaisemiseen |
44217 (*) |
28.41.32 |
Koneet metallin leikkaamiseen, meistämiseen ja loveamiseen |
44217 (*) |
28.41.33 |
Takoma- ja meistämiskoneet; hydrauliset puristimet ja puristimet metallin työstämiseen, muualle luokittelemattomat |
44217 (*) |
28.41.34 |
Lastuamattomat metallin, sintrattujen metallikarbidien tai kermettien työstökoneet, muualle luokittelemattomat |
44218 |
28.41.4 |
Osat ja tarvikkeet metallintyöstökoneita varten |
|
28.41.40 |
Osat ja tarvikkeet metallintyöstökoneita varten |
44251 (*) 44923 |
28.41.9 |
Metallin muovaukseen käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.41.99 |
Metallin muovaukseen käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.49 |
Muut työstökoneet |
|
28.49.1 |
Koneet kiven, puun tai niiden kaltaisten kovien aineiden työstöön |
|
28.49.11 |
Koneet kiven, keraamin, betonin tai niiden kaltaisten kivennäisaineiden työstöön tai lasin kylmätyöstöön |
44221 |
28.49.12 |
Koneet puun, korkin, luun, kovakumin, kovamuovin tai niiden kaltaisten kovien aineiden työstöön; koneet elektrolyyttistä metallilla pinnoittamista varten |
44222 |
28.49.2 |
Työkalunpitimet |
|
28.49.21 |
Työkalunpitimet ja itseaukeavat kierteityspäät työstökoneita varten |
44251 (*) |
28.49.22 |
Työkappaleenpitimet työstökoneita varten |
44251 (*) |
28.49.23 |
Jakopäät ja muut työstökoneiden lisälaitteet |
42922 44251 (*) |
28.49.24 |
Osat ja tarvikkeet puun, korkin, kiven, kovakumin ja niiden kaltaisten kovien aineiden työstökoneita varten |
44252 |
28.49.9 |
Muiden työstökoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.49.99 |
Muiden työstökoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.9 |
Muut erikoiskoneet |
|
28.91 |
Metallien jalostuskoneet |
|
28.91.1 |
Metallien jalostuskoneet ja niiden osat |
|
28.91.11 |
Konvertterit, valusangot, valukokillit ja valukoneet; metallinvalssaimet |
44310 |
28.91.12 |
Metallien jalostuskoneiden osat; metallinvalssaimien osat |
44320 |
28.91.9 |
Metallin jalostuksessa käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.91.99 |
Metallin jalostuksessa käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.92 |
Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneet |
|
28.92.1 |
Kaivoskoneet |
|
28.92.11 |
Jatkuvatoimiset elevaattorit ja kuljettimet, maan alla käytettävät |
44411 |
28.92.12 |
Hiilen-, kallion- tai tunnelinlouhintakoneet ja -laitteet; muut porauskoneet ja -laitteet, myös syväporausta varten |
44412 |
28.92.2 |
Muut maan, kivennäisten tai malmien siirto-, höyläys-, tasoitus-, raappaus-, kaivin-, tiivistys-, junttaus- tai louhintakoneet ja -laitteet, itseliikkuvat (myös puskutraktorit, kaivinkoneet ja tiejyrät |
|
28.92.21 |
Itseliikkuvat puskutraktorit (bulldozerit ja angledozerit) |
44421 |
28.92.22 |
Itseliikkuvat tiehöylät |
44422 |
28.92.23 |
Itseliikkuvat raappauskoneet |
44423 |
28.92.24 |
Itseliikkuvat maantiivistyskoneet ja tiejyrät |
44424 |
28.92.25 |
Itseliikkuvat etukuormaajat |
44425 |
28.92.26 |
Itseliikkuvat kaivinkoneet ja kauhakuormaajat, joiden ylärakenne kääntyy 360°, ei kuitenkaan etukuormaajat |
44426 |
28.92.27 |
Muut itseliikkuvat kaivinkoneet ja kauhakuormaajat; muut itseliikkuvat kaivoskoneet |
44427 |
28.92.28 |
Puskutraktorien puskulevyt |
44429 |
28.92.29 |
Dumpperit, muut kuin teillä käytettävät |
44428 |
28.92.3 |
Muut kaivinkoneet ja -laitteet |
|
28.92.30 |
Muut kaivinkoneet ja -laitteet |
44430 |
28.92.4 |
Koneet ja laitteet maalajien, kivien, malmien tai muun kivennäisaineen lajittelua, jauhamista, sekoittamista tai niiden kaltaista käsittelyä varten |
|
28.92.40 |
Koneet ja laitteet maalajien, kivien, malmien tai muun kivennäisaineen lajittelua, jauhamista, sekoittamista tai niiden kaltaista käsittelyä varten |
44440 |
28.92.5 |
Telaketjutraktorit |
|
28.92.50 |
Telaketjutraktorit |
44142 |
28.92.6 |
Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden ja -laitteiden osat |
|
28.92.61 |
Poraus- ja kaivukoneiden ja -laitteiden osat; nostokurkien osat |
44461 |
28.92.62 |
Maalajien, kivien ja niiden kaltaisten aineiden lajitteluun, jauhamiseen ja muuhun käsittelyyn käytettävien koneiden ja laitteiden osat |
44462 |
28.92.9 |
Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.92.99 |
Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.93 |
Elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuuden koneet ja laitteet |
|
28.93.1 |
Elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuuden koneet ja laitteet (pl. niiden osat) |
|
28.93.11 |
Sentrifugikermaseparaattorit |
44511 |
28.93.12 |
Meijerikoneet ja -laitteet |
44132 |
28.93.13 |
Koneet ja laitteet, joita käytetään viljan ja kuivan palkoviljan jauhamisessa ja jalostuksessa, muualle luokittelemattomat |
44513 |
28.93.14 |
Koneet ja laitteet, joita käytetään viinin, siiderin, hedelmämehun tai niiden kaltaisten juomien valmistuksessa |
44191 |
28.93.15 |
Leivinuunit, muut kuin sähköllä toimivat; muut kuin kotitalouksissa käytettävät keitto- ja kuumennuslaitteet |
44515 |
28.93.16 |
Kuivauskoneet ja -laitteet maataloustuotteita varten |
44518 |
28.93.17 |
Koneet ja laitteet ruokien ja juomien, myös rasvojen ja öljyjen, teollista valmistusta varten, muualle luokittelemattomat |
44516 |
28.93.19 |
Koneet ja laitteet tupakan käsittelyä ja valmistusta varten, muualle luokittelemattomat |
44517 |
28.93.2 |
Siementen, viljan tai kuivan palkoviljan puhdistus- tai lajittelukoneet ja -laitteet |
|
28.93.20 |
Siementen, viljan tai kuivan palkoviljan puhdistus- tai lajittelukoneet ja -laitteet |
44128 |
28.93.3 |
Elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuuden koneiden ja laitteiden osat |
|
28.93.31 |
Juomateollisuuden koneiden ja laitteiden osat |
44139 (*) |
28.93.32 |
Elintarviketeollisuuden koneiden ja laitteiden osat |
44522 (*) |
28.93.33 |
Tupakkateollisuuden koneiden ja laitteiden osat |
44523 |
28.93.34 |
Siementen, viljan tai kuivan palkoviljan puhdistus- tai lajittelukoneiden ja -laitteiden osat |
44522 (*) |
28.93.9 |
Elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuuden koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.93.99 |
Elintarvike, juoma- ja tupakkateollisuuden koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.94 |
Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuuden koneet |
|
28.94.1 |
Tekstiilien valmistelu-, kehruu-, kutoma- ja neulekoneet |
|
28.94.11 |
Koneet tekoainetta olevien tekstiiliaineiden suulakepuristamista, venytystä, teksturoimista tai katkomista varten; tekstiilikuitujen käsittelykoneet |
44611 (*) |
28.94.12 |
Kehruukoneet; kertaus- ja kiertämiskoneet, vyyhteämis-, kelaus- ja puolauskoneet |
44611 (*) |
28.94.13 |
Kutomakoneet |
44612 |
28.94.14 |
Neulekoneet; ommelkangaskoneet ja niiden kaltaiset koneet; tuftauskoneet |
44613 |
28.94.15 |
Tekstiiliteollisuuden koneiden apukoneet ja -laitteet; tekstiilipainokoneet ja -laitteet |
44694 44914 (*) |
28.94.2 |
Muut tekstiili- ja vaatetusteollisuuden koneet, myös ompelukoneet |
|
28.94.21 |
Koneet ja laitteet tekstiililankojen ja -kankaiden pesemistä, muuta puhdistamista, vääntämistä, silittämistä, prässäämistä, värjäämistä, käärimistä tai sen kaltaista käsittelyä varten; koneet ja laitteet huovan viimeistelyä varten |
44621 |
28.94.22 |
Pesulatyyppiset pyykinpesukoneet; koneet kemiallista pesua varten; kuivauskoneet, joiden kuivausteho on > 10 kg |
44622 |
28.94.23 |
Pyykinkuivauslingot |
44911 |
28.94.24 |
Ompelukoneet, muut kuin kirjannitomakoneet ja kotitalousompelukoneet |
44623 |
28.94.3 |
Koneet ja laitteet vuodan ja nahan käsittelyä varten tai jalkineiden tai muiden tavaroiden valmistusta tai korjaamista varten |
|
28.94.30 |
Koneet ja laitteet vuodan ja nahan käsittelyä varten tai jalkineiden tai muiden tavaroiden valmistusta tai korjaamista varten |
44630 |
28.94.4 |
Kotitaloustyyppiset ompelukoneet |
|
28.94.40 |
Kotitaloustyyppiset ompelukoneet |
44814 |
28.94.5 |
Kutoma- ja kehruukoneiden ja muiden tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuuden koneiden osat ja tarvikkeet |
|
28.94.51 |
Kutoma- ja kehruukoneiden osat ja tarvikkeet |
44640 (*) |
28.94.52 |
Muiden tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuuden koneiden osat |
44640 (*) |
28.94.9 |
Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuuden koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.94.99 |
Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuuden koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.95 |
Paperin, kartongin tai pahvin tuotannossa käytettävät koneet |
|
28.95.1 |
Paperin, kartongin tai pahvin tuotannossa käytettävät koneet ja niiden osat |
|
28.95.11 |
Paperin, kartongin tai pahvin tuotannossa käytettävät koneet, ei kuitenkaan niiden osat |
44913 |
28.95.12 |
Paperin, kartongin tai pahvin tuotannossa käytettävien koneiden osat |
44921 |
28.95.9 |
Paperin, kartongin ja pahvin tuotannossa käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.95.99 |
Paperin, kartongin ja pahvin tuotannossa käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.96 |
Muovi- ja kumiteollisuudessa käytettävät koneet |
|
28.96.1 |
Koneet ja laitteet muovin ja kumin työstöä varten tai kumi- tai muovitavaroiden valmistusta varten, muualle luokittelemattomat |
|
28.96.10 |
Koneet ja laitteet muovin ja kumin työstöä varten tai kumi- tai muovitavaroiden valmistusta varten, muualle luokittelemattomat |
44915 |
28.96.2 |
Muovin ja kumin työstössä tai kumi- tai muovitavaroiden valmistuksessa käytettävien koneiden osat, muualle luokittelemattomat |
|
28.96.20 |
Muovin ja kumin työstössä tai kumi- tai muovitavaroiden valmistuksessa käytettävien koneiden osat, muualle luokittelemattomat |
44929 (*) |
28.96.9 |
Muovin ja kumin tuotannossa käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.96.99 |
Muovin ja kumin tuotannossa käytettävien koneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
28.99 |
Muut erikoiskoneet, muualle luokittelemattomat |
|
28.99.1 |
Paino- ja kirjansitomakoneet ja -laitteet |
|
28.99.11 |
Kirjansitomakoneet ja -laitteet, ml. kirjanneulomakoneet |
44914 (*) |
28.99.12 |
Koneet ja laitteet kirjakkeiden latomista tai kuva- tai painolaattojen valmistamista varten |
44914 (*) |
28.99.13 |
Offsetpainokoneet ja -laitteet, ei kuitenkaan toimistokäyttöön tarkoitetut |
44914 (*) |
28.99.14 |
Muut painokoneet- ja laitteet, pl. toimistokäyttöön tarkoitetut |
44914 (*) 44917 |
28.99.2 |
Koneet ja laitteet, jollaisia käytetään yksinomaan tai pääasiassa puolijohdetankojen tai -kiekkojen, puolijohdekomponenttien, elektronisten integroitujen piirien tai litteiden näyttöjen valmistuksessa |
|
28.99.20 |
Koneet ja laitteet, jollaisia käytetään yksinomaan tai pääasiassa puolijohdetankojen tai -kiekkojen, puolijohdekomponenttien, elektronisten integroitujen piirien tai litteiden näyttöjen valmistuksessa |
44918 |
28.99.3 |
Muualle luokittelemattomat erikoiskoneet |
|
28.99.31 |
Puun, selluloosan, paperin tai pahvin kuivaimet; muualla kuin kotitalouksissa käytettävät kuivaimet, muualle luokittelemattomat |
44912 |
28.99.32 |
Karusellit, keinut, ampumaratavarusteet ja muut huvipuistovälineet |
38600 |
28.99.39 |
Ilma-alusten lähetyslaitteet; lentotukialusten kannella käytettävät jarrutuslaitteet ja vastaavat laitteet; pyörien tasapainotuslaitteet; muualle luokittelemattomat erikoiskoneet |
44919 |
28.99.4 |
Paino- ja kirjansitomakoneiden osat |
|
28.99.40 |
Paino- ja kirjansitomakoneiden osat |
44922 (*) |
28.99.5 |
Sellaisten koneiden ja laitteiden osat, jollaisia käytetään yksinomaan tai pääasiassa puolijohdetankojen tai -kiekkojen, puolijohdekomponenttien, elektronisten integroitujen piirien tai litteiden näyttöjen valmistuksessa; muiden erikoiskoneiden osat |
|
28.99.51 |
Sellaisten koneiden ja laitteiden osat, jollaisia käytetään yksinomaan tai pääasiassa puolijohdetankojen tai -kiekkojen, puolijohdekomponenttien, elektronisten integroitujen piirien tai litteiden näyttöjen valmistuksessa |
44923 |
28.99.52 |
Muiden erikoiskoneiden osat |
44929 (*) |
28.99.9 |
Muiden muualle luokittelemattomien erikoiskoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
28.99.99 |
Muiden muualle luokittelemattomien erikoiskoneiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
29 |
Moottoriajoneuvot, perävaunut ja puoliperävaunut |
|
29.1 |
Moottoriajoneuvot |
|
29.10 |
Moottoriajoneuvot |
|
29.10.1 |
Polttomoottorit, jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa |
|
29.10.11 |
Ajoneuvojen kipinäsytytteiset iskumäntämoottorit, iskutilavuus ≤ 1 000 cm3 |
43121 (*) |
29.10.12 |
Ajoneuvojen kipinäsytytteiset iskumäntämoottorit, iskutilavuus > 1 000 cm3 |
43122 (*) |
29.10.13 |
Ajoneuvojen puristussytytteiset mäntämoottorit |
43123 |
29.10.2 |
Henkilöautot |
|
29.10.21 |
Ajoneuvot, joissa on kipinäsytytteinen moottori, iskutilavuus ≤ 1 500 cm3, uudet |
49113 (*) |
29.10.22 |
Ajoneuvot, joissa on kipinäsytytteinen moottori, iskutilavuus > 1 500 cm3, uudet |
49113 (*) |
29.10.23 |
Ajoneuvot, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel- tai puolidieselmoottori), uudet |
49113 (*) |
29.10.24 |
Muut moottoriajoneuvot henkilökuljetukseen |
49113 (*) |
29.10.3 |
Moottoriajoneuvot vähintään 10 henkilön kuljettamiseen |
|
29.10.30 |
Moottoriajoneuvot vähintään 10 henkilön kuljettamiseen |
49112 |
29.10.4 |
Tavarankuljetukseen tarkoitetut moottoriajoneuvot |
|
29.10.41 |
Tavarankuljetukseen tarkoitetut moottoriajoneuvot, joissa on puristussytytteinen mäntämoottori (diesel tai puolidiesel), uudet |
49114 (*) |
29.10.42 |
Tavarankuljetukseen tarkoitetut moottoriajoneuvot, joissa on kipinäsytytteinen mäntämoottori; muut tavarankuljetusajoneuvot, uudet |
49114 (*) |
29.10.43 |
Maantiekuljetuksiin tarkoitetut puoliperävaunujen vetotraktorit |
49111 |
29.10.44 |
Alustat, moottorein varustetut, moottoriajoneuvoja varten |
49121 |
29.10.5 |
Erikoismoottoriajoneuvot |
|
29.10.51 |
Nosturiautot |
49115 |
29.10.52 |
Ajoneuvot lumessa liikkumista varten, golfvaunut ja niiden kaltaiset ajoneuvot, moottorilla varustetut |
49116 |
29.10.59 |
Erikoismoottoriajoneuvot, muualle luokittelemattomat |
49119 |
29.10.9 |
Moottoriajoneuvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
29.10.99 |
Moottoriajoneuvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88221 (*) |
29.2 |
Moottoriajoneuvojen korit; perävaunut ja puoliperävaunut |
|
29.20 |
Moottoriajoneuvojen korit; perävaunut ja puoliperävaunut |
|
29.20.1 |
Moottoriajoneuvojen korit |
|
29.20.10 |
Moottoriajoneuvojen korit |
49210 |
29.20.2 |
Perävaunut ja puoliperävaunut; kontit |
|
29.20.21 |
Kontit, jotka on erityisesti suunniteltu yhtä tai useampaa kuljetusmuotoa varten |
49221 |
29.20.22 |
Matkailuperävaunut ja -puoliperävaunut asumista tai retkeilyä varten |
49222 |
29.20.23 |
Muut perävaunut ja puoliperävaunut |
49229 |
29.20.3 |
Perävaunujen, puoliperävaunujen ja muiden kuljetusvälineiden osat, ilman mekaanista kuljetuskoneistoa |
|
29.20.30 |
Perävaunujen, puoliperävaunujen ja muiden kuljetusvälineiden osat, ilman mekaanista kuljetuskoneistoa |
49232 |
29.20.4 |
Moottoriajoneuvojen kunnostukseen, kokoamiseen, varustamiseen ja korirakenteeseen liittyvät palvelut |
|
29.20.40 |
Moottoriajoneuvojen kunnostukseen, kokoamiseen, varustamiseen ja korirakenteeseen liittyvät palvelut |
88221 (*) |
29.20.5 |
Matkailuvaunujen ja asuntovaunujen varustamiseen liittyvät palvelut |
|
29.20.50 |
Matkailuvaunujen ja asuntovaunujen varustamiseen liittyvät palvelut |
88221 (*) |
29.20.9 |
Moottoriajoneuvojen korien ja perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
29.20.99 |
Moottoriajoneuvojen korien ja perävaunujen ja puoliperävaunujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88221 (*) |
29.3 |
Moottoriajoneuvojen osat ja tarvikkeet |
|
29.31 |
Moottoriajoneuvojen sähkö- ja elektroniikkalaitteet |
|
29.31.1 |
Sytytyskaapelisarjat ja muut kaapelisarjat, jollaisia käytetään ajoneuvoissa, ilma-aluksissa tai aluksissa |
|
29.31.10 |
Sytytyskaapelisarjat ja muut kaapelisarjat, jollaisia käytetään ajoneuvoissa, ilma-aluksissa tai aluksissa |
46330 |
29.31.2 |
Muut sähkölaitteet moottoriajoneuvoja varten sekä niiden osat |
|
29.31.21 |
Sytytystulpat; sytytysmagneetot; laturimagneetot; vauhtipyörämagneetot; virranjakajat; sytytyskelat |
46910 (*) |
29.31.22 |
Käynnistinmoottorit, myös jos ne toimivat generaattorina; muut generaattorit ja muut laitteet |
46910 (*) |
29.31.23 |
Sähköllä toimivat merkinantolaitteet, tuulilasinpyyhkimet sekä jään- ja huurunpoistolaitteet, jollaisia käytetään moottoriajoneuvoissa ja moottoripyörissä |
46910 (*) |
29.31.3 |
Muiden sähköllä toimivien moottoriajoneuvoissa ja moottoripyörissä käytettävien laitteiden osat |
|
29.31.30 |
Muiden sähköllä toimivien moottoriajoneuvoissa ja moottoripyörissä käytettävien laitteiden osat |
46960 (*) |
29.31.9 |
Moottoriajoneuvojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
29.31.99 |
Moottoriajoneuvojen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88239 (*) |
29.32 |
Muut moottoriajoneuvojen osat ja tarvikkeet |
|
29.32.1 |
Moottoriajoneuvojen istuimet |
|
29.32.10 |
Moottoriajoneuvojen istuimet |
38111 (*) |
29.32.2 |
Turvavyöt, turvatyynyt sekä korien osat ja tarvikkeet |
|
29.32.20 |
Turvavyöt, turvatyynyt sekä korien osat ja tarvikkeet |
49231 |
29.32.3 |
Moottoriajoneuvojen osat ja tarvikkeet, muualle luokittelemattomat |
|
29.32.30 |
Moottoriajoneuvojen osat ja tarvikkeet, muualle luokittelemattomat |
49129 (*) |
29.32.9 |
Moottoriajoneuvojen muualle luokittelemattomien osien ja tarvikkeiden kokoamispalvelut; moottoriajoneuvojen täydellisten rakennussarjojen asennuspalvelut osana tuotantoprosessia; moottoriajoneuvojen muiden osien ja tarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
29.32.91 |
Alihankintana teetetyt moottoriajoneuvojen täydellisten rakennussarjojen asennuspalvelut |
88221 (*) |
29.32.92 |
Moottoriajoneuvojen muualle luokittelemattomien osien ja tarvikkeiden kokoamispalvelut |
88221 (*) |
29.32.99 |
Moottoriajoneuvojen muiden osien ja tarvikkeiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88221 (*) |
30 |
Muut kulkuneuvot |
|
30.1 |
Laivat ja veneet |
|
30.11 |
Laivat ja kelluvat rakenteet |
|
30.11.1 |
Sota-alukset |
|
30.11.10 |
Sota-alukset |
49319 (*) |
30.11.2 |
Laivat ja niiden kaltaiset alukset henkilö- ja tavarankuljetukseen |
|
30.11.21 |
Risteilyalukset, kiertoajelualukset ja niiden kaltaiset alukset henkilökuljetukseen; kaikenlaiset lautta-alukset |
49311 |
30.11.22 |
Säiliöalukset raakaöljyn, öljytuotteiden, kemikaalien ja nestekaasun kuljetukseen |
49312 |
30.11.23 |
Jäähdytysalukset (pl. säiliöalukset) |
49313 |
30.11.24 |
Kuivalastialukset |
49314 |
30.11.3 |
Kalastusalukset ja muut erikoisalukset |
|
30.11.31 |
Kalastusalukset; tehdas- ja muut alukset kalastustuotteiden jalostusta tai säilöntää varten |
49315 |
30.11.32 |
Hinaajat ja työntöalukset |
49316 |
30.11.33 |
Ruoppausalukset; majakkalaivat, kelluvat nosturit; muut alukset |
49319 (*) |
30.11.4 |
Offshoretoiminnan alukset ja infrastruktuuri |
|
30.11.40 |
Offshoretoiminnan alukset ja infrastruktuuri |
49320 |
30.11.5 |
Muut kelluvat rakenteet (kuten lautat, säiliöt, kasuunit, laiturit, poijut ja merimerkit) |
|
30.11.50 |
Muut kelluvat rakenteet (kuten lautat, säiliöt, kasuunit, laiturit, poijut ja merimerkit) |
49390 |
30.11.9 |
Laivojen ja kelluvien lauttojen ja rakenteiden muuntamiseen, kunnostukseen ja varustamiseen liittyvät palvelut; laivojen ja kelluvien rakenteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.11.91 |
Laivojen ja kelluvien lauttojen ja rakenteiden muuntaminen ja kunnostus |
88229 (*) |
30.11.92 |
Laivojen ja kelluvien lauttojen ja rakenteiden varustamiseen liittyvät palvelut |
88229 (*) |
30.11.99 |
Laivojen ja kelluvien rakenteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
30.12 |
Huvi- ja urheiluveneet |
|
30.12.1 |
Huvi- ja urheiluveneet |
|
30.12.11 |
Purjeveneet (pl. ilmatäytteiset), huvi- tai urheilukäyttöön tarkoitetut, apumoottorilla tai ilman |
49410 |
30.12.12 |
Huvi- tai urheilukäyttöön tarkoitetut ilmatäytteiset alukset |
49490 (*) |
30.12.19 |
Muut huvi- tai urheilukäyttöön tarkoitetut alukset; soutuveneet ja kanootit |
49490 (*) |
30.12.9 |
Huvi- ja urheilualusten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.12.99 |
Huvi- ja urheilualusten valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
30.2 |
Raideliikenteen veturit ja liikkuva kalusto |
|
30.20 |
Raideliikenteen veturit ja liikkuva kalusto |
|
30.20.1 |
Veturit ja tenderit |
|
30.20.11 |
Veturit, jotka toimivat ulkoisella virtalähteellä |
49511 |
30.20.12 |
Dieselsähköveturit |
49512 |
30.20.13 |
Muut veturit; tenderit |
49519 |
30.20.2 |
Itseliikkuvat rautatie- ja raitiotievaunut (pl. kunnossapito- tai huoltovaunut) |
|
30.20.20 |
Itseliikkuvat rautatie- ja raitiotievaunut (pl. kunnossapito- tai huoltovaunut) |
49520 |
30.20.3 |
Muu liikkuva kalusto |
|
30.20.31 |
Rautatien tai raitiotien kunnossapito- tai huoltovaunut |
49531 |
30.20.32 |
Rautatien tai raitiotien matkustajavaunut (pl. itseliikkuvat); matkatavara- ja muut erikoisvaunut |
49532 |
30.20.33 |
Rautatien tai raitiotien tavaravaunut (pl. itseliikkuvat) |
49533 |
30.20.4 |
Rautatien tai raitiotien veturien tai muun liikkuvan kaluston osat; varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; mekaaniset liikenteen valvonta- tai ohjauslaitteet |
|
30.20.40 |
Rautatien tai raitiotien veturien tai muun liikkuvan kaluston osat; varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; mekaaniset liikenteen valvonta- tai ohjauslaitteet |
49540 |
30.20.9 |
Rautatien ja raitiotien vetureiden ja liikkuvan kaluston kunnostukseen ja varustamiseen liittyvät palvelut; rautatieliikenteen veturien ja liikkuvan kaluston valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.20.91 |
Rautatien ja raitiotien vetureiden ja liikkuvan kaluston kunnostukseen ja varustamiseen liittyvät palvelut |
88229 (*) |
30.20.99 |
Rautatieliikenteen veturien ja liikkuvan kaluston valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
30.3 |
Ilma- ja avaruusalukset ja niihin liittyvät koneet ja laitteet |
|
30.30 |
Ilma- ja avaruusalukset ja niihin liittyvät koneet ja laitteet |
|
30.30.1 |
Ilma-alusten ja avaruusalusten moottorit; laitteet maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten, niiden osat |
|
30.30.11 |
Ilma-alusten kipinäsytytteiset moottorit |
43131 |
30.30.12 |
Suihkuturbiinimoottorit ja potkuriturbiinimoottorit |
43132 |
30.30.13 |
Reaktiomoottorit (pl. suihkuturbiinimoottorit) |
43133 |
30.30.14 |
Laitteet maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten sekä niiden osat |
43134 |
30.30.15 |
Ilma-alusten kipinäsytytteisten moottoreiden osat |
43152 |
30.30.16 |
Suihkuturbiinimoottoreiden ja potkuriturbiinimoottoreiden osat |
43155 |
30.30.2 |
Ilmapallot ja -laivat; purje- ja liitolentokoneet, riippuliitimet ja muut moottorittomat ilma-alukset |
|
30.30.20 |
Ilmapallot ja -laivat; purje- ja liitolentokoneet, riippuliitimet ja muut moottorittomat ilma-alukset |
49610 |
30.30.3 |
Helikopterit ja lentokoneet |
|
30.30.31 |
Helikopterit |
49621 |
30.30.32 |
Lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino ≤ 2 000 kg |
49622 |
30.30.33 |
Lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino > 2 000 kg mutta ≤ 15 000 kg |
49623 (*) |
30.30.34 |
Lentokoneet ja muut ilma-alukset, omapaino > 15 000 kg |
49623 (*) |
30.30.4 |
Avaruusalukset (myös satelliitit) ja niiden laukaisuraketit |
|
30.30.40 |
Avaruusalukset (myös satelliitit) ja niiden laukaisuraketit |
49630 |
30.30.5 |
Ilma-alusten ja avaruusalusten muut osat |
|
30.30.50 |
Ilma-alusten ja avaruusalusten muut osat |
38111 (*) 49640 |
30.30.6 |
Ilma-alusten ja ilma-alusten moottoreiden perushuoltoon ja muuntamiseen liittyvät palvelut |
|
30.30.60 |
Ilma-alusten ja ilma-alusten moottoreiden perushuoltoon ja muuntamiseen liittyvät palvelut |
87149 (*) |
30.30.9 |
Ilma- ja avaruusalusten ja niihin liittyvien koneiden ja laitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.30.99 |
Ilma- ja avaruusalusten ja niihin liittyvien koneiden ja laitteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
30.4 |
Taisteluajoneuvot |
|
30.40 |
Taisteluajoneuvot |
|
30.40.1 |
Moottoroidut tankit ja muut panssaroidut taisteluajoneuvot ja niiden osat |
|
30.40.10 |
Moottoroidut tankit ja muut panssaroidut taisteluajoneuvot ja niiden osat |
44710 |
30.40.9 |
Taisteluajoneuvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.40.99 |
Taisteluajoneuvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
30.9 |
Kulkuneuvot, muualle luokittelemattomat |
|
30.91 |
Moottoripyörät |
|
30.91.1 |
Moottoripyörät ja sivuvaunut |
|
30.91.11 |
Moottoripyörät ja apumoottorilla varustetut polkupyörät, joissa on iskumäntäpolttomoottori, iskutilavuus ≤ 50 cm3 |
49911 |
30.91.12 |
Moottoripyörät, joissa on iskumäntäpolttomoottori, iskutilavuus > 50 cm3 |
49912 |
30.91.13 |
Moottoripyörät, muualle luokittelemattomat; sivuvaunut |
49913 |
30.91.2 |
Moottoripyörien ja sivuvaunujen osat ja tarvikkeet |
|
30.91.20 |
Moottoripyörien ja sivuvaunujen osat ja tarvikkeet |
49941 |
30.91.3 |
Polttomoottorit, jollaisia käytetään moottoripyörissä |
|
30.91.31 |
Moottoripyörien kipinäsytytteiset iskumäntämoottorit, iskutilavuus ≤ 1 000 cm3 |
43121 (*) |
30.91.32 |
Moottoripyörien kipinäsytytteiset iskumäntämoottorit, iskutilavuus > 1 000 cm3 |
43122 (*) |
30.91.9 |
Moottoripyörien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.91.99 |
Moottoripyörien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
30.92 |
Polkupyörät ja liikuntarajoitteisten kulkuvälineet |
|
30.92.1 |
Polkupyörät, moottorittomat |
|
30.92.10 |
Polkupyörät, moottorittomat |
49921 |
30.92.2 |
Liikuntarajoitteisten kulkuvälineet (pl. osat ja tarvikkeet) |
|
30.92.20 |
Liikuntarajoitteisten kulkuvälineet (pl. osat ja tarvikkeet) |
49922 |
30.92.3 |
Moottorittomien polkupyörien, muiden polkupyörien ja liikuntarajoitteisten kulkuvälineiden osat ja tarvikkeet |
|
30.92.30 |
Moottorittomien polkupyörien, muiden polkupyörien ja liikuntarajoitteisten kulkuvälineiden osat ja tarvikkeet |
49942 |
30.92.4 |
Lastenvaunut ja niiden osat |
|
30.92.40 |
Lastenvaunut ja niiden osat |
38992 |
30.92.9 |
Polkupyörien ja liikuntarajoitteisten kulkuvälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.92.99 |
Polkupyörien ja liikuntarajoitteisten kulkuvälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
30.99 |
Muut kulkuneuvot, muualle luokittelemattomat |
|
30.99.1 |
Muut kulkuneuvot, muualle luokittelemattomat |
|
30.99.10 |
Muut kulkuneuvot, muualle luokittelemattomat |
49930 |
30.99.9 |
Muiden muualle luokittelemattomien kulkuneuvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
30.99.99 |
Muiden muualle luokittelemattomien kulkuneuvojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88229 (*) |
31 |
Huonekalut |
|
31.0 |
Huonekalut |
|
31.00 |
Istuimet ja niiden osat; huonekalujen osat |
|
31.00.1 |
Istuimet ja niiden osat |
|
31.00.11 |
Istuimet, pääasiallisesti metallirunkoiset |
38111 |
31.00.12 |
Istuimet, pääasiallisesti puurunkoiset |
38112 |
31.00.13 |
Muut istuimet |
38119 |
31.00.14 |
Istuimien osat |
38160 (*) |
31.00.2 |
Huonekalujen osat (pl. istuimien osat) |
|
31.00.20 |
Huonekalujen osat (pl. istuimien osat) |
38160 (*) |
31.00.9 |
Tuolien ja istuimien verhoilupalvelut; istuimien ja niiden osien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt sekä huonekalujen osat |
|
31.00.91 |
Tuolien ja istuimien verhoilupalvelut |
88190 (*) |
31.00.99 |
Istuimien ja niiden osien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt sekä huonekalujen osat |
88190 (*) |
31.01 |
Toimisto- ja myymäläkalusteet |
|
31.01.1 |
Toimisto- ja myymäläkalusteet |
|
31.01.11 |
Toimistoissa käytettävät metallihuonekalut |
38121 |
31.01.12 |
Toimistoissa käytettävät puuhuonekalut |
38122 |
31.01.13 |
Myymälöissä käytettävät puuhuonekalut |
38140 (*) |
31.01.9 |
Toimisto- ja myymäläkalusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
31.01.99 |
Toimisto- ja myymäläkalusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
31.02 |
Keittiökalusteet |
|
31.02.1 |
Keittiökalusteet |
|
31.02.10 |
Keittiökalusteet |
38130 |
31.02.9 |
Keittiökalusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
31.02.99 |
Keittiökalusteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
31.03 |
Patjat |
|
31.03.1 |
Patjat |
|
31.03.11 |
Vuoteiden joustinpohjat |
38150 (*) |
31.03.12 |
Patjat (pl. vuoteiden joustinpohjat) |
38150 (*) |
31.03.9 |
Patjojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
31.03.99 |
Patjojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
31.09 |
Muut huonekalut |
|
31.09.1 |
Muut huonekalut |
|
31.09.11 |
Metallihuonekalut, muualle luokittelemattomat |
38140 (*) |
31.09.12 |
Puuhuonekalut makuuhuoneisiin, ruokailuhuoneisiin ja olohuoneisiin |
38140 (*) |
31.09.13 |
Puuhuonekalut, muualle luokittelemattomat |
38140 (*) |
31.09.14 |
Muovihuonekalut ja huonekalut muista aineista (esim. rottingista, koripajusta, bambusta) |
38140 (*) |
31.09.9 |
Uusien huonekalujen viimeistelypalvelut; muiden huonekalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
31.09.91 |
Uusien huonekalujen viimeistelypalvelut (pl. tuolien ja istuimien verhoilu) |
88190 (*) |
31.09.99 |
Muiden huonekalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32 |
Muut tehdasvalmisteet |
|
32.1 |
Korut, kultasepäntuotteet ja muut vastaavat tuotteet |
|
32.11 |
Metallirahat |
|
32.11.1 |
Metallirahat |
|
32.11.10 |
Metallirahat |
38250 |
32.11.9 |
Metallirahojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.11.99 |
Metallirahojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32.12 |
Korut ja muut kultasepäntuotteet |
|
32.12.1 |
Korut ja muut kultasepäntuotteet |
|
32.12.11 |
Viljellyt helmet, jalo- tai puolijalokivet, myös synteettiset tai rekonstruoidut, valmistetut mutta eivät kiinnitetyt |
38220 |
32.12.12 |
Teollisuustimantit, valmistetut; luonnon- tai synteettisistä jalo- tai puolijalokivistä saatu pöly ja jauhe |
38230 |
32.12.13 |
Korut ja niiden osat; kulta- ja hopeasepänteokset ja niiden osat |
38240 (*) |
32.12.14 |
Muut tavarat jalometallia; tavarat, jotka on valmistettu luonnonhelmistä tai viljellyistä helmistä, jalo- tai puolijalokivistä |
38240 (*) 48490 (*) |
32.12.9 |
Korujen ja muiden kultasepäntuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.12.99 |
Korujen ja muiden kultasepäntuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32.13 |
Jäljitelmäkorut ja muut vastaavat tuotteet |
|
32.13.1 |
Jäljitelmäkorut ja muut vastaavat tuotteet |
|
32.13.10 |
Jäljitelmäkorut ja muut vastaavat tuotteet |
38997 48490 (*) |
32.13.9 |
Jäljitelmäkorujen ja muiden vastaavien tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.13.99 |
Jäljitelmäkorujen ja muiden vastaavien tuotteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32.2 |
Soittimet |
|
32.20 |
Soittimet |
|
32.20.1 |
Pianot, urut ja muut kieli- ja puhallinsoittimet, kosketinsoittimet; metronomit, ääniraudat; soittorasioiden mekanismit |
|
32.20.11 |
Pianot ja muut koskettimistolla varustetut kielisoittimet |
38310 |
32.20.12 |
Muut kielisoittimet |
38320 |
32.20.13 |
Koskettimistolla varustetut pilliurut, urkuharmonit ja niiden kaltaiset soittimet; hanurit ja niiden kaltaiset soittimet; huuliharput; puhallinsoittimet |
38330 |
32.20.14 |
Soittimet, joiden ääni saadaan aikaan tai joudutaan vahvistamaan sähköisesti |
38340 |
32.20.15 |
Muut soittimet |
38350 |
32.20.16 |
Metronomit, ääniraudat ja virityspillit; soittorasioiden mekanismit; soittimien kielet |
38360 (*) |
32.20.2 |
Soittimien osat ja tarvikkeet |
|
32.20.20 |
Soittimien osat ja tarvikkeet |
38360 (*) |
32.20.9 |
Soittimien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.20.99 |
Soittimien valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32.3 |
Urheiluvälineet |
|
32.30 |
Urheiluvälineet |
|
32.30.1 |
Urheiluvälineet |
|
32.30.11 |
Sukset ja muut varusteet lumella hiihtoa varten (pl. hiihto- ja laskettelukengät); luistimet ja rullaluistimet; niiden osat |
38410 |
32.30.12 |
Hiihto- ja laskettelukengät |
29410 |
32.30.13 |
Vesisukset, lainelaudat, purjelaudat ja muut vesiurheiluvälineet |
38420 |
32.30.14 |
Välineet ja varusteet voimistelusalia, kuntosalia tai voimailua varten |
38430 |
32.30.15 |
Muut välineet ja varusteet urheilua tai ulkopelejä varten; uima-altaat ja kahluualtaat |
38440 |
32.30.16 |
Vavat, muut siimakalastustarvikkeet; muualle luokittelemattomat metsästys- ja kalastustarvikkeet |
38450 |
32.30.9 |
Urheiluvälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.30.99 |
Urheiluvälineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32.4 |
Pelit ja leikkikalut |
|
32.40 |
Pelit ja leikkikalut |
|
32.40.1 |
Ihmistä esittävät nuket; eläimiä tai muita hahmoja kuin ihmistä esittävät nuket; niiden osat |
|
32.40.11 |
Ihmistä esittävät nuket |
38520 (*) |
32.40.12 |
Eläimiä tai muita hahmoja kuin ihmistä esittävät nuket |
38520 (*) |
32.40.13 |
Ihmistä esittävien nukkien osat ja tarvikkeet |
38530 |
32.40.2 |
Leikkijunat ja niiden tarvikkeet; muut pienoismallit tai rakennussarjat ja koottavat lelut |
|
32.40.20 |
Leikkijunat ja niiden tarvikkeet; muut pienoismallit tai rakennussarjat ja koottavat lelut |
38540 |
32.40.3 |
Muut lelut, myös lelusoittimet |
|
32.40.31 |
Lasten ajettaviksi tarkoitetut lelut, joissa on pyörät; nukenvaunut |
38510 |
32.40.32 |
Palapelit |
38550 |
32.40.39 |
Pelit ja leikkikalut, muualle luokittelemattomat |
38560 |
32.40.4 |
Muut pelivälineet ja -laitteet |
|
32.40.41 |
Pelikortit |
38570 |
32.40.42 |
Biljardivälineet, seurapelivälineet ja pelilaitteet sisätiloja varten; muut pelilaitteet, rahalla tai rahakkeella toimivat |
38590 |
32.40.9 |
Pelien ja leikkikalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.40.99 |
Pelien ja leikkikalujen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32.5 |
Lääkinnässä ja hammaslääkinnässä käytettävät kojeet ja laitteet |
|
32.50 |
Lääkinnässä ja hammaslääkinnässä käytettävät kojeet ja laitteet |
|
32.50.1 |
Lääkinnälliseen, kirurgiseen ja hammaslääkinnälliseen käyttöön tarkoitetut kojeet ja laitteet |
|
32.50.11 |
Kojeet ja laitteet, joita käytetään hammashoidossa |
48130 |
32.50.12 |
Sterilointilaitteet lääkinnälliseen, kirurgiseen tai laboratoriokäyttöön |
48140 |
32.50.13 |
Injektioruiskut, neulat, katetrit, kanyylit ja niiden kaltaiset tavarat; oftalmologiset ja muut kojeet ja laitteet, muualle luokittelemattomat |
48150 |
32.50.2 |
Terapeuttiset kojeet ja laitteet; proteesien ja ortopedisten välineiden tarvikkeet |
|
32.50.21 |
Terapeuttiset kojeet ja laitteet; hengityslaitteet |
48160 (*) |
32.50.22 |
Nivelproteesit; ortopediset välineet; tekohampaat; hammasproteesit; proteesit, muualle luokittelemattomat |
35440 (*) 48170 (*) |
32.50.23 |
Proteesien ja ortopedisten välineiden osat ja tarvikkeet |
48170 (*) |
32.50.3 |
Lääkintähuonekalut, kirurgiset huonekalut, hammas- tai eläinlääkintähuonekalut; parturintuolit ja niiden kaltaiset tuolit sekä niiden osat |
|
32.50.30 |
Lääkintähuonekalut, kirurgiset huonekalut, hammas- tai eläinlääkintähuonekalut; parturintuolit ja niiden kaltaiset tuolit sekä niiden osat |
48180 |
32.50.4 |
Silmälasit, linssit ja niiden osat |
|
32.50.41 |
Piilolinssit; silmälasilinssit mitä tahansa ainetta |
48311 (*) |
32.50.42 |
Silmälasit ja niiden kaltaiset esineet, näön korjaamiseen, silmien suojaamiseen tai muuhun tarkoitukseen |
48312 |
32.50.43 |
Silmälasien ja niiden kaltaisten esineiden kehykset |
48313 |
32.50.44 |
Silmälasien ja niiden kaltaisten esineiden kehysten osat |
48352 |
32.50.5 |
Muut tuotteet lääkinnälliseen tai kirurgiseen käyttöön |
|
32.50.50 |
Muut tuotteet lääkinnälliseen tai kirurgiseen käyttöön |
35290 |
32.50.9 |
Lääkinnällisten, kirurgisten ja ortopedisten välineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.50.99 |
Lääkinnällisten, kirurgisten ja ortopedisten välineiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88235 (*) |
32.9 |
Teollisesti valmistetut, muualle luokittelemattomat tuotteet |
|
32.91 |
Luudat ja harjat |
|
32.91.1 |
Luudat ja harjat |
|
32.91.11 |
Kotitalouksien siivouksessa käytettävät luudat ja harjat |
38993 (*) |
32.91.12 |
Hammasharjat, hiusharjat ja muut henkilökohtaiseen hygieniakäyttöön tarkoitetut harjat; taiteilijansiveltimet ja kirjoitussiveltimet sekä siveltimet kosmeettisia valmisteita varten |
38993 (*) |
32.91.19 |
Muut harjat, muualle luokittelemattomat |
38993 (*) |
32.91.9 |
Luutien ja harjojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.91.99 |
Luutien ja harjojen valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
32.99 |
Muut teollisesti valmistetut, muualle luokittelemattomat tuotteet |
|
32.99.1 |
Turvapäähineet; muste- ja lyijykynät, taulut, päiväys-, sinetöimis- tai numeroimisleimasimet; kirjoituskoneen värinauhat, värityynyt |
|
32.99.11 |
Turvapäähineet ja muut turvatuotteet |
36971 36972 |
32.99.12 |
Kuulakärkikynät; huopakynät ja muut huokoisella kärjellä varustetut kynät; irtolyijykynät |
38911 (*) |
32.99.13 |
Tussikynät; täytekynät ja niiden kaltaiset kynät |
38911 (*) |
32.99.14 |
Kirjoitusvälinesarjat, kynänvarret, kynänpitimet ja niiden kaltaiset pitimet; niiden osat |
38911 (*) |
32.99.15 |
Lyijykynät, värikynät, irtolyijyt, pastelliliidut, piirustushiilet, kirjoitus- tai piirustusliitu sekä vaatturinliitu |
38911 (*) |
32.99.16 |
Liitutaulut ja muut kirjoitustaulut; päiväys-, sinetöimis- tai numeroimisleimasimet ja niiden kaltaiset tavarat; kirjoituskoneiden värinauhat ja niiden kaltaiset värinauhat; värityynyt |
38140 38912 |
32.99.2 |
Sateenvarjot; kävelykepit; napit; napinsydämet; vetoketjut; niiden osat |
|
32.99.21 |
Sateenvarjot ja päivänvarjot; kävelykepit, istuinkepit, ruoskat ja niiden kaltaiset tavarat |
38921 |
32.99.22 |
Sateenvarjojen, päivänvarjojen, kävelykeppien, istuinkeppien, ruoskien ja niiden kaltaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet |
38922 (*) |
32.99.23 |
Painonapit ja niiden osat; napit; vetoketjut |
38923 |
32.99.24 |
Napinsydämet ja muut napinosat; napinteelmät; vetoketjujen osat |
38924 |
32.99.3 |
Hiuksista tai eläimenkarvasta valmistetut tuotteet; niiden kaltaiset tekstiiliaineesta valmistetut tuotteet |
|
32.99.30 |
Hiuksista tai eläimenkarvasta valmistetut tuotteet; niiden kaltaiset tekstiiliaineesta valmistetut tuotteet |
38972 |
32.99.4 |
Savukkeensytyttimet, piiput ja niiden osat; helposti syttyvistä aineista valmistetut tavarat; polttonesteet ja nesteytetyt kaasumaiset polttoaineet |
|
32.99.41 |
Savukkeensytyttimet ja muut sytyttimet; tupakkapiiput ja sikari- tai savukeimukkeet sekä niiden osat |
38994 (*) |
32.99.42 |
Sytyttimien osat; pyroforiset seokset; helposti syttyvistä aineista valmistetut tavarat |
38995 |
32.99.43 |
Sytyttimien täyttämiseen käytettävät polttonesteet ja nesteytetyt kaasut, tilavuudeltaan ≤ 300 cm3 säiliöissä |
38999 (*) |
32.99.5 |
Muut tavarat, muualle luokittelemattomat |
|
32.99.51 |
Juhla-, karnevaali- ja muut huvitusesineet, myös taikomisvälineet ja pilailuesineet |
38991 |
32.99.52 |
Kammat, hiussoljet ja niiden kaltaiset esineet; hiusneulat; papiljotit; hajuvesisuihkupullot sekä niiden helat ja suihkutuspäät |
38994 (*) |
32.99.53 |
Kojeet, laitteet ja mallit, jotka on tarkoitettu esittelyä varten |
38996 |
32.99.54 |
Steariini-, parafiini- ja vahakynttilät sekä niiden kaltaiset tavarat |
38999 (*) |
32.99.55 |
Tekokukat, -lehdet ja -hedelmät sekä niiden osat |
38999 (*) |
32.99.59 |
Muut erinäiset tavarat, muualle luokittelemattomat |
38999 (*) 48160 |
32.99.6 |
Eläinten preparointipalvelut |
|
32.99.60 |
Eläinten preparointipalvelut |
88190 (*) |
32.99.9 |
Muiden muualle luokittelemattomien tehdasvalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
|
32.99.99 |
Muiden muualle luokittelemattomien tehdasvalmisteiden valmistukseen sisältyvät alihankintana teetetyt työt |
88190 (*) |
33 |
Koneiden ja laitteiden korjaus- ja asennuspalvelut |
|
33.1 |
Metallituotteiden, koneiden ja laitteiden korjauspalvelut |
|
33.11 |
Metallituotteiden korjauspalvelut |
|
33.11.1 |
Metallituotteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.11.11 |
Metallirakenteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87110 (*) |
33.11.12 |
Metallisäiliöiden, -altaiden ja -astioiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87110 (*) |
33.11.13 |
Höyrykattiloiden korjaus- ja huoltopalvelut (pl. keskuslämmityskattiloiden huoltopalvelut) |
87110 (*) |
33.11.14 |
Aseiden ja ammusten korjaus- ja huoltopalvelut |
87110 (*) |
33.11.19 |
Muiden metallituotteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87110 (*) |
33.12 |
Koneiden ja laitteiden korjauspalvelut |
|
33.12.1 |
Yleiskäyttöön tarkoitettujen koneiden ja laitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.12.11 |
Moottoreiden ja turbiinien korjaus- ja huoltopalvelut (pl. lentokoneiden ja ajoneuvojen moottorit) |
87156 (*) |
33.12.12 |
Hydraulisten ja pneumaattisten laitteiden, muiden pumppujen, kompressoreiden sekä hanojen ja venttiilien korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.13 |
Laakereiden, hammaspyörien ja vaihteisto- ja ohjauselementtien korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.14 |
Uunien, lämmitysjärjestelmien ja tulipesänpolttimien korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.15 |
Nosto- ja siirtolaitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.16 |
Toimistokoneiden ja -laitteiden (pl. tietokoneet ja niiden oheislaitteet) korjaus- ja huoltopalvelut |
87120 |
33.12.17 |
Voimakäyttöisten käsityökalujen korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.18 |
Muuhun kuin kotitalouskäyttöön tarkoitettujen jäähdytys- ja tuuletuslaitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.19 |
Muiden yleiskäyttöön tarkoitettujen koneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.2 |
Erikoiskoneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.12.21 |
Maa- ja metsätalouskoneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.22 |
Metallin työstökoneiden ja konetyökalujen korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.23 |
Metallinjalostuskoneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.24 |
Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden ja -laitteiden korjaus ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.25 |
Elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuuden koneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.26 |
Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuuden koneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.27 |
Paperi-, kartonki- tai pahviteollisuuden koneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.28 |
Muovi- ja kumiteollisuuden koneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.12.29 |
Muiden erikoiskoneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87156 (*) |
33.13 |
Elektronisten ja optisten laitteiden korjauspalvelut |
|
33.13.1 |
Elektronisten ja optisten laitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.13.11 |
Mittaus-, testaus- ja navigointivälineiden ja laitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87154 (*) |
33.13.12 |
Säteilylaitteiden sekä elektronisten lääkintä- ja terapialaitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87154 (*) |
33.13.13 |
Ammattikäyttöön tarkoitettujen optisten instrumenttien ja valokuvausvälineiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87154 (*) |
33.13.19 |
Muiden ammattikäyttöön tarkoitettujen elektronisten laitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87154 (*) |
33.14 |
Sähkölaitteiden korjauspalvelut |
|
33.14.1 |
Sähkölaitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.14.11 |
Sähkömoottorien, generaattorien, muuntajien sekä sähkön jakelu- ja valvontalaitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87152 (*) |
33.14.19 |
Muiden ammattikäyttöön tarkoitettujen sähkölaitteiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87152 (*) |
33.15 |
Laivojen ja veneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.15.1 |
Laivojen ja veneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.15.10 |
Laivojen ja veneiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87149 (*) |
33.16 |
Ilma- ja avaruusalusten korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.16.1 |
Ilma- ja avaruusalusten korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.16.10 |
Ilma- ja avaruusalusten korjaus- ja huoltopalvelut |
87149 (*) |
33.17 |
Muiden kulkuneuvojen korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.17.1 |
Muiden kulkuneuvojen korjaus- ja huoltopalvelut |
|
33.17.11 |
Vetureiden ja rautateiden liikkuvan kaluston korjaus- ja huoltopalvelut |
87149 (*) |
33.17.19 |
Muualle luokittelemattomien muiden kulkuneuvojen korjaus- ja huoltopalvelut |
87149 (*) |
33.19 |
Muiden laitteiden korjauspalvelut |
|
33.19.1 |
Muiden laitteiden korjauspalvelut |
|
33.19.10 |
Muiden laitteiden korjauspalvelut |
87159 |
33.2 |
Teollisuuden koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
|
33.20 |
Teollisuuden koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
|
33.20.1 |
Metallituotteiden asennuspalvelut (pl. koneiden ja laitteiden asennus) |
|
33.20.11 |
Höyrykattiloiden (pl. keskuslämmityskattilat) asennuspalvelut, myös teollisuuslaitosten metalliputkijärjestelmien asennuspalvelut |
87310 (*) |
33.20.12 |
Muiden metallituotteiden asennuspalvelut (pl. koneiden ja laitteiden asennus) |
87310 (*) |
33.20.2 |
Yleiskäyttöön tarkoitettujen koneiden asennuspalvelut |
|
33.20.21 |
Toimisto- ja kirjanpitokoneiden asennuspalvelut |
87333 |
33.20.29 |
Muiden yleiskäyttöön tarkoitettujen koneiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.3 |
Erikoiskoneiden asennuspalvelut |
|
33.20.31 |
Maataloustuotannon koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.32 |
Metallin työstökoneiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.33 |
Metallinjalostuskoneiden ja -laitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.34 |
Kaivostoiminnan koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.35 |
Elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuuden koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.36 |
Tekstiili-, vaatetus- ja nahkateollisuuden koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.37 |
Paperi-, kartonki- tai pahviteollisuuden koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.38 |
Muovi- ja kumiteollisuuden koneiden ja laitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.39 |
Muiden erikoiskoneiden asennuspalvelut |
87320 (*) 87331 |
33.20.4 |
Elektronisten ja optisten laitteiden asennuspalvelut |
|
33.20.41 |
Ammattikäyttöön tarkoitettujen lääkinnällisten laitteiden sekä tarkkuus- valokuvaus- ja optisten instrumenttien asennuspalvelut |
87350 |
33.20.42 |
Ammattikäyttöön tarkoitettujen elektronisten laitteiden asennuspalvelut |
87340 |
33.20.5 |
Sähkölaitteiden asennuspalvelut |
|
33.20.50 |
Sähkölaitteiden asennuspalvelut |
87360 |
33.20.6 |
Teollisuuden prosessinsäätölaitteiden asennuspalvelut |
|
33.20.60 |
Teollisuuden prosessinsäätölaitteiden asennuspalvelut |
87320 (*) |
33.20.7 |
Muiden tavaroiden asennuspalvelut |
|
33.20.70 |
Muiden tavaroiden asennuspalvelut |
87390 |
D |
SÄHKÖ, KAASU, LÄMPÖ JA ILMASTOINTI |
|
35 |
Sähkö, kaasu, lämpö ja ilmastointi |
|
35.1 |
Sähkön siirto- ja jakelupalvelut |
|
35.11 |
Sähkö |
|
35.11.1 |
Sähkö |
|
35.11.10 |
Sähkö |
17100 |
35.12 |
Sähkön siirtopalvelut |
|
35.12.1 |
Sähkön siirtopalvelut |
|
35.12.10 |
Sähkön siirtopalvelut |
69111 86311 |
35.13 |
Sähkön jakelupalvelut |
|
35.13.1 |
Sähkön jakelupalvelut |
|
35.13.10 |
Sähkön jakelupalvelut |
69112 86312 |
35.14 |
Sähkökaupan palvelut |
|
35.14.1 |
Sähkökaupan palvelut |
|
35.14.10 |
Sähkökaupan palvelut |
61197 61297 62597 |
35.2 |
Valmistettu kaasu; kaasumaisten polttoaineiden jakelupalvelut putkiverkoston kautta |
|
35.21 |
Valmistettu kaasu |
|
35.21.1 |
Kivihiilikaasu, vesikaasu, generaattorikaasu ja niiden kaltaiset kaasut (pl. maaöljykaasut) |
|
35.21.10 |
Kivihiilikaasu, vesikaasu, generaattorikaasu ja niiden kaltaiset kaasut (pl. maaöljykaasut) |
17200 |
35.22 |
Kaasumaisten polttoaineiden jakelupalvelut putkiverkoston kautta |
|
35.22.1 |
Kaasumaisten polttoaineiden jakelupalvelut putkiverkoston kautta |
|
35.22.10 |
Kaasumaisten polttoaineiden jakelupalvelut putkiverkoston kautta |
69120 86320 |
35.23 |
Putkiverkoston kautta jaettavien kaasumaisten polttoaineiden kaupan palvelut |
|
35.23.1 |
Putkiverkoston kautta jaettavien kaasumaisten polttoaineiden kaupan palvelut |
|
35.23.10 |
Putkiverkoston kautta jaettavien kaasumaisten polttoaineiden kaupan palvelut |
61191 (*) |
35.3 |
Höyryn, kaukolämmön ja -kylmän jakelupalvelut |
|
35.30 |
Höyryn, kaukolämmön ja -kylmän jakelupalvelut |
|
35.30.1 |
Höyry ja kuuma vesi; kaukolämmön jakelupalvelut |
|
35.30.11 |
Höyry ja kuuma vesi |
17300 |
35.30.12 |
Kaukolämmön jakelupalvelut putkiverkoston kautta |
69220 (*) 86340 (*) |
35.30.2 |
Jää; kaukokylmän jakelupalvelut |
|
35.30.21 |
Jää, myös jäähdyttämiseen tarkoitettu (ei elintarvikkeiden jäähdyttämiseen) |
17400 |
35.30.22 |
Kaukokylmän jakelupalvelut |
69220 (*) 86340 (*) |
E |
VESIHUOLTO; VIEMÄRÖINTI-, JÄTEHUOLTO- JA KUNNOSTUSPALVELUT |
|
36 |
Luonnonvesi; veden puhdistus- ja jakelupalvelut |
|
36.0 |
Luonnonvesi; veden puhdistus- ja jakelupalvelut |
|
36.00 |
Luonnonvesi; veden puhdistus- ja jakelupalvelut |
|
36.00.1 |
Luonnonvesi |
|
36.00.11 |
Juomavesi |
18000 (*) |
36.00.12 |
Juotavaksi kelpaamaton vesi |
18000 (*) |
36.00.2 |
Veden puhdistus- ja jakelupalvelut putkiverkoston kautta |
|
36.00.20 |
Veden puhdistus- ja jakelupalvelut putkiverkoston kautta |
69210 69230 86330 86350 |
36.00.3 |
Veden kaupan palvelut putkiverkoston kautta |
|
36.00.30 |
Veden kaupan palvelut putkiverkoston kautta |
61198 |
37 |
Viemäröintipalvelut; jätevesiliete |
|
37.0 |
Viemäröintipalvelut; jätevesiliete |
|
37.00 |
Viemäröintipalvelut; jätevesiliete |
|
37.00.1 |
Viemäröintipalvelut |
|
37.00.11 |
Jätevesien poiskuljetus- ja käsittelypalvelut |
94110 |
37.00.12 |
Lokakaivojen ja lietesäiliöiden käsittelypalvelut |
94120 |
37.00.2 |
Jätevesiliete |
|
37.00.20 |
Jätevesiliete |
39920 |
38 |
Jätteiden keruu, käsittely- ja loppusijoituspalvelut; materiaalien hyödyntämispalvelut |
|
38.1 |
Jäte; jätteenkeruupalvelut |
|
38.11 |
Tavanomainen jäte; tavanomaisen jätteen keruupalvelut |
|
38.11.1 |
Tavanomaisen kierrätettävän jätteen keruupalvelut |
|
38.11.11 |
Tavanomaisen kierrätettävän jätteen keruupalvelut, kunnalliset |
94221 |
38.11.19 |
Tavanomaisen kierrätettävän jätteen keruupalvelut, muut |
94229 |
38.11.2 |
Tavanomaisen kierrätettäväksi kelpaamattoman jätteen keruupalvelut |
|
38.11.21 |
Tavanomaisen kierrätettäväksi kelpaamattoman jätteen keruupalvelut, kunnalliset |
94231 |
38.11.29 |
Tavanomaisen kierrätettäväksi kelpaamattoman jätteen keruupalvelut, muut |
94239 |
38.11.3 |
Kierrätettäväksi kelpaamaton tavanomainen jäte, kerätty |
|
38.11.31 |
Kierrätettäväksi kelpaamaton tavanomainen yhdyskuntajäte |
39910 |
38.11.39 |
Muu kierrätettäväksi kelpaamaton tavanomainen jäte |
39990 (*) |
38.11.4 |
Romut, purettavaksi tarkoitetut |
|
38.11.41 |
Romutettavaksi tarkoitetut alukset ja muut uivat rakenteet |
39370 |
38.11.49 |
Romut, muut kuin alukset ja uivat rakenteet, purettavaksi tarkoitetut |
39910 (*) |
38.11.5 |
Muu kierrätettävä tavanomainen jäte, kerätty |
|
38.11.51 |
Lasijäte |
37111 (*) |
38.11.52 |
Paperi, kartonki- ja pahvijäte |
39240 (*) |
38.11.53 |
Käytetyt pneumaattiset ulkorenkaat, kumia |
39260 |
38.11.54 |
Muu kumijäte |
39250 (*) |
38.11.55 |
Muovijäte |
39270 (*) |
38.11.56 |
Tekstiilijäte |
39211 39212 39214 39216 |
38.11.57 |
Nahkajäte |
39220 (*) |
38.11.58 |
Tavanomainen metallijäte |
39310 39320 39331 (*) 39332 (*) 39333 (*) 39340 (*) 39361 (*) 39362 (*) 39363 (*) 39364 (*) 39365 (*) 39366 (*) 39367 |
38.11.59 |
Muu tavanomainen kierrätettävä jäte, muualle luokittelematon |
39280 (*) 39290 (*) |
38.11.6 |
Tavanomaisen jätteen siirtoon ja välivarastointiin liittyvät palvelut |
|
38.11.61 |
Tavanomaisen kierrätettävän jätteen siirtoon ja välivarastointiin liittyvät palvelut |
94313 |
38.11.69 |
Muun tavanomaisen jätteen siirtoasemien palvelut |
94319 (*) |
38.12 |
Ongelmajäte; ongelmajätteen keruupalvelut |
|
38.12.1 |
Ongelmajätteen keruupalvelut |
|
38.12.11 |
Sairaalajätteen ja muun biologisesti vaarallisen jätteen keruupalvelut |
94211 |
38.12.12 |
Muun teollisuuden ongelmajätteen keruupalvelut |
94212 |
38.12.13 |
Ongelmajätettä olevan yhdyskuntajätteen keruupalvelut |
94219 |
38.12.2 |
Ongelmajäte, kerätty |
|
38.12.21 |
Ydinreaktoreiden käytetyt (säteilytetyt) polttoaine-elementit |
33720 |
38.12.22 |
Lääkejäte |
39931 |
38.12.23 |
Muu ongelmajätettä oleva sairaalajäte |
39939 |
38.12.24 |
Kemiallinen ongelmajäte |
39950 (*) |
38.12.25 |
Jäteöljyt |
39950 (*) |
38.12.26 |
Ongelmajätettä oleva metallijäte |
39365 (*) 39366 (*) |
38.12.27 |
Galvaanisten parien, galvaanisten paristojen ja sähköakkujen jätteet ja romu |
39380 |
38.12.29 |
Muu ongelmajäte |
39990 (*) |
38.12.3 |
Ongelmajätteen siirtoon ja välivarastointiin liittyvät palvelut |
|
38.12.30 |
Ongelmajätteen siirtoon ja välivarastointiin liittyvät palvelut |
94311 |
38.2 |
Jätteen käsittely- ja loppusijoituspalvelut |
|
38.21 |
Tavanomaisen jätteen käsittely- ja loppusijoituspalvelut |
|
38.21.1 |
Tavanomaisen jätteen käsittely loppusijoituspalveluja varten |
|
38.21.10 |
Tavanomaisen jätteen käsittely loppusijoituspalveluja varten |
94319 (*) |
38.21.2 |
Tavanomaisen jätteen loppusijoituspalvelut |
|
38.21.21 |
Kaatopaikkapalvelut hoidetuilla kaatopaikoilla |
94331 |
38.21.22 |
Muut kaatopaikkapalvelut |
94332 |
38.21.23 |
Tavanomaisen jätteen polttopalvelut |
94333 |
38.21.29 |
Muut tavanomaisen jätteen loppusijoituspalvelut |
94339 |
38.21.3 |
Orgaaniset liuotinjätteet |
|
38.21.30 |
Orgaaniset liuotinjätteet |
39940 |
38.21.4 |
Jätteenpolton tuhka ja jäte |
|
38.21.40 |
Jätteenpolton tuhka ja jäte |
39290 (*) |
38.22 |
Ongelmajätteen käsittely- ja loppusijoituspalvelut |
|
38.22.1 |
Ydinjätteen ja muun ongelmajätteen käsittelypalvelut |
|
38.22.11 |
Ydinjätteen käsittelypalvelut |
94321 (*) |
38.22.19 |
Muun ongelmajätteen käsittelypalvelut |
94321 (*) |
38.22.2 |
Ydinjätteen ja muun ongelmajätteen loppusijoituspalvelut |
|
38.22.21 |
Ydinjätteen loppusijoituspalvelut |
94322 (*) |
38.22.29 |
Muun ongelmajätteen loppusijoituspalvelut |
94322 (*) |
38.3 |
Materiaalien hyödyntämispalvelut; toisioraaka-aineet |
|
38.31 |
Romutuspalvelut |
|
38.31.1 |
Romutuspalvelut |
|
38.31.11 |
Laivanromutuspalvelut |
94312 (*) |
38.31.12 |
Romutuspalvelut, muut kuin alusten ja uivien rakenteiden romutus |
94312 (*) |
38.32 |
Lajiteltujen materiaalien hyödyntämispalvelut; toisioraaka-aineet |
|
38.32.1 |
Lajiteltujen materiaalien hyödyntämispalvelut |
|
38.32.11 |
Lajiteltujen metallimateriaalien hyödyntämispalvelut |
89410 |
38.32.12 |
Lajiteltujen materiaalien hyödyntämispalvelut, muiden kuin metallimateriaalien |
89420 |
38.32.2 |
Metalliset toisioraaka-aineet |
|
38.32.21 |
Toisioraaka-aineet, jalometallia |
39331 (*) 39332 (*) 39333 (*) |
38.32.22 |
Toisioraaka-aineet, rautametallia |
39340 (*) |
38.32.23 |
Toisioraaka-aineet, kuparia |
39361 (*) |
38.32.24 |
Toisioraaka-aineet, nikkeliä |
39362 (*) |
38.32.25 |
Toisioraaka-aineet, alumiinia |
39363 (*) |
38.32.29 |
Muut metalliset toisioraaka-aineet |
39364 (*) 39368 |
38.32.3 |
Muut kuin metalliset toisioraaka-aineet |
|
38.32.31 |
Toisioraaka-aineet, lasia |
39290 (*) |
38.32.32 |
Toisioraaka-aineet, paperia, pahvia ja kartonkia |
39240 (*) |
38.32.33 |
Toisioraaka-aineet, muovia |
39270 (*) |
38.32.34 |
Toisioraaka-aineet, kumia |
39250 (*) |
38.32.35 |
Toisioraaka-aineet, tekstiiliä |
3921 |
38.32.39 |
Muut kuin metalliset toisioraaka-aineet |
39220 (*) 39280 (*) 39290 (*) |
39 |
Kunnostuspalvelut ja muut jätehuoltopalvelut |
|
39.0 |
Kunnostuspalvelut ja muut jätehuoltopalvelut |
|
39.00 |
Kunnostuspalvelut ja muut jätehuoltopalvelut |
|
39.00.1 |
Kunnostus- ja puhdistuspalvelut |
|
39.00.11 |
Maaperän ja pohjavesien kunnostukseen ja puhdistukseen liittyvät palvelut |
94413 |
39.00.12 |
Pintavesien kunnostukseen ja puhdistukseen liittyvät palvelut |
94412 |
39.00.13 |
Ilman kunnostukseen ja puhdistukseen liittyvät palvelut |
94411 |
39.00.14 |
Rakennusten kunnostuspalvelut |
94430 |
39.00.2 |
Muut kunnostukseen ja pilaantumisen torjuntaan liittyvät palvelut |
|
39.00.21 |
Alueiden eristämiseen, valvontaan ja seurantaan liittyvät palvelut ja muut alueiden kunnostuspalvelut |
94420 |
39.00.22 |
Muut kunnostuspalvelut |
94490 |
39.00.23 |
Muut pilaantumisen torjuntaan liittyvät erikoispalvelut |
94900 |
F |
RAKENNUKSET JA RAKENNUSTYÖT |
|
41 |
Talorakennukset ja talonrakennustyöt |
|
41.0 |
Talorakennukset ja talonrakennustyöt |
|
41.00 |
Talorakennukset ja talonrakennustyöt |
|
41.00.1 |
Asuinrakennukset |
|
41.00.10 |
Asuinrakennukset |
5311 |
41.00.2 |
Muut kuin asuinrakennukset |
|
41.00.20 |
Muut kuin asuinrakennukset |
5312 |
41.00.3 |
Asuinrakennusten rakennustyöt (uudisrakentaminen, lisärakentaminen, muutos- ja korjaustyöt) |
|
41.00.30 |
Asuinrakennusten rakennustyöt (uudisrakentaminen, lisärakentaminen, muutos- ja korjaustyöt) |
5411 |
41.00.4 |
Muiden kuin asuinrakennusten rakennustyöt (uudisrakentaminen, lisärakentaminen, muutos- ja korjaustyöt) |
|
41.00.40 |
Muiden kuin asuinrakennusten rakennustyöt (uudisrakentaminen, lisärakentaminen, muutos- ja korjaustyöt) |
5412 |
42 |
Maa- ja vesirakennusalan rakenteet ja rakennustyöt |
|
42.1 |
Maantiet ja rautatiet; maanteiden ja rautateiden rakennustyöt |
|
42.11 |
Tiet ja moottoritiet; teiden ja moottoriteiden rakennustyöt |
|
42.11.1 |
Moottoritiet, tiet, kadut ja muut ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteen väylät sekä kiitoradat |
|
42.11.10 |
Moottoritiet, tiet, kadut ja muut ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteen väylät sekä kiitoradat |
53211 53213 |
42.11.2 |
Moottoriteiden, teiden, katujen ja muiden ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteen väylien sekä kiitoratojen rakennustyöt |
|
42.11.20 |
Moottoriteiden, teiden, katujen ja muiden ajoneuvo- ja jalankulkuliikenteen väylien sekä kiitoratojen rakennustyöt |
54210 (*) |
42.12 |
Rautatiet ja maanalaiset rautatiet; rautateiden ja maanalaisten rautateiden rakennustyöt |
|
42.12.1 |
Rautatiet ja maanalaiset rautatiet |
|
42.12.10 |
Rautatiet ja maanalaiset rautatiet |
53212 |
42.12.2 |
Rautateiden ja maanalaisten rautateiden rakennustyöt |
|
42.12.20 |
Rautateiden ja maanalaisten rautateiden rakennustyöt |
54210 (*) |
42.13 |
Sillat ja tunnelit; siltojen ja tunnelien rakennustyöt |
|
42.13.1 |
Sillat ja tunnelit |
|
42.13.10 |
Sillat ja tunnelit |
5322 |
42.13.2 |
Siltojen ja tunnelien rakennustyöt |
|
42.13.20 |
Siltojen ja tunnelien rakennustyöt |
54220 |
42.2 |
Yleiset jakeluverkot ja niiden rakennustyöt |
|
42.21 |
Yleiset jakeluverkot nestemäisiä aineita varten ja niiden rakennustyöt |
|
42.21.1 |
Nestemäisten aineiden yleisten jakeluverkkojen rakenteet |
|
42.21.11 |
Nestemäisten aineiden kaukokuljetusputkistot |
53241 |
42.21.12 |
Nestemäisten aineiden paikalliset putkijohdot |
53251 |
42.21.13 |
Kastelujärjestelmät (kanaalit); vesijohtoverkoston pää- ja haaraputket; vedenkäsittelylaitokset, jätevedenpuhdistamot ja pumppuasemat |
53231 53234 53235 |
42.21.2 |
Nestemäisten aineiden yleisten jakeluverkkojen rakennustyöt |
|
42.21.21 |
Kaukokuljetusputkistojen rakennustyöt |
54241 |
42.21.22 |
Paikallisten putkijohtojen rakennustyöt, mukaan luettuna niihin liittyvät työt |
54251 |
42.21.23 |
Kastelujärjestelmien (kanaalien), vesijohtoverkoston pää- ja haaraputkien, vedenkäsittelylaitosten, jätevedenpuhdistamojen ja pumppuasemien rakennustyöt |
54232 54239 (*) |
42.21.24 |
Kaivonporaus- ja lietejärjestelmien asennustyöt |
5434 |
42.22 |
Sähkön ja tietoliikenteen yleiset jakeluverkot ja niiden rakennustyöt |
|
42.22.1 |
Sähkön ja tietoliikenteen yleisten jakeluverkkojen rakenteet |
|
42.22.11 |
Sähkönsiirtolinjat ja tietoliikenteen kaukoverkot |
53242 |
42.22.12 |
Paikallinen sähkö- ja tietoliikenneverkko |
53252 |
42.22.13 |
Voimalaitokset |
53262 |
42.22.2 |
Sähkön ja tietoliikenteen yleisten jakeluverkkojen rakennustyöt |
|
42.22.21 |
Sähkönsiirtolinjojen ja tietoliikenteen kaukoverkkojen rakennustyöt |
54242 |
42.22.22 |
Paikallisten sähkö- ja tietoliikenneverkkojen rakennustyöt |
54252 |
42.22.23 |
Voimalaitosten rakennustyöt |
54260 |
42.9 |
Muut maa- ja vesirakennusalan rakenteet ja rakennustyöt |
|
42.91 |
Vesirakentaminen |
|
42.91.1 |
Rannikko- ja satamarakenteet, padot, sulut ja niihin liittyvät hydromekaaniset rakenteet |
|
42.91.10 |
Rannikko- ja satamarakenteet, padot, sulut ja niihin liittyvät hydromekaaniset rakenteet |
53232 53233 |
42.91.2 |
Rannikko- ja satamarakenteiden, patojen, sulkujen ja niihin liittyvien hydromekaanisten rakenteiden rakennustyöt |
|
42.91.20 |
Rannikko- ja satamarakenteiden, patojen, sulkujen ja niihin liittyvien hydromekaanisten rakenteiden rakennustyöt |
54231 54239 (*) |
42.99 |
Muut maa- ja vesirakennusalan rakenteet ja rakennustyöt, muualle luokittelemattomat |
|
42.99.1 |
Muut maa- ja vesirakennusalan rakenteet |
|
42.99.11 |
Kaivos- ja teollisuusrakenteet |
53261 53263 53269 |
42.99.12 |
Urheilu- ja vapaa-ajanlaitosten rakenteet |
53270 |
42.99.19 |
Muut maa- ja vesirakennusalan rakenteet, muualle luokittelemattomat |
53290 |
42.99.2 |
Muiden maa- ja vesirakennusalan rakenteiden rakennustyöt |
|
42.99.21 |
Kaivos- ja teollisuusalan rakennustyöt |
54270 |
42.99.22 |
Ulkoilmastadionien ja urheilukenttien rakenteiden rakennustyöt |
54280 |
42.99.29 |
Maa- ja vesirakennusalan rakenteiden rakennustyöt, muualle luokittelemattomat |
54290 |
43 |
Erikoistuneet rakennustyöt |
|
43.1 |
Purkutyöt ja rakennusalueen pohjatyöt |
|
43.11 |
Purkutyöt |
|
43.11.1 |
Purkutyöt |
|
43.11.10 |
Purkutyöt |
54310 |
43.12 |
Rakennusalueen pohjatyöt |
|
43.12.1 |
Rakennusalueen pohjatyöt |
|
43.12.11 |
Maaperän ja tontin pohjatyöt; raivaustyöt |
54320 (*) |
43.12.12 |
Maankaivu- ja maansiirtotyöt |
54330 |
43.13 |
Maaperän koeporaustyöt |
|
43.13.1 |
Maaperän koeporaustyöt |
|
43.13.10 |
Maaperän koeporaustyöt |
54320 (*) |
43.2 |
Sähköasennustyöt, putkiasennustyöt ja muut rakennusalan asennustyöt |
|
43.21 |
Sähköasennustyöt |
|
43.21.1 |
Sähköasennustyöt |
|
43.21.10 |
Sähköasennustyöt |
5461 |
43.22 |
Putkiasennustyöt, lämmitys- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt |
|
43.22.1 |
Vesi- ja viemäriputkien ja lämmitys-, tuuletus- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt |
|
43.22.11 |
Vesi- ja viemäriputkien asennustyöt |
5462 |
43.22.12 |
Lämmitys-, tuuletus- ja ilmastointilaitteiden asennustyöt |
5463 |
43.22.2 |
Kaasulaitteiden asennustyöt |
|
43.22.20 |
Kaasulaitteiden asennustyöt |
54640 |
43.29 |
Muut rakennusalan asennustyöt |
|
43.29.1 |
Muut rakennusalan asennustyöt |
|
43.29.11 |
Eristystyöt |
54650 |
43.29.12 |
Aitojen ja kaiteiden asennustyöt |
54770 |
43.29.19 |
Muut asennustyöt, muualle luokittelemattomat |
5469 |
43.3 |
Rakennusten viimeistelytyöt |
|
43.31 |
Rappaustyöt |
|
43.31.1 |
Rappaustyöt |
|
43.31.10 |
Rappaustyöt |
54720 |
43.32 |
Rakennuspuusepän asennustyöt |
|
43.32.1 |
Rakennuspuusepän asennustyöt |
|
43.32.10 |
Rakennuspuusepän asennustyöt |
54760 (*) |
43.33 |
Lattian ja seinien päällystystyöt |
|
43.33.1 |
Laatoitustyöt |
|
43.33.10 |
Laatoitustyöt |
54740 |
43.33.2 |
Muut lattian ja seinien päällystystyöt, myös tapetointi |
|
43.33.21 |
Valumosaiikki-, marmori-, graniitti- ja liusketyöt |
54790 (*) |
43.33.29 |
Muut lattian ja seinien päällystystyöt, myös tapetointi, muualle luokittelemattomat |
54750 |
43.34 |
Maalaus- ja lasitustyöt |
|
43.34.1 |
Maalaustyöt |
|
43.34.10 |
Maalaustyöt |
54730 |
43.34.2 |
Lasitustyöt |
|
43.34.20 |
Lasitustyöt |
54710 |
43.39 |
Muut rakennusten viimeistelytyöt |
|
43.39.1 |
Muut rakennusten viimeistelytyöt |
|
43.39.11 |
Koristeiden asennustyöt |
54760 (*) |
43.39.19 |
Muut rakennusten viimeistelytyöt, muualle luokittelemattomat |
54790 (*) |
43.9 |
Muut erikoistuneet rakennustyöt |
|
43.91 |
Kattotyöt |
|
43.91.1 |
Kattotyöt |
|
43.91.11 |
Kattorakenteiden asennustyöt |
54522 |
43.91.19 |
Muut kattotyöt |
54530 (*) |
43.99 |
Muut erikoistuneet rakennustyöt, muualle luokittelemattomat |
|
43.99.1 |
Vesitiivistystyöt |
|
43.99.10 |
Vesitiivistystyöt |
54530 (*) |
43.99.2 |
Rakennustelineiden asentaminen ja purku |
|
43.99.20 |
Rakennustelineiden asentaminen ja purku |
54570 |
43.99.3 |
Paalutustyöt; perustuksien rakentaminen |
|
43.99.30 |
Paalutustyöt; perustuksien rakentaminen |
5451 |
43.99.4 |
Betonityöt |
|
43.99.40 |
Betonityöt |
54540 |
43.99.5 |
Teräsrunkorakenteiden pystytystyöt |
|
43.99.50 |
Teräsrunkorakenteiden pystytystyöt |
54550 |
43.99.6 |
Muuraustyöt |
|
43.99.60 |
Muuraustyöt |
54560 |
43.99.7 |
Tehdasvalmisteisten rakennusten kokoaminen ja pystytystyöt |
|
43.99.70 |
Tehdasvalmisteisten rakennusten kokoaminen ja pystytystyöt |
54400 |
43.99.9 |
Erikoistuneet rakennustyöt, muualle luokittelemattomat |
|
43.99.90 |
Rakennustyöt, muualle luokittelemattomat |
54521 54590 |
G |
TUKKU- JA VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT; MOOTTORIAJONEUVOJEN JA MOOTTORIPYÖRIEN KORJAUSPALVELUT |
|
45 |
Moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien tukku- ja vähittäiskaupan palvelut ja korjauspalvelut |
|
45.1 |
Moottoriajoneuvojen kaupan palvelut |
|
45.11 |
Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen kaupan palvelut |
|
45.11.1 |
Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut |
|
45.11.11 |
Henkilöautojen tukkukaupan palvelut |
61181 (*) |
45.11.12 |
Erikoisajoneuvojen, kuten ambulanssien ja pikkubussien, sekä maastoajoneuvojen tukkukaupan palvelut (paino ≤ 3,5 tonnia) |
61181 (*) |
45.11.2 |
Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
|
45.11.21 |
Uusien henkilöautojen vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
62281 (*) |
45.11.22 |
Käytettyjen henkilöautojen vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
62281 (*) |
45.11.23 |
Uusien erikoisajoneuvojen, kuten ambulanssien ja pikkubussien, sekä maastoajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä (painoltaan ≤ 3,5 tonnia) |
62281 (*) |
45.11.24 |
Käytettyjen erikoisajoneuvojen, kuten ambulanssien ja pikkubussien, sekä maastoajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä (painoltaan ≤ 3,5 tonnia) |
62281 (*) |
45.11.3 |
Muut autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut |
|
45.11.31 |
Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut internetissä |
62381 (*) |
45.11.39 |
Muut autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut, muualle luokittelemattomat |
62381 (*) |
45.11.4 |
Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
45.11.41 |
Autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti internetissä |
62581 (*) |
45.11.49 |
Muut autojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
62581 (*) |
45.19 |
Muiden moottoriajoneuvojen kaupan palvelut |
|
45.19.1 |
Muiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut |
|
45.19.11 |
Kuorma-autojen, rekka-autojen, perävaunujen, puoliperävaunujen ja linja-autojen tukkukaupan palvelut |
61181 (*) |
45.19.12 |
Matkailuautojen, kuten asuntovaunujen ja asuntoautojen, tukkukaupan palvelut |
61181 (*) |
45.19.2 |
Muiden moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
|
45.19.21 |
Kuorma-autojen, rekka-autojen, perävaunujen, puoliperävaunujen ja linja-autojen vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
62281 (*) |
45.19.22 |
Matkailuautojen, kuten asuntovaunujen ja asuntoautojen, vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
62281 (*) |
45.19.3 |
Muut muiden moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut |
|
45.19.31 |
Muiden moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut internetissä |
62381 (*) |
45.19.39 |
Muut moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palvelut, muualle luokittelemattomat |
62381 (*) |
45.19.4 |
Muiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
45.19.41 |
Muiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti internetissä |
62581 (*) |
45.19.49 |
Muut muiden moottoriajoneuvojen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
62581 (*) |
45.2 |
Moottoriajoneuvojen huolto- ja korjauspalvelut |
|
45.20 |
Moottoriajoneuvojen huolto- ja korjauspalvelut |
|
45.20.1 |
Autojen ja kevyiden tavarankuljetusajoneuvojen huolto- ja korjauspalvelut |
|
45.20.11 |
Autojen ja kevyiden tavarankuljetusajoneuvojen tavanomaiset huolto- ja korjauspalvelut (pl. sähköjärjestelmien, renkaiden ja korien korjauspalvelut) |
87141 (*) |
45.20.12 |
Autojen ja kevyiden tavarankuljetusajoneuvojen sähköjärjestelmien korjauspalvelut |
87141 (*) |
45.20.13 |
Autojen ja kevyiden tavarankuljetusajoneuvojen rengaskorjauspalvelut, mukaan luettuna pyörien säätö ja tasapainotus |
87141 (*) |
45.20.14 |
Autojen ja kevyiden tavarankuljetusajoneuvojen korien korjaus ja sen kaltaiset palvelut (ovien, lukkojen ja tuuli- yms. lasien korjauspalvelut, maalauspalvelut, kolarivaurioiden korjauspalvelut) |
87141 (*) |
45.20.2 |
Muiden moottoriajoneuvojen huolto- ja korjauspalvelut |
|
45.20.21 |
Muiden moottoriajoneuvojen tavanomaiset huolto- ja korjauspalvelut (pl. sähköjärjestelmien ja korien korjauspalvelut) |
87143 (*) |
45.20.22 |
Muiden moottoriajoneuvojen sähköjärjestelmien korjauspalvelut |
87143 (*) |
45.20.23 |
Muiden moottoriajoneuvojen korien korjaus ja sen kaltaiset palvelut (ovien, lukkojen ja tuuli- yms. lasien korjauspalvelut, maalauspalvelut, kolarivaurioiden korjauspalvelut) |
87143 (*) |
45.20.3 |
Autojen pesu, kiillotus ja vastaavat palvelut |
|
45.20.30 |
Autojen pesu, kiillotus ja sen kaltaiset palvelut |
87141 (*) |
45.3 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden kaupan palvelut |
|
45.31 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut |
|
45.31.1 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut |
|
45.31.11 |
Kumisten ulkorenkaiden ja niiden sisärenkaiden tukkukaupan palvelut |
61181 (*) |
45.31.12 |
Moottoriajoneuvojen muiden osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut |
61181 (*) |
45.31.2 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
45.31.20 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
62581 (*) |
45.32 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut |
|
45.32.1 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
|
45.32.11 |
Renkaiden vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
62281 (*) |
45.32.12 |
Moottoriajoneuvojen muiden osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
62281 (*) |
45.32.2 |
Muut moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut |
|
45.32.21 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut internetissä |
62381 (*) |
45.32.22 |
Moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut postimyynnin kautta |
62381 (*) |
45.32.29 |
Muut moottoriajoneuvojen osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut, muualle luokittelemattomat |
62481 |
45.4 |
Moottoripyörien ja niiden osien ja varusteiden kaupan palvelut sekä korjaus- ja huoltopalvelut |
|
45.40 |
Moottoripyörien ja niiden osien ja varusteiden kaupan palvelut sekä korjaus- ja huoltopalvelut |
|
45.40.1 |
Moottoripyörien ja niiden osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut |
|
45.40.10 |
Moottoripyörien ja niiden osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut |
61181 (*) |
45.40.2 |
Moottoripyörien sekä niiden osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
|
45.40.20 |
Moottoripyörien sekä niiden osien ja varusteiden vähittäiskaupan palvelut erikoismyymälöissä |
62281 (*) |
45.40.3 |
Moottoripyörien sekä niiden osien ja varusteiden muut vähittäiskaupan palvelut |
|
45.40.30 |
Moottoripyörien sekä niiden osien ja varusteiden muut vähittäiskaupan palvelut |
62381 (*) |
45.40.4 |
Moottoripyörien sekä niiden osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
45.40.40 |
Moottoripyörien sekä niiden osien ja varusteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
62581 (*) |
45.40.5 |
Moottoripyörien huolto- ja korjauspalvelut |
|
45.40.50 |
Moottoripyörien huolto- ja korjauspalvelut |
87142 |
46 |
Tukkukaupan palvelut (pl. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien tukkukaupan palvelut) |
|
46.1 |
Tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.11 |
Maatalousraaka-aineiden, elävien eläinten, tekstiiliraaka-aineiden sekä puolivalmisteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.11.1 |
Maatalousraaka-aineiden, elävien eläinten, tekstiiliraaka-aineiden sekä puolivalmisteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.11.11 |
Elävien eläinten tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61214 |
46.11.12 |
Kukkien ja muiden kasvien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61212 |
46.11.19 |
Muiden maatalousraaka-aineiden, tekstiiliraaka-aineiden sekä puolivalmisteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61211 61213 61215 61219 |
46.12 |
Polttoaineiden, malmien, metallien ja teollisuuskemikaalien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.12.1 |
Polttoaineiden, malmien, metallien ja teollisuuskemikaalien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.12.11 |
Kiinteiden, nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden sekä niihin liittyvien tuotteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61291 |
46.12.12 |
Metallimalmien ja alkumuodossa olevien metallien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61292 |
46.12.13 |
Teollisuuskemikaalien, lannoitteiden ja maatalouskemikaalien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61271 61272 |
46.13 |
Puutavaran ja rakennusmateriaalien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.13.1 |
Puutavaran ja rakennusmateriaalien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.13.11 |
Puutavaran ja puutavaratuotteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61293 |
46.13.12 |
Rakennusmateriaalien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61261 61262 61263 61264 |
46.14 |
Koneiden, teollisuuslaitteiden, alusten ja ilma-alusten tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.14.1 |
Koneiden, teollisuuslaitteiden, alusten ja ilma-alusten tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.14.11 |
Tietokoneiden, ohjelmistojen, elektronisten laitteiden, tietoliikennelaitteiden ja muiden toimistolaitteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61283 61284 61285 |
46.14.12 |
Alusten, ilma-alusten ja muiden muualle luokittelemattomien kuljetusvälineiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61282 |
46.14.19 |
Muiden muualle luokittelemattomien koneiden ja teollisuuslaitteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61286 61287 61288 61289 |
46.15 |
Huonekalujen, kotitaloustarvikkeiden ja rautakauppatavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.15.1 |
Huonekalujen, kotitaloustavaroiden ja rautakauppatavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.15.11 |
Huonekalujen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61241 |
46.15.12 |
Radio-, televisio- ja videolaitteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61242 |
46.15.13 |
Rautakauppatavaroiden ja käsityökalujen tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61265 |
46.15.19 |
Ruokailuvälineiden ja muualle luokittelemattomien kotitaloustavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61243 61244 61245 61246 |
46.16 |
Tekstiilien, vaatteiden, turkisten, jalkineiden ja nahkatavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.16.1 |
Tekstiilien, vaatteiden, turkisten, jalkineiden ja nahkatavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.16.11 |
Tekstiilien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61231 61232 |
46.16.12 |
Vaatteiden, turkisten ja jalkineiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61233 61234 |
46.16.13 |
Nahkatavaroiden ja matkatarvikkeiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61256 |
46.17 |
Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.17.1 |
Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.17.11 |
Elintarvikkeiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61221 61222 61223 61224 61225 61227 61229 |
46.17.12 |
Juomien tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61226 |
46.17.13 |
Tupakan tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61228 |
46.18 |
Muiden tavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.18.1 |
Muiden tavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.18.11 |
Farmaseuttisten ja lääkinnällisten tuotteiden, hajusteiden ja hygieniavalmisteiden sekä puhdistusaineiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61273 61274 61275 61276 |
46.18.12 |
Pelien ja lelujen, urheiluvälineiden, polkupyörien, kirjojen, sanomalehtien, aikakauslehtien, paperitavaran, soittimien, kellojen, korujen, valokuvausvälineiden ja optisten laitteiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61251 61252 61253 61254 61255 61259 |
46.18.19 |
Muiden muualle luokittelemattomien tavaroiden tukkumyyntipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
61294 61295 61299 |
46.19 |
Erinäisten tavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.19.1 |
Erinäisten tavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
46.19.10 |
Erinäisten tavaroiden tukkukaupan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
612 |
46.2 |
Maatalousraaka-aineiden ja elävien eläinten tukkukaupan palvelut |
|
46.21 |
Viljan, raakatupakan, siementen ja eläinrehun tukkukaupan palvelut |
|
46.21.1 |
Viljan, siementen ja eläinrehun tukkukaupan palvelut |
|
46.21.11 |
Viljan tukkukaupan palvelut |
61111 (*) |
46.21.12 |
Siementen (muiden kuin öljysiementen) tukkukaupan palvelut |
61111 (*) |
46.21.13 |
Öljysiementen ja öljyä sisältävien hedelmien tukkukaupan palvelut |
61111 (*) |
46.21.14 |
Eläinrehun tukkukaupan palvelut |
61111 (*) |
46.21.19 |
Muiden muualle luokittelemattomien maatalousraaka-aineiden tukkukaupan palvelut |
61119 |
46.21.2 |
Raakatupakan tukkukaupan palvelut |
|
46.21.20 |
Raakatupakan tukkukaupan palvelut |
61113 |
46.22 |
Kukkien ja muiden kasvien tukkukaupan palvelut |
|
46.22.1 |
Kukkien ja muiden kasvien tukkukaupan palvelut |
|
46.22.10 |
Kukkien ja muiden kasvien tukkukaupan palvelut |
61112 |
46.23 |
Elävien eläinten tukkukaupan palvelut |
|
46.23.1 |
Elävien eläinten tukkukaupan palvelut |
|
46.23.10 |
Elävien eläinten tukkukaupan palvelut |
61114 |
46.24 |
Vuotien ja nahkojen tukkukaupan palvelut |
|
46.24.1 |
Vuotien ja nahkojen tukkukaupan palvelut |
|
46.24.10 |
Vuotien ja nahkojen tukkukaupan palvelut |
61115 |
46.3 |
Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan tukkukaupan palvelut |
|
46.31 |
Hedelmien ja kasvisten tukkukaupan palvelut |
|
46.31.1 |
Hedelmien ja kasvisten tukkukaupan palvelut |
|
46.31.11 |
Tuoreiden hedelmien ja kasvisten tukkukaupan palvelut |
61121 (*) |
46.31.12 |
Jalostettujen hedelmien ja kasvisten tukkukaupan palvelut |
61121 (*) |
46.32 |
Lihan ja lihatuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.32.1 |
Lihan ja lihatuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.32.11 |
Lihan (myös siipikarjanlihan) tukkukaupan palvelut |
61123 (*) |
46.32.12 |
Lihatuotteiden (myös siipikarjanlihatuotteiden) tukkukaupan palvelut |
61123 (*) |
46.33 |
Meijerituotteiden, munien sekä ravintoöljyjen ja -rasvojen tukkukaupan palvelut |
|
46.33.1 |
Meijerituotteiden, munien sekä ravintoöljyjen ja -rasvojen tukkukaupan palvelut |
|
46.33.11 |
Meijerituotteiden tukkukaupan palvelut |
61122 (*) |
46.33.12 |
Munien tukkukaupan palvelut |
61122 (*) |
46.33.13 |
Ravintoöljyjen ja -rasvojen tukkukaupan palvelut |
61122 (*) |
46.34 |
Juomien tukkukaupan palvelut |
|
46.34.1 |
Juomien tukkukaupan palvelut |
|
46.34.11 |
Mehujen, kivennäisvesien, virvoitusjuomien ja muiden alkoholittomien juomien tukkukaupan palvelut |
61126 (*) |
46.34.12 |
Alkoholijuomien tukkukaupan palvelut |
61126 (*) |
46.35 |
Tupakkatuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.35.1 |
Tupakkatuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.35.10 |
Tupakkatuotteiden tukkukaupan palvelut |
61128 |
46.36 |
Sokerin, suklaan, makeisten ja leipomotuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.36.1 |
Sokerin, suklaan, makeisten ja leipomotuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.36.11 |
Sokerin tukkukaupan palvelut |
61129 (*) |
46.36.12 |
Leipomotuotteiden tukkukaupan palvelut |
61125 (*) |
46.36.13 |
Suklaan ja makeisten tukkukaupan palvelut |
61125 (*) |
46.37 |
Kahvin, teen, kaakaon ja mausteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.37.1 |
Kahvin, teen, kaakaon ja mausteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.37.10 |
Kahvin, teen, kaakaon ja mausteiden tukkukaupan palvelut |
61125 (*) |
46.38 |
Muiden elintarvikkeiden, kuten kalan, äyriäisten ja nilviäisten, tukkukaupan palvelut |
|
46.38.1 |
Kalan, äyriäisten ja nilviäisten tukkukaupan palvelut |
|
46.38.10 |
Kalan, äyriäisten ja nilviäisten tukkukaupan palvelut |
61124 |
46.38.2 |
Muiden elintarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
|
46.38.21 |
Homogenoitujen ravintovalmisteiden ja dieettiruokien tukkukaupan palvelut |
61129 (*) |
46.38.29 |
Muiden elintarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61129 (*) |
46.39 |
Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan yleistukkukaupan palvelut |
|
46.39.1 |
Elintarvikkeiden, juomien ja tupakan yleistukkukaupan palvelut |
|
46.39.11 |
Jäädytettyjen elintarvikkeiden yleistukkukaupan palvelut |
611 (*) |
46.39.12 |
Jäädyttämättömien elintarvikkeiden sekä juomien ja tupakan yleistukkukaupan palvelut |
611 (*) |
46.4 |
Taloustavaroiden tukkukaupan palvelut |
|
46.41 |
Tekstiilien tukkukaupan palvelut |
|
46.41.1 |
Tekstiilien tukkukaupan palvelut |
|
46.41.11 |
Langan tukkukaupan palvelut |
61131 (*) |
46.41.12 |
Kankaiden tukkukaupan palvelut |
61131 (*) |
46.41.13 |
Kodin liinavaatteiden, verhojen ja erilaisten tekstiiliaineesta valmistettujen kotitaloustarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61132 (*) |
46.41.14 |
Ompelutarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61132 (*) |
46.42 |
Vaatteiden ja jalkineiden tukkukaupan palvelut |
|
46.42.1 |
Vaatteiden ja jalkineiden tukkukaupan palvelut |
|
46.42.11 |
Vaatteiden tukkukaupan palvelut |
61133 |
46.42.12 |
Jalkineiden tukkukaupan palvelut |
61134 |
46.43 |
Sähkökäyttöisten kotitalouskoneiden ja -laitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.43.1 |
Sähkökäyttöisten kotitalouskoneiden ja -laitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.43.11 |
Muiden sähkökäyttöisten kotitalouskoneiden ja -laitteiden kuin radio- ja televisiotuotteiden ja valokuvausvälineiden tukkukaupan palvelut |
61144 (*) |
46.43.12 |
Radio-, televisio-, video- ja DVD-laitteiden tukkukaupan palvelut |
61142 (*) |
46.43.13 |
Äänilevyjen, ääninauhojen ja videonauhojen, CD-levyjen ja DVD-levyjen, ei kuitenkaan tyhjien nauhojen, tukkukaupan palvelut |
61142 (*) |
46.43.14 |
Valokuvaus- ja optisten tavaroiden tukkukaupan palvelut |
61152 |
46.44 |
Posliinin, lasin ja puhdistusaineiden tukkukaupan palvelut |
|
46.44.1 |
Posliinin, lasin ja puhdistusaineiden tukkukaupan palvelut |
|
46.44.11 |
Lasin, posliinin ja keramiikan tukkukaupan palvelut |
61145 (*) |
46.44.12 |
Puhdistusaineiden tukkukaupan palvelut |
61176 |
46.45 |
Hajuvesien ja kosmetiikan tukkukaupan palvelut |
|
46.45.1 |
Hajuvesien ja kosmetiikan tukkukaupan palvelut |
|
46.45.10 |
Hajuvesien ja kosmetiikan tukkukaupan palvelut |
61175 |
46.46 |
Farmaseuttisten tavaroiden tukkukaupan palvelut |
|
46.46.1 |
Farmaseuttisten tavaroiden tukkukaupan palvelut |
|
46.46.11 |
Farmaseuttisten tuotteiden ja lääkevalmisteiden tukkukaupan palvelut |
61173 |
46.46.12 |
Kirurgisten, lääkinnällisten ja ortopedisten kojeiden ja laitteiden tukkukaupan palvelut |
61174 |
46.47 |
Huonekalujen, mattojen ja valaistuslaitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.47.1 |
Huonekalujen, mattojen ja valaistuslaitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.47.11 |
Kotitalouksille tarkoitettujen huonekalujen tukkukaupan palvelut |
61141 |
46.47.12 |
Valaistuslaitteiden tukkukaupan palvelut |
61143 |
46.47.13 |
Mattojen tukkukaupan palvelut |
61163 (*) |
46.48 |
Kellojen ja korujen tukkukaupan palvelut |
|
46.48.1 |
Kellojen ja korujen tukkukaupan palvelut |
|
46.48.10 |
Kellojen ja korujen tukkukaupan palvelut |
61154 |
46.49 |
Muiden kotitaloustavaroiden tukkukaupan palvelut |
|
46.49.1 |
Ruokailuvälineiden ja kotitalouksissa käytettävien metallitavaroiden, punontateosten ja korkkitavaroiden ja muualle luokittelemattomien kotitaloustavaroiden tukkukaupan palvelut |
|
46.49.11 |
Ruokailuvälineiden ja kotitalouksissa käytettävien metallitavaroiden tukkukaupan palvelut |
61145 (*) |
46.49.12 |
Punontateosten, korkkitavaroiden, tynnyriteosten ja muiden puusta tehtyjen tavaroiden tukkukaupan palvelut |
61146 |
46.49.19 |
Muualle luokittelemattomien kotitaloustavaroiden ja -laitteiden tukkukaupan palvelut |
61144 (*) |
46.49.2 |
Kirjojen, aikakauslehtien ja paperitavaran tukkukaupan palvelut |
|
46.49.21 |
Kirjojen tukkukaupan palvelut |
61151 (*) |
46.49.22 |
Aikakauslehtien ja sanomalehtien tukkukaupan palvelut |
61151 (*) |
46.49.23 |
Paperitavaran tukkukaupan palvelut |
61151 (*) |
46.49.3 |
Muiden kulutustavaroiden tukkukaupan palvelut |
|
46.49.31 |
Soittimien tukkukaupan palvelut |
61142 (*) |
46.49.32 |
Pelien ja lelujen tukkukaupan palvelut |
61153 |
46.49.33 |
Urheiluvälineiden, myös polkupyörien, tukkukaupan palvelut |
61155 |
46.49.34 |
Nahkatavaroiden ja matkatarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61156 |
46.49.35 |
Postimerkkien ja kolikoiden tukkukaupan palvelut |
61159 (*) |
46.49.36 |
Matkamuistojen ja taideteosten tukkukaupan palvelut |
61159 (*) |
46.49.39 |
Muiden kulutustavaroiden tukkukaupan palvelut |
61159 (*) |
46.5 |
Tieto- ja viestintäteknisten laitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.51 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden ja ohjelmistojen tukkukaupan palvelut |
|
46.51.1 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden ja ohjelmistojen tukkukaupan palvelut |
|
46.51.10 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden ja ohjelmistojen tukkukaupan palvelut |
61184 |
46.52 |
Elektronisten laitteiden, tietoliikennelaitteiden ja osien tukkukaupan palvelut |
|
46.52.1 |
Elektronisten laitteiden, tietoliikennelaitteiden ja osien tukkukaupan palvelut |
|
46.52.11 |
Tietoliikennelaitteiden ja niiden osien tukkukaupan palvelut |
61185 (*) |
46.52.12 |
Elektronisten laitteiden ja osien tukkukaupan palvelut |
61142 (*) |
46.52.13 |
Tyhjien ääni- ja videonauhojen, levykkeiden, magneettisten ja optisten levyjen, CD-levyjen ja DVD-levyjen tukkukaupan palvelut |
61185 (*) |
46.6 |
Muiden koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
|
46.61 |
Maatalouden koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
|
46.61.1 |
Maatalouden koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
|
46.61.11 |
Maa- ja metsätalouden koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden, myös traktoreiden, tukkukaupan palvelut |
61186 (*) |
46.61.12 |
Nurmikon ja puutarhan hoitoon tarkoitettujen koneiden, laitteiden ja tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61186 (*) |
46.62 |
Työstökoneiden tukkukaupan palvelut |
|
46.62.1 |
Työstökoneiden tukkukaupan palvelut |
|
46.62.11 |
Puun työstökoneiden tukkukaupan palvelut |
61188 (*) |
46.62.12 |
Metallin työstökoneiden tukkukaupan palvelut |
61188 (*) |
46.62.19 |
Muiden aineiden työstökoneiden tukkukaupan palvelut |
61188 (*) |
46.63 |
Kaivos-, talonrakennus- sekä tie- ja vesirakennuskoneiden tukkukaupan palvelut |
|
46.63.1 |
Kaivos-, talonrakennus- sekä tie- ja vesirakennuskoneiden tukkukaupan palvelut |
|
46.63.10 |
Kaivos-, talonrakennus- sekä tie- ja vesirakennuskoneiden tukkukaupan palvelut |
61187 |
46.64 |
Tekstiiliteollisuuden koneiden sekä ompelu- ja neulekoneiden tukkukaupan palvelut |
|
46.64.1 |
Tekstiiliteollisuuden koneiden sekä ompelu- ja neulekoneiden tukkukaupan palvelut |
|
46.64.10 |
Tekstiiliteollisuuden koneiden sekä ompelu- ja neulekoneiden tukkukaupan palvelut |
61188 (*) |
46.65 |
Toimistokalusteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.65.1 |
Toimistokalusteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.65.10 |
Toimistokalusteiden tukkukaupan palvelut |
61183 (*) |
46.66 |
Muiden toimistokoneiden ja -laitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.66.1 |
Muiden toimistokoneiden ja -laitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.66.10 |
Muiden toimistokoneiden ja -laitteiden tukkukaupan palvelut |
61183 (*) |
46.69 |
Muiden koneiden ja laitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.69.1 |
Muiden koneiden ja laitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.69.11 |
Muiden kuljetusvälineiden kuin moottoriajoneuvojen, moottoripyörien ja polkupyörien tukkukaupan palvelut |
61182 |
46.69.12 |
Koneiden ja laitteiden tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61189 (*) |
46.69.13 |
Nosto- ja käsittelylaitteiden tukkukaupan palvelut |
61189 (*) |
46.69.14 |
Elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuuden koneiden ja laitteiden tukkukaupan palvelut |
61188 (*) |
46.69.15 |
Ammattikäyttöön tarkoitettujen sähkökoneistojen, -kojeiden ja -tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61189 (*) |
46.69.16 |
Aseiden ja ammusten tukkukaupan palvelut |
61189 (*) |
46.69.19 |
Muiden yleis- ja erikoiskoneiden ja -laitteiden tukkukaupan palvelut |
61189 (*) |
46.7 |
Muut erikoistuneen tukkukaupan palvelut |
|
46.71 |
Kiinteiden, nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden sekä niihin liittyvien tuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.71.1 |
Kiinteiden, nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden sekä niihin liittyvien tuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.71.11 |
Kiinteiden polttoaineiden tukkukaupan palvelut |
61191 (*) |
46.71.12 |
Moottoribensiinin, myös lentobensiinin, tukkukaupan palvelut |
61191 (*) |
46.71.13 |
Muiden nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden sekä niihin liittyvien tuotteiden tukkukaupan palvelut |
61191 (*) |
46.72 |
Metallien ja metallimalmien tukkukaupan palvelut |
|
46.72.1 |
Metallien ja metallimalmien tukkukaupan palvelut |
|
46.72.11 |
Rautamalmien tukkukaupan palvelut |
61192 (*) |
46.72.12 |
Värimetallimalmien tukkukaupan palvelut |
61192 (*) |
46.72.13 |
Alkumuodossa olevan raudan ja teräksen tukkukaupan palvelut |
61192 (*) |
46.72.14 |
Alkumuodossa olevien värimetallimalmien tukkukaupan palvelut |
61192 (*) |
46.73 |
Puun ja rakennusmateriaalien sekä saniteettilaitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.73.1 |
Puun ja rakennusmateriaalien sekä saniteettilaitteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.73.11 |
Raakapuun tukkukaupan palvelut |
61193 (*) |
46.73.12 |
Puun esikäsittelyssä saatujen tuotteiden tukkukaupan palvelut |
61193 (*) |
46.73.13 |
Saniteettilaitteiden tukkukaupan palvelut |
61162 |
46.73.14 |
Maalien ja lakkojen tukkukaupan palvelut |
61164 |
46.73.15 |
Tasolasin tukkukaupan palvelut |
61161 (*) |
46.73.16 |
Muiden rakennusmateriaalien tukkukaupan palvelut |
61161 (*) |
46.73.17 |
Tapettien tukkukaupan palvelut |
61163 (*) |
46.73.18 |
Lattianpäällysteiden (pl. matot) tukkukaupan palvelut |
61163 (*) |
46.74 |
Rautakauppatavaroiden sekä LV-laitteiden ja -tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
|
46.74.1 |
Rautakauppatavaroiden sekä LV-laitteiden ja -tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
|
46.74.11 |
Rautakauppatavaroiden tukkukaupan palvelut |
61165 (*) |
46.74.12 |
LV-laitteiden ja tarvikkeiden tukkukaupan palvelut |
61199 (*) |
46.74.13 |
Käsityökalujen tukkukaupan palvelut |
61165 (*) |
46.75 |
Kemiallisten tuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.75.1 |
Kemiallisten tuotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.75.11 |
Lannoitteiden ja maatalouskemikaalien tukkukaupan palvelut |
61172 |
46.75.12 |
Teollisuuskemikaalien tukkukaupan palvelut |
61171 |
46.76 |
Muiden välituotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.76.1 |
Muiden välituotteiden tukkukaupan palvelut |
|
46.76.11 |
Paperin, kartongin ja pahvin tukkukaupan palvelut |
61194 |
46.76.12 |
Tekstiilikuitujen tukkukaupan palvelut |
61131 (*) |
46.76.13 |
Alkumuodossa olevan muovin ja kumin tukkukaupan palvelut |
61199 (*) |
46.76.19 |
Muualle luokittelemattomien muiden kuin maatalouden välituotteiden tukkukaupan palvelut |
61199 (*) |
46.77 |
Jätteiden ja romun tukkukaupan palvelut |
|
46.77.1 |
Jätteiden ja romun tukkukaupan palvelut |
|
46.77.10 |
Jätteiden ja romun tukkukaupan palvelut |
61195 |
46.9 |
Yleistukkukaupan palvelut |
|
46.90 |
Yleistukkukaupan palvelut |
|
46.90.1 |
Yleistukkukaupan palvelut |
|
46.90.10 |
Yleistukkukaupan palvelut |
61 |
47 |
Vähittäiskaupan palvelut (pl. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien kauppa) |
|
47.0 |
Vähittäiskaupan palvelut (pl. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien kauppa) |
|
47.00 |
Vähittäiskaupan palvelut (pl. moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien kauppa) |
|
47.00.1 |
Hedelmien, vihannesten, lihan, kalan, leipomo- ja meijerituotteiden sekä munien vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.11 |
Tuoreiden hedelmien ja vihannesten vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 21 (*) |
47.00.12 |
Jalostettujen hedelmien ja vihannesten vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 21 (*) |
47.00.13 |
Lihan vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 23 (*) |
47.00.14 |
Lihatuotteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 23 (*) |
47.00.15 |
Kalan, äyriäisten ja nilviäisten vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 24 |
47.00.16 |
Leipomotuotteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 25 (*) |
47.00.17 |
Makeisten vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 25 (*) |
47.00.18 |
Meijerituotteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 22 (*) |
47.00.19 |
Munien vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 22 (*) |
47.00.2 |
Muiden elintarvikkeiden, juomien ja tupakan vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.21 |
Kahvin, teen, kaakaon ja mausteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 27 |
47.00.22 |
Ravintoöljyjen ja -rasvojen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 22 (*) |
47.00.23 |
Homogenoitujen ravintovalmisteiden ja dieettiruoan vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 29 (*) |
47.00.24 |
Muiden elintarvikkeiden vähittäiskaupan palvelut, muualle luokittelemattomat |
62 (*) 29 (*) |
47.00.25 |
Alkoholijuomien vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 26 (*) |
47.00.26 |
Muiden juomien vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 26 (*) |
47.00.27 |
Tupakkatuotteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 28 |
47.00.3 |
Tieto- ja viestintäteknisten laitteiden vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.31 |
Tietokoneiden, oheislaiteiden ja ohjelmistojen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 84 |
47.00.32 |
Tietoliikennelaitteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 85 |
47.00.33 |
Audio- ja videolaitteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 42 (*) |
47.00.4 |
Rakennusmateriaalien ja rautakauppatavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.41 |
Rautakauppatavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 65 (*) |
47.00.42 |
Maalien ja lakkojen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 64 |
47.00.43 |
Tasolasin vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 61 (*) |
47.00.44 |
Nurmikon ja puutarhan hoitoon tarkoitettujen laitteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 86 |
47.00.45 |
LV-laitteiden ja -tarvikkeiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 61 (*) |
47.00.46 |
Saniteettilaitteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 62 |
47.00.47 |
Käsityökalujen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 65 (*) |
47.00.49 |
Rakennusmateriaalien vähittäiskaupan palvelut, muualle luokittelemattomat |
62 (*) 61 (*) |
47.00.5 |
Kotitaloustavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.51 |
Tekstiilien vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 31 |
47.00.52 |
Verhojen ja valoverhojen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 32 |
47.00.53 |
Tapettien, lattianpäällysteiden ja mattojen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 63 |
47.00.54 |
Sähköllä toimivien kodinkoneiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 44 |
47.00.55 |
Huonekalujen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 41 |
47.00.56 |
Valaistusvarusteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 43 |
47.00.57 |
Puusta tehtyjen tavaroiden, korkkitavaroiden ja punontateosten vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 46 |
47.00.58 |
Soittimien ja nuottien vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 42 (*) |
47.00.59 |
Talousastioiden, lasitavaran, posliinin, keramiikan, ruokailuvälineiden sekä muiden kuin sähköllä toimivien muualle luokittelemattomien kotitalouskoneiden, -laitteiden ja -tavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 45 |
47.00.6 |
Kulttuuri- ja virkistystavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.61 |
Kirjojen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 51 (*) |
47.00.62 |
Sanomalehtien ja aikakauslehtien vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 51 (*) |
47.00.63 |
Paperitavaran vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 51 (*) |
47.00.64 |
Musiikki- ja videotallenteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 42 (*) |
47.00.65 |
Urheiluvälineiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 55 (*) |
47.00.66 |
Leirintävälineiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 55 (*) |
47.00.67 |
Pelien ja lelujen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 53 |
47.00.68 |
Postimerkkien ja kolikoiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 59 (*) |
47.00.69 |
Matkamuistojen ja taideteosten vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 59 (*) |
47.00.7 |
Vaatteiden, farmaseuttisten ja lääkinnällisten tuotteiden, hygieniavalmisteiden, kukkien ja muiden kasvien, lemmikkieläinten ja lemmikkieläinten ruoan vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.71 |
Vaatteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 33 |
47.00.72 |
Jalkineiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 34 |
47.00.73 |
Nahkatavaroiden ja matkatarvikkeiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 56 |
47.00.74 |
Lääkkeiden ja muiden farmaseuttisten valmisteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 73 |
47.00.75 |
Lääkinnällisten ja ortopedisten valmisteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 74 |
47.00.76 |
Kosmeettisten ja hygieniavalmisteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 75 |
47.00.77 |
Kukkien, muiden kasvien ja siementen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 12 |
47.00.78 |
Lannoitteiden ja maatalouskemikaalien vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 71 62 (*) 72 |
47.00.79 |
Lemmikkieläinten ja lemmikkieläinten ruoan vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 14 |
47.00.8 |
Moottoriajoneuvojen polttoaineen ja muualle luokittelemattomien uusien tavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.81 |
Moottoriajoneuvojen polttoaineen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 91 (*) |
47.00.82 |
Kellojen ja korujen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 54 |
47.00.83 |
Valokuvaus-, optisten ja tarkkuuslaitteiden vähittäiskaupan palvelut, optikkopalvelut |
62 (*) 52 |
47.00.84 |
Puhdistusaineiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 76 |
47.00.85 |
Kotitalouksissa käytettävän polttoöljyn, pullotetun kaasun, hiilen ja polttopuun vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 91 (*) |
47.00.86 |
Muiden muualle luokittelemattomien kulutustavaroiden, muiden kuin elintarvikkeiden, vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 59 (*) |
47.00.87 |
Muualle luokittelemattomien maatalousraaka-aineiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 11 62 (*) 13 62 (*) 15 62 (*) 19 |
47.00.88 |
Muualle luokittelemattomien koneiden ja laitteiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 83 62 (*) 87 62 (*) 88 62 (*) 89 |
47.00.89 |
Muiden muualle luokittelemattomien tavaroiden (pl. kulutustavarat ja elintarvikkeet) vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) 92 62 (*) 93 62 (*) 94 62 (*) 95 62 (*) 99 |
47.00.9 |
Käytettyjen tavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
|
47.00.91 |
Antiikkiesineiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) |
47.00.92 |
Käytettyjen kirjojen vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) |
47.00.99 |
Muiden käytettyjen tavaroiden vähittäiskaupan palvelut |
62 (*) |
H |
KULJETUS- JA VARASTOINTIPALVELUT |
|
49 |
Maaliikenne- ja putkijohtokuljetuspalvelut |
|
49.1 |
Rautateiden henkilöliikennepalvelut kaukoliikenteessä |
|
49.10 |
Rautateiden henkilöliikennepalvelut kaukoliikenteessä |
|
49.10.1 |
Rautateiden henkilöliikennepalvelut kaukoliikenteessä |
|
49.10.11 |
Rautateiden henkilöliikennepalvelut, kiertoajelut |
64131 |
49.10.19 |
Muut rautateiden henkilöliikennepalvelut kaukoliikenteessä |
64210 |
49.2 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut |
|
49.20 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut |
|
49.20.1 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut |
|
49.20.11 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut kylmävaunuilla |
65121 |
49.20.12 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut säiliövaunuilla, maaöljytuotteet |
65122 (*) |
49.20.13 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut säiliövaunuilla, nesteet ja kaasut irtotavarana |
65122 (*) |
49.20.14 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut, yhteiskuljetuskonteilla |
65123 |
49.20.15 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut, kirjeet ja paketit |
65124 |
49.20.16 |
Rautateiden tavaraliikennepalvelut, kuivarahti irtotavarana |
65125 |
49.20.19 |
Muut rautateiden tavaraliikennepalvelut |
65126 65129 |
49.3 |
Muut maaliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
49.31 |
Paikallisliikennepalvelut |
|
49.31.1 |
Rautateiden henkilöliikennepalvelut paikallisliikenteessä |
|
49.31.10 |
Rautateiden henkilöliikennepalvelut paikallisliikenteessä |
64111 |
49.31.2 |
Muut maaliikenteen henkilöliikennepalvelut paikallisliikenteessä |
|
49.31.21 |
Tieliikenteen säännölliset henkilöliikennepalvelut paikallisliikenteessä |
64112 |
49.31.22 |
Sekamuotoisen liikenteen säännölliset henkilöliikennepalvelut paikallisliikenteessä |
64113 |
49.32 |
Taksien käyttöön liittyvät palvelut |
|
49.32.1 |
Taksien käyttöön liittyvät palvelut |
|
49.32.11 |
Taksiliikennepalvelut |
64115 |
49.32.12 |
Henkilöautojen vuokrauspalvelut kuljettajineen |
64116 |
49.39 |
Muut maaliikenteen henkilöliikennepalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
49.39.1 |
Säännölliset maaliikenteen henkilöliikennepalvelut kaukoliikenteessä ja erikoisliikenteessä |
|
49.39.11 |
Säännölliset tieliikenteen henkilöliikennepalvelut kaukoliikenteessä |
64221 |
49.39.12 |
Säännölliset erityisryhmille järjestetyt henkilöliikennepalvelut kaukoliikenteessä |
64222 |
49.39.13 |
Muut säännölliset tieliikenteen erityisryhmille järjestetyt henkilöliikennepalvelut |
64114 |
49.39.2 |
Henkilöliikennepalvelut kiskoköysiradoilla, ilmaköysiradoilla ja hiihtohisseillä |
|
49.39.20 |
Henkilöliikennepalvelut kiskoköysiradoilla, ilmaköysiradoilla ja hiihtohisseillä |
64119 (*) |
49.39.3 |
Muut kuin säännölliset maaliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
49.39.31 |
Linja-autojen vuokrauspalvelut kuljettajineen |
66011 |
49.39.32 |
Tieliikenteen henkilöliikennepalvelut, kiertoajelut |
64132 |
49.39.33 |
Linja-autoliikenteen tilauspalvelut paikallisliikenteessä |
64118 |
49.39.34 |
Linja-autoliikenteen tilauspalvelut kaukoliikenteessä |
64223 |
49.39.35 |
Tieliikenteen henkilöliikennepalvelut ihmis- tai eläinvetoisilla ajoneuvoilla |
64117 |
49.39.39 |
Maaliikenteen matkustajankuljetuspalvelut, muualle luokittelemattomat |
64119 (*) |
49.4 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut ja muuttopalvelut |
|
49.41 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
49.41.1 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
49.41.11 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut jäähdytysajoneuvoilla |
65111 |
49.41.12 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut säiliöautoilla tai puoliperävaunuilla, maaöljytuotteet |
65112 (*) |
49.41.13 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut säiliöautoilla tai puoliperävaunuilla, muut nesteet tai kaasut irtotavarana |
65112 (*) |
49.41.14 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut, kuljetukset yhteiskonteilla |
65113 |
49.41.15 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut, kuivarahti irtotavarana |
65117 |
49.41.16 |
Tieliikenteen kuljetuspalvelut, elävät eläimet |
65118 |
49.41.17 |
Tieliikenteen tavarankuljetuspalvelut ihmis- tai eläinvetoisilla ajoneuvoilla |
65114 |
49.41.18 |
Tieliikenteen tavaraliikennepalvelut, kirjeet ja paketit |
65116 |
49.41.19 |
Muut tieliikenteen tavaraliikennepalvelut |
65119 |
49.41.2 |
Tavarankuljetusajoneuvojen vuokrauspalvelut kuljettajineen |
|
49.41.20 |
Tavarankuljetusajoneuvojen vuokrauspalvelut kuljettajineen |
66012 |
49.42 |
Muuttopalvelut |
|
49.42.1 |
Muuttopalvelut |
|
49.42.11 |
Kotitalouksien muuttopalvelut |
65115 (*) |
49.42.19 |
Muut muuttopalvelut |
65115 (*) |
49.5 |
Putkijohtokuljetuspalvelut |
|
49.50 |
Putkijohtokuljetuspalvelut |
|
49.50.1 |
Putkijohtokuljetuspalvelut |
|
49.50.11 |
Raakaöljyn tai jalostetun maaöljyn ja maaöljytuotteiden putkijohtokuljetuspalvelut |
65131 (*) |
49.50.12 |
Maakaasun putkijohtokuljetuspalvelut |
65131 (*) |
49.50.19 |
Muiden aineiden putkijohtokuljetuspalvelut |
65139 |
50 |
Vesiliikennepalvelut |
|
50.1 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
50.10 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
50.10.1 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
50.10.11 |
Matkustajien kuljetus lautoilla meri- ja rannikkovesiliikenteessä |
64231 |
50.10.12 |
Matkustajien kuljetus risteilyaluksilla meri- ja rannikkovesiliikenteessä |
64232 |
50.10.19 |
Muut meri- ja rannikkovesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
64239 |
50.10.2 |
Avomeri- ja rannikkoalusten vuokraus matkustajien kuljetukseen miehistöineen |
|
50.10.20 |
Avomeri- ja rannikkoalusten vuokraus miehistöineen henkilöliikenteeseen |
66021 (*) |
50.2 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
50.20 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
50.20.1 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
50.20.11 |
Pakastettujen tai jäähdytettyjen tavaroiden kuljetus meri- ja rannikkovesiliikenteessä kylmäaluksilla |
65211 |
50.20.12 |
Raakaöljyn kuljetus meri- ja rannikkovesiliikenteessä säiliöaluksilla |
65212 (*) |
50.20.13 |
Muiden nesteiden tai kaasujen kuljetus irtotavarana meri- ja rannikkovesiliikenteessä säiliöaluksilla |
65212 (*) |
50.20.14 |
Yhteiskuljetuskonttien kuljetus meri- ja rannikkovesiliikenteessä konttialuksilla |
65213 |
50.20.15 |
Kuivarahdin kuljetus irtotavarana meri- ja rannikkovesiliikenteessä |
65219 (*) |
50.20.19 |
Muut meri- ja rannikkovesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
65219 (*) |
50.20.2 |
Avomeri- ja rannikkoalusten vuokraus tavaroiden kuljetukseen miehistöineen; hinaus- ja työntöpalvelut |
|
50.20.21 |
Avomeri- ja rannikkoalusten vuokraus miehistöineen tavaraliikenteeseen |
66021 (*) |
50.20.22 |
Hinaus- ja työntöpalvelut avomerellä ja rannikkovesillä |
65219 (*) |
50.3 |
Sisävesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
50.30 |
Sisävesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
50.30.1 |
Sisävesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
|
50.30.11 |
Matkustajien kuljetus lautoilla sisävesiliikenteessä |
64121 |
50.30.12 |
Matkustajien kuljetus risteilyaluksilla sisävesiliikenteessä |
64122 |
50.30.13 |
Kiertoajelu- ja veneretkipalvelut |
64133 |
50.30.19 |
Muut sisävesiliikenteen henkilöliikennepalvelut |
64129 |
50.30.2 |
Sisävesialusten vuokraus miehistöineen henkilöliikenteeseen |
|
50.30.20 |
Sisävesialusten vuokraus miehistöineen henkilöliikenteeseen |
66022 (*) |
50.4 |
Sisävesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
50.40 |
Sisävesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
50.40.1 |
Sisävesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
|
50.40.11 |
Pakastettujen ja jäähdytettyjen tavaroiden kuljetus sisävesiliikenteessä kylmäaluksilla |
65221 |
50.40.12 |
Raakaöljyn kuljetus sisävesiliikenteessä säiliöaluksilla |
65222 (*) |
50.40.13 |
Muiden nesteiden ja kaasujen kuljetus irtotavarana sisävesiliikenteessä säiliöaluksilla |
65222 (*) |
50.40.14 |
Yhteiskuljetuskonttien kuljetus sisävesiliikenteessä konttialuksilla |
65229 (*) |
50.40.19 |
Muut sisävesiliikenteen tavaraliikennepalvelut |
65229 (*) |
50.40.2 |
Sisävesialusten vuokraus miehistöineen tavaraliikenteeseen; hinaus- ja työntöpalvelut |
|
50.40.21 |
Sisävesialusten vuokraus miehistöineen tavaraliikenteeseen |
66022 (*) |
50.40.22 |
Sisävesiliikenteen hinaus- ja työntöpalvelut |
65229 (*) |
51 |
Ilmaliikennepalvelut |
|
51.1 |
Matkustajalentoliikenteen palvelut |
|
51.10 |
Matkustajalentoliikenteen palvelut |
|
51.10.1 |
Matkustajalentoliikenteen palvelut |
|
51.10.11 |
Säännöllisen matkustajalentoliikenteen palvelut kotimaanliikenteessä |
64241 |
51.10.12 |
Tilauslentoliikenteen palvelut kotimaanliikenteessä (pl. yleisölennätykset) |
64242 |
51.10.13 |
Säännölliset matkustajalentoliikenteen palvelut ulkomaanliikenteessä |
64243 |
51.10.14 |
Tilauslentoliikenteen palvelut ulkomaanliikenteessä |
64244 |
51.10.15 |
Tilauslentoliikenteen palvelut, yleisölennätykset |
64134 |
51.10.2 |
Matkustajalentoliikenteen alusten vuokrauspalvelut miehistöineen |
|
51.10.20 |
Matkustajalentoliikenteen alusten vuokrauspalvelut miehistöineen |
66031 |
51.2 |
Lentoliikenteen tavarankuljetuspalvelut ja avaruusliikenteen palvelut |
|
51.21 |
Lentoliikenteen tavarankuljetuspalvelut |
|
51.21.1 |
Lentoliikenteen tavarankuljetuspalvelut |
|
51.21.11 |
Yhteiskuljetuskonttien kuljetuspalvelut säännöllisessä lentoliikenteessä |
65319 (*) |
51.21.12 |
Kirjeiden ja pakettien kuljetuspalvelut lentoliikenteessä |
65311 |
51.21.13 |
Muun rahdin kuljetuspalvelut säännöllisessä lentoliikenteessä |
65319 (*) |
51.21.14 |
Muun rahdin kuljetuspalvelut tilauslentoliikenteessä |
65319 (*) |
51.21.2 |
Rahtilentoliikenteen alusten vuokrauspalvelut miehistöineen |
|
51.21.20 |
Rahtilentoliikenteen alusten vuokrauspalvelut miehistöineen |
66032 |
51.22 |
Avaruusliikenteen palvelut |
|
51.22.1 |
Avaruusliikenteen palvelut |
|
51.22.11 |
Avaruusliikenteen henkilöliikennepalvelut |
64250 |
51.22.12 |
Avaruusliikenteen tavarankuljetuspalvelut |
65320 |
52 |
Varastointi- ja liikennettä avustavat palvelut |
|
52.1 |
Varastointipalvelut |
|
52.10 |
Varastointipalvelut |
|
52.10.1 |
Varastointipalvelut |
|
52.10.11 |
Kylmävarastopalvelut |
67210 |
52.10.12 |
Irtotavarana olevan nesteen ja kaasun varastointipalvelut |
67220 |
52.10.13 |
Viljan varastointipalvelut |
67290 (*) |
52.10.19 |
Muut varastointipalvelut |
67290 (*) |
52.2 |
Liikennettä avustavat palvelut |
|
52.21 |
Maaliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.21.1 |
Rautatieliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.21.11 |
Rautateiden työntö- tai hinauspalvelut |
67301 |
52.21.19 |
Muut rautatieliikenteeseen liittyvät palvelut |
67309 |
52.21.2 |
Tieliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.21.21 |
Linja-autoasemapalvelut |
67410 |
52.21.22 |
Valtateiden käyttöön liittyvät palvelut |
67420 (*) |
52.21.23 |
Siltojen ja tunneleiden käyttöön liittyvät palvelut |
67420 (*) |
52.21.24 |
Pysäköintilaitospalvelut |
67430 |
52.21.25 |
Yksityis- ja ammattiajoneuvojen hinauspalvelut |
67440 |
52.21.29 |
Muut tieliikenteeseen liittyvät palvelut |
67490 |
52.21.3 |
Putkijohtokuljetuksiin liittyvät palvelut |
|
52.21.30 |
Putkijohtokuljetuksiin liittyvät palvelut |
67490 (*) |
52.22 |
Vesiliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.22.1 |
Vesiliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.22.11 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen satamien ja vesiväylien käyttöön liittyvät palvelut (pl. lastinkäsittely) |
67511 |
52.22.12 |
Sisävesiväylien käyttöön liittyvät palvelut (pl. lastinkäsittely) |
67512 |
52.22.13 |
Meri- ja rannikkovesiliikenteen luotsauspalvelut ja alusten kiinnityspalvelut |
67521 |
52.22.14 |
Sisävesiliikenteen luotsauspalvelut ja alusten kiinnityspalvelut |
67522 |
52.22.15 |
Alusten pelastus- ja nostopalvelut avomerellä ja rannikkovesillä |
67531 |
52.22.16 |
Alusten pelastus- ja nostopalvelut sisävesillä |
67532 |
52.22.19 |
Muut vesiliikenteeseen liittyvät palvelut |
67590 |
52.23 |
Lentoliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.23.1 |
Lentoasemien palvelut (pl. lastinkäsittely), lennonjohtopalvelut ja muut lentoliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.23.11 |
Lentoasemien palvelut (pl. lastinkäsittely) |
67610 |
52.23.12 |
Lennonjohtopalvelut |
67620 |
52.23.19 |
Muut lentoliikenteeseen liittyvät palvelut |
67630 |
52.23.2 |
Avaruusliikenteeseen liittyvät palvelut |
|
52.23.20 |
Avaruusliikenteeseen liittyvät palvelut |
67640 |
52.24 |
Lastinkäsittelypalvelut |
|
52.24.1 |
Lastinkäsittelypalvelut |
|
52.24.11 |
Konttien käsittelypalvelut satamissa |
67110 (*) |
52.24.12 |
Muut konttien käsittelypalvelut |
67110 (*) |
52.24.13 |
Muut lastinkäsittelypalvelut satamissa |
67190 (*) |
52.24.19 |
Muut lastinkäsittelypalvelut |
67190 (*) |
52.29 |
Muut liikennettä avustavat palvelut |
|
52.29.1 |
Rahdin kuljetusvälityspalvelut |
|
52.29.11 |
Laivameklauspalvelut |
67910 (*) |
52.29.12 |
Muut lastinvälityspalvelut |
67910 (*) |
52.29.19 |
Muut lastin kuljetusvälityspalvelut |
67910 (*) |
52.29.2 |
Muut liikennettä avustavat palvelut, muualle luokittelemattomat |
|
52.29.20 |
Muut liikennettä avustavat palvelut, muualle luokittelemattomat |
67990 |
53 |
Posti- ja kuriiripalvelut |
|
53.1 |
Postin yleispalvelut |
|
53.10 |
Postin yleispalvelut |
|
53.10.1 |
Postin yleispalvelut |
|
53.10.11 |
Sanomalehtien ja aikakauslehtien jakeluun liittyvät postin yleispalvelut |
68111 (*) |
53.10.12 |
Kirjeisiin liittyvät postin yleispalvelut |
68111 (*) |
53.10.13 |
Paketteihin liittyvät postin yleispalvelut |
68112 |
53.10.14 |
Asiakaspalvelu postitoimistoissa |
68113 |
53.10.19 |
Muut postin yleispalvelut |
68119 |
53.2 |
Muut posti-, jakelu- ja kuriiripalvelut |
|
53.20 |
Muut posti-, jakelu- ja kuriiripalvelut |
|
53.20.1 |
Muut posti-, jakelu- ja kuriiripalvelut |
|
53.20.11 |
Monialaiset jakelu- ja kuriiripalvelut |
68120 |
53.20.12 |
Ruoan kotiinkuljetuspalvelut |
68130 (*) |
53.20.19 |
Muut posti-, jakelu- ja kuriiripalvelut, muualle luokittelemattomat |
68130 (*) |
I |
MAJOITUS- JA RAVITSEMISPALVELUT |
|
55 |
Majoituspalvelut |
|
55.1 |
Hotellipalvelut ja vastaavat majoituspalvelut |
|
55.10 |
Hotellipalvelut ja vastaavat majoituspalvelut |
|
55.10.1 |
Huone- ja huoneistomajoituspalvelut vierailijoille (pl. lomaosakeasunnot), mukaan luettuna päivittäinen siivouspalvelu |
|
55.10.10 |
Huone- ja huoneistomajoituspalvelut vierailijoille (pl. lomaosakeasunnot), mukaan luettuna päivittäinen siivouspalvelu |
63111 |
55.2 |
Lomamajoituspalvelut ja muut lyhytaikaiset majoituspalvelut |
|
55.20 |
Lomamajoituspalvelut ja muut lyhytaikaiset majoituspalvelut |
|
55.20.1 |
Lomamajoituspalvelut ja muut lyhytaikaiset majoituspalvelut |
|
55.20.11 |
Huone- tai huoneistomajoituspalvelut vierailijoille retkeilymajoissa ja lomamökeissä |
63114 |
55.20.12 |
Huone- ja huoneistomajoituspalvelut vierailijoille lomaosakekiinteistöissä |
63113 |
55.20.19 |
Muut huone- ja huoneistomajoituspalvelut vierailijoille, ilman päivittäistä siivouspalvelua |
63112 (*) |
55.3 |
Leirintäalue-, asuntovaunu- ja matkailuvaunupalvelut |
|
55.30 |
Leirintäalue-, asuntovaunu- ja matkailuvaunupalvelut |
|
55.30.1 |
Leirintäalue-, asuntovaunu- ja matkailuvaunupalvelut |
|
55.30.11 |
Leirintäaluepalvelut |
63120 |
55.30.12 |
Asuntovaunu- ja matkailuvaunualueiden palvelut |
63130 |
55.9 |
Muut majoituspalvelut |
|
55.90 |
Muut majoituspalvelut |
|
55.90.1 |
Muut majoituspalvelut |
|
55.90.11 |
Huone- tai huoneistomajoituspalvelut opiskelijoille opiskelija-asunnoissa ja oppilaitosten asuntoloissa |
63210 |
55.90.12 |
Huone- ja huoneistomajoituspalvelut työntekijöille asuntoloissa tai työmaamajoituksessa |
63220 |
55.90.13 |
Makuuvaunupalvelut ja makuupaikkapalvelut muissa kulkuvälineissä |
63290 (*) |
55.90.19 |
Muut majoituspalvelut, muualle luokittelemattomat |
63290 (*) |
56 |
Ravitsemispalvelut |
|
56.1 |
Ravintolapalvelut ja liikkuvat ruoantarjoilupalvelut |
|
56.10 |
Ravintolapalvelut ja liikkuvat ruoantarjoilupalvelut |
|
56.10.1 |
Ravintolapalvelut ja liikkuvat ruoantarjoilupalvelut |
|
56.10.11 |
Ateriantarjoilupalvelut täyden palvelun ravintoloissa |
63310 (*) |
56.10.12 |
Ateriantarjoilupalvelut junien ravintolavaunuissa ja laivoilla |
63310 (*) |
56.10.13 |
Ateriantarjoilupalvelut itsepalveluravintoloissa |
63320 |
56.10.19 |
Muut ateriantarjoilupalvelut |
63399 |
56.2 |
Tapahtumien ateriapalvelut; pitopalvelut |
|
56.21 |
Tapahtumien ateriapalvelut |
|
56.21.1 |
Tapahtumien ateriapalvelut |
|
56.21.11 |
Tapahtumien ateriapalvelut yksityistalouksille; pitopalvelut |
63391 (*) |
56.21.19 |
Muut tapahtumien ateriapalvelut; pitopalvelut |
63391 (*) |
56.29 |
Muut ruoantarjoilupalvelut |
|
56.29.1 |
Sopimusperusteiset ruokailupalvelut |
|
56.29.11 |
Sopimusperusteiset ruokailupalvelut liikenteenharjoittajille |
63392 |
56.29.19 |
Muut sopimusperusteiset ruokailupalvelut |
63393 (*) |
56.29.2 |
Henkilöstö- ja laitosruokalapalvelut |
|
56.29.20 |
Henkilöstö- ja laitosruokalapalvelut |
63393 (*) |
56.3 |
Juomatarjoilupalvelut |
|
56.30 |
Juomatarjoilupalvelut |
|
56.30.1 |
Juomatarjoilupalvelut |
|
56.30.10 |
Juomatarjoilupalvelut |
63400 |
J |
TIETO- JA VIESTINTÄPALVELUT |
|
58 |
Kustannuspalvelut |
|
58.1 |
Kirjojen ja aikakauslehtien kustannuspalvelut ja muu kustannustoiminta |
|
58.11 |
Kirjankustannuspalvelut |
|
58.11.1 |
Painetut kirjat |
|
58.11.11 |
Painetut oppikirjat |
32210 |
58.11.12 |
Painetut ammatilliset, tekniset ja tieteelliset kirjat |
32291 |
58.11.13 |
Painetut lastenkirjat |
32292 |
58.11.14 |
Painetut sanakirjat ja tietosanakirjat |
32220 (*) |
58.11.15 |
Painetut karttakirjat ja muut karttoja sisältävät kirjat |
32220 (*) |
58.11.16 |
Painetut kartat ja merikortit sekä niiden kaltaiset kartat, muut kuin kirjan muotoiset |
32510 |
58.11.19 |
Muut painetut kirjat, esitteet, lentolehtiset ja niiden kaltaiset tuotteet |
32299 |
58.11.2 |
Kirjat levyllä, nauhalla tai muulla fyysisellä tietovälineellä |
|
58.11.20 |
Kirjat levyllä, nauhalla tai muulla fyysisellä tietovälineellä |
47691 47692 |
58.11.3 |
Verkkokirjat |
|
58.11.30 |
Verkkokirjat |
84311 (*) |
58.11.4 |
Mainostila kirjoissa |
|
58.11.41 |
Mainostila painetuissa kirjoissa |
83631 (*) |
58.11.42 |
Mainostila sähköisessä muodossa olevissa kirjoissa |
83639 (*) |
58.11.5 |
Kirjojen julkaiseminen palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
58.11.50 |
Kirjojen julkaiseminen palkkio- tai sopimusperusteisesti |
89110 |
58.11.6 |
Kirjoja koskevat lisensointipalvelut |
|
58.11.60 |
Kirjoja koskevat lisensointipalvelut |
73320 (*) |
58.12 |
Hakemistojen ja postituslistojen julkaiseminen |
|
58.12.1 |
Hakemistot ja postituslistat, painetut tai fyysisellä tietovälineellä julkaistavat |
|
58.12.10 |
Hakemistot ja postituslistat, painetut tai fyysisellä tietovälineellä julkaistavat |
32230 47692 (*) |
58.12.2 |
Verkossa julkaistut hakemistot ja postituslistat |
|
58.12.20 |
Verkossa julkaistut hakemistot ja postituslistat |
84311 (*) |
58.12.3 |
Hakemistojen ja postituslistojen käyttöön liittyvät lisensointipalvelut |
|
58.12.30 |
Hakemistojen ja postituslistojen käyttöön liittyvät lisensointipalvelut |
|
58.13 |
Sanomalehtien kustannuspalvelut |
|
58.13.1 |
Painetut sanomalehdet |
|
58.13.10 |
Painetut sanomalehdet |
32300 (*) |
58.13.2 |
Verkkosanomalehdet |
|
58.13.20 |
Verkkosanomalehdet |
84312 (*) |
58.13.3 |
Mainostila sanomalehdissä |
|
58.13.31 |
Mainostila painetuissa sanomalehdissä |
83631 (*) |
58.13.32 |
Mainostila sähköisessä muodossa olevissa sanomalehdissä |
83639 (*) |
58.14 |
Aikakauslehtien julkaisupalvelut |
|
58.14.1 |
Painetut aikakauslehdet |
|
58.14.11 |
Painetut yleisaikakauslehdet |
32410 |
58.14.12 |
Painetut talous-, ammatti- ja tiedeaikakauslehdet |
32420 |
58.14.19 |
Muut painetut aikakauslehdet |
32490 |
58.14.2 |
Verkkoaikakauslehdet |
|
58.14.20 |
Verkkoaikakauslehdet |
84312 (*) |
58.14.3 |
Mainostila aikakauslehdissä |
|
58.14.31 |
Mainostila painetuissa aikakauslehdissä |
83631 (*) |
58.14.32 |
Mainostila sähköisessä muodossa olevissa aikakauslehdissä |
83639 (*) |
58.14.4 |
Aikakauslehtiä koskevat lisensointipalvelut |
|
58.14.40 |
Aikakauslehtiä koskevat lisensointipalvelut |
73320 (*) |
58.19 |
Muut kustannus- ja julkaisupalvelut |
|
58.19.1 |
Muut painotuotteiden kustannus- ja julkaisupalvelut |
|
58.19.11 |
Painetut kortit, joissa on tervehdys tai muu sen kaltainen |
32530 |
58.19.12 |
Painetut kuvat, kuvapiirrokset ja valokuvat |
32540 |
58.19.13 |
Painetut siirtokuvat (dekalkomaniat), kalenterit |
32630 |
58.19.14 |
Painetut käyttämättömät postimerkit, veromerkit ja niiden kaltaiset merkit; leimapainettu paperi; sekkilomakkeet; setelit, osake- ja osuuskirjat, obligaatiot ja niiden kaltaiset arvopaperit |
32610 |
58.19.15 |
Painettu kaupallinen mainosaineisto, kaupalliset luettelot ja niiden kaltaiset tuotteet |
32620 |
58.19.19 |
Muut painotuotteet |
32690 |
58.19.2 |
Muut online-sisältöpalvelut |
|
58.19.21 |
Aikuisille tarkoitetut online-sisältöpalvelut |
84393 |
58.19.29 |
Muualle luokittelemattomat online-sisältöpalvelut |
84399 |
58.19.3 |
Muiden painotuotteiden lisensointipalvelut |
|
58.19.30 |
Muiden painotuotteiden lisensointipalvelut |
73320 (*) |
58.2 |
Ohjelmistojen kustannuspalvelut |
|
58.21 |
Tietokonepelien kustannuspalvelut |
|
58.21.1 |
Tietokonepelit, tietovälineellä |
|
58.21.10 |
Tietokonepelit, tietovälineellä |
47822 |
58.21.2 |
Tietokonepelit, verkosta ladattavat |
|
58.21.20 |
Tietokonepelit, verkosta ladattavat |
84342 (*) |
58.21.3 |
Online-pelit |
|
58.21.30 |
Online-pelit |
84391 |
58.21.4 |
Tietokonepelien käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
|
58.21.40 |
Tietokonepelien käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
73311 (*) |
58.29 |
Muut ohjelmistojen kustannuspalvelut |
|
58.29.1 |
Varusohjelmistot, pakkauksissa toimitettavat |
|
58.29.11 |
Käyttöjärjestelmäohjelmistot, pakkauksissa toimitettavat |
47811 |
58.29.12 |
Verkko-ohjelmistot, pakkauksissa toimitettavat |
47812 |
58.29.13 |
Tietokantaohjelmistot, pakkauksissa toimitettavat |
47813 |
58.29.14 |
Kehitystyöväline- ja ohjelmointikieliohjelmistot, pakkauksissa toimitettavat |
47814 |
58.29.2 |
Sovellusohjelmistot, pakkauksissa toimitettavat |
|
58.29.21 |
Yleiset yritys- ja kotikäyttöön tarkoitetut sovellukset, pakkauksissa toimitettavat |
47821 |
58.29.29 |
Muut sovellusohjelmistot, pakkauksissa toimitettavat |
47829 |
58.29.3 |
Verkosta ladattavat ohjelmistot |
|
58.29.31 |
Verkosta ladattavat varusohjelmistot |
84341 |
58.29.32 |
Verkosta ladattavat sovellusohjelmistot |
84342 (*) |
58.29.4 |
Online-ohjelmistot |
|
58.29.40 |
Online-ohjelmistot |
84392 |
58.29.5 |
Tietokoneohjelmien käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
|
58.29.50 |
Tietokoneohjelmien käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
73311 (*) |
59 |
Elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotantopalvelut, ääni- ja musiikkitallenteiden kustannuspalvelut |
|
59.1 |
Elokuva-, video- ja televisio-ohjelmapalvelut |
|
59.11 |
Elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotantopalvelut |
|
59.11.1 |
Elokuva-, video- ja televisio-ohjelmapalvelut |
|
59.11.11 |
Elokuvien tuotantopalvelut |
96121 (*) |
59.11.12 |
Myynninedistämis- ja mainoselokuvien ja -videoiden tuotantopalvelut |
96121 (*) |
59.11.13 |
Muut televisio-ohjelmien tuotantopalvelut |
96121 (*) |
59.11.2 |
Elokuva-, video- ja televisio-ohjelmatuotteet |
|
59.11.21 |
Elokuva-, video- ja televisio-ohjelmaoriginaalit |
96123 (*) |
59.11.22 |
Elokuvat |
38950 |
59.11.23 |
Levyllä, nauhalla tai muulla fyysisellä tietovälineellä olevat elokuvat ja aineistot |
47620 |
59.11.24 |
Verkosta ladattavat elokuvat ja muu vastaava aineisto |
84331 |
59.11.3 |
Mainostilan tai -ajan myynti elokuvista, videofilmeistä ja televisio-ohjelmista |
|
59.11.30 |
Mainostilan tai -ajan myynti elokuvista, videofilmeistä ja televisio-ohjelmista |
83639 (*) |
59.12 |
Elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien jälkituotantopalvelut |
|
59.12.1 |
Elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien jälkituotantopalvelut |
|
59.12.11 |
Audiovisuaaliset editointipalvelut |
96131 |
59.12.12 |
Alkuperäiskappaleiden siirto- ja jäljentämispalvelut |
96132 |
59.12.13 |
Värikorjauspalvelut ja digitaaliset restaurointipalvelut |
96133 |
59.12.14 |
Kuvatehostepalvelut |
96134 |
59.12.15 |
Animaatiopalvelut |
96135 |
59.12.16 |
Tekstityspalvelut |
96136 |
59.12.17 |
Äänen editointi- ja suunnittelupalvelut |
96137 |
59.12.19 |
Muut elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien jälkituotantopalvelut |
96139 |
59.13 |
Elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien jakelupalvelut |
|
59.13.1 |
Elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien lisensointi- ja jakelupalvelut |
|
59.13.11 |
Elokuvaoikeuksiin ja niiden tuottoon liittyvät lisensointipalvelut |
73320 (*) |
59.13.12 |
Muut elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien jakeluun liittyvät palvelut |
96140 |
59.14 |
Elokuvien esityspalvelut |
|
59.14.1 |
Elokuvien esityspalvelut |
|
59.14.10 |
Elokuvien esityspalvelut |
96151 96152 |
59.2 |
Äänitallenteiden ja musiikin julkaisupalvelut |
|
59.20 |
Äänitallenteiden ja musiikin julkaisupalvelut |
|
59.20.1 |
Äänitallennuspalvelut ja esitysten tallennuspalvelut; alkuperäiset äänitallenteet |
|
59.20.11 |
Äänityspalvelut studioissa |
96111 |
59.20.12 |
Äänityspalvelut konserteissa ja vastaavissa |
96112 |
59.20.13 |
Alkuperäiset äänitallenteet |
96113 |
59.20.2 |
Radio-ohjelmien tuotantopalvelut; radio-ohjelmien alkuperäiskappaleet |
|
59.20.21 |
Radio-ohjelmien tuotantopalvelut |
96122 |
59.20.22 |
Radio-ohjelmien alkuperäiskappaleet |
96123 (*) |
59.20.3 |
Musiikin julkaisupalvelut |
|
59.20.31 |
Painetut nuotit |
32520 (*) |
59.20.32 |
Elektronisessa muodossa olevat nuotit |
32520 (*) |
59.20.33 |
Musiikki levyllä, nauhalla tai muulla fyysisellä tietovälineellä |
47610 |
59.20.34 |
Muut äänilevyt ja -nauhat |
47699 |
59.20.35 |
Verkosta ladattava musiikki |
84321 |
59.20.4 |
Alkuperäisäänitteiden käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
|
59.20.40 |
Alkuperäisäänitteiden käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
73320 (*) |
60 |
Radio- ja televisiotoiminnan ohjelma- ja lähetyspalvelut |
|
60.1 |
Radiolähetyspalvelut |
|
60.10 |
Radiolähetyspalvelut |
|
60.10.1 |
Radiolähetyspalvelut; lähetysoriginaalit |
|
60.10.11 |
Radion ohjelma- ja lähetyspalvelut |
84631 (*) |
60.10.12 |
Radiolähetysoriginaalit |
84611 |
60.10.2 |
Radiokanavien ohjelmat |
|
60.10.20 |
Radiokanavien ohjelmat |
84621 |
60.10.3 |
Mainosaika radiossa |
|
60.10.30 |
Mainosaika radiossa |
83632 (*) |
60.2 |
Television ohjelma- ja lähetyspalvelut; lähetysoriginaalit |
|
60.20 |
Television ohjelma- ja lähetyspalvelut; lähetysoriginaalit |
|
60.20.1 |
Television ohjelma- ja lähetyspalvelut |
|
60.20.11 |
Television ohjelma- ja lähetyspalvelut online-muodossa (pl. maksulliset tv-kanavat) |
84631 (*) |
60.20.12 |
Muut television ohjelma- ja lähetyspalvelut (pl. maksulliset tv-kanavat) |
84631 (*) |
60.20.13 |
Television ohjelma- ja lähetyspalvelut online-muodossa, maksulliset tv-kanavat |
84631 (*) |
60.20.14 |
Muut television ohjelma- ja lähetyspalvelut, maksulliset tv-kanavat |
84631 (*) |
60.20.2 |
Televisiolähetysoriginaalit |
|
60.20.20 |
Televisiolähetysoriginaalit |
84612 |
60.20.3 |
Televisiokanavien ohjelmat |
|
60.20.31 |
Televisiokanavien ohjelmat (pl. maksulliset tv-kanavat) |
84622 (*) |
60.20.32 |
Maksullisten televisiokanavien ohjelmat |
84622 (*) |
60.20.4 |
Mainosaika televisiossa |
|
60.20.40 |
Mainosaika televisiossa |
83632 (*) |
61 |
Televiestintäpalvelut |
|
61.1 |
Kiinteän puhelinverkon palvelut |
|
61.10 |
Kiinteän puhelinverkon palvelut |
|
61.10.1 |
Tiedon- ja tekstinsiirtopalvelut |
|
61.10.11 |
Kiinteän puhelinverkon palvelut, saatavuus ja käyttö |
84121 |
61.10.12 |
Kiinteän puhelinverkon palvelut, puheluominaisuudet |
84122 |
61.10.13 |
Kiinteän puhelinverkon televiestintäjärjestelmien erillisverkkopalvelut |
84140 (*) |
61.10.2 |
Kiinteän puhelinverkon operaattoripalvelut |
|
61.10.20 |
Kiinteän puhelinverkon operaattoripalvelut |
84110 (*) |
61.10.3 |
Tiedonsiirtopalvelut kiinteissä puhelinverkoissa |
|
61.10.30 |
Tiedonsiirtopalvelut kiinteissä puhelinverkoissa |
84150 (*) |
61.10.4 |
Internet-televiestintäpalvelut kiinteissä verkoissa |
|
61.10.41 |
Internet-runkoverkkopalvelut |
84210 |
61.10.42 |
Kapeakaistaiset internetyhteydet kiinteissä verkoissa |
84221 (*) |
61.10.43 |
Laajakaistaiset internetyhteydet kiinteissä verkoissa |
84222 (*) |
61.10.49 |
Muut internet-televiestintäpalvelut kiinteissä verkoissa |
84290 (*) |
61.10.5 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille kiinteän verkon kautta |
|
61.10.51 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille kiinteän verkon kautta, perusohjelmapaketti |
84632 (*) |
61.10.52 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille kiinteän verkon kautta, lisäohjelmapaketti |
84633 (*) |
61.10.53 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille kiinteän verkon kautta, kertamaksulliset ohjelmat |
84634 (*) |
61.2 |
Langattoman verkon telepalvelut |
|
61.20 |
Langattoman verkon telepalvelut |
|
61.20.1 |
Matkaviestinpalvelut ja langattomien televiestintäjärjestelmien erillisverkkopalvelut |
|
61.20.11 |
Matkaviestinpalvelut, saatavuus ja käyttö |
84131 |
61.20.12 |
Matkaviestinpalvelut, puheluominaisuudet |
84132 |
61.20.13 |
Langattomien televiestintäjärjestelmien erillisverkkopalvelut |
84140 (*) |
61.20.2 |
Langattoman televerkon operaattoripalvelut |
|
61.20.20 |
Langattoman televerkon operaattoripalvelut |
84110 (*) |
61.20.3 |
Tiedonsiirtopalvelut langattomissa televerkoissa |
|
61.20.30 |
Tiedonsiirtopalvelut langattomissa televerkoissa |
84150 (*) |
61.20.4 |
Langattoman verkon internet-televiestintäpalvelut |
|
61.20.41 |
Kapeakaistaiset internetyhteydet langattomissa verkoissa |
84221 (*) |
61.20.42 |
Laajakaistaiset internetyhteydet langattomissa verkoissa |
84222 (*) |
61.20.49 |
Muut internet-televiestintäpalvelut langattomissa verkoissa |
84290 (*) |
61.20.5 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille langattoman verkon kautta |
|
61.20.50 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille langattoman verkon kautta |
84632 (*) 84633 (*) 84634 (*) |
61.3 |
Satelliittiviestintäpalvelut |
|
61.30 |
Satelliittiviestintäpalvelut |
|
61.30.1 |
Satelliittiviestintäpalvelut (pl. ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille) |
|
61.30.10 |
Satelliittiviestintäpalvelut (pl. ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille) |
84190 (*) |
61.30.2 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille satelliittien kautta |
|
61.30.20 |
Ohjelmanjakelupalvelut kotitalouksille satelliittien kautta |
84632 (*) 84633 (*) 84634 (*) |
61.9 |
Muut televiestintäpalvelut |
|
61.90 |
Muut televiestintäpalvelut |
|
61.90.1 |
Muut televiestintäpalvelut |
|
61.90.10 |
Muut televiestintäpalvelut |
84190 (*) |
62 |
Tietokoneiden ohjelmointi- ja konsultointipalvelut ja niihin liittyvät palvelut |
|
62.0 |
Tietokoneiden ohjelmointi- ja konsultointipalvelut ja niihin liittyvät palvelut |
|
62.01 |
Tietokoneohjelmointipalvelut |
|
62.01.1 |
Tietotekniikan suunnittelu- ja kehittämispalvelut |
|
62.01.11 |
Sovellusten suunnittelu- ja kehittämispalvelut |
83141 |
62.01.12 |
Verkkoihin ja järjestelmiin liittyvät tietotekniset suunnittelu- ja kehittämispalvelut |
83142 |
62.01.2 |
Ohjelmistojen alkuperäiskappaleet |
|
62.01.21 |
Tietokonepelien ohjelmistojen alkuperäiskappaleet |
83143 (*) |
62.01.29 |
Muut ohjelmistojen alkuperäiskappaleet |
83143 (*) |
62.02 |
Tietokoneeseen liittyvät konsultointipalvelut |
|
62.02.1 |
Tietoteknisiin laitteistoihin liittyvät konsulttipalvelut |
|
62.02.10 |
Tietoteknisiin laitteistoihin liittyvät konsulttipalvelut |
83131 (*) |
62.02.2 |
Järjestelmiin ja ohjelmistoihin liittyvät konsulttipalvelut |
|
62.02.20 |
Järjestelmiin ja ohjelmistoihin liittyvät konsulttipalvelut |
83131 (*) |
62.02.3 |
Tietotekniset tukipalvelut |
|
62.02.30 |
Tietotekniset tukipalvelut |
83132 (*) |
62.03 |
Tietojenkäsittelylaitteistojen hallintapalvelut |
|
62.03.1 |
Tietojenkäsittelylaitteistojen hallintapalvelut |
|
62.03.11 |
Verkonhallintapalvelut |
83161 |
62.03.12 |
Tietojenkäsittelyjärjestelmien hallintapalvelut |
83162 |
62.09 |
Muut tietotekniset ja tietokoneisiin liittyvät palvelut |
|
62.09.1 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden asennuspalvelut |
|
62.09.10 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden asennuspalvelut |
87332 |
62.09.2 |
Muut tietotekniset ja tietokoneisiin liittyvät palvelut, muualle luokittelemattomat |
|
62.09.20 |
Muut tietotekniset ja tietokoneisiin liittyvät palvelut, muualle luokittelemattomat |
83132 (*) |
63 |
Tietopalvelut |
|
63.1 |
Tietojenkäsittely- ja internet-palvelinpalvelut ja niihin liittyvät palvelut; verkkoportaalit |
|
63.11 |
Tietojenkäsittely- ja internet-palvelinpalvelut ja niihin liittyvät palvelut |
|
63.11.1 |
Tietojenkäsittely- ja internet-palvelinpalvelut, sovelluspalvelut ja muut tietotekniikan infrastruktuurin tarjoamiseen ja niihin liittyvät palvelut |
|
63.11.11 |
Tietojenkäsittelypalvelut |
0 (*) |
63.11.12 |
Internet-palvelinpalvelut |
83151 |
63.11.13 |
Sovelluspalvelut |
83152 |
63.11.19 |
Muut palvelimiin ja tietotekniikkainfrastruktuuriin liittyvät palvelut |
83159 |
63.11.2 |
Streaming-muotoinen (suoratoisto) video- ja äänisisältö |
|
63.11.21 |
Streaming-muotoinen (suoratoisto) videosisältö |
84332 |
63.11.22 |
Streaming-muotoinen (suoratoisto) äänisisältö |
84322 |
63.11.3 |
Mainostila tai -aika internetissä |
|
63.11.30 |
Mainostila tai -aika internetissä |
83633 |
63.12 |
Verkkoportaalien sisältö |
|
63.12.1 |
Verkkoportaalien sisältö |
|
63.12.10 |
Verkkoportaalien sisältö |
84394 |
63.9 |
Muut tietopalvelut |
|
63.91 |
Uutistoimistojen palvelut |
|
63.91.1 |
Uutistoimistojen palvelut |
|
63.91.11 |
Uutistoimistojen palvelut sanoma- ja aikakauslehdille |
84410 |
63.91.12 |
Uutistoimistojen palvelut audiovisuaalisille viestimille |
84420 |
63.99 |
Muut tietopalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
63.99.1 |
Tietopalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
63.99.10 |
Tietopalvelut, muualle luokittelemattomat |
85991 |
63.99.2 |
Alkuperäiset tietokokoelmat |
|
63.99.20 |
Alkuperäiset tietokokoelmat |
83940 |
K |
RAHOITUS- JA VAKUUTUSPALVELUT |
|
64 |
Rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkevakuutuspalvelut) |
|
64.1 |
Pankkipalvelut |
|
64.11 |
Keskuspankkipalvelut |
|
64.11.1 |
Keskuspankkipalvelut |
|
64.11.10 |
Keskuspankkipalvelut |
71110 |
64.19 |
Muut pankkipalvelut |
|
64.19.1 |
Talletuspalvelut |
|
64.19.11 |
Talletuspalvelut yrityksille ja institutionaalisille tallettajille |
71121 |
64.19.12 |
Talletuspalvelut muille tallettajille |
71122 |
64.19.2 |
Rahalaitosten luotonantopalvelut |
|
64.19.21 |
Rahalaitosten toimialan sisäiset luotonantopalvelut |
71135 (*) |
64.19.22 |
Rahalaitosten luotonantopalvelut kuluttajille |
71133 (*) |
64.19.23 |
Rahalaitosten kiinnelainapalvelut asuinkiinteistöjen hankkimista varten |
71131 (*) |
64.19.24 |
Rahalaitosten kiinnelainapalvelut muiden kuin asuinkiinteistöjen hankkimista varten |
71132 (*) |
64.19.25 |
Rahalaitosten muut luotonantopalvelut kuin kiinnelainapalvelut yritystoimintaan |
71135 (*) |
64.19.26 |
Rahalaitosten luottokorttipalvelut |
71134 (*) |
64.19.29 |
Muut rahalaitosten luotonantopalvelut |
71139 (*) |
64.19.3 |
Muut pankkipalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
64.19.30 |
Muut pankkipalvelut, muualle luokittelemattomat |
71190 (*) |
64.2 |
Rahoitusalan holding-yhtiöiden palvelut |
|
64.20 |
Rahoitusalan holding-yhtiöiden palvelut |
|
64.20.1 |
Rahoitusalan holding-yhtiöiden palvelut |
|
64.20.10 |
Rahoitusalan holding-yhtiöiden palvelut |
0 (*) |
64.3 |
Säätiöiden, rahastojen ja muiden varainhoitoyhteisöjen palvelut |
|
64.30 |
Säätiöiden, rahastojen ja muiden varainhoitoyhteisöjen palvelut |
|
64.30.1 |
Säätiöiden, rahastojen ja muiden varainhoitoyhteisöjen palvelut |
|
64.30.10 |
Säätiöiden, rahastojen ja muiden varainhoitoyhteisöjen palvelut |
0 (*) |
64.9 |
Muut rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkevakuutuspalvelut) |
|
64.91 |
Rahoitusleasingpalvelut |
|
64.91.1 |
Rahoitusleasingpalvelut |
|
64.91.10 |
Rahoitusleasingpalvelut |
71140 |
64.92 |
Muut luotonantopalvelut |
|
64.92.1 |
Muut luotonantopalvelut (pl. rahalaitosten luotonantopalvelut) |
|
64.92.11 |
Muut yritysluottopalvelut (pl. rahalaitosten yritysluottopalvelut) |
71135 (*) |
64.92.12 |
Muut kulutusluottopalvelut (pl. rahalaitosten kulutusluottopalvelut) |
71133 (*) |
64.92.13 |
Muut kiinnelainapalvelut asuinkiinteistöjen hankkimista varten (pl. rahalaitosten kiinnelainapalvelut) |
71131 (*) |
64.92.14 |
Muut kiinnelainapalvelut muiden kuin asuinkiinteistöjen hankkimista varten (pl. rahalaitosten kiinnelainapalvelut) |
71132 (*) |
64.92.15 |
Muiden kuin rahalaitosten muut luotonantopalvelut kuin kiinnelainapalvelut yritystoimintaan |
71135 (*) |
64.92.16 |
Muiden kuin rahalaitosten luottokorttipalvelut |
71134 (*) |
64.92.19 |
Muut muiden kuin rahalaitosten luotonantopalvelut, muualle luokittelemattomat |
71139 (*) |
64.99 |
Muut rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkerahoituspalvelut), muualle luokittelemattomat |
|
64.99.1 |
Muut rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkerahoituspalvelut), muualle luokittelemattomat |
|
64.99.11 |
Investointipankkipalvelut |
71200 |
64.99.19 |
Rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkerahoituspalvelut), muualle luokittelemattomat |
71190 (*) |
65 |
Vakuutus-, jälleenvakuutus- ja eläkevakuutuspalvelut (pl. pakollinen sosiaalivakuutus) |
|
65.1 |
Vakuutuspalvelut |
|
65.11 |
Henkivakuutuspalvelut |
|
65.11.1 |
Henkivakuutuspalvelut |
|
65.11.10 |
Henkivakuutuspalvelut |
71311 (*) |
65.12 |
Muut vakuutuspalvelut |
|
65.12.1 |
Tapaturma- ja sairausvakuutuspalvelut |
|
65.12.11 |
Tapaturmavakuutuspalvelut |
71320 (*) |
65.12.12 |
Sairausvakuutuspalvelut |
71320 (*) |
65.12.2 |
Moottoriajoneuvovakuutuspalvelut |
|
65.12.21 |
Moottoriajoneuvovakuutuspalvelut, liikennevakuutus |
71331 (*) |
65.12.29 |
Muut moottoriajoneuvovakuutuspalvelut |
71331 (*) |
65.12.3 |
Meri-, ilma- ja muut kuljetusvakuutuspalvelut |
|
65.12.31 |
Rautateiden liikkuvan kaluston vakuutuspalvelut |
71332 (*) |
65.12.32 |
Ilma-alusten vastuuvakuutuspalvelut |
71332 (*) |
65.12.33 |
Muut ilma-alusten vakuutuspalvelut |
71332 (*) |
65.12.34 |
Laivojen vastuuvakuutuspalvelut |
71332 (*) |
65.12.35 |
Muut laivojen vakuutuspalvelut |
71332 (*) |
65.12.36 |
Rahtivakuutuspalvelut |
71333 |
65.12.4 |
Palo- ja muut omaisuusvahinkovakuutuspalvelut |
|
65.12.41 |
Palovahinkovakuutuspalvelut |
71334 (*) |
65.12.49 |
Muut omaisuusvahinkovakuutuspalvelut |
71334 (*) |
65.12.5 |
Yleiset vastuuvakuutuspalvelut |
|
65.12.50 |
Yleiset vastuuvakuutuspalvelut |
71335 |
65.12.6 |
Luotto- ja takausvakuutuspalvelut |
|
65.12.61 |
Luottovakuutuspalvelut |
71336 (*) |
65.12.62 |
Takausvakuutuspalvelut |
71336 (*) |
65.12.7 |
Matka-, matkatavara- ja oikeusturvavakuutuksiin ja erilaisiin omaisuusvahinkovakuutuksiin liittyvät palvelut |
|
65.12.71 |
Matka- ja matkatavaravakuutuspalvelut |
71337 |
65.12.72 |
Oikeusturvavakuutuspalvelut |
71339 (*) |
65.12.73 |
Erilaiset omaisuusvahinkovakuutuspalvelut |
71339 (*) |
65.12.9 |
Muualle luokittelemattomat vakuutuspalvelut |
|
65.12.90 |
Muualle luokittelemattomat vakuutuspalvelut |
71339 (*) |
65.2 |
Jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20 |
Jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20.1 |
Henki-, tapaturma- ja sairausvakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20.11 |
Henkivakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71410 |
65.20.12 |
Tapaturmavakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71420 (*) |
65.20.13 |
Sairausvakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71420 (*) |
65.20.2 |
Kuljetus- ja omaisuusvakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20.21 |
Moottoriajoneuvovakuutusten jälleenvakuutuspalvelut, liikennevakuutus |
71431 (*) |
65.20.22 |
Muiden moottoriajoneuvovakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71431 (*) |
65.20.23 |
Meri-, ilma- ja muiden kuljetusvakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71432 |
65.20.24 |
Rahtivakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71433 |
65.20.25 |
Palo- ja muiden omaisuusvahinkovakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71434 |
65.20.3 |
Yleisten vastuuvakuutusten ja luotto- ja takausvakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20.31 |
Yleisten vastuuvakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71435 |
65.20.32 |
Luotto- ja takausvakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71436 |
65.20.4 |
Oikeusturvavakuutusten ja erilaisten omaisuusvahinkovakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20.41 |
Oikeusturvavakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71439 (*) |
65.20.42 |
Erilaisten omaisuusvahinkovakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71439 (*) |
65.20.5 |
Eläkevakuutuspalveluihin liittyvät jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20.50 |
Eläkevakuutuspalveluihin liittyvät jälleenvakuutuspalvelut |
71439 (*) |
65.20.6 |
Muut muiden kuin henkivakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
|
65.20.60 |
Muut muiden kuin henkivakuutusten jälleenvakuutuspalvelut |
71439 (*) |
65.3 |
Eläkevakuutuspalvelut |
|
65.30 |
Eläkevakuutuspalvelut |
|
65.30.1 |
Eläkevakuutuspalvelut |
|
65.30.11 |
Yksilölliset eläkevakuutuspalvelut |
71311 (*) |
65.30.12 |
Ryhmäeläkevakuutuspalvelut |
71312 |
66 |
Rahoituspalveluja ja vakuutuspalveluja avustavat palvelut |
|
66.1 |
Rahoituspalveluja avustavat palvelut (pl. vakuuttamista ja eläkevakuuttamista avustavat palvelut) |
|
66.11 |
Rahoitusmarkkinoiden hallinnolliset tukipalvelut |
|
66.11.1 |
Rahoitusmarkkinoiden hallinnolliset tukipalvelut |
|
66.11.11 |
Rahoitusmarkkinoiden toiminnalliset tukipalvelut |
71551 |
66.11.12 |
Rahoitusmarkkinoiden sääntelyyn liittyvät palvelut |
71552 |
66.11.19 |
Muut rahoitusmarkkinoiden hallinnolliset tukipalvelut |
71559 |
66.12 |
Arvopapereiden raaka-ainesopimusten välityspalvelut |
|
66.12.1 |
Arvopapereiden ja raaka-ainesopimusten välityspalvelut |
|
66.12.11 |
Arvopaperien välityspalvelut |
71521 |
66.12.12 |
Raaka-ainesopimusten välityspalvelut |
71522 |
66.12.13 |
Valuutanvaihtopalvelut |
71592 |
66.19 |
Muut rahoituspalveluja, lukuun ottamatta vakuutus- ja eläkevakuutustoimintaa, avustavat palvelut |
|
66.19.1 |
Arvopaperikaupan käsittely- ja clearingpalvelut |
|
66.19.10 |
Arvopaperikaupan käsittely- ja clearingpalvelut |
71523 |
66.19.2 |
Investointipankkitoimintaa avustavat palvelut |
|
66.19.21 |
Sulautumiin ja yritysostoihin liittyvät palvelut |
71511 |
66.19.22 |
Yritysrahoitus- ja riskipääomapalvelut |
71512 |
66.19.29 |
Muut investointipankkitoimintaa avustavat palvelut |
71519 |
66.19.3 |
Notariaatti- ja säilytyspalvelut |
|
66.19.31 |
Notariaattipalvelut |
71541 |
66.19.32 |
Säilytyspalvelut |
71542 |
66.19.9 |
Muut rahoituspalveluja avustavat palvelut (pl. vakuuttamista ja eläkevakuuttamista avustavat palvelut), muualle luokittelemattomat |
|
66.19.91 |
Rahoituksen konsultointipalvelut |
71591 |
66.19.92 |
Rahoitustapahtumien käsittely- ja selvityspalvelut |
71593 |
66.19.99 |
Muut rahoituspalveluja avustavat palvelut (pl. vakuuttamista ja eläkevakuuttamista avustavat palvelut), muualle luokittelemattomat |
71599 |
66.2 |
Vakuutus- ja eläkevakuutustoimintaa avustavat palvelut |
|
66.21 |
Riskin- ja vahingonarviointipalvelut |
|
66.21.1 |
Riskin- ja vahingonarviointipalvelut |
|
66.21.10 |
Riskin- ja vahingonarviointipalvelut |
71620 |
66.22 |
Vakuutusasiamiesten ja -välittäjien palvelut |
|
66.22.1 |
Vakuutusasiamiesten ja -välittäjien palvelut |
|
66.22.10 |
Vakuutusasiamiesten ja -välittäjien palvelut |
71610 |
66.29 |
Muut vakuutus- ja eläkevakuutustoimintaa avustavat palvelut |
|
66.29.1 |
Muut vakuutus- ja eläkevakuutustoimintaa avustavat palvelut |
|
66.29.11 |
Vakuutusmatemaattiset palvelut |
71630 |
66.29.19 |
Muut vakuutusta ja eläkevakuutusta avustavat palvelut, muualle luokittelemattomat |
71690 |
66.3 |
Omaisuudenhoitopalvelut |
|
66.30 |
Omaisuudenhoitopalvelut |
|
66.30.1 |
Omaisuudenhoitopalvelut |
|
66.30.11 |
Salkunhoitopalvelut (pl. eläkerahastot) |
71530 |
66.30.12 |
Eläkerahastojen hoitopalvelut |
71640 |
L |
KIINTEISTÖALAN PALVELUT |
|
68 |
Kiinteistöalan palvelut |
|
68.1 |
Omien kiinteistöjen osto- ja myyntipalvelut |
|
68.10 |
Omien kiinteistöjen osto- ja myyntipalvelut |
|
68.10.1 |
Omien kiinteistöjen osto- ja myyntipalvelut |
|
68.10.11 |
Asuinrakennusten ja niihin liittyvän maan osto- ja myyntipalvelut |
72121 |
68.10.12 |
Lomaosakekiinteistöjen osto- ja myyntipalvelut |
72123 |
68.10.13 |
Asuinrakennusraakamaan osto- ja myyntipalvelut |
72130 (*) |
68.10.14 |
Muiden kuin asuinrakennusten ja niihin liittyvän maan osto- ja myyntipalvelut |
72122 |
68.10.15 |
Muun rakennusraakamaan osto- ja myyntipalvelut |
72130 (*) |
68.2 |
Omien tai vuokrakiinteistöjen vuokraus- ja hallintapalvelut |
|
68.20 |
Omien tai vuokrakiinteistöjen vuokraus- ja hallintapalvelut |
|
68.20.1 |
Omien tai vuokrakiinteistöjen vuokraus- ja hallintapalvelut |
|
68.20.11 |
Omien tai vuokrattujen asuinkiinteistöjen vuokraus- ja hallintapalvelut |
72111 |
68.20.12 |
Omien tai vuokrakiinteistöjen vuokraus- ja hallintapalvelut (pl. asuinkiinteistöt) |
72112 |
68.3 |
Kiinteistöalan palvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
68.31 |
Kiinteistönvälityspalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
68.31.1 |
Kiinteistönvälityspalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
68.31.11 |
Asuinrakennusten ja niihin liittyvän maan myyntipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti (pl. lomaosakekiinteistöjen myyntipalvelut) |
72221 |
68.31.12 |
Lomaosakekiinteistöjen myyntipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
72223 |
68.31.13 |
Asuinrakennusraakamaan myyntipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
72230 (*) |
68.31.14 |
Muiden rakennusten (pl. asuinrakennukset) ja niihin liittyvän maan myyntipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
72222 |
68.31.15 |
Rakennusraakamaan (pl. asuinrakennusraakamaa) myyntipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
72230 (*) |
68.31.16 |
Kiinteistöjen arviointipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
72240 |
68.32 |
Kiinteistöjen isännöintipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
68.32.1 |
Kiinteistöjen isännöintipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
68.32.11 |
Asuinkiinteistöjen isännöintipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti (pl. lomaosakekiinteistöjen isännöintipalvelut) |
72211 |
68.32.12 |
Lomaosakekiinteistöjen isännöintipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
72213 |
68.32.13 |
Muiden kiinteistöjen (pl. asuinkiinteistöt) isännöintipalvelut palkkio- tai sopimusperusteisesti |
72212 |
M |
AMMATILLISET, TIETEELLISET JA TEKNISET PALVELUT |
|
69 |
Lakiasiainpalvelut ja laskentatoimen palvelut |
|
69.1 |
Lakiasiainpalvelut |
|
69.10 |
Lakiasiainpalvelut |
|
69.10.1 |
Lakiasiainpalvelut |
|
69.10.11 |
Lainopilliset neuvonta- ja edustuspalvelut rikosoikeudellisissa asioissa |
82110 |
69.10.12 |
Lainopilliset neuvonta- ja edustuspalvelut yhtiö- ja kauppaoikeutta koskevissa oikeudellisissa asioissa |
82120 (*) |
69.10.13 |
Lainopilliset neuvonta- ja edustuspalvelut työoikeutta koskevissa oikeudellisissa asioissa |
82120 (*) |
69.10.14 |
Lainopilliset neuvonta- ja edustuspalvelut siviilioikeutta koskevissa oikeudellisissa asioissa |
82120 (*) |
69.10.15 |
Patentteja ja teollis- ja tekijänoikeuksia koskevat lainopilliset palvelut |
82130 (*) |
69.10.16 |
Notariaattipalvelut |
82130 (*) |
69.10.17 |
Välimies- ja sovittelupalvelut |
82191 |
69.10.18 |
Huutokauppoihin liittyvät lainopilliset palvelut |
82199 (*) |
69.10.19 |
Muut lainopilliset palvelut |
82199 (*) |
69.2 |
Laskentatoimen ja kirjanpidon palvelut sekä tilintarkastuspalvelut; veroneuvontapalvelut |
|
69.20 |
Laskentatoimen ja kirjanpidon palvelut sekä tilintarkastuspalvelut; veroneuvontapalvelut |
|
69.20.1 |
Tilintarkastuspalvelut |
|
69.20.10 |
Tilintarkastuspalvelut |
82210 |
69.20.2 |
Laskentatoimen palvelut |
|
69.20.21 |
Laskentatoimen tarkastuspalvelut |
82221 (*) |
69.20.22 |
Rahoituslaskelmien laadintapalvelut |
82221 (*) |
69.20.23 |
Kirjanpitopalvelut |
82222 |
69.20.24 |
Palkanlaskentapalvelut |
82223 |
69.20.29 |
Muut laskentatoimen palvelut |
82221 (*) |
69.20.3 |
Veroneuvontapalvelut |
|
69.20.31 |
Veroneuvonta- ja verovalmistelupalvelut yrityksille |
82310 |
69.20.32 |
Verovalmistelu- ja verosuunnittelupalvelut yksityishenkilöille |
82320 |
69.20.4 |
Maksukyvyttömyyteen ja konkurssipesän hallintoon liittyvät palvelut |
|
69.20.40 |
Maksukyvyttömyyteen ja konkurssipesän hallintoon liittyvät palvelut |
82400 |
70 |
Pääkonttorien palvelut; liikkeenjohdon konsultointipalvelut |
|
70.1 |
Pääkonttorien palvelut |
|
70.10 |
Pääkonttorien palvelut |
|
70.10.1 |
Pääkonttorien palvelut |
|
70.10.10 |
Pääkonttorien palvelut |
0 (*) |
70.2 |
Liikkeenjohdon konsultointipalvelut |
|
70.21 |
Suhdetoiminta- ja viestintäpalvelut |
|
70.21.1 |
Suhdetoiminta- ja viestintäpalvelut |
|
70.21.10 |
Suhdetoiminta- ja viestintäpalvelut |
83121 |
70.22 |
Liikkeenjohdon ja muut johdon konsultointipalvelut |
|
70.22.1 |
Liikkeenjohdon konsultointipalvelut |
|
70.22.11 |
Strategiseen liikkeenjohtoon liittyvät konsultointipalvelut |
83111 |
70.22.12 |
Taloushallinnon konsultointipalvelut (pl. yhtiöverotukseen liittyvät) |
83112 |
70.22.13 |
Markkinoinnin konsultointipalvelut |
83114 |
70.22.14 |
Henkilöstöhallinnon konsultointipalvelut |
83113 |
70.22.15 |
Tuotannonhallinnan konsultointipalvelut |
83115 |
70.22.16 |
Toimitusketjuun liittyvät konsultointipalvelut ja muut yrityshallinnon konsulttipalvelut |
83116 |
70.22.17 |
Liiketoimintaprosessiin liittyvät johdon palvelut |
83117 |
70.22.2 |
Muut projektinhoitopalvelut (pl. rakennushankkeiden projektinhoitopalvelut) |
|
70.22.20 |
Muut projektinjohtopalvelut (pl. rakennushankkeiden projektinjohtopalvelut) |
83190 |
70.22.3 |
Muut liike-elämän konsultointipalvelut |
|
70.22.30 |
Muut liike-elämän konsultointipalvelut |
83129 |
70.22.4 |
Tavaramerkit ja franchising |
|
70.22.40 |
Tavaramerkit ja franchising |
83118 |
71 |
Arkkitehtipalvelut ja tekniset palvelut; tekniset testaus- ja analysointipalvelut |
|
71.1 |
Arkkitehtipalvelut ja tekniset palvelut ja niihin liittyvät konsultointipalvelut |
|
71.11 |
Arkkitehtipalvelut |
|
71.11.1 |
Suunnitelmat ja piirustukset arkkitehtonisiin tarkoituksiin |
|
71.11.10 |
Suunnitelmat ja piirustukset arkkitehtonisiin tarkoituksiin |
32550 |
71.11.2 |
Rakennuksiin liittyvät arkkitehtipalvelut |
|
71.11.21 |
Asuinrakennushankkeisiin liittyvät arkkitehtipalvelut |
83212 |
71.11.22 |
Muihin kuin asuinrakennushankkeisiin liittyvät arkkitehtipalvelut |
83213 |
71.11.23 |
Restaurointiin liittyvät arkkitehtipalvelut |
83214 |
71.11.24 |
Arkkitehtoniset neuvontapalvelut |
83211 |
71.11.3 |
Kaupunkisuunnittelupalvelut ja maankäytön suunnittelupalvelut |
|
71.11.31 |
Kaupunkisuunnittelupalvelut |
83221 |
71.11.32 |
Maaseutualueiden maankäytön suunnittelupalvelut |
83222 |
71.11.33 |
Rakennushankkeisiin liittyvät maankäytön suunnittelupalvelut |
83223 |
71.11.4 |
Maisemasuunnittelupalvelut ja maisema-arkkitehtoniset neuvontapalvelut |
|
71.11.41 |
Maisemasuunnittelupalvelut |
83232 |
71.11.42 |
Maisemasuunnitteluun liittyvät neuvontapalvelut |
83231 |
71.12 |
Tekniset palvelut ja konsulttipalvelut |
|
71.12.1 |
Tekniset palvelut |
|
71.12.11 |
Tekniset neuvontapalvelut |
83310 |
71.12.12 |
Rakennushankkeisiin liittyvät tekniset palvelut |
83321 |
71.12.13 |
Energiahankkeisiin liittyvät tekniset palvelut |
83324 |
71.12.14 |
Liikennehankkeisiin liittyvät tekniset palvelut |
83323 |
71.12.15 |
Jätehuoltohankkeisiin liittyvät tekniset palvelut (ongelmajäte ja tavanomainen jäte) |
83326 |
71.12.16 |
Vesihuolto- ja viemäröintihankkeisiin liittyvät tekniset palvelut |
83327 |
71.12.17 |
Teollisuus- ja tuotantohankkeisiin liittyvät tekniset palvelut |
83322 |
71.12.18 |
Televiestintään sekä radio- ja tv-lähetyksiin liittyvät tekniset palvelut |
83325 |
71.12.19 |
Muihin hankkeisiin liittyvät tekniset palvelut |
83329 |
71.12.2 |
Rakennushankkeiden projektinhoitopalvelut |
|
71.12.20 |
Rakennushankkeiden projektinhoitopalvelut |
83330 |
71.12.3 |
Geologiset, geofysikaaliset ja niiden kaltaiset tieteelliset maaperätutkimus- ja konsultointipalvelut |
|
71.12.31 |
Geologiset ja geofysikaaliset konsultointipalvelut |
83411 |
71.12.32 |
Geofysikaaliset palvelut |
83412 |
71.12.33 |
Mineraaliesiintymien etsintä- ja arviointipalvelut |
83413 |
71.12.34 |
Maanmittauspalvelut |
83421 |
71.12.35 |
Kartoituspalvelut |
83422 |
71.2 |
Tekniset testaus- ja analysointipalvelut |
|
71.20 |
Tekniset testaus- ja analysointipalvelut |
|
71.20.1 |
Tekniset testaus- ja analysointipalvelut |
|
71.20.11 |
Koostumuksen ja puhtauden testaus- ja analysointipalvelut |
83441 |
71.20.12 |
Fyysisten ominaisuuksien testaus- ja analysointipalvelut |
83442 |
71.20.13 |
Mekaanisten ja sähköisten kokonaisjärjestelmien testaus- ja analysointipalvelut |
83443 |
71.20.14 |
Tieliikenneajoneuvojen tekniset tarkastuspalvelut |
83444 |
71.20.19 |
Muut tekniset testaus- ja analysointipalvelut |
83449 |
72 |
Tieteelliset tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81300 |
72.1 |
Luonnontieteen ja tekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.11 |
Biotekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.11.1 |
Terveydenhoidon, ympäristön, maatalouden ja muiden alojen biotekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.11.11 |
Terveyteen liittyvät biotekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81121 (*) |
72.11.12 |
Ympäristöön ja teollisuuteen liittyvät biotekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81121 (*) |
72.11.13 |
Maatalouteen liittyvät biotekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81121 (*) |
72.11.2 |
Biotekniikan tutkimus- ja kehittämistoiminnan alkuperäistuotokset |
|
72.11.20 |
Biotekniikan tutkimus- ja kehittämistoiminnan alkuperäistuotokset |
81400 (*) |
72.19 |
Muiden luonnontieteen ja tekniikan alojen tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.19.1 |
Muiden luonnontieteen alojen tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.19.11 |
Tutkimus- ja kehittämispalvelut matematiikan alalla |
|
72.19.12 |
Tutkimus- ja kehittämispalvelut tietotekniikan alalla |
81119 (*) |
72.19.13 |
Fysiikan alan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81111 |
72.19.14 |
Kemian alan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81112 (*) |
72.19.15 |
Tutkimus- ja kehittämispalvelut geotieteen ja siihen liittyvien ympäristötieteiden alalla |
81119 (*) |
72.19.16 |
Biologian alan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81112 (*) |
72.19.19 |
Muiden luonnontieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81119 (*) |
72.19.2 |
Tekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut (pl. biotekniikka) |
|
72.19.21 |
Nanotekniikan tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81129 (*) |
72.19.29 |
Muut tekniikan alojen tutkimus- ja kehittämispalvelut (pl. biotekniikka) |
81129 (*) |
72.19.3 |
Lääketieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.19.30 |
Lääketieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81130 |
72.19.4 |
Maatalouden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.19.40 |
Maatalouden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81140 |
72.19.5 |
Luonnontieteiden ja tekniikan alojen tutkimus- ja kehittämistoiminnan alkuperäistuotokset (pl. biotekniikka) |
|
72.19.50 |
Luonnontieteiden ja tekniikan alojen tutkimus- ja kehittämistoiminnan alkuperäistuotokset (pl. biotekniikka) |
81400 (*) |
72.2 |
Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.20 |
Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.20.1 |
Yhteiskuntatieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.20.11 |
Taloustieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81212 |
72.20.12 |
Psykologian tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81211 |
72.20.13 |
Oikeustieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81213 |
72.20.19 |
Muiden yhteiskuntatieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81219 |
72.20.2 |
Humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
|
72.20.21 |
Kielitieteen ja kirjallisuuden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81221 |
72.20.29 |
Muut humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut |
81229 |
72.20.3 |
Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan alkuperäisteokset |
|
72.20.30 |
Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämistoiminnan alkuperäisteokset |
81400 (*) |
73 |
Mainos- ja markkinatutkimuspalvelut |
|
73.1 |
Mainospalvelut |
|
73.11 |
Mainostoimistojen palvelut |
|
73.11.1 |
Mainostoimistojen palvelut |
|
73.11.11 |
Kokonaismainospalvelut |
83611 |
73.11.12 |
Suoramarkkinointi ja -mainontapalvelut |
83612 |
73.11.13 |
Mainonnan suunnittelupalvelut |
83613 |
73.11.19 |
Muut mainospalvelut |
83619 |
73.12 |
Tiedotusvälineiden edustuspalvelut |
|
73.12.1 |
Mainostilan tai -ajan myynti palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
73.12.11 |
Painettujen tiedotusvälineiden mainostilan tai -ajan myynti palkkio- tai sopimusperusteisesti |
83620 (*) |
73.12.12 |
Television ja radion mainostilan tai -ajan myynti palkkio- tai sopimusperusteisesti |
83620 (*) |
73.12.13 |
Internetin mainostilan tai -ajan myynti palkkio- tai sopimusperusteisesti |
83620 (*) |
73.12.14 |
Tapahtumiin liittyvä mainosmyynti |
83620 (*) |
73.12.19 |
Muun mainostilan tai -ajan myynti palkkio- tai sopimusperusteisesti |
83620 (*) |
73.12.2 |
Mainostilan tai -ajan jälleenmyynti palkkio- tai sopimusperusteisesti |
|
73.12.20 |
Mainostilan tai -ajan jälleenmyynti palkkio- tai sopimusperusteisesti |
83620 (*) |
73.2 |
Markkina- ja mielipidetutkimuspalvelut |
|
73.20 |
Markkina- ja mielipidetutkimuspalvelut |
|
73.20.1 |
Markkinatutkimukset ja niiden kaltaiset palvelut |
|
73.20.11 |
Markkinatutkimuspalvelut: kvalitatiiviset kyselytutkimukset |
83700 (*) |
73.20.12 |
Markkinatutkimuspalvelut: kvantitatiiviset kertaluonteiset kyselytutkimukset |
83700 (*) |
73.20.13 |
Markkinatutkimuspalvelut: kvantitatiiviset jatkuvat ja toistuvat kyselytutkimukset |
83700 (*) |
73.20.14 |
Markkinatutkimuspalvelut, muut kuin kyselytutkimukset |
83700 (*) |
73.20.19 |
Muut markkinatutkimuspalvelut |
83700 (*) |
73.20.2 |
Mielipideselvityspalvelut |
|
73.20.20 |
Mielipideselvityspalvelut |
83700 (*) |
74 |
Muut ammatilliset, tieteelliset ja tekniset palvelut |
|
74.1 |
Erikoistuneet muotoilu- ja suunnittelupalvelut |
|
74.10 |
Erikoistuneet muotoilu- ja suunnittelupalvelut |
|
74.10.1 |
Sisustukseen ja teolliseen muotoiluun liittyvät ja muut erikoistuneet muotoilu- ja suunnittelupalvelut |
|
74.10.11 |
Sisustussuunnittelupalvelut |
83911 |
74.10.12 |
Teolliset muotoilupalvelut |
83912 |
74.10.19 |
Muut erikoistuneet muotoilu- ja suunnittelupalvelut |
83919 |
74.10.2 |
Muotoilun ja suunnittelun alkuperäistuotokset |
|
74.10.20 |
Muotoilun ja suunnittelun alkuperäistuotokset |
83920 |
74.2 |
Valokuvauspalvelut |
|
74.20 |
Valokuvauspalvelut |
|
74.20.1 |
Valokuvauslaatat ja filmit, muut kuin elokuvafilmit, valotetut |
|
74.20.11 |
Valokuvauslaatat ja filmit, valotetut mutta kehittämättömät |
38941 |
74.20.12 |
Valokuvauslaatat ja filmit, valotetut ja kehitetyt, offsetpainatusta ja -monistusta varten |
38942 (*) |
74.20.19 |
Muut valokuvauslaatat ja filmit, valotetut ja kehitetyt |
38942 (*) |
74.20.2 |
Erikoistuneet valokuvauspalvelut |
|
74.20.21 |
Muotokuvauspalvelut |
83811 |
74.20.22 |
Mainosvalokuvaus ja siihen liittyvät kuvauspalvelut |
83812 |
74.20.23 |
Tapahtumien valo- ja videokuvauspalvelut |
83813 |
74.20.24 |
Ilmakuvauspalvelut |
83814 (*) |
74.20.29 |
Muut erikoistuneet valokuvauspalvelut |
83814 (*) |
74.20.3 |
Muut valokuvauspalvelut |
|
74.20.31 |
Valokuvien kehityspalvelut |
83820 |
74.20.32 |
Valokuvien restaurointi- ja retusointipalvelut |
83815 |
74.20.39 |
Muut valokuvauspalvelut, muualle luokittelemattomat |
83819 |
74.3 |
Käännös- ja tulkkauspalvelut |
|
74.30 |
Käännös- ja tulkkauspalvelut |
|
74.30.1 |
Käännös- ja tulkkauspalvelut |
|
74.30.11 |
Käännöspalvelut |
83950 (*) |
74.30.12 |
Tulkkauspalvelut |
83950 (*) |
74.9 |
Muut ammatilliset, tieteelliset ja tekniset palvelut, muualle luokittelemattomat |
|
74.90 |
Muut ammatilliset, tieteelliset ja tekniset palvelut, muualle luokittelemattomat |
|
74.90.1 |
Ammatilliset ja tekniset tuki- ja konsultointipalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
74.90.11 |
Laskujen tarkastus ja rahtihintojen tietopalvelut |
83990 (*) |
74.90.12 |
Välitys- ja arviointipalvelut, ei kuitenkaan kiinteistöjä ja vakuutuksia koskevat |
83990 (*) |
74.90.13 |
Ympäristöön liittyvät konsultointipalvelut |
83931 |
74.90.14 |
Sääennuste- ja meteorologiset palvelut |
83430 |
74.90.15 |
Vartiointi- ja turvallisuusjärjestelyjen konsultointipalvelut |
85220 |
74.90.19 |
Muut tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut, muualle luokittelemattomat |
83939 |
74.90.2 |
Muut ammatilliset, tekniset ja liike-elämän palvelut, muualle luokittelemattomat |
|
74.90.20 |
Muut ammatilliset, tekniset ja liike-elämän palvelut, muualle luokittelemattomat |
83990 (*) |
75 |
Eläinlääkintäpalvelut |
|
75.0 |
Eläinlääkintäpalvelut |
|
75.00 |
Eläinlääkintäpalvelut |
|
75.00.1 |
Eläinlääkintäpalvelut |
|
75.00.11 |
Lemmikkieläinten eläinlääkintäpalvelut |
83510 |
75.00.12 |
Kotieläinten eläinlääkintäpalvelut |
83520 |
75.00.19 |
Muut eläinlääkintäpalvelut |
83590 |
N |
HALLINTO- JA TUKIPALVELUT |
|
77 |
Vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.1 |
Moottoriajoneuvojen vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.11 |
Henkilöautojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.11.1 |
Henkilöautojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.11.10 |
Henkilöautojen ja kevyiden moottoriajoneuvojen vuokraus- ja leasingpalvelut |
73111 |
77.12 |
Kuorma-autojen vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.12.1 |
Kuorma-autojen vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.12.11 |
Tavarankuljetusajoneuvojen vuokraus- ja leasingpalvelut ilman kuljettajaa |
73112 |
77.12.19 |
Muiden maaliikennevälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut ilman kuljettajaa |
73114 (*) |
77.2 |
Henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.21 |
Vapaa-ajan ja urheiluvälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.21.1 |
Vapaa-ajan ja urheiluvälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.21.10 |
Vapaa-ajan- ja urheiluvälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73240 |
77.22 |
Videonauhojen ja -levyjen vuokrauspalvelut |
|
77.22.1 |
Videonauhojen ja -levyjen vuokrauspalvelut |
|
77.22.10 |
Videonauhojen ja -levyjen vuokrauspalvelut |
73220 |
77.29 |
Muiden henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.29.1 |
Muiden henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.29.11 |
Televisioiden, radioiden ja videolaitteiden sekä niihin liittyvien laitteiden ja tarvikkeiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73210 |
77.29.12 |
Huonekalujen ja muiden kotitaloustavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73230 |
77.29.13 |
Soittimien vuokraus- ja leasingpalvelut |
73290 (*) |
77.29.14 |
Kodin liinavaatteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73250 |
77.29.15 |
Tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73260 |
77.29.16 |
Tee se itse -koneiden ja -laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73270 |
77.29.19 |
Muiden muualle luokittelemattomien henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73290 (*) |
77.3 |
Muiden koneiden, laitteiden ja tavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.31 |
Maatalouskoneiden ja -laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.31.1 |
Maatalouskoneiden ja -laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.31.10 |
Maatalouskoneiden ja -laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73121 |
77.32 |
Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.32.1 |
Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.32.10 |
Rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73122 |
77.33 |
Toimistokoneiden ja -laitteiden (ml. tietokoneet) vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.33.1 |
Toimistokoneiden ja -laitteiden (ml. tietokoneet) vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.33.11 |
Toimistokoneiden ja -laitteiden (pl. tietokoneet) vuokraus- ja leasingpalvelut |
73123 |
77.33.12 |
Tietokoneiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73124 |
77.34 |
Vesiliikennevälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.34.1 |
Vesiliikennevälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.34.10 |
Vesiliikennevälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73115 |
77.35 |
Ilmaliikennevälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.35.1 |
Ilmaliikennevälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.35.10 |
Ilmaliikennevälineiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73116 |
77.39 |
Muiden muualle luokittelemattomien koneiden, laitteiden ja tavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.39.1 |
Muiden muualle luokittelemattomien koneiden, laitteiden ja tavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
|
77.39.11 |
Rautatiekaluston vuokraus- ja leasingpalvelut |
73113 |
77.39.12 |
Konttien vuokraus- ja leasingpalvelut |
73117 |
77.39.13 |
Moottoripyörien, asuntovaunujen ja matkailuautojen vuokraus- ja leasingpalvelut |
73114 (*) |
77.39.14 |
Televiestintälaitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut |
73125 |
77.39.19 |
Muiden koneiden ja laitteiden vuokraus- ja leasingpalvelut (ilman käyttäjää) sekä muiden tavaroiden vuokraus- ja leasingpalvelut, muualle luokittelemattomat |
73129 |
77.4 |
Henkisen omaisuuden piiriin kuuluvien ja vastaavien tuotteiden käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut (pl. tekijänoikeuden suojaamat teokset) |
|
77.40 |
Henkisen omaisuuden piiriin kuuluvien ja vastaavien tuotteiden käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut (pl. tekijänoikeuden suojaamat teokset) |
|
77.40.1 |
Henkisen omaisuuden piiriin kuuluvien ja vastaavien tuotteiden käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut (pl. tekijänoikeuden suojaamat teokset) |
|
77.40.11 |
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan tuotteiden käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
73330 |
77.40.12 |
Tavaramerkkien käyttöön ja franchise-oikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut |
73340 |
77.40.13 |
Mineraalien etsintä- ja arviointitoimintaan liittyvien käyttöoikeuksien lisensointipalvelut |
73350 |
77.40.19 |
Muiden henkisen omaisuuden piiriin kuuluvien ja vastaavien tuotteiden käyttöoikeuksiin liittyvät lisensointipalvelut (pl. tekijänoikeuden suojaamat teokset) |
73390 |
78 |
Työvoimapalvelut |
|
78.1 |
Työnvälityspalvelut |
|
78.10 |
Työnvälityspalvelut |
|
78.10.1 |
Työnvälityspalvelut |
|
78.10.11 |
Johtohenkilöiden hakupalvelut |
85111 |
78.10.12 |
Vakinaisten työntekijöiden työhönsijoituspalvelut (pl. johtohenkilöiden hakupalvelut) |
85112 |
78.2 |
Tilapäisen työvoiman vuokrauspalvelut |
|
78.20 |
Tilapäisen työvoiman vuokrauspalvelut |
|
78.20.1 |
Tilapäisen työvoiman vuokrauspalvelut |
|
78.20.11 |
Tietotekniikka- ja televiestintäalan tilapäisen henkilöstön vuokrauspalvelut |
8512 (*) |
78.20.12 |
Muun tilapäisen toimistohenkilöstön vuokrauspalvelut |
8512 (*) |
78.20.13 |
Kaupan alan tilapäisen henkilöstön vuokrauspalvelut |
8512 (*) |
78.20.14 |
Kuljetus-, varasto- ja logistiikka-alan sekä teollisuuden tilapäisten työntekijöiden vuokrauspalvelut |
8512 (*) |
78.20.15 |
Hotelli- ja ravintola-alan tilapäisen henkilöstön vuokrauspalvelut |
8512 (*) |
78.20.16 |
Tilapäisen lääkintähenkilöstön vuokrauspalvelut |
8512 (*) |
78.20.19 |
Muun tilapäisen henkilöstön vuokrauspalvelut |
8512 (*) |
78.3 |
Muut henkilöstön hankintapalvelut |
|
78.30 |
Muut henkilöstön hankintapalvelut |
|
78.30.1 |
Muut henkilöstön hankintapalvelut |
|
78.30.11 |
Muut tietojenkäsittely- ja televiestintäalan henkilöstön hankintapalvelut |
8512 (*) |
78.30.12 |
Muut muun toimistotyön henkilöstön hankintapalvelut |
8512 (*) |
78.30.13 |
Muut kaupan alan henkilöstön hankintapalvelut |
8512 (*) |
78.30.14 |
Muut kuljetus-, varasto- ja logistiikka-alan sekä teollisuuden henkilöstön hankintapalvelut |
8512 (*) |
78.30.15 |
Muut hotelli- ja ravintola-alan henkilöstön hankintapalvelut |
8512 (*) |
78.30.16 |
Muut lääkintäalan henkilöstön hankintapalvelut |
8512 (*) |
78.30.19 |
Muut muualle luokittelemattomat henkilöstönhankintapalvelut |
8512 (*) |
79 |
Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien palvelut, muut varauspalvelut ja niihin liittyvät palvelut |
|
79.1 |
Matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien palvelut |
|
79.11 |
Matkatoimistojen palvelut |
|
79.11.1 |
Kuljetusten varauksiin liittyvät matkatoimistojen palvelut |
|
79.11.11 |
Lentolippujen varauspalvelut |
85511 |
79.11.12 |
Junalippujen varauspalvelut |
85512 |
79.11.13 |
Linja-autolippujen varauspalvelut |
85513 |
79.11.14 |
Ajoneuvojen vuokraukseen liittyvät varauspalvelut |
85514 |
79.11.19 |
Muut kuljetusten varauksiin liittyvät matkatoimistojen palvelut |
85519 |
79.11.2 |
Majoituksen, risteilyjen ja valmismatkojen varauksiin liittyvät matkatoimistojen palvelut |
|
79.11.21 |
Majoituksen varauspalvelut |
85521 |
79.11.22 |
Risteilyjen varauspalvelut |
85523 |
79.11.23 |
Valmismatkojen varauspalvelut |
85524 |
79.12 |
Matkanjärjestäjien palvelut |
|
79.12.1 |
Matkanjärjestäjien palvelut |
|
79.12.11 |
Matkojen järjestelyihin ja kokoamiseen liittyvät matkanjärjestäjien palvelut |
85540 (*) |
79.12.12 |
Matkanjohtajien palvelut |
85540 (*) |
79.9 |
Muut varauspalvelut ja niihin liittyvät palvelut |
|
79.90 |
Muut varauspalvelut ja niihin liittyvät palvelut |
|
79.90.1 |
Matkailun edistämiseen ja matkailutiedotukseen liittyvät palvelut |
|
79.90.11 |
Matkailunedistämispalvelut |
85561 |
79.90.12 |
Matkailutietopalvelut |
85562 |
79.90.2 |
Matkailijoiden opastuspalvelut |
|
79.90.20 |
Matkailijoiden opastuspalvelut |
85550 |
79.90.3 |
Muut varauspalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
79.90.31 |
Lomaosakkeiden vaihtopalvelut |
85522 |
79.90.32 |
Kokous-, kongressi- ja näyttelytilojen varauspalvelut |
85531 |
79.90.39 |
Tapahtumien pääsylippujen sekä viihde- ja virkistyspalvelujen varauksiin liittyvät palvelut ja muut muualle luokittelemattomat varauspalvelut |
85539 |
80 |
Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut |
|
80.1 |
Yksityiset turvallisuuspalvelut |
|
80.10 |
Yksityiset turvallisuuspalvelut |
|
80.10.1 |
Yksityiset turvallisuuspalvelut |
|
80.10.11 |
Panssariautopalvelut |
85240 |
80.10.12 |
Vartijapalvelut |
85250 |
80.10.19 |
Muut turvallisuuspalvelut |
85290 |
80.2 |
Turvajärjestelmiin liittyvät palvelut |
|
80.20 |
Turvajärjestelmiin liittyvät palvelut |
|
80.20.1 |
Turvajärjestelmiin liittyvät palvelut |
|
80.20.10 |
Turvajärjestelmiin liittyvät palvelut |
85230 |
80.3 |
Etsiväpalvelut |
|
80.30 |
Etsiväpalvelut |
|
80.30.1 |
Etsiväpalvelut |
|
80.30.10 |
Etsiväpalvelut |
85210 |
81 |
Kiinteistön- ja maisemanhoitopalvelut |
|
81.1 |
Kiinteistönhoitopalvelut |
|
81.10 |
Kiinteistönhoitopalvelut |
|
81.10.1 |
Kiinteistönhoitopalvelut |
|
81.10.10 |
Kiinteistönhoitopalvelut |
85999 (*) |
81.2 |
Siivouspalvelut |
|
81.21 |
Yleiset rakennusten siivouspalvelut |
|
81.21.1 |
Yleiset rakennusten siivouspalvelut |
|
81.21.10 |
Yleiset rakennusten siivouspalvelut |
85330 |
81.22 |
Muut rakennusten ja teollisuuden siivouspalvelut |
|
81.22.1 |
Teollisuussiivouspalvelut |
|
81.22.11 |
Ikkunanpesupalvelut |
85320 |
81.22.12 |
Siivousalan erikoispalvelut |
85340 (*) |
81.22.13 |
Uunien ja savupiippujen nuohouspalvelut |
85340 (*) |
81.29 |
Muut siivouspalvelut |
|
81.29.1 |
Muut siivouspalvelut |
|
81.29.11 |
Desinfiointipalvelut ja syöpäläisten torjuntapalvelut |
85310 |
81.29.12 |
Lakaisu- ja lumenpoistopalvelut |
94510 |
81.29.13 |
Muut puhtaanapitopalvelut |
94590 |
81.29.19 |
Muut siivouspalvelut, muualle luokittelemattomat |
85340 (*) |
81.3 |
Maisemanhoitopalvelut |
|
81.30 |
Maisemanhoitopalvelut |
|
81.30.1 |
Maisemanhoitopalvelut |
|
81.30.10 |
Maisemanhoitopalvelut |
85970 |
82 |
Hallinto-, toimisto- ja muut tukipalvelut liike-elämälle |
|
82.1 |
Hallinto- ja tukipalvelut |
|
82.11 |
Yhdistetyt toimistopalvelut |
|
82.11.1 |
Yhdistetyt toimistopalvelut |
|
82.11.10 |
Yhdistetyt toimistopalvelut |
85940 |
82.19 |
Valokopiointi, asiakirjojen käsittely ja muut toimistopalvelut |
|
82.19.1 |
Valokopiointi, asiakirjojen käsittely ja muut toimistopalvelut |
|
82.19.11 |
Kopiointipalvelut |
85951 |
82.19.12 |
Osoiterekisterien kokoaminen ja postituspalvelut |
85952 |
82.19.13 |
Asiakirjojen käsittely ja muut toimistopalvelut |
85953 |
82.2 |
Puhelinpalvelukeskusten palvelut |
|
82.20 |
Puhelinpalvelukeskusten palvelut |
|
82.20.1 |
Puhelinpalvelukeskusten palvelut |
|
82.20.10 |
Puhelinpalvelukeskusten palvelut |
85931 |
82.3 |
Kokousten ja messujen järjestämispalvelut |
|
82.30 |
Kokousten ja messujen järjestämispalvelut |
|
82.30.1 |
Kokousten ja messujen järjestämispalvelut |
|
82.30.11 |
Kokousten järjestämispalvelut |
85961 |
82.30.12 |
Messujen järjestämispalvelut |
85962 |
82.9 |
Liike-elämän tukipalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
82.91 |
Perintä- ja luottotietopalvelut |
|
82.91.1 |
Perintä- ja luottotietopalvelut |
|
82.91.11 |
Luottotietopalvelut |
85910 |
82.91.12 |
Perintäpalvelut |
85920 |
82.92 |
Pakkauspalvelut |
|
82.92.1 |
Pakkauspalvelut |
|
82.92.10 |
Pakkauspalvelut |
85400 |
82.99 |
Muut liike-elämän tukipalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
82.99.1 |
Muut liike-elämän tukipalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
82.99.11 |
Konepikakirjoituspalvelut |
85999 (*) |
82.99.12 |
Puhelintukipalvelut |
85939 |
82.99.19 |
Muut erinäiset liike-elämän tukipalvelut, muualle luokittelemattomat |
85999 (*) |
O |
JULKISEN HALLINNON JA MAANPUOLUSTUKSEN PALVELUT; PAKOLLISET SOSIAALIVAKUUTUSPALVELUT |
|
84 |
Julkisen hallinnon ja maanpuolustuksen palvelut; pakolliset sosiaalivakuutuspalvelut |
|
84.1 |
Valtionhallinnon ja talous- ja sosiaalihallinnon palvelut |
|
84.11 |
Yleiset julkishallinnon palvelut |
|
84.11.1 |
Yleiset julkiset palvelut |
|
84.11.11 |
Täytäntöönpano- ja lainsäädäntöpalvelut |
91111 |
84.11.12 |
Rahoitus- ja verotuspalvelut |
91112 |
84.11.13 |
Talous- ja sosiaalisuunnittelun yleispalvelut ja tilastopalvelut |
91113 |
84.11.14 |
Julkishallinnon palvelut perustutkimukselle |
91114 |
84.11.19 |
Muut yleiset julkiset palvelut |
91119 |
84.11.2 |
Julkisen sektorin tukipalvelut |
|
84.11.21 |
Julkisen sektorin yleiset henkilöstöpalvelut |
91141 |
84.11.29 |
Muut julkisen sektorin tukipalvelut |
91149 |
84.12 |
Terveydenhuollon, koulutuksen, kulttuurin ja muiden yhteiskuntapalvelujen hallintopalvelut (pl. sosiaaliturvapalvelut) |
|
84.12.1 |
Terveydenhuollon, koulutuksen, kulttuurin ja muiden yhteiskuntapalvelujen hallintopalvelut (pl. sosiaaliturvapalvelut) |
|
84.12.11 |
Opetuksen hallintopalvelut |
91121 |
84.12.12 |
Terveydenhuollon hallintopalvelut |
91122 |
84.12.13 |
Asuntoasiain palvelut ja kunnallistekniset palvelut |
91123 |
84.12.14 |
Virkistys-, kulttuuri- ja uskonnollisen toiminnan hallintopalvelut |
91124 |
84.13 |
Yritysten toimintaa tukevat hallintopalvelut |
|
84.13.1 |
Yritysten toimintaa tukevat hallintopalvelut |
|
84.13.11 |
Maatalouteen, metsätalouteen, kalastukseen ja metsästykseen liittyvät hallintopalvelut |
91131 |
84.13.12 |
Polttoaine- ja energiatalouteen liittyvät hallintopalvelut |
91132 |
84.13.13 |
Kaivostoimintaan ja mineraalivaroihin, teollisuuteen ja rakentamiseen liittyvät hallintopalvelut |
91133 |
84.13.14 |
Liikenteeseen ja tietoliikenteeseen liittyvät hallintopalvelut |
91134 |
84.13.15 |
Kauppaan, ateriapalvelutoimintaan sekä hotelli- ja ravitsemustoimintaan liittyvät hallintopalvelut |
91135 |
84.13.16 |
Matkailualaan liittyvät hallintopalvelut |
91136 |
84.13.17 |
Monialaisiin kehityssuunnitelmiin liittyvät hallintopalvelut |
91137 |
84.13.18 |
Taloudellisiin, kaupallisiin ja työvoima-asioihin liittyvät yleishallintopalvelut |
91138 |
84.2 |
Yhteiskuntaa kokonaisuudessaan palvelevien toimintojen tarjonta |
|
84.21 |
Ulkoasiainhallinnon palvelut |
|
84.21.1 |
Ulkoasiainhallinnon palvelut |
|
84.21.11 |
Kansainvälisten asioiden hoitoon liittyvät hallintopalvelut, lähetystöjen ja konsulaattien palvelut ulkomailla |
91210 |
84.21.12 |
Kansainväliseen taloudelliseen avustustoimintaan liittyvät palvelut |
91220 |
84.21.13 |
Kansainväliseen sotilaalliseen avustustoimintaan liittyvät palvelut |
91230 |
84.22 |
Maanpuolustuspalvelut |
|
84.22.1 |
Maanpuolustuspalvelut |
|
84.22.11 |
Sotilaallinen maanpuolustus |
91240 |
84.22.12 |
Siviilimaanpuolustus |
91250 |
84.23 |
Oikeustoimen palvelut |
|
84.23.1 |
Oikeustoimen palvelut |
|
84.23.11 |
Tuomioistuimiin liittyvät hallintopalvelut |
91270 |
84.23.12 |
Vankeinhoitoon liittyvät hallintopalvelut |
91280 |
84.24 |
Yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen liittyvät palvelut |
|
84.24.1 |
Yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen liittyvät palvelut |
|
84.24.11 |
Poliisitoimen palvelut |
91260 (*) |
84.24.19 |
Muut yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen liittyvät palvelut |
91290 |
84.25 |
Palo- ja pelastuspalvelut |
|
84.25.1 |
Palo- ja pelastuspalvelut |
|
84.25.11 |
Tulipalojen sammutus- ja ehkäisypalvelut |
91260 (*) |
84.25.19 |
Muut palo- ja pelastustoimen palvelut |
91260 (*) |
84.3 |
Pakolliset sosiaalivakuutuspalvelut |
|
84.30 |
Pakolliset sosiaalivakuutuspalvelut |
|
84.30.1 |
Pakolliset sosiaalivakuutuspalvelut |
|
84.30.11 |
Sairauden, äitiyden tai tilapäisen työkyvyttömyyden perusteella saataviin etuuksiin liittyvät palvelut |
91310 |
84.30.12 |
Julkisen sektorin henkilöstön eläkejärjestelmät; muiden kuin julkisen sektorin henkilöstön vanhuus-, työkyvyttömyys- tai leskeneläkkeet |
91320 |
84.30.13 |
Työttömyyskorvauksiin liittyvät palvelut |
91330 |
84.30.14 |
Perheavustuksiin ja lapsilisiin liittyvät palvelut |
91340 |
P |
KOULUTUSPALVELUT |
|
85 |
Koulutuspalvelut |
|
85.1 |
Esiasteen koulutuspalvelut |
|
85.10 |
Esiasteen koulutuspalvelut |
|
85.10.1 |
Esiasteen koulutuspalvelut |
|
85.10.10 |
Esiasteen koulutuspalvelut |
92100 |
85.2 |
Alemman perusasteen koulutuspalvelut |
|
85.20 |
Alemman perusasteen koulutuspalvelut |
|
85.20.1 |
Alemman perusasteen koulutuspalvelut |
|
85.20.11 |
Alemman perusasteen koulutuspalvelut verkossa |
92200 (*) |
85.20.12 |
Muut alemman perusasteen koulutuspalvelut |
92200 (*) |
85.3 |
Ylemmän perusasteen ja keskiasteen koulutuspalvelut |
|
85.31 |
Ylemmän perusasteen ja lukion koulutuspalvelut |
|
85.31.1 |
Ylemmän perusasteen ja lukion koulutuspalvelut |
|
85.31.11 |
Ylemmän perusasteen koulutuspalvelut verkossa |
92310 (*) |
85.31.12 |
Muut ylemmän perusasteen koulutuspalvelut |
92310 (*) |
85.31.13 |
Lukion koulutuspalvelut verkossa |
92330 (*) |
85.31.14 |
Muut lukion koulutuspalvelut |
92330 (*) |
85.32 |
Keskiasteen ammatilliset koulutuspalvelut |
|
85.32.1 |
Keskiasteen ammatilliset koulutuspalvelut |
|
85.32.11 |
Keskiasteen ammatillisen peruskoulutuksen palvelut verkossa |
92320 (*) |
85.32.12 |
Muut keskiasteen ammatillisen peruskoulutuksen palvelut |
92320 (*) |
85.32.13 |
Keskiasteen ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin liittyvät koulutuspalvelut verkossa |
92340 (*) |
85.32.14 |
Muut keskiasteen ammattitutkintoihin ja erikoisammattitutkintoihin liittyvät koulutuspalvelut |
92340 (*) |
85.4 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut |
|
85.41 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut (pl. yliopistot ja ammattikorkeakoulut) |
|
85.41.1 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut (pl. yliopistot ja ammattikorkeakoulut) |
|
85.41.11 |
Verkossa tarjottavat yleissivistävät korkea-asteen koulutuspalvelut (pl. yliopistot ja ammattikorkeakoulut) |
92410 (*) |
85.41.12 |
Muut yleissivistävät korkea-asteen koulutuspalvelut (pl. yliopistot ja ammattikorkeakoulut) |
92410 (*) |
85.41.13 |
Verkossa tarjottavat tekniset ja ammatilliset korkea-asteen koulutuspalvelut (pl. yliopistot ja ammattikorkeakoulut) |
92420 (*) |
85.41.14 |
Muut tekniset ja ammatilliset korkea-asteen koulutuspalvelut (pl. yliopistot ja ammattikorkeakoulut) |
92420 (*) |
85.42 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa |
|
85.42.1 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa |
|
85.42.11 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut verkossa, alempi korkeakouluaste |
92510 (*) |
85.42.12 |
Muut korkea-asteen koulutuspalvelut, alempi korkeakouluaste |
92510 (*) |
85.42.13 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut verkossa, ylempi korkeakouluaste |
92520 (*) |
85.42.14 |
Muut korkea-asteen koulutuspalvelut, ylempi korkeakouluaste |
92520 (*) |
85.42.15 |
Korkea-asteen koulutuspalvelut verkossa, tutkijakoulutus |
92520 (*) |
85.42.16 |
Muut korkea-asteen koulutuspalvelut, tutkijakoulutus |
92520 (*) |
85.5 |
Muut koulutuspalvelut |
|
85.51 |
Urheilu- ja liikuntatoimintaan liittyvät koulutuspalvelut |
|
85.51.1 |
Urheilu- ja liikuntatoimintaan liittyvät koulutuspalvelut |
|
85.51.10 |
Urheilu- ja liikuntatoimintaan liittyvät koulutuspalvelut |
92912 |
85.52 |
Kulttuurikoulutuspalvelut |
|
85.52.1 |
Kulttuurikoulutuspalvelut |
|
85.52.11 |
Tanssikoulujen ja tanssinopettajien palvelut |
92911 (*) |
85.52.12 |
Tanssikoulujen ja tanssinopettajien palvelut |
92911 (*) |
85.52.13 |
Taidekoulujen ja taideohjaajien palvelut |
92911 (*) |
85.52.19 |
Muut kulttuurikoulutuspalvelut |
92911 (*) |
85.53 |
Kuljettajakoulutuspalvelut |
|
85.53.1 |
Kuljettajakoulutuspalvelut |
|
85.53.11 |
Autokoulujen palvelut |
92919 (*) |
85.53.12 |
Lento- ja purjehduskoulujen palvelut |
92919 (*) |
85.59 |
Muut koulutuspalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
85.59.1 |
Muut koulutuspalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
85.59.11 |
Kielikoulujen palvelut |
92919 (*) |
85.59.12 |
Tietotekniikkakoulujen palvelut |
92919 (*) |
85.59.13 |
Ammatilliset koulutuspalvelut, muualle luokittelemattomat |
92919 (*) |
85.59.19 |
Koulutuspalvelut, muualle luokittelemattomat |
92919 (*) |
85.6 |
Koulutuksen tukipalvelut |
|
85.60 |
Koulutuksen tukipalvelut |
|
85.60.1 |
Koulutuksen tukipalvelut |
|
85.60.10 |
Koulutuksen tukipalvelut |
92920 |
Q |
TERVEYDENHUOLTO- JA SOSIAALIPALVELUT |
|
86 |
Terveydenhuoltopalvelut |
|
86.1 |
Sairaalapalvelut |
|
86.10 |
Sairaalapalvelut |
|
86.10.1 |
Sairaalapalvelut |
|
86.10.11 |
Sairaaloiden kirurgiset palvelut |
93111 |
86.10.12 |
Sairaaloiden naistentauti- ja synnytyspalvelut |
93112 |
86.10.13 |
Sairaaloiden kuntoutuspalvelut |
93119 (*) |
86.10.14 |
Sairaaloiden psykiatriset palvelut |
93113 |
86.10.15 |
Muut sairaaloiden lääkäripalvelut |
93119 (*) |
86.10.19 |
Muut sairaalapalvelut |
93119 (*) |
86.2 |
Lääkäri- ja hammashoitopalvelut |
|
86.21 |
Yleislääkäripalvelut |
|
86.21.1 |
Yleislääkäripalvelut |
|
86.21.10 |
Yleislääkäripalvelut |
93121 |
86.22 |
Erikoislääkäripalvelut |
|
86.22.1 |
Erikoislääkäripalvelut |
|
86.22.11 |
Lääketieteellisten kuvien analysointi- ja tulkintapalvelut |
93122 (*) |
86.22.19 |
Muut erikoislääkäripalvelut |
93122 (*) |
86.23 |
Hammashoitopalvelut |
|
86.23.1 |
Hammashoitopalvelut |
|
86.23.11 |
Hampaiden oikomispalvelut |
93123 (*) |
86.23.19 |
Muut hammashoitopalvelut |
93123 (*) |
86.9 |
Muut terveydenhuoltopalvelut |
|
86.90 |
Muut terveydenhuoltopalvelut |
|
86.90.1 |
Muut terveydenhuoltopalvelut |
|
86.90.11 |
Raskauteen liittyvät palvelut |
93191 93198 |
86.90.12 |
Sairaanhoitopalvelut |
93192 |
86.90.13 |
Fysioterapiapalvelut |
93193 |
86.90.14 |
Sairaankuljetuspalvelut |
93194 |
86.90.15 |
Lääketieteellisten laboratorioiden palvelut |
93195 |
86.90.16 |
Veri-, sperma- ja elinpankkien palvelut |
93197 |
86.90.17 |
Diagnostiset kuvantamispalvelut ilman tulkintaa |
93196 |
86.90.18 |
Mielenterveyspalvelut |
93199 (*) |
86.90.19 |
Muut terveydenhuoltopalvelut, muualle luokittelemattomat |
93199 (*) |
87 |
Laitoshoitopalvelut |
|
87.1 |
Laitoshoitopalvelut |
|
87.10 |
Laitoshoitopalvelut |
|
87.10.1 |
Laitoshoitopalvelut |
|
87.10.10 |
Laitoshoitopalvelut |
93210 |
87.2 |
Kehitysvammaisuuteen, mielenterveyteen ja huumeiden ja muiden aineiden väärinkäyttöön liittyvät laitoshoitopalvelut |
|
87.20 |
Kehitysvammaisuuteen, mielenterveyteen ja huumeiden ja muiden aineiden väärinkäyttöön liittyvät laitoshoitopalvelut |
|
87.20.1 |
Kehitysvammaisuuteen, mielenterveyteen ja huumeiden ja muiden aineiden väärinkäyttöön liittyvät laitoshoitopalvelut |
|
87.20.11 |
Laitoshoitopalvelut kehitysvammaisille ja mielenterveyssairauksista ja huumeiden ja muiden aineiden väärinkäytöstä kärsiville lapsille |
93301 |
87.20.12 |
Laitoshoitopalvelut kehitysvammaisille ja mielenterveyssairauksista ja huumeiden ja muiden aineiden väärinkäytöstä kärsiville aikuisille |
93303 |
87.3 |
Laitoshoitopalvelut vanhuksille ja vammaisille |
|
87.30 |
Laitoshoitopalvelut vanhuksille ja vammaisille |
|
87.30.1 |
Laitoshoitopalvelut vanhuksille ja vammaisille |
|
87.30.11 |
Laitosten sosiaalipalvelut vanhuksille |
93221 |
87.30.12 |
Laitosten sosiaalipalvelut vammaisille lapsille ja nuorille |
93222 |
87.30.13 |
Laitosten sosiaalipalvelut vammaisille aikuisille |
93223 |
87.9 |
Muut laitoshoitopalvelut |
|
87.90 |
Muut laitoshoitopalvelut |
|
87.90.1 |
Muut laitoshoitopalvelut |
|
87.90.11 |
Muut majoituksen sisältävät sosiaalipalvelut lapsille ja nuorille |
93302 |
87.90.12 |
Majoituksen sisältävät sosiaalipalvelut pahoinpidellyille naisille |
93304 (*) |
87.90.13 |
Muut majoituksen sisältävät sosiaalipalvelut aikuisille |
93304 (*) |
88 |
Sosiaalihuollon avopalvelut |
|
88.1 |
Sosiaalihuollon avopalvelut vanhuksille ja vammaisille |
|
88.10 |
Sosiaalihuollon avopalvelut vanhuksille ja vammaisille |
|
88.10.1 |
Sosiaalihuollon avopalvelut vanhuksille ja vammaisille |
|
88.10.11 |
Vierailu- ja avustuspalvelut vanhuksille |
93491 (*) |
88.10.12 |
Vanhusten päivätoimintapalvelut |
93491 (*) |
88.10.13 |
Työhönkuntoutuspalvelut vammaisille |
93411 |
88.10.14 |
Vierailu- ja avustuspalvelut vammaisille |
93493 (*) |
88.10.15 |
Päivähoitopalvelut vammaisille aikuisille |
93493 (*) |
88.9 |
Muut sosiaalihuollon avopalvelut |
|
88.91 |
Lasten päivähoitopalvelut |
|
88.91.1 |
Lasten päivähoitopalvelut |
|
88.91.11 |
Lasten päivähoitopalvelut, ei kuitenkaan vammaisten päivähoitopalvelut |
93510 (*) |
88.91.12 |
Vammaisten lasten ja nuorten päivähoitopalvelut |
93492 |
88.91.13 |
Lastenvahtipalvelut |
93510 (*) |
88.99 |
Muut sosiaalihuollon avopalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
88.99.1 |
Muut sosiaalihuollon avopalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
88.99.11 |
Kasvatus-, neuvonta- ja tukipalvelut lapsille ja lapsiperheille yms., muualle luokittelemattomat |
93520 |
88.99.12 |
Sosiaalipalvelut, joihin ei liity majoitusta |
93530 |
88.99.13 |
Työhönkuntoutuspalvelut työttömille |
93412 |
88.99.19 |
Muut sosiaaliset avopalvelut, muualle luokittelemattomat |
93590 |
R |
TAIDE-, VIIHDE- JA VIRKISTYSPALVELUT |
|
90 |
Kulttuuri- ja viihdepalvelut |
|
90.0 |
Kulttuuri- ja viihdepalvelut |
|
90.01 |
Esittävien taiteilijoiden palvelut |
|
90.01.1 |
Esittävien taiteilijoiden palvelut |
|
90.01.10 |
Esittävien taiteilijoiden palvelut |
96310 |
90.02 |
Esittäviä taiteita avustavat palvelut |
|
90.02.1 |
Esittäviä taiteita avustavat palvelut |
|
90.02.11 |
Esittävän taiteen tapahtumien tuotanto- ja esityspalvelut |
96220 |
90.02.12 |
Esittävän taiteen tapahtumien markkinointi- ja järjestelypalvelut |
96210 |
90.02.19 |
Muut esittävää taidetta avustavat palvelut |
96290 |
90.03 |
Taiteellinen luomistyö |
|
90.03.1 |
Taiteellinen luomistyö |
|
90.03.11 |
Kirjailijoiden, säveltäjien, kuvanveistäjien ja muiden taiteilijoiden palvelut (pl. esittävien taiteilijoiden palvelut) |
96320 |
90.03.12 |
Kirjailijoiden, säveltäjien ja muiden taiteilijoiden alkuperäisteokset (pl. esittävien taiteilijoiden, taidemaalareiden, graafikkojen ja kuvanveistäjien teokset) |
96330 |
90.03.13 |
Taidemaalareiden, graafikkojen ja kuvanveistäjien alkuperäisteokset |
38961 |
90.04 |
Taidelaitosten palvelut |
|
90.04.1 |
Taidelaitosten palvelut |
|
90.04.10 |
Taidelaitosten palvelut |
96230 |
91 |
Kirjastojen, arkistojen ja museoiden palvelut sekä muut kulttuuripalvelut |
|
91.0 |
Kirjastojen, arkistojen ja museoiden palvelut sekä muut kulttuuripalvelut |
|
91.01 |
Kirjastojen ja arkistojen palvelut |
|
91.01.1 |
Kirjastojen ja arkistojen palvelut |
|
91.01.11 |
Kirjastojen palvelut |
84510 |
91.01.12 |
Arkistojen palvelut |
84520 |
91.02 |
Museoiden palvelut |
|
91.02.1 |
Museoiden toimintaan liittyvät palvelut |
|
91.02.10 |
Museoiden toimintaan liittyvät palvelut |
96411 |
91.02.2 |
Museoiden kokoelmat |
|
91.02.20 |
Museoiden kokoelmat |
38962 |
91.03 |
Historiallisten kohteiden ja rakennusten ja niiden kaltaisten nähtävyyksien toimintapalvelut |
|
91.03.1 |
Historiallisten kohteiden ja rakennusten ja niiden kaltaisten nähtävyyksien toimintapalvelut |
|
91.03.10 |
Historiallisten kohteiden ja rakennusten ja niiden kaltaisten nähtävyyksien toimintapalvelut |
96412 |
91.04 |
Kasvitieteellisten puutarhojen, eläintarhojen ja luonnonpuistojen palvelut |
|
91.04.1 |
Kasvitieteellisten puutarhojen, eläintarhojen ja luonnonpuistojen palvelut |
|
91.04.11 |
Kasvitieteellisten puutarhojen ja eläintarhojen palvelut |
96421 |
91.04.12 |
Luonnonpuistojen palvelut, myös eläinten ja kasvien suojelualueiden palvelut |
96422 |
92 |
Rahapeli- ja vedonlyöntipalvelut |
|
92.0 |
Rahapeli- ja vedonlyöntipalvelut |
|
92.00 |
Rahapeli- ja vedonlyöntipalvelut |
|
92.00.1 |
Rahapelipalvelut |
|
92.00.11 |
Pöytäpelipalvelut |
96929 (*) |
92.00.12 |
Rahapeliautomaattipalvelut |
96929 (*) |
92.00.13 |
Arpa-, numero- ja bingopelipalvelut |
96929 (*) |
92.00.14 |
Online-rahapelipalvelut |
96921 (*) |
92.00.19 |
Muut rahapelipalvelut |
96929 (*) |
92.00.2 |
Vedonlyöntipalvelut |
|
92.00.21 |
Online-vedonlyöntipalvelut |
96921 (*) |
92.00.29 |
Muut vedonlyöntipalvelut |
96929 (*) |
93 |
Urheilu-, huvi- ja virkistyspalvelut |
|
93.1 |
Urheilupalvelut |
|
93.11 |
Urheilulaitosten toimintapalvelut |
|
93.11.1 |
Urheilulaitosten toimintapalvelut |
|
93.11.10 |
Urheilulaitosten toimintapalvelut |
96520 |
93.12 |
Urheiluseurojen palvelut |
|
93.12.1 |
Urheiluseurojen palvelut |
|
93.12.10 |
Urheiluseurojen palvelut |
96512 |
93.13 |
Kuntokeskusten palvelut |
|
93.13.1 |
Kuntokeskusten palvelut |
|
93.13.10 |
Kuntokeskusten palvelut |
97230 (*) |
93.19 |
Muut urheiluun liittyvät palvelut |
|
93.19.1 |
Muut urheiluun liittyvät palvelut |
|
93.19.11 |
Urheilutapahtumien markkinointipalvelut |
96511 |
93.19.12 |
Urheilijoiden palvelut |
96610 |
93.19.13 |
Urheiluun ja virkistystoimintaan liittyvät tukipalvelut |
96620 |
93.19.19 |
Muut urheilupalvelut |
96590 |
93.2 |
Huvi- ja virkistyspalvelut |
|
93.21 |
Huvi- ja teemapuistojen palvelut |
|
93.21.1 |
Huvi- ja teemapuistojen palvelut |
|
93.21.10 |
Huvi- ja teemapuistojen palvelut |
96910 |
93.29 |
Muut huvi- ja virkistyspalvelut |
|
93.29.1 |
Muut virkistyspalvelut, muualle luokittelemattomat |
|
93.29.11 |
Virkistyspuistojen ja uimarantojen palvelut |
96990 (*) |
93.29.19 |
Erinäiset virkistyspalvelut, muualle luokittelemattomat |
96990 (*) |
93.29.2 |
Muut viihdepalvelut |
|
93.29.21 |
Ilotulituspalvelut ja ääni- ja valoshowpalvelut |
96990 (*) |
93.29.22 |
Kolikkoautomaattipelipalvelut |
96930 |
93.29.29 |
Viihdepalvelut, muualle luokittelemattomat |
96990 (*) |
S |
MUUT PALVELUT |
|
94 |
Järjestöjen palvelut |
|
94.1 |
Elinkeinoelämän, työnantaja- ja ammattialajärjestöjen palvelut |
|
94.11 |
Elinkeinoelämän ja työnantajajärjestöjen palvelut |
|
94.11.1 |
Elinkeinoelämän ja työnantajajärjestöjen palvelut |
|
94.11.10 |
Elinkeinoelämän ja työnantajajärjestöjen palvelut |
95110 |
94.12 |
Ammattialajärjestöjen palvelut |
|
94.12.1 |
Ammattialajärjestöjen palvelut |
|
94.12.10 |
Ammattialajärjestöjen palvelut |
95120 |
94.2 |
Ammattiyhdistysten palvelut |
|
94.20 |
Ammattiyhdistysten palvelut |
|
94.20.1 |
Ammattiyhdistysten palvelut |
|
94.20.10 |
Ammattiyhdistysten palvelut |
95200 |
94.9 |
Muiden järjestöjen palvelut |
|
94.91 |
Uskonnollisten järjestöjen palvelut |
|
94.91.1 |
Uskonnollisten järjestöjen palvelut |
|
94.91.10 |
Uskonnollisten järjestöjen palvelut |
95910 |
94.92 |
Poliittisten järjestöjen palvelut |
|
94.92.1 |
Poliittisten järjestöjen palvelut |
|
94.92.10 |
Poliittisten järjestöjen palvelut |
95920 |
94.99 |
Muualle luokittelemattomien järjestöjen palvelut |
|
94.99.1 |
Muualle luokittelemattomien järjestöjen palvelut (pl. varojen myöntämispalvelut) |
|
94.99.11 |
Ihmisoikeusjärjestöjen palvelut |
95991 |
94.99.12 |
Ympäristönsuojeluryhmien palvelut |
95992 |
94.99.13 |
Erityisryhmien suojelupalvelut |
95993 |
94.99.14 |
Muut yhteiskunnallisia parannuksia ja palveluja tukevat ja edistävät palvelut |
95994 |
94.99.15 |
Nuorisojärjestöjen palvelut |
95995 |
94.99.16 |
Kulttuuri- ja virkistysyhdistysten palvelut |
95997 |
94.99.17 |
Muiden yhteiskunnallisten järjestöjen palvelut |
95998 |
94.99.19 |
Muiden muualle luokittelemattomien järjestöjen palvelut |
95999 |
94.99.2 |
Järjestöjen varojenmyöntämispalvelut |
|
94.99.20 |
Järjestöjen varojenmyöntämispalvelut |
95996 |
95 |
Tietokoneiden ja henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelut |
|
95.1 |
Tietokoneiden ja viestintälaitteiden korjauspalvelut |
|
95.11 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden korjauspalvelut |
|
95.11.1 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden korjauspalvelut |
|
95.11.10 |
Tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden korjauspalvelut |
87130 |
95.12 |
Viestintälaitteiden korjauspalvelut |
|
95.12.1 |
Viestintälaitteiden korjauspalvelut |
|
95.12.10 |
Viestintälaitteiden korjauspalvelut |
87153 |
95.2 |
Henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelut |
|
95.21 |
Viihde-elektroniikan korjauspalvelut |
|
95.21.1 |
Viihde-elektroniikan korjauspalvelut |
|
95.21.10 |
Viihde-elektroniikan korjauspalvelut |
87155 |
95.22 |
Kotitalouskoneiden ja -laitteiden ja kotitalous- ja puutarhavälineiden korjauspalvelut |
|
95.22.1 |
Kotitalouskoneiden ja -laitteiden ja kotitalous- ja puutarhavälineiden korjauspalvelut |
|
95.22.10 |
Kotitalouskoneiden ja -laitteiden ja kotitalous- ja puutarhavälineiden korjauspalvelut |
87151 |
95.23 |
Jalkineiden ja nahkatavaroiden korjauspalvelut |
|
95.23.1 |
Jalkineiden ja nahkatavaroiden korjauspalvelut |
|
95.23.10 |
Jalkineiden ja nahkatavaroiden korjauspalvelut |
87210 |
95.24 |
Huonekalujen ja kodin kalusteiden korjauspalvelut |
|
95.24.1 |
Huonekalujen ja kodin kalusteiden korjauspalvelut |
|
95.24.10 |
Huonekalujen ja kodin kalusteiden korjauspalvelut |
87240 |
95.25 |
Kellojen ja korujen korjauspalvelut |
|
95.25.1 |
Kellojen ja korujen korjauspalvelut |
|
95.25.11 |
Kellojen korjauspalvelut |
87220 (*) |
95.25.12 |
Korujen korjauspalvelut |
87220 (*) |
95.29 |
Muiden henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelut |
|
95.29.1 |
Muiden henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelut |
|
95.29.11 |
Vaatteiden ja kotitaloustekstiilien korjaus- ja muutospalvelut |
87230 |
95.29.12 |
Polkupyörien korjauspalvelut |
87290 (*) |
95.29.13 |
Soittimien korjaus- ja huoltopalvelut |
87290 (*) |
95.29.14 |
Urheiluvälineiden korjaus- ja huoltopalvelut |
87290 (*) |
95.29.19 |
Muiden muualle luokittelemattomien henkilökohtaisten tavaroiden ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelut |
87290 (*) |
96 |
Muut henkilökohtaiset palvelut |
|
96.0 |
Muut henkilökohtaiset palvelut |
|
96.01 |
Tekstiili- ja turkistavaroiden puhdistus- ja (kuiva)pesupalvelut |
|
96.01.1 |
Tekstiili- ja turkistavaroiden puhdistus- ja (kuiva)pesupalvelut |
|
96.01.11 |
Kolikkokäyttöiset pesulapalvelut |
97110 |
96.01.12 |
Kuivapesupalvelut (myös turkistuotteiden puhdistuspalvelut) |
97120 |
96.01.13 |
Mankelointi- ja silityspalvelut |
97140 |
96.01.14 |
Värjäyspalvelut |
97150 |
96.01.19 |
Muut tekstiilien puhdistuspalvelut |
97130 |
96.02 |
Kampaamo- ja muut kauneudenhoitopalvelut |
|
96.02.1 |
Kampaamo- ja muut kauneudenhoitopalvelut |
|
96.02.11 |
Naisten ja tyttöjen kampaamopalvelut |
97210 (*) |
96.02.12 |
Miesten ja poikien parturi- ja kampaamopalvelut |
97210 (*) |
96.02.13 |
Kosmetologin käsittely, käsi- ja jalkahoitopalvelut |
97220 |
96.02.19 |
Muut kauneudenhoitopalvelut |
97290 |
96.02.2 |
Hiukset, käsittelemättömät |
|
96.02.20 |
Hiukset, käsittelemättömät |
38971 |
96.03 |
Hautausalan palvelut |
|
96.03.1 |
Hautausalan palvelut |
|
96.03.11 |
Hautausmaat ja krematoriopalvelut |
97310 |
96.03.12 |
Hautaustoimistopalvelut |
97320 |
96.04 |
Fyysistä hyvinvointia edistävät palvelut |
|
96.04.1 |
Fyysistä hyvinvointia edistävät palvelut |
|
96.04.10 |
Fyysistä hyvinvointia edistävät palvelut |
97230 (*) |
96.09 |
Muut henkilökohtaiset palvelut, muualle luokittelemattomat |
|
96.09.1 |
Muut henkilökohtaiset palvelut, muualle luokittelemattomat |
|
96.09.11 |
Lemmikkieläinten hoitopalvelut |
86129 |
96.09.12 |
Seuralaispalvelut |
97910 |
96.09.13 |
Kolikkoautomaattipalvelut, muualle luokittelemattomat |
97990 (*) |
96.09.19 |
Muut erinäiset palvelut, muualle luokittelemattomat |
97990 (*) |
T |
KOTITALOUKSIEN TYÖNANTAJINA TARJOAMAT PALVELUT; KOTITALOUKSIEN OMAAN KÄYTTÖÖN TUOTTAMAT ERIYTTÄMÄTTÖMÄT TAVARAT JA PALVELUT |
|
97 |
Kotitalouksien tarjoamat palvelut kotitaloushenkilökunnan työnantajina |
|
97.0 |
Kotitalouksien tarjoamat palvelut kotitaloushenkilökunnan työnantajina |
|
97.00 |
Kotitalouksien tarjoamat palvelut kotitaloushenkilökunnan työnantajina |
|
97.00.1 |
Kotitalouksien tarjoamat palvelut kotitaloushenkilökunnan työnantajina |
|
97.00.10 |
Kotitalouksien tarjoamat palvelut kotitaloushenkilökunnan työnantajina |
98000 |
98 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät tavarat ja palvelut |
|
98.1 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät tavarat |
|
98.10 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät tavarat |
|
98.10.1 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät tavarat |
|
98.10.10 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät tavarat |
0 (*) |
98.2 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät palvelut |
|
98.20 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät palvelut |
|
98.20.1 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät palvelut |
|
98.20.10 |
Yksityisten kotitalouksien omaan käyttöön tuottamat eriyttämättömät palvelut |
0 (*) |
U |
EKSTRATERRITORIAALISTEN ORGANISAATIOIDEN JA ELINTEN TUOTTAMAT PALVELUT |
|
99 |
Ekstraterritoriaalisten organisaatioiden ja elinten palvelut |
|
99.0 |
Ekstraterritoriaalisten organisaatioiden ja elinten palvelut |
|
99.00 |
Ekstraterritoriaalisten organisaatioiden ja elinten palvelut |
|
99.00.1 |
Ekstraterritoriaalisten organisaatioiden ja elinten palvelut |
|
99.00.10 |
Ekstraterritoriaalisten organisaatioiden ja elinten palvelut |
99000 |
4.6.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 145/227 |
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 452/2008,
annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008,
koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevien tilastojen tuottamisesta ja kehittämisestä
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 285 artiklan 1 kohdan,
ottavat huomioon komission ehdotuksen,
ovat kuulleet Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa,
noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (1),
sekä katsovat seuraavaa:
(1) |
Koulutustilastojen edistämisestä Euroopan unionissa 5 päivänä joulukuuta 1994 annetussa neuvoston päätöslauselmassa (2) edellytettiin, että komissio edistää tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa koulutustilastojen kehittämistä. |
(2) |
Eurooppa-neuvosto sopi Brysselissä 22 ja 23 päivänä maaliskuuta 2005 pidetyssä istunnossaan Lissabonin strategian tarkistamisesta. Se totesi, että Euroopan on uudistettava kilpailukykynsä perustaa, lisättävä kasvupotentiaaliaan ja tuottavuuttaan sekä lujitettava sosiaalista yhteenkuuluvuutta asettamalla etusijalle tieto, innovaatiotoiminta ja inhimillisen pääoman optimointi. Nämä tavoitteet huomioon ottaen kansalaisten työllistyminen, sopeutumiskyky ja liikkuvuus ovat elintärkeitä Euroopalle. |
(3) |
Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi Euroopan koulutusjärjestelmien on mukauduttava tietoyhteiskunnan vaatimuksiin, korkeamman koulutustason tarpeeseen ja työllisyyden korkeampaan laatuun. Koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevat tilastot ovat erittäin tärkeä perusta poliittiselle päätöksenteolle. |
(4) |
Elinikäinen oppiminen on avainasemassa kehitettäessä ammattitaitoista, koulutettua ja mukautumiskykyistä työvoimaa. Keväällä 2005 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmissä korostettiin, että inhimillinen pääoma on Euroopan tärkein voimavara. Kasvua ja työllisyyttä koskevissa yhdennetyissä suuntaviivoissa ja jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoissa, jotka neuvosto hyväksyi päätöksellään 2005/600/EY (3), pyritään edistämään Lissabonin strategiaa entistä paremmin sekä ottamaan käyttöön kattavia elinikäisen oppimisen strategioita. |
(5) |
Koulutusjärjestelmien konkreettisia tulevaisuuden tavoitteita koskevan neuvoston selvityksen hyväksyminen helmikuussa 2001 ja kyseisen selvityksen seurantaa tällä vuosikymmenellä koskevan työohjelman hyväksyminen helmikuussa 2002 olivat merkittävä askel sitouduttaessa uudenaikaistamaan ja parantamaan jäsenvaltioiden koulutusjärjestelmiä. Keskimääräistä eurooppalaista suoritusta kuvaavat indikaattorit ja viitearvot (benchmarks) kuuluvat avoimen koordinointimenetelmän välineisiin, jotka ovat tärkeitä Koulutus 2010 -työohjelman kannalta. Opetusministerit ottivat ratkaisevan askelen toukokuussa 2003 sopimalla viidestä eurooppalaisesta viitearvosta, jotka on tarkoitus saavuttaa vuoteen 2010 mennessä, korostaen kuitenkin, että viitearvot eivät määritä kansallisia tavoitteita eivätkä vaikuta kansallisten hallitusten tuleviin päätöksiin. |
(6) |
Neuvosto hyväksyi 24 päivänä toukokuuta 2005 päätelmät uusista koulutusindikaattoreista (4). Kyseisissä päätelmissä neuvosto kehotti komissiota esittämään neuvostolle uusien indikaattorien kehittämistä koskevia strategioita ja ehdotuksia yhdeksällä koulutuksen alueella, ja korosti myös, että uusien indikaattorien kehittämisessä olisi otettava täysin huomioon jäsenvaltioiden vastuu koulutusjärjestelmiensä järjestämisestä ja ettei kyseisestä kehittämisestä saisi aiheutua tarpeetonta hallinnollista tai taloudellista rasitusta asianomaisille organisaatioille ja instituutioille, eikä se saisi aina johtaa edistymisen seurannassa käytettävien indikaattorien määrän kasvuun. |
(7) |
Lisäksi neuvosto hyväksyi marraskuussa 2004 päätelmät ammatillisen koulutuksen eurooppalaisesta yhteistyöstä ja sopi, että Euroopan tasolla etusijalla olisi oltava ammatillista koulutusta koskevien tilastojen laajuuden, tarkkuuden ja luotettavuuden parantaminen, jotta pystytään arvioimaan edistymistä. |
(8) |
Yhteisötason vertailukelpoiset tilastotiedot ovat olennaisen tärkeitä, jotta voidaan kehittää koulutuksen ja elinikäisen oppimisen strategioita ja seurata niiden täytäntöönpanon edistymistä. Tilastojen tuottamisen olisi perustuttava yhtenäisiin käsitteisiin ja vertailukelpoisiin tietoihin, jotta voidaan perustaa koulutusta ja elinikäistä oppimista koskeva Euroopan laajuinen yhdenmukaistettu tilastojärjestelmä. |
(9) |
Tätä asetusta sovellettaessa olisi otettava huomioon jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoissa esitetty käsite ”työmarkkinoilla muita heikommassa asemassa olevien henkilöiden ryhmä”. |
(10) |
Yritysten ammatillista koulutusta koskevista tilastoista 7 päivänä syyskuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1552/2005 (5) mukaisesti komissio (Eurostat) kerää yrityksissä annettavaa ammatillista koulutusta koskevia tietoja. Laajempi säädöskehys on kuitenkin tarpeen varmistamaan sellaisten koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevien tilastojen kestävä tuottaminen ja kehittäminen, jotka kattavat ainakin kaikki alaan liittyvät nykyiset ja suunnitellut toimet. Komissio (Eurostat) kerää jäsenvaltioilta vuotuisia koulutustietoja vapaaehtoisuuteen perustuvasti. Keruu toteutetaan Unescon Tilastoinstituutin (UIS) ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) kanssa yhteistoimena, johon viitataan tavallisesti nimellä ”UOE-tiedonkeruu”. Komissio (Eurostat) kerää koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevia tietoja myös muista kotitalouslähteistä, kuten Euroopan unionin työvoimatutkimuksen (6) ja yhteisön tulo- ja elinolotilastojen (7) sekä niihin liittyvien ad hoc -moduulien avulla. |
(11) |
Koska politiikan muotoileminen ja seuranta koulutuksen ja elinikäisen oppimisen alalla on luonteeltaan dynaamista ja mukautuu muuttuvaan ympäristöön, tilastoja koskevan sääntelykehyksen olisi tarjottava jonkinlaista joustavuutta rajoitetulla ja valvotulla tavalla siten, että otetaan huomioon siitä vastaajille ja jäsenvaltioille koituva rasite. |
(12) |
Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla toteuttaa tämän asetuksen tavoitetta, joka on yhdenmukaisten tietojen tuottamiseen tarvittavien yhteisten tilastostandardien luominen, vaan se voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen. |
(13) |
Yhteisön tilastojen laatimisesta säädetään yhteisön tilastoista 17 päivänä helmikuuta 1997 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 322/97 (8). |
(14) |
Tällä asetuksella varmistetaan henkilötietojen suojaa koskevan oikeuden täysimääräinen kunnioittaminen Euroopan unionin perusoikeuskirjan 8 artiklan mukaisesti. |
(15) |
Salassapidettävien tilastotietojen luovuttamisesta säädetään asetuksessa (EY) N:o 322/97 sekä salassapidettävien tilastotietojen luovuttamisesta Euroopan yhteisöjen tilastotoimistolle 11 päivänä kesäkuuta 1990 annetussa neuvoston asetuksessa (Euratom, ETY) N:o 1588/90 (9). |
(16) |
Yhteisön tilastoista annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 322/97 täytäntöönpanosta tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien salassapidettävien tietojen käyttöoikeuden osalta 17 päivänä toukokuuta 2002 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 831/2002 (10) säädetään ehdoista, joiden nojalla yhteisön viranomaiselle luovutettujen salassapidettävien tietojen käyttöoikeus voidaan antaa. |
(17) |
Tämän asetuksen täytäntöön panemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (11) mukaisesti. |
(18) |
Komissiolle olisi erityisesti siirrettävä toimivalta valita ja määritellä kyseisten tilastojen kohteet ja ominaisuudet politiikka- tai teknisten tarpeiden mukaisesti sekä ominaisuuksien jaottelu, seurantajakso ja tulosten toimittamismääräajat sekä laatuvaatimukset, mukaan lukien raportoinnin tarkkuutta ja tietojen laatua koskevat vaatimukset. Koska nämä toimenpiteet ovat laajakantoisia ja niillä muutetaan tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia, myös täydentämällä sitä uusilla muilla kuin keskeisillä osilla, ne on hyväksyttävä päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklassa säädettyä valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. |
(19) |
Neuvoston päätöksellä 89/382/ETY, Euratom (12) perustettua tilasto-ohjelmakomiteaa on kuultu mainitun päätöksen 3 artiklan mukaisesti, |
OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Kohde
Tällä asetuksella annetaan yhteiset puitteet koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevien yhteisön tilastojen järjestelmälliselle tuottamiselle.
2 artikla
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
a) |
’yhteisön tilastoilla’ samaa kuin asetuksen (EY) N:o 322/97 2 artiklan ensimmäisen luetelmakohdan määritelmässä; |
b) |
’tilastojen tuottamisella’ samaa kuin asetuksen (EY) N:o 322/97 2 artiklan toisen luetelmakohdan määritelmässä; |
c) |
’kansallisilla viranomaisilla’ samaa kuin asetuksen (EY) N:o 322/97 2 artiklan kolmannen luetelmakohdan määritelmässä; |
d) |
’koulutuksella’ järjestettyä ja jatkuvaa kommunikaatiota, joka on suunniteltu saamaan aikaan oppimista (13); |
e) |
’elinikäisellä oppimisella’ kaikenlaista koko elämän aikana tapahtuvaa oppimistoimintaa, jonka tavoitteena on parantaa henkilökohtaisia, kansalais-, sosiaalisia ja/tai työhön liittyviä tietoja ja taitoja (14); |
f) |
’mikrotason tiedoilla’ yksittäisiä tilastotietueita; |
g) |
’salassapidettävillä tiedoilla’ tietoja, joiden perusteella tilastoyksiköt voidaan tunnistaa vain epäsuorasti, asetuksen (EY) N:o 322/97 ja asetuksen (Euratom, ETY) N:o 1588/90 mukaisesti. |
3 artikla
Alueet
Tätä asetusta sovelletaan tilastojen tuottamiseen kolmella alueella:
a) |
alue 1 sisältää koulutusjärjestelmiä koskevat tilastot; |
b) |
alue 2 sisältää aikuisten osallistumista elinikäiseen oppimiseen koskevat tilastot; |
c) |
alue 3 sisältää muut koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevat tilastot, kuten inhimillistä pääomaa ja koulutuksen tuomaa sosiaalista ja taloudellista hyötyä koskevat tilastot, jotka eivät kuulu alueeseen 1 tai 2. |
Kyseisten alueiden tilastot on tuotettava liitteen mukaisesti.
4 artikla
Tilastotoimet
1. Koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevat yhteisön tilastot on tuotettava panemalla täytäntöön seuraavat yksittäiset tilastotoimet:
a) |
jäsenvaltiot toimittavat säännöllisesti koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevia tilastoja alueisiin 1 ja 2 sovellettavien määräaikojen kuluessa; |
b) |
käytetään muita tilastojärjestelmiä ja kysely- tai haastattelututkimuksia, jotta saadaan aluetta 3 vastaavia, koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevia tilastollisia lisämuuttujia ja -indikaattoreita; |
c) |
kehitetään, parannetaan ja päivitetään tilastollisia viitekehyksiä, käsitteitä ja menetelmiä koskevia standardeja ja käsikirjoja; |
d) |
parannetaan tietojen laatua laatukehyksen mukaisesti kiinnittäen huomiota seuraaviin näkökohtiin:
|
Komissio ottaa huomioon jäsenvaltioiden käytössä olevan tietojen keruu- ja käsittelykapasiteetin sekä käsitteiden ja menetelmien kehittämiskapasiteetin.
Tarvittaessa on otettava erityisesti huomioon kerättyjen tietojen alueelliset näkökohdat. Tarvittaessa tiedot on järjestelmällisesti eriteltävä sukupuolen mukaan.
2. Komissio (Eurostat) pyrkii aina tilanteen salliessa tekemään yhteistyötä UIS:n, OECD:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen kanssa varmistaakseen tietojen vertailukelpoisuuden ja välttääkseen päällekkäisiä toimintoja erityisesti tilastollisten käsitteiden ja menetelmien kehittämisessä ja jäsenvaltioiden suorittamassa tilastojen levittämisessä.
3. Aina kun tunnistetaan uusia merkittäviä tietotarpeita tai tietojen laatuun liittyviä puutteita sekä ennen jokaista tiedonkeruuta komissio (Eurostat) käynnistää jäsenvaltioiden toteutettavaksi vapaaehtoisia pilottitutkimuksia. Pilottitutkimusten tarkoituksena on arvioida tiedonkeruun toteutettavuutta ottaen huomioon tietojen saatavuus suhteessa keruukustannuksiin ja vastausrasitteeseen. Pilottitutkimukset eivät välttämättä johda vastaaviin täytäntöönpanotoimenpiteisiin.
5 artikla
Henkilöitä koskevien mikrotietojen toimittaminen
Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle (Eurostat) otantatutkimuksilla kerättyjä, salassapidettäviä mikrotason tietoja, kun se on yhteisön tilastojen tuottamiseksi tarpeen, niiden salassapidettävien tilastotietojen luovuttamisesta annettujen säännösten mukaisesti, jotka vahvistetaan asetuksessa (EY) N:o 322/97 ja asetuksessa (Euratom, ETY) N:o 1588/90. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimitettavista tiedoista ei voida suoraan tunnistaa tilastoyksiköitä (henkilöitä).
6 artikla
Täytäntöönpanotoimenpiteet
1. Seuraavat toimenpiteet, joiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia täydentämällä sitä, mukaan luettuna toimenpiteet taloudellisen kehityksen sekä tietojen keruuta, toimittamista ja käsittelyä koskevan teknisen kehityksen huomioon ottamiseksi, hyväksytään 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen, jotta varmistetaan toimitettavien tietojen korkea laatu:
a) |
kunkin alueen kattamien tilastokohteiden ja niiden ominaisuuksien valinta ja määrittely politiikka- tai teknisten tarpeiden mukaisesti; |
b) |
ominaisuuksien jaottelu; |
c) |
tarkastelujakso ja tulosten toimittamista koskevat määräajat; |
d) |
laatuvaatimukset, mukaan lukien vaadittu tarkkuus; |
e) |
laatuselvityksen puitteet. |
Jos nämä toimenpiteet edellyttävät olemassa olevan tiedonkeruun huomattavaa laajentamista tai uusien tiedonkeruiden taikka kysely- tai haastattelututkimusten käyttöönottoa, täytäntöönpanopäätösten on perustuttava kustannushyötyanalyysiin osana kattavaa vaikutus- ja seurausanalyysiä, jossa otetaan huomioon toimenpiteiden hyöty, niistä jäsenvaltioille aiheutuvat kustannukset ja vastaajille koituva rasite.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa toimenpiteissä on otettava huomioon seuraavat seikat:
a) |
kaikkien alueiden osalta oppilaitoksille ja henkilöille mahdollisesti aiheutuva rasite; |
b) |
kaikkien alueiden osalta 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen pilottitutkimusten tulokset; |
c) |
alueen 1 osalta komission (Eurostat) viimeisimmät UIS:n ja OECD:n kanssa tehdyt sopimukset, jotka koskevat käsitteitä, määritelmiä, tiedonkeruun muotoja, tietojen käsittelyä ja ajanjaksoja sekä tulosten toimittamisen määräaikoja; |
d) |
alueen 2 osalta vuosina 2005–2007 tehdyn aikuiskoulutuksen pilottitutkimuksen tulokset ja jatkokehittämistarpeet; |
e) |
alueen 3 osalta yhteisön olemassa olevien tietolähteiden käytettävyys, soveltuvuus ja oikeudelliset puitteet sen jälkeen, kun kaikki nykyiset tietolähteet on tutkittu perusteellisesti. |
3. Jäsenvaltioille myönnetään tarvittaessa rajoitettuja poikkeuksia ja siirtymäkausia objektiivisin perustein 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen.
7 artikla
Komitea
1. Komissiota avustaa tilasto-ohjelmakomitea.
2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi.
3. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklan 1–4 kohtaa sekä 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
8 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Strasbourgissa 23 päivänä huhtikuuta 2008.
Euroopan parlamentin puolesta
Puhemies
H.-G. PÖTTERING
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
J. LENARČIČ
(1) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 25. syyskuuta 2007 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä) ja neuvoston päätös, tehty 14. helmikuuta 2008.
(2) EYVL C 374, 30.12.1994, s. 4.
(3) EUVL L 205, 6.8.2005, s. 21.
(4) EUVL C 141, 10.6.2005, s. 7.
(5) EUVL L 255, 30.9.2005, s. 1.
(6) Komission asetus (EY) N:o 2104/2002, annettu 28 päivänä marraskuuta 2002, yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 577/98 täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 1575/2000 mukauttamisesta koulutusta koskevien muuttujien luettelon ja vuodesta 2003 lähtien toimitettavien kyseisiä muuttujia koskevien tietojen koodauksen osalta (EYVL L 324, 29.11.2002, s. 14).
(7) Komission asetus (EY) N:o 1983/2003, annettu 7 päivänä marraskuuta 2003, yhteisön tulo- ja elinolotilastoista (EU-SILC) annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1177/2003 täytäntöönpanosta ensisijaisten tavoitemuuttujien luettelon osalta (EUVL L 298, 17.11.2003, s. 34).
(8) EYVL L 52, 22.2.1997, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).
(9) EYVL L 151, 15.6.1990, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 322/97.
(10) EYVL L 133, 18.5.2002, s. 7, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 1000/2007 (EUVL L 226, 30.8.2007, s. 7).
(11) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23, päätös sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2006/512/EY (EUVL L 200, 22.7.2006, s. 11).
(12) EYVL L 181, 28.6.1989, s. 47.
(13) Kansainvälisen koulutusluokituksen (International Standard Classification of Education, ISCED) vuoden 1997 version mukaisesti.
(14) Neuvoston päätöslauselma, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2002, elinikäisestä oppimisesta (EYVL C 163, 9.7.2002, s. 1).
LIITE
ALUEET
Alue 1: Koulutusjärjestelmät
1. Tarkoitus
Tämän tiedonkeruun tarkoituksena on hankkia vertailukelpoista tietoa koulutusjärjestelmien keskeisistä piirteistä, erityisesti koulutusohjelmiin osallistumisesta ja koulutuksen loppuun suorittamisesta sekä koulutukseen suunnattujen resurssien määrästä ja tyypistä.
2. Soveltamisala
Tiedonkeruu kattaa kaiken kansallisen tason koulutustoiminnan riippumatta siitä, mikä on asianomaisten oppilaitosten omistus tai rahoitus (julkinen tai yksityinen, kansallinen tai ulkomainen) tai koulutuksen antotapa. Vastaavasti tiedonkeruut kattavat kaikki opiskelijatyypit ja ikäryhmät.
3. Kohteet
Tietoja kerätään seuraavista kohteista:
a) |
oppilaitokseen ilmoittautuneet opiskelijat, myös opiskelijoiden ominaisuudet; |
b) |
opiskelunsa aloittaneet; |
c) |
loppututkinnon suorittaneet ja loppututkinnot; |
d) |
koulutusmenot; |
e) |
opetushenkilöstö; |
f) |
opiskellut vieraat kielet; |
g) |
luokkakoot. |
Näiden tietojen avulla voidaan laskea koulutusjärjestelmien panoksia, prosesseja ja tuloksia koskevia indikaattoreita.
Jäsenvaltioiden on toimitettava asiaankuuluvat tiedot (metatiedot) kansallisten koulutusjärjestelmien erityispiirteistä ja siitä, miten ne vastaavat kansainvälisiä luokituksia samoin kuin kaikki poikkeukset tietopyynnön määrittelyistä sekä kaikki muut tietojen tulkinnan ja vertailukelpoisten indikaattorien laadinnan kannalta olennaiset tiedot.
4. Toistuvuus
Tilastotiedot ja metatiedot on toimitettava vuosittain, ellei toisin ilmoiteta, komission (Eurostat) ja kansallisten viranomaisten sopimien määräaikojen kuluessa ottaen huomioon komission (Eurostat) viimeisimmät UIS:n ja OECD:n kanssa tekemät sopimukset.
Alue 2: Aikuisten osallistuminen elinikäiseen oppimiseen
1. Tarkoitus
Tämän kysely- tai haastattelututkimuksen tarkoituksena on hankkia vertailukelpoista tietoa aikuisten osallistumisesta sekä osallistumatta jättämisestä elinikäiseen oppimiseen.
2. Soveltamisala
Tilastoyksikköinä ovat vähintään ikäryhmiin 25–64 kuuluvat henkilöt. Kun tietoja kerätään kysely- tai haastattelututkimuksen avulla, sijaisvastaajan antamia tietoja on vältettävä aina kun se on mahdollista.
3. Kohteet
Kysely- tai haastattelututkimuksen kohteet ovat seuraavat:
a) |
osallistuminen ja osallistumatta jättäminen oppimistapahtumiin; |
b) |
näiden oppimistapahtumien ominaisuudet; |
c) |
itse ilmoitetut taidot; |
d) |
sosiodemografiset tiedot. |
Lisäksi voidaan vapaaehtoisesti kerätä tietoja osallistumisesta sosiaalisiin ja kulttuuritapahtumiin käytettäväksi hyödyllisinä selittävinä muuttujina osallistujien ja osallistumatta jättäneiden profiilien jatkoanalyyseissa.
4. Tietolähteet ja otoskoko
Tietolähteenä on otantatutkimus. Vastausrasitteen vähentämiseksi voidaan käyttää hallinnollisia tietolähteitä. Vaaditun otoskoon tulee perustua tarkkuusvaatimuksiin, jotka eivät edellytä suurempaa kuin 5 000 henkilön otosta, ja valinta suoritetaan yksinkertaisella satunnaisotannalla. Tiettyjen alaryhmien osalta on näissä rajoissa harkittava erityisotannan käyttöä.
5. Toistuvuus
Tiedot on kerättävä joka viides vuosi. Ensimmäinen täytäntöönpanovuosi on aikaisintaan vuosi 2010.
Alue 3: Muut koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevat tilastot
1. Tarkoitus
Tämän tiedonkeruun tarkoituksena on hankkia vertailukelpoista tietoa koulutuksesta ja elinikäisestä oppimisesta tukemaan sellaisia yhteisön tason erityispolitiikkoja, jotka eivät sisälly alueeseen 1 tai 2.
2. Soveltamisala
Muut koulutusta ja elinikäistä oppimista koskevat tilastot liittyvät seuraaviin näkökohtiin:
a) |
koulutusta ja taloutta koskevat tilastot, joita vaaditaan yhteisön tasolla koulutusta, tutkimusta, kilpailukykyä ja kasvua koskevien politiikkojen seurantaan; |
b) |
koulutusta ja työmarkkinoita koskevat tilastot, joita vaaditaan yhteisön tasolla työvoimapolitiikkojen seurantaan; |
c) |
koulutusta ja sosiaalista osallisuutta koskevat tilastot, joita vaaditaan yhteisön tasolla köyhyyttä, sosiaalista osallisuutta ja maahanmuuttajien kotouttamista koskevien politiikkojen seurantaan. |
Tarvittavat tiedot hankitaan edellä mainittujen näkökohtien osalta nykyisistä yhteisön tilastolähteistä.
4.6.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 145/234 |
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 453/2008,
annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008,
yhteisön alueella olevia avoimia työpaikkoja koskevista neljännesvuosittaisista tilastoista
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 285 artiklan 1 kohdan,
ottavat huomioon komission ehdotuksen,
ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),
ottavat huomioon Euroopan keskuspankin lausunnon (2),
noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (3),
sekä katsovat seuraavaa:
(1) |
Neuvosto hyväksyi 8 päivänä joulukuuta 2003 avoimia työpaikkoja koskevan rakenneindikaattorin kehittämisen ja julkaisemisen. |
(2) |
Neuvoston 29 päivänä syyskuuta 2000 hyväksymässä EMU:n tilastovaatimuksia koskevassa toimintasuunnitelmassa ja sitä seuranneissa toimintasuunnitelman täytäntöönpanon edistymistä koskevissa raporteissa asetetaan ensisijaiseksi tavoitteeksi avoimia työpaikkoja koskevien tilastojen oikeusperustan kehittäminen. |
(3) |
Neuvoston päätöksellä 2000/98/EY (4) perustettu työllisyyskomitea on todennut, että avoimia työpaikkoja koskeva indikaattori on tarpeen jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoista 12 päivänä heinäkuuta 2005 tehdyssä neuvoston päätöksellä 2005/600/EY (5) vahvistetun Euroopan työllisyysstrategian seurannassa. |
(4) |
Työllisyyttä ja sosiaalista yhteisvastuuta koskevan yhteisön Progress-ohjelman perustamisesta 24 päivänä lokakuuta 2006 tehdyssä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä N:o 1672/2006/EY (6) vahvistetaan esimerkiksi sellaisten tarpeellisten toimien rahoittaminen, joilla päätöksen mukaan parannetaan tietämystä työllisyystilanteesta ja työllisyysnäkymistä etenkin analyysien ja tutkimusten avulla sekä laatimalla tilastoja ja kehittämällä yhteisiä indikaattoreita Euroopan työllisyysstrategian puitteissa. |
(5) |
Komissio tarvitsee avoimia työpaikkoja koskevia tietoja, jotka on luokiteltu esimerkiksi taloudellisten toimialojen perusteella, kun se seuraa ja analysoi työvoiman kysynnän tasoa ja rakennetta Euroopan työllisyysstrategian puitteissa. |
(6) |
Komissio ja Euroopan keskuspankki tarvitsevat avoimia työpaikkoja koskevia neljännesvuositietoja nopeasti, jotta ne voivat seurata avoimia työpaikkoja koskevia lyhyen aikavälin muutoksia. Kausitasoitetut avoimia työpaikkoja koskevat tiedot helpottavat neljännesvuosittaisten muutosten tulkintaa. |
(7) |
Avoimia työpaikkoja koskevien tietojen tulisi olla relevantteja ja täydellisiä, tarkkoja ja kattavia sekä oikea-aikaisia, johdonmukaisia ja vertailukelpoisia ja niiden tulisi olla helposti käytettävissä. |
(8) |
Kaikkia talouden aloja koskevien, kattavien yhteisötason tietojen keräämisen hyötyjä olisi verrattava pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksiin ilmoittaa tietoja ja erityisesti niille aiheutuvaan vastaustaakkaan. |
(9) |
Erityisesti tilastoihin on pyrittävä sisällyttämään mahdollisimman nopeasti kaikki alle 10 työntekijän yrityksiä koskevat tiedot. |
(10) |
Kerättävien tietojen laajuuden sekä kunkin taloudellisen toimialan osalta tarvittavan yksityiskohtaisuuden määrittelemiseksi on sovellettava tällä hetkellä voimassa olevaa Euroopan yhteisön tilastollista toimialaluokitusta (NACE). |
(11) |
Tuottaessaan ja levittäessään tämän asetuksen mukaisia yhteisön tilastoja kansallisten ja yhteisön tilastoviranomaisten olisi otettava huomioon periaatteet, jotka on esitetty neuvoston päätöksellä 89/382/ETY, Euratom perustetun tilasto-ohjelmakomitean 24 päivänä helmikuuta 2005 hyväksymissä Euroopan tilastoja koskevissa käytännesäännöissä (7) ja liitetty komission suositukseen kansallisten ja yhteisön tilastoviranomaisten riippumattomuudesta, koskemattomuudesta ja vastuuvelvollisuudesta. |
(12) |
On tärkeää jakaa tiedot työmarkkinaosapuolten kanssa sekä kansallisella että Euroopan tasolla ja tiedottaa näille tämän asetuksen täytäntöönpanosta. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi ryhdyttävä erityisiin toimiin varmistaakseen, että tiedot välitetään koulutukseen liittyville yksiköille ja ammattikoulutuksesta vastaaville elimille. |
(13) |
Yhteisön tilastoista 17 päivänä helmikuuta 1997 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 322/97 (8) vahvistetaan yhteisön tilastojen tuottamisen yleiset lainsäädännölliset puitteet ja tämän vuoksi sitä sovelletaan avoimia työpaikkoja koskevien tilastojen tuottamiseen. |
(14) |
Tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY (9) mukaisesti. |
(15) |
Komissiolle olisi erityisesti siirrettävä toimivalta määritellä eräät käsitteet, vahvistaa eräät viitepäivämäärät, toimitusmuodot ja määräajat, määritellä puitteet toteutettavuustutkimuksia varten ja toteuttaa toimia näiden tutkimusten tulosten perusteella. Koska nämä toimenpiteet ovat laajakantoisia ja niiden tarkoituksena on muuttaa tämän asetuksen muita kuin keskeisiä osia, myös täydentämällä sitä uusilla muilla kuin keskeisillä osilla, ne on hyväksyttävä päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. |
(16) |
Tämän asetuksen tavoitetta eli avoimia työpaikkoja koskevien yhteisön tilastojen tuottamista ei voida riittävällä tavalla saavuttaa jäsenvaltioiden tasolla vaan se voidaan saavuttaa paremmin yhteisön tasolla, joten yhteisö voi toteuttaa toimenpiteitä perustamissopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarpeen. |
(17) |
Tilasto-ohjelmakomiteaa on kuultu päätöksen 89/382/ETY, Euratom 3 artiklan mukaisesti, |
OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Kohde ja soveltamisala
1. Tässä asetuksessa säädetään vaatimuksista, jotka koskevat avoimia työpaikkoja koskevien yhteisön tilastojen säännöllistä neljännesvuosittaista tuottamista.
2. Kukin jäsenvaltio toimittaa komissiolle (Eurostat) avoimia työpaikkoja koskevia tietoja ainakin sellaisista yrityksistä, joiden palveluksessa on yksi tai useampia työntekijöitä.
Jollei 3 kohdasta muuta johdu, tiedot kattavat kaikki taloudellisen toiminnan alat, jotka on määritelty voimassa olevassa Euroopan yhteisön tilastollisessa toimialaluokituksessa (NACE), lukuun ottamatta kotitalouksien toimintaa työnantajina ja kansainvälisten järjestöjen ja toimielinten toimintaa. Tietojen toimittaminen maatalouden, kalastuksen ja metsätalouden aloilta, sellaisina kuin ne on määritelty voimassa olevassa NACE-luokituksessa, on valinnaista. Niiden jäsenvaltioiden, jotka haluavat toimittaa näitä aloja koskevia tietoja, on tehtävä se tämän asetuksen mukaisesti. Koska henkilökohtaiset hoitopalvelut (sosiaalihuollon laitospalvelut ja sosiaalihuollon avopalvelut) ovat entistä tärkeämpiä työpaikkojen luonnin kannalta, jäsenvaltioita pyydetään myös välittämään valinnaisesti tiedot näiden alojen avoimista työpaikoista.
Tiedot luokitellaan taloudellisen toimialan perusteella voimassa olevan NACE-luokituksen mukaisesti ja pääluokan tasolla.
3. Jäljempänä 7 artiklassa tarkoitetut toteutettavuustutkimukset otetaan huomioon sen määrittämiseksi, kuuluvatko julkinen hallinto ja maanpuolustus, pakollinen sosiaalivakuutus, koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut, taiteet, viihde ja virkistys, järjestöjen toiminta, tietokoneiden sekä henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjaus ja muut henkilökohtaiset palvelut, sellaisina kuin ne on määritelty voimassa olevassa NACE-luokituksessa, sekä alle 10 työntekijän yritykset tämän asetuksen soveltamisalaan.
2 artikla
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan;
1) |
’avoimella työpaikalla’ sellaista palkallista työpaikkaa, joka on vasta luotu, täyttämätön tai vapautumassa ja
Ilmaisut ”etsiä aktiivisesti sopivia ehdokkaita” ja ”tietyn ajan kuluessa” määritellään 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. Toimitettavissa tilastotiedoissa on valinnaisesti erotettava toisistaan vapaat määräaikaiset työpaikat ja vapaat vakituiset työpaikat; |
2) |
”täytetyllä työpaikalla” yrityksen sisäistä palkallista työpaikkaa, johon on määrätty työntekijä; |
3) |
”metatiedolla” selityksiä, joita tarvitaan niiden muutoksien tulkitsemiseen, joita tiedoissa esiintyy joko metodologisten tai teknisten muutosten vuoksi; |
4) |
”takautuvilla tiedoilla” historiallisia tietoja, jotka käsittävät 1 artiklassa tarkoitetut luokittelut. |
3 artikla
Viitepäivämäärät ja tekniset eritelmät
1. Jäsenvaltiot keräävät neljännesvuositiedot sellaisina kuin ne ovat tiettyinä viitepäivämäärinä, jotka vahvistetaan 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen.
2. Jäsenvaltiot toimittavat täytettyjä työpaikkoja koskevat tiedot, jotta avoimia työpaikkoja koskevat tiedot voitaisiin vakioida vertailua varten.
3. Jäsenvaltioiden on sovellettava kausitasoitusta koskevia menettelyitä avoimia työpaikkoja koskeviin neljännesvuositietoihin. Vaaditut kausitasoitusta koskevat menettelyt vahvistetaan 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen.
4 artikla
Lähteet
1. Jäsenvaltiot käyttävät tietojen tuottamisessa yrityskyselyitä. Muita lähteitä, kuten hallinnollisia tietoja, voidaan käyttää, jos ne ovat 6 artiklan mukaisesti laatunsa puolesta soveltuvia.
Kaikkien toimitettavien tietojen lähteet on ilmoitettava.
2. Jäsenvaltiot voivat täydentää 1 kohdassa tarkoitettuja lähteitä luotettavilla tilastollisilla estimointimenettelyillä.
3. Komissio (Eurostat) voi laatia ja koordinoida yhteisön laajuisia otanta-asetelmia yhteisön laajuisten estimaattien tuottamiseksi silloin, kun kansalliset otanta-asetelmat eivät vastaa yhteisön vaatimuksia neljännesvuositietojen keruun osalta. Näitä asetelmia sekä niiden hyväksymistä ja täytäntöönpanoa koskevat yksityiskohdat vahvistetaan 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen.
Jäsenvaltiot voivat halutessaan osallistua yhteisön laajuisiin otanta-asetelmiin, jos nämä asetelmat antavat mahdollisuuden pienentää tilastojärjestelmistä aiheutuvia kustannuksia tai sitä taakkaa, joka yrityksille aiheutuu yhteisön vaatimusten noudattamisesta.
5 artikla
Tietojen toimittaminen
1. Jäsenvaltiot toimittavat tiedot ja metatiedot komissiolle (Eurostat) 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen vahvistetussa muodossa ja määräajassa. Ensimmäistä viitevuosineljännestä koskeva päivämäärä vahvistetaan myös 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittelevää sääntelymenettelyä noudattaen. Mahdolliset tarkistukset edellisten vuosineljännesten neljännesvuositietoihin on toimitettava samanaikaisesti.
2. Jäsenvaltiot toimittavat myös takautuvat tiedot jaksolta, joka käsittää vähintään ne neljä vuosineljännestä, jotka edeltävät sitä neljännesvuotta, jolta ensimmäiset tiedot on toimitettava. Kokonaismäärät toimitetaan viimeistään ensimmäisen tietojen toimituspäivänä ja jaottelut viimeistään vuotta myöhemmin. Takautuvat tiedot voivat tarvittaessa perustua ”parhaisiin estimaatteihin”.
6 artikla
Laadunarviointi
1. Toimitettaviin tietoihin sovelletaan tässä asetuksessa seuraavia laadunarviointikriteerejä:
— |
’relevanssi’ viittaa siihen, missä määrin tilastotiedot vastaavat käyttäjien tosiasiallisia ja mahdollisia tarpeita, |
— |
’tarkkuus’ viittaa arvioiden vastaavuuteen tuntemattomien tosiasioiden kanssa, |
— |
’oikea-aikaisuus’ ja ’täsmällisyys’ viittaavat tulosten saatavuusajankohdan ja siihen liittyvän tapahtuman tai ilmiön väliseen viipeeseen, |
— |
’saatavuus’ ja ’selkeys’ viittaavat olosuhteisiin ja menettelyihin, joita edellytetään tietojen saamiseksi, käyttämiseksi ja tulkitsemiseksi, |
— |
’vertailukelpoisuus’ viittaa siihen, millaisia vaikutuksia käytettyjen tilastokäsitteiden ja mittausvälineiden ja -menetelmien erot aiheuttavat, kun tilastoille tehdään maantieteellisiin alueisiin tai eri aloihin tai aikaan liittyviä vertailuja, |
— |
’yhtenäisyys’ viittaa ominaisuuteen, jonka ansiosta tietoja voidaan luotettavasti yhdistellä eri tavoilla ja eri käyttöön. |
2. Jäsenvaltiot lähettävät komissiolle (Eurostat) toimitettujen tietojen laatua koskevia raportteja.
3. Kun 1 kohdan mukaisia laadunarviointikriteerejä sovelletaan tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluviin tietoihin, laaturaporteissa sovellettavat menettelyt, niiden rakenne ja jaksoittaisuus määritellään 9 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua sääntelymenettelyä noudattaen. Komissio (Eurostat) arvioi toimitettujen tietojen laatua.
7 artikla
Toteutettavuustutkimukset
1. Komissio (Eurostat) määrittelee soveltuvat puitteet toteutettavuustutkimuksia varten 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen. Näitä tutkimuksia toteuttavat ne jäsenvaltiot, joiden on vaikea toimittaa tietoja
a) |
yrityksistä, joissa on alle 10 työntekijää; ja/tai |
b) |
seuraavilta aloilta:
|
2. Kukin toteutettavuustutkimuksia tekevä jäsenvaltio esittää selvityksen tutkimustuloksista 12 kuukauden kuluessa siitä, kun 1 kohdassa tarkoitetut komission täytäntöönpanotoimet ovat tulleet voimaan.
3. Komissio hyväksyy 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä noudattaen toimenpiteitä mahdollisimman pian sen jälkeen, kun toteutettavuustutkimuksen tulokset ovat käytettävissä, ja kohtuullisen määräajan kuluessa sekä harjoittaen vuoropuhelua jäsenvaltioiden kanssa.
4. Toteutettavuustutkimusten tulosten perusteella toteutettavien täytäntöönpanotoimien on noudatettava asetuksen (EY) N:o 322/97 10 artiklassa määriteltyä kustannustehokkuuden periaatetta, myös siltä osin, että vastaajille aiheutuva vaivannäkö on mahdollisimman vähäinen, ja niissä on otettava huomioon alkuvaiheen täytäntöönpano-ongelmat.
8 artikla
Rahoitus
1. Jäsenvaltiot saavat yhteisöltä rahoitusta työstä aiheutuviin kuluihin tietojenkeruun kolmena ensimmäisenä vuotena.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettuun rahoitukseen vuosittain osoitettavat määrärahat vahvistetaan osana vuosittaista talousarviomenettelyä.
3. Budjettivallan käyttäjä myöntää kunakin vuonna käytettävissä olevat määrärahat.
4. Toteutettavuustutkimusten perusteella hyväksyttyjen toimien täytäntöönpanoa varten voidaan harkita lisärahoitusta.
9 artikla
Komitea
1. Komissiota avustaa tilasto-ohjelmakomitea.
2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 a artiklan 1–4 kohtaa ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
3. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklaa ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset.
Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitetuksi määräajaksi vahvistetaan kolme kuukautta.
10 artikla
Täytäntöönpanokertomus
Komissio antaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen täytäntöönpanosta 24 päivään kesäkuuta 2010 mennessä ja sen jälkeen kolmen vuoden välein. Kertomuksessa arvioidaan jäsenvaltioiden toimittamien tilastojen sekä Euroopan tason aggregaattien laatua ja osoitetaan alueita, joita voitaisiin parantaa.
Mieluiten vuoden kuluessa ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun kerran kolmessa vuodessa annettavan kertomuksen julkaisemisesta jäsenvaltiot ilmoittavat, miten ne aikovat toteuttaa komission kertomuksessa esitetyt mahdolliset parannukset. Samalla jäsenvaltiot raportoivat aiempien suositusten täytäntöönpanoasteesta.
11 artikla
Tilastotietojen julkaiseminen
Jäsenvaltioiden välittämät tilastotiedot ja niiden analyysit julkaistaan neljännesvuosittain komission (Eurostat) Internet-sivustolla. Komissio (Eurostat) varmistaa, että tilastot ja analyysit ovat mahdollisimman monien Euroopan kansalaisten saatavilla, erityisesti EURES-portaalin kautta.
12 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Strasbourgissa 23 päivänä huhtikuuta 2008.
Euroopan parlamentin puolesta
Puhemies
H.-G. PÖTTERING
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
J. LENARČIČ
(1) EUVL C 175, 27.7.2007, s. 11.
(2) EUVL C 86, 20.4.2007, s. 1.
(3) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 15. marraskuuta 2007 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 29. helmikuuta 2008.
(4) EYVL L 29, 4.2.2000, s. 21.
(5) EUVL L 205, 6.8.2005, s. 21.
(6) EUVL L 315, 15.11.2006, s. 1.
(7) EYVL L 181, 28.6.1989, s. 47.
(8) EYVL L 52, 22.2.1997, s. 1, asetus sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).
(9) EYVL L 184, 17.7.1999, s. 23, päätös sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2006/512/EY (EUVL L 200, 22.7.2006, s. 11).
4.6.2008 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 145/238 |
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 454/2008,
annettu 21 päivänä toukokuuta 2008,
lemmikkieläinten muihin kuin kaupallisiin kuljetuksiin sovellettavista eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista annetun asetuksen (EY) N:o 998/2003 muuttamisesta siirtymäkauden pidentämisen osalta
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen ja erityisesti sen 37 artiklan ja 152 artiklan 4 kohdan b alakohdan,
ottavat huomioon komission ehdotuksen,
ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon (1),
ovat kuulleet alueiden komiteaa,
noudattavat perustamissopimuksen 251 artiklassa määrättyä menettelyä (2),
sekä katsovat seuraavaa:
(1) |
Asetuksessa (EY) N:o 998/2003 (3) säädetään lemmikkieläinten muihin kuin kaupallisiin kuljetuksiin sovellettavista eläinten terveyttä koskevista vaatimuksista ja näiden kuljetusten valvontaa koskevista säännöistä. |
(2) |
Asetuksen (EY) N:o 998/2003 6 artiklassa säädetään lisäksi, että mainitun asetuksen voimaantulopäivästä lukien viiden vuoden siirtymäkauden ajan sovelletaan lemmikkikissojen ja -koirien tuontiin Irlannin, Maltan, Ruotsin ja Yhdistyneen kuningaskunnan alueille erityisvaatimuksia ottaen huomioon näissä jäsenvaltioissa esiintyvä erityinen raivotautitilanne. |
(3) |
Asetuksen (EY) N:o 998/2003 16 artiklassa säädetään, että jäsenvaltiot, joilla on asetuksen voimaantulopäivänä voimassa olevia erityismääräyksiä rakkulamatotaudin ja puutiaisen valvomiseksi, voivat kyseisestä ajankohdasta lukien viiden vuoden siirtymäkauden ajan edellyttää kyseisten vaatimusten noudattamista alueelleen tuotavien lemmikkieläinten suhteen. Suomi, Irlanti, Malta, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta soveltavat rakkulamatotautia koskevia erityisiä maahantulomääräyksiä. Irlanti, Malta ja Yhdistynyt kuningaskunta edellyttävät, että lemmikkikoirat ja -kissat ovat saaneet lisälääkityksen puutiaista vastaan, mistä on oltava todistus eläinpassissa. |
(4) |
Asetuksen (EY) N:o 998/2003 6 ja 16 artiklassa säädettyjen siirtymäkauden järjestelyjen voimassaolo päättyy 3 päivänä heinäkuuta 2008. Mainitun asetuksen 23 artiklassa säädetään, että siirtymäkauden järjestelyjä on tarkasteltava uudelleen ennen siirtymäkauden päättymistä. |
(5) |
Komissiota on pyydetty tätä varten asetuksen (EY) N:o 998/2003 23 artiklan nojalla antamaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle ennen 1 päivää helmikuuta 2007 kertomus serologisen kokeen säilyttämistarpeesta sekä asianmukaiset ehdotukset kyseisen asetuksen 6, 8 ja 16 artiklassa säädettyjen siirtymäkauden järjestelyjen jälkeen sovellettavasta järjestelystä. Kertomus olisi laadittava tähän mennessä saadun kokemuksen ja Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) tieteelliseen lausuntoon perustuvan riskinarvioinnin perusteella. |
(6) |
EFSA antoi komission pyynnöstä tieteellisen lausunnon, jotta komissio voi ehdottaa tarkoituksenmukaisia ja tieteelliseen tietoon perustuvia muutoksia asetukseen (EY) N:o 998/2003. Lisäksi komission oli otettava huomioon kyseisen asetuksen 6, 8 ja 16 artiklan täytäntöönpanosta saatujen kokemusten perusteella laaditut jäsenvaltioiden raportit. |
(7) |
Komission kertomuksen antaminen on kuitenkin viivästynyt, koska tieteellinen arviointi on kestänyt arvioitua pidempään. Jotta kertomuksen päätelmät voidaan ottaa riittävällä tavalla huomioon, siirtymäkauden järjestelyjen voimassaoloa olisi pidennettävä. |
(8) |
Asetus (EY) N:o 998/2003 olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti, |
OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Muutetaan asetus (EY) N:o 998/2003 seuraavasti:
1) |
Korvataan 6 artiklan 1 kohdan johdantolause seuraavasti: ”1. Liitteessä I olevassa A osassa tarkoitettujen lemmikkieläinten tuontiin Irlantiin, Maltaan, Ruotsiin ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sovelletaan 30 päivään kesäkuuta 2010 asti seuraavia vaatimuksia:” |
2) |
Korvataan 16 artiklan ensimmäinen kohta seuraavasti: ”Suomi, Irlanti, Malta, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta voivat rakkulamatotaudin sekä Irlanti, Malta ja Yhdistynyt kuningaskunta puutiaisen osalta edellyttää 30 päivään kesäkuuta 2010 asti alueelleen tuotavien lemmikkieläinten osalta tämän asetuksen voimaantulopäivänä voimassa olevien erityismääräysten noudattamista.” |
3) |
Korvataan 23 artiklassa päivämäärä ”1 päivästä tammikuuta 2008” päivämäärällä ”1 päivästä heinäkuuta 2010”. |
2 artikla
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Strasbourgissa 21 päivänä toukokuuta 2008.
Euroopan parlamentin puolesta
Puhemies
H.-G. PÖTTERING
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
J. LENARČIČ
(1) Lausunto annettu 12. joulukuuta 2007 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä).
(2) Euroopan parlamentin lausunto, annettu 10. huhtikuuta 2008 (ei vielä julkaistu virallisessa lehdessä), ja neuvoston päätös, tehty 19. toukokuuta 2008.
(3) EUVL L 146, 13.6.2003, s. 1, asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 245/2007 (EUVL L 73, 13.3.2007, s. 9).