ISSN 1725-261X
Euroopan unionin
virallinen lehti
L 216
Suomenkielinen laitos
Lainsäädäntö
47. vuosikerta
16. kesäkuu 2004
|
ISSN 1725-261X |
||
|
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 216 |
|
|
|
||
|
Suomenkielinen laitos |
Lainsäädäntö |
47. vuosikerta |
|
Sisältö |
|
Sivu |
|
|
|
* |
|
|
|
Oikaisuja |
|
|
|
* |
|
FI |
Säädökset, joiden otsikot on painettu laihalla kirjasintyypillä, ovat maatalouspolitiikan alaan kuuluvia juoksevien asioiden hoitoon liityviä säädöksiä, joiden voimassaoloaika on yleensä rajoitettu. Kaikkien muiden säädösten otsikot on painettu lihavalla kirjasintyypillä ja merkitty tähdellä. |
|
16.6.2004 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 216/1 |
ES : El presente Diario Oficial se publica en español, danés, alemán, griego, inglés, francés, italiano, neerlandés, portugués, finés y sueco. Las correcciones de errores que contiene se refieren a los actos publicados con anterioridad a la ampliación de la Unión Europea del 1 de mayo de 2004. CS : Tento Úřední věstník se vydává ve španělštině, dánštině, němčině, řečtině, angličtině, francouzštině, italštině, holandštině, portugalštině, finštině a švédštině. Tisková oprava zde uvedená se vztahuje na akty uveřejněné před rozšířením Evropské unie dne 1. května 2004. DA : Denne EU-Tidende offentliggøres på dansk, engelsk, finsk, fransk, græsk, italiensk, nederlandsk, portugisisk, spansk, svensk og tysk. Berigtigelserne heri henviser til retsakter, som blev offentliggjort før udvidelsen af Den Europæiske Union den 1. maj 2004. DE : Dieses Amtsblatt wird in Spanisch, Dänisch, Deutsch, Griechisch, Englisch, Französisch, Italienisch, Niederländisch, Portugiesisch, Finnisch und Schwedisch veröffentlicht. Die darin enthaltenen Berichtigungen beziehen sich auf Rechtsakte, die vor der Erweiterung der Europäischen Union am 1. Mai 2004 veröffentlicht wurden. ET : Käesolev Euroopa Liidu Teataja ilmub hispaania, taani, saksa, kreeka, inglise, prantsuse, itaalia, hollandi, portugali, soome ja rootsi keeles. Selle parandused viitavad aktidele, mis on avaldatud enne Euroopa Liidu laienemist 1. mail 2004. EL : Η παρούσα Επίσημη Εφημερίδα δημοσιεύεται στην ισπανική, δανική, γερμανική, ελληνική, αγγλική, γαλλική, ιταλική, ολλανδική, πορτογαλική, φινλανδική και σουηδική γλώσσα. Τα διορθωτικά που περιλαμβάνει αναφέρονται σε πράξεις που δημοσιεύθηκαν πριν από τη διεύρυνση της Ευρωπαϊκής Ένωσης την 1η Μαΐου 2004. EN : This Official Journal is published in Spanish, Danish, German, Greek, English, French, Italian, Dutch, Portuguese, Finnish and Swedish. The corrigenda contained herein refer to acts published prior to enlargement of the European Union on 1 May 2004. FR : Le présent Journal officiel est publié dans les langues espagnole, danoise, allemande, grecque, anglaise, française, italienne, néerlandaise, portugaise, finnoise et suédoise. Les rectificatifs qu'il contient se rapportent à des actes publiés antérieurement à l'élargissement de l'Union européenne du 1er mai 2004. IT : La presente Gazzetta ufficiale è pubblicata nelle lingue spagnola, danese, tedesca, greca, inglese, francese, italiana, olandese, portoghese, finlandese e svedese. Le rettifiche che essa contiene si riferiscono ad atti pubblicati anteriormente all'allargamento dell'Unione europea del 1O maggio 2004. LV : Šis Oficiālais Vēstnesis publicēts spāņu, dāņu, vācu, grieķu, angļu, franču, itāļu, holandiešu, portugāļu, somu un zviedru valodā. Šeit minētie labojumi attiecas uz tiesību aktiem, kas publicēti pirms Eiropas Savienības paplašināšanās 2004. gada 1. maijā. LT : Šis Oficialusis leidinys išleistas ispanų, danų, vokiečių, graikų, anglų, prancūzų, italų, olandų, portugalų, suomių ir švedų kalbomis. Čia išspausdintas teisės aktų, paskelbtų iki Europos Sąjungos plėtros gegužės 1 d., klaidų ištaisymas. HU : Ez a Hivatalos Lap spanyol, dán, német, görög, angol, francia, olasz, holland, portugál, finn és svéd nyelven jelenik meg. Az itt megjelent helyesbítések elsősorban a 2004. május 1-jei európai uniós bővítéssel kapcsolatos jogszabályokra vonatkoznak. MT : Dan il-Ġurnal Uffiċjali hu ppubblikat fil-ligwa Spanjola, Daniża, Ġermaniża, Griega, Ingliża, Franċiża, Taljana, Olandiża, Portugiża, Finlandiża u Svediża. Il-corrigenda li tinstab hawnhekk tirreferi għal atti ppubblikati qabel it-tkabbir ta’ l-Unjoni Ewropea fl-1 ta' Mejju 2004. NL : Dit Publicatieblad wordt uitgegeven in de Spaanse, de Deens, de Duitse, de Griekse, de Engelse, de Franse, de Italiaanse, de Nederlandse, de Portugese, de Finse en de Zweedse taal. De rectificaties in dit Publicatieblad hebben betrekking op besluiten die vóór de uitbreiding van de Europese Unie op 1 mei 2004 zijn gepubliceerd. PL : Ten Dziennik Urzędowy jest wydawany w językach: hiszpańskim, duńskim, niemieckim, greckim, angielskim, francuskim, włoskim, niderlandzkim, portugalskim, fińskim i szwedzkim. Sprostowania zawierają odniesienia do aktów opublikowanych przed rozszerzeniem Unii Europejskiej dnia 1 maja 2004 r. PT : O presente Jornal Oficial é publicado nas línguas espanhola, dinamarquesa, alemã, grega, inglesa, francesa, italiana, neerlandesa, portuguesa, finlandesa e sueca. As rectificações publicadas neste Jornal Oficial referem-se a actos publicados antes do alargamento da União Europeia de 1 de Maio de 2004. SK : Tento úradný vestník vychádza v španielskom, dánskom, nemeckom, gréckom, anglickom, francúzskom, talianskom, holandskom, portugalskom, fínskom a švédskom jazyku. Korigendá, ktoré obsahuje, odkazujú na akty uverejnené pred rozšírením Európskej únie 1. mája 2004. SL : Ta Uradni list je objavljen v španskem, danskem, nemškem, grškem, angleškem, francoskem, italijanskem, nizozemskem, portugalskem, finskem in švedskem jeziku. Vsebovani popravki se nanašajo na akte objavljene pred širitvijo Evropske unije 1. maja 2004 FI : Tämä virallinen lehti on julkaistu espanjan, tanskan, saksan, kreikan, englannin, ranskan, italian, hollannin, portugalin, suomen ja ruotsin kielellä. Lehden sisältämät oikaisut liittyvät ennen Euroopan unionin laajentumista 1. toukokuuta 2004 julkaistuihin säädöksiin. SV : Denna utgåva av Europeiska unionens officiella tidning publiceras på spanska, danska, tyska, grekiska, engelska, franska, italienska, nederländska, portugisiska, finska och svenska. Rättelserna som den innehåller avser rättsakter som publicerades före utvidgningen av Europeiska unionen den 1 maj 2004.
Oikaisuja
|
16.6.2004 |
FI |
Euroopan unionin virallinen lehti |
L 216/3 |
Oikaistaan komission direktiivi 2004/73/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen kahdennenkymmenennenyhdeksännen kerran
(”Euroopan unionin virallinen lehti” L 152, 30. huhtikuuta 2004)
Korvataan direktiivi 2004/73/EY seuraavasti:
”
KOMISSION DIREKTIVI 2004/73/EY,
annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004,
vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY mukauttamisesta tekniikan kehitykseen kahdennenkymmenennenyhdeksännen kerran
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO, joka
ottaa huomioon Euroopan yhteisön perustamissopimuksen,
ottaa huomioon vaarallisten aineiden luokitusta, pakkaamista ja merkintöjä koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 27 päivänä kesäkuuta 1967 annetun neuvoston direktiivin 67/548/ETY (1) ja erityisesti sen 28 artiklan,
sekä katsoo seuraavaa:
|
(1) |
Direktiivin 67/548/ETY liite I sisältää vaarallisten aineiden luettelon sekä kunkin aineen luokitusta ja merkintöjä koskevat vaatimukset. Kyseistä luetteloa olisi ajantasaistettava siten, että se sisältäisi ilmoitetut uudet aineet ja muita olemassa olevia aineita, ja siinä olevia nimikkeitä olisi mukautettava tekniikan kehitykseen esimerkiksi vahvistamalla rajat tiettyjen aineiden pitoisuuksille ympäristössä. Lisäksi on tarpeen poistaa luettelosta tiettyjä aineita koskevat nimikkeet ja jakaa tietyt nimikkeet, koska luokitus ei koske enää kaikkia kyseisiin nimikkeisiin kuuluvia aineita. 1,3-butadieenia sisältävien aineiden merkintöjä olisi muutettava, koska kyseinen aine luokitellaan tässä direktiivissä mutageeniksi. |
|
(2) |
Direktiivin 67/548/ETY liitteessä V säädetään menetelmistä aineiden ja valmisteiden fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksien, toksisuuden ja ekotoksisuuden määrittämiseksi. Kyseistä liitettä on syytä muuttaa koetarkoituksiin käytettävien eläinten määrän minimoimiseksi kokeisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien eläinten suojelua koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä 24 päivänä marraskuuta 1986 annetun neuvoston direktiivin 86/609/ETY (2) mukaisesti. Luvuissa B.1, B.4, B.5, B.31 ja B.35 esitettyjä subkroonista oraalista toksisuutta koskevia menetelmiä olisi tarkistettava. Lisäksi liitteeseen V olisi lisättävä luku B.42, jotta käyttöön saataisiin parannettu subkroonista oraalista toksisuutta koskeva menetelmä. Lopuksi liitteeseen V olisi lisättävä fysikaalis-kemiallisia ominaisuuksia käsittelevä luku A.21, subkroonista oraalista toksisuutta käsittelevä luku B.43 ja ekotoksisuutta käsittelevät luvut C.21–C.24, jotta voitaisiin määrittää ominaisuudet, joiden määrittämiseen liitteessä V tarkoitetut menetelmät eivät vielä riitä. |
|
(3) |
Tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet ovat vaarallisten aineiden ja valmisteiden kaupan teknisten esteiden poistamiseksi annettujen direktiivien mukauttamista tekniikan kehitykseen käsittelevän komitean lausunnon mukaiset, |
ON ANTANUT TÄMÄN DIREKTIIVIN:
1 artikla
Muutetaan direktiivi 67/548/ETY seuraavasti:
|
1) |
Muutetaan liite I seuraavasti:
|
|
2) |
Muutetaan liite V seuraavasti:
|
2 artikla
1. Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 31 päivänä lokakuuta 2005. Niiden on viipymättä toimitettava komissiolle kyseiset säädöstekstit sekä mainittujen säädösten ja tämän direktiivin säännösten välinen vastaavuustaulukko. Näissä jäsenvaltioiden antamissa säädöksissä on viitattava tähän direktiiviin tai niihin on liitettävä tällainen viittaus, kun ne virallisesti julkaistaan. Jäsenvaltioiden on säädettävä siitä, miten viittaukset tehdään.
2. Jäsenvaltioiden on toimitettava tässä direktiivissä tarkoitetuista kysymyksistä antamansa keskeiset kansalliset säännökset komissiolle.
3 artikla
Tämä direktiivi tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
4 artikla
Tämä direktiivi on osoitettu kaikille jäsenvaltioille.
Tehty Brysselissä 29 päivänä huhtikuuta 2004.
Komission puolesta
Margot WALLSTRÖM
Komission jäsen
LIITE 1A
”Huomautus K:
Ainetta ei luokitella syöpää aiheuttavaksi tai perimää vaurioittavaksi, jos voidaan osoittaa, että aine sisältää alle 0,1 painoprosenttia 1,3-butadieenia (Einecs-nro 203-450-8). Jos ainetta ei luokitella syöpää aiheuttavaksi tai perimää vaurioittavaksi, siihen sovelletaan vähintään S-lausekkeita (2-)9-16. Tämä huomautus koskee tiettyjä liitteessä I mainittuja öljystä johdettuja monimutkaisia aineita.”
LIITE 1B
|
Indeksi-nro. |
kemikaalin nimi |
Huomautukset koskevat aineita |
EY-nro. |
CAS-nro. |
Luokitus |
Merkinnät |
Pitoisuusrajat |
Huomautukset koskevat seoksia |
|
”006-005-00-4 |
Tiraami Tetrametyylitiuraamidisulfidi |
|
205-286-2 |
137-26-8 |
Xn; R20/22-48/22 Xi; R36/38 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/22-36/38-43-48/22-50/53 S: (2-)26-36/37-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/22-36/38-43-48/22-50/53 20 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R36/38-43-48/22-50/53 10 % ≤ C < 20 %: Xn, N; R43-48/22-50/53 2,5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R43-50/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi, N; R43-51/53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R51/53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52/53 |
|
|
006-006-01-7 |
syaanivety …% |
B |
200-821-6 |
74-90-8 |
T+; R26/27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-50/53 S: (1/2-)7/9-16-36/37-38-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27/28-50-53 7 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26/27/28-51-53 2,5 % ≤ C < 7 %: T, N; R23/24/25-51-53 1 % ≤ C < 2,5 %: T, N; R23/24/25-52-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/21/22-52-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/21/22 |
|
|
006-012-00-2 |
Ziraami (ISO) Sinkkibis(dimetyyliditiokarbamaatti) |
|
205-288-3 |
137-30-4 |
T+; R26 Xn; R22-48/22 Xi; R37-41 R43 N; R50-53 |
T+; N R: 22-26-37-41-43-48/22-50/53 S: (1/2-)22-26-28-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R22-26-37-41-43-48/22-50-53 20 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26-37-41-43-48/22-50-53 10 % ≤ C < 20 %: T+, N; R26-41-43-48/22-50-53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R26-36-43-50-53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R23-36-43-50-53 1 % ≤ C < 5 %: T, N; R23-43-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R20-50-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn, N; R20-51-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
006-021-00-1 |
linuroni (ISO) 3-(3,4-dikloorifenyyli)-1-metoksi-1-metyyliurea |
E |
206-356-5 |
330-55-2 |
Repr. Cat. 2; R61 Repr. Cat. 3; R62 Carc. Cat. 3; R40 Xn; R22-48/22 N; R50-53 |
T; N R: 61-22-40-48/22-62-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
006-044-00-7 |
3-(4-isopropyylifenyyli)-1,1-dimetyyliurea isoproturoni |
|
251-835-4 |
34123-59-6 |
Carc. Cat. 3; R40 N; R50-53 |
Xn; N R: 40-50/53 S: (2-)36/37-60-61 |
C ≥ 2,5 %: Xn, N; R40-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn, N; R40-51-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
006-072-00-X |
S-Bentsyyli-N,N-dipropyylitiokarbamaatti Prosulfokarbi |
|
401-730-6 |
52888-80-9 |
Xn; R22 R43 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
006-089-00-2 |
klooridioksidi |
|
233-162-8 |
10049-04-4 |
O; R8 R6 T+; R26 C; R34 N; R50 |
O; T+; N R: 6-8-26-34-50 S: (1/2-)23-26-28-36/37/39-38-45-61 |
C ≥ 5 %: T+; N; R26-34-50 1 % ≤ C < 5 %: T+; N; R26-36/37/38-50 0,5 % ≤ C < 1 %: T; N; R23-36/37/38-50 0,2 % ≤ C < 0,5 %: T; N; R23-50 0,02 % ≤ C < 0,2 %: Xn; N; R20-50 |
|
|
006-089-01-X |
klooridioksidi … % |
B |
233-162-8 |
10049-04-4 |
T; R25 C; R34 N; R50 |
T; N R: 25-34-50 S: (1/2-)23-26-28-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: T; N; R25-34-50 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R22-34-50 3 % ≤ C < 10 %: Xn; N; R22-36/37/38-50 0,3 % ≤ C < 3 %: Xi; R36 |
|
|
007-001-00-5 |
ammoniakki, vedetön |
|
231-635-3 |
7664-41-7 |
R10 T; R23 C; R34 N; R50 |
T; N R: 10-23-34-50 S: (1/2-)9-16-26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23-34-50 5 % ≤ C < 25 %: T; R23-34 0,5 % ≤ C < 5 %: Xn; R20-36/37/38 |
|
|
007-008-00-3 |
hydratsiini |
E |
206-114-9 |
302-01-2 |
R10 Carc. Cat. 2; R45 T; R23/24/25 C; R34 R43 N; R50-53 |
T; N R: 45-10-23/24/25-34-43-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R45-23/24/25-34-43-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T, N; R45-20/21/22-34-43-51/53 3 % ≤ C < 10 %: T, N; R45-20/21/22-36/38-43-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R45-43-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-43-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: T; R45-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R45 |
|
|
007-010-00-4 |
natriumnitriitti |
|
231-555-9 |
7632-00-0 |
O; R8 T; R25 N; R50 |
O; T; N R: 8-25-50 S: (1/2-)45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R25-50 5 % ≤ C < 25 %: T; R25 1 % ≤ C < 5 %: Xn; R22 |
|
|
007-011-00-X |
kaliumnitriitti |
|
231-832-4 |
7758-09-0 |
O; R8 T; R25 N; R50 |
O; T; N R: 8-25-50 S: (1/2-)45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R25-50 5 % ≤ C < 25 %: T; R25 1 % ≤ C < 5 %: Xn; R22 |
|
|
007-013-00-0 |
1,2-dimetyylihydratsiini |
E |
— |
540-73-8 |
Carc. Cat. 2; R45 T; R23/24/25 N; R51-53 |
T; N R: 45-23/24/25-51/53 S: 53-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R45-23/24/25-51/53 3 % ≤ C < 25 %: T; R45-20/21/22-52/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T; R45-52/53 0,01 % ≤ C < 2,5 %: T; R45 |
|
|
007-017-00-2 |
Isobutyylinitriitti |
E |
208-819-7 |
542-56-3 |
F; R11 Xn; R20/22 Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 |
F; T R: 11-20/22-45-68 S: 53-45 |
|
|
|
007-027-00-7 |
1,6-bis(3,3-bis((1-Metyylipentyyli-idenimino)propyyli)ureido)heksaani |
|
420-190-2 |
— |
Xn; R21/22-48/21 C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 21/22-34-43-48/21-50/53 S: (1/2-)7-26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
008-003-00-9 |
Vetyperoksidiliuos … % |
B |
231-765-0 |
7722-84-1 |
R5 O; R8 C; R35 Xn; R20/22 |
O; C R: 5-8-20/22-35 S: (1/2-)17-26-28-36/37/39-45 |
C ≥ 70 %: C; R20/22-35 50 % ≤ C < 70 %: C; R20/22-34 35 % ≤ C < 50 %: Xn; R22-37/38-41 8 % ≤ C < 35 %: Xn; R22-41 5 % ≤ C < 8 %: Xi; R36 Footnote: C ≥ 70 %: R5, O;R8 50 % ≤ C < 70 %: O; R8 |
|
|
009-015-00-7 |
Sulfuryylidifluoridi |
|
220-281-5 |
2699-79-8 |
T; R23 Xn; R48/20 N; R50 |
T; N R: 23-48/20-50 S: (1/2-)45-63-60-61 |
|
|
|
015-002-00-7 |
Fosfori, punainen |
|
231-768-7 |
7723-14-0 |
F; R11 R16 R52-53 |
F R: 11-16-52/53 S: (2-)7-43-61 |
|
|
|
015-014-00-2 |
Tributyylifosfaatti |
|
204-800-2 |
126-73-8 |
Carc.Cat.3; R40 Xn; R22 Xi; R38 |
Xn R: 22-38-40 S: (2-)36/37-46 |
|
|
|
015-015-00-8 |
Trikresyylifosfaatti; Tritolyylifosfaatti o-o-o, o-o-m, o-o-p, o-m-m, o-m-p, o-p-p |
C |
201-103-5 |
78-30-8 |
T; R39/23/24/25 N; R51-53 |
T; N R: 39/23/24/25-51/53 S: (1/2-)20/21-28-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R39/23/24/25-51/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T; R39/23/24/25-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R39/23/24/25 0,2 % ≤ C < 1 %: Xn; R68/20/21/22 |
|
|
015-016-00-3 |
Trikresyylifosfaatti; Tritolyylifosfaatti m-m-m, m-m-p, m-p-p, p-p-p |
C |
201-105-6 |
78-32-0 |
Xn; R21/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 21/22-51/53 S: (2-)28-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R21/22-51/53 5 % ≤ C < 25 %: Xn; R21/22-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: R52/53 |
|
|
015-020-00-5 |
Mevinfossi 2-Metoksikarbonyyli 1-metyylivinyylidimetyylifosfaatti |
|
232-095-1 |
7786-34-7 |
T+; R27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 27/28-50/53 S: (1/2-)23-28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 7 %: T+, N; R27/28-50-53 1 % ≤ C < 7 %: T, N; R24/25-50-53 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,0025 % ≤ C < 0,1 %: N; R50-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: N; R51-53 0,000025 % ≤ C < 0,00025 %: R52-53 |
|
|
015-021-00-0 |
Trikloorifoni Dimetyyli-2,2,2-trikloori-1-hydroksietyylifosfonaatti |
|
200-149-3 |
52-68-6 |
Xn; R22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-43-50-53 1 % ≤ C < 25 %: Xi, N; R43-50-53 0,025 % ≤ C < 1 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-027-00-3 |
Sulfoteppi O,O,O,O-Tetraetyyliditiopyrofosfaatti |
|
222-995-2 |
3689-24-5 |
T+; R27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 27/28-50/53 S: (1/2-)23-28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 7 %: T+, N; R27/28-50-53 1 % ≤ C < 7 %: T, N; R24/25-50-53 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-032-00-0 |
Protoaatti (ISO) O,O-Dietyyli-isopropyylikarbamoyylimetyylifosforiditioaatti |
|
218-893-2 |
2275-18-5 |
T+; R27/28 R52-53 |
T+ R: 27/28-52/53 S: (1/2-)28-36/37-45-61 |
|
|
|
015-033-00-6 |
Foraatti (ISO) O,O-Dietyylietyylitiometyylifosforiditioaatti |
|
206-052-2 |
298-02-2 |
T+; R27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 27/28-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 7 %: T+, N; R27/28-50-53 1 % ≤ C < 7 %: T, N; R24/25-50-53 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-034-00-1 |
Parationi (ISO) O,O-Dietyyli-O-4-nitrofenyylifosforitioaatti |
|
200-271-7 |
56-38-2 |
T+; R26/28 T; 24-48/25 N; R50-53 |
T+; N R: 24-26/28-48/25-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R24-26/28-48/25-50-53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R21-26/28-48/25-50-53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R21-26/28-48/22-50-53 3 % ≤ C < 7 %: T, N; R21-23/25-48/22-50-53 1 % ≤ C < 3 %: T, N; R23/25-48/22-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R20/22-50-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn, N; R20/22-51-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-035-00-7 |
Parationi-metyyli (ISO) O,O-Dimetyyli-O-4-nitrofenyylifosforitioaatti O,O-Dimetyyli |
|
206-050-1 |
298-00-0 |
R5 R10 T+; R26/28 T; R24 Xn; R48/22 N; R50-53 |
T+; N R: 5-10-24-26/28-48/22-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R24-26/28-48/22-50-53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R21-26/28-48/22-50-53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R21-26/28-50-53 3 % ≤ C < 7 %: T, N; R21-23/25-50-53 1 % ≤ C < 3 %: T, N; R23/25-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R20/22-50-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn, N; R20/22-51-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-041-00-X |
Malationi (ISO) 1,2-bis(Etoksikarbonyyli)etyyli-O,O-dimetyylifosforiditioaatti |
|
204-497-7 |
121-75-5 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)24-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,25 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-042-00-5 |
Klortioni O-(3-Kloori-4-nitrofenyyli)-O,O-dimetyylifosforitioaatti |
|
207-902-5 |
500-28-7 |
Xn; R20/21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/21/22-50/53 S: (2-)13-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/21/22-50-53 0,25 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-047-00-2 |
Etioni S,S′-metyleenidi(fosforiditioaatti) |
|
209-242-3 |
563-12-2 |
T; R25 Xn; R21 N; R50-53 |
T; N R: 21-25-50/53 S: (1/2-)25-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R21-25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,0025 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: N; R51-53 0,000025 % ≤ C < 0,00025 %: R52-53 |
|
|
015-052-00-X |
Fenklorfossi O,O-Dimetyyli-O-2,4,5-trikloorifenyylifosforitioaatti |
|
206-082-6 |
299-84-3 |
Xn; R21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 21/22-50/53 S: (2-)25-36/37-60-61 |
|
|
|
015-055-00-6 |
Naledi 1,2-Dibromi-2,2-dikloorietyylidimetyylifosfaatti |
|
206-098-3 |
300-76-5 |
Xn; R21/22 Xi; R36/38 N; R50 |
Xn; N R: 21/22-36/38-50 S: (2-)36/37-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R21/22-36/38-50 20 % ≤ C < 25 %: Xi, N; R36/38-50 0,025 % ≤ C < 20 %: N; R50 |
|
|
015-063-00-X |
Dioksationi 1,4-Dioksaani-2,3-diyyli-O,O,O’,O’-tetraetyylidi(fosforiditioaatti) |
|
201-107-7 |
78-34-2 |
T+; R26/28 T; R24 N; R50-53 |
T+; N R: 24-26/28-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R24-26/28-50-53 7 % ≤ C < 25 %: T+, N; R21-26/28-50-53 3 % ≤ C < 7 %: T, N; R21-23/25-50-53 1 % ≤ C < 3 %: T, N; R23/25-50-53 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R20/22-50-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-065-00-0 |
S-[2-(Etyylisulfinyyli)etyyli]-O,O-dimetyylifosforiditioaatti |
|
— |
2703-37-9 |
T+; R26/27/28 N; R51-53 |
T+; N R: 26/27/28-51/53 S: (1/2-)13-28-45-61 |
|
|
|
015-076-00-0 |
O,O-Dietyyli-O-(4-metyylikumariini-7-yyli)fosforitioaatti O,O-dimetyylifosforiditioaatti |
|
— |
299-45-6 |
T+; R26/27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-50/53 S: (1/2-)13-28-45-60-61 |
C ≥ 7 %: T+, N; R26/27/28-50-53 1 % ≤ C < 7 %: T, N; R23/24/25-50-53 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R20/21/22-50-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-078-00-1 |
Demetoni-S-metyylisulfoni S-2-Etyylisulfonyylietyyli O,O-dimetyylifosforitioaatti |
|
241-109-5 |
17040-19-6 |
T; R25 Xn; R21 N; R51-53 |
T; N R: 21-25-51/53 S: (1/2-)22-28-36/37-45-61 |
|
|
|
015-083-00-9 |
Bensulidi O,O-Di-isopropyyli-2-fenyylisulfonyyliaminoetyylifosforiditioaatti |
|
212-010-4 |
741-58-2 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)24-36-60-61 |
|
|
|
015-084-00-4 |
Klooripyrifossi O,O-Dietyyli-O-3,5,6-trikloori-2-pyridyylifosforitioaatti |
|
220-864-4 |
2921-88-2 |
T; R25 N; R50-53 |
T; N R: 25-50/53 S: (1/2-)45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,0025 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: N; R51-53 0,000025 % ≤ C < 0,00025 %: R52-53 |
|
|
015-095-00-4 |
Metamidofossi (ISO); O,S-Dimetyylifosforiamiditioaatti |
|
233-606-0 |
10265-92-6 |
T+; R26/28 T; R24 N; R50 |
T+; N R: 24-26/28-50 S: (1/2-)28-36/37-45-61 |
|
|
|
015-096-00-X |
Oksidisulfotoni O,O-Dietyyli-S-[2-(etyylisulfinyyli)etyyli]fosforiditioaatti |
|
219-679-1 |
2497-07-6 |
T+; R28 T; R24 N; R50-53 |
T+; N R: 24-28-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R24-28-50-53 7 % ≤ C < 25 %: T+, N; R21-28-50-53 3 % ≤ C < 7 %: T, N; R21-25-50-53 1 % ≤ C < 3 %: T, N; R25-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R22-50-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn, N; R22-51-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: R52-53 |
|
|
015-097-00-5 |
Fentoaatti Etyyli-2-(dimetoksifosfiinotioyylitio)-2-fenyyliasetaatti |
|
219-997-0 |
2597-03-7 |
Xn; R21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 21/22-50/53 S: (2-)22-36/37-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,25 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-100-00-X |
Foksimi a-(Dietoksifosfiinotioyylioksi-imino)fenyyliasetonitriili |
|
238-887-3 |
14816-18-3 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)36-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,025 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-101-00-5 |
Fosmetti O,O-Dimetyyliftaali-imidometyyli-S-fosforiditioaatti |
|
211-987-4 |
732-11-6 |
Xn; R21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 21/22-50/53 S: (2-)22-36/37-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,25 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-105-00-7 |
trifenyylifosfiitti |
|
202-908-4 |
101-02-0 |
Xi; R36/38 N; R50-53 |
Xi; N R: 36/38-50/53 S: (2-)28-60-61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/38-50/53 5 % ≤ C < 25 %: Xi, N; R36/38-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: R52/53 |
|
|
015-107-00-8 |
Etoprofossi Etyyli-S,S-dipropyylifosforiditioaatti |
|
236-152-1 |
13194-48-4 |
T+; R26/27 T; R25 R43 N; R50-53 |
T+; N R: 25-26/27-43-50/53 S: (1/2-)27/28-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
015-108-00-3 |
Bromofossi O-4-Bromi-2,5-dikloorifenyyli-O,O-dimetyylifosforitioaatti |
|
218-277-3 |
2104-96-3 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)36-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,25 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-109-00-9 |
Krotoksifossi 1-Fenyylietyyli-3-(dimetoksifosfinyylioksi)isokrotonaatti |
|
231-720-5 |
7700-17-6 |
T; R24/25 N; R50-53 |
T; N R: 24/25-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R24/25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R21/22-50-53 2,5 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
015-110-00-4 |
Syanofenfossi O-4-Syanofenyyli-O-etyylifenyylifosfonotioaatti |
|
— |
13067-93-1 |
T; R25-39/25 Xn; R21 Xi; R36 N; R51-53 |
T; N R: 21-25-36-39/25-51/53 S: (1/2-)36/37-45-61 |
|
|
|
015-114-00-6 |
Klormefossi S-Kloorimetyyli-O,O-dietyylifosforiditioaatti |
|
246-538-1 |
24934-91-6 |
T+; R27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 27/28-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
|
|
|
015-115-00-1 |
Klortiofossi |
|
244-663-6 |
21923-23-9 |
T+; R28 T; R24 N; R50-53 |
T+; N R: 24-28-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
|
|
|
015-122-00-X |
Etrimfossi O-6-Etoksi-2-etyylipyrimidin-4-yyli-O,O-dimetyylifosforitioaatti |
|
253-855-9 |
38260-54-7 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-50-53 2,5 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
015-123-00-5 |
Fenamifossi Etyyli-4-metyylitio-m-tolyyli-isopropyylifosforiamidaatti |
|
244-848-1 |
22224-92-6 |
T+; R28 T; R24 N; R50-53 |
T+; N R: 24-28-50/53 S: (1/2-)23-28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R24-28-50-53 7 % ≤ C < 25 %: T+, N; R21-28-50-53 3 % ≤ C < 7 %: T, N; R21-25-50-53 1 % ≤ C < 3 %: T, N; R25-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R22-50-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn, N; R22-51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-126-00-1 |
Heptenofossi 7-Klooribisyklo[3.2.0]hepta-2,6-dien-6-yylidimetyylifosfaatti |
|
245-737-0 |
23560-59-0 |
T; R25 N; R50-53 |
T; N R: 25-50/53 S: (1/2-)23-28-37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,25 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-127-00-7 |
Iprobenfossi S-Bentsyyli-O,O-di-isopropyylifosforitioaatti |
|
247-449-0 |
26087-47-8 |
Xn; R22 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-51/53 S: (2-)61 |
|
|
|
015-128-00-2 |
IPSP S-Etyylisulfinyylimetyyli-O,O-di-isopropyylifosforiditioaatti |
|
— |
5827-05-4 |
T+; R27 T; R25 N; R50-53 |
T+; N R: 25-27-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R25-27-50-53 7 % ≤ C < 25 %: T+, N; R22-27-50-53 3 % ≤ C < 7 %: T, N; R22-24-50-53 1 % ≤ C < 3 %: T, N; R24-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R21-50-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn, N; R21-51-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-129-00-8 |
Isofenfossi O-Etyyli-O-2-isopropoksikarbonyylifenyyli-isopropyylifosforiamidotioaatti |
|
246-814-1 |
25311-71-1 |
T; R24/25 N; R50-53 |
T; N R: 24/25-50/53 S: (1/2-)36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R24/25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,25 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-131-00-9 |
Isoksationi O,O-Dietyyli-O-5-fenyyli-isoksatsol-3-yylifosforitioaatti |
|
242-624-8 |
18854-01-8 |
T; R24/25 N; R50-53 |
T; N R: 24/25-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
|
|
|
015-132-00-4 |
Metyylikarbofenotioni S-(Kloorifenyylitiometyyli)-O,O-dimetyylifosforiditioaatti |
|
— |
953-17-3 |
T; R24/25 N; R50-53 |
T; N R: 24/25-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R24/25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,025 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-133-00-X |
Piperofossi S-2-Metyylipiperidiinokarbonyylimetyyli-O,O-dipropyylifosforiditioaatti |
|
— |
24151-93-7 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-50-53 2,5 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
015-134-00-5 |
Pirimifossi-metyyli O-(2-Dietyyliamino-6-metyylipyrimidin-4-yyli)-O,O-dimetyylifosforitioaatti |
|
249-528-5 |
29232-93-7 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)60-61 |
|
|
|
015-135-00-0 |
Profenofossi (ISO) O-(4-Bromi-2-kloorifenyyli)-O-etyyli-S-propyylifosforitioaatti |
|
255-255-2 |
41198-08-7 |
Xn; R20/21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/21/22-50/53 S: (2-)36/37-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/21/22-50-53 0,025 % ≤ C < 25 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-136-00-6 |
Propetamfossi Propetamfossi trans-Isopropyyli-3-[[(etyyliamino)metoksifosfiinotioyyli]oksi]krotonaatti |
|
250-517-2 |
31218-83-4 |
T; R25 N; R50-53 |
T; N R: 25-50/53 S: (1/2-)37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,25 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
015-138-00-7 |
Kinalfossi O,O-Dietyyli-O-kinoksalin-2-yylifosforitioaatti |
|
237-031-6 |
13593-03-8 |
T; R25 Xn; R21 N; R50-53 |
T; N R: 21-25-50/53 S: (1/2-)22-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R21-25-50-53 3 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-50-53 0,025 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-139-00-2 |
Terbufossi (ISO) S-tert-Butyylitiometyyli-O,O-dietyylifosforiditioaatti |
|
235-963-8 |
13071-79-9 |
T+; R27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 27/28-50/53 S: (1/2-)36/37-45-60-61 |
C ≥ 7 %: T+, N; R27/28-50-53 1 % ≤ C < 7 %: T, N; R24/25-50-53 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R21/22-50-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
015-154-00-4 |
2-kloorietyylifosfonihappo etefoni |
|
240-718-3 |
16672-87-0 |
Xn; R20/21 C; R34 R52-53 |
C R: 20/21-34-52/53 S: (1/2-)26-28-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: C; R20/21-34-52/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R34 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
015-179-00-0 |
UVCB kondensointituote: tetrakis-hydroksimetyylifosfoniumkloridi, urea ja tislattu, hydrogenoitu C16-18 mäntyöljyn alkyyliamiiniiini |
|
422-720-8 |
166242-53-1 |
Carc. Cat. 3; R40 Xn; R22-48/22 C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 22-34-40-43-48/22-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
016-001-00-4 |
rikkivety vetysulfidi |
|
231-977-3 |
7783-06-4 |
F+; R12 T+; R26 N; R50 |
F+; T+; N R: 12-26-50 S: (1/2-)9-16-36-38-45-61 |
|
|
|
016-008-00-2 |
ammoniumsulfidi ((NH4)2(Sx)) ammoniumpolysulfidit |
|
232-989-1 |
9080-17-5 |
R31 C; R34 N; R50 |
C; N R: 31-34-50 S: (1/2-)26-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N ; R31-34-50 5 % ≤ C < 25 %: C; R31-34 1 % ≤ C < 5 %: Xi; R31-36/38 |
|
|
016-012-00-4 |
rikkikloridi, dirikkidikloridi |
|
233-036-2 |
10025-67-9 |
R14 T; R25 Xn; R20 R29 C; R35 N; R50 |
T; C; N R: 14-20-25-29-35-50 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: T, C, N; R20-25-35-50 10 % ≤ C < 25 %: C; R22-35 5 % ≤ C < 10 %: C; R22-34 3 % ≤ C < 5 %: Xn; R22-36/37/38 1 % ≤ C < 3 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
016-013-00-X |
rikkidikloridi |
|
234-129-0 |
10545-99-0 |
R14 C; R34 Xi; R37 N; R50 |
C; N R: 14-34-37-50 S: (1/2-)26-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N ; R34-50 10 % ≤ C < 25 %: C; R34 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
016-014-00-5 |
rikkitetrakloridi |
|
— |
13451-08-6 |
R14 C; R34 N; R50 |
C; N R: 14-34-50 S: (1/2-)26-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R34-50 10 ≤ C < 25 %: C; R34 5 ≤ C < 10 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
016-021-00-3 |
metaanitioli Metyylimerkaptaani |
|
200-822-1 |
74-93-1 |
F+; R12 T; R23 N; R50-53 |
F+; T; N R: 12-23-50/53 S: (2-)16-25-60-61 |
|
|
|
016-023-00-4 |
dimetyylisulfaatti |
E |
201-058-1 |
77-78-1 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 T+; R26 T; R25 C; R34 R43 |
T+ R: 45-25-26-34-43-68 S: 53-45 |
C ≥ 25 %: T+; R45-R25-R26-R34-R43-R68 10 % ≤ C < 25 %: T+; R45-R22-R26-R34-R43-R68 7 % ≤ C < 10 %: T+; R45-R22-R26-R36/37/38-R43-R68 5 % ≤ C < 7 %: T; R45-R22-R23-R36/37/38-R43-R68 3 % ≤ C < 5 %: T; R45-R22-R23-R43-R68 1 % ≤ C < 3 %: T; R45-R23-R43-R68 0,1 % ≤ C < 1 %: T; R45-R20-R68 0,01 % ≤ C < 0,1 %: T; R45-R68 |
|
|
016-059-00-0 |
N,N,N′,N′-Tetrametyyliditiobis(etyleeni)diamiinidihydrokloridi |
|
405-300-9 |
17339-60-5 |
Xn; R22 Xi; R36 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-36-43-50/53 S: (2-)26-36/37-60-61 |
|
|
|
017-003-00-8 |
Bariumkloraatti |
|
236-760-7 |
13477-00-4 |
O; R9 Xn; R20/22 N; R51-53 |
O; Xn; N R: 9-20/22-51/53 S: (2-)13-27-61 |
|
|
|
017-004-00-3 |
Kaliumkloraatti |
|
223-289-7 |
3811-04-9 |
O; R9 Xn; R20/22 N; R51-53 |
O; Xn; N R: 9-20/22-51/53 S: (2-)13-16-27-61 |
|
|
|
017-005-00-9 |
Natriumkloraatti |
|
231-887-4 |
7775-09-9 |
O; R9 Xn; R22 N; R51-53 |
O; Xn; N R: 9-22-51/53 S: (2-)13-17-46-61 |
|
|
|
017-011-00-1 |
Natriumhypokloriitti, liuos, aktiivikloorin määrä …% |
B |
231-668-3 |
7681-52-9 |
C; R34 R31 N; R50 |
C; N R: 31-34-50 S: (1/2-)28-45-50-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R31-34-50 10 % ≤ C < 25 %: C; R31-34 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R31-36/38 |
|
|
017-012-00-7 |
Kalsiumhypokloriitti, liuos, (aktiivikloorin määrä >39 %) |
|
231-908-7 |
7778-54-3 |
O; R8 Xn; R22 R31 C; R34 N; R50 |
O; C; N R: 8-22-31-34-50 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R22-34-50 10 % ≤ C < 25 %: C; R34 3 % ≤ C < 10 %: Xi; R37/38-41 0,5 % ≤ C < 3 %: Xi; R36 |
|
|
024-001-00-0 |
kromitrioksidi |
E |
215-607-8 |
1333-82-0 |
O; R9 Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 3; R62 T+; R26 T; R24/25-48/23 C; R35 R42/43 N; R50-53 |
O; T+; N R: 45-46-9-24/25-26-35-42/43-48/23-62-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R24/25-26-35-42/43-45-46-48/23-50/53-62 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R21/22-26-35-42/43-45-46-48/23-51/53-62 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R21/22-26-34-42/43-45-46-48/20-51/53-62 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R21/22-23-34-42/43-45-46-48/20-51/53-62 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R21/22-23-36/37/38-42/43-45-46-48/20-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R23-36/37/38-42/43-45-46-48/20-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R23-36/37/38-42/43-45-46-48/20-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: T; R20-45-46-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R20-45-46 |
|
|
024-002-00-6 |
kaliumdikromaatti |
E |
231-906-6 |
7778-50-9 |
O; R8 Carc. Cat. 2: R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 T+; R26 T; R25-48/23 Xn; R21 C; R34 R42/43 N; 50-53 |
T+; N; O R: 45-46-60-61-8-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-46-60-61-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-34-42/43-48/23-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-36/37/38-42/43-48/20-51/53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-36/37/38-42/43-48/20-51/53 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-42/43-48/20-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20-42/43-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20-42/43-52/53 0,2 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20-42/43 0,1 % ≤ C < 0,2 %: T; R45-46-20 |
3 |
|
024-003-00-1 |
ammoniumdikromaatti |
E |
232-143-1 |
7789-09-5 |
E; R2 O; R8 Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 T+; R26 T; R25-48/23 Xn; R21 C; R34 R42/43 N; R50-53 |
E; T+; N R: 45-46-60-61-2-8-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-46-60-61-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-34-42/43-48/23-50/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-36/37/38-42/43-48/20-50/53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-36/37/38-42/43-48/20-51/53 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-42/43-48/20-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20-42/43-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20-42/43-52/53 0,2 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20-42/43 0,1 % ≤ C < 0,2 %: T; R45-46-20 |
3 |
|
024-004-00-7 |
natriumdikromaatti |
E |
234-190-3 |
10588-01-9 |
O; R8 Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 T+; R26 T; R25-48/23 Xn; R21 C; R34 R42/43 N; 50-53 |
T+; N; O R: 45-46-60-61-8-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-46-60-61-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-34-42/43-48/23-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-36/37/38-42/43-48/20-51/53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-36/37/38-42/43-48/20-51/53 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-42/43-48/20-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T ; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20-42/43-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20-42/43-52/53 0,2 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20-42/43 0,1 % ≤ C < 0,2 %: T; R45-46-20 |
3 |
|
024-004-01-4 |
natriumdikromaatti, dihydraatti |
E |
234-190-3 |
7789-12-0 |
O; R8 Carc. Cat.2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 T+; R26 T; R25-48/23 Xn; R21 C; R34 R42/43 N; R50-53 |
T+; N; O R: 45-46-60-61-8-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-46-60-61-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-34-42/43-48/23-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-36/37/38-42/43-48/20-51/53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-36/37/38-42/43-48/20-51/53 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-42/43-48/20-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20-42/43-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20-42/43-52/53 0,2 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20-42/43 0,1 % ≤ C < 0,2 %: T; R45-46-20 |
3 |
|
024-011-00-5 |
Ammoniumbis(1-(3,5-dinitro-2-oksidifenyyliatso)-3-(N-fenyylikarbamyyli)-2-naftolaatti)kromaatti (1-) |
|
400-110-2 |
— |
F; R11 N; R50-53 |
F; N R: 11-50/53 S: (2-)33-60-61 |
|
|
|
024-018-00-3 |
Natriumkromaatti |
E |
231-889-5 |
7775-11-3 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat.2; R60-61 T+; R26 T; R25-48/23 Xn; R21 C; R34 R42/43 N; R50-53 |
T+; N R: 45-46-60-61-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-46-60-61-21-25-26-34-42/43-48/23-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-34-42/43-48/23-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-36/37/38-42/43-48/20-51/53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-36/37/38-42/43-48/20-51/53 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-42/43-48/20-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-46-60-61-23-42/43-48/20-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20-42/43-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20-42/43-52/53 0,2 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20-42/43 0,1 % ≤ C < 0,2 %: T; R45-46-20 |
3 |
|
027-004-00-5 |
kobolttidikloridi |
E |
231-589-4 |
7646-79-9 |
Carc. Cat. 2; R49 Xn; R22 R42/43 N; R50-53 |
T; N R: 49-22-42/43-50/53 S: (2-)22-53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R49-22-42/43-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R49-22-42/43-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R49-42/43-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: T; R49-52/53 0,01 % ≤ C < 0,25 %: T; R49 |
1 |
|
027-005-00-0 |
kobolttisulfaatti |
E |
233-334-2 |
10124-43-3 |
Carc. Cat. 2; R49 Xn; R22 R42/43 N; R50-53 |
T; N R: 49-22-42/43-50/53 S: (2-)22-53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R49-22-42/43-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R49-42/43-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R49-42/43-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: T; R49-52/53 0,01 % ≤ C < 0,25 %: T; R49 |
1 |
|
029-002-00-X |
Dikuparioksidi Kupari(I)oksidi |
|
215-270-7 |
1317-39-1 |
Xn; R22 N; 50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)22-60-61 |
|
|
|
030-001-00-1 |
Sinkkijauhe, sinkkipöly (stabiloimaton) |
|
231-175-3 |
7440-66-6 |
F; R15-17 N; R50-53 |
F; N R: 15-17-50/53 S: (2-)43-46-60-61 |
|
|
|
030-002-00-7 |
Sinkkijauhe sinkkipöly (stabiloitu) |
|
231-175-3 |
7440-66-6 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
030-003-00-2 |
sinkkikloridi |
|
231-592-0 |
7646-85-7 |
Xn; R22 C; R34 N; R50-53 |
C; N R: 22-34-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R22-34-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R34-51/53 5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R36/37/38-51/53 2.5 % ≤ C < 5 %: N; R51/53 0.25 % ≤ C < 2.5 %: R52/53 |
|
|
030-006-00-9 |
sinkkisulfaatti (mono-, hexa- ja heptahydraatti) [1] sinkkisulfaatti (vedetön) [2] |
|
231-793-3 [1] 231-793-3 [2] |
7446-19-7 [1] 7733-02-0 [2] |
Xn; R22 R41 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-41-50/53 S: (2-)22-26-39-46-60-61 |
|
|
|
033-001-00-X |
Arseeni |
|
231-148-6 |
7440-38-2 |
T; R23/25 N; R50-53 |
T; N R: 23/25-50/53 S: (1/2-)20/21-28-45-60-61 |
|
|
|
033-002-00-5 |
arseenin yhdisteet paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T; R23/25 N; R50-53 |
T; N R: 23/25-50/53 S: (1/2-)20/21-28-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/25-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R23/25-51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: T; R23/25-52/53 0,2 % ≤ C < 0,25 %: T; R23/25 0,1 % ≤ C < 0,2 %: Xn; R20/22 |
1 |
|
042-002-00-4 |
tetrakis(dimetyyliditetradekyyliammonium)heksa-μ-oksotetra-μ-3-oksodi-μ-5-oksotetradekaokso-oktamolybdaatti(4-) |
|
404-760-8 |
117342-25-3 |
T; R23 Xi; R41 R53 |
T R: 23-41-53 S: (1/2-)26-37/39-45-61 |
|
|
|
048-001-00-5 |
kadmiumyhdisteet paitsi kadmiumsulfoselenidi (xCdS.yCdSe), kadmiumsulfidin ja sinkkisulfidin seos (xCdS.yZnS), kadmiumsulfidin ja elohopeasulfidin seos (xCdS.yHgS) sekä muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
Xn; R20/21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/21/22-50/53 S: (2-)60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/21/22-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20/21/22-51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/21/22-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/21/22 |
1 |
|
048-003-00-6 |
kadmiumdiformiaatti kadmiumformiaatti |
|
224-729-0 |
4464-23-7 |
T; R23/25 R33 Xn; R68 N; R50-53 |
T; N R: 23/25-33-68-50/53 S: (1/2-)22-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/25-33-50/53-68 10 % ≤ C < 25 %: T, N; R23/25-33-51/53-68 2,5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R20/22-33-51/53-68 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/22-33-52/53-68 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/22-33-52/53 0,25 % ≤ C < 0,1 %: Xn; R20/22-33-52/53 |
|
|
048-004-00-1 |
kadmiumsyanidi |
|
208-829-1 |
542-83-6 |
T+; R26/27/28 R32 R33 Xn; R68 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-32-33-68-50/53 S: (1/2-)7-28-29-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27/28-32-33-50/53-68 7 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26/27/28-32-33-51/53-68 2,5 % ≤ C < 7 %: T, N; R23/24/25-32-33-51/53-68 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R23/24/25-32-33-52/53-68 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/21/22-33-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/21/22-33 |
|
|
048-005-00-7 |
kadmiumheksafluorisilikaatti(2-) kadmiumfluorisilikaatti |
|
241-084-0 |
17010-21-8 |
T; R23/25 R33 Xn; R68 N; R50-53 |
T; N R: 23/25-33-68-50/53 S: (1/2-)22-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/25-33-50/53-68 10 % ≤ C < 25 %: T, N; R23/25-33-51/53-68 2,5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R20/22-33-51/53-68 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/22-33-52/53-68 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/22-33-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/22-33 |
|
|
048-006-00-2 |
kadmiumfluoridi |
E |
232-222-0 |
7790-79-6 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 T+; R26 T; R25-48/23/25 N; R50-53 |
T+; N R: 45-46-60-61-25-26-48/23/25-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %:: T+, N; R45-46-60-61-25-26-48/23/25-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-25-26-48/23/25-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-48/23/25-51/53 2,5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-48/20/22-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-46-60-61-22-23-48/20/22-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20/22-48/20/22-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20/22-48/20/22-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20/22-48/20/22 0,01 % ≤ C < 0,1 %: T; R45 |
|
|
048-007-00-8 |
kadmiumjodidi |
|
232-223-6 |
7790-80-9 |
T; R23/25 R33 Xn; R68 N; R50-53 |
T; N R: 23/25-33-68-50/53 S: (1/2-)22-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/25-33-50/53-68 10 % ≤ C < 25 %: T, N; R23/25-33-51/53-68 2,5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R20/22-33-51/53-68 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/22-33-52/53-68 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/22-33-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/22-33 |
|
|
048-008-00-3 |
kadmiumkloridi |
E |
233-296-7 |
10108-64-2 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 T+; R26 T; R25-48/23/25 N; R50-53 |
T+; N R: 45-46-60-61-25-26-48/23/25-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-46-60-61-25-26-48/23/25-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-25-26-48/23/25-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-48/23/25-51/53 2,5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-48/20/22-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-46-60-61-22-23-48/20/22-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20/22-48/20/22-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20/22-48/20/22-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20/22-48/20/22 0,01 % ≤ C < 0,1 %: T; R45 |
|
|
048-009-00-9 |
kadmiumsulfaatti |
E |
233-331-6 |
10124-36-4 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 T; R48/23/25 T+; R26 T; R25 N; R50-53 |
T+; N R: 45-46-60-61-25-26-48/23/25-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-46-60-61-25-26-48/23/25-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-46-60-61-25-26-48/23/25-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-46-60-61-22-26-48/23/25-51/53 2,5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-46-60-61-22-23-48/20/22-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-46-60-61-22-23-48/20/22-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-60-61-20/22-48/20/22-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-20/22-48/20/22-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46-20/22-48/20/22 0,01 % ≤ C < 0,1 %: T; R45 |
|
|
048-010-00-4 |
Kadmiumsulfidi |
E |
215-147-8 |
1306-23-6 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62-63 T; R48/23/25 Xn; R22 R53 |
T; N R: 45-22-48/23/25-62-63-68-53 S: 53-45-61 |
C ≥ 25 %: T; R45-22-48/23/25-62-63-68-53 10 % ≤ C < 25 %: T; R45-22-48/23/25-62-63-68 5 % ≤ C < 10 %: T; R45-48/20/22-62-63-68 1 % ≤ C < 5 %: T; R45-48/20/22-68 0,1 % ≤ C < 1 %: T; R45-48/20/22 |
1 |
|
050-001-00-5 |
tinatetrakloridi stannikloridi |
|
231-588-9 |
7646-78-8 |
C; R34 R52-53 |
C R: 34-52/53 S: (1/2-)7/8-26-45-61 |
C ≥ 25 %: C; R34-52/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R34 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
050-005-00-7 |
trimetyylitinan yhdisteet paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T+; R26/27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-50/53 S: (1/2-)26-27-28-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27/28-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26/27/28-51/53 0,5 % ≤ C < 2,5 %: T+; R26/27/28-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R23/24/25-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R23/24/25 0,05 % ≤ C < 0,1 %: Xn; R20/21/22 |
1 |
|
050-006-00-2 |
trietyylitinan yhdisteet paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T+; R26/27/28 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-50/53 S: (1/2-)26-27-28-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27/28-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26/27/28-51/53 0,5 % ≤ C < 2,5 %: T+; R26/27/28-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R23/24/25-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R23/24/25 0,05 % ≤ C < 0,1 %: Xn; R20/21/22 |
1 |
|
050-007-00-8 |
tripropyylitinan yhdisteet paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T; R23/24/25 N; R50-53 |
T; N R: 23/24/25-50/53 S: (1/2-)26-27-28-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/24/25-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R23/24/25-51/53 0,5 % ≤ C < 2,5 %: T; R23/24/25-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: Xn; R20/21/22-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/21/22 |
1 |
|
050-008-00-3 |
tributyylitinan yhdisteet paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T; R25-48/23/25 Xn; R21 Xi; R36/38 N; R50-53 |
T; N R: 21-25-36/38-48/23/25-50/53 S: (1/2-)35-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R21-25-36/38-48/23/25-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R21-25-36/38-48/23/25-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R21-25-36/38-48/23/25-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn; R22-48/20/22-52/53 |
1 |
|
050-009-00-9 |
fluoritripentyylistannaani Heksapentyylidistannoksaani [1] heksapentyylidistannoksaani [2] |
|
243-546-7 [1] 247-143-7 [2] |
20153-49-5 [1] 25637-27-8 [2] |
Xn; R20/21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/21/22-50/53 S: (2-)26-28-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/21/22-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20/21/22-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/21/22-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
1 |
|
050-010-00-4 |
fluoritriheksyylistannaani |
|
243-547-2 |
20153-50-8 |
Xn; R20/21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/21/22-50/53 S: (2-)26-28-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/21/22-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20/21/22-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/21/22-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
1 |
|
050-011-00-X |
trifenyylitinan yhdisteet paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T; R23/24/25 N; R50-53 |
T; N R: 23/24/25-50/53 S: (1/2-)26-27-28-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/24/25-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R23/24/25-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R23/24/25-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/21/22-52/53 |
1 |
|
050-012-00-5 |
tetrasykloheksyylistannaani [1] klooritrisykloheksyylistannaani [2] butyylitrisykloheksyylistannaani [3] |
A |
215-910-5 [1] 221-437-5 [2] 230-358-5 [3] |
1449-55-4 [1] 3091-32-5 [2] 7067-44-9 [3] |
Xn; R20/21/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/21/22-50/53 S: (2-)26-28-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/21/22-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20/21/22-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/21/22-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
1 |
|
050-013-00-0 |
Trioktyylitinan yhdisteet paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
Xi; R36/37/38 R53 |
Xi R: 36/37/38-53 S: (2-)61 |
C ≥ 25 %: Xi; R36/37/38-53 1 % ≤ C < 25 %: Xi; R36/37/38 |
1 |
|
051-002-00-3 |
antimonipentakloridi |
|
231-601-8 |
7647-18-9 |
C; R34 N; R51-53 |
C; N R: 34-51/53 S: (1/2-)26-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R34-51/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R34-52/53 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/37/38-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: R52/53 |
|
|
051-003-00-9 |
antimonin yhdisteet paitsitetroksidi (Sb2O4),pentoksidi (Sb2O5),trisulfidi (Sb2S3),pentasulfidi (Sb2S5) ja muualla luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
Xn; R20/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 20/22-51/53 S: (2-)61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/22-51/53 2,5 % ≤ C < 25 %: Xn; R20/22-52/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/22 |
1 |
|
080-002-00-6 |
elohopean epäorgaaniset yhdisteet paitsi elohopea(II)sulfidi ja muualla luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T+; R26/27/28 R33 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-33-50/53 S: (1/2-)13-28-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27/28-33-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26/27/28-33-51/53 2 % ≤ C < 2,5 %: T+; R26/27/28-33-52/53 0,5 % ≤ C < 2 %: T; R23/24/25-33-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: Xn; R20/21/22-33-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/21/22-33 |
1 |
|
080-004-00-7 |
elohopean orgaaniset yhdisteet paitsi muualla luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
T+; R26/27/28 R33 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-33-50/53 S: (1/2-)13-28-36-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27/28-33-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26/27/28-33-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T+; R26/27/28-33-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R23/24/25-33-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: Xn; R20/21/22-33-52/53 0,05 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20/21/22-33 |
1 |
|
080-007-00-3 |
dimetyylielohopea [1] dietyylielohopea [2] |
|
209-805-3 [1] 211-000-7 [2] |
593-74-8 [1] 627-44-1 [2] |
T+; R26/27/28 R33 N; R50-53 |
T+; N R: 26/27/28-33-50/53 S: (1/2-)13-28-36-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27/28-33-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T+, N; R26/27/28-33-51/53 0,5 % ≤ C < 2,5 %: T+; R26/27/28-33-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R23/24/25-33-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R23/24/25-33 0,05 % ≤ C < 0,1 %: Xn; R20/21/22-33 |
1 |
|
082-001-00-6 |
lyijy-yhdisteet paitsi muualla luettelossa mainitut |
AE |
— |
— |
Repr. Cat. 1; R61 Repr. Cat. 3; R62 Xn; R20/22 R33 N; R50-53 |
T; N R: 61-20/22-33-62-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R61-20/22-33-62-50/53 5 % ≤ C < 25 %: T, N; R61-20/22-33-62-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: T, N; R61-20/22-33-62-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R61-20/22-33-52/53 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R61-33-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: R52/53 |
1 |
|
082-002-00-1 |
lyijyalkyylit |
AE |
— |
— |
Repr. Cat. 1; R61 Repr. Cat. 3; R62 T+; R26/27/28 R33 N; R50-53 |
T+; N R: 61-26/27/28-33-62-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R61-26/27/28-33-62-50/53 5 % ≤ C < 25 %: T+, N; R61-26/27/28-33-62-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: T+, N; R61-26/27/28-33-51/53 0,5 % ≤ C < 2,5 %: T+; R61-26/27/28-33-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R61-26/27/28-33-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R61-23/24/25-33 0,05 % ≤ C < 0,1 %: Xn; R20/21/22-33 |
1 |
|
601-010-00-3 |
Etyleeni |
|
200-815-3 |
74-85-1 |
F+; R12 R67 |
F+ R: 12-67 S: (2-)9-16-33-46 |
|
|
|
601-014-00-5 |
isopreeni 2-metyyli-1,3-butadieeni |
D |
201-143-3 |
78-79-5 |
F+; R12 Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 R52-53 |
F+; T R: 45-12-68-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
601-017-00-1 |
sykloheksaani |
|
203-806-2 |
110-82-7 |
F; R11 Xn; R65 Xi; R38 R67 N; R50-53 |
F; Xn; N R: 11-38-65-67-50/53 S: (2-)9-16-25-33-60-61-62 |
|
4 6 |
|
601-020-00-8 |
Bentseeni |
E |
200-753-7 |
71-43-2 |
F; R11 Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 T; R48/23/24/25 Xn; R65 Xi; R36/38 |
F; T R: 45-46-11-36/38-48/23/24/25-65 S: 53-45 |
|
|
|
601-021-00-3 |
Tolueeni |
|
203-625-9 |
108-88-3 |
F; R11 Repr.Cat.3; R63 Xn; R48/20-65 Xi; R38 R67 |
F; Xn R: 11-38-48/20-63-65-67 S: (2-)36/37-62-46 |
|
4, 6 |
|
601-025-00-5 |
mesityleeni 1,3,5-trimetyylibentseeni |
|
203-604-4 |
108-67-8 |
R10 Xi; R37 N; R51-53 |
Xi; N R: 10-37-51/53 S: (2-)61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R37-51/53 2,5 % ≤ C < 25 %: R52/53 |
|
|
601-027-00-6 |
2-fenyylipropeeni α-metyylistyreeni |
|
202-705-0 |
98-83-9 |
R10 Xi; R36/37 N; R51-53 |
Xi; N R: 10-36/37-51/53 S: (2-)61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/37-51/53 2,5 % ≤ C < 25 %: R52/53 |
|
|
601-028-00-1 |
2-metyylistyreeni |
|
210-256-7 |
611-15-4 |
Xn; R20 N; R51-53 |
Xn; N R: 20-51/53 S: (2-)24-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20-51/53 2,5 % ≤ C < 25 %: R52/53 |
|
|
601-032-00-3 |
bentso[def]kryseeni |
|
200-028-5 |
50-32-8 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 2; R60-61 R43 N; R50-53 |
T; N R: 45-46-60-61-43-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R43-45-46-50-53-60-61 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R43-45-46-51-53-60-61 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R43-45-46-52-53-60-61 0,5 % ≤ C < 1 %: T; R45-46-52-53-60-61 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T; R45-46-52-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-46 0,01 % ≤ C < 0,1 %: T; R45 |
|
|
601-037-00-0 |
n-heksaani |
|
203-777-6 |
110-54-3 |
F; R11 Repr. Cat. 3; R62 Xn; R65-48/20 Xi; R38 R67 N; R51-53 |
F; Xn; N R: 11-38-48/20-62-65-67-51/53 S: (2-)9-16-29-33-36/37-61-62 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R38-48/20-62-51/53 20 % ≤ C < 25 %: Xn; R38-48/20-62-52/53 5 % ≤ C < 20 %: Xn; R48/20-62-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: R52/53 |
4 6 |
|
601-041-00-2 |
Dibents[a,h]antraseeni |
|
200-181-8 |
53-70-3 |
Carc. Cat. 2; R45 N; R50-53 |
T; N R: 45-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R45-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R45-51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-52/53 0,01 % ≤ C < 0,25 %: T; R45 |
|
|
601-048-00-0 |
kryseeni |
|
205-923-4 |
218-01-9 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 N; R50-53 |
T; N R: 45-68-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
601-052-00-2 |
Naftaleeni |
|
202-049-5 |
91-20-3 |
Carc. Cat.3; R40 Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-40-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
|
|
|
601-053-00-8 |
Nonylfenoli [1] 4-Nonylfenol, haaraketjuiset [2] |
|
246-672-0 [1] 284-325-5 [2] |
25154-52-3 [1] 84852-15-3 [2] |
Repr.Cat.3; R62 Repr.Cat.3; R63 Xn; R22 C; R34 N; R50-53 |
C; N R: 22-34-62-63-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-46-60-61 |
|
|
|
602-003-00-8 |
dibromimetaani metyleenidibromidi |
|
200-824-2 |
74-95-3 |
Xn; R20 R52-53 |
Xn R: 20-52/53 S: (2-)24-61 |
C ≥ 25 %: Xn; R20-52/53 12,5 % ≤ C < 25 %: Xn; R20 |
|
|
602-008-00-5 |
hiilitetrakloridi |
|
200-262-8 |
56-23-5 |
Carc. Cat. 3; R40 T; R23/24/25-48/23 R52-53 N; R59 |
T; N R: 23/24/25-40-48/23-59-52/53 S: (1/2-)23-36/37-45-59-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/24/25-40-48/23-52/53-59 1 % ≤ C < 25 %: T, N; R23/24/25-40-48/23-59 0,2 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R20/21/22-48/20-59 0,1 % ≤ C < 0,2 %: N; R59 |
|
|
602-010-00-6 |
1,2-etyleenidibromidi |
E |
203-444-5 |
106-93-4 |
Carc. Cat. 2; R45 T; R23/24/25 Xi; R36/37/38 N; R51-53 |
T; N R: 45-23/24/25-36/37/38-51/53 S: 53-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R45-23/24/25-36/37/38-51/53 20 % ≤ C < 25 %: T, N; R45-23/24/25-36/37/38-52/53 2,5 % ≤ C < 20 %: T, N; R45-23/24/25-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-23/24/25 0,1 % ≤ C < 1 %: T; R45-20/21/22 |
|
|
602-011-00-1 |
1,1-dikloorietaani |
|
200-863-5 |
75-34-3 |
F; R11 Xn; R22 Xi; R36/37 R52-53 |
F; Xn R: 11-22-36/37-52/53 S: (2-)16-23-61 |
C ≥ 25 %: Xn; R22-36/37-52/53 20 % ≤ C < 25 %: Xn; R22-36/37 12,5 % ≤ C < 20 %: Xn; R22 |
|
|
602-014-00-8 |
1,1,2-Trikloorietaani |
|
201-166-9 |
79-00-5 |
Carc.Cat.3; R40 Xn; R20/21/22 R66 |
Xn R: 20/21/22-40-66 S: (2-)9-36/37-46 |
C ≥ 5 %: Xn; R20/21/22 |
|
|
602-015-00-3 |
1,1,2,2-Tetrakloorietaani |
|
201-197-8 |
79-34-5 |
T+; R26/27 N; R51-53 |
T+; N R: 26/27-51/53 S: (1/2-)38-45-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R26/27-51/53 7 % ≤ C < 25 %: T+; R26/27-52/53 2,5 % ≤ C < 7 %: T; R23/24-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R23/24 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/21 |
|
|
602-016-00-9 |
1,1,2,2-tetrabromietaani |
|
201-191-5 |
79-27-6 |
T+; R26 Xi; R36 R52-53 |
T+ R: 26-36-52/53 S: (1/2-)24-27-45-61 |
C ≥ 25 %: T+; R26-36-52/53 20 % ≤ C < 25 %: T+; R26-36 7 % ≤ C < 20 %: T+; R26 1 % ≤ C < 7 %: T; R23 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20 |
|
|
602-017-00-4 |
Pentakloorietaani |
|
200-925-1 |
76-01-7 |
Carc. Cat. 3; R40 T; R48/23 N; R51-53 |
T; N R: 40-48/23-51/53 S: (1/2-)23-36/37-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R40-48/23-51/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T; R40-48/23-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R40-48/23 0,2 % ≤ C < 1 %: Xn; R48/20 |
|
|
602-019-00-5 |
1-Bromipropaani |
|
203-445-0 |
106-94-5 |
F; R11 Rep. Cat. 2; R60 Rep. Cat. 3; R63 Xn; R48/20 Xi; R36/37/38 R67 |
T; F R: 60-11-36/37/38-48/20-63-67 S: 53-45 |
|
|
|
602-025-00-8 |
1,1-Dikloorietyleeni |
D |
200-864-0 |
75-35-4 |
F; R12 Carc.Cat.3; R40 Xn; R20 |
F+; Xn R: 12-20-40 S: (2-)7-16-29-36/37-46 |
C ≥ 12,5 %: Xn; R20-40 1 % ≤ C < 12,5 %: Xn; R40 |
|
|
602-026-00-3 |
1,2-dikloorietyleeni [1] cis-dikloorietyleeni [2] trans-dikloorietyleeni [3] |
C |
208-750-2 [1] 205-859-7 [2] 205-860-2 [3] |
540-59-0 [1] 156-59-2 [2] 156-60-5 [3] |
F; R11 Xn; R20 R52-53 |
F; Xn R: 11-20-52/53 S: (2-)7-16-29-61 |
C ≥ 25 %: Xn; R20-52/53 12,5 % ≤ C < 25 %: Xn; R20 |
|
|
602-029-00-X |
3-Klooripropeeni Allyylikloridi |
D |
203-457-6 |
107-05-1 |
F; R11 Carc.Cat.3; R40 Muta.Cat.3; R68 Xn; R20/21/22-48/20 Xi; R36/37/38 N; R50 |
F; Xn; N R: 11-20/21/22-36/37/38-40-48/20-68-50 S: (2-)16-25-26-36/37-46-61 |
|
|
|
602-033-00-1 |
klooribentseeni |
|
203-628-5 |
108-90-7 |
R10 Xn; R20 N; R51-53 |
Xn; N R: 10-20-51/53 S: (2-)24/25-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20-51/53 5 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: R52/53 |
|
|
602-034-00-7 |
1,2-Diklooribentseeni O-Diklooribentseeni |
|
202-425-9 |
95-50-1 |
Xn; R22 Xi; R36/37/38 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-36/37/38-50/53 S: (2-)23-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-36/37/38-50/53 20 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-36/37/38-51/53 5 % ≤ C < 20 %: Xn, N; R22-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: R52/53 |
|
|
602-035-00-2 |
1,4-Diklooribentseeni p-Diklooribentseeni |
|
203-400-5 |
106-46-7 |
Xi; R36 Carc. Cat. 3; R40 N; R50-53 |
Xn; N R: 36-40-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
|
|
|
602-036-00-8 |
Kloropreeni (stabiloitu) 2-Klooributa-1,3-dieeni |
D E |
204-818-0 |
126-99-8 |
F; R11 Carc. Cat. 2; R45 Xn; R20/22-48/20 Xi; R36/37/38 |
F; T R: 45-11-20/22-36/37/38-48/20 S: 53-45 |
|
|
|
602-039-00-4 |
Polyklooribifenyylit PCB |
C |
215-648-1 |
1336-36-3 |
R33 N; R50-53 |
Xn; N R: 33-50/53 S: (2-)35-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R33-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R33-51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: Xn, N; R33-52/53 0,005 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R33 |
|
|
602-043-00-6 |
Lindaani γ-HCHγ-BHCγ-1,2,3,4,5,6- Heksakloorisykloheksaani1α,2α,3β,4α,5α,6β-Heksakloorisykloheksaani |
|
200-401-2 |
58-89-9 |
T; R25 Xn; R20/21-48/22 R64 N; R50-53 |
T; N R: 20/21-25-48/22-64-50/53 S: (1/2-)36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R20/21-25-48/22-64-50-53 10 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-48/22-64-50-53 3 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R22-64-50-53 2,5 % ≤ C < 3 %: N; R64-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: N; R64-51-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
602-062-00-X |
1,2,3-Triklooripropaani |
D |
202-486-1 |
96-18-4 |
Carc. Cat. 2; R45 Repr. Cat. 2; R60 Xn; R20/21/22 |
T R: 45-60-20/21/22 S: 53-45 |
|
|
|
602-073-00-X |
1,4-Diklooribut-2-eeni |
E |
212-121-8 |
764-41-0 |
Carc. Cat. 2; R45 T+; R26 T; R24/25 C; R34 N; R50-53 |
T+; N R: 45-24/25-26-34-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-24/25-26-34-50/53 10 % ≤ C < 25 %: T+, N; R45-21/22-26-34-51/53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R45-21/22-26-36/37/38-51/53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R45-21/22-23-36/37/38-51/53 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R45-21/22-23-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R45-23-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-23-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: T; R45-20-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R45-20 0,01 % ≤ C < 0,1 %: T; R45 |
|
|
603-006-00-7 |
Pentanolin isomeerit, paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
C |
250-378-8 |
30899-19-5 |
R10 Xn; R20 Xi; R37 R66 |
Xn R: 10-20-37-66 S: (2-)46 |
|
|
|
603-007-00-2 |
2-Metyyli-2-butanoli |
|
200-908-9 |
75-85-4 |
F; R11 Xn; R20 Xi; R37/38 |
F; Xn R: 11-20-37/38 S: (2-)46 |
|
|
|
603-029-00-2 |
bis(2-Kloorietyyli)eetteri |
|
203-870-1 |
111-44-4 |
R10 Carc.Cat.3; R40 T+; R26/27/28 |
T+ R: 10-26/27/28-40 S: (1/2-)7/9-27-28-36/37-45 |
C ≥ 7 %: T+; R26/27/28-40 1 % ≤ C < 7 %: T; R23/24/25-40 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/21/22 |
|
|
603-030-00-8 |
2-Aminoetanoli; etanolamiini |
|
205-483-3 |
141-43-5 |
Xn; R20/21/22 C; R34 |
C R: 20/21/22-34 S: (1/2-)26-36/37/39-45 |
C ≥ 25 %: C; R20/21/22-34 10 % ≤ C < 25 %: C; R34 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
603-031-00-3 |
1,2-Dimetoksietaani; etyleeniglykolidimetyylieetteri |
|
203-794-9 |
110-71-4 |
Repr.Cat.2; R60 Repr.Cat.2; R61 F; R11 R19 Xn; R20 |
F; T R: 60-61-11-19-20 S: 53-45 |
|
|
|
603-054-00-9 |
Dibutyylieetteri |
|
205-575-3 |
142-96-1 |
R10 Xi; R36/37/38 R52-53 |
Xi R: 10-36/37/38-52/53 S: (2-)61 |
C ≥ 10 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
603-063-00-8 |
2,3-epoksipropan-1-oli glysidoli |
E |
209-128-3 |
556-52-5 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 2; R60 T; R23 Xn; R21/22 Xi; R36/37/38 |
T R: 45-60-21/22-23-36/37/38-68 S: 53-45 |
|
|
|
603-066-00-4 |
Vinyylisykloheksaanidiepoksidi |
|
203-437-7 |
106-87-6 |
T; R23/24/25 Xn; R68 |
T R: 23/24/25-68 S: (1/2-)23-24-45 |
C ≥ 1 %: T; R23/24/25-68 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/21/22 |
|
|
603-067-00-X |
Fenyyliglysidyylieetteri 2,3-Epoksipropyylifenyylieetteri 1,2-Epoksi-3-fenoksipropaani |
E |
204-557-2 |
122-60-1 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Xn; R20 Xi; R37/38 R43 R52-53 |
T R: 45-20-37/38-43-68-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
603-070-00-6 |
2-amino-2-metyylipropanoli |
|
204-709-8 |
124-68-5 |
Xi; R36/38 R52-53 |
Xi R: 36/38-52/53 S: (2-)61 |
C ≥ 25 %: Xi; R36/38-52/53 10 % ≤ C < 25 %: Xi; R36/38 |
|
|
603-074-00-8 |
bisfenoli-A-epikloorihydriini, reaktiotuote, epoksihartsi (keskimääräinen molekyylipaino ≤ 700) |
|
500-033-5 |
25068-38-6 |
Xi; R36/38 R43 N; R51-53 |
Xi; N R: 36/38-43-51/53 S: (2-)28-37/39-61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/38-43-51/53 5 % ≤ C < 25 %: Xi; R36/38-43-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xi; R43-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43 |
|
|
603-076-00-9 |
2-Butyyni-1,4-dioli |
D |
203-788-6 |
110-65-6 |
C; R34 T; R23/25 Xn; R21-48/22 R43 |
C; T R: 21-23/25-34-43-48/22 S: (1/2-)25-26-36/37/39-45-46 |
C ≥ 50 %: T, C; R21-23/25-34-48/22-43 25 % ≤ C < 50 %: T; R21-23/25-36/38-48/22-43 10 % ≤ C < 25 %: Xn; R20/22-48/22-43 3 % ≤ C < 10 %: Xn; R20/22-43 1 % ≤ C < 3 %: Xi; R43 |
|
|
603-095-00-2 |
2-(Propyylioksi)etanoli |
|
220-548-6 |
2807-30-9 |
Xn; R21 Xi; R36 |
Xn R: 21-36 S: (2-)26-36/37-46 |
|
|
|
603-105-00-5 |
Furaani |
E |
203-727-3 |
110-00-9 |
F+; R12 R19 Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Xn; R20/22-48/22 Xi; R38 R52-53 |
F+; T R: 45-12-19-20/22-38-48/22-68-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
604-001-00-2 |
Fenoli |
|
203-632-7 |
108-95-2 |
Muta.Cat.3; R68 T; R23/24/25 Xn; R48/20/21/22 C; R34 |
T; C R: 23/24/25-34-48/20/21/22-68 S: (1/2-)24/25-26-28-36/37/39-45 |
C ≥ 10 %: T; R23/24/25-48/20/21/22-34-68 3 % ≤ C < 10 %: C ; Xn ; R20/21/22-34-68 1 % ≤ C < 3 %: Xn ; R36/38-68 |
|
|
604-009-00-6 |
pyrogalloli 1,2,3-trihydroksibentseeni |
|
201-762-9 |
87-66-1 |
Muta. Cat. 3; R68 Xn; R20/21/22 R52-53 |
Xn R: 20/21/22-68-52/53 S: (2-)36/37-61 |
C ≥ 25 %: Xn; R20/21/22-68-52/53 10 % ≤ C < 25 %: Xn; R20/21/22-68 1 % ≤ C < 10 %: Xn; R68 |
|
|
604-010-00-1 |
Resorsinoli 1,3-Bentseenidioli |
|
203-585-2 |
108-46-3 |
Xn; R22 Xi; R36/38 N; R50 |
Xn; N R: 22-36/38-50 S: (2-)26-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-36/38-50 20 % ≤ C < 25 %: Xn; R22-36/38 10 % ≤ C < 20 %: Xn; R22 |
|
|
604-012-00-2 |
4-Kloori-o-kresoli 4-Kloori-2-metyylifenoli |
|
216-381-3 |
1570-64-5 |
T; R23 C; R35 N; R50 |
T; C; N R: 23-35-50 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: T, C, N; R23-35-50 10 % ≤ C < 25 %: C; R20-35 5 % ≤ C < 10 %: C; R20-34 3 % ≤ C < 5 %: Xn; R20-36/37/38 1 % ≤ C < 3 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
604-013-00-8 |
2,3,4,6-tetrakloorifenoli |
|
200-402-8 |
58-90-2 |
T; R25 Xi; R36/38 N; R50-53 |
T; N R: 25-36/38-50/53 S: (1/2-)26-28-37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R25-36/38-50/53 20 % ≤ C < 25 %: T, N; R25-51/53 5 % ≤ C < 20 %: T, N; R25-36/38-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R22-51/53 0,5 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R22-52/53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: R52/53 |
|
|
604-014-00-3 |
kloorikresoli 4-kloori-3-metyylifenoli |
|
200-431-6 |
59-50-7 |
Xn; R21/22 Xi; R41 R43 N; R50 |
Xn; N R: 21/22-41-43-50 S: (2-)26-36/37/39-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R21/22-41-43-50 10 % ≤ C < 25 %: Xn; R21/22-41-43 5 % ≤ C < 10 %: Xn; R21/22-36-43 1 % ≤ C < 5 %: Xi; R43 |
|
|
604-015-00-9 |
2,2′-Metyleenibis-(3,4,6-trikloorifenoli) Heksaklorofeeni |
|
200-733-8 |
70-30-4 |
T; R24/25 N; R50-53 |
T; N R: 24/25-50/53 S: (1/2-)20-37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R24/25-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R24/25-51/53 2 % ≤ C < 2,5 %: T; R24/25-52/53 0,25 % ≤ C < 2 %: Xn; R21/22-52/53 0,2 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R21/22 |
|
|
604-017-00-X |
2,4,5-Trikloorifenoli |
|
202-467-8 |
95-95-4 |
Xn; R22 Xi; R36/38 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-36/38-50/53 S: (2-)26-28-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-36/38-50/53 20 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-36/38-51/53 5 % ≤ C < 20 %: Xn, N; R36/38-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: R52/53 |
|
|
604-030-00-0 |
bisfenoli A 4,4′-Isopropylideenidifenoli |
|
201-245-8 |
80-05-7 |
Repr. Cat. 3; R62 Xi; R37-41 R43 |
Xn R: 37-41-43-62 S: (2-)26-36/37-39-46 |
|
|
|
605-002-00-0 |
1,3,5-Trioksaani Trioksimetyleeni |
|
203-812-5 |
110-88-3 |
F; R11 Repr.Cat.3; R63 Xi; R37 |
F; Xn R: 11-37-63 S: (2-)36/37-46 |
|
|
|
605-016-00-7 |
glyoksaali…% |
B |
203-474-9 |
107-22-2 |
Muta. Cat. 3; R68 Xn; R20 Xi; R36/38 R43 |
Xn R: 20-36/38-43-68 S: (2-)36/37 |
C ≥ 10 %: Xn; R20-36/38-43-68 1 % ≤ C < 10 %: Xn; R43-68 |
|
|
605-020-00-9 |
safroli 5-allyyli-1,3-bentsodioksoli |
E |
202-345-4 |
94-59-7 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Xn; R22 |
T R: 45-22-68 S: 53-45 |
|
|
|
605-022-00-X |
glutaraldehydi pentaanidiaali |
|
203-856-5 |
111-30-8 |
T; R23/25 C; R34 R42/43 N; R50 |
T; N R: 23/25-34-42/43-50 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 50 %: T, N; R23/25-34-42/43-50 25 % ≤ C < 50 %: T; R22-23-34-42/43 10 % ≤ C < 25 %: C; R20/22-34-42/43 2 % ≤ C < 10 %: Xn; R20/22-37/38-41-42/43 1 % ≤ C < 2 %: Xn; R36/37/38-42/43 0,5 % ≤ C < 1 %: Xi; R36/37/38-43 |
|
|
605-025-00-6 |
klooriasetaldehydi |
|
203-472-8 |
107-20-0 |
Carc. Cat. 3; R40 T+; R26 T; R24/25 C; R34 N; R50 |
T+; N R: 24/25-26-34-40-50 S: (1/2-)26-28-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R24/25-26-34-40-50 10 % ≤ C < 25 %: T+; R21/22-26-34-40 7 % ≤ C < 10 %: T+; R21/22-26-36/37/38-40 5 % ≤ C < 7 %: T; R21/22-23-36/37/38-40 3 % ≤ C < 5 %: T; R21/22-23-40 1 % ≤ C < 3 %: T; R23-40 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20 |
|
|
606-037-00-4 |
triadimefoni (ISO) 1-(4-Kloorifenoksi)-3,3-dimetyyli-1-(1,2,4-triatsol-1-yyli)butanoni |
|
256-103-8 |
43121-43-3 |
Xn; R22 R43 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
606-048-00-4 |
2′-aniliini-3′-metyyli-6′-dipentyyliaminospiro(isobentsofuraani-1(1H),9′-ksanteeni)-3-oni |
|
406-480-1 |
— |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-004-00-7 |
Trikloorietikkahappo |
|
200-927-2 |
76-03-9 |
C; R35 N; R50-53 |
C; N R: 35-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R35-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R35-51/53 5 % ≤ C < 10 %: C, N; R34-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xi, N; R36/37/38-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R36/37/38-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
|
|
607-019-00-9 |
Metyyliklooriformiaatti |
|
201-187-3 |
79-22-1 |
F; R11 T+; R26 Xn; R21/22 C; R34 |
F; T+ R: 11-21/22-26-34 S: (1/2-)26-14-28-36/37-39-36/37/39-45-46-63 |
|
|
|
607-049-00-2 |
Mekoproppi [1] ja sen suolat 2-(4-Kloori-o-tolyylioksi)propionihappo(RS) [1] 2-(4-Kloori-o-tolyylioksi)propionihappo [2] |
|
230-386-8 [1] 202-264-4 [2] |
7085-19-0 [1] 93-65-2 [2] |
Xn; R22 Xi; R38-41 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-38-41-50/53 S: (2-)13-26-37/39-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-38-41-50-53 20 % ≤ C < 25 %: Xi, N; R38-41-50-53 10 % ≤ C < 20 %: Xi, N; R41-50-53 5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R36-50-53 0,25 % ≤ C < 5 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
607-053-00-4 |
MCPB n suolat ja esterit |
|
202-365-3 |
94-81-5 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-061-00-8 |
Akryylihappo Prop-2-eenihappo |
D |
201-177-9 |
79-10-7 |
R10 Xn; R20/21/22 C; R35 N; R50 |
C; N R: 10-20/21/22-35-50 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R20/21/22-35-50 10 % ≤ C < 25 %: C; R35 5 % ≤ C < 10 %: C; R34 1 % ≤ C < 5 %: Xi; R36/37/38 |
|
|
607-064-00-4 |
bentsyylikloroformiaatti |
|
207-925-0 |
501-53-1 |
C; R34 N; R50-53 |
C; N R: 34-50/53 S: (1/2-)26-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R34-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R34-51/53 5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R36/37/38-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: R52/53 |
|
|
607-072-00-8 |
2-hydroksietyyliakrylaatti |
D |
212-454-9 |
818-61-1 |
T; R24 C; R34 R43 N; R50 |
T; N R: 24-34-43-50 S: (1/2-)26-36/39-45-61 |
C ≥ 25 %: T; R24-34-43-50 10 % ≤ C < 25 %: T; R24-34-43 5 % ≤ C < 10 %: T; R24-36/38-43 2 % ≤ C < 5 %: T; R24-43 0,2 % ≤ C < 2 %: Xn; R21-43 |
|
|
607-086-00-4 |
diallyyliftalaatti |
|
205-016-3 |
131-17-9 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)24/25-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: R52/53 |
|
|
607-091-00-1 |
trifluorietikkahappo … % |
B |
200-929-3 |
76-05-1 |
Xn; R20 C; R35 R52-53 |
C R: 20-35-52/53 S: (1/2-)9-26-27-28-45-61 |
C ≥ 25 %: C; R20-35-52/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R20-35 5 % ≤ C < 10 %: C; R34 1 % ≤ C < 5 %: Xi; R36/38 |
|
|
607-094-00-8 |
peretikkahappo … % |
|
201-186-8 |
79-21-0 |
R10 O; R7 Xn; R20/21/22 C; R35 N; R50 |
O; C; N R: 7-10-20/21/22-35-50 S: (1/2-)3/7-14-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R20/21/22-35-50 10 % ≤ C < 25 %: C; R20/21/22-35 5 % ≤ C < 10 %: C; R34 1 % ≤ C < 5 %: Xi, R36/37/38 |
|
|
607-107-00-7 |
2-Etyyliheksyyliakrylaatti |
D |
203-080-7 |
103-11-7 |
Xi; R37/38 R43 |
Xi R: 37/38-43 S: (2-)36/37-46 |
|
|
|
607-113-00-X |
isobutyylimetakrylaatti |
D |
202-613-0 |
97-86-9 |
R10 Xi; R36/37/38 R43 N; R50 |
Xi; N R: 10-36/37/38-43-50 S: (2-)24-37-61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/37/38-43-50 20 % ≤ C < 25 %: Xi; R36/37/38-43 1 % ≤ C < 20 %: Xi; R43 |
|
|
607-116-00-6 |
sykloheksyyliakrylaatti |
D |
221-319-3 |
3066-71-5 |
Xi; R37/38 N; R51-53 |
Xi; N R: 37/38-51/53 S: (2-)61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R37/38-51/53 10 % ≤ C < 25 %: Xi; R37/38-52/53 2,5 % ≤ C < 10 %: R52/53 |
|
|
607-133-00-9 |
Akryylihapon monoalkyyli- tai monoaryyli- tai monoalkyyliaryyliesterit, paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
Xi; R36/37/38 N; R51-53 |
Xi; N R: 36/37/38-51/53 S: (2-)26-28-61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/37/38-51/53 10 % ≤ C < 25 %: Xi; R36/37/38-52/53 2,5 % ≤ C < 10 %: R52/53 |
|
|
607-151-00-7 |
propargiitti (ISO) 2-(4-tert-butyylifenoksi)sykloheksyyliprop-2-ynyylisulfiitti |
|
219-006-1 |
2312-35-8 |
Carc.Cat.3; R40 T; R23 Xi; R38-41 N; R50-53 |
T; N R: 23-38-40-41-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23-38-40-41-50-53 20 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20-38-40-41-50-53 10 % ≤ C < 20 %: Xn, N; R20-40-41-50-53 5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R20-40-36-50-53 3 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R20-40-50-53 2,5 % ≤ C < 3 %: Xn, N; R40-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn, N; R40-51-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
607-189-00-4 |
Trimetyleenidiamiinitetraetikkahappo |
|
400-400-9 |
1939-36-2 |
Xn; R22 Xi; R41 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-41-50/53 S: (2-)22-26-39-60-61 |
|
|
|
607-244-00-2 |
iso-oktyyliakrylaatti |
|
249-707-8 |
29590-42-9 |
Xi; R36/37/38 N; R50-53 |
Xi; N R: 36/37/38-50/53 S: (2-)26-28-60-61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/37/38-50/53 10 % ≤ C < 25 %: Xi, N; R36/37/38-51/53 2,5 % ≤ C < 10 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: R52/53 |
|
|
607-245-00-8 |
tert-butyyliakrylaatti |
D |
216-768-7 |
1663-39-4 |
F; R11 Xn; R20/21/22 Xi; R37/38 R43 N; R52-53 |
F; Xn R: 11-20/21/22-37/38-43-52/53 S: (2-)16-25-37-61 |
C ≥ 25 %: Xn; R20/21/22-37/38-43-52-53 20 % ≤ C < 25 %: Xi; R37/38-43 1 % ≤ C < 20 %: Xi; R43 |
|
|
607-247-00-9 |
dodekyylimetakrylaatti |
|
205-570-6 |
142-90-5 |
Xi; 36/37/38 N; R50-53 |
Xi; N R: 36/37/38-50/53 S: (2-)26-28-60-61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/37/38-50/53 10 % ≤ C < 25 %: Xi, N; R36/37/38-51/53 2,5 % ≤ C < 10 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,50 %: R52/53 |
|
|
607-249-00-X |
(1-metyyli-1,2-etaanidiyyli)bis[oksi(metyyli-2,1-etaanidiyyli)]diakrylaatti |
|
256-032-2 |
42978-66-5 |
Xi; R36/37/38 R43 N; R51-53 |
Xi; N R: 36/37/38-43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
C ≥ 25 %: Xi, N; R36/37/38-43-51/53 10 % ≤ C < 25 %: Xi; R36/37/38-43-52/53 2,5 % ≤ C < 10 %: Xi; R43-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43 |
|
|
608-003-00-4 |
Akryylinitriili |
D E |
203-466-5 |
107-13-1 |
F; R11 Carc. Cat. 2; R45 T; R23/24/25 Xi; R37/38-41 R43 N; R51-53 |
F; T; N R: 45-11-23/24/25-37/38-41-43-51/53 S: 9-16-53-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R45-23/24/25-37/38-41-43-51/53 20 % ≤ C < 25 %: T; R45-23/24/25-37/38-41-43-52/53 10 % ≤ C < 20 %: T; R45-23/24/25-41-43-52/53 5 % ≤ C < 10 %: T; R45-23/24/25-36-43-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: T; R45-23/24/25-43-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-23/24/25-43 0,2 % ≤ C < 1 %: T; R45-20/21/22 0,1 % ≤ C < 0,2 %: T; R45 |
|
|
608-006-00-0 |
Bromoksiniili 3,5-Dibromi-4-hydroksibentsonitriili |
|
216-882-7 |
1689-84-5 |
Repr. Cat. 3; R63 T+; R26 T; R25 R43 N; R50-53 |
T+; N R: 25-26-43-63-50/53 S: (1/2-)27/28-36/37-45-63-60-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R25-26-43-63-50-53 7 % ≤ C < 25 %: T+, N; R22-26-43-63-50-53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R22-23-43-63-50-53 3 % ≤ C < 5 %: T, N; R22-23-43-50-53 2,5 % ≤ C < 3 %: T, N; R23-43-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: T, N; R23-43-51-53 0,25 % ≤ C < 1 %: Xn, N; R20-51-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20-52-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: R52-53 |
|
|
608-007-00-6 |
Ioksiniili 4-Hydroksi-3,5-dijodibentsonitriili |
|
216-881-1 |
1689-83-4 |
Repr. Cat. 3; R63 T; R23/25 Xn; R21-48/22 Xi; R36 N; R50-53 |
T; N R: 21-23/25-36-48/22-63-50/53 S: (1/2-)36/37-45-60-61-63 |
C ≥ 25 %: T, N; R21-23/25-36-48/22-63-50-53 20 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20/22-36-48/22-63-50-53 10 % ≤ C < 20 %: Xn, N; R20/22-48/22-63-50-53 5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R20/22-63-50-53 3 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R20/22-50-53 2,5 % ≤ C < 3 %: N; R50-53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
608-010-00-2 |
metakryylinitriili 2-metyyli-2-propeeninitriili |
D |
204-817-5 |
126-98-7 |
F; R11 T; R23/24/25 R43 |
F; T R: 11-23/24/25-43 S: (1/2-)9-16-18-29-45 |
C ≥ 1 %: T; R23/24/25-43 0,2 % ≤ C < 1 %: Xn; R20/21/22-43 |
|
|
608-014-00-4 |
Klorotaloniili Tetrakloori-isoftaalinitriili |
|
217-588-1 |
1897-45-6 |
Carc. Cat. 3; R40 T+; R26 Xi; R41 Xi; R37 R43 N; R50-53 |
T+; N R: 26-37-40-41-43-50/53 S: (2-)28-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 20 %: T+, N; R26-37-40-41-43-50-53 10 % ≤ C < 20 %: T+, N; R26-40-41-43-50-53 7 % ≤ C < 10 %: T+, N; R26-40-36-43-50-53 5 % ≤ C < 7 %: T, N; R23-40-36-43-50-53 2,5 % ≤ C < 5 %: T, N; R23-40-43-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: T, N; R23-40-43-51-53 0,25 % ≤ C < 1: Xn, N; R20-51-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xn; R20-52-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: R52-53 |
|
|
608-017-00-0 |
Bromoksiniili-oktanoaatti 2,6-Dibromi-4-syaanifenyylioktanoaatti |
|
216-885-3 |
1689-99-2 |
Repr. Cat. 3; R63 T; R23 Xn; R22 R43 N; R50-53 |
T; N R: 22-23-43-63-50/53 S: (1/2-)36/37-45-63-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R22-23-43-63-50-53 5 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R20-43-63-50-53 3 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R20-43-50-53 2,5 % ≤ C < 3 %: Xi, N; R43-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi, N; R43-51-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
608-018-00-6 |
Ioksiniilioktanoaatti 4-Syaani-2,6-dijodifenyylioktanoaatti |
|
223-375-4 |
3861-47-0 |
Repr. Cat. 3; R63 T; R25 Xi; R36 R43 N; R50-53 |
T; N R: 25-36-43-63-50/53 S: (1/2-)26-36/37-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R25-36-43-63-50-53 20 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R22-36-43-63-50-53 5 % ≤ C < 20 %: Xn, N; R22-43-63-50-53 3 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R22-43-50-53 2,5 % ≤ C < 3 %: N; R43-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: N; R43-51-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
608-021-00-2 |
3-(2-(Diaminometyleeniamino)tiatsoli-4-yylimetyylitio)propionitriili |
|
403-710-2 |
76823-93-3 |
Xn; R22 R43 |
Xn R: 22-43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
609-007-00-9 |
2,4-dinitrotolueeni dinitrotolueeni, tekninen laatu [1] dinitrotolueeni [2] |
E |
204-450-0 [1] 246-836-1 [2] |
121-14-2 [1] 25321-14-6 [2] |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62 T; R23/24/25 Xn; R48/22 N; R51-53 |
T; N R: 45-23/24/25-48/22-62-68-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
609-023-00-6 |
Dinokappi |
E |
254-408-0 |
39300-45-3 |
Repr. Cat. 2; R61 Xn; R20-48/22 Xi; R38 R43 N; R50-53 |
T; N R: 61-20-22-38-43-48/22-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
609-043-00-5 |
Kvintotseeni Pentakloorinitrobentseeni |
|
201-435-0 |
82-68-8 |
R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)13-24-37-60-61 |
|
|
|
609-049-00-8 |
2,6-dinitrotolueeni |
E |
210-106-0 |
606-20-2 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62 T; R23/24/25 Xn; R48/22 R52-53 |
T R: 45-23/24/25-48/22-62-68-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
609-050-00-3 |
2,3-Dinitrotolueeni |
E |
210-013-5 |
602-01-7 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62 T; R23/24/25 Xn; R48/22 N; R50-53 |
T; N R: 45-23/24/25-48/22-62-68-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
609-051-00-9 |
3,4-Dinitrotolueeni |
E |
210-222-1 |
610-39-9 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62 T; R23/24/25 Xn; R48/22 N; R51-53 |
T; N R: 45-23/24/25-48/22-62-68-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
609-052-00-4 |
3,5-Dinitrotolueeni |
E |
210-566-2 |
618-85-9 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62 T; R23/24/25 Xn; R48/22 R52-53 |
T R: 45-23/24/25-48/22-62-68-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
609-055-00-0 |
2,5-Dinitrotolueeni |
E |
210-581-4 |
619-15-8 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62 T; R23/24/25 Xn; R48/22 N; R51-53 |
T; N R: 45-23/24/25-48/22-62-68-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
609-056-00-6 |
2,2-Dibromi-2-nitroetanoli |
|
412-380-9 |
69094-18-4 |
E; R2 Carc. Cat. 3; R40 Xn; R22-48/22 C; R35 R43 N; R50-53 |
E; C; N R: 2-22-35-40-43-48/22-50/53 S: (1/2-)23-26-35-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R22-35-40-43-48/22-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R22-35-40-43-48/22-51/53 5 % ≤ C < 10 %: C, N; R34-40-43-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R36/37/38-40-43-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R36/37/38-40-43-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
|
|
610-005-00-5 |
1-kloori-4-nitrobentseeni |
|
202-809-6 |
100-00-5 |
Carc.Cat.3;R40 Mut.Cat.3;R68 T; R23/24/25 Xn; R48/20/21/22 N; R51-53 |
T; N R: 23/24/25-40-48/20/21/22-68-51/53 S: (1/2-)28-36/37-45-61 |
|
|
|
611-001-00-6 |
atsobentseeni |
E |
203-102-5 |
103-33-3 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Xn; R20/22-48/22 N; R50-53 |
T; N R: 45-20/22-48/22-68-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
611-060-00-8 |
Seos: natrium-5-[8-[4-[4-[4-[7-(3,5-dikarboksylaatti-fenyyliatso)-8-hydroksi-3,6-disulfonaattonaftalen-1-yyliamino]-6-hydroksi-1,3,5-triatsin-2-yyli]-2,5-dimetyylipiperatsiini-1-yyli]-6-hydroksi-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]-1-hydroksi-3,6-disulfonaattonaftalen-2-yyliatso]isoftalaatti;ammonium- 5-[8-[4-[4-[4-[7-(3,5-dikarboksylaattifenyyliatso)-8-hydroksi-3,6-disulfonaattonaftalen-1-yyliamino]-6-hydroksi-1,3,5-triatsin-2-yyli]-2,5-dimetyylipiperatsiini-1-yyli]-6-hydroksi-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]-1-hydroksi-3,6-disulfonaattonaftalen-1-yyliatso]isoftalaatti;5-[8-[4-[4-[4-[7-(3,5-dikarboksylaattofenyyliatso)-8-hydroksi-3,6-disulfonaattonanaftalen-1-yyliamino]-6-hydroksi-1,3,5-triatsin-2-yyli]-2,5-dimetyylipiperatsiini-1-yyli]-6-hydroksi-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]-1-hydroksi-3,6-disulfonaattonaftalen-2-yyliatso]isoftaalihappo |
|
413-180-4 |
— |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)22-26-39 |
|
|
|
611-063-00-4 |
trinatrium-[4′-(8-asetyyliamino-3,6-disulfonaatto-2-naftyyliatso)-4″-(6-bentsoyyliamino-3-sulfonaatto-2-naftyyliatso)bifenyyli-1,3′,3″,1‴-tetraolaatto-O,O′,O″,O‴]kupari(II) |
|
413-590-3 |
164058-22-4 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
612-008-00-7 |
Aniliini |
|
200-539-3 |
62-53-3 |
Carc. Cat. 3; R40 Muta.Cat.3; R68 T; R23/24/25-48/23/24/25 Xi; R41 R43 N; R50 |
T; N R: 23/24/25-40-41-43-48/23/24/25-68-50 S: (1/2-)26-27-36/37/39-45-46-61-63 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/24/25-40-41-43-48/23/24/25-50-68 10 % ≤ C < 25 %: T; R20/21/22-40-41-43-48/23/24/25-68 1 % ≤ C < 10 %: T; R20/21/22-40-43-48/23/24/25-68 0,2 % ≤ C < 1 %: Xn; R48/20/21/22 |
|
|
612-009-00-2 |
aniliinin suolat |
A |
— |
— |
Carc. Cat. 3; R40 Muta. Cat. 3; R68 T; R23/24/25 Xi; R41 R43 N; R50 |
T; N R: 23/24/25-40-41-43-48/23/24/25-68-50 S: (1/2-)26-27-36/37/39-45-61-63 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/24/25-40-41-43-48/23/24/25-50-68 10 % ≤ C < 25 %: T; R20/21/22-40-41-43-48/23/24/25-68 1 % ≤ C < 10 %: T; R20/21/22-40-43-48/23/24/25-68 0,2 % ≤ C < 1 %: Xn; R48/20/21/22 |
|
|
612-010-00-8 |
kloorianiliini, mono- [1],di- [2] ja tri- [3] |
C |
— |
— |
T; R23/24/25 R33 N; R50-53 |
T; N R: 23/24/25-33-50/53 S: (1/2-)28-36/37-45-60-61 |
|
|
|
612-022-00-3 |
2-naftyyliamiini |
E |
202-080-4 |
91-59-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Xn; R22 N; R51-53 |
T; N R: 45-22-51/53 S: 53-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R45-22-51/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T; R45-52/53 0,01 % ≤ C < 2,5 %: T; R45 |
|
|
612-023-00-9 |
Fenyylihydratsiini [1] Fenyylihydratsiniumkloridi [2] Fenyylihydratsiinihydrokloridi [3] Fenyylihydratsiniumsulfaatti (2:1) [4] |
E |
202-873-5 [1] 200-444-7 [2] 248-259-0 [3] 257-622-2 [4] |
100-63-0 [1] 59-88-1 [2] 27140-08-5 [3] 52033-74-6 [4] |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 T; R23/24/25-48/23/24/25 Xi; R36/38 R43 N; R50 |
T; N R: 45-23/24/25-36/38-43-48/23/24/25-68-50 S: 53-45-61 |
|
|
|
612-025-00-X |
nitrotoluidiini |
C |
— |
— |
T; R23/24/25 R33 N; R51-53 |
T; N R: 23/24/25-33-51/53 S: (1/2-)28-36/37-45-61 |
|
|
|
612-035-00-4 |
2-Metoksianiliini O-Anisidiini |
E |
201-963-1 |
90-04-0 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta Cat. 3; R68 T; R23/24/25 |
T R: 45-23/24/25-68 S: 53-45 |
|
|
|
612-042-00-2 |
bentsidiini 4,4′-diaminobifenyyli |
E |
202-199-1 |
92-87-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Xn; R22 N; R50-53 |
T; N R: 45-22-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R45-22-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: T, N; R45-51/53 0,01 % ≤ C < 2,5 %: T; R45 |
|
|
612-051-00-1 |
4,4′-Diaminodifenyylimetaani 4,4′-Metyleenidianiliini |
E |
202-974-4 |
101-77-9 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 T; R39/23/24/25 Xn; R48/20/21/22 R43 N; R51-53 |
T; N R: 45-39/23/24/25-43-48/20/21/22-68-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
612-054-00-8 |
N,N-Dietyylianiliini |
|
202-088-8 |
91-66-7 |
T; R23/24/25 R33 N; R51-53 |
T; N R: 23/24/25-33-51/53 S: (1/2-)28-37-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/24/25-33-51/53 5 % ≤ C < 25 %: T; R23/24/25-33-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xn; R20/21/22-33-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xn; R20/21/22-33 |
|
|
612-056-00-9 |
N,N-dimetyyli-p-toluidiini [1] N,N-dimetyyli-m-toluidiini [2] N,N-dimetyyli-ο-toluidiini [3] |
C |
202-805-4 [1] 204-495-6 [2] 210-199-8 [3] |
99-97-8 [1] 121-72-2 [2] 609-72-3 [3] |
T; R23/24/25 R33 R52-53 |
T R: 23/24/25-33-52/53 S: (1/2-)28-36/37-45-61 |
C ≥ 25 %: T; R23/24/25-33-52-53 5 % ≤ C < 25 %: T; R23/24/25-33 1 % ≤ C < 5 %: Xn; R20/21/22-33 |
|
|
612-059-00-5 |
3,6-Diatsaoktaanietyleenidiamiini Trietyleenitetramiini |
|
203-950-6 |
112-24-3 |
Xn; R21 C; R34 R43 R52-53 |
C R: 21-34-43-52/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: C; R21-34-43-52/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R34-43 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/38-43 1 % ≤ C < 5 %: Xi; R43 |
|
|
612-060-00-0 |
3,6,9-Triatsaundekametyleenidiamiini Tetraetyleenipentamiini |
|
203-986-2 |
112-57-2 |
Xn; R21/22 C; R34 R43 N; R51-53 |
C; N R: 21/22-34-43-51/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R21/22-34-43-51/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R34-43-52/53 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/38-43-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xi; R43-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43 |
|
|
612-064-00-2 |
3,6,9,12-Tetra-atsatetradekametyleenidiamiini Pentaetyleeniheksamiini |
|
223-775-9 |
4067-16-7 |
C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 34-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R34-43-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R34-43-51/53 5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R36/38-43-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xi, N; R43-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
|
|
612-065-00-8 |
polyetyleenipolyamiinit paitsi muualla tässä liitteessä mainitut |
|
— |
— |
Xn; R21/22 C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 21/22-34-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R21/22-34-43-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R34-43-51/53 5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R36/38-43-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
|
|
612-066-00-3 |
disykloheksyyliamiini |
|
202-980-7 |
101-83-7 |
Xn; R22 C; R34 N; R50-53 |
C; N R: 22-34-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R22-34-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R34-51/53 2,5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R36/38-51/53 2 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R36/38-52/53 0,25 % ≤ C < 2 %: R52/53 |
|
|
612-067-00-9 |
3-aminometyyli-3,5,5-trimetyylisykloheksyyliamiini isoforonidiamiini |
|
220-666-8 |
2855-13-2 |
Xn; R21/22 C; R34 R43 R52-53 |
C R: 21/22-34-43-52/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
C ≥ 25 %: C; R21/22-34-43-52/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R34-43 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36/38-43 1 % ≤ C < 5 %: Xi; R43 |
|
|
612-077-00-3 |
Dimetyylinitrosamiini N-Nitrosodimetyyliamiini |
E |
200-549-8 |
62-75-9 |
Carc. Cat. 2; R45 T+; R26 T; R25-48/25 N; R51-53 |
T+; N R: 45-25-26-48/25-51/53 S: 53-45-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-25-26-48/25-51/53 10 % ≤ C < 25 %: T+; R45-22-26-48/25-52/53 7 % ≤ C < 10 %: T+; R45-22-26-48/22-52/53 3 % ≤ C < 7 %: T; R45-22-23-48/22-52/53 2,5 % ≤ C < 3 %: T; R45-23-48/22-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-23-48/22 0,1 % ≤ C < 1 %: T; R45-20 0,001 % ≤ C < 0,1 %: T; R45 |
|
|
612-086-00-2 |
Amitratsi N,N-bis(2,4-Ksylyyli-iminometyyli)metyyliamiini |
|
251-375-4 |
33089-61-1 |
Xn; R22-48/22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-48/22-50/53 S: (2-)22-60-24-61-36/37 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-43-48/22-50-53 10 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R43-48/22-50-53 2,5 % ≤ C < 10 %: N; R43-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: N; R43-51-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R51-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52-53 |
|
|
612-087-00-8 |
guatsatiini |
|
236-855-3 |
13516-27-3 |
T+; R26 Xn; R21/22 Xi; R37/38-41 N; R50-53 |
T+; N R: 21/22-26-37/38-41-50/53 S: (1/2-)26-28-36/37/39-38-45-46-60-61-63 |
|
|
|
612-094-00-6 |
4-(2-Kloori-4-trifluorimetyyli)fenoksi-2-fluorianiliinihydrokloridi |
|
402-190-4 |
— |
T; R48/25 Xn; R22-48/20 Xi; R41 R43 N; R50-53 |
T; N R: 22-41-43-48/20-48/25-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
612-121-00-1 |
amiinit, polyetyleenipoly-: HEPA |
|
268-626-9 |
68131-73-7 |
Xn; R21/22 C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 21/22-34-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R21/22-34-43-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R34-43-51/53 5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R36/38-43-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xi, N; R43-51/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43-52/53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52/53 |
|
|
612-136-00-3 |
N-isopropyyli-N′-fenyyli-p-fenyleenidiamiini |
|
202-969-7 |
101-72-4 |
Xn; R22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-43-50/53 2,5 % ≤ C < 25 %: Xi, N; R43-51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43-52/53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: Xi; R43 |
|
|
612-151-00-5 |
diaminotolueeni [1] |
E |
246-910-3 [1] 202-453-1 [2] 212-513-9 [3] |
25376-45-8 [1] 95-80-7 [2] 823-40-5 [3] |
Carc. Cat. 2; R45 T; R25 Xn; R20/21 Xi; R36 R43 N; R51-53 |
T; N R: 45-20/21-25-36-43-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
613-009-00-5 |
2,4,6-Trikloori-1,3,5-triatsiini Syanuryylikloridi |
|
203-614-9 |
108-77-0 |
T+; R26 Xn; R22 C; R34 R43 R14 |
T+; C R: 14-22-26-34-43 S: (1/2-)26-28-36/37/39-45-46-63 |
C ≥ 25 %: T+; R22-26-34-43 10 % ≤ C < 25 %: T+; R26-34-43 7 % ≤ C < 10 %: T+; R26-36/37/38-43 5 % ≤ C < 7 %: T; R23-36/37/38-43 1 % ≤ C < 5 %: T; R23-43 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20 |
|
|
613-011-00-6 |
Amitroli 1,2,4-Triatsoli-3-yyliamiini |
|
200-521-5 |
61-82-5 |
Repr.Cat.3; R63 Xn; R48/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 48/22-63-51/53 S: (2-)13-36/37-61 |
|
|
|
613-033-00-6 |
2-Metyyliatsiridiini Propyleeni-imiini |
E |
200-878-7 |
75-55-8 |
F; R11 Carc. Cat. 2; R45 T+; R26/27/28 Xi; R41 N; R51-53 |
F; T+; N R: 45-11-26/27/28-41-51/53 S: 53-45-61 |
C ≥ 25 %: T+, N; R45-26/27/28-41-51/53 10 % ≤ C < 25 %: T+; R45-26/27/28-41-52/53 7 % ≤ C < 10 %: T+; R45-26/27/28-36-52/53 5 % ≤ C < 7 %: T; R45-23/24/25-36-52/53 2,5 % ≤ C < 5 %: T; R45-23/24/25-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: T; R45-23/24/25 0,1 % ≤ C < 1 %: T; R45-20/21/22 0,01 % ≤ C < 0,1 %: T; R45 |
|
|
613-040-00-4 |
Atsakonatsoli 1-{[2-(2,4-Dikloorifenyyli)-1,3-dioksolan-2-yyli]metyyli}-1H-1,2,4-triatsoli |
|
262-102-3 |
60207-31-0 |
Xn; R22 |
Xn R: 22 S: (2-)46 |
|
|
|
613-043-00-0 |
imatsaliilisulfaatti 1-[2-(allyylioksi)etyyli-2-(2,4-dikloorifenyyli)]-1H-imidatsoliumvety sulfaatti [1] (±)-1-[2-(allyylioksi)etyyli-2-(2,4-dikloorifenyyli)]-1H-imidatsoliumvety sulfaatti [2] |
|
261-351-5 [1] 281-291-3 [2] |
58594-72-2 [1] 83918-57-4 [2] |
Xn; R22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-50/53 S: (2-)24/25-37-46-60-61 |
|
|
|
613-048-00-8 |
Karbendatsiimi Metyylibentsimidatsol-2-yylikarbamaatti |
|
234-232-0 |
10605-21-7 |
Muta. Cat. 2; R46 Repr.Cat.2; R60-61 N; R50-53 |
T; N R: 46-60-61-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
613-049-00-3 |
Benomyyli Metyyli-1-(butyylikarbamoyyli)bentsimidatsol-2-yylikarbamaatti |
|
241-775-7 |
17804-35-2 |
Muta. Cat. 2; R46 Repr.Cat.2; R60-61 Xi; R37/38 R43 N; R50-53 |
T; N R: 46-60-61-37/38-43-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 20 %: T, N; R46-60-61-37/38-43-50-53 2,5 % ≤ C < 20 %: T, N; R46-60-61-43-50-53 1 % ≤ C < 2,5 %: T, N; R46-60-61-43-51-53 0,5 % ≤ C < 1 %: T, N; R46-60-61-51-53 0,25 % ≤ C < 0,5 %: T, N; R46-51-53 0,1 % ≤ C < 0,25 %: T; R46-52-53 0,025 % ≤ C < 0,1 %: R52-53 |
|
|
613-051-00-4 |
Molinaatti S-Etyyliperhydroatsepiini-1-karbotioaatti |
|
218-661-0 |
2212-67-1 |
Carc.Cat3; R40 Repr.Cat3; R62 Xn; R20/22 Xn; R48/22 R43 N; R50-53 |
T; N R: 20/22-40-43-48/22-63-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/22-40-43-48/22-62-50-53 10 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R40-43-48/22-62-50-53 5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R40-43-62-50-53 1 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R40-43-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
613-058-00-2 |
m-Fenoksibentsyyli-3-(2,2-dikloorivinyyli)-2,2-dimetyylisyklopropaanikarboksylaatti |
|
258-067-9 |
52645-53-1 |
Xn; R20/22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/22-43-50/53 S: (2-)13-24-36/37/39-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R20/22-43-50-53 1 % ≤ C < 25 %: N; R43-50-53 0,025 % ≤ C < 1 %: N; R50-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: N; R51-53 0,00025 % ≤ C < 0,0025 %: R52-53 |
|
|
613-075-00-5 |
1,3-Dikloori-5-etyyli-5-metyyli-imidatsolidiini-2,4-dioni |
|
401-570-7 |
89415-87-2 |
O; R8 T; R23 C; R34 Xn; R22 R43 N; R50 |
O; T; N R: 8-22-23-34-43-50 S: (1/2-)8-26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
613-088-00-6 |
1,2-bentsisotiatsol-3(2H)-oni 1,2-bentsisotiatsolin-3-oni |
|
220-120-9 |
2634-33-5 |
Xn; R22 Xi; R38-41 R43 N; R50 |
Xn; N R: 22-38-41-43-50 S: (2-)24-26-37/39-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-38-41-43-50 20 % ≤ C < 25 %: Xi; R38-41-43 10 % ≤ C < 20 %: Xi; R41-43 5 % ≤ C < 10 %: Xi; R36-43 0,05 % ≤ C < 5 %: Xi; R43 |
|
|
613-112-00-5 |
2-oktyyli-2H-isotiatsoli-3-oni |
|
247-761-7 |
26530-20-1 |
T; R23/24 Xn; R22 C; R34 R43 N; R50-53 |
T; N R: 22-23/24-34-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R22-23/24-34-43-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R20/21-34-43-51/53 5 % ≤ C < 10 %: Xn, N; R20/21-36/38-43-51/53 3 % ≤ C < 5 %: Xn, N; R20/21-43-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: Xi, N; R43-51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43-52/53 0,05 % ≤ C < 0,25 %: Xi; R43 |
|
|
613-124-00-0 |
Fenpropimorfi cis-4-[3-(p-tert-Butyylifenyyli)-2-metyylipropyyli]-2,6-dimetyylimorfoliini |
|
266-719-9 |
67564-91-4 |
Repr. Cat. 3; R63 Xn; R22 Xi; R38 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-38-63-51/53 S: (2-)36/37-46-61 |
|
|
|
613-129-00-8 |
metamitroni 4-amino-3-metyyli-6-fenyyli-1,2,4-triatsiini-5-oni |
|
255-349-3 |
41394-05-2 |
Xn; R22 N; R50 |
Xn; N R: 22-50 S: (2-)61 |
|
|
|
613-167-00-5 |
5-Kloori-2-metyyli-2H-isotiatsol-3-onin [EY nro. 247-500-7] ja 2-metyyli-2H-isotiatsol-3-onin [EY nro. 220-239-6] (3:1) seos 5-Kloori-2-metyyli-4-isotiatsolin-3-onin [EY nro. 247-500-7] ja 2-metyyli-4-isotiatsolin-3-onin [EY nro. 220-239-6] (3:1) seos |
|
— |
55965-84-9 |
T; R23/24/25 C; R34 R43 N; R50-53 |
T; N R: 23/24/25-34-43-50/53 S: (2-)26-28-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23/24/25-34-43-50/53 3 % ≤ C < 25 %: C, N; R20/21/22-34-43-51/53 2,5 % ≤ C < 3 %: C, N; R34-43-51/53 0,6 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R34-43-52/53 0,25 % ≤ C < 0,6 %: Xi; R33/38-43-52/53 0,06 % ≤ C < 0,25 %: Xi; R36/38-43 0,0015 % ≤ C < 0,06 %: Xi; R43 |
|
|
613-175-00-9 |
(2RS,3SR)-3-(2-kloorifenyyli)-2-(4-fluorifenyyli)-[(1H-1,2,4-triatsol-1-yyli)metyyli]oksiraani |
|
406-850-2 |
133855-98-8 |
Carc. Cat. 3; R40 Repr. Cat. 3; R62 Repr. Cat. 3; R63 N; R51-53 |
Xn; N R: 40-62-63-51/53 S: (2-)36/37-46-61 |
|
|
|
615-001-00-7 |
Metyyli-isosyanaatti |
|
210-866-3 |
624-83-9 |
F+; R12 Repr.Cat.3; R63 T+; R26 T; R24/25 R42/43 Xi; R37/38-41 |
F+; T+ R: 12-24/25-26-37/38-41-42/43-63 S: (1/2-)26-27/28-36/37/39-45-63 |
|
|
|
615-004-00-3 |
Tiosyaanihapon suolat |
A |
— |
— |
Xn; R20/21/22 R32 R52-53 |
Xn R: 20/21/22-32-52/53 S: (2-)13-61 |
|
|
|
615-006-00-4 |
2-metyyli-m-fenyleenidi-isosyanaatti tolueeni-2,4-di-isosyanaatti [1] 4-metyyli-m-fenyleenidi-isosyanaatti tolueeni-2,6-di-isosyanaatti [2] m-tolyylideenidi-isosyanaatti [3] |
|
202-039-0 [1] 209-544-5 [2] 247-722-4 [3] |
91-08-7 [1] 584-84-9 [2] 26471-62-5 [3] |
Carc. Cat. 3; R40 T+; R26 Xi; R36/37/38 R42/43 R52-53 |
T+ R: 26-36/37/38-40-42/43-52/53 S: (1/2-)23-36/37-45-61 |
C ≥ 25 %: T+; R26-36/37/38-40-42/43-52/53 20 % ≤ C < 25 %: T+; R26-36/37/38-40-42/43 7 % ≤ C < 20 %: T+; R26-40-42/43 1 % ≤ C < 7 %: T; R23-40-42/43 0,1 % ≤ C < 1 %: Xn; R20-42 |
|
|
615-008-00-5 |
3-isosyanaattimetyyli-3,5,5-trimetyylisykloheksyyli-isosyanaatti isoforonidi-isosyanaatti |
|
223-861-6 |
4098-71-9 |
T; R23 Xi; R36/37/38 R42/43 N; R51-53 |
T; N R: 23-36/37/38-42/43-51/53 S: (1/2-)26-28-38-45-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R23-36/37/38-42/43-51/53 20 % ≤ C < 25 %: T; R23-36/37/38-42/43-52/53 2,5 % ≤ C < 20 %: T; R23-42/43-52/53 2 % ≤ C < 2,5 %: T; R23-42/43 0,5 % ≤ C < 2 %: Xn; R20-42/43 |
2 |
|
615-015-00-3 |
1,7,7-Trimetyylibisyklo[2,2,1]hept-2-yylitiosyanaattoasetaatti Isobornyylitiosyaaniasetaatti |
|
204-081-5 |
115-31-1 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)24/25-60-61 |
|
|
|
616-015-00-6 |
Alakloori 2-Kloori-2′,6′-dietyyli-N-(metoksimetyyli)asetanilidi |
|
240-110-8 |
15972-60-8 |
Carc. Cat. 3; R40 Xn; R22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-40-43-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
C ≥ 25 %: Xn, N; R22-40-43-50-53 1 % ≤ C < 25 %: Xn, N; R40-43-50-53 0,25 % ≤ C < 1 %: N; R50-53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51-53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52-53 |
|
|
616-024-00-5 |
2-(4,4-Dimetyyli-2,5-diokso-oksatsolidin-1-yyli)-2′-kloori-5′-(2-(2,4-di-tert-pentyylifenoksi)butyyriamidi)-4,4-dimetyyli-3-oksovaleranilidi |
|
402-260-4 |
— |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
617-002-00-8 |
α,α-dimetyylibentsyylihydroperoksidi kumeenivetyperoksidi |
|
201-254-7 |
80-15-9 |
O; R7 T; R23 Xn; R21/22-48/20/22 C; R34 N; R51-53 |
O; T; N R: 7-21/22-23-34-48/20/22-51/53 S: (1/2-)3/7-14-36/37/39-45-50-61 |
C ≥ 25 %: T, N; R21/22-23-34-48/20/22-51/53 10 % ≤ C < 25 %: C; R20-34-48/20/22-52/53 3 % ≤ C < 10 %: Xn; R20-37/38-41-52/53 2,5 % ≤ C < 3 %: Xi; R36/37-52/53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R36/37 |
|
|
617-004-00-9 |
1,2,3,4-tetrahydro-1-naftyylihydroperoksidi |
|
212-230-0 |
771-29-9 |
O; R7 Xn; R22 C; R34 N; R50-53 |
O; C; N R: 7-22-34-50/53 S: (1/2-)3/7-14-26-36/37/39-45-60-61 |
C ≥ 25 %: C, N; R22-34-50/53 10 % ≤ C < 25 %: C, N; R34-51/53 5 % ≤ C < 10 %: Xi, N; R36/37/38-51/53 2,5 % ≤ C < 5 %: N; R51/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: R52/53 |
|
|
648-043-00-X |
kreosoottiöljy, asenafteenifraktio, asenafteenivapaa pesuöljytisle [Öljy, joka jää jäljelle kiteytysprosessillaaikaansaadun asenafteenin poistosta asenafteeniöljystä,joka on peräisin kivihiilitervasta. Koostuu pääasiassanaftaleenista ja alkyylinaftaleeneistä.] |
H |
292-606-9 |
90640-85-0 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
648-080-00-1 |
Jäännökset (kivihiiliterva), kreosoottiöljytisle Pesuöljytisle [Jäännös pesuöljyn, joka kiehuu likimäärinvälillä 270 °C:sta 330 °C:een, jakotislauksesta. Koostuupääasiassa kaksirenkaisista aromaattisista jaheterosyklisistä hiilivedyistä.] |
H |
295-506-3 |
92061-93-3 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
648-098-00-X |
Kreosoottiöljy, asenafteenifraktio Pesuöljy [Monimutkainen seos hiilivetyjä, tulosta kivihiilitervantislauksesta, kiehuu likimäärin välillä 240 °C:sta 280 °C:een. Koostuu pääasiassa asenafteenista, naftaleenista jaalkyylinaftaleenista.] |
H |
292-605-3 |
90640-84-9 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
648-099-00-5 |
Kreosoottiöljy [Monimutkainen seos hiilivetyjä,saatu kivihiilitervan tislauksesta. Koostuu pääasiassaaromaattisista hiilivedyistä ja saattaa sisältäämerkittäviä määriä tervahappoja ja tervaemäksiä. Tislautuulikimäärin välillä 200 °C:sta 325 °C:een.] |
H |
263-047-8 |
61789-28-4 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
648-100-00-9 |
Kreosoottiöljy, korkealla kiehuva tisle Pesuöljy [Korkeassa lämpötilassa kiehuva tislausfraktio, joka onsaatu bitumipitoisen kivihiilen, jota jalostetaan edelleenylimääräisten kiteisten suolojen poistamiseksi,korkealämpötilaisesta hiiletyksestä. Koostuu pääasiassakreosoottiöljystä, josta on poistettu joitain normaalejapolysyklisiä aromaattisia suoloja, jotka ovatkivihiilitervatisleiden komponentteja. Kiteetön likimäärin 5 °C:ssa] |
H |
274-565-9 |
70321-79-8 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
648-101-00-4 |
Kreosootti [Kivihiilitervan tisle, joka ontulosta bitumipitoisen kivihiilen korkealämpötilaisestahiiletyksestä. Koostuu pääasiassa aromaattisistahiilivedyistä, tervahapoista ja tervaemäksistä.] |
H |
232-287-5 |
8001-58-9 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
648-102-00-X |
Uutejäännökset (kivihiili), kreosoottiöljyhappo Pesuöljyuutejäännös [Monimutkainen seos hiilivetyjäkivihiilitervan tislauksen emäsvapaasta fraktiosta, kiehuulikimäärin välillä 250 °C:sta 280 °C:een. Koostuupääasiassa bifenyylistä ja isomeerisistadifenyylinaftaleeneista.] |
H |
310-189-4 |
122384-77-4 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
648-138-00-6 |
Kreosoottiöljy, matalalla kiehuva tisle Pesuöljy [Matalassa lämpötilassa kiehuva tislausfraktio, joka onsaatu hiilettämällä korkeassa lämpötilassa bitumipitoistakivihiiltä, joka jalostetaan edelleen ylimääräistenkiteisten suolojen poistamiseksi. Koostuu pääasiassakreosoottiöljystä, josta on poistettu joitain normaalejapolysyklisiä aromaattisia suoloja, jotka ovatkivihiilitervatisleen komponentteja. Kiteetön likimäärin 38 °C:ssa.] |
H |
274-566-4 |
70321-80-1 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-001-00-3 |
Uutteet (raakaöljy), kevyt nafteenitisleliuotin |
H |
265-102-1 |
64742-03-6 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-002-00-9 |
Uutteet (raakaöljy), raskas parafiinitisleliuotin |
H |
265-103-7 |
64742-04-7 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-003-00-4 |
Uutteet (raakaöljy), kevyt parafiinitisleliuotin |
H |
265-104-2 |
64742-05-8 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-004-00-X |
Uutteet (raakaöljy), raskas nafteenitisleliuotin |
H |
265-111-0 |
64742-11-6 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-005-00-5 |
Uutteet (raakaöljy), kevyt tyhjiökaasuöljyliuotin |
H |
295-341-7 |
91995-78-7 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-006-00-0 |
Hiilivedyt, C26-55, arom.pitoisuus suuri |
H |
307-753-7 |
97722-04-8 |
Carc. Cat. 2; R45 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-062-00-6 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisesti krakatun teollisuusbensiinin propaaninpoistoyksikön ylimeno, C3-rikas happovapaa Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisesti krakattujen hiilivetyjen jakotislauksesta ja käsitelty happamien epäpuhtauksien poistamiseksi. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C2:sta C4:ään, pääasiassa C3:sta.] |
H K |
270-755-0 |
68477-73-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-063-00-1 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttinen krakkausyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla katalyyttisen krakkausprosessin tuotteita.Koostuu pääasiassa alifaattisista hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
270-756-6 |
68477-74-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-064-00-7 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttinen krakkausyksikkö, C1-5-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla katalyyttisen krakkausprosessin tuotteita.Koostuu alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvutovat välillä C1:stä C6:een, pääasiassa C1:stä C5:een.] |
H K |
270-757-1 |
68477-75-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-065-00-2 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisesti polymeroidun teollisuusbensiinin stabilointiyksikön ylimeno, C2-4-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisesti polymeroidun teollisuusbensiininjakotislausstabiloinnista. Koostuu alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C2:sta C6:een, pääasiassa C2:sta C4:een.] |
H K |
270-758-7 |
68477-76-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-066-00-8 |
Kaasut (maaöljy) katalyyttinen reformointiyksikkö, C1-4-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla katalyyttisen reformointiprosessin tuotteita.Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C6:een, pääasiassa C1:stä C4:een.] |
H K |
270-760-8 |
68477-79-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-067-00-3 |
Kaasut (maaöljy), C3-5 olefiininen parafiininen alkylointisyöte Maaöljykaasu [Monimutkainen seos olefiinisia ja parafiinisia hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat välillä C3:sta C5:een ja joita käytetään alkyloinnin syötteenä. Ympäröivät lämpötilat normaalisti ylittävät näiden seosten kriittiset lämpötilat.] |
H K |
270-765-5 |
68477-83-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-068-00-9 |
Kaasut (maaöljy), C4-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, saatu tislaamalla katalyyttisen jakotislausprosessin tuotteita. Koostuu alifaattisistahiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C3:sta C5:een, pääasiassa C4.] |
H K |
270-767-6 |
68477-85-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-069-00-4 |
Kaasut (maaöljy), etaaninpoistoyksikön ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu tislaamalla katalyyttisen krakkausprosessin kaasu- ja bensiinifraktioita. Sisältää pääasiassa etaania jaetyleeniä.] |
H K |
270-768-1 |
68477-86-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-070-00-X |
Kaasu (maaöljy), isobutaaninpoistotornin ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatubutaanibutyleenivirran atmosfäärisestä tislauksesta.Koostuu alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvutovat pääasiassa välillä C3:sta C4:ään.] |
H K |
270-769-7 |
68477-87-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-071-00-5 |
Kaasut (maaöljy), propaaninpoistoyksikkö kuiva, propeeni-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu tislaamalla tuotteita katalyyttisen krakkausprosessinkaasu- ja bensiinifraktioista. Koostuu pääasiassa propyleenistä, mukana myös etaania ja propaania.] |
H K |
270-772-3 |
68477-90-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-072-00-0 |
Kaasut (maaöljy), propaaninpoistoyksikön ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu tislaamalla tuotteita katalyyttisen krakkausprosessin kaasu-ja bensiinifraktioista. Koostuu alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C2:sta C4:ään.] |
H K |
270-773-9 |
68477-91-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-073-00-6 |
Kaasut (maaöljy), kaasun talteenottolaitoksen propaaninpoistoyksikön ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu jakotislaamalla sekalaisiahiilivetyvirtoja. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat välillä C1:stä C4:ään, pääasiassapropaanista.] |
H K |
270-777-0 |
68477-94-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-074-00-1 |
Kaasut (maaöljy), Girbatoliyksikön syöte Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, jota käytetään syötteenäGirbatoliyksikköön rikkivedyn poistamiseksi. Koostuualifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C2:sta C4:ään.] |
H K |
270-778-6 |
68477-95-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-075-00-7 |
Kaasut (maaöljy), isomeroidun teollisuusbensiinin jakotislauslaite, C4-rikas, rikkivetyvapaa Maaöljykaasu |
H K |
270-782-8 |
68477-99-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-076-00-2 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti krakatun kirkastetun öljyn ja lämpökrakatun tyhjöjäännöksen jakotislauksen kokoamissäiliö Maaöljykaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, saatu jakotislaamalla katalyyttisestikrakattua kirkastettua öljyä ja lämpökrakattua tyhjöjäännöstä. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
270-802-5 |
68478-21-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-077-00-8 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti krakatun teollisuusbensiinin stabilisoinnin absorbointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatukatalyyttisesti krakatun teollisuusbensiinin stabilisoinnista. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
270-803-0 |
68478-22-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-078-00-3 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttinen krakkausyksikkö, katalyyttisen reformointiyksikön ja rikin poiston vedyllä yhdistetty jakotislauslaite Maaöljykaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, saatu jakotislaamalla tuotteitakatalyyttisestä krakkaus-, katalyyttisestä reformointi jarikin poisto vedyllä prosesseista, käsitelty happamienepäpuhtauksien poistamiseksi. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-804-6 |
68478-24-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-079-00-9 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti reformoidun teollisuusbensiinin jakotislausstabilointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatukatalyyttisesti reformoidun teollisuusbensiininjakotislausstabiloinnista. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
270-806-7 |
68478-26-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-080-00-4 |
Jäännöskaasu (maaöljy), alkaanikaasulaitoksen sekoitettu virta, C4-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seoshiilivetyjä, saatu suorajuoksutetun teollisuusbensiinin,tislausjäännöskaasun ja katalyyttisesti reformoidunteollisuusbensiinin stabiloijajäännöskaasunjakotislausstabiloinnista. Koostuu hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat välillä C3:sta C6:een, pääasiassabutaanista ja isobutaanista.] |
H K |
270-813-5 |
68478-32-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-081-00-X |
Jäännöskaasu (maaöljy), alkaanikaasun talteenottolaitos, C1-2-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä,saatu tislejäännöskaasun, suorajuoksutetunteollisuusbensiinin, katalyyttisesti reformoidun teollisuusbensiinin stabiloijajäännöskaasunjakotislauksesta. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat välillä C1:stä C5:een, pääasiassametaanista ja etaanista.] |
H K |
270-814-0 |
68478-33-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-082-00-5 |
Jäännöskaasu (maaöljy), tyhjöjäännökset lämpökrakkausyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seoshiilivetyjä, saatu tyhjöjäännösten lämpökrakkauksesta.Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-815-6 |
68478-34-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-083-00-0 |
Hiilivedyt, C3-4-rikas, maaöljytisle Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu raakaöljyn tislauksesta ja kondensoinnista. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C3:sta C5:een, pääasiassa] |
H K |
270-990-9 |
68512-91-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-084-00-6 |
Kaasut (maaöljy), laajan tislausalueen suoratislausteollisuusbensiinin heksaaninpoistoyksikön poisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatulaajan tislausalueen suorajuoksutetun teollisuusbensiininjakotislauksesta. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvutovat pääasiassa välillä C2:sta C6:een.] |
H K |
271-000-8 |
68513-15-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-085-00-1 |
Kaasut (maaöljy), vetykrakkauksen propaaninpoistoyksikön poisto, hiilivetyrikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu vetykrakkausprosessin tuotteidentislauksesta. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään. Saattaa myös sisältää pieniä määriä vetyä ja rikkivetyä.] |
H K |
271-001-3 |
68513-16-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-086-00-7 |
Kaasut (maaöljy), kevyen suoratislausteollisuusbensiinin stabilointiyksikön poisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu kevyen suorajuoksutetun teollisuusbensiinin stabiloinnista. Koostuu tyydyttyneistä] |
H K |
271-002-9 |
68513-17-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-087-00-2 |
Jäännökset (maaöljy), alkylointijakotislauskolonni, C4-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen jäännös useidenjalostusoperaatioiden virtojen tislauksesta. Koostuuhiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C4:stä C5:een, pääasiassa butaanista ja jotka kiehuvat likimäärinvälillä -11,7 °C:sta 27,8 °C:een.] |
H K |
271-010-2 |
68513-66-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-088-00-8 |
Hiilivedyt, C1-4 Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu lämpökrakkaus- jaabsorbointioperaatioista ja raakaöljyn tislauksesta.Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C4:ään ja jotka kiehuvat likimäärin välillä -164 °C:sta -0,5 °C:een.] |
H K |
271-032-2 |
68514-31-8 |
Carc. Cat 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-089-00-3 |
Hiilivedyt, C1-4, makeutettu Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu altistamallahiilivetykaasut makeutusprosessille merkaptaanienkorvaamiseksi tai happamien epäpuhtauksien poistamiseksi.Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C4:ään ja jotka kiehuvat likimäärin välillä -164 °C:sta -0,5 °C:een.] |
H K |
271-038-5 |
68514-36-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-090-00-9 |
Hiilivedyt, C1-3 Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C3:een ja jotka kiehuvat likimäärin välillä -164 °C:sta -42 °C:een.] |
H K |
271-259-7 |
68527-16-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-091-00-4 |
Hiilivedyt, C1-4, debutanoitu fraktio Maaöljykaasu |
H K |
271-261-8 |
68527-19-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-092-00-X |
Kaasut (maaöljy), C1-5, märkä Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu raakaöljyntislauksesta ja/tai tornikaasuöljyn krakkauksesta. Koostuuhiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
271-624-0 |
68602-83-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-093-00-5 |
Hiilivedyt, C2-4 Maaöljykaasu |
H K |
271-734-9 |
68606-25-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-094-00-0 |
Hiilivedyt, C3 Maaöljykaasu |
H K |
271-735-4 |
68606-26-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-095-00-6 |
Kaasut (maaöljy), alkylointisyöte Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu kaasuöljynkatalyyttisestä krakkauksesta. Koostuu hiilivedyistä,joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C3:sta C4:ään.] |
H K |
271-737-5 |
68606-27-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-096-00-1 |
Kaasut (maaöljy), propaaninpoistoyksikön pohjat jakotislauspoisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seoshiilivetyjä, saatu propaaninpoistajan pohjienjakotislauksesta. Koostuu pääasiassa butaanista,isobutaanista ja butadieenista.] |
H K |
271-742-2 |
68606-34-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-097-00-7 |
Kaasut (maaöljy), jalostesekoitus Maaöljykaasu [Monimutkainen seos, saatu useista prosesseista. Koostuuvedystä, rikkivetysta ja hiilivedyistä, joiden hiililuvutovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
272-183-7 |
68783-07-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-098-00-2 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttinen krakkaus Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisenkrakkausprosessin tuotteiden tislauksesta. Koostuupääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C3:sta C5:een.] |
H K |
272-203-4 |
68783-64-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-099-00-8 |
Kaasut (maaöljy), C2-4, makeutettu Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu altistamallamaaöljytisle makeutusprosessille merkaptaanienkorvaamiseksi tai happamien epäpuhtauksien poistamiseksi.Koostuu pääasiassa tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistähiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C2:sta C4:ään ja jotka kiehuvat likimäärin välillä -51 °C:sta -34 °C:een.] |
H K |
272-205-5 |
68783-65-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-100-00-1 |
Kaasut (maaöljy), raakaöljyn jakotislauspoisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saaturaakaöljyn jakotislauksesta. Koostuu tyydyttyneistäalifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
272-871-7 |
68918-99-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-101-00-7 |
Kaasut (maaöljy), heksaaninpoistoyksikön poisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatuyhdistettyjen teollisuusbensiinivirtojen jakotislauksesta.Koostuu tyydyttyneistä alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
272-872-2 |
68919-00-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-102-00-2 |
Kaasut (maaöljy), kevyt suoratislausbensiinin jakotislausstabilointiyksikön poisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu kevyensuorajuoksutetun bensiinin jakotislauksesta. Koostuutyydyttyneistä alifaattisista hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
272-878-5 |
68919-05-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-103-00-8 |
Kaasut (maaöljy), teollisuusbensiinin yhdistäjän rikinpoistostrippausyksikön poisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu teollisuusbensiininyhdistäjän rikinpoistoprosessista ja stripattuteollisuusbensiinituotteesta. Koostuu tyydyttyneistäalifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
272-879-0 |
68919-06-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-104-00-3 |
Kaasut (maaöljy), suoratislausteollisuusbensiinin katalyyttisen reformoinnin poisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisestireformoimalla suoratislausteollisuusbensiiniä jajakotislaamalla koko virran. Koostuu metaanista, etaanistaja propaanista.] |
H K |
272-882-7 |
68919-09-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-105-00-9 |
Kaasut (maaöljy), leijukatalyyttisen krakkausyksikön jakotislauskolonnin ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu jakotislaamalla C3-C4-jakotislauskolonnin latausta. Koostuu pääasiassa C3-hiilivedyistä.] |
H K |
272-893-7 |
68919-20-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-106-00-4 |
Kaasut (maaöljy), suoratislausstabilointiyksikön poisto Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatujakotislaamalla nestettä ensimmäisestä tornista, jotakäytetään raakaöljyn tislaukseen. Koostuu tyydyttyneistäalifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
272-883-2 |
68919-10-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45 S: 53-45 |
|
|
|
649-107-00-X |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisesti krakatun teollisuusbensiinin butaaninpoistoyksikkö Maaöljy [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisestikrakatun teollisuusbensiinin jakotislauksesta. Koostuuhiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
273-169-3 |
68952-76-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-108-00-5 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti krakatun tisleen ja teollisuusbensiinin stabilointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisestikrakatun teollisuusbensiinin ja tisleen jakotislauksesta.Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
273-170-9 |
68952-77-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-109-00-0 |
Jäännöskaasu (maaöljy), lämpökrakattu tisle, kaasuöljyn ja teollisuusbensiinin absorbointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu eristämällälämpökrakatut tisleet, teollisuusbensiini ja kaasuöljy.Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
273-175-6 |
68952-81-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-110-00-6 |
Jäännöskaasu (maaöljy), lämpökrakatun hiilivedyn jakotislausstabilointiyksikkö, maaöljykoksaus Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu jakotislausstabiloimalla lämpökrakattuja hiilivetyjämaaöljyn koksausprosessista. Koostuu hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
273-176-1 |
68952-82-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-111-00-1 |
Kaasut (maaöljy), kevyet höyrykrakatut, butadieenikonsentraatti Maaöljy [Monimutkainen seoshiilivetyjä, saatu tislaamalla lämpökrakkausprosessintuotteita. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa C4.] |
H K |
273-265-5 |
68955-28-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-112-00-7 |
Kaasut (maaöljy), suoratislausteollisuusbensiinin katalyyttisen reformointiyksikön stabilointikolonnin ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä,saatu katalyyttisesti reformoimallasuoratislausteollisuusbensiiniä ja jakotislaamalla kokovirta. Koostuu tyydyttyneistä alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C2:sta C4:ään.] |
H K |
273-270-2 |
68955-34-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-113-00-2 |
Hiilivedyt, C4 Maaöljykaasu |
H K |
289-339-5 |
87741-01-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-114-00-8 |
Alkaanit, C1-4, C3-rikas Maaöljykaasu |
H K |
292-456-4 |
90622-55-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-115-00-3 |
Kaasut (maaöljy), höyrykrakkausyksikkö C3-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla höyrykrakkausprosessin tuotteita. Koostuu pääasiassa propyleenistä, mukana propaania, ja kiehuulikimäärin välillä -70 °C:sta 0 °C:een.] |
H K |
295-404-9 |
92045-22-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-116-00-9 |
Hiilivedyt, C4, höyrykrakkausyksikkötisle Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu tislaamallahöyrykrakkausprosessin tuotteita. Koostuu pääasiassahiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat C4, pääasiassa 1-buteenista ja 2-buteenista, sisältää myös butaania jaisobuteenia ja kiehuu likimäärin välillä -12 °C:sta 5 °C:een.] |
H K |
295-405-4 |
92045-23-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-117-00-4 |
Maaöljykaasut, nesteytetty, makeutettu, C4-fraktio Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatunesteytetystä maaöljykaasuseoksesta hapettamallamerkaptaanit tai poistamalla happamet epäpuhtaudetmakeutusprosessilla. Koostuu pääasiassa C4 tyydyttyneistäja tyydyttymättömistä hiilivedyistä.] |
HKS |
295-463-0 |
92045-80-2 |
F+; R12 Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
F+; T R: 12-45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-119-00-5 |
Jalosteet (maaöljy), höyrykrakattu C4-fraktio kupariammoniumasetaattiuute, C3-5 ja C3-5-tyydyttymätön, butadieenivapaa Maaöljykaasu |
H K |
307-769-4 |
97722-19-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-120-00-0 |
Kaasut (maaöljy), amiinisysteemin syöte Jalostuskaasu [Syötekaasu amiinisysteemiin rikkivedyn poistamiseksi.Koostuu vedystä. Saattaa sisältää myös hiilimonoksidia,hiilidioksidia, rikkivetyä ja alifaattisia hiilivetyjä,joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-746-1 |
68477-65-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-121-00-6 |
Kaasut (maaöljy), bentseeniyksikön rikinpoistoyksikön poisto Jalostuskaasu [Bentseeniyksikön tuottamatpoistokaasut. Koostuu pääasiassa vedystä. Saattaa sisältäämyös hiilimonoksidia ja hiilivetyjä, joiden hiililuvutovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een, mukaanlukienbentseeni.] |
H K |
270-747-7 |
68477-66-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-122-00-1 |
Kaasut (maaöljy), bentseeniyksikön kierto, vetyrikas Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatukierrättämällä bentseeniyksikön kaasuja. Koostuu pääasiassavedystä, mukana pieniä määriä hiilimonoksidia jahiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
270-748-2 |
68477-67-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-123-00-7 |
Kaasut (maaöljy), sekoiteöljy, vety-typpi-rikas Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatusekoiteöljyn tislauksesta. Koostuu pääasiassa vedystä jatypestä, mukana useita pieniä määriä hiilimonoksidia,hiilidioksidia ja alifaattisia hiilivetyjä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-749-8 |
68477-68-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-124-00-2 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisen reformointiyksikön strippausyksikön ylimeno Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisesti reformoidunteollisuusbensiinin stabiloinnista. Koostuu vedystä jatyydyttyneistä hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
270-759-2 |
68477-77-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-125-00-8 |
Kaasut (maaöljy), C6-8 katalyyttisen reformointiyksikön kierto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä,saatu tislaamalla tuotteita C6-C8:n katalyyttisestäreformoinnista ja kierrätetty vedyn säilyttämiseksi.Koostuu pääasiassa vedystä. Saattaa myös sisältää useitapieniä määriä hiilimonoksidia, hiilidioksidia, typpeä jahiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
270-761-3 |
68477-80-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-126-00-3 |
Kaasut (maaöljy), C6-8 katalyyttinen reformointiyksikkö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla tuotteita C6-C8-syötteen katalyyttisestäreformoinnista. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvutovat välillä C1:stä C5:een ja vedystä.] |
H K |
270-762-9 |
68477-81-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-127-00-9 |
Kaasut (maaöljy), C6-8 katalyyttisen reformointiyksikön kierto, vetyrikas Jalostuskaasu |
H K |
270-763-4 |
68477-82-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-128-00-4 |
Kaasut (maaöljy), C2-palautusvirta Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu erottamalla vetykaasuvirrasta, joka koostuu pääasiassa vedystä, jonkamukana on pieniä määriä typpeä, hiilimonoksidia, metaania,etaania ja etyleeniä. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä,kuten metaanista, etaanista ja etyleenistä, mukana pieniämääriä vetyä, typpeä ja hiilimonoksidia.] |
H K |
270-766-0 |
68477-84-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-129-00-X |
Kaasut (maaöljy), kuiva hapan, kaasunkonsentrointiyksikön poistot Jalostuskaasu [Monimutkainen seos kuivia kaasujakaasunkonsentrointiyksiköstä. Koostuu vedystä, rikkivetystaja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C3:een.] |
H K |
270-774-4 |
68477-92-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-130-00-5 |
Kaasut (maaöljy), kaasukonsentraatio uudelleenabsorberitisle Jalostuskaasu [Monimutkainen seoshiilivetyjä, saatu tislaamalla tuotteita yhdistetyistäkaasuvirroista kaasu konsentraatin uudelleenabsorberissa.Koostuu pääasiassa vedystä, hiilimonoksidista,hiilidioksidista, typestä, rikkivetysta ja hiilivedyistä,joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C3:een.] |
H K |
270-776-5 |
68477-93-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-131-00-0 |
Kaasut (maaöljy), vetyabsorbointiyksikön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu absorboimallavetyä vetyrikkaasta virrasta. Koostuu vedystä,hiilimonoksidista, typestä ja metaanista, mukana pieniämääriä C2-hiilivetyjä.] |
H K |
270-779-1 |
68477-96-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-132-00-6 |
Kaasut (maaöljy), vetyrikas Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, erotettu kaasuna hiilivetykaasuista jäähdyttämällä.Koostuu pääasiassa vedystä, mukana pieniä määriähiilimonoksidia, typpeä, metaania ja C2-hiilivetyjä.] |
H K |
270-780-7 |
68477-97-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-133-00-1 |
Kaasut (maaöljy), vedynpoistoyksikön kiertosekoiteöljy, vety- ja typpirikas Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu kierrätetystä vetykäsitellystä sekoiteöljystä.Koostuu pääasiassa vedystä ja typestä, mukana pieniä määriähiilimonoksidia, hiilidioksidia ja hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-781-2 |
68477-98-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-134-00-7 |
Kaasut (maaöljy), kierto, vety-rikas Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu kierrätetyistä reaktorikaasuista. Koostuu pääasiassa vedystä, mukana pieniä määriä hiilimonoksidia, hiilidioksidia, typpeä, rikkivetya ja tyydyttyneitä alifaattisia hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-783-3 |
68478-00-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-135-00-2 |
Kaasut (maaöljy), reformointiyksikön korvaus, vetyrikas Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu reformoijista. Koostuu pääasiassa vedystä, mukana pieniä määriähiilimonoksidia ja alifaattisia hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-784-9 |
68478-01-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-136-00-8 |
Kaasut (maaöljy), reformoiva vedynpoistoyksikkö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu reformoivastavetykäsittelyprosessista. Koostuu pääasiassa vedystä, metaanista ja etaanista, mukana pieniä määriä rikkivetya ja alifaattisia hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C3:sta C5:een.] |
H K |
270-785-4 |
68478-02-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-137-00-3 |
Kaasut (maaöljy), reformoiva vedynpoistoyksikkö, vety- ja metaanirikas Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatureformoivasta vetykäsittelyprosessista. Koostuu pääasiassavedystä ja metaanista, mukana pieniä määriä hiilimonoksidia, hiilidioksidia, typpeä ja tyydyttyneitä alifaattisia hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C2:sta C5:een.] |
H K |
270-787-5 |
68478-03-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-138-00-9 |
Kaasut (maaöljy), reformoivan vedynpoistoyksikön tuorevety Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu reformoivasta vetykäsittelyprosessista. Koostuu pääasiassa vedystä, mukana pieniä määriä hiilimonoksidia jaalifaattisia hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-788-0 |
68478-04-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-139-00-4 |
Kaasut (maaöljy), lämpökrakkaustisle Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu lämpökrakkausprosessintuotteiden tislauksesta. Koostuu vedystä, rikkivetysta,hiilimonoksidista, hiilidioksidista ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
270-789-6 |
68478-05-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-140-00-X |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisen krakkausyksikön jakotislausabsorbointiyksikkö Jalostuskaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, saatu katalyyttisen krakkausprosessintuotteiden uudelleen jakotislauksesta. Koostuu vedystä ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C3:een.] |
H K |
270-805-1 |
68478-25-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-141-00-5 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti reformoidun teollisuusbensiinin erotussäiliö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisestireformoimalla suoratislausteollisuusbensiiniä. Koostuu vedystä ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C6:een.] |
H K |
270-807-2 |
68478-27-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-142-00-0 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti reformoidun teollisuusbensiinin stabilointiyksikkö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisestireformoidun teollisuusbensiinin stabiloinnista. Koostuuvedystä ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa |
H K |
270-808-8 |
68478-28-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-143-00-6 |
Jäännöskaasu (maaöljy), krakatun tisleen vedynpoistoyksikön erotussäiliö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu käsittelemälläkrakattuja tisleitä vedyllä katalyytin läsnäollessa.Koostuu vedystä ja tyydyttyneistä alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
270-809-3 |
68478-29-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-144-00-1 |
Jäännöskaasu (maaöljy), rikittömän suoratislausteollisuusbensiinin erotussäiliö Jalostuskaasu |
H K |
270-810-9 |
68478-30-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-145-00-7 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisesti reformoidun suoratislausteollisuusbensiinin stabilointiyksikön ylimeno Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatukatalyyttisesti reformoimallasuoratislausteollisuusbensiiniä ja tämän jälkeen jakotislaamallakoko virta. Sisältää vetyä, metaania, etaania japropaania.] |
H K |
270-999-8 |
68513-14-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-146-00-2 |
Kaasut (maaöljy), reformointiyksikön sivuvirran korkeapaineisen erotussäiliön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu korkeapaineisestileimahduttamalla reformointireaktorin sivuvirtaa. Koostuu pääasiassa vedystä, mukana pieniä määriä metaania, etaania ja propaania.] |
H K |
271-003-4 |
68513-18-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-147-00-8 |
Kaasut (maaöljy), reformointiyksikön sivuvirran matalapaineisen erotussäiliön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu matalapaineisestileimahduttamalla reformointireaktorin sivuvirtaa. Koostuu pääasiassa vedystä, mukana pieniä määriä metaania, etaania ja propaania.] |
H K |
271-005-5 |
68513-19-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-148-00-3 |
Kaasut (maaöljy), öljynjalostuskaasutisleen poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, erotettu tislaamallakaasuvirtaa, joka sisältää vetyä, hiilimonoksidia,hiilidioksidia ja hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C6:een tai saatu krakkaamalla etaania ja propaania. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C2:een, vedystä, typestä jahiilimonoksidista.] |
H K |
271-258-1 |
68527-15-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-149-00-9 |
Kaasut (maaöljy), bentseeniyksikön vedynpoistoyksikön pentaaninpoistoyksikön ylimeno Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu käsittelemällä bentseeniyksikönsyötettä vedyllä katalyytin läsnäollessa, jonka jälkeenpoistetaan pentaani. Koostuu pääasiassa vedystä, etaanistaja propaanista, mukana pieniä määriä typpeä, hiilimonoksidia, hiilidioksidia ja hiilivetyjä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een. Saattaasisältää pieniä määriä bentseeniä.] |
H K |
271-623-5 |
68602-82-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-150-00-4 |
Kaasut (maaöljy), sekundäärisen absorbointiyksikön poisto, leijukatalyyttisen krakkausyksikön jakotislauskolonnin ylimeno Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu jakotislaamalla katalyyttisen krakkausprosessinylimenoja katalyyttisessä leijukrakkaajassa. Koostuuvedystä, typestä ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C3:een.] |
H K |
271-625-6 |
68602-84-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-151-00-X |
Maaöljytuotteet, jalostuskaasut Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, joka koostuu pääasiassa vedystä,mukana pieniä määriä metaania, etaania ja propaania.] |
H K |
271-750-6 |
68607-11-4 |
Car. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-152-00-5 |
Kaasut (maaöljy), vetykrakkaava matalapaineinen erotussäiliö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatuvetykrakkausprosessireaktorin sivuvirran neste-höyryerotuksesta. Koostuu pääasiassa vedystä ja tyydyttyneistähiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C3:een.] |
H K |
272-182-1 |
68783-06-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-153-00-0 |
Kaasut (maaöljy), jalostus Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu useista maaöljyn jalostusoperaatioista. Koostuuvedystä ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C3:een.] |
H K |
272-338-9 |
68814-67-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-154-00-6 |
Kaasut (maaöljy), bensiinin reformointiyksikön tuotteiden erotussäiliön poist Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu nafteenien kemiallisesta reformoinnista aromaateiksi.Koostuu vedystä ja tyydyttyneistä alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C2:sta C4:ään.] |
H K |
272-343-6 |
68814-90-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-155-00-1 |
Kaasut (maaöljy), vedyllä käsitellyn happaman kerosiinin pentaaninpoistoyksikkö stabilointiyksikön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu vetykäsitellynkerosiinin pentaaninpoistostabiloinnista. Koostuu pääasiassa vedystä, metaanista, etaanista ja propaanista, mukana pieniä määriä typpeä, rikkivetyä, hiilimonoksidia ja hiilivetyjä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C4:stä C5:een.] |
H K |
272-775-5 |
68911-58-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-156-00-7 |
Kaasut (maaöljy), vetykäsitellyn happaman kerosiinin erotussäiliö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatuyksikön, joka käsittelee hapanta kerosiinia vedyllä katalyytin läsnäollessa, leimahdusrummusta. Koostuu |
H K |
272-776-0 |
68911-59-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-157-00-2 |
Kaasut (maaöljy), tisleen yhdistäjän rikinpoistostrippausyksikön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, stripattuyhdistäjärikinpoistoprosessin nestemäisestä tuotteesta.Koostuu rikkivedystä, metaanista, etaanista ja propaanista.] |
H K |
272-873-8 |
68919-01-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-158-00-8 |
Kaasut (maaöljy), leijukatalyyttisen krakkausyksikköjakotislauksen poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu jakotislaamalla leijukatalyyttisen krakkausprosessin ylimenoja. Koostuu vedystä, rikkivedystä, typestä ja hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
272-874-3 |
68919-02-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-159-00-3 |
Kaasut (maaöljy), leijukatalyyttinen krakkausyksikkö pesee sekundäärisen absorbointiyksikön pois Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu pesemällä katalyyttisestäleijukrakkaajan ylimenokaasuja. Koostuu vedystä, typestä,metaanista, etaanista ja propaanista.] |
H K |
272-875-9 |
68919-03-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-160-00-9 |
Kaasut (maaöljy), raskaan tisleen vedynpoistoyksikön rikinpoistostrippausyksikön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, stripattu raskaan tisleenvetykäsittelyrikinpoistoprosessin nestemäisestä tuotteesta.Koostuu vedystä, rikkivedystä ja tyydyttyneistäalifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
272-876-4 |
68919-04-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-161-00-4 |
Kaasut (maaöljy), bensiinin reformointiyksikköstabilointiyksikön poisto, kevyiden loppujakeiden jakotislaus Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatujakotislaamalla kevyitä loppujakeita platinareformerinplatinareaktoreista. Koostuu vedystä, metaanista, etaanistaja propaanista.] |
H K |
272-880-6 |
68919-07-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-162-00-X |
Kaasut (maaöljy), esileimahdustornin poisto, raakatisle Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu ensimmäisestätornista, jota käytetään raakaöljyn tislauksessa. Koostuutypestä ja tyydyttyneistä alifaattisista hiilivedyistä,joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
272-881-1 |
68919-08-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-163-00-5 |
Kaasut (maaöljy), tervastrippausyksikön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu pelkistetynraakaöljyn jakotislauksesta. Koostuu vedystä jahiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
272-884-8 |
68919-11-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-164-00-0 |
Kaasut (maaöljy), yhdistäjästrippausyksikön poisto Jalostuskaasu [Seos vetyä ja metaania, saatuyhdistäjäyksikön tuotteiden jakotislauksesta.] |
H K |
272-885-3 |
68919-12-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-165-00-6 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti desulfuroidun teollisuusbensiinin erotussäiliö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu teollisuusbensiininrikinpoistosta vedyn avulla. Koostuu vedystä, metaanista,etaanista ja propaanista.] |
H K |
273-173-5 |
68952-79-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-166-00-1 |
Jäännöskaasu (maaöljy), suoratislatun teollisuusbensiinin rikinpoistoyksikkö Jalostuskaasu [Monimutkainen seos,saatu suorajuoksutetun teollisuusbensiinin rikinpoistostavedyn avulla. Koostuu vedystä ja hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
273-174-0 |
68952-80-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-167-00-7 |
Kaasut (maaöljy), imeytysabsorbointiyksikön poisto, leijukatalyyttisen krakkausyksikön ja kaasuöljyn rikinpoiston jakotislauksen ylimeno Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu jakotislaamalla tuotteitakatalyyttisestä leijukrakkaajasta ja kaasuöljyn rikinpoistajasta. Koostuu vedystä ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
273-269-7 |
68955-33-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-168-00-2 |
Kaasut (maaöljy), raakatisle ja katalyyttinen krakkaus Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu raakatislaus- jakatalyyttisestä krakkausprosesseista. Koostuu vedystä, rikkivedystä, typestä, hiilimonoksidista ja parafiinisistaja oleiinisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
273-563-5 |
68989-88-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-169-00-8 |
Kaasut (maaöljy), kaasuöljydietanoliamiiniskrubberin poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatupoistamalla rikki kaasuöljystä dietanoliamiinilla. Koostuupääasiassa rikkivedystä ja alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
295-397-2 |
92045-15-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-170-00-3 |
Kaasut (maaöljy), kaasuöljyn rikinpoiston sivuvirta Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu erottamallanestefaasi hydrausreaktion sivuvirrasta. Koostuu pääasiassavedystä, rikkivedystä ja alifaattisista hiilivedyistä,joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C3:een.] |
H K |
295-398-8 |
92045-16-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-171-00-9 |
Kaasut (maaöljy), kaasuöljyn rikinpoiston ulospuhallus Jalostuskaasu [Monimutkainen kaasuseos, saatu reformoijastaja hydrausreaktorin tyhjennyksistä. Koostuu pääasiassa vedystä ja alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvutovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
295-399-3 |
92045-17-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-172-00-4 |
Kaasut (maaöljy), hydraajan sivuvirran erotussäiliön poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen kaasuseos, saatuleimahduttamalla sivuvirrat hydrausreaktion jälkeen.Koostuu pääasiassa vedystä ja alifaattisista hiilivedyistä,joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
295-400-7 |
92045-18-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-173-00-X |
Kaasut (maaöljy), teollisuusbensiinin höyrykrakkauksen korkeapaineinen jäännös Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu sekoituksena teollisuusbensiininhöyrykrakkausprosessin kondensoitumattomista osista sekä myöhempien tuotteiden valmistelusta saaduistajäännöskaasuista. Koostuu pääasiassa vedystä japarafiinisista ja olefiinisista hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een, joihin saattaa olla sekoittuneena luonnonkaasua.] |
H K |
295-401-2 |
92045-19-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-174-00-5 |
Kaasut (maaöljy), jäännöksen viskositeetinvähennyksen poisto Jalostuskaasu [Monimutkainen seos, saatu jäännöstenviskositeetinvähennyksestä uunissa. Koostuu pääasiassarikkivedystä ja parafiinisista ja olefiinisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
295-402-8 |
92045-20-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-177-00-1 |
Kaasut (maaöljy), C3-4 Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu tislaamalla tuotteita raakaöljynkrakkauksesta. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvutovat välillä C3:sta C4:ään, pääasiassa propaanista japropyleenistä ja kiehuu likimäärin välillä -51 °C:sta -1 °C:een.] |
H K |
268-629-5 |
68131-75-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-178-00-7 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti krakattu tisle ja katalyyttisesti krakatun teollisuusbensiinin jakotislausabsorbointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, joka on saatu tislaamalla tuotteitakatalyyttisesti krakatuista tisleistä ja katalyyttisestikrakatusta teollisuusbensiinistä. Koostuu pääasiassahiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
269-617-2 |
68307-98-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-179-00-2 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti polymeroidun teollisuusbensiinijakotislauksen stabilointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjäteollisuusbensiinin polymeroinnin tuotteiden jakotislausstabiloinnista. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
269-618-8 |
68307-99-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-180-00-8 |
Jäännöskaasu (maaöljy), katalyyttisesti reformoidun teollisuusbensiinijakotislauksen stabilointiyksikkö, rikkivetyvapaa Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu jakotislausstabiloimalla katalyyttisestireformoitua teollisuusbensiiniä ja josta on poistetturikkivety amiinikäsittelyllä. Koostuu pääasiassahiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
269-619-3 |
68308-00-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-181-00-3 |
Jäännöskaasu (maaöljy), krakatun tisleen vedynpoistoyksikön strippausyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu käsittelemällälämpökrakattuja tisleitä vedyllä katalyytin läsnäollessa.Koostuu pääasiassa tyydyttyneistä hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
269-620-9 |
68308-01-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-182-00-9 |
Jäännöskaasu (maaöljy), suoratisleen rikinpoistoyksikkö, rikkivetyvapaa Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu suorajuoksutettujen tisleiden katalyyttisestä rikinpoistosta vedyn avulla ja josta on poistettu rikkivety amiinikäsittelyllä. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
269-630-3 |
68308-10-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-183-00-4 |
Jäännöskaasu (maaöljy), kaasuöljyn katalyyttinen krakkausabsorbointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, saatu kaasuöljyn katalyyttisen krakkauksen tuotteiden tislauksesta. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
269-623-5 |
68308-03-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-184-00-X |
Jäännöskaasu (maaöljy), kaasun talteenottolaitos Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä sekalaisten hiilivetyvirtojen tuotteiden tislauksesta. Koostuupääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C5:een.] |
H K |
269-624-0 |
68308-04-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-185-00-5 |
Jäännöskaasu (maaöljy), kaasun talteenottolaitoksen etaaninpoistoyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainen seoshiilivetyjä sekalaisten hiilivetyvirtojen tuotteidentislauksesta. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
269-625-6 |
68308-05-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-186-00-0 |
Jäännöskaasu (maaöljy), rikittömän tisleen ja teollisuusbensiinin jakotislauskolonni, happovapaa Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatujakotislaamalla teollisuusbensiiniä ja tislattujahiilivetyvirtoja, käsitelty happamien epäpuhtauksienpoistamiseksi. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joidenhiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
269-626-1 |
68308-06-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-187-00-6 |
Jäännöskaasu (maaöljy), tyhjökaasun öljystrippausyksikkö, rikitön Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä,saatu tyhjökaasuöljyn, josta on poistettu rikki vedynavulla katalyyttisesti, strippausstabiloinnista, rikkivetyon poistettu amiinikäsittelyllä. Koostuu pääasiassahiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
269-627-7 |
68308-07-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-188-00-1 |
Jäännöskaasu (maaöljy), kevyen suoratislausteollisuusbensiinin stabilointiyksikkö, rikkivetyvapaa Maaöljykaasu [Monimutkainen seoshiilivetyjä, saatu kevyen suorajuoksutetunteollisuusbensiinin jakotislausstabiloinnista ja josta on poistettu rikkivety amiinikäsittelyllä. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C5:een.] |
H K |
269-629-8 |
68308-09-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-189-00-7 |
Jäännöskaasu (maaöljy), propaani-propyleeni alkylointisyöte valmistelevaan etaaninpoistoyksikköön Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla propaanin reaktiotuotteita propyleenin kanssa. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
269-631-9 |
68308-11-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-190-00-2 |
Jäännöskaasu (maaöljy), tyhjökaasuöljyn rikinpoistoyksikkö, rikkivetyvapaa Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu tyhjökaasuöljynkatalyyttisestä rikinpoistosta vedyn avulla ja josta onpoistettu rikkivety amiinikäsittelyllä. Koostuu pääasiassa hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C6:een.] |
H K |
269-632-4 |
68308-12-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-191-00-8 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisesti krakattu ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla katalyyttisen krakkausprosessin tuotteita.Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C3:sta C5:een ja jotka kiehuvat likimäärin välillä -48 °C:sta 32 °C:een.] |
H K |
270-071-2 |
68409-99-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-193-00-9 |
Alkaanit, C1-2 Maaöljykaasu |
H K |
270-651-5 |
68475-57-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-194-00-4 |
Alkaanit, C2-3 Maaöljykaasu |
H K |
270-652-0 |
68475-58-1 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-195-00-X |
Alkaanit, C3-4 Maaöljykaasu |
H K |
270-653-6 |
68475-59-2 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-196-00-5 |
Alkaanit, C4-5 Maaöljykaasu |
H K |
270-654-1 |
68475-60-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-197-00-0 |
Polttokaasut Maaöljykaasu [Seos kevyitä kaasuja. Koostuupääasiassa vedystä ja/tai matalamolekyylipainoisistahiilivedyistä.] |
H K |
270-667-2 |
68476-26-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-198-00-6 |
Polttokaasut, raakaöljytisleet Maaöljykaasu [Monimutkainen seos kevyitä kaasuja, saatu raakaöljyntislauksesta ja teollisuusbensiinin katalyyttisestä reformoinnista. Koostuu vedystä ja hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään ja jotkakiehuvat likimäärin välillä -217 °C:sta -12 °C:een.] |
H K |
270-670-9 |
68476-29-9 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-199-00-1 |
Hiilivedyt, C3-4 Maaöljykaasu |
H K |
270-681-9 |
68476-40-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-200-00-5 |
Hiilivedyt, C4-5 Maaöljykaasu |
H K |
270-682-4 |
68476-42-6 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-201-00-0 |
Hiilivedyt, C2-4, C3-rikas Maaöljykaasu |
H K |
270-689-2 |
68476-49-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-202-00-6 |
Maaöljykaasut, nesteytetyt Maaöljykaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, saatu raakaöljyn tislauksesta. Koostuuhiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C3:sta C7:ään ja jotka kiehuvat likimäärin välillä -40 °C:sta 80 °C:een.] |
HKS |
270-704-2 |
68476-85-7 |
F+; R12 Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
F+; T R: 12-45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-203-00-1 |
maaöljykaasut, nesteytetyt, makeutetut Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu nesteytetystämaaöljykaasuseoksesta hapettamalla merkaptaanit taipoistamalla happamat epäpuhtaudet makeutusprosessilla.Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassavälillä C3:sta C7:ään ja jotka kiehuvat likimäärin välillä -40 °C:sta 80 °C:een.] |
HKS |
270-705-8 |
68476-86-8 |
F+; R12 Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
F+; T R: 12-45-46 S: 45-53 |
|
|
|
649-204-00-7 |
Kaasut (maaöljy), C3-4, isobutaanirikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä tyydyttyneiden jatyydyttymättömien hiilivetyjen, joiden hiililuvut tavallisesti ovat välillä C3:sta C6:een, pääasiassabutaanin ja isobutaanin, tislauksesta. Koostuu tyydyttyneistä ja tyydyttymättömistä hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C3:sta C4:ään, pääasiassaisobutaanista.] |
H K |
270-724-1 |
68477-33-8 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-205-00-2 |
Tisleet (maaöljy), C3-6, piperyleenirikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä tyydyttyneiden jatyydyttymättömien alifaattisten hiilivetyjen, joidenhiililuvut tavallisesti ovat välillä C3:sta C6:een, tislauksesta. Koostuu tyydyttyneistä hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat välillä C3:sta C6:een, pääasiassa piperyleeneistä.] |
H K |
270-726-2 |
68477-35-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-206-00-8 |
Kaasut (maaöljy), butaanin jakotislauskolonnin ylimeno Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatutislaamalla butaanivirtaa. Koostuu alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C3:sta C4:ään.] |
H K |
270-750-3 |
68477-69-0 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-207-00-3 |
Kaasut (maaöljy), C2-3 Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu katalyyttisen jakotislausprosessintuotteiden tislauksesta. Sisältää pääasiassa etaania,etyleeniä, propaania ja propyleeniä.] |
H K |
270-751-9 |
68477-70-3 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-208-00-9 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisesti krakatun kaasuöljyn propaaninpoistoyksikön pohjat, C4-rikas happovapaa Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatujakotislaamalla katalyyttisesti krakatun kaasuöljynhiilivetyvirtaa ja käsitelty rikkivedyn ja muiden happamienepäpuhtauksien poistamiseksi. Koostuu hiilivedyistä,joiden hiililuvut ovat välillä C1:stä C5:een, pääasiassa C4.] |
H K |
270-752-4 |
68477-71-4 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-209-00-4 |
Kaasut (maaöljy), katalyyttisesti krakatun teollisuusbensiinin butaaninpoistoyksikön pohjat, C3-5-rikas Maaöljykaasu [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatukatalyyttisesti krakatun teollisuusbensiininstabiloinnista. Koostuu alifaattisista hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C3:sta C5:een.] |
H K |
270-754-5 |
68477-72-5 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-210-00-X |
Jäännöskaasu (maaöljy), isomeroidun teollisuusbensiinin jakotislausstabilointiyksikkö Maaöljykaasu [Monimutkainenseos hiilivetyjä, saatu isomeerisoidun teollisuusbensiininjakotislausstabilointituotteista. Koostuu pääasiassahiilivedyistä, joiden hiililuvut ovat pääasiassa välillä C1:stä C4:ään.] |
H K |
269-628-2 |
68308-08-7 |
Carc. Cat. 1; R45 Muta. Cat. 2; R46 |
T R: 45-46 S: 53-45 |
|
|
|
649-224-00-6 |
Polttoaineet, diesel Kaasuöljy - täsmentämätön [Monimutkainen seos hiilivetyjä, saatu raakaöljyntislauksesta. Koostuu hiilivedyistä, joiden hiililuvut ovatpääasiassa välillä C9:stä C20:een ja jotka kiehuvatlikimäärin välillä 163 °C:sta 357 °C:een.] |
H N |
269-822-7 |
68334-30-5 |
Carc. Cat. 3; R40 |
Xn R: 40 S: (2-)36/37” |
|
|
LIITE 1C
|
Indeksi-nro. |
kemikaalin nimi |
Huomautukset koskevat aineita |
EY-nro. |
CAS-nro. |
Luokitus |
Merkinnät |
Pitoisuusrajat |
Huomautukset koskevat seoksia |
|
”005-009-00-3 |
tetrabutyyliammoniumbutyylitrifenyyliboraatti |
|
418-080-4 |
120307-06-4 |
R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)24-37-56-61 |
|
|
|
005-010-00-9 |
N,N-dimetyylianiliniumtetrakis(pentafluorifenyyli)boraatti |
|
422-050-6 |
118612-00-3 |
Carc.Cat.3; R40 Xn; R22 Xi; R38-41 |
Xn R: 22-38-40-41 S: (2-)22-26-36/37/39 |
|
|
|
005-012-00-X |
dietyyli-{4-[1,5,5-tris(4-dietyyliaminofenyyli)penta-2,4-dienyylideeni]sykloheksa-2,5-dienylideeni}ammonium butyylitrifenyyliboraatti(1-) |
|
418-070-1 |
141714-54-7 |
R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
|
|
|
011-007-00-3 |
propoksikarbatsoninatrium |
|
— |
— |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
C ≥ 2,5 %: N; R50/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: N; R51/53 0,025 ≤ C < 0,25 %: R52/53 |
|
|
013-009-00-X |
natrium((n-butyyli)x(etyyli)y-1,5-dihydro)aluminaatti) x = 0,5 y = 1,5 |
|
418-720-2 |
— |
F; R11 R14/15 R 17 Xn; R20 C; R35 |
F; C R: 11-14/15-17-20-35 S: (1/2-)6-16-26-30-36/37/39-43-45 |
|
|
|
014-026-00-5 |
dikloori(3-(3-kloori-4-fluorifenyyli)propyyli)metyylisilaani |
|
407-180-3 |
— |
C; R35 |
C R: 35 S: (1/2-)26-36/37/39-45 |
|
|
|
014-027-00-0 |
kloori(3-(3-kloori-4-fluorifenyyli)propyyli)dimetyylisilaani |
|
410-270-5 |
— |
C; R35 |
C R: 35 S: (1/2-)8-26-28-36/37/39-45 |
|
|
|
014-028-00-6 |
α-[3-(1-oksoprop-2-enyyli)-1-oksipropyyli]dimetoksisilyylioksi-ω-[3-(1-oksoprop-2-enyyli)-1-oksipropyyli]dimetoksisilyylipoly(dimetyylisiloksaani) |
|
415-290-8 |
— |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)24-37 |
|
|
|
014-029-00-1 |
O,O′-(etenyylimetyylisilyleeni)di[(4-metyylipentan-2-oni)oksiimi] |
|
421-870-1 |
— |
Repr.Cat.3; R62 Xn; R22-48/22 |
Xn R: 22-48/22-62 S: (2-)36/37 |
|
|
|
014-030-00-7 |
[(dimetyylisilyleeni)bis((1,2,3,3a,7a-η)-1H-inden-1-ylideeni)dimetyyli]hafnium |
|
422-060-0 |
137390-08-0 |
T+; R28 |
T+ R: 28 S: (1/2-)6-22-28-36/37-45 |
|
|
|
014-031-00-2 |
bis(1-metyylietyyli)dimetoksisilaani |
|
421-540-7 |
18230-61-0 |
R 10 Xi; R38 R43 R 52-53 |
Xi R: 10-38-43-52/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
014-032-00-8 |
disyklopentyylidimetoksisilaani |
|
404-370-8 |
126990-35-0 |
Xi; R38-41 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-41-50/53 S: (2-)26-37/39-60-61 |
|
|
|
015-180-00-6 |
[R-(R*,S*)]-[[2-metyyli-1-(1-oksopropoksi)propoksi]-(4-fenyylibutyyli)fosfinyyli]etikkahappo, (-)-kinkonidiini (1:1)suola |
|
415-820-8 |
137590-32-0 |
Xi; R41 R 43 R 52-53 |
Xi R: 41-43-52/53 S: (2-)24-26-37/39-61 |
|
|
|
015-181-00-1 |
Fosfiini |
|
232-260-8 |
7803-51-2 |
F+; R12 R17 T+; R26 C; R34 N; R50 |
F+; T+; N R: 12-17-26-34-50 S: (1/2-)28-36/37-45-61-63 |
|
|
|
015-184-00-8 |
glyfosaatin suolat, paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
|
— |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
015-186-00-9 |
Klorpyrifossi-metyyli |
|
227-011-5 |
5598-13-0 |
R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)36/37-60-61 |
C ≥ 1 %: N; R43-50-53 0,0025 % ≤C < 1 %: N; R50-53 0,00025 % ≤C < 0,0025 %: N; R51-53 0,000025 % ≤C < 0,00025 %: R52-53 |
|
|
015-187-00-4 |
Seos: tetranatrium(((2-hydroksietyyli)imino)bis(metyleeni))bisfosfonaatti, N-oksidi; trinatrium((tetrahydro-2-hydroksi-4H-1,4,2-oksatsafosforin-4-yyli)metyyli)fosfonaatti, N-oksidi, P-oksidi |
|
417-540-1 |
— |
Xi; R41 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-51/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
015-189-00-5 |
fenyylibis(2,4,6-trimetyylibentsoyyli)fosfiinioksidi |
|
423-340-5 |
162881-26-7 |
R43 R53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
016-086-00-8 |
tetranatrium-10-amino-6,13-dikloori-3-(3-(4-(2,5-disulfonaattianiliini)-6-fluori-1,3,5-triatsin-2-yyliamino)prop-3-yyliamino)-5,12-dioksa-7,14-diatsapentaseeni-4,11-disulfonaatti |
|
402-590-9 |
109125-56-6 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)22-26-39 |
|
|
|
016-087-00-3 |
Seos: tiobis(4,1-fenyleeni)-S,S,S′,S′-tetrafenyylidisulfoniumbisheksafluorofosfaatti difenyyli(4-fenyylitiofenyyli)sulfoniumheksafluorifosfaatti propyleenikarbonaatti |
|
403-490-8 |
74227-35-3 |
Xi; R36 R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 36-43-50/53 S: (2-)24-26-37-60-61 |
|
|
|
016-088-00-9 |
4-(bis(4-(dietyyliamino)fenyyli)metyyli)bentseeni-1,2-dimetaanisulfonihappo |
|
407-280-7 |
71297-11-5 |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
016-089-00-4 |
Estereiden seos: 5,5′,6,6′,7,7′-heksahydroksi-3,3,3′,3′-tetrametyyli-1,1′-spirobi-indaani ja 2-diatso-1,2-dihydro-1-okso-5-sulfonaftaleeni |
|
413-840-1 |
— |
E; R2 F; R11 R 53 |
E R: 2-11-53 S: (2-)33-35-40-61 |
|
|
|
016-090-00-X |
4-metyyli-N-(metyylisulfonyyli)bentseenisulfonamidi |
|
415-040-8 |
14653-91-9 |
Xn; R22 Xi; R37-41 |
Xn R: 22-37-41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
016-091-00-5 |
C12-14-tert-alkyyliammonium-1-amino-9,10-dihydro-9,10-diokso-4-(2,4,6-trimetyylianiliino)antraseeni-2-sulfonaatti |
|
414-110-5 |
— |
Xi; R41 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-50/53 S: (2-)26-39-60-61 |
|
|
|
016-093-00-6 |
Seos (2:1): 4-(7-hydroksi-2,4,4-trimetyyli-2-kromanyyli)resorsinol-4-yylitris(6-diatso-5,6-dihydro-5-oksonaftaleeni-1-sulfonaatti 4-(7-hydroksi-2,4,4-trimetyyli-2-kromanyyli)resorsinolibis(6-diatso-5,6-dihydro-5-oksonaftaleeni-1-sulfonaatti |
|
414-770-4 |
140698-96-0 |
F; R11 Carc.Cat.3; R40 |
F; Xn R: 11-40 S: (2-)7-36/37 |
|
|
|
016-095-00-7 |
Seos: reaktiotuote 4,4′-metyleenibis[2-(4-hydroksibentsyyli)-3,6-dimetyylifenoli] ja 6-diatso-5,6-dihydro-5-okso-naftaleenisulfonaatti (1:2) Reaktiotuote: 4,4′-metyleenibis[2-(4-hydroksibentsyyli)-3,6-dimetyylifenoli] ja 6-diatso-5,6-dihydro-5-okso-naftaleenisulfonaatti (1:3) |
|
417-980-4 |
— |
F; R11 Carc.Cat.3; R40 |
F; Xn R: 11-40 S: (2-)7-36/37 |
|
|
|
016-096-00-2 |
Tifensulfuroni-metyyli |
|
— |
79277-27-3 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
017-015-00-3 |
(2-(aminometyyli)fenyyli)asetyylikloridihydrokloridi |
|
417-410-4 |
61807-67-8 |
Xn; R22 C; R35 R43 |
C R: 22-35-43 S: (1/2-)26-36/37/39-45 |
|
|
|
017-016-00-9 |
metyylitrifenyylifosfoniumkloridi |
|
418-400-2 |
1031-15-8 |
Xn; R21/22 Xi; R38-41 N; R51-53 |
Xn; N R: 21/22-38-41-51/53 S: (2-)22-26-36/37/39-61 |
|
|
|
017-017-00-4 |
(Z)-13-dokosenyyli-N,N-bis(2-hydroksietyyli)-N-metyyliammoniumkloridi |
|
426-210-6 |
120086-58-0 |
C; R34 N; R50-53 |
C; N R: 34-50/53 S: (2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
017-018-00-X |
N,N,N-trimetyyli-2,3-bis(stearoyylioksi)propyyliammoniumkloridi |
|
405-660-7 |
— |
N;R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
017-019-00-5 |
(R)-1,2,3,4-tetrahydro-6,7-dimetoksi-1-veratryyli-isokinoliinihydrokloridi |
|
415-110-8 |
54417-53-7 |
Xn; R22 R52-53 |
Xn R: 22-52/53 S: (2-)22-61 |
|
|
|
017-020-00-0 |
etyylipropoksialuminiumkloridi |
|
421-790-7 |
— |
C; R35 F; R14/15 |
C; F R: 14/15-35 S: (1/2-)16-23-26-30-36/37/39-43-45 |
|
|
|
017-021-00-6 |
beheeniamidopropyylidimetyyli(dihydroksipropyyli)ammoniumkloridi |
|
423-420-1 |
136920-10-0 |
Xi; R41 R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-43-50/53 S: (2-)26-36/37/39-60-61 |
|
|
|
020-003-00-0 |
Seos: dikalsium(bis(2-hydroksi-5-tetrapropenyylifenyylimetyyli)metyyliamiini)dihydroksidi trikalsium(tris(2-hydroksi-5-tetrapropenyylifenyylimetyyli)metyyliamiini)trihydroksidi poly[kalsium((2-hydroksi-5-tetrapropenyylifenyylimetyyli)metyyliamiini)hydroksidi] |
|
420-470-4 |
— |
Xi; R36/38 R43 |
Xi R: 36/38-43 S: (2-)24-26-37 |
|
|
|
024-019-00-9 |
Pääasiallinen komponentti: asetetikkahappoanilidi / 3-amino-1-hydroksibentseeni (ATAN-MAP): trinatrium{6-[(2 tai 3 tai 4)amino(4 tai 5 tai 6)hydroksifenyyliatso]-5′-(fenyylisulfamoyyli)-3-sulfonaattonaftaleeni-2-atsobentseeni-1,2′-diolaatto}-{6″-[1-(fenyylikarbamoyyli)etyyliatso]-5‴-(fenyylisulfamoyyli)-3″-sulfonaattonaftaleeni-2″-atsobentseeni-1″,2‴-diolaatto}kromaatti(III) sivutuote 1 : asetetikkahappoanilidi / asetetikkahappoanilidi (ATAN-ATAN): trinatriumbis{6-[1-(fenyylikarbamoyyli)etyyliatso]-5′-(fenyylisulfonyyli)-3-sulfonaattonaftaleeni-2-atsobentseeni-1,2′-diolaatto}kromaatti(III) sivutuote 2: 3-amino-1-hydroksibentseeni / 3-amino-1-hydroksibentseeni (MAP-MAP): trinatriumbis{6-[(2 tai 3 tai 4)amino(4 tai 5 tai 6)-hydroksifenyyliatso]-5′-(fenyylisulfamoyyli)-3-sulfonaattonaftaleeni-2-atsobentseeni-1,2′-diolaatto}kromaatti(III) |
|
419-230-1 |
— |
R 43 R52-53 |
Xi R: 43-52/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
024-020-00-4 |
trinatriumbis[(3′-nitro-5′-sulfonaatto-(6-amino-2-[4-(2-hydroksi-1-naftyyliatso)fenyylisulfonyyliamino]pyrimidiini-5-atso)bentseeni-2′,4-diolaatti)]kromaatti(III) |
|
418-220-4 |
— |
R43 R52-53 |
Xi R: 43-52/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
025-005-00-5 |
Seos: trinatrium[29H, 31H-ftalosyaniini-C,C,C-trisulfonaatti (6-)-N29,N30,N31,N32]manganaatti (3-) tetranatrium[29H,31H-ftalosyaniini-C,C,C,C-tetrasulfonaatti (6-)-N29,N30,N31,N32]manganaatti (3-) pentanatrium[29H,31H-ftalosyaniini-C,C,C,C,C-pentasulfonaatti (6-)-N29,N30,N31,N32]manganaatti (3-) |
|
417-660-4 |
— |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
029-012-00-4 |
natrium((N-(3-trimetyyliammoniopropyyli)sulfamoyyli)metyylisulfonaattoftalosyaninaatto)kupari(II) |
|
407-340-2 |
124719-24-0 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
029-013-00-X |
trinatrium-(2-(α-(3-(4-kloori-6-(2-(2-(vinyylisulfonyyli)etoksi)etyyliamino)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino)-2-oksido-5-sulfonaattofenyyliatso)bentsylideenihydratsiini)-4-sulfonaattobentsoaatti)kupari(II) |
|
407-580-8 |
130201-51-3 |
Xi; R41 R52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
030-011-00-6 |
Trisinkkibis (ortofosfaatti) |
|
231-944-3 |
7779-90-0 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
030-013-00-7 |
Sinkkioksidi |
|
215-222-5 |
1314-13-2 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
034-003-00-3 |
Natriumseleniitti |
|
233-267-9 |
10102-18-8 |
T+; R28 T; R23 R31 R43 N; R51-53 |
T+; N R: 23-28-31-43-51/53 S: (1/2-)28-36/37-45-61 |
|
|
|
053-005-00-5 |
(4-(1-metyylietyyli)fenyyli)-(4-metyylifenyyli)jodoniumtetrakis(pentafluorifenyyli)boraatti (1-) |
|
422-960-3 |
178233-72-2 |
Xn; R21/22-48/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 21/22-48/22-50/53 S: (2-)22-36/37-60-61 |
|
|
|
601-056-00-4 |
Isomeerien seos: metyylidifenyylimetaani dimetyylidifenyylimetaani |
|
405-470-4 |
— |
Xi; R38 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-50/53 S: (2-)37-60-61 |
|
|
|
601-057-00-X |
N-dodekyyli[3-(4-dimetyyliamino)bentsamido)propyyli]dimetyyliammoniumtosylaatti |
|
421-130-8 |
156679-41-3 |
Xi; R41 R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-43-50/53 S: (2-)24-26-37/39-60-61 |
|
|
|
601-058-00-5 |
di-L-p-menteeni |
|
417-870-6 |
— |
Xi; R38 R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-43-50/53 S: (2-)23-24-37-60-61 |
|
|
|
601-059-00-0 |
metyyli-2-bentsylideeni-3-oksobutyraatti |
|
420-940-9 |
15768-07-7 |
Xi; R36/38 N; R51-53 |
Xi; N R: 36/38-51/53 S: (2-)26-37/39-61 |
|
|
|
601-060-00-6 |
1,2-bis[4-fluori-6-{4-sulfo-5-(2-(4-sulfonaftalen-3-yyliatso)-1-hydroksi-3,6-disulfo-8-aminonaftalen-7-yyliatso)fenyyliamino}-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]etaani; x-natrium, y-kaliumsuolat x = 7,755 y = 0,245 |
|
417-610-1 |
155522-09-1 |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
601-061-00-1 |
(etyyli-1,2-etaanidiyyli)[-2-[[[(2-hydroksietyyli)metyyliamino]asetyyli]propyyli]-ω-(nonyylifenoksi)poly]oksi(metyyli-1,2-etaanidiyyli) |
|
418-960-8 |
— |
C; R34 R 43 N; R51-53 |
C; N R: 34-43-51/53 S: (1/2-)26-28-36/37/39-45-61 |
|
|
|
601-062-00-7 |
Seos: haaraketjuinen triakontaani haaraketjuinen dotriakontaani haaraketjuinen tetratriakontaani haaraketjuinen heksatriakontaani |
|
417-030-9 |
151006-59-6 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
601-063-00-2 |
Isomeerien seos: haaroittuneet tetrakosaani |
|
417-060-2 |
151006-61-0 |
Xn; R20 R53 |
Xn R: 20-53 S: (2-)61 |
|
|
|
601-064-00-8 |
haaraketjuinen heksatriakontaani |
|
417-070-7 |
151006-62-1 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
601-065-00-3 |
Seos: (1′α,3′α,6′α-2,2,3′,7′,7′-pentametyylispiro(1,3-dioksaani-5,2′-norkaraani) (1′α,3′β,6′α)-2,2,3′,7′,7′-pentametyylispiro(1,3-dioksaani-5,2′-norkaraani) |
|
416-930-9 |
— |
Xn; R48/22 Xi; R41 N; R51-53 |
Xn; N R: 41-48/22-51/53 S: (2-)22-26-37/39-61 |
|
|
|
601-066-00-9 |
1-(4-(trans-4-heptyylisykloheksyyli)fenyyli)etaani |
|
426-820-2 |
78531-60-9 |
R43 R53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
601-067-00-4 |
trietyyliarsenaatti |
|
427-700-2 |
15606-95-8 |
Carc.Cat.1; R45 T; R23/25 N; R50-53 |
T; N R: 45-23/25-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
601-068-00-X |
1,2-diasetoksibut-3-eeni |
|
421-720-5 |
18085-02-4 |
Xn; R22 |
Xn R: 22 S: (2-) |
|
|
|
601-069-00-5 |
2-etyyli-1-(2-(1,3-dioksanyyli)etyyli)pyridiniumbromidi |
|
422-680-1 |
— |
R52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
601-071-00-6 |
1-dimetoksimetyyli-2-nitrobentseeni |
|
423-830-9 |
20627-73-0 |
R43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
601-073-00-7 |
1-bromi-3,5-difluoribentseeni |
|
416-710-2 |
461-96-1 |
R10 Xn; R22-48/22 Xi; R38 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 10-22-38-43-48/22-50/53 S: (2-)24-36/37-60-61 |
|
|
|
601-074-00-2 |
Seos: 4-(2,2,3-trimetyylisyklopent-3-en-1-yyli)-1-metyyli-2-oksabisyklo[2.2.2]oktaani 1-(2,2,3-trimetyylisyklopent-3-en-1-yyli)-5-metyyli-6-oksabisyklo[3.2.1]oktaani spiro[sykloheks-3-en-1-yyli[(4,5,6,6A-tetrahydro-3,6′,6′,6′A-tetrametyyli)-1,3′(3′AH)-[2H]-syklopenta[B]furaani] spiro[sykloheks-3-en-1-yyli[(4,5,6,6A-tetrahydro-4,6′,6′,6′A-tetrametyyli)-1,3′(3′AH)-[2H]-syklopenta[B]]furaani] |
|
422-040-1 |
— |
Xi; R36/38 N; R51-53 |
Xi; N R: 36/38-51/53 S: (2-)26-37-61 |
|
|
|
602-093-00-9 |
a,a,a,4-Tetraklooritolueeni p-Klooribentsotrikloridi |
E |
226-009-1 |
5216-25-1 |
Carc.Cat.2; R45 Repr.Cat.3; R62 T; R48/23 Xn; R21/22 Xi; R37/38 |
T R: 45-21/22-37/38-48/23-62 S: 53-45 |
|
|
|
602-094-00-4 |
Difenyylieetterin oktabromijohdannainen |
|
251-087-9 |
32536-52-0 |
Repr.Cat.2; R61 Repr.Cat.3; R62 |
T R: 61-62 S: 53-45 |
|
|
|
602-096-00-5 |
malachite green hydrokloridi; C.I. Basic Green 4 [1] malachite green oksalaatti [2] |
|
209-322-8 [1] 219-441-7 [2] |
569-64-2 [1] 18015-76-4 [2] |
Xn; R22 Xi; R41 Repr. Cat. 3; R63 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-41-63-50/53 S: (2-)26-36/37-39-46-60-61 |
|
|
|
602-097-00-0 |
1-bromi-9-(4,4,5,5,5-pentafluoripentyylitio)nonaani |
|
422-850-5 |
148757-89-5 |
R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
|
|
|
603-167-00-3 |
3,3′,5,5′-tetra-tert-butyylibifenyyli-2,2′-dioli |
|
407-920-5 |
6390-69-8 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
603-168-00-9 |
3-(2-etyyliheksyylioksi)propaani-1,2-dioli |
|
408-080-2 |
70445-33-9 |
Xi; R41 R 52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
603-169-00-4 |
(+/-)-trans-4-(4-fluorifenyyli)-3-hydroksimetyyli-N-metyylipiperidiini |
|
415-550-0 |
109887-53-8 |
Xn; R22 Xi; R41 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-41-51/53 S: (2-)22-26-39-61 |
|
|
|
603-170-00-X |
Seos: 2-metyyli-1-(6-metyylibisyklo[2.2.1]hept-5-en-2-yyli)pent-1-en-3-oli 2-metyyli-1-(1-metyylibisyklo[2.2.1]hept-5-en-2-yyli)-pent-1-en-3-oli 2-metyyli-1-(5-metyylibisyklo[2.2.1]hept-5-en-2-yyli)pent-1-en-3-oli |
|
415-990-3 |
67739-11-1 |
Xi; R36 N; R51-53 |
Xi; N R: 36-51/53 S: (2-)26-61 |
|
|
|
603-171-00-5 |
5-tiatsolyylimetanoli |
|
414-780-9 |
38585-74-9 |
Xi; R41 R 52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
603-172-00-0 |
mono-2-[2-(4-dibentso[b,f][1,4]tiatsepin-11-yyli)piperatsinium-1-yyli]etoksi)etanoli-trans-buteenidioaatti |
|
415-180-1 |
— |
Xn; R22 Xi; R41 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-41-51/53 S: (2-)22-26-39-61 |
|
|
|
603-173-00-6 |
4,4-dimetyyli-3,5,8-trioksabisyklo[5.1.0]oktaani |
|
421-750-9 |
57280-22-5 |
Xi; R36 R 43 |
Xi R: 36-43 S: (2-)26-36/37 |
|
|
|
603-174-00-1 |
4-sykloheksyyli-2-metyyli-2-butanoli |
|
420-630-3 |
83926-73-2 |
Xi; R41 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-51/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
603-175-00-7 |
2-(2-Heksyylioksietoksi)etanoli 3,6-Dioksa-1-dodekanoli Dietyleeniglykolin monoheksyylieetteri DEGHE Heksyylikarbitoli |
|
203-988-3 |
112-59-4 |
Xn; R21 Xi; R41 |
Xn R: 21-41 S: (2-)26-36/37-46 |
|
|
|
603-176-00-2 |
1,2-bis(2-Metoksietoksi)etaani TEGDME Trietyleeniglykolin dimetyylieetteri Triglyymi |
|
203-977-3 |
112-49-2 |
R19 Repr. Cat.2; R61 Repr. Cat.3; R62 |
T R: 61-19-62 S: 53-45 |
|
|
|
603-177-00-8 |
1-Etoksipropan-2-oli 2PG1EE 1-Etoksi-2-propanoli Propyleeniglykolin monoetyylieetteri [1] 2-Etoksi-1-metyylietyyliasetaatti 2PG1EEA [2] |
|
216-374-5 [1] 259-370-9 [2] |
1569-02-4 [1] 54839-24-6 [2] |
R10 R67 |
R: 10-67 S: (2-)24 |
|
|
|
603-178-00-3 |
2-Heksyylioksietanoli Etyleeniglykolin monoheksyylieetteri n-Heksyyliglykoli |
|
203-951-1 |
112-25-4 |
Xn R21/22 C; R34 |
C R: 21/22-34 S: (1/2-)26-36/37/39-45 |
|
|
|
603-179-00-9 |
Ergokalsiferoli |
|
200-014-9 |
50-14-6 |
T+; R26 T; R24/25-48/25 |
T+ R: 24/25-26-48/25 S: (1/2-)28-36/37-45 |
|
|
|
603-180-00-4 |
Kolekalsiferoli |
|
200-673-2 |
67-97-0 |
T+; R26 T; R24/25-48/25 |
T+ R: 24/25-26-48/25 S: (1/2-)28-36/37-45 |
|
|
|
603-181-00-X |
Metyyli-tert-butyylieetteri MTBE 2-Metoksi-2-metyylipropaani |
|
216-653-1 |
1634-04-4 |
F; R11 Xi; R38 |
F; Xi R: 11-38 S: (2-)9-16-24 |
|
|
|
603-183-00-0 |
2-[2-(2-Butoksietoksi)etoksi]etanoli TEGBE Trietyleeniglykolin monobytyylieetteri Butoksitrietyleeniglykoli |
|
205-592-6 |
143-22-6 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39-46 |
C ≥ 30 %: Xi; R41 20 % ≤ C < 30 %: Xi; R36 |
|
|
603-184-00-6 |
2-(hydroksimetyyli)-2-[[2-hydroksi-3-(iso-oktadekyylioksi)propoksi]metyyli]-1,3-propaanidioli |
|
416-380-1 |
146925-83-9 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
603-185-00-1 |
2,4-dikloori-3-etyyli-6-nitrofenoli |
|
420-740-1 |
99817-36-4 |
T; R25 Xi; R41 R43 N; R50-53 |
T; N R: 25-41-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
603-186-00-7 |
trans-(5RS,6SR)-6-amino-2,2-dimetyyli-1,3-dioksepan-5-oli |
|
419-050-3 |
79944-37-9 |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24/25-26-37 |
|
|
|
603-187-00-2 |
2-((4,6-bis(4-(2-(1-metyylipyridinium-4-yyli)vinyyli)fenyyliamino)-1,3,5-triatsin-2-yyli)-(2-hydroksietyyli)amino)etanolidikloridi |
|
419-360-9 |
163661-77-6 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
603-189-00-3 |
Kompleksien seos: titanium, 2,2′-oksidietanoli, ammoniumlaktaatti, nitrilotris(2-propanoli) ja etyleeniglykoli |
|
405-250-8 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
603-191-00-4 |
2-(4,6-bis(2,4-dimetyylifenyyli)-1,3,5-triatsin-2-yyli)-5-(3-((2-etyyliheksyyli)oksi)-2-hydroksipropoksi)fenoli |
|
419-740-4 |
137658-79-8 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
603-195-00-6 |
2-[4-(4-metoksifenyyli)-6-fenyyli-1,3,5-triatsin-2-yyli]fenoli |
|
430-810-3 |
154825-62-4 |
R52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
603-196-00-1 |
2-(7-etyyli-1H-indol-3-yyli)etanoli |
|
431-020-1 |
41340-36-7 |
Xn; 22-48/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-48/22-51/53 S: (2-)36/37/39-61 |
|
|
|
603-197-00-7 |
1-(4-kloorifenyyli)-4,4-dimetyyli-3-(1,2,4-triatsol-1-yylimetyyli)pentan-3-oli |
|
403-640-2 |
107534-96-3 |
Repr.Cat.3; R63 Xn; R22 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-51/53-63 S: (2-)22-36/37-61 |
|
|
|
603-199-00-8 |
etoksatsolin |
|
— |
153233-91-1 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
C ≥ 0.25 %: N; R50/53 0.025 % ≤ C < 0.25 %: N; R51/53 0.0025 % ≤ C < 0.025 %: R52/53 |
|
|
604-065-00-1 |
4,4′,4″-(1-metyylipropan-1-yyli-3-ylideeni)tris(2-sykloheksyyli-5-metyylifenoli) |
|
407-460-5 |
111850-25-0 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
604-066-00-7 |
Seos: 6-(1,1-dimetyylietyyli)-4-tetrapropyyli-2-[(2-hydroksi-5-tetrapropyylifenyyli)metyylifenoli (C41-yhdiste) ja 2,2′-bis[6-(1,1-dimetyylietyyli)-1-hydroksi-4-tetrapropyylifenyyli)]metaani (C45-yhdiste) 2,6-bis(1,1-dimetyylietyyli)-4-tetrapropyylifenoli ja 2-(1,1-dimetyylietyyli)-4-tetrapropyylifenoli 2,6-bis[(6-(1,1-dimetyylietyyli)-1-hydroksi-4-tetrapropyylifenyyli)metyyli]-4-(tetrapropyyli)fenoli ja 2-[(6-(1,1-dimetyylietyyli)-1-hydroksi-4-tetrapropyylifenyylimetyyli]-6-[1-hydroksi-4-tetrapropyylifenyyli)metyyli]-4-(tetrapropyyli)fenoli |
|
414-550-8 |
— |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
604-067-00-2 |
Seos: 2,2′-[[(2-hydroksietyyli)imino]bis(metyleeni)bis[4-dodekyylifenoli] formaldehydi, oligomeeri, jossa on 4-dodekyylifenolia ja 2-aminoetanolia (n = 2) formaldehydi, oligomeeri, jossa on 4-dodekyylifenolia ja 2-aminoetanolia (n = 3, 4 tai suurempi) |
|
414-520-4 |
— |
Xi; R38-41 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-41-50/53 S: (2-)26-37/39-60-61 |
|
|
|
604-068-00-8 |
(+/-)-4-[2-[[3-(4-hydroksifenyyli)-1-metyylipropyyli]amino]-1-hydroksietyyli]fenolihydrokloridi |
|
415-170-5 |
99095-19-9 |
Xn; R20/22 R 43 |
Xn R: 20/22-43 S: (2-)24-26-37 |
|
|
|
604-069-00-3 |
2-(1-metyylipropyyli)-4-tert-butyylifenoli |
|
421-740-4 |
51390-14-8 |
C; R34 N; R51-53 |
C; N R: 34-51/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
604-070-00-9 |
triklosaani |
|
222-182-2 |
3380-34-5 |
Xi; R36/38 N; R50-53 |
Xi; N R: 36/38-50/53 S: 26-39-46-60-61 |
C ≥ 20 %: Xi, N; R36/38-50/53 0,25 % ≤ C < 20 %: N; R50/53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: N; R51/53 0,0025 % ≤ C < 0,025 %: R52/53 |
|
|
605-031-00-9 |
Seos: 2,2-dimetoksietanaali (Tämän komponentin katsotaan olevan vedetön. Kuitenkin 2,2-dimetoksietanaali esiintyy hydraattimuodossa. 60-prosenttisesti vedetön vastaa 70,4-prosenttista hydraattia) Vesi (vapaa vesi ja 2,2-dimetoksietanaalissa hydrataatiovetenä oleva vesi mukaan luettuna) |
|
421-890-0 |
— |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)24-37 |
|
|
|
606-062-00-0 |
tetrahydrotiopyraani-3-karboksialdehydi |
|
407-330-8 |
61571-06-0 |
Repr.Cat.2; R61 Xi; R41 R 52-53 |
T R: 61-41-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
606-063-00-6 |
(E)-3-(2-kloorifenyyli)-2-(4-fluorifenyyli)propenaali |
|
410-980-5 |
112704-51-5 |
Xi; R36 R 43 |
Xi R: 36-43 S: (2-)24-26-37 |
|
|
|
606-064-00-1 |
pregn-5-eeni-3,20-dionibis(etyleeniketaali) |
|
407-450-0 |
7093-55-2 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
606-065-00-7 |
1-(4-morfoliinofenyyli)butan-1-oni |
|
413-790-0 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
606-066-00-2 |
(E)-5-[(4-kloorifenyyli)metyleeni]-2,2-dimetyylisyklopentanoni |
|
410-440-9 |
131984-21-9 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
606-067-00-8 |
Seos: 1-(2,3,6,7,8,9-heksahydro-1,1-dimetyyli-1H-bents(g)inden-4-yyli)etanoni 1-(2,3,5,6,7,8-heksahydro-1,1-dimetyyli-1H-bents(f)inden-4-yyli)etanoni 1-(2,3,6,7,8,9-heksahydro-1,1-dimetyyli-1H-bents(g)inden-5-yyli)etanoni 1-(2,3,6,7,8,9-heksahydro-3,3-dimetyyli-1H-bents(g)inden-5-yyli)etanoni |
|
414-870-8 |
96792-67-5 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
606-068-00-3 |
2,7,11-trimetyyli-13-(2,6,6-trimetyylisykloheks-1-en-1-yyli)tridekaheksaen-2,4,6,8,10,12-aali |
|
415-770-7 |
1638-05-7 |
Xn; R48/22 R 43 R 52-53 |
Xn R: 43-48/22-52/53 S: (2-)22-36/37-61 |
|
|
|
606-069-00-9 |
spiro[1,3-dioksolaani-2,5′-(4′,4′,8′,8′-tetrametyyliheksahydro-3′,9′-metanonaftaleeni)] |
|
415-460-1 |
154171-77-4 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 24-61 |
|
|
|
606-070-00-4 |
5-(3-butyryyli-2,4,6-trimetyylifenyyli)-2-[1-(etoksi-imino)propyyli]-3-hydroksisykloheks-2-en-1-oni |
|
414-790-3 |
138164-12-2 |
Repr.Cat.3; R62-63 Xn; R22 Xi; R38 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-38-62-63-50/53 S: (2-)22-36/37-60-61 |
|
|
|
606-071-00-X |
17-spiro(5,5-dimetyyli-1,3-dioksan-2-yyli)androsta-1,4-dien-3-oni |
|
421-050-3 |
13258-43-0 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 22-60-61 |
|
|
|
606-072-00-5 |
3-asetyyli-1-fenyylipyrrolidiini-2,4-dioni |
|
421-600-2 |
719-86-8 |
Xn; R48/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 48/22-51/53 S: (2-)22-36/37-61 |
|
|
|
606-073-00-0 |
4,4′-bis(Dimetyyliamino)bentsofenoni Michlerin ketoni |
|
202-027-5 |
90-94-8 |
Carc.Cat.2; R45 Muta.Cat.3; R68 Xi; R41 |
T R: 45-41-68 S: 53-45 |
|
|
|
606-075-00-1 |
1-bentsyyli-5-etoksi-imidatsolidiini-2,4-dioni |
|
417-340-4 |
65855-02-9 |
Xn; R22 |
Xn R: 22 S: (2-)22 |
|
|
|
606-076-00-7 |
1-((2-kinolinyylikarbonyyli)oksi)-2,5-pyrrolidiinidioni |
|
418-630-3 |
136465-99-1 |
Xi; R41 R43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)24-26-37/39 |
|
|
|
606-077-00-2 |
(3S,4S)-3-heksyyli-4-[(R)-2-hydroksitridekyyli]-2-oksetanoni |
|
418-650-2 |
104872-06-2 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
606-078-00-8 |
1-oktyyliatsepin-2-oni |
|
420-040-6 |
59227-88-2 |
C; R34 R 43 N; R51-53 |
C; N R: 34-43-51/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
606-079-00-3 |
2-n-butyylibentso[d]isotiatsol-3-oni |
|
420-590-7 |
— |
C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 34-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
606-080-00-9 |
Reaktiotuote: 3-hydroksi-5,7-di-tert-butyylibentsofuran-2-oni ja o-ksyleeni |
|
417-100-9 |
— |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
606-081-00-4 |
(3β, 5α, 6β)-3-(asetyylioksi)-5-bromi-6-hydroksiandrostan-17-oni |
|
419-790-7 |
4229-69-0 |
R43 R52-53 |
Xi R: 43-52/53 S: (2-)22-36/37-61 |
|
|
|
606-082-00-X |
Seos: butan-2-onioksiimi syn-O,O′-di(butan-2-onioksiimi)dietoksisilaani |
|
406-930-7 |
96-29-7 |
T; R48/22 R43 R52-53 |
T R: 43-48/25-52/53 S: (1/2-)25-36/37-45-61 |
|
|
|
606-083-00-5 |
2-kloori-5-sek-heksadekyylihydrokinoni |
|
407-750-1 |
— |
Xi; R36/38 R43 R52-53 |
Xi R: 36/38-43-52/53 S: (2-)24-26-37-61 |
|
|
|
606-084-00-0 |
1-(4-metoksi-5-bentsofuranyyli)-3-fenyyli-1,3-propaanidioni |
|
414-540-3 |
484-33-3 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
606-085-00-6 |
(1R,4S)-2-atsabisyklo[2.2.1]hept-5-en-3-oni |
|
418-530-1 |
79200-56-9 |
Xn; R22 Xi; R41 R43 |
Xn R: 22-41-43 S: (2-)24-26-37/39 |
|
|
|
606-086-00-1 |
1-(3,3-dimetyylisykloheksyyli)pent-4-en-1-oni |
|
422-330-8 |
56973-87-6 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
606-087-00-7 |
6-etyyli-5-fluori-4-(3H)-pyrimidoni |
|
422-460-5 |
137234-87-8 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)60-61 |
|
|
|
606-088-00-2 |
2,4,4,7-tetrametyyli-6-okten-3-oni |
|
422-520-0 |
74338-72-0 |
Xi; R38 N; R51-53 |
Xi; N R: 38-51/53 S: (2-)37-61 |
|
|
|
606-089-00-8 |
Seos: 1,4-diamino-2-kloori-3-fenoksiantrakinoni 1,4-diamino-2,3-bisfenoksiantrakinoni |
|
423-220-2 |
12223-77-7 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
606-091-00-9 |
6-kloori-5-(2-kloorietyyli)-1,3-dihydroindol-2-oni |
|
421-320-0 |
118289-55-7 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
606-092-00-4 |
Seos: (E)-oksasykloheksadek-12-en-2-oni (E)-oksasykloheksadek-13-en-2-oni a) (Z)-oksasykloheksadek(12)-en-2-oni ja b) (Z)-oksasykloheksadek(13)-en-2-oni |
|
422-320-3 |
111879-80-2 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-379-00-7 |
Seos: 2-[N-(2-hydroksietyyli)stearamido]etyylistearaatti natrium[bis[2-(stearoyylioksi)etyyli]amino]metyylisulfonaatti natrium[bis(2-hydroksietyyli)amino]metyylisulfonaatti N,N-bis(2-hydroksietyyli)stearamidi |
|
401-230-8 |
55349-70-7 |
R52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
607-380-00-2 |
Seos: ammonium-1,2-bis(heksyylioksikarbonyyli)etaanisulfonaatti ammonium-1-heksyylioksikarbonyyli-2-oktyylioksikarbonyylietaanisulfonaatti ammonium-2-heksyylioksikarbonyyli-1-oktyylioksikarbonyylietaanisulfonaatti |
|
407-320-3 |
— |
Xi; R38-41 R 52-53 |
Xi R: 38-41-52/53 S: (2-)26-37/39-61 |
|
|
|
607-381-00-8 |
Triesteriseos: 2,2-bis(hydroksimetyyli)butanoli sekä C7-alkaanihapot ja 2-etyyliheksaanihappo |
|
413-710-4 |
— |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-382-00-3 |
2-((4-amino-2-nitrofenyyli)amino)bentsoehappo |
|
411-260-3 |
117907-43-4 |
Xi; R41 R 43 R 52-53 |
Xi R: 41-43-52/53 S: (2-)24-26-37/39-61 |
|
|
|
607-383-00-9 |
Seos: 2,2,6,6-tetrametyylipiperidin-4-yyliheksadekanoaatti 2,2,6,6-tetrametyylipiperidin-4-yylioktadekanoaatti |
|
415-430-8 |
86403-32-9 |
Xi; R41 R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-43-50/53 S: (2-)24-26-37/39-60-61 |
|
|
|
607-384-00-4 |
Seos: 3,5-di-t-butyyli-4-hydroksifenyylipropionihapon C14-C15-haaraketjuisten alkoholien esterit C15 haaraketjuinen ja suoraketjuinen alkyyli-3,5-bis(1,1-dimetyylietyyli)-4-hydroksibentseenipropanoaatti C13 haaraketjuinen ja suoraketjuinen alkyyli-3,5-bis(1,1-dimetyylietyyli)-4-hydroksibentseenipropanoaatti |
|
413-750-2 |
171090-93-0 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-385-00-X |
Osittain 4-(2-(4-formyylifenyyli)etenyyli)-1-metyylipyridiniummetyylisulfaatilla asetyloitunut vinyylialkoholin ja vinyyliasetaatin kopolymeeri |
|
414-590-6 |
125229-74-5 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
607-386-00-5 |
Seos: tetradekaanihappo (42.5-47.5 %) tetradekaanihapon poly(1-7)laktaattiesterit (52.5-57.5 %) |
|
412-580-6 |
174591-51-6 |
Xi; R38-41 R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-41-43-50/53 S: (2-)24-26-37/39-60-61 |
|
|
|
607-387-00-0 |
Seos: dodekaanihappo (35-40 %) dodekaanihapon poly(1-7)laktaattiesterit (60-65 %) |
|
412-590-0 |
58856-63-6 |
Xi; R38-41 R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-41-43-50/53 S: (2-)24-26-37/39-60-61 |
|
|
|
607-388-00-6 |
4-etyyliamino-3-nitrobentsoehappo |
|
412-090-2 |
2788-74-1 |
Xn; R22 R 43 R 52-53 |
Xn R: 22-43-52/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
607-389-00-1 |
trinatrium-N,N-bis(karboksimetyyli)-3-amino-2-hydroksipropionaatti |
|
414-130-4 |
119710-96-2 |
Xn; R22 |
Xn R: 22 S: (2-)22 |
|
|
|
607-390-00-7 |
1,2,3,4-tetrahydro-6-nitrokinoksaliini |
|
414-270-6 |
41959-35-7 |
Xn; R22 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-51/53 S: (2-)22-61 |
|
|
|
607-391-00-2 |
dimetyylisyklopropaani-1,1-dikarboksylaatti |
|
414-240-2 |
6914-71-2 |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
607-392-00-8 |
2-fenoksietyyli-4-((5-syano-1,6-dihydro-2-hydroksi-1,4-dimetyyli-6-okso-3-pyridinyyli)atso)bentsoaatti |
|
414-260-1 |
88938-37-8 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-393-00-3 |
3-(cis-1-propenyyli)-7-amino-8-okso-5-tia-1-atsabisyklo[4.2.0]okt-2-eeni-2-karboksyylihappo |
|
415-750-8 |
106447-44-3 |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
607-394-00-9 |
5-metyylipyratsiini-2-karboksyylihappo |
|
413-260-9 |
5521-55-1 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
607-395-00-4 |
Seos: natrium-1-tridekyyli-4-allyyli-(2 tai 3)-sulfobutaanidioaatti natrium-1-dodekyyli-4-allyyli-(2 tai 3)-sulfobutaanidioaatti |
|
410-230-7 |
— |
C; R34 R 43 N; R51-53 |
C; N R: 34-43-51/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
607-396-00-X |
bis(1,2,2,6,6-pentametyyli-4-piperidinyyli)-2-(4-metoksibentsylideeni)malonaatti |
|
414-840-4 |
147783-69-5 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 22-60-61 |
|
|
|
607-397-00-5 |
Seos: Ca salisylaatit (haarautuneet C10-14 ja C18-30 alkyloidut) Ca fenaatit (haarautuneet C10-14 ja C18-30 alkyloidut) Ca rikitetyt fenaatit (haarautuneet C10-14 ja C18-30 alkyloidut) |
|
415-930-6 |
— |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)36/37 |
|
|
|
607-398-00-0 |
etyyli-N-(5-kloori-3-(4-(dietyyliamino)-2-metyylifenyyli-imino)-4-metyyli-6-okso-1,4-sykloheksadienyyli)karbamaatti |
|
414-820-5 |
125630-94-6 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-399-00-6 |
2,2-dimetyyli-3-metyyli-3-butenyylipropanoaatti |
|
415-610-6 |
104468-21-5 |
Xi; R38 R52-53 |
Xi R: 38-52/53 S: (2-)37-61 |
|
|
|
607-400-00-X |
metyyli-3-[[(dibutyyliamino)tioksometyyli]tio]propanoaatti |
|
414-400-1 |
32750-89-3 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-401-00-5 |
etyyli-3-hydroksi-5-okso-3-syklohekseeni-1-karboksylaatti |
|
414-450-4 |
88805-65-6 |
Xi; R38-41 R 43 |
Xi R: 38-41-43 S: (2-)24-26-37/39 |
|
|
|
607-402-00-0 |
metyyli N-(fenyylioksikarbonyyli)-L-valinaatti |
|
414-500-5 |
153441-77-1 |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
607-403-00-6 |
Seos: bis(1S,2S,4S)-(1-bentsyyli-4-tert-butoksikarboksamido-2-hydroksi-5-fenyyli)pentyyliammoniumsukkinaatti isopropyylialkoholi |
|
414-810-0 |
— |
Xn; R48/22 Xi; R41 N; R50-53 |
Xn; N R: 41-48/22-50/53 S: (2-)22-26-36/39-60-61 |
|
|
|
607-404-00-1 |
Seos: ((Z)-3,7-dimetyyli-2,6-oktadienyyli)oksikarbonyylipropaanihappo di((E)-3,7-dimetyyli-2,6-oktadienyyli)butaanidioaatti di((Z)-3,7-dimetyyli-2,6-oktadienyyli)butaanidioaatti (Z)-3,7-dimetyyli-2,6-oktadienyylibutaanidioaatti ((E)-3,7-dimetyyli-2,6-oktadienyyli)oksikarbonyylipropaanihappo |
|
415-190-4 |
— |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)24-37 |
|
|
|
607-405-00-7 |
2-heksyylidekyyli-p-hydroksibentsoaatti |
|
415-380-7 |
148348-12-3 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
607-406-00-2 |
kalium-2,5-diklooribentsoaatti |
|
415-700-5 |
— |
Xn; R22 Xi; R41 |
Xn R: 22-41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
607-407-00-8 |
etyyli-2-karboksi-3-(2-tienyyli)propionaatti |
|
415-680-8 |
143468-96-6 |
Xi; R38-41 R 43 |
Xi R: 38-41-43 S: (2-)24-26-37/39 |
|
|
|
607-408-00-3 |
kalium-N-(4-fluorifenyyli)glysinaatti |
|
415-710-1 |
— |
Xn; R48/22 Xi; R41 R 43 R 52-53 |
Xn R: 41-43-48/22-52/53 S: (2-)22-26-36/37/39-61 |
|
|
|
607-409-00-9 |
Seos: (3R)-[1S-(1α,2α,6β-((2S)-2-metyyli-1-oksobutoksi)-8a-?)heksahydro-2,6-dimetyyli-1-naftaleeni]-3,5-dihydroksiheptaanihappo inertti biomassa Aspergillus terreussienestä |
|
415-840-7 |
— |
R 43 R 52-53 |
Xi R: 43-52/53 S: (2-)36/37-61 |
|
|
|
607-410-00-4 |
mono[2-(dimetyyliamino)etyyli]monovety-2-(heksadek-2-enyyli)butaanidioaatti ja/tai mono[2-(dimetyyliamino)etyyli]monovety-3-(heksadek-2-enyyli)butaanidioaatti |
|
415-880-5 |
— |
Xi; R38-41 R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-41-43-50/53 S: (2-)24-26-37/39-60-61 |
|
|
|
607-411-00-X |
4-metyylibentseenisulfonaatti-(S)-oksiraanimetanoli |
|
417-210-7 |
70987-78-9 |
Carc.Cat.2; R45 Muta.Cat.3; R68 Xi; R41 R43 N; R51-53 |
T; N R: 45-41-43-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
607-412-00-5 |
etyyli-2-(1-syanosykloheksyyli)asetaatti |
|
415-970-4 |
133481-10-4 |
Xn; R22-48/22 R 52-53 |
Xn R: 22-48/22-52/53 S: (2-)36/37-61 |
|
|
|
607-413-00-0 |
trans-4-fenyyli-L-proliini |
|
416-020-1 |
96314-26-0 |
Repr.Cat.3; R62 R 43 |
Xn R: 43-62 S: (2-)22-36/37 |
|
|
|
607-414-00-6 |
tris(2-etyyliheksyyli)-4,4′,4″-(1,3,5-triatsiini-2,4,6-triyylitriimino)tribentsoaatti |
|
402-070-1 |
88122-99-0 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-415-00-1 |
poly(metyylimetakrylaatti)-ko-(butyylimetakrylaatti)-ko-(4-akryylioksibutyyli-isopropenyyli-?,.?-dimetyylibentsyylikarbamaatti)-ko-(maleiinihappoanhydridi) |
|
419-590-1 |
— |
F; R11 R 43 |
F; Xi R: 11-43 S: (2-)24-37-43 |
|
|
|
607-416-00-7 |
4-(2-karboksimetyylitio)etoksi-1-hydroksi-5-isobutyylioksikarbonyyliamino-N-(3-dodekyylioksipropyyli)-2-naftamidi |
|
420-730-7 |
— |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-418-00-8 |
2-etyyliheksyyli-4-aminobentsoaatti |
|
420-170-3 |
26218-04-2 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-419-00-3 |
(3′-karboksimetyyli-5-(2-(3-etyyli-3H-bentsotiatsol-2-ylideeni)-1-metyylietylideeni)-4,4′-diokso-2′-tiokso(2,5′)bitiatsolidinyliden-3-yyli)etikkahappo |
|
422-240-9 |
166596-68-5 |
Xi; R41 R 43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)26-36/37/39 |
|
|
|
607-420-00-9 |
2,2-bis(hydroksimetyyli)butaanihappo |
|
424-090-1 |
10097-02-6 |
Xi; R41 R52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
607-421-00-4 |
Sypermetriini cis/trans +/- 40/60 (RS)-a-Syano-3-fenoksibentsyyli (1RS,3RS;1RS,3SR)-3-(2,2-dikloorivinyyli)-2,2-dimetyylisyklopropaanikarboksylaatti |
|
257-842-9 |
52315-07-8 |
Xn; R20/22 Xi; R37 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/22-37-50/53 S: (2-)24-36/37/39-60-61 |
|
|
|
607-422-00-X |
a-Sypermetriini |
|
257-842-9 |
67375-30-8 |
T; R25 Xn; R48/22 Xi; R37 N; R50-53 |
T; N R: 25-37-48/22-50/53 S: (2-)36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
607-423-00-5 |
Mekopropin ja mekoproppi-P:n esterit |
|
— |
— |
Xn; R22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-50/53 S: (2-)13-36/37-60-61 |
|
|
|
607-424-00-0 |
Trifloksistrobiini (R)-2-[(2,6-Dimetyylifenyyli)metoksiasetyyliamino]propionihapon metyyliesteri |
|
— |
141517-21-7 |
R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)24-37-46-60-61 |
|
|
|
607-425-00-6 |
Metalaksyyli Metyyli-N-(2,6-dimetyylifenyyli)-N-(metoksiasetyyli)-DL-alaninaatti |
|
260-979-7 |
57837-19-1 |
Xn; R22 R43 R52-53 |
Xn R: 22-43-52/53 S: (2-)13-24-37-46-61 |
|
|
|
607-426-00-1 |
1,2-Bentseenidikarboksyylihapon dipentyyliesteri, haarautunut ja suoraketjuinen [1] n-Pentyyli-isopentyyliftalaatti [2] Di-n-pentyyliftalaatti [3] Di-isopentyyliftalaatti [4] |
|
284-032-2 [1] - [2] 205-017-9 [3] 210-088-4 [4] |
84777-06-0 [1] - [2] 131-18-0 [3] 605-50-5 [4] |
Repr. Cat. 2; R60-61 N; R50 |
T; N R: 60-61-50 S: 53-45-61 |
|
|
|
607-427-00-7 |
Bromoksiniiliheptanoaatti 2,6-Dibromi-4-syanofenyyliheptanoaatti |
|
260-300-4 |
56634-95-8 |
Repr.Cat3; R63 Xn; R20/22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/22-43-63-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
|
|
|
607-430-00-3 |
BBP Bentsyylibutyyliftalaatti |
|
201-622-7 |
85-68-7 |
Repr. Cat.2; R61 Repr. Cat.3; R62 N; R50-53 |
T; N R: 61-62-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
607-431-00-9 |
Pralletriini ETOC 2-Metyyli-4-okso-3-(prop-2-ynyyli)syklopent-2-en-1-yyli-2,2-dimetyyli-3-(2-metyyliprop-1-enyyli)syklopropaanikarboksylaatti |
|
245-387-9 |
23031-36-9 |
T; R23 Xn; R22 N; R50-53 |
T; N R: 22-23-50/53 S: (1/2-)45-60-61 |
|
|
|
607-432-00-4 |
S-Metolakloori Seos: (S)-2-Kloori-N-(2-etyyli-6-metyylifenyyli)-N-(2-metoksi-1-metyylietyyli)asetamidi (80-100 %) [1] (R)-2-Kloori-N-(2-etyyli-6-metyylifenyyli)-N-(2-metoksi-1-metyylietyyli)asetamidi (0-20) % [2] |
|
- [1] - [2] |
87392-12-9 [1] 178961-20-1 [2] |
R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
|
|
|
607-433-00-X |
Sypermetriini cis/trans +/- 80/20 (RS)-a-Syano-3-fenoksibentsyyli(1RS,3RS;1RS,3SR)-3-(2,2-dikloorivinyyli)-2,2-dimetyylisyklopropaanikarboksylaatti |
|
257-842-9 |
52315-07-8 |
Xn; R22 Xi; R37/38 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-37/38-43-50/53 S: (2-)36/37/39-60-61 |
|
|
|
607-434-00-5 |
Mekokroppi-P [1] ja sen suolat (R)-2-(4-Kloori-2-metyylifenoksi)propionihappo |
|
240-539-0 |
16484-77-8 |
Xn; R22 Xi; R41 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-41-51/53 S: (2-)13-26-37/39-46-61 |
|
|
|
607-435-00-0 |
(2S)-isopropyyli-(5R)-metyyli-(1R)-sykloheksyyli-2,2-dihydroksiasetaatti |
|
416-810-6 |
111969-64-3 |
Xn; R48/22 Xi; R41 N; R51-53 |
Xn; N R: 41-48/22-51/53 S: (2-)22-26-36/39-61 |
|
|
|
607-436-00-6 |
2-hydroksi-3-(2-etyyli-4-metyyli-imidatsoyyli)propyylineodekanoaatti |
|
417-350-9 |
— |
Xi; R38-41 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-41-50/53 S: (2-)26-28-37/39-60-61 |
|
|
|
607-437-00-1 |
3-(4-aminofenyyli)-2-syano-2-propeenihappo |
|
417-480-6 |
— |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
607-438-00-7 |
metyyli-2-[(aminosulfonyyli)metyyli]bentsoaatti |
|
419-010-5 |
— |
Xn; R22 Xi; R36 |
Xn R: 22-36 S: (2-)22-26 |
|
|
|
607-439-00-2 |
metyylitetrahydro-2-furaanikarboksylaatti |
|
420-670-1 |
37443-42-8 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
607-440-00-8 |
metyyli-2-aminosulfonyyli-6-(trifluorimetyyli)pyridiini-3-karboksylaatti |
|
421-220-7 |
144740-59-0 |
R43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
607-441-00-3 |
3-[3-(2-dodekyylioksi-5-metyylifenyylikarbamoyyli)-4-hydroksi-1-naftyylitio]propionihappo |
|
421-490-6 |
167684-63-1 |
R53 |
R: 53 S: 57-61 |
|
|
|
607-442-00-9 |
bentsyyli[hydroksi-(4-fenyylibutyyli)fosfinyyli]asetaatti |
|
416-050-5 |
87460-09-1 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-36/39 |
|
|
|
607-443-00-4 |
bis(2,4-di-tert-butyyli-6-metyylifenyli)etyylifosfaatti |
|
416-140-4 |
145650-60-8 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-444-00-X |
Seos: cis-1,4-dimetyylisykloheksyylidibentsoaatti trans-1,4-dimetyylisykloheksyylidibentsoaatti |
|
416-230-3 |
35541-81-2 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-445-00-5 |
rauta (III) tris(4-metyylibentseenisulfonaatti) |
|
420-960-8 |
77214-82-5 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)24-26-39 |
|
|
|
607-446-00-0 |
metyyli-2-[4-(2-kloori-4-nitrofenyyliatso)-3-(1-oksopropyyli)amino]fenyyliaminopropionaatti |
|
416-240-8 |
155522-12-6 |
R 43 R 53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
607-447-00-6 |
natrium-4-[4-(4-hydroksifenyyliatso)fenyyliamino]-3-nitrobentseenisulfonaatti |
|
416-370-5 |
156738-27-1 |
R 43 R52-53 |
Xi R: 43-52/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
607-448-00-1 |
2,3,5,6-tetrafluoribentsoehappo |
|
416-800-1 |
652-18-6 |
Xi; R38-41 |
Xi R: 38-41 S: (2-)22-26-37/39 |
|
|
|
607-449-00-7 |
Seos: 4,4′,4″-[(2,4,6-triokso-1,3,5-(2H,4H,6H)-triatsiini-1,3,5-triyyli)tris[metyleeni(3,5,5-trimetyyli-3,1-sykloheksaanidiyyli)iminokarbonyylioksi-2,1-etaanidiyyli(etyyli)amino]]trisbentseenidiatsoniumtri[bis(2-metyylipropyyli)naftaleenisulfonaatti] 4,4′,4″,4‴-[[5,5′-[karbonyylibis[imino(1,5,5-trimetyyli-3,1-sykloheksaanidiyyli)metyleeni]]-2,4,6-triokso-1,3,5-(2H,4H,6H)-triatsiini-1,1′,3,3′-tetrayyli]tetrakis[metyleeni(3,5,5-trimetyyli-3,1-sykloheksaanidiyyli)iminokarbonyylioksi-2,1-etaanidiyyli(etyyli)amino]]tetrakisbentseenidiatsoniumtetra[bis(2-metyylipropyyli)naftaleenisulfonaatti] |
|
417-080-1 |
— |
E; R2 R43 N; R50-53 |
E; Xi; N R: 2-43-50/53 S: (2-)24-35-37-60-61 |
|
|
|
607-450-00-2 |
2-merkaptobentsotiatsolyyli-(Z)-(2-aminotiatsol-4-yyli)-2-(tert-butoksikarbonyyli)isopropoksi-iminoasetaatti |
|
419-040-9 |
89604-92-2 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-451-00-8 |
4-[4-amino-5-hydroksi-3-(4-(2-sulfoksietyylisulfonyyli)fenyyliatso)-2,7-disulfonaft-6-yyliatso]-6-[3-(4-amino-5-hydroksi-3-(4-(2-sulfoksietyylisulfonyyli)fenyyliatso)-2,7-disulfonaft-6-yyliatso]fenyylikarbonyyliamino]bentseenisulfonihappo, x natriumsuola |
|
417-640-5 |
161935-19-9 |
Xi; R41 R43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)22-24-26-37/39 |
|
|
|
607-453-00-9 |
4-bentsyyli-2,6-dihydroksi-4-atsaheptyleenibis(2,2-dimetyylioktanoaatti) |
|
418-100-1 |
172964-15-7 |
R 43 R 53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
607-454-00-4 |
Seos: trans-2-(1-metyylietyyli)-1,3-dioksaani-5-karboksyylihappo; cis-2-(1-metyylietyyli)-1,3-dioksaani-5-karboksyylihappo |
|
418-170-3 |
— |
Xi; R41 R52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)25-26-39-61 |
|
|
|
607-455-00-X |
1-amino-4-(3-[4-kloori-6-(2,5-disulfofenyyliamino)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]-2,2-dimetyylipropyyliamino)antrakinoni-2-sulfonihappo, Na/Li-suola |
|
419-520-8 |
172890-93-6 |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
607-456-00-5 |
3-amino-4-klooribentsoehapon heksadekyyliesteri |
|
419-700-6 |
143269-74-3 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
607-457-00-0 |
tetranatriumdivety-1,1″-dihydroksi-8,8″-[p-fenyylibis(imino{6-[4-(2-aminoetyyli)piperatsin-1-yyli]}-1,3,5-triatsiini-4,2-diyyli-imino)]bis(2,2′-atsonaftaleeni-1′,3,6-trisulfonaatti) |
|
420-350-1 |
172277-97-3 |
Xi; R41 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-51/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
607-458-00-6 |
Seos: 2-etyyli[2,6-dibromi-4-[1-[3,5-dibromi-4-(2-hydroksietoksi)fenyyli]-1-metyylietyyli]fenoksi]propenoaatti 2,2′-dietyyli[4,4′-bis(2,6-dibromifenoksi)-1-metyylietylideeni]dipropenoaatti 2,2′-[(1-metyylietylideeni)bis[[2,6-dibromi-4,1-fenyleeni)oksi]etanoli]] |
|
420-850-1 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
607-459-00-1 |
isopentyyli-4-{2-[5-syano-1,2,3,6-tetrahydro-1-(2-isopropoksietoksikarbonyylimetyyli)-4-metyyli-2,6-diokso-3-pyridylideeni]hydratsiino}bentsoaatti |
|
418-930-4 |
— |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-460-00-7 |
3-tridekyylioksipropyyliammonium-9-oktadekenoaatti |
|
418-990-1 |
— |
Xn; R48/22 Xi; R36/38 N; R50-53 |
Xn; N R: 36/38-48/22-50/53 S: (2-)23-26-37/39-60-61 |
|
|
|
607-461-00-2 |
Seos: pentanatrium-2-{4-{3-metyyli-4-[6-sulfonaatto-4-(2-sulfonaattofenyyliatso)naftalen-1-yyliatso]fenyyliamino}-6-[3-(2-sulfaattoetaanisulfonyyli)fenyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}bentseeni-1,4-disulfonaatti pentanatrium-2-{4-{3-metyyli-4-[7-sulfonaatto-4-(2-sulfonaattofenyyliatso)naftalen-1-yyliatso]fenyyliamino}-6-[3-(2-sulfaattoetaanisulfonyyli)fenyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}bentseeni-1,4-disulfonaatti |
|
421-160-1 |
— |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
607-462-00-8 |
Seos: 1-heksyyliasetaatti 2-metyyli-1-pentyyliasetaatti 3-metyyli-1-pentyyliasetaatti 4-metyyli-1-pentyyliasetaatti muut suoraketjuiset ja haaraketjuiset C6-alkyyliasetaattiseokset |
|
421-230-1 |
88230-35-7 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
607-463-00-3 |
3-(fenotiatsin-10-yyli)propionihappo |
|
421-260-5 |
362-03-8 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 24/25-61 |
|
|
|
607-464-00-9 |
Seos: 7-kloori-1-etyyli-6-fluori-1,4-dihydro-4-oksokinoliini-3-karboksyylihappo 5-kloori-1-etyyli-6-fluori-1,4-dihydro-4-oksokinoliini-3-karboksyylihappo |
|
421-280-4 |
68077-26-9 |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
607-465-00-4 |
tris(2-hydroksietyyli)ammonium-7-{4-[4-(2-syanoamino-4-hydroksi-6-oksidopyrimidin-5-yyliatso)bentsamido]-2-etoksifenyyliatso}naftaleeni-1,3-disulfonaatti |
|
421-440-3 |
— |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
607-466-00-X |
Seos: fenyyli-1-(1-[2-kloori-5-(heksadekyylioksikarbonyyli)fenyylikarbamoyyli]-3,3-dimetyyli-2-oksobutyyli)-1H-2,3,3a,7a-tetrahydrobentsotriatsoli-5-karboksylaatti fenyyli-2-(1-(2-kloori-5-(heksadekyylioksikarbonyyli)fenyylikarbamoyyli)-3,3-dimetyyli-2-oksobutyyli)-1H-2,3,3a,7a-tetrahydrobentsotriatsoli-5-karboksylaatti fenyyli-3-(1-(2-kloori-5-(heksadekyylioksikarbonyyli)fenyylikarbamoyyli)-3,3-dimetyyli-2-oksobutyyli)-1H-2,3,3a,7a-tetrahydrobentsotriatsoli-5-karboksylaatti |
|
421-480-1 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 37/39-61 |
|
|
|
607-467-00-5 |
1,1,3,3-tetrabutyyli-1,3-ditinaoksidikaprylaatti |
|
419-430-9 |
56533-00-7 |
Xn; R21/22-48/22 C; R34 N; R50-53 |
C; N R: 21/22-34-48/22-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
607-468-00-0 |
Seos: mononatrium-4-((4-(5-sulfonaatto-2-metoksifenyyliamino)-6-kloori-1,3,5-triatsin-2-yyli)amino)-2-((1,4-dimetyyli-6-oksido-2-okso-5-sulfonaattometyyli-1,2-dihydropyridin-3-yyli)atso)bentseenisulfonaatti dinatrium-4-((4-(5-sulfonaatto-2-metoksifenyyliamino)-6-kloori-1,3,5-triatsin-2-yyli)amino)-2-((1,4-dimetyyli-6-oksido-2-okso-5-sulfonaattometyyli-1,2-dihydropyridin-3-yyli)atso)bentseenisulfonaatti trinatrium-4-((4-(5-sulfonaatto-2-metoksifenyyliamino)-6-kloori-1,3,5-triatsin-2-yyli)amino)-2-((1,4-dimetyyli-6-oksido-2-okso-5-sulfonaattometyyli-1,2-dihydropyridin-3-yyli)atso)bentseenisulfonaatti tetranatrium-4-((4-(5-sulfonaatto-2-metoksifenyyliamino)-6-kloori-1,3,5-triatsin-2-yyli)amino)-2-((1,4-dimetyyli-6-oksido-2-okso-5-sulfonaattometyyli-1,2-dihydropyridin-3-yyli)atso)bentseenisulfonaatti |
|
419-450-8 |
— |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
607-469-00-6 |
dinatrium-7-((4,6-bis(3-dietyyliaminopropyyliamino)-1,3,5-triatsin-2-yyli)amino)-4-hydroksi-3-(4-(4-sulfonaattofenyyliatso)fenyyliatso)-2-naftaleenisulfonaatti |
|
419-460-2 |
120029-06-3 |
R52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
607-470-00-1 |
kalium natrium 6,13-dikloori-3,10-bis{2-[4-[3-(2-hydroksisulfonyylioksietaanisulfonyyli)fenyylilamino]-6-(2,5-disulfonaattifenyylilamino)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]etyyliamino}bentso[5,6][1,4]oksatsiini[2,3-b]fenoksatsiini-4,11-disulfonaatti |
|
414-100-0 |
— |
Xi; R41 R52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)39-22-26-61 |
|
|
|
607-472-00-2 |
ammoniumrauta(III)-trimetyleenidiamiinitetra-asetaattihemihydraatti |
|
400-660-3 |
111687-36-6 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
607-474-00-3 |
(4-(4-(4-dimetyyliaminobentsyliden-1-yyli)-3-metyyli-5-okso-2-pyratsolin-1-yyli)bentsoehappo |
|
410-430-4 |
117573-89-4 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-475-00-9 |
Seos: tetranatrium-7-(4-[4-kloori-6-[metyyli(3-sulfonaattofenyyli)amino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]-2-ureidofenyyli-atso)naftaleeni-1,3,6-trisulfonaatti tetranatrium-7-(4-[4-kloori-6-[metyyli(4-sulfonaattofenyyli)amino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]-2-ureidofenyyli-atso)naftaleeni-1,3,6-trisulfonaatti |
|
412-940-2 |
148878-18-6 |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
607-476-00-4 |
trinatrium-N,N-bis(karboksimetyyli)-β-alaniini |
|
414-070-9 |
129050-62-0 |
C; R34 R52-53 |
C R: 34-52/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
607-478-00-5 |
tetrametyyliammoniumvetyftalaatti |
|
416-900-5 |
79723-02-7 |
T; R25 Xn; R48/22 N; R50 |
T; N R: 25-48/22-50 S: (1/2-)25-36-45-61 |
|
|
|
607-479-00-0 |
heksadekyyli-4-kloori-3-[2-(5,5-dimetyyli-2,4-diokso-1,3-oksatsolidin-3-yyli)-4,4-dimetyyli-3-oksopentamido]bentsoaatti |
|
418-550-9 |
168689-49-4 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-480-00-6 |
1,2-Bentseenidikarboksyylihapon C7-11-haarautuneet ja suoraketjuiset dialkyyliesterit |
|
271-084-6 |
68515-42-4 |
Repr. Cat. 2; R61 Repr. Cat. 3; R62 |
T R: 61-62 S: 53-45 |
|
|
|
607-487-00-4 |
Seos: dinatrium-4-(3-etoksikarbonyyli-4-(5-(3-etoksikarbonyyli-5-hydroksi-1-(4-sulfonaattofenyyli)pyratsol-4-yyli)penta-2,4-dienylideeni)-4,5-dihydro-5-oksopyratsol-1-yyli)bentseenisulfonaatti trinatrium-4-(3-etoksikarbonyyli-4-(5-(3-etoksikarbonyyli-5-oksido-1-(4-sulfonaattofenyyli)pyratsol-4-yyli)penta-2,4-dienylideeni)-4,5-dihydro-5-oksopyratsol-1-yyli)bentseenisulfonaatti |
|
402-660-9 |
— |
Repr.Cat.2; R61 R52-53 |
T R: 61-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
607-488-00-X |
etyyli(2-asetyyliamino-5-fluori-4-isotiosyanattofenoksi)asetaatti |
|
414-210-9 |
147379-38-2 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-489-00-5 |
Seos: 2-etyyliheksyylilinolenaatti, 2-etyyliheksyylilinoleaatti ja 2-etyyliheksyylioleaatti 2-etyyliheksyyliepoksioleaatti 2-etyyliheksyylidiepoksilinoleaatti 2-etyyliheksyylitriepoksilinolenaatti |
|
414-890-7 |
71302-79-9 |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)24-37 |
|
|
|
607-490-00-0 |
N-[2-hydroksi-3-(C12-16-alkyylioksi)propyyli]-N-metyyliglysinaatti |
|
415-060-7 |
— |
Xi; R41 R43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)24-26-37/39 |
|
|
|
607-492-00-1 |
2-(1-(3′,3′-dimetyyli-1′-sykloheksyyli)etoksi)-2-metyylipropyylipropanoaatti |
|
415-490-5 |
141773-73-1 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
607-493-00-7 |
metyyli-(3aR,4R,7aR)-2-metyyli-4-(1S,2R,3-triasetoksipropyyli)-3a,7a-dihydro-4H-pyrano[3,4-d]oksatsoli-6-karboksylaatti |
|
415-670-3 |
78850-37-0 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
607-494-00-2 |
bis(2-etyyliheksyyli)oktyylifosfonaatti |
|
417-170-0 |
52894-02-7 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-495-00-8 |
natrium-4-sulfofenyyli-6-((1-oksononyyli)amino)heksanoaatti |
|
417-550-6 |
168151-92-6 |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)24-37 |
|
|
|
607-496-00-3 |
2,2′-metyleenibis(4,6-di-tert-butyylifenyyli)-2-etyyliheksyylifosfiitti |
|
418-310-3 |
126050-54-2 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-497-00-9 |
ceriumoksidi-isostearaatti |
|
419-760-3 |
— |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-498-00-4 |
(E)-3,7-dimetyyli-2,6-oktadienyyliheksadekanoaatti |
|
421-370-3 |
3681-73-0 |
Xi; R38 R53 |
Xi R: 38-53 S: (2-)37-61 |
|
|
|
607-499-00-X |
bis(dimetyyli(2-hydroksietyyli)ammonium)-1,2-etaanidiyylibis(2-heksadekenyylisukkinaatti) |
|
421-660-1 |
— |
Xi; R41 R43 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-43-51/53 S: (2-)24-26-37/39-61 |
|
|
|
607-500-00-3 |
kalsium-2,2-bis(5-tetrapropyleeni-2-hydroksi)fenyyli]etanoaatti |
|
421-670-4 |
— |
Xi; R38 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-50/53 S: (2-)37-60-61 |
|
|
|
607-501-00-9 |
Seos: trifenyylitiofosfaatti ja tert-butyylifenyylijohdokset |
|
421-820-9 |
— |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
607-502-00-4 |
(N-bentsyyli-N,N,N-tributyyli)ammonium-4-dodekyylibentseenisulfonaatti |
|
422-200-0 |
— |
C; R34 Xn; R22 N; R51-53 |
C; N R: 22-34-51/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
607-503-00-X |
2,4,6-tri-n-propyyli-2,4,6-triokso-1,3,5,2,4,6-trioksatrifosforinaani |
|
422-210-5 |
68957-94-8 |
C; R34 |
C R: 34 S: (1/2-)26-36/37/39-45 |
|
|
|
607-505-00-0 |
pentanatrium-7-(4-(4-(5-amino-4-sulfonaatto-2-(4-((2-(sulfonaattoetoksi)sulfonyyli)fenyyliatso)fenyyliamino)-6-kloori-1,3,5-triatsin-2-yyli)amino-2-ureidofenyyliatso)naftaleeni-1,3,6-trisulfonaatti |
|
422-930-1 |
171599-84-1 |
R52-53 |
R: 52/53 S: 22-61 |
|
|
|
607-506-00-6 |
Seos: strontium(4-kloori-2-((4,5-dihydro-3-metyyli-5-okso-1-(3-sulfonaattofenyyli)-1H-pyratsol-4-yyli)atso)-5-metyyli)bentseenisulfonaatti dinatrium(4-kloori-2-((4,5-dihydro-3-metyyli-5-okso-1-(3-sulfonaattofenyyli)-1H-pyratsol-4-yyli)atso)-5-metyyli)bentseenisulfonaatti |
|
422-970-8 |
136248-04-9 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 22-61 |
|
|
|
607-507-00-1 |
kaliumnatrium-2,4-diamino-3-[4-(2-sulfonaattoetoksisulfonyyli)fenyyliatso]-5-[4-(2-sulfonaattoetoksisulfonyyli)-2-sulfonaattofenyyliatso]bentseenisulfonaatti |
|
422-980-2 |
187026-95-5 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)22-26-39 |
|
|
|
607-508-00-7 |
dinatrium-3,3′-[iminobis[sulfonyyli-4,1-fenyleeni(5-hydroksi-3-metyylipyratsoli-1,4-diyyli)atso-4,1-fenyleenisulfonyyli-imino(4-amino-6-hydroksipyrimidiini-2,5-diyyli)atso-4,1-fenyleenisulfonyyli-imino(4-amino-6-hydroksipyrimidiini-2,5-diyyli)atso]bis(bentseenisulfonaatti)] |
|
423-110-4 |
— |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)22-26-39 |
|
|
|
607-512-00-9 |
trinatrium-2,4-diamino-3,5-bis[4-(2-sulfonaattoetoksi)sulfonyyli)fenyyliatso]bentseenisulfonaatti |
|
423-970-0 |
182926-43-8 |
R52-53 |
R: 52/53 S: 22-61 |
|
|
|
607-513-00-4 |
Seos: Trinatrium 4-bentsoyyliamino-6-(6-eteenisulfonyyli-1-sulfaattinaftalen-2-yyliatso)-5-hydroksinaftaleeni-2,7-disulfonaatti 5-(bentsoyyliamino)-4-hydroksi-3-((1-sulfo-6-((2-(sulfoksi)etyyli)sulfonyyli)-2-naftyyli)atso)naftaleeni-2,7-disulfonihappo, natriumsuola 5-(bentsoyyliamino)-4-hydroksi-3-((1-sulfo-6-((2-(sulfoksi)etyyli)sulfonyyli)-2-naftyyli)atso)naftaleeni-2,7-disulfonihappo |
|
423-200-3 |
— |
Xi; R41 R43 R52-53 |
Xi R: 41-43-52/53 S: 22-26-36/37/39-61 |
|
|
|
607-515-00-5 |
Seos: dinatriumheksyylidifenyylieetteridisulfonaatti dinatriumdiheksyylidifenyylieetteridisulfonaatti |
|
429-650-7 |
147732-60-3 |
Xi; R36 N; R51-53 |
Xi; N R: 36-51/53 S: (2-)26-61 |
|
|
|
607-516-00-0 |
N,N′-bis(trifluoriasetyyli)-S,S′-bis-L-homokysteiini |
|
429-670-6 |
105996-54-1 |
Xi; R41 R43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)24-26-37/39 |
|
|
|
607-517-00-6 |
(S)-α-(asetyylitio)bentseenipropaanihappo |
|
430-300-0 |
76932-17-7 |
Xn; R22 Xi; R41 R43 |
Xn R: 22-41-43 S: (2-)22-26-36/37/39 |
|
|
|
607-526-00-5 |
Kartappi |
|
— |
15263-53-3 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
607-527-00-0 |
Seos: 1-(1′H,1′H,2′H,2′H-tridekafluorioktyyli)-12-(C436,1″H,2″H,2″H-tridekafluorioktyyli)dodekaanidioaatti 1-(1′H,1′H,2′H,2′H-tridekafluorioktyyli)-12-(1″H,1″H,2″H,2″H-heptdekafluoridekyyli)dodekaanidioaatti 1-(1′H,1′H,2′H,2′H-tridekafluorioktyyli)-12-(1″H,1″H,2″H,2″H-henikosafluoridodekyyli)dodekaanidioaatti 1-(1′H,1′H,2′H,2′H-tridekafluorioktyyli)-12-(1″H,1″H,2″H,2″H-pentakosafluoritetradekyyli)dodekaanidioaatti 1-(1′H,1′H,2′H,2′H-heptadekafluoridekyyli)-12-(1″H,1″H,2″H,2″H-heptadekafluoridekyyli)dodekaanidioaatti 1-(1′H,1′H,2′H,2′H-heptadekafluoridekyyli)-12-(1″H,1″H,2″H,2″H-henikosafluoridodekyyli)dodekaanidioaatti |
|
423-180-6 |
— |
Xn; R48/22 |
Xn R: 48/22 S: (2-)36 |
|
|
|
608-031-00-7 |
2-bentsyyli-2-metyyli-3-buteeninitriili |
|
407-870-4 |
97384-48-0 |
Xn; R22 R 52-53 |
Xn R: 22-52/53 S: (2-)61 |
|
|
|
608-033-00-8 |
N-butyyli-3-(2-kloori-4-nitrofenyylihydratsoni)-1-syano-2-metyyliprop-1-eeni-1,3-dikarboksimidi |
|
407-970-8 |
75511-91-0 |
R 43 R 52-53 |
Xi R: 43-52/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
608-034-00-3 |
Klorfenapyyri 4-Bromi-2-(4-kloorifenyyli)-1-etoksimetyyli-5-trifluorimetyylipyrroli-3-karbonitriili |
|
— |
122453-73-0 |
T; R23 Xn; R22 N; R50-53 |
T; N R: 22-23-50/53 S: (1/2-)13-36/37-45-60-61 |
|
|
|
608-035-00-9 |
(+/-)-α-[(2-asetyyli-5-metyylifenyyli)amino]-2,6-diklooribentseeniasetonitriili |
|
419-290-9 |
— |
R43 R53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
608-036-00-4 |
3-(2-{4-[2-(4-syanofenyyli)vinyyli]fenyyli}vinyyli)bentsonitriili |
|
419-060-8 |
79026-02-1 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
608-037-00-X |
Seos: (E)-2,12-tridekadieeninitriili (E)-3,12-tridekadieeninitriili (Z)-3,12-tridekadieeninitriili |
|
422-190-8 |
124071-40-5 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
608-038-00-5 |
2,2,4-trimetyyli-4-fenyyli-butaaninitriili |
|
422-580-8 |
75490-39-0 |
Xn; R22 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-51/53 S: (2-)61 |
|
|
|
608-039-00-0 |
2-fenyyliheksaaninitriili |
|
423-460-8 |
3508-98-3 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)23-60-61 |
|
|
|
608-040-00-6 |
4,4′-ditiobis(5-amino-1-(2,6-dikloori-4-(trifluorimetyyli)fenyyli)-1H-pyratsoli-3-karbonitriili) |
|
423-490-1 |
130755-46-3 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
608-041-00-1 |
4′-((2-butyyli-4-okso-1,3-diatsaspiro[4.4]non-1-en-3-yyli)metyyli)(1,1′-bifenyyli)-2-karbonitriili |
|
423-500-4 |
138401-24-8 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
608-043-00-2 |
3-(cis-3-heksenyylioksi)propaaninitriili |
|
415-220-6 |
142653-61-0 |
T; R23 Xn; R22 N; R50-53 |
T; N R: 22-23-50/53 S: (1/2-)13-36/37-45-60-61 |
|
|
|
609-064-00-X |
Mesotrioni 2-[4-(Metyylisulfonyyli)-2-nitrobentsoyyli)-1,3- |
|
— |
104206-82-8 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
609-066-00-0 |
litiumnatrium-3-amino-10-{4-(10-amino-6,13-dikloori-4,11-disulfonaattobentso[5,6][1,4]oksatsiino[2,3-b]fenoksatsin-3-yyliamino)-6-[metyyli-(2-sulfonaattoetyyli)-amino]-[1,3,5]triatsin-2-yyliamino}-6,13-diklooribentso[5,6][1,4]oksatsiino[2,3-b]fenoksatsiini-4,11-disulfonaatti |
|
418-870-9 |
154212-58-5 |
Xn; R20/21/22-68/20/21/22 |
Xn R: 20/21/22-68/20/21/22 S: (2-)36/37 |
|
|
|
609-067-00-6 |
natrium- ja kalium-4-(3-aminopropyyliamino)-2,6-bis[3-(4-metoksi-2-sulfofenyyliatso)-4-hydroksi-2-sulfo-7-naftyyliamino]-[1,3,5]-triatsiini |
|
416-280-6 |
156769-97-0 |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
609-068-00-1 |
Myskiksyleeni 5-tert-Butyyli-2,4,6-trinitro-m.it.-ksyleeni |
|
201-329-4 |
81-15-2 |
Carc. Cat. 3; R40 E; R2 N; R50-53 |
E; Xn; N R: 2-40-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
|
|
|
609-070-00-2 |
1,4-dikloori-2-(1,1,2,3,3,3-heksafluoripropoksi)-5-nitrobentseeni |
|
415-580-4 |
130841-23-5 |
Xn; R22 R 43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-50/53 S: (2-)36/37/39-60-61 |
|
|
|
609-071-00-8 |
Seos: 2-metyylisulfanyyli-4,6-bis(2-hydroksi-4-metoksifenyyli)-1,3,5-triatsiini 2-(4,6-bismetyylisulfanyyli-1,3,5-triatsin-2-yyli)-5-metoksifenoli |
|
423-520-3 |
156137-33-6 |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
611-099-00-0 |
(metyleenibis(4,1-fenyleeniatso(1-(3-(dimetyyliamino)propyyli)-1,2-dihydro-6-hydroksi-4-metyyli-2-oksopyridiini-5,3-diyyli)))-1,1′-dipyridiniumdiklorididihydrokloridi |
|
401-500-5 |
— |
Carc.Cat.2; R45 N; R51-53 |
T; N R: 45-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
611-100-00-4 |
kaliumnatrium-3,3′-(3(tai 4)-metyyli-1,2-fenyleenibis(imino(6-kloori)-1,3,5-triatsiini-4,2-diyyli-imino(2-asetamido-5-metoksi)-4,1-fenyleeniatso)dinaftaleeni-1,5-disulfonaatti |
|
403-810-6 |
140876-13-7 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
611-101-00-X |
2′-(4-kloori-3-syano-5-formyyli-2-tienyyli)atso-5′-dietyyliaminoasetanilidi |
|
405-200-5 |
104366-25-8 |
R43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
611-103-00-0 |
trinatrium(1-(3-karboksylaatto-2-oksido-5-sulfonaattofenyyliatso)-5-hydroksi-7-sulfonaattonaftaleeni-2-amido)nikkeli(II) |
|
407-110-1 |
— |
Xi; R41 R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-43-51/53 S: (2-)24-26-37/39-61 |
|
|
|
611-104-00-6 |
Seos: trinatrium(2,4(tai 2,6 tai 4,6)bis(3,5-dinitro-2-oksidofenyyliatso)-5-hydroksifenolaatto)(2(tai 4 tai 6)-(3,5-dinitro-2-oksidofenyyliatso)-5-hydroksi-4(tai 2 tai 6)-(4-(4-nitro-2-sulfonaattoaniliino)fenyyliatso)fenolaatto)ferraatti(1-) trinatriumbis(2,4(tai 2,6 tai 4,6)bis(3,5-dinitro-2-oksidofenyyliatso)-5-hydroksifenolaatto)ferraatti(1-) trinatrium(2,4(tai 2,6 tai 4,6)bis(3,5-dinitro-2-oksidofenyyliatso)-5-hydroksifenolaatto)(2(tai 4 tai 6)-(3,5-dinitro-2-oksidofenyyliatso)-5-hydroksi-4(tai 2 tai 6)-(4-nitro-2-sulfonaattofenyyliatso)fenolaatto)ferraatti(1-) trinatrium(2,4(tai 2,6 tai 4,6)bis(3,5-dinitro-2-oksidofenyyliatso)-5-hydroksifenolaatto)(2(tai 4 tai 6)-(3,5-dinitro-2-oksidofenyyliatso)-5-hydroksi-4(tai 2 tai 6)-(3-sulfonaattofenyyliatso)fenolaatto)ferraatti(1-) dinatrium-3,3′-(2,4-dihydroksi-1,3(tai 1,5 tai 3,5)fenyleenidiatso)dibentseenisulfonaatti |
|
406-870-1 |
— |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
611-105-00-1 |
natrium-4-(4-kloori-6-(N-etyylianiliini)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino)-2-(1-(2-kloorifenyyli)-5-hydroksi-3-metyyli-1H-pyratsol-4-yyliatso)bentseenisulfonaatti |
|
407-800-2 |
136213-75-7 |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
611-106-00-7 |
heksanatrium-4,4′-dihydroksi-3,3′-bis[2-sulfonaatto-4-(4-sulfonaattofenyyliatso)fenyyliatso]-7,7′-[p-fenyleenibis[imino(6-kloori-1,3,5-triatsiini-4,2-diyyli)imino]]dinaftaleeni-2-sulfonaatti |
|
410-180-6 |
— |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
611-107-00-2 |
kaliumnatrium-4-(4-kloori-6-(3,6-disulfonaatto-7-(5,8-disulfonaattonaftalen-2-yyliatso)-8-hydroksinaftalen-1-yyliamino)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino)-5-hydroksi-6-(4-(2-sulfaattoetaanisulfonyyli)fenyyliatso)naftaleeni-1,7-disulfonaatti |
|
412-490-7 |
— |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
611-108-00-8 |
dinatrium-5-((4-((4-kloori-3-sulfonaattofenyyli)atso)-1-naftyyli)atso)-8-(fenyyliamino)-1-naftaleenisulfonaatti |
|
413-600-6 |
6527-62-4 |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
611-109-00-3 |
reaktiotuotteet: kupari(II)sulfaatti ja tetranatrium-2,4-bis[6-(2-metoksi-5-sulfonaattofenyyliatso)-5-hydroksi-7-sulfonaatto-2-naftyyliamino]-6-(2-hydroksietyyliamino)-1,3,5-triatsiini (2:1) |
|
407-710-3 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
611-110-00-9 |
tetranatrium/litium-4,4′-bis(8-amino-3,6-disulfonaatto-1-naftol-2-yyliatso)-3-metyyliatsobentseeni |
|
408-210-8 |
124605-82-9 |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-28-37-61 |
|
|
|
611-111-00-4 |
dinatrium-2-[[4-(2-kloorietyylisulfonyyli)fenyyli]-[(2-hydroksi-5-sulfo-3-[3-[2-(2-(sulfoksi)etyylisulfonyyli)etyyliatso]-4-sulfobentsoaatto(3-)kupraatti(1-) |
|
414-230-8 |
— |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
611-112-00-X |
tetranatrium-4-hydroksi-5-[4-[3-(2-sulfaattoetaanisulfonyyli)fenyyliamino]-6-morfolin-4-yyli-[1,3,5]-triatsin-2-yyliamino]-3-(1-sulfonaattonaftalen-2-yyliatso)naftaleeni-2,7-disulfonaatti |
|
413-070-6 |
— |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
611-113-00-5 |
litiumnatrium-(2-(((5-((2,5-dikloorifenyyli)atso)-2-hydroksifenyyli)metyleeni)amino)bentsoaatto(2-))(2-((4,5-dihydro-3-metyyli-5-okso-1-fenyyli-1H-pyratsol-4-yyli)atso)-5-sulfobentsoaatto(3-))kromaatti(2-) |
|
414-280-0 |
149626-00-6 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 24/25-61 |
|
|
|
611-114-00-0 |
litiumnatrium(4-((5-kloori-2-hydroksifenyyli)atso)-2,4-dihydro-5-metyyli-3H-pyratsol-3-onaatto(2-))(3-((4,5-dihydro-3-metyyli-1-(4-metyylifenyyli)-5-okso-1H-pyratsol-4-yyli)atso)-4-hydroksi-5-nitrobentseenisulfonaatto(3-)) kromaatti(2-) |
|
414-250-7 |
149564-66-9 |
Xn; R22 Xi; R41 R 52-53 |
Xn R: 22-41-52/53 S: (2-)22-26-39-61 |
|
|
|
611-115-00-6 |
trilitiumbis(4-((4-(dietyyliamino)-2-hydroksifenyyli)atso)-3-hydroksi-1-naftaleenisulfonaatto(3-))kromaatti(3-) |
|
414-290-5 |
149564-65-8 |
Xn; R22 R 52-53 |
Xn R: 22-52/53 S: (2-)22-61 |
|
|
|
611-116-00-1 |
Seos: trinatrium-5-{4-kloori-6-[2-(2,6-dikloori-5-syanopyrimidin-4-yyliamino)propyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-4-hydroksi-3-(1-sulfonaattonaftalen-2-yyliatso)naftaleeni-2,7-disulfonaatti trinatrium-5-{4-kloori-6-[2-(2,6-dikloori-5-syanopyrimidin-4-yyliamino)-1-metyylietyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-4-hydroksi-3-(1-sulfonaattonaftalen-2-yyliatso)naftaleeni-2,7-disulfonaatti trinatrium-5-{4-kloori-6-[2-(4,6-dikloori-5-syanopyrimidin-2-yyliamino)propyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-4-hydroksi-3-(1-sulfonaattonaftalen-2-yyliatso)naftaleeni-2,7-disulfonaatti trinatrium-5-{4-kloori-6-[2-(4,6-dikloori-5-syanopyrimidin-2-yyliamino)-1-metyylietyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-4-hydroksi-3-(1-sulfonaattonaftalen-2-yyliatso)naftaleeni-2,7-disulfonaatti |
|
414-620-8 |
— |
Xi; R41 R 43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)22-24-26-37/39 |
|
|
|
611-117-00-7 |
1,3-bis{6-fluori-4-[1,5-disulfo-4-(3-aminokarbonyyli-1-etyyli-6-hydroksi-4-metyylipyrid-2-on-5-yyliatso)fenyl-2-yyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}propaanilitium, natriumsuola |
|
415-100-3 |
149850-29-3 |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
611-118-00-2 |
1,2-bis[4-[4-{4-(4-sulfofenyyliatso)-2-sulfofenyyliatso}-2-ureidofenyyliamino]-6-fluori-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]propaani, natriumsuola |
|
413-990-8 |
149850-31-7 |
R 43 |
Xi R: 43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
611-119-00-8 |
tetranatrium-4-[4-kloori-6-(4-metyyli-2-sulfofenyyliamino)-[1,3,5]-triatsin-2-yyliamino]-6-(4,5-dimetyyli-2-sulfofenyyliatso)-5-hydroksinaftaleeni-2,7-disulfonaatti |
|
415-400-4 |
148878-22-2 |
Xi; R41 R 43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)22-24-26-37/39 |
|
|
|
611-120-00-3 |
5-{4-[5-amino-2-[4-(2-sulfoksietyylisulfonyyli)fenyyliatso]-4-sulfofenyyliamino]-6-kloori-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-4-hydroksi-3-(1-sulfonaftalen-2-yyliatso)naftaleeni-2,7-disulfonihapon natriumsuola |
|
418-340-7 |
157707-94-3 |
Xi; R41 R 52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)22-26-39-61 |
|
|
|
611-121-00-9 |
Pääasiallinen komponentti 6 (isomeeri): asymm. 1:2 Cr(III)-kompleksi: A: 3-hydroksi-4-(2-hydroksinaftalen-1-yyliatso)naftaleeni-1-sulfonihappo, Na-suola ja B: 1-[2-hydroksi-5-(4-metoksifenyyliatso)fenyyliatso]naftalen-2-oli Pääasiallinen komponentti 8 (isomeeri): asymm. 1:2 Cr-kompleksi: A: 3-hydroksi-4-(2-hydroksinaftalen-1-yyliatso)naftaleeni-1-sulfonihappo, Na-suola ja B: 1-[2-hydroksi-5-(4-metoksifenyyliatso)fenyyliatso]naftalen-2-oli |
|
417-280-9 |
30785-74-1 |
Xi; R41 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-50/53 S: (2-)26-39-60-61 |
|
|
|
611-122-00-4 |
heksanatrium(di[N-(3-(4-[5-(5-amino-3-metyyli-1-fenyylipyratsol-4-yyliatso)-2,4-disulfoaniliino]-6-kloori-1,3,5-triatsin-2-yyliamino)fenyyli)sulfamoyyli](disulfo)ftalosyaninaatto)nikkeli |
|
417-250-5 |
151436-99-6 |
Xi; R41 R 43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)22-24-26-37/39 |
|
|
|
611-123-00-X |
3-(2,4-bis(4-((5-(4,6-bis(2-aminopropyyliamino)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino)-4-hydroksi-2,7-disulfonaftalen-3-yyli)atso)fenyyliamino)-1,3,5-triatsin-6-yyliamino)propyylidietyyliammoniumlaktaatti |
|
424-310-4 |
178452-66-9 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
611-124-00-5 |
Seos: pentanatrium-5-amino-3-(5-{4-kloori-6-[4-(2-sulfoksietoksisulfonaatti)fenyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-2-sulfonaattifenyyliatso)-6-[5-(2,3-dibromipropionyyliamino)-2-sulfonaattofenyyliatso]-4-hydroksinaftaleeni-2,7-disulfonaatti pentanatrium-5-amino-6-[5-(2-bromiakryloyyliamino)-2-sulfonaattofenyyliatso]-3-(5-{4-kloori-6-[4-(2-sulfoksietoksisulfonaatto)fenyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-2-sulfonaattofenyyliatso)-4-hydroksinaftaleeni-2,7-disulfonaatti tetranatrium-5-amino-3-[5-{4-kloori-6-[4-(vinyylisulfonyyli)fenyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-2-sulfonaattofenyyliatso]-6-[5-(2,3-dibromipropionyyliamino)-2-sulfonaattofenyyliatso]-4-hydroksinaftaleeni-2,7-disulfonaatti |
|
424-320-9 |
180778-23-8 |
Xi; R41 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-51/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
611-125-00-0 |
Seos: dinatrium-4-((8-oksido-7-(2-oksido-4-etenyylisulfonyyli-5-(metoksifenyyli)atso)-6-sulfonaatti)naftalen-2-yyliatso)-5-okso-1-(4-sulfonaattofenyyli)-4,5-dihydro-1H-pyratsoli-3-karboksyylihappo, kupari(II)kompleksi dinatrium-4-((8-oksido-7-(2-oksido-4-(2-hydroksietyylisulfonyyli)-5-(metoksifenyyli)atso)-6-sulfonaatto)naftalen-2-yyliatso)-5-okso-1-(4-sulfonaattofenyyli)-4,5-dihydro-1H-pyratsoli-3-karboksyylihappo, kupari(II)kompleksi |
|
423-940-7 |
— |
Xi; R41 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-51/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
611-126-00-6 |
2,6-bis(2-(4-(4-aminofenyyliamino)fenyyliatso)-1,3-dimetyyli-3H-imidatsolium)-4-dimetyyliamino-1,3,5-triatsiinidikloridi |
|
424-120-1 |
174514-06-8 |
Xi; R41 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-50/53 S: (2-)26-39-60-61 |
|
|
|
611-127-00-1 |
pentanatrium-4-amino-6-(5-(4-(2-etyylifenyyliamino)-6-(2-sulfaattoetaanisulfonyyli)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino)-2-sulfonaattofenyyliatso)-5-hydroksi-3-(4-(2-sulfaattoetaanisulfonyyli)fenyyliatso)naftaleeni-2,7-disulfonaatti |
|
423-790-2 |
— |
R 5 Xi; R41 R 43 R 52-53 |
Xi R: 5-41-43-52/53 S: (2-)22-26-36/37/39-41-61 |
|
|
|
611-128-00-7 |
N,N′-bis{6-kloori-4-[6-(4-vinyylisulfonyylifenyyliatso)-2,7-disulfonihappo-5-hydroksi-naft-4-yyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyli}-N-(2-hydroksietyyli)etaani-1,2-diamiini, natriumsuola |
|
419-500-9 |
171599-85-2 |
Xi; R41 R 43 |
Xi R: 41-43 S: (2-)22-24-26-37/39 |
|
|
|
611-129-00-2 |
Seos: 5-[(4-[(7-amino-1-hydroksi-3-sulfo-2-naftyyli)atso]-2,5-dietoksifenyyli)atso]-2-[(3-fosfonofenyyli)atso]bentsoehappo 5-[(4-[(7-amino-1-hydroksi-3-sulfo-2-naftyyli)atso]-2,5-dietoksifenyyli)atso]-3-[(3-fosfonofenyyli)atso]bentsoehappo |
|
418-230-9 |
163879-69-4 |
E; R2 Repr.Cat.3; R62 Xn; R48/22 R 43 N; R51-53 |
E; Xn; N R: 2-43-48/22-62-51/53 S: (2-)26-35-36/37-61 |
|
|
|
611-130-00-8 |
tetra-ammonium-2-[6-[7-(2-karboksylaattifenyyliatso)-8-hydroksi-3,6-disulfonaatti-1-naftyyliamino]-4-hydroksi-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]bentsoaatti |
|
418-520-5 |
183130-96-3 |
Xi; R36 N; R50-53 |
Xi; N R: 36-50/53 S: (2-)26-39-60-61 |
|
|
|
611-131-00-3 |
2-[2-hydroksi-3-(2-kloorifenyyli)karbamoyyli-1-naftyyliatso]-7-[2-hydroksi-3-(3-metyylifenyyli)karbamoyyli-1-naftyyliatso]fluoren-9-oni |
|
420-580-2 |
— |
Repr.Cat.2; R61 R 53 |
T R: 61-53 S: 53-45-61 |
|
|
|
611-132-00-9 |
pentanatriumbis{7-[4-(1-butyyli-5-syano-1,2-dihydro-2-hydroksi-4-metyyli-6-okso-3-pyridyyliatso)fenyylisulfonyyliamino]-5′-nitro-3,3′-disulfonaattonaftaleeni-2-atsobentseeni-1,2′-diolaatto}kromaatti (III) |
|
419-210-2 |
— |
Xi; R41 R 52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
611-133-00-4 |
Prosessituote, atsoväriaineiden rautakompleksi, joka on saatu kytkemällä diatsotoidun 2-amino-1-hydroksibentseeni-4-sulfanilidin ja 2-amino-1-hydroksibentseeni-4-sulfonamidin seos resorsiinin kanssa, saatu seos on edelleen kytketty diatsotoidun 3-aminobentseeni-1-sulfonihappo- (metaniilihappo) ja 4′-amino-4-nitro-1,1′-difenyyliamiini-2-sulfonihapposeoksen kanssa ja metalloitu rautakloridin kanssa, natriumsuola |
|
419-260-5 |
— |
Xi; R41 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-51/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
611-134-00-X |
trinatrium-2-{α-[2-hydroksi-3-[4-kloori-6-[4-(2,3-dibromipropionyyliamino)-2-sulfonaattofenyyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]-5-sulfonaattofenyyliatso]bentsylideenihydratsiini}-4-sulfonaattobentsoaatti, kuparikompleksi |
|
423-770-3 |
— |
Xi; R41 N; R51-53 |
Xi; N R: 41-51/53 S: (2-)22-26-39-61 |
|
|
|
611-135-00-5 |
Reaktiotuote: 2-[[4-amino-2-ureidofenyyliatso]-5-[(2-(sulfoksi)etyyli)sulfonyyli]]bentseenisulfonihappo ja 2,4,6-trifluoripyrimidiini, osittainen hydrolyysi vastaavaksi vinyylisulfonyylijohdokseksi, kalium/natriumsuolaseos |
|
424-250-9 |
— |
Xi; R41 R52-53 |
Xi R: 41-52/53 S: (2-)26-39-61 |
|
|
|
611-136-00-0 |
2-{4-(2-ammoniumpropyyliamino)-6-[4-hydroksi-3-(5-metyyli-2-metoksi-4-sulfamoyylifenyyliatso)-2-sulfonaattonaft-7-yyliamino]-1,3,5-triatsin-2-yyliamino}-2-aminopropyyliformiaatti |
|
424-260-3 |
— |
Repr.Cat.3; R62 Xi; R41 N; R51-53 |
Xn; N R: 41-62-51/53 S: (2-)22-26-36/37/39-61 |
|
|
|
611-137-00-6 |
6-tert-butyyli-7-kloori-3-tridekyyli-7,7a-dihydro-1H-pyratsolo[5,1-c]-1,2,4-triatsoli |
|
419-870-1 |
159038-16-1 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
611-138-00-1 |
2-(4-aminofenyyli)-6-tert-butyyli-1H-pyratsolo[1,5-b][1,2,4]triatsoli |
|
415-910-7 |
152828-25-6 |
R43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
611-140-00-2 |
atsafenidiinin |
|
— |
68049-83-2 |
T; R48/22 Repr. Cat. 2; R61 Repr. Cat. 3; R62 N; R50-53 |
T; N R: 61-48/22-62-50/53 S: 53-45-60-61 |
C ≥ 0.025 %: N; R50/53 0.0025 % ≤ C < 0.025 %: N; R51/53 0.00025 % ≤ C < 0.0025 %: R52/53 |
|
|
612-184-00-5 |
6′-(dibutyyliamino)-3′-metyyli-2′-(fenyyliamino)spiro[isobentsofuraani-1(3H),9-(9H)-ksanten]-3-oni |
|
403-830-5 |
89331-94-2 |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
612-185-00-0 |
1-[3-[4-((heptadekafluorinonyyli)oksi)bentsamido]propyyli]-N,N,N-trimetyyliammoniumjodidi |
|
407-400-8 |
59493-72-0 |
Xi; R41 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-50/53 S: (2-)26-39-60-61 |
|
|
|
612-186-00-6 |
bis(N-(7-hydroksi-8-metyyli-5-fenyylifenatsin-3-ylideeni)dimetyyliammonium)sulfaatti |
|
406-770-8 |
149057-64-7 |
Xn; R48/22 Xi; R41 R 43 N; R50-53 |
Xn; N R: 41-43-48/22-50/53 S: (2-)22-26-36/37/39-60-61 |
|
|
|
612-187-00-1 |
2,3,4-trifluorianiliini |
|
407-170-9 |
3862-73-5 |
Xn; R21/22-48/22 Xi; R38-41 N; R51-53 |
Xn; N R: 21/22-38-41-48/22-51/53 S: (2-)23-26-36/37/39-61 |
|
|
|
612-188-00-7 |
4,4′-(9H-fluoren-9-ylideeni)bis(2-kloorianiliini) |
|
407-560-9 |
107934-68-9 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
612-189-00-2 |
4-amino-2-(aminometyyli)fenolidihydrokloridi |
|
412-510-4 |
135043-64-0 |
Xn; R22 R 43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-50/53 S: (2-)22-24-37-60-61 |
|
|
|
612-190-00-8 |
4,4′-metyleenibis(2-isopropyyli-6-metyylianiliini) |
|
415-150-6 |
16298-38-7 |
Xn; R48/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 48/22-51/53 S: (2-)36-61 |
|
|
|
612-191-00-3 |
allyyliamiinihydrokloridi polymeeri |
|
415-050-2 |
71550-12-4 |
Xn; R22 R 43 |
Xn R: 22-43 S: (2-)36/37 |
|
|
|
612-192-00-9 |
2-isopropyyli-4-(N-metyyli)aminometyylitiatsoli |
|
414-800-6 |
154212-60-9 |
Xn; R21/22 Xi; R38-41 N; R51-53 |
Xn; N R: 21/22-38-41-51/53 S: (2-)26-36/37/39-61 |
|
|
|
612-193-00-4 |
3-metyyliaminometyylifenyyliamiini |
|
414-570-7 |
18759-96-1 |
Xn; R21/22 C; R34 R 43 N; R50-53 |
C; N R: 21/22-34-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
612-194-00-X |
2-hydroksi-3-[(2-hydroksietyyli)-[2-(1-oksotetradekyyli)amino]etyyli]amino]-N,N,N-trimetyyli-1-propaaniammoniumkloridi |
|
414-670-0 |
141890-30-4 |
Xn; R22 Xi; R41 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-41-50/53 S: (2-)26-39-60-61 |
|
|
|
612-195-00-5 |
bis[tributyyli(4-metyylibentsyyli)ammonium]-1,5-naftaleenidisulfonaatti |
|
415-210-1 |
— |
Xn; R20/22 Xi; R41 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/22-41-50/53 S: (2-)26-36/39-60-61 |
|
|
|
612-196-00-0 |
4-Kloori-o-toluidiini [1] 4-Kloori-o-toluidiinihydrokloridi [2] |
E |
202-441-6 [1] 221-627-8 [2] |
95-69-2 [1] 3165-93-3 [2] |
Carc.Cat.2; R45 Muta.Cat.3; R68 T; R23/24/25 N; R50-53 |
T; N R: 45-23/24/25-68-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
612-197-00-6 |
2,4,5-Trimetyylianiliini [1] 2,4,5-Trimetyylianiliinihydrokloridi [2] |
E |
205-282-0 [1] - [2] |
137-17-7 [1] 21436-97-5 [2] |
Carc.Cat.2; R45 T; R23/24/25 N; R51-53 |
T; N R: 45-23/24/25-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
612-198-00-1 |
4,4′-Tiodianiliini [1] ja sen suolat |
E |
205-370-9 |
139-65-1 |
Carc.Cat.2; R45 Xn; R22 N; R51-53 |
T; N R: 45-22-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
612-199-00-7 |
4,4′-Oksidianiliini [1] ja sen suolat p-Aminofenyylieetteri |
E |
202-977-0 |
101-80-4 |
Carc.Cat.2; R45 Muta.Cat.2; R46 Repr.Cat.3; R62 T; R23/24/25 N; R51-53 |
T; N R: 45-46-23/24/25-62-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
612-200-00-0 |
2,4-Diaminoanisoli 4-Metoksi-m-fenyleenidiamiini [1] 2,4-Diaminoanisolisulfaatti [2] |
|
210-406-1 [1] 254-323-9 [2] |
615-05-4 [1] 39156-41-7 [2] |
Carc.Cat.2; R45 Muta.Cat.3; R68 Xn; R22 N; R51-53 |
T; N R: 45-22-68-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
612-201-00-6 |
N,N,N′,N′-Tetrametyyli-4,4′-metyleenidianiliini |
|
202-959-2 |
101-61-1 |
Carc.Cat.2; R45 N; R50-53 |
T; N R: 45-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
612-202-00-1 |
3,4-Dikloorianiliini |
|
202-448-4 |
95-76-1 |
T; R23/24/25 Xi; R41 R43 N; R50-53 |
T; N R: 23/24/25-41-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
612-204-00-2 |
C.I. Basic Violet 3 - |
|
208-953-6 |
548-62-9 |
Carc.Cat.3; R40 Xn; R22 Xi; R41 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-40-41-50/53 S: (2-)26-36/37/39-46-60-61 |
|
|
|
612-205-00-8 |
C.I. Basic Violet 3, jossa 3 0,1 % Michlerin ketonia (EY-nro 202-027-5) |
E |
208-953-6 |
548-62-9 |
Carc.Cat.2; R45 Xn; R22 Xi; R41 N; R50-53 |
T; N R: 45-22-41-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
612-206-00-3 |
Famoksadoni 3-Aniliino-5-metyyli-5-(4-fenoksifenyyli)-1,3-oksatsolidiini-2,4-dioni |
|
— |
131807-57-3 |
Xn; R48/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 48/22-50/53 S: (2-)46-60-61 |
|
|
|
612-209-00-X |
6-Metoksi-m-toluidiini p-Kresidiini |
E |
204-419-1 |
120-71-8 |
Carc.Cat.2; R45 Xn; R22 |
T R: 45-22 S: 53-45 |
|
|
|
612-210-00-5 |
5-Nitro-o-toluidiini [1] 5-Nitro-o-toluidiinihydrokloridi [2] |
|
202-765-8 [1] 256-960-8 [2] |
99-55-8 [1] 51085-52-0 [2] |
Carc.Cat.3; R40 T; R23/24/25 R52-53 |
T R: 23/24/25-40-52/53 S: (1/2-)36/37-45-61 |
|
|
|
612-211-00-0 |
N-[(bentsotriatsol-1-yyli)metyyli)]-4-karboksibentseenisulfonamidi |
|
416-470-9 |
— |
Xi; R36 N; R51-53 |
Xi; N R: 36-51/53 S: (2-)26-61 |
|
|
|
612-212-00-6 |
2,6-dikloori-4-trifluorimetyylianiliini |
|
416-430-0 |
24279-39-8 |
Xn; R20/22 Xi; R38 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/22-38-43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
|
|
|
612-213-00-1 |
isobutylideeni(2-(2-isopropyyli-4,4-dimetyylioksatsolidin-3-yyli)-1,1-dimetyylietyyli)amiini |
|
419-850-2 |
148348-13-4 |
C; R34 R52-53 |
C R: 34-52/53 S: (1/2-)23-26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
612-214-00-7 |
4-(2,2-difenyylietenyyli)-N,N-difenyylibentseeniamiini |
|
421-390-2 |
89114-90-9 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
612-215-00-2 |
3-kloori-2-(isopropyylitio)aniliini |
|
421-700-6 |
179104-32-6 |
Xi; R38 N; R51-53 |
Xi; N R: 38-51/53 S: (2-)37-61 |
|
|
|
612-217-00-3 |
1-metoksi-2-propyyliamiini |
|
422-550-4 |
37143-54-7 |
F; R11 C; R34 Xn; R22 R52-53 |
F; C R: 11-22-34-52/53 S: (1/2-)9-26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
613-181-00-1 |
5,5-dimetyyliperhydropyrimidin-2-oni-α-(4-trifluorimetyylistyryyli)-α-(4-trifluorimetyyli)kinnamylideenihydrazoni |
|
405-090-9 |
67485-29-4 |
T; R48/25 Xn; R22 Xi; R36 N; R50-53 |
T; N R: 22-36-48/25-50/53 S: (1/2-)22-26-36/37-45-60-61 |
|
|
|
613-182-00-7 |
1-(1-naftyylimetyyli)kinoliniumkloridi |
|
406-220-7 |
65322-65-8 |
Carc.Cat.3; R40 Muta.Cat.3; R68 Xn; R22 Xi; R38-41 R 52-53 |
Xn R: 22-38-40-41-52/53-68 S: (2-)22-26-36/37/39-61 |
|
|
|
613-183-00-2 |
Seos: 5-(N-metyyli-perfluorioktyylisulfonamido)metyyli-3-oktadekyyli-1,3-oksatsolidin-2-oni 5-(N-metyyli-perfluoriheptyylisulfonamido)metyyli-3-oktadekyyli-1,3-oksatsolidin-2-oni |
|
413-640-4 |
— |
Xn; R48/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 48/22-50/53 S: (2-)36-60-61 |
|
|
|
613-184-00-8 |
nitrilotrietyleeniammoniopropan-2-oli-2-etyyliheksaanoaatti |
|
413-670-8 |
— |
Xi; R36 R 43 |
Xi R: 36-43 S: (2-)24-26-37 |
|
|
|
613-185-00-3 |
2,3,5,6-tetrahydro-2-metyyli-2H-syklopenta[d]-1,2-tiatsol-3-oni |
|
407-630-9 |
82633-79-2 |
T; R25 Xi; R41 R 43 N; R50-53 |
T; N R: 25-41-43-50/53 S: (1/2-)22-26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
613-186-00-9 |
(2R,3R)-3-((R)-1-(tert-butyylidimetyylisiloksi)etyyli)-4-oksoatsetidin-2-yyliasetaatti |
|
408-050-9 |
76855-69-1 |
Xi; R36 R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 36-43-51/53 S: (2-)24-26-37-61 |
|
|
|
613-188-00-X |
1-(3-(4-fluorifenoksi)propyyli)-3-metoksi-4-piperidinoni |
|
411-500-7 |
116256-11-2 |
Xn; R22 Xi; R41 R 43 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-41-43-51/53 S: (2-)22-24-26-37/39-61 |
|
|
|
613-189-00-5 |
1,4,7,10-tetrakis(p-tolueenisulfonyyli)-1,4,7,10-tetra-atsasyklododekaani |
|
414-030-0 |
52667-88-6 |
R 43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
|
|
|
613-190-00-0 |
dinatrium-1-amino-4-(2-(5-kloori-6-fluoripyrimidin-4-yyliaminometyyli)-4-metyyli-6-sulfofenyyliamino)-9,10-diokso-9,10-dihydroantraseeni-2-sulfonaatti |
|
414-040-5 |
149530-93-8 |
Xn; R22 R 43 |
Xn R: 22-43 S: (2-)22-24-37 |
|
|
|
613-191-00-6 |
3-etyyli-2-metyyli-2-(3-metyylibutyyli)-1,3-oksatsolidiini |
|
421-150-7 |
143860-04-2 |
Repr.Cat.2; R60 C; R34 N; R50-53 |
T; N R: 60-34-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
613-193-00-7 |
pentakis-[3-(dimetyyliammonio)propyylisulfamoyyli]-[(6-hydroksi-4,4,8,8-tetrametyyli-4,8-diatsoniaundekaani-1,11-diyylidisulfamoyyli)di[ftalosyaniinikupari(II)]]heptalaktaatti |
|
414-930-3 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
613-194-00-2 |
6,13-dikloori-3,10-bis-2-[4-fluori-6-(2-sulfofenyyliamino)-1,3,5-triatsin-2-yyliamino]propyyliamino}bentso[5,6][1,4]oksatsiino[2,3-b]fenoksatsiini-4,11-disulfonihappo, litiumnatriumsuola |
|
418-000-8 |
163062-28-0 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)22-26-39 |
|
|
|
613-195-00-8 |
2,2-(1,4-fenyleeni)bis((4H-3,1-bentsoksatsin-4-oni) |
|
418-280-1 |
18600-59-4 |
R 43 R 53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
613-196-00-3 |
5-[[4-kloori-6-[[2-[[4-fluori-6-[[5-hydroksi-6-[(4-metoksi-2-sulfofenyyli)atso]-7-sulfo-2-naftalenyyli]amino]-1,3,5-triatsin-2-yyli]amino]-1-metyylietyyli]amino]-1,3,5-triatsin-2-yyli]amino]-3-[[4-(etenyylisulfonyyli)fenyyli]atso]-4-hydroksinaftaleeni-2,7-disulfonihapon natriumsuola |
|
418-380-5 |
168113-78-8 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
613-197-00-9 |
Seos: 2,4,6-tri(butyylikarbamoyyli)-1,3,5-triatsiini 2,4,6-tri(metyylikarbamoyyli)-1,3,5-triatsiini [(2-butyyli-4,6-dimetyyli)trikarbamoyyli]-1,3,5-triatsiini [(2,4-dibutyyli-6-metyyli)trikarbamoyyli]-1,3,5-triatsiini |
|
420-390-1 |
187547-46-2 |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
613-199-00-X |
Seos: 1,3,5-tris(3-aminometyylifenyyli)-1,3,5-(1H,3H,5H)-triatsiini-2,4,6-trioni Oligomeerien seos: 3,5-bis(3-aminometyylifenyyli)-1-poly[3,5-bis(3-aminometyylifenyyli)-2,4,6-triokso-1,3,5-(1H,3H,5H)-triatsin-1-yyli]-1,3,5-(1H,3H,5H)-triatsiini-2,4,6-trioni |
|
421-550-1 |
— |
Carc.Cat.2; R45 Repr.Cat.2; R61 R 43 R 52-53 |
T R: 45-61-43-52/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
613-200-00-3 |
Reaktiotuote: (29H,31H-ftalosyaninaatto(2-)-N29,N30,N31,N32)kupari, klooririkkihappo ja 3-(2-sulfoksietyylisulfonyyli)aniliini, natriumsuolat |
|
420-980-7 |
— |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)22-26-39 |
|
|
|
613-201-00-9 |
(R)-5-bromi-3-(1-metyyli-2-pyrrolidinyylimetyyli)-1H-indoli |
|
422-390-5 |
143322-57-0 |
Repr.Cat.3; R62 T; R39-48/25 Xn; R20/22 Xi; R41 R 43 N; R50-53 |
T; N R: 20/22-39-41-43-48/25-62-50/53 S: (1/2-)53-45-60-61 |
|
|
|
613-202-00-4 |
Pymetrotsiini (E)-4-5-Dihydro-6-metyyli-4-(3-pyridyylimetyleeniamino)-1,2,4-triatsin-3(2H)-oni |
|
— |
123312-89-0 |
Carc.Cat3; R40 R52-53 |
Xn R: 40-52/53 S: (2-)36/37-61 |
|
|
|
613-203-00-X |
Pyraflufeeni-etyyli [1] Pyraflufeeni [2] |
|
- [1] - [2] |
129630-19-9 [1] 129630-17-7 [2] |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
613-204-00-5 |
Oksadiargyyli 3-[2,4-Dikloori-5-(2-propynyylioksi)fenyyli]-5-(1,1-dimetyylietyyli)-1,3,4-oksadiatsol-2(3H)-oni 5-tert-Butyyli-3-[2,4-dikloori-5-(prop-2-ynyylioksi)fenyyli]-1,3,4-oksadiatsol-2(3H)-oni |
|
254-637-6 |
39807-15-3 |
Repr.Cat3; R63 Xn; R48/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 48/22-63-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
|
|
|
613-205-00-0 |
Propikonatsoli (+)-1-[2-(2,4-Dikloorifenyyli)-4-propyyli-1,3-dioksolan-2-yylimetyyli]-1H-1,2,4-triatsoli |
|
262-104-4 |
60207-90-1 |
Xn; R22 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-43-50/53 S: (2-)36/37-46-60-61 |
|
|
|
613-206-00-6 |
Fenamidoni (S)-5-Metyyli-2-metyylitio-5-fenyyli-3-fenyyliamino-3,5-dihydroimidatsol-4-oni |
|
— |
161326-34-7 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
613-207-00-1 |
Imatsaliilisulfaatin vesiliuos 1-[2-(allyylioksi)etyyli-2-(2,4-dikloorifenyyli)]-1H-imidatsoliumvety sulfaatti (±)-1-[2-(allyylioksi)etyyli-2-(2,4-dikloorifenyyli)]-1H-imidatsoliumvety sulfaatti |
|
261-351-5 281-291-3 |
58594-72-2 83918-57-4 |
Xn; R22 C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 22-34-43-50/53 S: (2-)26-36/37/39-45-60-61 |
C >50 %: C, Xn, N; R22-34-43-50-53 30 % < C ≤ 50 %: Xn, N; R22-38-41-43-50-53 25 % ≤ C ≤ 30 %: Xn, N; R22-41-43-50-53 15 % < C < 25 %: Xi, N; R41-43-51-53 5 % ≤ C ≤ 15 %: Xi, N; R36-43-51-53 2,5 % ≤ C < 5 %: Xi, N; R43-51-53 1 % ≤ C < 2,5 %: Xi; R43-52-53 0,25 % ≤ C < 1 %: R52-53 |
|
|
613-208-00-7 |
Imatsamoksi |
|
— |
114311-32-9 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
613-209-00-2 |
cis-1-(3-klooripropyyli)-2,6-dimetyylipiperidiinihydrokloridi |
|
417-430-3 |
63645-17-0 |
T; R25 Xn; R48/22 R43 N; R51-53 |
T; N R: 25-43-48/22-51/53 S: (1/2-)22-36/37-45-61 |
|
|
|
613-210-00-8 |
2-(3-klooripropyyli)-2,5,5-trimetyyli-1,3-dioksaani |
|
417-650-1 |
88128-57-8 |
Xn; R48/22 R52-53 |
Xn R: 48/22-52/53 S: (2-)23-25-36-61 |
|
|
|
613-211-00-3 |
N-metyyli-4-(p-formyylistyryyli)pyridiniummetyylisulfaatti |
|
418-240-3 |
74401-04-0 |
R43 R52-53 |
Xi R: 43-52/53 S: (2-)22-24-37-61 |
|
|
|
613-212-00-9 |
4-[4-(2-etyyliheksyylioksi)fenyyli]-(1,4-tiatsinaani-1,1-dioksidi) |
|
418-320-8 |
133467-41-1 |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)22-60-61 |
|
|
|
613-213-00-4 |
cis-1-bentsoyyli-4-[(4-metyylisulfonyyli)oksi]-L-proliini |
|
416-040-0 |
120807-02-5 |
R 52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
613-214-00-X |
N,N-di-n-butyyli-2-(1,2-dihydro-3-hydroksi-6-isopropyyli-2-kinolylideeni)-1,3-dioksoindaani-5-karboksamidi |
|
416-260-7 |
147613-95-4 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
613-215-00-5 |
2-kloorimetyyli-3,4-dimetoksipyridiniumkloridi |
|
416-440-5 |
72830-09-2 |
Xn; R21/22-48/22 Xi; R38-41 R43 N; R51-53 |
Xn; N R: 21/22-38-41-43-48/22-51/53 S: (2-)26-36/37/39-61 |
|
|
|
613-216-00-0 |
6-tert-butyyli-7-(6-dietyyliamino-2-metyyli-3-pyridyyli-imino)-3-(3-metyylifenyyli)pyratsolo[3,2-c][1,2,4]triatsoli |
|
416-490-8 |
— |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
613-217-00-6 |
4-[3-(3,5-di-tert-butyyli-4-hydroksifenyyli)propionyylioksi]-1-[2-[3-(3,5-di-tert-butyyli-4-hydrofenyyli)propionyylioksi]etyyli]-2,2,6,6-tetrametyylipiperidiini |
|
416-770-1 |
73754-27-5 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
613-218-00-1 |
6-hydroksi-indoli |
|
417-020-4 |
2380-86-1 |
Xn; R22 Xi; R41 R43 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-41-43-51/53 S: (2-)24-26-37/39-61 |
|
|
|
613-219-00-7 |
7a-etyyli-3,5-bis(1-metyylietyyli)-2,3,4,5-tetrahydro-oksatsolo[3,4-c]-2,3,4,5-tetrahydro-oksatsoli |
|
417-140-7 |
79185-77-6 |
Xi; R38 N; R51-53 |
Xi; N R: 38-51/53 S: (2-)37-61 |
|
|
|
613-220-00-2 |
trans-(4S,6S)-5,6-dihydro-6-metyyli-4H-tieno[2,3-b]tiopyran-4-oli-7,7-dioksidi |
|
417-290-3 |
147086-81-5 |
Xn; R22 |
Xn R: 22 S: (2-)36 |
|
|
|
613-221-00-8 |
2-kloori-5-metyylipyridiini |
|
418-050-0 |
18368-64-4 |
Xn; R21/22 Xi; R38 R52-53 |
Xn R: 21/22-38-52/53 S: (2-)23-25-36/37-61 |
|
|
|
613-222-00-3 |
4-(1-okso-2-propenyyli)morfoliini |
|
418-140-1 |
5117-12-4 |
Xn; R22-48/22 Xi; R41 R43 |
Xn R: 22-41-43-48/22 S: (2-)23-26-36/37/39 |
|
|
|
613-223-00-9 |
N-isopropyyli-3-(4-fluorifenyyli)-1H-indoli |
|
418-790-4 |
93957-49-4 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
613-224-00-4 |
2,5-dimerkaptometyyli-1,4-ditiaani |
|
419-770-8 |
136122-15-1 |
Xn; R22 C; R34 R43 N; R50-53 |
C; N R: 22-34-43-50/53 S: (1/2-)26-36/37/39-45-60-61 |
|
|
|
613-225-00-X |
Seos:[2-(antrakinon-1-yyliamino)-6-[(5-bentsoyyliamino)antrakinon-1-yyliamino]-4-fenyyli]-1,3,5-triatsiini 2,6-bis[(5-bentsoyyliamino)antrakinon-1-yyliamino]-4-fenyyli-1,3,5-triatsiini. |
|
421-290-9 |
— |
Xn; R48/22 R53 |
Xn R: 48/22-53 S: (2-)22-36-61 |
|
|
|
613-226-00-5 |
1-(2-(etyyli(4-(4-(4-(4-(etyyli(2-pyridiinoetyyli)amino)-2-metyylifenyyliatso)bentsoyyliamino)fenyyliatso)-3-metyylifenyyli)amino)etyylipyridiniumdikloridi |
|
420-950-3 |
163831-67-2 |
Xi; R41 N; R50-53 |
Xi; N R: 41-50/53 S: (2-)26-39-60-61 |
|
|
|
613-227-00-0 |
(+/-)-[(R*,R*) ja (R*,S*)]-6-fluori-3,4-dihydro-2-oksiranyyli-2H-1-bentsopyraani |
|
419-600-2 |
— |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-28-36/37-61 |
|
|
|
613-228-00-6 |
(+/-)-(R*,S*)-6-fluori-3,4-dihydro-2-oksiranyyli-2H-1-bentsopyraani |
|
419-630-6 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 24-61 |
|
|
|
613-230-00-7 |
Florasulami 2’,6’,8-Trifluori-5-metoksi-[1,2,4]-triatsolo[1,5-c] pyrimidiini-2-sulfonanilidi |
|
— |
145701-23-1 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
613-233-00-3 |
4,4′-(oksi(bismetyleeni))bis-1,3-dioksolaani |
|
423-230-7 |
56552-15-9 |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
614-028-00-1 |
Seos: 2-etyyliheksyyli-mono-D-glukopyranosidi 2-etyyliheksyyli-di-D-glukopyranosidi |
|
414-420-0 |
— |
Xi; R41 |
Xi R: 41 S: (2-)26-39 |
|
|
|
614-029-00-7 |
Penta-O-allyyli-β-D-fruktofuranosyyli-α-D-glukopyranosidin rakennesomeerit Heksa-O-allyyli-β-D-fruktofuranosyyli-α-D-glukopyranosidin rakenneisomeerit Hepta-O-allyyli-β-D-fruktofuranosyyli-α-D-glukopyranosidin rakenneisomeerit |
|
419-640-0 |
68784-14-5 |
Xn; R22 |
Xn R: 22 S: (2-) |
|
|
|
615-030-00-5 |
Tiosyaanihapon alkali-, maa-alkali- ja muut suolat, paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
Xn; R20/21/22 R32 R52-53 |
Xn R: 20/21/22-32-52/53 S: (2-)13-61 |
|
|
|
615-031-00-0 |
Tiosyaanihapon talliumsuola |
A |
222-571-7 |
3535-84-0 |
Xn; R20/21/22 R32 N; R51-53 |
Xn; N R: 20/21/22-32-51/53 S: (2-)13-61 |
|
|
|
615-032-00-6 |
Tiosyaanihapon metallisuolat, paitsi muualla tässä luettelossa mainitut |
A |
— |
— |
Xn; R20/21/22 R32 N; R50-53 |
Xn; N R: 20/21/22-32-50/53 S: (2-)13-60-61 |
|
|
|
616-092-00-6 |
polymeerireaktiotuote: bisyklo[2.2.1]hepta-2,5-dieeni, eteeni, 1,4-heksadieeni, 1-propeeni ja N,N-di-2-propenyyliformamidi |
|
404-035-6 |
— |
R 43 R 53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
616-093-00-1 |
reaktiotuotteet: aniliinitereftaalialdehydi-o-toluidiini kondensaatti maleiinianhydridin kanssa |
|
406-620-1 |
129217-90-9 |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
616-094-00-7 |
3,3′-disykloheksyyli-1,1′-metyleenibis(4,1-fenyleeni)diurea |
|
406-370-3 |
58890-25-8 |
R 43 R 53 |
Xi R: 43-53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
616-095-00-2 |
3,3′-dioktadekyyli-1,1′-metyleenibis(4,1-fenyleeni)diurea |
|
406-690-3 |
43136-14-7 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-096-00-8 |
N-(3-heksadekyylioksi-2-hydroksiprop-1-yyli)-N-(2-hydroksietyyli)palmitamidi |
|
408-110-4 |
110483-07-3 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-097-00-3 |
N,N′-1,4-fenyleenibis(2-((2-metoksi-4-nitrofenyyli)atso)-3-oksobutaaniamidi |
|
411-840-6 |
83372-55-8 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-098-00-9 |
1-[4-kloori-3-((2,2,3,3,3-pentafluoripropoksi)metyyli)fenyyli]-5-fenyyli-1H-1,2,4-triatsoli-3-karboksiamidi |
|
411-750-7 |
119126-15-7 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
616-099-00-4 |
2-[4-[(4-hydroksifenyyli)sulfonyyli]fenoksi]-4,4-dimetyyli-N-[5-[(metyylisulfonyyli)amino]-2-[4-(1,1,3,3-tetrametyylibutyyli)fenoksi]fenyyli]-3-oksopentaaniamidi |
|
414-170-2 |
135937-20-1 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-100-00-8 |
1,3-dimetyyli-1,3-bis(trimetyylisilyyli)urea |
|
414-180-7 |
10218-17-4 |
Xn; R22 Xi; R38 |
Xn R: 22-38 S: (2-)36/37 |
|
|
|
616-101-00-3 |
(S)-N-tert-butyyli-1,2,3,4-tetrahydro-3-isokinoliinikarboksamidi |
|
414-600-9 |
149182-72-9 |
Xn; R22 R 52-53 |
Xn R: 22-52/53 S: (2-)61 |
|
|
|
616-102-00-9 |
Seos: α-[3-(3-merkaptopropaanioksikarbonyyliamino)metyylifenyyliaminokarbonyyli]-ω-[3-(3-merkaptopropaanioksikarbonyyliamino)metyylifenyyliaminokarbonyylioksi]poly(oksietyleeni-ko-oksipropyleeni) 1,2-(tai 1,3)bis[α-(3-merkaptopropaanioksikarbonyyliamino)metyylifenyyliaminokarbonyyli)-ω-oksipoly(oksietyleeni-ko-oksipropyleeni)]-3-(tai 2)propanoli 1,2,3-tris[α-(3-merkaptopropaanioksikarbonyyliamino)metyylifenyyliaminokarbonyyli)-ω-oksipoly(oksietyleeni-ko-oksipropyleeni)]propaani] |
|
415-870-0 |
— |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)36/37-61 |
|
|
|
616-103-00-4 |
(S,S)-trans-4-(asetyyliamino)-5,6-dihydro-6-metyyli-7,7-diokso-4H-tieno[2,3-b]tiopyraani-2-sulfonamidi |
|
415-030-3 |
120298-38-6 |
R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
|
|
|
616-104-00-X |
Benalaksyyli Metyyli-N-(2,6-dimetyylifenyyli)-N-(fenyyliasetyyli)-DL-alaninaatti |
|
275-728-7 |
71626-11-4 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
616-105-00-5 |
Klorotoluroni 3-(3-Kloori-p-tolyyli)-1,1-dimetyyliurea |
|
239-592-2 |
15545-48-9 |
Carc. Cat. 3; R40 Repr. Cat. 3; R63 N; R50-53 |
Xn; N R: 40-63-50/53 S: (2-)36/37-26-46-60-61 |
|
|
|
616-106-00-0 |
Fenmedifaami Metyyli-3-(3-metyylikarbaniloyylioksi)karbanilaatti |
|
237-199-0 |
13684-63-4 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
616-108-00-1 |
Jodisulfuroni-metyyli-natrium |
|
— |
144550-36-7 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
616-109-00-7 |
Sulfosulfuroni 1-(4,6-Dimetoksipyrimidin-2-yyli)-3-(2-etyylisulfonyyli-imidatso[1,2-a]pyridin-3-yyli)sulfonyyliurea |
|
— |
141776-32-1 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
616-110-00-2 |
Syklanilidi 1-(2,4-Dikloorianiliinokarbonyyli)syklopropaanikarboksyylihappo |
|
419-150-7 |
113136-77-9 |
Xn; R22 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-51/53 S: (2-)61 |
|
|
|
616-111-00-8 |
Fenheksamidi |
|
422-530-5 |
126833-17-8 |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
616-112-00-3 |
Oksasulfuroni Oksetan-3-yyli-2-[(4,6-dimetyylipyrimidin-2-yyli)karbamoyylisulfamoyyli]bentsoaatti |
|
— |
144651-06-9 |
Xn; R48/22 N; R50-53 |
Xn; N R: 48/22-50/53 S: (2-)46-60-61 |
|
|
|
616-113-00-9 |
Desmedifaami Etyyli-3-fenyylikarbamoyylioksifenyylikarbamaatti |
|
237-198-5 |
13684-56-5 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
C ≥ 2,5 %: N; R50/53 0,25 % ≤ C < 2,5 %: N; R51/53 0,025 % ≤ C < 0,25 %: R52/53 |
|
|
616-114-00-4 |
N,N′-(9,9′,10,10′-tetrahydro-9,9′,10,10′-tetraokso(1,1′-biantraseeni)-4,4′-diyyli)bisdodekaaniamidi |
|
418-010-2 |
136897-58-0 |
R53 |
R: 53 S: 22-61 |
|
|
|
616-115-00-X |
N-(3-asetyyli-2-hydroksifenyyli)-4-(4-fenyylibutoksi)bentsamidi |
|
416-150-9 |
136450-06-1 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-116-00-5 |
N-(4-dimetyyliaminopyridinium)-3-metoksi-4-(1-metyyli-5-nitroindol-3-yylimetyyli)-N-(o-tolyylisulfonyyli)bentsamidaatti |
|
416-790-9 |
— |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-117-00-0 |
N-[2-(3-asetyyli-5-nitrotiofen-2-yyliatso)-5-dietyyliaminofenyyli]asetamidi |
|
416-860-9 |
— |
Repr.Cat.3; R62 R43 N; R50-53 |
Xn; N R: 43-62-50/53 S: (2-)22-36/37-60-61 |
|
|
|
616-118-00-6 |
N-(2′,6′-dimetyylifenyyli)-2-piperidiinikarboksiamidihydrokloridi |
|
417-950-0 |
65797-42-4 |
Xn; R22 R52-53 |
Xn R: 22-52/53 S: (2-)22-61 |
|
|
|
616-119-00-1 |
2-(1-butyyli-3,5-diokso-2-fenyyli-(1,2,4)-triatsolidin-4-yyli)-4,4-dimetyyli-3-okso-N-(2-metoksi-5-(2-(dodekyyli-1-sulfonyyli))propionyyliamino)fenyyli)pentaaniamidi |
|
418-060-5 |
118020-93-2 |
R 53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-120-00-7 |
Seos: N-(3-dimetyyliamino-4-metyylifenyyli)bentsamidi N-(3-dimetyyliamino-2-metyylifenyyli)bentsamidi N-(3-dimetyyliamino-3-metyylifenyyli)bentsamidi |
|
420-600-1 |
— |
Xn; R48/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 48/22-51/53 S: (2-)36/37-61 |
|
|
|
616-121-00-2 |
2,4-dihydroksi-N-(2-metoksifenyyli)bentsamidi |
|
419-090-1 |
129205-19-2 |
R 43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
616-123-00-3 |
N-[3-[[4-(dietyyliamino)-2-metyylifenyyli]imino]-6-okso-1,4-sykloheksadienyyli]asetamidi |
|
414-740-0 |
96141-86-5 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
616-124-00-9 |
litiumbis(trifluorimetyylisulfonyyli)imidi |
|
415-300-0 |
90076-65-6 |
T; R24/25 C; R34 R 52-53 |
T R: 24/25-34-52/53 S: (1/2-)22-26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
616-125-00-4 |
3-syano-N-(1,1-dimetyylietyyli)androsta-3,5-dieeni-17-β-karboksamidi |
|
415-730-9 |
151338-11-3 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
616-127-00-5 |
Seos: N,N′-Etaani-1,2-diyylibis(dekaaniamidi) 12-Hydroksi-N-[2-[1-oksidekyyli)amino]etyyli]oktadekaaniamidi N,N′-Etaani-1,2-diyylibis(hydroksioktadekaaniamidi) |
|
430-050-2 |
— |
R43 N; R51-53 |
Xi; N R: 43-51/53 S: (2-)24-37-61 |
|
|
|
616-128-00-0 |
N-(2-(1-allyyli-4,5-disyano-imidatsol-2-yyliatso)-5-(dipropyyliamino)fenyyli)asetamidi |
|
417-530-7 |
123590-00-1 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-129-00-6 |
N,N′-bis(2,2,6,6-tetrametyyli-4-piperidyyli)isoftalamidi |
|
419-710-0 |
42774-15-2 |
Xn; R22 Xi; R36 |
Xn R: 22-36 S: (2-)22-25-26 |
|
|
|
616-130-00-1 |
N-(3-(2-(4,4-dimetyyli-2,5-dioksoimidatsolin-1-yyli)-4,4-dimetyyli-3-oksopentanoyyliamino)-4-metoksifenyyli)oktadekaaniamidi |
|
421-780-2 |
150919-56-5 |
R53 |
R: 53 S: 61 |
|
|
|
616-132-00-2 |
N-[4-(4-syano-2-furfurylideeni-2,5-dihydro-5-okso-3-furyyli)fenyyli]butaani-1-sulfonamidi |
|
423-250-6 |
130016-98-7 |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61 |
|
|
|
616-133-00-8 |
N-sykloheksyyli-S,S-dioksobentso[b]tiofeeni-2-karboksiamidi |
|
423-990-1 |
149118-66-1 |
Xn; R22 Xi; R41 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-41-50/53 S: (2-)22-26-39-60-61 |
|
|
|
616-134-00-3 |
3,3′-bis(dioktyylioksifosfiinitioyylitio)-N,N′-oksibis(metyleeni)dipropionamidi |
|
401-820-5 |
— |
R52-53 |
R: 52/53 S: 61 |
|
|
|
616-135-00-9 |
(3S,4aS,8aS)-2-[(2R,3S)-3-amino-2-hydroksi-4-fenyylibutyyli]-N-tert-butyylidekahydroisokinoliini-3-karboksiamidi |
|
430-230-0 |
136522-17-3 |
Xn; R22 R52-53 |
Xn R: 22-52/53 S: (2-)22-61 |
|
|
|
616-142-00-7 |
1,3-bis(vinyylisulfonyyliasetamido)propaani |
|
428-350-3 |
93629-90-4 |
Muta.Cat.3; R68 Xi; R41 R 43 R 52-53 |
Xn R: 41-43-68-52/53 S: (2-)22-26-36/37/39-61 |
|
|
|
616-143-00-2 |
N,N′-diheksadekyyli-N,N′-bis(2-hydroksietyyli)propaanidiamidi |
|
422-560-9 |
149591-38-8 |
Xn; Repr. Cat. 3; R62 Xi; R36 R53 |
Xn R: 62-36-53 S: (2-)26-36/37-61 |
|
|
|
617-018-00-5 |
Seos: 1-metyyli-1-(3-(1-metyylietyyli)fenyyli)etyyli-1-metyyli-1-fenyylietyyliperoksidi, 63 % (painoposenttia) 1-metyyli-1-(4-(1-metyylietyyli)fenyyli)etyyli-1-metyyli-1-fenyylietyyliperoksidi, 31 % (painoposenttia) |
|
410-840-3 |
71566-50-2 |
O; R7 N; R51-53 |
O; N R: 7-51/53 S: (2-)3/7-14-36/37/39-61 |
|
|
|
617-019-00-0 |
6-(ftalimido)peroksiheksaanihappo |
|
410-850-8 |
128275-31-0 |
O; R7 Xi; R41 N; R50 |
O; Xi; N R: 7-41-50 S: (2-)3/7-14-26-36/37/39-61 |
|
|
|
617-020-00-6 |
1,3-di(prop-2,2-diyyli)bentseenibis(neodekanoyyliperoksidi) |
|
420-060-5 |
117663-11-3 |
R10 O; R7 N; R51-53 |
O; N R: 7-10-51/53 S: (2-)7-14-36/37/39-47-61 |
|
|
|
650-042-00-4 |
Reaktiotuote: polyetyleenipolyamiini-(C16-C18)-alkyyliamidit ja monotio-(C2)-alkyylifosfonaatit |
|
417-450-2 |
— |
Xi; R36/38 R43 R52-53 |
Xi R: 36/38-43-52/53 S: (2-)24-26-37-61 |
|
|
|
650-043-00-X |
Reaktiotuote: 3,5-bis-tert-butyylisalisyylihappo ja aluminiumsulfaatti |
|
420-310-3 |
— |
Xn; R22 N; R50-53 |
Xn; N R: 22-50/53 S: (2-)22-56-60-61 |
|
|
|
650-044-00-5 |
etoksiloidut suoraketjuiset ja haaraketjuiset C14-15-alkoholit, reaktiotuote epikloorihydriinin kanssa |
|
420-480-9 |
158570-99-1 |
Xi; R38 R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-43-50/53 S: (2-)24-37-60-61 |
|
|
|
650-045-00-0 |
Reaktiotuote: 2-hydroksi-1,2,3-propaanitrikarboksyylihapon dietyyliesteri (32074-56-9), 1-propanoli (71-23-8) ja zirkoniumtetra-n-propanolaatti (23519-77-9) |
|
417-110-3 |
— |
F; R11 Xi; R38-41 N; R51-53 |
F; Xi; N R: 11-38-41-51/53 S: (2-)9-16-26-37/39-61 |
|
|
|
650-046-00-6 |
di(tetrametyyliammonium)(29H,31H-ftalosyaani-N29,N30,N31,N32)disulfonamididisulfonaattikupraatti(2-)kompleksi, johdokset |
|
416-180-2 |
— |
Xn; R22-48/22 N; R51-53 |
Xn; N R: 22-48/22-51/53 S: (2-)22-36-61 |
|
|
|
650-047-00-1 |
dibentsyylifenyylisulfoniumheksafluoriantimonaatti |
|
417-760-8 |
134164-24-2 |
T; R48/25 Xn; R22 Xi; R41 R43 N; R51-53 |
T; N R: 22-41-43-48/25-51/53 S: (1/2-)22-26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
650-048-00-7 |
Reaktiotuote: booraksi, vetyperoksidi, etikkahappoanhydridi ja etikkahappo |
|
420-070-1 |
— |
O; R7 Xn; R20/21/22 C; R35 N; R50 |
O; C; N R: 7-20/21/22-35-50 S: (1/2-)3/7-14-26-36/37/39-45-61 |
|
|
|
650-049-00-2 |
2-alkoyylioksietyylivetymaleaatti, jossa alkoyyliosa on painoprosentteina 70- 85 % tyydyttymätöntä oktadekoyyliä, 0,5-10 % tyydyttynyttä oktadekoyyliä ja 2-18 % tyydyttynyttä heksadekoyyliä |
|
417-960-5 |
— |
Xi; R38-41 R43 N; R50-53 |
Xi; N R: 38-41-43-50/53 S: (2-)24-26-37/39-60-61 |
|
|
|
650-050-00-8 |
Seos: 1-metyyli-3-hydroksipropyyli-3,5-[1,1-dimetyylietyyli]-4-hydroksidihydrokinnamaatti ja/tai 3-hydroksibutyyli-3,5-[1,1-dimetyylietyyli]-4-hydroksidihydrokinnamaatti 1,3-butaanidiolibis[3-(3′-(1,1-dimetyylietyyli)-4′-hydroksifenyyli)propionaatti]-isomeerit 1,3-butaanidiolibis[3-(3′,5′-(1,1-dimetyylietyyli)-4′-hydroksifenyyli)propionaatti]-isomeerit |
|
423-600-8 |
— |
N; R51-53 |
N R: 51/53 S: 61 |
|
|
|
650-055-00-5 |
hopeanatriumtsirkoniumvetyfosfaatti |
|
422-570-3 |
— |
N; R50-53 |
N R: 50/53 S: 60-61” |
|
|
LIITE 1D
|
Indeksi-nro. |
kemikaalin nimi |
Huomautukset koskevat aineita |
EY-nro. |
CAS-nro. |
Luokitus |
Merkinnät |
Pitoisuusrajat |
Huomautukset koskevat seoksia |
|
”048-002-00-0 |
Kadmium (ei-pyroforinen) [1] Kadmiumoksidi (stabiloitu) [2] |
E |
231-152-8 [1] 215-146-2 [2] |
7440-43-9 [1] 1306-19-0 [2] |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62-63 T; R48/23/25 T+; R26 N; R50-53 |
T+; N R: 45-26-48/23/25-62-63-68-50/53 S: 53-45-60-61 |
|
|
|
048-011-00-X |
Kadmium (pyroforinen) |
E |
231-152-8 |
7440-43-9 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 3; R68 Repr. Cat. 3; R62-63 T; R48/23/25 T+; R26 F; R17 N; R50-53 |
F; T+; N R: 45-17-26-48/23/25-62-63-68-50/53 S: 53-45-7/8-43-60-61 |
|
|
|
609-006-00-3 |
4-Nitrotolueeni |
C |
202-808-0 |
99-99-0 |
T; R23/24/25 R33 N; R51/53 |
T; N R: 23/24/25-33-51/53 S: (1/2-)28-37-45-61 |
|
|
|
609-065-00-5 |
2-Nitrotolueeni |
E |
201-853-3 |
88-72-2 |
Carc. Cat. 2; R45 Muta. Cat. 2; R46 Repr. Cat. 3; R62 Xn; R22 N; R51-53 |
T; N R: 45-46-22-62-51/53 S: 53-45-61 |
|
|
|
612-039-00-6 |
o-Fenetidiini |
C |
202-356-4 |
94-70-2 |
T; R23/24/25 R33 |
T R: 23/24/25-33 S: (1/2-)28-36/37-45 |
|
|
|
612-207-00-9 |
4-Etoksianiliini p-Fenetidiini |
|
205-855-5 |
156-43-4 |
Muta. Cat. 3; R68 Xn; R20/21/22 Xi; R36 R43 |
Xn R: 20/21/22-36-43-68 S: (2-)36/37-46” |
|
|
LIITE 2A
”A.21. HAPETTAVAT OMINAISUUDET (NESTEET)
1. MENETELMÄ
1.1 JOHDANTO
Tämän testimenetelmän tarkoituksena on mitata nestemäisen aineen kyky suurentaa palavan aineen palamisnopeutta tai -intensiteettiä tai sen kykyä muodostaa palavan aineen kanssa sellainen seos, joka voi syttyä itsestään, kun aineet sekoitetaan täydellisesti. Menetelmä perustuu YK:n testiin hapettaville nesteille (1) ja vastaa sitä täysin. Koska menetelmä A.21 on kuitenkin tarkoitettu pääasiassa täyttämään direktiivin 67/548 vaatimukset, testattavaa ainetta on tarpeen verrata vain yhteen vertailuaineeseen. Testaaminen ja aineen vertaaminen muihin vertailuaineisiin voi olla tarpeen, jos on odotettavissa, että testien tuloksia käytetään muihin tarkoituksiin (3).
Tätä testiä ei tarvitse tehdä, jos rakennekaavaa tarkastelemalla voidaan päätellä kohtuullisella varmuudella, että aine ei voi reagoida eksotermisesti palavan aineen kanssa.
On hyvä, jos aineen mahdollisista räjähdysominaisuuksista on saatavilla alustavia tietoa ennen testin tekemistä.
Tämä testi ei sovellu kiinteille aineille, kaasuille, räjähtäville tai erittäin helposti syttyville aineille eikä orgaanisille peroksideille.
Tätä testiä ei mahdollisesti tarvitse tehdä, jos ainetta koskevia tuloksia on jo olemassa YK:n hapettavia nesteitä koskevasta testistä (1).
1.2 MÄÄRITELMÄT JA MITTAYKSIKÖT
Keskimääräinen paineennousuaika on niiden aikojen keskiarvo, jotka on mitattu, kun testattavan seoksen paine on nostettu 690 kPa:sta 2 070 kPa:an ilmanpaineen yläpuolella.
1.3 VERTAILUAINE
Vertailuaineeksi tarvitaan 65‒painoprosenttista typpihappoa (vesiliuos; analyyttinen laatu) (4).
Jos kokeen tekijä kuitenkin arvelee, että testin tuloksia saatetaan käyttää muihin tarkoituksiin1, muidenkin vertailuaineiden testaaminen voi olla aiheellista (5).
1.4 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Testattava neste sekoitetaan massasuhteessa 1:1 kuituselluloosan kanssa ja siirretään paineastiaan. Jos aineet syttyvät itsestään sekoitettaessa tai astiaa täytettäessä, ei testiä tarvitse jatkaa.
Jos testattava seos ei syty itsestään, tehdään koko testi. Seosta kuumennetaan paineastiassa ja määritetään keskimääräinen aika, joka tarvitaan, että paine nousee 690 kPa:sta 2 070 kPa:iin ilmanpaineen yläpuolella. Tätä verrataan siihen keskimääräiseen aikaan, joka tarvitaan, että vertailuaine(id)en ja selluloosan 1:1-seos paine nousee saman verran.
1.5 LAATUKRITEERIT
Viiden kokeen sarjassa yhdellä aineella mikään tulos ei saa erota enempää kuin 30 % aritmeettisesta keskiarvosta. Tulokset, jotka eroavat yli 30 % keskiarvosta, on hylättävä, sekoitus- ja täyttömenetelmää on parannettava ja testi uusittava.
1.6 MENETELMÄN KUVAUS
1.6.1 Valmistelu
1.6.1.1 Palava aine
Palavana aineena käytetään kuivattua kuituselluloosaa, jonka kuidun pituus on 50–250 μm ja keskihalkaisija 25 μm (6). Selluloosa kuivataan vakiopainoon kerroksena, joka on enintään 25 mm paksu, 105 °C:ssa 4 tuntia, ja sitä pidetään eksikkaattorissa kuivatusaineen kanssa, kunnes se on jäähtynyt ja kunnes sitä tarvitaan. Kuivatun selluloosan vesipitoisuuden pitäisi olla alle 0,5 % kuivasta massasta (7). Tarvittaessa kuivatusaikaa on pidennettävä, jotta tähän päästään (8). Koko testin aikana on käytettävä samaa selluloosaerää.
1.6.1.2 Laitteet
1.6.1.2.1 Paineastia
Testiin tarvitaan lieriönmuotoinen teräksinen paineastia, jonka pituus on 89 mm ja ulkohalkaisija 60 mm (ks. kuva 1). Vastakkaisille sivuille työstetään kaksi tasaista pintaa (jolloin astian poikkileikkaus pienenee 50 mm:iin) kiinnipitämisen helpottamiseksi, kun sytytystulppaa ja ilmaustulppaa pannaan paikoilleen. Astian sisäläpimitta on 20 mm ja kummankin pään sisäpuoli on kyntetty 19 mm:n syvyydeltä ja siinä on kierteet, joihin sopii 1″ British Standard Pipe (BSP) tai vastaava metrijärjestelmän mukainen osa. Paineastian pyöreään pintaan 35 mm:n päähän astian toisesta päästä ja 90 asteen kulmassa työstettyihin pintoihin on ruuvattu sivuhaara, jonka kautta paine voidaan päästää ulos. Sivuhaaraputken istukka porataan 12 mm:n syvyyteen siten, että siihen sopii 1/2″:n BSP (tai metrijärjestelmän vastaava) kierre sivuhaaran päässä. Tarvittaessa lisätään inertti tiiviste, jotta liitos on kaasutiivis. Sivuhaara ulottuu 55 mm:n päähän paineastian ulkopuolelle, ja sen sisäläpimitta on 6 mm. Sivuhaaran pää on kyntetty ja sen kierteet ovat sellaiset, että niihin sopii kalvotyyppinen paineenmuunnin. Mitä tahansa paineenmittauslaitetta voidaan käyttää edellyttäen, etteivät kuumat kaasut tai hajoamisessa syntyvät yhdisteet vaikuta siihen ja että se pystyy mittaamaan paineennousunopeuksia 690–2 070 kPa:n välillä alle 5 ms:ssa.
Kauempana sivuhaarasta oleva paineastian pää suljetaan sytytystulpalla, jossa on kaksi elektrodia. Toinen niistä on eristetty tulpan pääosasta ja toinen on maadoitettu siihen. Paineastian toisessa päässä on varokalvo (murtumispaine noin 2 200 kPa), jota pitää paikallaan sisäläpimitaltaan 20 mm:n tulppa. Tarvittaessa sytytystulpan kanssa käytetään inerttiä tiivistettä, jotta liitos on kaasutiivis. Tukiteline (kuva 2) pitää kokoonpanon oikeassa asennossa käytön aikana. Siihen kuuluu tavallisesti pehmeää terästä oleva pohjalaatta, jonka mitat ovat 235 mm x 184 mm x 6 mm, ja 185 mm:n pituinen poikkileikkaukseltaan neliönmuotoinen onttotanko, jonka mitat ovat 70 mm x 70 mm x 4 mm.
Neliöonttotangon toisessa päässä siitä leikataan pala vastakkaisilta puolilta siten, että saadaan rakenne, jossa on kaksi litteäreunaista jalkaa, joiden yläpuolella on 86 mm koskematonta neliöonttotankoa. Jalat leikataan siten, että ne muodostavat 60°:n kulman vaakatason kanssa, kun tanko on hitsattu pohjalaattaan. Pohjarakenteen yläosan yhdelle laidalle työstetään lovi, jonka leveys on 22 mm ja syvyys 46 mm, siten, että kun paineastiakokoonpano lasketaan onttotankotelineeseen sytytystulppa edellä, sivuhaara sopii loveen. Onttotangon alempaan sisäpintaan hitsataan 30 mm leveä ja 6 mm paksu teräspala, joka toimii välikkeenä. Kaksi vastakkaisilla pinnoilla olevaa 7 mm:n siipiruuvia pitää paineastian tukevasti paikallaan. Kaksi 12 mm leveää 6 mm:n paksuisesta teräksestä tehtyä nauhaa, jotka on hitsattu onttotangon pohjaosaan kiinnittyviin sivuosiin, tukee paineastiaa alhaalta päin.
1.6.1.2.2 Sytytysjärjestelmä
Sytytysjärjestelmä koostuu 25 cm pitkästä Ni/Cr-langasta, jonka halkaisija on 0,6 mm ja vastus 3,85 ohm/m. Lanka on kierretty halkaisijaltaan 5 mm:n tangon avulla kelaksi ja kiinnitetty sytytystulpan elektrodeihin. Kelan muodon pitäisi olla sellainen kuin kuvassa 3 esitetään. Astian pohjan ja sytytyskelan alapään välisen etäisyyden pitäisi olla 20 mm. Ellei elektrodeja voi säätää, pitäisi kelan ja astian pohjan välillä olevan sytytyslangan päät eristää keraamivaipalla. Lankaa kuumennetaan tasavirtatehonlähteellä, joka pystyy tuottamaan vähintään 10 A:n voimakkuista virtaa.
1.6.2 Testin suoritusarvot (9)
Laitetta, joka on koottu täydellisesti ja jossa on paineenmuunnin ja kuumennusjärjestelmä, mutta johon ei ole asennettu varokalvoa, tuetaan sytytystulppapuoli alaspäin. 2,5 g testattavaa nestettä ja 2,5 g kuivattua selluloosaa sekoitetaan lasidekanterissa käyttäen lasista sekoitussauvaa (10). Turvallisuussyistä työntekijän ja seoksen välillä on oltava suojalevy sekoituksen aikana. Jos seos syttyy sekoituksen tai täytön aikana, ei testiä tarvitse jatkaa. Seos siirretään paineastiaan pieni määrä kerrallaan taputtaen, jotta seos pakkautuisi sytytyskelan ympärille ja olisi hyvin kosketuksissa sen kanssa. On tärkeää, ettei kela vääristy seoksen pakkaamisen aikana, koska se voisi aiheuttaa vääriä tuloksia (11). Varokalvo asetetaan paikalleen ja kiinnitystulppa kierretään tiukasti paikalleen. Täytetty astia asetetaan tukitelineeseen siten, että varokalvo on ylöspäin. Teline olisi sijoitettava sopivaan vahvistettuun vetokaappiin tai sytytyskoekammioon. Tehonlähde yhdistetään sytytystulpan ulompiin päihin ja annetaan 10 A:n virtaa. Aika, joka kuluu sekoituksen aloittamisesta tehon kytkemiseen, ei saisi olla olla pitempi kuin 10 min.
Paineenmuuntimen aikaansaama signaali rekisteröidään sopivalla järjestelmällä, joka mahdollistaa sekä arvioinnin että saadun aika-painekäyrän pysyvän rekisteröinnin (esim. transienttitallennin, joka on kytketty piirturiin). Seosta kuumennetaan, kunnes varokalvo murtuu tai ainakin 60 s. Jos varokalvo ei murru, seoksen on annettava jäähtyä ennen kuin laite puretaan varovasti ja varoen erityisesti mahdollista paineen vapautumista. Testattavalla aineella ja vertailuaineella (-aineilla) tehdään viisi koetta. Kirjataan aika, joka kuluu siihen, että paine nousee 690 kPa:sta 2 070 kPa:iin ilmanpaineen yläpuolella. Lasketaan paineennousuun kuluvien aikojen keskiarvo.
Joissakin tapauksissa aineet saattavat aiheuttaa paineen nousun (liian suuren tai liian pienen), joka aiheutuu sellaisista kemiallisista reaktioista, jotka eivät liity aineen hapettaviin ominaisuuksiin. Tällöin voi olla tarpeen toistaa testi inertillä aineella, esim. piimaalla (kieselguhr), selluloosan sijasta reaktion laadun selvittämiseksi.
2. MITTAUSTULOKSET
Paineen nousuun kuluneet ajat sekä testiaineelle että vertailuaineelle (-aineille).
Paineen nousuun kuluneet ajat mahdollisille inertin aineen kanssa tehdyille testeille.
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Lasketaan paineen nousuun kuluneiden aikojen keskiarvot sekä testiaineelle että vertailuaineelle (-aineille).
Lasketaan paineen nousuun kuluneiden aikojen keskiarvot mahdollisille inertin aineen kanssa tehdyille testeille.
Taulukossa 1 esitetään joitakin esimerkkejä tuloksista.
Taulukko 1
Esimerkkejä tuloksista (15)
|
Aine (14) |
Keskimääräinen paineen nousuun kulunut aika 1:1-selluloosaseokselle (ms) |
|
Ammoniumdikromaatti, kyllästetty vesiliuos |
20 800 |
|
Kalsiumnitraatti, kyllästetty vesiliuos |
6 700 |
|
Ferrinitraatti, kyllästetty vesiliuos |
4 133 |
|
Litiumperkloraatti, kyllästetty vesiliuos |
1 686 |
|
Magnesiumperkloraatti, kyllästetty vesiliuos |
777 |
|
Nikkelinitraatti, kyllästetty vesiliuos |
6 250 |
|
Typpihappo, 65 % |
4 767 (12) |
|
Perkloorihappo, 50 % |
121 (12) |
|
Perkloorihappo, 55 % |
59 |
|
Kaliumnitraatti, 30 % vesiliuos |
26 690 |
|
Hopeanitraatti, kyllästetty vesiliuos |
— (13) |
|
Natriumkloraatti, 40 % vesiliuos |
2 555 (12) |
|
Natriumnitraatti, 45 % vesiliuos |
4 133 |
|
Inertti aine |
|
|
Vesi:selluloosa |
— (13) |
3. TESTISELOSTE
3.1 TESTISELOSTE
Testiselosteessa on ilmoitettava seuraavat tiedot:
|
— |
testattavan aineen tunnistetiedot, koostumus, puhtausaste jne. |
|
— |
testiaineen pitoisuus |
|
— |
selluloosan kuivausmenetelmä |
|
— |
käytetyn selluloosan vesipitoisuus |
|
— |
mittaustulokset |
|
— |
inertin aineen kanssa mahdollisesti tehtyjen testien tulokset |
|
— |
paineen nousuun kuluvista ajoista lasketut keskiarvot |
|
— |
mahdolliset poikkeamat tästä menetelmästä ja syyt niihin |
|
— |
kaikki lisätiedot tai huomautukset, jotka voivat vaikuttaa tulosten tulkintaan. |
3.2 TULOSTEN TULKINTA (16)
Testitulosten arvioinnissa
|
a) |
todetaan, syttyykö testiaineen ja selluloosan seos itsestään ja |
|
b) |
verrataan paineen nousuun (690 kPa–2 070 kPa) kuluneiden aikojen keskiarvoja vertailuaine(id)en vastaaviin arvoihin. |
Nestemäisen aineen katsotaan olevan hapettava, kun
|
a) |
testattavan aineen ja selluloosan 1:1-seos (massana) syttyy itsestään tai |
|
b) |
testattavan aineen ja selluloosan 1:1-seoksella (massana) on pienempi tai yhtä suuri keskimääräinen paineen nousuun kuluva aika kuin 65-painoprosenttisen typpihapon ja selluloosan 1:1-seoksella (massana). |
Väärien positiivisten tulosten välttämiseksi on tuloksia tulkittaessa tarkasteltava tarvittaessa myös tuloksia, jotka on saatu testattaessa ainetta inertin materiaalin kanssa.
4. KIRJALLISUUS
|
(1) |
Recommendations on the Transport of Dangerous Goods, Manual of Tests and Criteria. 3. tarkistettu painos. YK:n julkaisu nro ST/SG/AC.10/11/Rev. 3, 1999, sivu 342. Test O.2: Test for oxidizing liquids. |
Kuva 1
Paineastia
Kuva 2
Tukiteline
Kuva 3
Sytytysjärjestelmä
LIITE 2B
”B.1 a AKUUTTI ORAALINEN TOKSISUUS - VAKIOANNOSMENETELMÄ
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä vastaa OECD:n testiohjetta nro TG 420 (2001)
1.1 JOHDANTO
Perinteisissä menetelmissä akuutin toksisuuden arvioimiseksi käytetään päätepisteenä eläinten kuolemaa. Vuonna 1984 British Toxicology Society ehdotti akuutin toksisuuden testaamiseksi uutta käytäntöä, joka perustuu aineen annosteluun vakioannostasojen sarjana (1). Menetelmässä vältettiin käyttämästä eläinten kuolemaa päätepisteenä ja tarkkailtiin sen sijaan selviä toksisuusoireita yhdellä annossarjasta valitulla vakioannostasolla. Menetelmä on hyväksytty tutkimusmenetelmäksi vuonna 1992 Yhdistyneen kuningaskunnan (2) ja kansainvälisten (3) in vivo validointitutkimusten perusteella. Tämän jälkeen vakioannosmenetelmän tilastollisia ominaisuuksia on arvioitu matemaattisten mallien avulla useissa tutkimuksissa (4)(5)(6). In vivo- ja mallintamistutkimukset ovat osoittaneet, että menetelmä on toistettava, että siinä käytetään vähemmän eläimiä ja että se aiheuttaa vähemmän kärsimystä kuin perinteiset menetelmät. Menetelmällä voidaan luokitella aineita vaarallisuuden mukaan samalla tavoin kuin muilla akuutin toksisuuden tutkimusmenetelmillä.
Ohjeita tiettyyn tarkoitukseen sopivimman tutkimusmenetelmän valinnasta on annettu akuutin oraalisen toksisuuden testausta koskevassa ohjeasiakirjassa (Guidance Document on Acute Oral Toxicity Testing (7)). Ohjeasiakirjassa on myös lisätietoa tutkimusmenetelmä B.1 a :n käyttämisestä ja tulkinnasta.
Menetelmän periaatteena on, että päätutkimuksessa käytetään ainoastaan lievästi toksisia annoksia ja että todennäköisesti tappavien annosten antamista vältetään. Annoksia, joiden tiedetään aiheuttavan voimakasta kipua ja kärsimystä syövyttävien tai vaikea-asteisten ärsytysvaikutusten vuoksi, ei myöskään tarvitse annostella. Kuolemaisillaan olevat, selvästi kärsivät tai voimakkaasta ja jatkuvasta kivusta merkkejä osoittavat eläimet on lopetettava humaanilla tavalla, ja koetulosten tulkinnassa ne on otettava huomioon samalla tavalla kuin kokeessa kuolleet eläimet. Erillisessä ohjeasiakirjassa (8) on esitetty kriteerit, joiden perusteella tehdään päätös kuolemaisillaan olevan tai voimakkaasti kärsivän eläimen lopettamisesta. Lisäksi siinä on annettu ohjeita ennustettavan tai uhkaavan kuoleman tunnistamiseksi.
Menetelmällä saadaan tietoa vaarallisista ominaisuuksista ja aineet voidaan sen perusteella sijoittaa ja luokitella akuuttia toksisuutta aiheuttavien kemikaalien kansainvälisesti yhdenmukaistetun luokitusjärjestelmän mukaisesti (Globally Harmonised System (GHS) for the classification of chemicals which cause acute toxicity (9)).
Koelaboratorion on otettava huomioon kaikki testiaineesta saatavilla olevat tiedot ennen tutkimuksen suorittamista. Näissä tiedoissa on esitettävä aineen tunnistetiedot ja kemiallinen rakenne, sen fysikaalis-kemialliset ominaisuudet, kaikkien muiden aineella in vivo tai in vitro suoritettujen toksisuuskokeiden tulokset, rakenteellisesti samanlaisten aineiden toksikologiset tiedot ja aineen odotettu käyttö. Nämä tiedot ovat välttämättömiä kaikkien asianosaisten vakuuttamiseksi siitä, että kokeella on merkitystä ihmisten terveyden suojelun kannalta ja että sen avulla voidaan valita sopiva alkuannos.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Akuutti oraalinen toksisuus: haittavaikutukset, joita esiintyy, kun ainetta on annosteltu suun kautta kerta-annoksena tai useampana annoksena 24 tunnin aikana.
Viivästynyt kuolema: eläin ei kuole tai vaikuta kuolevalta 48 tunnin kuluessa, mutta kuolee myöhemmin 14 päivän havainnointijakson aikana.
Annos: annostellun testiaineen määrä. Annos ilmaistaan testiaineen painona koe-eläimen painoyksikköä kohti (esimerkiksi mg/kg).
Ilmeinen toksisuus: yleistermi, jolla tarkoitetaan testiaineen antamisen jälkeen ilmeneviä selviä toksisuuden oireita (katso esimerkiksi (3)). Näiden oireiden perusteella vakioannoksen suurentaminen seuraavaan annokseen aiheuttaisi todennäköisesti voimakasta kipua ja jatkuvia merkkejä kovasta kärsimyksestä tai sen, että eläin on kuolemaisillaan (perusteet on esitetty eläinkokeen humaaneja lopettamiskriteereitä koskevassa ohjeasiakirjassa Humane Endpoints Guidance Document (8)) tai todennäköisesti useimpien eläinten kuoleman.
GHS: Globally Harmonised Classification System for Chemical Substances and Mixtures (Kemiallisten aineiden ja seosten kansainvälisesti yhdenmukaistettu luokitusjärjestelmä). Yhteinen toimi, johon osallistuvat OECD (ihmisten terveys ja ympäristö), YK:n vaarallisten aineiden kuljettamista käsittelevä asiantuntijakomitea (fysikaalis-kemialliset ominaisuudet) ja ILO (vaarojen ilmoittaminen) ja jota koordinoidaan kemikaalien järkevää hallinnointia koskevalla organisaatioiden välisellä ohjelmalla (IOMC).
Uhkaava kuolema: eläin on vakavasti sairas tai kuolee todennäköisesti ennen seuraavaa suunniteltua havainnointiajankohtaa. Jyrsijöillä tällaista tilaa osoittavia merkkejä voivat olla kouristukset, kyljellään makaaminen, velttous ja vapina. (Katso tarkempia tietoja eläinkokeen humaaneja lopettamiskriteereitä koskevasta ohjeasiakirjasta (8)).
DL50 (median lethal dose, keskimääräinen tappava annos): on tilastollinen kerta-annos, jonka voidaan suun kautta annosteltuna odottaa tappavan puolet annoksen saaneista eläimistä. LD50-arvo ilmoitetaan testiaineen painona koe-eläimen painoyksikköä kohti (mg/kg).
Raja-annos: kokeen yläraja-annos (2 000 tai 5 000 mg/kg).
Kuolemaisillaan oleva: eläin, joka on kuolemaisillaan tai ei kykene säilymään hengissä hoidosta huolimatta. (Katso tarkempia lisätietoja eläinkokeen humaaneja lopettamiskriteereitä koskevasta ohjeasiakirjasta (8)).
Ennustettava kuolema: sellaisten kliinisten oireiden esiintyminen, jotka viittaavat siihen, että eläin tulee kuolemaan tietyn ajan kuluttua ennen kokeen suunniteltua päättymistä. Näitä oireita ovat esimerkiksi kykenemättömyys käyttää vettä tai ruokaa. (Katso tarkempia lisätietoja eläinkokeen humaaneja lopettamiskriteereitä koskevasta ohjeasiakirjasta (8)).
1.3 KOEMENETELMÄN PERIAATE
Samaa sukupuolta olevien eläinten ryhmille annostellaan testiainetta vaiheittain käyttämällä 5, 50, 300 ja 2 000 mg:n/kg vakioannoksia (poikkeuksellisesti voidaan käyttää 5 000 mg:n/kg lisävakioannosta, katso kappale 1.6.2). Alkuannostaso valitaan esikokeen perusteella annokseksi, jonka odotetaan aiheuttavan joitakin toksisuusoireita, mutta ei kuitenkaan vakavia toksisia vaikutuksia tai kuolleisuutta. Kipuun, kärsimykseen ja uhkaavaan kuolemaan liittyviä kliinisiä oireita ja tiloja on kuvailtu yksityiskohtaisesti OECD:n ohjeasiakirjassa (8). Muille eläinryhmille voidaan antaa korkeampia tai matalampia vakioannoksia sen mukaan, esiintyykö merkkejä toksisuudesta tai kuolleisuudesta. Menettelyä jatketaan, kunnes ilmeistä toksisuutta tai korkeintaan yhden kuoleman aiheuttava annos pystytään määrittämään, tai kun korkeimmasta annoksesta ei ole havaittavissa vaikutuksia tai alhaisin annos aiheuttaa kuolemia.
1.4 KOEMENETELMÄN KUVAUS
1.4.1 Eläinlajin valinta
Suositeltavin jyrsijälaji on rotta, tosin muitakin jyrsijöitä voidaan käyttää. Yleensä käytetään naaraita (7). Syynä tähän on, että tavanomaisia LD50-kokeita koskevien kirjallisuustutkimusten perusteella sukupuolten herkkyydessä on yleensä vähän eroja, mutta silloin kun eroja on havaittu, naaraat ovat yleensä hieman herkempiä (10). Mikäli rakenteellisesti samanlaisten kemikaalien toksikologisia ja toksikokineettisiä ominaisuuksia koskevat tiedot osoittavat urosten olevan herkempiä, on käytettävä uroksia. Kokeen tekeminen uroksilla edellyttää riittäviä perusteita.
Kokeeseen on käytettävä terveitä, nuoria ja täysikasvuisia yleisesti käytettyjä koe-eläinkantoja. Naaraat eivät saa olla synnyttäneitä eivätkä kantavia. Kunkin eläimen on annostuksensa alussa oltava 8–12 viikon ikäinen, ja sen paino saa poiketa korkeintaan ± 20 % aikaisemmin annoksen saaneiden eläinten keskipainosta.
1.4.2 Koe-eläintilat ja eläinten ruokinta
Koe-eläinhuoneen lämpötilan tulee olla 22 aC (± 3 aC). Vaikka riittävät vaatimukset suhteellisen kosteuden suhteen ovat vähintään 30 % eikä mielellään yli 70 % muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50—60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa tulee käyttää keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratorioruokavaliota, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa. Eläimet voidaan erotella eri häkkeihin annoksen mukaan, mutta eläinten lukumäärä häkkiä kohti ei saa häiritä kunkin eläimen selkeää havainnointia.
1.4.3 Eläinten valmistelu
Eläimet valitaan satunnaisesti ja merkitään yksilötunnistusta varten. Eläimiä pidetään häkeissään vähintään viiden päivän ajan ennen annostelun aloittamista, jotta ne tottuvat laboratorio-oloihin.
1.4.4 Annosten valmistelu
Yleensä testiaineen testattavat annokset annostellaan vakiotilavuudessa niin, että annosteltavan valmisteen pitoisuus vaihtelee. Testattaessa nestemäistä lopputuotetta tai sekoitusta testiaineen käyttö laimentamattomana eli vakiopitoisena saattaa kuitenkin olla oleellista kyseisen aineen myöhemmän riskinarvioinnin kannalta, ja jotkut sääntelyviranomaiset edellyttävätkin tällaista menettelyä. Kummassakaan tapauksessa annoksen enimmäistilavuutta ei saa ylittää. Kerralla annettavan nesteen enimmäismäärä riippuu koe-eläimen koosta. Jyrsijöillä määrä ei yleensä saa olla yli 1 ml sataa painogrammaa kohti. Vesiliuoksia voidaan kuitenkin antaa 2 ml sataa painogrammaa kohti. Annostellun valmisteen koostumukseksi suositellaan vesipitoista liuosta/suspensiota/emulsiota aina, kun se on mahdollista. Muussa tapauksessa on mieluiten käytettävä öljypohjaista (esimerkiksi maissiöljy) liuosta/suspensiota/emulsiota tässä järjestyksessä ja sen jälkeen muihin kantaja-aineisiin pohjautuvia liuoksia. Jos kantaja-aine on muu kuin vesi, sen toksiset ominaisuudet on tunnettava. Annokset on valmistettava vähän ennen annostelua paitsi, jos valmisteen tiedetään säilyttävän stabiliteettinsa käytön ajan ja sen on osoitettu olevan hyväksyttävä.
1.5 TESTIN SUORITUS
1.5.1 Annostelu
Testiaine annetaan kerta-annoksena mahaletkun tai sopivan intubaatiokanyylin kautta. Mikäli kerta-annostelu ei poikkeuksellisesti ole mahdollinen, annos voidaan antaa pienempinä osina enintään 24 tunnin kuluessa.
Eläimiä ei saa ruokkia ennen annostelua (esimerkiksi rottaa on pidettävä ruoatta yli yön ja hiirtä 3–4 tuntia, mutta vettä tulee olla tarjolla). Paaston jälkeen eläimet punnitaan ja niille annetaan testiaine. Aineen annostelun jälkeen ruokintaa voidaan siirtää rotilla vielä 3–4 tuntia ja hiirillä 1–2 tuntia. Mikäli annos annetaan osina tietyn ajan kuluessa, eläimille saatetaan joutua antamaan ruokaa ja vettä jakson pituudesta riippuen.
1.5.2 Esikoe
Esikokeen tarkoituksena on sopivan alkuannoksen valinta päätutkimusta varten. Testiaine annostellaan yksittäisille eläimille vaiheittain liitteessä 1 esitetyn toimenpidekaavion mukaisesti. Esikoe on valmis, kun päätös päätutkimuksessa käytettävästä alkuannoksesta voidaan tehdä (tai jos kuolleisuutta ilmenee alhaisimman vakioannoksen yhteydessä).
Esikokeen alkuannos valitaan vakioannostasoista 5, 50, 300 ja 2 000 mg/kg. Valitun alkuannoksen odotetaan aiheuttavan ilmeistä toksisuutta ja sen on mahdollisuuksien mukaan perustuttava samalla kemikaalilla tai rakenteellisesti samanlaisilla kemikaaleilla suoritettujen in vivo tai in vitro testien tietoihin. Jos tällaisia tietoja ei ole käytettävissä, alkuannos on 300 mg/kg.
Annokset annetaan eläimille vähintään 24 tunnin välein. Kaikkia eläimiä on havainnoitava vähintään 14 päivää.
Korkeinta 5 000 mg:n/kg vakioannostasoa voidaan käyttää poikkeuksellisesti ja vain silloin, kun se on perusteltua erityisten sääntelyyn liittyvien vaatimusten vuoksi (katso liite 3). Eläinten hyvinvoinnin takia eläinkokeiden tekeminen GHS-luokassa 5 annoksella 2 000-5 000 mg/kg ei ole suositeltavaa, ja sitä tulee käyttää vain, kun on erittäin todennäköistä, että tällaisen kokeen tuloksilla on välitöntä merkitystä eläinten tai ihmisten terveyden tai ympäristön suojelemiselle.
Kun esikokeessa alhaisimmalla vakioannostasolla (5mg/kg) testattu eläin kuolee, tavanomainen menettely on päättää tutkimus ja luokitella aine GHS-luokkaan 1 (kuten liitteessä 1 on esitetty). Mikäli luokitus on kuitenkin vielä varmennettava, voidaan suorittaa seuraavanlainen vaihtoehtoinen lisätoimenpide: Toiselle eläimelle annetaan 5 mg:n/kg annos. Mikäli eläin kuolee, vahvistetaan luokitukseksi GHS-luokka 1 ja tutkimus päätetään välittömästi. Mikäli eläin jää henkiin, annetaan korkeintaan kolmelle muulle eläimelle 5 mg:n/kg annos. Koska kuolleisuusriski on suuri, annostelun tulee tapahtua vaiheittain eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Annokset on annettava eläimille riittävin aikavälein, jotta voidaan osoittaa edellisen eläimen todennäköisesti jäävän henkiin. Mikäli toinen eläin kuolee, annostelu keskeytetään välittömästi eikä enempää eläimiä testata. Koska toisen eläimen kuolema (riippumatta testattujen eläinten määrästä päättymishetkellä) kuuluu tulosluokkaan A (kaksi tai useampia eläimiä kuolee), noudatetaan 5 mg:n/kg vakioannokselle liitteessä 2 esitettyä luokitussääntöä (luokka 1 mikäli kaksi tai useampia eläimiä kuolee tai luokka 2 mikäli vain yksi eläin kuolee). Lisäksi liitteessä 4 annetaan ohjeita EU:n järjestelmän mukaisesta luokituksesta ennen uuden GHS-järjestelmän käyttöönottoa.
1.5.3 Päätutkimus
1.5.3.1 Eläinten määrä ja annostasot
Alkuannostasolla tapahtuneen testauksen jälkeen suoritettavat toimet on esitetty toimenpidekaavioissa liitteessä 2. Valittavana on kolme toimintavaihtoehtoa: testauksen keskeyttäminen ja sopivan vaarallisuusluokan määrittäminen, korkeamman vakioannoksen testaaminen tai matalamman vakioannoksen testaaminen. Eläinten suojelemiseksi päätutkimuksessa ei kuitenkaan käytetä uudestaan esikokeessa kuolemaan johtanutta annostasoa (katso liite 2). Kokemusten mukaan todennäköisin tulos alkuannostasolla on, että aine voidaan luokitella eikä uutta testausta tarvita.
Yleensä kullakin tutkitulla annostasolla käytetään yhteensä viittä samaa sukupuolta olevaa eläintä. Näihin viiteen eläimeen kuuluu yksi esikokeessa valitulla annostasolla testattu eläin sekä neljä muuta eläintä (paitsi jos päätutkimuksessa käytetty annostaso ei poikkeuksellisesti sisältynyt katsaustutkimukseen).
Annostelun aikaväli kullakin tasolla määritellään toksisten oireiden alkamishetken, keston ja vaikeusasteen mukaan. Seuraavan annoksen antamista tulee siirtää, kunnes jo annosteltujen eläinten eloonjäämisestä on saatu varmuus. Tarvittaessa annosteluväliksi suositellaan jokaisella annostasolla 3–4 päivää viivästyneen toksisuuden havainnoimiseksi. Aikaväliä voidaan muuttaa sopivaksi esimerkiksi, jos vasteesta ei vielä ole täyttä varmuutta.
Käytettäessä korkeinta 5 000 mg:n/kg vakioannosta on noudatettava liitteessä 3 esitettyä menettelytapaa (katso myös kappale 1.6.2).
1.5.3.2 Raja-annostesti
Raja-annostestiä käytetään pääasiassa silloin, kun tutkimuksen tekijällä on tietoa, jonka mukaan testiaine on todennäköisesti ei-toksinen, toisin sanoen se on toksista ainoastaan ylittäessään säädösten mukaiset raja-annokset. Tietoa testiaineen toksisuudesta saadaan samanlaisia testattuja yhdisteitä tai seoksia koskevista tiedoista, kun otetaan huomioon toksikologisesti merkittävien ainesosien tunnistetiedot ja prosenttiosuus. Päätutkimus on suoritettava, kun testiaineen toksisuudesta on vain vähän tai ei lainkaan tietoa tai kun se todennäköisesti on toksinen.
Näiden ohjeiden mukaisena raja-annostestinä voidaan tavanomaista menettelytapaa käytettäessä käyttää katsaustutkimusta, jossa alkuannos on 2 000 mg/kg (tai poikkeuksellisesti 5 000 mg/kg), ja jossa sen jälkeen annetaan neljälle muulle eläimelle sama annos.
1.6 HAVAINNOINTI
Eläimiä havainnoidaan yksittäin annostelun jälkeen vähintään yhden kerran ensimmäisten 30 minuutin aikana ja säännöllisin väliajoin ensimmäisten 24 tunnin aikana. Havainnoinnin on oltava erityisen tarkkaa ensimmäisten neljän tunnin aikana. Sen jälkeen havainnointi tapahtuu päivittäin 14 päivän ajan paitsi, jos eläin on poistettava tutkimuksesta ja lopetettava humaanilla tavalla eläinten hyvinvointia koskevien periaatteiden vuoksi tai se löydetään kuolleena. Havainnoinnin kestoa ei pitäisi kuitenkaan määritellä tiukasti. Se tulee määrittää toksisten reaktioiden, niiden alkamishetken ja toipumisen keston perusteella ja sitä tulisi voida pidentää tarvittaessa. Toksisuusoireiden ilmaantumis- ja häviämisajankohdat ovat tärkeitä etenkin, jos toksisilla oireilla on taipumus viivästyä (11). Kaikki havainnot kirjataan järjestelmällisesti eläinkohtaisesti.
Lisähavainnointi on tarpeen jos eläinten toksisuusoireet jatkuvat. Havaintoihin tulee sisältyä ihon, karvapeitteen, silmien, limakalvojen, hengitys- ja verenkiertojärjestelmän, autonomisen hermoston ja keskushermoston, somatomotorisen toiminnan ja käyttäytymisen muutokset. Huomiota tulee kiinnittää vapinaan, kouristuksiin, syljeneritykseen, ripuliin, letargiaan, uneen ja koomaan. Eläinkokeiden humaaneja lopettamiskriteereitä koskevassa ohjeasiakirjassa esitetyt periaatteet ja perustelut on otettava huomioon (8). Kuolevat eläimet ja eläimet, jotka osoittavat merkkejä voimakkaasta kivusta ja jatkuvasta kovasta kärsimyksestä, tulee lopettaa humaanilla tavalla. Humaaneista syistä lopetettujen tai kuolleena löydettyjen eläinten kuolinajankohta tulee kirjata muistiin mahdollisimman tarkasti.
1.6.1 Ruumiinpaino
Kunkin eläimen paino on määritettävä hieman ennen testiaineen annostelua ja vähintään viikoittain sen jälkeen. Painon muutokset on laskettava ja kirjattava. Kokeen päätyttyä henkiin jääneet eläimet punnitaan ja lopetetaan sen jälkeen humaanilla tavalla.
1.6.2 Patologia
Kaikkii koe-eläimet (myös kokeen aikana kuolleet tai eläinten hyvinvointia koskevien periaatteiden vuoksi tutkimuksesta poistetut) avataan. Kunkin eläimen kaikki makroskooppiset muutokset tulee kirjata. Ensimmäisen annostelun jälkeen vähintään 24 tuntia hengissä säilyneiden eläinten makroskooppisia muutoksia sisältävät elimet voidaan myös tutkia mikroskooppisesti siitä mahdollisesti saatavan hyödyllisen tiedon vuoksi.
2. TULOKSET
Tuloksina on esitettävä yksittäisiä eläimiä koskevat tulokset. Kaikki tulokset tulee esittää myös yhteenvetona taulukossa, josta käy ilmi kussakin koeryhmässä käytettyjen eläinten lukumäärä, toksisuusoireita osoittaneiden eläinten lukumäärä, kokeen aikana kuolleena löydettyjen tai humaaneista syistä lopetettujen eläinten lukumäärä, yksittäisten eläinten kuolinajankohta, toksisten vaikutusten ja palautuvuuden kuvaus ja niiden ajallinen esiintyminen sekä ruumiinavauslöydökset.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 Loppuraportti
Loppuraportin tulee tarpeen mukaan sisältää seuraavat tiedot:
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine (tarvittaessa):
|
|
|
Koe-eläimet:
|
|
|
Koeolosuhteet:
|
|
|
Tulokset:
|
Tulosten tarkastelu ja tulkinta.
Johtopäätökset
4. VIITTEET
|
(1) |
British Toxicology Society Working Party on Toxicity (1984). Special report: a new approach to the classification of substances and preparations on the basis of their acute toxicity. Human Toxicol., 3, 85-92. |
|
(2) |
Van den Heuvel, M.J., Dayan, A.D. and Shillaker, R.O. (1987). Evaluation of the BTS approach to the testing of substances and preparations for their acute toxicity. Human Toxicol. 6, 279-291. |
|
(3) |
Van den Heuvel, M.J., Clark, D.G., Fielder, R.J., Koundakjian, P.P., Oliver, G.J.A., Pelling, D., Tomlinson, N.J. and Walker, A.P. (1990). The international validation of a fixed-dose procedure as an alternative to the classical LD50 test. Fd. Chem. Toxicol. 28, 469-482. |
|
(4) |
Whitehead, A. and Curnow, R.N. (1992). Statistical evaluation of the fixed-dose procedure. Fd. Chem. Toxicol., 30, 313-324. |
|
(5) |
Stallard, N. and Whitehead, A. (1995). Reducing numbers in the fixed-dose procedure. Human Exptl. Toxicol. 14, 315-323. Human Exptl. Toxicol. |
|
(6) |
Stallard, N., Whitehead, A. and Ridgeway, P. (2002). Statistical evaluation of the revised fixed dose procedure. Hum. Exp. Toxicol., 21, 183 -196. |
|
(7) |
OECD (2001). Guidance Document on Acute Oral Toxicity Testing. Environmental Health and Safety Monograph Series on Testing and Assessment N. 24. Paris |
|
(8) |
OECD (2000). Guidance Document on the Recognition, Assessment and Use of Clinical Signs as Humane Endpoints for Experimental Animals Used in Safety Evaluation. Environmental Health and Safety Monograph Series on Testing and Assesment N. 19. |
|
(9) |
OECD (1998). Harmonised Integrated Hazard Classification for Human Health and Environmental Effects of Chemical Substances as endorsed by the 28th Joint Meeting of the Chemicals Committee and the Working Party on Chemicals in November 1998, Part 2, p.11 [http://webnet1.oecd.org/oecd/pages/home/displaygeneral/0,3380,EN-documents-521-14-no-24-no-0,FF.html]. |
|
(10) |
Lipnick, R.L., Cotruvo, J.A., Hill, R.N., Bruce, R.D., Stitzel, K.A., Walker, A.P., Chu, I., Goddard, M., Segal, L., Springer, J.A. and Myers, R.C. (1995). Comparison of the Up-and-Down, Conventional LD50, and Fixed-Dose Acute Toxicity Procedures. Fd. Chem. Toxicol. 33, 223-231. |
|
(11) |
Chan P.K and A.W. Hayes (1994) Chapter 16 Acute Toxicity and Eye Irritation. In: Principles and Methods of Toxicology. 3rd Edition. A.W. Hayes, Editor. Raven Press, Ltd. New York, USA. |
LIITE 1: ESIKOKEEN TOIMENPIDEKAAVIO
LIITE 2: PÄÄTUTKIMUKSEN TOIMENPIDEKAAVIO
LIITE 3
PERUSTEET SELLAISTEN TESTIAINEIDEN LUOKITTELULLE, JOIDEN ODOTETTAVISSA OLEVA LD50-ARVO YLITTÄÄ 2 000 MG/KG JA JOITA EI TARVITSE TESTATA
Vaarallisuusluokkaa 5 koskevien kriteereiden avulla on tarkoitus tunnistaa sellaiset testiaineet, joiden akuutti toksisuusvaara on suhteellisen alhainen, mutta jotka tietyissä olosuhteissa voivat olla vaaraksi heikommille populaatioille. Näiden aineiden LD50-arvon odotetaan vaihtelevan välillä 2 000-5 000 mg/kg ihon tai suun kautta annosteltuna tai vastaavina annoksina muuta kautta annettuna. Testiaineet voidaan luokitella vaarallisuusluokkaan, jonka rajat ovat 2 000 mg/kg < DL50 < 5 000 mg/kg (luokka 5 GHS-järjestelmässä) seuraavissa tapauksissa:
|
a) |
mikäli aine määritellään missä tahansa liitteessä 2 esitetyistä koejärjestelyistä tähän luokkaan kuuluvaksi kuolleisuuden esiintymisen perusteella |
|
b) |
mikäli on jo käytettävissä luotettavia todisteita, joiden mukaan LD50 on luokkaan 5 kuuluvien arvojen vaihteluvälin rajoissa tai mikäli muut eläinkokeet tai toksiset vaikutukset ihmisillä osoittavat, että asialla on välitöntä merkitystä ihmisten terveydelle |
|
c) |
tietoja ekstrapoloimalla, arvioimalla tai mittaamalla, jos määritteleminen korkeampaan vaarallisuusluokkaan ei ole aiheellista ja kun
|
TESTAAMINEN 2 000 MG/KG YLITTÄVILLÄ ANNOKSILLA
Korkeinta 5 000 mg:n/kg vakioannostasoa voidaan käyttää poikkeuksellisesti ja vain silloin, kun se on perusteltua erityisten sääntelyyn liittyvien vaatimusten vuoksi. Koska eläinten hyvinvointia on suojeltava, kokeiden tekeminen 5 000 mg:n/kg annoksella ei ole suositeltavaa, ja sitä tulee käyttää vain kun on erittäin todennäköistä, että tällaisen kokeen tuloksilla on välitöntä merkitystä eläinten tai ihmisten terveyden tai ympäristön suojelemiselle (9).
Esikoe
Liitteessä 1 esitettyä vaiheittaista menettelyä koskevia päätöksentekosääntöjä laajennetaan siten, että niihin sisältyy 5 000 mg:n/kg annostaso. Käytettäessä esikokeen alkuannoksena 5 000 mg:aa/kg tulos A (kuolema) edellyttää kokeen tekemistä toisella eläimellä 2 000 mg:n/kg annoksella. Jos saadaan tulos B tai C (ilmeinen toksisuus tai ei toksisuutta), voidaan päätutkimuksen alkuannokseksi valita 5 000 mg/kg. Vastaavasti käytettäessä muuta alkuannosta kuin 5 000 mg:aa/kg koetta jatketaan 5 000 mg:aan/kg asti siinä tapauksessa, että kokeen tulos on B tai C 2 000 mg:n/kg annoksella. Mikäli 5 000 mg:n/kg annoksella saadaan myöhemmin tulokseksi A, on päätutkimuksen alkuannos 2 000 mg/kg. Mikäli tulokseksi saadaan B ja C, on päätutkimuksen alkuannos 5 000 mg/kg.
Päätutkimus
Liitteessä 2 esitettyä vaiheittaista menettelyä koskevia päätöksentekosääntöjä laajennetaan siten, että niihin sisältyy 5 000 mg:n/kg annostaso. Käytettäessä päätutkimuksen alkuannoksena 5 000 mg:aa/kg tulos A (≥2 kuolemaa) edellyttää kokeen tekemistä toisella ryhmällä 2 000 mg:n/kg annoksella. Mikäli tulos on B (ilmeinen toksisuus ja/tai ≤1 kuolemaa) tai C (ei toksisuutta), ainetta ei GHS-järjestelmän mukaan luokitella. Vastaavasti käytettäessä muuta alkuannosta kuin 5 000 mg:aa/kg koetta jatketaan 5 000 mg:aan/kg asti siinä tapauksessa että kokeen tulos on C 2 000 mg:n/kg annoksella. Mikäli myöhemmin saadaan 5 000 mg:n/kg annoksella tulos A, aine luokitellaan kuuluvaksi GHS-järjestelmän luokkaan 5. Mikäli tulos on B tai C, ainetta ei luokitella.
LIITE 4 :
KOEMENETELMÄ B. 1 a – EU:n järjestelmän mukaiset luokitteluohjeet, joita käytetään siirtymäkaudella ennen kansainvälisesti yhdenmukaistetun järjestelmän (GHS) (viitteessä (8)) täysimääräistä täytäntöönpanoa
”
LIITE 2C
”B.1 b AKUUTTI ORAALINEN TOKSISUUS – AKUUTIN TOKSISUUSLUOKAN MENETELMÄ
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä vastaa OECD:n testiohjetta nro TG 423 (2001)
1.1 JOHDANTO
Tässä esitetään vaiheittainen akuutin toksisuusluokan menetelmä (1), jonka kussakin vaiheessa käytetään kolmea samaa sukupuolta olevaa eläintä. Testiaineen akuutin toksisuuden arvioimiseksi saatetaan tarvita keskimäärin kahdesta neljään vaihetta riippuen eläinten kuolleisuudesta ja/tai siitä, ovatko ne kuolemaisillaan. Menetelmä on toistettava ja siinä käytetään erittäin vähän eläimiä. Sillä voidaan luokitella aineita vaarallisuuden mukaan samalla tavoin kuin muilla akuutin toksisuuden tutkimusmenetelmillä. Akuutin toksisuusluokan menetelmä perustuu biometrisiin arviointeihin (2)(3)(4)(5) vakioannoksilla, jotka eroavat toisistaan riittävästi aineen luokittelemiseksi vaarallisuuden mukaan ja riskin arvioimiseksi. Menetelmä hyväksyttiin vuonna 1996, ja se on validoitu laajasti sekä kansallisella tasolla (6) että kansainvälisellä tasolla (7) in vivo vertaamalla tuloksia kirjallisuudesta saatuihin LD50-arvoja koskeviin tietoihin.
Ohjeita tiettyyn tarkoitukseen sopivimman tutkimusmenetelmän valinnasta on annettu akuutin oraalisen toksisuuden testausta käsittelevässä ohjeasiakirjassa (Guidance Document on Acute Oral Toxicity Testing (8)). Ohjeasiakirjassa on myös lisätietoa tutkimusmenetelmä B.1 b:n käyttämisestä ja tulkinnasta.
Testiaineita ei tarvitse annostella annoksina, joiden tiedetään aiheuttavan voimakasta kipua ja kärsimystä syövyttävien tai vaikea-asteisten ärsytysvaikutusten vuoksi. Kuolemaisillaan olevat, selvästi kärsivät tai voimakkaasta ja jatkuvasta kivusta merkkejä osoittavat eläimet on lopetettava humaanilla tavalla, ja koetulosten tulkinnassa ne on otettava huomioon samalla tavalla kuin kokeessa kuolleet eläimet. Erillisessä ohjeasiakirjassa (9) on esitetty kriteerit, joiden perusteella tehdään päätös kuolemaisillaan olevan tai voimakkaasti kärsivän eläimen lopettamisesta. Lisäksi siinä on annettu ohjeita ennustettavan tai uhkaavan kuoleman tunnistamiseksi.
Menetelmässä käytetään etukäteen määriteltyjä annoksia, ja tulosten avulla voidaan määritellä aineen vaarallisuusaste ja luokitella se akuuttia toksisuutta aiheuttavien kemikaalien kansainvälisesti yhdenmukaistetun luokitusjärjestelmän mukaisesti (Globally Harmonised System for the classification of chemicals which cause acute toxicity (10)).
Periaatteessa menetelmän avulla ei ole tarkoitus laskea tarkkaa LD50-annosta, vaan sillä voidaan määrittää tietty altistusalue, jolla kuolleisuutta on odotettavissa, sillä kokeen tärkein päätepiste on edelleenkin se, että osa eläimistä kuolee. Menetelmän avulla voidaan määrittää LD50-arvo vain silloin, kun vähintään kaksi annosta aiheuttaa kuolleisuuden, joka on korkeampi kuin 0 % ja alhaisempi kuin 100 %. Menetelmässä käytetään testiaineesta riippumatta tiettyjä etukäteen määriteltyjä annoksia, ja luokitus tehdään selkeästi eri tilassa olevien eläinten määrästä tehtyjen havaintojen perusteella. Tämän ansiosta eri laboratorioiden raportit ovat yhdenmukaisempia ja toistettavampia.
Koelaboratorion on otettava huomioon kaikki testiaineesta saatavilla olevat tiedot ennen tutkimuksen suorittamista. Näitä tietoja ovat mm. aineen tunnistetiedot ja kemiallinen rakenne, sen fysikaalis-kemialliset ominaisuudet, kaikkien muiden aineella in vitro tai in vivo suoritettujen toksisuuskokeiden tulokset, rakenteellisesti samanlaisten aineiden toksikologiset tiedot ja aineen odotettu käyttö. Nämä tiedot ovat välttämättömiä kaikkien asianosaisten vakuuttamiseksi siitä, että kokeella on merkitystä ihmisten terveyden suojelun kannalta ja että sen avulla voidaan valita sopiva alkuannos.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Akuutti oraalinen toksisuus: haittavaikutukset, joita esiintyy, kun ainetta on annosteltu suun kautta kerta-annoksena tai useina annoksina 24 tunnin aikana.
Viivästynyt kuolema: eläin ei kuole tai vaikuta kuolevalta 48 tunnin kuluessa, mutta kuolee myöhemmin 14 päivän havainnointijakson aikana.
Annos: annostellun testiaineen määrä. Annos ilmaistaan testiaineen painona koe-eläimen painoyksikköä kohti (esimerkiksi mg/kg).
GHS: Globally Harmonised Classification System for Chemical Substances and Mixtures (Kemiallisten aineiden ja seosten kansainvälisesti yhdenmukaistettu luokitusjärjestelmä). Yhteinen toimi, johon osallistuvat OECD (ihmisten terveys ja ympäristö), YK:n vaarallisten aineiden kuljettamista käsittelevä asiantuntijakomitea (fysikaalis-kemialliset ominaisuudet) ja ILO (vaarojen ilmoittaminen) ja jota koordinoi kemikaalien järkevää hallinnointia koskeva organisaatioiden välinen ohjelma (IOMC).
Uhkaava kuolema: eläin on vakavasti sairas tai kuolee todennäköisesti ennen seuraavaa suunniteltua havainnointiajankohtaa. Jyrsijöillä tällaista tilaa osoittavia merkkejä voivat olla kouristukset, kyljellään makaaminen, velttous ja vapina. (Katso tarkempia tietoja eläinkokeen humaaneja lopettamiskriteereitä koskevasta ohjeasiakirjasta (9)).
DL50 (median lethal oral dose, keskimääräinen tappava annos suun kautta annettuna): on tilastollinen kerta-annos, jonka voidaan suun kautta annosteltuna odottaa tappavan puolet annoksen saaneista eläimistä. LD50-arvo ilmoitetaan testiaineen painona koe-eläimen painoyksikköä kohti (mg/kg).
Raja-annos: kokeen yläraja-annos (2 000 tai 5 000 mg/kg).
Kuolemaisillaan oleva: eläin, joka on kuolemaisillaan tai ei kykene säilymään hengissä hoidosta huolimatta. (Katso tarkempia lisätietoja eläinkokeen humaaneja lopettamiskriteereitä koskevasta ohjeasiakirjasta (9)).
Ennustettava kuolema: sellaisten kliinisten oireiden esiintyminen, jotka viittaavat siihen, että eläin tulee kuolemaan tietyn ajan kuluttua ennen kokeen suunniteltua päättymistä. Näitä oireita ovat esimerkiksi kykenemättömyys käyttää vettä tai ruokaa. (Katso tarkempia lisätietoja eläinkokeen humaaneja lopettamiskriteereitä koskevasta ohjeasiakirjasta (9)).
1.3 TESTIN PERIAATE
Testin periaate on, että vaiheittaisella menetelmällä ja käyttämällä mahdollisimman vähän eläimiä kussakin vaiheessa saadaan riittävästi tietoa testiaineen akuutista toksisuudesta sen luokittelemiseksi. Ainetta annetaan koe-eläinryhmälle suun kautta yhdellä määritellyistä annostasoista. Ainetta testataan vaiheittain siten, että kussakin vaiheessa käytetään kolmea samaa sukupuolta olevaa eläintä (yleensä naaraita). Kyseisestä yhdisteestä johtuva kuolleisuus kussakin testin vaiheessa määrää kokeen seuraavan vaiheen, eli
|
— |
lisäkokeita ei tarvita |
|
— |
ainetta annetaan kolmelle muulle eläimelle samalla annostasolla |
|
— |
ainetta annetaan kolmelle muulle eläimelle astetta korkeammalla tai astetta matalammalla annostasolla. |
Testin suoritus on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1. Menetelmän avulla testiaine voidaan luokitella johonkin niistä toksisuusluokista, jotka on määritelty kiinteiden LD50‒raja-arvojen perusteella.
1.4 MENETELMÄN KUVAUS
1.4.1 Eläinlajin valinta
Suositeltavin jyrsijälaji on rotta, tosin muitakin jyrsijöitä voidaan käyttää. Yleensä käytetään naaraita (9). Syynä tähän on, että tavanomaisia LD50-kokeita koskevien kirjallisuustutkimusten perusteella sukupuolten herkkyydessä on vähäisiä eroja, mutta silloin kun eroja on havaittu, naaraat ovat yleensä hieman herkempiä (11). Mikäli rakenteellisesti samanlaisten kemikaalien toksikologisia ja toksikokineettisiä ominaisuuksia koskevat tiedot osoittavat urosten olevan herkempiä, on käytettävä uroksia. Kokeen tekeminen uroksilla edellyttää riittäviä perusteita.
Kokeeseen on käytettävä terveitä, nuoria ja täysikasvuisia yleisesti käytettyjä koe-eläinkantoja. Naaraat eivät saa olla synnyttäneitä eivätkä kantavia. Kunkin eläimen on annostuksensa alussa oltava 8–12 viikon ikäinen, ja sen paino saa poiketa korkeintaan ± 20 % aikaisemmin annoksen saaneiden eläinten keskipainosta.
1.4.2 Koe-eläintilat ja eläinten ruokinta
Koe-eläinhuoneen lämpötilan tulee olla 22 aC (± 3 aC). Vaikka riittävät vaatimukset suhteellisen kosteuden suhteen ovat vähintään 30 % eikä mielellään yli 70 % muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50–60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa tulee käyttää keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratorioruokavaliota, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa. Eläimet voidaan sijoittaa eri häkkeihin ryhmissä annoksen mukaan, mutta eläinten lukumäärä häkkiä kohti ei saa häiritä kunkin eläimen selkeää havainnointia.
1.4.3 Eläinten valmistelu
Eläimet valitaan satunnaisesti ja merkitään yksilötunnistusta varten. Eläimiä pidetään häkeissään vähintään viiden päivän ajan ennen annostelun aloittamista, jotta ne tottuvat laboratorio-oloihin.
1.4.4 Annosten valmistelu
Yleensä testiaineen testattavat annokset annostellaan vakiotilavuudessa niin, että annosteltavan valmisteen pitoisuus vaihtelee. Testattaessa nestemäistä lopputuotetta tai seosta testiaineen käyttö laimentamattomana eli vakiopitoisena saattaa kuitenkin olla oleellista kyseisen aineen myöhemmän riskinarvioinnin kannalta, ja jotkut sääntelyviranomaiset edellyttävätkin tällaista menettelyä. Kummassakaan tapauksessa annoksen enimmäistilavuutta ei saa ylittää. Kerralla annettava nesteen enimmäismäärä riippuu koe-eläimen koosta. Jyrsijöillä määrä ei yleensä saa olla yli 1 ml sataa painogrammaa kohti. Vesiliuoksia voidaan kuitenkin antaa 2 ml sataa painogrammaa kohti. Annostellun valmisteen koostumukseksi suositellaan vesipohjaista liuosta/suspensiota/emulsiota aina kun se on mahdollista. Muussa tapauksessa on mieluiten käytettävä öljypohjaista (esimerkiksi maissiöljy) liuosta/suspensiota/emulsiota tässä järjestyksessä ja sen jälkeen muihin kantaja-aineisiin pohjautuvia liuoksia. Jos kantaja-aine on muu kuin vesi, sen toksiset ominaisuudet on tunnettava. Annokset on valmistettava vähän ennen annostelua paitsi, jos valmisteen tiedetään säilyttävän stabiliteettinsa käytön ajan ja sen on osoitettu olevan hyväksyttävä.
1.5 TESTIN SUORITUS
1.5.1 Annostelu
Testiaine annetaan kerta-annoksena mahaletkun tai sopivan intubaatiokanyylin kautta. Mikäli kerta-annostelu ei poikkeuksellisesti ole mahdollinen, annos voidaan antaa pienempinä osina enintään 24 tunnin kuluessa.
Eläimiä ei saa ruokkia ennen annostelua (esimerkiksi rottaa on pidettävä ruoatta yli yön ja hiirtä 3–4 tuntia, mutta vettä tulee olla tarjolla). Paaston jälkeen eläimet punnitaan ja niille annetaan testiaine. Aineen annostelun jälkeen ruokintaa voidaan siirtää rotilla vielä 3-4 tuntia ja hiirillä 1-2 tuntia. Mikäli annos annetaan osina tietyn ajan kuluessa, eläimille saatetaan joutua antamaan ruokaa ja vettä jakson pituudesta riippuen.
1.5.2 Eläinten määrä ja annostasot
Kussakin vaiheessa käytetään kolmea eläintä. Alkuannostasoksi valitaan yksi neljästä vakiotasosta, jotka ovat 5, 50, 300 ja 2 000 mg/kg. Alkuannostason tulee olla sellainen, että se todennäköisesti tappaa muutaman annoksen saaneista eläimistä. Liitteessä 1 esitetyissä toimenpidekaavioissa kuvataan kunkin alkuannoksen yhteydessä noudatettava menettely. Lisäksi liitteessä 4 annetaan ohjeita EU:n järjestelmän mukaisesta luokituksesta ennen uuden GHS-järjestelmän käyttöönottoa.
Kun saatavissa olevat tiedot viittaavat siihen, ettei korkein alkuannostaso (2 000 mg/kg) todennäköisesti aiheuta eläinten kuolemaa, on tehtävä raja-annostesti. Kun testiaineesta ei ole tietoja, alkuannokseksi suositellaan eläinten hyvinvointia koskevien periaatteiden vuoksi 300 mg/kg.
Testiryhmien testaamisen aikavälit määritellään toksisten oireiden alkamishetken, keston ja vaikeusasteen mukaan. Seuraavan annoksen antamista tulee siirtää, kunnes jo annosteltujen eläinten eloonjäämisestä on saatu varmuus.
Korkeinta 5 000 mg:n/kg annostasoa voidaan käyttää poikkeuksellisesti ja vain silloin, kun se on perusteltua erityisten sääntelyyn liittyvien vaatimusten vuoksi (katso liite 2). Eläinten hyvinvointia koskevien periaatteiden vuoksi eläinkokeiden tekeminen GHS-luokan 5 annoksilla (2 000-5 000 mg/kg) ei ole suositeltavaa, ja niitä tulee käyttää vain, kun on erittäin todennäköistä, että tällaisen kokeen tuloksilla on välitöntä merkitystä ihmisten tai eläinten terveyden tai ympäristön suojelemiselle.
1.5.3 Raja-annostesti
Raja-annostestiä käytetään pääasiassa silloin, kun tutkimuksen tekijällä on tietoa, jonka mukaan testiaine on todennäköisesti ei-toksinen, toisin sanoen se on toksista ainoastaan ylittäessään säädösten mukaiset raja-annokset. Tietoa testiaineen toksisuudesta saadaan samanlaisia testattuja yhdisteitä tai seoksia koskevista tiedoista, kun otetaan huomioon, mitä toksikologisesti merkittävät ainesosat ovat ja mikä on niiden prosenttiosuus. Päätutkimus on suoritettava, kun testiaineen toksisuudesta on vain vähän tai ei lainkaan tietoa tai kun se todennäköisesti on toksinen.
Raja-annostesti voidaan tehdä yhdellä annostasolla 2 000 mg/kg käyttäen kuutta eläintä (kolme eläintä vaihetta kohden). Poikkeuksellisesti voidaan tehdä raja-annostesti yhdellä annostasolla 5 000 mg/kg käyttäen kolmea eläintä (katso liite 2). Mikäli testiaineeseen liittyvää kuolleisuutta esiintyy, voidaan tarvita lisäkokeita seuraavaksi alemmalla annostasolla.
1.6 HAVAINNOINTI
Eläimiä havainnoidaan yksittäin annostelun jälkeen vähintään yhden kerran ensimmäisten 30 minuutin aikana ja säännöllisin väliajoin ensimmäisten 24 tunnin aikana. Havainnoinnin on oltava erityisen tarkkaa ensimmäisten neljän tunnin aikana. Sen jälkeen havainnointi tapahtuu päivittäin 14 päivän ajan paitsi, jos eläin on poistettava tutkimuksesta ja lopetettava humaanilla tavalla eläinten hyvinvointia koskevien periaatteiden vuoksi tai se löydetään kuolleena. Havainnoinnin kestoa ei pitäisi kuitenkaan määritellä tiukasti. Se tulee määrittää toksisten reaktioiden, niiden alkamishetken ja toipumisen keston perusteella ja sitä tulisi voida pidentää tarvittaessa. Toksisuusoireiden ilmaantumis- ja häviämisajankohdat ovat tärkeitä etenkin, jos toksisilla oireilla on taipumus viivästyä (12). Kaikki havainnot kirjataan järjestelmällisesti eläinkohtaisesti.
Lisähavainnointi on tarpeen jos eläinten toksisuusoireet jatkuvat. Havaintoihin tulee sisältyä ihon, karvapeitteen, silmien, limakalvojen, hengitys- ja verenkiertojärjestelmän, autonomisen hermoston ja keskushermoston, somatomotorisen toiminnan ja käyttäytymisen muutokset. Huomiota tulee kiinnittää vapinaan, kouristuksiin, syljeneritykseen, ripuliin, letargiaan, uneen ja koomaan. Eläinkokeiden humaaneja lopettamiskriteereitä koskevassa ohjeasiakirjassa (9) esitetyt periaatteet ja perustelut on otettava huomioon. Kuolevat eläimet ja eläimet, jotka osoittavat merkkejä voimakkaasta kivusta ja jatkuvasta kovasta kärsimyksestä, tulee lopettaa humaanilla tavalla. Humaaneista syistä lopetettujen tai kuolleena löydettyjen eläinten kuolinajankohta tulee kirjata mahdollisimman tarkasti.
1.6.1 Ruumiinpaino
Kunkin eläimen paino on määritettävä hieman ennen testiaineen annostelua ja vähintään viikoittain sen jälkeen. Painon muutokset on laskettava ja kirjattava. Kokeen päätyttyä henkiin jääneet eläimet punnitaan ja lopetetaan humaanilla tavalla.
1.6.2 Patologia
Kaikki koe-eläimet (myös kokeen aikana kuolleet tai eläinten hyvinvointia koskevien periaatteiden vuoksi tutkimuksesta poistetut) on avattava. Kunkin eläimen kaikki makroskooppiset muutokset tulee kirjata. Vähintään 24 tuntia hengissä säilyneiden eläinten makroskooppisia muutoksia sisältävät elimet voidaan myös tutkia mikroskooppisesti siitä mahdollisesti saatavan hyödyllisen tiedon vuoksi.
2. TULOKSET
Tuloksina on esitettävä yksittäisiä eläimiä koskevat tulokset. Kaikki tulokset tulee esittää myös yhteenvetona taulukossa, josta käy ilmi kussakin koeryhmässä käytettyjen eläinten lukumäärä, toksisuusoireita osoittaneiden eläinten lukumäärä, kokeen aikana kuolleena löydettyjen tai humaaneista syistä lopetettujen eläinten lukumäärä, yksittäisten eläinten kuolinajankohta, toksisten vaikutusten ja palautuvuuden kuvaus ja niiden ajallinen esiintyminen sekä ruumiinavauslöydökset.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 Loppuraportti
Loppuraportin tulee tarpeen mukaan sisältää seuraavat tiedot:
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine (tarvittaessa):
|
|
|
Koe-eläimet:
|
|
|
Koeolosuhteet:
|
|
|
Tulokset:
|
Tulosten tarkastelu ja tulkinta.
Johtopäätökset.
4. VIITTEET
|
(1) |
Roll R., Höfer-Bosse Th. And Kayser D. (1986). New Perspectives in Acute Toxicity Testing of Chemicals. Toxicol. Lett., Suppl. 31, 86 |
|
(2) |
Roll R., Riebschläger M., Mischke U. and Kayser D. (1989). Neue Wege zur Bestimmung der akuten Toxizität von Chemikalien. Bundesgesundheitsblatt 32, 336-341. |
|
(3) |
Diener W., Sichha L., Mischke U., Kayser D. and Schlede E. (1994). The Biometric Evaluation of the Acute-Toxic-Class Method (Oral). Arch. Toxicol. 68, 559-610 |
|
(4) |
Diener W., Mischke U., Kayser D. and Schlede E. (1995). The Biometric Evaluation of the OECD Modified Version of the Acute-Toxic-Class Method (Oral). Arch. Toxicol. 69, 729-734. |
|
(5) |
Diener W., and Schlede E. (1999) Acute Toxicity Class Methods: Alterations to LD/LC50 Tests. ALTEX 16, 129-134 |
|
(6) |
Schlede E., Mischke U., Roll R. and Kayser D. (1992). A National Validation Study of the Acute-Toxic- Class Method – An Alternative to the LD50 Test. Arch. Toxicol. 66, 455-470. |
|
(7) |
Schlede E., Mischke U., Diener W. and Kayser D. (1994). The International Validation Study of the Acute-Toxic-Class Method (Oral). Arch. Toxicol. 69, 659-670. |
|
(8) |
OECD (2001) Guidance Document on Acute Oral Toxicity Testing. Environmental Health and Safety Monograph Series on Testing and Assessment N. 24. Paris. |
|
(9) |
OECD (2000) Guidance Document on the Recognition, Assessment and Use of Clinical Signs as Humane Endpoints for Experimental Animals Used in Safety Evaluation. Environmental Health and Safety Monograph Series on Testing and Assessment N 19. |
|
(10) |
OECD (1998) Harmonized Integrated Hazard Classification System For Human Health And Environmental Effects Of Chemical Substances as endorsed by the 28th Joint Meeting of the Chemicals Committee and the Working Party on Chemicals in November 1998, Part 2, p. 11 [http://webnet1.oecd.org/oecd/pages/home/displaygeneral/0,3380,EN-documents-521-14-no-24-no-0,FF.html]. |
|
(11) |
Lipnick R L, Cotruvo, J A, Hill R N, Bruce R D, Stitzel K A, Walker A P, Chu I; Goddard M, Segal L, Springer J A and Myers R C (1995) Comparison of the Up-and Down, Conventional LD50, and Fixed Dose Acute Toxicity Procedures. Fd. Chem. Toxicol 33, 223-231. |
|
(12) |
Chan P.K. and A.W. Hayes. (1994 ). Chap. 16. Acute Toxicity and Eye Irritancy. Principles and Methods of Toxicology. Third Edition. A.W. Hayes, Editor. Raven Press, Ltd., New York, USA. |
LIITE 1
TESTIN SUORITUS ERI ALKUANNOKSILLA
YLEISIÄ HUOMAUTUKSIA
Tässä liitteessä selostetaan testin suoritus kkullekin alkuannokselle.
|
— |
Liite 1 a: alkuannos 5 mg/kg |
|
— |
Liite 1 b: alkuannos 50 mg/kg |
|
— |
Liite 1 c: alkuannos 300 mg/kg |
|
— |
Liite 1 d: alkuannos 2 000 mg/kg |
Humaanilla tavalla lopetettujen tai kuolleiden eläinten lukumäärästä riippuen koe etenee nuolten osoittamalla tavalla.
LIITE 1 A
TESTIN SUORITUS ALKUANNOKSELLA 5 MG/KG
LIITE 1 B
TESTIN SUORITUS ALKUANNOKSELLA 50 MG/KG
LIITE 1 C
TESTIN SUORITUS ALKUANNOKSELLA 300 MG/KG
LIITE 1 D
TESTIN SUORITUS ALKUANNOKSELLA 2 000 MG/KG
LIITE 2
PERUSTEET SELLAISTEN TESTIAINEIDEN LUOKITTELULLE, JOIDEN ODOTETTAVISSA OLEVA LD50-ARVO YLITTÄÄ 2 000 MG/KG JA JOITA EI TARVITSE TESTATA
Vaarallisuusluokkaa 5 koskevien kriteereiden avulla on tarkoitus tunnistaa sellaiset testiaineet, joiden akuutti toksisuusvaara on suhteellisen alhainen, mutta jotka tietyissä olosuhteissa voivat olla vaaraksi herkimmille populaatioille. Näiden aineiden LD50-arvon odotetaan vaihtelevan välillä 2 000-5 000 mg/kg ihon tai suun kautta annosteltuna tai vastaavina annoksina muuta kautta annettuna. Testiaineet on luokiteltava vaarallisuusluokkaan, jonka rajat ovat 2 000 mg/kg<DL50<5 000 mg/kg (luokka 5 GHS-järjestelmässä) seuraavissa tapauksissa:
|
a) |
mikäli aine määritellään missä tahansa liitteissä 1a–1d esitetyistä koejärjestelyistä tähän luokkaan kuuluvaksi kuolleisuuden esiintymisen perusteella |
|
b) |
mikäli on jo käytettävissä luotettavaa näyttöä, jonka mukaan LD50 on luokkaan 5 kuuluvien arvojen vaihteluvälin rajoissa tai mikäli muut eläinkokeet tai toksiset vaikutukset ihmisillä osoittavat, että aineella on välitöntä merkitystä ihmisten terveydelle |
|
c) |
tietoja ekstrapoloimalla, arvioimalla tai mittaamalla, jos määritteleminen korkeampaan vaarallisuusluokkaan ei ole aiheellista ja kun
|
TESTAAMINEN 2 000 MG/KG YLITTÄVILLÄ ANNOKSILLA
Koska eläinten hyvinvointia on suojeltava, testaaminen eläimillä luokan 5 (5 000 mg/kg) rajoissa ei ole suositeltavaa, ja sitä tulee käyttää vain kun on erittäin todennäköistä, että tällaisen kokeen tuloksilla on välitöntä merkitystä eläinten tai ihmisten terveyden suojelemiselle (10). Lisäkokeita korkeammilla annostasoilla ei pidä tehdä.
Kun kokeen tekeminen 5 000 mg:n/kg annoksella on välttämätöntä, tarvitaan vain yksi vaihe (eli kolme eläintä). Jos ensimmäinen annoksen saanut eläin kuolee, annostelua jatketaan 2 000 mg:n/kg annoksella liitteessä 1 esitettyjen toimenpidekaavioiden mukaisesti. Jos ensimmäinen eläin jää henkiin, kahdelle muulle eläimelle annetaan annos testiainetta. Jos vain yksi kolmesta eläimestä kuolee, LD50-arvo ylittää todennäköisesti 5 000 mg/kg. Jos molemmat eläimet kuolevat, annostelua jatketaan 2 000 mg:lla/kg.
LIITE 3
KOEMENETELMÄ B.1 b: EU:n järjestelmän mukaiset luokitteluohjeet, joita käytetään siirtymäkaudella ennen kemikaalien kansainvälisesti yhdenmukaistetun järjestelmän (GHS) (viitteessä (8)) täysimääräistä täytäntöönpanoa
”
LIITE 2D
”B.4. AKUUTTI TOKSISUUS: IHOÄRSYTTÄVYYS/-SYÖVYTTÄVYYS
1. TESTIMENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 404 (2002).
1.1 JOHDANTO
Tämän päivitetyn testimenetelmän valmistelun yhteydessä on erityisesti pyritty ottamaan huomioon eläinten hyvinvointiin liittyvät näkökohdat sekä kaikkien testiaineesta aiemmin saatujen tietojen arviointi, jotta voidaan välttää tarpeettomia eläinkokeita. Tässä menetelmässä esitetään suositus, että ennen tässä kuvatun, aineen ärsyttävyyttä/syövyttävyyttä tutkivan in vivo ‒testin toteuttamista on arvioitava aiempien relevanttien tutkimustulosten painoarvo. Jos saatavissa olevat tiedot ovat puutteellisia, niitä voidaan täydentää vaiheittaisen menettelyn avulla (1). Suositeltava testausstrategia, joka on selostettu tämän menetelmän liitteessä, sisältää validoitujen ja hyväksyttyjen in vitro ‒testien suorittamisen. Lisäksi suositellaan tilanteen mukaan, että in vivo ‒alkutestissä eläimelle asetetaan kolme testilappua peräkkäin eikä samanaikaisesti.
Sekä järkevien tieteellisten menettelytapojen että eläinten hyvinvoinnin vuoksi in vivo ‒testiä ei pidä suorittaa ennen kuin kaikkien saatavissa olevien testiaineen mahdolliseen ihoärsyttävyyteen/-syövyttävyyteen liittyvien tietojen painoarvo on arvioitu. Tällaisia tietoja ovat todisteet aiemmista ihmisille ja/tai koe-eläimille tehdyistä tutkimuksista, todisteet yhden tai usean rakenteellisesti samankaltaisen aineen tai ainetta sisältävän seoksen ärsyttävyydestä/syövyttävyydestä, aineen voimakasta happamuutta tai emäksisyyttä osoittavat tulokset (2)(3) sekä validoidut ja hyväksytyt in vitro- tai ex vivo ‒testit (4)(5)(5a). Tällainen analyysi vähentää in vivo ‒testien tarvetta sellaisten aineiden kohdalla, joiden ihoärsyttävyydestä/-syövyttävyydestä aiempi tutkimus on jo tuottanut riittävästi todisteita.
Suositeltava tapa toteuttaa vaiheittainen menettely, johon sisältyy validoituja ja hyväksyttyjä in vitro- tai ex vivo ‒testejä ärsyttävyyden/syövyttävyyden selvittämiseksi, selostetaan tämän menetelmän liitteessä. Tämä menettelytapa kehitettiin OECD:n seminaarissa (6), jonka osanottajat suosittelevat sitä yksimielisesti, ja se hyväksyttiin suositeltavaksi testimenettelyksi Globally Harmonised System for the Classification of Chemical Substances (GHS) ‒kokouksessa (7). Vaikka tämä menettely ei olekaan olennainen osa testimenetelmää B.4, sen käyttöä suositellaan ennen in vivo ‒testin suorittamista. Uusia aineita testattaessa se on suositeltava vaiheittainen menettelytapa tieteellisesti pätevien tulosten tuottamiseksi aineen ärsyttävyydestä/syövyttävyydestä. Sellaisten aineiden kohdalla, joiden ihoärsyttävyydestä/-syövyttävyydestä ei ole riittävästi tietoja, menettelytapaa voidaan käyttää puuttuvien tietojen hankkimiseen. Jos päätetään käyttää jotain muuta menettelytapaa tai olla käyttämättä vaiheittaista menettelytapaa, päätös on perusteltava.
Jos aineen ärsyttävyyttä tai syövyttävyyttä ei voida määrittää vaiheittaisen menettelyn mukaisesti aiempien tulosten painoarvoanalyysin avulla, on syytä harkita in vivo ‒testiä (katso liite).
1.2 MÄÄRITELMÄT
Ihoärsytys: korjautuvan ihovaurion syntyminen enintään neljä tuntia kestäneen testiaineen annostelun jälkeen.
Ihon syöpyminen: korjautumattoman ihovaurion eli näkyvän orvasketeen ja verinahkaan ulottuvan kuolion ilmaantuminen enintään neljä tuntia kestäneen aineen annostelun jälkeen. Tyypillisiä syöpymisreaktioita ovat haavaumat, verenvuoto, veriset ruvet, 14 päivän tarkkailujakson lopussa ihon vaalenemisen aiheuttama värinmuutos, kokonaan kaljuuntuneet alueet ja arvet. Epäselvien vaurioiden tapauksessa olisi harkittava histopatologista tutkimusta.
1.3 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Testiaine annostellaan yhtenä annoksena koe-eläimen iholle; eläimen ihon käsittelemättömät alueet toimivat kontrollina. Ärsytyksen/syöpymisen aste todetaan ja pisteytetään määrävälein, ja vauriota kuvaillaan vaikutusten arvioinnin täydentämiseksi. Testin on kestettävä niin pitkään, että havaittujen vaikutusten korjautuvuus tai korjautumattomuus voidaan arvioida.
Eläimet, joissa havaitaan merkkejä jatkuvasta vakavasta stressistä ja/tai tuskista missä tahansa testin vaiheessa, on lopetettava inhimillisellä tavalla, ja tämä on otettava huomioon testiaineen arvioinnissa. Kuolevien ja kärsivien eläinten lopettamiskriteerit ovat lähteessä (8).
1.4 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.4.1 In vivo -testin valmistelu
1.4.1.1 Eläinlajin valinta
Suositeltava koe-eläinlaji on albiinokaniini. Kokeessa käytetään nuoria ja terveitä täysikasvuisia yksilöitä. Muiden lajien käyttö on perusteltava.
1.4.1.2 Eläinten valmistelu
Noin 24 tuntia ennen testiä eläinten selkäpuolen karva ajetaan lyhyeksi. Ihoa on varottava hankaamasta. Testissä voidaan käyttää vain eläimiä, joiden iho on terve ja vahingoittumaton.
Joillakin kaniinikannoilla esiintyy tiheitä karvalaikkuja, jotka ovat tavallista voimakkaampia tiettyinä vuodenaikoina. Tällaisia tiheäkarvaisia alueita ei pidä käyttää testikohtina.
1.4.1.3 Eläinten häkit ja ruokinta
Jokaisella eläimellä on oltava oma häkki. Koe-eläinhuoneen lämpötilan on oltava kaniineilla 20 °C (±3 °C). Vaikka riittää, että suhteellinen kosteus on vähintään 30 % eikä mielellään ylitä 70 %:a muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50–60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa täytyy käyttää keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratorioruokavaliota, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa.
1.4.2 Testin suoritus
1.4.2.1 Testiaineen annostelu
Testiaine annostellaan pienelle ihoalueelle (noin 6 cm2) ja peitetään sideharsolapulla, joka kiinnitetään ihoa ärsyttämättömällä teipillä. Jos suora annostelu ei ole mahdollinen (esimerkiksi nesteiden tai joidenkin tahnojen tapauksessa), testiaine annostellaan ensin sideharsolapulle, joka sitten asetetaan iholle. Lappu on pidettävä kevyessä kosketuksessa ihoon sopivan, puolitiiviin siteen avulla koko altistusjakson ajan. Jos testiaine annostellaan lappuun, se on kiinnitettävä ihoon siten, että aine on hyvässä kosketuksessa ihoon ja leviää tasaisesti. Eläimen yltäminen lappuun ja testiaineen nieleminen tai sisäänhengittäminen on estettävä.
Nestemäisiä testiaineita käytetään yleensä laimentamattomina. Testattaessa kiinteitä aineita (jotka voidaan tarvittaessa jauhaa) testiaine on kostutettava mahdollisimman pienellä määrällä vettä (tai tarvittaessa jollain muulla sopivalla kantaja-aineella), jotta saadaan hyvä ihokosketus. Jos käytetään muuta kantaja-ainetta kuin vettä, kantaja-aineen mahdollisen vaikutuksen testiaineen aiheuttamaan ihoärsytykseen pitäisi olla olematon tai mahdollisimman vähäinen.
Tavallisesti neljän tunnin mittaisen altistusjakson lopussa ylimääräinen testiaine on poistettava, jos se on käytännössä mahdollista, vedellä tai sopivalla liuottimella muuttamatta orvaskeden sen hetkistä vastetta tai eheyttä.
1.4.2.2 Annostaso
Testikohtaan annostellaan 0,5 ml nestettä tai 0,5 g kiinteää ainetta tai tahnaa.
1.4.2.3 Alkutesti (ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden in vivo ‒testi yhdelle eläimelle)
On erittäin suositeltavaa suorittaa in vivo ‒testi aluksi yhdelle eläimelle, erityisesti jos testiaineella arvellaan mahdollisesti olevan syövyttävä vaikutus. Tämä on vaiheittaisen menettelyn mukaista (katso liite 1).
Kun aine on todettu syövyttäväksi aiempien tietojen painoarvoanalyysin perusteella, eläinkokeita ei enää tarvita. Useimmille syövyttäviksi epäillyille aineille in vivo ‒jatkotesti ei yleensä ole tarpeen. Tapauksissa, joissa lisätietoja katsotaan tarvittavan puutteellisten todisteiden takia, rajoitettuja eläinkokeita voidaan kuitenkin tehdä seuraavasti: Enintään kolme testilappua asetetaan yksi toisensa jälkeen eläimen iholle. Ensimmäinen niistä poistetaan kolmen minuutin kuluttua. Jos vakavaa ihoreaktiota ei havaita, toinen lappu asetetaan iholle ja poistetaan tunnin kuluttua. Jos havainnot tässä vaiheessa osoittavat, että altistusta voidaan inhimillisesti jatkaa neljään tuntiin asti, kolmas lappu asetetaan paikoilleen ja poistetaan neljän tunnin kuluttua. Vaste pisteytetään.
Jos syövyttävä vaikutus havaitaan minkä tahansa kolmen peräkkäisen altistuksen aikana, testi lopetetaan heti. Jos syövyttävää vaikutusta ei havaita viimeisen lapun poistamisen jälkeen, eläintä tarkkaillaan 14 päivän ajan, mikäli syöpymistä ei kehity sitä ennen.
Jos testiaineen ei odoteta aiheuttavan syöpymistä vaan ärsytystä, eläimelle asetetaan yksi lappu neljän tunnin ajaksi.
1.4.2.4 Vahvistustesti (ihoärsyttävyyden in vivo ‒testi useille eläimille)
Jos alkutestissä ei havaita syövyttävää vaikutusta, ärsyttävyys tai negatiivinen vaste on vahvistettava testaamalla vielä kaksi eläintä. Kummallekin asetetaan lappu neljän tunnin altistusjakson ajaksi. Jos ärsyttävä vaikutus havaitaan alkutestissä, vahvistustesti voidaan tehdä peräkkäistestinä tai altistamalla kaksi lisäeläintä yhtäaikaisesti. Siinä poikkeustapauksessa, että alkutestiä ei tehdä, kahdelle tai kolmelle eläimelle voidaan asettaa yksi lappu, joka poistetaan neljän tunnin kuluttua. Kun käytetään kahta eläintä, lisätestiä ei tarvita, jos molemmilla esiintyy sama vaste. Muussa tapauksessa testataan myös kolmas eläin. Epäselvät vasteet täytyy mahdollisesti arvioida testaamalla lisää eläimiä.
1.4.2.5 Tarkkailujakso
Tarkkailujakson on oltava riittävän pitkä havaittujen vaikutusten korjautuvuuden arvioimiseksi täydellisesti. Testi on kuitenkin lopetettava heti, jos eläin osoittaa jatkuvia kovien tuskien tai stressin merkkejä. Vaikutusten korjautuvuuden määrittämiseksi eläimiä on tarkkailtava enintään 14 päivän ajan lappujen poistamisen jälkeen. Jos korjautuvuus todetaan ennen kuin 14 päivää on kulunut, testi on lopetettava silloin.
1.4.2.6 Kliiniset havainnot ja ihoreaktioiden pisteytys
Kaikista eläimistä tutkitaan eryteeman ja ödeeman merkit ja vasteet pisteytetään ensiksi 60 minuutin jälkeen ja sitten 24, 48 ja 72 tunnin kuluttua lapun poistamisesta. Yhdelle eläimelle tehtävän alkutestin jälkeen testikohta tutkitaan myös heti lapun poistamisen jälkeen. Ihoreaktiot pisteytetään ja kirjataan jäljempänä esitetyn taulukon asteikon mukaan. Jos iholla esiintyy vaurioita, joita ei voida tunnistaa ärsytykseksi tai syöpymiseksi 72 tunnin kuluttua, voi olla tarpeen jatkaa havainnointia päivään 14 asti, jotta vaikutusten korjautuvuus voidaan todeta. Ärsytyksen lisäksi kaikki paikalliset toksiset vaikutukset, kuten ihon rasvan liukeneminen ja mitkä tahansa koko elimistöön kohdistuvat vaikutukset (esimerkiksi vaikutukset kliinisiin toksisuuden merkkeihin ja ruumiinpainoon), on kuvattava ja kirjattava täydellisesti. Epäselvien vaurioiden tapauksessa olisi harkittava histopatologista tutkimusta.
Ihovasteiden pisteytys on väistämättä subjektiivista. Ihovasteiden pisteytyksen yhdenmukaistamiseksi sekä testilaboratorion ja havaintoja tekevien ja tulkitsevien henkilöiden työn helpottamiseksi havaintoja tekevän henkilöstön on oltava riittävän perehtynyttä pisteytysjärjestelmään (katso jäljempänä olevaa taulukkoa). Kuvitettu opas ihoärsytyksen ja muiden vaurioiden asteista voi olla hyödyllinen (9). Ihovasteiden pisteytys on arvioitava sokkona.
2. MÄÄRITYSTULOKSET
2.1 TULOSTEN ESITYSTAPA
Tutkimuksen tulokset on esitettävä taulukkomuodossa lopullisessa testiselosteessa, ja niiden on sisällettävä kaikki kohdassa 3.1 luetellut asiat.
2.2 TULOSTEN ARVIOINTI
Ihoärsytyspisteet on arvioitava yhdessä vaurioiden luonteen ja vakavuuden sekä niiden korjautuvuuden tai korjautumattomuuden kanssa. Yksittäiset pisteet eivät edusta aineen ärsyttävyysominaisuuksien absoluuttista tasoa, koska testiaineen muutkin vaikutukset ovat arvioinnissa mukana. Sen sijaan yksittäisiä pisteitä voidaan tarkastella viitearvoina, jotka on arvioitava kaikkien muiden tutkimuksessa tehtyjen havaintojen yhteydessä.
Ihovaurioiden korjautuvuus on otettava huomioon ärsytysvastetta arvioitaessa. Jos vasteet kuten kaljuuntuminen (suppealla alueella), liikasarveistuminen, liikakasvu ja hilseily jatkuvat 14 päivän tarkkailujakson loppuun asti, testiainetta voidaan pitää ihoa ärsyttävänä.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 LOPPURAPORTTI
Loppuraportti on oltava seuraavat tiedot:
|
|
Perustelut in vivo ‒testin tekemiselle: aiemmista tutkimuksista saatujen testitulosten painoarvoanalyysi, mukaan luettuina vaiheittaisen menettelyn tulokset:
|
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine:
|
|
|
Koe-eläin:
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Tulokset: |
|
— |
kunkin eläimen ärsytys-/syöpymisvasteen pisteytys jokaiselta mittauskerralta taulukkomuodossa |
|
— |
havaittujen vaurioiden kuvaus |
|
— |
sanallinen kuvaus havaitun ärsytyksen/syöpymisen luonteesta ja asteesta sekä mahdolliset histopatologiset löydökset |
|
— |
kuvaus muista paikallisista haittavaikutuksista (esimerkiksi ihon rasvan liukeneminen) ja ihoärsytyksen/-syöpymisen lisäksi koko elimistöön kohdistuvat vaikutukset. |
Tulosten pohdinta
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
Barratt, M. D., Castell, J. V., Chamberlain, M., Combes, R. D., Dearden, J. C., Fentem, J. H., Gerner, I., Giuliani, A., Gray, T. J. B., Livingston, D. J., Provan, W. M., Rutten, F. A. J. J. L., Verhaar, H. J. M., Zbinden, P. (1995). The Integrated Use of Alternative Approaches for Predicting Toxic Hazard. ECVAM Workshop Report 8. ATLA 23, 410–429. |
|
(2) |
Young, J. R., How, M. J., Walker, A. P., Worth W. M. H. (1988). Classification as Corrosive or Irritant to Skin of Preparations Containing Acidic or Alkaline Substance Without Testing on Animals. Toxicol. In Vitro, 2, 19–26. |
|
(3) |
Worth, A. P., Fentem, J. H., Balls, M., Botham, P. A., Curren, R. D., Earl, L. K., Esdaile, D. J., Liebsch, M. (1998). Evaluation of the proposed OECD Testing Strategy for skin corrosion. ATLA 26, 709–720. |
|
(4) |
ECETOC (1990) Monograph No. 15, ’Skin Irritation’, European Chemical Industry, Ecology and Toxicology Centre, Bryssel. |
|
(5) |
Fentem, J.H., Archer, G. E. B., Balls, M., Botham, P. A., Curren, R. D., Earl, L. K., Esdaile, D. J., Holzhutter, H. G. and Liebsch, M. (1998). The ECVAM international validation study on in vitro tests for skin corrosivity. 2. Results and evaluation by the Management Team. Toxicology in Vitro 12, 483–524. |
|
(5a) |
Testimenetelmä B.40 Skin Corrosion. |
|
(6) |
OECD (1996). OECD Test Guidelines Programme: Final Report of the OECD Workshop on Harmonization of Validation and Acceptance Criteria for Alternative Toxicological Test Methods. Pidetty Solnassa, Ruotsissa 22.–24. tammikuuta 1996 (http://www1.oecd.org/ehs/test/background.htm). |
|
(7) |
OECD (1998). Harmonized Integrated Hazard Classification System for Human Health and Environmental Effects of Chemical Substances, as endorsed by the 28th Joint Meeting of the Chemicals Committee and the Working Party on Chemicals, marraskuu 1998 (http://www1.oecd.org/ehs/Class/HCL6.htm). |
|
(8) |
OECD (2000). Guidance Document on the Recognition, Assessment and Use of Clinical Signs as Humane Endpoints for Experimental Animals Used in Safety Evaluation. OECD Environmental Health and Safety Publications. Series on Testing and Assessment No. 19 (http://www1.oecd.org/ehs/test/monos.htm). |
|
(9) |
EPA (1990). Atlas of Dermal Lesions, (20T-2004). United States Environmental Protection Agency, Office of Pesticides and Toxic Substances, Washington, DC, elokuu 1990. (Saatavana OECD:n sihteeristöltä pyydettäessä.) |
TAULUKKO I: IHOREAKTIOIDEN PISTEYTYS
|
Eryteeman ja karstan muodostus |
|
|
Ei eryteemaa … |
0 |
|
Hyvin lievä eryteema (tuskin havaittava) … |
1 |
|
Selkeästi erottuva eryteema … |
2 |
|
Keskivakava – vakava eryteema … |
3 |
|
Vakava eryteema (voimakas punoitus) – karsta, joka estää eryteeman pisteytyksen … |
4 |
|
Suurin mahdollinen pistemäärä: 4 |
|
|
Ödeeman (turvotuksen) muodostus |
|
|
Ei ödeemaa … |
0 |
|
Hyvin lievä ödeema (tuskin havaittava) … |
1 |
|
Lievä ödeema (selvärajainen alue, jonka reunat ovat koholla) … |
2 |
|
Keskivakava ödeema (noin 1 mm koholla) … |
3 |
|
Vakava ödeema (enemmän kuin 1 mm koholla ja levinnyt altistuskohtaa laajemmalle) … |
4 |
|
Suurin mahdollinen pistemäärä: 4 |
|
Epäselvien vaurioiden tapauksessa voidaan tehdä histopatologinen tutkimus.
LIITE
Ihoärsyttävyyden ja ‒syövyttävyyden vaiheittainen testaus
YLEISIÄ NÄKÖKOHTIA
Vaikka tämä vaiheittainen testausstrategia ei ole olennainen osa testimenetelmää B.4, siinä kuvataan suositeltavaa lähestymistapaa aineen ihoärsyttävyys-/-syövyttävyysominaisuuksien määrittämiseen. Tämä lähestymistapa edustaa sekä parhaita käytäntöjä että eettistä vertailukohdetta ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden in vivo ‒testauksessa. Siinä annetaan ohjeita in vivo ‒testin suorittamiseen ja esitetään yhteenveto tekijöistä, jotka on käsiteltävä ennen testin aloittamista. Strategia tarjoaa lähestymistavan aiemmin saatujen tulosten arviointiin testiaineen ihoärsyttävyys-/-syövyttävyysominaisuuksien selvittämiseksi, ja sen avulla voidaan vaihe vaiheelta tuottaa merkitseviä tuloksia aineista, joista tarvitaan lisätietoja tai joita ei ole aikaisemmin tutkittu. Strategiassa suositellaan myös tietyissä tapauksissa käyttämään validoituja ja hyväksyttyjä in vitro- tai ex vivo ‒testejä ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden toteamiseksi.
Sekä järkevien tieteellisten menettelytapojen että eläinten hyvinvoinnin vuoksi on tärkeää välttää tarpeettomia eläinkokeita ja tehdä mahdollisimman vähän sellaisia testejä, jotka todennäköisesti aiheuttavat elämissä vakavia vasteita. Ennen in vivo ‒testin suunnittelemista on arvioitava kaikki tiedot testiaineen mahdollisesta ihoärsyttävyydestä/-syövyttävyydestä. Riittävät todisteet testiaineen ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden luokittelemiseksi voivat jo olla olemassa, jolloin koe-eläintestejä ei tarvita. Painoarvoanalyysin ja vaiheittaisen menettelyn käyttö vähentää in vivo ‒testien tarvetta, erityisesti jos on todennäköistä, että testiaine aiheuttaa vakavia reaktioita.
On suositeltavaa arvioida aineiden ihoärsyttävyydestä ja ‒syövyttävyydestä saatavissa olevien tietojen painoarvo, jotta voidaan päättää, tarvitaanko aineen ihoärsytyspotentiaalin määrittämiseksi muita testejä kuin in vivo ‒ihotesti. Jos muita testejä tarvitaan, on suositeltavaa käyttää vaiheittaista menettelyä relevanttien koetulosten hankkimiseksi. Jos ainetta ei ole aikaisemmin testattu, vaiheittaisen menettelyn avulla voidaan hankkia ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden arviointiin tarvittavat tulokset. Tässä liitteessä kuvattu testimenettely on kehitetty OECD:n seminaarissa (1), ja se on vahvistettu ja laajennettu myöhemmin järjestelmässä Harmonised Integrated Hazard Classification System for Human Health and Environmental Effects of Chemical Substances, sellaisena kuin se vahvistettiin kemikaalikomitean ja kemikaalityöryhmän 28. yhteisessä kokouksessa marraskuussa 1998 (2).
ARVIOINTI- JA TESTAUSSTRATEGIAN KUVAUS
Ennen vaiheittaiseen menettelyyn sisältyvien testien suorittamista (kaavio) on analysoitava kaikki saatavissa olevat tiedot, jotta in vivo ‒ihotestauksen tarve voidaan määrittää. Vaikka yksittäisistä parametreista (esimerkiksi äärimmäiset pH-arvot) voidaan saada merkitseviä tietoja, on syytä ottaa huomioon tulokset kokonaisuudessaan. Kaikkien kyseessä olevan aineen tai sen kaltaisten aineiden vaikutusta koskevien tietojen painoarvo on arvioitava testauspäätöksen yhteydessä, ja päätökselle on esitettävä perustelut. Ensisijaisesti on painotettava sekä ihmisillä että eläimillä aiemmin saatuja tuloksia ja seuraavaksi in vitro- tai ex vivo ‒testien tuloksia. Syövyttävien aineiden in vivo ‒testejä on vältettävä aina kun se on mahdollista. Testimenettelyssä on otettava huomioon seuraavat asiat:
Ihmisillä ja eläimillä aiemmin saatujen tulosten arviointi (vaihe 1). Aiemmat ihmisillä saadut tulokset, esimerkiksi kliiniset tai työperäiseen altistukseen liittyvät tutkimustulokset ja tapausselostukset ja/tai eläinkokeiden tulokset, esimerkiksi yksittäisten tai toistettujen ihoaltistustestien tulokset, on otettava ensiksi huomioon, koska niistä saadaan suoraan aineen ihovaikutuksiin liittyviä tietoja. In vivo ‒testejä ei tarvitse tehdä aineille, joiden ärsyttävyys tai syövyttävyys tiedetään, eikä aineille, joista on selvästi todistettu, että ne eivät ole ärsyttäviä tai syövyttäviä.
Rakenne–aktiivisuusanalyysi (SAR) (vaihe 2). Jos saatavilla on rakenteellisesti samankaltaisten aineiden testituloksia, ne on otettava huomioon. Kun rakenteellisesti samankaltaisista aineista tai niitä sisältävistä seoksista on saatavilla riittävästi ihmisillä tehtyjen testien ja eläinkokeiden tuloksia, jotka osoittavat niiden ihoärsyttävyys-/-syövyttävyyspotentiaalin, voidaan olettaa, että arvioitava testiaine tuottaa samanlaiset vasteet. Tällaisessa tapauksessa ainetta ei kenties tarvitse testata. Negatiiviset tulokset rakenteellisesti samankaltaisten aineiden tai sellaisista aineista koostuvien seosten tutkimuksista eivät vaiheittaisessa menettelyssä ole riittävä todiste siitä, että aine ei ole ihoa ärsyttävä tai syövyttävä. Ihoärsyttävyys ja ‒syövyttävyys on selvitettävä validoitujen ja hyväksyttyjen SAR-menetelmien avulla.
Fysikokemialliset ominaisuudet ja kemiallinen reaktiivisuus (vaihe 3). Aineella, jolla esiintyy äärimmäisiä pH-arvoja, kuten ≤ 2,0 ja ≥ 11,5, voi olla voimakkaita paikallisvaikutuksia. Jos aine määritetään ihoa syövyttäväksi äärimmäisen pH-arvon perusteella, sen happo-/emäsreservi (eli puskurointikyky) voidaan myös ottaa huomioon (3)(4). Jos puskurointikyky viittaa siihen, että aine ei ole ihoa syövyttävä, tämän vahvistamiseksi on tehtävä jatkotesti, jonka on ensisijaisesti oltava validoitu ja hyväksytty in vitro- tai ex vivo ‒testi (katso vaiheet 5 ja 6).
Toksisuus iholla (vaihe 4). Jos aine on todettu erittäin toksiseksi ihon kautta annosteltuna, ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden testaaminen in vivo ‒testillä ei kenties ole järkevää, koska tavallisesti käytetty testiainemäärä voi ylittää erittäin toksisen annoksen ja siten johtaa eläinten kuolemaan tai vakaviin kärsimyksiin. Jos lisäksi toksisuuden ihotestejä albiinokaniineilla on jo tehty raja-annosarvoon 2 000 mg/ruumiinpainokilo tai sitä suurempaan arvoon eikä ihoärsytystä tai ‒syöpymistä ole havaittu, ihoärsyttävyyden/syövyttävyyden lisätestaus ei kenties ole tarpeen. Joitakin seikkoja on syytä pitää mielessä arvioitaessa aiempien tutkimusten tuloksia akuutista toksisuudesta iholla. Esimerkiksi ihovaurioista raportoidut tiedot voivat olla puutteellisia. Testeissä ja havainnoinnissa on saatettu käyttää muuta eläinlajia kuin kaniinia, ja eri eläinlajien vasteherkkyys poikkeaa toisistaan suuresti. Niin ikään eläimille annostellun testiaine ei välttämättä ole ollut sopivassa muodossa ihoärsyttävyyden/-syöpymisen arvioimiseksi (esimerkiksi aineiden laimentaminen toksisuuden testaamiseksi iholla (5)). Tapauksissa, joissa hyvin suunnitellut ja toteutetut ihotoksisuutta tutkivat testit on tehty kaniineille, negatiiviset löydökset voidaan kuitenkin katsoa riittäviksi todisteiksi siitä, että aine ei ole syövyttävä eikä ärsyttävä.
In vitro- tai ex vivo ‒testien tulokset (vaiheet 5 ja 6). Aineita, joilla on todettu olevan syövyttäviä tai vakavasti ärsyttäviä ominaisuuksia validoiduissa ja hyväksytyissä, nimenomaan näiden ominaisuuksien mittaamista varten kehitetyissä in vitro- tai ex vivo ‒testeissä (6)(7), ei tarvitse testata eläimillä. Voidaan olettaa, että tällaiset aineet aiheuttavat samoja vaikutuksia in vivo ‒testeissä.
In vivo -testi kaniineilla (vaiheet 7 ja 8). Jos painoarvoanalyysin jälkeen päätetään toteuttaa in vivo ‒testi, se on aloitettava testaamalla ensin yksi eläin. Jos tämän testin tulokset osoittavat, että aine on ihoa syövyttävä, jatkotestiä ei pidä tehdä. Jos alkutestissä ei todeta syövyttävää vaikutusta, ärsyttävyys tai negatiivinen vaste on vahvistettava testaamalla vielä enintään kaksi eläintä neljän tunnin altistusjakson ajan. Jos alkutestissä todetaan ihoa ärsyttävä vaikutus, vahvistustesti voidaan toteuttaa peräkkäistestinä tai altistamalla mainitut kaksi eläintä samanaikaisesti.
LÄHDELUETTELO
|
(1) |
OECD (1996). Test Guidelines Programme: Final Report on the OECD Workshop on Harmonization of Validation and Acceptance Criteria for Alternative Toxicological Test Methods. Pidetty Solnassa, Ruotsissa, 22.–24. tammikuuta 1996 (http://www1.oecd.org/ehs/test/background.htm). |
|
(2) |
OECD (1998). Harmonized Integrated Hazard Classification System for Human Health and Environmental Effects of Chemical Substances, as endorsed by the 28th Joint Meeting of the Chemicals Committee and the Working Party on Chemicals, marraskuu 1998 (http://www1.oecd.org/ehs/Class/HCL6.htm). |
|
(3) |
Worth, A. P., Fentem J. H., Balls M., Botham P. A., Curren R. D., Earl L. K., Esdaile D. J., Liebsch M. (1998). An Evaluation of the Proposed OECD Testing Strategy for Skin Corrosion. ATLA 26, 709–720. |
|
(4) |
Young, J. R., How, M. J., Walker, A. P., Worth, W. M. H. (1988). Classification as Corrosive or Irritant to Skin of Preparations Containing Acidic or Alkaline Substances, Without Testing on Animals. Toxic In Vitro, 2 (1) s. 1926. |
|
(5) |
Patil, S. M., Patrick, E., Maibach, H. I. (1996). Animal, Human, and In Vitro Test Methods for Predicting Skin Irritation teoksessa Francis N. Marzulli and Howard I. Maibach (toim.): Dermatotoxicology. Viides painos. ISBN 1-56032-356-6, luku 31, 411–436. |
|
(6) |
Testimenetelmä B.40. |
|
(7) |
Fentem, J. H., Archer, G. E. B., Balls, M., Botham, P. A., Curren, R. D., Earl, L. K., Esdaile, D. J., Holzhutter, H. G. and Liebsch, M. (1998). The ECVAM international validation study on in vitro tests for skin corrosivity. 2. Results and evaluation by the Management Team. Toxicology in Vitro 12, s. 483–524. |
KAAVIO
IHOÄRSYTTÄVYYDEN/SYÖVYTTÄVYYDEN TESTAUS- JA ARVIOINTIMENETTELY
”
LIITE 2E
”B.5. AKUUTTI TOKSISUUS: SILMÄN ÄRSYTTÄVYYS/SYÖVYTTÄVYYS
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 405 (2002).
1.1 JOHDANTO
Tämän päivitetyn testimenetelmän valmistelun yhteydessä on erityisesti pyritty ottamaan huomioon kaikkien testiaineesta aiemmin saatujen tietojen arviointi ja eläinten hyvinvointiin liittyvät näkökohdat, jotta voidaan välttää tarpeettomia eläinkokeita. Tässä menetelmässä esitetään suositus, että ennen tässä kuvatun, akuuttia silmä-ärsyttävyyttä/syövyttävyyttä tutkivan in vivo ‒testin toteuttamista on arvioitava aiempien relevanttien tutkimustulosten painoarvo (1). Jos saatavissa olevat tiedot ovat puutteellisia, niitä voidaan täydentää vaiheittaisen menettelyn avulla (2) (3). Suositeltava testausstrategia, joka on selostettu tämän menetelmän liitteessä, sisältää validoitujen ja hyväksyttyjen in vitro ‒testien suorittamisen. Lisäksi suositellaan, että ennen in vivo ‒silmätestin tekemistä tehdään in vivo ‒ihoärsyttävyys-/-syövyttävyystesti silmäsyövytyksen ennustamiseksi.
Sekä järkevien tieteellisten menettelytapojen että eläinten hyvinvoinnin vuoksi in vivo ‒testiä ei pidä suorittaa ennen kuin kaikkien saatavissa olevien testiaineen mahdolliseen silmä-ärsyttävyyteen/syövyttävyyteen liittyvien tietojen painoarvo on arvioitu. Tällaisia tietoja ovat todisteet aiemmista ihmisille ja/tai koe-eläimille tehdyistä tutkimuksista, todisteet yhden tai usean rakenteellisesti samankaltaisen aineen tai ainetta sisältävän seoksen ärsyttävyydestä/syövyttävyydestä, aineen voimakasta happamuutta tai emäksisyyttä osoittavat tulokset (4)(5) sekä validoidut ja hyväksytyt in vitro- tai ex vivo ‒ihoärsyttävyys-/-syövyttävyystestit (6)(6a). Tutkimukset voivat olla painoarvoanalyysia aiemmin tehtyjä tai sen tuloksena syntyneitä.
Joidenkin aineiden kohdalla painoarvoanalyysi voi osoittaa, että in vivo ‒testi on tarpeen aineen mahdollisen silmä-ärsyttävyyden/-syövyttävyyden selvittämiseksi. Kaikissa sellaisissa tapauksissa on ennen in vivo ‒silmätestin harkitsemista suositeltavaa tehdä ensin in vivo ‒ihotesti ihovaikutusten selvittämiseksi ja arvioida se testimenetelmän B.4 mukaan (7). Painoarvoanalyysi ja vaiheittainen menettely vähentävät tarvetta in vivo ‒testeihin silmä-ärsyttävyyden/-syövyttävyyden selvittämiseksi aineilla, joiden ominaisuuksista muut tutkimukset ovat jo tuottaneet riittävästi todisteita. Jos aineen silmä-ärsyttävyyttä/-syövyttävyyttä ei voida määrittää vaiheittaisen menettelyn avulla eikä edes in vivo ‒ihotestin jälkeen, in vivo ‒silmätesti voidaan tehdä.
Suositeltava tapa toteuttaa vaiheittainen menettely, johon sisältyy validoituja ja hyväksyttyjä in vitro- tai ex vivo ‒testejä ärsyttävyyden/syövyttävyyden selvittämiseksi, selostetaan tämän menetelmän liitteessä. Tämä menettelytapa kehitettiin OECD:n seminaarissa (8), jonka osanottajat suosittelevat sitä yksimielisesti, ja hyväksyttiin suositeltavaksi testimenettelyksi Globally Harmonised System for the Classification of Chemical Substances (GHS) ‒kokouksessa (9). Vaikka tämä menettely ei olekaan olennainen osa testimenetelmää B.4, sen käyttöä suositellaan ennen in vivo ‒testin suorittamista. Uusia aineita testattaessa se on suositeltava vaiheittainen menettelytapa, jonka avulla voidaan kehittää tieteellisesti päteviä tuloksia aineen ärsyttävyydestä/syövyttävyydestä. Sellaisten aineiden kohdalla, joiden iho- ja silmä-ärsyttävyydestä/-syövyttävyydestä ei ole riittävästi tietoja, menettelytapaa voidaan käyttää puuttuvien tietojen hankkimiseen. Jos päätetään käyttää jotain muuta menettelytapaa tai olla käyttämättä vaiheittaista menettelytapaa, päätös on perusteltava.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Silmä-ärsytys: silmän muutokset, jotka syntyvät, kun testiainetta on annosteltu silmän etupinnalle, ja korjautuvat täysin 21 päivän kuluessa annostelusta.
Silmän syöpyminen: silmän kudosvauriot tai vakava fyysinen näön rappeutuminen, joka syntyy, kun testiainetta on annosteltu silmän etupinnalle, eikä se korjaudu täysin 21 päivän kuluessa annostelusta.
1.3 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Testiaine annostellaan yhtenä annoksena koe-eläimen toiseen silmään. Käsittelemätön silmä toimii kontrollina. Silmän ärtymisen/syöpymisen aste arvioidaan pisteyttämällä sidekalvon, sarveiskalvon ja värikalvon vammat tietyin väliajoin. Muut silmään kohdistuvat vaikutukset ja koko elimistöön kohdistuvat haittavaikutukset kuvataan myös, jotta vaikutuksia voidaan arvioida kokonaisuudessaan. Testin on kestettävä niin pitkään, että havaittujen vaikutusten korjautuvuus tai korjautumattomuus voidaan arvioida.
Eläimet, joissa havaitaan merkkejä jatkuvasta vakavasta stressistä ja/tai tuskista missä tahansa testin vaiheessa, on lopetettava inhimillisellä tavalla, ja tämä on otettava huomioon testiaineen arvioinnissa. Kuolevien ja kärsivien eläinten lopettamiskriteerit ovat lähteessä (10).
1.4 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.4.1 In vivo ‒testin valmistelu
1.4.1.1 Eläinlajin valinta
Suositeltava koe-eläinlaji on albiinokaniini. Kokeessa käytetään nuoria ja terveitä täysikasvuisia yksilöitä. Muiden lajien käyttö on perusteltava.
1.4.1.2 Koe-eläinten valmistelu
Kunkin alustavasti testiin valitun koe-eläimen molemmat silmät tutkitaan testin alkua edeltävän 24 tunnin aikana. Eläimiä, joilla esiintyy silmien ärtyneisyyttä, silmävikoja tai aiempia sarveiskalvon vaurioita, ei voi käyttää testissä.
1.4.1.3 Eläinten häkit ja ruokinta
Jokaisella eläimellä on oltava oma häkki. Koe-eläinhuoneen lämpötilan on oltava kaniineilla 20 °C (±3 °C). Vaikka riittää, että suhteellinen kosteus on vähintään 30 % eikä mielellään ylitä 70 %:a muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50–60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa tulee käyttää keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratorioruokavaliota, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa.
1.4.2 Testimenettely
1.4.2.1 Testiaineen annostelu
Eläimen alaluomea vedetään varovasti silmämunasta poispäin ja testiaine annostellaan eläimen toisen silmän sidekalvopussiin. Sen jälkeen luomia pidetään varovasti yhdessä sekunnin ajan, jotta aine ei valuisi ulos silmästä. Toinen silmä, jota ei käsitellä, toimii kontrollina.
1.4.2.2 Huuhtelu
Koe-eläinten silmiä ei saa pestä vähintään 24 tuntiin testiaineen annostelun jälkeen, paitsi jos kyseessä on kiinteä aine (katso kohta 1.4.2.3.2) tai välitön ärsyttävä tai syövyttävä vaikutus. Silmät voidaan pestä 24 tunnin kuluttua, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
Pesemisen vaikutuksen selvittämiseksi ei suositella kontrolliryhmää, paitsi jos sille on tieteellisiä perusteita. Jos kontrolliryhmä tarvitaan, käytetään kahta kaniinia. Pesuolosuhteet on dokumentoitava tarkasti, esimerkiksi pesuaika, pesuliuoksen koostumus ja lämpötila, pesun kesto, nesteen tilavuus ja virtausnopeus.
1.4.2.3 Annostaso
1.4.2.3.1 Nesteiden testaus
Testattaessa nesteitä testiannos on 0,1 ml. Ainetta ei saa annostella suoraan suihkepumpusta silmään. Nestesuihke on ensin kerättävä astiaan ennen 0,1 ml:n annostelua silmään.
1.4.2.3.2 Kiinteiden aineiden testaus
Testattaessa kiinteitä aineita, tahnoja ja hiukkasmaisia aineita annoksen tilavuuden on oltava 0,1 ml tai painon enintään 100 mg. Testiaine jauhetaan hienoksi pölyksi. Kiinteän aineen tilavuus mitataan, kun aine on ensin kevyesti tiivistetty esimerkiksi naputtamalla mitta-astiaa. Jos kiinteä aine ei ole poistunut koe-eläimen silmästä fysiologisten mekanismien seurauksena ensimmäiseen havainnointiaikaan mennessä eli tunnin kuluttua käsittelystä, silmä voidaan huuhdella fysiologisella suolaliuoksella tai tislatulla vedellä.
1.4.2.3.3 Aerosolien testaus
On suositeltavaa kerätä kaikki pumpattavat suihkeet ja aerosolit ennen niiden annostelua silmään. Ainoa poikkeus ovat paineistetuissa aerosolisäiliöissä olevat aineet, joita ei voida kerätä höyrystymisen takia. Sellaisessa tapauksessa silmää pidellään auki ja testiaine annostellaan silmään yhtenä sekunnin kestävänä purskauksena 10 cm:n etäisyydeltä suoraan silmän edestä. Välimatka voi vaihdella suihkesäiliön paineen ja sisällön mukaan. On varottava, ettei suihkesäiliön paine vahingoita silmää. Joissakin tapauksissa voi olla syytä arvioida suihkeen voimakkuuden silmälle mahdollisesti aiheuttamat ’mekaaniset’ vauriot.
Aerosoliannoksen suuruus voidaan arvioida simuloimalla testiä seuraavalla tavalla. Testiaine suihkutetaan punnituspaperille suoraan paperin edessä olevasta kaniinin silmän kokoisesta aukosta. Paperin painon lisäyksen avulla arvioidaan silmään suihkutettu määrä. Haihtuvien aineiden tapauksessa annoksen suuruus voidaan arvioida punnitsemalla keräysastia ennen ja jälkeen testiaineen poistamisen.
1.4.2.4 Alkutesti (in vivo ‒silmä-ärsyttävyys/-syövyttävyystesti yhdelle eläimelle)
Vaiheittaisen menettelyn mukaan (katso liite 1) on erittäin suositeltavaa suorittaa in vivo ‒testi aluksi vain yhdelle eläimelle.
Jos testitulos osoittaa, että aine on silmää syövyttävä tai vakavasti ärsyttävä kuvattua menettelyä käytettäessä, silmän ärtymistä ei pidä enää testata.
1.4.2.5 Paikallispuudutusaineet
Paikallispuudutusainetta voidaan käyttää tapauskohtaisesti. Jos painoarvoanalyysi tai vaiheittainen menettely osoittaa, että aine saattaa aiheuttaa tuskia, tai jos alkutestissä on todettu kipureaktio, paikallispuudutusainetta voidaan antaa ennen testiaineen annostelua. Paikallispuudutusaineen laji, konsentraatio ja annos on valittava huolellisesti, jotta varmistetaan, että erot testiaineen aiheuttamissa reaktioissa eivät johdu puudutusaineesta. Testiaineella käsittelemätön silmä on puudutettava samalla tavoin.
1.4.2.6 Vahvistustesti (in vivo ‒silmä-ärsyttävyystesti useille eläimille)
Jos alkutestissä ei havaita syövyttävää vaikutusta, ärsyttävyys tai negatiivinen vaste on vahvistettava testaamalla vielä enintään kaksi eläintä. Jos alkutestissä todetaan voimakas ärsyttävä vaikutus, joka viittaa mahdolliseen voimakkaaseen (korjautumattomaan) vaikutukseen vahvistustestissä, on suositeltavampaa tehdä vahvistustesti vaiheittaisen menettelyn mukaan yhdelle eläimelle kerrallaan kuin altistaa uudet kaksi eläintä samalla kertaa. Jos toisella eläimellä esiintyy syöpymisoireita tai vakavia ärsytysoireita, testiä ei jatketa. Heikon tai keskinkertaisen ärsyttävän vaikutuksen vahvistamiseksi saattaa olla tarpeen testata useampia eläimiä.
1.4.2.7 Tarkkailujakso
Tarkkailujakson on oltava riittävän pitkä havaittujen vaikutusten voimakkuuden ja korjautuvuuden arvioimiseksi täydellisesti. Testi on kuitenkin lopetettava heti, jos eläin osoittaa jatkuvia kovien tuskien tai stressin merkkejä (9). Vaikutusten korjautuvuuden määrittämiseksi eläimiä on tarkkailtava tavallisesti 21 päivän ajan testiaineen antamisen jälkeen. Jos korjautuvuus todetaan ennen kuin 21 päivää on kulunut, testi on lopetettava silloin.
1.4.2.7.1 Kliiniset havainnot ja silmäreaktioiden pisteytys
Silmät tutkitaan 1, 24, 48 ja 72 tuntia testiaineen annostelun jälkeen. Eläintä ei saa pitää testattavana sen jälkeen kun lopulliset tiedot on saatu. Eläimet, jotka osoittavat jatkuvia stressin tai vakavien tuskien merkkejä, on viipymättä lopetettava inhimillisellä tavalla, ja tämä on otettava huomioon testiaineen vaikutusten arvioinnissa. Inhimillisellä tavalla on lopetettava eläimet, joilla esiintyy testiaineen annostelun jälkeen seuraavia silmävammoja: sarveiskalvon puhkeaminen tai huomattava sarveiskalvon haavauma mukaan luettuna pullistuma, verta silmän etukammiossa, asteen 4 sarveiskalvosamentuma, joka jatkuu 48 tuntia, valorefleksin puuttuminen (värikalvon vaste 2), joka jatkuu 72 tuntia, sidekalvon haavauma, sidekalvon tai vilkkukalvon kuolio tai arpeutuminen. Näin menetellään siksi, että kyseiset vauriot ovat yleensä korjautumattomia.
Eläimet, joille ei kehity silmävammoja, voidaan lopettaa aikaisintaan kolme päivää testiaineen annostelun jälkeen. Eläimiä, joilla esiintyy lieviä tai keskinkertaisia vaurioita, on tarkkailtava, kunnes vauriot häviävät, tai 21 päivää, jolloin testi lopetetaan. Havainnot on tehtävä päivinä 7, 14 ja 21, jotta voidaan määrittää vaurioiden tila ja niiden korjautuvuus tai korjautumattomuus.
Silmäreaktioiden (sidekalvon, sarveiskalvon ja värikalvon) asteet on kirjattava joka kerta, kun eläintä tutkitaan (taulukko I). Kaikki muut silmävauriot (esimerkiksi sarveiskalvoverho, värjäytyminen) tai koko elimistöön kohdistuvat haittavaikutukset on myös raportoitava.
Reaktioiden tutkimista helpottaa luuppilasien, lampun, biomikroskoopin tai muiden sopivien laitteiden käyttö. Kun havainnot on kirjattu 24 tunnin jälkeen, silmiä voidaan edelleen tutkia fluoreskeiini avulla.
Silmävasteiden pisteytys on väistämättä subjektiivista. Silmävasteiden pisteytyksen yhdenmukaistamiseksi sekä testilaboratorion ja havaintoja tekevien ja tulkitsevien henkilöiden työn helpottamiseksi havaintoja tekevän henkilöstön on oltava riittävän perehtynyttä pisteytysjärjestelmään. Silmävasteiden pisteytys on arvioitava sokkona.
2. MÄÄRITYSTULOKSET
2.2 TULOSTEN ARVIOINTI
Silmä-ärsytyspisteet on arvioitava yhdessä vammojen luonteen ja vakavuuden sekä niiden korjautuvuuden tai korjautumattomuuden kanssa. Yksittäiset pisteet eivät edusta aineen ärsyttävyysominaisuuksien absoluuttista tasoa, koska testiaineen muutkin vaikutukset ovat arvioinnissa mukana. Sen sijaan yksittäisiä pisteitä pitäisi tarkastella viitearvoina, jotka ovat merkitseviä vain, kun kaikki muut havainnot ja niiden arviointi tukevat pisteiden antamaa tietoa.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 LOPPURAPORTTI
Loppuraportti on annettava seuraavat tiedot:
|
|
Perustelut in vivo ‒testin tekemiselle: aiemmista tutkimuksista saatujen testitulosten painoarvon analyysi, mukaan luettuna vaiheittaisen menettelyn tulokset:
|
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine:
|
|
|
Koe-eläimet:
|
|
|
Tulokset:
|
Tulosten pohdinta.
3.2 TULOSTEN TULKINTA
Koe-eläimille tehtyjen silmä-ärsytystestien tulosten ekstrapolointi ihmisiä koskeviksi on vain rajoitetusti pätevää. Monissa tapauksissa albiinokaniini on ihmistä herkempi silmää ärsyttäville tai syövyttäville aineille.
Tulosten tulkinnassa on huolellisesti erotettava sekundäärisestä tulehduksesta johtuva ärsytys.
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
Barratt, M. D., Castell, J. V., Chamberlain, M., Combes, R. D., Dearden, J. C., Fentem, J. H., Gerner, I., Giuliani, A., Gray, T. J. B., Livingston, D. J., Provan, W. M., Rutten, F. A. J. J. L., Verhaar, H. J. M., Zbinden, P. (1995). The Integrated Use of Alternative Approaches for Predicting Toxic Hazard. ECVAM Workshop Report 8. ATLA 23, 410–429. |
|
(2) |
de Silva, O., Cottin, M., Dami, N., Roguet, R., Catroux, P., Toufic, A., Sicard, C., Dossou, K. G., Gerner, I., Schlede, E., Spielmann, H., Gupta, K. C., Hill, R. N. (1997). Evaluation of Eye Irritation Potential: Statistical Analysis and Tier Testing Strategies. Food Chem. Toxicol 35, 159–164. |
|
(3) |
Worth A. P. and Fentem J. H. (1999). A general approach for evaluating stepwise testing strategies ATLA 27, 161–177. |
|
(4) |
Young, J. R., How, M. J., Walker, A. P., Worth W. M. H. (1988). Classification as Corrosive or Irritant to Skin of Preparations Containing Acidic or Alkaline Substance Without Testing on Animals. Toxicol. In Vitro, 2, 19–26. |
|
(5) |
Neun, D. J. (1993). Effects of Alkalinity on the Eye Irritation Potential of Solutions Prepared at a Single pH. J. Toxicol. Cut. Ocular Toxicol. 12, 227–231. |
|
(6) |
Fentem, J. H., Archer, G. E. B., Balls, M., Botham, P. A., Curren, R. D., Earl, L. K., Edsaile, D. J., Holzhutter, H. G. and Liebsch, M. (1998). The ECVAM international validation study on in vitro tests for skin corrosivity. 2. Results and evaluation by the Management Team. Toxicology in Vitro 12, s. 483–524. |
|
(6a) |
Testimenetelmä B.40. Ihosyövyttävyys. |
|
(7) |
Testimenetelmä B.4. Akuutti toksisuus: ihoärsyttävyys/-syövyttävyys. |
|
(8) |
OECD (1996). OECD Test Guidelines Programme: Final Report of the OECD Workshop on Harmonization of Validation and Acceptance Criteria for Alternative Toxicological Test Methods. Pidetty Solnassa, Ruotsissa, 22.–24. tammikuuta 1996 (http://www.oecd.org/ehs/test/background.htm). |
|
(9) |
OECD (1998). Harmonized Integrated Hazard Classification System for Human Health and Environmental Effects of Chemical Substances, as endorsed by the 28th Joint Meeting of the Chemicals Committee and the Working Party on Chemicals, marraskuu 1998 (http://www.oecd.org/ehs/Class/HCL6.htm). |
|
(10) |
OECD (2000). Guidance Document on the Recognition, Assessment and Use of Clinical Signs as Humane Endpoints for Experimental Animals Used in Safety Evaluation. OECD Environmental Health and Safety Publications. Series on Testing and Assessment No. 19 (http://www.oecd.org/ehs/test/monos.htm). |
TAULUKKO I: SILMÄVAURIOIDEN PISTEYTYS
|
Sarveiskalvo |
|
|
Samentuma: tiheysaste (mittausarvot otettava tiheimmästä kohdasta) (17) |
|
|
Ei haavaumia tai samentumaa… |
0 |
|
Yksittäisiä tai hajanaisia samentuma-alueita (muu kuin lievä normaalin kiillon himmentyminen); värikalvon yksityiskohdat selvästi nähtävissä … |
1 |
|
Selvästi erottuva läpinäkyvä alue; värikalvon yksityiskohdat hiukan peittyneet … |
2 |
|
Helmiäishohtoinen alue; värikalvon yksityiskohtia ei erotu lainkaan; pupilli tuskin erottuva … |
3 |
|
Samea sarveiskalvo; värikalvo ei erotu samentuman läpi … |
4 |
|
Suurin mahdollinen pistemäärä: 4 |
|
|
Värikalvo |
|
|
Normaali … |
0 |
|
Selvästi syventyneet poimut, verentungosta, turvotusta, keskinkertaista verekkyyttä sarveiskalvon ympärillä; värikalvon reagoiminen valoon (viivästynyt reaktio katsotaan testiaineen vaikutukseksi) … |
1 |
|
Verenvuotoa, vakavasti tuhoutunut värikalvo tai ei reaktiota valoon … |
2 |
|
Suurin mahdollinen pistemäärä: 2 |
|
|
Sidekalvo |
|
|
Normaali punaisuus (viittaa luomen ja silmämunan sidekalvoon; pois lukien sarveiskalvo ja värikalvo) |
|
|
Normaali … |
0 |
|
Joitakin hypereemisiä verisuonia … |
1 |
|
Laajalle levinnyt helakka punaisuus; yksittäiset suonet eivät erotu selvästi … |
2 |
|
Laajalle levinnyt voimakas punaisuus … |
3 |
|
Suurin mahdollinen pistemäärä: 3 |
|
|
Sidekalvopöhö |
|
|
Turvotus (viittaa luomiin ja/tai vilkkukalvoon) |
|
|
Normaali … |
0 |
|
Hiukan normaalia enemmän turvotusta … |
1 |
|
Selvää turvotusta, luomet osittain kääntyneet ympäri … |
2 |
|
Turvotusta, luomet puoliksi muurautuneet umpeen … |
3 |
|
Turvotusta, luomet enemmän kuin puoliksi muurautuneet umpeen … |
4 |
|
Suurin mahdollinen pistemäärä: 4” |
|
LIITE
Silmä-ärsyttävyyden ja -syövyttävyyden vaiheittainen testaus
YLEISIÄ NÄKÖKOHTIA
Sekä järkevien tieteellisten menettelytapojen että eläinten hyvinvoinnin vuoksi on tärkeää välttää tarpeettomia eläinkokeita ja tehdä mahdollisimman vähän sellaisia testejä, jotka todennäköisesti aiheuttavat elämissä vakavia vasteita. Ennen in vivo ‒testin suunnittelemista on arvioitava kaikki tiedot testiaineen mahdollisesta silmä-ärsyttävyydestä/‒syövyttävyydestä. Riittävät todisteet testiaineen silmä-ärsyttävyyden/-syövyttävyyden luokittelemiseksi voivat jo olla olemassa, jolloin koe-eläintestejä ei tarvita. Painoarvoanalyysin ja vaiheittaisen menettelyn käyttö vähentää in vivo ‒testien tarvetta, erityisesti jos on todennäköistä, että testiaine aiheuttaa vakavia reaktioita.
On suositeltavaa arvioida aineiden silmä-ärsyttävyydestä/-syövyttävyydestä saatavissa olevien tietojen painoarvo, jotta voidaan päättää, tarvitaanko aineen silmä-ärsyttävyyspotentiaalin määrittämiseksi muita testejä kuin in vivo ‒silmätesti. Jos muita testejä tarvitaan, on suositeltavaa käyttää vaiheittaista menettelyä relevanttien koetulosten hankkimiseksi. Jos ainetta ei ole testattu aikaisemmin, vaiheittaisen menettelyn avulla voidaan hankkia silmä-ärsyttävyyden/‒syövyttävyyden arviointiin tarvittavat tulokset. Tässä liitteessä kuvattu testimenettely on kehitetty OECD:n seminaarissa (1), ja se on vahvistettu ja laajennettu myöhemmin järjestelmässä Harmonised Integrated Hazard Classification System for Human Health and Environmental Effects of Chemical Substances, sellaisena kuin se vahvistettiin kemikaalikomitean ja kemikaalityöryhmän 28. yhteisessä kokouksessa marraskuussa 1998 (2).
Vaikka tämä vaiheittainen testausstrategia ei ole olennainen osa testimenetelmää B.4, siinä kuvataan suositeltavaa lähestymistapaa aineen silmä-ärsyttävyys-/-syövyttävyysominaisuuksien määrittämiseen. Tämä lähestymistapa edustaa sekä parhaita käytäntöjä että eettistä vertailukohdetta silmä-ärsyttävyyden/‒syövyttävyyden in vivo ‒testauksessa. Siinä annetaan ohjeita in vivo ‒testin suorittamiseen ja esitetään yhteenveto tekijöistä, jotka on käsiteltävä ennen testin aloittamista. Strategia tarjoaa lähestymistavan aiemmin saatujen tulosten arviointiin testiaineen silmä-ärsyttävyys-/-syövyttävyysominaisuuksien selvittämiseksi, ja sen avulla voidaan vaihe vaiheelta tuottaa merkitseviä tuloksia aineista, joista tarvitaan lisätietoja tai joita ei ole aikaisemmin tutkittu. Strategiassa suositellaan myös tietyissä tapauksissa käyttämään validoituja ja hyväksyttyjä in vitro- tai ex vivo ‒testejä silmä-ärsyttävyyden/-syövyttävyyden toteamiseksi (3)(4).
VAIHEITTAISEN TESTAUSSTRATEGIAN KUVAUS
Ennen vaiheittaiseen menettelyyn sisältyvien testien suorittamista (kaavio) on analysoitava kaikki saatavissa olevat tiedot, jotta in vivo ‒silmätestauksen tarve voidaan määrittää. Vaikka yksittäisistä parametreista (esimerkiksi äärimmäiset pH-arvot) voidaan saada merkitseviä tietoja, on syytä ottaa huomioon tulokset kokonaisuudessaan. Kaikkien kyseessä olevan aineen tai sitä rakenteeltaan vastaavan aineen vaikutustietojen painoarvo on arvioitava testauspäätöksen yhteydessä, ja päätökselle on esitettävä perustelut. Ensisijaisesti on painotettava sekä ihmis- että eläintesteillä aineesta aiemmin saatuja tuloksia ja seuraavaksi in vitro- tai ex vivo ‒testien tuloksia. Syövyttävien aineiden in vivo ‒testejä on vältettävä aina kun se on mahdollista. Testimenettelyssä on otettava huomioon seuraavat asiat:
Ihmisillä ja eläimillä aiemmin saatujen tulosten arviointi (vaihe 1). Aiemmat ihmisillä saadut tulokset, esimerkiksi kliiniset tai työperäiseen altistukseen liittyvät tutkimustulokset ja tapausselostukset ja/tai eläinkokeiden tulokset silmätesteistä, on otettava ensiksi huomioon, koska niistä saadaan suoraan aineen silmävaikutuksiin liittyviä tietoja. Sen jälkeen on arvioitava saatavissa olevat tiedot ihmisillä ja/tai eläimillä tehdyistä ihoärsyttävyys/‒syövyttävyystesteistä. Eläinten silmiin ei saa annostella aineita, joiden tiedetään olevan syövyttäviä tai voimakkaasti ärsyttäviä, eikä aineita, joilla on ihoa ärsyttävä/syövyttävä vaikutus; sellaisten aineiden voidaan katsoa vaikuttavan samoin myös silmiin. In vivo ‒testejä ei tarvitse tehdä aineille, joiden silmä-ärsyttävyys tai ‒syövyttävyys tiedetään, eikä aineille, joista on selvästi todistettu, että ne eivät ole ärsyttäviä tai syövyttäviä.
Rakenne–aktiivisuusanalyysi (SAR) (vaihe 2). Jos saatavilla on rakenteellisesti samankaltaisten aineiden testituloksia, ne on otettava huomioon. Kun rakenteellisesti samankaltaisista aineista tai niitä sisältävistä seoksista on saatavilla riittävästi ihmisille tehtyjen testien ja eläinkokeiden tuloksia, jotka osoittavat niiden silmä-ärsyttävyys/‒syövyttävyyspotentiaalin, voidaan olettaa, että arvioitava testiaine tuottaa samanlaiset vasteet. Tällaisessa tapauksessa ainetta ei kenties tarvitse testata. Negatiiviset tulokset rakenteellisesti samankaltaisten aineiden tai sellaisista aineista koostuvien seosten tutkimuksista eivät vaiheittaisessa menettelyssä ole riittävä todiste siitä, että aine ei ole ärsyttävä tai syövyttävä. Sekä silmä- että ihoärsyttävyys ja ‒syövyttävyys on selvitettävä validoitujen ja hyväksyttyjen SAR-menettelytapojen avulla.
Fysikokemialliset ominaisuudet ja kemiallinen reaktiivisuus (vaihe 3). Aineella, jolla esiintyy äärimmäisiä pH-arvoja, kuten ≤ 2,0 ja ≥ 11,5, voi olla voimakkaita paikallisvaikutuksia. Jos aine määritetään silmää syövyttäväksi äärimmäisen pH-arvon perusteella, sen happo-/emäsreservi (eli puskurointikyky) voidaan myös ottaa huomioon (5)(6). Jos puskurointikyky viittaa siihen, että aine ei ole silmää syövyttävä, tämän vahvistamiseksi on tehtävä jatkotesti, jonka on ensisijaisesti oltava validoitu ja hyväksytty in vitro- tai ex vivo ‒testi (katso vaiheet 5 ja 6).
Muiden aiempien tietojen ottaminen huomioon (vaihe 4). Kaikki saatavissa olevat tiedot koko elimistöön ihon kautta kohdistuvasta toksisuudesta on arvioitava tässä vaiheessa. Testiaineen akuutti toksisuus ihon kautta saatuna on myös otettava huomioon. Jos testiaine on osoitettu erittäin toksiseksi ihon kautta saatuna, sitä ei kenties tarvitse testata silmille. Vaikkakaan akuutin ihotoksisuuden ja silmä-ärsyttävyyden/-syövyttävyyden välillä ei välttämättä ole suhdetta, voidaan olettaa, että jos aine on erittäin toksinen ihon kautta saatuna, se on erittäin toksinen myös silmään annosteltuna. Tällaiset tiedot voidaan ottaa huomioon myös vaiheiden 2 ja 3 välissä.
In vitro- tai ex vivo ‒testien tulokset (vaiheet 5 ja 6). Aineita, joilla on todettu olevan syövyttäviä tai vakavasti ärsyttäviä ominaisuuksia validoiduissa ja hyväksytyissä, nimenomaan silmä- ja ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden mittaamista varten kehitetyissä in vitro- tai ex vivo ‒testeissä (7)(8), ei tarvitse testata eläimillä. Voidaan olettaa, että tällaiset aineet aiheuttavat samoja vaikutuksia in vivo ‒testeissä. Jos validoituja ja hyväksyttyjä in vitro-/ex vivo –testejä ei ole saatavissa, vaiheet 5 ja 6 ohitetaan ja siirrytään suoraan vaiheeseen 7.
Testiaineen in vivo ‒ihoärsyttävyyden/-syövyttävyyden arviointi (vaihe 7). Kun testiaineesta ei ole saatavilla riittäviä todisteita painoarvoanalyysin ja lopullisen johtopäätöksen tekemiseksi testiaineen ihoärsyttävyys/‒syövyttövyyspotentiaalista edellä lueteltujen tutkimusten tietojen perusteella, in vivo ‒ihoärsyttävyys/-syövyttävyyspotentiaali on arvioitava ensiksi testimenetelmän B.4 (4) ja sen liitteen mukaisesti (9). Jos aineen on osoitettu aiheuttavan ihon syöpymistä tai vakavaa ärsytystä, sitä on syytä pitää syövyttävänä ja silmä-ärsytystä aiheuttavana, mikäli muut tiedot eivät tue toisenlaista johtopäätöstä. Tällöin in vivo ‒silmätestiä ei tarvita. Jos aine ei ole ihoa syövyttävä tai vakavasti ärsyttävä, in vivo ‒silmätesti on tehtävä.
In vivo ‒testi kaniineilla (vaiheet 8 ja 9). In vivo ‒silmätesti on aloitettava testaamalla ensin yksi eläin. Jos tämän testin tulokset osoittavat, että aine on silmiä vakavasti ärsyttävä tai syövyttävä, jatkotestiä ei pidä tehdä. Jos alkutestissä ei todeta vakavasti ärsyttävää tai syövyttävää vaikutusta, ärsyttävyys tai negatiivinen vaste on vahvistettava testaamalla vielä enintään kaksi eläintä.
LÄHDELUETTELO
|
(1) |
OECD (1996). OECD Test Guidelines Programme: Final Report of the OECD Workshop on Harmonization of Validation and Acceptance Criteria for Alternative Toxicological Test Methods. Pidetty Solnassa, Ruotsissa 22.–24. tammikuuta 1996 (http://www1.oecd.org/ehs/test/background.htm). |
|
(2) |
OECD (1998). Harmonized Integrated Hazard Classification System for Human Health and Environmental Effects of Chemical Substances, as endorsed by the 28th Joint Meeting of the Chemicals Committee and the Working Party on Chemicals, marraskuu 1998 (http://www1.oecd.org/ehs/Class/HCL6.htm). |
|
(3) |
Worth, A. P. and Fentem J. H. (1999). A General Approach for Evaluating Stepwise Testing Strategies. ATLA 27, 161–177. |
|
(4) |
Testimenetelmä B.4. Akuutti toksisuus: ihoärsyttävyys/-syövyttävyys. |
|
(5) |
Young, J. R., How, M. J., Walker, A. P., Worth W. M. H. (1988). Classification as Corrosive or Irritant to Skin of Preparations Containing Acidic or Alkaline Substance Without Testing on Animals. Toxicol. In Vitro, 2, 19–26. |
|
(6) |
Neun, D. J. (1993). Effects of Alkalinity on the Eye Irritation Potential of Solutions Prepared at a Single pH. J. Toxicol. Cut. Ocular Toxicol. 12, 227–231. |
|
(7) |
Fentem, J. H., Archer, G. E. B., Balls, M., Botham, P. A., Curren, R. D., Earl, L. K., Edsail, D. J., Holzhutter, H. G. and Liebsch, M. (1998). The ECVAM international validation study on in vitro tests for skin corrosivity. 2. Results and evaluation by the Management Team. Toxicology in Vitro 12, s. 483–524. |
|
(8) |
Testimenetelmä B.40. Ihosyövyttävyys. |
|
(9) |
Testimenetelmän B.4 liite: Ihoärsyttävyyden ja ‒syövyttävyyden vaiheittainen tutkimusmenettely. |
KAAVIO
SILMÄ-ÄRSYTTÄVYYDEN/-SYÖVYTTÄVYYDEN TESTAUS- JA ARVIOINTIMENETTELY
LIITE 2F
”B.31. PRENATAALISEN KEHITYKSEN AIKAISTEN MYRKYLLISYYSVAIKUTUSTEN TUTKIMUS
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 414 (2001).
1.1 JOHDANTO
Tämän sikiönkehityksen aikaisten myrkyllisyysvaikutusten testimenetelmän tarkoitus on hankkia yleistä tietoa syntymää edeltävän altistuksen vaikutuksista tiineeseen koe-eläimeen ja sen kohdussa kehittyvään organismiin. Testiin voi sisältyä emoon kohdistuvien vaikutusten arviointi sekä sikiön kuoleman, rakenteellisten epämuodostumien tai poikkeavan kehityksen arviointi. Sikiön toiminnallisia häiriöitä, jotka ovat tärkeä osa kehitystä, ei tutkita tässä menetelmässä. Niitä voidaan tutkia erillisellä testillä tai tämän testin ohessa käyttämällä hermostonkehitykseen kohdistuvia myrkyllisyysvaikutuksia selvittävää menetelmää. Toiminnallisten häiriöiden ja muiden syntymän jälkeisten vaikutusten testauksesta saa tietoa kahden sukupolven reproduktiivisten myrkyllisyysvaikutusten tutkimusmenetelmästä sekä hermostonkehitykseen kohdistuvien myrkyllisyysvaikutusten menetelmästä soveltuvin osin.
Tätä testimenetelmää voidaan joutua mukauttamaan yksittäistapauksissa testiaineen fysikokemiallisten tai toksikologisten ominaisuuksien mukaan. Mukauttaminen on hyväksyttävää, jos on olemassa vakuuttavaa tieteellistä viitettä, että testi olisi siten informatiivisempi. Jos testiä mukautetaan, on mainittu tieteellinen näyttö dokumentoitava huolellisesti tutkimusraportissa.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Kehitystoksikologia: Tieteenala, joka tutkii kehittyvässä organismissa esiintyviä haittavaikutuksia, jotka voivat aiheutua altistuksesta ennen hedelmöitymistä, syntymää edeltävän kehityksen aikana tai syntymän jälkeisenä aikana sukukypsyysikään asti. Sikiönkehityksen aikaisten myrkyllisyysvaikutusten tärkeimmät ilmenemismuodot ovat 1) organismin kuolema 2) rakenteelliset epämuodostumat 3) poikkeava kasvu sekä 4) toiminnalliset häiriöt. Aikaisemmin kehitystoksikologiaa kutsuttiin usein ’teratologiaksi’.
Haittavaikutus: Sellainen käsittelyyn liittyvä poikkeama perustasosta, joka vähentää organismin kykyä pysyä hengissä, lisääntyä tai sopeutua ympäristöön. Kehitystoksikologian kannalta haittavaikutus on laajimmassa merkityksessään mikä tahansa vaikutus, joka haittaa conceptuksen normaalia kehitystä sekä ennen syntymää että syntymän jälkeen.
Poikkeava kehitys: Poikkeama poikasen elinten tai ruumiin painossa tai koossa.
Poikkeamat (epämuodostumat): Kehityksessä ilmenevät rakenteelliset poikkeamat, joihin sisältyvät sekä epämuodostumat että vaihtelu (28).
Epämuodostuma/merkittävä epänormaalius: Rakenteellinen muutos, joka katsotaan eläimelle haitalliseksi (voi olla myös letaali) ja jota esiintyy harvoin.
Vaihtelu / vähäinen epänormaalius: Rakenteellinen muutos, joka katsotaan eläimelle vähän tai ei lainkaan haitalliseksi. Muutos voi olla ohimenevä ja esiintyä suhteellisen usein vertailupopulaatiossa.
Hedelmöitymisen tulos (conceptus): Kaikki hedelmöityneestä munasolusta kehittyneet kudokset kaikissa kehitysvaiheissa hedelmöitymisestä syntymään asti. Sisältää alkion tai sikiön sekä sikiökalvot ja istukan.
Implantaatio: Blastokystan kiinnittyminen kohdun epiteeliin, mukaan lukien tunkeutuminen epiteelin läpi ja kiinnittyminen endometriumiin.
Alkio: Organismin varhais- tai kehitysvaihe, erityisesti munasolun hedelmöitymisen tuote pituusakselin ilmaantumisen jälkeen siihen saakka, kunnes keskeiset rakenteet ovat kehittyneet.
Alkioon kohdistuva myrkyllisyysvaikutus: Alkion normaalia rakennetta, kehitystä, kasvua ja/tai elinkelpoisuutta haittaava vaikutus.
Sikiö: Syntymätön organismi alkiokehityksen jälkeen.
Sikiöön kohdistuva myrkyllisyysvaikutus: Sikiön normaalia rakennetta, kehitystä, kasvua ja/tai elinkelpoisuutta haittaava vaikutus.
Tiineyden keskeytyminen (abortoituminen): Hedelmöitymisen tulosten (alkion tai elinkelvottoman sikiön) ennenaikainen poistuminen kohdusta.
Resorptio: Implantaation jälkeen kuollut conceptus, joka resorboituu parhaillaan tai on jo resorboitunut.
Varhainen resorptio: Todistettavasti tapahtunut implantaatio ilman tunnistettavaa alkiota tai sikiötä.
Myöhäinen resorptio: Kuollut alkio tai sikiö, jossa näkyy ulkoisia degeneratiivisia muutoksia.
NOAEL: Lyhennys määritelmälle no-observed-adverse-effect level (haitaton vaikutustaso). Korkein annos- tai altistustaso, jolla ei havaita mitään haitallisia käsittelyyn liittyviä vaikutuksia.
1.3 VERTAILUAINE
Ei käytössä.
1.4 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Testiainetta annetaan tiineille eläimille ainakin implantaation ja eläimen suunnitellun lopettamisen välisenä aikana. Lopettaminen on tehtävä mahdollisimman lähellä normaalia synnytyspäivää välttäen kuitenkin sitä, että menetettäisiin tutkimustietoja ennenaikaisen synnytyksen johdosta. Testimenetelmän tarkoitus ei ole tutkia yksinomaan organogeneesin eli elinten muodostumisen jaksoa (jyrsijöillä päivät 5–15, kaniinilla päivät 6–18), vaan myös soveltuvissa tapauksissa koko tiineyden aikaisia vaikutuksia alkaen ennen implantaatiota ja päättyen sektiota edeltävään päivään. Hiukan ennen sektiota naaraat lopetetaan, niiden kohdunsisältö tutkitaan ja sikiöistä tutkitaan ulkoiset näkyvät epämuodostumat sekä pehmytkudosten ja luuston muutokset.
1.5 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.5.1 Eläinlajin valinta
Testissä suositellaan käytettäväksi parhaiten soveltuvaa eläinlajia sekä sellaisia laboratorioeläinlajeja ja ‒kantoja, joita käytetään yleisesti syntymää edeltävien myrkyllisyysvaikutusten tutkimuksessa. Jyrsijöistä suositeltava koe-eläin on rotta ja muista eläimistä kaniini. Muiden lajien käyttö on erikseen perusteltava.
1.5.2 Koe-eläintilat ja eläinten ruokinta
Koe-eläinhuoneen lämpötilan tulee olla jyrsijöillä 22 °C (± 3a) ja kaniineilla 18 °C (± 3a). Vaikka riittää, että suhteellinen kosteus on vähintään 30 % eikä mielellään ylitä 70 %:a muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50–60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa tulee käyttää keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratorioruokavaliota, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa.
Pariutumisen tulee tapahtua tarkoitukseen sopivissa häkeissä. Pariutumisen jälkeen on suositeltavaa pitää kukin eläin omassa häkissään, mutta myös muutaman eläimen pitäminen samassa häkissä on hyväksyttävää.
1.5.3 Eläinten valmistelu
Testissä tulee käyttää terveitä eläimiä, jotka on totutettu laboratorio-olosuhteisiin vähintään viiden vuorokauden ajan ja joita ei ole aiemmin käytetty testeihin. Koe-eläinten laji, kanta, alkuperä, sukupuoli, paino ja/tai ikä on tunnettava. Eläinten tulee kaikissa testiryhmissä olla samanpainoisia ja ‒ikäisiä niin tarkasti kuin on käytännössä mahdollista. Kullakin annostasolla tulee käyttää nuoria täysikasvuisia naaraita, jotka eivät ole synnyttäneet. Naaraat tulee parittaa saman lajin ja kannan urosten kanssa, ja sisarusten pariutumista tulee välttää. Jyrsijöillä tiineyden alkupäivä (päivä 0) on se, jolloin vaginan tulpitus ja/tai sperma havaitaan; kaniineilla se on yleensä pariutumisen tai keinosiemennyksen päivä, mikäli keinosiemennystä käytetään. Häkit on sijoitettava siten, että häkin sijainnista johtuvat vaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Kullekin eläimelle annetaan oma tunnistenumero. Paritetut naaraat jaetaan satunnaisesti kontrolli- ja testiryhmään, ja jos naaraat on paritettu erissä, kunkin erän eläimet tulee jakaa tasaisesti molempiin ryhmiin. Samoin on meneteltävä saman uroksen hedelmöittämien naaraiden kohdalla.
1.6 TESTIN SUORITUS
1.6.1 Eläinten määrä ja sukupuoli
Kussakin testi- ja kontrolliryhmässä tulee olla niin paljon naaraita, että ruumiinavaukseen saadaan noin 20 eläintä, joilla implantaatio voidaan havaita. Ryhmät, joissa tällaisia eläimiä on vähemmän kuin 16, eivät mahdollisesti ole asianmukaisia. Emojen kuolleisuus ei välttämättä heikennä tutkimuksen validiteettia, mikäli kuolleisuus ei ylitä keskimäärin 10 %:a.
1.6.2 Annosten valmistelu
Jos annostelun helpottamiseksi käytetään kantaja-ainetta tai muuta lisäainetta, on syytä selvittää sen vaikutus testiaineen absorboitumiseen ja jakautumiseen, testiaineen metaboloitumiseen, elimistössä säilymiseen ja eritykseen. Lisäksi on selvitettävä sellaiset vaikutukset testiaineen kemiallisiin ominaisuuksiin, jotka saattavat muuttaa testiaineen myrkyllisyyttä, sekä vaikutukset koe-eläinten ravinnon ja juoman nauttimiseen tai ravitsemustilaan. Kantaja-aineella ei saa olla sikiönkehitykseen tai lisääntymiseen kohdistuvia myrkyllisyysvaikutuksia.
1.6.3 Annostasot
Normaalisti testiainetta annetaan päivittäin alkaen implantaatiosta (esim. päivä 5 pariutumisen jälkeen) suunniteltua sektiota edeltävään päivään asti. Jos aikaisemmat tutkimukset, mikäli sellaisia on tehty, eivät osoita merkittävää ennen implantaatiota tapahtuvan alkionmenetyksen mahdollisuutta, ainetta voidaan antaa koko tiineyden ajan parittelusta eläimen suunniteltua lopettamista edeltävään päivään. Eläimen virheellinen käsittely tai tiineyden aikainen stressi voivat johtaa sikiön menetykseen. Jotta sikiön menetys muista kuin testiin liittyvistä syistä estettäisiin, tiineiden eläinten tarpeetonta käsittelyä sekä ulkoisten tekijöiden kuten melun aiheuttamaa stressiä tulee välttää.
Testissä tulee käyttää vähintään kolmea annostasoa ja testin kanssa samaan aikaan tehtäviä kontrolleja. Terveet eläimet jaetaan satunnaisesti kontrolli- ja testiryhmään. Annostasojen välit määritetään siten, että toksiset vaikutukset saadaan porrastettua. Jos testiaineen fysikaalinen/kemiallinen olomuoto tai biologiset ominaisuudet eivät aseta rajoituksia, suurin annos määritetään sellaiseksi, että se on jonkin verran myrkyllinen kehittyvälle sikiölle ja/tai emolle (kliinisiä löydöksiä tai ruumiinpainon väheneminen), mutta ei aiheuta kuolemaa tai kovia tuskia. Ainakin yksi suurimman ja pienimmän välillä oleva annostaso asetetaan sellaiseksi, että se aiheuttaa erittäin pienen havaittavan myrkyllisyysvaikutuksen. Pienin annos asetetaan sellaiseksi, että sillä ei ole mitään myrkyllisyysvaikutuksia kehittyvään sikiöön tai emoon. Annostasot on porrastettava siten, että tutkimuksessa saadaan esiin mahdolliset annostasoihin liittyvät reaktiot sekä haitaton altistustaso (NOAEL). Kaksinkertaiset – nelinkertaiset erot annostasojen välillä ovat usein parhaimmat alenevissa annossarjoissa, ja usein on parempi lisätä neljäs testiryhmä kuin käyttää hyvin suuria annosvälejä (esimerkiksi yli 10-kertaisia annosvälejä). Vaikka tavoitteena onkin määrittää emon haitaton altistustaso, hyväksyttäviä voivat olla myös tutkimukset, joissa tällaista tasoa ei määritetä (1).
Annostasojen valinnassa tulee ottaa huomioon aikaisemmat myrkyllisyystiedot sekä tiedot testiaineen tai muiden sen kanssa samantyyppisten materiaalien metaboloitumisesta elimistössä samoin kuin niiden toksikokineettisistä ominaisuuksista. Nämä tiedot auttavat myös osoittamaan, että annostasot on valittu oikein.
Testissä on käytettävä samanaikaista kontrolliryhmää. Sen tulee olla joko plaseboa saava kontrolliryhmä tai kantaja-ainetta saava kontrolliryhmä, mikäli testiaineen antamisen yhteydessä käytetään kantaja-ainetta. Kaikille ryhmille annetaan tilavuudeltaan sama määrä joko testi- tai kantaja-ainetta. Kontrolliryhmän tai ‒ryhmien eläimiä tulee käsitellä samalla tavoin kuin testiryhmän eläimiä. Kantaja-aineen kontrolliryhmille tulee antaa suurin käytetty määrä kantaja-ainetta (kuten alimmassa testiryhmässä).
1.6.4 Raja-annostesti
Jos jokin testin annostaso, joka on vähintään 1 000 mg/kg (eläimen painokilo)/vrk ja joka annetaan suun kautta tässä testimenetelmässä kuvattujen menettelyjen mukaisesti, ei aiheuta lainkaan havaittavaa myrkyllisyysvaikututusta tiineissä eläimissä tai niiden jälkeläisissä ja jos myrkyllisyysvaikutusta ei aikaisempien tutkimustulosten perusteella ole odotettavissa (esimerkiksi rakenteellisesti ja/tai metabolisesti samantyyppiset yhdisteet), täydellinen kolmea annostasoa käyttävä testi ei välttämättä ole tarpeen. Jos odotettavissa on ihmisten altistuminen aineelle, voi olla tarpeen käyttää raja-annostestissä suurempaa annostasoa, kun aine annetaan suun kautta. Muita antotapoja kuten inhalaatiota tai ihoapplikaatiota käytettäessä testiaineen fysikokemialliset ominaisuudet saattavat usein osoittaa altistuksen enimmäistason (esimerkiksi ihoapplikaatio ei saa aiheuttaa vakavaa paikallista myrkyllisyysvaikutusta).
1.6.5 Antotapa
Testiaine tai kantaja-aine annetaan yleensä suun kautta letkulla. Jos käytetään muuta antotapaa, testin tekijän on perusteltava sen käyttö ja muutettava muita kohtia vastaavasti (2)(3)(4). Testiaine annetaan päivittäin suunnilleen samaan aikaan.
Kunkin eläinyksilön annoksen tulee yleensä perustua viimeiseen eläimen ruumiin painon määritykseen. Annoskoon määrittämisessä on kuitenkin oltava erityisen huolellinen viimeisen tiineyskolmanneksen aikana. Aikaisempien tutkimustietojen perusteella on valittava sellainen annoskoko, joka ei aiheuta liikaa myrkyllisyysvaikutuksia emolle. Jos kuitenkin havaitaan liian suuria myrkyllisyysvaikutuksia testiainetta saaneissa emoissa, nämä eläimet on lopetettava inhimillisellä tavalla. Jos useissa tiineissä eläimissä havaitaan liian suuren myrkyllisyysvaikutuksen merkkejä, on syytä harkita koko kyseisen annostasoryhmän lopettamista. Letkuruokinnassa aine on annettava eläimelle yhtenä annoksena mahaletkun tai sopivan intubaatiokanyylin kautta. Suurin kerralla annettava nestemäärä määräytyy koe-eläimen koon mukaan. Nestemäärän tilavuus ei saa ylittää 1 ml/100 g painoa. Poikkeuksen muodostavat vesiliuokset, joita käytettäessä tilavuus voi olla 2 ml/100 g painoa. Kun kantaja-aineena on maissiöljy, tilavuus ei saa olla suurempi kuin 0,4 ml/100 g painoa. Testiaineen nestemäärän tilavuusvaihtelu tulee minimoida pitoisuutta muuttamalla, jotta kaikilla annostasoilla voidaan käyttää tilavuudeltaan samaa nestemäärää.
1.6.6 Emojen havainnointi
Kliinisiä havaintoja tulee tehdä ja kirjata ainakin kerran päivässä, mieluiten samaan aikaan joka päivä ottaen huomioon se, milloin annoksen antamisen jälkeen odotetut vaikutukset ovat suurimmillaan. Eläinten kliinisestä tilasta kirjataan kuolleisuus, kuoleman lähestyminen, testiin liittyvät käytösmuutokset ja kaikki ilmeisten myrkyllisyysvaikutusten merkit.
1.6.7 Eläimen paino ja ravinnon nauttiminen
Eläimet punnitaan tiineyden päivänä 0 (tai viimeistään päivänä 3, jos käytetään ulkopuolisen kasvattajan toimittamia aikaparitettuja eläimiä), ensimmäisen annoksen antopäivänä, vähintään joka kolmas päivä annosten antamisjaksolla sekä eläinten suunniteltuna lopettamispäivänä.
Ravinnonotto kirjataan kolmen päivän välein ruumiinpainon määrityspäivinä.
1.6.8 Post mortem ‒tutkimus
Naaraat lopetetaan päivää ennen odotettua synnytyspäivää. Naaraat, joissa havaitaan tiineyden keskeytymisen tai ennenaikaisen synnytyksen merkkejä ennen suunniteltua lopetuspäivää, on lopetettava, ja niille on tehtävä perusteellinen makroskooppinen tutkimus.
Kun naaras lopetetaan tai kun se kuolee testin aikana, siitä on makroskooppisesti tutkittava mahdolliset rakenteelliset epämuodostumat tai patologiset muutokset. Systemaattisen virheen minimoimiseksi naaraiden arviointi sektion aikana ja sitä seuraavat sikiöanalyysit tulisi tehdä tietämättä, mihin ryhmään kyseinen naaras kuuluu.
1.6.9 Kohdunsisällön tutkiminen
Välittömästi eläimen lopettamisen jälkeen tai mahdollisimman pian kuoleman jälkeen kohtu poistetaan ja tiineys varmistetaan. Kohdut, joissa ei ole näkyviä tiineyden merkkejä, on tutkittava tarkemmin (jyrsijät esimerkiksi ammoniumsulfidivärjäyksellä ja kaniinit Salewski-värjäyksellä tai vastaavalla menetelmällä) asian varmistamiseksi (5).
Tiineiden eläinten kohdut punnitaan, mukaan lukien kohdunkaula. Jos eläimet ovat kuolleet testin aikana, kohtuja ei punnita.
Tiineiden eläinten keltarauhasten määrä määritetään.
Kuolleiden alkioiden tai sikiöiden määrä sekä elinkelpoisten sikiöiden määrä määritetään kohdunsisältöä tutkimalla. Resorptioaste kuvataan, jotta voidaan arvioida conceptuksen suhteellinen kuolinaika (katso kohta 1.2).
1.6.10 Sikiöiden tutkiminen
Kunkin sikiön sukupuoli ja ruumiinpaino määritetään.
Kustakin sikiöstä tutkitaan ulkoiset muutokset (6).
Sikiöistä tutkitaan luuston ja pehmytkudosten muutokset (esimerkiksi vaihtelut ja epämuodostumat) (7)(8)(9)(10)(11)(12)(13)(14)(15)(16)(17)(18)(19)(20)(21)(22)(23)(24). Sikiömuutosten luokittelu on suositeltavaa, mutta ei pakollista. Jos luokitus tehdään, on kunkin luokan määrityskriteerit esitettävä selvästi. Erityistä huomiota on kiinnitettävä lisääntymiselimiin, joista tutkitaan poikkeavan kehityksen merkit.
Kustakin jyrsijäpoikueesta noin puolet preparoidaan luustomuutosten tutkimista varten ja tutkitaan. Toinen puoli preparoidaan pehmytkudosmuutosten tutkimista varten ja tutkitaan käyttäen hyväksyttyjä tai soveltuvia mikrotomiamenetelmiä tai huolellista dissektiomenetelmää.
Muiden eläinten kuin jyrsijöiden, esimerkiksi kaniinien, poikueista tutkitaan kaikilta sikiöiltä sekä pehmytkudos- että luustomuutokset. Näiden sikiöiden ruumiista tutkitaan pehmytkudosmuutokset huolellisen dissektion avulla. Tähän voi liittyä jatkotoimia sydämen sisäisten rakenteiden (25) arvioimiseksi. Puolelta näin tutkituista sikiöistä irrotetaan päät, joiden pehmytkudosmuutokset (muun muassa silmät, aivot, nenäontelot ja kieli) tutkitaan käyttäen tavanomaisia sarjaleikemenetelmiä (26) tai muita yhtä herkkiä menetelmiä. Näiden sikiöiden vartalo-osat sekä muut sikiöt, joita ei ole tutkittu, preparoidaan luustomuutosten tutkimista varten ja tutkitaan samoilla menetelmillä kuin jyrsijät.
2. MÄÄRITYSTULOKSET
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Tiedot raportoidaan erikseen kustakin emosta ja sen jälkeläisistä ja esitetään taulukossa, jossa on eritelty testiryhmittäin eläinten määrä testin alussa, testin aikana kuolleiden tai inhimillisistä syistä lopetettujen eläinten määrä, kuoleman tai lopettamisen aika, tiineiden naaraiden määrä, niiden eläinten määrä, joissa myrkyllisyysvaikutuksia on havaittavissa, kuvaus havaituista myrkyllisyysvaikutuksista mukaan lukien myrkytysoireiden alkamisaika, kesto ja vakavuus, alkiosta tai sikiöstä tehtyjen havaintojen laji sekä kaikki asiaankuuluvat tiedot poikueesta.
Numeeriset tulokset arvioidaan sopivalla tilastollisella menetelmällä käyttäen poikuetta analyysin yksikkönä. Tilastollisen menetelmän on oltava yleisesti hyväksytty, se on valittava tutkimusta suunniteltaessa ja sen valinta on perusteltava. Myös sellaisten eläinten tiedot, jotka kuolevat ennen niiden suunniteltua lopettamista, on raportoitava. Nämä tiedot voidaan sisällyttää ryhmäkeskiarvoihin, mikäli se on perusteltua. Tällaisista eläimistä saatujen tietojen relevanssi ja niin muodoin näiden tietojen sisällyttäminen ryhmäkeskiarvoihin tai jättäminen niistä pois tulee perustella ja arvioida tapauskohtaisesti.
2.2 TULOSTEN ARVIOINTI
Syntymää edeltävien kehitysmyrkyllisyysvaikutusten testin löydökset arvioidaan tarkastelemalla havaittuja vaikutuksia. Arviointiin tulee sisältyä seuraavat tiedot:
|
— |
emon ja alkion/sikiön testitulokset sekä eläinten testiainealtistuksen ja toisaalta kaikkien löydösten esiintyvyyden ja vakavuuden välisen mahdollisen suhteen arvioiminen |
|
— |
sikiön ulkoisten muutosten sekä pehmytkudos- ja luustomuutosten luokittelussa käytetyt kriteerit, jos luokittelua on käytetty |
|
— |
soveltuvissa tapauksissa historiallinen kontrolliaineisto, joka tehostaa tutkimustulosten tulkintaa |
|
— |
kaikkien prosenttiosuuksien tai indeksien laskennassa käytetyt luvut |
|
— |
soveltuvissa tapauksissa tutkimustulosten asianmukainen tilastollinen analyysi, joka sisältää analyysimenetelmästä sellaiset tiedot, että riippumaton arvioija/tilastoasiantuntija voi niiden avulla arvioida ja rekonstruoida analyysin. |
Jos kehitykseen kohdistuvia myrkyllisyysvaikutuksia ei voida osoittaa, on syytä harkita jatkoselvitystä, jossa määritetään absorptio ja testiaineen hyötyosuus.
2.3 TULOSTEN TULKINTA
Syntymää edeltävien myrkyllisyysvaikutusten tutkimuksen tulee antaa tietoja toistuvan tiineydenaikaisen testiainealtistuksen vaikutuksista emoihin sekä niiden jälkeläisten kohdunsisäiseen kehitykseen. Tutkimuksen tulokset on tulkittava yhdessä subkroonisten, lisääntymisfysiologisten, toksikokineettisten ja muiden tutkimusten kanssa. Koska tutkimuksessa painotetaan sekä yleisiä myrkyllisyysvaikutuksia (emoon kohdistuvat vaikutukset) että sikiön kehitykseen vaikuttavien myrkyllisyysvaikutusten loppupisteitä, tutkimustulosten perusteella voidaan jossain määrin erotella toisaalta ne sikiön kehitykseen kohdistuvat vaikutukset, jotka esiintyvät yleisten myrkyllisyysvaikutusten puuttuessa, sekä toisaalta ne vaikutukset, jotka esiintyvät vain sellaisilla annostasoilla, jotka ovat myrkyllisiä myös emolle (27).
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 TESTISELOSTE
Testiselosteessa on annettava seuraavat tiedot:
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine (tarvittaessa)
|
|
|
Koe-eläinlajit
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Tulokset: Ainakin seuraavat tiedot emon vasteesta myrkylliseen aineeseen:
Kehitykseen liittyvät loppupisteet annostasoittain poikueille, joissa on implantaatioita, mukaan lukien seuraavat tiedot:
Kehitykseen liittyvät loppupisteet annostasoittain poikueille, joissa on eläviä sikiöitä, mukaan lukien seuraavat tiedot:
|
Tulosten pohdinta.
Johtopäätökset.
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
Kavlock R.J. et al. (1996) A Simulation Study of the Influence of Study Design on the Estimation of Benchmark Doses for Developmental Toxicity. Risk Analysis 16; 399-410. |
|
(2) |
Kimmel, C.A. and Francis, E.Z. (1990) Proceedings of the Workshop on the Acceptability and Interpretation of Dermal Developmental Toxicity Studies. Fundamental and Applied Toxicology 14; 386‒398. |
|
(3) |
Wong, B.A., et al. (1997) Developing Specialized Inhalation Exposure Systems to Address Toxicological Problems. CIIT Activities 17; 1-8. |
|
(4) |
US Environmental Protection Agency (1985) Subpart E-Specific Organ/Tissue Toxicity, 40 CFR 798.4350: Inhalation Developmental Toxicity Study. |
|
(5) |
Salewski, E. (1964) Faerbermethode zum Makroskopischen Nachweis von Implantations Stellen am Uterusder Ratte. Naunyn‒Schmeidebergs Archiv fur Pharmakologie und Experimentelle Pathologie 247:367. |
|
(6) |
Edwards, J.A. (1968) The external Development of the Rabbit and Rat Embryo. In Advances in Teratology. D.H.M. Woolam (ed.) Vol. 3. Academic Press, NY. |
|
(7) |
Inouye, M. (1976) Differential Staining of Cartilage and Bone in Fetal Mouse Skeleton by Alcian Blue and Alizarin Red S. Congenital Anomalies 16; 171‒173. |
|
(8) |
Igarashi, E. et al. (1992) Frequency Of Spontaneous Axial Skeletal Variations Detected by the Double Staining Techniquefor Ossified and Cartilaginous Skeleton in Rat Foetuses. Congenital Anomalies 32; :381‒391. |
|
(9) |
Kimmel, C.A. et al. (1993) Skeletal Development Following Heat Exposure in the Rat. Teratology 47:229‒242. |
|
(10) |
Marr, M.C. et al. (1988) Comparison of Single and Double Staining for Evaluation of Skeletal Development: The Effects of Ethylene Glycol (EG) in CD Rats. Teratology 37; 476. |
|
(11) |
Barrow, M.V. and Taylor, W.J. (1969) A Rapid Method for Detecting Malformations in Rat Foetuses. Journal of Morphology 127:291‒306. |
|
(12) |
Fritz, H. (1974) Prenatal Ossification in Rabbits ss Indicative of Foetal Maturity. Teratology 11; 313‒320. |
|
(13) |
Gibson, J.P. et al. (1966) Use of the Rabbit in Teratogenicity Studies. Toxicology and Applied Pharmacology 9; :398‒408. |
|
(14) |
Kimmel, C.A. and Wilson, J.G. (1973) Skeletal Deviation in Rats: Malformations or Variations? Teratology 8; 309‒316. |
|
(15) |
Marr, M.C. et al. (1992) Developmental Stages of the CD (Sprague‒Dawley) Rat Skeleton after Maternal Exposure to Ethylene Glycol. Teratology 46; 169‒181. |
|
(16) |
Monie, I.W. et al. (1965) Dissection Procedures for Rat Foetuses Permitting Alizarin Red Staining of Skeleton and Histological Study of Viscera. Supplement to Teratology Workshop Manual, pp. 163‒173. |
|
(17) |
Spark, C. and Dawson, A.B. (1928) The Order and Time of appearance of Centers of Ossification in the Fore and Hind Limbs of the Albino Rat, with Special Reference to the Possible Influence of the Sex Factor. American Journal of Anatomy 41; 411‒445. |
|
(18) |
Staples, R.E. and Schnell, V.L. (1964) Refinements in Rapid Clearing Technique in the KOH-Alizarin Red S Method for Fetal Bone. Stain Technology 39; 61‒63. |
|
(19) |
Strong, R.M. (1928) The Order Time and Rate of Ossification of the Albino Rat (Mus Norvegicus Albinus) Skeleton. American Journal of Anatomy 36; 313‒355. |
|
(20) |
Stuckhardt, J.L. and Poppe, S.M. (1984) Fresh Visceral Examination of Rat and Rabbit Foetuses Used in Teratogenicity Testing. Teratogenesis, Carcinogenesis, and Mutagenesis 4; 181‒188. |
|
(21) |
Walker, D.G. and Wirtschafter, Z.T. (1957) The Genesis of the Rat Skeleton. Thomas, Springfield, IL. |
|
(22) |
Wilson, J.G. (1965) Embryological Considerations in Teratology. In Teratology: Principles and Techniques, Wilson J.G. and Warkany J. (eds). University of Chicago, Chicago, IL, pp 251‒277. |
|
(23) |
Wilson, J.G. and Fraser, F.C. (eds). (1977) Handbook of Teratology, Vol. 4. Plenum, NY. |
|
(24) |
Varnagy, L. (1980) Use of Recent Fetal Bone Staining Techniques in the Evaluation of Pesticide Teratogenicity. Acta Vet. Acad. Sci. Hung. 28; 233-239. |
|
(25) |
Staples, R.E. (1974) Detection of visceral Alterations in Mammalian Foetuses. Teratology 9; 37-38. |
|
(26) |
Van Julsingha, E.B. and C.G. Bennett (1977) A Dissecting Procedure for the Detection of Anomalies in the Rabbit Foetal Head. In: Methods in Prenatal Toxicology Neubert, D., Merker, H.J. and Kwasigroch, T.E. (eds.). University of Chicago, Chicago, IL, pp. 126‒144. |
|
(27) |
US Environmental Protection Agency (1991) Guidelines for Developmental Toxicity Risk Assessment. Federal Register 56; 63798‒63826. |
|
(28) |
Wise, D.L. et al. (1997) Terminology of Developmental Abnormalities in Common Laboratory Mammals (Version 1) Teratology 55; 249-292.” |
LIITE 2G
”B.35. KAKSI SUKUPOLVEA KÄSITTÄVÄ LISÄÄNTYMISKYKYYN KOHDISTUVIEN MYRKYLLISYYSVAIKUTUSTEN TUTKIMUS
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 416 (2001).
1.1 JOHDANTO
Tällä kaksi sukupolvea käsittävällä reproduktiotestillä on tarkoitus tuottaa yleistä tietoa testiaineen vaikutuksista urosten ja naaraiden lisääntymiselinten vahingoittumattomuuteen ja toimintaan. Siihen sisältyy sukupuolirauhasten toiminta, kiimasykli, pariutumiskäyttäytyminen, hedelmöityminen, tiineys, synnytys, imetys ja vieroitus sekä testiaineen vaikutukset jälkeläisten kasvuun ja kehitykseen. Tutkimus voi myös tuottaa tietoja testiaineen vaikutuksista vastasyntyneiden sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen sekä alustavia tietoja pre- ja postnataalisen kehityksen aikaisista myrkyllisyysvaikutuksista. Tutkimus voi lisäksi ohjata seuraavien tutkimusten suorittamista. F1-sukupolven kasvun ja kehityksen lisäksi tämän testimenetelmän tarkoitus on arvioida F2-sukupolven urosten ja naaraiden lisääntymiselinten vahingoittumattomuutta ja toimintaa sekä kasvua ja kehitystä. Lisätietoja kehityksen aikaisista myrkyllisyysvaikutuksista ja toiminnallisista häiriöistä voidaan hankkia lisäämällä tässä kuvattuun tutkimusohjelmaan muita osatutkimuksia, joissa sovelletaan yleiseen ja/tai hermojen kehitykseen kohdistuvien myrkyllisyysvaikutusten tutkimusmenetelmiä, tai tutkimalla näitä loppupisteitä erillisillä testeillä soveltuvia testimenetelmiä käyttäen.
1.2 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Testiainetta annetaan porrastettuina annoksina useille uros- ja naarasryhmille. P-sukupolven uroksille tulee antaa testiainetta niiden kasvun aikana ja ainakin yhden kokonaisen spermatogeneesisyklin ajan (hiirellä noin 56 päivää ja rotalla 70 päivää), jotta spermatogeneesiin kohdistuvat haittavaikutukset voidaan todeta. Spermaan kohdistuvat vaikutukset määritetään useiden spermaparametrien (esimerkiksi siittiöiden morfologia ja liikkuvuus), kudospreparaattien ja yksityiskohtaisen histopatologisen tutkimuksen avulla. Jos käytettävissä on spermatogeneesiä koskevia tietoja aikaisemmasta toistuvaa annostelua käyttäneestä tutkimuksesta, jonka kesto on riittävä, esimerkiksi 90 päivää, P-sukupolven uroksia ei tarvitse sisällyttää arviointiin. On kuitenkin suositeltavaa säilyttää P-sukupolven spermanäytteet tai digitaaliset tallenteet myöhempää arviointia varten. P-sukupolven naaraille tulee antaa testiainetta niiden kasvun aikana ja useiden kokonaisten kiimasyklien ajan, jotta testiaineen mahdolliset normaalia kiimasykliä häiritsevät haittavaikutukset voidaan todeta. Testiainetta annetaan poikasten vanhemmille (P-sukupolvi) pariutumisen aikana, tiineyden aikana ja niiden F1-poikasten vieroitukseen asti. Vieroituksesta lähtien ainetta annetaan Fl-poikasille aikana, jolloin ne kehittyvät sukukypsiksi, pariutumisen aikana sekä F2-sukupolven syntymän jälkeen vieroitukseen asti.
Kaikista eläimistä tutkitaan myrkyllisyysvaikutusten merkit kliinisesti havainnoiden ja patologisten tutkimusten avulla kiinnittäen erityistä huomiota urosten ja naaraiden lisääntymiselinten vahingoittumattomuuteen ja toimintaan sekä jälkeläisten kasvuun ja kehitykseen kohdistuviin vaikutuksiin.
1.3 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.3.1 Eläinlajin valinta
Suositeltava eläinlaji on rotta. Jos käytetään muita lajeja, niiden käyttö on erikseen perusteltava ja testimenetelmää on tarvittaessa mukautettava. Kantoja, joiden hedelmällisyys on alhainen tai joilla tiedetään esiintyvän kehityshäiriöitä, ei tule käyttää. Tutkimuksen alussa eläinten painon variaation tulisi olla mahdollisimman pieni, eikä se saa olla suurempi kuin 20 % kummankin sukupuolen painokeskiarvosta.
1.3.2 Koe-eläintilat ja eläinten ruokinta
Koe-eläinhuoneen lämpötilan olisi oltava 22 °C (± 3°). Vaikka riittää, että suhteellinen kosteus on vähintään 30 % eikä mielellään ylitä 70 %:a muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50–60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa tulee käyttää keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratorioruokavaliota, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa. Ruokavalion valinnassa on varmistettava, että testiaineen ja ravinnon suhde on sopiva, mikäli testiaine annetaan ravintoon sekoitettuna.
Eläimet voidaan pitää häkeissä yksittäin tai muutaman samaa sukupuolta olevan eläimen ryhmissä. Parituksen tulee tapahtua tarkoitukseen sopivissa häkeissä. Kun parituksen voidaan todeta tapahtuneen, kukin pariutunut naaras siirretään omaan synnytys- tai poikimishäkkiinsä. Paritetut rotat voidaan myös pitää häkeissä pienissä ryhmissä ja erottaa toisistaan yksi tai kaksi päivää ennen synnytystä. Paritetuille eläimille on annettava synnytyksen lähestyessä asianmukaiset ja etukäteen määritellyt pesäntekoaineet.
1.3.3 Eläinten valmistelu
Testissä tulee käyttää terveitä, nuoria eläimiä, jotka on totutettu laboratorio-olosuhteisiin vähintään viiden vuorokauden ajan ja joita ei ole aiemmin käytetty testeihin. Koe-eläinten laji, kanta, alkuperä, sukupuoli, paino ja/tai ikä on tunnettava. Mahdollisista sisarussuhteista eläinten välillä on oltava selvillä, jotta sisarusten parittaminen voidaan välttää. Eläimet jaetaan satunnaisesti kontrolli- ja testiryhmään (jaottelu ruumiinpainon mukaan on suositeltavaa). Häkit on sijoitettava siten, että häkin sijainnista johtuvat vaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Kullekin eläimelle annetaan oma tunnistenumero. P-sukupolvelle on annettava tunnistenumerot ennen annostelun aloittamista. F1-sukupolvelle tunnistenumerot annetaan paritukseen valittujen eläinten vieroituksen yhteydessä. F1-sukupolven kaikkien valittujen eläinten alkuperäispoikue on merkittävä muistiin. Lisäksi suositellaan, että poikasille annetaan yksilöllinen tunniste mahdollisimman pian syntymän jälkeen, mikäli yksilöt aiotaan punnita tai mikäli niille aiotaan tehdä toiminnallisia testejä.
P-sukupolven eläinten tulee olla käsittelyn alkaessa noin 5–9 viikon ikäisiä. Eläinten tulee kaikissa testiryhmissä olla samanpainoisia ja ‒ikäisiä niin tarkasti kuin on käytännössä mahdollista.
1.4 TESTIN SUORITUS
1.4.1 Eläinten lukumäärä ja sukupuoli
Kussakin testi- ja kontrolliryhmässä on oltava riittävä määrä eläimiä, jotta testiin saadaan mielellään vähintään 20 tiinettä naarasta, jotka synnyttävät tai joiden synnytysaika on lähellä. Tämä ei ehkä ole mahdollista testattaessa aineita, jotka aiheuttavat käsittelyyn liittyviä ei-toivottuja vaikutuksia (esimerkiksi steriiliys tai liian suuri myrkyllisyys ylimmällä annostasolla). Tavoitteena on tuottaa tarpeeksi tiineystapauksia, jotta voidaan tehdä merkitsevä arvio testiaineen vaikutuksesta hedelmällisyyteen, tiineyteen, emon käytökseen ja imetykseen, F1-sukupolven poikasten kasvuun ja kehitykseen hedelmöityksestä sukukypsyyteen, sekä F1-sukupolven poikasten (F2) kehitykseen vieroitukseen asti. Jos tutkimuksessa ei päästä tavoiteltuun tiineiden eläinten määrään (20), tutkimus ei silti välttämättä ole epävalidi. Tutkimuksen validiteetti tulee arvioida kussakin tapauksessa erikseen.
1.4.2 Annosten valmistelu
Testiaineen antaminen suun kautta (ravintoon tai juomaveteen sekoitettuna tai letkulla) on suositeltavaa, paitsi jos jokin muu antotapa (esimerkiksi ihoapplikaatio tai inhalaatio) todetaan sopivammaksi.
Tarvittaessa testiaine liuotetaan tai siitä tehdään suspensio sopivaan kantaja-aineeseen. Ensiksi tulisi aina harkita vesiliuoksen/suspension käyttämistä, milloin se on mahdollista, seuraavaksi öljyliuoksen/emulsion (esimerkiksi maissiöljy) käyttämistä ja vasta sitten muiden kantaja-aineiden käyttämistä. Jos kantaja-aineena käytetään muuta kuin vettä, kantaja-aineen toksiset ominaisuudet on tunnettava. Testiaineen stabiilius kantaja-aineessa on määritettävä.
1.4.3 Annostasot
Testissä tulee käyttää vähintään kolmea annostasoa ja testin kanssa samaan aikaan tehtävää kontrollia. Jos testiaineen fysikaalinen/kemiallinen olomuoto tai biologiset ominaisuudet eivät aseta rajoituksia, suurin annos valitaan sellaiseksi, että se aiheuttaa myrkyllisyysvaikutuksen mutta ei aiheuta kuolemaa tai kovia tuskia. Mikäli odottamatonta kuolleisuutta esiintyy, hyväksyttävä on yleensä sellainen tutkimus, jossa P-sukupolven kuolleisuus on alle 10 %. Annostasot on porrastettava laskevasti siten, että tutkimuksessa saadaan esiin mahdolliset annostasoihin liittyvät vaikutukset sekä haitaton altistustaso (NOAEL). Kaksinkertaiset – nelinkertaiset erot annostasojen välillä ovat usein parhaimmat alenevissa annossarjoissa, ja usein on parempi lisätä neljäs testiryhmä kuin käyttää hyvin suuria annosvälejä (esimerkiksi yli kymmenkertaisia annosvälejä). Tutkimuksissa, joissa testiaine annetaan ravintoon sekoitettuna, annostasojen väliset erot saavat olla enintään kolminkertaisia. Annostasojen valinnassa tulee ottaa huomioon aikaisemmat myrkyllisyystiedot ja erityisesti toistettujen annostelututkimusten tulokset. Tutkimuksessa on otettava huomioon myös tiedot testiaineen tai muiden sen kanssa samantyyppisten materiaalien metaboloitumisesta elimistössä samoin kuin niiden toksikokineettisistä ominaisuuksista. Nämä tiedot auttavat myös osoittamaan, että annostasot on valittu oikein.
Kontrolliryhmän tulee olla joko ryhmä, joka ei saa käsittelyä, tai kantaja-ainetta saava ryhmä, mikäli testiaineen antamisen yhteydessä käytetään kantaja-ainetta. Kontrolliryhmän eläimiä tulee käsitellä samalla tavoin kuin testiryhmän eläimiä (testiainekäsittelyä lukuun ottamatta). Jos käytetään kantaja-ainetta, kontrolliryhmälle tulee antaa tilavuudeltaan suurin käytetty kantaja-aineannos. Jos testiaine annetaan ravintoon sekoitettuna ja se vähentää ravinnonottoa tai ravinnon hyväksikäyttöä elimistössä, voi olla tarpeen käyttää parikontrolliryhmää. Samanaikaisen parikontrolliryhmän sijasta voidaan käyttää tietoja, jotka on saatu sellaisista tutkimuksista, joilla on selvitetty vähentyneen ravinnonoton vaikutusta lisääntymisfysiologisiin parametreihin.
Kantaja-ainetta tai muuta lisäainetta käytettäessä aineesta on syytä selvittää seuraavat ominaisuudet: vaikutus testiaineen absorboitumiseen, jakautumiseen, metaboloitumiseen ja elimistössä säilymiseen, sellaiset vaikutukset testiaineen kemiallisiin ominaisuuksiin, jotka saattavat muuttaa testiaineen myrkyllisyyttä, sekä vaikutukset koe-eläinten ravinnon- ja juomanottoon tai ravitsemustilaan.
1.4.4 Raja-annostesti
Jos jokin testin annostaso, joka on vähintään 1 000 mg/kg (eläimen painokilo)/vrk tai vastaava suhteellinen määrä ravinnossa tai juomavedessä, milloin testiaine annetaan ravinnon tai juomaveden seassa, ja joka annetaan tässä testimenetelmässä kuvattujen menettelyjen mukaisesti, ei aiheuta lainkaan havaittavaa myrkyllisyysvaikutusta poikasten vanhemmissa tai poikasissa ja jos myrkyllisyysvaikutusta ei aikaisempien tutkimustulosten perusteella ole odotettavissa (esimerkiksi rakenteellisesti ja/tai metabolisesti samantyyppiset yhdisteet), täydellinen useita annostasoja käyttävä testi ei välttämättä ole tarpeen. Raja-annostestiä voidaan soveltaa, paitsi silloin, kun ihmisten altistuminen viittaa siihen, että on käytettävä suurempaa suun kautta annettavaa annosta. Muita antotapoja, kuten inhalaatiota tai ihoapplikaatiota käytettäessä, testiaineen fysikokemialliset ominaisuudet, esimerkiksi liukoisuus, saattavat usein osoittaa altistuksen enimmäistason ja rajoittaa sitä.
1.4.5 Antotapa
Testiainetta annetaan eläimille seitsemänä päivänä viikossa. Suun kautta tapahtuva antotapa (ravintoon tai juomaveteen sekoitettuna tai letkulla) on suositeltava. Jos käytetään muuta antotapaa, testin tekijän on perusteltava muun antotavan käyttö ja muutettava muita kohtia vastaavasti. Kaikille eläimille tulee antaa testiaineannokset samalla tavalla asianmukaisena koeaikana. Jos testiaine annetaan letkulla, on syytä käyttää mahaletkua. Kerralla annettavan nesteen tilavuus ei saa ylittää 1 ml/l00 g eläimen painoa (maissiöljyä käytettäessä tilavuus saa olla enintään 0,4 ml/100 g eläimen painoa), paitsi käytettäessä vesiliuosta, jolloin enimmäistilavuus voi olla 2 ml/100 g eläimen painoa. Testiaineen tilavuuden vaihtelu tulee minimoida pitoisuutta muuttamalla, jotta kaikilla annostasoilla voidaan käyttää tilavuudeltaan samaa nestemäärää. Poikkeuksena tästä ovat ärsyttävät tai syövyttävät aineet, joiden kohdalla voidaan yleensä todeta vaikutusten voimistuminen suurempia pitoisuuksia käytettäessä. Letkuannostelua käyttävissä tutkimuksissa poikaset saavat yleensä testiainetta vain epäsuorasti emon maidosta vieroitukseen asti, jolloin annosten antaminen poikasille aloitetaan. Tutkimuksissa, joissa testiaine annetaan ravintoon tai juomaveteen sekoitettuna, poikaset saavat lisäksi testiainetta suoraan, kun ne alkavat itse syödä imetysajan viimeisellä viikolla.
Jos aineita annetaan eläimille ravintoon tai juomaveteen sekoitettuna, on tärkeää varmistaa, että testiainemäärät eivät häiritse normaalia ravinto- tai nestetasapainoa. Jos testiaine annetaan ravintoon sekoitettuna, voidaan ilmoittaa joko testiaineen pitoisuus ravinnossa (ppm) tai eläimen painoon suhteutettu annos; käytetty tapa on mainittava. Jos testiaine annetaan letkulla, annos tulee antaa päivittäin samaan aikaan ja sitä on mukautettava vähintään viikoittain siten, että annostaso pysyy samana eläimen ruumiinpainoon nähden. Näin meneteltäessä on otettava huomioon tiedot testiaineen leviämisestä istukan kautta.
1.4.6 Testiaikataulu
P-sukupolven urosten ja naaraiden päivittäinen käsittely aloitetaan, kun eläimet ovat 5–9 viikon ikäisiä. F1-sukupolven urosten ja naaraiden päivittäinen käsittely aloitetaan vieroituksen yhteydessä pitäen kuitenkin mielessä, että jos testiaine annetaan ravintoon tai juomaveteen sekoitettuna, F1-sukupolven poikaset saattavat altistua testiaineelle jo imetysaikana. Molempien sukupuolten käsittelyä jatketaan sekä P- että F1-ryhmissä ainakin kymmenen viikon ajan ennen parittamisvaihetta. Molempien sukupuolten käsittelyä jatketaan myös kahden viikon parittamisjakson aikana. Urokset lopetetaan inhimillisellä tavalla ja tutkitaan, kun niitä ei enää tarvita lisääntymisfysiologisten vaikutusten arviointiin. P-sukupolven naaraiden käsittelyä jatketaan koko tiineysajan ja F1-sukupolven poikasten vieroitukseen asti. Annosteluaikataulun mukauttamista harkittaessa tulee ottaa huomioon käytettävissä olevat tiedot testiaineesta, mukaan lukien aikaisemmat myrkyllisyystiedot sekä metaboloituminen tai biologinen kertyminen. Kunkin eläimen annos on yleensä määriteltävä eläimen viimeksi määritetyn ruumiinpainon mukaan. Annoksen mukauttamisessa viimeisen tiineyskolmanneksen aikana on kuitenkin oltava varovainen.
P- ja F1-sukupolvien urosten ja naaraiden käsittelyä jatketaan eläinten lopettamiseen asti. P- ja F1-sukupolvien kaikki aikuiset urokset ja naaraat tulee lopettaa inhimillisellä tavalla, kun eläimiä ei enää tarvita lisääntymisfysiologisten vaikutusten arviointiin. F1-sukupolven poikaset, joita ei valita paritukseen, ja kaikki F2-sukupolven poikaset lopetetaan inhimillisellä tavalla vieroituksen jälkeen.
1.4.7 Paritus
1.4.7.1 P-sukupolven paritus
Kussakin parituksessa jokainen naaras on samassa häkissä yhden, samalla annostasolla olevan uroksen kanssa (1:1-paritus) siihen saakka, kunnes eläimet parittelevat tai kunnes kaksi viikkoa on kulunut. Naaraat tutkitaan päivittäin sperman tai vaginan tulpituksen toteamiseksi. Tiineyden päivä 0 katsotaan päiväksi, jolloin jompikumpi todetaan. Jos parittelua ei tapahdu, voidaan harkita naaraan uutta paritusta saman ryhmän hedelmällisiksi todettujen urosten kanssa. Pariutuneet eläinparit on merkittävä muistiin. Sisarusten parittamista on vältettävä.
1.4.7.2 F1-sukupolven paritus
F1-sukupolven eläinten paritus tapahtuu siten, että kustakin poikueesta valitaan vieroituksen yhteydessä vähintään yksi uros ja yksi naaras, jotka paritetaan samalla annostasolla olevien eri poikueeseen kuuluvien poikasten kanssa. Näin syntyvä sukupolvi on F2-sukupolvi. Poikaset valitaan kustakin poikueesta satunnaisesti, jos poikasten ruumiinpainossa tai ulkomuodossa ei ole merkittäviä eroja. Jos tällaisia eroja havaitaan, kustakin poikueesta on valittava sitä parhaiten edustavat yksilöt. Käytännössä valinta on paras tehdä ruumiinpainon perusteella, mutta se voidaan tehdä myös ulkomuodon perusteella. F1-sukupolven poikasia ei saa parittaa ennen kuin ne ovat saavuttaneet täyden sukukypsyyden.
Poikimattomien parien hedelmättömyyden todennäköinen syy on arvioitava. Menetelminä voidaan käyttää toista paritusta muiden hedelmällisiksi todettujen urosten tai naaraiden kanssa, lisääntymiselinten mikroskooppitutkimusta sekä kiimasyklien ja spermatogeneesin tutkimista.
1.4.7.3 Toinen paritus
Joissakin tapauksissa, esimerkiksi kun havaitaan käsittelyyn liittyviä muutoksia poikueen koossa tai epäselviä vaikutuksia ensimmäisessä parituksessa, on suositeltavaa parittaa P- tai F1-sukupolven aikuiset eläimet uudelleen toisen poikueen tuottamiseksi. Suositeltava tapa on parittaa uudelleen naaraat tai urokset, jotka eivät ole tuottaneet poikuetta vastakkaisen sukupuolen hedelmälliseksi todetun eläimen kanssa. Jos toisen poikueen tuottamista pidetään tarpeellisena jommassakummassa sukupolvessa, eläimet on paritettava uudelleen noin viikon kuluttua viimeisen poikueen vieroituksesta.
1.4.7.4 Poikueen koko
Eläinten on annettava poikia normaalisti ja kasvattaa poikaset vieroitukseen asti. Poikueen koon vakioiminen ei ole välttämätöntä. Jos vakiointia käytetään, vakiointimenetelmä on kuvattava yksityiskohtaisesti.
1.5 HAVAINNOT
1.5.1 Kliiniset havainnot
Yleinen kliininen havainnointi on tehtävä päivittäin, ja letkuruokinnassa havainnoinnin ajoitusta suunniteltaessa on syytä ottaa huomioon se, milloin annoksen antamisen jälkeen odotetut myrkyllisyysvaikutukset ovat suurimmillaan. Käytösmuutokset, vaikean tai pitkittyneen synnytyksen merkit ja kaikki myrkyllisyysvaikutusten merkit on kirjattava. Kukin eläin on lisäksi tutkittava yksityiskohtaisesti esimerkiksi punnituksen yhteydessä ainakin viikoittain. Kaikkia eläimiä havainnoidaan kaksi kertaa päivässä ja tarvittaessa viikonloppuisin kerran päivässä sairastuvuuden ja kuolleisuuden toteamiseksi.
1.5.2 Poikasia saaneiden eläinten paino sekä ravinnon- ja nesteenotto
Poikasia saaneet eläimet (P ja Fl) punnitaan annostelun aloituspäivänä ja sen jälkeen ainakin kerran viikossa. Poikasia saaneet naaraat (P ja F1) punnitaan ainakin tiineyspäivinä 0, 7, 14 ja 20 tai 21 sekä imetyksen aikana poikueiden punnituspäivinä sekä eläinten lopetuspäivänä. Havainnot raportoidaan erikseen kustakin täysikasvuisesta eläimestä. Paritusta edeltävänä aikana ja tiineysjaksojen aikana ravinnonotto tulee mitata vähintään viikoittain. Juomanotto mitataan vähintään viikoittain, jos testiaine annetaan juomaveteen sekoitettuna.
1.5.3 Kiimasykli
Kiimasyklin pituus ja normaalius arvioidaan P- ja F1-sukupolven naaraista ottamalla vaginasta irtosolunäyte ennen pariutumista sekä haluttaessa myös pariutumisjakson aikana, kunnes pariutumisen voidaan todeta tapahtuneen. Otettaessa irtosolunäytettä vaginasta tai kohdunkaulasta on varottava limakalvojen vahingoittamista ja siitä seuraavaa valeraskautta (1).
1.5.4 Siemennesteen muuttujat
Lopettamisen yhteydessä kaikilta P- ja F1-sukupolvien uroksilta kirjataan kivesten ja lisäkivesten paino ja yksi kappale kumpaakin elintä säilötään histopatologista tutkimusta varten (katso kohdat 1.5.7 ja 1.5.8.1). Sekä P- että F1-sukupolven kustakin ryhmästä erotetaan vähintään kymmenen uroksen osajoukko, jonka lopuista kiveksistä ja lisäkiveksistä lasketaan homogenisoinnille resistentit spermatidit ja lisäkiveksen häntään varastoituneen siemennesteen määrä. Samalta osajoukolta kerätään siemenneste lisäkiveksen hännästä tai siemenjohtimesta siittiöiden liikkuvuuden ja morfologian arviointia varten. Jos havaitaan käsittelyyn liittyviä vaikutuksia tai jos muissa tutkimuksissa on osoitettu mahdollisia vaikutuksia spermatogeneesiin, jokaisen ryhmän kaikkien urosten siemenneste tulee arvioida. Muussa tapauksessa riittää, että laskenta tehdään kontrolliryhmän ja korkean annostasoryhmän P- ja F1-eläimille.
Homogenisoinnille resistenttien kiveksissä olevien spermatidien ja lisäkiveksen häntään varastoituneiden siittiöiden määrä on laskettava (2)(3). Lisäkiveksen häntään varastoituneiden siittiöiden määrä voidaan johtaa kvalitatiiviseen arviointiin käytetyn suspension sisältämien siittiöiden pitoisuudesta ja tilavuudesta sekä jäljelle jääneen lisäkiveksen hännän kudoksen jauhamisen ja/tai homogenoinnin jälkeen saadusta siittiöiden lukumäärästä. Laskenta tulee tehdä valitulle urosten osajoukolle kaikissa annosryhmissä heti eläinten lopettamisen jälkeen, paitsi jos käytetään video- tai digitaalista tallennusta tai jos näytteet jäädytetään myöhempää analyysia varten. Näissä tapauksissa kontrolliryhmät ja ylin annosryhmä voidaan analysoida ensin. Jos mitään käsittelyyn liittyviä vaikutuksia (esimerkiksi vaikutukset siittiöiden määrään, liikkuvuuteen tai morfologiaan) ei havaita, muita annosryhmiä ei tarvitse analysoida. Jos taas ylimmässä annosryhmässä havaitaan käsittelyyn liittyviä vaikutuksia, myös alemmat annosryhmät on arvioitava.
Lisäkiveksessä (tai siemenjohtimessa) olevien siittiöiden liikkuvuus tulee arvioida tai videoida heti eläimen lopettamisen jälkeen. Siittiöt kerätään niitä mahdollisimman vähän vaurioittaen ja sperma laimennetaan liikkuvuusanalyysia varten hyväksyttyjä menetelmiä käyttäen (4). Progressiivisesti liikkuvien siittiöiden prosenttiosuus tulee määrittää joko subjektiivisesti tai objektiivisesti. Kun tehdään tietokoneavusteinen liikkuvuusanalyysi (5)(6)(7)(8)(9)(10), progressiivinen liikkuvuus johdetaan käyttäjän määrittelemien keskimääräisten nopeuden ja suoruuden kynnysarvojen eli lineaarisen indeksin mukaan. Jos näytteet on videoitu (11) tai kuvat on muulla tavoin tallennettu ruumiinavauksen yhteydessä, jatkoanalyysi tarvitsee tehdä vain kontrolliryhmän ja ylimmän annosryhmän P- ja F1-sukupolvien uroksille. Jos kuitenkin havaitaan käsittelyyn liittyviä vaikutuksia, myös alemmat annosryhmät on arvioitava. Jos video- tai digitaalitallenteita ei ole tehty, kaikkien testiryhmien kaikki näytteet tulee analysoida ruumiinavauksen yhteydessä.
Lisäkiveksen (tai siemenjohtimen) siemennestenäytteestä tehdään morfologinen arvio. Siemenneste (vähintään 200 siittiötä/näyte) tutkitaan fiksatiivikäsiteltynä märkäpreparaattina (12) ja luokitetaan joko normaaliksi tai epänormaaliksi. Morfologisiin siemennesteen epänormaaliuksiin kuuluvat siittiöiden fuusio, eristyneet päät sekä päiden tai häntien epämuodostumat. Arviointi on tehtävä kaikista annosryhmistä valitulle urosten osajoukolle joko heti eläinten lopettamisen jälkeen tai myöhemmin video- tai digitaalitallenteiden pohjalta. Kun preparaatit on käsitelty fiksatiivilla, ne voidaan tutkia myöhemminkin. Näissä tapauksissa kontrolliryhmä ja ylin annosryhmä voidaan tutkia ensin. Jos mitään käsittelyyn liittyviä vaikutuksia (esimerkiksi vaikutuksia sperman morfologiaan) ei havaita, alempia annosryhmiä ei tarvitse analysoida. Jos käsittelyyn liittyviä vaikutuksia esiintyy ylimmässä annosryhmässä, myös alemmat annostasoryhmät on arvioitava.
Jos jokin edellä kuvatuista siemennesteen muuttujista on jo tutkittu vähintään 90 päivää kestäneissä systeemisen myrkyllisyyden tutkimuksissa, tutkimusta ei tarvitse toistaa tässä yhteydessä. On kuitenkin suositeltavaa tallentaa P-sukupolven näytteet tai siemennesteen digitaalinen tallenne mahdollista myöhempää tutkimusta varten.
1.5.5 Poikaset
Kukin poikue tutkitaan mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen (imetyspäivä 0) ja poikueista määritetään poikasten lukumäärä ja sukupuoli, kuolleena ja elävänä syntyneiden poikasten määrä sekä merkittävien poikkeavuuksien esiintyminen. Poikasista, jotka löydetään kuolleina päivänä 0, on mielellään tutkittava mahdolliset kehityshäiriöt ja kuolinsyy, mikäli mahdollista, ja ruumiit säilötään. Elävät poikaset lasketaan ja punnitaan kukin erikseen synnytyksen yhteydessä (imetyspäivä 0) tai päivänä 1 sekä säännöllisesti punnituspäivinä, esimerkiksi imetyspäivinä 4, 7, 14 ja 21. Emoissa tai poikasissa havaitut ruumiilliset epämuodostumat tai epänormaali käyttäyminen on merkittävä muistiin.
Poikasten ruumiillisesta kehityksestä kirjataan lähinnä painonlisäys. Muista fyysisistä muuttujista (esimerkiksi korvien ja silmien avautuminen, hampaiden puhkeaminen, karvankasvu) voidaan saada täydentäviä tietoja, mutta tällaiset tiedot tulee mielellään arvioida sukukypsyystietojen pohjalta (esimerkiksi ikä ja ruumiinpaino emättimen avautuessa tai terskan ja esinahan erotessa) (13). Toiminnalliset tutkimukset (esimerkiksi motoriset toiminnot, aistitoiminnot, refleksien kehitys), jotka liittyvät erityisesti sukukypsyyden saavuttamiseen, suositellaan tehtäväksi F1-sukupolven poikasille ennen vieroitusta ja/tai sen jälkeen, mikäli edellä mainittuja tutkimuksia ei ole tehty erillisten tutkimusten yhteydessä. F1-sukupolven vieroitetuista, paritukseen valituista poikasista tulee määrittää ikä emättimen avautuessa ja esinahan irtautuessa. Peräaukon ja sukupuolielinten välinen etäisyys on mitattava F2-sukupolven poikasilta syntymän jälkeisenä päivänä 0, mikäli F1-sukupolven sukupuolijakauman muutokset tai sukukypsyyden saavuttamisen ajoitus antavat siihen aihetta.
Toimintoja koskevia havaintoja ei tarvitse tehdä ryhmistä, jotka muutoin osoittavat selviä haittavaikutusten merkkejä (esimerkiksi merkittävä painonnousun väheneminen). Jos toiminnallisia tutkimuksia tehdään, niitä ei tule tehdä paritettaviksi valituille poikasille.
1.5.6 Ruumiinavaus
Rakenne-epämuodostumat tai patologiset muutokset tutkitaan makroskooppisesti lopettamisen tai tutkimuksen kuluessa sattuneen kuoleman yhteydessä kaikista poikasia saaneista eläimistä (P ja F1), kaikista poikasista, joissa on näkyviä epämuodostumia tai kliinisiä merkkejä, sekä yhdestä satunnaisesti F1- ja F2-sukupolvesta valitusta poikasesta kummastakin sukupuolesta ja kustakin poikueesta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää lisääntymiselimiin. Kuolemaisillaan olevista poikasista, jotka lopetetaan inhimillisellä tavalla, sekä kuolleista poikasista (niiden ruumiin kunnon salliessa) tulee tutkia mahdolliset häiriöt ja/tai kuolinsyy, ja ruumiit tulee säilöä.
Kaikkien ensi kertaa poikineiden naaraiden kohduista tutkitaan implantaatiokohtien olemassaolo ja niiden määrä tavalla, joka ei haittaa histopatologista tutkimusta.
1.5.7 Elinten paino
Lopettamisen aikaan P- ja F1-sukupolven vanhemmilta määritetään ruumiinpaino sekä seuraavien elinten paino (parilliset elimet punnitaan erikseen):
|
— |
kohtu ja munasarjat |
|
— |
kivekset ja lisäkivekset (kokonaispaino ja häntäosan paino) |
|
— |
eturauhanen |
|
— |
rakkularauhaset ja eturauhasen etuosa sekä niiden nesteet ja eturauhanen (yhtenä kokonaisuutena) |
|
— |
aivot, maksa, munuaiset, perna, aivolisäke, kilpirauhanen ja lisämunuaiset sekä määritetyt kohde-elimet. |
F1- ja F2-sukupolvien ruumiinavaukseen valittujen poikasten paino määritetään lopetuksen yhteydessä. Kummastakin sukupuolesta ja kustakin poikueesta satunnaisesti valitulta poikaselta (katso kohta 1.5.6) punnitaan aivot, perna ja kateenkorva.
Ruumiinavaustulosten ja elinten punnitustulosten arvioinnissa tulee ottaa huomioon muissa toistuvaa annostelua käyttävissä tutkimuksissa tehdyt havainnot, milloin niitä on saatavissa.
1.5.8 Histopatologinen tutkimus
1.5.8.1 Poikasia saaneet eläimet
Poikasia saaneilta eläimiltä (P ja F1) irrotetaan seuraavat elimet ja kudokset tai niiden edustavat näytteet. Kudokset tai näytteet käsitellään fiksatiivilla ja säilötään sopivalla tavalla histopatologista tutkimusta varten.
|
— |
emätin, kohtu ja kohdunkaula sekä munasarjat (säilötään soveltuvassa fiksatiivissa) |
|
— |
yksi kives (säilötään Bouinin fiksatiivissa tai vastaavassa), yksi lisäkives, rakkularauhaset, eturauhanen ja sen etuosa |
|
— |
etukäteen määritetyt kohde-elimet kaikilta paritukseen valituilta P- ja F1-eläimiltä. |
Kaikille paritukseen valituille ylimpiin annosryhmiin ja kontrolliryhmiin kuuluville P- ja F1-sukupolven eläimille tulee tehdä edellä mainittujen elinten ja kudosten täydellinen histopatologinen tutkimus. P-sukupolven eläinten munasarjojen tutkimus ei ole pakollinen. Elimet, joissa todetaan käsittelyyn liittyviä muutoksia, on tutkittava myös alemmissa ja keskikokoisissa annosryhmissä NOAEL-tason määrityksen helpottamiseksi. Lisäksi on tutkittava histopatologisin menetelmin lisääntymiselimet sellaisilta alempiin ja keskikokoisiin annosryhmiin kuuluvilta eläimiltä, joiden kohdalla epäillään vähentynyttä hedelmällisyyttä, toisin sanoen niiltä, jotka eivät pariutuneet, hedelmöityneet, siittäneet tai synnyttäneet terveitä poikasia, tai niiltä, joiden kiimasykliin tai sperman määrään, liikkuvuuteen tai morfologiaan testiaine vaikutti. Kaikki vakavat vauriot, kuten surkastumat tai kasvaimet on tutkittava.
Kivesten yksityiskohtaisella histopatologisella tutkimuksella (esimerkiksi Bouinin fiksatiivi, parafiinivalu ja 4–5 μm paksut poikittaisleikkeet) tulee määrittää käsittelyn aiheuttamat vaikutukset, kuten rauhaseen jääneet spermatidit, puuttuvat itusolukerrokset tai ‒tyypit, monitumaiset jättisolut tai spermatogeenisten solujen irtoaminen lumeniin (14). Koskemattomasta lisäkiveksestä tulee tutkia pää-, runko- ja häntäosa pitkittäisleikkeen avulla. Lisäkiveksestä tulee arvioida leukosyytti-infiltraatio, solutyyppien esiintyvyyden muutokset, aberrantit solutyypit sekä siemennesteen fagosytoosi. PAS- ja hematoksyliinivärjäystä voidaan käyttää urosten lisääntymiselinten tutkimukseen.
Imetyksen jälkeisen vaiheen munasarjojen pitäisi sisältää varhaismunarakkuloita ja kasvavia munarakkuloita sekä imetysvaiheen suuria keltarauhasia. Histopatologisessa tutkimuksessa olisi pystyttävä osoittamaan varhaismunarakkuloiden väheneminen kvalitatiivisesti. Varhaismunarakkuloiden kvantitatiivinen arvio tulee tehdä F1-sukupolven naaraille. Eläinten määrän, munasarjaleikkeen valinnan sekä leikkeen näytekoon tulee sopia käytettävään tilastolliseen arviointimenettelyyn. Tutkimuksessa on laskettava varhaismunarakkuloiden määrä, johon voidaan yhdistää pienten kasvavien munarakkuloiden määrä, jotta käsiteltyjä munasarjoja ja kontrolliryhmään kuuluvia munasarjoja voidaan verrata. (15)(16)(17)(18)(19).
1.5.8.2 Vieroitetut poikaset
Vakavasti epämuodostuneet kudokset ja kohde-elimet kaikilta poikasilta, joilla on ulkoisia epämuodostumia tai kliinisiä merkkejä, sekä yhdeltä sellaiselta F1- ja F2-sukupolvesta satunnaisesti valitulta poikaselta kummastakin sukupuolesta ja kustakin poikueesta, jota ei ole valittu paritukseen, käsitellään fiksatiivilla ja säilötään sopivalla tavalla histopatologista tutkimusta varten. Säilötyille kudoksille tehdään täydellinen histopatologinen määritys, jossa pääpaino on lisääntymiselinten tutkimisessa.
2. MÄÄRITYSTULOKSET
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Tiedot raportoidaan yksilöittäin ja esitetään taulukossa, jossa on eritelty testiryhmittäin ja sukupolvittain eläinten määrä testin alussa, testin aikana kuolleiden tai inhimillisistä syistä lopetettujen eläinten määrä, milloin eläimet ovat kuolleet tai lopetettu, fertiilien eläinten määrä, tiineiden naaraiden määrä, niiden eläinten määrä, joissa myrkyllisyysvaikutuksia on havaittavissa, kuvaus havaituista myrkyllisyysvaikutuksista mukaan lukien myrkytysoireiden alkamisaika, kesto ja vakavuus, millaisia havaintoja vanhemmista ja poikasista on tehty, millaisia histopatologisia muutoksia on havaittu sekä kaikki asiaankuuluvat tiedot poikueesta.
Numeeriset tulokset arvioidaan sopivalla, yleisesti hyväksytyllä tilastollisella menetelmällä, joka on valittava tutkimusta suunniteltaessa ja jonka valinta on perusteltava. Annostasovasteiden tilastolliset mallit voivat olla avuksi ’tietojen’ analyysissa. Tutkimusselosteessa on oltava analyysimenetelmästä ja käytetystä tietokoneohjelmasta riittävät tiedot, jotta riippumaton arvioija/tilastoasiantuntija voi niiden avulla arvioida ja rekonstruoida analyysin.
2.2 TULOSTEN ARVIOINTI
Kaksi sukupolvea käsittävän lisääntymiskykyyn kohdistuvien myrkyllisyysvaikutusten tutkimuksen löydökset – mukaan lukien ruumiinavauslöydökset ja mikroskooppiset löydökset – on arvioitava havaittujen vaikutusten pohjalta. Arvioinnissa tulee todeta testiaineen annostason ja epämuodostumien tai häiriöiden – mukaan lukien vakavat vauriot, tietyt kohde-elimet, vaikutukset hedelmällisyyteen, kliiniset häiriöt, vaikutukset lisääntymiskykyyn ja poikueen kokoon/laatuun, ruumiinpainon muutokset, vaikutukset kuolleisuuteen sekä muut myrkyllisyysvaikutukset – esiintyvyyden ja vaikutusten vakavuuden välinen mahdollinen suhde. Testitulosten arvioinnissa on otettava huomioon testiaineen fysikokemialliset ominaisuudet ja toksikokineettiset tiedot, milloin jälkimmäisiä on saatavissa.
Asianmukaisesti toteutetussa lisääntymiskykyyn kohdistuvien myrkyllisyysvaikutusten tutkimuksessa pitäisi saada tyydyttävä arvio haitattomasta annostasosta sekä tietoa haittavaikutuksista lisääntymiskykyyn, synnytykseen, imetykseen sekä syntymän jälkeiseen kehitykseen mukaan lukien kasvu ja sukupuolinen kehitys.
2.3 TULOSTEN TULKINTA
Kaksi sukupolvea käsittävä lisääntymiskykyyn kohdistuvien myrkyllisyysvaikutusten tutkimus tuottaa tietoja toistuvan testiainealtistuksen vaikutuksista kaikissa lisääntymiskierron vaiheissa. Erityisesti tutkimus tuottaa tietoja lisääntymisfysiologisista muuttujista sekä poikasten kehityksestä, kasvusta, sukukypsyyden saavuttamisesta ja eloonjäämisestä. Tutkimuksen tulokset on tulkittava yhdessä subkroonisten, prenataalisen kehityksen aikaisten ja toksikokineettisten sekä muiden käytettävissä olevien tutkimustulosten kanssa. Tämän tutkimuksen tulosten pohjalta voidaan arvioida tietyn kemikaalin jatkotutkimustarve. Tulosten ekstrapolointi koskemaan ihmistä on validia rajoitetussa määrin. Tuloksia voidaan parhaiten käyttää haitattoman annostason ja ihmisille sallitun altistuksen määrittämiseen (20)(21)(22)(23).
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 TESTISELOSTE
Testiselosteessa on annettava seuraavat tiedot:
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine (tarvittaessa):
|
|
|
Koe-eläinlajit:
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Tulokset:
|
Tulosten pohdinta.
Johtopäätökset, mukaan lukien haitattoman altistustason (NOAEL) arvot emojen ja poikasten osalta.
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
Sadleir, R.M.F.S. (1979). Cycles and Seasons. Teoksessa: Reproduction in Mammals: I. Germ Cells and Fertilization, C.R. Auston and R.V. Short (toim.), Cambridge, New York. |
|
(2) |
Gray, L.E. et al., (1989). A Dose‒Response Analysis of Methoxychlor‒Induced Alterations of Reproductive Development and Function in the Rat. Fundamental and Applied Toxicology 12:92‒108. |
|
(3) |
Robb, G.W. et al., (1978). Daily Sperm Production and Epididymal Sperm Reserves of Pubertal and Adult Rats. Journal of Reproduction and Fertility 54:103‒107. |
|
(4) |
Klinefelter, G.R. et al., (1991). The Method of Sperm Collection Significantly Influences Sperm Motion Parameters Following Ethane Dimethanesulfonate Administration in the Rat. Reproductive Toxicology 5:39–44 |
|
(5) |
Seed, J. et al. (1996). Methods for Assessing Sperm Motility, Morphology, and Counts in the Rat, Rabbit, and Dog: a Consensus Report. Reproductive Toxicology 10(3):237–244. |
|
(6) |
Chapin, R.E. et al., (1992).Methods for Assessing Rat Sperm Motility. Reproductive Toxicology 6:267–273 |
|
(7) |
Klinefelter, G.R. et al., (1992). Direct Effects of Ethane Dimethanesulphonate on Epididymal Function in Adult Rats: an In Vitro Demonstration. Journal of Andrology 13:409‒421. |
|
(8) |
Slott, V.L. et al., (1991). Rat Sperm Motility Analysis: Methodologic Considerations. Reproductive Toxicology 5:449‒458. |
|
(9) |
Slott, V.L. and Perreault, S.D., (1993). Computer‒Assisted Sperm Analysis of Rodent Epididymal Sperm Motility Using the Hamilton‒Thorn Motility Analyzer. Teoksessa: Methods in Toxicology, Part A., Academic, Orlando, Florida. s. 319‒333. |
|
(10) |
Toth, G.P. et al. (1989). The Automated Analysis of Rat Sperm Motility Following Subchronic Epichlorhydrin Administration: Methodologic and Statistical Considerations. Journal of Andrology 10: 401–415. |
|
(11) |
Working, P.K. and M. Hurtt, (1987). Computerized Videomicrographic Analysis of Rat Sperm Motility. Journal of Andrology 8:330–337. |
|
(12) |
Linder, R.E. et al., (1992). Endpoints of Spermatoxicity in the Rat After Short Duration Exposures to Fourteen Reproductive Toxicants. Reproductive Toxicology 6:491–505. |
|
(13) |
Korenbrot, C.C. et al., (1977). Preputial Separation as an External Sign of Pubertal Development in the Male Rat. Biological Reproduction 17:298–303. |
|
(14) |
Russell, L.D. et al., (1990). Histological and Histopathological Evaluation of the Testis, Cache River Press, Clearwater, Florida. |
|
(15) |
Heindel, J.J. and R.E. Chapin, (toim.) (1993). Part B. Female Reproductive Systems, Methods in Toxicology, Academic, Orlando, Florida. |
|
(16) |
Heindel, J.J. et al., (1989) Histological Assessment of Ovarian Follicle Number in Mice As a Screen of Ovarian Toxicity. Teoksessa: Growth Factors and the Ovary, A.N. Hirshfield (toim.), Plenum, New York, pp. 421‒426. |
|
(17) |
Manson, J.M. and Y.J. Kang, (1989). Test Methods for Assessing Female Reproductive and Developmental Toxicology. Teoksessa: Principles and Methods of Toxicology, A.W. Hayes (toim.), Raven, New York. |
|
(18) |
Smith, B.J. et al,. (1991). Comparison of Random and Serial Sections in Assessment of Ovarian Toxicity. Reproductive Toxicology 5:379–383. |
|
(19) |
Heindel, J.J. (1999). Oocyte Quantitation and Ovarian Histology. Teoksessa: An Evaluation and Interpretation of Reproductive Endpoints for Human Health Risk Assessment, G. Daston,. and C.A. Kimmel, (toim.), ILSI Press, Washington, DC. |
|
(20) |
Thomas, J. A. (1991). Toxic Responses of the Reproductive System. Teoksessa: Casarett and Doull’s Toxicology, M.O. Amdur, J. Doull, and C.D. Klaassen (toim.), Pergamon, New York. |
|
(21) |
Zenick, H. and E.D. Clegg, (1989). Assessment of Male Reproductive Toxicity: A Risk Assessment Approach. Teoksessa: Principles and Methods of Toxicology, A.W. Hayes (toim.), Raven Press, New York. |
|
(22) |
Palmer, A.K. (1981). Teoksessa: Developmental Toxicology, Kimmel, C.A. and J. Buelke-Sam (toim.), Raven Press, New York. |
|
(23) |
Palmer, A.K. (1978). Teoksessa: Handbook of Teratology, Vol. 4, J.G. Wilson and F.C. Fraser (toim.), Plenum Press, New York.” |
LIITE 2H
”B.42. IHOHERKISTYS: PAIKALLINEN IMUSOLMUKEMÄÄRITYSMENETELMÄ
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 429 (2002).
1.1 JOHDANTO
Paikallinen imusolmukemääritysmenetelmä (Local Lymph Node Assay, LLNA) on riittävästi validoitu ja hyväksytty, joten se voidaan perustellusti määrätä uudeksi menetelmäksi (1)(2)(3). Tämä on toinen menetelmä kemikaalien ihoherkistyspotentiaalin arvioimiseksi eläimillä. Ensimmäisessä menetelmässä (B.6) käytetään marsutestejä, erityisesti marsuilla tehtävää maksimisaatiotestiä ja Bühlerin testiä (4).
LLNA on vaihtoehtoinen menetelmä, jonka avulla voidaan tunnistaa ihoa herkistävät kemikaalit ja varmistaa, että kemikaaleilla ei ole merkittävää ihoherkistyspotentiaalia. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että LLNA-menetelmää pitäisi käyttää kaikissa tapauksissa marsutestin asemesta, vaan pikemminkin sitä, että menetelmä on yhtä hyvä ja sitä voidaan käyttää vaihtoehtona, jossa positiivisia ja negatiivisia tuloksia ei yleensä enää tarvitse varmistaa uudelleen.
LLNA-menetelmällä on joitakin etuja sekä tieteen edistyksen että eläinten hyvinvoinnin kannalta. Menetelmällä tutkitaan ihoherkistyksen induktiovaihetta ja tuotetaan annosvasteen arviointiin sopivia kvantitatiivisia tuloksia. LLNA-menetelmän validointitiedot sekä siihen liittyvien tutkimusten tarkastelu on julkaistu lähteissä (5), (6), (7) ja (8). Lisäksi on syytä huomata, että lievää tai keskimääräistä herkistystä aiheuttavia aineita, joita suositellaan positiivisiksi kontrolliaineiksi marsutestimenetelmissä, voidaan käyttää myös LLNA-menetelmän yhteydessä (6)(8)(9).
LLNA on in vivo ‒menetelmä, joten sillä ei lopeteta koe-eläinten käyttöä kosketusherkistyksen arvioinnissa. Sen sijaan sillä voidaan vähentää tähän tarkoitukseen tarvittavien eläinten määrää. Lisäksi LLNA-menetelmässä käytetty tapa testata kosketusherkistytä eläimillä on huomattavasti aikaisempia edistyneempi. LLNA-menetelmän perustana on kemikaalien aiheuttamien immunologisten tapahtumien tarkastelu ihoherkistyksen induktiovaiheen aikana. Marsutesteistä poiketen LLNA-menetelmässä ei edellytetä tarkoituksellista ihon yliherkkyysreaktioiden tuottamista. LLNA-menetelmä ei myöskään edellytä adjuvantin käyttöä, kuten marsuilla tehtävä maksimisaatiotesti. LLNA-menetelmään liittyy siis vähemmän eläinten kärsimystä. Vaikka LLNA-menetelmällä onkin perinteisiin marsutesteihin verrattuna etuja, on syytä huomata, että siihen liittyy joitakin rajoituksia, joiden vuoksi voi olla tarpeen käyttää perinteisiä marsutestejä (esimerkiksi väärät negatiiviset löydökset LLNA-menetelmällä joidenkin metallien kohdalla ja väärät positiiviset löydökset joidenkin ihoa ärsyttävien aineiden kohdalla) (10).
Katso myös osan B johdanto.
1.2 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
LLNA-menetelmän perusperiaate on, että ihoa herkistävät aineet aiheuttavat primaaria lymfosyyttien proliferaatiota imusolmukkeessa, joka kuljettaa kemiallisen aineen alueelta. Tämä proliferaatio on suhteessa käytettyyn annokseen (ja allergeenin voimakkuuteen) ja tarjoaa yksinkertaisen keinon ihoherkistyksen mittaamiseksi objektiivisella ja kvantitatiivisella tavalla. LLNA-menetelmässä arvioidaan proliferaatio annos-vastesuhteena, jossa testiryhmässä tapahtuvaa proliferaatiota verrataan kantaja-aineella käsitellyssä kontrolliryhmässä tapahtuvaan. Testiryhmien ja kontrolliryhmien proliferaation suhde (stimulaatioindeksi) määritetään, ja sen on oltava vähintään 3, ennen kuin testiaine voidaan arvioida mahdollisesti ihoherkistystä aiheuttavaksi. Tässä kuvatut menetelmät perustuvat solujen proliferaation mittaamiseen radioaktiivisen merkkiaineen avulla. Proliferaation arvioimiseksi voidaan kuitenkin käyttää myös muita päätepisteitä edellyttäen, että niiden käyttö on perusteltua, tutkimukset tukevat sitä ja mukaan liitetään täydelliset viitteet ja menetelmän kuvaus.
1.3 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.3.1 Valmistelut
1.3.1.1 Koe-eläintilat ja eläinten ruokinta
Jokaisella eläimellä on oltava oma häkki. Koe-eläintilan lämpötilan on oltava 22 aC (±3 aC). Vaikka riittää, että suhteellinen kosteus on vähintään 30 % eikä mielellään ylitä 70 %:a muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50–60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa on käytettävä keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratorioruokavaliota, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa.
1.3.1.2 Eläinten valmistelu
Eläimet valitaan satunnaistetusti, merkitään niin, että yksilöt voidaan erottaa toisistaan (ei kuitenkaan korvamerkeillä), ja pidetään häkeissä vähintään viiden päivän ajan ennen testiaineen annostelun aloittamista, jotta ne tottuvat laboratorio-olosuhteisiin. Ennen käsittelyn alkua kaikki eläimet on tutkittava sen varmistamiseksi, ettei niillä ole havaittavia ihovaurioita.
1.3.2 Testiolosuhteet
1.3.2.1 Koe-eläimet
Tähän testiin paras eläinlaji on hiiri. Testissä käytetään nuoria täysikasvuisia CBA/Ca- tai CBA/J-kannan naarashiiriä, jotka eivät ole synnyttäneet eivätkä ole raskaana. Testin alussa eläinten on oltava 8–12 viikon ikäisiä ja eläinten painoerojen on oltava vähäisiä eli enintään 20 % keskipainosta. Muita kantoja tai uroseläimiä voidaan käyttää, jos tulostietoja tuotetaan riittävästi sen osoittamiseksi, että LLNA-vasteessa ei esiinny merkitseviä koe-eläinkantaan tai sukupuoleen liittyviä eroja.
1.3.2.2 Reliabiliteetin tarkistus
Positiivisten kontrollien tarkoitus on osoittaa määritysmenetelmän toimivuus ja laboratorion pätevyys menetelmän käyttämisessä. Positiivisen kontrolliryhmän on tuotettava positiivinen LLNA-vaste altistustasolla, jonka odotetaan antavan stimulaatioindeksin (SI), joka on >3 verrattuna negatiiviseen kontrolliryhmään. Positiivisen kontrolliryhmän annostaso on valittava siten, että induktio on selvä mutta ei liiallinen. Suositeltavia aineita ovat heksyylikanelialdehydi (CAS-numero 101-86-0, EINECS-numero 202-983-3) ja merkaptobentsotiatsoli (CAS-numero 149-30-4, EINECS-numero 205-736-8). Joissakin olosuhteissa, jos on riittävät perusteet, voidaan käyttää muita kontrolliaineita, jotka täyttävät edellä mainitut kriteerit.Vaikka määritysmenetelmissä tavallisesti edellytetään positiivisen kontrolliryhmän käyttöä, testilaboratoriolla voi joissakin tapauksissa olla historiallisia positiivisen kontrolliryhmän määritystuloksia, jotka osoittavat tyydyttävän vasteen pysyvyyttä kuuden kuukauden jaksolta tai pitemmältä ajalta. Tällaisessa tapauksessa positiivisia kontrolliryhmiä voidaan testata harvemmin, kuitenkin enintään kuuden kuukauden välein. Vaikka positiivisen kontrolliryhmän testiaineet on testattava kantaja-aineessa, jonka tiedetään antavan aina samanlaisen vasteen (esimerkiksi asetoni: oliiviöljy), joidenkin säännösten mukaan testaus epästandardissa kantaja-aineessa (kliinisesti/kemiallisesti relevantissa aineessa) saattaa myös olla tarpeen. Tällöin on testattava positiivisen kontrolliaineen mahdollinen vuorovaikutus epästandardin kantaja-aineen kanssa.
1.3.2.3 Koe-eläinten määrä, annostasot ja kantaja-aineen valinta
Kussakin annostasoryhmässä on oltava vähintään neljä eläintä, ja testiaineesta on käytettävä vähintään kolmea konsentraatiota; lisäksi käytetään negatiivista kontrolliryhmää, joka käsitellään vain testiaineen kantaja-aineella, sekä tarpeen mukaan positiivista kontrolliryhmää. Tapauksissa, joissa kerätään yksittäisten eläinten tietoja, kussakin annosryhmässä on oltava vähintään viisi eläintä. Kontrolliryhmän eläimiä on kohdeltava samalla tavoin kuin testiryhmän eläimiä, paitsi että niitä ei käsitellä testiaineella.
Annostason ja kantaja-aineen valinnan on perustuttava lähteessä (1) esitettyihin suosituksiin. Annostasot valitaan konsentraatiosarjasta 100 %, 50 %, 25 %, 10 %, 5 %, 2,5 %, 1 %, 0,5 % ja niin edelleen. Jos käytettävissä on aiempia tietoja aineen akuutista toksisuudesta ja ihoärsytyksestä, ne on otettava huomioon kolmen peräkkäisen konsentraation valinnassa siten, että suurin konsentraatio edustaa maksimialtistusta, kuitenkin niin, että vältetään koko elimistöön kohdistuvaa toksisuutta ja liian voimakasta paikallista ihoärsytystä (2)(11).
Kantaja-aine on valittava siten, että testikonsentraatiot ja niiden liukoisuus voidaan maksimoida ja saadaan testiaineen annostelua varten sopiva liuos/suspensio. Suositeltavat kantaja-aineet suosituimmuusjärjestyksessä ovat asetoni/oliiviöljy (4:1 v/v), dimetyyliformamidi, metyylietyyliketoni, propyleeniglykoli ja dimetyylisulfoksidi (2)(10); muitakin kantaja-aineita voidaan käyttää riittävin tieteellisin perustein. Joissakin tilanteissa voi olla tarpeen käyttää lisäkontrolliaineena kliinisesti perusteltua liuotinta tai kaupallista valmistetta, jossa testiainetta markkinoidaan. Erityisesti on varmistettava, että kantaja-ainejärjestelmässä on hydrofiilisiä aineita, jotta aine vettää ihon eikä valu heti pois. Pelkkiä vesiliuoksia on siis syytä välttää.
1.3.3 Testin suoritus
1.3.3.1 Testiaikataulu
Määritysmenetelmän aikataulu on seuraava:
|
• |
Päivä 1: Määritetään ja kirjataan kunkin koe-eläimen paino. Koe-eläimen kummankin korvan takaosaan annostellaan avoannosteluna 25 μl testiaineen, kantaja-aineen tai positiivisen kontrolliaineen sopivaa laimennosta. |
|
• |
Päivät 2 ja 3: Toistetaan päivänä 1 toteutettu menettely. |
|
• |
Päivät 4 ja 5: Ei käsittelyä. |
|
• |
Päivä 6: Kirjataan kunkin eläimen paino. Ruiskutetaan 250 μl fosfaattipuskuroitua suolaliuosta (PBS), joka sisältää 20 μCi (7,4e + 8 Bq) 3H-metyylitymidiiniä, kaikkiin testi-ja kontrolliryhmän hiiriin häntävaltimon kautta. Vaihtoehtoisesti ruiskutetaan 250 μL PBS:ää, joka sisältää 2 μCi (7,4e + 7 Bq) 125I-jododeoksiuridiinia ja 10-5 M-fluorodeoksiuridiinia, kaikkiin hiiriin häntävaltimon kautta. Viiden tunnin kuluttua eläimet lopetetaan. Kummastakin korvasta leikataan irti nestettä vievät korvalehden imusolmukkeet ja koko koeryhmän imusolmukkeet upotetaan PBS:ään (käsittelyryhmän näytteet yhdistetään); vaihtoehtoisesti kultakin eläinyksilöltä voidaan leikata imusolmukepari ja upottaa se yksilöittäin PBS:ään (vain yhden yksilön näytteet). Imusolmukkeiden tunnistukseen ja leikkaamiseen liittyvät tiedot ja kaaviot ovat lähteen (10) liitteessä 1. |
1.3.3.2 Solususpensioiden valmistus
Testiryhmien yhdistetyistä imusolmukesoluista tai yksittäisten eläinten imusolmukeparien soluista valmistetaan suspensio, jossa kaikki solut ovat irrallaan muista (yksisolususpensio), mekaanisesti hajottamalla solukertymät painamalla ne varovaisesti ruostumattoman terässeulan läpi (silmäkoko 200 μm). Imusolmukesolut pestään kahdesti runsaalla PBS:llä ja saostetaan 5 %:ssa trikloorietikkahapossa 4 °C:n lämpötilassa 18 tunnin ajan (1). Pelletit voidaan joko resuspendoida 1 ml:aan trikloorietikkahappoa ja siirtää tuikeputkiin, joissa on 10 ml tuikenestettä 3H-laskentaa varten, tai siirtää suoraan gammalaskentaputkiin 125I-laskentaa varten.
1.3.3.3 Solujen proliferaation (inkorporoituneen radioaktiivisuuden) määritys
3H-metyylitymidiiniin inkorporoituminen mitataan β-tuikelaskennalla hajoamisina minuutissa (DPM). 125I-jododeoksiuridiinin inkorporoituminen mitataan 125I-laskennalla ja ilmoitetaan niin ikään DPM-arvona. Inkorporoituminen ilmoitetaan DPM:nä joko testiryhmää kohti tai eläintä kohti.
1.3.3.4 Havainnot
1.3.3.4.1 Kliiniset havainnot
Eläimistä on päivittäin havainnoitava huolellisesti mahdolliset kliiniset merkit joko annostelualueen paikallisesta ärsytyksestä tai koko elimistöön kohdistuvasta toksisuudesta. Kaikki havainnot kirjataan järjestelmällisesti erikseen kustakin eläinyksilöstä.
1.3.3.4.2 Ruumiinpainot
Kuten kohdassa 1.3.3.1 mainitaan, kukin eläin on punnittava erikseen testin alussa ja aikataulun mukaisen lopettamisen yhteydessä.
1.3.4 Tulosten laskeminen
Tulokset ilmoitetaan stimulaatioindeksinä (SI). Ryhmänäytteistä SI-arvo saadaan jakamalla kunkin testiryhmän yhdistetty radioaktiivinen inkorporoituminen kantaja-ainekontrolliryhmän yhdistetyllä inkorporoitumisella, jolloin saadaan SI:n keskiarvo. Yksilönäytteistä SI-arvo saadaan jakamalla testiaineryhmän ja positiivikontrolliryhmän eläinkohtaisista DMP-arvoista laskettu keskiarvo liuotin/kantaja-aine kontrolliryhmän vastaavalla tuloksella. Kantaja-aineella käsiteltyjen kontrolliryhmien SI:n keskiarvo on 1.
Kun SI-arvo lasketaan yksilönäytteistä, määritystulokset voidaan analysoida tilastollisesti. Sopivaa tilastollista menetelmää valittaessa tutkijan on syytä pitää mielessä varianssien mahdolliset erot ja muut vastaavat ongelmat, jotka saattavat edellyttää määritystulosten muuntamista tai non-parametrista tilastollista analyysia. Sopiva käytäntö määritystulosten tulkintaan on arvioida testi- ja kontrolliryhmien yksittäiset määritystulokset ja derivoida näistä parhaiten sopiva annos-vastekäyrä, jossa luottamusvälit on otettu huomioon (8)(12)(13). Tutkijan on kuitenkin tarkattava ryhmissä mahdollisesti esiintyviä yksittäisten eläinten vasteita, jotka ovat käyrän ulkopuolella ja saattavat vaatia vasteen mittaamista vaihtoehtoisella menetelmällä (esimerkiksi mediaanina eikä keskiarvona) tai käyrän ulkopuolella olevan arvon poistamista.
Tuloksen voidaan katsoa olevan positiivinen, kun stimulaatioindeksi on ≥3, kun annosvaste ja tapauksen mukaan tilastollinen merkitsevyys on otettu huomioon(3)(6)(8)(12)(14).
Jos saatuja tuloksia pitää selventää, on syytä ottaa huomioon testiaineen erilaiset ominaisuudet, mukaan luettuina mahdolliset rakenteelliset yhtäläisyydet tunnettuihin ihon herkistystä aiheuttaviin aineisiin, sen mahdollisesti aiheuttama liiallinen ihoärsytys ja havaitun annosvasteen luonne. Näitä ja muita huomionarvoisia seikkoja käsitellään yksityiskohtaisesti lähteessä (7).
2. MÄÄRITYSTULOKSET
Tulokset on esitettävä taulukkona, josta käyvät ilmi DPM-arvojen keskiarvot ja yksittäiset arvot sekä kunkin annosryhmän (myös kantaja-ainekontrolliryhmän) stimulaatioindeksi.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 LOPPURAPORTTI
Loppuraportti on annettava seuraavat tiedot:
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine:
|
|
|
Koe-eläimet:
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Reliabiliteetin tarkistus:
|
|
|
Tulokset:
|
|
|
Tulosten pohdinta:
|
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
Kimber, I. and Basketter, D. A. (1992). The murine local lymph node assay; collaborative studies and new directions: A commentary. Food and Chemical Toxicology 30, 165–169. |
|
(2) |
Kimber, I, Derman, R. J., Scholes E. W, and Basketter, D. A. (1994). The local lymph node assay: developments and applications. Toxicology, 93, 13–31. |
|
(3) |
Kimber, I., Hilton, J., Dearman, R. J., Gerberick, G. F., Ryan, C. A., Basketter, D. A., Lea, L., House, R. V., Ladies, G. S., Loveless, S. E., Hastings, K. L. (1998). Assessment of the skin sensitisation potential of topical medicaments using the local lymph node assay: An interlaboratory exercise. Journal of Toxicology and Environmental Health, 53, 563–79. |
|
(4) |
Testimenetelmä B.6. |
|
(5) |
Chamberlain, M. and Basketter, D. A. (1996). The local lymph node assay: status of validation. Food and Chemical Toxicology, 34, 999–1002. |
|
(6) |
Basketter, D. A., Gerberick, G. F., Kimber, I. and Loveless, S. E (1996). The local lymph node assay – A viable alternative to currently accepted skin sensitisation tests. Food and Chemical Toxicology, 34, 985–997. |
|
(7) |
Basketter, D. A., Gerberick, G. F. and Kimber, I. (1998). Strategies for identifying false positive responses in predictive sensitisation tests. Food and Chemical Toxicology. 36, 327–33. |
|
(8) |
Van Och, F. M. M, Slob, W., De Jong, W. H., Vandebriel, R. J., Van Loveren, H. (2000). A quantitative method for assessing the sensitising potency of low molecular weight chemicals using a local lymph node assay: employement of a regression method that includes determination of uncertainty margins. Toxicology, 146, 49–59. |
|
(9) |
Dearman, R. J., Hilton, J., Evans, P., Harvey, P., Basketter, D. A. and Kimber, I. (1998). Temporal stability of local lymph node assay responses to hexyl cinnamic aldehyde. Journal of Applied Toxicology, 18, 281–4. |
|
(10) |
National Institute of Environmental Health Sciences (1999). The Murine Local Lymph Node Assay: A Test Method for Assessing the Allergic Contact Dermatitis Potential of Chemicals/Compounds: The Results of an Independent Peer Review Evaluation Coordinated by the Interagency Coordinating Committee on the Validation of Alternative Methods (ICCVAM) and the National Toxicology Program Center for the Evaluation of Alternative Toxicological Methods (NICETAM). NIH Publication No: 99-4494, Research Triangle Park, N.C. (http://iccvam.niehs.nih.gov). |
|
(11) |
Testimenetelmä B.4. |
|
(12) |
Basketter, D. A., Selbie, E., Scholes, E. W. Lees, D. Kimber, I. and Botham, P. A. (1993). Results with OECD recommended positive control sensitisers in the maximisation, Buehler and local lymph node assays. Food and Chemical Toxicology, 31, 63–67. |
|
(13) |
Basketter D. A., Lea L. J., Dickens A., Briggs D., Pate I., Dearman R. J., Kimber I. (1999). A comparison of statistical approaches to the derivation of EC3 values from local lymph node assay dose responses. J. Appl. Toxicology, 19, 261–266. |
|
(14) |
Basketter D. A., Blaikie L., Derman R. J., Kimber I., Ryan C. A., Gerberick G. F., Harvey P., Evans P., White I. R. and Rycroft R. T. G. (2000). Use of local lymph node assay for the estimation of relative contact allergenic potency. Contact Dermatitis 42 ,344–48. |
B.43. NEUROTOKSISUUSTUTKIMUS JYRSIJÖILLÄ
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä vastaa OECD:n testiohjetta nro 424 (1997).
Tämän testimenetelmän tarkoituksena on tuottaa tiedot, joilla voidaan varmistaa kemikaalien mahdollinen neurotoksisuus täysikasvuisilla eläimillä tai kuvata se tarkemmin. Testi voidaan joko yhdistää toistuvan annostelun toksisuustutkimusten nykyisiin testimenetelmiin tai suorittaa erillisenä tutkimuksena. Tällä testimenetelmällä tehtävien tutkimusten suunnittelussa on suositeltavaa käyttää apuna OECD:n ohjeasiakirjaa neurotoksisuuden testistrategioista ja -menetelmistä (Guidance Document on Neurotoxicity Testing Strategies and Methods (1)). Tämä on erityisen tärkeää suunniteltaessa muutoksia menetelmän rutiinikäyttöön suositeltuihin havaintoihin ja testin suoritukseen. Ohjeasiakirjan tarkoituksena on helpottaa muiden testien valintaa tiettyissä oloissa. Tällä menetelmällä ei arvioida sikiönkehitykseen liittyvää neurotoksisuutta.
1.1 JOHDANTO
Arvioitaessa kemikaalien toksisia ominaisuuksia on tärkeää ottaa huomioon mahdolliset neurotoksiset vaikutukset. Toistuvan annostelun systeemisen toksisuuden testimenetelmään sisältyy jo havaintojen tekoa mahdollisen neurotoksisuuden seulomiseksi. Tämän testimenetelmän avulla voidaan suunnitella tutkimus, jolla saadaan lisätietoja toistuvan annostelun systeemisen toksisuuden tutkimuksissa havaituista neurotoksisista vaikutuksista tai varmistetaan nämä vaikutukset. Tiettyjen kemikaaliluokkien mahdollinen neurotoksisuus voi kuitenkin antaa viitteitä siitä, että niiden arviointi on tarkoituksenmukaisempaa tällä menetelmällä, kun mahdollista neurotoksisuutta ei ole aiemmin osoitettu toistuvan annostelun systeemisen toksisuuden tutkimuksissa. Huomioon otettavia seikkoja ovat esimerkiksi
|
• |
havainnot hermostollisista oireista tai neuropatologisista vaurioista muissa toksisuustutkimuksissa kuin toistuvan annostelun systeemisen toksisuuden tutkimuksissa tai |
|
• |
rakenteellinen sukulaisuus tai muut tiedot, jotka yhdistävät kyseiset kemikaalit tunnettuihin neurotoksisiin aineisiin. |
Tämän testimenetelmän käyttäminen voi olla tarkoituksenmukaista muissakin tapauksissa. Yksityiskohtaisempia tietoja viitteessä (1).
Menetelmä on kehitetty sellaiseksi, että se voidaan räätälöidä erityistarpeisiin, jotta voidaan varmistaa kemikaalin spesifinen histopatologinen ja käyttäytymiseen vaikuttava neurotoksisuus sekä kuvata neurotoksiset vasteet ja kvantifioida ne.
Aiemmin neurotoksisuus rinnastettiin neuropatiaan, johon liittyi neuropatologisia vaurioita tai hermoston toimintahäiriöitä kuten kohtauksia, halvaus tai vapinaa. Vaikka neuropatia onkin tärkeä neurotoksisuuden ilmenemismuoto, nykyään on selvää, että hermostoon kohdistuvaan toksisuuteen liittyy monia muitakin oireita (esimerkiksi motorisen koordinaation puute, aistitoiminnan vajaukset, oppimis- ja muistihäiriöt), jotka eivät ilmene neuropatiaan liittyvissä tai muun tyyppisissä tutkimuksissa.
Tämän neurotoksisuuden testimenetelmän tarkoituksena on saada selville tärkeimmät hermostoperäiset käyttäytymiseen kohdistuvat ja neuropatologiset vaikutukset täysikasvuisilla jyrsijöillä. Vaikka morfologisia muutoksia ei esiintyisi, vaikutukset käyttäytymiseen voivat ilmentää elimistöön kohdistuvaa haitallista vaikutusta. Kaikki käyttäytymismuutokset eivät kuitenkaan ole nimenomaan hermostoperäisiä. Siksi kaikkia havaittuja muutoksia on arvioitava vastaavien histopatologisten, hematologisten tai biokemiallisten sekä muun tyyppiseen systeemiseen toksisuuteen liittyvien tietojen perusteella. Tässä menetelmässä neurotoksisten vasteiden kuvaamiseksi ja kvantifioimiseksi tehtäviin testeihin kuuluu erityisiä histopatologisia ja käyttäytymiseen liittyviä testejä. Niiden lisätukena voidaan käyttää sähköfysiologisia ja/tai biokemiallisia tutkimuksia (1)(2)(3)(4).
Neurotoksiset aineet voivat vaikuttaa monin tavoin useisiin kohteisiin hermostossa. Koska yhdelläkään koesarjalla ei voida täysin arvioida kaikkien aineiden mahdollista neurotoksisuutta, saatetaan tarvita muita in vivo tai in vitro -testejä, jotka on erityisesti tarkoitettu havaitun tai ennakoidun neurotoksisuustyypin tutkimiseen.
Soveltamalla yhdessä neurotoksisuuden testistrategioita ja -menetelmiä koskevan OECD:n ohjeasiakirjan (1) ohjeita ja tätä testimenetelmää voidaan myös suunnitella tutkimuksia, joiden tarkoituksena on kuvata tarkemmin annosvasteen kvantifiointia ja lisätä sen herkkyyttä. Näin voidaan paremmin arvioida haitaton vaikutustaso (no-observed-adverse effect level, NOAEL) tai osoittaa kemikaalin tiedetyt tai epäillyt haittavaikutukset. Voidaan esimerkiksi suunnitella tutkimuksia, joilla tunnistetaan ja arvioidaan neurotoksisuusmekanismeja tai täydennetään tietoja, joita on jo saatu käyttämällä tavanomaisia hermostoperäisiin käyttäytymisoireisiin kohdistuvia ja neuropatologisia havainnointimenetelmiä. Tällaisissa tutkimuksissa ei tarvitse yrittää hankkia tietoja, jotka saataisiin jo tässä menetelmässä suositelluilla tavanomaisilla kokeilla, mikäli nämä tiedot ovat jo saatavilla eikä niitä pidetä välttämättöminä tutkimustulosten tulkinnan kannalta.
Käytettäessä tätä neurotoksisuustutkimusta yksin tai yhdessä jonkin muun tutkimuksen kanssa saadaan tietoja, joiden avulla voidaan
|
— |
todeta, onko testattu kemikaali vahingoittanut hermostoa pysyvästi, vai ovatko vauriot palautuvia |
|
— |
kuvata kemikaalialtistumiseen liittyviä hermostonmuutoksia ja ymmärtää niiden taustalla olevia mekanismeja |
|
— |
määritellä annos-vaste‒ ja aika-vaste‒suhteet haitattoman vaikutustason arvioimiseksi (jota voidaan käyttää kemikaalin turvallisuuskriteerien määrittelemisessä). |
Tässä testimenetelmässä testiaine annostellaan suun kautta. Muut antotiet (esimerkiksi ihon kautta tai inhalaationa) voivat olla sopivampia ja edellyttää suorituksen yksityiskohtien muuttamista. Antotavan valintaan vaikuttavat ihmisen altistusominaisuudet ja saatavilla olevat toksikologiset tai kineettiset tiedot.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Haittavaikutus: sellainen käsittelyyn liittyvä poikkeama perustasosta, joka vähentää organismin kykyä pysyä hengissä, lisääntyä tai sopeutua ympäristöön.
Annos: annettavan testiaineen määrä. Annos ilmaistaan painoyksikköinä (g, mg) tai testiaineen painona koe-eläimen painoyksikköä kohti (esimerkiksi mg/kg) tai vakiopitoisuuksina ravinnossa (ppm).
Annostus: yleistermi, joka käsittää annoksen, annostusvälit ja annostelun keston.
Neurotoksisuus: kemikaalille tai biologiselle tai fysikaaliselle aineelle altistumisesta aiheutuva haitallinen muutos hermoston rakenteessa tai toiminnassa.
Neurotoksinen aine: kemikaali tai biologinen tai fysikaalinen aine, joka voi aiheuttaa neurotoksisuutta.
NOAEL: (lyhenne sanoista no-observed-adverse effect level). Korkein annostaso, jolla ei havaita käsittelyyn liittyviä haitallisia löydöksiä.
1.3 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Testattavaa kemikaalia annostellaan suun kautta erilaisina annoksina useille koe-eläinryhmille, jotka ovat laboratoriokokeissa käytettäviä jyrsijöitä. Tavallisesti käytetään toistuvaa annostusta. Annosteluohjelma voi kestää 28 päivää, 90 päivää (subkrooninen) tai yhden vuoden tai pidempään (krooninen). Tässä testimenetelmässä esitettyjä menettelyjä voidaan käyttää myös akuutin neurotoksisuuden tutkimuksessa. Eläimiä testataan käyttäytymiseen ja/tai hermostoon liittyvien poikkeavuuksien selvittämiseksi tai niiden kuvaamiseksi. Jokaisen havainnointijakson aikana arvioidaan monentyyppisiä käyttäytymisilmiöitä, johon neurotoksiset aineet voivat vaikuttaa. Testin lopussa osalle eläimistä (kaikista ryhmistä, kummastakin sukupuolesta) tehdään perfuusio in situ, ja aivoista, selkäytimestä ja ääreishermostosta preparoidaan leikkeitä, jotka tutkitaan.
Kun tutkimus suoritetaan erillisenä tutkimuksena neurotoksisuuden seulomiseksi tai neurotoksisten vaikutusten kuvaamiseksi, voidaan kustakin ryhmästä ne eläimet, joita ei käytetä perfuusioon tai myöhempiin histopatologisiin tutkimuksiin (katso taulukko 1), käyttää erityisiin hermostoperäisiin käyttäytymisoireisiin liittyviin, neuropatologisiin, neurokemiallisiin tai sähköfysiologisiin tutkimuksiin. Näillä tutkimuksilla täydennetään tämän menetelmän perustutkimuksa (1). Täydentävät tutkimukset voivat olla erityisen hyödyllisiä, kun empiiriset havainnot tai ennakoidut vaikutukset osoittavat kemikaalin neurotoksisuuden olevan tietyn tyyppistä, tai että sillä on erityinen kohde. Vaihtoehtoisesti jäljelle jääneet eläimet voidaan käyttää arviointeihin, joita edellytetään jyrsijöillä tehtävien toistuvan annostelun toksisuustutkimusten tutkimusmenetelmissä.
Kun tämän testimenetelmän menettelyt yhdistetään muiden testimenetelmien menettelyihin, on käytettävä riittävää määrää eläimiä, jotta molempien tutkimusten havainnointiin liittyvät vaatimukset voidaan täyttää.
1.4 MENETELMÄN KUVAUS
1.4.1 Eläinlajin valinta
Suositeltavin jyrsijälaji on rotta, tosin muitakin jyrsijöitä voidaan käyttää, mikäli se on perusteltua. Testiin on käytettävä nuoria, täysikasvuisia ja terveitä eläimiä, jotka edustavat yleisesti käytettyjä koe-eläinkantoja. Naaraat eivät saa olla synnyttäneitä eikä kantavia. Annostelu aloitetaan yleensä mahdollisimman pian vieroituksen jälkeen, mieluiten eläinten ollessa kuuden viikon ikäisiä, ja joka tapauksessa ennen kuin ne ovat yhdeksän viikon ikäisiä. Kun tämä tutkimus yhdistetään muihin tutkimuksiin, ikävaatimusta saatetaan joutua mukauttamaan. Käytettyjen eläinten paino saa tutkimuksen alussa vaihdella korkeintaan ± 20 % kummankin sukupuolen keskipainosta. Kun lyhytaikaista toistuvan annostelun tutkimusta seuraa pitkäaikaistutkimus, on molemmissa tutkimuksissa käytettävä samasta kannasta ja samasta lähteestä olevia eläimiä.
1.4.2 Koe-eläintilat ja eläinten ruokinta
Koe-eläinhuoneen lämpötilan tulee olla 22 aC (± 3 aC). Vaikka riittävät vaatimukset suhteellisen kosteuden suhteen ovat vähintään 30 % eikä mielellään yli 70 % muulloin kuin huoneen puhdistuksen aikana, pitäisi kuitenkin pyrkiä 50–60 %:n suhteelliseen kosteuteen. Huoneessa tulee käyttää keinovalaistusta 12 tunnin jaksoissa (12 tuntia valoa, 12 tuntia pimeää). Pitäisi välttää äkkinäisiä kovia ääniä. Eläinten ruokinnassa voidaan käyttää normaalia laboratoriorehua, eikä juomaveden määrää saa rajoittaa. Rehun valintaan voi vaikuttaa se, miten testiaine voidaan sekoittaa rehuun tällä menetelmällä annosteltaessa. Eläimet voidaan pitää häkeissä yksittäin tai muutaman samaa sukupuolta olevan eläimen ryhmissä.
1.4.3 Eläinten valmistelu
Nuoret, terveet eläimet jaetaan satunnaisotannalla testi- ja verrokkiryhmiin. Häkit tulee järjestää siten, että niiden sijoittamisesta mahdollisesti aiheutuvat vaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Eläimet merkitään yksilöllisesti ja pidetään häkeissään vähintään viiden päivän ajan ennen tutkimuksen aloittamista, jotta ne tottuvat laboratorio-oloihin.
1.4.4 Antotie ja annosten valmistelu
Tutkimusmenetelmässä edellytetään nimenomaan testiaineen annostelua suun kautta. Suun kautta annostelu voi tapahtua letkuruokinnalla, rehun tai juomaveden mukana tai kapseleina. Muita antotapoja (esimerkiksi ihon kautta tai inhalaationa) voidaan käyttää, mutta suoritustapaa saatetaan joutua muuttamaan. Antotavan valintaan vaikuttavat ihmisen altistusominaisuudet sekä saatavilla olevat toksikologiset ja kineettiset tiedot. Antotien valintaperusteet sekä siitä tämän testimenetelmän suoritukseen aiheutuvat muutokset on ilmoitettava.
Testiaine liuotetaan tai suspensoidaan tarvittaessa sopivaan kantaja-aineeseen. Suositusten mukaan ensin tulee käyttää vesipohjaista liuosta/suspensiota, sitten öljypohjaista (esimerkiksi maissiöljy) liuosta/suspensiota ja vasta sitten mahdollisesti muuhun kantaja-aineeseen pohjautuvaa liuosta/suspensiota. Kantaja-aineen toksiset ominaisuudet on tunnettava. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota seuraaviin kantaja-aineen ominaisuuksiin: kantaja-aineen vaikutukset testiaineen imeytymiseen, jakautumiseen, metaboloitumiseen ja elimistössä säilymiseen. Edellä mainitut tekijät voivat vaikuttaa testiaineen toksisiin ominaisuuksiin. Lisäksi on otettava huomioon kantaja-aineen vaikutus eläinten ravinnon ja veden kulutukseen sekä niiden ravitsemustilaan.
1.5 TESTIN SUORITUS
1.5.1 Eläinten määrä ja sukupuoli
Kun tutkimus suoritetaan erillisenä tutkimuksena, on kunkin annoksen testaamiseen sekä verrokkiryhmään, jolla arvioidaan yksityiskohtaisia kliinisiä ja toiminnallisia havaintoja, käytettävä vähintään 20 eläintä (10 naarasta ja 10 urosta). Ainakin viidelle urokselle ja viidelle naaraalle näistä kymmenestä uroksesta ja kymmenestä naaraasta on tehtävä perfuusio in situ, ja niitä on käytettävä yksityiskohtaisiin neurohistopatologisiin tutkimuksiin tutkimuksen lopussa. Silloin, kun tietystä annosryhmästä havainnoidaan vain muutamia eläimiä neurotoksisten vaikutusten osoittamiseksi, nämä eläimet olisi mahdollisesti otettava perfuusioon valittujen eläinten joukkoon. Kun tutkimus suoritetaan yhdessä toistuvan annostelun toksisuustutkimuksen kanssa, on käytettävä riittävästi eläimiä molempien tutkimusten tavoitteiden saavuttamiseksi. Taulukossa 1 on esitetty eläinten vähimmäismäärät ryhmää kohti useissa tutkimusyhdistelmissä. Jos osa eläimistä aiotaan lopettaa kesken tutkimuksen tai suunnitellaan toipuvista eläimistä koostuvia ryhmiä toksisten vaikutusten palautuvuuden, jatkuvuuden ja ilmenemisen viivästymisen havainnoimiseksi testin jälkeen tai harkitaan täydentävien havaintojen tekemistä, eläinten määrää on lisättävä. Näin varmistetaan, että saatavilla on tarvittava määrä eläimiä havainnointia ja histopatologisia tutkimuksia varten.
1.5.2 Testiryhmä ja verrokkiryhmä
Yleensä käytetään vähintään kolmea annosryhmää ja yhtä verrokkiryhmää. Jos vaikutuksia ei muiden tietojen arvioinnin perusteella ole odotettavissa toistetulla vuorokausiannoksella 1 000 mg/kg, voidaan tehdä raja-annostesti. Jos sopivia tietoja ei ole saatavilla, voidaan tehdä annosalueen haarukointitesti käytettävien annosten määrittämisen helpottamiseksi. Testiaineen annostelua lukuun ottamatta verrokkiryhmän eläimiä on käsiteltävä täsmälleen samoin kuin testiryhmän eläimiä. Jos testiaineen annostelussa käytetään kantaja-ainetta, sitä tulee antaa verrokkiryhmälle suurin käytetty määrä.
1.5.3 Luotettavuuden tarkistus
Tutkimuksen suorittavan laboratorion on esitettävä tiedot, joista ilmenevät sen kyky suorittaa tutkimus sekä käytettyjen menetelmien herkkyys. Näistä tiedoista tulisi ilmetä kyky osoittaa ja kvantifioida muutokset päätepisteissä, joiden havainnointia suositellaan. Näitä ovat autonomiset oireet, aistien reaktiivisuus, tarttumaotteen voimakkuus ja motorinen aktiivisuus. Viitteissä 2-9 on tietoja eri tyyppisiä neurotoksisia vasteita aiheuttavista kemikaaleista, joita voidaan käyttää positiivisina kontrolliaineina. Aiemmin saatuja tietoja voidaan käyttää, jos koemenetelmien oleelliset osatekijät pysyvät ennallaan. Aiempien tietojen ajoittaista päivitystä suositellaan. Menetelmien herkkyyden säilymistä osoittavia uusia tietoja on tuotettava, kun testin suorittava laboratorio muuttaa jonkin testin toimenpiteiden suorittamisen kannalta olennaisen tekijän.
1.5.4 Annoksen valinta
Annostasojen valinnassa tulee ottaa huomioon kaikki testattavasta yhdisteestä tai sen sukulaisaineista saatavilla olevat aiemmin saadut toksisuus- ja kinetiikkatiedot. Korkein annostaso tulee valita siten, että sen tarkoituksena on aiheuttaa neurotoksisia vaikutuksia tai selviä systeemisen toksisuuden vaikutuksia. Tämän jälkeen annostasot valitaan asteittain alenevasti mahdollisen annosvasteen osoittamiseksi ja haitattoman vaikutustason (NOAEL) osoittamiseksi alhaisimmalla annostasolla. Periaatteessa annostasot tulee määrätä siten, että ensisijaiset hermostoon kohdistuvat toksiset vaikutukset voidaan erottaa systeemiseen toksisuuteen liittyvistä vaikutuksista. Kaksi tai kolme eri suuruista annosta on yleensä ihanteellisin määrä, ja usein on suositeltavaa käyttää neljättä testiryhmää erittäin pitkien annosvälien sijaan (esimerkiksi kerroin yli 10). Jos ihmisen altistumisesta on olemassa järkevä arvio, se on otettava huomioon.
1.5.5 Raja-annostesti
Jos tutkimus yhdellä annostasolla (vähintään 1 000 mg/kg/vrk) ei tässä kuvatulla suoritustavalla aiheuta havaittavia neurotoksisia vaikutuksia ja jos toksisuus ei ole todennäköistä rakenteellisesti samanlaisista yhdisteistä saatujen tietojen perusteella, täydellinen tutkimus kolmella annostasolla ei välttämättä ole tarpeen. Odotettavissa olevan ihmisen altistuksen perusteella raja-annostestissä on mahdollisesti käytettävä korkeampaa annostasoa suun kautta annettuna. Muiden antotapojen kuten inhalaation tai ihoapplikaation osalta korkein saavutettavissa oleva altistumistaso määräytyy yleensä testiaineen fysikaalis-kemiallisten ominaisuuksien perusteella. Akuutin oraalisen tutkimuksen tekemiseksi raja-annostestin annoksen tulee olla vähintään 2 000 mg/kg.
1.5.6 Annostelu
Eläimille annetaan testiainetta päivittäin seitsemänä päivänä viikossa vähintään 28 päivän ajan. Viisipäiväisen annosteluohjelman käyttö tai lyhyempi altistusaika on perusteltava. Letkuruokinnassa testiaine on annettava yhtenä annoksena mahaletkun tai sopivan intubaatiokanyylin kautta. Kerralla annettavan nesteen enimmäismäärä riippuu koe-eläinten koosta. Määrä ei saa olla yli 1 ml sataa painogrammaa kohti. Vesiliuoksia voidaan kuitenkin antaa 2 ml:aan asti sataa painogrammaa kohti. Lukuun ottamatta ärsyttäviä tai syövyttäviä aineita, joiden vaikutukset yleensä pahenevat korkeammilla pitoisuuksilla, testiainemäärän vaihtelu olisi minimoitava säätämällä pitoisuuksia vakiotilavuuden takaamiseksi kaikilla annostasoilla.
Jos aineita annetaan eläimille rehuun tai juomaveteen sekoitettuna, on tärkeää varmistaa, etteivät testiainemäärät häiritse normaalia ravinto- tai nestetasapainoa. Kun testiaine annetaan ravintoon sekoitettuna, sen määrä mitataan joko vakiopitoisuutena rehussa (ppm) tai eläimen painoon suhteutettuna vakioannostasona. Käytetty tapa pitää mainita. Jos testiaine annetaan letkulla, annos tulee antaa joka päivä samaan aikaan, ja annosta on mukautettava tarvittaessa siten, että annostaso pysyy samana eläimen painoon nähden. Kun toistuvan annostelun tutkimuksen jälkeen tehdään pitkäaikaistutkimus, eläimille on annettava samanlaista ravintoa molemmissa tutkimuksissa. Jos kerta-annos ei akuutissa tutkimuksessa ole mahdollinen, annos voidaan antaa pienemmissä osissa vuorokauden kuluessa.
1.6 HAVAINNOINTI
1.6.1 Havainnoinnin ja testien määrä
Toistuvan annostelun tutkimuksissa havainnointijakson tulee kattaa annostelujakso. Akuuteissa tutkimuksissa havaintoja on tehtävä käsittelyn jälkeen 14 päivän aikana. Satelliittiryhmien eläimiä, joita ei altisteta käsittelyn jälkeisen jakson aikana, on myös havainnoitava tällä jaksolla.
Havaintoja on tehtävä riittävän usein, jotta kaikki käyttäytymiseen liittyvät ja/tai hermostolliset poikkeavuudet voitaisiin havaita. Havainnot on mieluiten tehtävä samoihin aikoihin joka päivä ja ottaen huomioon, milloin odotettuja vaikutuksia esiintyy eniten. Kliinisten havaintojen ja toiminnallisten kokeiden aikataulu (taajuus) on esitetty yhteenvetona taulukossa 2. Jos aikaisemmista tutkimuksista saadut kineettiset tai muut tiedot osoittavat, että havainnoinnin, testien tai havainnoinnin jälkeisten jaksojen ajankohtaa on muutettava, on laadittava uusi aikataulu tiedonsaannin maksimoimiseksi. Aikatauluun tehtävät muutokset on perusteltava.
1.6.1.1 Havainnot yleisestä terveydentilasta ja kuolleisuudesta/sairastavuudesta
Kaikkien eläinten terveydentilaa on havainnoitava tarkoin vähintään kerran päivässä, ja niiden sairastavuutta tai kuolleisuutta vähintään kahdesti päivässä.
1.6.1.2 Yksityiskohtaiset kliiniset havainnot
Kaikista tätä tarkoitusta varten valituista eläimistä on tehtävä yksityiskohtaisia kliinisiä havaintoja (katso taulukko 1) kerran ennen ensimmäistä altistuskertaa (samaa koe-eläintä koskevia vertailuja varten) ja eri väliajoin sen jälkeen tutkimuksen kestosta riippuen (katso taulukko 2). Yksityiskohtaiset kliiniset havainnot toipuvien eläinten satelliittiryhmistä on tehtävä toipumisjakson lopussa. Yksityiskohtaiset kliiniset havainnot on tehtävä eläimen oman häkin ulkopuolella vakioalueella. Havainnot on kirjattava tarkasti käyttämällä pisteytysjärjestelmiä, joihin sisältyvät kriteerit tai pisteytysasteikot jokaista havainnointiin kuuluvaa mittausta varten. Testilaboratorion on määriteltävä käytetyt kriteerit ja asteikot tarkasti. On pyrittävä varmistamaan, että testiolosuhteet (jotka eivät liity järjestelmällisesti käsittelyyn) vaihtelevat mahdollisimman vähän, ja että havainnoinnin suorittavat eläinten käsittelystä tietämättömät koulutetut havainnoijat.
On suositeltavaa, että havainnointi toteutetaan suunnitelmallisesti siten, että tarkoin määriteltyjä kriteereitä (mukaan lukien normaalit ”vaihtelun rajat”) sovelletaan järjestelmällisesti kuhunkin eläimeen jokaisen havainnointiajankohdan aikana. ”Normaalit vaihtelun rajat” on dokumentoitava tarkoituksenmukaisesti. Kaikki havaitut oireet on kirjattava. Myös havaittujen oireiden voimakkuus on kirjattava mahdollisuuksien mukaan. Kliinisiä havaintoja on tehtävä muun muassa ihon, karvapeitteen, silmien, limakalvojen, mahdollisten eritteiden erityksen sekä autonomisen hermoston toiminnan (esimerkiksi kyynelvuoto, piloerektio, mustuaisen koko, poikkeavuudet hengityksessä ja/tai ilman haukkominen, kaikki virtsaamiseen tai ulostamiseen liittyvät epätavalliset oireet sekä virtsan värjäytyminen) muutoksista.
Myös kaikki kehon asentoon, aktiivisuustasoon (esimerkiksi vakioalueen vähentynyt tai lisääntynyt tutkiminen) ja liikekoordinaatioon liittyvät epätavalliset vasteet on kirjattava. Muutokset käynnissä (esimerkiksi vaappuminen ja ataksia), asennossa (esimerkiksi selän köyristäminen) ja käsittelyyn, paikkaan tai muihin ympäristön ärsykkeisiin liittyvässä reaktiivisuudessa sekä klooniset tai tooniset liikkeet, kouristukset tai vapina, stereotypiat (esimerkiksi ylenmääräinen turkin hoito, epätavalliset pään liikkeet, jatkuva kehän kiertäminen) tai omituinen käytös (esimerkiksi pureminen tai ylenmääräinen nuoleminen, itsensä silpominen, takaperin käveleminen, ääntely) tai aggressiivisuus on kirjattava.
1.6.1.3 Toiminnalliset kokeet
Yksityiskohtaisten kliinisten havaintojen tavoin myös toiminnallisia kokeita on tehtävä kerran ennen altistusta ja useasti sen jälkeen kaikilla tätä tarkoitusta varten valituilla eläimillä (katso taulukko 1). Myös toiminnallisten kokeiden lukumäärä riippuu tutkimuksen kestosta (katso taulukko 2). Taulukossa 2 esitettyjen havainnointijaksojen lisäksi toipuvien eläinten muodostamista satelliittiryhmistä on tehtävä toiminnallisia havaintoja mahdollisimman lähellä eläinten lopettamisajankohtaa. Toiminnallisissa kokeissa testataan aistien reaktiivisuutta erilaisille ärsykkeille [esimerkiksi kuulo, näkö ja asentotunto (5)(6)(7)], arvioidaan tarttumaotteen voimakkuutta (8) ja motorista toimintaa (9). Motorista toimintaa on mitattava automaattilaitteella, jolla voidaan selvittää sekä toiminnan väheneminen että lisääntyminen. Jos käytetään jotakin muuta määriteltyä järjestelmää, sen on oltava kvantitatiivinen, ja sen herkkyys ja luotettavuus on osoitettava. Kaikki laitteet on testattava sen varmistamiseksi, että laitteet ovat luotettavia koko tutkimuksen ajan ja ja antavat toistettavia tuloksia. Lisätietoja sopivista suoritustavoista on esitetty viitteissä. Jos ei ole saatavissa tietoja, jotka viittaisivat mahdollisiin neurotoksisiin vaikutuksiin (esimerkiksi rakenne-aktiivisuus -tiedot, epidemiologiset tiedot, muut toksikologiset tutkimukset), on harkittava aistitoiminnan ja motorisen toiminnan sekä oppimisen ja muistin testaamiseen erityistestien tekemistä mahdollisten vaikutusten tutkimiseksi tarkemmin. Lisätietoja erityistesteistä ja niiden käytöstä on esitetty viitteessä (1).
Eläimet, joissa ilmenee toksisuuden oireita siinä määrin, että se häiritsisi merkittävästi toiminnallisten kokeiden suorittamista, voidaan poistaa kyseisestä kokeesta. Eläinten poistaminen toiminnallisesta kokeesta on perusteltava.
1.6.2 Ruumiinpaino ja ravinnon/veden kulutus
Korkeintaan 90 päivää kestävissä tutkimuksissa eläimet on punnittava vähintään kerran viikossa, ja ravinnon kulutus (veden kulutus, jos testiaine annetaan veteen sekoitettuna) on mitattava vähintään viikoittain. Pitkäaikaistutkimuksissa kaikki eläimet on punnittava vähintään kerran viikossa ensimmäisten 13 viikon ajan ja sen jälkeen vähintään kerran neljässä viikossa. Ravinnon kulutus (veden kulutus, jos testiaine annetaan veteen sekoitettuna) on mitattava vähintään kerran viikossa ensimmäisten 13 viikon ajan ja sen jälkeen noin kolmen kuukauden välein, elleivät muutokset terveydentilassa tai ruumiinpainossa muuta edellytä.
1.6.3 Silmätutkimukset
Yli 28 päivää kestävissä tutkimuksissa on tehtävä silmätutkimus oftalmoskoopilla tai vastaavalla sopivalla välineellä ennen testiaineen annostelua ja tutkimuksen päättyessä mieluiten kaikille eläimille, mutta ainakin korkean annostason ryhmän ja verrokkiryhmän eläimille. Jos silmistä löydetään muutoksia tai jos se on kliinisten oireiden vuoksi tarpeen, kaikki eläimet on tutkittava. Pitkäaikaistutkimuksissa silmätutkimus on tehtävä myös 13. viikolla. Silmätutkimuksia ei tarvitse tehdä, jos tiedot ovat jo saatavissa muista saman pituisista ja samalla annostasolla tehdyistä tutkimuksista.
1.6.4 Hematologia ja kliininen biokemia
Kun neurotoksisuustutkimus tehdään toistuvan annostelun systeemisen toksisuuden tutkimuksen yhteydessä, verikokeet ja kliiniset biokemialliset määritykset on tehtävä systeemisen toksisuuden tutkimusmenetelmässä esitetyllä tavalla. Näytteiden kerääminen on tehtävä siten, että mahdolliset vaikutukset hermostoperäiseen käyttäytymiseen minimoidaan.
1.6.5 Histopatologia
Neuropatologinen tutkimus on suunniteltava täydentämään ja laajentamaan tutkimuksen in vivo -vaiheen aikana tehtyjä havaintoja. Näytteet vähintään viiden eläimen kudoksista sukupuolta ja ryhmää kohti (katso taulukko 1 ja seuraava kappale) on kiinnitettävä in situ käyttämällä yleisesti hyväksyttyjä perfuusio- ja kiinnitystekniikoita (katso viite 3, luku 5 ja viite 4, luku 50). Kaikki havaittavat suuret muutokset on kirjattava. Kun tutkimus suoritetaan yksittäisenä neurotoksisuuden seulontatutkimuksena tai neurotoksisten vaikutusten kuvaamiseksi, jäljelle jääneet eläimet voidaan käyttää joko erityisiin hermostoperäiseen käyttäytymiseen liittyviin (10)(11), neuropatologisiin (10)(11)(12)(13), neurokemiallisiin (10)(11)(14)(15) tai sähköfysiologisiin (10)(11)(16)(17) tutkimuksiin, jotka voivat täydentää tässä kuvattuja toimenpiteitä ja tutkimuksia. Nämä eläimet voidaan myös käyttää histopatologisiin tutkimuksiin. Täydentävät toimenpiteet ovat erityisen hyödyllisiä, kun empiiriset havainnot tai odotetut vaikutukset viittaavat tietyn tyyppiseen tai tiettyyn kohteeseen vaikuttavaan neurotoksisuuteen (2)(3). Vaihtoehtoisesti jäljelle jääneet eläimet voidaan käyttää toistuvan annostelun testimenetelmässä kuvattuihin tavanomaisiin patologisiin arviointeihin.
Kaikki parafiiniin valetut kudosnäytteet on värjättävä yleisellä värjäysmenetelmällä kuten hematoksyliini-eosiini -menetelmällä (H&E), ja ne on tutkittava mikroskooppisesti. Jos havaitaan tai epäillään merkkejä ääreishermoston neuropatiasta, on tutkittava muoviin valettuja ääreishermoston kudosnäytteitä. Myös kliiniset oireet voivat antaa aihetta uusien kohteiden tutkimiseen tai erityisten värjäysmenetelmien käyttämiseen. Viitteissä (3) ja (4) on annettu ohjeita lisätutkimuksen kohteista. Myös sopivat erikoisvärit voivat olla hyödyllisiä tietyn tyyppisten patologisten muutosten osoittamiseksi (18).
Keskus- ja ääreishermostosta otettuja edustavia leikkeitä on tutkittava histologisesti (katso viite 3, luku 5 ja viite 4, luku 50). Yleensä on tutkittava seuraavat alueet: etuaivot, isojen aivojen keskiosa mukaan luettuna aivoturson läpi menevä leike, keskiaivot, pikkuaivot, aivosilta, ydinjatke, silmä näköhermo ja verkkokalvo mukaan luettuna, selkäydin kaularangan ja lannerangan kohdalta, takajuuren hermosolmu, taka- ja etujuuren hermosäikeet, proksimaalinen lonkkahermo, proksimaalinen säärihermo (polven kohdalta) ja säärihermon puoleiset pohjelihaksen haarat. Selkäytimestä ja ääreishermostosta on tehtävä sekä poikittais‒ että pitkittäisleikkeet. Hermoston verisuonistoon on kiinnitettävä huomiota. Lisäksi on tutkittava luurankolihaksesta, erityisesti pohjelihaksesta otettu näyte. Erityistä huomiota on kiinnitettävä keskus- ja ääreishermoston alueisiin, joiden solu- ja säierakenteeseen sekä -tyyppiin neurotoksisen aineen tiedetään vaikuttavan erityisen haitallisesti.
Viitteissä (3) ja (4) on annettu ohjeita neuropatologisista muutoksista, joita toksisille aineille altistuminen yleisesti aiheuttaa. Kudosnäytteet on suositeltavaa tutkia vaiheittain siten, että korkean annostason ryhmästä otettuja leikkeitä verrataan aluksi verrokkiryhmästä otettuihin leikkeisiin. Jos näiden ryhmien näytteissä ei havaita neuropatologisia muutoksia, myöhempää analyysia ei tarvita. Jos korkean annoksen ryhmässä havaitaan neuropatologisia muutoksia, on keskisuuren ja pienen annoksen ryhmän kustakin mahdollisesti vahingoittuneesta kudoksesta otettava näytteet, jotka on koodattava ja tutkittava järjestyksessä.
Jos kvalitatiivisessa tutkimuksessa löydetään näyttöä neuropatologisista muutoksista, on tehtävä lisätutkimus niille hermoston alueille, joissa näitä muutoksia esiintyy. Kaikkien annosryhmien mahdollisesti vahingoittuneista alueista on otettava leikkeitä, jotka on koodattava ja tutkittava satunnaisotannalla niiden koodia tietämättä. Kaikkien vaurioiden määrä ja vaikeusaste on kirjattava. Kun kaikki alueet kaikista annosryhmistä on arvioitu, voidaan koodi paljastaa ja tehdä tilastollinen analyysi annosvasteiden suhteen arvioimiseksi. Kunkin vaurion eri vaikeusasteista on kuvailtava esimerkkejä.
Neuropatologiset löydökset on arvioitava yhdessä käyttäytymiseen liittyvien havaintojen ja mittausten sekä muista testiaineella tehdyistä edeltävistä ja samanaikaisista systeemisen toksisuuden tutkimuksista saatujen tietojen kanssa.
2. TULOKSET
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Tuloksina on esitettävä yksittäisiä eläimiä koskevat tulokset. Kaikki tulokset tulee esittää myös yhteenvetona taulukossa, josta käy ilmi kussakin testi- ja verrokkiryhmässä käytettyjen eläinten lukumäärä kokeen alussa, kokeen aikana kuolleena löydettyjen tai humaaneista syistä lopetettujen eläinten lukumäärä sekä niiden kuolinajankohta, toksisuusoireita osoittaneiden eläinten lukumäärä, havaittujen toksisten vaikutusten kuvaus mukaan lukien niiden alkamisajankohta, kesto, tyyppi ja vaikeusaste, vaurioita saaneiden eläinten määrä mukaan lukien vaurioiden tyyppi ja vaikeusaste.
2.2 TULOSTEN ARVIOINTI JA TULKINTA
Tutkimuksessa on arvioitava hermostoperäiseen käyttäytymiseen kohdistuvien ja neuropatologisten vaikutusten esiintyvyys, vaikeusaste ja korrelaatio (myös neurokemialliset tai sähköfysiologiset vaikutukset, jos on tehty täydentäviä tutkimuksia) sekä muut havaitut haittavaikutukset. Numeeriset tulokset on mahdollisuuksien mukaan arvioitava asianmukaisella ja yleisesti hyväksytyllä tilastollisella menetelmällä. Tilastolliset menetelmät on valittava tutkimuksen suunnitteluvaiheessa.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 LOPPURAPORTTI
Loppuraportissa on annettava seuraavat tiedot:
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kantaja-aine (tarvittaessa):
|
|
|
Koe-eläimet:
|
|
|
Koeolosuhteet:
|
|
|
Havainnointi ja testausmenetelmät:
|
|
|
Tulokset:
|
|
|
Tulosten tarkastelu:
|
|
|
Johtopäätökset:
|
4. KIRJALLISUUSVIITTEET
|
(1) |
OECD Giudance Document on Neorutoxicity Testing Strategies and Test Methods. OECD, Paris, valmisteilla. |
|
(2) |
Test Guidline for a Developmental Neurotoxicitu Study, OECD Guidelines for the Testing of Chemicals. Valmisteilla. |
|
(3) |
World Health Organization (WHO) (1986). Environmental Health Criteria document 60: Principles and Methods for the Assessment of Neurotoxicity associated with Exposure to Chemicals. |
|
(4) |
Spencer, P.S. and Schaumburg, H.H. (1980). Experimental and Clinical Neurotoxicology. Eds. Spencer, P.S. and Schaumburg, H.H. eds. Williams and Wilkins, Baltimore/ London. |
|
(5) |
Tupper, D.E. and Wallace, R.B. (1980). Utility of the Neurological Examination in Rats. Acta Neurobiol. Exp., 40, 999-1003. |
|
(6) |
Gad, S.C. (1982). A Neuromuscular Screen for Use in Industrial Toxicology. J. Toxicol. Environ. Health, 9, 691-704. |
|
(7) |
Moser, V.C., McDaniel, K.M. and Phillips, P.M. (1991). Rat Strain and Stock Comparisons Using a Functional Observational Battery: Baseline Values and Effects of amitraz. Toxic. Appl. Pharmacol., 108, 267-283. |
|
(8) |
Meyer, O.A., Tilson, H.A., Byrd, W.C. and Riley, M.T. (1979). A Method for the Routine Assessment of Fore- and Hind- limb Grip Strength of Rats and Mice. Neurobehav. Toxicol., 1, 233-236. |
|
(9) |
Crofton, K.M., Haward, J.L., Moser, V.C., Gill, M.W., Reirer, L.W., Tilson, H.A. and MacPhail, R.C. (1991) Interlaboratory Comparison of Motor Activity Experiments: Implication for Neurotoxicological Assessments. Neurotoxicol. Teratol., 13, 599-609. |
|
(10) |
Tilson, H.A., and Mitchell, C.L. eds. (1992). Neurotoxicology Target Organ Toxicology Series. Raven Press, New York. |
|
(11) |
Chang, L.W., ed. (1995). Principles of Neurotoxicology. Marcel Dekker, New York. |
|
(12) |
Broxup, B. (1991). Neuopathology as a screen for Neurotoxicity Assessment. J. Amer. Coll. Toxicol., 10, 689-695. |
|
(13) |
Moser, V.C., Anthony, D.C., Sette, W.F. and MacPhail, R.C. (1992). Comparison of Subchronic Neurotoxicity of 2-Hydroxyethyl Acrylate and Acrylamide in Rats. Fund. Appl.Toxicol., 18, 343-352. |
|
(14) |
O'Callaghan, J.P. (1988). Neurotypic and Gliotypic Proteins as Biochemical Markers of Neurotoxicity. Eurotoxicol. Teratol., 10, 445-452. |
|
(15) |
O'Callaghan J.P. and Miller, D.B. (1988). Acute Exposure of the Neonatal Rat to Triethyltin Results in Persistent Changes in Neurotypic and Gliotypic Proteins. J. Pharmacol. Exp. Ther., 244, 368-378. |
|
(16) |
Fox. D.A., Lowndes, H.E. and Birkamper, G.G. (1982). Electrophysiological Techniques in Neurotoxicology. In: Nervous System Toxicology. Mitchell, C.L. ed. Raven Press, New York, pp 299-335. |
|
(17) |
Johnson, B.L. (1980). Electrophysiological Methods in neurotoxicity Testing. In: Experimental and Clinical Neurotoxicology. Spencer, P.S. and Schaumburg, H.H. eds., Williams and Wilkins Co.,. Baltimore/London, pp. 726-742. |
|
(18) |
Bancroft, J.D. and Steven A. (1990). Theory and Pratice of Histological Techniques. Chapter 17, Neuropathological Techniques. Lowe, James and Cox, Gordon eds. Churchill Livingstone. |
Taulukko 1
Eläinten vähimmäismäärä ryhmää kohti kun neurotoksisuustutkimus tehdään erikseen tai muiden tutkimusten yhteydessä
|
|
NEUROTOKSISUUSTUTKIMUKSEN TYYPPI: |
|||
|
Erillinen tutkimus |
28-päiväisen tutkimuksen yhteydessä |
90-päiväisen tutkimuksen yhteydessä |
Kroonisen toksisuustutkimuksen yhteydessä |
|
|
Eläinten kokonaismäärä ryhmää kohti |
10 urosta ja 10 naarasta |
10 urosta ja 10 naarasta |
15 urosta ja 15 naarasta |
25 urosta ja 25 naarasta |
|
Toiminnallisiin kokeisiin ja yksityiskohtaiseen kliiniseen havainnointiin valittujen eläinten lukumäärä |
10 urosta ja 10 naarasta |
10 urosta ja 10 naarasta |
10 urosta ja 10 naarasta |
10 urosta ja 10 naarasta |
|
In situ -perfuusioon ja neurohistopatologisiin tutkimuksiin valittujen eläinten lukumäärä |
5 urosta ja 5 naarasta |
5 urosta ja 5 naarasta |
5 urosta ja 5 naarasta |
5 urosta ja 5 naarasta |
|
Toistuvan annostelun/subkroonisen/kroo-nisen toksisuuden havainnointiin, hematologian, kliinisen biokemian ja histopatologian kokeisiin jne. valittujen eläinten lukumäärä vastaavien ohjeasiakirjojen mukaisesti |
|
5 urosta ja 5 naarasta |
||
|
Täydentävät havainnot tarvittaessa |
5 urosta ja 5 naarasta |
|
|
|
Taulukko 2
Kliinisten havaintojen ja toiminnallisten kokeiden taajuus
|
Havaintotyyppi |
Tutkimuksen kesto |
||||||||||||||||||||||||||
|
Akuutti |
28-päiväinen |
90-päiväinen |
Krooninen |
||||||||||||||||||||||||
|
Kaikille eläimille |
Yleinen terveydentila |
päivittäin |
päivittäin |
päivittäin |
päivittäin |
||||||||||||||||||||||
|
Kuolleisuus/sairas-tavuus |
kahdesti päivässä |
kahdesti päivässä |
kahdesti päivässä |
kahdesti päivässä |
|||||||||||||||||||||||
|
Toiminnallisiin havaintoihin valituille eläimille |
Yksityiskohtaiset kliiniset havainnot |
|
|
|
|
||||||||||||||||||||||
|
Toiminnalliset kokeet |
|
|
|
|
|||||||||||||||||||||||
LIITE 2I
”C.21. MAAPERÄN MIKROBIT: TYPEN MUUNTUMISTESTI
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 216 (2000).
1.1 JOHDANTO
Tämän menetelmän tarkoitus on tutkia laboratoriomenetelmin kemikaalien pitkäaikaisvaikutuksia maaperän mikrobien typpeä muuntavaan toimintaan (typen transformaatioon) kerta-altistuksen jälkeen. Menetelmä perustuu pääosin EPPO:n (Euroopan ja Välimeren maiden kasvinsuojelujärjestön) (1) suosituksiin. Myös muita, esimerkiksi Saksan Biologische Bundesanstaltin (2), Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston (3), SETACin (4) ja Kansainvälisen standardisoimisjärjestön (5) laatimia ohjeita on otettu huomioon. Menetelmässä käytettävien maanäytteiden määrästä ja tyypistä on sovittu maalajin ja sedimentin valintaa käsitelleessä OECD:n työryhmässä, joka kokoontui Belgiratessa Italiassa vuonna 1995 (6). Maanäytteiden keräämiseen, käsittelyyn ja varastointiin liittyvät suositukset perustuvat ISO:n ohjeisiin (7) sekä Belgiraten työryhmän suosituksiin. Testiaineiden toksisten ominaisuuksien arvioinnin yhteydessä voi olla tarpeen määrittää niiden vaikutukset maaperän mikrobien toimintaan, esimerkiksi kun tarvitaan tietoja kasvinsuojeluaineiden mahdollisista sivuvaikutuksista maaperän pieneliöstöön tai kun on odotettavissa maaperän mikrobien altistuminen muille kemikaaleille kuin kasvinsuojeluaineille. Typen muuntumistestin avulla voidaan määrittää kyseisten kemikaalien vaikutukset maaperän pieneliöstöön. Jos testattavat aineet ovat maatalouskemikaaleja (esimerkiksi kasvinsuojeluaineita, lannoitteita tai metsätalouskemikaaleja), on tehtävä sekä typen että hiilen muuntumistestit. Jos testattavat aineet ovat muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, pelkkä typen muuntumistesti riittää. Mikäli kyseisten kemikaalien typen muuntumistestistä saadut EC50-arvot ovat kaupallisissa nitrifikaatiota estävissä aineissa (esimerkiksi nitrapyriini) esiintyvällä alueella, hiilen muuntumistesti voidaan tehdä lisätietojen saamiseksi.
Maaperä muodostuu elävästä ja elottomasta aineesta, joka esiintyy erilaisina, hetrogeenisina seoksina. Mikrobeilla on tärkeä osuus viljavien maannosten orgaanisen aineen hajottamisessa ja muuttamisessa, ja monet eliölajit vaikuttavat maannoksen viljavuuden eri tekijöihin. Kaikki pitkäaikaiset vaikutukset näihin biokemiallisiin prosesseihin saattavat muuttaa ravinnekiertoa, jolloin maannoksen viljavuus saattaa muuttua. Hiilen ja typen muuntuminen tapahtuu kaikissa viljavissa maannoksissa. Vaikka nämä prosessit aiheuttava mikrobiyhteisö on erilainen eri maalajeissa, muuntumisreitit ovat olennaisilta osin samat.
Tässä kuvatun menetelmän tarkoitus on osoittaa testiaineen pitkäaikaiset haittavaikutukset typen muuntumisprosessiin aerobisissa pintamaissa. Menetelmän avulla voidaan myös arvioida aineiden vaikutusta maaperän pieneliöstön aiheuttamaan hiilen muuntumiseen. Nitraatin muodostuminen tapahtuu hiili-typpisidosten hajoamisen jälkeen. Jos siis nitraatin tuotannon havaitaan olevan samalla tasolla käsitellyissä maanäytteissä ja kontrollinäytteissä, on hyvin todennäköistä, että pääasialliset hiilisidosten hajoamisreitit toimivat hyvin. Menetelmässä käytettävän kasvualustan (jauhettu sinimailasseos) hiili-typpisuhde on edullinen (yleensä 12/1–16/1). Tästä syystä hiilen puute ei ole merkittävää testin aikana, ja jos kemikaali vahingoittaa mikrobiyhteisöjä, ne saattavat toipua 100 päivän kuluessa.
Tämän menetelmän perustana olevat testit ovat olleet tarkoitettuja pääasiassa aineille, joiden maaperään päätyvä määrä on ennakoitavissa. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi kasvinsuojeluaineet, sillä niiden annostelu pellolle tiedetään. Maataloudessa käytettävien kemikaalien kohdalla riittää, kun testataan kaksi annostasoa oletetun annostelutiheyden mukaan. Maataloudessa käytettävien kemikaalien osalta voidaan testata tehoaine tai kaupallinen valmiste. Tässä esitetyn menetelmän soveltamisala ei kuitenkaan rajoitu maataloudessa käytettäviin kemikaaleihin. Muuttamalla sekä maaperään annosteltavan testiaineen määrää että tulosten arviointia menetelmällä voidaan testata myös sellaisia kemikaaleja, joiden maaperään päätyvästä määrästä ei ole tietoa. Muista kuin maataloudessa käytettävistä kemikaaleista määritetään useiden konsentraatioiden vaikutukset typen muuntumiseen. Testitulosten perusteella laaditaan annos-vastekäyrä ja lasketaan ECx-arvot, joissa x on määritelty vaikutus prosentteina.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Typen muuntuminen: mikrobien toiminnan tuloksena ammonifikaatio- ja nitrifikaatioprosessin kautta tapahtuva, typpeä sisältävän orgaanisen aineen lopullinen hajoaminen vastaavaksi epäorgaaniseksi lopputuotteeksi, nitraatiksi.
ECx (efektiivinen konsentraatio): maaperässä esiintyvä testiaineen konsentraatio, joka estää typen muuntumista nitraatiksi x prosentilla.
EC50 (efektiivinen mediaanikonsentraatio): maaperässä esiintyvä testiaineen konsentraatio, joka estää typen muuntumista nitraatiksi 50 prosentilla.
1.3 VERTAILUAINE
Ei käytössä.
1.4 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Seulottua maa-ainesta parannetaan jauhetulla kasviseoksella, ja se joko käsitellään testiaineella tai jätetään käsittelemättä (kontrollinäyte). Maataloudessa käytettäviä kemikaaleja testattaessa suositellaan käytettäväksi vähintään kahta testikonsentraatiota, ja ne tulee valita suhteessa suurimpaan konsentraatioon, jonka odotetaan esiintyvän kentällä. Näytteitä inkuboidaan, päivinä 0, 7, 14 ja 28 käsitellyt näytteet ja kontrollinäytteet uutetaan sopivaan liuottimeen, ja uutteista määritetään nitraattimäärät. Nitraatinmuodostuksen nopeutta käsitellyissä näytteissä verrataan vastaavaan nopeuteen kontrollinäytteissä ja käsiteltyjen näytteiden ja kontrollinäytteiden välinen prosentuaalinen ero lasketaan. Kaikkia testejä jatketaan vähintään 28 päivän ajan. Jos päivänä 28 käsiteltyjen näytteiden ja kontrollinäytteiden välinen ero on 25 % tai enemmän, mittauksia jatketaan (enintään 100 päivään asti). Jos testattavana on muu kuin maataloudessa käytettävä kemikaali, maanäytteisiin lisätään sarja testiaineen konsentraatioita ja muodostuneen nitraatin määrä mitataan käsitellyistä näytteistä ja kontrollinäytteistä 28 päivän inkubaation jälkeen. Useita konsentraatioita käyttäneiden testien tulokset analysoidaan regressiomallia käyttäen ja ECx-arvot lasketaan (EC50, EC25 ja/tai EC10). Katso kohta Määritelmät.
1.5 TESTIN VALIDITEETTI
Maataloudessa käytettävien kemikaalien testitulosten arviot perustuvat suhteellisen pieniin eroihin (esimerkiksi keskiarvo ± 25 %) käsiteltyjen näytteiden ja kontrollinäytteiden nitraattikonsentraatioiden välillä, joten kontrollinäytteiden suuri vaihtelu voi johtaa virheellisiin tuloksiin. Tästä syystä rinnakkaisten kontrollinäytteiden välisen vaihtelun tulisi olla alle ± 15 %.
1.6 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.6.1 Laitteet
Testissä käytetään säiliöitä, jotka on valmistettu kemiallisesti inertistä materiaalista. Säiliöiden koon tulee sopia maanäytteiden inkubaatiomenettelyyn (joko massana tai sarjana erillisiä maanäytteitä, katso kohta 1.7.1.2). On syytä varmistaa, että veden haihtuminen testin aikana on minimaalista ja kaasujen vaihtuminen on mahdollista (testisäiliö voidaan esimerkiksi peittää rei'itetyllä polyetyleenikalvolla). Testattaessa helposti haihtuvia aineita tulee käyttää kannellisia ja kaasutiiviitä säiliöitä. Niiden koon tulisi olla sellainen, että maanäyte täyttää noin neljäsosan niiden tilavuudesta.
Testissä käytetään seuraavia tavanomaisia laboratoriovälineitä:
|
— |
sekoituslaite: mekaaninen ravistin tai vastaava laite |
|
— |
sentrifugi (3 000 g) tai suodatin (käytetään nitraattia sisältämätöntä suodatinpaperia) |
|
— |
nitraattianalyysia varten riittävän herkkä mittalaite, jonka mittaustulos on toistettavissa. |
1.6.2 Testattavien maalajien valinta ja määrä
Testissä käytetään yhtä maalajia. Näytteeksi valittavan maannoksen suositeltavat ominaisuudet ovat seuraavat:
|
— |
hiekkapitoisuus: vähintään 50 % ja enintään 75 % |
|
— |
pH: 5,5–7,5 |
|
— |
orgaanisen hiilen pitoisuus: 0,5–1,5 % |
|
— |
mikrobibiomassa mitataan (8)(9), ja sen hiilipitoisuuden tulee olla vähintään 1 % maaperän orgaanisen hiilen kokonaispitoisuudesta. |
Useimmissa tapauksissa tällainen maannos edustaa pahinta mahdollista tapausta, koska testiaineen adsorboituminen on minimaalista ja sen saatavuus pieneliöstölle maksimaalista. Tämän takia ei yleensä ole tarpeen testata muita maalajeja. Kuitenkin joissain olosuhteissa, esimerkiksi kun testiainetta ennakoidaan käytettäväksi ennen kaikkea happamien metsämaiden tapaisissa maannoksissa tai kun kemikaali on elektrostaattisesti varautunut, voi olla tarpeen käyttää testissä myös toista maalajia.
1.6.3 Maanäytteiden kerääminen ja varastointi
1.6.3.1 Kerääminen
Käytettävissä tulisi olla yksityiskohtaiset tiedot näytteenkeräyspaikan historiasta. Näitä tietoja ovat tarkka paikka, kasvipeite, kasvinsuojeluainekäsittelyjen päivämäärät, käsittelyt orgaanisilla ja epäorgaanisilla lannoitteilla, biologisten materiaalien lisäykset tai satunnaiset saastumiskerrat. Näytteenkeräyspaikaksi valitun paikan tulisi olla pitkäaikainen. Sopivia paikkoja ovat jatkuvasti laidunmaana käytettävät alueet, vuosittain korjattavien viljakasvien (paitsi maissin) pellot tai tiheään kylvetyt viherkesannot. Näytteenottopaikaksi soveltuu alue, jota ei ole käsitelty kasvinsuojeluaineilla vähintään vuoteen ennen näytteenottoa. Soveltuvalla alueella ei myöskään ole käytetty orgaanista lannoitetta vähintään kuuteen kuukauteen. Mineraalilannoitteiden käyttö on hyväksyttävää vain silloin, kun se on viljeltävän kasvin vaatimusten mukaista, ja maanäytteet voidaan tällöin ottaa vasta vähintään kolmen kuukauden kuluttua lannoitteen käytöstä. Näytteiden ottamista maasta, jota on käsitelty biosidin tavoin vaikuttavalla lannoitteella (esimerkiksi kalsiumsyanamidilla), tulisi välttää.
Näytteenottoa tulisi välttää pitkien (yli 30 päivää) kuivien tai vedellä kyllästymisjaksojen aikana tai välittömästi niiden jälkeen. Auratuilla mailla näytteet on otettava 0–20 cm:n syvyydestä. Nurmimailla (laitumilla) tai muilla maa-alueilla, joita ei aurata pitkään aikaan (vähintään yhteen kasvukauteen), näytteenoton enimmäissyvyys voi olla hiukan yli 20 cm (esimerkiksi 25 cm).
Maanäytteet tulee kuljettaa säiliöissä ja sellaisessa lämpötilassa, jossa maanäytteen alkuperäiset ominaisuudet eivät muutu merkittävästi.
1.6.3.2 Varastointi
Käytetyn maa-aineksen on mahdollisuuksien mukaan oltava äskeittäin maasta otettua. Jos varastointi on välttämätöntä, maanäytteet voidaan varastoida pimeässä 4 (±2) C:n lämpötilassa enintään kolmen kuukauden ajan. Näytteiden varastoinnin aikana on varmistettava, että olosuhteet ovat aerobiset. Jos näytteet on kerätty alueilta, joilla maaperä on jäässä vähintään kolme kuukautta vuodesta, varastointi kuuden kuukauden ajan –18 ‒ –22 °C:n lämpötilassa voi tulla kysymykseen. Varastoitavien näytteiden mikrobibiomassa mitataan ennen kutakin koetta. Biomassan hiilipitoisuuden tulee olla vähintään 1 % näytteen orgaanisen hiilen kokonaispitoisuudesta (katso kohta 1.6.2).
1.6.4 Näytteiden käsittely ja valmistelu testiä varten
1.6.4.1 Esi-inkubaatio
Jos näytettä on varastoitu (katso kohta 1.6.3.2), suositellaan sen esi-inkuboimista 2–28 päivän ajan. Esi-inkubaation aikana näytteen lämpötilan ja kosteuspitoisuuden tulisi olla samanlaiset kuin testissä käytetyt (katso kohdat 1.6.4.2 ja 1.7.1.3).
1.6.4.2 Fysiko-kemialliset ominaisuudet
Näytteestä puhdistetaan manuaalisesti suuret hiukkaset (esimerkiksi kivet ja kasvinosat), minkä jälkeen se märkäseulotaan liikaa kuivaamatta 2 mm:n tai tätä pienempään raekokoon. Näytteen kosteuspitoisuus tulee säätää tislatulla tai ionipuhdistetulla vedellä 40 %–60 %:iin maksimaalisesta vedenpidätyskyvystä.
1.6.4.3 Parannus orgaanisella substraatilla
Maanäytettä tulee parantaa sopivalla orgaanisella substraatilla, esimerkiksi jauhetulla sinimailas-ruohoseoksella (pääaineksena Medicago sativa), jonka hiili-typpisuhde on 12/1–16/1. Suositeltu sinimailasen ja maa-aineksen suhde on 5 g sinimailasta yhteen kiloon maa-ainesta (kuivapaino).
1.6.5 Testiaineen valmistelu näytteeseen annostelua varten
Testiaine annostellaan tavallisesti kantaja-aineen avulla. Kantaja-aineena voi olla vesi (vesiliukoisten testiaineiden tapauksessa) tai inertti kiintoaine, kuten hieno kvartsihiekka (raekoko 0,1–0,5 mm). Muita nestemäisiä kantaja-aineita kuin vettä (esimerkiksi orgaanisia liuottimia, kuten asetonia ja kloroformia) tulee välttää, koska ne saattavat vahingoittaa pieneliöstöä. Jos kantaja-aineena käytetään hiekkaa, se voidaan pinnoittaa testiaineella, joka on liuotettu tai suspendoitu sopivaan liuottimeen. Tällaisissa tapauksissa liuotin tulee poistaa haihduttamalla ennen kuin kantaja-aine sekoitetaan maa-ainekseen. Jotta testiaine leviäisi näytteessä optimaalisesti, suositellaan suhteeksi 10 g hiekkaa yhtä näytteen kuivapainokiloa kohti. Kontrollinäytteet käsitellään vastaavalla määrällä pelkkää vettä ja/tai kvartsihiekkaa.
Testattaessa helposti haihtuvia kemikaaleja tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää aineen hävikkiä käsittelyn aikana ja pyrkiä varmistamaan aineen tasainen leviäminen näytteeseen (esimerkiksi ruiskuttamalla testiaine näytteeseen useisiin kohtiin).
1.6.6 Testikonsentraatiot
Jos testataan maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, tulee käyttää ainakin kahta konsentraatiota. Pienemmän konsentraation tulee kuvastaa vähintään testiaineen käytännössä maaperään pääsevää maksimimäärää, ja suuremman konsentraation puolestaan tulee olla pienemmän kerrannainen. Maanäytteeseen lisättävät testiaineen konsentraatiot lasketaan olettaen, että aine imeytyy tasaisesti 5 cm:n syvyyteen ja että maamassan tiheyden arvo on 1,5. Testattaessa maataloudessa käytettäviä, suoraan maaperään annosteltavia kemikaaleja tai kemikaaleja, joiden maaperään pääsevä määrä on ennakoitavissa, suositeltavat testikonsentraatiot ovat suurin odotettavissa oleva konsentraatio ympäristössä (Predicted Environmental Concentration, PEC) sekä mainittu konsentraatio kerrottuna viidellä. Testattaessa aineita, joita ennakoidaan annosteltaviksi maaperään useita kertoja kasvukaudessa, testikonsentraatio tulee johtaa kertomalla odotettavissa oleva ympäristössä havaittava enimmäiskonsentraatio ennakoitujen annostelukertojen määrällä. Suurin testikonsentraatio ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin kymmenen kertaa suurin yksittäinen annos. Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, tulee testissä käyttää vähintään viiden konsentraation geometrista sarjaa. Valittujen testikonsentraatioiden tulee kattaa ECx-arvojen määrittämiseksi tarvittava alue.
1.7 TESTIN SUORITUS
1.7.1 Altistusolosuhteet
1.7.1.1 Testinäytteet ja kontrollinäytteet
Jos testataan maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, maanäyte jaetaan kolmeen samanpainoiseen osaan. Kahteen osaan sekoitetaan testiaineen sisältävää kantaja-ainetta ja kolmanteen sekoitetaan kantaja-ainetta, joka ei sisällä testiainetta (kontrollinäyte). On suositeltavaa käyttää vähintään kolmea rinnakkaisnäytettä sekä testi- että kontrollinäytteestä. Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, maanäyte jaetaan kuuteen samanpainoiseen osaan. Viiteen osaan sekoitetaan testiaineen sisältävää kantaja-ainetta ja kuudenteen sekoitetaan kantaja-ainetta, joka ei sisällä testiainetta. On suositeltavaa käyttää kolmea rinnakkaisnäytettä sekä testi- että kontrollinäytteestä. Testiaineen tasainen leviäminen testinäytteisiin tulee varmistaa. Sekoittamisen aikana on vältettävä näytteen tiivistämistä tai muotoutumista palloksi.
1.7.1.2 Maanäytteiden inkubointi
Maanäytteiden inkubointi voidaan toteuttaa kahdella tavalla: massana testi- ja kontrollinäytteestä tai sarjana yksittäisiä, samankokoisia osanäytteitä testi- ja kontrollinäytteestä. Helposti haihtuvien aineiden testi on kuitenkin toteutettava sarjalle yksittäisiä osanäytteitä. Kun maanäytteet inkuboidaan massana, kutakin testi- ja kontrollinäytettä valmistetaan suuri määrä, josta analysoitavat osanäytteet otetaan tarpeen mukaan testin aikana. Alun perin valmistettava testi- ja kontrollinäytteen määrä riippuu osanäytteiden koosta, analysoitavien rinnakkaisnäytteiden määrästä sekä arvioitujen näytteenottokertojen enimmäismäärästä. Massana inkuboidut maanäytteet tulee sekoittaa huolellisesti ennen osanäytteen ottoa. Kun maanäytteet inkuboidaan yksittäisten näytteiden sarjana, kukin testi- ja kontrollimassanäyte jaetaan tarvittaviin osanäytteisiin, joita sitten käytetään tarpeen mukaan. Kokeissa, joissa näytteenottokertoja ennakoidaan olevan enemmän kuin kaksi, osanäytteitä tulee valmistaa riittävästi kaikkia rinnakkaisnäytteitä ja näytteenottokertoja varten. Vähintään kolme testattavan maanäytteen rinnakkaisnäytettä tulee inkuboida aerobisissa olosuhteissa (katso kohta 1.7.1.1). Kaikkien testien aikana tulee käyttää asianmukaisia säiliöitä, joissa on riittävästi ilmatilaa, jotta vältetään anaerobisten olosuhteiden kehittyminen. Kun testataan haihtuvia aineita, testi tulee aina tehdä sarjalle yksittäisiä osanäytteitä.
1.7.1.3 Testiolosuhteet ja testin kesto
Testi toteutetaan pimeässä 20 (±2)°C:n huoneenlämmössä. Maanäytteiden kosteuspitoisuus tulee pitää testin aikana 40–60 %:ssa näytteen maksimaalisesta vedenpidätyskyvystä (katso kohta 1.6.4.2) vaihteluvälillä ± 5 %. Tarvittaessa voidaan lisätä tislattua, ionipuhdistettua vettä.
Testien vähimmäiskesto on 28 päivää. Testattaessa maataloudessa käytettäviä kemikaaleja verrataan testi- ja kontrollinäytteiden nitraatinmuodostusnopeutta. Jos näiden ero on yli 25 % päivänä 28, testiä jatketaan, kunnes saavutetaan 25 %:n tai tätä pienempi ero, tai sadan päivän ajan sen mukaan, kumpaan menee vähemmän aikaa. Testattaessa muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja testi lopetetaan 28 päivän kuluttua. Päivänä 28 määritetään nitraattimäärät testi- ja kontrollinäytteissä sekä lasketaan ECx-arvot.
1.7.2 Näytteenotto ja näytteiden analyysi
1.7.2.1 Näytteenottoaikataulu
Jos testataan maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, maanäytteistä analysoidaan nitraatti päivinä 0, 7, 14 ja 28. Jos testiä on jatkettava, jatkomittaukset tehdään 14 päivän välein päivästä 28 lähtien.
Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, tulee käyttää vähintään viittä testikonsentraatiota ja näytteistä analysoidaan nitraatti testin alussa (päivä 0) ja altistusjakson lopussa (28 päivää). Tarvittaessa voidaan tehdä välimittaus esimerkiksi päivänä 7. Päivänä 28 saatavien tietojen mukaan määritetään kemikaalin ECx-arvo. Haluttaessa voidaan raportoida maanäytteen alkuperäinen nitraattimäärä päivän 0 tietojen perusteella.
1.7.2.2 Maanäytteiden analyysi
Muodostuneen nitraatin määrä määritetään kaikista testi- ja kontrollinäytteiden rinnakkaisnäytteistä kullakin näytteenottokerralla. Nitraatti erotetaan maanäytteestä ravistamalla näytettä sopivassa liuottimessa, esimerkiksi kaliumkloridiliuoksessa (0,1 M). Suositeltava suhde on 5 ml kaliumkloridiliuosta maanäytteen yhtä kuivapainogrammaa kohti. Erotuksen optimoimiseksi maanäytteen ja liuottimen sisältävien säiliöiden tulee olla täytetty vain puolilleen. Sekoituksia ravistellaan 150 rpm 60 minuutin ajan. Sekoitukset sentrifugoidaan tai suodatetaan ja nestefaasista analysoidaan nitraatti. Nestemäiset uutteet, joissa ei ole hiukkasia, voidaan säilyttää ennen analyysia –20 ±5 °C:n lämpötilassa enintään kuuden kuukauden ajan.
2. MÄÄRITYSTULOKSET
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Jos tutkitaan maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, kaikissa rinnakkaisnäytteissä muodostuneen nitraatin määrä raportoidaan ja kaikkien rinnakkaisnäytteiden keskiarvoista laaditaan taulukko. Typen muuntumisnopeudet tulee arvioida asianmukaisilla ja yleisesti hyväksytyillä tilastollisilla menetelmillä (esimerkiksi F-testi, 5 %:n merkitsevyystaso). Muodostuneen nitraatin määrät ilmoitetaan milligrammoina per maanäytteen kuivapainokilo per päivä. Kunkin käsittelyn yhteydessä ilmenevää nitraatinmuodostusnopeutta verrataan kontrollinäytteeseen ja prosentuaalinen ero kontrollinäytteeseen verrattuna lasketaan.
Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, kussakin rinnakkaisnäytteessä muodostuneen nitraatin määrä määritetään ja laaditaan annos-vastekäyrä ECx-arvojen arvioimista varten. Testinäytteissä 28 päivän jälkeen havaittuja nitraattimääriä (mg /maanäytteen kuivapainokilo) verrataan kontrollinäytteissä havaittuihin nitraattimääriin. Näistä tiedoista lasketaan prosentuaaliset estoarvot kaikille testikonsentraatioille. Laaditaan kuvaaja, jossa nämä prosenttiarvot esitetään konsentraation funktiona, ja ECx-arvot lasketaan tilastollisin menetelmin. Luottamusvälit (p = 0,95) lasketuille ECx-arvoille määritetään myös standardimenetelmillä (10)(11)(12).
Suuria typpimääriä sisältävät testiaineet saattavat vaikuttaa testin aikana syntyvän nitraatin määrään. Jos näitä aineita testataan suurilla konsentraatioilla (esimerkiksi kemikaalit, joita ennakoidaan annosteltavan toistuvasti), testiin tulee sisällyttää asianmukaiset kontrollit (esimerkiksi maanäyte ja testiaine ilman kasviseosta). Näistä kontrolleista saadut tiedot tulee ottaa huomioon ECx-arvojen laskennassa.
2.2 TULOSTEN TULKINTA
Kun maataloudessa käytettävien kemikaalien testituloksia arvioitaessa nitraatinmuodostusnopeuden ero alimman testiaineannostuksen (joka vastaa ennakoitua enimmäiskonsentraatiota) ja kontrollinäytteen välillä on 25 % tai vähemmän millä tahansa näytteenottokerralla päivän 28 jälkeen, voidaan arvioida, että testiaineella ei ole pitkäaikaista vaikutusta typen muuntumiseen maaperässä. Arvioitaessa muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja tuloksissa esitetään EC50-, EC25- ja/tai EC10-arvot.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
Testiselosteessa on annettava seuraavat tiedot.
|
|
Tunnistetiedot testinäytteestä, mukaan lukien:
|
|
|
Testiaine:
|
|
|
Kasvualusta:
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Tulokset:
|
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
EPPO (1994). Decision-Making Scheme for the Environmental Risk Assessment of Plant Protection Chemicals. Chapter 7: Soil Microflora. EPPO Bulletin 24: 1-16, 1994. |
|
(2) |
BBA (1990). Effects on the Activity of the Soil Microflora. BBA Guidelines for the Official Testing of Plant Protection Products, VI, 1-1 (toinen painos 1990). |
|
(3) |
EPA (1987). Soil Microbial Community Toxicity Test. EPA 40 CFR Part 797.3700. Toxic Substances Control Act Test Guidelines; Proposed rule. 28. syyskuuta 1987. |
|
(4) |
SETAC-Europe (1995). Procedures for assessing the environmental fate and ecotoxicity of pesticides, Ed. M.R. Lynch, Pub. SETAC-Europe, Bryssel. |
|
(5) |
ISO/DIS 14238 (1995). Soil Quality - Determination of Nitrogen Mineralisation and Nitrification in Soils and the Influence of Chemicals on these Processes. Technical Committee ISO/TC 190/SC 4: Soil Quality - Biological Methods. |
|
(6) |
OECD (1995). Final Report of the OECD Workshop on Selection of Soils/Sediments, Belgirate, Italia, 18.–20. tammikuuta 1995. |
|
(7) |
ISO 10381-6 (1993). Soil quality - Sampling. Guidance on the collection, handling and storage of soil for the assessment of aerobic microbial processes in the laboratory. |
|
(8) |
ISO 14240-1 (1997). Soil quality - Determination of soil microbial biomass - Part 1: Substrate-induced respiration method. |
|
(9) |
ISO 14240-2 (1997). Soil quality - Determination of soil microbial biomass - Part 2: Fumigation-extraction method. |
|
(10) |
Litchfield, J.T. and Wilcoxon F. (1949). A simplified method of evaluating dose-effect experiments. Jour. Pharmacol. and Exper. Ther., 96, 99-113. |
|
(11) |
Finney, D.J. (1971). Probit Analysis. Kolmas painos, Cambridge, Lontoo ja New York. |
|
(12) |
Finney, D.J. (1978). Statistical Methods in Biological Assay. Griffin, Weycombe, Iso-Britannia. |
C.22. MAAPERÄN MIKROBIT: HIILEN MUUNTUMISTESTI
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 217 (2000).
1.1 JOHDANTO
Tämän menetelmän tarkoitus on tutkia laboratoriomenetelmin kasvinsuojeluaineiden ja mahdollisesti muiden kemikaalien pitkäaikaisia vaikutuksia maaperän mikrobien hiiltä muuntavaan toimintaan kerta-altistuksen jälkeen. Testi perustuu pääosin Euroopan ja Välimeren alueen kasvinsuojelujärjestön (OEPP) antamiin suosituksiin (1). Myös muiden elinten, esimerkiksi Saksan Biologische Bundesanstaltin (2), Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston (3), ja SETACin (4) laatimat ohjeet on otettu huomioon. Menetelmässä käytettävien maanäytteiden määrästä ja tyypistä on sovittu maalajin ja sedimentin valintaa käsitelleessä OECD:n työryhmässä, joka kokoontui Belgiratessa Italiassa vuonna 1995 (5). Maanäytteiden keräämiseen, käsittelyyn ja varastointiin liittyvät suositukset perustuvat ISO:n ohjeisiin (6) sekä Belgiraten työryhmän suosituksiin.
Testiaineiden toksisten ominaisuuksien arvioinnin yhteydessä voi olla tarpeen määrittää niiden vaikutukset maaperän mikrobien toimintaan, esimerkiksi silloin kun tarvitaan tietoja kasvinsuojeluaineiden mahdollisista sivuvaikutuksista maaperän pieneliöstöön tai kun on odotettavissa maaperän mikrobien altistuminen muille kemikaaleille kuin kasvinsuojeluaineille. Hiilen muuntumistestin tarkoituksena on määrittää kyseisten kemikaalien vaikutukset maaperän pieneliöstöön. Jos testattavat aineet ovat maatalouskemikaaleja (esimerkiksi kasvinsuojeluaineita, lannoitteita tai metsätalouskemikaaleja), on tehtävä sekä hiilen että typen muuntumistestit. Jos testattavat aineet ovat muita kuin maatalouskemikaaleja, pelkkä typen muuntumistesti riittää. Mikäli kyseisten kemikaalien typen muuntumistestistä saadut EC50-arvot ovat kaupallisissa nitrifikaatiota estävien aineiden (esimerkiksi nitrapyriini) alueella, hiilen muuntumistesti voidaan tehdä lisätietojen saamiseksi.
Maaperä muodostuu elävästä ja elottomasta aineesta, joka esiintyy erilaisina, heterogeenisina seoksina. Mikrobeilla on tärkeä osuus viljavien maannosten orgaanisen aineen hajottamisessa ja muuntamisessa, ja monet eliölajit vaikuttavat maannoksen viljavuuden eri tekijöihin. Kaikki pitkäaikaiset vaikutukset näihin biokemiallisiin prosesseihin saattavat muuttaa ravinnekiertoa, jolloin maannoksen viljavuus saattaa muuttua. Hiilen ja typen muuntumista tapahtuu kaikissa viljavissa maannoksissa. Vaikka nämä prosessit aiheuttava mikrobiyhteisö on erilainen eri maalajeissa, muuntumisreitit ovat olennaisilta osin samat.
Tässä kuvatun menetelmän tarkoitus on todeta testiaineen pitkäaikaiset haittavaikutukset hiilen muuntumisprosessiin aerobisissa pintamaissa. Testin avulla voidaan havaita hiiltä muuntavien mikrobiyhteisöjen koon ja toiminnan muutoksia, koska testi altistaa mikrobiyhteisöt sekä kemialliselle stressille että hiilenpuutteelle. Testissä käytetään hiekkaista maannosta, joka sisältää niukasti orgaanista ainetta. Maannos käsitellään testiaineella ja inkuboidaan olosuhteissa, joissa mikrobien aineenvaihdunta on nopeaa. Tällaisissa olosuhteissa maannoksen sisältämät helposti saatava hiili loppuu nopeasti. Tämä aiheuttaa hiilenpuutteen, joka sekä tappaa mikrobisoluja että aiheuttaa horroksen ja/tai lepoitiöiden muodostumisen. Jos testiä jatketaan yli 28 päivän ajan, näiden reaktioiden summa voidaan mitata (käsittelemätöntä maa-ainesta sisältävistä) kontrollinäytteistä metabolisesti aktiivisen mikrobibiomassan asteittain etenevänä vähenemisenä (7). Jos hiilikadosta kärsivän maa-aineksen biomassaan kohdistuu testiolosuhteissa jonkin kemikaalin vaikutus, testinäytteen biomassa ei mahdollisesti palaudu samalle tasolle kuin kontrollinäytteen. Niinpä testiaineen milloin tahansa testin aikana aiheuttamat häiriöt kestävät usein testin loppuun asti.
Tämän menetelmän perustana olevat testit ovat olleet tarkoitetut pääasiassa aineille, joiden maaperään päätyvä määrä on ennakoitavissa. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi kasvinsuojeluaineet, sillä niiden levitystiheys pellolle tiedetään. Maataloudessa käytettävien kemikaalien osalta riittää kahden sellaisen annoksen testaaminen, jotka kuvastavat oletettua levitysannosta. Maatalouskemikaalit voidaan testata tehoaineena tai (kaupallisena) valmisteena. Tässä esitetyn menetelmän soveltamisala ei kuitenkaan rajoitu kemikaaleihin, joiden ympäristössä havaittavat konsentraatiot ovat ennustettavissa. Muuttamalla sekä maannokseen levitettävän testiaineen määrää että tulosten arviointitapaa menetelmällä voidaan testata myös sellaisia kemikaaleja, joiden maaperään päätyvää määrää ei tunneta. Muista kuin maataloudessa käytettävistä kemikaaleista määritetään useiden konsentraatioiden vaikutukset hiilen muuntumiseen. Testitulosten perusteella laaditaan annos-vastekäyrä ja lasketaan ECx-arvot, joissa x on määritelty vaikutus prosentteina.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Hiilen muuntuminen: mikrobien toiminnan tuloksena tapahtuva orgaanisen aineen hajoaminen epäorgaaniseksi lopputuotteeksi, hiilidioksidiksi.
ECx (efektiivinen konsentraatio): maaperässä esiintyvä testiaineen konsentraatio, joka estää hiilen muuntumista hiilidioksidiksi x prosentilla.
EC50 (efektiivinen mediaanikonsentraatio): maaperässä esiintyvä testiaineen konsentraatio, joka estää hiilen muuntumista hiilidioksidiksi 50 prosentilla.
1.3 VERTAILUAINE
Ei käytössä.
1.4 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Seulottua maa-ainesta joko käsitellään testiaineella tai käsittely jätetään tekemättä (kontrollinäyte). Maataloudessa käytettäviä kemikaaleja testattaessa suositellaan käytettäväksi vähintään kahta testikonsentraatiota, ja ne tulee valita suhteessa suurimpaan konsentraatioon, jonka odotetaan esiintyvän testattavassa ympäristössä. Inkubaatioajan (0, 7, 14 ja 28 päivää) jälkeen käsiteltyihin näytteisiin ja kontrollinäytteisiin sekoitetaan glukoosia, ja glukoosin aiheuttaman soluhengityksen nopeutta mitataan yhtäjaksoisesti 12 tunnin ajan. Soluhengitysnopeus ilmoitetaan vapautuneena hiilidioksidina (milligrammaa hiilidioksidia/kuivapainokilo/tunti) tai kulutettuna happena (milligrammaa happea/maanäytteen kilo/ tunti). Soluhengitysnopeuden keskiarvoa käsitellyissä näytteissä verrataan vastaavaan nopeuteen kontrollinäytteissä ja käsiteltyjen näytteiden ja kontrollinäytteiden välinen prosentuaalinen ero lasketaan. Kaikkia testejä jatketaan vähintään 28 päivän ajan. Jos päivänä 28 käsiteltyjen näytteiden ja kontrollinäytteiden välinen ero on 25 % tai enemmän, mittauksia jatketaan 14 päivän välein enintään 100 päivään asti. Jos testattavana on muu kuin maataloudessa käytettävä kemikaali, maanäytteisiin lisätään sarja testiaineen konsentraatioita, ja muodostuneen glukoosin aiheuttama soluhengitysnopeus (muodostuneen hiilidioksidin tai kulutetun hapen määrän keskiarvo) mitataan käsitellyistä näytteistä ja kontrollinäytteistä 28 päivän inkubaation jälkeen. Useita konsentraatioita käyttäneiden testien tulokset analysoidaan regressiomallia käyttäen ja ECx-arvot lasketaan (EC50, EC25 ja/tai EC10). Katso kohta Määritelmät.
1.5 TESTIN VALIDITEETTI
Maatalouskemikaalien testitulosten arviot perustuvat suhteellisen pieniin eroihin (esimerkiksi keskiarvo ±25 %) käsitellyissä näytteissä ja kontrollinäytteissä vapautuneen hiilidioksidin tai näytteiden kuluttaman hapen välillä, joten kontrollinäytteiden suuri vaihtelu voi johtaa virheellisiin tuloksiin. Tästä syystä rinnakkaisten kontrollinäytteiden välisen vaihtelun pitäisi olla alle ±15 %.
1.6 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.6.1 Laitteet
Testissä käytetään säiliöitä, jotka on valmistettu kemiallisesti inertistä materiaalista. Säiliöiden on sovittava kooltaan maanäytteiden inkubaatiomenettelyyn (joko koko massana tai sarjana erillisiä maanäytteitä, katso kohta 1.7.1.2). Testin aikana on syytä varmistaa, että veden haihtuminen on mahdollisimman vähäistä ja että kaasujen vaihtuminen on mahdollista (testisäiliö voidaan esimerkiksi peittää rei'itetyllä polyetyleenikalvolla). Testattaessa helposti haihtuvia aineita tulee käyttää kannellisia ja kaasutiiviitä säiliöitä. Niiden koon tulisi olla sellainen, että maanäyte täyttää noin neljäsosan niiden tilavuudesta.
Glukoosin aiheuttaman soluhengityksen mittaamiseksi tarvitaan inkubointijärjestelmä ja mittauslaitteet, joilla voidaan mitata hiilidioksidin tuotantoa tai hapen kulutusta. Tällaisia järjestelmiä ja mittauslaitteita kuvataan jäljempänä mainituissa kirjallisuusviitteissä (8) (9) (10) (11).
1.6.2 Testattavien maalajien valinta ja määrä
Testissä käytetään yhtä maalajia. Näytteeksi valittavan maannoksen suositeltavat ominaisuudet ovat seuraavat:
|
— |
hiekkapitoisuus: vähintään 50 % ja enintään 75 % |
|
— |
pH: 5,5–7,5 |
|
— |
orgaanisen hiilen pitoisuus: 0,5–1,5 % |
|
— |
mikrobibiomassa mitataan (12)(13), ja sen hiilipitoisuuden tulee olla vähintään 1 % maaperän orgaanisen hiilen kokonaispitoisuudesta. |
Useimmissa tapauksissa tällainen maannos on hankalin mahdollinen tapaus, koska testiaineen adsorboituminen on minimaalista ja sen saatavuus pieneliöstölle maksimaalista. Tämän vuoksi ei yleensä ole tarpeen testata muita maalajeja. Kuitenkin joissain olosuhteissa, esimerkiksi kun testiainetta ennakoidaan käytettäväksi runsaasti ennen kaikkea happamien metsämaiden tapaisissa maannoksissa tai kun kemikaali on elektrostaattisesti varautunut, voi olla tarpeen käyttää testissä toista maalajia.
1.6.3 Maanäytteiden kerääminen ja varastointi
1.6.3.1 Kerääminen
Näytteenkeräyspaikasta tulisi olla käytettävissä yksityiskohtaiset taustatiedot. Näitä tietoja ovat tarkka sijainti, kasvipeite, kasvinsuojeluainekäsittelyjen päivämäärät, käsittelyt orgaanisilla ja epäorgaanisilla lannoitteilla, biologisten materiaalien lisäykset tai satunnaiset saastumiskerrat. Näytteenkeräyspaikaksi valitun paikan tulisi olla pitkäaikainen. Sopivia paikkoja ovat jatkuvasti laidunmaana käytettävät alueet, vuosittain korjattavien viljakasvien (paitsi maissin) pellot tai tiheään kylvetyt viherkesannot. Näytteenottopaikaksi soveltuu alue, jota ei ole käsitelty kasvinsuojeluaineilla vähintään vuoteen ennen näytteenottoa. Soveltuvalla alueella ei myöskään ole käytetty orgaanista lannoitetta vähintään kuuteen kuukauteen. Mineraalilannoitteiden käyttö on hyväksyttävää vain silloin, kun se on viljeltävän kasvin kannalta tarpeen; maanäytteet voidaan tällöin ottaa vasta vähintään kolmen kuukauden kuluttua lannoitteen käytöstä. Näytteiden ottamista maasta, jota on käsitelty biosidin tavoin vaikuttavalla lannoitteella (esimerkiksi kalsiumsyanamidilla), tulisi välttää.
Näytteenottoa tulisi välttää pitkien (yli 30 päivän) kuivuuden tai vettymisjaksojen aikana tai välittömästi niiden jälkeen. Auratuilla mailla näytteet on otettava 0–20cm:n syvyydestä. Nurmimailla (laitumilla) tai muilla maa-alueilla, joita ei aurata pitkään aikaan (vähintään yhteen kasvukauteen), näytteenoton enimmäissyvyys voi olla hiukan yli 20cm (esimerkiksi enintään 25cm). Maanäytteet on kuljetettava säiliöissä sellaisessa lämpötilassa, jossa maanäytteen alkuperäiset ominaisuudet eivät muutu merkittävästi.
1.6.3.2 Varastointi
Käytetyn maa-aineksen on oltava mieluiten äskettäin maasta otettua. Jos on välttämätöntä käyttää laboratoriossa varastoitua maa-ainesta, maanäytteet voidaan varastoida pimeässä 4 (±2)°C:n lämpötilassa enintään kolmen kuukauden ajan. Näytteiden varastoinnin aikana on varmistettava, että olosuhteet ovat aerobiset. Jos näytteet on kerätty alueilta, joilla maaperä on jäässä vähintään kolme kuukautta vuodesta, varastointi kuuden kuukauden ajan –18°C:n lämpötilassa voi tulla kysymykseen. Varastoitavien näytteiden mikrobibiomassa mitataan ennen kutakin koetta. Biomassan hiilipitoisuuden on oltava vähintään 1 % näytteen orgaanisen hiilen kokonaispitoisuudesta (katso kohta 1.6.2).
1.6.4 Näytteiden käsittely ja valmistelu testiä varten
1.6.4.1 Esi-inkubaatio
Jos näytettä on varastoitu (katso kohta 1.6.4.2 ja 1.7.1.3), suositellaan sen esi-inkuboimista 2–28 päivän ajan. Esi-inkubaation aikana näytteen lämpötilan ja kosteuspitoisuuden tulisi olla samanlaiset kuin testissä käytetyt (katso kohdat 1.6.4.2 ja 1.7.1.3)
1.6.4.2 Fysiko-kemialliset ominaisuudet
Näytteestä puhdistetaan manuaalisesti suuret vieraat esineet (esimerkiksi kivet ja kasvinosat), minkä jälkeen se märkäseulotaan liikaa kuivaamatta enintään 2 mm:n raekokoon. Näytteen kosteuspitoisuus tulee säätää tislatulla tai ionipuhdistetulla vedellä 40 %–60 %:iin maksimaalisesta vedenpidätyskyvystä.
1.6.5 Testiaineen valmistelu näytteeseen annostelua varten
Testiaine annostellaan tavallisesti kantaja-aineen avulla. Kantaja-aineena voi olla vesi (vesiliukoisten testiaineiden yhteydessä) tai inertti kiintoaine, kuten hieno kvartsihiekka (raekoko 0,1–0,5mm). Muita nestemäisiä kantaja-aineita kuin vettä (esimerkiksi orgaanisia liuottimia, kuten asetonia ja kloroformia) tulee välttää, koska ne saattavat vahingoittaa pieneliöstöä. Jos kantaja-aineena käytetään hiekkaa, se voidaan pinnoittaa testiaineella, joka on liuotettu tai suspendoitu sopivaan liuottimeen. Tällaisissa tapauksissa liuotin tulee poistaa haihduttamalla ennen kuin kantaja-aine sekoitetaan maannokseen. Jotta testiaine leviäisi näytteessä optimaalisesti, suositellaan suhteeksi 10g hiekkaa yhtä näytteen kuivapainokiloa kohti. Kontrollinäytteet käsitellään vastaavalla määrällä pelkkää vettä ja/tai kvartsihiekkaa.
Testattaessa helposti haihtuvia kemikaaleja tulisi mahdollisuuksien mukaan välttää aineen hävikkiä käsittelyn aikana ja pyrkiä varmistamaan aineen tasainen leviäminen näytteeseen (esimerkiksi ruiskuttamalla testiaine näytteeseen useisiin kohtiin).
1.6.6 Testikonsentraatiot
Jos testataan maataloudessa käytettäviä kemikaaleja tai muita kemikaaleja, joiden pitoisuus ympäristössä on ennustettavissa, tulee käyttää ainakin kahta konsentraatiota. Pienemmän konsentraation tulee kuvastaa vähintään testiaineen käytännössä maaperään pääsevää enimmäismäärää, ja suuremman konsentraation puolestaan tulee olla pienemmän kerrannainen. Maanäytteeseen lisättävät testiaineen konsentraatiot lasketaan olettaen, että aine imeytyy tasaisesti 5 cm:n syvyyteen ja että maamassan tiheyden arvo on 1,5. Testattaessa maataloudessa käytettäviä, suoraan maaperään levitettäviä kemikaaleja tai kemikaaleja, joiden maaperään pääsevä määrä on ennakoitavissa, suositeltavat testikonsentraatiot ovat suurin odotettavissa oleva konsentraatio ympäristössä sekä mainittu konsentraatio kerrottuna viidellä. Testattaessa mahdollisesti useita kertoja kasvukaudessa maaperään levitettäviä aineita testikonsentraatio johdetaan kertomalla suurin odotettavissa oleva konsentraatio ympäristössä ennakoitujen levityskertojen määrällä. Suurin testikonsentraatio voi kuitenkin olla enintään kymmenen kertaa suurempi kuin suurin yksittäinen annos.
Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, tulee testissä käyttää vähintään viiden konsentraation geometrista sarjaa. Valittujen testikonsentraatioiden tulee kattaa ECx-arvojen määrittämiseksi tarvittava alue.
1.7 TESTIN SUORITUS
1.7.1 Altistusolosuhteet
1.7.1.1 Testinäytteet ja kontrollinäytteet
Jos testataan maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, maanäyte jaetaan kolmeen samanpainoiseen osaan. Kahteen osaan sekoitetaan testiaineen sisältävää kantaja-ainetta ja kolmanteen sekoitetaan kantaja-ainetta, joka ei sisällä testiainetta (kontrollinäyte). On suositeltavaa käyttää vähintään kolmea rinnakkaisnäytettä sekä testi- että kontrollinäytteestä. Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, maanäyte jaetaan kuuteen samanpainoiseen osaan. Viiteen osaan sekoitetaan testiaineen sisältävää kantaja-ainetta ja kuudenteen sekoitetaan kantaja-ainetta, joka ei sisällä testiainetta. On suositeltavaa käyttää kolmea rinnakkaisnäytettä sekä testi- että kontrollinäytteestä. Testiaineen tasainen leviäminen testinäytteisiin tulee varmistaa. Sekoittamisen aikana on vältettävä näytteen tiivistämistä tai muotoutumista palloksi.
1.7.1.2 Maanäytteiden inkubointi
Maanäytteiden inkubointi voidaan toteuttaa kahdella tavalla: massana testi- ja kontrollinäytteestä tai sarjana yksittäisiä, samankokoisia osanäytteitä testi- ja kontrollinäytteestä. Helposti haihtuvien aineiden testi on kuitenkin toteutettava sarjalle yksittäisiä osanäytteitä. Kun maanäytteet inkuboidaan massana, kutakin testi- ja kontrollinäytettä valmistetaan suuri määrä, josta analysoitavat osanäytteet otetaan tarpeen mukaan testin aikana. Alunperin valmistettava testi- ja kontrollinäytteen määrä riippuu osanäytteiden koosta, analysoitavien rinnakkaisnäytteiden määrästä sekä arvioitujen näytteenottokertojen enimmäismäärästä. Massana inkuboidut maanäytteet tulee sekoittaa huolellisesti ennen osanäytteen ottoa. Kun maanäytteet inkuboidaan yksittäisten näytteiden sarjana, kukin testi- ja kontrollimassanäyte jaetaan tarvittaviin osanäytteisiin, joita sitten käytetään tarpeen mukaan. Kokeissa, joissa näytteenottokertoja ennakoidaan olevan enemmän kuin kaksi, osanäytteitä tulee valmistaa riittävästi kaikkia rinnakkaisnäytteitä ja näytteenottokertoja varten. Vähintään kolme testattavan maanäytteen rinnakkaisnäytettä tulee inkuboida aerobisissa olosuhteissa (katso kohta 1.7.1.1). Kaikkien testien aikana tulee käyttää asianmukaisia säiliöitä, joissa on riittävästi ilmatilaa, jotta vältetään anaerobisten olosuhteiden kehittyminen. Kun testataan haihtuvia aineita, testi tulee aina tehdä sarjalle yksittäisiä osanäytteitä.
1.7.1.3 Testiolosuhteet ja testin kesto
Testi toteutetaan pimeässä 20 (±2)°C:n huoneenlämmössä. Maanäytteiden kosteuspitoisuus tulee pitää testin aikana 40–60 %:ssa näytteen maksimaalisesta vedenpidätyskyvystä (katso kohta 1.6.4.2) vaihteluvälillä ±5 %. Tarvittaessa voidaan lisätä tislattua, ionipuhdistettua vettä.
Testien vähimmäiskesto on 28 päivää. Testattaessa maataloudessa käytettäviä kemikaaleja verrataan testi- ja kontrollinäytteissä vapautuneen hiilidioksidin tai kulutetun hapen määrää. Jos näiden ero on yli 25 % päivänä 28, testiä jatketaan, kunnes saavutetaan enintään 25 % suuruinen ero, tai 100 päivän ajan sen mukaan, kumpaan kuluu vähemmän aikaa. Testattaessa muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja testi lopetetaan 28 päivän kuluttua. Päivänä 28 määritetään vapautuneen hiilidioksidin tai kulutetun hapen määrät testi- ja kontrollinäytteissä sekä lasketaan ECx-arvot.
1.7.2 Näytteenotto ja näytteiden analyysi
1.7.2.1 Näytteenottoaikataulu
Jos testataan maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, maanäytteistä analysoidaan glukoosin aiheuttama soluhengitysnopeus päivinä 0, 7, 14 ja 28. Jos testiä on jatkettava, jatkomittaukset tehdään 14 päivän välein päivästä 28 lähtien.
Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, tulee käyttää vähintään viittä testikonsentraatiota, ja näytteistä analysoidaan glukoosin aiheuttama soluhengitys testin alussa (päivä 0) ja altistusjakson lopussa (28 päivää). Tarvittaessa voidaan tehdä välimittaus esimerkiksi päivänä 7. Päivänä 28 saatuja tietoja käytetään kemikaalin ECx-arvon määrittämiseksi. Haluttaessa voidaan arvioida maanäytteen alkuperäinen metabolisesti aktiivisen mikrobibiomassan määrä päivän 0 tietojen perusteella (12).
1.7.2.2 Glukoosin aiheuttaman soluhengitysnopeuden mittaaminen
Glukoosin aiheuttama soluhengitysnopeus mitataan kustakin testi- ja kontrollinäytteestä jokaisella näytteenottokerralla. Maanäytteisiin sekoitetaan sellainen glukoosimäärä, joka riittää aiheuttamaan välittömästi maksimaalisen soluhengitysvasteen. Kullekin maalajille riittävä määrä voidaan määrittää testaamalla esitestissä sarja glukoosipitoisuuksia (14). Hiekkamaannoksille, joiden orgaanisen hiilen pitoisuus on 0,5–1,5 %, riittävä annos on kuitenkin yleensä 2 000 mg–4 000 mg glukoosia/maanäytteen kuivapainokilo. Glukoosi voidaan jauhaa hienoksi yhdessä puhtaan kvartsihiekan kanssa (10 g hiekkaa/maanäytteen kuivapainokilo) ja sekoittaa tasaisesti maanäytteeseen.
Glukoosilla parannettuja maanäytteitä inkuboidaan laitteessa, josta soluhengitysnopeus voidaan mitata joko jatkuvasti, joka tunti tai joka toinen tunti (katso kohta 1.6.1) 20 °C:n (±2) lämpötilassa. Vapautunut hiilidioksidi tai kulutettu happi mitataan yhtäjaksoisesti 12 tunnin aikana. Mittaukset tulee aloittaa mahdollisimman pian eli 1–2 tunnin kuluttua glukoosin lisäämisestä. Mitataan 12 tunnin aikana vapautuneen hiilidioksidin tai kulutetun hapen kokonaismäärä ja määritetään soluhengityksen keskinopeus.
2. MÄÄRITYSTULOKSET
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Jos tutkitaan maatalouskemikaaleja, kunkin rinnakkaisnäytteessä vapautuneen hiilidioksidin tai kunkin maanäytteen kuluttaman hapen määrä raportoidaan, ja kaikkien rinnakkaisnäytteiden keskiarvoista laaditaan taulukko. Tulokset tulee arvioida asianmukaisilla ja yleisesti hyväksytyillä tilastollisilla menetelmillä (esimerkiksi F-testi, 5 %:n merkitsevyystaso). Glukoosin aiheuttama soluhengitysnopeus ilmoitetaan milligrammoina hiilidioksidia/maanäytteen kuivapainokilo/tunti tai milligrammoina happea/maanäytteen kuivapainokilo/h. Kustakin testinäytteestä saatua hiilidioksidin muodostumisnopeuden keskiarvoa tai hapen kulutusnopeuden keskiarvoa verrataan kontrollinäytteen arvoihin ja lasketaan prosentuaalinen poikkeama kontrollista.
Jos testataan muita kuin maataloudessa käytettäviä kemikaaleja, kussakin rinnakkaisnäytteessä vapautuneen hiilidioksidin tai kulutetun hapen määrä määritetään ja laaditaan annos-vastekäyrä ECx-arvojen arvioimista varten. Testinäytteistä 28 päivän jälkeen havaittuja glukoosin aiheuttaman soluhengitysnopeuden arvoja (mg hiilidioksidia/maanäytteen kuivapainokilo/tunti tai mg happea/maanäytteen kuivapainokilo/tunti) verrataan kontrollinäytteistä havaittuihin arvoihin. Näistä tiedoista lasketaan prosentuaaliset estoarvot kaikille testikonsentraatioille. Laaditaan kuvaaja, jossa esitetään prosenttiosuudet konsentraation funktiona, ja ECx-arvot lasketaan tilastollisin menetelmin. Luottamusvälit (p=0,95) lasketuille ECx-arvoille määritetään myös standardimenetelmillä (15)(16)(17).
2.2 TULOSTEN TULKINTA
Kun maatalouskemikaalien testituloksia arvioitaessa soluhengitysnopeuden ero alimman testiaineannostuksen (joka vastaa ennakoitua enimmäiskonsentraatiota) ja kontrollinäytteen välillä on 25 % tai vähemmän millä tahansa näytteenottokerralla päivän 28 jälkeen, voidaan arvioida, että testiaineella ei ole pitkäaikaista vaikutusta hiilen muuntumiseen maaperässä. Arvioitaessa muita kuin maatalouskemikaaleja tuloksissa esitetään EC50-, EC25- ja/tai EC10-arvot.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 TESTISELOSTE
Testiselosteessa on annettava seuraavat tiedot:
|
|
Testinäytteen täydelliset tunnistetiedot mukaan luettuina
|
|
|
Testiaine:
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Tulokset:
|
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
EPPO (1994). Decision-Making Scheme for the Environmental Risk Assessment of Plant Protection Chemicals. Chapter 7: Soil Microflora. EPPO Bulletin 24: 1-16, 1994. |
|
(2) |
BBA (1990). Effects on the Activity of the Soil Microflora. BBA Guidelines for the Official Testing of Plant Protection Products, VI, 1-1 (toinen painos, 1990). |
|
(3) |
EPA (1987). Soil Microbial Community Toxicity Test. EPA 40 CFR Part 797.3700. Toxic Substances Control Act Test Guidelines; Proposed rule. 28. syyskuuta 1987. |
|
(4) |
SETAC-Europe (1995). Procedures for assessing the environmental fate and ecotoxicity of pesticides, Ed. M.R. Lynch, Pub. SETAC-Europe, Bryssel. |
|
(5) |
OECD (1995). Final Report of the OECD Workshop on Selection of Soils/Sediments, Belgirate, Italia, 18.–20. tammikuuta 1995. |
|
(6) |
ISO 10381-6 (1993). Soil quality - Sampling. Guidance on the collection, handling and storage of soil for the assessment of aerobic microbial processes in the laboratory. |
|
(7) |
Anderson, J.P.E. (1987). Handling and Storage of Soils for Pesticide Experiments, teoksessa ’Pesticide Effects on Soil Microflora’. Toim. L. Somerville and M.P. Greaves, luku 3: 45–60. |
|
(8) |
Anderson, J.P.E. (1982). Soil Respiration, teoksessa ’Methods of Soil Analysis – Part 2: Chemical and Microbiological Properties’. Agronomy Monograph N° 9. Toim. A.L. Page, R.H. Miller and D.R. Keeney. 41: 831–871. |
|
(9) |
ISO 11266-1. (1993). Soil Quality - Guidance on Laboratory Tests for Biodegradation in Soil: Part 1. Aerobic Conditions. |
|
(10) |
ISO 14239 (1997E). Soil Quality - Laboratory incubation systems for measuring the mineralization of organic chemicals in soil under aerobic conditions. |
|
(11) |
Heinemeye,r O., Insam, H., Kaiser, E.A, and Walenzik, G. (1989). Soil microbial biomass and respiration measurements; an automated technique based on infrared gas analyses. Plant and Soil, 116: 77–81. |
|
(12) |
ISO 14240-1 (1997). Soil quality - Determination of soil microbial biomass - Part 1: Substrate-induced respiration method. |
|
(13) |
ISO 14240-2 (1997). Soil quality - Determination of soil microbial biomass - Part 2: Fumigation-extraction method. |
|
(14) |
Malkomes, H.-P. (1986). Einfluß von Glukosemenge auf die Reaktion der Kurzzeit-Atmung im Boden Gegenüber Pflanzenschutzmitteln, Dargestellt am Beispiel eines Herbizide. (Influence of the Amount of Glucose Added to the Soil on the Effect of Pesticides in Short-Term Respiration, using a Herbicide as an Example). Nachrichtenbl. Deut. Pflanzenschutzd., Braunschweig, 38: 113–120. |
|
(15) |
Litchfield, J.T. and Wilcoxon, F. (1949). A simplified method of evaluating dose-effect experiments. Jour. Pharmacol. and Exper. Ther., 96, 99–113. |
|
(16) |
Finney, D.J. (1971). Probit Analysis. 3. painos, toim., Cambridge, Lontoo ja New York. |
|
(17) |
Finney D.J. (1978). Statistical Methods in Biological Assay. Griffin, Weycombe, Iso-Britannia. |
C.23. KEMIKAALIEN AEROBINEN JA ANAEROBINEN HAJOAMINEN MAAPERÄSSÄ
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 307 (2002)
1.1 JOHDANTO
Tämä menetelmä perustuu aikaisempiin ohjeisiin 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8 ja 9. Kuvatun testimenetelmän tarkoitus on arvioida kemikaalien aerobista ja anaerobista hajoamista maaperässä. Testien avulla määritetään i) testiaineen hajoamisnopeus sekä ii) sellaisten hajoamistuotteiden laatu, joille kasvit ja maaperän mikrobit saattavat altistua, ja niiden muodostumis- ja häviämisnopeus. Nämä tutkimukset on tehtävä kemikaaleille, joita levitetään suoraan maaperään tai jotka todennäköisesti päätyvät maaperään. Laboratoriotutkimusten tulosten pohjalta voidaan myös kehittää vastaavissa kenttätutkimuksissa käytettäviä näytteenotto- ja analyysikäytäntöjä.
Hajoamisreittien arvioimiseksi riittää yleensä aerobinen ja anaerobinen testi yhdellä maannostyypillä (8)(10)(11). Hajoamisnopeuksien määrittämiseksi on käytettävä sen lisäksi vähintään kolmea maannostyyppiä (8)(10).
Belgiratessa Italiassa vuonna 1995 pidetyssä maannosten ja sedimenttien valintaa käsitelleessä OECD:n työryhmän kokouksessa sovittiin erityisesti tässä testissä käytettävien maannosten määrästä ja tyypeistä (10). Testattavien maannostyyppien pitää edustaa kattavasti ympäristöolosuhteita, joissa testiainetta käytetään tai joissa päästöt tapahtuvat. Esimerkiksi testattaessa kemikaaleja, joiden päästöjä saattaa tapahtua subtrooppisissa tai trooppisissa ilmastotyypeissä, täytyy käyttää FAO:n järjestelmän mukaisia Ferrasol (rauta-alu-maannos)- ja Nitosol (hohtosavimaannos) ‒tyyppejä. Työryhmä esitti myös maanäytteiden keräämiseen, käsittelyyn ja varastointiin liittyviä suosituksia, jotka perustuvat ISO:n ohjeisiin (15). Menetelmässä otetaan huomioon myös riisin kosteikkoviljelyyn käytettävät maannokset.
1.2 MÄÄRITELMÄT
Testiaine: mikä tahansa aine, joko alkutuote tai merkitykselliset hajoamistuotteet.
Hajoamistuotteet: kaikki aineet, jotka syntyvät testiaineen bioottisista tai abioottisista hajoamisreaktioista, mukaan luettuina CO2 ja tuotteet, jotka ovat sitoutuneissa jäämissä.
Sitoutuneet jäämät: maaperässä, kasveissa tai eläimissä esiintyvät yhdisteet, jotka uuttamisen jälkeen säilyvät matriisissa alkutuotteen tai sen metaboliitin (metaboliittien) / hajoamistuotteiden muodossa. Uuttomenetelmä ei saa olennaisesti muuttaa itse yhdisteitä tai matriisin rakennetta. Sidoksen luonnetta voidaan osittain selventää matriisia muuttavilla uuttomenetelmillä ja kehittyneillä analyysitekniikoilla. Tähän mennessä on tunnistettu tällä tavalla esimerkiksi kovalentit ioni- ja sorptiosidokset sekä sulkeuma-aineet. Yleisesti voidaan todeta, että sitoutuneiden jäämien muodostuminen vähentää aineen biologista saatavuutta ja hyötyosuutta merkittävästi (12) [vuodelta 1984 olevaan IUPAC-nimikkeistön tehty muutos (13)].
Aerobinen hajoaminen: reaktiot, joihin osallistuu molekyylistä happea (14).
Anaerobinen hajoaminen: reaktiot, joihin ei osallistu molekyylistä happea (14).
Maaperä: pienten organismien (pääasiassa mikro-organismien) eloperäiseksi tekemä sekoitus mineraalisia ja orgaanisia kemiallisia ainesosia, joista jälkimmäisiin sisältyy suuren hiili- ja typpipitoisuuden sisältäviä yhdisteitä sekä molekyylipainoltaan suuria yhdisteitä. Maaperää voidaan käsitellä kahdessa eri tilassa:
|
a) |
luonnontilaisena eli siinä muodossa, johon se on ajan kuluessa kehittynyt maannostyypilleen luonteenomaisiksi kerrostumiksi |
|
b) |
häiriintyneenä eli siinä muodossa, jossa se yleensä esiintyy viljellyissä peltomaissa tai tätä testimenetelmää varten kaivetuissa näytteissä (14). |
Mineralisaatio: orgaanisen yhdisteen täydellinen hajoaminen CO2:ksi ja H2O:ksi aerobisissa olosuhteissa sekä CH4:ksi, CO2:ksi ja H2O:ksi anaerobisissa olosuhteissa. Tässä testimenetelmässä käytettäessä merkkiaineena 14C:ta mineralisaatio tarkoittaa laajaa hajoamista, jonka aikana merkitty hiiliatomi hapettuu ja vapautuu asianmukainen määrä 14CO2:ta (14).
Puoliintumisaika: t0,5 on aika, joka kuluu testiaineen 50-prosenttiseen hajoamiseen tapauksissa, joissa hajoaminen voidaan kuvata ensimmäisen asteen kinetiikan avulla. Puoliintumisaika ei riipu konsentraatiosta.
Häviämisaika 50 (DT50): aika, jonka kuluessa testiaineen konsentraatio vähenee 50 %:lla; tämä arvo on eri kuin puoliintumisaika t0,5 silloin kun hajoamista ei voi kuvata ensimmäisen asteen kinetiikan avulla.
Häviämisaika 75 (DT75): aika, jonka kuluessa testiaineen konsentraatio vähenee 75 %:lla.
Häviämisaika 90 (DT90): aika, jonka kuluessa testiaineen konsentraatio vähenee 90 %:lla.
1.3 VERTAILUAINEET
Hajoamistuotteiden karakterisointiin ja/tai tunnistukseen spektroskopia- ja krotomatografiamenetelmillä olisi käytettävä vertailuaineita.
1.4 TESTIN SOVELLUSALA
Menetelmää voidaan soveltaa kaikkiin kemiallisiin aineisiin (joita ei ole merkitty merkkiaineella tai jotka on merkitty radioaktiivisella merkkiaineella), joiden analysointiin on olemassa riittävän tarkka ja herkkä menetelmä. Tässä kuvattua menetelmää voidaan soveltaa lievästi haihtuviin, haihtumattomiin, vesiliukoisiin tai veteen liukenemattomiin yhdisteisiin. Menetelmää ei voida soveltaa kemikaaleihin, jotka haihtuvat helposti maaperästä (esimerkiksi savuavat aineet tai orgaaniset liuottimet) ja jotka eivät siis säily maaperässä tässä kuvatuissa testiolosuhteissa.
1.5 TESTIAINEETTA KOSKEVAT TIEDOT
Hajoamisnopeuden mittaamiseen voidaan käyttää merkittyä tai merkitsemätöntä testiainetta. Merkkiaineen (leiman) käyttö on välttämätöntä tutkittaessa hajoamisreittejä ja määritettäessä massatasetta. 14C on suositeltava merkkiaine, mutta muitakin isotooppeja, kuten 13C:ta, 15N:ta, 3H:ta tai 32P:ta voidaan käyttää. Leiman pitäisi mahdollisuuksien mukaan sijaita molekyylin stabiileimmassa osassa tai osissa (19). Testiaineen puhtausasteen tulisi olla vähintään 95 %.
Ennen kuin tehdään testi, joka koskee aerobista ja anaerobista hajoamista maaperässä, testiaineesta täytyy selvittää seuraavat tiedot:
|
a) |
vesiliukoisuus (menetelmä A.6) |
|
b) |
liukoisuus orgaanisiin liuottimiin |
|
c) |
höyrynpaine (menetelmä A.4) ja Henryn lain vakio |
|
d) |
n-oktanoli/vesi-jakaantumiskerroin (menetelmä A.8); |
|
e) |
kemiallinen pysyvyys pimeässä (hydrolyysi) (menetelmä C.7); |
|
f) |
pKa, jos molekyylilla on taipumus protonoitua tai deprotonoitua [OECD:n ohje 112 ] (16). |
Muita tarpeellisia tietoja saattavat olla tiedot testiaineen myrkyllisyydestä maaperän mikrobeille [testimenetelmät C.21 ja C.22] (16).
Testiaineen sekä sen hajoamistuotteiden määrien mittaamiseen ja tunnistukseen on oltava käytettävissä sopivat analyysimenetelmät (myös uutto- ja puhdistusmenetelmät).
1.6 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Maanäytteet käsitellään testiaineella ja inkuboidaan pimeässä Erlenmeyer-pulloissa tai läpivirtausjärjestelmässä valvotuissa laboratorio-olosuhteissa (lämpötilan ja maaperänäytteen kosteuspitoisuuden ollessa vakio). Maanäytteet uutetaan sopivin väliajoin ja niistä analysoidaan alkutuote ja hajoamistuotteet. Myös helposti haihtuvat hajoamistuotteet kerätään analysoitaviksi sopivien absorptiolaitteiden avulla. Kun käytetään 14C-merkkiainetta, voidaan eri mineralisaationopeudet mitata ottamalla talteen näytteessä kehittynyt 14CO2, jolloin massatase sekä muodostuneet maannokseen sitoutuneet jäämät voidaan määrittää.
1.7 LAATUVAATIMUKSET
1.7.1 Saanto
Vähintään kahden maanäytteen uutto ja analysointi heti testiaineen lisäämisen jälkeen antaa alustavia tietoja analyysimenetelmän toistettavuudesta ja sen testiaineeseen lisäämisen tasaisuudesta. Saanto testin myöhemmissä vaiheissa saadaan massataseista. Saantojen tulisi olla 90–110 % käytettäessä merkkiainetta (8) ja 70–110 %, kun merkkiainetta ei käytetä (3).
1.7.2 Analyysimenetelmän toistettavuus ja herkkyys
Analyysimenetelmän toistettavuus (lukuun ottamatta alussa tehtävän uuton tehokkuutta) testiaineen ja hajoamistuotteiden kvantifioinnin osalta voidaan varmistaa kaksoismäärittämällä samasta maannoksessa tehty uute, jota on inkuboitu niin kauan, että hajoamistuotteita on ehtinyt muodostua.
Testiaineen ja hajoamistuotteiden osalta analyysimenetelmän osoitusrajan (LOD) on oltava vähintään 0,01 mg⋅kg-1 maanäytettä (testiaine) tai 1 % käytetystä annoksesta sen mukaan, kumpi on pienempi. Kvantifiointiraja (LOQ) on myös määritettävä.
1.7.3 Hajoamisreaktiossa saatujen mittaustulosten tarkkuus (luotettavuus)
Hajoamista kuvaavan käyrän luotettavuudesta saadaan tarvittavat tiedot tekemällä regressioanalyysi testiaineen konsentraatioista ajan funktiona, jolloin voidaan laskea puoliintumisaikojen luottamusvälit (kun reaktio noudattaa näennäistä ensimmäisen asteen kinetiikkaa) tai DT50-arvot sekä tarvittaessa DT75- ja DT90-arvot.
1.8 TESTIMENETELMÄN KUVAUS
1.8.1 Laitteet ja kemialliset reagenssit
Inkubointijärjestelmänä voi olla staattinen suljettu järjestelmä tai sopiva läpivirtausjärjestelmä (7)(17). Esimerkit maanäytteen inkubointiin soveltuvasta läpivirtausjärjestelmästä ja Erlenmeyer-pullosta ovat kuvissa 1 ja 2. Molemmilla järjestelmillä on omat etunsa ja rajoituksensa (7)(17).
Testiin tarvitaan tavanomaisia laboratoriolaitteita ja erityisesti seuraavia:
|
— |
analyyttisiä laitteita, kuten GLC-, HPLC- ja TLC-laitteet, mukaan luettuina radioaktiivisten tai muiden kuin radioaktiivisten merkkiaineiden osoittamiseen soveltuvat järjestelmät tai käänteinen isotooppilaimennusmenetelmä |
|
— |
tunnistukseen käytettävät laitteet (esimerkiksi MS-, GC-MS-, HPLC-MS-spektrometri tai NMR-laite) |
|
— |
nestetuikelaskin |
|
— |
hapetin radioaktiivisten aineiden polttamista varten |
|
— |
sentrifugi |
|
— |
uuttovälineet (esimerkiksi sentrifugiputkia kylmäuuttoa varten ja Soxhlet-uuttolaite jatkuvaa takaisinvirtausuuttoa varten); |
|
— |
liuosten ja uutteiden konsentrointivälineet (esimerkiksi pyöröhaihdutin) |
|
— |
vesihaude |
|
— |
mekaaninen sekoituslaite (esimerkiksi sekoituskone tai pyörivä sekoitin). |
Esimerkiksi seuraavia kemiallisia reagensseja tarvitaan:
|
— |
NaOH, analyysilaatu, 2 mol ⋅ dm-3, tai muu sopiva emäs (esimerkiksi KOH, etanoliamiini) |
|
— |
H2SO4, analyysilaatu, 0,05 mol ⋅ dm-3 |
|
— |
etyleeniglykoli, analyysilaatu |
|
— |
kiinteät absorptiomateriaalit, kuten natronkalkki ja polyuretaanitulpat |
|
— |
orgaaniset liuottimet, analyysilaatu, kuten asetoni tai metanoli |
|
— |
tuikeneste. |
1.8.2 Testiaineen annostelu
Maanäytteeseen annostelua ja levittämistä varten testiaine voidaan liuottaa (ionipuhdistettuun tai tislattuun) veteen tai tarvittaessa pienimpään mahdolliseen määrään asetonia tai muuta orgaanista liuotinta (6), jossa testiaine on riittävän liukoinen ja stabiili. Valittu liuotin ei kuitenkaan saa vaikuttaa merkittävästi maaperän mikrobien toimintaan (katso kohdat 1.5 ja 1.9.2–1.9.3). Testissä on vältettävä käyttämästä mikrobien toimintaa estävien liuottimien, kuten kloroformin, dikloorimetaanin ja muiden halogenoitujen liuottimien käyttöä.
Testiaine voidaan annostella myös kiinteässä muodossa, esimerkiksi sekoitettuna kvartsihiekkaan (6) tai pieneen maanäytteen osanäytteeseen, joka on ilmakuivattu ja steriloitu. Jos testiaine lisätään liuottimen avulla, liuottimen on annettava haihtua ennen testiainetta sisältävän osanäytteen lisäämistä alkuperäiseen epästeriiliin maanäytteeseen.
Testattaessa yleiskemikaaleja, jotka joutuvat maaperään pääasiassa jätevesilietteen kautta tai maatalouskäytön yhteydessä, testiaine on ensin lisättävä lietteeseen, joka sitten annostellaan maanäytteeseen (katso kohdat 1.9.2 ja 1.9.3).
Kaupallisten valmisteiden käyttäminen testissä ei ole yleensä suositeltavaa. Se voi kuitenkin tulla kysymykseen esimerkiksi heikosti liukenevien testiaineiden kohdalla.
1.8.3 Maannokset
1.8.3.1 Maannoksen valinta
Hajoamisreitin määrittämiseksi voidaan käyttää edustavaa maannostyyppiä. Suositeltava maannostyyppi on [FAO:n ja USDA:n luokituksen mukaan (18)] hiekkapitoinen hiesu, silttipitoinen hiesu, hiesu tai hiesupitoinen hiekka, jonka pH on 5,5–8,0, orgaanisen hiilen pitoisuus 0,5–2,5 % ja mikrobibiomassa vähintään 1 % orgaanisen hiilen kokonaismäärästä (10).
Hajoamisnopeuden määrittämiseksi on lisäksi testattava vähintään kolme erilaista edustavaa maannostyyppiä. Kunkin maannostyypin orgaanisen hiilen pitoisuuden, pH:n, savipitoisuuden ja mikrobibiomassan on oltava erilaiset (10).
Kaikista maannostyypeistä on tutkittava ainakin rakenne (hiekka-, siltti- ja saviprosentti) [FAO:n ja USDA:n luokituksen mukaan (18)] ja määritettävä pH, kationinvaihtokyky, orgaaninen hiili, bulkkitiheys, vedenpidätyskyky (20) ja mikrobibiomassa (vain aerobisissa testeissä). Tulosten tulkinnassa muistakin maannoksen ominaisuuksia koskevista tiedoista voi olla hyötyä. Maannoksen ominaisuuksia voidaan määrittää lähteissä (19), (20), (21), (22) ja (23) suositeltujen menetelmien avulla. Mikrobibiomassa on määritettävä substraatin indusoiman soluhengityksen (SIR) menetelmällä (25)(26) tai muulla vastaavalla menetelmällä (20).
1.8.3.2 Maanäytteiden kerääminen, käsittely ja varastointi
Yksityiskohtaiset taustatiedot maanäytteiden keruupaikasta on oltava saatavilla. Tarvittavat tiedot ovat tarkka paikka, kasvipeite, kemikaalikäsittelyt, käsittelyt orgaanisilla ja epäorgaanisilla lannoitteilla, biologisten materiaalien lisääminen tai muu saastuminen. Hajoamistestissä ei pitäisi käyttää maannoksia, joita on käsitelty testiaineella tai sen kanssa rakenteellisesti analogisella aineella edeltävän neljän vuoden aikana (10)(15).
Maa-aineksen on oltava äskettäin maasta otettua (A-horisontista eli ylimmän 20 cm:n kerroksesta), ja sen vesipitoisuuden tulisi olla seulomiseen sopiva. Näytteenottoa muista maannostyypeistä kuin kosteikkoviljelmistä on vältettävä pitkien (> 30 päivää) kuivuus-, jäätymis- tai tulvajaksojen (14) aikana tai heti niiden jälkeen. Maanäytteet on kuljetettava siten, että niiden vesipitoisuus muuttuu mahdollisimman vähän, ja ne on säilytettävä pimeässä ja ilmavassa tilassa. Tähän tarkoitukseen sopii yleensä löyhästi sidottu polyetyleenipussi.
Maanäytteet on käsiteltävä mahdollisimman pian näytteenoton jälkeen. Kasvit, maaperän suuremmat eliöt ja kivet on poistettava ennen näytteen seulomista 2 mm:n seulalla, joka poistaa pikkukivet, eläimet ja kasvinosat. Näytteen liiallista kuivaamista ja murskaamista ennen seulontaa on vältettävä (15).
Kun näytteen ottaminen pellolta on talvella vaikeaa (maan ollessa jäässä tai lumikerroksen peitossa), näyte voidaan ottaa maannoserästä, joka on varastoitu kasvihuoneessa kasvipeitteen alla (esimerkiksi ruohon tai ruohon ja apilan sekoituksen alla). Testissä on erittäin suotavaa käyttää juuri kerättyjä näytteitä, mutta jos kerätty ja käsitelty näyte on varastoitava ennen testin alkua, varastointiolosuhteiden on oltava asianmukaiset ja varastointiajan lyhyt (4 ± 2°C enintään kolmen kuukauden ajan), jotta mikrobien toiminta ei keskeydy (21). Biomuuntumiskokeissa käytettävien maanäytteiden keräämistä, käsittelyä ja varastointia koskevat yksityiskohtaiset ohjeet esitetään lähdeviitteissä (8)(10)(15)(26)(27).
Ennen kuin käsitelty maannos testataan, se on esi-inkuboitava, jotta siinä olevat siemenet saadaan itämään ja voidaan poistaa ja jotta mikrobien aineenvaihdunnan tasapaino ehtii palautua ennalleen, kun näyte siirretään näytteenotto- tai varastointiolosuhteista inkubointiolosuhteisiin. Yleensä riittää 2–28 päivän inkubointijakso, jonka aikana lämpötila- ja kosteusolosuhteet vastaavat varsinaisen testin olosuhteita (15). Yhteenlaskettu varastointi- ja esi-inkubointiaika saa olla enintään kolme kuukautta.
1.9 TESTIN SUORITUS
1.9.1 Testiolosuhteet
1.9.1.1 Testilämpötila
Koko testijakson aikana maanäytteitä on inkuboitava pimeässä tasaisessa lämpötilassa, joka muistuttaa niitä ilmasto-olosuhteita, joissa testiainetta käytetään tai jossa sen päästöt tapahtuvat. Kaikkien lauhkeissa ilmasto-olosuhteissa maaperään päätyvien testiaineiden lämpötilaksi suositellaan 20 (± 2) °C. Lämpötilaa on tarkkailtava testin aikana.
Testattaessa kemikaaleja, joiden käyttö tai päästöt tapahtuvat kylmemmissä ilmasto-olosuhteissa (esimerkiksi pohjoisen pallonpuoliskon maissa, syys-/talvikauden aikana), on inkuboitava lisänäytteitä myös alhaisemmassa lämpötilassa (esimerkiksi 10 (± 2 )°C).
1.9.1.2 Kosteuspitoisuus
Aerobisissa olosuhteissa tehtävissä hajoamistesteissä maanäytteen kosteuspitoisuuden (22) pF-arvoa tulisi säädellä niin, että se on 2,0–2,5 (3). Maaperän kosteuspitoisuus ilmoitetaan veden massana kuivan maannoksen massaa kohti, ja sitä on tarkkailtava säännöllisesti (esimerkiksi kahden viikon välein) punnitsemalla inkubointiastiat ja korvaamalla veden menetys lisäämällä näytteeseen vettä (mieluiten steriilisti suodatettua vesijohtovettä). Nestettä lisättäessä testiaineen ja/tai hajoamistuotteiden hävikki haihtumalla ja/tai fotolyysi (jos sitä tapahtuu) on estettävä tai pidettävä mahdollisimman vähäisenä.
Kun hajoamistesti on tehtävä anaerobisissa olosuhteissa ja kosteikkoviljellyissä maanäytteissä, maanäyte kyllästetään vedellä upottamalla se veteen.
1.9.1.3 Aerobiset inkubaatio-olosuhteet
Läpivirtausjärjestelmissä aerobiset olosuhteet säilytetään vaihtamalla näyteastian ilma säännöllisin väliajoin tai ilmastamalla jatkuvasti kosteutetulla ilmalla. Erlenmeyer-pulloissa ilmanvaihtoa pidetään yllä diffuusion avulla.
1.9.1.4 Steriilit aerobiset olosuhteet
Haluttaessa selvittää abioottisen hajoamisen merkitystä testiaineelle maanäytteet voidaan steriloida (lisätietoja sterilointimenetelmistä on lähdeviitteissä 16 ja 29), käsitellä steriilillä testiaineella (esimerkiksi suodattamalla liuos steriilin suodattimen läpi) ja ilmastaa se kosteutetulla steriilillä ilmalla kohdan 1.9.1.3 mukaisesti. Kosteikkoviljellyissä maanäytteissä maannos ja vesi steriloidaan ja näyte inkuboidaan kohdassa 1.9.1.6 kuvatulla tavalla.
1.9.1.5 Anaerobiset inkubaatio-olosuhteet
Anaerobisten olosuhteiden luomiseksi ja ylläpitämiseksi testiaineella käsitelty maanäyte, joka on inkuboitu aerobisissa olosuhteissa 30 päivän tai yhden puoliintumisajan tai DT50:n ajan (sen mukaan, mihin kuluu vähimmin aikaa) kyllästetään vedellä (1–3 cm:n vesikerros), ja inkubointijärjestelmä huuhdellaan inertillä kaasulla (esimerkiksi typellä tai argonilla) (23). Testijärjestelmästä on voitava mitata pH, happipitoisuus ja hapetus-pelkistyspotentiaali, ja siinä on oltava haihtuvien aineiden talteenottolaitteet. Käytettäessä Erlenmeyer-pulloista koostuvaa järjestelmää sen on oltava suljettu, jotta vältetään ilman tunkeutuminen järjestelmään diffuusion kautta.
1.9.1.6 Kosteikkoviljellyn maanäytteen inkubaatio-olosuhteet
Testattaessa aineen hajoamista riisin kosteikkoviljelyyn käytetyssä maannoksessa maanäyte upotetaan noin 1‒5 cm:n syvyiseen veteen ja testiaine lisätään vesifaasiin (9). Suositeltava maakerroksen paksuus on vähintään 5 cm. Järjestelmän ilmansaannista huolehditaan samaan tapaan kuin aerobisissakin olosuhteissa. Vesikerroksen pH:ta, happipitoisuutta ja hapetus-pelistyspotentiaalia tarkkaillaan ja ne ilmoitetaan testiselosteessa. Ennen hajoamistestin aloittamista näytettä on esi-inkuboitava vähintään kahden viikon ajan (katso kohta 1.8.3.2).
1.9.1.7 Testin kesto
Nopeutta ja hajoamisreittejä koskevat tutkimukset eivät tavallisesti saa kestää yli 120 päivää (24) (3)(6)(8), koska sen jälkeen mikrobien toiminnan odotetaan vähenevän keinotekoisessa laboratoriojärjestelmässä, johon ei tule luonnollista ravinnetäydennystä. Testiä voidaan jatkaa pitempään (esimerkiksi 6 tai 12 kuukautta) (8) silloin kun se on tarpeen testiaineen ja pääasiallisten hajoamistuotteiden muodostumisen ja hajoamisen määrittämiseksi. Tätä pidemmät inkubointiajat on perusteltava testiselosteessa, ja niiden yhteydessä on esitettävä biomassan mittaustulokset inkubointijaksojen aikana ja niiden lopussa.
1.9.2 Testin suoritus
Noin 50–200 g maanäytettä (kuivapaino) asetetaan kuhunkin inkubaatiopulloon (katso liitteessä 3 olevat kuvat 1 ja 2) ja maanäyte käsitellään testiaineella käyttäen jotakin kohdassa 1.8.2 kuvattua menetelmää. Jos testiaine annostellaan orgaanisten liuotinten avulla, ne on poistettava näytteestä haihduttamalla. Sen jälkeen maanäyte sekoitetaan huolellisesti lastalla ja/tai ravistamalla pulloa. Jos testi tehdään kosteikkoviljellylle maanäytteelle, maannos ja vesi on sekoitettava huolellisesti testiaineen lisäämisen jälkeen. Käsitellyistä näytteistä on analysoitava pieniä määräosia (esimerkiksi 1 g), jotta voidaan varmistua sen tasaisesta leviämisestä näytteeseen. Vaihtoehtoinen tapa on kuvattu alla.
Annosteltava määrä siten, että se vastaa kasvinsuojeluaineen käyttöohjeissa suositeltua suurinta annostusta ja tasaista leviämistä käytettyyn syvyyteen (esimerkiksi maannoksen ylin 10 cm:n kerros (25)). Esimerkiksi kemikaaleille, jotka levitetään kasvien lehtiin tai maannoksen päälle ilman, että ne tunkeutuvat kasviin tai maannokseen, sopiva annostelumäärä kuhunkin astiaan lasketaan 2,5 cm:n annostelusyvyyden mukaan. Kemikaaleille, jotka tunkeutuvat maannokseen, sopiva annostelusyvyys on aineen käyttöohjeissa ilmoitettu tunkeutumissyvyys. Yleiskemikaaleille annostus on arvioitava tärkeimmän leviämisreitin mukaan. Jos aineen pääasiallinen leviäminen maannokseen tapahtuu esimerkiksi jätevesilietteen kautta, kemikaali on annosteltava lietteeseen konsentraationa, joka vastaa lietteen ennakoitua konsentraatiota. Maannokseen lisättävän lietteen määrän on vastattava maatalousmaihin tavanomaisesti lisättävää lietemäärää. Jos tämä konsentraatio ei ole riittävä pääasiallisten hajoamistuotteiden havaitsemiseksi, erillisten suuremman konsentraation sisältävien näytteiden inkubointi voi olla hyödyllistä. On kuitenkin syytä välttää liian suuria annosmääriä, koska ne haittaavat maaperän mikrobien toimintaa (katso kohdat 1.5 ja 1.8.2).
Vaihtoehtoisesti myös suurempi maanäyte-erä (esimerkiksi 1–2 kg) voidaan käsitellä testiaineella, sekoittaa seos huolellisesti sopivassa sekoituslaitteessa ja sitten siirtää se pienissä 50–200 g annoksissa inkubointipulloihin (esimerkiksi näytekauhan avulla). Käsitellystä maanäyte-erästä on analysoitava testiaine pieninä määräosina (esimerkiksi 1 g) aineen tasaisen leviämisen varmistamiseksi. Tämä menetelmä on suositeltava, koska sen avulla testiaine saadaan levitettyä maanäytteeseen tasaisesti.
Myös käsittelemättömät maanäytteet inkuboidaan samoissa (aerobisissa) olosuhteissa kuin testiaineella käsitellyt näytteet. Näitä näytteitä käytetään biomassan mittaamiseen testien aikana ja niiden lopuksi.
Jos testiaine annostellaan maanäytteeseen orgaanisen liuottimen tai liuottimien avulla, samalla määrällä liuotinta tai liuottimia käsitellyt maanäytteet inkuboidaan samoissa (aerobisissa) olosuhteissa kuin testiaineella käsitellyt näytteet. Näistä näytteistä mitataan biomassa testin aluksi, sen aikana ja sen lopuksi, jotta liuottimen tai liuottimien vaikutus mikrobibiomassaan voidaan tarkistaa.
Pullot, jotka sisältävät käsitellyt maanäytteet, joko kiinnitetään kuvassa 1 esitettyyn läpivirtausjärjestelmään tai suljetaan kuvassa 2 esitettyyn absorptiokolonnilla. (katso liite 3).
1.9.3 Näytteenotto ja mittaus
Rinnakkaiset inkubaatiopullot poistetaan sopivin väliajoin, maanäytteet uutetaan sopivilla liuottimilla, joilla on eri polariteetti, ja niistä analysoidaan testiaine ja/tai hajoamistuotteet. Hyvin suunnitellussa testissä on varauduttava siihen, että joka näytteenottokerralla tarvitaan kaksi pulloa. Myös absorptioliuokset tai kiinteät absorptiomateriaalit poistetaan tietyin väliajoin (7 päivän välein ensimmäisen kuukauden aikana ja sen jälkeen 17 päivän välein) kunkin maanäytteen inkuboinnin aikana ja sen lopuksi, ja niistä analysoidaan haihtuvat hajoamistuotteet. Heti testiaineen annostelun jälkeen (päivän 0 näyte) otetun maanäytteen lisäksi testeihin tulisi sisällyttää ainakin viisi eri väliajoin tehtyä testiä. Näytteenottoajat on valittava siten, että testiaineen hajoamisajat sekä hajoamistuotteiden muodostumis- ja hajoamisajat voidaan määrittää (esimerkiksi 0, 1, 3 ja 7 päivää; 2 ja 3 viikkoa; 1, 2 ja 3 kuukautta).
Käytettäessä 14C-merkkiainetta uuttumattomien radioaktiivisten aineiden määrä määritetään polttamalla, ja kullekin näytteenottoajalle lasketaan massatase.
Anaerobisen ja kosteikkoviljelynäytteen osalta testiaine ja hajoamistuotteet analysoidaan yhdistetystä maa- ja vesifaasista, tai maa- ja vesifaasit erotetaan suodattamalla tai sentrifugoimalla ennen uuttoa ja analyysia.
1.9.4 Vapaaehtoiset lisätestit
Aerobisella epästeriilillä testillä, joissa käytetään muita lämpötiloja ja näytteen kosteuspitoisuuksia, voidaan arvioida maaperän lämpötilan ja kosteuspitoisuuden vaikutusta testiaineen ja/tai sen hajoamistuotteiden hajoamisnopeuteen maaperässä.
Uuttumattomia radioaktiivisia aineita voidaan lisäksi yrittää karakterisoida esimerkiksi ylikriittisellä nesteuutolla.
2. MITTAUSTULOKSET
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Testiaineen, hajoamistuotteiden, haihtuvien aineiden (vain prosentteina) ja uuttumattomien aineiden määrät on ilmoitettava prosentteina alkuperäisestä konsentraatiosta ja tarvittaessa mg.kg-1 maanäytettä (kuivapaino) kutakin näytteenottokertaa kohti. Massatase ilmoitetaan prosenttina alkuperäisestä konsentraatiosta kutakin näytteenottokertaa kohti. Esittämällä testiaineen konsentraatiot ajan funktiona voidaan arvioida aineen hajoamisen puoliintumisaika tai DT50-arvo. Pääasialliset hajoamistuotteet olisi tunnistettava ja niiden konsentraatiot olisi myös esitettävä ajan funktiona, jolloin voidaan määrittää niiden muodostumis- ja hajoamisnopeus. Pääasiallinen hajoamistuote on mikä tahansa tuote, jota esiintyy milloin tahansa testin aikana ≥ 10 % testiaineen annoksesta.
Talteen otetut haihtuvat yhdisteet antavat viitteitä testiaineen ja sen hajoamistuotteiden haihtuvuuspotentiaalista maaperässä.
Tarkemmat puoliintumisaikojen tai DT50-arvojen sekä tarvittaessa DT75- ja DT90-arvojen määritykset on tehtävä asianmukaisen kineettisen mallin mukaisilla laskelmilla. Puoliintumisajan ja DT50-arvojen ilmoittamisen yhteydessä on kuvattava käytetty malli, kinetiikan aste ja määrityskerroin (r2). Ensimmäisen asteen kinetiikan käyttö on yleensä suositeltavaa paitsi silloin, kun r2<0.7. Tarvittaessa laskelmat on tehtävä myös pääasiallisista hajoamistuotteista. Esimerkkejä sopivista malleista on esitetty lähteissä 31–35.
Testattaessa muodostumis- ja hajoamisnopeuksia eri lämpötiloissa hajoamisnopeudet on kuvattava lämpötilan funktiona testissä käytetyn lämpötila-alueen sisällä käyttäen Arrheniuksen lakia muodossa:
missä ln A ja B ovat Y-akselin leikkauspisteestä ja kulmakertoimesta saatavat regressiovakiot suoralle, joka saadaan ln k- ja 1/T-arvon lineaarisen regressioanalyysin tuloksena, k on nopeusvakio lämpötilassa T ja T on lämpötila Kelvin-asteina. Jos aineen hajoamista säätelee mikrobien toiminta, on otettava huomioon lämpötila-alue, jolla Arreheniuksen laki on validi.
2.2 TULOSTEN ARVIOINTI JA TULKINTA
Vaikka testit toteutetaan keinotekoisessa laboratoriojärjestelmässä, tulosten perusteella voidaan arvioida testiaineen hajoamisnopeutta sekä hajoamistuotteiden muodostumis- ja hajoamisnopeutta kenttäolosuhteissa (36)(37).
Testiaineen hajoamisreitin tutkimus antaa tietoja siitä, miten aineen rakenne muuttuu maaperässä kemiallisten reaktioiden ja mikrobien toiminnan tuloksena.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 TESTISELOSTE
Testiselosteessa on annettava seuraavat tiedot.
|
|
Testiaine:
|
|
|
Vertailuaineet:
|
|
|
Testimaannokset:
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Tulokset:
|
4. LÄHDELUETTELO
|
(1) |
US- Environmental Protection Agency (1982). Pesticide Assessment Guidelines, Subdivision N. Chemistry: Environmental Fate. |
|
(2) |
Agriculture Canada (1987). Environmental Chemistry and Fate. Guidelines for registration of pesticides in Canada. |
|
(3) |
European Union (EU) (1995). Commission Directive 95/36/EC of 14 July 1995 amending Council Directive 91/414/EEC concerning the placing of plant protection products on the market. Annex II, Part A and Annex III, Part A: Fate and Behaviour in the Environment. |
|
(4) |
Dutch Commission for Registration of Pesticides (1995). Application for registration of a pesticide. Section G: Behaviour of the product and its metabolites in soil, water and air. |
|
(5) |
BBA (1986). Richtlinie für die amtliche Prüfung von Pflanzenschutzmitteln, Teil IV, 4-1. Verbleib von Pflanzenschutzmitteln im Boden - Abbau, Umwandlung und Metabolismus. |
|
(6) |
ISO/DIS 11266-1 (1994). Soil Quality -Guidance on laboratory tests for biodegradation of organic chemicals in soil - Part 1 : Aerobic conditions. |
|
(7) |
ISO 14239 (1997). Soil Quality – Laboratory incubation systems for measuring the mineralization of organic chemicals in soil under aerobic conditions. |
|
(8) |
SETAC (1995). Procedures for Assessing the Environmental Fate and Ecotoxicity of Pesticides. Mark R. Lynch, toim. |
|
(9) |
MAFF - Japan 2000 - Draft Guidelines for transformation studies of pesticides in soil - Aerobic metabolism study in soil under paddy field conditions (flooded). |
|
(10) |
OECD (1995). Final Report of the OECD Workshop on Selection of Soils/Sediments. Belgirate, Italia, 18.–20. tammikuuta 1995. |
|
(11) |
Guth, J.A. (1980). The study of transformations. Teoksessa Interactions between Herbicides and the Soil (R.J. Hance, toim.), Academic Press, 123–157. |
|
(12) |
DFG: Pesticide Bound Residues in Soil. Wiley – VCH (1998). |
|
(13) |
T.R. Roberts: Non-extractable pesticide residue in soils and plants. Pure Appl. Chem. 56, 945–956 (IUPAC 1984) |
|
(14) |
OECD Test Guideline 304 A: Inherent Biodegradability in Soil (adopted 12 May 1981) |
|
(15) |
ISO 10381-6 (1993). Soil Quality - Sampling - Part 6: Guidance on the collection, handling and storage of soil for the assessment of aerobic microbial processes in the laboratory. |
|
(16) |
Annex V to Dir. 67/548/EEC |
|
(17) |
Guth, J.A. (1981). Experimental approaches to studying the fate of pesticides in soil. Teoksessa Progress in Pesticide Biochemistry. D.H. Hutson, T.R. Roberts, toim. J. Wiley & Sons. Vol 1, 85–114. |
|
(18) |
Soil Texture Classification (US and FAO systems): Weed Science, 33, Suppl. 1 (1985) and Soil Sci. Soc. Amer. Proc. 26:305 (1962). |
|
(19) |
Methods of Soil Analysis (1986). Part 1, Physical and Mineralogical Methods. A. Klute, toim.) Agronomy Series No 9, 2. painos. |
|
(20) |
Methods of Soil Analysis (1982). Part 2, Chemical and Microbiological Properties. A.L. Page, R.H. Miller and D.R. Kelney, toim. Agronomy Series No 9, 2. painos. |
|
(21) |
ISO Standard Compendium Environment (1994). Soil Quality - General aspects; chemical and physical methods of analysis; biological methods of analysis. 1. painos. |
|
(22) |
Mückenhausen, E. (1975). Die Bodenkunde und ihre geologischen, geomorphologischen, mineralogischen und petrologischen Grundlagen. DLG-Verlag, Frankfurt, Main. |
|
(23) |
Scheffer, F., Schachtschabel, P. (1975). Lehrbuch der Bodenkunde. F. Enke Verlag, Stuttgart. |
|
(24) |
Anderson, J.P.E., Domsch, K.H. (1978) A physiological method for the quantitative measurement of microbial biomass in soils. Soil Biol. Biochem. 10, 215–221. |
|
(25) |
ISO 14240-1 and 2 (1997). Soil Quality - Determination of soil microbial biomass - Part 1: Substrate-induced respiration method. Part 2: fumigation-extraction method. |
|
(26) |
Anderson, J.P.E. (1987). Handling and storage of soils for pesticide experiments. Teoksessa Pesticide Effects on Soil Microflora. L. Somerville, M.P. Greaves, toim. Taylor & Francis, 45–60. |
|
(27) |
Kato, Yasuhiro. (1998). Mechanism of pesticide transformation in the environment: Aerobic and bio-transformation of pesticides in aqueous environment. Proceedings of the 16th Symposium on Environmental Science of Pesticide, 105–120. |
|
(28) |
Keuken O., Anderson J.P.E. (1996). Influence of storage on biochemical processes in soil. Teoksessa Pesticides, Soil Microbiology and Soil Quality, 59–63 (SETAC-Europe). |
|
(29) |
Stenberg B., Johansson M., Pell M., Sjödahl-Svensson K., Stenström J., Torstensson L. (1996). Effect of freeze and cold storage of soil on microbial activities and biomass. Teoksessa Pesticides, Soil Microbiology and Soil Quality, 68–69 (SETAC-Europe). |
|
(30) |
Gennari, M., Negre, M., Ambrosoli, R. (1987). Effects of ethylene oxide on soil microbial content and some chemical characteristics. Plant and Soil 102, 197–200. |
|
(31) |
Anderson, J.P.E. (1975). Einfluss von Temperatur und Feuchte auf Verdampfung, Abbau und Festlegung von Diallat im Boden. Z. PflKrankh Pflschutz, Sonderheft VII, 141–146. |
|
(32) |
Hamaker, J.W. (1976). The application of mathematical modelling to the soil persistence and accumulation of pesticides. Proc. BCPC Symposium: Persistence of Insecticides and Herbicides, 181–199. |
|
(33) |
Goring, C.A.I., Laskowski, D.A., Hamaker, J.W., Meikle, R.W. (1975). Principles of pesticide degradation in soil. Teoksessa ’Environmental Dynamics of Pesticides’. R. Haque and V.H. Freed, toim., 135–172. |
|
(34) |
Timme, G., Frehse, H., Laska, V. (1986). Statistical interpretation and graphic representation of the degradational behaviour of pesticide residues. II. Pflanzenschutz - Nachrichten Bayer 39, 188–204. |
|
(35) |
Timme, G., Frehse, H. (1980). Statistical interpretation and graphic representation of the degradational behaviour of pesticide residues. I. Pflanzenschutz - Nachrichten Bayer 33, 47–60. |
|
(36) |
Gustafson D.I., Holden L.R. (1990). Non-linear pesticide dissipation in soil; a new model based on spatial variability. Environm. Sci. Technol. 24, 1032–1041. |
|
(37) |
Hurle K., Walker A. (1980). Persistence and its prediction. Teoksessa Interactions between Herbicides and the Soil (R.J. Hance, toim.), Academic Press, 83–122. |
LIITE 1
VEDEN JÄNNITYS, KENTTÄKAPASITEETTI (FC) JA VEDENpidätyskyky (WHC) (26 31)
|
Vesipatsaan korkeus [cm] |
pF (27) |
bar (28) |
Huomautuksia |
|
107 |
7 |
104 |
kuiva maannos |
|
1,6 · 104 |
4,2 |
16 |
lakastumisraja |
|
104 |
4 |
10 |
|
|
103 |
3 |
1 |
|
|
6 · 102 |
2,8 |
0,6 |
|
|
3,3 · 102 |
2,5 |
0,33 (29) |
|
|
102 |
2 |
0,1 |
kenttäkapasiteetin alue (30) |
|
60 |
1,8 |
0,06 |
|
|
33 |
1,5 |
0,033 |
|
|
10 |
1 |
0,01 |
vedenpidätyskyky (arvio) |
|
1 |
0 |
0,001 |
vedellä kyllästetty maannos |
Veden jännitys mitataan vesipatsaan korkeutena (cm) tai baareina. Imupaineen laajan vaihtelun vuoksi jännitys ilmaistaan yksinkertaisesti pF-arvona, joka vastaa vesipatsaan korkeuden (cm) logaritmia.
Kenttakapasiteetti on veden määrä, joka voi varastoitua ilmakehän paineessa luonnonmaannokseen 2 päivän kuluessa pitkästä sadejaksosta tai riittävästä kastelusta. Tämä arvo määritetään luonnontilaisesta maannoksesta tutkittavassa ympäristössä. Mittausta ei siis voida soveltaa käsiteltyihin maanäyte-eriin laboratorio-olosuhteissa. FC-arvoissa, jotka on määritetty käsiteltyjen maanäytteiden perusteella, voi esiintyä suurta järjestelmällistä vaihtelua.
Vedenpidätyskyky (WHC) määritetään laboratoriossa sekä luonnontilaisesta että käsitellystä maannoksesta kyllästämällä maapatsas vedellä kapillaari-ilmiön avulla. Tämä arvo on erityisen käyttökelpoinen käsiteltyjen maannosten yhteydessä ja se voi olla jopa 30 % suurempi kuin kenttäkapasiteetti (1). Se on myös kokeellisesti helpompi määrittää kuin luotettava FC-arvo.
LIITE 2
ERILAISTEN MAANNOSTYYPPIEN KOSTEUSPITOISUUDET (g vettä per 100 g kuivaa maannosta) ER VALTIOISSA
|
Maannoksen kosteuspitoisuus arvolla |
Maannos |
Valtio |
||
|
WHC (26 31) |
pF = 1,8 |
pF = 2,5 |
||
|
Hiekka |
Saksa |
28,7 |
8,8 |
3,9 |
|
Hiesupitoinen hiekka |
Saksa |
50,4 |
17,9 |
12,1 |
|
Hiesupitoinen hiekka |
Sveitsi |
44,0 |
35,3 |
9,2 |
|
Silttipitoinen hiesu |
Sveitsi |
72,8 |
56,6 |
28,4 |
|
Savipitoinen hiesu |
Brasilia |
69,7 |
38,4 |
27,3 |
|
Savipitoinen hiesu |
Japani |
74,4 |
57,8 |
31,4 |
|
Hiekkapitoinen hiesu |
Japani |
82,4 |
59,2 |
36,0 |
|
Silttipitoinen hiesu |
USA |
47,2 |
33,2 |
18,8 |
|
Hiekkapitoinen hiesu |
USA |
40,4 |
25,2 |
13,3 |
LIITE 3
Kuva 1
Esimerkki läpivirtausjärjestelmästä, jolla tutkitaan kemikaalien hajoamista maannoksessa (1)(2)
|
1: |
neulaventtiili |
|
2: |
vettä sisältävä kaasunpesupullo |
|
3: |
ultramembraani (vain steriileissä olosuhteissa), huokoskoko 0,2 μm |
|
4: |
maannoksen aineenvaihduntapullo (vedellä kyllästetty vain testattaessa anaerobisia ja kosteikkoviljelyolosuhteita) |
|
5: |
etyleeniglykolilukko orgaanisia helposti haihtuvia yhdisteitä varten |
|
6: |
rikkihappolukko emäksisiä helposti haihtuvia yhdisteitä varten |
|
7, 8: |
natriumhydroksidilukko CO2:ta& ja muita happamia helposti haihtuvia yhdisteitä varten |
|
9: |
virtausmittari |
Kuva 2
Esimerkki Erlenmeyer-pullosta, jolla tutkitaan kemikaalien hajoamista maannoksessa (3)
|
(1) |
Guth, J.A. (1980). The study of transformations. Teoksessa Interactions between Herbicides and the Soil (R.J. Hance, toim.), Academic Press, 123–157. |
|
(2) |
Guth, J.A. (1981). Experimental approaches to studying the fate of pesticides in soil. Teoksessa Progress in Pesticide Biochemistry. D.H. Hutson, T.R. Roberts, toim. J. Wiley & Sons. Vol 1, 85–114. |
|
(3) |
Anderson, J.P.E. (1975). Einfluss von Temperatur und Feuchte auf Verdampfung, Abbau und Festlegung von Diallat im Boden. Z. PflKrankh Pflschutz, Sonderheft VII, 141–146. |
C.24. AEROBINEN JA ANAEROBINEN HAJOAMINEN VESIYMPÄRISTÖN SEDIMENTTIJÄRJESTELMISSÄ
1. MENETELMÄ
Tämä menetelmä on toisinto OECD:n testiohjeesta nro 308 (2002).
1.1 JOHDANTO
Kemikaalit voivat päästä mataliin tai syviin pintavesiin esimerkiksi suoraan annosteltuina, lentosumutuksen yhteydessä, valumana sekä viemäröinnin, jätteiden käsittelyn, teollisuuden, kotitalouden tai maanviljelyn päästöinä ja ilmakehän laskeumina. Kuvatun testimenetelmän tarkoitus on arvioida laboratorio-olosuhteissa orgaanisten kemikaalien aerobista ja anaerobista hajoamista vesiympäristön sedimenttijärjestelmissä. Menetelmä perustuu aikaisempiin ohjeisiin (1)(2)(3)(4)(5)(6). Belgiratessa Italiassa vuonna 1995 pidetyssä maannosten ja sedimenttien valintaa käsitelleessä OECD:n työryhmän kokouksessa sovittiin erityisesti tässä testissä käytettävien sedimenttien lukumäärästä ja tyypeistä (7). Työryhmä esitti myös sedimenttinäytteiden keräämiseen, käsittelyyn ja varastointiin liittyviä suosituksia, jotka perustuvat ISO:n ohjeisiin (8). Testit ovat pakollisia kemikaaleille, jotka tarkoituksella tai todennäköisesti päätyvät vesiympäristöön edellä mainituilla tavoilla.
Luonnollisten vesiympäristön sedimenttijärjestelmien olosuhteet ovat usein aerobiset ylemmässä vesifaasissa. Sedimentin pintakerros voi olla joko aerobinen tai anaerobinen, kun taas syvemmällä sijaitseva sedimenttikerros on yleensä anaerobinen. Kaikkien näiden vaihtoehtojen huomioon ottamiseksi tässä asiakirjassa selostetaan sekä aerobisia että anaerobisia testejä. Aerobisessa testissä simuloidaan aerobista vesipatsasta, jonka alla on aerobinen sedimenttikerros ja sen alla anaerobinen gradientti. Anaerobisessa testissä simuloidaan täysin anaerobista vesi-sedimenttijärjestelmää. Jos olosuhteet edellyttävät merkittävää poikkeamista näistä suosituksista, esimerkiksi sedimentistä otettujen käsittelemättömien kairausnäytteiden tai testiaineelle mahdollisesti altistuneiden sedimenttien käyttöä, voidaan käyttää muita testimenetelmiä (9).
1.2 MÄÄRITELMÄT
Kaikissa tapauksissa on käytettävä kansainvälisen SI-standardin mukaisia yksikköjä.
Testiaine: mikä tahansa aine, joko alkutuote tai merkitykselliset hajoamistuotteet.
Hajoamistuotteet: kaikki aineet, jotka syntyvät testiaineen bioottisista tai abioottisista hajoamisreaktioista, mukaan luettuina CO2 ja tuotteet, jotka ovat sitoutuneissa jäämissä.
Sitoutuneet jäämät: maaperässä, kasveissa tai eläimissä esiintyvät yhdisteet, jotka uuttamisen jälkeen säilyvät matriisissa alkutuotteen tai sen metaboliitin/hajoamistuotteen muodossa. Uuttomenetelmä ei saa olennaisesti muuttaa itse yhdisteitä tai matriisin rakennetta. Sidoksen luonnetta voidaan osittain selventää matriisia muuttavilla uuttomenetelmillä ja kehittyneillä analyysitekniikoilla. Tähän mennessä on tunnistettu esimerkiksi kovalenttisia ioni- ja sorptiosidoksia sekä eri materiaalien sisään jääneitä aineitä (sulkeuma-aineita) tällä menetelmällä. Yleisesti voidaan todeta, että sitoutuneiden jäämien muodostuminen vähentää aineen biologista saatavuutta ja käytettävyyttä merkittävästi (10) [vuodelta 1984 olevaan IUPAC-nimikkeistön tehty muutos (11)].
Aerobinen hajoaminen (muuntuminen): reaktiot, jotka tapahtuvat molekyylisen hapen läsnäollessa (12).
Anaerobinen hajoaminen: reaktiot, joihin ei osallistu molekyylistä happea (12).
Luonnonvedet: esimerkiksi lammista, joista ja virroista saadut pintavedet.
Sedimentti: sekoitus mineraalisia ja orgaanisia kemiallisia aineksia, joista jälkimmäiset sisältävät paljon hiiltä ja typpeä sisältäviä suurimolekyylisiä aineita. Sedimentti kerrostuu luonnonvesiin ja muodostaa rajapinnan veteen.
Mineralisaatio: orgaanisen yhdisteen täydellinen hajoaminen CO2:ksi ja H2O:ksi aerobisissa olosuhteissa sekä CH4:ksi, CO2:ksi ja H2O:ksi anaerobisissa olosuhteissa. Kun käytetään leimana 14C:ta tässä testimenetelmässä, mineralisaatio tarkoittaa laajaa hajoamista, jonka aikana leimattu hiiliatomi hapettuu tai pelkistyy ja vapauttaa vastaavan määrän 14CO2:ta tai CH4:ää.
Puoliintumisaika: t0,5 on aika, joka kuluu testiaineen 50-prosenttiseen hajoamiseen tapauksissa, joissa hajoaminen voidaan kuvata ensimmäisen asteen kinetiikan avulla. Puoliintumisaika ei riipu konsentraatiosta.
Häviämisaika 50 (DT50): aika, jonka kuluessa testiaineen konsentraatio vähenee 50 %:lla.
Häviämisaika 75 (DT75): aika, jonka kuluessa testiaineen konsentraatio vähenee 75 %:lla.
Häviämisaika 90 (DT90): aika, jonka kuluessa testiaineen konsentraatio vähenee 90 %:lla.
1.3 VERTAILUAINEET
Vertailuaineita on käytettävä hajoamistuotteiden karakterisointiin ja/tai tunnistukseen spektroskopia- ja krotomatografiamenetelmillä.
1.4 TESTIAINETTA KOSKEVAT TIEDOT
Hajoamisnopeuden mittaamiseen voidaan käyttää leimattua tai leimaamatonta testiainetta, vaikka leimatun aineen käyttöä suositellaan. Merkkiaineen käyttö on välttämätöntä tutkittaessa hajoamisreittejä ja määritettäessä massatasetta. 14C on suositeltava leima, mutta muitakin isotooppeja, kuten 13C:ta, 15N:ta, 3H:ta tai 32P:ta, voidaan käyttää. Leiman pitäisi mahdollisuuksien mukaan sijaita molekyylin stabiileimmassa osassa tai osissa (32). Testiaineen kemiallisen ja/tai radiokemiallisen puhtausasteen on oltava vähintään 95 %.
Ennen testin tekemistä testiaineesta on oltava saatavilla seuraavat tiedot:
|
(a) |
vesiliukoisuus (menetelmä A.6) |
|
(b) |
liukoisuus orgaanisiin liuottimiin |
|
(c) |
höyrynpaine (menetelmä A.4) ja Henryn lain vakio |
|
(d) |
n-oktanoli/vesi-jakaantumiskerroin (menetelmä A.8) |
|
(e) |
adsorptiokerroin (Kd, Kf tai Koc, tapauksen mukaan) (menetelmä C.18) |
|
(f) |
hydrolyysi (menetelmä C.7) |
|
(g) |
dissosiaatiovakio (pKa) [OECD:n ohje 112] (13) |
|
(h) |
testiaineen kemiallinen rakenne ja merkkiaineen isotoopin sijainti, jos merkkiainetta käytetään. |
Huomautus:
Raportissa on ilmoitettava lämpötila, jossa mittaukset on tehty.
Muita tarpeellisia tietoja saattavat olla tiedot testiaineen myrkyllisyydestä mikrobeille, tiedot nopeasta ja/tai inherentistä biologisesta hajoavuudesta sekä tiedot testiaineen aerobisesta ja anaerobisesta hajoamisesta maaperässä.
Käytettävissä on oltava analyysimenetelmät (myös uutto- ja puhdistusmenetelmät) testiaineen sekä sen hajoamistuotteiden kvantifioimiseksi ja tunnistamiseksi vedestä ja sedimentistä (katso kohta 1.7.2).
1.5 TESTIMENETELMÄN PERIAATE
Tässä kuvatussa menetelmässä käytetään yhtä aerobista ja yhtä anaerobista vesiympäristön sedimenttijärjestelmää (katso liite 1), jolloin voidaan
|
(i) |
mitata testiaineen muuttumisnopeus vesi-sedimenttijärjestelmässä |
|
(ii) |
mitata testiaineen muuttumisnopeus sedimentissä |
|
(iii) |
mitata testiaineen ja/tai sen hajoamistuotteiden mineralisaationopeus (kun leimana on 14C) |
|
(iv) |
tunnistaa ja määrittää hajoamistuotteet vesi- ja sedimenttifaasissa, mukaan luettuna massatase (kun käytetään merkkiainetta) |
|
(v) |
mitata testiaineen ja sen hajoamistuotteiden jakautuminen kahteen faasiin pimeässä (esimerkiksi leväkukinnan välttämiseksi) tietyn inkubaatiojakson aikana vakiolämpötilassa. Puoliintumisajat, DT50-, DT75- ja DT90-arvot määritetään, jos mittaustulokset sallivat sen, mutta arvoja ei pidä ekstrapoloida pitkälle koejakson yli (katso kohta 1.2). |
Sekä aerobiseen että anaerobiseen tutkimukseen tarvitaan vähintään kaksi sedimenttinäytettä ja näytteet niihin kuuluvista vesistä (7). Joissakin tapauksissa voi kuitenkin olla tarpeen käyttää useampia kuin kahta vesiympäristön sedimenttiä, esimerkiksi jos kemikaali voi esiintyä makean veden ympäristössä ja/tai merivesiympäristössä.
1.6 TESTIN SOVELLUSALA
Menetelmää voidaan soveltaa kaikkiin kemiallisiin aineisiin (leimaamattomiin tai radioaktiivisella isotoopilla leimattuihin), joiden analysoimiseen on riittävän tarkka ja herkkä menetelmä. Tässä kuvattua menetelmää voidaan soveltaa lievästi haihtuviin, haihtumattomiin, vesiliukoisiin tai veteen liukenemattomiin yhdisteisiin. Menetelmää ei voida soveltaa kemikaaleihin, jotka haihtuvat helposti vedestä (esimerkiksi savuavat aineet tai orgaaniset liuottimet) ja jotka eivät siis säily vedessä ja/tai sedimentissä tässä kuvatuissa testiolosuhteissa.
Tähän mennessä menetelmällä on tutkittu kemikaalien muuntumista makeassa vedessä ja sedimenteissä, mutta periaatteessa menetelmää voidaan soveltaa jokisuisto- ja meriympäristöihin. Menetelmä ei sovellu virtaavien vesien, kuten jokien, tai avomeren olosuhteiden simulointiin.
1.7 LAATUVAATIMUKSET
1.7.1 Saanto
Vähintään kahden maaperänäytteen uutto ja analysointi heti testiaineen lisäämisen jälkeen antaa alustavia tietoja analyysimenetelmän toistettavuudesta ja sen testiaineeseen lisäämisen tasaisuudesta. Saanto testin myöhemmissä vaiheissa määritetään vastaavan massataseen mukaan. Saantojen tulisi olla 90–110 % käytettäessä merkkiainetta (6) ja 70–110 %, kun merkkiainetta ei käytetä.
1.7.2 Analyysimenetelmän toistettavuus ja herkkyys
Analyysimenetelmän toistettavuus (lukuun ottamatta alussa tehtävän uuton tehokkuutta) testiaineen ja hajoamistuotteiden määritysten osalta voidaan tarkistaa kaksoismäärittämällä samasta vesi- tai sedimenttinäytteestä tehty uute, jota on inkuboitu niin kauan, että hajoamistuotteita on ehtinyt muodostua.
Testiaineen ja hajoamistuotteiden osalta analyysimenetelmän osoitusrajan (LOD) on oltava vähintään 0,01 mg⋅kg-1 vesi- tai sedimenttinäytettä (testiaine) tai 1 % käytetystä annoksesta sen mukaan, kumpi on pienempi. Määritysraja (LOQ) on myös määritettävä.
1.7.3 Hajoamistesteissä saatujen tulosten luotettavuus
Tiedot hajoamista kuvaavan käyrän luotettavuudesta saadaan tekemällä regressioanalyysi testiaineen konsentraatioista ajan funktiona, jolloin voidaan laskea puoliintumisaikojen luottamusvälit (näennäisen ensimmäisen asteen kinetiikan osalta) tai DT50-arvot sekä tarvittaessa DT75- ja DT90-arvot.
1.8 MENETELMÄN KUVAUS
1.8.1 Testijärjestelmä ja -laitteet
Testi on suoritettava lasiastioissa (esimerkiksi pulloissa tai sentrifugiputkissa), paitsi jos esitiedot (kuten n-oktanoli-vesi-jakaantumiskerroin tai sorptiotiedot) osoittavat, että testiaine saattaa kiinnittyä lasiin; tällöin voidaan harkita jonkin muun materiaalin, esimerkiksi teflonin, käyttöä. Jos testiaineen tiedetään kiinnittyvän lasiin, ongelmaa voidaan helpottaa yhdellä tai usealla seuraavista tavoista:
|
— |
Määritetään lasiin kiinnittyneen testiaineen ja hajoamistuotteiden massa. |
|
— |
Pestään kaikki lasitavarat liuottimella testin päätyttyä. |
|
— |
Käytetään kaupallisia valmisteita (katso myös kohta 1.9.2). |
|
— |
Lisätään testiaine järjestelmään lisäliuottimen avulla; tällöin lisäliuottimen on oltava aine, joka ei aiheuta testiaineen hajaantumista. |
Esimerkkejä tyypillisistä testilaitteista, eli läpivirtaus- ja Erlenmeyer-tyyppisistä järjestelmistä, on liitteissä 2 ja 3 (14). Muita käyttökelpoisia inkubointijärjestelmiä on esitetty lähteessä 15. Testilaitteiston on oltava rakenteeltaan sellainen, että ilman tai typen vaihto ja helposti haihtuvien tuotteiden talteenotto on mahdollista. Laitteiston mittojen täytyy täyttää testivaatimukset (katso kohta 1.9.1). Ilmanvaihto voidaan järjestää joko varovaisena kuplailmastuksena tai viemällä ilmaa tai typpeä veden pinnalle. Jälkimmäisessä tapauksessa on suositeltavaa sekoittaa vettä varovasti ylhäältäpäin, jotta happi tai typpi leviäisi paremmin veteen. CO2:ta sisältämätöntä ilmaa ei pidä käyttää, koska se saattaa nostaa veden pH-arvoa. Molemmissa tapauksissa sedimentin häiritseminen ei ole suotavaa, ja sitä pitää mahdollisuuksien mukaan välttää. Haihtuvat kemikaalit on testattava Erlenmeyer-tyyppisessä järjestelmässä sekoittamalla veden pintaa varovasti. Voidaan myös käyttää suljettuja säiliöitä, joiden ilmatilassa on joko ilmakehän ilmaa tai typpeä ja astiat helposti haihtuvien aineiden talteen ottamiseksi (16). Aerobisessa testissä vaatimuksena on ilmatilan kaasun säännöllinen vaihtuminen, jolla kompensoidaan biomassan hapenkulutusta.
Sopivia erottimia helposti haihtuvien hajoamistuotteiden keräämiseen ovat muun muassa, mutta eivät ainoastaan, kaliumhydroksidi- tai natriumhydroksidiliuokset (1 mol⋅dm-3) hiilidioksidin (33) keräämiseen sekä etyleeniglykoli, etanoliamiini tai ksyleeniin liuotettu 2-prosenttinen parafiini orgaanisten yhdisteiden keräämiseen. Anaerobisissa olosuhteissa muodostuneet helposti haihtuvat aineet, kuten metaani, voidaan kerätä esimerkiksi molekyyliseulalla. Tällaiset helposti haihtuvat aineet voidaan hapettaa esimerkiksi CO2:ksi viemällä kaasu CuO:lla täytetyn kvartsiputken läpi 900 °C:n lämpötilassa ja erottamalla muodostunut CO2 absorboivaan emäksiseen aineeseen (17).
Testiaineen ja sen hajoamistuotteiden kemiallista analyysia varten tarvitaan laboratoriolaitteita (esimerkiksi GLC eli kaasu-nestekromatograafi, HPLC eli korkean suorituskyvyn nestekromatograafi ja TLC eli ohutlevykromatografialaite, MS eli massaspektrometri tai GC-MS eli kaasukromatograafi-massaspektrometri tai NMR eli ydinmagneettiseen resonanssiin perustuva tutkimuslaite) sekä detektiojärjestelmät radioaktiivisia merkkiaineita sisältäville tai leimaamattomille kemikaaleille. Käytettäessä radioaktiivisia merkkiaineita tarvitaan myös nestetuikelaskin ja poltto- eli hapetinlaite (sedimenttinäytteiden polttamiseen ennen radioaktiivisten aineiden analyysia.
Testissä voidaan tarvita myös muita tavanomaisia laboratoriolaitteita fysikaalis-kemiallisiin tai biologisiin määrityksiin (katso taulukko 1, kohta 1.8.2.2), lasitavaraa, kemikaaleja ja reagensseja.
1.8.2 Vesiympäristön sedimenttien valinta ja määrä
Näytteenottopaikat on kaikissa tilanteissa valittava testin tarkoituksen mukaan. Näytteenottopaikkojen valinnassa on otettava huomioon valuma-alueen ja yläjuoksun mahdolliset maanviljely-, teollisuus- tai kotitaloussyötteet. Testissä ei saa käyttää sedimenttejä, jotka ovat altistuneet testiaineelle tai sen kanssa rakenteellisesti analogiselle aineelle viimeisten neljän vuoden aikana.
1.8.2.1 Sedimentin valinta
Aerobisissa testeissä käytetään tavallisesti kahta sedimenttiä (7). Valittujen kahden sedimentin on poikettava toisistaan orgaanisen hiilen pitoisuuden ja rakenteen osalta. Yhdessä sedimentissä on oltava suuri orgaanisen hiilen pitoisuus (2,5–7,5 %) ja hieno rakenne, toisessa taas pieni orgaanisen hiilen pitoisuus (0,5–2,5 %) ja karkea rakenne. Orgaanisen hiilen pitoisuuksien eron pitäisi yleensä olla vähintään 2 %. ”Hieno rakenne” merkitsee määritelmän mukaan > 50 %:n [savi + siltti] (34)‒pitoisuutta, ja ’karkea rakenne’ merkitsee < 50 %:n [savi + siltti]-pitoisuutta. Kahden sedimentin [savi + siltti]-pitoisuuden välisen eron pitäisi yleensä olla vähintään 20 %. Jos kemikaali saattaa päästä myös merivesiin, vähintään yhden vesiympäristö-sedimenttijärjestelmän on oltava peräisin merestä.
Pelkässä anaerobisessa testissä näytteet on otettava kahdesta sedimentistä (ja niihin kuuluvista vesistä) pintavesimassan anaerobiselta alueelta (7). Sekä sedimentti- että vesifaasi on käsiteltävä ja kuljetettava huolellisesti hapettomissa olosuhteissa.
Sedimenttien valintaan saattavat vaikuttaa muutkin parametrit, jotka on harkittava kussakin tapauksessa erikseen. Jos esimerkiksi testataan kemikaaleja, joiden muuntuminen ja/tai sorptio saattaa riippua pH-arvosta, sedimenttien pH-arvoalue on merkitsevä parametri. Sorption pH-riippuvuus saattaa heijastua testiaineen pKa-arvossa.
1.8.2.2 Vesi-sedimenttinäytteiden karakterisointi
Seuraavassa taulukossa on esitetty keskeiset parametrit, jotka on mitattava ja raportoitava (käytetyn menetelmän lisäksi) sekä veden että sedimentin osalta, sekä testin vaihe, jonka kuluessa ne on määritettävä. Näiden parametrien määritysmenetelmät esitetään lähteissä 18, 19, 20 ja 21.
Lisäksi voi olla tarpeen mitata ja raportoida muitakin parametreja tapauskohtaisesti (esimerkiksi makean veden järjestelmistä hiukkaset, emäksisyys, kovuus, sähkönjohtokyky, NO3/PO4 (suhde ja erilliset arvot); sedimenteistä kationinvaihtokyky, vedenpidätyskyky, karbonaatti, typen ja fosforin kokonaismäärä; merivesijärjestelmistä suolaisuus). Nitraatin, sulfaatin, biologisesti käyttökelpoisen raudan ja mahdollisesti muiden elektronin vastaanottajien analysoiminen sedimenteistä ja vedestä voi myös olla tarpeen hapetus-pelkistysolosuhteiden arviointia varten, erityisesti anaerobisen muuttumisen osalta.
Vesi-sedimenttinäytteiden karakterisointiin tarvittavien parametrien mittaaminen (7)(22)(23)
|
Parametri |
Testin vaihe |
|||||
|
Näytteenottokentältä |
Jälkikäsittely |
Akklimatisoitumisen alku |
Testin alku |
Testin aikana |
Testin loppu |
|
|
Vesi |
||||||
|
Alkuperä/lähde |
x |
|
|
|
|
|
|
Lämpötila |
x |
|
|
|
|
|
|
pH |
x |
|
x |
x |
x |
x |
|
Orgaanisen hiilen kokonais-pitoisuus |
|
|
x |
x |
|
x |
|
O2-pitoisuus * |
x |
|
x |
x |
x |
x |
|
Hapetus-pelkistyspotentiaali * |
|
|
x |
x |
x |
x |
|
Sedimentti |
||||||
|
Alkuperä/lähde |
x |
|
|
|
|
|
|
Kerroksen paksuus |
x |
|
|
|
|
|
|
pH |
|
x |
x |
x |
x |
x |
|
Partikkelien kokojakauma |
|
x |
|
|
|
|
|
Orgaanisen hiilen kokonais-pitoisuus |
|
x |
x |
x |
|
x |
|
Mikrobibiomassa ** |
|
x |
|
x |
|
x |
|
Hapetus-pelkistyspotentiaali * |
Havainnot (väri/haju) |
|
x |
x |
x |
x |
|
* |
Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että veden happipitoisuuden ja hapetus-pelistyspotentiaalin mittauksilla ei ole sen paremmin mekanistista kuin ennustavaa arvoa, kun kysymys on pintavesien mikrobipopulaatioiden kasvusta ja kehityksestä (24)(25). Parempia välineitä aerobisen biomuuntumisen nopeuden ja reittien tulkintaan ja arvioimiseen voivat olla biokemiallinen hapenkulutus (näytteenoton yhteydessä sekä testin alussa ja lopussa mitattuna) sekä hivenaineiden/makroravinteiden Ca, Mg ja Mn konsentraatiot (testin alussa ja lopussa) vedessä sekä N:n ja P:n kokonaismäärät sedimentissä (näytettä otettaessa sekä testin lopussa). |
|
** |
Aerobisissa tutkimuksissa mikrobien hengitysnopeusmenetelmä (26), savutusmenetelmä (27) tai pesäkkeiden laskeminen Petri-maljassa (esimerkiksi bakteerit, aktinomykeetit eli sädesienet, sienet ja pesäkkeiden kokonaismäärä); anaerobisissa tutkimuksissa metaanin muodostumisnopeus. |
1.8.3 Näytteiden kerääminen, käsittely ja varastointi
1.8.3.1 Kerääminen
Sedimenttinäytteitä otettaessa on sovellettava ISO:n pohjasedimenttinäytteiden ottamista koskevaa alustavaa ohjetta (8). Sedimenttinäytteet on otettava sedimentin ylimmästä kerroksesta (5–10 cm ylärajasta) koko kerroksen alueelta. Sedimenttiin kuuluvat vesinäytteet on kerättävä samasta paikasta ja samaan aikaan kuin sedimenttinäytekin. Anaerobisia tutkimuksia varten sedimenttinäyte ja siihen kuuluva vesinäyte on otettava ja kuljetettava hapettomissa olosuhteissa (28)(katso kohta 1.8.2.1). Joitakin näytteenottovälineitä kuvataan lähteissä (8)(23).
1.8.3.2 Käsittely
Sedimentti erotetaan vedestä suodattamalla ja märkäseulotaan 2 mm:n seulalla käyttäen ylimäärää tutkimuspaikalta otettua vettä, joka sitten heitetään pois. Tunnetut määrät sedimenttiä ja vettä sekoitetaan halutussa suhteessa (katso kohta 1.9.1) inkubointipulloissa ja valmistellaan akklimatisaatiojaksoa varten (katso kohta 1.8.4). Kun kyseessä on anaerobinen tutkimus, kaikki käsittelyn vaiheet on tehtävä hapettomissa olosuhteissa (29)(30)(31)(32)(33).
1.8.3.3 Varastointi
Sedimentti- ja vesinäytteet on mieluiten käytettävä juuri kerättyinä, mutta jos näytteiden varastointi on välttämätöntä, sedimentti ja vesi on seulottava edellä kuvatulla tavalla ja varastoitava yhdessä vedellä kyllästettynä (6–10 cm:n vesikerroksessa) pimeässä, 4 ± 2 °C4-asteen lämpötilassa enintään neljän viikon ajan (7)(8)(23). Aerobisiin tutkimuksiin tarkoitetut näytteet on varastoitava niin, että ilmaa on vapaasti saatavilla (esimerkiksi avoimissa säiliöissä); anaerobisiin tutkimuksiin tarkoitetut näytteet puolestaan on varastoitava hapettomissa olosuhteissa. Kuljetuksen ja varastoinnin aikana sedimentti- ja vesinäytteet eivät saa jäätyä eikä sedimentti kuivua.
1.8.4 Sedimentti- ja vesinäytteiden valmistelu testiä varten
Ennen testiaineen lisäämistä näytteen on käytävä läpi akklimatisaatiojakso, jonka aikana kukin sedimentti- ja vesinäyte sijoitetaan varsinaisessa testissä käytettävään inkubaatiosäiliöön, ja akklimatisaation on tapahduttava täsmälleen samoissa olosuhteissa kuin testin inkubaatiojakson (katso kohta 1.9.1). Akklimatisaatiojakso on tarpeen, jotta järjestelmä saavuttaa kohtuullisen stabiilin tilan pH:n, veden happikonsentraation, sedimentin ja veden hapetus-pelkistyspotentiaalin sekä faasien makroskooppisen erottumisen osalta. Akklimatisaatiojakson suositeltu kesto on tavallisesti viikosta kahteen viikkoon, kuitenkin enintään neljä viikkoa. Tänä aikana mitatut määritystulokset on raportoitava.
1.9 TESTIN SUORITUS
1.9.1 Testiolosuhteet
Testi on suoritettava inkubointilaitteistossa (katso kohta 1.8.1), jossa veden ja sedimentin tilavuuden suhde on 3:1–4:1 ja sedimenttikerroksen paksuus on 2,5 cm (± 0,5 cm) (35). Vähintään 50 g sedimenttiä (kuivapaino) suositellaan laitettavaksi inkubaatiosäiliöön.
Testi on suoritettava pimeässä vakioidussa lämpötilassa, jonka alue voi olla 10–30 C. Suositeltava lämpötila on 20 ±2 °C. Tarvittaessa voidaan tapauskohtaisesti käyttää toista, alempaa lämpötilaa (esimerkiksi 10 C), sen mukaan, millaisia tietoja testistä halutaan saada. Inkubointilämpötilaa on tarkkailtava ja se on raportoitava.
1.9.2 Testiaineen käsittely ja annostelu
Testissä käytetään yhtä testiaineen konsentraatiota (36). Kun testiaine on suoraan vesimassaan annosteltava kasvinsuojeluaine, aineen käyttöohjeissa oleva enimmäisannos tulkitaan enimmäisannostelumääräksi, joka lasketaan testisäiliössä olevan veden pinta-alan mukaan. Muissa tapauksissa testikonsentraation on perustuttava ympäristöpäästöjen perusteella tehtyihin ennusteisiin. Testiaineen oikea konsentraatio on valittava huolellisesti, jotta voidaan karakterisoida hajoamistuotteiden muodostuminen ja hajoaminen sekä niiden hajoamisreitit. Suurempienkin (esimerkiksi 10-kertaisten) testiaineannosten käyttö voi olla tarpeen tilanteissa, joissa testiaineen konsentraatiot ovat testin alussa lähellä havaitsemisrajaa ja/tai joissa pääasiallisia hajoamistuotteita ei voida helposti havaita, kun niiden osuus on 10 % testiaineen annostelumäärästä. Jos käytetään suurempia testiaineen konsentraatioita, ne eivät saa merkittävästi haitata vesi-sedimenttijärjestelmän mikrobien toimintaa. Jotta testiaineen konsentraatio erikokoisissa säiliöissä olisi sama, testiaineen määrää voidaan mukauttaa säiliön vesipatsaan syvyyden mukaan suhteessa veden syvyyteen tutkittavassa ympäristössä (oletusarvo on 100cm, mutta muitakin syvyyksiä voidaan käyttää). Esimerkkilaskelma on liitteessä 4.
Ihannetapauksessa testiaine annostellaan vesiliuoksena testijärjestelmän vesifaasiin. Pakottavista syistä testiaineen annostelussa ja levittämisessä voidaan käyttää pieniä määriä veteen sekoittuvia liuottimia (esimerkiksi asetonia ja etanolia), mutta niiden määrä ei saa olla enempää kuin 1 % v/v, eivätkä ne saa haitata testijärjestelmän mikrobien toimintaa. Testiaineen vesiliuos on valmistettava huolella; täydellisen homogeenisyyden varmistamiseksi voi olla tarpeen käyttää kehitinkolonneja ja esisekoitusta. Kun vesiliuos on lisätty testijärjestelmään, on suositeltavaa sekoittaa vettä varovasti siten, että sedimenttiä häiritään mahdollisimman vähän.
Kaupallisten valmisteiden käyttö testissä ei ole yleensä suositeltavaa, koska valmisteen ainesosat voivat vaikuttaa testiaineen ja/tai hajoamistuotteiden jakautumiseen vesi- ja sedimenttifaasin välillä. Se voi kuitenkin tulla kysymykseen esimerkiksi veteen heikosti liukenevien testiaineiden kohdalla.
Inkubointisäiliöiden määrä riippuu näytteenottokertojen määrästä (katso kohta 1.9.3). Testissä on oltava riittävästi mitattavia näytteitä, sillä kullakin näytteenottokerralla kuluu kaksi mittausnäytettä. Jos kustakin vesiympäristön sedimenttijärjestelmästä tehdään kontrollinäyte, niitä ei käsitellä testiaineella. Kontrollinäytteitä voidaan käyttää sedimentin mikrobibiomassan sekä veden ja sedimentin orgaanisen hiilen kokonaismäärän määrittämiseen testin lopuksi. Kahta kontrollinäytettä (yksi kontrollinäyte kustakin vesiympäristön sedimentistä) voidaan käyttää akklimatisaatiojakson aikana tarvittavien vesi- ja sedimenttiparametrien tarkkailemiseen (katso taulukko kohdassa 1.8.2.2). Jos testiaine annostellaan liuottimen avulla, tarvitaan lisäksi kaksi kontrollinäytettä, jotta voidaan mitata testijärjestelmän haittavaikutukset mikrobien toimintaan.
1.9.3 Testin kesto ja näytteenotto
Testi saa tavallisesti kestää enintään 100 päivää (6), ja sitä on jatkettava niin kauan, kunnes hajoamisreitit sekä jakautuminen veteen ja sedimenttiin on selvitetty tai 90 % testiaineesta on hävinnyt muuntumisen tai haihtumisen kautta. Näytteenottokertoja on oltava ainakin kuusi (mukaan luettuna näytteenottokerta 0), ja ennen testiä voidaan tehdä vapaaehtoinen esitesti (katso kohta 1.9.4), jonka aikana päätetään asianmukaiset näytteenottojärjestelyt sekä testin kesto, mikäli riittäviä tietoja testiaineesta ei ole saatavissa aikaisemmista tutkimuksista. Kun testataan hydrofobisia aineita, testin alkuvaiheessa saatetaan tarvita ylimääräisiä näytteenottoajankohtia, jotta voidaan määrittää testiaineen jakautumisnopeus vesifaasin ja sedimenttifaasin välillä.
Asianmukaisina näytteenottoaikoina inkubointisäiliöt (rinnakkaisnäytteineen) irrotetaan kokonaisuudessaan analyysia varten. Sedimentti ja sen päällä oleva vesi analysoidaan erikseen (37). Pintavesi on poistettava varovasti niin, että sedimenttiä häiritään mahdollisimman vähän. Testiaineen ja hajoamistuotteiden eristämisessä ja karakterisoinnissa on noudatettava asianmukaisia analyysikäytäntöjä. Myös inkubointisäiliöön tai haihtuvien aineiden erottimen putkiin mahdollisesti adsorboitunut materiaali on huolellisesti poistettava.
1.9.4 Vapaaehtoinen esitesti
Jos testin kestoa ja näytteenottokäytäntöä ei voida päättää muiden testiainetta koskevien relevanttien tutkimusten perusteella, vapaaehtoinen esitesti voi olla tarpeen. Esitesti on tehtävä samoissa olosuhteissa, joissa varsinainen testi suunnitellaan tehtävän. Jos esitesti tehdään, olennaiset testiolosuhteet ja määritystulokset on lyhyesti raportoitava.
1.9.5 Mittaukset ja analyysi
Jokaisella näytteenottokerralla mitataan ja raportoidaan testiaineen ja hajoamistuotteiden konsentraatio vedessä ja sedimentissä (konsentraationa ja prosenttina testiaineen annostellusta määrästä). Yleisesti voidaan todeta, että hajoamistuotteet, jotka havaitaan ≥ 10 %:n pitoisuuksina annostellusta radioaktiivisesta aineesta vesi-sedimenttikokonaisjärjestelmässä millä tahansa näytteenottokerralla, on tunnistettava, paitsi mikäli muulle menettelylle on pätevät perusteet. On myös syytä harkita sellaisten hajoamistuotteiden tunnistusta, joiden konsentraatiot kasvavat jatkuvasti testin aikana, vaikka niiden konsentraatiot eivät ylittäisikään edellä esitettyjä rajoja, koska tämä voi merkitä tuotteiden pysyvyyttä. Nämä seikat on harkittava tapauskohtaisesti ja perustelut on esitettävä testiselosteessa.
Määritystulokset kaasujen tai helposti haihtuvien aineiden (CO2:n ja vastaavien helposti haihtuvien orgaanisten yhdisteiden) erotinjärjestelmistä on raportoitava kullakin näytteenottokerralla. Mineralisaationopeus on myös raportoitava. Uuttumattomat (sitoutuneet) jäämät sedimentissä on raportoitava kullakin näytteenottokerralla.
2. MITTAUSTULOKSET
2.1 TULOSTEN KÄSITTELY
Lisätyn radioaktiivisen aineen kokonaismassatase tai saanto (katso kohta 1.7.1) on laskettava jokaisella näytteenottokerralla. Määritystulokset on raportoitava prosenttina lisätystä radioaktiivisesta aineesta. Radioaktiivisen aineen jakautuminen veden ja sedimentin välille on raportoitava konsentraationa ja prosenttiosuutena jokaisella näytteenottokerralla.
Testiaineen puoliintumisaika, DT50- ja tarvittaessa DT75- ja DT90 ‒arvot on laskettava luottamusväleineen (katso kohta 1.7.3). Tiedot testiaineen häviämisnopeudesta vedessä ja sedimentissä saadaan asianmukaisin arviointimenetelmin. Tällaisia voivat olla näennäisen ensimmäisen asteen kinetiikan käyttö, graafisia tai numeerisia ratkaisuja käyttävät empiiriset käyrän sovitukset sekä monimutkaisemmat arviointimenetelmät, joissa käytetään esimerkiksi yhden tai usean lohkon malleja. Lisätietoja on esitetty lähteissä (35)(36)(37).
Kaikissa lähestymistavoissa on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja niiden monimutkaisuus vaihtelee suuresti. Ensimmäisen asteen kinetiikka voi yksinkertaistaa hajoamis- ja jakautumisprosesseja liikaa, mutta tapauksissa, joissa sitä voidaan käyttää, sen avulla saadaan suure (nopeusvakio tai puoliintumisaika), joka on helppotajuinen ja käyttökelpoinen simulaatiomallinnuksessa ja ennustettujen ympäristökonsentraatioiden laskennassa. Empiirisillä lähestymistavoilla tai lineaarisilla muunnoksilla voidaan tuottaa paremmin aineistoon sopivia käyriä ja siten tarkempia arvioita puoliintumisajoista, DT50- ja tarvittaessa DT75- ja DT90-arvoista. Derivoituja vakioiden käyttökelpoisuus on kuitenkin rajoitettua. Lohkomalleilla voidaan luoda riskien arviointia varten useita käyttökelpoisia vakioita, jotka kuvaavat hajoamisnopeutta eri lohkoissa sekä kemikaalin jakutumistä. Lohkomalleja on käytettävä myös pääasiallisten hajoamistuotteiden muodostumis- ja hajoamisnopeusvakioiden arviointiin. Valitun menetelmän on kaikissa tapauksissa oltava perusteltu, ja testaajan on esitettävä sovituksen hyvyys graafisesti ja/tai tilastollisesti.
3. TULOSTEN ILMOITTAMINEN
3.1 TESTISELOSTE
Testiselosteessa on annettava seuraavat tiedot:
|
|
Testiaine:
|
|
|
Vertailuaineet:
|
|
|
Testissä käytettävät sedimentti- ja vesinäytteet:
|
|
|
Testiolosuhteet:
|
|
|
Tulokset:
|
4 LÄHDELUETTELO
|
(1) |
BBA-Guidelines for the examination of plant protectors in the registration process. (1990). Part IV, Section 5-1: Degradability and fate of plant protectors in the water/sediment system. Germany. |
|
(2) |
Commission for registration of pesticides: Application for registration of a pesticide. (1991). Part G. Behaviour of the product and its metabolites in soil, water and air, Section G.2.1 (a). The Netherlands. |
|
(3) |
MAFF Pesticides Safety Directorate. (1992). Preliminary guideline for the conduct of biodegradability tests on pesticides in natural sediment/water systems. Ref No SC 9046. United-Kingdom. |
|
(4) |
Agriculture Canada: Environmental chemistry and fate. (1987). Guidelines for registration of pesticides in Canada. Aquatic (Laboratory) - Anaerobic and aerobic. Canada. pp 35-37. |
|
(5) |
US-EPA: Pesticide assessment guidelines, Subdivision N. Chemistry: Environmental fate (1982). Section 162-3, Anaerobic aquatic metabolism. |
|
(6) |
SETAC-Europe publication. (1995). Procedures for assessing the environmental fate and ecotoxicity of pesticides. Ed. Dr Mark R. Lynch. SETAC-Europe, Brussels. |
|
(7) |
OECD Test Guidelines Programme. (1995). Final Report of the OECD Workshop on Selection of Soils/sediments, Belgirate, Italy, 18-20 January 1995. |
|
(8) |
ISO/DIS 5667-12. (1994). Water quality - Sampling - Part 12: Guidance on sampling of bottom sediments. |
|
(9) |
US-EPA (1998a). Sediment/water microcosm biodegradation test. Harmonised Test Guidelines (OPPTS 835.3180). EPA 712-C-98-080. |
|
(10) |
DFG: Pesticide Bound Residues in Soil. Wiley-VCH (1998). |
|
(11) |
T.R. Roberts: Non-extractable pesticide residues in soils and plants. Pure Appl. Chem. 56, 945-956 (IUPAC 1984). |
|
(12) |
OECD Test Guideline 304A: Inherent Biodegradability in Soil (adopted 12 May 1981). |
|
(13) |
OECD (1993): Guidelines for Testing of Chemicals. Paris. OECD (1994-2000): Addenda 6-11 to Guidelines for the Testing of Chemicals. |
|
(14) |
Scholz, K., Fritz R., Anderson C. and Spiteller M. (1988) Degradation of pesticides in an aquatic model ecosystem. BCPC - Pests and Diseases, 3B-4, 149-158. |
|
(15) |
Guth, J.A. (1981). Experimental approaches to studying the fate of pesticides in soil. In Progress in Pesticide Biochemistry (D.H. Hutson, T.R. Roberts, Eds.), Vol. 1, 85-114. J. Wiley & Sons. |
|
(16) |
Madsen, T., Kristensen, P. (1997). Effects of bacterial inoculation and non-ionic surfactants on degradation of polycyclic aromatic hydrocarbons in soil. Environ. Toxicol. Chem. 16, 631-637. |
|
(17) |
Steber, J., Wierich, P. (1987). The anaerobic degradation of detergent range fatty alcohol ethoxylates. Studies with 14C-labelled model surfactants. Water Research 21, 661-667. |
|
(18) |
Black, C.A. (1965). Methods of Soil Analysis. Agronomy Monograph No. 9. American Society of Agronomy, Madison. |
|
(19) |
APHA (1989). Standard Methods for Examination of Water and Wastewater (17th edition). American Public Health Association, American Water Works Association and Water Pollution Control Federation, Washington D.C. |
|
(20) |
Rowell, D.L. (1994). Soil Science Methods and Applications. Longman. |
|
(21) |
Light, T.S. (1972). Standard solution for redox potential measurements. Anal. Chemistry 44, 1038-1039. |
|
(22) |
SETAC-Europe publication (1991). Guidance document on testing procedures for pesticides in freshwater mesocosms. From the Workshop ”A Meeting of Experts on Guidelines for Static Field Mesocosms Tests”, 3-4 July 1991. |
|
(23) |
SETAC-Europe publication. (1993). Guidance document on sediment toxicity tests and bioassays for freshwater and marine environments. From the Workshop On Sediment Toxicity Assessment (WOSTA), 8-10 November 1993. Eds.: I.R. Hill, P. Matthiessen and F. Heimbach. |
|
(24) |
Vink, J.P.M., van der Zee, S.E.A.T.M. (1997). Pesticide biotransformation in surface waters: multivariate analyses of environmental factors at field sites. Water Research 31, 2858-2868. |
|
(25) |
Vink, J.P.M., Schraa, G., van der Zee, S.E.A.T.M. (1999). Nutrient effects on microbial transformation of pesticides in nitrifying waters. Environ. Toxicol, 329-338. |
|
(26) |
Anderson, T.H., Domsch, K.H. (1985). Maintenance carbon requirements of actively-metabolising microbial populations under in-situ conditions. Soil Biol. Biochem. 17, 197-203. |
|
(27) |
ISO-14240-2. (1997). Soil quality - Determination of soil microbial biomass - Part 2: Fumigation-extraction method. |
|
(28) |
Beelen, P. Van and F. Van Keulen. (1990), The Kinetics of the Degradation of Chloroform and Benzene in Anaerobic Sediment from the River Rhine. Hydrobiol. Bull. 24 (1), 13-21. |
|
(29) |
Shelton, D.R. and Tiedje, J.M. (1984). General method for determining anaerobic biodegradation potential. App. Environ. Microbiol. 47, 850-857. |
|
(30) |
Birch, R.R., Biver, C., Campagna, R., Gledhill, W.E., Pagga, U., Steber, J., Reust, H. and Bontinck, W.J. (1989). Screening of chemicals for anaerobic biodegradation. Chemosphere 19, 1527-1550. |
|
(31) |
Pagga, U. and Beimborn, D.B. (1993). Anaerobic biodegradation tests for organic compounds. Chemoshpere 27, 1499-1509. |
|
(32) |
Nuck, B.A. and Federle, T.W. (1986). A batch test for assessing the mineralisation of 14C-radiolabelled compounds under realistic anaerobic conditions. Environ. Sci. Technol. 30, 3597-3603. |
|
(33) |
US-EPA (1998b). Anaerobic biodegradability of organic chemicals. Harmonised Test Guidelines (OPPTS 835.3400). EPA 712-C-98-090. |
|
(34) |
Sijm, Haller and Schrap (1997). Influence of storage on sediment characteristics and drying sediment on sorption coefficients of organic contaminants. Bulletin Environ. Contam. Toxicol. 58, 961-968. |
|
(35) |
Timme, G., Frehse H. and Laska V. (1986) Statistical interpretation and graphic representation of the degradational behaviour of pesticide residues II. Pflanzenschutz - Nachrichten Bayer, 39, 187 - 203. |
|
(36) |
Timme, G., Frehse, H. (1980) Statistical interpretation and graphic representation of the degradational behaviour of pesticide residues I. Pflanzenschutz - Nachrichten Bayer, 33, 47 - 60. |
|
(37) |
Carlton, R.R. and Allen, R. (1994). The use of a compartment model for evaluating the fate of pesticides in sediment/water systems. Brighton Crop Protection Conference - Pest and Diseases, pp 1349-1354. |
LIITE 1
AEROBISIIN JA ANAEROBISIIN TESTIJÄRJESTELMIIN LIITTYVIÄ OHJEITA
Aerobinen testijärjestelmä
Tässä menetelmässä kuvattu aerobinen testijärjestelmä koostuu aerobisesta vesikerroksesta (tyypillinen happikonsentraatio on 7–10 mg l-1) ja sedimenttikerroksesta, joka on aerobinen pinnalta ja anaerobinen sen alta (tyypillinen hapetus-pelkistyspotentiaalien (Eh) keskiarvo sedimentin anaerobisella alueella on –80–190 mV). Kussakin inkubointiyksikössä viedään kosteutettua ilmaa veden pinnalle riittävän happimäärän varmistamiseksi ilmatilassa.
Anaerobinen testijärjestelmä
Anaerobisessa testijärjestelmässä testimenettely on olennaisilta osin sama kuin aerobisessa järjestelmässä sillä poikkeuksella, että kussakin inkubointiyksikössä veden pinnalle viedään kosteutettua typpeä riittävän typpimäärän varmistamiseksi ilmatilassa. Sedimenttiä ja vettä voidaan pitää anaerobisina heti, kun hapetus-pelkistyspotentiaali (Eh) on alle –100 mV.
Anaerobisessa testissä mineralisaation arviointiin kuuluu myös näytteessä kehittyneen hiilidioksidin ja metaanin mittaus.
LIITE 2
ESIMERKKI LÄPIVIRTAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
LIITE 3
ESIMERKKI ERLENMEYER-LAITTEESTA (BIOMETER)
LIITE 4
ESIMERKKILASKELMA TESTIAINEEN ANNOSTELUSTA TESTISÄILIÖIHIN
|
Lieriön sisähalkaisija: |
= 8 cm |
|
Vesipatsaan syvyys sedimentti poisluettuna: |
= 12 cm |
|
Pinta-ala: 3,142 × 42 |
= 50,3 cm2 |
|
Annostus: 500 g testiainetta/ha vastaa 5 μg/cm2 |
|
|
Yhteensä μg: 5 × 50,3 |
= 251,5 μg |
|
Mukautettu määrä suhteessa 100 cm:n syvyyteen: 12 × 251,5 ÷ 100 |
= 30,18 μg |
|
Vesipatsaan tilavuus: 50,3 × 12 |
= 603 ml |
|
Konsentraatio vedessä: 30,18 ÷ 603 |
= 0,050 μg/ml tai 50 μg/l |
”
”
(1) EYVL 196, 16.8.1967, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 807/2003 (EUVL L 122, 16.5.2003, s. 36).
(2) EYVL L 358, 18.12.1986, s. 1. Direktiivi sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2003/65/EY (EYVL L 230, 16.9.2003, s. 32).
(3) Esimerkiksi YK:n kuljetussäännösten yhteydessä.
(4) Happo on titrattava ennen testausta sen konsentraation varmistamiseksi.
(5) Esimerkiksi 50-painoprosenttista perkloorihappoa ja 40-painoprosenttista natriumkloraattia on käytetty viitteessä 1.
(6) Esimerkiksi Whatman Column Chromatographic Cellulose Powder CF 11, luettelon nro 4021 050.
(7) Varmistetaan (esim.) Karl Fisherin titrauksella.
(8) Vesipitoisuus voidaan määrittää myös (esim.) kuumentamalla 105 °C:ssa tyhjiössä 24 h.
(9) Hapettimien ja selluloosan seoksia on pidettävä mahdollisesti räjähtävinä ja käsiteltävä asianmukaisella huolella.
(10) Käytännössä tämä voidaan tehdä valmistamalla testattavasta nesteestä ja selluloosasta 1:1-seosta suurempi määrä kuin kokeeseen tarvitaan ja siirtämällä 5 ± 0,1 g seosta paineastiaan. Seos on valmistettava tuoreeltaan joka koetta varten.
(11) Erityisesti on estettävä kelan vierekkäisten kierteiden välinen kosketus.
(12) Laboratorioidenvälisten vertailevien tutkimusten keskiarvo.
(13) Maksimipainetta 2 070 kPa ei saavutettu.
(14) Kyllästetyt liuokset on valmistettava 20 °C:ssa.
(15) Ks. viite (1), YK:n kuljetusjärjestelmän mukainen luokitus.
(16) Ks. viite 1, tulosten tulkinta YK:n kuljetusmääräysten mukaan käytettäessä useita vertailuaineita.
(17) Sarveiskalvosamentuman alue on mainittava
|
† |
Tähän ryhmään kuuluu viisi eläintä, jotka on valittu toiminnallisiin kokeisiin ja yksityiskohtaiseen kliiniseen havainnointiin osana neurotoksisuustutkimusta |
(19) Jos testiainemolekyyli sisältää esimerkiksi yhden renkaan, tämä rengas täytyy merkitä; jos testiainemolekyyli sisältää kaksi tai useampia renkaita, saatetaan tarvita erillinen testi kunkin merkityn renkaan reitin arvioimiseksi ja tarvittavan tiedon saamiseksi hajoamistuotteiden muodostumisesta.
(20) Maannoksen vedenpidätyskyky voidaan mitata joko vedenpidätyslukuna, vedenpidätyskykynä tai imupaineena (pF). Lisätietoja asiasta on liitteessä 1. Testiraportissa on ilmoitettava, onko maannoksen vedenpidätysominaisuudet ja bulkkitiheys määritetty luonnontilaisista vai häiriintyneistä (käsitellyistä) maannosnäytteistä.
(21) Viimeaikaiset tutkimustulokset osoittavat, että myös lauhkeilta ilmastovyöhykkeiltä kerätyt maannokset voidaan varastoida –20°C:ssa yli kolmen kuukauden ajan (28)(29) mikrobien toiminnan siitä merkittävästi häiriintymättä.
(22) Maanäyte ei saa olla liian kostea eikä liian kuiva, jotta maaperän pieneliöiden ilmastus ja ravitsemustila pysyy sopivana. Optimaalisen mikrobien kasvun kannalta suositeltava kosteuspitoisuus on 40-60 % vedenpidätyskyvystä ja paine 0,1–0,33 bar (6). Jälkimmäinen arvo vastaa pF-arvoja 2,0–2,5. Eri maannostyyppien tyypilliset kosteuspitoisuudet esitetään liitteessä 2.
(23) Pintamaissa ja jopa jankossa vallitsevat yleensä aerobiset olosuhteet, kuten käy ilmi EY:n rahoittamasta tutkimushankkeesta [K. Takagi et al. (1992). Microbial diversity and activity in subsoils: Methods, field site, seasonal variation in subsoil temperatures and oxygen contents. Proc. Internat. Symp. Environm. Aspects Pesticides Microbiol., 270-277, 17-21 August 1992, Sigtuna, Ruotsi]. Anaerobisia olosuhteita esiintyy vain ajoittain maannosten tulvimisen aikaan rankkasateiden jälkeen tai riisipeltojen kosteikkoviljelyssä.
(24) Aerobiset testit voidaan lopettaa paljon ennen 120:tä päivää, jos lopullinen hajoamisreitti ja lopullinen mineralisaatio on selkeästi tapahtunut siihen mennessä. Testi voidaan lopettaa 120 päivän kuluttua tai silloin kun vähintään 90 % testiaineesta on hajonnut, mutta vasta silloin kun CO2:ta on muodostunut vähintään 5 %.
(25) Alkuperäinen konsentraatio pinta-alan perusteella voidaan laskea seuraavasta yhtälöstä:
Csoil = Alkuperäinen konsentraatio maanäytteessä [mg⋅kg-1]
A = Annostus [kg ha-1]; 1 = maannoksen paksuus tutkittavassa ympäristössä [m]; d = maannoksen kuivabulkkitiheys [kg m-3].
Nyrkkisääntö on, että annostuksella 1 kg ha-1 maannoksen konsentraatioksi tulee noin 1 mg kg-1 kymmenen sentin kerroksena (olettaen, että bulkkitiheys on 1 g cm-3).
(26) Mückenhausen, E. (1975). Die Bodenkunde und ihre geologischen, geomorphologischen, mineralogischen und petrologischen Grundlagen. DLG-Verlag, Frankfurt, Main.
(27) pF = vesipatsaan korkeuden (cm) logaritmi.
(28) 1 bar = 105 Pa.
(29) Vastaa noin 10 %:n vesipitoisuutta hiekassa, 35 %:n hiesussa ja 45 %:n savessa.
(30) Kenttäkapasiteetti ei ole vakio, vaan vaihtelee maannostyypin mukaan pF-arvojen 1,5 ja 2,5 välillä.
(31) Vedenpidätyskyky
(32) Jos testiaine sisältää esimerkiksi yhden renkaan, tämä rengas täytyy merkitä; jos testiaine sisältää kaksi tai useampia renkaita, saatetaan tarvita erillinen testi kunkin merkityn renkaan reitin arvioimiseksi ja tarvittavan tiedon saamiseksi hajoamistuotteiden muodostumisesta.
(33) Koska nämä emäksiset absorptioliuokset imevät myös tuuletusilman hiilidioksidin sekä aerobisissa testeissä soluhengityksen tuloksena syntyneen hiilidioksidin, ne on vaihdettava säännöllisesti, jotta vältetään niiden kyllästyminen ja siitä seuraava absorptiokyvyn menettäminen.
(34) [Savi + siltti] on sedimentin mineraaliosa, jonka raekoko on <50 μm.
(35) Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että varastointi 4 °C:n lämpötilassa saattaa vähentää sedimentin orgaanisen hiilen pitoisuutta, mikä puolestaan saattaa vähentää mikrobien toimintaa (34).
(36) Kahden konsentraation käyttäminen voi olla hyödyllistä testattaessa kemikaaleja, jotka päätyvät pintavesiin eri reittejä ja esiintyvät niissä merkittävästi erilaisina konsentraatioina, kunhan pienempi konsentraatio on analysoitavissa riittävän tarkasti.
(37) Tapauksissa, joissa anaerobiset hajoamistuotteet voivat hapettua uudelleen nopeasti, on huolehdittava anaerobisten olosuhteiden säilymisestä näytteenoton ja analyysin aikana.