LIITE I

YLEISET OHJEET

SISÄLLYSLUETTELO

1.

Johdanto

2.	Määritelmät

3.	Tarkkailu- ja raportointiperiaatteet

4.	Kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailu

4.1	Soveltamisala

4.2	Laskentaan ja mittauksiin perustuvat menetelmät

4.3	Tarkkailusuunnitelma

5.	CO2-päästöjen laskentamenetelmät

5.1	Laskentakaavat

5.2	Määrittämistasot

5.3	Omat tarkkailumenetelmät

5.4	Toimintotiedot

5.5	Päästökertoimet

5.6	Hapettumis- ja muuntokertoimet

5.7	Siirretty hiilidioksidi

6.	Mittauksiin perustuvat menetelmät

6.1

Yleistä

6.2	Mittauksiin perustuvissa menetelmissä sovellettavat määrittämistasot

6.3	Muut menettelyt ja vaatimukset

7.	Epävarmuuden arviointi

7.1

Laskenta

7.2

Mittaus

8.	Raportointi

9.	Tietojen säilyttäminen

10.	Kontrollointi ja todentaminen

10.1	Tietojen hankinta ja käsittely

10.2	Toiminnanharjoittajan tiedonhallinnan kontrollointi

10.3	Kontrollointitoimet

10.3.1

Menettelyt ja vastuut

10.3.2

Laadunvarmistus

10.3.3

Uudelleentarkastelut ja tietojen validointi

10.3.4

Ulkoistetut prosessit

10.3.5

Korjaukset ja korjaavat toimet

10.3.6

Tulokset ja dokumentaatio

10.4	Todentaminen

10.4.1

Yleiset periaatteet

10.4.2

Todentamismenetelmät

11.	Päästökertoimet

12.	Luettelo CO2-neutraaleista biomassoista

13.	Toimintokohtaisten tietojen ja kertoimien määrittäminen

13.1	Polttoaineiden tehollisten lämpöarvojen ja päästökertoimien määrittäminen

13.2	Toimintokohtaisten hapettumiskertoimien määrittäminen

13.3	Prosessin päästökertoimien, muuntokertoimien ja koostumustietojen määrittäminen

13.4	Biomassaosuuden määrittäminen

13.5	Polttoaineen ja materiaalin ominaisuuksien määrittämistä koskevat vaatimukset

13.5.1

Akkreditoitujen laboratorioiden käyttö

13.5.2

Muiden kuin akkreditoitujen laboratorioiden käyttö

13.5.3

Online-kaasuanalysaattorit ja kaasukromatografit

13.6	Näytteenottomenetelmät ja analyysitaajuus

14.	Raportin muoto

14.1	Laitoksen tunnistustiedot

14.2	Laitoksen toiminnot ja päästöt pääkohdittain

14.3	Poltosta aiheutuvat päästöt (laskenta)

14.4	Prosessipäästöt (laskenta)

14.5	Massatasemenetelmä

14.6	Mittausmenetelmä

15.	Raportointiluokat

15.1	IPCC:n raportointilomake

15.2	EPRTR-asetuksen IPPC-päästölähdeluokkien koodit

16.	Vähän päästöjä aiheuttavia laitoksia koskevat vaatimukset

1.   JOHDANTO

Tämä liite sisältää direktiivin 2003/87/EY liitteessä I luetelluista toiminnoista syntyvien ja niihin liittyvien kasvihuonekaasujen päästöjä koskevaa tarkkailua ja raportointia koskevat yleiset ohjeet. Muita toimintokohtaisiin päästöihin sovellettavia ohjeita on liitteissä II–XI.

2.   MÄÄRITELMÄT

Tässä liitteessä ja liitteissä II–XII sovelletaan direktiivin 2003/87/EY määritelmiä.

1)

Lisäksi sovelletaan seuraavia määritelmiä: a) ’toiminnoilla’ tarkoitetaan direktiivin 2003/87/EY liitteessä I lueteltuja toimintoja; b) ’toimivaltaisella viranomaisella’ tarkoitetaan direktiivin 2003/87/EY 18 artiklan mukaisesti nimettyä toimivaltaista viranomaista tai nimettyjä toimivaltaisia viranomaisia; c) ’päästölähteellä’ tarkoitetaan laitokseen sisältyvää eriteltävissä olevaa prosessia tai muuta kohdetta, josta relevantteja kasvihuonekaasupäästöjä pääsee ympäristöön; d) ’lähdevirralla’ tarkoitetaan tiettyä polttoainetyyppiä, raaka-ainetta tai tuotetta, joka aiheuttaa relevantteja kasvihuonekaasupäästöjä yhdessä tai useammassa päästölähteessä sen kulutuksen tai tuotannon takia; e) ’tarkkailumenetelmällä’ tarkoitetaan toiminnanharjoittajan valitsemia menettelyjä laitoksen päästöjen määrittämiseksi; f) ’tarkkailusuunnitelmalla’ tarkoitetaan tietyn laitoksen tarkkailumenetelmien yksityiskohtaista, täydellistä ja avointa dokumentointia, mukaan luettuina tietojen hankinnan ja tietojen käsittelytoimien dokumentointi ja niiden oikeellisuuden kontrollointijärjestelmä; g) ’määrittämistasolla’ tarkoitetaan tiettyä menetelmän osaa, jota käytetään toimintotietojen, päästökertoimien ja hapettumis- tai muuntokertoimien määrittämisessä; h) ’vuodella’ tarkoitetaan ajanjaksoa, joka kattaa kalenterivuoden 1 päivästä tammikuuta 31 päivään joulukuuta; i) ’raportointikaudella’ yhtä kalenterivuotta, jonka aikana päästöjä on tarkkailtava ja niistä on raportoitava; j) ’päästökauppakaudella’ tarkoitetaan usean vuoden jaksoa päästökauppajärjestelmässä (esim. 2005–2007 tai 2008–2012), jota koskevan kansallisen jakosuunnitelman jäsenvaltio antaa direktiivin 2003/87/EY 11 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti.

2)

Seuraavia määritelmiä sovelletaan päästöihin, polttoaineisiin ja materiaaleihin: a) ’poltosta aiheutuvilla päästöillä’ tarkoitetaan kasvihuonekaasupäästöjä, jotka syntyvät polttoaineen ja hapen eksotermisen reaktion tuloksena; b) ’prosessipäästöillä’ tarkoitetaan kasvihuonekaasupäästöjä, jotka eivät ole poltosta aiheutuvia päästöjä ja jotka syntyvät tahallisesti ja tahattomasti aineiden välisten reaktioiden tai aineiden muuntumisen tuloksena, mukaan luettuna metallimalmien kemiallinen tai elektrolyyttinen pelkistäminen, aineiden hajottaminen lämmön avulla ja tuotteina tai raaka-aineina käytettävien yhdisteiden muodostaminen; c) ’polttoaineeseen sisältyvällä hiilidioksidilla’ tarkoitetaan hiilidioksidia, joka on osa polttoainetta; d) ’konservatiivisella arviolla’ tarkoitetaan sitä, että on määritelty joukko oletuksia sen varmistamiseksi, että vuotuisia kokonaispäästöjä ei aliarvioida; e) ’erällä’ tarkoitetaan tiettyä polttoaine- tai materiaalimäärää, josta on otettu edustavat näytteet ja josta on laadittu kuvaus ja joka on siirretty yhtenä kuljetuksena tai siirretään jatkuvatoimisesti tietyn ajanjakson kuluessa; f) ’kaupallisilla polttoaineilla’ tarkoitetaan tietyn koostumuksen omaavia polttoaineita, joilla käydään kauppaa usein ja vapaasti, mikäli kyseistä erää koskeva kauppa on tehty taloudellistesti riippumattomien osapuolten välillä, mukaan luettuina kaikki kaupalliset peruspolttoaineet, maakaasu, kevyt ja raskas polttoöljy, hiili ja öljykoksi (petroleum coke); g) ’kaupallisilla materiaaleilla’ tarkoitetaan tietyn koostumuksen omaavia materiaaleja, joilla käydään kauppaa usein ja vapaasti, mikäli kyseistä erää koskeva kauppa on tehty taloudellisten riippumattomien osapuolten välillä; h) ’kaupallisilla peruspolttoaineilla’ tarkoitetaan kansainvälisesti standardoituja kaupallisia polttoaineita, joiden tehollisen lämpöarvon 95 prosentin luottamusväli on korkeintaan ± 1 prosenttia, mukaan luettuna moottoripolttoöljy, kevyt polttoöljy, bensiini, paloöljy, petroli, etaani, propaani ja butaani.

3)

Mittauksiin sovelletaan seuraavia määritelmiä: a) ’tarkkuudella’ tarkoitetaan mittaustuloksen ja tietyn suureen todellisen arvon (tai viitearvon, joka on määritetty empiirisesti käyttämällä kansainvälisesti hyväksyttyjä ja jäljitettävissä olevia kalibrointimateriaaleja ja standardimenetelmiä) läheisyyttä, ottaen huomioon sekä satunnaiset että systemaattiset tekijät; b) ’epävarmuudella’ tarkoitetaan tekijää, joka liittyy suureen mittaamiseen tai muuhun määrittämiseen ja kuvaa tuloksena saadun arvion oikeellisuutta (mahdollista poikkeamaa todellisesta arvosta); epävarmuutta kuvataan prosentuaalisesti keskiarvon ympärillä ilmoitettuna luottamusvälinä, joka kattaa 95 prosenttia havainnoista; epävarmuustarkastelussa otetaan huomioon sekä systemaattiset että satunnaiset vaihtelut ja mahdollinen havaintojakauman epäsymmetrisyys; c) ’aritmeettisella keskiarvolla’ tarkoitetaan kaikkien arvosarjan arvojen summaa jaettuna sarjan arvojen lukumäärällä; d) ’mittauksella’ tarkoitetaan joukkoa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on suureen arvon määrittely; e) ’mittalaitteella’ tarkoitetaan laitetta, joka on tarkoitettu käytettäväksi mittauksissa joko yksinään tai muun laitteen/muiden laitteiden kanssa; f) ’mittausjärjestelmällä’ tarkoitetaan täydellistä mittaus- ja muuta välineistöä, kuten muuttujien, esimerkiksi toimintotietojen, hiilipitoisuuden, lämpöarvon tai hiilidioksidipäästöjen päästökertoimien määritykseen käytettyjä näytteenotto- ja tietojenkäsittelylaitteita; g) ’kalibroinnilla’ tarkoitetaan toimenpidesarjaa, joiden avulla määritetään tietyissä olosuhteissa mittauslaitteen tai mittausjärjestelmän ilmoittamien, tai kiintomitan tai viitemateriaalin arvojen ja referenssinormaalilla saatujen arvojen väliset suhteet; h) ’jatkuvatoimisilla päästömittauksilla’ tarkoitetaan joukkoa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on määritellä suureen arvo useita kertoja tunnissa suoritettavilla mittauksilla, soveltaen joko itse kohteessa tapahtuvia mittauksia poistoputkesta tai ekstraktiivisia menetelmiä, joissa mittauslaite sijoitetaan poistoputken lähelle; sillä ei tarkoiteta mittausmenetelmiä, jotka perustuvat yksittäisten näytteiden keräämiseen poistoputkesta; i) ’standardiolosuhteilla’ tarkoitetaan 273,15 K:n lämpötilaa (0 oC) ja 101 325 Pa:n painetta, joiden perusteella määritellään standardikuutiometri (Nm3).

4)

Hiilidioksidipäästöjen laskenta- ja mittausmenetelmiin sovelletaan seuraavia määritelmiä: a) ’kohtuuttomilla kustannuksilla’ tarkoitetaan toimenpiteestä aiheutuvia kustannuksia, jotka ovat suhteettomia toimivaltaisen viranomaisen vahvistamiin hyötyihin nähden. Määrittämistasojen valinnan osalta raja-arvo voidaan määritellä päästöoikeuksien arvoksi, jotka vastaavat tarkkuustasossa tapahtunutta paranemista. Sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka lisäävät raportoitujen päästöjen laatua, mutta joilla ei ole suoraa vaikutusta tarkkuuteen, kohtuuttomat kustannukset voivat vastata osuutta, joka ylittää yhden prosentin viitteellisen raja-arvon laskettuna edellisellä päästökauppakaudella raportoitujen käytettävissä olevien päästötietojen keskimääräisestä arvosta. Sellaisten laitosten osalta, joilla ei ole tällaisia historiatietoja, käytetään viitetietona samoja tai vastaavia toimintoja suorittavien edustavien laitosten tietoja, jotka on skaalattu laitosten kapasiteetin mukaisesti; b) ’teknisesti toteutettavissa olevalla’ tarkoitetaan, että toiminnanharjoittaja voi tarvittavassa ajassa hankkia sellaiset tekniset resurssit, jotka ovat tarpeen ehdotetun järjestelmän tarpeiden tyydyttämiseksi; c) ’erittäin vähämerkityksisillä lähdevirroilla’ tarkoitetaan toiminnanharjoittajan valitsemaa vähämerkityksisten lähdevirtojen ryhmää, jonka yhteispäästöt ovat enintään kilotonni fossiilisista polttoaineista peräisin olevaa hiilidioksidia vuodessa, tai jonka osuus on alle kaksi prosenttia (enintään 20 kilotonnia fossiilisista polttoaineista peräisin olevaa hiilidioksidia vuodessa) kyseisen laitoksen hiilidioksidin kokonaispäästöistä ennen siirretyn hiilidioksidin vähentämistä, sen mukaan kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina päästöinä mitattuna; d) ’merkittävillä lähdevirroilla’ tarkoitetaan lähdevirtojen ryhmää, joka ei kuulu ryhmään ”vähämerkityksiset lähdevirrat”; e) ’vähämerkityksisillä lähdevirroilla’ tarkoitetaan toiminnanharjoittajan valitsemia lähdevirtoja, joiden yhteispäästöt ovat enintään viisi kilotonnia fossiilisista polttoaineista peräisin olevaa hiilidioksidia vuodessa, tai joiden osuus on alle 10 prosenttia (enintään 100 kilotonnia fossiilisista polttoaineista peräisin olevaa hiilidioksidia vuodessa) kyseisen laitoksen hiilidioksidin kokonaispäästöistä ennen siirretyn hiilidioksidin vähentämistä, sen mukaan kumpi arvo on korkeampi absoluuttisina päästöinä mitattuna; f) ’biomassalla’ tarkoitetaan muuta kuin fossiilista orgaanista ainesta, joka on biologisesti hajoavaa ja on peräisin kasveista, eläimistä tai mikro-organismeista, mukaan luettuina maatalouden, metsätalouden ja niihin liittyvien teollisuuden alojen tuotteet, sivutuotteet, jäämät ja jäte, sekä teollisuus- ja yhdyskuntajätteiden muut kuin fossiiliset orgaaniset osat, jotka ovat biologisesti hajoavia, kuten kaasut ja nesteet, jotka on saatu hajoavasta orgaanisesta aineksesta, joka ei ole fossiilista ja joka on biologisesti hajoavaa; g) ’puhtaalla’ tarkoitetaan aineen yhteydessä sitä, että materiaali tai polttoaine koostuu vähintään 97-prosenttisesti (massan suhteen laskettuna) tietystä aineesta tai osasta. Tämä on purum-ilmaisun kaupallinen määritelmä. Biomassan osalta tämä liittyy bioperäisen hiilen osuuteen polttoaineen tai materiaalin sisältämästä hiilen kokonaismäärästä; h) ’energiatasemenetelmällä’ tarkoitetaan menetelmää, jolla arvioidaan kattilassa polttoaineena käytetyn energian määrä (käytettävissä olevan lämmön ja hävikin, eli säteilyn, siirtämisen tai savukaasujen kautta menetetyn energian, summa).

5)

Kontrollointiin ja todentamiseen sovelletaan seuraavia määritelmiä: a) ’kontrolloinnin riskeillä’ tarkoitetaan vuotuisessa päästöraportissa esitettävän muuttujan alttiutta aiheuttaa olennaisia väärintulkintoja, joita ei voida estää tai huomata ja korjata ajoissa kontrollointijärjestelmän avulla; b) ’havaintoriskillä’ tarkoitetaan riskiä siitä, että todentaja ei havaitse olennaista väärintulkintaa tai olennaista sääntöjenvastaisuutta; c) ’luontaisella riskillä’ tarkoitetaan vuotuisessa päästöraportissa olevan tekijän alttiutta aiheuttaa olennaisia väärintulkintoja, olettaen, että siihen liittyviä kontrollointitoimia ei ole toteutettu; d) ’todentamisriskillä’ tarkoitetaan riskiä siitä, että todentaja antaa epäasianmukaisen todentajan lausunnon. Todentamisriski riippuu luontaisista riskeistä, kontrollointiriskeistä ja havaintoriskistä; e) ’riittävällä varmuudella’ tarkoitetaan suurta, muttei kuitenkaan täydellistä varmuutta, joka ilmaistaan myönteisesti todentajan lausunnossa, siitä, että todennettavana olevassa päästöraportissa ei ole olennaisia väärintulkintoja tai että laitoksessa ei todettu olevan olennaisia sääntöjenvastaisuuksia; f) ’olennaisuustasolla’ tarkoitetaan kvantitatiivista kynnysarvoa tai rajakohtaa, jota käytetään määriteltäessä asianmukaista todentajan lausuntoa vuotuisessa päästöraportissa raportoiduista päästötiedoista; g) ’varmuustasolla’ tarkoitetaan sitä, miten kiistattomasti todentaja katsoo todentamispäätelmissä osoitetun oikeaksi tai vääräksi, että laitosta koskevat vuotuisessa päästöraportissa ilmoitetut tiedot eivät johda olennaisiin väärintulkintoihin; h) ’sääntöjenvastaisuudella’ tarkoitetaan todennettavana olevan laitoksen joko tahallista tai tahatonta tekoa tai tällaisen teon tekemättä jättämistä, joka on laitoksen lupaan sisältyvän toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman vaatimusten vastainen; i) ’oleellisella sääntöjenvastaisuudella’ tarkoitetaan sellaista laitokseen lupaan sisältyvän toimivaltaisen viranomaisen hyväksymän tarkkailusuunnitelman vaatimustenvastaisuutta, joka voi johtaa siihen, että toimivaltainen viranomainen kohtelee laitosta eri tavalla; j) ’olennaisella väärintulkinnalla’ tarkoitetaan väärintulkintaa (puutteellisuuksia, totuudenvastaisuuksia ja virheitä, lukuun ottamatta sallittua epävarmuutta) vuotuisessa päästöraportissa, joka todentajan ammattiarvion mukaan voisi vaikuttaa siihen, miten toimivaltainen viranomainen tarkastelee vuotuista päästöraporttia, esimerkiksi jos väärintulkinnat ylittävät olennaisuuden rajan; k) ’akkreditoinnilla’ tarkoitetaan todentamisen yhteydessä akkreditointielimen lausuntoa, joka perustuu sen tekemään yksityiskohtaiseen arviointiin perustuvaan päätökseen ja jossa osoitetaan virallisesti todentajan pätevyys ja riippumattomuus suorittaa todentaminen erityisten vaatimusten mukaisesti; l) ’todentamisella’ tarkoitetaan toimintoja, jotka todentaja suorittaa voidakseen antaa direktiivin 2003/87/EY 15 artiklassa ja liitteessä V tarkoitetun todentajan lausunnon; m) ’todentajalla’ tarkoitetaan toimivaltaista, riippumatonta ja akkreditoitua todentamiselintä tai henkilöä, joka vastaa todentamisprosessin toteuttamisesta ja sitä koskevasta raportoinnista noudattaen yksityiskohtaisia vaatimuksia, jotka jäsenvaltio on vahvistanut direktiivin 2003/87/EY liitteen V mukaisesti.

3.   TARKKAILU- JA RAPORTOINTIPERIAATTEET

Direktiivin 2003/87/EY mukaisessa kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailussa ja raportoinnissa noudatetaan tarkkailun ja raportoinnin tarkkuuden ja todennettavuuden varmistamiseksi seuraavia periaatteita:

Kattavuus. Tarkkailun ja raportoinnin on katettava kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainittuihin toimintoihin kuuluvista päästölähteistä ja päästövirroista peräisin olevat laitoksen prosesseista ja palamisesta aiheutuvat päästöt, ja kaikki kyseisten toimintojen yhteydessä eriteltyjen kasvihuonekaasujen päästöt, välttäen kuitenkin kaksinkertaista laskentaa.

Johdonmukaisuus. Päästöjen tarkkailun ja raportoinnin on oltava ajan mittaan vertailukelpoisia käyttäen samoja tarkkailumenetelmiä ja tietoja. Tarkkailumenetelmiä voidaan muuttaa näiden ohjeiden mukaisesti, jos raportoitavien tietojen tarkkuus paranee. Tarkkailumenetelmien muutoksille on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä ja ne on dokumentoitava täydellisesti näiden ohjeiden mukaisesti.

Avoimuus. Tarkkailutiedot, mukaan luettuina oletukset, viittaukset, toimintotiedot, päästökertoimet, hapettumiskertoimet ja muuntokertoimet on selvitettävä, tallennettava, koottava, analysoitava ja dokumentoitava tavalla, joka antaa todentajalle ja toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisuuden toistaa päästöjen määrittämisprosessi.

Oikeellisuus. On varmistettava, etteivät määritetyt päästöt ole systemaattisesti joko todellisten päästöjen ala- tai yläpuolella. Epävarmuutta aiheuttavat tekijät on yksilöitävä, ja ne on poistettava niin pitkälle kuin se on käytännössä mahdollista. On noudatettava asianmukaista huolellisuutta sen takaamiseksi, että päästöjä koskevat laskelmat ja mittaukset ovat mahdollisimman tarkkoja. Toiminnanharjoittajan on huolehdittava siitä, että voidaan varmistaa määritettäviä päästöjä koskevien raporttien totuudenmukaisuus. Päästöjen määrittämisessä on käytettävä asianmukaisia tarkkailumenetelmiä, joista säädetään näissä ohjeissa. Kaikkia raportoitavien tarkkailutietojen mittausvälineitä ja testauksissa käytettäviä muita välineitä on käytettävä asianmukaisesti ja ne on huollettava, kalibroitava ja tarkastettava. Laskentataulukoissa ja muissa tarkkailutietojen tallennukseen ja käsittelyyn käytettävissä välineissä ei saa olla virheitä. Raportoiduissa päästöissä ja niihin liittyvissä tiedoissa ei saa olla olennaisia väärintulkintoja. Tietojen valinnassa ja esitystavassa on vältettävä puolueellisuutta ja niiden on annettava luotettava ja tasapuolinen kuva laitoksen päästöistä.

Kustannustehokkuus. Tarkkailumenetelmien valinnassa on tasapainotettava suuremman tarkkuuden mukanaan tuomat parannukset ja sen aiheuttamat lisäkustannukset. Näin ollen päästöjen tarkkailun ja raportoinnin tavoitteena on oltava suurin saavutettavissa oleva tarkkuus, ellei se ole teknisesti mahdotonta toteuttaa tai johda kohtuuttoman suuriin kustannuksiin. Tarkkailumenetelmissä on esitettävä toiminnanharjoittajien noudatettavaksi tarkoitetut ohjeet loogisesti ja yksinkertaisesti niin, että vältetään toimien päällekkäisyydet ja otetaan huomioon laitoksessa jo noudatettavat järjestelmät.

Totuudenmukaisuus. Käyttäjien on voitava luottaa siihen, että todennettu päästöraportti antaa totuudenmukaisen kuvan asioista, joita siinä ilmoitetaan kuvattavan tai voidaan kohtuudella olettaa kuvattavan.

Päästöjen tarkkailu- ja raportointisuoritusten parantaminen. Päästöraporttien todentamisprosessin on määrä olla tehokas ja luotettava väline, joka tukee laadunvarmistus- ja laadunohjausmenettelyjä ja tarjoaa tietoja, joiden avulla toiminnanharjoittaja voi parantaa päästöjen tarkkailua ja raportointia.

4.   KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖJEN TARKKAILU

4.1   SOVELTAMISALA

Laitoksen tarkkailu- ja raportointiprosessiin on sisällytettävä kaikki sellaiset laitoksessa suoritettaviin toimintoihin liittyvien päästölähteiden ja/tai lähdevirtojen relevantit kasvihuonekaasujen päästöt, jotka on lueteltu direktiivin 2003/87/EY liitteessä I, sekä jäsenvaltioiden direktiivin 2003/87/EY 24 artiklan mukaisesti järjestelmään sisällyttämien toimintojen ja kasvihuonekaasujen päästöt.

Direktiivin 2003/87/EY 6 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetään, että kasvihuonekaasujen päästölupiin on sisällytettävä kuvaus laitoksen toiminnoista ja päästöistä. Näin ollen kaikki direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainituista toiminnoista johtuvat tarkkailu- ja raportointivelvoitteen piiriin kuuluvat kasvihuonekaasujen päästölähteet on lueteltava päästöluvassa. Direktiivin 2003/87/EY 6 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään, että kasvihuonekaasujen päästölupiin on sisällytettävä päästöjen tarkkailua koskevat vaatimukset, joissa määritetään tarkkailumenetelmät ja -taajuus.

Kuljetusvälineiden polttomoottoreiden päästöjä ei oteta huomioon päästöarvioita laadittaessa.

Päästöjen tarkkailu koskee sekä säännöllisistä toiminnoista että raportointikauden aikana esiintyvistä poikkeuksellisista tapahtumista, kuten laitoksen käynnistämisestä ja pysäyttämisestä, sekä häiriötilanteista johtuvia päästöjä.

Jos yhden tai useamman toiminnon erillinen tai yhdistetty tuotantokapasiteetti tai tuotanto kuuluu direktiivin 2003/87/EY liitteen I saman otsakkeen alle ja ylittää yhden laitoksen tai yhden toimipaikan osalta liitteessä I määritellyn raja-arvon, kaikkiin liitteessä I mainittuihin toimintoihin liittyvistä päästölähteistä ja/tai lähdevirroista peräisin olevia kyseisen laitoksen tai toimipaikan päästöjä on tarkkailtava ja niistä on raportoitava.

Se, katsotaanko erillinen polttolaitos, kuten yhdistetty sähkön- ja lämmöntuotantolaitos, muuta liitteessä I mainittua toimintoa harjoittavan laitoksen osaksi vai erilliseksi laitokseksi, riippuu paikallisista olosuhteista ja vahvistetaan laitoksen kasvihuonekaasujen päästöluvassa.

Kaikki laitoksen päästöt luetaan kuuluviksi kyseiselle laitokselle riippumatta siitä, siirretäänkö sen tuottamaa lämpöä tai sähköä muille laitoksille. Päästöjä, jotka liittyvät muista laitoksista siirretyn lämmön tai sähkön tuotantoon, ei lueta kuuluviksi vastaanottavan laitoksen päästöihin.

4.2   LASKENTAAN JA MITTAUKSIIN PERUSTUVAT MENETELMÄT

Direktiivin 2003/87/EY liitteen IV mukaan päästöt voidaan määrittää käyttäen jompaakumpaa seuraavista menetelmistä:

—	laskentaan perustavaa menetelmää, jolla määritetään lähdevirroista tulevat päästöt mittausjärjestelmien ja muiden laboratorio-analyyseista tai standarditekijöistä saatujen muuttujien avulla saaduista toimintotiedoista,

—	mittauksiin perustuvaa menetelmää, jolla määritetään päästölähteen päästöt asiaan kuuluvien kasvihuonekaasujen pitoisuudesta savukaasussa ja savukaasuvirtauksesta jatkuvatoimisen mittauksen avulla.

Toiminnanharjoittaja voi ehdottaa mittaukseen perustuvan menetelmän soveltamista, jos se voi osoittaa, että

—	sillä saadaan luotettavasti tulokseksi tarkemmat arvot laitoksen vuotuisista päästöistä kuin vaihtoehtoisella laskentaan perustuvalla menetelmällä välttäen kohtuuttomia kustannuksia, sekä

—	mittauksiin ja laskentaan perustuvan menetelmän vertailu perustuu identtiseen otokseen päästölähteistä ja lähdevirroista.

Mittaukseen perustuvan menetelmän käyttö edellyttää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää. Toiminnanharjoittajan on varmennettava kullakin raportointikaudella mitatut päästöt laskentaan perustuvalla menetelmällä 6 jakson 3 kohdan säännösten mukaisesti.

Toiminnanharjoittaja voi toimivaltaisen viranomaisen luvalla käyttää samaan laitokseen kuuluvissa eri päästölähteissä ja lähdevirroissa rinnan mittaukseen ja laskentaan perustuvia menetelmiä. Toiminnanharjoittajan on varmistettava ja osoitettava, ettei päästöjen määrityksessä ole aukkoja eikä niitä lasketa kahteen kertaan.

4.3   TARKKAILUSUUNNITELMA

Direktiivin 2003/87/EY 6 artiklan 2 kohdan c alakohdassa säädetään, että kasvihuonekaasujen päästöluvissa on esitettävä päästöjen tarkkailua koskevat vaatimukset, joissa määrätään tarkkailumenetelmät ja -taajuus.

Tarkkailumenetelmä on osa tarkkailusuunnitelmaa, jolle on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä tässä jaksossa ja tämän jakson alakohdissa olevien perusteiden mukaisesti. Jäsenvaltion tai sen toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että laitoksissa sovelletaan joko niiden luvissa olevissa ehdoissa määrättyjä tarkkailumenetelmiä tai, jos se on sopusoinnussa direktiivin 2003/87/EY kanssa, yleisiä sitovia sääntöjä.

Toimivaltaisen viranomaisen on tarkistettava ja hyväksyttävä toiminnanharjoittajan valmistelema tarkkailusuunnitelma ennen raportointikauden alkua ja aina ennen laitoksen soveltamaan tarkkailumenetelmään tehtäviä merkittäviä muutoksia, jotka luetellaan kolme kappaletta jäljempänä.

Rajoittamatta 16 jakson soveltamista tarkkailusuunnitelmassa on oltava

a)	tarkkailtavan laitoksen ja siellä harjoitettavien toimintojen kuvaus;

b)	tiedot tarkkailuun ja raportointiin liittyvistä vastuista laitoksessa;

c)	luettelo kuhunkin laitoksessa harjoitettavaan toimintoon liittyvistä päästölähteistä ja lähdevirroista;

d)	kuvaus käytettävästä laskentaan tai mittaukseen perustuvasta menetelmästä;

e)	luettelo ja kuvaus kunkin tarkkailtavan lähdevirran toimintotietojen, päästökertoimien, hapettumis- ja muuntokertoimien määrittämistasoista;

f)	mittausjärjestelmän kuvaus, ja kunkin tarkkailtavan lähdevirran osalta käytettävien mittausvälineiden eritelmä ja täsmällinen sijainti;

g)	näyttö, joka osoittaa, että sovellettuja määrittämistasoja koskevien toimintotietojen ja muiden tekijöiden (soveltuvin osin) epävarmuusrajoja on noudatettu kunkin lähdevirran osalta;

h)	tarvittaessa kuvaus menettelystä, jota käytetään otettaessa polttoaine- ja materiaalinäytteitä tehollisten lämpöarvojen, hiilipitoisuuksien, päästökertoimien, hapettumis- ja muuntokertoimien ja biomassapitoisuuksien määrittämiseksi kunkin lähdevirran osalta;

i)	kuvaus tehollisten lämpöarvojen, hiilipitoisuuksien, päästökertoimien, hapettumiskertoimien, muuntokertoimien tai biomassaosuuksien määrittämisessä käytettäväksi aiotuista päästölähteistä tai analyyttisistä menettelyistä kunkin lähdevirran osalta;

j)

soveltuvin osin luettelo ja kuvaus muista kuin akkreditoiduista laboratorioista ja asiaan vaikuttavista analyyttisistä menettelyistä, mukaan luettuna luettelo kaikista asiaan vaikuttavista laadunvarmistustoimenpiteistä, kuten 13 jakson 5 kohdan 2 alakohdassa kuvatuista laboratorioiden välisistä vertailuista;

k)

soveltuvin osin kuvaus jatkuvatoimisista päästömittausjärjestelmistä, joita käytetään päästölähteen tarkkailuun (mittauspisteet, mittaustaajuus, käytetyt laitteet, kalibrointimenettelyt, tietojen keräys- ja tallennusmenettelyt), sekä kuvaus varmennuslaskentaan käytettävästä menetelmästä ja toimintotietojen, päästökertoimien yms. raportoinnista;

l)	jos käytetään omaa tarkkailumenetelmää (5 jakson 3 kohta), soveltuvien osin: kattava kuvaus menetelmästä ja epävarmuusanalyysistä, ellei niitä ole jo käsitelty tämän luettelon a–k kohdassa;

m)	kuvaus tietojen hankinta- ja käsittelytoimiin ja kontrollitoimiin liittyvistä menettelyistä sekä toimien kuvaus (katso 10 jakson 1–3 kohta);

n)

tarpeen mukaan tiedot asianmukaisista yhteyksistä toimintoihin, joita toteutetaan yhteisön ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmän (EMAS), ja muiden ympäristöasioiden hallintajärjestelmien (esimerkiksi ISO 14001:2004) mukaisesti, erityisesti tiedot kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailusta ja raportointiin liittyvistä menetelmistä ja kontrollointitoimista.

Tarkkailumenetelmiä muutetaan, jos se parantaa raportoitujen tietojen tarkkuutta, ellei muutosta ole teknisesti mahdotonta toteuttaa tai siitä aiheutuvat kustannukset olisivat kohtuuttoman suuret.

Toimivaltaiselta viranomaiselta on saatava hyväksyntä tarkkailusuunnitelmaan kuuluvaan tarkkailumenetelmään tehtäville merkittäville muutoksille, jos kyseessä on

—	muutos laitoksen taulukon 1 mukaisessa luokittelussa,

—	päästöjen määrittämisessä käytettävän menetelmän vaihto laskentaan perustuvasta menetelmästä mittauksiin perustuvaan menetelmään tai päinvastoin,

—	toimintotietojen ja muiden muuttujien (soveltuvien osin) tarkkuuden parantuminen, mikä merkitsee määrittämistason muuttamista.

Kaikista muista tarkkailumenetelmään tai niihin liittyviin taustatietoihin tehtävistä muista muutoksista tai ehdotetuista muutoksista on ilmoitettava viipymättä toimivaltaiselle viranomaiselle, kun toiminnanharjoittaja on tullut niistä tietoiseksi tai sen olisi kohtuullisesti tarkasteltuna pitänyt saada ne tietoonsa, ellei tarkkailusuunnitelmassa muuta mainita.

Tarkkailusuunnitelmaan tehtävä muutokset on dokumentoitava selkeästi ja täydellisesti toiminnanharjoittajan sisäisiin asiakirjoihin ja ne on myös perusteltava.

Toimivaltaisen viranomaisen on vaadittava toiminnanharjoittajaa muuttamaan tarkkailusuunnitelmaansa, jos se ei enää ole näissä ohjeissa vahvistettujen sääntöjen mukainen.

Jäsenvaltioiden on helpotettava direktiivin 2003/87/EY 21 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun komission järjestämän vuosittaisen tarkkailua, raportointia ja todentamista koskevan laadunvarmistus- ja evaluointiprosessin toteuttamista, jotta edistettäisiin näiden ohjeiden mukaisten tarkkailua, raportointia ja todentamista koskevien ja näiden ohjeiden yhtenäistä soveltamista koskevien tietojen vaihtoa toimivaltaisten viranomaisten ja komission välillä.

5.   CO2-PÄÄSTÖJEN LASKENTAMENETELMÄT

5.1   LASKENTAKAAVAT

Hiilidioksidipäästöjen laskenta perustuu joko seuraavaan kaavaan:

CO2-päästöt = toimintotiedot * päästökerroin * hapettumiskerroin

tai vaihtoehtoiseen menetelmään, jos se on määritelty toimintokohtaisissa ohjeissa.

Tähän kaavaan sisältyvät käsitteet määritellään poltosta aiheutuvien päästöjen ja prosessipäästöjen osalta seuraavasti:

Poltosta aiheutuvat päästöt

Toimintotiedot perustuvat polttoaineen kulutukseen. Käytetyn polttoaineen määrä ilmoitetaan energiasisältönä terajouleina, ellei näissä ohjeissa ole muuta mainittu. Päästökerroin ilmaistaan hiilidioksiditonneina terajoulea kohti (t CO2/TJ), ellei näissä ohjeissa ole muuta mainittu. Kun polttoainetta kulutetaan, kaikki sen sisältämä hiili ei hapetu hiilidioksidiksi. Puutteellinen hapettuminen johtuu polttoprosessin epätäydellisyydestä, jolloin osa hiilestä jää palamatta tai hapettuu osittain noeksi tai tuhkaksi. Hapettumaton tai osittain hapettunut hiili otetaan huomioon osuutena ilmaistavassa hapettumiskertoimessa. Tällöin käytettävä laskentakaava on

CO2-päästöt = polttoainevirta [t tai Nm3] * tehollinen lämpöarvo [TJ/t tai TJ/Nm3] * päästökerroin [t CO2/TJ] * hapettumiskerroin

Poltosta aiheutuvien päästöjen laskenta määritellään tarkemmin liitteessä II.

Prosessipäästöt

Toimintotiedot perustuvat materiaalin kulutukseen, suorituskykyyn tai tuotannon määrään ja ilmaistaan tonneina tai kuutiometreinä (t, Nm3). Päästökerroin ilmaistaan suhdelukuna [t CO2/t tai t CO2/Nm3]. Syöttömateriaaliin sisältyvä hiili, joka ei muunnu prosessin aikana hiilidioksidiksi, otetaan huomioon osuutena ilmoitettavassa muuntokertoimessa. Jos muuntokerroin otetaan huomioon päästökertoimessa, erillistä muuntokerrointa ei käytetä. Käytetyn syöttömateriaalin määrä ilmaistaan massana tai tilavuutena [t tai Nm3]. Tällöin käytettävä laskentakaava on

CO2-päästöt = toimintotiedot [t tai Nm3] * päästökerroin [t CO2 / t tai Nm3] * muuntokerroin

Prosessipäästöjen laskentaa tarkennetaan edelleen toimintokohtaisissa ohjeissa liitteissä II–XI. Kaikissa liitteissä II–XI esiteltävissä laskentamenetelmissä ei käytetä muuntokerrointa.

5.2   MÄÄRITTÄMISTASOT

Liitteissä II–XI oleviin toimintokohtaisiin ohjeisiin sisältyy erityisiä menetelmiä seuraavien muuttujien määrittämiseksi: toimintotiedot (koostuvat kahdesta muuttujasta, polttoaine/materiaalivirrasta ja tehollisesta lämpöarvosta), päästökertoimet, koostumustiedot, hapettumis- ja muuntokertoimet. Näitä eri menetelmiä kutsutaan määrittämistasoiksi. Tasot numeroidaan yhdestä ylöspäin tarkkuuden kasvaessa, ja tarkoitus on pyrkiä suurempaan tarkkuuteen.

Toiminnanharjoittaja voi käyttää erilaisia hyväksyttyjä määrittämistasoja samassa laskennassa, jolla selvitetään polttoaine/materiaalivirtoja, tehollisia lämpöarvoja, päästökertoimia, koostumustietoja tai hapettumis- tai muuntokertoimia. Määrittämistasojen valinnalle on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä (ks. 4 jakson 3 kohta).

Samanarvoisia määrittämistasoja kuvataan samalla numerolla ja tietyllä kirjaimella (esimerkiksi määrittämistasot 2 a ja 2 b). Niiden toimintojen osalta, joita varten näissä ohjeissa on annettu vaihtoehtoiset laskentamenetelmät (esim. liitteessä VII: ”Menetelmä A – polttouunin syöttöön perustuva menetelmä” ja ”Menetelmä B – klinkkerin tuotantoon perustuva menetelmä”), toiminnanharjoittaja voi vaihtaa menetelmää vain, jos se voi toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla osoittaa, että kyseinen muutos johtaa päästöjen tarkempaan tarkkailuun ja raportointiin.

Kaikkien toiminnanharjoittajien on käytettävä ylintä määrittämistasoa määrittäessään tarkkailua ja raportointia varten luokkiin B ja C kuuluvien laitosten lähdevirtojen muuttujat. Ainoastaan sellaisissa tapauksissa, joissa toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla voidaan osoittaa, että ylin määrittämistaso ei ole teknisesti toteuttamiskelpoinen tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin, voidaan kyseisen muuttujan tarkkailuun valita toiseksi ylin määrittämistaso. Sellaisten laitosten osalta, joiden päästöt ovat yli 500 kilotonnia fossiilisista lähteistä peräisin olevaa hiilidioksidia vuodessa (luokkaan C kuuluvat laitokset), on jäsenvaltioiden ilmoitettava komissiolle direktiivin 2003/87/EY 21 artiklan mukaisesti, jos ylimpien määrittämistasojen yhdistelmää ei sovelleta laitoksen merkittäviin lähdevirtoihin.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toiminnanharjoittajat soveltavat kaikkiin merkittäviin lähdevirtoihin vähintään jäljempänä olevassa taulukossa 1 vahvistettuja määrittämistasoja, ellei se ole teknisesti mahdotonta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän liitteen 16 jakson soveltamista.

Saatuaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksynnän asialle toiminnanharjoittaja voi soveltaa laitoksessaan vähimmäismäärittämistasoa 1 sellaisiin muuttujiin, joiden avulla se määrittää vähämerkityksisistä lähdevirroista aiheutuvat päästöt, ja käyttää erittäin vähämerkityksisten päästölähteiden tarkkailuun ja raportointiin omaa, tasoltaan määrittelemätöntä arviointimenetelmäänsä.

Toiminnanharjoittajan on kohtuullisen ajan kuluessa ehdotettava soveltamiensa määrittämistasojen muuttamista silloin, kun

—	saatavilla olevat tiedot ovat muuttuneet niin, että ne mahdollistavat päästöjen määrittämisen entistä tarkemmin,

—	aiemmin esiintymätön päästö on alkanut,

—	polttoaineiden tai asiaan kuuluvien raaka-aineiden valikoima on muuttunut merkittävästi,

—	tiedoissa on havaittu tarkkailumenetelmistä johtuvia virheitä,

—	toimivaltainen viranomainen on pyytänyt tekemään muutoksia.

Puhtaiksi luokiteltujen biopolttoaineiden ja raaka-aineiden osalta laitoksiin tai niiden teknisesti yksilöitäviin osiin voidaan soveltaa tasoltaan määrittelemätöntä menetelmää, ellei näin saatuja arvoja ole tarkoitus käyttää biomassasta saadun hiilidioksidin vähentämiseen hiilidioksidipäästöistä, jotka on määritetty jatkuvatoimista päästömittausta käyttäen. Näihin tasoltaan määrittelemättömiin menetelmiin kuuluu energiatasemenetelmä. Puhtaana biomassana pidettävien polttoaineiden ja materiaalien fossiilisista osuuksista peräisin olevat hiilidioksidipäästöt on ilmoitettava biomassaa koskevan lähdevirran yhteydessä. Arvioinnissa voidaan käyttää tasoltaan määrittelemättömiä lähestymistapoja. Biomassaa sisältävät polttoaineseokset ja materiaalit on määriteltävä tämän liitteen 13 jakson 4 kohdan säännösten mukaisesti, ellei lähdevirtaa pidetä erittäin vähämerkityksisenä.

Jos ylimmillä määrittämistasoilla sovellettavat menetelmät tai hyväksytyt muuttujakohtaiset määrittämistasot ovat teknisistä syistä väliaikaisesti soveltamiskelvottomia, toiminnanharjoittaja voi soveltaa ylintä toteuttamiskelpoista määrittämistasoa, kunnes aiemmin sovelletun määrittämistason soveltamisedellytykset ovat palautuneet. Toiminnanharjoittajan on toimitettava kohtuullisessa ajassa toimivaltaiselle viranomaiselle näyttö määrittämistasojen muuttamistarpeesta ja tarkat tiedot väliaikaisista tarkkailumenetelmistä. Toiminnanharjoittajan on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet mahdollistaakseen pikaisen paluun alkuperäisen määrittämistason käyttöön tarkkailua ja raportointia varten.

Määrittämistasojen muutokset dokumentoidaan kokonaisuudessaan. Mittausjärjestelmien toimintahäiriöistä johtuvien vähämerkityksisten tietoaukkojen käsittelyssä noudatetaan hyvää ammatillista käytäntöä, jolla varmistetaan päästöjen konservatiivinen arviointi, ottaen huomioon heinäkuussa 2003 julkaistun ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämistä (IPPC) koskevan vertailuasiakirjan ”Yleiset tarkkailuperiaatteet” (1) ohjeet. Kun määrittämistasoja muutetaan raportointikauden aikana, kyseistä toimintoa koskevat tulokset on laskettava ja raportoitava toimivaltaiselle viranomaiselle annettavassa vuosiraportissa erillisissä kohdissa kyseisten raportointikauden osien osalta.

Taulukko 1

Vähimmäisvaatimukset

(”n.a” tarkoittaa ”ei sovelleta”)

Sarake A: Luokkaan A kuuluvat laitokset (laitokset, joiden vuotuiset raportoidut päästöt (tai konservatiivinen arvio tai ennuste, jos raportoituja päästötietoja ei ole saatavissa, tai niitä ei voida enää käyttää) edellisen päästökauppakauden aikana olivat keskimäärin enintään 50 kilotonnia fossiilisista lähteistä peräisin olevaa hiilidioksidia ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä)

Sarake B: Luokkaan B kuuluvat laitokset (laitokset, joiden vuotuiset raportoidut päästöt (tai konservatiivinen arvio tai ennuste, jos raportoituja päästötietoja ei ole saatavissa, tai niitä ei voida enää käyttää) edellisen päästökauppakauden aikana olivat keskimäärin yli 50 kilotonnia mutta enintään 500 kilotonnia fossiilisista lähteistä peräisin olevaa hiilidioksidia ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä).

Sarake C: Luokkaan C kuuluvat laitokset (laitokset, joiden vuotuiset raportoidut päästöt (tai konservatiivinen arvio tai ennuste, jos raportoituja päästötietoja ei ole saatavissa, tai niitä ei voida enää käyttää) edellisen päästökauppakauden aikana olivat keskimäärin yli 500 kilotonnia fossiilisista lähteistä peräisin olevaa hiilidioksidia ennen hiilidioksidisiirtojen vähentämistä).

Toimintotiedot

Päästökerroin

Koostumustiedot

Hapettumiskerroin

Muuntokerroin

Polttoainevirta

Tehollinen lämpöarvo

Liite/toiminto

A

B

C

A

B

C

A

B

C

A

B

C

A

B

C

A

B

C

II: Poltto

Kaupalliset peruspolttoaineet

2

3

4

2a/2b

2a/2b

2a/2b

2a/2b

2a/2b

2a/2b

n.a.

n.a.

n.a.

1

1

1

n.a.

n.a.

n.a.

Muut kaasu- tai nestemäiset polttoaineet

2

3

4

2a/2b

2a/2b

3

2a/2b

2a/2b

3

n.a.

n.a.

n.a.

1

1

1

n.a.

n.a.

n.a.

Kiinteät polttoaineet

1

2

3

2a/2b

3

3

2a/2b

3

3

n.a.

n.a.

n.a.

1

1

1

n.a.

n.a.

n.a.

Hiilimustaa tuottavien laitosten ja kaasunkäsittelyterminaalien massatasejärjestelmä

1

2

3

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

1

2

2

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

Soihdut

1

2

3

n.a.

n.a.

n.a.

1

2a/b

3

n.a.

n.a.

n.a.

1

1

1

n.a.

n.a.

Puhdistus

Karbonaatti

1

1

1

n.a.

n.a.

n.a.

1

1

1

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

Kipsi

1

1

1

n.a.

n.a.

n.a.

1

1

1

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

n.a.

	Toimintotiedot						Päästökerroin			Koostumustiedot			Muuntokerroin
	Materiaalivirta			Tehollinen lämpöarvo
	A	B	C	A	B	C	A	B	C	A	B	C	A	B	C
III: Jalostamot
Katalyyttisen krakkauksen regenerointi	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
Vedyn tuotanto	1	2	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	2	2	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
IV: Koksaamot
Massatase	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	2	3	3	n.a.	n.a.	n.a.
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	1	2	3	2	2	3	2	3	3	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
V: Metallimalmin pasutus ja sintraus
Massatase	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	2	3	3	n.a.	n.a.	n.a.
Karbonaatti syöttöaineena	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1
VI: Rauta ja teräs
Massatase	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	2	3	3	n.a.	n.a.	n.a.
Prosessin syöttöaineena käytettävä polttoaine	1	2	3	2	2	3	2	3	3	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
VII: Sementti
Polttouunin syöttöaine	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2
Klinkkerin tuotanto	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2.
Sementtiuunipöly	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	2	2	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
Muu kuin karbonaatista peräisin oleva hiili	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2
VIII: Kalkki
Karbonaatit	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2
Maa-alkalioksidit	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2
IX: Lasi
Karbonaatit	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
X: Keramiikka
Hiili syöttöaineena	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2
Alkalioksidi	1	1	2	n.a.	n.a.	n.a.	1	2	3	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	2
Puhdistus	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.
XI: Massa ja paperi
Vakiomenetelmä	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	1	1	1	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.	n.a.

5.3   OMAT TARKKAILUMENETELMÄT

Jos vähintään määrittämistason 1 vaatimusten soveltaminen kaikkiin lähdevirtoihin (lukuun ottamatta erittäin vähämerkityksisiä lähdevirtoja) ei ole teknisesti toteutettavissa tai johtaisi kohtuuttomiin kustannuksiin, on toiminnanharjoittajan sovellettava laitoksen omaa tarkkailumenetelmää (fall-back approach). Tämä vapauttaa toiminnanharjoittajan tämän liitteen 5 jakson 2 kohdan soveltamisesta ja mahdollistaa täysin räätälöidyn tarkkailumenetelmän suunnittelun. Toiminnanharjoittajan on tällöin osoitettava toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla, että soveltamalla tätä vaihtoehtoista tarkkailumenetelmää koko laitokseen noudatetaan koko laitoksessa taulukossa 2 vahvistettuja epävarmuuden raja-arvoja koko laitoksen kasvihuonekaasupäästöjen vuotuisen tason osalta.

Epävarmuusanalyysillä on määritettävä kaikkien vuotuisen päästötason laskentaan käytettävien muuttujien ja tekijöiden epävarmuus ottaen huomioon ISO-asiakirja ”Guide to the Expression of Uncertainty in Measurement” (1995) (2) ja standardi ISO 5186:2005. Analyysi on suoritettava edellisen vuoden tietojen perusteella ennen kuin toimivaltainen viranomainen hyväksyy tarkkailusuunnitelman. Se on päivitettävä vuosittain. Vuosittain tehtävä päivitys on laadittava yhdessä vuosittaisen päästöraportin kanssa. Se on myös todennettava.

Jäsenvaltioiden on ilmoitettava omia tarkkailumenetelmiä soveltavat laitokset komissiolle direktiivin 2003/87/EY 21 artiklan mukaisesti. Toiminnanharjoittajan on määritettävä ja raportoitava vuosittaisessa päästöraportissa toimintotiedot, jos nämä tiedot ovat saatavilla, tai parhaat arviot niistä, tehollisen lämpöarvot, päästökertoimet, hapettumiskertoimet ja muut tekijät, tarvittaessa laboratorioanalyysien avulla. Lähestymistavat on vahvistettava tarkkailusuunnitelmassa ja ne edellyttävät toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää. Taulukkoa 2 ei sovelleta laitoksiin, jotka määrittelevät kasvihuonekaasupäästönsä jatkuvatoimisilla päästömittausjärjestelmillä liitteen XII mukaisesti.

Taulukko 2

Omiin tarkkailumenetelmiin liittyvät yleiset epävarmuuden raja-arvot

Laitosluokka	Epävarmuuden raja-arvo, jota noudatettava vuotuisten kokonaispäästöjen osalta
A	±7,5 %
B	±5,0 %
C	±2,5 %

5.4   TOIMINTOTIEDOT

Toimintotiedot sisältävät tietoja materiaalivirrasta, polttoaineen kulutuksesta, syöttömateriaalista tai tuotantomääristä ilmaistuna energiasisältönä [TJ] (poikkeustapauksissa myös massana tai tilavuutena [t tai Nm3], katso 5 jakson 5 kohta) polttoaineiden osalta ja raaka-aineiden tai tuotteiden osalta massana tai tilavuutena [t tai Nm3].

Toiminnanharjoittaja voi määritellä toimintotiedot laskutetun polttoaineen tai materiaalin määrän perusteella, jos polttoaineen määrä on määritetty liitteen I säännösten ja liitteissä II–XI hyväksyttyjen määrittämistasojen mukaisesti.

Jos päästöjen laskentaan tarkoitettuja toimintotietoja ei voi määrittää suoraan, ne on määritettävä ainemäärien varastomuutosten perusteella:

materiaali C = materiaali P + (materiaali S – materiaali E) – materiaali O,

jossa:

materiaali C	:	on raportointikaudella prosessoitu materiaali,
materiaali P	:	on raportointikaudella ostettu materiaali,
materiaali S	:	on materiaalivarasto raportointikauden alussa,
materiaali E	:	on materiaalivarasto raportointikauden lopussa,
materiaali O	:	on muihin tarkoituksiin käytetty materiaali (siirretty tai edelleen myyty).

Tapauksissa, joissa materiaali S:n ja materiaali E:n määrittäminen suoralla mittauksella ei ole teknisesti mahdollista tai jos se aiheuttaisi kohtuuttomat kustannukset, toiminnanharjoittaja voi arvioida nämä kaksi suuretta:

—	edellisten vuosien tietojen perusteella ja vertaamalla niitä raportointikauden tuotantoon, tai

—	dokumentoitujen menetelmien ja asianmukaisten raportointikautta koskevien tarkastettujen tilinpäätöstietojen avulla.

Tapauksissa, joissa vuotuisia toimintotietoja ei voida teknisistä syistä määrittää tarkalleen koko kalenterivuoden osalta, tai se aiheuttaisi kohtuuttomat kustannukset, toiminnanharjoittaja voi valita seuraavan soveltuvan arkipäivän erottamaan raportointikauden seuraavasta kaudesta. Yhteen tai useampaan lähdevirtaan mahdollisesti sovellettavat muutokset, on dokumentoitava selkeästi, niitä on käytettävä kyseistä kalenterivuotta edustavan arvon perustana, ja ne on otettava johdonmukaisesti huomioon seuraavana vuonna.

5.5   PÄÄSTÖKERTOIMET

Päästökertoimet perustuvat polttoaineiden tai syöttömateriaalien hiilipitoisuuteen ja ilmaistaan suhdelukuna t CO2/TJ (poltosta aiheutuvat päästöt) tai t CO2/t tai t CO2/Nm3 (prosessipäästöt).

Jotta tiedot olisivat mahdollisimman läpinäkyviä ja mahdollisimman yhdenmukaisia kansallisten kasvihuonekaasujen inventaarien kanssa, on päästökertoimien, jotka on ilmaistu suureella t CO2/t eikä suureella t CO2/TJ, käyttö rajattu tapauksiin, joissa jälkimmäisen suureen käyttämisestä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia toiminnanharjoittajalle.

Hiilen muuntamisessa vastaavaksi hiilidioksidiarvoksi on käytettävä kerrointa (3)3,664 [t CO2 / t C].

Päästökertoimet ja toimintokohtaisten päästökertoimien kehittämistä koskevat säännöt ovat tämän liitteen 11 ja 13 jaksossa.

Biomassaa pidetään hiilidioksidineutraalina. Biomassaan sovelletaan päästökerrointa 0 [t CO2 / TJ tai t tai Nm3]. Esimerkinomainen luettelo biomassaksi hyväksytyistä erityyppisistä materiaaleista on tämän liitteen 12 jaksossa.

Polttoaineisiin tai materiaaleihin, jotka sisältävät sekä fossiilista että bioperäistä hiiltä, sovelletaan painotettua päästökerrointa, joka perustuu fossiilisen hiilen osuuteen polttoaineen koko hiilisisällöstä. Tämä laskelma on tehtävä avoimesti ja sen perusteet on dokumentoitava tämän liitteen 13 jaksossa olevien sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti.

Polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi, joka siirtyy päästökauppajärjestelmään kuuluvaan laitokseen polttoaineen osana (esimerkiksi masuunikaasuna, koksaamokaasuna tai maakaasuna) on sisällytettävä kyseisen polttoaineen päästökertoimeen.

Jos toimivaltainen viranomainen hyväksyy asian, lähdevirrasta peräisin oleva polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi, joka myöhemmin siirretään pois laitoksesta polttoaineen osana, voidaan vähentää kyseisen laitoksen päästöistä riippumatta siitä, onko se toimitettu EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluvaan laitokseen vaiko ei. Joka tapauksessa se raportoidaan muistiotietona. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kyseiset laitokset komissiolle direktiivin 2003/87/EY 21 artiklan velvoitteiden mukaisesti.

5.6   HAPETTUMIS- JA MUUNTOKERTOIMET

Poltosta aiheutuvien päästöjen hapettumiskertoimia tai prosessipäästöjen muuntokertoimia on käytettävä ilmaisemaan hapettumattoman tai muuntumattoman hiilen määrää. Vaatimus käyttää korkeinta määrittämistasoa ei ole voimassa hapettumiskertoimen yhteydessä. Jos laitoksessa käytetään erilaisia polttoaineita ja toimintokohtaiset hapettumiskertoimet määritetään, toiminnanharjoittaja voi toimivaltaisen viranomaisen luvalla määrittää toiminnolle yhden kokonaishapettumiskertoimen ja käyttää sitä kaikkiin polttoaineisiin, tai ellei käytetä biomassaa, käyttää epätäydellistä hapettumista yhteen suureen polttoainevirtaan ja muihin arvoa 1.

5.7   SIIRRETTY HIILIDIOKSIDI

Toimivaltaisen viranomaisen luvalla toiminnanharjoittaja voi vähentää laitoksen lasketusta päästömäärästä kaiken sen hiilidioksidin, joka ei poistu laitoksesta päästönä, vaan joka siirretään laitoksesta puhtaana aineena tai käytetään suoraan ja sidotaan tuotteisiin taikka käytetään syöttöaineena. Näin voidaan toimia, jos vähennys huomioidaan vastaavana vähennyksenä toiminnon ja laitoksen tiedoissa, jotka asianomainen jäsenvaltio raportoi kansallisessa inventaarissaan, joka toimitetaan Yhdistyneiden Kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle. Kyseinen hiilidioksidimäärä ilmoitetaan muistiotietona. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava kyseiset laitokset komissiolle direktiivin 2003/87/EY 21 artiklan velvoitteiden mukaisesti. Laitoksesta siirretty hiilidioksidi voi olla esimerkiksi

—	juomien hiilihapotukseen käytettävää puhdasta hiilidioksidia,

—	jäähdytystarkoituksiin käytettävän kuivajään valmistukseen tarvittavaa puhdasta hiilidioksidia,

—	sammutus- tai jäähdytysaineena taikka laboratoriokaasuna käytettävää puhdasta hiilidioksidia,

—	puhdasta hiilidioksidia, jota käytetään viljan puhdistamiseen tuholaisista,

—	elintarvike- tai kemianteollisuuden liuottimena käytettävää puhdasta hiilidioksidia,

—	selluloosa- ja kemianteollisuudessa tuotteissa tai syöttöaineissa käytettävä ja niihin sidottu hiilidioksidi (esim. urea tai saostetut karbonaatit),

—	karbonaatit, jotka on sidottu savukaasujen puolikuivasta puhdistuksesta syntyvään sumutuskuivattuun absorptiotuotteeseen (SDAP).

Vuosittain siirretyn hiilidioksidin tai karbonaatin massa määritellään alle 1,5 prosentin enimmäisepävarmuudella joko suoraan käyttäen tilavuus- tai massavirtamittareita, punnitsemalla tai välillisesti tuotteen massasta (esimerkiksi karbonaateista tai ureasta), jos tarpeen ja asianmukaista.

Sellaisissa tapauksissa, joissa osa siirretystä hiilidioksidista on peräisin biomassasta tai jos laitos kuuluu ainoastaan osittain direktiivin 2003/87/EY soveltamisalaan, toiminnanharjoittaja voi vähentää ainoastaan sen osan siirretyn hiilidioksidin massasta, joka on peräisin direktiivin soveltamisalaan kuuluviin toimintoihin käytetyistä fossiilisista polttoaineista ja materiaaleista. Määrittämismenetelmien on oltava konservatiivisia ja niiden käyttö edellyttää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää.

6.   MITTAUKSIIN PERUSTUVAT MENETELMÄT

6.1   YLEISTÄ

Kuten edellä 4 jakson 2 kohdassa säädetään, kaikkien tai tiettyjen päästölähteiden kasvihuonekaasupäästöt voidaan määrittää mittaamalla käyttäen jatkuvatoimisia päästömittausjärjestelmiä (CEMS-järjestelmiä). Tällöin toiminnanharjoittaja käyttää standardoituja tai hyväksyttyjä menetelmiä, kun toimivaltainen viranomainen on ennen raportointikauden alkua hyväksynyt, että CEMS-järjestelmää käyttäen saavutetaan suurempi tarkkuus kuin laskemalla päästöt tarkimman määrittämistason mukaisesti. Näiden ohjeiden liitteessä XII vahvistetaan mittaukseen perustuviin menetelmiin liittyvät erityiset lähestymistavat. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava CEMS-menettelyä osana tarkkailujärjestelmäänsä soveltavat laitokset komissiolle direktiivin 2003/87/EY 21 artiklan mukaisesti.

Pitoisuuksien sekä massa- ja tilavuusvirtojen mittaamiseen käytettyjen menettelyjen on oltava, mikäli mahdollista, sellaisten standardoitujen menetelmien mukaisia, jotka rajoittavat näytteenotto- ja mittausharhaa ja joiden mittausepävarmuus tunnetaan. CEN-standardeja (Euroopan standardointikomitean standardit) on käytettävä, jos sellaisia on annettu. Jos CEN-standardeja ei ole, sovelletaan soveltuvia ISO-standardeja (Kansainvälisen standardointijärjestön standardeja) tai kansallisia standardeja. Jos soveltuvia standardeja ei ole, toimenpiteet voidaan suorittaa mahdollisuuksien mukaan standardiluonnosten tai toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

Soveltuvia ISO-standardeja ovat muun muassa:

—	ISO 12039:2001 Stationary source emissions – Determination of carbon monoxide, carbon dioxide and oxygen – Performance characteristics and calibration of an automated measuring method,

—	ISO 10396:2006 Stationary source emission – Sampling for the automated determination of gas concentrations,

—	ISO 14164:1999 Stationary source emissions. Determination of the volume flow rate of gas streams in ducts – Automated method;

Mitattujen hiilidioksidipäästöjen biomassaosuus vähennetään laskentamenetelmän mukaisesti ja raportoidaan muistiotietona (katso tämän liitteen 14 jakso).

6.2   MITTAUKSIIN PERUSTUVISSA MENETELMISSÄ SOVELLETTAVAT MÄÄRITTÄMISTASOT

Laitoksen toiminnanharjoittajan on käytettävä korkeinta liitteen XII mukaista määrittämistasoa kaikkien sellaisten päästölähteiden osalta, jotka on lueteltu kasvihuonekaasupäästöjä koskevassa luvassa ja joiden relevantit kasvihuonekaasujen päästöt määritellään CEMS-menetelmällä.

Vain jos toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä tavalla voidaan osoittaa, että ylin määrittämistaso ei ole teknisesti toteuttamiskelpoinen tai johtaa kohtuuttomiin kustannuksiin, voidaan kyseisen päästölähteen tarkkailumenetelmiin valita toiseksi ylin määrittämistaso. Näin ollen valittu määrittämistaso vastaa kunkin päästölähteen osalta suurinta mahdollista tarkkuutta, joka on teknisesti saavutettavissa eikä aiheuta kohtuuttomia kustannuksia. Määrittämistasojen valinnalle on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä, (katso 4 jakson 3 kohta).

Raportointikaudella 2008–2012 on käytettävä vähimmäismäärittämistasona liitteessä XII olevaa määrittämistasoa 2, ellei se ole teknisesti mahdotonta.

6.3   MUUT MENETTELYT JA VAATIMUKSET

a)   Näytteenottoaste

Tuntikeskiarvot (”valid hour of data”) on laskettava kaikille päästöjen määrittämiselementeille (jos sovellettavissa) liitteen XII mukaisesti käyttäen kaikkia tietopisteitä, jotka ovat saatavilla kyseisen tunnin osalta. Jos laitteet eivät ole luotettavia tai ne eivät ole käytössä jossain vaiheessa tunnin aikana, lasketaan tuntikeskiarvo suhteessa kyseisen tunnin aikana jäljellä oleviin tietopisteisiin. Jos tuntikeskiarvoa ei voida laskea jonkin päästöjen määritykseen liittyvän elementin osalta, ja saatavilla on alle 50 prosenttia tuntia koskevien tietopisteiden (4) enimmäismäärästä, ei kyseistä tuntia voida käyttää. Tilanteissa, joissa luotettavia tuntitietoja ei ole voitu tallentaa, on laskettava korvaavat arvot tämän jakson säännösten mukaisesti.

b)   Puuttuvat tiedot

Jos luotettavia tuntitietoja ei ole voitu saada yhdelle tai useammalle päästöjen laskennassa käytettävälle elementille, koska laite ei ole ollut luotettava (esim. kalibrointivirheen tai häiriön takia) tai se ei ole toiminnassa, toiminnanharjoittajan on määritettävä korvaavat arvot kunkin tuntitiedon osalta, kuten jäljempänä on esitetty.

i)   Pitoisuudet

Jos luotettavia tuntitietoja ei voida saada suoraan pitoisuutena mitattavalle tekijälle (esimerkiksi kasvihuonekaasut, O2), lasketaan korvaava arvo C*korvaava kyseisen tunnin osalta seuraavasti:

jossa

on kyseisen tekijän pitoisuuden aritmeettinen keskiarvo,

σ C_ on kyseisen tekijän pitoisuuden keskihajonnan paras arvio.

Aritmeettinen keskiarvo ja keskihajonta lasketaan raportointikauden lopussa kaikista raportointikauden aikana mitatuista päästötiedoista. Jos tätä kautta ei voida käyttää laitoksessa tehtyjen merkittävien teknisten muutosten takia, toimivaltaisen viranomaisen kanssa voidaan sopia, että käytetään edustavaa, mieluiten vuoden mittaista ajanjaksoa.

Aritmeettisen keskiarvon ja keskihajonnan laskelmat on esitettävä todentajalle.

ii)   Muut tekijät

Jos luotettavia tuntitietoja ei voida antaa sellaisten tekijöiden osalta, joita ei mitata suoraan pitoisuuksina, on näiden tekijöiden korvaavat arvo laskettava prosessin massatasemallin tai energiatasemenetelmän avulla. Jäljelle jääviä päästöjen laskennassa käytettäviä mitattuja päästöelementtejä on käytettävä tulosten validoinnissa.

Massatase- tai energiatasemalli ja niihin liittyvät oletukset on dokumentoitava selkeästi ja esitettävä todentajalle laskettujen tulosten kanssa.

c)   Päästöjen varmennuslaskenta

Mittauksiin perustuvalla menetelmällä suoritettavan päästöjen määrittämisen lisäksi kunkin käsiteltävän kasvihuonekaasun vuosipäästöt on määritettävä lisäksi myös laskentaan perustuvalla menetelmällä. Tässä käytetään jotakin seuraavista vaihtoehdoista:

a)	päästöjen laskenta, kuten siitä on säädetty toimintoja koskevissa liitteissä. Päästöjen laskennassa voidaan yleensä käyttää alempia määrittämistasoja (esimerkiksi taso 1 vähimmäistasona); tai

b)	päästöjen laskenta, vuoden 2006 IPCC-ohjeiden mukaisesti (esimerkiksi määrittämistaso 1 -menetelmät).

Mittauksiin ja laskentaan perustuvilla menetelmillä saadut tulokset saattavat poiketa toisistaan. Toiminnanharjoittajan on verrattava mittausmenetelmällä ja laskentamenetelmällä saatuja tuloksia ja otettava huomioon, että menetelmistä voi aiheutua yleisluontoisia poikkeuksia. Tämä vertailu huomioon ottaen toiminnanharjoittajan on käytettävä laskentamenetelmällä saatuja tuloksia mittausmenetelmällä saatujen tulosten tarkistamiseen.

Toiminnanharjoittajan on määritettävä ja raportoitava vuosittaisessa päästöraportissa päästöjen määrittämiseen liitteiden II–XI mukaisesti käytetyt toimintotiedot, jos nämä tiedot ovat saatavilla, tai parhaat arviot niistä sekä teholliset lämpöarvot, päästökertoimet, hapettumiskertoimet ja muut tekijät, käyttäen tarvittaessa laboratorioanalyysejä. Tarkkailusuunnitelmassa on vahvistettava käytettävät lähestymistavat sekä tarkistuslaskentaan valittu menetelmä. Tarkkailusuunnitelma on hyväksytettävä toimivaltaisella viranomaisella.

Jos mittauksiin perustuvien tulosten vertailu laskentaan perustuviin tuloksiin osoittaa selkeästi, että mittauksiin perustuvat tulokset eivät ole päteviä, on toiminnanharjoittajan käytettävä korvaavia arvoja, kuten tässä jaksossa kuvattavia arvoja.

7.   EPÄVARMUUDEN ARVIOINTI

7.1   LASKENTA

Tämän jakson säännöksiä sovelletaan sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän liitteen 16 jakson säännösten soveltamista. Toiminnanharjoittajan on ymmärrettävä merkittävimmät epävarmuuslähteet laskiessaan päästöjä.

Käytettäessä laskentaperusteista menetelmää 5 jakson 2 kohdan säännösten mukaisesti toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt määrittämistasojen yhdistelmän laitoksen kunkin lähdevirran osalta ja hyväksynyt kaikki muut laitoksen tarkkailumenetelmän yksityiskohdat sellaisina, kuin ne on mainittu laitoksen päästöluvassa. Samalla toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt luvanmukaisen tarkkailumenetelmän asianmukaiseen käyttöön liittyvän epävarmuuden, ja luvan sisältö on osoitus tästä hyväksynnästä. Määrittämistasojen yhdistelmän ilmoittaminen päästöraportissa täyttää direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetun epävarmuuden raportointivaatimuksen. Näin ollen epävarmuuden raportoinnille ei aseteta muita vaatimuksia sovellettaessa laskentaan perustuvia menetelmiä.

Mittausjärjestelmälle tietyn määrittämistasojärjestelmän yhteydessä määritetty epävarmuus tarkoittaa käytettyjen mittausvälineiden yksilöityä epävarmuutta, kalibroinnin epävarmuutta ja mahdollisia muita epävarmuusarvoja, jotka liittyvät mittausvälineiden tosiasialliseen käyttöön. Määrittämistasojärjestelmässä mainitut raja-arvot koskevat yhden raportointikauden määritettyyn arvoon liittyvää epävarmuutta.

Kaupallisten polttoaineiden ja materiaalien osalta toimivaltaiset viranomaiset voivat antaa toiminnanharjoittajalle luvan määrittää vuosittaisen polttoaine-/materiaalivirran ainoastaan laskutetun polttoaineen tai materiaalin perusteella, eikä hänen tarvitse hankkia lisätodisteita yksittäisistä epävarmuusarvoista, edellyttäen, että kansallisella lainsäädännöllä tai asiaankuuluvien kansallisten tai kansainvälisten standardien osoitetulla soveltamisella varmistetaan, että kyseiset toimintotietoihin liittyvät epävarmuusvaatimukset täytetään polttoaineiden ja materiaalien kaupankäynnin osalta.

Kaikissa muissa tapauksissa toiminnanharjoittajan on annettava kirjalliset todisteet kunkin lähdevirran toimintotietoihin liittyvästä epävarmuustasosta näiden ohjeiden liitteissä II–XI määriteltyjen epävarmuuskynnysten noudattamisen osoittamiseksi. Toiminnanharjoittajan on perustettava laskentansa mittausvälineiden toimittajan antamiin eritelmiin. Jos eritelmiä ei ole saatavilla, toiminnanharjoittajan on toimitettava mittausvälineitä koskeva epävarmuusarviointi. Molemmissa tapauksissa toiminnanharjoittajan on otettava huomioon eritelmiin tehtävät korjaukset, jotka aiheutuvat todellisista käyttöolosuhteista, kuten vanhenemisesta, fyysisen ympäristön olosuhteista, kalibroinnista ja ylläpidosta. Näihin korjauksiin voidaan käyttää konservatiivisia asiantuntija-arvioita.

Mittausjärjestelmiä sovellettaessa toiminnanharjoittajan on otettava huomioon kaikkien mittausjärjestelmän osien kumulatiiviset vaikutukset vuosittaisten toimintotietojen epävarmuuteen käyttämällä virheen etenemislakia (5). Siitä saadaan kaksi käytännöllistä sääntöä, joilla yhdistetään korreloimattomat epävarmuudet lisäämällä ja kertomalla niitä vastaavat konservatiiviset approksimaatiot, jos kyseessä ovat toisiinsa liittyvät epävarmuudet:

a)   Summan epävarmuus (esimerkiksi erilliset vaikutukset vuotuiseen arvoon):

Korreloimattomien epävarmuuksien osalta:

Toisiinsa liittyvien epävarmuuksien osalta:

Tällöin

Uyhteensä (kaavassa Utotal) on summan prosentuaalinen epävarmuus;

xi ovat epätarkkoja suureita ja Ui niihin liittyviä epävarmuuden prosentuaalisia osuuksia.

b)   Tulon epävarmuus (on esimerkiksi käytetty eri tekijöitä muuttamaan mittarilukema massavirtaa koskevaksi tiedoksi) osalta:

Korreloimattomat epävarmuudet:

Toisiinsa liittyvät epävarmuudet:

Tällöin

Uyhteensä (kaavakuvassa Utotal) on tulon prosentuaalinen epävarmuus;

Ui tarkoittaa kuhunkin määrään liittyvien epävarmuuksien prosentuaalista osuutta.

Toiminnanharjoittajan on hallittava laadunvarmistus- ja ohjausjärjestelmänsä avulla päästöraporttinsa päästötietoihin vielä sisältyviä epävarmuuksia ja vähennettävä niitä. Todentamisprosessin aikana todentaja tarkistaa, että hyväksyttyjä tarkkailumenetelmiä sovelletaan oikein ja arvioi, miten toiminnanharjoittaja hallitsee ja vähentää jäljellä olevia epävarmuuksia laadunvarmistus- ja ohjausjärjestelmiensä avulla.

7.2   MITTAUS

Kuten 4 jakson 2 kohdassa vahvistetaan, toiminnanharjoittaja voi perustella mittaukseen perustuvaa menetelmän käyttöä, jos se antaa luotettavasti tulokseksi alemman epävarmuustason kuin laskentaan perustuva menetelmä (vertaa 4 jakson 2 kohta). Toimivaltaiselle viranomaiselle antamissaan perusteluissa toiminnanharjoittajan on raportoitava kokonaisvaltaisen epävarmuusanalyysin määrälliset tulokset ottaen huomioon jäljempänä luetellut epävarmuuslähteet sekä standardi EN 14181:

—	jatkuvatoimisessa päästömittauksessa käytettävien laitteiden yksilöity epävarmuus,

—	kalibrointiin liittyvät epävarmuudet,

—	muu epävarmuus, joka liittyy tarkkailulaitteiden tosiasialliseen käyttöön.

Toiminnanharjoittajan perustelujen perusteella toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä toiminnanharjoittajan käytettäväksi jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän laitoksen tiettyjä tai kaikkia päästölähteitä varten ja hyväksyä kaikki muut kyseisiä päästölähteitä koskevien tarkkailumenetelmien yksityiskohdat, jotka on mainittava laitoksen päästöluvassa. Samalla toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt luvanmukaisen tarkkailumenetelmän käyttöön liittyvän epävarmuuden. Tämä hyväksyntä käy ilmi luvasta.

Toiminnanharjoittaja ilmoittaa asiaan kuuluvien lähteiden osalta toimivaltaiselle viranomaiselle antamassaan vuotuisessa päästöraportissa epävarmuusarvon, joka perustuu ensimmäiseen kattavaan epävarmuusanalyysiin, kunnes toimivaltainen viranomainen tarkastelee uudelleen valintaa käyttää mittausmenetelmää laskentamenetelmän sijaan, ja pyytää laskemaan epävarmuuden uudelleen. Epävarmuusarvon ilmoittaminen päästöraportissa täyttää direktiivissä 2003/87/EY tarkoitetun epävarmuuksien raportointivaatimuksen.

Toiminnanharjoittajan on hallittava laadunvarmennus- ja kontrollointijärjestelmänsä avulla päästöraporttinsa päästötietoihin vielä sisältyvät epävarmuudet ja vähennettävä niitä. Todentamisprosessin aikana todentaja tarkistaa, että hyväksyttyjä tarkkailumenetelmiä sovelletaan oikein ja arvioi, miten toiminnanharjoittaja hallitsee ja vähentää jäljellä olevia epävarmuuksia laadunvarmennus- ja kontrollointijärjestelmiensä avulla.

8.   RAPORTOINTI

Direktiivin 2003/87/EY liitteessä IV vahvistetaan laitosten raportointivaatimukset. Tämän liitteen 14 jaksossa vahvistettua raportointilomaketta ja siinä edellytettäviä tietoja on käytettävä määrällisten tietojen raportoinnin pohjana, ellei Euroopan komissio ole julkaissut vastaavaa sähköistä vuosiraportin mallia.

Päästöraportti kattaa raportointikauteen kuuluvan kalenterivuoden päästöt.

Raportti on todennettava jäsenvaltion direktiivin 2003/87/EY liitteen V nojalla vahvistamien yksityiskohtaisten vaatimusten mukaisesti. Toiminnanharjoittajan on annettava toimivaltaiselle viranomaiselle vuosittain 31 päivään maaliskuuta mennessä edellisen vuoden päästöjä koskeva todennettu raportti.

Toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava hallussaan olevat päästöraportit yleisön saataville ympäristötiedon julkisesta saatavuudesta ja neuvoston direktiivin 90/313/ETY kumoamisesta 28 päivänä tammikuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/4/EY (6) mukaisesti. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdan d alakohdassa säädetyn poikkeuksen soveltamiseksi toiminnanharjoittajat voivat ilmoittaa raportissaan, mitä tietoja ne pitävät kaupallisista syistä luottamuksellisina.

Toiminnanharjoittajan on sisällytettävä laitosta koskevaan raporttiin seuraavat tiedot:

1)	laitosta koskevat direktiivin 2003/87/EY liitteen IV mukaiset tunnistetiedot ja laitoksen yksilöllinen lupanumero;

2)

kaikkien päästölähteiden ja/tai lähdevirtojen osalta kokonaispäästöt, valittu menetelmä (mittaus tai laskenta), valitut määrittämistasot ja menettelyt (mikäli asianmukaista), toimintotiedot (7), päästökertoimet (8) ja hapettumis-/muuntokertoimet (9). Seuraavat tiedot, joita ei ilmoiteta päästöinä, on raportoitava muistiokohtina: prosessissa poltetun [TJ] tai käytetyn [t tai Nm3] biomassan määrät; hiilidioksidipäästöt [t CO2] biomassasta, kun päästöt määritetään mittaamalla; laitoksesta siirretty CO2 [t CO2]; polttoaineeseen sisältyvä hiilidioksidi, joka poistuu laitoksesta polttoaineen osana;

3)

jos polttoaineiden päästökertoimet ja toimintotiedot liittyvät massaan eivätkä energiaan, on toiminnanharjoittajan raportoiva kunkin polttoaineen vuotuisen keskimääräisen tehollisen lämpöarvon ja päästökertoimen tiedot. Näillä tiedoilla tarkoitetaan vuosiarvoja, jotka on todistettu oikeiksi empiirisesti tai hyväksyttyjen lähteiden käytöllä. Ne korvaavat muuttujia (esimerkiksi polttoaine/materiaalivirtaa, tehollista lämpöarvoa tai päästö-, hapettumis- tai muuntokertoimia) koskevia tietoja, joita tarvitaan liitteissä I–XI tarkoitetuissa oletuslaskelmissa, kun varmistetaan raportin kattavuus tapauksissa, joissa tarkkailumenetelmällä ei saada selville kaikkia tarvittavia muuttujia;

4)	jos sovelletaan massatasetta, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava massan virtaus ja hiili- ja energiasisältö jokaisen laitokseen ja sen varastoihin tulevan ja sieltä poistuvan polttoaine- ja materiaalivirran osalta;

5)

jos käytetään jatkuvatoimista päästömittausjärjestelmää (liite XII), toiminnanharjoittajan on raportoitava sekä fossiilisista polttoaineista että biomassan käytöstä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt. Lisäksi toiminnanharjoittajan on raportoitava muut tiedot, jotka liittyvät kunkin polttoaineen vuotuiseen keskimääräiseen teholliseen lämpöarvoon ja päästökertoimeen tai muihin asiaankuuluviin materiaaleihin ja tuotteisiin liittyviin varmennuslaskennan avulla saatuihin tekijöihin;

6)	jos sovelletaan 5 jakson 3 kohdassa tarkoitettua omaa tarkkailumenetelmää, toiminnanharjoittajan on raportoitava täydentäviä tietoja jokaisesta tekijästä, joista omalla tarkkailumenetelmällä ei saada liitteissä I–XI vaadittuja tietoja;

7)	jos käytetään polttoainetta, mutta päästöt lasketaan prosessipäästöinä, on toiminnanharjoittajan raportoitava täydentäviä tietoja niiden muuttujien osalta, joita käytettiin poltosta aiheutuvien päästöjen oletuslaskelmissa näiden polttoaineiden osalta;

8)	väliaikaiset tai pysyvät määrittämistason muutokset, muutosten syyt, niiden alkamispäivät ja väliaikaisten muutosten alkamis- ja päättymispäivät;

9)	kaikki muut laitoksessa raportointikauden aikana tehdyt muutokset, jotka voivat vaikuttaa päästöraporttiin.

Edellä olevan 8 ja 9 alakohdan perusteella toimitettavat tiedot ja 2 alakohdan mukaisesti toimitettava lisätiedot eivät sovellu ilmoitettavaksi raporttia varten laaditussa taulukkomuodossa, joten ne on sisällytettävä vuotuiseen päästöraporttiin vapaamuotoisena tekstinä.

Polttoaineet ja niistä peräisin olevat päästöt on raportoitava IPCC:n laatiman polttoaineiden standardiluokituksen mukaisesti (ks. tämän liitteen 11 jakso). Kyseinen luokitus perustuu kansainvälisen energiajärjestön (International Energy Agency) määritelmiin. Jos toiminnanharjoittajan kotijäsenvaltio on julkaissut polttoaineluokkien luettelon, joka sisältää YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle toimitettua uusinta kansallista inventaariota vastaavat määritelmät ja päästökertoimet, kyseisiä luokkia ja niihin liittyviä päästökertoimia on käytettävä, mikäli ne on hyväksytty osaksi asianmukaisia tarkkailumenetelmiä.

Lisäksi on raportoitava jätetyypit ja päästöt, jotka johtuvat niiden käytöstä polttoaineena tai syöttömateriaalina. Jätetyypit on raportoitava käyttäen ”Euroopan jäteluettelon” luokitusta (jätteistä annetun neuvoston direktiivin 75/442/ETY 1 artiklan a alakohdan mukaisen jäteluettelon laatimisesta tehdyn komission päätöksen 94/3/EY ja vaarallisista jätteistä annetun neuvoston direktiivin 91/689/ETY 1 artiklan 4 kohdan mukaisen vaarallisten jätteiden luettelon laatimisesta tehdyn neuvoston päätöksen 94/904/EY korvaamisesta 3 päivänä toukokuuta 2000 tehty komission päätös 2000/532/EY (10). Vastaavat kuusinumeroiset koodit on lisättävä laitoksessa käytettävien jätetyyppien nimityksiin.

Yksittäisen laitoksen eri lähteistä tai samantyyppisistä lähdevirroista peräisin olevat päästöt, jotka kuuluvat samaan toimintotyyppiin, voidaan raportoida yhteenlaskettuina toimintotyyppiä kohti.

Päästöt on raportoitava kokonaisiksi pyöristettyinä tonneina hiilidioksidia (esim. 1 245 978 tonnia). Toimintotiedot, päästökertoimet ja hapettumis- tai muuntokertoimet on pyöristettävä sekä päästölaskelmia että raportointia varten niin, että mukana ovat vain merkittävät.

Direktiivin 2003/87/EY mukaisesti raportoitujen tietojen ja jäsenvaltioiden YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen mukaisesti raportoimien tietojen sekä muiden Euroopan epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevaan rekisteriin (European Pollutant Release and Transfer Register, EPRTR) raportoitujen päästötietojen johdonmukaisuuden varmistamiseksi kaikki laitoksessa suoritetut toiminnot on nimettävä käyttäen seuraavien kahden raportointijärjestelmän koodeja:

a)	YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen ja sen asianosaisten elinten hyväksymä kansallisten kasvihuonekaasuinventaarioiden yhteinen raportointimuoto (ks. tämän liitteen 15 jakson 1 kohta);

b)	Euroopan epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevaa rekisteri (EPRTR) koskevan asetuksen (EY) N:o 166/2006 liitteessä I oleva IPPC-koodi (katso tämän liitteen 15 jakson 2 kohta).

9.   TIETOJEN SÄILYTTÄMINEN

Laitoksen toiminnanharjoittajan on dokumentoitava ja arkistoitava tarkkailutiedot, jotka koskevat laitoksen päästöjä kaikista päästölähteistä ja/tai lähdevirroista, jotka liittyvät direktiivin 2003/87/EY liitteessä I mainittuihin toimintoihin, ja kaikkia kyseisiin toimintoihin liittyviksi määriteltyjen kasvihuonekaasujen päästöjä.

Dokumentoidut ja arkistoidut tarkkailutiedot riittävät direktiivin 2003/87/EY 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti toimitettavien laitoksen päästöjä koskevien vuotuisten päästöraporttien todentamiseen direktiivin liitteessä V määriteltyjen ehtojen mukaisesti.

Tietoja, jotka eivät kuulu vuotuisiin päästöraportteihin, ei vaadita raportoitavaksi eikä niitä tarvitse muuten julkistaa.

Jotta todentaja tai joku muu ulkopuolinen taho voisi toistaa päästöjen määrittämisprosessin, laitoksen toiminnanharjoittajan on säilytettävä vähintään kymmenen vuoden ajan direktiivin 2003/87/EY 14 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun raportin jättämisestä kultakin raportointivuodelta seuraavat tiedot:

laskentaan perustuvien menetelmien osalta:

—	luettelo kaikista tarkkailluista lähdevirroista,

—	toimintotiedot, joita on käytetty kutakin lähdevirtaa koskevissa mahdollisissa päästölaskelmissa, luokiteltuina prosessi- ja polttoaine- tai materiaalityypin mukaisesti,

—	asiakirjat, joilla perustellaan tarkkailumenetelmien valinta, ja asiakirjat, joilla perustellaan tarkkailumenetelmien ja määrittämistasojen väliaikaiset ja muut kuin väliaikaiset, toimivaltaisen viranomaisen hyväksymät muutokset,

—	tarkkailumenetelmiin liittyvä dokumentaatio sekä toimintokohtaisten päästökertoimien, tiettyjen polttoaineiden biomassaosuuksien ja hapettumis- tai muuntokertoimien määrittämistulokset sekä vastaavat todisteet siitä, että ne ovat toimivaltaisen viranomaisen hyväksymiä,

—	dokumentaatio laitoksen ja sen lähdevirtojen toimintotietojen keruuprosessista,

—	toimintotiedot ja päästö-, hapettumis- tai muuntokertoimet, jotka on toimitettu toimivaltaiselle viranomaiselle kansallisen jakosuunnitelman osalta päästökaupan soveltamisajanjaksoa edeltäviltä vuosilta,

—	dokumentaatio päästöjen tarkkailuvastuista,

—	vuotuiset päästöraportit, sekä

—	mahdolliset muut tiedot, jotka on yksilöity vuotuisen päästöraportin todentamisen kannalta tarpeellisiksi.

Mittauksiin perustuvien menetelmien osalta on annettava seuraavat lisätiedot:

—	luettelo kaikista tarkkailluista päästölähteistä,

—	asiakirjat, joilla perustellaan mittauksen valinta tarkkailumenetelmäksi,

—	kunkin päästölähteen päästöjen epävarmuusanalyysissä käytetyt tiedot prosesseittain luokiteltuna,

—	tarkistuslaskelmissa käytetyt tiedot,

—	jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän yksityiskohtainen tekninen kuvaus, mukaan luettuina toimivaltaisen viranomaisen hyväksymisasiakirjat,

—	raakatiedot ja yhdistetyt tiedot jatkuvatoimisesta päästömittausjärjestelmästä, mukaan luettuina muutoksia koskevat tiedot, testilokikirja, seisonta-ajat, kalibroinnit, huollot ja ylläpidot,

—	dokumentaatio kaikista jatkuvatoimisen päästömittausjärjestelmän muutoksista.

10.   KONTROLLOINTI JA TODENTAMINEN

Kontrollointia ja todentamista koskevia säännöksiä sovelletaan sanotun kuitenkaan rajoittamatta 16 jakson säännösten soveltamista.

10.1   TIETOJEN HANKINTA JA KÄSITTELY

Toiminnanharjoittajan on otettava käyttöön, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tehokkaita tietojenhankinta- ja käsittelytoimia (jäljempänä tietojen käsittelytoimet) kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailemiseksi ja raportoimiseksi hyväksytyn tarkkailusuunnitelman, luvan ja näiden ohjeiden mukaisesti. Tietojen käsittelytoimiin kuuluvat mittaukset, tarkkailu, analyysi, tietojen talletus-, käsittely- ja laskentatoimet, joita tarvitaan kasvihuonekaasujen raportoinnissa.

10.2   TOIMINNANHARJOITTAJAN TIEDONHALLINNAN KONTROLLOINTI

Toiminnanharjoittajan on otettava käyttöön, dokumentoitava, pantava täytäntöön ja ylläpidettävä tehokasta tiedonhallinnan kontrollointijärjestelmää, jolla varmistetaan, että tietojen käsittelytoimiin perustuvissa vuosittaisissa päästöraporteissa ei ole väärintulkintoja ja että ne ovat hyväksytyn tarkkailusuunnitelman, luvan ja näiden ohjeiden mukaisia.

Toiminnanharjoittajan tiedonhallinnan kontrollointijärjestelmä koostuu prosesseista, joiden tavoitteena on tehokas tarkkailu ja raportointi, kuten vuosittaisesta päästöraportoinnista vastuussa olevat ovat sen suunnitelleet ja panneet täytäntöön. Tiedonhallinnan kontrollointijärjestelmä koostuu seuraavista osista:

a)

toiminnanharjoittajan oma arviointiprosessi, jossa käsitellään virheiden, totuudenvastaisuuksien tai puutteellisuuksien (väärintulkintojen) luontaisia ja kontrollointiin liittyviä riskejä vuosittaisissa päästöraporteissa, sekä hyväksytyn tarkkailusuunnitelman, päästöluvan ja näiden ohjeiden noudattamatta jättämistä;

b)

tiedonhallinnan kontrollointitoimet, jotka auttavat lieventämään yksilöityjä riskejä. Toiminnanharjoittajan on arvioitava ja parannettava tiedonhallinnan kontrollointijärjestelmäänsä sen varmistamiseksi, että vuosittaisissa päästöraporteissa ei ole olennaisia väärintulkintoja eikä merkittäviä sääntöjenvastaisuuksia. Evaluointeihin on sisällyttävä tiedonhallinnan kontrollointijärjestelmän ja raportoitujen tietojen sisäisiä tarkastuksia. Tiedonhallinnan kontrollointijärjestelmässä voidaan viitata muihin menettelyihin ja asiakirjoihin, mukaan luettuna liikkeenjohdon järjestelmät EU:n ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmä EMAS, ISO 14001:2004 (Environmental management systems – Specification with guidance for use), ISO 9001:2000 sekä rahoitusvalvontajärjestelmät. Jos niihin viitataan, toiminnanharjoittajan on varmistettava, että hyväksytyn tarkkailusuunnitelman, luvan ja näiden ohjeiden vaatimuksia noudatetaan kussakin sovellettavassa järjestelmässä.

10.3   KONTROLLOINTITOIMET

Luontaisten ja kontrollointiin liittyvien riskien kontrolloimiseksi ja lieventämiseksi 10 jakson 2 kohdan mukaisesti toiminnanharjoittajan on yksilöitävä ja pantava täytäntöön kontrollointitoimia 10 jakson 3 kohdan 1–6 alakohdan mukaisesti.

10.3.1   MENETTELYT JA VASTUUT

Toiminnanharjoittajan on osoitettava vastuuhenkilöt kaikille tietojen käsittelytoimille ja kaikille kontrollointitoimille. Ristiriitaiset tehtävät, kuten käsittely- ja kontrollointitoimet on mahdollisuuksien mukaan eriytettävä tai on otettava käyttöön vaihtoehtoisia kontrollointitoimia.

Toiminnanharjoittajan on dokumentoitava kirjallisesti tietojen käsittelytoimet 10 jakson 1 kohdan mukaisesti ja kontrollointitoimet 10 jakson 3 kohdan 2–6 alakohdan mukaisesti, mukaan luettuna

—	tietojen hankinta- ja käsittelytoimien aikajärjestys ja vuorovaikutteisuus 10 jakson 1 kohdan mukaisesti, mukaan luettuna käytettävät laskenta- tai mittausmenetelmät,

—	kontrollointijärjestelmän tarkkuuden ja arviointien riskinarviointi 10 jakson 2 kohdan mukaisesti,

—	10 jakson 3 kohdan 1 alakohdan mukaisesti nimettyjen tarvittavien pätevyyksien ja vastuiden hallinta,

—	käytettävien mittausvälineiden ja tietotekniikan laadunvarmistus tarvittaessa 10 jakson 3 kohdan 2 alakohdan mukaisesti,

—	raportoitujen tietojen sisäinen uudelleentarkastelu 10 jakson 3 kohdan 3 alakohdan mukaisesti,

—	ulkoistetut prosessit 10 jakson 3 kohdan 4 alakohdan mukaisesti,

—	korjaukset ja korjaavat toimet 10 jakson 3 kohdan 5 alakohdan mukaisesti,

—	tallenteet ja dokumentaatio 10 kohdan 3 jakson 6 alakohdan mukaisesti.

Kullakin näistä menettelyistä on käsiteltävä (tarvittaessa) seuraavia asioita:

—

vastuut,

—	tallenteet (sähköiset ja fyysiset, riippuen siitä mikä on sovellettavissa ja sopivaa),

—	käytetyt tietojärjestelmät (soveltuvin osin),

—	tuotantopanokset ja tuotanto, ja lisäksi selkeät yhteydet edellisen ja seuraavan toiminnon välillä,

—	taajuus (soveltuvin osin).

Menettelyjen on sovelluttava yksilöityjen riskien lieventämiseen.

10.3.2   LAADUNVARMISTUS

Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että asiaan kuuluvat mittausvälineet kalibroidaan, mukautetaan ja tarkistetaan säännöllisin väliajoin, myös ennen käyttöä, ja että ne tarkistetaan kansainvälisiin mittastandardeihin pohjautuvien standardien avulla, jos sellaisia on käytettävissä, ja 10 jakson 2 kohdan mukaisesti yksilöidyt riskit huomioon ottaen. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tarkkailusuunnitelmassa, jos mittausvälineiden osia ei voida kalibroida, ja ehdotettava vaihtoehtoisia kontrollointitoimenpiteitä, joille on saatava toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä. Jos todetaan, että laitteet eivät täytä vaatimuksia, toiminnanharjoittajan on pikaisesti ryhdyttävä korjaaviin toimenpiteisiin. Kalibroinnin ja luotettavuuden tarkistuksen tulokset on säilytettävä 10 vuoden ajan.

Jos toiminnanharjoittaja käyttää tietotekniikkaa, mukaan luettuna prosessin kontrollointiin liittyvää tietotekniikkaa, se on suunniteltava, dokumentoitava, testattava, pantava täytäntöön, kontrolloitava ja ylläpidettävä luotettavan, tarkan ja oikea-aikaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseksi 10 jakson 2 kohdassa yksilöityjen riskien mukaisesti. Tähän sisältyy tarkkailusuunnitelmassa olevien laskentakaavojen asianmukainen käyttö. Tietotekniikan kontrollointiin on kuuluttava pääsyn kontrollointi, tiedostojen varmuuskopiointi ja palautus, jatkuvuuden suunnittelu ja turvallisuus.

10.3.3   UUDELLEENTARKASTELUT JA TIETOJEN VALIDOINTI

Tietojen käsittelytoimien hallintaa varten toiminnanharjoittajan on suunniteltava ja toteutettava tietojen uudelleentarkasteluja ja validointeja huomioon ottaen 10 jakson 2 kohdan mukaisesti yksilöidyt riskit. Validoinnit voidaan suorittaa joko manuaalisesti tai sähköisesti. Ne on suunniteltava siten, että tietojen hylkäämisen ehdot ovat selvillä mahdollisuuksien mukaan jo etukäteen.

Tietoja voidaan tarkastella uudelleen yksinkertaisesti ja tehokkaasti operatiivisella tasolla vertailemalla seurattuja arvoja vertikaalisesti ja horisontaalisesti.

Vertikaalisessa lähestymistavassa vertaillaan saman laitoksen päästötietoja eri vuosina. Tarkkailuvirhe on todennäköinen, jos vuotuisten tietojen eroja ei voida selittää

—	toiminnan tason muutoksilla,

—	polttoaineita tai syöttömateriaalia koskevilla muutoksilla,

—	päästöprosesseihin liittyvillä muutoksilla (esim. parantuneella energiatehokkuudella).

Käytettäessä horisontaalista lähestymistapaa vertaillaan eri keruujärjestelmistä saatuja operatiivisten tietojen arvoja, kuten

—	polttoaineiden tai materiaalien ostotietoja verrataan varastomuutoksia (perustuvat loppu- ja alkuvarastotietoihin) koskeviin tietoihin ja soveltuvien lähdevirtojen kulutusta koskeviin tietoihin,

—	päästökertoimia, jotka on analysoitu, laskettu tai saatu polttoaineen toimittajalta, verrataan vertailukelpoisten polttoaineiden kansallisiin tai kansainvälisiin oletuspäästökertoimiin,

—	polttoaineanalyyseihin perustuvia päästökertoimia verrataan vertailukelpoisten polttoaineiden kansallisiin tai kansainvälisiin oletuspäästökertoimiin,

—	mitattuja päästöjä verrataan laskettuihin päästöihin.

10.3.4   ULKOISTETUT PROSESSIT

Jos toiminnanharjoittaja päättää ulkoistaa jonkin tietojen käsittelytoimiin kuuluvan prosessin, toiminnanharjoittajan on kontrolloitava näiden prosessien laatua 10 jakson 2 kohdan mukaisesti huomioon ottaen yksilöidyt riskit. Toiminnanharjoittajan on määriteltävä asianmukaiset vaatimukset tuotokselle ja menetelmille sekä tarkistettava tuotoksen laatu.

10.3.5   KORJAUKSET JA KORJAAVAT TOIMET

Jos todetaan, että jokin osa tietojen käsittely- tai kontrollointitoimista (laite, varuste/väline, työntekijä, tavarantoimittaja, menettely tai muu) ei toimi tehokkaasti tai toimii vahvistettujen rajojen ulkopuolella, toiminnanharjoittajan on toteutettava oikea-aikaisesti asianmukaiset korjaavat toimet ja korjattava hylätyt tiedot. Toiminnanharjoittajan on arvioitava sovellettavien toimien tulosten kelpoisuus, määriteltävä toimintahäiriön tai virheen perimmäinen syy ja toteutettava asianmukaiset korjaavat toimet.

Tämän jakson toimet on suoritettava 10 jakson 2 kohdan (riskiin perustuva lähestymistapa) säännösten mukaisesti.

10.3.6   TULOKSET JA DOKUMENTAATIO

Jotta toiminnanharjoittaja voisi osoittaa ja varmistaa sääntöjenmukaisuuden ja jotta se voisi muodostaa uudelleen raportoidut päästötiedot, sen on dokumentoitava kaikki kontrollointitoimet (mukaan luettuna laitteiden ja tietotekniikan laadunvarmistus/laadunohjaus, tietojen ja korjausten tarkastus ja kontrollointi) sekä tämän liitteen 9 jaksossa luetelluista tiedoista vähintään 10 vuoden ajan.

Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että relevantit asiakirjat ovat saatavilla, kun niitä tarvitaan tietojen käsittelytoimien sekä kontrollointitoimien suorittamiseksi. Toiminnanharjoittajalla on oltava menettely näiden asiakirjojen yksilöimiseksi, tuottamiseksi, jakelemiseksi ja eri versioiden kontrolloimiseksi.

Tämän jakson toimet on suoritettava 10 jakson 2 kohdan (riskiin perustuva lähestymistapa) säännösten mukaisesti.

10.4   TODENTAMINEN

10.4.1   YLEISET PERIAATTEET

Todentamisen tavoitteena on varmistaa, että päästöjä on tarkkailtu näiden ohjeiden mukaisesti, ja että raportoidaan luotettavia ja oikeita päästötietoja direktiivin 2003/87/EY 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Jäsenvaltioiden on otettava huomioon myös tätä asiaa käsittelevät Euroopan akkreditointielinten yhteistyöjärjestön EA:n ohjeet.

10 jakson 4 kohdan 2 alakohdan e alakohdan mukaisesti todentajan on annettava todentajan lausunto, jossa todetaan kohtuullisella varmuudella, ettei päästöraportin tiedoissa ole olennaisia väärintulkintoja tai sääntöjenvastaisuuksia.

Toiminnanharjoittajan on toimitettava todentajalle päästöraportti, jäljennös kunkin laitoksen hyväksytystä tarkkailusuunnitelmasta ja kaikki muut asiaan kuuluvat tiedot.

Todentamisen laajuuden määrittävät ne tehtävät, jotka todentajan on suoritettava täyttääkseen edellä mainitun tavoitteen. Minimivaatimuksena todentajan on suoritettava todentaminen 10 jakson 4 kohdan 2 alakohdan mukaisesti.

10.4.2   TODENTAMISMENETELMÄT

Todentajan on suunniteltava ja toteutettava todentaminen ammattimaisen skeptisesti ottaen huomioon, että jotkin seikat saattavat aiheuttaa, että vuotuisessa päästöraportissa olevat tiedot on tulkittu olennaisesti väärin.

Todentajan on todentamisprosessissa suoritettava seuraavat vaiheet:

a)   Strateginen analyysi

Todentajan on

—	todennettava, onko toimivaltainen viranomainen hyväksynyt tarkkailusuunnitelman ja onko kyseessä oikea versio. Jos näin ei ole, todentajan ei pitäisi jatkaa todentamista, lukuun ottamatta sellaisia asioita, joihin hyväksymättä jättäminen ei selvästi ole vaikuttanut,

—

saatava ymmärrettävä kuva jokaisesta laitoksessa suoritetusta toiminnosta, laitoksen päästölähteistä ja lähdevirroista, toimintotietojen tarkkailuun tai mittaukseen käytettävistä mittausvälineistä, päästökerrointen sekä hapettumis-/muuntokerrointen alkuperästä ja soveltamisesta, kaikista muista tiedoista, joita on käytetty päästöjen lasketaan tai mittaamiseen, sekä ympäristöstä, jossa laitos toimii,

—	saatava ymmärrettävä kuva toiminnanharjoittajan tarkkailusuunnitelmasta, tietojen käsittelytoimista sekä sen kontrollointijärjestelmästä, mukaan luettuna tarkkailua ja raportointia koskevat yleiset järjestelyt,

—	sovellettava taulukossa 3 yksilöityjä oleellisuustasoja. Taulukko 3 Oleellisuustaso   Oleellisuustaso Luokkiin A ja B kuuluvat laitokset 5 % Luokkaan C kuuluvat laitokset 2 %

Todentajan on suoritettava strateginen analyysi siten, että todentaja voi suorittaa riskianalyysin seuraavien ohjeiden mukaisesti. Tarvittaessa analyysiin kuuluu laitoskäynti.

b)   Riskianalyysi

Todentajan on

—	analysoitava toiminnanharjoittajan toimintojen monimutkaisuuteen, päästölähteisiin ja lähdevirtoihin liittyvät luontaiset riskit ja kontrollointiin liittyvät riskit, jotka voisivat johtaa olennaisiin väärintulkintoihin ja sääntöjenvastaisuuksiin,

—

laadittava todentamissuunnitelma, joka on yhdenmukainen tämän riskianalyysin kanssa. Todentamissuunnitelmassa kuvaillaan, miten todentamistoimet suoritetaan. Siihen sisältyy todentamisohjelma ja näytteenottosuunnitelma. Todentamisohjelmassa kuvaillaan toimien luonnetta, niiden toteuttamisaikataulua ja laajuutta jotta todentamissuunnitelma voitaisiin toteuttaa. Tietojen näytteenottosuunnitelmassa vahvistetaan, mitkä tiedot on testattava todentajan lausuntoa varten.

c)   Todentaminen

Todentamisprosessin aikana todentajan on tarvittaessa käytävä laitoksessa tutkiakseen mittaus- ja tarkkailulaitteiden toimivuutta, suorittaakseen haastatteluja ja kerätäkseen riittävästi tietoa ja todisteita.

Todentajan on lisäksi

—

toteutettava todentamissuunnitelma keräämällä tietoja määriteltyjen näytteenottomenetelmien mukaisesti, järjestelmän läpikävelytestin, asiakirjojen tarkastelun, analyyttisten menettelyjen ja tietojen uudelleentarkastelumenettelyjen avulla, sekä lisätodisteet, joita käytetään todentajan lausunnon perustana,

—	varmistettava, että hyväksytyssä tarkkailusuunnitelmassa mainittujen epävarmuustasojen laskennassa käytettävä tiedot ovat luotettavia,

—	todennettava, että hyväksytty tarkkailusuunnitelma on pantu täytäntöön ja pyrittävä selvittämään, onko tarkkailusuunnitelma ajan tasalla,

—

pyydettävä toiminnanharjoittajaa antamaan mahdolliset puuttuvat tiedot tai täydentämään tarkastusketjun puuttuvat osat, selittämään päästötietojen vaihtelun syyt tai tarkistamaan laskelmia tai mukauttamaan raportoituja tietoja ennen lopullisen todentajan lausunnon laatimista. Todentajan olisi raportoitava toiminnanharjoittajalle jossain muodossa kaikista yksilöimistään sääntöjen vastaisuuksista ja väärintulkinnoista.

Toiminnanharjoittajan on korjattava kaikki raportoidut väärintulkinnat. Koko perusjoukko, josta näyte otettiin, on korjattava.

Koko todentamisprosessin ajan todentaja päättelee, sisältävätkö tiedot väärintulkintoja ja sääntöjenvastaisuuksia, arvioimalla

—	onko tietojenkeruu pantu täytäntöön siten, että se tukee sääntöjenvastaisuuksien määrittämistä,

—	onko tiedot keräämällä saatu selvä ja puolueeton näyttö, joka tukee väärintulkintoja koskevaa päätelmää.

d)   Sisäinen todentamisraportti

Todentamisprosessin päätteeksi todentajan on laadittava sisäinen todentamisraportti. Raporttiin on kirjattava todisteet, jotka osoittavat, että strateginen analyysi, riskianalyysi ja todentamissuunnitelma on toteutettu täysimääräisesti, ja annettava riittävästi tietoa todentajan lausunnon tueksi. Sisäisen todentamisraportin pitäisi myös olla avuksi, kun toimivaltainen viranomainen ja akkreditointielin mahdollisesti arvioivat todentamisen.

Todentajan on arvioitava sisäisen todentamisraportin havaintojen perusteella todentajan on arvioitava, onko vuosittaisessa päästöraportissa oleellisia väärintulkintoja verrattuna olennaisuusrajaan ja onko olemassa olennaisia sääntöjenvastaisuuksia tai muita asioita, jotka voisivat vaikuttaa todentajan lausuntoon.

e)   Todentamisraportti

Todentajan on esitettävä todentamismenetelmä, havaintonsa ja todentajan lausunto toiminnanharjoittajalle osoittamassaan todentamisraportissa, jonka toiminnanharjoittaja toimittaa toimivaltaiselle viranomaiselle vuosittaisen päästöraportin mukana. Vuosittainen päästöraportti voidaan todentaa tyydyttäväksi, jos kokonaispäästöjä ei ole raportoitu olennaisesti väärin ja jos todentajan mielestä ei ole ilmennyt olennaisia sääntöjenvastaisuuksia. Jos on muita kuin olennaisia sääntöjenvastaisuuksia tai väärintulkintoja, todentaja voi sisällyttää ne todentamisraporttiinsa (”todennettu tyydyttäväksi, mutta sisältää muita kuin olennaisia sääntöjenvastaisuuksia tai väärintulkintoja”). Todentaja voi myös raportoida niistä erillisessä tarkastuskirjelmässä.

Todentaja voi todeta, että vuosittaista päästöraporttia ei voi todentaa tyydyttäväksi, jos hän löytää olennaisia sääntöjenvastaisuuksia tai olennaisia väärintulkintoja (joko yksin tai olennaisten sääntöjenvastaisuuksien lisäksi). Todentaja voi todeta, että vuosittaista päästöraporttia ei voi todentaa, jos todentamistoimien kattavuus on ollut rajallinen (jos olosuhteet tai rajoitukset ovat estäneet todentajaa hankkimasta tarvittavia todisteita, joilla todentamisriski olisi saatu kohtuulliselle tasolle) ja/tai jos esiintyy oleellisia epävarmuuksia.

Jäsenvaltioiden on varmistettava, että toiminnanharjoittaja ottaa käsittelyyn sääntöjenvastaisuudet ja väärintulkinnat neuvoteltuaan toimivaltaisen viranomaisen kanssa toimivaltaisen viranomaisen asettaman aikarajan puitteissa. Toiminnanharjoittajien, todentajien ja toimivaltaisten viranomaisten väliset mielipide-erot eivät saa vaikuttaa asianmukaiseen raportointiin ja ne on ratkaistava direktiivin 2003/87/EY, näiden ohjeiden ja jäsenvaltion mainitun direktiivin liitteen V mukaisesti vahvistamien vaatimusten sekä relevanttien kansallisten menettelyjen mukaisesti.

11.   PÄÄSTÖKERTOIMET

Tässä jaksossa annetaan määrittämistasoa 1 koskevat oletuspäästökertoimet, jotka mahdollistavat muiden kuin toimintokohtaisten päästökertoimien soveltamisen polttoaineen polttoon. Jos polttoaine ei kuulu olemassa olevaan polttoaineluokkaan, toiminnanharjoittajan on käytettävä asiantuntemukseensa perustuvaa arviota ja sijoitettava käyttämänsä polttoaine sellaiseen soveltuvaan polttoaineluokkaan, jonka toimivaltainen viranomainen hyväksyy.

Taulukko 4

Teholliseen lämpöarvoon ja polttoaineen massan suhteen määritettyyn teholliseen lämpöarvoon liittyvät polttoaineen päästökertoimet

Polttoainetyyppi	Päästökerroin (t CO2/TJ)	Tehollinen lämpöarvo (TJ/Gg)
	Vuoden 2006 IPCC-ohjeet (ei biomassa)	Vuoden 2006 IPCC-ohjeet
Raakaöljy	73,3	42,3
Orimulsion	76,9	27,5
Maakaasukondensaatti	64,1	44,2
Moottoribensiini	69,2	44,3
Petroli	71,8	43,8
Liuskeöljy	73,3	38,1
Kevyt polttoöljy/dieselöljy	74,0	43,0
Raskas polttoöljy	77,3	40,4
Nestekaasu	63,0	47,3
Etaani	61,6	46,4
Teollisuusbensiini	73,3	44,5
Bitumi	80,6	40,2
Voiteluaineet	73,3	40,2
Öljykoksi (petroleum coke)	97,5	32,5
Jalostamojen syöttöaineet	73,3	43,0
Jalostamokaasu	51,3	49,5
Parafiini	73,3	40,2
Teollisuus- ja muu bensiini	73,3	40,2
Muut öljytuotteet	73,3	40,2
Antrasiitti	98,2	26,7
Koksihiili	94,5	28,2
Muu bituminen kivihiili	94,5	25,8
Puolibituminen kivihiili	96,0	18,9
Ruskohiili	101,1	11,9
Öljyliuske ja bitumipitoinen hiekka	106,6	8,9
Hiili- ja ruskohiilibriketit	97,5	20,7
Koksiuunikoksi & ruskohiilikoksi	107,0	28,2
Kaasukoksi	107,0	28,2
Kivihiiliterva	80,6	28,0
Jakelukaasu	44,7	38,7
Koksaamokaasu	44,7	38,7
Masuunikaasu	259,4	2,5
Masuunikaasu happipuhalluksesta / konverttikaasu	171,8	7,1
Maakaasu	56,1	48,0
Teollisuusjätteet	142,9	n.a.
Jäteöljyt	73,3	40,2
Turve	105,9	9,8
Puu/Puujäte	0	15,6
Muu kiinteä biomassa	0	11,6
Puuhiili	0	29,5
Biobensiini	0	27,0
Biodiesel	0	27,0
Muut nestemäiset biopolttoaineet	0	27,4
Kaatopaikkakaasu	0	50,4
Puhdistamokaasu	0	50,4
Muut biokaasut	0	50,4
	Muut lähteet	Muut lähteet
Autonrenkaat	85,0	n.a.
Hiilimonoksidi	155,2	10,1
Metaani	54,9	50,0

12.   LUETTELO CO2-NEUTRAALEISTA BIOMASSOISTA

Tässä luettelossa on materiaaleja, joita pidetään näitä ohjeita sovellettaessa biomassana ja joita arvioitaessa on käytettävä päästökerrointa 0 [t CO2 / TJ tai t tai m3]. Jäljempänä lueteltuihin materiaaleihin sisältyviä turve- ja fossiiliosuuksia ei pidetä biomassana. Analyyttisiä menettelyjä ei tarvitse käyttää ryhmään 1 ja 2 kuuluvien materiaalien puhtauden osoittamiseksi, ellei näkö- tai hajuhavaintojen perusteella ole ilmeistä, että materiaalit ovat sekoittuneet muihin materiaaleihin.

Ryhmä 1 — Kasvit ja kasvien osat:

—

olki,

—	heinä ja ruoho,

—	lehdet, puu, juuret, kannot, puun kuori,

—	viljakasvit, esimerkiksi maissi ja ruisvehnä.

Ryhmä 2 — Biomassajätteet, -tuotteet ja -sivutuotteet:

—	teollisuuden puujäte (puuteollisuuden ja puunjalostusteollisuuden puujäte sekä puumateriaaleja käsittelevän teollisuuden puujäte),

—	käytetty puu (puusta valmistetut käytetyt tuotteet, puumateriaalit) sekä puunjalostuksesta peräisin olevat tuotteet ja sivutuotteet,

—	puuhun pohjautuvat selluloosa- ja paperiteollisuuden jätteet, esim. mustalipeä (jossa ainoastaan bioperäistä hiiltä),

—	raaka mäntyöljy, mäntyöljy ja mäntypiki sellun tuotannosta,

—	metsätähteet,

—	lignoselluloosaa sisältävien kasvien prosessoinnista syntyvä ligniini,

—	eläin-, kala- ja rehujauho, rasva, öljy ja tali,

—	elintarvike- ja juomateollisuuden tuotantojäämät,

—	kasviöljyt ja -rasvat,

—

lanta,

—	viljelykasvien jäämät,

—	viemäriliete,

—	biomassaa mädättämällä, käyttämällä tai kaasuttamalla tuotettu kaasu,

—	satamaliete ja muut vesistöjen lietteet sekä pohjakerrostumat,

—	kaatopaikkakaasu,

—

puuhiili.

Ryhmä 3 — Materiaalisekoitusten biomassaosuudet:

—	vesistöjen hallinnan yhteydessä kerätyn ajelehtivan hylkytavaran biomassaosuus,

—	elintarvike- ja juomateollisuuden sekalaisten tuotantojäämien biomassaosuus,

—	puuta sisältävien yhdistelmämateriaalien biomassaosuus,

—	tekstiilijätteiden biomassaosuus,

—	paperin, pahvin ja kartongin biomassaosuus,

—	yhdyskunta- ja teollisuusjätteen biomassaosuus,

—	fossiilista hiiltä sisältävän mustalipeän biomassaosuus,

—	käsitellyn yhdyskunta- ja teollisuusjätteen biomassaosuus,

—	etyyli-tert-butyylieetterin (ETBE) biomassaosuus,

—	butanolin biomassaosuus.

Ryhmä 4 — Polttoaineet, joiden aineosat ja välituotteet on valmistettu biomassasta:

—	bioetanoli,

—	biodiesel,

—	eetteröity bioetanoli,

—	biometanoli,

—	biodimetyylieetteri,

—	bioöljy (pyrolyysiöljy eli kuivatislattu puuöljy) ja biokaasu.

13.   TOIMINTOKOHTAISTEN TIETOJEN JA KERTOIMIEN MÄÄRITTÄMINEN

Tämän jakson säännösten soveltaminen on pakollista ainoastaan, jos ohjeissa viitataan erityisesti liitteessä I olevaan 13 jaksoon. Tämän jakson säännöksiä sovelletaan sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän liitteen 16 jakson säännösten soveltamista.

13.1   POLTTOAINEIDEN TEHOLLISTEN LÄMPÖARVOJEN JA PÄÄSTÖKERTOIMIEN MÄÄRITTÄMINEN

Erityisestä toimintokohtaisen päästökertoimen määrittämismenettelystä, johon sisältyy tietyn polttoainetyypin näytteenottomenettely, on sovittava toimivaltaisen viranomaisen kanssa ennen sen raportointikauden alkua, johon sitä sovelletaan.

Polttoaineen näytteenottoon ja polttoaineen tehollisen lämpöarvon, hiilipitoisuuden ja päästökertoimen määritykseen sovellettavien menettelyjen olisi mahdollisuuksien mukaan oltava standardoituja menetelmiä, joilla voidaan rajoittaa näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa ja joiden mittausepävarmuus tunnetaan. On käytettävä CEN-standardeja, jossa sellaisia on olemassa. Jos CEN-standardeja ei ole, sovelletaan ISO-standardeja tai kansallisia standardeja. Jos soveltuvia standardeja ei ole, toimenpiteet voidaan suorittaa mahdollisuuksien mukaan standardiluonnosten tai toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

Relevantteja CEN-standardeja ovat

—	EN ISO 6976:2005 Natural gas – Calculation of calorific values, density, relative density, and Wobbe index from composition;

—	EN ISO 4259:1996 Petroleum products – Determination and application of precision data in relation to methods of test.

Relevantteja ISO-standardeja ovat

—	ISO 13909-1,-2,-3,-4:2001 Hard coal and coke – Mechanical sampling;

—	ISO 5069-1,-2:1983 Brown coals and lignites; Principles of sampling;

—	ISO 625:1996 Solid mineral fuels – Determination of carbon and hydrogen – Liebig method;

—	ISO 925:1997 Solid mineral fuels – Determination of carbonate carbon content – Gravimetric method;

—	ISO 9300:1990 Measurement of gas flow by means of critical flow Venturi nozzles;

—	ISO 9951:1993/94 Measurement of gas flow in closed conduits – Turbine meters.

Täydentäviä polttoaineiden karakterisoinnissa käytettäviä kansallisia standardeja ovat seuraavat:

—	DIN 51900-1:2000 Testing of solid and liquid fuels – Determination of gross calorific value by the bomb calorimeter and calculation of net calorific value – Part 1: Principles, apparatus, methods;

—	DIN 51857:1997 Gaseous fuels and other gases – Calculation of calorific value, density, relative density and Wobbe index of pure gases and gas mixtures;

—	DIN 51612:1980 Testing of liquefied petroleum gases; calculation of net calorific value;

—	DIN 51721:2001 Testing of solid fuels – Determination of carbon and hydrogen content (sovellettavissa myös nestemäisiin polttoaineisiin).

Päästökertoimen, hiilipitoisuuden ja tehollisen lämpöarvon määrittämiseen käytetyn laboratorion on noudatettava tässä liitteessä olevan 13 jakson 5 kohdan säännöksiä. On tärkeää huomata, että riittävän tarkkuuden saavuttamiseksi toimintokohtaisen päästökertoimen määrityksessä (hiilipitoisuuden ja tehollisen lämpöarvon määrittämisessä käytetyn analyysimenettelyn tarkkuuden lisäksi) näytteenottotaajuudella ja -menettelyllä sekä näytteiden käsittelyllä on ratkaiseva merkitys. Ne riippuvat suuressa määrin polttoaineen/materiaalin olotilasta ja tasalaatuisuudesta. Vaadittujen näytteiden määrä on suurempi, jos materiaali on laadultaan hyvin vaihtelevaa, kuten kiinteä yhdyskuntajäte, ja paljon pienempi useimpien kaupallisesti tarjolla olevien kaasumaisten tai nestemäisten polttoaineiden osalta.

Hiilipitoisuuden, tehollisen lämpöarvon ja päästökertoimen määritykseen käytettävän näytteenottomenettelyn ja analyysitaajuuden on oltava 13 jakson 6 kohdan vaatimusten mukaisia.

Asianomaisen laboratorion on säilytettävä ja annettava päästöraportin todentajan käyttöön kaikki päästökertoimen määrityksessä käytettyihin menettelyihin liittyvät täydelliset asiakirjat ja kaikki saadut tulokset.

13.2   TOIMINTOKOHTAISTEN HAPETTUMISKERTOIMIEN MÄÄRITTÄMINEN

Erityisestä toimintokohtaisen hapettumiskertoimen määrittämismenettelystä, johon sisältyy tietyn polttoainetyypin ja laitoksen näytteenottomenettely, on sovittava toimivaltaisen viranomaisen kanssa ennen sen raportointikauden alkua, johon sitä sovelletaan.

Edustavien toimintokohtaisten hapettumiskertoimien määrityksessä (esimerkiksi noen, tuhkan, nestemäisten jätteiden ja muiden jätteiden tai sivutuotteiden hiilipitoisuuden perusteella) käytettävien menettelyjen on perustuttava standardoituihin menetelmiin (jos sellaisia on), jotka rajoittavat näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa ja joiden mittausepävarmuus tunnetaan. On käytettävä CEN-standardeja, jossa sellaisia on olemassa. Jos CEN-standardeja ei ole, sovelletaan ISO-standardeja tai kansallisia standardeja. Jos soveltuvia standardeja ei ole, toimenpiteet voidaan suorittaa mahdollisuuksien mukaan standardiluonnosten tai toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

Hapettumiskertoimen tai taustatietojen määrityksessä käytettävän laboratorion on noudatettava tässä liitteessä olevan 13 jakson 5 kohdan vaatimuksia. Hapettumiskertoimien laskentaan käytettävien relevanttien muuttujien (esimerkiksi tuhkan hiilipitoisuus) määritykseen käytettävän näytteenottomenettelyn ja analyysitaajuuden on oltava 13 jakson 6 kohdan säännösten mukaisia.

Asiakirjat, joilla dokumentoidaan hapettumiskertoimen määritykseen organisaatiossa käytettävät määrittelyt, sekä kaikki saadut tulokset on säilytettävä ja annettava päästöraportin todentajan käyttöön.

13.3   PROSESSIN PÄÄSTÖKERTOIMIEN, MUUNTOKERTOIMIEN JA KOOSTUMUSTIETOJEN MÄÄRITTÄMINEN

Erityisestä toimintokohtaisen päästökertoimen, muuntokertoimen tai koostumustietojen määrittämismenettelystä, johon sisältyy kyseessä olevan materiaalin näytteenottomenettely, on sovittava toimivaltaisen viranomaisen kanssa ennen sen raportointikauden alkua, johon sitä sovelletaan.

Näytteenottoon ja relevantin materiaalin koostumuksen tai prosessin päästökertoimen määritykseen sovellettavien menettelyjen olisi mahdollisuuksien mukaan oltava standardoituja menetelmiä, joilla voidaan rajoittaa näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa ja joiden mittausepävarmuus tunnetaan. On käytettävä CEN-standardeja, jossa sellaisia on olemassa. Jos CEN-standardeja ei ole, sovelletaan ISO-standardeja tai kansallisia standardeja. Jos soveltuvia standardeja ei ole, toimenpiteet voidaan suorittaa mahdollisuuksien mukaan standardiluonnosten tai toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

Laboratorion on noudatettava tässä liitteessä olevan 13 jakson 5 kohdan säännöksiä. Näytteenottomenettelyn ja analyysitaajuuden on oltava 13 jakson 6 kohdan vaatimusten mukaisia.

Organisaation käyttämiin menettelyihin liittyvät täydelliset asiakirjat ja kaikki saadut tulokset on säilytettävä ja annettava päästöraportin todentajan käytettäväksi.

13.4   BIOMASSAOSUUDEN MÄÄRITTÄMINEN

Käsitteellä ’biomassaosuus’ tarkoitetaan näissä ohjeissa biomassan määritelmän mukaisen (ks. tämän liitteen 2 ja 12 jakso) biomassahiilen prosentuaalista osuutta koko näytteen hiilimassasta.

Polttoaineen tai materiaalin katsotaan olevan puhdasta biomassaa, jos se sisältää muuta kuin biomassaa enintään kolme prosenttia sen kokonaismäärästä. Puhtaan biomassan tarkkailuun ja raportointiin sovelletaan 5 jakson 2 kohdan yksinkertaistettuja säännöksiä.

Tietyn polttoainetyypin tai materiaalin biomassaosuuden määrittämismenettelystä, johon sisältyy näytteenottomenettely, on sovittava toimivaltaisen viranomaisen kanssa ennen sen raportointikauden alkua, jolla menettelyä sovelletaan.

Polttoaineen tai materiaalin näytteenottoon ja biomassaosuuden määritykseen sovellettavien menettelyjen olisi mahdollisuuksien mukaan oltava standardoituja menetelmiä, joilla voidaan rajoittaa näytteenottoon ja mittauksiin liittyvää harhaa ja joiden mittausepävarmuus tunnetaan. On käytettävä CEN-standardeja, jossa sellaisia on olemassa. Jos CEN-standardeja ei ole, sovelletaan ISO-standardeja tai kansallisia standardeja. Jos soveltuvia standardeja ei ole, toimenpiteet voidaan suorittaa mahdollisuuksien mukaan standardiluonnosten tai toimialan parhaita käytäntöjä koskevien ohjeiden mukaisesti.

Menettelyt, joita käytetään biomassaosuuden määrittämisessä polttoaineesta, voivat vaihdella sekoitettujen materiaalien aineosien manuaalisesta lajittelusta differentiaalisiin menetelmiin, joilla määritetään binaarisen seoksen lämpöarvot ja sen kaksi puhdasta ainesosaa, ja radiohiilen isotooppianalyysiin, kyseisen polttoaineseoksen erityisluonteen mukaisesti. Sellaisesta tuotantoprosessista peräisin olevien polttoaineiden ja materiaalien osalta, joiden syöttövirrat on määritelty ja jäljitettävissä, toiminnanharjoittaja voi vaihtoehtoisesti perustaa biomassaosuuden määrittelyn prosessiin syötettävän ja sieltä poistuvat fossiilisen ja bioperäisen hiilen massataseeseen. Mainittujen menetelmien käyttö edellyttää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää.

Biomassaosuuden määrityksessä käytettävän laboratorion on noudatettava tässä liitteessä olevan 13 jakson 5 kohdan säännöksiä.

Polttoaineiden ja materiaalien biomassaosuuden määritykseen käytettävän näytteenottomenettelyn ja analyysitiheyden on oltava 13 jakson 6 kohdan vaatimusten mukaisia.

Asiakirjat, jotka liittyvät menettelyihin, joita laboratorio on käyttänyt biomassaosuuden määritykseen, sekä saadut tulokset on säilytettävä ja annettava päästöraportin todentajan käyttöön.

Jos biomassaosuuden määrittäminen polttoaineseoksesta ei ole teknisesti mahdollista tai siitä aiheutuisi kohtuuttoman suuret kustannukset, toiminnanharjoittajan on joko oletettava, että biomassaosuus on 0 prosenttia (eli kaikki kyseisen polttoaineen sisältämä hiili on fossiilista alkuperää) tai ehdotettava jotain muuta arviointimenetelmää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyttäväksi.

13.5   POLTTOAINEEN JA MATERIAALIN OMINAISUUKSIEN MÄÄRITTÄMISTÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET

13.5.1   AKKREDITOITUJEN LABORATORIOIDEN KÄYTTÖ

Päästökertoimen, tehollisen lämpöarvon, hapettumiskertoimen, hiilipitoisuuden, biomassaosuuden tai koostumustietojen määrittämiseen käytetyn laboratorion olisi oltava akkreditoitu standardin EN ISO 17025:2005 (Testaus- ja kalibrointilaboratorioiden pätevyys. Yleiset vaatimukset) mukaisesti.

13.5.2   MUIDEN KUIN AKKREDITOITUJEN LABORATORIOIDEN KÄYTTÖ

Etusija olisi annettava laboratorioille, jotka on akkreditoitu standardin EN ISO 17025:2005 mukaisesti. Akkreditoimattomien laboratorioiden käyttö on rajoitettava tilanteisiin, joissa toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle, että laboratorio täyttää standardin EN ISO 17025:2005 vaatimuksia vastaavat vaatimukset. Kyseiset laboratoriot ja relevantit analyyttiset menettelyt on lueteltava laitoksen tarkkailusuunnitelmassa. Laadunhallinnan osalta vastaavuus voidaan osoittaa sillä, että laboratorio on akkreditoitu standardin EN ISO 9001:2000 mukaisesti. Lisätodisteita on toimitettava siitä, että laboratorio on teknisesti pätevä ja kykenevä tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyyttisten menettelyjen avulla.

Päästöjen laskentaan käytettävien tulosten määrittämisessä käytettävien akkreditoimattomien laboratorioiden on toteutettava toiminnanharjoittajan vastuulla seuraavat toimenpiteet:

a)   Validointi

Kaikki akkreditoimattoman laboratorion käyttämät relevantit analyyttiset menetelmät on validoitava vertailumenetelmään nähden. Validoinnin voi suorittaa ainoastaan standardin EN ISO 17025:2005 mukaisesti akkreditoitu laboratorio. Validointi on suoritettava ennen toiminnanharjoittajan ja laboratorion välisen sopimuksen voimaantuloa tai sopimuksen tullessa voimaan. Validoinnissa analyysi toistetaan siten, että analysoidaan kunkin relevantin muuttujan ja polttoaineen tai materiaalin osalta vähintään viisi edustavaa näytettä odotetulta vaihtelualueelta mukaan luettuna nollanäyte, jotta voidaan luonnehtia menetelmän toistettavuutta ja johtaa välineen kalibrointikäyrä.

b)   Sisäinen vertailu

EN ISO 17025:2005 -standardin mukaisesti akkreditoidun laboratorion on suoritettava vuosittain analyyttisten menetelmien tulosten sisäinen vertailu. Laboratoriossa on toistettava edustavan näytteen analyysi vähintään viisi kertaa käyttäen kutakin relevanttia muuttujaa ja polttoainetta tai materiaalia koskevaa vertailumenetelmää;

Toiminnanharjoittajan on mukautettava konservatiivisesti (välttäen päästöjen aliarviointia) kaikki relevantti tieto kyseessä olevan vuoden osalta sellaisissa tapauksissa, joissa todetaan, että akkreditoimattoman ja akkreditoidun laboratorion saamissa tuloksissa on eroja, jotka voivat johtaa päästöjen aliarviointiin. Kaikki tilastollisesti merkittävät (2σ) erot (esimerkiksi koostumustieto) akkreditoimattoman ja akkreditoidun laboratorion saamien lopputulosten välillä on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle ja ne on ratkaistava välittömästi standardin EN ISO 17025:2005 mukaisesti akkreditoidun laboratorion valvonnassa.

13.5.3   ONLINE-KAASUANALYSAATTORIT JA KAASUKROMATOGRAFIT

Online-kaasuanalysaattoreiden ja ekstraktiivisten tai muiden kuin ekstraktiivisten kaasuanalysaattoreiden käyttö näiden ohjeiden mukaisessa päästöjen määrityksessä edellyttää toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntää. Näiden menetelmien käyttö on rajoitettu kaasumaisten polttoaineiden ja materiaalien koostumustietojen määritykseen. Järjestelmiä käyttävien toiminnanharjoittajien on toimittava EN ISO 9001:2000 -standardin mukaisesti. Todisteet siitä, että järjestelmä on mainittujen vaatimusten mukainen, voidaan osoittaa järjestelmän akkreditoidulla sertifioinnilla. Kalibrointipalvelut ja kalibrointikaasujen toimittajat on akkreditoitava EN ISO 17025:2005 -standardin mukaisesti.

EN ISO 17025:2005 -standardin mukaisesti akkreditoidun laboratorion on tarvittaessa suoritettava laitteen ensimmäinen ja vuosittainen validointi EN ISO 10723:1995 -standardin ”Natural gas – Performance evaluation for on-line analytical systems” mukaisesti. Kaikissa muissa tapauksissa toiminnanharjoittajan on annettava tehtäväksi ensimmäinen validointi ja vuosittainen sisäinen vertailu seuraavasti:

a)   Ensimmäinen validointi

Validointi on suoritettava ennen 31 päivää tammikuuta 2008 tai osana uuden järjestelmän käyttöönottoa. Validointiin sisällytetään asianmukainen määrä toistoja analyysistä, jossa analysoidaan kunkin relevantin muuttujan ja polttoaineen tai materiaalin osalta vähintään viisi edustavaa näytettä odotetulta vaihtelualueelta mukaan luettuna nollanäyte, jotta voidaan luonnehtia menetelmän toistettavuutta ja johtaa laitteen kalibrointikäyrä.

b)   Vuosittainen sisäinen vertailu

EN ISO 17025:2005 -standardin mukaisesti akkreditoidun laboratorion on suoritettava vuosittain analyyttisten menetelmien tulosten vertailu. Vertailussa on toistettava edustavan näytteen analyysi tarvittavan monta kertaa käyttäen kutakin relevanttia muuttujaa ja polttoainetta tai materiaalia koskevaa vertailumenetelmää.

Toiminnanharjoittajan on tehtävä kaikkeen relevanttiin tietoon konservatiivisia mukautuksia (kuten välttää päästöjen aliarviointia) kyseessä olevan vuoden osalta sellaisissa tapauksissa, joissa todetaan, että kaasuanalysaattorin tai kaasukromatografin ja akkreditoidun laboratorion saamissa tuloksissa on eroja, jotka voivat johtaa päästöjen aliarviointiin. Kaikki tilastollisesti merkittävät (2σ) erot (esimerkiksi koostumustiedot) kaasuanalysaattorin tai kaasukromatografin ja akkreditoidun laboratorion saamien lopputulosten välillä on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle ja ne on ratkaistava välittömästi standardin EN ISO 17025:2005 mukaisesti akkreditoidun laboratorion valvonnassa.

13.6   NÄYTTEENOTTOMENETELMÄT JA ANALYYSITAAJUUS

Relevantin päästökertoimen, tehollisen lämpöarvon, hapettumiskertoimen, muuntokertoimen, hiilipitoisuuden, biomassaosuuden tai relevanttien koostumustietojen määrityksessä on noudatettava näytteenoton edustavuutta koskevia yleisesti hyväksyttyjä käytäntöjä. Toiminnanharjoittajan on toimitettava todisteet siitä, että valmistetut näytteet ovat edustavia ja että niissä ei ole harhaa. Kutakin arvoa on käytettävä vain sen toimituskauden tai polttoaine- tai materiaalierän osalta, jota se on tarkoitettu edustamaan.

Analyysi suoritetaan tavallisesti näytteestä, joka on yhdistetty suuremmasta näytemäärästä (esim. 10–100), jotka on kerätty tiettynä ajanjaksona (esim. 1 päivä–usean kuukauden jakso) edellyttäen, että kyseessä oleva polttoaine tai materiaali voidaan varastoida niin, ettei sen koostumus muutu.

Näytteenottomenettelyt ja analyysitaajuus on suunniteltava niin, että voidaan varmistaa relevantin muuttujan vuotuisen keskiarvon määrittäminen siten, että suurin epävarmuus on alle kolmasosa siitä suurimmasta epävarmuudesta, jota edellytetään samaa lähdevirtaa koskevalle toimintotiedolle hyväksytyllä määrittämistasolla.

Jos toiminnanharjoittaja ei pysty noudattamaan vuotuista arvoa koskevaa suurinta sallittua epävarmuuden tasoa tai ei voi osoittaa noudattavansa raja-arvoja, toiminnanharjoittajan on noudatettava soveltuvin osin vähintään taulukossa 5 vahvistettua analyysitaajuutta. Kaikissa muissa tapauksissa toimivaltaisen viranomaisen on määriteltävä analyysitaajuus.

Taulukko 5

Analyysien ohjeellinen vähimmäistaajuus

Polttoaine/materiaali	Analyysitaajuus
Maakaasu	vähintään viikoittain
Prosessikaasut (jalostamojen seoskaasut, koksaamokaasu, masuunikaasu ja konverttikaasu)	vähintään päivittäin — käyttäen eri vuorokauden aikoina asianmukaisia menetelmiä
Polttoöljy	20 000 tonnin välein ja vähintään kuusi kertaa vuodessa
Hiili, koksihiili, öljykoksi (petroleum coke)	20 000 tonnin välein ja vähintään kuusi kertaa vuodessa
Kiinteä jäte (puhtaat fossiiliset jätteet tai biomassan ja fossiilisen jätteen seokset)	5 000 tonnin välein ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Nestemäiset jätteet	10 000 tonnin välein ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Karbonaatit (esimerkiksi kalkkikivi ja dolomiitti)	50 000 tonnin välein ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Savet ja saviliuskeet	Sellaisen materiaalimäärän täytyttyä, joka vastaa 50 000 tonnia hiilidioksidia ja vähintään neljä kertaa vuodessa
Muut massataseen syöttö- ja tuotantovirrat (ei sovelleta polttoaineisiin tai pelkistäviin aineisiin)	20 000 tonnin välein ja vähintään kerran kuussa.
Muut materiaalit	Materiaalin tyypistä ja variaatiosta riippuen sellaisen materiaalimäärän täytyttyä, joka vastaa 50 000 tonnia hiilidioksidia ja vähintään neljä kertaa vuodessa

14.   RAPORTIN MUOTO

Raportoinnin perustana on käytettävä seuraavia taulukoita. Niitä voidaan mukauttaa toimintojen lukumäärän sekä seurattavien laitos-, polttoaine- ja prosessityyppien mukaisesti. Lisätkää tiedot harmaalla väritettyihin ruutuihin.

14.1   LAITOKSEN TUNNISTUSTIEDOT

Laitoksen tunnistustieto	Vastaus
1. Yrityksen nimi
2. Laitoksen toiminnanharjoittaja
3. Laitos
3.1 Nimi
3.2 Lupanumero (11)
3.3 Vaaditaanko raportointia EPRTR-luettelon mukaisesti?	Kyllä/Ei
3.4 EPRTR-tunnistenumero (12)
3.5 Laitoksen osoite/paikkakunta
3.6 Postinumero/maa
3.7 Sijaintitiedot
4. Yhteyshenkilö
4.1 Nimi
4.2 Osoite/paikkakunta/postinumero/maa
4.3 Puhelin
4.4 Faksi
4.5 Sähköposti
5. Raportointivuosi
6. Liitteessä I lueteltujen toimintojen tyyppi (13)
Toiminto 1
Toiminto 2
Toiminto N

14.2   LAITOKSEN TOIMINNOT JA PÄÄSTÖT PÄÄKOHDITTAIN

Liitteessä I lueteltujen toimintojen päästöt

Luokka	Poltosta aiheutuvien päästöjen IPCC CRF -luokka (14)	Prosessipäästöjen IPCC CRF -luokka (15)	EPRTR-luokan IPPC-koodi	Onko määrittämistasoa muutettu? Kyllä/Ei	Päästöt (t CO2)
Toiminnot
Toiminto 1
Toiminto 2
Toiminto N
Yhteensä

Muistiotiedot

	Siirretty tai polttoaineeseen sisältyvä CO2			Biomassapäästöt (16)
	Siirretyn tai polttoaineeseen sisältyvän hiilidioksidin määrä	Siirretyn materiaalin tai polttoaineen määrä	Siirron tyyppi (polttoaineeseen sisältyvä laitokseen / laitoksesta pois, siirretty laitokseen / laitoksesta pois
Yksikkö	[t CO2]			[t CO2]
Toiminto 1
Toiminto 2
Toiminto N

14.3   POLTOSTA AIHEUTUVAT PÄÄSTÖT (LASKENTA)

Toiminto
Polttoainetyyppi:
IEA-luokka
Tarvittaessa jäteluettelon numero
Muuttuja	Sallitut yksiköt	Käytetyt yksiköt	Arvo	Määrittämistaso
Kulutetun polttoaineen määrä	t tai Nm3
P Polttoaineen tehollinen lämpöarvo	TJ/t tai TJ/Nm3
Päästökerroin	t CO2/TJ tai t CO2/t tai t CO2/Nm3
Hapettumiskerroin
Fossiilinen CO2	t CO2	t CO2
Käytetty biomassa	TJ tai t tai Nm3

14.4   PROSESSIPÄÄSTÖT (LASKENTA)

Toiminto
Materiaalityyppi
Tarvittaessa jäteluettelon numero
Muuttuja	Sallitut yksiköt	Käytetyt yksiköt	Arvo	Määrittämistaso
Toimintotiedot	t tai Nm3
Päästökerroin	t CO2/t tai t CO2/Nm3
Muuntokerroin
Fossiilinen CO2	t CO2	t CO2
Käytetty biomassa	t tai Nm3

14.5   MASSATASEMENETELMÄ

Muuttuja
Polttoaineen tai materiaalin nimi
Tarvittaessa IEA-luokka
Tarvittaessa jäteluettelon numero
	Sallitut yksiköt	Käytetyt yksiköt	Arvo	Määrittämistaso
Toimintotiedot (massa tai tilavuus): käyttäkää miinusmerkkisiä arvoja tuotantovirroille	t tai Nm3
Tehollinen lämpöarvo (tarvittaessa)	TJ/t tai TJ/Nm3
Toimintotiedot (lämmönsyöttö) = massa tai tilavuus * tehollinen lämpöarvo (tarvittaessa)	TJ
Hiilipitoisuus	t C/t tai t C/Nm3
Fossiilinen CO2	t CO2	t CO2

14.6   MITTAUSMENETELMÄ

Toiminto
Päästölähteen tyyppi
Muuttuja	Sallitut yksiköt	Arvo	Määrittämistaso	Epävarmuus
Fossiilinen CO2	t CO2
Biomassan CO2	t CO2

15.   RAPORTOINTILUOKAT

Päästöt raportoidaan noudattaen IPCC:n raportointilomakkeessa määriteltyjä seuraavia luokkia ja EPRTR-asetuksen (asetus (EY) N:o 166/2006) liitteen I mukaista IPCC-koodia (ks. tämän liitteen 15 jakson 2 kohta). Molempien raportointimuotojen yksittäiset luokat on esitetty jäljempänä. Jos toiminto voitaisiin luokitella kahteen tai useampaan luokkaan, valitun luokan on vastattava toiminnan ensisijaista tarkoitusta.

15.1   IPCC:N RAPORTOINTILOMAKE

Jäljempänä oleva taulukko on ote UNFCCC:n suuntaviivojen yhteisestä raportointilomakkeesta (CRF) (17), joka koskee vuotuisten päästöjen raportointia. CRF:ssä päästöt jaotellaan seitsemään pääluokkaan:

1)

energia;

2)	teolliset prosessit;

3)	liuottimien ja muiden tuotteiden käyttö;

4)	maatalous;

5)	maankäytön muutokset ja metsänhoito;

6)

jätteet;

7)

muut.

CRF-taulukon luokat 1, 2 ja 6, jotka ovat direktiivin 2003/87/EY kannalta relevantteja luokkia, on lueteltu alaluokkineen.

1. ENERGIAA KOSKEVA TOIMIALAKOHTAINEN RAPORTTI

A. Polttoaineen polttotoiminnot (toimialakohtainen lähestymistapa)

1. Energia-alan teollisuus

a) Sähkön ja lämmön tuotanto

b) Öljynjalostus

c) Kiinteiden polttoaineiden tuotanto ja muu energia-alan teollisuus

2. Tehdasteollisuus ja rakennusala

a) Rauta ja teräs

b) Muut kuin rautametallit

c) Kemikaalit

d) Selluloosa, paperi ja painotuotteet

e) Elintarvikkeet, juomat ja tupakka

f) Muut

4. Muut toimialat

a) Kauppa, palvelut ja julkinen sektori

b) Asuminen

c) Maatalous/metsätalous/kalastus

5. Muut  (18)

a) Kiinteät polttolaitokset

b) Liikkuvat lähteet

B. Polttoaineiden hajapäästöt

1. Kiinteät polttoaineet

a) Hiilikaivokset

b) Kiinteiden polttoaineiden muuntaminen

c) Muut

2. Öljy ja maakaasu

a) Öljy

b) Maakaasu

c) Tuuletus ja soihdutus

Tuuletus

Soihdutus

d) Muut

2. TEOLLISIA PROSESSEJA KOSKEVA TOIMIALAKOHTAINEN RAPORTTI

A. Mineraalituotteet

1. Sementin tuotanto

2. Kalkin tuotanto

3. Kalkkikiven ja dolomiitin käyttö

4. Kalsinoidun soodan tuotanto ja käyttö

5. Asfalttiset katemateriaalit

6. Teiden asfalttipäällysteet

7. Muut

B. Kemianteollisuus

1. Ammoniakin tuotanto

2. Typpihapon tuotanto

3. Adipiinihapon tuotanto

4. Kardibien tuotanto

5. Muut

C. Metallin tuotanto

1. Raudan ja teräksen tuotanto

2. Ferrometallien tuotanto

3. Alumiinin tuotanto

4. Alumiini- ja magnesiumsulatoissa käytetty SF6

5. Muu

6. JÄTETTÄ KOSKEVA TOIMIALAKOHTAINEN RAPORTTI

C. Jätteenpoltto  (18)

MUISTIOTIEDOT

Biomassan hiilidioksidipäästöt

15.2   EPRTR-ASETUKSEN IPPC-PÄÄSTÖLÄHDELUOKKIEN KOODIT

Tietojen raportoinnissa olisi käytettävä seuraavia päästölähdeluokkien koodeja.

No.	Toiminto
1.	Energia-ala
a)	Kaasun- ja öljynjalostamot
b)	Kaasutus- ja nesteytyslaitokset
c)	Lämpövoimalat ja muut polttolaitokset
d)	Koksaamot
e)	Hiilen murskauslaitokset
f)	Kivihiilituotteita ja kiinteitä savuttomia polttoaineita valmistavat laitokset
2.	Metallien tuotanto ja jalostus
a)	Malmien (mukaan luettuina sulfidimalmit) pasutus- ja sintrauslaitokset
b)	Raakaraudan tai teräksen tuotantolaitokset (primaari- tai sekundaarisulatus), jatkuva valu mukaan luettuna
c)	Laitokset, joissa rautametalleja jalostetaan i) kuumavalssaamalla ii) takomalla vasaroilla iii) suojakäsittelemällä sulalla metallilla
d)	Rautametallivalimot
e)	Laitokset i) joissa tuotetaan muita kuin rautapitoisia raakametalleja malmista, rikasteista tai sekundaarisista raaka-aineista metallurgisilla, kemiallisilla tai elektrolyysimenetelmillä; ii) joissa sulatetaan, seostaminen mukaan luettuna, muita kuin rautapitoisia metalleja, jälleenkäsiteltävät tuotteet mukaan luettuna (jalostuksesta, sulattovalusta jne.)
f)	Metallien ja muovien pintakäsittelylaitokset, joissa käytetään elektrolyyttistä tai kemiallista prosessia
3.	Mineraaliteollisuus
a)	Maanalainen kaivoslouhinta ja siihen liittyvä toiminta
b)	Avolouhinta ja louhinta
c)	Laitokset, joissa tuotetaan: — sementtiklinkkeriä kiertouuneissa — kalkkia kiertouuneissa — sementtiklinkkeriä tai kalkkia muissa uuneissa
d)	Asbestia ja asbestipohjaisia tuotteita valmistavat laitokset
e)	Lasia, mukaan luettuna lasikuitua, valmistavat laitokset
f)	Mineraaleja sulattavat laitokset, mukaan luettuina mineraalikuituja tuottavat laitokset
g)	Laitokset, joissa valmistetaan polttamalla keraamisia tuotteita, erityisesti kattotiiliä, tiiliä, tulenkestäviä tiiliä, laattoja, kivitavaraa tai posliinia
4.	Kemianteollisuus
a)	Kemiantehtaat, joissa tuotetaan teollisessa mittakaavassa orgaanisen kemian peruskemikaaleja, kuten i) yksinkertaisia hiilivetyjä (suoraketjuisia tai rengasrakenteisia, tyydyttyneitä tai tyydyttymättömiä, alifaattisia tai aromaattisia); ii) happea sisältäviä hiilivetyjä, kuten alkoholeja, aldehydejä, ketoneita, karboksyylihappoja, estereitä, asetaatteja, eettereitä, peroksideja, epoksihartseja; iii) rikkipitoisia hiilivetyjä; iv) typpipitoisia hiilivetyjä, kuten amiineja, amideja, typpiyhdisteitä, nitroyhdisteitä tai nitraattiyhdisteitä, nitriilejä, syanaatteja, isosyanaatteja; v) fosforia sisältäviä hiilivetyjä; vi) halogenoituja hiilivetyjä; vii) organometalliyhdisteitä; viii) perusmuoveja (polymeerejä, synteettikuituja ja selluloosapohjaisia kuituja); ix) synteettisiä kumeja; x) väriaineita ja pigmenttejä; xi) pinta-aktiivisia aineita
b)	Kemiantehtaat, joissa tuotetaan teollisessa mittakaavassa epäorgaanisen kemian peruskemikaaleja, kuten i) kaasuja, kuten ammoniakkia, klooria tai kloorivetyä, fluoria tai fluorivetyä, hiilen oksideja, rikkiyhdisteitä, typen oksideja, vetyä, rikkidioksidia, karbonyylikloridia; ii) happoja, kuten kromihappoa, fluorivetyhappoa, fosforihappoa, typpihappoa, kloorivetyä, rikkihappoa, oleumia, rikkihapokkeita; iii) emäksiä, kuten ammoniumhydroksidia, kaliumhydroksidia, natriumhydroksidia; iv) suoloja, kuten ammoniumkloridia, kaliumkloraattia, kaliumkarbonaattia, natriumkarbonaattia, perboraattia, hopeanitraattia; v) epämetalleja, metallioksideja tai muita epäorgaanisia yhdisteitä, kuten kalsiumkarbidia, piitä ja piikarbidia
c)	Kemiantehtaat, joissa tuotetaan teollisessa mittakaavassa fosfori-, typpi- tai kaliumpohjaisia lannoitteita (yksi- tai moniravinteisia)
d)	Kemiantehtaat, joissa tuotetaan teollisessa mittakaavassa peruskasvinsuojeluaineita ja biosidejä
e)	Laitokset, joissa käytetään kemiallista tai biologista prosessia peruslääkkeiden valmistukseen teollisessa mittakaavassa
f)	Laitokset, joissa tuotetaan teollisessa mittakaavassa räjähteitä ja pyroteknisiä tuotteita
5.	Jätehuolto ja jätevesien käsittely
a)	Vaarallisen jätteen polttoon, pyrolyysiin, talteenottoon tai kemialliseen käsittelyyn tarkoitetut laitokset tai vaarallisen jätteen sijoittaminen kaatopaikalle
b)	Yhdyskuntajätteen polttolaitokset
c)	Tavanomaisen jätteen käsittelylaitokset
d)	Kaatopaikat (lukuun ottamatta pysyvän jätteen kaatopaikkoja)
e)	Ruhojen ja eläinperäisen jätteen käsittelyyn tai kierrätykseen tarkoitetut laitokset
f)	Yhdyskuntajätevesien käsittelylaitokset
g)	Itsenäisesti toimivat teollisuuden jätevesien käsittelylaitokset, jotka tarjoavat palveluja ainakin yhdelle tässä liitteessä mainituista toiminnoista
6.	Paperin ja puun tuotanto ja jalostus
a)	Teollisuuslaitokset, joissa valmistetaan massaa puusta tai vastaavista kuitumateriaaleista
b)	Teollisuuslaitokset, joissa valmistetaan paperia, kartonkia ja muita primaarisia puutuotteita (lastulevyä, kuitulevyä ja vaneria)
c)	Teollisuuslaitokset, joissa puuta ja puutuotteita suojataan kemiallisesti
7.	Voimaperäinen karjankasvatus ja vesiviljely
a)	Siipikarjan tai sikojen tehokasvatuslaitokset
b)	Voimaperäinen vesiviljely
8.	Elintarvike- ja juomateollisuuden eläin- ja kasvituotteet
a)	Teurastamot
b)	Sellaisten elintarvikkeiden ja juomien käsittely ja jalostus, jotka valmistetaan — eläinperäisistä raaka-aineista (paitsi maidosta), — kasviperäisistä raaka-aineista
c)	Maidon käsittely ja jalostus
9.	Muut toiminnot
a)	Kuitujen tai tekstiilien esikäsittely- (pesu, valkaisu, merserointi) tai värjäyslaitokset
b)	Nahan- ja vuotien parkituslaitokset
c)	Laitokset, jotka suorittavat aineiden, esineiden tai tuotteiden pintakäsittelyä, erityisesti tasoitusta, painatusta, pinnoitusta, rasvanpoistoa, vedenkestokäsittelyä, liimausta, maalausta, puhdistusta tai kyllästystä orgaanisten liuottimien avulla
d)	Hiilen (kivihiilen) tai elektrografiitin tuotantolaitokset, joissa käytetään polttoa tai grafitointia
e)	Laitokset, joissa rakennetaan ja maalataan laivoja tai poistetaan niistä maali

16.   VÄHÄN PÄÄSTÖJÄ AIHEUTTAVIA LAITOKSIA KOSKEVAT VAATIMUKSET

Tämän liitteen 4 jakson 3 kohdan, 5 jakson 2 kohdan, 7 jakson 1 kohdan, 10 jakson sekä 13 jakson säännöksistä voidaan poiketa sellaisten laitosten osalta, joiden keskimääräiset todennetut ja raportoidut vuosittaiset päästöt olivat alle 25 000 tonnia hiilidioksidia edellisen päästökauppakauden aikana. Laitoksiin sovelletaan seuraavassa esitettäviä poikkeuksia. Jos raportoituja päästötietoja ei voida enää käyttää, koska laitos tai sen toimintaolosuhteet ovat muuttuneet, tai jos todennettujen päästöjen historialliset tiedot puuttuvat, voidaan poikkeuksia soveltaa, jos toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt seuraaville viidelle vuodelle konservatiivisen päästöennusteen, joka on alle 25 000 tonnia fossiilista hiilidioksidia vuodessa. Jäsenvaltiot voivat vapauttaa todentajan vuosittaisen laitoskäynnin velvoitteesta ja todentaja voi tehdä päätöksen laitoskäynnistä riskianalyysinsä pohjalta.

—	Tarvittaessa toiminnanharjoittaja voi käyttää toimintotietojen epävarmuuden arviointiin relevanttien mittalaitteiden toimittajan erittelemiä tietoja riippumatta käyttöolosuhteista.

—	Jäsenvaltiot voivat poistaa velvoitteen osoittaa tämän liitteen 10 jakson 3 kohdan 2 alakohdassa annettujen kalibrointia koskevien säännösten noudattaminen.

—	Jäsenvaltiot voivat antaa luvan alempien määrittämistasojen käytölle (vähimmäistasona on määrittämistaso 1) kaikkien päästövirtojen ja relevanttien muuttujien osalta.

—	Jäsenvaltiot voivat antaa luvan sellaisten yksinkertaistettujen tarkkailusuunnitelmien käytölle, jotka sisältävät vähintään tämän liitteen 4 jakson 3 kohdan a, b, c, e, f, k ja l alakohdassa luetellut elementit.

—

Jäsenvaltiot voivat poistaa velvoitteen käyttää standardin EN ISO 17025:2005 mukaan akkreditoitua laboratoriota, jos kyseessä oleva laboratorio — antaa vakuuttavan näytön siitä, että se on teknisesti pätevä ja pystyy tuottamaan teknisesti luotettavia tuloksia relevanttien analyyttisten menettelyjen avulla, ja — osallistuu vuosittain laboratorioiden välisiin vertailuihin ja toteuttaa sen jälkeen tarvittaessa korjaavia toimenpiteitä.

—	Polttoaineen tai materiaalien käyttö voidaan määrittää ostokirjanpidon ja arvioitujen varastomuutosten perusteella ottamatta huomioon epävarmuustasoa.

---

(1)  Saatavissa Internetistä: http://eippcb.jrc.es.

(2)  ”Guide to the Expression of Uncertainty in Measurement”, ISO/TAG 4. Published by the International Standardisation Organisation (ISO) in 1993 (corrected and reprinted, 1995) in the name of the BIPM, IEC, IFCC, ISO, IUPAC, IUPAP and OIML.

(3)  Perustuu hiilen (12,011) ja hapen (15,9994) atomimassojen suhteeseen.

(4)  Tuntia koskevien tietopisteiden määrä riippuu mittaustaajuudesta.

(5)  Good Practice Guidance vuodelta 2000, liite I ja tarkistetut vuoden 1996 IPCC-ohjeet (raportointiohjeet), liite I

http://www.ipcc-nggip.iges.or.jp/public/public.htm.

”Guide to the Expression of Uncertainty in Measurement”, ISO/TAG 4. Published by the International Standardisation Organisation (ISO) in 1993 (corrected and reprinted, 1995) in the name of the BIPM, IEC, IFCC, ISO, IUPAC, IUPAP and OIML.

ISO-5168:2005 Measurement of fluid flow – Procedures for the evaluation of uncertainties.

(6)  EUVL L 41, 14.2.2003, s. 26.

(7)  Polttotoimintoja koskevat toimintotiedot ilmoitetaan energiana (tehollinen lämpöarvo) ja massana. Myös biomassapolttoaineet tai -syöttömateriaalit on ilmoitettava toimintotietoina.

(8)  Polttotoimintojen päästökertoimet on raportoitava hiilidioksidipäästöinä suhteessa energiasisältöön.

(9)  Muunto- ja hapettumiskertoimet on ilmoitettava mitattomina suhdelukuina.

(10)  EYVL L 226, 6.9.2000, s. 3, päätös sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston päätöksellä 2001/573/EY (EYVL L 203, 28.7.2001, s. 18).

(11)  Toimivaltainen viranomainen antaa lupanumeron lupamenettelyn yhteydessä.

(12)  Täytetään vain, jos laitoksen on noudatettava raportoinnissa EPRTR-luetteloa eikä laitoksen lupaan sisälly useampia kuin yksi EPRTR-toiminto. Tieto ei ole pakollinen ja sitä käytetään annettuja nimi- ja osoitetietoja täydentävänä lisätunnistetietona.

(13)  Esim. ”Öljynjalostamot”.

(14)  Esim. ”1A2f muiden teollisuuden alojen poltosta aiheutuvat päästöt”.

(15)  Esim. ”2A2 Teolliset prosessit — kalkin tuotanto”.

(16)  Täytetään vain, jos päästöt on määritetty mittaamalla.

(17)  UNFCCC (1999): FCCC/CP/1999/7.

(18)  Ei koske jätteenpolttolaitoksia, joissa tuotettua energiaa hyödynnetään. Energiaksi poltetusta jätteestä aiheutuvat päästöt raportoidaan kohdassa Energia, 1A. Katso Intergovernmental Panel on Climate Change; Greenhouse Gas Inventory Reporting Instructions. Revised 1996 IPCC Guidelines for national greenhouse gas inventories; 1997.

LIITE II

Direktiivin 2003/87/EY liitteessä I luetelluista toiminnoista peräisin olevia poltosta aiheutuvia päästöjä koskevat ohjeet

1.   SOVELTAMISALA JA KATTAVUUS

Tässä liitteessä olevia toimintokohtaisia ohjeita on sovellettava direktiivin 2003/87/EY liitteessä I tarkoitetuista polttolaitoksista, joiden nimellinen lämpöteho on yli 20 MW (lukuun ottamatta ongelmajätteen ja yhdyskuntajätteen polttolaitoksia), peräisin olevien kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailuun, ja muista direktiivin liitteessä I luetelluista toiminnoista, joihin viitataan näiden ohjeiden liitteissä III–XI, peräisin olevien poltosta aiheutuvien päästöjen tarkkailuun. Petrokemianteollisuuden relevantteihin prosesseihin voidaan soveltaa myös liitettä III, mikäli kyseiset prosessin kuuluvat direktiivin 2003/87/EY liitteen I soveltamisalaan.

Polttoprosesseista peräisin oleviin tarkkailtaviin kasvihuonekaasupäästöihin kuuluvat kaikkien laitoksessa poltettavien polttoaineiden päästöt ja esimerkiksi savukaasujen rikkidioksidin poistamiseksi toteutettavista puhdistusprosesseista peräisin olevat päästöt. Kuljetuksiin tarkoitettujen polttomoottoreiden päästöjä ei seurata eikä niistä raportoida. Kaikki polttoaineiden poltosta laitoksessa peräisin olevat kasvihuonekaasujen päästöt luetaan kuuluviksi kyseiselle laitokselle riippumatta siitä, siirretäänkö sen tuottamaa lämpöä tai sähköä muille laitoksille. Päästöjä, jotka liittyvät muista laitoksista siirretyn lämmön tai sähkön tuotantoon, ei lueta kuuluviksi vastaanottavan laitoksen päästöihin.

Sellaisen polttolaitoksen päästöt, joka sijaitsee terästä tuottavan laitoskokonaisuuden yhteydessä ja saa polttoaineensa pääasiallisesti sieltä, mutta jolla on erillinen kasvihuonekaasupäästöjä koskeva lupa, voidaan laskea osaksi tämän terästuotantolaitoksen massatasetta, jos toiminnanharjoittaja voi osoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle, että tällaisella lähestymistavalla voidaan vähentää päästöjen määrittelyn epävarmuutta.

2.   HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN MÄÄRITTÄMINEN

Polttolaitosten ja -prosessien hiilidioksidipäästöjen lähteitä ovat

—

kattilat

—

polttimet

—

turpiinit

—	kuumentimet

—

masuunit

—	polttouunit

—	hehkutusuunit

—

uunit

—	kuivausuunit

—

moottorit

—

soihdut

—	pesurit (prosessipäästöt)

—	muut mahdolliset polttoainetta käyttävät laitteet tai koneet, lukuun ottamatta polttomoottorikäyttöisiä kuljetuksiin tarkoitettuja laitteita tai koneita.

2.1   HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN LASKENTA

2.1.1   POLTOSTA AIHEUTUVAT PÄÄSTÖT

2.1.1.1   YLEISET POLTTOTOIMINNOT

Polttolaitosten hiilidioksidipäästöt lasketaan kertomalla kunkin käytetyn polttoaineen energiasisältö päästökertoimella ja hapettumiskertoimella. Jokaisen toiminnon jokaisen polttoaineen päästöt lasketaan seuraavasti:

CO2-päästöt = toimintotiedot * päästökerroin * hapettumiskerroin

Tällöin

a)   Toimintotiedot

Toimintotiedot ilmaistaan yleensä raportointikaudella käytetyn polttoaineen nettoenergiasisältönä [TJ]. Polttoaineenkulutuksen energiasisältö lasketaan käyttäen seuraavaa kaavaa:

Polttoaineenkulutuksen energiasisältö [TJ] = käytetty polttoaine [t tai Nm3] * polttoaineen tehollinen lämpöarvo [TJ/t tai TJ/Nm3] (1)

Jos käytetään massaan tai tilavuuteen suhteutettuja päästökertoimia [t CO2/t tai t CO2/Nm3] , ilmaistaan toimintotiedot kulutetun polttoaineen määränä [t tai Nm3].

Tällöin

a1)   Käytetty polttoaine

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittaja tai polttoaineen toimittaja määrittelee raportointikauden aikana kulutetun polttoaineen määrän niin, että epävarmuus on enintään ±7,5 % ottaen huomioon tarvittaessa varastomuutokset.

Määrittämistaso 2

Toiminnanharjoittaja tai polttoaineen toimittaja määrittelee raportointikauden aikana kulutetun polttoaineen määrän niin, että epävarmuus on enintään ± 5 % ottaen huomioon tarvittaessa varastomuutokset.

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittaja tai polttoaineen toimittaja määrittelee raportointikauden aikana kulutetun polttoaineen määrän niin, että epävarmuus on enintään ±2,5 % ottaen huomioon tarvittaessa varastomuutokset.

Määrittämistaso 4

Toiminnanharjoittaja tai polttoaineen toimittaja määrittelee raportointikauden aikana kulutetun polttoaineen määrän niin, että epävarmuus on enintään ±1,5 % ottaen huomioon tarvittaessa varastomuutokset.

a2)   Tehollinen lämpöarvo

Määrittämistaso 1

Kutakin käytettyä polttoainetta koskevia viitearvoja käytetään liitteessä I olevan 11 jakson säännösten mukaisesti.

Määrittämistaso 2a

Toiminnanharjoittaja käyttää kyseistä polttoainetta koskevia maakohtaisia tehollisia lämpöarvoja, jotka asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle toimittamassaan uusimmassa kansallisessa inventaariossa.

Määrittämistaso 2b

Kaupallisten polttoaineiden osalta käytetään tehollista lämpöarvoa, joka on saatu polttoaineen toimittajan kyseistä polttoainetta koskevista tiedoista, edellyttäen, että se on määritetty hyväksyttyjen kansallisten tai kansainvälisten standardien mukaisesti.

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittaja, sopimuslaboratorio tai polttoaineen toimittaja mittaa laitoksessa käytettyä polttoainetta edustavat teholliset lämpöarvot liitteessä I olevan 13 jakson säännösten mukaisesti.

b)   Päästökerroin

Määrittämistaso 1

Kutakin polttoainetta koskevia viitekertoimia käytetään liitteessä I olevan 11 jakson säännösten mukaisesti.

Määrittämistaso 2a

Toiminnanharjoittaja käyttää kyseistä polttoainetta koskevia maakohtaisia päästökertoimia, jotka asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle toimittamassaan uusimmassa kansallisessa inventaariossa.

Määrittämistaso 2b

Toiminnanharjoittaja laskee polttoainetta koskevat päästökertoimet käyttäen jompaakumpaa seuraavista vakiintuneista malleista:

—	öljynjalostus- tai terästeollisuudessa yleisesti käytettyjen tiettyjen öljyjen tai kaasujen tiheyden mittaus, ja

—	erityisten hiilityyppien tehollinen lämpöarvo,

ja käyttää empiirisiä korrelaatiokertoimia, jotka määritetään vähintään kerran vuodessa liitteessä I olevan 13 jakson säännösten mukaisesti. Toiminnanharjoittajan on varmistettava, että korrelaatiokerroin on hyvien teknisten käytäntöjen mukainen ja että sitä sovelletaan vain sillä alueella oleviin mallin mukaisiin arvoihin, jolla se on määritetty.

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittaja, ulkopuolinen laboratorio tai polttoaineen toimittaja määrittää polttoaineen toimintokohtaiset päästökertoimet liitteessä I olevan 13 jakson säännösten mukaisesti.

c)   Hapettumiskerroin

Toiminnanharjoittaja voi valita asianmukaisen määrittämistason tarkkailumenetelmälleen.

Määrittämistaso 1

Käytetään hapettumiskerrointa 1,0 (2).

Määrittämistaso 2

Toiminnanharjoittaja käyttää kyseistä polttoainetta koskevia hapettumiskertoimia, jotka asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle toimittamassaan uusimmassa kansallisessa inventaariossa.

Määrittämistaso 3

Toiminnanharjoittaja määrittelee polttoaineiden toimintokohtaiset kertoimet tuhkan, nestemäisten päästöjen ja muiden jätteiden sekä sivutuotteiden ja muiden epätäydellisesti hapettuneiden kaasumaisten hiilipäästöjen hiilipitoisuuden perusteella. Koostumustiedot määritellään liitteessä I olevan 13 jakson säännösten mukaisesti.

2.1.1.2   MASSATASEMENETELMÄ: HIILIMUSTAN TUOTANTO JA KAASUNKÄSITTELYTERMINAALIT

Massatasemenetelmää voidaan soveltaa hiilimustan tuotantoon ja kaasunkäsittelyterminaaleihin. Siinä on otettava huomioon kaikki syöttöaineiden, varastojen, tuotteiden ja muiden laitoksesta siirrettävien aineiden sisältämä hiili kasvihuonekaasupäästöjen laskemiseksi seuraavalla kaavalla:

CO2-päästöt [t CO2] = (syöttöaineet - tuotteet - siirrot - varastomuutokset) * muuntokerroin CO2/C.

Tällöin

—	syöttöaineet [t C]: kaikki laitoksen rajojen sisäpuolelle tuleva hiili,

—	tuotteet [t C]: kaikki laitoksen ulkopuolelle siirtyvissä tuotteissa ja materiaaleissa oleva hiili, sivutuotteet mukaan luettuina,

—	siirrot [t C]: kaikki laitoksen ulkopuolelle siirtyvä hiili, esim. viemäriin päästetty, kaatopaikalle sijoitettu tai hävikit. Siirtoihin ei kuulu kasvihuonekaasujen päästäminen ilmakehään,

—	varastomuutokset [t C]: Hiilivarastojen kasvu laitoksen rajojen sisäpuolella.

Laskennassa käytetään seuraavaa kaavaa:

CO2-päästöt [t CO2] = (Σ (toimintotiedotsyöttöaineet * hiilipitoisuussyöttöaineet) - Σ (toimintotiedottuotteet * hiilipitoisuustuotteet) - Σ (toimintotiedotsiirrot * hiilipitoisuussiirrot) - Σ (toimintotiedot varastomuutokset * hiilipitoisuusvarastomuutokset)) * 3,664

Tällöin

a)   Toimintotiedot

Toiminnanharjoittaja analysoi ja raportoi kaikkien polttoaineiden massavirrat laitokseen ja sieltä ulos sekä vastaavat varastomuutokset kaikkien relevanttien polttoaineiden ja materiaalien osalta erikseen. Jos massavirran hiilipitoisuus liittyy yleensä energiasisältöön (polttoaineet), toiminnanharjoittaja voi määrittää kyseessä olevan massavirran energiasisältöön [t C/TJ] liittyvän hiilipitoisuuden ja käyttää sitä massataseen laskemiseen.

Määrittämistaso 1

Raportointikauden toimintotiedot määritetään niin, että epävarmuus on enintään ±7,5 %.

Määrittämistaso 2

Raportointikauden toimintotiedot määritetään niin, että epävarmuus on enintään ± 5 %.

Määrittämistaso 3

Raportointikauden toimintotiedot määritetään niin, että epävarmuus on enintään ±2,5 %.

Määrittämistaso 4

Raportointikauden toimintotiedot määritetään niin, että epävarmuus on enintään ±1,5 %.

b)   Hiilipitoisuus

Määrittämistaso 1

Syöttöaine- tai tuotantovirtojen hiilisisältö lasketaan liitteessä I olevassa 11 jaksossa tai liitteissä IV–VI lueteltujen polttoaineiden tai materiaalien standardipäästökertoimien avulla. Hiilisisältö lasketaan seuraavasti:

Määrittämistaso 2

Syöttöaine- tai tuotantovirran hiilipitoisuutta laskettaessa on noudatettava liitteessä I olevan 13 jakson säännöksiä, jotka koskevat polttoaineita, tuotteita ja sivutuotteita koskevan näytteenoton edustavuutta sekä niiden hiilipitoisuuden ja biomassaosuuden määrittämistä.

2.1.1.3   SOIHDUT

Soihdutuspäästöinä otetaan huomioon tavanomainen soihdutus ja operatiivinen soihdutus (tilannesoihdutus, käynnistäminen ja pysäyttäminen sekä häiriöpäästöt).

Hiilidioksidipäästöt on laskettava ottaen huomioon soihdutetun kaasun määrä [Nm3] ja sen hiilipitoisuus [t CO2/Nm3] (mukaan luettuna mahdollinen kaasuun sisältyvä hiilidioksidi).

CO2-päästöt = toimintotiedot * päästökerroin * hapettumiskerroin

Tällöin

a)   Toimintotiedot

Määrittämistaso 1

Raportointikauden aikana käytetyn soihdutetun kaasun määrä määritetään niin, että epävarmuus on enintään ±17,5 %.

Määrittämistaso 2

Raportointikauden aikana käytetyn soihdutetun kaasun määrä määritetään niin, että epävarmuus on enintään ±12,5 %.

Määrittämistaso 3

Raportointikauden aikana käytetyn soihdutetun kaasun määrä määritetään niin, että epävarmuus on enintään ±7,5 %.

b)   Päästökerroin

Määrittämistaso 1

Konservatiivisena arviona soihdutuskaasuja määritettäessä sovelletaan puhtaan etaanin polttamisesta (vakio-olosuhteissa) saatua oletuspäästökerrointa 0,00393 t CO2/m3.

Määrittämistaso 2a

Toiminnanharjoittaja käyttää kyseistä polttoainetta koskevia maakohtaisia päästökertoimia, jotka asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle toimittamassaan uusimmassa kansallisessa inventaariossa.

Määrittämistaso 2b

Laitoskohtaiset päästökertoimet saadaan soihdutusvirran molekyylipainon arviosta käyttäen teollisuuden standardimalleihin perustuvaa prosessimallintamista. Soihdutetun kaasun molekyylipainon painotettu vuosittainen keskiarvo saadaan ottamalla huomioon kunkin kyseeseen tulevan virran suhteellinen osuus ja molekyylipaino.

Määrittämistaso 3

Päästökerroin [t CO2/Nm3 soihdutuskaasu] lasketaan soihdutetun kaasun hiilipitoisuudesta liitteessä I olevan 13 jakson säännösten mukaisesti.

c)   Hapettumiskerroin

Voidaan käyttää myös alempia määrittämistasoja.

Määrittämistaso 1

On käytettävä arvoa 1,0.

Määrittämistaso 2

Toiminnanharjoittaja käyttää hapettumiskerrointa, jonka asianomainen jäsenvaltio on ilmoittanut YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen sihteeristölle toimittamassaan uusimmassa kansallisessa inventaariossa.

2.1.2   PROSESSIPÄÄSTÖT

Hiilidioksidin prosessipäästöt, jotka ovat peräisin karbonaatin käytöstä savukaasujen rikinpoistossa, on laskettava ostetun karbonaatin (laskentamenetelmä määrittämistason 1a mukaisesti) tai tuotetun kipsin (laskentamenetelmä määrittämistason 1b mukaisesti) perusteella. Nämä kaksi laskentamenetelmää ovat yhtä hyviä. Laskennassa käytetään seuraavaa kaavaa:

CO2-päästöt [t] = toimintotiedot * päästökerroin

Tällöin

Laskentamenetelmä A ”karbonaattiperusteinen”

Päästöjen laskenta perustuu käytetyn karbonaatin määrään:

a)   Toimintotiedot

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittajan tai materiaalitoimittajan määrittämä prosessiin syötetyn kuivan karbonaatin määrä tonneina raportointikauden aikana niin, että mittauksen epävarmuus on enintään ±7,5 %.

b)   Päästökerroin

Määrittämistaso 1

Päästökertoimet on laskettava ja raportoitava vapautuneen hiilidioksidin massayksikköinä tonnia karbonaattia kohden. Taulukossa 1 ilmoitettuja stökiometrisiä suhdelukuja on käytettävä koostumistietojen muuttamisessa päästökertoimiksi.

CaCO3:n ja MgCO3:n määrä kunkin asiaankuuluvan hehkutusuunin syöttömateriaalissa lasketaan noudattaen toimialan parhaita käytäntöjä koskevia ohjeita.

Taulukko 1

Stökiometrinen suhdeluku

Karbonaatti	[t CO2 / t Ca-, Mg- tai muu karbonaatti] suhdeluku	Huomautuksia
CaCO3	0,440
MgCO3	0,522
yleinen: XY(CO3)Z	Päästökerroin = [MCO2] / {Y * [Mx] + Z * [MCO3 2-]}	X = maa-alkali- tai alkalimetalli Mx = X:n molekyylipaino [g/mol] MCO2 = CO2:n molekyylipaino = 44 [g/mol] MCO3- = CO3 2-:n molekyylipaino = 60 [g/mol] Y = X:n stökiometrinen luku = 1 (maa-alkalimetalleilla) = 2 (alkalimetalleilla) Z = CO3 2-:n stökiometrinen luku = 1

Laskentamenetelmä B ”kipsiperusteinen”

Päästöjen laskenta perustuu tuotetun kipsin määrään:

a)   Toimintotiedot

Määrittämistaso 1

Toiminnanharjoittajan tai kipsin prosessoijan määrittämä kuivan kipsin (CaSO4 · 2H2O) määrä [t] prosessin vuodessa tuottamana kipsinä niin, että mittauksen epävarmuus on enintään ±7,5 %.

b)   Päästökerroin

Määrittämistaso 1

Kuivan kipsin (CaSO4· 2H2O) ja hiilidioksidin stökiometrinen osuus prosessissa: 0,2558 t CO2 / t kipsiä

2.2   HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN MITTAUS

Käytetään liitteessä XII olevia mittausta koskevia ohjeita.

---

(1)  Jos käytetään tilavuusyksiköitä, toiminnanharjoittajan on otettava huomioon mahdolliset erot mittalaitteen paineessa ja lämpötilassa sekä vakio-olosuhteet, joissa tehollinen lämpöarvo määritellään kunkin polttoainetyypin osalta .

(2)  Katso vuoden 2006 IPCC:n ohjeet kansallisten kasvihuonekaasumäärien laskemiseksi.